Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Myrskyklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Myrskyklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Pörrölaikku

21.08.2017 19:46
Siristin tummankeltaisia silmiäni Kiurulennolle ja heilautin häntääni.
"Minkä takia?" murisin. "Kuinka pystyisit olemaan ystävä kissan kanssa, jolla on tunteita sinua kohtaan?"
Katsoin Kiurulentoa jopa hieman haastavasti silmiin. Joko hän leikki tunteillani, halusi tehdä olostani vielä hiukan pahemman tai sitten hänellä oli huono omatunto siitä, mitä 'teki minulle' - vaikka eihän hän mitään edes tehnyt. Paitsi sanoi asiat suoraan ja särki sydämeni, tappoi minut henkisesti. No, mikäs siinä sitten. Eivätkä naaraat kai muuta osanneet tehdäkään. Ei minulla kyllä vielä paljoa kokemusta ollut mutta tässähän sitä kokemusta vain karttui. Kokemusta naaraista.
"Käännä vain kynttä haavassa", sihahdin. "Sehän tuntuu minusta paremmalta kuin mikään ikinä!"

//Kiuru?

Nimi: Kamomillapisara

20.08.2017 20:16
Hetki - se tuntui monelta kuulta. Poikani - hän olisi saanut elää vielä. Minä olisin mieluummin kuollut hänen sijastaan. Nokkosnenä ei enää ollut täällä, hän oli muualla. En tapaisi häntä varmasti enää elämässäni, mutta ehkä sitten Tähtiklaaniin päästyäni näkisin hänet. Suru raastoi sydäntäni, tuntui kuin puolet minusta olisi otettu, viety, revitty. Katsoin hiljaa Nokkosnenää - tämän päivän aikana kuollutta pentuamme - ja minusta tuntui, että olin tehnyt jotakin väärin. Olin saattanut maailmaan naaraspennun, Hiilloslumon. En ollut osannut kasvattaa häntä oikein. Ehken ollut hyvä emo. Minusta tuntui, että Nokkosnenä oli ainut josta Hiilloslumo saattoi - tai oli saattanut - pitää. Tuskin hän enää edes muistaa minua. Jos... en ollut osannut olla hyvä emo Nokkosnenällekään.
Ajatukseni olivat kamalia enkä pystynyt itse hallitsemaan niitä. Ne tulivat päähäni ja pysyivät siellä kunnes uusi tuli tilalle. Nuolaisin tassuani hitaasti pitäen koko ajan katseeni Nokkosnenässä. Toivoin niin kovasti, että hän vain nukkuisi ja pian hän taas heräisi. Mutta ei. Mitään, mitään ei tapahtunut. Ehkä minun pitäisi hyväksyä asia, mutta kuka tietää kauanko minulla siihen menee.
Huokaisukin sattui kurkkuuni. Olin itkenyt aivan liikaa tänään, enempää kyyneliä ei pääni kestäisi. Päähäni sattui. Tuntui kuin sen sisällä olisi ollut sammalpallero, joka pomppisi edes takaisin ja kolhisi kalloni reunoja.
Se aika, jonka Nokkosnenä oli elänyt oli ollut liian lyhyt. Sillä joka hänet täältä näin aikaisin pois tahtoi piti olla siihen hyvä syy. Ja miksi kukaan häntä täältä olisi pois tahtonut?

//Pitkä? XD En tiiä mitä tapahtu.. kirjoitustaidot on kyllä aika ruosteessa.

Nimi: Kiurulento

20.08.2017 19:57
"Miten niin?" huusin Pörrölaikun perään tuon rynnistäessä ulos leiristä partionsa perään. Hän tuskin kuitenkaan kuuli enää sanojani, kolli oli jo lähtenyt. Käännähdin ympäri vihaisena itselleni. Miksen osannut toimia tällaisissa tilanteissa oikein? Häntäni huiski puolelta toiselle, huokaisin syvään ja astelin Sädetassun luo.
"Mitä tuo äskeinen oli?" nuori naaras kysyi kohottaen kulmiaan.
"Ei mitään."
Sädetassu puhui minulle välillä, mutta vastasin vain lyhyillä hymähdyksillä ja nyökkäyksillä, kuuntelematta oikeastaan ollenkaan. Keskityin vain katsomaan leirin sisäänkäyntiä, odottaen Pörrölaikkua. *Minun on sovittava välimme.* Kurtistin harmissani kulmiani. Mitä minä olin muka hänelle tehnyt?
Viimein kuulin puheensorinaa leirin sisäänkäynnin luota. Lupiinihäntä astui sisään pari soturia perässään, viimeisenä leiriin saapui tuttu, valkea kolli. Ravasin nopeasti Pörrölaikun luo.
"Tule, meidän pitää puhua asiat selviksi", naukaisin hiukan anoen. "Ja miten niin en haluaisi olla kanssasi tekemisissä? Haluan olla ystäväsi!"

//Pörrö?

Nimi: Pörrölaikku

20.08.2017 14:50
"En minä sinua vihaa!" ärähdin hampaani hetkeksi paljastaen. "En tosin voi kieltääkään, että näkemisesi tuntuu pahalta.." Katsoin Kiurulentoa silmiin tuimin katsein. Kasvoillani kävi suru mutta piilotin sen samantien.
"Pörrölaikku, meidän pitäisi lähteä", huomautti Lupiinihäntä takanani.
"Menkää te jo, minä tulen kohta perästä", mau'uin.
Lupiinihäntä pujahti parin kissan kanssa sisäänkäyntitunneliin. Luimistin sydämenlyönnin ajaksi korviani Kiurulentoa katsoessani.
"Mistä olet muka pahoillasi? Siitä, että välimme ovat tällaiset vai siitä, ettet tunne mitään minua kohtaan?" Tuhahdin hiljaa ja sivalsin ilmaa hännälläni. "Älä viitsi. Tiedän, ettet halua olla missään tekemisissä kanssani, joten lähdenkin tästä partioni matkaan."
Käännyin ympäri ja rynnistin sisäänkäyntitunnelin läpi leiristä ulos ja juoksin partion kiinni. Minusta tuntui pahalta..

//Kiuru? Käyks et Kiuru tunkee Pörrön seuraan ku se tulee leiriin?

Nimi: Kiurulento

20.08.2017 13:23
Huomasin Pörrölaikun mulkaisevan minua partionsa luona. Tuntui, kuin kylmä kivi olisi pudonnut vatsaani. Vihasiko hän minua tosiaan noin? Nielaisin aika kuuluvasti ja Sädetassu käänsi päänsä salamana suuntaani.
"Mitä nyt?"
Pudistin vain päätäni ja nousin ylös. Pörrölaikku oli kaiketi menossa metsästyspartioon, jonka johdossa näytti olevan Lupiinihäntä.
"Tuota... minun pitää mennä", naukaisin nopeasti ja ravasin laikukkaan soturin luo. Muut partion jäsenet katsoivat kiinnostuneena minua. Luimistin kiusaantuneena korvani.
"Pörrölaikku?" maukaisin hiljaa nojautuen soturin puoleen, etteivät muut kissat kuulisi. Minusta tuntui hyvin pahalta kollin puolesta, pahimmat pelkoni olivat käyneet toteen.
"En halua, että vihaat minua. Miksi mulkoilit minua noin? Vai onko kyse vieläkin siitä samasta vanhasta?"
Tutkin kollin ilmeitä, yrittäen selvittää, mitä hän ajatteli. Ei kai ollut minun vikani, että en tuntenut häntä kohtaan mitään?
"En halua, että välimme ovat tällaiset. Olen pahoillani", naukaisin hiljaa ja heilautin häntääni.

