Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Suuri sota

 

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika&petoeläimet

Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ilmoitukset

 

Ota nämä asiat huomioon ennen kirjoittamista:

Tarinassa tulee olla yli 150 sanaa tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täälläLisää tarinan perään sanamäärä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.

Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

 

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Viiltokaaos

14.10.2018 12:51
Pidin tyynen katseeni tiukasti Silkkisydämessä. Pidin aistini viritettyinä kaiken aikaa siltä varalta, että joku myrskyklaanilaisista sattuisi paikalle tai tajuton naaras virkoaisi päähän kohdistuneesta iskusta, jonka hänen klaanitoverinsa oli aiheuttanut.
"Sait mielenkiintoni heräämään, mutten voi sanoa mitään, ennen kuin tiedän pyytämästäsi asiasta lisää", kolli naukui matalalla äänellä. "Et sanonut, mitä se on jonka haluat minun tekevän."
Kasvoilleni piirtyi virne, kun viilsin kynsilläni ilmaa. Se sai myrskyklaanilaissoturin siristämään aavistuksen verran taivaansinisiä silmiään.
"Tämä on jo hyvä alku, mutta kai sinä tiedät, etten voi noin vain paljastaa suunnitelmiani sinulle, kun en edes tunne sinua. Kerroin jo sen, mitä tässä vaiheessa sinun tulee tietää", totesin ja pidin pienen tauon. Tarkkailin Silkkisydämen reaktiota, mutta se ei ollut kummoinen. Kolli vain kohotti aavistuksen verran kulmiaan. Olin ehdottanut tätä hänelle hyvin suoraan, vaikka se olikin suuri riski. Uskoin silti, että Silkkisydän suostuisi aiemmista reaktioistaan päätellen. Jos hän ei suostuisi, hän tulisi pitämään kuononsa ummessa, minä itse henkilökohtaisesti varmistaisin sen. Kolli ei näyttänyt tyytyväiseltä vastaukseeni, joten jatkoin:
"Sovittakoon näin aluksi, että tehtäväsi on vain tiedustelua. Työskentelet minulle, siis vain minulle. Et kerro tästä kenellekään, et milloinkaan. Jos vain vastaat kyllä, takaan sinulle ja rakkaimmillesi teille mieluisan tulevaisuuden."
"Mitä minä sitten tiedustelen?" soturi esitti kysymyksensä ja vaihtoi hieman asentoaan. Viilsin jälleen kynsilläni ilmaa.
"Vastaa kyllä ja saat tietää ensimmäisen tehtäväsi", totesin väläyttäen kollille virneen ja kohotin leukaani hieman ylöspäin.

//Silkki?
// 220 sanaa

Nimi: Säpäletassu

13.10.2018 20:05
Kohotin kulmiani yllättyneenä. Olin ajatellut Kalmaliljan olevan hyvä mestari ja sitä hän veljeni sanojen mukaan olikin, mutta samalla hänen koulutustekniikkansa vaikuttivat erikoisilta. Pirstaletassu ei ollut päässyt harjoittelemaan saalistusta tai taistelua vielä ollenkaan! Minä olin käytännöllisesti katsoen aloittanut metsästämisestä, jos rajojen kiertelyä ja sääntöjen kertaamista ei laskettu ennen sitä. Taisteluakin oli jo treenattu aloittamalla ihan perusliikkeistä.
"Kärshivällishyyshharjoitukshia? Koko tämä aika?" kummastelin ääneen, ja Pirstaletassu nyökäytti päätään, olin siis ymmärtänyt oikein.
Hänen sanojensa mukaan kärsivällisyysharjoitukset olivat myöskin rankkoja. Hetken ajan minun hampaani eivät tuntuneet missään - ne paranisivat kyllä, mutta jos veljeni koulutus takkusi mestarin takia, se oli paljon pahempi ajatus kuin yksi onnettomuus ja sen seurauksena loukkaantuminen. Muutaman päivän koulutuskatkokin oli lähestulkoon parempi kuin monen päivän turhalta tuntuvat harjoitukset.
"Eivät nämä hampaat ole edesh pahat kun verrataan. Ymmärrän, mikshi olet varmaankin turhautunut. Kalmalilja on shiish hyvä meshtari, mutta hänen koulutustekniikkansha taitavat erota muiden tavoista", jatkoin.
"Koshka minäkin olen jo harjoitellut shekä shaalistushta että taishtelua", naukaisin silmäillen Pirstaletassua mietteliäästi.
Hän oli siis aika varmasti jäljessä meistä, mikä oli harmillista.
"Et shinä voi olla ihan järkyttäväshti jäljeshä, pakkohan niishtä teidän harjoitukshista on ollut jotain hyötyä olla. Tarkoitan, että ehkä et ole huomannut niiden hyötyjä vielä?" yritin löytää jotakin positiivista.
"Tai, millaishia ne oikeastaan ovat olleet, ne harjoitukshet?" kysyin veljeltäni.

//Sori tönkköys, tää ei kyl yhtää nyt sujunu. Mut Pirstale tai Sirpale?
//206 sanaa

Nimi: Tappotahto

13.10.2018 19:26
"Kaipa hän kohta tulee", Sysisydän murahti. Pian pensas lähistöllä rasahti ja Tulvasielu astui esiin. Vanhempi naaras kantoi suustaan paria lintua, rastasta ja harakkaa ja Sysisydän oli saanut oravan ja parin pienen hiiren.
"Siinä paha missä mainitaan", Sysisydän lausahti. "Lähdemmekö me?"
Viimeinen lause oli tarkoitettu lähinnä Tulvasielulle, mutta sanoin: "Lähdetään."
Lähdin astelemaan kohden leiriä. Tunsin Tulvasielun hieman äkäisen katseen hännässäni.
"Lähdetään", hän maukaisi kovempaan ääneen ja tassutteli ohitseni. Mulkaisin Tulvasieluun ja pyöräytin keltaisia silmiäni siniharmaalle naaraalle.

Leiriin saapuessani pudotimme saaliimme tuoresaaliskasaan. Käärmetassu käveli ohitsemme.
"Käärmetassu!" pyysin oppilaan luokseni. "Vie tämä orava klaaninvanhemmille. Ja Sisutassua viemään tämän harakan Pimeyslehdelle ja Naakkalaululle."
Nyökkäsin kohden Sisutassua, mutta naaras tuli luoksemme kun kuuli nimensä lausuttavan. Käärmetassu siristi silmiään, varmaan ei ollut tottunut siihen että vieras soturi määräili. Hän kuitenkin otti oravan ja Sisutassu otti harakan. Katselin Sisutassun perään, kun musta oppilas vei harakkaa pentutarhaan. Naakkalaulu oli vain vähän aikaa sitten saanut Tuskapennun, pienen kollin yhdessä Kostohengen kanssa. Siitä pennusta voisi olla vaikka mihinkä. Kenties yhtä hyvä kuin isänsä.
Otin kasasta pullean hiiren ja asetuin syömään sitä. Kenties joku liittyisi seuraani.

//175 sanaa
//Joku?

Nimi: Mäyräraita

13.10.2018 11:26
Avasin silmäni tuntiessani ilmavireen kasvoillani kun joku kulki vuoteeni ohitse pesän suuaukolle. Räpäytin edelleen hieman unenpöpperöisenä silmiäni ja kömmin sitten istualleni. Musta turkkini oli aivan sekaisin ja sieltä täältä roikkui pienen pieniä sammalhippusia, jotka olivat tarttuneet turkkiini huonosti rakennetusta pedistä. Minut oltiin pistetty koville jo heti ensimmäisinä päivinäni Kuolonklaanissa, joten aikaa kunnollisen nukkumapaikan tekemiselle ei juurikaan ollut jäänyt. Minun olisi tultava toimeen sillä, mitä oli tarjolla.
Siistin nopeasti turkkini ja pujahdin sitten sen enempiä miettimättä sumuiselle aukiolle. Erotin vain vaivoin uusien klaanitoverieni tummat siluetit utuisenharmaata verhoa vasten. Minulla ei juurikaan ollut ystäviä täällä, mutta ei sillä, että olisin omannut niitä Varjoklaanissakaan. Veljeni oli ollut ainoa ystäväni, kunnes Rosmariiniputous oli päättänyt astua mukaan kuvioihin ja pilata kaiken. Minä sitten niin vihasin sitä naarasta!
"Mäyräraita, oletan?" Sinertävänharmaa, leveälapainen kolli asteli luokseni kylmänsiniset silmät pahantahtoisesti kiiluen. Hänen täytyi ilman muuta olla Varjoklaanista karkotettu Kylmähenkäys, joka oli Minttusydämen sanojen mukaan yrittänyt surmata kumppaninsa ja klaanin parantajaoppilaan Liljahenkäyksen. Kolli oli siis myös Rosmariiniputouksen isä, mutta sellaisen pelkuriraukan isäksi hän oli kyllä aika vaikuttava näky ja sai ihoni kananlihalle.
"Kyllä vain", vastasin lyhyesti ja jatkoin sitten kulmiani kohottaen: "Sinä taidat olla se klaanissani paljon puhuttu Kylmähenkäys?" Jos totta puhuttiin, en ollut koskaan ennen innostunut kenenkään kissan tapaamisesta sillä tavalla. Tietenkin minä pidin tunnekuohut sisälläni ja mitäänsanomattoman ilmeen kasvoillani, kuten Tihkutähti oli minulle kerran opettanut. Eniten klaanistani taisinkin juuri kaivata vanhempiani.
"Viiltokaaos haluaa, että lähdet minun ja Sumumyrskyn mukaan metsästyspartioon Nelipuille", Kylmähenkäys maukui ja osoitti hännällään leirin uloskäynnin tuntumassa norkoilevaan suurikokoiseen kolliin, joka vilkuili meihin päin malttamattoman oloisena. Hän omasi meripihkanväriset silmät, jotka olivat juuri nyt kavenneet ohuiksi viiruiksi.
"Vai niin, tulen mielelläni mukaan", hymähdin ja nostin huullilleni tekaistun hymyn, ennen kuin lähdin tassuttamaan Kylmähenkäyksen perässä Sumumyrskyä ja leirin uloskäyntiä kohti. Odotin mielenkiinnolla pääseväni tutustumaan veljeni puolison isään paremmin. Hyvässä lykyssä meistä voisi jopa tulla yhteistyökumppanit ja saisin hoideltua Rosmariiniputouksen pois päiviltä. Toisaalta minulla ei ollut hajuakaan, millaiset välit Kylmähenkäyksellä oli tyttäreensä, joten minun tulisi edetä varoten tai muuten saattaisin joutua heikoille jäille.
Puolessa välin matkaa Nelipuille katseeni kiinnittyi erään männyn juurella kykkivään oravaan, joka nakersi keskittyneen näköisenä jotakin pienten etukäpäliensä välissä. Hidastin vauhtiani ja jättäydyin tahallani jälkeen muista. Sen jälkeen pudottauduin matalaksi ja lähdin lähestymään oravaa varoen astumasta oksien ja kuivien lehtien päälle. Pääsin parin hännänmitan päähän oravasta, kun jo se huomasi minut ja kiipesi kiireesti puun runkoa pitkin ylös turvaan. Minä en kuitenkaan aikonut luovuttaa näin vähällä. Kiersin männyn toiselle puolen ja ryhdyin kapuamaan ylöspäin kuunnellen jokaista oravan liikettä. Orava nökötti minusta päin katsottuna puun vasemmalla puolella sijaitsevalla oksalla ja etsi uhkaa kovaan ääneen naksuttaen. Se hyppi oksalla edestakaisin ja nyki pörröistä häntäänsä näyttäen siltä, ettei se tiennyt mitä tehdä. Kun pääsin sopivalle etäisyydelle onnistuin huitaisemaan kynsilläni oravaa kylkeen, jolloin se kiljahti yllättyneenä ja tipahti alas oksalta. Maahan oli useamman ketunmitan pudotus, mutta se yritti maahan osuttuaan vielä ryömiä pakosalle. Olin kuitenkin nopeampi ja maahan päästyäni taitoin sen niskat. Vaikken ollutkaan kummempi saalistaja puissa viihdyin kuitenkin yllättävän hyvin.
"Anteeksi viivästys", mumisin suu täynnä karvaa Kylmähenkäykselle ja Sumumyrskylle, jotka olivat jääneet odottamaan minua vähän matkan päähän. Sumumyrsky, joka toimi partionjohtajana, nyökkäsi mitään sanomatta ja jatkoi matkaansa. Kirin Kylmähenkäyksen rinnalle. Mietin kuumeisesti, miten voisin aloittaa keskutelun, mutta yllätyksekseni soturi tekikin aloitteen ja avasi suunsa:

//Kylmä?
//527 sanaa.

