Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Myrskyklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Myrskyklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Pörrölaikku

18.12.2017 21:19
Makasin hetken vaiti Kiurulennon ruumiin vierellä ja tuijottelin tyhjyyteen. Emon sanat soivat mielessäni. Hetken kuluttua minä nostin pääni ja katsoin hänen silmiinsä. En oikeastaan nähnyt häntä, vaikka se ehkä siltä vaikuttikin; näin pelkkiä muistoja Kiurulennosta. Käänsin päätäni niin, että saatoin katsoa leiriä ympärilläni. Siellä olivat kaikki klaanitoverini. Mutta ei ketään muuta.
"Minulla ei ole täällä enää ketään", kähisin. Käännähdin katsomaan emoa kasvoillani samankaltainen ilme kuin vanhemmistaan eksyneellä, toivonsa menettäneellä pennulla. Silmistäni paistoi suru ja tyhjyys, ehkä jopa pieni, surun aikaansaama mielipuolinen vaikutelma. Otin horjuvan askelen sivulle. "Kuinka... kuinka minä muka lähtisin? Noin vain? Eihän se onnistuisi."
Virtakyynel katseli minua. Vaikutin varmaan järkeni menettäneeltä kun vain vilkaisin häntä välillä tyhjin silmin, katselin ympärilleni ja otin horjuvia askelia milloin mihinkin suuntaan.
"Mitä minä teen, emo?" mau'uin miltei hädissäni, ontolla äänellä. "Kerro minulle! En voi.. en voi elää ilman Kiurulentoa, minä rakastan häntä!"

//Virta?

Nimi: Salviatassu

18.12.2017 20:41
Jäin katsomaan loittonevan Purohännän perään, silmissäni säihkyi hienoinen turhautuminen. Miksi juuri ensimmäisemä päivänä mestarini piti lähteä jonnekin muualle?
"No, oletko kiertänyt jo leirin läpi?"
Hätkähdin hieman Mesiviiksen äänen kantautuessa korviini ja käännyin kollikissaa kohti, safiirinsinisiä silmiä räpäyttäen. Muistin vasta nyt, että varapäällikkö oli saapunut paikan päälle ja tullut ilmeisesti hetkelliseksi "mestarikseni".
"Isä esitteli minulle leirin, kun olin pentu", ilmoitin tyynesti ja aloin samassa muistelemaan kyseistä päivää. Se oli ollut täysin tavallinen lehtisateen päivä, kun Hyasinttimyrsky oli tullut ehdottamaan leirin kiertämistä. Ja tietenkin, minä olin vastannut myöntävästi. Olimme nähneet oppilaiden, parantajan ja klaaninvanhimpien pesän, pentutarhassakin olimme käyneet nopeasti. Soturien ja päällikön pesään emme kuitenkaan olleet menneet.
"Okei. Entä oletko koskaan käynyt leirin ulkopuolella?" Mesiviiksi jatkoi ja käänsi katseensa leirin uloskäyntiä kohti. Vilkaisin itsekin nopeasti piikkihernetunnelia, jonka toisella puolella odotti aluskasvillisuudeltaan tiheä metsä.
"Eikö reviirin esittely ole mestarin puuhia? Suuttuuko Purohäntä?" kysyin epävarmana Mesiviiksen ehdotuksen kuultuani. En todellakaan halunnut lähteä leiristä ilman mestarini lupaa ja myöhemmin jäädä siitä kiinni.
"Tuskin hän suuttuu", Mesiviiksi lausahti tyynen oloisena, "Purohäntä on viisas kissa, hän ymmärtää takuulla." Sen sanottuaan valkea kolli käänsi vihertävän katseensa minuun ja päädyin kohtaamaan sen kirkkaansinisillä silmilläni.
"Mitä sanot, mennäänkö?"
"Mennään vain!" vastasin pirteänä ja ponkaisin hölkkään leirin uloskäyntiä kohti. En vaivautunut odottamaan varapäällikköä, vaan sukelsin suoraan piikkihernetunneliin ja sieltä päädyinkin metsään. Kurkustani nousi hiljaista, mutta voimakasta kehräystä.
*Ei ole mitään yhtä rauhoittavaa paikkaa kuin Myrskyklaanin reviirin metsä*, ajattelin tyytyväisenä ja vetäisin sieraimiini metsän raikasta ilmaa. Mesiviiksen saavuttua piikkihernetunnelista metsään käännyin ympäri ja kohdistin katseeni kolliin.
"Mistä aloitetaan?" kysyin innostuneena.

// Mesi?

Nimi: Pörrölaikku

18.12.2017 18:24
Nostin surusta lasittuneen, mitään näkemättömän katseeni Virtakyyneleen silmiin. Katsoin häntä hetken hiljaa, kunnes mau'uin ontolla äänellä: "Turhaan pyytelet anteeksi. Ei ketään voi suojella surulta. Ja mitä lähtöösi tulee..." Vaikenin ja laskin katseeni Kiurulennon ruumiseen. "Löysit onnen. Sinun täytyi valita onnen ja klaanisi väliltä. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen, että teit oman valintasi, kuuntelit sydämesi ääntä."
Tunsin emon katseen turkillani. Hän oli tullut Myrskyklaaniin, tietenkin katsomaan, kuinka klaanilla meni. Valitettavasti hän oli päättänyt valita juuri tämän päivän, tämän hetken kun asiat olivat näin; Kiurulento oli kuollut ja kaikki surivat - tai ainakin itse surin, en minä muista tiennyt. En hetkeen sanonut yhtään mitään, tuijotin vain hiljaa rakkaan Kiurulentoni elotonta ruumista. Turkki oli jo kylmennyt. Kumma juttu, sillä vasta tänäänhän naaras oli kuollut. Ilmoille pääsi syvä, murheellinen huokaus. Vajosin toivottomana vatsalleni, laskin pääni hänen kyljelleen ja suljin silmäni hetkeksi. Virtakyynel pysytteli siinä paikallaan, taisi istuutua. En vain jaksanut miettiä, mitä hän ajatteli; Otinko kenties Kiurulennon kuoleman liian raskaasti? Oliko käytökseni pentumaisen yliampuvaa? Minusta tosin tuntui, ettei emoni niin ajattelisi, olihan hän itsekin kokenut saman. Hänkin oli menettänyt rakkaansa.. Itse asiassa, jos tarkkoja oltiin, Virtakyynel oli menettänyt kolme kissaa, jotka olivat olleet hänelle tärkeitä. Yksi niistä oli siskoni, Kipinäsielu. Hänet minäkin olin menettänyt. Hitaasti avasin sameat silmäni ja jäin tuijottamaan niillä tyhjyyteen. Yritin imeä nenääni ja samalla muistoihini Kiurulennon ihanaa, makeaa tuoksua mutta siitä ei ollut jäljellä kuin pienenpieni häivähdys, joka aavistuksenomaisena leijaili ympärilläni ja haihtui hiljalleen viileään ilmaan. Pian en haistaisi sitä enää ollenkaan. Pian Kiurulento olisi kokonaan pois luotani, enkä minä näkisi hänen kauneuttaan, auringonvalossa sädehtivää kullanruskeaa turkkiaan. Äkkiä, kuin olisin vasta muistanut emoni olevan siinä nostin katseeni häneen.
"Kiurulento ei ollut kumppanini", kähisin, "mutta melkein oli. Kuolemansa hetkellä hän kertoi minulle, että olin hänelle tärkeä. Ja että hän oli onnellinen, kun juuri minä olin hänen vierellään silloin kun hän... kun hän valmistautui matkaamaan Tähtiklaaniin." Muisto tuosta hetkestä sai minut jähmettymään ja silmäni sumenivat. "Minä.. minä rakastin häntä. Enemmän kuin ketään."

//Virta?

