Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kylmähenkäys

06.08.2018 12:00
"Arvasit oikein, rakas tyttäreni. Sentään yksi pennuistani omistaa aivot", murahdin jäisesti ja asetuin istumaan aivan Kuolonklaanin rajan tuntumaan, muutaman hännänmitan päähän Utukyyneleestä. Tyttäreni tummansiniset silmät säkenöivät odottavina, mutta jokin hänen olemuksessaan oli hyvin samanlaista kuin kuolonklaanilaisten olemus. Hän ei yrittänyt jutella minullekaan ystävällisesti, vaan piti todellisen luonteensa aina näkyvillä eikä yrittänyt kaunistella asioita. Minä pidin siitä, sillä kukaan muu pennuistani ei ollut samanlainen.
"Muistat varmaan vielä hyvin, kuinka yritin monia kuita sitten viedä emosi hengen, mutta en onnistunut siinä. Moni varjoklaanilainen varmasti luuli, että jos minut karkotettaisiin, he pääsisivät lopullisesti eroon minusta enkä enää tekisi mitään ikävää heille. No, he olivat väärässä, sillä minä vieläkin janoan kostoa. Ja tällä kertaa sinä saat auttaa minua kostossani."
Utukyyneleen silmissä välähti kiinnostus heti kun mainitsin sanan "kosto". Naaraan sinertävänharmaa häntä alkoi heilahdella sivulta toiselle, kun hän kysyi jäätävällä äänensävyllä:
"Millaisesta kostosta on kyse ja keneen se kohdistuu?"
"Tappaisimme erään varjoklaanilaisen ja yhteisvoimin hänellä ei ole mahdollisuuttakaan selviytyä. Ja kun saat kuulla kuka kohteemme on, et voi kieltäytyä tarjouksesta", pidin pienen tauon ja kohdistin kylmänsinisen katseeni suoraan tyttäreni silmiin, jotka olivat pelottomat. Minä todella uskoin, että Utukyynel olisi oikea kissa tähän tehtävään.
"Me tapamme Rosmariiniputouksen."
Utukyyneleen korvat nousivat salamannopeasti ylös ja hänen tummansinisissä silmissään välkähti jokin tunne, jota en osannut tunnistaa, mutta arvelin sen olevan tyytyväisyyttä, koska nuorempi tyttäreni vihasi isosiskoaan yli kaiken, sokeakin näki sen.
"Joten, mitä sanot? Oletko mukana vai et? Enkä tahdo kuulla enää yhtään enempää kysymyksiä, joko suostut tai et", murahdin viimeiset sanat tylysti ja jäin sitten odottamaan tyttäreni vastausta jäätävä virnistys kasvoillani leväten.

//Utu?

Nimi: Jäälilja

06.08.2018 11:23
Kalmaliljan kertoillessa Sumumyrskystä, kuulin karun faktan jota en ollut kuullutkaan tai mahdollisesti se oli kulkenut toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos. Sumumyrsky oli alkujaan Tuuliklaanista, joten se teki minusta sukulaisen jollekin Tuuliklaanin jo kenties kuoleelle kissalle. Sumumyrsky oli emoni Rapapoltteen isä, joten minussa virtasi Tuuliklaanilaisveri yllättävän vahvasti. Vihasin niitä tuulen pieksemiä vässyköitä yli kaiken, enkä halunnut olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Kuitenkin Sumumyrsky oli osoittanut olevansa Kuolonklaanin arvoinen kun hänet oli päästetty sisään ja siinä samalla hän oli jättänyt Tuuliklaanin taakseen. Se oli ainakin yksi asia mistä hänessä pidin, kolli oli valinnut ilmeisesti vahvemman puolen kahdesta vaihtoehdosta, sen enempää hänen tarinaansa kuulematta. Lopuksi Kalmalilja vielä sanoi jotain näistä huonosta mestareista ja olisihan se pitänyt arvata. Se herätti pentujen kiinnostuksen.
"Keitä ne sopimattomat mestarit ovat?" Sirpalepentu kysyi hetken tuumittuaan ja silmäili ensin Kalmaliljaa ja lopuksi jätti katseensa minuun. Pentu halusi kuulla minun mielipiteeni huonoista vaihtoehdoista. Nuoret ja kokemattomat olivat yksi pahimmista tapauksista mestareina, mutta jos piti antaa nimiä niin minun olisi valittava sanani tarkkaan, sillä joku kenet mainitsisin saattaisi ottaa kovin itseensä. Tai no, eihän se minua haitannut, minä pidin kissojen loukkaamisesta.
"Mielestäni klaanissamme on ainakin yksi varsin huono mestari vaihtoehto. Hän on itse valinnut osansa minun silmissäni. En suosittele saamaan Kojoottivirnettä mestariksi. Hän on toivoton tapaus", lausahdin jääkylmästi ja pyöräytin silmiäni. Tiesin, että Kalmalilja ottaisi itseensä, kun nimesin hänen poikansa huonoihin mestareihin, mutta totta se oli. Ei hän tietenkään näyttäisi suuttumustaan sehän oli selvä.
"No, jospa olisimme nyt käsitelleet mestari aiheen loppuun. Minua alkaa vähän kyllästyttää. Tai ei edes vähän vaan aika paljon", sanoin melodramaattisesti haukotellen. Sen jälkeen kohdistin katseeni vuorotellen jokaiseen silmäpariin seurueessamme.
"Olemme kykkineet tässä jo kovin pitkään, enkä pidä siitä. Siksi ehdotankin, että teemme jotain järkevää tai minun on tosiaan aika poistua. Onko kellään ideoita?" kysyin väläyttäen väkinäisen hymyn, "Hmm, ehkä pentujen on aika esitellä meille älykkyyttään ja kertoa mitä järkevää voisimme tehdä."

//Olikohan se Säpäle?

Nimi: Kojoottivirne

05.08.2018 23:25
Olisin niin kovasti tahtonut huomauttaa Lintulumolle, että minut oli tunnustettu tässä klaanissa jo soturiksi, mutta mitä turhaan ryhtyä sanaharkkaan erakkosyntyisen naaraan kanssa. Hän oli varmasti oppinut jopa tappelemaan viimeisestä palasta riistaa, joten en vaivautunut yrittämään. Sen sijaan pysyin vaiti ukkispolulle asti. Niskavillani pörhistyivät uhkaavasti.
"Meidän kannattaisi ehkä olla varovaisia, minulla on paha aavistus tästä", maukaisin hampaideni välistä, suunnaten sanani suurimmaksi osaksi Norppakyyneleelle. Olihan naaras kuitenkin tämän rajaparyion johdossa. Vastaukseksi kohtasin kuitenkin Linyulumon kasvot, jotka olivat vääntyneet mukamas suloiseen hymyyn. Tiesin jo mitä minulla oli vastassa.
"Voi pientä pentua alkoi pelottaa. Eivät hirviöt sinua syö. Et sinä pieni rääpäle niiden ravibnoksi riittäisi", naaras maukui ärsyttävän kylmään ja hunajaiseen sävyyn. Pyöräytin silmiäni. Hirviöt sattuivat kyllä olemaan yksi hyvinkin yleisistä syistä, miksi kissat kuolivat. En tahtoisi juuri nyt kohdata sellaista kohtaloa. Juuri silloin huomasin Norppakyynelen astelevan ukkospolulle aikeissa ylittää sen.
"Katso nyt mallia arvon rajapartiomme johtajasta. Hänkin uskalsi ylittää ukkospolun", Lintulumo nauroi minulle aivan kuin olisin oikeasti pieni pentu.
"Kunhan vain huomautin", sihahdin takaisin Lintulumolle. Naaras ei ollut kuulevinaankaan minun uhkaavaa äänensävyäni. Olin kyllästynyt tähän klaaniin ja siihen, kuinka minua kohdeltiin.
"Voisitteko lopettaa ja tulla ylitse?" Norppakyynel kääntyi sähisemään meille. Silloin jähmetyin paikoilleni. Me kaikki aivan varmasti kuulimme sen. Se oli hirviö. Sen vauhti kuului olevan paljon nopeampi kuin yhdenkään aikaisemman. Käännyin katsomaan mistä se tulisi, mutta ukkospolulla oli hämärää. Tällä yksilölä oli varmasti silmät kiinni, sillä mitään valoa ei nykynyt. Yhtäkkiä mieleeni palasi Norppakyynel.
"Juokse!" huudahdin rajapartion johtajalle, mutta ääneni hukkui hirviön julinän alle. Kuului vain pieni tömähdys hirviön julistessä ohitsemme ja se oli poissa. Silmät kiinni juokseva hirviö... En tahtoisi enää koskaan kohdata sellaista. Käännyin katsomaan Lintulumoa arvuutellen. Naaras ei ollut moksiskaan, mutta vaiti hän oli silti. En kuullut enää kuin minun ja Lintulumon hengitykset sekä oman sydämeni sykkeen. Käänsin katseeni ukkospolulle, mutta Norppakyyneleen siluetti oli poissa. Otin nopean pyrähdyksen ukkospolun varrelle vain nähdäkseni sen, mitä Norppakyyneleestä oli jäljellä. Ruumis, ilman sielua. Naaraan silmät tuijottivat ikuiseen pimeyteen. Olin sanaton.

// Lintu?

Nimi: Lintulumo

05.08.2018 22:11
"Ei", töksäytin kyllästyneesti tehden venytykseni kaikessa rauhassa loppuun. "Mutta minulla ei taida olla vaihtoehtoja."
Loin Norppakyyneleeseen hymyillen kylmän silmäyksen, siirtäen katseeni sitten Kojoottivirneeseen.
"Jaa, en tiennyt, että pentujakin otetaan nykyään partioihin", murahdin virnistäen ja astelin Norppakyyneleen ohi. "Mutta kaipa sinä pärjäät. Kyseessähän on vain rajapartio."
Norppakyynel pyöräytti silmiään astuen partionsa johtoon.
"Ole nyt vain hiljaa", hän naukui tuhahtaen ja häntäänsä huitaisten.
"Käymme Korkokivien suunnalla. Yritetään hoitaa tämä nopeasti pois alta."
Sen sanottuaan soturinaaras lähti kulkemaan ulos leiristä. Astelin hänen perässään ja Kojoottivirne minun takanani. Sää näytti... tavalliselta. Taivaalla näkyi pilviä, muttei niin paljoa, että ne olisivat peittäneet auringon. Ilma ei ollut tukahduttavan kuuma, muttei viileäkään. Tunsin pienen tuleenvireen kasvoillani liikkuessamme kohti ukkospolkua ja sen takana siintäviä korkeita kiviä. Korkokivillä ei ollut Kuolonklaanille reviiriä enempää merkitystä, mutta muille klaaneille se oli tärkeä Tähtiklaanin tapaamisten kannalta.
Raotin leukojani, ja vaikka olimme vielä jonkin matkan päässä kaksijalkojen hirviöitä vilisevästä polusta, saatoin haistaa sen täältäkin asti. Tuntui, ettei tuoksuun koskaan tottunut. Se ei jotenkin ollut luonnollinen, se oli liian vahva ja liian yököttävä. Nyrpistin nenääni.
Norppakyynel johdatti meidät pian ukkospolun reunalle. Viherlehden aikaan sen musta pinta tuntui oudosti lämpimämmältä, mikä saattoi johtua niin hirviöistä kuin auringostakin. Katselin polun molempiin päihin hirviöiden varalta odottaen oikeaa hetkeä, vaikka päätös ylityksestä olikin Norppakyyneleen kontolla.

