Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Chat on hetkellisesti pois käytöstä, hyppää väliaikaiseen chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Sysisydän

01.07.2018 21:23
"Selvä", naukaisin hetken mietittyäni. "En koskaan kieltäydy reilusta kamppailusta."
Viiltokaaos aivan selvästi testasi minua. Miksi muuten hän olisi halunnut taistella kanssani? Tai ylipäätään tulla mukaan harjoituksiin? Tunsin hetken oloni hermostuneeksi varapäällikön katseen alla, mutta rentouduin ja hengähdin syvään. No, jos hän halusi arvioida taistelutaitojani, saamansa piti. Taistelua hän kyllä saisi, enkä minä häviäisi, varsinkaan oppilaani katsellessa.
Asetuimme vastakkain aukion eri puolille. Tarkkailin Viiltokaaoksen jokaista liikettä, joka aistini oli valppaana. Katsoin tiiviisti harmaa kollia silmiin, ja kun viereisestä puusta lähti lentoon lintu ja soturin korva kääntyi hetkellisesti sen suuntaan, näin hetkeni tulleen. Hyppäsin suuren loikan, mutta en tähdännyt Viiltokaaoksen päälle vaan hänen vierelleen. Varapäällikkö väisti kauemmas samaan aikaan kun laskeuduin ja nousi pian takajaloilleen. Tein samoin ja huitaisin kollin päätä. Viiltokaaos puolestaan läimäisi minua pääni sivulle, ja tunsin hetkellisesti horjahtavani. Viiltokaaos oli minua roimasti kookkaampi, joten hänen iskunsa olivat myös kovempia. Minun olisi vain turvauduttava nopeuteen ja tekniikkaan. Horjahtaessani annoin painoni pudota alas, samalla kääntyen. Kun olin maassa, potkaisin Viiltokaaosta nopeasti molemmilla takajaloillani.

//Viilto? Korpi?

Nimi: Kostohenki

01.07.2018 11:44
Ajattelin kerrankin puuttua naaraiden väliseen keskusteluun. Harvemmin minua kyllä kiinnosti minun emoni emon asiat. Olihan hän kuitenkin joskus olla Tähtiklaanin puolella. Tai niin epäilykseni ainakin sanoivat. Pidin Kalmaliljaa syynä siihen, että Kielomyrkky vaihtoi uskonsa Tähtiklaaniin. Lopulta olin kyllä surmannut emoni turhaan, koska hän ei ollut minun ja Jääliljan etsimä kissa sen ennustuksen kanssa. Harmikseni en pysttisi kyllä käyttää tässä sanaharkassa sen asian sanoja kynsinäni. Joutuisin tyytymään muihin sanoihin.
Astelin nujakoivien naaraiden keskelle tympääntyneenä, mutta silti ryhdikkäänä. Katsoin Kalmaliljaa muka pettyneenä.
"On toki suloista, että tahdot väkisin auttaa jälkikasvuasi, mutta en kaipaa apuasi metsästyspartion vetämisessä, kiitos vain", maulaisin jäisesti. Katseeni siirtyi väkisinkin välissä Tuuliklaanin partioon, joka aivan selvästi minun katseeni alla vahvisti oman rajamerkkinsä ja lähti jatkamaan matkaansa. Soturit aivan varmasti nauroivat meidän sisäisille tappeluillemme.
"Lisäksi", käännyin silmät viirulla Kalmaliljan suuntaan, "huomasimme Tuuliklaanin partion ollessamme metsällä täällä. Ja toisin kuin sinun kuonosi, me haistoimme täällä riistaa ja jopa nappasimme sitä. Ehkä joskus ennen sinun nuoruudessasi täällä ei ollut riistaa, mutta ajat ovat muuttuneet."
Väräytin viiksiäni hiukan ja tuijotin Kalmaliljaa suoraan silmiin mahdollisimman ahistavalla tavalla. Otin jopa muutaman askeleen lähemmäs emoni emoa, jotta saisin tunnelmasta mahdollisimman tiiviin ja tunkeilevan.
"Tai sitten sinun kuonosikin on alkanut vanhentua sinun itsesi mukana", maukaisin tevästi. Tuijotin vielä hetken naarasta silmiin, kunnes käännyin ympäri.
"Palataan hakemaan saaliimme ja viedään ne leiriin. Jatkamme sitten saalistusta vielä jossakin toisaalla. Turha enää on näillä mailla jatkaa metsästämistä, kun Kalmalilja onnistui sen karkoittamaan paikallaolollaan", komensin partiotani ja palasin sen pienen kumpareen kohdalle, jonka alla saliimme makasivat. Kaivoin saliit esille maasta melko nopeasti. Nappasin vesimyyrän suuhuni ja käännyin lopun partion suuntaan. Odotin Jääliljan tai Tappotahdon sanovan jotakin, Kalmaliljasta en niinkään välittänyt, mutta ilmassa oli jännittyneisyyttä vaikka muille jakaa.

// Jää? Tappo? Kalma?

Nimi: Kalmalilja

30.06.2018 14:19
Siristin silmiäni aavistuksen katsoessani Jääliljaa. Oliko naaras niin tyhmä että luuli minun uskovan, että tämä joukkio norkoili Tuuliklaanin rajalla metsästämässä? Aina, kun Jäälilja ja Kostohenki olivat tekemisissä, heillä oli jotain juonia käynnissä. Aina, poikkeuksetta.
"Älä viitsi. Pentukin näkee sinun lävitsesi", murahdin pyöräyttäen silmiäni. "Minä veikkaan, että te yritätte tavalla tai toisella ärsyttää tuuliklaanilaisia ja kenties päästä veren makuun. Vain siksi, että jostain syystä olet perin katkera kyseiselle klaanille. Miksiköhän?"
Astahdin lähemmäs "metsästyspartiota" silmäillen jokaista jäisesti.
"Jos tämä tosiaan on metsästyspartio, mitä te täällä teette? Partion johtaja on selvästi kykenemätön tehtäväänsä, joten minä otan hänen paikkansa ja vien koko joukon oikeille jäljille. Täällä kun en haista riistaa."
Hymyilin tyytyväisenä ja katsoin Jääliljaa tiukasti silmiin.
"Ellet sinä sitten kerro mitä te oikeasti olette tekemässä."

//Jää? Muut?

