Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Myrskyklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Myrskyklaanin sivulle

Ilmoitukset

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Elandra

19.10.2018 18:20
Silkkisydän: 50kp! -

Vehkatassu: 19kp -

Purohäntä: 6kp -

Tiaislaulu: 15kp -

Kastetassu: 6kp -

Jäkälähammas: 7kp -

Haikarahuuto: 26kp! -

Amiraalitassu: 5kp -

Nuuhkutassu: 13kp - Kun olet kirjoittanut harjoituksista mestarin kanssa, voit siitä seuraavana puolikuuna ansaita parantajanimesi!

Tiikeriraivo: 8kp -

Sääskitassu: 7kp -

Nimi: Sääskitassu

18.10.2018 17:21
Yritin kyllä mestarini neuvojen mukaisesti keskittyä, mutta epäilin onnistumistani vahvasti. Ainakin siinä olin oikeassa, sillä ollessani Purohännän luona tämä kiepautti minut helposti, nopealla liikkellä vasten maata. Nousin ylös, ravistelin hiekkaa turkiltani ja palautetta saatuani peräännyin loitommas yrittääkseni uudelleen. Mielestäni pystyin nyt paremmin keskittymään, kuin edellisellä yrityksellä, kun osa ylimääräisestä innostani oli karissut. Syöksähdin uudelleen kohti mestariani, mutta aiempaa paremmasta keskittymisestä huolimatta löysin itseni nopeasti jälleen maasta. Kolmannella yrityksellä yritin keskittyä vielä lujemmin ja kiinnittää huomiota pienempiinkin yksityiskohtiin ja muuhun sellaiseen, jolla voisi olla vaikutusta asiaan. Vaikka olinkin pian taas maassa, olin mielestäni onnistun aavistuksen edellistä yritystä paremmin. Kömmin ylös ja kuljin loitommas neljättä yritystä varten. Rynnistin mestariani kohti ja teeskentelin hyppääväni, mutta aioin todellisuudessa sujahtaa hänen vatsansa ali. En kuitenkaan onnistunut peittämään aikeitani, sillä Purohännällä ei vaikuttanut olevan vaikeuksia hoksata juontani. Sekin yritys siis jäi onnistumatta. Mestarini vaikutti olevan loistavasti selvillä kaikista aikeistani. Epäonnistumiset eivät kuitenkaan syystä tai toisesta lannistaneet minua, vaan lähdin jälleen uuteen yritykseen. Vaikka tuskin päihittäisin vielä lähiaikoina Purohäntää, uskoin silti ainakin kehittyväni hiukan.
Harjoitusten jälkeen suunnatessamme leiriin minulle valkeni, miten Purohäntä oli ollut selvillä suunnitelmistani, ja tajusin, kuinka huonosti olin onnistunut keskittymään intonnostukseni takia. Leirissä suuntasin heti Purohännän ohjeiden jälkeen tuoresaaliskasalle ja valitsin siitä pienen jäniksen ja vesimyyrän. Toivoin klaaninvanhimpien pitävän valinnastani ja lähdin kohti klaaninvanhimpien pesää. Pujahdin siihen sisään ja laskin jäniksen ja vesimyyrän klaaninvanhimpien eteen.
"Toin teille syötävää", sanoin, vaikka he varmasti huomasivat sen itsekin. Heti vastauksen saatuani peräännyin pesästä aukiolle.

Nimi: Tiikeriraivo

17.10.2018 17:18
Istuskelin suurkiven edustalla kaikessa rauhassa mietiskellen kaikkea viime aikoina tapahtunutta. Virtakyynel oli vahingoittunut pahasti, hänen silmänsä varsinkin. Mutta kyllä naaras kestäisi. Tiesin sen. Veisi aikansa, kunnes naaras oppisi tulemaan toimeen vain toisen silmän kanssa. Virtakyynel kuitenkin selviäisi, Tähtiklaani ei ottaisi häntä vielä luokseen.
Ajatukseni eivät pyörineet pelkästään erakkoporukan ja Virtakyyneleen ympärillä, vaan myös itsessäni. Yleensä olin sivuuttanut ajatukset itsestäni ja vanhemisesta, mutta tänään en pystynyt. Kun joku kävi niin lähellä kuolemaa, alkoi itsekin ajatella omaa elämäänsä ja kuinka kauan sitä saisi vielä viettää aikaa Myrskyklaanissa. En ollut enää mikään nuori kissa, tiedostin sen jo itsekin. Ja Nuuhkutassukin alkoi olemaan pikkuhiljaa valmis parantajaksi ja astumaan paikalleni. Mutta. Mutta. Olin työskennellyt ikääni nähden vähän aikaa parantajana. Olin ollut soturina ennen parantajaoppilaaksi pääsyä ja parantajaoppilaanakin olin pysynyt tovin. Olin kuitenkin tulossa vanhaksi. Pakkohan se oli myöntää.
Katselin ympärilleni ja satuin huomaamaan Nuuhkutassun. Oppilaani käveli luokseni ja istuutui minua vastapäätä. Kuuntelin päätäni vähän väliä nyökytellen, kun Nuuhkutassu kertoi Virtakyyneleen tilasta.
"Odotetaan, että partio tuo mukanaan vähän tuoreempaa riistaa. Virtakyynel ansaitsee kyllä sen. Jätetään tuo orava jollekin soturille", maukaisin katsoen naurettavan pientä tuoresaaliskasaa, jota ei kyllä voinut enää kasaksi sanoa. Onneksi olin nähnyt metsästyspartion lähtevän ulos leiristä ja tiesin, että he palaisivat pian takaisin. Toivon mukaan heillä olisi riistaa mukana.
"Voivat", vastasin ensin pikaisesti. Sitten kumarruin lähemmäs Nuuhkutassua. "Tiedätkö mitä? Virtakyynelkin on uudelleensyntynyt. Hän on siis kuollut jo kerran aikaisemmin, mutta palannut takaisin."
Uudelleensyntyminen oli kiehtova asia, ainakin se kiehtoi minua. En tiennyt, mistä Nuuhkutassu oli oikein saanut päähänsä kysyä tuollaista, mutta mikäpä siinä. Olihan oppilaallani oikeus tietää. Kauheata jos olisin unohtanut kertoa hänelle, että uudelleensyntyneitäkin kissoja pystyi olemaan.
"Mistä sinä tuollaisia keksit kysyä?" naukaisin kysyvästi samalla hieman kulmiani kohottaen.

//Nuuhku? Tuli ihan kauhee tönkkö, mut oon yrittäny saada koko päivän valmiiks eikä oo millää onnistunu, joten menkööt nyt tälläsenä sitte :')
// 275 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

16.10.2018 17:28
Partion tapahtumat tuntuivat humisevan päässäni sekasotkuna. Olimme kohdanneet ketun, joka oli vienyt Saniaistähdeltä ainakin yhden hengen, napannut mukaansa myös Virtakyyneleen silmän ja lopulta kukistunut minun iskuuni.
Syöksyttyäni Saniaistähden luo ja hänen vakuuteltuaan, että oli kunnossa, oli vuorossa Virtakyyneleestä huolehtiminen. Kura halusi, että nostimme hänen emonsa hänen selkäänsä, ja teimme niin. Minä tuin Kuraa toiselta puolelta pitäen huolen, ettei naaras päässyt valumaan tämän selästä alas. Saniaistähti johti meitä niin nopeasti kuin Kura pystyi kulkemaan emonsa painon kanssa, kohti leiriä. Minä syljeskelin suustani ketun verta alkumatkasta ja yritin päästä happamasta hajusta eroon. Valkeaoranssi turkkini oli ketun veressä ja osittain myös omassa veressäni, sillä toista lapaani kirvelsi ikävästi ketun kynsien osuttua siihen. Myös toista takajalkaani kivisti hiukan ketun jäljiltä, mutta olin selvinnyt yllättävän vahingoittumattomana ketun kohtaamisesta.
Vilkaisin Kuraa, joka taivalsi eteenpäin suu tiukkana viivana, tajuton Virtakyynel selässään. Kuran turkilla oli ketun happamanhajuista verta, mutta hänkin oli tainnut saada ainakin joitakin naarmuja ja haavoja ketun myötä. Virtakyynel menettäisi luultavasti silmänsä, niin pahalta hänen kasvonsa minun silmiini näyttivät. Oikea silmä oli aivan veren peitossa.
Saavuimme leiriin ja Virtakyynel vietiin kiireesti Tiikeriraivon hoiviin. Minä jäin hiukan pöllämystyneenä keskelle leiriä ympärilläni kuhisevia klaanikissoja. Vastailin muutamaan kysymykseen lyhyesti sanalla kettu, ja päätin sitten lähteä joelle pesemään turkkini verestä. Juuri, kun olin lähdössä, Kuovisiipi singahti esiin ja oli törmätä minuun saapuessani luokseni.
"Mitä sinulle on tapahtunut?" hän kysyi sinisissä silmissään hätääntynyt katse.
"Kettu kävi kimppuumme partiossa. Mutta voin ihan hyvin, ei minulla ole hätää", rauhoittelin häntä kokien oloni hiukan epämukavaksi siskoni huolehtiessa.
"Mitä Virtakyyneleelle kävi?" Kuovisiipi väräytti korviaan huolestunein elkein.
"Hän sai pahan iskun silmään", sanahdin hiljaa.
"Lähden peseytymään joelle, tuletko mukaan?" kysäisin.
"Voin tullakin", Kuovisiipi vilkaisi taakseen ja pujottautui sitten perässäni ulos leiristä.
Jolkutimme puhumatta joelle ja Kuovisiipi istahti rannalle. Minä kahlasin inhoten jokeen ja pakotin itseni kyyristymään veden alle kaulaa myöten, jotta vesi pystyi huuhtomaan veren turkiltani. Suin turkkiani vedessä, kunnes kylmä vesi alkoi kohmettaa minua niin paljon, että oli pakko nousta rannalle. Kuovisiipi tuli luokseni ja auttoi sukimaan märän, pörröisen ja vielä muutamasta kohdasta verisen turkin kuivaksi ja siistiksi.
"Mitä tarkalleen ottaen tapahtui?" hän kysyi samalla.
"Olimme Varjoklaanin rajalla partiossa, ja sitten kettu hyökkäsi kimppuumme. Taistelimme sitä vastaan ja tapoimme sen. Pelkään pahoin, että Saniaistähti menetti rytäkässä ainakin yhden hengen ja Virtakyyneleen silmällä voi olla huono kohtalo", totesin.
"Sinulla on tässä lavassa jokin haava", Kuovisiipi mumahti.
"Tiedän, antaa olla. En halua vaivata Tiikeriraivoa sillä nyt, Virtakyyneleellä on kiireempi", naukaisin.
"Minusta sinun pitäisi näyttää tämä hänelle, ja muutkin mahdolliset haavasi", Kuovisiipi yritti.
"Joo joo, mutta ei sillä ole kiire", ärähdin siskolleni.
Ärähtely ei ollut minulle kovin ominaista, mutta suonissani virtasi vieläkin adrenaliinia ketun jäljiltä, ja oloni oli jotenkin jännittynyt.
"Saisinko olla hetken yksin?" kysyin hiljaa.
Kuovisiipi siristi silmiään, mutta nyökäytti sitten jäykästi päätään ja lähti takaisin leiriä kohti. Minä jäin istumaan joen rannalle, kunnes lähdin astelemaan hitaasti sen rantaa pitkin kauemmas leiristä. Tarvitsin hetken aikaa yksin tuulettaakseni mieltäni ja ajatuksiani.

