Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Veri

09.03.2018 16:25
Istuin pedilläni ja Katselin rauhaisasti nukkuvaa Raparuusua. En halunnut nukkua vielä, enkä ollut väsynyt. Sisälläni sykki lämpö. Olin niin kovasti kiintynyt hänen seuraansa. Olin niin valtavan suojelushaluinen tätä nukkuvaa naarasta kohtaan. Mitä pahaa ikinä tapahtuisikin, minä pitäisin Raparuusun turvassa ja erossa siitä, mutta jos hän sattuisi sekaantumaan johonkin, suojelisin häntä, vaikka hengelläni. Silmäilin naaraan punaruskeaa ja pörröistä turkkia. Myhäilin itsekseni ja loin vielä viimeisen katseen Raparuusuun ja poistuin pesästä. Ehkä suuri suojelusvaistoni johtui siitä, että tunsin kohtelevani Rapapoltetta ennen hänen kuolemaansa turhan huonosti ja antanut liian vähän huomiota. Kaduin sitä valtavasti. Nyt minulla oli joku josta huolehtia, kissa joka oli minulle tärkeä. Lähdin tassuttamaan leirin keskustaan kuunsäteissä hohtaen. Huokaisin. Kuolonklaani ei ollut paikkani, ja minun olisi kerrottava se Raparuusulle. Osaisinko vielä tien vanhaan leiriini, sille kiviselle aukiolle, jonne olin rakentanut elämäni. Jäälilja ja Roihumyrsky olivat jo itsenäisiä, olisin vapaa, mutta kuitenki jokin piti minut klaanissa. Tuntui kun minut olisi solmittu kiinni ja vain tajuamalla tilanteeni voisin katkaista sen. Vilkaisin taivaalle. *Rapapolte, minä kaipaan sinua* Silmäni kiilsivät märkinä kuunvalossa. Suljin silmäni ja laskin pääni takaisin alas. *Raparuusu on perinyt turkkisi, huomaa, että olet hänen tätinsä.* Hymy nousi kasvoilleni.

Nimi: Viiltokaaos

09.03.2018 16:18
Päästyämme Tuuliklaanin rajalle, partion jäsenet alkoivat vuorotellen vahvistamaan rajamerkkejä. En ollut sanonut Raepisaralle sanaakaan koko partion aikana. Jos halusin saada kollin valitsemaan minut varapäällikökseen, minun täytyi tutustua häneen ja keskustella hänelle. Kirin partion edellä kulkevan varapäällikön nopeasti kiinni. Hän kääntyi katsomaan minua kysyvä ilme kasvoillaan. Pysyin hetken hiljaa miettien, miten aloittaisin keskustelun Raepisaran kanssa. Hän käänsi katseensa eteenpäin sillä välin.
"Pimeystähdestä taitaa aika pian jättää", tokaisin yhtäkkiä varapäällikölle, joka käänsi yllättyneenä katseensa minuun päin.
"Niinkö meinaat?" Raepisara kysyi ja siristi hieman silmiään katsoessaan minua. Nyökkäsin.
"Hänhän on vanha kuin mikä, ei hänkään ikuisesti elä, vaikka päällikkö onkin", tokaisin hymähtäen. Raepisara kohautti lapojaan.
"Mitä ajat tällä keskustelulla takaa?" varapäällikkö kysyi ja käänsi taas katseensa eteenpäin. Kasvoilleni piirtyi virnistys.
"Sinusta tulee Kuolonklaanin seuraava päällikkö", totesin.
"Minä tiedän sen", Raepisara naukaisi.
"Ja päällikkö tarvitsee varapäällikön. Mielestäni olisin erinomainen valinta varapäälliköksesi", naukaisin tasaisella äänellä.
"Miksi juuri sinä?" harmaa kolli kysyi ja siristi silmiään katsoessaan taas minua.
"Koska minä olen uskollinen, luotettava ja erinomainen varapäälliköksi kaikin puolin. Minulla on kokemusta johtamisesta ja voin auttaa sinua nostamaan Kuolonklaanin taas siihen loistoon, jossa se oli vuodenaikoja sitten", naukaisin Raepisaralle. Olin ottanut riskin mentyäni suoraan aiheeseen. Oli mahdollista, että kolli ei juuri sen takia valitsisi minua varapäällikökseen. Toisaalta oli myös mahdollista, että suoraan aiheeseen meneminen teki vaikutuksen Raepisaraan. Odottelin varapäällikön vastausta rauhallisena samalla, kun kävelimme eteenpäin kohti ukkospolkua Tuuliklaanin rajaa pitkin.

//Rae?

Nimi: Raepisara

09.03.2018 15:36
Nyökkäsin nopeasti suostumuksen merkiksi Viiltokaaokselle, joka halusi partioon mukaan. Ei siitä minulle taikka partiolle mitään haittaakaan olisi, vaikkakin rajapartiosta tulisi nyt vähän isokokoisempi, mitä alussa olin ajatellut. Tajusin kuitenkin hetken päästä vastata kollisoturin esittämään kysymykseen, hän oli kysynyt minne olemme menossa.
"Menemme merkkaamaan Tuuliklaanin rajan", vastasin tummanharmaalle kollille, "eikä yksi kissa lisää haitaksikaan ole."
Viiltokaaos liittyi minun, Mustakoiven, Sähköviillon ja Verikyyneleen rajapartioon.
"Mennään", sanoin ja sujahdin piikkihernetunneliin muiden seuratessa minua. Otin leirin ulkopuolella suunnakseni Tuuliklaanin reviirin rajan ja muut olennaisesti seurasivat perässäni. Kissat partiossa olivat melkoisen hiljaisia lukuunottamatta paria vaihdettua sanaa. Lisäsin tassuihini hieman vauhtia. Häntäni heilui puolelta toiselle. Tuuli pörrötti turkkiani ja sai viiksenikin heilumaan.

