Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Veri

17.03.2018 09:42
"Minä" - Raparuusu veti syvään henkeä henkeä - "olen Rapapolte." Sähköinen tunnelma nousi kattoon ja hiljaisuus piinasi korvia. En tiennyt pitikö itkeä vai nauraa.
"Rapapolte?" henkäisin ja katselin Raparuusun tuttua, liiankin tuttua turkkia. Olihan yhdennäköisyys selvä. Kaikki alkoi vähitellen käydä järkeen, pakollinen tarveeni suojella Raparuusua oli ehkä johtunut tästä, tai ehkei, mutta siitä olin varma ettei Raparuusu ollut tiennyt alusta asti.
"S-sinäkö?" ääneni murtui. Pudistin päätäni itsekseni, ämä kaikki oli niin uskomatonta. Kiersin Raparuusun kasvojen puolelle ja otin katsekontaktin naaraaseen. Katseeni oli lempeä.
"Rapapolteko?" naukaisin kysyvästi vaikken tarvinnut vastausta. Istahdin Raparuusun eteen, pieni kyynel tipahti maahan. Tunsin onnea.
"Älä huoli, olet minulle silti aina Raparuusu", naukaisin ja nyökkäsin. Sisälläni kävi monia tunteita, jännittyneisyyttä, iloa, ällistystä, hämmennystä, kaikkea mitä vain voi olla. Huokaisin syvään.

//Rapa?

Nimi: Ahvenleuka

16.03.2018 20:17
Laskin katseeni nolostuneena tassuihini hymyillen samalla hieman hermostunutta hymyä, jonka yritin pitää rauhallisena. Tietenkin vaikutti säälittävältä ikävöidä heitä, joita pystyin yhä tapaamaan, varsinkin kun minun olisi pitänyt yrittää unohtaa heidät sen verran etten jatkuvasti ajattelisi heitä. Punertava soturi sen sijaan oli menettänyt melkein kaikki lähimmäisensä.
"Olen pahoillani vanhemmistasi. Kaipaat heitä ja siskoasi varmasti, mutta minä vain surkuttelen tässä omiani", virnistin ja nostin katseeni takaisin riipuksista. Hiiripisaraan tutustuminen oli aluksi tuntunut vastenmieliseltä, mutta nyt tuntui kuin alkaisin jopa sietää häntä. Jotenkin olisi vain keksittävä, kuinka pääsisin vielä hieman lähemmäs häntä.
"No, jos pennut eivät ole sinulle ajankohtaista, mitä ajattelit tehdä tulevaisuudessa? Kenties jotakin suurempia haaveita ja tavoitteita? Tietenkin joitakin houkuttelee tasainen, tuttu soturin arki, mutta sinä ehkä haluat jotakin muuta?" Naukaisin hieman johdatellen häntä haluamaani aiheeseen. Hänen mahdollinen uskollisuutensa Pimeystähdelle ja hänen seuraajalleen kiinnostivat myös. Hiiripisara näytti miettivän hetken kunnes aukaisi jälleen suunsa.

//Hiiri? Sori tönks

Nimi: Kostohenki

16.03.2018 18:56
Murahdin päästyäni ulos leiristä. En kaivannut enempää konflikteja kuin mitä omasin itselläni jo nyt. Silti tuntui siltä, että Jäälilja olisi aikeissa järjestää kunnon esityksen kunhan vain pääsisi vauhtiin. Käännyin ympäri ja katsoin vielä kerran sisälle leiriin. Lähinnä katseeni oli suuntautuneena kohti pentutarhaa. Kuutihkun katseleminen sai minut mietteliääksi.
"Rauhoituhan nyt herran päivänsäde", Jäälilja maukaisi kylmästi, mutta silti huvittuneesti. "Näet heidät ennen kuin ehdit myyrää sanoa."
"Tietääkseni sanoin jo kerran sanan myyrä ja näen heidät juuri nytkin", kohautin lapojani ja käännyin ympäri. Pystyi nähdä sielunsilmieni avulla kuinka Jäälilja juuri nyt pyörittelikään silmiänsä. Hymähdin tyytyväisenä. Olin juuri nyt sillä tuulella, että kissojen hermoille käyminen tuntui ihanalta. Otin muutaman harpauksen upottavassa lumihangessa. Askelissani oli outoa epävarmuutta. Olisin vain tahtonut sulkea silmäni ja upota lumihankeen kuin uneen. En ollut tuntenut oloani itsekseni muutamaan auringonnousuun. Ehkä se johtui siitä, että en voinut koko ajan riidellä Kojoottivirneen kanssa. Viimeaikainen temppuni oli kuitenkin saanut kollin jäämään parantajien pesälle hiukan pidemmäksi aikaa kuin hän oli suunnitellutkaan.
"Tiedätkö mitä", käännyin Jääliljan suuntaan ilkeä hymy kasvoillani. "Minulla taitaa olla suunnitelma, johon tarvitsen sinun apuasi."
Jäälilja katsoi minua jäisesti. Naaras näytti hyvinkin tyytyväiseltä. Kumosin juuri nyt sen väitteen, että emme koskaan kohtaisi ilman joitakin suunnitelmia. Se piti hyvinkin paljon paikkaansa. Käännyin uudestaan katsomaan edessäni siintäviä hankia.
"Luotettava lähteeni kertoi, että keräät kissoja ympärillesi. Aikeistasi en ole varma, mutta minä tahdon Kojoottivirneen ehdottomasti meidän puolellemme", maukaisin matalasti. En koskaan uskonut sanovani noita sanoja.
"Miksi ihmeessä tahtoisimme sen kapisen otuksen puolellemme?" Jäälilja kysyi.
"Hyvin yksinkertaisesta syystä: Hän tietää liikaa. Toiseksi hän osaa taistella yllättävän hyvin. Kylkeeni koskee yhä hänen teppunsa johdosta. Pienellä ohjauksella hänestä voi tulla mitä vain mitä tarvitsemme", selitin kohauttaen lapojani. Tuskin minun tarvitsisi Jääliljaa paljoa vakuutella.
"Ja sitten minun osaani...", Jäälilja maukui hiukan liioitellen. Tyypillistä.
"Kojoottivirneellä on jotakin tunteita Talvikkimuistoa vastaan. Sokeakin näkee sen. Sinun täytyy hyödyntää Talvikkimuistoa, jotta saamme Kojoottivirneen luokse. Kuka tahansa tekisi mitä vain rakkauden takia, eikö vain?" maukaisin häijysti.

// Jää?

Nimi: Raparuusu

16.03.2018 18:06
Veri kääntyi katsomaan minua jäänsiniset silmät viiruiksi kavenneina. "Tosiaan, saimme kokonaisuudessaan neljä pentua, kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Kaikki selvisivät Kuolonklaaniin asti, mutta tyttäreni Vaaratassu jätti maailman ennen sinun syntymääsi. Ja vain alle kuu sitten poikani Varistassu..." Soturi sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne sitten taas, katse täynnä tuskaa ja kaipuuta.
"Tyttäreni, Jäälilja, ja poikani, Roihumyrsky, selvisivät, mutta emme ole kovin läheisissä väleissä." Veren naukunassa oli synkkä kaiku, mutta hänen kasvoilleen oli palannut jälleen mitäänsanomaton-ilme.
"Minä kaipaan jokaista perheenjäsentäni paljon", hän hymähti ja väänsi huulilleen melko tekaistun näköisen hymyn. "Mutta menneet pitää jättää taakseen ja alkaa rakentaa uutta elämää tulevaisuudessa, niillä asioilla mitä sinulle annetaan." Hetken hiljaisuuden päätteeksi hän kysyi lopulta:
"Haluatko kuulla vielä jotakin?"
Pudistin päätäni. "Tämä riittää minulle, kiitos", sanoin nopeasti ja nousin seisomaan syötyäni hiiren loppuun. "Minun onkin riennettävä tästä asioille!" Naurahdin hieman kireän kuuloisesti ja hiivin vaivihkaa leirin uloskäyntiä kohden.
"Mutta nythän on yö?" Veren kasvoille levisi hämmentynyt ilme.
"Niinpä tosiaan", virnistin ja vilkaisin taivaalle tokaisten: "Mutta myyrät ja hiiret eivät odottele. Niinhän sitä sanotaan: aikainen lintu madon nappaa." Sen sanottuani hölkytin loppumatkan uloskäynnille asti ja kiihdytin leirin ulkopuolelle päästyäni juoksuun.
Kiidin hiljaisen metsän poikki ukkospolun suuntaan. Aikomuksinani ei todellakaan ollut lähteä metsälle, halusin vain päästä tuulettamaan ajatuksiani, sillä vei jonkin aikaa sulatella sitä asiaa, että olinkin joku aivan muu kuin luulin.
Istuuduin ukkospolun varrelle ja jäin seuraamaan kuinka hirviö toisensa jälkeen juoksi ärjyen ohitseni. Minua ei pelottanut. Tunsin vain tyhjää, jäytävää tekemättömyyden tunnetta, joka ei vain jättänyt minua rauhaan.
"Mikä sinun mieltäsi painaa?" Säpsähdin kuullessani Veren äänen takaani. Käännyin katsomaan säikähtäneenä entiseen mestariini, joka oli ilmestynyt siihen aivan yllättäen, ilman, että olin edes huomannut häntä.
"Voinko kertoa sinulle jotakin?" kysyin hetken epäröityäni. Veri nyökkäsi.
"Minä" - vedin syvään henkeä - "olen Rapapolte." Seurasi kiusallinen hiljaisuus. Sanat olivat vain lipsahtaneet suustani, ennen kuin olin edes ehtinyt kunnolla ajatella, miten esittäisin asiani kollille.

