Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Viiltokaaos

06.03.2018 14:57
Kasvoilleni ilmestyi pieni hymynkaltainen kuullessani Jääliljan sanat. Naaras oli todennut ideani erinomaiseksi.
"Eiköhän siis lähdetä heti. Toimin tuomarina, eli saan puuttua taisteluun, jos koen toisen teistä olevan hengenvaarassa. Kostohenki saa tulla mukaan, mutta taisteluun hän ei osallistu, onhan hän ollut tuppisuuna koko keskustelun ajan", nau'uin virnistäen. Kolli murahti, mutta ei väittänyt vastaan. Lähdin johdattamaan kolmikkoa ulos leiristä häntä pystyssä. Kalmalilja kulki perässäni, Jäälilja sen sijaan tuli ystävänsä kanssa hänen perässään lähes rinnatusten. Suoraan sanoen en ollut varma, kumpi kissoista voittaisi. Jäälilja oli huomauttanut aiemmin Kalmaliljalle, että hän oli voittanut naaraan aiemmin jo. Kenties soturi tarkoitti ennustusta, joka oli ollut hänelle suotuisa. Sujahdin ulos leiristä joukon johtajana ja lähdin kulkemaan kohti ukkospolkua.
Pysähdyin pian ja käännyin kohti kolmikkoa. Kalmalilja seisoi hieman edempänä kuin Jäälilja ja Kostohenki, naarassoturi katsoi minua suoraan silmiini. Toisaalta toivoin mustan naaraan voittavan, olihan hän sentään mukana juonessani. Toisaalta Jääliljan voitto kuulosti myös mieluisalta sillä se antaisi minulle syyn hankkiutua naaraan ystäväksi. Toisaalta.. Jääliljalla oli selkeästikin omiakin suunnitelmia yhdessä Kostohengen kanssa, joten hän ei välttämättä tahtoisi toimia minun alaisenani.
Palasin takaisin taistelukentälle ajatuksistani.
"Kostohenki, ole hyvä ja astu kauemmas. Kalmalilja ja Jäälilja tarvitsevat tilaa taisteluaan varten", murahdin kollille viiltäessäni kynsilläni ilmaa. Kostohenki kuiskasi jotain jääliljalle ja astui sitten askeleen taaksepäin.
"Taistelussa ei ole sääntöjä kuin yksi: Jos minä käsken lopettaa, te lopetatte", naukaisin.
"Miksi me niin tekisimme?" Jäälilja tuhahti, "et sinä ole meitä mitenkään parempi." Kohautin lapojani virnistäen.
"Koska minä järjestin koko jutun. Mutta ei hätää, en keskeytä teitä turhaan. Kun keskeytän teidät, voittaja on selvillä", murahdin. Kaksikko vilkaisi toisiaan murhaavasti, kunnes he käänsivät odottavat katseensa minuun päin.
"Olkaa hyvät ja aloittakaa", naukaisin. Astuin askelen taaksepäin ja istuuduin hankeen. Katsoin, kuinka soturit valmistautuivat hyökkäämään toistensa kurkkuihin kiinni.

//Kalma, Jää tai Kosto? anteeks tönkköys xd

Nimi: Jäälilja

06.03.2018 14:42
Naurahdin klseasti ja hampaani kalahtivat yhteen.
"Suuri virhe, hyvinkin suuri", naukaisin arvostellen Kalmaliljaa, "Eihän ikä hyvää taistelijaa tee eihän? Vaikka iältäsi olet suurempi, et silti ehkä taidoiltasi". Virne yritti nousta kasvoilleni, mutta olin liian keskittynyt päästääkseni sitä valoilleen.
"Olenhan voittanut sinut jo kerran, vaikken ehkä fyysisesti", naukaisin ja katsoin naarasta ilkeästi vihjaillen. Voisin aina nostaa ennustus kortin reunaa esille tahtoessani naaraan muistavan hävinneensä minulle jo kerran. *No eipä siitä sen enempää* Käänsin katseeni Viiltokaaokseen.
"Ehkei ideasi olekaan niin huono", nau'uin katalasti virnistäen. Rakastin taisteluita, varsinkin niitä joissa voitin. Enkä halunnut pettyä.
"Varsin erinomainen", naukaisin. Ja tuijotin kaikkien kissojen silmiin vuorotellen. Minulla olisi kannustusjoukotkin mukana.

//Viilto? Kalma? Kosto? Sori pätkä mä tuskailin hirveen kauan näitten replojen kaa xd

Nimi: Elandra

06.03.2018 14:41
Kostohenki: 18kp -

Kojoottivirne: 76kp! -

Jäälilja: 9kp -

Talvikkitassu: 66kp! -

Tappotassu: 17kp -

Pimeystähti: 7kp -

Viiltokaaos: 43kp! -

Raepisara: 4kp -

Sysisydän: 14kp -

Kalmalilja: 13kp -

Uljastassu: 9kp -

Nimi: Kalmalilja

06.03.2018 14:02
"Uskaltaisin kyllä", murahdin katsahtaen Viiltokaaokseen. "Mutta en tiedä jaksanko. Minulla ei ole mitään syytä tuhlata energiaani häneen."
Juuri nyt en olisi halunnut olla Viiltokaaoksen seurassa. Jäälilja oli nostanut ennustuksen mukaan keskusteluun turhan monta kertaa, ja vaikka itse tiesinkin olevani ehdottoman uskollinen Pimeyden Metsälle, saattaisi kolli luulla toisin jos kuulisi ennustuksesta. Ja sitä en halunnut. Enkä sitä, että Viiltokaaos ottaisi Jääliljan mukaan. En sietänyt naarasta. Hän oli niin ylimielinen ja kuvitteli olevansa samalla tasolla kanssani, vaikka soturi olikin minua reilusti nuorempi ja kokemattomampi.
"Välillämme ei ole riitaa. Keskustelimme vain aivan normaaliin tapaamme", naukaisin jäisesti vilkaisten likaisenvalkeaa naaraskissaa. Taistelu kuulosti silti hyvältä. Olisi kerrassaan ihanaa päästä raastamaan hänen turkkiaan verille. En muutenkaan ollut päässyt kunnolla tappelemaan, en tapettuani Helmitähden.
"Itse asiassa... Suostun taistelemaan, vaikka onkin selvää, kumpi meistä on parempi. Epäilen myös, tarvitseeko minun edes taistella täysillä", naurahdin kylmästi ja nousin seisomaan, katsellen tyynenä Jääliljaa. "Vaikka mistäpä sitä tietää? Aliarvioimisesi saattaisi olla suuri virhe."

//Jää? Kosto? Viilto?

Nimi: Viiltokaaos

06.03.2018 13:21
Kokoontumisesta oli jo pari päivää. Pettymyksekseni Valhekuiske ei ollut tullut luokseni. Ehkä hän oli valehdellut, eikä oikeasti ollut sitä mieltä kuin oli sanonut. Päätin, että en menisi juttelemaan naaraalle, hän saisi luvan tulla minun luokseni. Jos saisin Valhekuiskeen tuekseni, saisin takuulla myös Pikiviillon. Parantaja takuulla rakasti koko sydämestään ainoaa elävää pentuaan. Jos Valhekuiske luottaisi minuun, hän voisi puhua isänsäkin puolelleni. Vilkaisin leirin pääaukiolla keskustelevaa kolmikkoa, johon kuuluivat Kalmalilja, Jäälilja ja Kostohenki. Keskustelu näytti mielenkiintoiselta, sillä se ei selkeästi ollut mikään tavallinen keskustelu säästä ja sen sellaisesta. Kolmikon välillä oli selvää kitkaa. Minä aioin selvittää vaikka väkisin, mikä heidän välejään risoi. Kenties saisin viimein selville Jääliljan ja Kostohengen suunnitelmat. Jos menisin vain heidän luokseen, lopettaisivatko he keskustelunsa ja lähtisivät omille teilleen? Toisaalta, jos haastaisin riitaa hieman, he takuulla jäivät. Suuri osa kuolonklaanilaisista rakasti riidan haastamista ja siihen vastausta, joten se voisi olla hyvä suunnitelma. Hivuttauduin hitaasti kolmikkoa kohden kuullakseni heidän puheensa. Kuljin kohti Silakkasiipeä, joka seisoi vain vähän matkan päässä heistä. Kolli nosti katseensa minuun.
"Hei Viiltokaaos", hän tervehti.
"Shh", sihahdin ja käänsin korviani niin, että kuulin paremmin kolmikon puheet. En saanut paljoa selvää. Kolmikko puhui jotain ennustuksesta ja sydänystävistä.
"En edes tiedä, miksi tulin luoksenne. Sinä et tarjoa minulle mitään vastusta. Saati tämä tuppisuu", kuulin Kalmaliljan naukuvan. Nyt oli hetkeni. Käännyin sulavasti jäisellä maalla ympäri ja astelin kolmikon keskelle. Huomasin heidän katsovan minua kysyvästi ja hieman ehkä vihaisestikin juttunsa kesksuttämisen vuoksi.
"Viiltokaaos", Kalmalilja naukui kylmällä äänellä ja katsoi minua mitäänsanomattomalla katseella.
"Minä olen", vastasin vitsikkäästi ja istuuduin alas. Viilsin kynsilläni ilmaa läheltä Jääliljan viiksikarvoja. Naaras murahti ja katsoi minua murhaavalla, jäisellä katseellaan.
"Kinastelunne on kerrassaan säälittävää. Olette kuin mitäkin pentuja", naukaisin virnistäen.
"Voin auttaa teitä ratkaisemaan riitanne. Järjestetään pieni taisteluhetki leirin ulkopuolella. Molemmat saa taistella toisiaan vastaan täysillä ja näemme sitten, kumpi onkaan oikeasti parempi", naukaisin virnistäen. Päätin olla haastamatta riitaa, mutta taistelun minä ehdottomasti tahdoin nähdä. Toivoin, että kaksikko tarttuisi tarjoukseeni ja päättäisi taistella toisiaan vastaan.
"Vai ettekö te uskalla? Kyllähän minä sen ymmärrän", naukaisin, kun yllemme laskeutui hiljaisuus.

