Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Myrskyklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Myrskyklaanin sivulle

Ilmoitukset

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Silkkisydän

18.11.2018 11:53
Aurinko nousi kokoontumisen jälkeisenä aamuna hitaasti. Kävelin omissa ajatuksissani lähellä Myrskyklaanin ja Jokiklaanin välistä puroa. Tassuni kutisivat kosketuksesta routaisen aluskasvillisuuden kanssa. Veden ääni tuntui rauhoittavan, ainakin hieman. Olin kipeästi tarvinnut omaa aikaani, jonka takia olin antanut Vilunkitassulle tehtäväksi vaihtaa klaaninvanhimpien makuusammalet ja sitten pyytänyt Myrskyklaanin uudelta varapäälliköltä Haikarahuudolta lupaa käydä yksin rajapartiossa. Häntä edeltävä varapäällikkö Lehtiturkki oli kuollut aikaisemmin, tosin ilmestyi vain pari päivää sitten leiriin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koko klaani oli ollut ymmällään. Samaa oli tapahtunut myös muissa klaaneissa. Kokoontumisessa olin kuullut Tuuliklaanin entisen päällikön Naalitähden palanneen kuolleista. Sodan alkamisen jälkeen asiaa ei kuitenkaan enää kiinnitetty yhtä paljon huomiota. Minäkään en jaksanut tuhlata aikaa sen enempää asian ajattelemiseen. Mielessäni oli jo aivan liian paljon muita asioita.
Halusin kipeästi puhua Viiltotähdelle. Kolli ei ollut maininnut mitään tulevasta sodasta, vaikka selvästikin oli suunnitellut sitä jo aikoja. Halusin tietää, mikä oli oma osuuteni ja miten voisin edesauttaa Myrskyklaania. Viiltoklaanin voima tuntui mahdottoman suurelta, enkä voinut kuin pelätä pahinta Metsäklaanin suhteen. Jokiklaanista ja Tuuliklaanista en sen suuremmin välittänyt, mutta Myrskyklaanin tahdoin selviävän mahdollisimman pienien naarmujen kanssa. Ehkä saisin vielä hiottua jonkinlaisen sopimuksen Viiltotähden kanssa. Sellaisen, jossa hän armahtaisi Myrskyklaania ja minä nopeuttaisin hänen voittoaan.
Ajatukseni katosivat, kun näin liikettä puron lähellä. Valkomusta keho toi mieleeni ensimmäisenä mäyrän. Sellaista en ollutkaan nähnyt Myrskyklaanin reviirillä pitkiin aikoihin. Niskakarvani nousivat pystyyn ja jännitin lihakseni. Olin varma siitä, että saisin yksin häädettyä mäyrän pois reviiriltä. Ja jos minä en pystyisi siihen, niin kuka sitten?
Etäisyyden pienentyessä silmäni kohtasivat kuitenkin mäyrää hirveämmän näyn. Keltaiset silmät paljastivat hahmon Ruohoviikseksi. Naaras oli kauttaaltaan märkä ja tärisi kylmästä. Lehtisade oli jo lopuillaan, ja ilma oli jo aivan liian jäinen minunkin makuuni. Ruohoviiksi katsoi ympärilleen sekalaisen oloisena.
Itse olin jäätynyt paikoilleni heti naaraan tunnistaessani. Miten tämä oli mahdollista!? Muistin vielä elävästi naaraan kuoleman Viiltotähden toimesta. Unissani vielä näin, kuinka hän veden alla rimpuili ja yritti kaikilla voimillaan päästä haukkaamaan happea. Olin itse kantanut naaraan Myrskyklaanin leiriin ja nähnyt kuinka tämä haudattiin muiden kuolleiden joukkoon. Olinko tulossa hulluksi nähdessäni naaraan nyt ilmielävänä suoraan edessäni!?
’’Silkkisydän…’’ Ruohoviiksi sai sanottua. Hänen hampaansa kalisivat toisiaan vasten. ’’Mitä… Mitä tapahtui!?’’
Paniikki otti minut valtaansa.
’’Olen pahoillani!’’ päästin suustani. Elämäni oli virallisesti ohi, nyt kun Ruohoviiksi sai omansa takaisin. Viimeinen asia, jonka hän muistaa, on minä hyökkäämässä häntä kohti. Hän luulee pian, että se olen minä jonka hänet tapoin, jolloin minut häädetään Myrskyklaanista tai pahempaa.
’’Mistä olet pahoillasi?’’ naaras maukuikin syytösten sijaan. Hän irvisti ja koski tassullaan ohimoaan. ’’Auts, pääni…’’
Olin ymmälläni. ’’Etkö sinä muista…?’’
’’Muista mitä!?’’ hän kivahti jo malttamattomana. ’’Olimme metsästyspartiossa, mutta sen jälkeen pääni lyö tyhjää.’’
Naaraalla oli jonkinlainen muistinmenetys, tajusin. Hän ei edes tiedä kuolleensa!
’’Sinä kaaduit’’, nau’uin Viiltotähden ohjeet ulkoa muistaen. ’’Me riitelimme sitä ennen. Väitit, etten ole oikea Myrskyklaanilainen ollessani niin kauan poissa Myrskyklaanista Virtakyynelen ja tämän pentujen luona. Minä tietenkin suutuin ja… sanoin loukkaavia asioita sinullekin. Lopulta olit niin hiiltynyt, että vahingossa kompastuit ja löit pääsi purossa olevaan kiveen. Luulin jo, että olet… Kuollut.’’
Ruohoviiksi oli hetken hiljaa, sulattaen kuulemiensa asioita. Lopulta hänen keltaiset silmänsä kohtasivat taas omani.
’’Niin, taidan nyt muistaa…’’ hän sanoi mietteliäänä. Saatoin huokaista helpotuksesta. Hän ei siis luullutkaan minua murhaajaksi. Saisin jäädä Myrskyklaaniin, ja kaikki olisi taas kuin ennenkin. Jos ei ylös nousseita kissoja ja taustalla riehuvaa sotaa lasketa.
Ruohoviiksen katse kuitenkin kovettui hetken jälkeen. ’’Mutta sinun takiasi minä melkein kuolin!’’ hän murahti. ’’Jos et olisi ärsyttänyt minua, en olisi liukastunut ja menettänyt muistiani.’’
Mieleni olisi tehnyt väittää vastaan, mutta tiesin, ettei se naaraan kanssa ikinä onnistunut. Hän oli niin ärsyttävän itsepäinen eikä ikinä suostunut myöntämään virheitään.
’’Olet oikeassa’’, sanoin sen sijaan. ’’Siitä olenkin kovin pahoillani.’’
’’Niin’’, Ruohoviiksi naukaisi hiljaa. Hän näytti pitävän anteeksipyynnöstäni. ’’No, eiköhän palata jo leiriin. Minä jäädyn kohta kuoliaaksi.’’
’’Hyvä idea’’, tokaisin hymyillen. Leirissä voisin pyytää Saniaistähden selittämään Ruohoviikselle asiat hienovaraisesti. Jos kertoisin päällikölle, että naaras menetti muistinsa, hän kyllä osaisi olla järkyttämättä liikaa.
Viiltotähden kanssa minun oli kuitenkin puhuttava. Tarvitsin vastauksia, ja pian.

//643 sanaa

Nimi: Kastetassu

18.11.2018 09:57
Tuijotin kotikisua typertyneenä. Tiesin, että kotikisut saattoivat olla vähän hölmöjä, mutta hän oli ehdottomasti typerin kotikisu, jonka pystyi edes kuvittelemaan.
"Nimeni on Kastetassu. Olen Myrskyklaanin oppilas. Ilmeisesti et tiedä, mitä klaanit ovat, joten selitän sinulle lyhyesti. Täällä elää viisi klaania, joilla jokaisella on oma reviirinsä. Klaaneissa elää kissoja, jotka elävät yhdessä. Reviiri tarkoittaa aluetta, jolla tietty kissa tai tietyt kissat elävät. Klaaneihin liittyy vielä paljon muutakin, mutten usko, että käsittäisit jos kertoisin. Suosittelen pysymään kaukana klaanien reviireistä, mikäli turkkisi on sinulle kallis." sanoin hänelle. Jotenkin kaikki selittäminen tuntui turhalta, sillä luultavasti kotikisu ei kuitenkaan osaisi varoa klaanien reviirejä. "Kuule, minun on nyt mentävä. Suosittelen sinua poistumaan metsästä nyt heti, sillä muut klaanini soturit saattavat sinut nähdessään hyökätä ensin ja kysyä vasta sitten. Palaa takaisin Kaksijalkalaan, siellähän sinä kai asut." naukaisin ja lähdin pois paikalta. Minun olisi tietysti kuulunut ajaa se kotikisu pois, mutta jotenkin se oli tuntunut niin harmittomalta otukselta, etten viitsinyt. Eikä minulla sitä paitsi ollut aikaa tuhlattavaksi. Minun täytyi saalistaa jotain.

Kun palasin leiriin, mukanani oli pelkkä päästäinen. Ilmeisesti riistaeläimet olivat kuulleet keskusteluni kotikisun kanssa ja siksi osanneet varoa. Kävin pudottamassa päästäisen kaikessa hiljaisuudessa tuoresaaliskasaan. Lopulta menin oppilaiden pesälle. Samalla aloin ihmettelemään leirissä vallitsevaa, hiukan kireää tunnelmaa. Huomasin Vehkalaikun lähistöllä ja menin hänen luokseen kysymään:
"Hei, Vehkalaikku! Mitä on oikein tekeillä? Kaikki tuntuvat olevan jotenkin varuillaan. Tapahtuiko kokoontumisessa jotain?"

//Vehka? 221 sanaa

Nimi: Kamomillapisara

17.11.2018 19:49
Järkytyin toki Mesiviiksen kertoessa, että hän oli murhannut kissan. Tiesin kuitenkin, ettei veljeni tekisi sellaista ikinä tahallaan. Ei kissan kuolema ollut ollut hänen vikansa, vahinko vain. Siltikin se sai minut hieman järkyttyneeksi aluksi, ketäpä ei saisi.
"Pahastuisikohan Saniaistähti, jos esittelisit minut tälle Usvatassulle? Olisi mukavaa tavata uusi sukulaisemme", Mesiviiksi sanoi.
"En usko, että hän pahastuu. Kuuluuhan sinun nyt päästä tapaamaan Usvatassu ja olethan sinä entinen myrskyklaanilainen", nau'uin mietiskellen. Uskoin todella, ettei Saniaistähti pahastuisi, jos Mesiviiksi kävisi pienellä vierailulla klaanissamme.
"Tuskin sinusta Saniaistähdelle haittaa koituu", naurahdin Mesiviikselle. Mutta milloin kolli sitten tulisi suorittamaan vierailunsa?
"Milloin ajattelit sitten tulla tapaamaan Usvatassua ja muitakin myrskyklaanilaisia? Nyt hetikö?" esitin kysymyksen Mesiviikselle. Kaipa kolli haluaisi myös nähdä niitä viimeisiä elossa olevia sukulaisiamme Myrskyklaanissa, kun heitä niin harvoin sattui näkemään. Ja kai veljelläni joitain ystäviäkin oli Myrskyklaanissa, joita hän haluaisi pitkän ajan jälkeen nähdä. Oli ikävää, ettei päässyt näkemään veljeään kuin joskus harvoin kokoontumisissa. Helpotti kuitenkin tietää, että Mesiviiksi oli onnellinen Jokiklaanissa perheensä kanssa.
"Nyt heti", Mesiviiksi maukaisi. Nyökyttelin iloisena päätäni.
"No mennään sitten! Tule!" naukaisin iloisena. Hienoa, että Usvatassu pääsisi tapaamaan Mesiviiksenkin. Käännyin ympäri ja lähdin tassuttelemaan leirin suuntaan. Vilkaisin vielä taakseni varmistaakseni, että Mesiviiksi lähti seuraamaan minua.

