Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Suuri sota

 

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika&petoeläimet

Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ilmoitukset

 

Ota nämä asiat huomioon ennen kirjoittamista:

Tarinassa tulee olla yli 150 sanaa tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täälläLisää tarinan perään sanamäärä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.

Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

 

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Korpikyynel

09.12.2018 15:23
Kävelin leirissä edestakaisin hieman pyörällä päästäni. Myrskyklaanin taistelu oli päättynyt - siitä oli jo aikaa - ja olimme omasta mielestäni ainakin voittaneet. Silti taistelu vaivasi päätäni yhä. Enkä tiennyt miksi. Ehkäpä päätäni vaivannut seikka oli se, etten ollut onnistunut surmaamaan Vehkalaikkua, Myrskyklaanin kollia, jota vastaan olimme yhdessä Hohdehangen kanssa taistelleet. Puristin kynteni kovaan ja kylmään maaperään, kun ajattelin miten Hohdehanki oli niinsanotusti pelastanut henkeni sysätessään Vehkalaikun päältäni. Tassujen jännittäminen puolestaan aiheutti toisessa etukäpälässäni viiltävää kipua - harmikseni Vehkalaikku oli onnistunut puraisemaan sitä kipeästi. Ärähdin tuskastuneena ja vilkaisin tassua nopeasti. Ei verta. Hyvä, se säästäisi minut parantajan pesältä. Olin lujasti päättänyt, että jättäisin siinä haisevassa ja ällöttävän puhtaassa pesässä käymisen väliin - sikäli kun pystyin siitä itse päättämään - ja aioin pysyä päätöksessäni. Purin huultani. Kipu oli sietämätöntä. Ehkä olisi parasta lähteä ulos leiristä, vaikka metsästämään. En tosin keksinyt ketään, jonka kanssa lähteä. Kaikki tuntuivat hieman kuivilta ja tylsiltä seuralaisiksi. Mutta en voinut lähteä oikein yksinkään. Ja sitten vastaus pälkähti päähäni. Ryntäsin ulos leiristä, vaikka tassua aristi, ja otin suunnan kohti Emonsuuta. Siellä olisi yksi, jonka kanssa voisin rauhassa metsästää, ja sekin johtui vain siitä, ettemme tunteneet toisiamme lähes ollenkaan. Juostessani puiden ja pensaiden keskellä, tunsin viimeinkin todella nauttivani tästä elämästä, vapaudesta ja riemusta.

Aivan liian pian Emonsuu tuli näkyviin. Näin hänet heti, Sulkakynnen, entisen - tähden seurassa. Kipitin loppumatkan hieman hiljempaa ja jarrutin nopeasti päästessäni kaksikon luo.
"Hei Hohdehanki ja Sulkakynsi! Kiinnostaisiko metsästysreissu?" puuskutin hengästyneenä. Sulkakynsi väräytti viiksiään ja nyrpisti nenäänsä.
"Eh... En taida tällä kertaa, mutta Hohdehanki vaikutti äsken innostuneelta lähtemään", naaras naukui.
"Selvä, en pakota", hymyilin. Samassa Tihkutähti - nykyisin -turkki - asteli luoksemme ja sanoi:
"Minulle kyllä metsästysreissu maistuisi."
Vilkaisin Hohdehankea.
"Ei kiitos!" naurahdin ja virnistin. "Mennäänhän Hohdehanki.

//273 sanaa
//Hohde?

Nimi: Hohdehanki

09.12.2018 13:47
Auringon valo siiilöityi silmäluomieni lävitse Emonsuun aukosta. Minun pesäni oli toisessa rivissä, Sulkakynnen takana, sillä olin ensimmäisiä Emonsuulle muuttaneita. Toisella puolella oli ensimmäisenä Kylmähenkäys, jonka takana makuusijallaan tuhisi entinen erakko Pakkanen. Pakkasen takana omalla sammaleisella makuusijalla nukkui entinen Tihkutähti, joka oli ottanut soturinimensä takaisin ollen täten Tihkuturkki. Tämä varjoklaanilainen oli päässyt lähelle suuaukkoa arvopaikalle, vaikka oli ylösnoussut vasta hieman aikaa sitten. Pelkällä vallallaan. Tämän kaiken tiesin ja tunsin ympärilläni edes silmiäni avaamatta. Jostain takaa kuului rapinaa. Muutama kissa oli jo hereillä. Takana olevien makuusijojen omistajista en ollut aivan varma. Eikä se niin tärkeää ollutkaan. Jossain siellä oli toinen entinen tuuliklaanilainen, joksi en kyllä itseänimiellelläni kutsunut. Hänen nimensä oli muistaakseni Jalavamieli. Olin hyvin tyytyväinen paikastani entisten päälliköiden ja kunnioitettujen sotureiden seassa. Avasin jäänsinset silmäni hämärässä luolassa raukeana. Haukottelin äänettömästi kiiltävän valkoiset hampaat välähtäen ja nousin ylös. Kyljessä olevaa haavaa kirpaisi hieman, vaikka hyökkäyksestä oli jo päiviä. Naarmut kasvoissani ja selässäni olivat jo parantuneet. Mustaa, entistä kiiltävämpää karvaa kasvoi jo hyvää vauhtia. Kylkeen jääneet haavat olivat kuitenkin itsepintaisia. Viirupilvi oli tehnyt hyvää työtä sivulta kylkeeni hyökätessään. Olisin voinut jopa tappaa Tunturitassun, mutta ei. Ehkä toisen kerran. En edes ollut varma, olisinko pystynyt tappamaan kissan. Riistämään hengen lajitoveriltani. Heilautin häntäni tassujeni päälle peittäen valkean oikean etutassun. Sitten oli enää valkoinen rinta, joka aiheutti särön mustaan turkkiini. Tuon rinnan ansiosta minut huomattiin varjoista. Se oikein loisti silmään. Vapaudenlento, joka oli ottanut minut huostaansa emoni kuoleman jälkeen, oli päättänyt nimeni juuri valkoisten kohtieni mukaan. Nuo merkit olivat kuin kultainen särö synkässä sydämessäni. No, sittenpähän olivat. Oikeasti sydämeni ei ollut musta, valkoinen tai kultainen. Ei siellä ollut mitään säröjä. Se oli punainen. Punainen kuin... veri. Eivätkä kissat ajatelleet sydämillään. He ajattelivat aivoillaan, näkivät silmillään, haistelivat nenillään sekä suillaan ja kuuntelivat korvillaan. Sydän vain piti kaikki kissat elossa tykyttämällä rinnassa. Emonsuun aukon puoleisella sivullani kahahti. Käänsin katseeni Sulkakynteen. Smaragdin väriset silmät välähtivät sekunnin murto-osassa ja naaras nousi nopeasti kuin pakeneva saaliseläin ylös. Kilpikonnakuvioinen valkoharmaa naaras siristi silmiään ja nousi seisomaan. Tämä ravisteli valkoisen ja harmaan väristä turkkiaan herättäen muutaman kissan, joista toinen murahti jotain melko ärsyyntyneenä. Sulkakynsi tassutteli ulos, jossa aurinko teki tuloaan vain juuri ja juuri Jokiklaanin reviirin takaa pilkistellen. Päätin lähteä naaraan, joka toimi ikään kuin emonsuulaisten johtajana perään kysyäkseni, täytyisikö minun saalistaa myös muille. Tässä porukassa toisille saalistaminen ei ollut mtenkään pakollista, kaikki kyllä selvisivät. Silti se oli kunnioitettavaa ja hyväksyttävää, joten miksi en tekisi niin. Kuolonklaanin reviiri suorastaan pursuili erilaisia eläimiä, jotka olivat kuin tyrkyllä napattavaksi. Nousin hiljaa ylös ja astahdin kivilattialle. Sen röpelöiset särmät kutittelivat polkuanturoitani luolasta ulos tassutellessani.
"Huomenta", kilpikonnakuvioinen naaras maukui viileähkösti pelkästään korviaan väräyttäen ennen kuin kerkesin sanoa mitään. Astelin entisen Sulkatähden, soturinimeltään Sulkakynnen luo ja istahdin naaraaseen jäisellä katsellani vilkaisten. Meripihkainen välähdys kävi soturin silmissä tämän katseensa minuun kääntäessä. Tiesin, että tämä kissa oli vihamielinen muita klaaneja kohti, eikä siksi luottanut minuun täysin. Se tietenkin ärsytti minua. Toisaalta kun naaras oli nähnyt minun harjoittelevan taistelua ja tajunnut uskollisuuteni, hän oli alkanut luottaa minuun. Hieman.
"Saalistaisinko tänä aamuna muillekin?" kysyin silkkisellä äänellä. Sulkakynsi nyökkäsi hitaasti pohdiskelevan näköisenä.
"Saalista vain", tämä lausahti, "mutta älä vielä.".
"Selvä", naukaisin nyökäten ja käännyin takaisin pesään jättäen Kuolonklaanin entisen päällikön itsekseen. Tassuttelin takaisin omalle makuusijalleni itseäni muiden Emonsuun asukkaiden heräillessä sukimaan. Auringon noustessa hieman korkeammalle lähtisin saalistamaan.

//533 sanaa

Nimi: Talvikkimuisto

09.12.2018 12:35
"Tuntuuko sinusta ikinä siltä, että sinua ei oteta tosissaan?" Mutuviiksen kysymys sai katseeni kohoamaan ja kääntymään punertavanruskean ja mustaa soturia, joka silmäili minua taivaansinisillä silmillään. Käännyin kokonaan ympäri ja tassuttelin lähemmäs pienikokoista naarasta.
"Katso nyt minua, olen Kuolonklaanin parantaja. Minulla ei ole minkäänlaista arvoa, ainoa tehtäväni on hoitaa haavoittuneita kissoja ja levitellä heidän haavoihinsa epäilyttävän näköisiä tahnoja. Mutta olen onnistunut ymmärtämään sen, että minä tajuan oman arvoni paremmin kuin kukaan. En ehkä pysty vaikuttamaan asemaani parantajana, mutta sinä voit soturina. Näytä klaanitovereillesi, että sinä ansaitset asemasi", naukaisin kannustavasti ja huiskautin sitten sinertävänharmaata häntääni, "menehän nyt. Ja muista tulla ilmoittamaan minulle jos polkuanturaasi turpoaa tai siihen sattuu vielä huomenna."
Mutuviiksi päästi lyhyen murahduksen suustaan vastaukseksi ja lähti sitten pesästä vähin äänin. Kun nuori soturi oli kadonnut parantajan pesästä, suunnistin yrttivarastolle jonka luona Nokitassu istuskeli. Minut huomattuaan tummanharmaa kolli käänsi päänsä ja soin oppilaalleni ystävällisen hymyn.
"No, löysitkö mitään tuttuja kasveja tai yrttejä? Voit vaikka arvata sen nimen tai käyttötavan eikä haittaa jos vastaus on väärä, ei sinun kuulukaan vielä tietää niitä", naukaisin lämpimällä äänensävyllä ja räpyttelin kirkkaan taivaansinisiä silmiäni.

//Noki?
//178 sanaa

Nimi: Mutuviiksi

09.12.2018 11:02
// Mutu on tosiaa nytte soturi vaikka sitä ei oo vielä siirretty sotureihin, nii muokkasin vähä noita puheenvuoroja

Olin juuri tulossa saalistuspartiosta yhdessä Valhekuiskeen, Käärmetaasun ja Kauhumurhan kanssa. Emme olleet saaneet mitään muuta kuin kaksi laihaa oravaa, joista kumpikaan ei ollut minun tai veljeni nappaamia. Se ärsytti minua hieman, sillä minusta tuntui edelleen osaamattomalta oppilaalta. Valhekuiske oli välillä katsonut minua nenänvarttaan pitkin, ja tuhahdellut kömpelöille yrityksilleni saalistaa. Mutta minä en ollut vielä aivan täysin kunnossa taistelun jälkeen, ja lihakseni olivat jumissa. Yritin kuitenkin kääntää negatiiviset ajatukset pois ja ajatella, että ainakin olin saanut mahdollisuuden kehuskella veljelleni sillä, että minusta oli tullut soturi ja hän oli edelleen oppilas. Kun olin ensimmäisen kerran maininnut siitä, Käärmetassu oli puristanut huulensa tiukaksi viivaksi ja ollut kuin ei kuulisikaan. Saatoin aistia ärtymyksen edelleen hänen ympärillään. Virnistin ja pukkasin veljeäni lempeästi kylkeen. Oli outoa, että vaikka minä olin nyt soturi, Käärmetassu oli minua hieman korkeampi.
"Kyllä sinustakin vielä tulee soturi", naukaisin. Käärmetassu vilkaisi minua kullankeltaisilla silmillään ja väläytti väkinäisen hymyn. Pyöräytin silmiäni ja etäännyin hieman veljestäni. Olimme juuri saapuneet leirin sisäänkäyntitunnelin luo, ja asetuimme jonoon päästäksemme helposti sisään. Minä olin Valhekuiskeen takana ja Käärmetassu piti perää. Vilkaisin taakseni ja virnistin jälleen veljelleni, mutta juuri silloin tunsin terävää kipua oikeassa etukäpälässäni. Vingahdin tahtomattani ja melkein kaaduin, kun vetäisin käpäläni ylös maasta. Valhekuiske pyörähti heti ympäri ja kääntyi katsomaan minua. Käärmetassu törmäsi minuun koska olin tehnyt äkkinäisen pysähdyksen ja kaaduimme maahan, aivan entisen mestarini eteen. Tunsin punan kohoavan kasvoilleni, kun kömmin veljeni kanssa ylös maasta.
"Mitä te oikein pelleilette?" Valhekuiske kysyi. Katsoin syyttävästi Käärmetassua, mutta kolli ei katsonut minua vaan naukui:
"Mutuviiksi pysähtyi äkillisesti ja törmäsin häneen."
"Tassuuni meni piikki!" huudahdin ja sävähdin kivusta, kun yritin laskea tassuani maahan.
"No mene sitten näyttämään sitä Talvikkimuistolle", Valhekuiske ärähti ja kääntyi ympäri.
"Niinpä, kuuntele nyt mestariasi", Käärmetassu sihahti korvaani ja virnisti sitten minulle. Mutristin suutani, mutta en sanonut enää mitään vaan käännähdin kannoillani ja nilkutin parantajan pesään kiukusta kihisten.
"Talvikkimuisto? Oletko sinä täällä?" huusin, kun olin päässyt pesälle. Työnsin sammalverhot sivuun ja astuin sisälle hämärään, yrteiltä tuoksuvaan pesään. Talvikkimuisto istui yrttivaraston luona ja kääntyi heti katsomaan minua, kun tulin sisään. En jäänyt juttelemaan turhia vaan ilmoitin heti asiani.
"Minun polkuanturaani on mennyt piikki", naukaisin ja nyrpistin sitten nenääni, kun yrttien voimakkaat tuoksut tunkeutuivat nenäni lisäksi myös suuhuni. Talvikkimuisto nyökkäsi aavistuksen ja ohjasi minut sammalpedille istumaan. Yritin kävellä mahdollisimman normaalisti, mutta jouduin varomaan kipeää käpälää.
"Anna etukäpäläsi", parantaja naukaisi. Ojensin tassuni naaraalle, joka käänsi tassuani nähdäkseen piikin ja sitten vain nyppäisi sen pois. Säpsähdin hieman, mutta pidin kuitenkin suuni kiinni. Tunsin jotain kuumaa tassussani, ja katsoessani alaspäin näin verivanan polkuanturassani.
"Nuole veri pois", Talvikkimuisto käski. Katselin naarasta, kun hän kääri jotain piikin ympärille ja heitti sen sitten pois. Parantajan kääntäessä katseensa minuun, ryhdyin nuolemaan tassuani. "Miten soturina on mennyt?"
"Odotukseni eivät vastaa ihan tätä", murisin nuolaisujen välissä. "Minusta tuntuu edelleen kuin olisin oppilas eikä kukaan ota minua tosissaan." En tiennyt miksi kerroin tästä Talvikkimuistolle, mutta vilkaistessani ylös, näin että hän oli ryhtynyt järjestelemään yrttivarastoja ja oli tällä hetkellä näköpiirissäni ainoa, jolle voisin puhua tästä. Kaiken lisäksi jos menisin puhumaan oppilaille tai sotureille tälläistä, he vain nauraisivat ja sanoisivat, että ehkä en sitten ollut valmis soturiksi.
"En saanut tänäänkään yhtään mitään saalista, ja Valhekuiske käyttäytyy kuin olisin yhä hänen oppilaansa!"  Ääneni kohosi loppua kohden ja jouduin tukahduttamaan ärtyneen vingahduksen. Olin saanut putsattua veret polkuanturastani ja laskin tassuni alas. Talvikkimuisto oli selin minuun, mutta tiesin hänen kuuntelevan.
"Tuntuuko sinusta ikinä siltä, että sinua ei oteta tosissaan?"