//Kalma, Jää tai Kosto? Sori et tungin tän tähä mut ei ollu muutakaa tekemistä XD

Nimi: Kalmalilja

05.03.2018 17:29
"Tuskin", naukaisin silmiäni pyöräyttäen. 'Sydänystävä'. Se oli jo sanana ärsyttävä. "Minulla ei ole juuri ystäviä, saati mitään... 'sydänystäviä'. En edes haluaisi, ellen sitten tarvitse heitä johonkin. Äläkä huoli, en todellakaan ota sinua tosissani. Et taida itsekään käsittää, mitä oikein selität."
Minulla ei ollut muita ystäviä kuin Lintulumo ja Sirppiraita. Ja jos jompikumpi asettuisi tielleni, voisin käyttää kumpaankin kynsiäni. Minä otin ystävikseni vain sellaisia, jotka pystyisivät tarjoamaan minulle jotain.
"Sanoinko missään vaiheessa, että olisitte seuranani? Vaikka sitähän te olette, vaikket haluaisi", murahdin katsahtaen tylsistyneenä kumpaakin kissaa. Tämä keskustelu ei johtanut mihinkään eikä se ollut minulle tarpeeksi älykäs. Enkä minä nyt kovin mielelläni tuijotellut Jääliljan alati virnistelevää naamaa. Joka itse asiassa välitti tunteita hyvin, olin nähnyt hänen katseessaan pahoittelua. Ja miksi? Ei hänellä ollut mitään pahoiteltavaa, se vain osoitti, että hän ei ollut torjunut niitä kaikkia tunteita, jotka estivät saavuttamasta valtaa.
"En edes tiedä, miksi tulin luoksenne. Sinä et tarjoa minulle mitään vastusta", naukaisin venytellen laiskasti. Vilkaisin Kostohenkeä kohottaen halveksien toista kulmaani. "Saati tämä tuppisuu."

//Jää? Kosto?

Nimi: Jäälilja

05.03.2018 16:56
"Jos ja kun pidät minua ja tyttären poikaasi seuranasi, olet väärässä. Et koskaan kelpaisi seuraksemme", naukaisin kylmästi hymyillen ja nousin seisomaan. Katsoin Kalamliljan silmiin iloisena tästä kesustelusta. Nautin kaikesta tälläisestä, jollakin oudolla tapaa.
"Mutta pilkan kohteeksi, se on aivan eri asia. Jos pidät minua voikukkana, muistathan että niitä on kasteltava jos tiedät mitä tarkoitan. Niitä pieniä rikkakasveja ei kannata päästää liian pitkälle, mutta kaikkihan me kukkia ollaan, Kalma"lilja"", hymähdin.
"Ja hei, älä ota tätä tosissasi, olisin ottanut kenet tahansa kohteekseni kuka olisi astunut nenäni eteen. Ei muistella tämän jälkeen pahalla", virnistin. Virnistykseni oli ilkeä, mutta se sisälsi oikeasti pientä pahoittelua, se oli varmasti liian näkyvää. Laskin kasvoni takaisin peruslukemille. En halunnut kuitenkaan pilata välejäni klaanin joka kissaan.
"Saattaisimme olla vaikka sydänystävät jos se ennustus ei olisi tullut väliimme, eikö niin?" kysyin ilkeästi hymähtäen.

//Kalma? Kosto?

Nimi: Kalmalilja

05.03.2018 16:42
"Olen Tähtiklaanille aivan yhtä uskollinen, kuin sinulle. Tiedät siis varmastikin, kuinka paljon."
En uskonut Tähtiklaaniin, vaikka nykyään tiesinkin, että se todella oli olemassa. Tähtiklaani ei kuitenkaan voinut eikä koskaan voisi tarjota minulle samaa, mitä Pimeyden Metsä.
"En tarvitse Raepisaraa viihdyttämään itseäni. Te riitätte hyvin", naukaisin jäisesti ja nuolaisin pari kertaa rintaani. "Aivojen koko ei muuten kerro mitään älynlahjoista. Sinä olet yhtä älykäs kuin voikukka, vaikkei kasveilla edes ole aivoja."
Naurahdin kylmästi ja siirryin sen verran, että aurinko jälleen häikäisi Jääliljan silmiä. Jos vain jollain tapaa pystyin tekemään tuon naaraan elämästä vaikeampaa, tekisin sen. Hän oli sen jo moneen kertaan ansainnut. Jokin naaraassa oli vain ärsyttävää, mutta sitä minä en tietenkään hänelle näyttänyt. Minä raivostuin vain oikeista syistä, en siitä, että jokin nousukas hyppeli kuonolleni.

//Jää? Kosto?

Nimi: Jäälilja

05.03.2018 16:17
Kohotin kulmiani ylimielisesti.
"Jaa a", myhäilin häijysti naurahtaen.
"Eikö kumppanillasi riitä enään aikaa sinulle kun pitää tulla häiritsemään?" kysyin haastavasti. Kalmlilja pyöräytti silmiään. Hän ei ollut laimean pilkkauksen kissoja. Hän ei ärsyyntyisi helpolla, rakastin haasteita, mutta vielä enemmän voittamista.
"Ja kuka sinä olet minun aivojeni kokoa tulkitsemaan omillasi. Se mitä ei näe ei välttämättä ole", naurahdin kylmästi ja pupillini siristyivät.
"Mukavaa, että saavuit siihen. Aurinko juuri häikäisikin silmiäni", kehräsin pahansuopa hymy kasvoillani, "Ensimmäinen kerta kun sinusta on hyötyä, Tähtiklaanin lähetti". Sisäisesti olisin halunnut haukkua Kalmaliljaa niin kauan klaanin petturuudesta kunnes suuni olisi puhdas, mutta tunnelma ei ollut sopiva.

//Kalma? Kosto? Sori tönkkö en oikeen keksiny Jäälle jostain oudon syystä kunnon repliikkejä xc

