Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Kuolonklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Kuolonklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kohmesydän

01.01.2018 23:41
Saavuin juuri leiriin metsästyspartiosta ja loikin tuoresaaliskasalle. Pudotin saalistamani peipposen siihen, minkä jälkeen menin sotureiden pesän edustalle. Asetuin siihen vatsalleni jääden hetkeksi katselemaan leiriä. Ajatukseni vaelsivat parantajan pesällä olevaan Kojoottitassuun; jokohan hänen haavansa olisivat parempina? Tuskin. Eivät haavat hetkessä sentään paranisi, vaikka se olisi kaikinpuolin parempi juttu jos ne toimisivat niin. Huokaisin hiljaa ja nousin käpälilleni. Voisin käydä katsomassa häntä. Vaikka olinkin Kuolonklaanin kissa, kylmä ja sydämetön, tietenkin minä halusin tietää oppilaani voinnin, kuten kenen tahansa klaanitoverini kohdalla - ellei toipilaana oleva kissa ollut viholliseni. Siinä tapauksessa minulle olisi aivan se ja sama, kuinka paljon hän kärsisi tai kuolisiko hän kokonaan. Mutta Kojoottitassun, oman oppilaani, kohdalla asia oli hieman toisin. Siitä kollista voisi vielä tulla jotain suurta. Tassutin parantajan pesän suulle. Pesässä ei ollut parantajia, joten astuin sisään lupia kyselemättä. Istuuduin hännänmitan päähän Kojoottitassusta ja kietaisin hännän käpälieni ympäri. Katselin kollia viileästi. Hän näytti nukkuvan, mutta koska en ollut parantaja en voisi tietää, nukkuiko hän jonkin yrtin voimalla vai oliko hän tajuton verenvuodon vuoksi. Haavat näyttivät paremmilta suhteessa siihen, miltä ne olivat näyttäneet niiden tekohetkellä. Räpäytin silmiäni, kun Kojoottitassu liikahti vuoteellaan. Hänen silmänsä avautuivat ja katse harhaili hetken ympäriinsä, kunnes kohdistui minuun.
"Hei, Kojoottitassu", nau'uin viileästi.

//Kojo?

Nimi: Ahvenleuka

01.01.2018 20:30
Ärähdin välittömästi, kun Kalmalilja oli saanut lauseensa päätökseen ja painoin kynteni maahan.
"Kalmalilja, etkö voisi vain tukkia suutasi. Hänen asiansa ei kuulu meille niin kauan, kun hän pysyttelee omalla reviirillään", naukaisin käskevästi naaraalle, joka naurahti kylmästi. Halusin vain, että Helmitähti häipyisi mahdollisimman nopeasti paikalta ja antaisi vain olla. Samaa toivoin myös Kalmaliljalta, joka ei vaikuttanut siltä, että antaisi periksi. Katseeni siirtyi vuorotellen kissoihin, kunnes nousin takaisin neljälle jalalle ja kävelin jälleen lähemmäs Kalmaliljaa.
"Mitä jos lähtisimme takaisin päin ja metsästetään lähempänä leiriä. Teidän takia täältä tuskin saa enää hiirtäkään", suorastaan pyysin Kalmaliljalta, mutta tuskin edes uskalsin toivoa, että tuo suostuisi. Kaksi soturiakin takanamme alkoi näyttää hieman levottomilta, kun eivät tienneet, pitäiskö varautua taisteluun vai ei.

//kalma?

Nimi: Ahvenleuka

01.01.2018 19:33
Helmitähteen suunnattu hämmentynyt katse muuttui lähes Murhaavaksi, sen siirtyessä Kalmaliljan niskaan, johon voisin tarpeen tullen pureutua hampaillani. Seisoin kahden muun soturin kanssa hieman taempana.
"Yritä nyt edes käyttäytyä", murahdin mustalle soturille niin, ettei tuo voinut olla kuulematta. Yritin samalla vältellä Jokiklaanin päällikön katsetta parhaani mukaan, jottei tuo ainakaan heti tunnistaisi minua. Se taisi olla kuitenkin täysin turhaa, sillä Helmitähti huomasi minut nopeasti tilanteen tajuttuaan. Astuin pari askelta lähemmäs Kalmaliljaa, mutta pysähdyin aloilleni, tuon mulkaistessa suuntaamme.
"Hän on sentään päällikkö ja sinä soturi. Sinun on aivan turha alkaa ärsyttämään häntä, eikä Helmitähti ole saanut edes sanottua, mitä hän täällä oikein tekee", naukaisin yrittäen rauhoitella tilannetta, joka vaikutti jo nyt kireältä. Loin samalla kysyvän katseen hopeanharmaaseen naaraaseen, vinkaten tuota kertomaan mahdollisimman hyvän selityksen. En halunnut näin nopeasti ryhtyä uudelleen kahakkaan, varsinkaan Helmitähden kanssa. Käännyin Verikyyneleen ja Pihlajakynnen puoleen vaistomaisesti, kuin hakien heiltä tukea sanoilleni, jota ei paljoakaan herunut. Pyöräytin silmiäni turhautuneena, mutta olin tyytyväinen, että kaksikko oli pysynyt aloillaan.

//Kalma? Kaikki muut tässä?

Nimi: Roihumyrsky

01.01.2018 19:33
Olin lähdössä metsästyspartioon isäni Veren ja hänen oppilaansa Rapatassun kanssa. Rapatassu oli Kalmaliljan ja Raepisaran tytär, siis minun serkkuni. Olin kuullut, että hänet oltiin nimetty kuolleen emoni mukaan, sillä oppilas kuulemma muistutti häntä niin paljon. Tajusin heti, mitä sillä trkoitettiin, kun naaras asteli luokseni. Veri esutteli minut hänelle pikaisesti, mutta minä vain katsoin häntä hämmästellen. Hän todella näytti emoltani hyvin paljon. Nyökkäsin kuitenkin hajamielisesti tervehdyksen ja Rapatassu murahti vastaukseksi. Lähdimme sitten astelemaan ulos leiristä. Leirin ulkopuolella kirin isäni vierelle, punaruskea naaras jäi taaksemme.
"Hän todella muistuttaa Rapapoltetta", murahdin hiljaa ja vilkaisin taakseni. Olikohan Veri huomannut saman? Varmaankin, tietääkseni hän oli viettänyt oppilaan kanssa paljon aikaa. Tai no, olihan hän Rapatassun mestari, mutta olin pari kertaa nähnyt heidät tekemässä jotain naaraan ollessa vielä pentu. Tiesin, että Veri kaipasi entistä kumppaniaan varmasti paljon.

//Veri? Rapa?

Nimi: Valhetassu

01.01.2018 19:01
Tajuamattani mitään, ennen kuin oli liian myöhäistä, Viiltokaaoksen tassut iskeytyivät vasten kasvojani. Suurempaa vahinkoa tuskin oli tapahtunut, mutta jähmetyin täysin paikoilleni, yrittämättä edes väistää kunnolla. Lumi pöllähti ja liu'uin pienen matkan taaksepäin, kyljelleni kaatuneena. Tilanteen tajuttuani nousin heti ensimäisenä pystyyn, pudistellen lumet harmaalta turkiltani, siirtäen vasta sitten kiihtyneen katseeni Viiltokaaokseen, jonka ilme oli tyyni. Tyynnytin itseni, mutta silmäni olivat yhä pelkkinä viiruina.
"Sinun ei olisi tarvinnut käyttää kynsiä", sihahdin hampaideni välistä. Mieleni olisi tehnyt antaa samalla mitalla takaisin, mutta se tuskin olisi ollut millään tasolla järkevä ajatus, joten tyydyin vain puremaan hammasta.
"Mitä minä sanoin?" Tuo naukaisi ilmeellä, kuin ei olisi lainkaan yllättynyt. Kirosin hiljaa mielessäni, näyttämättä kuitenkaan kiukkuani ulospäin.

//Viilto?

