Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Chat on hetkellisesti pois käytöstä, hyppää väliaikaiseen chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kostohenki

23.06.2018 15:19
Vaihdoin nopeasti katsettani Jääliljan kanssa.
"Jos jotakin Viiltokaaos on onnistunut opettamaan, niin havainnointia", hymähdin. Jatkoin kuitenkin matkaani vastaamatta sen suuremmin Tappotahdon kysymykseen. Ainoisin minä kyllä metsästää, tuuliklaanilaisia. Teräkynnen klhtalo poltti varmasti jokaisen meistä mieltä. Kollissa oli haissut vahvasti Tuuliklaanin veri, joten ei ollut epäilystäkään että kolli ei olisi joutunut kahakkaan jotakin tuuliklaanilaista vastaan.
"Pysähtykää", maukaisin yllättäen. Haistoin vesimyyrän. En tahtonut antaa Tappotahdolle suoraa suunnitelmaani tälle metsästyspartiolle, joten päätin tekautua oikean metsästyspartion varjoihin ennen oikeaa suunnitelmaani. Katsoin nopeasti Jääliljan suuntaan, jotta naaras ymmärtäisi vihjeeni.
"Yrittäkää etsiä jltakin, nähdään Tuuliklaanin rajan tuntumassa", maukaisin ohjeet metsästyspartiolle ja sujahdin vesimyyrän hajun perään. Joko tämä vesimyyrä oli vanha tai aivan typerä, sillä sen haju oli voimakasta ja se kulki hyvin aivoimessa maastossa. Tuulikin oli miltein vasten kasvojani. Hetken kuluttua löydinkin vesimyyrän. Se hiirenaivo järsi jotakin kasvia eikä keskittynyt lainkaan ympäristöönsä. Loikkasin sen kimppuun ja taitoin siltä niskat hetkessä. Nostin vesimyyrän suuhuni ja suuntasin katseeni kiinnostuneena kohti Tuuliklaanin rajaa. Lähdin hyvin hitaasti riista hampaissani astelemaan rajalle. Muut eivät olleet vielä saapuneet, mutta huomasin jo kaukaa lähestyvän Tuuliklaanin partion.
*Mikä tuuri, että satuinkin terästämään kynsiäni jo valmiiksi tämän vesimyyrän kanssa*, ajattelin tyytyväinen ja ilkeä hymy kasvoillani.

// Jää? Tappo? Tuuliklaanilaiset? Tuli? Vadelma?

Nimi: Kojoottivirne

23.06.2018 13:06
Oli tympäännyttävää tajuta kuinka oma isäni ei tajunnut, että oma klaanini inhosi minua. En koskaan ollut päässyt puhumaan tästä aiheesta kenenkään kanssa. Ensimmäiseksi siksi, että se oli vaarallista tässä klaanissa ja toiseksi, että on vain tahtonut. Kaksi hyvää syytä haudata tunteet sisällensä ja huutaa niitä sitten joskus yksin, kun kukaan ei kuullut. Suljin silmäni. Olin monesti yrittänyt unohtaa nämä tunteet ja pitää ne salassa, mutta aina kun joku kysyi, ne tulivat ilmi tavalla jolla en tahtonut. Ja nyt isänikin tahtoi tietää ne.
"Klaanissa huhutaan, että en usko Pimeyden metsään. Kissat uskovat sen ja mulkoilevat minua välillä. Toisena taas sanotaan, että kettu raateli korvani. Olin liian heikko enkä saanut sitä edes tapettua. Huhutaan, että minun ja klaanin parantajaoppilaan välillä on jotakin", nauroin pidätellen joitakin kyyneliä. "Ja kaikki nämä ovat vain valheita. Kukaan ei ole koskaan kuullut totuutta minusta, koska minusta on helppo tehdä syntipukki. Kissa, joka kulkee yksinänsä eikä kuulu klaaniin, on helppo uhri."
Katsoin hetkeksi Raetähteä silmiin, että edes joku voisi tuntea tuskani.
"Olen aina ollut pentueeni altavastaava. Se, joka eristäytyy muista. Menetin ainoan ystävänikin näiden huhujen vuoksi. Tämä klaani tuhoaa minut, eikä kukaan edes huomaa."
Tajusin taas pidätteleväni kyyneliä. Pudistin päätäni. Raetähti oli saanut minut todella avautumaan enkä voinut uskoa sitä todeksi. Olin Talvikkimuiston menetettyäni tullut heikoksi. Naaras oli ollut ainoa, johon luotin. Lopulta omaa epävarmuuttani karkotin hänetkin luotani. Pudistelin päätäni uudestaan. Raetähden ei olisi koskaan pitänyt saada kuulla sanojani.
"Minun ei olisi pitänyt sanoa sinullekaan mitään. Et pysty näkemään minua enää kuin nimeni veroisena kojoottina, jonka kohtalona on metsästää yksin."

// Rae? Kojo hajos

Nimi: Raetähti

22.06.2018 17:20
Katseeni muuttui kysyväksi ja ehkä myös hieman hämmästyneeksi. Mitkä huhut? Minä en ollut kuullut mitään huhuja Kojoottivirneestä - enkä mistään muustakaan. Oikeastaan, enhän minä ollut kuullut mistään huhuista kenestäkään. Mutta miten poikani sitten puhui huhuista? Minut valtasi outo tunne. Olinko sittenkään perillä klaanin asioista? Mitä jos kaikki puhuttiin päällikön selän takia. Nielaisin.
"En minä ole kuullut mistään huhuista. Oletko nyt aivan varma, että huhut koskevat sinua?" maukaisin ja kohotin aavistuksen verran kulmiani. Katsoin epäuskoisena Kojoottivirnettä.
"Ja pitäisikö minun uskoa, että Kalmalilja levittelee sinusta huhuja", tuhahdin viikset värähdellen. Pieni tuulenvire osui vasten kasvojani saaden oloni viileämmäksi. Miksen minä tiennyt mistään Kojoottivirnettä koskevista huhuista? Ja Maya? Miten se nyt tähän liittyi?
"Kojoottivirne. Selitä nyt edes vähän", yritin kehottaa parhaani mukaan poikaani kertomaan. Tämä kaikki sai minut tuntemaan itseni huonoksi isäksi - jota varmaan poikani mielestä olinkin. Ainakin hänen puheistaan päätellen.

//Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

22.06.2018 12:35
Jatkoin kävelyäni hitaasti eteenpäin. Minua ei kauheasti huvittanut avautua isälleni omista ongelmistani. Tässä klaanissa olin oppinut, että kehenkään ei voinut luottaa. Kuka tahansa omista sukulaisistanikin voisi vain kääntyä minua vastaan ja upottaa kyntensä minuun. Ei olisi ensimmäinen kerta. Jatkoin kävelyäni ja aloitin pienen ravaamisen. Ainakin voisin pitää lihakseni lämpiminä, jos en riistaa nyt onnistuisi kuitenkaan löytämään. Raetävti seurasi aivan kintereilläni. Tunsin kuinka hänen läsnäolo hiillosti vastaustani.
"Jos mietit mikä ongelmani on, voit kysyä sitä muilta. Mitä turhaan kuulemaan totuutta minulta, kun klaanin kissoilta tulevat huhutkin ovat uskottavampia", murahdin hiljaa. "Suosittelen käymään Talvikkimuiston, Kalmaliljan, Kostohengen tai Jääliljan paikkeilla."
Sitten käännyin katsomaan omaa isääni suoraan silmiin.
"Ai niin, olin miltein unohtaa", maukaisin tympääntyneenä, "Mayakin on oiva kissa vastauksia kannalta. Muistatko? Se pentu, jonka nappasitte vastoin tahtoa erakkojoukolta, joka oli matkalla uutta kotiansa kohden!"
En ymmärtänyt itseäni. Aina kun sanoin, että en puhuisi, aloitin kauhean saarnaamisen ja piikittelyn. Aivan kuin syyttäisi isääni klaanini virheistä. Klaanin, joka oli ajautumassa kohti kaaosta kaikesta huolimatta.
"Mutta mikäs siinä. Tuskin yksikään kissa tämän klaanin huhuja kokonaan hallitsisi", kohautin lapojani.

// Rae?