//Pörrö?

Nimi: Pörrölaikku

20.08.2017 12:53
Pujahdin ulos sotureiden pesästä. Minut oli määrätty metsästyspartioon ja nyt suuntasin kohti leirin sisäänkäyntiä, jonka luona partio odotti. Kävellessäni eteenpäin huomasin syrjäsilmällä Kiurulennon ja Sädetassun. He puhuivat jostakin, vilkuillen välillä Sinisilmää ja Ohdakesydäntä. Sinisilmä oli muuttanut Myrskyklaaniin - ilmeisesti Ohdakesydämen takia. Hidastin vauhtiani kaksikon kohdalla ja mulkaisin Kiurulentoa pahasti, hampaitani hieman väläyttäen. Hetken kuluttua käänsin hitaasti keltaisen, tuimahkon katseeni eteenpäin. Kiurulento todellakin oli särkenyt sydämeni enkä voinut kieltää, etteikö se yhä tekisi kipeää, ettenkö tuntisi surua aina välillä. Mutta mikä ei tapa se vahvistaa. Minulla oli elämä edessäni enkä todellakaan aikonut jäädä rypemään surussa ja itsesäälissä yhden naaraan takia! Pysähdyin partion luona ja mulkaisin vielä Kiurulentoa lapani yli.

//Kiuru?

Nimi: Kiurulento

19.08.2017 18:00
Kurtistin kulmiani halveksuen ja hiukan pöyristyneenä.
"Selvästi et tiedä, mitä rakkaus on", naukaisin aika ylimielisesti. "Miten niin 'eivät enää rakasta toisiaan'? Minä satun olemaan normaali kissa, jolla on tunteet."
Nojauduin kuitenkin ikään kuin juoruten Sädetassun puoleen ja madalsin ääntä puhuessani.
"Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, he tekivät väärin, rikkoivat soturilakia. Kuinkahan kauan Sinisilmä mahtaa kestää täällä? Erossa klaanistaan? Luulen, että hän on ajatellut klaanin vaihtamisen seuraamuksia ennen Jokiklaanista lähtöä, jos taas ei.... no, sitten se kostautuu hänelle."
Nuolaisin huuliani ja kohotin päätäni hiukan, tähyillen Ohdakesydämen ja Sinisilmän suuntaan. Heidän suhteensa jollain tapaa epäilytti minua, siitä ei ollut kauaa aikaa, kun minä ja Ohdakesydän lopetimme omamme. Entä jos he eivät enää jonkin ajan päästä rakastaisikaan toisiaan, niin kuin Sädetassu oli sanonut?
"Muuten... en minä heistä kummastakaan erityisesti pidä. He rikkoivqt soturilakia ja pettivät klaaninsa. Säälin vain tuota naarasta, muut käyttäytyivät turhankin vihaisesti häntä kohtaan. Hän jätti klaaninsakin Ohdakesydämen takia."

//Säde?

Nimi: Sädetassu

19.08.2017 17:19
Pyöräytin silmiäni kullanruskean soturin puheelle ja nousin seisomaan paikaltani. En luottanun Jokiklaanista tulleeseen naaraasen, enkä uskonut tuon sopeutuvan Myrskyklaaniin - saati sitten olla sille kokonaan uskollinen. Entä jos hyökkäisimme hänen synnyinklaaniinsa, voisiko hän taistella vanhoja ystäviään vastaan. Astelin huikan ylimielisesti Kiurulennon vierelle ja vinkkasin Rastastassua siirtymään hieman loitommalle.
"Mitä oikein kuvittelit tekeväsi?" murahdin pienesti ja mulkaisin naarasta. Minulla ei ollut varsinaisesti häntä vastaan yhtään mitään, mutta hänen käytöksensä oli paheksuttavaa.
"Suloista, että puollustat ystävääsi, mutta ymmärrätkö edes itse, mistä nyt on kyse? Ohdakesydän ja Sinisilmä rikkoivat molemmat soturilakia, etkä edes tunne sitä naarasta. Klaani tarvitsee tietenkin sotureita, mutta vain uskollisia sellaisia. Omasta mielestäni tuollainen pentumainen pakkomielle kumppanuuteen on naurettavaa, jos se ajaa ajattelemaan klaanin sijasta pelkästään itseään ja omia halujaan. Ei klaanin elo toimisi, jos kaikki vain saisivat vaihtaa klaanejaan käyttäen rakkautta syynä. Ja entä sitten, kun he eivät enää rakastakaan toisiaan?" tuhahdin ja kiedoin häntäni tassujeni ympärille.

//Kiuru?

Nimi: Pitkävarjo

19.08.2017 11:02
Katsoin hiukan haikein mielin kumppanini Kamomillapisaran suuntaan. Naaras oli juuri saapunut parantajan pesälle. Kortelampi oli varmasti käynyt kertomassa huonot uutiset Nokkosnenän kohdalta. Käännyin katsomaan harmaata kumppaniani suoraan meripikaisiin silmiin, joiden normaali hohde oli sammunut. Silmät olivat kyynelistä kosteat ja samoin naaraan kasvot. Otin askeleen lähemmäs Kamomillapisaraa ja laskin pääni tuon selän päälle. En pystyisi aivan täysin samaistumaan Kamomillapisaran tunteeseen juuri nyt. Naaras oli kuitenkin kantanut Nokkosnenää ja Kuikkakatsetta mukanansa pitkän aikaa ja tuntenut vastuuta syntymättömistä pennuista. Hän on myös tuntenut sen kivun ja tuskan, jonka pentujen syntymä aiheutti. Lopulta kuitenkin rakkaus pentuja kohtaan oli korvannut kaiken. Olin nähnyt omin silmin kuinka hän välitti pennuistamme enkä olisi pystynyt uskomaan, että naaras joutuisi kokemaan tämän. Kokemaan oman pentunsa kuoleman. Klaanissa oli jäljellä pennuistamme enää Kuikkakatse, Vimahalla ja Laventelitassu. Hiilloslumo oli jo jonkin aikaa sitten poistunut klaanista ja luultavasti löytänyt tiensä Kuolonklaaniin. Nokkosnenä oli lähtenyt sisarensa perään tuon juostessa pois leiristä. Kolli oli palannut leiriin vahingoitta. Hän oli varmasti käynyt hyvästelemässä Hiilloslumon. Oli dääli, että naaras ei pystyisi tehdä samaa Nokkosnenälle.
"Kamomillapisara", maukaisin hiljaa ja nostin päätäni. Yritin tavoittaa hiljaisuuden täyttämässä oarantajan pesässä jotakin elonmerkkiä Nokkosnenässä. Katseeni siirtyi häneen väkisinkin. Olin kuitenkin ollut pesässä tarpeeksi kauan tietääkseeni, että poikamme ei liikkuisi enää Myrskyklaanin mailla. Hän oli mennyt Sädetassun läsnäollessa Tähtiklaanin metsästysmaille. Laskin katseeni katuen tassuihini.
*Minun täytyisi olla tuossa. Emon ei pitäisi antaa nähdä oman pentunsa kuolemaa*, ajattelin haikeana. En tiedä tulisinko koskaan antamaan itselleni anteeksi, että en ollut poikani luona tuon matkatessa Tähtiklaaniin. Tai omalla tavallaan siinä oli järkeä, sillä en itse uskonut kovinkaan paljoa Tähtiklaaniin, mutta puhuin siitä vain koska poikani uskoi siihen. Ja missä ikinä Tähtiklaani olikaan, Nokkosnenä on ansainnut paikkansa sieltä.
Kuulin askelia minun ja Kamomillapisaran takaa. Käännyin katsomaan tulijaa vaitonaisesti. Huomasin Kamomillapisaran mustavlkoisen veljen Kortelammen takanamme. Parantajalla oli varmasti jotakin asiaa, mutta hän taisi pysyä vielä jonkin aikaa vaiti samasta syystä kuin minä. Minä tahdoin antaa Kamomillapisaralle aikaa katsoan poikaansa viimeistä kertaa.