//Mesi?
// 193 sanaa

Nimi: Kamomillapisara

17.11.2018 17:37
"Apua!" huuto keskeytti ajatukseni ja sai minut pysähtymään hämmentyneenä. Olin vain ollut kävelyllä ja nyt joku huusi jossain apua. En tiennyt oikein, mistä suunnasta huuto oli oikein kuulunut. Tiesin vain sinnepäin olevan suunnan, mutten sen tarkemmin. Ja jos joku tavitsisi apua, niin missä? Mitä jos siellä oli viiltoklaanilaisia metsäklaanilaisten kimpussa? Mitä jos siellä olisi jotain muuta kamalaa? En kuitenkaan voinut jättää asiaa tähän, vaan päätin mennä ottamaan selvää, mistä oli kyse. Juosten lähdin suuntaan, mistä uskoin huudon kuuluneen. Olin ollut ajatuksissani, joten en voinut olla täysin varma, oliko suunta edes oikea. Toivottavasti oli.
"Apua on tulossa!" huudin täyttä kurkkua samalla kun rynnistin eteenpäin. Edessäpäin aloin erottamaan kahden kissan hahmot. Tähtiklaanin kiitos, vain kaksi kissaa! Mutta se, mihin he tarvitsivat apua, oli toinen asia. Kissojen tullessa lähemmäs pysähdyin tassut liukuen. Tuo toinenhan oli aivan selvästi Mesiviiksi! Ja toisen kissan olin nähnyt joskus aikoja sitten eräässä kokoontumisessa istumassa kuolonklaanilaisten seurassa.
"Apua!" Mesiviiksi huusi. Selvästikin veljeni oli tässä se, joka apua tarvitsi. Kuolonklaanilainen oli varmasti Viiltoklaanin puolella ja aikoi tappaa veljeni!
"Mesiviiksi!" huudahdin veljelleni ja otin askeleita lähestyvää kaksikkoa kohden. Erotin nyt aivan selvästi, että kuolonklaanilainen oli se, joka jahtasi veljeäni. Pörhistin turkkini ja asetuin valmiiksi hyökkäämään tuon kissan kimppuun, joka uskalsi jahdata Mesiviikseä.

//Mesi? XDD
// 201 sanaa

Nimi: Vehkalaikku

16.11.2018 21:31
Olin hyvällä mielellä, koska oli taas yksi kokoontuminen. Sai nähdä muita klaaneja täyden kuun rauhan aikana. Kokoontumisissa oli paljon puhuttavaa. Klaaneissa oli tapahtunut outoja asioita. Kuollut varapäällikkö Lehtiturkki oli yhtäkkiä herännyt eloon. Kuulemma samaa oli tapahtunut muissakin klaaneissa. Myrskyklaanissa oli tapahtunut kaikenlaista outoa. Kun klaani oli juttelemassa rauhassa ja päälliköt kertoivat kuulumisiaan, yhtäkkiä Viiltotähti sanoi:
"Saan kunnian ilmoittaa, että sota on alkanut." Kuolonklaani ja Varjoklaani olivat yhtäkkiä yhdistyneet Viiltoklaaniksi. Minä ihmettelin, miksi klaanin nimi oli Viiltoklaani. Vaivuin omiin ajatuksiini. Kuulin vielä, kun Karpalotähti sanoi:
"Jos sinä kerta aiot noin vain julistaa sodan, me aiomme tehdä kaikkemme kukistaaksemme teidät."
*Miksi ihmeessä me yhtäkkiä alamme sotimaan. Me olemme pitkään eläneet rauhassa ja yhtäkkiä julistetaan sota, jota seuraa se, että tulee suuria taisteluja ja veren vuodatusta. Toki minä oppilaana vielä toivoin toimintaa, mutta nyt minä olen sitä mieltä, että turha sota on vain murhetta ja menetystä. Tämä koko sota tulee varmaan vain klaanien päälliköiden turhamaisuuden vuoksi.*

//153 sanaa, sori jos oli tönkkö.

Nimi: Silkkisydän

16.11.2018 20:43
Pari päivää metsästysharjoitusten jälkeen istuin nelipuiden luona kuuntelemassa klaanikokousta. Mikään ei kuitenkaan tuntunut sellaiselta kuin piti. Vaikka kissat ympärilläni juttelivat toisilleen rennosti ja vaikuttivat levollisilta, en voinut karistaa sitä riipivää tunnetta, joka sai kylmän väreen kulkemaan niskasta alaselkään. Kun katsoin kauemmas muista kissoista, en nähnyt muuta kuin pimeyttä. Silti tuntui, kuin useat silmäparit olisivat naulautuneet minuun kiinni kuin saaliiseen. En tietenkään kertonut karmivaa tunnettani kenellekään. Sen oli johduttava vain unettomuudesta ja ruokahalun menetyksestä. Vaikka Ruohoviiksen ja Riekkosulan kuolema ei tapahtunut minun tassustani, joinakin öinä maatessani hereinä sammalpetilläni tunsin itseni täysin yhtä syylliseksi kuin heidät tappanut Viiltokaaoskin. En enää nukkunut yhtä hyvin kuin ennen, eikä vatsani tuntunut ikinä haluavan ruokaa. En ollut kertonut kahden klaanitoverini kuolemien todellisesta luonteestaan kenellekään, en edes Neilikkakasvolle. Salaisuuksien pitäminen naaraalta söi minut sisältäpäin.
Sillä samaisella hetkellä, kun Viiltokaaos astui Raetähden paikalle päälliköiden joukkoon, tiesin mistä paha tunteeni oli johtunut. Muut päälliköt kyseenalaistivat kollin paikan heti. Miten Viiltokaaos saattoi ottaa päällikön paikan, kun Raetähti seisoi hänen vierellään vielä ilmielävänä? Kolli kertoi rennosti Raetähden luopuneen hengistään ja esitteli nyt itsensä Viiltotähtenä.
"Minulla on teille asiaa. Se koskee jokaisen teidän tulevaisuutta, joten kuunnelkaa tarkkaan", vastanimitetty päällikkö naukui maireasti hymyillen. Istuin onnekseni lähellä päälliköitä, muuten minulla olisi luultavimmin ollut vaikeuksia kuulla tummanharmaan kollin sanoja.
"Saan kunnian ilmoittaa, että sota on alkanut", hän ilmoitti hetken hiljaisuuden jälkeen.
Tämä sai ketjureaktion aikaiseksi kokoomuksessa olevien kissojen joukkoon. Kuulin, kuinka kissat ympärilläni haukkoivat henkeä kovaäänisesti. Tunsin omienkin silmieni lasittuvan. Sota? Mikä sota? Ei Viiltotähti ikinä minulle ollut sellaisesta puhunut.
Ennen kuin ehdin ajatella asiaa enempää, kauempaa astui esiin suuri joukko kissoja, jotka ympäröivät kokoomuksessa olevat kissat. Hajujen perusteella kissat kuuluivat ainakin Kuolonklaaniin. Kun Viiltotähti ilmoitti Varjoklaaninkin olevan heidän puolellaan, tunnistin osan saartavista kissoista myös varjoklaanilaisiksi. Hän ilmoitti liittouman nimeksi Viiltoklaani. Aika tyypillinen, huomasin ajattelevani. Kun muiden klaanien päälliköt olivat sanoneet vastalauseensa, Viiltotähti tyrmäsi heidät ja antoi katseensa sitten kulkea kokoomusta seuraavien kissojen joukossa. Olisin voinut vannoa hänen vihreiden silmiensä lepäävän minussa sekunnin murto-osan pidempään kuin muissa.
Olin sodassa itseni kanssa. Mitä minun oli tarkoitus nyt tehdä? Olin toiminut Viiltotähden apurina vastineeksi Myrskyklaanin ja läheisteni olojen parantamisesta. Tämä ei kuitenkaan tuntunut enää siltä. Miten Viiltotähti aikoisi nyt auttaa minua parantamaan Myrskyklaanin oloja, kun hän kertoi juuri aikeistaan ryhtyä sotaan heitä vastaan? Kun kertasin niitä keskusteluja, jotka olin käynyt Viiltotähden kanssa aiemmin, muistin hänen sanansa klaanien synkästä tulevaisuudesta ja kaaoksesta. Kaikki kävi yhtäkkiä järkeen. Viiltotähti oli selvästikin suunnitellut sotaa jo kuukausia, ellei vuosiakin. Olisin varmasti tajunnut tämän jo aiemminkin, ellen olisi ollut niin kiireinen Myrskyklaanin sisäisten asioiden kanssa.
Surukseni Neilikkakasvo ei ollut nyt vierelläni. Vastanimitetty soturi oli jäänyt leiriin siinä missä minut oli otettu mukaan kokoontumiseen. Olisin halunnut kysyä häneltä neuvoa. Viiltotähti piti minua selvästi jo osana Viiltoklaania, sillä olin toiminut hänen liittolaisenaan. Jos Myrskyklaani saisi tietää tästä, he karkottaisivat minut klaanista välittömästi. Mutta syyni Viiltotähden auttamiseen oli nimenomaan ollut Myrskyklaanin auttaminen, eikö vain? Toisaalta, enää en ollut niin varma asiasta.

//475 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

16.11.2018 19:44
Minun ja Usvatassun rajojen kiertäminen ei mennyt normaalien kiertelyiden mukaan, sillä ensin käväisimme kaksijalkalassa ja sen jälkeen löysimme vielä Lehtiturkin. Palatessamme leiriin mietin, haluaisiko Saniaistähti siirtää Lehtiturkin takaisin varapäällikökseen minun tilalleni. Leirissä käskin hakea päällikön sekä parantajan, sillä Lehtiturkin haavat täytyi tarkistaa.
Saniaistähti järkyttyi nähdessään kumppaninsa ja tuijotti tätä saamatta sanoja suustaan. Tiikeriraivokin saapui, aivan yhtä hämmästyneenä, mutta hän alkoi hoitaa naaraan haavoja. Parantaja käski entisen varapäällikön parantajan pesälle kutsuen minut ja Saniaistähdenkin mukaan. Vilkaisin Usvatassua, mutta seurasin sitten muita parantajan pesään.
Lehtiturkki asettui yhdelle makuusijalle ja antoi Tiikeriraivon ja Nuuhkutassun hoitaa itseään. Minä jäin suuaukon lähettyville ja vilkuilin Saniaistähteä, joka näytti vieläkin aika järkyttyneeltä. Sitten päällikkö avasi suunsa.
"Kaikki siis katosivat sieltä?" hän kysyi.
"Niin. Tähtiklaani tyhjeni aivan yhtäkkiä, ja sitten minä heräsin siitä kohdasta.. missä kuolinkin. Ja Haikarahuuto löysi minut Usvan kanssa", Lehtiturkki naukui.
"Usvatassun", minä korjasin vaimeasti, lähes automaattisesti.
"Hänkö liittyi klaaniin?" Lehtiturkki vilkaisi minua.
"Niin. Hän ja Härmävirta", Saniaistähti lausui.
"Mutta tämä sinun paluusi on nyt tärkeämpää", päällikkö heilautti häntäänsä.
"Mikseivät kaikki muutkin palanneet, jos Lehtiturkki palasi?" minä kysyin.
"Ehkä kaikki eivät vain palaa kerralla", Tiikeriraivo sanoi ja kuljetti ylijääneitä yrttejä takaisin varastoonsa.
"Mutta kaikkihan kuitenkin katosivat kerralla?" Saniaistähti sanoi hermostuneen oloisena.
"Joku on tehnyt jotakin, jonka seurauksena kaikki katosivat sieltä. Mutta ehkä osa on vielä.. ikäänkuin matkalla takaisin maan päälle?" minä järkeilin.
"Tuossa voisi olla järkeä. Mutta kellä on niin suuret voimat, että hän on saanut kissat palaamaan kuolleista?" Saniaistähti kohotti kulmiaan.
Kohautin lapojani. Tiikeriraivo näytti mietteliäältä. Lehtiturkki oli aivan yhtä ymmällään kuin me muutkin.
"Sinä palasit haavoinesi kaikkinesi. Mutta et kuitenkaan kuolemankielissä", Tiikeriraivo totesi hetken hiljaisuuden kuluttua.
"Totta", Saniaistähti lähestyi kumppaniaan siristäen silmiään mietteliäänä.
"Niin, nämä eivät ole nyt niin pahat.. Jos muutkin kissat palaavat, voimme katsoa, käykö heille samalla tavalla", Lehtiturkki sanoi.
Saniaistähti oli hetken hiljaa ja vilkaisi minua.
"Olen pahoillani, mutta Haikarahuuto jatkaa varapäällikön roolissaan. Emme voi olla varmoja, kuinka kauan pysyt luonamme", Saniaistähti sanoi sitten ja kosketti kevyesti kuonollaan Lehtiturkin kuonoa.
"Ymmärrän. Saatan kadota milloin vain takaisin", Lehtiturkki myöntyi.
"Haikarahuuto on hyvä valinta", hän lisäsi hiljaa ja vilkaisi minua.
Väräytin korviani kiitollisena ja vilkaisin Saniaistähteä, joka oli istahtanut alas.
"Emme voi kuin odottaa, ja seurata tilannetta. Katsotaan, josko kokoontumisessa kuulisimme, onko muissa klaaneissa ollut samantapaisia tilanteita", päällikkö sanoi hetken kuluttua.
Me muut myönnyimme siihen ja pienimuotoinen neuvonpitomme oli ohitse.