//Kojo?

Nimi: Uljasroihu

05.08.2018 21:17
"Jos emme kerta pääse yhteisymmärrykseen siitä, kumpi meistä on parempi taistelija", sanoin hymyillen, "sovitaan, että olemme molemmat yhtä hyviä. Ja totta, olen isompi. Eikä minulta pääse karkuun kukaan, joka sitä yrittää."
Väläytin Sysisydämelle viileän, rakastavan hymyn ja kierähdin pois hänen päältään, jääden hänen viereensä selälleni turkki kiinni turkissa. Katselin taivaalla kimmeltäviä tähtiä pieni hymy huulillani. Tunsin olevani onnellinen tässä Sysisydämen vierellä. Minä taisin todella rakastaa häntä... En oikeastaan koskaan kuvitellut rakastuvani, lukuun ottamatta niitä kertoja, joina pohdin, että mahdollisen kumppanini kanssa voisin haalia valtaa minulle, kenties perheellenikin - kumppanilleni sekä pennuilleni. Mutta harvinaista kyllä, juuri nyt minua ei kiinnostanut valta tai mikään muukaan. Ainoa minua kiinnostava asia oli, että sain olla Sysisydämen kanssa, ja hän oli lähelläni. Käännyin katsomaan naarasta rakastava hymy huulillani.
"En ole turhia tunteileva kissa", sanoin, "mutta tiesithän sinä, Sysisydän, että olet kaunein kissa, joka koskaan tulee tämän taivaan alla kulkemaan? Kiitos, ettet työntänyt minua pois, vaikka ensin annoitkin niin ymmärtää. Muuten olisin lähtenyt ja... ikävöinyt sinua liikaa."

//Sysi?

Nimi: Kojoottivirne

05.08.2018 18:38
En voinut olla huomaamatta kuinka isäni raetähden hahmo asteli lähemmäs minua. Nostin katseeni kiinnostuneena kohti Raetähteä. Hän tuli harvoin luokseni suoraan. Viimeksi se oli johtanut meidät yhteiselle kävelyretkellemme, joka oli päättynyt mielenkiintoisella tavalla. Olin kyllä totta puhuen yllättynyt siitä kuinka hyvin se oli sujunut.
"Mikä lennättää sinut luokseni?" kysyin Raetähdeltä. Päällikkö asteli läheisyyteeni ja katsahti toisaalle muiden sotureiden joukkoon, aivan kuin hän odottaisi jotakin.
"Norppakyynel tarvitsee rajapartioonsa muutaman kissan lisää. Hän lähti kysymään Valhekuisketta, mutta hän ei ole välttämättä palannut vielä retkeltänsä Viiltokaaoksen kanssa", Raetähti maukui. Sanan 'retki' kohdalla sydämeni hypähti hiukan. Olihan kyseessä kuitenkin ollut se partio, joka oli häätämässä Pikiviiltoa. En pystynyt uskoa, että entinen parantaja olisi oikeasti tappanut Kuutihkun, mutta en tiennyt mitä sanomaa tässä klaanissa oikeasti pystyisi uskoa. Eipä oikeastaan mitään. Hymähdin.
"Yrität varmasti houkutella minua rajapartioon?" maukaisin isälleni kysyvään, mutta viileään sävyyn. Raetähti nyökkäsi tyynesti. Siirsin katseeni Raetähdestä hiukan vasemmalle ja näin Norppakyyneleen nelistävän luoksemme.
"Oletan hänen suostuneen", naaras maukaisi heti päästyään paikalle. "Etsitään Lintulumo. Valhekuiske ei ole leirissä."
*Ei tietenkään ole*, tuhahdin päässäni, mutta lähdin Norppakyyneleen kanssa etsimään Lintulumoa. Lopulta soturitar löytyikin soturin pesän edestältä venyttelemässä. Hän oli tainnut juuri herätä tai oli vain muutem vain valinnut hyvän kohdan venyttelyyn.
"Kiinnostaisiko rajapartio?" Norppakyynel heitti Lintulumolle, vaikkakin käskevään sävyyn. Käänsin katseeni tyynesti Lintulumoon. Odotin silmiäni siristäen hänen vastaustansa.

// Lintu?

Nimi: Kylmähenkäys

05.08.2018 16:50
Suustani pääsi ulos raskas ehkäisy, kun kylkeeni iskeytyi Rosmariiniputous luonnonvalkea hahmo. En ehtinyt reagoida tyttäreni äkilliseen ja voimakkaaseen iskuun tarpeeksi ajoissa, joten hän onnistui heittämään minut kauas Kettuaskeleesta, joka oli jäänyt makaamaan veriselle nummimaalle. Iskeydyin kylki edellä pehmeälle ruohikolle, mutta kun olin jo niin heikkona, sellainen kömpelö laskeutuminen sai minut sähähtämään kivun viiltäessä kylkeäni. Olin hiljalleen häviämässä kahdelle varjoklaanilaiselle, jotka eivät olleet edes puolet yhtä kokeneita kuin minä olin eikä oikeassa lavassani verta vuotava haava auttanut lainkaan. Kettuaskel oli onnistunut vetäisemään syvän ja todella kivuliaan viillon lapaani, joka sattui liian paljon. Maailma pyöri ympärilläni ja jouduin kiristämään hampaitani yhteen pysyäkseni edes hereillä. Puuskahdin turhautuneena kaikesta kivusta ja kompuroin tönkösti jaloilleni, jotka suorastaan ulvoivat kivusta ja väsymyksestä. Käännyin katsomaan kaksikkoa, jotka olivat onnistuneet taistelun aikana pääsemään takaisin omalle reviirilleen ja minä olin pysynyt oman klaanini reviirillä. Rosmariiniputous tuijotti minua niin raivostuneena, että en ollut todellakaan koskaan ennen nähnyt häntä niin vihaisena.
"Tämä ei todellakaan jää tähän. Kun me seuraavan kerran kohtaamme, Rosmariiniputous, sinä et tule palaamaan Varjoklaanin leiriin elävänä. Pidä se mielessäsi", sähähdin vielä Rosmariiniputoukselle ja käännyin sitten ympäri ja katosin kitukasvuisten pensaiden sekaan, mutta jäin puskien sekaan istumaan ja odottamaan kunnes Rosmariiniputous ja Kettuaskel lähtisivät. Taistelun aikana olin aistinut toisen tyttäreni Utukyyneleen olemassaolon ja minulla oli asiaa hänelle Rosmariiniputouksen tappoon liittyeen. Tiesin jo nyt, että nuorin pentuni ei tulisi kieltäytymään tarjouksesta, niin paljon hän vihasi siskoaan.
Vilkaisin hetken kuluttua ulos pensaasta ja siellähän Rosmariiniputous oli, paluumatkalla Varjoklaanin leiriä kohti ja Kettuaskel makasi hänen selässään. Virnistin jäisesti ja sukelsin sitten ulos pensaasta, lähtien marssimaan kuono korkealla Varjoklaanin rajaa kohti. Utukyyneleen tuoksu oli vieläkin ilmassa, joten hän oli paikalla.
"Tule ulos piilopaikastasi Utukyynel, minä pystyn haistamaan sinut."

//Utu?

Nimi: Korpikyynel

05.08.2018 13:32
"No, Talvikkimuisto tässä kertoi vain että Pikiviilto on tappanut Kuutihkun. Ehkä voisimme udellä häneltä hieman lisätietoja", murahdin ja käännyin vaativa ilme kasvoillani parantajaan päin. Talvikkimuiston olo tuntui selkeästi hieman epämukavalta kahden painostavan tuijotuksen alla.
"Kerroin jo että Pikiviiltoa syytetään Pikiviillon kuolemasta", naaras äyskähti. Murisin matalasti itsepäiselle Talvikkimuistolle. Naaras tajusi jatkaa hieman kireästi:
"Valhekuiske näki kuinka Kuutihku kuoli, hän ilmeisesti todisti Raetähdelle Pikiviillon syyllisyyden. Viiltokaaos ja Valhekuiske lähtivät saattamaan Pikiviiltoa pois Kuolonklaanin reviiriltä ja Raetähti antoi käskyn että jos Pikiviilto tavataan rajojen sisäpuolella, ei ole mitään syytä säästää hänen henkeään."
Talvikkimuisto selitti kaiken rauhallisesti samalla kun viimeisteli jalkani kääreen.
"Se on nyt valmis", parantaja huomautti tyynesti hetken kuluttua. Nostin käpäläni toisen tassuni vierelle.
"Kuinka usein tämä täytyy vaihtaa? Ja saanko välillä jaloitella leirin ulkopuolella?" kysyin.
"Vaihdan sen aamulla ja auringon ollessa korkeimmillaan, sekä yöksi. Ja... Ehkä voit, mutta ei pitkiä lenkkejä. Sen lisäksi sinulla tulee olla joku soturi mukana. Partioihin et saa osallistua", Talvikkimuisto naukui hieman epäröiden. Naaras vilkaisi varovasti Tappotahtoon, ikäänkuin luottaen siihen että kolli pitäisi minusta huolta.
"Kiitos", murahdin ja lähdin tassuani varoen ulos pesästä. Tappotahto seurasi perässä.
"Haukattaisiinko jotakin?" kolli kysyi varovaisesti. Katsahdin väsyneenä tuoresaaliskasaan ja huokaisin. Ehkä olisi annettava periksi nälälle.
"Voi kyllä! Kuolen nälkään", puhahdin. Tappotahto loikki tuoresaaliskasalle ja nappasi pienen jäniksen. Sitten kolli kipitti takaisin luokseni.
"Haluatko jakaa tämän?" Tappotahto kysyi. Vilkaisin jänistä ja vesi herahti kielelleni.
"Kyllä kiitos. Siitä riittää hyvin molemmille", hymyilin ja kumarruin nappaamaan ensimmäisen palasen. Noustuani siirsin katseeni Tappotahtoon, joka katseli minua.
"Siitä vaan! Mitä sinä siinä vielä tuijotat?" ärähdin. Olin ilmeisesti saanut jonkin verran voimia takaisin.

//Tappo?