Nimi: Kalmalilja

01.01.2018 18:54
Vilkaisin sivusilmällä harmaata kollia. Tunnistin hänen äänessään selvän alakuloisuuden ja kaipuun. Kaipasiko hän Jokiklaania? Olimme puhuneet - tai hän oli puhunut - pennuista. Varmaankin hänellä oli jälkikasvua Jokiklaanissa, joita kolli nyt ikävöi. Typerää. Hän oli liittynyt Kuolonklaaniin, eikä hänen enää kuuluisi ikävöidä ketään entisestä klaanistaan.
Johdin metsästyspartioni kohti Nelipuita, jonne Raepisara oli meidät määrännyt. Ahvenleuka kulki rinnallani ja Verikyynel ja Pihlajakynsi takanani. Kuljimme hiljaisuuden vallitessa ukkospolun reunaa pitkin. Sen kamala katku tunkeutui väkisinkin sieraimiini ja nyrpistin nenääni. Onneksi olisimme pian perillä. Viimein astelimme pienen ruohokaistaleen poikki neljän suuren tammen luo. Puhujankivi kohosi keskellä laaksoa korkeana ja ylväänä. Tienoo oli täysin hiljainen. Olimme juuri jakaantumassa, kun kuitenkin kuulin jotain.
"Shh", sihahdin ja huiskaisin hännälläni. Partioni hiljeni ja höristi korviaan.
"Se on kai vain joku toisen klaanin soturi", Ahvenleuka naukui kuultuaan äänen. Mulkaisin kollia.
"Meidän pitää tarkistaa, onko kyseinen kissa tulossa tänne. Muut klaanit ovat olleet viime aikoina aika välinpitämättömiä soturilakia kohtaan. En ihmettelisi, vaikka joku yrittäisi varstaa riistaa meidän puoleltamme."
Asetuin joukon kärkeen ja ravasimme ripeästi aukion reunamille. Näin jo kaukaa tulijan, vaikka hän tuskin huomasi meitä. Olimme vastatuulessa, lisälsi kissan kuono haisteli keskittyneesti maata, eikä hän siis nähnyt meitä. Hän kuitenkin selvästi kuuli meidät, sillä kissa nosti päätään astellessamme lähemmäs. Ja sitten tunnistin hänet. Hymyilin ilkeästi.
"Kas kas... Päivää, arvon Helmitähti", naukaisin kohottaen kulmaani. Astahdin lähemmäs rajaa, askeleen päähän siitä. Helmitähti katsoi kylmästi silmiini parin ketunmitan päästä.
"Saanen kysyä, mitä Jokiklaanin päällikkö tekee täällä, Kuolonklaanin tajan tuntumassa, aivan yksin? Vaikka yksinäisyys on kai sinulle nykyään normaalia", murahdin nauraen ilkeästi. Vilkaisin takanani seisovaa Ahvenleukaa. Nyt olisi hänen tilaisuutensa todistaa uskollisuutensa Kuolonklaanille. Kaikkihan tiesivät, että nämä kaksi olivat entisiä kumppaneita.
"Mitä tulit tänne tekemään? Märehtimään surkeaa kohtaloasi? Voisin itkeä", nau'uin luoden kasvoilleni surkuttelevan ilmeen. Nauroin sitten jälleen, samaan jäiseen tapaani.

//Ahven? Sori tää o kauheen tönkkö xdd

Nimi: Hiiripisara

01.01.2018 18:45
Katsoin hymyillen tuoretta oppilasta Sysitassua. Pimeystähti oli juuri nimennyt mustan naaraan oppilaaksi ja antanut hänen koulutuksensa minun vastuulle. Ajatus omasta oppilaasta kuulosti paremmalta miltä se tuntui. Sysitassu oli kuolleen emoni sisar, joka sai koko mestarijutun tuntumaan vieläkin hiirenaivoisemmalta. Oppilaani oli juuri tullut luokseni ja katsoi minua nyt odottavasti meripihkaisilla silmillään.
"Kierrämmekö me rajat ensin?" naaras kysyi ja katsoi minua ilmeettömästi. Nyökkäsin hymyillen.
"Voimme sen jälkeen harjoitella jotain", nau'uin ja lähdin kulkemaan ulos leiristä pakotettu tekohymy kasvoillani. Kuten uskoinkin, Sysitassu seurasi minua ulos leiristä.
"Täälläpäin on Tuuliklaanin reviirin raja ja hieman metsikköä, mennään katsomaan", naukaisin ja lähdin kiertämään leiriä kohti Tuuliklaanin rajaa. Sysitassu pysyi hiljaa. Kuulin lumen narskuvan oppilaan käpälien alla. Ilma oli lauhtunut ja pakkanen oli hellittänyt. Kelit olivat olleet märkiä jo parin päivän ajan, enkä minä pitänyt siitä lainkaan. Märkä lumi kasteli turkin hetkessä. Kaiken lisäksi ilma oli kaiken aikaa vain harmaa, tähtiä en ollut nähnyt kolmeen yöhön.

Kun saavuimme Tuuliklaanin rajalle, pysähdyin.
"Tuolla on Tuuliklaanin reviiri. Osaatko sanoa, missä raja kulkee?" kysyin oppilaaltani yhä leveä tekohymy kasvoillani. Sysitassu kumartui kohti lumista maata ja nuuski sitä. Hän otti pari askelta eteenpäin kohti rajaa ja nosti päänsä ylös.
"Onko se tässä?" hän kysyi kasvoillaan yhä sama ilmeetön ilme.
"Onpa hyvinkin! Tiesitko, että jossain tässä lähettyvillä Viiltokaaos tappoi Tuuliklaanin päällikön Liitotähden?" kysyin oppilaalta. En odottanut vastausta vaan lähdin kulkemaan eteenpäin. Takuuvarmasti hän sen tiesi, kaikki puhuivat siitä, kun se tapahtui. Olin jopa hieman kateellinen siitä huomiosta, jonka kolli oli saanut. Hän oli tullut Kuolonklaaniin esittäen jotakin maailman valtiasta. Kaikki ihailivat häntä, eikä kukaan huomannut minua. Mitä ihmettä Viiltokaaoksella oli, mitä minulla ei ollut? Ehkä hän oli kookkaampi ja vahvempi kuin minä, mutta minä sentään olin kauniimpi kuin kukaan! Huomaamattani hymy kasvoillani oli vaihtunut nyrpeään ilmeeseen. Loihdin hetkessä hymyn takaisin kasvoilleni ja käännyin kohti oppilastani.
"Kun Kuolonklaani hallitsi kauan sitten koko metsää, muiden klaanien kissat asuivat Kuolonklaanin nykyisellä reviirillä. Heitä kutsuttiin latokissoiksi", kerroin, vaikka oletin naaraan tietävän sen jo.
"No, millaiselta oppilaana olo tuntuu? Olen varma, että meillä tulee olemaan mukavaa yhdessä. Sinun on kuitenkin parempi totella käskyjäni", naukaisin sanoen lopun terävemmällä äänellä.

//Sysi?

Nimi: Ahvenleuka

01.01.2018 18:00
Virnistin pienesti huvittuneena ja vilkaisin sivusilmälläni Kalmaliljaa, joka juoksi vierelläni. Olin kaiketi odottanut hänen avaavan keskustelun, mutta niin hän kai oli juuri tehnytkin. Kasvojeni virne katosi nopeasti.
"Niin no, ei minulla ole oikeastaan mitään tärkeää asiaa, mikä sinua voisi liikuttaa, mutta jos et pistä pahaksesi, niin jään tähän kuitenkin", naukaisin vaustauksena naaraalle. Tuo vilkaisi minua, muttei ehtinyt sanoa vielä mitään.
"Pennut osaavat varmasti olla hieman raskaita. Enhän minä varsinaisesti mitään kuningattarena olosta voi tietää, mutta raskaalta se näyttää. Ovat ne kuitenkin varmasti sen arvoisia", huokaisin lauseeni lopussa. Mieleeni kohosi kaikki ajatukset minun ja Helmitähden pennuista. Ikävä puristi sydäntäni niin, että katseeni valahti alas tassuihini, eikä tyyneys kasvoillani päihittänyt sakenevia silmiä. En kuitenkaan voinut alkaa kyynelehtimään soturin edessä, kuin pentu. Nielaisin palan kurkustani ja nostin katseeni, suuntaamatta sitä kuitenkaan Kalmaliljaan.
"Mutta joka tapauksessa on hyvä, että klaanilla on tulevaisuudessakin sotureita", sysäsin tunteilun kerta heitolla ja jatkoin tyynellä äänelläni, jonka sävy oli kuitenkin alakuloinen.

