Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Myrskyklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Myrskyklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Nuuhkutassu

21.06.2018 13:55
Innostunut hymy nousi huulilleni, kun Tiikeriraivo kertoi, että menisimme tänään keräämään yrttejä. Ehdin jo kääntyä kohti aukiota valmiina lähtöön, mutta mestarini sanat saivat minut kääntymään takaisin.
"Sinä saat nyt katsoa mitä yrttejä tarvitaan lisää." Kurtistin hieman kulmiani, ja katsoin Tiikeriraivoa. Halusiko hän todella, että katsoisin, mitä yrttejä tarvittiin lisää? Olimme käyneet varastot sateen aikana niin monta kertaa läpi, että osasin jo kaiken ulkoa. Mutta kun yritin muistella, mitä yrttejä varastossa oli, mieleeni lipui vain muisto siitä, kun heittelin vanhoja ja kuivuneita yrttejä pois sateen ropistessa pesän kattoon. En ollut pistänyt merkille, mitkä yrtit olivat loppuneet ja mitkä eivät. Siispä huokaisin syvään ja ryhdyin tarkastamaan hieman vastahakoisesti yrttivarastojamme. Melko pian huomasin, että hierakkaa oli jäljellä enää yksi lehti ja että hämähäkinseittiä ei näkynyt missään. Unikonsiemenkasa oli myös huvennut todella pieneksi.
"Tarvitsemme ainakin hierakkaa, hämähäkinseittiä ja unikonsiemeniä", raportoin Tiikeriraivolle. "Muita yrttejä näyttää olevan ihan tarpeeksi." Käänsin päätäni mestarini suuntaan ja hymyilin pienesti.
"Voimmeko nyt lähteä?"

// Tikru?

Nimi: Tiikeriraivo

20.06.2018 12:47
Suin parhaillaan turkkiani, kun Nuuhkutassu saapui pesälle. Hänen tervehtiessään käänsin katseeni hänen suuntaansa ja jätin turkin sukimisen sikseen.
"Mitä aioimme tehdä tänään?" oppilaani kysyi. Olin jo herättyäni ajatellut, että tänään keräisimme yrttejä varastoon. Varsinkin nyt, kun ei enää satanut.
"Menemme keräämään yrttejä", maukaisin väläyttäen Nuuhkutassulle pienen hymyntapaisen. Nousin tassuilleni ja venyttelin hieman raajojani.
"Tarkistetaan ensin mitä kaikkea tarvitsemme", sanoin ja astelin yrttivarastomme luokse. Se oli siististi järjestetty ja olin myöskin eilen tarkastanut mitä kaikkea oli ja minkä verran. Halusin vain katsoa uudestaan mitä tarvitsisimme lisää, jottei tarvitsisi tehdä montaa reissua. Tässä olisi Nuuhkutassulla myös mahdollisuus oppia uutta, joten voisin antaa hänen katsoa mitä tavittaisiin lisää.
"Sinä saat nyt katsoa mitä yrttejä tarvitaan lisää", mau'uin ja väistyin sivummalle, jotta Nuuhkutassu pääsisi paremmin tarkastelemaan yrttejä.

//Nuuhku? Mun kirjotustaidot on kyllä ihan hukassa xd

Nimi: Nuuhkutassu

19.06.2018 22:14
Kohotin kuonoani ja vedin keuhkoihini raikasta ilmaa. Viherlehden tuoksut tulvivat nenääni ja saivat minut värähtämään. Edellispäivien sade oli puhdistanut metsän ja pyyhkinyt pois kaikki vanhat ja kuluneet tuoksut. Nyt ilma alkoi täyttyä uusista tuoksuista, kun saaliseläimet vipeltelivät puiden juurakoissa ja kasvit puhkesivat kukkaan. Myrskyklaanin leirin aukiolla oli lätäköitä, jotka näyttivät kiinnostavan erityisen paljon Kuiskepentua. Musta naaras kyyristeli suurimman lammikon reunalla ja nuuhki vettä, jonka pinta väreili jokaisella henkäyksellä. Hymähdin hiljaa ja käänsin katseeni pois Kuiskepennusta. Oli ihanaa nähdä uutta eloa Myrskyklaanissa. Rinnassani kaihersi kuitenkin ikävästi, koska en tiennyt, kykenisinkö suojelemaan Kuiskepentua. Mielessäni pyörivät edelleen Pitkävarjon ja Yökköpennun kuolemat, jotka tuntuivat olevan minun syytäni. Päivä päivältä onnistuin kuitenkin suuntaamaan syyllisyydentunteeni muualle palauttamalla mieleeni Pitkävarjon sanat. Ne rauhoittivat minut lähes aina ja kevensivät oloani.
Ravistelin kevyesti päätäni ja kömmin seisomaan. Sitten suuntasin kulkuni kohti parantajan pesää, jossa tiesin mestarini olevan. Olin elätellyt koko tämän päivän pientä toivoa siitä, että lähtisimme etsimään yrttejä, koska sade oli viimein lakannut. Viime päivinä oli ollut sateista, joten olimme päättäneet Tiikeriraivon kanssa antaa yrteille hetken kasvuaikaa. Se oli tarkoittanut sitä, että me olimme näivettyneet leirissä ja vain siivonneet varastoja. Kaipasin jo Myrskyklaanin leiristä ulos.
"Hei, Tiikeriraivo", tervehdin mestariani saavuttuani pesälle. Mestarini keltaiset silmät tuikkivat hämärässä. "Mitä aiomme tänään tehdä?"

// Tikru? tuli tönkkö...

Nimi: Kastetassu

18.06.2018 17:53
Katsoin Vehkatassua hiukan huvittuneena. Hän se ei ollut muuttunut yhtään! Olin jo pentuna tottunut siihen, kuinka puhelias hän oli sille päälle sattuessaan. Vaikkakin, itse olin puhelias koko ajan.
"Minulle kuuluu hyvää, kiitos vain. Valitettavasti minun täytyy nyt mennä, sillä lupasin viedä tuoresaalista klaaninvanhimmille. Näemme kenties myöhemmin. Voimme jutella taas joskus." sanoin ottaen tuoresaaliskasasta kaksi myyrän ja kaksi hiirtä. Niin suuren lastin kuljettaminen suussa oli melko haastavaa. Lähdin kiikuttamaan niitä kohti klaaninvanhimpien pesää, jonne päästyäni pudotin hiiren Heikkohenkäyksen eteen, joka alkoi tyytyväisenä järsiä sitä. Loput jaoin muille klaaninvanhimmille. Tämän jälkeen lähdin taas etsimään Ruskolehteä. Löysinkin hänet lopulta leirin rajalta.
"Mitä nyt teen?" kysyin häneltä.
"Seuraavaksi voimme mennä harjoittelemaan saalistusta." Ruskolehti vastasi.
*Jes!* ajattelin.

Lähdimme leirin ulkopuolelle. Kuljettuamme jonkin matkaa Ruskolehti pysähtyi.
"Aloitetaan perusteista." hän sanoi, "Kokeile hiipiä tuota kiveä kohti." Lähdin hiippailemaan kohti maassa olevaa pientä kiveä. Yritin astua mahdollisimman tasaisesti ja varovasti. Lopulta hyppäsin ja läimäytin kiveä tassullani.
"Hyvä! Koeta ensi kerralla varoa, ettei häntäsi heilu sinne tänne. Lisäksi voisit hypätä hiukan aiemmin, jottei saaliseläin ehdi huomata sinua." Ruskolehti totesi. Koetin seuraavaksi noudattaa naaraan neuvoja ja pidin häntäni paikoillani. Hyppäsin myös hiukan aiemmin.
"Juuri noin! Olet selvästi luonnostasi hyvä saalistaja!" Ruskolehti maukaisi ystävällisesti. Olin itsekin tyytyväinen onnistumiseeni.
"Seuraavaksi voitkin kokeilla oikeaa saalistusta. Haistatko mitään?" Ruskolehti totesi jatkettuani harjoittelua. Vedin nenääni metsän tuoksuja ja havaitsin hetken päästä varpusen vähän yli kymmenen ketunmitan päässä. Se ei ollut selvästikään huomannut vielä minua, koska se nokki maata kaikessa rauhassa. Lähestyin sitä varovasti yrittäen pysyä mahdollisimman matalana. Lopulta olin jo melko lähellä, tarvittiin enää loikka ja saalis olisi minun. Jännitin lihakseni ja hyppäsin lintua kohti. Hyppyni jäi kuitenkin hiukan vajaaksi, enkä osunut varpuseen. Varpunen lehahti ilmaan päästäen hätähuudon. Sähähdin harmistuksesta.
"Ei se mitään, tuo oli vasta ensimmäinen kerta." Ruskolehti sanoi rohkaisevasti. "Jatketaan vielä saalistusta.

Kun palasimme leiriin, kannoimme mukanamme ihan hyvin saalista. Ruskolehti oli onnistunut nappaamaan oravan ja minä olin lopulta saanut hiiren. Iloisena hyvin menneestä harjoituksesta vein saaliini tuoresaaliskasaan. Minulla ei ollut juuri mitään erityistä tehtävää, joten menin istuskelemaan oppilaiden pesän edustalle.