Nimi: Pirstaletassu

12.10.2018 21:05
Kuuntelin Sirpaletassun sanoja ja nyökkäilin välistä. Taistelua! Sirpalepentu oli saanut jo harjoitella taistelua! Ainakin Kojoottivirne näytti kouluttavan oppilastaan normaaliin tapaan. Olin jo monesti kironnut niitä kuoppia ja lehtiä ja kaiken maailman asioita, joita minun piti tehdä kunnes pääsisin harjoittelemaan taistelua tai saalistusta. Kalmalilja oli sanonut, että voisimme ehkä siirtyä saalistusharjoituksiin jo ensi kerralla. Mutta se tietenkin oli erittäin suuri ehkä, enkä elätellyt liikaa toivoa sen suhteen. Mistä sitä tietäisi, jos naaras laittaisi minut vielä täyttämään kuopan lehdillä - hakien niitä yksi kerrallaan puun latvustosta, sillä vain siellä oli vihertäviä - enkä pääsisi pitkään aikaan taisteluharjoituksiin.
"Yhdessä harjoittelu voisi toimia. Mestarimmehan opettavat meille eritavalla, joten ehkä voisimme jopa oppia toisiltamme", naukaisin. Sitten henkäisin syvään, sillä viimein pääsisin purkamaan kaiken sisaruksilleni.
"Minusta tuntuu, etten ole vielä valmis soturiksi, vaikka ehkä pitäisi. Te ette tiedäkään, mitä olen joutunut kestämään viime aikoina. Toki, Säpäletassu, sinun hampaasi ovat paljon pahemmat. Ymmärrätte varmaan sitten, kun kerron. No, Kalmalilja on hyvä mestari. Hän omaa viisautta ja kaikkea tällaista, onhan hän jo erittäin kokenut soturi. Mutta en ole yhtä pitkällä kuin esimerkiksi sinä", mau'uin vilkaisten Sirpaletassuun, "sillä en ole päässyt harjoittelemaan vielä ollenkaan saalistusta taikka taistelua. Olen vain tehnyt Kalmaliljan kanssa kärsivällisyysharjoituksia, joista ette halua kuullakaan. Olen leiriin tullessa aina kauhean väsynyt ja pakko mennä aikaisin nukkumaan, sillä Kalmalilja herättää minut niin aikaisin harjoituksiin."
Huokaisin helpottuneena, kun sain sisälläni kyteneet asiat ulos turvallisiin korviin. Oli tavattoman helpottavaa, kun sain kerrottua ja puhuttua Sirpaletassun ja Säpäletassun kanssa.
"Taidan olla siis aika paljon jäljessä teitä", totesin murahtaen. En pitänyt yhtään siitä ajatuksesta, että mestarini omien opetusmetodeiden takia en pääsisi toisten kanssa samaan aikaan soturiksi. Se huoletti minua, varsinkin nyt, kun kuulin missä vaiheessa he olivat koulutuksessaan. En tulisi saamaan Säpäletassuakaan kiinni ennen kuin hänkin jo komeilisi soturina. Ajatukseni paistoivat kasvoillani sisaruksilleni.

//Säpäle? Sirpale? Sori saattaa olla aika tönkkö ku en jaksa enää lukee läpi ja väsyttää xc
// 289 sanaa

Nimi: Sirpaletassu

12.10.2018 17:47
Pirstaletassun puheesta kuuli, miten kovasti hän halusi itse kertoa koulutuksestaan, mutta päätin silti ottaa ensimmäisen vuoron, kun Pirstaletassu oli kerran kysynyt meiltä.
"No, Kojoottivirne ei ole niin toivoton kuin hän voisi olla. Hän on oikeastaan aika hyvä mestari", aloitin, mutta hiljenin heti. "Tämä jää sitten meidän väliseksemme. Isä ja Jäälilja vihaavat Kojoottivirnettä ja jos sanon häntä heidän kuullensa hyväksi mestariksi, saan kuulla kunniani. Sanonpahan vain. Arvostan heitä paljon, mutta myös omalla mielipiteelläni on painoarvoa muodostaessani käsitystä minulle uudesta kissasta. Koulutukseni etenee kuitenkin hyvin ja olen oppinut paljon. Tänään juoksin koko reviirin rajat ja harjoittelin taistelua. Se oli hauskaa. Minun pitäisi kuulemma löytää oma taistelutyylini, mutta minusta tuntuu, että taistelutyylini on kynsien, nopeuden ja oveluuden yhdistelmä. Kojoottivirne varmaankin odottaa vain yhtä taistelutyyliä, joten valinnasta tulee vaikea, Ne kaikki toimivat minulla", selitin ollen täysin avoin. "Olen nyt paljon nopeampi, ketterämpi ja voimakkaampi kuin ennen, mutta myös paljon väsyneempi", jatkoin hieman rohkaistuen. "Uskon, että olen pian valmis soturiksi", lisäsin varovasti veljiini vilkaisten. "Ei sillä, että te ette olisi. Te olette varmaankin aivan yhtä pitkällä, ellette pidemmällä koulutuksessanne", naukaisin vielä. Äkkiä mieleeni juolahti uusi ajatus. "Meidän pitäisi harjoitella yhdessä, kunhan Säpäletassu puhuu taas normaalisti."
"Harjoittelu yhdeshä voishi olla mukavaa. Olishi mielenkiintoishta kokeilla harjoittelua jonkun muun kanssa, ei aina vain meshtarini", Säpäletassu kommentoi.
"Olen samaa mieltä. Lisäksi, mehän olemme yhdessä voittamattomia. Muistatteko? Voitamme isämmekin asettamat haasteet ja hän asettaa meille rajan, joka meidän on ylitettävä selvitäksemme tässä klaanissa", nau'uin ylpeänä siitä, että Kostohenki oli isämme. "Tuskapentukin varmasti onnistuu. Hän on niin voimakas pentu. Meidän uusin veljemme", jatkoin ja yllätyin itsekin, miten pehmeiltä ääneni ja sanani kuulostivat. Sävähdin sen tajutessani, enkä pitänyt siitä. Minun kuului olla veljieni tukena ja huolehtia, mutta ei palvoa. Tämä äänensävy oli jo liikaa. "Kertokaa te välillä, mitä teille kuuluu", ehdotin hieman vakavammin.

//Veljet?
//291 sanaa

Nimi: Sysisydän

12.10.2018 16:46
Vilkaisin vielä Tappotahdon suuntaan ennen kuin astelin poispäin. Kuuntelin tarkasti ympäristöäni korvat hörössä ja haistelin ilmaa riistan tuoksun varalta. Kiersin katseellani metsää ympäri, mutta luoton silti enemmän korviini ja etenkin nenääni. Käänsin nopeasti päätäni erottaessani siinä suunnassa eläimen tuoksun. Se oli orava. Erotin tuuheahäntäisen otuksen erään kuusen juurella järsimässä käpyä. Se ei ollut vielä huomannut minua, vaan keskittyi syömään. Hymyilin kylmästi ja laskeuduin sulavasti vaanimisasentoon. Vaikkei metsästäminen ehkä ollutkaan leipälajini, kyllä minä sen sentään jotenkin taisin. Enhän muuten olisi päässyt soturiksi ollenkaan. Lähdin hiipimään riistaeläintä kohti pitäen häntäni ilmassa, jottei se kahisuttaisi maahan pudonneita lehtiä. Saavuttuani ketunmitan päähän oravasta pysähdyin. Minun olisi oltava nopea ja tarkka hypyssäni. Muuten orava juoksisi kuuseen enkä kovin mielelläni lähtisi sitä seuraamaan piikikkääseen puuhun, varsinkin, kun kyseinen puu näytti pieneltä ja sen oksat huterilta. Ne tuskin pystyisivät kannattelemaan minua.
Orava kohotti päätään ja kuunteli selvästi ympäristöään. Hengitin mahdollisimman hiljaa enkä uskaltanut värähtääkään. Tätä riistaa en menettäisi, en sitten millään. Ja kun saaliini suuntasi keskittymisensä jälleen käpyyn, minä loikkasin ja tartuin oravaan kynsilläni. Puraisin sitä niskasta ja orava valahti veltoksi leuoissani. Hymähdin tyytyväisenä ja hautasin oravan maahan lähtien etsimään lisää riistaa.

Jonkin ajan kuluttua palasin takaisin sinne, minne Tappotahto oli käskenyt. Tai no, pyytänyt. Minua hän ei käskytellyt kun ei ollut edes partion johdossa. Saavuin silti paikalle ja laskin saaliini maahan. Olin saanut oravan lisäksi vielä pari pientä hiirtä, joiden epäilin olevan samasta poikueesta. Olin lisäksi yrittänyt ottaa yhden turhankin pullean myyrän kiinni, mutta se oli ehtinyt lyllertää tiehensä ennen kuoliniskuani.
Kohotin katseeni, kun kuulin lähestyviä askelia. Tappotahto saapui luokseni kantaen rastasta ja myyrää, jotka hän sitten pudotti eteeni, aivan kuin minun olisi kuulunut olla vaikuttunut hänen saaliistaan.
"Kauankohan Tulvasielu meinaa vielä viipyä?" kolli kysyi.
"Kaipa hän kohta tulee", murahdin ja nuolaisin pari kertaa tassuani. Kuulin rapinaa läheisen pensaan takaa ja vanhempi naaras astui esiin.
"Siinä paha missä mainitaan", mutisin ja nousin seisomaan. Oletin, että lähtisimme jo leiriin; meillä oli jo tarpeeksi riistaa kasassa. Tulvasielun suusta roikkui pari lintua.
"Lähdemmekö me?" kysyin siniharmaalta naaraalta kyllästyneenä.

//Tappo?
//329 sanaa

Nimi: Elandra

12.10.2018 10:16
Mututassu: 11kp -

Viiltokaaos: 41kp! -

Sirpaletassu: 14kp -

Säpäletassu: 14kp - Olet nyt valmis soturiksi! En siirrä sinua soturiksi vielä, koska muistan sinun sanoneen, että tahdot Säpäleen soturiksi veljien kanssa samaan aikaan. Voit siis nimittää sen kun tahdot.

Pirstaletassu: 6kp -

Nimi: Säpäletassu

10.10.2018 18:10
Sisaruksillani näytti olevan omituinen kyky piristää minua vain muutamalla sanalla. He eivät näyttäneet olevan hämillään uusista hampaistani eivätkä he saaneet minua tuntemaan itseäni noloksi niiden takia, vaan Sirpaletassun sanojen mukaan ne olivat mahtavat. En ollut nähnyt itseäni mistään, joten minun oli hiukan vaikea vielä tietää, miltä minä oikeastaan edes näytin. Sisarukset naureskelivat hassulle puheelleni, joka sai minutkin ymmärtämään, ettei se nyt niin paha asia ollut, vaikkakin se ottikin minua päähän ja sai minut tuntemaan hiukan typeräksi.
"Koulutuksheni on mennyt ihan hyvin kai", totesin kohauttaen lapojani.
Meinasin aloittaa seuraavan lauseeni mestarini nimellä, Sysisydän, mutta tajusin, että se olisi kuulostanut aivan järkyttältä suhisevan puheeni takia, joten päätin vaihtaa sanaa.
"Meshtarini on ollut ihan hyvä meshtari, ainakin ushkoishin niin", totesin lyhyesti.
"Ainakin olen oppinut paljon ja hän on shaanut minut ymmärtämään kaikki ashiat", lisäsin.
"Kertokaa te enemmän, shuuhuni shattuu hiukan tämä puhuminen ja kuuloshtan ärshyttävältä, joten kuuntelen mieluummin", sanoin virnistäen pienesti ja odotin jommankumman sisaruksistani kertovan heidän koulutuksestaan ja mestareistaan.
Otin samalla paremman asennon ja sukaisin muutaman kerran turkkiani, joka oli hiukan pörrössä makoiluni jäljiltä.

