Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Chat on hetkellisesti pois käytöstä, hyppää väliaikaiseen chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Jäälilja

04.06.2018 16:25
Katsoin Roihumyrskyä sanattomana, tämän sana olivat tulleet aivan puskista. Pidättelin kyyneleitäni, en ollut tiennyt veljestäni tuntuneen tuolta.
"Roihumyrsky", naukaisin miltei nielaisten puolet sanoistani, "Minä en tiennyt, että sinusta tuntui tuolta, mutta jos tämä on päätöksesi, luotan sinun harkintakykyysi". Pieni kyynel tipahti maahan, mutta silti kasvoillani säteili surullinen hymy.
"Mutta yhtä asiaa vaadin, sitä että saan saattaa sinut rajalle asti", naukaisin kosteita silmiäni räpytellen. Roihumyrsky hymyili ja nyökkäsi minulle hyväksyvästi. Lähdimme tassuttamaan eteenpäin, matka taittui kovin hiljaisesti. Saavuttuamme rajalle tunsin piston sydämessäni. Pysähdyin katsomaan veljeäni.
"Onnea matkaan ja hyvästi Roihumyrsky", naukaisin ääni väristen. Astuin vielä punaruskean kollin luo ja nuolaisin tämän lapaa, "Muista, että rakastan sinua. Aina". Pian rakastamani veli olisi jo poissa. Rakkain sisarukseni, rakkain perheen jäseneni ja rakkain kissani koko klaanista. Se sattui, mutta se oli Roihumyrskylle hyväksi.

Avasin silmäni. Silmieni alla olevat karvat olivat kuivuneet koviksi paakuiksi ja pian muistin miksi. Pääsääni vilisi nopea pika kelaus eilis päivän asioista. Nuolaisin tassuani ja yritin saada karvat paikoilleen. Nousin istualleni. Eilen leiriin palattuani olin sivuuttanut Kylmähenkäyksen tylysti, sillä sinä hetkenä sydämeni oli ollut liian repaleinen pitämään kylmää muuriani koossa. Ajatukseni eivät olleet enää niin sumeita kuin eilen, vaan kirkkaita kuin taivas. Vilkaisin pesässä tuhisevia karvakasoja, mutta en löytänyt haluamaani. En ollut nähnyt Kostohenkeä pitkään aikaan, kaipasin hänen synkkää olemustaan.
Venyttelin ripeästi ja poistuin pesästä. Näin kuinka Kylmähenkäys istuskeli aivan tuoresaaliskasan vierellä näykkimässä hiirtä. Otin suunnan kohti häntä huomatessani oman nälkäni. Pelkäsin itsessäni sitä, että jätin minulle läheisiä kissoja liian usein huomiotta. Minun aikani kului verkostoitumiseen.
"Kylmähenkäys", naukaisin käyttäen tervehdystä jota olin käyttänyt alkupään tapaamisistamme asti. Kolli vilkaisi minua ja tuhahti jotain. Valikoin riistakasasta varpusen ja asettauduin pienen välimatkan päähän Kylmähenkäyksestä.

//Kylmä?

Nimi: Kalmalilja

04.06.2018 15:53
Harma naaras katsoi kiinnostuneena Raetähteä.
"Ja kukahan sinä mahdat olla? Tämän klaanin päällikkö, ja vielä tärkeämpää, minun siskoni kumppani?"
"Hän on Raetähti, ja kyllä, Kuolonklaanin kumppani. Vastaa kysymyksiin tai heitän sinut ulos", murahdin äkäisesti. Siskoni loi minuun silmäyksen viileästi hymyillen. Sitten hän käänsi katseensa jälleen Raetähteen.
"Miksikö haluan Kuolonklaaniin? Minä kuulun tänne aivan yhtä paljon kuin Kalmalilja. Olen täysin kuolonklaanilainen vereltäni."
Pyöräytin silmiäni.
"Ehkä oletkin, mutta missä olet lymyillyt näin monta kuuta? Miksu et vain heti tullut Kuolonklaaniin, miksi vasta nyt? Tuliko erakon elämästä liian vaikeaa?"
Naaras pyöräytti silmiään ja tuhahti. Kurtistin kulmiani kun huomasin, miten paljon hän muistutti minua käytökseltäni. Ainoa ero oli se, että minä en ollut täysin mitätön kissa.
"Olet ehkä oikeassa. Mutta en ole siltikään tiennyt juuristani kuin pari kuuta", hän naukui ja silmäili vuoroin minua, vuoroin Raetähteä. "Minusta tässä ei ole mitään keskusteltavaa. Minä kuulun tänne, ja jos ajatte minut pois, myös hän lähtee."
Kissa osoitti minua nyökäten.
"Ongelma on, että sinä olet erakko ja minä en", murahdin ja nousin seisomaan. "Ulos, meidän on tehtävä päätös."
Naaras nousi seisomaan ja asteli ulos päällikön pesästä. Kuulin hänen istuutuvan johonkin lähelle, mikä ei tietenkään ollut ihme, kai hän halusi pysyä lähempänä siskoaan ja klaanin päällikköä kuin epäluuloisia sotureita. Käänsin katseeni kumppaniini.
"Vaikka kuinka tunnenkin inhoavani tuota kissaa, sinun on päästettävä hänet klaaniimme", naukaisin määrätietoisesti. "Minä haluan hänet tänne. Mutta vain siksi, että hänestä voi olla minulle hyötyä. Älä kuvittele, että antaisin suuresti arvoa omille sukujuurilleni. Vanhempani todistivat ettei se kannata."

//Rae?

Nimi: Roihumyrsky

04.06.2018 14:13
"Juuri sopivan myöhä", naukaisin ja hymyilin lämpimästi siskolleni. Hän oli ainoa kissa tässä klaanissa, jolle voisin uskoutua lähdöstäni. Olin viimein päättänyt jättäväni Kuolonklaanin. En koskaan voisi olla onnellinen täällä, varsinkin kun Kalmalilja uhkasi tappaa minut jos jäisin.
"Tule. Minulla on sinulle tärkeää asiaa, ainakin omalta kannaltani. Mutta täällä on liikaa korvia", murahdin ja käännyin ottaen suunnan ulos leiristä. Vilkaisin Jääliljaa, joka seurasi minua ehkä hiukan hämmentyneen näköisenä. Olkn itse vähän hermostunut, ensinnäkin siitä, että olin jättämässä kaiken taakseni ja toiseksi siitä, etten tiennyt miten Jäälilja reagoisi.
Kuljin jonkin matkaa kauemmas leiristä, kunnes pysähdyin pienen puun juurelle ja istuuduin.
"Mennään suoraan asiaan. Minä lähden Kuolonklaanista, minusta tulee erakko", naukaisin ja tutkin valkoisen naaraan ilmettä. "En voi enää olla Kuolonklaanin jäsen. En kuulu tänne, en ole moneen kuuhun kuulunut. Olen muuttunut liikaa."
Olin todellakin muuttunut. Ennen olin ollut ilkeä ja kylmä, eikä tappaminen tai taistelu haitannut minua ollenkaan. Mutta sitten Tähtiklaani oli opastanut minut oikealle tielle.
"Minä uskon Tähtiklaaniin. Olet ainoita kissoja, jotka tietävät siitä. Kuolonklaani taas uskoo johonkin hyvin synkkään ja pahaan, jos sallit minun sanoa. Ja tämän lisäksi koko klaanin luonne on paha ja murhanhimoinen. Minä haluan elää vapaana, sellaisena kuin olen."
Nousin seisomaan ja astelin siskoni eteen kehräten. Olin onnellinen siitä, että olin tehnyt tämän päätöksen, mutta surullinen siitä, että jouduin jättämään kissan, joka oli minulle kaikista rakkain.
"Hyvästi Jäälilja", naukaisin.

//Jää?

Nimi: Jäälilja

04.06.2018 12:16
Kokoontumiseen lähteneet kissat olivat juuri palanneet leiriin. Vilkaisin Korpitassua joka oli tullut hieman etäämmällä minusta. Korpitassu oli loppujen lopuksi aivan kelvollista seuraa.
"Kun kysyit olenko tavannut heitä, en. En ole", valehtelin sulavasti silmiäni luottavaisesti räpäyttäen. Nyökkäsin pienen hyvästin oppilaalle joka otti suunnan oppilaiden pesää kohti. Oli pimeää, ei niin pimeää kuin lehtikato yönä, mutta pimeää kuitenkin.
"Jäälilja", kuulin jonkun kutsuvan. Käänsin katseeni suuntaan josta ääni oli kuulunut, näinkin pian tutun puaruskean kollin. Roihumyrsky - veljeni - istui pienen ruohotupsun vierellä ja nyppi sitä, ehkä hieman hermostuneena. En ollut viettänyt hetkeen aikaa veljeni kanssa ja kaipasin tämän seuraa kovasti. Lähdin tassuttamaan ripeästi veljeäni kohti. Kasvoilleni levisi oikea hymy, jonka näytin vain harvoille.
"Roihumyrsky", naukaisin säteilevästi hymyillen, "Tiedätkö kuinka myöhä on?" Katsoin nuoren kolin olemusta tutkivasti. Tiesin jo nopealla vilkaisullakin että veljelläni olisi jotakin asiaa. Loin Roihumyrskyyn kysyvän katseen.

//Roihu? Sori pätkä xd

Nimi: Viiltokaaos

04.06.2018 08:51
//Sori Tappo, jatkan Viillon edellistä tarinaa ite.

