Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Viiltokaaos

13.04.2018 16:19
Loikkasin jälleen kohti Tappotassua. Kolli teki nopean väistöliikkeen sivulle ja kääntyi heti minua kohti. Myös minä käännyin kohti tummaa oppilasta, joka oli naulinnut katseensa vihreisiin silmiini. Soturioppilas odotti tukevassa asennossa, että tekisin uuden syöksyn. Hetken ajan käveleskelin Tappotassun ympärilläni etsien sopivaa hyökkäyskulmaa. Kun kuljin Tappotassun toiselle puolelle, kolli kääntyi sitä mukaan minun suuntaani. Hän ei antanut minun poistua näkökulmastaan hetkeksikään. Samassa tein syöksyn kohti oppilastani. Tappotassu säpsähti eikä kerennyt loikata sivuun. Kolli kuitenkin onnistui syöksymään altani niin, että käpäläni hipoivat hänen häntäänsä minun laskeutuessa rasahtelevalle hangelle. Tappotassu vetäisi matkallaan minua hännästä ja syöksähti nopeasti kauemmas väistääkseen mahdollisen potkuni. Koska en taistellut tosissaan, en estänyt horjahtamista. Horjahdin ja menetin tasapainoni, jolloin Tappotassu loikkasi minua kohti. Kolli sai otteen oikeasta kyljestäni, jossa jo valmiiksi komeili kolme arpeutunutta viiltohaavaa. Arvet olivat peräisin Veren kynsistä, jota vastaan olin taistellut joitakin vuodenaikoja sitten ennen Kuolonklaaniin liittymistä. Koska tasapainoni oli jo valmiiksi heikko, onnistui Tappotassu kaatamaan minut kyljelleen maahan iskunsa voimasta. Kaaduttuani annoin oppilaalle merkin irrottaa otteensa ja nousta ylös. Hän totteli heti ja astui tyytyväinen virne kasvoillaan parin ketunmitan päähän minusta.
"Miten se meni?" oppilas kysyi hännänpää nykien. Nousin seisomaan ja ravistelin lumet turkistani. Viilsin kynsilläni ilmaa ja sipaisin pari kertaa kielelläni rinnassa törröttäviä karvoja, jonka jälkeen vasta käänsin vihreän katseeni kohti nuorta oppilasta.
"Paremmin kuin edelliskerralla. Kyllä sinusta vielä soturi tulee", naukaisin tyytyväisellä äänellä ja nyökkäsin oppilaalle ikään kuin onnitellen häntä.
"Hyvä. Lähdemmekö nyt nelipuille?" kysyi Tappotassu malttamattomana ja nousi seisomaan ja kääntyi kohti Tuuliklaanin reviiriä, josta pääsisimme nelipuille. Nyökkäsin.
"Lähdemme, mutta sinun täytyy muistaa olla hiljaa asiasta. Jos joku tulee vastaan, me olemme vain harjoitusten jälkeisellä kävelyllä", naukaisin ankaralla äänellä oppilaalleni.
"Selvä, Viiltokaaos", Tappotassu vastasi kunnioittavalla äänellä ja lähti kulkemaan perässäni kohti ukkospolkua, jonka lähellä kulkisimme Tuuliklaanin rajalle ja siitäkin eteenpäin.
Ennen kuin kerkesimme edes Tuuliklaanin rajalle, kuulin partion ylittävän ukkospolun lähellämme. Käännyin täysin samaa aikaa Tappotassun kanssa kohti ukkospolkua. Pihlajakynnen johtama partio ylitti nopeasti ukkospolun. Soturi huomasi meidät jo, joten oli turhaa yrittää lähteä paikalta huomaamatta. Pitäisi vain odottaa, että he menevät ohitsemme. Katselin hetken aikaa lähestyviä kissoja, ja pian paikalle jääminen ei tuntunutkaan niin vastenmieliseltä, sillä näin partion keskellä Jääliljan vierellä kävelemän sinertävän mustajuovaisen kollikissan. Siristin silmiäni häntä katsoessani ja tunnistin kollin varjoklaanilaiseksi, jonka olin nähnyt muutamia kertoja kokoontumisessa. Soturin nimi ei kuitenkaan ollut painunut mieleeni, joten hän ei kai ollut mikään erityinen kissa. Mutta mitä tämä varjoklaanilaiskolli teki Kuolonklaanin reviirillä? Ehkä hän oli rikkonut soturilakia ja ylittämällä rajan, joten partio oli katsonut parhaaksi viedä hänet leiriin. Ennen kuin partio ohitti meidät, astelin heidän eteensä pysäyttäen heidän matkansa.
"Hei, Viiltokaaos", Pihlajakynsi tervehti minua laimeasti ja mulkaisi oppilastani, joka oli jäänyt aloilleen ja katseli nyt partiota ja minua vuoroperään.
"Kuka on vieraanne?" kysyin ja siirsin katseeni varjoklaanilaiskolliin, joka siristi kylmänsinisiä silmiään katsellessaan minua. Kolli pysyi vaiti.
"Kylmähenkäys, Varjoklaanista. Olemme viemässä häntä leiriin, sillä hän on halukas liittymään Kuolonklaaniin", Pihlajakynsi ilmoitti suoraan. Jos en olisi ollut varapäällikkö, naaraan tuntien olisin saanut kysellä tovin, ennen kuin hän olisi kertonut minulle mitään. Vuodenaikojen kuluessa ja minun poissa ollessani ei naaras ollut muuttunut lainkaan lukuun ottamatta muutamaa harmahtavaa karvaa hänen kuonossaan. Naaras oli yhä itsepäinen, erittäin itsekäs ja röyhkeä. Jos hän olisi tiennyt kuka olen, olisi naaras todennäköisesti kunnioittavampi minua kohtaan, olinhan sentään hänen isänsä. Kasvoilleni ilmestyi pieni virne kuullessani Pihlajakynnen sanat. Astuin soturin ohitse kohti partion keskellä kulkevaa Kylmähenkäystä.
"Tervehdys. Olen Kuolonklaanin varapäällikkö Viiltokaaos, kuten varmaan tiedätkin jo. Oletko aivan varma päätöksestäsi Kuolonklaaniin muuttamisesta? Miksi ihmeessä tahdot jättää synnyinklaanisi ja tulla tänne? Kenties todellinen luontosi tuli esille ja tapoit jonkun? Aika monella muiden klaanien jäsenellä se on syy tulla Kuolonklaaniin, joten mikä on sinun syysi?" latelin kysymyksiä kollille yrittäen selvittää, kuinka tosissaan hän on Kuolonklaaniin muuttamisen kanssa.
"Mitä ihmettä sinä puuhaat? Eikö Raetähden tulisi esittää nuo kysymykset. Sinä et sentään vielä ole päällikkö, vaikka kovasti annat sellaisen kuvan itsestäsi", Jäälilja sihahti ja katsoi minua murhaavasti jäänsinisillä silmillään. Väläytin naaraskissalle pienen hymyn ja käänsin katseeni takaisin Kylmähenkäykseen. Viilsin kynsilläni ilmaa, joka sai Kylmähenkäyksen astumaan varautuneesti askeleen taaksepäin.
"Jos hän vastaa väärin kysymyksiini, on turhaa viedä hänet leiriin. Mitä useampi ulkopuolinen pääsee leiriimme, sitä helpommin Varjoklaani voi hyökätä kimppuumme. Tästä kollista voi olla meille haittaa, jos hän päättääkin yllättäen palata klaaniinsa ja kertoa jokaisen yksityiskohdan leiristämme ja matkasta sinne klaanitovereilleen", sihahdin Jääliljalle pitäen kuitenkin katseeni tiukasti Kylmähenkäyksen sinisissä silmissä.

