Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Raetähti

18.10.2018 22:46
Pysyin tyynenä katsellessani kissajoukkoa edessäni. He eivät tehneet elettäkään lähteäkseen ehjin nahoin Kuolonklaanin reviiriltä, joten pakko kai tässä oli tuhria ennen lähtöä suittu turkki noiden takia. Katsoin raidallista hopeanharmaata naarasta, joka oli joukon kärjessä ja joka oli ainoana uskaltautunut puhumaan minulle. Hänessä lemusi varjoklaanilaisille ominainen löyhkä - ja vähän muutakin. Ilmeisesti tuo kissa ei ollut viettänyt hetkeen aikaa klaanissaan, oliko naaras sitten lähtenyt itse tai karkotettu, kuka tietää. Hänen menneisyytensä minua ei kiinnostanut, Varjoklaani hänessä joka tapauksessa löyhkäsi. Yritin muistella hänen nimeään kokoontumisista. Mieleeni tuli vain Härmäjoku. Mahtoiko kissa olla sitten Härmävirta tai joku vastaava, en muistanut kunnolla. Tarkastelin kissan ruumiinrakennetta. Naaras oli solakka ja melko pienikokoinen, minä olin ainakin häntä huomattavasti isompi sekä painavempi. Voimassa voittaisin hänet siis helposti, mutta ketteryydessä uskoin häviäväni. Tai kukapa tietää oliko naaras alkuunkaan ketterä vai näyttikö hän vain siltä. Härmävirta - jos siis muistin tuon löyhkäävän kissan nimen oikein - taisi olla joukosta ainoa, joka oli saanut koulutusta. Toiset kissat hänen takanaan eivät olleet tainnut koskaan edes klaanikissaa nähdäkään, ellei Härmävirtaa nyt otettu laskuihin mukaan. Ainut haaste tässä joukossa oli sen suuri lukumäärä ja Härmävirta. Minä olin erittäin hyvä taistelija ja yksin kohdatessani jonkun noista kissoista olisin silponut hänet nopeasti palasiksi, mutta heitä oli kuitenkin neljä ja minua vain yksi. Tässä olisi siis myös riskinsä. Siirsin katseeni hopeanharmaasta naaraskissasta toiseen naaraaseen. Tämä kissa - mitä ilmeisemmin erakko - omasi siniharmaan turkin. Ruumiinrakenteeltaan naaras oli siro ja pienikokoinen, kuten Härmävirtakin. Ajattelin myös, että tämä naaras keskittyisi enemmänkin kettyryyteen kuin voimaan, mikäli kissa osasi edes heiluttaa tassuaan. Saattoihan toki olla, että Härmävirta olisi opettanut uusille kavereilleen jotain varjoklaanilaisten taisteluliikkeitä, kukapa tietää. Näytti kuitenkin siltä, ettei tämä naaras paljoa osannut. Kävin katseellani läpi myös mustavalkoisen naaraan, joka oli myös pienikokoinen. Eipä tässä porukassa kookasta kissaa näkynytkään. En uskonut tämänkään erakon osaavan kovin hyvin käyttää käpäliään taistelemiseen. Vilkaistessani joukon hännillä olevaan naaraaseen mieleni olisi tehnyt räjähtää nauruun. Mitä tuo kissa teki näiden kolmen mukana? Nämä kolme kissaa edes näyttivät siltä, että pystyisivät taistelemaan vastaan, mutta tuo naaras luikkisi heti ensimmäisenä häntä koipien välissä pakoon. Punertavan oranssi naaras näytti kaiken lisäksi olevan peloissaan, senkin huomasi melko selvästi. Katselin arvioiden vielä jokaista kissaa edessäni. He eivät tulisi olemaan minulle vaikea vastus.
"Selvä, jos kerran vaaditte", lausahdin tyynesti ja lähdin hitaasti kiertämään kehää nelikon ympärillä. Päästäkseni oikeanlaiseen tunnelmaan pörhistin turkkiani, jotta näyttäisin entistäkin isommalta. Katsoin jokaista kissaa vuoron perään silmiin. Olin valmis. Olin valmis vastaanottamaan hyökkäyksen. Valmis hyökkäämään jonkun kimppuun. Valmis kaikkeen. Vaikka taivaalta tippuisi kissa niskaani, olisin valmis siihen. Paljastin hampaani ja siristelin silmiäni katsellessani nelikkoa. Kyllä minä heille pärjäisin. Kyllä he tämän jälkeen oppisivat, ettei Kuolonklaanin reviirille noin vain kuljettu ilman seurauksia.

//Usva? Härmä? Bloody? Ei kannata välittää, jos ilmenee jotai tosi sekavia kohtia: oon kirjottanu tätä pikku pätkissä koko illan ajan ja oon jo aika väsyny, joten xD mutta menkööt, oli sekava tai ei.
// 429 sanaa

Nimi: Mututassu

18.10.2018 21:34
Innostus kihelmöi ja kutitti käpälissäni, kun loikin Viiltokaaoksen perässä kohti nelipuita ja jokea. Olin odottanut tätä siitä asti, kun varapäällikkö oli luvannut opettaa minua taistelemaan jokiklaanilaisia vastaan. Ja nyt vihdoin se tapahtuisi. Sen lisäksi, että yritin pysyä todella suurikokoisen kollin vauhdissa, mietin samalla kaikkia asioita, joita mestarini ja Viiltokaaos olivat opettaneet minulle. Halusin vakuuttaa Viiltokaaoksen taidoistani ja saada edes ripauksen kunnioitusta häneltä. Minusta tuntui, että olin aina ollut todella huomaamaton ja vain yksi turha kuolonklaanilainen, mutta annoin sen vielä itselleni anteeksi - olinhan vielä oppilas. En kuitenkaan haluaisi olla huomaamaton ja vain yksi rivisoturi, kun minusta tulisi soturi. Halusin, että soturiksi nimittämisen jälkeen minua arvostettaisiin. Toki se ei kävisi ihan heti, sillä minun täytyisi osoittaa olevani kunnon kuolonklaanilainen ja ansaita muiden luottamus ja kunnioitus. Enkä oikeastaam edes haluaisi nousta klaanin arvoasteikossa silmänräpäyksessä, vaan ansaita kaiken pala palalta, kovan työn tuloksena. Silloin todistaisin myös itselleni olevani kaiken arvostuksen arvoinen. Aivan kuten Viiltokaaos. Katsahdin suuren kollin tummanharmaata turkkia ja toivoin, että olisin joskus kuin hän.
"Viiltokaaos", naukaisin tunnustelevasti, kun erotin nelipuut edessämme. Ei menisi kauaa kun olisimme siellä. Viiltokaaos vilkaisi minua nopeasti ja oletin sen olevan merkki, että voin puhua.
"Mitä jos joku tulee paikalle, kun olemme toisen klaanin reviirillä?" Ääneni oli hieman epävarma, sillä en tiennyt oliko kysymys aivan tyhmä. Oliko tämä sellainen aivan yksinkertainen asia, jonka kaikki tiesivät ja nyt tein itsestäni hiirenaivon kysymällä sitä? "Hyökkäämmekö me heidän kimppuunsa?" En tiennyt yhtään miten sellaisessa tilanteessa tulisi toimia, ja toivoinkin Viiltokaaoksen opastavan minua. Jos en kuitenkaan saisi ohjeita ja tilanne tulisi aivan yllättäen, todennäköisesti perääntyisin ja luikauttaisin pienen valkoisen valheen miksi olin toisen klaanin reviirillä. Ehkä varapäällikkökin tekisi samoin?
"Ei, vaikka hyökkääminen onkin erittäin kunnianhimoinen ajatus. Se herättää kuitenkin paljon huomiota ja tekee meistä syyllisiä. Voimme kuitenkin luikerrella tilanteesta helposti pois, jos työnnämme sinut etualalle", Viiltokaaos naukui. Räpäytin hieman hämmentyneenä silmiäni ja mietin, mitä kolli mahtoi tarkoittaa viimeisellä lauseellaan. Lisäksi mieleni teki sanoa, että mehän olimme jo valmiiksi syyllisiä astuessamme luvatta toisen klaanin reviirille, mutta pidin kuitenkaan suuni kiinni. Tiesin, mitä Viiltokaaos tarkoitti, enkä halunnut kuulostaa ärsyttävältä kaikkitietävältä pennulta enkä siksi avannut suutani. Varapäällikkö kuitenkin vilkaisi minua ja huomasi lievästi mietiskelevän ja hämmentyneen ilmeen kasvoillani.
"Sinä saat luvan olla eksynyt oppilas Jokiklaanin reviirillä, mikäli kohtaamme muita kissoja", Viiltokaaos selvensi ja virnisti omahyväisesti. Puristin suuni kiinni ja tunsin polttavaa halua protestoida suunnitelmaa. En halunnut olla oppilas, joka oli vahingossa ylittänyt hajuvanan, vaikka tässä olikin kyse vain valehtelusta. Pidin kuitenkin jälleen suuni kiinni ja yritin työntää ärtymykseni syrjään, sillä olimme saapuneet nelipuille. Samassa muistin Viiltokaaoksen sanoneen, että voisi kertoa minulle jotain Jokiklaanin historiasta. Nostin päätäni uteliaasti ylöspäin ja höristin korviani, kun Viiltokaaos pysäytti minut nelipuiden juurelle. Vilkuilin nopeasti ympärilleni varmistaakseni, oliko joku seurannut meitä tai muuten vain sattunut metsästysreissullaan nelipuiden laaksoon. Ketään ei kuitenkaan näkynyt enkä tuntenut ilmassa kuin raikkaan tuoksun. Lähestyvän lehtikadon saattoi tuntea ilmassa ja lempeä tuuli toi Jokiklaanin reviiriltä vienoa kalanhajua. Nyrpistin nenääni ja yritin unohtaa sen tosiasian, että pian olisin siellä ja yrittäisin selviytyä vedessä. En pitänyt vedestä, enkä halunnut mennä sinne, mutta mitäpä en tekisi tullakseni paremmaksi soturiksi.

// Viilto?
// 499 sanaa

Nimi: Kylmähenkäys

17.10.2018 21:30
"Jos olisin tarpeeksi vahva, olisin jo hoidellut Rosmariiniputouksen pois päiviltä", Mäyräraita murahti turhautuneen kuuloisena ja sivalsi neulanterävillä kynsillään pientä puskaa, joka oli sattunut olemaan hänen tiellään. Lehdet lävistyivät siististi ja putosivat elottomina nummiruohikolle. Kuvittelin mielessäni puskan tilalle Rosmariiniputouksen ja kuvittelin Mäyräraidan tilalle minut. Sivalsin kuolettavasti tyttäreni kurkun auki ja verta purskahti suoraan kasvoilleni, joita koristi jäätävä hymy. Rosmariiniputous ulvaisi tuskaisesti ja iskeytyi maahan kouristelujen vallatessa ruumiinsa. Laskin etukäpäläni hänen avautuneen kurkkunsa päälle, joka alkoi tahrata sinertävänharmaan käpäläni kirkkaanpunaiseksi. Tätä minä tahdoin, kostoa. Tahdoin näyttää heikolle tyttärelleni, että hän ei kuulunut tähän maailmaan. Hän kuului Tähtiklaanin metsästysmaille.
"Meillä saattaa olla enemmän yhteistä kuin kuvittelinkaan", naukaisin silkkisesti ja murahdin äänekkästi, jotta Sumumyrsky kääntyisi ympäri. Hopeanharmaan kollisoturin meripihkainen katse porautui minuun ja kohotin päättäväisenä kasvojani korkeammalle.
"Palaa sinä vain leiriin, taisimme haistaa riistaa Mäyräraidan kanssa", valehtelin nopeasti ja nyökäytin päätäni merkiksi, että Sumumyrsky voisi häipyä. Soturi tuijotti minua hetken aikaa kylmästi, mutta lähti sitten välinpitämättömästi jatkamaan matkaansa. Murahdin tyytyväisenä ja käännyin sitten Mäyräraidan puoleen, joka silmäili minua odottavaisena.
"Aina siitä asti kun häivyin Varjoklaanista ja liityin kuolonklaanilaisten rivistöön, olen tahtonut upottaa kynteni tyttäreni kurkkuun ja sivaltaa hänet hengiltä. Se halu on viimeisten kuiden aikana vain voimistunut ja nyt olen tavannut kissan, joka varmasti janoaa samaa kostoa Rosmariiniputousta kohtaan. On monia muitakin varjoklaanilaisia, jotka eivät ole soturin arvoisia, mutta tyttäreni on aivan ensimmäisenä listalla. Minulla on jo eräs suunnitelma, mutta siinä on vielä punomista, joten kerron sen myöhemmin. Mutta mitä sanot", kysyin kylmästi ja porasin haastavasti liekehtivän kylmänsinisen katseeni Mäyräraidan sähkönsinisiin silmiin, "oletko kiinnostunut vai et? Tahdon suoran vastauksen."

