Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Teräpentu

07.01.2018 22:11
Tuhahdin hiljaa ja istuuduin kylmään maahan. Oli tämäkin hienoa... Jos Uljaspentu ei olisi ollut niin itsepäinen, olisin nyt mukavasti nukkumassa lämpimässä, Lintulumon kyljen viereen käpertyneenä. Toisaalta Lintulumo oli aika suojeleva... Olin seurannut vierestä, miten hän oli keskustellut - tai ehkä ennemminkin riidellyt - isämme kanssa aiemmin päivällä. Emoni oli kaiketi suuttunut tai pahoittanut mielensä, sillä hän häipyi jonnekin, viipyen siellä aika kauan.
Minä en oikein tiennyt, kumman puolella olisin, vaikka tuskin minun tarvitsisi valita. En kuitenkaan halunnut, että vanhempani riitelisivät. Halusin jatkaa Vahvamielen koulutuksessa, mutta Lintulumo ei selvästi pitänyt siitä.
"Onko isä kouluttanut sinua? Tai edes puhunut siitä sinulle?" kysyin katsahtaen valkeaan sisareeni.

//Lume?

Nimi: Lumepentu

07.01.2018 22:02
"Lumpentu!" aivan liian tuttu ääni sihahti pimeydessä.
"Mitä sinä täällä teet? Tai siis...Varnaan samaa kuin minäkin, itse asiassa...Mitä me aiomme tehdä?" Teräpentu ryntäsi paikalle.
"Shh...Älä kailota!" hyssytin.
"Sinusta en tiedä, mutta minä tulin vain haukkamaan happea. Jäin sitten odottamaan Lintulumon ja Uljaspennun saapumista. Lintulumo kyllä suuttuu minulle", naukaisin viileästi.
"No minulla ei ole aikomustakaan jäädä tuonne yksin", veljeni huitasi hännällään kohti leiriä. Tuhahdin ärsyyntyneenä. Hyvä. Nyt Lintulumo olisi vihainen kaikille pennuilleen.
"No odotetaan sitten tässä kahdestaan heidän saapumistaan. Itsäpähän tulit", pyöräytin silmiäni. Ilma kävi entistä kylmemmäksi. Aika tuntui kuluvan nopeasti hiljaisuudessa.

//Terä? Töks töks

Nimi: Teräpentu

07.01.2018 21:35
Lumepentu asteli hiljaa ulos, olettaen kai, että minä nukuin. Nousin kuitenkin heti seisomaan, kun naaraspentu oli kadonnut pesästä. Uljaspentu oli lähtenyt häntä ennen, ja emomme oli pakko lähteä perään. Mutta minä en todellakaan jäisi tänne yksin. Ehkä minulle suututtaisiin, mutta se ei ollut nyt tärkeää. Ja Lintulumohan saattaisi tarvita apuani. Tai Lumepentu, minä sentään olin harjoitellut isän kanssa vähän, joten osaisin hiukan taistelua.
Pujahdin ulos pesästä ja ravasin ripeästi leiristä, ilmaa haistellen. Olin melkein heti törmätä siskooni, joka hänkin oli kuono ilmassa.
"Lumepentu!" sihahdin ja huiskaisin häntääni. "Mitä sinä täällä teet? Tai siis... Varmaan samaa kuin minäkin, itse asiassa... Mitä me aiomme tehdä?"

//Lume? Sori tönks

Nimi: Lumepentu

07.01.2018 21:13
Tuijotin tyrmistyneenä emoni perään. Miksi Uljaspennun piti olla niin itsepäinen? Ja eikö Lintulumo olisi vain voinut odottaa että Uljaspentu tulee takaisin? Ymmärsin kyllä emoni huolen. Ulkoma oli pimeää ja reviirillä oli havaitta kettuja. Pennusta ei olisi mitää vastusta ketulla. Ei edes koulutusta saaneesta pennusta.
"Jos minä olisin saanut päättää, en ikinä olisi syntynyt tähän perheeseen!" puuskahdin kiukkuisesti. Uljaspentu oli itsepäinen ja Vahvamieli oli liian innostunut poikiensa kouluttamisesta. Lintulumo taas oli liian huolehtivainen. Mutta sehän oli normaalia kolmen pennun emolle, eikö? Loppujen lopuksi hän oli vain pennuistaan huolestunut emo. Entä minä? Minä yritin vain pysyä mukana kaikessa.
Tässä mielentilassa minä en todellakaan saisi unta. Nousin ylös paikaltani ja hiivin ulos. Tiesin että Lintulumo suuttuisi minullekin, mutta minun oli pakko saada raitista ilmaa.
Kylmä lehtikadon tuuli pörrötti turkkiani. Miksi minun piti syntyä vuoden kylmimpänä aikana? Jokin minussa oli muuttunut. Olin kai muuttumassa yhtä kylmäksi kuin lehtikato. Kaikki se mitä ympärilläni tapahtui, se muutti minua. Pian Lintulumo palaisi takaisin Uljaspennun kanssa ja suuttuisi minulle. Ihan sama, minä kestäisin sen.

//Lintu? Uljas?

Nimi: Lintulumo

07.01.2018 20:09
Tuhahdin hiljaa ja jätin hiukan välimatkaa, ennen kuin ravasin Uljasoennun perään. Näin pienen kollin jalanjäljet maassa, ja seurasin niitä samalka ilmaa haistellen. En minä antaisi hänen lähteä ulos yksin, en vaikka henki menisi. Kolli ei saisi oppia, että minä antaisin periksi, jos hän vain tarpeeksi kauan kiukuttelee.
Yllättäen kuulin edestäni hiljaisia askelia, ja hidastin tahtiani, astellen pehmeämmin. Raotin leukojani ja erotin Uljaspennun tuoksun läheltä. Höristin korviani; kolli oli pysähtynyt. Askelia ei enää kuulunut. Hiivin eteenpäin pimeässä, kun näin pennun siluetin. Astelin ripeästi hänen luokseen.
"Nyt menemme leiriin", naukaisin tiukasti ja huiskin hännälläni. "Mitä sinä edes teet täällä?"

//Uljas?

Nimi: Uljaspentu

07.01.2018 19:42
Huitaisin ilmaa kynsilläni ja sähähdin: "Hampaat irti minusta!"
Emo ei vastannut. Hän vain tassutti pentutarhan suuaukolle ja pujahti sisään. Päästessään vuoteelleen hän laski minut sammalille. Pomppasin seisomaan ja huiskaisin hännälläni.
"Sanoin, että käyn jaloittelemassa", murisin, "ja minä myös teen niin."
"Et sinä voi ulos yksin mennä, siellähän on aivan pimeääkin", huolehti Lintulumo ja jatkoi tiukemmin: "Jäät tänne ja nukkumaan, Uljaspentu. Et lähde minnekään."
"Yritäkin estää", tuhahdin ja häntä pystyssä pujahdin takaisin ulos, murahtaen vielä lapani yli: "Tulen kyllä.."
Loikin tyhjän, pimeän aukion poikki ja poistuin leiristä. Seisahduin sisäänkäynnin eteen pieneksi hetkeksi ja katsahdin tummalla yötaivaalla loistavaa kuuta. Sen valo hopeoi kaiken.
*On aika harjoittaa aisteja*, ajattelin.
Lähdin tassuttamaan eteenpäin. Kaikkialla oli pimeää, lukuun ottamatta kuunvaloa. Ilmassa oli pakkasen tuntu ja lumi narskahteli käpälien alla. Tarkensin kuuloani entistä enemmän. Jostain kuului rapinaa, kuin jokin pieneläin olisi liikuskellut pensaiden lehdettömien oksien suojissa, kenties jopa syönyt oksia. Kaukaa kantautui linnun rääkäisy. Astelin matalana eteenpäin ja katselin ympäristöä kiiluvin silmin, tarkkaavaisena ja valppaana. Oli jossain määrin eri asia vahtia ympäristöä päiväsaikaan kuin illan pimetessä. Yökin oli tuloillaan. Pimeys ei kuitenkaan estänyt minua harjoittamasta aistejani, se oli vain hyväksi. Ja sitä paitsi, pimeys ei ollut meille kissoille pimeyttä. Minäkin näin oikein hyvin nytkin.