//473 sanaa

Nimi: Silkkisydän

16.10.2018 14:33
Viiltokaaoksen tummanharmaa selkä loittoni hetki hetkeltä, mutta tuskin huomasin hänen lähtevän, kun pidin lasittuneen katseeni tiukasti kiinni Ruohoviiksen ruumiissa. Hän oli siis tosiaan tehnyt sen. Suoraan silmieni edessä hän oli hukuttanut klaanitoverini silmääkään räpäyttämättä ja sitten jatkanut elämäänsä kuin mitään sen ihmeellisempää ei olisi tapahtunut. Enkä minä ollut tehnyt elettäkään auttaakseni Ruohoviikseä. Naaran keho ei liikkunut enää lainkaan, mutta muistin vielä liiankin elävästi, kuinka hän hetki sitten oli räpiköinyt henkensä edestä. Olinko minä nyt murhaaja? En ollut itse tappanut naarasta, mutta olin käytännössä katsoen yhtä vastuullinen hänen kuolemastaan kuin Viiltokaaoskin. Olin itse tuonut Ruohoviiksen ongelman esille kuolonklaanilaiselle! Antaisiko Tähtiklaani tätä ikinä anteeksi minulle?
Tuuli liikutti turkkiani ja sai minut hytisemään kylmästä. Se oli vieläkin märkä, eikä asiaan auttanut se, että näistä lehtisateen päivistä oli tulossa hiljalleen kylmempiä ja kylmempiä.
En tiennyt kuinka kauan seisoin siinä paikoillani Ruohoviiksen mustavalkoista ruumista tuijottaen, mutta jonkun ajan päästä hätkähdin ajatuksistani kuullessani askelia läheltäni.
’’Silkkisydän? Ruohoviiksi? Emmekö sopineet, että näemme ennen auringonlaskua piikkihernetunnelin luona?’’ kuulin Lehtiturkin äänen takaani. Käänsin pääni ja katsoin häntä kauhistuneena. Vaaleanruskea naaras lopetti matkansa ja näin hämmennyksen hänen kasvoillaan.
’’Silkkisydän, onko jokin vinossa? Miksi olet ihan märkä?’’ Minun ei tarvinnut vastata, sillä varapäällikön katse siirtyi vierelläni kuolleena makaavaan Ruohoviikseen. Hänen silmänsä suurenivat. ’’Tähtiklaanin nimeen, mitä tapahtui!?’’
Lehtiturkki juoksi luokseni ja nuuhkaisi mustavalkoista soturia, varmistuen tämän kuolemasta. Sydämeni löi tuhat kertaa sekunnissa. Nielaisin ja yritin muistaa, mitä Viiltokaaos oli minulle sanonut.
’’Hän… Hän liukastui… Löi päänsä kiveen… Yritin pelastaa hänet… Minä…’’ Ääneni värisi enemmän kuin koskaan. Tuntui pahalta valehdella ja vieläkin pahemmalta se, miten helposti se minulta kävi. Lehtiturkki ei edes harkinnut kyseenalaistavansa sanojani vaan suoristi selkänsä.
’’Auta minut kantamaan hänet takaisin leiriin. Hän ansaitsee haudattavaksi muiden kuolleiden Myrskyklaanilaisten joukkoon.’’ Lehtiturkki ei paljastanut ilmeillään tunteita, vaan yritti selvästikin pysyä kylmän tyynenä.
Matka Myrskyklaanin leiriin tuntui pidemmältä kuin koskaan. Vaikka meitä olikin kaksi, Ruohoviiksen kantaminen ei siltikään ollut helppoa. Raskaan ponnistuksen jälkeen leirissä vastassamme odottivat järkyttyneet kissat. Uutiset kuullessaan koko klaani muuttui hetkeksi levottomaksi. Ruohoviiksen kuolema tuli kaikille täytenä yllätyksenä.
Saniaistähti piti pian lyhyen tiedotustilaisuuden asiasta ja sitten muutama soturia hautasi Ruohoviiksen kehon leirin ulkoreunalle toisten kuolleiden myrskyklaanilaisten joukkoon. Jokainen kävi sanomassa hyvästinsä kuolleelle soturille.
’’Olen pahoillani’’, kuiskasin lähes kuulumattomasti oman vuoron tullessani. Sen jälkeen kävelin haudasta kauemmas.
Kun Ruohoviiksen keho oli haudattu ja suurin osa kissoista naaraan läheisempiä ystäviä lukuun ottamatta lähteneet, Viirupilvi tuli luokseni. Tiaislaulun mukaan hän oli saanut soturinimensä pian sen jälkeen, kun olin eksynyt pois Myrskyklaanista. Niin iloinen kuin olinkin nähdessäni hänet jälleen, olin niin järkyttynyt, ettei mieleni tehnyt juuri puhua. Viirupilvi tuntui onnekseni ymmärtävän. Hän ei itsekään ollut puheliasta tyyppiä, vaan enemmänkin oli aina toiminut kuuntelevana korvana ollessamme molemmat oppilaita. Hän puski minua rintaan ja kertoi sitten, kuinka Tiaislaulu oli selostanut kaiken sen minkä minulle oli tapahtunut ollessani Myrskyklaanista poissa. Mikä muu päivä tahansa olisin kertonut kaikki sankaritekoni ja seikkailuni mehevimmät yksityiskohdat, mutta nyt vain nyökkäsin.
’’Koko tämä päivä on täyttä kaaosta’’, Viirupilvi naukui haikeasti. ’’Ollessasi metsästyspartiossa kettu oli hyökännyt Saniaistähden, Haikarahuudon ja vierailevien erakoiden Virtakyynelen ja Kuran kimppuun. Tiikeriraivon mukaan Saniaistähti oli menettänyt yhden hengistään ja Virtakyynel menettää luultavimmin toisen silmänsä.’’
Suuni loksahti auki. ’’Onko hän kunnossa!? Selviääkö hän hengissä!? Entä missä Ginger on!?’’ Katsoin levottomasti ympärilleni etsiessäni ystäviäni. Tajusin, että Virtakyynel oli varmasti vielä parantajain pesällä ja hänen tyttärensä myös. ’’Enhän näytä ihan kauhealta? Minun pitää mennä katsomaan heitä!’’
’’Ei tulee kuuloonkaan’’, naukaisi luoksemme kävelevä Polttosydän. ’’Tarvitset lepoa ja äkkiä. Et voi tuossa kunnossa auttaa ketään.’’
Mieleni olisi tehnyt väittää vastaan, mutta energiani oli liian vähissä. Polttosydämellä ja Viirupilvellä ei ollut aavistustakaan, mitä taakkaa kannoin nyt hartioillani. Saatoin vain toivoa, että uskollisuuteni Viiltokaaokselle tulisi myös heidän hyödykseen. Nyökkäsin molemmille kissoille lyhyesti ja käperryin ensimmäistä kertaa soturien pesään nukkumaan levotonta unta.