//Veri? Sori, tästä tuli tosi sekava, lyhyt ja ennen kaikkea tönkkö. xd

Nimi: Jäälilja

15.03.2018 17:23
"Vai onko asiasi kenties niin salamyhkäinen, että kaipaat leirin ulkopuolista, otollisempaa paikkaa kahdenkeskeiselle juttelulle? Olen nimittäin koko päivän hillinnyt haluani iskeä kynteni johonkin. Voisin aivan hyvin hyödyntää sen iskemällä kynteni vesimyyrään tai päästäiseen", kolli naukaisi tassujansa venytellen häntä ilmassa heilahtaen.
"Hmm, yritätkö vihjailla sitä, että haluat lähteä saalistamaan?" naukaisin terävästi ja hännälläni Kostohengen selkäturkkia hipaisten.
"Mennään vaan", murahdin, "Minunkin tekisi mieli upottaa kynteni johonkin, nimittäin sinuun". Kohtoin kulmiani ja nousin ylös ja pyörähdin ympäri, lähdin tassuttamaan uloskäyntiä kohden Kostohengen rinnalla.
"Ei minulla aina tarvitse olla suunnitelmia jos tulen luoksesi. Kai nyt tuollaisen kelpo kissan luokse voi muutenkin tulla, vai eikö?" kysyin ja räpäytin silmiäni jäisesti naurahtaen. Tassutin rauhallisesti ilman mitään kiirettä. Uloskäynti tunnelista kävellessäni piikikkäät oksat raapivat nahkaani terävillä kynsillään. Astuessani ulos tunnelista tuulen tuiverrus laittoi turkkini lepattamaan ja kaikki metsän tuoksut tulvahtelivat kuonooni. En voinut enään vastustaa kiusausta lähteä tuulispäänä metsään tappamaan riistaa, veri kohisi korvissani ja tuntui kuin kuulsi jokaisen metsässä olevan eläimen äänen.

//Kosto?

Nimi: Kostohenki

13.03.2018 21:44
Siristin silmiäni istuessa pentutarhan suuaukolla. Tuijotin suoraan pesällä olevaa kumppaniani Kuutihkua sekä tytärtämme Säröpentua. Molemmat nukkuivat sikeästi. Aikeinani ei ollut mennä herättämään kaksikkoa, ei missään nimessä. Ja jos sen tekisin, voisin joutua vaikka jäämään pentutarhalle. Pelkkä ajatus puistatti minua. Pentutarha ei ollut minun paikkani. Siispä tyydyin vain katsomaan perhettäni. Tai ainakin sen sirpaleita osasia. Minulla kun on ollut tapana pennusta asti särkeä omaa perhettäni pala palalta rikki enemmän ja enemmän.
"Lopettaisitko muiden vakoilemisen edes hetkeksi? Tuosta on alkanut tulla pelottava tapa", turhankin tuttu jäätävä, mutta huvittunut maukaisu kuului takaatani. Käännyin ympäri ja kohtasin Jääliljan jäisen olemuksen. Keltaiset silmäni olivat yhä viirulla. Jostakin syystä olin syrjäytynyt klaanista lähiaikoina jonkin verran ja kasvattanut vain kuilua minun ja läheisteni välille. En kuitenkaan vastannut naaraalle. Käännyin luomaan viimeisen katseeni Kuutihkuun ja Säröpentuun. Tiesin, että en koskaan pystyisi puhumaan enää tunteistani. Olimme nyt kumppaneita. Sillä se. Tuhahdin syvästi ja käännyin ympäri. Tiesin että Jäälilja ei tulisi puheilleni ilman syytä. Tai jos tulisi, se olisi ihme. Naaraalla oli yleensä aina jokin suunnitelma vailla toteutusta.
"Saisinko kuulla suunnitelmasi ennen kuin kadun päätöstäni", murahdin pahaenteisesti. Huomasin sivusilmällä kuinka Kalmalilja vilkuili minun ja Jääliljan suuntaan. Jokin emoni emossa sai minut varuilleen. En pitänyt naarasta vaarana itselleni vaan klaanilleni. Hän oli jo kerran hylännyt uskonsa. Miksi hän ei siis tekisi sitä uudestaan? Pysähdyin lopulta Jääliljan mallin mukaan leirin reunalle yllättävän lähelle leirin sisäänkäyntiä.
"Vai onko asiasi kenties niin salamyhkäinen, että kaipaat leirin ulkopuolista, otollisempaa paikkaa kahdenkeskeiselle juttelulle? Olen nimittäin koko päivän hillinnyt haluani iskeä kynteni johonkin. Voisin aivan hyvin hyödyntää sen iskemällä kynteni vesimyyrään tai päästäiseen", kysyin samalla kuin venyttelin hiukan jalkojani mahdollista metsästystä varten.

// Jää?

Nimi: Talvikkimuisto

13.03.2018 19:55
Käännyin hämmentyneenä Pikiviiltoa kohti, jonka kasvoilla lepäsi rento virne. Sukelsin suoraan parantajan pesän sammalverhojen ja kollin väliin, estäen tuon sisään sukeltamisen. Mustaturkkinen kolli kohotti kulmiaan yllättyneenä, muttei helpotuksekseki yrittänyt tunkeutua ohitseni.
"Miksi kuolonklaanilaiset haluaisivat häätää sinua, saati vieläpä tappaa? Olet uskollinen Kuolonklaanin jäsen!" Sanat tulivat melkein huutona ulos kurkustani ja tajusin vasta suuni suljettuani kuinka sydämeni oli alkanut hakata raskaasti rintaani vasten. Pikiviilto oli Kojoottivirneen ohella ainoa ystäväni Kuolonklaanissa enkä ollut jutellut muutamaan auringonnousuun Kojoottivirneen kanssa. En edes ollut varma miksi, mutten ollut vain löytänyt tarpeeksi aikaa.
"Uskoni Tähtiklaaniin antaa minusta petturin kuvan klaanitovereilleni. Todella moni kuolonklaanilainen tietää todellisista uskomuksistani ja kun elämme klaanissa, jossa Tähtiklaaniin uskovin kissoihin ei luoteta kunnolla, häätäminen ei ole mahdottomuus", Pikiviilto lausahti ilmeettömästi ja sukelsi sukkelasti pesään kylkeni vierestä. Jäin katsomaan mestarini perään, taivaansiniset silmät sumeentuneina. En pystyisi menettämään mestaria. Vaikka olinkin saanut jo kaiken tarvittavan opin pystyäkseni pitämään huolta kokonaisesta klaanista, tuntui siltä että en pystyisi siihen ilman Pikiviillon apua. Minun täytyisi vain ottaa vastaan se totuus, että jonakin päivänä mestarini ei tulisi enää olemaan rinnallani. Vetäisin keuhkoni täyteen raikasta lehtikadon lopun ilmaa ja työnnyin parantajan pesään.
Pikiviilto oli alkanut käydä läpi yrttivarastoa, joka näytti pelottavan heikolta yrttien määrän suhteessa. Mustaturkkinen kolli mutisi jotakin itsekseen ja juuri kun olin harppomassa lähemmäs kuullakseni jotain, parantaja korotti ääntään:
"Onneksi hiirenkorva tulee pian, sillä yrttivarastomme on huonossa kunnossa."
"Sinä olet ollut minulle todella hyvä mestari", töksäytin vaistojeni käskystä, mutta tein vielä oudomman päätöksen jatkamalla kehujani, "olet ollut minulle kuin oikea ystävä ja opettanut minulle enemmän parantajana olemisesta kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan."
Pikiviilto hymähti lyhyesti, mutta kohautti sitten lapojaan, "kohta sinusta tuleekin parantaja."
Mieleeni palasivat heti kollin usko Tähtiklaaniin ja kurkkuani alkoi kuristaa. Halusin saada tietää hieman enemmän mestarini aatteista, koska hän ei ollut koskaan avautunut niistä minulle ja tahdoin tietää hieman enemmän mestarini uskosta Tähtiklaaniin ennen kuin hänen aikansa koittaisi.
"Minua kiinnostaisi hieman uskosi Tähtiklaaniin. Enkä minä ole tässä tilanteessa levittääkseni salaisuuksiasi kenellekään, vaan pelkästä uteliaisuudesta. Olen varma, että uskot minun pitävän tiedon omanani", lausahdin ja nuolaisin vaalean siniharmaata etukäpälääni.
"Minä itse uskon Pimeyden metsään, muttei minulla ole mitään Tähtiklaaniin uskovia kissoja kohtaan, koska minun mielestäni kissaa ei pitäisi tuomita uskomusten perusteella. Rehellisesti sanottuna Tähtiklaani ja sen maailma kiinnostavat minua hieman."