Nimi: Tappotahto

04.08.2018 19:36
"Saitko siis jotain selvitettyä - auh! Talvikkimuisto rauhallisemmin - siitä Pikiviillon tapauksesta", Korpikyynel kysyi. Naaras ärähti hieman samalla, kun Talvikkimuisto vaihtoi tämän jalkaan uutta sidettä. Korpikyynel paljasti terävät hampaansa vaalean siniharmaalle parantajalle.
"Yritän hoitaa sinua Korpikyynel, ja se sattuu välillä", Talvikkimuisto huomautti melko rauhallisesti. Korpikyynel tuhahti vain jotain vastaukseksi parantajanaaraalle ja kääntyi taas minuun päin. Arvelin, että hän odotti minulta vastausta kysymykseensä.
"En tiedä siitä mitenkään hirveästi, tuskin enempää kuin sinäkään", kerroin. "Kun tulimme silloin leiriin, Graniittipolte kertoi vain että Pikiviilto on karkoitettu Kuolonklaanista. Häntä epäillään kuulemma Kuutihkun tappamisesta, syötti hänelle kuolonmarjoja. En tiedä onko se totta, mutta toisaalta voisin kyllä hyvinkin uskoa sen. En ole edes tuntenut Pikiviiltoa enkä Kuutihkua kovinkaan hyvin, joten en osaa sanoa. Mietin aluksi että heillä kahdella olisi ollut jotain riitaa ja siksi Pikiviilto olisi halunnut tappaa Kuutihkun. En kuitenkaan tiedä yhtään... Kyllähän Kuolonklaanin kissat ovat murhanhimoisia, mutta kuitenkin jokin minua siinä epäilyttää."
Puheeni jälkeen vilkaisin Talvikkimuistoon. Parantaja näytti hieman vaivautuneelta, kun puhuimme vain hänen mestaristaan - tai, entisestä mestaristaan.
"Joten voin ihan hyvin sanoa, etten tiedä siitä yhtikäs mitään", mau'uin. "Entä sinä Korpikyynel? Tiedätkö sinä?"

//Korpi?

Nimi: Korpikyynel

04.08.2018 17:11
Kohautin lapojani kummissani kun Lintulumo mitään vastaamatta vain sanoi lähtevänsä partioon ja kipitti pois. Hetken kuluttua Tappotahto asteli luokseni ja kysyi minulta Lintulumosta ja jalastani.
"Lintulumo sanoi lähtevänsä partioon. Jalkaa kivistää vielä, mutta tämä haude on auttanut vähän. Voisitko muuten selittää tarkemmin mitä täällä tapahtuu. Ymmärsin kyllä mitä Pikiviilto on tehnyt, mutta jos tiedät sattumalta yksityiskohtia, kuuntelen niitä mieluusti", naukaisin katsoen Tappotahdon silmiin. Samassa huomasin että oma käytökseni oli Tappotahdon seurassa hieman ailahteleva. Välillä olin tavallinen Korpikyynel, kylmä ja raaka kuolonklanailainen, mutta Tappotahto tuntui saavan jotain hempeyttäkin minusta esiin. Ja miksi Tappotahto oli tullut juuri minun luokseni? Olihan leirissä muitakin kissoja. Samassa ravistin päätäni turhautuneena. En saisi sekoittaa itseäni turhilla asioilla. Tappotahto tönäisi minua kevyesti. Havahduin mietteistäni nopeasti ja loin kysyvän katseen kollin. Tappotahto osoitti hännällään Talvikkimuistoa, joka oli ilmeisesti huutanut jotain.
"Hän haluaa vaihtaa siteesi", kolli kertoi, kun tajusi etten ollut kuullut mitä parantaja oli sanonut.
"Jaa", mumisin hieman hajamielisesti ja lähdin tassuttelemaan parantajan pesälle. Istahdin eräälle potilaille tarkoitetulle sammalpedille ja ojensin turvonnutta käpälääni. Talvikkimuisto alkoi heti touhuta sen kanssa ja höpisi samalla jotain jalan tarkastuksesta lyhyin väliajoin. Ehkä siis olisi vain parempi, että makoilisin täällä pesässä toimettomana enkä ramppaisi koko ajan ulkona ja sisällä. Hauskaa. Mutta kaipa se olisi myös hyväksi tassulleni. Samassa muistin aikaisemman kysymykseni johon Tappotahto ei ollut saanut vastata vielä.
"Tappotahto!" huikkasin nostaen hieman päätäni. Kolli ravasi luokseni ja kallisti päätään kysyvänä.
"Saitko siis jotain selvitettyä - auh! Talvikkimuisto rauhallisemmin - siitä Pikiviillon tapauksesta", ärähdin (äänensävy johtui pääasiassa Talvikkimuistosta). Väläytin hampaitani parantajalle.
"Yritän hoitaa sinua Korpikyynel, ja se sattuu välillä", naaras huomautti. Tuhahdin ja käännyin taas Tappotahtoon päin.

//Tappo?

Nimi: Kylmähenkäys

04.08.2018 10:18
Vaelsin yksinäni Varjoklaanin rajan lähettyvillä ja silmäilin vähän väliä sitä samaa reviiriä, jota olin joskus kutsunut kodikseni. Onneksi rajan lähettyvillä ei kulkenut rajapartiota, joten sain olla täysin omassa rauhassani enkä olisi loukussa ärsyttävien kuolonklaanilaisten kanssa.
Olin hiljalleen alkanut katua päätöstäni lähteä Varjoklaanista. Olihan se tietenkin totta, että minulla ei ollut ollut valinnanvaraa, koska olin itse rikkonut klaanin sääntöjä ja samalla myös soturilakia, mutta en voinut olla tuntematta pientä kaipuuta kotiklaaniini. Kuolonklaanilaiset olivat niin erilaisia minuun verrattuna, minä olin oman tieni kulkija, kun taas uudet klaanitoverini juonittelivat ja ilkeilivät yhdessä, he tuntuivat jokainen tarvitsevan toisiaan. Olin hiljalleen tajunnut, että jos Kuolonklaanissa ei ollut hyvin vallanhimoinen eikä jutellut lainkaan muiden kissojen kanssa, ei siellä tulisi koskaan etenemään elämässään. Ja juuri niin minulle oli käynyt. Ainoa kissa koko klaanissa, joka oli edes hieman läheinen minulle, oli Jäälilja, mutta heti sen jälkeen kun Kostohengen pennut olivat syntyneet, naaras oli häärinyt pentujen kanssa kokoajan enkä ollut täten saanut mahdollisuutta jutella hänelle lainkaan. Kaikki muut kuolonklaanilaiset olivat niin ärsyttäviä ja tylsiä, että en vaivautunut mennä tutustumaan heihin.
Varjoklaanissa minulla oli sentään ollut joitakin läheisiä kissoja, kuten Liljahenkäys. Aina kun muistelin niitä palavia tunteitani, jotka olivat omistuneet entiselle kumppanilleni, sydäntäni vihlaisi aina tuskasta. Ei hän ansainnut semmoista kohtelua, hän oli varmasti järkyttynyt pahemman kerran kun olin hyökännyt hänen kimppuunsa. Ja vaikka en todellakaan tahtoisi sitä koskaan myöntää, minulla oli vieläkin tunteita häntä kohtaan. Paljon, paljon vahvempia kuin Jääliljaa kohtaan osoittavat tunteeni.
*Ei, ei, älä nyt taas pehmene! Liljahenkähs oli pehmo, Tähtiklaaniin uskova kissa, jonka ei olisi koskaan pitänyt selvitä Tihkutähden johdon alla! Hän on syypää siihen, että menetit pentusi ja heistä tuli emonsa kaltaisia pehmoja!* sähähdin itselleni ja sivalsin turhautuneena ilmaa. Kaikki mielessäni kuohuneet tunteet olivat kasaantumassa ja pian ne saapuisivat räjähtämispisteeseen. Mutta se oli totta, Liljahenkäys oli pilannut pentujeni tulevaisuuden.
Kaikkein pahin oli Rosmariiniputous, hän oli täydellinen kopio emostani luonteineen kaikkineen. Minä periaatteessa jo tiesin, että hänestä tulisi varapäällikkö heti sen jälkeen kun Tihkutähti kuolisi ja Minttusydämestä tulisi varapäällikkö, koska hän sattui uskomaan Tähtiklaaniin ja oli uskonut koko elämänsä ajan. Korentolento oli pelkkää ilmaa Varjoklaanissa, hän oli vain koriste kotiklaanini soturirivistössä; kukaan ei välittänyt hänestä ja ainoa kissa joka oikeastaan muisti hänen olemassaolonsa oli Rosmariiniputous. Hikkoritassu oli kuollut monia kuita sitten eikä kukaan ollut hätkähtänytkään uutisista, siitä kollista ei olisi koskaan voinut tulla mitään. Mutta Utukyyneleessä oli vieläkin hieman potentiaalia ja olin saanut rakennettua suunnitelman, joka ei tällä kertaa epäonnistuisi. Minä tulisin jonakin päivänä Varjoklaanin rajalle ja odottaisin, kunnes Utukyynel sattuisi saapumaan paikalle. Koska minä tiesin hänen vihaavan Rosmariiniputousta miltein yhtä vahvasti kuin minäkin, ehdottaisin hänelle suunnitelmaa josta tyttäreni ei todellakaan voisi kieltäytyä; Rosmariiniputouksen tappaminen! Pyytäisin Utukyyneltä pyytämään vanhempaa sisarustaan lenkille hänen kanssaan ja naaraat tulisivat Varjoklaanin rajalle, jonka lähettyvillä minä odottelisin. Sitten minä loikkaisin aluskasvillisuuden seasta esiin ja yhdessä me saisimme heitettyä luonnonvalkoisen soturin ukkospolulle, jolla hän saisi lopullisen kuolemansa. Raakaa, mutta tyttäreni ei ansainnut kaunista tai kunniakasta kuolemaa.
Olin jo kääntymässä ympäri ja lähtemässä Kuolonklaanin reviiriä kohti, kun silmäkulmaani osui kaksi hahmoa, jotka istuivat puussa Varjoklaanin rajan lähettyvillä. En joutunut edes silmäilemään kaksikkoa kauankaan, kun tunnistin kissat Rosmariiniputoukseksi ja Kettuaskeleeksi. Olin jo jonkun aikaa sitten tajunnut, että he olivat rakastuineita toisiinsa, elleivät olleet jo saati kumppaneita ja pentuja odottamassa. Kuinka täydellinen pari, päällikön Pimeyden metsään uskova poika ja parantajan Tähtiklaaniin uskova tytär. Suorastaan kuvottavaa nähdä kuinka ne nojailivat toisiinsa ja olivat muka niin rakastuneita.
Sitten Kettuaskeleen sähkönsininen katse porautui minuun ja hänen silmänsä siristyivät. Rosmariiniputouksen silmät olivat vieläkin kiinni, joten hän ei tiennyt tilanteesta vielä mitään. Virnistin jäisesti ja asetuin istumaan aivan rajan viereen.
"Voi, kuinka romanttista, Varjoklaanin söpöin pari nauttii auringonlaskusta! Mutts eikös teidän nukkumaanmenoaikanne ole mennyt jo? Päällikkönne tuskin ilahtuisi kuulleessaan, että kaksi hänen lempisoturiaan ovat näin myöhään poissa leiristä", huomautin hunajaisesti, venyttäen tavanomaisesti sanojani ainoastaan ärsyttääkseni kaksikkoa.

//Kettu?

Nimi: Tappotahto

04.08.2018 09:57
"Osaan kyllä kävellä itsekin, mutta voisit ottaa saaliit", Korpikyynel maukaisi viileään sävyyn. Pörhistin hetkeksi niskakarvani pystyyn, mutta silotin ne heti. Ei Korpikyynel ole mikään pentu. Totta oli, että hän pääsisi leiriin itsekin.
"Mennään", naaras murahti ja lähti astelemaan leiriä päiten. Lähdin hänen peräänsä ja otin hiiret.

