Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kostohenki

05.01.2018 13:28
En voinut muutakaan kuin katsoa tassujeni alla olevaa Jalavamieltä. Kohotin hiukan kulmaani katsoessani kollin järkytyksestä vääristyneitä kasvoja. Jääliljan ei ollut tarvinnut tehdä paljoa Tuuliklaanin soturin hengen riistämiseksi. Oltuani varmoja tuon hengityksestä, astuin pois tämän lavalta. Käännyin katsomaan kohtaa, jossa raja kulki. Olimme ainakin hännän mitan päässä rajasta. Mietin hetken aikaa Tuuliklaanin päällikön reaktiota, saati muiden klaanilaisten. He saisivat pian tietää Kuolonklaanin riistäneen heiltä taas soturin. Tuuli pörrötti turkkiani. Nautin hetken aikaa kylmästä viimasta.
"Hän taisi olla aika kokematon tehdessään moisen virheen rohkeutensa kanssa. Pieni kipinä on hyvä, mutta liekki tuhoaa lähellänsä olevan. Tässä tapauksessa hänen rohkeutensa tuhosi hänet", mau'uin matalasti. Käännyin katsomaan maassa makaavaa Jalavamieltä kylmä katse silmissäni.
"Näin käy, kun luulee itsestänsä liikoja", maukaisin huvin kumeasti halveksuvalla äänensävylläni. Käännyin katsomaan tyynesti Jääliljaa.
"Tiedän, että tykkäät näyttää kynsiäsi ja todistaa osaavasi käyttää niitä, mutta voisimmeko näin kokoontumisen alla antaa Tuuliklaanille aivan pienen armahduksen?" kysyin Jääliljalta vinkaten kohti Tuuliklaanin soturia. Jäälilja katsoi minua aika kylmäkiskoisesti.
"Mehän annoimme jo päästäessään tuon pois klaaninsa luota", naaras tuhahti minulle. Pyöräytin vain nopeasti silmiäni.
"Jos tahdot kohdata kasvotusten Tuuliklaanin uuden päällikön vihan, siitä vain. Itse odottaisin että hän menettäisi edes muutaman hengen", vastasin tympäänyyneenä. Tassuttelin takaisin Jalavamielen ruumiin vierelle ja vilkaisin viimeisen kerran Jääliljaa.
"Käydään viemässä tämä ihastuttamaan muita ukkospolun varteen. Luulkoot hänen jääneen hirviön alle", maukaisin Jääliljan suuntaan. Naaras ei kuitenkaan vakuuttunut.
"Tuskin hirviö viiltäisi kokeneen soturin kurkkua auki. Viimeksi kun tarkistin nillä ei kyllä ollut kynsiä", sain kylmän vastauksen. Ehdotukseni tyrmättiin, joten katsoin Kuolonklaanin soturia odottavasti. Pakkohan hänen olisi korvaava ehdotus antaa omani tilalle. Käänsin silti katseeni ukkospolulle. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi parempi että kollia ei vietäisi ukkospolulle. En kyllä todellakaan olöut Jääliljan selityksen puolella vaan muistin Narsissiviiksen. Naaras oli tahallansa jäänyt hirviön alle. Tuskin häntäkään oli vielä haettu pois. Kaksi soturia kuolleena yhtä aikaa ukkospolulla vaikuttaisi ehkä jo liian hyvältä ollakseen totta.
"Piilotetaanko hänet sitten jonnekkin rajojen taakse? Haaskalinnut noutakoot hänet", murahdin lapojani kohauttamalla, sillä en kuullut Jääliljalta muutakaan ehdotusta.
"Vaikka sota Tuuliklaania vastaan kuullostaisikin hyvältä, en kaipaa sitä nyt", murahdin nostaessani Jalavamielen vaivalla selkääni. Katsoin Jääliljaa keltaisilla silmilläni kylmän osottavasti. "Aiotko siis auttaa vai et?"

// Jää?

Nimi: Sysitassu

05.01.2018 12:23
Astelin Varjoklaanin rajalla kuono välillä ilmassa, välillä maassa, toisen klaanin ominaistuoksua etsien. Pysähdyin ja suljin silmäni. Tunsin ukkospolun katkun, mutta sen seasta erottui jotain muuta. Varmasti rajamerkit.
"Taisin löytää ne", naukaisin ja käännähdin ympäri. Varjoklaanin tuoksu oli voimakas, se muistutti hiukan Tuuliklanin tuoksua, mutta vain hiukan. Hiiripisara asteli vierelleni, lähemmäs rajaa.
"Kyllä, olet oikeassa", naaras naukui nyökäten. "Rajamerkit kulkevat tässä."
Suuntasin katseeni Varjoklaanin puolelle ja siristin silmiäni. Reviirillä kasvoi korkeita havupuita, aika harvakseltaan. Erotin kauempana jonkin kaksijalkojen aidoilla rajatun alueen. Muuten reviiri näytti olevan oikeastaan pelkästään kosteaa suota.
"Jatketaan", puanruskea soturi tokaisi ja astelin hänen peräänsä.

Viimein ylitimme viimeisen ukkospolun ennen leiriä. Tassuni olivat jo hiukan kipeät kävelemisestä, mutta olin silti tyytyväinen päivääni. Olin oppinut paljon - tai oikeastaan varmaan kaiken, sillä Hiiripisara puhui jatkuvasti - Kuolonklaanin reviiristä. Nyt olin kuitenkin väsynyt. Astelimme leirin suuaukosta sisään ja mestarini pysähtyi eteeni.
"Saat lopun päivän vapaaksi. Huomenna harjoittelemme kaiketi saalistusta", Hiiripisara naukui ja asteli sitten pois. Katselin hetken ajan ympärilleni, kunnes silmiini osui harmaa, juovikas kollipentu. Virnistin ja astelin omahyväisenä hänen luokseen.
"Kiersimme juuri reviirin läpi Hiiripisaran kanssa. Onneksi en joudu tylsistymään pentutarhalla, niin kuin sinä", naukaisin ja näpäytin Uljaspennun päälakea ärsyttävästi hännänpäälläni.

//Uljas?