//Lintu?

Nimi: Lintulumo

07.01.2018 19:07
"Et sinä voi lähteä ulos yksin", naukaisin kulmiani kurtistaen ja harpoin Uljaspennun luo. "Varsinkaan näin myöhään. Entä jos eksyt? Tai jokin peto löytää sinut? Nyt on niin kylmäkin."
Katsahdin uloskäynnin läpi. Metsä sen takana oli pimeä, vain kuu loi maahan heikkoa valoaan, heitellen puista varjoja sinne tänne. Kylmä viima heilutteli harvoja, kuihtuneita lehtiä, jotka siten aiheuttivat pientä rapinaa. Astuin päättäväisesti kollipennun eteen.
"En anna sinun lähteä. Tajuatko ollenkaan, mitä voi sattua? Ja miksi edes menisit leirin ulkopuolelle?"
Yllättäen kumarruin ja tartuin kiinni pennun niskanahasta ja nostin hänet ilmaan ennen kuin hän ehti tehdä mitään. Kolli oli selvästi kasvanut, mutta jaksoin kantaa häntä.
"Nyt menemme pentutarhaan, halusit tai et", mumisin Uljaspennun turkki suussani ja käännyin astellen pentutarhaa kohti.

//Uljas?

Nimi: Uljaspentu

07.01.2018 15:22
En liikkunut yhtään mihinkään, käännyin vain ympäri ja jäin seisomaan Lintulumoa viileästi tuijottaen.
"Luulet, että ajattelemme yksinkertaisesti", murahdin, kun hän kääntyi katsomaan minua. "Väärin. Me ajattelemme asioita paljon enemmän kuin yksikään koko perheestä, meillä on myös ymmärrystä, jota ei kuitenkaan huomata. Sitä sinä tuskin ymmärrät mutta totta se on. Niin kuin on sekin, että vaikka mielipiteensä saa ilmaista, sen voi tehdä muulla tavoin kuin haukkumalla säälittävästi. Ja sitä paitsi", huiskaisin hännälläni ilmaa, "loukkasiko hän sinua tänään? Tuskin. Jos asettelee rinnakkain sinun ja isän sanat, voisin ainakin itse tulla siihen lopputulokseen, että sinä loukkasit, eikä päinvastoin."
Vilkaisin soturien pesää. Kynteni liukuivat esiin ja raapaisin toisella tassulla lunta edessäni. Käännyin katsomaan emoa.
"Sinun kannattaa lopettaa turha huolehtiminen", sanoin tyynesti, "vaikka emo oletkin. Tiedän - ja luulisi muidenkin tietävän -, ettei kissa pärjää pehmoilemalla. Täytyy liata käpälänsä vereen jos haluaa säilyä elossa. Isä ei koskaan tule menemään liian pitkälle. Hän vain kouluttaa minusta kaltaisensa, aivan kuin hänen oma isänsä varmaan teki hänelle. Sen ei pitäisi olla kenenkään muun kuin minun huoleni jos joskus tulisinkin puolikuolleena takaisin leiriin!"
Katseeni oli jäisen tyyni kun häntä ilmaa piiskaten käännähdin ympäri ja murahdin lapani yli: "Käyn jaloittelemassa. Pidä käpäläsi erossa minusta, minä palaan kyllä."
Lähdin tassuttamaan kohti leirin sisäänkäyntiä.

//Lintu?

Nimi: Lintulumo

07.01.2018 14:18
Pyöräytin silmiäni ja nousin seisomaan.
"Anteeksi, veljenne kiukuttelee. Haen hänet takaisin", naukaisin kahdelle sammalilla makaavalle pennulle, ruskea kolli nyökkäsi. Astelin ulos pentutarhasta ja näin Uljaspennun istuvan ketunmitan päässä pentutarhasta, katse soturien pesälle suunnattuna. Näky hiukan masensi minua, kolli tosiaan välitti vain Vahvamielestä. Mutta en minä voisi pakottaa häntä pitämään minusta. Astahdin askeleen eteenpäin, mutta jäin silti kollipennun taakse.
"Sanoisin, että aika suuri osa sanomastasi ei pidä paikkaansa", naukaisin jäisesti ja suuntasin katseeni taivaalle.
"Ensinnäkin, minä kunnioitan muita. Mutta se ei tarkoita sitä, että en saisi ilmaista omaa mielipidettäni. Ja enhän minä häntä kovin pahasti haukkunut, jos vertaa hänen omaan kielenkäyttöönsä joskus, ei ehkä juuri minun kanssani. Mutta jos hänellä on oikeus loukata minua, niin minulla on aivan hyvin oikeus loukata häntä", murahdin ja heilautin häntääni maassa. "Eikä minua oikeastaan hirveästi kiinnosta, antaako hän minulle anteeksi vai ei, kun en itse ole anteeksiantoa pyytänytkään."
Astelin Uljaspennun vierelle ja istuuduin. Hän muistutti Vahvamieltä aika paljon, ehkä siksi kumppanini piti hänestä niin paljon.
"Enkä edes voi kuvitella, miksi sanot, etten muka välittäisi hänestä. Vahvamieli on ainoa kolli, jota koskaan olen rakastanut. Ja häntä minä kunnioitan kaikista kissoista eniten. Mutta kumpikaan meistä ei ole virheetön, olemme ennenkin riidelleet ja olen ennenkin haukkunut häntä. Samaa hän on tehnyt minulle, ei siinä ole mitään vakavaa." Katasahdin sotureiden pesän suunnalle, kun viimeinenkin kissa asteli nukkumaan.
"Vahvamielen - ja näemmä sinunkin - virhe on se, että hän tässäkin asiassa ajattelee niin yksinkertaisesti. Hän ajattelee, että ainoa tapa pärjätä on voima ja kestävyys. Mutta Lumepentu ja Teräpentu eivät ole heikkoja, vaikka he eivät osallistuisikaan koulutukseen. Heidän vahvuutensa ovat muualla, Teräpentu osoittaa esimerkiksi enemmän ymmärrystä kuin sinä. Et voi olla vahva johtaja, jos et ymmärrä mitään muuta, kuin oman tulkintasi kaikesta. Ja johtajuus on tärkeä piirre soturilla", naukaisin ja vilkaisin pentua vierelläni. "Voima ei ole aina tärkeintä. Siltikin... Olen sitä mieltä, että isäsi koulutus on hyväksi. Mutta minä tunnen hänet paremmin, kuin sinä ja pelkään, että jonain päivänä hän menee liian pitkälle."
Nousin ylös ja käännyin ympäri.
"Ja nyt sinä tulet pentutarhaan reippaasti omin jaloin, tai kannan sinut sinne."