Nimi: Jäälilja

30.06.2018 13:53
"Mitä hittoa te taas kuvittelette tekevänne? Uskoisin, että Kuolonklaanille on enemmän hyötyä sotureista jotka tekevätkin jotain, eivätkä vain päivystä rajalla odottamatta ties mitä typerää", naukaisi Kalmalilja, joka oli juuri astellut näkyvillemme. Kasvoilleni piirtyi omahyväinen virne kun käännyin Kalmaliljan puoleen. Hänen ja minun välini eivät olleet olleet niin tulehtuneet lähiaikoina kuin voisivat olla, mutta emme me mitään ylimpiä ystäviäkään olleet.
"Me emme ole tilivelvollisia sinulle, mutta jos noin kovasti haluat tietää, niin olemme metsästyspartiossa", naukaisin vakavasti silmiäni siristellen, voin myöntää että olin valinnut sanani omastakin mielestäni hyvin, sillä metsästyspartiohan tämä oli alunalkaenkin ollut.
"Ajattelitteko te, että jos vain istutte siinä riista juoksee käpäliinne?" Kalmalilja tuhahti hiven halveksuntaa äänessään. Kasvoilleni piirtyi epäaito ystävällinen hymy.
"Kaikki on mahdollista, kun vain uskoo", naurahdin kuivasti, leikkisä pilke silmäkulmassani ja näin Kalmaliljan pyöräyttävän silmiään.
"Hei Kalmalilja, ei aina tarvitse olla noin totinen, silmissäni sinä olet yksi ilottomimmista kissoista koko klaanissa. Jos ajattelisit vähän aurinkoisemmin voisit ehkä päästä partioomme mukaan, vaikket luultavasti haluaisikaan. Mutta siis tulitko täne ihan uteliaisuudesta vai miksi saamme kunnian nähdä sinut seurassamme?" kysyin vielä. Äänessäni ei ollut tippaakaan halveksuntaa, halusin päästä tästä tilanteesta nopeasti, sillä vauhdilla lähestyvä Tuuliklaanilais partio oli miltei luonamme. Kalmaliljan ikuinen tyyneys vaikutti jo hieman masentavalta.
"Veikkaan, että minun on turha kysyä, mutta tahtoisitko tulla mukaan? Ja jos et, jatka vain halveksuntaasi, minua ei kiinnosta", ilmoitin vielä silmät auringon valossa sinisinä välkähtäen. Vilkaisin Kostohenkeä, kai nyt Kalmalilja oman pennunpentunsa kanssa haluaisi viettää aikaa. Kostohengen keltaiset silmät hhtivat kysyvinä.
"Etkö ajatellut kysyä meiltä hänen liittämisestään partioon?" Tappotahto murahti. Käänsin tälle kasvoni ja siristin silmiäni.
"En". Minun olisi tultava mustan naaraan kanssa toimeen paremmin, sillä olimmehan me kumpikin Viiltokaaoksen suunnitelmassa mukana. Olin varma ettei se olisi kovin vaikeaa.

/Kalma? Muut? Sori vähän tönkkö, en oikee keksiny mtn x)

Nimi: Kalmalilja

29.06.2018 20:29
Kuljin metsästyspartion mukana kohti leiriä. Suussani roikkui pullea orava kulkiessani Lintulumon ja Pihlajakynnen edellä. Päivä oli ollut turhankin kuuma, vaikka nautinkin lämmöstä. Ei vain ollut mukavaa paistua omassa turkissaan, siksi olinkin kiitollinen varjon luovista puista.
Yllättäen haistoin hajujäljen, joka kulki kohti Tuuliklaanin rajaa. Tuhahdin ärsyyntyneenä, kun tunnistin Jääliljan ja Kostohengen hajun. Mukana oli myös Tappotahto, nuori ja kokematon soturi, jota tuo kauhukaksikko varmasti pompotteli miten lystäsi. En minä kollista välittänyt, ne kaksi vain eivät tarvinneet enää ketään kätyrikseen.
"Ota sinä tämä ja menkää leiriin. Minulla on asioita hoidettavana", naukaisin Lintulumolle joka otti oravani suuhunsa. Nyökkäsin ja lähdin kolmikon hajujälkien perään. Ne tosiaan johtivat Tuuliklaanin rajaa kohti, mikä ei sinäänsä ollut mikään yllätys. Jostain syystä Jäälilja ja Kostohenki olivat katkeroituneet tuolle klaanille, tai siltä se ainakin vaikutti. Ei kukaan voinut olla huomaamatta heidän vihaansa tuuliklaanilaisia kohtaan. Ehkä he olivat joskus joutuneet taistelemaan heitä vastaan, ja kokeneet sitten tappion. En yllättyisi. Mutta olin odittanut Jääliljasta parempaa, hän olisi voinut käyttää ajan johonkin hyödylliseen.
Jonkin ajan kuluttua saavuin rajalle ja näin Jääliljan, Kostohengen ja Tappotahdon edessäni. Pysähdyin heidän taakseen ja pyöräytin silmiäni.
"Mitä hittoa te taas kuvittelette tekevänne? Uskoisin, että Kuolonklaanille on enemmän hyötyä sotureista jotka tekevätkin jotain, eivätkä vain päivystä rajalla odottamatta ties mitä typerää."

//Öäh ne keitä tässä nyt olikaa?

Nimi: Jäälilja

29.06.2018 20:16
"Niin tuota", Tappotahto aloitti hitaasti lausuen, "toivon, että ideani olisi teidän mielestä hyvä. Mitäs, jos yksi meistä astuisi rajan yli Tuuliklaanin puolelle ja olisi kuin etsivinään riistaa? Toiset kaksi odottaisivat rajan tällä puolella jonkun aikaa - kenties piilossa - ja ilmestyisivät jonkun ajan päästä?" Vilkaisin Kostohenkeä katseella joka merkitsi, että minä halusin esittää mielipiteeni ensin, vaikka joutuisin kynsimään jomman kumman kollin korvat irti. Kostohenki kohotti kulmiaan odottavaisena ja sivalsi ilmaa kynsillään.
"Jos esittäisit asiasi hieman itsevarmemmin, älä toivo miellyttäväsi muita. Miellytä itseäsi. Rajan ylittäminen on huono idea, en suostu suomaan Tuuliklaanille sitä kunniaa, että he tulivat häätämään kuolonklaanilaisia reviiriltään. Kunnioitan rajoja, vaikken muuta kunnioittaisikaan. En koskaan suostuisi rajarikkuriksi ja jos se kuuluu suunnitelmaamme joudun valitettavasti sanomaan itseni irti suunnitelmasta", naukaisin kylmästi kolleja katsellen. Kasvoilleni piirtyi häijy hymy.
"Oma ideani ei ole sen kummoisempi, mutta se omaa jotakin muuta sisältöä. Mielestäni meidän pitäisi aloittaa pelkällä ärsyttämisellä ja katsoa miksi se äityy. Samalla saamme aikaa improvisointiin, mutta minä pidä huolen, että Tuuliklaani ylittää rajan ennen Kuolonklaania. Onko kellään mitään parempaa?" lausahdin itsevarmasti ja käänsin katseeni saapuvaa partiota kohti. Minä tunsin itseni hyvin ja suurin ristiriita luonteessani oli juuri rajojen kunnioitus.
"Aika alkaa olla vähissä, kertokaa ideanne tai joudumme toimimaan suunnitelmitta".