Nimi: Tappotahto

20.06.2018 20:07
Kostohenki naurahti kylmästi, kun tulin esittämään asiani hänelle ja Jääliljalle
"Annan sinulle vinkin", Kostohenki naukaisi ja sipaisi tassullaan kevyesti ilmaa läheltä viiksiäni. Näin että hän yritti hymyillä, mutta silti kollin hymy oli kylmä.
"Kissoja ei pyydetä, heitä käsketään", Kostohenki murahti ja vetäytyi luotani pois hyvin tuomitsevan näköisenä ja loi Jääliljalle pienen katseen, mutta kääntyi sitten taas minun puoleeni sanoen: "Mutta ehkäpä sinä olet puhumisen sijasta parempi käyttämään kynsiäsi..."
Kostohenki sanoi tuon hiukan haasteen omaisesti. Sitten hän katsoi uudestaan Jääliljaan ja pohdin mitä noilla kahdella oli suunnitelmissaan.
*No, ensi kerralla minä sitten käsken*, pohdin itsekseni.
"Mutta tahdon silti todistaa väitteeni", Kostohenki naukaisi ja suoristi selkänsä. Hän heilautti päätään kohden leirin suuaukon suuntaan.
*Heillä kahdella on aivan varmasti jotain mielessään*, tajusin. Kohautin lapojani itsekseni, mutta Kostohenki ja Jäälilja eivät nähneet, vaan Kostohenki kysyi Jääliljalta: "Jäälilja, saattaisitko metsästyspartiomme kohti Tuuliklaanin rajaa? Vai otanko minä ohjat?"
"Suon sinulle kunnian astella tyylikkään jonomme kärjessä", Jäälilja - joka oli ollut hiljaa siitä lähtien, kun olin heidän seuraansa liittynyt - naukaisi Kostohengelle pieni vinohko virne naamallaan. Jäälilja katsahti minuun.
"Usko pois, tämä on elämäsi paras partio koko tulevan ja menneen elämäsi aikana", naaras naukui melko häijysti ja otti askelen eteen päin, "Eiköhän lähdetä arvon seurue."
Hymyillen yli makeasti, Jäälilja lähti tassuttamaan leiristä pois Kostohengen perässä. Loikkasin parilla loikalla heidän peräänsä ja pujahdimme ulos leiristä. Näin että Jäälilja ja Kostohenki kiristivät kävelytahtiaan ja en tahtonut jäädä paremmaksi. En ehkä ollut ihan vielä niin nopea kuin kokeneemmat soturit, mutta pysyin joten kuten heidän perässään.
"Huomaan että teillä kahdella taitaa olla jotain mielessänne", huomautin hivenen ylimielisellä äänensävyllä, "Teillä ei taida olla mielessänne nyt vain pelkkä metsästys?"

//Jää? Kosto?

Nimi: Raetähti

20.06.2018 13:46
Jos olisin tiennyt mihin keskustelu johtaa, olisin mieluiten ollut kokonaan aloittamatta sitä. Kojoottivirneen sanat... ne vain saivat minut hieman hämilleni. En ollut ollenkaan perillä siitä, miten jälkikasvullani meni. Ja tässä se nähtiin.
"Kojoottivirne", maukaisin ja katsoin suoraan poikani ruskeisiin silmiin omilla meripihkaisilla silmilläni.
"Minäkö en luota sinuun?" tuhahdin viikset värähdellen. "Sano syy, miksen luottaisi sinuun. Johtuuko tämä nyt siitä, etten halunnut kertoa sinulle sellaisista muistoista, joita en haluaisi muistella? Luotan kyllä sinuun. Antaisin henkenikin sinun tassuillesi."
Hymähdin ja istahdin alas rauhoittumaan. En halunnut Kojoottivirneen luulevan, etten luottaisi häneen. Luotin kyllä. Luotin jokaiseen perheenjäseneeni.
"Sinun ei tarvitse luottaa minuun, mutta tiedä se, että minä luotan kyllä sinuun", sanoin jälleen tyynenä omana itsenäni. "Ja nyt, jos vain haluat, saat kertoa mikä mieltäsi oikein painaa. Tuskin kaikki johtuu pelkästään aiemmasta keskustelustamme."
Kiepautin hännän etutassujeni ympärille ja jäin odottamaan poikani vastausta - jos hän edes vastaisi. Metsästäminen saisi nyt jäädä vähäksi aikaa. Ei täällä nyt tainnut olla lähimaillakaan riistaa. Ainoastaan ne pari metsästysreissumme alkuvaiheilla. Ne saisivat siis odottaa sen verran, että Kojoottivirne saisi kerrottua kaiken, joka painoi hänen mieltään.

//Kojo? täst tuli hirveen outo...

Nimi: Jäälilja

20.06.2018 12:16
"Suon sinulle kunnian astella tyylikkään jonomme kärjessä", lausahdin pieni vino virne kasvoillani samalla kun vilkaisin Kostohengen mustaa hahmoa. Annoin katseeni vaeltaa vielä eteenpäin ja näin Tappotahdon harmaan ja mustan sekoittaman turkin.
"Usko pois, tämä on elämäsi paras partio koko tulevan ja menneen elämäsi aikana", naukaisin häijysti ja otin askeleen eteenpäin. Oli jo aika päästä käyttämään kysiään, kunnolla. Nyökkäsin Kostohengelle merkin, että nyt lähdettäisiin.
"Eiköhän lähdetä matkaan arvon seurue", hymyilin yli makeasti ja lähdin tassuttamaan Kostohengen perässä. Astelin kevyesti eteenpäin. Kostohengen aikeet olivat helposti luettavissa ainakin minun silmissäni, hänkin varmasti ajatteli mukavaa rajakahakkaa. Pientä ylimääräisen energian tuhlaamista. Musta kolli kiristi tahtiaan ja minä hänen perässään, Tappotahto toivon mukaan pysyisi perässä. Naurahdin itsekseni. Kissojen koettelu oli minun ja Kostohengen alaa ja olimme varsin hyviä siinä.

//Tappo? Kosto? Sori tönkkö pätkä xc

Nimi: Kojoottivirne

20.06.2018 11:42
Mieleni teki melkein jopa nauraa. Isäni yritys oli kyllä hyvä, mutta ei tarpeeksi hyvä. Olin luullut isäni olevan tarpeeksi valmis uhrautumaan edes poikansa vuoksi, mutta olin väärässä. Ehkä hänen tulisi kääntyä jonkun toisen pentunsa puoleen, jos kaipasi syvää ja hyvää yhteyttä. Minulta sitä ei ollut kovinkaan paljoa herumassa. En pitänyt varsinaisena luottamuksen osoittamisena asioiden salaamista, kun niitä kysyttiin. Siispä vaikenin täysin. Jatkoin itsepäisenä askeliani eteenpäin ja yritin epätoivoisena saada edes jonkin riistan hajun tulvahtamaan sieraimiini. Pyöräytin silmiäni. Miksi juuri nyt Kuolonklaanin maat olivat tyhjentyneet riistasta? Aivan kuin ne pitäisivät minua pilkkanaan ja piiloutuisivat juuri silloin, kun sitä vähiten kaipasin.
Kuulin kyllä isäni kysymyksen siitä, iten minulla menee, mutta en tahtonut vastata.
"Odota", maukaisin hiljaa ja teeskentelin löytävinäni hiiren tai jonkin muun pienen riistaeläimen tuoksun. Jatkoin kiinnostuneena tuoksun seuraamista, vaikka sitä ei ollutkaan. Toivoin tuulen olevan tarpeeksi napakka, jotta isäni ei huomaisi teeskentelyäni. Se siitä vielä olisi puuttunutkin.
Seurasin hajua ties kuinka pitkään teeskennellen. Olin laittanyt teeskentelyni sen varaan, että olisin oikeasti löytänyt jotakin. Toivo näytti kuitenkin olevan täysin turhaa.
"Kojoottivirne", Raetähti maukaisi. Nostin pääni, mutta en kääntynyt katsomaan. "Tiedät itsekin, että jahtaat vain ilmaa."
*Ai niinkö?* ajattelin pääni sisällä, mutta pysyin vaiti.
"Miksi välttelet minua ja teeskentelet kylmempää, kun oikeasti olet?" isäni kysyi minulta. Käännyin hitaasti katsomaan Raetähteä ruskeilla silmilläni.
"Ehkä minuun ei luoteta, ehkä minä en luota kehenkään, ehkä välttelen tapetuksi tulemista!" sihisin. "Mutta miksi sinä et taas luota minuun? Sinä et ainakaan ole klaanin silmissä huonossa valossa!"
En ymmärtänyt mistä tunteideni purkaus kumpusi, mutta ehkä oli aika myöntää kaikki mitä päässäni liikkui, vaikka se koituisikin kohtalokseni.