Tappotassu oli saalistanut peräti kaksi saalista. Toinen niistä oli hiiri ja toinen taas pienikokoinen jänis. Minä taas olin saanut kiinni jäniksen, johon olin tyytyväinen. Nyt meillä olisi sekä Varjoklaanille että Kuolonklaanille jotain viemistä, joten saalistusretkemme ei näyttäisi klaanin silmin niin oudolta.
"Vie tuo pienempi jänis leiriin, tulen pian perässäsi", komensin oppilastani, joka kääntyi katsomaan minuun päin hieman hämmästyneenä.
"Selvä, Viiltokaaos", kolli kuitenkin naukui nopeasti, tarttui hampaillaan kiinni elottomaan jänikseen ja lähti se suussa kulkemaan kohti ukkospolkua. Jäin katsomaan poispäin minusta lipuvan oppilaan selkää. Ukkospolulla hän katsoi molempiin suuntiin ja ylitti sen sitten nopeasti varoen polttamasta käpäliään mustalla pinnalla. Kun en nähnyt Tappotassua enää, nousin ylös ja poimin saaliit maasta suuhuni. Rauhallisin askelin lähdin kulkemaan kohti Varjoklaanin rajaa pitkin kulkevaa ukkospolkua. Auringonlasku oli pian käsillä, mutta kiire minulla ei ollut. Kunhan Minttusydän vain pitäisi lupauksensa ja pitäisi partiot pois rajalta, kaikki olisi hyvin.
Ukkospolulle saapuessani vilkaisin molempiin suuntiin ja ylitin mustapintaisen polun parilla pitkällä loikalla. Päästessäni Varjoklaanin reviirille, pysähdyin ja laskin saaliit maahan. Maistelin ilmaa; Varjoklaanin tuoksu oli selvästi tältä päivältä, mutta rajojen merkkaamisesta oli kulunut jo aikaa. Laskin saaliit maahan ja palasin Kuolonklaanin reviirille. Toivoin Minttusydämen löytävän saaliit ennen erakoita tai petoeläimiä.
Kuolonklaanin reviirille päästyäni jatkoin matkaa ukkospolun viertä pitkin. Ylitin eteeni tulevan ukkospolun ja lähdin kulkemaan kauemmaksi Tuuliklaanin rajasta.
Aurinko oli jo lähes laskenut leiriin päästyäni. Taivaanranta hehkui punaisena viimeisistä auringonsäteistä. Sujahdin piikkihernetunneliin. Leiriin päästyäni jatkoin matkaani kohti sotureiden pesää. Pesään päästyäni etsin oman petini ja asetuin hyvään asentoon sille. Makoilin pedillä tovin miettien suunnitelmiani. Minun täytyisi järjestää tapaaminen mahdollisimman pian Tuhokatseen, Kalmaliljan, Ahvenleuan ja Jääliljan kanssa. Kenties jo huomenna. Näille neljälle kissalle voisin kertoa suunnitelmistani Varjoklaanin kanssa ja he voisivat auttaa minua riitauttamaan muut klaanit. Ajatukseni alkoivat harhailemaan pois suunnitelmistani viime yön uneen. Miksi mieleni oli palannut kuolemaani? Näiden ajatusten saattelemana vajosin uneen, josta en aamulla herätessäni muistanut mitään.

//Saatan jatkaa iteki mut muutki saa jatkaa.

Nimi: Raetähti

03.06.2018 17:20
En estänyt kumppaniani tulemasta parantajan pesään, sillä olinhan jo Pikiviillon mukaan terve. Silti minusta itsestänikin tuntui. Kalmalilja ei ainakaan voisi saada minusta tartuntaa. Pisti kuitenkin miettimään, mitä asiaa naaraalla mahtoi olla. Tuskin hän nyt ihan muuten vain tänne tulisi.
"Raetähti", Kalmalilja naukui ja kosketti kuonollaan korvaani. Hyvä, ilmeisesti menisimmekin suoraan asiaan, mikäli sitä nyt edes oli.
"Siskoni haluaa Kuolonklaaniin. Niin, minäkään en tiennyt, että minulla on sisko. Mutta hän on erakko ja pyrkii tänne. Mitä sanottavaa sinulla on siihen?" Kalmalilja sanoi asian niin nopeasti, että minulta kesti hetki tajuta, mitä kumppanini oikein sanoi. Sisko? Kalmaliljallako sisko?
"Ei vielä mitään", maukaisin hetken pohdittuani, "haluan ensin tavata hänet." Nousin tassuilleni ja astuin pari askelta pesän suuaukkoa kohti.
"Siskosi on varmasti jossain lähettyvillä. Mennään pesääni puhumaan, siellä saamme ainakin olla rauhassa. Minulla olisi pari kysymystä sille siskollesi", hymähdin ja sujahdin ulos parantajan pesästä. Katseeni osui melkein heti kissaan, jota en tuntenut. Hän oli ilmeisesti Kalmaliljan sisko. Tarkkailin hetken ajan hänen ulkomuotoaan, kunnes katseeni osui hänen silmiinsä. Jähmetyin kokonaan nähdessäni ne kirkkaanvihreät silmät, jotka olivat samanlaiset kuin kumppanillani. Hymähdin ja jatkoin matkaani lähemmäs tuota erakkonaarasta.
"Seuraa minua", maukaisin kissalle, joka ilmeisesti oli kumppanini sisko. Nyökkäsin Verikyyneleelle ja Pihlajakynnelle, kunnes lähdin astelemaan pesääni kohden. Pyrin olemaan nopea, sillä en halunnut puhua erakkonaaraan kanssa päällikön pesän ulkopuolella. Halusin uteliailta ja vähemmän uteliailta korvilta rauhaa ja sitä rauhaa sain pesässäni. Vilkaisin nopeasti taakseni ja huomasin Kalmaliljan sekä hänen siskonsa seuraavan minua. Saavutin pesäni pian ja sujahdin sisälle. Istuuduin vuoteelleni ja kiepautin häntäni etutassujeni eteen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun jouduin miettimään päästäisinkö kissan Kuolonklaaniin vai en. Odotin, että erakkonaaras saisi ensin istuudutta alas, kunnes alottaisimme.
"Miksi haluat Kuolonklaaniin?" kysyin yhtä tyynenä kuin aina. Päätin aloittaa ihan vain helpolla kysymyksellä ja haluaisinhan minä siihenkin vastauksen tietää.

//Kalma?

Nimi: Kalmalilja

03.06.2018 14:28
Hiljaisuus laskeutui välillemme, enkä itse ainakaan edes yrittänyt rikkoa sitä. Miksi minun pitäisi yksin kantaa vastuu siitä, ettei tilanteesta tule meille kolmelle kiusallinen? Kenenkään ei kuitenkaan tarvinnut sanoa mitään, sillä leirin suuaukolta alkoi kantautua ääniä. Käänsin kiinnostuneena katseeni sinne. Leiriin astuivat sisään aiemmin partioon lähteneet Verikyynel ja Pihlajakynsi. Heidän perässään leiriin asteli vieras naaraskissa. Siristin epäillen silmiäni ja nousin seisomaan. Tummanharmaa erakko - ainakin hän haisi siltä - pysähtyi ja kiersi leiriä katseellaan. Naaraan vihreä katse pyyhkäisi ylitseni ja viipyi minussa hetken pidempään, kuin muualla. Viiltokaaosta ei näkynyt ja Raetähti oli parantajan pesällä. Tuhahdin ja astuin eteenpäin partion ja tuon erakon luo.
"Mitä tämä on olevinaan? Kuka hän on?" kysyin tutkien tuntematonta kissaa katseellani.
"Tarvitseeko minun muka vastata sinulle? Tietääkseni et ole klaanin varapäällikkö saati päällikkö, vaikka niin alati kuvittelet", Pihlajakynsi tuhahti hymyillen jäisesti. Pyöräytin silmiäni.
"Älä viitsi. Olisit säästynyt vähemmällä määrällä sanoja, jos vain olisit vastannut", murahdin ja astuin harmaan naaraan eteen. "Mutta ei sitten. Kuka sinä olet? Ja mistä tulet, ja mitä täällä teet?"
Harmaan kissan kasvoilla oli outo ilme. Aivan, kuin hän tietäisi jotain, mitä minä en.
"Tulin klaaniini. Tulin takaisin sinne, minne kuulun. Ainakin sukujuurieni mukaan", kissa naukui ja kohotti ylpeänä leukaansa. "Olen erakko. Tai entinen, sillä liityn Kuolonklaaniin. Siitä syystä, että olen kuolonklaanilainen."
"Ja mikä tekee sinusta kuolonklaanilaisen? Sukujuuret? Kerrohan hiukan siitä."
Harmaa kissa istuutui ja nuolaisi tassuaan. Hän tuntui edelleen katsovan minua oudosti, kuin ivaten.
"Hassua, että sinä kysyt sitä", hän naukui ja kurtistin kulmiani. Mitä tuo muka tarkoitti?
"Minun vanhempani olivat jättäneet Kuolonklaanin ja ryhtyneet erakoiksi. Minä synnyin jonkin aikaa heidän lähtönsä jälkeen. En kuitenkaan ollut heidän ainoa pentunsa. Minulla nimittäin oli sisko. Tai on. Hän on täällä tälläkin hetkellä!"
Vilkaisin ympärilleni, vaikka minulla olikin aavistus. En ollut niin hidasälyinen, etten olisi huomannut sitä mahdollisuutta, että minä olisin tuo sisko. Minun vanhempani olivat jättäneet Kuolonklaanin. En tiedä, mitä heille sen jälkeen oli tapahtunut. Mutta jokin tuon naaraan katseessa kertoi, että olin oikeassa. En vain halunnut uskoa sitä.
"Sinä kuvittelet, että minä olen siskosi, etkö vain? Mistä olet sen keksinyt?"
Mutta toisaalta... Miksi hän valehtelisi? Tuo kissa ei voinut tietää Kuolonklaanista mitään, eikä siksi voisi haluta minun kauttani valtaa. En silti tahtonut uskoa häntä. Tunsin pienen kateuden pistoksen siitä, että vanhempani eivät olleet heti syntymänsä jälkeen jättäneet tätä mahdollista siskoani, niin kuin olivat minulle tehneet. He olivat selvästi olleet hänen kanssaan pidempään, koska hän tiesi niin paljon. Mutta ei minua haitannut se, että olin kasvanut ilman niitä kissoja. *Se teki minusta vain vahvemman.*
"No, minä tiedän siskoni nimen, tai sen, mikä se oli hänen ollessaan pentu. Kalmapentu. Sinun nimesi?"
Silmäni laajenivat hetkeksi hämmästyksestä. Voisiko tuo typerä katti olla oikeassa? Pitkän hiljaisuuden jälkeen vastasin.
"Minun nimeni on Kalmalilja", naukaisin ja huiskaisin häntääni. "Mutta se ei todista vielä mitään. Enemmän minua kiinnostaa miksi tulit juuri minun luokseni? Sinä osoitit käytökselläsi selvästi, että minä olen sisaresi, vaikka et tiennyt nimeäni."
Naaras katsoi minua jälleen pitkään.
"Sinulla on isämme silmät", hän naukaisi hymyillen. "Aivan kuin minulla. Äh, älä nyt viitsi, mehän näytämmekin aivan samalta!"
Vertasin mielessäni naaraan ulkomuotoa omaani. Hän oli turkiltaan tummanharmaa. Hänessäkin oli valkoisia merkkejä, kuin minussa, mutta ne eivät kuitenkaan olleet samanlaisia. Hänen rintansa ja tassunsa olivat valkeat, minulla lisäksi vatsani ja hännänpääni olivat valkoiset. Ruumiinrakenteemme vaikutti samalta, vaikka en täysin osannutkaan kuvitella mielessäni omaani. Ainakin olimme samankokoisia. Mutta nuo silmät... Minä tiesin, että silmämme olivat samanlaiset. Olin nähnyt omani lätäkön pinnassa ja ne olivat aivan yhtä kirkkaanvihreät, kuin hänen. Yhtäkkiä mielessäni välähti yksi varhaisimmista muistoistani. Vihreät silmät. Olivatko ne muka isäni? Kukaan ei ollut koskaan kertonut vanhemmustani muuta kuin sen, että he olivat olleet Kuolonklaanin sotureita, jotka olivat jättäneet klaaninsa. Muuta en tiennyt.
Mutta noiden silmien takia minä uskoin häntä. Tunsin itseni typeräksi ja naiiviksi, mutta miten muuten hän olisi voinut tietää nimeni? Pentunimeni? Ja me tosiaan muistutimme toisiamme.
"No, olemme puhuneet jo tarpeeksi tästä asiasta. Kuolonklaanilla on kai päällikkö, vai? Missä hän on? Hänen pitää luullakseni hyväkayä minut Kuolonklaaniin."
"Älä luulekaan", murahdin ja hymyilin sitten ilkkuen. "Kuolonklaanin päällikkö on minun kumppanini. Jos minä en halua sinua tänne, sinä et tule tänne. Ymmärrätkö? Et voi olettaa, että noin vain pääset klaaniin."
"Miksi et haluaisi minua tänne? Varmasti olet joskus toivonut, että sinulla olisi sisko. Tai joku, joka on sinulle sukua."
Pyöräytin silmiäni ja suuntasin askeleeni parantajan pesälle.
"Itse asiassa en", naukaisin, mikä oli totta. Astuin sisälle yrtinhajuiseen pesään. En oikeastaan halunnut siskoani klaaniini - jos hän oli siskoni. Mutta toisaalta... hänestä voisi olla hyötyä. Istuuduin kumppanini vierelle. En tiennyt, mitä äsken oli tapahtunut, mutta jostain syystä pesässä vallitsi tunnelma, joka kieli siitä, että täällä tosiaan oli tapahtunut jotain. Se saisi kuitenkin odottaa.
"Raetähti", naukaisin harmaalle kollille ja kosketin hänen korvaansa kuonollani. "Siskoni haluaa Kuolonklaaniin. Niin, minäkään en tiennyt, että minulla on sisko. Mutta hän on erakko ja pyrkii tänne. Mitä sanottavaa sinulla on siihen?"