//Viilto? Juuh... vähä lyhyt ja lopussa jtn iha outoo :'D

Nimi: Kalmalilja

09.03.2018 15:33
Istuskelin soturien pesän edustalla katsellen leirissä olevien kissojen puuhia. Olin ollut tänä päivänä jo kolmessa partiossa, joten loppupäivä oli minulla vapaata. Sitäkään ei tosin ollut enää paljoa jäljellä, aurinko oli nimittäin jo laskemaan päin. Taivas oli värjäytynyt punertavaksi, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua ainiaiseen pilvien synnyttämään harmauteen. Nyt kultainen valokehrä paistoi taivaalla kirkkaana, kun se ei ollut pilviverhon peittämä. Inhosin pilvistä säätä. Lähinnä siksi, että silloin oli inhottavan lauhaa, märkää ja liukasta. Kun säät olivat lämpimät, lumi suli ja siinä syntynyt vesi jäätyi, muodostaen peilijäisiä polkuja. Silloin lumikin oli tavallista kosteampaa.
Nyt ilmassa oli kuitenkin napakkaa pakkasta. Hengitykseni huurusi, kun puhalsin ilmaa ulos. Jouduin vähän väliä vaihtamaan asentoani, jotta en jäätyisi pystyyn. Joka tapauksessa, oli sää minkälainen hyvänsä, toivoin lehtikadon pian väistyvän. Kaipasin viherlehden lämpöä. Ja kylläisyyttä, tänäänkin olin syönyt vain yhden, pienen hiiren, aamulla. Mahani kurisi nälästä, kuin olisi kuullut ajatukseni. Minä en kuitenkaan tarvinnut ruokaa juuri nyt, pennut olivat etusijalla.
*Lintulumon pennut*, ajattelin noustessani ylös, *ja Kuutihkun.*
En ollut käynyt katsomassa niin sanottua ystävääni pitkään aikaan. En tiennyt, mikä Lintulumo minulle oli, liittolainen kenties. Mutta oli mikä oli, jotta saisin hänet pidettyä tukenani, oli minun ylläpidettävä ystävyyssuhdettamme. Halusin myös katsastaa, olisivatko kaksi muuta pentua yhtä ylimielisiä, kuin veljensä, joka valitettavasti oli päätynyt oppilaakseni.
Suuntasin askeleeni pentutarhalle. En ollut käynyt siellä sitten Lintulumon synnytyksen jälkeen. Mitä olin silloin oikein ajatellut? Muistelin, miten olin ollut niin kamalan huolehtivainen auttaessani nuorempaa naarasta. Yököttävää. Olin ollut hänestä jopa huolissani. Oli kuitenkin hyvä, ettei kuningatar ollut kuollut, muuten minulla olisi yksi liittolainen vähemmän. Hänestä ei vain olisi paljoakaan hyötyä pentutarhalla. Kurtistin mietteliäänä kulmiani. Kuinka kauan hän oli siellä jo ollut? Liian kauan, jos minulta kysyttiin. Ja oliko hänen kahdella muulla pennullaan jokin ongelma, kun he vieläkin olivat pentutarhalla Uljastassun ollessa vielä oppilas? Minä olisin jo menettänyt hermoni, en koskaan suostuisi jumittamaan emona yhtään kauempaa, kuin oli pakko. Ja miksei Kuutihku muka voisi huolehtia niistä pennuista? Kampeaisin Lintulumon takaisin soturiksi, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Hänestä ei muuten olisi minulle mitään hyötyä.
Astuin sisään pesään. Sen voimakas maidon haju sai minut melkein yökkäämään. Valkoinen naaras makoili pesän perällä, vähän matkan päässä hänestä oli yönmusta naaras. Vilkaisin Kuutihkun pentua uteliaana; olihan se minun... pennunpennunpentuni? Olinko tosiaan niin vanha? Vaikka toisaalta olin saanut ensimmäisen pentueeni aika nuorena, samoin Kielomyrkky. Ei siis kai ollut mikään ihme, että Kostohenki oli jo saanut oman pentunsa.
Istuuduin valkean naaraan luo. Hän katsoi minua kysyvästi nostaessaan päätään.
"Mitä? Kai minä saan sinua tulla katsomaan", murahdin silmiäni pyöräyttäen. Siirsin katseeni Lintulumon sinisistä silmistä hänen kylkensä vierellä makaaviin pentuihin. *Säälittäviä rääpäleitä.*
"Et sinä koskaan tule vain huvin vuoksi minua katsomaan. Sinulla on jotain mielessäsi", kuningatar naukui kohottaen kulmaansa epäilevästi. Olin hetken hiljaa ennen puhumista, minun oli muotoiltava sanat oikein.
"Sinut on saatava pois täältä. Onko sinulla mitään käsitystä siitä, kuinka kauan olet täällä jumittanut? Mikseivät nuo kaksi ole vielä oppilaita? Uljastassu on", naukaisin kallistaen päätäni kahden aika suurehkon pennun suuntaan. Lintulumo kohautti lapojaan.
"No, Lumepentu ei ole vielä valmis. Ja Teräpentu haluaa olla hänen kanssaan, vaikks hänkin vaikuttaa jo aika pitkästyneeltä. Uljastassu oli jo kypsä oppilaaksi", naaras naukui mutta huokaisi pitkästyneesti. "Mutta olet oikeassa. Olen aina halunnut olla emo, ja olen iloinen siitä, että olen. Mutta tämä alkaa jo käydä tylsäksi. Päivät kulkevat vain samaa rataa."
"Aiot siis muuttaa takaisin soturien pesään?" kysyin kohottaen kulmaani. Lintulumo näytti miettivän, hän vilkaisi kuin arvioiden kahta pentuaan. Viimein naaras nosti katseensa minuun.
"Kullä. Ja teen sen nyt heti."
Nyökkäsin ja nousin ylös, kun soturi alkoi herätellä pentujaan. Loin vielä viimeisen vilkaisun Kuutihkuun, ennen kuin astuin ulos.

//Joku?

Nimi: Hiiripisara

09.03.2018 12:12
Loin kasvoilleni surullisen ilmeen katsoessani Ahvenleukaa.
"En oikeastaan... Vanhempani, Kielomyrkky ja Pisaratähti, ovat kuolleet ajat sitten. Veljeni Kostohengen kanssa en ole oikein paljoa tekemisissä, enkä myöskään Varjoklaanissa asuvan siskoni Liljahenkäyksen kanssa", vastasin hiljaisella äänellä. Ahvenleuka katsoi minua pahoitteleva katse kasvoillaan.
"En tiennytkään, että Pisaratähti oli isäsi", Ahvenleuka naukaisi hieman yllättyneenä. Kohautin lapojani.
"Ei hän tavallaan ollutkaan. Minä ja sisareni synnyimme vain siksi, koska Kuolonklaani tarvitsi uusia sotureita", kerroin hiljaisella äänellä Ahvenleualle yrittäen kerätä häneltä säälipisteitä. Kolli nyökkäili hitaasti samalla, kun kävelimme eteenpäin kohti ukkospolkua, joka häämötti jonkun matkan päässä edessämme.
"Mutta ei se minua haittaa", totesin. Sen jälkeen yllemme laskeutuikin syvä hiljaisuus. Ainoat äänet ympärillämme tulivat ukkospolulla juoksevista hirviöistä ja kylmästä puhurista.
"Riistaa on tänä lehtikatona yllättävän paljon", rikoin hiljaisuuden ja käänsin katseeni Jokiklaanin entiseen päällikköön. Yritin saada aikaan keskustelun, joka tuntui kuitenkin erittäin haastavalta.

//Ahven?