604 sanaa

Nimi: Nuuhkutassu

15.10.2018 19:56
Heräsin hätkähtäen. Haukotus repi suuni auki ja paljasti maailmalle neulanterävät hampaani. Sitten kampesin itseni istumaan ja suin muutamalla nopealla vedolla karvani sileiksi. Parantajan pesä oli tuttuun tapaan hämärä ja tuoksui voimakkaasti yrteiltä. Käänsin päätäni vasemmalle ja näin Virtakyyneleen valkoisen kehon vähän matkan päässä. Hänen hengityksensä oli syvä ja tasainen, sillä naaras nukkui. Silmän päällä olevat hämähäkinseitti ja yrttihaude oli vaihdettu eilen illalla, ja olimme valvoneet yön puoliksi Tiikeriraivon kanssa vahtiessamme entistä myrskyklaanilaisnaarasta. Hän oli kohdannut partiossa ketun ja saanut sen hyökkäyksessä vakavia vammoja. Kaikkein vakavin vamma minkä kettu oli tehnyt, oli ehdottomasti silmässä oleva haava. Kettu oli raapaissut soturia oikeaan silmään tehden siihen syvän haavan, joka oli vuotanut runsaasti verta. Kun verinen ja tajuton Virtakyynel oli tuotu leiriin, hän oli näyttänyt kuolleelta. Hengityksen kuuli vain vaivoin ja verenhukka oli paha. Mutta kun olin nähnyt partion kantavan Virtakyyneleen leiriin, olin ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana tajunnut oman kohtaloni. Minusta todellakin tulisi joku päivä Myrskyklaanin parantaja. Adrenaliini oli virrannut suonissani, kun olin huutanut Tiikeriraivon paikalle ja auttanut Virtakyyneleen parantajan pesään sammalille lepäämään. Oloni oli ollut tyynen rauhallinen, enkä ollut epäröinyt hetkeäkään, mitä minun tuli tehdä. Olimme työskennelleet yhdessä Tiikeriraivon kanssa jonkun ylemmän voiman johdattaessa käpäliämme, sillä mitään muuta selitystä Virtakyyneleen selviämiselle ei ollut. Naaraan tila oli ollut todella huono, kun hän oli saapunut leiriin, eikä minun ja Tiikeriraivon ollut edes mahdollista hoitaa häntä kovinkaan paljon. Olimme vain tyrehdyttäneet verenvuodon ja sen jälkeen tehneet hauteen kehäkukasta ja laittaneet sen silmän päälle. Hämähäkinseittikerros piti hauteen paikoillaan, ja vaihdoimme sen kaksi kertaa päivässä. Mutta siltikin Virtakyynel oli selvinnyt, vaikkakin yksisilmäisenä, sillä toinen silmä oli puhjennut ketun kynnestä. Minun kävi sääliksi Virtakyyneltä, kun katsoin hänen oikealta puolelta turvonneita kasvojaan. Ei ollut oikein, että hän oli menettänyt silmänsä. Puolisokeus teetti paljon haasteita ja naaras joutuisi opettelemaan lähes kaiken uudestaan. Tähtiklaani oli kuitenkin pelastanut hänet, ja siitä tuli olla kiitollinen. Lisäksi Virtakyyneleellä oli rakastava perhe ja hän ei todellakaan jäisi yksin, vaikka lähtisikin uudelleen Myrskyklaanista.
Nousin seisomaan ja loikkasin pediltäni pois. Sitten tassutin hiljaa aukiolle, jotta en herättäisi nukkuvaa Virtakyyneltä. Aukiolla otin suunnakseni Tiikeriraivon, joka istuskeli rauhallisesti suurkiven edessä ja katseli ympärilleen. Kun katseemme kohtasivat, hätkähdin mestarini silmien kiiltoa. Hänen kuononsa ympärille oli ilmestynyt muutama vaalea karva ja tajusin hätkähtäen, että Tiikeriraivo ei ollut enää kovin nuori. Nielaisin vaikeasti, kun istahdin mestariani vastapäätä.
”Virtakyyneleen tila on vakaa. Uskon, että hän toipuu vauhdilla, kunhan saa jotain syödäkseen”, raportoin. ”Hän nukkuu nyt, mutta kun hän on herännyt, voisimme antaa hänelle tuoresaalista.” Sitten vilkaisin olkani yli tuoresaaliskasaan päin. Siellä oli ainoastaan yksi laiha orava.
”Jos siis riistaa on…” mutisin hiljaa. Nälkä nipisteli vastassani, kun käännyin jälleen kohti mestariani. Olin syönyt viimeksi eilen, mutta en voisi pyytää Tiikeriraivolta lupaa syödä, sillä klaanissa oli muita, jotka tarvitsivat ruokaa enemmän kuin minä. Purin hammasta yhteen ja yritin unohtaa näläntunteen.
”Tiikeriraivo”, naukaisin hitaasti, sillä mieleeni oli juuri juolahtanut eräs asia. ”Voivatko kissat uudelleensyntyä?”

// Tikru? Toi loppu on erittäin random mutta koittakaa kestää XD
//468 sanaa

Nimi: Silkkisydän

15.10.2018 18:54
Viiltokaaos kertoi minulle, että tehtävänäni olisi tiedustelua, mikäli siis hyväksyisin hänen tarjouksensa. Sen enempää hän ei asiaa avannut. Heilutin hermostuneena häntääni puolelta toiselle pohtiessani hänen sanojaan. Tiedustelu ei kuulostanut niin pahalta. Mutta olihan se paha, sillä kertoisin klaanini salaisuuksia toisen klaanin kissalle, ja vieläpä itse Kuolonklaanin varapäällikölle Viiltokaaokselle. Se tarkoittaisi klaanini pettämistä. En kuitenkaan tiedustelemalla joutuisi vahingoittamaan tai jopa murhaamaan oman klaanini kissoja. Varmasti Viiltokaaos on antanut muille liittolaisilleen tiedustelua pahempiakin tehtäviä.
"Mitä minä sitten tiedustelen?" kysyin varovasti, vaikka yritinkin pitää ääneni jälleen lujana. Viiltokaaos viilsi kynsillään ilmaa. Astuin hänestä varmuuden vuoksi kauemmas. Kuka tietää, milloin seuraava viilto osuukin kurkkuuni?
"Vastaa kyllä ja saat tietää ensimmäisen tehtäväsi", kolli naukaisi salamyhkäisesti ja väläytti minulle hymyn täynnä veitsenteräviä hampaita.
Mieleni teki sanoa samaan aikaan kyllä ja ei. En halunnut pettää klaaniani, mutta oliko minulla muuta vaihtoehtoa? Tummanharmaa kolli oli vihjannut monta kertaa, että minulle ja läheisilleni tulisi käymään huonosti, jos en toimisi hänen mielensä mukaan. Jos en ota hänen tehtäväänsä vastaan, mikä estäisi häntä tekemästä elämästäni kurjaa, vaikka en olisikaan sanonut mitään kohtaamisestamme? Toisaalta hän juuri toisti, että häntä auttaessani tulevaisuuteni olisi turvattu. Saisin mainetta ja kunniaa, kenties hyvän aseman klaanissani. Sen lisäksi hän oli sanonut, että klaaniani oli kohtaamassa vaikeat ajat muutenkin. Hänen avullaan voisin jopa pelastaa itselleni tärkeimmät henkilöt, joihin kuului oma itsenikin. En nähnyt enää muuta järkevää vaihtoehtoa kuin myöntyä.
’’Selvä on. Hyväksyn tehtäväsi’’, mau’uin ja katsoin Viiltokaaosta suoraan hänen vihreisiin silmiinsä. Minun olisi pitänyt tuntea katumusta ja inhoa itseäni kohtaan, mutta sen sijaan huomasinkin tuntevani innostavaa jännitystä. Ääneni oli kuulostanut paljon varmemmalta ja tyytyväiseltä kuin oli tarkoitus olla. Minusta tuntui kuin pennulta, joka oli suunnittelemassa vuosisatojen kepposta. Pidin kuitenkin ilmeeni vakavana ja yritin muistuttaa itselleni, ettei kyse ollut leikistä, vaan voisin tätä vaarallista peliä pelatessani menettää henkeni yhdenkin väärän liikkeen seurauksena.
’’Toivon, että pidät sanasi minun ja läheisieni hyvän tulevaisuuden suhteen. Petos klaaniani kohtaan on asia, jota en ota kevyesti’’, sanoin tiukasti. En tiennyt mihin loukkuun olin itseni saattanut, en tosiaan. En kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin luottaa Viiltokaaoksen lupauksiin, vaikka ne hatarilta tuntuivatkin.
Käänsin sitten katseeni Ruohoviikseen, jonka mustavalkoinen keho pysyi vieläkin liikkumattomana.
’’En kuitenkaan voi tiedustella asioita Myrskyklaanilta, jos en enää kauemmin ole myrskyklaanilainen’’, mau’uin ja viittasin naaraan tajuttomaan hahmoon. ’’Mitä sanot, että teemme hänen suhteensa?’’
Toivoin, ettei Viiltokaaos hoitelisi naarasta pysyvästi. Jos Myrskyklaanissa pysymiseni oli kuitenkin kiinni tästä, en voinut muuta kuin antaa kollin tehdä minkä parhaakseen näkee.

//Viilto?
393 sanaa

Nimi: Amiraalitassu

14.10.2018 21:04
Luonnon osoittama sadepilvi oli tuulenpuuskinen kadonnut astuessani ulos oppilaiden pesästä. En ollut ehtinyt edes viettää siellä pitkään aikaa, vaikka uni houkutteli takaraivossa edelleenkin. Tahdoin tehdä jotain, mikä voisi olla hyödyksi jollain tavalla, mutta en ollut varma mitä. Tiaislaulun kanssa aikaa viettäminen ei enää houkutellut. Hän oli kuitenkin mestarini, jolta kysyisin tehtäviä, jos niitä olisi. Muut kissat, vaikka klaanilaisia olivatkin, eivät tuntuneet aina niin avosydämisiltä. Harvoin sitä toivoisi.
*Tiaislaulu, Tiaislaulu, Tiaislaulu, missä olet?* mietin ja kiersin katseellani leiriä lävitse.
Tuntematon kissa jutteli naaraan kanssa ja heidän seurassaan vietti aikaa nuorelta näyttävä kissa. Kastetassulta se näytti, mutta porukka ei ollut ilmiselvästikään kasautunut loppuun. Leirin reunamilla istuskeleva kissa, joka sattui syystä tai toisesta olemaan jälleen kerran tuntematon minulle, kutsuttiin epäilemättä heidän luokseen.
“Hmph”, murahdin ja pyöräytin silmiäni, kun kävelin mahdollisimman huomaamattomasti Tiaslaulua kohti.
“Tiaislaulu!” naukaisin ja katsoin varuillani muita kissoja.
Tuntematon kissa näytti varsin epäsoturimaiselta, joka sai niskakarvani nousemaan pystyyn inhosta. Erakko, luopio vai jostain muusta klaanista, mutta myrskyklaanilaiseksi en häntä pystynyt tunnistamaan.
“Tiaislaulu, tahtoisin tehdä jotain tehtäviä vielä tänään. Olisiko mitään mahdollisuutta siihen?” nau’uin epäillen, että naaras edes kuuli.