//Sirpale? Pirstale?
//172 sanaa

Nimi: Pirstaletassu

10.10.2018 17:33
Katsoin Säpäletassua huvittuneen oloisena, kuitenkin piilotellen esille purkautuvia tunteita. Olin hyvin helpottunut, kun veljemme olikin täysin kunnossa - lukuunottamatta tietenkään hampaita. Hänen hampaansa näyttivät erittäin teräviltä ja vaarallisilta. Minusta tuntui, että Säpäletassu oppisi vielä käyttämään hampaitaan niin hyvin edukseen, että muiden tulisi pysytellä kaukana hänestä. Vaikka veljeni näytti vaaralliselta uusine säpäleisine hampaineen, tuon puhe oli huvittavaa. Suhahtavat s-kirjaimet saivat minut lähes naurahtamaan. Eihän se mikään naurun asia ollut, mutta huvittava kuitenkin. Ja kyllä Säpäletassu luultavasti tajusi, etten minä sitä pahalla tarkoittanut.
Katsahdin Sirpaletassuun virnistäen. Minullako muka jotain sanottavaa Säpäletassun puheesta.
"Ei tietenkään", totesin huvittuneena heivaten samalla mitään sanomattoman ilmeen tiehensä. Sisaruksieni kanssa uskalsin näyttää tunteita sekä olla sellainen kuin olin. Muiden kanssa pidin kasvoillani tyynen ilmeen, enkä läheskään pystynyt kertomaan heille mitään henkilökohtaista - eikä se olisi ollut järkevääkään. Sisarusteni kanssa pystyin ja pystyisin tulevaisuudessakin jakamaan kaiken tärkeän.
"Miten koulutuksenne muuten etenee?" lausahdin päähäni pilkahtaneen kysymyksen, mutta vilkaisin heti pahoittelevasti Säpäletassun suuntaan.
"Ei pari päivää ole mitään, saat meidät varmasti nopeasti kiinni", hymähdin vielä veljelleni. Ajattelin nyt käyttää tämän hyödyksi ja oikeasti jutella sisaruksieni kanssa. Emme olleet viettäneet aikaa sitten pentuaikojen, joten olihan se jo aikakin vaihtaa kuulumisia. Ja halusin myös päästä kertomaan omasta koulutuksestani ja sen etenemisestä. Minulla oli muutenkin niin paljon kerrottavaa Sirpaletassulle ja Säpäletassulle! Odotin kuitenkin kärsivällisenä, että he kertoisivat ensin ja minä vasta heidän jälkeensä.

//Säpäle? Sirpale?
// 217 sanaa

Nimi: Sirpaletassu

10.10.2018 17:19
Katselin Säpäletassun hampaita hänen puhuessaan. Kaikki oli mennyt parhain päin. Hampaat olivat nyt entistä vaikuttavammat ja jos kolli voisi myös syödä ja lopulta puhua normaalisti, hänen loukkaantumisensa oli oikeastaan hyvä asia.
"Kyllä minä tuota suhinaa voin sietää, vaikka koko loppuelämäni, jos hampaasi jäävät noin teräviksi ja vaarallisiksi. Näytäpä niitä vielä", pyysin pieni hymy huulillani. Siinä oli sekoitus helpotusta ja ilkikurisuutta. Se oli sellainen hymy, jonka vain veljeni saivat nähdä. Sellainen hymy, jonka aitoutta ei voinut kiistää. Säpäletassu paljasti hampaansa ja irvisti. Laitoin tassuni veljen suuhun ja tunnustelin hampaita polkuanturoillani. Hampaat olivat vielä terävämmät kuin miltä näyttivät. Tunsin pienen, melkein irti olevan hampaansirpaleen irtoavan hammasta koskettaessani. Vedin sen varovasti ulos tassullani ja annoin kollin sulkea suunsa. "Hampaasi ovat mahtavat", kommentoin ihailevasti. "Melkein toivon, että minä olisin ollut siinä onnettomuudessa. Tai en. Jos olisin ollut tilallasi, voisit nyt ärsyttää minua kommentoimalla suhisevaa puhettani", virnistin ja nuolaisin hetken harkittuani lempeästi Säpäletassun päälakea. Täällä ei ollut muita kuin veljeni, joten voisin olla niin lempeä ja huolehtivainen kuin halusin. Nyt oli sille oikea aika. "Pirstaletassu? Onko sinulla jotain sanottavaa veljemme puheesta?" kysyin toiselta veljeltäni edes yrittämättä peittää sitä, miten hullunkurisena pidin Säpäletassun uutta puhetapaa.

//Veljet?
//189 sanaa

Nimi: Säpäletassu

10.10.2018 16:53
Olin vaipunut puolittain uneen, en kuitenkaan kokonaan, kun kuulin pesän ovelta kahahduksen, ensin yhden, sitten toisenkin. Ensimmäisen kohdalla luulin, että kyseessä oli Talvikkimuisto, joka palasi pentutarhalta Naakkalaulun luota, mutta toisesta kahahduksesta päätellen olin väärässä. Saman tien haistoin myös sisaruksieni hajun, Sirpaletassun ja Pirstaletassun. Raotin silmiäni samaan aikaan kuin Sirpaletassu kysyi, kuinka voin.
Katsahdin nopeasti sisareni tummaa hahmoa ja tämän loistavia vihreitä silmiä ja siirsin silmäni Pirstaletassuun, joka astui tummanharmaana hahmona sisaren vierelle, katsellen minua meripihkaisilla silmillään. Molempien kasvoilla oli kaiketi jonkinlainen huolestunut ilme, josta hiukan helpottuneena päättelin, että molemmat välittivät minusta vielä. He eivät siis ainakaan heti aikoneet hyljätä minua hampaideni takia. Olivat he ainakin vaivautuneet katsomaan minua ja kuulemaan, miten minä voin.
"Voin minä ihan hyvin shiihen nähden, mitä tapahtui", totesin vaimeasti ja oikaisin samalla asentoani niin, että istuin sisaruksiani vastapäätä.
"Ja tiedän kyllä, että puhumisheni kuulostaa ärshyttävältä, mutta ei voi mitään, ennen kuin ikenet parantuvat ja pyshtyn taash puhumaan normaalishti", lausuin väräyttäen korviani hitusen tuskastuneena ääneeni.
"Mitä tapahtui?" Pirstaletassu kysyi.
"Liukashtuin rinteessä ja kierin shitä alash ishkien kuononi shuoraan kiveen", sanoin.
"Nyt hampaani näyttävät shitten tältä", sanoin ja irvistin niin, että sisarukseni näkivät hampaani.
Osa niistä oli nyt terävempiä, osa oli hiukan vinossa, osa oli lohjennut muuten vain säpäleisiksi. No, ainakin hampaani sopivat nyt nimeeni jollakin tavalla.
"Talvikkimuishton mukaan tämä ei vaikuta tulevaishuuteeni. Pyshtyn shyömään kunnolla ja näin poish päin, kunhan ikenet vähän paranevat. Shitten pyshtyn myösh puhumaan kunnolla, shillä tämä on kaikishta ärshtyttävintä", sanoin turhautuneeseen sävyyn viimeisen lauseen ja luimistin korviani vihaten suhisevia s-kirjaimiani, jotka eivät vielä suostuneet kuulostamaan normaalilta kipeän suun takia.
"Nyrjäytin myösh jalkani", totesin vaimeasti ja heilautin oikeaa tassuani.
"Etkö saa harjoitella?" Sirpaletassu kysyi.
"En muutamaan päivään", huokaisin.
"Tashun täytyy levätä ja hampaiden parantua enshin", lisäsin ja heilautin häntääni ilmassa hiukan väsyneeseen sävyyn, olisin halunnut olla harjoittelemassa enkä istuksimassa parantajan pesällä toimettomana muutamaan päivään.

//Sirpale tai Pirstale?
//300 sanaa

Nimi: Sirpaletassu

10.10.2018 16:22
Siristin silmiäni Talvikkimuistolle. Pikiviilto oli ollut naaraan mestari, joten hän oli saattanut omaksua mestarinsa taipumuksen petturuuteen. En saisi luottaa tähän parantajaan. En nyt enkä koskaan.
"Mitä hänelle on käynyt?" Pirstaletassu kysyi. En erottanut kollin kasvoilla hitustakaan tunteita, mutta uskoin, että hän oli huolissaan, kuten minäkin. Kumarruin taas Tuskapennun puoleen.
"Minä lähden nyt katsomaan toista veljeäsi, Säpäletassua. Hänelle on käynyt jotain ja minun on varmistettava, että hän on kunnossa", kuiskasin ennen kuin nousin taas täyteen mittaani.
"Suurin vahinko on Säpäletassun hampaissa. Ne ovat lohkeilleet", Talvikkimuisto selitti. En huomioinut naarasta millään tavalla. Silti hänen sanansa saivat sydämeni sykähtelemään nopeammin. Se, että veljeni oli loukkaantunut sai huolen tihkumaan mieleeni. Hampaiden lohkeileminen saattoi olla joko hyvä asia tai todella huono asia. Parhaassa tapauksessa veljestäni tulisi entistä pelottavampi ja uskottavampi ja hän pystyisi edelleen käyttämään hampaitaan normaalisti. Pahimmassa tapauksessa hän ei pystyisi enää pureskelemaan ruokaansa itse ja silloin... En ollut aivan varma, mitä Säpäletassulle silloin tapahtuisi. Pureskelisiko joku hänelle kaiken ruuan valmiiksi. Jos pureskelisi, joutuisinko itse ottamaan tehtävän itselleni vai hoitaisiko Talvikkimuisto pureskelun? Entä, jos hänet karkotettaisiin klaanille hyödyttömänä? Silloin varmaankin lähtisin hänen mukaansa. Jos Säpäletassu olisi klaanille hyödytön, hän ei kykenisi pitämään itsestään huolta, jolloin minun tai Pirstaletassun olisi se tehtävä. Pidimme siitä tai emme. Käänsin myrkynvihreät silmäni Pirstaletassua kohti ja katsoin häntä merkitsevästi ennen kuin käännyin vielä Kostohengen ja Naakkalaulun puoleen. "Suokaa anteeksi nopea lähtöni, mutta minun ja arvatenkin myös Pirstaletassun on käytävä katsomassa vanhempaa veljeämme", naukaisin kylmän kohteliaasti ennen kuin astelin pesästä arvokkaasti Talvikkimuistoa lainkaan huomioimatta. Kuulin Pirstaletassun seuraavan minua. "Tuskapentu vaikuttaa oikein voimakkaalta pennulta. Minä pidän hänestä jo nyt." Lähestyimme parantajan pesää askel kerrallaan molemmat huolen kalvamina. Jos veljemme oli vakavasti loukkaantunut, meidän pitäisi huolehtia, että hän paranisi. Hänen sisaruksinaan meillä oli velvollisuus huolehtia. Yrteiltä lemuava parantaja ei voisi ikinä korvata meidän kaltaisiamme kissoja. Hän ei varmastikaan edes välittänyt Säpäletassusta paljoakaan. Me välitimme. Siksi astuimme parantajan pesään. Siksi menimme hänen viereensä hänen hampaitaan katsomaan. Veljemme makasi yhdellä makuusijoista silmät kiinni.
"Miten voit", kysyin kollilta pehmeästi.

