Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Hei, muutama asia vielä!

   Kirjoitathan vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja pituutta, joten se on helpompi lukea ja arvioida.

Siis:

”Huomenta”, tervehdin. Ystäväni siirsi katseensa minuun.
”Huomenta. Kaunis sää tänään, eikö totta?” ystäväni vastasi.
Jos puhevuoro päättyisi pisteeseen, se ei pääty pisteeseen, vaan pilkkuun. Pilkku tulee viimeisimmän lainausmerkin jälkeen, ja seuraava sana alkaa pienellä, ellei kyseessä ole erisnimi.
Jos puhevuoro päättyy huuto- tai kysymysmerkkiin, laitat sen ihan tavallisesti lainausmerkkien sisään. Viimeistä lainausmerkkiä seuraava sana alkaa pienellä, ellei kyseessä ole erisnimi.

   Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välillä. Kirjoita vuorosanat lainausmerkein (”) ja ajatukset joko tähdillä aka asteriskilla (*) tai yhdellä lainausmerkillä (’). Asia on omasi, mutta tarinan selkeyden vuoksi älä käytä samoja merkkejä puhumisessa ja ajatuksissa.
   Kirjoita tarinat menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa, eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.

   Autohittaaminen, eli toisen kirjoittajan hahmon käyttäminen vakavammin on ankarasti kielletty ja aiheuttaa sinulle varoituksen. Mikä on vakavaa ja mikä sallittua? Luonteen rajoissa voit käyttää kissaa sivuhahmona, oppilastoverina, tuoresaaliskasalla kohtaamisessa, kissasi haavoittuessa parantajan pesässä tai muuten vain taustalla. Vakavaa autohittaamista on hahmon satuttaminen, tappaminen, kumppanuus ja pennut ilman toisen lupaa. Suurempia rooleja varten ovat NPC-hahmot. Kumppaniton NPC voi olla kissasi kumppani(tosin tähän täytyy ensin saada ylläpidolta lupa, sitä voit kysyä Muuta-kohdassa sille tarkoitetussa osiossa) ja heille voi tulla tarinoissasi pieniä vammoja(rampauttaminen kielletty). Jos tahdot tappaa NPC-hahmon tarinassasi, kysy lupaa vieraskirjassa.
   Kissasi ei voi olla voittamaton. Taisteluissa kissasi ei voi aina voittaa, eikä selvitä vammoitta. Pieniä haavoja taisteluissa tulee aina, ellei kissa piiloudu pesään kenenkään huomaamatta. Saalistamisessa kissasi ei aina saa saalista kiinni, muistakaa tämä.

   Kuunpisara on tarinaroolipeli, ja useimmat kirjoittajamme pitävät yhdessä kirjoittamisesta. Jos tahdot kirjoittaa muiden kanssa, voit kahdella vinolla viivalla ilmoittaa, haluatko jonkun jatkavan tarinaasi.

Kuten;
//(kissan nimi, jonka toivot jatkavan tarinaasi)?

Huomioithan, että: Tarinan on oltava yli kymmenen riviä pitkä, tai se poistetaan. Jos joku tarina on alle kymmenen riviä, et huomioi sitä, sillä jos kyseisessä tarinassa esim. joku on kuollut, jatkat tarinaa, niin tällöin sinunkin tarinasi poistetaan, etkä saa siitä korvauksia, oli tarina kuinka pitkä tahansa.

Tänne tulevat ainoastaan tarinat, mitään lyhyitä viestejä tänne ei laiteta, ne menevät Tarinat-osion pääsivulta löytyvään Ilmoitukset-osioon. Jos unohtuu laittaa tarinasta, että haluat jonkun jatkavan, et laita sitä tänne, vaan Ilmoitukset-osioon, jota jokaisen tulee seurata yhtä lailla kuin oman klaanin tarinoita!

   Kuolonklaani elää omalla reviirillään, ei siis muiden klaanien kanssa. Tarkempia tietoja kyseisestä klaanista löydät Muuta-osion Tietoja klaaneista-osiosta. Vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli todennäköisesti saat kurkata ulos, niin näet, mikä vuodenaika tarinoissa on. Lisää tietoa vuodenajasta löydät Muuta-osiosta.

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kalmalilja

23.03.2017 15:29
"Hyvin", vastasin kumppanilleni. Pennut olivat nukkuneet koko ajan, eikä se ollut tuottanut paljoa vaivaa minulle. Nuolaisin hellästi kummankin päätä. Pikiviilto kääntyi vuorostaan puoleeni.
"Nyt teidän pitää siirtyä pentutarhaan. Ota sinä toinen, minä otan toisen", parantaja naukaisi kumppanilleni. Raepisara nyökkäsi ja nosti harmaan kollin maasta. Pikiviilto otti toisen, punertavanrusjean naaraan maasta. Kolli muistutti Raepisaraa, hänellä oli samanlainen harmaa turkki ja valkoinen rinta. Naaras ei väriltään muistuttanut kumpaakaan, mutta valkoiset tassuni olivat periytyneet hänelle. Minkähän väriset silmät heillä olisi? En saisi vielä tietää, pennut eivät avaisi silmiään näin aikaisin.
Kuljimme pentutarhalle ja asetuin makuusammalilleni. Raepisara ja Pikiviilto laskivat pennut vatsaani vasten. Kollipentu inahti hieman ja kosketin hänen päätään. Katsoin sitte kumppanini meripihkasilmiin.
"Oketko miettinyt nimiä?" kysyin häneltä. Raepisara istuutui ja nuolaisi korvaani.
"Halusit, että nimeämme yhden paikkamme mukaan. Miten olisi Havupentu kollille?" Raepisara kysyi. Nyökkäsin lempeästi.
"Se kuulostaa täydelliseltä", naukaisin. Nuolaisin Havupennun pientä päätä.
"Entä naaraalle?" harmaa soturi maukui.
"Olen miettinyt Kielopentua. Olisiko se hyvä?" kysäisin. Kielopemtu oli mielestäni sopiva nimi naaraalle. Raepisara nyökkäsi.
"Kyllä olisi."

//Rae? Pennut?

Nimi: Raepisara

23.03.2017 08:04
Olikohan kaikki hyvin? Parantajan pesästä kuului kamalaa huutoa. Mitä jos Kalmalilja ei selviä? Noh, toivottavasti Pikiviilto osaa hoitaa hommansa kunnolla. Kun tuli hiljaista astelin pesään. Pysähdyin kuin seinään huomatessani mustan kumppanini vierellä kaksi karvamyttyä. Hymy hiipi kasvoilleni. Astelin Kalmaliljan vierelle mutta naaraskissa oli ehtinyt jo nukahtaa. Nuolin tuon korvaa karkealla kielelläni. Sitten aloin nuolemaan pentujamme. Toinen oli kolli ja toinen pentu naaras. Kalmalilja oli varmasti väsynyt. Katsahsin Pikiviiltoon.
"Pitäisikö minun jäädä tänne?" murahdin ja katsoin parantajakollia mietteliäänä. Kolli pudisti päätään.
"Mene vain sotureiden pesään nukkumaan, täällä on liian ahdasta", Pikiviilto tuhahti ja järjesteli yrttejä. Tuo kömpi vuoteelleen ja alkoi nukkumaan. Tuhahdin ja astelin ulos parantajan pesästä. Tassuttelin kohti tuoresaaliskasaa sillä en ollut syönyt tänään mitään. Kasassa oli vain orava ja hiiri. Otin oravan hampaisiini ja hotkin sen nopeasti suihini. Mahani oli taas täysi. Tassuttelin sotureiden pesälle vatsa täynnä. Käperryin kerälle sammalvuoteelleni jonka jaoin Kalmaliljan kanssa, en tosin nyt. Vuode oli viileä ja kun painoin silmäni kiinni uni tuli hetkessä.