//Kosto? Tappo? Vadelma? Tuli? Kalma? Sori vähän lyhkäsempi xd

Nimi: Tappotahto

29.06.2018 19:45
"Syy miksi raahasimme sinut mukaamme, oli sinun potentiaalin näkeminen. Tahdon testata onko sinusta hyötyä tälle klaanille jatkossa", Kostohenki kertoi minulle.
"Siispä sinulle jätämme tämän operaation tärkeimmän ja samalla haastavimman tehtävän. Jos onnistut, ansaitset meidän kunnioituksemme ja luottomme, mutta jos et...", hän maukui pahaenteisen matalasti ja viilsi ilmaa kynsillään läheltä kuonoani. "Ei paineita."
"Satutko tietämään kuinka sen tuuliklaanilaisen kävi, joka tappoi Teräkynnen vai joudummeko tiristämään tiedon irti tuuliklaanilaisilta?" Kostohenki kysyi sitten Jääliljalta. Likaisen valkoisen ja harmaankirjava naaras ei kuitenkaan vastannut kysymykseen, ehkä häntä ei vain huvittanut vastata tai sitten hän ei kuullut. Muistin edelleen, kuinka Teräkynsi oli löydetty reviiriltämme ja oli selvää että hän oli tapellut jonkun Tuuliklaanilaisen kanssa. Pikiviilto ja Talvikkimuisto olivat todenneet, että Teräkynsi olisi todennäköisesti menehtynyt verenhukkaan. Se oli sääli, Teräkynsi oli vasta melko uusi soturi Kuolonklaanissa ja nimitetty soturiksi samoihin aikoihin kuin minut.
"Katsokaa kuinka uhmakkaasti kolmikko astelee lähelle", maukui Kostohenki hieman kylmästi ja halveksuen, "tuota rohkeutta ei ole kauaa jäljellä hiirenkorvankaan vertaa."
Yhtäkkiä vanhempi soturi ryhtyi kaivamaan eteemme pientä kuoppaa. Sitten hän pudotti vesimyyränsä kuoppaan. Oletin, että minunkin ehkä pitäisi pudottaa oma myyräni sinne. Onnistuin pudottamaan myyrän kuoppaan vain hieman ennen Jääliljaa. Kun Jääliljakin oli pudottanut hiirensä kuoppaan, tuijottomme kuoppaa hiljaa.
"Nämä kolme tässä montussa ovat kuin nuo Tuuliklaanin soturit tuolla", Kostohenki naukaisi ja heilautti päätään kohden Tuuliklaanin kolmikkoa. Sitten hän heitti pienen tauon jälkeen kuopan päälle tassullaan hiekkaa ja multaa. "Ja he ovat aivan yhtä helppo saalis."
Näin kuinka Jääliljan kasvoille levisi tyytyväinen ja kylmä hymy. Itsekin naurahdin hieman kylmästi.
"Tappotahto", Kostohenki kääntyi sitten minun puoleeni ehkä jopa hieman pahaenteisesti. "Joko sinun mestarillinen suunnitelmasi Tuuliklaanin partion yllyttämiseksi on valmiina? Emme malta odottaa kierojen iseoidesi kuulemista."
Itse asiassa en ollut vielä miettinyt asiaa. Minun täytyisi nyt nopeasti keksiä joku suunnitelma, etten vain nolaisisi itseäni noiden kahden kokeneen soturin edessä.
"Niin tuota", katsahdin lähestyvää Tuuliklaanin partiota, "toivon, että ideani olisi teidän mielestä hyvä. Mitäs, jos yksi meistä astuisi rajan yli Tuuliklaanin puolelle ja olisi kuin etsivinään riistaa? Toiset kaksi odottaisivat rajan tällä puolella jonkun aikaa - kenties piilossa - ja ilmestyisivät jonkun ajan päästä?"

//Kosto? Jää? Tuli?

Nimi: Raetähti

29.06.2018 18:02
Olihan päällikkönä olo aivan mahtavaa, vaikka siihen kuuluva vastuu välillä pani miettimään, olinkohan sittenkään oikea kissa tähän hommaan. Olin kuitenkin aina selvinnyt hyvin tilanteista ja päätöksistä, joten kaipa minä olin. Olihan itse Pimeyden metsä hyväksynyt minut päälliköksi.
"Kuolonklaanin päällikkönä tuntuu mahtavalta. Oikeasti, jokainen päivä päällikkönä on mahtava. Mahtavuus kumpuaa siitä, miten sinua kunnioitetaan. Olisitpa sinäkin joskus minun asemassani", maukaisin Kojoottivirneelle. Hymähdin. Jos kolli joskus pääsisi päälliköksi, olisi Kuolonklaanin asiat varmasti hyvin. Hän ei ollut aivan kuten muut, hän oli vielä parempi. Hänen kuuluisi joskus seistä päällikön paikalla - ja olisihan se tietysti hyvä, jos joku jälkeläisistäni nousisi joskus valtaan. "Mutta minulla on myös suuri vastuu Kuolonklaanista ja sen päätöksistä. Minä olen se, joka sanoo viimeisen sanan. Se vastuu on niin mahdottoman suuri, kun tietää, että pitää valita oikein."
Hymähdin poikani seuraavalle kysymykselle. Yllätyinhän minä. Olin ollut hämilläni, kun silloinen Pimeystähti oli valinnut minut varapäällikökseen. Tiesin kyllä, että hän tunsi minut melko hyvin, olinhan ollut hänen oppilaansa. Siksi uskoin, että hän valitsi oikein. En kyllä olisi ikinä uskonut, että pääsisin varapäälliköksi. Varsinkaan, kun klaanissa oli paljon muita minua parempia ehdokkaita - mutta silloisen Pimeystähden mielestä olin ollut parhain ehdokas.
"Yllätyin tietenkin. Olin itse ajatellut, ettei minulla olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä varapäälliköksi", hymähdin vastaukseksi. Haukkasin vastaamisen jälkeen palasen mehukkaasta jäniksestä. Pureskelin palasen nopeasti ja nielaisin.
"Olisiko sinulla vielä tämän jälkeen aikaa käydä pesässäni, minulla olisi sinulle vielä eräs tärkeä kysymys? Ja jos mietit, miksi pesässäni, niin en haluaisi lähelle korvia", sanoin hiljaa vilkuillen ympärilleni. Mistä sitä tiesi, jos joku vaikka kuulisikin. Muistin äskettäin, kun Kojoottivirne oli kertonut, vahingossa tai sitten ihan tahallaan jotakin mielenkiintoista.
"Oletko edes huomannut, mitä pennunpentusi juonii Jääliljan kanssa", sanat soivat mielessäni. Minun olisi saatava kysyä, mitä he oikein juonivat. En tietenkään ottaisi nokkiini, jos oman turvallisuutensa takia Kojoottivirne ei haluaisi kertoa. Halusin kuitenkin yrittää - eihän sitä tiedä vaikka kolli kertoisikin.

//Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

28.06.2018 19:34
Tunsin itseni jokseenkin vaivaantuneeksi, kun Raetähti laittoi minun etuni omansa edelle. Tai ainakin siltä se vaikutti. Olisin aivan hyvin voinut antaa isäni syödä jäniksestä ensin, olihan hän korkeammassa asemassakin kuin minä. Kurottauduin kuitenkin Raetähden pyynnöstä ottamaan palasen jäniksestä. Taisin jopa nopeasti ennen sitä kiittää isääni, jostakin syystä. Ehkä minun kunnioittamisesta hänen poikanaan, en osannut sanoa.
Jauhoin jäniksen palaa suussani yllättävän pitkään. Liha oli kyllä jänikseksi hyvää, mutta odotin isäni ottavan myös palasen riistasta. En tahtonut hotkia omaa osaani ennen kuin hän olisi ottanut omansa. Helpotus pyyhkäisi ymitseni Raetähden kumartivan ottamaan palasen jäniksestä. Heilautin häntäni käpälieni peitoksi, vaikka oikeasti tein sen vain tyytyväisyyden merkiksi. Pystyin vihdoinkin rentoutumaan.
"Miltä sinusta tuntuu olla Kuolonklaanin päällikkö? Jokainen päivä on varmasti erilainen", kysyin jokseenkin mietteliäästi. En kehdannut kysyä ääneen kohtasiko isäni paljonkin kunnioitusta, sillä en ollut varma tahdoinko tietää totuutta. Varsinkaan silloin, kun Viiltokaaos oli tämän klaanin varapäällikkönä ja nousemassa joskus valtaan. Ajatus puistatti minua. Jos joskus joutuisin sen päivän näkemään, n tahtoisi nähdä sitä kyllä rakkaasta klaanistani käsin. Katseeni siirtyi isääni. Minun olisi ehkä helpointa siiirtyä Roihumyrskyn tavoin erakoksi isäni ollessa vallassa. Toki voisin vain karata klaanistani, mutta en tiennyt olisiko siinä ollut mitään järkeä.
Isäni asema klaanin päällikkönä kuitenkin kiehtoi minua, vaikka en kyllä voisi itseäni koskaan siinä asemassa nähdä. Oli varmasti shokki päästä päälliköksi, saati varapäälliköksi. Tai mistä sitä tietäisi. Ehkä Raetähti ei yllättynyt lainkaan. Ehkä valinta oli hänen mielestään ollut päivänselvä.
"Yllätyitkö, kun Pimeystähti valitsi sinut seuraajakseen?" kysyin lopulta, sillä tahdoin kuulla asiaan vastauksen isältäni itseltään. En voisi tyytyä pelkkään arvuutteluun.
Olin kuin innostunut pieni pentu. Minulla olisi ollut vaikka kuinka paljon kysymyksiä, mutta annoin isälleni kuuliaisesti aikaa vastata. Enhän minä kuitenkaan tahtonut aivan vastasyntyneeltä uteliaalta pennulta kokonaan näyttää isäni silmissä.

// Rae?

Nimi: Raetähti

27.06.2018 11:21
Huomasin kyllä Kojoottivirneen kiusoittelun, mutten reagoinyt siihen mitenkään. Minun olisi kyllä tehnyt mieli kuitata jotain takaisin, mutten sitten tässä kaikkien katseiden alla viitsinyt.
Kojoottivirneen kysyessä ruokahalustani hymähdin ja lähdin astelemaan poikani luokse. Kolli oli laskenut jäniksen maahan. Istuuduimme molemmat jäniksen lähettyville. Olin jo haukkaavinani palasta, mutta ennen kuin hampaani koskettivat edes jäniksen turkkia, peräännyin.
"Saat kunnian aloittaa", maukaisin ja jäin odottamaan, että kolli alottaisi. Olihan hän sentään saanut fasaanin kiinni, kun minulta taas oli päässyt jänis karkuun. Jo pelkkä asian ajatteleminenkin oliis helposti saanut minut hieman virnistämään, mutta tilanne oli mikä oli ja jouduin pitämään naamani peruslukemilla. Vaikka olin aluksi luullut, että olisin päällikkönä sama näkymätön kissa kuin varapäällikkönä, olin väärässä. Päällikkönä sain useasti paljon katseita osakseni. En tiedä, olivatko klaanin vanhimmat ja kokeneimmat soturit vieläkin katkeria siitä, että minut valittiin aikoinaan varapäälliköksi. En ainakaan uskonut, mutta sellaisia katseita minä sain. Ja jos juttelin jonkun kanssa, tietenkin jokainen halusi tietää mistä. En usko, että olisin kiinnostanut nuorempia kissoja, ehei. Vamhempia kylläkin. Palasin ajatuksieni kimpusta odottamaan jälleen Kojoottivirneen aloitusta.

//Kojo? Sori toho välii tuli tollane outo pätkä et sain lisää pituutta xD

Nimi: Kojoottivirne

27.06.2018 10:56
Isäni kysyessä mielipidettäni nappaamani fasaanin ja jonkun toisen nappaaman jäniksen väliltä minua rupesi naurattamaan. En kuitenkaan nauranut ääneen, sillä olisin voinut leirissä saada oudoksuvia katseita. Valinta oli omalta osaltani helppo.
"Otetaan jänis. Olen kuullut, että jäniksenkäpälät tuovat hyvää onnea. Ehkä se tässä tapauksessa voisi tarkoittaa hyvää metsästysonnea jatkoa varten", maukaisin rennosti, "ehkä jopa jäniksiä varten."
Raetähti ei varmasti voinut olla huomaamatta pientä kiusoittelua sanojeni välistä. Yritin tarkoituksella saada sanani piiloon muiden väliin, mutta samalla silti hyvin näkyville. Ennen kuin ehdin edes ajatellakaan virnistämistä klaanin päällikölle. Leirin ulkopuolella se olisi ollut hyväksyttävää, mutta tunsin välittömän paineen ympärilläni leirissä. Lähdin viemään jänistä hiukan kauemmas tuoresaaliskasasta. Laskin sen lopulta maahan.
"Tuletko vai katosiko ruokahalusi?" kysyin isältäni, joka oli kai jäänyt hiukan jälkeen siinä kohdassa, kun olin napannut jäniksen kasasta ja siirtynyt kauemmas sen kanssa.

// Rae? Täs ei nyt oikei tapahu mitää kummaa xD

Nimi: Raetähti

26.06.2018 20:04
"Mutta voisimmeko leirissä olla aivan kuten olimme vain isä ja poika, päällikkö ja soturi metsällä?" Kojoottivirne kysyi huvittuneena. "Ei sanaakaan avautumisista tai karkuun päässeistä jäniksistä."
Nyökkäsin nopeasti. Tämä kävi minulle vallan mainiosti. En olisi halunnutkaan kertoa meidän välisistämme asioista muille, enkä uskonut Kojoottivirneenkään haluavan tehdä niin. Näin olisi siis hyvä, että leiriin palatessamme kaikki olisi taas ennallaan.
Tuoresaaliskasan luona laskin myyräni kasan päällimmäiseksi Kojoottivirneen saalistaman fasaanin lähelle.
"Haluaisitko jakaa kanssani vielä jonkun riistan ennen kuin lähdemme taas omille teillemme?" kolli kysyi ja vilkaisi minua. Eipä minulla ollut mitään Kojoottivirneen ehdotusta vastaankaan, joten päätin suostua.
"Miten olisi vaikka tuo jänis?" kysyin nyökäten tuoresaaliskasassa olevan jäniksen suuntaan. "Vai pitäisikö meidän ottaa tuo saalistamasi fasaani?"
Minulle kelpaisi tällä hetkellä mikä eläin tahansa, kunhan saisin vain jotain syödäkseni. Nälkäni oli pienoisen matkan aikana kasvanut. Katsahdin kollikissaan odottaen hänen sanovan jotakin.

//Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

26.06.2018 19:43
"Minun on kyllä pakko myöntää", käännyin isäni puoleen vielä, kun emme olleet aivan leirissä asti, "että oli rentouttavaa olla kerrankin poissa leiristä jonkun kanssa, joka ei ole tuiki tuntematon."
Laskin fasaanin aivan pieneksi hetkeksi maahan ja pyysin Raetähteä pysähtymään.
"Hempeilyt eivät ole kovinkaan helppoja minulle, vaikka en olekaan aivan niin julma kuolonklaanilainen kuin luulisi, mutta minulle tämä metsästypartio merkitsi paljon", maukaisin nopeaan tahtiin. Olin helpottunut, että sain sen sanottua. Päätin lopuksi virnistää.
"Mutta voisimmeko leirissä olla aivan kuten olimme vain isä ja poika, päällikkö ja soturi metsällä?" kysyin huvittuneena. "Ei sanaakaan avautumisista tai karkuun päässeistä jäniksistä."
Nappasin fasaanin suuhuni ja lähdin hölkkäämään nopeasti leiriin.
Olin miltein pidättää hengitystäni lopulta astuessani sisälle Kuoonklaanin leiriin. Lihakseni jännittyivät sillä samalla hetkellä, kun astelin sisälle. Jostakin syystä minut valtasi hiukan epävarma olo. Käännyin katsomaan nopeasti vierelläni olevaa Raetähteä ja ymmärsin voivani rentoutua. Olin saanut köaanin päällikön, oman isäni, ymmärtämään minua eri tavalla kuin ennen. Rentoutin lihakseni ja suuntasin tuoresaaliskasalle viemään fasaanini. Minun tavallaan teki mieli ottaa se itselleni, mutta saattaisin ehkä tyytyä johonkin pienempäänkin tässä tapauksessa. Laskin siis fasaanin tuoresaliskasaan ja jäin odottavana tarkkailemaan sitä.
"Haluaisitko jakaa kanssani vielä jonkun riistan ennen kuin lähdemme taas omille teillemme?" kysyin nopeasti vilkaistessani Raetähteä.

// Rae?

Nimi: Raetähti

26.06.2018 18:52
Olin samaa mieltä Kojoottivirneen kanssa. Meidän kannattaisi palata jo leiriin ja syödä sitten jotakin. Ei minulla varsinaisesti mikään kauhea nälkä ollut, mutta muistelin syöneeni viimeksi eilen ennen kuin olin käynyt nukkumaan.
"Lähdetään vain", maukaisin kollille ja lähdin suunnistamaan sitä paikkaa kohden, minne olin haudannut saalistamani myyrän. Kojoottivirne lähti aluksi jolkottelemaan perässäni, mutta viitoin häntä hännälläni vierelleni. Kolli otti pari pidempää loikkaa päästäkseen vierelleni ilman, että minun tarvitsi hidastaa vauhtiani. Hymähdin tyytyväisenä.
"Et ole yhtään sen hassumpi poika", totesin ja leikkimielisesti tuuppasin Kojoottivirnettä hieman sivummalle. Vaikka keskustelumme olikin alussa edennyt aivan väärään suuntaan, loppujen lopuksi yhteinen metsästysretkemme oli onnistunut. Olisin jopa voinut vannoa, että välimme olivat edes vähän lähemmät kuin ennen tätä päivää
Kaivoin myyrän esiin ja nappasin sen hampaisiini. Myyrän tuoksun lehahtaessa ympärilleni vatsani murahti ruoan toivossa. Onneksi pääsisin sitten leirissä riistan kimppuun. Välillämme vallitsi hiljaisuus. En kuitenkaan sanonut mitään, sillä hiljaisuus ei ollut kiusallinen. Se oli vain... hiljaisuus. Leirin sisäänkäynti alkoi jo häämöttää edessämme. Jolkottelimme sitä kohti saaliit hampaissamme. Yhteinen metsästysretkemme olisi pian päättymässä. Se päättyisi heti, kun astuisimme sisälle Kuolonklaanin leirin vilskeeseen. Sinänsä sääli, sillä loppua kohden oli alkanut menemään paremmin. Ehkä saisin Kojoottivirneen suostuteltua joskus toistekin mukaan?

//Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

26.06.2018 18:02
Minulla tuli pakollinen tarve virnistää isälleni kuten olisin kenelle tahansa muulle. Vaikka hän oli isäni, en tahtonut kohdella häntä eri tavalla. Minun tulisi osata rento Raetähden seurassa silloin kun minun tarvitsi ja vakava silloin kun oli sen aika. Nyt kuitenkin oli suuremta päälliköltämme päässyt jänis karkuun. Olihan se hiukan huvittavan näköistä, mutta muistin isäni vahvuuden olevan taisteluissa eikä metsästyksessä. Sama vika kyllä oli minullakin, vaikka odolla tavallani käytin hampaitani taistelussa enemmän kuin kynsiäni. Ehkä oma soturinimenikin tuli siitä. En kyllä tosiaan ennen ollut edes ajatellut mistä nimeni tuli. Voisin jopa kysyä asiaa isältäni, sillä en tiennyt olinko Kalmaliljan kanssa aivan siinä tasolla mihin olin Raetähden kanssa päätynyt. Vatsani murahdus kuitenkin keskeytti ajatukseni.
"Pitäisiköhän meidän jo palata leiriin?" kysyin Raetähdeltä fasaani suussani. Kaiken tämän riistan jahtaaminen ja metsästäminen sai vatsani murisemaan ikävällä tapaa.
"Minusta tuntuu, että voisimme kaivata jonkinlaista ateriaa leiriin palattuamme. En ole syönyt sen jälkeen, kun minut tähän metsästyspartioon herätit", maukaisin melko neutraalisti, mutta häntäni huiski huvittuneena puolelta toiselle. Toivottavasti Raetähti sai sanoistani selvää tämän fasaanin lihan alta, joka suussani roikkui. Vesi herähti kielelleni pitäessäni fasaania suussani, mutta killitsin ruokahaluni enkä edes nuolaisut saalistani vaikka se kuinka herkulliselta tuoksuikin vasta napattuna ja lämpimänä.

// Rae?

Nimi: Raetähti

25.06.2018 18:45
Kojoottivirne oli saanut fasaanin hienosti napattua, ja nyt hän palasi luokseni näyttäen tyytyväiseltä saaliiseensa.
"Kai arvon päällikkömmekin metsästää jotakin klaanillensa?" kolli kysyi hieman huvittuneena. Hymähdin hiukan huvittuneen oloisena.
"Ajattelinhan minä tällä reissulla vielä toisenkin saaliin hankkia", maukaisin painottaen 'toisenkin' kohtaa. Raotin suupieliäni ja maistelin ilmaa. Huomasin vain laimean hiiren hajun. Astelin eteenpäin pitäen samalla kaikki aistini tarkkoina. Siinä! Tuorehko jäniksen haju. Lähdin kulkemaan jäniksen jättämää hajuvanaa pitkin nopein, mutta hiljaisin askelin. Jarrutin vauhtini, kun huomasin jäniksen ja lähdin vaanien sen suuntaan. Tuuli oli puolellani. Raks. Jokin rasahti tassuni alla ja jänis nosti päänsä maasta minun suuntaani - ja tietenkin se huomasi minut. Olin erittäin hyvä taistelija, mutta saalistus... se ei oikein ollut minun juttuni. Varsinkaan jänisten kanssa. Jänikset olivat nopeita juoksijoita, ja minä taas olin hidas. Nyt lähdin ajamaan takaa jänistä, joka sai loikka loikalta enemmän välimatkaa väliimme. Lopulta aloin hidastamaan vauhtiani aina rauhalliseen kävelyyn asti. Kojoottivirne jolkotteli vierelleni, hän oli mitä ilmeisemmin nähnyt kaiken. Käännyin hänen suuntaansa.
"Äläkä sano mitään", sanoin virnistäen.