//Veljet?
//324 sanaa

Nimi: Viiltokaaos

09.10.2018 21:34
Aurinko nousi kovaa vauhtia Korkokivien ylle. Olin ollut jo tovin hereillä ja ennättänyt järjestää partiotkin aina aurigonlaskuun saakka. Saalistuspartion nelipuille olin jättänyt kolmihenkiseksi. Paikka sijaitsi muiden klaanien keskellä, jonka vuoksi oppilaat ja nuoret soturit eivät päässeet siellä käymään muuta kuin täysikuun aikaan järjestettävissä kokoontumisissa. Partiooni olin ottanut mukaan Kauhumurhan sekä Yövarjon, sillä kaksikko hallitsi saalistamisen moitteettomasti. Nelipuilla täytyi olla varovainen, ettei ylitä muiden klaanin rajoja. Siksi se olikin nuorilta kielletty paikka. Lähtisimme liikkeelle vasta aurinkohuippuna, sillä halusin antaa eläinten herätä rauhassa ja ulostautua pesistään. Kun vilkaisin kirkasta taivasta, jonka kirkkaimmat tähdet olivat juuri kadonneet näkyvistä.
Huomasin Syöksyviillon astelevan väsyneen oloisena ulos sotureiden pesästä. Isäni haukotteli makoisasti ja venytteli vielä lihaksiaan, ennen kuin hän suuntasi tuoresaaliskasalle ja nappasi siitä itselleen hiiren, joka oli lojunut kasassa eilisestä illasta saakka. Sen täyty olla jo kylmä ja kohmeinen, eikä takuulla kovinkaan hyvän makuinen. Astelin soturin luokse varmoin askelin ja nostin pääni ylös hänen luokseen päästyäni. Syöksyviilto oli suuri, mutta kuitenkin aavistuksen verran minua pienempi. Hän nosti katseensa minuun kysyvästi.
"Mitä asiaa, Viiltokaaos?" kolli murahti ja odotti kärsivällisesti vastaustani. Viilsin vasemman etukäpäläni kynsillä ilmaa melko läheltä soturin viiksikarvoja.
"En olekaan nähnyt, että olisit aiemmin syönyt yön tuossa maannutta saalista, etenkään näin kylmillä ilmoilla", nau'uin ja laskin katseeni kollin silmistä maassa makaavaan elottomaan hiireen, jonka harmaalla turkilla kaulan kohdalla oli kuivunut verivana. Syöksyviilto käänsi katseensa hiireen. Hän murahti ja työnsi sen käpälällään kauemmas. Virnistin kollille, jonka ilme pysyi tyynenä.
"Mitä sinä tahdot?" kolli kysyi ja nosti katseensa taas minuun.
"En mitään, kuinka niin?" kysyin ja nuolaisin karhealla kielelläni rintaani.
"Miksi muuten sinä minulle juttelisit?" kolli sanoi tasaisella äänellä kohottaen katseensa kohti kirkastuvaa taivasta.
"Tahdon tutustua isääni", murahdin. Viimeistä sanaa kohden lauseeni muuttui hiljaisemmaksi, sillä en tahtonut koko klaanin kuulevan, että olin Syöksyviillon poika. En tahtonut heidän ajattelevan, että joku kissa oli isäni, sillä se voisi saada heidät ajattelemaan kollin olevan minua vahvempi ja voimakkaampi isänäni.
"Mikä mahtoi muuttaa mielesi?" soturi kysyi kylmänviileästi. Kun olin saapunut Kuolonklaaniin, kolli oli halunnut tehdä tuttavuutta kanssani. Syöksyviilto oli sanonut haluavansa olla isä minulle, mutta en uskonut sitä. Todennäköisesti hän syvällä mustassa mielessään kaipasi Viiltotähteä ja tahtoi minut edesmenneen mestarinsa korvikkeeksi. Hän ei vain tiennyt, että minä en ollut mikään korvike, vaan olin hänen mestarinsa, vaikkakin vain uudessa kehossa.
"Tahdon kostaa Kirkasmarjalle", nau'uin kollille irvistäen. Syöksyviillon tyyni katse vaihtui viimeinkin. Tyynen ilmeen paikan otti yllättynyt ilme. Hän vilkaisi varautuneesti ympärilleen ja nousi ylös.
"Ei jutella siitä täällä", soturi sanoi ja lähti kulkemaan edelläni ulos leiristä. Vihasin sitä, kun tällaisessa tilanteessa en saanut johtaa. Olinhan sentään Kuolonklaanin perustaja, vaikka Syöksyviilto ei sitä tiennytkään. Päästyämme kyllin kauas leirin piikkihernemuureista, Syöksyviilto hidasti tahtiaan ja kääntyi minuun päin.
"Mitä sinä suunnittelet?" soturi kysyi taas tyyni ilme kylmillä kasvoillaan.
"Kostamista, eikö se tullut jo selväksi?" kysyin murahtaen, vaikka tiesin kollin haluavan tietää tarkan suunnitelmani, jota minulla ei sattunut olemaan. Olin keksinyt asian päässäni aivan hetki sitten, sillä tahdoin saada Syöksyviillon puolelleni. Toisaalta olisin voinut vain kertoa hänelle totuuden itsestäni, mutta näin saisin tuhottua kaksi kärpästä yhdellä iskulla; saisin Syöksyviillon luottamuksen ja kostoni Kirkasmarjalle. Naaras oli kylmästi esittänyt minun olevan vain tuntematon erakkopentu, vaikka oikeasti naaras oli sentään synnyttänyt minut! Hän antoi minun kasvaa siinä uskossa, että olin yksin ja erilainen, että kukaan ei rakastanut minua. Mutta jos naaras olisi kertonut, olisinko minä nyt tässä? Kenties en olisi ikinä muistanut itseäni ja olisin yhä Jokiklaanissa, ehkä jopa uskoisin Tähtiklaaniin. Ajatus puistatti minua. Jos niin olisi käynyt, olisin vihannut itseäni ikuisesti.
"Miten sitten ajattelit kostaa?" kolli kysyi kääntämättä katsettaan minuun.
"Miten sinä sen tekisit?" kysyin ja käänsin katseeni soturiin nähdäkseni hänen reaktionsa. Halusin olla varma, että soturi ei tuntenut mitään jokiklaanilaisparantajaa kohtaan. Syöksyviillon katse pysyi kylmänä, kun hän käänsi siniset silmänsä minuun.
"Ensin piinaisin häntä pitkän hetken, jonka jälkeen kertoisin kaikille julkisesti hänen soturilain rikkomisestaan. Jos Jokiklaani ei ymmärtäisi karkottaa häntä, tapattaisin hänet kai", kolli vastasi virnistäen. Nyökkäsin hitaasti tyytyväisenä kollin viisaudesta. Hän taisi hallita nämä jutut hyvin.
"Aiot siis auttaa minua?" kysyin soturilta silmiäni siristäen. Olimme pysähtyneet istumaan avaralle nummelle. Sen pitkäksi kasvaneet heinänkorret olivat valkeita öisen roudan vuoksi. Kolli nyökkäsi.
"Se olisi kunnia", hän vastasi irvistäen minulle. Viilsin kynsilläni ilmaa.
"Siispä annan suunnittelupuolen sinun hoitoosi. Kun olet keksinyt, kuinka piinaamme sitä kalannaamaista parantajaa, tule puheilleni. Varokin kertomasta tästä kenellekään tai tekeväsi itse mitään ilman lupaani. Vaikka oletkin isäni, minä olen sinua vahvempi ja arvostetumpi, eikä sinun kannata vastustaa minua.
"En tietenkään, kyllä minä sinun arvosi tiedän. Ole huoleti, kerron sinulle heti, kun keksin jotain", kolli vakuutti murahtaen. En vastannut mitään vaan lähdin kulkemaan takaisin kohti leiriä.

Aurinkohuippu tuli nopeasti. Suuntasin kahden muun kissan edellä Tuuliklaanin reviirillä kohti nelipuita. Kuljimme aivan ukkospolun vierellä, sillä niin Pisaratähti oli Tuuliklaanin kanssa sopinut vain hetki kuolemani jälkeen, kun sota oli päättynyt Kuolonklaanin voittoon. Tarkoituksenani ei suinkaan ollut saalistaminen, vaan tahdoin tarkastella Myrskyklaanin rajaa etsiäkseni sieltä mahdollisia liittolaisia. Aurinkohuipun hetken aikaan rajalla pitäisi olla ainakin yksi partio. Toivoin näkeväni jotain mielenkiintoista ja löytäväni kissan, josta voisi mahdollisesti tulla apurini.
Kun saavuimme nelipuiden laakson laitamille, pysähdyin.
"Minä saalistan Myrskyklaanin rajan lähettyvillä. Pysykää kaukana sieltä, muuten voitte saalistaa missä tahdotte", nau'uin kahdelle soturille, jotka vastasivat nyökäten ja lupaa kysymättä lähtivät omille teilleen. Itse jäin hetkeksi aloilleni ja odotin, että soturit laskeutuivat alas laaksoon. Sen jälkeen lähdin kulkemaan ukkospolun viertä pitkin kohti Myrskyklaanin rajaa. Rajalle päästyäni käännyin oikealle kulkemaan Myrskyklaanin ja nelipuiden vastaista rajaa myöten. Pysähdyin ja jäin katselemaan pensaikosta rajan toiselle puolelle, kun kuulin voimistuvaa puhetta.
"Onhan sinun pakko myöntää, että olen mahtava saalistaja", kollikissan mahtaileva ääni kantautui korviini. Sitä seurasi kimeämpi naaraskissan ääni:
"Lopeta jo Silkkisydän. Vaikka oletkin ehkä nyt erakko, se ei tee sinusta yhtään parempaa mitä aiemmin."
"En minä ole erakko", kolli kivahti ja tuli nyt näköetäisyydelleni. Silkkisydämeksi kutsuttu kolli oli väriltään hyvin vaaleanharmaa. Naaras sen sijaan oli mustavalkea.
"Etkä mikään mahtava saalistaja", vastasi soturi aiempaa matalemmalla äänellä.
"Vaikka oletkin nähnyt maailmaa, olet erkaantunut Myrskyklaanista. Emme voi tietää, jos yhtäkkiä päätätkin olla erakko ja taas jätää Myrskyklaanin. Ei sinuun voi luottaa, Silkkisydän", naaras totesi ja nosti päänsä pystyyn. Vaalea kolli käänsi katseensa klaanitoveriinsa.
"Minä en jättänyt Myrskyklaania, vaan eksyin", kolli selvensi yhä vain tuohtuneemmin.
"Niinhän sinä väität. Ehkä halusit vain pakoilla oppilaan tehtäviä ja lähdit, jotta takaisin palattuasi voisit vain ansaita soturinimesi", naaraan tapa lietsoa riitaa sai minut lähes vaikuttuneeksi. Hän voisi olla hyvä vaihtoehto liittolaisekseni. Huomasin, kuinka kollin päässä vain napsahti ja hän syöksyi kohti klaanitoveriaan kynnet ojossa. Naarassoturi päästi ilmoille kimeän kiljaisun, kun kolli tönäisi hänet voimakkaasti maahan niin, että mustavalkean kissan pää kolahti kiveen. Kollin raivo tuntui laantuvan, kun hän huomasi naaraan olevan liikkumaton. Jopa täältä, usean ketunmitan päästä, minä kuitenkin näin naaraan rinnan kohoilevan voimakkaasti.
"Ruohoviiksi! Ruohoviiksi, älä kuole nyt!" kolli naukui hädissään. Pyöräytin silmiäni turhautuneesti.
"Ei hän ole kuollut", vastasin matalalla äänellä kollille, joka säpsähti ja kääntyi nopeasti minua kohti. Astuin pois pensaikon suojista ja suoristin jalkani astuen muutamia askeleita eteenpäin. Vaalea kolli omasi tummemmat kasvot ja siniset silmät. Kolli oli yllättynyt, mutta hän pakotti kauhistuneen ilmeensä katoamaan ja peitti sen uhmakkaalla katseella.
"Viiltokaaos?" kolli varmisti ja astui askeleen taaksepäin. Viilsin kynsilläni ilmaa läheltä erästä pähkinäpensaikkoa ja virnistin soturille.
"Se yksi ja ainoa", vastasin ja astuin taas muutaman askeleen lähemmäs myrskyklaanilaista. Kumarruin tajuttoman Ruohoviikseksi kutsunut naaraan kehon ylle ja nuuhkaisin sitä.
"Tämä on Myrskyklaanin reviiriä", Silkkisydän naukui uhmakkaasti.
"Kyllä minä sen tiedän. Kerropa minulle Silkkisydän, oletteko te kaksin liikkeellä?" tokaisin viileästi ja käänsin katseeni kolliin.
"Muu partio jatkoi jo matkaansa leiriin", kolli vastasi hieman epäröiden. Hymähdin tyytyväisesti vastaukseksi. Silkkisydän vaikutti äkkipikaiselta, mutta tarpeeksi tyhmältä tarttuakseen syöttiini. Ruohoviiksikin olisi ollut erinomainen vaihtoehto, mutta naaraan luonne oli myös iso riski. Ärsyttäessään muita, hän saattaisi vahingossa paljastaa suunnitelmani ja tuhota kaiken.
"Minulla on sinulle ehdotus, josta sinä et voi kieltäytyä. Tahdotko kuulla sen?" kysyin, mutta en antanut soturille aikaa vastaamiseen:
"On tulossa aika, jolloin sinun klaanisi, perheesi ja sinä erityisesti olette tuhoon tuomittuja. Minulla on sinulle tarjous, joka muuttaa tulevaisuutesi niin, että sinä ja perheesi tulette olemaan arvostettuja, turvassa ja suojattuja. Minun avullani sinun ja perheesi ei tarvitse kärsiä." Silkkisydämen mielenkiinto näytti heräävän, sillä hän istuutui alas kuullakseen lisää.
"Tahdon tehdä selväksi, että jos puhut tästä kenellekään, tulen varmistamaan sen, että sinä ja mahdollinen perheesi tai tuleva perheesi tulette kärsimään koko loppuelämänne. Jokainen tuleva sukusi jäsen saa kärsiä tavalla tai toisella, mutta voin vannoa, että nättiä se ei tule olemaan", naukaisin. Silkkisydän nielaisi ja katsoi minua pysyen vaiti. Vilkaisin yhä tajutonta Ruohoviikseä ja tökkäsin sitä käpälälläni kuin varmistaen naaraan tajuttomuuden.
"Tehtäväsi olisi varsin yksinkertainen; pidät kuonosi ummessa ja tottelet käskyjäni. Ymmärrätkö ja otat tehtävän vastaan?" kysyin kollilta kasvoillani tyyni ilme. Nostin leukaani hieman ylemmäs näyttääkseni soturille olevani voimakas, kunnioitettu ja kookas soturi. Täytyi vain toivoa, että Silkkisydän oli tarpeeksi viisas hyväksymään tarjoukseni ja haluamaan itsensä ja perheensä selviävän.