//Tiainen, Silkki, Kaste? En ollut varma lähtikö Kaste nytten tästä, mutta antakaa anteeks jos virheitä löytyy xd
//177 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

14.10.2018 19:11
Olin lähtenyt auringonhuipun partioon Saniaistähden ja kahden klaanissamme vierailevan kissan, Virtakyyneleen ja Kuran, kanssa. Kun saavuimme määränpäähämme, Varjoklaanin rajalle, kimppuumme hyökkäsi aivan yhtäkkiä kettu, joka iski Saniaistähden maahan ennen kuin kukaan meistä muista kerkesi kunnolla reagoida. Heti sen jälkeen olimme kuitenkin kaikki punaruskean eläimen kimpussa, jonka valkoiset, terävät hampaat välkkyivät lähellämme yrittäen saada meistä otteen. Kura sai raahattua klaanimme päällikön kauemmas, sillä välin kuin minä ja Virtakyynel iskimme kiinni kettuun. Olin hypännyt eläimen selkään jo toista kertaa ja iskin hampaani ketun lapojen väliin purren niin lujasti, kuin hampaistani ja leuoistani irti sain. Kettu yritti tavoitella minua, mutta huomatessaan, ettei yltänyt minuun, se yritti ravistaa minua irti. Sitten Kura sinkoutui mukaan taisteluun iskeytyen hampaillaan kiinni ketun toiseen kylkeen. Hän tuli niin vauhdilla, että horjutti roimasti ketun tasapainoa niin, että peto kompuroi ja oli kaatua. Hyppäsin sen selästä varmuuden vuoksi alas ja vilkaisin Virtakyyneltä, joka lähestyi taistelua. Hänen oikea silmänsä tulvi verta, mutta naaras lähestyi taistelua vakaasti, kivusta välittämättä. Olin juuri loikkaamassa ketun kimppuun, kun se kiepahti ympäri ja viilsi minua kynsillään lapaan. Kierähdin iskun voimasta taaksepäin, mutta tiesin, ettei isku ollut osunut kovin pahasti. Ryntäsin eteenpäin, kun kettu oli kiinnittänyt silmänsä sitä toiselta puolelta hämäävään Kuraan, ja sivalsin ketun korvat verille vain muutamassa sekunnissa. Eläin murisi ja kiepahti minua kohti. Samalla Virtakyynel oli sen toisen takajalan kimpussa ja Kura iski hampaansa ketun lapaan. Minä väistin ketun yhden iskun ja syöksyin eläimen vatsan alta toiselle puolelle, hypäten jälleen kerran eläimen selkään. Hampaani upposivat syvälle sen niskaan, samaan kohtaan, mistä olin jo aikaisemmin purrut. Kettu ulvahti kivusta ja päätti yhtäkkiä kieriä saadakseen minut irti. Repäisin hampaani ketun lihasta ja kompuroin alas sen selästä juuri ennen kuin eläin olisi kaatanut minut alleen. Sen toinen takajalka kuitenkin osui minuun kampaten minut maahan. Kettu kierähti pystyyn ja oli syöksymässä kimppuuni, mutta Kura ponnisti jo eläimen kimppuun saaden sen murisemaan raivoissaan. Onnistuin kapuamaan jaloilleni ja syöksyin auttamaan Kuraa ja tämän emoa, joka iski juuri hampaansa ketun kylkeen.
"Se alkaa olla heikkona! Vielä muutama isku", huudahdin muille.
Samassa pähkinänruskea vilahdus ohitti minut ja herännyt Saniaistähti iski hampaansa suoraan ketun niskaan, siihen kohtaan, jossa oli jo pahat haavat minun jäljiltäni. Minä iskin hampaani ketun toiseen takajalkaan kiskaisten sitä niin, että eläin horjahti. Virtakyynel ja Kura olivat myös kynsineen ja hampaineen ketun kimpussa, ja se alkoi olla väsynyt ja pahasti loukkaantunut. Ponnettomasti kettu huitaisi Kuraa saaden kollin väistämään sivummalle ja sitten kettu yritti ravitsella Saniaistähteä irti, vaikkakin hiukan väsynein ja voimattomin elkein. Eläin oli menettänyt paljon verta.

//Virta tai Kura?
//407 sanaa

Nimi: Jäkälähammas

14.10.2018 16:24
Katselin, kuinka Leutotaipaleen kasvoille hiipi haalea puna. Hän näytti jotenkin joltain... en osannut sanoa miltä. Hyvältä. Leutotaival käänsi katseensa poispäin minusta.
"Minulle kuuluu iham hyvää", hän maukui hieman ujolla äänensävyllä. Räpäytin meripihkan värisiä silmiäni rohkaisevasti Leutotaipaleelle.
"Tuuliklaanissa voidaan oikein loistavasti ja riistaa riittää kaikille - ainakin vielä toistaiseksi, ennen kuin lehtikato saapuu ja tuo nälänhädän tullessaan. Mutta kyllä me pärjäämme, olemmehan tottuneet tulemaan toimeen niukalla ruoalla joka lehtikadon aikaan", naaras jatkoi. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Asiat taisivat olla samoin myös omassa klaanissanikin. Myös Myrskyklaani saattaisi tulla näkemään nälkää tulevana lehtikatona. Siksi olisikin hyvä metsästää nyt mahdollisimman paljon lehtisateen aikaan. Onneksi Lehtiturkki taitaa tietää sen.
"Kuinka olet jaksellut? Onko riistaonni ollut myötä klaanissasi?"
Leutotaipaleen hiljainen kysymys katkaisi ajatukseni. Käänsin katseeni taas naaraaseen.
"Minulla menee hyvin, erittäin hyvin", kerroin. "Ja se mitä Myrskyklaanin riistatilanteeseen tulee, se on aivan täydellinen. Jokainen saa erittäin hyvin syödäkseen. Uskoisin että meillä on klaaneista paras riistatilanne tällä hetkellä..."
Äkkiä laskin katseeni maahan tajutessani etten ollut puhunut kauhean kivasti. Olin varmaan hieman retostellut puheillani. Minkäköhänlaisen kuvan Leutotaival nyt minusta saisi?
Kävelin ihan rajan tuntumaan. En astuisi kuitenkaan Tuuliklaanin puolelle, siitä pitäisin huolen. Valkoinen häntäni kävi vain hiirenmitan päässä Leutotaipaleen kyljestä. Vetäisin hännän heti pois.
"Anteeksi, olen vain innoissani", mau'uin pahoittelevasti ja hymyilin hieman hassusti. "Kyllä muillakin klaaneilla on varmastikin hyvin riistaa."
Alkoi sataa vielä enemmän. Painoin pääni maahan. Tällä hetkellä kadehtin etten omistanut Leutotaipaleen kaltaista pörröistä turkkia. Naaras näytti suloiselta siinä.
"Mitä olet mieltä, pitäisiköhän meidän pitää sadetta jossain vai lähteä?" kysyin. "Päätä sinä."

//243 sanaa
//Leuto?

Nimi: Kastetassu

14.10.2018 14:20
Kun Veijari ja Silkkisydän olivat menneet, lähdin etsimään Ruskolehteä. Minulla ei ollut mitään erityistä tekemistä, joten voisin samantien kysyä, onko hänellä mitään tehtävää minulle. Pian löysinkin hänet leirin laidalta käyskentelemästä.
"Ruskolehti, onko minulle mitään tehtävää?" kysyin häneltä.
"No, jos haluat, voisit käydä itseksesi metsästämässä, kunhan et mene liian kauas." Ruskolehti sanoi. Siispä lähdin ulos leiristä. Suunnistin kohti aurinkokiviä, sillä niiden lähsitöllä saattaisi hyvinkin olla riistaa. Pian haistoinkin jo jotain. Päästäinen. Jossain lähistöllä. Kuulostelin hiljaa, ja pian kuulinkin rapinaa pudonneiden lehtien alta, läheisen puun juurelta. Lähdin ryömimään puuta kohti. Hitaasti, askel askeleelta lähestyin sitä. Pian erotinkin jo pienen kuonon, joka pilkisti lehtikasasta ja haisteli ympäristöä. Tähtäsin hetken aikaa ja suuntasin sitten hyppyni päästäisen päälle. Kuului pieni vingahdus, ja päästäinen oli kiinni. Se oli kyllä melko pienikokoinen, mutta kyllä siitä riittäisi syötävää ainakin yhdelle pennulle. Hautasin päästäisen maahan ja jatkoin saalistusta. Seuraavaksi jatkoin taas matkaa ja kuulostelin ympärilleni.

Kun palasin leiriin, minulla oli mukanani päästäisen lisäksi hiiri. Olisin voinut saada vielä oravankin, mutta se oli ehtinyt kiivetä puuhun, niin että se jäi saamatta. Minun pitäisi pyytää Ruskolehdeltä voisinko joskus harjoitella puihin kiipeämistä. Vein saaliini tuoresaaliskasaan ja söin vähäsen. Tämän jälkeen olin niin väsynyt, että menin suoraan oppilaiden pesälle nukkumaan.

//197 sanaa

Nimi: Vehkatassu

14.10.2018 14:04
Huomasin yhtäkkiä kissan, joka ei ollut minulle tuttu. Kysyin Riekkosulalta:
"Kuka hän on?" Riekkosulka huokaisi ja vastasi:
"Sinulta sitten menee kaikki ohi. Hän on Silkkisydän. Hän oli kauan kadoksissa, mutta erakot toivat hänet tänne," hän sanoi.
"Selvä!" minä vastasin.
*Silkkidydän... Hän varmaan tuli, kun minä nukuin.* Minä lähdin leiristä pienelle kävelylle. Oli lehtikato ja silti oli melko lämmintä. Myrskyklaanissa oli paljon riistaa. Kotikisut eivät olleet häirinneet klaania lukuunottamatta yhtä kissaa, joka oli ollut rajalla häiritsemässä.
*Ihan tylsää! Olisipa jotain tekemistä! Olisipa taisteluharjoituksia tai jotain muuta!* Minä haistoin tiaisen ja lähestyin sitä hiljaa. Hyppäsin sen perään ja sain sen. Muistin, että en ollut metsästämässä, joten jatkoin matkaa tiainen hampaissani. Kävin vielä rajalla katsomassa. Aiemmin näkemäni kotikisu saattoi taas olla rajalla. Näin kotikisun yrittämässä napata oravaa, mutta kotikisu ei huomannut minua. Katselin, kuinka se jahtasi sitä, mutta kissa syöksyi sen perään ja sai oravan. Katsoin, kun kotikisu repäisi sen hännän irti. Kissa lähti hännän kanssa pois ja jätti oravan siihen. Otin oravan äkkiä ja lähdin kohti leiriä.