Nimi: Uljastassu

04.03.2018 18:43
Istuin oppilaiden pesän edustalla ja katselin leiriä. Ei minulla muutakaan tekemistä ollut, kun Kalmaliljaakaan ei näkynyt missään. Tai tarkemmin sanoen; hän oli leirissä, minä näin hänet. Mutta mustan naaraan huomio oli niin tiiviisti kiinnittynyt Sysitassuun, että ihmettelin suuresti. Kasvoilleni kohosi pahansuopa hymy ja siirsin meripihkaisen, häijyn katseeni soturiin. Rakas mestarini Kalmalilja...
*Sinun oppisi eivät tule hyödyttämään minua*, ajattelin. *Voit olla klaanisyntyinen ja vereltäsi Kuolonklaanin kissa, mutta et tule voittamaan Vahvamieltä missään suhteessa.*
Tiesin, että isäni oli ollut erakko, samoin emoni Lintulumo. He olivat tulleet Kuolonklaaniin toisten kissojen kanssa. Olin pentuna saanut loistavan lähtöpaikan, niin sanotusti. Vahvamieli oli päättänyt kouluttaa minusta paremman kissan kuin yksikään kissa tässä klaanissa. Tulisin olemaan heitä paljon pahempi, ehkä jopa pahempi kuin isäni.
*Siinä paha missä mainitaan*, ajattelin ironisesti nähdessäni harmaan, mustajuovaisen kollin astelevan lihaksikkaana minua kohti. Nousin seisomaan.
"Pidän sinulle tänään harjoitukset", Vahvamieli ilmoitti kylmän tyynesti seisahtaessaan eteeni. "Odotan kuitenkin ensin, että Kalmalilja toteuttaa tämän päivän koulutustuokiosi. Mutta jos hänen koulutustuokionsa alkaa myöhässä, niin tekee myös minun koulutukseni."
"Luonnollisesti", murahdin. "Olen valmiina riippumatta koulutuksesi ajankohdasta. Minulla olisi muuten kysymys."
"Puhu. Ei minulla koko päivää aikaa ole."
"Edellisissä harjoituksissa aiheuttamasi haavat ovat tuskin parantuneet. Toimiko sinun isäsi samalla tavalla kanssasi, repi turkkisi verille vain kouluttaakseen sinua? Miksi?"
Vahvamieli siristi silmiään. "Hän toimi täsmälleen samalla tavalla kuin minä sinun kanssasi." Kollin murina oli jäinen. "Hän repi turkkini verille vain kouluttaakseen poikaansa. Niin paljon harjoittelua... enkä minä valittanut. Älä sinäkään valita. Vai haluatko olla yhtä heikko kuin siskosi, joka kuoli verisille sammalille heti syntymänsä jälkeen?"
"Minä en ole heikko", sihisin uhkaavan hitaasti. Häntäni sivalsi ilmaa ja silmissäni liekehti pahuus, "enkä minä valita."
"Hienoa. Paras ollakin niin, Uljastassu, tai muuten saat nähdä, kuinka heikoille kissoille käy. Tämä koko klaani on heikko. He eivät ole lähellekään yhtä hyviä kuin sinä - jos keskityt vain ja ainoastaan minun koulutukseeni."
"Kenen muun koulutukseen sitten?" Kohotin toista kulmaani. "Kalmalilja sattuu olemaan mestarini mutta hän on heikko; hän ei kykene kouluttamaan minusta kaltaistasi."
"Juuri niin." Vahvamieli katsoi minua ja hänen huulilleen levisi häijy, pahansuopa hymy. Hän kääntyi ja lähti rauhallisesti astelemaan poispäin samalla vielä minulle puhuen. "Ole valmiina kun tulen hakemaan sinut."

Nimi: Kalmalilja

04.03.2018 16:33
Katselin, miten tyttäreni katosi leirin suuaukista sisään. Olin hänestä ylpeä. Siksi, ettei hän ollut heikko, ja siksi, että hän muistutti minua niin suuresti. Ja se oli vain hyvä asia. Hänen pentuetovereistaan en kuitenkaan ollut niinkään varma. Ainakaan Kojoottivirneen käytös ei luvannut mitään hyvää. Hänen olisi lopetettava kaikenlainen pehmoilu, sillä se ei auttanut elämässä mitään. Mutta toisaalta, omapahan oli hänen ongelmansa. Valta teki minut onnelliseksi, mitä se minua haittaisi, jos Kojoottivirne tekisi omalla käytöksellään itsensä onnelliseksi? Vaikka enhän minä ollut nähnyt hänen muualla käyttäytyvän niin raukkamaisesti, kuin sen erakkopennun kanssa. Mutta aivan sama. Olkoon sitten.
Nousin seisomaan venytellen ja astelin verkkaisesti leiriin. Kiersin aukiota katseellani, ja siristin silmiäni huomatessani Jääliljan ja Kostohengen. Tuntui, että kaksikko oli jatkuvasti suunnittelemassa jotain. Ja mitä varten muka? Ei ainakaan mitään tärkeää. En kuitenkaan pitänyt heidän toiminnastaan. Hehän saattoivat jopa suunnitella minun varalleni jotain. Tiesin kyllä, etteivät he pystyisi minua vahingoittamaan, vaikka Kostohenki olikin tappanut Kielomyrkyn. Hänen tekonsa oli ollut silti liian läpinäkyvä.
Astahdin kaksikon luo hymyillen jäisesti.
"Jos en tietäisi paremmin, sanoisin, että juonitte jotain", naukaisin katsellen kumpaakin kissaa. "En ole kuitenkaan varma, onko teillä siihen aivoja."

//Jää? Kosto?

Nimi: Sysitassu/-sydän

04.03.2018 10:57
Astelin takaisin leiriin pujahtaen suuaukosta sisään. Emoni harppoi heti minua kohti ja kohotin kysyvästi kulmiani. Kalmaliljan kasvoilla oli hyvin tyytyväisen näköinen ilme.
"Hyvä kun saavuit. Sinua tarvittiinkin", hän naukui pehmeästi ja tavoistaan poiketen nuolaisi päälakeani. Astahdin irvistäen taaksepäin.
"Mihin, saanen kysyä?" tiuskaisin ja huitaisin ilmaa hännälläni. Katsahdin ympärilleni. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan, ei sillä hetkellä. Mutta hetken päästä Pimeystähti loikkasi suurkiven laelle, ja tilanne valkeni minulle.
Klaanin kissat alkoivat heti kerääntyä kiven ympärille. Musta naaras odotteli katsellen klaaninsa kissoja, kunnes he olivat saapuneet paikalle. Näin Kalmaliljan asettuvan isäni Raepisaran viereen ja hymyilin ylpeänä. Minut nimitettiin viimeinkin soturiksi.
"On aika nimittää uusi soturi", Pimeystähti naukui ja käski katseellaan minua astumaan eteen. Katselin vanhaa naarasta jäisesti hymyillen.
"Sysitassu on valmis soturiksi. Hänen soturinimensä on Sysisydän."
Vilkaisin hiukan haastavasti ympärilleni. Klaani huusi nimeäni pari kertaa, ja sen jälkeen kaikki palasivat takaisin tekemään sitä, mitä ennen nimitystäni olivat tehneet. Katsahdin Uljastassun suuntaan ja virnistin ilkeästi. Katsekontaktini kolliin kuitenkin katkesi, kun emoni astui eteeni.
"Mitä nyt taas?" kysyin tuhahtaen ja kurtistin kulmiani. Mustavalkoinen naaraskissa katsahti ympärilleen ilmeettömästi. Kylmä hymy kuitenkin piirtyi hänen kasvoilleen, kun emoni laski häntänsä selälleni.
"Tule. Meidän pitää puhua."
Annoin soturin johdattaa minut ulos leiristä. Kun olimme tarpeeksi kaukana muista, emoni istahti maahan puun juurelle ja mittaili minua katseellaan.
"Onnittelut", hän naukui ohimennen. "Nyt kun olet sitten soturi, voit oikeasti olla mukana asioissa. Tärkeissä asioissa. Sitähn sinä olet halunnutkin, etkö vain?"
"Kyllä", murahdin tutkien emoni katsetta. "Miten se liittyy sinuun? Minä en tarvitse sinua mihinkään. Pärjään paremmin yksin."
Kalmalilja naurahti hiukan ja nuolaisi tassuaan.
"Niin, et ehkä tarvitsekaan. Mutta sinun tuestasi on minulle hyötyä. Ja siitä, että tuet minua, on hyötyä sinulle."
Katselin mietiskellen vanhempaa naarasta. Mistä hän oikein puhui? Minä en halunnut kenenkään apua. Minusta tulisi päällikkö, ja voisin saavuttaa sen yksinkin. Tuntui kuitenkin, että Kalmalilja puhui jostain suuremmasta.
"Mitä tarkoitat? Mihin tarvitset tukeani?" kysyin kohottaen leukaani. Emoni nousi seisomaan ja astahti eteeni, vihreät silmät kiiluen.
"On mahdollista, että tulevaisuudessa metsässä tapahtuu jotain suurta. Jotain suurta, missä minä olen osallisena. Ja jos hoidan osani hyvin, minut palkitaan. Jos sinä autat minua, minä taas palkitsen sinut. Ymmärrätkö?"
Nyökyttelin kuunnellen tarkkaavaisena. Mitä se ikinä olikin, halusin olla asiassa mukana.
"En ole kertonut tästä mitään pentuetovereillesi - vain sinulle, sillä sinä olet teistä kolmesta se, jonka haluan tuekseni. Enkä juuri nyt kerro sinullekaan yhtään enempää, kuin olen jo kertonut. Jos osoittaudut tiedon arvoiseksi, saat sitä mahdollisesti lisää. Ja sinun on oltava tästä hiljaa. Minä voin nimittäin tehdä kamalia asioita, eikä se, että olet tyttäreni, estä minua. Onko selvä?"
Hymyilin jäisesti. Emoni ei pystyisi tekemään minulle mitään. Ei hän uskaltaisi. En siltikään aikonut kertoa keskustelustamme mitään kenellekään. Jos Kalmalilja todella pystyisi tarjoamaan minulle jotain arvokasta, kenties valtaa, oli minun ansaittava se.
"On. Minä en kerro kellekään. Tuen sinua."