Nimi: Koisammal

05.01.2018 02:00
Katselin öiselle, pimeälle taivaalle tassuttaessani valkoisen kollin vierellä. Kylmyys, joka saapui aina illan tullen, viilensi turkkiani ja kohmeisia polkuanturoitani pisteli kävellessäni eteenpäin. Painauduin Vuonovarjon turkkiin kiinni ja hain häneltä lämpöä samalla, kun kiersin varovasti häntäni hänen häntänsä ympärille. En siltikään päästänyt tummanvihreää katsettani irti yön pimentämästä taivaasta, sillä taivaalla kelluva kirkas kuu, hopeahäntä ja niiden kahlima pimeys olivat aina houkutellut minua. Olisin voinut maata maassa ikuisuuden vain katsellen tähtiä, mutta en halunnut ehdottaa sitä Vuonovarjolle. Hän oli halunnut jo lähteä, koska oli myöhä. Ja sitä paitsi pidin öisen taivaan kiinnostusta omana tietonani, sillä tiesin sen olevan ainoa asia, jota kukaan ei voisi viedä minulta. Siksi suojelinkin sitä hartaasti. Muistelin samalla sitä kuinka olin joskus iltaisin oppilaana livahtanut pois leiristä ja mennyt vain katselemaan hopeahäntää. Olin saattanut seistä siinä hetken, mutta joissain tapauksissa saatoin jäädä siihen koko yöksi. Kukaan ei ollut koskaan huomannut mitään, onneksi.
"Väsyttääkö sinua?" Vuonovarjon kysymys sai minut säpsähtämään. Heräsin takaisin todellisuuteen ja käänsin viimein katseeni tuohon kolliin. Haukottelin maireasti ja väsymys ravisteli kehoani.
"Väsyttää", naurahdin ja nuolaisin Vuonovarjon poskea. Hiljennyimme taas ja tällä kertaa ajatukseni laukkasivat vehreällä niityllä, lintujen sirkutuksen lomassa ja puiden huminan soidessa rauhallisesti taustalla. Jokin siinä mielikuvassa ei kuitenkaan täsmännyt... Silloin tajusin jotain - se ei voinut mitenkään olla totta. Olin kuuro, ainakin melkein kuuro. En kuullut mitään sellaista enkä myöskään osannut puhua mitään sellaista. Vasta nyt näiden monien kuiden jälkeen tajusin sen kuinka erilainen oikeasti olin. En osannut kuvailla mitään samalla tavalla kuin muut, sillä puhumistaitoni olivat melko huonot. En kuullut melkein mitään. Ajatukseni ja oma maailma mielessäni oli kuitenkin aivan erilainen, koska mietin kaikkea niin paljon. Mistä tuo niitty tai ne äänet edes tulivat mieleeni?!
"Vuonovarjo." Pysähdyin paikoilleni. Kolli käänsi hämmästyneen katseensa minuun ja kohotti kulmiaan.
"Pi-pidätkö sinä minusta oikeasti? Olen kuuro e-enkä osaa puhua edes kunnolla. En ansaitse sinua."

//sori tönkkö mut Vuokkis?

Nimi: Kojoottitassu

04.01.2018 21:17
Tahdoin sanoa mestarillebi, että hän voisi tulla hakemaan minut milloin vain, mutta päätin pysyä vaiti. Sitten vasta muistin kokoontumisen olevan huomenna.
"Ei hätää, en aio pysyä täällä pesällä pitkään. En tahdo menettää mahdollisuuttani päästä kokoontumiseen. Olen ollut täällä jo tarpeeksi pitkään", mau'uin matalasti. Olin kiitollinen että Pikiviilto ei juuri nyt ollut läsnä. En tosin uskonut Kohmesydämen katsovan hyvällä aikeitani paeta parantajan pesältä kauheasti etuajassa. Käännyin selälleni ja katsoin pesän kattoa.
"Ennen kuin saan mitään vettä niskaani, ei hätää aion olla täällä vielä yön ylitse ja jonkin aikaa huomisesta. Pikiviilto saisi säpsyt jos nyt lähtisin", maukaisin tympääntyneellä äänensävyllä. En ollut edes varma kuunteliko Kohmesydän minua lainkaan. Tärkeintä oli kuitenkin, että pääsisin mahdollisesti huomiseen kokoontumiseen.

// Kohme? Haluuks skippaa siihe et Kohme tulis hakee Kojon kokouksee tai jotai cx

Nimi: Jäälilja

04.01.2018 19:58
Kostohenki oli valinnut oikeat sanat pelotteluun. Kissan silmissä vilahti pelkoa, mutta tuo röyhisti rintaansa rohkeuden ja urhoollisuuden merkiksi.
"Olihan se Jalavamieli?" naukaisin ilkeästi kehräten.
"Kyllä", kolli murahti ja pörhisti turkkiaan kokonsa kaksinkertaistamiseen. Siristin silmiäni ja avasin suuni valoittavaan hymyyn. Heilauttelin häntääni tasaisesti. Laitoin silmäni sädehtimään.
"Aika komea ja rohkea kolli onkin tullut minua vastaan", kehräsin ja kävelin aivan Kuolonklaanin ja Tuuliklaanin rajalle.
"Tule tänne päin", naukaisin samettisesti. Hän ei luottanut minuun täysin. Hänen kasvoillaan oli itsevarma ja peloton ilme. Hän hyökkäsisi kimppuuni jos en toimisi nopeasti. Kolli ei ollut kovin lähellä, mutta tarpeeksi lähellä. Tunsin sisälläni inhoa, kun tuuli käänsi suuntansa minun kasvojani päin ja haistoin Tuuliklaanin löyhkän. Kurotin hännälläni kolliin. Hän kavahti taaksepäin.
"Älä luulekkaan senkin hiirenaivo, että astuisin teitä yhtään lähemmäs", kolli murisi. Pyöräytin silmiäni, kovensin kehräystä. Kurotin häntääni uudestaan.
"En voi tappaa sinua hännälläni", naukaisin. Kolki katsoi minua silmät loimuten, hän vaikutti luonteeltaan siltä ettei olisi kiltti, hän vaikutti enemmän Kuolonklaanilaismaiselta.
Häntä-temppu ei tehonnut.
"Sääli, että tuollainen kissa menee hukkaan Tuuliklaanissa", nau'uin ivallisesti.
"Olisit syntynyt Kuolonklaaniin", naukaisin.
"Tietääkseni et sinäkään ole syntynyt siellä", Jalavamieli murahti ilkeästi.