// Rae?

Nimi: Kostohenki

20.06.2018 11:31
Ei sillä, että en olisi jo tuttunut Jääliljan tuuppautuvaan puhetyyliin, mutta juuri nytminua ei huvittanut. Omista pennuistani puhuminen oli asia, jota en mieluiten tekisi. Kuutihku ja Säröpentu olivat tuntuneet suurelta virheeltä jossakin kohtaa elämääni, että en pystynyt sisäistää naaraan odottavan toista pentuettaan. Varsinkaan minun kanssa. Katsoin Jääliljaa rennosti, mutta jäisesti.
Olisin mielelläni napauttanut naaraalle takaisin, mutta Tappotahto tuuppautui väliin sanoen: "Raetähti pyysi minut metsästämään kanssanne. Pääsettekö te?"
Oli suloista, että Viiltokaaoksen entinen oppilas kysyi pääsisimmekö mukaan. Naurahdin kylmästi. Ei tainut Viiltokaaos opettaa kovinkaan hyvin oppilastansa.
"Annan sinulle vinkin", käännyin nuoren soturin puoleen. Sipaisin kevyesti tassullani läheltä Tappotahdon viiksiä. Päätin hymyillä hiukan, mutta hymy oli hyvinkin kylmä.
"Kissoja ei pyydetä, heitä käsketään", murahdin. Vetäydyin hyvin tuomitsevan näköisenä pois Tappotahdon luota ja loin Jääliljalle pienen katseen.
"Mutta ehkäpä sinä olet puhumisen sijasta parempi käyttämään kynsiäsi...", aloitin hiukan haasteen omaisesti. Väräytin viiksiäni katsoessa suoraan Tappotahdon silmiin. Katseeni osui uudestaan Jääliljaan. Voisimme tehdä nopean vierailun Tuuliklaanin rajalla.
"Mutta tahdon silti todistaa väitteeni", suoristin selkäni maukaistessani. Heilautin päätäni leirin suuaukon suuntaan. Vaikka Tappotahto olikin Viiltokaoksen entinen oppilas, tahdoin nähdä hänet toiminnassa. Tai toisin sanoen ehkä jopa hiukan pilailla hänen kustannuksellaan. Jos hyvä tuuri kävisi, törmäisimme Tuuliklaanin rajapartioon ja pääsisin näkemään onko soturi todella niin terävä sanoistaan kuin kynsistään.
"Jäälilja", siirsin katseeni pitkäaikaiseen ystävääni. "Saattaisitko metsästyspartiomme kohti Tuuliklaanin rajaa? Vai otanko minä ohjat?"
Äänessäni oli ilkikurisuutta, jota ainoastaan Jäälilja kykeni ymmärtämään. Tai ainakin toivoin niin.

// Jää? Tappo? Sori outo

Nimi: Tappotahto

20.06.2018 10:42
Istuin hetken aikaa paikallani leirissä. Pohdin Korpitassun sanoja, hän oli sanonut että jos minulla olisi hänelle asiaa, odottaisin häntä leirissä, kunnes hän palaisi... Tai ainakin jotain tuommoista. Mutta en tiennyt milloin Korpitassu palaisisi. Kohta? Jonkun ajan päästä? Illalla? Yöllä? Maahan leijaili pieni höyhen. Loikkasin sen päälle ja katkaisin sen kahteen osaan terävällä kynnelläni. Minulla oli nyt tylsää. Vaikka partiointi tai metsästys olisi ollut kivaa, mutta kaikilla kissoilla näytti olevan seuraa. Katsahdin pentutarhalle päin. Kaikilla klaanin neljällä kuningattarella; Pimeyslehdellä, Vuolasvirralla, Tulvasielulla ja Kuutihkulla näytti olevan joku hyvä juttu meneillään ja Tulvasielun pentu Käärmepentu leikki "taistelua" sammalpallon kanssa. Tai en oikeastaan tiennyt oliko Kuutihku kuningatar, eli odottiko hän pentuja. Hän oli kuitenkin pyörinyt nyt ihmeellisen paljon pentutarhassa ja siirrellyt sinne sammalia ja touhottanut innokkaana jostain muiden kuningattarien kanssa.
Sitten havaitsin Jääliljan ja Kostohengen juttelemassa. Juuri äskettäinhän olin liittäytynyt Jääliljan ja Korpitassun seuraan, mutta Korpitassu oli lähtenyt harjoituksiin Sysisydämen ja Viiltokaaoksen kanssa ja Jäälilja oli loikkinut Kostohengen luo. Mieleni suorastaan huusi nyt seuraa. Juuri kun olin astelemassa Jääliljan ja Kostohengen luo, joku sanoi nimeni. Käännyin ja näin Raetähden astelevan minua kohden.
"Tappotahto, et ole ollut vielä kauaakaan soturina, joten haluan antaa sinulle tehtävän", päällikkö maukui, "Tahdon, että menet metsästämään yhdessä vaikkapa Jääliljan kanssa."
Raetähti nyökkäsi kohteen Jääliljaa.
"Ottakaa myös Kostohenki mukaan, jos mahdollista", Raetähti jatkoi, "Mutta muista, anna partion johto Jääliljalle tai Kostohengelle. Tuokaa niin paljon riistaa kuin vain pystytte ja saatte."
En ehtinyt edes vastata, kun Raetähti jo kääntyi kohti omaa pesäänsä ja lähti.
*Nyt saan ainakin jotain tekemistä*, pohdin. Astelin Jääliljan ja Kostohengen luo ja yritin olla niin, etten vaikuttaisi tunkeilevalta.
"Raetähti pyysi minut metsästämään kanssanne", kerroin heille, "Pääsettekö te?"

//Jää? Kosto?

Nimi: Veri

18.06.2018 22:39
Ravasin partion johdossa pää pystyssä Mustajalka ja Pihlajakynsi mukanani. Kiersimme Varjoklaanin läheistä rajaa. Tassuuni alkoi jo koskea sillä olin lyönyt sen suureen harmaaseen kivenmurikkaan partion alku päässä. Sinnittelin kuitenkin ylpeänä eteenpäin sillä luonteeni ei antautumista sallinut. Kiristin vain tahtia jotta partio olisi nopeammin ohi. Mitä nopeammin se etenisi, sitä nopeammin ehitisin käydä parantajan pesällä Pikiviillon tai hänen oppilaansa Talvikkimuiston luona ja saada jotain helpottavaa yrttiä. Itse en olisi koskaan alkanut parantajan rooliin keräämään yrttejä ja hoitamaan kissoja jotka olivat sairastuneet. Mielummin metsästin villinä metsässä, partioisin reviirillä ja kouluttaisin oppilaita. Poikani oli mitä ilmeisimmin jättänyt klaanin ja se satutti sydäntäni, hän ei ollut sanonut sanaakaan minulle valinnastaan. Tai kenties joku villieläin oli osunut hänen tielleen. Pudistin päätäni. En tahtonut ajatella kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja tyydyin esimmäiseen. Höristin korviani kuullakseni takanani tulevat kissat.