// Piki?

Nimi: Jäälilja

13.03.2018 19:54
"Valitse, kumman tien otat. Mutta valitse viisaasti; haluatko minusta vihollisen vai liittolaisen?" Kalmalilja naukaisi ratkaiseviksi sanoikseen. Nyt olisi minun aikani valita, olla joko liitossa hänen kanssaan ja olla kertomatta Kostohengelle, ajatuskin raastoi minua sisältä päin, tai alkaa Kalmaliljan viholliseksi. En halunnut tuon naaraan vihoja niskoilleni, mutten haluaisi pettää Kostohenkeäkään, vai olisiko se pettämistä olla kertomatta jostain tällaisesta? Eihän se vaikuttaisi mitekään. Olin tosiaan yllättynyt naaraan kutsusta, jos suostuisin, suostuisin vaikeimman kautta ja pitkän kiertelyn jälkeen.
"Mutta suurin kysymys on, oletko luottamukseni arvoinen?" kysyin ja arvostelin Kalmaliljaa korvan nipukoista hännänpäähän sanomatta yhtikäs mitään, sanan sanaa.
"Mutta jos solmisin liiton kanssasi, se ei tarkoittaisi, että lopettaisin sinun kutsumanasi varmaankin "riehumista" Kostohengen kanssa. Minä luotan häneen ja hän minuun, mutta älä huoli jos minulla on salaisuus, jonka on pysyttävä salassa se ei leviä", naukaisin. Räpäytin silmiäni ja loin katseeni alas maahan, tarkastelin maassa olevaa sulanutta lunta.
"Päätökseni on luottaa sinuun, Kalmalilja, mutta muista kun minut rinnalleen ottaa, minut on vaikea jättää. Jää saattaa sulaa, muttei katoa koskaan se vain muuttu vedeksi ja jäätyy uudelleen", murahdin ystävämielisesti, mutta samaan aikaan omaamallani häijyllä äänensävylläni. Pidin vertauskuvista.
"Mutta juuri nyt minun on mentävä varmistamaan, ettei Kostohenki ole muuttumassa liian lempeäksi katsellessaan omaa pentuaan", naurahdin kolkon hyvästin ja lähdin loikkimaan kohti leiriä. Vilkaisin vielä taakseni ja näin Kalmaliljan tumman hahmon.
"Mutta olen käytettävissä joka hetkenä, jokaisena päivänä kun tarvitset, vaikka nyt minun on mentävä", sihahdin matalasti ilmoille.

//Kosto? Taikka Kalma?

Nimi: Pikiviilto

13.03.2018 18:08
Katsoin vakavana kyyneleitä pidätellen, kuinka Kielomyrkyn ja Totuuspennun hahmot samenivat, eikä mennyt paljoa aikaa, kun ympärilleni kertyvä usva nielaisi heidät kokonaan. Yritin huutaa yhä katkonaisia lauseita heidän peräänsä, mutta sanat takertuivat kurkkuuni. Olisin halunnut vielä muistuttaa rakastavani heitä vaikka tajusin heti, että oli jo aivan liian myöhäistä. Yritin jopa koittaa juosta heidän peräänsä, mutten enää kyennyt edes liikkumaan. Öinen niittymaisema oli pian hävinnyt kokonaan ja kaikkialla ympäröi vain tummuus, josta en päässyt pois, vaikka yritin herättää itseni rutistamalla silmäni kiinni. Muistelin vielä kaikkea, mitä Kielomyrkky oli sanonut minulle ja muistuttanut elämän hyvyydestä jopa Kuolonklaanissa. Hetken kuluttua tajusin joutuneeni pitkään pudotukseen.

//hereillä

"Talvikkimuisto! Talvikkimuisto!" kuulin huudot osittain vain huminana päässäni, muistamatta liittyä niihin lainkaan, vaikka siinä oli oma oppilaani saamassa viimein parantajanimeään. Poissaolevuudestani itse hieman nolostuneena, hymyilin anteeksipyytävästi Talvikkimuistolle, joka ei vaikuttanut lainkaan pahastuneelta, vaan naaras näytti nauttivan nimityksensä joka hetkestä. Käännyin lähteäkseni takaisin pesälle Talvikkimuiston seuratessa perässäni. Pieni ylpeys poltteli rinnassani, saatuani viimein varmuuden entisen oppilaani olevan valmis saamaan nimensä.
"Sinä oletkin oppilaistani ensimäinen, joka on pysynyt nimitykseensä asti hengissä", naurahdin kuivasti ja astuin sisälle pesään.
"Pian sinusta tulee varmasti myös koko klaanin parantaja ja saat oman oppilaan, kun minä pääsen jättämään sen paikan", jatkoin mukamas haikeaan sävyyn, pieni virne kasvoillani.
"Ethän sinä kuitenkaan vielä joudu klaanivanhimpiin liittymään, vaikka minä sainkin parantajanimeni", Talvikkmuisto muistutti, vaikka ymmärsi etten ollut tosissani.
"Ei, ei. En minä ole vielä siirtymässä heidän pirteään joukkoonsa, vaikka kuinka kaikki haluaisivatkin. Tiedän kyllä, että nämä kaikki olisivat ottaneet parantajakseen mielummin vajaasti koulutetun parantajaoppilaan, kuin minut. Tuetenkin nyt kun sinä olet valmis parantajaksi, ei mikään estä heitä häätämästä tai tappamasta minua", nau'uin yhä virnuillen. Jos Pimeystähti eu olisi niin hellämielinen, olisi minut savustettu ulos klaanista, sillä tieto minun harhailuni Tähtiklaanin puolella oli ilmeisesti monien tiedossa.

//Talvikki?

Nimi: Kalmalilja

12.03.2018 21:33
"Niin. Niin minulla oli", naukaisin vilkaisten Jääliljaa arvioiden, sitten maahan istuutuen. En tiennyt, pystyisinkö luottamaan naaraaseen, mutta minulla ei ollut mitään menetettävää. En mainitsisi Viiltokaaosta sanallakaan, enhän minä edes saisi.
"Olen miettinyt... Me olemme jo vahvoja erillämme, mutta oletko miettinyt sitä mahdollisuutta, että alkaisimme liittolaisiksi? Kuvittele nyt. Me voisimme yhdistää voimamme. Se on suunnattoman paljon hyödyllisempää, kuin typerä vihanpitomme", nau'uin ja katsoen valkeaa naarasta silmät kiiluen. En tietenkään missään vaiheessa ollut ajatellut, että olisimme tässö liittolaisuudessa samanarvoisia; minä olisin ehdottomasti se, joka olisi johdossa. Mutta eikö se olisi Jääliljallekin silti hyödyllisempää, kuin Kostohengen kanssa keppostelu? Minä olin kuitenkin häntä vanhempi ja kokeneempi.
"Jos suostut tähän, haluan tehdä yhden asian heti selväksi. Minä olen meistä johdossa, minä olen se, joka ratkaisee hankalat päätökset. Vain sen takia, että meistä kahdesta minä osaan nostaa meidät ylös. Sinä olet vielä nuori ja minua paljon kokemattomampi. Sen ei silti tarvitse pysyä niin, ehkä. Jos osoitat, että olet samanvertainen kanssani."
Nousin ylös ja astuin aivan Jääliljan eteen.
"Sinä hukkaat kaiken sen, mitä sinussa on juonimalla Kostohengen kanssa. Te ette pysty saavuttamaan sitä, mihin me voisimme yhdessä yltää. Hän ei voi antaa sinulle sitä, mitä minä voin. Ja jos suostut, sinun on pidettävä se häneltä salassa, muuten yhteistyömme loppuu heti."
Peruutin askeleen taaksepäin ja katsoin nuorempaa naarasta tiiviisti suoraan silmiin.
"Valitse, kumman tien otat. Mutta valitse viisaasti; haluatko minusta vihollisen vai liittolaisen?"

