Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Jäälilja

06.12.2018 12:59
Olimme saapuneet leiriin hetki sitten ja aamun kauniit säteet loivat jo valoaan puiden välistä. Olin passittanut Sirpaletassun nukkumaan, sillä halusin naaraan olevan virkeä ja taistelusta toipunut kun pitäisin hänelle harjoitustuokioni. Olin kuitenkin heti miltei leiriin saapumiseni jälkeen astunut ulos ja lähtenyt kävelylle raikkaaseen metsään. Pakkanen nipisteli ihoani niiltä kohdin mistä kissat olivat repineet karvoja irti ja oikeastaan myös haavojani kirveli. En ollut kumminkaan valittaja ja selvisin hyvin niiden kanssa, piti vain työntää kipu pois mielestään. Tassuni kuljettivat minua - yllätys yllätys - kohti emonsuuta, luolaa jossa Kylmähenkäys ja muut ylösnousseet kissat asustelivat. Pysäytin askeleeni hetkeksi ja puntaroin sitä, että kannattaisiko minun mennä sinne. Toisaalta kuka minua oli estämään? Tassutin reippaasti kohti kivistä luolaa ja työnnyin sisään silmät pimeydestä pimentyen. Hetken päästä kuitenkin totuin hämärään ja erotin pesässä olevat kissat, jotka olivat eristäytyneet omiin oloihinsa tuttujensa kanssa.
"Tervehdys", naukaisin, vaikka en uskonut kenenkään vastaavan. Kuitenkin emonsuulle vasta saapunut Tihkuturkki nyökkäsi minulle. Kuulin varjoista keveitä askelia ja pian erotin lumenvalkean naaraan hahmon, jonka jäänsiniset silmät tiirailivat minua inhoten. Erotin myös Kylmähenkäyksen kylmänsiniset silmät pesän perältä.
"Jäälilja, oletan", Pakkanen naukui silkin pehmeästi. Vihasin tuon naaraan ääntä, niin mairea. Tuijotin Pakkasta tunteettomasti ja kuuntelin mitä tällä olisi sanottavaa.
"Sain viestisi, tiedäthän Pakkastassusta ja halusin kertoa sinulle hänen kuuluvan minulle. Hän on minun tyttäreni", saastainen erakko naaras naukui astellen entistä lähemmäs, joka sai minut vaistomaisesti peruuttamaan. Pian olimmekin ulkona luolasta vai kahdestaan.
"Enpä usko", murahdin. Pakkasen jäänsiniset silmät kaventuivat ja tämän suu taittui vienoon hymyyn.
"Tiedätkö mitä teen kilpailijoilleni? Tuhoan heidät", naaras sähisi ja loikkasi päälleni. Olin voimaton ja haavoittunut. En tulisi voittamaan tätä taistelua. Häpesin itseäni juuri nyt, olin heikko ja se sai minun vatsani muljahtamaan ilkeästi. Olin heikko ja vihasin sitä. Aloin raapia Pakkasta kaikella voimalla, jota oli jäljellä.

//Kylmä?
284 sanaa

Nimi: Nokitassu

03.12.2018 15:24
Vihdoinkin! Olin päässyt parantajaoppilaaksi.
"Siitäs saitte, kaikki jotka yrittivät estää minua", mutisin hiljaa itsekseni. Tassuttelin ripeästi parantajanpesälle. Se olisi vastedes minun kotini. Astuin sisälle pesään melko kapeasta suuaukosta ja vetäisin sieraimeni täyteen yrttien tuoksuista ilmaa. Aivastin kuitenkin melkein heti äänekkäästi. *Se vaatii varmaan aikaa tottua tähän hajuun*, ajattelin vähän nolona. Arvioin tilaa katseellani. Edessäni avautui piikkiset karhunvatukkaseinät, ja kasoittain yrttejä. Yrtit oli lajiteltu siististi kasoihin pesän reunoille, niin, että jäi paljon tilaa kulkea edestakaisin pesässä. Lattia oli melko kylmä ja kivinen, mutta kyllä varmasti tottuisin siihen aikanani. Katto ei ollut kovin korkealla, mutta olin aina pitänytkin matalamman puoleisista katoista, koska tila tuntui kotoisammalta ja ei niin kolkolta, kun katto ei ollut niin korkealla. Pesässä tuoksui vahvasti yrtit, ja se peitti alleen muut hajut miltei kokonaan.
"Eihän tämä ole yhtään hullumpi", totesin tyytyväisenä, tarkastellessani yrttejä vähän tarkemmin. Huomasin Talvikkimuiston petin vähän matkan päässä. Parantajan petin vieressä oli pieni käyttämätön tila, johon olisi hyvä tehdä peti. Arvelin, että niin minun olisi tarkoituskin tehdä, joten ryhdyin heti toimeen. Kipitin nopeasti leirin laitamille etsimään vähän pehmusteita. Astuessani ulos, raikas ilma tulvahti nenääni. Meinasin taas aivastaa, mutta hillitsin itseni vaivoin. *Nyt pitää todella lopettaa tämä aivastelu*, ajattelin itsekseni. Ravistin päätäni ja aloitin pehmusteiden etsimisen. Kovin paljon ei löytynyt, mutta olin tottunut nukkumaan kovalla alustalla. Tassuttelin takaisin pesälle löytämäni pehmusteet suussani, ja levitin vähäiset löytämäni höyhenet, kanervat ja sammaleet uudelle petilleni parhaani mukaan. Tein pari kierrosta uudella petilläni saadakseni sen mukavaan muotoon. Kun peti näytti jokseenkin valmiilta, aloin jo ajatella muita asioita. *Koskakohan hyökkäykseen lähteneet palaavat? Miksi he edes hyökkäsivät Myrskyklaaniin?* pohdin. Olin kyllä kuullut Myrskyklaanista ja siitä, kuinka he olivat pahoja kissoja, mutta mikä heissä ja meissä oli niin erilaista? Eivätkö hekin olleet kissoja, jotka elivät klaanissa, ja saalistivat riistaa?
"Joka tapauksessa toivon, että he palaavat kaikki takaisin. Ja ehkä voisin hoitaa joidenkin haavoja, olenhan nyt parantaja ja tarvitsen harjoitusta ja kokemusta", päätin lopullisen mielipiteeni.

//Talvikki, tai jos joku muu haluu jatkaa?
//Sanoja 310

Nimi: Elandra

01.12.2018 21:20
HYÖKKÄYS MYRSKYKLAANIN LEIRIIN ALKOI!
Ne viiltoklaanilaiset, jotka osallistuvat hyökkäykseen kirjoittavat hyökkäystarinoihin kunnes hyökkäys ilmoitetaan päättyneeksi! Hyökkäystä ei saa sivuttaa, eli jokainen leirissäkin oleva tietää siitä ja odottaa kissojen paluuta! Kaikki jotka eivät osallistu hyökkäykseen kirjoittavat tänne.

Nimi: Pakkaspentu /-tassu

01.12.2018 18:29
"Ei ole, emo. Ja minä lupaan, että olen valmis tapaamaan Kylmähenkäyksen", ilmoitin päättäväisenä, salaten kuitenkin taitavasti sisäisen epäröintini. Isäni oli siis vihaamisen arvoinen kissa, jota ei näemmä hyväksytty edes omaan leiriinsä vaan hän asusti Emonsuulla. Olin kuullut, että siellä asustivat kaikki ylösnousseet kissat ja ne kissat, jotka olivat hylänneet klaaninsa liittyäkseen Viiltoklaaniin. Ne kissat omistivat sentään aivot, koska he olivat tajunneet että Viiltoklaani tulisi voittamaan tämän sodan.
"Saapukoon jokainen klaanikokoukseen suurkivelle!"
Jäänsininen katseeni kohosi, kun Viiltotähden kutsuhuuto kajahti aukiolla. Jääliljakin kääntyi ympäri ja silmäili tummanharmaata päällikköä lyhyen hetken. Sitten likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras kääntyi minun puoleeni tyytyväinen virne kasvoillaan.
"Sinusta tulee varmaankin oppilas", emoni ilmoitti. Kasvoilleni nousi tyytyväinen virne, vihdoinkin pääsisin pois pentutarhasta ja voisin päästä mukaan klaanissani tapahtuviin asioihin, koska en olisi enää turha pentu.
"Tule, et saa myöhästyä omista nimitysmenoistasi", Jäälilja naukaisi ja puski minua hellästi eteenpäin. Lähdin kipittämään ylpeänä emoni rinnalla suurkiveä kohti, jonka ympärille oli kerääntynyt jo suuri määrä kissoja. Pujottelin Jääliljan perässä kissajoukon eturiviin ja vilkaisin Viiltotähteä, joka silmäili kokoontunutta ryhmää arvioivasti.
"Pakkaspentu, tule eteen", Viiltotähti matala murahdus käski minua eteenpäin. Irrottauduin emostani ja marssin mahdollisimman päättäväisenä klaanitoverieni eteen.
"Olet nyt kuusikuinen, joten sinusta tulee oppilas. Pakkastassu, mestarisi on Tuhokatse", päällikkö naukaisi. Käännyin seuraamaan, kuinka kissajoukosta erkani mustaturkkinen kollisoturi. Tuhokatse oli yksi Kuolonklaanin kokeneimmista sotureista, joten olin erittäin tyytyväinen mestariini. Tuhokatseen avulla minusta tulisi todella taitava taistelija ja muillakin mitoilla erinomainen soturi klaanilleni.
"Pakkastassu! Pakkastassu!" klaanitoverini hurrasivat nimeäni, mutta ainakin minun korvissani hurraaminen oli laimeanpuoleista. En kuitenkaan antanut sen lannistaa minua, koska aikoisin todistaa olevani kunnioituksen arvioinen kissa. Kohotin kuonoani päättäväisenä ja marssin Tuhokatseen luokse, kun kuolonklaanilaiset olivat lähteneet jatkamaan jokapäiväisiä tekemisiään.
"Aiommeko me kiertää reviirit ja sen rajat?" kysyin Tuhokatseelta mahdollisimman kärsivällisenä, vaikka käpäläni tärisivät halusta aloittaa taisteluliikkeiden harjoittelu. Vihreäsilmäinen soturi nyökäytti päätään ja siristeli hieman katsettaan.
"Jos meille jää aikaa, käymme jo läpi joitain taisteluliikkeitä, sillä ne ovat erittäin tärkeitä", Tuhokatse murahti kylmällä äänensävyllä. Nyökäytin tyytyväisenä päätäni, minäkin tahdoin panostaa taisteluun. Saalistamisenkin osaaminen oli minulle tärkeää, mutta ennen kaikkea tahdoin olla taitava ja pelätty taistelija.
"Me lähdemme heti", Tuhokatse ilmoitti jäisellä äänensävyllä ja lähti marssimaan minua odottamatta leirin uloskäyntiä kohti. Juoksin nopeasti lihaksikkaan mestarini rinnalle ja paransin ryhtiäni nopeasti, jotten näyttäisi niin pieneltä ja heikolta suuren kollin rinnalla kun sukelsimme piikkihernetunneliin.

"Tuolla sijaitsee Emonsuu, joka kuuluu nummialueineen reviiriimme. Sodan aikana varjoklaanilaiset saavat partioida ja metsästää tällä alueella, mutta he eivät saa ylittää ukkospolkua ja kulkea leirinpuoleisella reviirillämme", Tuhokatse selitti vaeltaessamme nummimaiden halki. Emonsuu koostui suurista kalliomaisista jyrkänteistä ja koko paikka oli ainakin minun mielestäni masentava ja ruma, joten en tulisi nauttimaan täällä kuljeskelusta. Jätimme Emonsuun taaksemme ja jatkoimme matkaamme. Pian kuonooni osui todella voimakas löyhkä, joka sai kuononi nyrpistymään. Tuhokatse vilkaisi minua nopeasti kirkkaanvihreillä silmillään ja virnisti kylmästi.
"Tuo haju tulee Varjoklaanin reviiriltä. Vien sinut rajan luokse, jotta ymmärrät missä se on", Tuhokatse selitti ja nyökäytin päätäni vastaukseksi. En tiennyt kovin paljon varjoklaanilaisista, vain sen että päällikkl oli punertavanruskea naaras nimeltään Minttutähti ja siskopuoleni, luonnonvalkea naaras nimeltään Rosmariiniputous, oli varapäällikkönä. Eipä minun paljon muuta tarvinnut tietääkään, parantaja ja hänen oppilaansa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minua. Talvikkimuistokin oli miltein täysin turha kissa Kuolonklaanissa, ainoa asia missä hän oli hyödyllinen oli kissojen haavojen korjaamisessa ja heidän ärsyttämisessä hempeilyllään.
"Tässä kulkee raja", Tuhokatse ilmoitti, kun saavuimme nummimaiden rajalle. Vain muutaman hännänmitan päässä ruoho olikin tummempaa ja pitempää, ja Varjoklaanin reviirillä kasvoi paljon korkeita ja synkkiä puita. Siristelin jäänsinisiä silmiäni hieman ja nyökyttelin sitten päätäni, kunnes käännyimme ympäri ja lähdimme palaamaan syvemmälle Kuolonklaanin reviirille.

"Käymme nyt läpi joitakin taisteluliikkeitä", Tuhokatse ilmoitti tiukasti. Olimme kiertäneet Tuuliklaanin rajan ja nyt seisoimme eräällä aukiolla, joka oli itseasiassa aika lähellä Kuolonklaanin leiriä. Ei se minua haitannut, koska Tuuliklaanin rajalla oli haisenut miltein yhtä kuvottavalle kuin Varjoklaanin rajalla.
"Otetaan harjoitustaistelu. Tahdon nähdä, millaisia taitoja sinulla on ja miten reagoit taistelussa", Tuhokatse murahti ja syöksyi sitten salamannopeasti minua kohti. Pakokauhu hyökyi ruumiini läpi, kun minua miltein kolme kertaa suurikokoisempi. Onnistuin paniikin vallassa kuitenkin syöksyä sivulle juuri ennen kuin Tuhokatseen kookkaat etukäpälät iskeytyivät minuun. Mustaturkkinen kolli laskeutui taitavasti maahan ja teki sitten hallitun, mutta silti nopean loikan minua kohti. Tällä kertaa en ehtinyt väistää, vaan iskeydyin maahan kömpelösti mestarini kaataessa minut alleen. Potkin epätoivoisena kollia vatsaan, mutta harva potku edes osui mestarini vatsakarvoihin ja Tuhokatseen puristavat käpälät saivat ruumiini väsymään nopeasti. Lopulta mestarini irrotti tiukan otteensa ja antoi minun nousta ylös.
"Taistelussa sinun ei ikinä pidä jäädä haukkomaan henkeäsi. Ehdit väistää syöksyni, mutta jäit sitten keräämään voimiasi vaikka olin vielä taisteluvalmiudessa. Sinun täytyy valmistautua uuteen hyökkäykseen aina, muista se. Yritetään uudelleen, nyt pysy valmiina uuden hyökkäyksen varalta", Tuhokatse murahti jäisellä äänensävyllä ja marssi sitten kauemmas minusta. Kun hän oli päässyt tarpeeksi kauas minusta, kolli syöksyi uudelleen minua kohti. Väistin yhtä taitavasti kuin ensimmäisellä kerralla, mutta kun Tuhokatse loikkasi toistamiseen minua kohti, tajusin hypätä uudelleen sivulle. Maahan laskeuduttuani jäin tuijottamaan mestariani ja odottamaan jonkinlaista kommenttia häneltä.
"Parempi. Jatketaan illemmalla, nyt me palaamme leiriin", Tuhokatse ilmoitti ja lähti marssimaan pois aukiolta. Kipitin hengästyneenä mestarini perään.

//saa tuoda Pakkasen seuraan :D
//811 sanaa

Nimi: Elandra

01.12.2018 15:39
Pirstaletassu: 13kp - Voit nimittää itsesi nyt soturiksi!