Nimi: Pikiviilto

18.06.2018 14:01
"Pentujesi syntymä alkaa lähestyä, joten kannattaa alkaa valmistautua siihen", naukaisin ja peruutin pari askelta kauemmas Kuutihkusta, joka vastasi pienellä nyökkäyksellä.
"Kurkkuyrtti on toistaiseksi loppu, mutta lähden hakemaan sitä heti kun ennätän, joten tulen tänään myöhemmin uudelleen", tokaisin vielä, ennen kuin käännyin ja poistuin pentutarhasta. Yrttien metsästäminen ei kuitenkaan houkutellut juurikaan, sillä olisin halunnut puhua vielä Valhekuiskeelle, joten voisin lähettää Talvikkimuiston puolestani. Astuin takaisin parantajan pesään, missä huomasin välittömästi siniharmaan naaraan, mutta tuo oli kuitenkin juuri paikkaamassa Sirppiraidan vasenta etutassua.
"Taisit jo huomatakin, että kurkkuyrtti oli loppu. Olisin hakenut lisää, mutta sitten Sirppiraita tarvitsi apua", Talvikkimuisto naukaisi tavalliseen, ystävälliseen sävyyn. Mutisin jotain epäselvää vastaukseksi ja kävelin yrttivarastolle, joka oli poikkeuksellisen täysi, muttei silti yhtäkään kurkkuyrttiä.
"Olkoon sitten, voin mennä jos hoidat tämän loppuun", kuulin oppilaani myöntyvän, mutta pudistin päätäni.
"Ei, ei, anna olla. Hoida Sirppiraita vain loppuun, niin haen sen pahuksen kasvin itse", käännyin ympäri ja poistuin pesästä suunnaten leirin uloskäynnille.

Nimi: Virnetassu

17.06.2018 19:58
Uusi päivä ja uudet kujeet, ihan kirjaimellisesti. Heräsin aikaisin muiden mokomien oppilaiden kuorsaukseen, ja lähdin hakemaan saalista aukiolta. Minua ei kiinnostanut ollenkaan joillekin klaanivanhimmille tuoresaaliin vieminen, eivät he niin vanhoja olleet etteivät olisi ylös päässeet. Otin kasasta pienen hiiren, ja aloin näykkimään sitä. Siinähän tulisi joku valittamaan minulle, ei se minua juurikaan kiinnostaisi mitä kissat minusta ajattelisivat. Mielipuolinen virne levisi naamalleni, kun viilsin kynnelläni hiiren vatsan auki. Tein kynsilläni pientä silppua sen hännästä, nauttien sadistisuudesta. Oli ihanaa päästä viimeinkin käyttämään kynsiä jotka minulle oli Pimeyden Metsä tai mikä tahansa korkeampi taho suonut. Naurahtaen söin hiiren nopeasti, sen enempää nautiskelematta sen mausta. Kuiva kuin mikä. Venytellen nousin ylös ja suuntasin ulos leiristä. Päivä oli lämpimän tuntuinen, juuri sopiva harjoituksiin, kunhan Lintulumo sattuisi paikalle. Muutamia lintuja lauloi puissa, mikähän niitäkin loppujen loppuksi vaivasi? Elämä oli sitten tuhottoman tylsää ja tavallista.

Nimi: Vahvamieli

17.06.2018 19:15
Kissat alkoivat jo valua pesiinsä nukkumaan. Aurinko ei ollut vielä aivan laskenut mutta ilta piteni koko ajan. Makoilin vatsallani leirin reunamilla ja tarkkailin viilein haukankatsein tapahtumia. Uljastassun jo melko lihaksikas keho näkyi suuntaavan kohti oppilaiden pesää. Kuin jotakuta etsien hän katsahti ympärilleen. Katsoin häntä tyynenä silmiin hänen katseensa kohdatessa omani, enkä tehnyt elettäkään mihinkään suuntaan. Nuori kolli pujahti oppilaiden pesään. Pian koko aukio oli tyhjentynyt. Siellä ei ollut ketään minun lisäkseni. Makasin paikallani pää käpälien päällä leväten mutta koko ajan tarkkaillen ja kuulostellen.

Valoisuudestaan huolimatta oli jo myöhäinen ilta, lähes yö, enkä ollut liikauttanut edes häntääni. Uljastassu oli varmasti jo nukahtanut. Se nimenomaan oli ollut minun tarkoitukseni. Nyt nousin käpälilleni ja astelin äänettömin askelin oppilaiden pesän suulle.
"Uljastassu", murahdin, "ylös."
Kollin meripihkasilmät rävähtivät valppaina auki. Hän nousi ylös sammalvuoteeltaan ja puikkelehti nukkuvien kissojen häntien ja käpälien välitse ulos.
"Erikoinen ajoitus sinulla", hän murahti viileästi, korvaansa nytkäyttäen, selvästi jopa hieman ärsyyntyneenä. "Olin jo unessa."
"Harjoitusten ajankohta ei katso, oletko nukkumassa vai sukimassa turkkiasi oman mestarisi pitämän koulutustuokion jälkeen." Katsoin poikaani jäisesti, sanoissani pientä terävyyttä ja väläytin hampaitani. "Vauhtia. En herättänyt sinua tuhlatakseni aikani turhasta jauhamiseen."
Lähdin kohti leirin sisäänkäyntiä kääntymättä tarkistamaan, tuliko Uljastassu perässä.

Nimi: Koisammal

17.06.2018 17:19
Tuijotin Vuonovarjoa silmät sirrillä. Nostin katseeni miltei pilvettömälle taivaalle, jossa näin saman rastaan hieman vähemmällä sulkapeitteellä kuin vielä hetki sitten. Käänsin katseeni taivaalta maahan, jossa oli tuon linnun sulkia. Ilman aivastustani sulkien tilalla voisi olla mehukas rastas syötäväksi. Sisälläni kiehahti.
”Minusta vain tuntuu, että olen avuton! Kuka soturi aivastaa kesken metsästyksen?! Kuka on niin typerä ja avuton?! Minä olen!” ärjäisin kumppanilleni silmät raivosta suurina ja marssin matkoihini. Valkea kolli jäi hetkeksi ymmälleen paikoilleen.
”Koisammal, odota!” hän huudahti ja kiiruhti perääni.
”Anna minun olla nyt yksin”, vastasin ääni täristen. Siitepöly, viherlehti, kuuloaistini. Kaikki vain ärsytti minua juuri nyt. Tiesin, että pystyin lukemaan huulilta täydellisesti, mitä kissat sanoivat. Kuulin myös osan muista äänistä. Oloni vain oli nyt täysin kuuro. Ja se halusinkin olla juuri nyt. Vilkaisin vielä nopeasti kumppaniini, joka juoksi hetken perässäni, mutta pysähtyi sitten paikoilleen luovuttaneena. Jatkaessani juoksuani katseeni oli hetken vielä kiinnittyneenä hänen keltaisiin silmiinsä. Auringonvalo paistoi hänen valkeaa turkkiaan vasten ja kauniit keltaiset silmät olisivat varmasti loistaneet entistä kirkkaammin. Nyt ne olivat vain pettymyksen sumentamat. Irrotin katseeni Vuonovarjosta ja katosin hänen näkökentästään kääntyen oikealle. Hidastin juoksuni hitaaksi hölkäksi ja siitä kävelyksi. Tasasin hengitykseni vetämällä sieraimeni täyteen Kuolonklaanin reviirin puhdasta, kotoisaa tuoksua. Oloni parantui hieman ja siitä sain intoa jatkaa metsästystä. Työnsin Vuonovarjon ja äskeisen rastaan metsästyksen pois mielestäni ja keskityin uuden hajujäljen löytämiseen. Se oli peräisin peltomyyrästä, joka oli aivan hetki sitten kadonnut kivien koloon. Terävöitin jokaista aistiani äärimmilleen ja aloin hiipiä höyhenenkevyin askelin eteenpäin. Kiinnitin huomiota näkö -ja hajuasteihini joiden varassa hiivin eteenpäin toivoen parasta. Pian kuitenkin näin sen. Vain kolmen hiirenmitan päässä edessäni oli peltomyyrä, joka ensin kiipesi kiven päälle ja jäi siihen haistelemaan ilmaa etsien ruokaa. Menin vaistomaisesti vaanimisasentoon ja otin vielä yhden askeleen. Keinutin takapäätäni puolelta toiselle pitäen katseeni vielä visusti peltomyyrässä kiinni. Sitten ponnistin. Kevyellä hypyllä etukäpäläni saavuttivat peltomyyrän ja samalla, kun myyrä oli jo käpälissäni puraisin siltä niskat poikki. Hymyilin omalle saavutukselleni. Oloni ei ollut enää avuton, vaikka tiesin saaliin olevan vain peltomyyrä. Siltikin se oli suurin ja mehukkain mitä olin elämäni aikana nähnyt.
Otin peltomyyrän hampaideni väliin ja lähdin takaisin etsimään Vuonovarjoa. Halusin vain pyytää häneltä anteeksi. Vuonovarjo joutui kestämään turhautumistani välillä, mutta siitä huolimatta toivoin hänen rakastavan minua edelleen.