Astelin takaisin kohti leiriä. Emoni oli vielä jäänyt metsään, ehkä siksi, ettemme herättäisi huomiota. Minun oli saatava tietää lisää, joten sen mukaan minun oli käyttäydyttävä. Soturi ei ollut antanut minulle mitään tehtäviä, mutta jatkossa niitä saattaisi tulla. Ja silloin hoitaisin ne kunnolla. Istahdin soturien pesän eteen yhä hymyillen ja katselin leiriä ympärilläni.

//Joku?

Nimi: Talvikkitassu

03.03.2018 20:48
Käänsin hitaasti vaalean taivaansinisen katseeni Kojoottivirneeseen, joka jostakin syystä peitteli kasvojaan etukäpälillään ja vältteli katsettani. Kohotin kulmiani ja punnitsin kollin sanoja, sillä tiesin täydellisesti mistä hän puhui.
Uskostani Pimeyden metsään.
Hän halusi saada selville kaiken sen tiedon ja kaikki ajatukset, jotka olivat pakkautuneet mieleeni kollin sanoista. Jos kyseessä olisi ollut joku murhanhimoinen klaanitoverini, olisin varmasti vain pitänyt itsepäisesti suuni kiinni ja häätänyt kissan pois pesästä, mutta olin onnistunut jo luottamaan Kojoottivirneeseen enemmän kuin keneenkään muuhun koko Kuolonklaanissa. Hän ei ollut kuin muut klaanitoverini, Kojoottivirne ei tahtonut tappaa kissoja tai vuodattaa turhaa verta eikä hänen kunnianhimonsa ollut ottanut kollista valtaa. Ja sitä minä todellakin kunnioitin hänessä.
"Mistä me puhuimme? Minä olen kokonaan unohtanut", lausahdin mahdollisimman välinpitämättömästi, mutta selvästikin ääneni oli läpinäkyvä. Kojoottivirneen kasvoille - jotka olivat vihdoinkin kohdistuneet takaisin minuun eivätkä olleet kollin käpälien piilossa - nousi ilme, jonka tarkoitus oli ilmiselvä.
*Minä tiedän että sinä valehtelet. Sinä muistat varsin hyvin mistä me juttelimme ja mitä minä sanoin.*
"Olen surkea valehtelija ja kerrankin kun todella yritin valehdella, arvasit heti", totesin hetken hiljaisuuden kuluttua ja kiedoin häntäni käpälieni ympärille. Ajatukset nukkumisesta katosivat kokonaan mielestäni, halusin jotakin seuraa enkä mitään tylsiä unihetkiä.
"Ei minulla mitään erityisempää mielessä ole. Minun mielestäni kuka tahansa saa uskoa mihin tahansa klaanistaan riippumatta, erakot, kotikisut ja luopiotkin saavat minun mielestäni uskoa Tähtiklaaniin tai Pimeyden metsään, koska usko on jokaisen kissan oma päätös. Minuakin Tähtiklaani kiinnostaa enkä voi luvata että pysyisin nykyisessä uskossani ikuisesti, mutta tällä hetkellä uskon Pimeyden metsään."
"Eikö sinulla ole mitään siis uskojani vastaan?" Kojoottivirne kysyi varovaisesti ja räpäytti lämpimänruskeita silmiään.
"Ei ole, tunnen itseasiassa pientä helpotusta siitä ettei jokainen kuolonklaanilainen ole sellainen murhan ja -kunnianhimoinen tappaja, joten kun näen sinun kaltaisesi oikeudenmukaisen ja ystävällisen kissan, se saa minut iloiseksi", vastasin vielä kollin kysymykseen ja käännyin sitten ympäri. Tassuttelin äänettömästi pesän toiselle puolelle, pesääni suojaavien sammalverhojen edustalle. Vilkaisin olkapääni takaa Kojoottivirnettä ja nostin kohteliaan hymyn kasvoilleni.
"Tarvitsetko enää mitään vai voinko mennä nukkumaan? Lähden huomenna yksin kiertämään Varjoklaanin rajaa, joten en saa olla väsynyt."

// Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

03.03.2018 19:12
Lipaisin vielä kerran märkää sammalta. Huomasin vasta nyt kuinka hikinen olin oikeasti. Ilmeisesti kyseisen unen näkeminen ei ollut aivan minun mieleen. Päästin ilmoille kuitenkin suuren haukotuksen. Väsymys oli jälleen ottamassa minusta vallan. Ehkä se johtui vedestä tai siitä, että olin Talvikkitassun seurassa ja tunsin oloni turvatuksi.
"Anteeksi", maukaisin huvittuneena haukotukseni takia. Ei ollut kohteliasta haukoitella naaraan edessä juuri nyt, kun hän kysyi riehuiko Kuolonklaanissa sairaus, joka voisi olla issoille hyvinkin kohtalokas näin lehtikadon aikaan. Pudistin kuitenkin päätäni Talvikkitassun kysymykselle.
"Ja mitä valko- ja viheryskään tulee, en ole ainakaan huomannut ympärilläni olevien kissojen olevan sairaita", vastasin parantajaoppilaalle. Mistä olisin oikeasti halunnut keskustella, olivat sanani aikaisemmin tänä päivänä. Taisin paljastaa itsestäni liikoja sillä hetkellä. Minua oli kuitenkin jonkin verran jäänyt vaivaamaan, että en ollut saanut Talvikkitassulta vastausta. Ehkä naaras ei vain tuntenut samoin. Käänsin katseeni uudestaan sammalmyttyyn edessäni. Lipaisin sitä muutaman kerran kielelläni uudestaan. Aamulla minä pääsisin luultavasti pois pesältä, jos vain lupaisin Pikiviillolle ja Talvikkitassulle olevani varuillani korvani kanssa. En osannut arvioida kuinka hyvin sen reuna olisi jo korjaantunut, mutta olisin valmis ottamaan riskin. Tunsin aina punan kohoavan kasvoilleni ollessani Talvikkitassun seurassa.
"Talvikkitassu", huokasin lopulta. Minun olisi pakko kysyä tätä tai katuisi, että en kysynyt asiaa tilaisuuden tullen. Nostaessani katseen kohti naaraan pimeässä kiiltäviä silmiä, muutin mieleni. "Pentutarha voisi olla ehkä hyvä paikka tarkistaa sairauksien varalta. Tai klaanivanhinten pesä."
Sanoin ehdotukseni niin nopeasti, että en edes muistanut huomioda, että oliko pentutarhalla pentuja. Kunhan sain ajatukseni kokoon, muistin Lintulumon ja Kuutihkun olevan pentutarhalla pentujensa kanssa. Tunsin kuinka kasvoni punastuivat taas. Peitin nopeasti kasvoni tassuillani ja esitin aivastavani.
"Hiekkaa", niiskautin huvittuneena, vaikka pesä oli melko hyvin sammalten ja lumen peitossa. Annoin kuitenkin lipsautukseni jäädä toiselle sijaille.
"Mutta totta puhuen, minulla olisi kyllä sinulle asiaa. Siitä mitä sanoin eilen... Tahdoin vain tietää mitä ajattelet", maukaisin hiljaa sekä nolostuneena.

// Talvikki?