//Mäyrä?
//255 sanaa

Nimi: Mäyräraita

17.10.2018 08:21
“Nyt taitaakin olla minun vuoroni kysyä sinulta jotain.” Kylmähenkäys porasi kylmänsinisten silmiensä ilkkuvan katseen minuun ja kysyi silkkisen jäisellä äänellään:
“Millaiset sinun välisi ovat Rosmariiniputouksen kanssa? Hän on sentään veljesi puoliso, joten te olette varmasti läheisiä, eikö niin?”
Tunsin kynsieni työntyvän ulos ja niskakarjoveni pörhistyvän. Voi kumpa se olisikin ollut niin, mutta kohtalo oli päättänyt puuttua peliin ja muuttaa kaiken.
“Jos totta puhutaan, minä vihaan häntä enemmän kuin ketään”, murisin näreissäni ja kuvittelin jo hetken ajan näkeväni silmieni edessä naaraan siron, kirjavaturkkisen hahmon, joka suorastaan kaipasi pieniä ruhjeita sinne tänne. “Hän vei veljeni minulta ja on nyt hyvää vauhtia saavuttamassa uuden aseman klaanissa. Olen täysin varma siitä, että Minttusydän valitsee hänet varapäällikökseen”, sihahdin inhoksuen.
Kaduin lähes heti sitä, että olin mennyt avautumaan Kylmähenkäykselle. Mutta toisaalta, mitä menetettävääkään minulla enää oli? Veljeni oli ollut ainoa asia, mikä oli pitänyt minut Varjoklaanissa, mutta nyt kun välimme olivat mitä olivat, millään ei tuntunut olevaan enää mitään merkitystä. Ehkä tulisin vain keskittymään uuden elämäni rakentamiseen Kuolonklaaniin ja Kettuaskelen unohtamiseen.
“Jos olisin tarpeeksi vahva, olisin jo hoidellut Rosmariiniputouksen pois päiviltä”, ärähdin tuohtuneena ja huitaisin kynsilläni lähintä lehdetöntä pensasta, joka sattui tielleni. Tahdoin purkaa suuttumustani johonkin.

//Kylmä?
//190 sanaa.

Nimi: Korpikyynel

17.10.2018 08:07
Katsoin Mututassua ja kohotin hieman kulmiani.
”Olisiko minun pitänyt?” kysyin hieman halveksivasti. Mututassu ei vastannut.
”Olisit voinut itsekin sanoa jotain, mutta keskityit ilmeisesti enemmän itsesi sukimiseen ja unohdit että minäkin olen tässä”, oletin nostaen hiukkasen leukaani, kuin tietäen että olin ainakin osittain oikeassa. Nousin seisomaan ja ravistelin äskeisen rankkasateen kastelemaa turkkiani rajusti, välittämättä tippaakaan siitä kaatuiko Mututassu. Sitten istuuduin taas ja aloin sukia turkkiani siistimmäksi kuin oppilas ei olisi ollut paikalla. Todellisuudessa korvani olivat kääntyneenä häneen päin, jotta saisin kiinni pienimmästäkin äänestä joka tuli hänen suunnastaan. Lopulta kyllästyin Mututassun tarkkailuun ja päätin tehdä väistämättä edessä olevalle tylsyyden tunteelle jotain.
”Näyttää siltä, että minun on aloitettava keskustelu. Koska olisi hieman epäkohteliasta kääntää keskustelu heti itseeni, aloitankin kysymällä jotakin sinusta”, naukaisin ja kohtasin Mututassun taivaansinisen katseen. Naaras nyökkäsi eikä sanonut mitään - vieläkään - kun aloitin perinteisellä kysymyksellä:
”Onko Valhekuiske hyvä mestari?”
Silmäilin Mututassua leuka koholla, tietäen arvoni tarkalleen. Olin soturi, ja Mututassu vain oppilas. Naaras oli ollu oppilaana jo kauan, en väittänyt että se johtuisi hänestä itsestään, kysymyksessä saattaisikin olla Valhekuiske, Mututassun mestari. Valhekuiske oli kaiketi vielä aika nuori, eli hänen kokemuksensa mestarina toimimisesta ei välttämättä ollut kovin hyvä. Mututassu vaikutti vantteralta, joten oletin hänen olevan voimakkaan puoleinen. Toisin kuin minä. Mututassu vaikutti myös mukavalta, siis sillä lailla että hän voisi ehkä olla ystäväni. Vaikka tuskinpa hän haluaisi olla minulle mitään sen enempää kuin etäinen klaanitoveri. Mutta aina kannattaisi yrittää. Mututassusta saisi varmasti ystävän, jolle kertoa murheista ja huolista, ei sellaisen kuin Tappotahto tai Jäälilja.
”Kaipa hän on ihan mukiinmenevä”, Mututassu sanoi, ja kiinnitti huomioni taas täysin häneen. Sitten naaras jatkoi:
”Entä sinun mestarisi?”
Siristin silmiäni. Jokin vaisto sisälläni huusi olla ystävällinen Mututassulle, mutta katselin häntä kulmat kurtussa ja hieman halveksivasti hymyillen.
”Kaipasin hiukkasen kattavampaa vastausta. Minkälaisia metodeita Valhekuiske käyttää? Missä hän on onnistunut erityisen hyvin sinua opettaessaan”, kyselin ja työnsin kuonoani Mututassun naamaa kohti. Nostin leukaani taas. Mieleeni muistuivat aikaisemmat ajatukseni siitä kuinka olin soturi ja Mututassu oppilas. Tosin olin nuori soturi, koko klaanin nuorin. Kaiketi. Haukottelin raukeasti ja totesin että nälkä painoi yhä vatsaa. En kuitenkaan tehnyt mitään liikkuakseni tuoresaaliskasan luo. Aurinko oli vielä aika korkealla eikä nukkumaanmenostakaan ollut puhettakaan. Niinpä päätin vain istua ja kärsiä. Vilkuilin Mututassun suuntaan hieman hermostuneena, pyörien paikoillani nälän valtaamana. Mututassu ei saisi huomata mitään, joten koitin pysyä paikoillani. Kallistin päätäni hieman ja muistutin Mututassua kevyesti tökkäämällä häntä kylkeen. Kielelläni kupli sanoja, jotka halusin lausua Mututassulle, haluaisiko hän olla ystäväni, kuunnella murheitani väsymiseen asti ja kertoa omista huolistaan minulle vastineeksi. En kuitenkaan sanonut mitään. Mutta kun Mututassukin oli hiljaa - mietti ilmeisesti vastaustaan aikaisempaan kysymykseeni - henkäisin ja lausuin:
”Mututassu, öh... minulla olisi vähän asiaa, mutta vastaa ensin - tai missä vaiheessa tahansa, mitäpä väliä sillä on - aikaisempaan kysymykseeni Valhekuiskeesta, minä tietenkin kerron sinulle Sysisydämestä. Mutta se asiani.”
Mututassu kiinnitti katseensa minuun ja kallisti päätään odottavaisena.
”Minulla ei ole ketään jolle voisin uskoutua, jolle voisin kertoa murheistani eikä ketään joka voisi puolestaan kertoa minulle huolistaan. Haluaisitko sinä yrittää olla minun kanssani sellainen, sanotaanko ystävä. Ei se varmasti onnistu näin äkkiseltään, mutta ajan kuluessa meidän välillemme saattaisi muodostua side. Liittolaisuusside. Tai ystävyysside. Ymmärrätkö?” henkäisin ja katsoin Mututassua epävarmana. Olinko päästänyt suustani väärät sanat. Olinko pilannut mahdollisuuden Mututassun ystävyyteen valitsemalla väärät sanat.

//Mutu? En ny ihan tiedä missä Mudun pitäis olla, kun Viiltokin oli jättäny jatkot mutta joo
//521 sanaa

Nimi: Kylmähenkäys

16.10.2018 17:47
"Kyllästyitkö sinäkin pehmoisiin varjoklaanilaisiin? Vai tuliko sinulle perheongelmia - niin kuin minulle", Mäyräraita kyseli vilpittömän utelias ilme kasvoillaan leväten. Heitin nopean ilmeettömän silmäyksen varjoklaanilaiseen, joka yritti selvästikin puristaa minusta ulos jonkinlaista tietoa. Siristin hieman kylmänsinisiä silmiäni ja käänsin sitten mahdollisimman välinpitämättömästi eteenpäin.
"Kuinka mukavaa kuulla, että jopa noin nuoret kissat tietävät teostani. Varjoklaanissa ei mitään muuta tapahdukaan, joten vanhat uutiset leijuvat leirin yllä kauan", huomautin ilkkuvasti ja porasin sitten kylmän katseeni suoraan Mäyräraidan sähkönsinisiin silmiin.
"Tiedän kyllä, että tiedät teostani ja syyn karkotukseeni, joten siitä on turha tulla utelemaan. Mutta onhan Varjoklaanin pehmomaisella luonteella suuri osa tarinassa. Siitä asti kun sain Ikituulen mestarikseni juuri sen jälkeen kun Tihkutähti oli astunut valtaan, olen katsonut varjoklaanilaisia ja nähnyt heissä vain heikkoutta. Kun pentuni olivat pääsemässä sotureiksi, en enää kestänyt klaanitoverieni pehmoutta ja häivyin. Siinä klaanissa asuminen heikensi minua kokoajan ja ainoa syy sille, miksi olen vielä taitava taistelija ja vahva soturi, on koska jätin Varjoklaaniin. Liljahenkäys ja pentuni jäivät sinne hiipumaan olemattomiin ja kuten oletkin jo huomannut, hiipuminen on jo pitkällä. Loppujen lopuksi, poikani ovat kuolleet ja nuorin tyttäreni tajusi häipyä siitä klaanista. Liljahenkäys ja Rosmariiniputous saavat tajuta virheensä kun kohtaan heidät taisteluussa."
"Ja Rosmariiniputous... millaiset välit teillä on?" Mäyräraita kysyi hitaasti. Siristin hitaasti kylmänsinisiä silmiäni ja tunsin ympäröivän ilman sähköistyvän. Tuolla naaraalla oli todellakin tarpeeksi rohkeutta udella minun ja tyttäreni väleistä. Minun oli pakko ihailla hieman entistä varjoklaanilaista, koska hän varmasti tiesi kuinka lähellä oli että antaisin hänellä kunnollisen mäiskäyksen poskeen.
"Olen varmaan läheisempi myrskyklaanilaisten kuin hänen kanssaan. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä hän tekee, mutta kun näen hänet rajalla, mikään ei estä minua paljastamasta kynsiäni, eivät edes joku soturilaki. On suuri virhe Varjoklaanille pitää sellaista kissaa arvokkaana ja hyvänä soturina, mutta omapahan on menetyksensä. Lyhyesti sanottuna, en ole nähnyt häntä omana tyttäreni. En koskaan, en edes silloin kun hän syntyi. Ja arvaa mitä", sihahdin kumartuessani lähemmäs Mäyräraitaa, "minä en tule myöskään ikinä tulevaisuudessa näkemään häntä tyttärenäni."
Sen sanottuani käänsin salamannopeasti kuononi menosuuntaan ja jatkoin rivakkaa marssimista hiljaisuudessa. Tunsin Mäyräraidan tuijotuksen niskassani vielä lyhyen hetken, kunnes se kääntyi eteenpäin. Sitten mieleeni iski eräs asia, josta olin aina halunnut puhua tuon naaraan kanssa. Asia, joka voisi todella lähentää minua ja tyttäreni kumppanin siskoa.
"Nyt taitaakin olla minun vuoroni kysyä sinulta jotain", naukaisin jäätävän silkkisesti ja porasin toistamiseen ilkkuvan tuijotukseni naaraan silmiin, "millaiset sinun välisi ovat Rosmariiniputouksen kanssa? Hän on sentään veljesi puoliso, joten te olette varmasti läheisiä, eikö niin?"

