Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kostohenki

31.07.2018 14:59
Katsoin silmiäni siristäen Säpälepentua. Hänen pyyntönsä toi minulle mieleen pienen idean. Voisimme aivan hyvin lähteä kiertämään leiriä ja katsoa ketä kaikkia kissoja tästä leiristä löytyikään. Totta kai jättäisin huomiotta kissat, joista ei heidän mestareikseen välttämättä olisi.
"Minun on pakko kyllä huomauttaa yhdestä erikoistapauksesta", hymähdin yhtäkkiä muistaessani erään kissan, jonka mestari ei ollut kyllä mieleeni, mutta joka itse oli oiva soturi Kuolonklaanille. En kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun mustaharmaa naaras jo pyyhältikin paikalle.
"Oletan, että nämä ovat ne klaanin uudet orpopennut", Naakkalaulu saapui paikalle virnistäen. Sanat olivat luultavasti tarkoitettu loukkaukseksi minua kohtaan, mutta se ei toiminut. Tunsin naaraan liian hyvin jo tässä vaiheessa hänen soturiuraansa. Naakkalaulun harmaa pää kääntyi katsomaan kolmikkoa tyynen kylmästi ja jokseenkin laskelmoivasti. Oranssit silmät pyyhkiytyivät jokaisen pennun ylitse hitaasti.
"Kerro toki, jos olen väärässä, mutta myrkyn vihreät silmät omaa Sirpalepentu, sähkön siniset Säpälepentu ja tummat meripihkaiset Pirstalepentu", tuo maukui oudon silkkiseen tapaansa. Hymähdin vastaukseni. Käänsin katseeni pentuihin.
"Kun kerroin siitä yhdestä soturista, joka onnistui saamaan klaanissa paremman aseman kuin mestarinsa, tarkoitin juuri tätä naarasta, joka ei muista minun olevan teidän isänne. Ei hätää, älkää antako ulkokuoren pettää", murisin matalasti. Naakkalaulu tuskin kaipasi paljoakaan esittelyjä ollessaan jo kerran paikalla.
"Naakkalaulu, Kojoottivirneen oppilas", naaras esittäytyi. Pyöräytin hiukan silmiäni huomatessani Naakkalaulun jatkavan: "Mestarina hän ei ollut kummoisempi, opetti kikan jos toisenkin, mutta persoonana... hän ainakin jää mieleen."
Heilautin päätäni pennuilleni merkiksi seurata. Naakkalaulu jäi meistä kaikista kuitenkin taimmaiseksi. Hän taisi tehdä sen tahallaan, sillä Jäälilja oli juuri nyt pitämässä perää. Naakkalaulu kuului supisevan jotakin Jääliljan korvaan. Kuulin vain pienen osan keskustelusta, mutta en pitänyt sitä tärkeänä.
"Olisi mukavaa jäädä seuraanne, mutta minua kutsuu valitettavasti rajapartio", Naakkalaulu kuulutti pian silkkisesti. "Näkemiin."
Ja niin naaras oli tiessään. Hymähdin. Olin kuljettanut pentuni soturien pesän edustalle.
"Tässä klaanissa on monia kokeneita sotureita sekä vamhempia sotureita, joiden koulutusmenetelmät ovat ainoata laatuaan. Esimerkiksi Tuhokatse ja Yövarjo ovat nähneet ja kuulleet paljon", maukaisin katsoessani Viiltotähden entistä luottosoturia, mustaa kollia vihreillä silmillä sekä toista miltein mustaa kollia, jossa oli kilpikonnakuvioita. "Esimerkiksi he voisivat opettaa teille paljon mitä harva tietää tässä klaanissa."

// Pirstale?

Nimi: Säpälepentu

31.07.2018 13:28
Sirpalepentu kuulosti kovin muodolliselta kysyessään, voisivatko Kostohenki ja Jäälilja auttaa jonkun koulutuksessa tarvittaessa. Siristin aavistuksen silmiäni kuunnellessani sisareni kysymyksen, mutta toisaalta ajatus kuulosti hyvältä. En haluaisi saada huonoa mestaria, mutta jos sellainen sattuisi minulle, ottaisin mielihyvin vastaan lisäkoulutusta joltakin paremmalta soturilta, kuten Jääliljalta.
Jääliljan vastaus yllätti minua hiukan. Mitä maksua hän haluaisi? En kuitenkaan kerennyt kysyä, sillä naaras jatkoi kysymällä, millainen olisi hyvä mestari ja ketkä taas olisivat ehdoton ei. Sirpalepentu kerkesi jälleen puhumaan ensimmäisenä, ja hän mainitsi vahvamielisyyden, joka oli myös minun mielestäni tärkeää. Sisareni mainitsi myös, että Pikiviilto ja Kuutihku eivät sopisi mestareiksi.
Jäälilja sanoi kuitenkin, etteivät pennut saa yleensä mestareiksi omia vanhempiaan. 'Ilman sanoja kertominen, että olet toisen yläpuolella'. Jääliljan sanat jäivät kiertelemään päähäni, Naaras kuitenkin jatkoi ja palautti minut takaisin maan pinnalle. Olisi minun tai Pirtsalepennun vuoro kertoa mielipiteemme.
"Olen samaa mieltä Sirpalepennun kanssa. Minäkään en haluaisi esimerkiksi Kuutihkun kaltaista mestaria, hänen täytyy olla vahvamielisempi", Pirstalepentu sanoi.
"Minäkin olen samaa mieltä, mestarin täytyy olla teidän kaltaisenne. Vahvamielinen, järkevä. En tahdo heikkoa mestaria, joka ei osaa tehdä päätöksiä", minä sanoin.
"Vaikea sanoa nimeltä, kenet tahtoisin, En tiedä vielä juuri ketään sotureista", jatkoin ja vilkaisin selkäni taa, missä klaanin kissoja parveili juttelemassa, syömässä, sukimassa itseään tai lähtemässä partioihin.
"Huono mestari vaikeuttaa myös varmasti motivoitumista koulutukseen, joten haluan mestarin, joka saa minut motivoitumaan. Ja sellaiseen ei kelpaa heikko kissa", lisäsin vielä ja koin sitten saaneeni sanottua kaiken.
"Ketkä teidän mielestänne muuten sopisivat meille mestareiksi?" minä kysyin sitten ja käänsin katseeni taas hetkeksi klaanin muihin kissoihin.
"Voitteko näyttää meille täältä hyviä ehdokkaita ja esitellä meille samalla klaanin kissoja nimiltä, niin opimme tuntemaan klaanitovereitamme?" jatkoin ja vilkaisin isääni ja Jääliljaa.

//Kosto?

Nimi: Jäälilja

31.07.2018 12:08
Sirpalepentu oli hetken tuumittuaan esittänyt kysymyksen. Hän pyysi minua tai Kostohenkeä kouluttamaan jonkun heistä jos saisivat toivottoman mestarin ja varsin hyvinhän se minulle sopi. Aioin kuitenkin pitää nuoren mustan naaraan jännityksessä käyttämällä hieman epäselvää sanojen järjestystä, jotta merkitys saattoi olla jotakin muutakin. Huomasin pian muidenkin pienten pentujen katseet. Meripihkainen ja sähkösininen silmäpari tuijotti minua odottavaisina myrkynvihreän rinnalla.
"Minulle sopii järjestely varsin hyvin, vaikkakin yleensä perin maksua moisesta", lausahdin silkkisesti ja räpäytin jäänsinisiä silmiäni hitaasti. Istahdin maahan, sillä puhuessani olin noussut vaistomaisesti seisomaan. Kietaisin häntäni etutassujeni ympäri kuten minulla oli tapana ja loin katseeni uudestaan tähän kolmikkoon.
"Kertokaapas minulle sitten minkälainen on hyvä mestari ja kuka se voisi olla? Tai ketkä ovat ehdoton ei ja liian heikkoja Kuolonklaaniin mielestänne", esitin kysymykseni kolkolla äänensävylläni ja tarkkailin jokaista pentua kiinnostuneena, mutta hyvin huomaamattomasti. Tietenkin pennut vastaisivat oman isänsä nimen näin alkajaisiksi ja vasta sen jälkeen päästäisiin vauhtiin nimiluetteloissa. Olihan Kostohenki yksi klaanin parhaista sotureista ainakin omissa silmissäni ja olisin voinut vannoa, että jokainen katsoa ainakin nuorempana isäänsä sillä tavoin. Olinhan minäkin ihaillut Verta kun hän oli pyörittänyt laumaa, sillä kauniin kivisellä aukiolla. Aivan yksin. En millään voinut ymmärtää miksi hän oli luopunut johtajan asemasta vain sen takia, että muuttaisi rakkaan kumppaninsa entiseen klaaniin. Tavallaan myös kunnioitin isän valintaa, sillä minä kuuluin Kuolonklaaniin ja viihdyin siellä. Jos ei otettu mukaan laskuihin paria täyttä - kauniisti sanottuna - hiirenaivoa. Jotkut vain olivat niin olevinaan, ehkä minäkin olin sitä muitten silmissä muttei minua kiinnostanut pätkän vertaa. Tärkeintä oli, että piti itsestään ja minähän suorastaan rakastan itseäni. Pian hälvenin pois ajatuksistani takaisin tosimaailman samalla huomasin mustan naaraspennun valmistautuvan vastaamaan.
"Hyvä mestari on mieleltään tarpeeksi vahva ja pystyy kouluttamaan meistä kunnollisia sotureita. Samanlaisia kuin sinä ja isä. Soturi kouluttaa oppilaasta kaltaistaan, joten sinä tai isä olisitte tällä hetkellä parhaita vaihtoehtoja tapaamistamme kissoista", Sirpalepentu kertoili ja olin otettu pennun vastauksesta. Hän piti minua voimakkaana soturina, enkä yleensä saanut kuulla sitä ilman vaivannäköä tai taidonnäytettä, mutta tämä pentu tiesi jo paljon aiemmin. Aloin sekunti sekunnilta pitää naaraasta enemmän ja tulla siihen tulokseen, että saattaisin löytää uuden liittolaisen kuukausien päästä aivan käpälieni juurelta. En koskaan alkaisi käskyttää Sirpalepentua tai hyväksikäyttää häntä kuten ihan mielelläni joillekin muille kissoille voisin tehdä, tämä pieni naaras oli ansainnut jo suuren osan luottamuksestani. Pian Sirpalepentu jatkoi litaniaansa mahdollisista mestareistaan ja niiden piirteistä..
"Pikiviillon tai Kuutihkun kaltaiset kissat ovat ehdoton ei. Heidänlaisensa kissat eivät voisi tehdä meistä kunnollisia Kuolonklaanin sotureita", pentu lopetti ja loi kylmästi hohkaavan, vaikkakin vihreän katseensa minuun. Nyökäytin päätäni hento virne naamallani. Vilkaisin paikalla olevaa Kostohenkeä ja hänkin näytti tyytyväiseltä tyttärestään. Pirstalepentu ja Säpälepentukin luultavasti vastaisivat samankaltaisesti, mutta eri sanoin tai jopa eri kissoin, mutta ennen sitä kertoisin erään asian.
"Luulen, että joudutte pettymään isänne kannalta, sillä yleensä pennut eivät saa mestareiksi omia vanhempiaan. Silti tiedän, että selviäisitte pettymyksestä - ainakin luultavasti - varsin kevyesti. Jos ja kun joku teistä saa heikon mestarin, suosittelen ajan myötä näyttämään missä on hänen paikkansa omassa järjestyksessäsi. Kertoa ilman sanoja sinun olevan hänen yläpuolellasi", naukaisin ja siristelin silmiäni miettiessäni omaa mestariani. Oma mestarini oli ollut kunniakas kissa, klaaninpäällikkö. Hänestä ei luonnetta puuttunut ja olin ylpeä siitä, että olin ollut kollin oppilas. Silloinkin kun Pisaratähti oli antanut ennustuksen minulle Pimeyden metsästä uneni kautta, olin ollut otettu siitä, että ennustuksen sain juuri minä.
"No niin, nyt haluan kuulla teidän muiden mestari toiveista", sanoin ja loin kylmän katseeni kahteen kolliin, jotka istuskelivat rennon näköisesti, mutta silti kaunis palo silmissään.

