Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Myrskyklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Myrskyklaanin sivulle

Ilmoitukset

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Tiaislaulu

12.12.2018 18:33
"Ei minun tarvitse käydä parantajan luona, sillä Nuuhkutassu kävi tässä jo", nau'uin Pörrölaikulle. Kolli kohotti kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten. Sitten hän istahti takaisin viereeni. Katsoin sivusilmällä kollia, kun hän silmäili leirissä pyöriviä kissoja. Hänen keltaiset silmänsä hehkuivat, ja tunsin sydämeni sykkeen kiihtyvän aavistuksen. Siirtääkseni huomioni muualle Pörrölaikkusta, rykäisin ja sanoin:
"Minä hyökkäsin ensimmäisenä Viiltotähden kimppuun." Näin Pörrölaikun liikauttavan korviaan ja kääntävän katseensa minuun. En kuitenkaan kohdannut kollin silmiä vaan katsoin muka mietteliäästi kaukaisuuteen, vaikka oikeasti tunsin Pörrölaikun katseen ihollani erittäin hyvin ja tiesin punastuvani, jos katsoisin häntä.
"En tiennyt mitä ajattelin, minä vain hyökkäsin", kerroin. Tuijotin vielä muutaman silmänräpäyksen ajan eteenpäin, ja sitten käännyin katsomaan Pörrölaikkua. Näin hänen keltaisista silmistään oman heijastukseni, niin intensiivisesti katsoin kollia. Nielaisin vaikeasti ja siirsin tassujani lumisella maalla.
"Minusta taisi tuntua siltä, ettei minulla enää ole mitään menetettävää", naukaisin hiljaa, katse yhä kiinni Pörrölaikun silmissä. Sanani eivät olleet täysin totta, sillä en ollut hyökkäyshetkellä ajatellut, miksi oikein hyökkäsin. Vasta jälkeenpäin, Ruskolehden kanssa puhumisen jälkeen, olin tajunnut, että minä oikeasti olin aika yksinäinen. Minusta tuntui, ettei kukaan jäisi kaipaamaan minua, jos minulle tapahtuisi jotain.

// 178 sanaa
// Pörrö?

Nimi: Haikarahuuto

12.12.2018 17:20
Oli päivä, jolloin päälliköiden kokouksen oli määrä alkaa meidän leirissämme. Olin lähetellyt kissoja jokin aika sitten partioimaan, ja sanonut kaikille, että jos vieraita kissoja näkyisi, heihin ei tarvitsisi kiinnittää huomioita, ellei haju ollut Viiltoklaanin, Muutenkaan Metsäklaaniin kuuluvien klaanien rajoilla ei oikeastaan ollut niin väliä nyt sodan aikana, mutta silti kissat tuppasivat olemaan hiukan varuillaan, jos joku millään tavalla vieraan klaanin kissa lähestyi.
Saniaistähti oli määrännyt kokouksen pidettäväksi parantajan pesän aukiolla, sillä hänen pesänsä olisi liian pieni kuudelle kissalle. Tajuissaan olevat parantajan pesässä olevat potilaat oli siirretty jo aiemmin klaaninvanhimpien pesään, jotta saimme pitää kokouksen rauhassa.
Ensimmäisenä leiriin saapuivat Kurkitähti ja tämän varapäällikkö Putousvirta Jokiklaanista.
"Tervetuloa", sanahdin heille ja johdatin sitten kaksikon aukiolle, jossa Saniaistähti odotteli.
Hän oli jo toipunut henkensä menetyksestä, mutta oli antanut minun hoitaa vastaanoton ja odotti itse aukiolla.
Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, että Tuuliklaanin edustajat, eli Karpalotähti ja Lovijuova saapuivat. Tervehdin heitäkin ja johdatin heidät perässäni parantajan aukiolle.
"Tervetuloa. Kaikki ovat paikalla, joten voisimme aloittaa", Saniaistähti naukui nähdessään tuuliklaanilaiset.
"Meidän täytyy mielestäni ryhtyä joihinkin toimiin, sillä Kuolonklaani ja Varjoklaani hyökkäsivät leiriimme jokin aika sitten, kuten kaikki jo tiedättekin", Saniaistähti aloitti.
"He eivät saa mellastaa ilman, että puutumme asiaan", hän lisäsi.
"Meidän täytyy kostaa", Kurkitähti sanoi painokkaasti ja heilutti häntäänsä vihaisena.
"Voisimme hyökätä vastaavasti Kuolonklaanin leiriin.. tai Varjoklaanin, mutta mielestäni Kuolonklaani on parempi vaihtoehto ja se ansaitsee saada iskun kasvoilleen", kolli naukui.
"Olen samaa mieltä", Saniaistähti naukaisi ja vilkaisi minua.
Minäkin nyökkäsin. Viiltoklaani ansaitsi saada iskun takaisin sen jälkeen, kun he olivat kehdanneet hyökätä meidän leiriimme.
"Me myös", Karpalotähti naukui oltuaan tähän saakka hiljaa.
Kurkitähti katsahti meitä, minua ja Saniaistähteä.
"Minusta Myrskyklaanin ei ole järkeä ottaa päävastuuta hyökkäyksestä, koska teillä on aika varmasti haavoittuneita kissoja hyökkäyksen jäljiltä, eikö totta?" hän maukui.
"Olet oikeassa. Tuuliklaanin tai Jokiklaanin on järkevämpi ottaa enemmän vastuuta, mutta me voimme tukea muutamalla soturilla, uskoisin", Saniaistähti sanoi.
"Onko jonkun pakko ottaa päävastuu? Mehän voisimme jakaa taakan puoliksi ja sitten siihen vielä lisäksi Myrskyklaanin sotureita", Lovijuova, tuuliklaanin varapäällikkö puuttui keskusteluun ja heilautti häntäänsä kohti Jokiklaanilaisia.
"Minusta on helpompi, että vastuu on yhdellä.. tietenkin teemme yhteistyötä, mutta niin hyökkäys toimisi ehkä parhaiten", minä nau'uin.
Kurkitähti nyökkäsi ja sanoi sitten:
"Ehdotus oli minun.. joten Jokiklaani voi ottaa päävastuun?"
Kaikki myöntyivät, Lovijuovakin näytti kääntyneen helposti meidän muiden kannalle.
"Hyökkäykseen tarvitaan parikymmentä kissaa", Karpalotähti naukui.
"Mitä jos me, Tuuliklaani ja Myrskyklaani, lähetämme muutaman soturin, ja Jokiklaani hoitaa sitten loput paikat omilla kissoilaan?" Saniaistähti sanoi hetken pohdittuaan.
"Kuulostaa hyvältä. Uskon, että voin irrottaa hyökkäykseen aika hyvin... kaksitoista kissaa", Kurkitähti sanoi.
"Se tarkoittaa, että me lähetämme neljä kissaa", Saniaistähti sanoi ja katsoi tuuliklaanilaisia.
"Ja te myöskin neljä."
Tuuliklaanilaiset nyökkäsivät ja minäkin myönnyin ajatukseen. Se kuulosti järkevältä. Nyt pitäisi enää saada Saniaistähti suostumaan siihen, että minä saisin olla hyökkäyksessä mukana. Halusin päästä iskemään hampaani viiltoklaanilaisvereen, sillä he olivat tappaneet meiltä monta hyvää kissaa, ja kaipasin kostoa.
"Asia on sitten selvä?" Kurkitähti naukui.
"Niin. Voimme sopia aikataulusta myöhemmin, olettaisin", Karpalotähti naukui.
"Olen samaa mieltä. Meidän täytyy kuitenkin sopia vielä muista asioista", Saniaistähti naukui.

//Muut päälliköt tai varikset?
//489 sanaa

Nimi: Vehkalaikku

09.12.2018 20:15
Minä huokaisin. Olin parantajan pesässä, koska jalkani oli haavoittunut hyökkäyksessä Myrskyklaaniin. Viiltoklaani oli hyökännyt leiriin keskellä yötä. Minä olin taistellut niin hyvin, kuin pystyin, mutta olin silti haavoittunut. Minä murahdin itsekseni.
*Jos vielä joskus tapaan sen kissan, joka puri minua jalkaan, minä teen hänelle samalla tavalla paljon kivuliaammin. Me taistelimme kaikin voimin, mutta Kuolon klaanin kissat vain vahingoittivat meitä pelkäksi huvikseen. Kuolonklaani on täynnä alhaisempia olentoja, kuin Käärmekivillä asuvat kyyt. Varjoklaanissa sentään osataan arvostaa elämää. Olen sitä mieltä, että tämä kaikki on pelkästään Viiltotähden vallanhimon syytä!* Minä katselin, kuinka kissat elivät tavallista elämää. Hyökkäys oli ollut hirveä, mutta klaani oli toennut hieman. Kaikki olivat silti hiukan varuillaan. Ainoastaan pennut olivat iloisia.
*Tällaisina hetkinä olen kateellinen pennuille, jotka rauhallisin mielin voivat leikkiä.* Minä makasin hiljaa ja odotin, että joku tajuaisi tuoda ruokaa. Tiikeriraivo oli kieltänyt minua liikkumasta minnekään. Minä huokaisin taas.
*Muistan vielä, kuinka oppilaana minä vielä haaveilin varapäällikön asemasta ja tavoittelin korkeaa asemaa. Oppilaana minä vielä toivoin taisteluita, mutta nyt, kun olen soturi ja olin oikeassa taistelussa, en enää halua enää kenenkään vuodattavan verta turhaan.*

//175 sanaa

Nimi: Silkkisydän

09.12.2018 13:53
Vietimme Virtakyynelen ja muiden erakoiden luona tällä kertaa vain yhden unettoman yön, jonka aikana olin pyörinyt sammalpetilläni klaanien luona käynnissä olevaa sotaa ajatellen. Neilikkakasvo ja Okrakarva halusivat molemmat jo kipeästi palata Myrskyklaaniin. Okrakarvan mukaan velvollisuutemme Myrskyklaanin sotureina oli puolustaa sitä, missä olin tietenkin samaa mieltä. Siitä huolimatta sisimpäni sanoi minulle, että olisi tahtonut jäädä tänne niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista. Täällä sotaa eikä Viiltoklaania tarvinnut pelätä, ja voisimme hyvin odotella täällä taas muutama kuu sodan loppuun asti. Okrakarva oli kuitenkin oikeassa sanoessaan, ettemme voisi jäädä tänne hetkeksikään pidempään. Vain minä olin Viiltotähden ansiosta tietoinen siitä, että hyökkäys Myrskyklaanin leiriin oli tapahtunut viime kuunhuipun aikana ollessamme täällä. Meidän oli siis nyt pakko palata auttamaan Myrskyklaania ja sen kissoja toipumaan haavoistaan. Muut Metsäklaanin jäsenet eivät saaneet sympatiaani, enkä voisi heitä kylläkään auttaa, vaikka haluaisinkin. Sen sijaan Myrskyklaanin suojelemiseksi toivoisin pystyväni hieromaan sopimuksen Viiltotähden kanssa. En voinut sallia uutta hyökkäystä Myrskyklaaniin.
Heräsin ajatuksistani huomatessani Virtakyynelen ja Pyrstökuiskauksen, jotka kävelivät luokseni. Kumppanit halusivat koota erakot ja Myrskyklaanin soturit yhteen heidän pesänsä eteen. Nyökkäsin heille ja kutsuin vuorostani Neilikkakasvon, joka palasi juuri aamuiselta metsästysretkeltään. Hänen suussaan oli korea punarinta, jonka hän hautasi läheisen koivun juurelle kertoessani kokouksesta.
Kun kaikki kissoista oli koolla Virtakyynelen ja Pyrstökuiskauksen yhteisen pesän edustalla, kaksikko kertoi meille aikeistaan palata kanssamme Myrskyklaaniin. Silmäni suurenivat kuullessani tämän, mutta yritin pitää katseeni mahdollisimman neutraalina. Silti en pystynyt hillitsemään sydäntä, joka tykytti voimakkaasti rinnassani. Juuri kun huoli Virtakyynelestä ja Pyrstökuiskauksesta oli vierähtänyt hartioiltani tietäessä heidän olevan turvassa täällä kaksijalkalan takana, nyt saisin pelätä taas heidän puolestaan. Jos he taistelisivat Myrskyklaanin rinnalla, he olisivat yhtä suuressa vaarassa Viiltoklaanilta kuin kuka tahansa muu kissa.
’’Lähdemmekö me?’’ Pyrstökuiskaus kysyi ja katsoi vakaalla katseella ympärillään olevia kissoja.
’’Oletteko varma, että haluatte tulla mukaamme?’’ kysyin ääni väristen huolesta. Myrskyklaanissa minulle tulisi taas täysi työ pitää läheisimmät kissani pois pahimmista vaaroista, ja nyt pakka vain kasvaa. Minulla ei kohta riitä aikaa edes turkkini pesemiseen. ’’Teillä ei ole mitään velvollisuutta Myrskyklaania tai mitään muutakaan klaania kohtaan. Teillä olisi nyt mahdollisuus elää pitkä loppuelämä täällä kahden poikanne kanssa, vain toistenne seurasta nauttien. Jos osallistutte suureen sotaan, ei ole takuuta siitä, että me kaikki selviäisimme hengissä.’’
’’Olen asunut Myrskyklaanissa puolet elämästäni. Vaikka se ei ole kotini enää, koen velvollisuudekseni puolustaa sitä Viiltoklaania vastaan’’, Virtakyynel naukui. Hänen äänensä oli jyrkkä, mutta siitä huolimatta hän hymyili ystävälliseen sävyyn. ’’Nyt kun kuolleet heräävät jälleen henkiin, saan mahdollisuuden taas tavata vanhoja ystäviäni ja sukulaisiani. En voisi jäädä tänne tietäen, että voisin nähdä kaikki ikävöiväni kissat taas jälleen kerran.’’
’’Olen menettänyt jo monta henkeä päällikkönä ollessani, ja loput annoin pois ennen kuin tulin Virtakyynelen kanssa tänne perustamaan perheen. Kuolemaa en pelkää niin paljon, etten voisi auttaa vanhaa klaaniani. Nyt kun Jokiklaani ja Myrskyklaani ovat liittoutuneet Tuuliklaanin kanssa Metsäklaaniksi, voin auttaa kaikkia tulemalla kanssanne Myrskyklaaniin’’, Pyrstökuiskaus lisäsi kumppaninsa puheeseen. En voinut kuin vain nyökätä. Heidän argumenttinsa olivat päteviä, ja tiesin, etten saisi heitä enää jäämään.
’’Ymmärrän’’, naukaisin yksinkertaisesti. Nousin seisomaan ja suoristin selkäni valmiina lähtöön. ’’Eiköhän sitten suunnata kohti Myrskyklaania.’’