//Uljas? Sori tää o taas vähä sekava

Nimi: Uljaspentu

07.01.2018 13:34
Istuin emon edessä ja siristin silmiäni. "Isäkin sanoi, että minun pitäisi kunnioittaa sinua", murahdin jäisesti. "Mutta miksi kunnioittaisin kissaa, joka ei kunnioita toisia? Sinä haukuit hänet pahasti ja vaikka Vahvamieli puhuikin puolestasi, en usko hänen antavan anteeksi."
Nousin seisomaan häntä ilmaa piiskaten, käännyin ja tassutin pari askelta kauemmas emosta ja sisarista. Käännyin sitten katsomaan häntä kylmin silmin.
"Sinä et edes välitä isästä!" sähähdin. "Olet emoni ja hänen kumppaninsa. Silti sinä haukut, kuinka itsekäs hän on ja kuinka hän muka ajattelee vain omalta kannaltaan!" Lintulumo avasi suunsa jotain sanoakseen, mutta minä jatkoin kynsilläni ilmaa vihasta huitaisten. "Isä kouluttaa minua, jotta pärjäisin, aivan kuten hänkin on oppinut pärjäämään ja hän tekee sen vain, jotta minun ei koskaan kävisi huonosti. Jos Teräpentu ja Lumepentu ovat liian heikkoja ottaakseen koulutuksen vastaan, se on heidän ongelmansa! He eivät tule pärjäämään, niin kuin minä."
Liu'utin kynteni esiin ja katselin niitä hetken. Sitten nostin katseeni Lintulumoon ja murisin: "On parempi oppia pärjäämään vahvana kuin kuolla heikkona sen takia, ettei pärjännyt."
Käännyin ja harpoin pentutarhan suuaukolle ja pujahdin ulos. Jäin ketunmitan päähän suuaukosta seisomaan. Taivas oli jo pimeä. Täällä oli yhtä pimeää ja kylmää kuin minun sydämessäni. Hyvä vain, että niin oli. Ei sopinut olla heikko. Istuuduin alas ja vilkaisin pesää, jonka edessä olin isäni aiemmin nähnyt. Siellä hän kai nukkui.
*Ja huomenna me taas harjoittelisimme*

//Lintu?

Nimi: Kostohenki

07.01.2018 13:30
Heräsin soturien pesältä todella ristiriitaisissa tunnelmissa. Oli ollut jo tarpeeksi ärsyttävää saada tietää Kojoottitassu sanoneen minusta jotakin Jääliljalle. Jääliljan tuntien naarashan oli ottanut emoni veljen sanat yosissansa. Minähän siinä sitten sainkin kärsiä. Olen yrittänyt jo pidemmänkin aikaa palauttaa välejäni normaaliksi Jääliljan kanssa ja nyt se pieni hiirenaivo aikoi heittää päällemme kiviä. No, saamansa pitää, sillä Kuolonklaanin mailta löytyy terävempiäkin kiviä kuin Kojoottitassun.
Samaan aikaan minua kuitenkin vaivasi Kuutihku. Naaras oli siirtynyt pentutarhalle odottamaan pentuja tai pentua - en tiennyt, sillä en kysymyt - minun hämmennykseeni. Hautasin hetkeksi valkean kuononi valkoisten tassujeni alle. En aina edes kuostanut omaavani valkoista kuonoa. En ennen kuin katsoin sitä. Jostakin syystä tunsin itseni aina koko mustaksi lampaaksi omassa suvussani. Älä käsitä väärin, minä pidin siitä tunteesta. Mutta juuri sen takia oli vaikeaa hyväksyä puhtaan valkeita kohtia itsestäni.
Päätin antaa itselleni vapaata näistä syvällistä mietteistäni. Nousin ylös sammalvuoteeltanii ja venyttelin normaalia pidemmän aikaa. Minulla olisi kana kynittävänä ainakin kahden kissan kanssa. Ja jos tuuri kävisi, niitä olisi kolme kappaletta. Venyteltyäni tarpeeksi pitkän aikaa, lähdin ulos pesästä. Aurinko oli luonnollisesti vasta nuosemaisillaan. Minä en pitänyt heräämisestä auringon ollessa kirkkaimmillaan. Tahdoin vielä hetken aikaa säilyttää sen hämärän aamu-usvan joka ympärilläni oli. Tassuttelin hyvin verkkaisin askelin kohti pentutarhaa, sillä aamupakkanen puri hiukan turkkiani. Tänä aamuna oli jotenkin normaalia kylmempää. Saavuttuani pentutarhalle huomasin Kuutihkun aika laitamilla. En välittänyt yhtään häiritsinkö ketään astellessani hyvin ylimielisesti naaraan luokse. Kuutihkun onneksi hän oli hereillä.
"Huomenta", murahdin jotenkin vastahakoisesti. Jostakin syystä olin aina hiukan pehmeämpi ollessaani Kuutihkun läheisyydessä. Yritin silti kuitenkin pitää itseni kylmänä Kuutihkusta huokuvasta lämmöstä huolimatta.
"Huomenta", Kuutihku maukaisi. Äänei ollut pisteliäs, mutta sana jäi kaikumaan pääiäni. Välillemne lankesi syvä hiljaisuus. Kumpikaan ei jälleen osannut sanoa mitään.
*Siinäkö se oli?* ajattelin tympääntyneenä. Kaikki tämä vaiva ja sain vastaan vain hiljaisuutta? Oliko naaras tosissansa? Käännyin katsomaan hetkeksi ulos pesästä. Näin Jääliljan tuijottavan suuntaamme. Kynteni pureituivat maahan. Käänsin katseeni heti takaisin Kuutihkuun. En tahtonut naaraan tuntevan itseänsä uhatuksi.
"Montaa pentua sinä siis odotat?" kysyin lopulta hampaat irvessä. Kuutihku katsoi minua melko oudolla tapaa. Ajattelin jo nyt luovuttaa, vaikka se ei ollutkaan tapaistani.
"Hyvä on... En ole hyvä tässä keskustelussa!" maukaisin hyvin kovaan ääneen. Minua ei edes kiinnostanut satuinko juuri herättämään Lintulumon ja hänen pentunsa huomion.
"Minua vain vaivaa seikka, että olet saamassa pentuja enkä tiedä kenen kanssa. Vaikenet asiasta!"
Kuutihku näytti nyt tulistuneen. Naaras nousi istumaan ja katsoi minua uhmakkaasti.
"Jos välttämättä tahdot tietää, epäilen kissan seisovan juuri nyt edessäni!" Kuutihku tiuskaisi. Hetken ajan aion väittää vastaan, mutta en voinut. Tahdoin hämmentyä, loukkaantua, huutaa ja karjua, mutta en pystynyt. En Kuutihkun edessä. Sen sijaan katsoin tuota hiukan rennommin, mutta silti jotenkin kireästi.
"Monta?" sain sanotuksi. Ja oli ihme, että sain edes tuon sanottua.
"Pikiviillon mukaan yksi", Kuutihku vastasi. Naaras ei antanut minun sanoa väliin mitään, vaan jatkoi suoraan: "En tiedä tahdotko olla hänelle isä vai et, mutta anna edes pennulle se toivo. En pyydä sinua olemaan minun tukenani, ainoastaan pennun."
En voinut kuin nyökätä Kuutihkulle.
"Tiedän, de on velvollisuuteni", maukaisin hiljaa. En enää pystynyt olla vihainen. Purin silti hammastani yhteen, jotta pystyisin saada seuraavat sanat ulos suustani.
"Kuutihku", maukaisin matalasti ja käännyin katsomaan naarasta silmiin, "minä välitän sinusta. Haluaisin myös, että voit olla onnellinen."
Sanat todella juuttuivat kurkkuuni, mutta pakottauduin puhumaan: "Mutta niin yritän olla minäkin. Ja..."
Miksi saatoinkaan juuri nyt sortua? Nielaisin nopeasti. Kuutihku varmasti huomasi tämän olevan minulle hankalaa. "Tahdon olla kumppanisi..."

// Kuu?