//Kalma?

Nimi: Nietostassu

01.01.2018 17:22
Istuin oppilaiden pesän ulkopuolella ja tarkastelin ympäristöäni rauhallisesti keltaisilla silmilläni. Leirissä oli melko rauhallista, se oli täynnä kissoja valmiina aamupartioon ja mestareita oppilaidensa kanssa. Minäkin odottelin omaa mestariani rauhallisesti.
Hyräilin hissuksiin ja mietin mitä mestarini Viiltokaaos opettaisi minulle ensimmäiseksi. Olin niin uppotunut ajatuksiini, etten edes huomannut kun tummanharmaa hahmo lähestyi minua.
''Nietostassu.''
Ääni vetäisi minut pois ajatuksistani ja käänsin katseeni kohti ääntä. Katsoin suoraan mestarini silmiin ja räpäytin omiani kiinnostuneena. Mestarini olikin suurempi kuin olin aiemmin huomannut.
Nousin tassuilleni ja nyökkäsin kunnioittavasti hänelle.
''Huomenta. Olin hieman ajatuksissani, anteeksi'', sanoin ja kallistin päätäni.
Viiltokaaos nyökkäsi ja asteli sitten kohti leirin uloskäyntiä. Astelin hänen peräänsä ja tutkin hänen liikkeitään ja olemustaan. Hän asteli pää pystyssä kuin päällikkö ainakin, joka antoi minulle sellaisen hytinän että hänestä voisi tulla hyvä päällikkö. Hänen silmissään oli laskelmoiva ja kylmä katse joka kertoi minulle, etten haluaisi haastaa riitaa tämän kissan kanssa.
Kävelimme hetken leirin ulkopuolella. En oikein tiennyt mistä puhua, joten kysyin vain sen kysymyksen jonka varmaan kaikki oppilaat kysyisivät ensimmäisenä päivänään;
''Mitä oikein aiot opettaa minulle?''
Viiltokaaos vilkaisi minua ja heilautti korviaan, vastaten..

// bah, viilto? en vieläkää uskalla hitata kauheesti köh

Nimi: Rapatassu

01.01.2018 16:37
Kuutamo valaisi hiljaisen metsän. Tassuttelin kepeästi eteen päin roudan peittämää polkua pitkin kuono koholla ja korvat valppaasti pystyssä. Minulla ei ollut mitään hajua, miten olin joutunut siihen paikkaan, mutta ei se minua haitannutkaan, sillä mielummin olin täällä kuin metsästyspartiossa, johon isäni oli minut määrännyt aamutuimaan.
Pakkaslumi narskahteli mukavasti polkuanturoideni alla. Kirpeä tuuli puhalsi kasvoilleni, ja jouduin lopulta pörhistämään turkkini suojaksi läpitunkevalta kylmyydeltä, joka tuntui hidastavan kulkuani askel askelelta. Jos jatkaisin tätä vauhtia, jäätyisin ennemmin tai myöhemmin hengiltä, eikä kukaan koskaan löytäisi ruumistani, kun se hautautuisi lumen alle, ja jos se löydettäisiinkin, niin vasta lumien sulettua hiirenkorvan aikaan, jolloin minusta ei olisi jäljellä kuin vain luut.
Yhtäkkiä tunsin kuinka maa liikahti allani. Kuului pahaa enteilevä narahdus ja maa halkesi kahtia jalkojeni alla. Putosin repeämän muodostamaan syvään railoon, joka tuntui jatkuvan aina vain. Lopulta jokin kumma tunne sai minusta otteen ja vajosin pimeyteen.

Avasin silmäni tuntiessani kuinka joku tökki minua kylkeen. Veri seisoi vieressäni kärsimättömän oloisena.
"Rapatassu, ylös! Meidän pitäisi olla jo metsästyspartiossa", hän supisi kiihtyneenä. Pomppasin kuin salaman iskusta jaloilleni. Suin nopeasti turkkini siedettävään kuntoon ja hiippailin sitten mestarini perässä ulos pesästä.
Oli vielä pimeää, mutta saatoin silti kuulla, kuinka suurin osa kissoista oli heräilemäisilläään pesissään.
Saavuttuamme leirin sisäänkäyntitunnelin luo huomasin, että mukaamme oli lähdössä myös joku toinenkin. Kissa oli punaruskea kolli, joka katsoi minuun tummansiniset silmät aamuhämärässä kiiluen.
"Rapatassu, tässä Roihumyrsky. Minun poikani, sekä sinun serkkusi", Veri esitteli hänet. Roihumyrsky nyökkäsi tervehdykseksi ja minä vastasin eleeseen epämääräisellä murahduksella.
Roihumyrskykin vaikutti jotenkin eteisesti tutulta, samalla tavalla kuin Veri, mutta en saanut päähäni, minkä takia.

//Roihu? Veri? Tuli aika sekava. xd

Nimi: Kojoottitassu

01.01.2018 15:30
Heräsin keskellä outoja hajuja. Oli lähellä että en päättänyt pyörtyä niiden takia uudestaan. Käänsin katseeni kohti pesän suuaukkoa. Punertava naaras oli aikeissa poistua pesästä. Tunnistin kissan omaksi mestarikseni Kohmesydämeksi.
"Kohmesydän?" kysyin kaiken varalta hiukan tokkurassa. Kylkeeni sattui yhä, mutta minun olisi vain unohdettava sen kipu. Olin aikeissa nousta ylös, kun huomasin Kohmesydämen kääntyvän ympäri katsomaan minua.
"Sinuna en nousisi ylös", naaras maukaisi kylmästi. Minulla meni hetki tajuta mitä mestarini oli tarkoittanut. Huomasin kaikenlaisia yrttejä haavoillani. Hämmennyin hetkeksi. En yhtäkkiä edes muistanut miksi olinkaan pesällä. Päähäni piirtyivät kyllä harjoitukset, joissa olin ollut Kohmesydämen kanssa. Siihen muistoni sitten loppuivatkin.
"Mitä tapahtui?" sain kysytyksi hämmennykseni takana. Pystyin yhä näkemään silmissäni pöllyävän lumen, Kohmesydämen kynnet ja tuon vihreät silmät. Jotenkin ne kaikki pienet yksityidkohdat sekottuivat yhdeksi isoksi myrskyksi, josta en saanut mitään selkoa. Hetken aikaa pinnisteltyäni muistojeni kanssa muistin huterat askeleeni ja kylmyyden, hoka oli lähelläni. Hiki oli valunut pitkin kylkiäni ja jäähtynyt kävellessämme kiertämään leiriä. Minulle oli tullut kylmä.
"Minä pyörryin, enkö niin?" kysyin pettyneenä Kohmesydämeltä, hoka oli yhä parantajan pesässä.
"Niin taisit tehdä", sain kylmän vastauksen. Painoin pääni pettyneenä takaisin sammalvuoteelle ja ärähdin. Miten pystyinkään olla niin heikko? Minut vielä heitettäisiin tästä klaanista pois heikkouteni takia. Miksi sitä ei ollut jo tehty minulle? En uskonut yhdenkään muun tajun menneen heti ensimmäisenä harjoitustuokiona.
"Olen pieni heikko hiirenaivo!" sähähdin raivoissani itselleni. Jostakin syystä pystyin ainoastaan kääntymään itseäni vastaan. En oystynyt syyttämään mestariani Kohmesydäntä tapahtuneista. Hän yritti vain auttaa minua tulemaan Kuolonklaanin soturiksi ja minä olin pilannut sen oyörtymiselläni. Kohmesydän aivan varmasti pyytäisi Pimeystähdeltä ottamaan minut pois häneltä. Olin hänelle vain pikkuinen riesa, joka ei osannut mitään. Käännyin lopulta katsomaan Kohmesydäntä. Huokasin ääneen katsoessani naarasta silmiin. Simistä ei pystynyt tulkitsemaan mitään.
"Se mikä ei tapa, tekee vahvemmaksi", mutisin ääneen, mutta en olettanut naaraan välttämättä kuulevan sitä. "Kun pääsen täältä pois, palaan vahvempana kuin ennen. Yritän kovempaa korvata menetetyn ajan. Aikaa valuu nytkin hukkaan lojuessani täällä. Kun astelen täältä pois, olen valmis enkä aio enää kaatua", maukaisin hyvin koppavan kuuloisena. Sain sen kuullostamaan helpommalta kuin se todellisuudessa olisikaan.
"En odotakaan sinulta yhtään vähempää", kuulin Kohmesydämen viimeiset sanat tuon poistuessaan kokonaan pesältä. Seuraava asia, jonka muistin olivat Pikiviillon kasvot. Kaikki tapahtunut sen jälkeen unohtui minun vaipuessani uneen.

