Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Suuri sota

 

Pääset chattiin tästä!

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä

Myrskyklaanin tarinat

Vuodenaika&petoeläimet

Seremoniat

Myrskyklaanin sivulle

Ilmoitukset

 

Ota nämä asiat huomioon ennen kirjoittamista:

Tarinassa tulee olla yli 150 sanaa tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täälläLisää tarinan perään sanamäärä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.

Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

 

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Pilviloikka

19.01.2019 11:30
Minusta ja Tunturitassusta oli vihdoinkin tullut soturit! Uudet nimemme olivat Pilviloikka ja Tunturilaulu. Sotruina olo tuntui mahtavalta. Katsahdin vieressäni istuvaan Tunturilauluun.
"Vihdoinkin olemme sotureita", valkea naaras naukui ylpeänä.
"Niin, olen odottanut pitkään soturinimitysmenojamme!" vastasin. *Muistaakohan hän sopimuksemme, että olisimme kumppaneita kun tulisimme sotureiksi? * pohdin mielessäni. *Kyllä hän muistaa, ei hän unohtaisi.*
"Mennäänkö pienelle kävelylle? Nyt kun olemme sotureita, saamme lähteä leiristä ilman mestareitamme", Tunturilaulu ehdotti. Nyökkäsin vastaukseksi, ja tassuttelimme leiristä kylki kyljessä. Pakkanen puri ikävästi nenääni, mutta onneksi minulla oli pitkä turkki, joka suojasi hyvin kylmältä. "Kuinka paljon Tuuliklaanin reviirillä mahtaa tuulla?" ilmaisin ajatukseni ääneen. Tunturilaulu kohotti siroja hartioitaan, "Varmaan aika paljon." Kuljimme vähän aikaa metsässä tarkastellen lehtikadon luonnon kauneutta. Puut olivat pudottaneet lehtensä, ja saaneet kauniin, valkean lumikerroksen oksiensa päälle. Annoimme turkkiemme hipoa toisiamme kävellessämme eteenpäin. Välillämme ei ollut jännitettä, vaikka olimme täysin hiljaa.
"Kuule", aloitin. "Muistatko lupauksemme, minkä teimme toisillemme kun olimme oppilaita?" kysyin hiljaa. Tunsin Tunturilaulun säpsähtävän aavistuksen verran vieressäni, ennen kuin vastasi.
"Totta kai muistan!" tämä hymyili, "Luulitko, että voisin unohtaa?" Naaras naurahti vieressäni ja lähti loikkimaan leikkisästi. Nauraen lähdin mukaan temmeltämään lumessa. Ei sillä väliä, vaikka käyttäydyimme kuin pahaiset pennut. Tämä oli hauskaa! Olin olevinani suuri peto ja hyökkäsin nauraen Tunturilaulun kimppuun kynnet sisällä, totta kai. Naaras esitti kauhistunutta, kunnes pokka petti. Kaaduimme nauraen lumeen. Katsahdin uupuneena Tunturilaulua, joka makasi myös uupuneena, mutta pilke silmäkulmassa.
"Tunturilaulu, haluatko että meistä tulee kumppanit?" kysyin suoraan. Katsahdin naaraan kauniisiin silmiin, jotka täyttyivät ilolla.
"Totta kai", tämä vastasi. Olimme hetken hiljaa, ja katsahdimme toisiimme. Yhtä aikaa purskahdimme nauramaan.
"Meidän pitäisi varmaan palata leiriin", huohotin vieläkin hengästyneenä pentumaisen telmimisen jäljiltä. Tuntuirlaulu nyökkäsi, ja lähdimme iloisesti loikkien kohti leiriä.

//268 sanaa
//Anteeks jos kirjoitusvirheitä koska kirjoitettu autossa puhelimella...

Nimi: Usvaruusu

17.01.2019 15:29
Käännähdin yllättyneenä entisen mestarini suuntaan. Kasvoilleni levisi hymy nyökätessäni varapäällikölle.
"Tietenkin, lähdemmekö heti?" kysyin nopeasti.
"Mennään vain", valko-oranssi kolli totesi lähtien johdattamaan minua ulos leiristä. Hän varmisti ensin, että leirissä oli tarpeeksi kissoja. Alivartioitu leiri oli näinä aikoina liian suuri riski. Onneksemme leirin pääaukio oli melko täynnä kissoja. Virtakyynel istuskeli kumppaninsa sekä poikansa Okrakarvan kanssa sotureiden pesän edustalla ja Kamomillapisara jutteli jonkun kanssa heidän lähellään.
Leirin ulkopuolella tunsin puhurin voimistuvan. Piikkihernemuurit eivät suojanneet meitä täällä sen julmalta kylmyydeltä. Lyhyt turkkini ei soveltunut kovinkaan hyvin lehtikadon kylmyyteen, mutta pakotin itseni sinnittelemään. Minulla oli ikävä yhteisiä aikoja Haikarahuudon kanssa. Kollista oli tullut minulle tärkeä lyhyessä ajassa, olimmehan nähneet päivittäin ja olihan hän opettanut minulle klaanin tavat.
"Täällä on niin kaunista", henkäisin ja annoin katseeni kiertää ympäristössämme. Aurinko suuntasi kohti taivaanrantaa. Sen jäiset säteet saivat puiden alastomat, lumien oksat näyttämään suurelta taideteokselta. Taivas oli kirkas, sen sininen väri korostui erityisen hyvin tänään. Hengittäessäni höyrypilvi pölähti ulos sieraimistani. Hengitin suun kautta sisään, joka sai kurkkuuni epämukavan tunteen.
"Niin on", Haikarahuuto naukui matalalla äänellä. Lunta oli satanut puolessa kuussa paljon, nyt se kosketti vatsakarvojani ja tuntui epämukavalta. Onnekseni se oli suurilta osin pehmeää ja kevyttä. Terävä ja kiteinen lumi ei tuntunut käpälienkään alla mukavalta, olin oppinut sen ensimmäisenä lehtikatonani. Emo oli kertonut minulle tarinoita lehtikadon kauheuksista, kun he olivat nuorempina löytäneet kuolleen kotikisun kotimme läheltä. Kotikisu oli jäätynyt kuoliaaksi. En tiennyt miten totta tarina oli, kenties emo oli vain yrittänyt pitää minut pesässä ja estää harhailun metsässä.
"Ikävöitkö sinä vanhempiasi?" kysyin yllättäen kollilta kääntäen meripihkaisen katseeni häneen. Haikarahuuto oli yllättynyt kysymyksestäni. Emme olleet juurikaan puhuneet perheistämme, vaikkakin hän tiesi aika paljon omastani. En tiennyt, mitä kollin vanhemmille oli tapahtunut. Olivatko he elossa vai kuolleet, hän ei vain koskaan ollut puhunut siitä minulle.

//Haikara?
// 287 sanaa

Nimi: Kastetassu

12.01.2019 22:43
Katselin ympärilleni leirissä. Tässä sitä nyt oltiin. Olin ollut jo jonkin aikaa soturi. Ajan kulku tuntui nyt aivan käsittämättömän nopealta. Oppilasaikani oli kulunut hurjalla vauhdilla.