Nimi: Lintulumo

06.01.2018 22:23
Uljaspentu oli hetki sitten astellut ulos, mutta pian kolli tuli takaisin hiukan vihaisen oloisena. Teräpentu ja Lumepentu olivat jo käpertyneet viereeni unisen oloisina. Vilkuilin kireästi Vahvanieltä muistuttavan kollipennun suuntaan. Hänkin oli ollut minua vastaan...
"Kuule", aloitin ja käännyin katsomaan Uljaspentua. "Ei sinun tarvitse pitää minusta, tai edes kunnioittaa - vaikka se ehkä olisi järkevää. Minulle on se ja sama, mitä sinä minusta ajattelet. Tulet aina olemaan minun jälkikasvuani, halusit sitä tai et."
Odotin hetken ajan vastausta, mutta kun sitä ei kuulunut, aloin rauhallisesti sukia tassujani puhtaiksi.
"Sinunkin kannattaisi edes yrittää ymmärtää muita kissoja. Se tekee elämästäsi huomattavan paljon helpompaa. Joka tapauksessa, teit mitä tahansa, minä tulen aina pitämään sinusta, vaikket sinä ehkä minusta pitäisikään."

//Uljas? Tuli vähä tönkkö tästäki

Nimi: Ahvenleuka

06.01.2018 22:13
Kurtistin vakavana kulmani, mutten kehdannut muistuttaa soturia siitä, kuinka hän vasta eilen oli itse neuvonut minua hillitsemään vallanjanoa. Viiltokaaos oli, mitä oli, mutta tuosta katseesta en pitänyt. Kalmaliljalle voisin toki puhua ja tavallaan tiesinkin, kuinka aikoisin häntä lähestyä. Puhuminen ei tuottaisi minulle lainkaan ongelmia varsinkaan, kun musta soturi vaikutti moniin muihin verrattuna varsin järkevältä.
"Hoidan sen kyllä", nyökkäsin terävästi, mutta huokaisin pienesti sen jälkeen. En voinut kieltää huoltani siitä, mitä tulevaisuudessa saattaisi tapahtua, tai mihin joutuisin itsekin vielä vedetyksi mukaan.
"Muista kuitenkin, että autan sinua aivan omasta tahdostani, en pelon tai muun sellaisen takia. Olen puolellasi, mutta en kuitenkaan ryhdy pelinappulaksesi", huomautin varoittavaan sävyyn. Sinäänsä en pelännyt, että niin voisi käydä, mutta halusin vain tehdä asian selväksi. Viiltokaaoksen mielipidettä asiaan en tiennyt, eikä hän välttämättä hän sitä kertoisikaan.

//Viilto? Vähä sekava xd

Nimi: Uljaspentu

06.01.2018 22:03
Jatkoin vielä pienen hetken leikkitaistelua Teräpennun kanssa, kunnes läimäisin häntä lopettajaisiksi kuonoon ja sitten jäin vain istumaan. Katsahdin pedilleen asettunutta emoa jäisin katsein, jopa hieman inhoten.
"Menen ulos", ilmoitin ja loikin vastausta odottamatta ulos pentutarhasta. Harpoin aukion halki kohti leirin sisäänkäyntiä ärtymys turkissa kihisten. Emo oli haukkunut isääni pahasti ja se oli saanut minut raivostumaan.
"Uljaspentu!"
Äkillinen ärähdys pysäytti menoni niin, että käpälät liukuivat hiirenmitan verran. Käännyin korvat pystyssä katsomaan äänen suuntaan. Isä. Suuri, harmaa kolli nousi paraikaa makuulta seisomaan ja asteli luokseni.
"Mitä teet ulkona?" hän tiedusteli. "Sinun pitäisi olla pentutarhassa sisariesi ja emosi luona."
"Nimenomaan!" sähähdin. "Emo se asiaa hankaloittava tekijä on!"
Vahvamieli kurtisti kulmiaan. "Kuinka niin?"
"Älä teeskentele", murisin. "Hänhän haukkui sinut aivan pystyyn siellä aukiolla! Kuinka saatoit antaa hänen häipyä noin vain, ilman minkäänlaista opetusta?"
Isän häntä huiskaisi ilmaa. Hän vilkaisi pentutarhaa ja käänsi sitten katseensa minuun. "En vahingoittaisi häntä", kolli sitten vastasi murahtaen ja istuutui. "Lintulumo on paitsi teidän emonne, myös minun kumppanini. Toki hänelläkin on huonot päivänsä.."
"Uskomatonta." Aloin huiskia hännälläni vihaisesti ja luimistin korvani. "Sinä puolustelet sitä saastaista hiirenaivoista ketunläjää! Olisit mieluummin viiltänyt kurkun auki häneltä ja heivannut koko saastan kauas meistä!"
"Et puhu emostasi noin!" ärähti Vahvamieli äkkiä, ennen kuin ehdin jatkaa.
"Mutta se on totta! Hän-"
Lauseeni katkesi, kun kynnet paljastava käpälä iski minua voimalla lapaan ja sinkosi minut kolmen hännänmitan päähän maahan.
"Ala puhua kunnioittavammin hänestä." Isän meripihkaiset silmät tuijottivat jäisinä ja uhkaavina minuun. Hän oli noussut seisomaan. Noustessani käpälilleni, hän murisi: "Lintulumo saattoi mennä liian pitkälle mutta niin hän aina tekee. En väitä, että hyväksyisin sellaisen toiminnan mutta saipahan purkaa tunteitaan."
Olin tassuttanut takaisin kollin eteen ja nyt katselin häntä jäisin silmin.
"Hän haukkui sinua", sihahdin, "hiirenaivoksi ja vaikka miksi."
"Niin hän teki." Vahvamielen silmissä välähti. "Hän ei taida tietää, missä kulkee raja. Voi olla, että hän siinä vihanpuuskassaan kertoi kaiken mieltään kalvavan."
"Kuten minkä?"
"Esimerkiksi... suhteemme on virhe, te pennut olette virhe ja hän vain itsekkyyttään sanoi sen kaiken, haukkui minua itsekkääksi."
Viilsin ilmaa hännälläni ja upotin kynteni lumeen. Isä laski häntänsä silmänräpäyksen ajaksi lavalleni.
"Emosi on väärässä sanoessaan, että näen asiat vain omalta kannaltani", hän murisi. "Tosiasiassa minä ajattelen sinun ja veljesi parasta, jotta pärjäisitte tulevaisuudessa paremmin kuin yksikään kissa tästä klaanista."
Korvani nytkähti kuullessani maininnan veljestä. "Teräpentu sanoi emolle, ettei jatka koulutusta, ellei emo halua", tunnustin.
Vahvamielen silmät siristyivät hetkeksi. "Vai niin. No, se olkoon hänen päätöksensä. Kuunnelkoon Teräpentu emonsa sanoja. Et kai sinä aio tehdä niin, Uljaspentu?"
Pudistin päätäni. "En koskaan. Jatkan koulutuksessasi sittenkin kun olen oppilas ja minulla on mestari."
"Oikein hienoa." Vahvamieli kyyristyi tasolleni ja väläytti häijyn hymyn, jossa oli kuitenkin huomaamaton määrä isällistä lämpöä. Sitä ei edes huomannut. "Lintulumo meni tänään rajan yli", hän murahti. "Et voi kuitenkaan puhua hänestä miten sattuu tai haukkua häntä niin kuin hän haukkui minut. Kunnioita häntä edes hieman, onnistuuko?"
Alkuun en vastannut mitään, huiskin vain hännälläni ilmaa kylmin katsein.
"Onnistuuko?" isä toisti.
"Saa nähdä", sihahdin. "Miksi kunnioittaa sellaista, joka ei kunnioita toisia?"
"Nimenomaan. Tässä tapauksessa kuitenkin.. yrittäisit."
Väläytin hampaitani erimielisyyden ja lievän inhon vuoksi. Vahvamieli tuuppasi minua käpälällä pentutarhan suuntaan ja ärähti: "Mene nyt ainakin takaisin pesään ja nukkumaan. Tarvitset voimia tulevaa varten..."
Murahtaen ja hännälläni ilmaa huiskien käännyin ja lähdin tassuttamaan kohti pentutarhaa. Tavallaan en ymmärtänyt, miksi minun muka pitäisi kunnioittaa emoa. Hänhän tuskin edes välitti isästä!