Perillä leirissä laskin hiiren ja oravan tuoresaaliskasaan. Korpikyynel murahti minulle hyvästit ja lähti tassuttelemaan parantajan pesää päin. Meinasin alussa mennä auttamaan hänet pesälle, mutten sitten viitsinytkään. Pikiviilto ja Talvikkimuisto kuitenkin huolehtivaisivat hänestä. Katselin ympärilleni. Kaikki näyttivät olevan ulkona. Osa kissoista näytti olevan vihoissaan, osa suruissaan. Näki, että jotain oli tapahtunut minun ja Korpikyyneleen poissa ollessa leiristä.
"Mitä on tapahtunut?" kysyin ohikulkevalta Graniittipoltteelta.
"Kuutihku on kuollut ja Pikiviilto on karkoitettu klaaninsa", soturi maukui. "Pikiviilto ilmeisesti syötti hänelle kuolonmarjoja."
Säpsähdin hieman. En tiedä oliko se oikeasti totta, mutta toisaalta miksei olisi. Sitten muistin, että Kuutihkuhan oli juuri saanut ne kolme pentuaan. Olikohan tämä pennuille rankkaa? Entä Kostohengelle, Kuutihkun kumppanille?
"Oikeastiko?" kysyin Graniittipoltteelta.
"No niin niin", kellanpunainen kolli maukui ja lähti sitten juttelemaan jotain Tulvasielulle ja Sirppiraidalle.
Samassa näin Korpikyyneleen tulevan ulos parantajan pesältä. Naaras käveli Lintulumon luo ja kysyi jotain tältä kokeneelta valkealta soturilta. Olin kuitenkin melko kaukana kuulemaan mitä Korpikyynel kysyi. En tiedä vastasiko Lintulumo, mutta Lintulumo asteli pois. Hymähdin hiljaa. Lintulumo vaikutti nyt jotenkin tosi oudolta. Miksi hän käyttäytyi noin Korpikyyneltä kohtaan? Korpikyynelkin katseli Lintulumo hieman ihmeissään. Tuhahdin hiljaa Lintulumolle, kun naaras käveli ohitseni. Hän tuskin kuitenkaan kuuli sitä. Äkkiä tajusin, että olin alkanut olemaan Korpikyyneleen puolella. En kuitenkaan välittänyt, vaan astelin hänen luokseen.
"Miksi kummassa Lintulumo käyttäytyi noin?" kysyin. "Eikö hän sinustakin vaikuttanut hieman oudolta? Niin, se sinun jalkasi - miten se voi?"

//Korpi?

Nimi: Lintulumo

04.08.2018 00:52
Pujahdin ulos leiristä yksin. Ilta oli pian laskeutumassa, joten ainakin voisin käydä kävelyllä rauhassa. Ja rauhaa minä juuri nyt tarvitsinkin, minun pitäisi ajatella asioita. Paljon ajattelemista minulla olikin. Tunsin nimittäin olevani hiukan hukassa elämäni kanssa. Tuntui, että muut kuolonklaanilaiset tavoittelivat elämältään jotain. Ehkä päällikön paikkaa, ehkä jopa koko metsän hallitsemista. Minä en tiennyt ollenkaan, mitä minun pitäisi tehdä elämälläni. En ollut aiemmin miettinyt tätä, mutta viime aikoina olin joteniin herännyt siihen, etten ollut yhtään mitään.
Ehkä olin herännyt siihen Vahvamielen takia. Hän oli ollut elämässäni niin kovin tärkeässä roolissa, aina siitä asti, kun olin kumppanini tavannut. Hän oli hallinnut elämääni liikaa... Tai ei suoranaisesti hän, mutta olin antanut Vahvamielen vaikuttaa liikaa tekemisiini. Olin antanut elämäni pyöriä hänen ympärillään. Ja siinä tein suuren virheen. Ei pelkästään siksi, etten saanut kaikesta, minkä hänen vuokseen tein mitään itse. Pahinta oli, että olin unohtanut itseni. Olin unohtanut huomioida itseäni, enkä ollut koskaan kunnolla miettinyt, mitä elämältäni haluan. Tai kuka ylipäätään kissana olen.
Ja miksi olin tajunnut tämän kaiken nyt? Jokin aikaa sitten olimme puhuneet kunnolla muutaman kuun jälkeen. En edes tiennyt, miten olimme olleet niin kauan ilman suurempia keskusteluja. Kun kuitenkin puhuin hänen kanssaan, huomasin, miten paljon suhteemme oli muuttunut. Ja tajusin, miten typerä olin, kun en ollut lopettanut Vahvamielen kumppanina oloa jo kauan aikaa sitten. Joskus kauan aikaa sitten erakkoina eläessämme olimme ehkä rakastaneet toisiamme. Tai ainakin minä olin rakastanut häntä. Olin rakastanut häntä kuin hullu, Vahvamieli oli ollut kaikkeni. Tunsin kurkkuani kuristavan, kun mietin sitä hetkeä, jolloin meistä tuli kumppanit. Se oli ollut yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Mutta en vain ollut kokenut samaa enää pentujemme syntymän jälkeen. Klaani oli muuttanut häntä liikaa, ja kaiketi myös minua. Emme olleet enää Tara ja Chuma. Se aika oli ollut jo monen monta kuuta sitten ohi. Hän ei ollut enää se sama kolli, johon olin rakastunut. Siltikin olin elätellyt toivoa, että voisin vielä joskus kokea sen voimakkaan vedon häntä kohtaan. Tajusin kuitenkin, että minun oli viimein myönnettävä itselleni, ettei niin tulisi enää tapahtumaan, sillä minä en enää rakastanut häntä samalla tavalla.
Ajatuksissani olin kulkenut kohti Korkokiviä ja nyt olin saapunut ukkospolun reunalle. Korkokivet oli hyvä paikka miettiä rauhassa kaikkea. Siellä oli hiljaista, se oli kaukana leiristä ja sieltä näki koko tienoon. Odottelin hiljaa kaksijalkojen polun reunalla, että hirviöt juoksivat ohi. Kun sopiva väylä sattui kohdalleni, kuljin polun yli ja lähdin nousemaan rinnettä ylös, kohti Emonsuuta.
Mikä minulla ja Vahvamielellä oli sitten mennyt vikaan? Monet ajatukset ja tunteet pyörivät päässäni, mutta niistä päällimmäisenä oli viha. Viha kumppaniani kohtaan, mikä tuntui ristiriitaiselta, sillä silti rakastin häntä, ainakin vähän. Syitä tälle vihalle oli muutamia. Ensinnäkään minä tuskin olin koskaan kelvannut hänelle. Ajatus oli ehkä itsesääliä, mutta miksi olisin kelvannut? Vahvamieli oli... vahva. Hän oli rohkea soturi, mutta myös kylmä ja tunteeton. Minä en ollut sellainen. Tuntui, että jokainen piti minua heikkona. Annoin muiden aina satuttaa minua, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Olin kuitenkin varma siitä, että rakas kumppanini piti minua säälittävänä. Ja se tuntui näkyvän, hän käytti sitä hyväkseen. Jos olisin ollut vahva, en olisi antanut hänen syyttää minua kaikesta, mitä välillämme oli tapahtunut. En olisi antanut hänen käskyttää minua, enkä olisi pyytänyt ensimmäisenä anteeksi riidan jälkeen. Mutta minä olin heikko, ja hän tiesi sen. Ja jos hän olisi oikeasti rakastanut minua, olisiko hän tehnyt niin? Ehkä, ehkä ei. Vahvamieli ei osannut rakastaa.
Kolli ei myöskään huomioinut minua koskaan. Kun olin sanonut hänelle siitä, miten emme olleet puhuneet pitkään aikaan, hän oli sanonut, että minä kerjäsin huomiota. Tunsin hengittäväni tiheämmin suuttuessani yhä enemmän. Miten olin ollut niin typerä ja säälittävä? Vahvamieli oli vain käyttänyt minua hyväkseen saadakseen jälkikasvua. Se selitti kaiken.
Saavuin Emonsuun luo. Olin istuutumassa kivelle, mutta en tehnytkään sitä. En voinut tehdä sitä tässä mielentilassa. Siispä kävelin edestakaisin nopein askelin.
Perimmäisin syy siihen, miksi olin menettänyt rakastamani kissan oli se, että olin ollut liian heikko. Aivan liian heikko. Kaikki ajattelivat samoin. Lintulumo, se kissa jolta voi repiä korvat päästä, eikä hän tee mitään. Enkä minä tehnytkään. Se oli aina joku muu. Kalmalilja oli viiltänyt kasvoihini arvet. Vahvamieli oli ollut se, joka oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Kalmalilja ei ollut luovuttanut, toisin kuin minä silloin joskus, kun Vahvamieli oli naarmuttanut turkkini verille. Olin vain antanut sen tapahtua.
"Minä en ole heikko!"
Vihasin Vahvamieltä. Vihasin Kalmaliljaa. Vihasin Uljasroihua. Minä vihasin jokaista, joka piti minua vain typeränä naaraana, joka oli kaikkien pompoteltavissa. Askeleeni kävivät yhä nopeammiksi ja nopeammiksi. Hampaani olivat puristuneet yhteen. Enää en olisi heikko. Enää en matelisi Vahvamielen taikka Kalmaliljan silmien alla.
"Minä todistan jokaiselle, että olen heitä voimakkaampi", sanoin ääneni muuttuessa kovemmaksi kasvavan raivon vallassa. "Minä näytän kaikille, mihin minä pystyn! Minä näytän, että olen voimallisin kissa koko metsässä! Ja jokainen, joka uskaltaa luulla minua heikoksi, saa kokea minun voimani."
Viha sykki sisälläni. Se oli ollut siellä pitkään, mutta en ollut tiedostanut sitä tai antanut itseni tiedostaa sitä. Nyt viimein tunsin, kuinka kaikki patoutuneet tunteet puhkesivat yhtä aikaa vain tuona yhtenä tunteena. Kostonhalu, vallanhimo ja tarve todistaa itseni muille nousivat mieleeni ensimmäistä kertaa koskaan. Minä en enää olisi se sama kissa, joka olin ollut. Minusta tulisi jotain suurta ja minä kostaisin jokaiselle vihaamalleni kissalle. Jokainen saisi tietää, ettei minua sovi aliarvioida. Ja tuo kaikki onnistuisi sen vihan avulla, jonka olin juuri päästänyt valloilleen sisimmässäni. Eikä tämä viha kaikkea ja kaikkia kohtaan tukahtuisi.
Päästin epämääräisen huudon öiselle taivaalle, mutta sitten tyynnyin. Raivoa voisi käyttää voimavarana, mutta sille ei pitäisi antaa kaikkea voimaa kehossani. Lähdin laskeutumaan tyytyväisenä Korkokiviä alas. Leiriä lähestyessäni kasvoilleni oli piirtynyt kylmä hymy.