Nimi: Silkkitassu

18.06.2018 15:35
Silmäni avautuivat sikeästä unesta maisemaan, joka pikkuhiljaa alkoi käydä minulle jo tutuksi. Puoli kuuta oli kulunut siitä, kun olin eksynyt Myrskyklaanista, kävellyt kaksijalkalan läpi ja tavannut Gingerin sekä hänen perheensä. He olivat ystävällisinä tarjonneet minulle suojaa myrskyltä, joka sinä yönä oli karannut valloilleen. Olisin jo pitkän aikaa sitten palannut Myrskyklaaniin ja kenties nimitetty soturiksi, ellei koira olisi hyökännyt kimppuuni muiden näyttäessään minulle reviiriään.
Niskavillani nousivat pystyyn jo koiraa ajatellessani. Se oli hampaillaan tarttunut jalkaani ja riuhtonut sitä niin, että vereni oli muuttanut sen hampaat kellertävistä punaisiksi. Virtakyynel ja Ginger olivat auttaneet minua koiran karkottamisessa raapimalla sen kuonoa, vaikka olisin tietenkin pärjännyt yksinkin. Koiran aiheuttava vamma jalkaani oli ollut sen verran vakava, että en puolen kuun aikana pystynyt laittamaan painoa sille ollenkaan, saati sitten matkata takaisin kauas Myrskyklaaniin. Vammaa enemmän minua kuitenkin huolestutti se, että jäisikö siihen arpia. Olin tunnettu turkkini virheettömyydestä, ja vaikka arvet saisivatkin minut näyttämään katu-uskottavammalta, halusin mieluummin pysyä hyvännäköisenä. Virtakyynel oli arvellut, että jalka parantuisi entiselleen ilman minkäänlaisia arpia, mutta ikinä ei voinut tietää varmuudella.
Kun nousin seisomaan, huomasin ilokseni, että jalkaani ei koskenut melkein yhtään seistessäni kaikilla neljällä jalallani. Viime päivien aikana olin jo ottanut varovaisia askelia, mutta nyt tuntui kuin jalkani olisi parantunut jo miltei täysin.
Pesä oli tyhjä lukuun ottamatta pientä hiirtä, joka minulle oli jätetty. Söin sen tyytyväisenä suuhuni. Voisin tottua tällaiseen elämään. Gingerin ja muiden kanssa oli paljon rennompaa kuin klaanissa, kun ei ollut läheskään yhtä paljon sääntöjä, arvoja, tai seremonioita. En olisi kuu sitten voinut mistään hinnasta uskoa, että erakot olisivat mitään muita kuin hiirenaivoisia yksineläjiä, mutta nyt mielipiteeni oli täysin toinen.
Ajatus erakoksi ryhtymisestä ei kuitenkaan edes tullut mieleeni. Olin silti myrskyklaanilainen koko sydämestäni, oli hyvä aika, että palasin takaisin kotiin. Etsivätköhän klaanitoverini minua enää? Luulivatkohan he, että olin kuollut? Mitä jos he järjestivät minulle jo hautajaiset? Ajatukseni siirtyivät pikkuhiljaa myös Paatsamapilveen, Viirutassuun ja Tiaislauluun. He olivat minulle tärkeimmät kissat Myrskyklaanissa, ja vaikken sitä tahtoisi myöntää, olin alkanut ikävöidä heitä. Tiesin, että Paatsamapilvi tuskin muisti minua, kun hänellä oli niin paljon pentuja huollettavinaan, mutta toivoin, että Viirutassu ja Tiaislaulu ikävöisivät minua. Kun näkisin heidät taas, voisin kertoa heille kaikki mitä minulle on puolen kuun aikana tapahtunut.
Söin hiiren loppuun ja menin sitten Virtakyynelen ja Pyrstökuiskauksen pesästä aukiolle. Hiirenkorvan aika oli muuttunut jo viherlehdeksi, vaikka tämä päivä olikin täynnä tummia sadepilviä ja siksi viileämpi. Aukio oli tyhjä, minua lukuun ottamatta kaikki näyttivät olevan joko metsällä tai pesissään pakoa sateelta. Kävellessäni aukiolla nilkutin vielä hieman, mutta se johtui kivun sijasta siitä, että jalkani oli paketoitu hämähäkinseitillä.
Istahdin aukion reunalla olevan kuusen alle sateensuojaan ja jäin odottamaan muita.

//Joku? Virta? Gin?

Nimi: Pilvitassu

18.06.2018 12:02
"Mikä ettei", Tunturitassu vastasi hieman painuksissa olevalla äänellä. *Hienoa! Hän suostui ehdotukseeni*, ajattelin hieman innoissani. En kuitenkaan lähtenyt kysymään mestareiltamme mitään, sillä juuri tällä hetkellä halusin olla vain Tunturitassun kanssa.
"Mutta mieluummin minä jäisin tähän sinun kanssasi", tämä jatkoi sitten hivenen happamasti, ja hymähdin hieman. *Hän on niin mahtava!* ajattelin, tietämättä monesko kerta se oli, kun ajattelin hänen olevan mahtava. Tunturitassu kohotti kauniin päänsä kaulaltani, havahduttaen minut ajatuksistani. Naaras katsoi minua silmiin, ja vastasin katseeseen ystävällisellä katseella, ja hymyilin. *Kunpa voisimmekin jäädä tähän!* mietin hieman kaihoisasti, mutta tiesin, että jos emme kävisi koulutustamme loppuun, emme tulisi sotureiksi eikä meistä tulisi kumppaneita. Se ajatus oli päällimmäisenä mielessäni sillä hetkellä, ja tuntui kuin kaikki ajatukseni liittyisivät jollain tavalla Tunturitassuun.
"Niin, kunpa voisimmekin vain jäädä tähän niin pitkäksi aikaa kun tahdomme", nau'uin kaihoisasti.
"Mutta jos me emme käy koulutustamme loppuun eikä meistä tule sotureita, meistä ei tule kumppaneita. Siksi ainakin minä haluan tulla soturiksi, muulla ei ole niin hirveästi väliä, vaikka onhan se varmaan mahtavaa olla soturi", jatkoin pieni happamuus äänessäni ensimmäisen lauseen kohdalla. Irrotin katseeni vastahakoisesti Tunturitassun kauniista silmistä, ja aloin haravoida leiriä katseellani, yrittäen etsiä mestareitamme.
"Minkä näköinen Viirupilvi olikaan? En juuri nyt näe Valosielua, mutta olisi hyvä, jos löytäisimme ainakin sinun mestarisi", nau'uin hieman vastahakoisesti ajatuksesta lähteä etsimään mestareitamme, sillä olisin paljon mieluummin jäänyt vain tähän istumaan. Ymmärsin kuitenkin, että meidän pitäisi myös edistää soturikoulutustamme.

//Tunturi? Sori, tönkkö

Nimi: Sääskitass

17.06.2018 19:09
Jäkälähammas saapui yllättäen luokseni leirissä, kun olin juuri palannut aukiolle tarpeidentekopaikalta. Siitä oli aikaa, kun olin viimeksi viettänyt aikaa Jäkälähampaan kanssa. Se teki tästä kohtaamisesta vielä mukavamman. Olimme olleet pentuina pentutarhassa samaan aikaan.
"Lämmin päivä, vai mitä? Mitäs olet opetellut? Sinustakin tulee varmaan piakkoin soturi", Jäkälähammas naukui ystävällisesti.
"Tänään tosiaan on lämmin päivä, olen siitä samaa mieltä kanssasi. Purohäntä on opettanut niitä tavallisia asioita. Taistelua, metsästystä, sammaleen keräämistä ja yleisiä tietoja. Ja minä kyllä ainakin toivon, että minusta tulee pian soturi", vastasin Jäkälähampaalle hymyillen iloisena. Muistin, kun en ollut pentuna malttanut odottaa pääseväni oppilaaksi ja sitä kautta soturiksi. Nyt olin oppilas ja halusin kovasti päästä pian soturiksi.
"Entä miten sinulla on sujunut? Millaista on olla soturi?" utelin. Oletin soturina olemisen olevan aivan mahtavaa. Eihän se kamalaakaan voinut olla, ei mitenkään. Silloin pääsi tekemään niin paljon mahtavia asioita. Ja soturinahan taisi olla enemmän vapauksiakin. Katseeni oli kiinnittynyt tiukasti Jäkälähampaaseen, kun odotin vastauksia molempiin kysymyksiini.

Nimi: Aurinkotassu

16.06.2018 13:47
" Mitä ihmettä?" hämmästelin, kun Saniaistähti pysähtyi tukevan pajun eteen.
" Tänään me kiipeilemme." Kolli kyyristyi, ja ponnisti ilmaan. Hän tarrasi kynsillään puunkuoreen, ja roikkui siinä hetken. Sitten hän ojensi tassunsa alimmalle oksalle, ponnisti taas ja hetken kuluttua istui oksalla. Hän ponnisti hyppyyn seuraavalle oksalle, mutta hyppy jäi lyhyeksi. Hän tippui alaspäin, mutta tarrasi pajun kuoreen ja kiskoi itsensä takaisin ylös. Sitten hän hyppäsi alas, ja kehotti minua kokeilemaan. Paneuduin maahan, ja syöksähdin kohti pajua. Sain otteen puusta. Yritin kavuta ylös,mutta luisuin alas. Koetin uudelleen. Nyt pääsin ensimmäiselle oksalle, mutta oksa huojui allani uhkaavasti. Htäännyin ja loikkasin puusta. Saniaistähti nyökkäsi aavistuksen. Nyt pomppasin valtavalla loikalla, ja päädyin suoraan ensimmäiselle oksalle. Keskitin katseeni toiselle oksalle, ja ponnistin. Päädyin sinne kyllä, mutta oksa keinahti ja kierähdin alas sieltä. Takerruin kynsilläni oksan haaroihin.
" Saniaistähti!" Parkaisin.
" Alla on pehme'', jos tiput", kolli naukaisi rauhallisesti. Yritin hivuttautua takaisin oksalle. Pääsin sinne, ja jäin huohottamaan. Sitten keskityin seuraavaan oksaan, joka oli ihan lähellä, Ponkaisin kovaan vauhtiin. Oksa vilahti altani, ja yritin ottaa sen assujeni väliin, mutta loikka kantoi minut yli oksan.
" Apua!" Ulvoin, kun edessäni avautui alamäki. Iskeydyin maahan, ja ilma pakeni keuhkoista. Kierin avuttomana alaspäin, ja yritin huutaa. Kurkustani tuli vain pihinää. Pensaat, puut ja juurakot vilahtelivat ohi ja luonto heitteli minua armottomasti. Eteen tuli likainen oja, joka oli täynnä haisevaa, rasvaista nestettä. Yritin painaa kynteni maahan, mutta en ehtinyt ennenkuin paiskauduin veteen. Ehdin juuri ja juuri sulkea suuni, ettei sinne tulvinut vettä. Vesi tuntui inhottavalta turkkia vasten, ja sitä tulvi korviini. Raskas turkki painoi alaspäin. Hätääännyin. Miten selviäsin? Oja oli aika syvä, ja pohja oli mutainen. Kun valuin alaspäin, tassuni upposivat lilluvaan mutaan. Ne juuttuivat siihen inhottavasti, ja koetin epätoivoisesti kiskoa ne pois liejusta. Ne kuitenkin vain katosivat entistä syvemmälle. Aistit alkoivat hämärtyä. Yritin polkea vimmaisesti ylös mudasta, mutta potkut olivat vaisuja. Vettä täynnä olevat korvani kuulivat kuitenkin tassujen rummutusta ja ulvontaa. Yritin nostaa päätäni ylös, ja kurottelin pintaa kohti. Tassut vetivät minua alaspäin. Yritin kaikin voimin pyristellä vastaan, mutten onnistunut. Vajosin alas. Olisi minun aikani liittyä Tähtiklaaniin.