Päätin lähteä metsästämään leirin ulkopuolelle. Kaikki mahdollinen riista olisi nyt tarpeen. Suuntasin kaksijalkalan lähistölle. Sieltä voisi löytyä kohtalaisesti riistaa lehtikadosta huolimatta ja voisin samalla varmistaa, ettei kotikisuja olisi lähistöllä. Erityisesti sitä pösilöä yksilöä, jonka tapasin taannoin. Ei sillä, että se kissa olisi ollut uhka Myrskyklaanille, mutta jotenkin minusta tuntui, että olisi parasta varmistaa, ettei se eksyisi enää klaanien reviireille. Se olisi parasta myös kotikisun terveyden kannalta. Tarkkailin ympärilleni, mutta en havainnut merkkiäkään ainoastakaan kotikisusta. Sen sijaan nenääni leijaili kevyt metsämyyrän haju. Rauhallisesti lähdin hiipimään hajun suuntaan ja eipä aikaakaan, kun kuulin hiljaista rapinaa lehdettömästä pensaikosta. Näin pienen ruskean turkin vilahduksen. Hetken päästä myyrä uskaltautui ulos pensaasta. Jännityin ja hyppäsin ja sain myyrän kiinni. Tyytyväisenä hautasin myyrän maahan ja jatkoin metsästystä.

Lähtiessäni takaisin leiriä kohti minulla ei ollut mukanani enempää kuin se yksi myyrä, mutta sekin olisi tarpeen. *Toisaalta en nähnyt sitä kotikisuakaan ja hyvä niin.* Saavuin leiriin ja kävin pudottamassa myyrän tuoresaaliskasaan. Lähdin sotureiden pesälle lepäämään.

// Tällainen avaus vuoden tarinoille. 181 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

12.01.2019 19:52
Klaanimme oli jälleen saanut uusia sotureita, mutta myös menettänyt niitä. Valosielu oli menehtynyt jokin aika sitten jäätyään ukkospolulla hirviön alle. Hän oli jahdannut saalista, jota klaanillamme ei ollut lupa menettää, sillä riistan määrä oli laskussa. Hän ei ollut huomannut hirviötä ja se oli tömähtänyt naaraan kylkeen niin kovaa, että hänen sydämensä oli luultavasti pysähtynyt saman tien.
Tunturitassu, Pakkastassu ja Pilvitassu eivät olleet enää oppilaita, vaan heidät tunnetiin nykyään Tunturilauluna, Pakkaskäpälänä sekä Pilviloikkana, ja he olivat siirtyneet paikkaamaan tyhjää tilaa sotureiden pesässä. Valosielun lisäksi olimme nimittäin menettäneet Sammalsilmän ja Viirupilven, jotka olivat menehtyneet väkivaltaisen ketun hyökkäyksessä, samoin yksi lupaava oppilaamme, Leijonatassu, oli kuollut samassa kahakassa. Saniaistähti menetti jälleen yhden hengen, mutta sai myös tapettua ketun, josta ei enää ollut uhkaa klaanillemme. Olin kuitenkin huolissani klaanin tilanteesta. Saniaistähden henget olivat käymässä vähiin, ja se tarkoittaisi, että minun päällikkökauteni kolkuttaisi yhä lähempänä ja lähempänä. Tällä hetkellä ajatus vain hirvitti minua. En ollut vielä valmis päälliköksi, enkä tiennyt, tulisinko saamaan minkääntasoista suosiota klaanissa pitkäaikaisen Saniaistähden jälkeen. Hänen tassunjälkiään ei täytettäisi yhdessä yössä.
Ravistin päätäni. Olin istuskellut lähellä leirin suuaukkoa yksinäni lähetettyäni muutaman rajapartion liikkeelle, ja olin sitten vaipunut ajatuksiini. Nyt minun pitäisi kuitenkin tehdä jotakin, eikä rypeä tympeissä ajatuksissa. Vilkaisin riistakasaa, joka oli aika tyhjillään, sillä klaanin jäsenet olivat käyneet juuri äsken hakemassa osioitaan. Olin lähettänyt yhden metsästyspartion, mutta voisin lähteä itsekin vielä saaliin perään toivoen saavani jotakin kiinni.
Vilkaisin ympäri leiriä katseellani ja huomasin Usvaruusun lähellä sotureiden pesää. Nousin jaloilleni ja astelin tyynesti leirin halki kohti naarasta, joka suki kaunista siniharmaata turkkiaan.
"Hei", tervehdin häntä ja naaras kohotti katseensa minuun.
"Haluaisitko lähteä kanssani kävelylle? Voisimme ehkä metsästää jotain, tuoresaaliskasa on näinä päivinä sangen matala", nau'uin ja istahdin alas hetkeksi odottaen Usvaruusun vastausta.