Nimi: Sirpalepentu

02.08.2018 22:57
Arvioin Kalmaliljaa koko selityksen ajan. Pidin kuitenkin kasvoni ilmeettöminä. Jääliljan mielestä isäni emon emo olisi hyvä mestari. Olin päättänyt luottaa likaisenvalkoisen naaraan sanoihin, joten en voinut kuin ajatella Kalmaliljan olevan hyvä mestari. Vaikka Kalmaliljassa oli puolensa, olisin iloinen, jos saisin hänet mestarikseni. Jäälilja oli silti mielessäni paras vaihtoehto. Ehdottomasti. Päätin järjestellä meille esitellyt soturit järjestykseen sen mukaan, miten paljon toivoisin heistä mestareitani. Ensimmäisen paikan vei ehdottomasti Jäälilja. Siitä ei ollut epäilystäkään. Toisena oli Viiltokaaos. Hän oli klaanin varapäällikkö ja auttaisi minua nousemaan korkeammalle klaanin arvojärjestyksessä, jos olisin kunnollinen oppilas ja sehän minä aioin olla. En aikonut tuottaa pettymystä. Kolmantena oli Tuhokatse. Hän oli hyvin kokenut ja opettaisi minulle varmasti kaiken tarvittavan. Lisäksi isäni oli suositellut häntä ja isäni kyllä tiesi, mikä oli parhaakseni. Neljäntenä oli Kalmalilja. Jäälilja oli suositellut häntä, joten hänen täytyi olla hyvä mestari. Viidentenä oli Yövarjo. Hänkin oli isäni suosittelema ja kokenut. Sen vuoksi hän olisi varmaankin hyvä mestari. Kuudentena oli varmaankin Graniittipolte, sillä vaikka kukaan ei ollut oikein sanonut hänestä mitään pahaa, en ollut kyllä kuullut hänestä mitään hyvääkään. Sumumyrskystä ja Naakkalaulusta en oikein tiennyt. Sumumyrskystä siksi, että Kalmalilja oli esitellyt hänet ja vaikka uskoin Kalmaliljan voivan olla hyvä mestari, en tuntenut häntä lainkaan. Hän oli mielestäni hieman ristiriitainen. Naakkalaulusta en ollut varma, koska olin tavannut hänet vain pikaisesti, enkä ollut ehtinyt tarkkailla häntä. Toivoin, että en ollut unohtanut yhtäkään minulle esiteltyä soturia. Pitäisi oppia klaanitoverieni nimet nopeasti, jotta voisin olla yksi heistä. Yksi parhaista. Jäin miettimään Kalmaliljan sanoja. Keitä ne tietyt yksilöt olivat? Halusin nimiä. Halusin tietää, jos minulle määrättäisiin sopimaton mestari, jotta voisin heti kiiruhtaa Jääliljan luo pyytämään häneltä lisäkoulutusta ja kysymään maksusta. Pitäisi siis kysyä. Annoin katseeni käydä vuoroin jokaisessa soturissa, ennen kuin päätin keneltä haluaisin kysymykseni kysyä. Päätin kysyä sen siltä soturilta, johon olin kiintynyt eniten isäni lisäksi. Isääni ihailin edelleen ja uskoin hänen kasvattavan meistä hyviä kuolonklaanilaisia ja pitävän meistä huolta, mutta Jäälilja tuntui ymmärtävän minua. Hän korjasi sitä haavaa minussa, jonka Pikiviilto oli viiltänyt minuun, tai meihin Kuutihkun tappaessaan. Peitin kuitenkin lämpenevät tunteeni kylmän ilmeen alle.
"Keitä ne sopimattomat mestarit ovat?" kysyin ilmeettömästi Jääliljalta. "Ne jotka ovat liian kokemattomia tai tyhmiä mestareiksi", tarkensin, jotta Jäälilja pysyisi selvillä siitä, mistä puhuin. Tosin, enhän minä sitä epäillyt. Jäälilja oli tarpeeksi tarkka ja älykäs pysymään ajatusteni vauhdissa.

//Jää?

Nimi: Kalmalilja

02.08.2018 21:11
Katsahdin Pirstalepennun osoittamaan suuntaan ja tunnistin kissan Sumumyrskyksi. Hän istui loitommalla turkkiaan sukien. Sumumyrskyn kumppani Kohmesydän oli vastikään kuollut, mutta kollilla oli kuitenkin perheensä ympärillään. Tai ainakin Raetähti ja hänen jälkikasvunsa. Kenties vanhempi soturi muuttaisi jossain vaiheessa klaaninvanhimpien pesään, vaikka toisaalta Kuolonklaanin vanhimmatkaan soturit eivät sitä olleet tehneet. Pihlajakynsi ja Tuhokatsekin olivat jo ikuisuuden vanhoja, mutta yhä vain kävivät päivittäin partioissa klaaniaan palvellen.
"Hän on Sumumyrsky", naukaisin siirtäen katseeni kumppanini sisätä Pirstalepentuun. Minun pitäisi ainakin yrittää olla näille pennuille mieliksi. Ei siitä mitään pahaa tapahtunut, mutta jos käyttäytyisin liian tahdittomasti, voisin menettää tilaisuuden saada uuden oppilaan.
"Sumumyrsky on yksi klaanimme kokeneimmista sotureista. Hänkään ei kuitenkaan ole Kuolonklaanista kotoisin, vaan Tuuliklaanista, jossa on teidänkin sukulaisia - itse asiassa sukuanne on melkein joakisessa klaanissa. Sumumyrsky on teidän isänne emon isän Raetähden, tämän klaanin päällikön, isä. Raetähden emo Kohmesydän on jo kuollut."
En tiennyt, oliko siinä liikaa tietoa pennulle. Enkä ollut vielä edes vastannut hänen kysymykseensä... No, ainakin Pirstalepentu saisi kattavan vastauksen. Ja se näyttäisi, kuinka perillä minä olin Kuolonklaanin ja kaikkien muidenkin klaanien asioista.
"Uskon, että Sumumyrskykin olisi hyvä mestari. Hänellä on paljon kokemusta ja hän on klaanin luotetuimpia sotureita. Tosin uskon, että jokaisesta Kuolonklaanin soturista tulisi hyvä mestari, ellei lasketa joitain tiettyjä yksilöitä, jotka ovat joko muuten vain tyhmiä ja ongelmallisia tai liian nuoria ja kokemattomia."

//Sirpale?

Nimi: Pirstalepentu

02.08.2018 18:28
Eräs aikaisemmin tapaamme vihreäsilmäinen naaras liittyi jälleen seuraamme ja kertoi mielestäni mielenkiintoisia asioita. Naarashan oli meille sukua! Se tuli hieman yllätyksenä, sillä olisin luullut Kostohengen esittelevän oman sukulaisemme ensimmäisellä kerralla. Olikohan heidän välillään jotain, niinkuin Kojoottivirneen ja isän välillä? Pohdiskelin vähän aikaa, kunnes palasin nykyhetkeen.
Isälläkö muka ongelmia sukulaisten kanssa? Minkälaisia ongelmia? Ja mistä naaraskissa niistä tiesi? Kuinkakohan paljon tämä naaras tiesi? Kysymykset pyörivät päässäni, mutten viitsinyt avata suutani nyt. Kuuntelin vain toisten sanoja. Ehkei minun pitäisi nyt puuttua vielä keskusteluun.
Musta naaras valkeilla merkeillä oli siis isän emon emo. Ja hän ei halunnut meille pahaa, vaan päinvastoin. Uskoin kyllä naarasta, ettei hän haluaisi meille pahaa. Sillä jos joku tekisi meille jotain, isä suojelisi meitä. Enkä usko kenenkään uskaltavan tehdä meille mitään, kun Kostohenki oli isämme. Eikä siinä mitään, vaikka joku yrittäisikin - minä kynisin sen kirppusakan hetkessä. Tuhahdin omille ajatuksille. Olisi turha yrittääkään mitään, kyllä minä puolustaisin itseäni ja sisaruksiani. Hätkähdin hivenen, kun kuulin Sirpalepennun naukaisun vieressäni. Toisin kuin minä, naaras oli liittynyt keskusteluun. Sisareni kysyi naaraskissalta, mitä toinen halusi. Höristin korviani, sillä tähän minäkin haluaisin vastauksen. Mutta se, mitä kissa vastasi sai minut hieman hämmentyneeksi - en toki näyttänyt sitä ulospäin. Naarasko halusi meidän parastamme? No, kai se oli uskottava - minulla oli tietenkin pieni epäilys, mutta jätin asian sikseen. *Kalmalilja*, naukaisin ajatuksissani kuullessani naaraan nimen. Hän oli siis Kalmalilja. Pian Sirpalepentu olikin jo kysymässä millainen mestari Kalmalilja oli. Katsahdin isän ja Jääliljan suuntaan pitäen kuitenkin ilmeeni mitäänsanomattomana.
"Mielestäni Kalmalilja vaikuttaa oikein hyvälle mestarille hyvine taistelutaitoineen. Hänellä on myös voimakas tahto ja kokemusta käsitellä nuorempia kissoja", Jäälilja lausahti. Käänsin meripihkaisen katseeni takaisin Kalmaliljaan ja tarkkailin kissan ulkomuotoa. Eli hänkin olisi aivan hyvä mestariehdokas jollekin meille kolmelle.
"Eli ei kannata huolestua jos saat hänet. Meillä oli jopa sama mestari, Pisaratähti. Luultavasti hän opetti meille aikalailla samat asiat", Jäälilja naukaisi. Eli samaa voisi odottaa Kalmaliljalta kuin Jääliljaltakin. Tuskin he kuitenkaan olivat samankaltaisia, mutta heidän taitonsa todennäköisesti olisivat samaa luokkaa. Ainakin uskoin niin. Ei olisi siis ollenkaan paha, jos saisi Kalmaliljan mestariksi. Sitä paitsi, naaras vaikutti tietävän paljon kaikenlaista ja olisin ollut valmis kuulemaan tuon asioita. Ja entäs kuka se Pisaratähti oli? Selvästi hän oli ollut päällikkö. Muttei ollut enää. Ei voinut olla, sillä emo oli sanonut Raetähden olevan päällikkö. Ja päälliköitä pystyi olemaan ilmeisesti kerrallaan vain yksi. Kuutihku olisi varmasti joskus kertonut Pisaratähdestä ellei olisi kuollut sen parantajan takia! Sekin yksi kirppusäkki!
Jäälilja kertoi Pisaratähdestä ja myös siitä, että oli ennen ollut erakko ja kuulunut erakkolaumaan. Kuulemma useampikin kuolonklaanilainen oli alunperin ollut erakko. Sen jälkeen Säpälepentu vielä kysyi erakoista. Erakot olivat kuulemma kissoja, jotka elivät yksinään tai toisten erakoiden kanssa. He siis osasivat jollakinlailla saalistaa itselleen riistaa. Minä en kyllä koskaan alkaisi erakoksi!
Kuuntelin vielä toisten puheita. Esitin itsekin kysymyksen yhdessä vaiheessa Viiltotähteen liittyen. Sain tietää monta kiinnostavaa asiaa.
"Olkaa ylpeitä, sillä te olette Pisaratähden pennunpentuja sekä samalla Viiltotähden pennunpennunpentuja", Kostohenki maukaisi ja siirsi katseensa minuun. Jos kerran Viiltotähti oli päällikkö ja niin myös Pisaratähti, päällikkyyshän kulki suvussa. Olisi siis ihan mahdollista, että minäkin saisin joskus puhutella klaania päällikkönä.
"Voisimmeko tavata tämän kyseisen Viiltokaaoksen?" maukaisin ja katsoin isäni silmiin. Olisi mahtavaa päästä tapaamaan varapäällikköä ja vielä mahtavampaa päästä tapaamaan päällikköä!
"Hän ei ole nyt tavoitettavissa", Kostohenki maukui. Ja samassa muistin itsekin, että Viiltokaaos oli lähtenyt Pikiviillon ja jonkun toisen kissan kanssa ulos leiristä. Kaipa he olivat matkallaan vieläkin.
"Mutta sitten, kun hän palaa. Sitten myöhemmin. Haluaisin kovasti tavata tämän Viiltokaaoksen ja nähdä omin silmin millainen hän on", naukaisin ja pyrin pitämään ilmeeni ja äänensävyni peruslukemilla. Viiltokaaos oli siis noussut varapäälliköksi, vaikka olikin alunperin ollut jokiklaanilainen.
"Eli kissan alkuperällä ei ole väliä, vaan sillä, minkälainen kissa on", hymähdin mietteliäänä. "Eli joskus joku jokiklaanilainenkin saattaa olla aivan yhtä hyvä, kuin Kuolonklaanissa syntynyt kissa. Mutta uskon, etteivät tietenkään kaikki."
Paljastin pikkuruiset kynteni ajatellessani sitä jokiklaanilaiskissaa, joka oli mennyt ja tappanut Kostohengen sisaren! Minä menisin ja kostaisin sen vielä... se kissa saisi vielä tuntea kostoni. Muistin yhtäkkiä mitä isä oli kertonut aiemmin, kun olin kysynyt miksemme menneet heti kostamaan. Se sai minut rauhoittumaan ja pysymään tasalla keskustelussa. Mutta päätin siirtää keskustelun taas mestariehdokkaisiin, sillä niitähän leirissä oli.
"Jatkettaisiinko sitä, mitä olimme tekemässäkin? Entäs tuo kissa tuolla? Minkälainen mestari hän olisi?" lausahdin ja osoitin hännälläni hopeanharmaata kollia kohti, jonka selässä oli tummanharmaa laikku. Kollikissalle oli meripihkaiset silmät, eli aivan niinkuin minullakin. Muut käänsivät myös päätään häneen kohti. "Niin, millainen mestari hän olisi? Ja kuka hän on?"