// Kamo? Sori vähä hounot jatkot c':

Nimi: Kamomillapisara

17.08.2017 16:28
Tassuni johdattivat minua kohti parantajan pesää. Askeleeni olivat hitaat, olin väsynyt. Päässäni jomotti, sillä olin itkenyt hyvin kauan. Klaanimme parantaja oli tullut kertomaan minulle poikani.. poikani kuolemasta. Suuni oli kuiva ja nieleskely ei auttanut. En kuitenkaan välittänyt.
"Hyvä Tähtiklaani mikset vienyt mieluummin minua", kuiskasin kurkku käheänä. Kului hetki kunnes pääsin parantajan pesän suuaukosta sisälle hämärähköön pesään, jonne siivilöityi suuaukosta hieman auringon säteitä. Normaalisti olisin hymyillyt, mutta nyt jokin oli imenyt voimani. Näin Pitkävarjon katsovan Nokkosnenää ja tassutin hänen viereensä.
"Nokkosnenä", kuiskasin ja jälleen kyyneliä alkoi virtaamaan poskiani pitkin maahan. Veriklöntit poikamme sammalilla näyttivät ällöttäviltä ja saatoin jo aavistaa kuinka tuskaista tämä tauti oli hänelle ollut.
"Sinun ei tarvitse ainakaan enää kärsiä", maukaisin nyyhkimisen lomasta hyvin hiljaa enkä uskonut kumppaninikaan kuulevan sitä. Katsoin elotonta ruumista edessäni ja se sai karvani pörhistymään. Mksi hänet oli otettu pois jo näin nuorena? En tiennyt mihin poikani uskoi, mutta toivon, että Tähtiklaaniin. Siellä me voisimme sitten tavata... toivottavasti.

//Pitkä?

Nimi: Kiurulento

16.08.2017 15:06
//Carolinen ja ehkä myös Harmaahaltian ois hyvä lukee tää, ettei mitään väärinkäsityksiä tapahu jatkossa(laitoin tarinaviekkuun viestiä)//

Katselin muiden Myrskyklaanin kissojen joukossa Ohdakesydäntä ja tämän uutta kumppania silmiäni siristellen. Oliko ystäväni todella hankkinut itselleen kumppanin toisesta klaanista? Hän oli rikkonut törkeästi soturilakia. En oikein tiennyt, millä kannalla olisin asiassa, halusin tietenkin tukea ystävääni, mutta soturilaille ja klaanilleni olin uskollinen. Enemmänkin tunsin myötätuntoa jokiklaanilaisnaarasta kohtaan, klaanini kissat katselivat häntä aika arvostellen ja vihaisesti. Ainakin jotkut, kaikki eivät tietenkään niin avoimesti mieltänsä osoittaneet. Jotkut kissat alkoivat haukkua Ohdakesydäntä petturiksi, seurasin sivusta aika kiusaantuneena. Pitäisikö minun mennä väliin? *Pitäisi.* Minä olin uskollinen klaanilleni, mutta ennen kaikkea ystävilleni. Hetken harkittuani astelin arastellen harmaan kollin ja tuon kumppanin luo. Jotkut katsoivat minua hiukan yllättyneenä, mutta tiesin, että tämä oli oikein.
"Kuulkaa kaikki", naukaisin rohkeasti ja kiersin katsettani ympäri leiriä. Hqlusin pelastaa tuon naaraan pinteestään, sekä kaiketi myös entisen ihastukseni.
"Tuota... Tiedän kyllä, että Ohdakesydän on rikkonut soturilakia tapaamalla jokiklaanilaista, enkä kiellä hänen tekonsa vääryyttä. Mutta kun me kaksi olimme oppilaita, minä rakastin häntä. Nykyäänkin hän on hyvä ystäväni - ainakin omasta puolestani. Arvostan häntä suuresti ja mielestäni hän ansaitsee onnellisen elämän rakastamansa kissan kanssa, ja jos tämä naaras mahdollistaa sen, minusta meidän ei pitäisi olla niin jyrkästi häntä vastaan."
Astahdin askeleen taaksepäin leuka pystyssä, ylpeänä. Omasta mielestäni Ohdakesydän ja tuo naaras olivat tehneet väärin, mutta minkäs sille enää mahtoi? Sitä paitsi, mitä haittaa ylimääräisestä soturista nyt muka olisi? Saattaisihan hän vielä olla uskollinen jättämälleen klaanille, mutta ainakin hän oli selvästi uskollinen ystävälleni. Käännyin mennäkseni pois, kuulin vielä Ohdakesydämen hiljaisen kiitoksen. Nyökkäsin vaitonaisena ja kuljin pois istuutuen Rastastassun viereen.

//Joku? Rastas?

Nimi: Sinisilmä

15.08.2017 17:25
"On minulla ihan vähän mutta…jos sitä katsotaan pahalla, että syön teidän riistaanne kun en ole itse saalistanut sitä", naukaisin varovaisesti. Osa myrskyklaanilaisista näytti vieläkin vihaisilta. Koko leiri oli minulle ihan tuntematon. Se oli täysin erilainen kuin Jokiklaanin leiri, jossa pesät olivat kelluvia ja koristeltuja.
"Äh syö nyt vain. Ei kukaan tee sinulle mitään pahaa, kun olen lähelläsi", Ohdakesydän maukui. Katsahdin kumppaniani kiitollisena ja otin kasasta varovaisesti yhden varpusen.
*Osaankohan syödä tätä? Tämä on niin erilaista kuin Jokiklaanin kalat...Voi minä tulen kyllä kaipaamaan jokea ja kaikkea Jokiklaanissa, mutta minä rakastan Ohdakesydäntä.* Puraisin hitaasti palan varpusta. Se oli yllättävän hyvää. Se ei ollut yhtä herkullista kuin lohi mutta hyvää kyllä. Otin isomman palan.
"Saatan tottuakin tähän elämään", naurahdin suu täynnä riistaa. Ohdakesydän mäytti huvittuneelta. Mutustelin riistani loppuun.

