Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Talvikkimuisto

13.12.2018 08:09
Taivaansininen katseeni nousi salamannopeasti vahvalta tuoksuvien yrttien seasta, kun kuulin kissan sukeltavan parantajan pesään. Käännyin vilkaisemaan tulijaa olkapääni ylitse ja huomasin, että pesään oli saapunut komea, solakkarakenteinen kolli, jolla oli kiiltävä musta turkki. Minulle tuntemattoman kissan harmaat silmät lukittautuivat minuun, kun hän huomasi minut, ja kohotin päättäväisenä päätäni, vaikka en tiennyt edes tämän kissan nimeä.
"Voinko auttaa?" kysyin kohteliaasti ja räpyttelin kirkkaan taivaansinisiä silmiäni lämpimästi. Parantajien kuului auttaa jokaista kissaa, oli se sitten klaanitoverinsa tai vihollisklaanin kissa.
"Satutin nilkkani. Liukastuin", mustaturkkinen kolli ilmoitti ja ojensi etukäpälänsä minulle mitäänsanomaton ilme kasvoillaan leväten. Nostin etukäpälän oman käpäläni polkuanturalle ja tutkailin etukäpälää tarkasti, painellen sitä eri kohdista. Joissakin kohdissa kolli irvisti, luonnollisesti nilkan kohdalta. Kun olin tutkinut kissan etukäpälää hyvän tovin, annoin käpälän laskeutua hitaasti maahan ja nyökäytin sitten päätäni.
"Se on nyrjähtänyt. Ja taisit samalla venäyttää jalkasi ja murtaa jonkin luun. Lyhyesti sanottuna: joudut olemaan täällä jonkin aikaa. Nyrjähdys ja venähdys toipuvat nopeasti. Eikä tämä murtumakaan tunnu kovin pahalta."
"Jaaha", kolli murahti väsyneen kuuloisena ja lysähti sitten istumaan pesän sammalverhojen edustalle. Vilkuilin tuntematonta kissaa myötätuntoisena, nyrjähdykset, venähdykset ja murtumat olivat todella turhauttavia asioita koska niissä joutui loppujen lopuksi vain odottamaan parantajan hoivissa.
"No, mitä jalalleni sitten tehdään?" kolli kysyi turhautuneena, kun välillämme oli hallinnut aavemainen hiljaisuus. Säpsähdin omista ajatuksistani takaisin oikeaan maailmaan ja heitin nopean silmäyksen mustaturkkiseen kissaan.
"Murtumakohtaan minä taidan laittaa kaislaa sillä sitä on sattunut jäämään juuri hyvä määrä jäljelle sinun murtuneen luusi hoitamiseen. Nyrjähtäneisiin tassuihin auttaa raunioyrtin juuret, mutta minun täytyy käydä katsomassa onko meillä sitä. Tulehan, sinä saat nyt mennä lepäämään pehmeälle sammalpedille", ohjeistin kollia. Mustaturkkinen kissa murahti, mutta nousi jäykästi seisomaan ja hiipi pesän poikki sammalpedille. Sillä aikaa kävin hakemassa ne vähäiset kaislat ja raunioyrtin juuret joita löysin ja kiiruhdin takaisin potilaani luokse.
"Noniin, pysy sitten mahdollisimman rentona. Tämän kaislan minä vain sidon murtuneen luusi kohdalle ja raunioyrtin juuret minä pureskelen hauteeksi jonka sitten levitän nyrjähdyksesi kohdalle", selostin ja aloin asetella kaislaa tarkkaavaisesti murtuneen luun kohdalle. Tuijotin tiukasti murtuneen luun kohtaa, mutta vähän väliä taivaansininen katseeni harhaili potilaaseeni. En ollut varma huomasiko hän, mutta toivoin että kolli ei kiinnittänyt huomiota vilkuiluuni.
"En ole nähnyt sinua ennen, joten en usko sinun olevan Viiltoklaanista. Mikä nimesi on, jos saan kysyä?" utelin kohteliaasti ja jäin hetkeksi katsomaan potilastani.

//Mahti?
//370 sanaa

Nimi: Yövarjo

12.12.2018 16:45
Viiltotähti oli määrännyt minut aiemmin rajapartioon muutaman muun kissan kanssa. Partio oli sujunut rauhallisesti ilman ongelmia. Kukaan muista klaaneista ei uskaltanut rikkoa rajojamme vielä koston aikeissa tai mistään muustakaan syystä. Muiden klaanien partioitakaan ei ollut näkynyt samaan aikaan rajoilla, ja se oli hyvä asia. Sodan aikaan rajakahakka voisi syntyä yllättävänkin nopeasti, sillä uskoin, että kuumaveristen klaanitovereideni lisäksi myös muissa klaaneissa oli kissoja, jotka olisivat halunneet iskeä kyntemme meidän kurkkuihimme.
Minä en ollut päässyt vielä sotaan mukaan, ja sen seurauksena janosin oikeastaan jonkinlaista jännitystä elämääni. Halusin olla osallisena sodassa, vaikka toisaalta se ei varmastikaan aina tuntunut niin makealta. En kuitenkaan ollut päässyt mukaan aiempaan hyökkäykseen Myrskyklaaniin, joten seuraavaan hyökkäykseen lähtisin mielelläni mukaan. En kuitenkaan tiennyt, oliko sellaista edes tulossa hetkeen. Jos oikea hetki tulisi, voisin kysyä sitä Viiltotähdeltä. Hän ei tulisi olemaan kovin miellyttävä keskustelukumppani, koska hän oli kylmä ja kovapintainen kissa, joka viihtyi omien suunnitelmiensa parissa sen sijaan, että keskustelisi rivitaistelijoiden - eli minun - kanssani. Tai sitten hän oli itselleen läheisten sotureiden kanssa ja jakoi heille suunnitelmiaan, jos koki sen tarpeelliseksi.
Tajusin kuulostavani katkeralta, aivan kuin tahtoisin itse kuulua Viiltotähden lähirinkiin. Se ei varsinaisesti ollut totta, voisinhan minä olla paremmissa suhteissa päällikköön nähden ja kuulua niin sanottuun sisäpiiriin, mutta tällä hetkellä viihdyin Tulvasielun kanssa aivan hyvin, enkä niin kaivannut Viiltotähden huomiota. Toisin kuin eräät, jotka lähestulkoon palvoivat häntä. Viiltotähti oli toki vahva johtaja, jollaisen klaanimme tarvitsikin, ja minä arvostin häntä, mutta en kuitenkaan palvomiseen ja huomionhakuun saakka. En oikeasti ollut varma, tekikö kukaan todellisuudessa niin, ehkä kaikki nimellisesti Viiltotähden ydinkannattajat ja palvojat olivat kieroja kissoja ja yrittivät pettää johtajansa jossakin vaiheessa. Minä en tekisi niin, olin uskollinen klaanilleni ja sen kullekin päällikölle.
Saapuessani partiosta takaisin leiriin astelin kohti sotureiden pesää etsiäkseni Tulvasielun, mutta sitten huomasin Viiltotähden sivummalla. Hän oli ilmeisesti syönyt juuri. Kaarsin poispäin sotureiden pesältä ja astelin tyyni ilme kasvoillani kohti Viiltotähteä.
Hän oli huomannut minun lähestyvän ja kiinnitti vihreät silmänsä minuun. Hän nyökäytti päätään antaen minulle luvan liittyä seuraansa.
"Mitä asiaa?" kolli murahti.
Hänen äänensävynsä oli viileä. Kolli viilsi kynsillään ilmaa, mutta en hätkähtänyt. Olin tottunut hänen tapaansa tehdä niin, jotkut muut olisivat saattaneet kummeksua liikettä enemmän.
"Mietin vain, että oletko jo suunnitellut uutta hyökkäystä?" kysäisin.
Viiltotähti oikaisi ryhtiään ja katsahti minuun hiukan epäileväisen oloisena siristäen silmiään, kuin miettien, olinko tosissani kysyessäni sellaista. Hän kuitenkin kielsi miettineensä sitä, hänen mukaansa oli parempi antaa pölyn laskeutua.
"Oliko sinulla muuta?" kolli tuhahti ja viilsi jälleen kynsillään ilmaa, ja tajusin liikkeen kuvastavan aika hyvin kantajaansa, ainakin nimen puolesta.
"Haluaisin lähteä mukaan seuraavaan hyökkäykseen", lausahdin.
"En ollut mukana viime hyökkäyksessä, joten ajattelin vain, olisiko minun mahdollista päästä seuraavaan mukaan", jatkoin ja pidin katseeni päällikön vihreissä silmissä pelkäämättä häntä millään tasolla, vaikka tiesin hänen olevan julma ja häikäilemätön tarvittaessa.

//Viilto? Sori ku kesti
//445 sanaa

Nimi: Veri

11.12.2018 21:39
Avasin jäänsiniset silmäni, joihin paistoi kuuraisen aamun kylmä ja kalvakka valo. Ravistin päätäni, sillä tunsin viiksieni painosta kuinka kuura oli kuorruttanut nekin. Nousin hieman kömpelösti ylös makuualuseltani ja loikin sutjakkaasti nukkuvien soturien yli. Kuolonklaani oli heräilemässä uuteen aamuun. Aurinko paistoi kovin matalalta puiden välistä, joka merkitsi aamun aikaisuutta. Pidin lehtikafon kylmistä aamuistä, joka varmasti johtui siitä että pidin kylmästä. Se oli sinänsä outoa, sillä yleensä kissat olivat auringonpalvojia. Minä mustan turkkini kanssa taas tunsin oloni epämiellyttäväksi kuumassa auringonpaisteessa tai ylipäätänsä helteessä. Istahdin aivan soturienpesän viereen sukimaan kylmettynyttä turkkiani siistein vedoin, jotla tasoittivat samalla myös mustan karvani liiallista pörröisyyttä. Sen hoidettuani otin askeleeni kohti tuoresaaliskasaa. Valikoin pinosta laihan hiiren, sillä vatsani kurniminen ei ollut suuri. En ollut nähnyt tytärtäni Jääliljaa soturien pesällä, joka merkitsi että hän oli lähtenyt johonkin. Olin kovin ylpeä tyttärestäni, hän ei ollut heikko vaan voimakas ja arvostettu ainakin omissa jäänsinisissä silmissäni. Haukkasin palan hento rakenteisesta saaliistani ja aloin pureskella sen sitkeää lihaa, joka maistui onnekseni vielä hyvälle. Söin jyrsijän nopeasti ja sen jälkeen päätin ilmoittautua partioon, sillä halusin tubtea itseni hyödyllisemmäksi. Pian partioni olikin jo matkassa tarkastamaan rajoja. Olin erittäin tarkka rajojen kanssa, enkä jättäisi yhtäkään meidän reviirimme puolella olevaa hajuvanaa tarkistamatta. En ikinä. Reviiri oli tärkeä, erittäin tärkeä.

//Joku?
202 sanaa

Nimi: Ahvenleuka

11.12.2018 21:22
Astuin ulos sotureiden pesästä haukotellen ja kiersin samalla katseellani leiriä. Lähes kaikki olivat jo hereillä, osa luultavasti partiossa, osa toistaiseksi toimettomana leirissä. Olin viime päivien aikana usein toivonut tapaavani Haukihampaan, mutta nykyisen tilanteen takia se oli lähes mahdotonta. Istuuduin hetkeksi pesän ulkopuolelle ja suin harmaata turkkia, joka oli lehtikadon kylmyyden takia alkanut näkyvästi pörhistyä. Silmäkulmastani huomasin tummanharmaan hahmon lähestyvän minua, mutten kiinnittänyt siihen aluksi mitään huomiota, ennen kuin kissa oli astunut aivan eteeni. Kohotin laiskasti katsettani tunnistaen samalla tuon Valhekuiskeeksi. Ilmeeni muuttui kysyväksi, mutten sanonut vielä mitään, vaan annoin soturin puhua.
"Viiltotähti käski pyytää sinut metsästyspartioon. Graniittipolte tulee myös, mutta hän lähti jo leirin ulkopuolelle odottamaan, joten pidä kiirettä", tuo naukaisi kylmähkösti. Emme olleet mitenkään läheisiä, mutta tiesin Valhekuiskeen tukeneen Viiltotähden suunnitelmia ennen kuin hän oli noussut vielä päälliköksi.
"Olkoon sitten, voimme lähteä heti", vastasin ja nousin ylös suunnaten leirin uloskäynnille. Päästyäni piikkihernetunnelista, silmieni eteen avautui kirkas, luminen maisema. Kellanpunaisen kollin turkki erottui selvästi valkeaa hankea vasten ja hänkin huomasi tulomme välittömästi.
"Pysytään ukkospolun tällä puolella ja vältetään menemästä kovin lähelle rajoja. Tavataan auringon huipun aikaan", Valhekuiske ilmoitti ja katosi nopeasti omille teilleen. Lähdin kulkemaan ukkospolun suuntaan, sillä sen lähistöltä usein löysin parhaiten päästäisiä. Haistelin ilmaa tarkasti, mutta tuloksetta. Olin jo pettyneenä siirtymässä toiseen paikkaan, ennen kuin olisi palattava takaisin leiriin, kunnes kuulin pienestä pensaikosta kahahduksen. Oksiston suojista oli laskeutunut pienikokoinen lintu maahan etsimään syötävää, eikä se ollut huomannut minua lainkaan. Keskittyneesti painauduin lähemmäs maata niin, että se melkein hipoi vatsaani ja hiivin lähemmäs. Se oli viiksikarvan päässä, että lintu olisi päässyt tiehensä, mutta sain kynsilläni otteen sen jalasta. Nopealla puraisulla lintu valahti veltoksi ja lopetti pyristelyn. Pieni saalis hampaissani lähdin suunnistamaan muun partion luokse.