//Jää?

Nimi: Talvikkitassu/-muisto

11.03.2018 19:08
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!"
Työnsin pääni sukkelasti ulos parantajan pesästä kutsuhuudon kajahtaessa ilmoille. Pimeystähden ylväs hahmo loikkasi suurkivelle ja laski lehdenvihreän tuijotuksensa kissajoukkoon, joka alkoi hiljalleen kerääntyä kiven ympärille. Tiesin kristallinkirkkaasti mikä olisi kokoontumisen aiheena. Saisin täyden parantajanimeni. Olivathan nimitysseremoniat Kuolonklaanissa tylsemmät kuin muissa klaaneissa, mutta parantajanimeni saaminen oli silti todella jännittävää.
"Oletko valmis?" Pikiviilto kysyi saavuttuaan rinnalleni parantajan pesälle. Hän vilkaisi minua sivusilmästään ja virnisti huvittuneena nähtyään jännityksestä tärisevät käpäläni, "ainakin olet innoissasi."
"Tietenkin olen! Mutta ei jäädä tähän hidastelemaan, mennään jo!"
Sen sanottuani pinkaisin juoksuun kissaryhmää kohti, jonka suuruus viesti kokouksen alkavan millä hetkellä tahansa. Juoksuni aikana näin sivusilmästäni Kojoottivirneen ja silmänräpäyksen ajaksi katseemme kohtasivat, kunnes jouduin kääntämään katseeni muualle.
"Talvikkitassu, astu eteen", Pimeyslehden kirkas ääni kajahti aukiolla ja sai sydämeni lyöntitahdin nopeutumaan. Hiivin muutamalla askeleella klaanin eteen ja kohtasin päällikköni lehdenvihreän tuijotuksen.
"Talvikkitassu on valmis saamaan parantajanimensä. Tästä lähtien hänen nimensä on Talvikkimuisto."
Vetäisin syvään henkeä ja käännyin ympäri klaania kohti. Heti ensimmäisenä kohtasin Kojoottivirneen lämpimänruskean katseen, mikä sai pienen hymyn kohoamaan kasvoilleni. Marssin Pikiviillon luokse ja samalla klaanitoverini alkoivat huutaa uutta nimeäni:
"Talvikkimuisto! Talvikkimuisto!"
Nautin heikoista onnitteluista muutaman silmänräpäyksen ajan, kunnes ne jo päättyivät. Kun kuolonklaanilaiset alkoivat palailla tekemisiinsä, lähdin Pikiviillon kanssa parantajan pesää kohti.

// Piki? Aika tönks

Nimi: Elandra

11.03.2018 17:32
Jäälilja: 34kp! -

Viiltokaaos: 50kp! -

Tappotassu: 4kp -

Kalmalilja: 28kp! -

Pikiviilto: 4kp -

Veri: 16kp -

Kojoottivirne: 7kp -

Lumotassu: 3kp -

Ahvenleuka: 14kp -

Hiiripisara: 16kp -

Talvikkitassu: 20kp! - Ansaitsit parantajanimesi! Voit kirjoittaa, kun Pimeystähti sen sinulle antaa Pikiviillon pyynnöstä.

Raparuusu: 50kp! -

Raepisara: 14kp -

Nimi: Viiltokaaos

11.03.2018 16:26
Raepisaran sanoessa, ettei vain Viiltotähdeltä näyttäminen tehnyt minusta seuraavaa varapäällikköä, sai minut virnistämään huvittuneesti. Tietäisipä hän vain kuka minä oikeasti olin. Mutta nyt ei ollut Raepisaran aika tietää, sillä tahdoin säästellä sen asian kertomisen myöhempään, jolloin aika olisi täydellinen. Kun en vastannut mitään, Raepisara käänsi katseensa poispäin minusta ja lähti hitaasti suunnistamaan ukkospolulta kohti leiriä. En luovuttaisi vielä.
"Olen sukua jokaiselle Kuolonklaanin päällikölle, Pimeystähti tosin on vain Pisaratähden kumppani, mutta sukuun hänkin kuuluu. Päällikkyys kulkee verissäni", vastasin pontevalla äänellä varapäällikölle, joka käänsi meripihkaisen katseensa jälleen minuun.
"Miten se on mahdollista? Sinä olet jokiklaanilainen", Raepisara naukui ja siristi silmiään hämmästyneenä.
"Ei, en ole jokiklaanilainen. Olen henkeen ja vereen kuolonklaanilainen. Ehkä joidenkin mielestä vain puoleksi, mutta minun mielestäni täysin. Saatatkin tuntea isäni, hän on Viiltotähden kouluttama Syöksyviilto. Olen aika varma, että tunnet myös emoni. Surkein parantaja ikinä, Jokiklaanin Kirkasmarja", naukaisin harmaalle kollille mahdollisimman vaikuttavalla äänellä, tosin viimeisimmät lauseet emostani sanoin matalammalla äänellä, sillä en erityisesti pitänyt emossani, joka ei edes kehdannut myöntää minun olevan hänen pentunsa. Näin varapäällikön meripihkan värisissä silmissä pienoisen hämmästyksen.
"Syöksyviilto? Missä vaiheessa hän oikein..", kolli pohti puoliääneen ja siirsi hetkeksi katseensa pois minusta.
"Sitä minä en tiedä, mutta kuten huomaat, minussa on erittäin paljon pontentiaalia varapäälliköksi ja siitä päälliköksi. Varapäällikkönäsi voisin pitää klaanin ruodussa samalla, kun sinä teet päätökset ja annat ne sitten minulle. Harkitse minua, olen ainoa oikea vaihtoehto ja sinäkin tiedät sen", naukaisin väläyttäen pienen virneen varapäällikölle, jonka jälkeen kiristin tahtiani. En saisi antaa Raepisaralle enää suunvuoroa tai pahimmassa tapauksessa keskustelu jäisi paikoilleen ja onnistuisin tuhoamaan varapäällikkyyteni sanomalla jotakin typerää.

Saavuin leiriin Raepisaran edellä. Aurinko oli lähtenyt partiossa ollessamme laskuun ja värjännyt taivaanrannan punertavaksi. Olisin ihan hyvin voinut viedä Tappotassun vielä harjoituksiin, mutta minua laiskotti sen verran, että päätin vain painella sotureiden pesään nukkumaan. Otin hyvän asennon sammalvuoteellani ja suljin silmäni saadakseni unta. Pian vajosinkin jo rauhalliseen uneen.