//165 sanaa

Nimi: Vehkatassu

14.10.2018 12:31
Heräsin oppilaiden pesästä. Kaikki muut olivat jo lähteneet. Menin Riekkosulan luokse.
"Tervehdys, Riekkosulka! Mitä minä tänään teen?" minä sanoin.
"Tänään voisit käydä vaihtamassa sammaleet pentutarhaan," hän sanoi.
"Selvä, Riekkosulka!" vastasin. Lähdin pois leiristä.
*Eikö minusta ole mihinkään muuhun kuin sammaleen irroittamiseen?* Menin suuren kiven luokse. Sammaleen irrottaminen oli todella hidasta. Katselin vain, kun sammal repeytyi irti kiveltä. Minä huokaisin tylsyydestä. Kesti kauan, että sain tarpeeksi sammalta, että se riitti pentutarhaan. Otin ne suuhun ja lähdin kohti leiriä.
*Tämä on toivotonta! Minä kerään sammalia pennuille suurella vaivalla, mutta pennut levittelevät sammaleet pitkin leiriä. Niin sammalille on käynyt aina pentujen kanssa. Kerrankin, kun toin heille myyrän, he leikkivät sillä heittelemällä sitä kaikkialle. Onneksi paikalla olevat kuningattaret lopettivat sellaisen. Miksi minä en edes pääse kovin usein taisteluharjoituksiin? Minun pitää aina saalistaa riistaa, jolla leikitään tai kerätä sammalia. Kun lopulta pääsen soturiksi, minä en edes vilkaise Riekkosulkaan päin. Jos joskus vielä pääsen varapäälliköksi määrään häntä vaikka millä mitalla.* Saavuin leiriin ja vein sammaleet pentutarhaan, missä Hyeenapentu ja Tuulispentu leikkivät sammalilla. Paatsamapilvi tarkkaili heitä makuupaikaltaan.
*Onneksi hän osaa kunnioittaa sammalia, joita me oppilaat keräämme.
"Tässä on sammalia makuualusiksenne," sanoin Paatsamapilvelle. Keräsin vanhat sammaleet ja asetin uudet makuupaikoille. Sammalia jäi sen verran, että kävin vielä viemässä niitä klaaninvanhimmille. Siellä Elotuuli ja muut klaaninvanhimmat makasivat ja juttelivat keskenään. Vaihdoin sammaleet ja menin tuoresaaliskasan luokse. Tuoresaaliskasa näytti melko pieneltä, joten päätin mennä saalistamaan. Kuljin hiekkakuopan ohi. Kuulin, kun oppillaat harjoittelivat, mutta en katsonut siihen suuntaan vaan jatkoin matkaa. Kun olin kävellyt jonkin aikaa, pysähdyin ja haistelin ilmaa. Haistoin myyrän. Pian huomasin sen. Vaanin sitä, kunnes olin tarppeksi lähellä ja hyppäsin sen perään. Myyrä yritti paeta, mutta sain sen. Haistoin myös oravan. Lähestyin sitä, mutta se huomasi minut ja pakeni. Huomasin vielä rastaan, jota aloin lähestyä hiljaa. Se huomasi minut, mutta nappasin sen ennen, kuin se ehti lentää pakoon. Otin saaliini ja lähdin kohti leiriä. Pudotin saaliini tuoresaaliskasaan ja otin sieltä yhden hiiren. Aloin syömään sitä. Olin aivan uuvuksissa.

//320 sanaa

Nimi: Tiaisalulu

13.10.2018 18:55
Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä Silkkitassulle, joka seisoi edessäni. En ollut nähnyt kollia kuihin - ja nyt hän vain seisoi edessäni, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kesti hetki ennen kuin sain koottua itseni ja muodostettua järkevän lauseen päässäni.
’’Silkkitassu? Mitä ihmettä sinä täällä teet!?’’ Hämmennyksen saattoi kuulla äänestäni, mutta myös pieni syyttävä sävy oli piiloutunut sanojen taakse.
’’No, onko tuo tapa tervehtiä vanhaa ystävää", Silkkitassu naukaisi leikkisästi ja vinkkasi minulle silmää. En osannut vastata mitään, kun kolli asteli luokseni ja kosketti kuonoani. Vastasin edelleen todella hämmentyneenä tervehdykseen.
’’Saavuin tänne aamuhämärässä, ja äsken Saniaistähti nimitti minut soturiksi! Voi, olisitpa ollut näkemässä nimitykseni. Voit kutsua minua nykyään Silkkitähdeksi, mutta Silkkisydän käy myös.’’ Suuni avautui rakoselleen ja kallistin päätäni Silkkitassun - siis Silkkisydämen - nauraessa omalle vitsilleen. Sitten hän vaikeni ja vilkaisi sivulleen. Vasta silloin huomasin hänen vieressään seisovan Kastetassun, joka katseli avoimen uteliaasti Silkkisydäntä. Hän oli syntynyt Silkkisydämen ollessa kadoksissa, joten tuntui varmasti todella ihmeelliseltä tavata Silkkisydän. Hymähdin ja kohotin kulmiani.
"Missä sinä oikein olet ollut viime kuut?" kysyin, jopa aavistuksen kärsimättömänä. Silkkisydämenhän pitäisi heti ensimmäisenä kertoa, missä oli ollut eikä jaaritella turhia! Hopeanharmaa kolli naurahti kysymykselleni ja huiskasi hännällään ilmaa. Sitten hän aloitti kertomuksensa matkastaan ja kuuntelin koko tarinan hiljaa, uteliaisuus pistellen käpälissäni.
’’Mitä Viirutassulle muuten kuuluu? En ole vielä nähnyt häntä", Silkkisydän kysyi lopuksi, kun oli saanut matkatarinansa päätökseen. Pyöräytin kollille silmiäni ja tuhahdin.
"Hän ei ole oppilas enää, vaan saanut soturinimensä aikapäiviä sitten", nau'uin. "Mutta Viirupilvelle kuuluu ihan hyvää, tai ainakin luulen niin." Puhuessani kumppanistani, ajatukseni muuttuivat hyvin ristiriitaisiksi. Emme olleet viettäneet aikaa toistemme kanssa hetkeen, ja kolli oli muuttunut viime päivien aikana etäiseksi. Tai ehkä se olin vain minä, mutta en vain enää osannut puhua Viirupilvelle yhtä avoimesti kuin ennen. Jotakin oli tapahtunut välillämme, enkä tiennyt halusinko olla hänen kanssaan ystäviä enempää. En kuitenkaan ollut uskaltanut sanoa ajatuksiani ääneen, sillä pelkäsin Viirupilven reaktiota. En myöskään tiennyt, mitä muut siihen sanoisivat ja leimattaisiinko minut petturiksi, jos en enää olisikaan Viirupilven kumppani. Siksi olin vain hyväksynyt tilanteen, mutta nyt aloin olla kyllästynyt tähän. Kuin varmistaakseni itselleni että aioin todellakin tehdä jotain, en maininnut Silkkisydämelle mitään minun ja Viirupilven välisestä suhteesta.
’’Hei, tuossa on Veijari, yksi Virtakyynelen pennuista johon tutustuin eläessäni heidän kanssaan!’’ Silkkisydän naukaisi innokkaasti keskeyttäen ajatukseni. Hätkähdin takaisin maanpinnalle ja käännyin katsomaan samaan suuntaan kuin Silkkisydän. Leirin laidalla istui valkea, sinisilmäinen kolli, joka katseli uteliaan näköisenä ympärilleen.
’’Hei Veijari, tule tänne!’’ Silkkisydän huudahti ja heilautti häntäänsä erakolle. ’’Haluan esitellä sinut Tiaislaululle ja Kastetassulle!’’ Katselin uteliaana, kun kolli tassutti luoksemme. Kastetassu oli ensimmäisenä kyselemässä erakkokollin elämästä, ja minä päätin vetäytyä hieman sivummalle, vaikka olinkin utelias kuulemaan erakkon elämästä. Minun ei kuitenkaan tehnyt mieli kysellä enempää, sillä Silkkisydämen kertomuksessa oli tarpeeksi sulattelemista. Tai no, oikeastaan pohdin edelleen minun ja Viirupilven suhdetta. En ollut ehkä sittenkään varma, pitäisikö minun muuttaa nykyistä tilannetta mitenkään. Pitäisikö minun vain antaa asian olla, ja elää loppuelämäni Viirupilven kumppanina? Pieni ääni sisälläni huusi vastaan, sillä en minä halunnut olla sidoksissa Viirupilveen, kun tilanne oli tällainen. Hädin tuskin puhuimme toisillemme ja jos puhuimme, emme ollenkaan avoimesti. En tiennyt mitä välillämme oli tapahtunut, mutta asiat eivät ainakaan olleet muuttuneet ruusuisemmiksi. Käänsin katseeni taivaalle ja toivoin ensimmäistä kertaa elämässäni, että Tähtiklaani johdattaisi käpäliäni.

// joku?
// 519 sanaa

Nimi: Purohäntä

13.10.2018 17:28
"Tämä riittää tältä kerralta", maukaisin, kun olin väistänyt jälleen yhden Sääskitassun hyökkäyksen. Hän kehittyi joka kerralla hiukan, muttei sentään pystynyt vielä minua päihittämään. Vaikka olinkin jo melko iäkäs soturi, en ollut mikään vanha. Minua ei saisi klaaninvanhimpiin vielä moniin kuihin.
Istuuduin alas ja kiepautin häntäni etutassujeni ympärille - en niinkään lämmikkeeksi, vain ihan muuten vain. Odotin, kunnes oppilaani teki samoin ja hän kohdisti katseensa minuun.
"Huomaan, että kehityt koko ajan. Mutta annan sinulle nyt seuraavia harjoituksia varten pari vinkkiä. Yritä keskittyä paremmin. On hyvä olla innoissaan jostain, muttei sitä saa olla liikaa. Kiinnitä huomiota siihen, ettei vastustaja pysty arvaamaan mitä teet. Jos esimerkiksi joku kissa tulee sinua kohti ja olet valmisasemassa väistämässä sivulle, kissa huomaa sen. Nyt voimmekin sitten lähteä leiriin", sanelin oppilaalleni ja nousin tassuilleni seisomaan. Lähdin tassuttelemaan harjoitusaukiosta pois Sääskitassun seuratessa minua. Kyllä hänestä vielä taitava soturi saataisiin.
"Äläkä anna palautteen masentaa. Se kuuluu harjoituksiin. Ymmärräthän sen?" naukaisin vielä varmuuden vuoksi. En halunnut, että asia jäisi vaivaamaan kumpaakaan.
"Ymmärrän kyllä", oppilaani vastasi ja aitous kuulsi hänen äänestään.
"Hyvä", lausahdin lempeää hymyä hymyillen. Katsahdin vielä takanani tassuttelevaan oppilaaseen. Pistin juoksuksi, kuten Sääskitassukin. Hidastin vauhtiani sen verran, että oppilaani pääsi vierelleni. Leirin suuaukko häämötti jo edessäpäin. Pydähdyin vasta leirissä ja käännyin Sääskitassua kohden.
"Saat loppupäivän vapaata, mutta voisit viedä klaaninvanhimmille ruokaa ensin", maukaisin oppilaalleni ennen kuin hän katosi silmistäni. Asetuin mukavasti erääseen leirin nurkkaan ja jäin katselemaan ympärilleni.