Matka takaisin Myrskyklaaniin alkoi auringon ollessaan korkeimmillaan ja loppui sen väistyessä pois kuun tieltä. Hopeinen valo valaisi huurteisen aluskasvillisuuden kävellessämme kohti Myrskyklaanin leiriä. Pilvet olivat sakeat kuun ympärillä ja peittivät tähdet kokonaan. Oliko Tähtiklaani vihainen meille tästä sodasta, vai oliko kaikki Tähtiklaanin kissat palanneet jo maan päälle, jolloin pilvet peittivät tähdettömän taivaan?
Jo ennen kuin saavuimme leiriin, saatoin haistaa veren, jonka rautainen haju tunkeutui sieraimiini. Metsä ympärillämme tuntui epätavallisen hiljaiselta, kuin jokin olisi karkottanut kaikki linnut pois. Selkäpiitäni alkoi karmia välittömästi. Jokin kertoi minulle, etten pitäisi näkemästäni astuessani piikkihernetunnelista sisään leiriin. Muutkin vaikuttivat aistineen tämän ilmapiirin. He vaihtoivat hermostuneita katseita toistensa kanssa. Neilikkakasvon ruskeaoranssit silmät kiilsivät huolesta hänen katsoessaan minua. Yritin nyökätä hänelle lohduttavasti, mutta tuntui siltä kuin yritykseni ei olisi kovin tuottoisa.
Aavistukseni kävivät toteen astuessamme sisään siitä, mitä oli jäljellä piikkihernetunnelista. Koko leiriä ympäröivä piikkihernemuuri oli reikäinen ja hajalla. Sisällä leirissä asiat eivät olleet sen paremmin. Haavoittuneet kissat liikkuivat levottomina paikasta toiseen, maassa oli kuivunutta verta ja karvatuppoja. Parantajan pesä oli tulvillaan kissoja, joiden kunto vaihteli haavoittuneesta erittäin haavoittuneeseen.
Polttosydän oli ensimmäinen, joka sekasorrossa huomasi leiriin ilmestyneet kissat. Harmaa naaras hölkkäsi luoksemme välittömästi. Hänen silmänsä yllä oli kynnestä aiheutunut haava ja kyljestä lähtenyt karvatuppo, mutta muuten hän oli helpotuksekseni hyvinvoivan näköinen.
’’Silkkisydän, kiitos Tähtiklaanin että olet palannut!’’ hän huohotti päästessään luoksemme. Hän siirsi sitten katseensa selkäni takana oleviin kissoihin. ’’Eikö Virtakyynel lähtenytkään takaisin kotiinsa?’’
’’Hän tuli Pyrstökuiskauksen kanssa Myrskyklaaniin auttamaan meitä taistelemaan Viiltoklaania vastaan. Sillä ei ole kuitenkaan nyt väliä. Mitä täällä on oikein tapahtunut!?’’ Minun oli pakko esittää tyhmää, eihän minun olisi pitänyt tietää Viiltoklaanin hyökkäyksestä.
’’Viiltoklaani yllätti meidät kuunhuipun aikaan ja hyökkäsi kimppuumme. Se ketunläjä Viiltotähti vei Saniaistähdeltä hengen ja tappoi Jalosydämen. Lisäksi Puuskahöyhen ja Vuokkonenä kuolivat’’, Polttosydän selitti surullisena. Sydämeni hyppäsi kurkkuun kuullessani tämän. Vaikka en ollut tuntenut Puuskahöyhentä ja Jalosydäntä hyvin, surin heidän kuolemaansa. Sen sijaan Vuokkonenän kuolemasta en välittänyt. Hän oli erakkovastainen ja olin useamman kerran kuullut hänen puhuneen pahaa Virtakyynelestä ja Neilikkakasvosta.
’’Olen pahoillani’’, mau’uin ja katsoin tassuihini. ’’Oletko sinä kunnossa?’’
’’Joku hiirenaivoinen kuolonklaanilainen yritti taistella kanssani, mutta en antanut hänen tehdä muuta kuin raapaista minua otsaan ja viemään pari karvatuppoa. Voin luvata, ettei hän ollut yhtä onnekas.’’ Polttosydän hymyili omahyväisenä. En voinut muuta kuin itsekin hymyillä. Olin kiitollinen, ettei hänelle tai muille läheisilleni ollut käynyt mitään vakavaa.
’’Olen iloinen, että selvisit lähes naarmuitta’’, naukaisin ja katsoin ympärilleni. ’’Onko mitään, mitä voisin nyt tehdä? Metsästää haavoittuneille ruokaa? Käydä tarkistamassa rajat?’’
’’En itse osaa sanoa, mutta voit kysellä kissoilta, joku varmasti antaa sinulle tekemistä.’’
’’Selvä. Oli mukava nähdä sinua.’’ Puskin Polttosydäntä nopeasti ja lähdin sitten tutkimaan leiriä.

//Joku?
915 sanaa

Nimi: Purohäntä

08.12.2018 18:58
"Tunsinhan minä Usvahännän, tosin en kauhean hyvin. Tunsin hänet samoin, miten tunnen nyt sinutkin, klaanitoverina", vastasin yhteen Usvatassun esittämään kysymykseen. En tiennyt, mitä ylösnousseista voisin naaraskissalle sanoa, kun en tiennyt niistä itsekään melkein mitään. Mutta jos kaikki jatkuisi samaan malliin kuten aikaisemminkin, olisi ainakin mahdollisuus, että Usvahäntä ylösnousisi jonakin päivänä.
"On toki mahdollista, että Usvahäntä ylösnousee, muttei voi olla koskaan varma", maukaisin hymyillen. En voinut sanoa mitään tuon tarkemmin.
"Sinä varmasti haluaisit tavata Usvahännän ja muita sukulaisiasi, jotka ovat jo kuolleet. Uskon myös, että Usvahännän elossa olevat pennut odottavat hänen ylösnousevan. Ja uskoisi nyt, että hän ylösnousee, kun niin moni muukin on ylösnoussut", naukaisin Usvatassulle.
"Odotan itsekin eräiden kissojen ylösnousua. Moni ystävistäni on jo kuollut ja olisi mahtava tilaisuus päästä tapaamaan heitä", selittelin, mutta hiljenin viimein aikeenani antaa Usvatassullekin puheenvuoro johonkin väliin. Minua ei saisi päästää pölöttämään liikaa jonnin joutavia, enkä yleensä niin tehnytkään. Mutta tämä aihe varsinkin kiehtoi minua kovasti. Kaikki nämä ylösnousseet kissat, jotka olivat palanneet Tähtiklaanista takaisin Myrskyklaaniin.

//Usva? kauhee mini taas
// 161 sanaa

Nimi: Kyytassu

08.12.2018 14:44
Huokaisin syvään astuessani viimeisen askeleen ennen tuoresaaliskasaa. Mielessäni pyörivät edelleen kauhunkuvat taistelusta, sekä sen aiheuttamista haavoista kissoille. Olin kuvitellut, että parantajan pesässä käynti olisi lievittänyt huoltani. Se oli vahva harhaluulo.
Räpäyttelin silmiäni ja heilutin päätäni. Viileä ilma puri paksun, mutta lyhyehkön turkkini läpi epämiellyttävällä voimalla. Tämä oli ensimmäinen lehtikato, jossa olisin. En tiennyt yhtään mitä odottaa, en ollut ennen nähnyt edes lunta.
Käänsin päätäni, kun kuulin askelia. Vaalea, pitkäturkkinen kollikissa otti kasasta oravan ja lähti sitten syömään sitä.
Kissa näytti sunnilleen saman ikäiseltä, sekä kokoiselta kanssani.
Kävin mielessäni pikaisen keskustelun aloituksen. En oikeastaan osannut keskustella, joten tämä olisi uutta. Halusin kuitenkin tietää miltä tuntui jutella jonkun kanssa, sekä uskoin vahvasti siihen että yrittänyttä ei laiteta.
Tiirailin tuoresaaliskasaa hetken aikaa, kunnes siirtelin käpälälläni päällimmäisiä riistoja. Nappasin kasan pohjalta erään pienen hiiren, joka ei enää näyttänyt kovin tuoreelta. Olin sitä mieltä, että vanhemmat soturit ansaitsisivat parhaat palat. Sillä olivathan ne tehneet kovan työn klaanin eteen. Varsinkin tänä aikana, kun muuria piti korjata ja leiriä siistiä.
Nappasin hiiren hellään ootteeseen hampaideni väliin, kunnes hyppelin pitkäkarvaisen kollin vierustalle syömään.
Asetuin makuulle viileän maan päälle. Laskin valitsemani riistan eteeni tassujen väliin. Se sai kieleni vettymään nälästä.
Vilkaisin ensin vieressäni olevaan kolliin, sitten hiireeni. Ymmärsin vasta nyt kuinka nälissäni olin koko päivän ollut. Tähtäsin hampaani hiireen ja repäisin siitä palan.
Hiiren lämmin maku täytti suuni jo ensimmäisellä puraisulla. Vaikka sen liha olikin jo hieman sitkistynyt, ei se haitannut yhtään.
Kun olin ensimmäisen puraisun saanut kunnolla suussa jauhettua, nielaisin sen, samalla kääntäen pääni toisen kollin suuntaan.
Tunsin oloni hyvin epämukavaksi tässä uudessa tilanteessa, mutta tiesin myös sen, että tarvitsisin tuttuja. En voisi koko klaaniaikaani elää vain yksin.
"Onko se hyvää? En ole ikinä maistanut oravaa", kysäisin hieman epävarmana.
Siirsin katseeni oravaan, jota pitkäkarvainen kissa piti käpäliensä välissä. Sekin oli hyvin pienikokoinen, sekä laiha kuten hiiri, jonka valitsin.

// Pilvi?
// 300 sanaa

Nimi: Usvatassu

08.12.2018 13:17
"Ihan hyvin. Luulisin", vastasin epäröiden vaalealle kollille, joka istui edessäni ja tarkkaili ympäristöä juttuhetkemme lomassa. Kolli katsoi minua hieman hämmästyneesti.
"Minä osaan jo taistella ja saalistaa, mutta soturilaki ei vain onnistu. En muista kohtia saatika sitten osaa noudattaa jokaista. En ymmärrä, miksi muiden klaanien täytyy huolehtia toistensa pennuista, mutta he ovat siltikin toistensa vihollisia, eivätkä saa olla esimerkiksi kumppaneita", nau'uin hämilläni. Purohäntä väläytti minulle hennon myötätuntoisen hymyn.
"Se johtuu siitä, että pennut ovat pieniä, eivätkä ole syyllisiä klaanien välisiin erimielisyyksiin. Tähtiklaani ajattelee jokaisen pennun olevan viaton, koska he eivät osaa ajatella kuten soturit tai selvitä yksin. Klaanit haluavat olla itsenäisiä, jonka vuoksi kumppanuussuhteet ovat kielelttyjä, vaikka kyllä niitäkin tapahtuu toisinaan", kokenut soturi selitti ja heilautti häntäänsä puolelta toiselle. Kuuntelin tarkkaavaisesti ja luulin ymmärtäväni kohdan hieman paremmin.
"Ai kuten Mesiviiksi rakastui Helmiloisteeseen?" varmistin asian Purohännältä. Kolli vastasi nyökäten ja hymyili.
"Juuri niin. Et ehkä tiennyt, mutta minunkin tyttäreni asuu Jokiklaanissa. Valkohäntä rakastui erääseen jokiklaanilaiseen, jonka jälkeen hän muutti sinne", Purohäntä naukui haikeasti. Katsoin häntä pahoitellen. Kolli takuulla ikävöi tytärtään.
"Olen pahoillani, on varmasti rankkaa olla erossa hänestä", totesin myötätuntoisesti ja laskin pääni alas. Purohäntä kohautti lapojaan ja käänsi katseensa taivaalle. Minä tein samoin. Muutama pilvi oli leijaillut yllemme. Pilvet olivat hajanaisia ja hentoja, niiden lävitse saattoi nähdä pari kirkasta tähteä. Klaanikissat uskoivat, että tähdet olivat Tähtiklaanin jäseniä. En tiennyt, uskoinko itse moiseen. Mieleni teki uskoa niin, mutta toinen osa minusta vakuutti sen olevan pelkkää huuhaata, jonka joku vanhus aikoinaan oli keksinyt lohduttaakseen pelkäävää pentua.
"Tunsitko sinä Usvahännän? Tai siis... Minä mietin vain, että jos muutkin kuolleet palavat takaisin, tuleeko hänkin?" kysyin soperrellen Purohännältä, joka käänsi katseensa taas minuun.

//Puro?
// 267 sanaa

Nimi: Pilvitassu

08.12.2018 12:56
Leiri oli sekasorron vallassa. Saniaismuurit olivat repeytyneet, ja monta kissaa oli haavoittunut.
"Tämän me totisesti kostamme Viiltoklaanille!" murahdin niin hiljaa, ettei kukaan kuullut. Harmi vain, että olin vasta oppilas. Toivoin jo siirtyväni soturin tehtäviin. Päätin kuljeskella ympäri leiriä katsomassa, tarvitsisiko kukaan apua tai juttuseuraa. Kuljeskelin hetken, ja haravoin samalla leiriä katseellani. Lopulta päätin mennä korjaamaan piikkipensasmuuria, joka oli tallautunut sotureiden käpälissä. Tassuttelin sortuneen muurin luokse. Vedin syvään henkeä, ennen kuin aloin korjaamaan sitä. Tiesin, että minulta saisi sinä iltana varmasti poistaa monta piikkiä turkistani. Tartuin hampaillani oksaan, jossa ei ollut kovin montaa piikkiä, ja nostin sitä niin ylhäälle kuin suinkin yletyin. Nousin takatassuilleni, tukien ja samalla ottaen tukia piikkipensaista ja saniaisista. Asettelin piikkipensaan oksan hyvälle paikalle, ja laskeuduin alas. *Toivottavasti se kestää*, toivoin mielessäni. Siirsin vielä muutaman oksan paikoilleen, ja tukin aukkokohtia saniaisella ja sammaleella. Hyytävästä säästä huolimatta, minulle alkoi tulla kuuma ja väsy. *Pakko pyytää joltain apua*, mietin. *En jaksa tehdä tätä loppuun.* Yritin paikallistaa jonkun toimettoman, mutta melkein kaikki näyttivät kiireisiltä. Päätin jättää muurin sikseen, ja syödä jotain, sillä muut oli jo ruokittu, ja minulla oli kiljuva nälkä. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja nappasin sieltä pienen puoleisen oravan. Aloin nakertaa sitä pienin haukuin, jotta saisin siitä kaiken maun irti. Vaikka orava olikin pieni, se oli silti maukas ja tuoreen hajuinen.

//Joku?
//Sanoja 210

Nimi: Purohäntä

08.12.2018 10:02
Ymmärsin kyllä, miksei Usvatassu saanut nukuttua. Hyökkäys mahtoi vaikuttaa häneen paljonkin ja pitää hänet hereillä. Onneksi olin saanut itse jäädä vartioon yön yli kahden muun kissan kanssa. En olisi itsekään saanut unen päästä kiinni. Muistin kyllä kuinka huonosti olin nukkunut edellisen sodan jälkeen. Ja kun olin viimein nukahtanut, unissa oli näkynyt vain verisiä ja kuolleita kissoja. Viiltoklaanin hyökkäys klaaniimme oli maksanut paljon. Kissoja oli loukkaantunut hirmuinen määrä ja osa oli loukkaantunut todella pahasti. Saniaistähti oli menettänyt hengenkin. Eikä mikään ihme, jos Usvatassu ei nyt saanut nukuttua.
"Tuskin minäkään saisin unta", maukaisin päästäen suustani höyryvanan. Tähän aikaan pikkupakkanen kipristeli jo ohuen turkin omaavia kissoja. Olin onnekas, kun minulla oli paksu turkki, vaikka se viherlehden aikaan ongelmia tuottikin. Katsahdin siniharmaan naaraan turkkia, eikä se ollut kovinkaan paksu. Usvatassu oli ollut vasta jonkun aikaa Myrskyklaanissa oppilaana. Hän oli ollut sitä aikaisemmin erakko ja ohimennen olin kuullut hänen olevan sukua jo edesmenneelle Usvahännälle. Mikä pysyisi tässä klaanissa muka salassa?
"Miten koulutuksesi etenee?" kysyin, sillä halusin kääntää puheenaiheen pois hyökkäyksestä ja sen aiheuttamasta tuhosta. Naaraan mestari taisi olla Haikarahuuto, klaanin nykyinen varapäällikkö. Vaikka kolli olikin melko nuori - ainakin minuun verrattuna - hän hoiti tehtävänsä hyvin ja huolella. Hän oli siitä päätellen myös oikein hyvä mestari Usvatassulle.

