Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kojoottivirne

01.04.2018 11:37
En ollut aivan varma vitsailiko Talvikkimuisto minulle juuri nyt. Tietääkseni olin tullut torjutuksi jonkin aikaa sitten taisteluharjoitusten suhteen, mutta nyt naaras tuli luokseni kuin mitään ongelmaa ei olisikaan. Ehkä minun olisi itsekin hyvä esittää että olin kunnossa. Yritin myös keskittyä siihen mitä edessäni tapahtui. Ei Talvikkimuiston vaan muihin kissoihin. Myrskyklaani oli saapumassa paikalle. Kuulin jo kaukaa klaanin huudot. Samalla pystyin myös tuntemaan kuinka maata rummuttivat monet Myrskyklaanin kissojen tassut. Korvani suuntautuivat äänenlähteen suuntaan. Saniaistähti asteli aivan ensimmäisenä ylväänä sisälle nelipuille muiden päälliköiden luokse. En ollut aivan varma mitä tästäkin kokouksesta tulisi. Vaikka mitä olisi voinut tapahtua tässä välissä muiden klaanien keskuudessa.
"Kojoottivirne?" Talvikkimuisto kutsui minua nimeltä viereltäni hyvin hämmästyneenä. Käännyin katsomaan naarasta mitäänsanomattomalla ilmellä.
"Niin?" kysyin niin rennosti kuin vain pystyinkään kaiken pettymykseni alta. Talvikkimuisto näytti mietteliäältä.
"Kysyin mitä mieltä olet Viiltokaaoksesta varapäällikkönä?" naaras toisti kysymyksensä minulle. Annoin katseeni valahtaa taas uudestaan tassuihini.
*Tätäkö minun elämäni lopulta on? Haaveilen naaraan perään, joka ei tahdo olla kanssani kuin ystäviä? Miksi edes yritän?* kyselin itseltäni pään sisällä. Talvikkimuisto ei olisi voinut pahempaa keskustelun aihetta keksiä tähän hätään. Huokasin. En voisi kuitenkaan jättää vastaamatta klaanini parantajaoppilaalle.
"Kuolonklaani pitäköön häntä hyvänä varapäällikkönä, mutta jos minulta kysytään", maukaisin kääntäessäni katseeni silmät viirulla Viiltokaaoksen perään nelipuilla, "hän näyttää siltä, että on valmis syöksemään Raetähden vallasta pois hyvin pian."
"Enkä minä aio tukea kissaa, joka ajattelee vain itseään ja valtaan pääsemistä. Voimme lyödä vaikka vetoa, että Viiltokaaoksen päästessä valtaan hän aikoo telotuttaa kaikkien klaanien päälliköt", murahdin pahaenteisesti. "Tähtiklaani heitä armahtakoon."
Meni tovi ennen kuin tajusin mitä olin juuri sanonut. Olin puhunut Tähtiklaanista enkä Pimeyden metsästä. Yhtäkkiä minulle tuli todella tukala olo.
"Anteeksi, minun on mentävä", maukaisin hätäisesti ja käännyin ympäri. Juoksin pois nelipuiden sisältä ja pysähdyin vasta varjoisammassa kohdassa yhden neljän tammen taakse. En voinut uskoa mitä olin juuri sanonut. Minua ei olisi haitannut, jos olisin ajatellut sen mutta olin juuri sanonut sen ääneen. Annoin Talvikkimuistolle pahimman mahdollisen todisteen uskostani. Ja jos naaras olisi uskollinen klaanillensa, olisin mennyttä.

// Talvikki?

Nimi: Jäälilja

01.04.2018 10:25
"Kuulit oikein. Oletan, että tahdot tavata heidät", Kylmähenkäys naukui ja katsoi suoraan silmiini, "En ole varma missä poikani on, mutta tyttäreni näin tuossa vähän aikaa sitten." Nyökäytin hitaasti ja arvioivasti päätäni, mutta pidin edelleenkin katseeni tiukasti kollin silmissä. Halusin tietää olisivatko Kylmähenkäyksen pennut rääpäleitä, en halunnut veljeillä kissan kanssa, joka kasvattaisi Tähtiklaaniin uskovia pentuja. Kylmähenkäyksestä itsestä huokui jotain, joka ilmensi sen, että kollin usko Tähtiklaaniin on vähäinen tai sitä ei ole ollenkaan.
"Sinun ja parantajan pentuja, oletan?" kysyin ylimielisesti Kylmähenkäystä tarkkaillen. Parantajalla oli vahvin side Tähtiklaaniin, ja vaikka Pimeyden metsä kumoaisikin vallan parantajien usko säilyisi.
"Niin", Kylmähenkäys vastasi tyynesti.
"Selvä, suostun tapaamaan yhden pentusi, ja muista yhden pennun käytös määrittää muidenkin pentujen käytöksen", naukaisin. Sanoillani oli merkitys, jonka kuulija sai itse tulkita.
"Olen ehkä liian pelottava pennuillesi", irvailin. Jos Kylmähenkäys ymmärtäisi loukkauksen merkityksen, sattaisin saada hänet suuttumaan.

//Kylmä?

Nimi: Talvikkimuisto

31.03.2018 21:21
Marssin Kuolonklaanin kanssa nelipuita kohti kuono korkealla ja sinertävänharmaa turkki siististi suittuna. Pikiviilto oli jäänyt leiriin haavansa takia, joten edustaisin tänään Kuolonklaanin parantajaa. Tämä oli ensimmäinen kokoukseni Talvikkimuistona, sillä olin ansainnut parantajanimeni edellisen kokouksen jälkeen. Ajatuskin siitä, että olin ollut vajaa kuu sitten Talvikkitassu, tuntui vieläkin kummalliselta, sillä tuntui aivan siltä kuin olisin omistanut parantajanimeni jo ties kuinka monta muuta.
*Tuuliklaani, Varjoklaani ja Jokiklaani ovat jo täällä*, tokaisin mielessäni tutkiessani kissajoukkoa. Saniaistähden hahmo puuttui vielä Raetähden lisäksi nelipuiden oksistolta, jolta klaanien päälliköt aina kuuluttivat uutisensa. Raetähti heilautti samassa häntäänsä merkiksi hajaantua, jonka seurauksena sukelsin kauemmas klaanitovereistani ja aloin etsimään kissoja, jotka näyttäisivät etsivän jutteluseuraa. Jokaisella näytti kuitenkin olevan joku kissa seuranaan ja sitten olikin minä, yksinäinen Kuolonklaanin parantajaoppilas, jonka mestarikin oli jäänyt leiriin. Vetäisin arasti tuuhean häntäni käpälieni päälle ja jäin silmäilemään klaanitovereitani, jotka lähtivät arvostelemaan vihollisklaanilaisia jäätävillä tuijotuksillaan.
"Sinä taisit jäädä yksin."
Säpsähdin aluksi, kun tuntematon ääni kajahti ilmaan aivan takaani ja käännyin pelästyneenä kohtaamaan kissan. Sähköistyneet niskakarvani laskeutuivat kuitenkin, kun tunnistin ruskeanharmaan kollin Kojoottivirneeksi. En olisi voinut olla sillä hetkellä yhtään helpottuneempi, koska olin löytänyt ainoan ystäväni.
"Niin taisinkin. En vain pysty liittymään klaanitoverieni huutoihin ja nyt kun Pikiviilto on leirissä, minulla ei ole erityisemmin jutteluseuraa", naukaisin ja vilkaisin Kojoottivirnettä silmäkulmastani. Kolli nyökäytti päätään heikosti ja päällemme laskeutui hiljaisuus.
"Mitä mieltä olet Viiltokaoksesta klaanimme varapäällikkönä?" kysyin äkillisesti. Ennen kuin Kojoottivirne ehti kuitenkaan päästää pienintäkään ääntä suustaan, kiirehdin jo sanomaan oman mielipiteeni:
"Minun mielestäni hän on rohkea ja klaanilleen uskollinen kissa, mutta kuten miltei kaikki kuolonklaanilaiset, hän tahtoo vain tappaa kissoja ja saada mahdollisimman paljon ihailijoita ja vaikutusvaltaa klaanien keskuudessa. Raetähti ei sentään halua kokoajan tappaa kissoja ja voisin nähdä hänet viisaana ja oikeudenmukaisena päällikkönä", tokaisin ja nuolaisin nopeasti sievää etukäpälääni.
"Anteeksi muuten kun keskeytin. Mutta niin, mitä ajattelet Viiltokaoksesta?"