//275 sanaa

Nimi: Uljasroihu

11.12.2018 18:28
Kuljin Vahvamielen vierellä poispäin Kuolonklaanin leiristä. Olimme jonkin aikaa aivan hiljaa. Itse asiassa, emmehän me kaksi useinkaan jutelleet mitään turhuuksia - vain asioita, jotka me näimme tärkeiksi. Kulkiessani pidin kaikki aistini valppaina, aivan kuten isä oli minut opettanut. Siltikin saatoin antaa itseni vajota jonnekin ajatuksien virtaan. Lähinnä minä ajattelin Sysisydäntä. Olin jokin aika sitten kysynyt hänen ajatuksiaan pennuista ja toki olin ollut tietoinen, että tällainen saattaisi olla hieman liian aikaista. Hän olikin hämmentynyt ja ainakin toistaiseksi vastannut kieltävästi. Minulla olisi kuitenkin aikaa odottaa. Odottaisin loputtomiin, niin kauan kunnes Sysisydän tulisi toisiin aatoksiin. Pentujenhan sanottiin olevan.. tulevaisuus. Miksi siis olla hankkimatta pentuja, kun sillä tavalla voisi kasvattaa sukuaan? En hetkeen ollut jutellut mustaturkkisen naaraan kanssa, mutta aioin etsiä hänet käpäliini aivan pian, heti kun olisi sopiva hetki - kahdenkeskiselle juttuhetkelle siis.
Toinen asia, jota mietin, oli koulutukseni. Itse soturikoulutukseni oli toki loppunut aikaa sitten mutta Vahvamielen antama koulutus.. sitä ei ollut ollut hetkeen. En tiedä, miksi. Ehkä Vahvamieli ajatteli minun jo olevan valmis päättämään koulutuksen? En uskonut ihan niin... Itse asiassa minä janosin lisää. Janosin lisää uusia taistelutaitoja ja nykyisten vahvistamista, janosin kokemusta.

180 sanaa

Nimi: Vahvamieli

11.12.2018 17:59
Avasin silmäni samantien uneni haihduttua pois. Kukaan tuskin oli poistunut soturien pesästä, ainakin siltä näytti, sillä jokainen vuode reunoilta keskelle näytti olevan jonkun vallassa. No, minulla itselläni oli jotain järkevääkin tekemistä, eikä se ollut nukkuminen koko päivää. Nousin ylös ja tassutin ääneti kissojen häntien ja käpälien lomitse ulos pesästä. Oli yhä pimeää. Tähdet loistivat taivaalla ja kuu loi hopeista valoaan kaikkialle. Lähdin kulkemaan kohti leirin uloskäyntiä ajatuksenani käydä hieman jaloittelemassa kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa.
"Minne matka?"
Pysähdyin kuullessani tutun äänen takaani ja käännähdin viilein silmin katsomaan. "Ajattelin käydä jaloittelemassa", murahdin. "Miksi minun menemiseni kiinnostaa, Uljasroihu?"
Harmaa, mustajuovikas kolli kohautti lapojaan. "Olen ollut täällä ulkona jonkin aikaa. En ole hyvä nukkumaan tänä yönä." Hän katsoi minua viileästi ja heilautti häntäänsä. "Eivätkö isäni tekemiset saisi kiinnostaa minua? Ehkä haluan viettää aikaa kanssasi nyt kun et ole pitänyt minulle harjoituksiakaan."
Tuhahdin. "En opettanut sinua siihen, että jonkun täytyisi jatkuvasti olla seuranasi. Mutta ole hyvä ja ala tulla - en ole hyvä odottelemaan tänä yönä."
Uljasroihu virnisti kylmästi ja asteli pitkin ja rauhallisin mutta ponnekkain askelin vierelleni kävelemään.

173 sanaa

Nimi: Mahtivarjo

09.12.2018 21:36
Katselin edessäni maata nuuskivaa hiirtä. Se oli ehkä hiukan kitukasvuinen ja vieläpä laiha, mutta kyllä siinä silti jotain syötävää olisi. Joku Sulkakynsi-niminen naaras oli patistanut minut saalistamaan. En ollut mennyt metsästämään hänen käskystään, sillä kuka hän oli käskyttämään minua? Hän ei ollut Viiltotähti eikä tietääkseni klaanin varapäällikkökään. Syy, miksi lähdin metsästämään, oli yksinkertaisesti nälkä.
Otin askeleen lähemmäs hiirtä. Miten tällaisia eläimiä ylipäätään enää oli, kun ne käyttäytyivät niin typerästi? Saaliini ei nimittäin huomannut minua, vaikka olin aika lähellä sitä. Se ei edes haistanut minua, mikä saattoi tietenkin johtua siitä, että se keskittyi nenällään muuhun. Siltikin, tyhmä mikä tyhmä.
Ollessani hännänmitan päässä piskuisesta uhristani ponnistin lyhyeen loikkaan. Painoin hiiren tassuillani maahan, jotta se ei lähtisi matkoihinsa. Sitten tapoin sen nopealla puraisulla.
Hiiri oli tosiaan pieni. Ällistyttävän pieni. Tiesin, että lehtikato oli lähellä, hyvin lähellä, mutten ollut aavistanut sen vaikuttavan jo. Tämä hiiri oli muutenkin ainoa riista, johon olin törmännyt. Väistämättäkin eksyin ajattelemaan, minkälainen tilanne Tuuliklaanilla oli. Siellä tärkein riistaeläin oli jänis, mutta lehtikadon tullessa nekin vähenivät. Ne eivät horrostaneet niin kuin monet muut nisäkkäät, mutta kylmä ilma ajoi ne helposti muualle, ellei jopa tappanut. Tiesin, ettei minun nykyisenä viiltoklaanilaisena kuuluisi toivoa mitään hyvää Metsäklaanille, mutta silti toivoin, että Tuuliklaani selviäisi kylmistä ajoista. Ja etenkin Hunajaviiksi.
En koskaan myöntäisi kenellekään, että ikävöin emoani. Olin ollut hänestä vasta päivän erossa, mutta silti aika tuntui pitkältä. Hunajaviiksi ei ollut yhtään niin kuin minä. Hän oli lempeä ja kiltti, eikä tahtonut pahaa kärpäsellekään. Aina, kun hän tappoi jonkun eläimen, hän kiitti siitä vuolaasti Tähtiklaania. Hän ei halunnut valtaa; hänen ainoa toiveensa oli, että kaikilla olisi hyvä olla.
Naaras tuntui kuitenkin olevan ainoa, joka ymmärsi minua. Tai ainakin tuki minua. Eniten pelkäsin, että hän pettyisi minuun. En halunnut sen tapahtuvan, mutta se saattoi olla edessä. Edustin nyt sitä, mitä emoni eniten halveksi ja mitä vastaan hän oli valmis taistelemaan kuolemaan saakka. Pahuutta ja pimeyttä, Pimeyden Metsää, kuolemaa. Murhaamista.
Nostin hiiren maasta leukoihini ja mietin sitten mitä tekisin. Tämäkin pieni saalis oli vaatinut minulta paljon, sillä ensinnäkään en ollut tottunut saalistamaan tällaisessa ympäristössä, ja toiseksi täällä ei todella ollut paljoa riistaa. Kaiken kaikkiaan Kuolonklaanin reviirillä metsästäminen kävi hermoilleni pahemman kerran, sillä täällä en voinut turvautua nopeuteeni, vaan minun oli vaanittava ja piilouduttava ja hiivittävä. Paljon mieluummin metsästin jäniksiä, se oli palkitsevampaa. Siksi en kovin mielelläni olisi halunnut luovuttaa vaivalla hankkimaani riistaa jollekin laiskalle kirppusäkille.
Katsahdin ympärilleni tarkistaen, ettei kukaan nähnyt. Minun oli kaiketi ollut tarkoitus saalistaa kaikille kissoille, joten tekoani saatettaisiin katsoa pahalla. Eikä Kuolonklaanista tiennyt, ehkä korvani revittäisiin, jos söisin yksin riistan. Täällä ei toisaalta tunnuttu juuri välitettävän soturilaista.
Kumarruin hiiren ylle ja hotkaisin sen muutamalla suupalalla. Sitten suoristauduin, mutten vielä lähtenyt takaisin Emonsuulle. Vieraiden ja mahdollisesti vaarallisten ja/tai sekopäisten kissojen seura ei houkutellut. Siispä hetken harkinnan jälkeen suuntasin askeleeni kohti Kuolonklaanin leiriä. En ollut varma, saisinko käydä siellä. Mutta toisaalta, ketä kiinnostaa? Tuskin kukaan olisi leirin suulla valvomassa, oliko tulija tavallinen kuolonklaanilainen vai Emonsuulla asuva.
Hetken kuljettuani saavuin ukkospolun reunalle. Minua ei tosiaan oltu juuri opetettu ylittämään niitä. Ainakin kokemus minulta puuttui, jos eivät tiedot. Siksi katsahdinkin huolettomasti vain toiseen suuntaan, ja astuessani liukkaan näköiselle polulle tiesin tehneeni virheen. Oikealta puoleltani nimittäin lähestyi musta hirviö, vaarallisen nopeaa tahtia. Jähmetyin hetkeksi säikähdyksestä, sitten syöksähdin nopeasti pedon alta. Petollisen puuterilumen alla piileskelevä jää kuitenkin sai minut liukastumaan, ja lennähdin tielle taittaen jalkani outoon asentoon.
Huudahdin kivusta, kun nilkkani venähti ja kipu levisi koko jalkaani. En kuitenkaan ehtinyt olla kauaa paikoillani, sillä seuraava hirviö lähestyi jo minua. Nousin vaivalloisesti ylös ja sen tehtyäni nilkutin äkkiä pois alta. Kuulin suhahduksen takaani, mikä merkitsi hirviön menneen ohi juuri kun pääsin ukkospolun toiselle puolen.
Kirosin hiljaa laskiessani vain hiukan painoa oikealle etujalalleni. Se ei kantanut; nilkka tuntui nyrjähtäneen, ehkä murtuneen. *Upeaa*, tuumin äksysti. *Ensimmäinen päiväni Viiltoklaanissa. Loistavaa.*
Nyt minulla sentään oli oikea syy lähteä leiriin. Sen suulle päästessäni pujahdin valppaana sisään, katsellen ympärilleni parantajan pesää etsien. Kaipa Kuolonklaanissa oli sellainen? Ainakin parantaja heillä oli. Toivottavasti hän ei ollut kovin vihamielinen.
"Mihin matka?"
Käännähdin ja näin edessäni tummanharmaan naaraan.
"Parantajan pesälle", murahdin rypistäen otsaani. "Nilkkaan sattuu."
Soturi siristi epäileväisen näköisenä silmiään, mutta nyökkäsi hetken päästä.
"Selvä", hän sanoi ja katsahti sitten jonkun pesän suuntaan. "Tuohon suuntaan."
Käännähdin ympäri ja lähdin kävelemään naaraan osoittamaan suuntaan, mutta kuulin hänen vielä puhuvan minulle.
"Mikä on nimesi? En ole nähnyt sinua ennen."
"Mahtivarjo", vastasin, ja soturi nyökkäsi jälleen.
"Valhekuiske."
Nyt oli minun vuoroni nyökätä, ja sen tehtyäni Valhekuiske kääntyi ja jatkoimme omille teillemme. Astuin sisään parantajan pesään. Oli jotenkin turvallisen tuntuista, että se ei juuri eronnut Tuuliklaanin parantajan pesästä. Täälläkin ilmassa leijaili voimakas yrttien tuoksu. Yhdellä seinustalla oli rivissä erivärisiä kasoja, joissa oli siemeniä, lehtiä, marjoja ja muita yrttejä.
"Voinko auttaa?" kysyi siniharmaa naaras, joka oli istunut yrttien äärellä. Olin tyytyväinen muistaessani hänen nimensä: Talvikkimuisto.
"Satutin nilkkani. Liukastuin", selvensin, ja ojensin tassuani naarasta kohti. Hän tutkaili sitä hetken ja julisti sitten tuomioni.
"Se on nyrjähtänyt. Ja taisit samalla venäyttää jalkasi ja murtaa jonkin luun. Lyhyesti sanottuna: joudut olemaan täällä jonkin aikaa. Nyrjähdys ja venähdys toipuvat nopeasti. Eikä tämä murtumakaan tunnu kovin pahalta."
"Jaaha", murahdin väsyneenä ja lysähdin istumaan. Jalkani olisi parempi parantua nopeasti. Minusta ei olisi mitään hyötyä Viiltotähdelle täällä.
"No, mitä jalalleni sitten tehdään?"

//Talvikki? Noki?