Pujottauduin ensimmäisenä pois parantajan pesältä ja näin useiden klaanilaisten kysyvät katseet. En kuitenkaan selittänyt heille mitään, oli Saniaistähden oma asia kertoa heille, mitä oli tapahtunut, jos hän haluaisi. Hänen olisi kuitenkin pakko selittää jotakin jossakin vaiheessa, ainakin uskoakseni. Oli aika vaikea uskoa että klaanitoverit nielisivät tapahtuneen sen kummemmin kyselemättä.
Usvatassu hipsi luokseni kysyvä ilme kasvoillaan.
"Oletko sinä vielä varapäällikkö?" hän kysyi sitten.
"Olen. Emme voi olla varmoja, kuinka kauan Lehtiturkki tulee pysymään luonamme", lausahdin.
"Mitä tapahtuu? Tarkoitan.. miksi hän palasi elämään?" naaras kysyi.
"Emme mekään tiedä varmasti. Joku on luultavasti saanut kaikki muutkin palaamaan, mutta he tulevat vähitellen takaisin. Tai jotakin, emme voi olla varmoja", kohautin lapojani ja katsahdin oppilastani mietteliäänä.

Seuraavana iltana oli kokoontuminen. Saavuimme nelipuille ensimmäisenä, ja Jokiklaani saapui pian jälkeemme. Tuuliklaani vyöryi seuraavaksi alas nelipuiden aukiolle. Kissat kiertelivät keskenään, mutta minä asetuin puhujainkiven luokse ja mietin edelleen Lehtiturkin palaamista. Halusin kuumeisesti kuulla, oliko muitakin kissoja palannut, jotta tähän sekamelskaan saataisiin jokin järki.
Kuolonklaani ja Varjoklaani saapuivat lähes yhtä aikaa, kumpikin hiukan myöhässä. Viiltokaaos näytti minun silmiini jotenkin epäilyttävältä, aivan kuin hänellä olisi suuria suunnitelmia. En tiennyt vielä, kuinka oikeaan osuinkaan. Hän ei liittynyt meidän muiden varapäälliköiden seuraan, ja syykin ilmeni pian: Hän oli nyt Viiltotähti. Mieleeni palasivat kaikki tarinat edellisen Viiltotähden aiheuttamasta sodasta, vaikka itse en ollutkaan siihen osallistunut.
Lopulta päädyttiin siihen pisteeseen, että Viiltotähti pudotti pommin - hän julisti kaikille muille klaaneille sodan, paitsi Varjoklaanille, joka oli liittoutunut Kuolonklaanin kanssa, ja heitä kutsuttiin nyt Viiltoklaaniksi. Kissat kohisivat kauhistuneina ja järkyttyneinä, ja minä katselin kylmästi Viiltotähteä. Meidät oli saarrettukin, ettei kukaan yrittäisi mitään. Tähtiklaani liu'utti pilvet kuun eteen.
Saniaistähti, Kurkitähti ja Karpalotähti nimesivät meidät muut nopeasti Metsäklaaniksi vastaan Viiltotähden typerää ja ylimielistä Viiltoklaania. Metsäklaanin päälliköt ilmoittivat, että sota otettiin vastaan vastaamalla siihen - kukaan ei luovuttaisi. Minä olin liu'uttanut kynteni esiin ja odotin, mihin tilanteeseen päädyttäisiin. Kissajoukon tunnelma oli kiristynyt hetkessä ja koko juttu tuntui siltä, että se voisi laueta sodaksi saman tien, ellei meitä olisi ympäröinyt Viiltoklaanin piiritys.

//698 sanaa

Nimi: Tiikeriraivo

15.11.2018 17:03
"Muista tämä liike aina, jos joku hyökkää sinua kohti. Tärkeintä on kuitenkin liikkua, kuin pysyä paikallaan. Kun huomaat minun tulevan kohti, pidä katseesi silmissäni. Näin hämäät vastustajaa. Kun hyökkään kohti, katsot minua silmiin, olet toivon mukaan jo päättänyt suunnan, mihin minua väistät. Et saa kuitenkaan katsoa siihen suuntaan, mihin olet väistämässä, sillä paljastaisit silloin aikeesi. Sillä kun hyökkään ja katsot silmiäni, en tiedä minne olet väistämässä. Ymmärrätkö?" puhelin Nuuhkutassulle, joka oli juuri suorittanut erään väistöliikeen erittäin hienosti. Hän tarvitsisi kuitenkin vielä pari toistoa ja tämä liike pysyisi hänen mielessään lopunikänsä. Nuuhkutassu nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
"Silmät paljastavat paljon. Kun vain tarkkailet niitä ja sitä, mihin suuntaan hyökkäävä kissa katsoo, osaat väistää oikeaan suuntaan", mau'uin ja heiluttelin häntääni puolelta toiselle. Aikoinani minulle oli opetettu sekä puolustusliikkeitä että hyökkäysliikkeitä, mutta Nuuhkutassulle opetin vain puolustusta. Eihän tulisi tarvitsemaan hyökkäysliikkeitä parantajana, kunhan vain osaisi puolustautua.
"Oletko valmis vielä pariin toistoon?" kysäisin ja asetuin omalle paikalleni valmiusasemiin. Kesti hetki, kunnes Nuuhkutassu nyökkäsi. Lähdin hyökkäämään häntä kohti ja tähtäsin hänen rintaansa. Yritin myös vilkuilla josko Nuuhkutassu paljastaisi katseellaan, mihin suuntaan oli väistämässä. Nuuhkutassu oli nopea oppimaan, sillä hän katsoi silmiäni, enkä osannut aavistaa hänen väistävän juuri siihen suuntaan mihin hän väisti. Sujahdin vain hänen entiselle paikalleen ja kun käännyin ympäri, oli oppilaani jo valmiudessa puolustamaan uudestaan.
"Hienoa!" kehuin Nuuhkutassua. Vielä yksi toisto ja tämä olisi sitten tässä. "Jaksaisitko vielä yhden toiston?"

//Nuuhku?
// 224 sanaa

Nimi: Vilunkitassu

14.11.2018 18:02
Istahdin alas ja kiedoin häntäni tassujeni ympärille jäädessäni Silkkisydämen käskystä seuraamaan mestarini esimerkkiä siitä, miten saaliseläin napataan Neilikkakasvo vierelläni. Naarasta tuntui hivenen naurattavan, kun vaalea kolli liikkui hieman kauemmas etsimään hiirtä, minkä myös minä olin haistanut ja paikantanut suunnilleen samaan suuntaan kuin minne soturi juuri liikkui. Hän hiippaili eteenpäin ja kumartui ollessaan tarpeeksi lähellä pienikokoista saaliseläintä. Katselin tarkoin miten Silkkisydän jännitti jalkansa ja syöksyi sulavassa kaaressa hiiren niskaan saaden sen vinkaisemaan ilmoille säälittävän kuolinhuutonsa. Vaaleanharmaan naamion omaava kolli kiirehti vielä hautaamaan nappaamansa eläimen, ennen kuin tepasteli silminnähden hyvillään takaisin luoksemme ja haastoi pienesti hymyillen Neilikkakasvon saalistamaan paremmin. Mestarini pyysi myös minua vielä odottamaan.
“Tämänhän piti olla minun aikani ja mahdollisuuteni harjoitella”, nau’uin jokseenkin nenäkkäseen sävyyn, mutta kaikesta huolimatta hieman sarkastisesti katsellen vuoron perään niin kollia kuin Neilikkakasvoa, jonka esimerkin olisin tosin halunnut nähdä.
“Vilunkitassu on oikeassa. Hänen kannattaa yrittää ensin”, valkoinen naaras naukui ja nyökkäsi minulle silmänsä vaikuttaen kuitenkin kiiltävän pienestä kilpailun- ja voitonhalusta silloin tällöin koppavaa mestariani kohtaan.
“Totta”, vanhempi kolli myönsi ja kallisti siniset silmänsä puoleeni. “Tee kuten minä tein, niin onnistut varmasti.” Nyökkäsin, vaikka olisin halunnut kokeilla myös omia keinojani osaamatta tosin edes perusteita.
“Voinko käyttää tuota kepakkoa kohteena näin alkuun?” utelin ja heilautin häntääni puupalan, mikä lojui noin parin ketunmitan päässä Silkkisydämen hautaamasta hiirestä suuntaan. Mestarini nyökkäsi pariin otteeseen. Tein samoin ja lähdin astelemaan keppiä kohden varmoin, mutta äänettömin askelin silmäillen sitä herkeämättä aivan kuin se yrittäisi pian pinkoa pakoon oikean saaliseläimen tavoin. Ollessani noin neljän viiden hännänmitan päässä kepakosta laskeuduin matalammaksi, jolloin vatsani kahisutti kuivaa ja kuollutta heinää. Kirosin mielessäni, sillä oikea hiiri olisi varmasti kuullut virheeni ja juossut aikaa sitten matkoihinsa. Vaikka tiesin itse asiassa epäonnistuneeni, en halunnut luovuttaa ja etenin edelleen varoen kohti puun palaa uskaltautuen noin ketunmitan etäisyydelle. Laskin takapuoltani hieman alemmas ja jännitin takajalkani äärimmilleen saadakseni tulevaan iskuun mahdollisimman paljon voimaa. Kun olin mielestäni valmis, loikkasin ehkä hieman liian korkeassa kaaressa kiinni kepakkoon, jonka lahoon kaarnaan kynteni upposivat varsin helposti.
“Hyvin meni, vaikka sinne tänne sattui pari virhettä!” Silkkisydän huudahti ja huitoi minua palaamaan hänen ja Neilikkakasvon luokse.
“Tiedetään”, marisin jokseenkin pettyneenä itseeni ja tepastelin takaisin valkean kaksikon seuraan, joista toinen oli juuri ylpeillyt saalistustaidoillaan ja toinen väitti olevansa vielä parempi.
// 360 sanaa
// Silkki? Neilikka?

