Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Viiltokaaos

18.12.2017 21:51
"Nelipuille", vastasin tyynesti Ahvenleuan kysymykseen ja suuntasin kohti Tuuliklaanin reviirin rajaa. Kolli käänsi hämmästyneen katseensa minuun.
"Pimeystähti kertoi, että ainoastaan sinne määrätyllä partiolla on sinne asiaa", kolli naukaisi katsoen minua epäilevästi meripihkasilmillään. Vilkaisin kollia virnistäen, jolloin kolli saattoi nähdä valkeat hampaani väläykseltä.
"Kuten sanoin, minä elän omien sääntöjeni mukaan. Seuraa minua ja tee niin kuin käsken ja annan sinulle kunniaa uudessa klaanissasi", nau'uin tyynellä äänellä minua iältään vanhemmalle soturille. Ahvenleuka hidasti tahtiaan ja epäröi hetken ajan, kunnes kiri minut nopeasti kiinni.
"Hyvä on, mitä me sitten teemme nelipuilla?" kysyi soturi epäilevästi.
"Malta mielesi, nuori soturi. Kaikki selviää aikanaan", vastasin kollille kääntämättä vihreää katsettani häneen. "Nuori soturi" oli tullut suustani automaattisesti, vaikka tiesin kollin olevan minua vanhempi. Henkisesti ja silloin tällöin myös fyysisesti minusta tuntui, että meistä vanhempi olin minä. Se saattoi myös johtua siitä, että kolli ei ollut todellinen kuolonklaanilainen, mutta tästä testistä selviydyttyään minä tekisin hänestä kuolonklaanilaisen vertaisen soturin.
Nopein askelin ylitimme rajan ja jatkoimme matkaa suoraan eteenpäin Ukkospolun laitaa myöten. Tuuliklaanin partion haju oli häilyvä, partio oli käynyt täällä viimeksi joku aika sitten aurinkohuipun hetkellä. Nyt aurinko lähenteli taivaanrantaa, mutta valoa riittäisi vielä jonkun aikaa suunnitelmani toteuttamiseen.

Nelipuille saavuttuamme aurinko oli tuskin liikahtanutkaan. Johdatin Ahvenleuan nelipuiden laaksoon ja loikkasin puhujankivelle. Kolli jäi seisomaan alapuolelleni ja katsoi minua silmiään siristäen.
"Tehtäväsi on lavastaa synnyinklaanimme soturilain rikkojaksi", kerroin soturille virnistäen. Oli pakko myöntää, että olin keksinyt hyvän suunnitelman. Samalla kolli voisi todistaa uskollisuutensa minulle ja Kuolonklaanille ja Myrskyklaani ja Jokiklaani sen sijaan riitautuisivat. Ahvenleuka katsoi minua hämmästyneesti.
"Et kai ole tosissasi? Myrskyklaanihan raivostuisi siitä! Pahimmassa tapauksessa alkaisi taistelu", Ahvenleuka naukui.
"Aivan, juuri siksi tämä täytyykin tehdä. Jos tahdot valtaa, käännä vihollisesi toisiaan vastaan. Sen jälkeen iske päälle, paljoa ei vaadita kun olen taas koko metsän valtias", nau'uin kääntäen katseeni kohti taivasta ja nostaen leukani pystyyn. Raikas lehtikadon tuuli pörrötti tummaa turkkiani. Loikkasin alas puhujankiveltä kaarevalla loikalla laskeutuen lähelle Ahvenleukaa. Kollin ilme oli kireä, hän näytti miettivän tarkkaan.
"No?" hoputin häntä vastaamaan ja kävelin soturin kertaalleen ympäri. Ahvenleuka huokaisi syvään.
"Hyvä on, minä suostun. Mitä me teemme?" hän kysyi ja käänsi meripihkasilmänsä minun suuntaani. Kasvoilleni levisi tyytyväinen hymynkaltainen.
"Jokiklaani oli nälkäinen ja päätti varastaa Myrskyklaanilta riistaa", ilmoitin ja lähdin kulkemaan kohti Myrskyklaanin reviiriä Ahvenleuka perässäni.
"Haiset yhä vahvasti Jokiklaanille, jonka vuoksi olet erinomainen kissa tähän tehtävään. Mene Myrskyklaanin reviirille, saalista jokin eläin ja tuo se tänne. Varmista, että jätät selkeän hajujäljen, mielellään verta lumeen. Älä mene liian kauas nelipuilta, koska haiset jo Kuolonklaanille jonkin verran, emme saa antaa aihetta epäillä Kuolonklaania tästä. Oletko valmis?" kysyin kollilta katsoen häntä syvälle meripihkaisiin silmiinsä. En osannut tulkita soturin ilmettä.

//Ahven?

Nimi: Ahvenleuka

18.12.2017 21:20
Kuuntelin hetken hiljaa, kuinka Viiltokaaos kertoi, kuinka oli Kuolonklaaniin päätynyt. En ollut koskaan tainnut kuulla tämän Veren ryhmästä, muuten kuin kokoontumisessa, jossa silloinen Kullonklaanin päällikkö oli maininnut erakkojoukon liittyneen hänen klaaniinsa. Enkä tietenkään tiennyt, että juuri Viiltokaaos oli heidät tänne tuonut. Soturi taisi olla paljon aikaansaavampi, kuin mitä hän antoi vaikuttaa. Hymähdin tyytyväiseen sävyyn ja nousin seisomaan neljälle jalalle.
"Hmm... jatketaan jossain hieman syrjempänä. Tämä kissojen paljous ei oikein houkuttele, kun on liikaa kuulevia korvia kaikkialla", naukaisin tyynesti, melkein jopa tuttavalliseen sävyyn. Harmaa kolli kohautti lapojaan ja lähti kulkemaan edelläni ulos leiristä, mutta juoksin tuon kiinni ulos päästyämme. Keskustelumme oli palauttanut myös mieleeni lähtöni Jokiklaanista ja kuinka Viiltokaaos oli sanonut lähtöni olevan kokonaan minun omavaltainen päätökseni, mutta aivan niin kuin hän muka siitä mitään olisikaan tiennyt. Osittain hän oli oikeassa, ainakin, kun jouduin punnitsemaan klaanin ja perheeni arvoa. Hetken kuluttua olimme kaiketi saapuneet reviirin osaan, jossa en itse ollut kaiketi kovin usein käynyt. Juoksin Viiltokaaoksen vierelle ja vilkaisin taakseni suuntaan, jossa leiri oli.
"No, minne olemme menossa?" Kysyin kääntäen katseeni harmaaseen soturiin, jonka kasvoilla oli itsetietoinen ilme.

//Viilto?