//Ohdake?

Nimi: Viimahalla

15.08.2017 16:37
"Olen pahoillani", parantaja maukaisi. Katsahdin ensin parantajaan ja sitten katseeni siirtyi isääni joka oki lähtenyt marssimaan parantajan pesälle. Hölkytin tuon kannoille mutta pysyin hieman jäljessä. Tassutin varovasti isäni perässä parantajan pesään. Näin veljeni elottoman ruumiin parantajan pesän yhdellä pedillä. Huokaisin raskaasti ja käänsin katseeni tassuihini. Olisin tahtonut ehtiä tutustumaan Nokkosnenään, mutta olin myöhästynyt. Ja pahasti. Isäni otti muutaman askeleen kauemmas ja peruutti miltei päälleni. Peruutin hieman ja katsoin hiljaa pesässä makaavaa veljeäni. Pitkävarjo käänsi katseensa minuun.
"Sinähän halusit nähdä Nokkosnenän", isäni tuhahti hiljaa. *En tällä tavalla* ajattelin katkerana. Tiesin, että pojan menettäminen oli isälleni kova pala, joten olisi turha alkaa väittelemään tuon kanssa. Peruutin hiljaa ulos pesästä sillä en tahtonut enää katsella veljeni elotonta ruumista. Tassutin häntä maata laahaten ulos leiristä. Tarvitsisin vähän omaa aikaa. Minun täytyisi miettiä asioita. En kiinnittänyt ympäristööni huomiota. Olin vain vaipuneena ajatuksiini.

// Sori, huippu tönkkö :/

Nimi: Ohdakesydän

15.08.2017 15:29
// Jatkoa Sinisilmälle. Sori et kesti, mutta on koulua ja niin... //

Huomasin kuinka kaikki olivat kokoontuneet minun ja tuoreen kumppanini Sinisilmän ympärille Sinisilmää vihoissaan katsoen. Ilmeisesti he eivät tykänneet ajatuksesta jokiklaanilaisesta tai no entisestä jokiklaanilaisesta leirissä.
"Älä huoli Sinisilmä. Kaikki menee ihan hyvin. Älä pelkää", kuiskasin naaraan korvaan. Kaikki muut huutelivat minau petturiksi Sinisilmän ja minun suhteeni takia, mutta olin jo tiennyt että niin tulisi käymään. Huomasin Kiurulennon, oppilasajan ihatsukseni porukan keskellä.
"Kuulkaa kaikki!" hän ulvaisi. Yhtäkkiä koko leiriin laskeutui syvä hiljaisuus ja äskeinen melu ja ulvonta haihtui ilmaan. Pian Kiurulento jatkoi:
"En tiedä mikä teitä vaivaa, mutta minä olen selvästi ainoana kissana huomannut jotakin hyvää näiden kahden välilä." Kaikki kuiskivat keskenään toisilleen.
"Tiedän, että Ohdakesyän on rikkout soturilakia tapailemalla jokiklaanilaista, mutta kun me kaksi olimme oppilaita me rakastuimme, kunnes se haihtui pois, mutta en ole koskaan lakannut rakastamasta häntä. Minusta hän ansaitsee onnellisen elämän ja jos Sinisilmä voi tarjota se hänelle niin annetaan hänelle mahdollisuus", Kiurulento sanoi.
"Ymmärrätte vielä itsekin sen, jos löydätte rakkauden toisesta klaanista", Kiurulento lisäsi.
"Kiitos", kuiskasin Kiurulennolle.
"Mitä Tähtiklaanin nimeen täällä tapahtuu?" kuului päällikön naukaisu, "Ohdakesydän voisitko selittää?" Kaikki katsoivat minua odotellen vastausta. Kerroin heille kaiken Sinisilmästä ja siitä että hän halusi liittyä Myrskyklaaniin, jonka jälkeen päällikkö huokaisi ja sanoi:
"Minun pitää jutella asiasta varapäällikköni kanssa, mutta Sinisilmä saa olla leirissämme siihen asti. Kokous on päättynyt. Kokouksen päätyttyä menin Sinisilmän kanssa kanssa tuoresaaliskasalle.
"Onko sinulla nälkä?" kysyin.

//Sini?

Nimi: Hohdetassu

14.08.2017 21:34
Kipinäsielun sanat muserruvat ja muuttuivat kuiskaukseksi. Jotenkin ymmärsin Kipinäsielua. *Kuningattarelle pennut ovat kaikki kaikessa* muistelin Paatsamapilven sanoneen.
"Ei.. Kyllä minä ymmärrän. Olet nähnyt enemmän kuin minä ja olet kokeneempi kuin minä. Olen vasta nuori oppilas. En voi tietää mille tuntuu menettää joku läheinen.. Mutta.. Voit olla minun ystäväni! Minä en aio jättää klaania piiitkään aikaan! Tosin.. Tiedän että asiat ovat Tähtiklaanin käpälissä, mutta jos saan yhtään vaikuttaa asiaan, en aio kuolla vielä!" naukaisin. Kipinäsielu katsoi minua hetken ja hymyili hieman. *Olen kummallinen ja kuulostan typerältä. Yleensä oppilaat eivät anna neuvoja sotureille. Mutta kyllähän se vähän helpottaa jos kertoo asioista toisille.* ajattelin mielessäni. Nousin seisomaan ja nuolaisin lohduttavasti Kipinäsielun kyyneleen pois tämän poskelta. Suolainen maku tuntui suussani hetken ja istuuduin. Hymyilin hellää hymyä ja heilautin häntäni käpälieni päälle.
"Mielestäni olet vahva soturi jos olet kyennyt kävelemään tänne asti elämässäsi, vaikka olet menettänyt paljon. Itse olisin varmaan musertunut täysin. Mutta... Tukeutuisin ystäviini. Ja.. Voit tukeutua minuun. Olenhan ystäväsi?" kerroin soturille. Katsoin naarasta hiukan kysyvällä ilmeellä kun odotin vastausta.