Nimi: Usvatassu

14.11.2018 11:00
"Kiitos", nau'uin Haikarahuudolle, kun ylitin Myrskyklaanin rajan ja puikkelehdin pensaiden lävitse kohti kaksijalkalaa ja sen aidalla istuvaa naaraskissaa. Hän ei ollut Isla, mutta oli saattanut nähdä hänet ja Bloodyn.
"Hei!" tervehdin tabbykuvioista naaraskissaa, joka käänsi kirkkaanvihreät silmänsä minuun päin. Loikkasin sulavasti aidalle naaraan vierelle pitäen hienosti tasapainoni.
"Hei. Kuka sinä olet?" naaras kysyi ja astui askeleen taaksepäin minusta. Hän oli vähällä astua ohi ja menettää tasapainonsa, mutta onnistui pitämään sen juuri ja juuri.
"Usva. Tai siis Usvatassu", nau'uin korjaillen nimeäni. Uuteen nimeen oli vaikea tottua.
"Ai, oletko sinä Myrskyklaanista?" naaras kysyi ja hänen kasvoilleen levisi lämmin hymy. Nyökkäsin. Miten hän tiesi klaaneista?
"Oletko nähnyt ystäviäni? Toinen heistä on punertavan oranssi naaras, ja toinen mustavalkea. He kulkivat tästä pari päivää sitten", kerroin naaraskissalle. Hän pohti hetken ajan, kunnes hänen ilmeensä kirkastui.
"Joku punertava raidallinen naaraskissa kävi syömässä ruokaani pesän ulkopuolella pari yötä sitten! Toista kissaa en valitettavasti nähnyt", naaras kertoi. Kasvoilleni levisi tyytyväinen hymy.
"Kiitos! Voisitko kertoa heille, että Usva ja Härmävirta ovat liittyneet Myrskyklaaniin, jos vielä näet heitä. Kerro myös, että he voivat tulla vierailulle joskus", naukaisin ja loikkasin alas aidalta. En tiennyt, oliko vierailu oikeasti mahdollista, mutta en siinä hetkessä ajatellut sitä hirveästi.
"Kerron! Kerro sinäkin terveisiä Mesiviikselle!" naaras huusi perääni, kun kiisin jo kohti Myrskyklaanin rajaa. Pysähdyin rajan toisella puolen ja kohtasin Haikarahuudon katseen.
"No, selvisikö mitään?" soturi kysyi ja lähti kävelemään eteenpäin.
"Joo, hän oli nähnyt Islan", vastasin. Mestarini nyökkäsi. Yllemme laskeutui hiljaisuus, kun kuljimme rajaa pitkin eteenpäin.
"Keitä ovat on Mesiviiksi ja Kirjosiipi? Tuo äsköinen kotikisu pyysi lähettämään heile terveisiä", nau'uin varovasto. Mesiviiksi-nimi kuulosti tutulta, mutta olin kuullut täällä ollessani liian monta nimeä muistaakseni sitä. Kirjosiipi kuulosti aivan tuntemattomalta. Haikarahuuto kääntyi taas minuun päin.
"Mesiviiksi oli Myrskyklaanin entinen varapäällikkö. Ilmeisesti kotikisujen ystävä. Nyt hän asuu Jokiklaanissa. Kirjosiipi taas. Hän oli entinen kotikisu, Mesiviiksen kumppani. Hän kuoli, kun Varjoklaanin Tihkutähti tappoi hänet", kertoi varapäällikkö hiljaisemmalla äänellä.
"Kamomillapisaran veli? Kyllä minä sittenkin tiedän hänet", kerroin nopeasti. Haikarahuuto oli kertonut, että klaanikissa ei saanut olla tekemisissä kotikisujen kanssa. Miksi Mesiviiksi oli rikkonut tätä sääntöä?
"Mutta eivätkö he tiedä, että tämä Kirjosiipi on kuollut?" kysyin hiljaisella äänellä. Kolli kohautti lapojaan.
"En minä tiedä, eikä se oikeastaan ole meidän asiamme. Jos joskus vielä kohtaat sen naaraan, voit halutessasi kertoa hänelle. Mutta kai se olisi ollut Mesiviiksen tehtävä kertoa."
"Palataan Ukkospolun kautta leiriin. Järjestän sinulla harjoitukset huomisaamuna. Kai sinä osaat saalistaa ja taistella?" soturi kysyi.
"Osaan. Emo opetti minulle jotakin, ja opettelin loput sitten itse", selitin. Haikarahuuto nyökkäsi tyytyväisenä. Lähdimme kulkemaan kohti leiriä melko ripein askelin. Kiersimme leiriin Ukkospolun kanssa. Olin tottunut ukkospolkujen vierellä kävelemiseen ja ohi ajaviin hirviöihin, mutta Haikarahuuto ei näyttänyt siltä. Hän karttoi ukkospolkua ja kulki usean ketunmitan päässä siitä.
"Tuolla on Varjoklaanin reviiri. Ystäväsi Härmävirta on kotoisin sieltä", kertoi kolli. Halusin nähdä sen, mutta ukkospolku oli korkeammalla kuin metsän maa. Niinpä kiipesin melko matalan ja loivan rinteen yli Ukkospolulle. Katselin sen laidalta eteenpäin. Puiden takana avartui alue, jonka maa näytti märältä. Näin yhden kissan juoksevan pehmeällä ja märällä maalla. Hän oli kai varjoklaanilainen. Laskeuduin taas aluskasvillisuuden sekaan ja palasin mestarini luokse.
"Muuta erityistä täällä ei nyt ole. Näytän sinulle joku päivä Pöllöpuun, Nelipuut ja Käärmekivet. Nyt on kuitenkin aika palata leiriin", kertoi Haikarahuuto tasaisella äänellä. Lähdin seuraamaan häntä poispäin ukkospolulta, sillä en tiennyt missä leiri oli. Yritin painaa mahdollisimman paljon maamerkkejä mieleeni, mutta jokainen puu ja kivi näyttivät aivan toistensa kopioilta. Samassa kolli pysähtyi kuin seinään. Olin vähällä törmätä häneen, mutta onnistuin juuri ja juuri väistämään. Kurkkasin hänen takaansa, mitä kolli katsoi. Hän katsoi vaaleanruskeaa naaraskissaa. Kissan turkki oli veren peittämä. Mitä oikein oli tapahtunut? Samassa tunnistin hänet. Hän oli se kissa, jonka Saniaistähti oli eilen tuonut leiriin. Hän oli Lehtiturkki, Myrskyklaanin varapäällikkö! Mutta hänhän oli kuollut? Nyt naaras kuitenkin seisoi edessämme.
"Mitä oikein tapahtuu?" kysyin mestariltani, joka ei irrottanut katsestaan kuolleesta kissasta, joka kuitenkin seisoi edessämme erittäin elävänä.
"En tiedä. En todellakaan tiedä", kolli kertoi ja astui askeleen taaksepäin.
"Miten minä olen täällä? Miten ihmeessä minä olen taas täällä? Minähän kuolin", Lehtiturkki naukui katsoen vastausta pyytävästi minua ja mestariani. Haikarahuuto aukoi suutaan, mutta ei osannut sanoa mitään. Sitten hän kuitenkin käveli naaraan luokse.
"Mitä tapahtui?" hän kysyi. Lehtiturkki pudisteli päätään.
"En minä tiedä. Pääsin Tähtiklaaniin, mutta joku veti kaikki pois. Kaikki katosivat", naaras naukui hädissään. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Eihän se ollut mahdollista, että Lehtiturkki oli taas elossa. Naaras oli kuollut, minä todistin sen, kun Saniaistähti toi leiriin kumppaninsa elottoman ruumiin.
"Mitä se onkin, siitä täytyy kertoa Saniaistähdelle. Tule", Haikarahuuto naukui yhtäkkiä hyvin rauhallisella äänellä. Hän vilkaisi minua ja viittoi seuraamaan. Kolli antoi haavoittuneelle soturille tukea, kun kuljimme kohti leiriä.

Leirin pääaukiolle päästyämme, kissat kääntyivät katsomaan meitä. He katsoivat erityisesti Lehtiturkkia, jonka ruumis oli viety pois leiristä tänä aamuna.
"Hakekaa Tiikeriraivo ja Saniaistähti", Haikarahuuto komensi kahta kissaa, joista toinen ryntäsi kohti parantajan pesää. Toinen sen sijaan kiiruhti suuren kiven luokse, jonka alla päällikkö nukkui omassa pesässään. Saniaistähti tuli ensin. Hänen katseensa oli kauhistunut, kun hän tunnisti kumppaninsa. Kolli ei saanut sanoja suustaan, kun hän vain tuijotti Lehtiturkkia. Tiikeriraivo ryntäsi ulos pesästään oppilas perässään. Molemmilla oli erilaisia yrttejä suussaan.
"Mitä täällä tapahtuu?" kysyi parantaja nähdessään Lehtiturkin. Vaikka olikin erittäin outoa, että kuollut kissa oli taas täällä, alkoi kolli hoitaa tämän haavoja. Lehtiturkki katsoi Saniaistähteä, kunnes hän käänsi katseensa Tiikeriraivoon.
"Minä en tiedä. Pääsin Tähtiklaaniin, mutta pian kaikki vain katosivat. Kuin joku olisi vetänyt kaikki pois. Sitten minä heräsin siellä, missä kuolin", naaras naukui itkuisena.
"Tule, viedään sinut parantajan pesään. Saniaistähti ja Haikarahuuto, tulisitteko mukaan?" parantaja kysyi päälliköltä ja tuoreelta varapäälliköltä. Jos Lehtiturkki kerta oli palannut, mitä Haikarahuudolle kävisi? Hän oli nyt Myrskyklaanin varapäällikkö. Kaikki asiat tuntuivat liian vaikeilta pienelle päälleni. Haikarahuuto poistui luotani kohti parantajan pesään. Jäin yksin seisomaan leirin pääaukiolle yrittäen ymmärtää tapahtunutta.

//Joku?
// 936 sanaa

Nimi: Kastetassu

13.11.2018 22:23
Havahduin hereille oppilaiden pesässä. Suurin osa muista oppilaista oli jo hereillä. Venyttelin hiukan itseäni ja työnnyin ulos pesästä. Vehkatassusta oli tullut jonkin aikaa sitten soturi Vehkalaikku. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta samalla minua harmitti se, että olin vieläkin oppilas, vaikka minusta ja Vehkalaikusta oli tullut oppilaita melkein samaan aikaan. *Minun on yritettävä parhaani, jotta saisin kirittyä hänet.* Toki tiesin, ettei Vehkalaikullakaan ihan helppoa ollut, olihan hänen mestarinsa Riekkosulka kuollut jonkin aikaa sitten. En ollut tuntenut Riekkosulkaa kovin hyvin, mutta tiesin, että hän oli ollut melko ankara mestari. *Varmasti hän kuitenkin oli yrittänyt parhaansa kouluttaakseen Vehkalaikusta soturin.*

Löysin lopulta oman mestarini Ruskolehden. Naaras oli istuskelemassa muutaman muun soturin kanssa.
"Hei Ruskolehti! Mitä minä teen tänään?" kysyin häneltä.
"Näin alkuun voisit käydä metsästämässä yksiksesi. Olet jo sen verran kokenut, että pystyt siihen yksiksesikin." Ruskolehti sanoi mietittyään hetken.
"Selvä on!" vastasin ja lähdin tassuttelemaan metsää kohti. Päätin suunnistaa kaksijalkalan suuntaan, sillä en ollut juurikaan metsästänyt siellä päin. Kuulostelin samalla ympärilleni ja nuuhkin tarkkaavaisesti ilmaa. Yhtäkkiä nenääni sattui vieras tuoksu. Se tuoksui kissalta, mutta siinä oli sekaisin paljon kaksijalkojen tuoksua. Sen täytyi olla kotikisu! Lähdin hiipimään varovasti eteenpäin. Haju tuli edessäpäin olevan pensaan takaa. Pujottauduin pensaaseen oksien sekaan mahdollisimman hiljaa. Pensaiden edessä olevan puun luona oli kotikisu. Tämä näytti yrittävän kiivetä puuhun, mutta liukui aina uudestaan ja uudestaan alas runkoa. Koko touhussa ei näyttänyt olevan mitään järkeä. *Tuon kotikisun täytyy olla tavallistakin pösilömpi.* Lähdin hiipimään lähemmäs ja sukelsin seuraavaan pensaaseen. Kun käännyin katsomaan puuta kohti kurkkien oksien välistä, kotikisu olikin kadonnut. *Mihin se oikein meni? Haju on vielä ilmassa, joten ei se kaukana voi olla.*
"Mitä sinä etsit? Oletko sinä piilossa jotain?" Säikähdin ja katsoin ympärilleni. Huomasin kotikisun olevan aivan takanani. Kotikisu tuijotti minua ihmeissään.
"Mitä ihmettä sinä oikein teet? Eikö sinulla ole aavistustakaan, että olet klaanien reviirillä?" sähähdin vihaisena.