Nimi: Raparuusu

09.03.2018 10:04
"Kyllä sinä tiedät kuka olen." Kissan naukuna jäi kaikumaan aukiolle. Tunsin kuinka niskakarvani nousivat hiljalleen pystyyn, mutta en antanut epäluuloisuuteni näkyä ulospäin, jotta en vahingossakaan paljastaisi heikkoudenmerkkejä vain alle ketunmitan päässä seisovalle kollille, joka katseli minua yllättävän tuttavallisesti, ihan kuin olisimme muka joskus tavanneet.
"Kyllähän sinä muistat Virnepennun ja Viiriäistassun? He ovat täällä myös", hän sanoi ja viittasi hännällään kuolleeseen aluskasvillisuuteen, jonne katseeni karkasi väkisinkin. Ravistin päätäni ja katsahdin jälleen tummanruskeaan kolliin, joka kurottautui vielä lähemmäs ja kuiskasi:
"Sinä muistat kyllä minut ja heidät, Rapapolte."
Silloin liekki sisälläni leimahti. Jälleen kerran joku oli kutsunut minua tuolla nimellä, enkä vain käsittänyt syytä sille, miksi he niin tekivät. Saatoin ehkä muistuttaa edesmennyttä tätiäni jonkun verran, muttei se sentään tarkoittanut, että minut pystyi tuosta vain sekoittamaan sellaiseen kissaan, jota tuskin olin koskaan edes tavannut. Huulta purren murisin vieraalle kissalle:
"Minä en ole Rapapolte - miksi kukaan ei voi uskoa sitä! Emme ole yhtään samanlaisia, emme niin päältä kuin sisältäkään."
Kissa katsoi minuun tummankeltaiset silmät hämärässä kiiluen. "Oletko nyt aivan varma, rakas Rapapolte?" hän hyrisi ja jatkoi sitten matalemmalla äänellä: "Et ole muuttunut sitten yhtään viime näkemän, et edes, vaikka aloititkin uudestaan taipaleesi maan päällä."
Jokin pieni muisto syttyi sisälläni. Mieleeni muodustui kuva rotkon reunan lähellä olevasta pensaikosta, jonka juurella makasi emo ja kaksi pientä pentua nälkäänsä valittamassa. Taistelun äänet kaikuivat kirpsakassa pakkasyössä, kun nuori kolli kävi kamppailua elämästä ja kuolmesta itse pirun kanssa. Lopulta kuului vain tukahtunut ulahdus, ja heti perään vaimea huuto:
"Rapapolte, minä rakastan sinua! Rakastan sinua aina!" Pensaikon juurella pentujansa imettänyt naaras havahtui ja kiiruhti rotkon reunalle huoli silmissään kimallellen.
"Pöllösyöksy, ei! Älä jätä minua!" hän parahti, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Sen jälkeen muistikuva hälveni ja palasin takaisin todellisuuteen.
Katseeni liukui odottavan näköisenä minua katsovaan kolliin, joka selvästikin tiesi, mitä ajatuksia mieleeni oli noussut, sillä hän ei näyttänyt hämmästelevän yhtään hetkellistä omiin mietteisiini vajoamista.
"Sinä olet... Pöllösyöksy?" henkäisin hiljaa.
Kissan kasvoille levisi tyytyväinen hymy. "Tiesinhän minä, että sinä muistaisit minut", hän naurahti.
"Ja ne pennut siellä rotkon luona... Olivatko he ne sinun mainitsemasi kissat?" Kaikki alkoi hiljalleen valjeta minulle. Muistoja menneestä ajasta alkoi yksikerrallaan putkahdella mieleeni. Osassa näin isoisäni Sumumyrskyn - joka ilmeisestikin oli ollut oma isäni edellisessä elämässäni - sekä isäni Raepisaran, joka oli tuolloin ollut minun pikkuveljeni. Ja se kissa Tuuliklaanin rajalla tosiaan oli ollut Raepisaran - sekä minun - sisar, joka oli jättänyt Kuolonklaanin kauan aikaa sitten ja liittynyt Tuuliklaaniin.
"Mutta miksi kerrot kaiken tämän minulle nyt?" kysyin hiukan hämilläni. "Mikset kertonut sitä minulle jo aiemmin?"
Pöllösyöksy pudisti päätään. "Enhän minä sinulle mitään kertonut - sinä muistit sen kaiken ihan itse. Autoin sinut vain oikealle polulle", hän maukui hillityn lempeällä äänellä.
"No, siinä tapauksessa minä olen kait sinulle kiitoksen velkaa", nau'uin hilpeästi virnistäen ja otin askelen lähemmäs kollia, jota olin edellisessä elämässäni niin kiihkeästi rakastanut, mutta joka kuitenkin oli lähtenyt luotani liian varhain suojellessaan minua ja pentujamme nälkäiseltä sudelta viimeiseen hengenvetoonsa asti. Susi oli kohdannut samassa rytäkässä karvaan loppunsa.
Painoin pääni Pöllösyöksyn rintaa vasten ja kehräsin hiljaa. Siitä oli niin kauan, kun olin viimeksi tuntenut toisen kissan lämmön omassa turkissani. Kalmalilja ja Raepisara tuskin enää edes puhuivat minulle, eikä minulla oikeastaan ollut ketään muuta seuraa leirissä kuin entinen mestarini, Veri, joka tuppautui aina väkisin seuraani, halusinpa sitä tai en.
"Anna anteeksi, Pöllösyöksy", kuiskasin aavistuksen verran kaihoisasti. "Emme ehtineet olla yhdessä sen enempää kuoltuammekaan."

//Pöllö?

Nimi: Raparuusu

08.03.2018 20:14
Istuskelin leirin laitamilla suojassa jo paahtavan kuumana polttavalta auringolta. Tänään oli poikkeuksellisen lämmin päivä, joka oli riistan lisääntymisen kannalta ihan hyvä juttu, mutta paksussa turkissa auringonsäteet tuottivat ainoastaan tuskaa ja hikoilua.
"Hei, Raparuusu." Käännyin katsomaan luokseni saapunutta pikimustaa kollia, joka katseli minua pieni hymy kasvoillaan leväten.
"Tervehdys", vastasin Veren tervehdykseen. "Eikö sinun pitänyt jättää minut jo rauhaan? En ole enää oppilaasi, muistatkos?" Häijyn ilkikurinen virne nousi kasvoilleni.
Veri naurahti kolkon kuuloisesti, mutta sama vino hymy pysyi hänen kasvoillaan.
"Ehkä, mutta entä jos en voi pysyä sinusta erossa?" Kollin äänensävyssä oli ripaus jotakin sellaista, mitä minä en ainakaan vielä tajunnut, tai mistä kuitenkin tiesin, mutta en saanut selkoa. Se aiheutti minussa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia, mutta en antanut sisälläni vellovan tunnekuohun näkyä ulospäin, vaan pakottauduin säilyttämään mitäänsanomattoman-ilmeen kasvoillani ja kohtaamaan Veren jäänsinisten silmien katseen.
"Miten sinä olet pärjäillyt?" hän jatkoi ja istuutui alas. Katsoin entiseen mestariini hetken hiljaa, miettin samalla, miten muotoilisin vastaukseni. Viime päivien aikana olin osallistunut useaan otteeseen metsästyspartioihin, vaikkei saalistus minua juuri houkutellutkaan, mutta koska minulla ei ollut ollut leirissä mitään sen tähdellisempää tekemistä, olin päättänyt tappaa aikaani tarjoutumalla vapaaehtoisesti vajaavaisiin partioihin mukaan.
Lopulta päädyin vain vastaamaan: "Hyvin." Olisin voinut alkaa selittämään Verelle sitä, miten en viihtynyt leirissä ja kuinka tunsin oloni ulkopuoliseksi, mutta olin tuumannut, että ehkä olisi vain parempi vastata lyhyesti ja ytimekkäästi niin, ettei asiani jäisi epäselväksi.
Veri nyökäytti päätään. "Sepä mukava kuulla", hän sanoi hymyillen ja kääntyi katsomaan hiljalleen punertuvalle taivaalle jatkaen: "Haluaisitko kenties lähteä pienelle kävelylle näin päivän päätteeksi?"
Vilkaisin ensin Vereen ja sitten taivaalla mollottavaan aurinkoon, joka oli jo alkanut painua mailleen, eikä tuntunut enää niin paahtavalta kuin aikaisemmin. Tovin emmittyäni olin lopulta suostunut kollin tarjoukseen, sillä mitäpä menetettävääkään minulla oli tässä tilanteessa?
"Näytä sinä tietä", sanoin.
"Hyvä on", Veri vastasi ja lähti tassuttamaan uloskäynnin suuntaan, mutta pysähtyi vielä kurkkaamaan lapansa yli minuun, ikään kuin varmistaakseen, että pysyin hänen perässään, josta minä en tietenkään kovin ilahtunut, sillä olinhan sentään jo soturi, enkä kaivannut ketään suojaamaan selustaani. Osasin pitää ihan itse itsestäni huolen.
Seurasin Vereä ulos leiristä, josta sitten jatkoimmekin yhdessä matkaamme Korkokivien suuntaan.
Vaikka lehtikato olikin ollut harvinaisen ankara, pystyi roudan peittämästä maasta silti havaitsemaan kukkaan puhkeavan hiirenkorvan merkkejä. Muun muassa hangella risteili useita hiiren jälkiä, jotka johtivat useimmiten tiheään pusikkoon tai puun juurikossa olevaan koloon, mutta koska olin saanut saalistamisesta tarpeekseni lähiaikoina, ei minua suoraan sanottuna huvittanut sännätä siimahäntöjen perään riemusta hihkuen.
"Raparuusu! Varo!" Veren varoitus kajahti liian myöhään. Onnistuin kompastumaan lumen alla piilossa olleeseen kiveen ja lyömään pääni jäälohkareeseen, joka oli juuri sattumalta osunut siihen kohtaan, ja menettämään tajuntani toviksi.