//Kylmä, Jää, joku? Sori jos hittasin Jäätä tossa lopus xd

Nimi: Jäälilja

13.04.2018 15:25
Sysisydän roikotti valkeanharmaata jänista hampaissaan. Jäniksen yllä oli vielä kaunis valkeankirjava talviturkki.
"Olithan sinä ihan hyvä", naukaisin ivallisesti kulmiani kohottaen. Höristin korviani ja kuulin rapinaa. Se oli hajusta päätellen hiiri. Sysisydän jäi hautaamaan rusakkoa, kun minä lähdin jäljittämään äänen lähdettä. Hiivin matalana eteenpäin, häntäni jäykkänä pitäen. Pian näin harmaaruskean erityisen lihavan hiiren näykkimässä kaarnanpalaa. Siristin silmiäni voitonriemuisesti, eläin ei huomannut mitään. Pian ponnistin loikkaan ja iskeydyin maahan tassut edellä. Hiiri oli tassujeni alla, kuin kulhossa, mutta keskittymiseni herpaantui. Kuulin painavia askeleita kauempaa edestä, tuuli puhalsi väärään suuntaan, jotta se olisi edukseni. Se voisi oll, vaikka koira, mäyrä tai jopa kettu. Hetken mietittyäni, hiiri oli kadonnut jo käpälieni välistä.
"Senkin kapinen elukka", kirosin, mutta pian huomasin mäen alla olevan kissan, ei kettu vaan kissa. Tutut kylmänsiniset silmät tuijottivat minua alhaalta päin valppaina. Sydämeni hypähti kurkkuun, oliko kolli kenties onnistunut tehtävässään? Lähdin ravaamaan tasaisesti kohti kollia ja pian olinkin hänen luonaan.
"No, miten tehtäväsi edistyi?" naukaisin mahdollisimman tunteettomasti, heikkoudet eivät saisi paljastua. Istahdin hiukan kauemmas Kylmähenkäyksestä ja kietaisin häntäni tassujeni ympärille.
"Eipä ole kehuttavaa. Sienikarva ja Minttusydän ilmaantuivat parantajan pesään ja vaikkakin sain jätettyä Sienikarvan ja Liljahenkäyksen turkkeihin hyviä jälkiä, en usko vahingoittaneeni heitä vaarallisen paljon. Minut on nyt karkotettu Varjoklaanista", siniharmaa kolli naukui kuin välittämättä tapahtuneesta. Olisin halunnut nauraa, potkiko Varjoklaani Kylmähenkäyksen ulos klaanistaan?
"Miltä kuulostaisi, jos tulisin Kuolonklaaniin? Varjoklaaniin meneminen ei minua kiinnosta lainkaan eikä erakkona asustaminen kuulosta kiinnostavalta", Kylmähenkäys naukaisi yllättäen. Katsoin Kylmähenkäystä tutkailevasti.
"Oletkos nyt huomannut, kaikki mitä haluan tapahtuvan käy toteen. Jos muistat mitä ensimmäisellä tapaamiskerralla sanoin", naukaisin jäätävä virne kasvoillani. Muistin kuinka olin kysynyt "Onko asiat niin huonosti Varjoklaanissa että haluat Kuolonklaaniin?". Kylmähenkäys pyöräytti silmiään.
"Sitä sinun tarvitsee kysyä itse Raetähdeltä, mutta muistathan, sinä lupasit olla aina uskollinen minulle", naukaisin synkkä vire äänessäni.
"Varjoklaani ei pääse sinusta eroon näin helposti. Saat pitää murhasi, mutta vaihdetaan kohdetta. Kenet sinä haluat hävittää?" naukaisin kiero pilke silmäkulmassani. Lyhyt keskustelumme päättyi Sysisydämen murahdukseen, jonka perässä astelivat Pihlajakynsi ja Verikyynel.
"Jaahas, Jäälilja se täällä veljeilee rajarikkojan kanssa", kuulin Pihlajakynnen ärsyttävän nau'un. Vilkaisin Kylmähenkäystä, niin että tämä tajusi, että jatkaisimme keskustelua myöhemmin.
"Hän on halukas liittymään Kuolonklaaniin, eikä hän vaikuta kovinkaan kummoiselta taistelijalta kun ei ole vielä käynyt päälle. Mielestäni pitäisi viedä Raetähden puheille", naukaisin ilkkuvana. Iskin silmääni huomaamattomasti Kylmähenkäykselle, hän ei saisi tuntea minua ainakaan muiden silmissä.
Verikyynel kohotti kulmiansa epäileväisenä, mutta lopulta kohautti lapojaan.
"Olet varmaan oikeassa, mutta sinä olet vastuussa hänestä", naaras naukui silmiään epäluuloisena siristellen. Nyökkäsin.
"Minä olen vastuussa jos hän vahingoittaa jotakin", naukaisin välinpitämättömästi. Lähdimme taivaltamaan kohti Kuolonklaanin leiriä. Minä ja Kylmähenkäys tassutimme Pihlajakynnen perässä rinnakkain, sillä olin lupautunut ottamaan vastuuni hänestä. Verikyynel ja Sysisydän olivat muodostelman perällä. Pian kurottauduin kuiskaamaan huomaamattomasti Kylmähenkäyksen korvaan.
"Älä luota kehenkään", naukaisin ja tarkoitin sanoillani myös itseäni, joskus lipsuin lupauksistani, mutta se mitä nyt sanoisin. Olisi täyttä totta.
"Voin luvata, että saat upottaa kyntesi Minttusydämeen tulevaisuudessa. Ja kun sanon lupaan tarkoitan sitä, mutta sinua on ensin koulutettava tappajaksi, en usko että Varjoklaani on kykenevä kouluttamaan hyviä sotureita". Vedin pääni kauemmas ja katsahdin Kylmähenkäyksen kylmänsinisiin silmiin. Verikyynel, Pihlajakynsi ja Sysisydän vaikuttivat todella epäluuloisilta tulokasta kohtaan, se oli hyvä. Jollakin oudolla tavalla, halusin pitää Kylmähenkäyksen itselläni.

//Kylmä? Sysi? Viilto? Eks sää Ela halunnu Viillonki tähä? :D

Nimi: Sysisydän

12.04.2018 18:18
"Sitten toivot turhia", tuhahdin huiskaisten häntääni. "En kutsuisi heitä muutenkaan idiooteiksi, he ovat meitä molempia paljon kokeneempia... vaikka Pihlajakynsi onkin vain vanha jäärä. Minä olen enemmän taistelija, sillä koen sen hyödyllisemmäksi itselleni."
Haistelin tarkasti ilmaa, mutta en erottanut riistan tuoksuja. Raotin leukaani erottaakseni vähäisimmätkin hajut, ja hetken kuluttua haistoin lähellä jäniksen.
"He saavat minun puolestani olla vaikka kuinka paljon minua parempia metsästyksessä, mutta toivon, että sinä olet tarpeeksi hyvä siihen, että saamme tuon kiinni", murahdin kohottaen kulmaani, jossain lähistöllä käyskentelevään pitkäkorvaan viitaten. En juuri tuntenut Jääliljaa, mutta en pitänyt hänestä, sillä Kalmaliljakaan ei pitänyt. Siihen oli varmasti monia hyviä syitä.

//Jää?

Nimi: Jäälilja

11.04.2018 18:41
Samaan aikaan kun Kylmähenkäys lähti tarpomaan pois tutulta tapauspaikaltamme, tunsin ahdistuksen sisälläni. Pelkäsin kollin tosiaan tappavan Liljahenkäyksen.
"Kylmähenkäys", huusin vielä itsevarmasti kollin perään, mutta tämä oli jo mennyt pois kuuloetäisyydeltä. Huokaisin ja olemukseni lysähti. *En välitä Varjoklaanin parantajan asioista, kun vain ja ainoastaan Kostohengen takia* Tunsin oloni hiukan epävarmaksi, mutta päätin ryhdistäytyä. Ei Kylmähenkäyksellä olisi edes kokemusta tappamisesta, kumminkin hyökkäisi uhrinsa kimppuun keskellä leiriä ja muut ehtisivät tulla väliin. En vastustanut tappamista, mutta jos Kostohenki oli kyseessä, niin vastustin. Tunteeni Kostohenkeä kohtaan paloivat aina pienenä tuikkuna rinnassani, mutta olin alkanut tuntea vetoa jotain muuta kohtaan. Suljin silti kaiken vetovoiman ympäriltäni, enkä myöntynyt ajatukselle nyt, enkä koskaan myöntyisikään. Lähdin loikkimaan reippaasti kuunvaloss kohti leiriä. Aamu ei tulisi vielä pitkään aikaan.

Nukuin rauhaisasti soturien pesässä omalla vuotellaani, kunnes jokin alkoi kutitella kuonoani. Vetäisin päätäni kauemmas, mutta silti kihelmöivä tunne jatkui. Ärähdin ärsyyntyneenä ja avasin jäänsiniset silmäni. Näin mustan hännän kasvojeni edustalla. *Kostohenki!* Nostin päätäni ja näin viereisellä vuoteella vielä nukkuvan mustan kollin. Hänen kapea häntänsä värisi kissan unia nähdessä. Ärähdin itsekseni.
"Tästä saat maksaa", kuiskasin tylysti. Nappasin hieman kuivuneita männyn neulasia pesän reunamilta hampaisiini ja hivuttauduin Kostohengen viereen. Tiputin saaliini liittolaiseni kasvoihin.
"Teräviä unia", hykersin ilkeästi ja loikin pois pesästä. Aamu aurinko oli jo puolessa välissä taivasta. Aurinko oli alkanut jo paistaa yllättävän lämpimästi tähän aikaan vuorokaudesta, joka osoitti että hiirenkorva oli tuloillaan. Auringon eteen leijaili suuri harmahko pilvi, joka ennusti sadetta. Muttei mitä tahansa sadetta, vaan joko lunta tai räntää. Vihasin räntäsadetta, lumen ja veden sekoitusta, joka upposi syvälle turkkiin. Näin sivusilmällä kuinka Pihlajakynsi tassutteli rennosti luokseni.
"Raetähti käski meidän lähteä metsästämään, Sysisydämen ja Verikyynelen kanssa", naaras naukui, hänen silmänsä selvästi irvistivät minulle töykeästi, vaikka hänen kasvonsa pysyivät muuten neutraaleina. Nyökkäsin silmiäni siristellen ja lähdin naaraan perään. Sysisydän ja Verikyynel odottelivat uloskäynnin vierellä. En oikein välittänyt naaras painotteisesta seurasta, mutta olkoon mitä on. Räntäpisara tipahti kuonolleni. Hetken tarpomisen jälkeen partion johtaja Pihlajakynsi pysähtyi ja kääntyi meihin.
"Jakaannutaan, Sysisydän ja Jäälilja Varjoklaanin reviirin suunnalle ja minä ja Verikyynel tuonne", Pihlajakynsi naukui ja osoitti hännällään oman suuntansa. Vihasin kun muut komentelivat minua.
"Toivon, että olet parempi saalistaja kun nuo idiootit", naukaisin silmiäni pyöräyttäen.

//Sysi?

Nimi: Veri

10.04.2018 20:33
"Lupaathan, ettet kerro tästä kellekään?" Raparuusu naukui ja nosti katseensa miuun.
"Jos niin pyydät", naukaisin asiallisesti, jotta Raparuusu ymmärtäisi minun pitävän sanani. En rikkoisi lupauksiani.
"Mutta nyt on tosiaan mentävä, alkaa olla myöhä", naukaisin. Viitoin naaraan menevän esiksi sisään leiriin. Raparuusu tassutti suoraan kohti soturien pesää.
"Hyvää yötä", Raparuusu naukaisi vielä ja sukelsi syvälle pesän pimeyteen. Jäin vielä istuskelemaan kuun kelmeään valoon leirin reunamille. En vieläkään tiennyt mitä ajatella kaikesta mitä tämän päivän aikana oli tapahtunut, pelkäsin kohta herääväni ja tajuavan kaiken olevan unta. *Nyt tiedän mikset koskaan antanut mitään merkkiä itsestäsi* Hymy nousi kasvoilleni ja astelin pesään. Käperryin petiini ja vedin etutassuni kasvojeni päälle, sillä pieni kuun säde paistoi kasvoihini. Haistoin kaikki pesässä olijat ja myös ne jotka puuttuivat. Roihumyrskyn, Kauhumurhan ja Jääliljan vuoteet olivat tyhjät. Roihumyrsky ja Kauhumurha olivat vartioimassa leiriä, mutta missä Jäälilja luurasi. Kohautin lapojani ja suljin silmäni uupuneena.