Heräsin. Avasin silmäni auki ja suin nopeasti harmaan turkkini karkealla kielelläni. Nousin ylös ja astelin parantajan pesälle. Kalmalilja nuoli pentujamme kielellään nopeasti. Se varmaan lämmitti heitä.
"Mene hakemaan tuoresaalista kumppanillesi, aamupartio on jo palannut", Pikiviilto naukaisi yrttiensä kimpusta.
"Joo joo", mumisin ja astelin ulos pesästä. Hain tuoresaaliskasasta hiiren ja toin sen Kalmaliljan eteen. Huokaisin hiljaa ja nuolaisin tuon poskea.
"Ne ovat niin..", en oikein löytänyt sopivaa sanaa.
"Ihania", Kalmalilja kuiskasi. Nyökkäsin ja katsoin kahta pentua. Kolli pentu oli juomassa maitoa mutta naaras oli kumppanini nuoltavana.
"Miten yö sujui?" hymähdin kysymyksen aika tönkösti sillä katselin pentuja tarkaavaisena. He olivat terveet kaksi pentua.

//Kalma?

Nimi: Kalmalilja

22.03.2017 17:24
Ilta alkoi hiljalleen hämärtyä. Olin makoillut täällä parantajan pesässä koko päivän, ja oloni huononi koko ajan. Välillä tunsin kamalia kipuaaltoja ja supistuksia. Raepisara oli kaiketi ulkona vielåkin. Voihkaisin. Kumpa pennut syntyisivät pian, odotus oli kammottavaa! Auringon valoa ei enää tullut pesään, mistä päättelin, että yö oli saapumassa.
Yhtäkkiä tunsin kamalaa kipua, se oli niin tuskallista, että toivoin kuolevani.
"Ensimmäinen pentue on aina hankalin", Pikiviilto naukaisi.
"En kaipaa elämänohjeitasi, kiitis vain!" sähähdin. Tunsin taas yhtä kovan kivun ja parkaisin kovaan ääneen. Mitäköhän Raepisara ajatteli, kun kuuli nämä äänet? Taas samanlaista kipua. Pikiviilto laski käpälänsä vatsalleni.
"Synnytys alkaa", kolli maukaisi. Viimein! Tunsin taas supistuksen. Hengitin raskaasti, toivottavasti tämä loppuisi pian. Kipuaalto kulki jälleen ylitseni. Musta parantaja ojensi suuhuni kepin ja purin sitä tiukasti. Edellisiä kamalampi kipuaalto kulki ylitseni.
"Ensimmäinen syntyy", kuulin Pikiviillon sanovan. Muutaman kamalan kipuaallon ja supistuksen jälkeen parantaja huudahti viimein: "Ensimmäinen pentu syntyi!"
Huokaisin onnellisena, hetken ajan oloni tuntui parantuvan. Sitten kipu täytti taas kehoni. Tiesin, että seuraava pentu oli tulossa.
"Tämä on kohta ohi", Pikiviilto murahti. Tuskallinen kipu valtasi jälleen minut. Se loppui kuitenkin heti, kun toinen pentu syntyi. Parantaja kosjetti tassullaan vatsaani.
"Enempää ei ole tulossa", hän ilmoitti ja nuoli vastasyntynyttä pentua. Pian kolli nosti pennun eteeni ja nuolin pientä karvamyttyä. Oloni oli kamalan väsynyt. Pikiviilto nosti pennun edestäni ja laski sen vatsani viereen. Pian tunsin toisenkin oennun alkavan imeä maitoa.
"Terveet kolli ja naaras!" kolli ilmoitti. Hengähdin ja suljin silmäni. Halusin vain nukkua. Kuulin vielä pesän suulta rapinaa, kun Raepisara astui sisään, mutta uni kaappasi minut valtaansa enkä kuullut enää kumppanini sanoja.

//Rae? Piki?

Nimi: Raepisara

22.03.2017 17:09
Heräsin normaaliin aamuun. Suin harmaara turkkiani rauhallisin vedoin. Nousin ylös jaa astelin ulos sotureiden pesästä. Astelin suorinta tietä pentutarhalle. Huomasin Kalmaliljan vuoteen olevan tyhjä. Emoni ja kolme pentua nukkuivat sikeästi enkä viitsinyt herättää heitä. Murahtaen tassuttelin kohti parantajan pesää. Loikkasin sisälle pesään ja huomasin Pikiviillon ja kumppanini Kalmaliljan parantajan pesässä. Ei kai synnystys nyt vielä alkaisi! Hymähdin hiljaa.
"Onko kaikki kunnossa?" kysyin kovalla äänellä niin kuin olisin huutanut kauan jollekkin jostain syystä.
"Shh!" Pikiviilto sihahti minulle vastauksen.
"Kaikki on ihan hyvin", musta naaraskissa älähti ja voikerrellen. Istuin alas katselemaan menoa. Murahdin kärsimättömänä.
"Synnytys alkaa pian, voit sanoa hänelle jotakin mutta lähde sitten parantajan pesän ulkopuolelle", Pikiviilto naukaisi tomerasti. Astelin lähemmäs Kalmaliljaa ja kosketin tuon neää omallani.
"Koita kestää!" huudahdin ja poistuin pesästä samalla kun jännityis kihelmöi joka kohassa kehossani. Istuuduin ja tamppasin lunta tassullani ärtyneenä ja kärsimättömänä. Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin!

//Kalma? Piki?

Nimi: Kalmalilja

22.03.2017 07:40
Nyökkäsin kumppanilleni.
"Kyllä on, älä huoli", naukaisin ja nuolaisin Raepisaran poskea. "Hyvää yötä, nukun itsekin nyt."
Raepisara nyökkäsi ja nuolaisi vielä päälakeani. Kolli asteli ulos hämärään. Painoin pääni maahan. Graniittipentu ja Vilupentu leikkivät vielä, mutta Kohmesydän komensi heidät vierelleen. Suljin silmäni ja nukahdin.

Aamulla heräsin sateen ropinaan lehdillä. Nostin ärtyneenä päätäni. Nyt aurinko ei lämmittänyt eikä edes näyttäytynyt. Kohmesydän ja kolme pentua nukkuivat vielä. Nousin hitaasti ylös. Oloni oli raskas, ja suoraan sanottuna aivan kauhea. *Syntyisivätpä pennut pian, en kohta enää kestä tätä.* Kuljin vaivalloisesti pesän suulle ja katsoin ulos. Leirissä oli aika hiljaista, mutta näin Pimeyslehden järjestävän ensimmäistä aamupartiota. Missähän Raepisara oli? Pennut voisivat syntyä minä hetkenä hyvänsä. Tunsin kipuaallon kulkevan ylitseni. Asetuin maahan. Ei kai synnytys vielä voinut alkaa? Purin hammasta ja nousin ylös. Astelin parantajan pesälle ja turkkini liimautui nahkaani vasten sateessa. Pikitassusta oli tullut klaanimme parantaja ja hänen nimensä oli tätä nykyä Pikiviilto. Kolli heräsi astuessani sisään.
"Synnytys alkaa pian", parantaja maukaisi koskettaessani vatsaani. "Neuvoisin sinua jäämään tänne, täällä synnytys onnistuu helpommin, pennut eivät ole tiellä ja yrtit lähellä."
Pikiviilto auttoi minua tekemään itselleni sammalista pedin. Ähkäisin ja kävin siihen makoilemaan.

//Rae? Piki?