//Usva? Sori mul on kiire nii tää on nyt vähä vammane
//279 sanaa

Nimi: Kyytassu

09.01.2019 21:03
Raotin silmiäni ja huomasin makaavani oppilaiden pesässä. Hämärä tunnelma oli mielestäni miellyttävä, ja yleensä tykkäsinkin herätä ennen auringonnousua. Kylmähkö ilma ei paljoa haitannut, se teki olosta vain mukavalla tavalla vireämmän.
Syvä uneni oli ollut erittäin mieluinen, sillä olin uneksinut suuresta kasasta riistaa. Mielikuvat juuri pyydetyistä, lämpimistä päästäisistä ja muista riistaeläimistä saivat vatsani kurnimaat huolestuttavankin kovaa. En kuitenkaan haluaisi käydä syömässä ennen kuin olen saanut suoritettua päivän hommat Kuovisiiven pyynnöstä. Olihan naaras juuri päässyt pois parantajan pesältä.
Muistin edelleen sen riemun, kun mestarini oli Tiikeriroihun hyväksymänä päässyt takaisin sotureiden pesään viettämään yönsä. Olihan Kuovisiivellä edelleen joitain haavoja, mutta mielestäni ne näyttivät hienoilta, ja tunsin ylpeyttä häntä kohtaan. Halusin tuntea hänet paremmin, sillä naaras oli jo ensivaikutelman perusteella ollut jalo kissa, ja hän varmasti olisi mukavaa seuraa.
Hätkähdin hieman, kun kuulin jonkun kutsuvan nimeäni.
"Kyytassu!" kuului huudahdus pesän suuaukolta. Käänsin katseeni ääntä kohden ja tunnistin sen Kuovisiiven valko-oranssiksi olemukseksi. Kasvoilleni levisi iloinen virne ja päätinkin nousta, sekä astella mestarini luo.
"Joudumme ottamaan tänään hieman rauhallisemmin, joten lähdetään vaikka metsälle", naaras selitti rauhallisena, katsoen vihreisiin silmiini. Nyökkäsin innoissani. Tämä olisi ensimmäinen opetustuokio virallisen mestarini kanssa.
Kävelimme hiljaa lumisessa metsässä. Kuovisiipi oli ohjeistanut minua varomaan jokaista askeltani, mutta samalla haistelemaan ilmaa mahdollisen riistan varalta.
"Lehtikadon aikaan saattaa olla vaikea löytää suuhunpantavaa, mutta kyllä me varmasti jotain klaaniin vietävää saamme", Kuovisiipi selosti varman kuuloisena. Hän oli luultavasti elänyt jo monia lehtikatoja, eikä tämä enää olisi hänälle uutta.
Nyökkäilin myöntyvästi. Kävellessämme pohdin tuntemuksiani. En tuntenut nyt sitä epämiellyttävää yksinäisyyden tunnetta, en ollut koskaan tuntenut sitä Kuovisiiven kanssa, vaikka tunne minua usein seurasikin.
Vaikka emme edes tunteneet, koin naaraan vain jotenkin turvalliseksi. Hänestä aina huokui positiivisuus, eikä Kuovisiipi pelännyt taistella klaaninsa puolesta. Sitä piirrettä arvostin erityisesti.
Pysähdyin äkisti. Nostin kuononi ilmaan, sillä olin haistavinani jotain. Kuovisiipi pysähtyi myös, seuraten tarkasti reagointiani.
"Onko se orava?" kysyin hämilläni. Kuovisiipi nyökkäsi sanomatta sanaakaan.
Tunsin pienoista onnelisuuden puuskaa. Ehkä tällä kertaa saisin oravan kiinni.
Vielä hetken ilmaa haisteltuani laskin pääni alas ja astelin lähes ääneti hajua kohti. Yritin muistaa jokaisen pienenkin asian minkä Kamomillapisara oli minulle viime harjoituksissa selittänyt.
Asteltuani vähän matkaa käännyin, josko olisin nähnyt Kuovisiiven. Mutta naarasta ei näkynyt.
Tuhahdin ihmeissäni, mutta en uskonut asian olevan sen kummempi. Ehkä hän halusi tarkkailla suoritustani etäämpää.
Jatkoin askeliani eteenpäin kohti tuoksua, kunnes näin ruskean pienen olennon hyppelevän lumihangessa. Naurahdin ääneti oravan viattomuudelle, ei se voinut aavistaa mitään tulevasta uhasta.
Kun koin olevani tarpeeksi lähellä kohdettani, jännitin takajalkani ja loikkasin. Ilmassa ollessani olin aivan varma, että olisin onnistunut. Laskeuduin maahan, juuri siihen missä orava oli ollut. Ylpeänä yritin ottaa oravasta otetta, mutta ihmetyksekseni se ei ollutkaan siinä.
"Vaatii vielä hiomista", Kuovisiipi naurahti, pudottaen kuolleen oravan suoraan eteeni.
Oliko Kuovisiipi varmistanut oravan saannin sitä varten etten olisi saanut sitä itse kiinni? Tunsin itseni hieman pettyneeksi, mutta toisaalta ymmärsin, ettei Myrskyklaanilla ollut varaa menettää yhtään syömäkelpoista riistaa.
"Menikö se muuten hyvin?" mau'uin vielä hieman häpeissäni.
"Liikkeesi olivat aivan liian jäykkiä, ja yliarvioit hyppäyskykysi. Sinun täytyy ensi kerralla pyrkiä vielä lähemmäs saalista, sillä ruumiinrakenteesi on jämäkkä, tarvitset myös enemmän voimaa hyppyyn", Kuovisiipi kertoi ystävällisen lempeällä äänellään.
En tiedä olisinko voinut toivoa parempaa mestaria. Nyökkäsin Kuovisiivelle.
Palasimme leiriin harjoitusten jälkeen. Olimme yrittäneet saada vielä yhden hiiren, mutta se oli juossut liian lähelle toisen klaanin reviiriä joten Kuovisiipi oli käskenyt jättää sen rauhaan.
Kävin laskemassa oravan tuoresaaliskasaan, samalla valikoin itselleni jotain purtavaa. Päädyin ottamaan hieman nuhjuuntuneen linnun ja mennä syömään sitä vakiopaikalleni oppilaiden pesän vierustalle. En tarkalleen tiennyt mikä lintu se oli, mutta hyvältä se maistui.

//569 sanaa.
// Joku?

Nimi: Vilunkisielu

09.01.2019 18:48
Pienten tassujeni askel oli kevyt, kun tepastelin Jokiklaanin reviirin takaisen kaksijalkalan pihamaan pensaiden lomassa haistellen ilmaa. Toisella puolellani leijaili klaanikissojen rajamerkkien pistävä haju, kun taas toisella punaisen hirviön ja sen omistajien kaamea katku, mikä tunkeutui nenääni ja sai ilmeeni synkistymään. En ollut saanut parin päivän aikana muutamaa vaivaista myyrää suurempaa saalista ja nälkä oli alkanut kurnia vatsassani. Se oli pääsyy siihen, miksi olin vetäytynyt näin kauas Tuuli- ja Kuolonklaanin reviireiltä aina kaksijalkojen pariin asti. Nuo oudot, pahanhajuiset olennot olivat mahdollisuuteni saada helppoa ruokaa mikäli heillä asui kotikisu tai he sattuisivat muuten vain heittämään jotain syömäkelpoista pihamaalle. Vaikka tiesin mahdollisuuksieni olevan kovin vähäiset, lähdin ottamaan varovasti askelia pikimustan, jokseenkin lumisen kiven yli kohti suurikokoista tummanvihreää pesää, jossa asusteli karvattomia kaksijalkoja havaintojeni mukaan ainakin pari täysikasvuista ja yksi pentu, joka ravasi usein ulkosalla. Häntäni nyki suuntaan ja toiseen, kun painauduin pesän seinämää vasten suunnaten pihan sille puolelle, mistä olin nähnyt pennun usein kulkevan sisään ja ulos. Sinne päästyäni pörhistin karvani välittömästi, sillä nuori kaksijalka ryntäsi juuri kuononi ohi pihamaalle kädessään suuri ja värikäs pallo. Se piti mennessään erikoista ääntä, mikä kuulosti korviini tosin jokseenkin iloiselta ja muistutti minua pentutarhan asukkaiden leikkisästä vikinästä. Työnsin tuon ajatuksen kuitenkin mielestäni ja vilkuilin ympärilleni siinä toivossa, että sattuisin huomaamaan sopivan poistumistien mikäli sellaiselle tulisi tarvetta. Vaikutti kuitenkin siltä ettei kaksijalka huomaisi minua, joten lähdin hitaasti astelemaan poispäin olennosta sinne mistä olin äskettäin tullut. Kuitenkin, kun olin kääntymässä pesän kulman taa kuulin takaani kimeän huudahduksen, minkä tiesin välittömästi kuuluvan kahdella jalalla kulkevalle pennulle. Kiepsahdin äkkiä ympäri ja irvistin minua muutaman askeleen lähestyneelle kaksijalalle, joka katseli suuntaani ja ilmeisesti puhui.
“Uskallakin tulla lähemmäs”, sihahdin ja työnsin kynteni esiin huomaten, että pentu perääntyi kuullessaan ääneni. Se sai oloni huojentumaan ja uskalsin siirtää katseeni toisaalle kaksijalasta, joka seisoi nyt paikallaan. Silmäilin pikaisesti pensaikkoa ja huomattuani sopivan tiheän pusikon lähdin syöksymään sitä kohti. Onnekseni nuori kaksijalka oli aivan liian hidas reagoimaan ja piilouduin pensaikkoon ennen kuin se ehti edes huudahtaa. Loppujen lopuksi pentu kuitenkin seurasi minua suurimmaksi osaksi lehdettömien pensaiden juurelle, mutta katosin turkkini ansiosta valkean lumikentän poikki niin, ettei olento voinut mitenkään nähdä minua. Huokaisin syvään juostessani pellon paksun lumihangen poikki ja pysähdyin suuren kuusen juurelle tasaamaan villisti lyövää sydäntäni. Hanki ja siinä tarpominen oli lyhyelläkin matkalla väsyttänyt heiveröistä kehoani, mutta ajattelin raskaiden hengenvetojen johtuvan osittain myös äskettäisen tilanteen raukeamisesta.
“En minä tällaista suunnitellut”, mutisin huohotukseni alla, vaikkei ollut ketään kenelle sanani suunnata. Tiesin sen, mutta koin aiheelliseksi solvata itseäni ääneen aina tähän asti kestäneen alamäen vuoksi, mikä oli vainonnut kannoillani useamman päivän ajan. Istuttuani aloillani jonkin aikaa sain hengitykseni tasattua ja pyyhittyä hetken synkät ajatukset mielestäni, joten nousin jälleen jaloilleni ja lähdin astelemaan hangen poikki pienen ukkospolun pientareelle, missä käveleminen sujui huomattavasti helpommin.