//Rapa? Sori pätkä xd

Nimi: Jäälilja

10.04.2018 15:18
Tapitin Kylmähenkäyksen silmiä itsevarmasti. Kollin katse oli mitäänsanomaton ja en tiennyt mitä olisi tulossa.
"Kyllä vain. Liljahenkäys", kolli naukaisi. Arvioin siniharmaan kissan pikaisesti päästähäntään, oliko tämä tosissaan? Vieno virnistys nousi kasvoilleni.
"Hienoa, saat hieman intoa harjoitteluusi", naukaisin ilkeästi kehräten. Pyöräytin päätäni ja nostin katseeni uudestaan varjoklaanilaiseen.
"Kysyn vielä yhtä asiaa, jos oikein muistan niin eikös se parantajanne ole kumppanisi?" nau'uin viekkaasti, halusin saada Kylmähenkäyksen muuttamaan vastaustaan jostain kumman syystä.
"Ei sillä, että valinnassasi olisi jotain vikaa..", naukaisin kulmiani kohottaen ja kaatseeni kiinnostuvaksi muuttaen. Uteliaisuus poltti minua, miksi kolli tahtoi tappaa kumppaninsa? Oliko suhde ajautunut karille? Liljahenkäys oli minulle tuttu jo lapsuudesta, hän oli se "nimetön pentu". Kostohengen sisar. En tiennyt voisinko antaa sen tapahtua Kostohengelle, sisimmässään kolli välitti sisaristaan enemmän kuin uskoisikaan, ja minä välitin Kostohengestä.
"Mutta niin, miksi juuri Liljahenkäys?" naukaisin itsevarmasti ja astuin askeleen lähemmäs. Jollain oudolaa tavalla halusin puolustaa Liljahenkäystä, en halunnut pettää Kostohenkeä näin. En kestäisi enää itseäni jos tekisin niin. En näyttäisi järkytystäni kollin valinnasta ulospäin, ennen kuin saisin hieman lisätietoa ja varmuutta.

//Kylmä?

Nimi: Talvikkimuisto

10.04.2018 08:40
"Pikiviilto on vieläkin hieman huonossa kunnossa vahingoittumisen jäljiltä, joten hän ei sinua pysty auttamaan. Sitä paitsi, minulla ei satu olemaan muita tehtäviä joten ehdin hyvin tarkastaa sinut", ilmoitin tyynesti. Eihän minulla oikeasti ollut aikomustakaan tarkistaa Kojoottivirneen oloa, mutta voisinhan samalla varmistaa ettei kollin revennyt korva ollut tulehtunut.
"Hyvä on sitten", Kojoottivirne murahti tylsistyneenä ja lähti sitten tassuttelemaan perässäni parantajan pesää kohti. Ruskeanharmaa kolli ei kuitenkaan pysytellyt kanssani, vaan piti lukuisien hännänmittojen kokoisen välin minusta. Se jos jokin sai minut kohottelemaan kulmiani.
*Miksi hän on alkanut välttelemään minua ja käyttäytymään niin tylysti minun seurassani? Heti sen kokouksen jälkeen hän on vaikuttanut uskovan, että minulla olisi joku tappava sairaus*, ihmettelin mielessäni ja kiristin hieman tahtiani vaistomaisesti. Kojoottivirne ei kuitenkaan itse kiristänyt tahtiaan ja pysytteli kaukana minusta. En ollut varma mitä tehdä, koska vaikka sen myöntäminen olikin vaikeaa, olin hiljalleen alkanut ihastua hieman Kojoottivirneeseen. Pitäisikö minunkin alkaa vältellä häntä vai kannattaisiko minun yrittää parantaa välejämme? Ainakin tiesin, mitä halusin tehdä.
"Peremmälle vain. Voit mennä istumaan tuolle vapaalle sammalpedille", naukaisin tyynesti parantajan pesään saavuttuani ja heilautin häntääni tyhjää sammalpetiä kohti. Juuri pesään saapunut Kojoottivirne ei antanut mitään vastausta minulle, vaan marssi vain hitain askelin makuualustoille ja asettui istumaan sammalille. Vetäisin syvään henkeä ja harpoin kollin luokse, työntyen hieman lähemmäs nähdäkseni soturin korvan paremmin. Kojoottivirne kallistui vaistomaisesti hieman kauemmas, mutta venyi lopulta takaisin samaan paikkaan, varmaankin tajuttuaan ettei kauemmas meneminen auttaisi tarkistustani lainkaan.
"Korvasi on parantunut hyvin eikä tulehtumisesta ole merkkiäkään", totesin tyytyväisenä ja virnistin tyytyväisenä. Hymyni kuitenkin katosi kuin tuhka tuleen, kun kohtasin Kojoottivirneen turhautuneet kasvot. Hän näytti aivan siltä kuin olisi ollut nukahtamassa seisaalleen hetkenä minä hyvänsä. Olisi voinut edes yrittää käyttäytyä hieman ystävällisemmin kanssani.
"Oliko jotakin muuta?" Kojoottivirne kysyi neutraalisti ja venytti suunsa pitkään haukotukseen. Olin jo aikeissa antaa hänelle luvan lähteä, mutta sitten muistin oikean asiani. Nyökäytin tiukasti päätäni ja otin askeleen tai pari kauemmas, jotta kolli saisi omaa tilaansa.
"Siitä kun väitit, että Tähtiklaanin mainittuasi tarkoitit niitä päälliköitä, jotka ovat saaneet henkensä Tähtiklaanilta. Tajusin, ettet sinä sitä todellakaan tarkoittanut. Haluatko kertoa minulle, miksi käytit sitä sanaa?"
"Ja haluaisin myös tietää, mikset tullut tapaamaan minua parantajan pesällä. Olisihan asiani ollut tämä sama, mutta silti", lisäsin vielä.

//Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

09.04.2018 16:44
Tunsin kyllä Talvikkimuiston tassun tökkivän kylkeäni, mutta tavitsiko parantajaoppilaan todella tietää sitä? Ei. Siispä pidin silmäni kiinni ja yritin keskittyä siihen ihanaa hiljaisuuteen, joka vallitsi soturien pesässä. Ei olisi uskonut, että tähän aikaan olisi saanut häiriötekijöitä ympärillensä. Olin valitettavasti väärässä tämänkin asian suhteen. Talvikkimuisto nimittäin jatkoi yhä kylkeäni tönkkimistä. Avasin silmäni ja tuijotin soturien pesän seinämää. Talvikkimuiston onneksi olin kuitenkin selkä naaraaseen päin, sillä yleensä lämpimän ruskeat silmäni saattoivat juuri nyt olla kuin kaksi palavaa liekkiä. Juuri nyt en olisi kaivannut mitään häiriöntekijöitä. Luulin, että olin tehnyt asiani selväksi kokoontumisessa. En tahtonut puhua Talvikkimuiston kanssa ja piste.
Kului pitkän aikaa, mutta jättämällä naaraan huomotta hän todella lopetti. Olin kuulevani parantajaoppilaan astelevan pois sotureiden pesältä, mutta olin taas väärässä. Ei mennyt pitkään kun tunsin lämpimän hengityksen korvani vierellä.
"Kojoottivirne", Talvikkimuisto kutsui minua nimeltäni. Olisin vain tahtonut kääntyä ympäri ja häätää naaraan matkoihinsa. Tunsin hänet kuitenkin aivan liian hyvin. Hän ei aikoisi lopettaa ennen kuin minä luovuttaisin.
"Hyvä on", murahdin vastahakoisesti ja nousin istumaan. "Jos nyt olet noin huolissasi terveydestäni, tulen mukaasi."
Nousin lopulta seisomaan ja venyttelin jalkani ja tassuni huolella. En kuitenkaan suonut yhtäkään katsettani Talvikkimuistoon, ennen kuin olin valmis. Katsoin naarasta jäisesti ja kävelin viileästi tuon ohitse.
"Mutta Pikiviilto voi tehdä tarkistuksen tällä kertaa. Teillä parantajaoppilailla on varmasti muutakin tehtävää", tuhahdin tylysti astellessani ulos soturien pesästä päivänvaloon.

// Talvikki?

Nimi: Jäälilja

09.04.2018 16:00
Kylmähenkäyksen lihakset väreilivät jännittyneinä valmiina taistoon. Naurahdin viattomasti. Nousin ylös ja istahdin kuivaan kohtaan.
"Taistellaan, tietenkin. Mutta ensin haluan antaa sinulle elämän ohjeen", naukaisin samaanaikaan kun pieni räntäpisara tipahti kuonolleni. *Räntäsadetta, hmm* Kylmähenkäys istuutui levottomasti alas ja kietaisi häntänsä etutassujensa ympärille.
"Taistelussa ei saa antaa veren sumentaa ajatuksia. Sinun tulee tarkkailla vastustajaasi ja tehdä sen avulla johtopäätöksiä, kuten esimerkiksi: Vihollisesi aina iskiessään kyntesi sinuun käyttää oikeaa käpäläänsä, siitä voit päätellä tämän toisen tassun olevan heikompi. Tai jos vastustajasi ei käytä taistelussa kertaakaan ahmaoiataan, voi päätellä, ettei kissa osaa hyödyntää niitä tarpeeksi hyvin. Pienien heikkojen kohtien avulla sinusta tulee taistelun kuningas", lopetin sanani topakasti. Kietaisin häntäni etutassujeni ympärille kuten minulla oli tapana. Kylmähenkäys nyökkäsi hitaasti.
"Tiedätkö, olen suunnitellut sinulle jo loppukokeen, jonka suoritat kun totean sinun olevan valmis. Valmiilla tarkoitan tarpeeksi hyvä. Haluan sinun murhaaavan kissan, enkä ketä tahansa vaan klaanikissan", hykertelin salaperäisesti. Pian neutralisoin katseeni ja kohtoin kulmiani.
"Uskon sinun pystyvän siihen. Mutta nyt, antaa tulla", murahdin ja pörhentelin turkkiani. Kylmähenkäyksestä tulisi uskomattoman hyvä taistelija, kun hän oppisi käyttämään koko lihasvoimaansa.