// Talvikki?
// 555 sanaa

Nimi: Pakkastassu

08.12.2018 22:23
"Hyökkää äläkä seiso siinä!” Tuskatassu sähähti ärtyneenä minulle ja siristeli oranssia silmiään. Paljastin puhtaanvalkoisen hammasrivistöni ja keinuttelin taisteluvalmiudessa lantiotani sivulta toiselle, mittaillen vihollistani mahdollisimman tarkasti. Tuskatassu ei ollut minua paljon vanhempi, joten taistelutaitomme olivat samalla tasolla, mutta olihan minulla tietenkin vaikeuksia minua suurikokoisemman ja voimakkaamman kissan kanssa taistelemisessa. Yllätyin hieman, kun Tuskatassu näytti aidosti todella vihaiselta ja siltä, että hän olisi ollut valmis viiltämään kurkkuna auki jos siihen olisi ollut mahdollisuus. En kuitenkaan antanut oppilaan katseen pelästyttää minua, vaan vastasin samalla mitalla takaisin ja syöksyin Tuskatassua kohti Tuhokatseen näyttämä liike mielessäni pyörien. Loikkasin jyrkästi vasemmalle, mutta laskeuduin sitten nopeasti matalaksi ja sukelsin vihollisen mahan alta. Aivan kuten Viiltotähtikin, Tuskatassun jalat olivat avautuneet laajasti koska hän oli valmistautunut ottamaan vastaan iskun sukeltamiseni sijaan. Päästyäni Tuskatassun toiselle puolelle potkaisin nopeasti oppilaan etujalaa takajalallani. Tuskatassu horjahti, mutta onnistui keräämään tasapainonsa taas kasaan ennen uutta iskuani. Heittäydyin mustan ja harmaan kilpikonnakuvioisen selkään ja kun muistin Viiltotähden sallineen kynsien käytön, työnsin neulanterävät kynteni Tuskatassun kylkiin ja puristin raa'asti. Kollioppilas rääkäisi ja alkoi heilutella yläruumista sivulta toiselle, yrittäen irrottaa minua itsestään. Lopulta Tuskatassu onnistui heittämään minut kauemmas ja laskeuduin sulavasti taistelutantereelle närkästynyt ilme kasvoillani. Etukäpäläni kynnet olivat muuttuneet tummanpunaisiksi ja osa verestä oli tahrautunut etukäpälääni. Tunsin tyytyväisyyden virtaavan kehossani, kun silmäilin verta vuotavia kohtia viholliseni turkissa. Tästä minä pidin, kun sain näyttää mihin minä pystyin. Kasvoilleni nousi jäinen virne, kun lähdin hiipimään Tuskatassua kohti.
"Älä seiso siinä, vaan hyökkää", imitoin Tuskatassun ääntä ja virnistin ilkikurisesti. Tuskatassu murahti ja lähti uuteen hyökkäykseen, mutta hän tekikin yllättävän kaarroksen ja onnistui loikkaamaan ylitseni niin, että maahan laskeuduttuaan hän potkaisi kylkeäni niin voimakkaasti, että kaaduin iskun voimasta kyljelleni. Tuskatassu hyödynsi nopeasti tilaisuutensa ja syöksyi ylleni, työntäen kyntensä kylkeeni. Kasvoni vääntyivät rumaan irvistykseen, mutta hetken kuluttua onnistuinkin potkaisemaan viholliseni kauemmas ja nousemaan jaloilleni. Jäin tuijottamaan Tuskatassua jäisesti ja vilkaisin sitten lumenvalkoisia kylkikarvojani, joista valui paksua verta. Annoin hengitykseni tasoittua hetken aikaa kunnes käännyin pesätoverini kanssa Viiltotähden puoleen. Päällikön ilme ei kertonut juuri mitään, hän vain siristeli hitaasti silmiään ja silmäili ensin minua ja sitten Tuskatassua.

//Viilto? Tuska?
//334 sanaa

Nimi: Tuskatassu

08.12.2018 19:11
Mieleni teki irvistää. En todellakaan olisi tahtonut heti lähteä toimiin jonkun toisen oppilaan kanssa, sillä kyseinen kissa voisi antaa mestarilleni kuvan siitä että en ollut hyvä oppilas. Että en osaisi taistella. Yksikin väärä liike ja olisin alakynnessä ja huonossa valossa kahden klaanissa olevan vaikuttavan kissan silmissä. Katsoin Pakkastassua äkäisesti. Mielikuva siitä, että tuo pieni rääpäle päihittäisi minut sai minun taiteluviettini heräämään vielä enemmän. En koskaan ollut ennen saanut hyökätä yhdenkään kissan kimppuun eikä sitä pentutarhallakaan ainoana pentuna tullut paljoa harjoiteltua. Tai olihan pesällä ollut Synkkäpentu, mutta ei hänestä mitään seuraa ollut. Pentu suurin piirtein tuhisi kaiken aikaa.
Lähdin sotahuudon siivittäen juoksemaan kohti Pakkastassua. Naaras näytti hiukan yllättyneen huutoani, jonka johdosta hän kuitenkin sai omatkin aistinsa virkenemään. Näin hänen asennostansa, että hän oli valmiina väitämään iskuni. Siispä loikkasin suosiolla vasemmalle jo ennen kuin olin lähelläkään Pakkastassua. Hämäykseni ei ollut paras mahdollinen, sillä naaras ehti kyllä kääntyä puoleeni. Juoksin suoraan pää edellä naaraan kylkeen. Vauhtini ja poimakkaan puskuni voimasta Pakkastassu kyllä kaatui hiukan kauemmas minusta, mutta pienen kokonsa ansiosta naaras oli nopeasti pystyssä. Otin muutaman perääntyvän askeleen kaiken varalta. Pakkastassua näytti melko närkästyneeltä pikkuisen temppuni jälkeen.
”Hyökkää äläkä seiso siinä!” sähisin naaraalle. En ollut edes huomannut kuinka viha oli alkanut kihistä sisälläni. Enhän minä nyt tätä kissaa varsinaisesti inhonnut, mutta jo taistelun ajatteleminen sai minut menettämään hallinnan. Olinhan minä pentuna ollut melko vallaton ja pienten vihanpuuskien takia käynyt emoni hännän kimppuun useammankin kerran. Toki sain Naakkalaululta sen jälkeen aina samalla mitalla takaisinkin.
Nyt minua vastassa oli kuitenkin aivan eri kissa ja tilanne oli aivan tosi. Voisin päästellä höyryjäni kaikessa rauhassa välittämättä seurauksista. Päästin uuden sihauksen suustani ulos ja annoin kynteni valua ulos. Huomasin kuinka Pakkastassu oli hyökkäämäisillään…

// 275 sanaa
// Pakkanen? Viilto? Sori jos jossain lukee Pakkatassu xD

Nimi: Talvikkimuisto

08.12.2018 16:29
Seurasin tyyni ilme kapeilla kasvoillani leväten, kun vastanimitetty parantajaoppilaani Nokitassu rakensi makuualusiaan ja asenteli niitä mukavan pedin muotoon. Nokitassu oli ensimmäinen oppilaani ja toivoin, että pystyisin olemaan edes miltein yhtä hyvä mestari hänelle kuin Pikiviilto oli ollut minulle. Entinen mestarini oli karkoitettu, koska hän oli Viiltotähden ja Valhekuiskeen mukaan tappanut Kuutihkun kuolonmarjoilla. Ikävöin mestariani hieman, mutta olin onnistunut pääsemään hänestä ylitse ja vastaanottamaan sen totuuden, että minä olin nyt Kuolonklaanin parantaja.
"Nokitassu, tulehan tänne", naukaisin tummanharmaalle kollioppilaalleni ja ohjeistin hänet luokseni. Solakkarakenteinen parantajaoppilas tassutteli nopeasti vierelleni ja kääntyi sitten vilkaisemaan maassa lojuvia hämähäkinseittejä kylmänsinisillä silmillään.
"Hämähäkinseitti on yksi parantajan tärkeimmistä asioista joita hänellä pitää aina olla yrttivarastossa. Tiedätkö sinä mihin näitä käytetään?" kysyin lämpimästi ja jäin silmäilemään oppilastani odottavasti. Nokitassun katse kirkastui nopeasti, kun hän avasi suunsa tajutessaan vastauksen:
"Niillä tyrehdytetään verenvuoto." Nyökäytin päätäni tyytyväisenä, vaikka en tietenkään yllättynyt oppilaani vastauksesta, jokainen soturioppilaskin tajuaisi kyllä vastauksen.
"Hyvää työtä. Hämähäkinseittejä voi myös käyttää sitomaan murtuneita luita, mutta minä käytän myös usein kaislaa. Kaisla toimii mielestäni paremmin, mutta varminkin kylminä aikoina sen löytäminen on paljon harvinaisempaa kuin hämähäkinseitin. Nokitassu, sinä voisit nyt käydä tutustumassa yrttivarastoon ja katsoa, jos siellä olisi jotain kukkia, kasveja tai yrttejä joita tunnistaisit", naukaisin. Nokitassu nyökäytti iloisen oloisena päätään ja lähti tassuttelemaan yrttivarastoa kohti.
"Talvikkimuisto? Oletko sinä täällä?"
Käännyin salamannopeasti ympäri, kun sammalverhot sysättiin sivuun ja parantajan pesään syöksyi Mututassu. Mustan ja punertavanruskean kilpikonnakuvioinen naaras porasi taivaansinisen katseensa minuun ja tiesin heti hänen ilmestään, että naaraan polkuanturaan oli työntynyt piikki. Olin nähnyt tuon ilmeen oppilaiden kasvoilla niin monta kertaa etten jaksanut edes laskea kertoja.
"Minun polkuanturaani on mennyt piikki ja Valhekuiske käski minun tulla tänne", Mututassu murahti turhautuneena ja nyrpisti nenäänsä, kun yrttien vahva tuoksu ympäröi hänet. Siristin taivaansinisiä silmiäni hitaasti ja ohjeistin oppilaan lähimmälle sammalpedille istumaan. Mututassu varoi selvästi etukäpälälleen astumista, mutta yritti samalla näyttää siltä kuin kaikki olisi hyvin.
"Anna etukäpäläsi", ohjeistin naarasta. Mututassu ojensi ärtyneenä etukäpälänsä minulle polkuantura ylöspäin. Tutkailin piikkiä hetken. Se oli suuri, muttei syvälle työntynyt joten sen irrottaminen ei sattuisi kovinkaan paljon. Tartuin hampaillani piikin kärkeen ja vetäisin sen nopeasti irti. Mututassu säpsähti, mutta piti kuononsa kiinni. Polkuanturasta alkoi vuotaa hieman verta.
"Nuole veri pois", käskin ja kiersin paksun sammaltukon piikin ympärille, jonka tehtyäni heitin sammaleet kauemmas, "miten koulutuksesi on muuten mennyt?"

//Mutu?
//370 sanaa

Nimi: Viiltotähti

08.12.2018 00:03
Katselin kahta nuorta oppilasta, jotka seisoivat kärsimättöminä edessämme ja odottivat seuraavaa liikettä. Oppilaat tarvitsivat perusliikkeitä myös, mutta kävisin niitä Tuskatassun kanssa läpi toiste. Kai hän pentutarhassa oli perinteiset viillot ja lyönnit jo oppinut. Viilsin kynsilläni ilmaa ennen kuin jatkoin.
"Tiedättekö, mitä hyötyä lumesta voi olla taistelussa?" kysyin tyyni ilme kasvoillani. Tuskatassu vilkaisi oppilastoveriaan ja vastasi tätä ennen:
"Sitä voi heittää vastustajan päälle."
"Jos lumi on kevyttä, sillä voi tehdä harhautuksen joka huonontaa näkyvyyttä", Pakkastassu keksi. Nyökkäilin kuunnellessani vastauksia.
"Molemmat ovat oikein. Jos lumi on kovaa ja vastustaja lähestymässä, voitte kaivaa sitä vastustajan päälle. Pehmeää lunta voi käyttää harhautuksena, jolloin saatte aikaa hyökätä", selitin. Kaksikko kuunteli tarkkaavaisena.
"Tänään emme hyödynnä lunta, mutta joku toinen kerta sitten. Nyt saatte luvan käydä pienen taistelun keskenänne. Muistakaa hyödyntää pieniäkin iskuja, kuten viiltoja. Otamme Tuhokatseen kanssa pienen taistelun. Painakaa liikkeitämme mieleenne siitä", nau'uin oppilaille, jotka kuuntelivat yhä tarkkaavaisina. Astuin kauemmas Tuhokatseesta ja aloitin hyökkäyksen ponkaisemalla itseni eteenpäin. Tuhokatse väisti kynteni juuri ja juuri ja viilsi kynsillään lapaani. Soturilla oli kynnet esillä, joten pieni viiltävä kipu sai taisteluviettini vain vahvistumaan. Tuhokatse liikkui taakseni, jolloin potkaisin häntä nopeasti takajaloillani kuonoon. Tuhokatse lennähti taaksepäin, mutta piti tasapainonsa. Käännyin entistä luottosoturiani kohti hampaat paljastettuina. Tuhokatse virnisti ja lähti hyökkäämään. Soturi loikkasikin sivulle, mutta toisin kuin arvelin, hän painautui matalaksi ja syöksyi vatsani alta sulavasti toiselle puolelleni. Kollin liikkuminen helpottui, sillä olin levittänyt jalkani valmiina ottamaan vastaan toiselta puolelta pian tulevan potkun. Toiselle puolelleni päässyt Tuhokatse potkaisi takajalallaan etujalkaani. Se sai tasapainoni horjahtamaan, mutta kolmen muun jalan avulla pysyin pystyssä ja syöksyin Tuhokatseen selkään. Painoin soturin alleni helposti, sillä tuo ei ollut ehtinyt kääntymään minuun päin. Kolli yritti kääntyä allani, mutta painoin kynteni tuon pään päälle. Tuhokatseen pää painui lumihankeen. Kolli lopetti räpiköinnin, joka oli merkki hyökkäyksen päätöstä. Nousin pois soturin päältä ja käännyin oppilaiden suuntaan.
"Voitte keksiä omia liikkeitänne. Hyödyntäkää vahvuuksianne ja vastustajanne heikkouksia. Koska Tuskatassu ei ole käynyt vielä taisteluharjoituksissa, annan hänelle vinkin: Pakkastassu on sinua pienempi. Hyödynnä lihasmassaasi ja voimaasi, sillä voitat niissä Pakkastassun", naukaisin katsoen oppilastani syvälle tuon oransseihin silmiin. Tuskatassu vastasi nyökäten merkkinä, että oli sisäistänyt kertomani.
"Nyt taistelette tosissanne. Kynnet esillä. Aloittakaa", lausahdin kovalla äänellä ja astuin askeleen taaksepäin, jotta kaksikolla olisi varmasti tilaa taistella. Jäin katselemaan alkavaa näytöstä sivusta Pakkastassun mestarin kanssa.