//Kalma? Ja tosiaanki toi kissa, josta Pirstale kyselee on Sumumyrsky :] + saatto tulla pikkase tönkkö ku yritin kirjottaa nii nopeesti :'D

Nimi: Kostohenki

02.08.2018 10:57
Olisin osittain tahtonut sivuuttaa Säpälpennun kysymyksen Viiltokaaoksesta, sillä minulla oli kollin kanssa keskeneräisiä asioita, jotka minun ehdottomasti tulisi käydä kollin kanssa lävitse. Päätin kuitenkin pysytellä hetken ajan vaiti. Vaikka sitten pitääkseni jännitystä yllä.
Tunsin kuinka jännitys kohosi hiukan. Kalmalilja pysyi yllättäen vaiti, samoin Jäälilja. Käänsin katseeni likaisen valkoiseen naaraaseen. Hän saattoi tosin tahtoa, että saisin edes hetkeksi oman vuoroni puhua pennuilleni. Soturitar nyökäytti päätänsä hiukan pentujeni puoleen, varsinkin Säpälepentuun.
"Kissa, jonka nimi muistuttaa epäilemättä Viiltotähteä tunnetaan nimellä Viiltokaaos. Hän on klaanimme varapäällikkö ja yllättävän hyvä sellainen. Hänen noustessa Kuolonklaanin päälliköksi jokainen metsän klaani alkaa kyseenalaistamaan omaa paikkaansa metsässä, samoin Kuolonklaani. Minulla on hyvin vahva tunne, että jotakin tapahtuu silloin", vastasin pennuille hyvin matalalla ja tummalla äänensävyllä, tavoitellen jonkinlaista mystisyyttä sanoihini. Tahdoin vain, että pentuni tiesivät jatkossa odottaa odottamatonta. "Ja jos olette onnekkaita, saatatte saada hänet mestariksenne. Hän ainakin pystyy opettaa teitä kipuamaan klaanin arvojärjestyksessä korkeammalle. Muuttihan Viiltokaaoskin tänne Jokiklaanista."
Odotin pentujen ällistyneitä reaktioita siitä, että Viiltokaais oli jokiklaanilainen, alunperin.
"Mutta minun puolesta klaaniin saa liittyä kuka vain, jos osoittaa olevansa sen arvoinen. Kuten esimerkiksi Viiltokaaos tai Jäälilja teidän vierellänne", naukaisin ilmeettömästi katseeni kohdistettuna Jääliljaan. Tuon lähemmäs suoraan sanotusti kehuja ei kovinkaan usein minun kohdallani päässyt. Jääliljaa tosin olisi helpompi kehua, koska olin tuntenut hänet pennusta saakka. Olinhan minä naaraalta saanut lempinimenkin tuolloin, Herra Päivänsäde, jos nyt oikein muistelin.
"Mutta jos suinkin käy, kertoisin muutaman sanasen vanhemmistani", maukaisin hiukan sihahtaen. Sihahdus oli omistettu Kielomyrkylle. "Emoni oli siis Kielomyrkky, Kalmaliljan tytär."
Katseeni saattoi käydä jäisesti Kalmaliljassa tai sitten ei, mistä sitä tiesin. En kuitenkaan voinut syyttää Kalmaliljaa emoni saamisesta, koska muutoin en itse olisi elossa.
"Hän oli siis minun ja Hiiripisaran emo. Omistan myös yhden sisaruksen Varjoklaanista, parantajaoppilas Liljahenkäys. Hän -", olin jatkamassa, kunnes hämmentynyt naukaus Pirtalepennulta keskeytti minut.
"Varjoklaanista?" kollipentu kysyi minulta. Kavensin hiukan silmiäni pentuani katsoessa. Olisinko minä vitsaillut moisesta?
"Kyllä. Emomme piti häntä heikkona, mutta kumpa hän näkisi kumpi sisaruksistani kuoli esin", maukaisin jäisesti, "se, jota hän piti vahvana."
Meni tovi, että suostuin jatkamaan: "Isästäni Pisaratähdestä olin ylpeä. Olisin tahtonut oppia häneltä vielä paljonkin, mutta hän koki kohtalonsa."
"Olkaa ylpeitä, sillä te olette Pisaratähden pennunpentuja sekä samalla Viiltotähden pennunpennunpentuja", maukaisin vielä lopuksi ennen kuin siirsin katseeni Pirtalepentuun, joka näytti hyvinkin miettelijäältä.

// Pirstale?

Nimi: Sysisydän

01.08.2018 17:11
Koetin hetken ajan pyristellä itseäni vapaaksi soturin alta, mutta hänen painonsa päälläni piti minut maassa.
"Et sinä ole minua parempi taistelija. Sinä olet vain isompi", naukaisin virnistäen ja rentouduin.Suljin silmäni ja hengitin rauhallisesti Uljasroihun turvallista tuoksua. Käänsin päätäni hiukan ja nuolaisin hellästi kollin korvaa, kun hän painoi kuononsa kaulani turkkiin. Kun kuulin hänen kehräävän, kehräsin itsekin hiljaa ja hymyilin rakastavasti. En ollut koskaan ollut onnellisempi, eikä oloni ollut koskaan ollut parempi. Rakkauteni Uljasroihua kohtaan tuntui pakahduttavalta, ja jos olisin voinut, olisin pysynyt tässä hänen kanssaan elämäni loppuun saakka.
"Minäkään en aio päästää sinua karkaamaan. Ja sinähän se tässä olit se, joka oli karkaamassa", sanoin avaten silmäni. "Et saa lähteä Kuolonklaanista. Minä en anna sinun lähteä."
Yö oli laskeutunut tienoon ylle jo jokin aikaa sitten. Taivas oli pimeä, ja erotin muutamia tähtiä, vaikken kiinnittänytkään niihin mitään huomiota. Oloni alkoi käydä hiukan kuumaksi Uljasroihun alla, mutten uskaltanut mainita siitä mitään, ettei hän vain olisi lähtenyt.

//Uljas?

Nimi: Säpälepentu

01.08.2018 16:49
Kuuntelin Jääliljan sanoja Kalmaliljasta ja vilkaisin mustaa naarasta. Tämän vihreät silmät välähtivät hänen kuullessaan, mitä Jäälilja sanoi hänestä. Oliko Kalmalilja yllättynyt siitä, että Jäälilja päätyi kehumaan häntä?
Likaisenvalkoinen naaras käänsi kuitenkin aiheen Pisaratähteen ja kiinnitin huomioni jälleen häneen. Kiintoisaa, isämme isä, eli isoisämme oli siis ollut päällikkö, ja ilmeisesti aika kunnioitettu sellainen, ainakin joidenkin silmissä. Saimme myös kuulla, että Jäälilja oli saapunut klaaniin erakkolauman mukana, ja hänen sanojensa mukaan usea muukin klaanin kissa. Vilkaisin automaattisesti klaanissa liikkuvia sotureita, aivan kuin voisin ulkonäön perusteella päätellä, olivatko he alunperin erakoita vai eivät.
"Eli erakot ovat siis kissoja, jotka asuvat klaanien ulkopuolella..yksin?" minä kysyin hiukan epävarmana.
"Usein yksin, joskus pareittain tai hiukan isommissa joukoissa", Jäälilja maukaisi.
"Mutta heitä ei pidä sekoittaa kotikisuihin, jotka elävät kaksijalkojen kanssa. Erakot sentään selviävät ilman kaksijalkojen apua", Kostohenki sanahti väliin.
"Ja klaaneihin siis hyväksytään erakoita, jos he tahtovat liittyä?" Sirpalepentu uteli.
"Riippuu klaanista ja varsinkin sen päälliköstä", Kostohenki maukui.
"Heistä voi tulla hyviä sotureita.. kuten varmasti jo ymmärrättekin", isämme silmät viivähtivät Jääliljassa.
"Klaanille voi siis tulla hyötyä liittyvistä erakoista, he yleensä sopeutuvat klaanien elämään aika hyvin. Jos ikä riittää, he osaavat yleensä myös taistella ja metsästää valmiiksi ainakin jossain määrin ilman klaanien koulutusta", hän jatkoi.
"Oliko Viiltotähti todella hyvä päällikkö, jos kerran hänen poikaansakin kunnioitettiin?" Pirstalepentu kysyi.
"Ja eikö täällä ole nyt joku melkein samanniminen kissa? Ihan kuin olisin kuullut jotakin?" minä jatkoin kyselemistä.

//Kosto?