Nimi: Kamomillapisara

17.12.2017 18:24
Juoksin Pitkävarjon perässä niin lujaa kuin pystyin. En kuitenkaan saanut häntä kiinni. Hän odotteli minua istuen leirin suuaukon lähellä.
"Tällä kertaa minä voitin", kumppanini sanoi virnistäen. Pudistelin huvittuneena päätäni samalla katsoen kumppaniani silmiin. Läähätin hetken paikallani, niin koville oli juokseminen ottanut.
"Niin, voitit lihonneen kumppanisi. Miten oikein pystyit siihen?" härnäsin, "minulla oli vain pari elävää olentoa mahassani."
"Kyllä minulla keinoja löytyy", kollikissa hymähti huvittuneena. Naurahtaen tassuttelin Pitkävarjon vierelle, tuo nosti myyrän maastabja lähdimme yhdessä sisälle leiriin. Leirissä suuntasimme heti tuoresaaliskasalle ja kumppanini puotti sen päällimmäiseksi myyrän. Pian kolli siirsi katseensa myyrästä minuun.
"Eikö sinun pitäisi käydä parantajan pesällä?" Pitkävarjo maukui kysyvästi ja lopussa hän vielä virnisti tuttuun tapaansa.
"Enkö minä jo sanonut, että olen täysin kunnossa", tuhahdin hermostuneena. Istahdin alas lepuuttamaan tassujani.
"Ei siltä kuulostanut juoksemisen jälkeen", kollikissa sanoi, "ja ellet sinä mene Kortelammen luokse niin minä haen hänet tänne."
Hymähtäen nousin ylös paikaltani.
"Käydään sitten", hymähdin ja lähdin tassuttelemaan rauhallisin askelin kohti parantajan pesää. En haluaisi vielä siirtyä pentutarhaan, siellä aika kului niin hitaasti. Heti parin päivän jälkeen haluaisin jo takaisin soturin hommiin. Astuessani hämärään pesään huomasin Kortelammen käärimässä jotakin sammaleeseen ja Tiikeriraivon järjestelemässä yrttejä.
"Hei", parantaja naukui ja väläytti minulle hymyn.
"Hei", sanoi myöskin Tiikeriraivo ja nousi ylös, "menen tarkastamaan klaaninvanhimpien voinnin."
Parantajaoppilas tassutteli nopeasti ulos pesästä jättäen minut ja sisarukseni kahden. Kortelampi nyökkäsi kohti sammalvuodetta. Ymmärsin mitä hän tarkoitti. Asetuin kyljelleni sammalille.
"Pitkävarjoko sinut lähetti?" Kortelampi kysyi tyyni ilme kasvoillaan. Hän alkoi tunnustelemaan vatsaani tassuillaan. Nyökkäsin nopeasti.
"Aivan oikein. Mistä arvasit?" kysyin. Tuntui epämukavalta kun toinen paineli tassuilla vatsaa. Parantaja naurahti.
"Tunnen sinut kyllä, et missään nimessä olisi tullut tänne omasta tahdostasi, ellei olisi ollut ihan kamala hätä", tuo maukui huvittuneena ja lopetti mahani tunnustelemisen.
"Olisit voinut siirtyä pentutarhaan jo parikin päivää sitten", parantaja hymähti, "pentujen syntymään ei ole kauan."
"Osaatko sanoa meneekö vielä-", ehdin sanoa kun parantaja jo keskeytti minut.
"Jos pennut syntyvät ajallaan niin enään kolmisen päivää", Kortelampi sanoi hymyillen. Nyökkäsin nopeasti ja nousin tassuilleni seisomaan.
"Selvä, kiitos", nau'uin ja lähdin ulos hämärästä pesästä. Pitkävarjo odottikin minua pesän lähettyvillä istumassa.
"Mitä hän sanoi?" kolli kysyi.
"Pitää muuttaa pentutarhaan, autatko tekemään sinne vuoteen?" kysäisin nopeasti kumppaniltani.

//Pitkä? Tönkkö, pursuilee kirjoitusvirheitä, mutta sainpahan kirjoitettua.

Nimi: Pitkävarjo

16.12.2017 15:31
Katsoin kumppaniani tyytyväisenä, olimme saaneet hyvän saaliin itsellemme ottaen huomioon kuitenkin ympärillämme olevan lehtikadon. Harvoin lehtikadon aikana riistaeläimet riskeerasivat itsensä puolesta mitään, sillä kaikki oli aina niin vaarallista. Ympärillä oleva kylmä viima jäädyttäisi kenen tahansa jäsenet hetkessä. Jos minä olisin pieniriistaeläin - paitsi että en ole - pysyisin visusti piilossa ja yrittäisin pitää itseni lämpimänä kaikin keinoin miten vain pystyisin.
"Meidän on varmasti hyvä aika palata leiriin", maukaisin kääntäen kasvoni maassa olevasta myyrästä kohti kumppaniani Kamonillapisaraa. Noukin nopeasti myyrän maasta suuhuni. Ei sillä, että olisin olettanut että kumppanini ei olisi pystynyt kantamaan sitä. Tai edes että viittaisin siihen, että hän ei saisi rasittaa itseään pentujen takia. Jostakin suusta minä vain tahdoin olla se, joka kantaisi myyrän leiriin. Heilautin päätäni kohti leiriä ja naaras ymmärsi tarkoitukseni.
"Sinun kannattaisi ehkä käydä Kortelammen pesällä", maukaisin huvittuneena Kamomillapisaralle. Jos minulla ei olisi ollut myyrä suussa, olisin virnistänyt.
"Miks ihmeessä? Voin vielä aivan hyvin", naaras vastasi minulle lievästi kummastuneena heleän äänensä seassa. Pudotin nopeasti myyrän maahan, jotta voisin virnistää.
"Näytät vain siltä, että olet syönyt yksin kolme jänistä", virnistin nopeasti ja nappasin myyrän suuhuni. Lähdin oitis juoksemaan kohti leiriä.
"Sinä senkin!" Kamomillapisara huusi takaatani. Pystyin kuulemaan kuinka naaraan tassut rummuttivat Myrskyklaanin metsän maata.
"Sinä tarvitset pienen opetuksen kuinka minulle puhutaan!" kuului nauru, joka jäi kaukumaan puiden väliin meidän juostessa yhä lujemmin ja lujemmin.

// Kamo?

Nimi: Mesiviiksi

16.12.2017 11:54
Tapanani ei ollut yleensä tunkeilla kahden kissan väliseen keskusteluun mukaan, mutta en tiennyt mikä minuun meni. Olin käyttäytynyt oudosti sitten Kirjosiiven kuoleman, en vain päässyt siitä yli. Kokoontumisessa olin luullut löytäneeni kissan, joka voisi minua ymmärtää, mutta olin ollut väärässä. Ahvenleuka olikin elossa ja eli nyt Kuolonklaanissa, vaikka se oli varmasti pahempaa kuin kumppanin menettäminen kuolemalle, jos Helmitähdeltä kysyttiin. Naaras ei pitänyt lainkaan siitä, kuinka hänen kumppaninsa ilmestyi kokoontumiseen vihollisklaanin riveissä. Hengitin syvään ja keskityin nyt edessäni seisoviin Purohäntään ja tuon tuoreeseen oppilaaseen Salviatassuun, joka juuri oli laskenut päänsä hieman alas kunnianosoitukseksi. En minä keneltäkään kumarrusta kaivannut, mutten siitä tajunnut sanoa mitään, kun naaras kerkesi jo nostaa päänsä ylös.
"Ei mitään. En voi viedä Salviatassu vielä kiertämään rajoja, koska minulla on kiireitä. Voisitko pitää hänelle seuraa tai tutustuttaa hänet muihin oppilaisiin?" Purohäntä kysyi ja lähti kävelemään kohti parantajan pesää sen enempää sanomatta. Salviatassu käänsi katseensa minuun, hän näytti ärsyyntyneeltä ja hieman hämmentyneeltä. Avasin suuni kertoakseni oppilaalle, että hän voi itse mennä muiden oppilaiden luokse ja esittäytyä, kunnes muutin mieleni. Minä kaipasin seuraa, enkä nähnyt mitään estettä sille, miksen voisi klaanini nuorelle jäsenelle pitää seuraa hetken ajan. Ehkä se voisi olla jopa ihan mukavaa, voisin unohtaa kaikki elämäni murheet ja kiireet, joita lehtikato toi.
"No, oletko kiertänyt jo leirin läpi?" kysyin nuorelta oppilaalta, joka katsoi yhä mestarinsa perään parantajan pesälle. Salviatassu käänsi sinisen katseensa minuun ja nyökkäsi.
"Isä esitteli minulle leirin, kun olin pentu", oppilas vastasi.
"Okei.. Entä oletko koskaan käynyt leirin ulkopuolella? Voisimme käydä tutkimasas hieman leirin lähiympäristöä", ehdotin kääntäen katseeni piikkihernetunneliin, jonne lumi ei ollut päässyt. Tunnelin lattia oli kovettunut vuodenaikojen mittaan, kun lukemattomat kissat olivat kävelleet siitä leiriin ja ulos. Leiri sen sijaan omasi ohuen lumipeitteen, jolle kissat olivat tehneet uria päästäkseen pesille, tarpeidentekopaikalle, ulos, tuoresaaliskasalle tai lempipaikkaansa leirissä.
"Eikö reviirin esittely ole mestarin puuhia? Suuttuuko Purohäntä?" oppilas kysyi ja käänsi myös katseensa piikkihernetunneliin.
"Tuskin hän suuttuu. Purohäntä on viisas kissa, hän ymmärtää takuulla", nau'uin lempeästi hymyillen kääntäen katseeni valkeaan naaraskissaan, "mitä sanot, mennäänkö?"