//Muut? En yhtää muista tätä järjestystä nii laitan vaan kaikki tollee yhes :')

Nimi: Sirpalepentu

30.07.2018 14:31
Mitä rikostoveri tarkoitti? Jos se tarkoitti ystävää, jonka kanssa rikkoa sääntöjä..? Ei. Se ei ollut mahdollista. Eihän kukaan muu kuin päällikkö voinut asettaa Kostohengelle sääntöjä ja isä oli sanonut, että päällikön määräyksiä oli toteltava. Isäni oli liian suuri ja mahtava muiden kissojen kuin päällikön määrämille säännöille. Entä Jäälilja? Vilkaisin likaisenvalkoista naarasta ja päädyin samaan tulokseen kuin Kostohengen kohdalla; kukaan ei voisi määräillä häntä. Tarkastelin Jääliljan olemusta. Hän muistutti Kostohenkeä, mutta oli enemmän kaltaiseni. Jos olisin saanut valita emoni, se olisi ehdottomasti ollut Jäälilja. Sydäntäni kirpaisi taas ajatellessani emoa. Kuutihku oli ollut hyvä emo, mutta hänen kasvatusmenetelmänsä olivat olleet vääriä. Hän oli ollut liian pehmeä. Ehkä isääni verrattuna heikko. Jäälilja oli ilmeisesti erilainen. Kopioin Jääliljan jalkojen asennon, koska hän näytti niin ylväältä siinä seisoessaan. Pidin kuitenkin kasvoillani isäni kylmän ilmeen. Aloin uskoa, että näiden kahden soturin yhdistelmä halusin olla. Heidän kasvatustaan tarvitsin kipeimmin. Pirstalepentu avasi keskustelun mestareistamme. Se sai mieleeni juolahtamaan uuden ajatuksen. Mitä jos Jääliljasta tulisi mestarini? Hän voisi tehdä minusta yhtä mahtavan ja ylvään soturin kuin hän ja Kostohenki olivat.
"Olisi ollut hyvä, jos Kostohenki olisi kouluttanut meidät kaikki. Muttei se tietenkään ole mahdollista. Toivottavasti saamme edes hieman yhtä hyvät mestarit kuin mitä isämme on", Pirstalepentu naukui minulle ja Säpälepennulle. Mietin veljeni sanomia asioita. Hyvät mestarit olisivat hyvä asia, mutta uskoin saaneen hyvän idean sen varalle, että mestarimme eivät olisi yhtä mahtavia kuin Kostohenki ja Jäälilja.
"Minä haluaisin mestarikseni Jääliljan, jos kukaan meistä ei voi kerran saada Kostohenkeä. Kuu... erään kissan mukaan päällikkö päättää kuitenkin suurimman osan klaanin asioista, joten voi olla, että joku meistä saa Jääliljan tai sitten ei. Mitä vain voi tapahtua", nau'uin. Nielaisin Kuutihkun nimen, sillä en halunnut sanoa sitä ääneen. Olisin vain järkyttänyt veljiäni ja itseäni siinä sivussa. Se minun oli pakko myöntää. "Haluaisin siis kysyä teiltä kysymyksen, jos sallitte", jatkoin kylmän kohteliaasti ja käännyin soturien puoleen. "Mestari kouluttaa oppilastaan, joten mitä parempi mestari, sitä parempi tuleva soturi. Haluaisin siis esittää pyynnön: jos joku meistä saa mestarin, jonka taidot, tiedot, järki tai luonne eivät ole samanlaisia kuin teillä kahdella, voitteko ottaa osan sen oppilaan koulutuksen taakasta lavoillenne?" pyysin, mutta en anellut. Pidin ääneni viileänä, mutta kohteliaana. Aneleva pentu olisi vaikuttanut heikolta. Heikkoa pentua isäni ja Jäälilja eivät ainakaan suostuisi kouluttamaan. Olin siitä varma. Kokeilin uusinta oppimaani hyvältä vaikuttavaa temppua ja annoin katseeni kiertää leirissä ennen kuin palautin sen isääni ja Jääliljaan.

//Jää?

Nimi: Tappotahto

30.07.2018 14:07
Onneksi Korpikyynel ei vaikuttanut vihaiselta. Hänkin näytti hämmästyvän suuresti pudottuaan päälleni. Naaras pyyteli hieman anteeksi ja nousimme seisomaan. Päätimme sitten lähteä leiriin ja hakea samalla aikaisemmin metsästämämme saaliit, jotka taisivat olla hiiri ja orava. Pyyhälsin nopeasti Korpikyyneleen ohi ja läppäisin samalla naaraan lapaa hännälläni.
"Hippa!" huudahdin kovaan ääneen. Juoksin kovaa ja kuulin Korpikyyneleen hengityksen takanani. Naaras puuskutti, muttei pysähtynyt. Suljin hetkeksi silmäni loikkiessani kohden sitä paikkaa, johon olimme saaliimme jättäneet. Pieni hento tuulenvire kävi turkillani ja puhalsi. Äkkiä pysähdyin, kun tajusin ettei Korpikyynel ollutkaan perässäni. Hain nopeasti hiiren ja oravan ja jäin odottamaan naarasta hetkeksi. Kun Korpikyynel ei ilmestynytkään, menin etsimään häntä. Yhtäkkiä kuulin kirkaisun. Se kuulosti aivan Korpikyyneleeltä! Karvani nousivat pystyyn ja ihmettelin mitä hänelle oli sattunut. Löysin kuitenkin Korpikyyneleen nopeasti.
"Mitä tapahtui?" kysyin riistaa suussani.
"E-en huomannut että se oli ampiainen. Luulin kärpäseksi. S-se pisti minua tassuun. Tähän oikeaan", Korpikyynel selitti ja nosti oikeaa etutassuaan. Katselin tassua. Se näytti turvonneelta.
"Tappotahto auta!" naaras parkaisi. Laskin saaliit maahan ja loikkasin hänen viereensä.
"Käpäläsi on turvonnut, se pitää näyttää parantajalle", mau'uin, "En osaa antaa valitettavasti ensiapua, mutta sinut pitää viedä heti pikimmiten leiriin. Uskon kyllä, että se on kipeä. Ole kuitenkin rauhassa, minä autan sinua. Noh, pääsetkö itse kävelemään vai tarvitsetko kenties kantajaa itsellesi?"

//Korpi

Nimi: Pirstalepentu

30.07.2018 13:32
Katsoin kuollutta emoani. Olin kuullut, kun Jäälilja oli sanonut Sirpalepennulle Pimeyden metsästä. Emo olisi siis siellä. Ja Pimeyden metsään piti uskoa, jotta voisin tavata emoni siellä. Jos jokainen kissa, joka uskoi kuollessaan Pimeyden metsään, pääsisi sinne, minäkin tapaisin Kuutihkun joskus. Mutta voisin tavata emoni vasta, kun olisin itse kuollut. Enkä minä aikoisi kuolla pitkään aikaan. En haluaisi missään nimessä kuolla nuorena.
Seuraamme liittyi jälleen uusi kissa. Hän oli musta, mutta hänellä oli valkoisia merkkejä. Kuuntelin hänen puheitaan korvat höröllä. Oliko naaras oikeassa?
Pian kuitenkin lähdin Kostohengen perään, kuten teki Jäälilja ja sisaruksenikin. En tiennyt seurasiko naaras, sillä ainakaan Kostohenki ei viittonut häntä mukaan. Olisin halunnut kuulla lisää ja edes tietää naaraan nimen. Kostohenki kuitenkin sanoi, ettei meidän kannattaisi välittää hänestä. Uskoin isääni. Hän oli mahtava kissa ja mahtavat kissat olivat aina oikeassa. Siirsin siis ajatuksen naaraasta ja hänen sanoistaan taka-alalle, mutta vilkaisin kuitenkin vielä pikaisesti taakse häneen, kunnes katsahdin isään. Nyt hän ilmeisesti esittelisi Jääliljan meille paremmin. Ennenkuin Kostohenki ehti avata edes suutaan mielessäni alkoi pyörimään taas paljon kysymyksiä.
"Kenetköhän saamme sitten mestareiksi?" naukaisin kahdelle pentuetoverilleni. Katselin leirissä oleilevia kissoja. Kolme kissaa katosivat johonkin tunneliin. Suurin osa kissoista jutteli toisilleen. Osa kissoista söi riistaa. Vesi lehahti kielelleni, kun ajattelin riistan maukasta makua. Vaikka olinkin vasta ehtinyt maistamaan vain hiirtä, ja sitäkin vain vähän. Uskoin kuitenkin, että muutkin riistaeläimet olivat ihan yhtä hyviä kuin hiirikin oli ollut. Huomasin, että kissat hakivat itselleen riistan kasasta, johon oli pinottu erilaisia saaliita. Ilmeisesti jokainen sai hakea siitä itselleen syötävää ja soturit, jotka olivat saalistaneet riistaa, pystyivät tuomaan saaliinsa kasaan.
Ravistelin päätäni ja käännyin jälleen sisaruksieni puoleen. Olisi hyvä, jos me kaikki saisimme mestareiksi klaanin parhaimmat soturit, jotta meistäkin tulisi samanlaisia.
"Olisi ollut hyvä, jos Kostohenki olisi kouluttanut meidät kaikki. Muttei se tietenkään ole mahdollista. Toivottavasti saamme edes hieman yhtä hyvät mestarit kuin mitä isämme on", naukaisin Sirpalepennulle ja Säpälepennulle. En tiennyt osaisiko kukaan muu kissa opettaa meitä yhtä hyviksi sotureiksi, mitä Kostohenki oli. Ainakin sen perusteella, mitä Kuutihku oli kertonut, yhdellä soturilla pystyi olemaan vain yksi oppilas yhtä aikaa. Eikä tainnut olla mahdollista saada omaa isää mestariksi, ainakin uskoin niin. Mutta myös Jäälilja vaikutti samankaltaiselta kuin isä. Ehkä hän oli myös mahtava, niin kuin isäkin - vaikkei hän tietystikään voisi vedellä vertoja Kostohengelle. Jos Jäälilja todella oli sitä, miltä vaikutti, olisi hienoa jos joku meistä kolmesta saisi hänet mestarikseen. Kaikista eniten toivoin, että saisin mestarikseni taitavan kissan. Kissan taitavuus taisi riippua myös siitä, kuka häntä oli kouluttanut. Hymähdin omille mietteilleni ja keskityin odottamaan josko sisarukseni sanoisivat jotain asiaan liittyen.