Nimi: Pirstalehaave

09.12.2018 21:08
Vedin lehtikadon kirpeää ilmaa keuhkoihi ja puhalsin ulos höyrypilven, joka leijaili ylöspäin haihtuen ilmaan ja kadoten näkyvistä. Astelin reippaaseen tahtiin tuntien polkuanturoissani pientä kipristelyä valkeaa ja kylmää lumista maata vasten. Häntäni huitoi puolelta toiselle samalla, kun pitkät viikseni värähtelivät. Katsahdin pilvettömälle taivaalle, jolta aurinko paistoi melko matalalla puiden lomitse ja yritti säteillään lämmittää turkkiani. Pakkanen ei kuitenkaan antanut armoa. Olin kuin pakkanen, joka kipristeli polkuanturoissa ja korvannipukoissa sekä nenänpäässä toisia ärsyttäen ja kiusaten. Muualla kehossani en tuntenut kylmää, kiitos paksuhkon turkkini, joka piti minut kylmälläkin lämpöisenä. Tämä oli ensimmäinen lehtikato, jonka tulisin elämäni ainaka kokemaan - ja vieläpä sain kokea sen soturina. Riistaa ei enää ollut paljoa, sillä osa nukkui talviunta ja osa pysytteli piilossaan. Lisäksi nyt oli paljon kissoja saalistamassa ja syömässä riistaa, sillä ylösnousseetkin tarvitsivat ruokaa. Heistä ei vielä ole ollut paljoakaan hyötyä, mutta kaipa tällä jokin suurempi tarkoitus olisi. Havahduin ajatuksistani tuntiessani kuonossani varjoklaanilaiselle ominaisen löyhkän, jota jouduin sietämään monesti päivittäin. Olin odottanut näkeväni Minttutähden tai Rosmariiniputouksen edessäni, sillä he kävivät aina välillä keskustelemassa ilmeisesti Viiltotähden kanssa. Ainakin olin nähnyt kaksikon melko useasti Kuolonklaanin leirissä, enkä kyllä yhtään pitänyt näkemästäni. Kissa oli kyllä varjoklaanilainen, mutta muistelin hänen asuvan Emonsuulla muiden ylösnousseiden kuolonklaanilaisten ja varjoklaanilaisten kanssa. Muistelin kissan nimen olevan Korentolento, entinen Varjoklaanin soturi, joka joskus oli kuollut mihin nyt oli kuollutkaan.
"Mitä teet täällä?" sähähdin ihan vaistomaisesti, mutta sain onneksi tukittua lopulta suuni. En saisi laukoa suustani nyt, mitä halusin, sillä Varjoklaanin ja Kuolonklaanin liitto oli tärkeä.
"Kai täällä nyt saa kävellä?" kolli tuhahti ja katsoi minua pitkään kylmänsinisillä silmillään, kunnes käänsi katseensa muualle.
"Toki saa. Kävele sinä vain siinä rauhassa", maukaisin ja lisäsin pian mielessäni, *kun ei sinulla näytä olevan järkevämpää tekemistä. Siinä sinä vain tallustelet riistankuluttaja.*
Käänsin ylösnousseelle kissalle selkäni ja otin suunnakseni leirin. En halunnut jatkaa lenkkiäni pidempään, sillä olisi vaarana törmätä kolliin uudestaan ja laukoa hänelle ties mitä. Ainut hyvä asia ylösnousseissa oli se, että emonikin ylösnousi joku aika sitten. Emme olleet enää niin läheisiä kuin pentuina, jos olimme koskaan läheisiä olleetkaan. Menetin Kuutihkun niin pienenä, että minulla oli hänestä vain vähän hauraita muistoja. Oli kuitenkin ihan kiva päästä tapaamaan emoa jälleen, sillä enhän ollut ehtinyt edes hyvästelemään Kuutihkua hänen kuoltuaan kunnolla.

// 358 sanaa

Nimi: Kojoottivirne

09.12.2018 21:06
Sirpaletassu oli sisarustensa kanssa samaan aikaan saanut soturinimensä. Sirpaletassun nimeksi oli tullut Sirpaleviilto enkä ollut aivan varma mitä ajattelisin asiasta. En tietenkään voinut olla pohtimatta olisiko Viiltotähdellä ollut enemmänkin osaa oppilaani soturinimessä kuin antoi ymmärtää. Toisaalta minua ei kyllä edes kiinnostanut. Olin saanut omasta mielestäni kunnialla koulutettua hänestä Kuolonklaanin soturin. Naaraan sekä omaksi harmikseni taistelimme kyllä aivan väärällä puolella tässä sodassa. Jos kyseessä oli sota Pimeyden metsän ja Tähtiklaanin välillä, olin aivan väärällä puolella. Tulisiko Tähtiklaani edes koskaan antamaan minulle anteeksi kuinka olen väärässä klaanissa? Ehkä uskoton elämä ei olisikaan niin paha idea…
Huomasin Kostohengen leirissä hiukan sivummalla. Minulla oli suunnitelma, jonka avulla voisin vakuuttaa muut vielä paremmin siitä kenelle tai mille olin uskollinen. Toki minua ei kukaan ennenkään epäillyt, mutta Kostohenki tuntui olevan koko ajan kaikkialla. Tai jos ei Kostohenki niin hänen tyttärensä Sirpaleviilto ainakin oli. Naaras oli ollut minun koulutuksessani ja muutamaan otteeseen pelkäsin hänen saavan tietää totuuden. Toisaalta uskottomaksi naamioituminen ei ollut niin hankalaa, sillä siitäkin alkoi tulla hiljattain osa minua. En uskonut niinkään hyvään tai pahaan. Ainoaan oikeaan ja väärään.
Hölkkäsin Kostohengen luokse kevein askelin. Sain totta kai mustalta kollilta heti vastaan erittäin happaman katseen. Kollin valkeasta kuonosta erottui hänen terävät hampaat, joita hän näytti minulle parasta aikaa. Tuhahdin. En ollut sanonut vielä sanaakaan ja nuo keltaiset silmät olivat jo valmiiksi niin täynnä vihaa, että se olisi riittänyt tappamaan hiirenkin pelkällä silmäyksellä.
”Kostohenki”, maukaisin kuuluvaan ääneen ja istuin kollin vierelle. Soturin katse ei hievahtanutkaan leirin keskustasta, jota hän katseli. Aivan kuin olisin ollut ilmaa. En yllättänyt kollin suhtautumisesta, mutta kyllä minä hänet tavalla tai toisella saisin puhumaan. Kostohenki ei kestäisi minun puhettani kuitenkaan kovin pitkään kommentoimatta jotakin nasevaa. ”Mahdat olla ylpeä pennuistasi. Sirpaleviillosta varsinkin. Hän oli erittäin ahkera. Lupaava lisä Kuolonklaanille.”
Kolli pysyi yhä vaiti. Näin silmä hänen katsahtaneen minun suuntaani. Heilautin takkuista häntääni tyytyväisenä. Jos kehrääminen olisi minulle normaalia, kehräisin nyt. Kostohenki kyllä kuunteli minua, vaikka ei myöntänyt sitä edes itsellensä.
”Noh”, maukaisin uudestaan kuuluvaan ääneen. ”Ainakaan et voi valittaa omista metodeistani kouluttaa oppilasta, sillä oma tyttäresikin on päässyt klaanin hierarkiassa melko korkealle.”
”Siitä kiittäminen ei kyllä kuulu sinulle”, Kostohenki ei voinut olla kommentoimatta. Pakko myöntää, että napautus saattoi hiukan sattua, mutta olin tottunut siihen. ”Oli Raetähden päätös luovuttaa minun tyttäreni sinun oppilaaksesi. Usko pois, et olisi saanut Sirpaleviiltoa oppilaaksesi ilman isääsi. Nyt hän ei ole edes päällikkö. Olet toisin sanoen hyödytön.”
Musta kolli kääntyi katsomaan minua silmissänsä kylmä hohde. ”Olet jopa alemmalla tasolla tässä klaanissa kuin jotkut oppilaat etkä sinä sieltä enää onnistu nousemaan.”
Paljastin hampaani häijysti Kostohengelle. Arvasin hänen alkaman herjaamaan minulle sitä sun tätä, mutta tulisi tuonkin karvakasan tietää missä raja kulki. Minua ei kiinnostanut yhtään virtasiko tuon verissä Pisaratähden sekä Viiltotähden veri vai ei. Suku ei määrittänyt kissaa. Joku päivä Kostohenki kyllä tajuaisi sen itsekin.
”Olet parantajiakin alemmalla tasolla”, Kostohenki naurahti kolkosti. ”Siitä tulikin mieleen, kuinka ovat välisi Talvikkimuiston kanssa päässeet niin rakoilemaan? Olitte niin suloinen pari.”
Tuhahdin. ”Samaa voisin kysyä sinusta ja Kuutihkusta. Muistan kuulleeni, kuinka mustasukkainen Jääliljakin oli teidän kahden väleistänne. Mitä tapahtui? Ai niin… Kuutihku kuoli ja viikkoa myöhemmin olitkin jo Naakkalaulun seurassa. Ehkä jokainen rakkaustarina vain ei ole tarkoitettu kerrottavaksi.”
Kostohenki viilsi ilmaa kynnellänsä aivan kasvojeni edestä. Arvatenkin seuraavaa varoittavaa kertaa ei olisi enää tiedossa. Samapa tuo. Repisi nyt suosiolla toisenkin korvani irti niin hänellä ei olisi enää mitään tuhottavaa minussa. Naurahdin hiukan mielipuolisesti.
”Usko sinä minua, mutta sinä et voi tuhota minua enää millään tapaa. Minulla ei ole ketään”, nauroin pienesti vasten siskoni Kielomyrkyn pojan kasvoja. ”Ei uskoa, ei rakkaita, ei pentuja, ei ketään.”
Kostohenki katsoi minua silmät viirulla. Hän varmasti yritti parhaillansa keksiä sanoja joilla tuhota minut lopullisesti, mutta ei löytänyt niitä.
”Huomaatko? Sinäkin olet alkamassa lipsua otteestasi”, hymähdin huvittuneena. Kasvoilleni syntyi ilkikurinen virnistys, joka paljasti hampaani. Nousin seisoimaan ja kiepsahdin ympäri ylimielisen oloisesti. Heilautin tahallisesti takkuista häntääni aivan Kostohengen kuonon edessä. Kuvittelin, kuinka kolli sihisi minulle, mutta hänen egonsa ei antanut kissan sanoa mitään. Kostohenki oli kerrankin mennyt sanattomaksi. Naurahdin uudestaan kävellessäni pois Kostohengen luota. Tarvitsisin enää jonkun kissan luottamuksen itselleni ja suunnitelmani olisi aukoton…

// 661 sanaa
// Joku?

Nimi: Viiltotähti

09.12.2018 18:40
Katsoin hiljaa sivusta kahden oppilaan onnetonta hosumista. Tuskatassu tuntui taistelevan raivon sokaisemana, Pakkastassu taas alussa taisteli hennosti kuin pieni pentu. Vasta puolessa välissä taistelua hylkiön pentu huomasi käyttää kynsiään ja taistella tosissaan. Taistelu päättyi siihen, kun Pakkastassu onnistui kaikilla voimillaan potkaisemaan itseään suuremman Tuskatassun pois päältään. Oppilaani tömähti hankeen ja nousi nopeasti ylös. Kaksikko huomasi taistelun päättyneen minun noustuani ylös. Katsoin ilmeettömästi vuorotellen oppilaita, jotka odottivat minun kommentoivan taistelua. Oppilaat asettuivat vieretysten alle ketunmitan päähän toisistaan ja katsoivat minua.
"Tuskatassu, keskity siihen mitä teet. Älä anna raivon viedä sinua mukanaan, sillä se voi lopulta päätyä kohtaloksesi. Vaikka kuinka vihaisit vastustajaasi, et saa ajatella sitä nyt. Keskity liikkeisiin, älä tunteisiin", naukaisin matalalla äänellä oppilaalle, joka katsoi minua nenäänsä nyrpistäen. Pakkastassu virnuili oppilastoverilleen tuon vierellä, mutta vakavoitui huomatessaan minun kylmän katseeni siirtyneen häneen.
"Ja Pakkastassu, älä ikinä unohda kynsiäsi piiloon. Entä jos taistelu olisi ollutkin niin, että voittaja on viimeisenä elossa oleva? Vaikka tämä olikin nyt pelkkä harjoitus, sinä teit pahan virheen. Näyttämäni liikkeen kokeileminen oli ihan hyvä idea, mutta kiinnitä seuraavalla kerralla huomiota vastustajasi kokoon suhteessa omaasi. Tuskatassu on sinua huomattavasti suurempi, joten liike ei ollut tähän tilanteeseen hyvä", nau'uin tyynesti. Pakkastassu kuunteli tarkkaavaisesti ja vastasi nyökäten. Kahden oppilaan turkeilla oli veritahroja taistelun jäljiltä.
"Palataan leiriin", totesin kylmästi ja käänsin selkäni oppilaille. Tuhokatse lähti kulkemaan vierelläni kohti leiriä. Muissa klaaneissa oppilaat olisivat kiittäneet toisiaan hyvästä taistelusta, mutta ei todellinen soturi sellaisesta kiittänyt. Oikea soturi voittaisi taistelunsa jättämättä vastustajaansa henkiin. Kuulin Pakkastassun ja Tuskatassun askeleet takanamme.