Seuraavana päivänä olin hereillä ennen aamunkoittoa. Vain muutama kissa harhaili pääaukiolla. Ilmeisesti muutamalla muullakin oli suunnitelmia tälle aamulle. Itse aioin viedä oppilaani Tappotassun ensimmäisiin saalistusharjoituksiin. Saalistus ei ollut vahvuuteni, mutta ikävä kyllä jokaisen soturin täytyi hallita se, joten harjoitukset olivat välttämättömät. Astelin oppilaiden pesälle venyteltyäni. Työnsin pääni sisään pensaikkoon ja vilkuilin hetken ajan ympärilleni hämärässä. Erotin pikimustan oppilaani melko läheltä pesän keskustaa nukkumasta.
"Tappotassu", naukaisin kollin nimen ääneen pelkäämättä voimakasta ääntäni ja muiden oppilaiden herättämistä.
"Ole hiljaa", Raatotassu mumisi ja painoi päänsä syvemmälle sammalvuoteeseensa.
"Tappotassu", sihahdin hampaideni välistä oppilaani nimen kovempaan ääneen. Viimein musta oppilas säpsähti hereille ja käänsi hämmästyneen katseensa suuntaani. Tunnistettuaan minut, hän loikkasi pystyyn ja sanaakaan sanomatta asteli oppilastovereidensa ylitse luokseni. Työnnyin pois pesästä takaisin pääaukiolle ja astelin pari ketunmittaa pesästä kauemmaksi. Tappotassu seurasi minua yrittäen karkottaa unen tiehensä ravistelemalla päätään.
"Lähdemmekö harjoittelemaan taistelua?" Tappotassu kysyi haukotellen.
"Emme tällä kertaa. Käymme harjoittelemassa nyt ensimmäistä kertaa saalistamista", kerroin tasaisella äänellä oppilaalleni. Tappotassu näytti hieman yllättyneeltä ja lopetti korvansa rapsuttamisen.
"Näin aikaisinko? Eivätkö riistaeläimet voi odottaa?" kysyi kolli.
"Partiot eivät odota. En tahdo, että ne säikyttävät kaiken riistan tiehensä", vastasin murahtaen oppilaalleni ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Lähdetään", vastasin, kun olimme hetken istuskelleet pääaukiolla hiljaa. Tappotassu ei esittänyt vastalauseita, mutisi vain hiljaa kai jotain, johon en jaksanut kiinnittää huomiotani. Musta soturioppilas seurasi minua ulos leiriä ja sitten kohti Tuuliklaanin reviiriä.
Sopivan paikan tullen, pysähdyin ja käännyin Tappotassua kohti.
"Saalistus on toinen perustaidoista, joka jokaisen oppilaan täytyy hallita edes jotenkin ennen soturiksi tuloa", aloitin opetustuokion ja istuuduin alas. Myös Tappotassu istui alas parin hiirenmitan päähän minuun.
"Saalistaessasi sinun täytyy tietää mitä teet. Jos et tiedä, sinusta ei ole hyötyä. Ensin etsit saaliseläimen tuoksun maistelemalla ilmaa ja mahdollisesti kävelemällä eri suuntiin vuoroperään. Kun saat vainun, lähde seuraamaan sitä. Liian laimeiden tuoksujen perään ei kannata lähteä. Jos näkemäsi saalis on jänis, sen vaaniminen on turhaa. Jänis kuulee sinut kaukaa, jonka vuoksi lähdet mahdollisimman hiljaa juoksemaan sitä kohti ja yrität vain saada sen kiinni. Jos eläin on joku, jota luulet voivasi vaania, arvioi etäisyytesi siihen. Mene niin lähelle kuin uskot pääseväsi hiljaa, jonka jälkeen vain syöksyt eläimen kimppuun ja tapat sen. Yksinkertaista, eikö? Tuuliklaanin reviiri on jonkun matkan päässä tuollapäin, joten varokin ylittämästä rajaa. Saat nyt tehtäväksesi saalistaa saaliin. Minä seuraan sinua kaiken aikaa vähän sivuummalta. Kun joko onnistut tai epäonnistut, minä arvostelen jokaisen liikkeesi", naukaisin oppilaalleni. Opetustuokio oli ohi ja oli aika toiminnan. Nyt Tappotassu saisi näyttää taitonsa.

//Tappo?

Nimi: Jäälilja

11.03.2018 14:54
Katsoin kummastuneena sekä hieman uteliaana Kalmaliljan mustaturkkista hahmoa, joka läöhti loittonemaan minusta, mutta lopulta pysähtykin suuaukolle, kuin odottamaan päätöstäni. Minun olisi oltava nopea päätöksissäni, mutta silti harkittava tarkojn, mitähän tästäkin taas kehkeytyisi. Toinen verinen taistelu kenties? Kiinnostus vei kuitenkin vallan järjestä, Kalmaliljalla saattoi olla oikeasti jotain tärkeää, olihan hän sanonut asian olevan jotain mitä minä halusin kuulla. Nousin varovasti ylös ja lähdin varmoin askelin vanhemman soturin perään. Kalmaliljan kuultua askeleeni hän lähti tassuttamaan sulavasti ulos leiristä. Seurasin pienen välimatkan päässä, pidin suuni kerrankin kiinni. Kalmalilja johdatti minut kauemmas leiristä ja lopult pysähtyi ja käänsi kirkkaanvihreät silmänsä minuun. Katsoin tutkaillen naaraan eleitä, kuin yrittäen lukea tätä. Tällä kertaa en saanut mitään. Loin jäisen silmäyksen naaraaseen, mutta huomatessani Kalmaliljan silmien olevan jotain muuta kuin vihamieliset, silmäni sulivat.
"Sinulla oli siis jotain?" kysyin rikkoen hiljaisuuden, joka oli kestänyt vain silmänräpäyksen ajan.

//Kalma? Sori vähän outo.. cx

Nimi: Kalmalilja

11.03.2018 14:31
Istuin leirin reunamilla tarkastellen soturien pesän edustalla istuvaa valkoista naarasta. Jäälilja oli poikkeuksellisesti yksin, ilman Kostohenkeä, mikä tietenkin helpottaisi minua toimimaan. Viiltokaaos oli oikeassa; meidän kinastelumme oli typerää, eikä se johtanut mihinkään. Tai no, se saattoi minut hyvälle tuulelle, mutta muuta hyötyä siitä ei ollut. Jäälilja oli osoittautunut myös ihan hyväksi taistelijaksi, vaikka olikin luovuttanut voiton minulle. Hänessä oli niitä piirteitä, joita minä liittolaisiltani hain. Ja sellaiseksi minä Jääliljan haluaisin.
Välimme eivät vain olleet erityisen hyvät, eivät olleet olleet sitten ennustuksen jälkeen. Mutta me voisimme olla yhdessä vahvoja. Ja minä hyötyisin hänen tuestaan.
Nousin seisomaan ja venytin takajalkojsni, astellen sitten kookkaamman soturin luo. Jäälilja oli sukimassa turkkiaan, mutta nosti katseensa, kun kuuli tuloni. Hymyilin jäisesti, mutten erityisen ilkeästi.
"Minulla olisi sinulle asiaa. Jonka sinä haluat kuulla", naukaisin matalalla äänellä, jotta vähän matkan päässä istuva Tuhokatse ei kuullut. Lähdin astelemaan ulos leiristä ja jäin suuaukolle odottamaan Jääliljaa. Jos naaras siis tulisi, mikä ei tietenkään ollut itsestäänselvyys.

//Jää?

Nimi: Talvikkitassu

11.03.2018 10:03
Etsin hupenevasta yrttivarastosta sammalia, joissa olisi hiirensappea, sillä vanhukset olivat jo useamman kerran valittaneet turkissaan olevista punkeista. Vaikkei punkkien poistaminen tietenkään lempipuuhaani ollut, se kuului parantajaoppilaan tehtäviin. Päästin kurkustani syvän huokaisun ja nappasin hiirensappisammaleet leukojeni väliin. Pujottelin tyhjän parantajan pesän läpi ja sukelsin aukiolle, jolla päästyäni suunnistin rivakat askeleeni vanhusten pesää kohti.
Kojoottivirne oli päässyt parantajan pesästä aikaisemmin aamulla, sillä hänen korvansa oli parantunut jo tarpeeksi hyvin jotta kolli olisi voinut palata soturin tehtäviin. Soturista oli tullut minulle hyvä ja luotettava ystävä ja toivoin todella vahvan ystävyyssuhteemme pysyvän. Voisin käydä pyytämässä häntä joskus metsästysretkelle kanssani tai muuten vaan kävelylle, niin hyvin viihdyin Kojoottivirneen seurassa.
"Hyvää päivää", lausahdin kirkkaalla äänellä saapuessani vanhusten pesään. Ensimmäisenä päänsä esiin nosti Punasirppi. Valkeaturkkinen naaras räpäytti kärttyisenä silmiään.
"Vihdoinkin sinä tulit hoitamaan meitä! Oppilaat ovat täysin unohtaneet olemassaolomme!" hän sähähti ja venytti etujalkojaan laiskasti. Punasirpin sanat herättivät Kidesydämen ja Pikkuvarjonkin, jotka kohdistivat ärtyneet tuijotuksensa minuun. Nielaisin nopeasti ja marssin Punasirpin luokse. Naaras kierähti kyljelleen ja paljasti punkeista kuhisevan selkänsä. Irvistin mielessäni nähdessäni pienet ötökät, mutta pakottauduin laskemaan hiirensapesta tihkuvan sammaleen punkkien kohdalle. Punkit alkoivat hiljalleen pudota maahan, josta sitten tapoin ne nopealla näykkäisyllä. Kuljin Punasirpin selän, kylkien ja vatsan läpi, kunnes siirryin Kidesydämeen. Harmahtavan valkoinen naaras käänsi päänsä muualle ja antoi minun tehdä työni. Työnsin sammaleet punkkeja kohden ja liikuin sitten hitaasti koko vartalon läpi. Aina kun painoin hieman liian rajusti, vanhus sähähti ja paljasti lumenvalkoisen hammasrivistönsä.
"Varo vähän! Luuni eivät ole enää yhtä vahvat kuin ennen, joten varokin niiden vahingoittamista, senkin hävytön oppilas!"
"Anteeksi, Kidesydän", mutisin kiristettyjen hampaideni välistä, "yritän olla varovaisempi."