//Muut?

Nimi: Säpälepentu

30.07.2018 12:52
Seisoessamme emomme kylmentyneen, joltain raikkaalta tuoksuvan ruumiin vieressä, luoksemme ilmaantui lisää kissoja. Isämme saapui vierellemme ja vilkaisin hänen mustanpuhuvaa hahmoaan. Mietin, mitä Kostohenki mahtoi ajatella koko jutusta eli Kuutihkun kuolemasta. Hän ja emomme eivät ilmeisesti olleet olleet enää kovin hyvissä väleissä meidän syntyessämme. Mielenkiintoista, miten he kuitenkin olivat päätyneet saamaan meidät vielä, jos eivät oikeastaan enää pitäneet toisistaan - siltä heidän käyttäytymisensä oli ainakin vaikuttanut. Ja nyt Kuutihku oli kuollut. Ehkä asia ei kiinnostanut isää, ehkä se oli hänelle se ja sama.
Kostohengen saapuessa Jäälilja kehaisi meitä hänelle, ja olin iloinen siitä. Isän oli pakko olla meihin tyytyväinen jossain määrin, kun kerran ulkopuolisetkin olivat sitä mieltä. En kuitenkaan oikeastaan tällä hetkellä välittänyt siitä, kuka meistä oli ylpeä ja miten. Aloin kyllästyä emon vierellä istumiseen. Ymmärsin kyllä, että se oli kunnioittavaa ja näin poispäin, mutta jotenkin hänen turkistaan kohoava tuore haju ei sopinut hänen kuolemaansa.
Samaan aikaan vierellemme saapui kolmas aikuinen kissa. En tiennyt hänen nimeään, mutta hänkin taisi olla naaras. Kissalla oli musta turkki kuten isällämmekin, mutta hänellä oli vielä enemmän valkoista turkissaan kuin Kostohengellä. Tuo uusi, vielä minulle nimetön naaras sanoi jotain Jääliljalle ja Kostohengelle, enkä saanut ihan selvää, mitä naaras supatti. Hän kuitenkin kääntyi minun ja sisaruksieni puoleen ja suoraansanoen haukkui meitä tietämättömiksi ja helposti höynäytettäviksi. Olin sanomassa jotakin takaisin, mutta isäni kerkesi ensin ja huomautti naaraalle jotakin tämän omista pennuista. Vaikutti vähän siltä, että naaras ei ollut omien pentujensa kanssa kovin hyvissä väleissä. Kävisiköhän meille joskus niin? Että erkanesimme isämme kanssa emmekä olisi niin läheisiä?
Kostohenki käski meidät sivummalle, jotta voisi esitellä Jääliljan paremmin. Mietin, miksi hän kutsui naarasta rikostoverikseen. Olivatko he yhdessä rikkoneet sääntöjä tai jotain? Isä heilautti häntäänsä ja suuntasi sivummalle. Jäälilja lähti hänen peräänsä ja niin myös minä, Sirpalepentu ja Pirstalepentu.
"Kukahan tuo outo naaras oli?" supatin sisaruksilleni samalla, kun isä johdatti meidät haluaamansa kohtaan ja istahti alas.
"En tiedä. Ei vaikuttanut kovin mukavalta", Sirpalepentu naukaisi ja vilkaisi taaksemme, jossa musta naaras oli jäänyt mulkoilemaan meidän peräämme.
"Älkää hänestä välittäkö", Kostohenki maukui ja sai meidän huomiomme taas itseensä.

//Perhe? Jää?



Nimi: Sysisydän

30.07.2018 00:32
Lähdin kulkemaan Uljasroihun vierellä kauemmas leiristä. Astuin lähemmäs häntä, niin että turkkimme koskettivat reilusti toisiaan. Tunsin rakkauden häntä kohtaan vahvana, vahvempana, kuin minkään tunteen koskaan.
"En tajua, miten olen pärjännyt ilman sinua", naukaisin sulkien hetkeksi silmäni. Nojasin päälläni aavistuksen harmaan kollin kaulaan ja kehräsin.
"Jos nyt joutuisimme eroon toisistamme, ikiajoiksi, en voisi elää - mieluummin tappaisin itseni. Nyt vasta olen tajunnut, miten suurta rakkauteni sinua kohtaan on."
Saavuimme jonkin ajan päästä pienelle aukiolle, jonka reunalla kasvoi vanha, suuri puu. Vilkaisin Uljasroihua ja astahdin kiinnostuneena puun luo. Sen juuret olivat nousseet maanpinnan yläpuolelle, ja niiden alapuolelle oli kaivettu pieni onkalo. Haistoin mäyrän, mutta tuoksu oli jo vanha.
"Voimme nukkua tuolla", naukaisin osoittaen juurakkoa hymyillen. Astuin jälleen Uljasroihun luo ja yllättäen kaadoin hänet maahan. Loikkasin hänen ylleen ja painoin tassuillani hänen rintaansa. En ollut varsinaisesti ajatellut tekeväni mitään tällaista, mutta niin vain olin tehnyt.
"Mitähän suuri ja mahtava Uljasroihu tekee nyt? Minulta et pääse pakoon. Olen aina ollut sinua parempi taistelija", naukaisin ilkikurisesti hymyillen.

//Uljas? Tää on kauheen kökkö mut olin aika väsyny ku tätä kirjotin cx

Nimi: Uljasroihu

29.07.2018 22:11
//JATKOA SYDELLE//

Hymyilin hieman. "Tietenkin voimme", vastasin. "Minun puolestani voimme mennä niin kauas leiristä kuin mahdollista, niin kauas kuin sinä haluat."
Minusta oli tavallaan outoa olla jonkun kumppani. Sysisydän oli ensimmäiseni, eikä kuulemma hänkään tiennyt näistä asioista juuri mitään - kuinka olla kumppanin lähellä, mitä tehdä tai mitä sanoa. En ollut sen parempi kuin hänkään.
"Et muuten ole ainoa, jolla ei ole kokemusta tällaisesta", lausahdin. "Itsekään en ole mikään tietäjä... olet ensimmäinen kumppanini koskaan, Sysisydän. Ja olen iloinen, että juuri sinä olet se ensimmäiseni."
Kohtasin naaraan katseen ja väläytin viileän hymyn, jossa saattoi nähdä kuolonklaanilaiskissan ilmaisemaa rakkautta - ei siis mitään hempeilyä muttei suurta kylmyyttäkään. "No, mennään."
Käännyin ja lähdin tassuttamaan eteenpäin. Muutaman askeleen jälkeen käännyin katsomaan, tuliko Sysisydän perässä.

//Sysi?

Nimi: Korpikyynel

29.07.2018 21:06
Tunsin punastuvani hiukan kun tajusin makaavani Tappotahdon päällä. Oloni oli jokseenkin ahdistunut. En pitänyt tästä lainkaan.
"Ei mitään. Oli oma vikani, että en päästänyt irti ajoissa. Se haukka oli meille liian suuri", mutisin vaisusti samalla kun nousin pois Tappotahdon päältä. Varoin katsomasta Tappotahdon silmiin. Kolli nousi ylös ja pudisteli turkkiaan hiekasta ja ruohosta.
"Metsästämmekö vielä? Voisimme kyllä lähteä pian leiriinkin", kysyin.
"Ehkä voisimme lähteä", Tappotahto naukui ja värähti. Tuulenpuuska nimittäin ravisteli juuri silloin turkkejamme.
"Tule! Mennään hakemaan aiemmat saaliimme. Minä jo ihan unohdin mitä nappasimme. Oravan ja hiirenkö, vai miten se menikään?" hihkaisin jo äskeisestä välikohtauksesta toipuneena.
"Mennään vaan. Katsotaan sitten mitä saimmekaan", kolli naurahti huvittuneena. Nopeasti kolli pyyhälsi ohitseni läppäisten samalla lapaani hännällään ja huutaen kovaan ääneen "Hippa!". Säntäsin heti kollin perään nauttien joka hetkestä, ja askeleesta täysin rinnoin. Hetken aikaa juostuani kadotin Tappotahdon näkyvistä. Kylkeenkin alkoi pistää ja hengitys tiheni puuskutukseksi. Pysähdyin huokaisten. Varmasti Tappotahto kääntyisi jossain vaiheessa. Tai jos ei, osaisin kyllä leiriin itsekin. Istahdin hetkeksi maahan, aikeenani jatkaa matkaa pian kävellen. Sitten se tapahtui. Harmiton kärpänen (niinhän minä luulin) pörähti korvani viereen. En tietenkään nähnyt sitä, mutta ääni oli sietämätön. Niinpä minä sitten huitaisin sitä tassullani ja niin. Eipä se kärpänen ollutkaan. Ampiainen - varsin kiukkuinen sellainen - tarrasi tassuni alapintaan ja työnsi piikkinsä syvälle tassuun. Kirkaisin kovaan ääneen kivusta. Ampiainen lehahti pois, mutta kipu jäi. Vilkaisin tassuani. Turvotusta ei vielä näkynyt, mutta leiriin olisi päästävä pian. Pikiviilto ja Talvikkimuisto saisivat hoitaa minut kuntoon. Kokeilin astua tassullani, mutta se artisti ja jouduin taas ulvaisemaan kivusta. Onnekseni pensaat alkoivat rapista ja Tappotahto könysi luokseni riistat suussa.
"Mitä tapahtui?" kolli kysyi heti hieman epäselvästi, hänellä kun oli saalista vieläkin suussa.
"E-en huomannut että se oli ampiainen. Luulin kärpäseksi. S-se pisti minua tassuun. Tähän oikeaan", soperisin takellellen. Nostin oikeaa käpälääni ja huomasin turvotuksen jo nousseen.
"Tappotahto auta!" parkaisin.

//Tappo?