//Kojo? Toivottavasti ei haittaa et tungin Talvikin Kojon seuraan

Nimi: Kojoottivirne

31.03.2018 16:46
Yritin olla parhaani mukaan avuksi Talvikkimuistolle, mutta juuri nyt naaras sai minut turhautuneeksi. Hän ajoi minut ulos hänen sekä Pikiviillon pessältä. Tuntui kuin olisin aina väärässä paikassa väärään aikaan. En kuitenkaan tahtonut väittää parantajaoppilaalle vastaan, joten takkuinen häntä maata laahanten astelin pois pesästä. Minua myös suututti kuinka Jääliljan, Kostohengen sekä Kalmaliljan tuuppautuminen seuraamme oli estänyt meitä harjoittelemasta lupaamiani taisteluliikkeitä kahdestaan. Vasta nyt tajusin Raetähden seisovan suurkiven yllä. En ollut kuullutkaan hänen kutsuhuutoaan. Tosin en uskonut minkään kollin sanomisen parantavan minun oloani juuri nyt. Ei edes kokoontumiseen pääseminen, vaikka se saattaisikin saada ajatukseni hetkeksi toisaalle. Minusta tuntui kuin olisin juuri pettänyt Talvikkimuiston luottamuksen pahemmankin kerran.
"Kokoontumiseen lähtee varapäällikön ja parantajien lisäksi: Pihlajakynsi, Jäälilja, Ahvenleuka, Valhekuiske, Kojoottivirne, Raparuusu, Lumotassu, Tappotassu, Terätassu, Pimeyslehti ja Punasirppi. Valmistautukaa lähtöön", päällikön sanat kuuluivat leirin yllä. Mieleni teki paiua matalaksi maata vasten. Viiltokaaos oli valittu klaanin varapäälliköksi eikä hän edes ollut synnynnäinen Kuolonklaanin kissa. Ajatus kuvotti minua. Hän oli jopa pahempi vaihtoehto kuin Kostohenki.
*No, ehkä minun tulisi edes yrittää näyttä kokoontumisessa siltä, että kaikki on hyvin*, ajattelin pääni sisällä. En voisi antaa ilmi muille kissoille omaa huonoa oloani juuri nyt. Muut voisivat luulla sen johtuvan omasta klaanistani vaikka todellisuudessa syy olikin paljon henkilökohtaisempi kuin moni osaisikaan arvata.
Lähdin tassuttelemaan joukon perällä kohti nelipuuta. Kärjessä oli Raetähti sekä itsevarmuutta uhkuva Viiltokaaos. En pystynyt ajatellakaan sitä, että tuosta kissasta saattaisi vielä tulla tämän klaanin päällikkö. Laskin pääni lähemmäs maan tasoa ja tutkailin muiden edessäni kävelevien kissojen tassunjälkiä. Minua kuin ei oikein niin paljoa kiinnostanut klaanini kissojen pulinat.
*Mitä kokouksessa tapahtuu? Mitäköhän muille klaaneille on käynyt? Onkohan joku kuollut?* perinteisimmät kysymykset pyyhälsivät ajatusteni lävitse. Niillä ei kuitenkaan lopulta ollut mitään painoarvoa. Kuulin kuinka Kuolonklaani ryhtyi huutelemaan ja rymisteli sisälle nelipuille. Yritin näyttää siltä, että olin mukana mutta huutoni oli siihen verrattuna aivan liian laimea.

// Joku?

Nimi: Jäälilja

31.03.2018 10:48
Hätkähdin siihen kuinka Raetähti kajautti kokoontumiseen lähtijät, korkean kiven juurella seistessään.
"Kokoontumiseen lähtee varapäällikön ja parantajien lisäksi: Pihlajakynsi, Jäälilja, Ahvenleuka, Valhekuiske, Kojoottivirne, Raparuusu, Lumotassu, Tappotassu, Terätassu, Pimeyslehti ja Punasirppi. Valmistautukaa lähtöön", hä naukui. *Ei Kostohenkeä?* Pyöräytin silmiäni tylsistyneenä. *No ehkä kerrankin menisin muiden klaanien luo* Kohautin lapojani ja tarkkailin kuinka äskön mainitut turkit alkoivat kerääntyä suuaukolle odottelemaan. Pimeys oli jo laskeutunut. Asetuimme siististi Raetähden perään. Sedästäni Raepisarasta oli tullut Pimeystähdelle sattuneen onnettomuuden jälkeen Raetähti, ja suoraan sanottuna tunsin ylpeyttä, mutta yhdestä asiasta olin katkera, mutta myös ymmärsin syyn. Viiltokaaoksesta oli tullut varapäällikkö. Otin ylvään asennon, halusin näyttää mahtavalta tuntemattomien kissojen silmissä, kaunis kun olin. Ainakin omasta mielestäni. Lähdimme tassuttamaan kohti reviiriämme, nelipuita. Pimeystähti kulki vaikea kulkuisesti jonon perällä, hänen jalkansa oli rampautunut. Olihan se surullista, mutta pidin Raetähteä parempana päällikkönä. Saavuimme aukiolle joka oli täynnä kuunvalossa hohtavia eri sävyisiä turkkeja. Kuolonklaani sukelsi turkkien joukkoon rohkeasti. Jäin hiukan sivummalle sukimaan turkkiani, joka oli pävän aikan päässyt sekoittumaan, enkä ennen lähtöäni ollut ehtinyt siistiytymään. Halusin edustaa Kuolonklaania.
Pian silmäkulmassani vilhati tutun, vähän liiankin tutun sinertävän harmaan turkin. Kuonooni tulvahti kollin tuoksu ja nostin oäääni edes varmistamatta kissan henkilöllisyyttä. Olin oikeassa, Kylmähenkäys.
"Sinäkin sitten pääsit kokoontumiseen", nau'uin silkkisesti. Kylmähenkäys murahti.
"Olen minä ennenkin ollut kokoontumisessa, ei se kovin ihmeellistä ole", sinertävänharmaa kollia naukaisi kulmiansa kohottaen.
"Ennen en vain välittänyt olemassa olostasi, en väitä että välittäisin nytkään, mutten sitä kielläkkään", nau'uin silkinpehmeällä korostuksella. Nuolaisin tassuani ja suin sillä kasvojani.
"Sinun täytynee ilmestyä ensi yönä, ei kenenkään reviirille", kuiskasin, jottei kukaan muu kuulisi. Painotin saa täytyy.
"Onko selvä?" kysyin jäisesti ja porasin katseeni Kylmähenkäyksen kirkkaisiin kylmänsinisiin silmiinsä.
"Nyt tiedän mistä olet saanut alkuliitteen Kylmä, silmäsi ovat kylmänsiniset. Luonteesi ei olisikaan ansainnut noin tyylikästä nimeä", naukaisin silmiäni hiukan leikkisästi siristäen.

//Kylmä?

Nimi: Kostohenki

31.03.2018 10:41
Jostakin syystä olin aidosti yllättynyt Liljahenkäyksen sanoista. Naaras oli ollut suorasukkaisempi kuin olisinkaan osannut haaveilla. Väräytin kuitenkin viiksiäni varautuneena. Aloin miettiä päässäni asioita, joiden kautta minä itse hyötyisin tästä tilanteesta. En minä koskaan kuitenkaan mitään ilmaiseksi tekisi. Juuri nyt minulle tosin riitti kyllä Liljahenkäyksen vakoileminen Tihkutähteä minun puolestani. En tahtonut sitä myöntää, mutta saattaisin tahtoa usuttaa Varjoklaanin Kuolonklaania vastaan vain muistuttaakseni Tihkutähteä siitä kumpi klaani todella oli vahvempi, uskosta viis. Varjoklaani tosin saattaisi tulla helposti kukistetuksi vähäisten joukkojensa takia.
Huomasin että keltainen katseeni oli valahtanut pois sisarestani. Silmiäni siristäen siirsin ne takaisin Liljahenkäykseen.
"Hyvä on. Sait huomioni", maukaisin rennosti. "Mutta tahtoisin kuitenkin hiukan tarkennusta tähän suunnitelmaasi. En usko sinun yksin lähtevän kukistamaan Varjoklaanin päällikköä kahdeksaa kertaa."
Siristin silmiäni vielä hiukan enemmän. Ei ollut kuitenkaan sisareni tapaista suunnitella moisia tekoja. Tihkutähdellä oli kuitenkin monia tukijoita. He saattaisivat pian käydä jopa Liljahenkäyksen kimppuun saadessaan tietää hänen ajatuksistansa.
"Ehkä sinä tarvitsetkin apuani enemmän kuin ajattelitkaan. Tuo Tihkutähti tänne joku päivä, voin olla ehkä avuksi päällikkökauden kaventamisen suhteen. Saatan ehkä jopa saada koottua pienen joukon mukaani, jos tahdot enemmän kissoja paikalle kuin minä", murahdin ehdotukseni Liljahenkäykselle. Olin aivan varma, että hän aikoisi kieltäytyä tästä. Ei olisi ensimmäinen kerta. Liljahenkäys tuskin hyväksyisi kuolonklaanilaista tapaa hoitaa ongelmia.
"Hyvä on. Vastaa tuohon myöhemmin. Kerroppa nyt armaasta suunnitelmastasi hiukan enemmän", kehotin sisartani. "Ja sinun olisi hyvä muistaa, että en tee tätä vain hyvyyttäni. Vaadin sinulta myöhemmin palvelusta kun sen aika koittaa."

// Lilja?

Nimi: Raepisara -> Raetähti

31.03.2018 09:50
Suuntasin kohti Kuukiveä aikeenani hakea yhdeksän henkeäni. Pimeyslehti oli nyt pentutarhalla hoitamassa pentuja vammansa takia, joten nyt oli minun aikani nousta päälliköksi. Pyrin jolkottelemaan nopeaan tahtiin ja ennen kuin huomasinkaam olin jo perillä. Onneksi Kuolonklaanista oli lyhyt matka tänne. Astuin sisään pimeään luolaan ja suunnistin pimeässä eteenpäin. Pääsin Kuukiven luokse. Se hehkui ja toi valoaan luolaan. Menin sen eteen maaten ja kosketin sitä nenälläni. Automaattisesti silmäni sulkeutuivat ja lähdin pimeään pyörteeseen.