//Salvia?

Nimi: Pörrölaikku

15.12.2017 20:04
"Kiurulento", mau'uin hiljaa. Olin kyyryssä naaraan vierellä, tummanpunaisen veren levitessä lammikoksi hänen ympärilleen ja tahraten käpäläni. "Kiurulento! Avaa silmät, Kiurulento kiltti!"
Ei tapahtunut mitään. Aneltuani vielä muutaman kerran Kiurulentoa avaamaan silmänsä minä luovutin. Kullanruskean naaraan silmät olivat kiinni, eivätkä ne aukeaisi enää koskaan. Mikään hänessä ei antanut merkkejä mahdollisuudesta sille, että hän yhä olisi elossa. Suru tunkeutui mieleeni, valtasi sisimpäni ja puristi sydämeni kokoon, se oli tukahduttaa minut! Painoin pääni silmäni sulkien.
"Voi Kiurulento", vaikersin. Kyyneleet vierivät poskilleni. "Miksi? Miksi sinun täytyi jättää minut!?" Nousin seisomaan ja ulvoin taivaille: "Tähtiklaani! Noinko te viette kissan, jota minä rakastin?! Miksi? Oliko muka hänen aikansa lähteä?"
Vajosin takaisin vatsalleni, laskin pääni Kiurulennon kyljelle ja annoin kyynelten vieriä poskilleni. Tämäkö oli Tähtiklaanin Kiurulennolle asettama kohtalo? Kuinka se saattoi tehdä näin?! Minä oikein tunsin, kuinka sydän rinnassani revittiin irti sinä hetkenä, kun elämä hiipui pois Kiurulennon kehosta.
"Kiurulento rakas... Minä vannon tuhoavani jokaisen mäyrän, jonka elämäni aikana kohtaan. Se saastainen eläin vei sinulta hengen!"
Itkin siinä jonkin aikaa, en edes tiennyt, kuinka kauan siellä makasin Kiurulennon hiljalleen kylmenevän ruumiin luona. Ajantaju katosi. Hämärästi tunsin, kuinka ilma alkoi kylmetä, ilta lähestyi. En kuitenkaan välittänyt. Ympärilläni oli vain pimeyttä. Pimeys verhosi minut huntuunsa ja suru raastoi sirpaleiksi särkynyttä sydäntäni jäisen kynnen tavoin. Elämäni rakkaus oli poissa, Tähtiklaanissa, pois luotani. Tiesin tuon kuvankauniin naaraan olevan esi-isiemme luona mutta hän ei ollut minun luonani.
*Olisin itse kuollut hänen puolestaan*, ajattelin ja vedin väristen henkeä. *Kiurulento ei olisi saanut kuolla!*

Kun viimein pakotin itseni nousemaan ylös oli jo myöhäinen ilta. Pimeys ei nyt ollut vain minun sisimmässäni vaan myös ulkona. Seisoin hetken Kiurulennon ruumiin vierellä ja katselin häntä murheen murtamana. Kumarruin painamaan kuononi nuoren naaraan kaulaturkkiin.
"Rakastin sinua, Kiurulento", kuiskasin, "eikä rakkauteni katoa minnekään. Ole niin onnellinen Tähtiklaanissa kuin vain voit, rakkaani."
Keplottelin Kiurulennon selkääni ja lähdin surusta lamaantuneena kävelemään kohti leiriä. Ajoittain kylmä viima puski turkkiini ja painoin pääni sitä vastaan. Kiurulennon ruumis oli kevyt. Hän matkasi velttona selässäni kotiin, jonne kulkiessani imin muistoihini naaraan makeaa tuoksua.

Saapuessani leiriin suuntasin askeleeni leirin keskelle. Ensin kissat kääntyivät uteliaina katsomaan kulkuani mutta sitten heidän kasvoilleen tuli järkytys. Kyyristyin, jotta paikalle tulleet Laikkulampi ja Mahlaruusu saattoivat auttaa Kiurulennon pois selästäni.
"Olimme metsästämässä", mau'uin ontolla äänellä vastaten kysymyksiin, joita oli jo muutama esitetty. Lasittuneiden, mitään näkemättömien silmieni katse oli kohdistunut edessäni makaavaan naaraaseen. "Sitten mäyrä hyökkäsi. Me taistelimme ja Kiurulento keksi, että kiivetään puuhun ja juostaan leiriin hakemaan apua. Hän ei kuitenkaan ehtinyt puuhun... ennen kuin mäyrä sai hänet." Kissoja oli tullut paikalle kuuntelemaan ja supisemaan järkyttyinenä. "Saniaistähdelle täytyy kai ilmoittaa."
Joku jo loikkikin kohti päällikön pesää, ja klaaninvanhimpia raahusti meitä kohti. Vajosin vatsalleni ja laskin pääni Kiurulennon kyljelle. Suru veti minut mukanaan pimeän syvyyksiin..

//Joku?

Nimi: Versopentu

15.12.2017 18:59
Katsoin Tiaispentua jokseenkin tyrmistyneenä. Pentu loikki noin vain valkean pumpulimaisen aineen sekaan. En tiennyt mitä sanoa. Katsoin vain liikkumatta Tiaispennun liikkeitä. Tassujani kihelmöi, eikä se johtunut öumesta allani. Tahdoin itsekin loikkimaan lumeen, vaikka en tahtonut myöntää sitä.
"Eikö sinulle tule kylmä?" maukaisin epäilevästi Tiaispennulle.
"Ei!" kuului innostunut hihkaus. Katsahdin nopeasti omiin tassuihini. En ollut vieläkään varma tahdoinko todella lumen sekaan vai en.
"Tule jo!" kuului uusi innostunut maukaus. Huomasin vain kuinka lumi pöllysi. Lopulta sitä tulvahti minukin päälleni, joka sai minut kavahtamaan taaksepäin ja luimistamaan korviani. Päästin pienen sihauksen ja katsoin epäilevästi Tiaispentua.
"Tule nyt, ei se voi olla noin kamalaa", toinen pentu vakuutti minulle. Aloin pikku hiljaa taas rentouttamaan jäseniä, mutta katsoin yhä korvat luimussa.
"Se on kylmää", maukaisin valittaen. Katsoin valkeaa höttöä edelleen kuin jotakin, joka voisi pettää minut hetkenä minä hyvänsä.
"Liiku niin lämpenet", Tiaispentu neuvoi. Nostin katseeni maasta toiseen oppilaaseen. Voisiko hän olla oikeassa?
Vedin syvään henkeä ja päätin yrittää. Otin muutaman harpovan askeleen kylmällä maalla, kunnes loikkasin kohti Tiaispentua tassut ojolla, mutta kynnet piilossa.

// Tainen?

Nimi: Tiaispentu

15.12.2017 18:20
"Ihan hyvin", tokaisin. Versopentu kohotti kulmiaan hitusen ärtyneelle ilmeelleni, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään. Pyöräytin silmiäni ja maukaisin:
"Minulla oli leikki kesken ja Paatsamapilvi käski minut takaisin pentutarhalle." Ääneeni hiipi kitisevä sävy, vaikka olisin halunnut kuulostaa välinpitämättömältä, aivan kuin asia ei oikeasti harmittaisi minua. Mutta epäonnistuin surkeasti ja läimäisin itseäni sisäisesti korville. Versopentu ei kuitenkaan nähnyt miten ärsyynnyin taas, vaan hän nyökkäsi aavistuksen. Sitten hänen silmiinsä syttyi epäilyksen kajo.
"Leikitkö sinä lumessa?"
"Totta kai!" hihkaisin. Polkuanturoitani alkoi taas kihelmöidä ajatus lumessa leikkimisestä. "Lumessa voi tehdä mitä vain, siihen voi vaikka hypätä tällä tavalla!" Kyyristyin, jännitin lihakseni ja sitten loikkasin takanani olevaan pienen lumikasaan. Lunta takertui turkkiini, mutta osa suli heti koskettaessa minua. Kiljahdin innoissani ja huiskaisin hännälläni ilmaa. Sitten ravistelin turkkiani voimakkaasti ja loikkasin taas pentutoverini viereen. Versopentu näytti suorastaan kauhistuneelta. En ymmärtänyt mitä naaras kauhisteli enkä välittänyt siitä.
"Tule, leikitään!"

// Verso?