// 227 sanaa

Nimi: Vehkatassu

12.10.2018 15:50
Kissa, jonka nimi oli luultavasti Kisse kysyin minulta uudestaan:
"Kuka sinä olet?" Huokaisin ja vastasin:
"Olen Vehkatassu. Olen Myrskyklaanin soturioppilas."
"Vehkatassu? Mikä se vehka on?" Kisse kysyi.
"Se on kasvi," vastasin.
"Onko sinun tassuissasi kasveja? Kisse kysyi.
"Ei ole," vastasin.
"Minusta olisi hankalaa kävellä, jos tassuissani olisi kasveja," hän sanoi.
"Minun tassuissani ei ole kasveja," vastasin.
"Selvä!" hän vastasi.
"Hyvästi, Kisse!" sanoin ja jatkoin matkaa. Katsoin taakseni ja näin, että kissa seurasi minua vieläkin.
"Mitä asiaa sinulla vielä on?" minä kysyin.
"Mikä se Myrskyklaani on?" Kisse vastasi.
"Se on metsässä elävä kissojen yhteisö, joka metsästää ja toimii yhdessä," vastasin.
"Selvä! Voitko viedä minut sinne?" hän sanoi.
"En voi. Jos tulet lähellekin klaania, sinut revitään kappaleiksi," vastasin hänelle tyynesti.
"Selvä!" hän vastasi. Hän seurasi silti minua.
"Häivy siitä! huusin. Kissa juoksi pakoon.
*Viimeinkin yksin!* Otin saaliini ja lähdin kohti leiriä. Riekkosulka oli vastassa ja kysyi:
"Mikä sinulla kesti?" mestarini kysyi.
"Kohtasin kotikisun, jonka ajoin pois," vastasin.
"Selvä!" Riekkosulka sanoi. Minä menin tuoresaaliskasalle ja pudotin saaliini. Otin myyrän, jota aloin syömään.

//169 sanaa
// Jos joku ihmettelee, että autohittasin Kisseä paljon johtuu siitä, että sekin on minun hahmoni.

Nimi: Silkkisydän

12.10.2018 14:28
Katsoin silmät ammollani liikkumattoman Ruohoviiksen kehoa. Ei tässä näin pitänyt käydä, ei ollenkaan! Tunsin paniikin nousevan, mutten voinut tehdä muuta kuin tuijottaa suoraan eteeni. Mitä olin mennyt tekemään!?
Kaikki oli alkanut siitä, kun Lehtiturkki oli pyytänyt minut luoksensa ja määräsi minut metsästyspartioon itsensä ja Ruohoviiksen kanssa. En mielelläni olisi halunnut lähteä, sillä olin juuri ollut juttelemassa hyvälle ystävälleni Tiaislaululle, jota en ollut nähnyt useaan kuuhun. En kuitenkaan ollut sanonut vastalausetta, olihan kyseessä ollut klaanin varapäällikkö. Sen sijaan olin sanonut hyvästit keskustelukumppaneilleni ja lähtenyt käskystä Lehtiturkin perästä piikkihernetunnelista ulos metsään. Onnistunut metsästyspartiohan olisi toisaalta ollut hyvä tapa osoittaa taitoni klaanille ja pääsemään taas osaksi hyvää yhteishenkeä.
Ruohoviiksi ei niin ollut näyttänyt ajattelevan. Kun onnistuneesti olin saanut jo toisen oravan napattua, hän oli kuin tyhjästä alkanut syyttää minua Myrskyklaanin pettämisestä ja erakoksi ryhtymisestä. Naaras oli varmasti ollut kateellinen taidoilleni ja menestykselleni. Minähän yleisesti ottaen olin hyvin pitkäpinnainen ja useimmiten annoin kateellisten vihaajieni puheet kulkea toisesta korvasta ulos, mutta Ruohoviiksi oli onnistunut pääsemään ihoni alle. Näkökenttäni oli täyttynyt punaisesta ja olin jäykistänyt jalkani hyppyyn. Tarkoituksenani oli ollut vain hieman tönäistä naarasta, mutta seuraavaksi huomasin seisovani naaraan ruumiin edessä. Olin mennyt tappamaan hänet!
"Ruohoviiksi! Ruohoviiksi, älä kuole nyt!" huusin hädissäni. Olin takuulla Myrskyklaanin surkein kissa! Miten olin onnistunut tappamaan soturitoverini jo yhden päivän soturina olemisen jälkeen!? Nyt jouduin kuollessani Pimeyden Metsään, olin varma siitä. Tähtiklaanin kirkkaus ja paratiisi saisi jäädä vain haaveeksi.
’’Ei hän ole kuollut’’, kuului matala ääni läheltäni. Kun käänsin katseeni, näin Kuolonklaanin pahamaineisen varapäällikön Viiltokaaoksen suoraan edessäni. Varmistaessani hänen identiteettiään hän vahvisti sen ja kynsillään viilsi ilmaa. Yrittikö hän tappaa minut ja omisti huonon tähtäyksen, vai hätistikö hän kärpäsen pois läheltänsä tuolla viillolla? Kysymys ei ollut kuitenkaan olennainen. Sen sijaan olennaista oli, että edessäni seisoi itse Viiltokaaos! En ollut nähnyt häntä kuin vain vilkaisulla pari kertaa kokoontumisessa, mutta tunnistin hänet selvästi. Hän taatusti oli kookkaampi kuin kaukaa katsoessa. Otin automaattisesti askelen taaksepäin. En siitä syystä, että pelkäisin, mutta koska olin hieman varuillani. Eikä asiaan kylläkään auttanut se, että hänet oli nimetty pentujen painajaisissa kummittelevan Viiltotähden mukaan. Totta puhuen itsekin näin vielä joskus painajaisia tästä Viiltotähdestä, mutta paljon harvemmin kuin pentuna ollessani.
Keräsin rohkeuttani ja huomautin Viiltokaaokselle, että tämä oli Myrskyklaanin reviiriä. Valmistauduin häätämään hänet pois, vaikka ajatus tuntuikin inhottavalta jostain syystä. Olin tarpeeksi älykäs tietääkseni, että hän luultavimmin voisi tappaa minut, vaikka antaisin tietenkin kunnon taistelun sitä ennen. No, sitten kuolisin ainakin sankarimaisesti ja pääsisin ehkä Tähtiklaaniin sankarien kullatulle paikalle. Viiltokaaos oli sanonut, etten ollut tappanutkaan Ruohoviikseä, ja se kyllä antoi lohtua. Nyt näinkin, että naaraan kylki kohoili rauhanomaiseen tahtiin.
Kuolonklaanilainen ei vähää välittänyt uhmauksestani, vaan käänsi keskustelunaiheen muualle.
"On tulossa aika, jolloin sinun klaanisi, perheesi ja sinä erityisesti olette tuhoon tuomittuja. Minulla on sinulle tarjous, joka muuttaa tulevaisuutesi niin, että sinä ja perheesi tulette olemaan arvostettuja, turvassa ja suojattuja. Minun avullani sinun ja perheesi ei tarvitse kärsiä’’, Viiltokaaos kertoi hyytävästi. Sen jälkeen, kun hän oli uhannut minua olla kertomatta keskustelustamme ikinä kellekään, hän naukui: "Tehtäväsi olisi varsin yksinkertainen; pidät kuonosi ummessa ja tottelet käskyjäni. Ymmärrätkö ja otat tehtävän vastaan?"
Pääni oli niin pyörällä, että tuskin tiesin mitä sanoa. Hän oli uhannut perhettäni. Vaikkei minulla varsinaista sellaista ei ollutkaan, mieleeni tulvahtivat heti Gingerin, Tiaislaulun, Viirupilven, Polttosydämen ja Purohännän kasvot. Uskoin, että he olivat Myrskyklaanissa turvassa, mutta en voinut kuin ajatella, että Viiltokaaos pystyisi helposti viiltämään heidän kurkkunsa auki kenenkään tietämättä. Hän oli päässyt minunkin lähelle Myrskyklaanin reviirille huomaamattani.
Ensin kuitenkin kysyin enteestä, jolla tummanharmaa kolli oli aloittanut monologinsa:
’’Mitä tarkoitat, sillä, että minä ja perheeni olemme tuhoon tuomittuja? Mistä voit tietää sen? Oletko saanut jonkun viestin Tähtiklaanilta? Tai siis Pimeyden metsältä.’’ Tiesin, että Kuolonklaanissa pääuskona toimi nimenomaan Pimeyden metsä, ei Tähtiklaani. Siksi kaikki kissat siellä olivat niin ilkeitä ja pahoja. Siitä huolimatta Viiltokaaos tiesi, että jotain kurjaa oli tapahtumassa pian. Oliko se ympäristökatastrofi vai mikä, sitä en tiennyt.
En halunnut uskoa Viiltokaaoksen sanoja. Jo maalaisjärki kertoi minulle, että Kuolonklaanilaisen sanaan ei kannattanut luottaa. Mutta samaan aikaan tunsin syvää kiinnostusta. Tiesin, että Viiltokaaos oli hyvin maineikas kissa. Kaikki muut neljä klaania tietyllä tavalla arvostivat ja kunnioittivat häntä, vaikka samalla myös pelkäsivät ja vihasivat kuin kaikkia muitakin Kuolonklaanin kissoja. Saatoin jo kuvitella, mitä kaikkea Viiltokaaos voisi antaa minulle. Hänen ansiostaan minusta tulisi taatusti yksi Myrskyklaanin arvostetuimmista sotureista! Ehkä jopa saisin kaikkien viiden klaanin suosion ja kunnioituksen! Mieleni olisi tehnyt sanoa kyllä, mutta pidin itseni kurissa. En edes tiennyt, mitä hän minulta tahtoi! Mitä jos hän käskisi minun murhaavan jonkun tai muuttamaan kotikisuksi? Minun piti siis kysellä häneltä enemmän. Suoristin asentoani ja katsoin häntä suoraan silmiin. Hän ei vaikuttanut enää niin pelottavalta, vaikka nuo vihreät silmät tuntuivatkin tunkeutuvan syvälle sieluuni.
’’Sait mielenkiintoni heräämään, mutten voi sanoa mitään, ennen kuin tiedän pyytämästäsi asiasta lisää.’’ Yritin saada ääneni kuulostamaan matalalta ja uhkaavalta kuin hänenkin. ’’Et sanonut, mitä se on jonka haluat minun tekevän.’’