//Silkki? Sori jos hittasin mut tää oli jotenki hrivee vaikee kirjottaa xdd
// 1420 sanaa

Nimi: Mututassu

07.10.2018 10:29
Sadepisarat ropisivat leirin kattoon ja pisaroita tihkui tiividen seinämien läpi leiriin. Turkkini oli pörrössä, mutta siltikin palelin kyhjöttäessäni leirin reunalla. Nälkä kaihersi vatsaani, sillä riistaeläimet pysyivät piiloissaan eikä tuoresaaliskasaan oltu saatu kummoista täytettä jo päivän kestäneen myrskyn aikana. Kuulin voimakkaan tuulen vinkuvan ulkona, eikä minun tehnyt ollenkaan mieli lähteä partioimaan. Onnekseni olin jo hoitanut aamupartioinnin ja saanut ainakin hetken vapaata. Valhekuiske ei tosin ollut virallisesti antanut minulle vapaata, mutta ei hän ollut laittanut minua tekemään mitään tehtäviäkään, joten oletin tämän olevan pieni tauko.
"Emme me ole mitään jokiklaanilaisia, joten miksi täällä sataa?" kuulin jonkun mumisevan. Käänsin päätäni äänen suuntaan ja näin Korpikyyneleen istuvan muutaman ketunmitan päässä. Pyöräytin silmiä tummanruskealle naaraalle.
"Ehkä tämä tarkoittaa sitä, että meidän täytyy opetella uimaan", naukaisin hieman pisteliäästi ja kömmin istumaan. Korpikyyneleen oranssinkeltaiset silmät siristyivät, kun hän käänyi minua kohti. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Minäkään en enää avannut suutani, vaan tarkastelin naarasta kulmieni alta.
En ollut ennen kiinnittänyt nuoreen soturiin kovinkaan paljon huomiota, vaikka olimme joskus saattaneet harjoitella oppilaina yhdessä. Hän oli rakenteeltaan hyvin hoikka ja notkea, eli täysin vastakohtani. Minä olin vankkarakenteinen enkä ollenkaan siro. Olimme kuitenkin molemmat melko pienikokoisia. Salaa kadehdin kaikkia niitä siroja ja notkeita kissoja, jotka tuntuivat liikkuvan äänettömästi leirissä ja ulkona, kun taas minun jalkojeni alla maa tärähteli jokaisella askeleella. Välillä minusta tuntui että olin täysin epäonnistunut, kun saalistaminen tai taistelu ei luonnistunut sitten ollenkaan. Työnsin kuitenkin aina tällaiset ajatukset syrjään, sillä tiesin voivani oppia mitä vain. Minun oli tärkeintä keskittyä omiin vahvuuksiini ja toimia niiden mukaan, eikä rypeä itsesäälissä ja vajota synkkiin ajatuksiini. Ravistelin hiukan päätäni ajaakseni typerät itsesäälivät ajatukset pois, ja käänsin taas huomaamattomasti pääni kohti Korpikyyneltä. Naaras istui jokseenkin ylvään näköisenä leirin reunalla, tummanruskea turkki suittuna siististi ihonmyötäisesti. Vilkaisin omaa kuontaloani ja näin - kuten tavallista - karvojeni olevan sotkussa. Purin hampaitani tiukasti yhteen ja yritin siistiä nopeasti karvani oikeaan suuntaan. Turkissani oli kuitenkin ongelma, joka ei tuntunut korjaantuvan millään. Karvani kääntyivät itsepintaisesti joissain kohdissa aivan väärän suuntaan turkissani olevien pyörteiden takia. Tai niin ainakin itse niitä nimitin. Lopulta huokaisin ja tyydyin siihen, että turkkini näytti pörröiseltä ja sotkuiselta, vaikka se oli aivan siisti ja puhdas. Sitten käännyin jälleen kohti Korpikyyneltä. Hänen katseensa oli melko juro, mutta siitä huolimatta naaras vaikutti mukavalta. Tai ainakin sellaiselta, kenen kanssa voisin jutella pitkästyttyäni.
"No, etkö sinä aio sanoa minulle mitään?" kysyin Korpikyyneleeltä. Tuijotin häntä taivansinisillä silmilläni ja jäin odottamaan vastausta.

// Korpi? sori ku tässä tarinassa kesti :'D
// 388 sanaa

Nimi: Elandra

06.10.2018 14:51
Kojoottivirne: 35kp! -

Sirpaletassu: 62kp! - Olet nyt valmis soturiksi! Kun nimität itsesi, ilmoita siitä ilmoituksiin!

Kylmähenkäys: 32kp! -

Kalmalilja: 15kp -

Korpikyynel: 20kp! -

Jäälilja: 28kp! -

Pirstaletassu: 39kp! -

Kaaoslintu: 23kp! -

Vahvamieli: 5kp -

Sysisydän: 8kp -

Kostohenki: 10kp -

Tuskapentu: 8kp -

Säpäletassu: 61kp! -

Viiltokaaos: 25kp! -

Tappotahto: 8kp -

Nimi: Viiltokaaos

06.10.2018 14:39
Käärsin vihreät silmäni kohti Jääliljaa, joka kulki hitaasti partion mukana ja katsoi minua naaraalle tavanomainen kylmä ilme kasvoillaan. Vastasin aluksi vain hymähtäen, mutta vaalea naaras tuskin kuuli sitä voimakkaan puhurin ja voimistuneen sateen vuoksi.
"Haluan, niin pian kuin mahdollista", vastasin murahtaen hetken hiljaisuuden kuluttua. Käänsin katseeni eteenpäin avarille nummille, joita lähes koko Kuolonklaanin reviiri oli lukuun ottamatta joitakin pieniä metsäplänttejä, jos niitä edes siksi pystyi sanoa. Muutama puu siellä täällä ja aluskasvillisuuden tapaista kasvikkoa niiden alla ei ollut vielä metsä. Lehtisade oli alkanut ja lähestyimme kovaa vauhtia Lehtikatoa. Ilma oli kylmä ja joinain öinä hengittäessäni höyry pakeni suustani. Tällä hetkellä ilma oli kuitenkin suhteellisen lämmin, mutta hyytävän puhurin takertuessa tummaan turkkiini mieleni muuttui hetkessä. Kuolonklaanin lehtisade oli hyvin erilainen kuin Jokiklaanin ja Myrskyklaanin, joista minulla oli kokemusta. Myrskyklaanissa lehtisateen aikaan ihan sama missä kävelit, turkkisi kastui kiitos rehevän aluskasvillisuuden. Sen lisäksi kaikkialla maassa oli värikkäitä lehtiä, jotka vaikeuttivat saalistusta yhä vain. Yksikin askel lehtien sekaan saattoi pilata koko vaanimishetken.
Jokiklaanissa sen sijaan Lehtisateen aikoihin kissat panikoivat kalan vähäisyydestä, eivätkä onnettomat jokiklaanilaiset olleet mitään parhaita maalla saalistajia. Niinpä toisinaan onnettomimmat saalistuspartiot saattoivat tulla tyhjin käpälin leiriin. Jokiklaanissa ollessani olin sitä mieltä, että maalla saalistusta tulisi lisätä harjoituksiin, jotta klaani pärjäisi myös Lehtikadon aikaan kun joki oli jäässä.
Enää minua eivät Myrskyklaanin ja Jokiklaanin ongelmat vaivanneet. Kuolonklaanissa ei ollut kaikkialla rasahtelevia lehtiä tai pulaa maalla saalistavista kissoista. Ehkä joki oli viherlehtisin pullollaan kalaa, mutta lehtikatona siitä ei ollut juurikaan hyötyä, jonka vuoksi pyöreät jokiklaanilaiset laihtuivatkin usein huimasti.
"Teille on muuten vielä yksi tehtävä", nau'uin ja kiersin taas katseellani läpi jokaisen, kun kukaan ei sanonut hetkeen mitään. Jokainen katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan.
"Varmistakaa, että kukaan ei saalista muiden klaanien reviireillä tai hankkiudu ongelmiin heidän kanssaan. Mitä vähemmän kissoilla on puhuttavaa Kuolonklaanista, sitä helpompi meidän on toimia salaa muiden huomaamatta. Jos jotain tapahtuu, lavastakaa tilanne niin, että vika ei ollut Kuolonklaanin", nau'uin matalalla äänellä ja pysähdyin hetkeksi, kun Tuhokatse loikki merkkaamaan rajoja. Siinä välissä viilsin kynsilläni ilmaa.

//Kalma, Ahven, Jää?