Nimi: Kiurulento

14.12.2017 21:36
Kyyristyin hiukan ja sähisin korvat luimistettuina ja hampaat paljastettuina. Loikkasin pois tieltä, kun mäyrä haukkasi ilmaa kohdallani. Hyppäsin sen sivulle ja raastoin sen harmaata turkkia. Pörrölaikku sivalteli mäyrän toista sivua. Kohtasin kollin katseen. Mitä voisimme tehdä? Mäyrä tappaisi meidät molemmat helposti, minä hetkenä hyvänsä. Emme voisi juosta pakoon, ainakaan leiriin. Taistelusta ei olisi hyötyä. Katselin tarkkaavaisesti ympärilleni, samalla mäyrän ympärillä loikkien, sen iskuja väistellen. Mitä täällä oli? Ei muuta kuin puita. Äkkiä keksin jotain ilmeistä.
"Pörrölaikku!" huusin ja kolli katsahti minuun. "Ei ole hyötyä taistella, kiivetään puihin turvaan. Sitten juostaan varoittamaan muita."
Mäyrä huitaisi taas suuntaani ja väistin. Kuulin kyitenkin Pörrölaikun myöntyvän huudon.
"Kun sanon nyt, niin juokse lähimmän puun luo", huusin ja kierähdin mäyrän selän taa. "Nyt!"
Pörrölaikku pyrähti juoksuun suuren tammen luo ja minä juoksin hänen perässään. Mäyrä seurasi meitä urahdellen. Puu oli koko ajan lähempänä. Näin valiean kollin hyppäävän sen rungolle ja ponnistin loikkaan. En kuitenkaan koskaan päässyt turvaan puuhun.
Tunsin hampaat jalassani ja kirkaisin. Mäyrä veti minua taaksepäin, upotin kynteni maahan, mutta raahauduin yhä taaksepäin. Pörrölaikku loikkasi alas puusta, mutta se oli myöhäistä. Kun peto oli repinyt minut tarpeeksi lähelle, se kynsi kylkeäni ja upotti hampaansa lapaani. Parkaisin jälleen kivusta, mutta huidoin kolmella terveellä jalallani mäyrää. Se murahti, kun raapaisin sen kasvoja. Otus kohotti toisen käpälänsä ja silmänräpäyksessä se oli sivaltanut kylkeeni pitkät, syvät viillot. Purin hampaani yhteen tuskissani. Kipu oli sietämätön, kaikkialle sattui. En tiennyt mihin mäyrä meni, mutta se ei enää ärissyt vieressäni. Ehkä Pörrölaikku hääti sen, tai joku muu. Makoilin mitään tietämättä kyljelläni maassa. Hengitykseni kävi raskaammaksi ja rohisevammaksi. Kehoni alkoi hiukan kouristella, oksensin maahan verta. Suljin hetkeksi silmäni, mutta avasin ne, kun kuulin vierestäni askelia. Erotin tutun, valkoisen hahmon vierelläni.
"Pörrölaikku?" kysyin samalla, kun katseeni tarkentui kolliin. Haukoin happea raskaasti mutta kohotin yhä päätäni.
"Pörrölaikku... Minä kuolen, minä hetkenä hyvänsä... Olen niin pahoillani", naukaisin ja tunsin kyynelien virtaavan maahan poskiltani.
"Olet minulle niin... rakas", naukaisin ähkäisten. Tunsin viimeisten voimieni hiipuvan. En olisi halunnut jättää Pörrölaikkua, mutta minulta ei kysytty. Oli tullut minun aikani jättää tämä maailma. Katselin kollin kasvoja. Hän merkitsi minulle niin paljon... enkä koskaan ollut tajunnut, kuinka paljon. Hän oli niin erityinen kissa, kukaan ei ollut koskaan ollut minulle niin tärkeä.
"Olen niin onnellinen, että juuri sinä olet siinä", naukaisin ja siirsin katseeni Pörrölaikun taa. Näin haaleita, tuikkivia hahmoja. He olivat Tähtiklaanista.
"Katson perääsi Tähtiklaanista", henkäisin, "hyvästi."
Suljin silmäni ja tunsin ajelehtivani jonnekin kauas. Kaikki oli pimeää, kunnes heräsin vehreältä niityltä. Enää en tuntenut kipua. Olin Tähtiklaanissa.

//Rip Kiuru :(

Nimi: Apilatassu

13.12.2017 08:35
Oli aamu. Heräsin aikaisin sillä tänään menisimme taas harjoittelemaan saalistusta ja sitten Takiastassu tulisi mukaamme harjoitteemaan taistelu. Taistelu ei ollut minulle yhtä helppoa, kuin saalistaminen. Pidin saalistamisesta enemmän. Nousin ylös ja astelin riistakasalle. Nappasin pienen hiiren kasasta ja astelin syömään hivenen kauemmas. Oli aika viileää. Söin hiiren nopeasti.

Hiivin eteenpäin hiljaa. Minun täytyisi saalistaa orava joka oli vähän matkan päästä. Kun olin tarpeeksi lähellä, hyppäsin. Orava huomasi minut, mutta liian myöhään.
"Sain sen!" nau'uin innoissani Pörrölaikulle.
"Hienoa! Mennään nyt harjoittelemaan taistelua", mestari naukui. Kävelin vastahakoisesti taisteluaukiolle. Takiastassu oli jo odosttamassa.
*Häviän aivan varmasti!* ajattelin kauhuissani.
"No, niin. Näytän ensin muutaman taisteluliikkeen ja sitten voitte taistella keskennne", mestarini naukaisi.
*Voi ei!* ajattelin taas. Pörrölaikku näytti kolme taisteluliikettä ja sitten testasimme niitä.Yksi oli helppo, mutta kahdessa muussa en onnistunut.
"Nyt taistelu", Pörrölaikku naukui.
*No niin, rauhassa Apilatassu...*, ajattelin vetäen syvään henkeä. Takiastassu hyökkäsi. Väistin juuri ja juuri. Sitten hän hyökkäsin uudestaan tönäisten minut maahan. Yritin nousta nopeasti ylös ja onnistuin.
*Minun vuoroni...* ajattelin ja hyökkäsin. En osunut. Seuraavaksi Takiastassu kaatoi minut maahan.
"Tuo riittää", mestarini naukui. "mennään takaisin leiriin". Astelin hitaasti, orava suussani.
*Miksi olen niin surkea taistelussa?* mietin. Kun saavuimme leiriin, vein oravan riistakasaan ja astelin oppilaidenpesälle päin kunnes kuulin huudon;
"Apilatassu! Mene vaihtamaan sammalet klaaninvanhimpienpesästä!"

//Joku?

Nimi: Kiurulento

10.12.2017 17:56
Astelin Pörrölaikun edellä kohti metsää. Kolli oli suostunut tulemaan mukaani saalistamaan. Sää oli kaunis ja aurinkoinen, tunsin oloni onnelliseksi kun Pörrölaikkukaan ei enää ollut niin kireällä tuulella.
"Missä haluaisit käydä?" kysäisin ja vilkaisin taakseni. Pörrölaikku vain kohautti olkiaan.
"Päätä sinä, minulle se on se ja sama", soturi naukui ja nyökkäsin. Pysähdyin hetkeksi, kunnes suuntasin askeleeni kohti Nelipuita. En aikoisi saalistaa neljän tammen luona, enkä edes saisi, sillä se oli sallittua vain Kuolonklaanilaisille. Metsästäisimme nelipuiden lähellä, siellä riistaa oli kuulemani mukaan ollut paljon.
Pian näin edessäni neljä suurta puuta ja hidastin askeliani kunnes pysähdyin sopivan näköiselle paikalle. Pörrölaikku asteli viereeni. Kohotin kuonoani ja haistelin ilmaa. Täällä erotin selväti enemmän riistaeläinten tuoksuja, mutta seassa oli myös jokin paljon voimakkaampi haju. En ollut varma, mikä se oli. Mutta se ei vaikuttanut lupaavalta.
"Haistatko sinä tuon?" kysyin hiljaa ja lähdin jäljittämään hajun lähdettä. Olin haistanut saman aiemminkin, mutta nyt en muistanut, mille se kuului.
"Haistan", Pörrölaikku murahti ja raotti leukojaan, "se tulee läheltä."
Yhtäkkiä kuulin läheltä rapinaa ja askelia. Haistoin nopeasti ilmaa; se ei ollut kukaan Myrskyklaanista. Eikä se myöskään ollut kissa. Juoksin takaisin laikukkaan kollin vierelle ja suuntasin katseeni pensaaseen, jonka takaa ääni kuului. Jännitin lihakseni valmiina hyökkäykseen, tunsin niskakarvojeni nousevan. Askeleet kuuluivat koko ajan lähempää, kunnes viimein äänen lähde selvisi. Pensaan harvat lehdet kahisivat, kun mustavalkoinen pää työntyi sen takaa esiin.
"Mäyrä", henkäisin ja vilkaisin Pörrölaikkua. Otus tuijotti meitä pienillä silmillään, kaketi miettien, mitä tekisi. Mäyrät olivat vaarallisia. Niiden kimppuun ei tulisi käydä, ellei kimppuun käyviä kissoja olisi tarpeeksi. Tässä tapauksessa meitä oli kaksi, mutta voisimmeko perääntyä? Mäyrä oli selvästi jo huomannut meidät, enkä uskonut, että se olisi järkevää jättää kuljeksimaan reviirillemme.
"Pörrölaikku, mitä me teemme?" kysyin hiljaa katse tiiviisti mäyrässä. Kolli selvästi mietti, hän tutki katseellaan ympäristöä tarkkaillen silti eläintä. Se voisi hyökätä minä hetkenä hyvänsä. Oli vain ajan kysymys, milloin se rynnistäisi kimppuumme. Valkoinen kolli oli sanomassa jotain, kun yhtäkkiä suuri eläin rymisteli nopeasti kohti meitä.