Nimi: Kostohenki

29.07.2018 20:46
Tapahtumat olivat menneet nopealla tahdilla ohitseni silmän räpäyksessä. Pentutarhalle oli syttynyt kunnon sanaharkka Pikiviillon sekä Sirpalepennun välille. Parantajaa oli ilmeisesti syyttäminen nyt kuolleena maakaavasta ensisestä kumppanistani Kuutihkusta. En tosin muistanut tapauksesta paljoa sen enempää. Hetkisen kuluttua Raetähti olikin jo häätämässä Pikiviiltoa klaanista. Tunsin oloni tyhjäksi. Lähinnä siksi, että en ollut saanut kunniaa nähdä Kuutihkun viimeisiä hetkiä. Hänen entisenä kumppanina olisin tahtonut olla paikalla hänen kuollessaan. En siksi, että antaisin henkistä tukea vaan varmistamassa, että mikään ei olisi muuttunut. Nytkin kuullessani hänen kohtalosta, en tuntenut sääliä. Miksi olisin? Kuutihku oli itse päättänyt katkaista välimme.
*Ainakaan hän ei ole enää minun ja pentujeni välissä*, ajattelin kylmästi. Tosin kuvioihin näytti astelleen monia muitakin kissoja. Ainakin Jäälilja ja Kalmalilja parveilivat pentujeni läheisyydessä. Katsoin molempia silmät viirulla. Tavallisesti olisin kyllä hyväksynyt Jääliljan läsnäolon, mutta hänessä oli jotakin outoa. Hän oli alkanut viihtyä Kylmähenkäyksen lähettyvillä. Sen kollin, joka miltein tappoi sisareni Liljahenkäyksen. Vaikka Liljahenkäystä ja Hiiripisaraa väitettiin heikoiksi, he olivat yhä sisaruksiani. Ja olin aina uskollisempi sisaruksille kuin vanhemmille. Ehkä sama päti hiukan myös pentuihini. Pysyisin uskollisena heitä kohtaan. Katsoin Kalmaliljaa kuitenkin vielä jäisemmin kuin Jääliljaa.
"Eikö sinulla ole omia pentuja, joiden perään katsoa?" murisin naaraalle matalasti. Otin muutaman askeleen lähemmäs Jääliljaa ja pentujani. "Näin ainakin Kojoottivirneen jossakin päin leiriä. Ehkä sinun tulisi yrittää lähentää välejäsi ensin omiin pentuihisi ennen kuin yrität tehdä vaikutusta muiden omiin."
En välittänytmitä mieltä Kalmalilja oli pennuistani tai sanoistani. Kunhan vain saisin asiani perille. Pennuillani ei kuitenkaan ollut enää emoa, joten minulle jäi heidän kasvattamisensa.
"Tulkaa. Voisin esitellä teidät sivummalla paremmin Jääliljalle. Rikostoverini kaipaa kuitenkin paremman esittelyn", maukaisin viileästi pennuilleni. Viitoin hännälläni kolmikkoa seuraamaan minua, samoin Jääliljaa.

// Pennut? Jää?

Nimi: Kalmalilja

29.07.2018 20:16
Astahdin kiinnostuneena Kuutihkun ruumiin luo Jääliljan viereen. Kaikki sanoivat, että Pikiviilto oli tappanut hänet, mutta moista valetta uskoivat vain tyhmät kissat. Miksi hän olisi tappanut Kuutihkun? Typerää. Minä tunsin hänet varmastikin paremmin kuin kukaan muu, jos ei hänen oppilastaan laskettu. Tiesin, että Viiltokaaoksella oli varmasti ollut osansa kuningattaren kuolemassa, sillä hänhän tästä oli Raetähdelle ilmoittanut. Olin myös kovin pettynyt kumppaniini, kun hän oli karkottanut Pikiviillon ilman oikeastaan minkäänlaisia todisteita. En kuitenkaan voisi nousta Viiltokaaoksen sanaa vastaan, sillä muuten en ehkä enää olisi hänen liittolaisensa. Ehkä Pikiviilto viihtyisi paremmin muualla... Jos minulta kysyttiin, ei hän ollut koskaan oikein sopinut tänne.
"Vain kaikki typerimmät ja hyväuskoisimnat luulevat, että Pikiviilto tappoi hänet", murahdin jokseenkin huvittuneena siitä, että suunnilleen jokainen oli uskonut sen. Pidin ääneni hiljaisena, mutta niin kovana, että Jäälilja ja Kostohenki kuulivat.
"Miksi hän olisi tappanut Kuutihkun? Minä tunnen hänet muita paremmin. Olen varma siitä, että Pikiviilto lavastettiin. Mutta samapa tuo."
Käännähdin katsomaan Kostohengen pentuja hymyillen kylmästi.
"Ja tekin varmasti nylkisitte Pikiviillon turkistaan oikein mieluusti", murahdin heilauttaen häntääni. "Niin tietysti. Mutta se on ymmärrettävää, pennut ovat liian nuoria käsittämään mitään. He ovat liian naiiveja ja uskovat kaiken."

//Jää? Muut?

Nimi: Jäälilja

29.07.2018 19:59
Askelsin sulavasti pentu kolmikon rinnalla kohti pentutarhaa, jossa Kuutihkun kuollut ruumis oli. En ollut koskaan pitänyt Kuutihkusta, sillä minusta oli tuntunut hänen tulevan minun ja Kostohengen väliin. Tottakai olin silloin ollut täysin rakastunut Kostohenkeen, vaikken halunnutkaan sitä itselleni myöntää. Silti minusta tuntui siltä, että nämä pennut olisivat olleet parempia emon kanssa kuin ilman. Työnnyimme sisään pesään ja näin hämärässä naaraan elottoman ruumiin.
"Minäkin menetin emoni suurinpiirtein teidän ikäisenä", lausahdin siten, että äänestäni ei voinut päätellä tuntemuksiani, "En koskaan kuitenkaan tuntenut häntä emokseni, koska olimme jotenkin etäisiä." Tassutin Kuutihkun ruumiin luokse ja vilkaisin pentuja. Nostin naaraan niskasta ilmaan ja pennut kipittivät auttamaan. Sirpalepentu kannatteli emonsa yhtä mustaa takatassua suussansa. Pirstalepentu ja Säpälepentukin kannattelivat omaaosuuttaan. Pennut olivat kovin hellyyttävän näköisiä. Pian kuitenkin sisäistin ajatukseni. *Onko minusta tulossa täysi nyhverö?* Ajattelin inhoksuen, mutta silti näin suloiset pennut. Pirstalepentu kompuroi hiukan emonsa häntä suussaan, mutta sai pian tasapainonsa sulavasti palautettua. Työnnyimme ulos paahtavaan ilmaan ja annoin auringon säteiden porottaa valkealle turkilleni. Pennuilla oli luultavasti kovin lämmin tummien turkkiensa kanssa, mutta uskoin heidän pärjäävään sisukkaina. Sitä noista pennuista ei puuttunut. Sisukkuutta. Pian olimme saaneet kolmikon emon siirrettyä aukiolle ja Talvikkimuisto tassutti hänen luokseen hyvältä tuoksuvia yrttejä suussaan. Luultavasti ainakin minttua raikkaasta tuoksusta päätellen. Musta naaraspentu vilkaisi minua kysyvästi.
"Hän peittää kuoleman hajun", ilmoitin tyynesti ja viitoin pentuja hieman kauemmas, jotta Talvikkimuisto saisi hoidettua hommansa. Pian näin kuinka Kostohenki tarkkaili meitä leirin varjoista. Kohdistin katseeni tämän keltaisiin silmiin. Musta kolli nousi seisomaan ja vennytteli pikaisesti, sen jälkeen hän harppoi luoksemme pitkin askelin.
"Tervehdys Kostohenki, pentusi ovat varsin vaikuttavia tapauksia ellet ole jo huomannut. Mielestäni he ansaitsisivat jo astua ulos leiristä", lausahdin tavallisen kylmästi ja väläytin pienen hymyntapaisen. Pentujen isä nyökkäsi tyynenä. Olin aivan sataprosenttisen varma, että näistä pennuista hän oli ylpeä. Säröpentu oli kuollut heikkouteensa ja se varmasti oli järkyttävää omalta pennulta. En sallisi heikoutta omiltani.

//Muut? Kalma? Sori vähän tönkkö xd

Nimi: Sirpalepentu

29.07.2018 19:05
En ollut ollenkaan tyytyväinen Raetähden määräämään rangaistukseen. Ainoa osa, jonka hyväksyin täysin oli se, että jos näkisimme Pikiviillon, saisimme tappaa hänet. Vihasin Pikiviiltoa sydämeni pohjasta, mutta pidin tunteeni piilossa. Vain silmieni tulta en voinut piilottaa. Vihasin Pikiviiltoa emoni myrkyttämisen vuoksi, mutta myös siksi, että hän väitti olevansa syytön. Vihasin tuota mustaa turkkia ja vihreitä silmiä, jotka olivat olleet viimeiset silmät, jotka olivat nähneet emoni hengissä. Halusin kynsiä hänet turkistaan, mutta en tehnyt sitä. Ainoa asia, joka pidätteli minua olivat isäni sanat koston odottamisesta. Saisin sen vielä joskus. Surmaisin kyllä Pikiviillon jonakin päivänä. En tekisi sitä nopeasti ja kivuttomasti. Olihan emonikin kärsinyt kuollessaan. Syöttäisin mielelläni hänelle myrkyllisiä kuolonmarjoja, jotta kuolema olisi samanlainen kuin Kuutihkulla, mutta jos en saisi niitä käsiini, raapaisisin ensin hänen kumpaakin silmäänsä. Olin huomannut silmien olevan hyvin herkät. Sen jälkeen raapisin hänen korviaan, kunnes ne olisivat muuttuneet mustista punaisiksi. Sen jälkeen tappaisin hänet. Kaikki suunnittelemani oli vain oikeudenmukaista. Tuottaisin hänelle samanlaista tuskaa, kuin hän oli tuottanut emolleni ja suuri päätös olisi myös sama: kuolema. Huomasin, etten oikeastaan edelleenkään tietänyt kaikkea kuolemasta. Mitä kissalle tapahtui kuoleman jälkeen? Lopettaisiko hän vain liikkumisen, ajattelemisen ja tuntemisen? Vaihtaisiko hän paikkaa ja päätyisi jonnekin muualle? Syntyisikö kuollut kissa heti uudestaan heti jonnekin muualle? Toivoin viimeistä, sillä silloin voisin etsiä Kuutihkun ja puhua hänelle. Olla vielä hänen kanssaan. Kasvaa hänen silmiensä alla. Vihani kasvoi entisestään, kun tajusin, että Pikiviilto oli vienyt minulta tuon kaiken. Nyt elämässäni oli vain isäni ja veljeni. He olivat minulle tärkeitä. He kaikki olivat kuitenkin kolleja, joten hekään eivät ilmeisesti olleet täysin samanlaisia kuin minä. Käänsin päätäni, kun kuulin vieraan naaraan äänen. Naaraan nimi oli Jäälilja. Jäälilja oli jo soturi. Hänen turkkinsa oli suurimmaksi osaksi likaisenvalkoinen, mutta erotin siellä täällä tummanharmaita kohtia. Jäänsiniset silmät tuntuivat näkevän kaiken. Ajatukseni, tunteeni, muistoni. Aivan kaiken, mitä sisälläni oli. Jäälilja arvasi meidän olevan Kostohengen pentuja. *Aivan oikein. Olemme Kostohengen pentuja ja ylpeitä siitä. Isämme on aina käytettävissämme, jos häntä tarvitsemme ja suojelemme toisiamme miltä vain*, sanoin hiljaa mielessäni. Hän myös kysyi, mitä oli tapahtunut. Jo hetkeksi laimentunut vihani kuohahti uudestaan, mutta pidin kasvoni edelleen kylmän naamion takana. Esittelimme itsemme ja Säpälepentu kertoi, mitä oli tapahtunut. Säpälepentu arveli, että Kuutihkun ruumis pitäisi siirtää. Pirstalepentu ehdotti, että emon voisi siirtää Hiiripisaran paikalle. Ymmärsin tarkoituksen: kaikki voisivat käydä hyvästelemässä kuningattaren, jos hän olisi keskellä leiriä. Nyökkäsin.
"Mennään siirtämään hänet. Nyt kun Pikiviilto on poissa, voimme hyvästellä Kuutihkun rauhassa", nau'uin ja viittasin veljet mukaani. "Tulemme pian takaisin", mau'uin ilmeettömästi Jääliljalle. Jos olisin päästänyt tunteeni esille, olisin varmasti itkenyt ja juossut leiristä ulos surmaamaan Pikiviillon. Pidin ne kuitenkin kurissa ja piilossa.
"Ette jaksa nostaa Kuutihkua yksin. Autan hänen siirtämisessään", Jäälilja lupautui ja liittyi seuraamme, kun kuljimme kohti pentutarhaa.
"Tiedätkö, minne Kuutihku meni?" kysyin naaraalta ilmeettömästi. Olisi tuntunut liian kipeältä kysyä emosta, joten käytin sitä nimeä, jolla muut häntä kutsuivat. Olin kiitollinen siitä, että Jäälilja auttoi meitä, mutta kaipasin vastauksia. En halunnut pyytää lupaa kysymyksen kysymiseen, mutta toivoin, että en kuulostanut liian nenäkkäältä. Halusin vain olla uskottava, mutta oma itseni.
"En tiedä, en tiedä mihin hän uskoi, mutta luultavasti Pimeyden metsään", soturi vastasi. En ollut edelleenkään saanut vastausta, joka olisi riittänyt. Ymmärsin alun, mutta loppua en. Minulla ei ollut hajuakaan, mikä Pimeyden metsä oli.
"Mikä Pimeyden metsä on?" kysyin jatkokysymyksen.
"Se on paikka, jossa maanpäällä kuollut kissa saa ikuisen elämän." Nyökkäsin. Nyt tiesin, missä emo oli. Uskoin Jääliljan sanoihin. Hyväksyin ne ja aloin vähitellen pitää tuosta naaraasta, jolla oli läpitunkevat silmät ja joka osasi vastata kysymyksiini samaan tapaan kuin emoni oli osannut. Jäälilja ei ollut samanlainen kuin Kuutihku. Hän oli enemmän Kostohengen kaltainen, mutta silti hänessä oli jotain emomaista. Aloin tuntea tarvetta olla Jääliljan lähellä. Ehkä hän voisi tuoda takaisin osan emon tuomasta onnesta.