Raotin hitaasti silmiäni. Tiesin lähes ensisilmäyksellä, etten ollut enää Kuolonklaanin reviirillä, vaan ihan jossain muualla.
Nousin seisomaan ja hieraisin käpälälläni kipeää päätäni, jonka jälkeen siristin silmiäni nähdäkseni paremmin ympärilleni.
Paikka, johon olin tupsahtanut, muistutti erehdyttävästi metsää, mutta sellaista metsää, missä ei voinut asua mikään elollinen.
Kuulin rasahduksen takaani ja käännyin ympäri kohtaamaan suurikokoisen kollin, joka katsoi minuun tummankeltaiset silmät ohuiksi viiruiksi kavenneina.
"Kuka sinä olet?" sähähdin varautuneena ja ojentelin kynsiäni valmistautuen mahdolliseen yhteenottoon. Vieraalla kissalla oli kieltämättä kotikenttäetu apunaan, mutta minäpä turvauduin sitäkin väkevämpään aseeseen, nimittäin oveluuteeni.

//Pöllö?

Nimi: Talvikkitassu

08.03.2018 18:46
"Selvä. Hyvää yötä, Kojoottivirne", lausahdin vielä kohteliaalla äänensävyllä ruskeanharmaalle kollikissalle, jonka jälkeen käännyin kannoillani ja sukelsin suoraan omaan pesääni. Onkalo tuntui paljon pimeämmältä kuin vain lyhyt hetki sitten herättyäni Kojoottivirneen heräämiseen. Vetäisin syvään henkeä ja harpoin muutamalla askeleella makuualustalleni. Laskiessani sievät tassuni kuiville sammalille korviini iskeytyi rusahdusta jäljittelevä ääni, joka sai niskakarvani seisahtamaan ja sydämeni lyömään rintaani vasten. Jäin makaamaan sammalpedilleni ja tasaamaan hengitystäni, jonka vauhti oli kaksinkertaistunut vajaassa silmänräpäyksessä. Kun väsymys alkoi työntää silmäluomiani kiinni, annoin silmieni sulkeutua.
*Hyvää yötä Kuolonklaani*, kuiskasin vielä mielessäni ja vajosin sitten syvään uneen.

Aamulla heräsin kirkkaankeltaisten valonsäteiden häikäistessä kasvoni sammalverhojen lävitse. Avasin suuni makeaan haukotukseen ja availin samalla unenpöpperöisenä taivaansinisiä silmiä. Kesti monta silmänräpäystä, kunnes tajusin jonkun huutavan nimeäni sammalverhojen toiselta puolelta. Uskoin kissan äänen kuuluvan Kojoottivirneelle, joten kompuroin nopeasti jaloilleni ja sukelsin ulos pienikokoisesta pesästäni.
Mutta pääpesässä minua ei odottanutkaan Kojoottivirne, vaan Tappotassu. Pikimustan kollin keltaiset silmät säkenöivät aamun hailakassa valossa ja hän näytti tarvitsevan jotain.
"Tappotassu. Mitä olet vailla?" kysyin tyynellä äänensävyllä.
"Tarvitsen hiirensappea", suurikokoinen oppilas ilmoitti ja irvisti heikosti, aivan kuin vihjaten ettei odottanut klaaninvanhimpien punkkien irrottamista innolla. En minäkään olisi pitänyt punkkien irrottamisesta ja hiirensapen vastenmielisestä hajusta. Onneksi Kuolonklaanissa oli muitakin oppilaita jotka voisivat pitää huolta klaaninvanhimmista, mutta tehtävä oli silti suurimmaksi osaksi minun vastuullani. Tajusin vasta pitkän hiljaisuuden jälkeen nyökäyttää päätäni ja suunnata yrttivaraston luokse. Sieltä nappasin matkaani hiirensappinestettä täynnä olevan sammaltukon ja kiikutin ne suoraan Tappotassun luokse. Kolli näytti täydellisen hämmästyneeltä, kun laskin sammalkasan hänen eteensä.
"Painele näitä sammalia vanhuksien punkkien kohdille. Jos ne eivät irtoa tällä, mikä aika harvoin tosin tapahtuu, tartu punkkiin hampailla ja heitä se kauemmas, muista senkin jälkeen pyyhkäistä sammaleella sitä kohtaa missä punkki oli", ohjeistin nopeasti Tappotassua. Kolli nyökäytti ilmeettömänä päätään ja katosi pesästä muutaman silmänräpäyksen sisällä. Kun olin varma oppilaan kadonneen pesän lähettyviltä, käännyin ympäri Kojoottivirnettä kohti.
"Hyvää huomenta. Nukuitko hyvin?" kysyin kohteliaasti.

// Kojo?

Nimi: Ahvenleuka

08.03.2018 17:46
Nyökkäilin myöntyvästi Hiiripisaran puheille, mutta pääni sisällä pohdin, miten hänen luonteensa oli niin erillainen verrattuna siihen, mitä se oli ensi kertaa puhuessamme. Ehkä hänellä tosiaan oli vain huono päivä. Hymähdin ajatuksilleni ja palasin miettimään vastausta hänen esittämään kysymykseen pennuistani.
"Kyllä minä heitä kaipaan, mutta tiedän että he pärjäävät ilman minua ja se on tärkeintä. Tietenkin uskon teidänkin välittävän pennuistanne, ei sellaista voi epäillä, vaikka poikkeuksia aina onkin", naurahdin lopuksi ja palasinsitten siihen, mitä hän sanoi muiden kissojen ajattelevan minusta.
"En osaa sanoa, pitävätkö muut minusta vai ei, mutta suhteiden ylläpitäminen on mielestäni tärkeä asia. Moneen olen yrittänyt tutustua, vaikka en kaikkien kanssa tule kovin hyvin toimeen, ei sitä tiedä keneltä voi tarvia palveluksia", virnistin ja vinkkasin silmääni. Tarvitsisin hänestä lisää tietoa, jota voisi jotenkin käyttää hyväkseni, mutta liian läpinäkyvä en saisi olla.
"Niin, perhe oli minulle hyvin tärkeä, mutta entä sinä. Jos sinulla ei ole pentuja tai kumppania, olet varmaan kuitenkin läheinen vanhempiesi ja sisarustesi kanssa", hyppäsin mahdollisimman sujuvasti aiheeseen. Hänen perheestään en juuri mitään tiennyt, mutta lähimmäiset olivat monilla se heikko kohta.

//Hiiri?