Nimi: Jäälilja

01.08.2018 15:57
Olimme kiertäneet leiriä pienen pentukatraan kanssa samalla kun Kostohenki luetteli pennuillensa hyviä mestari vaihtoehtoja ja heidän hyviä puoliansa. Kolli oli juuri kertonut Kauhumurhasta, hänen omasta entisestä mestaristaan. Tunsinhan minäkin tämän miltei piki mustan kollin, joka juuri istuskeli vaiteliaana parin ketunmitan päässä. Kun pennut olivat keskittyneet jo seuraavaan asiaan, huomasin vielä kuinka Kauhumurhan pistävänkirkas meripihkakatse kohdistui tämän luokse tassuttavaan punaruskeankirjavaan kolliin, Käärmetassuun. Kollit olivat kenties lähtemässä harjoittelemaan. Pian havahduin tähän hetkeen ja huomasin sen mihin pennut olivat kiinnittäneet huomionsa. Paikalle oli saapunut Kalmalilja, mustan naaraan kirkkaanvihreissä silmissä näkyi suunnitelmallisuus. Olimme Kalmaliljan kanssa hyvin samanlaisia, vaikka kitka välillämme piti meidät erossa mahdollisesta ystävyydestä. Ehkä juuri samanlaisuutemme takia vihasimme toisiamme. Kostohengen isoemo - varsin nuorehko sellainen - oli juuri selittänyt pennuille kuinka hän oli sukua heidän kanssaan. Sirpalepennun kyseenalaistettua Kalmaliljan yliystävällisen oloiset aikeet olin totaalisen hämmentynyt. Kalmalilja väitti haluavansa pentujen parasta, olihan se toki mahdollista, mutta kieltämättä hiukan epäilyttävää. Minä varsin kovasti pidin kaikesta epäilyttävästä. Silmäni välkähtivät auringonvalossa kylminä. Pian kun Sirpalepentu ja Kalmalilja olivat käyneet keskustelunsa loppuun, musta naaraspentu naukui:
"Meidän nimemme tiedätkin, joten jatketaan eteenpäin. Millainen mestari Kalmalilja olisi?" Mustan pennun myrkynvihreät silmät kävivät vuoroin minussa ja vuoroin Kostohengen tummassa hahmossa. Kostohenki ja minä olimme ulkoisesti vastakohdat, Kostohengen musta turkki oman valkoiseni rinnalla, kolli omasi valkeita merkkejä ja minä tummia. Vilkaisin Kalmaliljaa nopeasti ennen kuin aloin puhumaan.
"Mielestäni Kalmalilja vaikuttaa oikein hyvälle mestarille hyvine taistelutaitoineen. Hänellä on myös voimakas tahto ja kokemusta käsitellä nuorempia kissoja", lausahdin kylmän tyynesti ja vilkaisin Kalmaliljaa jäänsinisellä katseellani. Minun teki mieli huutaa sanottuani kaikki nuo hyvät asiat Kalmaliljasta, mutta tiesin että hänen koulutuksessaan pennuista tulisi voimakkaita sotureita. Silti minä ottaisin paljon mieluummin itse kaikki nuo pennut oppeihini kuin antaisin hänelle.
"Eli ei kannata huolestua jos saat hänet. Meillä oli jopa sama mestari, Pisaratähti. Luultavasti hän opetti meille aikalailla samat asiat", naukaisin lopuksi, vaikka minun olisikin tehnyt mieli lisätä vielä loppuun vielä joku pilkkaava maininta uskonsa horjumisesta. Säpälepentu vilkaisi muita pentuja ja sen jälkeen kohtasin tämän sähkönsinisen katseen.
"Kuka on Pisaratähti? Nimestä päätellen hän oli päällikkö", lihaksikas tummanharmaa pentu naukaisi. Pirstalepentukin höristi kolmiomaisia korviaan kiinnostuneena ja pian koko kolmikon eriväriset katseet piinasivat minua.
"Pisaratähti ihan näin aluksi on isänne isä, joten teidän isoisänne. Hän oli päällikkönä silloin kun minä olin pentu ja saavuin klaaniin, hän on myös Viiltotähden poika ja kahmi sen avulla jo valtavasti kunnioitusta - ei kaikilta tosiaankaan, mutta monilta", selostin järkkymättömän tasaisella äänellä ja silmäilin pentujen mietteliäitä ilmeitä, "ja ennen kuin ehditte kysyä 'Miten niin saavuit?' niin teidän tulee tietää, että olin ennen osa erakkolaumaa, kuten myös moni muukin."

//Säpäle?

Nimi: Korpikyynel

01.08.2018 12:26
"Osaan kyllä kävellä itsekin, mutta voisit ottaa saaliit", naukaisin viileästi. Heilautin korviani välinoitämättömästi ja nousin seisomaan hieman varoen, mutta varmasti. Astuin turvonneen tassun päälle ja annoin sille hieman painoa. Kipu vihaisi terävästi, mutten välittänyt.
"Mennään, murahdin kiristellen hampaitani. En todellakaan näyttäisi Tappotahdolle kipuani. Lähdin kävelemään verkkaisesti leiriä kohti, välttäen kiljaisemasta joka kerta kun astuin oikean etukäpäläni päälle. Onnekseni emme olleet kovin kaukana leiristä ja pian pääsinkin jo leirin portista sisään. Aukiolla oli kummallisen ahdasta. Kaikki tuntuivat olevan ulkona. Kurtistin kulmiani hämmästyneenä, mutta murahdin vain Tappotahdolle lyhyet hyvästit ja tassuttelin vaivalloisesti parantajan pesään. Pikiviiltoa ei näkynyt missään.
"Talvikkimuisto, Pikiviilto!" huusin hiljaa. Talvikkimuisto ilmestyi nopeasti pesän nurkasta.
"Missä Pikiviilto?" kysyin vaativasti, ennen kuin Talvikkimuisto ehti luokseni.
"Pikiviilto karkoitettiin juuri klaanista Kuutihkun tappamisesta", Talvikkimuisto naukui. Oli vaikea sanoa mitä parantaja ajatteli entisestä mestaristaan.
"Törkeää! Miksi häntä ei saman tien tapettu?" sähisin. Petturille kuului pahin mahdollinen.
"Päällikön päätös. Miksi muuten tulit?" Talvikkimuisto tuhahti.
"Ampiainen pisti minua käpälään. Voisitko hoitaa sen nopeasti", ärähdin parantajalle. Nostin käpäläni näytille. Talvikkimuisto tutkaili sitä hetken ja sanoi sitten:
"Jäät tänne hetkeksi. Voin lieventää turvotusta, mutta täysin parantumaan en saa sitä päivässä."
Murahdin hieman tyytymättömänä, mutta annoin Talvikkimuiston hoitaa käpäläni. Naaras laittoi siihen jotakin tahnaa joka tuntui viileältä. Sitten hän kietoi lehtiä tassuni ympärille.
"Näin. Saat liikkua leirissä varovaisesti, mutta älä astu tuolle jalalle", Talvikkimuisto varoitti.
"Kiitos", huokaisin. Tassuttelin yhtä käpälää varoen aukiolle. Halusin selvittää tämän jutun kunnolla. Huomasin pienen kissajoukon sotureiden pesän lähistöllä. Joukkioon näyttivät kuuluvan ainakin Jäälilja, Kalmalilja ja Kostohenki, sekä muutamia pentuja, arvatenkin Kortohengen. Sirpalepentu, Säpälepentu ja Pirstalepentu. Tällä hetkellä pentujen seura ei kuitenkaan kiinnostanut, joten aloin etsiskellä muita. Esimerkiksi Lintulumo näytti istuvan aivan yksinään aukiolla. Ehkäpä menisin sitten hänen luokseen. Lintulumon kanssa emme olleetkaan hetkeen jutelleet, itse asiassa en muistanut jutteleeni hänen kanssaan pidempään koskaan. Kävelin valkean naaraan luokse ja heilautin häntäni tervehdykseksi.
"Kas terve Lintulumo! Minulle tuli hieman tylsää", tässä vaiheessa nostin hieman paketoitua tassuani, "joten päätin tulla tervehtimään."

//Lintu?

Nimi: Sirpalepentu

01.08.2018 11:36
Mitä maksua Jäälilja tarkoitti? Ei sen väliä. Luotin likaisenvalkoiseen naaraaseen, joten hän voisi periä maksunsa miten tahtoi. Hän oli tarpeeksi fiksu ymmärtääkseen, ettei hänen rikostoverinsa välttämättä antaisi anteeksi, jos hän asettaisi minut vaaraan, jossa kohtaisin kuolemani. Tosin eihän Jäälilja muutenkaan meitä sellaiseen vaaraan asettaisi. Luotin häneen tarpeeksi voidakseni uskoa niin. Kostohenki esitteli meille sotureita, jotka voisivat olla meille sopivia mestareita.
"Itse olen tyytyväinen Kauhumurhan koulustaktiikkaan, olihan hän sentään minun mestarini", isä sanoi ja käänsi katseensa melkein pikimustaan kolliin. Kauhumurhalla oli huomiota herättävät silmät. Ne olivat kirkkaat ja tarkkaavaiset. Väriltään ne olivat meripihkaiset. "Kauhumurha on yksi niistä kissoista, jotka pystyvät kouluttamaan oppilaistaan voimakkaita kuolonklaanilaisia, jotka eivät murru ensimmäisessä vastoinkäymisessä", Kostohenki kertoi ilmeettömästi. Jos en saisi Jääliljaa, ottaisin mielelläni mestarikseni isäni entisen mestarin. Kauhumurha vaikutti niin sopivalta mestarikseni. Melkein yhtä sopivalta kuin Jäälilja. "Valitettavasti Kauhumurhalla on jo oppilas", isä jatkoi edelleen äänensä viileänä pitäen. Tuhahdin harmistuneena. Kauhumurhasta ei siis voisi tulla mestariani. Käännyin katsomaan taakseni kuullessani askeleita. Luoksemme tuli taas se naaras, joka oli haukkunut meitä hyväuskoisiksi. Kuuntelin hänen puheitaan hämmentyneenä. Mitä ongelmia isällä oli perheensä kanssa? Päädyin siihen, että sillä ei ollut väliä. Me olimme nyt Kostohengen perhe. Muuta perhettä hän ei tarvinnut. Katsoin luoksemme saapunutta naarasta tarkemmin. Hänellä oli musta turkki, mutta tassut, hännänpää, rinta ja vatsa olivat valkoisia. Silmät olivat vihreät. En oikein pitänyt tästä vihreäsilmäisestä soturista. Ensin hän oli haukkunut meitä, sitten yrittänyt ilmeisesti satuttaa isäämme puhumalla hänen perheongelmistaan.
"Minä olen sukua teidän kanssanne. Kostohenki on jo edesmenneen tyttäreni Kielomyrkyn poika. Ja toisin kuin isänne ehkä uskottelee teille, en halua teille mitään pahaa. Päinvastoin", Kostohengen emon emo lausui tarkasti. Puristin huuleni yhteen hetkeksi ennen kuin avasin taas suuni jotain sanoakseni.
"Mitä sinä sitten haluat?" kysyin viileästi kuten isälleni oli tyypillistä. Halusin osoittaa isän emon emolle, että olin kuten isäni. Pitikö hän sitä huonona tai hyvänä asiana? Sillä ei ollut väliä. Halusin hänen vain tietävän sen.
"Teidän parastanne", hän vastasi yllätyksekseni. Halusiko hän oikeasti parastamme? Katsoin häntä arvioiden. Yritin saada jommankumman vihreistä silmistä valheesta kiinni, mutta naaras oli täysin rauhallinen. Aloin hieman lämmetä vanhempaa naarasta kohtaan. Enää en tuntenut ärtymystä häntä katsoessani. Näin hänessä enemmänkin minulle täysin vieraan kissan, joka oli vain antanut huonon ensivaikutelman. Hän ei ollut puhutellut meitä kuin pentuja, mikä oli hyvä asia. Toisaalta hänen ja isäni välit eivät näyttäneet kovinkaan hyviltä. Ehkä pitäisi olla vain kylmän kohtelias ja peittää kaikki mitä häntä kohtaan tunsin. Pitäisi pitää ärtymys, epävarmuus ja tyytyväisyys poissa kasvoiltani ja äänestäni.
"Selvä. Kiitos vastauksesta. Mikä sinun nimesi olikaan?" nau'uin. En käyttänyt kysyvää äänensävyä. Esitin asiani kylmän viileästi sanani ikään kuin tipauttaen.
"Kalmalilja", soturi vastasi. Tavallaan pidin nimestä Kalmalilja. Se oli tavallaan kaunis, tavallaan pelottava. Kalmaliljan nimen ja Jääliljan nimen loppuosien välillä ei ollut eroa, mutta etuosat olivat aivan erilaiset. Siksi mielikuvatkin olivat.
"Meidän nimemme tiedätkin, joten jatketaan eteenpäin. Millainen mestari Kalmalilja olisi?" kysyin vuoroin isääni, vuoroin Jääliljaan katsoen. Isäni oli esitellyt muut mestareiksemme sopivat soturit. Luotin isäni arvioihin. Uskoin, kun hän sanoi jonkun sopivan mestarikseni, mutta luotin myös Jääliljan arviointikykyyn. Hänhän oli melkein yhtä mahtava -tai jopa yhtä mahtava kuin isäni. Naaras oli osoittanut jo olevansa hieman kaltaiseni ja tietävänsä paljon. Jos hän sanoisi Kalmaliljaa hyväksi mestariksi, voisin olla tyytyväinen, jos saisin hänet. Vilkaisin taas Kalmaliljaa. Voisihan olla, että hän vastaisi itsekin.