//Rae?

Nimi: Kylmähenkäys

03.06.2018 14:21
Vajosin lyhyeen hiljaisuuteen, kun Utukyynel siirtyi kyselemään oppilaista ja pennuista. Eihän minulla kumpiakaan ollut, mutta pentujen mainitseminen sai heti Jääliljan nousemaan mieleeni. Olin hiljalleen sisäistänyt sen faktan, että olin alkanut ihastua tuohon kuolonklaanilaiseen, vaikka kuinka välillä vihasinkin häntä. Minulla oli ollut tunteita häntä kohtaan jo ennen kuin minut oltiin karkotettu Varjoklaanista. Jääliljalla ei ollut kumppania, joten hänhän oli täysin vapaata riistaa, mutten ollut varna mitä suhteestamme voisi tulla. Pentuja minä todellakin tahdoin, koska toivoin saavani vielä pentuja joista voisin olla ylpeä. En pystynyt nimittäin sanoa olevani ylpeä Varjoklaanissa olevista pennuistani, koska se olisi täyttä valetta. Pakottauduin pitämään neutraalin ilmeen kasvoillani, kun vastasin tyttärelleni:
"Ei ole kumpiakaan tiedossa. Oppilaan kyllä tahtoisin jossakin vaiheessa ja ehkä pennutkin kiiinnostaisivat minua", lausahdin mahdollisimman välinpitämättömästi ja nuolaisin vasenta etukäpälääni hitaasti. Sitten siirryin seuraamaan Tihkutähteä, joka oli aloittanut kokoontumisen.
"Aloitetaan ilouutisista, poikani ja tyttäreni Kettutassu ja Mäyrätassu ovat päässeet oppilaiksi ja heidän vaativa koulutuksensa klaanin sotureiksi alkaa", Tihkutähti ilmoitti omahyväisesti ja heilautti häntäänsä kissojen keskirivistöä kohti. Siellä uudet oppilaat istuivatkin mestariensa rinnalla ja Rosmariiniputous näytti tietenkin aivan säälittävän pienikokoiselta oppilaansa - joka oli suunnilleen hänen kokoisensa - rinnalla. Irvistin uusille oppilaille ja käänsin sitten kylmänsinisen tuijotukseni Tihkutähteen, joka ilmiselvästi nautti saamastaan huomiosta.
"Klaanissamme on myös uusi soturi, Utukyynel", hän lisäsi ja käänsi sitten neutraaliksi muuttuneen katseensa vierelläni istuvaan Utukyyneleeseen. Tyttäreni kohotti kuononsa ylväästi korkealle, kun lukuisien kissojen katseet kääntyivät häneen. Sain muutaman tylyn vilkauksen, mutta vähät minä siitä välitin. Tihkutähtikin heitti minuun pilkkaavan irvistyksen ja jatkoi sitten selostustaan:
"Kaikkien meidän suruksemme klaaninvanhimpamme ja entinen parantajamme Kaunokukka on kuollut nimeämättömään sairauteen."
En edes muistanut Kaunokukkaa mitenkään, mutta tiesin ettei Tihkutähti tuntenut pienintäkään sääliä siitä, että Varjoklaani oli menettänyt yhden Tähtiklaaniin uskoneen kissan. Päällikkö oli varmasti vain tyytyväinen menetykseen. Tihkutähti siirtyi lopulta taaemmas ja antoi tilaa Tuuliklaanin päällikölle, Naalitähdelle.
"Tervetuloa vain minunkin puolestani! Tuuliklaanista on vain vähän uutisia, pitkäaikainen varapäällikkömme Pyryviima on siirtynyt viettämään vanhoja päiviään ja uusi varapäällikkömme on nyt Hallasydän!" Naalitähti ilmoitti ja antoi sitten katseensa laskeutua kauniiseen valkeaan naaraaseen, jonka turkissa oli hopeanharmaata tabbykuviota. Tuuliklaanilainen vaikutti erittäin tyytyväiseltä uuteen asemaansa ja nyökäytti nopeasti päätään kiitokseksi.
"Jokiklaaniin on syntynyt kolme uutta pentua, Simpukkapentu, Pähkinäpentu ja Marjapentu, joiden vanhempina toimivat minä ja kumppanini Mesiviiksi", Helmitähti ilmoitti ylpeänä ja väläytti nopean hymyn jokiklaanilaisten joukossa istuvaan kumppaniinsa, "parantajaoppilaamme Heinätassu on kuollut ja Kuusihäntä, Helinäpentu ja Aurinkopentukin ovat kuolleet."
Sitten eteen astui Saniaistähti, Myrskyklaanin päällikkö. Pähkinänruskea raidallinen kolli silmäili hetken ympäröivää kissajoukkoa ja aloitti sitten oman klaaninsa uutisten kertomisen:
"Myrskyklaani on saanut viisi uutta oppilasta, Sääskitassun, Tunturitassun, Pakkastassun, Pilvitassun ja Leijonatassun sekä uuden soturin, Riekkosulan. Olemme kuitenkin myös menettäneet Sädelehden, Hohdejuovan, Apilatassun, Viljatassun, Yökköpennun ja Pitkävarjon. Jäämne ikävöimään heitä", Saniaistähti naukaisi ja peruutti sitten, antaen viimeisen puheenvuoron Viiltokaaokselle. Kun Kuolonklaanin varapäällikkö astui eteen, kissajoukosta nousi muutama hämmentynyt naukaisu. Viiltokaaosta huudahdukset eivät haitanneet, kun hän aloitti puheensa:
"Raetähti sairastui viheryskään eikä sen takia päässyt kokoontumiseen, joten minä korvaan häntä tänä iltana. Ja sitten klaanimme uutisiin; Kuolonklaanissa on kolme uutta oppilasta, Mututassu, Virnetassu ja Korpitassu. Kohmesydän, Raparuusu ja Säröpentu ovat kuolleet. Kokoontuminen on päättynyt!"
Kun Viiltokaaos loikkasi alas maahan ja alkoi kutsumaan kuolonklaanilaisia ympärilleen, tajusin että oli aika lähteä. Käännyin Utukyyneleen puoleen ja väläytin hänelle nopean ja kylmän hymyn.
"No, oli mukavaa nähdä sinuakin. Nyt minun on palattava klaanitoverieni luokse. Näkemisiin, Utukyynel", lausahdin neutraalisti ja jätin sinertävänharmaan tyttäreni. Pujottelin hajaantuvien klaanikissojen välistä Kuolonklaanin ryhmän luokse ja lähdin sitten heidän kanssaan leiriä kohti.