Tappotahto: 5kp -

Kaaoslintu: 19kp -

Pakkaspentu: 32kp! - Voit nyt nimittää itsesi oppilaaksi. Mestarisi tulee olemaan Tuhokatse. Ilmoita nimityksestä ilmoituksissa.

Kostohenki: 12kp -

Viiltotähti: 135kp! -

Säpäletassu: 17kp -

Yövarjo: 11kp -

Sysisydän: 5kp -

Kalmalilja: 6kp -

Hohdehanki: 58kp!

Tuskatassu: 13kp -

Vahvamieli: 4kp -

Jäälilja: 23kp! -

Valhekuiske: 10kp -

Sisutassu: 5kp -

Nimi: Viiltotähti

01.12.2018 14:35
Aurinko oli korkeimmillaan matkatessani yksin kohti Varjoklaanin leiriä. Olimme sopineet Raepisaran kanssa, että kävisin pikaisesti Varjoklaanissa päättämässä hyökkäyksen ajankohdan sekä lähtijät, ja kolli huolehtisi partiot ja pitäisi leirin pystyssä sen aikaa. Ensilumi narskui käpälieni alla kulkiessani eteenpäin. Taivas oli pilvien peittämä, mutta lumisade oli lakannut joku aika sitten. Oli melko lauhaa, mutta siitä huolimatta oli pakkasta. Höyry leijaili ulos suustani hengitykseni tahdissa ja katosi pian näkymättömäksi ilmaan. Ylitin ripein askelin ukkospolun, jonka pinnalla oli pieni lumikerros. Hirviöiden jäljet näkyivät selvästi sen pinnalla. Ne eivät edes yrittäneet peitellä jälkiään, vaan kulkivat joka paikkaan kovaäänisesti ja niin, että kaikki varmasti huomaisivat ne. Mitä typeryksiä, mietin hiljaa mielessäni.
Matkani jatkui päivänvalossa kohti Varjoklaanin leiriä. En päässyt pitkällekään, kun partio pysäytti minut.
"Minulla on Minttutähdelle asiaa", totesin vain viileästi. Partion johdossa oleva yksisilmäinen naaras katsoi minua arvioiden. Hän oli Valkosydän, Varjoklaanin soturi. Soturi oli aikoinaan taistellut Kuolonklaania vastaan suuressa sodassa. Olin varma, että hän ei nauttinut puolellamme taistelemisesta.
"Se on tärkeää", lisäsin. Soturi murahti ja väistyi tieltäni.
"Minä saatan sinut leiriin. Risasiipi, johda partio loppuun", varjoklaanilainen naukui ja lähti edelläni kulkemaan kohti Varjoklaanin leiriä. Vilkaisin Risasiipeä, joka lähti johdattamaan kahta muuta kissaa kauemmas meistä. Valkosydän asteli eteenpäin ilmeettömänä. Otin hänet kiinni nopeasti.
"Varjoklaanin ei pitäisi taistella Kuolonklaanin rinnalla", soturi teki kantansa selväksi nopeasti. Kohotin kulmiani ja käänsin katseeni naaraaseen.
"Minttutähti tietää kyllä mitä tekee", totesin vain provosoimatta soturia. Valkosydän murahti jälleen ja vilkaisi nyt minua ainoalla silmällään. Naaras pysähtyi yllättäen ja kääntyi vastakkain kanssani.
"Katso. Katso silmääni", naaras naukui matalalla äänellä ja katsoi minua kuin hullu. Soturin ilme oli vihan täyttämä ja hän näytti olevan raivoissaan. Kissan keho tärisi hieman, mutta ei kylmästä. Kiinnitin katseeni lähteneeseen silmään.
"Niin?" kysyin ja kehotin kissaa kertomaan sen, mitä hän ilmeisesti halusi kovasti päästä sanomaan. Valkosydän tuhahti ja pudisteli turhautuneena päätään.
"Te teitte tämän minulle. Sinä ja kirotut seuraajasi pitäisi tuomita kuolemaan. Te häpäisette klaanini", soturi naukui nyt hieman rauhallisemmin. Katsoin tyynenä häntä ja pakotin itseni pysymään rauhallisena. Hengitin syvään ja istuin alas. Viilsin kynsilläni ilmaa.
"Kuolonklaanin ja Varjoklaanin liitto pitää. Minä en tee teistä murhaajia, ei teidän tarvitse tappaa. Te vain tuette minua, jonka jälkeen saatte rauhanne. Voitte jatkaa elämää sodan jälkeen rauhassa, eikä Kuolonklaanista tai kenestäkään muustakaan ole teille häiriötä", nau'uin viileästi ja nousin ylös. Täytyisi jatkaa matkaa.
"Ai nytkö pitäisi luottaa kuolonklaanilaisen sanaan? Sinä petit synnyinklaanisi, miksi et pettäisi Varjoklaaniakin?" naaras esitti kysymyksen. Viilsin jälleen kynsilläni ilmaa. Hän kai tiesi minun olevan Viiltotähti, kenties Minttutähti oli kertonut tai jotain.
"Myrskyklaani petti minut. Sinun on helppo puhua, kun et edes tiedä asian taustoja. Minä menen nyt, sanot mitä sanot", nau'uin ja lähdin kulkemaan eteenpäin. Valkosydän pysyi vaiti. Hän jäi istumaan aloilleen. En vilkaissut taakseni kertaakaan matkalla leiriin.

Varjoklaanin leiri oli vilkas tähän aikaan päivästä. Pennut leikkivät leirin pääaukiolla ja soturit aterioivat parhaillaan. Klaaninvanhimmat olivat uskaltautuneet ulos pesästään ja oppilaat vaeltelivat oppilaiden pesän liepeillä. Kohtasin heti Rosmariiniputouksen meripihkaisen katseen.
"Minttutähteä tässä etsiskelen", totesin viileästi ja viilsin kynsilläni ilmaa. Varjoklaanin varapäällikkö nyökkäsi ja viittoi minut peräänsä. Hän johdatti minut päällikön pesälle.
"Viiltotähdellä on asiaa", Rosmariiniputous ilmoitti.
"Tulkaa vain sisään", päällikkö naukui pesästä. Työnnyin Rosmariiniputouksen edellä päällikön pesään. Kohtasin hämärässä Minttutähden katseen. Hän nyökkäsi ja minä nyökkäsin takaisin.
"Minulla on asiaa hyökkäykseen liittyen", menin suoraan asiaan. "Ajattelin, että hyökkäys Myrskyklaaniin tapahtuisi kahden auringonkierron kuluttua hieman keskiyön jälkeen. Siihen mennessä suuri osa kissoista on jo nukahtanut, eikä yövartijat ole enää niin virittäytyneitä mitä kuuhuippua ennen vuoronsa alettua. Otamme mukaan eritasoisia sotureita, joista jokaisella on oma vahvuutensa. Osallistujat ovat sekä Kuolonklaanista että Varjoklaanista." Minttutähti kuunteli tarkkaavaisesti ja nyökkäili.
"Meidän lisäksemme Varjoklaanista hyökkäykseen lähtee viisi soturia. Me tuemme teitä, mutta liittomme alussa en voi laittaa kovin montaa soturia vaaraan. Lisäksi Liljahenkäys lähtee mukaamme", varjoklaanilaisnaaras ilmoitti ja piti katseensa minussa. Nyökkäilin hitaasti Minttutähteä kuunnellessani.
"Loput tulkoot sitten Kuolonklaanista. Syöksyviilto ja Verikyynel ainakin lähtevät, he ovat korkeimmin koulutetut taistelijamme", totesin tyynesti. Minttutähti vastasi nyökäten. Hän käänsi katseensa varapäällikköönsä, joka nyökkäsi.
"Kettuaskel, Naavakoi, Okaliekki, Mietesielu ja Murattilehti lähtevät mukaan", Minttutähti ilmoitti. "He ovat hyviä sotureita, jotka ovat uskollisia klaanilleen ja osallistuvat varmasti enemmän kuin mielellään taisteluun." Perustelut kelpasivat minulle hyvin, joten siirryin eteenpäin miettimään muita Kuolonklaanin lähtijöitä.
"Pihlajakynsi, Kalmalilja, Jäälilja, Korpikyynel, Mutuviiksi, Hohdehanki, Pirstaletassu ja Sirpaletassu osallistuvat myös", latelin hitaasti kissojen nimiä kahdelle varjoklaanilaiselle, jotka nyökkäilivät kuunnellessaan. En ottanut Säpäletassua mukaan, sillä oppilaan hampaat olivat hajonneet joku aika sitten, enkä tiennyt oliko tuo valmis osallistumaan hyökkäykseen vielä.
"Ja Mäyräraita", lisäsin vielä ja kohtasin Minttutähden katseen. Naaras näytti ensin hieman yllättyneeltä, mutta nyökkäsi nopeasti. Hän tiesi kai Mäyräraidan olevan Kuolonklaanissa, mutta ei kai olettanut minun valitsevan tätä hyökkäykseen. Uskoin naaraan välittävän perheestään, jonka vuoksi hän voisi olla hyvä lisä hyökkäykseen. Ainakin soturi silloin voisi haluta oikeasti voittaa.
"Eli kahden auringonkierron kuluttua kuuhuipun jälkeen?" Minttutähti varmisti.
"Niin. Tuon hyökkäykseen lähtijät Varjoklaanin leiriin ennen lähtöä", sanoin. Minttutähti nyökkäsi jälleen.
"Vielä yksi asia, oikeastaan kaksikin. Olemme perustaneet niin sanotun varaleirin Emonsuulle. Majoitamme sinne suuren osan ylösnousseista kissoista. Heillä ei ole johtajaa, vaan he elävät siellä keskenään ja saalistavat pääasiassa itse saaliinsa. Mietin, että myös varjoklaanilaisista osa voisi siirtyä sinne. Ylösnousevia tulee todennäköisesti melkoisesti, jonka vuoksi varaleiriin siirtyminen voisi olla hyvä idea", naukaisin.
"Kieltämättä tuo kuulostaa ihan hyvältä. Sotureiden pesässä ei ole hurjasti paikkoja ylösnouseville, jonka vuoksi voin hyvin lähettää toistaiseksi parantajan pesällä olevat ylösnousseet Emonsuulle", naaras sanoi.
"Hyvä, voin viedä heidät vaikka sitten mukanani", totesin. Varjoklaanilaisnaaras vastasi nyökäten.
"Entä Tihkutähti ja muut ylösnousseet päälliköt, kuten Sulkatähti? Emmehän me voi puhutella heitä päällikkönimillään", Rosmariiniputous liittyi keskusteluun.
"Totta. Sovittaan vaikka, että puhuttelemme heitä soturinimillään tästä lähtien. Tihkuturkki ja Sulkakynsi, eikö niin?" kysyin. Kaksikko nyökkäsi. Virnistin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Hetkessä kuitenkin vakavoiduin.
"Toinen asiani koskee Kylmähenkäystä", nau'uin rauhallisesti. Rosmariiniputous siristi silmiään ja vilkaisi päällikköään, jonka ilme oli tyyni ja kylmä.
"Niin?" Rosmariiniputous kehotti minua jatkamaan.
"Löysin hänet vaeltelemasta Kuolonklaanin reviiriltä. Annoin hänen asettua Emonsuulle asumaan. Se voi kuulostaa mielestänne epäreilulta, mutta minulla on perustelut valinnalleni", nau'uin pitäen pienen tauon. Kaksi varjoklaanilaista katsoivat minua odottaen. "Kuten taisin aiemmin mainita, Kylmähenkäys sai tyttären. Hän oli valmis tekemään mitä tahansa, että saisi nähdä tämän. Teimme sopimuksen, jonka mukaan Kylmähenkäys on uskollinen minulle eikä astu lähellekään varjoklaanilaisia, kunhan hän saa tavata tytärtään", nau'uin hieman epäröiden. Kylmähenkäykseen ei ollut luottamista, mutta toivoin hänen todella pitävän lupauksensa. Rosmariiniputous meinasi sanoa jotain, mutta Minttutähti painoi häntänsä tuon suulle.
"Pidäkin huoli, että hän pysyy kaukana meistä", Varjoklaanin päällikkö totesi kylmästi. Nyökkäsin ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Kaikki taisi olla tässä. Mennäänkö hakemaan ne ylösnousseet, jotta voin viedä heidät Emonsuulle?" kysyin.
"Rosmariiniputous, voisitko sinä?" Minttutähti kysyi varapäälliköltään, joka nyökkäsi ja johdatti minut ulos päällikön pesästä.

Seuraavana päivänä heräsin aikaisin. Järjestin partiot kaikessa rauhassa. Viimein auringonnousun jälkeen loikkasin suurkivelle kertoakseni kuolonklaanilaisille hyökkäyksestä, sen ajankohdasta ja kaikesta oleellisesta. Kun pääaukiolla oli suurin osa kuolonklaanilaisista, aloitin:
"Olemme sopineet Minttutähden kanssa, että hyökkäys tapahtuu auringonkierron kuluttua kuuhuipun jälkeen. Mukaan Kuolonklaanista lähtevät minun lisäkseni Pihlajakynsi, Kalmalilja, Jäälilja, Korpikyynel, Mutuviiksi, Mäyräraita, Hohdehanki, Pirstaletassu ja Sirpaletassu. Raepisara on vastuussa leiristä hyökkäyksen ajan." Kukaan ei sanonut sanaakaan, kaikki pysyivät aivan hiljaa.
"Hyökkäykseen osallistuvat saavat levätä tämän päivän tai tehdä mitä ikinä haluavatkaan. Pitäkää huolta siitä, että olette valmiita hyökkäyksen koittaessa. Tarvitsemme kaiken voiman ja taidon mitä teiltä löytyy", nau'uin kannustavasti klaanini jäsenille. Nyt muutama kissa ulvaisi kannustavia huutoja ja myöntäilyjä. Loikkasin alas suurkiveltä merkiksi kokouksen päättymisestä. Kissat lähtivät omille teilleen, ja minä jäin seisoskelemaan suurkiven liepeille.
"Viiltotähti", Valhekuiske naukui lähestyessään minua sotureiden pesän suunnalta. Viilsin kynsilläni ilmaa ja katsoin soturia suoraan tuon silmiin.
"Sain sen Silkkisydämesi kiinni", naaras ilmoitti kylmästi murahtaen. Hän istui alas eteeni.
"Niin, tuleeko hän?" kysyin. Soturi nyökkäsi.
"Tulee, aurinkohuippuna nelipuiden lähelle", soturi sanoi. Tunsin sydämeni hakkaavan rinnassani, kun katsoin tummaa naarasta suoraan tuon silmiinsä. Jos kyseessä olisi ollut joku muu, olisin kertonut tunteistani, mutta Valhekuiske oli... No, Valhekuiske oli Valhekuiske. Hän oli turhan arvaamaton, enkä tiennyt miten hän reagoisi. Nauraisiko soturi minulle ja ilmoittaisi asiasta jokaiselle tuntemalleen ja tuntemattomalle kissalle? En uskaltanut ottaa riskiä.
"Kiitos", totesin ja huomasin yllättyneen katseen naaraan silmistä. Naaras murahti ja kääntyi pois. Jäin istumaan yksin suurkiven edustalle. Aurinkohuippuun ei olisi enää pitkä aika. Hain itselleni tuoresaalista, jonka jälkeen lähtisin matkaan.