Nimi: Raepisara

21.03.2017 19:34
Kuljimme rinnatusten kohti Kuolonklaanin leiriä, kotiamme. Kalmalilja astui raskaita askelia vierelläni ja minä hidastin vauhtiani. En halunnut naaraskissan rasittavan itseään liikaa. Kyllä minä pystyisin hitaastikin kävelemään.
"Ei sinun minun takiani tarvitse hidastaa", naaras tuhahti, mutta tiesin että hän arvosti sitä mitä hänen vuokseen tein. Tämähän oli vain pientä kaiken muun rinnalla.
"En minä siksi hidastanut. Ajattelin vain etten hengästyttäisi itseäni", sanoin katsoen Kalmaliljan kirkkaanvihreisiin silmiin irvistäen hyvin kollimaisesti. Naaras naurahti.
"Hupsu! Kyllä minä tiedän mihin pyrit", kumppanini sanoi ja nuolaisi poskeani. Räpyttelin meripihkanvärisiä silmiäni. Oli vaikeaa hyväksyä se kuinka paljon musta naarassoturi minusta tiesi. Hän oppii tuntemaan minut todella hyvin. Jos sanon jotakin hän tietää tarkoitanko sitä oikeasti vai en. Se on hyvin.. en oikein osaa kuvailla sitä. Karkotin turhat ajatukset pois päästäni mutta niitä tuli koko aika vain lisää ja lisää. Olisinpa pystynyt päättämään mitä ajattelen ja minkä voisin unohtaa väliaikaisesti ja minkä kokonaan. Huokaisin hiljaa kun näin leirin sisäänkäynnin häämöttävän edessämme. Toivoin tosiaan ettei se ketunläjä Sähköviilto olisi taas jossain odottamassa meitä että voisi alkaa härnäämään. Tuhahdin.
"Minä osallistuin seuraavaan lähtevään partioon, pärjääthän ilman minua?" kysyin Kalmaliljalta.
"Tietysti pärjään!" naaras hymähti nopeasti minulle vastauksen ettei siinä välissä olisi ehtinyt hiirtä sanoa.
"Niin niin, mutta Sähköviilto..", huokaisin.
"Olen pentutarhassa ja Kohmesydän on siellä", Kalmalilja naurahti ja lisäsi vauhtia.
"Joo tiedän", naukaisin. Menimme leiriin. Kalmalilja lähti pentutarhalle ja minä lähdin partioon.

Palasimme partion kanssa leiriin ja oli jo hämärää. Pudotin saamani kaksi hiirtä tuoresaaliskasaan. Orava oli päässyt minulta karkuun, siitä olisi joku saanut syödäkseen. Astelin kohti pentutarhaa. Maidon tuoksuista tarhaa jossa olin itsekin pentuna ollut. Nyt siellä olivat emoni ja uudet sisarukseni. Minun pentujani odotti Kalmalilja, kumppanini. Astuin sisään pentutarhaan.
"Hei", murahdin tervehdykseksi. Sain takaisin nyökkäyksiä. Kalmalilja nosti päätään vuoteeltaan ja tassuttelin hänen luokseen. Mustaa naarasta oli vaikea erottaa hämärässä pentutarhassa kun muutenkin alkoi hämärtymään.
"Menen nukkumaan, onko kaikki hyvin?" suputin Kalmaliljan korvaan ja puskin tuota.

//Kalma?

Nimi: Raepisara

21.03.2017 17:39
"Sanoitko jotain?" Raepisara naukaisi. Pudistin päätäni.
"En mitään tärkeää. Sanoin vain, että pian on viherlehti", naukaisin yksinkertaisesti. Kuolonklaanimainen lehtikato oli väistymässä pois, mikä oli sinäänsä harmi, mutta halusin, että pennuistamme kasvaisi terveitä. Viherlehden aikana he saisivat tarpeeksi ravintoa ja voisivat kasvaa vahvoiksi Kuolonklaanin sotureiksi. Se oli tärkeintä.
"Silloin pentumme ovat jo syntyneet, olemme silloin perhe", naukaisin ja nuolaisin kollin korvaa. Asetuin maahan kyljelleni. "Vaikka kyllä sinäkin pelkästään kelpaisit, älä huoli."
Katselin päällämme lipuvia pilviä. Ne olivat tummia, mutta eivät onneksi vielä täällä. Käperryin kuusen rungon viereen. Suljin silmäni. Voisin jäädä tähän ikuisuuksiksi. Nostin päätäni. Ylläni oli kuusen havuja. Tämä puu merkitsi paljon. Täällä olimme tunnustaneet rakkautemme toisiamme kohtaan, olimme nukkuneet täällä yön ja täällä meistä oli tullut kumppanit. Katsoin Raepisaraan lämpimästi.
"Voisimmeko nimetä yhden pennun tämän puun mukaan?" naukaisin. Raepisara näytti miettiväiseltä.
"Jos haluat, niin totta kai voimme", kolli naukaisi ja kehräsin. Suljin silmäni. Raepisara laskeutui viereeni. Tunsin nukahtavani.

Kumppanini tökki minua kuonollaan. Avasin hitaasti silmäni.
"Torkahdit", harmaa kolli naukaisi ja kosketti päälakeani. "Mennään nyt leiriin, alkaa hämärtää."
Nousin ylös. Se tuntui raskaammalta kuin koskaan ja puuskahdin. Kuljimme rinnatusten kohti leiriä.

//Rae? Ja siis joo ei yhtään haittaa kyl kaikilla on menoo :D

Vastaus:

*Kalmalilja

Nimi: Raepisara

21.03.2017 16:46
"Käydään vain. Tekeehän se minullekin hyvää. Tai ainakin uskoisin niin", murahdin ja heilauttelin häntääni puolelta toiselle. En niinkään innostuneena mutta muuten vain. Astelin ulos pentutarhasta.
"Onko mitään tiettyä paikkaa minne menemme?" kysyin ja annoin Kalmaliljan astella edelleni näyttämään suuntaan.
"Kyllä sinä tiedät", kumppanini naurahti ja kosketti poskeani hännällään. Loikkasin mustan naaraskissan vierelle ja puskin häntä. Lähdimme kohti sisäänkäyntiä. Tassuttelimme rentoa ja rauhallista vauhtia ulos Kuolonklaanin leiristä. Annoin naaraan johdattaa meidät molemmat sen puun juurelle missä olimme tunnustaneet tuntevamme samaa tunnetta toisiamme kohtaan.
"Kumma ettei ole satanut räntää", hymähdin mietteliäänä. Syvennyin ajatuksiini enkä kuulkut mitä naaras vastasi. Muistelin sitä tunnetta mikä silloin oli ollut kun olin ajatellut saisiko Kuolonklaanin soturi tuntea niin. Mutta nyt olin varma siitä että sai. Ja vaikkei olisinaan saanut olisin tehnyt samoin. Huokaisin hiljaa ja katsoin taivasta. Jossain kaukana näkyi uhkaavia pilviä mutta kestäisi vielä kauan ennenkö ne pääsisivät yläpuolellemme. Katsahdin Kalmaliljaan.
"Sanoitko jotain?" kysyin hajamielisenä ja istuin alas odottamaan mustan naarassoturin vastausta. Hänestä tulisi varmasti todella hyvä emoeidän yhteisille pennuillemme. Kumpa en olisi silloin partiossa kun ne syntyvät!

//Kalma? Anteeks mul on ollu vähä kaikkee ja sit oon ollu et huomenna sit kirjoitan ja no nyt sit kirjoitin xd

Nimi: Kalmalilja

19.03.2017 20:37
Tunsin Raepisaran tassun vatsallani.
"Ne liikkuvat vähän joka välissä", naurahdin ja katsoin kumppaniini. Olin tehnyt päätökseni, vointini oli ollut aika huono viime aikoina.
"Muutan pentutarhaan", naukaisin. Se oli oikea päätös tässä vaiheessa. Minusta ei olisi ollut enää mitään hyötyä partioissa sun muissa. Raepisara nyökkäsi.
"Niin on paras", kolli naukaisi. Puskin häntä lempeästi.
"Pian pentumme syntyvät", huokaisin onnellisena. "Mutta nyt menen ja ilmoitan Pisaratähdelle."
Menin päällikkömme pesälle.
"Pisaratähti?" kysyin suuaukolla. Päällikkö pyysi minut sisään.
"Muutan nyt pentutarhaan. Uskon, että nyt on aika tehdä se", naukaisin vakaasti. Pisaratähti katsahti vatsaani.
"Huomaan", suuri kolli naukaisi viileästi. Nyökkäsin ja lähdin taas Raepisaran luo.
"Haetaanko sammalia makuusijaani varten?" kysäisin kollilta, joka nyökkäsi.

Haettuamme sammalia veimme ne pentutarhaan. Siellä loikoili Raepisaran emo, Kohmesydän, ja hänen pentunsa Graniittipentu ja Vilupentu. Kasasin sammaleet yhteen mukavaksi makuusijaksi. Istahdin maahan.
"Käytäisiinkö vielä kävelyllä? Kohta saatan olla sellaisessa kunnossa, ettei sekään onnistu", kysäisin kumppaniltani.