Missä ikänä olinkaan, en ollut Kuolonklaanin reviirillä. Tiesin asian siitä, että Kuolonklaanin reviirin lävitse ei kulkenut jokea. En uskonut minun myöskään olevan Jokiklaanin mailla, sillä kaikkialla oli puita. Puut olivat suurimmaksi osaksi havupuita. Niiden alimmat oksat osuivat maahan. Saisin siis todella pujotella lumisten oksien läpi jos tahtoisin päästä jonnekkin tästä paikasta. Kävelin lähemmäs jokea, joka viltasi lumisen metsän läpi ilman mitään ongelmaa. Veden pinta ei ollut edes jäässä. Istuin joen vierelle. Katselin sitä pitkän aikaa yrittäessäni löytää jotakin logiikkaa, mutta sitä ei tullut. Joessa ei kulkenut edes coimakasta virtausta. Se vain seisoi paikoillansa. Upotin jopa tassuni hyiseen veteen saadakseeni selville sen virtauksen kovuuden. Kylmät väreet kyllä kulkivst lävitseni. Nostin tassuni heti pois joesta. Siinä ei ollut mitään virtausta, ei sitten mitään.
"Outoa", maukaisin ääneen. Säikähdin kun omat sanani jäivät kaikumaan ympärilläni aavemaisesti. Sana toistui ympärilläni niin monta kertaa, että se ei enää kuunnostanut minun sanomaltani. Pudistelin päätäni ja katshadin tassuani. Se ei ollut edes märkä. Nostin sen ilmaan maasta ja tarkkailin sitä jonkin aikaa.
"Mahdotonta", henkäisin ääneen. Sana jäi kaikumaan uudestaan ilmoille. Jokaisen sanan myötä se alkoi tuntua vielä ahdistavammalta. Aivan kuin joku toinen kissa toistaisi tahallansa sanojani pelotellakseen minua. Viimeistään nyt minun olisi varmasti älyttävä että kyseessä oli uni. Vain päänstäni olisin pystynyt keksimään tämän paikan. Ei tätä paikkaa oikeasti ollut edes olemassa. Eihän?
Uni alkoi puistattamaan minua, sillä siinä ei tapahtunut mitään. Ilma seisoi yhtä aikaa veden kanssa. Metsässä ei tuullut eikä satanut. Vasta nyt tajusin että minulla ei edes ollut kylmä. Olin istunut kylmässä lumihangessa ties kuinka kauan, mutta minua ei paleltanut. Ainoa kylmä asia täällä oli edessäni oleva joki, joka ei edes jättänyt tassuman kastuneiksi. Räpäytin silmiäni hämilläni huomatessani edessäni kissan hahmon. Hahmo oli piirtyneenä joen pintaan. Katsoin sitä hämilläni. Tuon turkki oli saman värinen kuin omani, harmaanruskea. Silmät olivat myös ruskeat kuten minulla. Ainoa ero oli kissan koko ja näkö. Kissa oli suurempi kuin minä. Hänen kasvoillansa oli arpia ja toinen korva oli repeytynyt ja toisessa lovi.
"Kojoottitassu", kuvajaisena maukaisi. Säpsähdin pienesti ja katsoin lapani ylitse taakseni. Sanat eivät olleet edes jääneet kaikumaan. Takanani ei ollut ketään. En voinut uskoa kuvajaisen juuri puhuneen minulle. Käännyin katsomaan uudestaan joen pintaa.
"Minä?" kysyin hämmentyneenä. Tuttuun tapaan tietenkin minun sanani jäivät kaikumaan ilmaan, muuttuen uudestaan jonkin toisen kissan sanaksi. Katsoin vain tyynesti joen pintaa. Totta puhuen tämän jälkeen mikään ei yllättänyt minua. Ei ainakaan tässä unessa.
"Juuri sinä", isompi kissa vastasi. Minua hämmenti kun en tietänyt kuka hän oli.
"Kuka olet?" kysyin haastavasti ja nousin seisomaan. Sanat eivät jääneet enää kaikumaan. Nappasin kynteni esille ja viilsin joen pintaa. Tahdoin tuon kissan katoavan silmistäni. En saanut vastausta kissalta, sillä se katosi synnyttämieni laineiden mukana pois.
"Hyvä!" sihahdin joen pinnalle. Joku luultavasti ajattelisin minut nyt hulluksi, mutta minua ei kiinnostanut. En voisi antaa muiden mielipiteideni vaikuttavan minuun itseeni.
"Kojoottitassu", kuulin matalan ääben takaatani. Käännyin katsomaan suuntaan, josta ääni kuului. Kuvajaiseni joen pinnassa oli palannut, elävänä.
"Mene pois!" sihahdin kissalle. Suurempi kokoinen kissa kuitenkin lähestyi minua uhkaavasti. Jokainen askel, jonka kissa otti sai sisäisen liekkini syttymään kovemmin. Minä vaikka taistelisin tuota kissaa vastaan, kunhan saisin jäädä rauhaan.
"Miten voisinkaan, kun olet osa sinua?" kissa murahti ja katsoi minua haasteellisesti. Epävarmuus kohahti sisälläni.
"Kuinka niin?" kysyin. Kissa kuitenkin juoksi kynnet edellä minua kohden ja kaatoi minua jokeen. Upotessani aina syvemmälle joessa, pystyin kuulla hennon kuiskauksen: "Minä olen sinä."

// Kohme? Piki? Haluisko kirjottaa ku Kojo herää?

Nimi: Kostohenki

01.01.2018 14:41
Pysähdyin heti paikoilleni. Kaduin sanomiani sanoja Kuutihkulle. Olin ehkä turhan käskevä naaraan suhteen. Käännyin katsomaan lapani ylitse mustaa naarasta. Kuutihku istui yhä hiukan epävarmana paikoillansa. Suljin silmäni ja purin kieltäni. Miten sainkaan kaikesta näin hankalaa? Astelin nopein askelin takaisin Kuutihkun luokse.
"Ymmärrän kyllä, jos et pidä seurastasi", maukaisin hiukan kireästi. En todellakaan tiennyt mitä yritin naaraalle sanoa. Jostakin syystä en edes tinnyt mitä itse ajattelin Kuutihkusta pystyin vain sanomaa, että en inhonnutkaan häntä enää niin kuin ennen.
"Kuule", mauakisin yrittäen kuullistaa pehmeältä, "mitäpä jos minä menen metsästämään sinulle jotakin syötävää?"
En olettanut Kuutihkun edes vastaan minulle, joten jatkoin suoraan: "On selvää, että me tarvitsemme omaa aikaamme selvitelläksemme päämme selviksi. Ja minä tarvitsen sitä juuri nyt."
Kuutihku katsoi minua hiukan ihmmeissänsä. Naaras näytti vihdoinkin halukkaalta puhua kanssani.
"Miksi tarvitset omaa ikaasi? Eikö aika Jääliljan seurassa riittänyt?" soturi kysyi hiukan kireänä. Katsahdin hyvin vaihvihkaisesti tassuihini. Minun olisi siis pakko sanoa ajatukseni ääneen tai vaieta iäksi
"Hyvä on!" murahdin hyvin kovaan ääneen. "Minä tarvitsen aikaa selvittääkseeni onko minulla tunteita sinua kohtaan. Pyydän nyt vain, että annat minun poistua tästä leiristä ja tuoda sinulle sen hiiren. Se olkoon osoitus niistä pienistä tunteiden rippeistä joita kovettuneessa sydämesäni omaan!"
Peräännyin heti muutaman askeleen Kuutihkun luota. Jostakin syystä oma reaktioni tuli aivan liian luontaisesti. Oletin kai naaraan käyvän heti kimppuuni sanottua moisia asioita. Katsoin kerran Kuutihkua sinisiin silmiin.
"Palaan pian", maukaisin hiukan järkyttyneenä omista sanoistani. Niine hyvineni käännyin ympäri ja poistuin leiristä.