//Pörrö? on varmaa hirveesti kirjotusvirheitä ku en oo tottunu kirjottaan koneel xd

Nimi: Vuokkotassu

09.12.2017 08:08
"Vuokkopentu on saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen", Saniaistähti naukui kuuluvalla äänellä. Katsoin päällikköä korkealla kivellään innostuneesti. Pähkinänruskea, raidallinen päällikkö käänsi katseensa muusta klaanista minuun. Kollin vaaleanvihreät silmät katsoivat minua arvokkaana.
"Tästä päivästä aina siihen päivään, jona olet ansainnut soturinimesi, kutsuttakoon sinua Vuokkotassuksi! Sinun mestarisi tulee olemaan..", Saniaistähti piti jännitystä yllä sisälläni. Päällikkö katseli klaaniaan hetken.
"Laikkulampi! Astu eteen", Saniaistähti naukaisi. Mieleni huusi. Olin mielessäni aina halunnut Laikkulammen mestarikseni! Laikkulampi käveli lähemmäs päällikköä ja minua.
"Laikkulampi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta ja olet osoittanut olevasi kokenut ja kärsivällinen. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle", Saniaistähti julisti kuuluvasti. Laikkulampi nyökkäsi pienesti ja asteli lähemmäs minua. Katsoin mestariani silmät loistaen ja kurotin koskettamaan mustalaikkuisen naaraan nenää.
"Vuokkotassu, Vuokkotassu!" klaani hurrasi. Istuin, hymyilin ja röyhistin rintaani hieman. Olin vihdoin oppilas! Klaanin palauduttua normaaliin arkeen, käännyin Laikkulammen puoleen.
"Mitä ensin?" naukaisin innoissani.
"Ensiksi voisit katsoa itsellesi paikan oppilaiden pesästä. Nyökkäsin ja ryntäsin oppilaiden pesälle. Näin rusehtavan savunharmaan kolli-oppilaan nuolevan tassuaan pesässä. Kun menin lähemmäs, näin kollin turkissa lieviä, tummempia raitoja. Oppilas käänsi vaaleiden meripihkaisten silmien katseen minuun.
"Hei", naukaisin.
"Hei", kolli maukui.
"Olen uusi oppilas ja mietin, että missä nukkuisin..", sanoin ja katselin ympärilleni.
"Ahaa! Olet Vuokkotassu? Minä olen Takiaistassu", Takiaistassuksi esittäytynyt oppilas naukaisi. Nyökkäsin nopeasti.
"Voit nukkua tuolla",Takiaistassu sanoi ja osoitti hännällään yhtä sammalpetiä.
"Sammasilmästä tuli soturi, joten saat hänen petinsä", Takiaistassu naukaisi ja jatkoi peseytymistään. Hymyilin ja tassutin sammalpedin luo. Se tuoksui toiselle kissalle. Luultavasti Sammalsilmälle. Kiitin Takiaistassu nopeasti ja hölkkäsin ulos Laikkulammen luo.
"Nyt minulla on peti!" naukaisin iloisesti ja näin kuinka Laikkulammen viikset väpättivät.
"No sitten voimme kiertää rajat", mestarini naukui. Hypin tasajalkaa innosta ja Laikkulampi nauroi.

Nimi: Kamomilllapisara

08.12.2017 20:07
Pitkävarjo oli kehitellyt hieman... jännällä kysymyksellään välillemme keskustelua. Pian kuitenkin hän kääntyi katsomaan puskaa, josta oli äskettäin kuulunut jotakin rapinaa.
"Haistatko sinä saman kuin minä?" kollikissa kysyi hiljaisella äänen sävyllä katsoen edelleenkin puskaa. Pudottauduin tuulen alapuolelle.
"Luulisin", kuiskasin ja hiivin lähemmäs Pitkävarjoa, "myyrä."
Kolli nyökkäsi minulle ja lähti hiljaisin askelin kohti puskaa. Hänen häntänsä oli alhaalla, ei kuitenkaan osunut maahan. Asento oli juuri sellainen mitä mestarit oppilailleen opettivat. Kumppanini läheni aina vain lähemmäs puskaa, josta myyrän tuore tuoksu tuli. Lähdin hiipimään hieman erisuuntaan, kuitenkin pysytellen melko lähellä kollikissaa. Myyrä saattaisi ilmestyä ulos mistä suunnasta tahansa, joten oli hyvä olla hieman eripuolilla puskaa. Pysähdyin kuullessani pientä rapinaa, myyrä saattaisi putkahtaa piilopaikastaan ulos hetkenä minä hyvänsä. Pitkävarjo oli päässyt jo puskan lähelle ja oli nyt valmius asemissa. Tuo jännitti lihaksiaan ja oli valmis hyökkäämään myyrän kimppuun jos se ryömisi pois puskan suojista. Viimein sain itsekin hiivittyä puskan toiselle reunalle. Jännitin lihakseni ja olin valmis. Nyt vain odottaisimme myyrän tuloa ulos piilopaikastaan. Viimein saaliseläin ryömi pois puskan alta lähellä Pitkävarjoa. Kumppanini nappasi heti myyrään kynsillään kiinni ja tappoi sen. Nousin seisomaan suorana ja katsoin myyrää.
"Tuosta saa taas joku syödäkseen", totesin ja väläytin hymyn kumppanilleni, joka oli juuri saanut melko pulskan - ei kuitenkaan niin lihavan, mitä viherlehden aikaan saisi - myyrän.

//Pitkä? Sori, tönkkö :/

Nimi: Pitkävarjo

08.12.2017 17:27
Hölkkäsin aivan rauhallista tahtia kumppanini Kamomillapisaran vierellä. En tahtonut hoputtaa tuota liikaa, varsinkaan nyt kun sain tietää hänen odottavan pentuja. Pienet kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin. Pennut hermostuttivat minua hiukan. Toivoin pentueen todella olevan suhteellisen pieni, sillä kumpikaan meistä ei tainnut olla enää niin terässä kuin olimme olleet ensimmäisen pentueemme saatua. Energiamme on ajan saatossa kulunut kaikkeen muuhun ympärillämme olevaan.
Käännyin katsomaan Kamomillapisaraa vaitonaisesti. Huomatessani naaraan kauniit kasvot, en voinut olla hymyilemättä. Mitä ikinä tapahtuisiki, minä olin onnellinen Kamomillapisaran kanssa.
"Kiitos, että pyysit minut kävelylle kanssasi", naaras maukaisi, "kiitos siitä."
"Ole hyvä", virnistin pienesti. Jos et tuntenut minua vielä, niin viimeistään nyt sitä huomasit että en osaa kiittää toista ilman virnistystä. Toisinaan saatan kyllä heittää myös jonkin vitsin ilmoille, jotta voisin vähätellä omaa osaani jossakin asiassa. Pidän taka-alalle jäämisestä.
"Oletko ajatellut jo mahdollisia nimiä pennuille?" kysyin Kamomillapisaralta, saadakseeni jotakin keskustelua aikaiseksi tähän hiljaiseen hetkeen. Naaras kääntyi katsomaan hiukan yllättyneenä.
"Yleensä ajattelen sitä vasta pentujen synnyttyä", tuo vastasi minulle hiukan hämillänsä kysymyksestäni. Naurahdin hiukan kolkosti.
"Totta kai. Minä vain...tahdoin välillemme jonkinlaisen keskustelun. Pidän siitä, kuinka puhut itsellesi tärkeistä asioista kuin ensimmäistä kertaa elämässäsi", naurahdin hiukan ja käännyin katsomaan nopeasti taakseni. Olin kuulevinani rasahduksen pusikossa. Pysähdyin vaistomaisesti ja laskeuduin tuulen alapuolelle.
"Haistatko sinä saman kuin minä?" kysyin Kamomillapisaralta, siirtämättä katsettani läheisestä pusikosta.