Jouduin kertaalleen polun varrella kulkiessani piiloutumaan valkoiselta hurjasti murisevalta hirviöltä, mutta lopulta nenääni kantautui tuulen mukana ensin Tuuliklaanin ja sitten Kuolonklaanin haju, mikä osoitti minun saapuneen määränpäähäni kahden klaanin rajojen tuntumaan. Poikkesin silloin pois ukkospolulta sekä kaksijalkojen lemmikkien tieltä suunnaten jälleen umpihankeen ja lähtien kävelemään pitkin Kuolonklaanin reviirin rajaa. Suuntasin silloin poispäin muiden klaanien alueilta, mutta siellä minulla saattoi olla parempi mahdollisuus törmätä kuolonklaanilaiseen partioon. Olin yrittänyt sattua heidän tielleen siitä lähtien kun lähdin Myrskyklaanista, mutta onni ei ollut ollut ainakaan vielä kovin suotuisa. Haukottelin kävellessäni, sillä edestakaisin kuljeskelu ja henkiset ristiriidat olivat väsyttäneet minua kovin, mutten silti ollut valmis palaamaan ainakaan synnyinklaaniini. Se oli joko Viiltoklaani tai ei mitään, ja juuri nyt ensimmäinen vaihtoehtoi jaksoi kiehtoa minua niin, että päätin juosta jonkin matkaa vähälumista rajaa pitkin edeten yhä kauemmas klaanin reviirin taakse. Kiirehdittyäni hetken aikaa päätin pysähtyä viimein kokonaan ja asettua erään hajumerkin lähettyville hankeen makaamaan, sillä siellä saattaisin tavata kovasti kaipaamani kuolonklaanilaisen. Olin käyttänyt tätä samaa taktiikkaa jo muutaman kerran, mutta useimmiten olin jokp saapunut liian myöhään tai poistunut liian aikaisin tapaamatta koskaan ketään.

// 620 sanaa

Nimi: Tiikeriraivo

07.01.2019 17:20
Raotin väsyneenä keltaisia silmiäni ja katselin ympärilleni. Nuuhkunenä sekä Kortelampi nukkuivat rauhassa omilla vuoteillaan, mikä kertoi minun heränneen aikaisin. Yleensä Kortelampi oli meistä se, joka nousi aikaisin ja meni myöhään nukkumaan. Kortelampi auttoi meitä kahta - arvostin hänen apuaan suuresti. Hänellä oli edelleen hyviä neuvoja minulle, vaikka olinkin Myrskyklaanin täysi parantaja. Kumma juttu, ettei se ärsyttänyt ollenkaan. Ehkä olin kasvanut jo vanhaksi ja viisaaksi, enkä takertunut enää mitättömiin asioihin. Sanat vanha ja viisas hätkähdyttivät minut täysin hereille, joten aloin sukimaan punertavan oranssia turkkiani karkealla kielelläni. Sammalhiput tuntuivat vallanneen turkkini täysin. Turkin suittuani nousin vaivalloisesti ylös ja kävelin ulos hämärästä pesästä. Minun piti tehdä jotain, mutta mitä? Kävelin tuoresaaliskasalle ja nappasin itselleni kohmeisen hiiren. Kävelin se hampaissani leirin laitamille ja haukkasin palasen. Huomasin siniharmaan kollin astelevan minua kohti ja pian hän istuutuikin jo vierelleni.
"Huomenta Tiikeriraivo, olet aikaisin jalkeilla", Purohäntä naukaisi ja kiepautti hännän etutassujensa ympärille, ilmeisesti lämmikkeeksi. Nyökkäsin kollille nopeasti. En ollut vieläkään oppinut keskustelemaan ilman kiusallista tunnetta ja hiljaisuutta osaltani, vaikka olinkin kehittynyt siinä huimasti. Soturina ollessani tuskin puhuin kellekään. Huomasin katsella ympärilleni. Ei kissan kissaa Purohännän ja pesän suuaukolla istuskelevien kahden kissan lisäksi. Vilkaisin taivaalle. Nyt täytyi olla hyvin varhainen aamu. Vaikka heräsin muutenkin aikaisin, en koskaan näin aikaisin. Tai sitten se vain johtui siitä, että olin pystynyt menemään aikaisemmin nukkumaan. Kiitos Nuuhkunenän ja Kortelammen avun, pystyn nykyään nukkumaan yöni paremmin.
"Huomenta", tajusin viimein vastata soturille jotakin, enkä vain istua mykkänä paikoillani. Olihan se hieman epäkohteliasta olla vastaamatta mitään, kun toinen varta vasten halusi kanssa keskustella. Olin huomannut ennenkin Purohännän ties kenen seurassa, hän oli varmaan juuri sitä sosiaalista sorttia. Toisin kuin minä. Hän keskusteli monen kanssa, mutta minä vain potilaideni ja tovereideni kanssa, silloinkin vain kun oli pakko.
"Onko kaikki hyvin?" Purohäntä kysyi ja kallisti aavistuksen päätään. Tunsin sinisen katseen turkillani, kun kolli katsoi minua. Näytinkö mukamas siltä, että minulla olisi jotakin huolia?
"On, kiitos kysymästä. Entä sinulla?" maukaisin ja kollin seura alkoi tuntua jo luontevammalta. Ehkä Purohäntä halusi vain tutustua klaaninsa parantajaan, olihan se ihan suotavaakin.
"Erittäin hyvin", Purohäntä naukui ja katsahti muualle - hyvä niin. Tuon kumppani Polttosydän asteli meitä kohti hymyillen.
"Huomenta Tiikeriraivo", naarassoturi tervehti ensin minua ja nyökkäsi sitten kumppanilleen. Minä tuskin koskaan kokemaan rakkautta...
"Huomenta", vastasin, mutta nousin sitten ylös. "Jätänkin teidät kahden."
Lähdin tassuttelemaan kohti pesääni aikeinani tarkistaa yrttivaraston tilanne. Olisi varmaan parasta käydä jossain kohtaa keräämässä lisää yrttejä.
"Tiikeriraivo!" Purohäntä huusi perääni. Ihmettelin, minkä ihmeen takia hän halusi minun kääntyvän. Käännyttyäni näin kollin jolkottavan kohti hiiri suussaan. Hiiri! Olin kokonaan unohtanut ja jättänyt sen!
"Tämä taisi unohtua", soturi maukaisi huvittuneena ja laski hiiren eteeni.
"Kiitos, Purohäntä", hymähdin ja nappasin hiiren. Miten olin oikein unohtanut hiiren kokonaan sinne? Yhden puraisunkin jälkeen? Hiiri hampaissani astelin parantajan pesään jatkamaan syömistä ennen yrttivaraston katsomista. Näin ei ollut käynyt aikaisemmin. Kaipa tämä johtui vain pienestä väsymyksestä.