Nimi: Jäälilja

18.12.2017 20:44
Pyöräytin silmiäni. Loikkasin naaraan kimppuun yhä uudestaan ja uudestaan. Upotin neulan terävät hampaani naaraan niskaan ja maistoin veren suussani. Naaras riuhtoi minua irti, mutta pidin väkevästi otteeni. Pian naaras kierähti selälleen ja riuhtaisin hampaani juuri oikealla hetkellä irti ja repäisin samalla karvaturkon tuon turkista. Verta pulpahti naaraan niskasta. Loikkasin kauemmas hengästyneenä. Tiesin, että haavat alkaisivat olla pahoja jos jatkaisimme.
"Tunnustan häviöni, mutta vannon, ettet sinäkään säästynyt vammoitta. Vaikka oletkin minua monta vuodenaikaa vanhempi, mutta kunniallisena soturina päätän taistelumme tähän", naurahdin maireasti. Kohmesydän hymyili ylpeänä jäljestään. Punaruskean naaraan niskasta valui edelleen verta, mutta niin myös minunkin. Valkea turkkini oli omani ja Kohmesydämen veren peitossa.
"Heikko", punaruskea naaras tuhahti ilkeästi naurahtaen.
"Luovuttaminen ei ole heikkouden vaan viisauden merkki. En halua tapattaa klaanimme jäseniä syyttä", naukaisin kylmästi ja katsoin ilkeästi Kohmesydäntä. Kiersin Kohmesydäntä keinuvin askelin ja sipaisin tuon leukaa hännälläni. Istahdin siististi naaraan taakse.
Kohmesydän kierähti ja käänsi loimuavan katseensa minuun. Hän olis selvästi hyvillään voitostaan.

//Kohme?

Nimi: Kohmesydän

18.12.2017 19:24
Nauroin jälleen jäätävästi. "Minä kasvatin pentuni samalla tavalla kuin jokainen Kuolonklaanin kuningatar. Minkä minä sille mahdan, jos tyttäreni päätti kasvattaa omat pentunsa sillä tavalla, jolla minä kasvatin hänet?" Väläytin Jääliljalle häijyn hymyn. "Luovuttaisit ennen kuin sinun käy huonosti, kultaseni."
Loikkasin salamana ilmaan ja laskeuduin hänen selkäänsä. Iskin kynteni hänen lapoihinsa ja aloin raastaa syviä viiltoja naaraan selkään ja kylkiin. Jäälilja paiskautui maahan ja kierähti selälleen, aikomuksenaan saada otteeni irtoamaan. Olin kuitenkin kokeneena taistelijana varautunut tuohon liikkeeseen, joten upotin hampaani hänen niskanahkaansa ja kynteni yhä syvemmälle lavoissa ja pysyin hänen kimpussaan. Kun hän nousi jaloilleen, loikkasin sivuun ja jäin kyräilemään häntä haastavasti. Vieläkä Jäälilja halusi tapella? Niskakarvani olivat pystyssä ja häntäni huitoi ilmaa. Kallistin hieman päätäni ja hymyilin.
"Vieläkö nuorella naaraalla riittää intoa?"
Soturi syöksyi minua kohti ja valmistauduin iskemään. Heti kun hän oli lähempänä, hyökkäsin ja iskin etutassujeni kynnet hänen rintakehäänsä ja viilsin siihen syvät viillot ja samalla hetkellä loikkasin taemmas. En antanut vastustajalleni silmänräpäystäkään toipumisaikaa kun tekemistäni haavoista alkoi pulputa verta, vaan raivolla kaadoin hänet kyljelleen ja aloin raastaa hänen kylkeään. Upotin hampaani Jääliljan kaulaan ja pitelin häntä voimalla paikoillaan, kun revin hänen turkistaan irti karvatukkoja ja sain veren vuotamaan yhä pahemmin. En antanut hänelle tilaisuutta potkaista minua kimpustaan, vaan loikkasin itse sivuun. Vatsani viillot polttelivat mutta se kuului asiaan.
"Luovuttaisit jo", sihahdin ja naurahdin kylmästi, "et nimittäin selviä hengissä jos jatkat."

//Jää?

Nimi: Kyynelpentu

18.12.2017 16:08
Kalmalilja ja muut soturit keskustelivat yhä. Minua ei oikeastaan kiinnostanut, mistä he puhuivat, joten päätin yrittää nukkua. Kävelin pentutarhan suojaisaan nurkkaukseen ja käperryin siihen. En saanut hyvää asentoa ja seinä hiersi ikävästi kylkeäni, joten nousin ja aloin pyörimään ympäriinsä siinä samaisessa kohdassa. Sitten pysähdyin ja aloin tampata aluetta sopivaksi nukkumiselle. Tassujani alkoi väsyttää jatkuva liike ja niinpä päätin tyytyä siihen, mitä olin tähän asti saanut aikaan. Ravistin vielä etujalkojani hienovaraisesti ja asetuin sitten nukkumaan. Nurkkaus ei ollut kovin vetoisa, mutta en silti saanut unta. Mietin kaikkea, mitä oli tapahtunut näin vähän ajan sisällä. Ja sen jälkeen aloin miettiä sitä, mitä tapahtuisi sillä aikaa, kun nukuin. Lopulta päätin lopettaa sen ja yritin keskittyä nukkumiseen. Mutta mitä enemmän ajattelin nukkumista, sitä vähemmän minua väsytti. Päästin taas ajatukseni harhailemaan. Ajattelin Tulvasielua. Mietin sitä, mitä hän oli ajatellut siitä, että olin kurkistellut oppilaiden pesään. Ja sitten mietin lehtikatoa ja sitä, kun lehdet putosivat puista. Sen aika koittaisi pian. Ja ajateltuani tätä kaikkea nukahdin. Aivan noin vain.

Avasin silmäni. Kirkas, keltainen aurinko helotti pilvettömältä taivaalta suoraan silmiini. Ynähdin ja puristin silmäni kiinni. Sitten avasin ne taas, tällä kertaa katsoen toiseen suuntaan. En ollut pentutarhassa, vaan vihreällä ruohoalueella, jota jotkin kirkasväriset asiat täplittivät. Kävelin yhden sellaisen luo ja nuuhkaisin sitä. Nenäni täyttyi jostain pölymäisestä ja sitten aivastin, niin se lehahti sieltä ulos. Näin mustaturkkisen soturin – Kalmaliljan ja sitten Tulvasielun ja joitain muita klaanimme kissoja, jotka olin nähnyt joskus aikaisemmin. En tunnistanut suurinta osaa, sillä en ollut tutustunut vielä kovinkaan moneen kissaan. Lähdin kävelemään lähemmäs Kalmaliljaa. Tökkäsin tämän käpälää. Musta naaras vilkaisi minuun ja sanoi jotain niin hiljaa, etten kuullut sitä. Väräytin viiksiäni ja lähdin juoksemaan lähemmäs muita. Ruohikko oli pitkää ja erittäin kosteaa, enkä ollut oikeastaan nähnyt niin kirkkaanvihreitä kasveja ennen. Tajusin, että ruoho nousi yhä ylemmäs pääni ylle ja sai maan allani muuttumaan yhä kosteammaksi. Katsoin alas. Ei ruoho ollutkaan korkeampaa, vaan minä upposin syvemmälle siihen. Aloin räpiköidä hädissäni. Sitten tuli pimeää. Vingahdin tukahtuneesti ja suljin silmäni.
Räväytin silmäni auki ja kesti hetken, ennen kuin olin saanut ne tottumaan nykyiseen valaistukseen. Ihmettelin ensin, mitä oli tapahtunut, mutta tajusin sitten, että olin nähnyt unta. Loikkasin pystyyn ja katselin ympärilleni. En kai vain tehnyt mitään noloa tai kummallista? Korvanpäitäni alkoi kuumottaa. Sitten ravistin päätäni. Väliäkö sillä. Pääasia oli se, etten ollut uponnut mihinkään ruohikon sekaan. Hengitin syvään ja tarkkailin pesää ympärilläni.
*Voisin taas kohta käydä ulkona*, ajattelin ja nuolaisin huuliani.