//Mäyrä?
//397 sanaa

Nimi: Mäyräraita

16.10.2018 12:35
"No, miten Varjoklaanissa on mennyt? Ei varmaankaan kovin kummoisesti kun sen soturit jättävät klaaninsa yksi toisensa jälkeen." Kylmähenkäyksen äänessä oli jäätävä sävy, joka sai minut valpastumaan. Voisinko loppujen lopuksi luottaa tuohon kolliin yhtään sen paremmin kuin veljeenikään? Toisaalta sellaisiahan kuolonklaanilaiset olivat: petollisia.
"Miten rakkaalla veljelläsi menee?" soturi jatkoi jo hieman pehmeämpään äänensävyyn. "Kun minä olen nähnyt hänet kokoontumisissa, olen itse asiassa nähnyt hänessä potentiaalia. Loppujen lopuksi hänen isänsä on Varjoklaanin päällikkö ja vihasi Tihkutähteä tai ei, päälliköksi pääseminen ei ole helppoa. On todella säälittävää nähdä, että niin lupaava soturi on mennyt hukkaan. Sinusta voi itseasiassa tulla jotain, koska toisin kuin veljesi, sinä et ole muuttunut tyttäreni ja hänen kumppaninsa kaltaiseksi pehmoksi." Se oli totta. Olin onnistunut melko hyvin pitämään pääni muutoksen virran riepotellessa klaaniani huonompaan suuntaan.
"No, kerropas minulle millaista Kuolonklaanissa on mielestäsi?" Kylmähenkäys vaihtoi yllättäen puheenaihetta. Kohotin mietteliäänä kulmiani ja pohdin kuumeisesti, mitä vastaisin kollille.
"Tunnen olevani kaltaiseni joukossa", vastasin lyhyesti. En halunnut soturin pystyvän lukemaan minua kuin avointa kirjaa. Tunteista oli selvästi pelkästään haittaa täällä.
"Hiljaa!" Sumumyrsky sihahti närkästyneen kuuloisena ja kääntyi katsomaan meihin päin lapansa ylitse. Hänen hännänpäänsä nyki tyytymättömästi ja meripihkanväriset silmät olivat kaventuneet ohuen ohuiksi viiruiksi, jotka tiirailivat minua ja Kylmähenkäystä kylmästi.
Huomasin saapuneemme ukkospolun varrelle. Toisella puolella sijaitsi Nelipuiden laakso, jossa meidän oli tarkoitus saalistaa. Vaikka en ollutkaan luontainen metsästäjä, voisin silti koettaa napata jonkin muun oravan lisäksi. Halusin osoittaa Raetähdelle ja Viiltokaaokselle, etteivät he olleet tehneet virhettä hyväksyessään minut klaaniinsa.
Odotin että Sumumyrsky ja Kylmähenkäys pääsivät ensin ukkospolun toiselle puolen ennen kuin ryhdyin valmistautumaan omaan koitokseeni. Juuri kun olin aikeissa syöksyä polun ylitse, valtavankokoinen hirviö keskeytti minut. Se juoksi salamannopeudella ohitseni ja siitä syntyvä ilmavirta oli kaataa minut maahan. Hirviön ollessa jo näkökenttäni ulkopuolella ryhdistäydyin ja kipitin Sumumyrskyn ja Kylmähenkäyksen luokse. Sinertävänharmaa soturi pyöritteli vain silmiään ja jatkoi matkaansa kokeneemman soturin perässä.
Nostin leukaani hieman ylemmäksi ja yritin pitää ruotoni ojennuksessa näyttääkseni edes vähän yhtä uljaalta kuin Kylmähenkäys tai Sumumyrsky. Molemmat olivat minua runsaasti vanhempia ja varmasti myös taitavampia, joten oletettavasti minulla ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia heitä vastaan taistelussa, jos sattuisimme olemaan eri puolilla.
Loikin Kylmähenkäyksen rinnalle. "Kyllästyitkö sinäkin pehmoisin varjoklaanilaisiin?" kysyin vilpittömän utelias pilke silmissäni. "Vai tuliko sinulle perheongelmia - niin kuin minulle."

//Kylmä?
//360 sanaa.

Nimi: Viiltokaaos

15.10.2018 20:12
Kasvoilleni piirtyi tyytyväinen virne, kun Silkkisydän ilmoitti hyväksyvänsä tehtäväni.
"Toivon, että pidät sanasi minun ja läheisieni hyvän tulevaisuuden suhteen. Petos klaaniani kohtaan on asia, jota en ota kevyesti", kolli ilmoitti tiukalla äänensävyllä. Pakotin ilmeeni pysymään tyynenä.
"’En kuitenkaan voi tiedustella asioita Myrskyklaanilta, jos en enää kauemmin ole myrskyklaanilainen", kissa naukui kääntäen katseensa klaanitoveriinsa, joka yhä makasi tajuttomana maassa. Kolli kysyi neuvoja klaanitoverinsa suhteen. Viilsin kynsilläni ilmaa tavalliseen tapaani ja tökkäsin sen jälkeen yhä tajutonta naaraskissaa.
"Sinun pitää opetella valehtelemaan ja näyttelemään", murahdin ja tartuin naarasta niskasta kiinni. Se sai Silkkisydämen säpsähtämään. Minulla oli suunnitelma, joka saisi minut näkemään, onko Silkkisydän oikeasti valmis auttamaan minua. Kolli katsoi minua aavistuksen verran kauhuissaan, mutta hän lähti seuraamaan epäröiden minua, kun raahasin hänen klaanitoveriaan kohti puroa, jonka muistin sijaitsevan näillä main. Olimme Kuolonklaanin kulta-aikoina usein Sulkatähden kanssa pysähtyneet sinne juomaan tai vilvoittelemaan käpäliämme kuuman viherlehden päivän aikaan. Muistin aivan oikein, sillä puro sijaitsi aivan pienen matkan päässä. Se oli juuri sopiva tajuttomalle myrskyklaanilaiselle, jonka upotin veden pinnan alle. Se sai naaraan virkoamaan. Mustavalkea naaras yritti räpiköidä pintaan melko matalassa ja hitaasti virtaavassa purossa, mutta painoin häntä pinnan alle varoen, etten vahingoittanut häntä. Ylimääräiset haavat saisivat Myrskyklaanin ihmettelemään. Tunsin Silkkisydämen polttavan katseen selässäni. Kun hänen klaanitoverinsa lopetti räpiköimisen, uskalsin nostaa naaraan pois vedestä. Nopeasti varmistin, että naaras oli nyt oikeasti kuollut. Hänen kylkensä ei kohoillut. Soturin kellertävät silmät olivat lasittuneet. Hän tuijotti suoraan eteenpäin. Soturi oli onnistunut roiskimaan vettä rinnuksilleni, joten sipaisin sitä pari kertaa karhealla kielelläni. Käänsin sitten tyynen katseeni vaaleaan myrskyklaanilaiskolliin ja virnistin. Silkkisydän katsoi minua kulmiaan kohottaen. En osannut lukea kollin ilmettä, mutta se vaihtui pian hämmännykseen.
"Kuinka sinä osasit tulla tänne? Oletko hiippaillut Myrskyklaanin reviirillä?" kolli kysyi ja siristi silmiään. Kirosin mielessäni. En tajunnut, että tässä elämässäni en ollut tuskin koskaan käynyt Myrsyklaanin reviirillä.
"Se ei ole sinun asiasi", vastasin kysymykseen murahtaen ja tartuin elotonta naarasta niskanahasta kiinni. Keveästi heitin sen ilman halki kohti Silkkisydäntä, joka oli parin ketunmitan päässä minusta. Kolli väisti nopeasti soturin elottoman ruumiin.
"Sinun vuorosi kastautua vedessä", tokaisin soturille antaen tuolle tietä purolle. Silkkisydän katsoi minua epäuskoisena.
"Tämä olkoon ensimmäinen tehtäväsi. Kastele turkkiasi tai minä teen sen puolestasi", sihahdin kollille hermostuen ja viilsin kynsilläni ilmaa. Silkkisydän murahti ja asteli epäröiden kohti puroa. Hän upottautui puolittain veteen, mutta ei antanut kylkiensä kastua kuin osittain. Sitten soturi nousi vedestä ja ravisteli turkkiaan puhtaahti. Hän katsoi minua melko nyrpeällä ilmeellä. Ilmeisesti turkin puhtaus merkitsi tälle myrskyklaanilaiselle paljon.
"Nyt sinulla on uskottava tarina. Klaanitoverisi kuoli liukastuttuaan jokeen. Sinä yritit pelastaa häntä, mutta tämä naaras tässä oli jo kuollut. Haava päähän tuli luonnollisesti pohjassa olleesta kivestä", selitin soturille tarinan, vaikka uskoin hänen ymmärtäneen asian itsekin.
"Tapaamme seuraavan kerran nelipuilla kokoontumisessa. Hankkiudu sinne vaikka luvatta, minä välitän vain siitä, että olet siellä.
"Selvä. Ei tehtäviä enää tälle päivälle, vai?" kolli kysyi tasaisella äänellä ja sipaisi kielellään rintaansa. Pudistelin päätäni ja käännyin lähteäkseni. Ennen kuin jatkoin matkaani, käännyin soturia päin naukuen:
"Turvallista kotimatkaa, älä vilustu!"
Matkalla nelipuille mietin hajujälkiäni, mutta päätin antaa asian olla. Sitä tuskin haistoi sotureiden kastuneista turkeista, ja kaiken lisäksi tuuli puhalsi nelipuilta tännepäin, joten tuuli saattoi hyvinkin kuljettaa hajut tänne asti.

Kun palasin nelipuiden laaksoon, käpäläni olivat jo kuivuneet. Kuljin paikkaan, jossa Kauhumurha ja Yövarjo odottivat minua jo. He näyttivät melko tylsistyneiltä istuessaan laakson laitamilla. Yövarjo oli saanut kiinni hiiren ja oravan. Kauhumurhalla sen sijaan oli yksi kookas jänis. Kuten arvata saattoi, minulla ei ollut mitään. Kaksikko ei kuitenkaan sanonut siitä mitään, vaan he lähtivät kulkemaan perässäni kohti Kuolonklaanin reviiriä. Aurinko oli lähtenyt nopeaan laskuun ja ensimmäiset tähdet tuikkivat himmeinä taivaalla.
Matkalla päätin, että veisin Mututassun huomenna harjoittelemaan, jos se vain Valhekuiskeelle sopi. Olin luvannut oppilaalle, että opettaisin hänet taistelemaan jokiklaanilaisten kanssa ennen kuin hän ansaitsisi soturinimensä. Se tuskin oli Valhekuiskeelle ongelma.

Aikaisin seuraavana aamuna kömmin ulos sotureiden pesästä ja järjestin partiot suurkiven juurella. Aurinko oli juuri noussut, mutta ei enää hennoilla säteillään lämmittänyt ilmaa lainkaan. Leiriin saakka ylettyi hyytävä lehtisateen lopun alun puhuri. En osallistuisi itse tänään partioihin tai järjestäisi ainuttakaan nelipuille, jonne aioin luvatta mennä Mututassun kanssa. Sitä en voisi hänen mestarilleen kuitenkaan kertoa. Valhekuiske asteli ulos sotureiden pesästä. Tahdoin varmistaa häneltä, ettei tällä ollut suunnitelmia Mututassulle tänään. Naaras käänsi katseensa minuun häntä lähestyessäni.
"Sopiiko sinulle, jos vien oppilaasi tänään harjoittelemaan kanssani? Sovimme silloin aiemmin, että opettaisin Mututassulle taistelua jokiklaanilaisia vastaan", herättelin naaraskissan muistia nähtyäni hänen yllättyneen ilmeensä. Soturi hymähti ja nyökkäsi.
"Olin aikeissani harjoitella hänen kanssaan aiemmin käytyjä juttuja, mutta miten vain. Saanpahan ainakin vapaapäivän", soturi vastasi virnistäen ja kulki ohitseni kohti tuoresaaliskasaa. Naaraan häntä sipaisi poskeani. Se sai minut pyöräyttämään silmiäni. Astelin oppilaiden pesälle ja työnsin pääni sen sisäänkäynnistä pesään.
"Mututassu", nau'uin kovalla äänellä, joka herätti yli puolet pesän nukkuvista oppilaista. Mututassu säpsähti hereille ja kohotti unista päätään. Hän siristi silmiään erottaakseen minut hämärässä.
"Lähdet kanssani harjoituksiin, nyt", totesin kylmällä äänellä ja poistuin pesän luota. Kului aivan pieni hetki, kun naaras oli jo pesän ulkopuolella. Sanaakaan sanomatta johdatin hänet ulos leiristä. Matka Tuuliklaanin reviirin rajalle ukkospolun vierelle taittui hiljaisuuden vallitessa.
"Opetatko minulle nyt niitä liikkeitä jokiklaanilaisia vastaan?" oppilas kysyi, kun pääsimme perille. Nyökkäsin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Naaraan kasvoille piirtyi tyytyväinen virne. Hän oli tainnut odottaa tätä.
"Kun taistelet jokiklaanilaista vastaan, pysy mahdollisimman kaukana vesistöistä. Vedessä lähes jokainen jokiklaanilainen on elementissään. Siellä sinulla ei ole mitään mahdollisuutta", kerroin, vaikka uskoin oppilaan tietävän nämä asiat jo. Aina oli hyvä kuitenkin kerrata. Mututassu nyökkäsi merkkinä ymmärryksestä. Veisin naaraan tänään nelipuille, vaikka paikka olikin oppilailta kielletty. Opettaisin hänelle oikeaa joessa taistelemista jokiklaanilaisten kanssa.
"Lähdemme tänään joelle", ilmoitin naaraskissalle kylmällä äänellä. Se sai Mututassun ilmeen muuttumaan yllättyneeksi. Hän kallisti päätään.
"Eikö se ole kiellettyä aluetta ja vielä muiden klaanien reviireillä?" naaras kysyi. Nyökkäsin.
"Siksi se onkin erityistä, etkä saa kertoa siitä kenellekään. Jos joskus joudut taistelemaan vedessä jokiklaanilaista vastaan, sinun on hyvä osata jotakin", vastasin hänelle. Uskoin taidon olevan tärkeä tulevaisuuden kannalle, sillä sotaa tultaisi todennäköisesti käymään myös joen lähettyvillä ja mahdollisesti jokiklaanilaisia vastaan. Mututassu nyökkäsi epäröiden.
"Tule, minä johdatan sinut nelipuiden kautta joelle ja kerron sinulle vaikka Jokiklaanin historiasta jotain", lupasin ja lähdin johdattamaan oppilasta ukkospolkua pitkin kohti nelipuita. Kertoisin naaraalle Kirkasmarjan petoksesta, sillä uskoin hänen pitävän kuononsa kiinni oikeasta emostani. Se voisi olla hyvä hämäys tulevaisuudessa, jos Mututassu joutuisi kiperään tilanteeseen jokiklaanilaisten kanssa.