//Lintu? Sori jos o tönkkö..

Nimi: Lintulumo

06.01.2018 20:39
"Ei sinulla ole mitään oikeutta käskyttää minua", tuhahdin pyöräyttäen silmiäni. Kiersin kollin ympäri ja pysähdyin seisomaan hänen vierelleen.
"Ajatella. Minulla ei siis ole tässä asiassa mitään sananvaltaa. Olet selvästi tainnut unohtaa, että he ovat myös minun pentujani. Ja jos minä saisin vähääkään päättää mistään, niin en antaisi sinun kouluttaa heitä vielä. Enkä selvästi voi kääntää päätäsi."
Katseeni oli kylmä ja tunteeton, kun astelin Vahvamielen eteen.
"Jos olisin tiennyt, että tämä olisi tällaista, en olisi koskaan hankkinut pentuja kanssasi", sähähdin hänen korvaansa ja vetäydyin pois. Yhtäkkiä tunsin oloni vain väsyneeksi, halusin pois tästä tilanteesta.
"Mutta sillä nyt tuskin on sinulle väliä. Tee heidän kanssaan mitä tahdot, tekisit varmaan muutenkin, vaikka miten yrittäisin estää. Tehdään tämä sinun tyylilläsi, kuten aina."
Pyörähdin ympäri ja astelin pingottuneesti kauemmas. Käännyin kuitenkin vielä ympäri. Pidin sisälläni myrskyävät tunteet vain vaivoin kurissa ja jouduin hetken vain seisomaan paikoillani tyytyäkseni edes sen verran, että voisin puhua.
"Taidan taas mennä pentumaisesti kiukuttelemaan, pakenemaan ongelmiani, niin kuin sinä sen ilmaiset. Mutta anna minun tehdä se, jätä minut vain omaan arvooni. Haluan kuitenkin, että tiedät tämän: sinä et koskaan ymmärrä. Et ymmärrä muita, sillä ajattelet aina vain yhdeltä kannalta. Omaltasi. Siitä syystä et myöskään ymmärrä emonrakkautta." Vilkaisin vielä toiveikkaasti Teräpentua, mutta vaikka kolli näytti siltä, ettei tiennyt mitä tehdä, hän ei lähtenyt mukaani.
"Minä rakastan pentujamme. Ja minä todella rakastan sinua, Vahvamieli", naukaisin päätäni hitaasti pudistellen. "Mutta joskus olet vain täysi hiirenaivo."
Sen sanottuani käännyin ympäri ja astelin pois, taakseni katsomatta. Olin samaan aikaan hyvin vihainen, mutta myös onneton. Oliko tämäkin vain minun syytäni? Ehkä huolehdin Uljaspennusta ja Teräpennusta liikaa. Mutta he olivat silti vielä pentuja. Vahvamieli oli puhunut aiihen sävyyn, että hän alkaisi kouluttamaan heitä kovemmin ottein. Mutta niin, mitäpä minä tästä tietäisin. Minulla ei ollut koskaan ollut minkäänlaista isähahmoa. En edes tiennyt, kuka isäni oli, eikä emonikaan ollut varma. Hymyilin hiukan häntä muistellessani. Kumppanini isä oli kasvattanut hänet, mutta minut emo. Ikävöin häntä aina välillä, silloin, kun olin hukassa ja en tiennyt mitä tehdä. Emo oli opettanut minut taistelemaan. Ja kun emme pärjänneet suurempia kissoja vastaan hyvin, hän opetti minut voittamaan heidät sanoillani ja eleilläni. Emoni oli kaunis, ja sitä hän käytti useasti apunaan. Silmäni kostuivat väkisinkin häntä ajatellessani, olin muutenkin tunteikkaalla päällä.
En mennyt leiriin. Lumepentu oli siellä, mutta Vahvamieli ja hänen veljensä toivon mukaan palaisivat pian. Kiihdytin kävelystä juoksuun, purkaen energiaani. Pystyin tuskin hallitsemaan kuohuvia tunteitani, olisin halunnut vain huutaa. Kaikesta vihasta, surusta, ikävästä. Mutta olin hiljaa. En ollut vielä tarpeeksi kaukana. Jatkoin juoksemista pitkän aikaa, juoksin päättömästi ukkospolun yli, Korkokiville asti. Vasta noustessani kalliota ylös, hidastin kävelyyn. Hengitin raskaasti, suurimmalti osin siksi, että olin juossut niin pitkän matkan. Saavuin Emonsuun luokse, mutta en tietenkään mennyt sisään. Kiipesin vain suurimman lähettyvillä olevan kiven päälle ja istuuduin. Viimein saatoin hengähtää. Suljin hitaasti silmäni ja hengitin raikasta lehtikadon ilmaa. Täällä oli aivan hiljaista, kuulin vain välillä hirviöiden äänet kaukaa ukkospolulta. Sain olla hetken rauhassa, kaukana kaikesta. Sain olla vain itseni ja omien ajatusteni kanssa. Avasin silmäni ja suuntasin katseeni pimenevälle taivaalle. Näin ensimmäisten tähtien tuikkivan jo, pienenevä kuu erottui haaleana tummansinistä taivasta vasten.
Painoin pääni alas. Olinko käyttäytynyt väärin? Olisin ainakin voinut hoitaa tilanteen paremmin, mutta joskus tuntui siltä, etten vain hallinnut tunteitani. Vahvamieli oli varmasti pettynyt minuun. Heti ajatellessani kollia tunsin ikävää häntä kohtaan. Olisin halunnut vain olla hänen vierellään, tuntea hänen turkkinsa lämmön ja tutun, turvallisen tuoksunsa. Mutta minä olin vain sekopäisesti lähtenyt, ensin haukkuen häntä. Toisaalta hänkin oli loukannut minua, joten kai minullakin oli oikeus käyttäytyä sillä tavalla? Olin kuitenkin huolissani. Tuntui, että olimme viime aikoina riidelleet paljon, tai välimme olivat olleet kireät. Tai ainakin enemmän, kuin ennen... Oliko se normaalia? Riitelivätkö muut kumppanit noin? Pelkäsin. Pelkäsin, että meille tapahtuisi jotain. Entä jos emme olisi enää kumppaneita? Jos Vahvamieli haluaisikin jonkin enemmän itsensä kaltaisen naaraan, minä olin vain heikko surkimus.
Kurtistin kulmiani. Ei, en vajoaisi itsesääliin. Olin ehkä heikko ja ärsyttävä, mutta en sentään täysin surkea kissa. Oli minussa joitain hyviäkin puolia.
*Et ole riippuvainen kenestäkään muusta, kuin itsestäsi. Ja sinä itse olet itsesi suurin tuki, etkä saa heittää sitä tukea menemään.*
Niin emoni oli sanonut. Kukaan muu ei saisi minua tuntemaan itseäni arvokkaammaksi, ainoa, joka siihen pystyi, olin minä itse. Joten en voinut surkutella itesäni. Viimeksikin se oli johtanut melkein kuolemaani. Kumarruin yllättäen kiven reunalle, kallionseinämän ylle. Siitä oli suora pudotus kauas maahan. Jos siitä nyt syystä tai toisesta putoaisi oikeassa asennossa, kuolisi heti. Osa minusta koki tuon ajatuksen hyvinkin houkuttelevana, ja seisoin pitkään paikoillani, alas tuijottaen. Järki kuitenkin puuttui peliin ja siirryin pois reunalta, loikaten sitten kiveltä maahan. Hengitin syvään. En minä nyt niin säälittävä ollut, että tekisin itsemurhan. Sillä minä olin aivan liian arvokas siihen, vaikken sitä aina itse tajunnutkaan.
Lähdin kulkemaan alas, ukkospolkua kohti. Oloni oli edelleen aika apea, mutta pahin oli jo kai mennyt ohi. Tarvitsin silti vielä aikaa. Ukkospolku oli hiljainen, joten ylitin sen kummempia katselematta. Nyt en juossut, vaan kävelin rauhalliseen tahtiin. Tähdet loistivat yläpuolellani ja hymyilin hiukan. Joku niistä saattoi olla emoni. Juuri nyt olisin tarvinnut häntä. Oloni oli kuin pennulla, halusin vain käpertyä emoni harmaan turkin lämpöön, nukahtaa siihen turvaan koko maailmalta.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen saavuin takaisin leiriin. Pysähdyin ennen suuaukkoa. Mitä minä sanoisin? Vai pitäisikö minun sanoa yhtään mitään? *Nyt vain menet pentutarhaan nukkumaan. Ei sen kummempaa*, ohjeistin hajamielisesti itseäni ja pujahdin sisään leiriin.
Leirissä oli jo aika hiljaista, yö oli saapumassa. Riensin suoraan pesään. Toivoin, ettei pennuilla ollut kylmä tai nälkä, se olisi minun vikani, jos olisi. Astuessani sisään näin Lumepennun sukimassa turkkiaan, kaksi kollipentua leikkivät taistelua. Teräpentu huomasi minut ja jäi katsomaan, miten lysähdin makoilemaan sammalilleni, astellen sitten epäröiden luokseni. Laskin kuononi tassuilleni, mutta pidin katseeni ruskeassa kollissa. Hän mietti kai hetken, mitä tekisi, mutta naukui sitten vain: "Jos et halua, että harjoittelen taistelua isän kanssa niin en harjoittele. Ja anteeksi jos tein jotain."
Hymyilin, vaikka huomasinkin, miten kauan pentu oli hiljaa ennen anteeksi -sanaa.
"Et sinä mitään tehnyt. Ja mietitään sitä koulutusta huomenna. Nyt olen liian väsynyt ja ajattelen liian paljon muita asioita", naukaisin kohottaen hetkeksi päätäni, laskien sen sitten taas.
Teräpentu nyökkäsi ja asteli takaisin veljensä luo. Katselin heitä rakastavaisesti hymyillen. Olin pelännyt, etten ehkä olisi kovinkaan kummoinen emo heille. Enkä varmaan ollutkaan. Mutta tekisin parhaani.

