Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kostohenki

15.01.2018 12:16
Kohautin lapojani Jääliljan sanoille. Totta puhuen aloin hiljattain kyllästyä siihen, kuinka ideani toimivat. Jäälilja hyväksyi jokaisen. Kaipasin sitä pientä kapinan henkeä, joka olisi tahtonut sanoa suunnitelmani huonoksi ja keksiä sitten omansa omani päälle. Niistä oli välillä hauska väitellä. Kaipasin väittelyseuraa, joka olisi vanhempi kuin oppilasikäinen. Mietin hetken ajan omia ajatuksiani ja pudistin päätäni. Ei tänään. Nyt minun tuli keskittyä Kojoottitassun ärsyttämiseen.
"Eipä sitä oikeastaan kukaan tiedä missä me oikeasti olemme", maukaisin tympääntyneenä. Katseeni kiersi kaikessa rauhassa ympäri leiriä etsiessääni katseella Sysitassua. Näin naaraan turkin vilahtavan pentutarhan suunnalla.
"Pentutarha", murahdin matalasti. Viittasin nopeasti päälläni tarhan suuntaan. "Olenko ainut joka miettii miksi Kuolonklaanin soturioppilas haikailee niin usein pentutarhan suuntaan?"
Jäälilja kohautti lapojansa paljastaessaan samalla kieroutuneen hymyn. Tuolle selvästi syttyi jokin taka-ajatus. Ilmeestä päätellen en tahtonut edes tietää mitä hän ajatteli syyksi. Totta kai hän olettaisi naaraan olleen ihastuneen johonkin pennuista.
"Jos jotain rakkauslöpinää aiot selittää, pidä kuonosi ummessa. Rakkaus on sokeaa ja vaarallista", maukaisin jäisesti. Käännyin katsomaan kohti tuoresaaliskasaa. Se näytti hyvinkin tyhjältä.
"Jäälilja", viittasin hännälläni kohti tuoresaaliskasaa. "Klaani näyttää tarvitsevan lisää riistaa. Olisiko nyt rajapartion vierustalle hyvä lisätä tekaistu metsästyspartio?"

// Jää?

Nimi: Kalmalilja

14.01.2018 21:17
Mulkaisin Vahvamieltä pahasti ja suuntasin katseeni sitten eteen. Minua häiritsi suunnattomasti hänen läheisyytensä ja turkkiemme kosketus, mutta päätin olla hiljaa. Sillä tiesin, että hänen tavoitteensa oli vain provosoida minua.
"Olemme vihollisia. Tiedän sen", naukaisin hymyillen jäisesti ja käänsin katseeni vierelläni seisovaan kolliin.
"Mutta olen vain utelias. Milloin siitä on tullut rikos? Haluan toki nähdä, mihin niin rakas ystäväni käyttää vapaa-aikaansa", murahdin virnistäen ja nousin ylös, astuen Vahvamielen eteen ja hieraisten päätäni hänen leukaansa.
"Ja leirissä on niin tavattoman tylsää. Tarvitsen jonkun, jolle voin ilkeillä ja jota voin haukkua. Ikävä kyllä sinä olet tällä hetkellä ainoa lähettyvillä oleva, joka haukkumiseni ansaitsee."
En oikeastaan ollut edes varma, miksi tuhlasin näihin kahteen aikaani. Ei minulla ollut kyllä tärkeämpääkään tekemistä, mutta olisin voinut olla vaikka nukkumassa, jolloin välttyisin harmaan kollin haukuilta. Mutta Vahvamieltä oli niin mukavaa ärsyttää, enkä ollut pitkään aikaan päässyt puhumaan kenellekään niin. Ajatus siitä, että ehkä pitäisinkin kollista, ponnahti äkkiä mieleeni ja jähmetyin paikoilleni, sitten kuitenkin rentoutuen. En voinut pitää, tiesin että vihasin häntä.
"Et sinäkään varsinaisesti pakene luotani. Jos sinua todella häiritsee minun läsnäoloni, miksette ole jo lähteneet?" naukaisin jäisellä äänellä ja astahdin suuremman soturin eteen. "Vaikka saattaisinhan minä teitä seuratakin... Teidän kanssanne on sen verran viihdyttävää jutella. Ärsyynnytte niin helposta."

//Vahva? Uljas? Sori tönkkö :/

Nimi: Vahvamieli

14.01.2018 17:54
"Nimen merkitys tulee vielä selviämään, vannon sen", mau'uin jäisesti hymyillen, pahemmin kommentoimatta Kalmaliljan yrityksiä loukata minua tai poikaani noinkin säälittävästi kuin hän puhui. "Ennen pitkää saat vastauksen. Usko pois, Kalmalilja."
Heilautin häntääni ja istuuduin vakain katsein maahan. Uljaspentu seisoi paikoillaan ja tuijotti Kalmaliljaa. Katseesta päätellen kolli olisi voinut käydä Kalmaliljan kimppuun ja repiä tämän turkistaan vaikka heti.
*Älä anna Kalmaliljan kaltaisen kissan järkyttää sinua*, ajattelin. *Hän ei ole kynsiesi arvoisen, Uljaspentu.*
Hitaasti käänsin katseeni takaisin soturinaaraaseen. Hän niin kovasti yritti vaikuttaa meihin sanoillaan... hyvä yritys mutta silti surkea ja viimeinen sellainen. Äkkiä nousin käpälilleni ja astelin naaraan luo. Jäin hänen viereensä seisomaan turkki painostavasti kiinni hänen turkissaan.
"Olemme vihollisia, tiedäthän sen kai itsekin", murahdin hänen korvaansa ja väläytin häijyn hymyn. "Miksi siis oikein haluamalla haluat olla täällä meidän seuranamme kun hyvin voisit lähteä takaisin klaanisi luokse? Kerrohan, Kalmalilja."

//Kalma?

Nimi: Kalmalilja

14.01.2018 16:16
"Kuvitteletko, että todella lähden? No, olen sen verran ärsyttävä kissa, että jään", murahdin virnistäen ja astuin Vahvamielen eteen, vaikka tunsin vieläkin hänen häntänsä häiritsevän kosketuksen selässäni.
"Tiedoksesi, en pidä pentujasi minään uhkana. On vain toivottava, ettei heistä kasva yhtä säälittäviä, kuin vanhempansa", naukaisin silkinpehmeästi, kiertäen suuren kollin ympäri, häneen koko ajan nojaten. Pysähdyin soturin vierelle ja hymyilin kylmästi.
"Ja me molemmat tiedämme, ettei tästä sinun niin sanotusta koulutuksestasi ole mitään hyötyä", nau'uin hiljaa kehräten hänen korvaansa ja astuin eteen harmaan pennun luo. Hän muistutti isäänsä paljon, siinä missä Sysitassu minua.
"Uljaspentuhan se oli? Onko hänen nimensä todella Uljaspentu? En tiedä, miksi hänet on nimetty noin, mutta ehkä se joskus selviää."
Astahdin lähemmäs kookasta pentua ja katsoin häntä hiukan ylimielisesti.
"No, nyt minua todella kiinnostaa... Mitä sinä osaat? Osaatko oikein taistella?"
Käännähdin nopeasti ympäri nauraen jäisesti.
"Kuinkahan paljon aikaa olet tuhlannut häneen? Toivottavasti hän osaa edes jotain... Olisihan kamalaa, jos koulutuksesi menisi täysin hukkaan. Niin kuin se epäilemättä menee, harmi."

//Vahva? Uljas?