Olin tehnyt sen taas, osoittanut jotakin tunteitani Kuutihkulle ja karannut paikalta. Naaras varmasti inhosi minua juuri nyt.
*Mutta ehkä niin on lopulta parempi*, lisäsin pääni sisällä. Minä kun en tainnut oikeastaan olla kenenkään unelma. Hyvin moni vältteli minua ja keskittyi omiin asioihinsa. Ehkä Kuutihkunkin kannattaisi tehdä niin. Vasta nyt tajusi mitä tein. Yritin saada kissoja lähelleni, mutta karkoitin lopulta kaikki pois luotani. Oma isäni Pusaratähti oli kuollut menetettyään viimeisen henkensä. Pisaratähti oli vanhemmistani ainoa, josta olin ylpeä. Emoni Kielomyrkky oli ollut minulle häpeäpilkku. Olin todella luullut häntä Tähtiklaanin lähettilääksi yhdessä Jääliljan kanssa. Kielomyrkyn kuolema ei kuitenkaan todistanut mitään. Tähtiklaanin lähetti jäi yhä Kuolonklanaiin. En siis oikeasti saanut koskaan tietää miksi emoni uskoi Tähtiklaaniin. Hän vain sattui uskomaan siihen. Silloin muistin toisen siskoni Liljatassun, jonka olin tavannut Kuolonklaanin ja Varjoklaanin rajalla ollessani tuore soturi. Liljatassu omi uskonut myös Tähtiklaaniin. Emoni mukaan hän oli ollut liian heikko pysyäkseen hengissä Kuolonklaanissa. Murahdin turhautuneena. Lopulta olin jopa alkanut uskoa sen. Edes Hiiripisara ei näyttänyt mitään merkkiä sisaruudestamme. Olimme olleet etäisiä oppilainakin, saati jopa pentuina, mutta nyt oli kuin emme tuntisi toisiamme. Tai niin minä ainakin ajattelin.
*Ainoa jäljellä oleva kissa perheestäni Kuolonklaanissa on siis Hiiripisara*, ajattelin asiaa pääni sisällä. Vaikka kuinka yritin saada sille jotakin erityistä merkitystä, en saanut sitä aikaiseksi. Jostakin syystä vaistoni sotivat ajatuksiani vastaan.
Päätin kiristää tahtiani keskellä lumihankea. Verkkaisempi vauhti saisi veren kiertämään paremmin. Samalla kun nostattaisin oma alämpöä ja sykettäni, voisin saada ajatukseni kulkemaan paljon selkeämmin kuin mitä ne kulkivat nyt. Tassuni tuntuivat kuljettavan minua juuri nyt kohti ukkospolkua, lähelle Varjoklaanin ja Kuolonklaanin yhteistä rajaa. Ehkä minä salaa toivoin törmäävääni uudestaan Liljatassuun. Saavuttuani ukkospolulle katsoin aivan hiljaa kohti Varjoklaanin puolta. Pian huomasin erään kissan astelevan ukkospolulle. Kynteni liukuivat heti esille. Miksi Varjoklaanin kissa tuöisi muuten vain ukkospolulle? Kissa kuitenkin pysähtyi keskelle ukkospolkua. Pystyin tuntemaan kuinka vaa tärisi allani. Käännyin katsomaan vasemmalle ja pystyin kuulla hirviön jyrisevän ukkospolulla. Käänsin katseeni Varjoklaanin kissaan, joka asteli rohkeasti hirviön tielle. Vasta hirviön tultava lähemmäs, tunnistin kissan. Tuosta turkin väristä ei pystyisi erehtyä. Kyseessä oli aivan varmasti Hunajaviiksi, Varjoklaanin entinen parantaja. Naaras oli vaihtanut klaaniansa Tuuliklaanin nykyisen päällikön takia. Tuhahdin halveksuen.
"Kuinka huonosti asioiden täytyy olla, että päällikön kumppani astelee keskelle ukkospolkua hirviön eteen?" ajattelin ääneen. Äänessä oli selvästi halveksuva äänensävy, mutta samalla mietteliäs. Hetken aikaa tarkemmin katsottuani kissaa tajusin että kaikki ei täsmännyt. Miksi Hunajaviiksi olisi tullut juuri Varjoklaanin puolelta? Eikö naaraan silmät olleet vihreät eikä meripihkaiset?
"Hiirenpapanat!" sihahdin raicoissani. Hirviö lähestyi hyvin kovaa vauhtia, mutta voisin yhä ehtiä estämään tuon kissan aikeet. Kyseessä ei ollutkaan Hunajaviiksi, vaan jompi kumpi heidän tyrtäristään Orkideapolusta tai Narsissiviiksestä. Syöksyin siis nopeasti ukkospolulle ja nelistin naarasta kohden. Hirviön valokiila valaisi meidät todella tehojkaasti, mutta onnistuin vetäisemään Varjoklaanin kissan pois ukkospolulta, Kuolonklaanin reviirille. Pyörähtelimme mustan ja oranssin värittämänä kasana ukkospolun viereiseen ojaan, kun hirviö ajoi ohitsemme. Lopulta tömähdimme pohjalle. Irtaannuin heti vieraasta naaraasta.
"Oletko sinä hullu!" sihahdin naaraalle. Naaras nousi seisomaan ja katsoin minua ihmeissään. Näytti siltä, että tuo oli valmis juoksemaan pakoon hetkenä minä hyväksä. Syöksyin siis naaraan kimppuun ja painoin tätä maata vasten.
"Kerro kuka olet ja kuinka hiirenaivoinen olet seistessäsi keskellä ukksopolkua hirviön armoilla!" sähisin kylmästi tälle vieraalle kissalle.
"Narsissiviiksi!" kissa mauakisi hädissänsä. Päästin vihdoinkin irti naaraasta. Tuo nousi hiukan hitaammin ylös kuin äsken.
"Jos suunnitteletkaan karkaavasi, isken kernaasti kynteni kurkkuusi", uhkasin Narsissiviikselle. Tästä naaraasta voisi olla minulle vielä hyötyä. Ensimmäinen Varjoklaanin kissa, jonka näin sitten kokoontumisen. Oli selvää, että Tihkuturkki oli ottanut silloin mukaansa vain omia kannattajiaan. En muistanut edes nähneeni vilaustakaan Narsissiviiksen raidallisesta turkista kokoontumisessa.
"Haluaisitko nyt siis selittää tämän päähänpistosi ukkospolusta vai pitääkö minun selventää sitäkin kynsilläni?" kysyin uhkaavalla äänensävyllä.

// Narsissi?

Nimi: Jäälilja

01.01.2018 14:15
Nyökkäsin varapäällikölle ja nostin hölkän. Olisimme pian leirissä, juoksemisen lomassa vilkaisin taakseni tarkistaakseni pysyisivärkö Kalmalilja ja Ahvenleuka perässä. He näyttivät tosi syventyneiltä juoruamaan. Päähäni tipahti märkä pisara, ravistin turkkiani pikaisesti ja jatkoin matkaa. Loput matkasta sujui melko hiljaisesti lukuunottamatta pieniä ärähdyksiä, jotka olivat Kuolonklaanilaisille tavallisia. Ravasin sisäänkäynti tunnelista sisään ja kuonooni tulvahti Kuolonklaanin ominaistuoksu. Pysähdyin odottamaan Raepisaraa. Kolli pysähtyi vierelleni.
"Mentäisiinkö hakemaan jotain syötävää?" naukaisin tähyillen ympärilleni kylmä virne kasvoillani. Raepisara nyökkäsi. Astelimme riistakasan luokse ja huomasin pienen valkoisen pennun nuuhkimassa kuollutta hiirtä. Tunnistin rakkaan ystäväni Lintulumon pennun, Lumepennun. Valkea naaras nosti katseensa meihin.
"Heipähei Lumepentu", kehräsin ilkeästi. Raepisara valitsi kasasta hiiren ja siirtyi parin hännänmitan pääähän tuoresaaliskasasta.