//Vuokkis?

Nimi: Vuonovarjo

17.06.2018 15:55
Tassuttelin kylki kyljessä Koisammaleen kanssa. Koisammal oli juuri äkännyt rastaan hajun ja olimme lähteneet seuraamaan sitä. Pian äkkäsimmekin rastaan nokkivan maata edessämme. Pysähdyin ja kehotin Koisammalta laskeutumaan vaanimisasentoon hännän kosketuksella selässä.
“Minä kierrän rastaan toiselle puolelle ja pelästytän sen ilmaan ja sitten sinä hyppäät ja nappaat sen", kuiskasin kumppanini korvaan. Naaras kurtisti kulmiaan hämmentyneenä.
“Minä en tajunnut.” Pidättelin haluani huokaista ja pudistella päätäni. Koisammal ei pitänyt siitä, että häntä vähäteltiin. Soturi ei voinut itselleen mitään. Hän vain oli sellainen kuin oli.
“Pysy tässä ja nappaa rastas kun pelästytän sen ilmaan", selitin hitaasti ja selkeästi. Koisammal nyökytteli. En olisi ihmetellyt, jos rastas olisi siinä välissä jo lentänyt pois, mutta ei ollut.
Lähdin hiipimään linnun toiselle puolelle jakaen painoni tasaisesti kaikille jaloilleni. Juuri kun valmistauduin loikkaan Koisammal aivasti. Rastas lähti lentoon siipiään räpytellen. Hyppäsin linnun perään tavoitellen sitä käpälilläni, mutta onnistuin saamaan kynsiini vain sulkia. Laskeuduin maahan turhautunueena.
“Hiirenpapanat!” Koisammal niiskutti. Hän oli istua lysähtänyt maahan ja näytti onnettomalta.
“Minä säikäytin sen karkuun!” Ärtyneisyyteni katosi saman tien kun näin Koisammalen lohduttoman ilmeen. Kiiruhdin naaraan.luokse ja nuolaisin hänen poskeaan rauhoittavasti.
“Ei se haittaa. Tule, mennään etsimään lisää riistaa”, naukaisin rauhallisesti. Koisammal nosti tummanvihreän katseensa minuun.
“Etkö ole vihainen?” Katsahdin naarasta ällistyneenä. En voisi koskaan olla vihainen hänelle mistään!
“En tietenkään!”

//Koi? :D Toivottavasti en hitannu liikaa xd

Nimi: Korpitassu

17.06.2018 07:18
Katsoin Sysisydäntä varmana. Naaras oli minua vahvempi ja kokeneempi, mutta voisin silti päihittää hänet älyllä. Minulla olisi muutama vaihtoehto, jotka eivät kaikki olleet niin toimivia. Miettiä tarkasti hyökkäystaktiikka, tehdä umpimähkäinen hyökkäys ja toivoa että se osuu maaliin ja nopea mutta suunniteltu hyökkäys. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon. Painauduin matalaksi ja tuijotin tiiviisti Sysisydämen silmiin. Todellisuudessa aioin hyökätä naaraan kylkeen, horjuttaakseni häntä. Jos onnistuisin heikentämään mestarini tasapainoa, voisin tehdä heti uuden liikkeen ja kaataa tämän. Kyyristyin vielä hieman enemmän ja lähdin sitten yllättäen liikkeelle. Otin ensin pari juoksuaskelta ja loikkasin sitten Sysisydämen kylkeä päin. Harmikseni naaras onnistui väistämään juuri sen verran, etten osunut häneen. En tietenkään lannistunut vaan loikkasin heti uudestaan Sysisydämen kimppuun, tällä kertaa onnistuen. Kun Sysisydän horjahti hieman, tuuppasi häntä etutassuillani kovaa, jolloin mestarini kaatui. Loikkasin heti naaraan päälle. Sysisydän oli kuitenkin nopea, ja onnistui kääntymään niin, että minä jäinkin alle. Kun Sysisydän yritti hakea parempaa otetta, livahdin nopeasti tämän alta pois. Ennen kuin olin miettinyt mitään, lähdin juoksemaan Sysisydäntä kohti. Väistin mestarini iskun ja nousin nopeasti takatassujeni varaan. Tähtäsin nopean iskun Sysisydämen päähän ja kiepahdin ympäri. Juoksin vähän kauemmas Sysisydämestä, mutta käännyin heti uudestaan. Tällä kertaa lähdin juoksemaan juoksemaan, jopa uhkarohkeasti, aivan Sysisydämen vierestä. Naaras huitaisi minua, muttei onnistunut osumaan tarpeeksi kovaa pysäyttääkseen minut. Heti mestarini toisella puolella, loikkasin päin tuon niskaa. Tähtäys oli täydellinen, ja iskusta tulisi kova. Ainoastaan Sysisydän voisi vaikuttaa loikkani toimivuuteen väistämällä tai jäämällä paikoilleen. Jos naaras väistäisi, kovan iskun saisinkin minä, maalta nimittäin.

//Sysi? Viilto?

Nimi: Raetähti

15.06.2018 17:09
Hymähdin ja käänsin pääni pois päin Kojoottivirneestä. Uskoisin, ettei kumpikaan meistä kertoisi mitään mistään, sillä minä en ainakaan halunnut. Eikä minua kiinnostanut silloin myöskään kuulla poikani vastausta. Olkoon sitten. Tämä keskustelu aiheineen jääköön tähän ja toivon mukaan sitä ei enää koskaan tarvitse kaivaa esiin.
"Minä en aio sanoa siitä aiheesta enää sanaakaan, joten et sitten varmaan sinäkään. Tehdään sitten niin, että jatketaan metsästämistä, eikä tuhlata aikaa turhaan puhumiseen", hymähdin ja nuuhkin ilmaa riistan hajun toivossa. Laskin hieman päätäni alemmas ja käännyin Kojoottivirneen suuntaan.
"Tämä ei tainnut alkaa ihan suunnitellusti", myönsin ja ihmettelin hetken itsekin miksi. Olin halunnut poikani kanssa metsästämään, jotta väleistämme tulisi lähemmät. En halunnut olla etäinen Kojoottivirneen kanssa. Siksi sanoin niin. Ja ehkä voisimme aloittaa uudestaan jostakin aivan muusta aiheesta. Siksi päätinkin aloittaa keskustelumme alusta.
"Mitä... kuuluu?" maukaisin ja kohotin hiukan kulmiani jääden odottamaan Kojoottivirneen vastausta.

//Kojo? Ääh tuli tosi tönkkö :/

Nimi: Tappotassu/Tappotahto

15.06.2018 16:49
Viiltokaaos herätti minut varhain aamulla metsästämään. En vieläkään tiennyt mitä tekemistä mestarillani oli Jääliljan kanssa. Metsästimme jonkin aikaa, kunnes Viiltokaaos käski lopettaa. Olin jo saanut hiiren ja pienikokoisen jäniksen. Viiltokaaos taas puolestaan jäniksen, joka oli minun saamaani hieman suurempi.
"Vie tuo pienempi jänis leiriin, tulen pian perässäsi", Viiltokaaos komensi minua. Katsahdin mestariini hieman hämmästyneenä.
*Mitä Viiltokaaos mahtaa tehdä hiirellä ja omalla jäniksellään?* pohdin tarttuessani kiinni jänikseeni.
"Selvä, Viiltokaaos", nyökkäsin sitten ja lähdin jänis suussani kohden ukkospolkua. Katsoin molempiin suuntiin ja kun hirviöitä ei näkynyt, loikin parilla loikalla mustan pinnan yli varoen polttamasta käpäliäni sillä.