Nimi: Veri

18.12.2017 15:55
"Jaa Rapapoltteesta?" myhäilin pennulle. Muistin varsin hyvin melkein kaiken Rapapoltteesta, mutta kertoisinko tuolle naaraalle. Saisiko liika muistelu tuskani alkamaan uudestaan?
"No tuota, hänen turkkinsa oli melkeimpä samanlaista kuin sinun. Hän oli maailman kaunein ja ystävällisin kissa koko maailmassa", kehräsin muistellessani naarasta. Rapapentu katseli minua silmät tarkkaavaisina. Hän oli selvästi kiinnostunut aiheesta.
"Tapasimme eräänä päivänä, kun olin perustamassa laumaani. Törmäsin häneen sattumalta ja pian hän liittyikin laumaani, josta tuli loppujen lopuksi meidän laumamme. Rapapolte auttoi minua kokoamamaan sen ja ilman häntä se ei olisi onnistunut", naukaisin ja tunsin vihlaisun sydämessäni. Minun rakas Rapapoltteeni. En kestäisi enään kauaa, minun olisi purettava tunteitani. Käänsin pääni äkillisesti pois pennusta ja kyynel vierähti poskelleni katselin taivasta. Tuo pentu ei saisi nähdä minun itkevän.

//Rapa?

Nimi: Viiltokaaos

17.12.2017 22:38
Kuultuani Ahvenleuan sanat, en voinut lakata hymyilemästä. Hänelläkö vaikea elämä? Puhdas jokiklaanilaiskolli, jonka klaani oli syntymästä saakka.
"Kuka sanoo, ettenkö olisi elänyt omien sääntöjeni mukaan? Ehkä Helmiloiste ei kertonut, mutta en minä häntä oppilaana totellut. Tein mitä tahdoin, koska naaras oli säälittävä eikä saanut pidettyä edes yhtä oppilasta kurissa. Ja sinullako ei ole ollut helppo elämä?" katsoin kollia kulmiani kohottaen. Hänen silmänsä olivat kavenneet ohuiksi viiruiksi. Soturin ilme oli minulle täysin outo.
"Minä jouduin jättämään perheeni ja liittyä vihollisklaanin riveihin", kolli naukui hampaidensa välistä. Hymyilin yhä soturille.
"Ei Ahvenleuka, sinä päätit itse jättää heidät. Aivan kuten minäkin. Päätit, että Jokiklaani ja sen jäsenet ovat arvottomia. Teit oikean valinnan kun liityit minun riveihini", sanoin tasaisella äänelläni suoristaen selkäni. Ahvenleuka kohotti kulmiaan.
"Ai että sinun riveihisi?" kolli naurahti huvittuneesti, kunnes huomasi vakavan ilmeeni. Miksi sanoin noin?
"Tarkoitin.. Että teit oikein liittyessäsi Kuolonklaaniin", totesin ja loihdin kasvoilleni takaisin tyynen ilmeeni. Ahvenleuka vaikutti yhä hämmentyneeltä.
"Oletko ihan järjissäsi?" kolli kysyi lopulta silmiään siristäen.
"Tietenkin olen, älä uskallakaan epäillä minua ikinä", sihahdin kollille viiltäen kynsilläni ilmaa läheltä tuon kuonoa. Kolli astui askeleen taaksepäin.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus suututtaa. Ja olet oikeassa, minä itse jätin Jokiklaanin taakseni. Löysin muuten veljeni kaksijalkalasta ennen kuin tulin Kuolonklaaniin. Hänen nimensä on Carlos. Mitä sinä teit ennen Kuolonklaaniin saapumista?" kolli kysyi jopa hieman kunnioittavalla äänellä. Nostin leukani pystyyn ja katsoin kollia pitäen häntä minua alempiarvoisena, se hän toisaalta olikin. Kolli oli kai tajunnut sen itsekin ja tahtoi nyt mielistellä minua, mutta eipä se minua haitannut.
"Vaeltelimme hetken ajan Silakkasiiven kanssa, kunnes löysimme Veren ystävineen. Hyökkäsimme kertaalleen Kuolonklaaniin, koska Pisaratähti oli tappaneet yhden heidän ystävistään. Kuten voikin arvata, kuolonklaanilaisille oli melko hämmennys, kun hyökkäsin heidän klaaniinsa. Hyökkäyksen jälkeen ylipuhuin Veren liittämään oman pienen ryhmänsä Kuolonklaaniin ja täällä he nyt ovat", totesin tyynesti kollikissalle, joka vastasi nyökäten.

//Ahaven? Jätin hyvää kohtaa ku en keksiny enää mitää :(

Nimi: Kojoottipentu

17.12.2017 18:09
Minusta tuntui, että kukaan ei osannut arvatakaan kuinka jännittynyt ilmapiiri oli minun itseäni sisällä. Siis se lisäksi, mitä ympärilläni todella olikaan tapahtumassa. Näytti siltä, että klaanimme kissa Vahvamieli aiheutti riitaa emoni Kalmaliljan kanssa aivan tahallansa. Miten joku kissa pystyikään olla noin kiero? Huomasin vasta jälkikäteen, että olin astunut taemmas emoni suojaan. Annoin itsestäni taas aivan liian heikon vaikutelman. Purin omaa kieltäni, toruen itseäni. En saisi antaa tämän tyylistä vaikutelmaa itsestäni muille kissoille. Astuin taas mmuutaman askeleen edemmäs, sisareni Sysipennun vierelle.
"Kuka tuo kissa luulee olevansa?" kysyin Sysipennulta halveksuvaan sävyyn. Emomme ei tulisi sietää tuollaista kissaa pätkääkään!
*Näytä sille hiirenaivolle mistä meidät on tehty!* ajattelin pääni sisällä, mutta pelkäsin liikaa sanoa ajatuksiani ääneen Vahvamielen kuullen. Ei sitä koskaan tietäisi, vaikka tuo kolli saisi ideaksi hyökätä minun ja Sysipennun kimppuun. Olimmehan me kuitenkin pentuja. Kuolonklaanin soturi voittaisi meidät hetkessä eikä tulisi kertaakaan katumaan tekoansa. Siitä minä olin aivan varma.