Nimi: Vahvamieli

14.01.2018 15:47
Kohotin toista kulmaani viileästi. "Näinköhän? Ettei asia vain olisi niin, että pidätkin pentujani uhkana kun tuolla tavalla heistä puhut?" Naurahdin petomaisesti ja astahdin askelen lähemmäs Kalmaliljaa. Häntäni huiskaisi ilmaa. "Minä koulutan heitä, jotta heistä ei tulisi samanlaisia säälittäviä heikkouden perikuvia kuin sinusta ja kaikista Kuolonklaanin jäsenistä."
Huomasin sivusilmällä Uljaspennun astahtavan eteenpäin vierelläni. Hän tuijotti Kalmaliljaa jäisin silmin.
"Uljaspennulla on selvästi jotakin sanottavaa", mau'uin Kalmaliljalle ja väläytin häijyn hymyn, kääntyen sitten katsomaan pentuani. "Kerrohan, poika."
"Minä vain mietin, onko tuo todella sinun klaanitoverisi." Uljaspennun kasvoilla oli viileä, häijy ilme. "Häntähän voisi sanoa säälittävämmäksi kuin koko Kuolonklaania yhteensä, haukkuuhan hän kuitenkin minua kuin muuta ei kykenisi näkemäänkään." Hän kohautti lapojaan ja väläytti kylmän hymyn. "Jos kissalla ei muuta tekemistä ole kuin vahdata, mitä hänen vihamiehensä tekevät, voisi jopa olettaa hänellä olevan jotain ongelmia sisäistää vihollisuutensa heidän kanssaan.."
"Äläpäs puhu noin epäkohteliaasti ystävällemme", murahdin ja tassutin mustaturkkisen naaraan luokse pahansuopa hymy kasvoillani. Liu'utin häntääni hänen selkäänsä pitkin, kunnes vedin sen omalle puolelleni. "Kalmalilja on kuin perheystävä. Olit hänen pentujensa kanssa pesätoverikin, vai mitä Uljaspentu?"
"Niin, ikävä kyllä." Uljaspentu virnisti ja jatkoi muina kissoina: "En kutsuisi heitä miellyttäväksi seuraksi. Mutta Vahvamieli, meidän varmaan pitäisi jatkaa harjoittelua."
"Kuten näet, Uljaspentu on oikein hyvin mukana tässä", sanoin ja naurahdin häijysti Kalmaliljalle, palaten poikani luokse. "Kahdelta muulta en ole saanut selvää vastausta. Ehkei heissä ole tarpeeksi voimia tähän... Harmi sinänsä. Nyt pyydämme sinua poistumaan, arvoisa toveri. Nähkäämme leirissä."

//Kalma?

Nimi: Kalmalilja

14.01.2018 14:58
Astelin metsässä halki lumisen maan, hengittäen keuhkojen täydeltä raikasta ilmaa. Olin juuri ollut metsästyspartiossa, joten kaipasin omaa rauhaani, jossa voisin rentoutua. Olisin ottanut Raepisaran mukaan, mutta kollilla tuntui nykyään olevan turhankin paljon kiireitä. Joskus oli muutenkin mukavaa olla yksin, varsinkin, kun takanani oli kuusi kuuta pentutarhan melussa. Ja jotkut tekivät sitä vielä vapaaehtoisesti...
Ravattuani hetken pyrähdin juoksuun, tassuni tömistivät nopeaan tahtiin maata. Nautin kylmästä viimasta, jonka tunsin turkillani ja lehtikadon jäätävästä pakkasesta. Hiljensin tahtiani saapuessani kauemmas leiristä ja lopulta jatkoin kävellen. Pysähdyin kuitenkin kuullessani puhetta ja höristin korviani. Tuo ei ollut partio, sillä puhujia oli vain kaksi, ja toinen heistä kuulosti hyvin nuorelta, ehkä pennulta. Virne piirtyi kasvoilleni, kun tunnistin vanhemman kissan äänen. Astelin hiljaa lähemmäs, kunnes työnnyin pensaan läpi pienelle aukiolle. Vahvamielen ja hänen poikansa katseet kääntyivät suuntaani ja hymyilin kylmästi.
"Tervehdys, arvon Vahvamieli", murahdin kohottaen halveksien leukaani astellessani lähemmäs kaksikkoa.
"Oletan, että teillä on jokin... harjoitustuokio kesken. Varo, ettet riko häntä, raukka näyttää niin hauraalta."
Seiahduin ja katselin kumpaakin kollia jäisesti.
"En olisi oikeastaan edes yllättynyt, vaikka pentu olisi jo pilkottuna osiin. Sitähän minä sinulle olen sanonut, tapat heidät vielä. Mutta toisaalta, Kuolonklaani ei siinä menettäisi mitään. Heikompien on syytäkin kuolla."

//Vahva? Uljas?

Nimi: Vahvamieli

14.01.2018 12:59
Hölkytin reipasta vauhtia eteenpäin. Uljaspentu näytti pysyvän hyvin vauhdissani vaikka hän joutuikin ajoittain ottamaan pari juoksuaskelta, jottei jäisi jälkeen. Kolli oli kasvanut; hän taisi olla jo oppilaan kokoinen. Harjoituksiemme ansiosta hänen kehossaan alkoi olla lihaksia. Pian minä näkisin, kuinka voima väreilisi poikani turkin alla ja silloin ei kuka tahansa hänelle uhittelisikaan.
"Mitä teemme tänään?" Uljaspentu vilkaisi minua hölkyttäessään vierelläni.
"Sitä samaa kuin aiemminkin", vastasin murahtaen, "mutta tänään saat luvan olla parempi kuin aiemmin. En katsele mitään säälittävää hidastelua tai valittamista haavojen polttelusta."
"En minä ole valittanut tai hidastellut aiemmin", tuhahti Uljaspentu.
"Katsokin, ettet tee niin tulevaisuudessakaan", murisin.
Kolli katsahti minuun kylmästi. "Selvä on, isä."


Nimi: Jäälilja

14.01.2018 12:43
Virnistin Kostohengelle.
"Me olemme aina vain kaksikko, muttei se tarkoita, ettei meillä voisi olla alaisia. Alaiset ovat aina tarpeen", naukaisin jäätävällä äänelläni.
"Tämä on jo toinen kerta kun kehun sinua tänään, mutta Sysitassun vetäminen tähän mukaan on erittäin hyvä ajatus", nau'uin vatuuttuneena.
"Silloin Kojoottitassun on pakko tuolla luoksemme kuunhuipun aikaan, koska hän ei halua käädä paitsi mistään mitä hänen sisarensa ovat jo kokeneet", murahdin kylmästi.
"Mikä on syymme viedä Sysitassu mukanamme, emmehän me voi koko ajan "partioida"", kysyin. Olin näkeväni Sysitassun turkin vilahduksen jossain.
"Oletan sinulta jotain uniikkia, koska olet todistanut nerokkuutesi lähiaikoina", naukaisin ehkä vähän leikkisästi ja näpöytin Kostohengen selkää hännälläni.

//Kosto?

Nimi: Uljaspentu

14.01.2018 12:40
Makasin kyljelläni pentutarhan sammalilla. Olin yhä unessa. Pimeyden synkkä verho piteli minua otteessaan. Joka yö se sai voiman virtaamaan lihaksiini, mikä oli tietenkin vain hyväksi minulle. Yöllä näkemäni uni harhaili jossain mieleni sopukoissa. Vieraan kissan sanat kaikuivat mielessäni. Vieras mutta silti niin tuttu ääni.. Ehkä sen tuttuus johtui siitä, että pahansuopuus oli kuulunut äänessä ja olin itse sellainen. Paha, kuten isänikin ja kaiketi koko Kuolonklaani. Räväytin silmäni auki. Pentutarhassa oli hämärää mutta sisäänkäynnin kautta kajasti valoa sisään pesään. Kohotin päätäni ja venytin etukäpäläni pitkälle eteen venytellen niin, että koko kehoni tärisi. Jäin istumaan paikoilleni.
"Tervehdys, veliseni", sanoin ja väläytin häijyn hymyn astahtaessani Teräpennun eteen. "Nähdään myöhemmin. Isä odottaa.."
Pujahdin ulos pentutarhasta ja annoin vakaan, tarkan katseeni kiertää leirin läpi. Sotureiden pesän edustalla ei ollut ketään. Joko isä nukkui yhä tai sitten hän oli leirin ulkopuolella. Murahdin hiljaa. Raapaisin etutassuni kynsillä lunta. Missä hän oikein oli? Haavani olivat melkein jo parantuneet, joten ainakaan se ei voisi olla syynä sille, jos harmaaturkkinen kolli jättäisi tämän päivän harjoitukset väliin. Hännälläni huiskaisten lähdin astelemaan kohti soturien pesää. Ennen kuin olin edes puolivälissä matkaa, ulos astui suuri, mustajuovainen kolli, joka venytteli etukäpälät pitkällä edessä. Lihakset pullistelivat hänen turkkinsa alla. Hölkytin Vahvamielen luokse.
"Hei", murahdin. "Onko minulla tänään harjoitukset?"
Hän katseli hetken tyynenä jonnekin kaukaisuuteen, kunnes käänsi jäisen katseensa minuun. "On." Hän lähti marssimaan kohti leirin sisäänkäyntiä hännällään ilmaa piiskaten. Loikin hänen rinnalleen. "Kysytään sisariltasi, kiinnostaako koulutus heitä, kun palaamme."
Jolkotimme minulle jo tutuksi käynyttä reittiä eteenpäin. Se vei aukiolle, jolla me aina harjoittelimme.