//Kipinä? :3

Nimi: Kipinäsielu

12.08.2017 16:19
Käänsin katseeni Hohdetassusta ja jäin katselemaan soturien pesän edustalla olevaa pientä kiveä. Nuoren mustaturkkisen kollin avulaisuus tuntui hieman kummalliselta, sillä en yleensä kertonut omia asioitani oppilaille, eikä heitä yleensä näyttänyt kiinnostavan sotureiden asiat. Hohdetassun sanat kuitenkin olivat vilpittömät ja hän näytti olevan aidosti valmis auttamaan minua. En voinut siivuttaa Hohdetassua ja hänen avuntarjousta, joten huokaisin syvään ja yritin koota päässäni lauseen, jonka voisin sanoa kollille. Lopulta käänsin hiukan vastahakoisesti silmäni Hohdetassun jäänsinisiin silmiin ja huiskaisin hännälläni ilmaa.
"Olet oikeassa", aloitin hitaasti. Ääneni oli hiljainen, mutta pidin sanani selkeinä ja toivoin Hohdetassun saavan selvää. "Mutta et tiedä puoliakaan siitä, mitä olen kokenut. Et ollut syntynytkään silloin, kun taistelin parhaan ystäväni Huuruliljan kanssa Kuolonklaania vastaan, katselin urhoollisten myrskyklaanilaisten kaatuvan taistelussa. Kuolonklaani eli ennen jossain kaukana meistä muista, mutta voitti taistelun ja palasi takaisin."
"Tuota.. oletko sinä siksi surullinen? Ystäväsi takia? Hänhän ei ole täällä enää, tiedän, ettei klaanissa ole ketään Huuruliljaa", Hohdetassu naukaisi hieman hämillään. Hymähdin surumielisenä ja nyökkäsin. En kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun Hohdetassu kysäisi pikaisesti:
"Kuoliko hän siinä taistelussa?" Hätkähdin, enkä hetkeen sanonut mitään.
"Ei. Hän kuoli myöhemmin, mutten halua puhua siitä. Se olisi liian järkyttävää sinulle, enkä halua jakaa sitä kanssasi", naukaisin. Äänestäni kuulsi suru ja katkeruus, mutta Hohdetassu ei näyttänyt hätkähtävän. Kolli vain tapitti minua silmillään ja kallisti päätään. Hän odotti, että minä kertoisin lisää miksi olin surullinen.
"En usko että olet kuullut, mutta minulla on ollut pentuja", naukaisin hiljaa. Tunsin kyynelten polttelevan silmäkulmissa ja käänsi katseeni maahan. Hohdetassu ei sanonut mitään.
"Heistä toinen, Suopentu menehtyi ennen kuin pääsi oppilaaksi. Terhotassu ehti nähdä vain muutamia päiviä oppilaana, ennen kuin hänkin nukkui pois..." ääneni vaimeni loppua kohden ja tunsin kyynelten valuvan poskillani. Yhtäkkiä en halunnut enää kertoa mitään Hohdetassulle, sillä pelkäsin, että hän alkaisi pelätä voivansa kuolla tai alkaisi nähdä painajaisia jostain kertomastani. Siispä kuiskasin:
"Anteeksi, että kerroin sinulle. Minun ei olisi pitänyt..."

// Hohde? :D

Nimi: Hohdetassu

12.08.2017 10:17
Sammaltassu lähti taisteluharjoituksiin. Hän väläytti lähtiessään hymyn ja loikki sitten iloisena mestarinsa Mesiviiksen perään. *Sain sentään jonkun päivän paremmaksi* ajattelin ja katselin leiriä. Korvani värähti kun näin Kipinäsielun kävelevän kohti uloskäyntiä häntä maata laahaten. *Hän on surullinen. Pitäisikö?* mietin ja ravistin päätäni. *Se ei välttämättä ole sinun asiasi. Olet oppilas* järkeni sanoi. Mutta sydämeni oli toista mieltä.
"Kipinäsielu, odota!" huusin pikaisesti, koska hän oli juuri astumassa pois. Soturi katseli ympärilleen yllättyneenä ja juoksin tuon luokse.
"Näen että olet surullinen. Puhu minulle! Jollekkin kannattaa kertoa ja... Minulle voi!" naukaisin ja hymyilin.
"Öm.. En.. Miksi se sinua kiinnostaa?" Kipinäsielu kysyi hieman yllättyneenä.
"No.. Kun.. Öm..", änkytin. *Miksi se minua kiinnostaa ylipäätään? En tiedä!* ajattelin. Kipinäsielu katsoi minua odottavasti.
"Minä välitän klaanistani. En tahdo esittää päällikköä, mutta omatuntoni ei jätä minua rauhaan jos näen kissoja surullisena, enkä tee asialle mitään. Piristin jo Sammaltassun päivää! Ainakin jonkin verran", kerroin rauhallisesti. Kipinäsielu katsoi jäänsinisiä silmiäni.
"Kuulostat vanhemmalta kuin oletkaan", Kipinäsielu maukui ja katseli minua.
"Mutta. Minusta tuntuu hieman.. Yksinäiseltä", naarassoturi naukui ja katsoi taas toisaalle surullisesti.
"Miksi? Sinulla on koko klaani ympärilläsi! Sinulla on minut ja Korppisielu! Sinulla on paljon kissoja jotka välittävät sinusta!" naukaisin reippaasti.

//Kipinä? Enhän hitannut liikaa?

Nimi: Sammaltassu

11.08.2017 10:43
Söimme Hohdetassun kanssa tuoresaaliimme loppuun hiljaisuudessa. Katselin maassa olevia hiiren jäänteitä. *Ehkä kaikki on tosiaan tarkoitettu tapahtuvaksi. Mutta onko Tähtiklaanilla voimia sellaiseen? Jos on, miten he sen tekevät? * mietin. Hiirenraadon värit tummenivat eteen tulleen varjon vuoksi. Katsahdin ylös varjon aiheuttajaan, joka paljastui Mesiviikseksi. En ollut yllättynyt. Muista oppilaista olin puhunut vain Laaksotassun, Takiaistassun ja Hohdetassun kanssa, enkä nähnyt Takiaistassua missään ja epäilin että Laaksotassulla ei olisi erityisemmin asiaa minulle. Hohdetassu taas oli vieressäni. Katsoin vihreäsilmäistä mestariani kysyvästi.
”Näyttää siltä että olet syönyt, joten ajattelin että voisimme mennä taisteluharjoituksiin”, hän maukui.
”Tietysti. Sinä olet mestarini, eli niin ollen tiedät kaikestä paljon enemmän kuin minä”, totesin ja hymyilin. Mielentilani alkoi palautua normaaliksi ja taisteluharjoitukset varmasti piristäisivät minua vaikka en taistelussa erityisesti loistanut. Mesiviiksi hymähti ja viittoili hännällään minua nousemaan. Nousin ylös ja käännyin katsomaan Hohdetassua.
”Hei sitten. Kiitos että sain syödä kanssasi”, sanoin ja väläytin leveän hymyn valkoraitaiselle pesätoverilleni ennen kuin lähdin mestarini perässä leiristä ulos.

Kävellessämme kohti hiekkakuoppaa kiinnitin huomioni metsään ympärilläni. Puiden lehdet olivat vielä vihreät, ja silloin tällöin eteen tulevissa marjapensaissa oli marjoja. Pihlajoissa istui lintuja syömässä. Ilma oli lämmin, mutta pieni viileä tuulenvire pörrötti turkkiani muistutuksena lähenevästä lehtisateesta. *Lehtisateen jälkeen tulee lehtikato *, sen tiesin. En ollut koskaan kokenut lehtikatoa, sillä olin syntynyt sen lopussa. Pentuna kuuntelin klaaninvanhimpien tarinoita hyvin kylmistä lehtikadon ajoista, jolloin ruokaa ei löytynyt ja paljon kissoja kuoli. *Onkohan jokainen lehtikato niin kylmä? * mietin. *Ei tietenkään. Yhdelläkään klaanilla ei olisi varaa niin monen soturin menetykseen säännöllisesti. Miten typerää ajatella niin! Et ole enää pentu, Sammaltassu! *
”Sammaltassu, tuletko?” kuulin Mesiviiksen sanovan ja retkahdin takaisin todellisuuteen ajatuksistani. Mesiviiksi seisoi hiekkakuopan pohjalla odottamassa minua.
”Tulossa, anteeksi!” huusin ja juoksin hiekkakuopan pohjalle. Olin ollut siellä muutaman kerran aiemminkin.
”Aloitammeko sitten?” kysyin ja hymyilin.