//Jää?

Nimi: Uljasroihu

01.08.2018 07:14
"Älä ole niin varma", sanoin virnistäen.
Äkkiä minä tarrasin kynsilläni pehmeästi Sysisydämen lapoihin ja kierähdin niin, että hän päätyi paikalleni maata vasten. Nyt hän oli vankina etukäpälieni välissä, ja minä vain katselin häntä ilkikurisesti hymyillen.
"Älä ollenkaan ole niin varma taistelutaidoistasi", hyrisin matalasti. "Minä sentään sain koulutusta pennusta saakka - ja ylimääräistä koulutusta oppilaana."
Laskeuduin vatsalleni Sysisydämen päälle, ettei hän ainakaan pääsisi livistämään. Virnistin hänelle. Etukäpäläni lepäsivät hänen kaulallaan ja hännänpääni heilahteli tyytyväisesti.
"Yritäpäs karata", sanoin hymyillen ja kulmiani kohauttaen. "En aio päästää sinua koskaan karkaamaan. Olet vankini nyt, Sysisydän. Totuttele ajatukseen."
Kosketin hänen kuonoaan omallani ja päästin enemmän kuin hyvin harvinaisen kehräyksen kumpuamaan kurkustani katsellessani naarasta. Minäkään en tajunnut, kuinka olin aiemmin pärjännyt ilman häntä. Hän, Sysisydän, oli kaikkeni nyt. Painoin kuononi vasten hänen kaulansa sivua ja vain olin siinä, jopa kehrätenkin hiljaa.

//Sysi?

Nimi: Kalmalilja

31.07.2018 22:41
Katsoin viileästi hymyillen Kostohengen ja hänen pesueensa perään, kun joukkio asteli jonnekin soturien pesän vierelle, mitähän lie tekemään. Tuo kolmikko kiinnosti minua, eikä vain siksi, että he olivat Kielomyrkyn pennun pentuja. He olivat nuoria, ja vielä tietämättömiä klaanin asioista, mikä taas tarkoitti sitä, että heistä ainakin joku voisi alkaa liittolaisekseni. Tai mieluummin tukijakseni. Ehkä joku heistä jopa toivoisi minua mestarikseen, jos vain tutustuisin heihin paremmin. Siristin silmiäni, kun näin Jääliljan saapuneen nelikon luo. Hänellä oli aina ollut ylen lämpimät välit pentujen isän kanssa, joten ei ollut ihme, että hän vietti aikaa heidän kanssaan. Mutta jos pennut tykästyisivät Jääliljaan, he voisivat valits hänrt minun sijaan. Astelin siis joukon luo hetken mietittyäni ja istuuduin alas.
"Tervehdys, arvon klaanitoverit", murahdin silmäillen pentuja kiinnostuneena. "Arvelen, ettei isänne ole esitellyt minua teille. Mikä ei tietenkään ole yllätys, hänellä kun on ollut ylen paljon ongelmia sukunsa kanssa."
Vilkaisin Kostohenkeen kylmästi ja käänsin katseeni sitten takaisin pentuihin.
"Minä olen sukua teidän kanssanne. Kostohenki on jo edesmenneen tyttäreni Kielomyrkyn poika. Ja toisin kuin isänne ehkä uskottelee teille, en halua teille mitään pahaa. Päinvastoin."

//Muut?

Nimi: Pirstalepentu

31.07.2018 17:23
Mielestäni olisi hyvä idea, että Jäälilja ja Kostohenki antaisivat meille lisäkoulutusta, jos saisimme heikot ja vähemmän osaavat mestarit itsellemme. Jääliljan kerrottua, ettei oma isä voinut toimia pennulleen mestarina, hymähdin. Ei ollut reilua, ettei kukaan meistä saisi niin osaavaa mestaria, mitä Kostohenki oli. Toivon mukaan klaanissa oli Kostohengen ja Jääliljan lisäksi muitakin hyviä mestariehdokkaita.
Seuraamme ilmestyi jälleen uusi kissa, jonka isä esitteli Naakkalauluksi. Kostohenki kertoi naaraan olleen Kojoottivirneen koulutuksessa. Ilmeisesti Kojoottivirneen ja isän välit eivät olleet aivan normaalit. Silmäilin Naakkalaulun ulkonäköä. Hänellä oli musta turkki ja harmaa pää, kaula sekä rinta. Naaras omasi oranssit silmät. Ilmeisesti Kostohenki tunti naaraan jokseenkin hyvin, sillä tuo osasi kertoa, että Naakkalaulu oli saanut klaanissa paremman aseman kuin mestarinsa. Hymähdin. Isä varmasti tiesi kertoa muista kissoista yhtälailla. Naaras katosi kuitenkin pian partioon. En malttanut odottaa soturiksi pääsyä. Partiointia ja sen sellaista.
Kostohenki oli vienyt meidät erään pesän edustalle. Sen luona oli Kostohengen kokoluokkaa olevia kissoja, joten päättelin sen olevan sotureiden pesä.
"Tässä klaanissa on monia kokeneita sotureita sekä vanhempia sotureita, joiden koulutusmenetelmät ovat ainoata laatuaan. Esimerkiksi Tuhokatse ja Yövarjo ovat nähneet ja kuulleet paljon", isä maukaisi ja käänsin katseeni pesän suuaukosta kahteen kissaan, joiden nimet ilmeisesti olivat Tuhokatse ja Yövarjo. Yksi kissoista oli musta kolli, jolla oli vihreät silmät. Toinen kissoista taas oli miltei musta, tummanruskea kolli kilpikonnakuvioilla ja taivaansinisillä silmillä. "Esimerkiksi he voisivat opettaa teille paljon mitä harva tietää tässä klaanissa."
Kaikista vanhimmat ja kokeneimmat soturit varmasti tiesivät paljon asioita ja olivat hyviä kaikessa. Mutta entäs uudet tekniikat? Heidän tietonsa ja taitonsa olivat varmasti parhaimmistoa, mutten uskonut heidän tietävän paljoakaan nuorempien sotureiden opetustekniikoista. Eivät kai ne samoina pysyneet? Mutta olisi kuitenkin hyvä saada jommasta kummasta mestari. Silloin voisi luottaa siihen, että he kyllä osaisivat opettaa saalistamaan ja taistelemaan. He varmasti osaisivat myös kertoa monia muita hyödyllisiä taitoja tulevaisuuden varalle.
"Onko heillä tällä hetkellä oppilaita?" naukaisin hivenen kysyvään sävyyn ja katsahdin isääni.
"Ei ole", isäni maukui tavalliseen sävyynsä. Hienoa. Sittenhän meidän olisi ihan mahdollista saada yksi heistä jonkun mestariksi. Sitten Kostohenki näytti siirtävän katsettaan lähistöllä oleviin kissoihin. Höristin korviani, että kuulisin, mitä kolli aikoisi seuraavaksi sanoa. Oli hyvä, että Kostohenki esittelisi kissat meille. Näin oppisimme kaikkien nimet ja tietäisimme heistä vähän enemmänkin. Jos Kostohenki meille heistä tarkemmin kertoisi. Samalla saisimme myös tietoa tulevista mestareistamme. Emme tosin tienneet keitä he olivat ja tulisimmeko muistamaan, mitä Kostohenki olisi heistä kertonut. Yritin kuitenkin painaa jokaisen kissan nimen ja isän tiedot näistä kyseisistä kissoista muistiin. Jos joku meistä saisi esimerkiksi Tuhokatseen mestarikseen, tietäisi jo, että tulisi oppimaan paljon, eikä välttämättä Jääliljan ja Kostohengen lisäkoulutusta tarvittaisi. Ja jos saisi jonkun heikon mestarin, voisi mennä heti isän tai Jääliljan luokse lisäkoulutusta pyytämään. Ja nyt kun oppisimme kissojen nimet, meidän ei tarvitsisi opetella niitä myöhemmin vaan kaikki hoituisi ennen oppilaaksi pääsyä.
"Graniittipoltteen taustat eivät ole vaikuttaneet elämääni niin paljoa, että sanoisin häntä hyväksi tai huonoksi. Onhan hän jollakin tavalla sukuani, joten hän luultavammin omaa taidon opettaa oppilaan", Kostohenki naukaisi ja katsoin samaan suuntaan, mihin isänikin katsoi. Graniittipolte oli kellanpunainen kolli valkealla takatassulla ja vihreillä silmillä. "Jos satutte saamaan Graniittipoltteen, en olisi huolissani."
Eli hänkin olisi ihan hyvä vaihtoehto mestariksi. Ei niin kokenut ja viisas kuin Tuhokatse ja Yövarjo, mutta kyllä häneltäkin varmaan hyvät taidot löytyisivät. Kukakohan oli mahtanut olla tämän kissan mestari? Sekin olisi ollut kiinnostava tietää. Äkkiä mieleeni ilmaantui eräs kysymys.
"Ketkä olivat teidän mestarinne?" kysyin, mutta tällä kertaa äänessäni ei ollut kysyvää sävyä. Yritin opetella puhumaan samalla tavalla kuin Kostohenki. Hän osasi sanoa asiat niin, ettei toinen saanut selvää hänen tunteistaan. Minäkin halusin puhua samalla tavalla. Siispä pidin tällä kertaa äänensävyni sellaisena, josta ei helposti kysyvää sävyä huomaisi. Katsahdin isän ja Jääliljan suuntaan vastausta odotellen.

//Kalma? Tuli pikkase sekava ja saatto jäädä vähä huonoon kohtaan, mut en nyt alkanu enempää kirjoittelemaan... :'D

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com