//Uljas? Lume? Vahva? Sori tää on vähä sekava mut tuli vaa sellane fiilis et haluisin kirjottaa tämmöse:D

Nimi: Viiltokaaos

06.01.2018 19:19
Katsoin Ahvenleukaa ja nostin leukani pystyyn merkiksi siitä, että olin soturia ylempiarvoisempi. Kolli ei näyttänyt välittävän merkistäni, vaan katsoi minua odottavasti. Hetken ajan päässäni pohdin, kuinka asiani esittäisin.
"Minulla on suunnitelma. Sen avulla aion nousta päälliköksi, koko metsän valloittamisesta voimme puhua myöhemmin lisää", ilmoitin. Ahvenleuka nyökkäsi kehottaen minua jatkamaan. Soturin silmät olivat viirumaiset.
"Ymmärtänet kai, että minusta täytyy tulla päällikkö. Se on minun kohtaloni, siksi minä palasin takaisin tänne. Johdatan Kuolonklaanin valoon uutta alkua kohti. Taisit onnistua pääsemään Kalmaliljan tuttavaksi? Kuten tiedät, minulla on kaksi estettä: Pimeystähti ja Raepisara", keskeytyin varmistuakseni siitä, että Ahvenleuka pysyi mukana.
"Mitä tahdot minun tekevän?" Ahvenleuka kysyi ja katsoi minua epäilevästi. Kasvoilleni piirtyi virne.
"Tutustu häneen. Kalasta hänen huomaamattaan tietoja Raepisarasta. Heikkoudet kiinnostavat minua, sillä ystävät täytyy pitää lähellä, mutta viholliset lähempänä", naukaisin Ahvenleualle. En tuntenut lainkaan syyllisyyttä tai huonoa omatuntoa käskyttäessäni soturia. Ehkä hän oli fyysisesti minua vanhempi, mutta henkisesti minä olin häntä monta kertaa vanhempi, vaikka minulta olikin jäänyt monta vuodenaikaa näkemättä.
"Heillä on paljon sukulaisia, kuten tiedätkin. En voi tappaa Raepisaraa, koska koskaan ei saa luottaa siihen, että se pysyisi salassa. Ehkä sinä kertoisit siitä Kalmaliljalle, jolloin saisin monen kissan vihan päälleni. Raepisaran täytyy valita minut varapäällikökseen, ymmärrätkö sinä? Meidän täytyy saada ystäviä. Kaikki mahdolliset varapäällikköehdokkaat täytyy saada minun alaisikseni, koska se paikka kuuluu minulle", nau'uin katsoen kollia vallanhimo silmistäni hehkuen. Ehkä olin mennyt hieman yli ja poikennut täysin aiheesta, mutta todennäköisesti pointtini oli tullut selväksi. Minä tahdoin olla päällikkö, minä tahdoin saada kaiken sen, minkä kauan sitten menetin, kun latokissat häpäisivät minut ja koko klaanini kukistamalla meidät.

//Ahven? Sori sekavuus, vaikka mitä välii Viilto on sekasi

Nimi: Vahvamieli

06.01.2018 18:15
"Kuolleena kumpikaan ei koskaan palaa luoksesi", mau'uin jäisen tyynesti. "Ja jos jompikumpi tai molemmat joskus tulevat leiriin pahasti haavoittuneena, se on vain osa koulutusta. Opetan heidät sietämään kipua ja jaksamaan vaikka loputtomiin - ainakin Uljaspennun, ellei Teräpentu omasta tahdostaan siihen suostu." Vilkaisin Uljaspentua kysyvästi. Tämä heilautti häntäänsä ja nyökkäsi päättäväisenä. Käänsin katseeni takaisin Lintulumoon. "Nuo haavat eivät tunnu vielä missään. Ja vaikka ne tulevatkin joskus tuntumaan, minä vain tässä ajattelen pentujeni parasta. Edes Kuolonklaani ei voi kouluttaa heistä sellaisia kissoja, niin kuin oma isäni koulutti minusta. Olisit tyytyväinen, että kasvatan heistä elämässä pärjääviä kissoja, etkä vain päivittelisi, kuinka nuoria he vielä ovat!"
Ennen kuin ehdin sanoa enempää, astahti Uljaspentu askelen eteenpäin. Hän tuijotti Lintulumoa silmiin tyynesti, joskin hieman haastetta katseessaan.
"Voin olla pentu", hän sihahti, "mutta se ei tarkoita, ettenkö kykenisi ajattelemaan itsenäisesti ja päättää asioista, jotka minua koskevat."
Kätkin tyytyväisyyden tavanomaisen jäisen katseeni taakse. Poikani puhui aivan totta.
"Uljaspentu on nuori", murahdin, "mutta täysin pystyväinen vastaamaan niinkin yksinkertaiseen kysymykseen kuin se, haluaako hän koulutusta minulta. Siihen voi vastata tasan kahdella tavalla; kyllä tai ei. Teräpentu vastasi myöntävästi hänkin", heilautin häntääni ja vilkaisin ruskeaturkkista kollia vierelläni, "mutta jos hän nyt päättää muuttaa vastauksensa kielteiseksi ja tulla emonsa hoiviin, asia on sillä selvä. Mutta pysykääkin erossa minun ja Uljaspennun harjoituksista."
Uljaspentu astahti aivan vierelleni ja jäi siihen seisomaan.