Leiriin päästyämme annoin oppilaille luvan syödä viimein. Tuhokatse kehotti heitä käymään parantajan pesällä, elleivät oppilaat haluaisi haavojen tulehtuvan ja viettää sen seurauksena pitkää aikaa parantajan pesällä. En jäänyt vahtimaan, kuuntelivatko oppilaat soturin kehotusta, sillä valikoin itselleni hiiren jota menin syömään yksikseni Suurkiven varjoon. Hiiren eloton ruumis oli yhä lämmin. Saalistuspartio oli kai vasta tuonut sen leiriin.
Syötyäni järjestin huomisen partiot ja jäin katselemaan leirin touhuja sivuummalta. Huomasin Yövarjon astelevan sisään leiriin. Kolli kulki partion hännillä ja suuntasi kohti sotureiden pesää. Kollin suunta muuttui, kun hän huomasi minut. Soturi asteli luokseni tyyni ilme kasvoillaan. Mieleeni muistui hetki entisistä elämistämme, kun meidät oli viety taistelemaan yhdessä. Yöpimeys - silloinen Yötassu - oli viiltänyt korvaani loven, kun harjoitukset äityivät minun aloituksestani turhan raaoiksi. Sulkatähti oli kertonut soturin uudelleensyntyneen, kun häntä ei näkynyt Pimeyden Metsässä. Kohtasin soturin taivaansinisen katseen ja annoin nyökkäyksellä luvan liittyä arvokkaaseen seuraani.
"Mitä asiaa?" murahdin viileästi ja viilsin kynsilläni ilmaa. Yövarjo kiinnitti katseensa kynsiini, mutta oli tottunut tapaani jo, joten soturi siirtyi suoraan aiheeseen:
"Mietin vain, että oletko jo suunnitellut uutta hyökkäystä?" Soturin kysymys yllätti minut. En olisi uskonut, että Yövarjo tulisi henkilökohtaisesti kysymään minulta moista. Suoristin ryhtini ja siristin silmiäni.
"En ole vielä. Annan pölyn laskeutua hetken aikaa", tokaisin viileästi. Yövarjo nyökkäili hitaasti. Yritin saada kollin silmistä irti jotain, mutta tyyni katse ei viestinyt mitään erityistä. Mitä hän halusi?
"Oliko sinulla muuta?" kysyin tuhahtaen ja viilsin kynsilläni jälleen ilmaa. Yövarjo ei hätkähtänytkään, vaan piti siniset silmänsä kohdistettuina minun vihreisiin silmiini.

//Yö? Sori tönkkö :d
// 483 sanaa

Nimi: Korpikyynel

09.12.2018 15:23
Kävelin leirissä edestakaisin hieman pyörällä päästäni. Myrskyklaanin taistelu oli päättynyt - siitä oli jo aikaa - ja olimme omasta mielestäni ainakin voittaneet. Silti taistelu vaivasi päätäni yhä. Enkä tiennyt miksi. Ehkäpä päätäni vaivannut seikka oli se, etten ollut onnistunut surmaamaan Vehkalaikkua, Myrskyklaanin kollia, jota vastaan olimme yhdessä Hohdehangen kanssa taistelleet. Puristin kynteni kovaan ja kylmään maaperään, kun ajattelin miten Hohdehanki oli niinsanotusti pelastanut henkeni sysätessään Vehkalaikun päältäni. Tassujen jännittäminen puolestaan aiheutti toisessa etukäpälässäni viiltävää kipua - harmikseni Vehkalaikku oli onnistunut puraisemaan sitä kipeästi. Ärähdin tuskastuneena ja vilkaisin tassua nopeasti. Ei verta. Hyvä, se säästäisi minut parantajan pesältä. Olin lujasti päättänyt, että jättäisin siinä haisevassa ja ällöttävän puhtaassa pesässä käymisen väliin - sikäli kun pystyin siitä itse päättämään - ja aioin pysyä päätöksessäni. Purin huultani. Kipu oli sietämätöntä. Ehkä olisi parasta lähteä ulos leiristä, vaikka metsästämään. En tosin keksinyt ketään, jonka kanssa lähteä. Kaikki tuntuivat hieman kuivilta ja tylsiltä seuralaisiksi. Mutta en voinut lähteä oikein yksinkään. Ja sitten vastaus pälkähti päähäni. Ryntäsin ulos leiristä, vaikka tassua aristi, ja otin suunnan kohti Emonsuuta. Siellä olisi yksi, jonka kanssa voisin rauhassa metsästää, ja sekin johtui vain siitä, ettemme tunteneet toisiamme lähes ollenkaan. Juostessani puiden ja pensaiden keskellä, tunsin viimeinkin todella nauttivani tästä elämästä, vapaudesta ja riemusta.

Aivan liian pian Emonsuu tuli näkyviin. Näin hänet heti, Sulkakynnen, entisen - tähden seurassa. Kipitin loppumatkan hieman hiljempaa ja jarrutin nopeasti päästessäni kaksikon luo.
"Hei Hohdehanki ja Sulkakynsi! Kiinnostaisiko metsästysreissu?" puuskutin hengästyneenä. Sulkakynsi väräytti viiksiään ja nyrpisti nenäänsä.
"Eh... En taida tällä kertaa, mutta Hohdehanki vaikutti äsken innostuneelta lähtemään", naaras naukui.
"Selvä, en pakota", hymyilin. Samassa Tihkutähti - nykyisin -turkki - asteli luoksemme ja sanoi:
"Minulle kyllä metsästysreissu maistuisi."
Vilkaisin Hohdehankea.
"Ei kiitos!" naurahdin ja virnistin. "Mennäänhän Hohdehanki.

//273 sanaa
//Hohde?

Nimi: Hohdehanki

09.12.2018 13:47
Auringon valo siiilöityi silmäluomieni lävitse Emonsuun aukosta. Minun pesäni oli toisessa rivissä, Sulkakynnen takana, sillä olin ensimmäisiä Emonsuulle muuttaneita. Toisella puolella oli ensimmäisenä Kylmähenkäys, jonka takana makuusijallaan tuhisi entinen erakko Pakkanen. Pakkasen takana omalla sammaleisella makuusijalla nukkui entinen Tihkutähti, joka oli ottanut soturinimensä takaisin ollen täten Tihkuturkki. Tämä varjoklaanilainen oli päässyt lähelle suuaukkoa arvopaikalle, vaikka oli ylösnoussut vasta hieman aikaa sitten. Pelkällä vallallaan. Tämän kaiken tiesin ja tunsin ympärilläni edes silmiäni avaamatta. Jostain takaa kuului rapinaa. Muutama kissa oli jo hereillä. Takana olevien makuusijojen omistajista en ollut aivan varma. Eikä se niin tärkeää ollutkaan. Jossain siellä oli toinen entinen tuuliklaanilainen, joksi en kyllä itseänimiellelläni kutsunut. Hänen nimensä oli muistaakseni Jalavamieli. Olin hyvin tyytyväinen paikastani entisten päälliköiden ja kunnioitettujen sotureiden seassa. Avasin jäänsinset silmäni hämärässä luolassa raukeana. Haukottelin äänettömästi kiiltävän valkoiset hampaat välähtäen ja nousin ylös. Kyljessä olevaa haavaa kirpaisi hieman, vaikka hyökkäyksestä oli jo päiviä. Naarmut kasvoissani ja selässäni olivat jo parantuneet. Mustaa, entistä kiiltävämpää karvaa kasvoi jo hyvää vauhtia. Kylkeen jääneet haavat olivat kuitenkin itsepintaisia. Viirupilvi oli tehnyt hyvää työtä sivulta kylkeeni hyökätessään. Olisin voinut jopa tappaa Tunturitassun, mutta ei. Ehkä toisen kerran. En edes ollut varma, olisinko pystynyt tappamaan kissan. Riistämään hengen lajitoveriltani. Heilautin häntäni tassujeni päälle peittäen valkean oikean etutassun. Sitten oli enää valkoinen rinta, joka aiheutti särön mustaan turkkiini. Tuon rinnan ansiosta minut huomattiin varjoista. Se oikein loisti silmään. Vapaudenlento, joka oli ottanut minut huostaansa emoni kuoleman jälkeen, oli päättänyt nimeni juuri valkoisten kohtieni mukaan. Nuo merkit olivat kuin kultainen särö synkässä sydämessäni. No, sittenpähän olivat. Oikeasti sydämeni ei ollut musta, valkoinen tai kultainen. Ei siellä ollut mitään säröjä. Se oli punainen. Punainen kuin... veri. Eivätkä kissat ajatelleet sydämillään. He ajattelivat aivoillaan, näkivät silmillään, haistelivat nenillään sekä suillaan ja kuuntelivat korvillaan. Sydän vain piti kaikki kissat elossa tykyttämällä rinnassa. Emonsuun aukon puoleisella sivullani kahahti. Käänsin katseeni Sulkakynteen. Smaragdin väriset silmät välähtivät sekunnin murto-osassa ja naaras nousi nopeasti kuin pakeneva saaliseläin ylös. Kilpikonnakuvioinen valkoharmaa naaras siristi silmiään ja nousi seisomaan. Tämä ravisteli valkoisen ja harmaan väristä turkkiaan herättäen muutaman kissan, joista toinen murahti jotain melko ärsyyntyneenä. Sulkakynsi tassutteli ulos, jossa aurinko teki tuloaan vain juuri ja juuri Jokiklaanin reviirin takaa pilkistellen. Päätin lähteä naaraan, joka toimi ikään kuin emonsuulaisten johtajana perään kysyäkseni, täytyisikö minun saalistaa myös muille. Tässä porukassa toisille saalistaminen ei ollut mtenkään pakollista, kaikki kyllä selvisivät. Silti se oli kunnioitettavaa ja hyväksyttävää, joten miksi en tekisi niin. Kuolonklaanin reviiri suorastaan pursuili erilaisia eläimiä, jotka olivat kuin tyrkyllä napattavaksi. Nousin hiljaa ylös ja astahdin kivilattialle. Sen röpelöiset särmät kutittelivat polkuanturoitani luolasta ulos tassutellessani.
"Huomenta", kilpikonnakuvioinen naaras maukui viileähkösti pelkästään korviaan väräyttäen ennen kuin kerkesin sanoa mitään. Astelin entisen Sulkatähden, soturinimeltään Sulkakynnen luo ja istahdin naaraaseen jäisellä katsellani vilkaisten. Meripihkainen välähdys kävi soturin silmissä tämän katseensa minuun kääntäessä. Tiesin, että tämä kissa oli vihamielinen muita klaaneja kohti, eikä siksi luottanut minuun täysin. Se tietenkin ärsytti minua. Toisaalta kun naaras oli nähnyt minun harjoittelevan taistelua ja tajunnut uskollisuuteni, hän oli alkanut luottaa minuun. Hieman.
"Saalistaisinko tänä aamuna muillekin?" kysyin silkkisellä äänellä. Sulkakynsi nyökkäsi hitaasti pohdiskelevan näköisenä.
"Saalista vain", tämä lausahti, "mutta älä vielä.".
"Selvä", naukaisin nyökäten ja käännyin takaisin pesään jättäen Kuolonklaanin entisen päällikön itsekseen. Tassuttelin takaisin omalle makuusijalleni itseäni muiden Emonsuun asukkaiden heräillessä sukimaan. Auringon noustessa hieman korkeammalle lähtisin saalistamaan.

//533 sanaa

Nimi: Talvikkimuisto

09.12.2018 12:35
"Tuntuuko sinusta ikinä siltä, että sinua ei oteta tosissaan?" Mutuviiksen kysymys sai katseeni kohoamaan ja kääntymään punertavanruskean ja mustaa soturia, joka silmäili minua taivaansinisillä silmillään. Käännyin kokonaan ympäri ja tassuttelin lähemmäs pienikokoista naarasta.
"Katso nyt minua, olen Kuolonklaanin parantaja. Minulla ei ole minkäänlaista arvoa, ainoa tehtäväni on hoitaa haavoittuneita kissoja ja levitellä heidän haavoihinsa epäilyttävän näköisiä tahnoja. Mutta olen onnistunut ymmärtämään sen, että minä tajuan oman arvoni paremmin kuin kukaan. En ehkä pysty vaikuttamaan asemaani parantajana, mutta sinä voit soturina. Näytä klaanitovereillesi, että sinä ansaitset asemasi", naukaisin kannustavasti ja huiskautin sitten sinertävänharmaata häntääni, "menehän nyt. Ja muista tulla ilmoittamaan minulle jos polkuanturaasi turpoaa tai siihen sattuu vielä huomenna."
Mutuviiksi päästi lyhyen murahduksen suustaan vastaukseksi ja lähti sitten pesästä vähin äänin. Kun nuori soturi oli kadonnut parantajan pesästä, suunnistin yrttivarastolle jonka luona Nokitassu istuskeli. Minut huomattuaan tummanharmaa kolli käänsi päänsä ja soin oppilaalleni ystävällisen hymyn.
"No, löysitkö mitään tuttuja kasveja tai yrttejä? Voit vaikka arvata sen nimen tai käyttötavan eikä haittaa jos vastaus on väärä, ei sinun kuulukaan vielä tietää niitä", naukaisin lämpimällä äänensävyllä ja räpyttelin kirkkaan taivaansinisiä silmiäni.