Nimi: Talvikkitassu

03.03.2018 17:03
Kuuntelin Kojoottivirneen kertomuksen kokonaan loppuun - kollin selitys ei itseasiassa ollut niin pitkä kuin olin olettanut - ja uskaltauduin nyökäyttämään päätäni vasta sitten, kun ruskeanharmaa soturi kertoi ongelmistaan tajuta unen todellinen tarkoitus. Hän vilkaisi minua toiveikkaana, varmaankin olettaen saavansa minulta auttavia sanoja. Mutta eihän minulla ollut harmaintakaan aavistusta unen merkityksestä, tuskin tunsin Kohmesydäntä ja Kostohenkeä. En kuitenkaan voisi vain avuttomasti epäröidä klaanitoverini edessä, sillä parantaja ei saisi tälläisenä hetkenä vain hiljentyä ja kadota paikalta.
"Kostohengen luottamus sinuun varmasti heikkeni kun hän näki sinun auttavan Mayan pois Kuolonklaanista, joten ehkä valinnallaan hän viittasi uskollisuuteesi. Tarkoitan siis, että Kostohenki muistutti että sinä olet joko uskollinen Kuolonklaanille tai sitten sinut karkotetaan klaanista. Tällä tavalla minä ainakin vähäisillä tiedoillani arvioisin unesi. Mutta pyydän, älä nyt ahdistu tuosta yhdestä unesta, sillä se on vain mielikuvituksesi rakennelmaa. Jos alat tosin näkemään tätä unta toistamiseen, tule puhumaan minulle."
Kojoottivirne ei sen jälkeen sanonut mitään pitkän tovin aikana, vaan näytti punnitsevan sanojani ja mielipidettäni. Kiristelin hampaitani hermostuneena, koska saatoin olla aivan väärässä asian suhteen. Köhäisin nopeasti kurkkuani ja kohdistin taivaansinisen katseeni kollin lämpimänruskeisiin silmiin.
"Tarvitsetko jotain?" kysyin hetken mielijohteesta.
"Kurkkua kuivaa vähän. Saisinko-"
"-märkää sammalta, käyn hakemassa", päätin Kojoottivirneen lauseen ja kipitin sitten nopeilla askelilla yrttivaraston luokse, joka tuntui puolet pienemmältä kuin eilen. Vetäisin syvään henkeä ja tartuin hampaillani paksuun sammaltukkoon, josta valui hienona norona läpinäkyvää vettä. Nostin sammaleet varoivaisesti leukoihini ja käännyin sitten ympäri, suunnaten rennon kulkuni sammalpedillä istuvan Kojoottivirneen luokse. Hän räpäytti nopeasti ruskehtavia silmiään, kun laskin märät sammaleet kollin eteen.
"Kiitos, Talvikkitassu."
Jäin katsomaan sivummalle, kuinka ruskeanharmaa kolli alkoi imeä sammalista virkistävän kylmää vettä ja aloin nuolla oikean lapani karvoja. Lumenvalkoiset, viiltoa muistuttavat kuvioinnit sekoittuvat vähän väliä, mutta hetken kuluttua kuvio oli taas rakentunut entiselleen.
"Menen kohta takaisin nukkumaan, mutta varmistan ensin että sinulla on kaikki hyvin", ilmoitin jämäkällä äänensävyllä ja vilkaisin uudelleen sivusilmästäni Kojoottivirnettä.
"Onko muuten sinulla tai kenelläkään muulla esiintynyt valko tai -viheryskän merkkejä? Sitä on ollut hieman liikkellä, mutta haluan varmistaa ettei sitä Kuolonklaanissa ole. Kissanmintusta ei nimittäin ole merkkiäkään ja se on kaikkein vahvin yrtti niitä sairauksia varten. Valko tai -viheryskän alun merkkejä ovat esimerkiksi nenän vuotaminen, väsynyt ja kuumeinen olo ja tavallista yleisemmät yskänpuuskat."

// Kojo?

Nimi: Kojoottivirne

03.03.2018 16:25
Olin kiitollinen siitä, että olin herännyt keskellä yötä. Ympärilläni oli hyvinkin pimeää eikä Talvikkitassu voinut erottaa punaa, joka kohosi kasvoilleni. En tiennyt tahdoinko jakaa aivan kaikki yksityiskohdat elämästäni Talvikkitassulle. Toisaalta kyllä luotin parantajaoppilaaseen hyvinkin paljon. Tahdoin naaraasta itselleni hyvän ystävän. Ne kun satuivat minulla olemaan onnistuneesti hyvinkin vähissä. Ajtuskin ystävien omaamisesta tässä klaanissa oli aina sysännyt minua vain kauemmas muista kissoista. Olin todennut satuttavani vähemmän kissoja ympärilläni, jos vain eläisin yksin. Mayan tullessa Kuolonklaaniin kaikki oli kuitenkin muuttunut. Olin alkanut suojella erakkopentua ja lopulta pelastanut hänet.
*Talvikkitassun kanssa*, lisäsin pääni sisällä. Tajuntani mainittua parantajaoppilaan, purin huultani. Olin todella alkanut luottaa naaraaseen, vaikka tiemme olivat kohdanneet vain muutamia kertoja. Ja nekin silloin, kun olin saanut Kostohengen kynsistä. Minua huvitti ajatus siitä, kuinka kuolleen siskoni poika todella olikaan lähentänyt minua Talvikkitassun kanssa.
"Hyvä on", maukaisin tyynesti, "minä voin kertoa sinulle, jos lupaat olla nauramatta."
"Tietenkin", Talvikkitassu maukaisi pesän suuaukolta. Heilautin häntääni hiukan hermostuneena. Jossakin ajatusteni syövereissä kielsin itseäni yhä luottamasta kehenkään kissaan. Talvikkitassun kohdalla olin kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen ja ottamaan riskin. En ollut valmis menettämään häntä valheideni takia. Huomasinhan minä mitä oli tapahtunut eilen minun valehdellessani mitä korvalleni oli tapahtunut. Vaikka totuus ei ollut silloin tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, olin lopulta kertonut sen.
*Ja Talvikkitassu poistui luotasi*, jokin lisäsi pääni sisällä. Murahdin pienesti. Onnistuin aina saamaan itseni epäilemään, tavalla tai toisella.
"Sinun kannattaa ehkä tulla lähemmäs. En tahdo kenenkään muun kuulevan", maukaisin hiljaa hampaideni välistä. Salamyhkäinen puoleni oli heräilemässä unesta ja minun olisi ehkä parasta kertoa omasta unestani Talvikkitassulle ennen kuin todella alkaisin katua päätöstäni. Huomasin sivusilmällä kuinka Talvikkitassun hahmo lähentyi minua ja istui sammalvuoteen vierelle.
"Näin unta mestaristani ja Kostohengestä", myönsin nolostuneena. "Kohmesydän oli sitä mieltä, että minusta ei olisi koskaan pitänyt tulla soturia. Hän pyysi Kostohengen korjaamaan virheen hänen puolestansa. Melkein putosin kalliolta kuohuavaan veteen. Kostohenki ei kuitenkaan pudottanut minua. Hän käski minun valita luovuttamisen ja taistelemisen väliltä."
Käänsin katseeni hiukan hermostuneena Talvikkitassuun. En osannut sanoa mitä naaras ajatteli. Todennäköisesti hän nauroi päänsä sisällä. Kuinka nyt Kuolonklaanin soturi voisikaan pelätä toista saman klaanin soturia?
"Minusta kuitenkin tuntuu, että se oli vain alitajuntani yrittämässä selittää minulle jotakin. Ainoa ongelma on, että en tiedä mistä valinnasta on kyse", huokasin. Ehkä Talvikkitassu voisi parantajaoppilaana kertoa. Eikö unien tulkitseminen ollutkin yksi parantajien vahvuuksista?

// Talvikki?

Nimi: Viiltokaaos

02.03.2018 14:03
Miten olinkaan saattanut unohtaa kokoontumisen. Ehkä asia selittyi sillä, että taivas oli ollut melko pitkälti pilvien peitossa jo vähän aikaan, eikä kuuta ollut näkynyt kuin silloin tällöin. Suunnitelmani Tappotassun koulutuksen suhteen menisivät kuitenkin uusiksi, sillä aioin hankkiutua kokoontumiseen ja saada sinne myös oppilaani. Pimeystähti ei ilmeisesti ollut vielä päättänyt kokoontumiseen pääsijöitä. Käänsin katseeni Tappotassuun.
"Järjestän meidät sinne", vastasin vakavalla äänellä ja suuntasin kohti suurkiveä, jonka liepeillä Pimeystähti jutteli tyttärensä Vuolasvirran kanssa. Vuolasvirta oli myös Pisaratähden tytär. Kaksikko käänsi katseensa minua kohti kuullessaan lähestyvät askeleeni.
"Minä ja Tappotassu tahdomme mukaan kokoontumiseen. Koulutuksen kannalta Tappotassulle olisi hyvä päästää hänet mukaan", naukaisin tasaisella äänellä päällikölle. Hän vilkaisi nopeasti tytärtään ja katsoi minua sen jälkeen hetken hiljaa mietiskellen.
"Olin kyllä suunnitellut Raatotassun lähtevän mukaan, mutta ei kai sillä niin väliä ole", naaras vastasi ja heilautti häntänsä etukäpäliensä päälle. Nyökkäsin ja käänsin selkäni päällikölle. Astelin takaisin oppilaiden pesän luona istuvan mustan oppilaan luokse.
"Mene lepäämään. Pimeystähti lupasi meille paikan lähtijöistä, mutta ilmoittaa lähtijät virallisesti vasta kohta. Kerkeät nukkua vielä hetken ennen lähtöä", naukaisin nopeasti oppilaalleni. Tappotassu nyökkäsi ja sujahti oppilaiden pesään. Istuin hetken ajan kaikessa rauhassa pesän liepeillä, kunnes näin Tuhokatseen. Soturi kyyhötti kaikessa rauhassa sotureiden pesän edessä ja lopetteli ateriaansa, joka tällä kertaa oli varpunen. Kolli nosti katseensa minuun kuullessaan askeleeni. Hänen synkkä ilmeensä muuttui hetkessä toiveikkaaksi. Istuin hänen eteensä ja katsoin kollia hetken ajan silmiäni siristellen.
"Onko jotain uutta?" hän kysyi hiljaa rahisevalla äänellään.
"Suunnitelmani etenevät. Olen parhaillaan hankkimassa kolmea kissaa tuekseni. Sen lisäksi Ahvenleuka auttoi minua saamaan toisesta klaanista liittolaisen, joka saa suunnitelmat kulkemaan eteenpäin", kerroin vanhalle kollille.
"Etkö aio kertoa enempää?" hän kysyi pettyneesti. Pudistin päätäni.
"En voi, joku voi kuunnella meitä. Kerron myöhemmin lisää. Pidä vain silmäsi ja korvasi tarkkoina ja kerro, jos kuulet jotakin mielenkiintoista", käskin. Käänsin selkäni Tuhokatseelle. Tunsin pitkään hänen katseen niskassani, kunnes lopulta sujahdin sotureiden pesään. Lepo ennen kokoontumista tekisi hyvää myös minulle.