//Jalava? Kosto? Toivottavasti en hitannu liikaa Jalavaa xc

Nimi: Kohmesydän

04.01.2018 13:23
//JATKOA KOJOOTILLE//

Pudistin päätäni viilein katsein. "Sinun täytyy kuulemma olla täällä vielä", nau'uin. "Tuskin haavasi ovat edes parantuneet! Vaikka en tosin ymmärrä, mitä järkeä sinun silti on lojua täällä. Tulet saamaan haavoja kuitenkin." Tuhahdin kylmästi. "Mutta kaipa se hiirenaivoinen parantaja tietää, mikä on nimenomaan minun oppilaalleni parhaaksi."
Istuin paikoillani ja katselin pesää. Yrttien voimakas, hapan haju täytti koko tilan, eikä antanut kissan hengittää raitista ilmaa. Käänsin viileät silmäni takaisin Kojoottitassuun ja tarkkailin häntä hetken. Kolli makasi sammalvuoteellaan. Haavoihin, jotka olin hänen kehoonsa viiltänyt, oli levitelty salvaa.
"Taidan olla samaa mieltä kanssasi", sanoin, "siitä, että sinun olisi paras päästä pois täältä ja takaisin koulutuksesi pariin. Mutta vaikka tulevaisuudessa haavoitutkin harjoitellessa, on kai hyvä, että parantelet nuo edes jossain määrin hyvin." Olin hetken vaiti, ennen kuin jatkoin jäisellä äänellä: "Vielä pari auringonnousua. Sitten tulen hakemaan sinut, sanoi Pikiviilto mitä tahansa."

//Kojo?

Nimi: Kalmalilja

03.01.2018 21:31
"No, jos hän on kerran sinulle noin tärkeä, niin sama se minulle, säästän hänet", tuhahdin, mutten nostanut tassuani. Katselin häijysti hmyillen niin avutonta ja heikkoa naarasta, ja painoin kynteni hänen nahkaansa. Tunsin hiukan verta vuotavan kynsilleni, ja raapaisin nopeasti viillot Helmitähden kasvoille. Se oli kosto siitä, että hän repi minulta korvan melkein kokonaan pois. Jos kävisi tuuri, päällikön kasvoille jäisi ilkeät arvet.
Astelin tyynesti takaisin partioni luo ja loin vielä viimeisen, kylmän silmäyksen Helmitähteen. Nyt naaraan jalat liikahtelivat enemmän, hännänpää nyki. Hän heräisi kaiketi pian.
"Heikoille ei ole tässä maailmassa sijaa", murahdin ja vilkaisin halveksien Mesiviikseä. "Elleivät vahvemmat päätä niin. Hänellä kävi tuuri, kun oikea kissa oli paikalla."
Viittasin sanoilla oikeastaan molempiin kolleihin. Käännähdin sitten ympäri ja heilautin häntää partiolleni merkiksi seurata.
"Lähtekää reviiriltämme välittömästi", käskytin vihollisklaanien kissoja. Huomasin Ahvenleuan kirivän rinnalleni.
"Metsästämme Kuolonklaanin reviirillä. Annetaan noiden kahden nuolla hetken ajan haavojaan", murahdin ja suuntasin katseensa eteenpäin. Hymyilin ilkikurisesti kollille. "Tai toistensa haavoja." Kiristin tahtiani ja vilkaisin taakseni varmistaakseni, että partio oli mukana.
"Joka tapauksessa olisit voinut toimia paremmin. Osoitat vain heikkoutta puolustamalla toisen klaanin kissaa, vaikka häntä oltaisiinkin tappamassa. Oli kuitenkin hyvä, ettet puuttunut tilanteeseen muuten, kuin puhumalla. Siltikin... käyttäydy ensi kerralla kuolonklaanilaisen tavoin. Ja jätä menneisyys ja sen kissat taaksesi. He eivät merkitse enää mitään, sinulla on vain tulevaisuus."

//Ahven?

Nimi: Ahvenleuka

03.01.2018 20:22
Silmäni kapenivat entistä kapeammiksi viiruksi, kun Kalmalilja alkoi uhata Helmiloistetta, joka oli puollustuskyvytön - tai no olihan hänellä tuo mokoma Myrskyklaanilainen -. Tavallan olin kiitollinen, että tuo oli myös Helmiloisteen puolella. Huomioni kiinnittyi takaisin Kalmaliljaan, joka oli astunut hieman lähemmäs Jokiklaanin päällikköä ja Myrskyklaanin varapäällikköä.
"Viimeisenä minä sinulle osoitan uskollisuuttani", sihahdin ja astahdin tuon eteen. Vaikka olinkin Kuolonklaanilainen, ei se tarkoittanut, että minun täytyisi itse käyttäytyä, kuin minulta pyyttyisi sydän kokonaan. Katsoin nopeasti Mesiviiksen suuntaan, joka oli myös siirtynyt Helmiloisteen eteen.
"Etkä sinä tee hänelle enää yhtään mitään, vaan viimeisen kerran, lähdetään", kiersin kerran mustan naaraan ympäri, palaten sitten istumaan ketunmitan päähän hänestä. Helmiloisten raajat liikahtivat taas ja toivoin hyvin hartaasti, että hän alkaisi heräilemään pian. Kalmaliljaa saisin tuskin enää kauaa pidäteltyä.

//Kalma? Mesi? Helmi?

Nimi: Kalmalilja

03.01.2018 19:33
Käännähdin ympäri ja katsoin jäisesti Ahvenleukaa suoraan silmiin.
"Me lähdemme vasta, kun minä niin sanon. Vai onko tämä sinulle liian kamalaa katsottavaa? Sinulla olisi oiva tilaisuus todistaa uskollisuutesi Kuolonklaanille. Ei kannata heittää sitä hukkaan", murahdin hymyillen ja käännyin jälleen ympäri. Astelin lähemmäs maassa makaavaa Helmitähteä.
"Muut klaanit eivät sitten piittaa rajoista. Onneksi Kuolonklaani sentään noudattaa soturilakia", naukaisin suunnaten sanani Mesiviikselle. "Sinun olisi nyt paras lähteä. Ajatella, että noin korkeissa asemissa olevat kissat eivät välitä ollenkaan rajoista."
Astahdin eteenpäin hopeanharmaan naaraan luo ja paljastin kynteni. Tyrkkäsin Myrskyklaanin varapäällikön kovakouraisesti sivuun. Pysähdyin päällikön pään viereen.
"Niin kauniit kasvot... Tai no, eivät oikeastaan", murahdin kurtistaen kulmiani. Asetin paljaat kynteni Helmitähden nukkuvan silmän päälle ja virnistin.
"Siltikin sääli, jos niille tapahtuu jotain. Eikö niin, Ahvenleuka?"