Nimi: Ahvenleuka

06.01.2018 18:03
"En kerro, lupaan sen", vannoin silmiäni vilpittömästi räpäyttäen. Viiltokaaos pitäkööt uudelleensyntymisensä vielä omana tietonaan, mutta tunsin ylpeyttä siitä, että epäilyni osoittautui todeksi. Mieleeni heräsi kuitenkin nopeasti asian toinen puoli, joka tavallaan hieman huolestutti minua. Tapahtuisiko kaikki, mitä Viiltotähti aikoinaan teki nyt uudestaan ja nousisiko Viiltokaaos Kuolonklaanin päälliköksi? Kai minun vain olisi luotettava harmaaseen soturiin, kun muutakaan en voinut.
"Et kai unohtanut, kun eilen sanoit haluavasi puhua minulle tänään?" Muistutin tuota, yrittäen muuttaa hieman keskustelun suuntaa.
"Muistini toimii kyllä", tuo vastasi karkeasti ja nousi neljälle jalalle, viittoen minut seuraamaan itseään ulos leiristä. Hetken kestäneen hiljaisuuden ajan olin ehtinyt arvella, mitä sellaista asiaa Viiltokaaoksella oli, mitä leirissä ei olisi voinut sanoa. Kenties riistavarkauden lavastus oltiin huomattu.
"Sano vain, mitä asiasi koskee", kehotin jo melko uteliaana, mutta jäin kärsivällisesti odottamaan tuon vastausta.

//Viilto?

Nimi: Lintulumo

06.01.2018 14:23
"Hiljaa. Sinä olet vasta pentu", sihahdin sivaltaen ilmaa terävästi hännälläni. Siristin silmiäni. Tuntui, että nyt koko perheeni oli minua vastaan, mutta en välittänyt. Teräpentu seisoi isänsä vierellä, mutta näytti siltä, ettei ihan tiennyt kumman puolella olisi. Astuin vihaisesti lähemmäs Vahvamieltä.
"Minä käyttäydyn aivan samalla tavalla, kuin emot normaalistikin. Miten kuvittelit minun reagoivan, kun Uljaspentu tuli luokseni haavoja täynnä?" naukaisin jäisesti ja huiskin hännälläni ilmaa. Eiväthän hänen tai veljensä haavat vakavia olleet, mutta en silti tässä asiassa voinut luottaa kumppaniini.
"Minä tiedän aika hyvin minkälaista sinun 'koulutuksesi" on. Ja jos se menee liian pitkälle, tulet katumaan, että koskaan koskitkaan heihin", murahdin ja katsoin vihaisesti Vahvamieltä suoraan silmiin. "Älä käsitä väärin. Minusta on hyvä, että opetat heitä ennen, kuin heistä tulee oppilaita. Mutta en luota sinuun. Mitä jos jokin päivä tuot jommankumman vakavasti haavoittuneena leiriin? Tai kuolleena?"

//Vahva? Uljas?

Nimi: Jäälilja

06.01.2018 14:18
Kuolonklaani oli palannut leiriin hetki sitten. Uupumus painoi tassujani. Kaukana taivaanrannassa näkyi jo vaaleita aamuauringon säteitä. Haukottelin makeasti. Kuulin askelia takaani jaa näin Kostohengen palaavan pentutarhalta Kuutihkun saattelemana.
"Jutellaan huomenna, näytät väsyneeltä", Kuutihku naukui tasaisella äänellään. Kostohenki nyökkäsi. Kolli vaikutti jotenkin oudosti ehkä olevan poissa tolaltaan. Kollin elämässä oli varmasti tapahtunut suuri mutka.
"Kostohenki, annetaan sapiskaa Kojoottitassulle vasta aamulla. Nyt minun pitää saada nukkua", murahdin väsyneesti. Kostohenki nyökkäsi. Lähdin tassuttelemaan kohti soturien pesää näin kuinka Norppakyynel nukkui syvässä unessa tasaisesti hengittäen. Suurin osa kissoista oli jalkeilla. Astelin varovasti oman petini luokse ja rojahdin siihen. Olin hyvin väsynyt. Suljin silmäni ja nukahdin syvään uneen.

Räväytin silmäni auki. Nousin pehmeältä sammalelta ylös ja hapuilin otetta maan kamarasta. Kävellessäni horjahtelin ympäriinsä. Astellessani pesästä ulos ja kielelleni tulvahti suuri määrä lämpimiä tuoksuja. Oli hiirenkorva. *Näinkö minä unta?* Kuolonklaani leiri oli kauniin värikäs lukemattomista kasveista ja kissojen turkeista. Huomasin kuinka päällikön pesästä asteli minulle tuttu kissa, Pisaratähti. *Tämän on pakko olla unta!* Vierelleni asteli tuttu musta kolli.
"Kostohenki?" naukaisin ja kuulin kuinka pieni ääneni oli. Pentu katseli kummastuneena minuun.
"Olen Kostopentu jos muistat? Onko Ruususella mennyt pää sekaisin?" kolli naukaisi ivallisesti. *Olen pentu!* Siristin silmiäni. Tämä oli aika ennen ennnustustani.
"Herra päivänsäde on tainnut saada auringon pistoksen päähänsä kuin tuolaista luulee", naukaisin ja lähdin kipittämään leiriin. Pian kaikki pimeni ja tuntui kuin olisin tippunut syvään rotkoon.

Räväytin silmäni auki. Lehtikadon hailakka auringon valo paistoi turkilleni. Pesässä ei ollut enään muita. Osa petien tuoksuista oli vielä lämpimiä, eikä he olleet luultavammin ollut vielä kauaa hereillä. Vennyttelin pikaisesti ja tassuttelin aukiolle. Näin Kostohengen ja Kuutihkun juttelemassa keskenään. *En minä heitä häiritse* Istahdin maahan. Nuolaisin tassuani pari kertaa ja sen jälkee silotin sillä kasvojeni karvoja. Tehtyäni sen, aloin nuolemaan rintaani. Turkkini pitäisi olla täydellinen. En tiennyt menisikö Kostohengellä ja Kuutihkulla vielä kauan, mutta minä odotin kollia tässä. Meillä oli opetus annettavana.

//Kosto?

Nimi: Uljaspentu

06.01.2018 13:54
Loikin lumessa eteenpäin. En todellakaan ollut jäänyt pentutarhaan emon käskyn mukaisesti!
*Turha luulo, että minä tottelisin*, ajattelin tarpoessani sinnikkäästi eteenpäin. *En ole mikään pehmo, joka noudattaa mukisematta jokaista käskyä!*
Kun matkaa oli enää alle kymmenen ketunmittaa kuulin selkeämmin kiivaan keskustelun aukiolta, jolla olin isän kanssa ollut ja jolla hän luultavasti oli nyt Teräpennun ja emon kanssa. Loikin heidän luokseen ja sähähdin emolle ohimennessäni: "Mitä sinä teet täällä?"
Teräpentu oli toisella puolella, mutta minä jäin Vahvamielen oiikealle puolelle ryhdikkäänä, silmissäni haastava, jäinen katse. Kehtasiko emo todella tuolla tavoin kyseenalaistaa isän toiminnan? Häntäni huiskaisi ilmaa ärtymyksestä. Isän häntä sen sijaan huiski lähes koko ajan. Hänen jäisistä silmistään saattoi nähdä ärtymyksen, lähestyvän raivon, jota hän piteli sisällään.
"Emonne tuli vain hieman utelemaan, mitä teen Teräpennun kanssa", murahti Vahvamieli ja katsahti minua.
Vilkaisin Teräpentua; en nähnyt täältä päin muuta kuin viillot poskessa. Samanlaisia naarmuja ne olivat kuin minulla itsellänikin ja tuskin edes tuntuivat! Itsekin aloin jo tottua haavojeni poltteluun. Käänsin katseeni isästä emoon.
"Älä puhu toisten puolesta, emo", sihahdin ja huitaisin hännälläni. "Älä sano meidän puolestamme, mihin olemme valmiita tai mihin emme."