//Tappo?

Nimi: Tappotassu

02.03.2018 10:29
Viiltokaaos pyysi minua suunnistamaan takaisin leiriin. Sehän olisi suuri kunnia, kun noin taitava soturi pyytäisi minua menemään sinne edellä. Vilkaisin taakseni. Viiltokaaos käveli takanani. Hän ei varmaankaan neuvoisi minua, vaan minun pitäisi tehdä tämä itse. Eihän tämän pitäisi olla kovin vaikeata? Lähdin kulkemaan pois päin ukkospolusta sinne suuntaan missä leiri - ainakin mielestäni - olisi. Painoin kuononi maahan ja aloin jäljittämään leiriä. Lumeen oli painautunut kissojen jälkiä. Ne eivät voineet olla minun ja Viiltokaaoksen, sillä jälkiä oli enemmän, eikä joukossa ollut niin pieniä tassunjälkiä kuin minulla. Jäljet suuntasivat lähelle Tuuliklaaniin rajaa. Jäljet olivat ilmeisesti rajapartion. Kuitenkin Kuolonklaanin rajapartion. Lähdin kulkemaan jälkiä seuraten suoraan eteenpäin. Vilkaisin varmuuden vuoksi taakseni. Kyllä se Viiltokaaos siinä oli. Yhtäkkiä jäljet kääntyivät oikealle ja jatkuivat siitä eteenpäin. Tajusin menneeni jo ohi leiristä. Käännyin ja lähdin kulkemaan suuntaan mistä tulimme. Vähän matkan päässä pysähdyin. Näin lumessa kissojen jäljet, jotka suuntasivat vasemmalle. Aloin seuraamaan niitä ja ne suuntasivat leiriin. Loikkasin leiriin ja käpälät liukuen pysähdyin aukiolle. Viiltokaaos tuli viereeni.
"Se ei mennyt kauhean hyvin", mau'uin ennen kuin Viiltokaaos ehti sanoa mitään, "Tajusin sen itsekin."
Viiltokaaos nyökkäsi pienesti. Tuo yritti sanoa vielä jotain, mutta huomioni kääntyi ohikulkeviin Tuhokatseeseen ja Pihlajakynteen, jotka juttelivat jostain.
"Tänään on kokoontuminen", Tuhokatse kuiskasi Pihlajakynnelle.
"Ketkäköhän Pimeystähti valitsee mukaansa", Pihlajakynsi mietti. En kuullut enempää heidän puhettaan, kun käänsin katseeni takaisin Viiltokaaokseen.
"Onko tänään kokoontuminen?" hihkaisin, "Tuhokatse ja Pihlajakynsi juttelivat siitä. Pääsenhän mukaan Viiltokaaos?"
Tahdoin kovasti mennä mukaan kokoontumiseen. Ensimmäiseen kokoontumiseeni.

//Viilto?

Nimi: Talvikkitassu

01.03.2018 18:44
Sammalverhojen toiselta puolelta kajahti hiljainen, mutta silti minut säikäyttävä ääni, joka jäljitteli kaukaisesti lyhyttä ulvaisua. Nostin raskaat silmäluomeni hitaasti ja käännyin vilkaisemaan olkapääni ylitse. Ohuiden sammalverhojen takaa pystyin näkemään, kuinka sammalpedeillä makaava tumma hahmo kompuroi seisomaan ja alkoi huohottaa niin raskaalla ja epätasaisella ryhdillä, että pystyin kuulemaan sen pesän toiselle puolelle saakka. Ruskeanharmaasta Kojoottivirneestä en voinut erehtyä.
*Miksi ihmeessä hän heräsi tähän aikaan? Ja miten minä onnistuin herämään hänen heräämiseensä?* Kysymykset vilisivät mielessäni päätä huimaavalla vauhdilla ja jouduin ravistelemaan päätäni pariin kertaan saadakseni turhat ajatukset pois. Laskeuduin vaistomaisesti maahan omalta sammalpediltäni ja sukelsin pienestä sivupesästäni "pääpesään", missä potilaat tavallisesti yöpyivät. Mutta tällä hetkellä potilaita oli vain yksi ja kyseinen kissa oli juuri herännyt.
Olin tuskin päässyt kokonaan sammalverhojen toiselle puolelle, kun selälleen laskeutunut Kojoottivirne kierähti kyljelleen ja kohtasi pimeässä kiiluvan katseeni lämpimänruskeilla silmillään. Kollin kasvoille nousi hämmentynyt ilme.
"Etkö sinäkään saa unta?" Kojoottivirne kysyi lyhyen hiljaisuuden jälkeen ja räpäytti silmiään pari kertaa. Heilautin nopeasti sinertävänharmaata häntääni, mutta pysyin varjoissa.
"Heräsin sinun heräämiseesi, kuulin huohotuksesi sammalverhojen toiselle puolelle asti", ilmoitin vakaalla äänensävyllä ja sukelsin kokonaan irti sammalverhoista, antaen sen painua parantajaoppilaan pesän oviaukon suojaksi.
"Muttei näin myöhään hereillä oleminen ole minulle kovin uutta. Minulla on ollut pienestä pennusta asti tapa valvoa myöhään, mutta suureksi yllätyksekseni en väsy myöhäisistä illoista", jatkoin aivan yhtä rauhallisella äänellä, "rakastan kuun katselemista, varsinkin täysikuun. Sen katseleminen rauhoittaa minua, siksi jään ihailemaan sen nousemista useina iltoina."
Vasta sen sanottuani hivuttauduin varjoista hailakan kuunvalon eteen ja hiivin varovaisin askelin Kojoottivirneen näköpiiriin. Ruskeanharmaa soturi ei sanonut sanaakaan lähestyessäni häntä, mikä oli samalla helpottavaa ja ahdistavaa.
"Miten heräsit kesken kaiken?" kysyin, kun olin saapunut parin hännänmitan päähän ja olin asettunut istumaan, "näitkö painajaista vai tuliko sinulle yht'äkkiä huono olo?"

// Kojo?

Nimi: Viiltokaaos

01.03.2018 18:32
Tappotassu syöksyi minua kohti. Oppilaan silmissä oli palo, jonka tahdoin nähdä jokaisen kuolonklaanilaisen silmissä taistelukentällä. Oppilas loikkasi kimppuuni lumi takanaan pöllyten. Väistin hänen liikkeensä nopeasti ja tein
normaaliani hitaamman vastahyökkäyksen, jonka kolli onnistui väistämään. Tappotassu onnistui pääsemään vasemmalle puolelleni. Koska tahallaan toimin hieman hitaammin kuin normaalisti, jonka aikana oppilas ponkaisi itsensä kiinni kylkeeni. Hän upotti kyntensä lapaani ja yritti saada minut kaatumaan. Onnistuin kuitenkin saamaan kollin irti lavastani kierähtämällä maahan makaamaan. Tappotassu nousi hetkessä ylös maasta ja lähti hyökkäämään uudestaan. Päätin ottaa oppilaan iskun vastaan. Hän onnistui loikkaamaan kaulaani kiinni.
"Juuri noin", naukaisin ja ravistelin soturioppilaan helposti irti minusta. Voimaa nuorella oppilaalla ei vielä hurjasti ollut, mutta en minä sitä ihmetellyt. Vielä eilen hän oli nukkunut pentutarhassa ja kenties leikkinyt muiden pentujen kanssa typeriä leikkejä sammalpalloilla. Kyllä hänen lihaksensa saataisiin vahvistumaan taisteluharjoituksilla. Tappotassu nousi ylös hangesta ja ravisteli turkkinsa puhtaaksi lumesta. Hän käänsi keltaiset silmänsä kysyvästi minuun kohti.
"Menikö se paremmin?" hän kysyi toiveikkaasti. Nyökkäsin kasvoillani kuitenkin vakava ilme. Viilsin kynsilläni ilmaa.
"Palaamme nyt leiriin, sillä aurinko laskee pian. Leiriin päästyämme saat valita tuoresaaliskasasta hiiren. Järjestän meidät huomenna auringonnousun aikaan rajapartioon, joten valmistaudu aikaiseen herätykseen. En aio päästää sinua helpolla, minä koulin sinusta vielä vahvan soturin Kuolonklaanille", nau'uin oppilaalleni vakavalla äänellä. Tappotassu nyökkäsi ja lähti loikkimaan vierelläni kohti leiriä. Ukkospolun ylitys sujui jälleen nuorelta kollilta helposti.
Ylitettyämme ukkospolun, jättäydyin Tappotassun taakse. Hän pysähtyi ihmetellen ja odotti, että sain hänet kiinni.
"Johdata meidät leiriin", tokaisin ja jatkoin ennen kuin oppilas kerkesi sanoa mitään, "haistele ilmaa ja etsi muita merkkejä leiristä. Kenties ne ovat partion jäljet tai asiat, joita näit Tuuliklaanin rajalla, joka on tuolla jonkun matkan päässä." Tappotassu katsoi minua epäröiden ja lähti kävelemään hitaasti eteenpäin ilmaa maistellen. Kävelin hänen perässään kaikessa rauhassa. Olin valmis kulkemaan harhaan, enkä auttaisi Tappotassua tuli mikä tuli.