Tunsin, kuinka hampaat tarttuivat niskanahkaani. Ne kiskoivat minut hurjalla voimalla pois vedestä. pääni pulpahti pinnalle. Aukaisin suuni, ja aloin yskiä rajusti. Lysähdin nurmelle ja yskin. Raotin silmiäni, joita kirveli. Erotin sumeasti valkoisen läiskän, tumman raidan, läntin vaaleanruskeaa ja kaksi vihreää, pyöreää täplää. Kummallinen näky kumartui lähemmäs, alkoi nuolla turkkiani. Huokaisin, ja yskähdin. Sitten hampaat tarttuivat taas niskaani, ja olento lähti raahaamaan minua läpi metsän.

" Onko hän kunnossa?" Kuului huolestunut ääni.
" Hän oli tuskin tajuissaan, kun toin hänet", vastasi möreämpi nauku.
" Hän toipuu. eikö niin, Tiikeriraivo?"
" Tottakai." Raotin silmiäni. Niihin sattui. Painoin ne inahtaen kiinni. Kuulin kahinaa, kun jotkut kumartuivat lähemmäs.
" Aurinkotassu?" joku sanoi. Yritin avata silmäni. Se sattui, mutta pakotin ne sirrilleen.
" Mikä olo?" Sanoi epämääräinen hahmo. Tarkensin katseeni häneen, ja erotin sen saman olennon, joka pelasti minut. Yritin naukua, mutta sen sijaan sain yskänpuuskan.
" Hän nieli vettä", sanoi joku. Katsoin häntä, ja koetin muistaa hänet. Punertavaa, ja jossain ohdissa oli tummempia raitoja, Pinnsitin, ja nimi putkahti mieleeni. Tiikeriraivo! Kolmas hahmo oli naaras. Vaaleanruskeaa turkkia pompahti silmiini.
Kohotin päätäni aavistuksen.
" Ras-köhh, Raskas ja sekava", onnistuin maukumaan käheästi. " Janottaa". Pienempi kisa kiiruhti pienelle lammikolle, kastoi sammaltupon ja toi sen minulle. Lipaisin sitä hiukan. Vesi oli kylmänraikasta ja ihanaa. Nyökkäsin hiukan. Naaras, jonka nyt tunnistin Lehtiturkiksi, ja minunt pelastanut hahmo, Saniaistähti, lähtivät. Tiikeriraivo jäi tutkailemaan minua ja nuuhkimaan.
" Et tarvitse enää yrttejä. Voit nukkua ensi yön oppilaiden pesässä." Kolli päätti, ja lähti pois. Kömmin istumaan, ja aloin nuolla itseäni. Turkki maistui ällöttävälle, ja aloin kakoa. Nuuhkutassu meni ohi, mutta pysähtyi kohdallani.
" Sinun kannattaa varmaan käydä purolla kahlaamassa, muuten paha maku jää varmastikin suuhun", hän naukui, ja lähti. Kavahdin ajatusta mennä veden lähelle, joten pakotin itseni jatkamaan nuolemista.Jalkani olivat mutaiset, ja huokaisten päätin jättää niiden pesemien myöhempään.Lähdin parantajan pesältä. Käveleminen oli oikeastaan pelkkää kompuroimista, ja jalat tärisivät. Kävelin huterasti tuoresaaliskasalle, ja ajattelematta asiaa nostin ensimmäisen saaliin mikä osui hampaisiini. Kannoin sen kasan viereen, ja näykin sitä heikosti. Söin hiukan, muttta jokainen puraisu maistui inhottavalle vedelle. Huokaisin raskaasti, ja päätin jättäää hiiren kesken ja mennä purolle juomaan ja puhdistamaan turkkini. Nyt keskityin kävelemiseen, ja päästyäni puron luokse menin makaamaaan uupuneena. Nojauduin eteenpäin ja latkin raikasta vettä. Se pyyhki suurimman osan mausta suustani, ja astuin varovasti veteen. Pieni virta huuhtoi jalkojani, ja pomppasin taaksepäin. Vetäisin henkeä, ja astelin veteen. Kylmä vesi pyyhki mudan karvoistani, ja astelin edestakaisin mielissäni veden virtauksesta. Hetken kuluttua lähdin sieltä, ja istahdin puron viereen ja katselin metsään. Olo oli edelleen hiukan uupunut ja raskas. Laskin kuononi etutassuille, ja suljin silmäni.

Havahduin hereille, ja huomasin auringon. Se oli muttunut kalpeammaksi ja ilma oli kylmentynyt. Oli varmastikin jo yö. Nolostuneena hipsin takaisin leiriin, oppilaiden pesään nukkumaan. Muut nukkuivat jo kerälle käpertyneinä, ja asettauduin sammalille mietiskelemään ja jatkamaan unia.

Nimi: Jäkälähammas

16.06.2018 13:36
"Mestarini on Ruskolehti. En ole vielä ehtinyt harjoitella, koska aloitamme vasta sitten kun olen syönyt", Kastetassu naukui ja minä nyökkäsin naarasoppilaalle, "Odotan sitä innolla, mitä sitten ikinä teemmekään ensimmäisenä. Mutta hei, tuoltahan Ruskolehti tuleekin jo!"
Viikseni väpättivät huvittuneena, oli kiva katsella sitä miten innokkaasti Kastetassu oli menossa harjoituksiin. Kastetassusta tulisi vielä jonain päivänä hyvä soturi Myrskyklaanille. Oppilas söi hiirensä nopeasti loppuun ja maukui: "Minun pitää nyt mennä. Oli kiva jutella kanssasi! Hei hei!"
"Hei hei!" vastasin ja seurasin, kuinka Kastetassu loikki mestarinsa Ruskolehden luo. He juttelivat hetken jotain, kunnes mestari ja oppilas katosivat leiristä. Jäin nyt yksin, muttei se haitannut. Söin hiireni nopeasti loppuun.

Päivät kuluivat rattoisasti. Nyt oli viherlehti ja oli todella lämmintä. Riistaakin riitti. Makoilin tuoresaaliskasan lähellä, olin juuri syönyt pienen oravan, jonka olin itse napannut saalistuspartiossa aamulla.
"Tänäänhän on lämmin päivä", kuulin Lupiinihännän maukuvan. Lupiinihäntä makasi noin ketunmitan päässä vierellään sinertävän harmaa kolli Hyasinttimyrsky.
"Niin on, vanhukset saavat nauttia nyt toden teolla", Hyasinttimyrsky naurahti, "Elotuulihan toivoi niin kovin lämmintä säätä."
"Nyt sitä saa", Lupiinihäntä naurahti. Katselin ympärilleni leirissä etsien ehkä jotain seuraa. Kastetassua ei näkynyt missään. Havaitsin sitten Sääksitassun tulevan tarpeidentekopaikalta. Olin ollut vaaleanharmaan kollin kanssa samaan aikaan pentutarhassa ja olin joskus silloin leikkinytkin hänen kanssaan. Sen jälkeen en oikeastaan ole viettänyt aikaa Sääksitassun kanssa. Nousin ja jätin Lupiinihännän ja Hyasinttimyrskyn juttelemaan keskenään. Astelin Sääskitassun luo ja nyökkäsin.
"Lämmin päivä, vai mitä?" kysyin, "Mitäs olet opetellut? Sinustakin tulee varmaan piakkoin soturi."

//Sääksi?