//Usva?
// 200 sanaa

Nimi: Nuuhkutassu/-nenä

07.12.2018 21:59
Tassuni olivat täynnä töitä hoitaessani loukkaantuneita. Olimme jakaneet pesän kahtia niin, että toisella puolella olivat välitöntä hoitoa tarvitsevat ja toisella puolella lähinnä kaikki ylösnousseet kissat, jotka parantelivat haavojaan, joihin olivat kuolleet. Leirin aukiolla odottelivat tarkastusta ne kissat, jotka eivät tarvinneet välitöntä hoitoa. Minä olin tarkistamassa kissojen vointia, ja Tiikeriraivo hoiti kissoja sisällä pesässä.
Viiltoklaanin hyökkäys oli tullut todella huonoon aikaan, koska olimme kuluttaneet yrttejä ylösnousseisiin kissoihin, ja nyt niitä ei riittänyt loikkaantuneille tarpeeksi. Oli kuitenkin huojentavaa, että meitä oli nyt kolme. Kortelampi oli ollut parantajana ennen Tiikeriraivoa, ja hän neuvoi ja auttoi meitä mielellään jos oli jotain pientä, mitä hän saattoi tehdä. Parantaja oli vielä hieman heikossa kunnossa, mutta uskoin hänen parantuvan piakkoin.
Olin juuri saapunut kierroksellani Tiaislaulun luokse, ja nyt istahdin naaraan eteen. Laskin kantamukseni maahan ja katsoin niitä huolestuneena. Minulla oli vain pala hämähäkinseittiä ja kaksi kehäkukanlehteä, joista saisin hyvällä tuurilla viisi haudetta pahoille haavoille. Yrtin kuitenkin unohtaa yrttien puutteet ja käänsin katseeni Tiaislauluun.
"Mihin sattuu?" kysyin soturilta, yrittäen samalla etsiä välitöntä hoitoa tarvitsevia haavoja.
"Vähän kaikkialle", Tiaislaulu naukaisi ja irvisti. Tunsin sydämeni jättävän lyönnin välistä. Soturilla ei näyttänyt olevan ulkoisia haavoja juuri ollenkaan, mutta jos hänellä sattui kaikkialle, kyse saattoi olla sisäisistä vammoista. Ja sisäiset vammat olivat paljon pahempia kuin ulkoiset.
"Pystytkö kävelemään kivutta?" kysyin ja niiskaisin.
"Käveleminen sattuu vähän", naaras kertoi. Puhalsin ilmaa hampaideni välistä ja annoin itseni tuntea helpotusta. Ainakaan luita ei ollut poikki.
"Hyvä. Sinulle saattaa tulla mustelmia ja saatat olla muutaman päivän kipeä, mutta muuten näytät olevan kunnossa. Tule hakemaan unikonsiemeniä jos et saa nukuttua", nau'uin. Tiaislaulu nyökkäsi, kun minä poimin yrtit maasta ja jatkoin matkaani kohti Takiaispiikkiä ja Ruskolehteä, jotka istuivat vähän matkan päässä. En kuitenkaan ehtinyt heidän luokseen, sillä juuri silloin Tiikeriraivo huusi:
"Nuuhkutassu, tuo hämähäkinseittiä!" Käännähdin ympäri ja tassutin nopeasti parantajan pesään. Mestarini istui Hyasinttimyrskyn vieressä ja painoi toisella tassullaan hämähäkinseittejä kiinni kollin kasvoissa oleviin haavoihin. Kiiruhdin heidän luokseen ja laskin kantamukseni maahan.
"Tässä. Tarvitsetko muuta?"
"En ainakaan vielä. Kiitos", Tiikeriraivo naukui lyhyesti. Hänen turkkinsa oli sekaisin ja katse huolestunut ja väsynyt. Tunsin selkäpiissäni kulkevan väristyksen, kun katsoin Tiikeriraivoa. Hänen täytyisi levätä. En kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään, joten niiskaisin ja peruutin ulos pesästä.

Illan hämärtyessä olin saanut tarkastettua kaikki leirin kissat. Olin myös saanut levättyä hetken, kun Tiikeriraivo oli lähtenyt etsimään yrttejä ja jättänyt minut vahtimaan loukkaantuneita. Nyt kolli oli palannut mukanaan vain hieman hämähkinseittiä. Nielaisin vaivaantuneena ja tiesin Tiikeriraivon ajattelevan samaa kuin minä - yrttejä ei ollut enää nimeksikään emmekä tehneet mitään hämähäkinseitillä, jos jonkun kissan haavat tulehtuisivat. Kumpikaan meistä ei sanonut sitä ääneen. Tiikeriraivo ei kuitenkaan pysynyt täysin hiljaa, vaan hän avasi suunsa ja naukaisi täysin odottamatta:
"Olen puhunut Saniaistähden ja Kortelammen kanssa ja tullut siihen tulokseen, että sinä olet suorittanut parantajaoppilaskoulutuksesi, ja olet valmis saamaan parantajanimesi." Tiikeriraivon sanojen jälkeen hiljaisuus laskeutui yllemme. Kuulin veren kohinan korvissani ja sydämeni raivokkaan sykkeen rinnassani. Muutaman silmänräpäyksen vain tuijotin mestariani, sitten niiskaisin nenääni ja sopersin:
"E-en minä ole valmis..."
"Olet sinä", Tiikeriraivo naukaisi raskaasti, äänensävyllä, joka ilmoitti, ettei hän alkaisi kiistellä asiasta. Vedin keuhkoni täyteen parantajan pesän yrttien tuoksuista ilmaa ja sitten nyökkäsin. Minun täytyisi vain luottaa mestariini.

Yö oli laskeutunut Myrskyklaanin ylle ja pakkanen kiristynyt. Tassujani kihelmöi kylmästä, kun kuljin Tiikeriraivon ja Kortelammen perässä puiden alla eteenpäin. Tällä hetkellä Kuukiven luokse meneminen oli mahdotonta, joten me tulisimme suorittamaan nimitysseremoniani täällä Myrskyklaanin reviirillä. Mukanamme oli Polttosydän ja Lupiinihäntä turvaamassa selustamme, kun suorittaisimme seremoniaa.
Olin pörhistönyt turkkini kylmää ilmaa vastaan, mutta siltikin tärisin päästä häntään asti. Osittain siksi, että ilma oli kylmennyt mutta myös siksi, etten tiennyt, hyväksyttäisiinkö tällainen nimitys. Minua pelotti, koska en saisi Tähtiklaanin kissojen hyväksyntää nimitykseeni. En ollut kuitenkaan uskaltanut mainita asiasta Tiikeriraivolle tai Kortelammelle. Minun täytyi siis vain pitää suuni kiinni ja jälleen luottaa mestariini ja Tähtiklaaniin.
"Tässä on hyvä paikka", Tiikeriraivo naukaisi ja pysäytti pienen joukkomme. Seisahduin aivan mestarini viereen, ja katselin ympärilleni. Olimme pysähtyneet tiheäoksaisten kuusten viereen. Oksat varjostivat kuun luomaa hopeista hohdetta eikä lumi kimmeltänyt kuun kanssa kilpaa. Käänsin katseeni Tiikeriraivoa kohti, kun hän naukaisi:
"Nuuhkutassu, asettuisitko tuohon." Kolli osoitti hännällään paikkaa, johon minun pitäisi mennä. Loikkasin yhdellä kevyellä loikalla paikalleni ja käännyin mestariani kohti. Kortelampi oli asettunut Tiikeriraivon viereen ja entinen parantaja katseli minua lempeästi keltaisilla silmillään. Polttosydän ja Lupiinihäntä olivat kadonneet jonnekin, todennäköisesti vartioimaan ympäristöä. Kortelampi nyökkäsi Tiikeriraivolle merkiksi, ja parantajaseremoniani alkoi.
"Minä, Tiikeriraivo, Myrskyklaanin parantaja pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen parantajien tavat ja teidän avullanne hän tulee palvelemaan klaaniaan monien kuiden ajan", Tiikeriraivo naukaisi juhlallisesti. Tunsin kylmien väreiden juoksevan selkäpiissäni, kun mestarini jatkoi, "Nuuhkutassu, lupaatko elää parantajan tapojen mukaisesti, pysyä poissa klaanien välisistä kiistoista ja hoitaa jokaista kissaa tasavertaisesti?" Hengitin syvään ja puhalsin ilmaa keuhkoistani ulos. Sitten naukaisin mahdollisimman tasaisella ja varmalla äänellä:
"Lupaan."
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle parantajanimesi, joka on Nuuhkunenä. Tähtiklaani kunnioittaa osaamistasi ja kykyä toimia hankalissa tilanteissa ja hyväksyy sinut Myrskyklaanin täydeksi parantajaksi." Tiikeriraivo astui askeleen luokseni ja kosketti kuonollaan päälakeani. Suljin silmäni, kun tunsin mestarini lämpimän kuonon koskettavan otsaani. Sitten hän astui askeleen taaksepäin ja avasin silmäni.
Maailma näytti täsmälleen samanlaiselta, kuin se oli aina näyttänyt, enkä tuntenut mitään erityistä. Tuuli ujelsi korvissani ja nyki turkkiani suuntaan ja toiseen. Muuten oli aivan hiljaista. Sitteen kuulin Kortelammen rykäisevän ja huudahtavan:
"Nuuhkunenä!" Tiikeriraivo vilkaisi entistä mestariaan, ja naukaisi sitten itsekin parantajanimeni. Molempien suusta kohoavat höyryvanat hajosivat muutaman ketunmitan korkeudessa, kun kaksi parantajaa huusivat nimeäni korkeuksiin.

// 873 sanaa

Nimi: Vilunkitassu / -sielu

07.12.2018 19:24
Avasin silmäni ja mulkoilin kovin synkeää oppilaiden pesää, mikä vaikutti olevan lähes täysin autio. Siellä vallitseva äänettömyys rentoutti päänuppiani suunnatessani sumean katseeni suuaukolle, mistä aurinko loi säteensä sisään ja maalasi muutamalle sammalvuoteelle kullankeltaisia kuvioita. Näky muistutti minua kuivasta mullasta, mihin tuuli saattoi taiteilla ja luoda pieniä mäkiä. Olin nähnyt sellaisia vieraillessani oppilasaikani alkupuolella joella, missä kyseessä ei tosin ollut ollut multa vaan hiekka, mikä rapisi sillä tassutellessani askelten alla. Avasin leukani suureen, äänettömään haukotukseen ja ymmärsin juuri ja juuri silmieni alkavan painua uudelleen kiinni kesään liittyvien muistojen sekä haaveiden tuudittamana. Se sai minut ravistamaan kiivaasti päätäni, sillä en halunnut nukahtaa toistamiseen. Olinhan vasta uinunut oikein mukavasti vuoteellani ilman huolen häivää aiemmin sattuneesta sodan ensimmäisestä toimenpiteestä, mikä tuntui tosin piinaavan suunnilleen kaikkia muita. Räpyttelin vähän aikaa silmiäni ennen kuin pakotin itseni nousemaan tassuilleni, joista jokainen halusi antaa välittömästi periksi ja sallia väsyneen vartaloni romahtaa takaisin sammalille. En kuitenkaan antanut sen sattua vaan astelin yhä kovin unisena ulos aukiolle. Ulkoilma kylmäsi nenääni ja sai lihakseni värähtämään, mutta totuin varsin pian pienoiseen pakkaseen sekä tuulenvireeseen. Haukottelin vielä kertaalleen ja olin aikeissa istahtaa oppilaiden pesän edustalle, mutta Saniaistähden kutsu klaanikokoukseen esti minua asettumasta yhtään minnekään. Pyöräytin yhä hieman unisena silmiäni, mutta tepastelin muiden tavoin muutaman ketunmitan lähemmäs puhujankiveä, minkä päälle ruskea, raidallinen kollikissa oli asettunut.
“Hyvä Myrskyklaani, on tullut aika nimittää uusi soturi, keitä todella tarvitsemme näinä Viiltoklaanin piementäminä aikoina”, päällikkö aloitti ja sai minut säpsähtämään luodessaan vaaleanvihreät silmänsä suoraan minuun kaikkien muiden kissojen lomasta. “Vilunkitassu, astuisitko eteen?” Innostus iski aivoihini salaman lailla ja sai tassuni suuntaamaan suoraan lähemmäs ruskeaa kollikissaa muiden klaanilaisten ohi. Asetuin pienen matkan päähän puhujankivestä ja loin katseeni päällikköön yrittäen näyttää mahdollisimman asialliselta sekä vakaalta.
“Minä, Saniaistähti, Myrskyklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Vilunkitassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?” kolli naukui uskomattoman tasaisella äänellä ja heilautti pienesti hännällään.
“Lupaan”, nau’uin, vaikka tiesin hetken aikaa mietittyäni valehtelevani suoraan päin Saniaistähden kasvoja. Ajatus huvitti minua, vaikken tiennyt miksi.
“Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Vilunkisieluna. Tähtiklaani kunnioittaa nopeaa älyäsi ja harkintakykyäsi ja hyväksyy sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi”, Saniaistähti julisti laskeutuen eteeni ja nuolaisi päälakeani. Tein samoin raidallisen kissan lavalle ja virnistin, kun uusi nimeni kajahti ilmoille klaanitoverieni suusta. Käännyin katsomaan heitä ja otin vastaan muutaman onnittelun, ennen kuin vetäydyin omaan rauhaani kokouksen päätyttyä ja muidenkin siirtyessä takaisin omien asioidensa pariin. Olin seremoniaan astellessani huomannut mestarini Silkkisydämen puuttuneen kokonaan, mutta tiesin sen olleen erittäin pieni menetys. Tämä oli täydellistä! Enää kukaan ei voisi vahtia minne menisin, eikä minun tarvitsisi kuunnella ketään saati pysyä Myrskyklaanin alueella. Niin, minä lähtisin Viiltoklaanin perään sivuuttaen näin myös ensi yön vartiovuoroni. Olin pohtinut ja suunnitellut tätä niin sanottua karkaamista hyökkäyksestä lähtien, sillä en mahtanut sille mitään miten mielenkiintoinen etenkin Viiltoklaanin toinen puolikas, Kuolonklaani, minulle oli. Ajattelin kuitenkin odottaa iltahämärään, sillä uuden säännön mukaan kukaan ei saanut poistua leiristä yksin ja näin päivällä lähtöni saatettaisiin huomata liian nopeasti.