Nimi: Jäälilja

08.03.2018 17:44
"En minä sillä kysynytkään, minulla saattaisi vain olla tarjous.. jolla saattaisin saada sinun suunnitelmiisi tuulta", naukaisin veikkaasti. Kietaisin pörheän häntäni etutassujeni eteen siististi. Käänsin pääni sivulle päin.
"Jos siis suunnitelmasi ovat ne mitä luulen. Ja uskollisuudestani, en ole alunperin Kuolonklaanista, vaikkei se sinulle kuulukkaan, mutta silti uskollisuuteni on vahva", sanoin ja käänsi pääni ja katsoin taas Kylmähenkäyksen siniharmaaseen turkkiin.
"No, mutta ehkä minun on aika poistua jos minun suunnitelmani eivät kiinnosta", naurahdin synkästi ja nousin seisaalleni. Nuolaisin rintani pörhistyneitä karvoja pari kertaa ja lopulta nyökkäsin Varjoklaanilais kollille, jonka silmät leimusivat.
"Heipä hei sitten, muista mitä sanoin. Voin toteuttaa haaveesi halutessani", naukaisin ja sipaisin Kylmähenkäystä hännälläni. Olin valehtelija, mutta tiesin että voisin liidättää Kylmähenkäyksen Varjoklaanin johtoon helposti. Vähän uhkailua, vähän kieroilua ja kaikki olisi hallinnassa.
"Näkyillään", naukaisin ja loikkasin takaisin Kuolonklaanin metsän siimekseen. Jos Kylmähenkäys oikeasti alkaisi miettiä tarjoustani ja suostusi, hän etsisi minut hinnalla millä hyvällä tassuihinsa. Ehkä tarjoukseni ei olisi enää silloin voimassa, ehkä halusin tehdä vain kiusaa. Ehkä, ehken.
"Mikäkin hölmö", naurahdin itsekseni.

//Joku vaan?

Nimi: Hiiripisara

08.03.2018 16:45
Katsoin Ahvenleukaa hieman hämmästyneesti. Mitä kolli oikein yritti. Aioin ottaa siitä selvää, joten loihdin kasvoilleni lämpimän hymyn.
"Kyllä minulla aina hetki klaanitoverilleni on. Minäkin haluan pahoitella käytöstäni. Minulla oli huono päivä ja purin sitä sinuun, anteeksi", vastasin ja katsoin pahoitteleva ilme kasvoillani entistä jokiklaanilaista. Ahvenleuka nyökkäsi hitaasti.
"Niinkö olet kuullut?" kysyin ja loihdin kasvoilleni jälleen hymyn. Kolli nyökkäsi.
"Selvä. Kai ne sitten pitävät paikkansa", vastasin virnistäen.
"Tahdotko tehdä jotakin? Palataanko leiriin vai lähdetäänkö vaikka kävelylle tai saalistamaan? Vai oletko sinä nälkäinen?" Ahvenleuka kysyi.
"Kävely kuulostaa erinomaiselta. Minusta olisi erittäin mukavaa tutustua sinuun paremmin. Moni kuolonklaanilainen näyttää pitävän sinusta, tahdon nähdä sinussa saman minkä hekin", vastasin lempeällä äänellä kollille. Todellisuudessa minä vihasin häntä. Kolli oli säälittävä. Hän jutteli paljon kissoille ja kissat juttelivat hänelle, mutta arvelin kaikkien oikeasti vihaavan häntä vähintäänkin yhtä paljon kuin minä. Ahvenleuka väläytti minulle hymynkaltaisen ja lähti kulkemaan kohti ukkospolkua.
"Miten sinulla menee täällä Kuolonklaanissa? Ikävöit takuulla pentujasi", naukaisin haikealla äänellä ja käänsin katseeni Ahvenleukaan. Kolli piti katseensa edessäpäin. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, jatkoin:
"Ja kyllä, myös kuolonklaanilaiset välittävät pennuista, ellet ole huomannut sitä. Jälkikasvu on monelle kuolonklaanilaiselle erittäin tärkeä asia, vaikka itselleni se ei merkitse juurikaan mitään, sillä eihän minulla ole edes kumppania." Olin kehitellyt itselleni uuden tavoitteen. Tavoitteeni oli saada hölmö jokiklaanilaiskolli rakastumaan minuun palavasti, jonka jälkeen voisin musertaa hänen sydämensä pieniin palasiin ja näyttää, että häntä ei Kuolonklaanissa kaivata.

//Ahven?

Nimi: Ahvenleuka

08.03.2018 16:25
Vilkuilin silmät kapeina viiruina muutaman ketunmitan päässä istuvaa Hiiripisaraa, joka parhaillaan kävi jonkin sorttista keskustelua Graniittipoltteen kanssa. Kellanpunainen kolli kuitenkin lähti matkoihinsa melko pikaisesti, jolloin huomasin tilaisuuteni viimein tulleen ja kävelin naaraan takaa tuon vierelle. Viiltokaaos oli vaatinut minua yrittämään uudestaan tutustua häneen, mutten ymmärtänyt miksi hän olisi halunnut hänet osaksi joukkoaan. Tekaisin nopeasti kasvoilleni rauhallisen hymyn ja istuuduin alas. Hiiripisaran pää käännähti nopeasti suuntaani, mutta hänen katseensa oli ennemminkin rauhallisen kysyvä, kuin hämmentynyt.
"Hei, olisiko sinulla hetki aikaa?" kysyin ja viitoin hänet syrjemmälle aukiolta, johon Hiiripisara nyökkäsi vastaukseksi ja nousi perässäni. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan, olisin jäänyt leiriin, mutta partiosta palanneen kissajoukon takia leiri tuntui turhan täydeltä. Tein nopean käännöksen ja pujahdin piikkihernetunnelin kautta ulos, jääden odottamaan perässä tulevaa soturia.
"Aluksi, pahoitteluni viime kerrasta, kun lähdin niin tylysti", naukaisin, kun Hiiripisara oli päässyt vierelleni ja lähdin kulkemaan rauhallista tahtia eteenpäin.
"Ajattelin kuitenkin, että sinuun kannaisi tutustua paremmin. Jotkut puhuvat, että sinussa on klaanin kannalta potentiaalia ja halusin tietää pitävätkö puheet paikkaansa", puhuin lipevästi, sillä muuta selitystä en tälle tapaamiselle keksinyt. Purin hetken hammasta jännittäessäni, kuinka Hiiripisara reagoisi ja uskoisiko hän minua heti.

//Hiiri?

Nimi: Lumotassu

08.03.2018 16:10
Astelin ulos oppilaidenpesästä. Olin sukinut turkkini tänään erityisen hyvin, sillä en tahtonut näyttäytyä Graniittipoltteen ollessa paikalla takkuisella turkilla. Huomatessani kollin, katsahdin vaivaantuneena pois päin. Tassutellessani kohti soturia, sydämmeni tykytti tuhatta ja sataa.
”Huomenta Lumotassu.” Graniittipoltteen äänessä kuulunut lempeys yllätti minut.
”Huomenta”, nau’uin ystävällisesti.
”Lähtisitkö kanssani metsälle?” Kolli kysyi. Jäädyin totaalisesti. *Minä? Metsästämään hänen kanssaan?* Ajatus pyöri päässäni. En viitsinyt kieltäytyä.
”Tietysti minä tulen.” Hymähdin.

Huomasin oravan, joka kulki pitkin ruohikkoa pahaa aavistamatta. Laskeuduin nopeasti vaanima-asentoon ja hiivin kohti saalistani. Loikkasin kohti oravaa ja sain sen juuri ja juuri kiinni. Annoin nopeasti tappoiskun eläimelle ja henkäisin helpottuneena. Orava ei ollut lihava, mutta siitä kyllä riittäisi syötävää.