Aurinkohuippu koitti, kun istuskelin nelipuiden lähellä ukkospolun vierellä. Ei kulunut kauaakaan, kun vaalea soturi lähestyi minua. Silkkisydän siristi silmiään tunnistaessaan minut. Hän pysähtyi eteeni. Soturin ilme oli melko nyrpeä, hän näytti vihaiselta.
"Oletko suuttunut minulle?" kysyin murahtaen ja annoin kynsieni viiltää kylmää ilmaa.
"Miksi et kertonut minulle sodasta?" soturi kysyi kärkkäästi ja istui alas.
"Koska en kerennyt. Luuletko todella, että voin käydä kertomassa kaiken jokaiselle liittolaiselleni? Sinä sait nyt aikaani, ole tyytyväinen siitä", murahdin. Silkkisydän ei vastannut.
"Mitä asiasi koskee?" kolli meni suoraan asiaan. Virnistin pienesti ja paransin asentoani. Vilkuilin ympärilleni ylimääräisten silmäparien varalta, mutta ketään ei ollut lähistöllä.
"Viiltoklaani hyökkää Myrskyklaaniin. Auringonkierron kuluttua kuuhuipun jälkeen", ilmoitin tyynesti. Silkkisydän kohotti kulmiaan. Hän oli kai alkamassa valittamaan jostain, mutta keskeytin hänet:
"Sinun täytyy valita puolesi. Se on joko Myrskyklaani tai minä." Kolli irvisti ja näytti siltä, että hän ei tiennyt mitä valita. Kolli pysyi tovin vaiti. Hänen hännänpäänsä vääntyili.
"Entä jos minä lähden? Vien läheisimpäni pois hetkeksi, eikä minun tarvitse valita", kolli ehdotti rauhallisella äänellä. Kasvoilleni levisi tyytyväinen virne. Se oli erinomainen idea. Jos kolli lähtisi, hän veisi kai vähintään kaksi soturia mukanaan Myrskyklaanista. Se tarkoitti, että kaksi soturia vähemmän meitä vastassa.
"Miten vain. Pidä huoli, että olette lähteneet ennen tuloamme", murahdin. Kolli nyökkäsi.
"Me olemme. Mutta sinun täytyy luvata jotain", kolli naukui tasaisella äänellä ja kohtasi vihreän katseeni. Kohotin kulmiani kysyvästi.
"Ette koske pentuihin tai klaaninvanhimpiin", Silkkisydän naukui katsoen minua vakavasti. Murahdin. Minttutähti oli vaatinut samaa, joten tietenkin minä Silkkisydämen pyyntöön suostuisin.
"Emme tietenkään", vastasin vain. Kolli nyökkäsi ja väläytti minulle hennon hymyntapaisen merkkinä siitä, että olimme päässeet yhteisymmärrykseen asiasta. Silkkisydän näytti yhä kuitenkin pohtivan jotain.
"Pyrimme minimoimaan kuolemat, mutta en takaa mitään. Siksi on siis tärkeää, että viet lähimmäisesi pois Myrskyklaanista", valehtelin kollille. Ehkä Minttutähti yritti olla tappamatta, mutta minä en jättäisi tilaisuutta käyttämättä. Silkkisydän nyökkäsi.
"Oliko tämä tässä?" hän kysyi.
"Toistaiseksi. Palatkaa viimeistään puolen kuun kuluttua, sillä annan sinulle uuden tehtävän sitten", sanoin.
"Selvä", kolli naukui ja nousi ylös. Tein samoin ja hyvästelemättä kollia palasin ukkospolulle ja ylitin sen. Käpäläni syyhysivät, sillä halusin jo taistelemaan. Kunnon taistelu tekisi hyvää minulle, sillä saisin purkaa hieman itseäni. Mitä useampi myrskyklaanilainen menettäisi henkensä, sitä tyytyväisempi olisin. Jatkoin matkaa suon laitaa pitkin kohti Kuolonklaanin reviiriä. Järjestäisin varmaan vielä tänä iltana Tuskatassulle pienet harjoitukset, joissa kävisimme läpi taistelun perusjuttuja, mutta seuraavan päivän virittäisin omia liikkeitäni. Voisin käydä pienen harjoitustaistelun Syöksyviillon sekä Verikyyneleen kanssa. Pitäisi vain pitää huoli siitä, etten väsyttäisi itseäni liikaa.

//Jatkan tätä myöhemmi
// 1709 sanaa

Nimi: Hohdehanki

30.11.2018 19:30
"Sinullakin on varmasti oma kantasi. Haluaisin mielenkiinnolla kuulla sen. Jos saan kysyä haluaisin myös tietää sen, että miksi päädyit muuttamaan juuri Kuolonklaaniin? Oliko siihen joku painava syy miksi juuri tuonne? Toivon kuitenkin, että löydät etsimäsi uudesta kotiklaanistasi", oranssihtavan ruskea kolli maukui ja kääntyi vilkaisemaan oman klaaninsa varapäällikköä.
"Haluaisin kovin vastauksen kysymykseeni, joten jos et suostu kertomaan vastaustasi ilmaiseksi, tarjoudun vastaamaan sinun esittämääsi kysymykseen, joka saa koskea mitä ikinä tahdotkin", Kettuaskel jatkoi ilmekkään värähtämättä. Kettuaskel oli lähtenyt vaarallisille teille, joilla hänen olisi mahdollisesti kerrottava salaisuuksia. Tässä minulla oli potentiaalinen kissa, josta pienellä karaistuksella saisi hyvänkin soturin. Olin juuri saanut tietää kahden varjoklaanilaisen mielipiteet sodasta. Oma mielipiteeni liippasi läheltä Rosmariiniputouksen mielipidettä, mutta olin reilusti eri mieltä sodan tarpeellisuudesta. Mielestäni Tähtiklaani oli hallinnut metsää liian kauan. Tässä ei ollut kyse klaanin puolustuksesta, vaan siitä, että klaanien joukoista otettiin pois heikot, jotka eivät muutenkaan olisi selvinneet. Vahvat jäisivät jäljelle.
"Kysymys kerrallaan", mau'uin itselleni vielä hetken miettimisaikaa saaden. Oikeastaan tiesin kyllä, mitä sanoisin, mutten ollut aivan varma muotoilusta. Muotoilu oli se asia, josta kissan viisautta katsottiin. Niin oli Jäälilja minulle opettanut. Likaisen valkea naaras oli itse lauseiden muotoilun mestari.
"Minun mielestäni sota tuli tarpeeseen. Toisaalta Viiltotähti olisi voinut hoitaa tämän asian hieman vähemmän radikaalisti, mutta minkäs teet. Näin tämä nyt on ja meidän klaanilaisten täytyy sopeutua tähän tilanteeseen. Jokainen, joka osallistuu sotaan on siihen jollakin tavalla syyllinen. Minusta sota on heikkojen karsimista, ei muuta", nau'uin rauhassa sanojani välillä venyttäen. Sodasta puhuminen oli hauskaa, enkä ollut ennen saanut tehdä sitä näin perusteellisesti.
"Eikä tärkeintä ole voitto, vaan taistelu itsessään", lisäsin vielä nopeasti ennen kuin aivelin muististani seuraavan kysymyksen. En liiemmin pitänyt kissoista, jotka esittivät monta kysymystä peräkkäin. Sain kiittää taas kerran hyvää muistiani.
"Ansaitset vastauksen kysymykseesi, enkä aio tehdä vastauksen saamisesta vaikeaa", mau'uin Kettuaskeleelle. Jätin Rosmariiniputouksen huomioimatta ja tein selväksi, että puhuin Kettuaskeleelle ja vain Kettuaskeleelle. Äsken olin puhunut tuolle valkealle varapäällikölle ja nyt oli tämän kumppanin aika. Kerroin kyllä mielelläni tarinaani ja sitä, mikä Kuolonklaanista teki hyvän paikan asua.
"Kun olin oppilas, tapasin Kuolonklaanin rajalla Jääliljan. Tiedät hänet?" kysyin Kettuaskeleelta varmistaakseni, että hän varmasti pysyi mukana. Toista kertaa en enää selittäisi. Kolli nyökkäsi silmissään tarkkaavainen katse.
"Hän koulutti minua ja antoi tehtävän: minun täytyi pettää klaaniani ja raportoida Jääliljalle klaanilaisista", nau'uin ja siristin silmiäni hieman. Annoin itseni eläytyä tarinaan ja näyttää hieman haikealta, vaikka vain pienehkö osa minusta tunsikin niin. Jos olisin niin jäätävä ja tunteeton, mitä pahimmillani pystyin, en varmasti saisi näistä kahdesta itselleni ystävän tapaisia. En minä ystäviä heistä tahtonutkaan tehdä, mutten kylläkään jäätää suhteitamme. Parasta olisi, jos meillä olisi hyvät muistot toisistamme, mutta he eivät silti tietäisi kaikkea. Kaikkea en todellakaan kertoisi.
"Toteutin tehtävääni ja harjoittelin yöt ja päivät. Kun minusta tuli soturi ja Viiltotähti ilmoitti kokoontumisessa sodan alkaneeksi, oli vain loogista muuttaa Viiltoklaaniin. Tai ehkä pikemminkin Kuolonklaaniin", kerroin jäiset silmät muistoihin vaipuen. Tarkensin katseeni Kettuaskeleeseen. Olin kertonut asiat kuten ne olivat, mutta soturi ei näyttänyt vielä tyytyväiseltä. Kertoisin siis vielä tarkemmin, miksi muutin Kuolonklaaniin. Miksi Kuolonklaani oli parempi klaani kuin muut. Minusta ne olivat ilmiselviä asioita. Ymmärsin kyllä, etteivät nämä kaksi niitä välttämättä ymmärtäneet, mutta mainostin mielelläni Kuolonklaania. Metsän parasta klaania.
"Kun olin Tuuliklaanissa, kukaan ei ymmärtänyt minua. En löytänyt samanlaisia mielipiteitä. Kuolonklaanissa kissat ajattelevat samoinknssani, enkä tunne siellä oloani lainkaan ahdistuneeksi", kerroin antaen muiston erilaiseksi tuntemisen tuskasta paistaa hieman jäisen katseen ja kylmänviileän olemukseni läpi. Rydistäydyin kasvaen samalla ainakin viiksen pituuden verran. Siristin mantelin muotoisia silmiäni iskien ne ensin Rosmariiniputoukseen ja sen jälkeen Kettuaskeleeseen.
"Mikä teitä oikein kiinnostaa minussa?" kysyin yrittäen kuulostaa siltä, että minua oikeasti kiinnosti. Näyttelijänlahjoillani se ei ollut kovinkaan vaikeaa.

//Kepa? Rosma?
//584 sanaa

Nimi: Jäälilja

28.11.2018 20:17
"Kuka on Kylmähenkäys? Eräs naaras nimeltään Rosmariiniputous tuli nimittäin kertomaan minulle, että minun isäni nimi olisi Kylmähenkäys ja tahtoisin tietää, puhuuko hän totta", Pakkaspentu naukui samalla kun tutkaili minua hieman hämmentyneillä jäänsinisillä silmillään. Viiltotähti oli mitä ilmeisemmin kertonut Rosmariiniputoukselle Pakkaspennun ja hänen sukulaisuudestaan. Mietin mitä kaikkea Rosmariiniputous oli ehtinyt sanoa tyttärelleni tietämättä kummallisesta tilanteesta minun, Pakkaspennun ja Kylmähenkäyksen välillä. Tiesin Pakkaspennun kysyvän joskus isästään, mutten arvannut sen olevan näin pian. En uskoisi, että Pakkaspentu itse koksaan epäilisi meidän emo-tytär suhdettamme, sillä vaikka Pakkaspentu ei ollutkaan biologinen tyttäreni, hän muistutti minua kovin valkoisine turkkeinensa ja harmaine varpainensa.
"Kyllä, Kylmähenkäys on isäsi ja Rosmariiniputous mainitsi varmaan myös Kylmähenkäyksen olevan hänen isänsä, eikö?" kysyin ja katsoin suoraa Pakkaspennun silmiin lämmönväre katseessani. Pakkaspentu nyökkäsi silmät pyöristyen.
"Kun kävin emonsuulla kävin tapaamassa Kylmähenkäystä. Tai no ei sitä voi sanoa tapaamiseksi, kävin haukkumassa hänet lyttyyn. Jos haluat tavata hänet niin saat, mutta minä varoitan, että hän on vihaamisen arvoinen", naukaisin karskisti. Nuolaisin tyttäreni päätä vaaleanpunaisella kielelläni ja sen jälkeen katsoin lempeästi tämän silmiin.
"Mutta ennen kuin tapaat hänet niin sinun on vannottava, että olet sataprosenttisen valmis", nau'uin, sillä tiesin että samalla paljastuisi karu totuus pennun oikeasta emosta, "Onko sinulla vielä jotain kysyttävää kultaseni?"