Ilta koitti ja olin asettunut vartioon, minkä toimen pian laiminlöisin. Odotin vielä pienen hetken ja katselin hiljaista aukiota, ennen kuin ravasin ulos uudistetusta piikkihernetunnelista. Vedin syvää henkeä ja kiihdytin askeleeni nopeasti juoksuksi päästäkseni kaksijalkalan ja Jokiklaanin reviirin kautta määränpäähäni, minkä sijainnista olin udellut jo pentuaikoinani.

Olin juossut jo varsin kauan kertaakaan hidastamatta ja viimein nenääni tunkeutui kuolemaan muistuttava haju. Tiesin saapuneeni Kuolonklaanin reviirin laidalle ja hetken aikaa epäröityäni otin ensimmäisen askeleen rajojen sisäpuolelle. Huokaisin syvään ja terävöitin kaikkia aistejani suunnatessani synkeän metsän siimekseen. Olin vihollisen alueella, mutta uskoin selviäväni partion kohtaamisesta sukkelan kieleni avulla, mikä oli jo pelastanut minut muutamaan otteeseen niin pentuna kuin oppilaanakin.

// 601 sanaa
// Joku ?

Nimi: Elandra

07.12.2018 18:09
Neilikkakasvo: 16kp -

Saniaistähti: 23kp! -

Valosielu: 6kp -

Vilunkitassu: 11kp - Voit nimittää itsesi soturiksi! Ilmoita siitä sitten ilmoituksissa.

Tiaislaulu: 15kp -

Nuuhkutassu: 7kp -

Kastetassu: 4kp - Onnea soturille!

Usvatassu: 36kp! -

Jäkälähammas: 15kp -

Jasmiinitassu: 5kp -

Tiikeriraivo: 46kp! -

Purohäntä: 6kp -

Silkkisydän: 7kp -

Härmävirta: 13kp -

Kyytassu: 25kp! -

Haikarahuuto: 36kp! -

Nimi: Usvatassu

07.12.2018 15:38
Laahustin mestarini perässä eteenpäin kohti Tuuliklaanin reviiriä. Olimme ylittäneet joen kahdesti astinkiviä myöten. En ollut koskaan käynyt Jokiklaanin reviirillä, jonka vuoksi paikka oli minulle täysin outo. Leirissä olin haistanut jokiklaanilaisten kalalta haisevan hajun. Huomasinkin leirin pääaukiolla jonkun syövän kalaa. Isla olisi takuulla viihtynyt heidän luonaan. Olin kohdannut myös Mesiviiksen ohimennen ennen päällikön pesään menemistä. Olin tervehtinyt Usvahännän poikaa hennolla hymyllä. Ennen heidän leiristään poistumista olin kertonut kollille pikaisesti hyökkäyksestä ja siitä, mikä tehtävä minulla ja mestarillani oli meneillään. Kolli oli säikähtänyt, mutta kehotti meitä jatkamaan matkaa.
Tuuliklaanin reviiri oli pääasiassa nummea. Sen ja Jokiklaanin raja oli Haikarahuudon mukaan joki. Kuljimme eteenpäin rauhallisin askelin, sillä taistelu oli rasittanut lihaksiani.
"Mitä te teette täällä?" ääni sai minut nostamaan pääni ylös. Pysähdyimme ja olin vähällä törmätä Haikarahuutoon. Edessämme seisoi vaalea sinisilmäinen naaras, kellertävä vaaleanharmaa naaras, vaaleanharmaa naaras sekä vaaleanruskea keltasilmäinen kolli. En tunnistanut heistä ketään.
"Ja mitä teille on tapahtunut?" partion ainoa kolli kysyi viitaten haavoihimme.
"Viiltoklaani hyökkäsi leiriimme viime yönä. Meidän täytyy jutella Karpalotähden kanssa", ilmoitti mestarini tasaisella äänellä.
"Onko Saniaistähti kuollut?" partion johdossa seisova naaras kysyi. Hänen silmänsä suurenivat valtavan kokoisiksi, kun hän katsoi meitä yllättyneenä.
"Ei, ei ole. Hän on parantajan pesällä haavojensa vuoksi, mutta toipuu kyllä", varapäällikkö ilmoitti tyynesti. Tuuliklaanilaisnaaras nyökkäsi helpottuneena.
"Seuratkaa meitä, me viemme teidät leiriin", sinisilmäinen naaras naukaisi ja lähti johdattamaan meitä eteenpäin. "Piiskukynsi, hoida partio loppuun", naaras lisäsi vielä. Keltasilmäinen kolli nyökkäsi ja lähdi johdattamaan kahta muuta kissaa poispäin meistä.
"Nimesihän on Hiutaleturkki, eikö niin?" Haikarahuuto kysyi tuuliklaanilaisnaaraalta, joka vastasi nyökäten. Hän vilkaisi minua nopeasti.
"Onko Viiltoklaanista ollut Tuuliklaanille haittaa? Mietin vain, kun sekä Varjoklaani että Kuolonklaani ovat rajanaapureitanne", mestarini kysyi. Hiutaleturkki käänsi katseensa eteenpäin.
"Reviirillämme on toki leijaillut viiltoklaanilaisten hajuja, mutta suurempaa ongelmaa heistä ei ole ollut. Ovat todennäköisesti varastaneet riistaa, mutta todisteita ei ole, joten emme voi tehdä asialle mitään", ilmoitti naaras viileästi.
Ei mennyt kauaakaan, kun Tuuliklaanin leiri häämötti edessämme. Se oli aivan erilainen kuin Myrskyklaanin piikkihernemuureista rakentuva tai Jokiklaanin kaislikossa sijaitsevat leirit. Tuuliklaanin leiri sijaitsi kuopassa, sitä reunustivat pienet piikkihernepensaat. Hiutaleturkki johdatti meidät leiriin. Yllätyksekseni aukiolla ei näkynyt pesiä. Leirin pääaukiolla oli suuri kivi, ja yhdellä reunustalla kuopan reunassa oli onkalo. En viitsinyt mainita leirin pesättömyydestä, sillä ajattelin sen olevan tökeröä. Kysyisin asiasta myöhemmin Haikarahuudolta. Hiutaleturkiksi kutsuttu naaras johdatti meidät ruskean raidallisen kollin luokse. Arvelin kollin olevan Karpalotähti, Tuuliklaanin päällikkö.
"Haikarahuuto, mikä tuo teidät Tuuliklaaniin?" kolli kysyi yllättyneenä ja vilkaisi minua, mutta piti katseensa mestarissani.
"Viiltoklaani hyökkäsi leiriimme viime yönä. Saniaistähti järjestää päälliköille ja varapäälliköille Myrskyklaanin leirissä kokouksen. Pääsettekö tulemaan?" Haikarahuuto kysyi. Karpalotähti mietti hetken ajan, kunnes nyökkäsi.
"Uskon niin. Minä ja Lovijuova tulemme", tuuliklaanilainen ilmoitti. "Tarvitsetteko apua jossakin?" Haikarahuuto pudisti päätään.
"Menetimme kyllä joitakin kissoja, mutta me pärjäämme, kiitos kyysmästä", kolli naukui väläyttäen tuuliklaanilaiselle pienen hymyn. Karpalotähti nyökkäsi.
"Me taidammekin lähteä heti, täytyy ehtiä leiriin auringonlaskun aikoihin", Myrskyklaanin varapäällikkö naukui.
"Ymmärrän. Tähtiklaani pitäköön teidät turvassa!" Tuuliklaanin päällikkö huudahti peräämme, kun poistuimme Tuuliklaanin leiristä. Matkalla käännyin mestarini puoleen kysyen:
"Miksi Tuuliklaanin leirissä ei ollut lainkaan pesiä? Missä he nukkuvat?" Mestarini käänsi katseensa minuun ja haukotteli.
"He nukkuvat taivasalla. Tuuliklaanilaiset kai ajattelevat olevansa niin lähempänä Tähtiklaania", mestarini osasi kertoa. Kohotin hieman yllättyneenä kulmiani. En odottanut vastauksen olevan tuollainen, mutta hyväksyin sen. Minä en uskonut Tähtiklaaniin. En tiennyt, oliko se oikeasti totta. Onnekseni Haikarahuuto ei yrittänyt saada minua uskomaan, vaan kertoi siitä niin kuin itse siihen uskoi. Olisihan se ihanaa, jos jokin sellainen olisi olemassa, mutta toisaalta.. Miksi Tähtiklaani tapattaisi niin paljon hyviä kissoja, jos sen tehtävä oli pitää niistä huolta?

Leiriin päästyämme menin suorinta tietä tuoresaaliskasalle. Nappasin hampaisiini oravan, jonka söin nopeasti oppilaiden pesän liepeillä. Sitten menin suoraan nukkumaan pesemättä turkkiani lainkaan. Ilta hämärsi jo, ja minä olin hurjan väsynyt. Heti sammalvuoteelle päästyäni vaivuin rauhattomaan uneen. Jalosydämen kuolema ja koko hyökkäys ylipäätään piinasi mieltäni.

Heräsin yöllä siihen, että uni vain loppui kesken. Noin vain väsymys katosi ja olin virkeä kuin mikä. Pyöriskelin lämpimässä pesässä tovin, jonka jälkeen totesin sen olevan hyödytöntä. Astelin ulos pesästä leirin pääaukiolle. Sitä vartioi kaikkiaan kolme soturia. Kaksi heistä pysyivät pääaukiolla ja yksi kävi silloin tällöin ulkopuolella kiertämässä leirin lähellä. Saniaistähti selkeästi halusi pitää klaaninsa turvassa, vaikka Viiltoklaani tulisi hetkeen takaisin meidän leiriimme. Kohtasin Purohännän katseen. Muistin kollin nimen, sillä olin kuullut Haikarahuudon muutamia kertoja käskevän tämän kollin partion johtoon. Purohäntä oli kai erinomainen soturi, ainakin siltä hän vaikutti. Soturi oli taistellut hyökkäyksessä Viiltotähteä vastaan. Hän oli pärjännyt paljon paremmin kuin minä.
"Hei Usvatassu, etkö saa unta?" vaalea kolli kysyi rauhallisella äänellä. Käänsin katseeni pilvettömälle taivaalle. Tähdet tuikkivat kirkkaina. Kuuta ei näkynyt, sillä nyt oli uudenkuun aika. Illan aikana leirin pääaukiolle oli satanut puhdasta lunta. Se oli peittänyt suuren osan veriläikistä.
"Enpä oikeastaan. Hyökkäys valvottaa", vastasin vaivalloisesti haukotellen. Tunsin, kuinka leirin rikkinäisistä seinämistä sisään pääsevä puhuri takertui vaalean siniharmaaseen turkkiini. Se sai kehoni tärisemään kylmästä. Pesän lämpö houkutteli minua, mutta en viitsinyt mennä sinne vain pyöriskelemään.

//Puro? (Ps siirsin sitä päälliköitten kokousta nii et se on 9-12.12. eikä päivää aikasemmi :)

Vastaus:

// 788 sanaa

Nimi: Kyytassu

07.12.2018 14:23
Istuin oppilaiden pesän edustalla ruskea häntä tassujen päälle kiepautettuna. Oppilaana olo oli ollut tähän saakka erittäin mielenkiintoista, nimettiinhän minut juuri ennen Viiltoklaanin hyökkäystä. Millaisiakohan taisteluharjoitukset ovat? Onkohan Kuovisiipi hyvä taistelemaan? Jännityksen tunne sai rintakarvani pörhistymään ja kylmiä väreitä kulkemaan selkäpiissäni. Virnistin itsevarmasti. *Seuraavassa taistelussa aijon pistää parastani, eikä Myrskyklaani enää häviä!*
Liikuttelin kohmeisia etutassujani ja päätin lopulta nousta seisomaan, sekä lähteä vähän liikkelle. Kiertelin leirin reunamia nopeasti tassutellen, yrittäen välttää muiden tiellä olemista, en halunnut häiritä vanhempien sotureiden töitä.
Olin edelleen aivan ihmeissäni siitä, miten kissat ovat rakentaneet tämän kaiken. Verilänteistä sekä karvatupoista huolimatta leiri näytti upealta, pesät, sekä muuri oli hyvin rakennettu, eivätkä makuualusetkaan sen huonompia olleet. Tunsin polttavaa ylpeyttä klaanielämää kohtaan.
Tähtäsin hidastuvilla askeleillani kohti parantajan pesää. En tuntenut Kuovisiipeä vielä kovin hyvin, mutta soturin jalo asenne elämään oli hämmästyttänyt minut suuresti heti ensitapaamisellamme.
Parantajan pesään tullessani kuonooni lemahti paljon tuoksuja sekä hajuja. En osannut erottaa yhtäkään niistä, mutta sen tiesin, etten halunnut pesässä kauaa olla, hajut saivat pääni aivan sekaisin.
Vatsaani kipristi hieman, sillä näkisin ensi kertaa Kuovisiiven taistelun jälkeen. Astuin varoen sisemmäs pesään.
Naaraan valko-oranssi turkki oli pelottavan verinen. Katselin ihmeissäni Kuovisiiven silmiä, jotka oli suljettu. Luultavasti hän nukkui, tai sitten lepäsi. Katseeni lipui tuon korviin, joista toinen oli repeytynyt irti.
Pieni huoli kaiversi sisintäni, mitä jos soturi kuolisi? Vilkuilin ympärilleni, mutten nähnyt Tiikeriraivoa, jolta olisin voinut kysellä asioita liittyen mestariini. Uskoin kuitenkin Kuovisiiven selviämiseen vahvasti.
Istahdin mestarini ruhjotun olemuksen viereen ja suljin silmäni hetkeksi.
Tällaistako oli sota? Kissat armotta silpoivat toisiaan, jopa kuolemaan saakka?
Avasin silmäni hitaasti niitä räpytellen, jonka jälkeen käännyin kannoillani ja lähdin parantajan pesästä pää hieman painuksissa.
Takaatani kuului rasahdus. Nostin pääni ylös ja käännyin välittömästi. Katseeni osui sinertävänharmaaseen kolliin, jonka turkkia juovitti mustat raidat. Soturin kasvot olivat aivan veressä, ja hän piti silmiään kiinni. En ollut ennen nähnyt tätä kissaa, mutta selvästi hän oli ollut taistelussa.
Kollin suuri ulkomuoto herätti kiinnostusta. Hän näytti voimakkaalta, sekä leveälapaiselta. Varmasti hyvä taistelija.
Astuin muutaman askeleen eteenpäin, mutta pysähdyin sitten, sillä parantaja ei olisi varmasti mielissään nähdessään vastanimetyn oppilaan hiippailemassa pesällään.
Katsahdin vielä leveälapaisen kissan jälkeen Kuovisiipeen, joka edelleen makasi pedillään hengittäen tasaisesti.
Käännyin ja lähdin lopulta kohti tuoresaaliskasaa, sillä olin erittäin nälkäinen.
// Joku?
// 358 sanaa