//Jää?

Nimi: Tappotahto

29.07.2018 19:02
Korpikyynelkin huomasi haukan. Katsahdin naaraaseen toivoen, että hän keksisi jotakin järkevää, jotta saisimme sen kiinni. Itse en oikein keksinyt nyt juuri tällä hetkellä mitään järkevää tästä viherlehden kuumasta helteestä johtuen.
"Öh, jos toinen meistä esittää kuollutta, se voisi tulla alas. Sitten toinen hyökkäsi sen kimppuun pensaikosta ja kuollutta esittänyt auttaisi?" Korpikyynel ehdotti hämillään. Pysähdyin hetkeksi miettimään sitä. Toisaalta ehdotus oli hyvä, mutta siinä pitäisi sitten olla oikeasti nopea, ettei haukka nappaisisi kuollutta esittävää. Lopulta suostuin ehdotukseen.
"Kokeillaan. Sinä esität kuollutta, olet pienempi", virnistin. Oli tosiaan helpompi, että Korpikyynel olisi se "kuollut". Sitten ryntäisisin salamannopeasti auttamaan häntä, kun se haukka huomaisi hänet ja hyökkisisi, jos se edes ylipäätään huomaisisi Korpikyyneleen.
"Sopii. Pensaaseen herra, jos saan pyytää", naaras maukaisi viileästi. Nyökkäsin, hymyilin viileästi ja loikin läheisimpään pensaaseen. Toivoin ettei haukka huomaisi minua. Mietin, että huomaisiko petolintu mustan turkkini pensaan lomasta. Haukka kaarteli ilmassa. Yhtäkkiä se äkkäsi Korpikyyneleen ja syöksähti maata päin. Lintu laskeutui maahan Korpikyyneleen viereen. Naaras iski äkkiä terävät kyntensä haukan siipeen.
"Nyt Tappotahto, äkkiä!" hän kirkaisi kovaa. Syöksähdin ulos pensaasta auttamaan. Haukka yritti nousta ilmaan. Lintu oli melko vahvarakenteinen, joten hän pääsi jonkun ajan yrityksen jälkeen. Korpikyynel roikkui kiinni haukassa. Riuhtaisin haukkaa kynnet esillä varoen osumasta Korpikyyneleen. Haukka rääkäisi ja pudotti Korpikyyneleen. Naaras tippui ja ja ennen kuin tajusinkaan, hän oli tippunut päälleni. Makasin maassa ja tuijotin Korpikyyneltä silmiin. Menin hieman hämilleni. Tuijotin naarasta hämilläni.
"Niin... Tuota... Anteeksi kauheasti", sain soperrettua hiljaa.

//Korpi?

Nimi: Pirstalepentu

29.07.2018 17:49
"Joskus kostoa joutuu odottamaan. Emme aina voi rynnätä tunteidemme ja kynsiemme kanssa kohti vihollista. Tarvitaan aikaa, jotta saadaan suuniteltua sopiva rankaisu tekoa varten. Ja usko minua, sellainen on tulossa ajallansa. Pidän siitä henkilökohtaisesti huolta", painoin isäni sanat tarkasti talteen sellaisenaan. Tuon minä haluaisin jatkossakin muistaa. Jos joku tekisi perheelleni jotain, minun olisi muistettava isän sanat.
Astuin sisaruksieni perässä pentutarhaan. Maidon hajun oli korvannut sama haju, minkä olin haistanut Hiiripisarassakin. Pesässä emomme makasi silmät tyhjyyteen tuijottaen. Tiesin heti, että Kuutihku oli kokenut saman kohtalon kuin Hiiripisarakin. Katsahdin pentutarhassa olevaan kissaan, Pikiviiltoon. Kolli oli klaanin parantaja ja oli tuonut ennenkin Kuutihkulle yrttejä. Ja nyt - ja nyt hän oli aiheuttanut minun emoni kuoleman. Ja siitä - siitä hän saisi vastata minulle. Viha roihusi meripihkasilmissäni, kun tuijotin raivoissani parantajaa. Sirpalepentu ilmeisesti sihisi tuolle jotain, mutten ottanut vihan alta sanoista selvää. Paljastin kynteni ja hampaani. Tunsin äkkiä hallitsematonta vihaa, sellaista vihaa, jota en ollut ennen tuntenut. Olin jo loikkaamassa parantajaa kohti aikomuksenani vain tehdä tuolle kirppukasalle saman, mitä hän oli tehnyt emolle. Aikomukseni oli saada Pikiviilto lemuamaan samalta kuin Hiiripisara ja Kuutihku. Eräs kolli kuitenkin keskeytti toimeni. Koostaan päätellen hän oli klaanin varapäällikkö Viiltokaaos. Kuutihku oli sanonut, että klaanin suurin kissa oli Viiltokaaos. Viiltokaaos haki Pikiviillon. Sain rauhoitettua itseni jotenkin. Mikä minuun oli mennyt? Huokaisten lähdin toisten perään suurkiven lähiställe kuuntelemaan päällikköä. Päällikkö karkoittaisi Pikiviillon. Olipa mahtavaa! Miksei kukaan vain tappanut häntä, niin kuin hän oli tappanut emommekin! Ihastelin Raetähden ryhdikästä asentoa, kun hän puhui klaanilleen. Ihastelin suurkiven alla olevaa Viiltokaaosta ja tuon suurta kokoa. Haluaisin olla joskus Raetähden asemassa.
Seuraamme liittyi kissa, joka esitteli itsensä Jääliljaksi. Mekin esittelimme itsemme hänelle. Säpälepentu kertoi naaraskissalle, mitä klaanissa oli tapahtunut, sillä kyseinen kissa ei ollut ollut kuulemassa päällikön sanoja.
"Hänen ruumiinsa pitäisi varmaan muuten siirtää", Säpälepentu naukui. Nyökkäsin nopeasti olevani samaa mieltä. Ajatus kuvotti, että kuollut emomme ja verilammikko viipyisi kauankin pesässämme. En kuitenkaan näyttänyt sitä ulospäin. Minun piti olla tyyni ja viileä, jotta isä voisi olla minusta ylpeä. Nyt ainoina päämäärinäni oli kasvaa arvostetuksi soturiksi ja saada isä ylpeäksi. Emo oli ollut ylpeä meistä jo alusta alkaen. En vain tajunnut, miksi. Hän ei ollut koskaan vaatinut meiltä mitään. Miten pystyi olemaan meistä ylpeitä, vaikkemme edes osoittaneet hänelle ylpeydenaiheita. Tunsin surua emon kuolemaa kohtaan, mutta enemmänkin olin täynnä vihaa kuin surua. Emo oli kuitenkin pitänyt meistä hyvin huolta, vaikkei niin mahtava ollutkaan kuin Kostohenki.
"Eikö Kuutihkunkin ruumis pitäisi tuoda Hiiripisaran lähelle?" maukaisin. Ilmeisesti jokainen kissa kävi aina hyvästelemässä kissan, kun tuo kuoli. "Hyvästejä varten."

//Muut? :] ja voin iha sanoo täs et tuli vähä tönkömmän puoleinen ku ei oo kivaa jos toiset vaivalla kirjottaa jotain ja sit ite vaa kopsaa, nii kirjotin vaa tärkeimmät jutut ja skippailin sit välit ja näi :D toivottavasti ei menny tää tarina liian sekavaks