//Pakkanen?¨
197 sanaa

Nimi: Hohdehanki

28.11.2018 07:53
Katselin kahta paikalle saapunutta kissaa jäänsinisillä silmilläni. Olin juuri palaamassa takaisin Emonsuulle tutustumiskierrokseltani. Kuolonklaanin reviiri mustutti aika lailla Tuuliklaanin reviiriä, mutta seassaoli muutakin kuin nummea. Lisäksi reviiri oli paremmassa suojassa tuulelta, mikä oli positiivinen parannus. Varsinkin Korkokivien lähistöllä tuuli oli heikkoa. Minun ohuen turkkini puolesta se oli oikein mahtava asia. Lisäksi tiesin, että Kuolonklaanin leirissä oli jopa oikeat pesät. Mahtavaa. En joutuisi enää nukkumaan vaivaisessa kuopassa. Hymähdin äänettömästi ja kiinnitin huomioni uudelleen kahteen kissaan, jotka olivat saapuneet tänne Emonsuun lähistölle. Tunnistin heidät kyllä. Tuon kaksikon edeustajat olivat Varjoklaanin sotureita. Ellen erehtynyt pahasti, toinen heistä oli jopa Varjoklaanin varapäällikkö. Valkea naaras nimittäin. Soturi tuijottiminua hieman epäileväisen omahyväisesti. Tämän mustat ja harmaat kilpikonnalaikut väreilivät hennossa tuulessa. Punaruskean kollinkin minä tunsin, mutten tiennyt hänestä juurikaan mitään. Kokoontumisissa kiertäneiden huhujenperusteella nämä kaksi olivat kumppaneita, mutta niihin klaaninvanhinten juoruihin ei ollut luottamista. Muutenkin kokoontumisen ainoa hyödyllinen asia oli tieto. Tieto siitä, missä kunnossa vihollinen oli. Jos he olivat lihaksikkaan näköisiä, ei kannattanut yrittää hyökätä. Luisevan klaanin taas voittaisi helposti.
"Rosmariiniputous. Kettuaskel. Mitä te teette täällä?" kysyin jäisellä äänellä. Valkoinen, kirjava naaras nosti kuonoaan itsekeskeisen näköisenä. Tuijorin soturia harmaan ja mustan sekaista nenänvarttani pitkin. Rosmariiniputous näytti harvinaisen ärsyttävältä kissalta. Mutta antaisin hänelle mahdollisuuden, minun täytyisi taistella hänen rinnallaan, eikä häntä vastaan. Heikoksi hän, eikä vieressä seisova Kettuaskel saaneet minua luulla. Siksi näyttäisin heille ensimmäiseksi mahdollisimman kylmän puoleni. Sitä ei kylläkään tarvinnut kaukaa etsiä.
"Tulimme kävelylle Emonsuun lähettyville ja ajattelimme myös katsoa, jos tuoresaalista löytyisi. Onhan Varjoklaanilla nykyään lupa metsästää tällä alueella. Saisinko udella sinun syytäsi täällä olemiseen? Viimeksi kun kuulin jotain sinusta, olit tuuliklaanilaissoturi", valkea, hopeanharmaan ja mustan kirjava naaras kysyi minulta rauhallisella äänellä. Hän osui kipeään paikkaan. En minä entisestä tuuliklaanilaisuudestani välittänyt, se oli mennyttä se. Mutta en tosin toitotellutkaan siitä paljoa. Sen sijaan se, että kissat tunsvat minut tuuliklaanilaisena, ärsytti minua suuresti. Tuo varjoklaanilainen sai paikan vihattujeni listalta. Tosin hänellä oli vielä pieni mahdollisuus nostaa itseään ylöspäin listassani, kohti niinsanottujen hyvien listaa.
"Sinuna en mainitsisi sitä. Jos olisit syntynyt Jokiklaaniin, mutta olisit sydämmeltäsi varjoklaanilainen, olisitko sen vähempää klaanisi jäsen sinne muuttaessasi?" kysyin henkeä välillä vetämättä.
"Et", jatkoin hyytävästi Rosmariiniputouksen tai Kettuaskeleen vastausta sen kummemmin odottelematta. Kuolonklaanilaisuus, tai Viiltoklaanilaisuus oli minulle kunnia-asia. Olin muita Viiltoklaaniin tulleita parempi, olin vakoillut Viiltotähdelle kuita ennen muuttoani. En tiennyt, oliko raporteistani minkälaista apua, mutta vakoillut olin kuitenkin. Nykyään minua ei hävettänyt tai sen kummemmin vaivannut työni Jääliljan agenttina Tuuliklaania vastaan. Sillä en ollut tuuliklaanilainen, minulla ei voinut olla omantunnontuskia tuuliklaanilaisten pettämisestä. Käänsin päätäni ja yskäisin muutaman kerran. Kettuaskel kohotti kulmiaan, mutten voinut tietää, mitä tämä ajatteli. Luultavasti ihmetteli, miksi yskin. Röyhistin rintaani näyttääkseni mahdollisen terveeltä. Olinhan minä terve. Sairastaminen oli väärä sana astmalleni. Astma nyt vain oli minussa, eikä suostunut lähtemään pois. En minä sitä sairastanut, se vain roikkui minussa itsepintaisen sinnikkäästi kiinni. Rosmariiniputous nyökkäsi puoliksi itselleen meripihkan värisiä silmiä aavistuksen siristäen.
"Tunnetko sinä kissan nimeltä Kylmähenkäys?" Varjoklaanin varapäällikkö naukui minua tutkivasti katsellen. Kyllähän minä Kylmähenkäyksen tunsin. Hän oli ylösnoussut ensimmäisten joukossa ja asui nyt Emonsuulla. Hänen ja myös ylösnousseen erakko Pakkasen välillä oli jotain. Luulin, että he saattoivat olla kumppaneita. Kylmähenkäys ja Pakkanen eivät tosin käyttäytyneet aivan kuten kumppanit. Eivät he riidassakaan vaikuttaneet olevan. Oli miten oli, kyllä minä tunsin Kylmähenkäyksen. Pohdin vielä hetken Kylmähenlkäystä ja sitä, mitä hänestä tiesin. Muistaakseni tuo kolli oli ennen asunut Varjoklaanissa, mutta pettänyt sen ja muuttanut loppuiäkseen Kuolonklaaniin. Rosmariiniputouksen ilmeestä päätellen varapäälliköllä ja Kylmähenkäyksellä ei ollut kauhean lämpimiä välejä. Kuolonklaanille ei varmastikaan olisi hyväksi, jos varjoklaanilaiset saisivat tietää vihattunsa asuvan täällä Emonsuulla. En siis kertoisi Kylmähenkäyksestä.
"Enpä taida tuntea", valehtelin naaraalle viikseäkään väräyttämättä. Rosmariiniputouksen kasvoille ilmestyi uusi ilme. Se oli hieman inhon ja epäilyksen tapainen, mutta muuta en saanut selville.
"Ja miksi sinä kyselet minulta Kylmähenkäyksestä? Onko sinulla tapana kysellä jokaiselta vastaan tulevalta kissalta, tunteeko hän Kylmähenkäyksen?" nau'uin pisteliäästi. Rosmariiniputous ei reagoinut jälkimmäiseen kysymykseeni mitenkään.
"Kylmähenkäys on isäni", naaras naukui kylmänviileästi. Nyökkäsin pienesti ja hymähdin itsekseni. Ketunmitan päässä minusta Rosmariiniputous tuijotti mustaa turkkiani ja Kettuaskel katseli vuoron perään Rosmariiniputousta ja minua. Nyökkäsin vielä kerran itselleni ennen kuin nostin jäänsiniset silmäni pois käpälistäni takaisin kahteen klaanitoveriini, joiksi heitä saattoi nyt sodan aikana kutsua. Meitä kaikkia kolmea yhdisti yksi ja vain yksi asia: viiltoklaanilaisuus.
"No, mitäs mieltä olette tästä sodasta?" kysyin vaihtaen puheenaihetta sellaiseen, mistä klaanitoverit normaalisti saattoivat puhua. Minulle tekisi hyvää saada suhteita muihin klaaneihin. Ehkä saattaisin saada tieetoa muista niiden suhteiden kautta. Voisin saada vaikka ystävän, jota noista kahdesta ei kylläkään minulle tulisi. Kuitenkin, hyvistä suhteista oli aina hyötyä, kunhan muistaisi, että heitä vastaan saattoi tulla taisteluja. Ja silloin heitä vastaan olisi taisteltava. Onneksi Varjoklaani oli samalla puolella. Enkä minä kenenkään surkean metsäklaanilaisen latokissan kanssa vehkeilisi.

//Kepa? Toivottavasti toi Kylmän sivusta maininta ei haitannu ketään...
//754 sanaa

Nimi: Viiltotähti

27.11.2018 14:54
"Menneisyys", totesin kylmänviileästi pitäen katseeni edessäpäin. Räpäytin silmiäni pakottaen kasvoni pysymään kylmänviileinä.
"Toisinaan kipu ja tuska ovat tie menestykseen", ääneni oli kylmä ja tasainen, aivan tunteeton. Annoin mieleni seilata nykyhetkestä hetkiin, kun menetin ensimmäisessä elämässäni vanhempani. Lehtikadon pakkasyön hetket olivat jääneet muistoihini ikuisiksi ajoiksi. Se katse, joka ennusti tulevaisuuteni.
"Mutta tärkeintä on, että tahdot menestyä ja teet töitä sen eteen. Älä ikinä anna kunnianhimosi viedä itseäsi sokeasti eteenpäin. Ajattele järkevästi ja mieti myös tulevaisuutta. Miten seuraava tekosi vaikuttaa huomiseen, entä miten se vaikuttaa neljän kuun kuluttua?" latelin ohjeita Tuskatassulle, joka kulki vierelläni eteenpäin. Saavutimme nopeasti ukkospolun, jonka kohdalla pysähdyin. Maistelin kitkerää ilmaa, vaikka vihasinkin hajua.
"Paina tämä haju mieleesi. Ylitä ukkospolku", komensin. Kostohengen kuopus käänsi hieman yllättyneen katseensa minuun. Hän puri hampaansa yhteen ja nyökkäsi päättäväinen ilme kasvoillaan. Nuori oppilas astui askeleen eteenpäin kohti ukkospolun mustaa pintaa. Hän katsoi ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Sen jälkeen kissa ponnisti itsensä vauhtiin ja ylitti ripein askelin ukkospolun ongelmitta. Hän pysähtyi käpälät liukuen polun toiselle puolelle. Tarkistettuani ylittämisen olevan turvallista, loikin muutamalla askeleella sulavasti ukkospolun ylitse. Ukkospolun pinta oli liukas, mutta pidin tasapainoni kurissa moitteettomasti. Jatkoimme matkaa johdollani kohti Emonsuuta. Esittelisin varaleirimme nuorelle oppilaalle.
"Ylösnousseet kissat asuvat tuolla, ainakin suuri osa heistä", selitin pitäen katseeni edessäpäin. Laskeuduimme mäkeä alas. Pakkasilma oli tehnyt siitä liukkaan. Jouduin painamaan kynteni maahan pystyäkseni kulkemaan eteenpäin. Alas päästyämme huomasin maiseman muuttuneen sitten edellisnäkemän. Ylösnousseet kissat, sekä entinen tuuliklaanilainen Hohdehanki, olivat raahanneet Emonsuun edustalla olevaan suureen kuoppaan oksia, sammalia ja kiviä. Pienet kivet oli aseteltu kuoppaan riveihin. Ne olivat kai niin sanotun leirin tulevat reunat. Oksia oli myös aseteltu kivien luokse. Niin kissat kai tunsivat olonsa kotoisammaksi.
"Viiltotähti", Sulkatähden kylmä tervehdys kantautui korviini takaani. Väräytin korviani äänen suuntaan ja käänsin pääni taakseni samaan aikaan Tuskatassun kanssa. Kilpikonnakuvioinen naaras asteli viileästi ohitsemme ja kantoi hampaissaan hiirtä. Entinen päällikkö asteli Emonsuun onkaloon, joka oli useiden kentumittojen päässä minusta ja oppilaastani. Seurasin Sulkatähteä sanaakaan sanomatta. Tunneli oli pimeä, mutta kissat olivat sisustaneet sitä sammalvuoteilla. Tunnistin Hohdehangen istumassa yhdellä vuoteista. Soturi katsoi minua silmät kiiluen.
"Paina mieleesi reitti tänne, sillä tulet tarvitsemaan sitä sodan edetessä. Jos joku hyökkää leiriimme yllättäen, sinut saatetaan käskeä hakemaan apua varaleiristä, se on tämä", selitin kollille, joka vastasi nyökäten.
"Käymme reitin vielä läpi myöhemmin", lisäsin murahtaen ja viilsin kynsilläni ilmaa. Kohtasin Kylmähenkäyksen viileän katseen ja siristin vihreitä silmiäni. Soturi palasi kai juuri Emonsuulle.
"Katsokin, etteivät varjoklaanilaiset näe sinua. Voin luvata, että sinun, kumppanisi sekä tyttäresi tulevaisuus ei näytä hyvältä, jos järjestät jonkun kohtauksen", nau'uin tiukasti tappamalleni soturille. Kylmähenkäys ei sanonut mitään oleellista, murahti vain jotakin. Poistuin oppilaani edellä Emonsuuta ympäröivästä kuopasta hyvästelemättä siellä asuvia kissoja.
"Seuraavaksi menemme Varjoklaanin reviirille. Käymme ukkospolkua myötäilevän rajan läpi", kerroin kollille.
"Selvä", vastasi oppilas ensimmäistä kertaa sanoin. En oikeastaan ollut varma, mitä mieltä Minttutähti oli kuolonklaanilaisista reviirillään, mutta minä halusin opettaa opilaalleni kaiken mahdollisen. Halusin, että Tuskatassusta tulisi hyödyllinen soturi, eikä mitään leirissä istuskelijaa, joka tekee jotain vasta kun kolme kertaa on käsketty. Halusin opettaa hänelle paljon, jotta myöhemmin kolli osaisi kunnioittaa minua.
"Varjoklaanin reviiri on kaikista huonoin, mutta älä kerro sitä varjoklaanilaisille. Reviirillä on vähän riistaa, eikä mitenkään edes laadukasta. Kun tämä oli Kuolonklaanin reviiriä, jätimme sen rauhaan. Vain klaaninvanhimmat, vangit ja jotkut muut käyttivät Varjoklaanin leiriä ja reviiriä", selitin. En ollut ihan varma, oliko Tuskatassu sisäistänyt tai edes ymmärtänyt sitä, että olin uudelleensyntynyt Viiltotähti, mutta en välittänyt.
"Jos saisin itse valita, asuisin Myrskyklaanin reviirillä. Elin siellä koko ikäni, joten totuttelu nummilla eloon ei ollut mitään herkkua. Mutta en minä valita, Jokiklaanissa oltuani ymmärsin, miten hirveää siellä todella oli asua. Maariistaa tuskin oli, eikä mihinkään päässyt kastelematta turkkiaan tai ylittämättä astinkiviä. Vaikka olihan Jokiklaanissa elämisessä hyviäkin puolia, sillä nyt osaan heidän liikkeitään ja hallitsen uimisen melko moitteettomasti. Voin ehkä opettaa sinullekin, kunhan hiirenkorva saapuu", nau'uin.
"Aiotko vallata Myrskyklaanin reviirin takaisin Kuolonklaanille? Ja koko metsän?" Tuskatassu esitti kysymyksensä.
"Enpä usko. Jos ajamme klaanit pois, ne palaavat jossain kohtaa takaisin. Minulla on suunnitelmia, mutta ne ovat toistaiseksi salaisia", nau'uin murahtaen. Oppilaani vastasi nyökäten.
"Kerro jokaisen klaanin päälliköiden sekä varapäälliköiden nimet. Tahdon tietää mitä osaat. Sinun on hyvä tietää tärkeiden kissojen nimet", totesin nopeasti kääntäen nyt katseeni Pisaratähden pojanpoikaan. Tuskatassu katsoi minua jälleen hieman yllättyneenä. En odottanut hänen osaavan kaikkia nimiä, mutta odotukseni olivat korkeat. Pentutarhassa liikkui nykyään vaikka mitä tietoja muista klaaneista, joten kai päälliköt ja varapäällikötkin siellä olivat puheenaiheina toisinaan.

//Tuska?
// 707 sanaa

Nimi: Pirstaletassu

25.11.2018 18:12
Musta naaras valkeilla kohdilla painoi minua maata vasten. Hän oli yllättänyt minut. En ollut osannut odottaa mitään ja tässä sitä nyt oltiin. Painettuna maata vasten. Vaikka minun ja Kalmaliljan välillä ei enää ollutkaan mitään kauheaa kokoeroa, hän pystyi helposti pitämään minut maata vasten.
"Potkaise. Sinulla on pari sekuntia aikaa, ennen kuin vastustajasi ehtii haavoittamaan sinua", Kalmaliljan sanat saivat minut hereille ja keräsin voimia potkuun. Olin ilmeisesti liian hidas, sillä naaras ehti koskettaa vatsaani tassullaan ja hypähtää pois päältäni.
"Liian hidas", mestarini naukaisi. Nyt ainakin ymmärsin, että potkun piti tulla heti. Minun pitäisi siis toimia paljon nopeammin kuin äsken, ettei vihollinen pääsisi haavoittamaan. Mutta tuskin sitä kuitenkaan ensimmäisellä kerralla pystyi aina onnistumaan? Siltikin pienoinen pettymys painoi hetken mieltäni, vaikka se aivan turhaa olikin. Seuraavalla kerralla onnistuisin! Kalmalilja onnistui taas yllättämään minut, kun olin ajatuksissani. Ryhdistäydyin heti virheen toistumisesta, sillä potku ei saisi epäonnistua toistamiseen. Tällä kertaa olin nopea ja potku tuli ilmeisesti ihan ajallaan, mutta Kalmaliljaa potku ei paljoa heilauttanut. Sain kyllä pois päältäni, mutta hän jäi seisomaan ihan lähelleni tassuilleen. Olin keskittynyt pelkästään tekemään potkun ajoissa, joten olin unohtanut käyttää tarpeeksi voimaa. Murahdin, sillä tästähän Kalmalilja oli juuri alussa sanonut.
"Potkustasi puuttuu voima, älä epäröi käyttää sitä", mestarini sanoi ja nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Tällä kertaa en ajautunut ajatuksiini, vaan keskityin todella. Kalmaliljan painaessa minut maahan, en ollut yhtään yllättynyt, sillä tällä kertaa olin ollut hereillä ja pystynyt hieman varautumaan iskuun. Nyt potkaisin Kalmaliljan kimpustani ajoissa ja niin kovalla voimalla kuin pystyin vain potkaisemaan. Naarassoturi lensi pidemmälle, mutta onnistui laskeutumaan melkoisen sulavasti neljälle tassulle. Hän seisoi paikoillaan hetken.
"Nyt potkussa oli voimaa, mutta sitä voisi olla vielä enemmän. Muista vain keskittyä, käyttää voimaa ja olla ajoissa potkussa, niin onnistut", Kalmalilja naukui. Nyökyttelin nopeasti päätäni ja odotin jo seuraavaa tehtävää. Jatkaisimmeko vielä tätä vai siirtyisimmekö jo johonkin toiseen liikkeeseen?