Heitin viimeisetkin sammalenrippeet aluskasvillisuuden sekaan ja sukelsin takaisin leiriin. Olin onnistunut irrottamaan jokaisen punkin Kidesydämestäkin, vaikken ollutkaan välttynyt täydellisesti tuon loukkaavilta lausahduksilta. Pikkuvarjo sen sijaan oli käyttäytynyt neutraalisti, mutta olin huomannut hänen ilmeen kiristyvän hieman sähellettyäni hetken verran hiirensapen kanssa. Mutta ylipäänsä olin onnistunut tehtävässäni kiitettävästi.
Kun saavuin leiriaukiolle, pysähdyin uloskäynnin edustalle ja aloin etsimään Kojoottivirnettä taivaansinisellä katseellani. Halusin pyytää kollia metsästysretkelle tai muuten vaan viettää aikaa hänen kanssaan. Tosin, samalla halusin vain juosta sammalvuoteelleni ja vaipua horrosuneen. Ravistelin kuitenkin ajatukset nukkumisesta pois mielestäni ja jatkoin Kojoottivirneen etsimistä. Jos en löytäisi häntä, menisin nukkumaan.

// Kojo?

Nimi: Raepisara

10.03.2018 21:47
Partion muut jäsenet olivat lähteneet jo leiriin päin, kun minä ja Viiltokaaos olimme jääneet vielä keskustelemaan. En tiennyt oliko kollin sanoissa perää vai olivatko ne todella totta. Hänen ilmeestään sitä oli hyvin vaikea erottaa. Miksi Kuolonklaani oli tuolle kissalle niin tärkeä? Hän oli entinen jokiklaanilainen ja erakko. Voisiko jostakin klaanista vain tulla tärkeä, vaikkei siihen olisikaan syntynyt? Äkkiä mieleeni nousi Hiutaleturkki ja sen myötä myöskin päätin uskoa kollisoturia.
"En ole vielä varma, mitä teen sinun kanssasi", maukaisin rauhallisena ja kasvoillani komeili mitään sanomaton ilme. Katsoin meripihkaisilla silmilläni tummanharmaan turkin omaavaa Viiltokaaosta. Toivottavasti tekisin oikean päätöksen hänen suhteensa.
"On klaanissa muitakin kissoja, jotka osaavat johtaa ja ovat aivan yhtä hyviä kuin sinäkin. En tiedä mikä muka tekisi sinusta erikoisen. Sekö, että satut näyttämään aivan Kuolonklaanin perustajalta? Tuskin se ihan riittää. Pidän kuitenkin sinut vahvana ehdokkaana varapäälliköksi, sopiiko se? Tuskin sopii. En tiedä enää, mitä tietoja voisin sinusta kaivaa esille, joten saat joko sanoa ne tai tyytyä vähempään", maukaisin ja palautin katseeni eteenpäin. Olisiko kollilla vielä jokin asia kerrottavanaan, vaikka jokin rajanujakka, joka saattaisi helpottaa päätöksen tekoa.

//Viilto?

Nimi: Hiiripisara

10.03.2018 21:22
Tyydyin vain hymähtämään vastaukseksi Ahvenleualle. Kolli oli aivan omissa maailmoissaan eikä keskittynyt lainkaan minuun. Hän taisi ajatell Jokiklaania, sillä soturi oli kertonut siellä tulvivan hiirenkorvan aikaan. Ei hän voinut olla uskollinen Kuolonklaanille, jos hän ei voinut päästää irti synnyinklaanistaan. Hänestä ei koskaan tulisi oikea kuolonklaanilainen, jos hän jatkaisi noin. Minun täytyisi kertoa se kollille, mutta hienovaraisesti, jotta hän ei alkaisi epäilemään ystävällisyyttä ja tahtoani auttaa soturia.
"Taidat ikävöidä Jokiklaania enemmän kuin uskottelet itsellesi", naukaisin hiljaisella äänellä ja käänsin katseeni Jokiklaanin entiseen päällikköön. Ahvenleuka käänsi meripihkaiset silmäparinsa minuun päin.
"Minä ymmärrän. Kun Liljahenkäys vietiin pois luotamme ja hänen kerrottiin kuolleen, minäkin ikävöin häntä. Ikävöin kovasti pitkään, vaikka olinkin niin pieni ja väitin, etten kaivannut häntä. Ikävöin myös vanhempiani, vaikka he kuolivat toisin kuin sinun perheesi Jokiklaanissa", valehtelin kollille surullinen ilme kasvoillani. Vanhempani olivat kyllä kuolleet ja olin ihmetellyt, minne nimetön sisareni oli kadonnut, mutta en minä heitä erityisesti ikävöinyt. Jokainen kuolee joskus, se on vain hyväksyttävä selviytyäkseen. Käänsin katseeni maahan näyttääkseni yhä vain surullisemmalta. Kyyneleitä en väkisin alkaisi pusertamaan, sillä se pilaisi kasvoni täysin. Eikä muutenkaan aito soturi itkisi toisen nähden, sillä itkeminen teki kissan heikoksi ja voimattomaksi.

//Ahven?

Nimi: Viiltokaaos

10.03.2018 20:31
Rapisara vaikutti epäilevän minua ja kertomiani asioita. Sen huomasin varapäällikön meripihkaisista silmistäkin, mutta täysin varma en siltikään ollut. Pohdin hetken ajan vastaustani kollin kysymykseen. Olin yrittänyt esittää asiani niin, ettei kolli missään tapauksessa alkaisi epäilemään sanojani. Olinko huomaamattani sanonut jotakin, joka viittasi uuelleensyntymiseen? Pysyin kuitenkin tyynenä, sillä en tahtonut antaa Raepisaralle enempää syitä epäillä minua, taitojani tai luotettavuuttani.
"Aivan", aloiti ja pidin pienen tauon, "ollessani hetken ajan erakko, lähes johdin Veren joukkoja. Veri taipui tahtooni helposti, teki paljon niitä asioita, mitä minä pyysin. Ennen kuin luulet minun tekevän sinulle niin, kerron sinun olevan väärässä. Leikittelin Verellä ja hänen joukoillaan. Kuolonklaanin kanssa minä olen tosissani. Tämä klaani on minulle kaikki kaikessa ja teen mitä vain sen eteen", vastasin Raepisaran toiseen kysymykseen. Olin jättänyt ensimmäisen huomiotta, sillä olin kertonut jo hyviä puoliani, joista kaikki eivät välttämättä edes olleet totta, mutta ei Raepisaran sitä tarvinut tietää. Ennen kuin varapäällikkö kerkesi sanoa mitään, vastasin hänen viimeiseen kysymykseensä:
"Jokainenhan Kuolonklaanin historian tietää. Olen kuullut paljon tarinoita historiastamme, ensimmäisen kerran Jokiklaanissa. Parhaimmillaan olimme koko metsän valtiaita ja kaikki pelkäsivät meitä." Raepisara nyökkäsi hitaasti.
"Aivan", hän aloitti, mutta samassa päätin jatkaa vastaustani varapäällikön toiseen kysymykseen:
"Vielä johtamisesta sen verran, että myös partioiden johtana toimiminen voi vaatia joiltakin paljon taitoja. Minulta se sujuu erinomaisesti ongelmitta, eikö se olekin aika ihailtava ominaisuus? Tahtoisit nähdä, kun minä autan sinua johtamaan Kuolonklaania ja siirryttyäsi pois vallasta johdatan klaanimme yhä suurempaan suosioon." Raepisara katseli minua pohtien. Vastaamme tuli ukkospolku, joten varapäällikkö pysähtyi. Katsoin häntä kysyvästi.
"Varjoklaanin raja on jo tarkastettu tänään. Voimme siis palata leiriin. Viiltokaaos, jatketaan toki keskustelua ennen sitä. Kävellään hetki", varapäällikkö naukaisi ja nyökkäsi partion muille jäsenille. He lähtivät hitaasti lipumaan kohti leiriä pitäen pientä välimatkaa toisiinsa. Minä sen sijaan seisoskelin varapäällikön vierellä. Raepisara lähti kävelemään hitaasti ukkospolkua myöten parin ketunmitan päässä siitä. Tekisimme kai hieman pidemmän lenkin leiriin, jotta kerkeäisimme jutella useamman hetken.