Nimi: Kylmähenkäys

04.10.2018 18:34
"Onko teillä menossa turhankin herkkä hetki? Joudunko odottamaan teitä pitkänkin aikaa?"
Käänsin kylmänsinisen katseeni noin kahden ketunmitan päässä sijaitsevaan maahan, johon Utukyynel oli ilmestynyt kuin tyhjästä. Tyttäreni tummansinisissä silmissä säkenöi ilkikurinen virne ja hän näytti suorastaan voitonriemuiselta siitä, että oli saanut minut kiinni viettämässä aikaa Jääliljan kanssa. Pyöräytin silmiäni hieman ärtyneenä tyttäreni pentumaisesta käytöksestä ja loikkasin sulavasti pehmeälle nummiruohikolle. Utukyynel väläytti minulle merkittävän silmäyksen ja kohdisti sitten katseensa Jääliljaan, joka oli hypännyt juuri itsekin maahan.
"Taidan mennä hakemaan tuoresaaliit, jotka hautasimme tuonnemmas", Jäälilja ilmoitti tyynesti ja lähti vastausta odottamatta marssimaan Kuolonklaanin reviiriä kohti. Koska minulla ei ollut varsinaista syytä estää naarasta lähtemästä, annoin hänen vain lähteä ja jättää minut kahdestaan tyttäreni kanssa. Nyt pääsisin viettämään vaikka kuinka paljon aikaa Utukyyneleen kanssa.
"No, turha meidän on tähän jäädä seisomaan. Lähdetään leiriä kohti ja käydään saman tien kysymässä Raetähden vastausta muuttoosi", naukaisin tavanomaisen kylmästi ja lähdin marssimaan Kuolonklaanin leiriä kohti Utukyynel rinnallani, "miten muuten Minttusydän otti muuttosi vastaan? Ja Rosmariiniputous?"
Olin todella innoissani siitä, että tyttäreni oli muuttamassa Kuolonklaaniin. Mäyräraita oli muuttanut Kuolonklaaniin pari auringonnousua sitten ja suureksi yllätyksekseni, hän näytti nauttivan uudesta klaanistaan. En ollut saanut vielä mahdollisuutta kysyä naaraalta syytä muuttoon, mutta jossakin vaiheessa pakottaisin hänet kertomaan, koska minua kiinnosti Mäyräraidan elämä.

//Utu?
//202 sanaa

Nimi: Pirstaletassu

04.10.2018 18:33
Odotin paikoillani, kunnes Sirpaletassu oli saanut tervehdittyä Tuskapentua. Katsoin kollipentua arvioiden ja tassutin tuon luokse. Hänestä kasvaisi vielä tärkeä osa kolmikkoamme, vaikken uskonutkaan hänestä kasvavan niin vahvaa kuin meistä kolmesta. Tapahtumat ja kaikenlaiset kokemukset kasvattivat kissaa, olin ainakin itse huomannut sen. Emon kuolleen ruumiin näkeminen oli kasvattanut minut vahvaksi, mutta se aiheutti aina silloin tällöin kipua, kuten nyt. En ollut käynyt pentutarhassa sitten pentuaikojen ja teki kipeää olla taas täällä. Olin onnistunut pentunakin välttelemään mahdollisimman paljon tätä kirottua paikkaa. Jos Kuolonklaanissa jotain vihasin, niin pentutarhaa. Pystyin vielä hyvin kuvittelemaan emoni elottoman ruumiin... ravistelin päätäni. Ei tehnyt hyvää ajatella sellaisia.
Kumarruin Tuskapennun lähelle. Näytti aivan terveeltä pennulta. Kyllä hänestä vielä hyvä soturi kasvaisi. Aivan varmasti.
"Olen Pirstaletassu, veljesi", esittelin itseni pennulle aivan kuten Sirpalepentukin. Kohotin pääni ja katsahdin Kostohenkeen. En ollut tavannut isäänkään hetkeen. Harjoitukset ja muu oli vienyt voimieni lisäksi myöskin ajan. Mieluummin lepäsin kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Se oli kaikista järkevin keino harjoituksien kannalta. Ainut ongelma oli, etten oikein ehtinyt tehdä mitään. Mutta kaipa tähän rytmiin ajan kanssa tottuisi.
Kukaan ei ehtinyt oikein sanomaan mitään, kun Talvikkimuisto sujahti sisään pentutarhaan. Viha alkoi kuplia sisälläni muistellessani Pikiviillon katkoitusta. Olin tyytyväinen, että kissa oltiin karkotettu, mutta mieluummin olisin itse kyninyt hänet kaljuksi. Havahduin kuitenkin takaisin nykyhetkeen. Talvikkimuisto oli varmaan vain peruskäynnillä täällä ja toi joitain yrttejä Naakkalaululle.
"Tässä, syö nämä", parantaja sanoi kuningattarelle, kunnes kääntyi meihin muihin päin. "Säpäletassu on parantajan pesällä. Ajattelin ilmoittaa, jos haluatte käydä katsomassa häntä."
Hätkähdin. Säpäletassu parantajan pesällä? Miksi? Oliko hän kunnossa? Mitä oli tapahtunut? Olin jo heti lähdössä Talvikkimuiston perään.
"Mitä hänelle on käynyt?" kysyin pikaisesti näyttäen vakavaa naamaa, vaikka sisältä olinkin hermostunut ja huolissani. Eikai mitään vakavaa?

//Sirpale? Kosto? Tuska? öäh en ny jaksa lukee läpi, joten joitain tönkköjä kohtia saattaa esiintyä
// 272 sanaa

Nimi: Säpäletassu

04.10.2018 17:16
Päästyäni rinteen ylös katselin ympärilleni ja yritin haistella ilmaa. Havaitsin Sysisydämen hajun lähettyvillä, mutta tuuli riepotteli hänen tuoksuaan niin, etten ollut varma, missä suunnassa hän oli. Muutenkin tuuli käyttäytyi oudosti ja se oli hyvin voimakasta, riepotellen turkkiani mielensä mukaan. Vilkaisin taivaalle ja näin tummia, pyörteileviä pilviä, jotka liikkuivat suurina massoina. Mukana leijaili myös vaaleammanharmaita haituvia, joita tuuli kuljetti vauhdilla pitkin taivaankantta. Sylkäisin jälleen kerran maahan ja yskäisin käheästi. Ajatukseni olivat kuin sekavaa massaa, en pystynyt vieläkään tajuamaan kunnolla, mitä oli tapahtunut. Olinko oikeasti tuhonnut hampaani törmäämällä vauhdilla, kuono edellä päin kiveä? Kukaan ei uskoisi tarinaani leirissä. Tunsin turkillani jo nyt halveksivat katseet, joku ajattelisi kuitenkin, että olin säälittävä ruipelo, joka ei pysynyt pystyssä, aivan kuin pentu.
Samalla huomasin kuitenkin, etteivät muiden tulevat mielipiteet kiinnostaneet minua. Ajatelkoot mitä haluavat, minä pitäisin kunniani - ja hampaani. Tutkin hampaita kielelläni samalla, kun kuulin Sysisydämen lähestyvän ja hänen tuoksunsa vahvistui nenässäni. Toivoin sydämeni pohjasta, että lopuista hampaista olisi johonkin.
"Mitä sinulle on tapahtunut?!" Sysisydän loikkasi esiin mulkoillen minua vihaisen oloisena.
Tajusin vasta silloin koettaa puhumista.
"Kompashtuin", onnistuin sanomaan.
"En tiennytkään että kompastuessa saadaan suu vuotamaan verta", Sysisydän tuhahti ja vilkaisi taivaalle.
"Törmäshin kiveen", sanoin ja samalla inhosin sanojani, koska puhuminen oli hiukan työlästä.
"Sinun täytyy päästä parantajalle ja meidän täytyy päästä suojaan tältä myrskyltä", mestarini sanoi napakasti ja lähti saman tien ravaamaan kohti leiriä.
Seurasin häntä ontuen lievästi oikeaa etutassuani sen taituttua rinteessä. Kylmä tuuli puhalsi suoraan päin kasvoja ja painoin päätäni kyyryyn ja korviani luimuun sitä vasten. Leukani tuntuivat turrilta ja tunsin veren vuotavan edelleen ikenistä. Sylkäisin turhautuneena maahan ja jatkoin Sysisydämen seuraamista. Tämä ei puhunut mitään, vaan kulki reipasta tahtia eteenpäin ja oletti minun seuraavan. En sanonut hänelle vihlovasta tassustani, joka häiritsi hiukan kulkemista, vaan pyrin pysymään naaraan kannoilla parhaani mukaan. Samalla ensimmäiset sadepisarat alkoivat putoilla taivaalta, ja Sysisydän kiristi tahtia vielä enemmän.
Jonkin ajan kuluttua saavuimme leiriin ja Sysisydän pujahti edelläni sisään.
"Mene parantajalle", hän käski minua vilkaisten minuun lapansa yli ja katosi sitten sotureiden pesään suojaan tihenevältä sateelta.
Nyökkäsin hänen hännälleen, joka katosi pesään ja jolkutin sitten leirin halki. Näin muutaman kissan katsahtavan minuun kummissaan, mutta sitten pujahdin sisään parantajan pesään ja totuttelin silmiäni hämärään.
Talvikkimuisto kohotti taivaansiniset silmänsä jostakin yrttikasasta, jota hän oli ollut tutkimassa, ja vilkaisi minua.
"Mitä nyt?" hän kysyi kääntäen katseensa takaisin yrtteihin.
"Shuuni. Ja tasshuni", sanoin avuttomasti, turhautuneena.
Talvikkimuisto kääntyi nyt kunnolla minua kohden ja otti meitä erottavat askeleet kiinni. Hän tutkaili kasvojani mietteliäänä ja käski minun sitten istahtaa alas kasvot pesän suuaukkoa kohti niin, että sieltä saapuva valo tuli paremmin kasvoilleni.
"Avaa suu", hän käski.
Tottelin naarasta ja hän tutki tarkoin hampaitani.
"Mitä tapahtui?" hän kysyi sitten.
"Lenshin rinnettä alash ja törmäshin kiveen. Kuono edellä."
Talvikkimuisto kohotti kulmiaan ja katosi yrttivarastojensa luo. Hän palasi luokseni märkä sammaltukko suussaan ja käski käydä huuhtelemassa suuni sillä pesän ulkopuolella. Pujahdin ulos ja tein hänen ohjeidensa mukaisesti, otin vettä suuhuni ja huuhtelin suuni sillä parhaani mukaan. Se olisi ollut paljon helpompaa vaikkapa purolla, mutta nyt piti tyytyä siihen mitä oli.
"Olet vähän hankala tapaus, en voi laittaa suuhusi yrttihauteita", parantaja mietti ääneen minun palatessa sisään.
"Ota tuo", hän tyrkkäsi eteeni jonkin pienen siemenen, jonka lipaisin suuhuni ja nielaisin.
"Se lievittää kipua. Leukojasi taitaa särkeä aika tavalla?" naaras kysyi.
En halunnut puhua, joten nyökkäsin ja huokaisin harmistuneena tilannettani koskien. Että pitikin sattua. Toivottavasti tämä ei vaikuttaisi koulutukseeni.
"Ovatko kaikki hampaansirut, jotka ovat irti, tulleet pihalle? Vai tuntuuko jossakin jotakin terävää, joka ei kuulu sinne?" Talvikkimuisto kysyi.
Koko suuni tuntui siltä, ettei se kuulunut olemaan olemassa, mutta en sanonut niin. Tutkailin nopeasti suutani.
"Ei tunnu", totesin.
"Hyvä. Tilannehan on se, ettei mikään hampaistasi ole lähtenyt kokonaan irti. Suurin osa etuhampaista on lohjennut tai murtunut vähän, tai sitten heilahtanut vinoon, mutta se ei oikeastaan vaikuta mihinkään", Talvikkimuisto sanoi.
"Mitä tarkoitat?" kysyin kiinnostuneena kuulemaan hyviä uutisia.
"Hampaasi ovat niin sanotusti hiukan ruhjoutuneet, mutta ne eivät vaikuta esimerkiksi syömiseesi. Ehkä ne alussa tuntuvat hiukan oudolta, mutta totut niihin pian. Ota kuitenkin huomioon, että hampaasi ovat nyt hiukan terävemmät kuin normaalisti - se on oikeastaan ihan hyvä asia taisteluita ajatellen, mutta muista olla varovainen esimerkiksi harjoituksissa. Myös riistaa syödessä ole ainakin aluksi varovainen, ettet revi eläimiä ihan palasiksi. Tai ehkä haluat syödä niin, en tiedä", naaras jatkoi.
"Eli voin elää normaalishti?"
"Voit elää aivan normaalisti, älä ole huolissasi. Hampaasi ovat varmasti aluksi arat ennen kuin ikenet paranevat, mutta siihen menee tuskin kovin kauaa", Talvikkimuisto sanoi.
"Entä.. ääneni?"
"Tarkoitatko noita suhisevia ässiäsi? Ne poistuvat aika varmasti, kunhan totut uusiin hampaisiin ja varmasti heti sitten, kun ikenesi paranevat. Pystyt kyllä pian puhumaan ihan normaalisti kun suuta ei enää arista niin paljon", Talvikkimuisto sanoi ja sukaisi siniharmaata turkkiaan.
"Shelvä, kiitos. Shatutin tämänkin", sanoin kohottaen oikeaa etutassuani.
"Nyrjähti?"
"Joo."
Talvikkimuisto tutkaili tassuani.
"Se paranee itsestään kun lepäät pari päivää", hän totesi sitten heilauttaen häntäänsä.
"Entä harjoitteluni?" kysyin.
"Et harjoittele muutamaan päivään. Et ennen kuin tassusi kestää varmasti painoasi ja et ennen kuin ikenesi ovat tervehtyneet vähän", Talvikkimuisto napautti.
"Jäät tänne pariksi päiväksi", naaras jatkoi.
Pettymykseni tuntui hännänpäässä asti, mutta ei voinut mitään. Ikenien verenvuoro oli alkanut tyrehtyä, mutta leukojani särki ottamastani siemenstä huolimatta. Asetuin makuulle yhdelle parantajan pesän makuusijoista turhautuneena sammalta kynsien.
"Kysy lisää unikonsiemeniä, jos alkaa särkeä enemmän", Talvikkimuisto sanoi ja palasi sitten järjestelemään yrttejään.
"Menen viemään nämä Naakkalaululle", hän sanoi hetken kuluttua ja pujahti pesästä ulos suussaan kasa yrttejä, kaiketi synnyttäneen naaraan vahvistamiseksi.
"Käyn myös ilmoittamassa harjoittelukiellostasi Sysisydämelle!" Talvikkimuisto hiukkasi vielä ja katosi.
"Shenkun käyt", murahdin hiljaa ja suljin sitten kivuliaan suuni ja yritin kestää pettymyksen, harmistuneisuuden ja turhautuneisuuden tunteet.