Astelin leiriin ja pudotin saamani jäniksen tuoresaaliskasaan. Astelin oppilaiden pesän eteen loikoilemaan. Kaikilla näytti olevan jotain puuhaa, monet kissat juttelivat keskenään. Suljin vain silmäni ja nautin auringon lämmöstä.
Jonkin ajan päästä Viiltokaaos palasi. En oikeastaan kiinnittänyt häneen sen kummallisempaa huomiota, tervehdin vain pikaisella - hieman kunnioittavalla - nyökkäisyllä. En viitsinyt nyt enää kyseenalaistaa Viiltokaaosta. Yritin uskoa siihen, että mestarini kyllä kertoisi minulle, jos hänellä olisi jotain tehtävää, joka olisi todella tärkeää.

Raetähti kipusi suurkivelle ja kajautti kokouskutsun. Viiltokaaos oli käynyt puhumassa päällikölle jotain, josta en tiedä mitään. Istahdin lähelle Viiltokaaosta. Hän katsoi minua silmiin ja nyökkäsi hiljaa. Pohdin hetken mitä asiaa Raetähdellä olisi? Uusia oppilaita? Uusia sotureita? Jostakin kokeneesta soturilta tulisi klaaninvanhin?"
"Astu eteen Tappotassu", Raetähti naukui, kun kaikki olivat paikalla. Päällikön meripihkanväriset silmät kiinnittyivät minuun ja tunsin kaikkien kissojen katseet selässäni, kun astuin Raetähden eteen suurkiven juureen.
"Tänään Kuolonklaanin soturijoukko saa yhden soturin lisää", päällikkö jatkoi, "Tappotassu, olet palvellut hyvin klaaniamme soturioppilaana ja sekä minä ja Viiltokaaos olemme sitä mieltä, että ansaitset nyt soturinimesi. Sinut tunnetaan tästä lähtien Tappotahtona. Kunnioitamme uskollisuuttasi Kuolonklaanille!"
"Tappotahto! Tappotahto!" osa klaanilaisista huusivat nimeäni.

Päivät kuluivat normaalisti. Olin ylpeä uudesta asemastani soturina. Olinhan nyt yhden pienen askelen edempänä toivomustani päästä päälliköksi.
"Hei, Tappotahto", Viiltokaaos tuli luokseni, kun makoilin sotureiden pesän edustalla. Käänsin katseeni varapäällikköön ja tervehdin tuota kunnioittavalla nyökkäisyllä.
"Hei vain Viiltokaaos", mau'uin.
"Tahdon sinut Syöksyviillon saalistuspartioon", hän maukui.
"Selvä on", murahdin ja ojensin mustanharmaan kehoni venytykseen ja haukoittelin. Nousin sitten pystyyn ja loikin Syöksyviillon, pikimustan kokeneen soturin luo. Tervehdin Syöksyviiltoa nyökkäisyllä, mutta kokeneempi kolli vain murahti tervehdykseksi. Ehdin jo luulla, että partioisin Syöksyviillon kanssa kahdestaan, mutta siinä samassa Graniittipolte ja Naakkalaulu tulivat luoksemme.
"Ovatko kaikki valmiina?" Syöksyviilto kysyi ja kun kaikki vastasivat myöntävästi, lähdimme pois leiristä.

Palasin leiriin kantaen suussani haukkaa, jonka olin saanut kiinni yhdessä Graniittipoltteen kanssa. En ollut kauhean paljon napannut lintuja, mutta Graniittipoltteen kanssa sekin onnistui. Pudotin saaliini tuoresaaliskasaan. Näin jo että suurin osa klaanitovereistani oli jo syömässä, mutta heti kun olin pudottanut haukan kasaan, Raatotassu tuli ja otti haukan. Oppilas suuntasi sitten klaaninvanhempien pesää kohden ja arvelin, että haukka olisi vanhuksille. Itse otin hiiren. Asetuin syömään aivan tuoresaaliskasaan viereen ja ahmin saaliini muutamalla nälkäisellä naukkaisulla. Syötyäni hiiren, havaitsin Jääliljan ja tummanruskean naarasoppilaan Korpitassun juttelevan keskenään. Mielenkiintoni heräsi. Miksiköhön Korpitassu jutteli Jääliljan tapaisen kokeneen soturin kanssa? Eihän Jäälilja edes ollut hänen mestarinsa. Huomasin, että tassuni olivat kuljettaneet minut naaraiden luo. Minua hieman ihmetytti se, että Jäälilja ja Korpitassu puhuivat niin lähekkäin.
"Mitäs täällä juoruillaan?" kysyin heiltä. Jäälilja kääntyi ja väläytti minulle jonkinlaisen hymyntapaisen ilmeen.
"Puhutaan vain siitä kuinka klaanimme eräs nimeltä mainitsematon kolli - joka saapuu meitä kohti - on aivan valloittavan näköinen", Jäälilja naukaisi ja pyöräytti silmiään häijyn leikkimielisesti. Istahdin Jääliljan ja Korpitassun seuraan ja murahdin hieman huvittuneesti vanhemman naaraan sanoille.
"Hei vain Tappotahto. Olen nähnyt sinut muutaman kerran täällä leirissä, mutta emme ole jutelleet sen tarkemmin", maukui sitten Korpitassu. Käänsin katseeni Jääliljasta oppilaaseen. Korpitassu tuijotti minua oranssinkeltaisilla silmillään. Murahdin ja yritin välttyä naaraan katseelta.
*Hänhän katsoo minua ihan kuin arvioisi minua olenko hyvä vai huono. Mokomakin oppilas*, ajattelin ja irvistin itsekseni ajatukselleni. Korpitassu virnisti minulle ja hymähdin itsekseni.
"Jos teillä on jotain asiaa, kertokaa se nyt. Viiltokaaos ja Sysisydän tulevat, ja se tarkoittaa sitä, että minun on lähdettävä kohta. Tappotahto, jos haluat jutella kanssani vielä jostain harjoitusten jälkeen, odottele leirissä, ellei sinua käsketä partioon tai metsästämään", Korpitassu maukui yllättäen ja näinkin Viiltokaaoksen ja Korpitassun mestarin Sysisydämen astelen meitä kohden. Keltaiset silmäni vetäytyivät viiruiksi, kun näin Korpitassun kuiskaavan jotain Jääliljalle ja tuhahdin hiljaa, niin että tuskin kumpikaan sitä kuuli.
"Onko teillä vielä jotain asiaa? Jos ei, minä lähden", Korpitassu kysyi ja vetäytyi hieman kauemmas minusta ja Jääliljasta.
"Antaa mennä vaan", Jäälilja lausahti kylmästi Korpitassulle. Sitten Viiltokaaos ja Sysisydän olivatkin jo Korpitassun luona. Mietin hetken miksi Viiltokaaos olisi Sysisydämen ja Korpitassun seurassa, mutta ajatukseni harhautuivat nyt Jääliljaan, jonka kanssa olin jäänyt kahden.
"Me taisimme jäädä kahden", murahdin mitäänsanomattomasti Jääliljalle. Naaras naurahti teatraalisen leikkisästi ja käveli nopeasti selkäpuolelleni. Hänen häntänsä hipaisi mustanharmaata selkääni ja Jäälilja maukui: "Ei kultaseni, vaan sinä taisit jäädä yksin."
Sitten Jäälilja räpäytti viattomasti jäänsinisiä silmiään ja asteli pois. Jäin nyt yksin.

//Joku saa tuoda kissansa Tapon seuraan jos huvittaa

Nimi: Uljastassu

14.06.2018 12:56
Olin Kalmaliljan kanssa harjoittelemassa. Hän oli hetki sitten selittänyt erään taisteluliikkeen tekniikan ja nyt minun täytyi kokeilla sitä. Käytin kynsiäni ja hampaitani, kuten kunnon kuolonklaanilainen teki - no, enhän minä ollut kuolonklaanilainen mutta joka tapauksessa - ja sain pari lisähaavaa turkkiini entisten seuraksi. En tiennyt, oliko Kalmalilja täysin tyytyväinen suoritukseeni. Hän selitti vain, missä minun täytyisi kehittyä. Aivan sama. Olin matkalla kohti taistelun mestaruutta. Olin ainoa kissa Kuolonklaanissa ja varmasti kaikissa klaaneissa, joka sai lisäkoulutusta omalta isältään.
*Meidän ja näiden klaanikissojen välillä on ero*, ajattelin jolkottaessani kohti leiriä Kalmaliljan kanssa. *Me olemme erakkoja, minä ja Vahvamieli, jopa Lintulumo. Yksineläjiä. Emme mitään klaanikissoja, jotka tarvitsevat toistensa suojelua ja tukea. Me olemme vahvempia kuin he.*
Minä tiesin, että asia oli niin. Kuolonklaanin kissat vain yrittivät kovasti vakuuttaa muuta.