//Kalma? Voit halutessas jo kirjottaa nää takasin leiriin tai ihan miten vaan XDD Ja sori tässä jatkamisessa kesti tosi kauan, enkä tiiä kuinka kalmamaiseks Kalman kirjotin :'D

Nimi: Pakkaspentu

25.11.2018 16:54
Seurasin kiinnostuneena, kuinka Viiltotähti nimitti Tuskapennun oppilaaksi ja ilmoitti ottavansa vastanimitetyn oppilaan itselleen koulutettavaksi. Olisin itsekin tahtonut päästä Viiltotähden oppilaaksi, mutta oli Kuolonklaanissa muitakin hyviä mestariehdokkaita. Yksi esimerkki oli Kalmalilja, mutta hänellä oli tällä hetkellä oppilaana Pirstaletassu, Kostohengen poika. Naaras oli suosittu klaanin keskuudessa - ainakin oman tietoni mukaan ja mitä olin nähnyt leirissä - ja hän oli yksi Kuolonklaanin kokeneimmista sotureista. Muita Kuolonklaanin kokeneita sotureita olivat esimerkiksi Sumumyrsky, Verikyynel ja Syöksyviilto. Ainoa toiveeni mestarini kohtaan oli se, että hän oli taitava ja klaaninsa suosiossa oleva soturi. Kojoottivirne, se ruskeanharmaa kolli jonka olin tavannut hetki sitten, ei vaikuttanut sellaiselta kissalta. Onneksi hänellä oli oppilas, Sirpaletassu, Pirstaletassun sisko. Jäin seuraamaan kuinka Viiltotähti ohjeisti Tuskatassun pois leiristä ja jäin seisomaan tuoresaaliskasan edustalle toimeettomana. Nyt hän muuttaisi oppilaiden pesään ja minä jäisin pentutarhaan yksin Synkkäpennun kanssa. En ollut jutellut vaaleanharmaan naaraan kanssa lainkaan eikä minua rehellisesti sanottuna kiinnostanut lainkaan hänelle puhuminen. Niiskaisin äänekkäästi ja aloin puhdistamaan lumenvalkoisia karvojani.
"Pakkaspentu."
Nostin jäänsinisen katseeni salamannopeasti, kun näin silmäkulmastani tutun naaraan saapuvan luokseni. Jääliljan likaisenvalkean ja tummanharmaan kirjava hahmo seisoi edessäni ja emoni jäänsiniset silmät olivat porautuneet minuun.
"Emo. Missä sinä kävit?" kysyin uteliaana. Jäälilja räpäytti hitaasti jäänsinisiä silmiään ja asettui istumaan viereeni. Kohensin nopeasti ryhtiäni näyttääkseni hieman isommalta lihaksikkaan emoni rinnalla.
"Emonsuulla. Onko täällä tapahtunut jotain sillä aikaa kun olin poissa?" Jäälilja kysyi puolestaan minulta ja vilkuili ympärilleen aivan kuin odottaen, että jotain kiinnostavaa tapahtuisi Kuolonklaanin leirissä.
"Tuskapennusta tuli oppilas, Tuskatassu. Hänen mestarinsa on Viiltotähti. Emo", naukaisin pahanenteisellä äänensävyllä ja porasin jäänsinisen tuijotukseni suoraan Jääliljan sieluun, "kuka on Kylmähenkäys? Eräs naaras nimeltään Rosmariiniputous tuli nimittäin kertomaan minulle, että minun isäni nimi olisi Kylmähenkäys ja tahtoisin tietää, puhuuko hän totta."

//Jää?
//272 sanaa

Nimi: Tuskapentu /-tassu

24.11.2018 17:37
Olin juuri aikeissa kertoa Pakkaspennulle, että minulla ei ollut mitään havaintoa missä isäni Kostohenki juuri nyt oli. Hän oli toki jonkin aikaa sitten palannut soturin nimeltä Norppakyyneleen kanssa leiriin. Sen jälkeen en ollut kuullut isästäni hetkeen mitään. Pian kuitenkin huomasin hänenkin saapuvan paikalle Viiltotähden kutsusta. Klaanin päälliikkö harvoin kutsui kissoja koolle minkään syyn takia. En siis voinut olla pohtimatta minkä takia kolli nyt kutsui klaanin koolle. Loin nopeat katseeni Pakkapentuun, kunnes astelin naaraan kanssa lähemmäs.
Yllätyin Viiltotähti kutsuessa minut luoksensa. Oliko tässä nyt kyse siitä, mistä isäni oli minulle muutama kuuta sitten. Olin käytännössä hylännyt koko ajatuksen Viiltotähdestä minun mestarinani, sillä kollista oli tässä välissä ehtinyt tulla jo päällikkö. Hänellä ei ollut edes varapäällikköä, joten oletin hänen olevan erittäin kiireinen päällikön tehtäviensä kanssa. En uskonut hänellä olleen aikaa omalle oppilaalle, mutta taisin olla väärässä pahimmin kuin uskoinkaan.
Astelin päällikön eteen ja odotin hänen sanovan jotakin. Vasta siinä seistessäni tajusin, että hän voisi aivan hyvin vain sanoa jonkun muun minun mestarikseni. Pidin kuitenkin kasvoni ilmeettöminä. Olin varautuneena mihin tahansa mitä kolli minulle nyt sanoisi.
Positiiviseksi yllätyksekseni hän ilmoitti minua mestarikseen. Viiltotähti ohjasi minut heti toimintaan uuden oppilasnimeni saatua. Viiltotähti lähti ohjaamaan minua pois Kuolonklaanin leiristä. Hän kertoi, että minun tulisi itse tehdä töitä soturiksi tulemiseksi, että mikään ei tulisi valmiiksi. En minä oikeastaan edes olettanut niin, mutta kuuntelin tyynesti Viiltotähteä. Tahdoin tietää mitä sanottavaa kollilla oli minulle. Aikoisin kuunnella hänen jokaisen sanansa, sillä hänellä olisi varmasti paljon viisauksia jaettavana.
”Onko menestyksen taustalla jotain muutakin kuin kova työ?” kysyin viileästi Viiltotähdeltä, sillä tahdoin todella tietää mitä kaikkea minun tulisikaan tietää.

// 258 sanaa
// Viilto?

Nimi: Jäälilja

24.11.2018 16:15
"Minun täytyi kasvattaa Pakkaspentu uskolliseksi Viiltotähdelle, mutta tietenkään
Emonsuulta käsin en pysty tekemään sitä. Oletan siis, että sinä autat tytärtäni siinä tehtävässä, koska kyseessä saattaa hyvinkin olla adoptiotyttäresi henki", Kylmähenkäys naukui tunteettoman kylmästi minua silmäillen. Vihan liekki paloi rinnassani ja tuntui kuin olisin voinut polttaa koko metsän yhdellä käpälänheilautuksella. Kasvoillani oli mitäänsanomaton ilme.
"Luuletko voivasi uhkailla minua?" nau'uin pelottavan tyynesti, en saisi päästää enää mitään tunteita ulkoisesti valloille, "Luuletko, että teen jotain mitä sinä pyydät?" Kylmähenkäyksen korvat värähtivät pienen lehtisateisen tuulen johdosta.
"Kuule sanasi ovat kovinkin ristiriitaisia, et taida edes ymmärtää omia sanojasi. Ensin väität, että kerrot tyttärelleni hänen oikeista vanhemmistaan, mutta ainiin ethän sinä voi kasvattaakaan häntä täältä emonsuulta käsin, joten miten pääsisit hänen puheillensa. Hän tapaa teidät sitten kun on itse siihen valmis ja minä pidän siitä huolen. Jos kasvattaisin Pakkaspennun Viiltotähdelle uskolliseksi, tiedä vaan että en tekisi sitä sinun takiasi vaan minun tyttäreni turvallisuuden takia!" sähisin jäänsinisillä silmilläni pettyneesti Kylmähenkäykseen katsellen.
"En edes tajua miksi ikinä rakastuin sinuun", nau'uin siten, että ääneni hiljeni loppua kohden, eikä kolli välttämättä kuulisi sanojani. Käännyin ja lähdin tassuttamaan pois, ilman hyvästejä. En halunnut nähdä Kylmähenkäystä enää ja jos näkisin en lupaisi sitä, ettenkö kävisi kollin kimppuun tosissani. Minua suututti vain niin hirveästi. Vedin syvään henkeä ja yritin rauhoittua, minun pitäisi palata leiriin. Takaisin Pakkaspennun luokse.

Olin saapunut leiriin hetki sitten ja nyt olin tyyni kuin lampi ilman tuulenvirettä. Yritin etsiä katseellani lumenvalkeaa pentua, mutten paikantanut häntä. Hetken päästä silmiini kuitenkin pisti Kostohengen poika, jonka vierellä tyttäreni oli. En menisi häiritsemään, sillä tiesin mille koko ajan tiellä oleva emo tuntuisi. Asetin tiukat rajat joidenkin asioiden suhteen, mutta halusin Pakkaspennun sosiaalisoituvan kuten minä. Näin naarassa erityisesti potentiaalia ja olin milteinpä varma, että hän kasvaisi oman ylpeyteni aiheeksi. Jos joku ansaitsi ylpeyteni, kannatti olla otettu siitä, sillä sitä en jakanut monelle.

//Joku?
297 sanaa

Nimi: Pakkaspentu

24.11.2018 14:33
"Olen Kojoottivirne", minulle tuntematon kolli naukaisi välinpitämättömällä äänensävyllä ja kääntyi sitten minua kohti. Jäin silmäilemään Kojoottivirneeksi - varmasti oudoin nimi johon tulisin koskaan törmäämään - esittäytynyttä kissaa arvioivasti. Tämä soturi oli laiha ja heikolta vaikuttava, väritykseltään yksinkertaisen ruskeanharmaa lämpimänruskeilla silmillä. En ainakaan toivoisi Kojoottivirnettä mestarikseni, kun tulisi aikani päästä oppilaaksi, se oli varmaa. Hän vaikutti juuri sellaiselta kissalta, joka oli vain koristeena Kuolonklaanin soturirivistössä eikä kovin moni vihollisklaanilainen muistanut edes kollin olemassaoloa. Kun hiljaisuus oli kestänyt kiusallisen kauan, luimistin hieman korviani ja heitin kylmän mulkaisun Tuskapentuun. Tietenkin pesätoverini oli tuonut minut klaanin tylsimmän soturin seuraan ja väittänyt, että minulla oli asiaa hänelle. Ainoa asia mikä mielessäni pyöri oli kollin pilkkaaminen.
"Oletko sinä muka soturi? Näytät niin aliravitulta että vaikutat minun silmissäni oppilaalta", murahdin välinpitämättömänä ja nuolaisin laiskasti etukäpälääni. Kojoottivirneen ruskeissa silmissä välähti ja hänen valkea hammasrivistönsä paljastui hetkeksi.
"Kehotan sinua varomaan sanojasi ellet tahdo kunnon lyöntiä pienille kasvoillesi", soturi sähähti ja sivalsi ilmaa ruskeanharmahtavalla hännällään. Siristin hieman jäänsinisiä silmiäni kollille, mutta tajusin silti pitää kuononi kiinni. Hetken kuluttua nousin jaloilleni ja kohautin lapojani.
"No, eipä minulla ollut muuta asiaa. Hyvästi, Kojoottivirne", nau'uin jäiset hyvästit kollille ja käännyin ympäri Tuskapentua kohti, "voidaanko mennä juttelemaan sinun isällesi? Minä en ole edes koskaan tavannut häntä ja tahtoisin edes tietää hänen nimensä tai jotain."

//Tuska?
//208 sanaa

Nimi: Viiltotähti

23.11.2018 19:36
"Hyvin, vaikka en olekaan ehtinyt nähdä heitä. Olen varma, että ainakin jokiklaanilainen liittolaiseni on yhä uskollinen eräälle Kuolonklaanin jäsenelle. Myrskyklaanilaisen kanssa pitäisikin puhua. Varoittaa hyökkäyksestä", naukaisin Valhekuiskeelle tasaisella äänellä ja maistelin ilmaa. Hiiren tuoksu kantautui kitalakeeni, mutta annoin sen olla. En ollut saalistamassa nyt. Huomaamattani huomasin kulkevani kohti Emonsuuta, mutta tein loivan käännöksen ja jatkoimme eteenpäin.
Valhekuiskeen läsnäolo hermostutti minua. En ymmärtänyt, mistä nämä tunteet johtuivat. Ehkä olin padonnut niitä liian kauan, tai sitten yritin vain ottaa tämän roolin liian tosissaan. Se saattoi olla niin. Roolista tuli helposti oikeaa elämää, vaikka niin ei haluaisikaan.
"Palataanko leiriin?" kysyin nopeasti, kun yllemme laskeutunut hiljaisuus tuntui piinaavalta. Valhekuiske vilkaisi minua, mutta käänsi katseensa eteenpäin.
"Miten vain", hän totesi rauhallisesti ja hidasti tahtiaan. Käännyin paikoillani ja lähdin kulkemaan takaisin kohti leiriä sitä reittiä mitä olimme tänne kulkeneet.
"Tahdotko auttaa minua?" kysyin rikkoen jälleen laskeutuneen hiljaisuuden. Käänsin katseeni tummaan naarassoturiin, joka kohtasi katseeni ilme värähtämättä.
"Missä asiassa?" Valhekuiske kysyi.
"Pitää ottaa yhteys Myrskyklaanin liittolaiseen. Ajattelin, että voisit välittää hänelle viestin", naukaisin rauhallisella äänellä ja käänsin katseeni taivaalle. Tähdet tuikkivat himmeinä tukien pienenevän kuun valoa.
"Miten ajattelit sen tehdä? Myrskyklaanilaiset vahtaavat muiden klaanien tapaan rajojaan kuin haukat, he haistaisivat minut", naaras huomautti kärkkäästi, vaikka olin tiedostin asian varsin hyvin. Murahdin vastaukseksi ja viilsin kynsilläni ilmaa. Kylmä alkoi hiljalleen pureutua turkkini lävitse. Jännitin lihaksiani ja kiristin tahtiani pysyäkseni lämpimänä. Pidin hetken hiljaisuuden ennen kuin vastasin.
"Vapautan sinut huomiseksi kaikista tehtävistä, jos suoritat tämän. Tässäkin tosin voi mennä koko päivä tai enemmänkin, mutta se on pieni hinta. Menet ennen aamupartioiden lähtöä Varjoklaanin reviirin kautta Myrskyklaanin reviirille. Peität tietenkin sitä ennen hajusi mahdollisimman hyvin, jonka jälkeen tehtäväsi voikin alkaa. Käyt vaikka koko reviirin läpi, mutta etsit liittolaiseni ja käsket hänen tavata minut seuraavana aurinkohuippuna ukkospolulla, aivan nelipuiden lähellä", kerroin tehtävän kuolonklaanilaisnaaraalle, joka käänsi katseensa taas minuun.
"Aiot kai kertoa, kuka tämä mysteerinen liittolaisesi on?" Valhekuiske kysyi tuhahtaen.
"Tietenkin. Hän on Silkkisydän, tunnistat hänet vaalean hopeanharmaasta turkista, sirosta kehosta, sulkamaisesta hännästä ja taivaansinisistä silmistä", kerroin rauhallisella ja hitaalla äänellä, jotta Valhekuiske kerkeäisi painaa kaiken tämän mieleensä.
"Entä jos ei löydy?" naaras kysyi pitäen tällä kertaa katseensa edessäpäin.
"Sitten kokeilet seuraavana päivänä uudestaan", tokaisin. Naaras ei vastannut mitään. Hän katsoi eteensä mietteliään oloisena.
"Hyvä on. Katsokin että hyödyn tästä jotenkin", naaras naukui viileästi ja heilautti häntäänsä. Kohtasin jälleen hänen vihreän katseensa, joka sai sydämeni tykyttämään. Käänsin pääni eteenpäin.