Leiriin saavuttuani erkanin heti kissajoukosta ja marssin kuono korkealla leirin reunamille pitämään pienen lepotauon. Tuskin ehdin asettua makuuasentoon, kun huomasin Jääliljan erkanevan kissajoukosta. Kohensin heti ryhtini ja valmistauduin ottamaan suunnakseni tuon likaisenvalkoisen ja tummanharmaan naaraan. Mutta Jäälilja ei edes huomannutkaan minua, vaan hän marssi suoraan ohitseni Roihumyrskyn luokse. Jäin tuijottamaan kaksikkoa hetkeksi aikaa, mutta käänsin sitten katseeni välinpitämättömänä turkkiini ja aloin siistimään sinertävänharmaita karvojani. Sisälläni kuitenkin kupli raivo ja vaikken sitä tahtonutkaan myöntää, mustasukkaisuus.
*Miksi hän meni jonkun Roihumyrskyn luokse ja käveli samalla suoraan ohitseni kuin olisin jotain ilmaa? Välittääkö hän jostakin Roihumyrskystä enemmän kuin minusta?* kysyin itseltäni raivostuneena. Ehkä heillä oli jotakin meneillään. Mutta miksi se minua kiinnosti? En olisi voinut välittää vähempää siitä, oliko Jääliljalla ja Roihumyrskyllä jotain meneillään. Mutta kun jatkoin turkkini siistimistä, tiesin erittäin hyvin että välitin todella paljon.

//Jää?

Nimi: Raetähti

03.06.2018 13:45
Nousin ylös sammalvuoteelta ja venyttelin raajojani pitkän makuuajan jälkeen. Oli ihanaa päästä seisomaan ja venyttelemään, kun oli ensin pitkän aikaa vain maannut.
"Olet terve, pääset nyt lähtemään", Pikiviilto maukui minulle.
"Vihdoinkin", totesin ja lähdin astelemaan ulos hämärästä parantajan pesästä. Yrttien voimakkaasta hajusta pois pääseminen tuntui ihmeellisen mukavalta. Haistoin taas raikkaan ilman. Olin suuntaamassa jo pesääni, kunnes pysähdyin äkisti. Kokoontuminen. Se oli mennyt minulta aivan ohi. *Täytyy sitten kysyä Viiltokaaokselta, miten hän selviytyi ja mitä muiden klaanien pääliköt ilmoittivat*, ajattelin. Vaihdoin suuntaani tuoresaaliskasalle ja ajattelin ennen tehtäviin palaamista syödä hieman riistaa. En ollut huomannutkaan kuinka nälkä minulle olikaan tullut. Enhän ollut viime päivinä juurikaan edes syönyt muuta kuin yrttejä. Valikoin kasasta myyrän, otin sen hampaisiini ja kuljin sen kanssa etäämmälle syömään. Asetuin mukavasti ja nautin jokaisesta suupalasta, jonka myyrästä sain. Tätä olikin jo ikävä. Sain vihdoinkin täytettyä vatsani, sain tuntea itseni kylläiseksi. Kalusin myyrän viimeistä lihapalasta myöten. Huokaisin hiljaa ja katselin ympärilleni. Oli kyllä helpotus päästä parantajan pesästä pois. Mieluummin olisin kököttänyt omassa pesässäni kuin siellä yrttien hajuisessa tunkkaisessa parantajan pesässä. Hymähdin.

//tuli tää tarina heti perään et saan Rakeen pois parantajan pesältä~ ja saa jatkaa jos haluaa^^

Nimi: Raetähti

03.06.2018 11:44
Pystyin oikein tuntemaan kuinka kaikki voima, jonka omistin, valui pois kehostani. Jos joku olisi nyt tullut murhamielessä luokseni, en olisi pystynyt tekemään mitään. Olin avuton ja heikko ja se ärsytti. En pystynyt hoitamaan tehtäviäni tässä kunnossa, en pystynyt oikeastaan tekemään mitään muuta kuin vain ajattelemaan ja aukaisemaan suun yrttiannosta varten.
Vähitellen viimeisetkin voimanrippeeni katosivat ja minun oli pakko, aivan pakko, luovuttaa. Kuulin vaimeana Pikiviillon äänen, mutten saanut selvää mitä parantaja oikein sanoi. Vajosin tiedottomuuteen, pimeyteen. Tiesin, että tänään menettäisin yhen yhdeksästä hengestäni.

Tunsin taas sammalvuoteen allani, haistoin taas yrtit sekä kuulin ääniä. Oloni ei ollut enää heikko, vaan tunsin itseni jälleen terveeksi. Tunsin kyllä kehossani pientä voimattomuutta, mutta se varmasti johtui viheryskästä, jota sairastin. Aukaisin meripihkaiset silmäni ja huomasin heti ensimmäisenä Pikiviillon.
"Menetit yhden hengistäsi", parantaja maukaisi. Nyökkäsin hitaasti.
"Tiedän", sanoin. Kieltämättä olisin mieluusti ottanut hengen takaisin. Aina kun menettäisin hengen joutuisin lähemmäs kuolemaa. Enkä pitänyt siitä ajatuksesta. En halunnut jättää Kuolonklaania, enkä myöskään perhettäni. Tiesin kuitenkin joskus olevan sen aika. Vielä en siihen ollut valmis, mutta joskus tiesin olevani. Tiesin sen.

Nimi: Kylmähenkäys

03.06.2018 11:30
Silmäilin tytärtäni kylmästi, mutta silti yllättävän neutraalisti. En ollut nähnyt Ututassua pitkään aikaan, ja hän oli todellakin kasvanut. Tyttäreni, joka oli vielä Varjoklaanissa oltuani näyttänyt vastanimitetyltä oppilaalta, näytti nyt kauniilta ja vahvalta soturilta. Hän vaikutti paljon enemmän soturilta kuin jo soturinimensä ansainnut Rosmariiniputous. Toivottavasti Tihkutähti tajuaisi pian nimittää nuorimman pentunikin soturiksi, niin Varjoklaani saisi edes yhden tyydyttävän soturin rivistöihinsä.
"Minulla menee erittäin hyvin, Ututassu. Kuolonklaanissa on mennyt hyvin, vaikkakin joskus minulla menee hermot omahyväisiin ja jääräpäisiin klaanitovereihini. Olen ollut saapumisestani asti koeajalla, mutta nyt Raetähti ja Viiltokaaos päättivät lopettaa koeaikani ja he hyväksyivät minut Kuolonklaanin täydeksi jäseneksi. Vaikkakin joskus olen lähellä menettää hermoni kuolonklaanilaisiin, he sentään ovat vahvoja ja pelottomia kissoja, toisin kuin suurin osa varjoklaanilaisista. Mutta miten sinulla on mennyt? Oletko jo saanut Valvehengen tajuamaan, että sinutkin pitäisi päästää soturiksi?" kysyin hieman pilkkaavalla äänensävyllä. Olin aivan varma, että tytärtäni oli ärsyttänyt se, kuinka Rosmariiniputous oli päässyt soturiksi aikoja sitten ja saanut ensimmäisen oppilaansakin.
"Tiedoksi vain, että olen ansainnut jo soturinimeni ja tästä lähtien kutsut minua Utukyyneleeksi", tyttäreni murahti hampaidensa välistä ja kohotti kuonoaan ylpeänä uudesta nimestään. Nyökäytin päätäni hitaasti, mutten suonut naaraalle pienintäkään kunnioituksen osoitusta. Ei minun pitänyt omia pentujani kunnioittaa.
"Onnitteluni. Miten Hikkoritassulla ja Korentotassulla menee?" siirryin sulavasti seuraavaan puheenaiheeseen.
"Korentotassu nimitettiin juuri Korentolennoksi ennen lähtöämme ja Hikkoritassu on kuollut", Utukyynel ilmoitti tyynesti. Jos hän ikävöi lainkaan veljeään, naaras ei ainakaan antanut sen näkyä millään tavalla. Hikkoritassu oli siis kuollut. En ollut koskaan tuntenut mitään erityisen suurta ylpeyttä hänestä enkä Korentolennostakaan. No, missä ikinä Hikkoritassu olikaan, enpä minä erityisemnin häntä ikävöinyt.
"Kuka tuo Rosmariiniputouksen vierellä kulkeva oppilas on? Ja oletko sinä vielä saanut oppilasta?"

//Utu?

Nimi: Kostohenki

03.06.2018 09:55
Naakkalaulun varoituksesta huolimatta kaikki näytti olevan vielä hyvin. Kuutihku oli kertonut voivansa hyvin. Hymyilin hyvin pienesti ja nopeasti kumppanilleni, sillä sen suurempiin kiintymyksen eleisiin en pystynyt. Olimmehan me välillä vaarallisenkin etäisi toisistamme. Olin kysynyt tarvitsiko Kuitihku apua vuoteensa tekemisessä, mutta hän oli kieltäytynyt. Toisaalta vastaus ei kyllä yllättänyt. Naaras tahtoi olla itsenäinen. Samaan aikaan pystyin kuitenkin aistimaan ilmapiirissä surua. Olin hyvin varma, että se johtui Säröpennusta. Minä en kuitenkaan ollut oikea kissa lohduttamaan häntä, en nyt enkä koskaan. Perhesiteiden vaaliminen oli ajansaatossa omalta osaltani vain hankaloitunut. Valhekuiskekin oli minulle tätä nykyään ilmaa. Oma oppilaani, siskopuoleni, ei ollut muuta kuin petturin sekä parantajan tytär.
"Kostohenki", Kuutihku maukui hiljaa. Höristin korviani väkisinkin. "Jos tahdot tehdä jotakin, voitko tuoda minulle jotakin syötävää?"
En kehdannut väittää vastaan, vaikka tahdoinkin. Nyökkäsin huomaamattomasti ja poistuin pesältä. En voinut olla huomaamatta kuinka Naakkalaulu ravasi aivan kylkeeni.
"Kuinkas teillä kyyhkyläisillä menee?" naaras liperteli rasittavalla äänellänsä. Pyöräytin silmiäni ja kiihdytin tahtiani kohti tuoresaaliskasaa. Kasalle päästyäni aistin, että en ollut vieläkään yksin.
"Eikö klaanissa ole muita kolleja kiusattavana?" kysyin turhautuneena. Naakkalaulu vain naurahti.
*Loistavaa*, ajattelin ottaessani kasasta vesimyyrän. Ympäri kääntyessäni kohtasin naaraan harmaat kasvot sekä oranssit silmät. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Naaras astelin lähemmäs ja puski minua. Kavahdin kauemmas.
"Voisitko ihan tosissasi etsiä jonkun muun, jota käyttää hyväksesi kierossa pelissäsi. Kojoottivirnekin on hyvä vaihtoehto", maukaisin kylmästi murahtaen. Noukin suustani pudonneen vesimyyrän maasta ja kiikutin sen Kuutihkulle pentutarhalle. Naaras kyllä kiitti, mutta ei sanonut muuta. Näin parhaaksi poistua pesältä. Kuutihkulla ei ollut minulle mitään jutunjuurta, joten ei ollut minullakaan. Huomasin Veren istuvan lähellä suurkiveä. Siinä samassa tajusinkin hänen liittyneen klaaniin Pisaratähden aikaan. Jos jotakin tahtoisin isästäni tietää, Veri saattaisi olla hyvä vaihtoehto vastausten puoleen. Siispä otin suunnan kohti punertavaa kollia.
"Veri", huikkasin kollin nimen. Astelin aivan Veren vierelle ja istahdin.
"Jos en nyt aivan väärin muista, niin liityit tähän klaaniin silloin kun isäni Pisaratähti oli päällikkönä?" maukaisin hiukan kysyvällä äänensävyll.
"Pitää paikkaansa", Veri maukaisi tyynesti ja kärsivällisen kuuloisesti.
"Osaisitko kertoa millainen tämä klaani oli niihin aikoihin?" kysyin soturilta. Vilkaisin pari kertaa huomaamattomasti ympärilleni. "Sillä minuta tuntuu tällä hetkellä siltä, että Kuolonklaani ei ole entisensä, joten olisi mulavaa tietää mitä tämä klaani teki isäni aikaan saadakseen metsän kissojen kunnioituksen."