//Mesi? Ahven? Anteeks kauheen tönkkö

Nimi: Kojoottitassu

03.01.2018 19:14
Katsoin vaitonaisena parantajan pesän kattoa. Kuulin kyllä mestarini äänen pesän suuaukolla, mutta olin liian häpeissäni katsoakseeni mestarini suuntaan. Tahdoin vain Pikiviillon palaavan pesään ja käskemään Kohmesydämen pois pesältä. Sanomaan, että 'tarvitsisin lepoa'. Aikaa kuitenkin kului jonkin verran eikä Pikiviiltoa kuulunut takaisin pesälle.
"Kojoottitassu, tiedän että kuulet minut", Kohmesydän maukaisin uudestaan. Päästin ilmoille pitkän ja tasaisen tuhahduksen. En ollut varma oliko minulla todellisuudessa mitään vaihtoehtoja. Pystyin tuntemaan ilmassa pienen jännityksen. Kohmesydän alkaisi ärsyyntyä. Huokaisin luovuttavasti ja käänsin katseeni kohti Kohmesydäntä.
"Hei Kohmesydän", tervehdin mestariani. Huomasin kuinka kyljelläni oli edelleen sitä samaa tököttiä kuin aikaisemminkin. Murahdin ärsyyntyneenä.
*Eikö Pikiviilto koskaan vaihda hauteitansa?* ajattelin nyrpistäessäni nenääni. Lisäksi että yrtit hautuivat, ne myös kutisivat ja haisivat kauhealta. Katsoin uudestaan mestarini suuntaan.
"Sanoiko Pikiviilto mitään, milloin pääsen pois?" kysyin punertavalta naaraalta. En ollut varma aikoisiko hän edes vastata minulle, mutta aikoisin kaikesta huolimatta edes yrittää. Painoin pääni takaisin sammalille ja nuuhkaisin niitä. Sammaleetkin haisivat aivan nuutuneilta. En kestäisi tätä pesää enää kauaa.
"Sano minulle, että hän antoi minulle jo luvan poistua. Omoni on paljon parempi!" yritin vielä inttää mestarilleni. Ehkä Kohmrsydämellä olisi tarpeeksi valtaa saada minut ulos tästä rotanpesästä.

// Kohme?

Nimi: Kostohenki

03.01.2018 19:06
Hymähdin hyvin kylmästi, mutta samalla ilkeästi. Jääliljalla oli selvästi yhä verenmaku suussa. Näytti siltä, että naaras olisi todella valmis hyökkäämään kenen tahansa kimppuun. Suljin hetkeksi keltaiset silmäni ja venyttelin jalkojani. Annoin kynteni samaan aikaan uppoutua kokonaan lumiseen maahan. Olin jäänyt katumaan, että en ollut iskenyt kynsiäni siihen Varjoklaanin naaraaseen. Olisin todella nauttinut siitä.
"Kostohenki!" kuulin Jääliljan sihahtavan. Avasin silmäni ja katsoin tuota kärttyisästi. Naaras oli juuri ollut omissa maailmoissaan, mutta miksi ihmeessä minä en sitten saanut olla? Naaras viittoi kuitenkin päällänsä kohti Tuuliklaanin rajaa. Huomasin katsoa lopulta Jääliljan asentoa, jossa hän seisoi. Niskakarva oli pörhistyneenä, kynnet puoliksi paljastettuna tassujen syövereistä sekä takajalat olivat jännittyneet. Naurahdin kylmästi ja käännyin katsomaan Tuuliklaanin rajaa. Huomasin sivusilmällä kuinka Jäälilja pörhisti turkkiansa yrittäessään näyttää pelottavalta. Lähdin askeltamaan suoraan kohti Tuuliklaanin ja Kuolonklaanin rajaa. Tällä kertaa olimme lähempänä ukkospolkua kuin viimeksi. Viime kerralla olimme tavallaan sisimpänä Tuuliklaanin reviirin rajaa, ukkospolulta päin katsottuna. Jäin ketun mitan päähän seisomaan rajalle ja katsoin luoksemme tulevaa kissaa hyvin arvostelevasti. Yritin pitää kuitenkin omaa arvokkuuttani yllä katsoessani kissaa silmät viiruilla. Musta häntäni heilahteli arvaamattomasti, mutta tahdikkaasti puolelta toiselle.
"Saanen kysyä mitä Tuuliklaanin soturi tekee näin lähellä Kuolonklaanin rajaa?" kysyin kylmästi, mutta arvokkaasti. Yritin kuullastaa samalla myös uhkaavalta, yrittäen välittää tuolle vaaran tunneta. Katsoin kissaa kissaa pitkää aina kuonosta hännänpäähän asti.
"Ja vieläpä yksin", lisäsin lopulta hiukan säälivästi. Yritin olevinani katsoa kissan molemmin puolin tuon taakse. "Ellet siis piilottele pentua takanasi, olet hyvin vaarallisessa asemassa juuri nyt."
Näytin kissalle hampaitani ja sähähdin. Kissa kavahti hiukan, mutta pysyi paikallansa.
"Auts... Ei pentua. Huono tuurii", maukaisin säälien, "meille tietenkin."

// Jää? Jalava?

Nimi: Jäälilja

03.01.2018 17:54
Siristin silmiäni leikkisästi. Naurahdin jäätävästi.
"Kai sitä nyt omalla reviirillään saa olla ilman syytä?" nau'uin jäätävällä äänelläni.
Heilautin pörheää häntääni.
"Ja kyllä, ole täällä Tuuliklaanin takia, tulin tarkistamaan, ettei Kuolonklaanin puolella ole karvatukkoakaan Tuuliklaanilaiselta. Haluan olla ensimmäinen joka on paikalla kun joku astuu rajan yli", naukaisin ja käänsin katseeni kauas Tuuliklaanin reviirin uumeniin.
"Mieti jos Kuolonklaani tuhoaisi Tuuliklaanin ja me saisimme alkaa saalistaa tuolla reviirillä. Silloin jokainen klaaninpäällikkö pelkäisi, että hänen klaaninsa olisi seuraava", kehräsin häijysti. Rakastin unelmointia. Pian huomasin harmaanmustan kollin tassuttelevan lähemmäs rajaa. Ehkä nyt olisi tilaisuuteni repiä joltain tuuliklaanilaiselta korvat päästä.