Nimi: Viiltokaaos

29.07.2018 16:10
Kuljin Pikiviillon vierellä eteenpäin. Jättäisimme hänet korkokivien toiselle puolelle, vaikka en uskonut entisen parantajan pysyvän siellä päivää kauempaa. Valhekuiske oli siirtynyt isänsä toiselle puolelle ja kulki eteenpäin ripein askelin. Korkokivien ylittäminen täältä oli helpompaa, sillä ne eivät olleet yhtä korkeita kuin Emonsuun kohdalla.
Jo hetken kuluttua tunsin oloni tukahduttavan kuumaksi. Aurinko paistoi yhä korkealta taivaalta suoraan tummaan turkkiini. Vilkaisin kahta muuta kissaa. Pikiviillon turkki oli omaani yhä vain tummempi, hänelläkin taisi olla tukalat oltavat mutta siitä minä en välittänyt. Puolestani kolli saisi vaikka kuolla kuumuuteen, sillä minä en hyötyisi hänestä enää lainkaan.
Saavuttuamme vuoren juurelle, pysähdyin hetkeksi erään suuren kiven varjoon. Valhekuiske asteli luokseni, myös hän hengitti nopeammin kuumuuden vuoksi. Pikiviilto pyrki varjoon, mutta nähtyään paljastetut kynteni ja pörhistetyt karvani, tyytyi luopio jäämään auringonpaisteeseen.
”Jatketaan”, tokaisin hetken tauon jälkeen ja lähdin kulkemaan ylöspäin rinnettä Pikiviilto edelläni. Tumma kallio poltteli polkuanturoitani, mutta en antanut sen hidastaa ripeää tahtiani. Pyrin astumaan jokaisen pienenkin kiven varjoon, sillä siinä kallio oli aavistuksen verran viileämpi, vaikka eron havaitseminen oli lähes mahdotonta. Vilkaisin vierelläni kulkevaa Valhekuisketta. Soturi ei näyttänyt pitävän kuumuudesta, kukapa siitä piti.
Toiselle puolelle laskeutuminen oli nopeampaa kuin ylöstulo, mutta meidän liikuttuamme eteenpäin vuoren toiselle puolelle, myös aurinko seurasi meitä tehden siitäkin puolesta todella kuuman.
”Olet nyt omillasi, ala kalppia siitä”, sihahdin hampaideni välistä klaanini entiselle jäsenelle. Pikiviilto loi minuun tiukan katseen, mutta päästi vain suustaan huokaisun ja käänsi meille selkänsä. Katse maassa kolli katosi korkean ruohon sekaan näköpiiristämme. Käänsin katseeni Valhekuiskeeseen, joka tuijotti yhä Pikiviillon perään.
”Kaduttaako?” virnistin ja istuin alas ruohikolle. Naaras käänsi vihreän katseensa minuun ja pyöräytti silmiään.
”Tämän täytyy olla paras asia jota minulle on elämäni aikana tapahtunut”, naaras vastasi virnistäen hennosti.
”Saalistetaan. Annetaan auringon laskea, yöllä vuoren ylittäminen on helpompaa ja vaivattomampaa”, nau’uin ja suuntasin toiseen suuntaan mihin Pikiviilto oli lähtenyt. Valhekuiske seurasi tiukasti kintereilläni.
”Me olemme aika hyvä tiimi”, Valhekuiske kerskui päästyään rinnalleni. Kohautin lapojani ja hidastaessani vauhtiani viilsin kynsilläni ilmaa.
”Etsitään vettä”, sanoin kiinnittämättä huomiota naaraan toteamukseen. Suuni oli kuiva, olin hurjan janoinen ja kuumissani. Suuntasimme kohti metsän laitaa, josta toivoin löytäväni pienen puron, joka olisi säilynyt näistä paahtavista päivistä.

//Valhe? en oo iha satavarma oliks niitte tarkotus tlittää noi vuoret vai mite mut ne ny ylitti xdd

Nimi: Säpälepentu

29.07.2018 16:10
Olin sisimmässäni raivoissani siitä, mitä emommelle oli tapahtunut. En kuitenkaan näyttänyt sitä, vaan peitin tunteeni kylmänviileän verhon taakse. Joku kissa oli käynyt hakemassa Pikiviillon pentutarhasta, jossa olimme hänet yhyttäneet kuolleen emomme viereltä. Parantajan hakenut kissa oli ilmeisesti ollut varapäällikkö, Viiltokaaos. Päällikkö, Raetähti oli kutsunut klaanikokouksen koolle ja ilmoitti, että Pikiviilto karkotettisiin hänen surmattuaan Kuutihkun. Yrttien seassa kuolonmarjoja, mietin. Kuolonmarjat olivat ilmeisesti tappavia.
Viiltokaaos ja joku Valhekuiske lähtivät saattamaan Pikiviiltoa pois. Minä katsahdin kylmästi parantajan - entisen sellaisen - perään, ja vilkaisin sitten sisaruksiani. Sirpalepentu näytti kylmältä, Pirstalepentu katseli vielä vihaisesti Pikiviillon perään, mutta hänkin tyynenä, Samassa näin, että meitä lähestyi kookas, likaisenvalkoisen ja harmaan kirjava kissa. Hän liikkui sulavasti keskenään supattelevien kissajoukkojen halki meidän luoksemme. Naaraalla oli myös jäänsiniset, jotka näyttivät jotenkin erityisen kirkkailta, aivan kuin niissä palaisi jäänsininen tuli. Pirstalepentu ja Sirpalepentukin olivat huomenneet kissan, ja samaan aikaan hän saavuttikin meidät.
"Kostohengen pennut, oletan?" hän naukui ja silmäili meitä.
"Tällä kertaa hänen pentunsa näyttävät kovin onnistuneilta. Haluaisitteko esitellä itselle ja sen jälkeen kertoa, mitä täällä on tapahtunut?" naaras jatkoi ja katsahti ympärilleen, jossa klaanin muut kissat edelleen kohisivat tapahtuneesta.
Ymmärsin, ettei tämä kissa ollut ilmeisesti ollut paikalla kokouksen aikaan, tuskinpa hän muuten olisi tuollaista kysynyt.
"Minä olen Sirpalepentu", sisareni maukui ensimmäisenä.
"Säpälepentu", sanahdin.
"Ja minä olen Pirstalepentu. Kuka sinä olet?" veljeni kysyi.
"Olen Jäälilja", naaras esitteli itsensä ja räpäytti jäisiä silmiään.
Nimestä päättelin heti hänen olevan soturi.
"Raetähti karkotti Pikiviillon, koska hän murhasi emomme Kuutihkun kuolonmarjojen avulla", minä kerroin soturille tapahtuneesta yksinkertaiseen, hiukan välinpitämättömään sävyyn ja silmäilin samalla vielä muita kissoja, kääntäen lopulta silmäni vierellemme tulleeseen Jääliljaan.
Vilkaisin takanamme olevaa pentutarhaa ja lisäsin:
"Hänen ruumiinsa pitäisi varmaan muuten siirtää."
Kuutihkun ruumis oli nimittäin vielä pentutarhassa.

//Muut?

Nimi: Jäälilja

29.07.2018 15:01
"Löysin sopivan paikan kohdassa, jossa klaaniemme rajat erkanevat. Siellä on aukio, joka on puoliksi ulkona koko klaanireviireiltä. Kelpaako?" naaras naukui nuolaisten rintaansa luultavasti ylpeänä löydöstään.
"No?" kissa toisti ja omissa silmissäni naaraan olemus vaikutti ylimieliseltä ja liikaa ylpeilevältä, vaikkei hän sitä olisi yrittänyt viestiä. Jäänsininen katseeni monien mutkien kautta päätyi nuoreen oppilaaseen, jonka silmät tuijottivat kärsimättöminä minuun.
"Pidäkin huoli sitten siitä, ettei minun tarvitse astua tassullanikaan muiden klaanien reviireille, minä halveksun rajarikkeitä. Oliko vielä jotakin?" kivahdin. Pienen tuokiomme pituus oli ollut jo aivan liian pitkä, en soisi enää sekuntiakaan tälle oppilaalle kalliista ajastani. Hohdetassu empi ja lopulta ravisti päätään. Nyökkäsin terävästi ja silmäni siristyivät.
"Antaa laputtaa sitten. Nähdään täällä huomispäivän yönä ja sinä johdatat minut sinne paikalle. Äläkä yritä järjestää minulle väijytystä", lausahdin kylmästi, "Jos näen sinut reviirillämme aion silti repiä sinut kappaleiksi."

Astelin leiriin ja näin kuinka miltei klaanin jokainen kissa oli aukiolla kuuntelemassa jotakin. Kissat supisivat keskenään hämmentyneinä ja halveksivina. Näin aukiolla jopa Kostohengen nuoret pennut. Olisi oiva tilaisuus mennä tapaamaan heitä ja voisin samalla esittää pari kysymystä. Ensimmäisenä silmiini pisti ystäväni ainoa tytär, joka muistutti hiukan isäänsä, tämän rinnalla kaksi harmaata kollia. Heidät erottivat toisistaan lihaksikkaan kollin valkeat kuviot ja toki kaksikko omasi eri väriset silmät. Tasaisen harmaan kollin katse oli kauniin meripihkainen ja lihaksikkaamman silmiinpistävän sähkönsininen. Minun oli pakko myöntää; kolleista kasvaisi luultavasti varsin komeita tapauksia. Tasaisen tummanharmaan värin omaava pyöreä kasvoinen kolli supatti juuri jotakin sisarensa korvaan, pennut näyttivät kovin vihaisilta ja ehkä jopa kostonhaluisilta. Aloin hieman ihailemaan mustan naaraan kylmää ilmettää, jonka alle hän yritti kätkeä tunteensa. Varsin kiinnostavaa. Lähdin askeltamaan kolmikon luo kevein askelin ympäriltäni kuuluvaa supinaa kuunnellen. Erotin sanoja Pikiviillosta, kolli oli ilmeisesti pimahtanut ja tehnyt jotakin hälyttävää, saisin luultavasti kuulla pian. Näin Kylmähenkäyksenkin kissa joukossa ja veikkasin hänen saapuvan luokseni minä hetkenä hyvänsä huomaisi minut.
"Kostohengen pennut, oletan?" naukaisin ja annoin katseeni kiertää kolmikon silmissä. Pennut katsahtivat minuun. Pidin kovasti ainokaisen naaraan olemuksesta, saattaisimme tulla oikein hyvin toimeen.
"Tällä kertaa hänen pentunsa näyttävät kovin onnistuneilta. Haluaisitteko esitellä itsenne ja sen jälkeen kertoa mitä täällä on tapahtunut?" lausahdin synkästi ja katseeni kävi aukion läpi lopulta katseeni palasi takaisin pentuihin.

//Sirpale? Pirstale? Säpäle? Kylmäki voi jatkaa

Nimi: Valhekuiske

29.07.2018 13:04
Pysähdyin ukkospolun eteen ja vilkaisin pari askelta takanani tulevaan Viiltokaaokseen ja Pikiviiltoon, jonka katse oli ollut koko matkan painuneena kohti maata. Siristin vihreitä silmiäni halveksuen pääni sisällä sitä, kuinka säälittävältä entinen parantaja näyttikään. Saisin viimein elää rauhassa Kuolonklaanissa, eikä tarvinnut enää katsoa hänen petollista naamaansa. Viiltokaaos tarkisti, ettei hirviöitä ollut lähellä ja antoi merkin, kun ukkospolku oli turvallista ylittää. Kirin edelle siirtyneen varapäällikön ja jatkoin kulkua hänen vierellään.
"Minne jätämme hänet?" kysyin katsellen samalla edessämme kohoavia korkokiviä,
"Kuolonklaanin raja päättyy vuorten takaiselle nummelle. Pikiviilto jää sinne", harmaaturkkinen kolli vastasi ja mulkaisi hieman taempana kulkevaa Pikiviiltoa, jonka kulku oli niin hitaanoloista, että tuo vaikutti vitkuttelevan tahallaan. Murahdin hieman turhautuneena, sillä tähän matkaan en olisi halunnut käyttää enempää aikaa kuin oli pakko.
"Mikään ei kuitenkaan estä häntä palaamasta muiden reviirien tai sitten ukkospolun kautta", huomautin, mutta Viiltokaaoksen ilmeestä huomasi, ettei hän pitänyt asiaa ongelmana.
"Palaisi minne? Kuolonklaanin reviirillä hän on vapaata riistaa, enkä epäile etteikö joku käyttäisi sitä tilaisuutta. Eikä kukaan järkevä päällikkö ottaisi luopiota jäseneksi muissakaan klaaneissa", Viiltokaaos naukaisi. Nyökkäsin hyväksyen tuon vastauksen ja siirryin kulkemaan Pikiviillon toiselle puolelle, vaikka tuskin hän olisikaan keksinyt lähteä livohkaan.