//Kojo?

Nimi: Kostohenki

25.06.2018 14:32
Jäälilja ei tainut olla aivan varma omasta vastauksestaan, sillä sitä ei kuulunut. Käännyin meidän saamiemme riistojen puoleen. Oli ihme, että olimme saneet ne kiinni. Kuolonklaanin riistatilanteella kun ei yhtään ylimääräistä ollut kenellekään. Terästin katseeni kääntyessäni kohti Tuuliklaanin partiota.
"Katsokaa kuinka uhmakkaasti kolmikko astelee lähelle", maukaisin kylmästi ja halveksuen. "Tuota rohkeutta ei ole kauaa jäljellä hiirenkorvankaan vertaa."
Ryhdyin kaivamaan eteeni kuoppaa, johon saaliimme voitaisiin haudata. En tahtonut vielä klaanille riistaa, joka jäähtyisi meidän yhteenottomme aikana. Nostin vesimyyräni maasta ja pudotin sen kuoppaan. Tappotahto ja Jäälilja seurasivat nopeasti esimerkkiäni. Yllätyin kyllä siitä, kuinka Tappotahto ehti heittää myyränsä kansaan ennen kuin Jäälilja ennätti laittaa oman hiirensä siihen. Katsoin hiljaa kolmea pientä riistaeläintä.
"Nämä kolme tässä montussa ovat kuin nuo Tuuliklaanin soturit tuolla", heilautin päätäni partion suuntaan. Heitin pienen tauon jälkeen tassullani hiekkaa ja multaa kuopan päälle. "Ja he ovat aivan yhtä helppo saalis."
Jääliljan kasvoille levisi kylmä, mutta tyytyväinen hymy. Naaraan laskelmoiva katse oli kohti Tuuliklaanin kissoja.
"Tappotahto", käännyin nuoren soturin suuntaan pahaenteisesti, hänen kannaltaan. "Joko sinun mestarillinen suunnitelmasi Tuuliklaanin partion yllyttämiseksi on valmiina? Emme malta odottaa kierojen iseoidesi kuulemista."

// Tappo? Jää? Vadelma?

Nimi: Kojoottivirne

25.06.2018 14:22
Minua hämmensi Raetähden vastaus. Hän oli oikeasti murtunut emonsa kuoleman aikana. Suljin silmäni, mutta vasin ne hyvin pian. Isäni oli kysynyt miksi kyselin häneltä moisia.
"Ryhdyin vain pohtimaan kuinka moni kuolonklaanilainen on todella niin kiintynyt omaan perheeseensä", maukaisin hiljaa. En tiennyt oikeastaan itsekään mihin tällä keskustelulla pyrin. "Mutta meitäkin on varmasti monenkaltaisia."
Kohautin lapojani ja lähdin hetkeksi jatkamaan kävelyä. En tahtonut kauhean kaukaa seistä paikoillani. Jalkani syhysivät tekemään jotakin tämän kaiken keskustelun jälkeen. Nostin hetkeksi aikaa kuononi korkeammalle ilmaan. Haistoin suureksi yllätyksekseni fasaanin. Siristin silmiäni ja huomasin rusehtavan linnun, jonka kaula oli sininen ja pää punainen. Kuulin kuinka Raetähti asteli vierelleni.
"Kuinkakohan tämä pikkuinen on tänne eksynyt? Niitä ei kovinkaan useasti näillä mailla kyllä näy", maukaisin hiukan ihmetellen, mutta muutoin rennosti. "Mutta yrittämisen arvoinen se on kuitenkin."
Maistelin hetken ajan ilmaa huomatakseeni mistä suunnasta tuuli. Tuuli ei ollut aivan täydellisesti minun puolellani, joten kiersin vastapäivään fasaanin suuntaan hiipiessäni hitaasti lähemmäs. Tuuli oli tällä hetkellä kanssani hyvin ristiriidassa, sillä sen suunta vaihtui välillä aina pienen hitusen verran. Olin kuitenkin liian lähellä fasaania, että olisin lähtenyt kiertämään uudestaan. Painauduin mahollisimman lähelle maata ja turvauduin niihin pieniin ruohotukkuihin, joita edessäni oli. Jännitin takajalkani ja heilauttelin takkuista häntääni maanpinnan yläpuolella jännittyneenä.
*Nyt!* ajattelin ja loikkasin fasaanin kimppuun. Painoin sdn maata vasten. Sen pienet silmät eivät ehtineet edes kääntyä minuun, kunnes se valahti jo veltoksi. Oli ehkä fasaanille parempi, jos minä en olisi sen viimeinen näky. Kiitin esi-isiäni tästä riistasta, huolimatta siitä olivatko he Tähtiklaanissa vai Pimeyden metsässä. En olisi saanut tätä ihman heidän susosiotaan.
Nappasin fasaanin leukoihini ja palasin Raetähden luokse tyytyväisenä. Olin päässyt vihdoinkin hyvittämään sen virheen, kun päästin hiiren karkuun aikaisemmalla yritykselläni.
"Kai arvon päällikkömmeki metsästää jotakin klaanillensa?" kysyin lievästi huvittuneena, sillä tahdoin poistaa aikaisemmasta keskustelusta syntyneenä jännityksen.

// Rae?

Nimi: Viiltokaaos

23.06.2018 23:55
Katsoin hiljaa sivusta, kun Sysisydän harjoitteli oppilaansa kanssa. Korpitassu oli nyt muutaman kerran hyökännyt mestarinsa kimppuun, mutta joka kerta Sysisydän oli hetkessä painanut hänet maahan ja antanut tämän jälkeen ohjeita hyökkäyksen parantamiseksi.
"Katso minua koko ajan silmiin, etenkin jos olet epävarma taidoistasi. Silmistäni voit päätellä, mitä teen seuraavaksi", soturi ohjeisti oppilastaan, joka kuunteli tarkasti.
"Kokeile uudestaan", Sysisydän naukui ankaralla äänellä ja astui askeleen taaksepäin. Korpitassu katsoi mestariaan syvälle tuon silmiin ja valmistautui hyökkäykseen. Hän jännitti lihaksiaan ja ponkaisi itsensä näyttävästi vauhtiin. Oppilas iski hampaansa mestarinsa rintaan. Sysisydän painoi oppilaan nopeasti painonsa alle niin, että Korpitassun oli irrotettava otteensa. Kun Sysisydän nousi, oppilas ponkaisi itsensä ylös ja onnistui kaatamaan mestarinsa. Sysisydän pyrki nopeasti jaloilleen, mutta Korpitassu oli saanut hänestä tukevan otteen ja piti soturia painonsa alla.
"Hyvä, irrota", käski soturi. Hetkessä oppilas irrotti otteensa ja perääntyi. Hänen kasvoillaan oli tyytyväinen virne.
"Se meni paremmin", Sysisydän totesi lyhyesti. Kyllästyin sivussa istumiseen ja nousin seisomaan. Kaksikko käänsi katseensa minuun minun katsoessani heitä tyyni ilme kasvoillani.
"Miten on Sysisydän, tahdotko käydä kanssani pienen taistelun näyttääksesi oppilaallesi, kuinka todelliset soturit taistelevat?" kysyin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Sysisydän katsoi minua silmiään siristäen ilmeisesti pohtien vastausta kysymykseeni. Naaras omasi pienen mutta lihaksikkaan ja notkean kehon. Hän ei ollut kuten suuri osa kuolonklaanilaisista; soturi turvautui kai voiman sijasta taistellessaan nopeuteensa. Katsoin naarasta haastava ilme kasvoillani. Tahdoin nähdä, miten tämä soturi taisteli.