//Kosto? Jalava?

Nimi: Vuonovarjo

03.01.2018 16:05
”Siinä ystävällisyydessä minulla on vielä harjoiteltavaa”, naurahdin hiljaa. Koisammal käänsi katseensa minuun. Naaraan kuun valon valaisemat kasvot näyttivät vielä kauniimmilta kuin ennen.
”Miten niin?” soturi kysyi tummanvihreät silmät sirrillään.
”Koisammal, minä olen Kuolonklaanilainen. En minä osaa olla ystävällinen”, naukaisin ja kosketin nenälläni Koisammaleen naamassa olevaa mustaa täplää mietteissäni.
”Minun mielestäni sinä olet ystävällinen”, naaras totesi ja suuntasi katseensa eteensä.
”Alkaa olla myöhä”, nau’uin siivuttaen Koisammaleen sanat ja nousin ylös. Aloin kävellä kohti leiriä Koisammal vierelläni kulkien.


//Sori mini mut jäi kesken

Nimi: Ahvenleuka

03.01.2018 13:56
Katsoin kavahtamatta, mutta silmät sekaisen surullisina Helmitähteä, jonka ruumis makasi yhä velttona edessämme. En tainnut koskaan ennen nähdä kissan menettävän henkeään, enkä tiennyt, oliko Kalmaliljakaan, mutta varsin tyyneltä naaras näytti. Liitotähden viimeisen hengen menetyksen olin nähnyt, mutta silloin hän ei enää herännyt. Katseeni tuimeni Jokiklaanin päällikön tassun nykivän ja hän näytti olevan ennemminkin unessa. Vilkaisin silmiäni siristäen Kalmaliljaa, jonka levollisuus suorastaan ärsytti minua. Nielaisin kuivakasti ja astuin Helmitähden vierelle, koskettaen tuon kylkeä kuonollani, saamatta mitään reaktiota. Sivusilmälläni näin Kalmaliljan kylmän katseen, josta paistoi myös karua ivaa.
"Säälittävää", tuo naurahti jatkaen turkkinsa sukimista. Olin kuin en olisi kuullutkaan, mutta astuin kauemmaksi päälliköstä.
"Nyt me lähdemme! Olette aiheuttaneet liika harmia", ärähdin tarkoittaen sen koko partiolle, mulkaisten kuitenkin pahasti partion johtajaa.
"Täällä ei tarvitse vuodattaa enää pisaraakaan verta, ja jos nyt lähdemme, ehdimme vielä saada jotain saalistakin", jatkoin jo valmiina kääntymään ja lähtemään.

//Kalma?

Nimi: Kostohenki

02.01.2018 18:30
Tunsin maan vavisevan allani. Hirviö lähestyi meitä ukkospolulla. Saatoi jo arvata Narsissiviiksen aikeet, joten lähdin tyynesti kävelemään ukkospolun reunamaa pitkin kohti Tuuliklaanin rajaa. Hirviö juoksi nopeasti ohitseni jättäen jälkeensä vain hiljaisuuden ja pöllähtäneen lumen. Taisin ajaa kissan juuti hulluuden partaalle. Vaikka kieltämättä Narsissiviiksi tuntui olleensa sen laidalla jo pidemmänkin aikaan. Totta puhuen minua ei vain kiinnostanut.
Lähempänä Tuuliklaanin rajaa huomasin liikettä. Laskeuduin alas vaanimisasentooni. Toivoin sen olevan hartaasti hiiri, jonka lupasin viedä Kuutihkulle. Kaiken tämän välillämme tapahtuneen jälkeenkin, tahdoin oikeattaa päästä Kuutihkun hyvälle puolelle. Ehkä naaras vielä oppisi olematta viihamatta minua. Tai mistä minä tiesin vihasiko hän minua vai ei. Huomasin kuitenkin likaisen valkoisen hännän lumen seasta.
*Mitä kummaa?* ajattelin noustessani takaisin seisomaan. Pian lumikasan takaa pilkistikin Jääliljan kasvot. Murahdin ärsyyntyneenä.
"Seuraatko sinä jokaista liikettäni?" kysyin kylmällä, yutulla äänensävylläni. Astelin siitä huolimatta Kuolonklaanin soturin luokse. Keltaiset silmäni olivat nauliintuneena Jääliljaan. Tuo aivan selvästi odotti jotakin.
"Onko Tuuliklaanista ollut taas ongelmia vai miksi notkut täällä?"

// Jää? Sori tönkkö

Nimi: Jäälilja

02.01.2018 18:28
Nyökkäsin hitaasti Lumepennulle.
"Et vaikuta kovin halukkaalta puhumiseen, joten jätän sinut yksin", naukaisin kylmästi ja astelin Raepisaran luokse. Nappasin samala riistakasasta ruipelon hiiren. *Ansaitsen parempaa kuin tämä ja niin ansaitsee klaanimmekin.*
"Oletko koskaan ajatellut miten Kuolonklaani voisi vallata Kuolonklaanin alueen, ja saisi lisää tuoresaalista", nau'uin vilkaisten Raepisaraa. Ilo roihahti sisälläni kun mietin pakenevia tuuliklaanilaisia. Haukkasin viimeiset palat hiirestäni.
"Mieti asiaa, se alkaa kuulostaa hyvälle, eikö vain?" kehräsin kylmästi ja poistuin pienessä ravissa paikalta. Jätin Raepisaran taakseni, palaisin vielä kollin luokse. Hän oli ihan hyvää juttelu seuraa ja vielä sellaista kuka ei juoruillut. Ajatuksissani lähdin vaistomaisesti kulkemaan ulos leiristä. Viihdyin leirin ulkopuolella paremmin. Maistelin ilmaa, ei riistan hajua, ei tuoretta kissan hajua. Mieleeni nousi ajatus siitä, että Tuuliklaani olisi taas saattanut ylittää rajan. Tein äkkinäisen käännöksen Tuuliklaanin rajan suunnalle. Ne hiirenaivoit eivät ylittäisi minun silmieni alla rajaa, ja jos ylittäisivät, he eivät palaisi Tuuliklaaniin. Pian saavuin rajalle. Siinä tuoksui vielä minun partioni asettamat rajamerkit, mutta siinä haisi myös tuore Tuuliklaanilaisen tuoksu. *Ei ole ainakaan vielä mennyt rajan yli. Pian huomasin rajaa pitkin kulkevan tutun tumman kollin. Kostohengen.
"En taidakkaan olla yksin?" naukaisin minua kohti astelevalle kollille. En tiennyt mistä hän tuli.