//Noki?
//178 sanaa

Nimi: Mutuviiksi

09.12.2018 11:02
// Mutu on tosiaa nytte soturi vaikka sitä ei oo vielä siirretty sotureihin, nii muokkasin vähä noita puheenvuoroja

Olin juuri tulossa saalistuspartiosta yhdessä Valhekuiskeen, Käärmetaasun ja Kauhumurhan kanssa. Emme olleet saaneet mitään muuta kuin kaksi laihaa oravaa, joista kumpikaan ei ollut minun tai veljeni nappaamia. Se ärsytti minua hieman, sillä minusta tuntui edelleen osaamattomalta oppilaalta. Valhekuiske oli välillä katsonut minua nenänvarttaan pitkin, ja tuhahdellut kömpelöille yrityksilleni saalistaa. Mutta minä en ollut vielä aivan täysin kunnossa taistelun jälkeen, ja lihakseni olivat jumissa. Yritin kuitenkin kääntää negatiiviset ajatukset pois ja ajatella, että ainakin olin saanut mahdollisuuden kehuskella veljelleni sillä, että minusta oli tullut soturi ja hän oli edelleen oppilas. Kun olin ensimmäisen kerran maininnut siitä, Käärmetassu oli puristanut huulensa tiukaksi viivaksi ja ollut kuin ei kuulisikaan. Saatoin aistia ärtymyksen edelleen hänen ympärillään. Virnistin ja pukkasin veljeäni lempeästi kylkeen. Oli outoa, että vaikka minä olin nyt soturi, Käärmetassu oli minua hieman korkeampi.
"Kyllä sinustakin vielä tulee soturi", naukaisin. Käärmetassu vilkaisi minua kullankeltaisilla silmillään ja väläytti väkinäisen hymyn. Pyöräytin silmiäni ja etäännyin hieman veljestäni. Olimme juuri saapuneet leirin sisäänkäyntitunnelin luo, ja asetuimme jonoon päästäksemme helposti sisään. Minä olin Valhekuiskeen takana ja Käärmetassu piti perää. Vilkaisin taakseni ja virnistin jälleen veljelleni, mutta juuri silloin tunsin terävää kipua oikeassa etukäpälässäni. Vingahdin tahtomattani ja melkein kaaduin, kun vetäisin käpäläni ylös maasta. Valhekuiske pyörähti heti ympäri ja kääntyi katsomaan minua. Käärmetassu törmäsi minuun koska olin tehnyt äkkinäisen pysähdyksen ja kaaduimme maahan, aivan entisen mestarini eteen. Tunsin punan kohoavan kasvoilleni, kun kömmin veljeni kanssa ylös maasta.
"Mitä te oikein pelleilette?" Valhekuiske kysyi. Katsoin syyttävästi Käärmetassua, mutta kolli ei katsonut minua vaan naukui:
"Mutuviiksi pysähtyi äkillisesti ja törmäsin häneen."
"Tassuuni meni piikki!" huudahdin ja sävähdin kivusta, kun yritin laskea tassuani maahan.
"No mene sitten näyttämään sitä Talvikkimuistolle", Valhekuiske ärähti ja kääntyi ympäri.
"Niinpä, kuuntele nyt mestariasi", Käärmetassu sihahti korvaani ja virnisti sitten minulle. Mutristin suutani, mutta en sanonut enää mitään vaan käännähdin kannoillani ja nilkutin parantajan pesään kiukusta kihisten.
"Talvikkimuisto? Oletko sinä täällä?" huusin, kun olin päässyt pesälle. Työnsin sammalverhot sivuun ja astuin sisälle hämärään, yrteiltä tuoksuvaan pesään. Talvikkimuisto istui yrttivaraston luona ja kääntyi heti katsomaan minua, kun tulin sisään. En jäänyt juttelemaan turhia vaan ilmoitin heti asiani.
"Minun polkuanturaani on mennyt piikki", naukaisin ja nyrpistin sitten nenääni, kun yrttien voimakkaat tuoksut tunkeutuivat nenäni lisäksi myös suuhuni. Talvikkimuisto nyökkäsi aavistuksen ja ohjasi minut sammalpedille istumaan. Yritin kävellä mahdollisimman normaalisti, mutta jouduin varomaan kipeää käpälää.
"Anna etukäpäläsi", parantaja naukaisi. Ojensin tassuni naaraalle, joka käänsi tassuani nähdäkseen piikin ja sitten vain nyppäisi sen pois. Säpsähdin hieman, mutta pidin kuitenkin suuni kiinni. Tunsin jotain kuumaa tassussani, ja katsoessani alaspäin näin verivanan polkuanturassani.
"Nuole veri pois", Talvikkimuisto käski. Katselin naarasta, kun hän kääri jotain piikin ympärille ja heitti sen sitten pois. Parantajan kääntäessä katseensa minuun, ryhdyin nuolemaan tassuani. "Miten soturina on mennyt?"
"Odotukseni eivät vastaa ihan tätä", murisin nuolaisujen välissä. "Minusta tuntuu edelleen kuin olisin oppilas eikä kukaan ota minua tosissaan." En tiennyt miksi kerroin tästä Talvikkimuistolle, mutta vilkaistessani ylös, näin että hän oli ryhtynyt järjestelemään yrttivarastoja ja oli tällä hetkellä näköpiirissäni ainoa, jolle voisin puhua tästä. Kaiken lisäksi jos menisin puhumaan oppilaille tai sotureille tälläistä, he vain nauraisivat ja sanoisivat, että ehkä en sitten ollut valmis soturiksi.
"En saanut tänäänkään yhtään mitään saalista, ja Valhekuiske käyttäytyy kuin olisin yhä hänen oppilaansa!"  Ääneni kohosi loppua kohden ja jouduin tukahduttamaan ärtyneen vingahduksen. Olin saanut putsattua veret polkuanturastani ja laskin tassuni alas. Talvikkimuisto oli selin minuun, mutta tiesin hänen kuuntelevan.
"Tuntuuko sinusta ikinä siltä, että sinua ei oteta tosissaan?"

// Talvikki?
// 555 sanaa

Nimi: Pakkastassu

08.12.2018 22:23
"Hyökkää äläkä seiso siinä!” Tuskatassu sähähti ärtyneenä minulle ja siristeli oranssia silmiään. Paljastin puhtaanvalkoisen hammasrivistöni ja keinuttelin taisteluvalmiudessa lantiotani sivulta toiselle, mittaillen vihollistani mahdollisimman tarkasti. Tuskatassu ei ollut minua paljon vanhempi, joten taistelutaitomme olivat samalla tasolla, mutta olihan minulla tietenkin vaikeuksia minua suurikokoisemman ja voimakkaamman kissan kanssa taistelemisessa. Yllätyin hieman, kun Tuskatassu näytti aidosti todella vihaiselta ja siltä, että hän olisi ollut valmis viiltämään kurkkuna auki jos siihen olisi ollut mahdollisuus. En kuitenkaan antanut oppilaan katseen pelästyttää minua, vaan vastasin samalla mitalla takaisin ja syöksyin Tuskatassua kohti Tuhokatseen näyttämä liike mielessäni pyörien. Loikkasin jyrkästi vasemmalle, mutta laskeuduin sitten nopeasti matalaksi ja sukelsin vihollisen mahan alta. Aivan kuten Viiltotähtikin, Tuskatassun jalat olivat avautuneet laajasti koska hän oli valmistautunut ottamaan vastaan iskun sukeltamiseni sijaan. Päästyäni Tuskatassun toiselle puolelle potkaisin nopeasti oppilaan etujalaa takajalallani. Tuskatassu horjahti, mutta onnistui keräämään tasapainonsa taas kasaan ennen uutta iskuani. Heittäydyin mustan ja harmaan kilpikonnakuvioisen selkään ja kun muistin Viiltotähden sallineen kynsien käytön, työnsin neulanterävät kynteni Tuskatassun kylkiin ja puristin raa'asti. Kollioppilas rääkäisi ja alkoi heilutella yläruumista sivulta toiselle, yrittäen irrottaa minua itsestään. Lopulta Tuskatassu onnistui heittämään minut kauemmas ja laskeuduin sulavasti taistelutantereelle närkästynyt ilme kasvoillani. Etukäpäläni kynnet olivat muuttuneet tummanpunaisiksi ja osa verestä oli tahrautunut etukäpälääni. Tunsin tyytyväisyyden virtaavan kehossani, kun silmäilin verta vuotavia kohtia viholliseni turkissa. Tästä minä pidin, kun sain näyttää mihin minä pystyin. Kasvoilleni nousi jäinen virne, kun lähdin hiipimään Tuskatassua kohti.
"Älä seiso siinä, vaan hyökkää", imitoin Tuskatassun ääntä ja virnistin ilkikurisesti. Tuskatassu murahti ja lähti uuteen hyökkäykseen, mutta hän tekikin yllättävän kaarroksen ja onnistui loikkaamaan ylitseni niin, että maahan laskeuduttuaan hän potkaisi kylkeäni niin voimakkaasti, että kaaduin iskun voimasta kyljelleni. Tuskatassu hyödynsi nopeasti tilaisuutensa ja syöksyi ylleni, työntäen kyntensä kylkeeni. Kasvoni vääntyivät rumaan irvistykseen, mutta hetken kuluttua onnistuinkin potkaisemaan viholliseni kauemmas ja nousemaan jaloilleni. Jäin tuijottamaan Tuskatassua jäisesti ja vilkaisin sitten lumenvalkoisia kylkikarvojani, joista valui paksua verta. Annoin hengitykseni tasoittua hetken aikaa kunnes käännyin pesätoverini kanssa Viiltotähden puoleen. Päällikön ilme ei kertonut juuri mitään, hän vain siristeli hitaasti silmiään ja silmäili ensin minua ja sitten Tuskatassua.

//Viilto? Tuska?
//334 sanaa

Nimi: Tuskatassu

08.12.2018 19:11
Mieleni teki irvistää. En todellakaan olisi tahtonut heti lähteä toimiin jonkun toisen oppilaan kanssa, sillä kyseinen kissa voisi antaa mestarilleni kuvan siitä että en ollut hyvä oppilas. Että en osaisi taistella. Yksikin väärä liike ja olisin alakynnessä ja huonossa valossa kahden klaanissa olevan vaikuttavan kissan silmissä. Katsoin Pakkastassua äkäisesti. Mielikuva siitä, että tuo pieni rääpäle päihittäisi minut sai minun taiteluviettini heräämään vielä enemmän. En koskaan ollut ennen saanut hyökätä yhdenkään kissan kimppuun eikä sitä pentutarhallakaan ainoana pentuna tullut paljoa harjoiteltua. Tai olihan pesällä ollut Synkkäpentu, mutta ei hänestä mitään seuraa ollut. Pentu suurin piirtein tuhisi kaiken aikaa.
Lähdin sotahuudon siivittäen juoksemaan kohti Pakkastassua. Naaras näytti hiukan yllättyneen huutoani, jonka johdosta hän kuitenkin sai omatkin aistinsa virkenemään. Näin hänen asennostansa, että hän oli valmiina väitämään iskuni. Siispä loikkasin suosiolla vasemmalle jo ennen kuin olin lähelläkään Pakkastassua. Hämäykseni ei ollut paras mahdollinen, sillä naaras ehti kyllä kääntyä puoleeni. Juoksin suoraan pää edellä naaraan kylkeen. Vauhtini ja poimakkaan puskuni voimasta Pakkastassu kyllä kaatui hiukan kauemmas minusta, mutta pienen kokonsa ansiosta naaras oli nopeasti pystyssä. Otin muutaman perääntyvän askeleen kaiken varalta. Pakkastassua näytti melko närkästyneeltä pikkuisen temppuni jälkeen.
”Hyökkää äläkä seiso siinä!” sähisin naaraalle. En ollut edes huomannut kuinka viha oli alkanut kihistä sisälläni. Enhän minä nyt tätä kissaa varsinaisesti inhonnut, mutta jo taistelun ajatteleminen sai minut menettämään hallinnan. Olinhan minä pentuna ollut melko vallaton ja pienten vihanpuuskien takia käynyt emoni hännän kimppuun useammankin kerran. Toki sain Naakkalaululta sen jälkeen aina samalla mitalla takaisinkin.
Nyt minua vastassa oli kuitenkin aivan eri kissa ja tilanne oli aivan tosi. Voisin päästellä höyryjäni kaikessa rauhassa välittämättä seurauksista. Päästin uuden sihauksen suustani ulos ja annoin kynteni valua ulos. Huomasin kuinka Pakkastassu oli hyökkäämäisillään…