Nimi: Tunturitassu

14.06.2018 22:22
Tukahdutin suolaiset kyyneleeni vasten Pilvitassun turkkia. Kollin niin makea, tunteita herättävä tuoksu sai sydämeni laukkaamaan, mutta mieleni tasoittumaan järkeä tavoittelevalle aaltopituudelle. Välillemme langennut rauhallinen hiljaisuus kieppui ympärillämme samalla tapaa kuin pölyhiukkaset kieppuivat auringonvaloa vasten. Hetkeä aikaisemmin kehoani viistänyt tunneaalto sai minut uupuneeksi ja ajatukseni harhailemaan todellisuuden ja unen rajamailla.
"Kuule", Pilvitassu naukaisi rikkoen välillämme vallinneen hiljaisuuden, "Haluaisitko, että kysyisin mestareiltamme jos voisimme harjoitella yhdessä?"
Nojatessani päätäni vasten Pilvitassun valkeaa turkkia, tunsin miten hänen kaulansa lihakset työskentelivät hänen puhuessaan ja kurottaessaan päätään hivenen ylemmäs, jotta saattoi painaa leukansa lempeästi päälakeani vasten. Kollin lempeä kosketus sai lämpien aaltojen muovaavat väristykset kulkemaan korvani nipukoista aina hännänpäähäni asti. Pilvitassu oli kietaissut häntämme yhteen ja mielestäni ne näyttivät kauniilta toisiinsa kietoutuneina.
"Mikä ettei", nau'uin hivenen painuksissa olevalla, hetkeä aikaisemmin taakse jääneen itkun sekaisella äänellä, kunnes jatkoin hivenen happamasti, "Mutta mieluummin minä jäisin tähän sinun kanssasi."
Kohotin pääni oppilaan kaulalta, jotta saatoin katsoa häntä silmiin. Pilvitassun ystävällisyyttä täynnä olevat silmät vastasivat katseeseen ja tohdin epäillä, että myös hän olisi halunnut jäädä tähän, eikä lähteä muualle. Juuri nyt ajatus harjoituksista ja kaikesta muustakin tuntui täysin vastenmieliseltä. Kykenin sisäistämään ainoastaan itseni ja Pilvitassun. Vaistomaisesti rajasin kaiken muun pois ympäriltäni. Kaiken, jolla ei juuri nyt ollut minulle väliä.

//Pilvi?

Nimi: Vehkatassu

14.06.2018 17:47
"Miten koulutuksesi on sujunut? Kuka on uusi mestarisi? Millainen hän on?" Kastetassun kysymykseen oli helpot vastaukset.
"Koulutus on ollut vaikeaa. Mestarini on Riekkosulka. Hän on melko äkkipikainen. Ei olisi varmaan pitänyt napata ontuvaa hiirtä saalistuksessa. Olin kyllä mielestäni ansainnut haukut, mutta kyllä se silti tekee kipeää. Minusta muuten leirin lähistöltä aamunkoiton jälkeen napattu hiiri on parempi, kuin samaan aikaan käärmekivillä napattu metsämyyrä. Entä mitä mieltä olet kaikesta tästä harjoittelusta? Oletko muuten ollut kokoontumisessa? Niin, unohdin, että et ole ollut vielä niin kauaa oppilaana. Mitä muuten kuuluu?" Hiljenin yhtäkkiä, kun tajusin, että olin taas saanut puhekohtauksen. Minua alkoi nolottaa.
"Niin... Mitä sinulle kuuluu?"

//Kaste?

Nimi: Kastetassu

14.06.2018 15:29
Heräsin rauhalliseen aamuun. Aurinko oli jo noussut. Katselin unisena ympärilleni. Jotkut oppilaat nukkuivat yhä, mutta suurin osa oli jo hereillä. Haukottelin hiukan ja lähdin kävelemään ulos pesäsästä. Mietiskelin samalla, mitäköhän tekisimme tänään mestarini kanssa. Suuntasin kohti sotureiden pesää, ja kurkistin sisälle toivoen, että Ruskolehti olisi siellä. Häntä ei kuitenkaan näkynyt siellä. Katselin ympärilleni ja huomasin lopulta, että hän oli leirin laidalla juttelemassa kissan kanssa, jonka tunnistin Hyasinttimyrskyksi. Menin tervehtimään heitä.
"Hei Ruskolehti, tervehdys Hyasinttimyrsky!" tervehdin heitä molempia.
"Hei Kastetassu." molemmat soturit sanoivat.
"Mitä tänään on luvassa?" kysyin.
"Alkajaisiksi voisit käydä klaaninvanhimpien pesällä katsomassa, tarvitseeko joku jotain." Ruskolehti vastasi hetken mietittyään.
"Hyvä on." sanoin ja lähdin kohti klaaninvanhimpien pesää.

Pesälle saavuttuani tervehdin kaikkia ja kysyin heiltä:
"Tarvitaanko täällä jotain?"
Elotuuli, kirjava naaras pohdiskeli hetken ja vastasi sitten:
"Punkkeja ei tarvitse poistaa, sillä Aurinkotassu kävi tekemässä sen jo, eivätkä nukkumapaikatkaan tarvitse sammalta, koska Vehkatassu kävi juuri tuomassa uusia sammalia, mutta jos hakisit vaikka ruokaa tuoresaaliskasalta. Heikkohenkäyksellä on varmaankin jo nälkä." Harmaa kolli ynähti vastaukseksi.
"Selvä, minä voin hakea." vastasin helpottuneena siitä, että minun ei tarvitsisi poistaa punkkeja.

Lähdin kohti tuoresaaliskasaa. Olin juuri valitsemassa sopivaa saalista pesään vietäväksi, kun kuulin takaani tutun äänen:
"Hei, Kastetassu!"
Käännyin ja huomasin Vehkatassun. Harmaa kolli oli ollut samaan aikaan kanssani pentutarhalla, joten tunsin hänet hyvin. Tiesin että hän oli aika pohdiskeleva luonne, joka usein esitti erikoisia kysymyksiä.
"Hei, Vehkatassu, emme ole ehtineetkään jutella hetkeen." vastasin hänelle.
"Miten koulutuksesi on sujunut? Kuka on uusi mestarisi? Millainen hän on?" jatkoin.

//Vehka?

Nimi: Aurinkotassu

13.06.2018 19:40
Pujottelin puiden lomassa kohti leiriä kaksi hiirtä suussani. Roikotin niitä hännistä suussani, ja niiden kehot laahasivat aika ajoin maata. Suuntasin leiriin päästyäni suoraan klaaninvanhinten pesälle. Pesässä Korppisielu söi lihavaa kania. Muut klaaninvanhimmat eivät ilmeisesti olleet syöneet, sillä he ilahtuivat kovasti kuin toin hiiret heille.
" Menenhän nyt haukkaamaan tuoresaalista", Elotuuli naukaisi.
" Tulisitko ruokasi jälkeen poistamaan punkit, minussa on pari joihin en yllä, samoin Heikkohenkäyksellä. Eikö niin?" Siipisydän katsahti Heikkohenkäykseen, joka inahti ja heilautti vaisusti korvaansa. Nyökkäsin heille, ja menin tuoresaaliskasalle. Kiitin Tähtiklaania riistasta. Sitten otin kasan päältä varpusen ja söin sen nopeasti oppilaiden kannolla. Kun olin ahmaissut sen, nuolin huuleni puhtaiksi. Olin juuri jolkuttamassa hiirensappea hakemaan, kun nenälleni läiskähti jotain märkää. Vilkaisin taivaalle. Aurinko paistoi kirkkaana, mutta erotin liikettä. Pisaroita alkoi tupsahdella taivalta. Tihkusade tuntui inhottavalta turkilla. Ampaisin parantajan pesälle suojaan sateelta sillä sieltä sai hiirensappea. Käpäläni liukuivat, ennenkuin sain ne pysäytettyä. Tiikeriraivo syöksyi paikalle yrttivarastosta, ilmeisesti luulleen juoksuani hätätapaukseksi. Hän vilkuili ympärilleen.
" Anteeksi tuo melu, mutta en tahtonut kastua tuolla ulkona. Tarvitsisin vain hiirensappea", selitin ja huidoin hännälläni. Tiikeriraivo nyökkäsi, maukui jotain Nuuhkutassulle ja toi minulle pistävältä lemuavan sammalpallon. Hän nyrpisteli nenäänsä.
" Siinä olisi, koeta ensi kerralla tulla hiljempaa!Kolli luimisti korviaan, ojensi sammalmytyn ja marssi tiehensä. Poimin sammaleen hampaisiini, ja tassutin ulos karvat pörhössä. Silotin ne sitten, kun huomasin sateen loppuneen. Ujuttauduin klaaninvamhimpien pesään, ja näin Heikkkohenkäyksen torkkuvan. Siipisydän nykäisi häntäänsä. Elotuuli oli ennyt ulos, mutta Korppisielu nukkui tuhisten. Pujottelin kollien seassa Siipisydämen luokse, ja hän näytti tassuillaan ja hännällään punkkien sijainnit. Painoin sammalpallon Siipisydämen kylkeen. Valkoien olio irtosi. Toistin asian kaikilla punkeilla, ja lähdin kohti Heikkohenkäystä , joka oli herännyt.
" Missä on punkkeja?" Mau'uin ääntäen selvästi. Vanhus nosti etutassunsa oikean korvan taakse, taivutti päänsä lapaa kohti, näpäytti hännällään velttoa, toimintakyvytöntä takajalkaa ja osoitti oikealla tassulla vasempaa etukäpälää. Poistin punkit, ja Heikkohenkäys ynähti, ja jäi retkottamaan sammalille. Lähdin pesästä, ja menin pesemään tassuni. Palasin leiriin.
" Aurinkotassu! Leikkisitkö hetkisen Kuiskepennun kanssa? Tahtoisin käydä juomassa purolla", Paatsamapilvi naukui.
" Toki." Kuiskepentu toljotti minua pikku silmät apposen ammollaan. Paatsamapilvi naukui pennulle jotakin, ja nuolaisi häntä lempeästi. Kuningatar lähti leiristä.
" Hei, Kuiskepentu", nau'uin varovasti. Pentu tuijotti käpäliään.
" Haluaisitko leikkiä?" Tiedustelin. Naaras katsahti minua, ja käänsi sitten taas katseen maahan.
" Paatsamapilvi ehdotti sammalpalloa", Kuiskepentu vinkaisi, ja heilautti vihreän, pölyisen sammalmytyn eteensä. Hän heitti sen ilmaan vaisusti. Koppasin sen, ja heitin takaisin. Naaras unohti ilmeisesti ujostella, sillä muutaman kopin jälkeen hän alkoi vastaanottaa sammalen innokkaammin. Syöksähtelin sinne tänne, kun nappasin pallon yhä uudestaan. Lopulta pallo lensi kauas, ja menin hakemaan sen. Kun toin sen takasin, Kuiskepentu nuoli tassuansa ja pesi korvansa. Hän miukui tahtovansa vaihtaa leikkiä.
" Graar!" Hänen pikku suunsa päästi pikku huudon, ja tämä loikkasi äälleni otettuaan ennen vauhtia. Liioitellen urahdin, ja laskeuduin maahan. Naaras kömpi päälleni ja kehräsi.
" Minä voitin sinut!" Hän naukui iloisena. Pentu pomppasi alas. Hän alkoi taas näyttää ujolta.
" En kai satuttanut sinua?" Pentu maukui. Ravistin päätäni, ja pentu näytti taas iloiselta. Silloin Paatsamapilvi tuli leiriin ja Kuiskepentu lähti pomppimaan hänen rinnallaan. Kehräsin hänen peräänsä.