Olin metsässä, Pimeyden metsässä. Paikka oli täynnä varjoja ja hämäryyttä, mielekkään näköinen. Jostakin varjoista sujahti Kuolonklaanin entinen päällikkö Sulkatähti esiin. Tunnistin hänet monien tarinoiden pohjalta, en ollut kuitenkaan koskaan nähnyt häntä.
"Tervetuloa Pimeyden metsään Raepisara", naaraskissa naukui ja asteli arvokkaasti lähemmäs minua.
"Oletko valmis saamaan yhdeksän henkeäsi?" Sulkatähti kysyi. Minun ei tarvinnut edes harkita vastaustani, niin selvä se oli.
"Olen", vastasin nopeasti ja varmana siitä, että olin valmis. En tiennyt ollenkaan miltä henget tuntuivat vai tuntuivatko miltään. Kohta se kuitenkin selviäisi.
"Tällä hengellä annan sinulle voimaa rakastaa vaikeimpinakin aikoina", naaras naukui ja kosketti kuonollaan otsaani. Koko kehooni levisi lämpö ja kivulias kipinöinti. Sulkatähti hävisi jo varjoihin ja eteeni asteli Pisaratähti, Kuolonklaanin päällikkö ennen Pimeyslehteä. Päällikkö, jonka aikana minäkin olin elänyt. Pisaratähti asteli lähemmäs ja teki saman kuin Sulkatähti; kosketti kuonollaan otsaani.
"Tällä hengellä annan sinulle kyvyn johtaa", kolli naukui ja kehooni levisi pistelevä kipu. Tunsin hetken ajan itseni rohkeammaksi kuin koskaan, kunnes Rienutuho astui kehiin ja tuli antamaan henkeä minulle.
"Me annamme sinulle murhanhimon hengen", Riemutuho sanoi ja kosketti otsaani. Kaaosmieli asteli luokseni, kunnes Riemutuho oli kadonkut edestäni.
"Tällä hengellä annan sinulle voimaa", kolli naukui ja kosketti kuonollaan otsaani. Suunnaton kipu levisi korvan nypyköistä hännänpäähän asti, läpi koko kehoni. Sen jälkeen tunsin itseni kuitenkin paljon voimakkaammaksi kuin ennen olin koskaan ollut. Seuraavana hengen antajana oli kuolleen siskoni Rapapoltteen kumppani, Pöllösyöksy. Kollikissa tuli luokseni.
"Tällä hengellä annan sinulle säälimättömyyttä", Pöllösyöksy maukui ja teki saman mitä edellisetkin. Kipinöinti esiintyi jälleen koko kehossani.
"Tällä hengellä annan sinulle varmuutta", Puhurijalka lausui. Sen hengen saatuani Varpusensiipi, kuollut klaaninvanhin, asteli luokseni.
"Tällä hengellä annan sinulle rehellisyyttä klaaniasi kohtaan", Varpusensiipi naukaisi ja kosketti otsaani. Yllätyksekseni kuollut oppilaani Juovatassu asteli luokseni Varpusensiiven poistuessa varjoihin.
"Tämä henki on luottamuksen henki", Juovatassu sanoi ja jouduin kumartumaan hiukan, jotta hän ylettäisi koskemaan otsaani. Luottamuksen tunne kaikkia klaanilaisiani kohtaan nousi sillä hetkellä hetken ajaksi. Viimeisenä eteeni asteli Havupentu. Minun pentuni. Minun poikani. Minun kuollut poikani Havupentu. Oli suunnattoman helpottavaa nähdä hänet taas, siinä edessäni. Minun oli vaikea vain pysyä paikallani, eikä rynnätä tervehtimään oitis kuollutta pentuani. Ei se olisi ollut soveliasta. Kuolemani jälkeen me voisimme olla yhdessä, täällä, nutta ei nyt. Ei nyt. Jouduin kumartumaan alemmas kuin Juovatassun kanssa, jotta Havupentu sai kosketettua nenällään otsaani.
"Tämä henki on rohkeuden henki", Havupentu naukui ja samalla hetkellä kipu pyrähti läpi kehoni. Liian aikaisin kolli vetäytyi pois luotani ja Sulkatähti tuli tilalle.
"Olet nyt Kuolonklaanin päällikkö, Raetähti!" naaras maukui ja uusi nimeni jäi soimaan korviini. Pian kaikki hämärtyi ja heräsin Kuukiven viereltä.

Palasin leiriin ja sain paljon katseita. Astelin kohti suurkiveä ja loikkasin sen päälle. Täällä oli mahtavaa seisoa. Ilmeeni oli mitään sanomaton, kun odotin kissojen saapuvan luokseni. Viimein pääsin aloittamaan.
"Kävin hakemassa yhdeksän henkeäni", ilmoitin ja kuolonklaanilaisista jotkut huudahtivat nimeni kuuluviin. En tiennyt miksi, mutta minusta tuntui, että kaikki pitivät itseään parempana päällikkönä kuin minua. Sama oli ollut varapäällikönkin roolissa. Mutten tiennyt kuvittelinko sen vai en.
"On aika valita varapäällikkö", ilmoitin ja katsoin kuinka vanhimmat soturit suoristivat ryhtiään ja näyttivät muuten varmoilta valinnoilta. En kuitenkaan aikonut valita heitä.
"Seuraava Kuolonklaanin varapäällikkö on Viiltokaaos!" lausahdin kovaan ääneen. Tiesin, että hän olisi parhain varapäällikkö minulle. Aloin etsimään katseellani kollia väkijoukon seasta.

//Viilto? Saat jatkaa jos haluat. ~ (vähän jäi lyhemmäks tää toinen tarina, kun meni se eka poistumaan)

Tässä henget:
Sulkatähti - rakkaus
Pisaratähti - kyky johtaa
Riemutuho - murhanhimo
Kaaosmieli - voima
Pöllösyöksy - säälimättömyys
Puhurijalka - varmuus
Varpusensiipi - rehellisyys
Juovatassu - luottamus
Havupentu - rohkeus

Nimi: Lintulumo

30.03.2018 21:05
Seisoin hetken paikallani hiljaa, kumpaakin kollia, jotka niin paljon toisiaan muistuttivat, tiukasti katsellen.
"Minä olen pettynyt teihin kumpaankin. Tiesin, että tähän tämä johtaa", murisin ja sivalsin vihaisesti ilmaa hännälläni. En edes tiennyt, kumpaa minun tulisi syyttää. Uljastassu oli käyttäytynyt typerästi ja antanut raivolleen vallan, mutta ei Vahvamielikään sen parempi ollut. Hänen olisi pitänyt osata hallita poikaansa, jonka kasvatuksen eteen oli niin paljon vaivaa nähnyt.
"Minä odotin sinulta parempaa, Vahvamieli. Sinun kuuluisi hänen isänään käyttäytyä sen mukaan ja näyttää mallia, eikä käyttäytyä noin pentumaisesti", tuhahdin silmiäni siristäen, siirtäen katseeni poikaani. "Ja mikä sai sinut suuttumaan noin paljon? Jos et osaa hallita tunteitasi ja ajatella järkevästi, sinusta ei tule koskaan hyvää soturia."
Astuin kahden harmaan kollin väliin, ihan vain siltä varalta, että jompikumpi hyökkäisi taas.
"Ehdotan, että te molemmat rauhoitutte nyt, ennen kuin tässä käy pahemmin. Sietäisitte hävetä itseänne ja sääliä minua, kun joudun setvimään tällaisia täysikasvuisten kissojen kinoja."

//Vahva? Uljas?

Nimi: Jäälilja

30.03.2018 19:50
"Mitä sinä suunnittelet? Äläkä nyt leiki, ettet suunnittelisi mitään. Me olemme ystäviä Jäälilja, voit kertoa minulle mitä vain", Viiltokaaos naukaisi pehmeästi. Hän yritti leikitellä ajatuksillani, antaisi kollin leikkiä ja luulla pääsevänsä pääni sisään. Saisi johto aseman ajatuksiini. *Ja pyh, ystäviä. Ehkä joskus, ei ihan mahdoton ajatus*
"No voi kuule, suunnittelin juuri tässä päivällä klaaninvanhimpien pesän ryöstöä", naukaisin silmiän ivilpittömästi räpytellen. Viiltokaaos murahti itsekseen ja pyöräytti silmiään.
"Luuletko tosiaan, että kertoisin sinulle jos minulla olisi jotakin mitä haluat tietää, rakas ystävä?" hyrisin pehmeästi, mutten lainkaan vihamielisesti.
Pidin muuria korkealla välissämme, en paljastelisi liikoja, enne kuin saisin tietää jotain syvältä kollin sisimmästä. Jotain jonka hän paljastaisi vain harvoille. Se oli minun mielestäni ystävyyttä. Pyöräytin silmiäni.
"Älä elättele liian suuria toiveita, en tiedä sinusta mitään, joten en kerro sinulle mitään", naukaisin ilottomasti virnistäen.
"No, mutta mitäs suunnitelmia sinulla on? Niin, nyt tiedät tunteen, joka sanoo "ei kuulu sinulle"", naukaisin ja väläytin jäisen virneen tummalle Kuolonklaanilaiselle.
"Turha minun on yrittää ärsyttää sinua, suoraan sanottuna en edes vihaa sinua, mutta älä luulekkaan että pidänkään", naukaisin kulmiani kohottaen.

//Viilto? Sori, et kesti näin kaua ku oli vähän kiireitä :3

Nimi: Vahvamieli

30.03.2018 19:38
"Minä en aloittanut tätä", murahdin Lintulumolle hännälläni ilmaa huiskaisten. "Uljastassulla taisi olla harjoitusten jälkeen energiaa jäljellä ja päätti ilmoittamatta upottaa kyntensä minuun." Katsahdin jäisesti ketunmitan päässä vasemmalla puolellani seisovaa Uljastassua. Hän seisoi jalat hieman harallaan ja hengitystään tasaten. "Eikö sinulla ole minkäänlaista sanottavaa? Emosi tahtoo tietää, mistä on kyse, joten alahan puhua. Vai aioitko yrittää kynsiä häneltäkin turkin päältä?"
Harmaa, verinen kolli mulkaisi minua jäisin silmin ja sähähti minulle hampaat paljaina: "Ainoa, jonka minä aion repiä turkistaan olet sinä, ellet pian anna minulle vaatimiani vastauksia." Hänen häntänsä heilui jäykkänä puolelta toiselle ja lihakset hänen turkkinsa alla olivat yhä jännittyneet, aivan kuten minullakin.
"Nimenomaan, Uljastassu; sinä vaadit vastauksia. Mutta kuten sanoin, minä en tule niitä vielä antamaan. Ei sen puoleen, että yrityksesi taistella minua vastaan jotenkin nopeuttaisi sitä prosessia.." Tuhahdin hiljaa.
Hänen hampaansa välähtivät ja nopealla liikkeellä hän syöksähti kohti kurkkuani. Olin kuitenkin valmiina ja iskin kynsillä häntä kasvoihin. "Vedä kyntesi sisään, poika, ja rauhoitu! Vai täytyykö minun pitää tänään toiset harjoitukset, jotta varmasti tuo puhti saataisiin sinusta pois?"
Uljastassu ei lopettanut kyräilyä. Yhä hän näytti halukkaalta nylkeä minut turkistani, johon olin kylläkin varautunut - koska koko ajan täytyi olla varautunut ja valppaana. Eihän sitä koskaan tiennyt, milloin joku päättäisi hyökätä kimppuun...
"Puhumme tästä takuulla myöhemmin", murahdin, kun Uljastassu ei sanonut enää mitään, murisi vain matalasti. "Näytitpä ainakin, että tarvitset lisää harjoitusta..."