// 275 sanaa
// Pakkanen? Viilto? Sori jos jossain lukee Pakkatassu xD

Nimi: Talvikkimuisto

08.12.2018 16:29
Seurasin tyyni ilme kapeilla kasvoillani leväten, kun vastanimitetty parantajaoppilaani Nokitassu rakensi makuualusiaan ja asenteli niitä mukavan pedin muotoon. Nokitassu oli ensimmäinen oppilaani ja toivoin, että pystyisin olemaan edes miltein yhtä hyvä mestari hänelle kuin Pikiviilto oli ollut minulle. Entinen mestarini oli karkoitettu, koska hän oli Viiltotähden ja Valhekuiskeen mukaan tappanut Kuutihkun kuolonmarjoilla. Ikävöin mestariani hieman, mutta olin onnistunut pääsemään hänestä ylitse ja vastaanottamaan sen totuuden, että minä olin nyt Kuolonklaanin parantaja.
"Nokitassu, tulehan tänne", naukaisin tummanharmaalle kollioppilaalleni ja ohjeistin hänet luokseni. Solakkarakenteinen parantajaoppilas tassutteli nopeasti vierelleni ja kääntyi sitten vilkaisemaan maassa lojuvia hämähäkinseittejä kylmänsinisillä silmillään.
"Hämähäkinseitti on yksi parantajan tärkeimmistä asioista joita hänellä pitää aina olla yrttivarastossa. Tiedätkö sinä mihin näitä käytetään?" kysyin lämpimästi ja jäin silmäilemään oppilastani odottavasti. Nokitassun katse kirkastui nopeasti, kun hän avasi suunsa tajutessaan vastauksen:
"Niillä tyrehdytetään verenvuoto." Nyökäytin päätäni tyytyväisenä, vaikka en tietenkään yllättynyt oppilaani vastauksesta, jokainen soturioppilaskin tajuaisi kyllä vastauksen.
"Hyvää työtä. Hämähäkinseittejä voi myös käyttää sitomaan murtuneita luita, mutta minä käytän myös usein kaislaa. Kaisla toimii mielestäni paremmin, mutta varminkin kylminä aikoina sen löytäminen on paljon harvinaisempaa kuin hämähäkinseitin. Nokitassu, sinä voisit nyt käydä tutustumassa yrttivarastoon ja katsoa, jos siellä olisi jotain kukkia, kasveja tai yrttejä joita tunnistaisit", naukaisin. Nokitassu nyökäytti iloisen oloisena päätään ja lähti tassuttelemaan yrttivarastoa kohti.
"Talvikkimuisto? Oletko sinä täällä?"
Käännyin salamannopeasti ympäri, kun sammalverhot sysättiin sivuun ja parantajan pesään syöksyi Mututassu. Mustan ja punertavanruskean kilpikonnakuvioinen naaras porasi taivaansinisen katseensa minuun ja tiesin heti hänen ilmestään, että naaraan polkuanturaan oli työntynyt piikki. Olin nähnyt tuon ilmeen oppilaiden kasvoilla niin monta kertaa etten jaksanut edes laskea kertoja.
"Minun polkuanturaani on mennyt piikki ja Valhekuiske käski minun tulla tänne", Mututassu murahti turhautuneena ja nyrpisti nenäänsä, kun yrttien vahva tuoksu ympäröi hänet. Siristin taivaansinisiä silmiäni hitaasti ja ohjeistin oppilaan lähimmälle sammalpedille istumaan. Mututassu varoi selvästi etukäpälälleen astumista, mutta yritti samalla näyttää siltä kuin kaikki olisi hyvin.
"Anna etukäpäläsi", ohjeistin naarasta. Mututassu ojensi ärtyneenä etukäpälänsä minulle polkuantura ylöspäin. Tutkailin piikkiä hetken. Se oli suuri, muttei syvälle työntynyt joten sen irrottaminen ei sattuisi kovinkaan paljon. Tartuin hampaillani piikin kärkeen ja vetäisin sen nopeasti irti. Mututassu säpsähti, mutta piti kuononsa kiinni. Polkuanturasta alkoi vuotaa hieman verta.
"Nuole veri pois", käskin ja kiersin paksun sammaltukon piikin ympärille, jonka tehtyäni heitin sammaleet kauemmas, "miten koulutuksesi on muuten mennyt?"

//Mutu?
//370 sanaa

Nimi: Viiltotähti

08.12.2018 00:03
Katselin kahta nuorta oppilasta, jotka seisoivat kärsimättöminä edessämme ja odottivat seuraavaa liikettä. Oppilaat tarvitsivat perusliikkeitä myös, mutta kävisin niitä Tuskatassun kanssa läpi toiste. Kai hän pentutarhassa oli perinteiset viillot ja lyönnit jo oppinut. Viilsin kynsilläni ilmaa ennen kuin jatkoin.
"Tiedättekö, mitä hyötyä lumesta voi olla taistelussa?" kysyin tyyni ilme kasvoillani. Tuskatassu vilkaisi oppilastoveriaan ja vastasi tätä ennen:
"Sitä voi heittää vastustajan päälle."
"Jos lumi on kevyttä, sillä voi tehdä harhautuksen joka huonontaa näkyvyyttä", Pakkastassu keksi. Nyökkäilin kuunnellessani vastauksia.
"Molemmat ovat oikein. Jos lumi on kovaa ja vastustaja lähestymässä, voitte kaivaa sitä vastustajan päälle. Pehmeää lunta voi käyttää harhautuksena, jolloin saatte aikaa hyökätä", selitin. Kaksikko kuunteli tarkkaavaisena.
"Tänään emme hyödynnä lunta, mutta joku toinen kerta sitten. Nyt saatte luvan käydä pienen taistelun keskenänne. Muistakaa hyödyntää pieniäkin iskuja, kuten viiltoja. Otamme Tuhokatseen kanssa pienen taistelun. Painakaa liikkeitämme mieleenne siitä", nau'uin oppilaille, jotka kuuntelivat yhä tarkkaavaisina. Astuin kauemmas Tuhokatseesta ja aloitin hyökkäyksen ponkaisemalla itseni eteenpäin. Tuhokatse väisti kynteni juuri ja juuri ja viilsi kynsillään lapaani. Soturilla oli kynnet esillä, joten pieni viiltävä kipu sai taisteluviettini vain vahvistumaan. Tuhokatse liikkui taakseni, jolloin potkaisin häntä nopeasti takajaloillani kuonoon. Tuhokatse lennähti taaksepäin, mutta piti tasapainonsa. Käännyin entistä luottosoturiani kohti hampaat paljastettuina. Tuhokatse virnisti ja lähti hyökkäämään. Soturi loikkasikin sivulle, mutta toisin kuin arvelin, hän painautui matalaksi ja syöksyi vatsani alta sulavasti toiselle puolelleni. Kollin liikkuminen helpottui, sillä olin levittänyt jalkani valmiina ottamaan vastaan toiselta puolelta pian tulevan potkun. Toiselle puolelleni päässyt Tuhokatse potkaisi takajalallaan etujalkaani. Se sai tasapainoni horjahtamaan, mutta kolmen muun jalan avulla pysyin pystyssä ja syöksyin Tuhokatseen selkään. Painoin soturin alleni helposti, sillä tuo ei ollut ehtinyt kääntymään minuun päin. Kolli yritti kääntyä allani, mutta painoin kynteni tuon pään päälle. Tuhokatseen pää painui lumihankeen. Kolli lopetti räpiköinnin, joka oli merkki hyökkäyksen päätöstä. Nousin pois soturin päältä ja käännyin oppilaiden suuntaan.
"Voitte keksiä omia liikkeitänne. Hyödyntäkää vahvuuksianne ja vastustajanne heikkouksia. Koska Tuskatassu ei ole käynyt vielä taisteluharjoituksissa, annan hänelle vinkin: Pakkastassu on sinua pienempi. Hyödynnä lihasmassaasi ja voimaasi, sillä voitat niissä Pakkastassun", naukaisin katsoen oppilastani syvälle tuon oransseihin silmiin. Tuskatassu vastasi nyökäten merkkinä, että oli sisäistänyt kertomani.
"Nyt taistelette tosissanne. Kynnet esillä. Aloittakaa", lausahdin kovalla äänellä ja astuin askeleen taaksepäin, jotta kaksikolla olisi varmasti tilaa taistella. Jäin katselemaan alkavaa näytöstä sivusta Pakkastassun mestarin kanssa.

//Tuskalle lupasin jättää jatkot ni tässä ois.
// 369 sanaa

Nimi: Sirpaletassu/-viilto

07.12.2018 21:43
Istuin ylpeästi, leuka pystyssä klaanitoverieni edessä kuunnellen veljieni nimityksiä. Olin heistä ylpeä, mutta en antanut ilmeenikään värähtää vaan pidin ilmeeni viileänä, kuten olin oppinut pennusta asti tekemään. Pirstaletassu ja Säpäletassu nimitettiin Pirstalehaaveeksi ja Säpälehampaaksi. Huolimatta lyhyestä varoitusajasta oma turkkini kiilsi sileänä. Olin aavistellut tämän hetken koittavan pian, joten olin pitänyt turkkiani siistinä. Pirstalehaaveen turkki ei ollut aivan yhtä siistissä kunnossa, mutta se sai hänet näyttämään vain hurjemmalta. Tavallaan likainen ja sotkuinen turkki puki veljeäni. Itse olisin näyttänyt rähjäisenä paljon vähemmän vaikuttavalta. Olin veljiäni pienikokoisempi, mutta uskoin näyttäväni silti aivan yhtä kuolonklaanilaiselta, vaikkakin toisella tavalla. Kun oma vuoroni tuli, kohtasin Viiltotähden katseen kylmänviileänä. Nyt se siis viimein tapahtuisi. Enää pieni hetki niin olisin soturi. En tietenkään lopettaisi harjoittelua tähän. En. Minulle ei riittänyt se, että olin melko hyvä taistelija. Tahdoin olla yksi parhaista. Jäisin ikuisesti ainakin Viiltotähden varjoon ja se kävi minulle. Halusin myös taistella veljieni kanssa tasavertaisena, mutta kaikki muut halusin jonakin päivänä päihittää. Siihen tarvitsin Jääliljaa, joka kykenisi varmasti opettamaan minulle paljon ja tekemään minusta yhden Kuolonklaanin parhaista sotureista.
"Sirpaletassu, saat soturinimeksesi Sirpaleviillon", päällikkö ilmoitti ylväästi. Olin ylpeä nimestäni. Siinä kerrottiin piirteestäni, jota rakastin: viiltomaisesta kuviosta silmäni päällä, mutta myös taistelutyylistäni ja nimitykseni ajankohdasta. Sota ja Viiltoklaani tulivat vahvasti mieleen nimestäni ja pidin siitä. Osa klaanitovereistamme alkoi huutaa nimiämme. Käännyin katsomaan klaania ja nyökkäsin pienesti kiitokseksi hurrauksesta. Kissajoukon alkaessa hajaantua, aloin tähyillä erästä vaaleaa naarasta, jolla oli siniset silmät. Olin etsinyt häntä harjoitusten vuoksi, mutta tajusin vasta hänen poissaolonsa huomatessani, miten suuren pettymyksen se sai aikaan. Jääliljasta oli tullut minulle tärkeämpi kissa kuin olin ajatellut ja hänen poissaolonsa tuntui lähes sietämättömältä. Uskottelin itselleni, että Jäälilja oli vain ehtinyt jo lähteä ja nähnyt nimitykseni tai hänellä oli jotain erittäin tärkeää tehtävänä. Huomasin liikettä silmäkulmastani ja kääntäessäni katseeni, huomasin isäni kävelevän meitä kohti. Kosketin hännälläni kumpaakin veljeäni ja he käänsivät katseensa samaan suuntaan.

//Veljet? Kosto?
//302 sanaa

Nimi: Pakkastassu

07.12.2018 21:07
"Tuskatassu, sinä aloitat. Hyökkää Pakkastassua kohti. Koska harjoittelette vasta liikettä, pidätte kynnet visusti piilossa. Jokaisesta luvattomasta kynsien käytöstä tulee rangaistus", Viiltotähti selitti tyynellä, mutta silti kylmällä äänensävyllä. Tuhokatse nyökytteli päätään päällikön lauseiden välissä ja porasi sitten hetkeksi vihreän katseensa minuun.
"Ja Pakkastassu, älä tee mitään vastaliikkeitä vaan anna Tuskatassun yrittää näyttämäämme liikesarjaa. Sinun täytyy tosin tehdä ensimmäinen liike ja juosta Tuskatassua kohti, mutta sen jälkeen annat hänen osoittaa taitonsa", mustaturkkinen soturi murahti vielä ja nyökäytin päätäni kertoakseni, että ymmärsin mestarini ohjeet. Kohdistin sitten jäänsinisen tuijotukseni suoraan Tuskatassun oranssiin silmiin. Mustan ja harmaan kilpikonnakuvioinen oppilas silmäili minua arvioivasti ja heilutteli häntäänsä sivulta toiselta toiselle, kun kolli valmistautui hyökkäykseen. Minun oli todella vaikea noudattaa Tuhokatseen ohjeita ja muistuttaa itseäni että antaisin itseni vain Tuskatassun uhriksi. Murahdin äänekkäästi ja lähdin juoksemaan hallitusti, mutta nopeasti vastustajaani kohti. Ihan vain koska Tuhokatse oli minulle jo niin opettanut, lähdin pujottelemaan sivulta toiselle hieman kömpelösti, mutta loppujen lopuksi olin tyytyväinen pujotteluuni, sillä se näytti sekoittavan Tuskatassun keskittymistä hieman.
Kun saavuin muutaman hännänmitan päähän Tuskatassusta, solakkarakenteinen kolli teki nopean väistön oikealle ja hän ponnisti maahan laskeuduttuaan suoraan ylitseni. Jäin seisomaan kärsivällisenä paikoilleni ja seuraamaan, kuinka Tuskatassu laskeutui taistelutanterelle ja potkaisi minua niin voimakkaasti - mutta hieman myöhässä - kylkeen, että kaaduin iskun seurauksena maahan. Kohtasin kilpikonnakuvioisen oppilaan tyytyväisen ilmeen ja käännyin odottamaan Viiltotähden tai Tuhotähden kommentteja.
"Iskusi Pakkastassun kylkeen oli hidas, jos teet tuollaisen taistelun keskellä, vihollisesi ehtii väistää tai hyökätä ennen sinua. Ensi kerralla laskeudu lähemmäs jotta pystyt potkaisemaan vihollistasi vaikka tasapainosi olisikin epävakaa", Viiltotähti selitti jäisesti ja porasi sitten selkärankaa karmivan katseensa minuun, "sinun vuorosi, Pakkastassu."
Nyökäytin päätäni ja tassuttelin noin ketunmitan päähän Tuskatassusta, jolloin käännyin vastustajaani kohti ja jäin seuraamaan rauhallisena, kuinka Tuskatassu lähti juoksemaan minua kohti. Kun kolli pääsi tarpeeksi lähelle, syöksyin taitavasti oikealle ja loikkasin Tuskatassun ylitse. Maahan laskeuduttuani varmistin, että laskeuduin hieman lähemmäs Viiltotähden vinkin mukaan ja potkaisin tarmokkaasti Tuskatassua kylkeen. Tuskatassu horjahti selvästi, mutta kilpikonnakuvioinen kolli ei loppujen lopuksi kaatunut ja sai pidettyä itsensä neljällä jalalla. Luimistin korviani turhautuneena ja jäin odottamaan, että Tuhokatse huomauttaisi virheestäni.
"Sinun iskusi taas oli nopea, mutta siitä puuttui voimaa. Näytti siltä, että keskitit voimasi etukäpäliini, joten sinun täytyy muistaa siirtää jokainen voimanrippeesi takajalkoihisi", Tuhokatse selitti ilmeettömänä ja vilkaisi sitten Viiltotähteä, varmaankin odottaen että päällikkö näyttäisi meille uuden liikkeen suoritettavaksi. Jäin itsekin tuijottamaan odottavana tummanharmaata kollia. Käpäläni tärisivät halusta päästä harjoittelemaan lisää taisteluliikkeitä.