//Rae? Lume?

Nimi: Kohmesydän

01.01.2018 13:06
Pysähdyin kuullessani pienen tömähdyksen, kuin jokin olisi iskeytynyt maahan. Vilkaisin lapani yli Kojoottitassuun ja samassa sähähdin: "Kojoottitassu!" Tassutin hänen luokseen. Nostin toisen etutassuni kynsillä hänen leukaansa; niin, hän oli vain pyörtynyt. Hengitys kulki kyllä mainiosti. Pudistin huokaisten päätäni.
"Pimeyden metsä sentään", sihahdin. "Haavojesi takiako sinulla pimeni?"
Tartuin Kojoottitassua niskanahasta ja heilautin hänet ylös niin, että saatoin asettua nopeasti siten, että hänen yläruumiinsa putosi lavoilleni. Keplottelin kollin selkääni ja lähdin kävelemään reippaasti kohti leiriä. Enhän olisi voinut jättää oppilastani kylmään makaamaan ja verisenä vielä kaiken lisäksi! Huokaisin hiljaa. Olin kai aliarvioinut tuon kollin; tällaistahan Kuolonklaanin taistelukoulutus oli, kynnet esillä harjoiteltiin ja veri vuoti, mutta Kojoottitassu ei näköjään ollut valmistautunut sellaiseen. No, kyllä minä hänestä vielä karaisisin kunnon kuolonklaanilaisen.. Edes hän ei voisi olla niin heikko, ettei kykenisi koulutukseen. Jos emona oli Kalmalilja, ei pennuista muuta voisi tulla kuin kunnon taistelijoita - niin fyysisessä kuin henkisessä mielessä. Pujahdin leiriin sisäänkäynnille saavuttuani ja astelin pitkin, voimakkain askelin kohti parantajan pesää. Tunsin selässäni oppilaani velton kehon. Kojoottitassun haavat kaipasivat hoitoa ennen seuraavia taisteluharjoituksia.
"Pikiviilto", nau'uin kylmällä äänellä pysähtyessäni parantajan pesän suulle. Hän käännähti katsomaan minua yrttivarastonsa luona oppilaansa Kohtalotassun tavoin. Astahdin sisään pesään. "Kojoottitassun haavat täytyy hoitaa."
Heivasin Kojoottitassun pois selästäni ja vapaalle sammalvuoteelle. Pikiviilto tassutti oppilaineen siihen viereen ja ryhtyi tarkastelemaan verta vuotavia haavoja.
"Nämä tuskin ilmestyivät tuosta vain itsestään", hän sanoi ja vilkaisi minua kylmän tyynesti, käskien sitten Kohtalotassun hakea yrttejä.
"Eivät suinkaan." Väläytin jäisen hymyn jatkaen sitten kylmin katsein. "Harjoittelimme taistelua." Pikiviilto murahti jotakin käsittämätöntä. Hän alkoi levittää käpälällään jotain yrteistä jauhettua salvaa Kojoottitassun haavoihin. "Kunhan hoidat hänet kuntoon, olen tyytyväinen", minä jatkoin. "Harjoitukset odottavat."
"Uskon sen", parantajakolli murahti, "mutta älä luulekaan vieväsi häntä harjoituksiin, ennen kuin haavat ovat parantuneet. Muuten ne aukeavat uudelleen."
"Tulisi hänelle uusia haavoja muutenkin", tuhahdin hännälläni huiskaisten. "Pian hän jo tottuu siihen."
"No, kunhan odotat pari päivää ja annat Kojoottitassun parannella haavojaan." Pikiviilto käväisi ulkona, kaiketi pesemässä käpälänsä ja palasi sitten yrttivarastoilleen.
"Toki", vastasin kylmästi hymyillen. Käännyin katsomaan Kojoottitassua, joka makasi sammalilla kuin kuollut hiiri. "Älä välitä, Kojoottitassu." Harvinaista kyllä, ääneni kylmyydessä häilähti pienen pieni lämpö, aavistuksenomainen, tuskin huomattavakaan. Jatkoin viileästi: "Toivut pian, ja silloin koulutuksesi jatkuu. Tulet kyllä tottumaan haavoihin."
Nousin käpälilleni ja astelin pois pesästä.

//Kojo?

Nimi: Raepisara

01.01.2018 12:14
"Minulla on ollut tänään jotenkin huono päivä. En noudata luonnettani yhtään, ethän juorua minusta?" Jäälilja naukui jotenkin... alistuneena, ehkä. En oikein osannut tulkita hänen äänensävystäkään mitään. Olin ollut hetken hiljaa ja miettinyt vain sitä äänensävyä. Pitäisi minun nyt vastatakin! Naaras varmaan ihmetteli miksen jo ollut vastannut helppoon kyllä vai ei-kysymykseen.
"En juorua, ei se muutenkaan ole minun tapaistani juoruta toisista kissoista heidän selän takanaan", hymähdin ja lisäsin tassuihini lisää vauhtia tarpoessamme lumihangessa eteenpäin. Vatsakarvani olivat jo märät kun lumi niissä oli osittain sulanut lämmöstäni. Lumesta en pitänyt, mutta kovista pakkasista, niistä minä pidin. Kun tiesin kuinka muut klaanit valittaisivat kylmästä ja piiloutuisivat jokapäivä pesiinsä lämmittelemään, kun taas täällä olisimme vahvoja, vahvempia kuin kukaan muu klaani tässä metsässä.

//Jää? Tönkköö settii...

Nimi: Jäälilja

31.12.2017 22:42
Viikseni väpättivät ja yritin neutralisoida itseni. Raepisaran kysymys oli kuulostanut hassulta. Palautin kasvoilleni jäisen hymyni ja katsoin Raepisaraa.
"Tarpeeksi hyvin pitääkseen minut tyytyväisenä", nau'uin ilmeettömästi. Raepisara nyökkäsi. Olin huomannut, että setäni ei ollut sen pahempaa seuraa, nyt kun vielä sopisin sen pienen kiistan Kohmesydämen kanssa, olisin hyvissä yhteyksissä sukulaisiini.
"Sinullakaan ei taida mennä pahemmin? Olet pentujen isä, klaanin varapäällikkö ja löysit juuri minut seuraksesi", naukaisin hieman teatraalisen mukavasti, mutta päästin aivan vahingossa valoilleni aidon hymyn. Käänsin pääni pois. Olin tehnyt jotain mikä ei sopinut luonteeseeni. Vilkaisin taakseni ja huomasin Kalmaliljan ja Ahvenleuan saavan meitä kiinni. Jatkoimme matkaa Tuuliklaanin rajaa pitkin.
"Käännytäänkö tästä takaisin päin?" Raepisara naukui rajan päässä. Nyökkäsin ja tähyilin mitäänsanomattomasti kollin osoittamaan suuntaan. Vilkaisin vielä ettei Kalmalilja ja Ahvenleuka olisivat kovin lähellä.
"Minulla on ollut tänään jotenkin huono päivä. En noudata luonnettani yhtään, ethän juorua minusta?" naukaisin oudolla äänensävyllä, ehkä jopa alistuneella. Tunsin häpeää käytöksestäni, käyttäydyin kuin mikäkin Myrskyklaanilainen.

//Rae?