Leiri häämötti edessämme, kiristin vaistomaisesti tahtia. Emme sanoneet mitään koko loppumatkalla, vaan leiriin päästyämme lähdimme omille teillemme. Viimeinen saalistuspartio oli juuri palannut ja tuoresaaliskasa oli lähes täysi. Olin yllättynyt riistan määrästä, sillä nykyään myös Varjoklaani saalisti reviirillämme. Kenties he olivat hakeneet saaliinsa reviirin ulkopuolelta? Se ei sinällään minua haitannut, kunhan kuolonklaanilaiset pysyivät kaukana turhista ongelmista. Päätin järjestää huomisen aamun partiot, jotka olivat jääneet aiemmin järjestämättä. Siispä päätin valita partioihin vain kissoja, jotka olivat leirin pääaukiolla ja saattaisivat ilman vastaväitteitä lähteä partioon. Kävelin tuoresaaliskasan liepeillä notkuvan Jääliljan luokse. Naaras käänsi kylmän katseensa minuun ja siristi silmiään. En ihmettelisi, jos soturi väittäisi vastaan, mutta päätin nyt vain olla välittämättä.
"Viiltotähti, mikä yllätys", naaras naukui tyynesti, mutta äänestä huomasi pistävän sävyn.
"Johdat auringonnousun saalistuspartiota. Saalistatte ukkospolun tällä puolen Korkokivien liepeillä, niin kaukana ukkospolusta kuin suinkin voitte", naukaisin. Valitsin paikan siksi, että siellä ei pariin päivään ollut yksikään partio käynyt. Saalista olisi siis todennäköisesti siellä päin.
"Ketkä lähtevät mukaan?" naaras kysyi rauhallisesti. Käänsin mietteliään katseeni leirin pääaukiolla oleviin kissoihin. Katseeni kohdistui ensimmäisenä Koisammaleeseen, Graniittipoltteeseen sekä Tappotahtoon.
"Koisammal, Graniittipolte ja Tappotahto lähtevät sinun mukaasi", nau'uin kovalla äänellä, jotta kolme soturia kuulisi minut. Koisammal ei kuitenkaan kuullut, olihan soturilla erittäin huono kuulo. Jäälilja huomasi sen ja lähti mitään sanomatta kohti kollia. Hän tiesi kuinka tämä toimi hänen kanssaan.
Seuraavaksi suuntasin Pihlajakynnen luokse. Laikukas soturi nosti meripihkaisen katseensa minuun.
"Partioonko?" naukui Pihlajakynsi tympääntyneesti. Nyökkäsin.
"Aurinkohuipun rajapartio. Saat valita mukaasi ketkä tahansa kolme kissaa. Kuljette Tuuliklaanin rajan Korkokiville saakka", nau'uin matalalla äänellä ja viilsin kynsilläni ilmaa. Pihlajakynsi vastasi murahtaen.
"Etkö oikeasti ole ajatellut jutella kanssani?" naaras otti asiansa esille varsin suoraan. Kohotin kulmiani hieman yllättyneenä. Ymmärsin hyvin mitä naaras ajoi takaa.
"Minä olen tyttäresi, tai ainakin olin, etkä kertonut siitä edes minulle?" naaraan ääni oli ehkä hieman jopa vihainen sekä selvästi loukkaantunut, vaikka hän sitä yrittikin peitellä.
"Ymmärtänet kai, että minulla on ollut muutakin tekemistä. Jutellaan myöhemmin, minun täytyy nyt mennä lepäämään", naukaisin tyttärelleni, joka jäi seisomaan paikalleen minun lähdettyäni kohti pesääni. Oli outoa kohdata soturi päälliköksi tulon jälkeen, sillä naaras tiesi kuka minä olin. Mitä minun olisi hänelle pitänyt sanoa? Pihlajakynsi oli käytännössä isoemoni, joten olisi tuntunut oudolta kertoa miten ylpeä hänestä olin. Tassuttelin pesääni Suurkiven alle ja asetuin vuoteelleni hyvään asentoon. Hetken ajan mielessäni pyöri Valhekuiske ja kaikki muu. Pian kuitenkin vajosin uneen, joka oli rauhaton ja epäselvä.

Aamulla herätessäni nousin heti ulos. Näin vilaukselta Valhekuiskeen poistuvan leiristä. Aamupartio oli lähdössä juuri hänen jälkeensä. Jäälilja johdatti partionsa ulos leiristä. Pian lähdön jälkeen ilmoitin vielä pari saalistuspartiota tälle päivälle. Katseeni harhaili pentutarhan suuntaan, jossa kaksi pentua juttelivat keskenään. Toinen heistä oli Kylmähenkäyksen tytär Pakkaspentu, ja toinen Kostohengen poika Tuskapentu. Tuskapentu oli jo kuuden kuun ikäinen, mutta oppilaaksi nimeäminen oli jäänyt kaiken kiireen keskellä. Päätin hoitaa asian pois alta pian. Tälle päivälle minulla ei ollut mitään erityistä suunnitteilla. Nimeäisin Tuskapennun oppilaakseni ja kävisin hänen kanssaan läpi yksinkertaisia asioita, ehkä reviiriä tai taistelun alkeita. Hyökkäys Myrskyklaaniin oli lähellä, mutta tuleva oppilaani ei mukaan kerkeäisi. Kokemattomat oppilaat saisivat luvan jäädä pois hyökkäyksestä ihan vain periaatesyistä. Katseeni siirtyi Tuskapennusta Pakkaspentuun. Toivoin, että naaraasta kasvaisi hieman parempi soturi kuin isästään. Siihen ei paljoa vaadittu, mutta Pakkaspennulla oli isältään erittäin huono perimä. Kylmähenkäys oli häviäjä, joka ei ollut perillä mistään asioista omassa elämässään tai muuallakaan. Yrittää nyt yrittää tappaa ensin kumppaninsa ja sitten tyttärensä. Tuhahdin hieman huvittuneena ylösnousseen soturin tyhmyydelle. Astelin tuoresaaliskasalle ja nappasin hampaisiini oravan, joka oli ollut kasassa koko yön. Se oli kylmä, mutta menisi nälän vuoksi nopeasti alas. Saalis oli kylmä ja hieman sitkeä, mutta se ei oikeastaan edes haitannut. Söin sen nopeasti. Sen jälkeen nousin ylös ja vilkaisin taivaalle. Aurinko oli jo nousemassa, joten voisin huoletta järjestää klaanikokouksen ilman vihaisia katseita herättämisen vuoksi. Ponnistin itseni kaarevaan loikkaan ja laskeuduin sulavasti suurkiven liukkaalle pinnalle. Pidin tasapainoni taitavasti ja käännyin leirin pääaukion suuntaan.
"On klaanikokouksen aika!" ulvaisin kovaäänisesti, jotta kaikki kuulisivat sen. Kissat tunkeutuivat leirin pääaukiolla pesistään. Osa vaikutti hieman unisilta, olivat kai yhä nukkumassa. Käänsin katseeni Tuskapentuun, joka katsoi minun suuntaani toiveikkaana. Kolli kai tiedosti jo ikänsä olevan yli kuusi kuuta.
"Tuskapentu, tule tänne", nau'uin murahtaen ja viilsin kynsilläni ilmaa. Pennulle tehtiin tie Suurkiven eteen. Vaikka nimeäminen ei ollut varsinainen seremonia Kuolonklaanissa, halusin nimettävän olevan klaanin edessä.
"Olet nyt kuusikuinen, jonka johdosta tulet oppilaaksi. Tuskatassu, minä toimin mestarinasi", nau'uin lyhyesti mutta ytimekkäästi.
"Tuskatassu! Tuskatassu!" tuoreen oppilaan nimenhuuto oli yllättävän laimea. Siitä sai kai syyttää aikaista ajoitusta nimitysseremonialle. Kokouksen päättymisen merkiksi laskeuduin suurkiveltä sulavasti kissajoukkoon. Tuskatassu asteli luokseni ja katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan.
"Lähdemme heti harjoituksiin", totesin viileästi ja viilsin jälleen kynsilläni ilmaa. Kolli ei vastannut mitään, vaan lähti seuraamaan minua ulos leiristä. Kohtasin matkalla Kostohengen katseen. Hän katsoi minua ja nyökkäsi kai kiitokseksi siitä, että olin pitänyt lupaukseni ja ottanut hänen poikansa oppilaakseni.
"Sinusta tulee hyvä soturi, kunhan teet töitä sen eteen. Muistat vain, että vaikka olenkin mestarisi, sinä koulutat itse itsesi. Minä kerron mitä teet, sinä teet", nau'uin tasaisella äänellä päästyämme ulos leiristä. Opettaisin nuorelle kollille tänään hieman metsän historiasta samalla kun kiertäisimme rajamme läpi. Näyttäisin hänelle myös Emonsuun. Taisteleminen oli tärkeää, mutta niin oli myös tietoisuus siitä kuka oli ja mitä klaani oli ennen.

//Tuska? Toivottavasti ei haittaa et nimesin, ku puhuttii joskus et nimettäis sopivan raon tullessa xdd
// 1224 sanaa

Nimi: Sisutassu

22.11.2018 19:48
Astelin tylsistyneenä ulos leiristä. Olin ajatellut, että voisin metsästää aikani kuluksi. Tosin minun oli tunnustettava, etten ainakaan vielä oikeastaan osannut metsästää, koska mestarini ei vielä ollut juuri opettanut sitä minulle, mutta kai minä voisin silti kokeilla? Parhaimmassa tapauksessa voisin oppia jotain tällä omatoimisella saalistusretkelläni, vaikkei sekään ollut varmaa. Kehuja en kuitenkaan taatusti saisi, onneksi. Mieleeni ei tullut kertoja, jolloin olisin saanut kehuja. Olin kuitenkin varma, että kehut olisivat inhottava asia ja olin ollut onnekas, kun en ollut saanut niitä, vaikka jotkut tuntuivatkin nauttivan niistä. Haistoin ilmaa ja tavoitin pian hiiren hajun loitompana. Lähdin rymistelemään kohti hajun lähdettä äänekkäästi. Pian tulin ajatelleeksi, että saalis varmasti kuulisi minut, jos jatkaisin niin. Vaimensin askeliani ja yritin kulkea hiljaa. Hetken kuluttua olin niin lähellä, että kyyristyin maahan ja tähysin hiirtä. Häntäni huiski villisti heinikossa kahisuttaen korsia. Hiiri livisti karkuun ja pinkaisin sen perään turhautuneena, mutta se katosi näkyvistä jo jonkin aikaa ennenkuin ehdin paikalle. Jäin nuuhkimaan maata alueelta, jossa hiiri oli ollut. Ehkä voisin vielä löytää sen. Hajujälki pujotteli kuitenkin syvälle pensaikkoon, joten lopulta luovutin ja totesin mielessäni, etten löytäisi sitä hiirtä enää. Olikohan sittenkään hyvä ajatus mennä yksin metsästämään ennenkuin sitä oli juuri edes opetettu? Ravistin ajatuksen oitis mielestäni. Tietysti se oli hyvä ajatus!

//201 sanaa.
//Joku?

Nimi: Valhekuiske

22.11.2018 15:13
Virnistin hieman huvittuneena Viiltotähden erikoiselle käytökselle. Hän oli jotenkin erilainen kuin ennen, enkä osannut sanoa mistä se johtui. Tietenkin lyhyessä ajassa oli tapahtunut todella paljon asioita, kuten kuolleiden uudelleensyntyminen, Viiltotähden nousu päälliköksi ja sodan julistus, eikä siinäkään varmasti ollut vielä kaikki. Kaikki tämä oli päällikölle varmasti raskasta, mutta uskoin hänen selviytyvän ja johtavan Viiltoklaanin lopulta sodan voittoon. En ollut itsekään ollut aivan oma itseni, sillä Sulkatähden palattua muiden joukossa elävien joukkoon, olin joutunut myöntämään itselleni tunteneeni pientä mustasukkaisuutta, kun kuulin tuon olleen Viiltotähden kumppani hänen entisessä elämässä. Ja tietenkin olin suorastaan iloinen Viiltotähden kertoessa, ettei hänellä ollut tuota naarasta kohtaan enää lainkaan tunteita. Päällikön kumppanina esiintyminenkin oli lähinnä yksi lysti, josta palkkioksi olisi voinut riittää pelkästään ilme, jonka näin joskus Sulkatähden kasvoilla hänen katsoessaan meitä kulkemassa yhdessä. Ehkä olisinkin voinut auttaa Viiltotähteä pyyteettömästi, ihan vain hyvää hyvyyttäni, mutta se että päällikkö olisi jotakin velkaa tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta, kun ajat tuntuivat olevan muutenkin epävakaita. Ehkäpä joskus voisin tutustua paremmin Sulkatähteen, mikäli hän sattuisi tietämään Viiltotähdestä jotain, mitä en itse tiennyt. Vilkaisin vierelläni kävelevää harmaata kollia, joka oli kääntänyt katseensa takaisin kulkusuuntaan.
"Minun on kyllä pakko kysyä, mikset vain tehnyt puhumalla selväksi ettei Sulkatähti enää kiinnosta sinua. Ja jos puhe ei olisi auttanut, olisit vain käyttänyt järeämpiä keinoja", rikoin hiljaisuuden kysymyksellä, joka oli pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Viiltokaaos murahti pienesti ja näytti pohtivan vastausta.
"Hän on aina ollut todella sitkeä ja päättäväinen, enkä usko että hän olisi luovuttanut. En halua väliemme täysin tuhoutuvan, varsinkin kun minun on toimittava päällikön tavoin ja Sulkatähti kunnioittaa päätöstäni siitä, että olen jo jatkanut elämääni", tuo vastasi. Nyökkäsin ymmärtävästi ja käänsin pääni pois.
"Hän varmasti uskoi teidän voivan jatkaa siitä mihin jäitte, mihin ikinä jäittekään", totesin, johon Viiltotähti murahti jotakin vastaukseksi, mutten ollut varma mitä. Viileä ilma kirveli kuonoani ja tassujeni pohjia, mikä sai minun kiristämään tahtia hieman, jotta lämpenisin. Päällikköä kylmyys ei vaikuttanut haittaavan, tai ainakaan hän ei sitä näyttänyt. Puhalsin höyryävää ilmaa suustani katsoen samalla taivasta, jonne oli alkanut ilmestyä kirkkaana loistavia tähtiä. Mieleeni palasi Pikiviillon karkoitus. Mitenköhän hän pärjää, kun lehtikato tulee, eikä riistaa ole enää niin runsaasti? Tietenkin mitä enemmän hän kärsisi sen parempi, mutta saattoihan hän olla muuttanut asumaan vaikka kaksijalan pesään, mitä en yhtään ihmettelisi. Yhtä hyvin entinen parantaja saattoi olla myös kuollut. Pudistelin päätäni, sillä halusin unohtaa Pikiviillon ja keskittyä tärkeämpiin asioihin.
"Kuinka muuten asiat Metsäklaanin liittolaistesi kanssa? Toivottavasti he ovat yhä uskollisia sinulle, eivätkä ole päättäneet kääntyä takaisin omiensa puolelle", vaihdoin aihetta toiseen.