//Viilto? Tuska?
//385 sanaa

Nimi: Kalmalilja

07.12.2018 19:12
"Lähdetään sitten", murahdin tuoreelle viiltoklaanilaiselle. Viiltotähti oli juuri hyväksynyt Mahtivarjon puolellemme. En kuitenkaan tiennyt tarkkaan, mitä päällikkö oli soturille sanonut, en nimittäin ollut ollut itse paikalla. Mahtivarjo oli kuitenkin ilmoittanut, että hänet hyväksyttiin ja hänet pitäisi nyt viedä Emonsuulle. Emonsuulla majailivat useat ylösnousseet, kuten Kylmähenkäys ja Sulkakynsi. Siellä oli myös toinen entinen tuuliklaanilainen, Hohdehanki. Ehkä Mahtivarjo saisi hänestä seuraa, olivathan he samassa tilanteessa.
Musta kolli asteli perääni, kun suuntasin askeleeni ulos leiristä kohti Korkokiviä. Päätös oli ollut hänelle hankala, vaikka en ollutkaan oikein jättänyt hänelle vaihtoehtoa. Mahtivarjon koko perhe oli Tuuliklaanissa. Hän oli syntynyt ja kasvanut siellä, oppinut klaanin tavat ja tullut osaksi sitä. Hän oli ollut ensin klaanin oppilas, sitten soturi. Tuuliklaanilla olisi varmasti aina tärkeä paikka hänen sydämessään, minun oli vain varmistettava, ettei liian tärkeä. Olisi noloa, jos ensimmäisen tilaisuuden tullen hän siirtyisi takaisin Metsäklaanin riveihin. Mahtivarjon tuli olla ehdottoman uskollinen Viiltoklaanille. Hänen oli myös osoitettava se, jota häneen luotettaisiin.
En tiennyt, mitä hän tekisi, jos hyökkäisimme Tuuliklaaniin. Kolli varmasti toivoi, ettemme koskaan tekisi sitä, mutta mielestäni se oli todennäköistä. Ja vaikka emme suoraan hyökkäisi sinne, Tuuliklaani tulisi silti kärsimään. Tiesin, ettei Mahtivarjo ollut vielä valinnut puoltaan. Hän luuli taistelevansa Viiltoklaanissa, mutta tosiasiassa hän ei tiennyt. Ajan myötä hänen olisi tehtävä päätös.
Kulkiessamme metsän halki nuori soturi katseli ympärilleen uteliaana, muttei enää niin epäluuloisesti. Huomasin sen vilkaistessani aina välillä taakseni. Mahtivarjon katse kiersi reviiriä, sen puita ja pensaita, polkuja, kuin yrittäen painaa jokaisen yksityiskohdan mieleensä. Se oli hyvä; hänen tuli tuntea reviiri läpikotaisin. Vaikka hän nukkuikin muusta klaanista erillään, oli hän silti osa meitä. Kierrättäisin hänet huomenna koko reviirin läpi ja näyttäisin hänelle rajat. Odotin kiinnostuneena, miten hän reagoisi kulkiessamme Tuuliklaanin rajaa pitkin. Hän oli käynyt siellä useaan otteeseen minua tavatessaan, mutta nyt hän oli rajan toisella puolella.
Pian haistoin ukkospolun tutun, inhottavan hajun. Mahtivarjokin haistoi sen, sillä kuulin takaani tukahdutetun yskäisyn. Polkua lähestyessämme aloimme kuulla hirviöiden suhinaa niiden juostessa mustaa polkua pitkin. Nyt oli aamu, ja tähän aikaan hirviöitä oli eniten. Saapuessamme metsän reunaan seisahduimme lyhyelle kaistaleelle, joka viherlehden aikaan oli nurmen peitossa. Nyt sen päällä oli vain lunta.
Lehtikadossa oli kaiken muun kurjuuden lisäksi sekin huono puoli, että hirviöistä tuli paljon holtittomampia. Jos polku oli jäässä, ne liukastelivat ja saattoivat syöksyä pois ukkospolulta. Lehtikadon aikaan polulla kulki usein myös outoja, vilkkuvia hirviöitä, jotka olivat tavallista suurempia. Ne keräsivät lumen pois polulta, jotta hirviöillä olisi helpompi kulkea.
Valmistauduin ylittämään ukkospolun, mutta muistikin yllättäen jotain.
"Hetkinen", murahdin ja käännähdin Mahtivarjon suuntaan. "Te ette ylittele ukkospolkuja Tuuliklaanissa. Oletko koskaan ylittänyt yhtäkään?"
Mahtivarjo pudisti päätään.
"Ei ole ollut tarvetta."
"Eipä tietenkään", tuhahdin ja käännyin jälleen ukkospolkua kohti. "No, sitten sinun pitää oppia."
"Tiedän miten se tehdään", kolli sanoi hiukan puolustellen. "Ensin katsotaan, tuleeko hirviöitä. Sitä seuraa nopea mutta tarkkaavainen ylitys."
"Kyllä. Mennään sitten, en jaksa selostaa sinulle jokaista yksityiskohtaa."
Vilkaisin kumpaankin suuntaan. Kaukaisuudessa näkyi sininen hirviö, mutta ehtisimme toiselle puolelle hyvissä ajoin, ennen kuin se tulisi kohdallemme. Astuin siis tielle ja riensin sen toiselle puolelle, Mahtivarjo perässäni. Pian kaksijalkojen peto suhahti ohi takanamme.
"Jatketaan", murahdin heilauttaen häntääni. Jatkoimme matkaamme korkeita kivisiä huippuja kohti. Pian näimme edessämme eräänlaisen suuren kuopan, joka ympäröi neliönmuotoista Emonsuuta. Siellä täällä istui kissoja, kuka mistäkin klaanista. Suurin osa heistä oli kuolonklaanilaisia, mutta osa varjoklaanilaisia ja tuuliklaanilaisia. Huomasin Sulkakynnen astelevan meitä kohti.
"Kukas tämä on?" naaras kysyi nyökäten Mahtivarjon suuntaan.
"Uusi viiltoklaanilainen, Mahtivarjo. Hän tulee Tuuliklaanista", selitin entiselle päällikölle. Sulkakynsi nyökkäsi hiukan epäluuloisen oloisesti.
"Tuuliklaanista, vai? No, tervetuloa."
Mahtivarjo katsoi hiukan epäröiden minusta Sulkakynteen, Sulkakynnestä minuun.
"Voit mennä vaikka saalistamaan", naaras murahti hetken päästä. Musta kolli kurtisti kulmiaan selvästi pahastuneena siitä, että joku käskytti häntä, mutta hetken päästä hän lähti kuitenkin matkoihinsa.
Käännähdin itsekin ympäri ja lähdin.

Astuin sisään leiriin. Aurinko oli noussut korkealle taivaalle ollessani poissa, ja nyt leiri oli jo täynnä elämää. Ohitseni kulki juuri lähtevä metsästyspartio. Kauempana huomasin Hiiripisaran, joka oli jokin aikaa sitten ylösnoussut. Hän oli Kielomyrkyn tytär, ja muistuttikin häntä paljon ulkomuodoltaan.
"Hei", murahdin viileästi seisahtuessani naaraan eteen. Voisin aivan hyvin kysellä häneltä kuulumisia, vaikken sitä koskaan tehnytkään, olihan soturi jälkeläiseni.
"No, miltä tuntuu olla taas elävien keskuudessa?"

//Hiiri?
//666 sanaa

Nimi: Pirstaletassu / -haave

07.12.2018 16:06
Tunsin kissojen katseet niskassani. Se tuntui hyvältä. Tuntui hyvältä olla huomion keskipisteenä hyvällä tavalla. Olin ylpeä itsestäni. Olin odottanut tätä päivää jo pitkään. Olin jo ehtinyt luulla, ettei meistä tulisi ikinä sotureita. Kalmaliljan opetusmetodit olivat olleet erikoiset, mutta ilmeisesti toimineet. Turkkini oli melko rähjäinen. Karvoja sojotti joka suuntaan ja siellä täältä näytti jopa lähteneen karvatuppoja. Jossain kohdin näki myös viiltoja. Olin ollut Sirpaletassun kanssa hyökkäyksessä, jossa olimme taistelleet Myrskyklaania vastaan. En ollut vahingoittunut pahemmin, kuten ei sisarenikaan. Säpäletassu ei ollut päässyt valitettavasti hyökkäykseen mukaan, mutta tuskin se häntä paljoa vaivasi.
Seisoimme ryhdikkäinä Viiltotähden edessä. Tein itsestäni isomman kokoisen hyvällä ryhdillä, vaikka olin muutenkin melko isokokoinen. Olin Säpäletassun ja Sirpaletassun välissä. Viiltotähti nimitti ensin veljeni Säpäletassun, joka sai nimekseen Säpälehammas. Nimi kyllä sopi veljelleni täydellisesti hänen hampaittensa takia. Kuolonklaanin päällikkö käänsi katseensa seuraavaksi minuun.
"Pirstaletassu, saat soturinimeksesi Pirstalehaaveen", vihreäsilmäinen päällikkö lausui ja nopeasti hänen katseensa siirtyi jo Sirpaletassuun. Jäin hetkeksi miettimään omaa soturinimeäni. Eläisin sen kanssa monta kuuta. En ymmärtänyt ainakaan vielä mitä se kertoi, mutta uskoin ymmärtäväni vielä joskus. Se ei ollut niin selkeä nimi, kuin Säpälehampaalla. Havahduin ajatuksistani kuuntelemaan, minkä Sirpaletassu saisi soturinimekseen.