//Sysi? Sori tönkkö xdd

Nimi: Raetähti

23.06.2018 21:59
Miten Kojoottivirneen kanssa keskustelu saikin minut näin hämilleen? Juonivat mitä? Korva mistä? Nämä olivat niitä hetkiä, kun ilmeeni ei pysynyt enää peruslukemilla vaan muuttui aidosti hämmästyneeksi. Sitä uskoisi, että klaanin päällikkönä tietäisi klaaninsa asiat paremmin kuin kukaan toinen, mutta niin ei ollut. Kojoottivirnekin tiesi paljon enemmän kuin minä.
"Autan toki sinua - niin hyvin kuin pystyn. Et voi kuitenkaan muuttua aivan toiseksi kissaksi. Sinä tulet aina olemaan Kojoottivirne, minun oma poikani. Minun puolestani saisit pysyä sellaisena kuin olet", mau'uin kollille. Ja kaikki mitä sanoin oli totta.
"Emoni kuolema... se oli kauheaa. Sitä ei vain voi kuvailla sanoilla. Kun sen itse kokee, tietää", sanoin hiljaa muistellen omaa emoani. Sitä rakastavaista hymyä, jonka hän näytti niin harvoin ja vain tietyille.
"Kuinka niin?" havahduin kysymään pojaltani. Miksi hän oli kysynyt yhtäkkiä tuollaista? En ymmärtänyt mihin Kojoottivirne tällä oikein pyrki. Miksi kolli oli vain kysynyt kaiken aiemman keskustelun jälkeen tällaisen kysymyksen? Olikohan Kojoottivirneellä jotakin mielessä tätä kysyessään, tuskin hän muuten tuollaisia kyselisi.

//Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

23.06.2018 20:29
Jostakin syystä kuulosti oudolta kuulla nuo sanat isäni suusta. Klaanin päällikkönä hän varmasti oli ensimäiseksi ajattelemassa klaania eikä pentujaan. En voinut kyllä syyttää häntä siitä.
"Ainoa asia, jonka voin sinulta pyytää on vahvuutesi. Luotan liian usein kissoihin, joihin minun ei pitäisi", maukaisin hiljaa ja kallistin päätäni hiukan koiramaisesti. "Jos vain jotenkin voisit opettaa kuinka olla yhtä viileä kuin klaanin päällikkö ja olla huomaamatta kaikki itseään kohtaa tulevan vihan, olisin kiitollinen."
Huiskautin pienesti takkuista häntääni. En vieläkään osannut olla oikea kuolonklaanilainen. Se oli tällä hetkellä ainoa heikkouteni, joka minun tulisi korjata jollakin tapaa. Raetähti voisi ehkä tässä tapauksessa auttaa minua hiukan.
"Opeta minua olemaan kuolonklaanilainen eikä se, joka erottuu joukosta", siristin silmiäni. Sydämeni ei enää laukannut jännityksestä. Aloin hiljattain saada itseni kontrolliin. Aloin vihdoinkin rauhottua. Rentoutti, että edes joku tiesi miten minulla todellisuudessa menikään.
"Kuolonklaani on monimutkaisempi paikka kuin tiedätkään", maukaisin hiukan piikikkäästi. "Oletko edes huomannut, mitä pennunpentusi juonii Jääliljan kanssa?"
Huokasin. Tuskin hän siitä tiesi. Harva ylimääräinen juoniin kuulumaton kissa edes tiesi. "Minä nimittäin satuin kuulemaan jotakin, onka takia minulta revittiin korva että en kuuntelisi enää asioita, jotka eivät minulle kuuluneet."
Tällä tarkoitin Kostohengen ja Liljahenkäyksen välistä kohtausta. Oli auttanut samalla reissulla Mayan pakoon, joten en minäkään syytön ollut. Kostohenki ja Liljahenkäys olivat kuitenkin suunnitelleet jotakin, josta en koskaan ehtinyt kaikkea kuulla. Oli kuitenkin outoa, että hän piti yhteyttä Varjoklaanissa elävään sisareensa. Eikö hänen oma emonsa Kielomyrkky kuitenkin vienyt Liljahenkäyksen pois? Nyt kun aloin sitä miettimään, en ollut koskaan kuulutkaan Kostohengen surreen kuolleen emonsa perään. Se sai niskavillani pystyyn.
"Miltä sinusta tuntuisi, jos oma emosi kuolisi yllättäen?" käännyin Raetähden suuntaan. Minulla oli eräs taka-ajatus.

// Rae?

Nimi: Kostohenki

23.06.2018 20:14
Minulta odotti nyt kaksi Kuolonklaanin soturia ohjeita suuresta suunnitelmastani. Mietin hetken aikaa ideaa, jonka avulla voisin ärsyttää Tuuliklaanin sotureita tarpeeksi ylittämään rajan. En tiedä riittikö kosto Teräkynnen kuolemasta tarpeeksi hyväksi syyksi hypätä kynnet ojossa Tuuliklaanin puolelle, mutta aivan varmasti kaikki me kuolonklaanilaiset kaipasimme hyvää perinteistä rajakahakkaa rakkaan naapuriklaanimme kanssa. Käännyin katsomaan Tappotahtoa.
"Syy miksi raahasimme sinut mukaamme, oli sinun potentiaalin näkeminen. Tahdon testata onko sinusta hyötyä tälle klaanille jatkossa", kerroin suunnitelmani Tappotahdolle suoraan. Käännyin hitaasti kohti rajapartiota, joka saapui yhä lähemmäs Kuolonklaanin rajaa.
"Siispä sinulle jätämme tämän operaation tärkeimmän ja samalla haastavimman tehtävän. Jos onnistut, ansaitset meidän kunnioituksemme ja luottomme, mutta jos et...", mau'uin pahaenteisen matalasti ja viilsin ilmaa hyvin läheltä Tappotahdon kuonoa. Nousin seisomaan ja kohautin huolettomasti lapojani. "Ei paineita."
Käännyin katsomaan Jääliljaa. "Satutko tietämään kuinka sen tuuliklaanilaisen kävi, joka tappoi Teräkynnen vai joudummeko tiristämään tiedon irti tuuliklaanilaisilta?"

// Tappo? Jää?

Nimi: Tappotahto

23.06.2018 19:13
"Jos jotakin Viiltokaaos on onnistunut opettamaan, niin havainnointia", Kostohenki hymähti ja vaihtoi katsetta Jääliljan kanssa. Tuhahdin hiljaa itsekseni ja upotin hetkeksi kynteni hieman mutaiseen maahan.
"Pysähtykää", Kostohenki naukaisi yllättäen. Pysähdyin kuin seinään. Musta kolli haistoi ilmaa ja minäkin havaitsin pienen tuoksun vesimyyrästä.
"Yrittäkää etsiä jotakin, nähdään Tuuliklaanin rajan tuntumassa", Kostohenki ohjeisti ja hän ilmeisesti lähti vesimyyrän tuoksun perään. Lähdimme siis kaikki kolme eri suuntiin, minä korkokiviä päin. Havaitsin äkisti tuoksun myyrästä. Se oli kaivamassa jotain kuoppaa pienen puun vieressä. Hiivin sitä kohden ja kun olin sopivalla etäisyydellä, loikkasin sen päälle. Annoin tappavan puraisun sen niskaan. Sitten lähdin päin Tuuliklaanin rajaa.