//Tuskalle lupasin jättää jatkot ni tässä ois.
// 369 sanaa

Nimi: Sirpaletassu/-viilto

07.12.2018 21:43
Istuin ylpeästi, leuka pystyssä klaanitoverieni edessä kuunnellen veljieni nimityksiä. Olin heistä ylpeä, mutta en antanut ilmeenikään värähtää vaan pidin ilmeeni viileänä, kuten olin oppinut pennusta asti tekemään. Pirstaletassu ja Säpäletassu nimitettiin Pirstalehaaveeksi ja Säpälehampaaksi. Huolimatta lyhyestä varoitusajasta oma turkkini kiilsi sileänä. Olin aavistellut tämän hetken koittavan pian, joten olin pitänyt turkkiani siistinä. Pirstalehaaveen turkki ei ollut aivan yhtä siistissä kunnossa, mutta se sai hänet näyttämään vain hurjemmalta. Tavallaan likainen ja sotkuinen turkki puki veljeäni. Itse olisin näyttänyt rähjäisenä paljon vähemmän vaikuttavalta. Olin veljiäni pienikokoisempi, mutta uskoin näyttäväni silti aivan yhtä kuolonklaanilaiselta, vaikkakin toisella tavalla. Kun oma vuoroni tuli, kohtasin Viiltotähden katseen kylmänviileänä. Nyt se siis viimein tapahtuisi. Enää pieni hetki niin olisin soturi. En tietenkään lopettaisi harjoittelua tähän. En. Minulle ei riittänyt se, että olin melko hyvä taistelija. Tahdoin olla yksi parhaista. Jäisin ikuisesti ainakin Viiltotähden varjoon ja se kävi minulle. Halusin myös taistella veljieni kanssa tasavertaisena, mutta kaikki muut halusin jonakin päivänä päihittää. Siihen tarvitsin Jääliljaa, joka kykenisi varmasti opettamaan minulle paljon ja tekemään minusta yhden Kuolonklaanin parhaista sotureista.
"Sirpaletassu, saat soturinimeksesi Sirpaleviillon", päällikkö ilmoitti ylväästi. Olin ylpeä nimestäni. Siinä kerrottiin piirteestäni, jota rakastin: viiltomaisesta kuviosta silmäni päällä, mutta myös taistelutyylistäni ja nimitykseni ajankohdasta. Sota ja Viiltoklaani tulivat vahvasti mieleen nimestäni ja pidin siitä. Osa klaanitovereistamme alkoi huutaa nimiämme. Käännyin katsomaan klaania ja nyökkäsin pienesti kiitokseksi hurrauksesta. Kissajoukon alkaessa hajaantua, aloin tähyillä erästä vaaleaa naarasta, jolla oli siniset silmät. Olin etsinyt häntä harjoitusten vuoksi, mutta tajusin vasta hänen poissaolonsa huomatessani, miten suuren pettymyksen se sai aikaan. Jääliljasta oli tullut minulle tärkeämpi kissa kuin olin ajatellut ja hänen poissaolonsa tuntui lähes sietämättömältä. Uskottelin itselleni, että Jäälilja oli vain ehtinyt jo lähteä ja nähnyt nimitykseni tai hänellä oli jotain erittäin tärkeää tehtävänä. Huomasin liikettä silmäkulmastani ja kääntäessäni katseeni, huomasin isäni kävelevän meitä kohti. Kosketin hännälläni kumpaakin veljeäni ja he käänsivät katseensa samaan suuntaan.

//Veljet? Kosto?
//302 sanaa

Nimi: Pakkastassu

07.12.2018 21:07
"Tuskatassu, sinä aloitat. Hyökkää Pakkastassua kohti. Koska harjoittelette vasta liikettä, pidätte kynnet visusti piilossa. Jokaisesta luvattomasta kynsien käytöstä tulee rangaistus", Viiltotähti selitti tyynellä, mutta silti kylmällä äänensävyllä. Tuhokatse nyökytteli päätään päällikön lauseiden välissä ja porasi sitten hetkeksi vihreän katseensa minuun.
"Ja Pakkastassu, älä tee mitään vastaliikkeitä vaan anna Tuskatassun yrittää näyttämäämme liikesarjaa. Sinun täytyy tosin tehdä ensimmäinen liike ja juosta Tuskatassua kohti, mutta sen jälkeen annat hänen osoittaa taitonsa", mustaturkkinen soturi murahti vielä ja nyökäytin päätäni kertoakseni, että ymmärsin mestarini ohjeet. Kohdistin sitten jäänsinisen tuijotukseni suoraan Tuskatassun oranssiin silmiin. Mustan ja harmaan kilpikonnakuvioinen oppilas silmäili minua arvioivasti ja heilutteli häntäänsä sivulta toiselta toiselle, kun kolli valmistautui hyökkäykseen. Minun oli todella vaikea noudattaa Tuhokatseen ohjeita ja muistuttaa itseäni että antaisin itseni vain Tuskatassun uhriksi. Murahdin äänekkäästi ja lähdin juoksemaan hallitusti, mutta nopeasti vastustajaani kohti. Ihan vain koska Tuhokatse oli minulle jo niin opettanut, lähdin pujottelemaan sivulta toiselle hieman kömpelösti, mutta loppujen lopuksi olin tyytyväinen pujotteluuni, sillä se näytti sekoittavan Tuskatassun keskittymistä hieman.
Kun saavuin muutaman hännänmitan päähän Tuskatassusta, solakkarakenteinen kolli teki nopean väistön oikealle ja hän ponnisti maahan laskeuduttuaan suoraan ylitseni. Jäin seisomaan kärsivällisenä paikoilleni ja seuraamaan, kuinka Tuskatassu laskeutui taistelutanterelle ja potkaisi minua niin voimakkaasti - mutta hieman myöhässä - kylkeen, että kaaduin iskun seurauksena maahan. Kohtasin kilpikonnakuvioisen oppilaan tyytyväisen ilmeen ja käännyin odottamaan Viiltotähden tai Tuhotähden kommentteja.
"Iskusi Pakkastassun kylkeen oli hidas, jos teet tuollaisen taistelun keskellä, vihollisesi ehtii väistää tai hyökätä ennen sinua. Ensi kerralla laskeudu lähemmäs jotta pystyt potkaisemaan vihollistasi vaikka tasapainosi olisikin epävakaa", Viiltotähti selitti jäisesti ja porasi sitten selkärankaa karmivan katseensa minuun, "sinun vuorosi, Pakkastassu."
Nyökäytin päätäni ja tassuttelin noin ketunmitan päähän Tuskatassusta, jolloin käännyin vastustajaani kohti ja jäin seuraamaan rauhallisena, kuinka Tuskatassu lähti juoksemaan minua kohti. Kun kolli pääsi tarpeeksi lähelle, syöksyin taitavasti oikealle ja loikkasin Tuskatassun ylitse. Maahan laskeuduttuani varmistin, että laskeuduin hieman lähemmäs Viiltotähden vinkin mukaan ja potkaisin tarmokkaasti Tuskatassua kylkeen. Tuskatassu horjahti selvästi, mutta kilpikonnakuvioinen kolli ei loppujen lopuksi kaatunut ja sai pidettyä itsensä neljällä jalalla. Luimistin korviani turhautuneena ja jäin odottamaan, että Tuhokatse huomauttaisi virheestäni.
"Sinun iskusi taas oli nopea, mutta siitä puuttui voimaa. Näytti siltä, että keskitit voimasi etukäpäliini, joten sinun täytyy muistaa siirtää jokainen voimanrippeesi takajalkoihisi", Tuhokatse selitti ilmeettömänä ja vilkaisi sitten Viiltotähteä, varmaankin odottaen että päällikkö näyttäisi meille uuden liikkeen suoritettavaksi. Jäin itsekin tuijottamaan odottavana tummanharmaata kollia. Käpäläni tärisivät halusta päästä harjoittelemaan lisää taisteluliikkeitä.

//Viilto? Tuska?
//385 sanaa

Nimi: Kalmalilja

07.12.2018 19:12
"Lähdetään sitten", murahdin tuoreelle viiltoklaanilaiselle. Viiltotähti oli juuri hyväksynyt Mahtivarjon puolellemme. En kuitenkaan tiennyt tarkkaan, mitä päällikkö oli soturille sanonut, en nimittäin ollut ollut itse paikalla. Mahtivarjo oli kuitenkin ilmoittanut, että hänet hyväksyttiin ja hänet pitäisi nyt viedä Emonsuulle. Emonsuulla majailivat useat ylösnousseet, kuten Kylmähenkäys ja Sulkakynsi. Siellä oli myös toinen entinen tuuliklaanilainen, Hohdehanki. Ehkä Mahtivarjo saisi hänestä seuraa, olivathan he samassa tilanteessa.
Musta kolli asteli perääni, kun suuntasin askeleeni ulos leiristä kohti Korkokiviä. Päätös oli ollut hänelle hankala, vaikka en ollutkaan oikein jättänyt hänelle vaihtoehtoa. Mahtivarjon koko perhe oli Tuuliklaanissa. Hän oli syntynyt ja kasvanut siellä, oppinut klaanin tavat ja tullut osaksi sitä. Hän oli ollut ensin klaanin oppilas, sitten soturi. Tuuliklaanilla olisi varmasti aina tärkeä paikka hänen sydämessään, minun oli vain varmistettava, ettei liian tärkeä. Olisi noloa, jos ensimmäisen tilaisuuden tullen hän siirtyisi takaisin Metsäklaanin riveihin. Mahtivarjon tuli olla ehdottoman uskollinen Viiltoklaanille. Hänen oli myös osoitettava se, jota häneen luotettaisiin.
En tiennyt, mitä hän tekisi, jos hyökkäisimme Tuuliklaaniin. Kolli varmasti toivoi, ettemme koskaan tekisi sitä, mutta mielestäni se oli todennäköistä. Ja vaikka emme suoraan hyökkäisi sinne, Tuuliklaani tulisi silti kärsimään. Tiesin, ettei Mahtivarjo ollut vielä valinnut puoltaan. Hän luuli taistelevansa Viiltoklaanissa, mutta tosiasiassa hän ei tiennyt. Ajan myötä hänen olisi tehtävä päätös.
Kulkiessamme metsän halki nuori soturi katseli ympärilleen uteliaana, muttei enää niin epäluuloisesti. Huomasin sen vilkaistessani aina välillä taakseni. Mahtivarjon katse kiersi reviiriä, sen puita ja pensaita, polkuja, kuin yrittäen painaa jokaisen yksityiskohdan mieleensä. Se oli hyvä; hänen tuli tuntea reviiri läpikotaisin. Vaikka hän nukkuikin muusta klaanista erillään, oli hän silti osa meitä. Kierrättäisin hänet huomenna koko reviirin läpi ja näyttäisin hänelle rajat. Odotin kiinnostuneena, miten hän reagoisi kulkiessamme Tuuliklaanin rajaa pitkin. Hän oli käynyt siellä useaan otteeseen minua tavatessaan, mutta nyt hän oli rajan toisella puolella.
Pian haistoin ukkospolun tutun, inhottavan hajun. Mahtivarjokin haistoi sen, sillä kuulin takaani tukahdutetun yskäisyn. Polkua lähestyessämme aloimme kuulla hirviöiden suhinaa niiden juostessa mustaa polkua pitkin. Nyt oli aamu, ja tähän aikaan hirviöitä oli eniten. Saapuessamme metsän reunaan seisahduimme lyhyelle kaistaleelle, joka viherlehden aikaan oli nurmen peitossa. Nyt sen päällä oli vain lunta.
Lehtikadossa oli kaiken muun kurjuuden lisäksi sekin huono puoli, että hirviöistä tuli paljon holtittomampia. Jos polku oli jäässä, ne liukastelivat ja saattoivat syöksyä pois ukkospolulta. Lehtikadon aikaan polulla kulki usein myös outoja, vilkkuvia hirviöitä, jotka olivat tavallista suurempia. Ne keräsivät lumen pois polulta, jotta hirviöillä olisi helpompi kulkea.
Valmistauduin ylittämään ukkospolun, mutta muistikin yllättäen jotain.
"Hetkinen", murahdin ja käännähdin Mahtivarjon suuntaan. "Te ette ylittele ukkospolkuja Tuuliklaanissa. Oletko koskaan ylittänyt yhtäkään?"
Mahtivarjo pudisti päätään.
"Ei ole ollut tarvetta."
"Eipä tietenkään", tuhahdin ja käännyin jälleen ukkospolkua kohti. "No, sitten sinun pitää oppia."
"Tiedän miten se tehdään", kolli sanoi hiukan puolustellen. "Ensin katsotaan, tuleeko hirviöitä. Sitä seuraa nopea mutta tarkkaavainen ylitys."
"Kyllä. Mennään sitten, en jaksa selostaa sinulle jokaista yksityiskohtaa."
Vilkaisin kumpaankin suuntaan. Kaukaisuudessa näkyi sininen hirviö, mutta ehtisimme toiselle puolelle hyvissä ajoin, ennen kuin se tulisi kohdallemme. Astuin siis tielle ja riensin sen toiselle puolelle, Mahtivarjo perässäni. Pian kaksijalkojen peto suhahti ohi takanamme.
"Jatketaan", murahdin heilauttaen häntääni. Jatkoimme matkaamme korkeita kivisiä huippuja kohti. Pian näimme edessämme eräänlaisen suuren kuopan, joka ympäröi neliönmuotoista Emonsuuta. Siellä täällä istui kissoja, kuka mistäkin klaanista. Suurin osa heistä oli kuolonklaanilaisia, mutta osa varjoklaanilaisia ja tuuliklaanilaisia. Huomasin Sulkakynnen astelevan meitä kohti.
"Kukas tämä on?" naaras kysyi nyökäten Mahtivarjon suuntaan.
"Uusi viiltoklaanilainen, Mahtivarjo. Hän tulee Tuuliklaanista", selitin entiselle päällikölle. Sulkakynsi nyökkäsi hiukan epäluuloisen oloisesti.
"Tuuliklaanista, vai? No, tervetuloa."
Mahtivarjo katsoi hiukan epäröiden minusta Sulkakynteen, Sulkakynnestä minuun.
"Voit mennä vaikka saalistamaan", naaras murahti hetken päästä. Musta kolli kurtisti kulmiaan selvästi pahastuneena siitä, että joku käskytti häntä, mutta hetken päästä hän lähti kuitenkin matkoihinsa.
Käännähdin itsekin ympäri ja lähdin.

Astuin sisään leiriin. Aurinko oli noussut korkealle taivaalle ollessani poissa, ja nyt leiri oli jo täynnä elämää. Ohitseni kulki juuri lähtevä metsästyspartio. Kauempana huomasin Hiiripisaran, joka oli jokin aikaa sitten ylösnoussut. Hän oli Kielomyrkyn tytär, ja muistuttikin häntä paljon ulkomuodoltaan.
"Hei", murahdin viileästi seisahtuessani naaraan eteen. Voisin aivan hyvin kysellä häneltä kuulumisia, vaikken sitä koskaan tehnytkään, olihan soturi jälkeläiseni.
"No, miltä tuntuu olla taas elävien keskuudessa?"