//Tappotassu?

Nimi: Tappotassu

01.03.2018 17:38
Viiltokaaoksen selittäessä taisteluliikkeistä, kuuntelin tuota tarkasti. Nyökkäsin pienesti ja räpäytti keltaisia silmiäni.
"Selvä", mau'uin Viiltokaaoksen lopettaessa puheensa, "Kuten sinulta ei kannata ottaa monta liikettä vastaan... mrrau... olet varmaan pelätty taistelukentillä. Ainakin tuuliklaanilaiset varmaan pakenevat sinua, heti kuin edes näkevät sinut..."
Naurahdin itsekseni. Heilautin häntääni huvittuneena ja toivoin että jonain päivänä minuakin pelättäisiin taistelukentillä.
"Tappotassu, yritä hyökätä kimppuuni uudelleen", Viiltokaaos sanoi, aivan kuin ei olisi kuullut sanojani, "Käytä ohjeitani ja muista kynnet. Et sinä pysty minua vahingoittamaan niillä pahasti, ainakaan vielä."
Ainakaan vielä. Maistelin sanaa suussani. Peruutin ottamaan vauhtia hypätekseni taas Viiltokaaoksen kimppuun. Tällä kertaa pidin kynteni esillä. Ajattelin että Viiltokaaos olisi tuuliklaanilainen, joka olisi tunkeutunut Kuolonklaanin reviirille. Sitten ponnistin Viiltokaaoksen päälle.

//Viilto?

Nimi: Raepisara

01.03.2018 13:04
Tassuttelin takaisin leiriin välittämättä mistään. En välittänyt kulkiko kukaan seurassani, puhuiko joku minulle jotakin. Päämääräni oli nyt vain päästä leiriin. Päästä sotureiden pesään. Päästä sammalille makaamaan. Olin väsynyt tähän kaikkeen. Kaikkeen, siskooni, elämääni. Miksi siskoni oli halunnut vain lähteä? Taisi hänkin vain ajatella itseään.
Viimeinkin pääsin rojahtamaan sammalvuoteelleni ja nukahtamaan syvään uneen.

Heräsin uuteen aamuun virkeänä. Aloin sukimaan harmaata turkkiani nopein, mutta tarkoin vedoin. Nousin ylös tassuilleni ja astelin leiriaukiolle. Pitäisi järjestää rajapartio.
"Yövarjo! Tulvasielu! Tulkaa mukaani", maukaisin ja kaksikko lähti hetken päästä perääni. Tassuttelin kahden kissan edellä verkkaisin askelin.
"Ja minne arvon varapäällikkö on meitä viemässä?" Yövarjo maukaisi ja otti muutaman juoksuaskeleen ottaen minut kiinni.
"Rajapartio", hymähdin ja lähdin kohti Nelipuita. Kävisimme merkkaamassa sen alueen.

Rajapartiossa ei mennyt järin kauan. Palasimme leiriin ja hajaannuimme muihin hommiin. Itse kävelin sivummalle leiriaukiosta js istahdin. Suljin silmäni ja laskin pääni alas.

Nimi: Kojoottivirne

01.03.2018 12:18
Kuuntelin kuuliaisestkuinka Talvikkitassu kertoi oman uskonsa merkityksestä. En pystynyt aivan samalla tapaa samaistumaan naaraan sanoihin. Pyrkiväthän molemmat, Pimeyden metsä sekä Tähtiklaani, ohjaamaan elämäämme heidän haluamaansa suuntaan. Harvoille loppujen lopuksi luotiin vapaus päättää mitä omalla elämällään tekivätkään. Sitä vain ei pystynyt tiedostamaan niin helposti kuin olisi luullut. Tuhahdin hiukan. Olin hankala ajatella, että joku juuri nytkin oli päättänyt minun ja Talvikkitassun välillä käytävästä keskustelusta. Kaikki tämä ajattelu sai kuitenkin pienen pänsäryn aikaiseksi ajatuksissani, joten käännyin katsomaan ulos pesän suuaukosta. Se ei ollut parhaimpia ideoitani. Vaikka leirissä alkoikin jo hämärtää, kirkas valo vain kiihdytti päänsärkyäni. Talvikkitassun mainittua vedestä, minulle iski suuri väsymyksen tunne. Kaikki muutkin sisälläni pyörivät tunteet sekoittivat minut täysin. Pudistelin päätäni hitaasti katsoessani naarasta.
"Kiitos huolenpidostasi, mutta en tarvitse juuri nyt mitään", maukaisin tyynesti. "Paitsi ehkä lepoa."
Päiväni oli ollut todella pitkä ja tahtoisin todella vain sulkea silmäni ja untaa omien unieni kuljettaa minut pilvien toiselle puolelle, kauas Kuolonklaanista. Ainoa kissa josta tässä klaanissa oikeasti välitin oli Talvikkitassu. Välillä jopa kyseenalaistin miksi en ollut vielä jättänyt Kuolonklaania taakseni. Metsässä oli muitakin klaaneja, joihin liittyminen tuskin olisi ongelma. Huomasin Talvikkitassun vielä silmäilevän korvaani. Laskin pääni rennosti sammalille ja käärin itseni yhdeksi karvakasaksi. Vetäisin takkuisen häntäni tassujeni ja kuononi peitoksi. Yritin pitää kaiken mahdollisen lämmön itselläni. En aikaisemmin edes huomannut, että minulla oli hiukan kylmä. Avasin vielä kerran silmäni nähdäkseeni kuinka Talvikkitassu asteli jonnekkin syvemmälle pesän uumeniin.
"Me tapaamme jälleen aamulla", maukaisin mumisten omaan häntääni. En olettanut naaraan kuulevan minua, mutta minua se ei haitannut. Suljin uudestaan silmäni ja annoin ajatusteni kaikota.