// Sysi? xd

Nimi: Kalmalilja

17.12.2017 16:17
"Eikö sinua ärsytä olla noin... epävarma? Sinun on pakko haukkua muiden pentuja tunteaksesi omiesi olevan parempia", naukaisin ja katsoin kylmästi suoraan Vahvamielen silmiin. En todellakaan ymmärtänyt, mitä Lintulumo oli koskaan nähnyt hänessä. Kolli oli varmasti koko Kullonklaanin ylimielisin kissa, vaikka ei edes ollut syntynyt täällä. Nousin istumaan, sillä oloni oli hiukan suojaton makoillessani. Vahvamieli oli muutenkin aggressiivinen ja arvaamaton, en suoranaisesti uskonut, että hän ollenkaan hallitsi itseään vaikka vain vähänkin suuttuessaan. Sysipentu ja Kojoottipentu nousivat seisomaan. Kolli astahti kauemmas, mutta naaraspentu jäi tuijottamaan uhmakkaasti harmaata kollia.
"Muutenkin... Hyvä isä ei vedä pentujaan mukaan omiin kiistoihinsa. En tiedä, satutko olemaan sellainen. Sinähän saatat vaikka tappaa heidät vahingossa", nau'uin jäisesti. "Olen hyvin pahoillani pentujesi puolesta."

//Vahva?

Nimi: Jäälilja

17.12.2017 16:09
"Ei todellakaan", rääkäisin ja syöksyin kynnet esillä kohti naaraan kasvoja. Läimäisin naaraan kasvoja suurella etukäpälälläni ja tuo horjahti maahan, mutta pian punaruskea kissa oli jo jalkeilla. Loikkasin uudestaan, tällä kertaa kohti vatsaa. Raastoin naaraan vatsaa ja pian Kohmeysdän teki vastaliikkeen. Pian olimme kaukana toisistamme.
"Minua ei noin helpolla päihitetä", murisin hiljaa silmät säihkyen. Häntäni heilui tukahtuneena.
"Ja vielä vanhemmistani vihaan heitä molempia, isäni on hävettävä ja emoni ei koskaan pitänyt minusta huolta niin kuin eräs toinen. Ja tiedänkin nyt mistä se johtui. Sinä kasvatit hänet väärin", naukaisin silkinpehmeästi silmiäni räpyttäen. *Emoni yritti pitää minusta huolta, mutta itse minä karkasin aina Lintulumon luokse.* Kohmesydämen vatsassa olevat haavat tihkuivat verta pieninä noroina. Omatkin haavani vuosivat verta. Kohmesydän oli minua kokeneempi, joten hyväksyin sen, että hän oli haavoittanut minua enemmän. Mutta silti tiesin, iästäni huolimatta olin yksi klaanin parhaista taistelijoista tai ainakin melkein. Suuren kokoni ansiosta olin saanut haavoitettua Kohmesydäntä.
"Sinulle ei ole edes raaskittu antaa oppilasta, koska Pimeystähti pelkää että kasvatat oppilaasi samanlailla kuin pentusi", ivasin. Tiesin että Kohmesydän oli ollut oiva emo pennuilleen, mutta yritin pureutua johonkin herkkään kohtaan naaraan mielessä.

//Kohme? Sori vähän tönkkö..

Nimi: Kyynelpentu

17.12.2017 14:22
Pesään tuli lisää kissoja. Ynähdin ujosti ja peräännyin pesän takaseinää kohti. Kalmalilja oli minuun selin ja muut pennut olivat hieman kauempana. En ollut vielä oikein tutustunut muihin, mutta tiesin, että jossain vaiheessa senkin aika tulisi. Juuri nyt minua ei oikein kiinnostanut jäädä juttelemaan muiden kanssa, joten päätin mennä ulos hieman tutkimaan paikkoja. Kalmalilja jutteli muiden sotureiden kanssa – näitä oli pesässä mustaa naarasta lukuun ottamatta kolme. Lähdin astelemaan suuaukolle pentutarhan seinänviertä. Työntäessäni pääni ulos tunsin pyörryttävän valomäärän tunkeutuvan silmiini. Räpyttelin hetken hämilläni, ja kun sain vihdoin silmäni tottumaan tähän erilaiseen valaistukseen, aloin erottaa muotoja ja värejä. En ollut ennen käynyt pesän ulkopuolella, enkä nytkään aikonut mennä kauas, mutta halusin silti tarkastella kaikkea lähempää. Viileä tuuli puhalsi ja pörrötti turkkiani. Kävelin vielä pari askelta eteenpäin niin, että myös takapääni tuli ulos pentutarhasta. Seisoin hetken paikallani, kunnes minua alkoi paleltaa. Aloin kävellä pesän reunalta toiselle. Tarkkailin samalla leirin tapahtumia ja kuuntelin toisella korvalla, mitä kissat puhuivat. Se oli tylsää ja kyllästyin erittäin nopeasti saman reitin kävelemiseen monta kertaa johonkin ja takaisin. Hengitin syvään ja pysähdyin katselemaan ympärilleni. Yritin valita paikkaa, jota tutkisin ensimmäisenä. Värisin huomaamattomasti, mutta kuitenkin – ohut turkkini ei suojannut minua kylmyydeltä. Niinpä päätin mennä ensimmäisenä katsomaan oppilaiden pesää. Kävelin ensin leirin laidalle. Kylmä hiekka nipisteli anturoitani joka askeleella. Ilma ei ollut kovin hyvä – siis jos oli pieni pentu ensimmäistä kertaa pentutarhan ulkopuolella. Puristin hampaani yhteen ja jatkoin kävelemistä. Välillä vilkuilin hermostuneesti taivaalle ja välillä taas ympärilleni, muttei kukaan näyttänyt huomaavan minua. Valtavat, vaaleanharmaat pilvet lipuivat tuskallisen hitaasti taivaalla.
*Alkaakohan kohta sataa?* mietin ja nuuhkaisin ilmaa muutaman kerran. Ilma oli kylmä, tunkkainen ja nipisteli nenänpäätäni. Sitten käänsin taas katseeni eteenpäin. Olin oppilaiden pesästä enää muutaman hännänmitan päässä, joten kiihdytin vauhtiani juoksuun. Muutaman hetken päästä pysähdyin pesän eteen raskaasti huohottaen. Astelin hitaasti aivan suuaukolle ja kurkistin sisään. Siellä oli yksi oppilas, jonka turkinväriä en heti erottanut kaukaa ja hämärässä. Arvelin, että tämä oli kellanpunainen, täysin varma en ollut. Oppilas nukkui ja tämän kylki kohoili tasaiseen tahtiin. Vedin pääni äänettömästi pois pesästä. Sitten kuulin taakaani täysikasvuisen naaraskissan äänen ja säikähdin niin, että melkein hyppäsin ilmaan. Käännyin ja nostin katseeni minua paljon suuremman soturin kasvoihin. Tämän vaaleanvihreät silmät tuntuivat näkevän suoraan lävitseni.
”Mitäs sinä teet täällä?” naaras kysyi. Tämä ei kuulostanut uteliaalta, muttei myöskään tylyltä.
”Ööh”, äännähdin hämmästyneesti. ”Tutkiskelen vähän leiriä.” Naara mittaili minua katseellaan.
”Sinun ei kannattaisi mennä häiritsemään oppilaita”, tämä kehotti viileästi ja lisäsi sitten vielä: ”Nimeni on muuten Tulvasielu.” Hymyilin hermostuneesti ja hivuttauduin hitaasti hieman kauemmas naaraasta.
”Minä olen Kyynelpentu”, kerroin värisevällä äänellä.
”No, menehän nyt takaisin pentutarhaan”, Tulvasielu naukui ja lähti sitten pois vilkaisemattakaan enää minuun.
*Ei sentään sanonut 'Menehän nyt takaisin emosi luokse'*, mietin turhautuneena ja annoin pienten, sojottavien niskakarvojeni siloittua. Huokasin helpotuksesta, sillä naaraan läsnäolo oli saanut minut hermostumaan. Totella tätä ja lähdin sitten kävelemään ripeästi takaisin samaa reittiä, jota tulin. Tällä kertaa haistelin ilmaa ympärilläni enemmän, kuin tulomatkalla. Se oli tosiaan tunkkaista, mutta aivan erilaisella tavalla, kuin pentutarhan seinien sisäpuolella. Nostin jälleen katsettani ja kohdistin sen puihin, jotka kohottivat oksansa pilviä kohti. Lähes paljaissa, tummissa oksissa roikkui vielä muutama ruskea, repaleinen lehdenriekale, joita tuuli yritti repiä irti, muttei ollut vielä onnistunut.
*Mikseiköhän minulla ole emoa?* ajattelin ja potkaisin pientä, kylmää kiveä jatkaessani kävelyä pentutarhalle. Tassuani kirpaisi hieman, mutta mennessäni sisälle pesään en voinut näyttää sitä. Hengitin viimeisen kerran raikasta ulkoilmaa ja sukelsin sitten taas täysin pesän sisälle. Siellä oli lämmintä ja hämärää ja makean maidon tuoksu leijui voimakkaana ilmassa. Huokaisin ja istuuduin pesän takaseinän viereen.