// Kamo?

Nimi: Kamomillapisara

07.12.2017 19:27
Odotin melko pitkään Pitkävarjon vastausta, mielipidettä, kysymystä, mitä vain kunhan hän vain vastaisi minulle jotakin. Hän taisi mennä täysin sanattomaksi, kun ei sanonut pitkään aikaan mitään. Kun vieläkään ei kuulunut mitään ajattelin itse sanoa jotakin.
"Menit sanattomaksi", totesin ja hymyni huulillani leveni hiukan enemmän. Pitkävarjon vastaus tuli hyvin nopeasti.
"Enkä mennyt", Pitkävarjo sanoi ja pian hän jo jatkoikin, "Itse menit."
Katsoin kollikissaa huvittuneena, hän kuulosti ihan pieneltä pennulta väittävine puheineen. Hän ei yleensä kyllä ihan noin sanonut, niin kuin nyt, ajattelematta. Noh, ei tuollaisesta voinut pahoittaa mieltään. Nuorempana kyllä olisin voinutkin. Naurahdin pienesti kun ajattelin riitojamme ennen kuin meistä tuli kumppaneita.
"Kyllä sinä menit, myönnä pois", kiusoittelin ja katsoin huvittuneena kumppaniani. Kollikissa tyytyi irvistämään minulle.
"Jos pystyisin, kaataisin sinut nyt kumoon ja vauhdilla. Tarvitset pienen opetuksen", Pitkävarjo murahti leikkisästi huulillaan pieni leikkisä virne. Naurahdin kumppanini sanoille.
"Sinä se taidat opetusta tarvita", sanoin kiusoittelevasti nousten ylös tassuilleni istumasta.
"Juostaanko kilpaa leiriin vielä kun voimme? Minun täytyy varmaankin pian muuttaa pentutarhaan..., joten miten olisi pieni juoksukilpailu takaisin? Voit yrittää voittaa minut", naurahdin lempeästi ja nuolaisin pikaisesti kumppanini poskea. Pitkävarjo naurahti hiukan.
"Selvä, valmistaudu häviämään!" kollikissa huudahti ja lähti jolkottelemaan edellä. Lähdin ravaten hänen peräänsä.
"Meillä se vasta huima vauhti onkin!" hymähdin huvittuneena. Jolkottelimme kohti leiriä rauhallisin askelin, olihan meillä vielä jonkin tapainen juoksukisa yllä, vaikka se olikin hieman rauhallisempi kuin edellisellä kerralla.
"Ihanaa, että pyysit minua kävelylle kanssani", maukaisin lempeästi hymyillen katsoen kumppaniani, "kiitos siitä."

//Pitkä?

Nimi: Pitkävarjo

07.12.2017 19:05
Katsoin hölmistyneenä omaa kumppaniani. Kuinka minulta olikaan pystynyt menemään ohitse näinkin suuri asia? Olin jotenkin olettanut, että Viimahalla kumppaneineen olisi ollut viimeinen pentueemme. Oli hankalaa kuvitella, että saisimme vielä jälkikasvua. Olimmehan juuri menettänyt lähiaikoina omia pentujamme, Tähtiklaanille ja Kuolonklaanille. Tosin kuulin jostakin kauempaa, että myös Hiilloslumo oli matkannut pois tästä maailmasta. En ollut koskaan ollut varma mihin tyttäremme oli uskonut, mutta toivoin kaikesta huolimatta hänen olevan onellinen juuri nyt, missä ikinä olikaan.
Käänsin katseeni pois ajatuksistani kohti kumppaniani. En vieläkään käsittänyt, kuinka minulta oli pystynyt mennä ohitse näinkin iso uutine. Miten en ollut havainnut merkkejä? Omalla typeryydelläni ei nähtävästi ollut minkäänlaisia rajoja. Pudistin päätäni hämmentyneenä. Katsoin vaistomaisedti Kamomillapisaran vatsaa. Nyt kun sitä katsoi tarkemmin, pystyi huomata kuinka kauan hän todella oli ollut tiineenä.
*Olen sanaton*, ajattelin pääni sisällä. Tarkoitus oli sanoa se ääneen, mutta tuntui kuin sanat olisivat vain takeryuneet kurkkuuni jonkin lihapalan tavoin. En saanut sylkäistyä niitä ulos, vaikka tahdoinkin. Kamomillapisara katsoi minua hiukan huvittuneena.
"Menit sanattomaksi", naaras totesi. Nostin heti katseeni takaisin kumppanini silmiin.
*Ehei! Tätä peliä sinä et voita!* ajattelin kollmaisten vaistojeni kautta.
"Enkä mennyt", livautin sanat nopeasti suustai kuin riitelevä pikkupentu. "Itse menit."
Sanojen ei ollut tarkoutus tulla suustani noin nopealla tahdilla. Myönnän itsekkin kuullostavan pennulta, joka ei tahdo väittää olevansa väärässä. Kamomilkapisara ei kuitenkaan näyrtänyt loukkaantuvalta, ainoastaan hyväntuuliselta.
"Kyllä sinä menit, myönnä pois", naaras kiusoitteli. Tyydyin vain virnistämään kumppanilleni.
"Jos pystyisin, kaataisin sinut nyt kumoon ja vauhdilla. Tarvitset pienen opetuksen", murahdin leikkisästi pieni virni huulillani.

// Kamo?