Unet voivat olla vaikka mitä. Toiset unelmoivat omasta kohtalostaan klaanin päällikkönä, toiset kumppanista sekä jälkikasvusta. Minun unissani oli harvoin mitään järkeä. Yhdessäkin unessa olin keskustellun vanhan itseni kanssa. Uni oli pitänyt minut valveilla koko lopun yötä. En ollut esiintynyt kovinkaan kauniissa muodossa siinä unessa.
"Kojoottitassu", kuulin jonkun kutsuvan minua nimeltä. Siristin silmiäni. Nimeni ei ollut Kojoottitassu vaan Kojoottivirne. Hiivin hitaasti aluskasvillisuudessa eteenpäin. Reviiri ei ollut Kuolonklaanin omaa. Jos olisin jotakin klaania veikannut, olisin sanonut käveleväni juuri nyt Myrskyklaanin reviirillä. Sitä oli kuitenkin hankalaa uskoa, sillä en ollut koskaan käynyt Myrskyklaanin reviirillä. Ainoastaan nähnyt sen.
"Kojoottitassu!" kutsu kuului nyt paljon napakammin. Sihahdin vihaisena.
*Kutsuisit minua edes oikealta nimeltäni senkin hiirenaivo!* ajattelin tympääntyneenä. En tahtonut palata omiin oppilasaikoihini, sillä olisin vain yhä pahemmin entisen mestarini Kohmesydämen silmätikkuna. Mestaristani puheenollen... Huomasin kuinka punainen turkki vilahti aluskasvillisuuden lävitse. Katsahdin nopeasti tassuihini. Säpsähdin hiukan, sillä ne näyttivät kuuluvan pennulle, ei vaan vastanimitetylle oppilaalle. Pudistelin päätäni ja suljin silmäni. Avatessani ruskeat silmäni näin taas omat tassuni. Tai vanhemman minun. Nostin katseeni hämmentyneenä tassuistani. Punaturkkisella kissalla olisi varmasti vastauksia. Lähdin juoksemaan aluskasvillisuuden seassa saavuttaakseeni kissan, jonka olin nähnyt. Yhtäkkiä haistoin kalan. Pysähdyin vaistomaisesti, mutta tassuni liukuivat mutaisella maalla. Olin joutua paniikin valtaan, kun huomasin kallionreunan.
"Seis! Seis!" huusin hätäisesti. Liukuni pysähtyi aivan kallion reunalle. Käännyin katsomaan taakseni mutaista polkua, jota pitkin olin juuri liukunut. Käännyin varovasti katsomaan kallionreunan ylitse alas. Se oli virhe. Monien ketunmittojen päässä oli pauhuava joki. Huimaus alkoi heti päässäni, kun katsoin alas.
*Missä minä olen?* ajattelin hämilläni. Unessa kyllä, mutta en muistanut koskaan eläessäni nähneeni tätä paikkaa. *Alintajuntani pitää minua pilkkanaan.*
"Kojoottivirne", tuttu ääni maukui takaatani, tällä kertaa oikealla nimelläni. Käännyin katsomaan tulijaa ja huomasin entisen mestarini. Kollin takaa asteli esille Kostohenki. Niskakarvani nousivat pystyyn.
"Sinusta ei olisi koskaan pitänyt tulla soturia, saati oppilasta", musta kolli maukui kylmästi. Sitten tuo kääntyi katsomaan Kohmesydäntä, joka vain nyökkäsi ja poistui paikalta aluskasvillisuuden joukkoon.
"Mitä aiot tehdä?" kysyin murahtaen Kostohengeltä. Todennäköisesti kollin aikeet olivat selvät. Olinhan minä juuri nyt kallion reunalla, alhaalla ainoastaan pauhuava joki. Yllätyin siitä kuinka tyynesti Kostohenki vain tuijotti minua. Lopulta tuo nojasi nopeasti eteenpäin, tarpeeksi jotta säikähdin. Takajalkani luisuivat kallionreunan ylitse. Jäin roikkumaan etutassuistani. Pystyin jo tuntemaan joen pahunnan turkissani. Kolli aikoisi epäilemättä pudottaa minut. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
"Mitä sinä odotat?" sähisin. "Pudota minut jo!"
"Se on itseasiassa oma päätöksesi. Jos päätät luovuttaa, putoat. Jos päätät taistella, selviät", Kostohenki maukui kylmästi. Viimeinen muistikuvani oli kuinka Kostohenki poistui paikalta ja jätti minut roikkumaan kalliolle valintani kanssa.

Säpsähdin hereille. Silmäni rävähtivät auki vauhdilla. Huomasin olevani yhä parantajan pesällä. Katsoin nopeasti ulos pesästä ja huomasin yön laskeutuneen leiriin. Huohotin hetken aikaa sammalvuoteella. Minulta kesti hetki tajuta edes kuka olinkaan.
*Valinta!* muistin yhtäkkiä uneni. En ollut koskaan tehnyt valintaani. Olin kai päässyt pälkähästä. Hetken aikaa ajatellessani untani, olin hyvin varma että valinnassa ei ollut kyseessä unessa tapahtuneet asiat. Sen oli pakko jotenkin liittyä omaan tulevaisuuteeni.
En saanut kovinkaan hyvin unta, joten makasin parantajan pesällä selälläni, kasvoni kohti pesän kattoa. Kuulin rapinaa pesän toiselta puolelta, joten kierähdin kyljelleni. Huomasin toisen silmäparin syttyneen pimeyden keskelle.
"Etkö sinäkään saa unta?" kysyin toiselta kissalta, joka oli hereillä. Sinisten silmien perusteella oletin heränneen kissan olevan Talvikkitassu, mutta silmäni pystyivät aivan hyvin väsyneinä vääristää myös Pikiviillon vihreät silmät siniseksi.

// Talvikki? Piki?

Nimi: Talvikkitassu

01.03.2018 07:57
"Minulle uskomukset tuovat turvaa. Vaikka uskonkin Pimeyden metsään, Tähtiklaanin maailma kiehtoo minua ja uskon siihen, että tähtiklaanilaiset katsovat perääni ja suojelevat minua. Uskon myös siihen, että jokainen sisimmässään hyvätahtoinen kissa pääsee Tähtiklaaniin jos niin tahtoo", selitin rauhallisella äänensävyllä ja -tahdilla, samalla pitäen pienen tauon sinertävänharmaiden rintakarvojeni sukimisesta.
"Uskoni Pimeyden metsään on aina tullut klaanitovereiltani. Vanhempani kuolivat muutama auringonnousu syntymäni jälkeen, joten uskomukseni ja elämäntapani ovat muotoutuneet Kuolonklaanin mukaisiksi", pidin pienen tauon, jonka aikana vetäisin syvään henkeä, "mutta en todellakaan ole kuin muut kuolonklaanilaiset. En voisi ikinä satuttaa yhtäkään viatonta kissaa ja vaikka joku tekisikin jotain pahaa minulle, välttäisin parhaani mukaan väkivaltaa. Kunnioitukseni niitä murhanhimoisia ja omahyväisiä klaanitovereitani kohtaan on täysin olematon. Mutta vaikka Kuolonklaanin luonne on erittäin erilainen minun luonteeseeni verrattuna enkä todellakaan aina tunne kuuluvani tänne, olen täysin uskollinen syntyklaanilleni."
Käänsin vaistomaisesti katseeni suoraan Kojoottivirneen lämpimänruskeisiin silmiini ja katseemme kohtasivat parin silmänräpäyksen ajaksi. Silmäilin kollia tyynesti hetken aikaa, kunnes räpäytin silmiäni pari kertaa hitaasti ja laskeuduin sitten sammalpediltä maahan.
"Tarvitsetko jotain? Jos sinulla on jano, voin tuoda sinulle märkää sammalta", tarjouduin kohteliaasti auttamaan Kojoottivirnettä, kuten parantajat auttoivat potilaitaan.

// Kojo? vähä tönkköö

Nimi: Kojoottivirne

28.02.2018 22:03
Myönnän tehneeni virheen Talvikkitassun suhteen. Oli huono idea kysyä Kuolonklaanin parantajaoppilaalta hänen uskostansa. Vastaus oli aivan selvä. Tietenkin hän uskoi Pimeyden metsään! Olisi oman klaaninsa pettämistä uskoa johonkin muuhun. Talvikkitassun kysyessään minun uskostani, tulin hyvin epäileväksi. En ollut vieläkään varma mihin uskoin. Käännyin katsomaan Talvikkitassua suoraan silmiin.
"Sen voin sanoa, että olen kääntänyt selkäni Pimeyden metsälle. Saatoin uskoa siihen pentuna tai oppilaana, mutta en enää", maukaisim napakasti. Annoin parantajaoppilaan tehdä kuitenkin työtänsä kaikessa rauhassa. Pystyin kuitenkin tuntemaan levottomuuden, joka nytkähteli häntäni päässä. Jokin tässä keskustelussa kuitenkin hermostutti minua. Talvikkitassu pysyi kuitenkin melko vaitonaisena, aivan kuin pyytäisi minua jatkamaan minun selitystä uskostani. Heilautin häntäni sivulleni. Taisin siinä sivussa osua Talvikkitassun häntään, sillä tunsin toisen hännän liikahtavan napakasti kauemmas omastani. Mieleni teki nauraa. Kuitenkin Talvikkitassun hampaat ja käpälät korvassani samaan aikaan... Hylkäsin suoraan ajatukseni naurusta.
"Mutta en sanonut kääntyneeni mihinkään muuhun uskoon, jos mietit uskonko minä nyt Tähtiklaaniin", maukaisin tyynesti. Murahdin lopuksi. Minua syvästi turhautti oma tietämättömyyteni.
"Toisin sanoen sinä et usko mihinkään?" Talvikkitassu kysyi. Yskäisin hiukan.
*En tahtoisi väittää aivan noinkaan*, tokaisin pääni sisällä.
"Niinkin voisi sanoa", tokaisin ääneen. "Mielestäni voimme itse määrittää kohtalomme. En anna lauman kuolleita kissoja kertoa minulle kuka olen tai mikä minusta tulee."
"Mitä mieltä sinä olet? Luoko usko turvaa vai kauhua?" kysyin pienesti virnistäen, vaikka tiesin että naaras ei juuri nyt katsonut kasvojeni suuntaan.

// Talvikki?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com