//Mutu? (ps sori jos hittasin Silkki ja seki voi jatkaa tost yhest kohtaa :D)
// 1015 sanaa

Nimi: Kylmähenkäys

15.10.2018 10:39
"Anteeksi viivästys", Mäyräraita mumisi suu täynnä vastanapatun oravan karvaa saavuttuaan minun ja Sumumyrskyn luokse. Heitin entiselle varjoklaanilaiselle kylmän mulkaisun ja lähdin sitten jatkamaan matkaa Sumumyrskyn perässä. En pelännyt hopeanharmaata kollia, mutta samoin kuin muillakin kuolonklaanilaisilla, minua ei kiinnostanut lainkaan jutella heille. Oli Kuolonklaani klaanini tai ei, en kestänyt tämän klaanin jäseniä. Heitä syvemmälle ei kissa yksinkertaisesti voinut vajota. Koska en tahtonut joutua sanomaan sanaakaan Sumumyrskylle, jäin suosiolla mieluummin Mäyräraidan vierelle kulkemaan. Tyttäreni kumppanin sisko oli muuttanut Kuolonklaaniin noin neljänneskuu sitten ja minua kiinnosti häneen tutustuminen enemmän kuin ikinä tahtoisin myöntää. Mäyräraita oli jo pentunakin vaikuttanut ärsyyntyvän Rosmariiniputouksesta, mikä teki hänestä automaattisesti erinomaisen kohteen. Suunnitelmani tyttären tappamiseksi oli vieläkin hyvin kesken, mutta jos päättäisin ottaa jonkun kissan apulaisekseni, tuo naaras oli yksi mahdollisuus.
"No, miten Varjoklaanissa on mennyt? Ei varmaankaan kovin kummoisesti kun sen soturit jättävät klaaninsa yksi toisensa jälkeen", huomautin jäätävästi ja vilkaisin Mäyräraitaa nopeasti kylmänsinisellä katseellani. Puheillani viittasin tietenkin myös tyttäreeni Utukyyneleen, joka oli muuttanut Kuolonklaaniin perässäni. En tiennyt vielä syytä Mäyräraidan muuttoon, mutta rehellisesti sanottuna en erityisemmin välittänyt hänen tarinastaan.
"Miten rakkaalla veljelläsi menee?" jatkoin silkkisellä äänellä, "kun minä olen nähnyt hänet kokoontumisissa, olen itseasiassa nähnyt hänessä potentiaalia. Loppujen lopuksi hänen isänsä on Varjoklaanin päällikkö ja vihasi Tihkutähteä tai ei, päälliköksi pääseminen ei ole helppoa. On todella säälittävää nähdä, että niin lupaava soturi on mennyt hukkaan. Sinusta voi itseasiassa tulla jotain, koska toisin kuin veljesi, sinä et ole muuttunut tyttäreni ja hänen kumppaninsa kaltaiseksi pehmoksi."
"No, kerropas minulle millaista Kuolonklaanissa on mielestäsi?" vaihdoin puheenaihetta ja hidastin tahtiani vielä hieman, jotta Sumumyrsky olisi nyt monen hännänmitan päässä. Olin valmis esittämään kysymyksiä Mäyräraidalle, mutta tahdoin saada myös naaraalta vastauksia.

//Mäyrä?
//269 sanaa

Nimi: Pirstaletassu

14.10.2018 15:06
"Minusta kyllä tuntuu, että Kalmalilja tietää mitä tekee ja harjoituksista on varmaankin paljon hyötyä. Mutta sitä minä vain, että minä pääsen vasta harjoittelemaan taistelua kun te jo olette sotureita", puuskahdin sisaruksilleni. Viha alkoi taas ottamaan minussa valtaa, ja huomasin kynsieni pureutuvan maahan. Keskityin hengittämiseen ja yritin rauhoitella itseäni ennen kuin jatkoin vastaamista Säpäletassun kysymykseen.
"Harjoituksissa olen kaivanut kuoppia. Kyllä, kuulitte oikein. Olen kaivanut kuopan ja täyttånyt sen. Olen kaivanut toisen isomman kuopan ja täyttänyt sen. Olen kaivanut kuoppia ja täyttänyt niitä. Se ei ehkä kuulosta raskaalta, mutta raskasta se on. Varsinkin jos sitä tekee pitkän aikaa. Sitten olen täyttänyt yhtä isoa kuoppaa vain ja ainoastaan täysin vihreillä lehdillä, joita löytyy vain puiden latvustoista. Ja se kuoppa on iso ja yksi lehti kerrallaan se ei kauhean nopeasti täyty. Se työ on minulla vieläkin kesken... hetkonen", maukaisin ja lopussa uppouduin ajatuksiini. Kuopan kaivaminen oli kasvattanut lihasvoimaani aivan selvästi, se oli siis hyvä asia. Se oli myös kasvattanyt kärsivällisyyttäni. Kuopan täyttäminen lehdillä oli taas voimistanut minua, mutta myös kehittänyt kiipeilytaitojani. Näytin varmaan tällä hetkellä hyvinkin hämmentyneeltä. Yhtäkkiä olin vain tajunnut kaiken. Olipa hyvä, että olin ottanut asian sisaruksiani kanssa puheeksi. Kun mietin harjoituksia nyt, ne olivat ehkä tylsiä ja raskaita, mutta opettivat ja auttoivat paljon. Mutta niiden nopeudesta en tiennyt. Toiset olivat jo päässeet harjoittelemaan saalistusta ja taistelua. Kaipa minusta kehittyisi sitten erittäin taitava soturi Kalmaliljan erilaisten ja erikoisten menetelmien avulla. Hitaasti, mutta varmasti. Kaipa sen niin täytyi olla. Mutta se hiirenaivo ei tajunnut, että halusin samaan aikaan Sirpaletassun ja Säpäletassun kanssa soturiksi. Silloin muut voisivat luulla minua heikoksi, kun soturiutumisessanikin kestäisi ikuisuus. Ja minä isäni sitten ajattelisi? Tuottaisinko hänelle silloin pettymyksen? Monet kysymykset pyörivät päässäni ja yrittivät saada minut sekaisin. Siirsin ne kuitenkin taka-alalle.
"Ehkä te voisitte sitten opettaa minulle oppimianne liikkeitä", maukaisin ja sitten vilkaisin Säpäletassun suuntaan. "Kunhan ensin vain parannut."

//Sirpale? Säpäle?
// 300 sanaa

Nimi: Viiltokaaos

14.10.2018 12:51
Pidin tyynen katseeni tiukasti Silkkisydämessä. Pidin aistini viritettyinä kaiken aikaa siltä varalta, että joku myrskyklaanilaisista sattuisi paikalle tai tajuton naaras virkoaisi päähän kohdistuneesta iskusta, jonka hänen klaanitoverinsa oli aiheuttanut.
"Sait mielenkiintoni heräämään, mutten voi sanoa mitään, ennen kuin tiedän pyytämästäsi asiasta lisää", kolli naukui matalalla äänellä. "Et sanonut, mitä se on jonka haluat minun tekevän."
Kasvoilleni piirtyi virne, kun viilsin kynsilläni ilmaa. Se sai myrskyklaanilaissoturin siristämään aavistuksen verran taivaansinisiä silmiään.
"Tämä on jo hyvä alku, mutta kai sinä tiedät, etten voi noin vain paljastaa suunnitelmiani sinulle, kun en edes tunne sinua. Kerroin jo sen, mitä tässä vaiheessa sinun tulee tietää", totesin ja pidin pienen tauon. Tarkkailin Silkkisydämen reaktiota, mutta se ei ollut kummoinen. Kolli vain kohotti aavistuksen verran kulmiaan. Olin ehdottanut tätä hänelle hyvin suoraan, vaikka se olikin suuri riski. Uskoin silti, että Silkkisydän suostuisi aiemmista reaktioistaan päätellen. Jos hän ei suostuisi, hän tulisi pitämään kuononsa ummessa, minä itse henkilökohtaisesti varmistaisin sen. Kolli ei näyttänyt tyytyväiseltä vastaukseeni, joten jatkoin:
"Sovittakoon näin aluksi, että tehtäväsi on vain tiedustelua. Työskentelet minulle, siis vain minulle. Et kerro tästä kenellekään, et milloinkaan. Jos vain vastaat kyllä, takaan sinulle ja rakkaimmillesi teille mieluisan tulevaisuuden."
"Mitä minä sitten tiedustelen?" soturi esitti kysymyksensä ja vaihtoi hieman asentoaan. Viilsin jälleen kynsilläni ilmaa.
"Vastaa kyllä ja saat tietää ensimmäisen tehtäväsi", totesin väläyttäen kollille virneen ja kohotin leukaani hieman ylöspäin.

//Silkki?
// 220 sanaa

Nimi: Säpäletassu

13.10.2018 20:05
Kohotin kulmiani yllättyneenä. Olin ajatellut Kalmaliljan olevan hyvä mestari ja sitä hän veljeni sanojen mukaan olikin, mutta samalla hänen koulutustekniikkansa vaikuttivat erikoisilta. Pirstaletassu ei ollut päässyt harjoittelemaan saalistusta tai taistelua vielä ollenkaan! Minä olin käytännöllisesti katsoen aloittanut metsästämisestä, jos rajojen kiertelyä ja sääntöjen kertaamista ei laskettu ennen sitä. Taisteluakin oli jo treenattu aloittamalla ihan perusliikkeistä.
"Kärshivällishyyshharjoitukshia? Koko tämä aika?" kummastelin ääneen, ja Pirstaletassu nyökäytti päätään, olin siis ymmärtänyt oikein.
Hänen sanojensa mukaan kärsivällisyysharjoitukset olivat myöskin rankkoja. Hetken ajan minun hampaani eivät tuntuneet missään - ne paranisivat kyllä, mutta jos veljeni koulutus takkusi mestarin takia, se oli paljon pahempi ajatus kuin yksi onnettomuus ja sen seurauksena loukkaantuminen. Muutaman päivän koulutuskatkokin oli lähestulkoon parempi kuin monen päivän turhalta tuntuvat harjoitukset.
"Eivät nämä hampaat ole edesh pahat kun verrataan. Ymmärrän, mikshi olet varmaankin turhautunut. Kalmalilja on shiish hyvä meshtari, mutta hänen koulutustekniikkansha taitavat erota muiden tavoista", jatkoin.
"Koshka minäkin olen jo harjoitellut shekä shaalistushta että taishtelua", naukaisin silmäillen Pirstaletassua mietteliäästi.
Hän oli siis aika varmasti jäljessä meistä, mikä oli harmillista.
"Et shinä voi olla ihan järkyttäväshti jäljeshä, pakkohan niishtä teidän harjoitukshista on ollut jotain hyötyä olla. Tarkoitan, että ehkä et ole huomannut niiden hyötyjä vielä?" yritin löytää jotakin positiivista.
"Tai, millaishia ne oikeastaan ovat olleet, ne harjoitukshet?" kysyin veljeltäni.