//Kosto?

Nimi: Kostohenki

02.01.2018 17:51
En voinut olla nauramatta kylmästi Narsissiviikselle. Hän oikeasti kysyi minulta tiesinkö kuinka rasittava olin. Tunsiko naaras minua lainkaan? Eikö nimeni jo vihjaa siihen, että muiden ärsyttäminen ja heille piinan tuottaminen oli minun lempipuuhaani. Mikään ei ollut hauskempaa kuin todeta kissojen inhoavan minua. Sillä tapaa ainakin karsin pois kaikki mahdolliset vaihtoehdot liittolaisistani. Tai luultavasti muille tutummalla käsitteellä: ystävistä.
"Voi kuule", vastasin hyvin kylmällä, jotenkin viettelevän kuuloisella äänellä. Sanoin sanani kuullostamaan samaan aikaa hyvin lempeiltä ja katalilta. Nojasin lähemmäs Narsissiviiksen kasvoja, mutta en hymyillyt. Se pienikin ilkeä pehmeys suli pois.
"Sinulla ei ole mitään hajuakaan, kuinka rasittava minä voin olla", maukaisin häijyyn sävyyn. "Voit kysyä vaikka emoltani, jos näet häntä."
Narsissiviiksi näytti hyvinkin ärsyyntyneeltä. Hyvä niin. Astelin siis pois Hunajaviiksen tyttären edestä. Annoin tuolle vapaan pääsyt ukkospolulle, mikäli hän päättäisi oysytellä suunnitelmassaan.
"En aio estää sinua menemästä uudestaan hirviön tielle. Jos päädyt Tähtiklaaniin, kerro emolleni terveisiä ja kysy miltä kuolonmarjat maistuivat. Ainakin viimeistään silloin hän käsittää terveisten olevan minulta", maukaisin kylmästi. Katsoin naarasta suoraan haastavasti silmiin.
"Mutta jos päädyt Pimeyden metsää", murahdin ja katsoin halveksuen edessäni olevaa kissaa, "koita selviytyä hengissä, sillä se ei tule olemaan sinun paikkasi."

// Narsissi?

Nimi: Hiiripisara

02.01.2018 17:32
"Tietenkin ylitämme. Nykyään tästä kulkee melko harvakseltaan hirviöitä, joten ylittäminen ei ole niin vaarallista kuin kauan sitten. Muista silti katsoa molempiin suuntiin aina ennen kuin ylität ukkospolun. Ei ole mukava yllätys kenellekään jäädä hirviön alle huolimattomuuden vuoksi", naukaisin oppilaalleni. Katsoin oikealle ja vasemmalle, todetessani ettei hirviöitä näkynyt, lähdin ylittämään ukkospolkua.
"Tule", naukaisin Sysitassulle. Oppilaani lähti kulkemaan perässäni jäistä ukkospolkua pitkin. Kun ylitimme ukkospolun, pysähdyin ja käännyin kohti Varjoklaanin soista reviiriä.
"Tuolla on Varjoklaanin reviiri. Osaatko löytää rajamerkit täältäkin? Muista, että Varjoklaani tuoksuu erilaiselta kuin Tuuliklaani, jokaisella klaanilla on oma ominaistuoksunsa", naukaisin oppilaalleni, joka asteli kohti Varjoklaanin rajaa etsien rajamerkkiä.

//Sysi?

Nimi: Viiltokaaos

02.01.2018 17:04
Valhetassun kasvoilla oli pienet kynnenjäljet, mutta syviä haavoja en ollut tehnyt. Todennäköisesti naarmut katoaisivat muutamassa päivässä oppilaan kasvoilta.
"Kun vastustaja lähestyy sinua, älä ikinä jää seisomaan paikoillesi, ellet ole varma siitä, mitä teet. Suosittelen aina yrittämään väistämistä", nau'uin Valhetassulle. Oppilas nyökkäsi hieman epäröiden katsoen minua suoraan silmiin.
"Jos sinua kohti hyökätään, mitä aiot tehdä?" kysyin. Ennen kuin naaras ehti vastata, tein uuden syöksyn häntä kohti. Nyt Valhetassu ehti kuitenkin juuri ja juuri väistää kynsiäni. Käännähdin oppilasta kohti, hän katsoi minua palavalla katseellaan. Tein uuden syöksyn, naaras väisti senkin nipin napin. Kolmannella kerralla hän ei onnistunut väistämään minua. Olin onnistunut loikkaamaan suoraan naaraan kylkeen ja painamaan hänet maata vasten.
"Pelkällä väistelyllä et pärjää taistelemisessa. Sinun täytyy tehdä vastahyökkäys tai ainakin pysäyttää vastustajasi hyökkäys vaikka hämäämällä, jolloin saat oikein hyvän mahdollisuuden hyökätä", nau'uin.
"Onko sinun aivan pakko käyttää kynsiä?" oppilas murisi noustessaan ylös. Hän sipaisi muutaman kerran kyljessään olevia naarmuja, joista pari vuosi hieman verta.
"Aiotko kysyä tuota vastustajaltasi taistelussa? Nuo ovat vain naarmuja, jos taistelisin tosissani, olisit kuollut jo alussa. Ole soturi ja kestä kipu", murahdin ja astuin pari askelta kauemmas Valhetassusta.
"Yritetään uudelleen", nau'uin ja valmistauduin hyökkäämään kohti oppilasta.

//Valhe?

Nimi: Lumepentu

02.01.2018 16:52
Istuin yksin tuoresaaliskasalla. Partio oli juuri palaamassa leiriin. Tunnistin lähestyvien kissojen joukosta Raepisaran ja Jääliljan.
"Heipähei Lumepentu", Jäälilja kehräsi ilkeästi. Jaahas, ei ystävällisiä tervehdyksiä vaikka olen hänen ystävänsä pentu.
"No hei", yritin naukaista, mutta kuulostin vain pieneltä vikisevältä pennulta.
"Mitäs sinä täällä teet?" Jäälilja hymyili kylmää hymyä joka ei ulottunut tämän silmiin saakka.
"Tulin haukkaamaan happea", tokaisin. En ollut oikein juttelutuulella. Toivoin että minun ei tarvitsisi jutella enempää Jääliljan kanssa. Hän oli emoni ystävä, ei minun. Aloin nuolla etutassuani ja kävin muutenkin peseytymään.