//Kylmä?

Nimi: Jäälilja

08.04.2018 18:11
"Taistellaan sitten, arvon Jäälilja", Kylmähenkäys murahti kuuluvasti. Jäin hetkeksi laskelmoimaan tapahtumia ja pian jännitin takajalkani loikkaan. Loikka siivitti minut aivan Kylmähenkäyksen vierelle, siniharmaa kolli huomasi tilaisuuden ja upotti kyntensä kylkeeni. Siinä samassa loikkasin kauemmas, mutta kuin salama loikkasin taas Kylmähenkäyksen kimppuun. Tartuin hampaillani tämän niskanahasta. Kolli ravisteli minua irti. Rojahdin alas ja tunsin kuinka jokin sisälläni naksahti ja keskinkertainen kipuaalto kulki lävitseni. Kylmähenkäys oli jo painanut tassunsa rintani päälle ja katsoi minua suoraan silmiin uhkaavasti muristen. Kylmähenkäyksen kylmänsiniset silmät olivat täynnä taistelun tarjoamaa pientä intoa ja raivoa. Siristin silmiäni. *Voi ei kylläpä pelottaa* Väläytin Kylmähenkäykselle kiehtovan vienon hymyn.
"Pidän silmistäsi, kauniin väriset", naukaisin pennunomaisesti ja sinä pienenä hetkenä rojautin Kylmähenkäyksen selälleen maahan. Nyt minä olin niskan päällä. Nyt minä painoin tassuni kollin rinnan päälle. Kolli ei taistellut vastaan.
Oikeastihan Kylmähenkäys olis helposti voinut vielä heittää minut päältään pois. Kaikessa sanomassani voisi aistia pientä hilpeyttä. Kaikki katumus oli poissa. Jollakin oudolla tapaa Kylmähenkäys oli vakuuttanut minut, hän oli ansainnut luottamukseni. Jotain kihetovaa tuossa tassuni alla olevassa sinertävänharmaassa kollissa oli. Pian tunsin takajalat vatsassani ja lennähdin Kylmähenkäyksen viereen selälleni. Siihen minä sitten jäin.
"Ihan hyvä sinä olit, mutta minä vein tämän ottelun eikö totta?" naukaisin karismaattisesti silmiäni siristäen.

//Kylmä?

Nimi: Talvikkimuisto

08.04.2018 14:24
Oli kokousta edeltävä aamu. Leiriaukio suorastaan kohisi kissoista ja klaania katsellessa kasvoilleni nousi ylpeä hymy. Vaikka tunsinkin oloni hieman ulkopuoliseksi Kuolonklaanissa, tämä paikka oli syntyklanini eikä se muuttuisi miksikään muuksi. Kohotin vaalean taivaansinisen katseeni sievistä käpälistäni pilvettömälle taivaalle. Lehtikadon pakkaset olivat hiljalleen muuttumassa hiirenkorvan lämpimiksi päiviksi.
Sitten mieleeni muistui kokouksessa se hetki, kun olin käskenyt Kojoottivirnettä tulemaan parantajan pesälle seuraavana aamuna. En ollut saanut kollilta selvää vastausta, mutta olin olettanut hänen hiljaisuuden tarkoittaneen myöntävää vastausta. Näemmä olin ollut väärässä, koska ruskeanharmaata soturia ei näkynyt leiriaukiolla.
*Onkohan hän sitten soturien pesässä?* kysyin itseltäni ja lähdin automaattisesti marssimaan soturien pesää kohti. En todellakaan halunnut häiritä hänen mahdollisia uniaan, mutta käpäläni eivät suostuneet pysähtymään. Tiesin itsekin, että tahdoin vain viettää aikaa Kojoottivirneen kanssa, sillä hän oli niin mukavaa seuraa.
Sukelsin suoraan soturien pesään sammalverhojen välistä ja siellä hän olikin. Aivan pesän reunassa makasi Kojoottivirneen ruskeanharmaa hahmo omalla sammalpedillään. Lämpimänruskeat silmät olivat sulkeutuneet, mutta rinta kohoili rauhalliseen tahtiin. Olin jo ottamassa askeleen häntä kohti, mutta jäin epäröimään.
*Mitä sanon, jos hän kysyy miksi tulin herättämään? Ööö... muistutan Kojoottivirnettä, että hänen piti tulla tapaamaan minua parantajan pesällä!* tokaisin itselleni ja lähdin sitten pujottelemaan kollia kohti. Kun pääsin hänen luokseen, aloin tökkimään nukkuvaa kollia saadakseni hänet hereille.

//Kojo?

Nimi: Viiltokaaos

07.04.2018 13:29
Vastasin oppilaalleni ensin hitaasti nyökäten. Hän katsoi minua hieman hermostuneen oloisena hännänpää nykien. Kolli odotti ilmeisesti muutakin kuin vain nyökkäystä.
"Aivan. Ja jos pääsen ohitsesi, yrität tietenkin estää minua pääsemästä kohteeni luokse esimerkiksi tarttumalla kiinni häntääni. Jos päätät tehdä niin, varo päätäsi, johon mahdollisesti yritän seuraavaksi potkaista", naukaisin murahtaen oppilaalleni.
"Selvä", Tappotassu vastasi tarkkaavaisesti ja nyökkäili samalla.
"Voit myös yrittää saada vastustajasi menettämään tasapainonsa esimerkiksi loikkaamalla sivuun ja huitaisemalla tai potkaisemalla tuon jalkoja. Vastustajan kaatuessa maahan saat aikaa hyökätä hänen kimppuunsa", lisäsin vielä. Ennen kuin Tappotassu kerkesi sanoa mitään, jatkoin:
"Saat näyttää, mitä osaat. Minä hyökkään sinun kimppuusi ja sinä yrität puolustaa itseäsi. Takanasi ei nyt ole ketään suojeltavaa, joten voit huoletta liikkua enemmän. Jos näet tilaisuuden tulevan, voit vaihtaa puolustamisen hyökkäykseksi." Kolli nyökkäsi vastaukseksi. Astuin pari askelta taaemmaksi ja valmistauduin hyökkäämään oppilaani kimppuun. Harjoituksissa pidin kynteni esillä oppilaani tavoin, mutta välttelin täydellä voimalla tehtyjä iskuja. Jännitin takajalkojeni lihaksia ja ponnistin itseni ilmaan syöksyen kohti oppilastani. Minua runsaasti pienikokoisempi Tappotassu seisoi tukevasti paikoillaan pitäen silmänsä tarkasti omissani. Kolli teki nopean väistöliikkeen sivulle väistäen kynteni. Hän pölläytti takajaloillaan kevyttä irtolunta kohti minua ja syöksyi taakseni lumen laskeutuessa ja heikentäessä näkökenttääni. Kolli tarttui hampaillaan häntääni ja nykäisi sitä voimakkaasti. Nykäisy sai minut horjahtamaan. Olin juuri potkaisemassa kollia kasvoihin, mutta hän onnistui juuri ja juuri väistämään takajalkani. Tappotassu yritti seuraavaksi huitaista käpälällään toista takajalkaani, mutta epäonnekseen olin jo saanut itselleni tukevan asennon. Potkaisin Tappotassua takajalallani suoraan kasvoihin. Potkun voima sai oppilaan lennähtämään selälleen. Hän rämpi kuitenkin nopeasti ylös. Käännyin Tappotassua kohden. Oppilas ravisteli päätään ja kohdensi katseensa minuun. Hänen kasvoilleen oli ilmestynyt pari pintanaarmua, jotka paranisivat todennäköisesti parissa päivässä.
"Mieti tarkkaan, kenen tasapainoa yrität heikentää. Olisit voinut ennemmin aloittaa hyökkäyksen hännän vetäisemisen jälkeen. Lumen pöllyttäminen oli hyvä idea, kannattaa aina pyrkiä heikentämään vastustajan näkökenttää. Jos on aurinkoinen sää, voit myös yrittää olla niin, että vastustaja on aurinkoa kohden. Se heikentää hänen näkökykyään, kun aurinko häikäisee silmiin", selitin Tappotassulle, joka kuunteli tarkkaavaisesti nyökkäillen.
"Yritetään vielä kerran. Hyökkään kimppuusi ja sinä puolustat. Sinulla ei ole ketään jota puolustaa, puolustat siis vain itseäsi taas. Sääntöjä ei ole, taistele tosissasi. Sen jälkeen käymme nelipuilla, josta et saa kertoa kenellekään, sillä nelipuut eivät ole oppilaiden paikka", naukaisin Tappotassulle ja valmistauduin hyökkäämään tuon kimppuun.

//Tappo?