//Viilto? Tönks

Nimi: Viiltokaaos

29.07.2018 12:31
Silmänräpäyksen ajaksi kasvoilleni piirtyi tyytyväinen virne Raetähden siirrettyä katseensa etukäpäliinsä. Kun päällikkö nosti katseensa taas minuun, pakotin virneen pois. Nyt kasvoillani oli tyyni, mitäänsanomaton ilme.
"Kerrommeko koko klaanille kerralla? Ehkä olisi viisainta pitää klaanikokous asiasta ja karkottaa hänet siinä. Tällöin asia tuskin jäisi epäselväksi kenellekään ja kaikki tietäisivät Pikiviillon olevan vaarallinen", naukaisin tasaisella äänellä päällikölle, joka vastasi nyökkäillen pienesti.
"Olet oikeassa. Hae Pikiviilto, minä järjestän kokouksen heti", päällikkö naukui ja nyökkäsi minulle merkiksi poistua. Käänsin jo selkäni Raetähdelle, mutta ennen kuin poistuin pesästä käännyin vielä harmaan kollin puoleen.
"Mitä me teemme jokiklaanilaisille? Jos Pikiviilto aiheutti hänen kuolemansa, mukana täytyy olla ainakin yhden jokiklaanilaisen. Aiotko selvittää kuka se oli?" jätin kysymyksen leijailemaan ilmaan, kun astelin ulos pesästä auringonpaisteeseen. Valhekuiske odottikin minua jo suurkiven liepeillä.
"Missä Pikiviilto on?" kysyin naaraalta luomatta katsetta hänen tummaan turkkiinsa.
"Pentutarhalla, äänistä päätellen pennut ovat raivoissaan hänelle", vastasi soturi tyytyväinen ääni puheessaan. Hymähdin pienesti antamatta virneen nousta kasvoilleni.
"Minä haen hänet", nau'uin ja lähdin rauhallisin askelin astelemaan kohti pentutarhaa pää ylväästi pystyssä. Huomasin joidenkin katsovan minua ja kuiskivan jotain. Joko he arvasivat, mitä olin menossa tekemään?
Jouduin kumartumaan astuessani sisään pentutarhaan. Maidon lämmin tuoksu oli korvattu Kuutihkun kuoleman hajulla ja ripauksella kuolonmarjojen tuoksua, jolta kuningattaren suusta tullut vaahto taisi tuoksua. Huomasin tummanharmaan kollipennun seisovan uhkaavasti nurkkaan ahdistetun Pikiviillon edessä. Pentu käänsi katseensa minuun. Hänen sähkönsiniset silmänsä olivat täynnä raivoa ja vihaa.
"Pikiviilto, Raetähdellä on sinulle asiaa", totesin rauhallisesti ja nostin katseeni pikimustaan parantajakolliin. Pikiviilto katsoi minua ja siristi aavistuksen verran vihreitä silmiään. Varovasti kolli asteli pentujen ohitse ja kulki perässäni ulos pentutarhasta. Raetähti kutsui juuri klaanin klaanikokoukseen suurkivelle. Päällikkö seisoi kiven päällä ja loi tiukan katseen parantajaan. Johdatin parantajakollin suurkiven eteen ja astelin itse sen vierelle, jossa varapäällikön paikka klaanikokouksessa oli.
"Tahdon kertoa tämän teille kaikille yhteisesti, koska koskeehan asia koko klaania. Ehkä te jo tiedättekin, että Pikiviilto surmasi kuningatar Kuutihkun vain hetki sitten syöttämällä tuolle yrttien seassa kuolonmarjoja", naukui päällikkö ja loi syyllistävän katseen Pikiviiltoon, joka ei sanonut sanaakaan. Ilmeisesti hän ymmärsi, ettei hänen puheillaan ollut Kuolonklaanissa enää mitään merkitystä.
"Siispä julistan Pikiviillon karkotetuksi Kuolonklaanista ikiajoiksi. Jos näette hänet tämän jälkeen reviirillämme, tappakaa hänet heti", päällikkö naukui tasaisella äänellä koko klaanille. Kissojen seasta kuului tyytyväisiä ulvahduksia, pennut olivat luoneet tiukan katseen parantajaan.
"Minä voin saattaa hänet Valhekuiskeen kanssa reviirimme rajalle", naukaisin päällikölle, joka vastasi hetken miettimisen kuluttua nyökkäämällä. Valhekuiske asteli isänsä rinnalle ja tiuskaisi tuolle käskyn seurata. Osoittaakseen epäkunnioitusta, kissat käänsivät selkänsä parantajalle sitä mukaan, kun tuo kulki heidän ohitseen.
"Enkö saa edes hyvästellä Talvikkimuistoa?" kysyi parantajakolli rauhallisella äänellä. Pudistin päätäni.
"Sinulla ei ole enää mitään oikeuksia", vastasin tyynesti astellessani ulos leiristä Pikiviillon edellä. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa kohti Kuolonklaanin rajaa, jonka toisella puolella oli vapaata maata. Ylittäisimme pian ukkospolun.

//Piki tai Valhe? Sori jos hittasin jotakuta xdd

Nimi: Pikiviilto

29.07.2018 09:30
"Sinä! Mitä sinä olet tehnyt rakkaalle emolleni?" Sirpalepennun - yhden Kuutihkun pennuista - kysymys herätti minut järkytyksestä takaisin siihen hetkeen. Hätkähdin ja käännyin pennun puoleen yrittäen pysyä rauhallisena, samalla kuumeisesti pohtien kuinka selittäisin tilanteen. En missään nimessä olisi tappanut Kuutihkua, joka oli ollut ystävällinen minua kohtaan, kun olin käynyt tarkistamassa hänen vointiaan ennen ja jälkeen tuon pentujen syntymän. Kungattaren eloton ruumis hänen verisellä makuupaikallaan piinasi jo tarpeeksi, enkä olisi tarvinnut pennun syytöksiä kun en edes tiennyt, mitä oli tapahtunut.
"Vastaa heti", pennun äänensävy laski raivostuneesta kylmäksi, mutta viha loimusi yhä tuon myrkynvihreistä silmistä. Huokaisin syvään rauhoitellen itseäni, sillä tapahtunut ei voinut mitenkään olla minun vikani. Olin käynyt Kuutihkulle antamani yrtit itse huolella läpi, eikä joukossa ollut tietämykseni perusteella mitään myrkyllistä tai pilaantunutta, joten naaraalla saattoi kenties olla jokin sairaus, josta en ollut tietoinen. Kohtaus kuitenkin alkoi heti yrttien syömisen jälkeen, jota ennen kuningatar oli ollut terve ja pirteä. Kävin päässäni läpi kaikki vaihtoehdot, jotka olisivat saattaneet aiheuttaa kuoleman, mutta yksikään niistä ei ollut täysin varteenotettava. Sirpalepennun silmät kapenivat viiruiksi ja katse muuttui yhä painostavammaksi, mutten saanut sanaa suustani.
"Heti", erotin vielä hiljaisen murahduksen. Nielaisin palan, joka oli takertunut kurkkuuni ja astuin pari askelta lähemmäs pentua.
"Olen pahoillani, etten voinut pelastaa emoasi, mutta vannon ettei tämä ole millään tavalla minun aiheuttamani", naukaisin pitäen tyynen sävyn äänessäni, mutta vastaus ei näyttänyt miellyttävän mustaa naaraspentua.
"Älä valehtele!" Sirpalepentu sylki sanat suustaan katsoen minua halveksuvasti.
"Annoit hänelle varmaan jotakin myrkkyä", tuo jatkoi, mutten pystynyt sanomaan enää mitään saati sitten kohtaamaan pennun vihansekaista katsetta. Kuutihkun kuolemasta oli ilmoitettava Raetähdelle, joka toivon mukaan ymmärtäisi, etten aiheuttanut kuningattaren kuolemaa tahallani. Ellei sitten Valhekuiske, joka oli poistunut pentutarhasta, ollut jo ilmoittanut siitä. Siinä hetkessä vasta muistin uudelleen, että Valhekuiske oli ollut myös pentutarhalla kanssani. Mutta miten hänellä olisi voinut olla mitään tekemistä Kuutihkun kuoleman kanssa, sillä tietääkseni heidän välinsä olivat hyvät, eikä tyttäreni ollut maininnut minulle mitään, että heillä olisi ollut riitaa. En voinut myöskään uskoa Valhekuiskeen voivan surmata pennuistaan huolehtivaa kuningatarta ilman hyvää syytä, vaikka hän olikin toisinaan luonteeltaan melko arvaamaton - mikä tässä klaanissa ei ollut lainkaan tavatonta. Säpsähdin hieman kuullessani, kuinka pentutarhan suuaukolta alkoi kantautua lähestyvien kissojen ääniä.

//Sirpale? Kosto? Rae? Ynnä muut

Nimi: Raetähti

28.07.2018 22:26
Kuutihku oli kuollut? Korviini oli ehtinyt jo tieto Hiiripisaran kuolemasta. Jo kaksi kuolemaa näin lyhyessä ajassa. En yleensä ollut laisinkaan hermostunut lähes mistään, mutta nyt minun oli tunnustettava, että nämä kuolemat olivat saaneet minut hermostumaan. Upotin kynteni sammalvuoteeseeni. Jos oli totta, että Pikiviilto olisi syypää näiden kahden kissan kuolemaan, karkottaisin hänet samantien klaanista, enkä ikinä katuisi tekoa. Mutta oliko Viiltokaaoksen sanaan luottaminen? En kuitenkaan tiennyt, miltä taholta kolli on asiansa kuullut. Hän oli kuitenkin varapäällikkö, eikä hän tietenkään valehtelisi minulle. Uskoin kuitenkin enemmän Viiltokaaosta kuin jotakin uskotonta parantajaa. Minulla ei olisi mitään syytä pitää Pikiviiltoa Kuolonklaanissa, ei mitään. Kuolonklaani ei saisi menettää enempää jäseniä. Murahdin ja katsoin vain hetken vihreäsilmäistä kollia.
"Ei ole mitään syytä, miksen karkoittaisi Pikiviiltoa. En halua menettää enää ainuttakaan kuolonklaanilaista", sihahdin hampaitteni välistä. Rauhallinen puoleni oli vetäytynyt sivuun ja tilalle oli tullut se puoli, joka kupli vihaa. Se oli jo kauan pysytellyt poissa, mutta nyt se oli palannut. Niin kauan kun minä olisin päällikkö ja johtaisin tätä klaania, kukaan ei veisi pennuilta emoa tai tappaisi ketään soturia ilman rangaistusta. Sitä paitsi, klaani saisi Talvikkimuistosta kyllä parantajan, vaikka Pikiviillon karkoittaisinkin.
"Ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin karkoittaa Pikiviilto", murahdin Viiltokaaokselle lopullisen päätökseni. Kissa, joka oli kahden kuolonklaanilaisen kuoleman takana, ei noin vain jäisi ilman rangaistusta. Oliko Pikiviilto muka luullut, ettei jäisi kiinni? Onneksi minulla oli Viiltokaaos, joka kertoi minulle tietonsa. En olisi voinut epäilläkään parantajaa. Onneksi Viiltokaaos oli tullut kertomaan totuuden.

//Viilto?