//Rae?

Nimi: Pikitassu/viilto

19.03.2017 20:20
Katselin pediltäni nukkuvaa mestariani, Kidesydäntä, jonka tuhina täytti koko parantajan pesän. Olin ollut viime päivinä erityisen tarkkaavainen häntä kohtaan, sillä naaraan vointi oli heikentynyt huomattavasti. Nousin ylös ja kävelin Kidesydämen luokse. Naaras hengitti raskaasti ja kurkusta kuului käheää korinaa aina ulos hengittäessä. Tökin hänet tassullani hereille, eikä hän näyttänyt ollenkaan tyytyväiseltä.
"Mitä nyt? Miksi ihmeessä herätit minut nyt? Jos sinulla on jotain tärkeää asiaa, niin sano suoraan äläkä vain auo suutasi kuin kala", hän tiuski ja käänsi kylkeään. Kohautin pienesti lapojani ja katsoin Kidesydäntä.
"No sanon sitten suoraan. Minusta sinä et ole todellakaan viime päivinä ollut parhaimmillasi. Et jaksa enää tehdä töitäsi ja annoit Kirjotulelle laventelin sijaan voikukkaa, muitakin samanlaisia tapauksia on ollut ja siksi olen joutunut kokoajan siivoamaan sinun jälkiäsi. Sinun täytyy ymmärtää, että olet pian vaaraksi koko klaanille", naukaisin tyynesti ja äänessäni hitusen huolenpitoa. Kidesydän katsoi minua kylmästi ja näytti siltä, että luovuttaisi paikkansa vasta kuolleen ruumiinsa yli.
"Luuletko että annan sinun vielä ottaa paikkaani? Minä voin varsin hyvin, enkä todellakaan tarvi sinun analyysiasi", hän ärisi ja nousi pediltään kiivaasti. En ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin parantajan jalat pettivät ja hän lyyhistyi voimattoman näköisenä maahan.
"Joko nyt ymmärrät mitä sanoin? Sinun kannattaa puhua Pisaratähdelle. Voin viedä saattaa sinut sinne", sanoin ja tarjosin lapaani Kidesydämen tueksi. Naaras katsoi minua hetken kiusaantuneena, mutta otti lopulta apuni vastaan. Kävelin hänen vierellään päällikön pesälle asti ja katsoin, kuinka hänen valkea häntänsä katosi lopulta pesän pimeyteen. Jäin odottamaan, kunnes parantaja saapui viimein päällikkö perässään ulos pesästä. Pisaratähti ei näyttänyt tyytyväiseltä mutta muuta en olettanutkaan. Hän kiipesi suurkiven päälle ja kutsui klaanin kissat koolle. Seurasin tilannetta jännittyneenä, kunnes päällikkö kutsui minut kiven juurelle.

Makoilin liikkumatta makuupaikallani ja hengitin syvään. Parantajan pesä ei ollut koskaan tuntunut näin yksinäiseltä, eikä kukaan olisi varmastikaan lähipäivinä muuttamassa tänne. Mutta miksi kukaan muuttaisikaan? Tämän klaanin kissat olivat syntyneitä taistelemaan ja se oli heidän vahvuutensa. Tuskin kukaan haluaisi ryhtyä oppilaakseni. Painoin pääni tassujeni väliin ja suljin silmäni.

Nimi: Raepisara

19.03.2017 18:12
Olimme puhuneet juuri Kalmaliljan kanssa tuon oudosta unesta. En tiennyt msitö se johtui. Unet ovat aina unia. Huokaisin hiljaa ja katsoin tuon kirkkaanvihreisiin silmiin. Mustanaaras kissa kallisti päätänsä.
"Entä onko sinulla kaikki hyvin?" Kalmalilja naukaisi kysymyksen korvilleni. Nyökkäsin nopeasti.
"On minulla. Ei sinun tarvitse minusta huolehtia. Pääasia että sinä olet kunnossa", murahdin. Nuolaisin harmaata tassuani nopeasti pari kertaa sillä siitä kohti sattui kutisemaan.
"Joo joo", naaras tuhahti.
"Saanko kokeilla vatsaasi?" kysyin. Kalmalilja näytti ensin hämmästyneeltä mutta tajusi sitten asian.
"Kokeile vain", tuo sanoi ja vilkaisi ympärilleen. Astuin lähelle kumppaniani ja kosnetin tassullani tuon vatsaa. Tunsin liikahduksen ja vetäisin nopeasti henkeä. Sitten tunsin toisen liikahduksen sen vierestä.
"Tunnen liikettä", maukaisin mietteliäänä. Kalmaliljan maha oli kasvanut paljon. Hän näytti hyvin syöneeltä kissalta. Mutta tosiasiassa oli hiirenkorva ja hiirenkorva oli vielä aika alussa. Ei riistaa vielä paljoa ollut.
"Ne liikkuvat vähän joka välissä", musta kumppanini naurahti ja katsoi minua kirkkaanvihreillä silmillään.

//Kalma?

Nimi: Elandra

19.03.2017 18:04
Kalmalilja: 124kp!

Pimeyslehti: 16kp

Raepisara: 80kp!

Pisaratähti: 9kp

Sumumyrsky: 20kp!

Pikitassu: 54kp! Onnittelut, ansaitsit parantajanimesi! Voit kirjoittaa siitä, kun Kidesydän siirtyy klaaninvanhimpiin. Ei tarvitse ilmoittaa ilmoituksiin koska siirrän sen sinne nyt.

Norppatassu: 22kp!

Kohmesydän: 9kp

Vilupentu: 8kp

Viiriäispentu: 5kp

Nimi: Norppatassu

19.03.2017 14:38
"... Voisit sillä välin auttaa Ruusutassua klaaninvanhimpien makuualusten siivoamisessa. Alahan mennä."
Olin lievästi sanoen ärtynyt kuullessani mestarini sanat, mutta tiesin kyllä, ettei väittely olisi auttanut. Nyökkäsin lyhyesti, käännyin ympäri ja hyppelin klaaninvanhimpien pesää kohti. Pesässä ei kuitenkaan ollut ketään Varpusensiiven ja Punasirpin seurana.
"Öh, anteeksi... Missä Ruusutassu on?" kysyin varovasti pesän suuaukolta.
"Hän lähti jo hakemaan sammalia - sinuna pitäisin kiirettä, jos aikoisin ehtiä hänen luokseen", Punasirppi murahti. Vanhan naaraan sokeiden silmien kalsea tuijotus tuntui porautuvan lävitseni.
"Selvä", mau'uin lyhyesti, ja peruutin pois pesästä. Loikin läpi leirin ja pätkääkään vauhtiani hidastamatta suoraan leirin kulkuaukosta metsään. Suuntasin kohti parhaita sammalenkeruupaikkoja, minne arvelin Ruusutassunkin lähteneen, enkä ollut väärässä. Ankarasti puuskuttaen otin rauhallista tahtia etenevän toverini kiinni.
"Minä päätin sittenkin tulla mukaan", naukaisin hengästyneenä. Punaruskea naaras naurahti iloisesti.
"Niin minä vähän ajattelinkin."
Otin kasvoilleni epäaidon, virnistyksen tapaisen ilmeen, henkilökohtaisesti en nimittäin ollut lainkaan innostunut siitä, että jouduin vaihtamaan klaaninvanhinten sammalia.
"Varpusensiipi ja Punasirppi eivät vaikuta olevan kovin ystävällisellä tuulella", huomautin, kun en muutakaan sanottavaa keksinyt.
"Milloin he olisivat olleet ystävällisellä tuulella?" Ruusutassu kysyi kulmiaan kohottaen. Hymähdin jotain epämääräistä vastaukseksi, minä en todellakaan tiennyt. Klaaninvanhimmilla tuntui olevan ongelmia enemmän kuin muulla klaanilla yhteensä.