//Rae?

Nimi: Veri

10.03.2018 13:24
"Kuules, Veri, sinähän sanoit sinun ja Rapapoltteen saaneen pentuja? Selvisivätkö he?" Raparuusu naukaisi samalla syödessään pientä riistaeläintä. Hymähdin vaisusti, mutta vedin kasvoilleni taas normaalin, mitäänsanomattoman ilmeeni. Sisäisesti kärsin aina miettiessäni Rapaoltetta, mutta tiesin, että tapaisin hänet vielä joskus, se oli lohdullista.
"Tosiaan, saimme kokonaisuudessaan neljä pentua, kakasi tytärtä ja kaksi poikaa. Kaikki selvisivät Kuolonklaaniin asti, mutta tyttäreni Vaaratassu jätti maailman ennen sinun syntymääsi. Ja vain alle kuu sitten poikani Varistassu..", naukaisin ja tuijotin tuskaa täynnä olevilla silmilläni Raparuusua. Sydäntäni raastoi.
"Tyttäreni Jäälilja ja Roihumyrsky selvisivät, muttemme ole kovin läheisissä väleissä", naukaisin jämäkästi. Tunteet olivat nousseet pintaan miettiessä perhettäni, mutta pidin kasvoni synkkinä.
"Minä kaipaan jokaista perheeni jäsentä paljon", hymähdin ja räpäytin silmiäni nopeasti, "Mutta menneet pitää jättää taakseen ja alkaa rakentaa uutta elämää tulevaisuudessa, niillä asioilla mitä sinulle annetaan." Vedin kasvoilleni taas hymyn ja katselin Raparuusua.
"Haluatko kuulla vielä jotain?" kysyin.

//Rapa?

Nimi: Raparuusu

10.03.2018 11:14
"Vähän aikaa." Veri tuskin pystyi pidättelemään kasvoilleen pyrkivää hymyä. "Ja vähän on suhteellinen aika." Soturi kietaisi häntänsä etukäpäliensä eteen ja jatkoi sitten:
"Mutta jos tosissasi haluat tietää, niin nythän on jo yö." Räpäytin hitaasti silmiäni.
"Menikö minulta paljonkin ohi?" kysyin hiukan hämmentyneenä, sillä en ollut olettanut viettäväni niin pitkää aikaa Pimeyden metsässä Pöllösyöksyn seurassa.
"Ei juurikaan", Veri maukui. "Tarvitsetko jotain? Riistaa tai kenties yrttejä? Taisit lyödä pääsi aika kovaa. Ulkoisesti näytät ainakin olevan kunnossa, mutta menikö jotain rikki sisäpuolelta?" kolli tiedusteli niin vinhaa vauhtia, etten meinannut pysyä perässä, sillä Pöllösyöksyn tapaaminen oli sekoittanut ajatukseni täysin.
"Tulkitse sanani miten haluat, mutta nyt tarvitset syötävää, etkö vain?" hän esitti lopulta sellaisen kysymyksen, jonka minäkin pystyin sillä hetkellä käsittelemään.
"Jos vain viitsisit tuoda jotakin, niin kyllä kiitos", sanoin haukotellen. "Mieluiten oikein pulska hiiri. Pidän hiiristä."
"Selvä on", Veri hymähti ja hiipi pesän suulle, josta sitten jatkoi matkaansa aina aukion toisella puolella olevalle tuoresaaliskasalle.
Istahdin takamukselleni ja mietin sitä, mitä kaikkea olin saanut tietää Pimeyden metsässä - tai oikeastaan muistaa. Edellisessä elämässäni - kun Pöllösyöksy oli jo kuollut - olin löytänyt Veren erakoituessani ja liittynyt tämän sekalaiseen laumaan. Ystävyys oli lopulta johtanut palavaan rakkauteen ja sitä kautta pentuihin, joita en koskaan saanut oppia tuntemaan kunnolla. Koska en voinut olla varma siitä, oliko Veri saanut pentuja Kuolonklaanissa jonkun toisen naaraan kanssa, ei minun paranisi luottaa vain arvailuun, sillä mitä ilmeisemmin osuisin harhaan ja joutuisin aloittamaan alusta.
Minun olisi kysyttävä asiaa suoraan heti kun siihen tulisi tilaisuus. En kuitenkaan aikonut kertoa Verelle entisestä elämästäni vielä, sillä olihan kolli ollut Rapapoltteen kumppani, ja asia saattaisi ehkä järkyttää häntä - tai sitten ei, en minä vain tiennyt.
Nousin seisomaan ja tassutin ulos pesästä. Veri oli palaamassa takaisin hiiri mukanaan ja näytti hämmästyvän huomatessaan minut.
"Ajattelin syödä ulkona", sanoin nopeasti ja asetuin istumaan vähän matkan päähän pesän suusta.
"Selvä sitten", Veri tokaisi ja laski hiiren eteeni istuutuen itsekin.
"Kuules, Veri, sinähän sanoit sinun ja Rapapoltteen saaneen pentuja? Selvisivätkö he?" kysyin yrittäen esittää mahdollisimman välinpitämätöntä samalla kun mutustin lihapalaa suussani.

//Veri?

Nimi: Raepisara

10.03.2018 08:44
Pysyttelin hiljaa jonkun aikaa miettien Viiltokaaoksen sanoja. Toki hän olisi hyvä ehdokas varapäälliköksi, mutta oli klaanissa paljon muitakin. Miten kolli olisi muka kaikkia muita ehdokkaita parempi? Siihen Viiltokaaos saisi miettiä tarkkaan vastauksen, sillä klaanissa kyllä oli muitakin uskollisia ja luotettavia kissoja, joista tulisi erinomaisia varapääliköitä. Enkä tuntenut kollia lähes yhtään, en voinut tietää oliko hän luotettava taikka uskollinen. Olihan hän entinen jokiklaanilainen ja erakko kaiken lisäksi.
"Oliko sinulla vielä jotain muuta, miksi juuri sinusta pitäisi tulla varapäällikkö? Kannattaa kertoa kaikki, saatankin pitää sinut vahvana ehdokkaana", maukaisin ja siirsin meripihkaisen katseeni tummanharmaaseen kollisoturiin. Käänsin katseeni pois toisesta ja jatkoin rajan merkkaamista. Viiltokaaoksen sanat pyörivät päässäni ja käännyin hetken päästä kysyvänä katsomaan kollia. Hänellä kokemusta johtajana? Miten muka?
"Sinulla kokemusta johtajana? Ja mistä sinä voisit tietää millainen Kuolonklaani ennen oli? Haluan vastauksia", murahdin sanat ilmoille katsoen silmiäni siristellen Viiltokaaosta. Tummanharmaan kissan sanat pyörivät jälleen päässäni ja saivat minut hämmentyneeksi. Miten ihmeessä Viiltokaaos oli vain sanonut noin? Tuohon ei voinut olla mitään järkevää vastausta, enkä uskonut, että edes onkaan. Yritin miettiä vaihtoehtoja, mistä Viiltokaaos olisi johtamiseen kokemusta saanut. Sellaisia vaihtoehtoja ei vain ollut, eikä pitäisikään olla. Miten tuo kissa yritti huijata minua ja tälläisella ihan mahdottomalla asialla?

//Viilto?