//Joku pentutarhasta?

Nimi: Kohmesydän

17.12.2017 13:53
Päästin jäisen naurun ilmoille. "Sehän nähdään." Sitten äkkiä potkaisin Jääliljan pois päältäni, melkein ketunmitan päähän. Hän lensi selälleen mutta pomppasi samantien käpälilleen, jolloin minä hyökkäsin häntä kohti ja kaadoin hänet takaisin selälleen. Nopeasti raastoin hänen vatsaansa muutamat syvät viillot ja loikkasin sitten sivuun.
"Turha valittaa sitten kun makaat verissäsi maassa!" sihahdin Jääliljan noustessa jälleen seisomaan. Syöksähdin eteenpäin, tarrasin etukynsilläni hänen lavoistaan ja upotin hampaani hänen kaulaansa. Kaaduimme molemmat maahan ja kierimme johonkin suuntaan. Maistaessani jo veren lämpimän, metallisen maun kielelläni annoin Jääliljan potkaista minut sivuun. Ponkaisin seisomaan.
"Ai niin, meillä jäi juttu kesken", naukaisin kylmästi naurahtaen. "Rapapolte oli sinun emosi ja minun tyttäreni mutta hän on ikävä kyllä kuollut. Varmaan kaipaat rakasta emoasi." Katsoin Jääliljaa teatraalisen säälivällä ilmeellä. Nousin takajalkojeni varaan ja otin vastaan iskun, jonka soturi kaulaani kynsillään kohdisti. Tunsin veren alkavan pulputa viilloista mutta sivalsin puolestani hänen kasvojaan ja syöksyin hänen kimppuunsa.
"Joko riittää?" sähisin kun painoin toisen etutassuni kynnet Jääliljan kurkulle, melkein tuntien, kuinka ne osuivat turkin alla olevaan nahkaan ja lihaan.

//Jää? :D

Nimi: Vahvamieli

17.12.2017 13:34
kasvoilleni levisi petomainen hymy kun katsoin Kalmaliljaa tämän viimeisimpien sanojen jälkeen.
"Niin varmasti", mau'uin häijy kiilto silmissäni. "Ei epäilystäkään."
Minä oikein nautin, kun Kalmalilja puolusteli noita mitättömiä pikku karvapalloja. Heistä ei olisi koskaan mihinkään. Vilkaisin vierelläni istuvaa Lintulumoa ja sanoin: "Kalmalilja taitaa jo aavistaa, joten mitäpä sitä salaamaan?" Käänsin jäisen katseeni mustaan kuningattareen. "Me saamme pentuja. Ja heistä tulee suuria sotureita - toisin kuin sinun omistasi."
Kalmaliljan kasvot eivät paljastaneet tunteita, mutta tiesin, että sanani olivat osuneet johonkin. Naaras ei sietänyt minua seurassaan, ja tunne oli molemminpuolinen.
*Kuinka Kalmalilja pärjäisikään ilman klaaninsa turvaa?* pohdin. *Ihmettelisin, jos näkisin hänet tappamassa jotakuta..*
Katselin pentuja, jotka vaikuttivat niin heikoilta ja heiveröisiltä. Minua melkein säälitti heidän puolestaan - melkein. Kukahan niiden isä mahtoi olla? Kenties Kuolonklaanin parantaja Pikiviilto?

//Kalma? Lintu? Juu, tönkköö settii...

Nimi: Ahvenleuka

17.12.2017 12:03
Kurtistin ärtyneenä kulmiani ja mietin, oliko Viiltokaaoksen sana tosi. Hän saattoi kyllä aivan hyvin keksiä koko tarinan, jottei hänen tarvitsisi hyväksyä erakkosyntyisyyttään ja voittaisi niin helpommin kissojen luottamuksen. Olin ainakin itse luottanut vahvasti Kirkaasmarjaan enkä voinut uskoa, että hän olisi voinut rikkoa parantajaa koskevia määräyksiä ja saada pentuja, varsinkaan kuolonklaanilaisen kanssa. Parantaja oli kyllä se, joka Viiltokaaoksen löysi hylättynä, tai niin hän väitti.
"Sinulla ei ole mitään todisteita, että hän olisi tehnyt jotakin sellaista", kivahdin ja huidoin ilmaa harmaalla hännälläni, korottaen hieman ylähyyltani ja paljastin valkeita hampaitani. Rauhoitin kuitenkin mieleni ja kävelin takaisin kollin luokse. Käytökseni saattoi jopa vaikuttaa siltä, että olin yhä Jokiklaanille uskollinen, kun niin puollustin sitä parantajaa.
"Ja eikö sinun pitäisi yrittää päästä jo yli tuosta niin kohtalokkaasta pentuajastasi? Olet koko ikäsi voinut elää omien sääntöjesi mukaan ja tehdä mitä mielesi tekee, mutta yhä sinä jaksat olla katkera. Sinun elämäsi on ollut varsin helppoa verrattuna vaikkapa omaani",