Nimi: Kalmalilja

18.03.2017 13:25
//Unta

Heräsin pimeydessä. Nousin hitaasti ylös. Vaikuttivatko unikonsiemenet vielä, vai miksi näin tällaista? Täällä ei ollut muuta kuin pimeyttä ja tyhjyyttä.
"Huhuu? Onko täällä ketään?"
Kuljin ympyrää turhautuneena. Missä olin? Pääsisinkö pois? Oliko tämä edes todellista? Sitten huomasin valonpilkahduksen, se oli kuin repeämä tässä synkkyydessä. Valo loisti punaisena, mutta repeämä alkoi pienentyä. Juoksin sen luo ja hyppäsin siihen juuri ennen kuin se katosi. Nyt olin Kuolonklaanin leirissä, aivan selvästi. Huomasin, että keskellä leiriä makoili harmaa kissa. Hänen vierellään oli kissa, jonka selvästi tunnistin. Sähköviilto! Juoksin katsomaan kissna ruumista, ja haukoin henkeä, kun tunnistin sen olevan Raepisara. Jalkani eivät kantaneet, vajosin maahan.
"Ei, hän ei ole kuollut, hän ei ole kuollut..", nau'uin hiljaa vuolaasti itkien. Ei hän voinut olla! Kuulin Sähköviillon naurun.
"Kyllä hän on Kalmalilja, etkä sinä voi sille yhtään mitään", kolli räkätti. Sitten kaikki alkoi pyörimään ja nyt seisoin metsässä Sirppiraidan kanssa.
"Meidän pennuistamme tulee täydellisiä", kolli kuikasi ja nuolaisi poskeani.
"Meidän? Mutta ne ovat Raepisaran, eivät sinun", naukaisin ymmälläni. Sirppiraita näytti aivan yhtä hämmentyneeltä. Kollin äänet kaikuivat metsässä oudosti.
"Raepisarahan on kuollut jo ajat sitten, etkö muista? Tapoit hänet, koska hän asettui tiellemme", Sirppiraita naukaisi ja nauroi ilkeästi.
"E-ei, en tappanut", naukaisin avuttomasti. Kaikki alkoi taas pyöriä. Huomasin nyt olevani ukkospolun vierellä. Sähköviilto kierteli virnuillen ympärilläni.
"Nyt, kun Raepisara on kuollut, voimme keskittyä tulevaisuuteen", kolli naurahti kolkosti. Minua alkoi kyllästyttää tämä.
"Hän ei ole kuollut!" huudahdin. Tämä oli selvästi unta, aivan selvästi.
"Kyllä hän on, Kidesydän, varapäällikkömme tappoi hänet. Kalmatähti, sinun pitäisi muistaa", kolli naukaisi. "Meidän pentumme syntyvät pian, olen ylpeä sinusta."
"Ne ovat Raepisaran!!"
Sähköviilto pudisti päätään. Maasto alkoi viimeisen kerran pyöriä. Kuulin Sähköviillon äänen puissa.
"Olette molemmat säälittäviä."
"Tuotat minulle niin paljon tuskaa", kuului taas Sirppiraidan ääni.
"Mutta oikeasti rakastan sinua", kaikui Raepisaran ääni. Mieleni teki alkaa huutamaan, kaikki tuntui nii kamalalta. Viimeinen asia, minkä näin, oli Raepisara, joka roikotti suussaan ruumistani, joka roikotti suussaan kuollutta pentua joka roikotti suussaan sutta.

Heräsin säpsähtäen pesässä. Vilkuilin ympärilleni kuin hullu, ja Pikkuvarjo, joka oli ainoa pesässä lisäkseni loi minuun halveksivan katseen ja asteli sitten ulos. Raepisara ei ole kuollut, ei ole! Ei saa olla. Juoksin ulos hätääntyneenä, ja hengähdin helpotuksesta kun näin kumppanini. Kävelin hänen luokseen ja nuolaisin kollin poskea. Entä pennut? Olivatko ne Sirppiraidan tai Sähköviillon? Ei, eivät ainakaan Sähköviillon. Eivätkä Sirppiraidankaan. Huokaisin helpottuneena, se oli ollut vain unta.
"Näin kamalaa unta", naukaisin ja kerroin Raepisaralle kaiken.
"Ja sitten Sähköviilto sanoi, että pennut olivat hänen", lopetin ja suljin silmäni. Tunsin Raepisaran jännittyvän vierelläni, mutta kolli rentoutui sitten.
"Se oli vain unta", hän maukaisi. "Mutta eiväthän ne ole Sirppiraidan tai Sähköviillon?"
"Eivät", maukaisin ja nuolaisin kumppanini korvallista. "Ne ovat meidän pentumme, kyllä sinä sen tiedät."

//Rae? Aika sekava ja paljon kirjotusvirheitä xD

Nimi: Raepisara

18.03.2017 12:43
Kalmaliljan nukahdettua aloin ajattelemaan. Istuin naaraskissan viereen ja silitin vähän aikaa hännälläni tuon selkää. Oli ihanaa ajatella että saisimme pentuja mutta jos joku syntyykin sairaana. Tai jopa kuolleena. Pudistelin päätäni. Ei niin saisi käydä! Mitä suhteellemme tapahtuu? Emmekö enää voi olla niin kuin ennen Kalmaliljan tiineyttä. Huokaisin hiljaa ja painoin meripihkanväriset silmäni tiukasti kiinni. Jos emme voisi enää lempeillä.. Toisinaan en olisi halunnut pentuja mutta oikeasti haluan. Sukuni kasvaa ja pennut yhdistävät minua ja Kalmaliljaa entistä enemmän. Mutta millä tavalla pennut yhdistävät? Noh, kun pennut muuttavat oppilaiden pesään normaali elämämme voi jälleen jatkua. Voimme viettää yhdessä yötä metsässä kahdestaan hiljaisuudessa. Aukaisin meripihka silmäni. Kaiken tuon ajatteleminen helpotti minua. Ehkä kaikki järjestyy aikanaan. Niin kuin Kohmesydämellä ja Sumumyrskylläkin. Kuolonklaani on aina kotini ja tulee olemaan ainut. Murahdin ja nousin ylös vuoteeltani. Astelin ulos sotureiden pesästä. Tunsin kuinka aurinko paistoi harmaalle turkkilleni. Istahdin varjoisalle paikalle. Juuri nyt oli vain hyvä olla hiljaisuudessa.

//Kalma?

Nimi: Kalmalilja

17.03.2017 21:00
"Okei... sanoin taas väärin mutta ollaan nyt kuin äskeistä ei olisi tapahtunutkaan", Raepisara naukaisi. Pudistin ponnekkaasti mustaa päätäni.
"Ei olla", naukaisin. Halusin selvittäå tämån kumppanini kanssa. Hänen ei tarvitsisi huolestua takiani, ja minusta tuntui, ettei hän luottanut minuun. Voihkaisin pienesti. Vatsaani sattui vähän. Raepisaran meripihkaiset silmät kiinnittyivät minuun.
"Ei tässä mitään", murahdin ja hengähdin ennen kuin jatkoin. "Tiedän, etten saisi rasittaa itseäni. Se voi olla vaaraksi minulle ja pennuille. Mutta sinun on ymmärrettävä, että aion elää aika lailla normaalia elämää tiineyteni aikana. Elämämme muuttuu kun pennut syntyvät, ja haluan nauttia tästä vapaudesta, kun sitä vielä riittää. Pian joudun olemaan päivät pitkät pentutarhassa."
Raepisara katsahti minuun ymmärtäväisesti.
"Selvä."
Lämmin rakkauden tunne täytti minut. Raepisaraa parempaa kumppania ei kukaan voisi saada, rakastin häntä enemmän kuin mitään. Mutta ymmärsin kuitenkin kollin huolen.
"Käyn nyt kuitenkin Pisaratähden luona. Minua ei saa laittaa kuin enintään yhteen partioon päivittäin, ilmoutan hänelle siitä", naukaisin ja kävelin päällikön pesälle.