Nimi: Vehkatassu

11.06.2018 13:20
Heräsin makuupaikaltani. Ei ollut vielä aurinkohuippua. Nousin ylös ja menin tuoresaaliskasan lähelle. En kuitenkaan syönyt mitään, koska en ollut tehnyt vielä mitään hyödyllistä. Riekkosulka tuli paikalle.
"Sinä voisit mennä keräämään sammalia klaaninvanhimpien pesälle. Nyökkäsin vastaukseksi. Menin suurikokoisfn kiven luo. Kivessä kasvoi sammalta. Aloin irroittaa sammalta kiveltä. En ollut pettynyt, koska minua ei haitannut se, että jouduin keräämään sammalia. En pitänyt metsästyksestä ja olin liian väsynyt harjoittelemaan taistelua. Kun olin kerännyt sammalia tarpeeksi, menin leiriin. Laitoin sammalet klaaninvanhimpien nukkumapaikoille. Menin tuoresaaliskasalle, kun huomasin tutun tuoksun. Se oli Kastetassu. Hän oli ollut hetken aikaa pentutarhalla kanssani. Kävelin hänen luokseen.
"Hei, Kastetassu!" Tervehdin häntä.

//Kaste?

Nimi: Kastetassu

10.06.2018 21:38
Pohdiskelin hiukan Jäkälähampaan kysymystä. Kun tarkemmin ajatteli, mitä oikeastaan tiesin mestaristani, Ruskolehdestä? En ollut oikeastaan vielä tutustunut häneen. Tiesin, että hän on melko ystävällinen, mutta viihtyi silti myös yksin, sillä olin kuitenkin nähnyt hänet joskus vielä pentutarhalla ollessani. Kuitenkaan en tuntenut harmaata naarasta kovin hyvin. Ja sitten, mitä taas harjoituksiin tuli, en ollut vielä tehnyt mitään.
"Mestarini on Ruskolehti. En ole vielä ehtinyt harjoitella, koska aloitamme vasta sitten kun olen syönyt." naukaisin hänelle. Jäkälähammas nyökkäsi.
"Odotan sitä innolla, mitä sitten ikinä teemmekään ensimmäisenä. Mutta hei, tuoltahan Ruskolehti tuleekin jo!" huudahdin. Söin hiireni loppuun ja sanoin Jäkälähampaalle:
"Minun pitää nyt mennä. Oli kiva jutella kanssasi! Hei hei!"
"Hei hei!" Jäkälähammas vastasi.

Rynnistin Ruskolehden luo. Naaras katsoi minua hiukan huvittuneena.
"Huomaan, että olet jo syönyt ja intoa täynnä," hän maukaisi ystävällisesti.
"Kyllä, olen valmis! Mitä teemme ensimmäisenä? Minulle käy mikä tahansa! Saalistusharjoitus, taisteluharjoitus, reviirin esittely..." puhuin silmät innosta välkkyen.
"Mitä jos aloittaisit punkkien poistosta klaaninvanhimmilta," hän totesi hymyillen. En voinut pidätellä pientä parkaisua. *Punkkienpoistoa? Ensimmäisenä päivänä!?* ajattelin tuskastuneesti.
"Kunhan pilailin, voimme mennä tutustumaan klaanimme reviiriin." Ruskolehti vastasi kehräten naurusta huomattuaan ilmeeni. Ilmeeni vaihtui heti synkästä iloiseksi. Juuri tätä olin odottanut!

Kuljimme metsässä rauhallisesti hölkäten, samalla Ruskolehti selitti minulle:
"Aloitamme Varjoklaanin vastaisesta rajasta, sen pitäisi olla sinulle vähiten tuttu, mikälin oikein käsitän."
Ymmärsin, että hän vain vitsaili, mutta tunsin oloni hiukan vaivaantuneeksi. Tiesikö koko klaani pentuajan seikkailuistani? Olin nimittäin pentuna harhaillut Jokiklaanin rajalla Aurinkokivien tuntumasta. Olin vain ollut niin utelias silloin. Ohitettuamme Suuren Vuorivaahteran aloin haistamaan oudon katkun.
"Tuo on Ukkospolku. Hirviöt kulkevat sitä pitkin," Ruskolehti sanoi. Tuijotin silmät pyöreinä suurta kiemurtelevaa polkua. Tuo oli siis Ukkospolu, josta olin kuullut kerrottavan!
"Toisella puolella näet Varjoklaanin rajan. Oletan, että olet kuullut puhuttavan heistä?"
"Olen kyllä. Hehän ovat varjoissa lymyileviä ja suolla viihtyviä kissoja?" vastasin katsellessani rajaa.
"Kyllä, mutta myös ovelia ja taitavia sotureita joiden kanssa saa olla tarkkana taistelussa. Jatketaan matkaa." Ruskolehti jatkoi.

Käytyämme reviirin läpi palasimme leiriin. Aurinko alkoi jo laskea, joten menin suoraan nukkumaan oppilaiden pesään. Ennen kuin nukahdin mukavaan sammalpesääni, katselin yksittäisten Tähtiklaanin sotureiden loistamista taivaalla. Sitten uni valtasi minut ja nukahdin.

Nimi: Leijonatassu

09.06.2018 19:23
Istuin hiljaa leirissä katsellen ympärilleni. Leirissä oli melko rauhallista, ellei jopa hieman tylsääkin. Auringonvalo pilkisti hieman puiden latvustosta ja päättelin olevan jo auringonhuippu. Hengähdin ilmaa ja nousin jaloilleni. Huomasin katseellani mustan naaraan, Sammalsilmän. Olimme kiertäneet eilen klaanin rajat, ja olin jo valmis seuraaviin harjoituksiin. Tassuttelin hänen luokseen ja tervehdin:
"Hei", mau'uin iloisena.
"Ai hei", hän vastasi huomatessaan minut ja jatkoi:
"Olinkin juuri pyytämässä sinua harjoituksiin, saalistamaan."
Hymähdin ja olin innoissani että pääsisin jonnekin leirin ulkopuolelle välillä.
"Viimein!" mau'uin ja Sammalsilmä naurahti. *Saan vihdoin oppia nappaamaan saaliita ihan itse! Mutta onkohan saalistus vaikeaa?* mietiskelin kunnes huomasin mestarini jo tassuttelevan leirin uloskäynnille. Hölkkäsin tämän perään kunnes pian kävelimme yhtä matkaa tunnelia pitkin ulos leiristä.

Aurinko työntyi yllä olevien puiden läpi muodostaen laikukkaita kuvioita aluskasvillisuuteen. Kuulin lintujen laulua ja jossain hieman kauempaa tikan tikittävän äänen. Henkäsin lämmintä ilmaa ja tassuttelin mestarini vierellä haistellen ympäristöä. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja katsahti minua.
"Täällä lähellä on saaliseläimiä. Yritä paikantaa niistä yksi hajuaistisi avulla", hän sanoi hiljaa. Nyökkäsin vastaukseksi ja nuuhkaisin ilmaa. Nenääni leijaili ensimmäiseksi vain sammaleen ja pihkan haju, mutta pian erotin jonkun toisen hajun. Astuin yhden askeleen ja yritin seurata tuota hajua hiljaa. Tunnistin sen kuuluvan hiirelle, sillä niitä näkyi usein tuoresaaliskasalla.
"Haistan hiiren täällä lähistöllä", sanoin hiljaa mestarilleni. Hän hymähti hyväksykseksi ja vastasi:
"Hyvä, käytä nyt näkö- ja kuuloaistiasi. Yritä löytää se." Nyökkäsin ja höristin korviani. Kuulin pieniä askelia takaani ja käännyin ympäri. Huomasin jonkin vilisevän nurmikossa, ja valppaannuin. Hiiren haju voimistui ja tiesin paikantaneeni nyt saaliin. Kyyristyin sitten vaanimisasentoon ja yritin hiipiä hiljaa lähemmäs saalista.
"Muista varoa astumasta oksiin tai lätäköihin jottei saalis kuule sinua. Yritä pitää myös painosi tasaisesti tassuissasi", Sammalsilmä neuvoi. Nyökkäsin pienesti ja hiivin lähemmäs. Yritin pitää mestarini antamat neuvot mielessäni ja hyökkäsin sitten upottaen kynteni saaliiseen. Hiiri oli kuitenkin nopeampi. Se syöksyi tassujeni välistä välttäen terävät kynteni, mutta tartuin siihen kiinni uudestaan, tällä kertaa onnistuen. Otteeni oli vahva ja pian tunsin hiiren veltostuvan.
"Onnistuin!" mau'uin innoissani. *Olin napannut ensimmäisen saaliini!* Sammalsilmä hymyili ja sanoi:
"Aika hyvin ensi kerraksi. Vaanimisessa olisi kuitenkin vielä parannettavaa, mutta se sujui melko hyvin. Vaaniessa kannattaa myös olla kärsivällinen, ja odottaa kun on oikea aika hyökätä." Nyökkäsin ja yritin painaa mieleeni hänen antamat neuvot.
"Kiitos", hymähdin ja katselin saalistani ylpeänä. *Minusta tulee vielä taitava soturi jonain päivänä* mietin ja katsahdin sitten ympärilleni. Taivas oli punertunut hieman, ja aurinko oli laskemassa.
"Iltahämärä on pian, joten meidän pitäisi varmaan palata takaisin leiriin. Osoitit tänään hyviä saalistustaitoja, ja sait jopa napattua oman saaliisi!" Sammalsilmä maukui ja nyökkäsin ylpeänä. Lähdimme sitten tassuttelemaan takaisin leiriin hiiri hampaissani.