// Veri?

Nimi: Korpitassu

02.06.2018 20:04
Käännyin taas Jääliljaan päin. Olisi kaiketi aika vastata kysymyksiin, jotka naaras oli äsken esittänyt.
"Taisit kysyä äsken jotain Sysisydämestä. Niin, enpä tiedä. Hän ei vaikuta kovin sosiaaliselta, en ole nähnyt häntä hetkeen. Minusta tuntuu, että hän on vähän omissa maailmoissaan. En usko, että kovin haaveileva mestari on sopiva minulle. Hän ei sitä paitsi mielestäni vaikuta kovin kokeneelta."
Tässä vaiheessa vilkaisin Jääliljaa kulmieni alta, toiveenani, että naaras luulisi minun tarkoittavan jotain.
"En tosin ole harjoitellut hänen kanssaan tippaakaan, joten mistä senkin voisin tietää. Nytkin hän huitelee jossain tuolla."
Pikainen hännänheilautus väkijoukkoon.
"Mitä sitten Tihkutähteen tulee, hän yrittää mielestäni olla varsin vakuuttava. Mutta kukaan ei tunnu vakuuttuvan hänestä, hänen imelät puheensa eivät vain tepsi. Tai ehkä joihinkin, mutta minun, ja ilmeisesti sinunkin mielestäsi hän on vain ylimielinen nirppanokka, joka kuvittelee klaanin tekevän kaiken. Hän on todella säälittävä", naukaisin niin halveksien kuin osasin. Niin, joskus oli hauskaa vetää vähän överiksi toisten haukkumisen kanssa.
"Hän tuntuu olevan myös hieman liian ylpeä noista pikku pennuistaan. Oppilaita he vain ovat", huomautin kylmästi. Siirryin hetkeksi katsomaan Puhujankiveä, Tihkutähti siirtyi juuri suureleiaesti takavasemmalle ja antoi tilaa Naalitähdelle. Tuuliklaanin päällikkö rykäisi ja alkoi puhua:
"Tervetuloa vain minunkin puolestani! Tuuliklaanista on vain vähän uutisia, pitkäaikainen varapäällikkömme Pyryviima on siirtynyt viettämään vanhoja päiviään ja uusi varapäällikkömme on nyt Hallasydän!"
Katseet siirtyivät maireasti hymyilevän Hallasydämeen. Naaras näytti olevan tyytyväinen uudesta virastaan.
"Tiedätkö muuten mitään noista Tihkutähden pennuista? En ole itse tavannut heitä, tietenkään. Meistähän tuli vasta oppilaita", kysyin taas Jääliljan puoleen kääntyen. Hymyilin naaraalle hieman vinosti. Ilmeestäni ei voinut päätellä ulospäin, olinko Jääliljaa kohtaan ystävällinen vai piikittelevä, mutta arvelin naaraan tietävän sen. Odotellessa vastausta, yritin keksiä joitakin hyviä kommentteja, joita voisin laukoa Jääliljalle. Tässä oli vain käymässä niin, että Jäälilja pääsisi voittajaksi tässä väittelykilpailussa. Olin nimittäin jäämässä pahasti alakynteen toisen ärsyttämisessä. Ainakaan naaras ei näyttänyt ärdyynymistään ulkoisesti. Joka tapauksessa aikoisin pysyä tyynenä ja mahdollisimman nenäkkäänä.

//Jää?

Nimi: Jäälilja

02.06.2018 19:41
Kurkustani kuului kolkko naurahdus ja loin kylmän katseen Korpitassuun. Sipaisin naaraan päälakea teatraalisen suurin liikkein.
"Kultaseni, Varjoklaanilaiset ovat samanlaisia tonttuja kuin muutkin klaanit, älä arvioi heitä nimensä takia yhtään paremmiksi", lausahdin ystävällisen ilkeällä äänellä leikitellen. Kasvoilleni levisi tyytyväinen virnistys, kun näin Korpitassun mietteliään ilmeen.
"Ja niistä mahtavista suunnitelmista mielessäsi, veikkaan että sielläkään eivät minun ja Viiltokaaoksen asiat kuulu sinun korvillesi ja tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin", sanoin samalla kuin kasvoilleni piirtyi vieno hymyn kare. Räpäytin silmiäni liioitellun hitaasti, jotta saisin aikaa kulumaan ja näkisin Korpitassun kärsimättömyyden. Hiljaisuuteni ei kuitenkaan tarkoittanut Korpitassun puheenvuoroa.
"Asiasta kolmanteen, miltäs uljas mestarisi vaikuttaa?" kysyin vilkaisten suurkiven juurelle jossa päälliköt alkoivat valmistautua kokoontumisen alkamiseen, paitsi että yksi klaani puuttui vielä. Tuuliklaani. Hetken ajateltuani kuulin jo pienehkön kissalauman tassujen rummutuksen tasaisessa laukassa. Tuuliklaani oli ainoa joka juoksi tuolla tavalla, pakko sanoa: mukavan kevyen näköisesti. Olin joskus kuullut huhua, että joissakin kuolonklaanin kissoissakin olisi Tuuliklaanin verta. Hoikat ja hentoluisen oloiset kissat sukelsivat eri klaanien turkkien lomitse ja heidän johtajansa Naalitähti otti suunnan puhujankiveä. Näin kuinka päälliköt vaihtoivat nopeat tervehdykset ja selittelyt Viiltokaaoksen läsnäololle. Pian klaanien keulakuvat loikkasivat samaiselle kivenlohkareelle, jolla sain tietää Viiltokaaoksen metsän valloitus suunnitelmista. Kissat ympärillämme alkoivat hiljalleen vaieta ja viimeinenkin supattelu muuttui kuiskutteluksi.
"Tervetuloa kokoontumiseen", Tihkutähti aloitti ylväästi rintaansa röyhistellen. En ollut saanut vastausta Korpitassulta ajan puutteen iskiessä, joten päätin vaihtaa aihetta.
"Mikäkin pullistelija", naukaisin silmiäni melodramaattisesti pyöritellen. Jos Varjoklaanin ja Kuolonklaanin liitto vahvistuisi Minttusydämen valtaan astumisen aikaan, se merkitsisi sitä että Tihkutähdestä olisi päästävä nopeasti eroon. Kolli oli heikko, siitä oli varma, miksi muuten hän olisi hankkinut valtansa kiduttamalla kun sen olisi voinut hoitaa nopeammin. Yksinkertaista, hän oli liian heikko tekemään sen, eikä varmastikaan saanut kannatusta edes kumppaniltansa.
"Aloitetaan ilouutisista, poikani ja tyttäreni Kettutassu ja Mäyrätassu ovat päässeet oppilaiksi ja heidän vaativa koulutuksensa klaanin sotureiksi alkaa", harmaankirjava kolli naukui ylpeillen pennuistansa, jotka istuivat kissajoukon keskiosassa. Mäyrätassu näytti innokkaalta ja ylpeältä ja Kettutassu hieman vaivaantuneelta. Kissojen eriväriset katseet olivat kohdistuneet oppilaisiin ikuisuuden tuntuisen ajan kunnes heidän isänsä jatkoi:
"Klaanissamme on myös uusi soturi, Utukyynel." Kissojen katseet olivat jo pian kauniissa harmaassa naaraassa joka istui vaarallisen lähellä Kylmähenkäystä. Jostakin olin saanut sellaisen kuvan, että Kylmähenkäys ei ollut halunnut olla tekemisissä pentujensa kanssa, mutta toisaalta olihan hän kehunut Utukyyneltä potentiaaliseksi. Kai nyt oma isä pentuaan onnittelee.
"Kaikkien meidän suruksemme klaaninvanhimpamme ja entinen parantajamme Kaunokukka on kuollut nimeämättömään sairauteen", Tihkutähti naukaisi silmät kylmästi hohkaten ja äänessä hiven teko sääliä. Pyöräytin silmiäni.
"Hmm, eikö sinunkin mielestä Tihkutähti ole hieman säälittävä? Hän ei ole edes ansainnut koko klaaninsa kunnioitusta", naukaisin kulmiani halveksuvasti kurtistaen. Kiedoin paksun ja pöyhkeän häntäni tiukemmin etutassujeni ympärille ja loin katseeni Korpitassun oranssi keltaisiin silmiin, en vihamielisenä, mutten ystävällisenäkään. Naaraan nenäkkyys hiukan ärsytti minua, mutta tiesin ettei hänestä olisi minulle vastusta ellen itse kouluttaisi häntä.

//Korpi?