Nimi: Kojoottivirne

08.03.2018 14:35
Tarkitsinko minä jotakin? Vaikka mitä. Ensimmäiseksi vaikka neuvoja Kostohengen suhteen. Toiseksi tahdoin, että Talvikkitassu jäisi luokseni yön ylitse. Tunsin oloni tuvallisemmaksi parantajaoppilaan seurassa. Syynä tuskin kuitenkaan olivat naaraan taidot parantaa minkä tahansa haavan tai vaivan. Syy oli jokin aivan muu, mitä en tosin pystyisi luultavasti koskaan sanomaan ääneen. Nostin pääni hetkeksi sammalvuoteelta. Korviini kantautui jokin ääni. Tunsin kuinka korvani kääntyilivät hermostuneena pimeydessä. Tai ainakin se mitä korvistani olikaan jälkellä. Ääni tuntui tutulta, mutta etäiseltä. Talvikkitassun silmät näyttivät olevan nauliintuneena minuun. Naaras odotti yhä vastaustani. Päädyin pudistelemaan päätäni, sillä en saanut sanoja suustani. Vasta myöhemmin tajusin, että Talvikkitassu tuskin pimeyden keskellä näkisi mitä olin tehnyt.
"En tarvitse, kiitos kovati", maukaisin valheeni hyvin kohteliaasti. Huomasin kuinka Talvikkitassu räpäytti silmiänsä ja poistui pesältä. Laskin hitaasti pääni sammalille kuunnellessa ääneä, jota en tunnistanut. Kuuntelin ääntä pitkän aikaa, kunnes muistin eläimen joka piti kyseistä ääntä. Huhuileva ääni kuului pöllölle. En tiennyt, että Kuolonklaanin reviirillä asui pöllöjä. Tai ehkä tämä yksilö oli vain poikkeamassa reviirillämme. Aivan kuin Mayan perhe. Kylmät väreet kulkivat lävitseni. Vaikka pentu oli päässyt minun ja Talvikkitassun avuilla perheensä luokse, uhkaa Kuolonklaanissa ei oltu vieläkään selätetty. Päästin pitkän tuhahduksen. Tunsin itseni jälleen voimattomaksi. Osasyy saattoi myös olla uni, joka yritti saavuttaa minut nopeaa tahtia. Lopulta se otti vallan ja kaikki katosi ympäriltäni.

// Talvikki aamulla?

Nimi: Jäälilja

08.03.2018 07:51
Katsahdin Kylmähenkäykseen arvioivasti.
"Pitkä muisti", murahdin kylmästi, "Pitkä muisti." Naurahdin istekseni. *Olisikin kumppanini.*
"Hän ei ole kumppanini, vaan sukulaiseni", selitin sitistäen silmiäni. Istahdin kylmän rauhallisesti omalle puolelle rajaa.
"Mutta suutin kysymys onkin, oletko oikeasti uskollinen Varjoklaanille?" naukaisin viekkaasti.
Kylmähenkäys kohotti kulmiaan yllättyneenä kysymyksestä. *Kun tähän asiaan päästiin, nii eiköhän hyödynnetä sitä*
"Ihan joka tilanteessa, vaikka tilalle tarjoutuisi jotain parempaa? Jos sinun paremman tarpeessa pitäisi pettää klaanisi?" tiedustelin.
"Haluan vain rehellisen vastauksen en muuta", sanoin vakuuttavasti.

//Kylmä? Sori pätkä xc

Nimi: Jäälilja

07.03.2018 10:38
Haukottelin makeasti. Olin istuskellut leirin reunamilla jo hetken. Haavojani, joita osia kutsuisin pinta naarmuiksi, kolotti vähän, mutta olinhan minä ennenkin sen kestänyt, joten kestin nytkin. Olin huomannut sivusilmällä kuinka Lumotassu lähti hivuttautumaan lähemmäs minua.
"Lähdemmekö vielä harjoittelemaan?" naaras naukaisi ja vilkaisi taivaalle. Ilta-aurinko oli jo laskemassa. Pudistin päätäni.
"Emme tänään. Huomenna lähdemme aamupartioon, joten nuku, että jaksat rankan päivän", naukaisin. Se ei ollut pyyntö, vaan käsky. En jaksanut veteliä oppilailta. Lumotassu nyökkäsi ja aikoi sanoa vastaan, mutta loin naaraaseen tiukan silmäyksen ja hän jätti asiansa sanomatta. Hän lähti tassuttamaan muiden oppilaiden luokse.
"Jäälilja?" kuulin tutun äänen.
"Kauhumurha", vastasin kulmiani kohottaen, "Mikä sinut tänne liidättää?" Käännyin jotta näin mustan kollin.
"Minun pitäisi viedä sinut metsästyspartioon. Varapäällikön käsky", kolli murahti. Pyöräytin silmiäni.
"Eikö siihen pyydetty muka ketään muuta?" kysyin tuohtuneena. Tuskin Raepisara meitä olisi kaksin lähettänyt.
"No pyydettiin. Verenkin olisi pitänyt tulla, mutta hänellä näytti olevan parempaa tekemistä. Voin minä jotain muutakin pyytää jos et halua", kolli naukaisi ja lähti tassuttamaan sulavasti pois päin.
"Selvä! Minä tulen", murahdin hiljaa ja lähdin tassuttamaan poispäin rivakasti.
"Sitä minäkin", kolli naurahti kylmästi.
"Suu kiinni", murahdin ja pinkaisin juoksuun.

Hetken metsässä tarpomisen jälkeen, kyllästyin touhuun. Olimme saanet kiinni yhden rusakon, jota Kauhumurha raahasi hampaissaan.
"Meidän pitäisi lopettaa", naukaisin häijyllä äänelläni ja vilkaisin partiotoveriani.
"No palataan sitten", hän murahti. Pudistin päätäni.
"Sinä palaat, minä jään. Haluan jäädä tuulettumaan. Älä ota kaikkea kunniaa rusakosta", murahdin ja lähdin juoksemaan pois. Askeleeni johdattivat minut Varjoklaanin rajalle. Ilmassa leijaili tuore Varjoklaanin tuoksu. Paikansin tutun kollin.
"Päivää Jäälilja", kuulin kollin naukuvan tasaisesti. Astuin esille.
"Kylmähenkäys", naukaisin silkkisesti.
"Onko Varjoklaanissa noin paha tilanne? Soturit haluavat pyrkiä Kuolonklaanin. Kuolen nauruun", naukaisin pilkaten. Kylmähenkäyksen silmät hohkasivat tulta. Nostin kasvoilleni perinteisen virneeni.
"Kaikki on hyvin kunhan pysyt omalla puolellasi".

//Kylmä?

Nimi: Viiltokaaos

07.03.2018 08:13
Vilkaisin Tappotassua, joka asteli esiin hangen takaa. Kolli oli tullut kesken taistelun seurailemaan sitä etäämmältä. Ilmeisesti oppilaani oli seurannut meitä ulos leiristä aina tänne saakka. Käänsin sitten katseeni Jääliljaan, joka oli esittänyt minulle kysymyksen. Naaraan luovuttaminen oli suoraan sanottuna yllättänyt minut. En olisi uskonut Jääliljan kaltaisen soturin luovuttavan noin vain, mutta ehkä naaras ymmärsi Kalmaliljan olevan häntä vahvempi, eikä voitto olisi ollut mahdollinen.
"Ei kai minun sitä sen kummemmin tarvitse kommentoida. Voittaja selvisi, vaikka olinkin hieman pettynyt lopputulokseen. Olisin odottanut sinulta enemmän", naukaisin Jääliljalle. Viilsin kynsilläni ilmaa ja nousin sitten ylös. Lähdin suuntaamaan kohti leiriä.
"Tappotassu, aika palata leiriin", sanoin oppilaalleni kulkiessani hänen ohitseen. Musta kolli lähti seuraamaan minua kohti leiriä. Myös Kalmalilja, Jäälilja ja Kostohenki lähtivät hetken kuluttua peräämme. Kalmalilja hieman edempänä ja kaksi muuta soturia taaempana.
Leiriin saavuttuamme huomasin Valhekuiskeen syövän hiirtä lähellä leirin sisäänkäyntiä. Huomasin myös Raepisaran, joka oli ilmeisesti lähtemässä partioineen leiristä. Partioon osallistuivat varapäällikön lisäksi Mustakoipi, Verikyynel ja Sähköviilto. Astelin Raepisaran ja partion luokse tavoitteena päästä mukaan. Tahdoin tutustua varapäällikköön, sillä jos hän tuntisi minut, valitsisi kolli todennäköisemmin minut seuraajakseen Kuolonklaanin päällikkönä. Kolli käänsi kysyvän katseensa minuun.
"Partioonko tahdot?" varapäällikkö arvasi suunnitelmani.
"Juuri sitä. Minne olette menossa? Voisin tulla mukaan", tokaisin. Olisin voinut kysyä paikkaa myös oppilaalleni, mutta juuri tällä hetkellä en kaivannut oppilaani seuraa. Vaikka hän olikin minun oppilaani, en tahtonut viettää kaikkea vapaa-aikaani hänen kanssaan.