// 459 sanaa

Nimi: Tuulistassu

07.01.2019 14:24
Tuulistassu – Myrskyklaani

Heräsin aamulla varhain. En voinut uskoa, että nykyään nukuin oppilaiden pesässä. Minusta oli vihdoin tullut oppilas, josta olin aina, joka ikinen päivä haaveillut! Nousin vuoteeltani ja venyttelin jumissa oleviani lihaksia hetken aikaa. Sitten aloin peseytyä. Nuolin turkkini puhtaaksi sammalhipuista, ja muista roskista. Sitten nuolaisin tassuani, jonka karvat sojottivat ihan pystyssä. Olin varmaan nukkunut huonossa asennossa. Juuri kun olin saanut itseni putsattua, oppilaiden pesään kurkisti tuttu, rusehtavan savunharmaa pää, jonka vaaleat meripihkasilmät katsoivat minua.
”No niin Tuulistassu! Harjoitusten aika”, Takiaispiikki naukaisi ja veti päänsä takaisin ulos.
Ryhdistäydyin heti ja lähdin kohti aukiota.

Nyökkäsin Takiaispiikille, kun hän oli selittänyt, miten harjoittelisimme tiettyä liikettä, jota tällä hetkellä opettelimme. Hän näytti helponnäköisen sivalluksen, joka ei ollut onnistunut minulta kertaakaan, olinhan vasta päässyt oppilaaksi. Katselin hetken vikkelää Takiaspiikkiä, ja pian olikin minun vuoroni kokeilla.
Käännähdin nopeasti, mutta en ajatellut tarpeeksi, ja kaaduin rähmälleni maahan. Toinen tassuistani jäi pystyyn, se tassu, jolla olin yrittänyt tehdä sivallusta.
”Hmm..Harjoitusta tarvitaan...Ja paljon”, mestarini vain huomautti ja alkoi näyttämään liikettä uudelleen.
”Sinun täytyy ajatella, miten käännyt, et voi vain kääntyä ilman ajattelua. Silloin koko liike menee varmasti pieleen. Ajattele missä kohdassa lähdet kääntymään. Kuvittele vihollisesi”, Takiaispiikki naukaisi ,”ja nyt älä edes yritä sivaltaa tassullasi, harjoitellaan ensimmäiseksi tätä kääntymistä”, Takiaispiikki jatkoi.
”Selvä”, nyökkäsin itsevarmasti, ja kuvittelin, että vihollinen olisi juuri nyt edessäni. Käännöin kuvittelemalleni viholliselle selkäni ja…
”SEIS!” Takiaispiikki huudahti.
”Et sinä voi kääntää selkääsi viholliselle, vaikka olisit kuvitellut sen. Vihollinen on arvaamaton. Se voi hyökätä kimppuusi, jos käännät sille selkäsi. Jos teet noin, sinun täytyy hypähtää, käännähtää nopeasti ympäri ja sivaltaa vihollistasi. Kokeilehan uudelleen.”
Nyökkäsin ja käänsin nopeasti ”viholliselle” selkäni. Hypähdin hetkessä ilmaan, mutta en vielä osannut hallita kehoani, joten tipahdin heti maahan.
”Jatka vain! Kyllä se pian onnistuu! Muista vain alkaa kääntymään heti hypättyäsi, muuten et kerkeä kääntyä”, Takiaispiikin kannustus kuului pienenä äänenä korvissani keskittyessäni.
Hypähdin uudelleen ilmaan ja aloin kääntyä. Sain vihdoin kehoani hallittua, ja kaatuen maahan tulin hypystä alas. Olin päässyt kohti vihollista!
”Hienoa, Tuulistassu! Enään sinun täytyy oppia laskeutumaan ja sivaltamaan. Mutta eiköhän tämä riitä tältä päivältä, sinulla meni kuitenkin niin hyvin.” Takiaispiikki kehui minua, ja yllätyin hänen kehuistaan.

//345 sanaa

Nimi: Elandra

06.01.2019 15:51
Vilunkisielu: 20kp! -

Nuuhkunenä: 22kp! -

Purohäntä: 9kp -

Pilvitassu: 5kp - Onnea soturille!

Usvaruusu: 59kp! -

Kyytassu: 8kp -

Silkkisydän: 30kp! -

Vehkalaikku: 4kp -

Haikarahuuto: 28kp! -

Tiaislaulu: 4kp -

Härmävirta: 11kp -

Jäkälähammas: 5kp -

Nimi: Usvaruusu

18.12.2018 22:01
"Jokiklaani ei tiennyt hyökkäyksestä leiriimme", huomautin terävästi Silkkisydämelle. Kolli tuhahti vastaukseksi, mutta minä jatkoin:
"Lisäksi Myrskyklaani, Jokiklaani ja Tuuliklaani ovat kaikki Metsäklaania, jos satut muistamaan. Me taistelemme yhdessä. Vaikka Jokiklaani antaakin suurimman osan hyökkääjistä hyökkäykseen, ei se mielestäni oikeuta meidän jättäytymistä pois." Haikarahuuto nyökkäili myöntäillen sanojani vilkaisematta taakseen. Kuulin Silkkisydämen vai hymähtävän jotain partion perältä. Keskustelu aiheesta päättyi siihen ja jatkoimme matkaa eteenpäin Varjoklaanin rajaa myöten. Kukaan ei sanonut mitään. Ilmapiiri oli ehkä jopa hieman kireä.

Partion jälkeen kolme muuta kissaa poistuivat omille teilleen. Jäin istuskelemaan leirin pääaukiolle yrittäen etsiä katseellani Härmävirtaa, mutta turhaan. Naaras ei ollut leirissä. Olin jo tovin toivonut, että pääsisin tapaamaan Islan ja Bloodyn ja kertomaan heille uudesta elämästäni. Olin kertonut tapaamalleni kotikisulle ystävistäni, mutta hän ei joko ollut välittänyt viestiäni eteenpäin tai ollut vain tavannut Islaa ja Bloodya. Tai sitten he eivät vain tahtoneet tulla katsomaan minua ja Härmävirtaa. Pujahdin kenenkään huomaamatta ulos leiristä ja suuntasin ripein askelin kohti kaksijalkalaa. Vauhtini nopeutui hetkessä juoksuaskeleiksi. Pitkät jalkani helpottivat juoksemista matalassa hangessa ja aluskasvillisuuden seassa. Ponnistin itseni ilmaan voimakkailla takajaloillani ja ylitin puunrunkoja päästäkseni mahdollisimman pian kaksijalkalaan.