Nimi: Korpitassu

01.06.2018 14:44
Istuskelin kokoontumispaikalla toimettomana. Olin päässyt tänne kokoontumiseen vihdoinkin, mutta en voinut kyllä sanoa oloani erityisen mahtavaksi. Oppilaaksi tulo oli kyllä hienoa, ja kokoontumiset myös, mutta kun paikalla oli vain typerä kalanhajuinen Jokiklaani, oli täällä iljettävää. Sysisydän oli häipynyt jonnekin ja oleskelin täällä nyt siis täysin yksin, vieraiden kalaklönttien seurassa. Jokiklaanilaiset eivät olleet erityisen miellyttävää seuraa. Olin jo aikeissa lähteä etsimään seuraa, kun huomasin Jääliljan. Tyhjä ja mitäänsanomaton ilme kasvoillani katselin Jääliljan lähestyvää selkää, kun tassuttelin hänen luokseen. Naaras kääntyi ja katseli minua hetken sanoen sitten:
"Mukavaa iltaa Korpitassu, onko jännittävää?"
Tuhahdin viileästi. Todella jännittävää! Lauma kalanhajuisia kissoja.
"No, täytyy tässä kyllä myöntää, että odotin kokoontumiselta hieman enemmän. Jokiklaanilaiset ovat vain tyhmiä, kalaa mussuttavia, iljettäviä otuksia", virnistin ja katselin ympärilleni, ilmenevin näkyvä inho. Joitakin paheksuvia katseita oli kääntynyt suuntaamme.
"Mitä muihin klaaneihin tulee - olen kuullut - myrskyklaanilaiset ovat vain ylpeileviä lihaskimppuja, joilta ei edes vaivaisen hiiren metsästys sujuisi. Tuuliklaanilaiset ovat rimpuloita, jotka osaavat kyllä metsästää, mutteivät niin hyvin että saisivat itsensä kyläläisen näköisiksi. Varjoklaanista en tiedä tarkemmin, mutta nimensä perusteella heissä on edes jotain kunnollista, ilmeisesti aika salailijoita ja viekkaita heppuja, vai kuinka? Taidatkin tietää nämä asiat paremmin kuin minä, olethan vanhempi ja kokeneempi", naukaisin mukamas kunnioitusta äänessäni.
"Niin, ja mitä siihen ensimmäiseen alkuperäiseen kysymykseesi tulee, en pidä tätä mitenkään erityisenä. Kokoontumisessa kokoontuvat mitä ilmeisimmin kissat, jotka haluavat rauhaa ja ystävyyssuhteita, sekä kissat, jotka haluavat... noh, sotaa ja hieman toisenlaisia ystävyyssuhteita. Ystävät voivat joskus olla ihan hyödyllisiä. Vaikka en väitä, että heitä voisi aivan ystäviksi kutsua. Sinulla on tietenkin jotain suuria suunnitelmia meneillään, olen kyllä huomannut, että vietät jonkin verran aikaa Viiltokaaoksen kanssa. Hän on varapäällikkö, Kuolonklaanin varapäällikkö, vaikka sinä sen kyllä tiedätkin, ja yleensä Kuolonklaanilaisilla on jotain pahaa mielessään. Varsinkin niillä, jotka aikovat korkeisiin asemiin. Mutta nyt olen tainnut puhua tarpeeksi, sinun vuorosi ole hyvä!" virnistin ilkeästi. Olin tosiaankin puhunut aika paljon. Mieleeni tuli vielä, että voisin kysyä missä Sysisydän mahtoi olla, mutta tämän kokoontumisen voisin pyhittää myös täysin Jääliljalle. Sysisydämestä kyseleminen saisi jäädä hetkeksi.

//Jää? Korvella on puhemoodi päällä :D

Nimi: Kylmähenkäys

31.05.2018 16:12
Silmäilin Kalmaliljaa ja Kojoottivirnettä, he olivat siis emo ja poika. En ollut edes tajunnut Kojoottivirneen olemassaoloa Kuolonklaanissa oltuani, mutta nyt kun tarkemmin muistelin, olin nähnyt kollin muutamia kertoja kokoontumisissa.
"Oli hänellä syy tulla luoksemme vai ei, minä lähdenkin tästä", ilmoitin tylysti ja nousin nopeasti jaloilleni. Juuri kun olin kääntymässä pois ja lähtemässä jonnekin leirin reunamille, Viiltokaaos loikkasi suurkivelle ja valmistautui ilmoittamaan kokoontumiseen lähtijät.
"Kokoukseen lähtevät kanssani Pikiviilto, Talvikkimuisto, Kalmalilja, Lintulumo, Jäälilja, Hiiripisara, Sysisydän, Kylmähenkäys, Uljastassu, Virnetassu ja Korpitassu!" tummanharmaa kolli ilmoitti kuuluvalla äänellä ja loikkasi sitten alas suurkiveltä. Kohautin lapojani ja lähdin laahaamaan itseäni leirin keskustaa kohti, jonne kokoontumisiin lähtevät kissat aina menivät. Ei minua kokoontuminen erityisemmin kiinnostunut, mutta voisin ehkä törmätä Ututassuun. Se olikin ainoa asia mikä sai minut lähtemään nelipuita kohti klaanitoverieni kanssa.

Kun saavuimne nelipuille, kokoontumiselle tarkoitettu aukio oli miltei tyhjä. Ainoastaan pieni ryhmä kissoja vaelteli nelipuilla ja odotti selvästi muita klaaneja. Kalaisesta hajusta ja hopeanharmaasta päälliköstä - jonka tunnistin heti Helmitähdeksi - päätellen Jokiklaani oli ainoa paikalla oleva klaani.
"Myrskyklaani ja Varjoklaani saapuvat!" joku huudahti kuolonklaanilaisten ryhmästä ja entisen klaanini mainitseminen sai heti kasvoni nousemaan. Käännyin vilkaisemaan, kuinka Varjoklaanin reviirin suunnalta aukiolle saapui suuri kissajoukko, jonka johtajana kulki tietenkin ylväs Tihkutähti, joka näytti vieläkin yhtä voimakkaalta kuin aina ennenkin. Minttusydän saapui kumppaninsa rinnalla paikalle ja sitten tulivat Sienikarva ja Liljahenkäys. Entisen kumppanini näkeminen sai aina kynteni työntymään ulos ja vihan kuplimaan rinnassani. Ja jos se ei ollut vielä tarpeeksi, aukiolle saapuivat pian tyttäreni Rosmariiniputous ja hänen paras ystävänsä Varpusliito, tietenkin kylki kyljessä. Mutta sitten huomasin Rosmariiniputouksen lähettyvillä kulkevan punertavanruskean kollin, jonka innostuneissa sähkönsinisissä silmissä oli tuttu pilke. Hän oli varmastikin Minttusydämen pentu, koska ennen karkotustani olin kuullut varapäällikön odottavan pentuja Tihkutähden kanssa ja koska oppilas näytti niin paljon Varjoklaanin varapäälliköltä, osasin jo arvata vastauksen kysymykseeni.
*Voisin etsiä Ututassun ja kysellä onko hän jo lähellä soturiutta*, päätin itsekseni ja lähdin kuono pystyssä marssimaan Varjoklaanin ryhmää kohti, koska tiesin etteivät entiset klaanitoverini katsoisi minua hyvällä. He saisivat aivan rauhassa mulkoilla minua, koska kimppuuni he eivät kokoontumisessa hyökkäisi.

//Utu?

Nimi: Kostohenki

31.05.2018 15:00
Kokoontumiseen lähtevät kissat tekivät kaikessa rauhassa lähtöään. Katsoin korvat luimulla Jääliljan ja Kylmähenkäyksen menoa. Ainoaa ystävääni vastaan minulla ei ollut mitään, mutta Kylmähenkäystä vastaan kyllä oli. Kolli oli törkeästi yrittänyt tappaa siskoni enkä minä aikoisi katsoa sitä tassujeni läpi. Liljahenkäys ja Hiiripisara olivat ainoat, jotka minulla omasta suvusta oli jäljellä. En aikoisi yhden itsepäisen pulliaisen viedä minulta minun Varjoklaanissa asuvaa siskoani. En kyllä koskaan ennenkään ollut kollista pitänyt, joten asenteeni häntä kohtaan tuskin ketään kummastutti.
"Kostohenki", kuulin turhankin tutun äänen viereltäni. Huomasin Kojoottivirneen entisen oppilaan Naakkalaulun. En tajunnut kuinka hän oli joutunut Kojoottivirneen oppilaaksi. Kojoottivirne oli rasittava ja heikkotahtoinen, kun taas Naakkalaulu oli ovela ja tyly kissa. Hänen olisi pitänyt saada kouluksensa joltakin muulta.
Jostakin syystä naaras tuli minua vastaan yhä useammin ja useammin. En osannut vieläkään keksiä selitystä siihen.
"Hei Naakkalaulu", urahdin. "Oliko sinulla jotakin asiaa?"
Naaras oli lähiaikoina tuntunut omalta vakoojaltani Kuolonklaanin sisällä. Hän tiesi klaanin menoista enemmän kuin minä ja oli aina innolla jakamassa uutisia.
"Ei kauheasti uutta. Kuutihku tekee siirtymää pentutarhalle", Naakkalaulu kohautti lapojaan. Käännyin katsomaan häntä.
"Odottaako hän pentuja?" kysyin kylmähkösti, sillä minusta tuntui että naaras vain härnäsi minua.
"En tiennyt että olet noin hiirenaivo. Luulisi sinun nyt tietävän milloin joku odottaa sinun pentujasi", naaras naurahdi kylmästi ja loikki matkoihinsa.
"Tämä tästä puuttuikin", murahdin suunnatessani kohti pentutarhaa. Kuutihku olisi voinut kertoa tästä minulle hiukan aikaisemminkin. Pysähdyin täysin paikoilleni pentutarhan suuaukolle. En minä ollut tähän valmis. Olin Kuutihkun kanssa nykyään liian etäinen. Siispä tyydyin siihen, että jäin katsomaan naaraan sammalvuoteen tekoa ja odottamaan, että minut huomattaisiin.