Nimi: Tappotassu

06.04.2018 13:41
Viiltokaaos tosiaan pisti minulle pahan kysymyksen. Kallistin päätäni sivulle ja mietin vähän aikaa. Viiltokaaos odotti vastaustani.
"Tekisin niin kuin sinä äsken neuvoit", mau'uin ehkä hivenen epävarmalla äänensävyllä, "Olet minua vielä isompi joten sinulla olisi ylivoimaa... jos minun pitäisi esimerkiksi suojella tuota kiveä tuossa lähellämme, leikkiä että se olisi vaikka haavoittunut klaanitoveri, pysyttelisin melko lähellä sitä mutta varoisin ettei tuo saisi kynsiä kehoonsa. Olisin puolustusasemassa siihen asti, kunnes hyökkäät. Heti kun loikkaisisit päälleni, väistäisin, ehkä antaisin pienen raapaisun hyökkääjän kasvoille, jos on tilaisuus."
Viiltokaaos nyökkäsi hiljaa, mutta en tiedä oliko tuo merkki siitä että olin vastannut oikein, vaiko vain kuuntelemisen merkiksi. Odotin mitä Viiltokaaos vastaisi ja toivoin sydämestäni etten sanonut mitään hiirenaivoista mestarini edessä.

//Viilto?

Nimi: Viiltokaaos

05.04.2018 16:48
"Harjoittelemme tänään puolustamista. Mitä kookkaampi sinä olet, sitä helpompaa puolustamisen pitäisi olla. Usein syy puolustamiseen on jonkun suojelu. Jos sinun täytyy suojella jotakuta haavoittunutta tai pentua, et hyökkää vihollista kohden, vaan pysyttelet suojeltavan luona ja annat vihollisen hyökätä. Puolustajan on hyvä pystyä ottaa iskuja vastaan, sillä et voi vain loikata sivuun ja väistää, ellet sitten tahdo puolustettavan ottavan iskua puolestasi vastaan", latelin Tappotassulle itsestäänselvyyksiä. Kolli nyökkäili kuunnellessaan minua tarkkaavaisesti.
"Sinun täytyy olla puolustusasemassa lähes kaiken aikaa. Kuka tahansa voi yrittää hyökätä kimppuusi ja jos et osaa reagoida nopeasti, kuolet", naukaisin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Ennen kuin Tappotassu ennätti vastata, lähdin syöksymään tuota kohti. Kolli säpsähti ja onnistui juuri ja juuri väistämään kynteni loikkaamalla sivuun. Hän asettui leveään asentoon ja katsoi minua hieman hätääntyneenä. Istuuduin alas ja heilautin häntäni etukäpälieni päälle.
"Juuri noin. Kuka tahansa voi yllättäen kääntyä sinua vastaan", naukaisin viileästi ja viilsin jälleen etukäpäläni kynsillä ilmaa. Tappotassu antoi pystyyn nousseiden karvojensa laskeutua ja hän istuutui alas rennosti.
"Jos minä hyökkään sinua kohti, kuinka puolustaudut? Tilanne on se, että olen tuntematon erakkokissa, joka hyökkää yllättäen kimppuusi", naukaisin oppilaalleni. Tappotassu katsoi minua pohtien vastausta kysymykseeni.

//Tappo?

Nimi: Tappotassu

05.04.2018 16:17
Viiltokaaos pyysi minut harjoittelemaan taistelua kanssaan. Nyökkäsin hiljaa, kunnioittavasti. Nyt kun Pimeyslehti, entinen Pimeystähti oli luopunut hengistään ja siirtynyt pentutarhalle auttamaan muita kuningattaria pentujen hoidossa, oli uusi päällikkömme nyt Raetähti. Raetähti oli valinnut Viiltokaaoksen varapäällikökseen, enkä voinut olla ylpeämpi valinnasta. Sainhan olla nyt klaanin varapäällikön oppilas ja se oli suuri kunnia. Jos ei muille, niin minulle ainakin.
*Jonain päivänä minustakin tulee varapäällikkö ja myöhemmin sitten päällikkö*, päätin mielessäni. Päällikön asemaa olin alkanut havitella todella paljon. Se merkitsisi minulle todella paljon, mutta tiesin että jos minusta tulisi joskus varapäällikkö, siihen menisi vielä aikaa.
*Sitten kun Viiltokaaoksesta tulee joskus päällikkö, minulla on hyvät mahdollisuudet päästä varapäälliköksi*, pohdin. Tiesin kuitenkin että jos olisin sitten vaihtoehto, en tuskin olisi ainoa.
"Tappotassu", Viiltokaaos murahti vierelläni, "Tulehan jo nyt. Kumpi on tärkeämpää, koulutus, joka vie askel askeleelta lähemmäs soturiutta vaiko mietiskely?"
"Koulutus totta kai, oi Viiltokaaos", mau'uin ja kumarsin, "Anteeksi."
Lähdin Viiltokaaoksen perässä ulos leiristä.
"Onnea muuten varapäälliköksi pääsystä", onnittelin.
"Kiitos", Viiltokaaos murahti ja tallusteli reippain askelin tyhjälle pienelle aukiolle. Loikin tuon rinnalle. Pian Viiltokaaos pysähtyi ja pysähdyin tuon eteen. Jäin kuuntelemaan Viiltokaaoksen neuvoja odottaen innoissani mitä kohta tekisin.

//Viilto? Vähän tää oli tönkösti mut juuh... ja sori jos hittasin Viiltoo xd

Nimi: Jäälilja

05.04.2018 15:55
Avasin silmäni oudolla utuisella niityllä, jonka kylmyys sukelsi syvälle turkkini alle, luihin ja ytimiin asti. Selässäni kulki kylmiäväreitä, jotka aaltoilivat veden lailla. Silmäilin paikkaa epäröiden, tiesin olevni unessa, sillä minulla ei ollut käsitystä siitä miten olin tänne päätynyt. Joka kerta vetäessäni henkeä, kurkkuani kuristi. Näin sumun keskellä keltaiset silmät, mutten kissaa.
"Päästi hänet yli", katumuksen ääni kaikui. Kaiku oli aivan hiljainen, mutta silti korviani vihloi. Hengitykseni kiihtyi, tiedostin virheeni. Tästä lähtien tappaisin joka ikisen rajan ylittäneen, niin kuin ennenkin.
"En voi sille mitään..", henkäisin kauhuissani. Olin pilannut sen mitä olen, luonteeni ei salli tapahtunutta.
"En voi mitään, hän on päässyt pääni sisälle!" huusin usvaiselle niitylle. silmät olivat kadonneet. Olin toivoton. Katumus tuntui ravistelevan minua puolelta toiselle. Katumus oli tunne, joka romauttaa minut. Täytyisi taistella vastaan.

Silmäni rävähtivät auki Kuolonklaanin leirissä soturienpesässä, omalla sammalvuoteellani. Aamuaurinko ei ollut vielä noussut ja muut nukkuivat. Sisälläni riehui raivo itseäni kohtaan, veljeilin Varjoklaanilaisen kanssa. *Ei , aion käyttää häntä vain hyväkseni*, vakuuttelin itselleni. Pieni virnistys käväisi kasvoillani. Rauha alkoi taas virrata suonissani, nousin ylös ja pujottelin kaikkien muiden soturien ohitse ulospäin pesälle, mutta lopulta pysähdyin yhden luokse.
"Voi Roihumyrsky, minä rakastan sinua niin kovasti", kuiskasin ja kasvoilleni hiipi hymy. Ainoa sisaruksistani enää elossa oleva Roihumyrsky, oli minulle tärkein kissa Kostohengen rinnalla. Suojelisin häntä hengelläni. Jatkoin matkaani ulos pesästä ja suuntasin leirin reunamilla olevaa riistakasaa kohden.
Minulla ei ollut tosin nälkä, mutta kai minun silti jotain pitäisi syödä. Tänään raataisin Kuolonklaanin eteen, halusin unohtaa teon joka söi minua sisältä.

Ravasin partion johdossa Kauhumurha, Sirppiraita ja Terätassu perässäni. Ravasin tarmokkaasti eteenpäin vahvoilla jaloillani.
Oikealla puolellani häämötti Varjoklaanin mänty metsä, joka ei säväyttänyt minua yhtään. *Kylmähenkäys saa elää uskossa että olen hänen ystävänsä* Ajatellessani asiaa häijy hymy nousi huulilleni. Varjoklaanin löyhkä kantautui nenääni, ja siihen sekoittui haaskalan likainen haju. Minua kylmäsi ajatus siitä, että eläisimme reviirillä, roskavuoren siimeksessä. No, Varjoklaani on tullut reviiriinsä, täyttä roskaa. Hidastin tahtiani, ene hengästymistäni. Halusin näyttää mahdollisimman voimakkaalta ja ties vaikka yllättäisimme Varjoklaanin partion varastamassa meiltä riistaa. Kokoontumisessa Myrskyklaani oli kertonut riistavarkaudesta, jonka Varjoklaani oli tunnustanut muitta mutkitta. Ei sillä että asia koskettaisi minua jollain tavalla, olihan klaanien riidat mukavaa viihdettä. Syvällä metsän siimeksessä, näin kuinka Varjoklaanin varapäällikkö Minttusydän partioineen merkitsi aluettaan. Pian olimme aluella mihin reviirit päättyivät, muistin sovitun tapaamisen Kylmähenkäyksen kanssa. Tänään taistelisin lujaa kaiken katumuksen vallassa. En luopuisi taistelusta vahingoittamatta häntä, sillä hän toi katumuksen elämääni. Mitä hän minulle mahtaisi?
"Käännytään takaisin", Kauhumurha murahti ja vilkaisi minua kulmiensa alta. Nyökkäsin ja lähdimme kohti suuntaa josta olimme saapuneet.

"Lumotassu, korkeammalle!" nau'uin vaativasti. Lumotassu toisti liikkeen uudestaaan ja nyökkäsin tyytyväisenä.
"Edistyt hyvin", kehuin hiukan laimealla äänensävyllä, vaikka tunsin tosiaan ylpeyttä oppilastani kohtaan. Lumotassu nyökkäsi silmät ylpeydestä loistaen.
"Mutta silti sinun on tehtävä toistoja, jotta taitosi nousevat äärimmilleen. En hyväksy heikkoutta fyysisesti, enkä henkisesti", murahdin matalasti ja loin varoittavan katseen kulmieni alta. Lumotassu nyökkäsi.
"Ymmärretty, en tuota pettymystä", Lumotassu varmensi ja tuijotti suoraan silmiini itsevarmasti. Räpäytin silmiäni hyväksyvästi.