//Hiiri?
//666 sanaa

Nimi: Pirstaletassu / -haave

07.12.2018 16:06
Tunsin kissojen katseet niskassani. Se tuntui hyvältä. Tuntui hyvältä olla huomion keskipisteenä hyvällä tavalla. Olin ylpeä itsestäni. Olin odottanut tätä päivää jo pitkään. Olin jo ehtinyt luulla, ettei meistä tulisi ikinä sotureita. Kalmaliljan opetusmetodit olivat olleet erikoiset, mutta ilmeisesti toimineet. Turkkini oli melko rähjäinen. Karvoja sojotti joka suuntaan ja siellä täältä näytti jopa lähteneen karvatuppoja. Jossain kohdin näki myös viiltoja. Olin ollut Sirpaletassun kanssa hyökkäyksessä, jossa olimme taistelleet Myrskyklaania vastaan. En ollut vahingoittunut pahemmin, kuten ei sisarenikaan. Säpäletassu ei ollut päässyt valitettavasti hyökkäykseen mukaan, mutta tuskin se häntä paljoa vaivasi.
Seisoimme ryhdikkäinä Viiltotähden edessä. Tein itsestäni isomman kokoisen hyvällä ryhdillä, vaikka olin muutenkin melko isokokoinen. Olin Säpäletassun ja Sirpaletassun välissä. Viiltotähti nimitti ensin veljeni Säpäletassun, joka sai nimekseen Säpälehammas. Nimi kyllä sopi veljelleni täydellisesti hänen hampaittensa takia. Kuolonklaanin päällikkö käänsi katseensa seuraavaksi minuun.
"Pirstaletassu, saat soturinimeksesi Pirstalehaaveen", vihreäsilmäinen päällikkö lausui ja nopeasti hänen katseensa siirtyi jo Sirpaletassuun. Jäin hetkeksi miettimään omaa soturinimeäni. Eläisin sen kanssa monta kuuta. En ymmärtänyt ainakaan vielä mitä se kertoi, mutta uskoin ymmärtäväni vielä joskus. Se ei ollut niin selkeä nimi, kuin Säpälehampaalla. Havahduin ajatuksistani kuuntelemaan, minkä Sirpaletassu saisi soturinimekseen.

//Sirpale? Säpäle? sori lyhyt :(
// 184 sanaa

Nimi: Viiltotähti

06.12.2018 19:56
Pääaukiolta kantautuvat äänet saivat minut heräämään. Raotin turhautuneena vihreitä silmiäni ja pakotin itseni nousemaan ylös. Hyökkäyksestä oli kulunut jo pari päivää, mutta tunsin edelleen pientä kipua lihaksissani ja haavoissani. Talvikkimuisto oli tarkastanut ne eilisaamuna ja laittanut voidetta, joka kuulemma vähensi tulehdusriskiä. En antanut nuoren Nokitassun koskeakaan minuun, sillä en luottanut kokemattomaan parantajaoppilaaseen. Nousin ylös ja kaikessa rauhassa suin turkkiani. Pienen pesuhetken jälkeen suuntasin ulos Suurkiven alla sijaitsevasta pesästäni. Kohtasin Kalmaliljan kirkkaanvihreät silmät. Soturin ilme oli kylmä ja tunteeton. Katseeni siirtyi naaraasta hänen takanaan seisovaan kolliin. Kissan keho oli solakka ja hoikka. Ruumiinrakenteesta sekä hajusta päättelin kollin olevan tuuliklaanilainen, vaikka en häntä ollut koskaan nähnytkään.
"Mitä asiaa?" kysyin murahtaen, vaikka tiesinkin Kalmaliljan asian. Hän oli värvännyt yhden jäsenen lisää Viiltoklaanin puolelle. Kalmalilja kohotti leukaansa ja käänsi katseensa kolliin.
"Mahtivarjo liittyy Viiltoklaaniin", kokenut soturi ilmoitti tasaisella äänellä ja räpäytti silmiään. Viilsin kynsilläni ilmaa. Se sai Mahtivarjoksi kutsutun soturin siristämään silmiään, mutta vain aavistuksen verran.
"Tule sisään", murahdin kylmästi ja käännyin takaisin pesääni. Kalmalilja antoi kollille tietä, ja musta kolli astui perässäni pesääni. Hetken ajan tämä totutteli pesän hämäryyteen ja tarkkaili paikkoja. Pesä oli varsin yksinkertainen. Se ei ollut erityisen suuri tai symmetrinen. Kiven sisällä oleva pesä oli viistokattoinen. Petini kohdalta se oli niin korkea, että pystyin hyvin istua selkä suorassa. Mahtivarjo oli melko suurikokoinen, mutta mahtui siltikin istumaan pesän toiseen laitaan. Hän heilautti häntänsä etukäpäliensä päälle ja suoristi ryhtinsä.
"Tulet Tuuliklaanista?" varmistin.
"Kyllä", Mahtivarjo vastasi tyynesti ja vahvisti vastaustaan nyökkäyksellä.
"Keitä ovat vanhempasi?" kysyin tasaisella äänellä. Mahtivarjo siristi silmiään yrittäen kai lukea ilmeetöntä ilmettäni. Sitten hän paransi ryhtiään ja nyökkäsi.
"Naalitähti ja Hunajaviiksi", soturi ilmoitti viileästi. Nyökkäsin. Tuskin hän siis aivan hyödytön oli, vaikka Naalitähteä en koskaan pitänytkään minään kummoisena soturina. Kolli ei saanut elinaikanaan paljoakaan huomiota muiden klaanien keskuudessa.
"Jos teet yhdenkin pienen virheen, tapan sinut itse. Katsokin, että olet ja tulet olemaan uskollinen Viiltoklaanille ja ennen kaikkea minulle. Kalmalilja johdattakoon sinut Emonsuulle, joka on tuleva kotisi. Leirissä kun ei ole tilaa ylimääräisille", nau'uin viileästi ja viilsin oikean etukäpäläni kynsillä ilmaa. Mahtivarjo kuunteli tarkkaavaisesti ja nyökkäili.
"Voit poistua", murahdin lopulta. Kolli poistui edelläni pesästä. Kalmalilja odotti kissaa pesän ulkopuolella. Mahtivarjo asteli värvääjänsä luokse, sanoi jotain ja kaksikko lähti kulkemaan kohti uloskäyntiä. Itse suuntasin askeleeni heti tuoresaaliskasalle, joka ikävä kyllä oli melko tyhjillään. Turhautuneena palasin takaisin Suurkiven liepeille. Tuhokatse tuli pian luokseni sotureiden pesältä. Vanha kolli istui vierelleni ja katseli nousevaa aurinkoa ja kirkastuvaa taivasta.
"Tahdotko liittyä Tuskatassun kanssa minun ja Pakkastassun seuraan pian? Lähdemme taisteluharjoituksiin", kolli naukui karhealla äänellä ja käänsi vihreät silmänsä minuun. Viilsin kynsilläni ilmaa.
"Tahdon, kunhan saan ensin ruokaa", vastasin kylmästi. Tuhokatse nyökkäsi väittämättä vastaan. Tiesin, että hän oli sopinut harjoitukset niin, että saalistuspartio ei kerkeäisi vielä leiriin, mutta soturin täytyisi vain muuttaa suunnitelmiaan.

Pääsimme matkaan, kun aurinko oli jo melko korkealla taivaalla. Olimme herättäneet oppilaat myöhään, joten he eivät ehtineet syödä mitään.
"Oma vika, olisitte heränneet aiemmin", Tuhokatse oli murahtanut kaksikolle töykeästi. Marinat loppuivat siihen, sillä kaksikko ilmeisesti ymmärsi sen olleen oma virheensä. Jos he tahtoivat ruokaa ennen harjotuksia, he heräisivät itse aikaisemmin. Emme menneet kovinkaan kauas leiristä, sillä ilma oli kylmä, eikä turha kävely kauemmas olisi järkevää. Lihakset ehtivät lämmetä ihan hyvin tässä matkassa.
"Varmaan huomasittekin jo, että pidämme nämä taisteluharjoitukset tänään yhdessä. Opetan teille liikkeitä, jotka jokaisen kuolonklaanilaisen tulee osata. Tuhokatse, sinä hyökkäät", nau'uin kääntäen katseeni tummaan soturiin. Astuin parin ketunmitan päähän soturista, joka valmistautui hyökkäykseen. Kaksi oppilasta katsoivat hieman etäämmältä meitä. Tuhokatse lähti syöksymään minua kohti. Pidin tyynen katseeni entisessä luottosoturissani. Tein nopean väistön oikealle, jonka jälkeen loikkasin vanhan soturin ylitse. Laskeuduttuani maahan neljälle jalalleni, potkaisin takajaloillani soturia kylkeen. Iskun voima sai vanhan soturin kaatumaan maahan. Tarkoitukseni ei ollut potkaista niin kovaa, mutta keskityin liikaa menneiden muistelemiseen. Mieleeni palautuivat ne hetket, kun Viimasumu opetti minulle liikkeitään. Tämäkin liike oli peräsiin häneltä. Käännyin kahta oppilasta kohden ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Jos vastustajanne on liian suuri, loikkaa kissan yli ei tarvitse tehdä. Voitte vain suoraan väistön jälkeen potkaista vastustajaa kylkeen mahdollisimman kovalla voimalla", nau'uin tasaisela äänellä. Kaksikko nyökkäsi.
"Tuskatassu, sinä aloitat. Hyökkää Pakkastassua kohti. Koska harjoittelette vasta liikettä, pidätte kynnet visusti piilossa. Jokaisesta luvattomasta kynsien käytöstä tulee rangaistus", murahdin. Tuhokatse oli jo noussut ylös ja palasi nyt vierelleni. Käänsin vihreän katseeni häneen.
"Olisit voinut potkaista vähän pienemmällä voimalla", soturi murahti hiljaa. Hymähdin pienesti.
"Ainakin se näytti todelliselta taistelutilanteelta", huomautin ilmeettömänä ja käänsin katseeni oppilaisiin. Emme olleet vielä käyneet Tuskatassun kanssa oikeastaan lainkaan taisteluliikkeitä läpi, jonka vuoksi kolli sai aloittaa. Hän saisi näyttää virheensä, jonka jälkeen kertoisin ongelmat ja auttaisin parantamaan niitä.

//Tuska tai Pakkanen?
// 735 sanaa

Nimi: Säpäletassu

06.12.2018 16:39
Hyökkäys Myrskyklaaniin oli ohi. En ollut itse ollut mukana taistelussa, vaikka sisarukseni olivatkin olleet, ja se harmitti minua hiukan. Tiesin kuitenkin, että tilaisuuksia tulisi, joten en saanut olla katkera yhdestä taistelukokemuksen menetyksestä. Sirpaletassu ja Pirstaletassu olivat onneksi palanneet taistelussa elossa eivätkä he olleet kovin pahasti haavoittuneita. Molempien turkeissa oli tietenkin joitakin naarmuja tai haavoja, mutta he olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi kunnossa, toisin kuin esimerkiksi Pihlajakynsi, joka oli sen verran haavoittunut, että joutui parantajan hoiviin.
Sysisydän oli vienyt minut taistelun jälkeisenä aamuna harjoittelemaan. Kun olimme saapuneet harjoitusalueelle, hän oli kuitenkin ilmoittanut, että oli aika hoitaa minun loppuarviointini. Jännitys oli pistellyt turkkiani. Vihdoin ja viimein alkaisi olla se hetki, kun minusta ja luultavasti sisaruksistanikin tulisi sotureita. Emme olisi enää säälittäviä oppilaita.
Sysisydän oli ensin pistänyt minut taistelemaan häntä vastaan. Olin voittanut hänet ensimmäisellä taistelukerralla, mutta toisella kerralla hän onnistui puolestaan voittamaan minut. Olin siis jo aika hyvin soturin taistelutasolla.
Sitten minun piti saalistaa, ja Sysisydän seurasi minua etäältä piilosta. Haistoin välillä mestarini tuoksun, mutta en missään vaiheessa nähnyt häntä. Sain kiinni kaksi hiirtä ja oravan, kunnes Sysisydän tuli lopulta pysäyttämään minut.
"Oikein hyvä", hän oli naukunut minulle ja käskenyt sitten palata leiriin.
Palattuamme leiriin Sysisydän ei kuitenkaan ollut mennyt puhumaan Viiltotähdelle. Hän oli jutellut Kalmaliljan ja Kojoottivirneen kanssa, mutta sekin oli hyvä merkki - he olivat Pirstaletassun ja Sirpaletassun mestarit. Ehkä he sopisivat siitä, että kaikki me kolme olimme valmiita sotureiksi, ja menisivät sitten ehdottamaan Viiltotähdelle nimitystä.
Mitään ei ollut kuitenkaan tapahtunut pitkään aikaan, ja nyt istuin yksin ruokailemassa lähellä oppilaiden pesää. Olin valikoinut itselleni yhden itse nappaamistani hiiristä, ja hotkin sitä nyt harjoitusten jälkeen nälkäisenä. Kun hiirestä oli jäljellä vain jämiä, hautasin ne maahan ja ravistelin rippeitä viiksiltäni. Aloin sukia harmaata turkkiani ojennukseen ja nuolin huuliltani hiiren viimeiset mehukkaat maut suuhuni. Kun turkkini oli lopulta ojennuksessa, huomasin Viiltotähden tumman hahmon tulevan ulos pesästään. Hän loikkasi klaanikivelle ja ulvaisi kutsun klaanille tulla koolle. Väräytin korviani. Oliko nyt aika? Peitin kuitenkin kiinnostukseni ja innostukseni tyynen ja rakoilemattoman ulkokuoreni alle ja nousin tassuilleni. Seurasin muita klaanin kissoja, jotka kokoontuivat lähelle Viiltotähteä kuulemaan hänen asiansa, venytellen nopeasti jäseniäni. Vilkaisin taakseni ja näin Pirstaletassun kissajoukossa. Myös Sirpaletassun musta turkki vilahti jossakin. Oletettavasti myös Kostohenki oli jossakin ja tulisi näkemään meidän nimityksemme, jos kyse oli nyt siitä. Istahdin alas, mutta jouduin kuitenkin nousemaan heti seisomaan, sillä Viiltotähti lausui:
"Sirpaletassu, Pirstaletassu ja Säpäletassu. Astukaa eteen."
No niin. Vihdoinkin. Pujottelin muiden kissojen lomasta eteen ja asetuin Pirstaletassun rinnalle, Sirpaletassu oli hänen toisella puolellaan. Kohotin katseeni Viiltotähteen, jonka turkilla oli hiukan jälkiä aiemmasta hyökkäyksestä, kuten monella muullakin klaanin kissalla.
"Olette tarpeeksi vanhoja noustaksenne sotureiksi", Viiltotähti aloitti.
"Säpäletassu, sinä saat soturinimeksesi Säpälehammas", hän lausui siirrettyään vihreät silmänsä minuun.
Nyökäytin kunnioittavasti päätäni päällikölle, ja jäin odottamaan, että hän jatkaisi ja nimittäisi myös sisarukseni. Vilkaisin heitä. Molempien katseet olivat Viiltotähdessä, jonka silmät siirtyivät seuraavaksi Pirstaletassuun.