//Kirjotan ite Vahval

Nimi: Kostohenki

14.01.2018 12:22
Astelin tyynesti Jääliljan kanssa takaisin kohti leiriä. En osannut sanoa oliko tämä toiminut vai ei. Sen ainakin ymmärsin, että Rapatassu todella oli yhtä rasittava kuin veljensä Kojoottitassu, ehkä jopa rasittavampi. Astelin tyynesti eteenpäin hangessa likaisen valkoisen naaraan vierellä.
"Rapatassu oli lievä pettymys. Hänestä puuttui se kipinä", murahdin jäisesti Jääliljalle. Jostakin syystä odotin Kojoottitassun kohtaamistamme innolla. Oli lähellä että en iskenyt kynsiäni Kojoottitassun sijasta Rapatassuun.
"Noh, ehkä se vielä lämpenee kunhan ymmärtää ketkä ovat häntä vastassa", Jäälilja maukaisi ilkeän kuuloisena. Nyökkäsin soturille. En kääntynyt edes katsomaan seurasiko Rapatassu enää vai ei. Aikoisin kohdella häntä lopun päivää kuin ilmaa.
"Koetetaanko onneamme seuraavaksi Sysitassun kanssa? Se selvästi näpäyttäisi Kojoottitassua vielä enemmän", maukaisin Jääliljalle huisellä äänensävylläni. Kasvoilleni levisi ilkeä virne. Tahtoisin todella tietää millaisia olivat tämän sisaruksen, joiden kanssa hän olisi kasvanut.
"Mitä luulet? Saammeko vielä joskus Kojoottitassun taipumaan tahtoomme mukisematta? Vai olisiko parempi vain pysyä duona?"

// Jää?

Nimi: Jäälilja

14.01.2018 12:11
Astelin Rapatassun kuonon eteen. Vedin kasvoni ilkeään virnistykseen.
"Pentuhan on samanlainen kuin veljensä", kehräsin kuuluvasti. Tarkoitukseni oli saada Rapatassu miettimään, mitä hänen veljensä oli tehnyt.
"Ja me emme ole sanoneet, että sinun olisi toteltava meitä, kerroimme vain pienen vinkin jolla pieni pentukin selviää Kuolonklaanissa", lepertelin häijysti. *Ei ole vielä hänen aikansa totella meitä, mutta Rapatassu ei aavistakkaan mutä on tulossa*
Näin pienen ärtymyksen naaraan kasvoilla.
"Eikö sinussa ole kissaa sanomaan vastaan? Jos ei, niin mennään", naukaisin halveksuen ja astelin Kostohengen luo. Oppilaasta ei olisi vastusta kahdelle taitavalle soturille, eli jos hän kävisi päälle, hänet voisi todeta hiirenaivoksi. Kehräsin tyytyväisenä. Rapatassu oli juuri avaamassa suutansa kunnes keskeytin hänet.
"Tassua toisen eteen jos aiot pysyä perässämme", naurahdin ilkeästi. Kostohenki pinkaisi juoksuun ja lähdin hänen peräänsä.

// Rapa? Kosto?

Nimi: Rapatassu

14.01.2018 10:04
"Näin käy, kun uhmaa Kuolonklaania." Kostohenki katsoi kuolleeseen tuuliklaanilaiseen halveksuen. Hän törkkäsi Jalavamielen käpälää niin, että se liikahti hieman, ja kääntyi sitten minun ja Jääliljan puoleen uhmakas katse silmissään ja lausahti:
"Olen hyvin varma, että sinä et tahdo olla tuo kissa, vai mitä?" Sanat olivat mitä ilmeisemmin osoitettu minulle, vaikka hänen katseensa olikin suuntautunut meihin molempiin. Kohtasin hänen musertavan katseensa urheasti viiksikarvakaan värähtämättä.
"Kaikki ovat mieluummin kynsien takana kuin niiden edessä", Kostohenki tokaisi astellessaan luokseni, ja kun kolli oli aivan kohdalla, hän jatkoi varoittavaan äänensävyyn: "Pidä siis huoli, että jäät Kuolonklaanissa kynsien oikealle puolelle. Jos harkitsetkaan klaanisi pettämistä, saat kokea Jalavamielen kohtalon." Katsoin häneen tyynenä. Soturin sanoilla ei ollut juuri minkäänlaista vaikutusta minuun, sillä olinhan karaistunut Kuolonklaanin soturioppilas, joka ei vähästä hätkähtänyt.
"Kun joku käskee hyökätä, vaikka edessäsi olisi paras ystäväsi toisesta klaanista, tekisitkö sen? Vai jäisitkö miettimään tekoasi? Pyytämään armoa ystäväsi kohdalla? Et!" Kostohenki maukui jäätävästi. "Jos nuo seikat kuulostavat mielestäsi vääriltä, saatamme sinut ilomielin rajan ylitse jonkun muun riesaksi." Heilautin häntääni närkästyneenä. En pitänyt alkuunkaan siitä, että joku edes kehtasi epäillä uskollisuuttani Kuolonklaanille. Kuolonklaani oli minun synnyinklaanini, sekä ainoa paikka, johon tiesin aina voivani palata, jos ajautuisin harhaan polulta.
"Jos sinä epäilet minun uskollisuuttani, arvon nipottaja, voin luvata, että saat minun epäilykseni niskaasi", sihisin hampaitteni välistä. "Ja voin vannoa, että tapan kyllä, jos tarve vaatii, mutta se, keneltä otan käskyni vastaan, onkin sitten ihan eri juttu." Kostohenki luimisteli korviaan häntä ilmaa raivoisasti piiskaten. Kasvoilleni levisi häijy virne jatkaessani:
"Ja se, jolta otan käskyjä vastaan, et ole ainakaan sinä." Soturikolli ei näyttänyt olevan kovin mielissään letkautuksistani. Tiesin kyllä, että olin asettanut itseni äärimmäiseen vaaraan. Kostohenki oli minua kaksi kertaa isompi ja voisi tarpeen tullen liiskata minut, jos hän niin halusi, mutta siinä samalla voisin olla todistamassa, oliko kolli yhtä uskollinen klaanilleen kuin tuo väitti. En uskonut, että Pimeystähti katsoisi hyvällä sitä, että hänen soturinsa tappaisi oman klaaninsa oppilaan syyttä.

//Kosto? Jää?