//Jää? Rae?

Nimi: Kuutihku

02.01.2018 15:23
Katsoin häkeltyneenä Kostohengen perään, miettien tuon sanoja. Kolli oli juuri sanonut lähtevänsä selviitämään, oliko hänellä tunteita minu kohtaan. Aloin heti katua hieman tylyä sävyä, jolla puhuin hänelle, mutta asiani hänelle oli niin tärkeä, että olisin halunnut Kostohengen kaiken huomion sillä hetkellä. Aiemmin sinä päivänä olin saanut voimakkaita vatsakipuja ja olin joutunut raahautumaan Pikiviillon pesälle tutkittavaksi, mutten osannut olettaa parantajan sanoja, kun tuo kertoi olevani tiineenä. Odotin kuitenkin luultavasti vain yhtä pentua, mutta emo minusta oli kuitenkin tulossa. Kokemusta minulla ei ollut edes omalta emoltani, sillä hänen luonaan en kauaa ollut pentuna. Sain siis pärjätä ominn avuin, jos Kostohenki ei suostuisi olemaan pentujen isä, mitä osasin jo hieman pelätä. Pikiviilto oli myös määrännyt minut jo pentutarhalle, enkä siksi voisi tehdä enää soturin tehtäviä. Huokaisin raskaasti ja lähdin kävelemään pentutarhalle, jossa Lintulumo taisi olla omien pentujensa kanssa. Pahemmin valkean naaraan seura ei minua houkutellut, eikä hänen pentujensa, jos he olivat yhtään vanhempiinsa tulleet. Astuin sisälle pentutarhaan ja sanaakaan sanomatta aloin rakentaa valmiiksi omaa makuusijaani, jonka sammaleiseen syleilyyn lopulta pääsin lepäämään.

//Kosto?

Nimi: Rapatassu

02.01.2018 13:14
Seurasin Roihumyrskyn ja Veren keskustelua muutaman hännänmitan päästä. Isällä ja pojalla näytti riittävän juttua keskenään, joka ei minua sinänsä haitannut, sillä miksi minua kiinnostaisi kollien turhanpäiväiset löpinät.
Ajan päälle heidän jutustelunsa alkoi kuitenkin ottaa minua aivoon, kun tajusin, ettei minua huomioitu laisinkaan, joka ei käynyt todellakaan laatuun. Kulmat kurtussa ja korvia luimistellen kirin heidän rinnalleen ja murahdin tympääntyneenä:
"Mitä salaista täällä oikein keskustellaan, ettei minulle voida kertoa?" Soturit katsahtivat minuun yllättyneinä. Veri vilkaisi poikaansa, joka nyökkäsi.
"Me tässä puhuimme vain siitä, kuinka sinä muistutat niin paljon emoani", Roihumyrsky maukui. Katsoin nuorempaan kolliin silmiäni siristäen, mutta annoin asian olla sillä selvä.
Heilautin ylimielisesti häntääni ja painelin heidän edelleen. Jos heistä ei kerta ollut apua, niin sitten minun täytyi toimia itsenäisesti.
Kohotin aavistuksen verran kuonoani ja nuuhkaisin ilmaa riistaeläinten toivossa, mutta en haistanut vanhan oravan jäljen lisäksi mitään muuta. Kuopaisin turhautuneena maata käpälälläni ja käännähdin sitten Veren ja Roihumyrskyn puoleen, jotka katsoivat minuun huvittuneen näköisinä.
"Mitä nyt?" puuskahdin kiukkuisena. Veri pudisti päätään ja hymähti:
"Ei mitään." Loin häneen murhaavan katsauksen ja käännähdin sitten kannoillani. Minun olisi saatava napattua jotakin tällä reissulla, tai muuten saisin kuunnella pentuetovereideni letkautuksia pitkin päivää.
Yhtäkkiä sieraimiini leijaili hiiren tuoksu. Viitoin hännälläni kolleille merkiksi pysyä hiljaa, kun lähdin hiipimään hajun suuntaan. Saatoin jo melkein maistaa sen mehevän lihan maun kielelläni.
Päästyäni isku etäisyydelle valmistauduin loikkaamaan. Jännitin lihakseni ja hyppäsin. Kuulin kuinka hiiri päästi hätääntyneen vinkaisun, mutta vaikeni saadessaan osuman kynnestäni kalloonsa. Noukin pienen, elottoman otuksen hampaisiini ja tassuttelin mestarini ja Roihumyrskyn luo.

//Veri? Roihu?