Astelin Kalmaliljan perässä leirin sisäänkäyntitunneliin pitkin ja voimakkain mutta rauhallisin askelin. Kalmalilja raahautui jonnekin, en pahemmin jäänyt seurailemaan hänen liikkeitään. En liikahtanutkaan, vaikka kuulin hiljaista tassutusta takaapäin ja haistoin tutun tuoksun.
"Hei, Vahvamieli", murahdin tyynen viileästi. Vasta sitten käännyin rauhallisesti ympäri kohtaamaan isäni katseen silmissäni yhtä viileä katse kuin hänen omissaan - kuten aina.
"Hei, Uljastassu", kolli sanoi. Hänen kasvoilleen levisi häijyn tyytyväinen hymy. "Tiesinhän minä, että joskus vielä otat oppini käyttöösi. Hienoa."
"Olen harjoitellut ja kehittänyt niitä koko ajan. Odotan seuraavia harjoituksia mielenkiinnolla. Koska ne ovat?"
"Tänään." Vahvamieli huitaisi hännällään. "Valmistaudu. Tulen hakemaan sinut."
Sitten hän asteli pois.

Nimi: Sysisydän

13.06.2018 21:44
"Harjoittelemme taistelua, sillä olet siinä huomattavasti huonompi kuin saalistuksessa."
Astelin hiukan kauemmas oppilaastani. En ollut varsinaisesti suunnitellut, mitä tarkalleen harjoittelisimme, eikä Kuolonklaanin varapäällikön läsnäolo auttanut ollenkaan. Edelleenkin minua häiritsi se, että hän oli mukana. Lähinnä siksi, että Viiltokaaos tuntui jollain tapaa arvioivan minua - miksi muuten hän olisi täällä? Toiseksi en tiennyt syytä siihen. Ja soturi varmasti tiesi, että minä tiesin että hänellä oli syy, vaikkei hän sitää minulle ollut kertonutkaan. Asia oli jotenkin salainen ja kenties tärkeä, muuten hän olisi kai jo kertonut siitä.
Päätin karistaa epäluuloni pois ja keskittyä Korpitassun koulutukseen. Hänen taitonsa olivat epätasapainossa; naaras oli erinomainen saalistaja, jonka minäkin kehtasin myöntää, muttei kummoinen taistelija. Taistelu oli tärkeä taito hallita, kenties saalistusta tärkeämpi. Siksi painottaisinkin sitä tästedes koulutuksessani. En halunnut, että kouluttaisin oppilaani soturiksi, joka ei pärjäisi tappeluissa. Itse olin huonompi saalistaja kuin taistelija, mutta se ei minua haitannut. Hiiret eivät voineet tappaa, mutta toiset kissat tai petoeläimet voivat.
"Asetan tästä lähtien pääpainon koulutuksessasi taistelulle, sillä et tarvitse saalistuksessa yhtä paljoa opetusta. Haluan selvittää, missä tarvitset eniten harjoitusta. Sinä siis taistelet minua vastaan ja minä tarkkailen taistelutyyliäsi ja sen pohjalta suunnittelen tulevaa koulutustasi. Aloita."
Seisoimme muutaman ketunmitan päässä toisistamme. Minun oli oltava tarkkana ja selvitettävä, mikä Korpitassun tekniikassa oli kohdallaan ja mikä ei. Katsoin nuorta naarasta valppaana odottaen hänen hyökkäystään.

//Korpi? Viilto?

Nimi: Pimeyslehti

13.06.2018 18:59
Joka päivä minä ajattelin Pisaratähteä. Joskus en pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Jonain päivinä minä vain menin ulos, etsin jonkin rauhallisen paikan, suljin silmäni ja ajattelin häntä. Hänen silmiään, hänen kasvojaan, hänen hyvin harvinaista, mutta hyvin kaunista hymyään. Minulla oli niin kova ikävä häntä, että rintaani puristi.
Otteeni elämästä lipsui. Kaikki alkoi näyttää mustavalkoiselta ja päivät sekoittuivat toisiinsa. Melkein kaikki alkoi tuntui merkityksettömältä. Ainoat valopilkkuni elämässä olivat pieni perheeni ja se, että pystyin juosta päivä päivältä enemmän. En halunnut mitään muuta enemmän kuin päästä lepoon, päästä kumppanini luokse. Mutta jotenkin minusta tuntui ettei Pisaratähti pitäisi siitä että luovuttaisin. Ja jotenkin aavistelin, että minulla oli edessäni vielä jotain koettavaa.
Linkutin ulos leiristä ja otin suunnan kohti tavanomaista harjoituspaikkaani. Kiihdytin vauhtini joksikin juoksua muistuttavaksi, joskin vähän pomppivaksi sellaiseksi. Minun oli koko ajan varottava, etten kompastuisi hyödyttömään takajalkaani joka vain raahautui mukanani ja hidasti matkaani.
Pian saavuinkin jo harjoittelupaikalleni huohottaen. Ennen vammautumistani matka ei olisi ollut temppu eikä mikään. Menin pienen, kynsityn tammen eteen ja aloin teroittamaan kynsiäni siihen. Hetken päästä kuulin heinikosta rapinaa ja keskeytin puuhani. Nenääni tulvahti myyrän tuoksu. Painauduin saman tien matalaksi ja yritin olla horjumatta ainoan takajalkani varassa. Myyrän täytyi olla likinäköinen ja vielä isäksi umpikuuro koska se oli onnistunut harhautumaan niin lähelle minua. Kuulin veren kohinan ja sydämeni pamppailun korvissani kun hiivin hyvin vaivalloisesti kohti myyrää. Minun olisi pakko onnistua!
Kun arvelin olevani tarpeeksi lähellä vedin syvään henkeä ja loikkasin. Loikka oli lyhyt, kuten kolmijalkaiselta saattoi odottaakkin, mutta kuitenkin niin pitkä, että onnistuin kurkottamaan myyrään hampaisiini. Veri purskahti suuhuni ja myyrä valahti veltoksi. Ilo sykki rinnassani ja onnen kyyneleet tirahtivat silmiini. Minä tein sen! En muistanut koska olisin viimeksi napannut jotain.
Siinä hetkessä elämä ei enää tuntunutkaan niin merkityksettömältä.

//Tää on todella paljon tönkömpi ja lyhyempi versio ensimmäisestä tarinasta jonka onnistuin poistamaan, koska ei enää huvittanut kirjottaa ollenkaan, ymmärrätte varmasti miksi xd Joku voi jatkaa jos haluu