Palasin nyt Raepisaran luo.
"Sinun kanssasi haluan silti vielä metsästää", naukaisin. Olisin voinut tehdä jonkun lempeän eleen, mutta tyydyin istuutumaan hänen viereensä, olimme sentään muiden näkyvillä.
Yhtäkkiä tunsin kamalaa kipua vatsassani.
"Aih!" parkaisin kuin pentu ja vajosin maahan huohottamaan. Raepisara näytti hiukan hätääntyneeltä.
"Mikä on? Ei kai synnytys alkanut?"
Pudistin päätäni ja nousin ähkäisten ylös. Tämä varmaan vain liittyi tiineyteen.
"Käy Kidesydämen luona", Raepisara naukaisi. Nyökkösin ja lähdin kumppaniini nojaten parantajan pesään. Kidesydän istui Pikitassu vierellään yrttien äärellä, mutta kääntyi katsomaan huomatessaan tulomme. Parantaja taisi huomata, mikä minulla oli, sillä naaras pyysi minut makoilemaan maahan. Kidesydän asetti tassunsa vatsalleni. Parantajanaaras pylritteli tassuaan pitkään turkkini sotkien, mutta lipetti sitten.
"Pikitassu, tuo unikonsiemeniä", Kidesydän naukaisi. Sitten hän kääntyi minun puoleeni. Nousin hitaasti ylös maasta.
"En usko, että sinulla on mitään vakavaa. Tällaisia kipuja saattaa tulla odottaessasi pentuja. Saat unikonsiemeniä, sitten menet nukkumaan. Etkä saa rehkiä!"
"Taasko nukkumaan?" nurisin, mutta Raepisara kosketti kuonollaan poskeani.
"Tottele häntä, se on parasta."
"Nukahtaisit muutenkin siemenien vaikutuksesta. Ai niin, en usko että synnytykseen on enää kovin kauaa aikaa, voit piakkoin muuttaa pentutarhaan", Kidesydän maukaisi. Nyökkäsin vaisusti. Oli hienoa, että pennut syntyisivät pian, mutta olisi inhottavaa olla jumissa tunkkaisessa pentutarhassa. En kuitenkaan näyttänyt tunteitani, vaan nuolaisin tyynesti siemenet maasta. Lähdin sitten Raepisaran kanssa pesästä. Siemenet alkoivat vaikuttaa, ja oloni kävi uniseksi. Laahustin väsyneenä soturien pesään. Raepisara tuli perässäni ja kävin makuulle sammalilleni. Nukahdin välittömästi. Tunsin vielä ennen unta pennun liikkeen vatsassani ja huokaisin onnellisena.

//Rae?

Nimi: Raepisara

17.03.2017 19:29
Pyörittelin silmiäni ja vain tyydyin murahtamaan. Normaalisti olisin antanut samalla mitalla takaisin mutta pentujen takia en tehnyt niin. En edes uskaltanut lempeillä kumppanini kanssa. Huokaisin hiljaa. Huomasin Kalmaliljan katsovan minua epäilevän näköisenä. Tuon kirkkaanvihreät silmät katsoivat minua ja minun meripihkaisia silmiäni.
"Mkä on?" musta naaras kysyi minulta. Hymähdin hiljaa ja haukkasin viimeisen palasen myyrästäni. En halunnut sanoa Kalmaliljalle sitä mitä ajattelin sillä pelkäsin hänen pahoittavan mielensä. En ollut mikään pehmo mutta ajattelin siltikin naaraskissan parasta. Mutta jos en kertoisi totuutta mitä Kalmalilja siihen sanoisi? Kai minun nyt olisi kerrottava totuus ihan suoraan.
"Ottaisit nyt rauhallisemmin pentujen takia", maukaisin totuudenmukaisesti. Huomasin kuinka Kalmalilja pyöräytteli kirkkaanvihreitä silmiään katsoessaan minua. Tajusiko naaras mitä ajoin takaa vaiko ei?
"Tajuatko?" kysyin tiukemmin. Ääneni oli ehkä vähän turhankin tiukka, koska se sai kumppanini kasvoille nousevan ihmettelevän ilmeen.
"Joo joo. Ajattelin vain elää normaalisti niin kuin normaalitkin kissat elävät", musta naaraskissa töksäytti. Huokaisin hiljaa, jonka jälkeen vain murahdin.
"Uskoisit nyt! En tee tätä sinun kiusaksesi", murahdin ja nousin seisomaan ravistellen harmaata turkkiani. Kalmalilja tuhahti.
"Tajuan. Antaisit minun nyt vain tehdä sitä mitä haluan. Tiedän kyllä mihin pystyn ja mihin en pysty", tuo sanoi tuhahtaen lopussa. Nyökkösin ymmärtäväisenä ja istuuduin takaisin alas lumiseen tallaantuneeseen maahan.
"Sinähän sen itse parhaiten tiedät", sanoin ja nuolaisin pari kertaa rintaani. Ei ollut helppoa puhua mihin toinen pystyisi ja mihin ei. Olin kai taas liian hätäinen. Minun pitöisi olla tyynempi ja kuolonklanailaisempi. Tuhahdin hiljaa ja tuijotin valkeaa kylmää maata.
"Okei.. Sanoin taas väärin mutta ollaan nyt kuin äskeistä ei olisi tapahtunutkaan", maukaisin ja vilkuilin kirkkaanvihreä silmäistä kaunista mustaa naaraskissaa. Oli ehkä parempi selvittää asiat kun jättää ne selvittämättömiksi.

//Kalma?

Nimi: Kalmalilja

17.03.2017 16:17
"Mennäänkö syömään?" Raepisara kysyi sukiessaan turkkiaan. Nuolaisin pari kertaa valkeaa rintaani ja nousin ähkäisten ylös.
"Mennään vain, pennutkin tarvitsevat ravintoa", naukaisin ja astuin pesästä kumppanini edellä. Aurinko lämmitti mustaa turkkiani ja venytin takajalkojani. Oikeastaan minun ei juuri tehnyt mieli syödä, oloni oli taas vähän huono. Noukin kasasta hiiren, Raepisara otti myyrän. Asetuimme syömään niitä leirin reunalle. Näykin haluttomasti palasia hiirestä.
"Sinun on syötävä. Itsesi takia, ja kuten sanoitkin, myös pentujen", Raepisara ohjeisti. Näpsöytin häntä hännälläni kylkeen.
"Tiedän, tiedän. Huolehdin kyllä itse syömisestäni, kiitos vain", naukaisin ja hotkaisin palasen hiirestä. Pian olin jo syönyt eläimen kokonaan. Nuolaisin turkkiani. Vatsani oli merkittävästi pyöristynyt, mutta en kullä vielä muuttaisi pentutarhaan.
"Vatsasi on.. öh.. kasvanut", Raepisara naukaisi. Puskin kollia lempeästi.
"On sinunkin vatsasi vähän pyöreä", naukaisin ilkikurisesti. No, ei ehkä niinkään, mutta pian kun olisi viherlehti, saisimme kaikki syödäksemme tarpeeksi. Minä, Raepisara ja pentumme. Hetken mielijohteesta kaapaisin lunta tassullani ja nakkasin sen Raepisaran niskaan. Loikkasin kauemmas, ennen kuin kolli ehtisi vastaiskuun.
"Ähäkutti!" naurahdin.

//Rae?

Nimi: Raepisara

17.03.2017 15:47
"Tuletko sinä?" Kalmalilja kysyi katsoen minua kirkkaanvihreillä silmillään vastausta odottaen.
"Mm. Minua väsyttääkin jo. Mennään vain", naukaisin. Tassuttelimme suorinta tietä sotureiden pesään. Katsoin kuinka kumppanini meni kerälle yhteiselle vuoteellemme. Naarasta oli vaikea erottaa mustan turkkinsa takia. Näin vain valkean rinnan, tassut ja hännänpään. Asetuin kerälle hänen viereensä. Nuolaisin Kalmaliljan niskaa ja kuiskasin niin hiljaa hänen korvaansa ettei kukaan kuullut:
"Hyvää yötä."
Kalmalilja hymähti jotakin vastaukseksi. Tiesin kuinka väsynyt naaras oli, kantoihan hän vatsassaan pentuja. Murahdin kun Sähköviilto asteli sotureiden pesään. Laskin pääni sammalille ja painoin meripihka silmäni kiinni. Elämä olisi helpompaa ilman Sähköviilto. Oikeastaan elämä olisi helppoa. Olen kuitenkin kuolonklaanilainen ja kestän kaiken joka vastaan tuleekaan. Annoin unen ottaa itsestäni vallan.