//Pirstale? Tai Sirpale?
//461 sanaa

Nimi: Vahvamieli

06.12.2018 15:06
En värähtänytlään naaraskissan tullessa lähemmäs. Sen sijaan vain hymyilin kylmästi, kun hän lopetti puhumisensa.
"Teistä tuskin olisi sen kummempaa vastusta minulle, valitettavasti. Olen saanut eräänlaisen.. koulutuksen pentuaikoinani. En tosin Kuolonklaanissa, olin silloin erakko. Ja syy, miksi en näytä ajavan teitä täältä pois, on se, että minä en ole kiinnostunut puolustamaan muuta kuin omaa, henkilökohtaista reviiriäni, mitä tämä ei siis ole." Heilautin häntääni kaaressa havainnollistaakseni näille kahdelle kissalle asiaa. Jatkaessani keskustelua, ääneni oli yhä tapani mukaan viileä. "Ilmaisit äsken, että olet ottanut selvää Kuolonklaanista. Olet siis kiinnostunut siitä? Ja ehkä tämä sinun.." vilkaisin Grimin lavan ohitse sitä erittäin hiljaista kollikissaa, "ystäväsikin?"
Kolli ei ollut puhua pukahtanut koko aikana, mitä hän oli siinä seisonut. Ensimmäinen kissa, joka ei joko uskaltanut tai halunnut puhua. Harvinaista.
"Voin toki viedä teidät leiriin", jatkoin ja naurahdin kylmästi, "mutta en voi luvata, että Viiltotähti olisi juuri nyt tavattavissa. Hän on muutaman kissansa kanssa hieman... estynyt. Toisin sanoen he tekevät hyökkäyksiä eräisiin klaaneihin. Ajattelin itsekin osallistua seuraavaan iskuun, en ole vielä ottanut osaa yhteenkään. Harmillista sinänsä."

//Grim?
168 sanaa

Nimi: Jäälilja

06.12.2018 12:59
Olimme saapuneet leiriin hetki sitten ja aamun kauniit säteet loivat jo valoaan puiden välistä. Olin passittanut Sirpaletassun nukkumaan, sillä halusin naaraan olevan virkeä ja taistelusta toipunut kun pitäisin hänelle harjoitustuokioni. Olin kuitenkin heti miltei leiriin saapumiseni jälkeen astunut ulos ja lähtenyt kävelylle raikkaaseen metsään. Pakkanen nipisteli ihoani niiltä kohdin mistä kissat olivat repineet karvoja irti ja oikeastaan myös haavojani kirveli. En ollut kumminkaan valittaja ja selvisin hyvin niiden kanssa, piti vain työntää kipu pois mielestään. Tassuni kuljettivat minua - yllätys yllätys - kohti emonsuuta, luolaa jossa Kylmähenkäys ja muut ylösnousseet kissat asustelivat. Pysäytin askeleeni hetkeksi ja puntaroin sitä, että kannattaisiko minun mennä sinne. Toisaalta kuka minua oli estämään? Tassutin reippaasti kohti kivistä luolaa ja työnnyin sisään silmät pimeydestä pimentyen. Hetken päästä kuitenkin totuin hämärään ja erotin pesässä olevat kissat, jotka olivat eristäytyneet omiin oloihinsa tuttujensa kanssa.
"Tervehdys", naukaisin, vaikka en uskonut kenenkään vastaavan. Kuitenkin emonsuulle vasta saapunut Tihkuturkki nyökkäsi minulle. Kuulin varjoista keveitä askelia ja pian erotin lumenvalkean naaraan hahmon, jonka jäänsiniset silmät tiirailivat minua inhoten. Erotin myös Kylmähenkäyksen kylmänsiniset silmät pesän perältä.
"Jäälilja, oletan", Pakkanen naukui silkin pehmeästi. Vihasin tuon naaraan ääntä, niin mairea. Tuijotin Pakkasta tunteettomasti ja kuuntelin mitä tällä olisi sanottavaa.
"Sain viestisi, tiedäthän Pakkastassusta ja halusin kertoa sinulle hänen kuuluvan minulle. Hän on minun tyttäreni", saastainen erakko naaras naukui astellen entistä lähemmäs, joka sai minut vaistomaisesti peruuttamaan. Pian olimmekin ulkona luolasta vai kahdestaan.
"Enpä usko", murahdin. Pakkasen jäänsiniset silmät kaventuivat ja tämän suu taittui vienoon hymyyn.
"Tiedätkö mitä teen kilpailijoilleni? Tuhoan heidät", naaras sähisi ja loikkasi päälleni. Olin voimaton ja haavoittunut. En tulisi voittamaan tätä taistelua. Häpesin itseäni juuri nyt, olin heikko ja se sai minun vatsani muljahtamaan ilkeästi. Olin heikko ja vihasin sitä. Aloin raapia Pakkasta kaikella voimalla, jota oli jäljellä.

//Kylmä?
284 sanaa

Nimi: Nokitassu

03.12.2018 15:24
Vihdoinkin! Olin päässyt parantajaoppilaaksi.
"Siitäs saitte, kaikki jotka yrittivät estää minua", mutisin hiljaa itsekseni. Tassuttelin ripeästi parantajanpesälle. Se olisi vastedes minun kotini. Astuin sisälle pesään melko kapeasta suuaukosta ja vetäisin sieraimeni täyteen yrttien tuoksuista ilmaa. Aivastin kuitenkin melkein heti äänekkäästi. *Se vaatii varmaan aikaa tottua tähän hajuun*, ajattelin vähän nolona. Arvioin tilaa katseellani. Edessäni avautui piikkiset karhunvatukkaseinät, ja kasoittain yrttejä. Yrtit oli lajiteltu siististi kasoihin pesän reunoille, niin, että jäi paljon tilaa kulkea edestakaisin pesässä. Lattia oli melko kylmä ja kivinen, mutta kyllä varmasti tottuisin siihen aikanani. Katto ei ollut kovin korkealla, mutta olin aina pitänytkin matalamman puoleisista katoista, koska tila tuntui kotoisammalta ja ei niin kolkolta, kun katto ei ollut niin korkealla. Pesässä tuoksui vahvasti yrtit, ja se peitti alleen muut hajut miltei kokonaan.
"Eihän tämä ole yhtään hullumpi", totesin tyytyväisenä, tarkastellessani yrttejä vähän tarkemmin. Huomasin Talvikkimuiston petin vähän matkan päässä. Parantajan petin vieressä oli pieni käyttämätön tila, johon olisi hyvä tehdä peti. Arvelin, että niin minun olisi tarkoituskin tehdä, joten ryhdyin heti toimeen. Kipitin nopeasti leirin laitamille etsimään vähän pehmusteita. Astuessani ulos, raikas ilma tulvahti nenääni. Meinasin taas aivastaa, mutta hillitsin itseni vaivoin. *Nyt pitää todella lopettaa tämä aivastelu*, ajattelin itsekseni. Ravistin päätäni ja aloitin pehmusteiden etsimisen. Kovin paljon ei löytynyt, mutta olin tottunut nukkumaan kovalla alustalla. Tassuttelin takaisin pesälle löytämäni pehmusteet suussani, ja levitin vähäiset löytämäni höyhenet, kanervat ja sammaleet uudelle petilleni parhaani mukaan. Tein pari kierrosta uudella petilläni saadakseni sen mukavaan muotoon. Kun peti näytti jokseenkin valmiilta, aloin jo ajatella muita asioita. *Koskakohan hyökkäykseen lähteneet palaavat? Miksi he edes hyökkäsivät Myrskyklaaniin?* pohdin. Olin kyllä kuullut Myrskyklaanista ja siitä, kuinka he olivat pahoja kissoja, mutta mikä heissä ja meissä oli niin erilaista? Eivätkö hekin olleet kissoja, jotka elivät klaanissa, ja saalistivat riistaa?
"Joka tapauksessa toivon, että he palaavat kaikki takaisin. Ja ehkä voisin hoitaa joidenkin haavoja, olenhan nyt parantaja ja tarvitsen harjoitusta ja kokemusta", päätin lopullisen mielipiteeni.

//Talvikki, tai jos joku muu haluu jatkaa?
//Sanoja 310

Nimi: Elandra

01.12.2018 21:20
HYÖKKÄYS MYRSKYKLAANIN LEIRIIN ALKOI!
Ne viiltoklaanilaiset, jotka osallistuvat hyökkäykseen kirjoittavat hyökkäystarinoihin kunnes hyökkäys ilmoitetaan päättyneeksi! Hyökkäystä ei saa sivuttaa, eli jokainen leirissäkin oleva tietää siitä ja odottaa kissojen paluuta! Kaikki jotka eivät osallistu hyökkäykseen kirjoittavat tänne.

Nimi: Pakkaspentu /-tassu

01.12.2018 18:29
"Ei ole, emo. Ja minä lupaan, että olen valmis tapaamaan Kylmähenkäyksen", ilmoitin päättäväisenä, salaten kuitenkin taitavasti sisäisen epäröintini. Isäni oli siis vihaamisen arvoinen kissa, jota ei näemmä hyväksytty edes omaan leiriinsä vaan hän asusti Emonsuulla. Olin kuullut, että siellä asustivat kaikki ylösnousseet kissat ja ne kissat, jotka olivat hylänneet klaaninsa liittyäkseen Viiltoklaaniin. Ne kissat omistivat sentään aivot, koska he olivat tajunneet että Viiltoklaani tulisi voittamaan tämän sodan.
"Saapukoon jokainen klaanikokoukseen suurkivelle!"
Jäänsininen katseeni kohosi, kun Viiltotähden kutsuhuuto kajahti aukiolla. Jääliljakin kääntyi ympäri ja silmäili tummanharmaata päällikköä lyhyen hetken. Sitten likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras kääntyi minun puoleeni tyytyväinen virne kasvoillaan.
"Sinusta tulee varmaankin oppilas", emoni ilmoitti. Kasvoilleni nousi tyytyväinen virne, vihdoinkin pääsisin pois pentutarhasta ja voisin päästä mukaan klaanissani tapahtuviin asioihin, koska en olisi enää turha pentu.
"Tule, et saa myöhästyä omista nimitysmenoistasi", Jäälilja naukaisi ja puski minua hellästi eteenpäin. Lähdin kipittämään ylpeänä emoni rinnalla suurkiveä kohti, jonka ympärille oli kerääntynyt jo suuri määrä kissoja. Pujottelin Jääliljan perässä kissajoukon eturiviin ja vilkaisin Viiltotähteä, joka silmäili kokoontunutta ryhmää arvioivasti.
"Pakkaspentu, tule eteen", Viiltotähti matala murahdus käski minua eteenpäin. Irrottauduin emostani ja marssin mahdollisimman päättäväisenä klaanitoverieni eteen.
"Olet nyt kuusikuinen, joten sinusta tulee oppilas. Pakkastassu, mestarisi on Tuhokatse", päällikkö naukaisi. Käännyin seuraamaan, kuinka kissajoukosta erkani mustaturkkinen kollisoturi. Tuhokatse oli yksi Kuolonklaanin kokeneimmista sotureista, joten olin erittäin tyytyväinen mestariini. Tuhokatseen avulla minusta tulisi todella taitava taistelija ja muillakin mitoilla erinomainen soturi klaanilleni.
"Pakkastassu! Pakkastassu!" klaanitoverini hurrasivat nimeäni, mutta ainakin minun korvissani hurraaminen oli laimeanpuoleista. En kuitenkaan antanut sen lannistaa minua, koska aikoisin todistaa olevani kunnioituksen arvioinen kissa. Kohotin kuonoani päättäväisenä ja marssin Tuhokatseen luokse, kun kuolonklaanilaiset olivat lähteneet jatkamaan jokapäiväisiä tekemisiään.
"Aiommeko me kiertää reviirit ja sen rajat?" kysyin Tuhokatseelta mahdollisimman kärsivällisenä, vaikka käpäläni tärisivät halusta aloittaa taisteluliikkeiden harjoittelu. Vihreäsilmäinen soturi nyökäytti päätään ja siristeli hieman katsettaan.
"Jos meille jää aikaa, käymme jo läpi joitain taisteluliikkeitä, sillä ne ovat erittäin tärkeitä", Tuhokatse murahti kylmällä äänensävyllä. Nyökäytin tyytyväisenä päätäni, minäkin tahdoin panostaa taisteluun. Saalistamisenkin osaaminen oli minulle tärkeää, mutta ennen kaikkea tahdoin olla taitava ja pelätty taistelija.
"Me lähdemme heti", Tuhokatse ilmoitti jäisellä äänensävyllä ja lähti marssimaan minua odottamatta leirin uloskäyntiä kohti. Juoksin nopeasti lihaksikkaan mestarini rinnalle ja paransin ryhtiäni nopeasti, jotten näyttäisi niin pieneltä ja heikolta suuren kollin rinnalla kun sukelsimme piikkihernetunneliin.

"Tuolla sijaitsee Emonsuu, joka kuuluu nummialueineen reviiriimme. Sodan aikana varjoklaanilaiset saavat partioida ja metsästää tällä alueella, mutta he eivät saa ylittää ukkospolkua ja kulkea leirinpuoleisella reviirillämme", Tuhokatse selitti vaeltaessamme nummimaiden halki. Emonsuu koostui suurista kalliomaisista jyrkänteistä ja koko paikka oli ainakin minun mielestäni masentava ja ruma, joten en tulisi nauttimaan täällä kuljeskelusta. Jätimme Emonsuun taaksemme ja jatkoimme matkaamme. Pian kuonooni osui todella voimakas löyhkä, joka sai kuononi nyrpistymään. Tuhokatse vilkaisi minua nopeasti kirkkaanvihreillä silmillään ja virnisti kylmästi.
"Tuo haju tulee Varjoklaanin reviiriltä. Vien sinut rajan luokse, jotta ymmärrät missä se on", Tuhokatse selitti ja nyökäytin päätäni vastaukseksi. En tiennyt kovin paljon varjoklaanilaisista, vain sen että päällikkl oli punertavanruskea naaras nimeltään Minttutähti ja siskopuoleni, luonnonvalkea naaras nimeltään Rosmariiniputous, oli varapäällikkönä. Eipä minun paljon muuta tarvinnut tietääkään, parantaja ja hänen oppilaansa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minua. Talvikkimuistokin oli miltein täysin turha kissa Kuolonklaanissa, ainoa asia missä hän oli hyödyllinen oli kissojen haavojen korjaamisessa ja heidän ärsyttämisessä hempeilyllään.
"Tässä kulkee raja", Tuhokatse ilmoitti, kun saavuimme nummimaiden rajalle. Vain muutaman hännänmitan päässä ruoho olikin tummempaa ja pitempää, ja Varjoklaanin reviirillä kasvoi paljon korkeita ja synkkiä puita. Siristelin jäänsinisiä silmiäni hieman ja nyökyttelin sitten päätäni, kunnes käännyimme ympäri ja lähdimme palaamaan syvemmälle Kuolonklaanin reviirille.