//Joku?
//902 sanaa

Nimi: Tappotahto

03.10.2018 15:55
"Saalistetaan tässä. Haistan riistan", Tulvasielu naukaisi. Siniharmaa naaras pysähtyi ja haistoi ilmaa. Haistoin itsekin ja kuonooni kantautui hiiren tuoksu, tai kahden.
"Olen positiivisesti yllättynyt, että ylipäätään haistat mitään," Sysisydän tuhahti halveksivasti Tulvasielulle. Tulvasielu loi nuorempaan naaraaseen halveksuvan ja äksyn katseen ja loikki saalistamaan muualle, sinne mistä se hiiren - tai hiirien - tuoksu tuli. Pyöräytin itsekseni silmiäni Tulvasielulle. Vanhempi naaras oli joskus hieman outo ja ärsyttävä, nyt olin Sysisydämen kanssa samaa mieltä.
"No, aiotko sinäkin lähteä, vai jäätkö kenties siihen seisomaan?" kysyi Sysisydän.
"Voi, toki aion", mau'uin hieman imartelevasti, "Lähden jos arvon neiti niin haluaa."
Lähdin pois Sysisydämen luota vastapäiseen suuntaan kuin Tulvasielu. Ennen kuin katosin pensaikkoon, katsoin taakseni Sysisydäntä. Musta naaras oli juuri lähdössä Korkokivien suuntaan.
"Sysisydän, nähdään tässä vähän ajan päästä", mau'uin. "Jos näet Tulvasielua, sano hänellekin."
Sitten loikin pois tietämättä edes oliko naaras kuullut.

Pieni rastas näykki matoa pienen puun alun juurella. Menin matalaksi ja hiivin ihan hyvin hiljaa kohti rastasta. Lintu ei tainnut huomata minua ja kun olin tarpeeksi lähellä, loikkasin sen päälle. Rastas kiljaisi hieman, räpisteli kauhuissaan siipiään ja päästin sen heti tuskissaan antamalla tappavan puraisun niskaan. Kaivoin maahan kuopan ja asetin rastaan sinne. Peitin kuopan mullalla. Hakisin rastaan myöhemmin.
Havaitsin äkkiä tuoksun hiirestä. Pieni otus vipelsi juurikossa tuhisten pitkät viikset väpättäen. Aloin hiipiä hiirtä kohden.
Räks!
Olin vahingossa astunut risun päälle, joka oli mennyt poikki. Hiiri tietenkin kuuli sen ja pujahti säikähtäneenä piikkipensaaseen.
*Hiirenpapanat!*

Olin saanut sen rastaan lisäksi pikkuruisen myyrän. Myyrä oli ollut helppo saalis, vaikkakin oli pieni. Parempi sekin kuin ei mitään. Nyt tarvitsisimme mahdollisimman paljon riistaa.
Sysisydän oli odottamassa samassa paikassa mistä olimme lähteneet. Tulvasielu ei ollut vielä tullut. Laskin rastaan ja myyrän Sysisydämen eteen.
"Kauankohan Tulvasielu meinaa vielä viipyä?" mietin ääneen.

//Sysi?

Nimi: Jäälilja

03.10.2018 15:40
"Entä te? Oletteko saaneet luotua suhteita muiden klaanien kanssa? Olisi hyvä, että meillä olisi vähintään yksi joka klaanista, jotta klaanien seuraaminen olisi helpompaa", Viiltokaaos kysyi ja vilkaisi jokaista kissaa vuorollaan. Kun kolli oli kutsunut partion koolle, olin arvannut miltei täysin varmasti, että kyseessä ei ollut pelkkä partio. Näköjään arvaukseni olivat osuneet oikeaan. Kasvoilleni levisi tyytyväinen virne, sillä minulla oli tismalleen sitä mitä kolli tarvitsi. Nimittäin Hohdetassu Tuuliklaanista. Olin jopa suunnitellut antavani seuraavalla harjoituskerralla naaraalle tehtävän, joka edistäisi tietoisuuttani Tuuliklaanin heikkouksista ja vaikkapa salaisuuksista. Katsoin tummanharmaan suurikokoisen kollin vihreisiin silmiin.
"Minulla on juuri se mitä tarvitset, nimittäin liittolainen. Tuuliklaanista. Ja jos seuraava kysymyksesi liittyy siihen, että miksi et ole kuullut asiasta - usko pois - olit listalla ensimmäisenä. Olin ajatellut kertoa vasta kun kaikki on täydellistä ja olen saanut imettyä itseeni enemmän tietoja, mutta käyhän salaisen aseeni paljastus näinkin", naukaisin kylmän viileästi ja kietaisin häntäni tiukemmin etutassujeni ympärille.
"Nimen saat vasta sitten kun on aika. Ei kannata kerralla paljastaa kaikkea, tiedäthän"; naukaisin ja räpäytin silmiäni arvostavasti. Tiesin, että ei Viiltokaaos kaikkea meille kertonut. Tai ainakaan minulle. Hän oli viisas kissa. Kova tuuli alkoi miltei yhtäkkiä lepattamaan turkissani ja humista kovana kaikuna korvissani. Vilkaisin taivaalle, joka alkoi peittyä erisävyisistä harmaista pilvistä.
"Raportoin sinulle kyllä, älä huoli. Saat tavatakin hänet joskus, ehkä jopa pian. Jos siis haluat", selitin vielä nopeasti ennen kuin astuin hieman syrjempään ja annoin muille kissoille tilaa puhua. Halusin tosiaan kuulla muitten kissojen saavutuksista.

//Viilto, Kalma tai Ahven?
232 sanaa

Nimi: Viiltokaaos

02.10.2018 22:27
Yö Mäyräraidan kanssa vartioidessa oli sujunut hyvin. Olin selittänyt varjoklaanilaisnaaraalle Kuolonklaanin tapoja ja esitellyt hänelle leirin, mutta pesiin emme olleet menneet nukkuvien kissojen vuoksi. Aamulla Raetähti oli kertonut klaanille, että Mäyräraita oli Kuolonklaanin uusin jäsen. Vain pari päivää tämän jälkeen Naakkalaulu oli synnyttänyt pentunsa. Kuten Kostohenki oli epäillyt, oli syntynyt vain yksi pentu. Siitä kollista tulisi minun oppilaani. Raetähden mielestä ajatus oli hyvä, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. En tietenkään ollut kertonut hänelle sopimuksestani Kostohengen kanssa, sillä se vasta olisikin herättänyt päällikön epäilyt uskollisuudestani hänelle.
Nyt pentu oli jo muutamien päivien ikäinen. Istuin suurkiven liepeillä ja katselin tummenevaa taivasta, jolle oli kertynyt kasa pilviä. Pian alkaisi kai satamaan. Aamulla olin ilmoittanut itseni auringonlaskun partion johtoon. Tarkastaisimme Tuuliklaanin vastaisen rajan sekä siitä korkokivien juurelle saakka. Toinen partio saisi hoitaa Korkokivien välisen matkan sekä varmistaa, ettei Emonsuulla ollut kutsumattomia vieraita. Olin ottanut partiooni mukaan Tuhokatseen, Ahvenleuan, Kalmaliljan sekä Jääliljan. Nelikko saisi kuulla tuoreimmat uutiset, joita ei hirveästi ollut. Sen sijaan toivoin kuulevani jotakin heiltä. Päätin olla kertomatta Kostohengen osallisuudesta suunnitelmiin, sillä koin sen parhaaksi. Auringonlasku oli jo oikeastaan alkanut, mutta partioiden lähtöön menisi vielä hetki. Niinpä päätin syödä odotellessani hiiren, jonka saalistuspartio oli tuonut leiriin tovi sitten. Hiiri oli vielä melko lämmin, mutta sen liha oli sitkeää. Siitä tiesin hiiren olleen vanha ja todennäköisesti helppo saalis.
Kun viimein lähdön aika tuli, asetuin leirin uliskäynnin edustalle ja viitoin hännälläni partioni jäsenet luokseni. Kun kaikki olivat koossa, lähdin kulkemaan ulos leiristä. Kumarruin aivan matalaksi piikkihernetunnelissa ja yritin välttää sen oksia, mutta pari raapaisi turkkiani ja sai sen sotkuisemmaksi. Tunnelia täytyi isontaa, ajattelin hiljaa mielessäni. Suuntasin kohti ukkospolkua niin, että saapuisimme juuri Tuuliklaanin rajalle ukkospolun kohdatessamme. Oli turhaa kulkea sen vierellä ja haistella katkua pidempään. Mitä vähemmän olin ukkospolun lähellä, sitä parempi.
Aikoinaan, kun metsä oli vielä hallussani, vaikeutimme hirviöiden matkaa raahaamalla oksia Myrskyklaanin reviiriltä ukkospolulle. Se toimi, ja ukkospolun pystyi ylittämään helpommin, vaikka eipä se nytkään kovin vaikeaa ollut. Ukkospolku oli hiljentynyt sitten ollessani myrskyklaanilainen oppilas. Aikoinaan polku oli ollut vilkkaampi.
Kun olimme päässeet sopivan matkan päähän, aloitin tapaamisen melko virallisesti:
"Kaikki, mistä puhumme tämän partion aikana jäävät meidän väliseksemme. Ette kerro keskusteluistamme kenellekään." Sen kissat kyllä jo tiesivät, mutta tahdoin varmistaa asian. Kissat vastasivat minulle luvaten pysyvänsä hiljaa partion keskusteluista.
"Näin aluksi voisin päivittää teidät ajan tasalle suunnitelmissani. Minulla on muutama kohde, joiden kanssa olen jo onnistunut lähentymään. Sysisydän, Mututassu ja Syöksyviilto vaikuttavat varsin hyviltä vaihtoehdoilta. Myös Verikyynel voisi olla erinomainen lisä lähelleni taistelutaitojensa ansiosta", naukaisin tasaisella äänellä ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Syöksyviilto ja Verikyynel? Oletko aivan varma?" Tuhokatse kysyi ja vilkaisi Jääliljaa. Kolli tiesi, että naaras oli ainoa, joka ei tiennyt minun olevan Viiltotähti. Entisen elämäni luottosoturini kai tarkoitti, että ei olisi järkevää kertoa heille minusta. En minä aikonutkaan, ainakaan vielä. Kohautin vastaukseksi leveitä lapojani.
"Mututassuhan on vasta oppilas", Jäälilja huomautti piikikkäästi. Käänsin vihreän katseeni vaaleaan soturiin.
"Oppilaista tulee sotureita", selitin. Naaras taisi ymmärtää, että ei ollut tarkoitus mennä heti kertomaan naaraalle suunnitelmistani, vaan odottaa hänen kasvavan hieman ja ansaitsevan soturinimensä.
"Suunnitelmat Minttusydämen kanssa etenevät hyvin. Toivon vain, että Mäyräraidan muutto Kuolonklaaniin ei vaikeuta tilannetta. Mutta ei hätää, tiedän mitä teen", totesin kylmän viileästi viiltäen jälleen vasemman etukäpäläni kynsillä ilmaa.
"Entä te? Oletteko saaneet luotua suhteita muiden klaanien kanssa? Olisi hyvä, että meillä olisi vähintään yksi joka klaanista, jotta klaanien seuraaminen olisi helpompaa", nau'uin antaen katseeni kiertää ensin vasemmalla takaviistossa kulkevat Kalmaliljan ja Tuhokatseen ja sitten oikealla kävelevät Ahvenleuan ja Jääliljan. Katseeni pysähtyi Jääliljaan. Naaras sai paljon aikaan, joten oletin hänellä olevan jotain tietoa.