Nimi: Neilikkakasvo

06.12.2018 18:24
En pystynyt keskittymään kovinkaan paljoa sen matkan aikana, kun saattelimme Virtakyyneleen takaisin Pyrstökuiskauksen ja muiden luokse. Ainoa asia jota minä pystyin ajattelemaan oli sota, jonka Viiltotähti oli uhannut aloittaa. Tai oikeastaan kolli aloittikin sen. Toistaiseksi en ollut kuullut mitään muuta tapahtuvan kuin Jokiklaanin jonkun soturin saaneensa kuonoonsa kuolonklaanilaiselta kokoontumisessa, koska oli avannut suunsa väärään aikaan. Toisaalta olisin voinut kunnioittaa soturin rohkeutta, mutta omasta mielestänikin tuo oli ollut jo erittäin typerää.
Ajatukseni keskeytyivät huomatessani Silkkisydämen katsovan minua. Räpäytin silmiäni muutaman kerran katsoessani kollia hämmästyneenä.
”Sanoitko jotakin?” kysyin hiukan punastuen. Käänsin katseeni heti pois, sillä tämä ei ollut oikea paikka punastua Silkkisydämen nähden. Myrskyklaanissa oli varmasti menossa valmistelut sotaa varten. Toivoin kaikkien olevan kunnossa.
”Kysyin vain tiedätkö jo kuinka edellinen sota päättyikään tässä metsässä?” Silkkisydän kysyi minulta uudestaan. Huokasin. Luulin hetkeksi päässeeni pakoon sotien maailmaa, mutta ilmeisesti en.
”En ole syntynyt Myrskyklaanissa”, mumisin. ”Miksi siis tietäisin kuinka teidän sotanne loppui joskus kauan aikaa sitten. Luultavasti jonkin melko keskeisen kissan kuolemaan.”
”Oikeastaan aika monenkin”, Silkkisydän korjasi. Käänsin katseeni terävästi kolliin. Hän todella tahtoi juuri nyt puhua sodista, kun oli mahdollista että metsässä olisi juuri nytkin menossa sellainen? Silmäni menivät väkisinkin viiruille.
”Hyvä on. Kerta olet kuunnellut paljonkin klaaninvanhimpien tarinoita, kerro toki kuka kuoli ja mitä Myrskyklaanille tapahtui sen jälkeen”, maukaisin hiukan tympääntyneen kuuloisena vaikka minä yritinkin olla mahdollisimman kohtelias. En tainnut olla juuri nyt tosin sillä tuulella, että olisin kuunnellut aivan innolla muiden tarinoita. Sisimmässäni tahdoin kuitenkin tietää kuinka se päättyi, sillä se voisi auttaa minua sopeutumaan muiden myrskyklaanilaisten joukkoon. Suljin silmäni ja huokasin. Istuin tyynesti Silkkisydämen eteen.
”Anteeksi. Taidan olla vain hiukan hermostunut kuinka muilla menee metsässä”, maukaisin hiljaa. ”Kerro toki mitä tapahtui.”
Silkkisydän näytti harkitsevan asiaa hetken, mutta avasi suunsa kertoakseen: ”Leijonaloikan kuolema oli asia, joka hiukan sävädytti klaania. Hänet tappoi Pisaraviilto, joka paremmin tunnetaan Pisaratähteä.”
”Tuon nimen minäkin olen kuullut”, huokasin. Pudistin päätäni. Olin keskeyttänyt Silkkisydämen jälleen. ”Jatka vain.”
”Joku kissa kuoli tuntemattomalla tavalla aivan sodan lopussa ja siksi se kiinnitti erityisesti klaaninvanhimpien huomion. Toki monen muunkin kissan kuolema on jäänyt heidän muistiinsa, olihan kyseessä kuitenkin sota”, Silkkisydän maukui hiljaa. ”Joku parantajaoppilas myös siirtyi soturioppilaaksi. En tiedä miksi juuri nämä tiedot olivat jääneet heidän mieleensä, mutta ehkä he yhdistivät sen siihen hyvään uutiseen, että Kuolonklaani ei kuitenkaan alistanut kaikkia klaaneja vaan antoi niiden pysyä omilla reviireilllään.”
Kohautin lapojani. ”Ainoa toivomme juuri nyt taitaa olla, että tämä kaikkia ei tapahdu uudestaan. Tai varsinkaan pääty aivan toisenlaisella tavalla.”

// 396 sanaa
// Silkki? Tulipas kökkö

Nimi: Tiikeriraivo

06.12.2018 17:02
Huokaisin hiljaa huolestuneen huokauksen, joka pääsi ilmoille katsellessani yrttivarastoa ja sen yrttejä. Varastot hupenivat hupenemistaan koko ajan suuren potilasmäärän vuoksi. Tassuni olivat ihan täynnä töitä, eikä minulla ollut aikaa levähtää. Yöuneni jäivät hyvin lyhyiksi, sillä huoli myrskyklaanilaisista piti minut hereillä. Turkkini oli aamuisin hyvin pörröinen ja takkuinen ja sitä se oli tälläkin hetkellä. Heti herättyäni olin vain noussut ylös ja alkanut tekemään tekemättömiä hommia. Ei minulla ollut aikaa mihinkään turkin sukimiseen, vaikka Kortelampi niin jaksoi kiven kovaa väittääkin. Tälläkin hetkellä tunsin entisen parantajan katseen niskassani, kun tuo tarkkaili tekemisiäni. Varmasti mustavalkea kolli haluisi saada minut levähtämään edes hetkeksi, mutta siihen en pystynyt, vaikka Kortelammen mieleksi olisinkin yrittänyt. Tässä mielentilassa ei paljoa levätty, kun ei saanut edes omilta ajatuksilta rauhaa. Nousin takkuisine turkkeineni tassuilleni seisomaan ja suuntasin ulos hämärästä parantajan pesästä. Nuuhkutassusta oli suunnaton apu kaikessa ja olin hyvin kiitollinen, etten joutunut olemaan tässä yksin kaikkien hommien kanssa. Nieleskelin huolestuneet ajatukseni ja jatkoin matkaani aina klaaninvanhimpien pesälle asti. Minun piti ehtiä tehdä tänään vaikka mitä ja klaaninvanhimpien normaali tarkastuskäynti kuului niihin. Sujahdin oksan ali sisään pesään, joka oli täynnä hämärää. Leirin kirkkaan valon jälkee jouduin räpyttelemään silmiäni ja totuttamaan ne hämärään. Viisi klaaninvanhinta olivat kaikki pesässä makoilemassa omilla sammalvuoteillaan.
"Ovatko kaikki kunnossa?" maukaisin kysyvään sävyyn. Hyökkäyksessä klaaninvanhimmat eivät olleet onneksi loukkaantuneet. He eivät varmastikaan olisi pystyneet tekemään mitään, jos jotkut viiltoklaanilaisista olisivat eksyneet heidän luokseen tänne pesään. Yhdelle he olisivat viitenä voineet ehkä pärjätäkin, mutta muuten ei.
"Ei meillä mitään hätää ole", Laikkulampi naukui nyökkäillen. Valkea, mustalaikkuinen naaras oli siirtynyt vasta klaaninvanhimpiin.
"Pidä huoli vain niistä loukkaantuneista", Korppisielu, entinen päällikkö, lausahti räpytellen taivaansinisiä silmiään. Nyökkäsin tyytyväisenä siihen, että kaikki oli ainakin heillä hyvin.
"Kyllä minä vain nyt sanon, että huonoon aikaan tuli tämä hyökkäys", Laikkulampi hymähti ja alkoi nuolemaan toista etutassujaan.
"Pakko sanoa, että olen kyllä täysin samaa mieltä", sanoin nyökytellen päätäni. Ei ollut mitenkään hyvä aika hyökkäykselle. Ei ollut kyllä milloinkaan. Mutta hyökkäys lehtikadon aikaan, ei siinä ollut mitään järkeä.
"Mutta sota ei ole millonkaan tarpeen. Muistan kyllä hyvin edellisenkin. Onneksi täällä Myrskyklaanissa on paljon hyviä taistelijoita, jotka toivon mukaan johdattavat Metsäklaanin voittoon. Niin kuin tämä Leijonaloikka, joka silloin tappoi itse Viiltotähden. En ikinä unohda sitä sotaa, tuskin unohdan tätäkään", Laikkulampi kertoili ja huomasin istuutuneeni kuuntelemaan naarasta. Tuskin olisi haitaksi levähtää vähäsen naaraan tarinoita kuunnellessa.
"Aivan, olen kuullutkin Leijonaloikasta joskus aikaisemminkin", maukaisin Laikkulammelle, joka ilmeisesti halusi juuri nyt muistella edellistä sotaa sekä Leijonaloikkaa, joka oli tappanut Viiltotähden.
"Ikävä kyllä Leijonaloikka kuoli itse samaisessa sodassa tapettuaan ensin Viiltotähden. Pisaratähti taisi olla tämän Leijonaloikan murhaaja", naaraskissa sanahti hiljaa ja vaipui muistoihinsa. Nousin ylös ja venyttelin tassujani. Minun olisi aivan pakko nousta ja jatkaa tai en saisi tänään mitään valmiiksi.
"Ikävä kyllä minun on nyt jatkettava hommiani", mau'uin ja käänsin selkäni klaaninvanhimmille. Tassutin ulos hämärästä pesästä. Huomasin Mahlaruusun lähettyvillä, joten tassutin hänen luokseen. Oranssisilmäinen naaras kääntyi katsomaan suuntaani ja nyökkäsin hänelle tervehdykseksi.
"Mahlaruusu, näytät olevan vapaana?" kysyin soturilta, joka nyökkäsi minulle. Tarvitsisin hänet mukaani hakemaan yrttejä, sillä hyökkäyksen jälkeen kukaan ei saanut enää poistua yksin leiristä.
"Tule mukaani hakemaan yrttejä. Ei siinä mene kauaa", esitin asiani Mahlaruusulle, joka näytti olevan vapaaehtoinen tulemaan mukaani. Hyökkäyksen jälkeen minun oli pakko puhua kissoille paljon, mutta tämä oli edelleen vierasta ja outoa minulle., Yleensä luppoaikanani en jutellut kellekään, mutta nyt luppoaikaa ei edes ollut, Olin jatkuvasti tekemisissä jonkun kanssa, enkä päässyt edes yrttien hakureissulla rauhaan. Toivon mukaan Mahlaruusu ymmärtäisi olla hiljaa, että saisin kuulla edes omat ajatukseni.
"Mennään vain. Riittää, jos olemme ennen auringon laskua leirissä", naaraskissa naukaisi. Käännyin ympäri ja lähdin kohti piikkihernetunnelia kuullen Mahlaruusun askeleet takanani.

// 581 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

06.12.2018 13:37
Hyökkäyksen jälkeen leiri oli täysi kaaos. Kissat olivat haavoittuneita, klaaninvanhimmat ja pentutarhan asukkaat olivat kaiketi ainoat, joilla ei ollut hätää. Suuri osa klaanin kissoista oli yhä pääaukiolla parantelemassa haavojaan Tiikeriraivon ja tämän oppilaan avulla, tai olivat jo aloittaneet leirin muurin korjaamista. Olin ohjannut ylösnousseet kissat hoitamaan muurin korjaamista.
Olin käynyt katsomassa Kuovisiipeä. Hän oli menettänyt toisen korvansa ja saanut kaulaansa vaarallisen pitkän viiltohaavan. Tiikeriraivo oli kieltänyt häntä puhumasta turhia, jotta kaulan iho sai olla mahdollisimman paljon aloillaan. Kuovisiipi jäisi henkiin, mutta hänet nähtyäni olin hetken pelännyt, että hän jättäisi minut. Hänen turkkinsa oli verinen, sillä hänellä ei ollut ollut voimia puhdistaa sitä. Sisareni oli hyvin heikkona ja yrttien jäljiltä hiukan tokkurassa. Olin sukinut varoen hänen turkkiaan jonkin aikaa, mutta sitten minun oli ollut pakko palata johtamaan leirin toimintaa. Saniaistähti oli siihen liian heikko, sillä hän oli menettänyt hengen ja lepäili nyt myöskin parantajan pesällä.
Leirin turmeltu ja verinen maa häiritsi minua, mutta sille ei voinut oikein mitään. Täytyi vain toivoa, että pian sataisi lunta, joka peittäisi likaiseksi värjäytyneen aiemman lumikerroksen ja pyyhkisi samalla hyökkäyksen hiukan sivuun klaanin kissojen mielistä.
Palattuani Kuovisiiven luota leirin aukiolle kiersin kyselemässä kissojen vointia ja suostuttelin Tiikeriraivon unohtamaan minun haavani. Olin nuollut turkkini mahdollisimman puhtaaksi, ja pahimmassa haavassani oli jotakin yrttiä, mutta muuten olin pakottanut parantajan jättämään minut rauhaan ja käyttämään vähäiset yrttinsä muihin kissoihin. Tiikeriraivo olisi halunnut nyt tarkistaa haavani, mutta en antanut hänen tehdä sitä vaan jatkoin Usvatassun luo. Hän oli juuri saapunut ulos oppilaiden pesästä.
Käskin oppilaani syödä ja valmistautua. Saniaistähti oli käskenyt minun lähteä oppilaani kanssa Jokiklaaniin ja Tuuliklaaniin kertomaan hyökkäyksestä ja myöskin kokouksesta, jonka hän halusi pitää päälliköiden kesken sopiakseen muutamista asioista.
Kerroin Usvatassulle pääpiirteissään, kuinka kauan meillä menisi, mutta meidän piti myös odottaa saalistamassa olevaa Polttosydäntä. Entinen päällikkö osaisi pitää leirin hoivissaan minun ollessa poissa ja Saniaistähden ollessa parantajan hoivissa.
Usvatassu lähti tuoresaaliskasalle, ja minä astelin leirin laitamille varjoisaan kohtaan ja painoin hetkeksi silmäni kiinni. Taistelun rääkäisyt ja veren haju tuntuivat leijuvan koko ajan mielessäni. Veri toki haisi leirissämme yhä, mutta siitä huolimatta tunsin aivan kuin taistelu olisi kelautunut yhä uudelleen mieleni läpi erilaisina aistivälähdyksinä.
Olin tajunnut taistelun päätyttyä, että puolustajistamme oli puuttunut kolme. Silkkisydän, Okrakarva sekä Neilikkakasvo olivat olleet saattamassa Virtakyyneltä takaisin tämän kotiin, ja he eivät olleet olleet paikalla taistelemassa klaaninsa rinnalla. Purin huultani turhautuneena. Joku kuolleista kissoista olisi voinut säästyä, jos he olisivat olleet mukana. Tai Saniaistähti olisi saanut pitää henkensä.
Samassa huomasin Siipisydämen, vaaleaturkkisen klaaninvanhimman saapuneen luokseni. Hän pyyhkäisi kielellään mustapilkullista turkkiaan ja siirsi sitten tummansiniset silmänsä minuun.
"Oletko sinä kunnossa, Haikarahuuto? Olet tehnyt paljon jo tänään", vanhus naukui.
"Olen kunnossa", totesin automaattisesti.
Siipisydän hymähti mutta nyökäytti päätään.
"Tämä muistuttaa minua muutaman auringonkierron takaisesta sodasta", kolli naukaisi.
"Mitä tarkoitat?" huokaisin hiljaa, "Tämä on samanlaista kuin kaikki muutkin sodat", jatkoin.
"Olet oikeassa, mutta se on viimeisin suuri sota, joka meillä on ollut", Siipisydän napautti.
Seurasin väsyneenä katseellani Kamomillapisaraa, joka palasi leiriin uuden oppilaan Kyytassun kanssa. Kamomillapisara oli kaiketi ollut harjoituttamassa oppilasta sillä välin, kun tämän varsinainen mestari Kuovisiipi oli parantajan pesällä. Siipisydän seurasi katsettani Kamomillapisaraan.
"Tiesitkö, että hän menetti isoisänsä Leijonaloikan siinä sodassa?"
"En. En ole elänyt sen sodan aikaan", totesin.
"Leijonaloikka oli urhea kissa. Hän oli päällikkönäkin. Siinä sodassa hän tappoi Viiltotähden. Siis sen edellisen Viiltotähden", Siipisydän naukui.
"Kuka sitten tappoi Leijonaloikan?" minä utelin.
"Pisaratähti, silloinen Pisaraviilto", kolli naukaisi hiljaa.
"Mutta nyt olen sitä mieltä, että sodasta puhuminen saa riittää hetkeksi. Tarvitsisimme kaikki jotakin muuta ajateltavaa, vaikka se onkin vaikeaa näinä aikoina", vanhus jatkoi ja nousi tassuilleen.
"Hyvää päivänjatkoa", hän naukui minulle ja suuntasi sitten pois.
"Hyvää päivänjatkoa", lausahdin samoin hänen peräänsä seuraten vaalean kollin menoa katseellani.