Nimi: Kojoottitassu

13.01.2018 20:34
Käänsin katkerana ruskeat silmäni pois mestaristani. Kohmesydän oli tajunnut aivan liian varhain tottelemattomuuteni. En ollut varma kuinka naaras sen oli tajunnut. Hänen tarkkaavaisuuttaan ei voinut olla ihailematta samaan aikaan kun sitä halveksui. Kohmesydän oli aivan liian tarkka ympärillään olevista asioista. Tavallaan tahtoisin oppia kyseisen taidon itsekin, mutta en aikoisi sitä kyllä myöntää mestarilleni. Käänsin lopulta tyynesti katseeni takaisin Kohmesydämeen, joka katsoi minua odottavasti. Olin kahden vaiheella. Naaraan katse oli niin silmiintunkeutuva, että minun teki mieli kertoa. Samaan aikaan pidin asiaa kuitenkin itseni välisenä asiana. Tavallaan aseena, jota voisin käyttää ketä vain vastaan.
*Minulla ei taida olla vaihtoehtoja*, ajattelin mietittyäni jonkin aikaa. Minun olisi pakko kertoa mestarilleni tulevat aikeeni, mikäli tahdoin vielä harjoitellakin jotakin tämän päivän aikaa. Tai jos tahdoin välttää uuden reissun Pikiviillon luokse. Kohmesydän näytti siltä, että voisi juuri nyt repiä korvani irti jos en sanoisi pian jotakin. Naaras alkoi selvästi hermostua.
"Aion vain keksiä jonkin pilan heidän varalleen", maukaisin lopulta huokaisten. Se ei tietenkään ollut totuus, ei lähellekään. Toivoin sen silti johtavan mestarini harhaan. Käänsin ruskeat silmäni suoraan mestarini omiin.
"Valetta", Kohmesydän maukaisi. En tahtonut näyttää pettymystä kasvollani, joten pidin ne peruslukemilla. Saisin luultavasti enää yhden mahdollisuuden johtaa keskustelun oikealle polulle tai seuraavaksi nilkuttaisin leiriin ainoastaan kolmella jalalla.
"Kuinka pystyit tietämään, että valehtelin?" kysyin Kohmesydämeltä. Naaras mietti hetken vastaisiko vai ei. Tai siltä se ainakin minusta näytti.
"Katseestasi", sain lyhyehkön vastauksen.
"Kuinka?" kysyin heti napakasti. Aion todella pitää mestarini huomion tässä kyseisessä osassa keskustelua.
"Älä ohjaa minua harhaan! Annan sinulle tasan tarkkaan yhden mahollisuuden kertoa mitä aiot tai palaamme leiriin ja pidän henkilökohtaisesti huolen siitä, että jopa Lintulumon pennut pääsevät sotureiksi ennen sinua", mestarini maukui kireästi.
*Se siitä. Se niistä mahdollisuuksista* ajattelin katkerasti. Annoin katseeni riuhtautua irti mestaristani aivan vapaasti. Kiinnnostukseni lopahti. Voisin samoin tein vaikka ylittää rajan tai rikkoa paria soturilakia. Minua ei vain kiinnostanut.
"Tahdon näpäyttäää sitä kaksikkoa jollakin tapaa! Okei!" huusin lopulta ja lähdin astelemaan kauemmas Kohmesydämestä. En ollut tuntenut koskaan ennen itseäni yhtä turhautuneeksi kun olin juuri nyt.

// Kohme?

Nimi: Kostohenki

13.01.2018 20:23
En ollut aivan varma kuinka minun tulisi reagoida Rapatassun sanoihin. Pystyin aistimaan tietynlaista kunnioitusta naaraan olemuksesta, mutta muuta en osannut sanoa. En ollut edes varma tahtoisinko juuri tuolta kissalta kunnioitusta itselleni. Punertava naaras toi minulle vain aivan liian elävästi mieleen Kielomyrkyn.
"Näin käy, kun uhmaa Kuolonklaania", murahdin matalasti. Otin muutaman askeleen lähemmäs entistä Tuuliklaanin soturia Jalavamieltä. olin tyytyväinen tuosta lasittuneesta katseesta, jonka olimme saaneet yhdessä Jääliljan kanssa aikaan. Kestäisin nähdä koko klaaninkin tuollaisena. Loppujen lopuksi tavoitteeni ei yltäisi pelkästää Tuuliklaaniin. Jokaisen tämän metsän klaanin tulisi saada kokea Kuolonklaanin mahti. Jokaisen, joka kehtasi luoda edes ajatuksensa Tähtiklaanille. Voisin armahtaa kaikki Pimeyden metsälle uskolliset, mutta heidän olisi liityttävä riveihime. Tuhahdin halveksuen katsoessani edessäni olevaa kissaa. Tyrkkäsin tuon käpälää epäkunnioittavasti niin, että se vaihtoi paikkaansa. Käännyin uhmakas katse silmissäni kohti Jääliljaa ja Rapatassua.
"Olen hyvin varma, että sinä et tahdo olla tuo kissa, vai mitä?" kysyin katse kaksikossa. Lähinnä kyseinen kysymyks oli suunnattuna Rapatassulle, mutta juuri nyt tahdoin molempien ymmärtävän sanani. En edes jäänyt odottamaan vastausta Rapatassulta ennen kuin päätin jo jatkaa.
"Kaikki ovat mielummin kynsien takana, kuin niiden edessä", tokaisen kylmästi astellessaani lähimmäs Rapatassua. Pysähdyin aivan oppilaan eteen ja katsoin tuota syvälle silmiin.
"Pidä siis huoli, että jäät Kuolonklaanissa kynsien oikealle puolelle. Jos harkitsetkaan klaanisi pettämistä, saat kokea Jalavamielen kohtalon", maukaisin varoittavasti. Melkein olin sanoa 'emoni kohtalon', mutta tässä klaanissa vain harva tiesi kuinka Kielomyrkky todella kuoli. Aikoisin pitää sen luotettuimien kissojeni - Jääliljan ja Kuutihkun - ja itsenivälisenä asiana aina viimeiseen hengenvetooni asti.
"Kun joku käskee hyökätä, vaikka edessä lisi paras ystäväsi toisesta klaanista, tekisitkö sen? Vai jäisitkö miettimään tekoasi? Pyytämään armoa ystäväsi kohtalla? Et!" maukaisin jäätävästi.
"Jos nuo seikat kuullostavat mielessäni vääriltä, saatamme sinut ilomielen rajan ylitse jonkun muun riesaksi."

// Rapa? Jää?