//Kisse? 296 sanaa

Nimi: Härmävirta

13.11.2018 19:36
Lähtiessämme hakemaan Viirupilveä klaaninvanhimpien pesältä, Pilvitassu kysyi, oliko erakkona ollut rankkaa, ja millainen Usvatassu oli.
Vastasin ensin, että Usvatassu oli mukava. Sitä hän olikin, mutta toisaalta vastaukseni oli aika yksipuolinen. Mieluummin kannustin kuitenkin Pilvitassua ja Tunturitassua tutustumaan Usvatassuun itse, joten he voisivat ottaa itse selvää jos yksipuolinen vastaukseni ei riittäisi.
"Erakkona oli aika rankkaa ilman klaanin suomaa turvaa ja seuraa, mutta toisaalta ei tarvitse metsästää kuin omaan tarpeeseen ja voi kulkea ja nähdä erilaisia paikkoja", kerroin.
"On.. jollakin tavalla vapaampaa, sillä saa päättää menemistään ja tulemisistaan itse ja ilman muiden asioiden nuuskimista. Mutta olen kuitenkin pohjimmiltani klaanikissa, ainakin uskoisin, joten viihdyn paremmin klaanien seurassa kuin ilman niitä", jatkoin, vaikka oikeastaan minun olisi kannattanut sulkea suuni ja olla kertomatta itseästäni liikaa.
Hyvä on, mitä vaaraa siitä voisi olla? Nämä olivat oppilaita, jotka tuskin kiinnittäisivät sanamuotoihini ja oikeastaan koko sanomisiini ihan hirveästi huomiota. Hyvä on, Viirupilvi, joka oli liittynyt seuraamme, ja Valosielu olivat kyllä sotureita, mutta heitä tarinani eivät varmaankaan kiinnostaisi. Silti minusta tuntui hiukan siltä, että tahdoin yhä suojella itseäni ja olemustani muilta kissoilta, kuten olin tottunut tekemään erakkona ja Varjoklaanissakin. Myrskyklaanin avoimuus oli jotenkin ihan erilaista kuin vanhassa klaanissani.
"Minkälaisia saalistustekniikoita Varjoklaanissa käytetiin?" Pilvitassu kysyi kiinnostunut pilke eriparisissa silmissään.
"No, Varjoklaanin reviiri on aika suureksi osaksi suota, joten siihen liittyviä asioita", tunsin itseni oudon vastahankaiseksi kertomaan entisen klaanini asioita, mutta sitten tolkutin itselleni, että kyseessä oli nykyään vihollisklaani, eikä näillä tiedoilla ollut väliä.
Taistelutaitojakin voisin opettaa Myrskyklaanin oppilaille, olinhan nyt yksi myrskyklaanilaisista ja Varjoklaanin opeista voisi olla hyötyä heille kun taisteltaisiin entistä klaaniani vastaan. Jos tulevaisuus siis toisi mukanaan taisteluita.
"Siellä ei ole tällaista aluskasvillisuutta, ja puitakin on harvemmassa ja niihin ei ole ihan niin helppo kiipeillä, oksia kun on lähinnä vain ylhäällä niissä männyissä. Siksi keskityimme lähestymään saalista oikeista suunnista ja pysymään piilossa parhaamme mukaan matalassa heinikossa ja suopursujen seassa", kerroin.
"Emme kuitenkaan koskaan juosseet reviirillämme saaliin perässä, kuten tuuliklaanilaiset, vaikka alue olikin avoimempaa", sanoin ja tajusin samalla puhuvani hiukan niin, kuin olisin vieläkin varjoklaanilainen.
Mutta kun en ollut, ja se pitäisi unohtaa. Pilvitassu ja Tunturitassu eivät kuitenkaan ilmeisesti huomanneet, ja kaipa he olisivat tajunneet, että oli aika vaikea puhua vanhasta klaanista jossakin muussa muodossa, kuin käyttäen esimerkiksi sanaa me.
"Uskoisin kuitenkin, että vaanimistekniikkamme olivat aika samanlaisia ja perusmetsästys onnistuu minultakin täällä, mutta aluskasvillisuus vaikeuttaa hiukan. Sen seassa vaanimista on varmasti hyvä hyödyntää täällä", lausahdin.
"Kyllä, sen sekaan on hyvä piiloutua vaikka olisi vaaleampikin turkki", Tunturitassu naukaisi osallistuen keskusteluun.
"Saalistatteko te paljon puissa?" kysäisin heilauttaen korviani kohti ympärillämme kohoavia puita samalla kuin aloimme saapua alueelle, jolla meidän oli ilmeisesti tarkoitus harjoitella.

//Pilvi? Valo? Tunturi? Viiru?
//422 sanaa

Nimi: Elandra

12.11.2018 21:19
Vehkalaikku: 4kp -

Neilikkakasvo: 10kp

Päästäiskarva: 5kp -

Vilunkitassu: 8kp -

Haikarahuuto: 9kp -

Härmävirta: 17kp -

Silkkisydän: 16kp -

Pilvitassu: 12kp -

Nuuhkutassu: 8kp -

Vastaus:

Neilikan pisteet myös lisätty.

- Elandra

Nimi: Nuuhkutassu

11.11.2018 09:31
Nyökkäsin Tiikeriraivolle ja tunsin häntäni nykivän hermostuneesti. Olin aina tiennyt, että parantajankin täytyi oppia puolustautumaan, mutten ollut ikinä oikein tajunnut että minäkin tulisin joskus harjoittelemaan joitain soturien taisteluliikkeitä. Nyt olimme kuitenkin jonkinlaisella puuttomalla harjoitusaukealla ja tässä tulisimme harjoittelemaan. Niiskaisin nenääni hermostuneesti, kun Tiikeriraivo alkoi puhua.
"Ensin haluan opettaa sinulle todella kätevän liikkeen, joka saattaa pelastaa nahkasi useammankin kuin kerran", mestarini naukui. "Se on yksinkertainen väistöliike. Sinun täytyy tarkkailka vastustajasi silmiä ja ennakoida mihin hän yrittää iskeä. Sitten vain väistät pois alta." Puhalsin ilmaa pois keuhkoistani ja tunsin rentoutuvani hieman. Ainakaan ensimmäinen liike ei ollut mikään sellainen, missä mimun täytyisi satuttaa toista.
"Aloitetaan." Nyökkäsin jälleen ja peruutin sitten muutaman askeleen. Tiikeriraivo painautui lähelle maata ketunmitan päähän minusta. Tunsin pienen paniikin läpättävän rinnassani, sillä en halunnut taistella. Nielaisin ja yritin rauhoitella itseäni. Tämähän oli vain yksi väistöliike...
Kun mestarini syöksähti eteenpäin, jähmetyin paikoilleni. En saanut itseäni liikkeelle, kun vasta tuntiessani Tiikeriraivon käpälän hipaisevan kylkeäni. Silloin liikahdin sivulle, mutta kaaduin kuitenkin maahan sillä sain vauhtia kollin käpälästä. Ilmat tyhjenivät keuhkoistani ja jäin köhimään maahan. Minä en todellakaan halunnut taistella.
"Sinun täytyy muistaa liikkua heti, kun vastustaja iskee. Mutta tuo oli oikein hyvä ensimmäiseksi kerraksi", Tiikeriraivo kertoi. Kömmin maasta ylös ja katsoin kollia. Emmehän me enää kokeilleet samaa liikettä?
"Kokeillaan uudestaan." Puristin huuleni tiukasti yhteen hillitäkseni haluni huutaa, etten halunnut. Pakotin itseni asettumaan Tiikeriraivon eteen ja lupasin, että tämä olisi viimein kerta tämän väistöliikkeen kanssa. Nyt minä onnistuisin. Ja tällä kertaa Tiikeriraivon loikatessa minua kohti, olin valmiina. Väistin kollin käpälät ja kierähdin sivulle. Sitten käännyin salamannopeasti ympäri ja pudottauduin vaistomaisesti matalaksi. Tiikeriraivo kääntyi katsomaan minua keltaiset silmät loistaen ylpeyttä. Tunsin punan kohoavan poskilleni.
"Sehän meni hyvin!" Nousin jaloilleni ja katsoin pois, pidätellen leveää hymyä.

// Tikru? Toivottavasti en hitannu liikaa...
// 280 sanaa

Nimi: Pilvitassu

09.11.2018 16:10
"Olen pahoillani, olen niin uusi Myrskyklaanissa, etten vielä tiedä suurimman osan kissojen nimiä",
Härmävirta maukui pettymyksekseni. Samalla pettymys kuitenkin vaihtui uteliaisuuteen. *Hän ei siis ole ollut Myrskyklaanissa pitkää aikaa. Mistä hän oikein tulee?*, mietin.
"Joten myönnän, ettei minulla ole hajuakaan Valosielusta ja Viirupilvestä, eikä edes teidän nimistänne", soturi keskeytti ajatukseni ja hymyili vinosti.
"Minä olen Pilvitassu, ja tässä on Tunturitassu", esittelin meidät nopeasti.
"Viirupilvi ja Valosielu ovat mestareitanne?" Härmävirta arvasi. Aioin vastata, mutta Tunturitassu ehti ensin.
"Kyllä. Meidän pitäisi löytää heidät, mutta emme ole nähneet heitä missään", tämä maukui.
"Onko Valosielu se... kirjava naaras? Kilpikonnakuvioinen?" Härmävirta kysyi epävarmana. Vilkaisin sivusilmällä Tunturitassua, mutta hän oletti minun vastaavan, joten avasin suuni.
"Juuri hän. Vihreät silmät", autoin yrittäen kuulostaa mahdollisimman ystävälliseltä.
"Ai, hän taitaa itse asiassa olla pesässä", soturi totesi vilkaisten lapansa yli sinne, missä soturien pesä sijaitsi, "Hän taisi olla sitä ennen partiossa, joten ette löytäneet häntä." Nyökkäsin pienesti.
"Voin käydä hakemassa hänet", Härmävirta tarjoutui ystävällisesti. Naaras heilautti meille häntäänsä ja pujahti soturien pesälle.
"Mistäköhän hän on tullut? Hän oli joka tapauksessa mukavan oloinen", kuiskasin Tunturitassun korvaan. Hetken päästä Härmävirta pujahti ulos, ja Valosielu seurasi häntä hetken päästä.
"Entä Viirupilvi?" säpsähdin kun Tunturitassu alkoi puhumaan. Valosielu kertoi Tunturitassulle missä Viirupilvi oli, mutta en kuunnellut, sillä olin taas kerran ajatuksissani.
"Voimme hakea hänet, ja lähteä yhdessä harjoittelemaan", Valosielu maukui nyökäyttäen meille päätään. *Mahtavaa! Minussa onkin paljon energiaa*, ajattelin innoissani.
"Anteeksi, en tiedä, onko tämä hiukan typerä kysymys, mutta voisinkohan minäkin tulla mukaan? Haluaisin oppia Myrskyklaanin tapoja metsästää ja taistella, sillä Varjoklaanin opeista ei ole täällä niin paljon hyötyä", Härmävirta yhtäkkiä kysyi. *Mitä? Onko hän alunperin Varjoklaanilainen?* Ennen kuin pystyin pidättää kysymystä, se tuli jo ulos suustani.
"Varjoklaanin?" kysyin silmät ammollaan, ja tunsin kuinka ne laajentuivat hämmästyksestä.
"Niin... minä tulen alunperin Varjoklaanista. Jätin kuitenkin syntymäklaanini aikoja sitten ja vietin aikaa erakkona, ennen kuin saavuin Usvan, siis Usvatassun kanssa tänne ja.. pääsin osaksi klaania", soturi kohautti lapojaan. Yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa, mutta silloin Tunturitassu avasi suunsa.
"Vau. Sinähän voit sitten opettaa meille joitakin Varjoklaanin oppeja", naaras totesi pelastaen minut pulasta.
"Ehkäpä", Härmävirta hymähti.
"Kyllä se minulle käy, että tulet mukaan. Haetaan Viirupilvi ja mennään", mestarini naukaisi ja alkoi kävelemään kohti klaaninvanhimpien pesää. Tassuttelin Härmävirran viereen. Mielessäni pyöri tuhat kysymystä, mutta yritin hillitä itseni.
"Oliko erakkona rankka olla? Ja millainen Usva... tarkoitan Usvatassu on? Olen nähnyt hänet vain kerran, kun hän söi tuoresaalista", aloitin keskustelun kun pujahdimme sisään klaaninvanhimpien pesälle.
"Hän on mukava", soturi vastasi. Haimme klaaninvanhimpien pesältä Viirupilven, ja lähdimme metsään. Sammaleinen metsäpohja tuntui ihanalta, vaikka tuuli pilasikin vähän tunnelmaa. Kävelin Tunturitassun ja Härmävirran välissä, ja juttelimme erilaisista saalistustekniikoista.
"Minkälaisia saalistustekniikoita Varjoklaanissa käytettiin?" kysyin kiinnostuneena.