Jonkin ajan kuluttua näin Polttosydämen vihdoin palaavan leiriin. Harmaa naaras kantoi saaliinsa tuoresaaliskasaan muun partionsa johdossa ja huomasi sitten minut, kun astelin hänen luokseen.
"Minä lähden Usvatassun kanssa ilmoittamaan hyökkäyksestä Jokiklaaniin ja Tuuliklaaniin. Leiri jää sinun vastuullesi, kun Saniaistähti on parantajalla", kerroin hänelle.
"Selvä. Voit luottaa minuun", hän naukui meripihkaisissa silmissään vakaa katse.
"Oletko varma, ettette tarvitse jotakuta mukaanne?" hän kysyi.
"Menemme kaksin. Olemme jo tarkistaneet, ettei viiltoklaanilaisia ole enää täällä", nau'uin.
Polttosydän nyökkäsi.
Vilkaisin taivaalle. Valon määrästä päätellen alkoi olla auringonhuippu, joten oli aika lähteä.
"Huolehdithan myös siitä, että kissat saavat juotavaa. Kaikki ovat menettäneet verta, ja vesi tekisi hyvää ruuan lisäksi", lausahdin Polttosydämelle ja käännyin sitten ympäri.
Tämä nyökkäsi ja lähti jonnekin. Minä suuntasin Usvatassun luokse. Hän oli jo syönyt ja suki turkkiaan. Naaras huomasi minun lähestyvän.
"Aika lähteä", totesin päästyäni hänen luokseen.
Naaras nyökkäsi ja nousi tassuilleen. Vilkaisin vielä kerran ympärilleni tarkistaen, että leirissä pärjättiin. Tilanne oli huono, olimme haavoittuneita, mutta pärjäisimme.
"Mennään", huokaisin ja johdatin oppilaani ulos leiristä perässäni.
"Käydään ensin Jokiklaanissa", totesin haukotellen leveästi sanojeni jälkeen.
En ollut oikein nukkunut, jonka takia olin väsynyt. Ravistin kuitenkin väsymyksenrippeet pois. Voisin nukkua auringonlaskun aikaan, kun palaisimme leiriin. Niin, edessä oli pitkä päivä, mutta velvollisuudet oli hoidettava.
Pujottelin eteenpäin aluskasvillisuuden seassa ja paikoin haistoin laimean hyökkäyksen jäljiltä jääneen Viiltoklaanin tuoksun, joka koostui sekaisesti sekä Varjoklaanin että Kuolonklaanin happamista tuoksuista. Kuljimme Usvatassun kanssa hiljaisuuden vallitessa eteenpäin, kun kumpikin oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Saapuessamme joelle rikoin kuitenkin hiljaisuuden.
"Oletko sinä kunnossa?" nau'uin.
"Suunnilleen", Usvatassu maukaisi.
"Ymmärräthän sinä, että Jalosydämen kuolema ei edelleenkään ole sinun vikasi?"
"Ymmärrän.. Laikkulampikin puhui minulle siitä. Mutta se oli silti.. en ymmärrä, miksi hän halusi kuolla minun sijastani. Olenhan erakkosyntyinen ja ollut Myrskyklaanissa vasta hetken", naaras naukui.
"Ei se tee sinusta yhtään sen vähemmän arvokasta klaanimme jäsentä. Jalosydän oli hyvin jalo kissa, ja tiesi mitä oli tekemässä", sanoin vilkaisten Usvatassua lapani yli.
"Mennään tästä yli", mau'uin ja pysähdyin aistinkivien luokse.
Loikin varovasti niitä pitkin yli. Joki virtasi normaalia vauhtiaan, eikä onneksi tehnyt ylityksestä millään tasolla vaikeaa. Usvatassu seurasi minua helpon oloisesti. Otin suunnan kohti Jokiklaanin leiriä. En ollut ihan varma, missä se edes sijaitsi, mutta tiesin suunnan kuitenkin suunnilleen, joten ongelmaa ei ollut. Jolkutin eteenpäin luimistellen korviani kylmää tuulta vastaan ja haistelin samalla ilmaa Jokiklaanin partioiden varalta. Meillä oli lupa kulkea toistemme reviireillä, ja minulla ja Usvatassulla oli vielä todella hyvä syykin, mutta olin ottunut olemaan varuillani tällaisissa tilanteissa.
Lähestyessämme Jokiklaanin leiriä haistoin kuitenkin jokiklaanilaisten tuoksua. Hetken päästä erotinkin kaksi kissaa jonkin matkan päässä leiristä. He eivät olleet selvästikään partiossa, vaan jostakin muusta syystä leirin ulkopuolella. Ehkä harjoittelemassa? Oppilas ja mestari?
Saapuessamme lähemmäs kaksikkoa tunnistin toisen kissan Jäätikkövirraksi. Toinen oli ilmeisesti oppilas pienemmän koonsa puolesta, enkä tunnistanut häntä. Jäätikkövirta oli huomannut meidät ja oli noussut tassuilleen tarkaillen lähestymistämme.
"Hei", naukaisin saapuessamme kaksikon luokse.
"Hei.. mitäs teille on sattunut?" Jäätikkövirta kysyi silmäillen rähjääntyneitä turkkejamme ja haavojamme.
"Viiltoklaanin hyökkäys. Meidän täytyy puhua Kurkitähden kanssa", sanoin väsyneesti.
Jäätikkövirran silmät laajenivat.
"Mennään leiriin", hän sanoi heti ja kääntyi ympäri heilauttaen häntäänsä toiselle jokiklaanilaiselle merkiksi seurata, samoin meille.
Seurasimme soturia lyhyen matkan Jokiklaanin leiriin, ja pujottauduimme sisään sinne. Täällä leirissä ei haissut tukahduttava veren ja tuskan tuoksu.
"Kurkitähti!" Jäätikkövirta jolkutti etsimään päällikköään, ja minä ja Usvatassu jäimme odottamaan.
Jäätikkövirran oppilas, ainakin oletuksen mukaan, vaelsi kauemmas ja tutki meitä katseellaan.
"Keitä nuo ovat?" jostakin kuului vinkaisu.
Vilkaisin äänen suuntaan, ja näin jokiklaanilaisen pennun lähellä pentutarhaa. Tällä oli hopeanharmaa turkki ja vihreänruskeat silmät.
"He ovat Myrskyklaanista. Heillä on asiaa päälliköllemme", Vuokkovirta lausui pennulle ja veti tämän lähemmäksi itseään hännällään.
Samalla Jäätikkövirta palasi luoksemme ja käski meidän seurata itseään. Hän lausahti myös oppilaalleen jotakin, mutta oudon hitaasti ja selkeästi ääntäen. Hetken ihmeteltyäni tajusin, että oppilaan täytyi olla kuuro. Sitten naaras johdatti meidät, yllättävä kyllä, parantajan pesälle. Hän ei selittänyt, mitä Kurkitähti teki siellä, mutta minä en kysynyt, koska en halunnut olla epäkohtelias.
"Päivää, Kurkitähti", tervehdin pujottauduttuani sisään parantajan pesään ja nähtyäni päällikön loikoilemassa yhdellä makuusijoista.
Hän näytti suhteellisen pirteältä ja katsoi minua vakaasti takaisin. Klaanin varapäällikkö, Putousvirta, oli myös paikalla.
"Kuulin, että leiriinne hyökättiin", Kurkitähti sanoi tervehdittyään meitä.
"Kyllä. Viiltoklaani hyökkäsi leiriimme viime yönä saaden sangen pahaa vahinkoa aikaan. Epäilemme, että hän aikoo hyökätä myös joko teidän, tai Tuuliklaanin kimppuun", kerroin.
"Menetittekö kissoja?" Putousvirta kysyi.
Huokaisin ja vilkaisin Usvatassua.
"Menetimme useammankin kissan", sanoin hiljaa.
Putousvirta työnsi kyntensä vihainen ilme kasvoillaan esiin.
"Heille pitäisi antaa opetus", hän naukui.
"Saniaistähti haluaa järjestää kokouksen", keskeytin hänet.
"Metsäklaanien päälliköiden ja varapäälliköiden kesken. Kahden auringonnousun kuluttua Myrskyklaanin leirissä", kerroin. "Minusta ja Saniaistähdestä olisi hyvä kokoontua miettimään erinäisiä sotaan liittyviä asioita."
"Kuulostaa siltä, että kokoukselle olisi aihetta", Kurkitähti myönsi.
"Olen kunnossa siihen mennessä, joten minä ja Putousvirta saavumme", hän jatkoi.
Nyökäytin kunnioittavasti päätäni päällikölle.
"Meidän täytyy jatkaa matkaan ilmoittamaan tästä myös Tuuliklaaniin", naukaisin.
"Menkää siis. Pysykää turvassa", Kurkitähti lausui.
Usvatassu oli pysytellyt hiljaa keskustelun ajan. Vilkaisin häntä ja johdatin sitten hänet ulos parantajan pesästä.
"Muistinkohan kertoa kaiken?" ajattelin ääneen.
"Jatketaan kohti Tuuliklaania", huokaisin ja lähdin suuntamaan leirin suuaukolle tuntien jokiklaanilaisten uteliaat katseet turkillani.
Haavamme tuskin jäivät keneltäkään huomaamatta, sillä kissojen keskuudessa supistiin äänekkäästi meistä. Jätin heidät kuitenkin huomiotta ja pujahdin ulos leiristä.

//Usva? Sori hittaukset ja toivottavasti tässä ees meni kaikki oikeen.
//1423 sanaa

Nimi: Kyytassu

06.12.2018 12:56
Makasin oppilaiden pesässä edelleen hieman järkyttynyt ilme kasvoillani. Katsahdin tassujani, eivätkä ne olleet veren peitossa, toisin kuin monilla muilla klaanin kissoilla. Taitoin korvani taaksepäin hieman ahdistuneena ajatuksesta, etten ollut ottanut osaa taisteluun.
Olin juuri päässyt oppilaaksi enkä juuri osannut taistella, joten Kuovisiipi oli neuvonut minua pysyttelemään pesän turvissa. Ja nyt en edes tiedä onko hän loukkaantunut. Painoin pitkähköt kynteni pehmeään maahan, tuntien kuinka multaa tunkeutui kynsieni alle.
Tämä tunne kaiversi sisintäni, sillä en olisi iki maailmassa halunnut jättäytyä taistelusta joka koski klaaniani. Mutta Kuovisiiven vakuuttava, sekä huolehtivainen katse oli saanut minut osittain hyväksymään sen, että olisin luultavasti vain tapattanut itseni mikäli olisin taisteluun osallistunut.
Räpäyttelin silmiäni muutamaan otteeseen, sekä huokaisin syvään sysäten ajatuksiani sivummalle. Nyt ei tosiaan olisi oikea aika murehtia.
Vetäisin kynteni sisään ja nousin ylös pesän nurkilta. Ravistin turkkiani muutaman kerran, ja nuolaisin pahimmat liat rinnastani pois ennen kuin otin ensimmäiset askeleet ulos pesästä.
Verta, sekä karvatuppoja oli ympäri leiriä. Näky sai kauheat ajatukset pulppuamaan takaisin mieleeni. Muistin, kuinka kamalalta oli kuulostanut kissojen kauhistuneet rääkäisyt, sekä tuskanhuudot. Muistin myös sen kamalan pelon, pelon itseni sekä Kuovisiiven kuolemasta.
Huomasin hengitykseni kiihtyvän, ja silmieni suurenevan sitä mukaa, mitä syvemmälle ajatuksissani putosin.
Palasin takaisin maan pinnalle tuntiessani pehmeän hännän selälläni. Käännyin, ja ihmetyksekseni näin Kamomillapisaran. Meripihkan väriset silmät katsoivat minua lempeästi, haihduttaen kammottavia ajatuksiani pois. En silti pitänyt toisten kissojen kosketuksesta, joten ravistin selkääni hieman, kunnes naaras vetäisi häntänsä takaisin.
Kamomillapisaran silmät eksyivät parantajan pesän suunnille ja hän avasi samalla suunsa.
"Kuovisiipi on parantajan pesällä", naaras aloitti, siirtäen katseensa takaisin silmiini.
"Joka tarkoittaa siis sitä, että vien sinut hänen puolestaan harjoittelemaan", Kamomillapisara lopetti, hymyillen lämpimästi.
Nielaisin kovaäänisesti kuullessani Kuovisiiven tilanteesta. En kuitenkaan tohtinut udella enempää, joten tyydyttäydyin tietoon, ettei Kuovisiipi ainakaan kuollut.
Nyökkäsin.
"Voisimme käydä harjoittelemassa saalistusta, se on tärkeää jotta jokainen kissa saisi syötyä. Varsinkin nyt, kun monet ovat loukkaantuneet", Kamomillapisara selitti.
Nyökkäsin uudestaan. Olin innoissani ensimmäisestä harjoituksestani, vaikka Kuovisiipi ei ollutkaan paikalla.
Tassuttelin naaraan vierustalla, samalla kun kävelimme aluskasvillisuuden seassa. Suurin osa maasta oli peittynyt lumikerroksella, mutta sain silti nähdä edes vähän kasvillisuutta.
Kamomillapisara oli koko matkamme ajan selittänyt asioita, joita en tosin ollut kovin hyvin kuunnellut. Keskityin vain puiden, pensaiden, sekä maan ihailuun. Tämä oli ensimmäisen harjoituksen lisäksi myös ensimmäinen kertani pois leiristä.
Kamomillapisara pysähtyi äkisti ja nostatti kuononsa ilmaan. Tein samoin.
"Mitä haistat?" naaras kysyi, silmät ummessa sekä kuono edelleen ylhäällä.
Yritin haistella ilmaa niin hyvin kuin pystyin, mutta en saanut yhtään yksittäistä hajua kiinni.
"En osaa sanoa... haistan vain tämän kylmän ilman", totesin hieman häpeissäni.
Kamomillapisara katsahti vihreisiin silmiini ja naurahti huvittuneena.
"Katso tarkasti mitä teen", soturi sanoi, ja tein työtä käskettyä. Seisoin hiljaa paikallani ja seurasin Kamomillapisaran sulavia liikkeitä lumisessa maastossa. Hänen vaaleanharmaa pitkä turkkinsa sulautui hyvin lumiseen maisemaan, toisin kuin minun turkkini, joka oli tummanruskea.
Naaras palasi luokseni suussaan laihahko hiiri. Kamomillapisara laski hiiren maahan. "Yritä nyt saalistaa itse", hän katsoi silmiin rohkaisevasti.
Nuuhkaisin soturin pyydystämää hiirtä, jotta saisin sen tuoksun muistiini. Tassutin sitten muutaman askeleen päähän, nostin kuononi ja yritin etsiä tuoksuja riistasta.
Sain kuonooni erittäin laimean tuoksun jostakin. En tiennyt tarkkaan mikä se oli, mutta olin luultavasti syönyt sitä joskus leirissä.
Laskeuduin matalaan asentoon ja lähdin etenemään mahdollisimman sulavasti hajun lähdettä kohti.
Tuoksu voimistui hetki hetkeltä. Näin ruskean, pienen riistaeläimen turkin hieman kauempana. Se kaivoi lunta ja säilöi sinne jotakin. Käänsin päätäni Kamomillapisaran suuntaan, joka nyökkäsi minulle. Käännähdin takaisin ja lähdin etenemään hitaasti kohti oravaksi tunnistamaani kohdetta.
Orava ei tiennyt mitään suunnitelmistani. Kasvoilleni levisi voitonriemuinen virne. Jännitin lihakseni ja hyppäsin. Liian myöhään huomasin tehneeni virhearvion ja laskeuduin noin hännänmitan päähän oravasta, joka oli jo kiivennyt korkealle puuhun huomatessaan tuloni.
Puuskahdin hieman tuohtuneena, ja lähdin loikkimaan takaisin Kamomillapisaran luo pää painuksissa.
"Ei se mitään, tämä oli vasta ensimmäinen saalistuskertasi", hän sanoi lempeällä äänellä.
"Muista seuraavalla kerralla edetä rauhassa vielä vähän pidemmälle", Kamomillapisara lisäsi vielä, kunnes nosti hiirensä maasta. Naaras viittoi minua tulemaan perässään, joten hyppelin nopeasti hänen vierellensä.
Leiriin päästyämme katselin ympärilleni. En oikein tiennyt mitä tehdä joten tassutin vain oppilaiden pesän vierustalle katselemaan leirin tapahtumia.
// 653 sanaa