Ei kulunut kovin kauaakaan, kun kaksijalkalan raja häämötti edessäni. Hidastin tahtiani, mutta kyllin lähelle korkeaa aitaa päästyäni loikkasin sen päälle. Katselin ympärilleni, mutta ketään ei näkynyt. Niinpä kuljin eteenpäin aitaa pitkin ja toivoin, etteivät myrskyklaanilaiset huomaisi minun kadonneen. Kuljettuani parin erikseen aidatun kohdan ohitse, punertava turkki vilahti aidanraosta pois näkyvistäni. Nopeasti juoksin aitaa myöten ja loikkasin alas aidalta.
"Odota!" huudahdin nurkan taakse juokseen kissan perään. Olin ihan varma, että hän oli Isla. Seurasin nopeasti hajujälkeä, mutta kuljin varovaisesti kaksijalkojen, koirien ja hirviöiden varalta. Ukkospolun mustaa pintaa oli täällä paljon enemmän kuin nurmea. Pujahdin eräälle syrjäisemmälle seudulle kahden korkean pesän väliin. Kissa oli umpikujassa. Tuo pysähtyi käpälät liukuen jäisellä pinnalla ja oli vähällä törmätä seinämään. Hän kääntyi kauhuissaan minun suuntaani. Huomasin, että kissan suussa oli puoliksi syöty kala. Pelko kaikkosi kissan kasvoilta hetkessä.
"Usva!" Isla huudahti ja laski kalan maahan. Kulkukissa ryntäsi luokseni ja katsoi minua kuin ei olisi uskonut silmiään. Turkillani oli yhä pieniä ruhjeita hyökkäyksestä, mutta olin muuten täysin kunnossa. Kasvoilleni levisi onnellinen hymy.
"Se on nykyään Usvaruusu", huomautin ylpeästi, vaikka uusi nimi tuntuikin edelleen hassulta. Naaras kohotti kulmiaan ja tuhahti.
"Kummallinen nimi. Löysitkö sinä tätisi ja enosi?" naaras kysyi.
"En. Tai siis tavallaan. Tätini Usva asui suuren osan elämästään Myrskyklaanissa. Hänen nimensä oli Usvahäntä. Hän on ikävä kyllä kuollut, mutta löysin hänen jälkeläisiään! Myrskyklaani on täynnä sukulaisiani, näkisitpä vain! Kamomillapisara, Takiaispiikki, Laikkulampi, Virtakyynel..", luettelin nimiä kunnes huomasin Islan näyttävän kyllästyneeltä. Hän teki selväksi, ettei sukulaisteni nimet kiinnostanut häntä. Katsoin kissaa pahoitellen.
"Anteeksi, innostuin vähän", hymähdin. Isla virnisti vastaukseksi.
"Täällä kaksijalkalassa on paljon enemmän ruokaa kuin aiemmissa! Minullekin siis kuuluu ihan hyvää, vaikka olenkin vähän yksinäinen. Bloody on kadonnut kuin tuhka tuuleen, mutta enpä minä hänen seuraansa kaipaakaan. Jäitkö siis ihan pysyvästi sinne klaaniisi?" punertava naaras kysyi ja kallisti päätään. Nyökkäsin ja vilkaisin hämärtyvälle taivaalle.
"Olisi ihanaa jäädä juttelemaan, mutta minun täytyy mennä. En saisi olla täällä, sillä metsässä on sota ja... Äh, selitän joskus toiste. Nyt täytyy mennä, nähdään myöhemmin!" huudahdin ja käännähdin nopeasti ympäri. Kuulin Islan huutavan jotain perääni, mutta katosin jo kulman taakse. Löysin nopeasti aidan ja loikkasin sen päälle ja siitä Myrskyklaanin puoleiselle alueelle. Juoksin niin nopeasti kuin vain pääsin Myrskyklaanin reviirille. Ylitettyäni rajan hidastin vauhtiani, mutta pidin sen edelleen juoksuna.

Leiri häämötti jo edessäni. Päivä oli siirtynyt pois yön tieltä. Kuu loisti taivaalla ja täyttyi yö yöltä entisestään. Pian se olisi jo täysi. En tiennyt, järjestettäisiinkö kokoontumista sodan aikaan, mutta kai se selviäisi pian. Tuoresaaliskasan kautta astelin sotureiden pesän eteen. Söin nopeasti hiiren ja pujahdin sitten sotureiden pesään. Asetuin omalle pesälleni ja nukahdin nopeasti.

//ai vähän nopee tarina eikö.
// 600 sanaa

Nimi: Vilunkisielu

17.12.2018 17:43
En tiennyt mitä tahdoin, ja se pakotti päätäni aivan kuin tikka olisi kaikin voimin hakannut kallooni uutta pesäkoloa. Paettuani pari päivää sitten Myrskyklaanista olin suunnannut suoraan Kuolonklaanin alueelle, mutta perääntynyt pian takaisin ei kenenkään maalle. Viiltoklaanin toisen puolikkaan haju oli käynyt silloin aivan liian voimakkaaksi minun vielä kovin hiomattomille hermoilleni, enkä sen vuoksi ollut uskaltanut edetä etsimään klaanin leiriä saati partiota. Ties miten he saattaisivat suhtautua etenkin sodan alla vieraaseen vihollisklaanista, vaikka Viiltotähti olikin toivottanut julistaessaan sodan täydenkuun kokoontumisessa kaikki hänen liittolaisiksiin haluavat kissat hallitsemaansa klaaniin. Toisaaltaan en ollut loppujen lopuksi varma halusinko sittenkään todella liittyä tuon suuren, harmaan kollin, joka kuulemani mukaan osasi olla erittäin julma, johtamaan murhanhimoiseksi nimitettyyn joukkoon, sillä tiesin osaavani totella vain omia sääntöjäni. Synnyinklaaniini palaaminen ei kuitenkaan tullut missään nimessä kysymykseenkään, sillä Myrskyklaani ei tuntunut minulle oikealta paikalta ja olin kovin vastahakoinen kuuntelemaan mitä toiset mahtaisivat sanoa tästä pienimuotoisesta katoamisestani. Kirosin ääneti mieltäni vaivaavaa valinnanvaikeutta, mutta päätin lopulta antaa itselleni niin paljon miettimisaikaa kuin suinkin tarvitsin. Siihen erinomainen keino olisi varmasti kunnon lepo, joten laskin viimein pääni muun kehoni tavoin routaiselle maalle suuren, lumisen kuusen alla ja suljin varovasti silmäni vaipuen hiljalleen levottomaan, kevyeen uneen.