//Sori tönkköys, tää ei kyl yhtää nyt sujunu. Mut Pirstale tai Sirpale?
//206 sanaa

Nimi: Tappotahto

13.10.2018 19:26
"Kaipa hän kohta tulee", Sysisydän murahti. Pian pensas lähistöllä rasahti ja Tulvasielu astui esiin. Vanhempi naaras kantoi suustaan paria lintua, rastasta ja harakkaa ja Sysisydän oli saanut oravan ja parin pienen hiiren.
"Siinä paha missä mainitaan", Sysisydän lausahti. "Lähdemmekö me?"
Viimeinen lause oli tarkoitettu lähinnä Tulvasielulle, mutta sanoin: "Lähdetään."
Lähdin astelemaan kohden leiriä. Tunsin Tulvasielun hieman äkäisen katseen hännässäni.
"Lähdetään", hän maukaisi kovempaan ääneen ja tassutteli ohitseni. Mulkaisin Tulvasieluun ja pyöräytin keltaisia silmiäni siniharmaalle naaraalle.

Leiriin saapuessani pudotimme saaliimme tuoresaaliskasaan. Käärmetassu käveli ohitsemme.
"Käärmetassu!" pyysin oppilaan luokseni. "Vie tämä orava klaaninvanhemmille. Ja Sisutassua viemään tämän harakan Pimeyslehdelle ja Naakkalaululle."
Nyökkäsin kohden Sisutassua, mutta naaras tuli luoksemme kun kuuli nimensä lausuttavan. Käärmetassu siristi silmiään, varmaan ei ollut tottunut siihen että vieras soturi määräili. Hän kuitenkin otti oravan ja Sisutassu otti harakan. Katselin Sisutassun perään, kun musta oppilas vei harakkaa pentutarhaan. Naakkalaulu oli vain vähän aikaa sitten saanut Tuskapennun, pienen kollin yhdessä Kostohengen kanssa. Siitä pennusta voisi olla vaikka mihinkä. Kenties yhtä hyvä kuin isänsä.
Otin kasasta pullean hiiren ja asetuin syömään sitä. Kenties joku liittyisi seuraani.

//175 sanaa
//Joku?

Nimi: Mäyräraita

13.10.2018 11:26
Avasin silmäni tuntiessani ilmavireen kasvoillani kun joku kulki vuoteeni ohitse pesän suuaukolle. Räpäytin edelleen hieman unenpöpperöisenä silmiäni ja kömmin sitten istualleni. Musta turkkini oli aivan sekaisin ja sieltä täältä roikkui pienen pieniä sammalhippusia, jotka olivat tarttuneet turkkiini huonosti rakennetusta pedistä. Minut oltiin pistetty koville jo heti ensimmäisinä päivinäni Kuolonklaanissa, joten aikaa kunnollisen nukkumapaikan tekemiselle ei juurikaan ollut jäänyt. Minun olisi tultava toimeen sillä, mitä oli tarjolla.
Siistin nopeasti turkkini ja pujahdin sitten sen enempiä miettimättä sumuiselle aukiolle. Erotin vain vaivoin uusien klaanitoverieni tummat siluetit utuisenharmaata verhoa vasten. Minulla ei juurikaan ollut ystäviä täällä, mutta ei sillä, että olisin omannut niitä Varjoklaanissakaan. Veljeni oli ollut ainoa ystäväni, kunnes Rosmariiniputous oli päättänyt astua mukaan kuvioihin ja pilata kaiken. Minä sitten niin vihasin sitä naarasta!
"Mäyräraita, oletan?" Sinertävänharmaa, leveälapainen kolli asteli luokseni kylmänsiniset silmät pahantahtoisesti kiiluen. Hänen täytyi ilman muuta olla Varjoklaanista karkotettu Kylmähenkäys, joka oli Minttusydämen sanojen mukaan yrittänyt surmata kumppaninsa ja klaanin parantajaoppilaan Liljahenkäyksen. Kolli oli siis myös Rosmariiniputouksen isä, mutta sellaisen pelkuriraukan isäksi hän oli kyllä aika vaikuttava näky ja sai ihoni kananlihalle.
"Kyllä vain", vastasin lyhyesti ja jatkoin sitten kulmiani kohottaen: "Sinä taidat olla se klaanissani paljon puhuttu Kylmähenkäys?" Jos totta puhuttiin, en ollut koskaan ennen innostunut kenenkään kissan tapaamisesta sillä tavalla. Tietenkin minä pidin tunnekuohut sisälläni ja mitäänsanomattoman ilmeen kasvoillani, kuten Tihkutähti oli minulle kerran opettanut. Eniten klaanistani taisinkin juuri kaivata vanhempiani.
"Viiltokaaos haluaa, että lähdet minun ja Sumumyrskyn mukaan metsästyspartioon Nelipuille", Kylmähenkäys maukui ja osoitti hännällään leirin uloskäynnin tuntumassa norkoilevaan suurikokoiseen kolliin, joka vilkuili meihin päin malttamattoman oloisena. Hän omasi meripihkanväriset silmät, jotka olivat juuri nyt kavenneet ohuiksi viiruiksi.
"Vai niin, tulen mielelläni mukaan", hymähdin ja nostin huullilleni tekaistun hymyn, ennen kuin lähdin tassuttamaan Kylmähenkäyksen perässä Sumumyrskyä ja leirin uloskäyntiä kohti. Odotin mielenkiinnolla pääseväni tutustumaan veljeni puolison isään paremmin. Hyvässä lykyssä meistä voisi jopa tulla yhteistyökumppanit ja saisin hoideltua Rosmariiniputouksen pois päiviltä. Toisaalta minulla ei ollut hajuakaan, millaiset välit Kylmähenkäyksellä oli tyttäreensä, joten minun tulisi edetä varoten tai muuten saattaisin joutua heikoille jäille.
Puolessa välin matkaa Nelipuille katseeni kiinnittyi erään männyn juurella kykkivään oravaan, joka nakersi keskittyneen näköisenä jotakin pienten etukäpäliensä välissä. Hidastin vauhtiani ja jättäydyin tahallani jälkeen muista. Sen jälkeen pudottauduin matalaksi ja lähdin lähestymään oravaa varoen astumasta oksien ja kuivien lehtien päälle. Pääsin parin hännänmitan päähän oravasta, kun jo se huomasi minut ja kiipesi kiireesti puun runkoa pitkin ylös turvaan. Minä en kuitenkaan aikonut luovuttaa näin vähällä. Kiersin männyn toiselle puolen ja ryhdyin kapuamaan ylöspäin kuunnellen jokaista oravan liikettä. Orava nökötti minusta päin katsottuna puun vasemmalla puolella sijaitsevalla oksalla ja etsi uhkaa kovaan ääneen naksuttaen. Se hyppi oksalla edestakaisin ja nyki pörröistä häntäänsä näyttäen siltä, ettei se tiennyt mitä tehdä. Kun pääsin sopivalle etäisyydelle onnistuin huitaisemaan kynsilläni oravaa kylkeen, jolloin se kiljahti yllättyneenä ja tipahti alas oksalta. Maahan oli useamman ketunmitan pudotus, mutta se yritti maahan osuttuaan vielä ryömiä pakosalle. Olin kuitenkin nopeampi ja maahan päästyäni taitoin sen niskat. Vaikken ollutkaan kummempi saalistaja puissa viihdyin kuitenkin yllättävän hyvin.
"Anteeksi viivästys", mumisin suu täynnä karvaa Kylmähenkäykselle ja Sumumyrskylle, jotka olivat jääneet odottamaan minua vähän matkan päähän. Sumumyrsky, joka toimi partionjohtajana, nyökkäsi mitään sanomatta ja jatkoi matkaansa. Kirin Kylmähenkäyksen rinnalle. Mietin kuumeisesti, miten voisin aloittaa keskutelun, mutta yllätyksekseni soturi tekikin aloitteen ja avasi suunsa:

//Kylmä?
//527 sanaa.

Nimi: Pirstaletassu

12.10.2018 21:05
Kuuntelin Sirpaletassun sanoja ja nyökkäilin välistä. Taistelua! Sirpalepentu oli saanut jo harjoitella taistelua! Ainakin Kojoottivirne näytti kouluttavan oppilastaan normaaliin tapaan. Olin jo monesti kironnut niitä kuoppia ja lehtiä ja kaiken maailman asioita, joita minun piti tehdä kunnes pääsisin harjoittelemaan taistelua tai saalistusta. Kalmalilja oli sanonut, että voisimme ehkä siirtyä saalistusharjoituksiin jo ensi kerralla. Mutta se tietenkin oli erittäin suuri ehkä, enkä elätellyt liikaa toivoa sen suhteen. Mistä sitä tietäisi, jos naaras laittaisi minut vielä täyttämään kuopan lehdillä - hakien niitä yksi kerrallaan puun latvustosta, sillä vain siellä oli vihertäviä - enkä pääsisi pitkään aikaan taisteluharjoituksiin.
"Yhdessä harjoittelu voisi toimia. Mestarimmehan opettavat meille eritavalla, joten ehkä voisimme jopa oppia toisiltamme", naukaisin. Sitten henkäisin syvään, sillä viimein pääsisin purkamaan kaiken sisaruksilleni.
"Minusta tuntuu, etten ole vielä valmis soturiksi, vaikka ehkä pitäisi. Te ette tiedäkään, mitä olen joutunut kestämään viime aikoina. Toki, Säpäletassu, sinun hampaasi ovat paljon pahemmat. Ymmärrätte varmaan sitten, kun kerron. No, Kalmalilja on hyvä mestari. Hän omaa viisautta ja kaikkea tällaista, onhan hän jo erittäin kokenut soturi. Mutta en ole yhtä pitkällä kuin esimerkiksi sinä", mau'uin vilkaisten Sirpaletassuun, "sillä en ole päässyt harjoittelemaan vielä ollenkaan saalistusta taikka taistelua. Olen vain tehnyt Kalmaliljan kanssa kärsivällisyysharjoituksia, joista ette halua kuullakaan. Olen leiriin tullessa aina kauhean väsynyt ja pakko mennä aikaisin nukkumaan, sillä Kalmalilja herättää minut niin aikaisin harjoituksiin."
Huokaisin helpottuneena, kun sain sisälläni kyteneet asiat ulos turvallisiin korviin. Oli tavattoman helpottavaa, kun sain kerrottua ja puhuttua Sirpaletassun ja Säpäletassun kanssa.
"Taidan olla siis aika paljon jäljessä teitä", totesin murahtaen. En pitänyt yhtään siitä ajatuksesta, että mestarini omien opetusmetodeiden takia en pääsisi toisten kanssa samaan aikaan soturiksi. Se huoletti minua, varsinkin nyt, kun kuulin missä vaiheessa he olivat koulutuksessaan. En tulisi saamaan Säpäletassuakaan kiinni ennen kuin hänkin jo komeilisi soturina. Ajatukseni paistoivat kasvoillani sisaruksilleni.