Nimi: Kyyneltassu

13.01.2018 15:38
Tulvasielu oli juuri vienyt minut harjoittelemaan. Seisoimme harjoittelualueella ja tuijotimme toisiamme haastavasti. Mestarini jännitti lihaksensa ja seurasin esimerkkiä, mutta tämä oli seuraavassa hetkessä jo niskassasi ja yritin repiä tätä irti.
”Hei! Et varoittanut!” huudahdin närkästyneenä, kun tämä painoi minut maahan. Katsoin tämän silmiin ja huomasin niiden kiiltävän huvittuneesti.
”Jos olisin vihollisesi, en takuulla varoittaisi sinua, kun aikoisin hyökätä!” tämä naurahti ja nousi päältäni.
”Niin mutta et ole-” yritin aloittaa, mutta tämä läimäisi häntänsä kasvoilleni.
”Hyökkää!” Tottelin mestarini käskyä. Valitsin nopeasti kohteeni – hänen vasemman lapansa ja kiinnitin katseeni siihen. Jännitin lihakseni ja hyppäsin, mutta vaikka tein sen kaiken äärimmäisen nopeasti, Tulvasielu oli nopeampi. Hän loikkasi sivuun, asetti tassunsa selkääni ja painoi minut maahan. Sylkäisin lumen ja sammalen sekoituksen pois suustani ja nousin.
”Älä sano, etten varoittanut”, naaras naukaisi. Hymyilin vinosti ja vastasin:
”En sano.” Mutta en sanonut sitä sen vuoksi, etten aikonut valittaa. En tosiaan aikonut, minulla oli jotain ihan muuta mielessäni.
”Ensiksi, kun hyökkäät-” Jännitin lihakseni ja loikkasin.
”Niin hyökkäänkin!” huudahdin ilmassa ollessani. Tulvasielu kääntyi minuun päin hämmentyneenä ja mätkähti sillä samalla sekunnilla maahan, sillä putosin hänen rintansa päälle.
”Voitinko minä nyt?” naukaisin ja vilkaisin mestarini kasvoja.
”Et!” tämä huudahti, potkaisi vatsaani ja lennätti minut komeassa kaaressa päänsä yli. Nousin puuskuttaen, mutta kaaduin siinä samassa, sillä tämä oli taas loikannut päälleni.
”Olet pieni ja kevyt”, tämä naukaisi. ”Sinun on hyödynnettävä tätä ominaisuuttasi. Älä taistele kuten minä. Taistele kuten sinä.”
”Mutta en osaa taistella”, vastasin hämmentyneenä. Nämä olivat ensimmäiset taisteluharjoitukseni. Tulvasielu pudisti päätään.
”Tee se omalla tavallasi. Ja tietenkin minä voin antaa sinulla hyödyllisiä neuvoja”, tämä tarjoutui ja aloitimme uudestaan harjoittelun. Mestarini peruutti ja haki katsekontaktia kansaani, ikään kuin puhuakseen. Käänsin taivaalle karanneen katseeni takaisin naaraaseen ja kuuntelin tarkasti, mitä tämä sanoi.
”Ennen hyökkäystäsi, nopea vilkaisu kohteeseesi riittää. Jos katsot samaan pisteeseen tarpeeksi kauan, vihollisesi arvaa, mihin tähtäät”, mestarini neuvoi ja nyökkäsin kuulemisen merkiksi.
”Mihin minun sitten pitäisi katsoa? Jonnekin muualle?” kysyin yhä tietämättömänä ja yllätyin kovin, kun soturi nyökkäsi.
”Jos aiot hyökätä lapaani, tuijota vaikka toista tassuani tai korvaani”, tämä neuvoi ja nyökkäsin uudelleen. ”Älä käännä katsettasi kokonaan pois vihollisestasi, sillä tällöin tämä voi päästä yllättämään sinut.” Valmistauduin hyökkäämään uudestaan. Päätin hyökätä tämän vasempaan korvaan, joten tuijotin oikeaa takajalkaa ja loikkasin. Tämä ei liikahtanut minnekään, vaan nosti tassunsa ja läimäii sen kasvoilleni kesken loikkaani. Mätkähdin maahan ja nousin hitaasti, jonka jälkeen käänsin nolona katseeni mestariin.
”En taida osata”, naukaisin ja yritin kuulostaa mahdollisimman urhealta. Naaras ei osoittanut sääliä minua kohtaan, joten nousin ja pudistelin liat turkistani.
”Älä sano että et osaa. Jos sanot sen, et ainakaan osaa.” Yllätyin jälleen mestarini sanoista, mutta ravistelin päätäni ja astuin sitten loikkani verran taakse päin.
”Katseesi harhaili. Et ollut varma, missä kohteesi sijaitsi ja yritit paikantaa sen vasta hyppysi aikana.”
*Kunpa mestarini olisikin vähän kokemattomampi! Ainakaan hän ei voisi saarnata minulla noin hirveästi!* mietin ja valmistauduin hyökkäämään jälleen. Vilkaisin Tulvasielun oikeaan lonkkaan ja kiinnitin sitten katseeni tämän häntään. Tein kuitenkin niin, etten loikannut kohti lonkkaa, vaan juuri sitä kohtaa, johon olin loikannut. Odotin, että mestarini olisi ennakoinut minun hyökkäävän johonkin muualle, mutta tämä kääntyikin nopeasti niin, että putosin suoraan tämän käpäliin ja arvaahan sen, kuinka siinä kävi. Huokasin ja nousin taas.
”Vihollisesi voi ennakoida myös sen, että luulit tämän luulevan sinun hyökkäävän johonkin muuhun kohtaan, kuin siihen, mitä tuijotat tiiviisti”, mestarini neuvoi. Sanat saivat pääni sekaisin ja katsoin hämmentyneenä tähän.
”Älä koskaan luule, että joku toinen luulee jotain”, tämä selvensi. En vieläkään saanut asiasta kunnollista otetta – ehkä siksi, että mestarini piti minua jälkeen paikallaan. Vedin syvään henkeä, rimpuilin pois tämän otteesta ja ehdotin:
”Tehdäänkö jotain, missä olisin parempi?” Tämä pudisti päätään ja naukaisi:
”On harjoiteltava asioita, joissa ei ole hyvä, sillä jos osaa jotain, sitä ei ole tarpeellista harjoitella niin paljon.”
”Mutta haluan olla kaikessa parempi, kuin olen!” naukaisin ja katsoin tätä takaisin silmät liekehtien.

Nimi: Sysitassu

13.01.2018 15:09
Astelin tyytyväisenä klaaninvanhimpien pesään. Olin saanut Teräpennun vähintäänkin ihailemaan minua ja pitämään minusta, ellei hän ollut jopa ihastunut. Siihen olin tarvinnut vain hymyn ja sanoja, joita hän halusi kuulla. Nyt voisin käyttää häntä hyväkseni jos olisi tarvetta. Hymyilin häijysti kerätessäni vanhoja sammalia vanhuksilta.
"Mitäs sinä virnuilet?" Kidesydän, entinen parantaja kysyi. Nostin äreästi katseeni vanhaan naaraaseen.
"En mitään", tiuskaisin ja levitin tuoreita sammalia maahan uudeksi makuusijaksi. Laikukas naaras siristi silmiään.
"Katsohan vähän, voisit puhua hiukan kunnioittavammin meille. Olemme joutuneet kokeemaan sellaisia asioita, joita sinun ei välttämättä koskaan tarvitse käydä läpi."
Pyöräytin vaivihkaa silmiäni ja keräsin viimeiset sammaleet myttyyn suuhuni.
"Aivan varmasti", tuhahdin ja astelin ulos. Kuulin vielä takaani paheksuvaa, hiljaista puhetta ja virnistin kylmästi. Nakkasin sammaleet pois, leirin ulkopuolelle ja istuuduin sitten oppilaiden pesän ulkopuolelle, turkkiani sukimaan. Missäköhän Teräpentu ja Uljaspentu olivat? Heidän kanssaan oli hauskaa viettää aikaa... Teräpentu oli niin sinisilmäinen ja naiivi, että uskoi kaiken, minkä sanoin. Uljaspentua taas oli vain mukava ärsyttää.

//Joku?