//Lintu? Terä?

Nimi: Roihumyrsky

06.01.2018 13:34
"Hyvin saalistettu", kehaisin hymyillen.
Astelin kauemmas Verestä ja Rapatassusta, haistellen ilmaa tarkasti. Lehtikadon aikaan riistaa oli tietenkin vähemmän, kuin normaalisti, mutta se ei käsittääkseni ollut vielä tuottanut Kuolonklaanille suuria vaikeuksia. En ollut itse metsästyksessä mikään mestari, mutta näinä kylminä aikoina tein kaikkeni tuodakseni klaanin kissoille riistaa.
Yllättäen erotin aika valjun hajun ja lähdin astelemaan sen suuntaan. Tunsin kylmän lumen tassujeni alla, pörhistin turkkiani, kun kylmä viima puski päälleni. Lehtikadon aikaan saalistaminen ei ollut hankalaa vain sen takia, että eläimet olisivat horroksessa tai talviunilla. Sää vaikeutti sitä myös. Lisäksi lumen valkeus jollain tavalla sai silmäni kipeiksi.
Pian näin kauempana oravan, jonka hajun olin kaiketi tunnistanut. Pudittauduin vaanimisasentoon ja värähdin, kun tunsin kylmyyden vatsallani. En kuitenkaan suuremmin välittänyt siitä, vaan lähdin hiljaa hiipimään kohti lehtikadon takia harmahtavaa jyrsijää. Orava ei huomannut minua, vaan puuhasteli jotain keskittyneenä. Lumi narisi hiukan allani, otus nosti päätään ja kuunteli korvat hörössä ympäristöään. Pian sen kuitenkin keskittyi taas siihen, mitä oli ollut tekemässä. Hipsin lähemmäs oravaa, kunnes olin vain ketunmitan päässä siitä. Hännänpääni nyki hiukan innostuneena, mutta varoin, ettei se osunut läheisiin oksiin. Tuo orava minun oli pakko saada kiinni, siitä riittäisi ruokaa vaikka kahdellekin kissalle, tämä yksilö oli nimittäin aika hyvin syöneen näköinen. Kyyristyin valmistautuen loikkaan, jännitin lihakseni ja ponnistin. Orava ei edes huomannut minua ennen, kuin olin jo purrut sitä kaulasta. Nyt veltto, punertava otus roikku suustani. Käännyin tyytyväisenä ympäri ja astelin takaisin Veren ja Rapatassun luo. Pudotin kuolleen oravan oppilaan saaliin päälle.

//Veri? Rapa?

Nimi: Vahvamieli

06.01.2018 13:33
Käänsin jäisen katseeni Lintulumoon kuullessani tämän äänen.
"Minä koulutan poikaani", vastasin kylmän vakaasti. "Se on vain hyväksi hänelle, usko pois." Vilkaisin Teräpentua. Hänen lavassaan ja poskessaan oli pari viiltoa, joista tihkui veri. Laskin häntäni hänen ehjälle lavalleen hetkeksi. "Tuo ei ole vielä mitään."
"Hän on aivan liian nuori tuollaiseen!" sähähti Lintulumo niskakarvat pystyssä. "Hän on vasta pentu, eikä mikään oppilas!"
"Tiedostan veljesten iän aivan loistavasti", murisin ja huiskaisin hännälläni terävästi ilmaa. "Sitä paitsi, minä kysyin Teräpennulta, haluaako hän koulutusta. Hän vastasi kyllä. Olisit sinäkin vain tyytyväinen kun poikasi harjoittelevat!"
Lintulumon silmissä loimusi viha ja huoli. Katsoin häntä jäisesti. Mikä häneen taas oli iskenyt? Luulisi naaraan olevan tyytyväinen kun vaivauduin kouluttamaan Teräpentua ja Uljaspentua mutta ei. Hän vain säntäsi tänne kesken harjoitusten ja vaati vastauksia siitä, miksi toimin näin.
"Miksi olet yht'äkkiä muuttunut tuollaiseksi?" kysyin kylmästi. "Kerroin sinulle kouluttavani pentujani kun he syntyisivät - kolleja vain, en naaraita. Tai mistäs minä tiedän, vaikka Lumepentukin haluaisi koulutusta? Ehkä hän on liian heikko tällaiseen."
Häntäni huitoi ilmaa. Joko Lintulumo oli muuttunut pehmoksi tai sitten hän vain oli huolissaan.

//Lintu?

Nimi: Lintulumo

06.01.2018 12:41
"Kyllä pitäisi. Te olette vasta pentuja. Oppilaana olette ehkä valmiita sellaiseen koulutukseen, muttette vielä. Sitä paitsi sinulta ei kysytä", tuhahdin ja nousin seisomaan. Lähdin astelemaan ulos pesästä vihaisena. Vahvamieli ei ollut edes maininnut miten kouluttaisi pentujamme. Mitä jos hän tekisi pahaakin vahinkoa?
"Minusta on hyvä, että hän kouluttaa teitä. Mutta en halua, että se menee liian pitkälle. Ja sinä pysyt täällä", naukaisin kireästi ja lähdin leiristä.
Haistelin maata, Vahvamielen ja Teräpennun hajujäljet erottuivat selkeästi. Vaikka ei minun olisi tarvinnutkaan niitä seurata, kaksikon jalanjäljet johdattaisivat minut heidän luokseen.
Ravasin ripeästi jälkiä seuraten, kunnes hidastin kuullessani puhetta. Näin aukion ja sen keskellä kumppanini ja toisen kollipennuistamme. Erotin Teräpennun lavassa ja poskella olevat viillot, kun pieni kolli väisti isänsä iskun. Ravasin nopeasti heidän luokseen.
"Mitä oikein kuvittelet tekeväsi?" sihahdin niskakarvat nousten Vahvamielelle.

//Vahva?

Nimi: Uljaspentu

06.01.2018 12:06
"Me harjoittelimme", vastasin jäisen tyynesti ja nousin istumaan. "Hän vain opettaa minulle, kuinka pärjätään."
Häntäni pyyhki sammalia; miksi emo reagoi noin? Eikö ollut vain hienoa kun hänen poikansa sai opetusta omalta isältään ennen kuin edes oli oppilas? Ja Teräpentukin sai samanlaista koulutusta! Emon ihmettely oli aivan turhaa. Ei se nyt niin ihmeellistä ollut, se mitä Vahvamieli teki. Suoraan sanoen tuollainen hieman ärsytti minua.
*Miksi olet vihainen?* kysyin mielessäni kun tuijotin emoa silmiin kylmän vakaast, muuten täysin paikoillani istuen. *Miksi ihmettelet isäni toimintaa?*
"Miksi asia saa mielenrauhasi järkkymään noin kovin?" tuhahdin ja huitaisin sammalia etutassuni kynsillä. "Ei pitäisi. Se, että isä kouluttaa minua ja veljeäni etukäteen, ei ole kummempi asia kuin oppilaskoulutuskaan, jota kohti minä koko ajan menen." Katsoin Lintulumoa hieman haastavasti.
Vaikka haavat salvan alla polttelivatkin tiesin, että tulevina päivinä ne voisivat olla vielä pahempia ja syvempiä. Se ei kuitenkaan haitannut.

//Lintu?

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com