//Säpäle? Sirpale? Sori saattaa olla aika tönkkö ku en jaksa enää lukee läpi ja väsyttää xc
// 289 sanaa

Nimi: Sirpaletassu

12.10.2018 17:47
Pirstaletassun puheesta kuuli, miten kovasti hän halusi itse kertoa koulutuksestaan, mutta päätin silti ottaa ensimmäisen vuoron, kun Pirstaletassu oli kerran kysynyt meiltä.
"No, Kojoottivirne ei ole niin toivoton kuin hän voisi olla. Hän on oikeastaan aika hyvä mestari", aloitin, mutta hiljenin heti. "Tämä jää sitten meidän väliseksemme. Isä ja Jäälilja vihaavat Kojoottivirnettä ja jos sanon häntä heidän kuullensa hyväksi mestariksi, saan kuulla kunniani. Sanonpahan vain. Arvostan heitä paljon, mutta myös omalla mielipiteelläni on painoarvoa muodostaessani käsitystä minulle uudesta kissasta. Koulutukseni etenee kuitenkin hyvin ja olen oppinut paljon. Tänään juoksin koko reviirin rajat ja harjoittelin taistelua. Se oli hauskaa. Minun pitäisi kuulemma löytää oma taistelutyylini, mutta minusta tuntuu, että taistelutyylini on kynsien, nopeuden ja oveluuden yhdistelmä. Kojoottivirne varmaankin odottaa vain yhtä taistelutyyliä, joten valinnasta tulee vaikea, Ne kaikki toimivat minulla", selitin ollen täysin avoin. "Olen nyt paljon nopeampi, ketterämpi ja voimakkaampi kuin ennen, mutta myös paljon väsyneempi", jatkoin hieman rohkaistuen. "Uskon, että olen pian valmis soturiksi", lisäsin varovasti veljiini vilkaisten. "Ei sillä, että te ette olisi. Te olette varmaankin aivan yhtä pitkällä, ellette pidemmällä koulutuksessanne", naukaisin vielä. Äkkiä mieleeni juolahti uusi ajatus. "Meidän pitäisi harjoitella yhdessä, kunhan Säpäletassu puhuu taas normaalisti."
"Harjoittelu yhdeshä voishi olla mukavaa. Olishi mielenkiintoishta kokeilla harjoittelua jonkun muun kanssa, ei aina vain meshtarini", Säpäletassu kommentoi.
"Olen samaa mieltä. Lisäksi, mehän olemme yhdessä voittamattomia. Muistatteko? Voitamme isämmekin asettamat haasteet ja hän asettaa meille rajan, joka meidän on ylitettävä selvitäksemme tässä klaanissa", nau'uin ylpeänä siitä, että Kostohenki oli isämme. "Tuskapentukin varmasti onnistuu. Hän on niin voimakas pentu. Meidän uusin veljemme", jatkoin ja yllätyin itsekin, miten pehmeiltä ääneni ja sanani kuulostivat. Sävähdin sen tajutessani, enkä pitänyt siitä. Minun kuului olla veljieni tukena ja huolehtia, mutta ei palvoa. Tämä äänensävy oli jo liikaa. "Kertokaa te välillä, mitä teille kuuluu", ehdotin hieman vakavammin.

//Veljet?
//291 sanaa

Nimi: Sysisydän

12.10.2018 16:46
Vilkaisin vielä Tappotahdon suuntaan ennen kuin astelin poispäin. Kuuntelin tarkasti ympäristöäni korvat hörössä ja haistelin ilmaa riistan tuoksun varalta. Kiersin katseellani metsää ympäri, mutta luoton silti enemmän korviini ja etenkin nenääni. Käänsin nopeasti päätäni erottaessani siinä suunnassa eläimen tuoksun. Se oli orava. Erotin tuuheahäntäisen otuksen erään kuusen juurella järsimässä käpyä. Se ei ollut vielä huomannut minua, vaan keskittyi syömään. Hymyilin kylmästi ja laskeuduin sulavasti vaanimisasentoon. Vaikkei metsästäminen ehkä ollutkaan leipälajini, kyllä minä sen sentään jotenkin taisin. Enhän muuten olisi päässyt soturiksi ollenkaan. Lähdin hiipimään riistaeläintä kohti pitäen häntäni ilmassa, jottei se kahisuttaisi maahan pudonneita lehtiä. Saavuttuani ketunmitan päähän oravasta pysähdyin. Minun olisi oltava nopea ja tarkka hypyssäni. Muuten orava juoksisi kuuseen enkä kovin mielelläni lähtisi sitä seuraamaan piikikkääseen puuhun, varsinkin, kun kyseinen puu näytti pieneltä ja sen oksat huterilta. Ne tuskin pystyisivät kannattelemaan minua.
Orava kohotti päätään ja kuunteli selvästi ympäristöään. Hengitin mahdollisimman hiljaa enkä uskaltanut värähtääkään. Tätä riistaa en menettäisi, en sitten millään. Ja kun saaliini suuntasi keskittymisensä jälleen käpyyn, minä loikkasin ja tartuin oravaan kynsilläni. Puraisin sitä niskasta ja orava valahti veltoksi leuoissani. Hymähdin tyytyväisenä ja hautasin oravan maahan lähtien etsimään lisää riistaa.

Jonkin ajan kuluttua palasin takaisin sinne, minne Tappotahto oli käskenyt. Tai no, pyytänyt. Minua hän ei käskytellyt kun ei ollut edes partion johdossa. Saavuin silti paikalle ja laskin saaliini maahan. Olin saanut oravan lisäksi vielä pari pientä hiirtä, joiden epäilin olevan samasta poikueesta. Olin lisäksi yrittänyt ottaa yhden turhankin pullean myyrän kiinni, mutta se oli ehtinyt lyllertää tiehensä ennen kuoliniskuani.
Kohotin katseeni, kun kuulin lähestyviä askelia. Tappotahto saapui luokseni kantaen rastasta ja myyrää, jotka hän sitten pudotti eteeni, aivan kuin minun olisi kuulunut olla vaikuttunut hänen saaliistaan.
"Kauankohan Tulvasielu meinaa vielä viipyä?" kolli kysyi.
"Kaipa hän kohta tulee", murahdin ja nuolaisin pari kertaa tassuani. Kuulin rapinaa läheisen pensaan takaa ja vanhempi naaras astui esiin.
"Siinä paha missä mainitaan", mutisin ja nousin seisomaan. Oletin, että lähtisimme jo leiriin; meillä oli jo tarpeeksi riistaa kasassa. Tulvasielun suusta roikkui pari lintua.
"Lähdemmekö me?" kysyin siniharmaalta naaraalta kyllästyneenä.

//Tappo?
//329 sanaa

Nimi: Elandra

12.10.2018 10:16
Mututassu: 11kp -

Viiltokaaos: 41kp! -

Sirpaletassu: 14kp -

Säpäletassu: 14kp - Olet nyt valmis soturiksi! En siirrä sinua soturiksi vielä, koska muistan sinun sanoneen, että tahdot Säpäleen soturiksi veljien kanssa samaan aikaan. Voit siis nimittää sen kun tahdot.

Pirstaletassu: 6kp -

Nimi: Säpäletassu

10.10.2018 18:10
Sisaruksillani näytti olevan omituinen kyky piristää minua vain muutamalla sanalla. He eivät näyttäneet olevan hämillään uusista hampaistani eivätkä he saaneet minua tuntemaan itseäni noloksi niiden takia, vaan Sirpaletassun sanojen mukaan ne olivat mahtavat. En ollut nähnyt itseäni mistään, joten minun oli hiukan vaikea vielä tietää, miltä minä oikeastaan edes näytin. Sisarukset naureskelivat hassulle puheelleni, joka sai minutkin ymmärtämään, ettei se nyt niin paha asia ollut, vaikkakin se ottikin minua päähän ja sai minut tuntemaan hiukan typeräksi.
"Koulutuksheni on mennyt ihan hyvin kai", totesin kohauttaen lapojani.
Meinasin aloittaa seuraavan lauseeni mestarini nimellä, Sysisydän, mutta tajusin, että se olisi kuulostanut aivan järkyttältä suhisevan puheeni takia, joten päätin vaihtaa sanaa.
"Meshtarini on ollut ihan hyvä meshtari, ainakin ushkoishin niin", totesin lyhyesti.
"Ainakin olen oppinut paljon ja hän on shaanut minut ymmärtämään kaikki ashiat", lisäsin.
"Kertokaa te enemmän, shuuhuni shattuu hiukan tämä puhuminen ja kuuloshtan ärshyttävältä, joten kuuntelen mieluummin", sanoin virnistäen pienesti ja odotin jommankumman sisaruksistani kertovan heidän koulutuksestaan ja mestareistaan.
Otin samalla paremman asennon ja sukaisin muutaman kerran turkkiani, joka oli hiukan pörrössä makoiluni jäljiltä.

//Sirpale? Pirstale?
//172 sanaa

Nimi: Pirstaletassu

10.10.2018 17:33
Katsoin Säpäletassua huvittuneen oloisena, kuitenkin piilotellen esille purkautuvia tunteita. Olin hyvin helpottunut, kun veljemme olikin täysin kunnossa - lukuunottamatta tietenkään hampaita. Hänen hampaansa näyttivät erittäin teräviltä ja vaarallisilta. Minusta tuntui, että Säpäletassu oppisi vielä käyttämään hampaitaan niin hyvin edukseen, että muiden tulisi pysytellä kaukana hänestä. Vaikka veljeni näytti vaaralliselta uusine säpäleisine hampaineen, tuon puhe oli huvittavaa. Suhahtavat s-kirjaimet saivat minut lähes naurahtamaan. Eihän se mikään naurun asia ollut, mutta huvittava kuitenkin. Ja kyllä Säpäletassu luultavasti tajusi, etten minä sitä pahalla tarkoittanut.
Katsahdin Sirpaletassuun virnistäen. Minullako muka jotain sanottavaa Säpäletassun puheesta.
"Ei tietenkään", totesin huvittuneena heivaten samalla mitään sanomattoman ilmeen tiehensä. Sisaruksieni kanssa uskalsin näyttää tunteita sekä olla sellainen kuin olin. Muiden kanssa pidin kasvoillani tyynen ilmeen, enkä läheskään pystynyt kertomaan heille mitään henkilökohtaista - eikä se olisi ollut järkevääkään. Sisarusteni kanssa pystyin ja pystyisin tulevaisuudessakin jakamaan kaiken tärkeän.
"Miten koulutuksenne muuten etenee?" lausahdin päähäni pilkahtaneen kysymyksen, mutta vilkaisin heti pahoittelevasti Säpäletassun suuntaan.
"Ei pari päivää ole mitään, saat meidät varmasti nopeasti kiinni", hymähdin vielä veljelleni. Ajattelin nyt käyttää tämän hyödyksi ja oikeasti jutella sisaruksieni kanssa. Emme olleet viettäneet aikaa sitten pentuaikojen, joten olihan se jo aikakin vaihtaa kuulumisia. Ja halusin myös päästä kertomaan omasta koulutuksestani ja sen etenemisestä. Minulla oli muutenkin niin paljon kerrottavaa Sirpaletassulle ja Säpäletassulle! Odotin kuitenkin kärsivällisenä, että he kertoisivat ensin ja minä vasta heidän jälkeensä.

//Säpäle? Sirpale?
// 217 sanaa

Nimi: Sirpaletassu

10.10.2018 17:19
Katselin Säpäletassun hampaita hänen puhuessaan. Kaikki oli mennyt parhain päin. Hampaat olivat nyt entistä vaikuttavammat ja jos kolli voisi myös syödä ja lopulta puhua normaalisti, hänen loukkaantumisensa oli oikeastaan hyvä asia.
"Kyllä minä tuota suhinaa voin sietää, vaikka koko loppuelämäni, jos hampaasi jäävät noin teräviksi ja vaarallisiksi. Näytäpä niitä vielä", pyysin pieni hymy huulillani. Siinä oli sekoitus helpotusta ja ilkikurisuutta. Se oli sellainen hymy, jonka vain veljeni saivat nähdä. Sellainen hymy, jonka aitoutta ei voinut kiistää. Säpäletassu paljasti hampaansa ja irvisti. Laitoin tassuni veljen suuhun ja tunnustelin hampaita polkuanturoillani. Hampaat olivat vielä terävämmät kuin miltä näyttivät. Tunsin pienen, melkein irti olevan hampaansirpaleen irtoavan hammasta koskettaessani. Vedin sen varovasti ulos tassullani ja annoin kollin sulkea suunsa. "Hampaasi ovat mahtavat", kommentoin ihailevasti. "Melkein toivon, että minä olisin ollut siinä onnettomuudessa. Tai en. Jos olisin ollut tilallasi, voisit nyt ärsyttää minua kommentoimalla suhisevaa puhettani", virnistin ja nuolaisin hetken harkittuani lempeästi Säpäletassun päälakea. Täällä ei ollut muita kuin veljeni, joten voisin olla niin lempeä ja huolehtivainen kuin halusin. Nyt oli sille oikea aika. "Pirstaletassu? Onko sinulla jotain sanottavaa veljemme puheesta?" kysyin toiselta veljeltäni edes yrittämättä peittää sitä, miten hullunkurisena pidin Säpäletassun uutta puhetapaa.