Nimi: Teräpentu

13.01.2018 09:46
"Todellako?" kysyin siristäen epäilevästi silmiäni. Mitä tuo naaras oikein yritti? Tuntui oudolta, että hän yllättäen halusi sopia kanssani. Hän ei aivan vaikuttanut omalta itseltään, oppilas hymyili ystävällisesti, mikä ei ainakaan ollut hänen tapaistaan. Mutta mistäpä minä tietäisin? Ehkä hän halusikin sopia, ehkä hän halusi jopa ystävystyä kanssani. Ajatus antoi minulle oudon, lämpimän tunteen enkä voinut muuta kuin hymyillä, vaikkakin vain pienesti.
"Olen pahoillani. En olisi saanut puhua perheestäsi niin. Olette kunnon kissoja", Sysitassu naukui ja tunsin hänen koskettavan hännällänsä kylkeäni. Jännitin lihakseni ja vilkaisin häntä oudosti.
"Selvä sitten, saat anteeksi", murahdin jonkin ajan kuluttua ja aloin sukia tassuani puhtaaksi. Mustavalkoinen naaras huokaisi jollain tapaa helpottuneena vieressäni. Hetken hiljaisuuden jälkeen Sysitassu alkoi taas puhua.
"Haluaisitko tehdä jotain kanssani?"
Jähmetyin paikoilleni ja käänsin hitaasti pääni. Oliko hän tosissaan? Mutta en pystynyt päättelemään nuoren naaraan ilmeestä mitään, hän vain hymyili lämpimästi.
"Kuten mitä? Ja miksi minun kanssani, varmasti sinulla olisi ikäistäsi seuraa", naukaisin kohottaen kulmaani. Sysitassu kohautti olkiaan.
"En tiedä. Minusta sinä vain olet... erityinen kissa. Ja ajattelin, että sinulla saattoi olla tylsää, kun vain istuskelit täällä yksinäsi. Mutta ymmärrän kyllä, jos et halua..."
"Haluan minä!" huudahdin keskeyttäen naaraan lauseen. Saatoin vain kuvitella, mutta hetken ajan hän näytti jotenkin ilkeältä. Kurtistin kulmiani, minun pitäisi sittenkin kai olla varuillani hänen seurassaan.
"No, mitä sinä haluaisit tehdä?" kysyin ja Sysitassu näytti miettivän.
"Haluaisitko lähteä kävelylle? Voisin samalla opettaa sinulle jotain, mitä olen oppilaana oppinut."
Nousin seisomaan innostuneena ja heilautin häntääni.
"Mennään vain", naukaisin ja mustavalkoinen oppilas nousi hymyillen ja asteli edelleni. Ajatella, hän halusi viettää aikaa minun kanssani. Ei kenenkään muun vaan minun. Hymyilin väkisinkin koko ajan ja tunsin lämmön valtaavan koko kehoni seuratessa Sysitassua. Pujahdimme leirin auuaukosta ulos, metsään. Siellä oppilas suuntasi vasemmalle leiristä.
"Minne me menemme?" kysyin kiriessäni naaraan rinnalle. Hän käänsi lempeän katseensa minuun.
"Jonnekin vain. Mitä haluat harjoitella? Saalistusta? Taistelua?"
Siintasin katseeni hetkeksi eteen miettiessäni. Taistelua olin jo jonkin verran harjoitellut, mutta saalistusta en ollenkaan.
"Saalistusta", naukaisin ja katsoin suoraan Sysitassun kauniisiin, meripihkaisiin silmiin. Naaras nyökkäsi lempeästi ja pysähtyi hetken kuluttua. Seisahduin hänen eteensä.
"Harjoitellaan sitten ensin vaanimista. Näytän sinulle miten se tehdään ja sitten saat kokeilla itse."
Sysitassu pudottautui ketterästi alas, hänen vatsansa melkein hipoi maata. Pian oppilas lähti hiipimään kohti pientä käpyä, sulavasti ja tasapainossa. Yritin painaa mahdollisimman hyvin mieleeni, mitä hän milloinkin teki ja miten hän liikkui. Ollessaan hännänmitan päässä kävystä Sysitassu jännitti lihaksensa, hänen hännänpäänsä nyki hiukan ennen, kuin hän loikkasi kävyn päälle vangiten sen tassujensa alle.
"Vau", naukaisin ihaillen ja astelin oppilaan luo.
"Nyt sinä. Muista pysyä tasapainossa, varaa paino jokaiselle jalallesi tasaisesti."
Naaras asteli ohitseni ja tunsin turkkiemme hipovan toisiaan, aiheuttaen minulle kylmiä väreitä. Oppilas istuutui lähelle ja katsoi minua tarkkaavaisesti. *Nyt minun on onnistuttava.* Jostain syystä halusin kovasti tehdä vaikutuksen Sysitassuun. Halusin hänen ajattelevan, että minä olin hyvin taidokas ja veljeäni parempi. Katsoin keskittyneesti käpyä ja pudittauduin hiukan kömpelösti vaanimisasentoon. Nojasin ensin hiukan liikaa eteen, mutta huomasin sen ajoissa ja varasin painon tasaisesti jaloilleni. Sitten lähdin hiipimään koohteeni luo, tunsin vtsani viistävän maata joten nousin hiukan ylemmäs. Ollessani kävystä muutaman hiiren mitan päässä, hypähdin sen päälle teeskennellen sen olevan jokin saaliseläin. Painoin kävyn tassujeni alle, samalla tavalla, kuin Sysitassu. Vilkaisin sitten naarasta ja huomasin onnekseni hänen silmissään tyytyväisyyttä. Oppils asteli luokseni ja pysähtyi eteeni.
"Oikein hyvä", hän naukui ja kosketti hännänpäällään otsaani. "Ensi kerralla muistat vain asettaa tassusi maahan pehmeämmin. Muista myös kannatella kehosi."
Nyökyttelin tyytyväisenä itseeni. Jotenkin ajatus siitä, että Sysitassun mielestä osasin vaanimisen hyvin, sai minut tuntemaan perhosia vatsassani.

Astelin Sysitassun vierellä kohti leiriä. Hän oli sanonut, että hän piti minusta. Että minä olin paljon mukavampi, kuin kukaan sisaruksistani. Nyt olimme kuitenkin hiljaa. Leiriin saapuessamme mustavalkoinen naaras suuntasi klaaninvanhimpien pesälle.
"Nähdään. Nyt minulla on muuta tekemistä", hän naukui ja pujahti vanhusten pesään. Heilautin pettyneenä häntääni, olisin halunnut olla vielä hänen kanssaan. Olimme harjoitelleet pääosin saalistusta, mutta myös hiukan taistelua. En kuitenkaan miettinyt oppimaani, vaan pyörittelin mielessäni vain kaikkea, mitä Sysitassu oli minusta sanonut. Astelin hiukan haaveilevasti pentutarhaan ja istahdin emoni viereen, yhä naarasta ajatellen.

//Pentutarha?

Nimi: Sysitassu

13.01.2018 08:51
"Vielä kerran", Hiiripisara komensi ja valmistautui hyökkäykseeni. Puuskahdin uupuneena, mutta sopivan hetken tultua loikkasin mestarini viereen ja potkaisin häntä nopeasti takajaloillani. Punaruskea naaras horjahti hieman ja astahti taaksepäin.
"Hyvä. Mennään nyt leiriin ja jatketaan huomenna."
Nyökkäsin ja lähdin ravaamaan turhankin nopeaan tahtiin kohti leiriä. Koetteliko hän vielä kuntoanikin? Pysyin kuitenkin hyvin Hiiripisaran mukana, joskin leiriin päästyämme olin hyvin väsynyt.
"No niin. Saat nyt syödä, kunhan vaihdat vielä tämän päivän aikana klaaninvanhimpien makuualuset. Muuten olet vapaa."
Kurtistin ärtyneenä kulmiani ja heilautin yrmeästi häntääni kuittaukseksi. En minä halunnut mitään vanhoja kirppusäkkejä hoitaa! Jos minä olisin päällikkö, he olisivat jo kuolleet.
Astelin tuoresaaliskasalle ja kuulin vatsani murisevan. Noukin kasasta hiiren. Vähän matkan päässä näin emoni Kalmaliljan, joka oli kumartunut syömään pientä oravaa. Istuuduin soturin viereen ja pudotin hiiren maahan.
"Hei", naukaisin katsahtaen emoni silmien suuntaan. Hän jätti oravansa hetkeksi ja katsahti minuun, kasvoillaan tuttu, viileä ilme.
"Hei, Sysitassu", naaras murahti. "Miten koulutus sujuu?"
"Hyvin", naukaisin häntääni tyytyväisenä heilauttaen. "Hiiripisara on hyvä mestari, harjoittelimme tänään taistelua. Olen siinä hyvä. Hiiripisarakin sanoi niin."
Mustavalkoisen naaraan kasvoille piirtyi hymy.
"Hienoa. Entä onko sinulla paljon... ystäviä?"
Kysymyksen kuultuani nielaisin vaivaantuneena ja katsahdin eteenpäin, vältellen emoni läpitunkevaa katsetta. Pitäisikö minulla olla? En minä ollut sellaiseen keskittynyt, elämässä oli paljon tärkeämpiä asioita.
"Ei minulla ole mitään ystäviä", tuhahdin ja raapaisin maata tassullani. "Ajanhukkaa. Ystävät eivät ole nyt läheskään tärkeintä minulle. He vain veisivät huomioni kaikesta tärkeästä. Juuri nyt minulla ei ole aikaa oleskella muiden kissojen kanssa, olen kouluttautumassa soturiksi."
Vilkaisin emoani ja huomasin hänen pyöräyttävän silmiään.
"Ystävät eivät ole ajanhukkaa. Saat heistä seuraa ja he ovat sinulle uskollisia. Niin kuin Sirppiraita on minulle. Voit käyttää heitä hyödyksi. Joten tässä on sinulle ohje, etsi ystäviä."
Tuhahdin hiljaa. Mitä hyötyä siitä muka olisi? Sitä paitsi kukaan tuskin edes haluaisi olla ystäväni.
"Selvä sitten", naukaisin, mutten tietenkään tarkoittanut sitä. Ei minun tarvitsisi tehdä mitään vain siksi, että emoni niin halusi.
"Entä... Onko sinulla jotain... ihastusta?" Kalmalilja kysyi virnistäen. Käänsin katseeni naaraan kirkkaanvihreisiin silmiin katsoen häntä hämmentyneenä. Mitä hän nyt tuollaista kyseli? Ja jos olisinkin rakastunut johonkin kolliin, ei se ollut hänen asiansa.
"Rakkaus on turhaa samalla tavalla, kuin ystävyys. Rakkaus eroaa vain sillä, että siinä toiseen kissaan on sitouduttava tiukemmin. Enkä minä halua sellaista. Ja en ole ihastunut keneenkään, kiitos vain kysymästä."
Huomasin huvittuneen hymyn emoni kasvoilla ja hän näpäytti hännällään päätäni.
"Ilman rakkautta et olisi sinäkään syntynyt", hän naukui. "Tai no, onhan sekin mahdollusta... Siltikin. Rakkauskaan ei ole täysin turhaa, se ottaa mutta myös antaa."
Pyöräytin meripihkaisia silmiäni, mutta kiinnitin katseeni pentutarhalle, kun huomasin liikettä sen suulla. Ruskeavalkoinen kolli asteli ulos. *Teräpentu.* Hymyilin ilkeästi, häntä olisi mukava ärsyttää. Mutta nyt minulla olikin toinen suunnitelma kollin varalle.
"Eikös tuo ole Vahvamielen ja Lintulumon pentu?" Klmalilja kysyi terävästi ja siristi silmiään.
"On."
"Siinä tapauksessa pysy hänestä erossa. Älä ole missään yhteydessä häneen, en halua, että olet missään tekemisissä yhdenkään heistä kanssa."
Nousin nopeasti seisomaan ja käännähdin emoni eteen.
"Et sinä voi kieltää minua. Jos haluaisin olla heidän kanssaan, niin voisin olla, jos siis haluaisin!" sihahdin sivaltaen ilmaa hännälläni. Emoni kasvoille ilmestyi kylmä ilme.
"Minä voin kieltää sinua halutessani. Ja mitä se sinua haittaisi, jos et voisikaan olla heidän kanssaan tekemisissä? Ethän sinä halunnut ystäviä. Etkä rakkauttakaan. Vai haluatko sittenkin?"
"En!" kivahdin ja tunsin niskakarvojeni nousevan pystyyn. Kalmalilja avasi suunsa sanoakseen jotain, muttei koskaan ehtinyt sanoa mitään, kun Raepisara asteli luokseni. Isäni katsoi kumpaakin meistä tutkien, mutta kääntyi sitten emoni puoleen.
"Mene partioon Sirppiraidan, Luuviillon ja Tulvasielun kanssa. Olet johdossa, kiertäkää Tuuliklaanin raja."
Emoni nousi seisomaan, katsellen minua yhä kylmästi ja nyökkäsi. Hän asteli muun partion luo, kolme soturia odottivat jo suuaukolla. Katsoin inhoten, miten Sirppiraidan häntä lepäsi hetken Kalmaliljan lavoilla. Tuo kolli halusi selvästi enemmän, kuin vain ystävyyttä. Katsahdin Raepisaran suuntaan, mutta harmaa kolli asteli jo pois. Hotkin hiireni loppuun nopeasti ja vilkaisin pentutarhan suulle. Teräpentu istui edelleen sen vieressä, kollin silmät oluvat kiinni ja hän olikääntänyt päänsä vasten aurinkoa. Näin partion viimeisenkin kissan sujahtavan ulos leiristä. Hymyilin tyytyväisenä, Kalmalilja ei takuulla estäisi minua tekemästä mitään. Astelin hymyillen kollipennun luo ja istahdin hänen vierellensä. Teräpentu ei ensin huomannut minua, mutta avasi sitten silmänsä, kuultuaan minun rykäisevän. Loihdin kasvoilleni kiltin ja hyväntahtoisen ilmeen.
"Mitä sinä haluat?" kolli sihahti päin naamaani. Olimme suunnilleen saman kokoiset, sillä minä olin pienehkö oppilaaksi ja hän suuri pennuksi. Kehräsin hiljaa.
"Haluan pyytää anteeksi sanojani", naukaisin, vaikken sitä tietenkään tarkoittanut.