Nimi: Sysisydän

30.05.2018 22:18
Kuljin metsän halki ajatukset vain emoni sanoissa ja Uljastassussa. Hän muka kuvitteli näkevänsä täysin lävitseni! Kalmalilja oli typerä, hän ei koskaan ymmärtänyt mitään. Hän ylireagoi täysin. Minä en voinut olla rakastunut siihen tyhmään kolliin, sillä minä vihasin häntä. Hän oli uskomattoman luupäinen typerys. Uljastassu ei ajatellut muuta kuin itseään. Ja hän oli kamalan ylimielinen, vaikkei sille edes ollut aihetta.
*Minun pitäisi toivoa hänen lähtöään.*
Vaikka kuinka yritin kieltää tunteeni häntä kohtaan, minun oli viimein myönnettävä itselleni, että minä todella rakastin Uljastassua. Vihasin itseäni sen takia. Niin kauan kuin tunsin niin, en voinut saada sitä valtaa mitä halusin. Mitä tarvitsin. Minun olisi siis päästävä eroon tuosta kollista, mikä kävisi helposti, hänhän oli itse lähdössä. Mutta se satutti, satutti niin paljon. Pelkkä ajatuskin siitä, että Uljastassu jättäisi klaaninsa ja ennen kaikkea minut taaksensa, tuntui täysin kestämättömältä. Miten olin saattanutkin antaa itseni retkahtaa häneen tällä tavalla?
Kiristin tahtiani ja pian olin leirissä. Tähyilin nopeasti ympärilleni ja astelin Uljastassun luo kun hänet näin. Istuuduin harmaan kollin vierelle - pienen välimatkan päähän, tietenkin.
"Sinun on lähdettävä", naukaisin ja käänsin katseeni muualle. "Niin on parempi meille molemmille."

//Uljas? Sori tönkkö ja anteeks ku vähän sooloilin täs xd

Nimi: Jäälilja

30.05.2018 21:16
Katselin leppoisasti kuinka Viiltokaaos - klaanimme varapäällikkö - ilmoitti kokoontumiseen lähtijöitä reippaaseen tahtiin. Päällikkömme Raetähti oli sairastunut viheryskään, vaikka tuskin Viiltokaaos siitä kokoontumisessa puhuisikaan, klaanin päällikkön sairastuminen oli heikkouden merkki klaanille, jos ei omistanut tuollaista varapäällikköä joka meni päälliköstä heittämällä. Vaikka katkeruus painoi minua kuin kynsi kurkulla, olin jossakin määrin ylpeä siitä että Viiltokaaos oli klaanin varapäällikkö. Tavallaan ihailin häntä, jollakin oudolla tavalla, vaikken sitä halunnutkaan myöntää.
"...Jäälilja...", kuulin oman nimeni tummanharmaan kollin suusta. Nuolaisin tassuani hymyillen, pidin kokoontumisista, tilaisuus tutustua vihollisiin - vaikkain Varjoklaanilaiset pitäisi pudottaa laskuista. Olihan ollut Viiltokaaoksen mukana kun tämä oli saanut Minttusydämen suostumaan tarjoukseensa. Kohautin lapojani itsekseni ja otin suunnan kohti riistakasaa. Matkalla näin isäni särkyneet silmät, hänen läheisin ystävänsä Raparuusu oli kuollut, isällä oli aina tapana mennä rakastumaan kissoihin jonka nimissä mainittiin rapa.

Astelin aivan Kylmähenkäyksen kannoilla, joka oli päässyt jo ties monenteen kokoontumiseensa Kuolonklaanissa. Kollin harmaa turkki hohti kuunvalossa kuin mikäkin lampi josta kuun säteet hohkaavat. Pian Viiltokaaos joukon johdossa antoi äänettömän merkin hajaantua jokiklaanin sekaan. Sukelsin kalalta haisevien kissojen lomitse pienelle kohdalle jossa oli vähemmän kissoja, asia jota vihasin. Jokiklaanin haju. Pian kuulin kevyehköjä askelia takaani. Käännyin ja näin tutun kissan, miltei pennun. Korpitassun.
"Mukavaa iltaa Korpitassu, onko jännittävää?" kysyin silmät pimeässä välkkyen, kasvoillani loisti ei yhtään ivallinen ilme. Ilmeeni voisi luokitella miltei normaaliksi, olin tosiaan luonteeltani ailahteleva - tai sitten vain halusin saada jotain Korpitassulta ja siksi muuttaa käytöstäni. Ken tietää, en minä ainakaan.

//Korpi?

Nimi: Valhekuiske

30.05.2018 18:12
Kävelin Mututassun edellä ja lähdin suunnistamaan kohti Tuuliklaanin viereistä rajaa, jonka luota aloittaisimme rajojen kiertämisen. Naaras vaikutti hyvältä oppilaalta, eikä tuo tuntunut niskuroivan ainakaan toistaiseksi, mikä minun oppilaanani olisi ehdotonta.
"Minulla on yksi kysymys", kuulin Mututassun naukaisun ja hiljensin tahtiani niin, että naaraan vierellä.
"Jos ehdimme harjoitella jotakin, niin harjoittelemmeko taistelua?" hän kysyi, minkä tulkitsin ennemminkin pyyntönä. Kurtistin kulmiani miettien, antaisiko heti alussa oppilaan toiveisiin myöntyminen liian lepsun mestarin kuvan, mutta toisaalta metsästystaitoni olivat taistelutaitojani heikommat.
"Varmasti kaikki oppilaat haluavat aloittaa taisteluharjoituksilla, mutta hyvien metsästystaitojen omaaminen on tärkeää. Lehtikadon aikana riista käy vähiin ja jos kaikki osaisivat vain taistella, eikä hankkia riistaa, nääntyisimme nopeasti kaikki nälkään", nau'uin tärkeilevään sävyyn tiukalla ilmeellä, joka kuitenkin suli hymyn kaltaiseen virneeseen.
"Klaanin tulevaisuus ei ole kuitenkaan kiinni yhdistä harjoituksista, joten jos olet oikein reipas niin lupaan että voimme harjoitella taisteluliikkeitä".

//Mutu?

Nimi: Elandra

30.05.2018 17:39
Kalmalilja: 23kp! - Tonni täynnä!!

Kylmähenkäys: 10kp -

Mututassu: 12kp -

Valhekuiske: 5kp -

Kojoottivirne: 10kp -

Viiltokaaos: 40kp! -

Korpitassu: 8kp -

Tappotassu: 8kp -

Hiiripisara: 5kp -

Raetähti: 4kp -

Nimi: Raetähti

30.05.2018 16:38
Olin hyvin heikossa kunnossa. En jaksanut avata silmiäni ollenkaan. En jaksanut liikkua saatika puhua. Olin lojunut varmastikin jo monta päivää täällä parantajan pesällä. Viiltokaaos kyllä varmasti osasi hoitaa tehtäviäni hyvin, mutta en voisi olla täällä enää kauaa. Mitä muutkin ajattelevat, kun heidän päällikkönsä vain nukkuu parantajan pesässä? Halusin tämän viheryskän pois ja äkkiä. Minä vain makasin, eikä minusta ollut klaanille mitään hyötyä. En voinut hoitaa tässä kunnossa tehtäviäni. Olin vain haitaksi. Kulutin vain kissanminttua, joka ilmeisesti auttoi viheryskään. Oikeastaan en tiennyt kauanko olin täällä ollut. Päivän? Pari? Neljä päivää? Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä. Tunsin kuinka voimasi ehtyivät koko ajan. Olin hyvin heikko. Liian heikko.
"Syö nämä", kuulin Pikiviillon äänen. Uskoin, että hänellä oli jälleen yrttejä minulle. Aukaisin suuni ja lipaisin kielelläni pari yrttiä suuhuni, pureskelin ja nielaisin. Siinä oli ilmeisesti kaikki tältä erää. Nenäni oli aivan tukossa, en haistanut sillä enää mitään. Halusin vain tämän kaiken loppuvan. Halusin olla taas terve.

Nimi: Kalmalilja

30.05.2018 16:15
Katsoin silmiäni siristäen poikaani Kojoottivirnettä. Hän oli juuri antanit minusta Kylmähenkäykselle sellaisen kuvan, etten välittäisi pennuistani lainkaan. Vaikka ehkä olinkin hiukan pettynyt kolliin, ei se tarkoittanut, etten rakastanut häntä pentunani. Ja nyt hän päästi suustaan sellaisia asioita, jotka saivat minut vihaiseksi. Etenkin se, miten hän puhui Havupennun kuolemasta. Hän ei kaiketi tiennyt, miten suunniltani minä olin ollut, kun toinen pennuistani oli vain yllättäen kadonnut eikä koskaan tullut takaisin. Se oli ollut minulle ja Raetähdelle suuri menetys, joskin Kielomyrkyn menettäminen koski paljon kipeämpää. Vihan lisäksi tunsin kuitenkin jotain muuta. Se oli ehkä surua, tai ehkä se oli jonkinlaista kaihoisuutta. Tunne johtui vain yksinomaan siitä, että Kojoottivirne kuvitteli, etten rakastanut häntä. Enhän minä tietenkään halunnut antaa itsestäni millään tapaa lempeää kuvaa, mutta olinko tosiaan ollut niin kylmä pentujani kohtaan, että he ajattelivat minun pitävän heitä vain riesana? Mieleeni palautui taas se, miten löin Sysisydäntä hänen kauniisiin kasvoihinsa. Olikohan naaras tajunnut mennä Pikiviillon luo?
"Älä puhu asioista, joista et tiedä mitään", sihahdin ja paljastin hetkeksi hampaani. En alkaisi sellaiseksi pehmoksi emoksi, jota Kojoottivirne selvästi halusi. Minä olisin oma itseni, mutta kaipa voisin vähän höllätä pentujeni suhteen. Tai Kojoottivirneen, sillä Sysisydämestä oli jo tarpeeksi harmia. Tyttäreni ei kuunnellut järkevää puhetta.
"Oliko sinulla jokin syykin tulla luoksemme?" kysyin kohottaen kulmaani.

//Kojootti? Kylmä?