Nimi: Sysipentu/ -tassu

31.12.2017 22:39
Vilkuilin vähän väliä Uljaspentua ja Teräpentua. He selvästi suunnittelivat jotain... Varmaankin jotain minua vastaan. Mutta suunnitelkoot, eiväthän he minulle mitään pystyisi tekemään.
Kuulin askelia pentutarhan sisältä. Kääntyessäni näin emoni Kalmaliljan ja sisarukseni. Kohotin kysyvästi kulmiani, ja emoni hymyili ylpeänä.
"Raepisara kertoi, että Pimeystähti kaiketi nimittäisi teidät tänään, joten meidän pitää olla valmiina", naaras naukui ja istuutui alkaen sitten sukia Kojoottipennun päälakea karhealla kielellään. Katsahdin kahden kollipennun suuntaan ja hymyilin omahyväisesti. Minusta tulisi oppilas, ja he jäisivät pennuiksi. He olivat tosin kiintoisa kaksikko, molemmissa riitti temperamenttia ja terävää kieltä, toisessa joskin vähemmän. Olisi silti hyvä päästä heistä eroon. Havahduin ajatuksistani, kun Pimeystähti kutsui klaanin pikaisesti koolle.
"On aika nimittää uusia oppilaita", musta päällikkömme kajautti suuren kiven päältä. "Sysipentu, Kojoottipentu ja Rapapentu ovat täyttäneet kuusi kuuta. Niinpä heidät nimitetään oppilaiksi nyt; Sysitassun mestarina toimii Hiiripisara, Kojoottitassun mestarina Kohmesydän ja Rapatassun mestarina Veri."
Tämän jälkeen Pimeystähti loikkasi alas kiveltä ja klaanin kissat jatkoivat askareitaan. Olin ihan tyytyväinen mestariini. Hiiripisara oli ehkä nuori, mutta ehkä hän olisi ihan pätevä. Vilkaisin punaruskean naaraan suuntaan. Äsken hän oli ilmoittanut, ettemme vielä tänään tekisi mitään. Vilkaisin Uljaspennun ja Teräpennun suuntaan. Pennut puhuivat jotain hiljempaa toisilleen. Hymyilin jäisesti ja astelin heidän luokseen.
"Näyttäisi melkein siltä, että suunnittelette jotain", murahdin raapaisten maata kynsilläni. Kohotin leukaani ylväästi. "Saanen kysyä, mitä? Ette kai vain mitään minun pääni menoksi? Tehän olette vasta pikku pentuja."

//Uljas? Toivottavasti ei ny haittaa ku toin tän niitte luo :/

Nimi: Teräpentu

31.12.2017 22:12
"Ideoita?" naukaisin kohottaen toista kulmaani. Aioimmeko tosiaan tehdä Sysipennulle jotain? Ehkä olinkin uhitellut, ja todella haluaisin saada hänet katumaan sanojaan, mutta en minä mitään suurempaa halunnut tehdä. Eihän hänkään mitään oikeastaan ollut tehnyt...
"Mitä sinulla on mielessäsi? Minusta meidän ei kannattaisi tehdä hänelle mitään suurempaa. Vaikka hän ehkä ansaitsisikin sen", murahdin vilkaisten mustavalkoista naarasta. Siirsin katseeni kuitenkin nopeasti veljeeni. "Hän kyllä totisesti ansaitsee opetuksen... Ja hyvin mielelläni raastaisin hänen turkkinsa verille. En halua kuitenkaan mihinkään vaikeuksiin."
Huiskaisin ilmaa hännälläni ja hymyilin kylmästi.
"Mutta annan sinun päättää. Minähän olen hänenkin sanojensa mukaan meistä se pehmompi... Joten mitä sinä itse haluat tehdä?"

//Uljas?

Nimi: Kojoottitassu

31.12.2017 20:19
Minusta tuntui että Kohmesydän ei osannut arvatakkaan kuinka paljon minuun koski. Tarkemmin miettien naaras tuskin edes välitti siitä. Kohmesydän saattaisi jopa tuntea tyydytystä siitä, että en olisi noussut koskaan maasta. Olisipa saanut mennä kertomaan kaikille tuttavillensa kuinka säälittävä hänen oppilaansa Kojoottitassu todellisuudessa olisi. Purin ärsyyntyneisyyttäni peitelläkseeni omaa hammastani yhtään. En pystyisi kertomaan Kohmesydämelle että en välttämättä kestäisi matkaa reviirin ympäri tämän kaiken jälkeen. Käännyin nopeasti katsomaan atakajalkaani, joka oli saanut aivan ensimäisenä osumaa. Olin jättäytynytarkoituksella Kohmesydämestä hiukan jälkeet, jotta mestarini ei huomaisi minun katsovan haavojani. Kuten hän oli aikaisemmin sanonut, Kuolonklaanin kissan ei tulisi katsoa koko ajan omien haavojensa perään. Ehkä minusta ei sitten koskaan tuöisikaan sitä soturia, joksi minä tähtäsin. Suljin hetkeksi silmäni kävellessäni. Kyljessäni oli alkanut tuntua aivan kamalalta. Muutaman askeleeni Kohmesydämen perässä tuntui yhä huterammalta. Silmissäni alkoi myös pyöriä.
"Kohmesydän...", maukaisin hiljaa, todella epäselvällä äänellä. Yritin katsoa mikä kylkeäni vaivasi. Yhdestä Kohmesydämen tekemästä haavasta oli alkanut tulla verta. Käännyin katsomaan uudestaan mestariani, joka ei nähtävästi ollut kuullut minua. Astuin yhden askeleen pahasti harhaan ja kaaduin hankeen. Nousin hyvin nopeasti pois, sillä kylmä lumi tuoretta haavaa vastaan ei tuntunut mukavalta.
"Nouse ylö, emme ole lähelläkään puoltaväliä reviiristämme", naaras maukaisi kylmästi. Hengitykseni alkoi olla hyvin oikukasta, mutta nousin ylös. En tiennyt valuivatko silmäni kiinni väsymyksestä vai kivusta, mutta ponnisteluistani huolimatta silmissäni pimeni. Olin tuottanut Kohmesydämelle pettymyksen.

// Kojo?

Nimi: Uljaspentu

31.12.2017 20:09
"Totta", sanoin ja vastasin Teräpennun petomaiseen hymyyn kynsiäni ojennellen. "Hän on sietämätön, emonsa ja sisariensa tavoin tietenkin. Enhän minä heille ole pahemmin puhunut mutta jos Sysipentu on jo niin sietämätön, eivät he ainakaan parempia voi olla."
Mukava kuulla, että veli ajatteli samoin kuin minä. Hän oli selvästikin huomannut, ettei Sysipentu ollut minkään arvoinen - paitsi koston, tietenkin. Vilkaisin naaraspentua syrjäsilmällä ja käänsin sitten kylmän, häijyn katseeni takaisin Teräpentuun. Hymyilin hänelle petomaisesti.
"Kuinka voisimme.. tiedäthän, kostaa tuolle saastalle? Meistä ja meidän vanhemmistamme ei nimittäin puhuta siihen tapaan." Nousin käpälilleni ja heilautin häntääni. "Tule, mennään jonnekin."
*Kauemmas*, minä ajattelin mutten viitsinyt sanoa sitä ääneen. Muuten Sysipentu saattaisi alkaa epäillä jotakin. Vaikka toisaalta, mitä se haittaisi? Me Vahvamielen pennut olisimme joka tapauksessa parempia kuin hän. Johdatin Teräpennun kauemmas pentutarhasta. Sieltä saakka Sysipentu ei pystyisi kuulemaan.
"Onko ideoita?" murahdin veljeni korvaan häijysti hymyillen.

//Terä?