Nimi: Jäälilja

13.06.2018 18:05
"Antaa mennä vaan", lausahdin kylmästi ja suljin Korpitassun minun ja Tappotahdon pienen piirin ulkopuolelle. Mielestäni oli hyvä, että sain Korpitassun suostumaan, mutten todellakaan - luonteeni mukaisesti - luottaisi tämän sanaan sinisilmäisesti. Siinä Kuolonklaanilaiset olivat viisaimpia - muidenkien kuin omien itsejemme mielestä - luottamus oli ansaittava. Muissa neljässä klaanissa valta ja kaikki mitä tahtoi oli helposti saatavissa, jokainen luotti klaanitovereihinsa jo heti syntymästään - vaikkei edes tuntisi ystävyyttä kissaa kohtaan. Aloin jo alitajunnassani suunnitella koetta Korpitassulle, joka todistaisi tämän uskollisuuden. Mieleeni putkahti vain ajatus Kylmähenkäyksen kokeesta, halusin jotakin saman tapaista, mutta tällä kertaa en haluaisi antaa kokeen tekijälle murhaajan mainetta. Lopulta kuitenkin hankkisin pienen oppilasnaaraan Viiltokaaoksen luokse ja kolli saisi itse valita olisiko tällä käyttöä hänelle. Vilkaisin vielä taakseni ja näin kuinka kaksi soturi-ikäistä kissaa olivat saavuttaneet Korpitassun. Olin varma, ettei Viiltokaaos liittynyt mestarin ja oppilaan harjoitteluseurueeseen ilman syytä joka hyödyttäisi häntä. Se ei kuulunut hänen harrastuksiinsa jos oikeassa olin.
"Me taisimme jäädä kahden", Tappotahto murahti mitäänsanomattomasti ja vilkaisi minua keltaisilla - mutta varsin meripihkaan taittuvilla - silmillään. Naurahdin teatraalisen leikkisästi ja kiersin tämän selkäpuolelle. Sipaisin varsin pöyhkeällä hännälläni kollin mustaharmaata selkää.
"Ei kultaseni, vaan sinä taisit jäädä yksin", kehräsin silmiäni viattomasti räpyttäen ja suunnan pois Tappotahdon luota ottaen. Tanssahtelevin askelin poistuin paikalta ja lopulta päätin ettei se ollut virhe, sillä nyt minulla olisi aika viettää laatuaikaa Kostohengen kanssa. Olin nähnyt kollin kumppanin Kuutihkun siirtävän tuoreita sammalia pentutarhan puolelle siihen malliin, että Kostohenki oli saamassa jälkikasvua - tai voisihan pentujen isä ollakin joku muu. Naurahdin ajatukselle itsekseni. Kostohenki varmasti saisi raivokohtauksen jos ajatusmaailmani olisi edes lähellä tosi elämää. Voisi myös olla mahdollista, ettei Kuutihku odottanutkaan pentuja vaan auttoi pentutarhan väkeä vain omaa avuliaisuuttaan. Kohautin lapojani. Pian päämääräni oli jo parin ketun mitan päässä.
"Kostohenki, pitkästä aikaa", naukaisin koleasti vinon hymyn väläyttäen. Musta kolli käänsi katseensa minuun ja nyökkäsi.
"Onnittelut tulevista pennuista", naukaisin varmistaakseni tietoni Kuutihkun tilasta, "Ja jos ei ole tulossa mitään pentuja, tämä saattaa olla minulle hieman noloa, no mutta antaa kuulua". Sipaisin hännälläni maahan tekeytynyttä pientä hiekkadyyniä odottavaisesti.

//Kosto? Sori et vein Koston pois Veren luota mut ihan suoraan sanottuna en vaa jaksanu kirjottaa sillä xd Noo mut toivottavasti ei haittaa :D Ja sori Catty et vein Jään pois Tapon luota D:

Nimi: Korpitassu

13.06.2018 16:43
Katselin tyynenä kuinka Jäälilja puhui Tappotahdolle. Pidin silmäni Jääliljassa, ja katselin tätä miettien äskeisiä sanoja. Jos totta puhuttiin, en aikonut luottaa Jääliljan koskaan täysin, mutta kuten naaraan käytöksestä arvelin, hänellä oli jotain mielessään. Ehkäpä hänellä oli niinsanottuja sisäpiirin tietoja. En kyllä uskonut, että Jäälilja olisi mitään minulle kertonut, mutta ehkä hän näki minussa jotain, mitä en itse hoksannut. Se oli tietenkin vain huono asia, jos en tajunnut piirteitä itsessäni. Joka tapauksessa, Jääliljasta olisi hyvä saada joukkuetoveri, ja epävirallinen ystävä tulevaisuuden varalle. Naaraan puheista päätellen - oli kyllä myös todennäköistä, että hän yritti saada huomioni kiinnittymään näihin pikkuseikkoihin - Kuolonklaanissa oli tapahtumassa jotain merkittävähköä. Ravistelin päätäni ja palauduin mietteistäni takaisin Jääliljan ja Tappotahdon seuraan.
"Hei vain Tappotahto. Olen nähnyt sinut muutaman kerran täällä leirissä, mutta emme ole jutelleet sen tarkemmin", naukaisin kylmästi. Pidin katseeni kollin silmissä mahdollisimman tiiviisti. Tappotahto ei vaikuttanut kissalta, jonka salaisuudet voisi tonkia esiin helposti, mutta voisinhan aina yrittää. Yleensä silmät kertoivat jotain, mutta tällä kertaa en saanut niistä irti muuta, kuin hieman huvittuneen katseen. Virnistin valloittavasti Tappotahdolle. Kolli saattoi olla myös sitä tyyppiä, joka retkahti välittömästi hyvännäköisiin naaraisiin. Osasin jopa väittää, että olin kaunis, en välttämättä klaanin kauneimman kissan sijaa pitävä, mutta en myöskään mitenkään erityisen ruma. Heilautin päätäni kevyesti, ja sain tilaisuuden vilkaista muuallekin kuin Tappotahtoom päin. Huomasin, että Viiltokaaos ja Sysisydän olihan lähteneet kävelemään meitä kohti. Käännähdin äkkiä Jääliljaan ja Tappotahtoon päin.
"Jos teillä on jotain asiaa, kertokaa se nyt. Viiltokaaos ja Sysisydän tulevat, ja se tarkoittaa sitä, että minun on lähdettävä kohta. Tappotahto, jos haluat jutella kanssani vielä jostain harjoitusten jälkeen, odottele leirissä, ellei sinua käsketä partioon tai metsästämään", sihisin nopeasti. Käännyin katsomaan Jääliljaa silmiin. Kuiskasin hyvin matalalla äänellä, hyvin hiljaa, niin että vain Jäälilja kuuli:
"Voit luottaa minuun, mutta olen kuolonklaanilainen ja tiedät millainen olen. Olen uskollinen sinulle, teen mitä käsket, kunnes toisin sanotaan, niin kuin sanoit itsekin."
Katsoin molempia pikaisesti.
"Onko teillä vielä jotain asiaa? Jos ei, minä lähden", kysyin vielä nopeasti. Vetäydyin hieman kauemmaksi muista ja katselin seuralaisiani odottavaisena. Samalla vilkuilin koko ajan Viiltokaaosta ja Sysisydäntä, jotka lähestyivät reippaasti.

//Jää? Tappo?

Nimi: Koisammal

11.06.2018 11:17
Siitepölyinen ja samalla tunkkainen, mutta lämmin ilmavirta pyyhälsi soturien pesän suuaukolta suoraan kasvojeni ohitse jättäen samalla turkkiini pienen siitepölykerroksen. Tai siltä minusta ainakin jälleen kerran tuntui. Viherlehti oli ihanaa aikaa, koska lämpöä oli enemmän kuin kenenkään kuolonklaanilaisen tassut jaksoivat kantaa, mutta se toi mukanaan myös hyönteiset ja siitepölyn joka oli aina ollut minusta kaikkea muuta kuin harmiton viherlehden sivuvaikutus. Yritin päivä päivältä nauttia viherlehden alusta enemmän ja kiinnittää huomiota positiivisiin asioihin viherlehdessä, mutta hyönteiset surisivat kasvoillani joka sekunti ja jokaisen tuulenpuuskahduksen mukana turkkiini tarttui kasoittain siitepölyä puista. Tai ehkä vain kuvittelin siitepölyn inhottavuuden, koska en ollut kuullut että kukaan muu olisi koskaan valittanut viherlehdestä. Paitsi tietysti minä. Vuonovarjo oli saanut kuulla valitustani ja monien päivien ajan.
”Mennäänkö metsästämään?” kumppanini odottamaton kysymys keskeytti ajatukseni. Käänsin tummanviherän katseeni vierelleni asettuneen kollin keltaisin silmiin. Vuonovarjo katsoi minua pitkään odottaen vastausta.
”Mennään vain. Tarvitsen jotain muuta ajateltavaa”, hymähdin, nousin jaloilleni ja ravistelin yöllä turkkiini tarttuneet makuualuset. Tassutimme vierekkäin ulos soturien pesästä ja pysähdyimme hetkeksi aukiolle katselemaan aamuista ja vielä unista leiriä. Monet nukkuivat vielä pesissään, vaikka tuntui kuin aurinkohuippuun ei olisi kuin enää hetki aikaa.
”Ainakin voimme olla nyt kahdestaan”, Vuonovarjo naukui ja kietoi häntänsä omani ympärille. Nuolaisin hänen pehmeitä kasvojaan ja jatkoimme matkaa ulos leiristä, kohti syvemmälle reviirin uumeniin.

//Vuokkis?

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com