Nimi: Hiiripisara

30.05.2018 16:01
Katsoin Jäätikkötassua suoraan hänen vaaleanvihreisiin silmiinsä tyyni ilme kasvoillani. Hän yritti saada minut suuttumaan tai jotain, niin päättelin päässäni. Pakotin itseni pysymään rauhallisena, vaikka todellisuudessa mieleni teki repiä oppilaan kurkku auki ja jättää hänet tähän vuotamaan kuiviin. Mutta jos niin tekisin, jäisin kiinni ja Raetähti antaisi todennäköisesti minulle rangaistuksen.
"Minä olen rehellisin kissa, mitä koko metsästä löytyy. Ylitin klaanisi reviirin vain sen vuoksi, että tahdon pois Kuolonklaanista. Et usko kuinka yksinäinen olen siellä, kaikki vihaavat minua luonteeni vuoksi. Minun täytyy esittää kovaa, koska isäni Pisaratähti määräsi lempeän sisareni Liljahenkäyksen jätettäväksi yksin ukkospolulle hänen ollessa vielä nimetön pentu. Tähtiklaanin kiitos hän selvisi hengissä", valehtelin tuskainen ilme kasvoillani. Onnistuin saamaan silmäni kostumaan. Katsoin Jäätikkötassua surullinen ilme kasvoillani. Naaraan tiukka ilme oli muuttunut yllättyneeksi. Siinä saattoi jopa olla hieman myötätuntoa.
"Mutta jos sinä tahdot, minä voin lähteä.. Toivoin vain löytäväni jonkun, joka viimein hyväksyisi minut tällaisena", nau'uin hiljaisella äänellä ja olin jo lähdössä kävelemään poispäin Jäätikkötassusta toivoen, että naaras pysäyttäisi minut. Minun täytyi jopa itse myöntää, että olin erinomainen valehtelija. Olin ylpeä itsestäni ja kaikesta siitä, mitä olin keksinyt Jäätikkötassua varten vain pienessä hetkessä.

//Jäätikkö?

Nimi: Viiltokaaos

30.05.2018 15:50
Katsoin Tappotassua tyyni ilme kasvoillani ja nyökkäsin esittäen välinpitämätöntä.
"Mene vain. Tapaamme huomenna tässä, älä myöhästy jos tahdot syödä loppuiltana", murahdin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Tappotassu nyökkäsi ja poistui luotani suunnaten kohti oppilaiden pesää. Se, että kolli oli kertonut olevansa minulle uskollinen oli loppujen lopuksi tehnyt minut erittäin tyytyväiseksi. Mitä useampi kuolonklaanilainen piti puoliani, sitä voimakkaampi Kuolonklaani tulisi olemaan tulevissa koitoksissamme. Siitä mieleeni tuli, että minun täytyi järjestää joku päivä pieni kokoontuminen muutaman tukijani kanssa. Partioon voisin itseni kanssa ottaa Kalmaliljan, Jääliljan, Tuhokatseen ja kenties Ahvenleuankin. Tälle nelikolle uskoin voivani jakaa tuoreimmat tiedot suunnitelmastani. Haukottelin makeasti ja todetessani olevani väsynyt, lähdin astelemaan kohti sotureiden pesää. Pesään päästyäni asetuin sammalvuoteelleni pesän keskustaan. Otin hyvän asennon, suljin silmäni ja vajosin uneen.

Unessa näin Sulkatähden. Istuin tuntemattomilla nummilla ja haistoin hänen ominaistuoksunsa ja näin hänen kilpikonnakuvioisen turkkinsa suoraan edessäni. Ikävä kyllä, en enää tuntenut samanlaista palavaa tosirakkautta häntä kohtaan. Naaras istui pitkään edessäni sanomatta sanaakaan ja katsoi minua suoraan silmiini. Hänen kasvoillaan koreili tyytyväinen hymy. Tuijotimme siinä toisiamme suoraan silmiimme pitkän tovin. Kun räpäytin silmiäni, nummimaisema ja kaikki merkit Sulkatähdestä olivat poissa. Seisoin mustassa tyhjiössä aivan yksin, ilmassa ei leijaillut ainuttakaan tuoksua. Samassa huomasin seisovani nelipuilla puhujankiven vierellä. Sieraimiini kantautui voimakas veren tuoksu kaikkialta. Lumen peitossa oleva maa oli täynnä verisiä kohtia. Ympärillämme ei taisteltu, jokainen kissa pysyi paikoillaan. Siellä täällä oli ruumiita. Kylmät väreet kulkivat lävitseni nähdessäni kilpikonnakuvioisen kissan makaamassa elottomana puhujankiven varjossa. Kissa oli Sulkatähti. Seuraavassa hetkessä tunsin hampaat lihassani ja kaikki pimeni.

Säpsähdin hereille ja räväytin silmäni auki. Nousin istumaan ja tasoitin nopeutuneen hengitykseni. Vedin syvään henkeä ja suljin silmäni. Tarkistin nopeasti, ettei yksikään pesässä olevista kissoista ollut herännyt. Sen varmistettuani asetuin taas makaamaan vuoteelleni. Pyöriskelin tovin pedilläni ja mietin näkemääni unta. Mieleni oli vienyt minut takaisin kuolinhetkeeni. Yrittiköhän se kertoa minulle jotakin? Näiden ajatusten saattelemana onnistuin lopulta vajoamaan taas rauhattomaan painajaisuneen.

Aamulla herätessäni olin hyvin kärttyinen huonosti nukuttujen yöunien vuoksi. Auringon noustessa seilasin sotureiden pesästä hitaasti suurkiven juureen ja jäin hetkeksi istumaan siihen odottaen, että auringonnousun partiot lähtisivät leiristä matkoihinsa. Hetken koitettua suoristin ryhtini ja nousin seisomaan, jotta ääneni kantaisi mahdollisimman monen leirissä olevan kissan korviin.
"Järjestän nyt aurinkohuipun ja auringonlaskun partiot", ilmoitin kovaan ääneen ja etsin katseellani mahdollisia partioiden johtajia ja jäseniä.
"Yövarjo, johdat aurinkohuipun metsästyspartiota. Saalistatte ukkospolun tällä puolen. Ota mukaasi Roihumyrskyn, Hiiripisaran, Valhekuiskeen ja Mututassun", kerroin kollille, joka vastasi nyökäten ja jatkoi hiirensä syömistä. Tämän jälkeen etsin katseellani toisen kissan, joka tällä kertaa oli Lintulumo. Naaras istuskeli lähellä Yövarjoa ajatuksissaan.
"Lintulumo" - aloitin kovaan ääneen saaden naaraan huomion itseeni - "sinä johdat toista aurinkohuipun metsästyspartiota. Saalistatte lähellä korkokiviä Silakkasiiven, Kostohengen, Ahvenleuan ja Raatotassun kanssa", ilmoitin. Soturi vastasi nyökkäämällä pienesti.
"Auringonlaskun Tuuliklaanin rajaa myöten kulkevaa rajapartiota johtaa Pihlajakynsi. Hänen mukaansa lähtevät Verikyynel, Mutinakieli, Kalmalilja ja Uljastassu. Korkokivien vastaisen rajan tarkistaa Syöksyviillon partio, johon lähtevät Sirppiraita, Norppakyynel, Kylmähenkäys ja Naakkalaulu", jatkoin vielä. Isäni nimen sanoessani katsoin häntä hetken suoraan silmiin. Käänsin pian katseeni kuitenkin pois muihin kissoihin. Nyt tunsin yhä kollin katseen turkillani. Kun vilkaisin häntä, käänsi soturi kuitenkin katseensa heti pois. Istuuduin alas jälleen ja jäin odottelemaan, että olisi aika lähteä Tappotassun kanssa saalistamaan.

Kun aurinkohuipun partioiden saapumisesta leiriin oli kulunut tovi, astelin leirin uloskäynnille odottamaan Tappotassua. Raetähden ollessa parantajan pesällä viheryskästä kärsimässä jouduin hoitamaan hänenkin tehtävänsä. Jatkuvasti joku tuli kysymään jotakin turhaa, joka kävi hermoilleni. Loppujen lopuksi päällikön tehtävistä huolehtiminen sujui luonnostaan ja oli mukavaakin, ainahan valta oli. Tappotassu asteli oppilaiden pesästä ulos ja käveli suoraan luokseni. Hän oli pessyt turkkinsa siistiksi ja oli valmis lähtemään. Sanaakaan sanomatta lähdin kulkemaan ulos leiristä, Tappotassu seurasi minua.
Ulos leiristä päästyämme huomasin ilman olevan kuumempi ja kuivempi kuin eilen. Sateita ei ollut näkynyt lähes neljäsosakuuhun, mutta onneksemme korkokivien läheisyydessä oli joitakin pieniä puroja, joista vettä saisi hieman kuumempinakin aikoina. Kun olimme kävelleet vähän matkaa, kiihdytin tahtini juoksuaskeliksi. Tappotassu teki samoin ja yritti parhaansa mukaan pysyä kannoillani. Vauhtini ei ollut kovinkaan nopea, joten Tappotassu pysyi perässä ihan hyvin.
Saavuimme nopeasti ukkospolulle. Pysähdyin ja olin parhaani mukaan haistelematta ukkospolun katkua.
"Ylitä ukkospolku", käskin oppilastani. Tappotassu teki työtä käskettyä ja astui pari askelta eteenpäin. Hän katsoi molemmille puolille ja astui ukkospolun polttelevalle pinnalle. Tappotassu sävähti taaksepäin tuntiessaan anturoisssaan mustan pinnan kuumuuden. Hän irvisti ja muunsi sitten ilmeensä itsevarmaksi. Kolli loikki ukkospolulle ja ylitti sen nopein askelin. Loikin hänen peräänsä. Johdatin oppilaan polun piennarta alas uomaan, jossa hiirenkorvan aikaan saattoi olla vettä hieman. Ylitimme uoman ja jatkoimme matkaa syvemmälle Kuoonklaanin reviiriä. Kuulin hirviön rymistelevän takanamme ukkospolkua pitkin pitäen normaalia kovempaa ääntä. En kuitenkaan vilkaissutkaan taakseni, sillä hirviön äänet vaimenivat sen mennessä ohitsemme.
Päästyämme kyllin kauas ukkospoluista, pysähdyin keskelle aukeaa nummea. Nyt ei tuullut paljoakaan, oli ainoastaan hurjan kuuma. Onneksi aurinko laskisi pian, joten ilma alkaisi pikkuhiljaa viilenemään yötä kohti mentäessä.
"Saalistamme jonkun aikaa nyt. Pidä huoli, että saat ainakin jotakin kiinni", nau'uin murahtaen oppilaalle. Odottamatta kysymyksiä oppilaalta käänsin tälle selkäni ja lähdin kulkemaan kauemmas ukkospolusta emonsuun suuntaan. Päätin kuitenkin pysyä kaukana emonsuulta, jotta välimatkani Tappotassuun pysyisi suhteellisen pienenä. Auringonlaskun aikaan saaliiden täytyi olla Varjoklaanin reviirillä. Minulla olisi aikaa hyvin saalistaa ainakin yksi saalis, jos Tappotassu vain saisi yhden kiinni.

//Tappo?

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com