//Jää, Kalma tai Ahven?
// 572 sanaa

Nimi: Sirpaletassu

02.10.2018 21:53
Kohautin lapojani.
"En minä erityisesti Naakkalaulun jaksamisesta välitä, mutta isäni haluan tavata ja uudet pikkusisarukseni, jos he ovat jo syntyneet", vastasin ja lähdin kohti pentutarhaa Pirstaletassu vierelläni. Veljeni turkin kosketus tuntui rauhoittavalta. Vaikka olin uupunut ja jo täysin valmis käpertymään sammalille, kollin turkki omaani vasten antoi minulle voimia. "Toivottavasti se, tai ne ovat kolleja", kuiskasin juuri ennen kuin astuimme pentutarhaan yhdessä. Maidon tuoksu löyhähti nenääni. En pitänyt siitä. Se oli painajaisteni tuoksu, pentutarha painajaisten tapahtumapaikka. Nyt pentutarhassa ei kuitenkaan haissut unissani yleensä erottuva veren haju. Tunnelma oli rauhallinen, mutta uupunut kuten minäkin. Isäni oli pesässä. Samoin Naakkalaulu. Nyökkäsin Naakkalaululle nopean tervehdyksen ennen kuin käännyin isäni puoleen. Kostohengelle nyökkäsin hitaammin, kunnioittavammin ja luottavaisemmin. Aivan Naakkalaulun vieressä oli pieni, vielä hieman kostea karvapallo. Vain yksi kolli. Tunsin helpotusta. Kaikki oli mennyt toiveideni mukaan. Hyvä lisä tiimiimme. Katsoin uutta pikkuveljeäni hieman tarkemmin. Turkki oli kilpikonnakuvioinen, sekoitus mustaa ja harmaata. Silmät olivat ummistetut. Sisälläni heräsi suojelunhalu. Se sama tunne, jota tunsin muita veljiäni kohtaan, mutta nähdessäni veljistäni haavoittuvaisimman ja pienimmän, tunne oli moninkertainen. Muut veljet eivät oikeastaan tarvinneet suojelua, mutta pentu tarvitsi kissoja pitämään itsestään huolta. Ainakin vielä. Kohotin katseeni Kostohenkeen.
"Mikä pikkuveljeni nimi on?" kysyin äänellä, joka ei paljastanut minkäänlaisia tunteita. Annoin haluni suojella veljeäni paistaa kuitenkin silmistäni.
"Tuskapentu", isäni vastasi hiljaa.
"Miksi hänen nimensä ei ole samanlainen kuin meidän muiden nimet?" kysyin aivan yhtä hiljaa.
"Haluan jokaisen pentueeni pentujen nimien olevan ainutlaatuisia. Te olette aivan omaa luokkaanne. Olette asettaneet Tuskapennulle suuret tavoitteet, mutta vain aika näyttää millainen hänestä kasvaa", kolli selitti. Soturin sanoissa piili kehu, mikä sai ilon kuplimaan hiljaa sisälläni. Nyökkäsin taas soturille ja käänsin katseeni Tuskapentuun. Annoin tassuni koskettaa kevyesti pennun selkää ja kumarruin kohti hänen korvaansa.
"Tervetuloa Kuolonklaaniin, Tuskapentu. Minä olen Sirpaletassu, siskosi", kuiskasin hiljaa pörröistä selkää silittäen

//Pirstale? Tuska? Kosto?
//289 sanaa

Nimi: Pirstaletassu

02.10.2018 21:11
Kiivettävä nopeammin. Ja miten ihmeessä se onnistuisi. En kuitenkaan esittänyt enää vastaväitteitä, vaan tyydyin nyökkäämään mestarilleni. Astelin takaisin puun luokse ja upotin kynteni sen pintaan. Lähdin kipuamaan ylöspäin, en kauhean nopeasti, mutta nopeammin kuin aikaisemmin. Jos haluaisin täältä vielä tämän päivän puolella pois, olisi kiristettävä tahtia. Vaikka juuri kiipeily kuuluikin huonosti osattuihin taitoihini, sain kehitettyä tekniikkaani hieman. Ainakin se nopeutti vauhtiani, joka oli vain hyvä asia. Puun latvustoon päästessäni valikoin jälleen vihreän lehden. Tarkistin vielä, ettei siinä sattunyt olemaan ainuttakaan keltaista läikkää, kunnes nappasin sen kevyesti hampaitteni väliin. Olin jo myös nopeampi laskeutuessani alas puusta. Uskalsin myös loikata maahan vähän aiemmin. Laskeutuminen oli yhtä sulava kuin aiemminkin. Tästä harjoituksesta oli tosiaankin hyötyä. Ehkä voisin jopa harkita käyttäväni sitä joskus itse mestarina opettaessani omalle oppilaalleni kiipeilyä. Minun oli suorastaan pakko ihailla Kalmaliljan neroutta. Ei hän ollut ollenkaan huono mestari.

Kuoppa oli puolillaan pudottaessani sinne jälleen kerran yhden vihreän lehden. Lihaksissani painoi jo ramppaaminen latvaan ja takaisin. Onneksi Kalmalilja pysäytti minut ennen kuin lähdin kiipeämään. Saisin ainakin lepuutettua tassujani hetkisen. Vilkaisin pikaisesti taivaalle ja huomasin auringon olevan jo korkealla. Emme kai jatkaisi koko päivää tätä? En jaksaisi täyttää kuoppaa ainakaan tänään täyteen, olin siitä varma. Siitä ei ainakaan tulisi mitään. Olin erittäin tyytyväinen, kun Kalmalilja kertoi, että tämä riittäisi tältä päivältä. Ja huomenna jo ehkä saalistamaan ja vaanimaan. En kuitenkaan alkanut elättelemään turhaa toivoa saalistusharjoituksista, sillä olihan naaras maininnut ehkän. Huomenna olisi siis ehkä saalistusta tai sitten ei. Tai sitten jatkaisin kuopan täyttämistä lehdillä. Oikeastaan lehtiharjoituksen jatkaminen ei kylläkään enää haittaisi paljoa, sillä olin tajunnyt kehittyväni harjoituksen myötä. Ehken ikinä oppisi parhaaksi kiipeilijäksi, mutta ehkä kiipeilyäni voisi hieman nopeuttaa ja tekniikkaa parantaa.
Lähdin juoksemaan Kalmaliljan perään. Minulla oli taas töitä pysyäkseni mestarini vauhdissa väsyneillä jaloillani. En kuitenkaan sanonut mitään, eihän sellainen olisi käynyt päinsä. Pystyin jopa hieman lisäämäänkin vauhtia yhdessä kohtaa.
Leirissa astelin Kalmaliljan luokse. Tuo sanoi, että saisin loppupäivän vapaata. Muuta en toivonutkaan. Eikä minua haittaisi vaikka partioon vielä joutuisinkin. Ainakaan ei olisi enää rankkoja harjoituksia tiedossa. Ehkä korkeintaan klaaninvanhinten makuualustojen vaihtoa. Mutta sekään ei kyllä houkutellut. Mieluummin lepäilisin tämän loppupäivän kaikessa rauhassa.
"Pirstaletassu", havahduin tuttuun ääneen, joka kuului siskolleni, Sirpaletassulle. Käännyin naaraan puoleen.
"Sirpaletassu", vastasin naarasoppilaalle ja hymähdin lopuksi. Juuri perheenjäseneni seuraa kaipasinkin. En ollut päässyt puhumaan sisaruksieni kanssa vähään aikaan. Oikeastaan ainoat seuralaiseni olivat olleet Kalmalilja sekä klaaninvanhimmat.
"Tiedät varmaan jo Naakkalaulusta?" maukaisin Sirpaletassulle. Ainakin uskoin hänen tietävän. Olihan tieto viipotellut minunkin korviini, vaikken kovinkaan sosiaalista sorttia ollut. Mitä nyt satuin aina istuskelemaan siellä sun täällä ja kuulemaan erinäisiä asioita. Mitäs itse hölöttivät kaikkien korvien keskellä niin kovalla äänellä. Minun oli pakko tunnustaa itselleni, että Naakkalaulun ja Kostohengen suhde oli yllättänyt. Mutta mitäpä asia minulle kuului. Kunhan Naakkalaulu ei olisi mikään hempeilijä - en ainakaan uskonut hänen olevan - kaikki olisi hyvin. Ihan hyvähän se vain oli, että Kostohengellä oli taas joku naaras vierellänsä.
"Pitäisikö meidän mennä katsomaan miten Naakkalaulu jakselee", tuhahdin siskolleni huvittuneena. Mistä sitä voisi tietää olisiko pari pentua jo putkahtanut ulos maailmaan. Viimeksi kun olin naaraan nähnyt, hänen mahansa oli ollut jo aikamoinen. Käännyin jo valmiina astelemaan pentutarhalle tietenkin odottaen Sirpaletassulta myönteistä vastausta. Voisimme ehkä sen jälkeen sitten keskittyä puhumaan ihan kahden kesken.

//Sirpale? Sori sekavuus :')
// 515 sanaa

©2019 Kuolonklaani | Kuunpisara - suntuubi.com