//Lintu?

Nimi: Talvikkimuisto

30.03.2018 17:16
En antanut edes Kalmaliljalle mahdollisuutta vastata Kojoottivirneen kysymykseen, vaan astuin tönkösti kaksikon väliin ja porasin taivaansinisen tuijotukseni Kojoottivirneeseen. Ruskeanharmaa kolli ehti vain räpäyttää hämmentyneenä lämpimänruskeita silmiään, kun jo aloin puhumaan kuin viimeistä päivää.
"Minun ei teekään enää mieli mennä harjoittelemaan taisteluliikkeitä, olen todella pahoillani. Ehkä minun pitäisi mennä kysymään Pikiviillolta, jos hän tarvitsisi apuani jossakin", selitin nopeasti ja sukelsin suoraan kollin ohitse ennen kuin tuo ehti tehdä yhtään liikettä pysäyttääkseen minua. Pyyhälsin hämärään piikkihernetunneliin ja silmänräpäyksen kuluttua tupsahdinkin leirin uloskäynnin edustalle.
"Talvikkimuisto!" Kojoottivirne huusi perääni ja aloin kuulla käpälien rummutuksen tunnelin alustaa vasten. Kiristin hampaitani yhteen ja sukelsin juoksuun parantajan pesää kohti. Tarvitsisin vain hetken itselleni, pois Kojoottivirneen hämmentyneen ja Jääliljan pilkkaavan katseen lähettyviltä.
"Talvikkimuisto!" Kojoottivirneen huuto kantautui korviini uudelleen. Käännyin vaistomaisesti vilkaisemaan olkapääni taakse ja huomasin Kojoottivirneen ruskeanharmaan hahmon syöksyvän aukiolle ja kohtaavan kauhistuneen katseeni. Käänsin nopeasti taivaansinisen katseeni parantajan pesän sammalverhoille ja sukelsin nopeasti sisälle pesään, vielä tietämättömänä siitä näystä, joka odotti minua parhaillaan.
Sammalpedillä makaavan mustaturkkisen hahmon tunnistin heti Pikiviilloksi, mutta tuon pää oli miltei kokonaan tummanpunaisen veren peitossa. Kollin vierellä istui Valhekuiske, jonka kirkkaanvihreät silmät kohdistuivat heti minuun.
"Talvikkimuisto, Pimeyden metsän kiitos että tulit! Löysin Pikiviillon ukkospolulta ja hänen päänsä oli aivan veren peitossa! Toin hänet tänne toivoen, että löytäisin sinut, mutta sinua ei ollut näk-"
Työnsin Valhekuiskeen tylysti sivummalle ja aloin tutkimaan tajutonta mestariani. Haava päässä oli syvä, hirviö oli selvästikin ajanut hänen ylitseen. Kosketin varovaisesti veristä päälakea ja kavahdin hieman, kun tassuuni tarttui ohut kerros tahmeaa verta. Tässä tilanteessa en kuitenkaan voisi epäröidä yhtään.
"Hae minulle hämähäkin seittiä, nopeasti", käskin tiukasti ja vilkaisin nopeasti taakseni varmistaakseni, että Valhekuiske tottelisi käskyjäni. Sen sijaan Kojoottivirneen ruskeanharmaa hahmo juoksi suoraan yrttivaraston luokse ja toi minulle kasan seittiä. Väläytin kollille kiitollisen hymyn ja aloin asetella seittejä Pikiviillon päälaelle. Aluksi seitit eivät suostuneet kiinnittymään mustaan karvoitukseen veren takia, mutta hiljalleen ne alkoivat pysyä mestarini päässä.
"Tuo myös kehäkukkaa. Se on sellainen kellertävän oranssi kukka!" huusin vielä Kojoottivirneen perään. Kun kolli palasi muutaman silmänräpäyksen kuluttua, en voinut olla huokaisematta pettymyksestä. Pieni kukkanippu oli säälittävän kokoinen ja kukat näyttivät olevan kuoleman partaalla. Mutta näillä täytyisi nyt selviytyä.
Irrotin kukan terälehdet ja pureskelin ne hätäisesti hauteeksi, jota aloin sitten levittelemään seittien päälle. Sen tehtyäni otin askeleen lähemmäs mestariani ja laskin käpäläni hellästi tuon rinnalle. Pikiviilto hengitti, mutta hengitys oli hyvin epätasaista. Nyt voisimme vain odottaa.
"Voitte poistua, Pikiviilto tarvitsee lepoa", ilmoitin tiukasti ja vilkaisin takanani seisovaa kaksikkoa odottavasti.

//Kojo? Valhe? Piki? En ees oo varma et tuliko se haava Pikillä päähän mut oletin noide tarinoiden perusteella et se haava on päässä :D

Nimi: Kostohenki

30.03.2018 16:28
Katsoin tympääntyneenä Sähkövillon ruumista. Ei yksikään Kuolonklaanin soturi ansainnut lähteä tällä tapaa. Nostin katseeni taivaalle ja siristin silmiäni. En niinkään ajatellut Tähtiklaania saati Pimeyden metsää, kunhan katsoin taivaalle. Uskominen mihinkään ei ollut aivan minun juttuni.
"Mitä ajattelet?" Graniittipolte kysyi astuessaan kauemmas Sähköviillon ruumiista. Käänsin keltaiset silmäni kohti soturia.
*Ei kuulu sinulle*, tuhahdin pääni sisällä. Tämä kissa oli yksi niistä sotureista, jolle viimeisimpänä aikoisin puhua. Siispä jätin kylmästi vastaamatta Graniittipoltteelle ja käänsin soturille selkäni. Kuulin vihaisen murahduksen takaatani. Soturi ei tainut pitää siitä, että käänsin hänelle selkäni.
"Kostohenki", sanoin painokkaan murahduksen takaani. Muljautin silmiäni ja jatkoin kävelemistä.
"Jos nyt on pakko tietää, käyn tarkistamassa tarvitseeko se susi toista erää", sihahdin lapani ylitse Graniittipoltteelle. "Ja ei, en tahdo ylimääräisiä kissoja seurakseni."
Pystyin tuntea kuinka vihaisten silmäparien saattelemana poistuin arvokkaasti kuono pystyssä ulos leiristä.

Rajalla kohtasin jonkin aivan muun kuin suden hajun. Yrttien haju tunkeutui voimakkaasti kuonooni. Aluksi oletin tuoksun kuuluvan Talvikkimuistolle. Olihan se parantajaoppilaan kuvotus kuitenkin lähtenyt emoni veljen, Kojoottivirneen kanssa harjoittelemaan taistelemista. En todellakaan ymmärtänyt kuinka kaksikko oli lopulta löytänyt toisensa. Joskus mietin saatoinko vain repimällä palasen Kojoottivirneen korvasta, onnistunut siinä ohella vain saattamaan hänet yhteen Talvikkimuiston kanssa. Ajatus sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Tahdoin nähdä Kojoottivirneen onnettomana tapahtuisi mitä tahansa. Lopulta havoitsin kuitenkin sisareni Liljahenkäyksen hahmon rajan toisella puolella. Kylmä virni piirtyi heti kasvoilleni.
"Yrttiesi väkevä aromi tuoksuu tänne asti", tuhahdin kävellessäni yhä lähemmäs siskoani. Istahdin tyynesti rajan vierustalle katsomaan rakkaan sisareni liikkeitä. Hänellä oli aivan varmasti jotakin mielessä. Liljahenkäys näytti myös siltä, että oli jo jonkin aikaa odottanut rajalla. Kuka tahansa ei tähän vuodenaikaan jäisi istuskelemaan lumihankeen odottamaan vain yhtä kissaa.
"Aivan ensimmäiseksi haluan onnitella sinua - olet nykyään eno", Liljahenkyäs maukaisi väläyttäessään pienen hymyn. Hymy ei oikeastaan antanut ymmärtää mitään. Naaras oli kerranki oppinut olemaan edes jokseenkin salaperäinen. "Saatat ehkä päästä tapaamaan jonkun siskonpennuistasi jo seuraavassa kokoontumisessa."
"Siinä tapauksessa taidankin hakeutua sinun seuraasi jos pääsen mukaan", väläytin takaisin hiukan karmivan oloisen hymyn. "Tahdon olla ensimmäinen, joka tapaa heidät."
Puhuin tarkoituksella hiukan ahdistavan oloisesti. En tahtonut Liljahenkäyksen tuntevan oloaan turhan suojatuksi lähelläni, vaikka olikin omalla puolellansa rajaa.
"Oletetaanko, että nämä pennut kuuluvat komealle kollille, joka viimeksikin oli seurassamme? Josta Jääliljan kanssa nimitimme kanssasi vakoojiamme", ksyin hyvin painokkaasti. Paino oli sanalla vakooja. Liljahenkäys näytti hiukan vaivaantuneelta, mutta piti itsensä siltikin tyynenä.
"Olisi upee saada tietää kuinka armaalla päälliköllänne juuri nyt menee. Tulithan sinä tänne asti kuitenkin pyytämään minulta jotakin vai olenko väärässä?" kysyin rasittava hymy kasvoilani. Lopulta se kuitenkin suli pois ja tilalle jäi ainoastaan jäinen tuijotus.
"No, miten on? Aloitetaanko tämä oikealla vai väärällä tassulla?"