-Eteenpäin-

”Kauanko me vielä jatkamme?” kysyin uupuneena. Olimme harjoitelleet jo pitkään, ja taivas alkoi hiljalleen hämärtyä. Horisontti näytti punertavalta, punaisten violettien ja keltaisten kirjavalta.
”Voimme mennä leiriin jos haluat. Näytät väsyneeltä”, Mesiviiksi sanoi.
”Ei ei, voimme jäädä vielä”, sanoin nopeasti. *Mitä enemmän harjoittelen, sitä nopeammin pääsen soturiksi ja soturit ovat paljon hyödyllisempiä kuin oppilaat *, mietin.
”Voimme harjoitella huomenna lisää. Tarvitset selkeästi unta”, mestarini sanoi lempeästi. Nyökkäsin ja nousin hiekakuopan reunalle. Metsä oli omalla tavallaan muuttunut ajan kuluessa. Lehdet olivat yhä vihreitä ja pensaissa oli marjoja. Linnut lauloivat mutta en enää nähnyt niitä istumassa pihlajoissa. Päästyämme leiriin aukiolla oli vain muutamia sotureita vaihtamassa kieliä. Pujahdin oppilaiden pesään, asetuin makuulle ja nukahdin välittömästi.

Nimi: Kipinäsielu

10.08.2017 19:09
Katselin pienen mättään päältä leiriä, tarkkailin kissoja, jotka hoitivat päivittäisiä askareitaan - kantoivat saalista leiriin tai lähtivät partioihin. Oloni oli haikea, jopa surullinen. Minua ei oltu laitettu aamun partioihin, enkä ollut lähtenyt metsästämäänkään, eli olin ollut koko aamupäivän leirissä. Olin ollut yksin, miettinyt kaikkea kokemaani. Olin miettinyt niitä iloisia tapahtumia, mutta aina olin palannut niihin surullisiin asioihin. Mieleni etsiytyi väkisinkin muistelemaan pentujeni kuolemaa, Huuruliljan kuolemaa, isäni kuolemaa, emoni lähtöä klaanista, omaa laiminlyöntiäni minun ja Korppisielun suhteessa... Olisin halunnut jättää ne asiat taakse, voida muistella minun ja Huuruliljan yhteisiä metsästysreissuja hymyssä suin tai yhteisiä hetkiä vanhempieni kanssa. Ja niinhän minä teinkin, mutta sen jälkeen ajattelin kaikkea ikävää, tein oloni surulliseksi omilla ajatuksillani. En olisi halunnut niin, mutta mieleni ei totellut minua. Eikä minulla ollut oikein ketään, kenen kanssa puhua ja jakaa ajatukdia. Olisin halunnut ystävän, jonka kanssa jakaisin kaiken. Ja vaikka uskouduinkin Korppisielulle asioistani, oli hyvälle ystävälle asioista kertominen erilaista. Mutta en ollut kenenkään Myrskyklaanin kissan kanssa läheinen, tai ainakaan niin läheinen, että voisin kutsua häntä ystäväkseni pesätoverin sijasta. Tunsin välillä olevani riittämätön, sillä katsellessani muiden iloisia jutteluja tunsin itseni ulkopuoliseksi, vaikka oikeastihan minä sen kaiken itselleni aiheutin. Minun täytyisi vain alkaa jutella jonkun kanssa. Mutta ensin minun pitäisi ilmoittautua johonkin partioon tai lähteä saalistamaan, jotta en vain laiskottelisi koko päivää leirissä. Täytyi vain hetkeksi unohtaa ikävät ajatukset. Mutta juuri kun olin lähtemässä kohti uloskäyntiaukkoa, kuulin jonkun naukaisevan minulle:

// Joku?

Nimi: Pitkävarjo

09.08.2017 08:29
Huomasin kuitenkin sivusilmällä Kortelammen vilkuilevan parantajan pesästä ympärilleen. Kylmät väreet iskivät minuun kuin aalto. Arvelin heti pahinta, vaikka en tietenkään tahtonut uskoa sen olevan totta.
"Viimahalla", maukaisin hiukan pingottuneella äänensävyllä, sillä huomasin Kortelammen tassuttelevan luoksemme. Tassuissani olevat kynnetpainautuivat maahan kiinni. En ollut aivan varma mitä seuraavaksi tapahtuisi. Voisin menettää malttini, kyllä, mutta sitä yritän vältellä.
"Pitkävarjo", Kortelampi aloitti hiukan liiankin hiljaa ja pehmeäsyi. Katsoin kortelampea yllättävän kylmällä asenteella. Tuo äänensävy ei toisi hyviä uutisia.
"Jos sinulla on huonoja uutissia, voit jättää sanomatta", murahdin väliinpitämättömästi. Katsoin Kortelampea haastavasti silmiin. Jostakin syystä muistin, että koirilla silmiin tuijottaminen oli haaste ja katseen välttäminen ja pois ottaminen tarkouttaisi alistumista. Ei, en ole haluamassa Kortelammen virkaa parantajana, tahdon vain yhä todistaa että osaan tarpeen tullen olla kylmä ja väliinpitämätön. Kortelammen katse valahti kuitenkin hänen omiin tassuihinsa.
"Olen pahoillani", parantaja maukaisi. Murahdin kuuluvasti ja astelin parantajan ohi suoraan kohti parantajan pesää Viimahalla perässäni. Astelin sisälle pesään ja huomasin Nokkosnenän vuoteellaan. Sammalvuoteen vierellä oli punaisia lammikoita. Muutama vain. Tosin siellä täällä oli punaisia karvapalloja. Otin muutaman askeleen kauemmas. Poikani ei enää hengittänyt. Minulla ei ollut täällä enää mitään virkaa. Minun ei hyödytä puhua hänelle, sillä hän ei edes kuulisi. Käänsin katseeni poikaani Viimahallaan.
"Sinähän halusit nähdä Nokkosnenän", tuhahdin hiljaa.

// Viima?

Nimi: Viimahalla

08.08.2017 08:31
"Hän on parantajan pesällä", isäni huokaisi. *Sinne siis* ajattelin ja olin jo nousemassa seisomaan kun huomasin isäni tassuttavan pois päin ja lysähdin takaisin istumaan.
"Minne menet? Parantajan pesälle?" Kysyin hiukan yllättyneenä Pitkävarjolta sillä olin ajatellut, että tuo jäisi vain istumaan aloilleen. Isäni pudosteli päätään ja naukui:
"Kortelampi ei päästä ketään pesälle. Ajattelin lähteä kävelylle selvittämään ajatuksiani. Tahdotko mukaani vai jäätkö turhautumaan leiriin?" Vilkaisin epätoivoisena parantajan pesälle. Aikeeni romuttuvat täysin. Huokaisin ja nau'uin alistuneella änen sävyllä:
"Taidan tulla mukaan." Isäni nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti tassuttamaan edelläni ulos leiristä. Tassuttaessamme eteenpäin mieltäni painoi huoli veljestäni. Tiesin ettei veljeni tulisi selviämään, mutta koetin ylläpitää pientä toivoa syvällä sisälläni. Toivon pieni pilke kuitenkin himmeni jokaiselle askeleellani.