Kostohenki ja Jäälilja, molemmat olivat jo rajalla. Heidän käpäliensä juuressa makasi vesimyyrä ja hiiri. Tiputin myyräni kasaan ja Kostohenki nyökkäsi, aivan kuin hyväksyäkseen saamani myyräni. Olin varma, että hän ja Jäälilja suunnittelivat jotain, jotain mistä minä en tiennyt. Muistin kuinka ollessani vielä oppilas, oli Jääliljalla ja Viiltokaaoksella ollut jotain. Ja kun olin kysynyt asiaa Viiltokaaokselta, hyvä etten ollut saanut mestaria kimppuuni. Ehkä olin vain sitten liian utelias.
Siinä samassa näin Tuuliklaanin partion rajan toisella puolella, siis Tuuliklaanin puolella. Partion johdossa oli punaoranssi kolli, jonka nimen muistin jostain kokoontumisesta, Tulihenkäys. Hänen perässään astelivat kaksi naarasta; vaalea hieman punaruskea ja kellertävän vaaleanharmaa. Punaruskean kissan olin nähnyt myös jossain kokoontumisessa, silloin hänen nimensä oli ollut Vadelmatassu, mutta voisin lyödä vaikka kuun partiosta vetoa, että hän olisi jo soturi. Kellertävän vaaleanharmaa naaras oli minulle taas vieras.
"Mikäs on suunnitelma", kuulin Jääliljan puhuvan Kostohengelle. Sitten tajusin, ehkä heillä oli jotain suunnitelmia Tuuliklaanin kanssa. Jos kyseessä olisi joku rahakahakka tai vastaava, olisin hengessä mukana klaanitoverieni puolella.

//Kosto? Jää? Tuli?

Nimi: Raetähti

23.06.2018 19:04
Suustani karkasi raskas huokaus. Painoin pääni alas ja suljin silmäni. Kuinka huono isä voin olla? Miten olen voinut olla näin sokea? Olisin voinut auttaa poikaani, edes jotenkin. Mutta ei. Minä en edes tiennyt koko huhuista. Kohotin pääni ja astelin poikani vierelle. Laskin häntäni Kojoottivirneen selälle.
"Kuule", sanoin ja katsoin meripihkaisilla silmilläni kollia, "ne ovat vain huhuja." Paloin halusta auttaa poikaani tämän asian kanssa. Hänelle ei ollut varmastikaan ollut helppoa näiden huhujen kanssa. Voin vain kuvitella kuinka raskasta olisi olla Kojoottivirneen paikalla. Kuka näitä huhuja levittelee ja miksi? Minulla olisi niille levittelijöille pari valittua sanaa. Nostin häntäni kollin selältä ja käänsin tälle selkäni.
"Minä... minun olisi pitänyt huomata", maukaisin hiljaa ja käännyin jälleen poikaani kohden. "Nyt kun tiedän, haluaisin auttaa sinua. Sano vain mitä pitää tehdä."
Haluaisin Kojoottivirneen ottavan apuni vastaan. Voisin käydä puhumassa näille huhujen levittelijöille, jos kolli vain kertoisi heidän nimensä. En halunnut, että poikani elämä olisi tuollaista päivästä toiseen. Kukaan vanhempi ei haluaisi sellaista elämää pennulleen.

//Kojo? Sori mini :c

Nimi: Jäälilja

23.06.2018 16:23
Painauduin vaistomaisesti maahan kuullessani pientä hiiren vikinää. Aluskasvillisuus heilui kevyesti tuulessa ja loi minulle oivan suojan, hiiri oli aivan tassujeni saatavilla, mutta aioin antaa sille aikaa paeta. Minä kun pidin metsästämisestä - kunnollisesta sellaisesta. En päästäisi itseäni liian helpolla. Jännitin lihakseni loikkaa varten. Juuri ennen loikkaa kuiskasin ilmaan:
"Pöö". Hiiri sätkähti järkyttyneenä ja lähti juoksemaan henkensä edestä, mutta minä olin etulyönti asemassa ja olin tämän lyhyen sekunninmurto-osan aikana hypännyt ilmaan ja nyt laskeuduin aivan laskelmieni mukaiseen kohtaan. Painoin tassuillani hiiren harmaanruskean hahmon maahan ja katkaisin hampaillani sen selkärangan. Kohautin lapojani hymähtäen ja lähdin kantamaan velttoa hiirtä kohti Tuuliklaanin rajaa, jonka Kostohenki oli nimennyt kohtaamispaikaksemme. Toivon, että törmäisimme niihin hiirenaivoihin ja pääsisimme teroittamaan kynsiämme oikein kunnolla. Nostin kevyen ravin ja pidin pääni korkealla pystyssä, jotta olemukseni olisi toivotun ylväs. Pian näin jo Kostohengen seisoskelemassa rajan tuntumassa katse kiinnittyneenä johonkin tiettyyn pisteeseen Tuuliklaanin reviirillä. Tämän tassujen edessä makasi kuollut vesimyyrä, olin täysin varma että metsästimme vain Tappotahdon huijaamiseksi. Etsin katseellani sen mitä ystäväni tarkkaili. Ja aivan pian kehräsin tyytyväisyydestä, Tuuliklaanin partio. Se vahvistikin epäilyni Kostohengen suunnitelmista. Juoksin mustan kolli luokse ja tiputin saamani hiiren kollin vesimyyrän viereen. Pian kuulin takaani askeleita. *Tappotahto.* Partion kärjessä käveli punaoranssi kolli, jonka tunnistin Tulihenkäykseksi, Naalitähden pojaksi. Muistan kuinka olimme silloisen Roihutassun kanssa saalistamassa rajalla ja näimme kanin poikasen aivan rajan toisella puolelle - ja ylläty yllätys saalistimme sen. Silloinen Naaliturkki - Tuuliklaanin varapäällikkö - ja hänen partionsa oli säälittä käynyt kahden pienen oppilaan kimppuun. Muistan kuinka parantaja oli todennut minulle sisäisen haavan taistelun jäljiltä, mutta tuurikseni se oli vain pieni ja selvisin oksentelulla. Naalitähti saisi tuntea saman tuskan poikansa kautta. Koukistelin kynsiäni. Tulihenkäyksen perässä tassutteli vielä kaksi kissaa - kaikille yksi vastus - vaalea hiukan punaruskea kissa ja tämän perässä kellertävän vaaleanharmaa kissa. Vilkaisin Kostohenkeä ja sen jälkeen Tappotahtoa.
"Mikä on suunnitelma?" kysäisin matalasti Kostohengeltä, mutta silti samalla Tuuliklaanilais partiota silmät kapeiksi viiruiksi siristyneinä tuijottaen.

//Kosto? Tappo? Vadema? Tuli?

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com