Nimi: Usvatassu

05.12.2018 12:09
Viiltoklaanin hyökköys oli ohi ja oloni todella tyhjä ja sekava. Tällaistako klaanissa eläminen olikin? Yhtä taistelua ja kuolemaa?
”Palaakohan Jalosydänkin?” kuulin jonkun kysyvän, mutta en vilkaissut edes puhujan suuntaan. Haikarahuuto oli vienyt Saniaistähden parantajan pesälle ja kai keskusteli Tiikeriraivon kanssa.
”Usvatassu”, naukaisu sai minut säpsähtämään. Puhuja oli Laikkulampi. Klaaninvanhin auttoi loukkaantuneita ja saatteli heidät parantajan pesälle.
”Niin?” kysyin varovasti.
”Oletko kunnossa?” naaras kysyi viitaten haavoihini. Siellä täällä turkkiani oli haavoja, mutta mikään ei ainakaan tuntunut kipeältä.
”Kuka Jalosydän oli? Tai siis millainen soturi hän oli. Oliko hänellä perhettä?” kysyin vanhalta naaraalta hiljaisella äänellä sivuuttaen hänen kysymyksensä. Laikkulampi istuu alas ja laski häntänsä lavoilleni. Kyyhötin maassa istuen epäryhdikkäästi ja pää roikkuen.
”Jalosydän oli hyvä ja uskollinen soturi. Hänen perheensä on ikävä kyllä kuollut, veljeni Leijonaloikka - Myrskyklaanin entinen päällikkö - oli hänen isänsä. Miksi asia kiinnostaa sinua?” naaras kysyi lempeällä äänellä ja kallisti päätään. Pakotin kyyneleet tiehensä silmistäni ja nostin tyhjän katseeni Laikkulampeen.
”Jalosydän kuoli minun takiani. Hän otti vastaan Viiltotähden iskun, vaikka se kuului minulle”, nau’uin lohduttomalla äänellä. Laikkulammen lämmin hymy muuttui nopeasti pahoittelevaksi.
”Tiedän, että sinusta tuntuu pahalta, mutta Jalosydän tiesi mitä teki. Hän halusi vaihtaa henkensä sinun henkeesi, koska uskoo sinuun. Älä ole pahoillasi, vaan kunnioita Jalosydämen valintaa”, Laikkulampi totesi. ”Hän oli aivan kuin isänsä, ellei jopa jalompi. Myrskyklaani saa olla ylpeä, että joukossamme oli hänen kaltainen soturi.” Laikkulammen ääni oli haikea, pehmeä ja samaan aikaan niin rakastava. Naaras käänsi katseensa hiljalleen kirkastuvalle taivaalle. Hän nousi ylös ja painoi kuononsa päälaelleni.
”Älä murehdi sitä nyt, vaan keskity itseesi. Auta vaikka muurien rakennuksessa tai saalistamisessa. Jos olet liian väsynyt, voit mennä minun luvallani lepäämään”, vanhus sanoi ja irtaantui minusta.
”Kiitos”, naukaisin hymyillen hennosti. Laikkulampi nyökkäsi ja poistui paikalta muiden kissojen luokse. Hetken seisoskelin pääaukiolla ja katselin kissojen touhuja, kunnes tunsin väsymyksen painavan silmäluomiani kiinni. Ennen oppilaiden pesään siirtymistä pesin rähjääntynyttä turkkiani. Sen jälkeen menin nukkumaan pesään omalle sammalvuoteelleni. Onnekseni viiltoklaanilaiset olivat jättäneet oppilaiden pesän rauhaan.

Herätessäni taas, aurinko oli noussut. Kohmeisin askelin poistuin pesästä. Pääaukio oli yhä täynnä kissoja. Leirin maa oli verinen ja turmeltu. Siellä täällä oli pensaiden oksia ja karvatukkoja. Pennut pysyttelivät visusti pentutarhalla, ja pesää vahti soturi. Aiemmin parantajan pesässä olleet, ylösnousseet kissat auttoivat muita muurien paikkaamisessa. Ensin paikattiin pentutarhan sekä klaaninvanhimpien pesien läheltä, sillä heitä oli tärkeää suojella. Huomasin mestarini lähestyvän minua.
”Usvatassu, huomenta. Syö jotain ja valmistaudu lähtöön. Käymme ilmoittamassa hyökkäyksestä Jokiklaaniin ja Tuuliklaaniin”, Haikarahuuto naukui. Kohotin yllättyneenä kulmiani.
”Selvä, milloin lähdemme?” kysyin varapäälliköltä. Kolli vilkaisi kirkkaalle taivaalle.
”Aurinkohuipun aikaan. Olemme takaisin leirissä vasta auringon laskiessa, mutta emme voi lähteä ennen kuin Polttosydän palaa saalistamasta. Leiri jää hänen vastuulleen”, mestarini kertoi. Nyökkäsin ja tassuttelin tuoresaaliskasalle. Olin hurjan nälkäinen.

//Haikara tai joku?
// 432 sanaa

Nimi: Härmävirta

04.12.2018 19:43
Klaanien luokse palaaminen oli osunut sangen pahaan aikaan. Vain pieni hetki, niin Viiltotähti nousi valtaan, julisti sodan muille klaaneille ja alkoi edistämään suuruudenhulluja suunnitelmiaan. Hetken ilo siitä, että Tihkutähti oli kuollut, mutta myös tajuaminen siitä, että hän voisi palata elämään omituisten ylösnousemisten myötä, olivat seikkailleet mielessäni. En halunnut tavata veljeäni, halusin, että hän kuolisi uudelleen ja katoaisi tämän maan päältä lopullisesti.
Ja sitten Viiltoklaani-nimen alla kulkevat Kuolonklaani ja Varjoklaani hyökkäsivät uuden klaanini leiriin. Tutut kissat vilahtelivat edessäni, mutta klaanitovereiden sijaan vihollisina.
Taistelun alussa olin onnistunut pysymään Kuolonklaanilaisten vastustajien kimpussa. Onnekseni Raetähteä ei näkynyt joukossa. En tiedä, mitä hänelle oli tapahtunut Viiltotähden noustessa valtaan, mutta oletin, että hän oli hengissä. Onneksi hän ei ollut hyökkäyksessä mukana, sillä se olisi voinut olla minulle kohtalokasta.
Olin kuitenkin taistelun edetessä joutunut vastakkain myös varjoklaanilaisten kanssa. Eräs heistä oli tullut minua vastaan ja haukkunut minut pystyyn löydettyään minut Myrskyklaanin riveistä. Minä olin kuitenkin pistänyt myöskin sanallisesti vastaan ja haukkunut hänet puolestaan säälittäväksi kissanretkaleeksi, jolla ei ole enää kunniaa. Olin tietenkin tarkoittanut Kuolonklaanin kanssa veljeilyä ja kaikkea sitä hiirenpapanamaista moskaa, mitä klaanien välillä tapahtui.
Taistelu oli kuitenkin päättynyt, mutta katkerin tappioin. Saniaistähti oli menettänyt hengen, Jalosydän oli kuollut, samoin Puuskahöyhen, aivan tuore soturi, ja Vuokkonenä. Olin aivan typertynyt koko tilanteesta niin, etten oikeastaan edes tuntenut oman turkkini kirvelyä. Olin saanut viillon korvaani, ja uskoin, että siinä komeili nyt komea lovi. Kylkeni ja lapani olivat täynnä kynnenjälkiä, toinen etujaloistani oli hyvin arka ja rintakarvojani halkoi yksi ilkeä haava.
Tiikeriraivo kierteli ympäri leiriä oppilaansa kanssa ja yritti paikata klaaninsa kissoja. Minä en mennyt hänen luokseen, koska koin sen vääräksi. Olin entinen erakko, tulokas Myrskyklaanissa. En ansainnut vähäisiä yrttejä.
Painoin pääni rintaani vasten ja aloin nuolla haavaa puhtaaksi. Jatkoin nuolemista kaikkiin muihinkin haavoihin sukien samalla turkkini ojennukseen. Sen jälkeen näytin hiukan siistimmältä, vaikka naarmut ja haaverit saivat minut silti näyttämään hiukan rähjäiseltä.
Haikarahuuto vaelteli leirissä yhtä rähjäisenä, kuin kaikki muutkin, mutta hän yritti näyttää tarmokkaalta ja autteli kissoja parhaansa mukaan. Klaaninvanhimmat, jotka olivat suhteellisen vahingoittumattomia oltuaan suojassa klaaninvanhimpien pesässä, vaelsivat järkyttyneinä kissojen joukossa. He olivat ottaneet kuitenkin huolekseen ruumiit, ja raahanneet ne leirin keskelle ja sukivat nyt näiden turkkeja ojennukseen ja hieroivat turkkeihin Tiikeriraivon ojentamia laventelinoksia, jotka peittivät kuoleman hajun.
Suljin väsyneet silmäni ja yritin hetkeksi karkottaa taistelun äänet, jäljet ja kivun mielestäni. Se oli vaikeaa, sillä kuulin vieläkin kaikuna kissojen rääkäisyt ja tunsin veren hajun vahvana nenässäni. Leirin lumipeite oli ruskean ja punaisen kirjava.
Paha olo valtasi minut, mutta minähän kestin sen oksentamatta. Kiristelin hampaita ja yritin vakuuttaa itselleni, etten ollut aloittelija tällaisissa asioissa. Se onnistui, ja sain hengitykseni tasaantumaan.
"Härmävirta? Viitsisitkö lähteä muutaman muun kissan kanssa katsomaan, että kaikki ne idiootit ovat lähteneet reviiriltämme?" Haikarahuuto kysyi väsyneesti saavuttuaan jostakin luokseni.
"Vai sattuuko sinuun liikaa?" hän kysyi.
"Ei, menen mielelläni", sanoin ja pomppasin tassuilleni.
"Mahlaruusu ja Kuovisiipi lähtevät seuraksesi. Olkaa varovaisia ja älkää viipykö kauan. Jos löytyy ruokaa, napatkaa", Haikarahuuto sanoi ja katosi sitten häntäänsä riiputtaen.
Astelin kahden muun naaraan luokse ja lähdin heidän kanssaan leiristä. Sen ulkopuolella veren haju hälveni, mutta kauhun ja kivun tunteet leijuivat ilmassa vielä pitkään leirin jättämisenkin jälkeen.