//Rae?

Nimi: Jäälilja

07.03.2018 08:02
Nyökkäsin kulmiani kohottaen.
"Selvä, minä luovutan. Kyllähän sinustakin näkee sen, että olet Pisaratähden entinen oppilas", naukaisin tyynellä ja mitäänsanomattomalla äänellä, mutta silmissäni hohkasi arvostus. Kun Kalmalilja oli näyttänyt voimansa, kunnioitin häntä.
"Olet ansainnut kunnioitukseni, toivottavasti minun ei tarvitse todistaa sinulle enää mitään", nau'uin kalseasti ja käänsin selkäni Kalmaliljalle. Vähän matkan päässä istui Viiltokaaos ja parin ketunmitan päässä hänestä Kostohenki. Jistohenki nyökkäsi hyväksyvästi. Pian kuulin läheisestä ouskan käppyrästä pienen rasahduksen.
"Tappotassu, olen haistanut sinut jo aikoja sitten", murahdin matalasti ja käännyin taas Viiltokaaokseen. Hajuaistini oli hyvä.
"No, etkö kommentoi ratkaisuamme mitenkään?" kysyin ja katsoin tätä vaarivasti.

//Viilto? Kalma? Kosto? Tappoki voi jatkaa. Sori pätkä xc

Nimi: Kalmalilja

06.03.2018 21:59
*Hitto*, tokaisin mielessäni, kun Jääliljan hampaat pureutuivat kurkkuuni. Hänen otteensa oli tiukka, muttei tappava. Yritin pyristellä vapaaksi soturin otteesta, mutta kun se ei onnistunut, löin kaikin voimin päälläni hänen päätään. Jääliljan ote ei kirvonnut, mutta hellitti sen verran, että saatoin riuhtaista itseni turvallisesti irti. Pysähdyimme kumpikin hengähtämään. Kehossani oli muutamia haavoja ja monia naarmuja, mutta en antanut niille huomiota. Ne eivät olleet kovinkaan syviä, joten mitä väliä?
Havahduin ajatuksistani, kun Jäälilja yllättäen loikkasi suuntaani. Väistin nopeasti vasemmalle, mutta soturi ehti sivaltaa kylkeäni. Sähähdin vihaisesti ja hyppäsin valkean kissan selkään, raapien hänen turkkiaan kynsilläni. Jäälilja joutui painoni alla menemään vatsalleen maahan, mutta tiesin, että hän voisi helposti lennättää minut selästään, olihan naaras aika voimakas ja minua suurempi kooltaan. *Mokoma järkäle.*
Loikkasin kauemmas maahan ja katsoin tyynenä vastustajaani.
"Nyt sinulla olisi hyvä tilaisuus luovuttaa. Sillä minä en aio sitä tehdä, enkä myöskään häviä", naukaisin hymyillen kylmästi, leukaani kohottaen. "Olet jo osoittanut olevasi kelpo taistelija, mutta minua parempi et ole. Anna vain voitto minulle, olet jo todistanut tarpeeksi."

//Jää? Kosto? Viilto?

Nimi: Veri

06.03.2018 19:18
Istuin leirin reunamilla, aionoissa varjoissa. Olin lähiaikoina alkanut tuntea oloni ahdistuneeksi suuren kissa joukon keskellä. Tamppasin maata lyhyellä hännän tupsulla. Loin jäisen silmäyksen vuorotellen jokaiseen leirin kissaan kunnes silmääni pisti Raparuusu. Katseeni suli ja muuttui lempeäksi. Tuo hellyyttävä naaras, jota pidin yhtä läheisenä kun omaa tytärtäni, oli tullut minulle todella tärkeäksi. En ollut oikein enään väleissä kunnolla pentujeni kanssa, heitä ei kiinnostanut se joka heistä eniten välitti. Olin palannut vanhaan luonteeseeni. Kylmään ja väkivaltaiseen. Uskaltauduin astumaan ulos varjoista, hampaani välkähtivät auringossa. Halusin palata takaisin luontoon, ulos klaanista. Ehkä vanha leirikin olisi jäljellä. Tassutin ripeästi leiriaukion poikki kohti Raparuusua.
"Hei, Raparuusu", huikkasin hiljaisella äänellä. Naaraan kääntäessään kauniin katseensa kasvoilleni suli hymy.
"tervehdys, eikö sinun pitänyt jättää minut jo rauhaan kun olenhan jo soturi?" naaras vitasaili. Naurahdin kolkosti, mutta vino hymy pysyi yhä kasvoillani.
"Ehkä, mutta entä jos en voi pysyä sinusta erossa?" kysyin samettisesti.
"Miten sinä olet pärjäillyt?" naukaisin ja istahdin Raparuusun vierelle.

//Rapa?

Nimi: Pikiviilto

06.03.2018 19:11
Kielomyrkyn poskia pitkin vierivät kyyneleet saivat oloni jälleen raskaammaksi. En tiennyt hänen ottavan tilanteeni klaanissa niin raskaasti, varsinkin kun en enää itse osannut edes ajatella sitä, sillä yksinäisyys oli jokapäiväistä. Oli minulla Talvikkitassu tietenkin seuranani, mutta hänen kanssaan en vielä voinut jakaa ajatuksiani ja murheitani. Katseeni laskeutui uudelleen tassuihini, jotka tepastelivat vaikeasti paikoillaan.
"Kyllä minä pärjään, olen aina pärjännyt", naukaisin pienesti virnistäen, kuin yrittäen vähätellä asian todellista puolta. En halunnut hänen olevan surullinen tai huolissaan - varsinkaan minun takiani. Naaraan katseesta kuitenkin huomasi ettei hän uskonut. Totuuspentu tepasteli pienin askelin takaisin emonsa vierelle ja puski tuon jalkaa pienellä, pörröisellä päällään.
"Emo, miksi sinä itket?" pentu kysyi hennolla äänellä, johon Kielomyrkky vastasi hymyllä, joka oli välittävä muttei lainkaan onnellinen hymy.
"Täällä teidän kanssa en olisi yksin...", aloitin, mutta kumppanini ilme muuttui heti vakavammaksi, kun ymmärsi vihjeeni. Tähtiklaaniin liittyminen tuntui armolliselta itselleni sen elämän jälkeen, jonka olin joutunut kokemaan ja Kuolonklaanista löytyi varmasti kissa, joka auttaisi minua matkan aloittamisessa.

//Kielo?