// 190 sanaa

Nimi: Silkkisydän

17.12.2018 15:30
Silmäni kohdistuivat Haikarahuutoon sillä hetkellä, kun hän alkoi puhua Jokiklaanin tulevasta hyökkäyksestä Kuolonklaanin leiriin. Varapäällikkö oli aikaisemmin sinä päivänä kutsunut minut, Jäkälähampaan ja nuoren soturin Usvaruusun mukaansa partioon. Lumessa askeltaessamme ei ollut tapahtunut paljoa jännittävää, mutta nyt Usvaruudun udellessa tietoa Metsäklaanin päälliköiden kokouksesta pidin korvani höröllä.
”Satuin kuulemaan puheenne, ja mietin vain, että milloin hyökkäys on tapahtumassa?” kysyin kaksikolta ja pujahdin heidän väliinsä, mikä sai Usvaruusun meripihkaiset silmät suurenemaan aavistuksen verran. Jäkälähammas käveli vielä hieman takanamme ja vilkuili vähän väliä kohti nelipuita. Jos en olisi jo liittynyt Haikarahuudon ja Usvaruusun keskusteluun, olisin ehkä ollut kiinnostuneempi siitä, mikä kollia kiinnosti nelipuilla päin.
Haikarahuuto kertoi minulle ja harmaalle soturille tyynesti, ettei hyökkäyksen ajankohdasta oltu vielä varmoja, vaikka se tapahtuisi piakkoin. Hän mainitsi samalla Jokiklaanin olevan vastuussa, Myrskyklaani auttaen hyökkäyksessä muutaman Saniaistähden valitseman kissan voimin. Usvaruusu vaikutti heti innokkaalta lähtemään hyökkäykseen Jokiklaanin avuksi. Yksi Myrskyklaanissa kuolleista sotureista, Jalosydän, oli nähtävästi hengellään pelastanut hänet Kuolonklaanin hyökkäyksessä.
’’Oletteko varmoja, että Myrskyklaanin kannattaa osallistua hyökkäykseen Jokiklaanin tueksi, etenkin jos Tuuliklaanilaisiakin tulee?’’ kysyin hiljaa seuraillen kaksikon reaktiota. Viiltotähti ei varmastikaan olisi mielissään siitä, että myrskyklaanilaiset tulisivat kynnet sojossa hänen pesänsä suuaukolle ja haavoittaisivat hänen läheisiään, mikäli hänellä sellaisia edes oli. Olinhan minä iloinen, että Usvaruusu oli Myrskyklaanille hyvin uskollinen syntyperästään huolimatta, mutta en halunnut nähdä enempää loukkaantuneita klaanilaisiani. Itse en ainakaan halunnut osallistua taisteluun. Täydelliset kasvoni eivät tarvinneet rumia arpia pilaamaan niiden esteettisyyttä.
’’Juurihan me olimme hyökkäyksen alaisia, ja moni klaanilaisistamme on parantajan pesällä nuolemassa haavojaan. Olemmeko tarpeeksi vahvoja osallistumaan kostoretkeen näin pian?’’ lisäsin aiempaan kysymykseeni. Olimme saapuneet ukkospolulle, jonka musta pinta oli tosin nyt täysin valkean lumen peitossa. Varjoklaanin reviiri häämötti sen takaa. ’’Auttoiko Jokiklaani meitä mitenkään Kuolonklaanin hyökkäyksessä tai edes sen jälkeen? Eiköhän Jokiklaani ja Tuuliklaani pärjää tässä taistelussa ilman meidän apuamme.’’

//Haikara? Usva? Jäkälä?
287 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

16.12.2018 17:10
Olin koonnut auringonhuipun partioon neljän soturin partion, johon kuuluivat minun lisäkseni Silkkisydän, Jäkälähammas ja Usvaruusu. Otin partion johtooni, vaikka minun olisi melkein tehnyt mieli työntää se jonkun muun lavoille, koska minua mietitytti aikaisempi kokous, jossa oli puitu hyökkäystä Kuolonklaaniin. Se olisi hyvä kosto, mutta mietin silti, pärjäisimmekö Kuolonklaania vastaan. He olivat tietääkseni aika vahvoja.
"Tarkistamme Varjoklaanin vastaisen rajan", ilmoitin muille vilkaisten selkäni taa, jonne muu partio oli järjestäytynyt,
Johdin hetken aikaa yksin, mutta sitten huomasin Usvaruusun lähestyvän minua, ja hidastin hiukan vauhtiani niin, että naaras pääsi vierelleni. Naaras kysyi, mitä kokouksessa puhuttiin. Kohotin kulmiani ja mietin, mitähän kaikkea sain kertoa, mutta toisaalta ei Saniaistähti ollut kieltänyt mitään, ja hän ilmoittaisi asioista kuitenkin klaanilleen piakkoin.
"Jokiklaani aikoo hyökätä Kuolonklaaniin", nau'uin tyynesti ja käänsin katseeni taas eteenpäin.
Silkkisydän kiri muutaman askeleen lähemmäs meitä, ja kysyi, milloin hyökkäys tapahtuisi. Usvaruusukin esitti kysymyksen miettien, osallistuisivatko muut klaanit hyökkäykseen.
"Ajankohtaa ei sovittu vielä, mutta luultavasti mahdollisimman pian, sillä Kuolonklaani on vielä aavistuksen heikko heidän oman hyökkäyksensä jäljiltä. Pakkohan sen oli heidän voimiaan jollakin tasolla verottaa", lausahdin ja keskityin kiertämään inhottavan kivikon, joka ilmaantui esiin lumesta.
"Jokiklaanilla on päävastuu hyökkäyksestä, mutta Myrskyklaani ja Tuuliklaani tukevat sitä muutamalla soturilla", nau'uin.
"Hyökkäykseen osallistuu siis parikymmentä kissaa, ja noin neljä on meidän klaanistamme. Saniaistähti taitaa päättää lähtijät.. emme puhuneet siitä vielä mitään hänen kanssaan", jatkoin.
Vilkaisin Usvaruusua, joka näytti mietteliäältä.
"Haluaisin lähteä hyökkäykseen mukaan.. voisin todistaa, että olen uskollinen Myrskyklaanille", hän naukui.
Ennen kuin kerkesin sanoa mitään, hän jatkoi:
"Voisin myös kunnioittaa Jalosydämen uhrausta."
Katsahdin harmaata naarasta uudelleen mietteliäänä.
"Jos Saniaistähti puhuu kanssani lähtijöistä, voin ehdottaa sinua", naukaisin sitten ja huomasin samalla, että aloimme olla Varjoklaanin rajan lähettyvillä.
Jokin aivoissani kuitenkin totesi, että mieluummin pitäisin Usvaruusun turvassa leirissä.. Hän oli uusi soturi, uusi klaanien keskuudessa, eikä hän ansainnut nähdä heti ensimmäisenä sodan kauheutta. Oli harmillista, että Usvaruusu joutui näkemään sen kaiken. Klaanielämä ei vaikuttanut kovin hohdokkaalta sodan silmin katsottuna, eikä se sitä ollutkaan. Viiltotähti pilasi kaiken sotimalla, kun muut tahtoivat pitää rauhan yllä.
"Vaikka tuskin sinun tarvitsee uskollisuuttasi todistaa, teit sen jo puolustaessasi klaaniasi hyökkäyksen aikana. Ainakaan minun silmissäni uskollisuutesi on jo varmaa", mau'uin.