//Viilto? Tönkkö

Nimi: Kalmalilja

17.12.2017 10:41
Katselin, miten Lintulumo työntyi pesään Vahvamieli kintereillään. Suljin hetkeksi silmäni kyllästyneenä, mutta avasin ne taas , kun valkoinen naaras istuutui viereeni. Pikiviilto siirtyi syrjemmälle.
"Hei", Lintulumo naukui ja yritti selvästi tavoittaa katseeni, joka viipyi harmaassa kollissa. Hännänpääni vääntyili kärsimättömästi. Oliko hänenkin pakko tulla? Käänsin kuitenkin jäisen katseeni naaraaseen.
"Hei", tokaisin ja aloin sukia Sysipennun turkkia. "Mitä haluat? Tuskin tulit vain katsomaan pentujani."
Lintulumo siirsi katseensa kahteen pentuun ja yllätyksekseni huomasin, että katse oli lämmin. Kurtistin kulmiani.
"Mitkä heidän nimensä ovat?" hän kysyi kumartuen lähemmäs, mutta huitaisin naaraan kuonon hännälläni kauemmas.
"Musta naaras on Sysipentu, tuo kolli on Kojoottipentu. Rapapentu on kaiketi valetelemassa jossain", naukaisin ja kierryin tiiviimmin kahden pennun ympärille. Heidän silmänsä olivat auki ja he katsoivat uteliaasti tulijoita.
"No, mitä olet vailla?" kysyin toista kulmaani kohottaen. Lintulumo pyöritteli tassuaan maassa.
"Ajattelin vain kysyä... Minkälaista on olla emo?"
Pyöräytin silmiäni.
"Työlästä, tylsää, raskasta. Ellei sen sitten koe jollain tapaa antoisana", tuhahdin ja katsahdin jälleen Vahvamieltä.
"Älä katso pentujani noin, heistä kasvaa vielä suuria sotureita."
*Toisin kuin teidän pennuistanne*, lisäsin vielä mielessäni, mutta Lintulumon ollessa lähettyvillä en uskaltanut sanoa sitä ääneen.

//Vahva? Saatan kans jatkaa ite Linnulla

Nimi: Jäälilja

16.12.2017 21:30
Nyt kuohahti yli. Olin kylmä hermoinen, mutta kiivas luonteeni tuli esille näissä tilanteissa.
"Luulisi sinun tietävän, kuka minun emoni oli. Samalla haukut omaa tytärtäsi Rapapoltetta, kun haukut minua", sähähdin. Kohmesydän naurahti jäätävän kuuloisesti. Katsoin naarasta viileästi, en halunnut näyttää ärsyyntyneisyyttäni. Sipaisin Kohmesydämen kylkeä hännälläni ja hymyilin viekkaasti. Loikkasin salamannopeasti Kohmesydämen kimppuun ja kaadoin tämän maahan, mutta tiesin, että tämä olisi vain hetkellistä. Oian vanhemoi naaras potkaisisi minut pois. Painoin tassullani tämän rintaa. Yllätyin kun naaras ei reagoinut heti liikkeeseeni. Hän katsoi minuun silmät ilkeästi hohtaen.
"Taidat luulla itsestäsi liikoja", Kohmesydän naukui kokeillen ärsyttää.
"Et uskalla taistella minua vastaan, vanhus", kuiskasin naaraan korvaan silmät leimuten.

//Kohme? Sori tönkkö xc Ja sopii toi sun ehdotus en vaa osannu toteuttaa nii jätin jatkot tähän kohtaan

Nimi: Rapapentu

16.12.2017 21:11
Katsoin Vereen kiinnostuneen näköisenä. Jokin hänessä sai minut tuntemaan sisälläni kaukaista kaipuuta, jota oli mahdoton selittää. Ihan kuin joku toinen kissa sisälläni olisi kutsunut häntä tulemaan luokseni, siirtymään lähemmäs - tyydyttämään kyltymätöntä kaipuun tuskaa, joka vihloi rintaa.
Puistelin päätäni yrittäen karistaa oudot ajatukset pois mielestäni, mutta ne palasivat aina vain uudelleen, yritinpä ajatella sitten ihan mitä tahansa muuta. Upotin kynteni syvälle routaiseen maahan ja sanoin maltillisesti:
"Valitettavasti minun täytyy nyt palata takaisin pentutarhaan. Törmäillään taas joskus." Hampaita kiristellen syöksyin pentutarhalle päin. Tunsin Veren hämmästyneen katseen polttavan kuumana niskassani, mutta en pysähtynyt, vaan jatkoin matkaani aina emoni ja sisarusteni luokse.
Saavuttuani pentutarhaan, huomasin pesässä vieraan kissan. Se oli pikimusta kolli, joka jutteli parhaillaan emoni kanssa katsellen samalla Sysipentua ja Kojoottipentua, joilla oli parhaillaan painiottelu meneillään.
Hipsin Kalmaliljan luo pälyillen kollia hieman varuillani. Kissan toinen korva nytkähti suuntaani ja hän kääntyi katsomaan minua vihreillä silmillään, joiden läpitunkeva katse porautui syvälle sisimpääni.
"Tämä nuorukainen taitaakin olla Rapapentu?" hän naukaisi Kalmaliljalle, joka nyökytti päätään ja kumartui sitten sanomaan minulle:
"Hän on ystäväni Pikiviilto, sekä myöskin klaanin parantaja. Koetahan käyttäytyä."
Tuhahdin ylimielisesti, mutta tervehdin kuitenkin kohteliaasti parantajakollia, joka vastasi eleeseeni nyökkäämällä viileän rauhallisesti. Hän vaikutti olevan sellainen kissa, joka tiesi paikkansa tässä klaanissa, eikä hänen kanssaan auttaisi alkaa inttelemään.
"Menehän nyt leikkimään", emo murahti minulle ja tuuppasi minua pentuetovereideni suuntaan. Mulkaisin häntä tuohtuneena, mutta en sanonut mitään. Emokin oli yksi sellainen kissa, jonka kanssa väitteleminen johti useimmiten arestiin.
Löntystin Kojoottipennun ja Sysipennun luokse äreänä. Minua suututti kaikki se epäselvyys, jota olin kokenut ollessani Veren kanssa. Olin tottunut siihen, että sain vastauksen kaikkeen mitä halusin tietää, mutta sitä tunnetta ei vain yksinkertaisesti voinut selittää.
*Huomenna kyllä menen selvittämään nämä asiat sen kollin kanssa. Ei tästä tule muuten mitään*, tuumasin närkästyneenä ja liityin sitten Kojoottipennun kanssa hyökkäykseen siskoani vastaan, joka kävi rohkeaan vastahyökkäykseen yksin.