//505 sanaa

Nimi: Tiikeriraivo

04.12.2018 18:36
Tassuni olivat täynnä töitä hyökkäyksen jälkeen. Yritin pitää ajatukseni kasassa ja keskittyä parantamaan sairaita ja loukkaantuneita. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä asia, ei ollenkaan. Yrttivarasto ammotti muutenkin tyhjyyttään suuren potilasmäärän vuoksi ja nyt vielä tämä hyökkäyskin. Saniaistähti menetti hengen ja moni loukkaantui vakavasti. Suurimmalla osalla kuitenkin vain pintanaarmuja. Jokaisen haavan tarkastus vei kuitenkin aikaa sekä yrttivaraston antimia. Oli muutenkin pulaa yrteistä ja nyt vielä tämä. Tänään pitäisi käydä etsimässä löytysikö valkeasta ja jäisestä maasta enää yhtikäs mitään.
"Kyllä menet! Taistelit itse Viiltotähteä vastaan!" kuului parantajan pesän suulta naaraskissan ääni melko voimakkaana. Sisälle pesään ilmestyi siniharmaa kolli, joka yritti jarruttaa tassuillaan menoa eteenpäin. Hänen takanaan oli työntämässä harmaa naaras. Purohäntä ja Polttosydänhän ne siinä.
"Älä viitsi Polttosydän, olen täysin kunnossa", Purohäntä naukaisi lempeästi kumppanilleen, joka edelleen yritti saada Purohäntää lähemmäs minua.
"Onko kaikki kunnossa?" kysäisin kaksikolta. Purohännän otettua jalat alleen ja tultuaan minun luokseni, Polttosydän melkein lensi maahan kuonolleen.
"Olen täysin kunnossa. Polttosydän ei vain ymmärrä, että selvisin ilman sen vakavampia vammoja Viiltotähden kynsistä", kolli kertoi minulle ja vilkaisi sinisillä silmillään naaraskissaa, joka odotti etäämmällä.
"Selvä. Polttosydämen mieliksi voin kuitenkin nopeasti tarkastaa sinut", maukaisin naurahtaen ja lähdin kiertämään kissaa tarkkaillen hänen kehoaan. Purohäntä oli varmasti etevä taistelija, sillä hän oli pärjännyt Viiltotähteä vastaan ja saanut vain pintahaavoja. Olin joskus myös kuullut, että kolli oli taistellut aiemmassakin sodassa, eli ei ihme, että häneltä löytyi kokemusta. Onneksi en itse ollut enää soturi, sillä en todellakaan olisi halunnut taistella viiltoklaanilaisia vastaan.
"Muista vain nuolla haavat puhtaisi, varsinkin tuo poskessa, ettei se pääse tulehtumaan. Pyydä vaikka Polttosydäntä auttamaan, sillä on tärkeää, että posken haava saadaan kunnolla putsattu", naukaisin sellaiseen ääneen, että etäämmällä odotteleva harmaa naaraskin kuuli. Hän höristi korviaan ja lähti rivakoin askelin luoksemme.
"Oletko varma, että kumppanini on kunnossa?" Polttosydän kysyi ja katsoi minua odottavan näköisenä. Nyökkäsin hänelle nopeasti.
"On hän", lausahdin ja käännyin jo seuraavan potilaan luokse. Näin kuitenkin sivusilmälläni koko ajan kaksikon.
"Kiitos Tiikeriraivo", naaras naukaisi ja lähti Purohännän kanssa ulos pesästä. Ennen kuin he ehtivät ihan kuulumattomiin, ehdin kuulla kuinka Polttosydän kielsi Purohäntää lähtemästä enää partioihin. Kolli sanoi, että lähtisi vasta viimeisimpään kumppaninsa mieliksi. He olivat todella onnellisia, kun heillä oli toisensa. Minulla ei tulisi koskaan olemaan ketään. Hyvä, että oli edes jonkunnäköisiä ystäviä.
"Rauhoitu nyt, Tiikeriraivo", Kortelampi maukaisi sammalvuoteeltaan ja nousi ylös venyttelemään. Hän olisi varmasti pian valmis siirtymään pois parantajan pesästä. Sitä en tiennyt, että minne, mutta kissan ilmeestä päätellen, hän halusi tieltä pois mahdollisimman nopeasti. Kuulin kuinka Kortelammen maha murahti, kun hän laskeutui uudestaan makuulle. Mustavalkea kolli vain virnisti.
"Olen jo ihan rauhallinen", tuhahdin entiselle mestarilleni, mutta rykäisin saman tien. "Tai, voisinhan minä rauhallisemminkin ottaa."
Kortelampi naurahti. Samalla siinä entisen parantajan ja mestarini kanssa jutellessa hoidin Muistosielua. Ei hänkään varmaan enää kauaa parantajan pesällä viipyisi. Olin neuvonut Nuuhkutassun hoitamaan hyökkäyksessä vahingoittuneita ja olin itse jäänyt hoitamaan vähän paremmassa kunnossa olevia kissoja. Olimme jo paikanneet yhdessä pahimmat haavat, joten parantajaoppilaalle jäi yksin enää pienimmät. Sain Muistosielun haavan puhdistettua ja lisättyä siihen uutta tahnaa, jonka jälkeen olin valmis tekemään jotain muuta. En tietenkään voinut jäädä levähtämään hetkeksikään, sillä vielä oli paljon tehtävää. Klaaninvanhimpien tarkastus, yrttien haku ja muuta sellaista normaalia puuhaa. Potilaita piti myös hoitaa säännöllisin väliajoin ja molle piti tuoda riistaa sekä vettä, kun he eivät siihen itse pystyneet.
"Levähtäisit vähän", Kortelampi maukaisi hieman käskeväänkin sävyyn, mutta kollin ilme ei ollut yhtään käskevä.
"En voi nyt. Ymmärrät sen hyvin itsekin, etkö vain?" maukaisin vastaukseksi ja tassutin yrttivaraston luokse katsomaan, mitä yrttejä puuttui tai oli todella vähän. Oli outoa, että kissanminttua oli enemmän kuin hämähäkinseittiä, sillä nyt ei ollut tarvetta kissanmintulle, mutta haavojen paikkaamistarpeille kyllä.
"Ymmärrän kyllä, mutta et voi kuluttaa itseäsi ihan puhki. Huomaan, että tarvitsisit hengähdystauon, ihan pienen vain. Kyllä Nuuhkutassu pärjää täällä ja voinhan minäkin häntä tarpeen tullen neuvoa", mustavalkea kissa sanoi. Nyökkäsin hänelle.
"Tiedän, että Nuuhkutassu pärjää. Mutta jos jotain sattuu, en voisi antaa itselleni anteeksi pientä levähdyshetkeä", maukaisin ja käännyin pesän suuaukkoa kohden. "Lupaan kyllä, etten kuluta itseäni loppuun."
Lähdin ulos parantajan pesän hämäryydestä ja jouduin ulkona räpyttelemään tovin silmiäni, jotta ne tottuisivat kirkkaaseen valoon. Valkea lumi teki kaikesta paljon kirkkaampaa ja viettettyäni pitkän ajan hämärässä, kirkkaus tuntui oikein silmissä. Suuntasin askeleeni tuoresaaliskasalle, joka näytti säälittävän pieneltä. Vain kaksi ruipeloa hiirtä sekä orava. Huomasin lähistöllä Sammalsilmän, jonka huikkasin luokseni.
"Tiedätkö, onko partioita jo lähetetty matkaan?" kysyin heti pienikokoisen naaran saavuttua luokseni. Sammalsilmä nyökkäsi nopeasti.
"Metsästyspartion pitäisi pian palata, jos sitä mietit", kissa lausui vilkaistessaan tuoresaaliskasaa.
"Kiitos, Sammalsilmä", naukaisin ja nappasin molemmat hiiret hampaisiini suunnaten takaisin klaaninvanhinten pesään. Korvillani kuulin läheltä erikoisen keskustelun,
"Salamasydän? Se jokiklaanilainenko?" kissa naukui, mutten ehtinyt kiinnittämään häneen erityisemmin huomiota, kun katosin jo parantajan pesän hämäryyteen.
"Juuri Salamasydän, häntä minä tarkoitinkin", kuulin vielä toisen kissan vastauksen, kunnes katosin kuuloetäisyydeltä. Olisin mielelläni jäänyt kuuntelemaan enemmänkin, mutta velvollisuudet kutsuivat. Sitä paitsi, ei toisten asiat minulle kuuluneet ja olisi ollut epäkohteliasta jäädä kuuntelemaan heitä. Olin myös niin kiireinen ja stressaantunut, etten ollut edes tunnistanut kissojen äänistä, keitä he olivat. Olisi ehkä parasta hengähtää hetki, sillä kohta varmaan nukahtaisin pystyyn. Jaoin hiiret potilaille. Osa ei halunnut syödä tai oli jo syönyt tai sitten heidän mahansa vain oli täysi. Vein toisen hiiristä Kortelammelle, sillä hänellä vaikutti olevan nälkä.
"Haluaisitko jakaa tämän kanssani?" mustavalkea kissa kysyi. En voinut vastustaa kiusausta, enkä varsinkaan hiirtä, joten istahdin entisen parantajan vierelle.
"Olkoon menneeksi", hymähdin ja repäisin palasen ruipelosta hiirestä itselleni pureskeltavaksi.

//Muut parantajan pesällä? :D
// 870 sanaa

Nimi: Tiaislaulu

04.12.2018 17:58
Sisintäni kylmäsi, kun katselin Myrskyklaanin leiriä. Se oli tuhottu säästelemättä kissoja, jotka nyt istuivat vaisuina leirin aukiolla ja parantelivat vammojaa. Omia haavojani kirvelsi ja jokaista jäsentäni jomotti, mutta ulkoiset haavat eivät olleet mitään verrattuina sisäisiin. En tiennyt oliko ketään kuollut, mutta ainakin Sanaiaistähti oli menettänyt hengen. Olin nähnyt, kun Viiltokaaos oli kaatanut päällikkömme helposti ja selvinnyt itse lähes vammoitta.
"Tiaislaulu", hätkähdin takaani kuuluvaa ääntä ja käännyin ympäri. Viirupilvi oli tullut luokseni, turkki verestä takkuisena. Kolli nilkutti, mutta ei näyttänyt muuten saaneen mitään vakavia vammoja. Tunsin kyynelten polttelevan silmieni takana, kun katsoin Viirupilveä. Ainakin hän oli selvinnyt. En ollut vielä edes uskaltanut etsiä katseellani ruumiita, koska pelkäsin että saattaisin löytää Ruskolehden elottomana maasta.
"Kiitos, kun pelastit minut", kolli naukaisi hiljaa. Räpäyttelin hämmentyneenä silmiäni ja siirsin katseeni tassuihini.
"Ei sinun tarvitse kiittää. Soturin tulee puolustaa klaaniaan ja auttaa myös klaanitovereitaan. Ja sitä paitsi sinä pelastit minut ensin, eli minun pitäisi kiittää sinua", naukaisin. Nostin katseeni takaisin Viirupilven syvänsinisiin silmiin. Kollin huulilla kareili väsynyt, mutta osittain jopa onnellinen hymy.
"Taidat olla oikeassa. Missä minun kiitokseni siis viipyy?" Pyöräytin silmiäni ja huokaisin syvään. En ollut nyt vitsailutuulella, mutta Viirupilvi oli saanut oloni paremmaksi. Olin juuri vastaamassa, kun kuulin takaani jonkun naukaisevan:
"Näitkö Viiltotähden korvat? Ne olivat ihan samanlaiset kuin Jokiklaanin Salamasydämen toinen korva." Ääni oli tuttu, ja sai minut kääntymään ympäri. Ruskolehden meripihkaiset silmät olivat lukkiutuneet Takiaispiikin silmiin ja hän istui hyvin lähellä kollia. Nielaisin vaivaantuneena, mutta en viitsinyt olla huomioimatta sisartani kun kerran olin kääntynyt häntä kohti.
"Ruskolehti!" huudahdin. Naaras säpsähti ja vetäytyi kauemmas Takiaspiikistä, joka rykäisi ilmiselvästi nolostuneena. En kuitenkaan ollut huomaavinani vaan loikin Ruskolehden luo ja painoin pääni hänen turkkiinsa antaen itseni huokaista helpotuksesta. Kukaan läheisistäni ei ollut kuollut - ainakaan vielä.
"Onneksi olet kunnossa", nau'uin. Ruskolehti päästi pienen kehräyksen, ennen kuin vetäytyi varovasti taaksepäin.
"Mistä lähtien sinä olet ollut huolissani olenko minä kunnossa?" Ruskolehti kysyi ilkikurisesti. "Ja minä olen aina kunnossa." Huomasin kuitenkin vasta nyt hänen verisen turkkinsa ja haavat, jotka vuosivat verta. Sisareni asento oli myös jännittynyt ilmeisesti kipujen vuoksi.
"Taidan vetää aiemmat sanani takaisin, koska et näytäkään olevan aivan täysin kunnossa", sanoin vakavalla äänellä ohittaen Ruskolehden kysymyksen. Naaras katsoi sivulle ja irvisti.
"Minun vammani eivät ole sen tasoisia, että olisin ensimmäisten hoidettavien joukossa." Minun olisi tehnyt mieli työntää sisareni suoraa päätä parantajan pesään, mutta pakotin itseni pysymään paikoillani. Sen sijaan sanoin:
"Hyvä on." Ruskolehti kohotti minulle hieman yllättyneenä kulmiaan, mutta olin jo kääntynyt pois päin. Etsin katseellani Viirupilveä, mutta en nähnyt häntä missään. Puhalsin ilmaa hampaideni välistä ja istuin lumelle. Tunteeni kollia kohtaan olivat tänään tuntuneet kokevan jonkinlaisen muutoksen, ja olin toivonut tämän hetken olleen sopiva puhumiselle. Viirupilvi oli kuitenkin jättänyt minut tähän aivan yksin. Kuulin Ruskolehden alkavan jutella hiljaa Takiaispiikin kanssa, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin olevani täysin yksin.

// 451 sanaa

Nimi: Silkkisydän

02.12.2018 12:26
Kaksijalkalan peittävä musta ukkospolku raapi pehmeitä polkuanturoitani. Myrskyklaanin reviiri oli jo kaukana takanamme kävellessämme takaisin kohti Virtakyynelen ja Pyrstökuiskauksen kotia kaksijalkalan takana sijaitsevassa metsässä. Neilikkakasvo oli vierelläni, ja Virtakyynel poikansa Okrakarvan kanssa oli nelikon johdossa pari hännänmittaa edellämme. Pidin katseeni visusti karheassa maassa. Muilla kolmella ei ollut aavistustakaan, mitä selkämme takana Myrskyklaanissa oli tapahtumassa. Olin auringonnousun kanssa jutellut Viiltotähden kanssa. Hän oli kertonut aikeistaan hyökätä Myrskyklaaniin Kuolonklaanin ja Varjoklaanin yhdistettyjen joukkojen kera. Olisin voinut varoittaa Saniaistähteä asiasta, tai tehdä edes jotakin. Minä kuitenkin pysyin hiljaa ja vein Virtakyynelen ja Neilikkakasvon pois taistelun alta. Aikaa oli liian vähän, enkä ollut saanut Polttosydäntä, Viirupilveä ja Tiaislaulua mukaamme. Ajatus siitä, etteivät he ehkä selviä taistelun jäljiltä, sai vatsani väänteille. Viiltotähti oli sanonut yrittävänsä estää mahdollisimman monta kuolemaa, mutta tämä ei sulkenut pois niiden tapahtumista. En antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos heille tapahtuisi jotain.
’’Hei, onko kaikki hyvin?’’ Ajatukseni keskeytyivät, kun näin Neilikkakasvon oranssinruskeat silmät huolestuneina minussa kiinni. Nielaisin murheeni pois ja hymyilin hänelle miedosti.
’’On, ajattelin vain klaaneissa meneillään olevaa sotaa ja Viiltotähden sanoja kokoontumisessa. Emme voi viipyä emosi ja veljiesi luona kauaa, sillä meidän pitää palata auttamaan Myrskyklaania kaikin keinoin.’’
’’Olet oikeassa’’, naukaisi Neilikkakasvo ja keskittyi taas vain kävelemiseen. Hänelle valehteleminen sai huonon oloni vain pahenemaan. Minun oli kerrottava hänelle totuus, ja pian. Toivoin vain, että hän ymmärtäisi. Ajattelin asioita pitkällä tähtäimellä. Kaikki, mitä olen tehnyt, on ollut läheisimpieni ja Myrskyklaanin vuoksi.
Kun saavuimme Virtakyynelen ja Pyrstökuiskauksen reviirille, vastassamme oli ensimmäisenä Ruusukatse. Punaruskea naaras hymyili nähdessämme meidät.
’’Tervetuloa takaisin’’, hän naukui. Nyökkäsin hänelle ja katsoin ympärilleni. Olin jollakin tavalla ikävöinyt tätä paikkaa.

//Neilikka? Okra? Virta?

Nimi: Elandra

01.12.2018 21:19
MYRSKYKLAANIN LEIRIIN HYÖKÄTTIIN!
Viiltoklaani hyökkäsi leiriin, Sota-osion hyökkäystarinoista löytyy siitä lisätietoa. Kaikki myrskyklaanilaiset kirjoittavat nyt hyökkäystarinoihin! Tänne ei siis tarinoita ennen kuin hyökkäys on ilmoitettu päättyneeksi!

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com