Heräsin. Naaras suki vieressäni jo mustaa turkkiaan. Hymähdin hiljaa ja nousin istumaan. Nyökkäsin huomeniksi ja aloin sukimaan harmaata turkkiani nopein vedoin.
"Mennäänkö syömään?" kysyin nopeasti suintani lomasta. Jäin odottamaan Kalmaliljan vastausta.

//Kalma? Anteeks, mulla kesti taas..

Nimi: Vilupentu

16.03.2017 20:22
Vikisin jotakin ja kierryin tiukalle kerälle. Joku tai jokin tökkäsi minua pehmeästi.
"Äkkiä nyt Vilupentu, täällä on paljon nähtävää!" jonkun ääni sanoi korvaani. Puhuja työnnettiin hyssytellen sivumpaan.
Ärähdin hiljaa ja raotin sinisiä silmiäni ensimmäisen kerran. Siristin silmäni kiinni, sillä siellä oli liian kirkasta.
Vedin henkeä ja avasin silmän. Räpyttelin niitä hetken ja tarkensin katseeni liekinväriseen kolliin joka narisi suuremmalle kissalle jotakin. Tunnistin suuremman kissan emokseni, oliko tuo liekkiturkki sitten veljeni?
"Vilupentu!" emoni sanoi nimeni välke silmissään.
"Minä", vastasin ja räpäytin silmiäni, yrittäen nousta huterasti seisomaan. Kaaduin miltei heti, olivathan jalkani vielä heikot ja lyhyet.
Määrätietoisesti ja huterasti nousin seisomaan. Pysyin pystyssä ja tasapainoitin itseäni hännälläni.
Otin askeleen, toisen, kolmannen. Ne olivat huteria ja väriseviä, mutta ne olivat ensimmäiset askeleeni!
"Voimmeko nyt mennä?" veljeni, jota emo oli kutsunut Graniittipennuksi, naukui kärsimättömänä.
"Hyvä on, mutta pysykää poissa vanhempien kissojen jaloista", emo sanoi ja venytteli hieman.
Graniittipentu kiljahti pentumaisesta ilosta ja lähti huterasti juoksemaan kohti uloskäyntiä. Viiletin veljeni perään häntä innokkaasti pystyssä ja tupsahdin ulos, miltei kaatuen.
Sama, yllättynyt "whoaaah" karkasi huuliltamme, kun tutkimme suurta leiriä ja sen kissoja katseillamme.
"Tämä. On. Mahtavaa."
Nyökkäsin ja tutkin ympärostöäni katseellani. Silmäni olivat vielä pentumaisen siniset siihen aikaan, ei jäänsiniset. Pentujen silmät saisivat oikean värinsä vasta muutaman neljäsosakuun ikäisinä.

// graniitti?

Nimi: Pikitassu

16.03.2017 18:41
Pimeyslehti oli viimein päässyt pois parantajan pesästä, eikä Pisaratähti enää ravaisi täällä joka päivä. Makoilin pehmeällä sammalista tehdyllä vuoteellani ja kuuntelin Kidesydämen hiljaista tuhinaa. Viime päivinä pesässä ei ollut käynyt varapäällikön lisäksi muita kissoja ja oloni tuntui välillä yksinäiseltä. Painoin silmäni kiinni ja yritin pakottaa unen tuloa mutta turhaan. Leirin hiljaisuus oli melkeinpä ahdistava. Nousin jaloilleni ja kävelin ulos pesästä. Raitis ilma tuoksui sateelle ja havupuille mutta ajatukseni olivat yhtä hämäriä, kuin parantajan pesä. Käperryin tiukalle kerälle leirin uloskäynnin vierelle ja yritin nukahtaa.

//Unta
Avasin silmäni varovasti ja näin kaikkialla kirkasta valoa, joka suorastaan tulvi sisääni. Valo ei ollut lämmintä, mutta ei kuitenkaan kylmääkään. Äkkiä sisälläni oli oudon tyhjää ja kaikki ajatukseni olivat hävinneet jonnekin ja koko kehoni alkoi hiljalleen tuntua vieraalta, mikä ei oikeastaan poikennut oikeasta maailmasta. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi suuri, usvamainen varjo, joka alkoi ottaa kissan muotoa - minun muotoani. Se oli täsmälleen minun näköiseni, mutta siltä puuttui kasvot. Olio käveli luokseni ja yritin olla näyttämättä sille pelkoani mutta turhaan. Jokin voima oli vienyt minulta kyvyn piilottaa kaikki tunteeni.
"K-kuka olet ja mitä haluat? Miksi sinulla ei ole kasvoja?" kysyin ääni täristen ja kumarruin lähemmäs oliota.
"Olen sinä, tai oikeastaan se, mikä sinun pitäisi olla. Olen kaikki tunteen, jotka olet kieltänyt itseltäsi. Kaikki pelot, jotka olet piilottanut paitsi muilta, myös itseltäsi. Olen huoli ja kaipuu, rakkaus ja viha. Kaikki, mitä sinun olisi pitänyt olla", hän sanoi ääni jylisten. Karvani nousivat pystyyn ja maa tärisi allani. Vasta kun itse ymmärsin rauhoittua, myös jylinä rauhoittui.
"Mitä asiaa sinulla on minulle? Tiedän, että olen välttänyt tunteitani, mutta olen parantaja, eikä minulta odoteta muuta toimintaa, kuin parantaminen", naukaisin ja istuin alas.
"Tiedätkin jo, että pian saat ottaa jälleen uuden askeleen pienessä elämässäsi. Älä kuitenkaan kadota itseäsi, jos yrttien huuma sekoittaa pääsi ja tähtien valo sumentaa näkösi. Sinun on päätettävä uskosi", olio naukaisi ja oli sillä sydämenlyönnillä poissa.
"Ei! Odota, haluan tietää mitä tarkoitat!" yritin huutaa mutta oli jo liian myöhäistä.

//Hereillä
Säpsähdin hereille ja huomasin auringon olevan nousemassa. *Olinko tässä koko yön?* kysyin itseltäni ja ravistelin turkkiani. Kävelin laiskasti takaisin parantajan pesälle, missä Kidesydän oli jo valveilla.
"Missä olit koko yön? Et kai vaan lähtenyt taas leiristä?" mestarini kuulusteli ja käveli eteeni. Pudistelin päätäni ja kävelin hänen ohitseen välinpitämättömästi omalle pedilleni. Haukottelin makeasti ja suljin silmäni.

Nimi: Pisaratähti

16.03.2017 16:08
Leukani loksahtivat auki kuullessani Pimeyslehden sanat. Ai että mitä? En voinut uskoa korviani! Tuo edessäni seisova musta naaraskissa, eli minun kumppanini, odotti pentuja, jotka olivat minun! Onni oli vähällä leimahtaa valtavaan liekkiin sisälläni, ja meinasin jopa päästää lapsellisen ulvahduksenkin, mutta pakotin kaiken onnen pysymään sisälläni. Katseeni oli tyyni ja kylmä. On valtava tunnepuuska oli poistunut sisältäni, sain viimeinkin sanottua:
"Hieno juttu, Kuolonklaani kaipaa uusia jäseniä kipeästi." Vaikka niin paljon rakastinkin Pimeyslehteä, en minä voinut näyttää sitä, kuinka innoissani olin oikeasti tulevista pennuistani, jotka parhaillaan kasvoivat Pimeyslehden vatsassa. Naaraan ilme oli muuttunut tyyneksi, lähes yhtä tyyneksi kuin omani. Huomasin, että Pimeyslehti oli aavistuksen verran ehkä jopa pettynyt reaktiooni, mutta hän väläytti minulle lempeän hymyn.
"Tahdotko lähteä saalistamaan tai jotain? Lupasin kyllä auttaa Norppatassua, mutta kyllä hän pärjää", Pimeyslehti naukui. Pudistin ankarasti päätäni.
"Eikö sinun pitäisi siirtyä pian pentutarhaan? En tahdo, että vaarannat minun - siis meidän - pentujemme henkeä soturin tehtävissä", naukaisin kumppanilleni.
"Mutta pentujen syntymään on vielä pitkä aika, kyllä minä kerkeään pentutarhaan muuttamaan", Pimeyslehti huomautti ja hymyili minulle lempeästi. Siristin keltaisia silmiäni.
"Miten vain, kunhan pidät huolen, ettei pennuillemme käy mitään - tai itsellesi", nau'uin ja väläytin mustalle naaraskissalle nyt pienen, lempeän hymyntapaisen virneen.