"Käymme nyt läpi joitakin taisteluliikkeitä", Tuhokatse ilmoitti tiukasti. Olimme kiertäneet Tuuliklaanin rajan ja nyt seisoimme eräällä aukiolla, joka oli itseasiassa aika lähellä Kuolonklaanin leiriä. Ei se minua haitannut, koska Tuuliklaanin rajalla oli haisenut miltein yhtä kuvottavalle kuin Varjoklaanin rajalla.
"Otetaan harjoitustaistelu. Tahdon nähdä, millaisia taitoja sinulla on ja miten reagoit taistelussa", Tuhokatse murahti ja syöksyi sitten salamannopeasti minua kohti. Pakokauhu hyökyi ruumiini läpi, kun minua miltein kolme kertaa suurikokoisempi. Onnistuin paniikin vallassa kuitenkin syöksyä sivulle juuri ennen kuin Tuhokatseen kookkaat etukäpälät iskeytyivät minuun. Mustaturkkinen kolli laskeutui taitavasti maahan ja teki sitten hallitun, mutta silti nopean loikan minua kohti. Tällä kertaa en ehtinyt väistää, vaan iskeydyin maahan kömpelösti mestarini kaataessa minut alleen. Potkin epätoivoisena kollia vatsaan, mutta harva potku edes osui mestarini vatsakarvoihin ja Tuhokatseen puristavat käpälät saivat ruumiini väsymään nopeasti. Lopulta mestarini irrotti tiukan otteensa ja antoi minun nousta ylös.
"Taistelussa sinun ei ikinä pidä jäädä haukkomaan henkeäsi. Ehdit väistää syöksyni, mutta jäit sitten keräämään voimiasi vaikka olin vielä taisteluvalmiudessa. Sinun täytyy valmistautua uuteen hyökkäykseen aina, muista se. Yritetään uudelleen, nyt pysy valmiina uuden hyökkäyksen varalta", Tuhokatse murahti jäisellä äänensävyllä ja marssi sitten kauemmas minusta. Kun hän oli päässyt tarpeeksi kauas minusta, kolli syöksyi uudelleen minua kohti. Väistin yhtä taitavasti kuin ensimmäisellä kerralla, mutta kun Tuhokatse loikkasi toistamiseen minua kohti, tajusin hypätä uudelleen sivulle. Maahan laskeuduttuani jäin tuijottamaan mestariani ja odottamaan jonkinlaista kommenttia häneltä.
"Parempi. Jatketaan illemmalla, nyt me palaamme leiriin", Tuhokatse ilmoitti ja lähti marssimaan pois aukiolta. Kipitin hengästyneenä mestarini perään.

//saa tuoda Pakkasen seuraan :D
//811 sanaa

Nimi: Elandra

01.12.2018 15:39
Pirstaletassu: 13kp - Voit nimittää itsesi nyt soturiksi!

Tappotahto: 5kp -

Kaaoslintu: 19kp -

Pakkaspentu: 32kp! - Voit nyt nimittää itsesi oppilaaksi. Mestarisi tulee olemaan Tuhokatse. Ilmoita nimityksestä ilmoituksissa.

Kostohenki: 12kp -

Viiltotähti: 135kp! -

Säpäletassu: 17kp -

Yövarjo: 11kp -

Sysisydän: 5kp -

Kalmalilja: 6kp -

Hohdehanki: 58kp!

Tuskatassu: 13kp -

Vahvamieli: 4kp -

Jäälilja: 23kp! -

Valhekuiske: 10kp -

Sisutassu: 5kp -

Nimi: Viiltotähti

01.12.2018 14:35
Aurinko oli korkeimmillaan matkatessani yksin kohti Varjoklaanin leiriä. Olimme sopineet Raepisaran kanssa, että kävisin pikaisesti Varjoklaanissa päättämässä hyökkäyksen ajankohdan sekä lähtijät, ja kolli huolehtisi partiot ja pitäisi leirin pystyssä sen aikaa. Ensilumi narskui käpälieni alla kulkiessani eteenpäin. Taivas oli pilvien peittämä, mutta lumisade oli lakannut joku aika sitten. Oli melko lauhaa, mutta siitä huolimatta oli pakkasta. Höyry leijaili ulos suustani hengitykseni tahdissa ja katosi pian näkymättömäksi ilmaan. Ylitin ripein askelin ukkospolun, jonka pinnalla oli pieni lumikerros. Hirviöiden jäljet näkyivät selvästi sen pinnalla. Ne eivät edes yrittäneet peitellä jälkiään, vaan kulkivat joka paikkaan kovaäänisesti ja niin, että kaikki varmasti huomaisivat ne. Mitä typeryksiä, mietin hiljaa mielessäni.
Matkani jatkui päivänvalossa kohti Varjoklaanin leiriä. En päässyt pitkällekään, kun partio pysäytti minut.
"Minulla on Minttutähdelle asiaa", totesin vain viileästi. Partion johdossa oleva yksisilmäinen naaras katsoi minua arvioiden. Hän oli Valkosydän, Varjoklaanin soturi. Soturi oli aikoinaan taistellut Kuolonklaania vastaan suuressa sodassa. Olin varma, että hän ei nauttinut puolellamme taistelemisesta.
"Se on tärkeää", lisäsin. Soturi murahti ja väistyi tieltäni.
"Minä saatan sinut leiriin. Risasiipi, johda partio loppuun", varjoklaanilainen naukui ja lähti edelläni kulkemaan kohti Varjoklaanin leiriä. Vilkaisin Risasiipeä, joka lähti johdattamaan kahta muuta kissaa kauemmas meistä. Valkosydän asteli eteenpäin ilmeettömänä. Otin hänet kiinni nopeasti.
"Varjoklaanin ei pitäisi taistella Kuolonklaanin rinnalla", soturi teki kantansa selväksi nopeasti. Kohotin kulmiani ja käänsin katseeni naaraaseen.
"Minttutähti tietää kyllä mitä tekee", totesin vain provosoimatta soturia. Valkosydän murahti jälleen ja vilkaisi nyt minua ainoalla silmällään. Naaras pysähtyi yllättäen ja kääntyi vastakkain kanssani.
"Katso. Katso silmääni", naaras naukui matalalla äänellä ja katsoi minua kuin hullu. Soturin ilme oli vihan täyttämä ja hän näytti olevan raivoissaan. Kissan keho tärisi hieman, mutta ei kylmästä. Kiinnitin katseeni lähteneeseen silmään.
"Niin?" kysyin ja kehotin kissaa kertomaan sen, mitä hän ilmeisesti halusi kovasti päästä sanomaan. Valkosydän tuhahti ja pudisteli turhautuneena päätään.
"Te teitte tämän minulle. Sinä ja kirotut seuraajasi pitäisi tuomita kuolemaan. Te häpäisette klaanini", soturi naukui nyt hieman rauhallisemmin. Katsoin tyynenä häntä ja pakotin itseni pysymään rauhallisena. Hengitin syvään ja istuin alas. Viilsin kynsilläni ilmaa.
"Kuolonklaanin ja Varjoklaanin liitto pitää. Minä en tee teistä murhaajia, ei teidän tarvitse tappaa. Te vain tuette minua, jonka jälkeen saatte rauhanne. Voitte jatkaa elämää sodan jälkeen rauhassa, eikä Kuolonklaanista tai kenestäkään muustakaan ole teille häiriötä", nau'uin viileästi ja nousin ylös. Täytyisi jatkaa matkaa.
"Ai nytkö pitäisi luottaa kuolonklaanilaisen sanaan? Sinä petit synnyinklaanisi, miksi et pettäisi Varjoklaaniakin?" naaras esitti kysymyksen. Viilsin jälleen kynsilläni ilmaa. Hän kai tiesi minun olevan Viiltotähti, kenties Minttutähti oli kertonut tai jotain.
"Myrskyklaani petti minut. Sinun on helppo puhua, kun et edes tiedä asian taustoja. Minä menen nyt, sanot mitä sanot", nau'uin ja lähdin kulkemaan eteenpäin. Valkosydän pysyi vaiti. Hän jäi istumaan aloilleen. En vilkaissut taakseni kertaakaan matkalla leiriin.

Varjoklaanin leiri oli vilkas tähän aikaan päivästä. Pennut leikkivät leirin pääaukiolla ja soturit aterioivat parhaillaan. Klaaninvanhimmat olivat uskaltautuneet ulos pesästään ja oppilaat vaeltelivat oppilaiden pesän liepeillä. Kohtasin heti Rosmariiniputouksen meripihkaisen katseen.
"Minttutähteä tässä etsiskelen", totesin viileästi ja viilsin kynsilläni ilmaa. Varjoklaanin varapäällikkö nyökkäsi ja viittoi minut peräänsä. Hän johdatti minut päällikön pesälle.
"Viiltotähdellä on asiaa", Rosmariiniputous ilmoitti.
"Tulkaa vain sisään", päällikkö naukui pesästä. Työnnyin Rosmariiniputouksen edellä päällikön pesään. Kohtasin hämärässä Minttutähden katseen. Hän nyökkäsi ja minä nyökkäsin takaisin.
"Minulla on asiaa hyökkäykseen liittyen", menin suoraan asiaan. "Ajattelin, että hyökkäys Myrskyklaaniin tapahtuisi kahden auringonkierron kuluttua hieman keskiyön jälkeen. Siihen mennessä suuri osa kissoista on jo nukahtanut, eikä yövartijat ole enää niin virittäytyneitä mitä kuuhuippua ennen vuoronsa alettua. Otamme mukaan eritasoisia sotureita, joista jokaisella on oma vahvuutensa. Osallistujat ovat sekä Kuolonklaanista että Varjoklaanista." Minttutähti kuunteli tarkkaavaisesti ja nyökkäili.
"Meidän lisäksemme Varjoklaanista hyökkäykseen lähtee viisi soturia. Me tuemme teitä, mutta liittomme alussa en voi laittaa kovin montaa soturia vaaraan. Lisäksi Liljahenkäys lähtee mukaamme", varjoklaanilaisnaaras ilmoitti ja piti katseensa minussa. Nyökkäilin hitaasti Minttutähteä kuunnellessani.
"Loput tulkoot sitten Kuolonklaanista. Syöksyviilto ja Verikyynel ainakin lähtevät, he ovat korkeimmin koulutetut taistelijamme", totesin tyynesti. Minttutähti vastasi nyökäten. Hän käänsi katseensa varapäällikköönsä, joka nyökkäsi.
"Kettuaskel, Naavakoi, Okaliekki, Mietesielu ja Murattilehti lähtevät mukaan", Minttutähti ilmoitti. "He ovat hyviä sotureita, jotka ovat uskollisia klaanilleen ja osallistuvat varmasti enemmän kuin mielellään taisteluun." Perustelut kelpasivat minulle hyvin, joten siirryin eteenpäin miettimään muita Kuolonklaanin lähtijöitä.
"Pihlajakynsi, Kalmalilja, Jäälilja, Korpikyynel, Mutuviiksi, Hohdehanki, Pirstaletassu ja Sirpaletassu osallistuvat myös", latelin hitaasti kissojen nimiä kahdelle varjoklaanilaiselle, jotka nyökkäilivät kuunnellessaan. En ottanut Säpäletassua mukaan, sillä oppilaan hampaat olivat hajonneet joku aika sitten, enkä tiennyt oliko tuo valmis osallistumaan hyökkäykseen vielä.
"Ja Mäyräraita", lisäsin vielä ja kohtasin Minttutähden katseen. Naaras näytti ensin hieman yllättyneeltä, mutta nyökkäsi nopeasti. Hän tiesi kai Mäyräraidan olevan Kuolonklaanissa, mutta ei kai olettanut minun valitsevan tätä hyökkäykseen. Uskoin naaraan välittävän perheestään, jonka vuoksi hän voisi olla hyvä lisä hyökkäykseen. Ainakin soturi silloin voisi haluta oikeasti voittaa.
"Eli kahden auringonkierron kuluttua kuuhuipun jälkeen?" Minttutähti varmisti.
"Niin. Tuon hyökkäykseen lähtijät Varjoklaanin leiriin ennen lähtöä", sanoin. Minttutähti nyökkäsi jälleen.
"Vielä yksi asia, oikeastaan kaksikin. Olemme perustaneet niin sanotun varaleirin Emonsuulle. Majoitamme sinne suuren osan ylösnousseista kissoista. Heillä ei ole johtajaa, vaan he elävät siellä keskenään ja saalistavat pääasiassa itse saaliinsa. Mietin, että myös varjoklaanilaisista osa voisi siirtyä sinne. Ylösnousevia tulee todennäköisesti melkoisesti, jonka vuoksi varaleiriin siirtyminen voisi olla hyvä idea", naukaisin.
"Kieltämättä tuo kuulostaa ihan hyvältä. Sotureiden pesässä ei ole hurjasti paikkoja ylösnouseville, jonka vuoksi voin hyvin lähettää toistaiseksi parantajan pesällä olevat ylösnousseet Emonsuulle", naaras sanoi.
"Hyvä, voin viedä heidät vaikka sitten mukanani", totesin. Varjoklaanilaisnaaras vastasi nyökäten.
"Entä Tihkutähti ja muut ylösnousseet päälliköt, kuten Sulkatähti? Emmehän me voi puhutella heitä päällikkönimillään", Rosmariiniputous liittyi keskusteluun.
"Totta. Sovittaan vaikka, että puhuttelemme heitä soturinimillään tästä lähtien. Tihkuturkki ja Sulkakynsi, eikö niin?" kysyin. Kaksikko nyökkäsi. Virnistin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Hetkessä kuitenkin vakavoiduin.
"Toinen asiani koskee Kylmähenkäystä", nau'uin rauhallisesti. Rosmariiniputous siristi silmiään ja vilkaisi päällikköään, jonka ilme oli tyyni ja kylmä.
"Niin?" Rosmariiniputous kehotti minua jatkamaan.
"Löysin hänet vaeltelemasta Kuolonklaanin reviiriltä. Annoin hänen asettua Emonsuulle asumaan. Se voi kuulostaa mielestänne epäreilulta, mutta minulla on perustelut valinnalleni", nau'uin pitäen pienen tauon. Kaksi varjoklaanilaista katsoivat minua odottaen. "Kuten taisin aiemmin mainita, Kylmähenkäys sai tyttären. Hän oli valmis tekemään mitä tahansa, että saisi nähdä tämän. Teimme sopimuksen, jonka mukaan Kylmähenkäys on uskollinen minulle eikä astu lähellekään varjoklaanilaisia, kunhan hän saa tavata tytärtään", nau'uin hieman epäröiden. Kylmähenkäykseen ei ollut luottamista, mutta toivoin hänen todella pitävän lupauksensa. Rosmariiniputous meinasi sanoa jotain, mutta Minttutähti painoi häntänsä tuon suulle.
"Pidäkin huoli, että hän pysyy kaukana meistä", Varjoklaanin päällikkö totesi kylmästi. Nyökkäsin ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Kaikki taisi olla tässä. Mennäänkö hakemaan ne ylösnousseet, jotta voin viedä heidät Emonsuulle?" kysyin.
"Rosmariiniputous, voisitko sinä?" Minttutähti kysyi varapäälliköltään, joka nyökkäsi ja johdatti minut ulos päällikön pesästä.