//Härmä? Valo? Tunturi? Viiru? (sori jos hittasin liikaa)
//431 sanaa

Nimi: Silkkisydän

09.11.2018 14:39
Vilunkitassu saapui luoksemme nopeasti Vehkatassun soturinimityksen jälkeen. Harmaa kolli oli saanut soturinimekseen Vehkalaikku, ja hänen hymynsä oli yltänyt melkein korviin saakka klaanin hurratessa uutta nimeä. Saapuessaan Vilunkitassu oli ilmaissut välittömästi haluavansa harjoituksiin, mikä oli ymmärrettävää. Aikatauluni oli ollut lähiaikoina tiukka enkä ollut päässyt järjestämään harjoitustuokiota niin usein kuin olisin halunnut. Olin siis juuri itsekin ajatellut samaa kuin oppilaani. Ehdotin hänelle samalla, että ottaisimme Neilikkakasvon mukaan. Halusin kovasti viettää aikaa naaraan kanssa, kun minulla oli nyt vihdoin aikaa. Ajatukset Myrskyklaanin sisäisestä levottomuudesta olivat hävinneet sillä samaisella sekunnilla, kun olin saanut tietää naaraan jäävän pysyvästi asumaan luokseni. Vilunkitassu näytti myöntyvän ajatukseeni.
Lähdin hyvin mielin johdattamaan kaksikkoa piikkihernetunnelia pitkin ulos leiristä. Mieleeni kävi heti ensimmäisenä järjestää Vilunkitassulle metsästysharjoitukset. Olin tunnetusti klaanin yksi parhaimmista metsästäjistä, joten Vilunkitassu saisi varmasti olla kiitollinen oppiessaan kissoista parhaimmalta. Mutta missä ne järjestäisin? Mietin paikkoja, joissa Neilikkakasvo ei ollut vielä käynyt. Naaras oli ollut vierailijana Myrskyklaanissa jo kuun verran ja osallistunut metsästyspartioihin muun klaanin mukana, mutta ei varmasti tiennyt aluetta vielä yhtä hyvin kuin Myrskyklaaniin syntynyt kissa. Käärmekivet tulivat ensimmäisenä mieleeni. Ne toisivat hyvää haastetta jo alkuun ja antaisivat minulle tilaisuuden näyttää käärmeenmetsästystaitojani oppilaani ja Neilikkakasvon edessä. Toisaalta se oli paikka, jossa Riekkosulka kuoli vain pari päivää aikaisemmin. Ajatus sai mieleni synkistymään hetkeksi, ennen kuin työnsin sen pois päästäni. Se oli jo menneisyyttä, joten nyt minun oli keskityttävä.
Lopulta jalkani johdattivat minut korkeamäntyjen luokse. Paikka sisälsi runsaasti jyrsijöitä, kuten hiiriä ja myyriä. Saalistettavaa siis riitti.
’’Vilunkitassu, tehtävänäsi on ensimmäiseksi vain tarkkailla’’, mau’uin oppilaalleni. ’’Olet onnekas, sillä klaanin yksi parhaimmista metsästäjistä seisoo edessäsi. Näytän sinulle nyt, miten saalis paikannetaan ja metsästetään. Sen jälkeen kerron sinulle toimintatapani ja saat kokeilla liikkeitteni matkimista teennäiseen saaliiseen. Ymmärretty?’’
Vilunkitassu nyökkäsi. Hänen silmänsä olivat tyhjät, eivätkä ne paljastaneet minkäänlaisia tunteita.
’’Mitä minun on tarkoitus tehdä? Myös seurata ja tarkkailla? Minähän olen jo sinua parempi metsästäjä, en tarvitse enää yhtäkään hupsua opetustuokiota’’, Neilikkakasvo näpäytti Vilunkitassun viereltä. Pyöritin silmiäni, mutta en saanut itselleni aikaiseksi suuttua naaraalle.
’’No, jos haluat, niin voit jälkeeni näyttää oman esimerkkisi siitä, miten metsästetään’, tokaisin. Kävelin sitten kaksikosta hieman kauemmas. ’’Nyt kuitenkin arvostaisin hiljaisuutta. Mestarin pitää saada keskittyä.’’
Haistoin ilmaa ja paikansin heti voimakkaan hiiren hajun läheltäni. Kun käänsin katseeni sivulle, näin harmaan turkin välähtävän läheisen männyn juurelta. Laskeuduin matalaksi maahan, jolloin vatsakarvani hipoivat aluskasvillisuutta. Olin hieman jännittynyt, jos totta puhuin. Minulla oli suuri tarve onnistua sillä hetkellä. En ainoastaan siksi, että Vilunkitassu katsoi, vaan koska halusin osoittaa olevani parempi kuin Neilikkakasvo. Jostain syystä naaraan kunnioitus oli minulle kaikki kaikessa.
Lähdin kulkemaan siihen suuntaan, missä tuuli ei puhaltanut takaapäin. Lihakset jäykkinä kontrolloin liikkeitäni, ja hiljaa kuljin hiirtä lähemmäs. Se pian saapui näkökenttääni. Onnekseni se nuuhki maata selkä minuun päin. Se ei aavistanutkaan lähellä olevaa vaaraa. Kun olin tarpeeksi lähellä, koukistin takajalkani ja hyppäsin kaaressa sen selkään. Hiiri vinkaisi upottaessani kynteni sen lihaan. Nopeasti tartuin hampaillani sen päästä kiinni ja katkaisin sen niskat.
Riemukkaana käännyin ympäri taas siihen suuntaan, missä Vilunkitassu ja Neilikkakasvo seurasivat suoritustani.
’’Täydellinen suoritus’’, mau’uin virnistäen. En voinut olla estämättä pientä koppavaa sävyä, joka äänessäni kuului. Hautasin hiiren siihen samaiseen paikkaan mistä olin sen metsästänyt ja palasin sitten takaisin oppilaani ja ystäväni luokse. Siirsin katseeni Neilikkakasvoon ja heilautin häntääni.
’’No, sinun vuorosi’’, sanoin naaraalle. ’’Pystytkö parempaan? Tuskin, mutta voit aina yrittää. Vilunkitassu, jos kerran malttaisit vielä seurata, niin voit sen jälkeen kokeilla itse.’’
Hymyilin kaksikolle itseeni tyytyväisenä. Neilikkakasvo pyöräytti erivärisiä silmiään ja näytti minulle kieltä. Näytin hänelle kieltä takaisin. Ei hän millään voinut suoriutua paremmin kuin minä, eihän?

//Neilikka? Vilunki?
//567 sanaa

Nimi: Härmävirta

09.11.2018 13:59
Istuskellessani sotureiden pesän lähettyvillä miettien, mitä tekisin, jotten vaikuttaisi aivan ulkopuoliselta, näin kahden oppilaan lähestyvän minua. Yritin keksiä heille nimiä, sillä myrskyklaanilaisten nimet eivät todellakaan olleet minulla vielä hallussa. Tiesin lähinnä vain joitakuita vanhempia sotureita, jotka olin tavannut kokoontumisissa ollessani vielä Varjoklaanissa, joten näidenkään kahden oppilaan ulkonäöt eivät kertoneet minulle mitään. Toinen, ensimmäisenä tullut oli valkoinen kolli, mutta turkissa oli suuria harmahtavanruskeita laikkuja, ja hänellä oli eripari silmät. Jälkimmäisenä tuleva oli myöskin valkoinen, jonka kasvoissa oli vaaleanruskeaa ja silmät olivat sinisenharmaat. Kaksikko olisi sopinut sisaruksiksi, ehkä he olivat? Ainakin he olivat niin sanotusti rohkeita viitsiessään tulla puhumaan minulle, entiselle varjoklaanilaiselle ja erakolle. Ehkä he eivät tienneet varsinaista alkuperääni.
Kolli tervehti minua ja häntä seuraava naaras teki samoin. He istahtivat vieretysten rinnalleni. Tutkailin kaksikkoa hiukan koleasti silmilläni, mutta yritin olla olematta kovin kylmä - nämä olivat uusia klaanitovereitani, joita täytyisi kohdella ystävällisesti. Harmi, että olin niin sanotusti menettänyt ystävällisen puoleni katkeroituessani Varjoklaanissa ja sen jälkeen olin elellyt paljon yksin ottamatta kontaktia muihin.
Ennen kuin kerkesin tervehtiä oppilaita takaisin, kaksikon johtajana toimiva kolli kysyi, olinko nähnyt Viirupilveä ja Valosielua. Kiinnitin silmäni hetkeksi kollin eriparisiin silmiin, jotka olivat mielenkiintoisen näköiset.
"Hei", tervehdin heitä takaisin.
Harmi, että he olivat tulleet kysymään asiaa, johon minulla ei ollut vastausta. Minulla ei ollut hajuakaan, keitä Viirupilvi ja Valosielu olivat. Olin saattanut nähdä heidät, mutta en osannut yhdistää nimiä kasvoihin. Paitsi ei, mahtoihokan Valosielu olla..?
"Olen pahoillani, olen niin uusi Myrskyklaanissa, etten vielä tiedä suurimman osan kissojen nimiä", nau'uin ja onnistuin pitämään kasvojeni ilmeen neutraalina ja äänensävyni enemmän lämpimänä kuin kylmänä.
"Joten myönnän, ettei minulla ole hajuakaan Valosielusta ja Viirupilvestä, eikä edes teidän nimistänne", sanoin, ja hymyilin vinosti.
"Minä olen Pilvitassu, ja tässä on Tunturitassu", kolli auttoi ja esitteli heidät.
Nyökäytin päätäni ja sanoin sitten:
"Viirupilvi ja Valosielu ovat mestareitanne?"
"Kyllä. Meidän pitäisi löytää heidät, mutta emme ole nähneet heitä missään", Tunturitassukin osallistui keskusteluun.
"Onko Valosielu se.. kirjava naaras? Kilpikonnakuvioinen?" kysyin epävarmana.
"Juuri hän. Vihreät silmät", Pilvitassu auttoi.
"Ai, hän taitaa itse asiassa olla pesässä", vilkaisin lapani yli sotureiden pesää.
"Hän taisi olla sitä ennen partiossa, joten ette löytäneet häntä", lisäsin.
"Voin käydä hakemassa hänet", sanoin ja heilautin oppilaille häntääni merkiksi odottaa.
Pujahdin sisään sotureiden pesään ja havaitsin Valosielun lepäilemässä makuusijallaan.
"Valosielu?"
Naaras avasi silmänsä ja tiiraili minua.
"Oppilaasi etsii sinua", lausahdin.
"Pilvitassu?" naaras venytteli.
"Niin", vilkaisin naarasta vielä ja pujahdin takaisin ulos.
Valosielu seurasi minua vain muutaman sekunnin kuluttua ja näki Pilvitassun ja Tunturitassun ulkopuolella.
"Entä Viirupilvi?" Tunturitassu kysyi kärsimättömän oloisesti.
"Viirupilvi on klaaninvanhimpien pesällä tapaamassa heitä pitkästä aikaa", Valosielu vastasi.
"Voimme hakea hänet, ja lähteä yhdessä harjoittelemaan", naaras lisäsi ja nyökäytti päätään kaksikolle.
Pilvitassu ja Tunturitassu näyttivät piristyvän silmissä.
"Anteeksi, en tiedä, onko tämä hiukan typerä kysymys, mutta voisinkohan minäkin tulla mukaan? Haluaisin oppia Myrskyklaanin tapoja metsästää ja taistella, sillä Varjoklaanin opeista ei ole täällä niin paljon hyötyä", lausuin.
"Varjoklaanin?" Pilvitassun eriparisilmät laajenivat.
"Niin.. Minä tulen alunperin Varjoklaanista. Jätin kuitenkin syntymäklaanini aikoja sitten ja viestin aikaa erakkona, ennen kuin saavuin Usvan, siis Usvatassun kanssa tänne ja.. pääsin osaksi klaania", kohautin lapojani kevyesti.
Toivoin sydämeni pohjasta, etteivät kaksi oppilasta rupeaisi inhoamaan minua sukujuurieni takia. Minulla olisi paljon todistettavaa siinä, että aioin olla uskollinen Myrskyklaanille, ainakin enemmän uskollinen kuin tulisin olemaan enää koskaan Varjoklaanille. En ollut enää varjoklaanilainen, ei, olin nyt myrskyklaanilainen ja varjoklaanilaiset olivat nykyään vihollisiani.
"Vau. Sinähän voit sitten opettaa meille joitakin Varjoklaanin oppeja", Tunturitassu sanoi yllättävän fiksusti.
"Ehkäpä", hymyilin hiukan naaraalle.
"Kyllä se minulle käy, että tulet mukaan. Haetaan Viirupilvi ja mennään", Valosielu naukaisi ja lähti johtamaan meitä kohti leirin suuaukkoa ja klaaninvanhimpien pesää siinä sivussa.