//Veljet?
//189 sanaa

Nimi: Säpäletassu

10.10.2018 16:53
Olin vaipunut puolittain uneen, en kuitenkaan kokonaan, kun kuulin pesän ovelta kahahduksen, ensin yhden, sitten toisenkin. Ensimmäisen kohdalla luulin, että kyseessä oli Talvikkimuisto, joka palasi pentutarhalta Naakkalaulun luota, mutta toisesta kahahduksesta päätellen olin väärässä. Saman tien haistoin myös sisaruksieni hajun, Sirpaletassun ja Pirstaletassun. Raotin silmiäni samaan aikaan kuin Sirpaletassu kysyi, kuinka voin.
Katsahdin nopeasti sisareni tummaa hahmoa ja tämän loistavia vihreitä silmiä ja siirsin silmäni Pirstaletassuun, joka astui tummanharmaana hahmona sisaren vierelle, katsellen minua meripihkaisilla silmillään. Molempien kasvoilla oli kaiketi jonkinlainen huolestunut ilme, josta hiukan helpottuneena päättelin, että molemmat välittivät minusta vielä. He eivät siis ainakaan heti aikoneet hyljätä minua hampaideni takia. Olivat he ainakin vaivautuneet katsomaan minua ja kuulemaan, miten minä voin.
"Voin minä ihan hyvin shiihen nähden, mitä tapahtui", totesin vaimeasti ja oikaisin samalla asentoani niin, että istuin sisaruksiani vastapäätä.
"Ja tiedän kyllä, että puhumisheni kuulostaa ärshyttävältä, mutta ei voi mitään, ennen kuin ikenet parantuvat ja pyshtyn taash puhumaan normaalishti", lausuin väräyttäen korviani hitusen tuskastuneena ääneeni.
"Mitä tapahtui?" Pirstaletassu kysyi.
"Liukashtuin rinteessä ja kierin shitä alash ishkien kuononi shuoraan kiveen", sanoin.
"Nyt hampaani näyttävät shitten tältä", sanoin ja irvistin niin, että sisarukseni näkivät hampaani.
Osa niistä oli nyt terävempiä, osa oli hiukan vinossa, osa oli lohjennut muuten vain säpäleisiksi. No, ainakin hampaani sopivat nyt nimeeni jollakin tavalla.
"Talvikkimuishton mukaan tämä ei vaikuta tulevaishuuteeni. Pyshtyn shyömään kunnolla ja näin poish päin, kunhan ikenet vähän paranevat. Shitten pyshtyn myösh puhumaan kunnolla, shillä tämä on kaikishta ärshtyttävintä", sanoin turhautuneeseen sävyyn viimeisen lauseen ja luimistin korviani vihaten suhisevia s-kirjaimiani, jotka eivät vielä suostuneet kuulostamaan normaalilta kipeän suun takia.
"Nyrjäytin myösh jalkani", totesin vaimeasti ja heilautin oikeaa tassuani.
"Etkö saa harjoitella?" Sirpaletassu kysyi.
"En muutamaan päivään", huokaisin.
"Tashun täytyy levätä ja hampaiden parantua enshin", lisäsin ja heilautin häntääni ilmassa hiukan väsyneeseen sävyyn, olisin halunnut olla harjoittelemassa enkä istuksimassa parantajan pesällä toimettomana muutamaan päivään.

//Sirpale tai Pirstale?
//300 sanaa

Nimi: Sirpaletassu

10.10.2018 16:22
Siristin silmiäni Talvikkimuistolle. Pikiviilto oli ollut naaraan mestari, joten hän oli saattanut omaksua mestarinsa taipumuksen petturuuteen. En saisi luottaa tähän parantajaan. En nyt enkä koskaan.
"Mitä hänelle on käynyt?" Pirstaletassu kysyi. En erottanut kollin kasvoilla hitustakaan tunteita, mutta uskoin, että hän oli huolissaan, kuten minäkin. Kumarruin taas Tuskapennun puoleen.
"Minä lähden nyt katsomaan toista veljeäsi, Säpäletassua. Hänelle on käynyt jotain ja minun on varmistettava, että hän on kunnossa", kuiskasin ennen kuin nousin taas täyteen mittaani.
"Suurin vahinko on Säpäletassun hampaissa. Ne ovat lohkeilleet", Talvikkimuisto selitti. En huomioinut naarasta millään tavalla. Silti hänen sanansa saivat sydämeni sykähtelemään nopeammin. Se, että veljeni oli loukkaantunut sai huolen tihkumaan mieleeni. Hampaiden lohkeileminen saattoi olla joko hyvä asia tai todella huono asia. Parhaassa tapauksessa veljestäni tulisi entistä pelottavampi ja uskottavampi ja hän pystyisi edelleen käyttämään hampaitaan normaalisti. Pahimmassa tapauksessa hän ei pystyisi enää pureskelemaan ruokaansa itse ja silloin... En ollut aivan varma, mitä Säpäletassulle silloin tapahtuisi. Pureskelisiko joku hänelle kaiken ruuan valmiiksi. Jos pureskelisi, joutuisinko itse ottamaan tehtävän itselleni vai hoitaisiko Talvikkimuisto pureskelun? Entä, jos hänet karkotettaisiin klaanille hyödyttömänä? Silloin varmaankin lähtisin hänen mukaansa. Jos Säpäletassu olisi klaanille hyödytön, hän ei kykenisi pitämään itsestään huolta, jolloin minun tai Pirstaletassun olisi se tehtävä. Pidimme siitä tai emme. Käänsin myrkynvihreät silmäni Pirstaletassua kohti ja katsoin häntä merkitsevästi ennen kuin käännyin vielä Kostohengen ja Naakkalaulun puoleen. "Suokaa anteeksi nopea lähtöni, mutta minun ja arvatenkin myös Pirstaletassun on käytävä katsomassa vanhempaa veljeämme", naukaisin kylmän kohteliaasti ennen kuin astelin pesästä arvokkaasti Talvikkimuistoa lainkaan huomioimatta. Kuulin Pirstaletassun seuraavan minua. "Tuskapentu vaikuttaa oikein voimakkaalta pennulta. Minä pidän hänestä jo nyt." Lähestyimme parantajan pesää askel kerrallaan molemmat huolen kalvamina. Jos veljemme oli vakavasti loukkaantunut, meidän pitäisi huolehtia, että hän paranisi. Hänen sisaruksinaan meillä oli velvollisuus huolehtia. Yrteiltä lemuava parantaja ei voisi ikinä korvata meidän kaltaisiamme kissoja. Hän ei varmastikaan edes välittänyt Säpäletassusta paljoakaan. Me välitimme. Siksi astuimme parantajan pesään. Siksi menimme hänen viereensä hänen hampaitaan katsomaan. Veljemme makasi yhdellä makuusijoista silmät kiinni.
"Miten voit", kysyin kollilta pehmeästi.

//Veljet?
//324 sanaa

Nimi: Viiltokaaos

09.10.2018 21:34
Aurinko nousi kovaa vauhtia Korkokivien ylle. Olin ollut jo tovin hereillä ja ennättänyt järjestää partiotkin aina aurigonlaskuun saakka. Saalistuspartion nelipuille olin jättänyt kolmihenkiseksi. Paikka sijaitsi muiden klaanien keskellä, jonka vuoksi oppilaat ja nuoret soturit eivät päässeet siellä käymään muuta kuin täysikuun aikaan järjestettävissä kokoontumisissa. Partiooni olin ottanut mukaan Kauhumurhan sekä Yövarjon, sillä kaksikko hallitsi saalistamisen moitteettomasti. Nelipuilla täytyi olla varovainen, ettei ylitä muiden klaanin rajoja. Siksi se olikin nuorilta kielletty paikka. Lähtisimme liikkeelle vasta aurinkohuippuna, sillä halusin antaa eläinten herätä rauhassa ja ulostautua pesistään. Kun vilkaisin kirkasta taivasta, jonka kirkkaimmat tähdet olivat juuri kadonneet näkyvistä.
Huomasin Syöksyviillon astelevan väsyneen oloisena ulos sotureiden pesästä. Isäni haukotteli makoisasti ja venytteli vielä lihaksiaan, ennen kuin hän suuntasi tuoresaaliskasalle ja nappasi siitä itselleen hiiren, joka oli lojunut kasassa eilisestä illasta saakka. Sen täyty olla jo kylmä ja kohmeinen, eikä takuulla kovinkaan hyvän makuinen. Astelin soturin luokse varmoin askelin ja nostin pääni ylös hänen luokseen päästyäni. Syöksyviilto oli suuri, mutta kuitenkin aavistuksen verran minua pienempi. Hän nosti katseensa minuun kysyvästi.
"Mitä asiaa, Viiltokaaos?" kolli murahti ja odotti kärsivällisesti vastaustani. Viilsin vasemman etukäpäläni kynsillä ilmaa melko läheltä soturin viiksikarvoja.
"En olekaan nähnyt, että olisit aiemmin syönyt yön tuossa maannutta saalista, etenkään näin kylmillä ilmoilla", nau'uin ja laskin katseeni kollin silmistä maassa makaavaan elottomaan hiireen, jonka harmaalla turkilla kaulan kohdalla oli kuivunut verivana. Syöksyviilto käänsi katseensa hiireen. Hän murahti ja työnsi sen käpälällään kauemmas. Virnistin kollille, jonka ilme pysyi tyynenä.
"Mitä sinä tahdot?" kolli kysyi ja nosti katseensa taas minuun.
"En mitään, kuinka niin?" kysyin ja nuolaisin karhealla kielelläni rintaani.
"Miksi muuten sinä minulle juttelisit?" kolli sanoi tasaisella äänellä kohottaen katseensa kohti kirkastuvaa taivasta.
"Tahdon tutustua isääni", murahdin. Viimeistä sanaa kohden lauseeni muuttui hiljaisemmaksi, sillä en tahtonut koko klaanin kuulevan, että olin Syöksyviillon poika. En tahtonut heidän ajattelevan, että joku kissa oli isäni, sillä se voisi saada heidät ajattelemaan kollin olevan minua vahvempi ja voimakkaampi isänäni.
"Mikä mahtoi muuttaa mielesi?" soturi kysyi kylmänviileästi. Kun olin saapunut Kuolonklaaniin, kolli oli halunnut tehdä tuttavuutta kanssani. Syöksyviilto oli sanonut haluavansa olla isä minulle, mutta en uskonut sitä. Todennäköisesti hän syvällä mustassa mielessään kaipasi Viiltotähteä ja tahtoi minut edesmenneen mestarinsa korvikkeeksi. Hän ei vain tiennyt, että minä en ollut mikään korvike, vaan olin hänen mestarinsa, vaikkakin vain uudessa kehossa.
"Tahdon kostaa Kirkasmarjalle", nau'uin kollille irvistäen. Syöksyviillon tyyni katse vaihtui viimeinkin. Tyynen ilmeen paikan otti yllättynyt ilme. Hän vilkaisi varautuneesti ympärilleen ja nousi ylös.
"Ei jutella siitä täällä", soturi sanoi ja lähti kulkemaan edelläni ulos leiristä. Vihasin sitä, kun tällaisessa tilanteessa en saanut johtaa. Olinhan sentään Kuolonklaanin perustaja, vaikka Syöksyviilto ei sitä tiennytkään. Päästyämme kyllin kauas leirin piikkihernemuureista, Syöksyviilto hidasti tahtiaan ja kääntyi minuun päin.
"Mitä sinä suunnittelet?" soturi kysyi taas tyyni ilme kylmillä kasvoillaan.
"Kostamista, eikö se tullut jo selväksi?" kysyin murahtaen, vaikka tiesin kollin haluavan tietää tarkan suunnitelmani, jota minulla ei sattunut olemaan. Olin keksinyt asian päässäni aivan hetki sitten, sillä tahdoin saada Syöksyviillon puolelleni. Toisaalta olisin voinut vain kertoa hänelle totuuden itsestäni, mutta näin saisin tuhottua kaksi kärpästä yhdellä iskulla; saisin Syöksyviillon luottamuksen ja kostoni Kirkasmarjalle. Naaras oli kylmästi esittänyt minun olevan vain tuntematon erakkopentu, vaikka oikeasti naaras oli sentään synnyttänyt minut! Hän antoi minun kasvaa siinä uskossa, että olin yksin ja erilainen, että kukaan ei rakastanut minua. Mutta jos naaras olisi kertonut, olisinko minä nyt tässä? Kenties en olisi ikinä muistanut itseäni ja olisin yhä Jokiklaanissa, ehkä jopa uskoisin Tähtiklaaniin. Ajatus puistatti minua. Jos niin olisi käynyt, olisin vihannut itseäni ikuisesti.
"Miten sitten ajattelit kostaa?" kolli kysyi kääntämättä katsettaan minuun.
"Miten sinä sen tekisit?" kysyin ja käänsin katseeni soturiin nähdäkseni hänen reaktionsa. Halusin olla varma, että soturi ei tuntenut mitään jokiklaanilaisparantajaa kohtaan. Syöksyviillon katse pysyi kylmänä, kun hän käänsi siniset silmänsä minuun.
"Ensin piinaisin häntä pitkän hetken, jonka jälkeen kertoisin kaikille julkisesti hänen soturilain rikkomisestaan. Jos Jokiklaani ei ymmärtäisi karkottaa häntä, tapattaisin hänet kai", kolli vastasi virnistäen. Nyökkäsin hitaasti tyytyväisenä kollin viisaudesta. Hän taisi hallita nämä jutut hyvin.
"Aiot siis auttaa minua?" kysyin soturilta silmiäni siristäen. Olimme pysähtyneet istumaan avaralle nummelle. Sen pitkäksi kasvaneet heinänkorret olivat valkeita öisen roudan vuoksi. Kolli nyökkäsi.
"Se olisi kunnia", hän vastasi irvistäen minulle. Viilsin kynsilläni ilmaa.
"Siispä annan suunnittelupuolen sinun hoitoosi. Kun olet keksinyt, kuinka piinaamme sitä kalannaamaista parantajaa, tule puheilleni. Varokin kertomasta tästä kenellekään tai tekeväsi itse mitään ilman lupaani. Vaikka oletkin isäni, minä olen sinua vahvempi ja arvostetumpi, eikä sinun kannata vastustaa minua.
"En tietenkään, kyllä minä sinun arvosi tiedän. Ole huoleti, kerron sinulle heti, kun keksin jotain", kolli vakuutti murahtaen. En vastannut mitään vaan lähdin kulkemaan takaisin kohti leiriä.