Vähenevä täysikuu mollotii taivaalla, luoden kelmeää valoaan tukilleni ja muuttaen sen hopeanhohtoiseksi. Lumi, josta suurin osa oli sulanut, loisti kuin pienet timantit. Olin matkalla tapaamiseen Kylmähenkäyksen kanssa, ehkä viimeiseen. Loikin ryhdikkäästi eteenpäin ja toivoin Kylmähenkäyksen olevan jo paikalla, mutta astellesaani rajan yli, en nähnyt ketään missään. Loikkasin tarpeeksi suurelle kivelle ja loikkasin sen kautta viereiseen puuhun jonka lumiset oksat maastoutuisivat helposti turkkiini. Puusta näkisin jokaisen liikkeen hiukan kauempaakin, mutta kukaan ei näkisi minua. Ainoastaan silmäni, eivät sopineet tähtitaivaan tummaan kajoon. Pian aukiolle tepasteli itsevarman näköinen kolli kissa.
"Kylmähenkäys", naukaisin puiden oksien rajasta, ääntääni pehmentäen.
"Nauti tapaamisestamme, sillä se on viimeinen. En aio tuhlata aikaani toivottomien Varjoklaanilaisten kanssa. Jos haluat tavata minut vielä joskus, keksi keino joka estää minut repimästä sinut kappaileiksi. Ellen revi jo nyt", naukaisin kylmästi ja tyytyväinen virne nousi kasvoilleni. Katumuksen aika olisi ohi, saisin pian kiven vieritettyä sydämeltäi.
"Lupasin taistelua, sitä sinä saatkin", naurahdin kolkosti ja loikkasin alast puusta karvat sähköisesti ympäriinsä sojottaen.
"Voi Kylmähenkäys, laskeen viiteen ja niin kauan sinun on aikaa poistua. Tai no, taidan ottaa varaslähdön", naukaisin jäätävästi ja otin suunnan kohti Kylmähenkäystä.

//Kylmä? Jää on taas vähän ailahteleva xd

Nimi: Viiltokaaos

05.04.2018 12:50
"Seuraava Kuolonklaanin varapäällikkö on Viiltokaaos!" Raetähti kajautti kovalla äänellä suurkiven päältä. Kasvoilleni ilmestyi tyytyväinen virne, kun Raetähden katse kohdistui minuun. Nousin seisomaan ja kävelin rauhallisin askelin suurkiven juurelle. Matkalla kohtasin katseellani Jääliljan hyisen katseen. Naaraan kasvoilla oli hänelle tyypillinen kylmä mitäänsanomaton ilme. Päästyäni suurkiven luokse, kuolonklaanilaiset huusivat nimeäni kuorossa kovaan ääneen. Huomasin kuitenkin, että osa klaanilaisista pysyi vaiti. Nyökkäsin tervehdykseksi Raetähdelle, joka nyökkäsi takaisin. Jäin seisomaan suurkiven vierelle, jossa varapäällikön paikka oli. Kun huudot hiljenivät, Raetähti loikkasi alas suurkiveltä kokouksen päättymisen merkiksi. Kolli lähti kulkemaan omia teitään kissajoukon lävitse jonnekin. Osa kissoista tulvi luokseni onnittelemaan. Yksi onnittelijoista oli Tuhokatse. Vanhan soturin katseessa huomasin sen pilkkeen, joka siinä oli vuodenaikoja sitten ollut.
"Onnea", tumma kolli naukaisi matalalla äänellä vinosti hymyillen. Nyökkäsin hänelle kiitokseksi.
"Onnittelut, Viiltokaaos", Ahvenleuan tasainen ääni kuului vasemmalta puoleltani. Käänsin katseeni Jokiklaanin entiseen päällikköön. Viilsin kynsilläni ilmaa, jonka jälkeen kiitin kollia pienellä hymyllä.

Kun muutama kissa oli minua onnitellut, kyllästyin vastaamiseen ja kuljin töykeästi heidän lävitseen kohti sotureiden pesää. Siitä suuri osa onnittelijoista ymmärsi, etten ollut kiinnostunut onnitteluista enää. Pari yötä sitten olleessa kokoontumisessa Naalitähti oli ottanut puheeksi Jokiklaanin syyllisyyden Routakukan kuolemaan. Sanaharkkaa siinä klaanien välillä oli, erityisesti Tuuliklaanin ja Jokiklaanin välillä. Loppukokoontumisen ilmapiiri olikin ollut melko kireä. Haukihammas oli onnistunut tehtävässään, kukaan ei epäillyt häntä tapahtuneesta. Istuskeltuani hetken leirin laitamilla, huomasin yksinäisen Silakkasiiven astelevan leiriin suussaan varpunen. Kolli vaikutti melko yksinäiseltä, enkä sitä ihmetellytkään. Ei hän koskaan ollut sopeutunut Kuolonklaaniin kuten minä. Kävelin soturia vastaan kasvoillani vieno hymy. Silakkasiipi vaikutti yllättyneeltä kohtaamisestani.
"Sinulta jäi varapäällikköseremonia kuulematta", murahdin soturille ja astelin tuon vierellä tuoresaaliskasalle, johon Silakkasiipi laski saaliinsa.
"Anna minä arvaan: Raetähti valitsi sinut", kolli naukaisi tasaisella äänellä. Virnistin ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Juurikin näin, hän teki parhaan mahdollisen valinnan", tokaisin ja kävelin nyt Silakkasiiven edellä sotureiden pesän liepeille, joka oli tyhjillään. Suuri osa kissoista oli nyt lähtenyt partioihin tai harjoituksiin, eikä leirin pääaukiolla ollut montaakaan kissaa.
"Mitä nyt aiot? Tappaa Raetähden ja vallata metsän itsellesi?" kolli kysyi murahtaen. Välimme olivat selkeästi viilenneet ajan saatossa.
"Miksi luulet, että aion jotain?" kysyin ja kallistin päätäni esittäen tietämätöntä. Silakkasiipi tuhahti.
"Sinulla on aina suunnitelmia, oli tilanne mikä tahansa. Mikä on sinun suunnitelmasi?" Silakkasiipi toisti kysymyksensä eri muodossa.
"Aion toimia varapäällikkönä ja tulla päälliköksi, kun sen aika koittaa. Ehkä minulla on suunnitelmia, mutta ne kerron vain läheisimmille liittolaisilleni", ilmoitin virnistäen. Silakkasiipi pyöräytti silmiään.
"Miksi tulit keskustelemaan kanssani? Et ole näiden vuodenaikojen aikana huomannut minua lainkaan, joten miksi nyt?" soturi kysyi siristäen silmiään.
"En keksinyt muutakaan tekemistä", vastasin kylmästi.
"Olen miettinyt paluuta Jokiklaaniin", kolli töksäytti yllättäen. Kohotin hitaasti kulmiani, mutta todellisuudessa en ollut yllättynyt asiasta.
"Miksi? Eivät he sinua takaisin ota", tokaisin murahtaen. Silakkasiipi siristi silmiään.
"Kyllä minä sen tiedän", hän vastasi huokaisten.
"Miksi tahdot lähteä? Kaipaatko hyistä vettä ja käpäliesi kastelemista? Kuolonklaanissa sinusta voi tulla mitä vain, mutta Jokiklaanista saisit tuskin irti enää mitään. Se klaani ei kaipaa sinua", naukaisin.
"Ei Kuolonklaanikaan vaikuta kaipaavan. Ei minulla ole täälläkään mitään. Olen yksinäisempi kuin kukaan muu!" Silakkasiipi vastasi murahtaen.
"Jos sinua kiinnostaa valta ja ystävät, tule myöhemmin puheilleni. Nyt minun täytyy rientää", naukaisin nähdessäni Tappotassun astelevan sisään leiriin. Astelin oppilaani luokse, hän käänsi katseensa minuun. Jätin Silakkasiiven yksin sotureiden pesälle yksin.
"Lähdemme harjoittelemaan taistelemista", tokaisin oppilaalleni.

//Tappo?

Nimi: Kojoottivirne

04.04.2018 15:35
Annoin Talvikkimuiston kuvitella minun oikeasti kuuntelevan hänen selityksiänsä. En ollut aikeissa poiketa pesällä tämän kokoontumisen jälkeen. Aikoisin mennä suorinta päätä sotureiden pesälle ja antaa unen viedä minut mukanansa.
"Varapäällikkömme Mesiviiksi jätti Myrskyklaanin ja muutti Jokiklaaniin. Uutta varapäällikköä ei ole vielä valittu. Ei lisättävää", kuulin Saniaistähden kertovan ja perääntyvän muiden päällköiden vierelle. En kuullut mitä Saniaistähti oli aikaisemmin sanonut, sillä Talvikkimuiston puheet olivat vieneet huomioni jonnekin aivan muualle. Selkäni lävitse kulki kylmät väreet. Käännyin katsomaan kuinka Helmitähti oli astellut esille. Aivan varmasti Jokiklaanin päällikkö aikoisi jatkaa tästä kertomalla kuinka ihanaa oli saada Myrskyklaanin varapäällikkö Jokiklaaniin. Tehdään Mesiviiksestä suoraan vaikka Jokiklaaninkin varapäällikkö. Pudistelin päätäni. Väittely Talvikkimuiston kanssa sai ajatukseni sekaisin. En normaalisti käyttäytynyt näin.
"Jokiklaanissa on kaksi uutta oppilasta: Ruskatassu ja Jäätikkötassu. Olemme myös saaneet uuden soturin Varistassusta tullessa täysi Jokiklaanin soturi. Hänet tunnetaan nykyään Varissiipenä", Helmitähti kertoi. Seuraavan lauseen ajaksi jätin kuuntelematta mitä Jokiklaanin päällikkö kertoi Mesiviiksestä. Annoin kaiken jäädä oman mielikuvitukseni varaan. Saniaistähti sanoi jo hänen liittyneensä Jokiklaaniin, eikä muuta tarvitsisi enää tietää.
"Lopuksi huonompia uutisia. Kerkkätassu sekä Loikkatassu ovat kuolleet", kuulin hämästi Helmitähden sanovan. Oli harmillista kuulla mitä klaanin oppilaille oli tapahtunut, mutta juuri nyt sekään ei saanut ajatuksiani kasaan.
"Ei muuta", Jokiklaanin päällikkö sanoi ja perääntyi muiden päälliköiden riviin. Seuraavaksi olisi Tuuliklaanin vuoro.