//Sori suuri autohittauksen määrä, mutta Pilvi?
//580 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

09.11.2018 10:48
Usvatassu ehdotti kaksijalassa käymistä, koska heidän kaksi ystäväänsä olivat kuulemma siellä. En pitänyt ajatuksesta, että menisimme kaksijalkalaan, mutta huomasin silti harkitsevani asiaa. Vilkaisin naarasoppilasta vierelläni. Hänen silmissään oli toiveikas katse.
"Hyvä on", naukaisin hetken kuluttua.
"Mutta kaksijalkala on iso paikka, emme voi mennä kovin pitkälle. Käydään tuossa aidalla katsomassa näkyisikö heitä. Jos lähettyvillä on muita kissoja, voimme ehkä kysyä heiltä, onko ystäviäsi näkynyt", lausuin.
En päästäisi oppilastani kovin pitkälle kaksijalkalaan, se oli täynnä vaaroja, ja sitä paitsi klaanitoverimme pitäisivät asiaa suurena virheenä, jos saisivat tietää. Vilkaisin lähes refleksinomaisesti selkäni taakse varmistaen, ettei puiden lomassa näkynyt muita myrskyklaanilaisia.
Hypähdin vahvoilla takajaloillani aidalle ja tasapainotin itseni hännälläni. Usvatassu hyppäsi perässä ilmeisen tottuneena liikkumaan kaksijalkaloissa, olihan hän entinen erakko.
Aidalta näkyi erään kaksijalanpesän takapihalle. Siellä ei liikkunut mitään, eikä kotikisuakaan näkynyt, vaikka pesän ovessa olikin luukku, josta tiesin kissojen kulkevan. Kaksijalat olivat niin typeriä, että rakentelivat omituisia juttuja kissoilleen.
Jatkoin aitaa pitkin eteenpäin ja saavuimme talojen välisen kujan kohdalle. Aidan vierellä oli muutama omituinen pönttö, jotka lemusivat pahalle. Nyrpistin nenääni ja hipsin niiden ohitse seuraavan kaksijalanpesän kohdalle.
Piha oli pudonneiden lehtien peittämä ja siellä törrötti muutama pusikko, joita oli leikelty pallonmuotoisiksi. Mutta siellä pihalla oli myös kotikissa, joka istuskeli lähellä aitaa huomaamatta meitä. Olivatpa kotikissat kuuroja ja sokeita.
"Haluatko sinä kysyä häneltä, onko hän nähnyt ystäviäsi?" kysäisin.
"Emme voi olla täällä kovin kauan, joten pidetään kiirettä. Jatkossa sinulla ei ole oikeastaan lupaa tulla tänne, sillä uudet klaanitoverisi katso täällä ramppaamista hyvällä", naukaisin muistutukseksi naaraalle ja annoin hänen tehdä päätöksen, jututtaisimmeko kissaa vai jatkaisimmeko jatkaa ja katsoisimme näkyisikö hänen ystäviään lähettyvillä.
Olin haistellut ilmaa koko aidan mitan, mutten ollut haistanut kaksijalkojen vahvan tuoksun takaa kissojen tuoksuja, paitsi nyt tämän kotikisun. Hajun perusteella olisi aika vaikea löytää Usvatassun ystäviä, varsinkin, kun minä en edes tiennyt keitä he olivat. Ymmärsin, että Usvatassu halusi löytää ystävänsä ja ilmoittaa heille, etteivät odottaisi turhaan, sillä naaras oli nyt klaanikissa, mutta kaksijalkalan aidallakin hiippaileminen oli aika riskialtista, jos joku näkisi meidät, tai jos haju tarttuisi meihin.

//Usva? Sori tästä tuli hyvin tönkkö
//326 sanaa

Nimi: Vilunkitassu

08.11.2018 17:07
Olin seurannut hiljaa, varsin näreissäni sekä kauempana muista, miten klaanini ruskearaidallinen päällikkö saattoi luovuttaa alunperin vierailulla olleelle erakkonaaraalle, josta olin kuullut puhuttavan nimellä Ginger, soturinimen ja mahdollisuuden uudenlaiseen elämään metsässä Myrskyklaanin kissojen joukossa. En halunnut sanoa itseäni erakkovastaiseksi klaanikissaksi, mutta siitä huolimatta Saniaistähden sinisilmäisyys ulkopuolisia kissoja kohtaan lähestulkoon pöyristytti minua. Se osoitti mielestäni harkitsemattomuutta, liian löyhää otetta sekä suorastaan typeryyttä niin päälliköltä kuin hänen mielipiteitään myötäileviltä sotureilta ja oppilailta. Ja juuri kun ajattelin päästä kuulemasta tuon raidallisen kollikissan silloin tällöin älyttömiä puheita, hän huudahti väkensä uudelleen koolle ja nimesi uuden soturin, Vehkalaikun. Huusin muutaman kerran muiden mukana harmaan itseäni hieman vanhemman kissan nimeä, vaikken liioin välittänyt sinisilmäisen kollin uudesta arvosta. Muljautin huomaamattomasti silmiäni toisen, pikaisen klaanikokouksen päätyttyä ja jäin aloilleni oppilaiden pesän tuntumaan. Seurasin, miten kissat hajaantuivat jälleen omiin oloihinsa ja paljastivat joukostaan mestarini Silkkisydämen valkean hahmon vierellään vasta nimetty Neilikkakasvo. Vaikken olisi liioin halunnut tavata valkeaa naarasta, tahdoin päästä harjoittelemaan mestarini kanssa ja se toive sai minut nousemaan ja suuntaamaan suoraan tuon valkeaturkkisen kaksikon seuraan. Neilikkakasvo vaikutti huomaavan liikkeeni ja sai myös Silkkisydämen kiinnittämään katseensa minuun.
“Saanen onnitella sinua”, nau’uin ja maalasin kasvoilleni pienen hymyn silmäillen naarasta, joka oleili varsin lähellä mestariani. Neilikkakasvo vastasi hymyyni ja nyökkäsi kiitellen.
“Mutta asiasta toiseen. Voisimmeko mennä harjoittelemaan, Silkkisydän, sillä tahtoisin todella edistyä koulutukseni suhteen”, tokaisin naurahtaen, jotta jokseenkin äreä mielentilani olisi varmasti muiden silmissä tiessään.
“Ajattelin juuri ehdottaa samaa, joten sopii mainiosti”, kolli naukui ja vilkaisi vierellään olevaa naarasta. “Ja ajattelin, että Neilikkakasvo voisi tulla mukaamme oppiakseen hieman enemmän klaanielämästä.” Sen kuuleminen ei liioin innostanut minua, mutta päädyin lopulta vastaamaan myönteisesti.
“Hienoa, joko lähdemme?” Silkkisydän kysäisi ja katseli vuoron perään niin minua kuin aiempaa erakkoa. Nyökkäsi Neilikkakasvon kanssa lähes samaan aikaan ja suuntasin kevyet askeleeni uloskäynnille soturikaksikon seuratessa kannoillani.

// 287 sanaa
// Silkki? Neilikka?

Nimi: Päästäiskarva

07.11.2018 20:11
Istuin klaanini leirissä, venytellen hitaasti. Silmäni lupsuivat kiinni. Väsymys painoi kehoani, mutta yritin pysyä väkisin hereillä. Olin muutamana yönä kärsinyt painajaista, jonka takia nukkuminen oli minulle jo inhottava ajatus. Vielä inhottavampaa oli ajatella, että Riekkosulka oli kuollut. Olinhan minä vihannut koko kollia, mutta silti tuon kuolema tuntui uskomattomalta. Sitten oli nämä kaksi uutta klaanilaistakin, Usvatassu ja Härmävirta. Härmävirran tiesin jo entuudestaan, naaras oli entinen varjoklaanilainen, mutta Usvatassu oli käsittääkseni syntynyt erakkona. Myöskin Virtakyynel oli klaanissa, mutta tuon pennut, Kura ja Veijari, olivat lähteneet Pyrstökuiskauksen kanssa. Kaikkea oli taphtunut ja pääni oli sekaisin tästä kaikesta. Jokin kertoi, että tapahtumat eivät jääneet tähän, mutta toivottavasti jäisivät. Yritin metsästää kumppaniani, Valosielua, leiristä, mutta naaras ei osunut silmääni. Kai hän on metsällä?
”Valosielu! Siellähän sinä”, naurahdin, koittaen kadottaa loputkin väsymyksen rippeet ja hölkäten kumppanini luo hymyillen.
”Hei Päästäiskarva”, naaras tervehti.
”Mennäänkö syömään?” kysyin naaraalta, joka nyökkäsi, kertoen saamastaan rastaasta. Kuuntelin uteliaana ja hymyilin.
”Saalistusonni oli siis puolellasi, kiitos Tähtiklaanille”, totesin, valiten kumppanini metsästämän rastaan kasasta. Menimme syömään leirin reunamille, ollen molemmat hiljaa pitkään.

//Valo?