// Lilja?

Nimi: Lintulumo

29.03.2018 21:56
Juoksin partion johdossa kohti leiriä. Olin ollut vasta jonkin aikaa soturina, mutta tunsin oloni heti pirteämmäksi kuin kuningattarena ollessani. Nutin siitä, että pystyin juoksemaan metsässä vapaana, eikä minun tarvinnut nyhjätä enää pentutarhalla. Ehkä Kalmalilja oli ollut oikeassa.
Höristin korviani kuullessani lähistöltä ääniä. Nostin häntäni pystyyn muulle partiolle merkiksi pysähtyä. Kuulin Pihlajakynnen ja Sirppiraidan seisahtuvan takanani.
"Mitä nyt?" vanhempi sotureista kysyi pitkästyneesti. Sihahdin äkäisesti ja kuuntelin, vaikka olinkin jo melko varma siitä, kuka - tai ketkä - äänen aiheuttivat. Jossain lähellä käytiin taistelua, mutta olin nopeasti tunnistanut, ketkä kaksi olivat kyseessä. Käännähdin ympäri pyöräyttäen silmiäni.
"Menkää takaisin leiriin, minä hoidan tuon. Ei ole syytä huoleen, luulen tietäväni mitä tuolla tapahtuu", naukaisin heilauttaen häntääni ryminän ja töminän suuntaan.
Sirppiraita vilkaisi vierellään seisovaa punaruskeaa naarasta ja nyökkäsi sitten. Katselin, miten parivaljakko kulki takaisin leiriin. Sitten käännyin ja riensin äänien suuntaan.
Lähempänä erotin puheesta jo sanoja.
"Mene lepäämään, Uljastassu. Lepää ja odota."
Kurtistin mietteliäästi kulmiani. Olivatko Vahvamieli ja Uljastassu harjoittelemassa? Todennäköisesti, mitään vakavampaa ei siis kaiketi ollut tapahtumassa. Kuitenkin kun saavuin paikanpäälle, olettamukseni osoittautui vääräksi.
Uljastassu oli kauttaaltaan verinen ja vuosi edellewn punaista nestettä. Katsoin jähmettyneenä, miten kumppanini viilsi kynsillään poikamme kylkeä, ja odottamatta syöksyin hänen kimppuunsa, heittäen kollin kauemmas oppilaasta.
"Mitä te oikein kuvittelette tekevänne?! Onko tämä sinun koulutustasi?" sähisin vihaisesti ja väläytin hampaitani kummallekin, korvat luimistettuina, häntä puolelta toiseöle huiskien.

//Vahva? Uljas?

Nimi: Vahvamieli

29.03.2018 21:11
Uljastassu syöksyi minua kohti silmissään sellainen katse, että oletin hänen yrittävän tappaa minut. Kun hän oli hännänmitan päässä, läimäisin häntä voimalla toiseen lapaan kynsilläni, niin että hän menetti tasapainonsa ja ikään kuin lennähti sivuun ja rojahti maahan. Jäin häntä huiskien katsomaan, kuinka hän nousi ylös verta vuotavana melkein joka paikasta. Väläytin hampaitani ja katsoin kollia kylmästi.
"Mihin oikein kuvittelet pyrkiväsi?" murisin. "Et saa vastauksia sen paremmin taistelemalla minua vastaan kuin odottamallakaan. Sinuna valitsisin odottamisen ja keskittyisin ihan vain isäni antamiin harjoituksiin, enkä haastaisi häntä niiden ulkopuolella!"
Uljastassu sivalsi hännällään, hyökkäsi ja aikoi iskeä kurkkuuni. Loikkasin hänen ylitseen, kiepahdin ympäri hänen takanaan ja potkaisin häneltä jalat alta ja samantien hänen rojahtaessaan vatsalleen maahan, minä iskin toisen etutassuni hänen niskansa päälle ja pitelin häntä aloillaan.
"Luovuta jo", sihahdin. "Et saavuta tällä mitään."
Oppilas puuskutti hetken aivan paikoillaan, lukuun ottamatta huitovaa häntää. Kun nostin käpäläni pois hänen niskaltaan, tuli hyökkäys. Kaaduin selälleni maahan mutta ennen kuin Uljastassu ehti iskeä kynsiään tukevammin minuun, potkaisin hänet ketunmitan päähän itsestäni ja loikkasin jaloilleni. Kollin aikoessa vielä hyökätä, asetuin puolustusasentoon valmiina hyökkäykseen ja murisin: "Usko jo. Tämä taistelu oli tässä. Huomenna on uudet harjoitukset, saat purkaa tuota raivoasi silloin."
Hän kyräili minua. Pörhistynyt häntä huiski ilmassa ja silmissä paloi tuli. Lihakset nytkähtelivät kuin halusta jatkaa tappelua vielä lisää. Liu'utin kynteni esiin.
"Mene lepäämään, Uljastassu. Lepää ja odota." Ääneni oli matala, varoittava. En aikoisi tapella tuota kollia vastaan nyt, en tänään. Välittämättä kuitenkaan sanoistani Uljastassu hyökkäsi. Väistin sukkelasti sivuun ja viilsin kynsilläni hänen kylkeensä uudet viillot.

//Lintu?

Nimi: Uljastassu

29.03.2018 20:52
Kävelin Vahvamielen kanssa kohti Kuolonklaanin leiriä. Olimme olleet harjoittelemassa ja jälleen olin saanut turkkiini muutaman haavan lisää, mikä ei sinänsä haitannut minua. Tiesin nimittäin, että mitä enemmän haavoja ja mitä useammin, sitä paremmaksi oma kivunsietokykyni kehittyi, kokemusta oli. Taisteluharjoituksista oli ollut vain ja ainoastaan hyötyä, sanoivat muut mitä tahansa. He olivat vain kateellisia kun eivät saaneet koulutusta omalta isältään tai ylipäänsä yhdeltäkään muulta kissalta, joka ei ollut heidän mestarinsa. Vilkaisin vierelläni astelevaa Vahvamieltä syrjäsilmällä, jäisin katsein.
"Kertoisitko minulle vielä kaikista niistä hyödyistä, jotka minä harjoittelustani saan?" mau'uin. "Lihakseni ovat kehittyneet, olen voimakkaampi... Mitä muuta?"
"Siinä on vasta kaksi niistä monista hyödyistä, jotka tulet saamaan." Harmaa kolli katsahti minuun viilein katsein. "Loput sinä tulet huomaamaan myöhemmin."
"Entä jos haluan tietää ne nyt heti? Entä jos minä vaadin vastauksia tässä ja nyt?"
"Tällä hetkellä minä olen se, joka päättää, milloin annetaan vastauksia ja kenelle", Vahvamieli murahti, "et sinä. Siihen saakka kunnes olet omaksunut kaiken opettamani, sinä et tule vaatimaan minulta vastauksia yhtään mihinkään. Minä esitän kysymykset, nekin koskien sinun harjoituksiasi ja sinä vastaat. Ei päinvastoin."
Tuhahdin. "Niinkö oma isäsi opetti sinulle? Pidä tiedot pimennossa, kunnes jälkikasvu on varttunut niin isoksi, ettei tee niillä enää mitään?"
Vahvamieli huiskaisi terävästi ilmaa hännällään. "Ei. Se on minun periaatteeni. Älä ala hankalaksi, Uljastassu. Saat vastauksia ennen pitkää."
Hänen murinassaan oli varoittava sävy. Saavuimme juuri leirin suuaukolle. Vahvamieli pujahti sisään ja minä menin hänen jäljessään.
"Et sinä ikuisuuksiin voi pitää minua vailla vastauksia", murahdin. "Joko sinä pian kerrot ne minulle tai minä hankin ne itse."
Hän seisahtui. Samoin tein minä.
"Uljastassu. Olenko unohtanut opettaa sinulle kärsivällisyyttä, sitä kuinka täytyy odottaa valittamatta turhia?"
"Se vähän riippuu." Häntäni viilsi ilmaa. Tunsin, kuinka niskakarvani alkoivat nousta pystyyn ja lihakset värähtelemään. Minua alkoi todella ärsyttää; mihin tuo kolli kuvitteli pyrkivänsä tuollaisella tietojen panttaamisella? Kyräilin Vahvamieltä hetken hänen vastatessaan jäätävästi katseeseeni, kunnes yht'äkkiä sivalsin hänen kaulaansa kunnon viillot, joista purskahti verta.
"Mitä sinä kuvittelet tekeväsi, Uljastassu?" hän ärisi ja alkoi huiskia hännällään. "Nyt ei olla harjoituksissa, poika, joten otapa rauhallisemmin, ennen kuin johonkuhun sattuu."
"Ellen saa pian vaatimiani vastauksia, se tulet olemaan sinä, johon sattuu", sihahdin. Syöksähdin kollia kohti. Hän väisti nopeasti sivuun ja samassa minä heittäydyin hänen kimppuunsa. Tarrasin kynsilläni hänen lapoihinsa ja yllättävän helposti - aivan kuin Vahvamieli olisi tarkoituksella antanut itsensä kaatua - kaadoin hänet maahan. Kierimme maassa pari kertaa ympäri yhtenä kynsien ja häntien sekasotkuna, kunnes Vahvamieli pysäytti vauhdin ja jäimme molemmat kyljellemme sähisemään ja raastamaan toistemme turkkeja. Iskin takakynteni hänen vatsaansa mutta ennen kuin ehdin tehdä mitään sen suurempaa, tunsin hampaiden uppoavan kaulaani. Haavat joka puolella kehossani alkoivat vuotaa verta pahemmin kuin saapuessamme leiriin, ja minä ärähdin raivosta - en haavojeni takia, vaan kaulassani olevien hampaiden takian, jotka pureutuivat syvälle ja lukkiutuivat sitten. Veri pulppusi lavoilleni ja rintaturkilleni ja siitä edelleen maahan. Vahvamielellä oli sellaista voimaa, jota minulla ei vielä ollut, ja epäilemättä hän käytti sitä nyt minuun. Raivoisasti minä yritin potkaista kollin irti minusta mutta hampaat kaulassani olivat ja pysyivät. Tarrasin kynsilläni hänen lapoihinsa, kiepahdin ympäri niin, että hän oli käpälieni alla ja saatoin iskeä kynteni hänen vatsaansa viiltäen verta pulppuavat viillot. Vahvamieli päästi otteensa ja potkaisi minut yli ketunmitan päähän ja ponkaisi seisomaan.
"Vieläkö haluat tapella?" hän murisi. "Sinulla sitä virtaa riittää, kun harjoitusten ulkopuolellakin haluat koulutusta."
Paljastin hampaani ja hyökkäsin häntä kohti kynnet esillä.