Seuraavana päivänä heräsin aikaisin. Järjestin partiot kaikessa rauhassa. Viimein auringonnousun jälkeen loikkasin suurkivelle kertoakseni kuolonklaanilaisille hyökkäyksestä, sen ajankohdasta ja kaikesta oleellisesta. Kun pääaukiolla oli suurin osa kuolonklaanilaisista, aloitin:
"Olemme sopineet Minttutähden kanssa, että hyökkäys tapahtuu auringonkierron kuluttua kuuhuipun jälkeen. Mukaan Kuolonklaanista lähtevät minun lisäkseni Pihlajakynsi, Kalmalilja, Jäälilja, Korpikyynel, Mutuviiksi, Mäyräraita, Hohdehanki, Pirstaletassu ja Sirpaletassu. Raepisara on vastuussa leiristä hyökkäyksen ajan." Kukaan ei sanonut sanaakaan, kaikki pysyivät aivan hiljaa.
"Hyökkäykseen osallistuvat saavat levätä tämän päivän tai tehdä mitä ikinä haluavatkaan. Pitäkää huolta siitä, että olette valmiita hyökkäyksen koittaessa. Tarvitsemme kaiken voiman ja taidon mitä teiltä löytyy", nau'uin kannustavasti klaanini jäsenille. Nyt muutama kissa ulvaisi kannustavia huutoja ja myöntäilyjä. Loikkasin alas suurkiveltä merkiksi kokouksen päättymisestä. Kissat lähtivät omille teilleen, ja minä jäin seisoskelemaan suurkiven liepeille.
"Viiltotähti", Valhekuiske naukui lähestyessään minua sotureiden pesän suunnalta. Viilsin kynsilläni ilmaa ja katsoin soturia suoraan tuon silmiin.
"Sain sen Silkkisydämesi kiinni", naaras ilmoitti kylmästi murahtaen. Hän istui alas eteeni.
"Niin, tuleeko hän?" kysyin. Soturi nyökkäsi.
"Tulee, aurinkohuippuna nelipuiden lähelle", soturi sanoi. Tunsin sydämeni hakkaavan rinnassani, kun katsoin tummaa naarasta suoraan tuon silmiinsä. Jos kyseessä olisi ollut joku muu, olisin kertonut tunteistani, mutta Valhekuiske oli... No, Valhekuiske oli Valhekuiske. Hän oli turhan arvaamaton, enkä tiennyt miten hän reagoisi. Nauraisiko soturi minulle ja ilmoittaisi asiasta jokaiselle tuntemalleen ja tuntemattomalle kissalle? En uskaltanut ottaa riskiä.
"Kiitos", totesin ja huomasin yllättyneen katseen naaraan silmistä. Naaras murahti ja kääntyi pois. Jäin istumaan yksin suurkiven edustalle. Aurinkohuippuun ei olisi enää pitkä aika. Hain itselleni tuoresaalista, jonka jälkeen lähtisin matkaan.

Aurinkohuippu koitti, kun istuskelin nelipuiden lähellä ukkospolun vierellä. Ei kulunut kauaakaan, kun vaalea soturi lähestyi minua. Silkkisydän siristi silmiään tunnistaessaan minut. Hän pysähtyi eteeni. Soturin ilme oli melko nyrpeä, hän näytti vihaiselta.
"Oletko suuttunut minulle?" kysyin murahtaen ja annoin kynsieni viiltää kylmää ilmaa.
"Miksi et kertonut minulle sodasta?" soturi kysyi kärkkäästi ja istui alas.
"Koska en kerennyt. Luuletko todella, että voin käydä kertomassa kaiken jokaiselle liittolaiselleni? Sinä sait nyt aikaani, ole tyytyväinen siitä", murahdin. Silkkisydän ei vastannut.
"Mitä asiasi koskee?" kolli meni suoraan asiaan. Virnistin pienesti ja paransin asentoani. Vilkuilin ympärilleni ylimääräisten silmäparien varalta, mutta ketään ei ollut lähistöllä.
"Viiltoklaani hyökkää Myrskyklaaniin. Auringonkierron kuluttua kuuhuipun jälkeen", ilmoitin tyynesti. Silkkisydän kohotti kulmiaan. Hän oli kai alkamassa valittamaan jostain, mutta keskeytin hänet:
"Sinun täytyy valita puolesi. Se on joko Myrskyklaani tai minä." Kolli irvisti ja näytti siltä, että hän ei tiennyt mitä valita. Kolli pysyi tovin vaiti. Hänen hännänpäänsä vääntyili.
"Entä jos minä lähden? Vien läheisimpäni pois hetkeksi, eikä minun tarvitse valita", kolli ehdotti rauhallisella äänellä. Kasvoilleni levisi tyytyväinen virne. Se oli erinomainen idea. Jos kolli lähtisi, hän veisi kai vähintään kaksi soturia mukanaan Myrskyklaanista. Se tarkoitti, että kaksi soturia vähemmän meitä vastassa.
"Miten vain. Pidä huoli, että olette lähteneet ennen tuloamme", murahdin. Kolli nyökkäsi.
"Me olemme. Mutta sinun täytyy luvata jotain", kolli naukui tasaisella äänellä ja kohtasi vihreän katseeni. Kohotin kulmiani kysyvästi.
"Ette koske pentuihin tai klaaninvanhimpiin", Silkkisydän naukui katsoen minua vakavasti. Murahdin. Minttutähti oli vaatinut samaa, joten tietenkin minä Silkkisydämen pyyntöön suostuisin.
"Emme tietenkään", vastasin vain. Kolli nyökkäsi ja väläytti minulle hennon hymyntapaisen merkkinä siitä, että olimme päässeet yhteisymmärrykseen asiasta. Silkkisydän näytti yhä kuitenkin pohtivan jotain.
"Pyrimme minimoimaan kuolemat, mutta en takaa mitään. Siksi on siis tärkeää, että viet lähimmäisesi pois Myrskyklaanista", valehtelin kollille. Ehkä Minttutähti yritti olla tappamatta, mutta minä en jättäisi tilaisuutta käyttämättä. Silkkisydän nyökkäsi.
"Oliko tämä tässä?" hän kysyi.
"Toistaiseksi. Palatkaa viimeistään puolen kuun kuluttua, sillä annan sinulle uuden tehtävän sitten", sanoin.
"Selvä", kolli naukui ja nousi ylös. Tein samoin ja hyvästelemättä kollia palasin ukkospolulle ja ylitin sen. Käpäläni syyhysivät, sillä halusin jo taistelemaan. Kunnon taistelu tekisi hyvää minulle, sillä saisin purkaa hieman itseäni. Mitä useampi myrskyklaanilainen menettäisi henkensä, sitä tyytyväisempi olisin. Jatkoin matkaa suon laitaa pitkin kohti Kuolonklaanin reviiriä. Järjestäisin varmaan vielä tänä iltana Tuskatassulle pienet harjoitukset, joissa kävisimme läpi taistelun perusjuttuja, mutta seuraavan päivän virittäisin omia liikkeitäni. Voisin käydä pienen harjoitustaistelun Syöksyviillon sekä Verikyyneleen kanssa. Pitäisi vain pitää huoli siitä, etten väsyttäisi itseäni liikaa.

//Jatkan tätä myöhemmi
// 1709 sanaa

Nimi: Hohdehanki

30.11.2018 19:30
"Sinullakin on varmasti oma kantasi. Haluaisin mielenkiinnolla kuulla sen. Jos saan kysyä haluaisin myös tietää sen, että miksi päädyit muuttamaan juuri Kuolonklaaniin? Oliko siihen joku painava syy miksi juuri tuonne? Toivon kuitenkin, että löydät etsimäsi uudesta kotiklaanistasi", oranssihtavan ruskea kolli maukui ja kääntyi vilkaisemaan oman klaaninsa varapäällikköä.
"Haluaisin kovin vastauksen kysymykseeni, joten jos et suostu kertomaan vastaustasi ilmaiseksi, tarjoudun vastaamaan sinun esittämääsi kysymykseen, joka saa koskea mitä ikinä tahdotkin", Kettuaskel jatkoi ilmekkään värähtämättä. Kettuaskel oli lähtenyt vaarallisille teille, joilla hänen olisi mahdollisesti kerrottava salaisuuksia. Tässä minulla oli potentiaalinen kissa, josta pienellä karaistuksella saisi hyvänkin soturin. Olin juuri saanut tietää kahden varjoklaanilaisen mielipiteet sodasta. Oma mielipiteeni liippasi läheltä Rosmariiniputouksen mielipidettä, mutta olin reilusti eri mieltä sodan tarpeellisuudesta. Mielestäni Tähtiklaani oli hallinnut metsää liian kauan. Tässä ei ollut kyse klaanin puolustuksesta, vaan siitä, että klaanien joukoista otettiin pois heikot, jotka eivät muutenkaan olisi selvinneet. Vahvat jäisivät jäljelle.
"Kysymys kerrallaan", mau'uin itselleni vielä hetken miettimisaikaa saaden. Oikeastaan tiesin kyllä, mitä sanoisin, mutten ollut aivan varma muotoilusta. Muotoilu oli se asia, josta kissan viisautta katsottiin. Niin oli Jäälilja minulle opettanut. Likaisen valkea naaras oli itse lauseiden muotoilun mestari.
"Minun mielestäni sota tuli tarpeeseen. Toisaalta Viiltotähti olisi voinut hoitaa tämän asian hieman vähemmän radikaalisti, mutta minkäs teet. Näin tämä nyt on ja meidän klaanilaisten täytyy sopeutua tähän tilanteeseen. Jokainen, joka osallistuu sotaan on siihen jollakin tavalla syyllinen. Minusta sota on heikkojen karsimista, ei muuta", nau'uin rauhassa sanojani välillä venyttäen. Sodasta puhuminen oli hauskaa, enkä ollut ennen saanut tehdä sitä näin perusteellisesti.
"Eikä tärkeintä ole voitto, vaan taistelu itsessään", lisäsin vielä nopeasti ennen kuin aivelin muististani seuraavan kysymyksen. En liiemmin pitänyt kissoista, jotka esittivät monta kysymystä peräkkäin. Sain kiittää taas kerran hyvää muistiani.
"Ansaitset vastauksen kysymykseesi, enkä aio tehdä vastauksen saamisesta vaikeaa", mau'uin Kettuaskeleelle. Jätin Rosmariiniputouksen huomioimatta ja tein selväksi, että puhuin Kettuaskeleelle ja vain Kettuaskeleelle. Äsken olin puhunut tuolle valkealle varapäällikölle ja nyt oli tämän kumppanin aika. Kerroin kyllä mielelläni tarinaani ja sitä, mikä Kuolonklaanista teki hyvän paikan asua.
"Kun olin oppilas, tapasin Kuolonklaanin rajalla Jääliljan. Tiedät hänet?" kysyin Kettuaskeleelta varmistaakseni, että hän varmasti pysyi mukana. Toista kertaa en enää selittäisi. Kolli nyökkäsi silmissään tarkkaavainen katse.
"Hän koulutti minua ja antoi tehtävän: minun täytyi pettää klaaniani ja raportoida Jääliljalle klaanilaisista", nau'uin ja siristin silmiäni hieman. Annoin itseni eläytyä tarinaan ja näyttää hieman haikealta, vaikka vain pienehkö osa minusta tunsikin niin. Jos olisin niin jäätävä ja tunteeton, mitä pahimmillani pystyin, en varmasti saisi näistä kahdesta itselleni ystävän tapaisia. En minä ystäviä heistä tahtonutkaan tehdä, mutten kylläkään jäätää suhteitamme. Parasta olisi, jos meillä olisi hyvät muistot toisistamme, mutta he eivät silti tietäisi kaikkea. Kaikkea en todellakaan kertoisi.
"Toteutin tehtävääni ja harjoittelin yöt ja päivät. Kun minusta tuli soturi ja Viiltotähti ilmoitti kokoontumisessa sodan alkaneeksi, oli vain loogista muuttaa Viiltoklaaniin. Tai ehkä pikemminkin Kuolonklaaniin", kerroin jäiset silmät muistoihin vaipuen. Tarkensin katseeni Kettuaskeleeseen. Olin kertonut asiat kuten ne olivat, mutta soturi ei näyttänyt vielä tyytyväiseltä. Kertoisin siis vielä tarkemmin, miksi muutin Kuolonklaaniin. Miksi Kuolonklaani oli parempi klaani kuin muut. Minusta ne olivat ilmiselviä asioita. Ymmärsin kyllä, etteivät nämä kaksi niitä välttämättä ymmärtäneet, mutta mainostin mielelläni Kuolonklaania. Metsän parasta klaania.
"Kun olin Tuuliklaanissa, kukaan ei ymmärtänyt minua. En löytänyt samanlaisia mielipiteitä. Kuolonklaanissa kissat ajattelevat samoinknssani, enkä tunne siellä oloani lainkaan ahdistuneeksi", kerroin antaen muiston erilaiseksi tuntemisen tuskasta paistaa hieman jäisen katseen ja kylmänviileän olemukseni läpi. Rydistäydyin kasvaen samalla ainakin viiksen pituuden verran. Siristin mantelin muotoisia silmiäni iskien ne ensin Rosmariiniputoukseen ja sen jälkeen Kettuaskeleeseen.
"Mikä teitä oikein kiinnostaa minussa?" kysyin yrittäen kuulostaa siltä, että minua oikeasti kiinnosti. Näyttelijänlahjoillani se ei ollut kovinkaan vaikeaa.

//Kepa? Rosma?
//584 sanaa

Nimi: Jäälilja

28.11.2018 20:17
"Kuka on Kylmähenkäys? Eräs naaras nimeltään Rosmariiniputous tuli nimittäin kertomaan minulle, että minun isäni nimi olisi Kylmähenkäys ja tahtoisin tietää, puhuuko hän totta", Pakkaspentu naukui samalla kun tutkaili minua hieman hämmentyneillä jäänsinisillä silmillään. Viiltotähti oli mitä ilmeisemmin kertonut Rosmariiniputoukselle Pakkaspennun ja hänen sukulaisuudestaan. Mietin mitä kaikkea Rosmariiniputous oli ehtinyt sanoa tyttärelleni tietämättä kummallisesta tilanteesta minun, Pakkaspennun ja Kylmähenkäyksen välillä. Tiesin Pakkaspennun kysyvän joskus isästään, mutten arvannut sen olevan näin pian. En uskoisi, että Pakkaspentu itse koksaan epäilisi meidän emo-tytär suhdettamme, sillä vaikka Pakkaspentu ei ollutkaan biologinen tyttäreni, hän muistutti minua kovin valkoisine turkkeinensa ja harmaine varpainensa.
"Kyllä, Kylmähenkäys on isäsi ja Rosmariiniputous mainitsi varmaan myös Kylmähenkäyksen olevan hänen isänsä, eikö?" kysyin ja katsoin suoraa Pakkaspennun silmiin lämmönväre katseessani. Pakkaspentu nyökkäsi silmät pyöristyen.
"Kun kävin emonsuulla kävin tapaamassa Kylmähenkäystä. Tai no ei sitä voi sanoa tapaamiseksi, kävin haukkumassa hänet lyttyyn. Jos haluat tavata hänet niin saat, mutta minä varoitan, että hän on vihaamisen arvoinen", naukaisin karskisti. Nuolaisin tyttäreni päätä vaaleanpunaisella kielelläni ja sen jälkeen katsoin lempeästi tämän silmiin.
"Mutta ennen kuin tapaat hänet niin sinun on vannottava, että olet sataprosenttisen valmis", nau'uin, sillä tiesin että samalla paljastuisi karu totuus pennun oikeasta emosta, "Onko sinulla vielä jotain kysyttävää kultaseni?"