//Pitkä?

Nimi: Hohdetassu

07.08.2017 14:16
”Olin aamupartiossa tänään, enkä millään jaksanut nousta ylös, joten hidastin koko partiota. Kun tulimme ulos, löysimme Nokkosnenän makaamasta leirin ulkopuolelta. Nyt hän vaikuttaa todella huonokuntoiselta, ja pelkään että hän ei selviä. Jos olisin noussut ylös nopeammin, olisimme ehtineet hänen luokseen nopeammin...”, Sammaltassu naukui ja hänen äänensä hiipui. Oppilas laski katseensa maahan. Hän vaikutti hitusen helpottuneelta.
"Höpsis! Ei se sinun vikasi ole! Minä tiedän! Tähtiklaani päättää kuka lähtee ja kuka jää. Ehkäpä.. Ehkä itse Tähtiklaani halusi, että viivästyisit", naukaisin rohkaisevalla äänensävyllä ja katsoin naarasta lohduttavasti. Sammaltassu nosti hieman päätään ja hymyili hitusen.
"Syödään nyt kumminkin saaliit.
"Sinun ei kannata murehtia. Se on Tähtiklaanin asia!" naukaisin. Sammaltassu nyökkäsi vaisusti ja käänsi katseensa ateriaansa. Nostin kuonoani ja katsoin kohti kirkasta taivasta. *Kuulostaa vanhemmalta mitä oikeasti olen* ajattelin. Ravistin sitten päätäni ja laskin katseeni ruokaani. *Onhan tuollainen surullista, mutta ei sille tavallinen klaanikissa voi mitään. Tähtiklaani. Se päättää. Se on vahva* ajattelin ja kumarruin puraisemaan palasen harakasta.

//Sammal?

Nimi: Kuikkakatse

06.08.2017 13:16
"Tottakai", mau'un naaraalle tyynesti lähtien astelemaan kohti häntä. Loiskelampi katsoi minua kummastelevalla, mutta tiukalla katseella.
"Meinaatko tosissasi mennä jonnekkin tuon tunkeilijan kanssa?" naaras kysyi vilauttaen vihaisen katseensa kohti Seleneä, jonka kasvoilla oli tyyni ilme.
"Tiedän, että saatat olla epäileväinen klaanin ulkopuolisia kohtaan, mutta tästä kissasta ei ole meidän klaanille haittaa", sanoin Loiskelammelle rauhallisesti astellen sitten Selenen luo ylittäen samalla Myrskyklaanin rajan.
"Onko teillä jotain? Tai siis..." Loiskelampi kysi takaamme. Hänen äänensä oli muuttunut hämmentyneeksi ja tunsin naaran tiukan katseen niskassani.
"Loiskelampi, huolehdi omista asioistasi ja mene vaikka metsästämään klaanillesi", pyydin tiukasti ja kuulin sitten pian loittonevia askeleita. Käänsin katseeni Selenen ilosta tuikkiviin silmiin. Naaras lähti kävelemään mitään sanomatta kauemmaksi Myrskyklaanin rajasta kohti vähän matkan päässä sijaitsevia kaksijalkojen pesäiä.
"Sinulla taisi olla jotain asiaa" sanoin Selenelle hymyillen ja kävellen hänen vierelläänsä.

//Selene?

Nimi: Sädetassu

04.08.2017 21:56
Jähmetyin kauhusta paikoilleni, kun huomasin, ettei Nokkosnenä enää hengittänyt saati sitten liikkunut. En tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, kutsua kenties Kortelampi. Kurotin kuonollani lähemmäs harmaata soturia ja tönäisin tuon elotonta kehoa, kuin varmistaen tuon olleen kuollut. Hän ei oletetusti kuitenkaan väräyttänyt edes viiksiään. Peruutin nopeasti kohti pesän uloskäyntiä.
"Ei...ei!" ulvaisin sydämeni hakatessa villisti rinnassani. Kortelampi olisi pakko saada tänne nyt, vaikka toivoa tuskin enää oli ja Nokkosnenä olisi varmasti matkalla esi-isiemme luokse. Käännähdin ympäri ja syöksyin kohti klaanivanhimpien pesää, jonne parantaja oli vähän aikaa sitten lähtenyt. Hiljensin tahtiani pesän suuaukolla ja loikkasin sisälle melkein törmäten Kortelampeen.
"Nokkonenä... apua!" huohotin ja katsoin säikähtäneen näköistä, mustavalkoista kollia silmiin.
"Mitä nyt? Mitä on tapahtunut?" tuo kysyi epäröiden. Nielaisin pikaisesti, jotta saisin sanat suustani.
"Nokkosnenä, luulen että hän on kuollut...", ehdin aloittaa, jolloin parantaja lähti heti juoksemaan pesänsä suuntaan. Ravasin tuon perässä edelleen hengästyneenä ja astuin sisälle. Kortelampi tutki hetken aikaa ruumista, kunnes tuo kääntyi ja avasi suunsa.
"Hän on todella kuollut. On parasta kertoa Kamomillapisaralle ja Pitkävarjolle", kolli huokaisi.

//Joku? Nokkosen omaiset?