//Jatkan viel Vahvalla

Nimi: Sysisydän

28.03.2018 21:27
"Älä nyt viitsi, nolaat vain itsesi", tuhahdin pyöräyttäen silmiäni. "Minä näen sinun esityksesi läpi. Vaikka oletkin hyvä näyttelijä, et huijaa minua."
Oli hankala uskoa, että Pikiviilto todella merkitsisi tuolle naaraalle noin paljon. Minä en ollut nähnyt heitä yhdessä juuri koskaan, saati sitten läheisimmissä väleissä. Hän oli muutenkin näyttänyt kovin epäilyttävältä raahatessaan isäänsä parantajan pesään, varsinkin, kun soturi ei ollut edes maininnut tapahtuneesta kenellekään. Jos Valhekuiske välittäisi, kaipa hän olisi heti ensimmäisenä yrittänyt hankkia apua?
"Voisit vain olla rehellinen minulle", murahdin ja astahdin parantajakollin luo silmäillen häntä kulmat kurtussa. "Jos hän nyt merkitsisi noin paljon sinulle, miksi et näyttänyt siltä tuodessasi häntä leiriin?"

//Valhe?

Nimi: Viiltokaaos

27.03.2018 16:10
Käänsin vihreän katseeni kohti Jääliljaa, joka oli juuri saapunut luokseni leirin pääaukiolle. Siristin silmiäni naarasta katsellessani ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Jäälilja", vastasin naaraskissalle matalalla äänellä ja paransin ryhtiäni, vaikka pelkoa pienemmältä näyttämisestä ei ollut. Naaras istuutui alas ja kietaisi häntänsä etukäpäliensä päälle. Soturi sipaisi kielellään pari kertaa rintaansa, jonka karvat sojottivat jokainen hieman eri suuntiin. Oliko naaras ottanut yhteen jonkun kanssa?
"Mitä luulet, kenet Raepisara valitsee varapäälliköksi?" Jäälilja otti esille aiheen, joka oli jokaisen kuolonklaanilaisen suupielillä. Kasvoilleni piirtyi virne, sillä olin lähes satavarma, että tuleva päällikkö valitsisi minut.
"Ei ainakaan sinua", tokaisin kylmällä äänellä viileästi ja viilsin toistamiseen vasemman etukäpäläni kynsillä ilmaa. Jäälilja hymähti, vaikkakaan ei kokenut oikeasti lausahdukseni olevan millään tavoin hauska. Hänen kasvoillaan oli ehkä jopa hieman tympeä ilme.
"Sinutko sitten?" hän kysyi ja irvisti.
"Päällikkö tarvitsee rinnalleen uskollisen, luotettavan ja kyvykkään varapäällikön. Olen kaikkea sitä ja enemmänkin, tiedät sen", vastasin Jääliljalle yhä vinosti hymyillen.
"Sehän nähdään", Jäälilja vastasi tuhahtaen ja nuolaisi jälleen rintaansa. Käänsimme molemmat katseemme kohti leirin sisäänkäyntiä kuullessamme askeleita ja haistaessamme veren tuoksun. Silmäni suurenivat, kun näin Kostohengen ja Graniittipoltteen astelevan leiriin ja kantavan elotonta ruumista. Tunnistin vaaleanharmaan raidallisen kollin nopeasti Sähköviilloksi, jonka olimme saaneet Kuolonklaanin joukkoihin vain joku aika ennen viimeistä taisteluani nelipuilla. Kasvoilleni ilmestyi hieman haikea ilme, sillä kolli oli ollut hyvä soturi ja taitava taistelija. Kolmikon haavoista päätellen heitä vastassa oli ollut joku suurempi petoeläin, kenties kettu, susi tai koira? Kaksi soturia kantoivat elottoman ruumiin parantajan pesää kohti.
"Menetitkö yhden tukijoistasi?" Jäälilja tokaisi virnistäen. Käänsin vihreän katseeni kohti naaraskissaa ja murahdin.
"Ennemminkin entisten aikojen ystävän", vastasin rauhallisella, tasaisella äänellä naaraskissalle, joka selkeästi yritti pahoittaa mieleni. Jäälilja pyöräytti silmiään, mutta ei alkanut kyselemään enempää mitään.
"Sähköviilto olisi ollut hyvä varapäällikköehdokas", Jäälilja naukaisi ja käänsi jäisen katseensa minua kohti. Naaraan kasvoilla oli pieni virne, vihjailiko hän jotain?
"Enää hänestä ei varapäälliköksi taida olla", vastasin kylmällä äänellä naaraskissalle. Jäälilja tuhahti vastaukseksi. Yllemme laskeutui hiljaisuus, joka vallitsi lähes koko leiriä lukuun ottamatta muutamaa nuorta soturia, jotka keskenään juttelivat leirin uloskäynnin lähettyvillä.
"Mitä sinä suunnittelet? Äläkä nyt leiki, ettet suunnittelisi mitään. Me olemme ystäviä Jäälilja, voit kertoa minulle mitä vain", naukaisin Jääliljalle, vaikka tiesin sen olevan turhaa. Naaras ei ollut koskaan suostunut kertomaan suunnitelmiaan minulle. Toisaalta aina oli parempi yrittää, ehkä tällä kertaa naaras tahtoisikin avoimesti kertoa suunnitelmistaan.

//Jää? Sori tönkkö xd

Nimi: Raparuusu

27.03.2018 13:04
Olin mennyt paljastamaan salaisuuteni Verelle, edesmenneen minäni kumppanille, joka tuntui olevan aivan yhtä hämillään asiasta kuin minäkin. Hän katsoi minua samaan aikaan hämmentynyt ja iloinen ilme kasvoillaan loistaen.
"Tämä on uskomatonta!" hän henkäisi.
"Sanos muuta", tuhahdin silmiäni pyöritellen.
"Tietääkö kukaan muu tästä?"
"Sinua lukuun ottamatta ei."
"Mutta miten...?"
"Turha sinun on sitä minulta udella!" Käänsin kollille toistamiseen selkäni ja upotin kynteni yhä vain syvemmälle routaiseen maahan. Veri pysytteli sinnikkäästi kimpussani, eikä suostunut antamaan periksi, joka sai minut entistä turhautuneemmaksi. Halusin vain olla rauhassa ja antaa asian hautua kaikessa hiljaisuudessa sisälläni, mutta Veren piti repiä se kynsin ja hampain esiin piilostansa.
"Älä huoli", vierelleni istahtanut kolli naukui, "minulle sinä olet silti aina Raparuusu." Veri katsoi minua jäänsinisissä silmissään utelias pilke ja pää aavistuksen verran kallellaan vasemmalle. Vaikkei soturi sitä päälle päin näyttänytkään, tiesin hänen haluavan vastauksia kysymyksiinsä.
"Ihan miten vain", ärähdin. "Meidän on parasta palata leiriin, ennen kuin meitä aletaan epäillä klaanin petoksesta." Nousin seisomaan ja nuolaisin pariin otteeseen oikeaa etukäpälääni, ennen kuin lähdin tassuttamaan takaisin leiriin päin pidätellen sisälläni kuohuvaa tunnemyrskyä purkautumasta ulos.
Veri jolkutti perääni. Vierelleni päästyään hän hidasti hieman vauhtiaan, jotta ehtisi samaan tahtiin kanssani. Vilkaisin häntä sivusilmällä, mutten sanonut mitään, sillä minun ei tarvinnut. Minun ja Veren välillä oli ollut pentuajoistani lähtien jonkinlainen yhteys, jolle olin vierailullani Pimeyden metsässä keksinyt syyn. Meitä yhdisti samat muistot menneisyydestä.
Jos olisin vain voinut, olisin mieluusti unohtanut kaiken sen, mutta koska olin mennyt lipsauttamaan ne sanat - joita olin jo jonkin aikaa vältellyt - Verelle, tiesin, etten voisi enää perääntyä. Minun olisi kohdattava kohtaloni kasvotusten, taaksepäin kavahtamatta. Olin kuitenkin varma, etten tulisi kertomaan tästä pikku salaisuudestani muille kuin Verelle, vaikka isäni olisi taatusti ollut mielissänsä kuultuaan uutiseni, sillä olihan Rapapolte ollut sentään hänen siskonsa.
Juuri ennen kuin ehdimme sisäänkäynnille, pysäytin Veren ja nau'uin hänelle hermostuneena: "Lupaathan, ettet kerro tästä kellekään?" Katsoin kollia ehkä jopa hieman anelevana, joka ei missään tapauksessa ollut minun tapaistani, tuskin edes edellisessä elämässäni.

//Veri?