Seuraavana päivänä olin lähtenyt etsimään Vereä. Emo ja sisarukset nukkuivat edelleen, mutta mitäpä se haittasi, sillä tämä asia ei kuulunut heille millään tavalla.
Aukiolla oli hiljaista - lukuun ottamatta aamupartioon valmistautuvia kissoja, jotka olivat kerääntyneet yhdeksi sumpuksi keskelle leiriä odottamaan lähtemiskäskyä. Isäni oli partion johdossa.
Odotin heidän lähtevän leiristä, ennen kuin suuntasin soturien pesälle. Pesässä oli hämärää, sekä siellä tuoksui melko tunkkaiselle. Pujottelin äänettömästi kuorsaavien kissojen välissä etsien Vereä. Hän oli mitä luultavammin lähellä pesän keskiosaa, jossa klaanin kokeneimmat soturit nukkuivat yleensä - olihan Veri sentään johtanut omaa erakkolaumaa ja sekös ilman muuta ansaitsi pienen kunnianosoituksen.
Pian löysinkin hänet nukkumasta kerälle käpertyneenä isoisäni vuoteen läheltä. Vuoteet sijaitsivat lyhyen matkan päästä toisistaan, mutta uinuvien soturien välille jäi kuitenkin pieni liikkumisvara, joka mahdollisti asennon vaihtamisen vaikka keskellä yötä.
Tepsutin Veren vuoteen luo ja laskin käpäläni tuon lavan päälle sihisten samalla tuon korvaan:
"Ylös senkin köntys!"
Kolli räpäytti unenpöpperöisenä silmänsä auki ja katsahti minuun. "Rapapentu? Mitä sinä täällä teet?" hän kuiskutti hiljaa, jottei olisi herättänyt muita.
"Tulin tapaamaan sinua", sanoin perääntyen muutaman askelen, jotta kolli mahtuisi kunnolla istumaan. Tallasin vahingossa viereisellä pedillä nukkuneen soturin hännälle. Odotin sydän tykyttäen hänen heräävän, mutta kissan silmät pysyivät visusti kiinni.
"Et sinä voi tulla omin luvin tänne! Mieti, jos isäsi olisi nähnyt sinut täällä?" Veri kähisi. Kohautin lapojani ja tokaisin välinpitämättömästi:
"Niin, mutta ei nähnyt. Hän lähti aamupartioon muutaman muun kissan kanssa."
"Mitä minä oikein teen sinun kanssasi?" hän huokaisi turhautuneena ja viittoi minua seuraamaan. Jolkotin hänen peräänsä hännänpää innosta kippuralla ja korvat valppaasti pystyssä.
Päästyämme ulos Veri kysyi: "Mitä asiaa sinulla oikein oli minulle? Tuskinpa tulit herättämään minua pelkkää ilkeyttäsi, vai?" Kolli tiesi minut liiankin hyvin, joka oli toisaalta samaan aikaan melko pelottava ajatus.
"Haluan kuulla lisää siitä entisestä kumppanistasi", esitin vaatimukseni, "Rapapoltteesta."

//Veri? Hittasinkohan liikaa? :D

Nimi: Jäälilja

16.12.2017 21:10
Nyt kuohahti yli. Olin kylmä hermoinen, mutta kiivas luonteeni tuli esille näissä tilanteissa.
"Luulisi sinun tietävän, kuka minun emoni oli. Samalla haukut omaa tytärtäsi Rapapoltetta, kun haukut minua", sähähdin. Kohmesydän naurahti jäätävän kuuloisesti. Katsoin naarasta viileästi, en halunnut näyttää ärsyyntyneisyyttäni. Sipaisin Kohmesydämen kylkeä hännälläni ja hymyilin viekkaasti. Loikkasin salamannopeasti Kohmesydämen kimppuun ja kaadoin tämän maahan, mutta tiesin, että tämä olisi vain hetkellistä. Oian vanhemoi naaras potkaisisi minut pois. Painoin tassullani tämän rintaa. Yllätyin kun naaras ei reagoinut heti liikkeeseeni. Hän katsoi minuun silmät ilkeästi hohtaen.
"Taidat luulla itsestäsi liikoja", Kohmesydän naukui kokeillen ärsyttää.
"Et uskalla taistella minua vastaan, vanhus", kuiskasin naaraan korvaan silmät leimuten.

//Kohme? Sori tönkkö xc Ja sopii toi sun ehdotus en vaa osannu toteuttaa nii jätin jatkot tähän kohtaan

Nimi: Kohmesydän

16.12.2017 20:51
"Anteeksi kun joudun korjaamaan käsityksesi", naukaisin, "mutta minulla ei ole kumppania. Sumumyrsky kuoli aikoja sitten, kiitos vain kysymästä, rakas klaanitoveri."
Katsahdin Jääliljaa häijyn pehmeä hymy kasvoillani.
"Niin...", jatkoin. "Sinähän raahasit koko laumasi tänne Kuolonklaaniin - tai tarkemmin sanoen isäsi, Veri. Ihan hyvä juttu vain, eikö? Lisää vahvistusta klaanille. Se oli jalo palvelus, Jäälilja.. Vaikka mitäs minä sinua kiittelen? Kiitos kuuluu isällesi. Sinähän olit silloin pieni, säälittävä pentu, joka ei tajunnut mistään mitään."
Naurahdin silkkisellä äänellä ja räpäytin vihreitä silmiäni. '
"Sinustahan tulisi loistava klaanitoveri. Jos siis olisit.. oikea kuolonklaanilainen.

//Jää? Nyt mun kirjotustaidot vaikuttaa surkeilta ku en osaa kirjottaa xDD mut juu. Käviskö semmone että nää joko tappelee - sanallisesti - ja sit Kohme sanoo et joo, sussa on Jää potentiaalia tai jotain? cx

Nimi: Viiltokaaos

16.12.2017 20:07
Kasvoilleni piirtyi huvittunut virne. Ahvenleuka seisoi lähes kuono kiinni omassani. Viilsin kynsilläni ilmaa niin, että kollin piti syöksähtää kauemmas väistääkseen terävät kynteni. Kollin kasvoille piirtyi hieman vihainen ilme, mutta se muuttui pian tyyneksi.
"Uskoit kai parantajasi olevan puhdas ja synnitön? Hän ei ole. Hän petti koko klaaniasi kuolonklaanilaiskissan kanssa ja sai aikaan minut. Kaiken lisäksi hän valehteli kaikille, jonka vuoksi olen mielestäni oikeutettu tappamaan hänet. Yhdenkään pennun ei tulisi kasvaa ilman vanhempia", naukaisin kollille yhä hieman virnistäen. Ahvenleuan kasvoilla oli tulkitsematon ilme. Oliko hän kauhistunut, hämmästynyt, tyytyväinen vai jotain aivan muuta? Uskoiko hän edes minua?
"Kuka on isäsi?" kolli kysyi ohittaen täysin toteamukseni siitä, että Kirkasmarja oli emoni. Pyöräytin silmiäni ja kiersin katseellani leirin ympäri. Syöksyviilto istui sotureiden pesän tienoilla yhdessä Verikyyneleen kanssa. Heidän lisäkseen myös Raepisara oli leirissä. Kolli katosi juuri pentutarhaan. Tuhokatse istui lähellä päällikön pesää yksin. Kolli jutteli tuskin koskaan kenellekään. Josks olin meinannut mennä juttelemaan kollille, mutta joku oli pysäyttänyt minut. Oli hämmentävää, koska kolli tuntui jollain tapaa todella tutulta. Samalta tuntuivat monet muut kuolonklaanilaiset.
"Sen voit selvittää itse", naukaisin virnistäen ja nousin ylös. Ei minua kiinnostanut, jos joku saisi tietää Syöksyviillon olevan isäni. En kuitenkaan uskonut, että kolli tai kukaan muu asiasta tietoinen kertoisi siitä kenellekään, etenkään Ahvenleualle. Kolli oli säälittävä, vaikka olikin tehnyt mainion valinnan siirtyessään Kuolonklaanin riveihin kalanhajuisesta klaanistaan.

//Ahaven?