Nimi: Saniaishäntä- / tähti

04.08.2017 13:23
Hengitykseni oli kevyttä, pinnallista, katsellessani valoa hohkavia Tähtiklaanin kissoja, jotka vastasivat katseeseeni vakaina.
"Saniaishäntä", yksi heistä naukaisi. Se oli hopeanharmaa kissa, joka kantoi tunkillaan pientä kuunsirppiä. Tunnistin sen yhdeksi päälliköksi, hyvin, hyvin vanhaksi, monia vuodenaikoja vanhemmaksi kuin edes vanhimmat tuntemani kissat.
"Hopeatähti."
Ääneni oli hiljainen kuiskaus, täynnä kunnioitusta, hiukan pelkoa.
"Oletko valmis vastaanottamaan henkesi ja uuden nimesi päällikkönä?"
Ääni oli hiljainen, kutta se kuului silti täällä yhtä kovana kuin huuto.
"Olen", naukaisi nvapisten. Naaras asteli lähemmäs ja ojensi kuononsa minua kohti. Hän laski sen päälaelleni, ja tuska värähteli kehooni nopeina aaltoina.
"Tällä hengellä annan sinulle rohkeutta johtaa klaaniasi vaikeimpinakin aikoina."
Naaraan ääni oli kivun seasta kuin hunajaa, joka tihkui haavoihin ja tyrehdytti kivun, joka oli lähtenyt yhtä nopeasti kuin tulikin. Kumarsin päätäni kunnianosoitukseksi ja jäin odottamaan seuraavaa kissaa, joka näkyi olevan sokea Utukatse, jonka silmät olivat kuitenkin kirkkaat ja niitä ympäröinyt sankka usva oli kadonnut niiden päältä.
"Utukatse", henkäisin hiljaa. Naaras painoi kuononsa päälaelleni avaten samalla suunsa.
"Tällä hengellä annan sinulle kyvyn toivoa. Kaikilla meistä on toivoa, olivat he minkälaisia tahansa", hän naukui pehmeällä äänellä. Hänen koskettaessaan minua tunsin kirpeää kipua, tunnetta siitä, kuinka halusi olla hyödyksi klaanilleen.. ja lopulta punainen välähdys, joka värisytti käpäliäni sähkövirran lailla, lukitsi käpäläni maahan vaikka olisin halunnut pinkoa pakoon. Punainen välähdys oli Hiilloslumon aiheuttama kuolema. Ennen kuin huomasinkaan, naaras oli kadonnut edestäni enkä kyennyt ilmaisemaan hänelle sitä, kuinka vahvasti halusin hyvittää Hiilloslumon teon. Seuraava Tähtiklaanin kissana eteeni astui valkea, harmaalaikukas kolli, jonka tunnistin Totuustassuksi.
"Tällä hengellä annan sinulle voimaa", hän naukui hiljaa ja kosketti kuonoani. Minut valtasi huumaava vapauden tunne, ja tunsin juoksevani klaanitoverieni vierellä, enkä tuntenut jalkojeni painoa. Kuva kuitenkin hälveni yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Jo nyt lihaksiani särki, kuin olisin jäänyt hirviön alle ja joutunut sen jälkeen juoksemaan reviirin ympäri. Kuinka tulisin selviämään seuraavista hengistä, joita oli vielä kuusi?
Nyt edessäni seisoi Ruhjelehti ja kosketti minua kuonollaan.
"Tällä hengellä annan sinulle oikeudenmukaisuutta", hän naukui hiljaa. Tuska raastoi ruumistani, ja mieleni teki huutaa, mutten pystynyt. Aivan kuin joku olisi lukinnut minut paikalleni, kuin tuhannet kivet olisivat haudanneet jalkani ja pakottaneet minut seisomaan tässä. Kipu oli jo hälvenemään päin, muttei ehtinyt loppua ennen seuraavaa kissaa, jonka tunnistin Laikkulehdeksi. Laikkulehti oli valkea klaaninvanhin, joka kuitenkin näytti nyt hyvinvoivalta ja hänen kuonossaan ei näkynyt harmaita karvoja.
"Tällä hengellä annan sinulle kyvyn rakastaa. Rakasta jokaista klaanisi kissaa kuin omaa pentuasi", hän kuiski hiljaa. Tällä kertaa minua ei lävistänyt tuska; se oli raivoa, värisevää sähkövirtaa- emon rakkautta suojellessaan pentuja. Olin odottanut pehmeää äänien virtaa, sainkin tuskaisia ilmeitä, onnelisuuden kyyneliä ja kipua menetyksestä ja kaipuusta. Enää en pystynyt edes nyökäyttämään päätäni kiitokseksi. Tämä olisi pian ohi. Vielä neljä henkeä.
Mustavalkea naaras, jonka tunnistin Nopsatassuksi, seisoi edessäni katse vakaana ja tyynenä.
"Tällä hengellä annan sinulle kyvyn opettaa. Käytä sitä hyvin", hän naukaisi ja kosketti minua kuonollaan. Tämä henki ei ollut kivulias, ei nioin, kuin olisin luullut. Tämä henki toi mukanaan kevyen tuulenvireen, iloa ja hiirenkorvan onnellisuutta uusista pennuista ja oppilaista.
"Kiitos", kuiskasin hiljaa ja kohdistin katseeni toiseen kissaan, jota en olisi odottanut, josta olin kuullut vain pentutarhan saduissa. Arpitähti.
"Tällä hengellä annan sinulle uskollisuutta."
Henki toi mukanaan raastavan kivun, joka vei minulta ajattelukyvyn. Tunsin vain pakottavaa tarvetta lyyhistyä maahan, mutta jalkani eivät antaneet periksi. Tuntui, kuin kaikki Tähtiklaanin kissat olisivat rusentaneet minua kohti maata. Mutta kipu hälveni, paljon nopeammin, kuin olisin osannut ajatella. Kaksi vielä.
Seuraava kissa oli harmaavalkoinen kolli, Jääturkki.
"Tällä hengellä annan sinulle viisautta", hän naukui koskettaessaan päälakeani kuonollaan. Päässäni pyöri sanojen virta, josta en erottanut mitään. Aivan, kuin olisin rusentunut pieniksi kappaleiksi kaiken vastaanottamani tiedon alle. Kissan hahmo hälveni ja raajani vapautuivat puristuksesta. Otin syvään henkeä. Kestäisin vielä viimeisenkin hengen.
Viimeisen hengen minulle saapui antamaan Teräväkynsi.
"Tällä hengellä annan sinulle taidon tehdä oikeita valintoja", kolli naukaisi ja sähkövirta tärisytti käpäliäni. Tämä kipu oli nopeaa, mutta sitäkin tuskallisempaa. Hetken päästä saatoin avata silmäni ja nousta käpälilleni. Mieleni oli nyt tyyni, kun katseli Tähtiklaanin kissoja. Hopeatähti astui eteenpäin.
Tervehdin sinua uudella nimelläsi, Saniaistähti. Vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut päällikön yhdeksän henkeä, ja Tähtiklaani nimittää sinut Myrskyklaanin päälliköksi. Puolusta sitä hyvin, kunnioita esi-isiäsi ja soturilain perinteitä ja elä jokainen henkesi ylpeästi ja arvokkaasti", hän naukui äänellä, joka kaikui Tähtiklaanin mailla.
"Saniaistähti, Saniaistähti", kuulin hiljaisen kuiskeen, joka hiljeni entisestään, kunne shätkähdin hereille.

Kuukiven luolaan paistoi muutama nousevan auringon säde. Korppisielu seisoi vieressäni yhtä vakaana kuin aina ennenkin, katsellen minua uteliaasti.
"Saitko henkesi?" hän naukaisi hiljaa.
"Sain", vastasin ja venyttelin kivistäviä raajojani. Edessä oli pitkä kotimatka.

Työnnyin läpi piikkihernetunnelin uusin voimin ja astuin aukiolle Korppisielu perässään. Lehtiturkin haju voimistui, ja kuulin hänen äänensä ensimmäisenä.
"He ovat palanneet!"
Melkein kaikki kissat olivat jo tulleet ulos aukiolle. He katselivat minua odottavaisena, kun loikkasin suurkiven päälle heitä katsomaan. Minun klaaniani.
"Kuten tiedätte, kävin Korppisielun kanssa kuukivellä viime yönä. Vastaanotin siellä henkeni, ja sain myös uuden nimeni", nau'uin voimakkaalla äänellä. Kissat huusivat nimeäni, ja tunsin omituista ylpeyden tunnetta rinnassani.
"Nyt on myös aika nimittää uusi varapäällikkö", jatkoin hiljaisuuden laskeuduttua.
""Sanon nämä sanat Tähtiklaanin silmien alla, jotta he voivat kuulla ja hyväksyä valintani. Myrskyklaanin uusi varapäällikkö on Mesiviiksi."
Katseeni hakeutui alhaalla seisovaan valkeaan kolliin.
"Mesiviiksi, hyväksytkö paikkasi Myrskyklaanin varapäällikkönä?"

//Mesiviiksi kenties?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com