Nimi: Jäkälähammas

09.06.2018 10:21
"Kyllä, tämä on ensimmäinen päiväni oppilaana", Kastetassu naukui, ehkä jopa hieman nolosti, "Minua jännitti ihan hirmu paljon, että pääsenkö oppilaaksi. En tiedä oletko kuullut, mutta pentuna karkasin monta kertaa pentutarhasta ja jouduin vaikeuksiin. Muutaman kerran karkasin jopa leirin ulkopuolelle."
Nyökkäsin hiljaa Kastetassulle.
"Niin, olin vielä oppilas, kun muistan kaikkien etsineen sinua", mau'uin, "Pelkäsimme jo, että kettu tai mäyrä olisi vienyt sinut."
Katsoin Kastetassun vaaleansinisiin silmiin. Hetken oli hiljaista ja oli hieman kiusallista olla toisen katseen alla, kun ei puhuttu mitään.
"Tuota...", aloitin, "Kuka mestarisi onkaan? Mitä olet tehnyt, oletko vielä harjoitellut taistelua tai saalistusta?"

//Kaste?

Nimi: Valosielu

08.06.2018 20:46
Katsoin Päästäiskarvaa sumein silmin. Niissä oli jopa hieman hätääntynyt katse. Tai ehkei hätääntynyt mutta syvän surullinen ainakin.
"Päästäiskarva", sanoin tukahtuneella äänellä. "Minä en halua olla kenenkään muun kanssa. Enkä minä voi olla onnellinen kenenkään muun kanssa! Olet ainoa, jota rakastan, Päästäiskarva.." Räpäytin silmiäni ja kyynel vierähti poskelleni. "Riekkosulka oli pelkkä hetken ihastus. En halua olla muiden kanssa. Vain sinun kanssasi."
Katsoin kollia silmiin. Otin askelen häntä kohti mutta pysähdyin äkisti; maailma ympärilläni pyöri, päässäni humisi. Ilmankos, en ollut syönyt kirjaimellisesti yhtään mitään viiteen auringinnousuun.
"Päästäiskarva. Minua... minua pyörryttää", kuiskasin horjuen paikallani. Astuin horjuvan askelen eteenpäin. Samassa kaikki pyörähti ympäri, ainakin minun silmissäni, ja lyyhistyin vatsalleni tajuttomana. Pimeys ympäröi minut. Se kietoi minut synkkään, kylmään huntuunsa ja keinutti minut syvälle pimeään tiedottomuuteen. Koko maailma ympäriltäni katosi.

//Päästäinen? Joo, halusin laittaa tän pyörtymää cx. Voisin kans hommaa tälle jonku kissojen anorexian ku se o masentunu

Nimi: Pilvitassu

08.06.2018 15:37
Tunturitassu säpsähti hieman vilkaistessani häntä, ja painoin sitten taas kiusaantuneena pääni alas. *Tästedes taidan ajatella aina ainakin kolme kertaa, ennen kuin sanon mitään, jotten joudu useammin tällaisiin tilaisuuksiin*, ajattelin tuskissani. *Tietysti Tunturitassu vastaa kieltävästi. Miksi hän edes pitäisi minusta?* hoin itselleni mielessäni, yrittäen kukistaa kaikki myönteisen vastauksen toivonrippeet sisältäni. *Vai vastaakohan hän sittenkin myöntävästi?* ajatus pyrki mieleeni lähes koko ajan. *Kunpa hän vastaisi pian!* mietin tuskastuneena. Lopulta Tunturitassu avasi suunsa.
"M-minä", naaras maukui empien, katsoen minuun. *Mitä hän oikein aikoo vastata*, pohdin. Tunsin itseni yhtä jännittyneeksi, kuin tässä olisi koko henkeni kyseessä. *Mitä minä oikein teen, jos hän vastaa kieltävästi?* pohdin tuskissani, tuntien itseni aivan ääliöksi. Päässäni pyöri miljoona kysymystä. *Jos hän vastaa kieltävästi, olemmeko me vielä ystäviä? Ja entä jos hän vastaakin myöntävästi, mitä minä sitten teen?* Yritin kuitenkin ryhdistäytyä, ja viritin kasvoilleni ystävällisen ja hieman itsevarmankin ilmeen, vaikka sisälläni kupli epävarmuus, se suorastaan täytti koko kehoni.
"Sitten, kun me molemmat olemme sotureita", Tunturitassu jatkoi lopulta päättäväisellä äänensävyllä. Odotin jännittyneenä, mitä hän seuraavaksi sanoisi, kun naaras yhtäkkiä kohotti kauniit kasvonsa ja katsoi minua lempeällä ilmeellä. Häkellyin siitä hieman, mutta hymyilin, tällä kertaa ihan aidolla hymyllä.
"Sitten me voimme olla kumppaneita", naaras lopetti ja syöksyi kiinni minuun. Häkellyin tästä täysin, enkä oikein tajunnut, mitä seuraavaksi pitäisi sanoa. kuulin Tunturitassun hiljaisen nyyhkytyksen kaulaani vasten, johon hän oli painanut päänsä, enkä ollut enää yhtään varma oliko nyyhkytys ilon vai surun ansiota. *Tätä minä haluan! Haluan, että hän on aina lähelläni*, tajusin. Jos pitäisi valita, haluaisinko maailman ylellisimmän elämän klaanikissana, vaiko Tunturitassun, valitsisin Tunturitassun. *Tekisin hänen puolestaan mitä tahansa, jopa tulisin karkotetuksi klaanista, jos se olisi hänelle parasta!* ymmärsin, sillä hän oli se, jota todella rakastin, ja jonka kanssa haluaisin olla loppuelämäni. Tahdoin todella olla Tunturitassun kanssa, tahdoin oppia tuntemaan tämän vielä paremmin, ja luottaa siihen, että tämä valaisisi minulle aivan uuden näkökulman asioista. Halusin myös, että tämä osaisi nähdä itsensä paremmassa valossa, sellaisena kuin minä näin hänet. *Onneksi hän on täällä, ja saan olla hänen kanssaan*, ajattelin, ja aloin kehrätä hiljaa. Tunsin, kuinka tämä tukahdutti nyyhkäyksensä turkkiini, ja kallistin päätäni niin, että pystyin hieromaan poskellani tämän päälakea.
"Pilvitassu, älä ikinä jätä minua", Tunturitassu kuiskasi itkuisella äänellä.
"En ikinä jätä sinua, en edes unissani", kuiskasin tälle hiljaa vastaukseksi, kietaisten samalla häntäni tämän häntään kiinni. *En haluaisi lähteä tästä, en edes, kun mestarini kutsuu*, ajattelin kaihoisasti. Sitten päähäni pälkähti ajatus.
"Kuule", naukaisin hetken päästä, "Haluaisitko, että kysyisin mestareiltamme jos voisimme harjoitella yhdessä?"

//Tunturi?

Nimi: Piikkitassu

08.06.2018 12:29
"Sinusta tulee oppilas!" Kuiskepentu huudahti hämmästyneenä tapittaen minua silmät pyöreinä. Paatsamapilvi nuolaisi päälakeani lempeästi hymyillen.
Ja totta se oli. Minusta tulisi vihdoin oppilas.
Saniaistähti oli juuri kutsunut klaanin koolle ja viittilöi minua nyt hännällään astumaan eteen.
Röyhistin rintaani ja koitin astella mahdollisimman arvokkaasti kissajoukon keskelle. Halusin esiintyä edukseni oppilasmenoissani.
"Piikkipentu on saavuttanut kuuden kuun iän ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi", Saniaistähti naukui vakaalla, kantavalla äänellä niin että kaikki varmasti kuulivat.
Kohtasin päällikön katseen tämän jatkaessa: "Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut nimellä Piikkitassu. Mestarisi olkoon Takiaispiikki. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken sen mitä on Lehtiturkilta oppinut."
Käännyin itsevarmasti kohtaamaan minua kohti astelevan mestarini meripihkaisen katseen.
Rusehtava, savunharmaa kolli asteli luokseni ja kurottauduin koskettamaan tämän kanssa neniä.
"Lupaan tehdä parhaani, Saniaistähti", tuo naukaisi vielä nyökäten kunnioittavasti päällikölle.
"Onnea, Piikkitassu", hän lisäsi vielä katsoen minua hymyillen. "On ilo saada toimia mestarinasi."
"Ja minusta on ilo saada olla oppilaasi", naukaisin kohteliaasti.