// Jatkan tästä Naalin, mutta Kojoa saa joku jatkaa jos haluu

Nimi: Kostohenki

04.04.2018 15:21
En ollut aivan varma kuin Liljahenkäys todella aikoisi toteuttaa hänen suuren suunnitelmansa. Hän kuitenkin kieltäytyi alkuperäisestä tarjouksestani auttaa Tihkutähden suhteen. Liljahenkäyksen suunnitelmassa oli kuitenkin monia aukkoja, jotka voisivat ajautua pitkän ajan - tai lyhyemmän, sisään hänen kohtaloksensa jollakin tapaa.
"Taidamme tarvita tovin aikaa suunnitelman kokoamiseksi ja harkitsemiseksi. Mitään ei tule tehdä hetkessä. Jäljestä tulee näin aivan liian huolimatonta", murahdin Liljahenkäykselle. Hänen tulisi oppia mihin oli aikeissa ryhtyä.
"Ja sinun tulee oppia käyttämään omia kynsiäsi oikein. On turhaa omistaa sellaisia, jos käytät niitä vain mullan kaivamiseen. Sinun tulee tuntea kyntesi ja iskeä ne vastustajaasi ilman armoa", sihahdin sisarelleni. Vaikka todennäköisesti hän tulisi tappamaan Tihkutähden jonkin muun kuin kynsiensä kautta, tulisi hänen tietää mikä asia jäisi vainoamaan häntä hyvinkin pitkäksi aikaa.
"Jos et pysty kuvitella tätä ja tuntea raivoasi, voit jättää hyvästit haaveellesi. Pehmeä puolesi tulee aina muistuttamaan siitä kuinka murhasit oman klaanisi päällikön ja petit kaikki ne kissat, jotka ovat ympärilläsi. Oletko aivan varma, että olet valmis tähän taakkaan?"
Istahdin maahan rennosti. Enhän minä kuitenkaan mihinkään ongelmiin tästä voisi päätyä. Klaanimme saattaisi ehkä hiukan ärsyyntyä, jos Varjoklaanin päälliköksi nousisi Minttusydämen kaltainen pehmo, mutta ainakin Kuolonklaani olisi silloin metsän hallitseva klaani. Vaikkakin yksikään isäni Pisaratähden jälkeinen päällikkö ei ole sitä mielikuvaa antanutkaan. Pimeystähtikin luopui vallastansa. Sisälläni kuohahti raivon kaltainen liekki. Käännyin katsomaan Liljahenkäystä korvat höröllä.
"Sinulle ei suoda jatkossa näin paljoa ikaa miettimiselle. Todellinen kuolonklaanilaisverinen olisi jo osannut vastata."

// Lilja?

Nimi: Jäälilja

02.04.2018 20:41
"Et toki", Minttusydän naukaisi ja väläytti lempeän hymyn Rosmariinitassulle. Pyöräytin silmiäni turhautuneena.
"Oliko teillä jotain asiaa?" varapäällikkö naaras naukaisi. Hänen kysymyksensä oli ilmiselvästi tarkoitettu minulle ja Kylmähenkäykselle.
"Kai nyt varapäälliköitä tapaamaan muutenkin voi tulla?" nau'uin vienosti.
 Nostin ilottomasti hymyilevän katseeni suoraan syvälle Minttusydämen silmiin. Silmät olivat täynnä tunteita, varovaisuutta, ärtymystä ja huolehtimista. Varmaankin Rosmariinitassun puolesta. Näin sivusilmällä kuinka Minttusydämen karvat alkoivat sojottaa ympäriinsä jännittyneenä. Aivan kun punaruskea naaras olisi saanut sähköiskun. Naaraan silmät tuijottivat suoraan omiini. Pian suljin silmäni ja päästin kolkon naurun. Sain aivan loistavan idean.
"Muista olla varovainen, kun sinä astut valtaan, Varjoklaani ei ole enää turvassa", naukaisin kylmästi ja kiepsahdin ympäri, välittämättä siitä kuka kuuli sanani. Niiden merkitys oli ei mitään. Halusin vain saada Minttusydämen stressaantumaan. Jos Kylmähenkäys tosiaan haluaisi klaaninsa johtoon, voisin auttaa.
"Mukavaa päivänjatkoa, arvon Minttusydän", naukaisin teatraalisen iloisesti ja käännyin Kylmähenkäyksen puoleen.
"Minulla on pieni suunnitelma, jolla muutamme voimakkaan varapäällikösi hermoraunioksi. Ihan vain kiusanteon ilon takia", naukaisin kiero hymy huulillani, "Mutta siihen tarvitsen apuasi." Kylmähenkäys kohotti kulmiaan kiinnostuneena. Minttusydän vaikutti turhan heikolta johtamaan jotain Pimeyden Metsään uskovaa.
"Palvelus, jonka haluan sinun tekevän on aivan helppo", naukaisin hymyillen, silmät jännityksestä tuikkien, "Sinun ei tarvitse kuin viedä minulta terveisiä, pienen lahjan kera, joita voit pyytää Liljahenkäykseltä. Mintun lehtiä, mutta haluan sinun repivän ne". Katsoin Kylmähenkäystä suostuttelevasti.
"Usko pois hetken mietittyään hän on kauhuissaan. Ja oletan, että tajuat tämän olevan maksu tulevista taisteluharjoituksista. Oletko mukana?" nämä olivat taas niitä turhia mielenilmauksiani, joista nautin vain itsekseni. Repaileiset mintun lehdet yhdistettynä minuun, saisi Minttusydämen kauhistumaan. En halunnut kaiken tapahtuvan liian nopeasti, hänet olisi mukava pitää jännityksessä hetken aikaa. Odottelin Kylmähenkäyksen vastausta, olin aivan varma että saisin kiristettyä mitä vain, taisteluharjoituksilla.

//Kylmä? Sori hirveen sekava xd En vaan keksiny mitää muutakaa cx Ja vielä sori laadusta, kirjotin puhelimella ::D

Nimi: Talvikkimuisto

02.04.2018 19:07
Jäin tuijottamaan loittonevan Kojoottivirneen perään, hämmentyneenä tuon sanoista. En ollut koskaan ajatellut, kuinka yksinäiseltä hänestä oli tuntunut. Hän oli näemmä aivan yhtä eristäytynyt kuin minäkin, keskellä murhanhimoisia klaanitovereitaan. Olimme kummatkin eksyneitä soluja, jotka yrittivät sopeutua ympäristöönsä, mutta epäonnistuivat jokaisella yrityksellä.
*Mene kertomaan hänelle, että hänen pitää tulla kokouksen jälkeen pesällesi! Valehtele vaikka että uskot Kojoottivirneen olevan kipeä, saatpahan ainakin mahdollisuuden puhua hänelle*, heikko ääni sisälläni ulvaisi ja pakotti minut lähtemään nelipuita kohti. Lumi narskui epämukavasti käpälien alla, mutta tuskaisaa matkaa lievensi sanoinkuvaamattoman upea täysikuu. Oli sääli, ettei jokainen ilta ollut yhtä kaunis kuin täysikuun ilta.
Kun pääsin nelipuiden aukeamalle, pystyin puheensorinasta arvioimaan että päälliköt olivat alkaneet puhevuoronsa. En kuitenkaan vaivaantunut tarkistamaan kuka oli puhumassa, sillä tämän hetken tärkein tehtäväni oli etsiä Kojoottivirne. Aloin silmäilemään kissojen tiivistä virtaa ruskeanharmaan hahmon näkemisen toivossa. Pystyin erottelemaan hajanaisesti kuolonklaanilaisia, kuten Pihlajakynnen ja Punasirpin, mutten nähnyt ystäväni turkkia.
*Minne hän olisi voinut kadota tässä ajassa?* ihmettelin ja lähdin lopulta pujottelemaan kissojen ohitse. Sain vastaani lukuisia närkästyneitä murahduksia ja vihaisi sähähdyksiä, kun astuin heidän käpäliensä päälle.
Olin varmaan etsinyt Kojoottivirnettä hyvän tovin ajan, kunnes lopulta tunnistin ruskeanharmaan kissan. Hän istui yksinään vihollisklaanien kissojen ympäröimänä, katse klaanipäällikköihin kohdistettuna. Pujottelin kollin luokse ja kosketin käpälälläni varovaisesti tuon olkapäätä. Soturi säpsähti ja kääntyi säikähtäneenä kohtaamaan minut.
"Kuule, onko kaikki hyvin?" kysyin hitaasti Kojoottivirneeltä. Kolli tuijotti minua, hän näytti minun mielestäni aivan pakokauhuiselta.
"Kaikki on mainiosti", hän lausui, ilmiselvästi valehdellen suoraan päin kasvojani. Kurtistin kulmiani ja kumarruin hieman lähemmäs kollia.
"En ole aivan varma siitä. Tule kokouksen jälkeen parantajan pesälle", kuiskasin ruskeanharmaan klaanitoverini korvan juureen ja otin sitten pari askelta kauemmas. Todellisuudessahan halusin vain jutella Kojoottivirneelle ja kertoa hänelle, etteivät hänen esi-isänsä todellakaan olleet hylänneet häntä. Olin hiljalleen alkanut tajuamaan, kuinka paljon aikaa halusin viettää tuon kollin kanssa ja kuinka iloinen olin hänen seurassaan, puhui hän sitten itsetuhoisesti tai rennosti. Asetuin ujosti istumaan muutaman hännänmitan päähän Kojoottivirneestä ja kiedoin tuuhean häntäni käpälieni ympärille. Loin vielä nopean vilkaisun ruskeanharmaaseen klaanitoveriini, jonka jälkeen käännyin seuraamaan päälliköiden puheita.

//Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

02.04.2018 17:01
Katsahdin ujosti Talvikkimuistoa silmiin. Annoin katseeni kuitenkin taas valahtaa pois naaraasta. En pystynyt katsoa häntä ilman, että aikoisin valehdella hänelle päin kasvoja. Lopulta nousin takaisin seisomaan.
"Anteeksi. Minua alkoi vain hiukan pyöryttämään", maukaisin parantajaoppilaalle sivuttaen kokonaan aiheen, josta hän oli tullut puhumaan minulle. Talvikkimuiston ei tarvitsisi tietää yhtään enemmän kuin kenenkään muunkaan minun omasta uskostani. Aikoisin pitää sen omana tietonani pidemmän aikaa.
Pakostakin käänsin katseeni kuitenkin takaisin Talvikkimuiston silmiin.
*Ei! Älä katso häntä silmiin!* huusi itselleni. Myöhäistä. Olin jo vajonnut niin syvälle, että en enää pystynyt tulla takaisin siitä mihin olin aikeissa ryhtyä. Naaraan kirkkaat taivaansiniset silmät pakottivat minut tähän.
"Ja mitä sanoin Tähtiklaanista", maukaisin hiljaa katsoessani uudestaan nelipuiden suuntaan, "tarkoitin sillä muiden klaanin päällikköjä. Hehän ovat saaneet elämänsä Tähtiklaanilta toisin kuin Tihkutähti ja Raetähti."
En tiennyt aikoiko Talvikkimuisto uskoa minua yhtään, mutta en välittänyt.
"En usko Tähtiklaaniin tai Pimeyden metsään. Elämälläni ei ole ollut mitään merkitystä. Voin siis huoletta sanoa esi-isien hylänneen minut tyysti. Minulla ei ole tarkoitusta. Tiedätkö kuinka monta kertaa olen harkinnut klaanista lähtemistä? Tai jotakin muuta yhtä typerää? Monta kertaa!" murisin. En edes tiennyt puhuinko itselleni vai vierelläni seisovalle Talvikkimuistolle. Jostakin syystä kuuntelijankin läsnäolo menetti merkityksensä.
"Olen vain yksi miljoonista tähdistä purjehtimassa yksinäisellä taivaalla vailla merkitystä. Loistoni on himmenemässä. Olen katoamassa", tuhahdin. Silmäkulmastani valahti kyynel, mutta pyyhin sen nopeasti pois. Katsahdin nopeasti Talvikkimuistoa.
"Luulin, että sinä tajusit sen silloin kun pistäydyin hyvin monta kertaa sinun ja Pikiviillon pesällä, vaikka kaikki oli hyvin. Olen himmeä, miltein näkymätön. Kaikki näkevät lävitseni. Myös sinä", maukaisin hyvin halveksuvan kuuloisena. "Luulin, että olit erilainen."
Lopulta lähdin astelemaan nelipuille muiden kissojen sekaan, jotta voisin olla mahdollisimman kaukana Talvikkimuistosta. Minun olisi aika ottaa itseäni niskasta kiinni. Muovata itsestäni se Kuolonklaanin kissa, joksi minut oli tarkoitettu. Olemalla oma itseni olin vain pettänyt kaikki. Olin pettymys jopa omalle emolleni. Lopulta pysähdyin kissajoukon keskelle ja käänsin katseeni puhujankivelle valmiina kuulemaan päälliköiden sanoja. Siinä istuessani päätin, että heti aamunkoitteessa lähtisin kysymään Jääliljalta sekä Kostohengenltä jotakin todella typerää. Enkä tekisi sitä itseni vaan klaanini takia. Olin taakka klaanilleni. Saisin sen taakan pois harteiltani ainoastaan muuttamalla itseäni. Minun tulisi hyväksyä juureni kuolonklaanilaisena, vaikka se tarkoittaisikin Talvikkimuiston hylkäämistä.

// Talvikki? Joku muu? Jää?

Nimi: Jäälilja

02.04.2018 11:31
Silmäilin Kylmähenkäystä hetken.
"Kyllä, minulla on oppilas tällä hetkellä. Lumotassu. Hänessä on ainesta minun avustuksellani", naukaisin ja jätin pienen Rosmariinitassun huomiotta.
"Entinen oppilaani Jyrkkävälähdys oli liian helposti ärsyyntyvä minunlaiselle mestarille, joka on elementissänsä ärsyttäessään muita", hyrisin silkinpehmeästi. Nuolaisin tassuani. Heilautin häntääni hetken puolelta toiselle ja haravoin katseellani kissamerta.
"Mennään tapaamaan muitakin", naukaisin itsevarmasti ja lähdin sukeltamaan kissojen välistä pieelle aukella paikalle, välittämättä seuraisiko Kylmähenkäys. Kuulin kuitenki kollin suuret käpälät takanani ja tunsin itsevarmuuden aallon tulevan luokseni. Silmiini pisti punaruskea naaras, hänen syvänsiniset silmänsä näyttivät tarkkailevan minua ylväästi ja hieman huolissaan, minun ottaessani suunnan häntä kohti. Varjoklaanin varapäällikkö Minttusydän. Kohensin ryhtiäni, ja tanssahtelin varapäällikön luokse.
"Minttusydänhän se siinä?" naukaisin hunajaisesti. Varjoklaanilainen vilkaisi minua kuin aikoisin tappaa hänet sillä sekunnilla. Mikä Pimeyden metsään uskova kissa hänkin muka on, ja vuelä varapäällikkö. Pelokas kuin jänis.
"Lepo vain, en minä sinua nyt aikonut nitistää", naurahdin kolkosti. Tunsin pienen viiman kun Kylmähenkäys astahti rinnalleni. Olin näkevinäni Minttusydämen siristävän silmiään siniharmaalle kollille vieressäni.

//Kylmä?

Nimi: Jäälilja

01.04.2018 18:06
"Mukava tavata, Jäälilja", Kylmähenkäyksen tytär murahti hampaidensa välistä. Naaraan hymyn teennäisyys paistoi läpi kuin aurinko mustalle turkille. Sisältäni kumpusi syvää halveksuntaa oppilaan käyttäytymistä kohtaan.
"Auts, eikö vanhempasi ole opettaneet sinua kunnioittamaan vanhempia sotureita?" naukaisin kulmiani kohottaen, ja ilottomasti hymyillen. Kylmähenkäyksen ilme oli suuri yllätys ja nosti karvani pystyyn, eikö nuori kolli ollut ylpeä tyttärestään? Omat tyttäreni olisivat niin hienoja, että kaikki ylistäisivät heidän lahjojaan ja ulkonäköään, he olisivat voimakkaita ja poikani, suuria ja lojaaleja sotureita. Olisin heistä ylpeä. Kylmähenkäyksenkin pitäisi olla ylpeä. Rosmariinitassu oli hyvin pienikokoinen ja hyvin suurikokoisena kissana vieressä seisominen tuntui ihanalta. Olin elementissäni. Rosmariinitassu pyöräytti silmiään kysymykselleni.
"Voi kuinka te pikku oppilaat olette niin herttaisia", naukaisin synkästi ja katsoin vaarallisen ilmeettömästi syvälle Rosamiinitassun meripihkaisten silmien mereen.

//Rosma? Kylmä? Sori pätkä xc

Nimi: Talvikkimuisto

01.04.2018 13:00
Jäin tuijottamaan Kojoottivirneen loittonevan hahmon perään, hämmentyneenä ja surullisena. Hänen ruskeanharmaa varjonsa pieneni pienenemistään, kunnes se katosi tiheän aluskasvillisuusmuurin taakse.
*Mimun täytyy mennä hänen luokseen ja varmistaa, että kaikki on kunnossa*, totesin mielessäni ja loin nopean silmäyksen nelipuiden oksistoon, jolla klaanien päälliköt istuivat ja silmäilivät allaan olevaa kissajoukkoa. Minun olisi varmaan pitänyt olla kuuntelemassa päälliköiden kuulutuksia, mutta tuskin minulta menisi mitään todella tärkeää ohi. Vetäisin syvään henkeä ja ponnistin juoksuun samaiseen suuntaan, mihin Kojoottivirne oli hetki sitten kadonnut.
"Kojoottivirne!" huusin kollin nimeä päästyäni pois nelipuiden aukiolta. Metsässä vallitsi hiljaisuus eikä lumessa olevista käpälänjäljistä pystynyt erottamaan Kojoottivirneen askelia, mutta nenääni kantautuva kollin haju sai minut oikealle polulle. Pujottelin lumen peitossa olevan aluskasvillisuuden läpi ja sukelsin sitten erään korkean tammen eteen. Maata vasten nojaava Kojoottivirne säpsähti ja otti askeleen kauemmas.
"Miten sinä löysit minut?" kolli kysyi hämmentyneenä.
"Seurasin hajujälkeäsi", ilmoitin lyhyesti ja otin vaivaantuneena askeleen lähemmäs kollia, joka oli muutaman hännänmitan päässä minusta, "kuule, en aio kertoa kenellekään että mainitsit Tähtiklaanin. Parantajaoppilaalle saa kertoa mitä tahansa ja minä ainakin pidän kuononi kiinni asioista, joita ei haluta levitellä."
"Vaikka uskonkin itse Pimeyden metsään, minulla ei ole pienintäkään aikomusta kertoa tästä kenellekään", lausahdin vielä, kun Kojoottivirne loi minuun yllättyneen vilkaisun.

//Kojo?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com