Aurinkohuippu tuli nopeasti. Suuntasin kahden muun kissan edellä Tuuliklaanin reviirillä kohti nelipuita. Kuljimme aivan ukkospolun vierellä, sillä niin Pisaratähti oli Tuuliklaanin kanssa sopinut vain hetki kuolemani jälkeen, kun sota oli päättynyt Kuolonklaanin voittoon. Tarkoituksenani ei suinkaan ollut saalistaminen, vaan tahdoin tarkastella Myrskyklaanin rajaa etsiäkseni sieltä mahdollisia liittolaisia. Aurinkohuipun hetken aikaan rajalla pitäisi olla ainakin yksi partio. Toivoin näkeväni jotain mielenkiintoista ja löytäväni kissan, josta voisi mahdollisesti tulla apurini.
Kun saavuimme nelipuiden laakson laitamille, pysähdyin.
"Minä saalistan Myrskyklaanin rajan lähettyvillä. Pysykää kaukana sieltä, muuten voitte saalistaa missä tahdotte", nau'uin kahdelle soturille, jotka vastasivat nyökäten ja lupaa kysymättä lähtivät omille teilleen. Itse jäin hetkeksi aloilleni ja odotin, että soturit laskeutuivat alas laaksoon. Sen jälkeen lähdin kulkemaan ukkospolun viertä pitkin kohti Myrskyklaanin rajaa. Rajalle päästyäni käännyin oikealle kulkemaan Myrskyklaanin ja nelipuiden vastaista rajaa myöten. Pysähdyin ja jäin katselemaan pensaikosta rajan toiselle puolelle, kun kuulin voimistuvaa puhetta.
"Onhan sinun pakko myöntää, että olen mahtava saalistaja", kollikissan mahtaileva ääni kantautui korviini. Sitä seurasi kimeämpi naaraskissan ääni:
"Lopeta jo Silkkisydän. Vaikka oletkin ehkä nyt erakko, se ei tee sinusta yhtään parempaa mitä aiemmin."
"En minä ole erakko", kolli kivahti ja tuli nyt näköetäisyydelleni. Silkkisydämeksi kutsuttu kolli oli väriltään hyvin vaaleanharmaa. Naaras sen sijaan oli mustavalkea.
"Etkä mikään mahtava saalistaja", vastasi soturi aiempaa matalemmalla äänellä.
"Vaikka oletkin nähnyt maailmaa, olet erkaantunut Myrskyklaanista. Emme voi tietää, jos yhtäkkiä päätätkin olla erakko ja taas jätää Myrskyklaanin. Ei sinuun voi luottaa, Silkkisydän", naaras totesi ja nosti päänsä pystyyn. Vaalea kolli käänsi katseensa klaanitoveriinsa.
"Minä en jättänyt Myrskyklaania, vaan eksyin", kolli selvensi yhä vain tuohtuneemmin.
"Niinhän sinä väität. Ehkä halusit vain pakoilla oppilaan tehtäviä ja lähdit, jotta takaisin palattuasi voisit vain ansaita soturinimesi", naaraan tapa lietsoa riitaa sai minut lähes vaikuttuneeksi. Hän voisi olla hyvä vaihtoehto liittolaisekseni. Huomasin, kuinka kollin päässä vain napsahti ja hän syöksyi kohti klaanitoveriaan kynnet ojossa. Naarassoturi päästi ilmoille kimeän kiljaisun, kun kolli tönäisi hänet voimakkaasti maahan niin, että mustavalkean kissan pää kolahti kiveen. Kollin raivo tuntui laantuvan, kun hän huomasi naaraan olevan liikkumaton. Jopa täältä, usean ketunmitan päästä, minä kuitenkin näin naaraan rinnan kohoilevan voimakkaasti.
"Ruohoviiksi! Ruohoviiksi, älä kuole nyt!" kolli naukui hädissään. Pyöräytin silmiäni turhautuneesti.
"Ei hän ole kuollut", vastasin matalalla äänellä kollille, joka säpsähti ja kääntyi nopeasti minua kohti. Astuin pois pensaikon suojista ja suoristin jalkani astuen muutamia askeleita eteenpäin. Vaalea kolli omasi tummemmat kasvot ja siniset silmät. Kolli oli yllättynyt, mutta hän pakotti kauhistuneen ilmeensä katoamaan ja peitti sen uhmakkaalla katseella.
"Viiltokaaos?" kolli varmisti ja astui askeleen taaksepäin. Viilsin kynsilläni ilmaa läheltä erästä pähkinäpensaikkoa ja virnistin soturille.
"Se yksi ja ainoa", vastasin ja astuin taas muutaman askeleen lähemmäs myrskyklaanilaista. Kumarruin tajuttoman Ruohoviikseksi kutsunut naaraan kehon ylle ja nuuhkaisin sitä.
"Tämä on Myrskyklaanin reviiriä", Silkkisydän naukui uhmakkaasti.
"Kyllä minä sen tiedän. Kerropa minulle Silkkisydän, oletteko te kaksin liikkeellä?" tokaisin viileästi ja käänsin katseeni kolliin.
"Muu partio jatkoi jo matkaansa leiriin", kolli vastasi hieman epäröiden. Hymähdin tyytyväisesti vastaukseksi. Silkkisydän vaikutti äkkipikaiselta, mutta tarpeeksi tyhmältä tarttuakseen syöttiini. Ruohoviiksikin olisi ollut erinomainen vaihtoehto, mutta naaraan luonne oli myös iso riski. Ärsyttäessään muita, hän saattaisi vahingossa paljastaa suunnitelmani ja tuhota kaiken.
"Minulla on sinulle ehdotus, josta sinä et voi kieltäytyä. Tahdotko kuulla sen?" kysyin, mutta en antanut soturille aikaa vastaamiseen:
"On tulossa aika, jolloin sinun klaanisi, perheesi ja sinä erityisesti olette tuhoon tuomittuja. Minulla on sinulle tarjous, joka muuttaa tulevaisuutesi niin, että sinä ja perheesi tulette olemaan arvostettuja, turvassa ja suojattuja. Minun avullani sinun ja perheesi ei tarvitse kärsiä." Silkkisydämen mielenkiinto näytti heräävän, sillä hän istuutui alas kuullakseen lisää.
"Tahdon tehdä selväksi, että jos puhut tästä kenellekään, tulen varmistamaan sen, että sinä ja mahdollinen perheesi tai tuleva perheesi tulette kärsimään koko loppuelämänne. Jokainen tuleva sukusi jäsen saa kärsiä tavalla tai toisella, mutta voin vannoa, että nättiä se ei tule olemaan", naukaisin. Silkkisydän nielaisi ja katsoi minua pysyen vaiti. Vilkaisin yhä tajutonta Ruohoviikseä ja tökkäsin sitä käpälälläni kuin varmistaen naaraan tajuttomuuden.
"Tehtäväsi olisi varsin yksinkertainen; pidät kuonosi ummessa ja tottelet käskyjäni. Ymmärrätkö ja otat tehtävän vastaan?" kysyin kollilta kasvoillani tyyni ilme. Nostin leukaani hieman ylemmäs näyttääkseni soturille olevani voimakas, kunnioitettu ja kookas soturi. Täytyi vain toivoa, että Silkkisydän oli tarpeeksi viisas hyväksymään tarjoukseni ja haluamaan itsensä ja perheensä selviävän.

//Silkki? Sori jos hittasin mut tää oli jotenki hrivee vaikee kirjottaa xdd
// 1420 sanaa

Nimi: Mututassu

07.10.2018 10:29
Sadepisarat ropisivat leirin kattoon ja pisaroita tihkui tiividen seinämien läpi leiriin. Turkkini oli pörrössä, mutta siltikin palelin kyhjöttäessäni leirin reunalla. Nälkä kaihersi vatsaani, sillä riistaeläimet pysyivät piiloissaan eikä tuoresaaliskasaan oltu saatu kummoista täytettä jo päivän kestäneen myrskyn aikana. Kuulin voimakkaan tuulen vinkuvan ulkona, eikä minun tehnyt ollenkaan mieli lähteä partioimaan. Onnekseni olin jo hoitanut aamupartioinnin ja saanut ainakin hetken vapaata. Valhekuiske ei tosin ollut virallisesti antanut minulle vapaata, mutta ei hän ollut laittanut minua tekemään mitään tehtäviäkään, joten oletin tämän olevan pieni tauko.
"Emme me ole mitään jokiklaanilaisia, joten miksi täällä sataa?" kuulin jonkun mumisevan. Käänsin päätäni äänen suuntaan ja näin Korpikyyneleen istuvan muutaman ketunmitan päässä. Pyöräytin silmiä tummanruskealle naaraalle.
"Ehkä tämä tarkoittaa sitä, että meidän täytyy opetella uimaan", naukaisin hieman pisteliäästi ja kömmin istumaan. Korpikyyneleen oranssinkeltaiset silmät siristyivät, kun hän käänyi minua kohti. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Minäkään en enää avannut suutani, vaan tarkastelin naarasta kulmieni alta.
En ollut ennen kiinnittänyt nuoreen soturiin kovinkaan paljon huomiota, vaikka olimme joskus saattaneet harjoitella oppilaina yhdessä. Hän oli rakenteeltaan hyvin hoikka ja notkea, eli täysin vastakohtani. Minä olin vankkarakenteinen enkä ollenkaan siro. Olimme kuitenkin molemmat melko pienikokoisia. Salaa kadehdin kaikkia niitä siroja ja notkeita kissoja, jotka tuntuivat liikkuvan äänettömästi leirissä ja ulkona, kun taas minun jalkojeni alla maa tärähteli jokaisella askeleella. Välillä minusta tuntui että olin täysin epäonnistunut, kun saalistaminen tai taistelu ei luonnistunut sitten ollenkaan. Työnsin kuitenkin aina tällaiset ajatukset syrjään, sillä tiesin voivani oppia mitä vain. Minun oli tärkeintä keskittyä omiin vahvuuksiini ja toimia niiden mukaan, eikä rypeä itsesäälissä ja vajota synkkiin ajatuksiini. Ravistelin hiukan päätäni ajaakseni typerät itsesäälivät ajatukset pois, ja käänsin taas huomaamattomasti pääni kohti Korpikyyneltä. Naaras istui jokseenkin ylvään näköisenä leirin reunalla, tummanruskea turkki suittuna siististi ihonmyötäisesti. Vilkaisin omaa kuontaloani ja näin - kuten tavallista - karvojeni olevan sotkussa. Purin hampaitani tiukasti yhteen ja yritin siistiä nopeasti karvani oikeaan suuntaan. Turkissani oli kuitenkin ongelma, joka ei tuntunut korjaantuvan millään. Karvani kääntyivät itsepintaisesti joissain kohdissa aivan väärän suuntaan turkissani olevien pyörteiden takia. Tai niin ainakin itse niitä nimitin. Lopulta huokaisin ja tyydyin siihen, että turkkini näytti pörröiseltä ja sotkuiselta, vaikka se oli aivan siisti ja puhdas. Sitten käännyin jälleen kohti Korpikyyneltä. Hänen katseensa oli melko juro, mutta siitä huolimatta naaras vaikutti mukavalta. Tai ainakin sellaiselta, kenen kanssa voisin jutella pitkästyttyäni.
"No, etkö sinä aio sanoa minulle mitään?" kysyin Korpikyyneleeltä. Tuijotin häntä taivansinisillä silmilläni ja jäin odottamaan vastausta.

// Korpi? sori ku tässä tarinassa kesti :'D
// 388 sanaa

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com