Nimi: Salviatassu

06.12.2017 19:30
"Salviapentu, pysyhän nyt paikallasi. En voi puhdistaa karvojasi jos sätkit kuin vastasyntynyt pentu."
Pyöräytin safiirinsinisiä silmiäni liitoiteltusti ja rentoutin jäykistettyjä jäseniäni, jotta Hyasinttimyrsky pääsisi nuolemaan alaselkäni karvoja. Samalla kun isäni puhdisti sotkuista turkkiani, annoin katseeni karkailla aukiolle, joka erottui sammalverhojen välistä. Tuoresaaliskasalla istui oppilaita, jotka jakoivat ruokaa keskenään. Kun näin heidän ystävälliset hymyt ja rennot juttelutuokiot, innostus oppilaaksi pääsemisestä kasvoi vain entistä isommaksi.
"Noin, nyt turkkisi näyttää siedettävältä. Sinun pitää oppia, että vaikka valkeat karvat näyttävät upealta, niiden siistinä pitäminen on erittäin haastavaa koska jokainen sammalhippu ja hiekanjyvä erottuu puhtaanvalkoisesta turkista", Hyasinttimyrsky lausahti laskettuaam minut pentutarhan hiekkalattialle. Vaikka katseeni oli vieläkin porautunut sammalverhojen takana häämöttävään aukioon, tunsin isäni polttavan katseen niskakarvoissani.
"Salviapentu, kuunteletko sinä?"
Hätkähdin, kun Hyasinttimyrskyn turhautunut äänensävy kajahti ilmaan ja pakottauduinkin kääntymään ympäri, samalla myös jouduin kohtaamaan sinertävänharmaan kollin silmät.
"Kyllä isä, minä kuuntelen", mumisin nolostuneena, "olen vain todella innostunut enkä vain jaksaisi odottaa hetkeäkään."
Onneksi siinä samassa Hyasinttimyrskyn kirkkaansinisissä silmissä välähti hyvinkin tuttu lämpö, joka pysyi kollin kasvoilla tuon kumartuessa nuolaisemaan päälakeani hellästi.
"Ymmärrän kyllä. Oppilaaksi pääseminen on jokaisen kissan mielestä todella jännittävää, kun voi vihdoinkin kokea itsensä tärkeäksi", Hyasinttimyrsky totesi ja peruutti sitten hieman, asettuen istumaan sammalpedin reunalle. Olin juuri aikeissa kysyä isältäni, miltä hänestä oli tuntunut päästessään oppilaaksi, mutta samassa aukiolta kajahti voimakas kutsuhuuto:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!"
Loikkasin silmänräpäyksessä jaloilleni, kun jännitys otti vallan kehossani. Tuuhea häntäni alkoi vispata ilmaa ja silmissäni välähti innostus, kun sukelsin nopeasti ulos pentutarhasta. Suuntasin automaattisesti askeleeni Suurkiveä kohti, jonka ympärille myrskyklaanilaiset alkoivat hiljalleen kerääntyä.
"Mennään eturiviin, Salviapentu. Sillä tavalla pääset helposti Suurkiven luokse", Hyasinttimyrsky muistutti saapuessaan rinnalleni. Nyökkäsin nopeasti isälleni ja lähdin pujottelemaan kissarykelmän läpi. Jossakin vaiheessa tunsin astuvani jonkun hännän päälle, jolloin ilmaan lennähti hiljainen murahdus.
"Varoisit vähän!"
"Anteeksi!" pahoittelin hätäisesti ja sukelsin sitten eturiviin, jonka jälkeen asettauduin istumaan.
"Salviapentu, astuisitko eteen?" Saniaistähden ääni sai niskakarvani pörhistymään, mutta siitä riippumatta onnistuin nousemaan ja kävelemään siedettävän siististi Suurkiven luokse. Nostin safiirinsiniset silmäni päällikköä kohti, valmiina kuuntelemaan hänen seuraavia sanojaan.
"Salviapentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Salviatassuna."
Aistin sydämeni lyönnin kiihtyvän, kun Saniaistähti alkoi kiertää soturien ryhmää arvioivalla katseellaan. Kun päällikön vaaleanvihreä katse pysähtyi harmaansinertävän kollin kohdalla, innostus välähti silmissäni.
"Mestarisi olkoon Purohäntä. Toivon, että hän opettaa sinylle kaiken jonka on mestariltaan Kirsikkaviikseltä oppinut", Saniaistähti ilmoitti ja nyökkäsi Purohännälle, kun kollikissa erkani soturien rivistöstä ja tassutteli luokseni. Lihaksikas soturi otti askeleen lähemmäs ja kosketti kevyesti kuonollaan minun kuonoani. Sitten hän peruutti kissojen joukkoon ja seurasin uutta mestariani pikaisin askelin.
"Salviatassu! Salviatassu!"
Kuuntelin onnellisena, kuinka nimeni alkoi kaikua leirissä klaanitoverieni onnitellessa minua. Kasvoillani loistava hymy kasvoi entisestään, kun tassuttelin hieman kauemmas Purohännän kanssa. Jännitys kupli sisälläni, kun odotin kuulevani mestariltani, mitä tulisimme tekemään tänään.
*Kierrämme ainakin rajat, olen kuullut sen olevan tavallisesti oppilaiden ensimmäisen päivän ohjelmana. Ehkä me voisimme opetella jo hieman saalistustekniikoita?* mietin innoissani.
"Salviatassu, ikävä kyllä minulla on tänään hieman kiireitä. Emme voi tänään harjoitella."
Suuni loksahti ammolleen, kun kuulin Purohännän sanat. Olin aikeissa pyytää tylyllä äänensävyllä vastausta mestarini sanoihin, mutta onnistuin viime hetkellä hillitsemään kieleni.
"Mitä kiireitä sinulla on?" kysyin mahdollisimman tyynellä ja kohteliaalla äänensävyllä, vaikka siihen tarvitsinkin hieman keskittymistä. Mutta juuri kun Purohäntä oli avaamassa suutaan ja arvatenkin vastaamassa kysymykseeni, mestarini takaa kajahti rennolta kuulostava ääni:
"Salviatassu, Purohäntä. Mitä täällä on meneillään?"
Katsoin silmät suurina, kuinka Mesiviiksi tassutteli luoksemme ja laski vaaleanvihreän, kyseenalaistavan katseensa minuun. Kun tajusin edessäni seisovan kissan klaanin varapäälliköksi, laskin nopeasti pääni kohteliaaseen kumarrukseen. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan jäin odottamaan Purohännän vastausta Mesiviiksen kysymykseen.

// Mesi? Puro?

Nimi: Kamomillapisara

06.12.2017 17:18
"Minä vastaan sinä, tässä ja nyt", Pitkävarjo sanoi kollimaisesti irvistäen. Tämä oli hyvä tilaisuus kertoa pennuista, joita odotin. Olin käynyt Pitkävarjon tietämättä parantajan pesällä huonon oloni vuoksi ja veljeni oli sanonut minun odottavan pentuja. Tästä tiesi vasta minä, parantaja ja hänen oppilaansa. Olin pyytänyt heitä olemaan hiljaa, että saisin kertoa tämän kaikessa rauhassa jossakin vaiheessa kumppanilleni. Olin odottanut sopivaa hetkeä ja tämä jos jokin oli oikea hetki ja tämän oikeampaa hetkeä ei ehkä enää tulisi. Pitkävarjo katsoi minua odottavasti, virne naamallaan. Pudistelin huvittuneena päätäni etsien myöskin oikeita sanoja. Olipa taas vaikeaa kertoa hänelle tätä.
"En minä voi", naukaisin salamyhkäisesti ja vuorostani huulilleni nousi salaperäinen hymy, joka sai Pitkävatjon ilmeen muuttumaan vakavemmaksi.
"Mikset?" kollikissa kysyi lyhyesti katsoen minua pää aavistuksen verran kallellaan. Naurahdin huvittuneena alkaen kiertämään kumppaniani.
"Odotan pentuja", naukaisin äänessäni hieman jännitystä. Sipaisin hännälläni Pitkävarjon neää hellästi saaden tuon kasvoille hämmästyneen ilmeen.
"Odotat pentuja? Minunko?" kumppanini lausui kysymykset toisensa perään. Pysähdyin tuota vastapäätä ja lipaisin hänen poskeaan punertavalla kielelläni.
"Tietysti ne ovat sinun, höpsö!" nau'uin huvittuneena ja istahdin alas. Kiepautin häntäni etutassujeni päälle samalla kun odotin Pitkävarjon sanovan jotakin.

//Pitkä? :3

Nimi: Versopentu

06.12.2017 15:42
Katsoin edelleen valkoisten höttöjen leijailua. En pitänyt tästä. Todella moni kissa näytti iloitsevan tästä aineesta, mutta minua se ei vakuuttanut. Yksi höttönen laskeutui kuonolleni. Nyrpistin heti nenääni. Tämä oli luonnotonta! Ei vesi oystyisi olla tämmöisessä muodossa! Käänntin katsomaan haastavasti Paatsamapilveä.
"Mitä tämä oikein on? Taivaalta putoilee valkosia höttöpalloja!" maukaisin närkästyneenä kuningatarelle. Paatsamapilvi pyöräytti huvittuneena silmiänsä.
"Se on vain lunta, höpsö", naaras vastasi.
"Älä kutsu minua sillä nimillä!" sihahdin vastaukseksi. Tuhahdin uudestaan.
"Olisiko sinulla vielä täsmentävää nimitystä noille palleroille? Tuskin voin sanoa, katso kuinka kaunis yksi lumi sataa maahan! Se kuullostaa hölmöltä", valitin Paatsamapilvelle. Hän selitti kaiken liian epäselvästi.
"Sinä taidatkin olla astetta haastavampi yksilö vai mitä?" Paatsamapilvi vastasi kysymykseeni kysymyksellä.
"Hauskaa, että sinäkin huomasit. Saisinko nyt vastaukseni?" kysyin kärsimättömänä. Katseeni pysyin tiivisti kuningataressa. En pitänyt siitä, kuinka hän salasi minulta asioita
"Ne ovat lumihiutaleita", kuningatar lopulta vastasi. Tuhahdin vastaukseksi.
"Äläkä odota kiitosta, sinulla kesti niin kauan", murahdin ja käänsin katseeni pois.
"Versopentu!" Paatsamapilvi maukaisi toruvasti. Pyöräytin silmiäni kuningataren huomaamatta. Käännyin lopulta katsomaan naarasta uudestaan.
"Olen pahoillani", maukaisin hiljaa.
"Mitä?" Paatsamapilvi maukaisi ja höristi korviaan. Kuningatar teki tuon tahallaan. Purin hammastani yhteen. Naaras tiesi tasan tarkkaan, että en pitänyt siitä, että minun täytyi myöntää olevani väärässä.
"Olen pahoillanu!" melkein huusin kuningatarelle.
"Kiitos että kerroit lumesta ja lumihiutaleista!" murahdin. Katsoin tuota edelleen happamana. Naaras saakoon olla nyt tyytyväinen itseensä. Käänsin katseeni pois Paatsamalegdestä. Huomasin Tiaispennun tassuttelevan takaisin oesään.
"Kerrankin joku, jolle voin puhua!" murahdin hiljaa. Tassuttelin lähemmäs Tiaispentua, vaikka tassujeni polkuanturat jäätyivätkin kylmää lumea vastaan.
"Hei", tervehdin toista pentua hiukan happamasti äsköisen keskustelun jäljiltä. Pudistelin päätäni ja toruin itseäni. En saisi olla vihainen Tiaispennulle Paatsamapilven takia.
"Äh, otetaampa uudestaan", maukaisin tuhahtaen.
"Hei, Tiaispentu! Kuinka voit?" tervehdin pentua uudestaan, yrittäen kuullostaa nyt paljon kohteliaammalta.

// Tiainen?