"Mitäs pidät?" Takiaispiikki naukaisi. Olimme kiertäneet koko Myrskyklaanin reviirin ja saapuneet nyt aurinkokiville. Katselin iloisesti virtaavaa jokea, jonka toisella puolella Jokiklaani asusti. Tulisin luultavasti tapaamaan joitakin heistä kokoontumisessa, niin kuin kaikkia muidenkin klaanien kissoja.
"Se on upea", naukaisin viileästi. Olin oikeastikin vaikuttunut, en ollut osannut kuvitella reviiriä niin isoksi. Metsä oli valtava.
"Huomenna pidämme ensimmäiset taisteluharjoitukset", Takiaispiikki naukaisi viittilöiden minua sitten hännällään mukaansa. Lähdimme kulkemaan kohti leiriä, ja perille saapuessamme lihaksiani särki joka puolelta. En ollut tottunut kulkemaan niin pitkiä matkoja, mutta en myöskään aikonut valittaa.
"Tulen huomenna hakemaan sinut harjoituksiin. Älä unohda", Takiaispiikki muistutti vielä ennen kuin tiemme erkanivat.
Lähdin tassuttamaan väsyneenä kohti oppilaiden pesää pysähtyen kuitenkin sukimaan turkkiani sen edustalle.

// Joku?

Nimi: Tunturitassu

07.06.2018 23:20
Kuuntelin vaitonaisena Pilvitassua ja hänen lempeä äänistä puhettaan, joka ei kuitenkaan vakuuttanut minua sillä toivotulla tavalla. Tiesin nuoremman tarkoittavan vain hyvää, mutta itseinho, jossa para'aikaa käpristelin, ei antanut periksi millekään positiiviselle.
*Minusta tuntuu, että olen aivan hirveä!* parahdin mielessäni ja pidin katseeni visusti maan kamarassa, joka oli yhtäkkiä niin paljon kiinnostavampi kuin edessäni istuva Pilvitassu, joka sai kiivaasti tykyttävän sydämeni lähes pakahtumaan ylitsepääsemättömästä tunteesta, joka viestitti jostain ystävyyttä suuremmasta.
Tiesin olevani luonteeltani naiivi, enkä voinut itsekään enää sietää päivä päivältä huonommaksi muuttuvaa asennettani ja käytöstäni muita kissoja kohtaan. Kaikki muut tuntuivat minulle täysin mitättömiltä Pilvitassua lukuunottamatta. Halusin olla uskollinen Myrskyklaanille, sekä Tähtiklaanille, jonka olemassa olon olin paikoin itseltäni kieltänyt, mutta se tuntui vain mahdottomalta. Tiesin, että tällä menolla minä en tulisi olemaan se klaanilleen uskollinen soturi, joka tekisi omiensa eteen kaikkensa, vaan muiden silmissä sietämätön, pahankurinen pentu, joille muiden olemassaolo oli paikoin yhdentekevää. En halunnut sen tapahtuvan.
"Joten, ehkä kun tulemme sotureiksi, ehkä haluaisit... alkaa kumppanikseni, sillä minä todella pidän sinusta paljon enemmän kuin ystävänä", Pilvitassun melko epävarma töksäytys sai minut säpsähtämään.
Katseeni sinkosi maasta suoraan valkeaan kolliin, jonka huomio tuntui kiinnittyneen maahan ja hänen omiin, melko mielenkiintoisiin tassuihinsa. Hetken aikaa toivoin kuulleeni väärin, mutta kollin melko kiusaantunut elehdintä varmennutti minut siitä, etten todellakaan ollut kuulut väärin. Ehdottiko hän todella, että olisimme kumppaneita, kun tulisimme sotureiksi? Pilvitassu vilkaisi minua nopeasti. Hänen odottava katseensa sai minut säpsähtämään jännittyneenä ja mietin, oliko hän tosissaan vai toivoikohan hän para'aikaa, että olisi voinut perua sanomansa. Oli se sitten mitä tahansa, minä en todellakaan ollut varma, mitä vastata kollille. Sydämeni huusi ja lähes parkui minua lupaamaan Pilvitassulle, että olisimme tulevaisuudessa kumppanit, kun taas järkeni sanoi, etten voisi luvata sellaista.
"M-minä", aloitin empien ja yritin hakea Pilvitassun lempeiden silmien katsetta. Tunsin, miten lämpimät väristykset kulkivat aina korvieni tyvistä hännänpäähäni ja miten sydämeni löi hetki hetkeltä kiivammin ja yritti etsiä pakotietä ulos rinnastani.
Halusinko minä todella olla Pilvitassun kumppani? Minä pidin hänestä paljon. Paljon enemmän kuin pelkästä ystävästä, mutta silti ajatus tulevaisuudesta pelotti minua. Ajatus siitä, että joutuisin sitoutumaan kiehtoi ja pelotti minua samanaikaisesti. Mitä jos tapaisinkin jonkun muun, josta pitäisin yhtälailla kuin Pilvitassustakin? Entä jos hän olisikin eri klaanista ja saisi uskoni Myrskyklaania kohtaan horjahtamaan lopullisesti? Ei. Minä tiesin, ettei kukaan voisi aiheuttaa minussa samanlaisia, lämpimiä tuntemuksia, kuten Pilvitassu. Kukaan ei olisi kuin Pilvitassu. Pidin hänestä niin paljon, että halusin uskoa, että tulevaisuudessa me todella olimme enemmän kuin vain ystäviä. Halusin, ettei Pilvitassu olisi kenenkään muun kumppani kuin minun. Halusin, että hän olisi minun omani. Mitä minä sitten emmin? Jos nyt lupautuisin Pilvitassun kumppaniksi, en ainakaan tulisi katumaan, sillä nyt olla hänen kumppaninsa enemmän kuin mitään muuta.
"Sitten, kun me olemmat olemme sotureita", nau'uin päättäväisesti ja kohotin lempeäksi sulaneen katseeni Pilvitassuun, "Sitten me voimme olla kumppaneita."
En jäänyt odottamaan vastausta, vaan lähes syöksyin kolliin uudelleen kiinni ja upotin kasvoni hänen kaulaansa ja hukutin itseni tukahtuneisiin nyyhkäyksiin. En katunut lupaustani, sillä tämä minä todella halusin. Halusin Pilvitassun ja halusin kokea tämän lämmön. Halusin kokea kaikki raskaimmatkin esteet tuon nuoremman kanssa aina siihen asti, kunnes meistä jomman kumman oli määrä matkata Tähtiklaanin metsästysmaille ja odottaa toista saapuviksi. Tiesin niiden olevan suuria ajatuksia, mutta tahdoin uskoa niihin juuri nyt enemmän kuin mihinkään muuhun. Tahdoin myös uskoa ja luottaa siihen, että Pilvitassu voisi vetää minut takaisin valoon ja saada minut näkemään hyvää muissakin kissoissa kuin vain itsessäni. Tahdoin kokea miltä rakkaus tuntuu.
*Kiitos hyvä Tähtiklaani, että minulla on hänet*, pohdin vetäessäni kollin makeaa tuoksua sisääni vielä kerran ja tukahduttaessani nyyhkäykseni hänen pehmeään turkkiinsa.
"Pilvitassu, älä ikinä jätä minua", kuiskasin itkuisena, enkä tehnyt elettäkään kohttaakseni hänen kaulallaan lepuuttamaa päätäni. En halunnut lähteä hänen luotaan enää ikinä. Halusin jäädä siihen iäksi.

//Pilvi?