Nimi: Mutupentu

26.03.2018 20:59
Pimeys piti minua hellästi otteessaan, piilotti muun maailman minulta. En kaivannut sitä, maailmaa, tahdoin vain kellua pimeydessä. Ja vaikka pimeys alkoikin pikku hiljaa kiristää otettaan, se alkoi puristaa minua kasaan, en siltikään halunnut sieltä pois. Ja vaikka tiesin, että pimeys joskus irrottaisi otteensa minusta ja jättäisi minut yksin suureen maailmaan, en pelännyt. Tai pelkäsin, ehkä ihan vähän. Mutta yhdessä toisen kanssa me selviäisimme, eikö niin?

Kuulin sydämeni sykkeen korvissani ja tunsin vieressäni jotain lämmintä ja turvallista. Se oli emo, kissa, joka piti minut turvassa. Hänen maitomainen tuoksunsa kutitti nenääni ja herätti minut unesta silloin, kun olin nälkäinen. Emon turkki oli pehmeä ja siihen oli mukava painautua. Melkein omassa kyljessäni kiinni oli toinen kissa. En ollut vielä tunnustellut häntä, mutta siinä hän oli, oli ollut aina. Kurkottelin pikkuisilla käpälilläni sokkona kissaa kohti ja tunnustelin häntä polkuanturoillani. Hän oli myös lämmin ja karvainen, ja hän tuoksui tutulta ja turvalliselta. Hän oli veljeni.
Päivien vieriessä eteenpäin, aloin aistia asioita yhä enemmän. Aloin kuulla ääniä, muiden kissojen ääniä. Yhdistin lempeän kehräyksen emon ääneksi ja tunnistin oman nimeni: Mutupentu. Veljeni oli Käärmepentu. Luonamme kävi uusia kissoja, jotka toivat mukanaan uusia tuoksuja. Maailma alkoi avautua minulle vähitellen kokonaan - nyt kuulin, haistoin ja tunsin kaiken. Ja kun viimein avasin silmäni, olin valmis tähän maailmaan.
"Mutupentu!" emon ääni kuului kirkkaana vierestäni. Räpyttelin silmiäni kirkkaassa valossa. En nähnyt vielä mitään, sillä kirkkaus väritti kaiken valkoiseksi. Kesti hetken, ennen kuin totuin siihen kaikkeen kirkkauteen pimeyden jälkeen ja kykenin katselemaan ympärilleni. Ja ennen kaikkea pystyin katsomaan emoani. Vinkaisin pienesti, kun kohtasin emon vaaleanvihreät silmät. Hänen kasvoillaan loisti lämmin hymy, joka sai omat suupielenikin nousemaan ylöspäin.
"Hei pienokainen", emo kuiskasi ja kumartui nuolaisemaan päälakeani. Puristin silmäni kiinni, kun emon kieli pyyhkäisi turkkiani. Sitten avasin taas silmäni. Katsoin viereeni, jossa Käärmepentu makasi edelleen, ilmeisesti unessa. Hänen punaruskea turkkinsa oli pörrössä pyörimisen jäljiltä. Huiskaisin hännälläni makuualusia ja tökkäsin kuonollani veljeni kylkeä herättääkseni hänet. Käärmepennunkin täytyi nähdä tämä uusi maailma!

// Käärme? :D

Nimi: Vahvamieli

26.03.2018 18:56
Astelin voimakkain askelin oppilaiden pesää kohti. Uljastassun harjoitukset odottivat. Oli aikainen aamu, aurinko ei ollut vielä edes noussut mutta sillä ei ollut mitään väliä. Oletin poikani nukkuneen yönsä hyvin, sillä hän tiesi, että joka päivä oli harjoitukset, niin oli ollut hänen koko tähänastisen elämänsä ajan. Pistin pääni pesän suuaukosta sisään ja murahdin hiljaa: "Uljastassu, ylös."
Harmaa, kerälle käpertynyt kolli räpäytti pimeässä kiiluvat silmänsä samantien auki, katsoi minua kahden sydämenlyönnin ajan, ennen kuin ponkaisi käpälilleen. Hän hiipi kissojen käpälien ja häntien välitse ulos ja venytteli selkä kaarella.
"Mennään", minä murahdin. Lähdin astelemaan kohti leirin sisäänkäyntiä.
Uljastassu tuli rinnalleni. Kolli oli vankistunut; hänen kehonsa oli jäntevä ja saatoin jo nyt nähdä voiman hänen lihaksissaan. Hän katsahti minuun vakain, tarkkaavaisin katsein.
"Juoksemme harjoittelupaikalle", ilmoitin.
"Ja kuinka se edesauttaa minun taisteluharjoituksiani?" kysyi Uljastassu toinen kulma koholla. "Olemme jo juosseet aiemmin."
"Kuvitteletko, että tehtyäsi taisteluliikkeen kerran, seuraavana päivänä osaat sen täydellisesti?" murahdin. "Me juoksemme. Se kehittää voimaasi. Yritäkin väittää vastaan niin revin kurkkusi auki."
"Ei ole tapana väittää vastaan. Haluan kehittyä."
"Hienoa. Nyt... juokse!"
Uljastassun ampaistessa juoksuun, minä rynnistin hänen peräänsä. Juoksin hänen lonkkansa kohdalla, ennen kuin kirin hänen rinnalleen.
"Vauhtia!" ärähdin. "Jos olisin vihollinen, olisin jo nylkenyt sinut elävänä turkistasi. Liikettä käpäliin, Uljastassu!"
Uljastassu ei puuskuttanut kovin paljoa, joten hänen kuntonsa oli parempi kuin ennen. Mutta hänen jaloissaan ei ollut vielä yhtä paljon voimaa kuin minulla oli, mikä olisi hyvinkin korjattavissa. Kolli kiristi vauhtia. Silloin kiristin minäkin, joten hän ei päässyt juoksemaan ohitseni. Harjoittelupaikkamme lähestyi. Huomasin Uljastassun alkavan hidastaa vauhtiaan mutta en aikonut sallia sitä.
"Vauhti pysyy, Uljastassu!" murisin. "Minun kanssani sinä et lepää, ennen kuin annan siihen luvan!"
Hän sähähti ja jatkoi juoksemista yhtä lujaa kuin hetki sitten. Vilkaisin häntä aina välillä tarkkaavaisena juostessani hänen vierellään.
*Hienoa, poika. Niin sitä pitää...*, ajattelin.

Saavuimme harjoittelupaikalle ja pysähdyin kahden ketunmitan päähän seisomaan Uljastassusta.
"No niin, poika. Katsotaan, oletko oppinut mitään."
Hölkytin ketunmitan verran eteenpäin, ennen kuin syöksähdin eteenpäin ja iskin kynteni Uljastassun lapoihin ja kaadoin hänet maahan. Samassa kolli kuitenkin tarrasi omilla kynsillään kiinni ja kieräytti meidän kyljellemme. Hän oli nyt vahvempi kuin viimeksi. Tunsin, kuinka takakynnet upposivat vatsaturkkiini ja raastoivat yhdet viillot, ennen kuin voimakas potku sinkosi minut ketunmitan päähän. Loikkasin käpälilleni. Uljastassun tehdessä samoin ja jäädessä puuskuttamaan, minä ärähdin: "Keskity harjoitteluun. Et sinä oikeassakaan taistelussa mitään lepotaukoja pidä!"


Nimi: Kostohenki

26.03.2018 18:34
Tilannehan oli minun kannaltani huvittava, mutta juuri nyt minua ei kiinnostanut Talvikkimuiston sekä Kojoottivirneen härnääminen.
*Sitä paitsi taisin määrätä Jääliljan tehtäväksi heidän seuraamisensa*, murahdin päässäni. Olin taas turhaan tuhlannut aikaani moiseen kaksikkoon. Heidän tekemisensä olivat lopulta minulle se ja sama, kunhan vain Talvikkimuisto parantaisi klaanin kissat ja Kojoottivirne onnistuisi pitää edes hiiret poissa klaanimme uhkana. Tuosta kaksikosta ei ollut mihinkään. Murahdin turhautuneena. Minulla oli muutakin tärkempää tekemistä! Olin enemmän kiinnostunut kuinka Kuutihku voi pentutarhalla tyttäremme kanssa. En ollut kuullut hänestä hetkeen.
"Kostohenki!" kuulin huudon takaatani. Käännyin katsomaan ärsyyntyneenä kohti luokseni tassuttelevaa Sähköviiltoa.
"Niin arvon soturi?" kysyin *Joka kehtaa tulla keskeyttämään minun omat toimeni...*
"Sinä, minä ja Graniittipolte lähdemme rajapartioon. Nyt", kolli käski tiukasti. Pyöräytin silmiäni. En ymmärtänyt millä logiikalla hän otti juuri minut mukaansa. Tosin, mitä vaihtoehtoja minulle tässä lopulta jäisikään.