Nimi: Neilikkakasvo

07.11.2018 18:34
Tuntui oudolta kuulla Silkkisydämen sanovan uusi nimeni ilman mitään ongelmaa. Päähäni jäi outo kaiku kollin sanottua nimeni.
*Neilikkakasvo*, hoin sitä päässäni jonkin aikaa. Saatoin sivuuttaa mitä Silkkisydän sanoi minulle. En kuitenkaan voinut olla kuulematta kuinka hänen mielestänsä olin jäänyt klaaniin vain hänen tähdensä. Päästin huvittuneen murahduksen suustani. Hän ei juuri voinut olla tosissansa? Katsoin Silkkisydäntä suoraan hänen silmiinsä. Siniset silmät tuikkivat leikkisästi.
”No enhän minä sinua voinut tänne yksin jättää. Ties mitä sinä tekisit sillä aikaa kun olisin poissa. Ajaisit varmasti tämänkin klaanin keskelle kaaosta”, maukaisin leikkisästi naurahtaen. Käänsin katseeni hetkeksi pois Silkkisydämestä tämän ehdotettua kävelemistä. Tahdoin peitellä punastumistani parhaani mukaan. Onnekseni kolli päätti mainita Vilkunkitassun. Punani karkasi hetkessä aivan toisaalle. Siispä pystyin kääntämään katseeni huolettomasti takaisin Silkkisydämeen. Kaikki oli taas radallansa. En ollut hetkekään kuvitellut, että Silkkisydän olisi kysynyt minua kävelylle jonkin muun takia kuin tutustumaan klaaniin. Enkä ollut uskonutkaan meidän menevän reviirille kahdestaan. Miksi olisinkaan?
”Minulla ei ole mitään ideaa vastaan”, maukaisin rennosti samalla kun häntäni heilahti tyynesti puolelta toiselle. Huomasin jopa sivusilmällä kuinka Vilunkitassun kasvot tulivat esille oppilaiden pesältä. Olin nähnyt kollin oppilaan jo muutaman kerran ja kasvomuistini oli melko hyvä. Ajatukseni keskeytyivätkin jo uudestaan Saniaistähden huudettua klaani koolle. Käännyin katsomaan päällikköä. Yllätyin kuinka nopeasti hän päätti pitää uuden klaanikokouksen. Käännyin katsomaan Silkkisydäntä, joka kohautti lapojansa.
Kuulin etäisesti Saniaistähden nimittävän Vehkatassusta soturin. En kuullut tarkkaan kaikkea, sillä en tahtonut tuppautua kaikkien kissojen keskelle. En vielä. Vaikka olinkin ansainnut juuri nimeni ja olin osa tätä klaania, en tahtonut vielä mennä muiden kissojen keskelle. Se ei vain tuntunut luontevalta tässä kohdassa.
”Vehkalaikku! Vehkalaikku! Vehkalaikku!” klaani huusi. Huusin kerran tai kaksi itsekin, sillä en tahtonut olla hurraamatta kun kerrankin sain sen Myrskyklaanin täytenä jäsenenä tehdä. Pystyin kyllä olemaan ylpeä muista kissoista, vaikka en tuntenut heitä. Silti minua hävetti myöntää, että en tiennyt kuka oli Vehkalaikku. Ja juuri, kun olin kehunut kasvomuistiani.
Huomasin samalla kuinka Vilunkitassu otti suuntansa minua ja Silkkisydäntä kohden kokouksen jälkeen. Naurahdin pienesti ja tuuppasin Silkkisydäntä, jota saisin tämän huomion hetkeksi itselleni.
”Vilunkitassu taitaa parhaillansa olla suuntaamassa meidän luokse”, huomautin Silkkisydämelle, jotta tämäkin tajuaisi Vilunkitassu olevan tulossa luoksemme. Hymähdin pienesti huvittuneena. ”Pääsemme metsälle nopeammin kuin uskoinkaan.”

// 348 sanaa
// Silkki? Vilunki?

Nimi: Vehkatassu/Vehkalaikku

07.11.2018 15:20
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" Saniaistähti huusi. Minä menin suurkiven luokse.
*Nyt minut nimitetään soturiksi.* Kävelin mahdollisimman rauhallisena suurkiven luokse. Saniaistähti sanoi:
"Minä, Saniaistähti, Myrskyklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Vehkatassu, lupaatko elää soturilain mukaan ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan," minä vastasin. Saniaistähti jatkoi puhettaan:
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Vehkalaikkuna. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja viisauttasi ja hyväksyy sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi."
Saniaistähden lopetettua koko klaani alkoi huutaa:
"Vehkatassu! Vehkatassu!" Saniaistähti käveli luokseni ja kosketti kuonollaan päälakeani. Nuolaisin hänen lapaansa ja kävelin takaisin paikalleni. Katselin hajaantuvia kissoja ja huokaisin. Mestarini Riekkosulka oli kuollut. Joku kissa oli murhannut hänet. Syyllistä ei ollut kukaan saanut selville, mutta kaikki epäilivät Hyasinttimyrskyä. Minä menin paikalle, jossa minun pitäisi istua koko yö vahdissa sanomatta mitään. Minä aloitin vartioimisen.

//151 sanaa

Nimi: Elandra

07.11.2018 12:23
Tiaislaulu: 7kp -

Tiikeriraivo: 6kp -

Vehkatassu: 5kp - Sinulla on pisteet soturiksi, mutta harjoituksista mestarin kanssa et ole vielä kirjoittanut. Riekkosulka muuten kuoli, mutta soturikoulutuksesi loppuun vie Ohdakesydän.

Härmävirta: 10kp -

Haikarahuuto: 33kp! -

Silkkisydän: 14kp -

Pilvitassu: 5kp -

Usvatassu: 12kp -

Vastaus:

VEHKATASSU, olitkin kirjoittanut harjoituksista jo! Vehkatassu on siis soturi, Vehkalaikku. Koulutuksen suoritti loppuun Riekkosulka.

Nimi: Usvatassu

07.11.2018 11:54
”Mutta miksi?” kysyin uudelta mestariltani. Miksi ihmeessä Kuolonklaani oli ottanut nelipuut itselleen? Oliko heillä liian vähän riistaa omalla reviirillään?
”Monia vuodenaikoja sitten, ennen minunkin syntymääni Kuolonklaani palasi metsään ja aloitti sodan. Lopulta he voittivat sen. Silloinen päällikkö Pisaratähti päätti, että me saamme pitää reviirimme sillä ehdolla, että Kuolonklaanista tulee virallisesti metsän viides klaani ja me annamme heille nelipuut saalistusmaaksi”, laikukas soturi selitti kulkiessaan muutaman ketunmitan päässä joentörmästä.
”Ai, mutta sehän oli tavallaan ihan reilua heiltä”, nau’uin. Haikarahuuto kohautti lapojaan. Myrskyklaanilaiset eivät selkeästi pitäneet Kuolonklaanista, vaikka toisaalta sen ymmärsi. Raetähti oli ollut häijy ja muutenkin hieman pelottava. En haluaisi kohdata leirillistä kuolonklaanilaisia, en halunnut tuntea heidän pahaa energiaansa.
”Tässä ovat Aurinkokivet”, kolli kertoi ja pysähtyi suuren kivikasan eteen. Auringon kolea valo heijastu kiven mustaan, sileään pintaan saaden sen kimmeltämään.
”Ne kuuluvat Myrskyklaanille, mutta Jokiklaani ei pistäisi pahaksi, jos antaisimme ne heille. Kivillä on mukava loikoilla etenkin viherlehtisin”, varapäällikkö selitti lähtiessään kiertämään kiviä. Toiselle puolelle päästyämme hän johdatti meitä jokea pitkin eteenpäin.
”Palataan takaisin siihen soturilakiin”, kolli ilmoitti hetken hiljaisuuden kuluttua rauhallisella äänellä. ”Jokaisen oppilaan täytyy opetella se, myös sinun.” Vastasin nyökäten, kun Haikarahuuto jatkoi:
”Ensimmäisessä kohdassa sanotaan, että sinun tulee puolustaa klaaniasi jopa henkesi uhalla. Saat ystävystyä muiden klaanien jäsenten kautta, mutta loppupeleissä sinun täytyy myös taistella häntä vastaan mahdollisissa taisteluissa. Uskollisuus toisen klaanin jäsenelle ei saa ylittää uskollisuutta omalle klaanillesi.”
”Mutta miksi kaikki klaanit eivät voi olla ystäviä? Miksi he taistelevat?” kysyin mestariltani. Olinkohan ärsyttävä kaikkine kysymyksineni? Haikarahuuto vilkaisi minua, mutta käänsi sitten katseensa eteenpäin.
”Kaikki klaanit ovat erilaisia. Joskus tulee riitoja esimerkiksi siksi, että joku rikkoo yhteistä lakiamme. Meidän täytyy puolustaa klaaniamme, joskus se tarkoittaa hyökkäämistä toiseen klaaniin”, kolli kertoi rauhallisesti. Tuntui turhauttavalta, kun en osannut klaaniasioita heti. Olin ihan pihalla kaikesta, sen kai huomasi.
Matka jatkui eteenpäin.
"Kaksijalkala on tuolla", kolli ilmoitti viitaten eteenpäin. Samassa muistin Islan ja Bloodyn. He odottivat meitä takaisin. Härmävirta oli ohjaistanut heidät tuonne kaksijalkalaan. Olivatkohan he löytäneet turvaisan nukkumapaikan?
"Tuota... Voisimmeko käydä nopeasti kaksijalkalassa?" kysyin epäröiden mestariltani ja hidastin hieman tahtiani. Se sai Haikarahuudonkin hidastamaan.
"Miksi ihmeessä?" tuore varapäällikkö kysyi katsoen minua yllättyneenä.
"No kun.. Ystävämme ovat siellä. He odottavat meitä. Voin minä kyllä myöhemminkin käydä katsomassa, mutta mietin vain, että kun olemme jo täällä", sanoin ja kohautin lapojani. Härmävirta oli kertonut, että klaanikissat pysyivät yhdellä alueella, eivätkä kulkeneet toistensa reviireillä. Se kuulosti hieman ahdistavalta, mutta sukulaisteni vuoksi olin valmis luopumaan vapaudestani. Kai minä tottuisin ajatukseen elämästä samalla alueella koko loppuikäni, olihan tätinikin tehnyt niin. Saavuimme kaksijalkalan rajalle ja pysähdyimme. Katsoin Haikarahuutoa, joka oli kääntänyt katseensa kaksijalkojen pesiin ja näytti harkitsevan kysymystäni.

//Haikarahuuto?
// 419 sanaa

Nimi: Pilvitassu

05.11.2018 20:29
"Missäköhän Viirupilvi ja Valosielu ovat?" mutisin puoliksi Tunturitassulle ja puoliksi itselleni. Tiesin, että meidän pitäisi lähteä jo etsimään mestareitamme, vaikka en kyllä haluaisi tehdä sitä ihan vielä.
"Hei, voitaisiin mennä kysymään joltakin soturilta, jos joku heistä suostuisi auttamaan meitä", ehdotin. Tunturitassu vain nyökkäsi, joten tulkitsin sen myöntymisen merkiksi. Äkkäsin Härmävirran seisomassa toimettoman näköisenä soturien pesällä, joten päätin mennä sinne. Hänhän oli tuore soturi, joten hän varmasti arvostaisi, jos menisimme kysymään häneltä, aivan kuten kokeneelta soturilta.
"Käykö, jos menisimme kysymään Härmävirralta, jos hän tietäisi mitään mestareistamme?" kysyin valkealta naaraalta.
"Käy", Tunturitassu naukui suloisella äänellä, ja lähdimme kävelemään kohti soturien pesää.
"Hei, Härmävirta", tervehdin, kun pääsimme soturin luo. Istahdin tämän eteen ja kietaisin häntäni tassujeni päälle.
"Hei", Tunturitassukin maukui soturille istahtaen viereeni niin, että kylkemme melkein hipaisivat toisiaan.
"Tiedätkö yhtään, missä Valosielu ja Viirupilvi mahtaisivat olla?" kysyin soturilta mennen suoraan asiaan. En halunnut viivytellä yhtään, jotta hänellä olisi aikaa kummastua oudoista silmistäni. Yritin näyttä rohkealta ja katsoin häntä tyynesti. *Toivottavasti hän reagoi normaalisti*, toivoin hiljaa mieleni pohjalla. Jäin jännittyneenä odottamaan tämän vastausta.

//Härmä? Tunturi?
//170 sanaa

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com