//Viilto?
//405 sanaa

Nimi: Jäälilja

21.11.2018 20:09
Tassutin Kuolonklaanin reviirillä taakseni leirin ja Pakkaspennun jättäen. Pakkaspentu oli jäänyt leikkimään Tuskapennun kanssa leiriin. Uskoin tyttäreni arvostelukykyyn ja siihen, ettei tämä tekisi mitään typerää, hän oli viisas kissa. Matkani kulki kohti kivikkoista emonsuuta, jonne henkiin heränneet kissat olivat majoitettu, sillä klaanin leiri ei olisi kyennyt asuttamaan niin montaa kissaa. Kissoja tuli päivä päivältä enemmän ja tila väheni samaa tahtia. Yksi asia oli kuitenkin erittäin hyvä, se että Viiltoklaanin joukot kasvoivat, mutta olihan otettava myös se huomioon että muiden klaanienkin kissat ylösnousivat ja olivat valmiita auttamaan taisteluissa. Sappeni kiehui jo valmiiksi ja kynteni yrittivät työntyä esiin tummanharmaista ja pehmeistä tassuistani. Ai mikäkö minua ärsytti? Se ketunmielinen naaras, Pakkanen. Hän joka käveli Kylmähenkäyksen rinnalla kuin kolli olisi pala maata minkä hän omisti. Olin ajautunut kateuden halveksuttavalle tielle, myönsin sen, mutta aina kun vilkaisinkaan Kylmähenkäystä, jokin sisälläni sanoi "minun". Kuitenkaan Pakkanen ei ollut ainut kissa jota halusin kynsiä, Kylmähenkäyskin oli ansainnut osan vihastani hankkimalla pentuja toisen naaraan kanssa. Eihän väillämme ollut koskaan ollutkaan mitään virallista, mutta silti tunsin oloni kaltoin kohdelluksi ja antaisin Kylmähenkäyksen kuulla siitä. Minun olisi kerrottava hänelle tunteistani - jossain vaiheessa - sillä en tiennyt kauanko Kylmähenkäys olisi maanpäällä, ehkä lopullisesti tai ehkä vain tämän auringonkierron ajan. Epätietoisuus kuristi minua kireällä otteellaan ja vaikka yritin rimpuilla sen otteesta tunsin vain kaulani ympäri kierretyn silmukan kiristyvän. Edessäni alkoi jo häämöttää emonsuuksi kutsuttu kivinen luola ja tunsin halua kiihdyttää hitaan puoleisia askeleitani. Pian työnnyin jo sisälle kolkkoon luolaan.
"Tervehdys", naukaisin jäätävääkin kylmemmin, sillä silmiini pisti lumenvalkea naaras, joka oli pesemässä likaisenharmaata tassuaan ilkeä kiilto silmissään.
"Kylmähenkäys. Tule käymään tuolla ulkopuolella", naukaisin tiukasti, sillä asia jonka olin sanonut ei ollut pyyntö vaan käsky ja jos Kylmähenkäys ei tottelisi laittaisin kollin tottelemaan. Sinertävänharmaa kolli kohautti lapojaan välinpitämättömästi, mutta kuitenkin perääni astellen. Kun olimme vähän matkan päässä kiviluolasta käännähdin salaman nopeasti ympäri vihan kiilto silmissäni. Samalla näin Kylmähenkäyksen kylmän katseen, jota olin huomaamattani kaivannut tolkuttomasti. Se katse, jota himoitsin turkilleni ja se, joka sai minut tuntemaan itseni vihdoin eläväksi, mutta tänään se sai minut tuntemaan tolkutonta vihaa ja pettymystä. Katkeruutta. Loikkasin kynnet esillä Kylmähenkäyksen kimppuun yllätyshyökkäyksen edun omaten ja painoin kollin kovakouraisesti maahan.
"Tiedätkö mitä sinä ansaitset? Teit minut surulliseksi hankittuasi pennun sen ketunmielisen naaraan kanssa, et tiedäkään kuinka haluaisin käydä sen kissan kurkkuun kiinni ja sinä.. sinä ansaitset kaiken kärsimyksen yllesi", nau'uin kivusta sumein silmin ja se kipu oli sydämessäni. Käänsin kollin siniharmaan pään sivulle tassullani ja kurkotin kollin korvan luokse ja päästin hennon kuiskauksen:
"Minä vihaan sinua." Nousin ylös ja istuin parin viiksen mitan päähän kollista.
"Ja voit kertoa Pakkaselle, ettei hänellä ole enää tytärtä vaan Pakkaspentu on minun", sähähdin kylmän katseeni Kylmähenkäykseen poraten.

//Kylmä?
430 sanaa

Nimi: Vahvamieli

21.11.2018 17:55
//JATKOA GRIMILLE//

Katsoin viileästi luokseni tullutta valkoturkkista naaraskissaa, joka oli juuri tervehtinyt ja kysynyt nimeäni. Hänellä oli arpi vasemman silmänsä päällä. Vieraan rinnalla oli tummanharmaa kolli, joka kyräili minua kuin vihollista - no, minä olinkin vihollinen niille, jotka sitä kerjäsivät, oikeastaan kaikille.
"Erakkonimeni oli Chuma", murahdin hännälläni huiskaisten, "Kuolonklaanissa sain nimekseni Vahvamieli. Keitäs te olette?"
Kissat esittäytyivät. Oikeastaan se valkoturkkinen naaras kertoi sekä omansa että ystävänsä nimen, ennen kuin kolli ehti päästää ääntäkään. Naaras oli Grim, kolli Titan. En ollut tainnut koskaan tähänastisen elämäni aikana tavata tätä kaksikkoa, mitä en tietenkään ihmetellyt. Olin kai oleskellut eri paikoissakin kuin he. Ihmettelin mielessäni, minkä vuoksi he minun luokseni olivat päättäneet tulla, koska kuten sanottua, emme tunteneet toisiamme emmekä olleet myöskään tavanneet, joten en keksinyt edes kaikkein vähiten todennäköistä syytä tälle lähestymispäätökselle. Tarkastelin kumpaakin viilein katsein. Jos jompikumpi tai molemmat yrittäisivät jotakin hölmöä, repisin heidän päänsä irti, se oli varmaa. Sitä ei kukaan huomannut, mutta olin valmiina puolustautumaan. Kuulostelin huomaamatta ympäristöäni. Seisoin viileänä ja tyynenä vieraan kissakaksikon edessä ja yritin saada heistä jotakin selkoa. Mitä he täällä tekivät?
*Oletan, että tulette kaukaa, ystäväni*, ajattelin. *Kertokaa siis minulle, mitä teette täällä.*

//Grim?
178 sanaa

Nimi: Tuskapentu

21.11.2018 16:35
Katsoin Pakkaspentua mietteliäänä. Naaras oli kirjaimellisesti raahannut minua pitkin leiriä aina parantajan pesälle asti. Minua e henkilökohtaisesti kiinnostanut tippaakaan mitä parantajan pesällä tapahtui. Talvikkimuisto oli vain klaanin käskyteltävä kissa, joka vain paranti haavoja. En ollut oikein keskittynyt Pakkaspennun puheisiin ymmärtääkseni miksi naaras olikaan päättänyt ohjata meidät molemmat juuri sinne. Nyt hän kuitenkin tahtoi mennä puhumaan jollekin Kuolonklaanin soturille.
”Valitse sinä kenen luokse menemme, olethan sinä tässä nytkin vain päättänyt minne menemme”, murahdin hiljaa. Pakkaspentu katsoi minua silmät vääntyen hiukan viirulle. Naaras kallisti päätänsä hiukan.
”Pelkääkö kuolonklaanilainen, Tuskapentu, sosiaalisia kommunikointihetkiä?” naaras kysyi haasteenomaisesti. Pyöräytin silmiäni peittääkseni ärsyyntyneisyyden, jonka naaraan kommentti oli laukaissut. En tahtonut menettää malttiani ollessani pentutarhan ulkopuolella tai heittäisin hyvästit toiveilleni päästä uudestaan pois sieltä. Jos Naakkalaululta kysyttäisiin, asuisin pentutarhalla klaaninvanhimmaksi asti nimellä Tuskapentu.
Katsoin Pakkaspentu happamasti pitkän hiljaisuuden ajan ja käännyin ympäri. Todistaisin naaraalle toisin. Lähdin määrätietoisesti ensimmäistä kissaa kohden jonka näin. Vastaani tuli harmaaruskea kolli, jonka häntä oli kuin mikäkin takkukasa. Tuo kolli ei varmasti koskaan ollut sukinut omaa häntäänsä. Kolli myös oudosti roikutti häntäänsä kävellessään. Repeytynyt korva ja ruskeat silmät antoivat hänestä oudon vaikutelman. Aivan kuin hän olisi erakko omassa klaanissansa.
”Olen Tuskapentu, Kostohengen poika ja Pakkapentu tässä”, maukaisin kovaan ääneen ja loin ärsyttävä merkitsevän katseen takanani kävelevään Pakkaspentuun, ”tahtoi puhua sinulle. Hänellä oli jotakin todella tärkeää, mutta ei uskaltanut itse tulla avaamaan suutansa.”
Hymyilin kylmästi katsoessani tätä kollia. Odotin vain innolla mitä Pakkaspentu tähän sanoisi.
”Ai niin”, maukaisin huolettomasti ja viileästi, ”en kuullut nimeäsi.”
”Olen Kojoottivirne”, kissa maukaisi hampaansa paljastaen ja häntäänsä turhautuneena heilauttaen. Sitten kolli siirsi katseensa Pakkaspentuun, mutta ei sanonut mitään. Hän vain odotti.

// 261 sanaa
// Pakkanen? Vähän tönkkö

Nimi: Viiltotähti

21.11.2018 13:34
Katsoin Kalmaliljan tytärtä pohdiskellen. Hän oli kertonut Kalmaliljan olevan itsekäs kissa, joka ei välittänyt muista kuin itsestään. Sysisydämen sanat kuistenkin vain vahvistivat haluani saada Kalmalilja luottosoturiksi. Luottosoturinani toimiminen voisi sopia soturille hyvin, sillä tämä tiesi saavansa siitä kunniaa, vaikka valtaa ei luottosoturi niinkään saisi. Mutta jos naaraasta tulisi luottosoturini, olisiko hän lojaali minulle vai itselleen?
"Kiitos keskustelusta, se selkeytti ajatuksiani", totesin tyynesti Sysisydämelle, joka katsoi minua hieman yllättyneenä. Naaras tuhahti vastaukseksi jotain ja jatkoi rajan merkkaamista. Loppumatka sujui hiljaisuuden vallitessa.

Palasimme leiriin ennen auringonlaskua. Oli melko rauhallista, vaikka uusia ylösnousseita oli partion aikana tullut. Kuulin jonkun puhuvan Kuutihkusta. He kertoivat naaraan lähteneen Emonsuulle. Lisäksi huomasin tutun kollin astelevan kohti parantajan pesää. Kissa oli Mutinakieli, Kuolonklaanin edesmennyt soturi. Talvikkimuistolla taisi olla käpälät täynnä, sillä haavoittuneita ylösnousevia kissoja tuli kaiken aikaa enemmän.
Kävelin Suurkivelle tuoresaaliskasan kautta. Kasasta nappasin hampaisiini varpusen, jota aloin kynimään paikalle päästyäni. Painoin kynteni hellästi kuolleen linnun höyheniin ja viilsin sitä kynsilläni niin, että höyhenet lähtivät sievästi ja tarttuivat kynsiini.
"Viiltotähti?" ääni keskeytti puuhani. Nostin vihreän katseeni Valhekuiskeeseen. Naaras istuutui vierelleni ja katsoi minua kylmä ilme kasvoillaan.
"No?" kysyin murahtaen ja viilsin kynsilläni ilmaa. Höyhenet irtosivat kynsistäni ja lehahtivat ilmaan. Ne laskeutuivat nätisti huurteiselle maalle.
"Miten sodan suunnitteleminen edistyy?" naaras tokaisi ja istuutui alas. Keskityin nyt saaliiseeni, jota aloin syömään. Liha oli pehmeää ja yhä lämmintä. Saalistuspartio oli kai tuonut sen vasta. Vilkaisin naarasta ja nielaisin ensimmäisen palan varpusesta.
"Hyvin, kiitos kysymästä", murahdin vastaukseksi.
"Kai sinä aiot aloittaa sodan? Vai odotatko Metsäklaanin liikettä?" naaras kysyi.
"Miksi kyselet noin paljon?" murahdin turhautuneena ja jatkoin syömistä. Valhekuiske murahti takaisin.
"Jos et muista, me olemme nyt kumppaneita ja lupasit minulle jotakin. Tahdon tietää, mitä te oikein suunnittelette varjoklaanilaisten kanssa", naaras vastasi tyynenä. Olimme sopineet naaraan kanssa esittävämme kumppaneita keskenämme, jotta Sulkatähti ymmärtäisi, miksi en voinut olla hänen kanssaan. Kohtasin nyt ensimmäistä kertaa Valhekuiskeen vihreän katseen.
"Hyvä on. Me hyökkäämme Myrskyklaaniin", totesin hiljaisella äänellä, jotta muut eivät kuulisi. Asia ei ollut vielä julkista. Valhekuiske kohotti kulmiaan hieman yllättyneenä.
"Miksi ei Tuuliklaaniin? Se olisi lähempänä ja helpompaa", naaras huomautti nopeasti.
"Juuri siksi. Tuuliklaani varmaan oikein odottaa hyökkäystämme", tokaisin nopeasti. Valhekuiske nyökkäili hitaasti.
"Emmekä me ole mitään oikeita kumppaneita", huomautin nopeasti, vaikka puheenaihe oli jo käytännössä vaihtunut toiseen. En tiedä miksi, mutta virnistin soturille. Se oli outoa, mutta tehty mikä tehty.
"Mutta kulissia täytyy pitää yllä. Lähdetään kävelylle kunhan saan vain syötyä ensin", nau'uin murahtaen ja jatkoin syömistä, vaikka olikin vaikeaa irottaa katseeni naaraan silmistä.
Valhekuiske ei vastannut, vaan odotti kärsivällisesti minua. Sen jälkeen nousin ylös ja nuolaisin pari kertaa turkkiani. Johdatin Valhekuiskeen kohti piikkihernetunnelia.
"Lähden käymään ulkona", kerroin nopeasti matkalla Tuhokatseelle, joka istuskeli yksin piikkihernetunnelin lähettyvillä.
Kolli nyökkäsi, jonka jälkeen astelimme peräkkäin ulos leiristä. Valhekuiske otti nopeasti paikkansa rinnallani. Hän ei tuntunut pelkäävän minua lainkaan. Moni soturi olisi jättäytynyt suosiolla taakseni, sillä päällikön rinnalla kulkeminen oli oikeastaan aika epäkunnioittavaa. En kuitenkaan käskenyt Valhekuisketta taakseni, olimmehan me muiden silmissä kumppaneita.
"Miksi kysyit minua?" Valhekuiske avasi keskustelun katsoen minua ilmeettömänä. Kohautin lapojani, vaikka oikeasti tiesin vastauksen. Naaras oli itsepäinen ja hänellä oli tavoitteet. Lisäksi tunsin hänet ja hän oli minulle palveluksen velkaa.
"Vaihtoehtoja ei ollut paljoa", valehtelin. Valhekuiske ei vastannut.
Ilta hämärsi jo. Aurinko oli laskemassa parhaillaan. Vilkaisin nopeasti vierelläni kävelevää naarasta. Katseeni takertui turhan pitkäksi aikaa naaraaseen, sillä Valhekuiske huomasi sen ja kääntyi katsomaan minua. Kohtasin soturin katseen.
"No?" hän kysyi murahtaen.
"Ei mitään", vastasin hymähtäen ja käänsin katseeni eteenpäin. Ajatukseni tuntuivat sekavilta ja usvaisilta. Olinko ihastunut Valhekuiskeeseen? Oliko se ollut todellinen syy, miksi olin kysynyt naarasta esittämään kumppaniani? Tunsin ärsyyntyväni siitä, että en osannut kontrolloida tunteitani. Miten näin oli päässyt tapahtumaan? Valhekuiske ei todellakaan vaikuttanut kissalta, joka haluaisi oikean kumppanin. Hän oli aivan erilainen kuin Sulkatähti, joka oli edellisessä elämässään Sulkakukkana jo oppilaana ihastunut minuun. Tunsin olevani samanlaisessa ahdingossa kuin silloin huomattuani tunteeni Sulkakukkaa kohtaan. Mutta nyt tilanne oli täysin toinen. Valhekuiske oli täysin erilainen. Ajatukset sinkioilivat päässsäni miten sattuu. Ravistin päätäni yrittäen saada ne selkeytymään.
Soturi vilkaisi minua, mutta ei sanonut sanaakaan. En sanonut minäkään. Sydämeni hakkasi rinnassani holtittomasti. Miksi minusta tuntui tältä?