//Viilto?
787 sanaa

Nimi: Elandra

12.10.2018 10:23
Silkkisydän: 29kp! -

Kastetassu: 16kp -

Jäkälähammas: 9kp -

Tiaislaulu: 20kp! -

Amiraalitassu: 5kp -

Vehkatassu: 5kp -

Haikarahuuto: 8kp -

Tuulispentu: 5kp -

Nimi: Tuulispentu

10.10.2018 15:17
Heräsin pentutarhassa. Nuuskin ilmaa ja tunnistin Paatsamapilven ja Hyeenapennun tuoksun. Nousin ylös ja taaperrin ympäri pentutarhaa.
”Tuulispentu! Tulehan syömään”, Paatsamapilvi huudahti.
”Ei, en halua! Haluan mennä tutkimaan ulos”, naukaisin ja taaperrin hajuaistini perusteella pentutarhan uloskäynnille. Sitten pujahdin nopeasti ulos. Kuulin Paatsamapilven askeleita, hän oli ilmeisesti lähtenyt perääni. Nopeasti olin aukiolla ja haistelin ilmaa. Ilmassa leijui uusia tuoksuja ja haistoin myös uusia kissoja. Sittten kuulin takaani askelia ja käänsin pääni kohti tulijaa.
”Hei, Tuulispentu!” kuulin kollin äänen.
”He-hei, ku-ka sinä olet?” kysyin.
”Olen Saniaistähti, Myrskyklaanin päällikkö”, kolli naukui.
Pomppasin riemuissani. Oliko itse päällikkö tullut tervehtimään minua? Sitten kuulin Saniaistähden lähtevän ja taaperrin jonnekin, mistä minulla ei ollut hajuakaan. Sitten törmäsin johonkin kissaan. Hypähdin taaksepäin peloissani.
”Hei, ei sinun tarvitse pelätä.” kuulin jonkun äänen.
Rauhoituin hieman ja käänsin sokeat silmäni kohti kissaa.
”Kuka sinä olet? Minä olen Tuulispentu”, mauin ja röyhistin rintaani.
”Olen Veijari, erakko. Tulin tänne Myrskyklaaniin käymään Virtakyyneleen, Pörrölaikun, Kuran ja Gingerin kanssa.” kolli maukui.
”Mahtavaa! Voimmeko leikkiä?” kysyin innoissani Veijarilta.

//Veijari?
//163 sanaa

Nimi: Kastetassu

09.10.2018 20:35
Veijari nyökkäsi minulle ja Tiaislaululle.
"Hauska tutustua, minun nimeni on Veijari" hän sanoi. Katselin Veijaria hiukan uteliaana. Hän vaikutti melkolailla meidän klaanikissojen kaltaiselta. En ollut kylläkään koskaan aiemmin tavannut erakkoa, joten en tiennyt millaisia erakot yleensä olivat.. Millainenkohan hän oli luonteeltaan? Siitä päätin ottaa selvää.
"Hei Veijari! Mitä mieltä olet ollut klaanistamme? Onko elämä räällä kuinka erilaista verrattuna tavalliseen elämääsi erakkona? Kauanko te ajattelitte viipyä täällä?" kysyin häneltä yhteen menoon. Vaikka olin tyytyväinen elämääni Myrskyklaanissa, minusta oli mukava kuulla uusia asioita myös klaanini ulkopuolelta. En ollut koskaan tavannut muita klaanikissoja, tai kotikisuja. Kotikisujen elämä kylläkin kuulosti aivan uskomattoman tylsältä. Kuinka joku voisi makoilla päivät pitkät paikoillaan, kun ulkona odotti vaikka mitä mielenkiintoista? Jos erakot muistuttivat vähäsen meitä klaanikissoja, niin silloin kotikisujen täytyi olla kokonaan erilaisia. En luultavasti koskaan tajuaisi kotikisun elämän viehätystä, eikä se kylläkään haitannut minua yhtään. En kykenisi elämään ilman lehtien havinaa tai ruohon tuoksua tai tuoreen riistan hajua.

//Veijari? Silkki? Tiainen? 151 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

08.10.2018 18:06
Astelin Myrskyklaanin metsikössä seuraten metsästyspartiota johtavaa Mahlaruusua. Minun jäljessäni asteli vielä sisareni Kuovisiipi, jonka pehmeästä askelluksesta ei tuntunut lähtevän yhtään ääntä. Metsä oli sateen jälkeen raikas. Ilma tuoksui sateelta ja puhtaalta ilmalta, puiden oksat eivät enää heiluneet voimakkaassa tuulessa vaan värisivät kevyessä tuulessa, joka kulki viileänä latvustojen läpi. Maassa oli paljon puista pudonneita ja katkeilleita oksia, joita sai välillä väistellä. En tiennyt, oliko jossain ehkä kaatunut puukin myrskyn seurauksena. Saattoi hyvinkin olla, en ihmettelisi yhtään.
"Metsästetäänkö tässä?" Mahlaruusu pysähtyi edelläni ja kääntyi minua kohti.
Puiden välistä siivilöityvä haalea valo sai hänen mustan turkkinsa hohtamaan hiukan. Naaraan oransseissa silmissä näkyi pilke positiivisuutta, kun pääsimme pitkästä aikaa metsästämään ilman läpimäräksi kastumista.
"Käy hyvin", minä naukaisin ja heilautin häntääni.
"Nähdään tässä sitten, kun ollaan saatu jotakin kiinni", Mahlaruusu nyökäytti päätään ja katosi sitten pensaikkoon valkoinen hännänpää viimeisenä vilahtaen.
"Saisinkohan oravan kiinni", Kuovisiipi pohti ääneen haisteltuaan ilmaa.
Vilkaisin valkoisen ja oranssin kirjavaa sisartani.
"Olet niin karvapallo, että kompastut omiin jalkoihisi ennen sitä", pyyhkäisin hännälläni tahallaan sisareni korvia.
"Ihan varmaan", hän näytti minulle kieltä.
"Sinä olet enemmän kömpelö kuin minä", naaras lisäsi.
"Tiedän kyllä, mutta olenkin isompi kuin sinä. En voi olla yhtä ketterä", puolustauduin.
"Köntys", Kuovisiipi sanoi hyväntuulisesti ja katosi sitten vasemmalle kahden puunrungon välistä.
Tuhahdin hänen valkoiselle selälleen, joka katosi hämärään. Suuntasin itse eteenpäin varoen liukastumasta märillä lehdillä. Haistelin ilmaa ja havaitsin heti linnun hajun. Mehevä mustarastas istuskeli jonkin matkan päässä erään puun oksalla. Harmistuneena purin huultani, minä en ollut mikään kovin hyvä kiipeilijä heikohkon tasapainoni vuoksi. Kyyristyin kuitenkin matalaksi ja liu'uin eteenpäin aluskasvillisuuden suojissa. Muutama saniainen päätti pudottaa päälleni pari kylmää kastepisaraa, ja luimistin korviani inhoten. Saavuin mustarastaan puun alle ja tutkailin sitä silmilläni arvioiden etäisyyttämme. En saisi sitä kuoliaaksi hyppäämällä korkealle ja iskemällä sitä, minun pitäisi kiivetä. Tiesin, ettei se onnistuisi, koska en voisi kiivetä toiseen puuhun, sellaista ei nimittäin ollut tarpeeksi lähellä. Päästin tarkoituksella maukaisun, ja sain linnun lehahtamaan ilmaan. Käännyin jo poispäin, kun kuulin yhtäkkiä linnun rääkäisyn. Kiepahdin ympäri ja näin Mahlaruusun mustan hahmon, jolla oli suussaan musta lintu. Naaras laski kuolleen linnun maahan ja hymyili minulle vinosti.
"Hyvä että säikytit sen suoraan hampaisiini", hän naukui.
"En tiennyt sinun olevan siinä, päätin vain luovuttaa sen suhteen. En olisi saanut napattua sitä itse", naurahdin.
Mahlaruusu väräytti viiksiään hyväntuulisesti ja katosi sitten aluskasvillisuuden sekaan. Minä käännyin jälleen menosuuntaan ja lähdin jäljittämään hiiren hajua.

Hiiri löytyikin eräiden korkeiden heinien luota. Se oli suojautunut taipuisien ja raskaina roikkuvien heinien alle. Tarkistin tuulen suunnan ja hiippailin joustavin, pehmein askelin sen taakse. Hiiri luuli olevansa suojassa, mutta iskin helposti tassuni sen suojan heinäkaton läpi ja nappasin hiiren kynsiini. Se oli helppo saalis.
Sitten olikin jo aika palata muun metsästysseurueen luo. Mahlaruusu odotteli edessään mustarastas ja pieni päästäinen. Pujahdin esiin ja huomasin, että hän oli vielä yksin. Kuovisiipikin tuli pian, mukanaan myyrä.
"Mihin se orava jäi", virnistin hänelle.
"Ei näkynyt oravia", sisareni irvisti minulle tahallaan.
Mahlaruusu kehräsi huvittuneena ja nosti sitten saaliinsa suuhun.
"Eiköhän mennä", hän mumahti epäselvästi suu täynnä ja lähti johtamaan meitä takaiisn leiriin.