Nimi: Jäälilja

06.03.2018 18:03
Naurahdin kolkosti.
"Oletko tosissasi? Käytätkö kaikkia voimiasi?" naukaisin silkkisesti ja potkaisin Kalmaliljan päältäni pois vahvojen takajalkojeni potkulla. Naaras lensi selälleen maahan, mutta oli jo pian jalkeilla kuten myös minä. Pyöräytin silmiäni. *Vähän kovempaa, selvä. Jos haluat parantajan pesälle.* Loikkasin kynnet edellä kiinni Kalmaliljan rintaan ja sivalsin suurella tassullani tukon verisiä karvoja. Naaras nappasi kiinni tassustani ja puri lujaa. Kurotin kiinni Kalmaliljan niskaan ja upotin piikkiäkin terävämät hampaani lähmpimään ja pehmeään niskanahkaan. Tumma naaras riuhtoi tassustani, jotta otteeni irtoaisi, mutta en irroittaisi. Olin tunnettu hampaitteni terävyydestä ja pitävyydestä. Hampaani olivat kissan kynnen veroiset ja korvasivat tylpähköt kynteni. Kiristin otettani, jos irtoaisin, pala hänestä lähtisi mukana. Tassuuni sattui, mutten välittänyt. Halusin voittaa. Suussani virtasi lämmin veri. Kalmaliljan veri sekoittuneena omaani. Kierähdin selälleni vetäen Kalmaliljankin mukanani. Hänen otteensa irtosi ja samalla irrotin myös omani. Kauniin valkeat karvani olivat tassussa verisiä ja runnotun näköisiä. Kohautin lapojani ja syöksyin kiinnin naaraan taka käpälään.
"Minä niin haluaisin nähdä sinun voittavan, mutta kun vastuksensa olen minä..", sähähdin. Itsdevarmuudestani huolimatta, en ollut varma taistelun tuloksesta. Kalmailja oli oikeasti hyvä taistelija. Kalmalilja kapusi nopeasti ylös ravistaen takajalkansa irti. Nostin verisen valkean käpäläni ja sivalsin naaraan rintaa. Kalmalilja sähähti ja loikkasi minua kohti, mutta pysähtyikin juuri ennen minua ja vetäisi häntäni jalkojeni välistä ja kaaduin selälleni. *Hmm, ihan kelpo liike. Oppilas tasoa* Murahdin. Kalmalilja painoi tassuaan rintaani vasten. Väläytin kasvoilleni itsetietoisen virneen ja aloin raastaa naaraan vatsaa takatassuillani. Tumma naaras painoi kyntensä rintaani. Potkaisin ja onnistuin horjahduttamaan Kalmaliljaa siten, että ennätin pystyyn. Olin hengästyksissäni ja verinen, mutten yksin. Kalmalilja oli yhtä vaurioitunut. Loikkasin uudestaan häntä kohti. Tällä kertaa naaras väisti. *Ihan hyvä* Heilautin hännänpäätäni ärtyneesti. Käänsin pääni heti hänen suuntaansa ja loikkasin uudestaan. Tällä kertaa osui ja upposi. Kynsimme toisiamme vihamielisesti. Otin askelen taaksepäin, naaraan silmissä välähti kummastus. Pian loikkasin uudestaan hampaitteni tavoitteena, naaraan kurkku. Halusin saada yliotteen, mutten tappaa.

//Kalma? Viilto? Kosto? Toivottavasti en hitannu Kalmaa liikaa :D

Nimi: Kalmalilja

06.03.2018 17:37
Tarkkailin valppaana Jääliljaa, odottaen naaraan tekevän jotain. Ei hän minua taistelutaidoistaan ollut vielä vakuuttanut. Enkä ollut varma, vakuuttaisiko ollenkaan.
"Ei kannattaisi olla noin ylimielinen. Silloin on nimittäin noloa, jos häviää. Ja minä en häviä, joten tämä päättyy joko sinun tappioosi tai tasapeliin."
Yllättäen loikkasin Jääliljaa kohti, mutta pidin huolen siitä, että naaras ehti väistää minua. Kierähdin nimittäin hänen vatsansa alle, raastaen hetken hänen turkkiaan. Jäälilja ehti sivaltaa kuonoani ennen kuin potkaisin hänet kauemmas. Sihahdin ärtyneenä ja käännähdin valkoisen naaraan suuntaan.
"Jos nyt totta puhutaan, oppilaanikin on parempi taistelija, kuin sinä", naukaisin viileästi ja heilautin häntääni. "Eikä hänkään ole kovin kummoinen."
Sähähtäen loikkasin valkean naaraan luo. Nousimme takajaloillemme ja tunsin soturin läimäyttävän pääni sivua. Ärähdin ja hyppäsin eteenpäin, kaataen Jääliljan alleni. Astuin hänen päällensä koko painollani.
"Joko sait tarpeeksi?" naukaisin pehmeästi ja painoin kynsiäni naaraan turkkiin. "Yritä nyt, anna minulle jotain vastusta."

//Jää, Kosto, Viilto?

Nimi: Jäälilja

06.03.2018 15:19
Matala murina kantautui kurkustani. Räpäytin silmiäni nopeasti, en olisi se joka alottaisi. Arvioisin vastustajani sen perusteella kuinka hän valitsisi ensimmäisen liikkeensä. Jos minä aloittaisin ja loikkaisin suoraapäätä hänen kimppuunsa hänen olisi puolustauduttava, eikä hän saisi itse valita liikettään. Jotkut kissat olivat helppolukuisiampiakuin toiset. Viiltokaaos oli yksi niistä vaikeista, mutta olisiko Kalmaliljasta siihen? Havahduin todellisuuteen kuullessani Kalmaliljan sihahtavan ja loikkaavan ilmaan minua kohti tassut edellä. Liu'uin ketterästi naaraan ohi. Kalmalilja laskeutui tassuilleen ja nosti etutassunsa ilmaan ja tämän kynnet viilsivät lapaani. Ärähdin ja loikkasin naaraan kimppuun. Menettäisin maineeni näiden kissojen keskuudessa jos häviäisin. Kynteni sivalsivat Kalmaliljan lapaa.
"Silmä silmästä, eikö vain?" sähähdin naaraan korvaan, ennen kuin tämä ehti väistää. Olimme taas samassa tilanteessa. Alkutilanteessa. Kumpikin arvioi vastustajansa seuraavaa liikettä.

//Kalma? Viilto? Kosto? Tappo?

Nimi: Tappotassu

06.03.2018 15:17
Kokoontumisesta oli kulunut jo muutama päivä. Se oli ollut mahtavaa. Olin nähnyt muiden klaanin kissoja, mutta he olivatkin niitä Tähtiklaaniin uskovia höppänöitä. Ainoa siedettävä klaani Kuolonklaanin lisäksi oli Varjoklaani.

Nyt makoilin oppilaiden pesän edustalla. Olin nähnyt Viiltokaaoksen menevän äskettäin leiristä ulos Kalmaliljan, Jääliljan ja Kostohengen kanssa. Mietin mihinköhän he mahtoivat mennä. Uteliaisuuteni nousi ja nousin seisomaan. Päätin mennä seuraamaan neljää soturia. Pujahdin leiristä ulos. Sotureita ei näkynyt, mutta heidän hajunsa leijaili ilmassa tuoreena. Lähdin seuraamaan tuoksua. Nyt se oli helppoa, sillä haju oli tuore. Loikin hajun perässä paikkaan, jossa näin heidät. Silmäni laajentuivat isoiksi, kun näin Kalmaliljan ja Jääliljan toisissaan kiinni. Tappelivatko he? Jonkunlaiselta taistelulajit se näytti, mutten tiennyt oliko se vain leikkimielistä vai todellista. Viiltokaaos ja Kostohengen seurasivat naaraita sivummalta. Kalmalilja oli Jääliljaa rutkasti kokeneempi, mutta Jäälilja oli todella hyvä taistelemaan. Piilouduin läheiseen pusikkoon seuraamaan taistelua, miettien tullako esiin vaiko ei.

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com