Nimi: Veri

09.03.2018 21:03
"Vähän aikaa", naukaisin pidätellen hymyäni, "Ja vähän on suhteellinen aika". Kiedoin lyhyehkön häntäni lihaksikkaan ruumiini ympäri.
"Mutta jos tosissasi haluat tietää, niin nythän on jo yö", selitin ja vilkaisin Raparuusun turkkiin osuvaa kuun kelmeää valonsädettä.
"Menikö minulta paljonkin ohi?" Raparuusu naukaisi hiukan hämmästellen.
"Ei juurikaan", selitin nopeasti. Lihakseni värähtelivät järjestelmällisesti pienen tuulen henkäyksen iskiessä.
"Tarvitsetko jotain? Riistaa tai kenties yrttejä? Taisit lyödä pääsi aika kovaa", naukaisin leikkisästi ja tutkin naaraan kasvoja. Ei ruhjeita, eikä muitakaan haavaumia.
"Ulkoisesti näytät ainakin olevan kunnossa, mutta menikö jotain rikki sisäpuolelta?" naukaisin synkeällä äänensävylläni silmissäni ilkikurinen pilke. Naurahdin hiljaa itsekseni. Raparuusu näytti miltei sanattomalta, hän oli hämmennyksen vallassa liiallisesta sana ryöpystä.
"Tulkitse sanani miten haluat, mutta nyt tarvitset syötävää, etkö vain?" kysyin kohteliaasti, samalla pienen hymyn väläyttäen.

//Rapa?

Nimi: Ahvenleuka

09.03.2018 19:35
Kuulin Hiiripisaran mainitsevan jotakin riistan määrästä, mutta ajatukseni olivat takertuneet hänen sanoihinsa perheestään. Olin tavallaan tyytyväinen siihen, kuinka sain pikku hiljaa puristettua lisää tietoja naaraasta, mutta tunsin myös pientä sääliä. Vaikutti kovasti siltä, ettei soturilla ollut yhtään niin rakasta kissaa ympärillään, mitä itselläni oli ollut. Huono puoli oli myös se, ettei ainakaan rakkaus perheeseen tai kumppaniin ollut hänen heikkouksiaan. Oman kokemukseni mukaan, rakkaus teki heikoksi, mutta sitä pystyi myös käyttämään hyväksi. Ajatukseni katkesi jälleen, kun havahduin välillämme vellovaan hiljaisuuteen.
"Niin kai, mutten itse osaa kunnolla sanoa paljonko riistaa teillä lehtikadon aikana on. Hiirenkorvakin on kohta tulossa ja silloin joella on ollut tapana tulvia", huokaisin pienesti kaivaten, vaikka Kuolonklaani oli alkanut jo hyvinkin tuntua kodilta, enkä enää ikävöinyt Jokiklaania. Synnyinklaanistani puhuttaessa aloin kuitenkin väkisin ajatella Helmitähteä, joka kuitenkin taisi olla kiireinen sen Myrskyklaanin varapäällikön kanssa, joka oli paikalla puolustamassa Helmitähteä kun hän otti Kalmaliljan kassa yhteen. Kurtistin kulmiani turhautuneena, sillä toivoin olevani jo täysin yli hänestä ja halusin jatkaa elämääni.
"Onko jokin hullusti?" Hiiripisara kysyi huomattuaan kaiketi vakavoituneen ilmeeni, mutta pudistin vain päätäni.
"Pari hölmä vain jotka minun pitäisi unohtaa, mutta ei mitään tärkeää", virnistin pienesti. Täytyi vain yrittää keskittyä tehtävään ja keksiä, miten saisin hänet kertomaan itsestään lisää.

//Hiiri? Vähä seko xd

Nimi: Raparuusu

09.03.2018 17:30
"Onko sinulla kumppani?" Pöllösyöksyn kysymys tuli minulle täytenä yllätyksenä. Kollin silmistä näkyi vihan ja pelon sekainen tunnekuohu, joka paljasti edesmenneen kuolonklaanilaisen ajatukset. Hän tiesi minun olleen edellisessä elämässäni hänen kumppaninsa, mutta nykyhetki oli Pimeyden metsän soturille totaallinen mysteeri, joka oli minulle niin eduksi kuin myös haitaksikin tässä tilanteessa.
Pysähdyin hetkeksi miettimään vastaustani, sillä en halunnut saada vihaista henkeä kimppuuni palatessani takaisin todellisuuteen. Jos sanoisin jotakin harkitsematonta, voisi Pöllösyöksy hirmustua siitä niin, että saattaisi kirota koko perheeni, jos Pimeyden metsän kissat edes pystyivät sellaisiin manauksiin. Auoin suutani ja yritin etsiä oikeita sanoja. Pöllösyöksyn silmät kapenivat ohuiksi viiruiksi.
"Ei tietenkään ole!" päädyin lopulta tokaisemaan. En ollut täysin varma siitä, tiesikö entisen minäni kumppani Verestä, johon olin sekavien muistikuvieni mukaan tutustunut joskus kauan sitten lähdettyäni Kuolonklaanista ja erakoiduttuani. Samalla minulle oli paljastunut, että minulla ja Verellä oli ollut pentuja. Pennut olivat kuitenkin olleet kuollessani vielä niin pieniä, etten osannut sanoa, keitä he olivat, tai olivatko he edes selviytyneet hengissä minun - tai pikemminkin Rapapoltteen - menehdyttyä ja siirryttyä Pimeyden metsään.
"Hyvä on, minä uskon sinua", Pöllösyöksy sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen ja antoi karvojensa laskeutua. Päästin äänettömän helpotuksen huokauksen ja käännyin sitten katsomaan ympärilleni tarkemmin. Paikka, minne kolli oli joutunut kuolluttuaan, vaikutti melko karulta, ja siellä tuskin edes oli riistaa, sillä maaperä oli kuollutta ja puut lahonneita ja lehdettömiä. Taivasta ei näkynyt, eikä liioimmin tähtiäkään, joka sai minut tuntemaan oloni hieman ahdistuneeksi, sillä kaipasin avointa maastoa ja kirkasta tähtitaivasta, sekä hentoa tuulenvirettä kasvoillani. Käännyin katsomaan taas Pöllösyöksyä, joka oli myös siirtänyt katseensa alastomiin puihin.
"Miten täältä pääsee pois?" kysyin hetken emmittyäni. Pöllösyöksy katsahti minuun harmistuneen näköisenä.
"Joko sinä olet lähdössä?" hän naukui pettyneenä. Nyökkäsin.
"Sinun täytyy vain keskittyä oikein kovasti, sulkea silmäsi ja miettiä Kuolonklaanin leiriä", hän jatkoi ja istuutui alas.
"Toimiiko se?" nau'uin kulmiani kurtistaen, sillä minusta kollin kertoma tapa vaikutti ihan tuulesta temmatulta.
"Kuka tietää", Pöllösyöksy sanoi ilkikurisesti virnistäen. Samassa aukiolle laskeutui aavemainen utu, joka kietoi Pimeyden metsän kissan sisälleen.
"Tapaamisiin, Rapapolte." Kuulin Pöllösyöksyn hiljaisen naukunan utuverhon läpi, ennen kuin metsäaukio katosi ja tajusin olevani jälleen Kuolonklaanin leirissä.

Katsahdin petini vieressä istuvaan Vereen hämmentyneenä. Viimeisin muistikuva todellisesta maailmasta oli se, kun olin kompastunut kiveen ja lyönyt pääni jäälohkareeseen matkaten Pimeyden metsän maille tapaamaan Pöllösyöksyä, joka olikin paljastunut edellisen minäni - Rapapoltteen - kuolleeksi kumppaniksi.
"Mitä minä täällä teen?" murahdin vaisusti ja nousin istumaan.
"Sinä löit pääsi ja menetit siinä hässäkässä myös tajuntasi, joten toin sinut takaisin leiriin", Veri selitti nopeasti.
"Selvä", huoahdin ja nuolaisin pariin otteeseen lavassani törröttävää karvatupsua, joka ei sitten millään tuntunut asettuvan aloillensa. "Kiitos." Väläytin Verelle nopeasti kiitollisen hymyn ja oikaisin sen jälkeen selkäni makean haukotuksen säestämänä.
"Eipä kestä", Veri sanoi hymyillen.
"Kauanko oikein olin tajuttomana?" tiedustelin kollilta hetken kuluttua, kun olin saanut turkkini suittua siedettävään kuntoon.

//Veri?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com