Nimi: Viiltokaaos

28.07.2018 21:50
Kuutihku oli kuollut, Valhekuiskeen suunnitelma läheni loppuaan. Enää täytyi vain vakuuttaa Raetähti siitä, että Pikiviilto oli tarkoituksellisesti surmannut kuningattaren. Mutta miksi? Ennen kuin pystyin esittämään päällikölle epäilykseni Pikiviiltoa kohtaan, minun täytyi osata vastata siihen kysymykseen. Valhekuiske seisoi edessäni odottaen, että lähtisin kohti päällikön pesää kertomaan asiasta päälliköllemme. Miksi? Miksi parantaja tahtoi surmata kuningattaren? Ehkä hän oli rakastunut yönmustaan naaraaseen? Ei, Kuutihku ei takuulla ollut Pikiviillon tyyppiä. Sitten päätin sen. Pikiviilto surmasi kuningattaren syyttääkseen jotakuta toista siitä, mutta satuin kuulemaan hänen suunnittelevan tätä.
"Aivan. Odota tässä", tokaisin Valhekuiskeelle kylmästi ja suuntasin kohti päällikön pesää. Ennen kuin otin kahta askelta enempää kauemmas soturista, käännyin ja naukaisin tuolle:
"Pidä Pikiviiltoa silmällä. Emmehän tahdo, että hän saa vihiä tästä ja karkaa?" En jäänyt odottamaan tumman soturin vastausta, vaan lupaa kysymättä kävelin tyynesti päällikön pesään, jossa Raetähti oli. Päällikkö käänsi tuiman katseen minuun.
"Minulla on syytä epäillä, että Pikiviilto on tappanut klaanimme kuningattaren, Kuutihkun", nau'uin ennen kuin päällikkö ennätti sanoa mitään. Hän katsoi minua kysyvä ja hämmästynyt ilme kasvoillaan.
"Onko Kuutihkukin kuollut?" päällikkö kysyi turhautuneesti ja pudisti päätään.
"Valitettavasti", vastasin ja istuin alas. Raetähti nosti taas meripihkaisen katseensa minuun.
"Ja epäilet parantajaa? Kerro toki, miksi", päällikkö naukui siristäen silmiään. Suoristin ryhtini ja viilsin kynsilläni ilmaa valmistautuen vastaamaan päällikön kysymykseen.
"Kuulin hänen puhuvan jollekin viime yönä, kenties surmatulle Hiiripisaralle? Kenties Pikiviilto järjesti hänenkin kuolemansa ja palkkasi siihen jokiklaanilaisen, ken tietää. Kuitenkin, hän kertoi haluavansa jonkun vastuuseen, en tiedä mistä, enkä tiedä kenet. Olen aivan varma, että hän kertoo sinulle olevansa tiedoton siitä mikä tai kuka Kuutihkun tappoi. Kai ymmärrät, että emme voi luottaa häneen?" naukaisin päällikölle ja siristin silmiäni. Uskoisiko Raetähti sanojani? Olinhan hänen varapäällikkönsä, mutta siitä huolimatta hän saattoi epäillä minua ja lähteitäni.
"Kaiken lisäksi olen kuullut eräältä taholta Pikiviillon olevan uskoton klaaniamme kohtaan. Minä ehdotan, että karkotat Pikiviillon ikuisiksi ajoiksi klaanimme reviiriltä, jos siis suinkin uskot minua ennemmin kuin uskotonta parantajaamme, joka juuri sattui murhaamaan ystäväni Kuutihkun", nau'uin matalalla äänellä kollikissalle tehden selväksi, etten luottanut Pikiviiltoon ja olin varma hänen olevan syyllinen kaikkeen. Odotin kärsivällisenä Raetähden vastausta. Odotellessani viilsin kynsilläni pari kertaa ilmaa ja sipaisin pari kertaa kielelläni rintakarvojani.

//Rae? Apua kui tönkkö tästä tuli xdd En oo varma kui tän ois kuulunu mennä mut meni nyt näi :dd tuntuu et toi Viillon puhe oli tosi epäuskottava xdd

Nimi: Sirpalepentu

28.07.2018 20:32
Sävähdin, kun emoni raapaisi isääni. Kuutihku sai olla vihainen isälle, jos tahtoi, mutta hän ei olisi saanut vahingoittaa Kostohenkeä. Kuuntelin, kun emoni huusi kollille. En pitänyt kuulemastani. Emoni halusi siis kasvattaa meidät yksin. Hän ei halunnut Kostohenkeä itsensä tai meidän lähellemme. Pörhistin karvojani ärtyneenä. Isämme osasi kasvattaa meitä kyllä varsin hyvin. Hänen ansiostaan olimme oppineet kävelemään niin nopeasti. Jos emomme olisi kasvattanut meitä yksin, olisimme oppineet kävelemään vasta paljon myöhemmin. Rakastin emoani, mutta nyt hän oli mennyt jo liian pitkälle. Ennen kuin ehdin kuitenkaan sanoa mitään, hän lähti jo takaisin pentutarhalle ja isäni kääntyi puoleemme. Vaikka Kuutihku, emomme oli vasta äsken huutanut hänelle, hänen kasvonsa olivat ilmeettömät. Sen jälkeen hän vastasi kysymykseeni. Sain kuulla, että saastaiset jokiklaanilaiset olivat aiheuttaneet isäni sisaren, klaanitoverini kuoleman. Seuraavat sanat, jotka isäni sanoi saivat minut onnelliseksi. Hän siis olisi aina käytettävissämme, kun tarvitsimme häntä. Jos hän pystyi sanomaan noin, hänen täytyi välittää meistä ja olla ylpeä. Olisin tästä eteenpäin aina isäni puolella, sillä hän oli minun puolellani. Aina. Menisin sanomaan emolle suorat sanat ja kertoisin, että Kostohengen täytyi olla osa elämäämme. Jos emo ei hyväksyisi sitä, minun olisi pakko antaa isäni kasvattaa minut yksin. En tiennyt, mitä veljeni ajattelivat, mutta toivoin heidänkin valitsevan isän emon sijasta. Voisimme siis luottaa toisiimme ja Kostohenkeen. Entä Kuutihkuun? Pirstalepentu ilmaisi ymmärtäneensä ja puhui sitten kostosta. Aivan. Pitäisi kostaa Hiiripisaran puolesta. Jokiklaanilaiset saisivat ansionsa mukaan, jos tappaisimme yhden heistä. Voisin tehdä sen vaikka itse, jos tarve vaatisi.
"Joskus kostoa joutuu odottamaan. Emme aina voi rynnätä tunteidemme ja kynsiemme kanssa kohti vihollista. Tarvitaan aikaa, jotta saadaan suuniteltua sopiva rankaisu tekoa varten. Ja usko minua, sellainen on tulossa ajallansa. Pidän siitä henkilökohtaisesti huolta", isä vastasi. Olin ylpeä isäni sanoista ja siitä, että juuri hän oli isäni. Noin rohkea, tyyni, suuri ja järkevä kissa kyllä kasvattaisi meistä kunnollisia sotureita. Päätin viimein avata suuni.
"Mitä kostoon tulee, autan sinua mielelläni. Voin viiltää jokiklaanilaiskurkun auki ja valuttaa saastaista verta niin paljon kuin kostoon vaaditaan. Kukaan. Ei kukaan saa satuttaa perhettäni", murahdin emoltani lopun lainaten. "Jos annat minulle tehtävän, toteutan sen. Jos annat luvan, aiheutan kuoleman sille jokiklaanilaiselle, joka tähän on syypää. Vihaan kaikkia niitä klaaneja, jotka ovat valmiita satuttamaan perhettäni ja tapan jokaisen, joka yrittää", murisin vihaisesti. "Lisäksi haluan sanoa, että en halua emon kasvattavan minua. Sinä olet rohkeampi ja tyynenpi kuin emo koskaan. Siksi, jos on valittava kumpi meitä kasvattaa, valitsen sinut", jatkoin leukaani taas ylpeästi kohottaen ja isääni silmiin katsoen. Välitin emosta, mutta en halunnut hänen kasvattavan minua. Halusin enemmänkin huolehtia hänestä enemmän. Hän vaikutti niin haavoittuvaiselta. "Jos ketään ei haittaa, käyn ilmoittamassa emolle asiasta", mau'uin jo tyynemmin ja lähdin kohti pentutarhaa, jonne emo oli hetki sitten lähtenyt. Kuulin ainakin veljieni seuraavan minua. Isästäni en ollut varma. Pentutarhaa lähestyessäni tunsin aukiolla leijuvan hajun voimistuvan. Se ei ollut oikein. Haju oli tullut punaruskeasta karvamytystä. Ei pentutarhasta. Nopeutin askeleitani. Jokin oli pahasti vialla. Voisiko Kuutihku olla haavoittunut? Lopulta nopea kävely vaihtui juoksuksi. Tunsin pelon hiipivän turkkini alle. Kuulin yskintää, mutta se hiipui nopeasti. Pentutarhasta tuli järkyttyneen näköinen kissa. Kissalla oli turkissaan tummanharmaata ja valkoista. Muuta en ehtinytkään huomioida, sillä minulla oli kiire emoni luo. Änkesin pentutarhaan ja ensimmäinen asia, jonka näin oli emoni maassa makaamassa. Hänen vieressään oli verta ja pikimusta kolli. Emon kylki ei kohoillut ja silmät tuijottivat kauhistuneina tyhjyyteen. Hän ei ollut enää täällä. Kuutihku oli poissa. Hän oli kohdannut kuoleman. Yksi ainut kyynel valahti poskelleni ennen kuin hillitsin itseni. En halunnut olla edelleenkään häpeäksi Kostohengelle. Kuutihku oli ollut niin lempeä ja vastannut kysymyksiimme meihin kyllästymättä. Hän oli ollut vähän turhan pehmeä, mutta silti niin rakas. En olisi halunnut menettää häntä. Sitten yhdistin verilammikon, emoni ja pikimustan kissan. Raivo nousi sisälläni ja murina kumpusi syvältä kurkustani. En ollut tiennyt, että kykenin tuottamaan niin matalan äänen.
"Sinä! Mitä sinä olet tehnyt rakkaalle emolleni?" kysyin kuuluvalla äänellä ja annoin raivon tihkua jokaisesta sanasta. Vihasin tuota kissaa. Vihasin häntä jopa enemmän kuin yhtäkään jokiklaanilaissaastaa. Hän oli ylittänyt rajan. Hän oli kajonnut yhteen minulle kaikkein rakkaimmista kissoista. "Vastaa heti", määräsin kylmästi tunteitani jo hieman hilliten. Kohotin kasvoilleni taas kylmän ilmeen ja nostin leukaani ylöspäin. Tällä kertaa myös silmien siristäminen vaikutti hyvältä idealta. "Heti", lisäsin hyvin hiljaa, mutta uhkaavasti. Musta kissa oli paljon minua isompi, mutta veljieni kanssa onnistuisin kyllä vaikka aiheuttamaan hänen kuolemansa, jos tarve vaatisi. En kuitenkaan syöksynyt vielä kollin kimppuun. Niin kuin isäni oli sanonut, joskus kostoa piti odottaa. Saisin sen vielä joskus.

//Veljet? Kosto? Piki? Joku muu?

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com