Ravasimme reipasta tahtia kohti korkokiviä. Jokin haju kantautui kuonooni, joka sai korvani valppaiksi. En tahtonut sanoa asiasta mitään arvon rajapartion johtajalle, joten pidin kuononi kiinni. Sähköviilto saisi itse huomata ongelmansa.
"Haistathan sinäkin tuon?" Graniittipolte lopulta ravasi vierelleni. Nyrpistin kuonoani nuorelle soturille. Pitikö hän minua aivan hiirenaivona?
"Tietenkin haistan, en minä ole mikään turha kirppukasa kuin arvon rajapartiomme johdossa oleva kissa Sähköviilto", tuhahdin matalasti. Graniittipolte vaikutti tympääntyneeltä.
"Eikö hän haista tätä lemua? Se on kuin koira!" nuori soturi tuhahti minulle.
"Hän taitaa tulla vanhaksi. Samoin kuin sinä. Haju on suden", maukaisin viiksiäni väräyttäen.
"Seis!" Sähköviilto huusi ja nosti häntänsä merkiksi pysähtyä. Viimeinkin hän tajusi! "Haistan suden."
Pyöräytin silmiäni. Oliko soturtodella noin hiirenaivoinei?
Ajatukseni keskeytti uhkaava murina, joka kantautui takaatamme. Käännyin ympäri ja kohtasin suden kasvot. Peräännyin nopeasti kauemmas ja valmistauduin loikkaamaan suden kimppuun. Sähköviilto oli kuitenkin nopeampi. Hän loikkasi sutta kohti.
"Häivy reviiriltäni!" soturi sihahti. Suden käpälä läimäisi Sähköviillon kauas pois hänen ulottuviltaa. Kolli lensi vasten suurta kiveä. Rysäys ei näyttänyt mukavalta.
"Hyvä on, täältä pesee karvapallo", murisin sudelle ja lähdin Graniittipoltteen kanssa hyökkäykseen.
Lopulta ikuisuuden tuntuisen taistelun jälkeen susi luovutti ja poistui rajan ylitse Varjoklaanin maita pitkin pois. Tuhahdin hegästyneenä.
"Kostohenki!" Graniittipolte parahti Sähköviillon viereltä. "Hänellä ei ole pulssia!"
Ravasin nopeasti kaksikon luokse ja katsoin soturia. Hän ei todellakaan hengittänyt.
"Viedään hänet leiriin. Pikiviilto ja Talvikkimuisto saa vielä tutkia hänet", maukaisin käskyt Graniittipoltteelle. Ollessani meistä kahdesta vanhin, päätin ottaa ohjat tassuihini. Niimpä lähdimme yhdessä Graniittipoltteen kanssa raahaamaan Sähköviiltoa leiriin.

// Joku leiristä?

Nimi: Jäälilja

26.03.2018 17:29
Naurahdin kolkosti.
"Emme taistele, minä vain haluan arvioida sinua. Ainakin näin aluksi", naukaisin jäisesti virnistäen ja lähdin sulavin askelin kiertämään Kylmähenkäystä. Liikuin huomaamattomasti, aivan kuin olisin lipunut eteenpäin. Kiersin kollia aivan kuin kyykäärme, joka oli väijymässä saalistaan. Silmäni vääntyivät sirrillä ja jännitin lihakseni. Käänsin suuntani ja jännitin lihakseni, loikkasin Kylmähenkäyksen kimppuun ilman kynsiä, ilman hampaita.
"Näytä mihin sinusta on!" ärisin kiristyneiden hampaitteni välistä. Minusta oli tukahduttavaa pitää kynnet ja hampaat toimimattomina. Halusin upottaa hampaat saaliiseeni. Kylmähenkäys heitti minut irti itsestään helposti, kun minä en saanut otetta ilman kynsiä. Raivo välkähti silmissäni, kaduin käytöstän irajan ylittänyttä kollia kohtaan. Vedin henkeä sisään.
"Nyt minun on aika lähteä", naukaisin ja liu'utin kynteni ulos. Kylmähenkäys ihmetteli mielenmuutostani pikaisella vilkaisulla.
"Mutta ennen sitä-", naukaisin ja nostin tassuni ilmaan ja raapaisin Kylmähenkäyksen rintaa tassullani. En ehtinyt jäädä katsomaan jätinkö jälkeä, sillä Kylmähenkäys olisi käynyt päälle.
"Tuo oli siitä hyvästä, että ylitit rajan", naukaisin häijysti, "Pysykin poissa". Halusin vaim pois tästä katumuksesta, joka nousi pintaan päästäessäni Kylmähenkäyksen rajan yli.
"Hyvää päivänjatkoa, arvon Kylmähenkäys", naukaisin vaarallisen pehmeästi ja loikin tieheni.

Astuin sisään leiriin. Tutut tuoksut ympäröivät minua. Tassutin eteenpäin katumuksen vallassa, tästä lähtien kukaan ei poistisi Kuolonklaanin reviiriltä elävänä. Tappaisin jokaisen omin kynsin. Tarkkailin leiriä ja erotin Viiltokaaoksen hahmon. En tuntenut kollia kovinkaan hyvin. Lähdin astelemaan hänen luokseen.
" Viiltokaaoshan se siinä", naukaisin kulmiani kohottaen.

//Viilto? Sori tönkkö

Nimi: Viiltokaaos

26.03.2018 13:58
//Sori Tappo, revin Viillon pois sun luotas ny :d

Harjoitustuokion päätyttyä haimme Tappotassun saalistaman hiiren ja lähdimme suuntaamaan leiriä kohti. Annoin Tappotassun taas johdattaa meidät leiriin. Tällä kertaa se sujui huomattavasti edellistä kertaa paremmin. Kolli ei eksynyt kertaakaan ja löysi leiriin nopeasti.
Leirissä huomasin Raepisaran jakavan partioita. Vilkaisin kollia nopeasti ja käänsin katseeni taas eteenpäin.
"Saat syödä hiiresi, jos et tahdo niin laita se tuoresaaliskasaan", murahdin oppilaalleni ja jatkoin matkaani kohti sotureiden pesän edustaa, jossa Tuhokatse istuskeli. Kävelin kollin vierelle ja istuin alas. Hän vilkaisi minua nopeasti ja käänsi katseensa taas eteenpäin.
"Eteneekö suunnitelmasi?" kolli kysyi vaimealla äänellä. Nyökkäsin ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Pikkuhiljaa", vastasin kollille.

Pimeystähti oli maannut parantajan pesässä tajuttomana ties kuinka kauan. Hän oli jäänyt hirviön alle ja oli käynyt lähellä kuolemaa. Niin julmaa kuin se olikin, toivoin päällikköni kuolevan pian, jotta Raepisara voisi nousta päälliköksi ja minä hänen varapäällikökseen. Epäonnekseni hän oli kkuitenkin herännyt pari päivää sitten, tosin hänen takajalkansa oli vammautunut. Vammautuminen oli saanut minut muistelemaan niitä aikoja, kun ensimmäisessä Kuolonklaanin häviämässä sodassa muiden klaanien päälliköt olivat onnistuneet tekemään oman etujalkani kävelykyvyttömäksi. Onnekseni tuskastuttavan pitkän harjoittelun jälkeen olin saanut jalan taas kävelykykyiseksi ja lähes normaaliksi. Onnekseni se jatkuva pieni särky jalassa ei ollut tullut nykyiseen elämääni, sillä se vaivasi minua toisinaan ennen paljon.
Pimeystähti laahusti leiriin Vuonovarjo rinnallaan. Vuonovarjo oli Pimeystähden ja poikani Pisaratähden pentu. Kollista oli kasvanut hyvä soturi Kuolonklaanille. Pimeystähti asteli Raepisaran luokse. Varapäällikkö oli juuri jakamassa partioita.
"Minä en ole enää päällikkönne. Minä muutan pentutarhalle kuningattareksi ja nimeni on nyt Pimeyslehti", naaras naukui kovalla äänellä, jotta kaikki kuulisivat hänen äänensä. Tyytyväinen virne ilmestyi kasvoilleni. Hän oli siis luovuttanut henkensä, Raepisarasta tulisi päällikkö. Pimeyslehti naukui vielä jotain Raepisaralle, jonka jälkeen hän jatkoi hidasta matkaansa kohti pentutarhaa. Olin toisaalta hieman pettynyt päällikön valintaan. Olisi edes jäänyt soturiksi, ei tuo jalka sitä estäisi, jos oikeasti vain tahtoi tarpeeksi. Mutta tärkeintä kuitenkin oli, että Raepisarasta tulisi päällikkö.

//Joku? Sori tönkkö :dd

Nimi: Valhekuiske

25.03.2018 21:30
Purin hammastani ja mietin, mitä vastaisin tuolle raivostuttavan uteliaalle ja itsepäiselle soturille. Hän ei selvästi tiennyt, kenen kanssa ei kannattanut alkaa väittelemään. Kasvoillani oli yhä valheellinen suru, mutta ainuttakaan kyyneltä en saanut sisälläni vellovan riemun takia puserrettua.
"Kuinka edes voit sanoa tuollaista!" kivahdin ja nakkelin niskojani loukkaantuneeseen sävyyn.
"Hän on ainoa elossa oleva perheenjäseneni, joka merkitsee minulle jotakin. Jos isäni kuolee, ei minulla ole enää ketään. Pyydän nyt, että jätät minut hänen kanssaan kahden", huokailin haikeasti. Miksi Sysisydäntä edes kiinnosti tekemiseni, sillä en ainakaan muistaakseni ollut koskaan hänen kimpussaan. Utelias toverini olisi jo saanut tajuta jättää minut sauhaan, ennen kuin suuttuisin oikeasti, mutta Sysisydän pysyi itsepäisenä pakoillaan.
"Mitä sinä oilein haluat minusta?" parahdin säälittävää esittäen.

//Sysi?

Nimi: Sysisydän

25.03.2018 21:14
"Tuota nyt ei usko kukaan", tuhahdin pyöräyttäen silmiäni Valhekuiskeelle. Naaras kaiketi valehteli, tiesin, ettei hän olisi sillä tavoin reagoinut tilanteeseen. Hän oli vaikuttanut aivan liian huolestuneelta.
"Minä en ainakaan. Jotenkin hankalaa uskoa, että olisit noin järkyttynyt, vaikka kyseessä onkin isäsi. Toiseksi, jos hirviö olisi todella osunut häneen, rakas parantajamme olisi jo kuollut. Keksi parempi tarina, minä en ole tyhmä."
Katsahdin mustan kollin suuntaan. Oliko Valhekuiske aiheuttanut tämän parantajalle? Jos oli, miksi? Eivät kai heidän välinsä nyt niin huonot voineet olla...
"Teitkö sinä tämän hänelle? Pimeystähti mahtaa olla tyytyväinen", tokaisin ja kohotin kulmaani.

//Valhe?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com