//joku?
//290 sanaa

Nimi: Vehkatassu

07.10.2018 22:09
Aivastin, kun tulin oppilaiden pesästä. Näin maassa vesilätäköitä. Täällä oli ollut myrsky, mutta nyt se oli loppu. Minä menin Riekkosulan luokse.
"Hei! Mitä minä tänään teen?" minä kysyin.
"Voisitko toistaa?" hän sanoi. Minä korjasin:
Tervehdys, Riekkosulka! Mitä sinä tänään määräät minulle tehtäväksi?"
"Kysyit niin hyvin, että voisit tänään mennä saalistamaan klaanin rajan lähelle ilman, että minä vahdin sinua. Onko selvä?" hän sanoi.
"Kyllä on, Riekkosulka!" Vastasin ja lähdin leiristä. Menin alueelle, joka oli lähellä puusilpomoa. Huomasin tiaisen ja aloin lähestyä sitä hitaasti. Hyppäsin sen perään ja sain sen. Kuovin maata sen päälle ja jatkoin matkaa. Sain lisäksi rastaan ja kaksi hiirtä. Meni kauan, että sain niin paljon saalista ja minulta pääsi pari oravaa karkuun. Aioin lähteä, mutta kuulin huudon:
"Odota! Älä mene!" Vilkaisin taakseni ja näin pulskan kotikisun, joka tuijotti minuun. Hän oli valkea, jossa oli hiukan mustia kohtia. Hänellä oli vihreät silmät. Olin, kuin häntä ei olisi ja jatkoin matkaa. Hän seurasi minua tuijottaen minuun. Minä aloin juosta, mutta hän juoksi perässäni. Hän juoksi hitaasti, mutta niin juoksin minäkin. Minä tein käännöksen ja menin puskaan.
*Viimeinkin pääsin hänestä.* Yhtäkkiä kuulin jonkun sanovan:
"Kuka sinä olet?" Ääni oli sen kotikisun.

//Kisse?
//190 sanaa

Nimi: Amiraalitassu

07.10.2018 21:07
Myrskyklaanin leiri oli märkä ja osa kissoista näytti juuri käyneen partioimassa tai metsästämässä. Ravistin turkkiani vaistomaisesti ja katselin mestarini ruumiin katoamista minulle tuntemattomien kissojen joukkoon. Siristin silmiäni, mutta sateen alta en onnistunut näkemään kunnolla edes märkien hahmojen siluetteja. Murahdin, enkä tahtonut kiistää, että se johtuisi pelkästään sateesta. Nälkä sai ruumiini veteläksi, sekä silmäni heikoiksi ja samalla hetkellä tuoresaaliskasan hento tuoksu johdatteli tassuni märkien saaliseläinten luokse.
“Hiirenpapanat”, mutisin ja tartuin hampaillani myyrän velttoon ruumiiseen kantaen sen oppilaiden pesään.
Katto pään päällä oli kaikesta huolimatta mukavan tuntuinen. Kuoppani oli kostea, mutta se oli pienin ongelma siinä vaiheessa. Tahdoin vain nauttia tuoresaaliista ja toivoin pienen harjoittelun jälkeen ansaitsevani sen. En ollut loppujen lopuksi oikein varma mistään mitä harjoittelun aikana oli tapahtunut. Tiaislaulun säälivä katse oli juuri niitä asioita, joita en koskaan enää tahtonut nähdä. Tahdoin tehdä asian selväksi naaraalle, kunhan vain muistaisin. Ensimmäiset liikkeet tahdoin taas kirota kuusen latvustoon, mutta omalla tavalla tahdoin antaa mahdollisuuden naaralle. Olin hänen ensimmäinen oppilaansa ja sen lisäksi suurikokoinen. Kommunikointi olisi tärkeää tulevaisuuden varalle, mutta valehtelematta se ei ollut juttuni.

//Joku?
//172 sanaa

Nimi: Jäkälähammas

07.10.2018 17:22
"K-kuka siellä?"
Ääni kuului jolle kulle naaraalle. Jotenkin se kuulosti tutulta. Leutotaival? Mutta se voisi ihan hyvin olla joku muukin Tuuliklaanin naaras tai sitten jokin erakko, kulkukissa tai jopa kotikisu. Piilouduin pusikkoon... Ei, ei ja ei! Olen soturi, en kehtaa piiloutua. Ja miksi piiloutua? En tiedä.
"Oletko sinä Jäkälähammas?" kuului uudelleen. Selkeämmin. Naaraan äänestä kuului, että hän yritti kuulostaa mahdollisimman itsevarmalta. Nyt se kuulosti myös enemmän Leutotaipaleelta ja olin enemmän varma siitä, että tämä hän olisi. Astuin ulos pusikosta ja päätin mennä katsomaan kuka tämä naaras oikein olisi. Eihän se minua voisi tappaa ja omalla reviirillänihän minä totta kai pysyisin. Astelin rajalle ja onnekseni näin Leutotaipaleen pörröisen, pienen ja oranssinpunaisen hahmon seisoskelemassa rajan toisella puolella.
"Kyllä, Jäkälähammas tässä", hymyilin. "Sinä taidat olla se Leutotaival. Muistatko kun tapasimme silloin kerran... Hassua, kun näemme uudestaan samassa paikassa."
Tosiaan, se minua ihmetytti. Olikohan se Tähtiklaanin tahto?
"Mitä kuuluu, Leutotaival?" kysyin. "Kuinka voit ja miten Tuuliklaanissa voidaan?"

//153 sanaa
//Hirveen tönkkö mut Leuto?

Nimi: Silkkisydän

07.10.2018 10:42
Kun kissat hiljalleen alkoivat hajaantua suurkiven ympäriltä, luokseni astui nuori kilpikonnakuvioinen naaras, jonka vaaleansiniset silmät katsoivat minua uteliaina. Ensimmäinen ihailijani! Suoristin heti ryhtiäni ja väläytin naaraalle tuttavallisen hymyn. Myrsky oli yhä valloillaan, ja sade piiskasi turkkiani. Oi kuinka vihasinkaan lehtisateen märkyyttä! Mieleni olisi tehnyt vain kipittää soturien pesään sadetta turvaan, mutta en voinut missään nimessä jättää uutta ihailijaani yksin. Hän näytti hämärästi tutulta, mutta nimeä ei juuri sillä hetkellä ainakaan tullut mieleeni.
Naaras esitteli itsensä Kastetassuksi.
’’Kastetassu, aivan!’’ hihkaisin nimen kuullessani. Nyt muistini kirkastui. ’’Taidankin muistaa nähneeni tuon kilpikonnakuvioisen turkin vilahtaneen muutaman kerran pentutarhalla.’’
Oppilas kysyi sitten, millaista oli olla klaanien ulkopuolella. Ymmärsin hänen uteliaisuutensa, ollessani vielä oppilas ennen matkaani en tiennyt klaanien ulkopuolisesta elämästä melkein mitään.
’’Se on yllättävän samanlaista kuin täällä Myrskyklaanissakin, vaikka eroja tietysti löytyy’’, naukaisin ja hiljennyin hetkeksi miettimään, miten pukisin kokemukseni sanoiksi. ’’Suurin eroavaisuus erakkoelämässä on tietenkin se, ettei ole sen kummoisempia soturilakia tai muunlaisia sääntöjä, eikä samanlaista arvojärjestystä tai etikettiä kuin klaanissa. Virtakyynel, jonka luona asuin, oli kuitenkin entinen myrskyklaanilainen, joten säännöt arki siellä ei poikennut sen enempää klaanielämästä. Jokainen vuorollaan metsästi muille ruokaa samoin kuin täälläkin, ja Virtakyyneltä sekä hänen kumppaniaan kunnioitettiin, vaikkei täysin samalla tasolla kuin täällä Saniaistähteä.’’
Samalla leirin sisäänkäynnistä aukiolle astui tuttu vaaleanruskea hahmo. Sade voimistui sillä hetkellä, mutta tuskin huomasin sen ollessani niin yllättynyt.
’’Tiaislaulu!’’ hihkaisin riemukkaana heti naaraan nähdessäni. Nuoren soturin silmät suurenivat hänen nähdessään minut, ja hänen suunsa muodosti hämmentyneen o-kirjaimen.
’’Silkkitassu? Mitä ihmettä sinä täällä teet!?’’
’’No, onko tuo tapa tervehtiä vanhaa ystävää’’, naukaisin leikkisästi. Astelin naaraan luokse Kastetassu perässäni ja kosketin kuonollani Tiaislaulun kuonoa lempeästi. ’’Saavuin tänne aamuhämärässä, ja äsken Saniaistähti nimitti minut soturiksi! Voi, olisitpa ollut näkemässä nimitykseni. Voit kutsua minua nykyään Silkkitähdeksi, mutta Silkkisydän käy myös.’’ Nauroin omalle vitsilleni. En kyllä tiennyt ketään hauskempaa kuin minä itse.
Kerroin Tiaislaululle ja Kastetassulle pitkän tarinan koko matkastani. He molemmat kuuntelivat sitä uteliaina mitään sanomatta.
’’Ja lopulta saavuin Virtakyynelen ja hänen pentujensa kanssa Myrskyklaaniin, missä Saniaistähti antoi heidän yöpyä täällä ja nimitti minut soturiksi. Polttosydän oli kyllä niin vihainen katoamistemppuni takia. Mutta kun kerroin heille koko tarinan niin kuin nytkin, he eivät onneksi enää olleet niin vihaisia. Saniaistähti ei antanut minulle edes minkäänlaista rankaisua! Sen sijaan hän nimittikin minut soturiksi’’, sanoin iloisena.
’’Mitä Viirutassulle muuten kuuluu? En ole vielä nähnyt häntä.’’ Muistan, kuinka ennen lähtöäni tämä kermanvärinen kolli oli ollut epätoivoisen ihastunut Tiaislauluun. Olikohan hän jo paljastanut tunteensa, vai pelokkaana antautunut ystävyystasolle mitään sanomatta?
Näin silmäkulmassani Veijarin, joka katsoi hieman epäilevästi aukiolla olevia myrskyklaanilaisia.
’’Hei, tuossa on Veijari, yksi Virtakyynelen pennuista johon tutustuin eläessäni heidän kanssaan!’’ mau’uin Kastetassulle ja Tiaislaululle innokkaana. ’’Hei Veijari, tule tänne!’’ huudahdin ja heilutin häntääni yrittäessäni saada kolli huomion. ’’Haluan esitellä sinut Tiaislaululle ja Kastetassulle!’’

////Veijari? Tiainen? Kaste?
443 sanaa

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com