//Pimeys?

Nimi: Sumumyrsky

16.03.2017 16:05
Viiriäispentu tepasteli vierelläni vilkuillen ympärilleen uteliaana. Tuo nuori, ruskea naaraspentu, oli vanhimman tyttäreni Rapapoltteen jälkeläinen, joka oli jättänyt hänet minun ja kumppanini kontolle ja lähtenyt itse klaanista. Tietenkin minua harmitti, että olin menettänyt toisenkin tyttäreni, mutta uskoin hänen olevan onnellisempi siellä missä hän sitten ikinä olikaan.
"Isoisä, mikä tuo on?" Viiriäispentu kysyi viittoen tuoresaaliskasalle päin. "Miksi siinä on niin paljon kuolleita eläimiä?" Sipaisin pennun kylkeä hännänpäälläni ja vastasin sitten hilpeästi kehräten:
"Se on tuoresaaliskasa. Soturit ja oppilaat tuovat siihen päivittäin riistaa, jota sitten klaaninvanhimmat, kuningattaret ja pennut voivat nauttia - myös soturit ja oppilaat syövät siitä, mutta he odottavat että klaanille erittäin tärkeät henkilöt syövät ensin itsensä kylläisiksi."
"Olenko minä tärkeä henkilö, koska olen pentu?" tyttärentyttäreni kysyi.
"Olet", mau'uin lempeästi hymyillen, "sillä sinusta tulee vielä jonain päivänä soturi, joka jatkaa klaanin ruokkimista esi-isiemme tassunjäljissä."
"Milloin minusta sitten tulee oppilas?" Viiriäispentu uteli.
"Sitten kun täytät kuusi kuuta", sanoin.
"Onko siihen kauan aikaa?"
"Ei kauaa." Käännyin katsomaan sisäänkäynnille päin. Raepisara palasi juuri partiosta. Minulla olisi kohta lisää pennunpentuja, sillä poikani kumppani, Kalmalilja, odotti pentuja. Olin iloinen ainoan klaaniin jääneen pentuni puolesta - tai no, melkein ainoan, ellei Graniittipentua ja Vilupentua laskettu mukaan.
"Mitä me teemme seuraavaksi, isoisä?" Viiriäispennun innostunut maukaisu sai minut palaamaan takaisin maanpinnalle.
"Hmm... Mitä haluaisit tehdä?" kysyin hymyillen.

//Viiriäinen? Toivottavasti en hitannut liikaa.

Nimi: Graniittipentu

15.03.2017 18:57
*Skip pari päivää*

//Unta//

Juoksin vehreällä niityllä.
"Graniittitähti, Graniittitähti!" joku huusi.
*Olenko Graniittitähti?* mietin.
"Minne meidän pitää mennä?" kolli kysyi minulta.
"Hyökätkää, hyökätkää Varjoklaaniin ja sitten, sitten Myrskyklaaniin!" huusin. Kissat lähtivät varjoklaania päin.
"Ole kiltti, emme saa hyökätä", eräs naaras tuli anelemaan.
"Turha luulo, olen päällikkö, Graniittitähti. Me hyökkäämme, olet vain turha Tähtiklaani palvoja!" huusin päin hänen naamaa.
"Ei, ette saa!" naaras huusi ja katosi pyörteeseen.
"Olen päällikkö, voin tehdä mitä vai!" huusin perään.
"Nälkä", joku vikisi.

//Hereillä//

"Älä potki", naukaisin pontevasti.
"Nälkä", Vilupentu vikisi ja potki.
"Älähän potki veljeäsi", emoni sanoi.
"Niin, lopeta", vinkaisin. Vilupentu lopetti hetkeksi potkimisen, mutta aloitti sen taas.
*Miltäköhän maailma näyttää? Haluan nähdä sen!" mietin. Nyt, nyt oli aika! Räväytin silmäni auki.
*Olipa pentutarha värikäs! Täällä oli monia värejä*, ajattelin.
"Ai, Graniittipentu. Avasit jo silmäsi", emo sanoi yllättyneenä.
"Niin, onko siinä jotain outoa? Onhan sinunkin silmäsi auki", sanoin.
"Saanko mennä ulos?" kysyin.
"Et, odota että veljesikin avaa silmänsä", emo sanoi.
"Miksi?" ihmettelin.
*Enkö voisi mennä ulos yksin?* mietin. Katselin kuinka emoni alkoi syöttää veljeäni ja päätin että aikani on tullut. Nousin ylös, mutta jalkani eivät kantaneet. Läsähdin mahalleni maahan ja emoni kääntyi minuun päin.
"Oletko kunnossa? Tulehan tänne", hän sanoi.
"Hmph", tuhahdin ja yritin päästä lähemmäs.

//Vilu? Kohme?

Nimi: Kalmalilja

15.03.2017 18:10
Painoin pääni. Tiesin, että Raepisara oli oikeassa. Minun pitöisi ottaa rauhallisemmin, pentujen ja itseni takia. Ja Raepisaran. Pennuille voisi tosiaan sattua jotain.
"Olet oikeassa", naukaisin ja nostin katseeni kumppaniini. Huokaisin hiljaa ja puuskahdin taas. Nousin hitaasti ylös.
"Mennään leiriin", Raepisara naukaisi ja nosti rastaani. Lähdin seuraamaan häntä. Oloni oli nyt kohentunut äskeisestä, mutta lepo tekisi kyllä hyvää. Kuljimme vaitonaisina lumisen metsikön halki kohti leiriä. Siellä voisin mennä vaikka suoraan nukkumaan, siltä minusta tuntui. Pysähdyin ennen suuaukkoa. Raepisara käännähti minuun päin.
"Emme ole menossa takaisin", kolli naukaisi kyllästyneen kuuloisesti. Pudistin päätäni.
"Ei ei. Mutta kyllä minä ymmärrän, että tämä on sinulle raskasta. Raepisara, lupaan, että otan nyt rauhallisemmin. En metsästä tai tee mitään muutakaan liikaa", naukaisin. Raepisara nyökkösi ja astuimme leiriin. Istahdimme soturien pesän edustalle. Pian huomasin Pikkuvarjon - ja harmikseni - hänen perässään Sähköviillon.
"Kalmalilja, tule metsöstyspartioon", Pikkuvarjo naukaisi. Katsahdin Raepisaraan, joka katsoi minuun merkitsevästi. Pudistin päätäni soturille.
"En voi", vastasin. En tiennyt, halusiko Raepisara Sähköviillon tapaisen kissan tietävän pennuistamme, joten lisäsin vain: "Minulla on vähän heikko olo."
Sähköviilto tuhahti halveksuen.
"En usko, että vatsasi pullottaa vain liian monen hiiren takia", kolli sähähti. "Teidän pennuista tulee varmasti yhtä säälittäviä kuin itse olette", soturi ivasi ja astui askeleen lähemmäs irvistäen.
"Pysy kaukana minusta!" sähisin villisti. Pikku varjo viittoi Sähköviillon mukaansa ja kolli loi vielä viimeisen halveksuvan katseen meihin, ja lähti sitten.
"Haluan mennä nukkumaan jo", huokaisin hiljaa ja annoin niskakarvojeni tasoittua. "Tuletko sinä?"

//Rae?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com