Nimi: Vahvamieli

16.12.2017 20:00
//JATKOA LINNULLE//

"Mennään vain", sanoin, "jos haluat." Lähdin astelemaan Lintulumo vierelläni kohti pentutarhaa. En ollut erityisen hyvissä väleissä Kalmaliljan kanssa, mutta jos Lintulumo halusi käydä hänen luonaan, minä suostuin. "Ei varmaan mene kauaa kun meidänkin pentumme syntyvät."
Pujahdimme sisään pentutarhaan ja annoin Lintulumon tassuttaa edelläni Kalmaliljan luokse. Tämä makasi sammalvuoteella kolme pentua vierellään. Istahdin Lintulumon viereen ja katselin niitä arvioivasti, kylmä ja vakaa katse silmissäni.
*Onkohan noista mihinkään?* mietin.
Toisaalta, olihan Kalmalilja ihan kelvollinen kuolonklaanilainen, joten miksipä hänen pentunsa eivät olisi? Ehkä siksi, että Kalmalilja vain leikki jotakuta uhkaavaa kissaa ja yritti näin kalastella muiden huomiota ja suosiota. Olin varma, että minun ja Lintulumon pennuista tulisi mahtavimmat kissat, jotka Kuolonklaanissa koskaan olisi nähty. Naaraat juttelivat jonkin aikaa. Minusta melkein tuntui, ettei Lintulumo ollut tullut tänne vain ystävänsä jälkikasvua ihailemaan. En kuitenkaan sanonut mitään.

//Lintu? Kalma?

Nimi: Jäälilja

16.12.2017 19:59
Siristin Kohmesydämelle silmiäni ylimielisesti.
"Sinulla taitaa olla aika tylsä elämä kun sinua minun asiani kiinnostavat", naukaisin ja räpyttelin viattomasti silmiäni. Istahdin maahan ja pörhistin turkkini. Häntäni näytti suurelta puuhkalta.
"Ja ei, en ole koskaan eläessäni kuulunut siihen halveksittavaan erakko kastiin", kehräsin maireasti ja nousin seisomaan.
"Jaahas, minulla on kyllä aivan eri tietoa", Kohmesydän naukui silkkisesti. Kahden saman henkisen naaraan kihtaus ei tulisi päättymään hyvin.
"Kuuluin ennen laumaan, mutta eipä puhuta minusta enempää, vaikka se onkin paljon kiehtovampi puheenaihe kuin sinä", nau'uin silkkisesti ja lähdin keinuvien askelien saattelemana jiertämään ympäri Kohmesydäntä. Nyt olisi minun vuoroni ottaa yliote.
"Eikö kumppanillasi ole taroeeksi aikaa sinulle, kun sinun tarvitsee vaivata minua? Vai onko kumppanillasi jo uusi kierroksessa?" naurahdin ilkeästi hymyillen. Silmäni säihkyivät ärsytyksen ilosta.

//Kohme?

Nimi: Kohmesydän

16.12.2017 19:47
Tuijotin Jääliljaa. Tämä kääntyi katsomaan minua, minä heilautin pienesti häntääni.
"Anteeksi aivan valtavasti", nau'uin silkinpehmeällä äänellä ja otin pari viehkeää askelta naaraan luo, "jos onnistuin satuttamaan sinua. Olen siitä syvästi pahoillani." Sipaisin Jääliljan leukaa hännälläni ja naurahdin. "Älä välitä, kultaseni."
Aloin kiertää hänen ympärillään turkki kiinni turkissa. Sitä olisi voinut sanoa pieneksi testaamiseksi. Tai tutustumiseksi! Niin minä tutustuin uusiin kissoihin. Varsinkin niihin, jotka tulivat klaaniin ulkopuolisina, vaikka erakon elämästä.
"Mistä sinä tulet, Jäälilja? Sinähän olit ennen erakko, eikö näin ole?"
Jäälilja kyräili minua sinisillä silmillään, jotka melkein tekivät minusta jääpatsaan.
*Mutta vain melkein*, ajattelin häijysti ja hymyilin hänelle kylmästi.

//Jää? Joo, en tiä mitä kirjotin. Tönkkö stoori.. cx

Nimi: Ahvenleuka

16.12.2017 19:17
Viiltokaaos oli jälleen lähtemässä tiehensä, vaikka halusin vielä lisää vastauksi tuolta. Kurtistin kulmiani turhautuneena ja siristin meripihkaisia silmiäni, jotka oli kohdistettu harmaan kollin niskaan. Mieleni teki melkein iskeä hampaani kiinni tuohon, jotta saisin sen mokoman pysymään hetken aloillaan.
"Sinä et ole menossa vielä yhtään minnekään, minulla on yhä sinulle asiaa", murahdin niin, että soturi varmasti kuulisi. Tuo katsoi minuun päin silmät hieman viirullaan.
"Sanoit olevasi puoliksi kuolonklaanilainen ja puoliksi jokiklaanilainen, mutta se ei voi olla mahdollista", naukaisin ja astuin aivan Kostohengen eteen, pitäen katseeni tuon silmissä.
"Sinä et ole edes jokiklaanilainen, vaan parantaja löysi sinut, mikäli et tätä tiennyt. Olet erakkosyntyinen, hylätty pentu, joka jätettiin meidän reviirillemme. Edes kuolonklaanilaiset eivät voi vain hylätä pentua ulos, eikä olisi ollut järkeä, että he Jokiklaaniin asti olisivat sinut viitsineet raahata", sanoin painottaen sanojani hieman uhmaavaan sävyyn.
"Vai tiedätkö jotain, mitä minä en tiedä?"

//Viilto?

Nimi: Jäälilja

16.12.2017 18:54
Virnistin ilkeästi Jyrkkätassulle. Minun oli pakko kommentoida asioita jos joku teki väärin, varsinkin oma oppilaani. Käännyin ja astuin sisälle leiriin, siellä oli lämminhenkinen tunnelma, jos Kuolonklaanin leiristä niin voi sanoa. Pysähdyin tunnelin suulle odottamaan siksi aikaa, että kallionharmaa naaras saisi minut kiinni. Pian tunsin lämpimän henkäyksen niskassani ja ohitseni pyyhälsi nuori oppilas. Jyrkkätassu vilkaisi minuun kuin lupaa lähtemiseen. Nyökkäsin.
"En tarvitse sinua enään tänään mihinkään", naukaisin ja suuntasin jäänsiniset silmäni Viiltokaaokseen. Kolli jutteli jotain Jokiklaanin entiselle päällikölle Ahvenleualle. Kolli oli oettänyt klaaninsa, minusta se oli kuvottavaa. Luopua vallankahvasta noin vain. En oikein tiennyt mitä ajatella. Lähdin askeltamaan kohti soturien pesää. Pesästä pujahti esiin Kohmesydän joka tassutti ohitseni melkein turkki minun turkkiani hipoen ja tönäisi minua oienesti lavallaan. Silmiini syttyi ärsyyntynyt pilke.
"Sinun ei olisi kannattanut tehdä noin", murahdin. Ja käännyin jatkamaan matkaani.
"Ja miksi ei?" naaras naukui. Tunsin hänen tuijotuksen selässäni.

//Kohme?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com