//Sirpale? Säpäle? sori lyhyt :(
// 184 sanaa

Nimi: Viiltotähti

06.12.2018 19:56
Pääaukiolta kantautuvat äänet saivat minut heräämään. Raotin turhautuneena vihreitä silmiäni ja pakotin itseni nousemaan ylös. Hyökkäyksestä oli kulunut jo pari päivää, mutta tunsin edelleen pientä kipua lihaksissani ja haavoissani. Talvikkimuisto oli tarkastanut ne eilisaamuna ja laittanut voidetta, joka kuulemma vähensi tulehdusriskiä. En antanut nuoren Nokitassun koskeakaan minuun, sillä en luottanut kokemattomaan parantajaoppilaaseen. Nousin ylös ja kaikessa rauhassa suin turkkiani. Pienen pesuhetken jälkeen suuntasin ulos Suurkiven alla sijaitsevasta pesästäni. Kohtasin Kalmaliljan kirkkaanvihreät silmät. Soturin ilme oli kylmä ja tunteeton. Katseeni siirtyi naaraasta hänen takanaan seisovaan kolliin. Kissan keho oli solakka ja hoikka. Ruumiinrakenteesta sekä hajusta päättelin kollin olevan tuuliklaanilainen, vaikka en häntä ollut koskaan nähnytkään.
"Mitä asiaa?" kysyin murahtaen, vaikka tiesinkin Kalmaliljan asian. Hän oli värvännyt yhden jäsenen lisää Viiltoklaanin puolelle. Kalmalilja kohotti leukaansa ja käänsi katseensa kolliin.
"Mahtivarjo liittyy Viiltoklaaniin", kokenut soturi ilmoitti tasaisella äänellä ja räpäytti silmiään. Viilsin kynsilläni ilmaa. Se sai Mahtivarjoksi kutsutun soturin siristämään silmiään, mutta vain aavistuksen verran.
"Tule sisään", murahdin kylmästi ja käännyin takaisin pesääni. Kalmalilja antoi kollille tietä, ja musta kolli astui perässäni pesääni. Hetken ajan tämä totutteli pesän hämäryyteen ja tarkkaili paikkoja. Pesä oli varsin yksinkertainen. Se ei ollut erityisen suuri tai symmetrinen. Kiven sisällä oleva pesä oli viistokattoinen. Petini kohdalta se oli niin korkea, että pystyin hyvin istua selkä suorassa. Mahtivarjo oli melko suurikokoinen, mutta mahtui siltikin istumaan pesän toiseen laitaan. Hän heilautti häntänsä etukäpäliensä päälle ja suoristi ryhtinsä.
"Tulet Tuuliklaanista?" varmistin.
"Kyllä", Mahtivarjo vastasi tyynesti ja vahvisti vastaustaan nyökkäyksellä.
"Keitä ovat vanhempasi?" kysyin tasaisella äänellä. Mahtivarjo siristi silmiään yrittäen kai lukea ilmeetöntä ilmettäni. Sitten hän paransi ryhtiään ja nyökkäsi.
"Naalitähti ja Hunajaviiksi", soturi ilmoitti viileästi. Nyökkäsin. Tuskin hän siis aivan hyödytön oli, vaikka Naalitähteä en koskaan pitänytkään minään kummoisena soturina. Kolli ei saanut elinaikanaan paljoakaan huomiota muiden klaanien keskuudessa.
"Jos teet yhdenkin pienen virheen, tapan sinut itse. Katsokin, että olet ja tulet olemaan uskollinen Viiltoklaanille ja ennen kaikkea minulle. Kalmalilja johdattakoon sinut Emonsuulle, joka on tuleva kotisi. Leirissä kun ei ole tilaa ylimääräisille", nau'uin viileästi ja viilsin oikean etukäpäläni kynsillä ilmaa. Mahtivarjo kuunteli tarkkaavaisesti ja nyökkäili.
"Voit poistua", murahdin lopulta. Kolli poistui edelläni pesästä. Kalmalilja odotti kissaa pesän ulkopuolella. Mahtivarjo asteli värvääjänsä luokse, sanoi jotain ja kaksikko lähti kulkemaan kohti uloskäyntiä. Itse suuntasin askeleeni heti tuoresaaliskasalle, joka ikävä kyllä oli melko tyhjillään. Turhautuneena palasin takaisin Suurkiven liepeille. Tuhokatse tuli pian luokseni sotureiden pesältä. Vanha kolli istui vierelleni ja katseli nousevaa aurinkoa ja kirkastuvaa taivasta.
"Tahdotko liittyä Tuskatassun kanssa minun ja Pakkastassun seuraan pian? Lähdemme taisteluharjoituksiin", kolli naukui karhealla äänellä ja käänsi vihreät silmänsä minuun. Viilsin kynsilläni ilmaa.
"Tahdon, kunhan saan ensin ruokaa", vastasin kylmästi. Tuhokatse nyökkäsi väittämättä vastaan. Tiesin, että hän oli sopinut harjoitukset niin, että saalistuspartio ei kerkeäisi vielä leiriin, mutta soturin täytyisi vain muuttaa suunnitelmiaan.

Pääsimme matkaan, kun aurinko oli jo melko korkealla taivaalla. Olimme herättäneet oppilaat myöhään, joten he eivät ehtineet syödä mitään.
"Oma vika, olisitte heränneet aiemmin", Tuhokatse oli murahtanut kaksikolle töykeästi. Marinat loppuivat siihen, sillä kaksikko ilmeisesti ymmärsi sen olleen oma virheensä. Jos he tahtoivat ruokaa ennen harjotuksia, he heräisivät itse aikaisemmin. Emme menneet kovinkaan kauas leiristä, sillä ilma oli kylmä, eikä turha kävely kauemmas olisi järkevää. Lihakset ehtivät lämmetä ihan hyvin tässä matkassa.
"Varmaan huomasittekin jo, että pidämme nämä taisteluharjoitukset tänään yhdessä. Opetan teille liikkeitä, jotka jokaisen kuolonklaanilaisen tulee osata. Tuhokatse, sinä hyökkäät", nau'uin kääntäen katseeni tummaan soturiin. Astuin parin ketunmitan päähän soturista, joka valmistautui hyökkäykseen. Kaksi oppilasta katsoivat hieman etäämmältä meitä. Tuhokatse lähti syöksymään minua kohti. Pidin tyynen katseeni entisessä luottosoturissani. Tein nopean väistön oikealle, jonka jälkeen loikkasin vanhan soturin ylitse. Laskeuduttuani maahan neljälle jalalleni, potkaisin takajaloillani soturia kylkeen. Iskun voima sai vanhan soturin kaatumaan maahan. Tarkoitukseni ei ollut potkaista niin kovaa, mutta keskityin liikaa menneiden muistelemiseen. Mieleeni palautuivat ne hetket, kun Viimasumu opetti minulle liikkeitään. Tämäkin liike oli peräsiin häneltä. Käännyin kahta oppilasta kohden ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Jos vastustajanne on liian suuri, loikkaa kissan yli ei tarvitse tehdä. Voitte vain suoraan väistön jälkeen potkaista vastustajaa kylkeen mahdollisimman kovalla voimalla", nau'uin tasaisela äänellä. Kaksikko nyökkäsi.
"Tuskatassu, sinä aloitat. Hyökkää Pakkastassua kohti. Koska harjoittelette vasta liikettä, pidätte kynnet visusti piilossa. Jokaisesta luvattomasta kynsien käytöstä tulee rangaistus", murahdin. Tuhokatse oli jo noussut ylös ja palasi nyt vierelleni. Käänsin vihreän katseeni häneen.
"Olisit voinut potkaista vähän pienemmällä voimalla", soturi murahti hiljaa. Hymähdin pienesti.
"Ainakin se näytti todelliselta taistelutilanteelta", huomautin ilmeettömänä ja käänsin katseeni oppilaisiin. Emme olleet vielä käyneet Tuskatassun kanssa oikeastaan lainkaan taisteluliikkeitä läpi, jonka vuoksi kolli sai aloittaa. Hän saisi näyttää virheensä, jonka jälkeen kertoisin ongelmat ja auttaisin parantamaan niitä.

//Tuska tai Pakkanen?
// 735 sanaa

Nimi: Säpäletassu

06.12.2018 16:39
Hyökkäys Myrskyklaaniin oli ohi. En ollut itse ollut mukana taistelussa, vaikka sisarukseni olivatkin olleet, ja se harmitti minua hiukan. Tiesin kuitenkin, että tilaisuuksia tulisi, joten en saanut olla katkera yhdestä taistelukokemuksen menetyksestä. Sirpaletassu ja Pirstaletassu olivat onneksi palanneet taistelussa elossa eivätkä he olleet kovin pahasti haavoittuneita. Molempien turkeissa oli tietenkin joitakin naarmuja tai haavoja, mutta he olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi kunnossa, toisin kuin esimerkiksi Pihlajakynsi, joka oli sen verran haavoittunut, että joutui parantajan hoiviin.
Sysisydän oli vienyt minut taistelun jälkeisenä aamuna harjoittelemaan. Kun olimme saapuneet harjoitusalueelle, hän oli kuitenkin ilmoittanut, että oli aika hoitaa minun loppuarviointini. Jännitys oli pistellyt turkkiani. Vihdoin ja viimein alkaisi olla se hetki, kun minusta ja luultavasti sisaruksistanikin tulisi sotureita. Emme olisi enää säälittäviä oppilaita.
Sysisydän oli ensin pistänyt minut taistelemaan häntä vastaan. Olin voittanut hänet ensimmäisellä taistelukerralla, mutta toisella kerralla hän onnistui puolestaan voittamaan minut. Olin siis jo aika hyvin soturin taistelutasolla.
Sitten minun piti saalistaa, ja Sysisydän seurasi minua etäältä piilosta. Haistoin välillä mestarini tuoksun, mutta en missään vaiheessa nähnyt häntä. Sain kiinni kaksi hiirtä ja oravan, kunnes Sysisydän tuli lopulta pysäyttämään minut.
"Oikein hyvä", hän oli naukunut minulle ja käskenyt sitten palata leiriin.
Palattuamme leiriin Sysisydän ei kuitenkaan ollut mennyt puhumaan Viiltotähdelle. Hän oli jutellut Kalmaliljan ja Kojoottivirneen kanssa, mutta sekin oli hyvä merkki - he olivat Pirstaletassun ja Sirpaletassun mestarit. Ehkä he sopisivat siitä, että kaikki me kolme olimme valmiita sotureiksi, ja menisivät sitten ehdottamaan Viiltotähdelle nimitystä.
Mitään ei ollut kuitenkaan tapahtunut pitkään aikaan, ja nyt istuin yksin ruokailemassa lähellä oppilaiden pesää. Olin valikoinut itselleni yhden itse nappaamistani hiiristä, ja hotkin sitä nyt harjoitusten jälkeen nälkäisenä. Kun hiirestä oli jäljellä vain jämiä, hautasin ne maahan ja ravistelin rippeitä viiksiltäni. Aloin sukia harmaata turkkiani ojennukseen ja nuolin huuliltani hiiren viimeiset mehukkaat maut suuhuni. Kun turkkini oli lopulta ojennuksessa, huomasin Viiltotähden tumman hahmon tulevan ulos pesästään. Hän loikkasi klaanikivelle ja ulvaisi kutsun klaanille tulla koolle. Väräytin korviani. Oliko nyt aika? Peitin kuitenkin kiinnostukseni ja innostukseni tyynen ja rakoilemattoman ulkokuoreni alle ja nousin tassuilleni. Seurasin muita klaanin kissoja, jotka kokoontuivat lähelle Viiltotähteä kuulemaan hänen asiansa, venytellen nopeasti jäseniäni. Vilkaisin taakseni ja näin Pirstaletassun kissajoukossa. Myös Sirpaletassun musta turkki vilahti jossakin. Oletettavasti myös Kostohenki oli jossakin ja tulisi näkemään meidän nimityksemme, jos kyse oli nyt siitä. Istahdin alas, mutta jouduin kuitenkin nousemaan heti seisomaan, sillä Viiltotähti lausui:
"Sirpaletassu, Pirstaletassu ja Säpäletassu. Astukaa eteen."
No niin. Vihdoinkin. Pujottelin muiden kissojen lomasta eteen ja asetuin Pirstaletassun rinnalle, Sirpaletassu oli hänen toisella puolellaan. Kohotin katseeni Viiltotähteen, jonka turkilla oli hiukan jälkiä aiemmasta hyökkäyksestä, kuten monella muullakin klaanin kissalla.
"Olette tarpeeksi vanhoja noustaksenne sotureiksi", Viiltotähti aloitti.
"Säpäletassu, sinä saat soturinimeksesi Säpälehammas", hän lausui siirrettyään vihreät silmänsä minuun.
Nyökäytin kunnioittavasti päätäni päällikölle, ja jäin odottamaan, että hän jatkaisi ja nimittäisi myös sisarukseni. Vilkaisin heitä. Molempien katseet olivat Viiltotähdessä, jonka silmät siirtyivät seuraavaksi Pirstaletassuun.

//Pirstale? Tai Sirpale?
//461 sanaa

Nimi: Vahvamieli

06.12.2018 15:06
En värähtänytlään naaraskissan tullessa lähemmäs. Sen sijaan vain hymyilin kylmästi, kun hän lopetti puhumisensa.
"Teistä tuskin olisi sen kummempaa vastusta minulle, valitettavasti. Olen saanut eräänlaisen.. koulutuksen pentuaikoinani. En tosin Kuolonklaanissa, olin silloin erakko. Ja syy, miksi en näytä ajavan teitä täältä pois, on se, että minä en ole kiinnostunut puolustamaan muuta kuin omaa, henkilökohtaista reviiriäni, mitä tämä ei siis ole." Heilautin häntääni kaaressa havainnollistaakseni näille kahdelle kissalle asiaa. Jatkaessani keskustelua, ääneni oli yhä tapani mukaan viileä. "Ilmaisit äsken, että olet ottanut selvää Kuolonklaanista. Olet siis kiinnostunut siitä? Ja ehkä tämä sinun.." vilkaisin Grimin lavan ohitse sitä erittäin hiljaista kollikissaa, "ystäväsikin?"
Kolli ei ollut puhua pukahtanut koko aikana, mitä hän oli siinä seisonut. Ensimmäinen kissa, joka ei joko uskaltanut tai halunnut puhua. Harvinaista.
"Voin toki viedä teidät leiriin", jatkoin ja naurahdin kylmästi, "mutta en voi luvata, että Viiltotähti olisi juuri nyt tavattavissa. Hän on muutaman kissansa kanssa hieman... estynyt. Toisin sanoen he tekevät hyökkäyksiä eräisiin klaaneihin. Ajattelin itsekin osallistua seuraavaan iskuun, en ole vielä ottanut osaa yhteenkään. Harmillista sinänsä."

//Grim?
168 sanaa

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com