Nimi: Kyynelpentu / -tassu

02.01.2018 11:07
Istuskelin leirissä lähellä pentutarhaa. Maa oli kylmä ja tuuli pörrötti karvojani, kun katsahdin ylös siniselle taivaalle, jota valkoiset pilvet täplittivät. Mietin, että milloinkohan minusta tulee oppilas ja siirsin katseeni ylhäältä päällikönpesälle. Aiemmin tänään Pimeystähti oli nimittänyt Rapapennun, Sysipennun ja Kojoottipennun oppilaiksi. He eivät oikeastaan olleet minut vanhempia, joten mietin, miksei hän nimittänyt minuakin. Ja kun muistin, kuinka ylpeältä Kalmalilja oli näyttänyt, kun hänen pentunsa olivat päässeet oppilaiksi, mieleeni palasi taas sama ajatus: Miksi minun vanhempani ovat kuolleet?
Tarkkailin leiriä ja huomasin, että Tulvasielu oli juuri astelemassa partiossa takaisin leiriin. En tuntenut muita mukana olevia kissoja, enkä tämän takia tohtinut mennä puhumaan naaraalle. Emmehän mekään kovin tuttuja kuitenkaan olleet. Hymyilin ihan vähän ja katsahdin taakseni. Pentutarhasta kuului ääniä, mutta en ollut varma, kenen ne äänet olivat. Lintulumon ja Vahvamielen pennut olivat ehkä siellä riehumassa - mutten voinut olla varma. He olivat kuitenkin olleet ulkonakin jo, ainakin luulin niin. Joten mistä sitä olisi varman päälle voinut tietää ja sanoa, että he siellä olivat.
Kun istuu kylmällä maalla, alkaa helposti paleltaa. Näin minullekin kävi, jonka seurauksena jouduin nousemaan. Huomasin olevani ihan likainen, joten päätin peseytyä. Nuolin ensin toisen kylkeni puhtaaksi koko siltä matkalta, jonka vain yletin. Karvat kostuivat hieman ja osa niistä tarttui kieleeni jäisten hiekanmurujen mukana.
*Näitä minä en kyllä niele*, päätin ja sylkäisin roskat ja karvat ulos suustani. Sitten siirryin toiseen kylkeen, siirsin päätäni sen puolella ja aloitin perusteellisen puhdistustyön. Pesin jalat, tassut, pään ja lopuksi korvantaustat, ainakin niistä paikoista, joihin pääsin. Sylkäisin jälleen muutamaan kertaan karvoja ja hiekkaa ulos, kunnes olin valmis. Nousin ja heilautin häntääni ilman halki. Huomasin nyt itsekin, että olin kasvanut aika paljon siitä, kun viimeksi olin tarkastellut itseäni. Käänsin taas katseeni päällikön pesälle. En nähnyt ketään, joten käännyin lähteäkseni hakemaan saalista tuoresaaliskasalta, mutta sitten kuulin Pimeystähden äänen - tämä kutsui klaanin koolle ja kissat hölkkäsivät pikaisesti paikalle.
”On jälleen aika nimittää uusi oppilas. Kyynelpentu on saavuttanut kuuden kuun iän ja hän on nyt valmis oppilaaksi. Hänen mestarinaan toimii Tulvasielu”, päällikkö sanoi ja loikkasi alas kiveltä, jonka päältä oli tämän kuulluttanut. Hymyilin ja katsoin Tulvasieluun. Naaras hymyili myös, ihan vähän. Astelin uuden mestarini luo ja naukaisin sitten epävarmasti:
”Mitä teemme tänään?”

//Toivottavasti tää on tarpeeks pitkä, kirjotin kännykällä

Nimi: Sysitassu

02.01.2018 10:27
Pyöräytin silmiäni Hiiripisaran näkemättä.
"Aivan varmasti", tokaisin sarkastisesti ja huiskaisin ilmaa hännälläni. Mutta minun olisi kyllä toteltava häntä, olihan naaras mestarini. Mitä paremmin käyttäytyisin, sitä nopeammin pääsisin soturiksi, jolloin taas voisin oikeasti tehdäkin jotain.
Jatkoimme matkaamme Tuuliklaanin rajaa pitkin. Viime yönä oli satanut lunta. Astelin pienen kokoni takia vaivalloisesti Hiiripisaran jalanjälkiä kohti, samalla tuntien lumen vatsakarvoissani. Nyrpistin inhoten nenääni.
Jonkin ajan kuluttua kuulin oudon suhahduksen. Pysähdyin korvat höröllä ja kääntelin päätäni puolelta toiselle.
"Mikä tuo oli?" kysyin vilkaisten punaruskeaa naarasta. Hän kääntyi katsomaan minuun hiukan huvittuneena.
"Kohta näet", mestarini naukui ja jatkoi matkaansa. Hetken emmittyäni lähdin hänen peräänsä. Saavuimme pienen metsikön jälkeen pienelle, aukealle alueelle. Pysähdyin Hiiripisaran rinnalle ja katsoin hämmentyneenä mustaa, varmaankin ikuisuuksiin jatkuvaa kaistaletta. Samassa tunsin sen kamalan katkun sieraimissani ja yökkäsin.
"Tämä on ukkospolku. Kaksijalkojen hirviöt juoksevat sitä pitkin toisinaan. Kuulit juuri yhden niistä", soturi kertoi ja tiirailin kauemmas, etsien katseellani hirviöitä. Pian näin yhden punaisen juoksevan meitä kohti. Astahdin hiukan kauemmas, kun olento rymisteli lähemmäs. Sen punainen turkki kiilsi oudosti, neljä mustaa jalkaa näyttivät ikään kuin pyörivän. Hetken kukuttua hirviö suhahti ohitsemme ja säpsähdin hiukan kovaa ääntä. Sitten tuli taas hiljaista. Katsahdin mestariini.
"Ylitämmekö me tuon?" kysyin kohottaen toista kulmaani.

//Hiiri?

Nimi: Kalmalilja

01.01.2018 23:46
"Viimeisiä sanoja?" naukaisin jäisesti ja laskin kynteni Helmitähden kaulalle. Naaras mulkoili minua uhmakkaasti.
"No, ei sitten. Hyvää yötä."
Olin viiltämässä päällikön kaulaa, kun hän yllättäen potkaisi minut päältään. Lennähdin kyljelleni kauemmas maahan. Pian Helmitähti oli jo kimpussani, ja kierimme yhtenä sähisevänä häntien ja raajojen sekamelskana ympäri aukiota. Hopeanharmaa naaras tarttui yllättäen kiinni korvastani, ja ennen kuin huomasinkaan, hän repäisi sen irti. Kiljahdin kivusta, kun tunsin välitöntä, polttavaa kipua siinä kohtaa, missä korvani oli ennen ollut.
"Tuon saat maksaa", sähisin ja vihan antaman voiman avulla lennätin Helmitähden kauemmas, syöksyen sitten hänen luokseen. Tällä kertaa en odottanut, vaan viilsin hänen kurkkuunsa pitkän, syvän viillon. Naaras parkaisi kivusta ja alkoi sitten voihkia ja kouristella. Istahdin maahan ja aloin nuolla tassuani puhtaaksi. Katselin aina välillä, miten Helmitähden ympärille alkoi muodostua verinen lammikko. Hän sätki paikallaan tovin, kunnes yllättäen jähmettyi. En nähnyt Ahvenleuan ilmettä, mutta en sitä jäänyt tarkastelemaankaan. Astelin Jokiklaanin päällikön ruumiin luo ja laskin pääni hänen lavalleen. Ei pulssia.
"No, hän meni sitten kuolemaan", tokaisin ja istuuduin odottamaan. Ilkeä virne muotoutui kasvoilleni. Pisn Tähtiklaani lähettäisi naaraan takaisin terveenä, mutta silloin minä voisin riistää häneltä toisenkin hengen.
"Meillä ei ole mitään kiirettä. Odotellaan vain", naukaisin ja aloin jälleen sukia turkkiani. Korvan tynkääni poltteli yhä hiukan, mutta ei niin suuresti, että minun olisi siitä pitänyt välittää.

//Ahven? Mesi?

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com