//Valhe? Sori tää o hirveen tönkkö ja epäselkee ja kaikkee xdd
//660 sanaa

Nimi: Hohdehanki

20.11.2018 23:01
Nuolin vaaleanpunaista polkuanturani Emonsuun edustalla. Mustat, paksut polkuanturani kyllä selvisivät, mutta heikosta vaalanpunaisesta vuosi muutamia tippoja verta. Kyllä sekin vielä tottuisi. Kivinen maaperä ei tuntunut mukavalta ja kaipasin Tuuliklaanin pehmeää maata ja suojana heiluvia nummen heiniä. Tuuliklaania itseään en kaivannut yhtään, Viiltoklaanissa minulla oli paljon paremmat oltavat. Olin enemmän omanlaisteni seurassa. Toisaalta täällä oli niin paljon kissoja, joilla oli potentiaalia vaikka mihin. Täällä oli siis parempiakin päällikköehdokkaita kuin minä. Esimerkiksi minun entinen salainen mestarini, nykyään mieltäisin hänet enemmänkin liittolaiseksi tai ystäväksi, olisi hyvä ehdokas. Tai Kalmalilja. Mutta Viiltotähti ei ollut valinnut varapäällikköä. Se rikkoi soturilakia ja yleisiä tapoja. Mutta soturilaki olikin vain heikkojen piipertäjien viimeinen oljenkorsi, jotta he pystyisivät selviytymään edes hetken. Siirryin ajatuksissani sodan jälkeiseen aikaan. Pysyisivätkö Varjoklaani ja Kuolonklaani yhdessä? Se tuntui jotenkin epätodelliselta. Ei niin tulisi käymään, sikäli kun minä asiat parhaimmin päin ajattelin. Sodan jälkeen minulla ei ollut enää mahdollisuutta palata synnyinklaaniini, niin sanoivat Viiltoklaanin vasta vaiheessa olevat säännöt. Enpä tosin kaivannutkaan synnyinpaikkaani, Tuuliklaania sen kummemmin. En kylläkään tahtoisi hyökätä Tuuliklaaniin, tuntuisi jotenkin pahalta nähdä entiset klaanitoverini uudelleen, taistelussa, jossa olisin uskollinen muille. Se tutuisi vain väärältä, raadella nyt vaikkapa Sulkataivasta tai keitä siellä nyt olikaan. Vaikken sen kummemmin tuntenutkaan ketään tuuliklaanilaista tavalla, jota nimitettiin ystävyydeksi, osa minusta, ihan vain pieni, oli silti uskollinen Tuuliklaanille itselleen. Ei sen kissoille. Sähähdin ajatuksilleni Tuuliklaanista ja aloin vuorotella Varjoklaanin ja Kuolonklaanin välillä, kumpaan menisin sodan loputtua. Sinänsä päätös oli helppo, menisin Kuolonklaaniin. Minusta tuntui siltä, että kuuluisin sinne. Enhän tahtonut missään tapauksessa olla mikään petturi tai näyttäytyä jotenkin heikossa valossa. Varjoklaani oli minulle vieraampi, enkä tuntenut sieltä ketään. Kunhan minut vain hyväksyttäisiin Kuolonklaaniin. Nousin huokaisten ylös. Oikeaa etukäpälän polkuanturaa kirpaisi hieman, kun laskin sille painoa. Maahan jäi pieni ruosteen, ja tietenkin veren värinen läikkä. Heilautin korviani ja loikin alaspäin pienistä kirpaisuista välittämättä. Kun niistä ei sen kummemmin välittänyt, ne eivät edes tuntuneet niin kauheilta. Kipu siirtyi taka-alalle, missä sen voima litistyi tärkeämpien asioiden alle. Se oli mielen taito, jota oli hyvä harjoitella taistelun varalle. Silloin pystyisi hallitsemaan kipunsa ja taistelemaan vaikka puolikuolleena. Niin, joskus, tai siis usein, miltei aina taistelut vaativat henkiä. Jokainen taisteluun lähtevä ottaa aina sen tietoisen riskin, pahimman riskin, mitä kissa pystyi ottamaan. Taistelu oli hengen, omansa ja toisten, kanssa leikkimistä. Temppuilua rajamailla. Siinä leikissä joko molemmat jäävät henkiin, molemmat kuolevat tai sitten toinen, vahvempi jää henkiin ja tappaa toisen. Tuon henkiin jäävän täytyy olla tarpeeksi nopea, viekas ja voimakas. Yskäisin ja jatkoin ajatteluani. Hänellä, voittajalla täytyy olla mielen lujuutta, psyykkistä voimaa, jolla hyvin monet taistelut voitettiin. Oli jopa parempi olla fyysisesti heikko mutta viisas kuin vahva ja tyhmä. Silloin ei näet pysty käyttämään voimiaan oikein. Ihanteellista olisi olla vahva ja viisas. Elävä esmerkki tälläisestä täydellisyydestä oli Viiltotähti. Tosin oli hänelläkin toki puutteensa, mutta kolli osasi piilottaa ne erinomaisen hyvin. Niin, ettei kukaan varmaan tiennytkään niistä. Tietenkin hänellä oli huonoja puolia, niitä taitoja, joita hän ei hallinnut. Olin joskus huomannut kissojen välttelevän niitä asioita, joissa he olivat huonoja. Päälliköltä tuo varmaankin onnistui helposti. Varsinkin Viiltotähdeltä, joka oli kuin mikäkin itsevaltias, hirmuhallitsija. Ja olihan hän. Mutta oikeasti kolli ei hallinnut muita kuin hölmöjä hännystelijöitään. Muilla, itseään kunnioittavilla Viiltoklaanilaisilla, oli sentään joku käsitys käskyistä ja johtajuudesta. Näitä muita kissoja hallisti pikemminkin Viiltoklaani, ei Viiltotähti. Kaikkien kissojen johtajia olivat tosin he itse. Ainakin minä ajattelin tämän asian niin. Viiltotähti ei ollut tainnut ottaa sitä huomioon. Tummanharmaa päällikkö hallitsi pelolla, mutta pelon aiheuttajia ei pysty hallitsemaan sillä. Toisaalta kaikilla Viiltoklaanilaisilla oli sama tavoite. He pyrkivät valtaan ja kunnioitukseen. Aivan, minä myös.
"Hei! Minne sinä luulet olevasi menossa?" karhean sähähtävä ääni takanani maukui. Käännyin ympäri ja kohtasin mustan naaraan, jonka vasemman silmän ympärillä oli silmiinpistävän valkoinen ympyrän muotoinen läiskä. Musta turkki kiilteli sinisillä heijastuksina taitavasti suitun näköisenä tuoden keskiyön mieleeni. Hän oli joku ylösnousseista, mutten saanut nimeä päähäni. Tuijotin vaalean sinisiä, hätkähdyttävästi miltei valkoisia silmiä jäänsinisellä polttavalla katseellani. Naaras vastasi samalla mitalla, mutta istuutui sitten ja jäi katselemaan minua tahallisen puolihuolimattomana.
"Jaa jaa. Sinne, minne sinäkin", naukaisin kylmästi ja nousin muutaman askeleen ylöspäin, kohti Emonsuuta. Naaras kohotti kulmiaan. Olin tainut saada hänessä jonkinlaisen reaktion aikaan. Huokaisin ja istahdin.
"Me olemme pesätovereita. Ei kannata pitää välejä huonoina", naukaisin ja nuolaisin polkuanturaani mustaa naarasta silmäkulmastani vilkuillen. Tämä nyökkäsi aavistuksen verran silmät sirillään.
"Olen Kuutihku, mukava tutustua, pesätoveri", naaras maukaisi sanaa pesätoveri ilkkuvan kuuloisena venyttäen. Puraisin itseäni kieleen, jotten olis loikannut ärsyttävän kissan kimppuun. Ei klaanitovereiden kimppuun kuulunut hyökätä, ellei ollut jotain erinomaista syytä.
"Hohdehanki", naukaisin ja nousin ylös astellakseni vielä lähemmäksi tätä Kuutihkua. Olin joskus saattanut kuulla hänen nimensä, mutten tienyt hänestä yhtään mitään muuta kuin sen, että hän oli saapunut Kuolonklaaniin samaan aikaan kuin Viiltotähti, silloinen Viiltokaaos, jona minäkin olin häntä kerran päin kasvoja kutsunut. Istuuduin uudelleen muutaman ketunmitan päähän naaraasta. Musta soturi katsoi minua odottavan näköisenä. Aivan kuin hän olisi kysynyt, miksi olin täällä ja monta muuta kysymystä.
"Olen entinen tuuliklaanilainen, jolloin toimin vähän niin kuin agenttina", mau'uin. Siinä lauseessa oli elämäni lyhyesti sanottuna. Mitään muuta mielenkiintoista en oikein löytänyt istestäni. Tietenkin se, että sairastin astmaa, mutta se ei ollut hyvää mainosta minulle. Yskäisin vähän, kun kurkkuani alkoi kutittelemaan.
"Menen tutustumaan Viiltoklaanin reviiriin", mau'uin sellaisella äänensävyllä, että pentukin ymmärtäisi olla sanomatta mitään.
"Näkemiin siis, Hohdehanki", Kuutihku naukaisi kylmänviileästi, kuitenkin sanojaan ilmiselvästi tarkoittaen ja kääntyi häntäänsä heilauttaen Emonsuun pimeyteen kadoten. Loikin kallion poluntapaista pitkin alas ja pysähdyin hetkeksi haistelemaan ilmaa. Pakkanen nipisteli nenänpäätäni hieman. Pian tulisi lumi maahan. Ilmassa leijui halju rusakon haju. Nurmikon tupsut siellä täällä olivat pakkasen puremia ja lähempänä ruskeaa kuin vihreää. Tiesin entuudestaan, että Kuolonklaanin maat olivat vaihtelevaisia. Tässä, missä nyt seisoin, oli kivikkoista. Vasemmalla oli havumetsän tapainen. Edessä siinsi aluskasvillisuutta siellä täällä melko runsaasti kasvava pelto tai niitty. Sieltä täältä, vähän mistä sattui silmääni pisti puskia. Liikahdin eteenpäin ja astelin pellon reunalle. Laskin käpäläni multaiselle, hieman jäätyneen kovalle maalle. Kiihdytin tahtiani kunnes juoksin niin lujaa, että viima suhisi korvissani ja maisemat vilistivät silmissäni tasaisena virtana.

//958 sanaa

Nimi: Kalmalilja

20.11.2018 20:24
Seurasin tyynesti mutta hiukan huvittuneena oppilaan innostuneisuutta. Ainakin oli hyvä, että hän piti taistelusta, sillä sodan alettua sitä olisi paljolti edessä. Siksi minun olisi koulutettava hänet hyvin, jotta Kuolonklaani saisi olla hänestä ylpeä.
"Harjoittelemme perusliikkeitä", murahdin nousten seisomaan. Astelin oppilaani luo valmiina demonstroimaan.
"Perusasioita voi aina kerrata. Tuskin kukaan soturi osaa täydellisesti kaikkein yksinkertaisimpiakaan liikkeitä", selitin Pirstaletassulle, joka kuunteli tarkasti jokaisen sanani. "Tänään harjoittelemme takajalkojen potkua, vastustajan kaatamista ja takajaloilla seisomista. Jokainen liike on hyvin tärkeää hallita, sillä ne ovat kenties yleisimmät liikkeistä. Aloitamme potkulla."
Astuin nyt hiukan taaksepäin ja asetuin selälleni makaamaan.
"Tämä on hyvin yleinen tilanne. Ja myös vaarallinen, sillä silloin vatsasi on liian esillä. Vastustajasi voi helposti raadella nahkasi läpi ja osua tärkeisiin elimiin. Muutenkin hänellä on tässä tilanteessa hallutseva asema", kerroin, ja potkaisin napakasti kuvitteellisen vastustajan vatsaa.
"Helpoin tapa selvitä tästä tilanteesta kutakuinkin ehjin nahoin on potkaista kissa pois päältäsi. Se vaatii voimaa ja oikean tekniikan. Oikein tehtynä saat paitsi vastustajan päältäsi myös hänet kanveesiin."
Nousin seisomaan ja ravistelin turkkiani. Muistin, miten itse olin joskus harjoitellut samaa liikettä edesmenneen Pisaratähden kanssa.
"No niin. Minä kaadan sinut, sinä potkaiset minut päältäsi. Älä epäröi käyttää voimaa. Olemme suunnilleen saman kokoiset, sillä sinä olet kasvanut huomattavasti viime kuiden aikana. Koon ei siis pitäisi olla mikään ongelma."
Pirstaletassu nyökytteli. Hän ei ollut valmiudessa, joten käytin tilanteen hyväkseni ja kaadoin hänet maahan. Painoin kollia lujasti maata vasten.
"Potkaise. Sinulla on pari sekuntia aikaa, ennen kuin vastustajasi ehtii haavoittamaan sinua."

//Pirstale?
//238 sanaa

Nimi: Sysisydän

20.11.2018 20:09
"En missään tapauksessa", naukaisin jäisesti kylmä katseeni suunnattuna eteenpäin. Kaikki, mikä oli Kalmaliljalle hyväksi, raivostutti minua. Oli epäreilua, että hän saattoi käyttäytyä niin minua kohtaan ja nousta vielä päällikön luottosoturiksi.
"Kalmalilja haluaa valtaa niin kovasti, että hän on jättänyt kaiken muun huomiotta. Hän ei arvosta perhettään muuten kuin siksi, että hän saisi valtaa meidän kauttamme. Vaikka olen soturi, hän yrittää hallita elämääni. Sitä, kenen kanssa haluan olla."
Oli sietämätöntä, etten voinut olla Uljasroihun kanssa avoimesti. Minun piti aina varoa, ettei emoni ollut paikalla näkemässä meitä yhdessä. Olisin toisaalta voinut vain olla välittämättä, mutta voisin hyötyä Kalmaliljasta samalla tapaa kuin hän minusta. Tavallaan se teki minusta yhtä huonon kissan kuin hänestä, mutta minä en sentään yrittänyt uhkailla häntä Raepisaran kautta.
"Sanoit, että hän rakastaa liikaa isääni ollakseen luottosoturisi. Olen kuitenkin varma, että hän valitsisi itsensä ja vallan hänen ylitseen. Oikea syy, miksi hän ei sovi luottosoturiksesi on se, että hän ei osaa ajatella muuta kuin itseään."
Ehkä Kalmalilja sopisikin luottosoturiksi. Minulle oli hankala sanoa hänestä mitään hyvää, mutta hän oli ovela, kunnianhimoinen, päättäväinen ja ehdottoman itsevarma Hän oli uskollinen niille, jotka voisivat nostaa hänet ylös vallankahvaan. En kuitenkaan voinut sanoa ajatuksiani ääneen, sillä se, että Kalmalilja saisi lisää aihetta olla itsestään ylpeä, oli sietämätön.

//Viilto? Sori tönkkö
// 203 sanaa

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com