//Pakkanen?¨
197 sanaa

Nimi: Hohdehanki

28.11.2018 07:53
Katselin kahta paikalle saapunutta kissaa jäänsinisillä silmilläni. Olin juuri palaamassa takaisin Emonsuulle tutustumiskierrokseltani. Kuolonklaanin reviiri mustutti aika lailla Tuuliklaanin reviiriä, mutta seassaoli muutakin kuin nummea. Lisäksi reviiri oli paremmassa suojassa tuulelta, mikä oli positiivinen parannus. Varsinkin Korkokivien lähistöllä tuuli oli heikkoa. Minun ohuen turkkini puolesta se oli oikein mahtava asia. Lisäksi tiesin, että Kuolonklaanin leirissä oli jopa oikeat pesät. Mahtavaa. En joutuisi enää nukkumaan vaivaisessa kuopassa. Hymähdin äänettömästi ja kiinnitin huomioni uudelleen kahteen kissaan, jotka olivat saapuneet tänne Emonsuun lähistölle. Tunnistin heidät kyllä. Tuon kaksikon edeustajat olivat Varjoklaanin sotureita. Ellen erehtynyt pahasti, toinen heistä oli jopa Varjoklaanin varapäällikkö. Valkea naaras nimittäin. Soturi tuijottiminua hieman epäileväisen omahyväisesti. Tämän mustat ja harmaat kilpikonnalaikut väreilivät hennossa tuulessa. Punaruskean kollinkin minä tunsin, mutten tiennyt hänestä juurikaan mitään. Kokoontumisissa kiertäneiden huhujenperusteella nämä kaksi olivat kumppaneita, mutta niihin klaaninvanhinten juoruihin ei ollut luottamista. Muutenkin kokoontumisen ainoa hyödyllinen asia oli tieto. Tieto siitä, missä kunnossa vihollinen oli. Jos he olivat lihaksikkaan näköisiä, ei kannattanut yrittää hyökätä. Luisevan klaanin taas voittaisi helposti.
"Rosmariiniputous. Kettuaskel. Mitä te teette täällä?" kysyin jäisellä äänellä. Valkoinen, kirjava naaras nosti kuonoaan itsekeskeisen näköisenä. Tuijorin soturia harmaan ja mustan sekaista nenänvarttani pitkin. Rosmariiniputous näytti harvinaisen ärsyttävältä kissalta. Mutta antaisin hänelle mahdollisuuden, minun täytyisi taistella hänen rinnallaan, eikä häntä vastaan. Heikoksi hän, eikä vieressä seisova Kettuaskel saaneet minua luulla. Siksi näyttäisin heille ensimmäiseksi mahdollisimman kylmän puoleni. Sitä ei kylläkään tarvinnut kaukaa etsiä.
"Tulimme kävelylle Emonsuun lähettyville ja ajattelimme myös katsoa, jos tuoresaalista löytyisi. Onhan Varjoklaanilla nykyään lupa metsästää tällä alueella. Saisinko udella sinun syytäsi täällä olemiseen? Viimeksi kun kuulin jotain sinusta, olit tuuliklaanilaissoturi", valkea, hopeanharmaan ja mustan kirjava naaras kysyi minulta rauhallisella äänellä. Hän osui kipeään paikkaan. En minä entisestä tuuliklaanilaisuudestani välittänyt, se oli mennyttä se. Mutta en tosin toitotellutkaan siitä paljoa. Sen sijaan se, että kissat tunsvat minut tuuliklaanilaisena, ärsytti minua suuresti. Tuo varjoklaanilainen sai paikan vihattujeni listalta. Tosin hänellä oli vielä pieni mahdollisuus nostaa itseään ylöspäin listassani, kohti niinsanottujen hyvien listaa.
"Sinuna en mainitsisi sitä. Jos olisit syntynyt Jokiklaaniin, mutta olisit sydämmeltäsi varjoklaanilainen, olisitko sen vähempää klaanisi jäsen sinne muuttaessasi?" kysyin henkeä välillä vetämättä.
"Et", jatkoin hyytävästi Rosmariiniputouksen tai Kettuaskeleen vastausta sen kummemmin odottelematta. Kuolonklaanilaisuus, tai Viiltoklaanilaisuus oli minulle kunnia-asia. Olin muita Viiltoklaaniin tulleita parempi, olin vakoillut Viiltotähdelle kuita ennen muuttoani. En tiennyt, oliko raporteistani minkälaista apua, mutta vakoillut olin kuitenkin. Nykyään minua ei hävettänyt tai sen kummemmin vaivannut työni Jääliljan agenttina Tuuliklaania vastaan. Sillä en ollut tuuliklaanilainen, minulla ei voinut olla omantunnontuskia tuuliklaanilaisten pettämisestä. Käänsin päätäni ja yskäisin muutaman kerran. Kettuaskel kohotti kulmiaan, mutten voinut tietää, mitä tämä ajatteli. Luultavasti ihmetteli, miksi yskin. Röyhistin rintaani näyttääkseni mahdollisen terveeltä. Olinhan minä terve. Sairastaminen oli väärä sana astmalleni. Astma nyt vain oli minussa, eikä suostunut lähtemään pois. En minä sitä sairastanut, se vain roikkui minussa itsepintaisen sinnikkäästi kiinni. Rosmariiniputous nyökkäsi puoliksi itselleen meripihkan värisiä silmiä aavistuksen siristäen.
"Tunnetko sinä kissan nimeltä Kylmähenkäys?" Varjoklaanin varapäällikkö naukui minua tutkivasti katsellen. Kyllähän minä Kylmähenkäyksen tunsin. Hän oli ylösnoussut ensimmäisten joukossa ja asui nyt Emonsuulla. Hänen ja myös ylösnousseen erakko Pakkasen välillä oli jotain. Luulin, että he saattoivat olla kumppaneita. Kylmähenkäys ja Pakkanen eivät tosin käyttäytyneet aivan kuten kumppanit. Eivät he riidassakaan vaikuttaneet olevan. Oli miten oli, kyllä minä tunsin Kylmähenkäyksen. Pohdin vielä hetken Kylmähenlkäystä ja sitä, mitä hänestä tiesin. Muistaakseni tuo kolli oli ennen asunut Varjoklaanissa, mutta pettänyt sen ja muuttanut loppuiäkseen Kuolonklaaniin. Rosmariiniputouksen ilmeestä päätellen varapäälliköllä ja Kylmähenkäyksellä ei ollut kauhean lämpimiä välejä. Kuolonklaanille ei varmastikaan olisi hyväksi, jos varjoklaanilaiset saisivat tietää vihattunsa asuvan täällä Emonsuulla. En siis kertoisi Kylmähenkäyksestä.
"Enpä taida tuntea", valehtelin naaraalle viikseäkään väräyttämättä. Rosmariiniputouksen kasvoille ilmestyi uusi ilme. Se oli hieman inhon ja epäilyksen tapainen, mutta muuta en saanut selville.
"Ja miksi sinä kyselet minulta Kylmähenkäyksestä? Onko sinulla tapana kysellä jokaiselta vastaan tulevalta kissalta, tunteeko hän Kylmähenkäyksen?" nau'uin pisteliäästi. Rosmariiniputous ei reagoinut jälkimmäiseen kysymykseeni mitenkään.
"Kylmähenkäys on isäni", naaras naukui kylmänviileästi. Nyökkäsin pienesti ja hymähdin itsekseni. Ketunmitan päässä minusta Rosmariiniputous tuijotti mustaa turkkiani ja Kettuaskel katseli vuoron perään Rosmariiniputousta ja minua. Nyökkäsin vielä kerran itselleni ennen kuin nostin jäänsiniset silmäni pois käpälistäni takaisin kahteen klaanitoveriini, joiksi heitä saattoi nyt sodan aikana kutsua. Meitä kaikkia kolmea yhdisti yksi ja vain yksi asia: viiltoklaanilaisuus.
"No, mitäs mieltä olette tästä sodasta?" kysyin vaihtaen puheenaihetta sellaiseen, mistä klaanitoverit normaalisti saattoivat puhua. Minulle tekisi hyvää saada suhteita muihin klaaneihin. Ehkä saattaisin saada tieetoa muista niiden suhteiden kautta. Voisin saada vaikka ystävän, jota noista kahdesta ei kylläkään minulle tulisi. Kuitenkin, hyvistä suhteista oli aina hyötyä, kunhan muistaisi, että heitä vastaan saattoi tulla taisteluja. Ja silloin heitä vastaan olisi taisteltava. Onneksi Varjoklaani oli samalla puolella. Enkä minä kenenkään surkean metsäklaanilaisen latokissan kanssa vehkeilisi.

//Kepa? Toivottavasti toi Kylmän sivusta maininta ei haitannu ketään...
//754 sanaa

Nimi: Viiltotähti

27.11.2018 14:54
"Menneisyys", totesin kylmänviileästi pitäen katseeni edessäpäin. Räpäytin silmiäni pakottaen kasvoni pysymään kylmänviileinä.
"Toisinaan kipu ja tuska ovat tie menestykseen", ääneni oli kylmä ja tasainen, aivan tunteeton. Annoin mieleni seilata nykyhetkestä hetkiin, kun menetin ensimmäisessä elämässäni vanhempani. Lehtikadon pakkasyön hetket olivat jääneet muistoihini ikuisiksi ajoiksi. Se katse, joka ennusti tulevaisuuteni.
"Mutta tärkeintä on, että tahdot menestyä ja teet töitä sen eteen. Älä ikinä anna kunnianhimosi viedä itseäsi sokeasti eteenpäin. Ajattele järkevästi ja mieti myös tulevaisuutta. Miten seuraava tekosi vaikuttaa huomiseen, entä miten se vaikuttaa neljän kuun kuluttua?" latelin ohjeita Tuskatassulle, joka kulki vierelläni eteenpäin. Saavutimme nopeasti ukkospolun, jonka kohdalla pysähdyin. Maistelin kitkerää ilmaa, vaikka vihasinkin hajua.
"Paina tämä haju mieleesi. Ylitä ukkospolku", komensin. Kostohengen kuopus käänsi hieman yllättyneen katseensa minuun. Hän puri hampaansa yhteen ja nyökkäsi päättäväinen ilme kasvoillaan. Nuori oppilas astui askeleen eteenpäin kohti ukkospolun mustaa pintaa. Hän katsoi ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Sen jälkeen kissa ponnisti itsensä vauhtiin ja ylitti ripein askelin ukkospolun ongelmitta. Hän pysähtyi käpälät liukuen polun toiselle puolelle. Tarkistettuani ylittämisen olevan turvallista, loikin muutamalla askeleella sulavasti ukkospolun ylitse. Ukkospolun pinta oli liukas, mutta pidin tasapainoni kurissa moitteettomasti. Jatkoimme matkaa johdollani kohti Emonsuuta. Esittelisin varaleirimme nuorelle oppilaalle.
"Ylösnousseet kissat asuvat tuolla, ainakin suuri osa heistä", selitin pitäen katseeni edessäpäin. Laskeuduimme mäkeä alas. Pakkasilma oli tehnyt siitä liukkaan. Jouduin painamaan kynteni maahan pystyäkseni kulkemaan eteenpäin. Alas päästyämme huomasin maiseman muuttuneen sitten edellisnäkemän. Ylösnousseet kissat, sekä entinen tuuliklaanilainen Hohdehanki, olivat raahanneet Emonsuun edustalla olevaan suureen kuoppaan oksia, sammalia ja kiviä. Pienet kivet oli aseteltu kuoppaan riveihin. Ne olivat kai niin sanotun leirin tulevat reunat. Oksia oli myös aseteltu kivien luokse. Niin kissat kai tunsivat olonsa kotoisammaksi.
"Viiltotähti", Sulkatähden kylmä tervehdys kantautui korviini takaani. Väräytin korviani äänen suuntaan ja käänsin pääni taakseni samaan aikaan Tuskatassun kanssa. Kilpikonnakuvioinen naaras asteli viileästi ohitsemme ja kantoi hampaissaan hiirtä. Entinen päällikkö asteli Emonsuun onkaloon, joka oli useiden kentumittojen päässä minusta ja oppilaastani. Seurasin Sulkatähteä sanaakaan sanomatta. Tunneli oli pimeä, mutta kissat olivat sisustaneet sitä sammalvuoteilla. Tunnistin Hohdehangen istumassa yhdellä vuoteista. Soturi katsoi minua silmät kiiluen.
"Paina mieleesi reitti tänne, sillä tulet tarvitsemaan sitä sodan edetessä. Jos joku hyökkää leiriimme yllättäen, sinut saatetaan käskeä hakemaan apua varaleiristä, se on tämä", selitin kollille, joka vastasi nyökäten.
"Käymme reitin vielä läpi myöhemmin", lisäsin murahtaen ja viilsin kynsilläni ilmaa. Kohtasin Kylmähenkäyksen viileän katseen ja siristin vihreitä silmiäni. Soturi palasi kai juuri Emonsuulle.
"Katsokin, etteivät varjoklaanilaiset näe sinua. Voin luvata, että sinun, kumppanisi sekä tyttäresi tulevaisuus ei näytä hyvältä, jos järjestät jonkun kohtauksen", nau'uin tiukasti tappamalleni soturille. Kylmähenkäys ei sanonut mitään oleellista, murahti vain jotakin. Poistuin oppilaani edellä Emonsuuta ympäröivästä kuopasta hyvästelemättä siellä asuvia kissoja.
"Seuraavaksi menemme Varjoklaanin reviirille. Käymme ukkospolkua myötäilevän rajan läpi", kerroin kollille.
"Selvä", vastasi oppilas ensimmäistä kertaa sanoin. En oikeastaan ollut varma, mitä mieltä Minttutähti oli kuolonklaanilaisista reviirillään, mutta minä halusin opettaa opilaalleni kaiken mahdollisen. Halusin, että Tuskatassusta tulisi hyödyllinen soturi, eikä mitään leirissä istuskelijaa, joka tekee jotain vasta kun kolme kertaa on käsketty. Halusin opettaa hänelle paljon, jotta myöhemmin kolli osaisi kunnioittaa minua.
"Varjoklaanin reviiri on kaikista huonoin, mutta älä kerro sitä varjoklaanilaisille. Reviirillä on vähän riistaa, eikä mitenkään edes laadukasta. Kun tämä oli Kuolonklaanin reviiriä, jätimme sen rauhaan. Vain klaaninvanhimmat, vangit ja jotkut muut käyttivät Varjoklaanin leiriä ja reviiriä", selitin. En ollut ihan varma, oliko Tuskatassu sisäistänyt tai edes ymmärtänyt sitä, että olin uudelleensyntynyt Viiltotähti, mutta en välittänyt.
"Jos saisin itse valita, asuisin Myrskyklaanin reviirillä. Elin siellä koko ikäni, joten totuttelu nummilla eloon ei ollut mitään herkkua. Mutta en minä valita, Jokiklaanissa oltuani ymmärsin, miten hirveää siellä todella oli asua. Maariistaa tuskin oli, eikä mihinkään päässyt kastelematta turkkiaan tai ylittämättä astinkiviä. Vaikka olihan Jokiklaanissa elämisessä hyviäkin puolia, sillä nyt osaan heidän liikkeitään ja hallitsen uimisen melko moitteettomasti. Voin ehkä opettaa sinullekin, kunhan hiirenkorva saapuu", nau'uin.
"Aiotko vallata Myrskyklaanin reviirin takaisin Kuolonklaanille? Ja koko metsän?" Tuskatassu esitti kysymyksensä.
"Enpä usko. Jos ajamme klaanit pois, ne palaavat jossain kohtaa takaisin. Minulla on suunnitelmia, mutta ne ovat toistaiseksi salaisia", nau'uin murahtaen. Oppilaani vastasi nyökäten.
"Kerro jokaisen klaanin päälliköiden sekä varapäälliköiden nimet. Tahdon tietää mitä osaat. Sinun on hyvä tietää tärkeiden kissojen nimet", totesin nopeasti kääntäen nyt katseeni Pisaratähden pojanpoikaan. Tuskatassu katsoi minua jälleen hieman yllättyneenä. En odottanut hänen osaavan kaikkia nimiä, mutta odotukseni olivat korkeat. Pentutarhassa liikkui nykyään vaikka mitä tietoja muista klaaneista, joten kai päälliköt ja varapäällikötkin siellä olivat puheenaiheina toisinaan.

//Tuska?
// 707 sanaa

©2019 Kuolonklaani | Kuunpisara - suntuubi.com