Nimi: Pilvitassu

07.06.2018 20:25
Tunturitassu kallisti hieman päätään koskettaessani kielelläni hänen kaunista turkkiaan, ja värisi sitten hieman. Tunsin, kuinka hänen kaunis päänsä kohoili hengitykseni tahdissa, ja toivoin enemmän kuin koskaan, että voisin pysyä tässä hetkessä. Tunturitassu painautui lähemmäs minua, ja upotti kasvonsa turkkiini. Minusta tuntui, kuin olisin seitsemännessä taivaassa, ja yritin nauttia tilanteesta täysin.
"Minäkin pidän sinusta enemmän kuin ystävänä", naaras mutisi hieman tukahtuneella äänellä, ja koko kehoni valtasivat lämpimät väristykset, jotka kulkivat aina niskasta hännänpäähäni asti.
"En tiedä miksi tunnen näin, mutta sinä mokoma hiirenaivo saat minut aivan pehmeäksi", Tunturitassu kertoi taas hieman tukahtuneella äänellä, kurottaen samalla suloista kuonoaan kohti poskeani, ja koskettuani poskeani, hän kosketti pikaisesti nenällään minun nenääni. Vaikka kosketus ei olutkaan pitkä, tunsin suunnatonta tyydytystä tuosta. Sitten oppilas loi minuun nopean, mutta hieman arkailevan katseen ja hautasi sen jälkeen kasvonsa takaisin turkkiini. Tuntui, että sillä hetkellä todella tajusin, kuinka paljon tämä naaras minulle merkitsi, ja kuinka palavasti pidin hänestä. Tunsin suunnatonta halua kertoa hänelle se, mutten pystynyt pukemaan sitä sanoiksi, joten tyydyin vaan kehräämään, ja painautumaan kiinni Tunturitassuun vielä enemmän.
"Aluksi minä pidin sinua vain mitäänsanomattomana oppilaana, jonka kustannuksella oli helppo pilailla", naaras tunnusti hetken päästä melko epäröivällä äänellä, ja painautui sitten vielä lähemmäs minua, niin, ettei enää voinut olla lähempänä.
"Mutta pian ymmärsit, ettet ole pilailun arvoinen. Olit niin ystävällinen, etkä pahoittanut mieltäsi, vaikka tein selväksi, että halusin vain leikitellä sinulla. Enää minä en halua tehdä sellaista. Kieltämättä klaanissamme on paljon kissoja, joista minä en pidä ja heitä olisi helppo käyttää oman etuni takaamiseksi, mutta sinä olet erilainen ja minä todella pidän sinusta", tämä jatkoi ja veti henkeä. Sitten hän erkani minusta, jättäen jäljelle pienen painauman turkissani, ja asettui istumaan vähän kauemmaksi minusta. Sitten Tunturitassu loi minuun surumielisen katseen, ja ryhtyi tiirailemaan tassujaan, selvästikin hieman vaivaantuneena.
"Tiedän sen olevan typerää, mutta usein tahdon toimia vain omaksi parhaakseni. En saisi käyttää muita hyväkseni, mutta välillä tuntuu, että halveksun kaikkia klaanissamme, vaikka haluaisin olla uskollinen", hän tuhahti hyvin surullisella ja tuskallisella äänellä, "Ja siksi minusta tuntuu väärältä, että sinä, niin hyväsydäminen kissa, voisit pitää minusta, vaikka minä olen näin hirveä. En minä ansaitse tällaista. Sinä taas ansaitset niin paljon parempaa kuin minä." Mieleni teki lohduttaa häntä kaikin mahdollisin keinoin, mutten vain millään löytänyt sopivia sanoja. Lopulta päätin vain puhua, mitä sydämeni sanoisi, yhtään ajattelematta, ja koetin sitä.
"Kuule, sinä olet todella arvokas kissa, ainakin minun mielestäni, eikä sitä mielipidettä pysty muuttamaan. Ja kyllä sinä ansaitset minut, paljon parempaakin jos totta puhutaan. Minähän se tässä olen, joka ei ansaitse sinua. Ja se, että tahdot toimia usein omaksi parhaaksesi, tai sinusta tuntuu, että halveksut kaikkia klaanissamme, ne ovat vain tiettyjä piirteitä sinussa, joita ilman sinä et olisi noin mahtava. Sillä kukaan ei ole täydellinen, vaikka sinä siltä tunnutkin, sillä hyville piirteille täytyy aina löytyä vastapainoa. Minusta olet oikein mahtava kissa, juuri sellainen, josta pidän", mau'uin hakien ymmärtäväistä ja ystävällistä äänensävyä, onnistuen siinä kohtalaisen hyvin.
"Totta puhuen, sinä taidat olla ainoa joka saa minut tässä klaanissa oikeasti iloiseksi", tunnustin puhuen nyt aidosti ystävällisellä äänensävyllä.
"Joten, ehkä kun tulemme sotureiksi, ehkä haluaisit... alkaa kumppanikseni, sillä minä todella pidän sinusta paljon enemmän kuin ystävänä", sanoin melko epävarmalla äänellä. Vasta sanottuani sen, tajusin mitä olin sanonut, ja ehdin jo vähän toivoa, että voisin perua sen. Välttelin Tunturitassun katsetta, ja vuorostani olin kiinnostunut tassuistani. Vilkaisin kuitenkin hetken päästä naarasta, odottaen mitä hän sanoisi.

//Tunturi? Sori, loppu ihan äärimmäisen tönkkö koska olin sitä kirjottaessa ihan sikaväsynyt

Nimi: Elandra

07.06.2018 18:29
Vehkatassu: 15kp -

Aurinkotassu: 67kp! -

Tunturitassu: 25kp! -

Pilvitassu: 33kp! -

Päästäiskarva: 6kp -

Nuuhkutassu: 5kp -

Tiikeriraivo: 4kp -

Purohäntä: 12kp -

Kamomillapisara: 4kp -

Nimi: Kamomillapisara

07.06.2018 18:00
Palasin takaisin leiriin rauhalliselta kävelyltäni. Ihmettelin, miksi kissoja oli kerääntynyt leiriaukiolle. Tassuttelin eteenpäin ja - sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Rääkäisin kovaan ääneen ja aloin haukkomaan henkeäni. Pitkävarjo! Rakas kumppanini oli kuollut! Katsoin hätääntyneenä Tiikeriraivoa ja hänen oppilastaan Nuuhkutassua. Eikö enää ollut mitään tehtävissä? Kyyneleet kirvelivät silmissäni ja pian sain tuntea, kuinka kyyneleet vierivät poskiani pitkin vuolaana virtana tipahdellen hiljattain maahan. Ryntäsin kissojen ohi ja saatoin jopa vahingossa tuupata voimakkaasti jotakuta. En kuitenkaan välittänyt. Tärkeintä oli nyt vain saada painaa pää Pitkävarjon turkkiin. Hirveä ikävä iski jo nyt vasten kasvojani, joten miten olisi tulevaisuudessa? Tulisin varmasti ennemmin tai myöhemmin kuolemaan ikävään.
"Pitkävarjo!" huusin nyyhkytyksen seasta. Ei, ei, ei! Tämä ei voinut olla totta! En voisi menettää kumppaniani. En vain voi uskoa tätä todeksi. Hautasin pääni kumppanini mustaan turkkiin.
"Rakastan sinua aina. Nähdään Tähtiklaanissa", kuiskasin. Jäisin kaipaamaan hänen kollimaista virnistystään, hänen seuraansa, hänen vihreitä silmiään ja ihan kaikkea hänestä. Ihan kaikkea.

Nimi: Purohäntä

07.06.2018 16:53
Tassuttelin Polttosydämen seurassa Lehtiturkin - Myrskyklaanin nykyisen varapäällikön - luokse, joka parhaillaan jakoi partioita. Kumppanini sai olla ylpeä koulutettuaan soturin, joka pääsi vielä varapäälliköksi. Lehtiturkilla oli vielä hieno tulevaisuus edessään.
"Aurinkohuipun rajapartiota johtaa Purohäntä", havahduin Lehtiturkin sanoihin omista ajatuksistani. Pääsisin siis johtamaan partiota.
"Partioon osallistuu myös Ohdakesydän sekä Laikkulampi", Lehtiturkki maukui ja alkoi kertomaan aurinkohuipun metsästyspartioon menijät. Olisin toivonut Polttosydäntä mukaan partioon, sillä kaipasin kovasti hänen seuraansa. Olemme kummatkin persoonia, jotka haluavat auttaa Myrskyklaania kaikin mahdollisin tavoin. Polttosydän luopui jopa päällikkyydestään Myrskyklaanin vuoksi. Jos meitä ei laitettu partioon lähdimme metsästämään riistaa tai muuta hyödyllistä. Katsahdin kumppaniini hymyillen.
"Aurinkohuipun partiooni on vielä aikaa, joten syötäisiinkö hieman tuoresaalista ennen lähtöäni?" maukaisin kysyvästi. Harmaa naaras nyökkäsi ja väläytti minulle lempeän hymyn.
"Toki", Polttosydän naukaisi vielä hetken päästä nyökkäyksestään.
"Hyvä, mennään sitten", maukaisin ja lähdin jolkottelemaan tuoresaaliskasaa kohti kuullen kumppanini askeleet perässäni. Tuoresaaliskasalle päästyäni nappasin vain kasan päällimmäisen hiiren hampaisiini. Odotin Polttosydämenkin nappaavan jotain tuoresaaliskasasta. Kumppanini päätyi oravaan. Nyökkäsin erästä rauhallista paikkaa kohden, jonne kumppanini lähti edelläni tassuttelemaan. Laskin hiiren maahan ja otin mukavan asennon.
"Harmi, ettemme päässeet samaan partioon", hymähdin ja haukkasin saman tien palasen hiirestä. Riista maistui todella hyvältä viherlehden aikaan. Hiiri oli pulska ja maukas, nautin joka palasta.
"Etkö pysty olemaan lainkaan erossa minusta?" Polttosydän naurahti ja kuulin hänen tuttuakin tutumman kehräyksen. Naurahdin huvittuneena kumppanini sanoille.
"Valitettavasti en vain pysty", sanoin ja lopussa naurahdin jälleen. Polttosydänkin hymähti huvittuneena. Kurottauduin nuolaisemaan kumppanini poskea karkealla kielelläni.
"Olet liian kaunis", kehräsin lempeästi hymyillen. Rakkauteni kumppaniani kohtaan ei ollut hiipunut missään vaiheessa elämääni, eikä se tulisi koskaan hiipumaankaan.
"Kauneudenko takia minua rakastat?" Polttosydän naukui. Naurahdin jälleen huvittuneena. Kumppanini kyllä omasi taidon pitää minut hyvällä tuulella. Pudistelin päätäni.
"Tiedätkö mitä?" naukaisin ihan vakavissani. Polttosydän katsoi minua kysyvästi, pää aavistuksen verran kallistuneena.
"No, kerro", kumppanini tokaisi ja hänen ilmeensä vaihtui kysyvästä odottavaksi.
"Sinä... sinä olet täydellinen", lausahdin, "en halua ikinä menettää sinua."
"Enkä minä sinua", kumppanini naukui ja tuli kehräten viereeni. Tunsin kuinka naaraskissa painoi päänsä minuun. Suljin silmäni.
"Purohäntä", tunnistin äänen kuuluvan entiselle oppilaalleni Ohdakesydämelle, joka tulisi myöskin partioon, jota minä johtaisin. Nostin pääni ja katsahdin Ohdakesydämeen.
"Niin?" lausahdin kysyvästi. Huomasin tilanteen olevan kiusallinen entiselle oppilaalleni, enkä kyllä ihmetellyt miksi. Polttosydän nousi tassuilleen vieressäni ja niin tein myös minäkin.
"Se partio, nyt on jo aurinkohuippu", Ohdakesydän naukui. Miten olinkin unohtanut koko partion?
"Selvä, tulen heti", maukaisin ja lähdin partioon. Tiesin tästä päivästä tulevan mahtava, sillä sen alku oli jo niin ihana. Odotin sitä, että pääsisin kumppanini viereen nukkumaan.

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com