//Jatkan ite Teräl

Nimi: Uljaspentu

12.01.2018 20:38
Istuin puolen hännänmitan päässä sisaruskaksikosta ja kasvoillani karehti petomainen hymy.
"Miten vain, veli rakas", sanoin häijysti. Asetuin rennolle kerälle kietaisten häntäni vierelleni. "Miten vain."
Laskin pään käpälille ja katselin veljeä ja siskoa silmät kiiluen. He nukkuivat niin lähekkäin, että olisi voinut luulla heidän olevan hyvinkin läheisiä.
*Mitä te ikinä suunnittelettekaan, aion saada sen selville. Saa nähdä, onko asianne kellekään kertomisen arvoinen...*
Suljin silmäni. Kylmä hymy kasvoillani hiipui kun uni peitteli minut synkkään verhoonsa.

//UNTA//

Seisoin eräällä suurella aukiolla metsässä. Oli pimeää. Puut ympäröivät minua joka suunnasta, tosin eivät kovin tiheästi. Ajoittain kolea tuuli puhalsi turkkiini ja sai maata peittävän lumen pyörteilemään.
*Missä oikein olen?* mietin ja katselin rauhallisesti ympärilleni tarkoin katsein. *Missä päin leiri on?*
"Tervehdys, Uljaspentu." Matala murahdus sai minut kääntämään katseeni eteenpäin. Ihmeekseni en nähnyt yhtään ketään. Silti ääni vain jatkoi: "Tiedätkö sinä, missä olet juuri nyt?"
"En tiedä", murahdin häntääni heilauttaen, "kuten en tiedä sitäkään, kuka minulle puhuu. Olisi kiva nähdä sinut."
"Ei sinun tarvitse nähdä minua." Ääni oli matala, häijy, hieman karheakin. Silti se kuulosti jonkin verran ystävälliseltä - ystävälliseltä sillä tavoin, kuin jos joku kuolonklaanilainen sanoisi klaanitoverille jotakin. "Et tarvitse tietoa siitä, miltä näytän. Kunhan kuulet ääneni, se on pääasia."
"No, kerro sitten, missä olen."
"Olet juuri siellä, minne kuulutkin. Kukaan muista klaaneista ei astu jalallaankaan tänne. Vain sinunlaisillasi kissoilla on paikka täällä."
"Ainoastaan minullako? Eikö isälläni tai sisarillani?"
"Olet samankaltainen kuin isäsi." Turkki pyyhkäisi omaani puhujan tassuttaessa ympärilläni. "Siksi hänellekin on täällä paikka, sinun vierelläsi tietenkin."
Kolli ei enää sanonut mitään sisaristani. Oli hetken hiljaista. Aistin vieraan kissan olevan kuitenkin yhä luonani.
"Ota vastaan se, mitä suurelta taholta saat." Äänen jatkaessa siinä oli haastetta, lupaus tulevasta. "Ehkä se aiheuttaa joillekin kateutta tai vaikeuksia ymmärryksensä kanssa, mutta jätä sellaiset omaan arvoonsa; olet matkalla kohti sitä, miksi olet aina halunnut tulla ja miksi sinun odotetaan tulevan."

En herännyt unen loputtua. Nukuin paikallani, yhä puolen hännänmitan päässä siskosta ja veljestä. Kierähdin unissani selälleni ja huitaisin ilmaa käpälälläni, tiedostamatta sitä itse. Kasvoillani kävi pieni, pahansuopa hymy. Minusta todella tulisi jotakin suurta...



Nimi: Jäälilja

12.01.2018 15:51
Viekas hymy levisi kasvoilleni. Puristelin tassuillani maata.
"Tuuliklaani, Jalavamieli", töksäytin ilkeällä äänensävyllä, ehkä jopa ylpeällä.
"Vihaan Tuuliklaanilaisia. Ja haluan tujota jokaisen heistä", murisin silmät vihasta säihkyen. Laskin pörhistyneen turkkini ja siristin silmiäni.
"Mitäs pidät?" naukaisin jäätävästi oppilasta tuijottaen. Oppilaassa näkyi innokkuutta, joka hieman hämmästytti minua, mutta toisaalta olihan hän Kuolonklaanin kissa. Kehräsin.
"En tiedä olisiko veljestäsi tähän", naukaisin ilkeästi naurahtaen. Istahdin maahan. Vikkaisin Kostohenkeen joka tuijotti tiivisti Rapatassua, häntä varmasti suututti Kojoottitassun käytös, ja se hiirenaivoinen oppilas saisi maksaa siitä.

//Rapa? Kosto?