Nimi: Kohmesydän

31.12.2017 18:43
Kojoottitassun takakäpälät iskeytyivät voimalla rintakehääni ja horjauttivat minut hännänmitan päähän selälleni. Kierähdin sukkelasti jaloilleni ja katsahdin kollia viilein silmin.
"Parempi", naukaisin. "Mutta ei tämä tähän lopu. Jatketaan." Aloin tassuttaa kehää neljän hännänmitan säteellä Kojoottitassusta. "Muista, ettei vihollinen aina käy kimppuusi juosten. Hän voi joko hiipiä tai sitten jolkottaa matalana taaksesi, kunnes - ellet ole tarkkana - hän iskee kiinni."
Teimme harjoituksen muutaman kerran uudestaan. Kun juoksin Kojoottitassun taakse, hän sai tähdättyä potkunsa aivan oikein, mutta hölkätessäni kevein askelin... no, se oli asia erikseen. Hän ei kuullut askeliani, joten hän ei myöskään osannut arvioida, kuinka kaukana hänestä olin. Kollin käpälien potkaistessa ilmaa, minä väistin hieman ja iskin kynteni hänen lapoihinsa takaapäin. Kaadoin hänet vatsalleen maahan ja raastoin kollin selkään muutaman viillon, kunnes upotin hampaani hänen niskanahkaansa ja nopeasti kiskaisin hänet ylös. Heitin hänet ketunmitan päähän ja Kojoottitassu rysähti maahan puuskahtaen hieman, ilmojen paetessa hänen keuhkoistaan. Oli myönnettävä, että tuollainen meno oli vaatinut ehkä jonkin verran enemmän voimia, kuin jos oppilaanani olisi ollut kevyt naaras, mutta koulutuksessa minä en tuollaisiin pikkuseikkoihin kiinnittänyt huomiota. Kyllä minullakin voimaa riitti, vaikka naaras olinkin.
"Et kyennyt kuulemaan askeliani kun hölkytin taaksesi juoksemisen sijasta", sanoin viileästi ja huiskaisin ilmaa hännälläni, "joten kävi noin. Tajuathan itsekin niin sanotun virheesi?"
"Tajuan." Kojoottitassu nyökkäsi haavojaan vilkaisten. Ne varmasti tuntuivat.
"Älä välitä haavoistasi", nau'uin häijyn silkkisellä äänellä, ennen kuin jatkoin kylmästi: "Kuolonklaanin kissa ei tee niin. Odotas vain, Kojoottitassu, pian sinä olet jo tottunut siihen, että jokaisen taistelutuokion jälkeen haavoja on ympäri kehoasi. Jatketaan. Ja tällä kertaa sinä olet tarkkana", katsoin kollia jäätävin katsein, "tai muuten revin kurkkusi auki yhdellä kynnellä."
Aloin jälleen kiertää kehää hänen ympärillään, parin ketunmitan päässä hänestä. Kun lähdin matalana hölkyttämään takaapäin häntä kohti kuljin lähes äänettömin askelin, kuten aina. Yli puolen hännänmitan päähän saavuttuani, Kojoottitassu potkaisi, ja minä horjahdin potkaisun voimasta ja kaaduin maahan. Nousin käpälilleni ja nyökkäsin hänelle.
"Hyvä." Siristin hieman silmiäni katsoessani Kojoottitassua viileästi. "Olen tyytyväinen. Mutta tuskin sinä taistelussa loikit pakoon kun olet tehnyt takapotkun jollekulle, vai kuinka?"
"En loiki pakoon", hän vastasi päätään pudistaen.
"Et todellakaan. Sinä jatkat taistelua, mutta siitä asiasta me puhumme huomenna." Vilkaisin taivasta; aurinko alkaisi kohta laskea. Käänsin viileän katseeni takaisin Kojoottitassuun ja sanoin: "Näytän sinulle nyt reviirimme. Tule."
Lähdin tassuttamaan pois aukiolta.

//Kojo?

Nimi: Raepisara

31.12.2017 15:34
Jääliljan sanat kuullessani nyökkäsin hänelle, vaikken tiennyt olinko asiasta niinkään varma. Klaanina Tuuliklaani oli huono ja täynnä hiirenaivoisia kissoja, mutta... minun siskoni. Siskoni oli siellä ja eli rauhallista elämää - ainakin uskoakseni. Hän ei ollut hiirenaivoinen, muut hänen klaanissaan tosin olivat. En edelleenkään voinut käsittää miten hän oli jättänyt perheensä ja lähtenyt Tuuliklaaniin jonkun typerän kollin takia - ainakin luulin niin. Ei siinä voinut olla muuta syytä!
"Aioitko tehdä jotakin vai tuijottaa vihollisklaanin reviirille tekemättä mitään?" Jääliljan naukaisi kantautui korviini. Murahtaen aloin merkata rajaa muiden kanssa. Kalmalilja ja Ahvenleuka olivat jääneet nyt enemmän jälkeen, he selvästikin puhuivat jostain. Asia ei kuitenkaan kuulunut minulle, joten käänsin meripihkaisen katseeni pois heistä edelläni astelevaan Jääliljaan.
"Miten elämä sujuu?" tuhahdin kysymyksen ilmoille kehittääkseni jonkinlaista keskustelua välillemme. Olihan tuo kissa sentään siskoni pentu, joten halusin tutustua häneen paremmin. Näin jälkeenpäin esittämäni kysymys kuulosti jonkin tuuliklaanilaisen suusta tulleelta, mutten enää voinut perua sitä.

//Jää? Muut?

Nimi: Viiltokaaos

31.12.2017 12:55
Siristin silmiäni katsoessani Valhetassua. Naaras katsoi minua odottavasti ja heilutteli pitkää häntäänsä puolelta toiselle.
"Aloitetaan vain. Koska puolustaminen ei ole alaasi, harjoitellaan sitä", nau'uin ja katsoin Valhetassua suoraan naaraan silmiin. Hän nyökkäsi hieman epäröiden ja lopetti häntänsä heiluttamisen, joka oli alkanut ärsyttämään minua. Käänsin naaraalle selkäni ja kävelin pari askelta keuemmas hänestä.
"Soturin on oltava nopea ja oltava valpas joka hetki. Kuka tahansa voi hyökätä kimppuusi milloin vain, muista se. Älä luota edes parhaaseen ystävääsi, sillä hän voi oikeasti ollakin vihollisesi, ymmärrätkö?" kysyin ja käänsin vihreän katseeni kohti oppilasta, joka nyökkäsi.
"Ymmärrän", hän lisäsi. Nyökyttelin hyväksyvästi, käänsin katseeni pois oppilaasta. Samassa käännyin kohti Valhetassua ja loikkasin tuota kohti. Lumi takanani pöllysi. Valhetassu näytti kauhistuneelta huomatessaan minun syöksyvän häntä kohti kynnet ojossa.

//Valhe?

Nimi: Kalmalilja

31.12.2017 12:42
Olin juuri päässyt pois pentutarhalta, ja heti minut oli komennettu partioon. Vieläpä sietämättömän Jääliljan johtamaan. Myös Raepisara oli onneksi mukana, samoin Jokiklaanista tänne muuttanut entinen päällikkö, Ahvenleuka. En erityisemmin luottanut häneen, kollihan saattoi olla vielä uskollinen entiselle klaanilleen.
Lähdimme pian leiristä. Heti leirin ulkopuolella Ahvenleuka jättäytyi vierelleni. Hän oli ennen partioon lähtöä selvästi tullut keskustelemaan kanssani, mutta ei koskaan ehtinyt aloittaa keskustelua, kun meidät käskettiin partioon. Vilkaisin jäisesti kollia. Aikoisiko hän puhua vai ei? Hän vain ravasi hiljaa vierelläni. Suuntasin katseeni eteenpäin.
"Mitä asiaa sinulla on? Tuntuu, että yrität viritellä keskustelua, omassa mielessäsi siis. Mutta keskusteluun tarvutaan vähintään kaksi kissaa, jotka puhuvat toisilleen. Joten jos sinulla on asiaa, niin puhu, jos ei, jätä minut rauhaan."

//Ahven? Muut?

Nimi: Jäälilja

31.12.2017 11:12
"Hmm, olet oikeassa. Tuuliklaanin ja Kuolonklaanin rajakahakasta on vasta vähän aikaa, ja sen takia on mahdollista, että Tuuliklaani on tehnyt uudenrajaloukkauksen", naukaisin ja nyökkäsin Raepisaralle. Harmaa kolli taisi olla tyytyväinen valintaani. Lähdin rivakoin askelin kohti Tuuliklaanin rajaa, mutta pidin silti huolen, että kaikki pysyivät tahdissa. Halusin johtaa tämän partion kunniallisesti.
Saavuimme rajalle. Merkkasin lumisen pusikon rajalla. Nuuhkin ilmaa etsien Tuuliklaanin tuoksuja rajan tältä puolen.
"Tuuliklaanin onneksi he eivät ole ylittäneet rajaa", naukaisin jäätävästi muistellessani taistelua. Lupasin itselleni, että joskus elämäni aikani upottaisin kynteni Tuuliklaanin päällikön kaurkkuun.
Kehräsin hiljaa.
"Tuuliklaani on hiirenaivoisin klaani koko metsässä", tuhahdin Raepisaralle.

//Rae? :3

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com