Nimi: Pitkävarjo

06.12.2017 15:23
Enhän minä tietenkään tahtonut myöntää kumppanilleni, että olin hidastanut tahtiani. Se saattaisi viedä loistoa Kamomilkapisaran loustokkaasta takaa-ajosta.
"Kyllä sinä olet kehittynyt tässä välissä", maukausin huvuttuneena juostessani edelleen kohti nelipuuta. Kiristin hiukan tahtiani, jotta voisin ottaa puenen etumatkan. Eteeni tuli pian kaatuneen puun latvusto, joten jouduin kaartamaan hyvin pitkän matkan kiertääkseeni sen toiselta puolelta. Huomasinkin Kamomillapisaran pinkomassa jo pitkällä edelläni. Juoksin vielä kovempaa kumppanini kiinni. Kamomillapusara oli kuitenkin jo hidastanut nelipuiden läheisyyteen. Kumppanini oli voittanut minut reilusti. Saavuin nauraen naaraan luokse.
"Mistä sinä oikaisit?" virnistin Kamomillapisaralle.
"Huomasin kohdan, jossa oli vähemmän oksia ja hyppäsin ylitse. Jos käyttäisit joskus aivojasi, olisit voinut huomata saman", naaras maukaisi leikkisästi. Murahdin tuolle huvittuneena.
"Myönnetään, olen hiirenaivo", virnistin kollimaisesti. "Mitta jostakin syystä sinä pidät siitä."
Kamomillapisara kääntyi hetkeksi pois päin ja naurahti.
"Hiirenaivo sinä kyllä olet, mutta sinä taisit enemmänkin kulkea minun perääni", naaras maukaisi nauraen.
"Ai niin vai? Koetetaanko?" kysyin haastavaan sävyyn, mutta silti leikkisästi.
"Minä vastaan sinä, tässä ja nyt."

// Kamo?

Nimi: Kamomillapisara

05.12.2017 16:41
"Kisataan kumpi on ensin nelipuulla", Pitkävarjo maukaisi nopeasti ja lähti kirmaamaan täyttä vauhtia läpi aluskasvillisuuden kohti nelipuuta. Emme tietenkään menisi aivan nelipuille, sehän on nykyään Kuolonklaanin reviiriä - paitsi kokoontumisen aikana, ja silloinkaan ei siellä saa saalistaa riistaa. Menemme vain sen lähettyville ja siellä varmaankin päätämme jonkin suunnan.
"Epäreilua!" naukaisin lujaa kumppanini perään huvittuneena ja lähdin loikkimaan pitkin loikin hänen peräänsä. Pujottelin juosten puiden välistä, rakastin Myrskyklaanin reviiriä. Oli puita, aluskasvillisuutta ja rauhaa. Oli kaikkea mitä reviirilleen halusi toivoa. Näin kollikissan hännän vilahtavan edessäni, hän oli varmaankin tahallaan hidastanut, että edes näkisin mihin päin hän juoksisi. Lisäsin tassuihini vauhtia yrittäen saada kumppaniani kiinni. Ihanaa pitää hänen kanssaan perinteinen juoksukilpailu. Ajatus huvitti minua paljon, kaksi soturia juoksemassa kilpaa nelipuille. Sain kollin kiinni, juoksin nyt hänen vierellään.
"Hidastit tahallasi!" huusin hänelle ja naurahdin lopussa. Kumppanini vilkaisi minuun nopeasti vihreillä silmillään.
"Enhän, sait minut itse kiinni", Pitkävarjo sanoi irvistäen kollimaisesti. Juoksimme kohti paksua puuta, kolli kiersi sen toiselta puolelta ja minä toiselta. Puun jälkeen juoksimme jälleen vierekkäin. Olisimme pian varmasti jo perillä nelipuiden luona. Kumpikohan mahtaisi voittaa pienen kisamme?

//Pitkä?

Nimi: Pitkävarjo

05.12.2017 12:03
"Voisimme suunnata ehkä nelipuun suuntaan. Sieltä pääsee oman mielensä mukaan vaikka mihin", ehdotin kumppanilleni Kamomillapisaralle. Nelipuulla oli usein myös paljon riistaeläimiä jostakin syystä. Sieltä pääsisi myös hyvin pöllöpuulle, jos metsästysvietti heräisi kävellessä.
"Olwtko valmis?" käänsin katseeni kumppaniini karkoittaessani omat ajatukset päästäni. Minun tulisi nyt keskittyä ainoastaan omaan kumppaniini. Hänet minä tässä olin pyytänyt kävelylle, joten olisi kohteliasta suoda ajatukseni ja katseeni naaraalle. Kamomillapisara nyökkäsi minulle hymyilen. Kurkotin nopeasti kumppanini puoleen ja lipaisin tämän päälakea.
"Usko pois. Sinulle tulee vapautunut ja rento tunne tämän jälkeen. Palaat leiriin jälleen rentoutuneena valmiina uuteen huomiseen", kuiskasin lupaukseni naaraan korviin. Käännyin sen sanottuani ympäri ja lähdin hitaasti kävelemään ulos leiristä, välllä tarkistaen että naaras seurasi minua. Olin tyytyväinen päästessääni ulos leiistä. Kamomillapisara oli aivan kannoillani.
"Kisataan kumpi on ensin nelipuulla", maukaisin nopeasti ja lähdin pennun tavoin kirmaamaan suoraan aluskasvillisuuden lävitse kohti nelipuuta. Tiesin, että vielä jokin päivä joutuisin jättämään soturina olemisen taakseni, mutta se päivä ei ollut tänään. Aioin ottaa kaiken ilon irti näistä hetkistä, jolloin olin vapaa kulkemaan metsässä kumppani vierelläni. Näitä hetkiä minulta ei voisi riistaa kukaan.

// Kamo?

Nimi: Apilatassu

04.12.2017 20:56
"Mestarisi olkoon Pörrölaikku!" päällikkö naukaisi vihdoin ja Pörrölaikku astui esiin. Kosketimme kuonoja ja sitten koko kaani hurrasi:
"Apilatassu! Apilatassu! Apilatassu!" värisin vieläkin innosta. Olin nyt oppilas!
"Tule", Pörrölaikku maukaisi. Katsoin kysyvästi.
"Tutustutaan reviiriin", hän jatkoi. Juoksin ulos leiristä.
"Odota vähän!" mestari maukaisi ja pysähdyin vastahakoisesti.
"Miksi?" kysyin Pörrölaikulta.
"Koska sinun täytyy pysytellä lähelläni. Et tunne reviirä, minä tunnen", Pörrölaikku naukui ja lähti eteenpäin. Seurasin perässä ja yritin painaa mieleeni mahdollisimman monta paikkaa.

Nimi: viljatassu

04.12.2017 20:48
menin tutustumaan muihin oppilaisiin. kun huomasin että siellä ei olut kuin viimahalla.poristiin siinä jonkun aikaa mitä mieleen tulikaan.
kun oltiin viimahallan kaa poristu jonku aikaa. kun yhtäkiä huomasin että viimahalla oli kadonut
minä sanoin " missä kaikki on ?
kohta kuului miu
se kuului metsästä
huusin kukka siellä on?
ei kukaan vastanut minulle
huusin uudestaan
kukka siellä?

// viimahalla

Vastaus:

Lukisitko vieraskirjan yläpuolella lukevat ohjeet läpi! Tarinastasi puuttuvat täysin isot alkukirjaimet. Nimet alkavat isolla, kuten myös aina virkkeet. Älä käytä puhekieltä tarinoissa vaan käytä kirjakieltä(kaa→kanssa). Kiinnitä myös huomiota kirjoitusivirheisiin. Tässä olisi tarinasi korjattuna niin, miten itse sen olisin kirjoittanut:

Menin tutustumaan muihin oppilaisiin. Kun huomasin että siellä ei ollut muita kuin Viimahalla, me porisimme siinä jonkun aikaa mitä mieleen tulikaan.
Kun olimme Viimahallan kanssa poristu jonkun aikaa, yhtäkkiä huomasin, että Viimahalla oli kadonnut. Minä kysyin:
"Missä kaikki ovat?" Kohta kuulin miukaisun. Se kuului metsästä.
"Kuka siellä on?" huusin, mutta kukaan ei vastannut. Niinpä uusin uudestaan:
"Kuka siellä?"

Kuten ehkä saatoit "korjauksestani" huomata, että puhevuorot tulevat aina uudelle riville ja lainausmerkkien sisään.

Valitettavasti tästä tarinasta et saa kokemuspisteitä, koska siinä oli turhan paljon virheitä. Kirjoita toki uusi tarina ja katso vaikka mallia, miten muut ovat kirjoittaneet, niin siitä tulee takuulla hyvä!:)

- Elandra

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com