Nimi: Teräpentu

11.01.2018 20:29
"Veli hyvä, et usko tuota itsekään", tuhahdin virnistäen ja astelin sisään hämärään pentutarhaan. Huomasin kauempana tumman naaraan, Kuutihkun, joka oli vastikään muuttanut odottamaan pentujaan. Kuningatar nukkui onneksi jo. Astelin sisällä sivummalle ja seisahduin Uljaspennun eteen.
"Meillä on suunnitelmia. Mutta se ei ole mitään suurta, jos olisi, sinäkin olisit mukana. Emme vain halua, että heti ensimmäisenä menet kielimään isälle asioistamme. Tai emolle. Tämä on vain sisarusten keskeinen... salaisuus", murahdin jäisesti hymyillen ja venytin takajalkojani laiskasti.
"Ehkä kerromme sinulle joskus, ehkä emme."
Käännähdin sitten ympäri ja astelin Lintulumon luo. Naaras kävi makuulle vatsalleen ja minä asetuin hänen viereensä. Lumepentu tuli pian perässäni, kiertyen kerälle viereeni. Katselin Uljaspentua, ennen kuin suljin silmäni. Hän oli veljeni, ja ehkä olisinkin halunnut luottaa häneen ja kertoa suunnitelmastamme, mutta jokin esti minua. Tuhahdin itsekseni ja suljin silmäni. *Lumepentu saa luvan päättää, kerrommeko hänelle. Minä en vain luota hänen sanaansa.*

//Lume? Uljas?

Nimi: Vahvamieli

11.01.2018 20:09
Makasin sammalvuoteellani soturien pesän pimeydessä. Viiksikään ei liikahtanut, olin täysin paikoillani. Kissojen syvä, rauhaisa hengitys kuului ympärilläni. Heidän kehojensa ääriviivat näkyivät pimeässä. Kukaan ei näyttänyt olevan hereillä - lukuun ottamatta minua. Jäinen, vakaa katseeni oli kohdistunut pesän suuaukkoon, josta saatoin nähdä ulos vuoteeni sijainnin vuoksi.
*Huomenna pentu joko harjoittelee tai pitää vapaapäivän*, ajattelin Uljaspentu mielessäni.
Kolli oli hetki sitten saapunut leiriin "jaloitteluretkeltään". Minä itse tiesin, mikä se oikeasti oli ollut, olinhan itse käskenyt hänen harjoittaa aistejaan. Kasvoillani käväisi häijyn tyytyväinen hymyn väre; Uljaspentu oli potentiaalinen pentu. Hänestä kasvaisi vielä jotakin suurta, ehkä jopa siskonsa ja veljensä kanssa. Ellei Lintulumo kilahtaisi uudestaan, jos alkaisin kouluttaa kaikkia kolmea...


Nimi: Uljaspentu

11.01.2018 20:02
Tassuttelin leiriin. Aukio oli tyhjä jä hämärä; kaikki olivat pesissään nukkumassa. Tuhahdin. No, kai uni olisi ihan vahvistava tekijä. Ainakin minulle, harjoittelinhan minä kuitenkin lähes joka päivä taistelua isän kanssa. Vilkaisin soturien pesälle häntä hiljaa heilahdellen. Harmi, että hän nukkui. Muuten olisimme ehkä voineet mennä yhdessä leirin ulkopuolelle...
"No niin, pentutarhaan siitä niin kuin olisi jo." Lintulumon terävä mutta samaan aikaan pehmeä ääni takanani sai minut havahtumaan mietteistäni. Mulkaisin häntä syrjäkarein.
"Minä menen", murahdin, "mutta vain, koska tarvitsen unta ja voimia huomista varten, en sinun käskysi takia." Astellessani kohti pentutarhaa mutisin myrkyllinen ilme kasvoillani: "En ole mikään toisten komenneltavissa oleva pehmo..."
Emo ei vastannut, ehkä korkeintaan tuhahti takanani. Olkoon. Katseeni oli kohdistunut sisariini, jotka pesän ulkopuolella olivat ja istuskelivat. Teräpentu ja Lumepentu keskustelivat selvästi jostakin tärkeästä ja mahdollisesti myös minun korviani hivelevästä asiasta.
"Mistäs minun rakkaat sisareni juttelevat keskellä yötä?" kysäisin ja väläytin tapaiseni häijyn hymyn. "Kertokaa toki minullekin."
"Nukkumaan, kaikki kolme", käski emo.
Pyöräytin silmiäni. Ennen kuin pujahdin pentutarhaan kuiskasin veljen ja siskon korvaan: "Lupaan pitää salaisuuden."

//Terä? Lume? Lintu?

Nimi: Kohmesydän

11.01.2018 19:46
"Tänään", vastasin viileällä äänellä Kojoottitassulle. Vilkaisin häntä silmät välähtäen. "Vienkin sinut nyt heti harjoittelemaan."
En jäänyt odottelemaan vastausta vaan lähdin kävelemään reippaasti kohti uloskäyntiä. Kuulinkin Kojoottitassun seuraavan perässä, mikä oli hyvä siinä mielessä, että se sai minut vakuuttuneemmaksi siitä, kuinka tottelevainen hän oli - ainakin minun kanssani - vaikka hän joskus olikin hieman... hankala. Vein hänet sille samalle aukiolle, jolla olimme harjoitelleet ensimmäiselläkin kerralla.
"Opetan sinulle tänään liikkeen, joka takapotkun tavoin sekin on melko helppo", naukaisin kääntyessäni aukion keskellä katsomaan kollia. "Siinä vain tarvitsee nopeutta ja voimaa, kuten useassa muussakin liikkeessä."
Kojoottitassu seisoi ketunmitan päässä edessäni ja kuunteli. Vaikka hän kuunteli tarkasti ja oli tämänkin koulutustuokion aikana melko hyvin mukana, en vannonut luottavani siihen, että hän tekisi niin kuin olin käskenyt - jättämään Jäälilja toverinsa tavoin rauhaan. Harjoitteen aikana olin tehnyt Kojoottitassulle muutaman uuden viillon mutta lopussa, seisoessani hänen edessään naukaisin viileästi: "Kerrohan... Aiotko sinä jotakin?" Oppilas ei ensin vastannut. Siristin silmiäni ja jatkoin. "Näin, kuinka katsoit heitä ja siskoasi. En ole tyhmä, Kojoottitassu! Alahan puhua. Minä joko huolehdin, ettet tee itsestäsi täyttä hiirenaivoa koko klaanin edessä tai sitten... autan sinua." Räpäytin silmiäni ja väläytin pehmeän, häijyn hymyn. "Miten vain."

//Kojo?

Nimi: Teräpentu

11.01.2018 15:23
"Ajattelin, että ehkä voisimme kertoa emolle, jos tarvitsisimme häntä. Osaa kai hänkin opettaa taistelua, hänellä on ollut oppilaskin", naukaisin mietteliäästi ja siirtelin tassujani, kylmä pakotti minut liikkeeseen. Tärisin hiukan, pörhistin turkkini jäätävän viiman osuessa kohdallemme. Käänsin sitten katseeni jälleen valkoiseen siskooni. Hän oli selvästi perinyt ulkonäkönsä Lintulumolta, Uljaspentu taas Vahvamieleltä. Minä taas en muistuttanut juuri kumpaakaan.
"Mutta muuten pidämme asian salassa, jos hänellekään puhumme. Emme voi kertoa Uljaspennulle tai Vahvamielelle, sillä meidän on tehtävä koulutus eri tavalla, kuin he sen tekevät. Emme voi haavoittaa toisiamme, sillä en halua, että Lintulumo suuttuu meille. Tehdään kaikki vahingoittamatta toista, ja yllätetään muut. Osoitamme, että maltillisemmalla ja rauhallisemmalakin harjoituksella oppii taistelemaan kunnolla."
Nousin sitten ylös ja heilautin häntääni ilmassa, hymyillen hiukan siskolleni, siltikin jäinen ilme kasvoillani ja kylmä katse silmissäni.
"Meistä tulee mahtavia sotureita", murahdin ja raapaisin maata pitkillä, kaarevilla kynsilläni. "Joka tapauksessa... Mennäänkö takaisin leiriin? Vai aiotko jäätyä tänne ulos?"

//Lume? Sori tönks

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com