//Usva? Silkki? Jäkälä? Sori tönkköys
//345 sanaa

Nimi: Usvaruusu

16.12.2018 16:12
Haikarahuuto oli ilmoittanut minut aurinkohuipun aikaan lähtevään partioon. Mukaan lähtisivät lisäksemme Silkkisydän ka Jäkälähammas. Kun vaalea soturi viimein saapui luoksemme, entinen mestarini johdatti meidät ulos leiristä.
”Tarkastamme Varjoklaanin vastaisen rajan”, Haikarahuuto ilmoitti ja vilkaisi meitä nopeasti. Kolli oli ottanut heti selkeästi partion johdon itselleen. Kuljin varapäällikön perässä ja Silkkisydän ja Jäkälähammas kulkivat rinnatusten partion perällä. Varoen astuin lähemmäs kollia, joka vikaisi minua ja hidasti vauhtiaan. Kolli antoi minun tulla hänen vierelleen.
”Mitä kokouksessa puhuttiin?” kysyin varoen. Varapäällikkö oli osallistunut Metsäklaanin päälliköiden väliseen kokoukseen, jossa mukana olivat olleet myös varapäälliköt. Kokous oli ollut aiemmin tänään Myrskyklaanin leirissä. Valko-oranssi kolli kääntyi minun suuntaani ja kohotti kulmiaan.
”Jokiklaani aikoo hyökätä Kuolonklaaniin”, kolli ilmoitti tasaisella äänellä kääntäen katseensa eteenpäin. Olin varma, että myös partion perällä kulkevat soturit kuulivat sen.
”Satuin kuulemaan puheenne, ja mietin vain, että milloin hyökkäys on tapahtumassa?” Silkkisydän kysyi varoen ja liittyi keskusteluun. Vilkaisin soturia hieman yllättyneesti.
”Osallistuvatko muut klaanit hyökkäykseen?” lisäsin vielä, sillä asia tietenkin kiinnosti minua. Halusin todistaa olevani uskollinen Myrskyklaanille, jonka voisin todistaa osallistumalla hyökkäykseen. Halusin myös kunnioittaa Jalosydämen uhrautumista.

//Haikara, Silkki tai Jäkälä?
// 172 sanaa

Nimi: Jäkälähammas

16.12.2018 15:49
Siitä Viiltoklaanin hyökkäyksestä ei ollut kulunut edes kovin kauaa, mutta muistin sen silti todella hyvin. Ne kauhistuttavat tapahtumat... Myrskyklaanissa oli tapahtunut kolme kuolemaa; Puuskahöyhen oli kuollut, samoin myös Jalosydän ja Vuokkonenä. Lisäksi Saniaitähti oli menettänyt hengen. Myös haavoittuneita oli paljon.
Itse en ollut saanut mitään pahoja haavoja, muutamia naarmuja vain. Minua vain huoletti muiden tilanne.
Olin käynyt eilen iltana saalistusharjoituksissa oppilaani Jasmiinitassun kanssa ja nuori tummanharmaa naaras oli onnistunut hyvin ja saanut saaliiksi parin hiiren. Jasmiinitassu oli nyt ollut siivoamassa punkkeja klaaninvanhemmilta ja olin antanut hänelle nyt hieman vapaata. Itse olinkin kuitenkin hieman tekemistä vailla. Joskus oli vain hyvä rauhoittua leirissä, mutta nyt ei ehkä olisi sen aika.
"Jäkälähammas!"
Käänsin pääni tuoresaaliskasalta tulevaa Haikarahuutoa kohden. Varapäällikön perässä seurasi tämän entinen oppilas ja Myrskyklaanin nuorin soturi Usvaruusu. Tervehdin heitä nyökkäyksellä.
"Pystyisitkö lähtemään partioon?" Haikarahuuto kysäisi. "Silkkisydän on tulossa mukaan myös."
"Toki", nyökkäsin. Partioon meneminen olisi oiva ratkaisu, kun oli tylsää. "Pyydänkö Jasmiinitassun mukaan?"
"Ihan miten vain", varapäällikkö kohautti lapojaan. "Päätä sinä."
Harkitsin ensin ottavani oppilaani mukaan, mutta naarasta varmaan väsytti. Ehkä voisin illalla käydä hänen kanssaan taas harjoituksissa.
Silkkisydän liittyi seuraamme ja lähdimme ulos leiristä Haikarahuudon johdolla.

//Haikara, Usva, Silkki?

Nimi: Usvaruusu

14.12.2018 17:40
Härmävirta poistui luotani sotureiden pesään. Jäin seisomaan tyhjenevälle pääaukiolle ja katselin, kuinka kissat lipuivat aukiolta pesiinsä. Pari kissaa vielä onnitteli minua, mutta en muistanut heidän nimiään. Kiitin vain onnitteluista ja toivotin hyvät yöt. Pian olin leirin pääaukiolla vain Lupiinihännän ja Ohdakesydämen kanssa. Ohdakesydän poistui leiristä ilmeisesti vartioimaan sen lähiympäristöä. Oli hyvä huomata mahdollisimman aikaisin, jos viholliset olisivat matkalla leiriimme. Istuin alas tallotulle hangelle ja siirsin katseeni kohti taivasta. Minua väsytti, mutta täytyi pysyä hereillä. En saisi nukahtaa.

Yö mateli hitaasti eteenpäin. Välillä jouduin nousta ylös jaloittelemaan, sillä pakkanen pureutui turkkini lävitse ja sai minut palelemaan. Kun aamu viimein koitti ja Haikarahuuto astui ensimmäisenä ulos sotureiden pesästä, kolli asteli minun luokseni. Varapäällikön kasvoilla koreili lämmin hymy.
"Huomenta, miten yö meni?" kolli kysyi. Arvelin, että sain nyt puhua. Tuskin kolli sitä olisi kysynys ellen saisi. Nielaisin ja nousin seisomaan venytellen.
"Ihan hyvin, vaikkakin oli vähän kylmä", totesin ja haukottelin perään. Kolli väläytti minulle lämpimän hymyn ja vilkaisi tyhjän tuoresaaliskasan suuntaan.
"Voit mennä nukkumaan", kolli naukui sanat, joita olin odottanut koko lyhyen keskustelumme ajan. Kiitin varapäällikköä nopeasti ja pujahdin sotureiden pesään. Oppilaat olivat tehneet minulle illalla vuoteen pesän nurkkaan. Asetuin sille makaamaan ja suljin silmäni. Vaivuin uneen hetkessä ajattelematta lainkaan sotaa, joka viime päivät oli pyörinyt mielessäni.

// 204 sanaa

Nimi: Haikarahuuto

14.12.2018 17:08
Kun hyökkäystä koskevat asiat oli saatu sovittua, Lovijuova sanoi:
"Olemme miettineet ylösnousseita kissoja. Heitä tulee koko ajan lisää.. eivätkä he oikein mahdu ainakaan Tuuliklaanin leiriin."
"Sama ongelma tulee olemaan meilläkin luultavasti piakkoin", sanoin ja vilkaisin Saniaistähteä, joka nyökäytti hitaasti päätään silmissään mietteliäs katse.
"Pitäisikö meidän perustaa jonkinlainen toinen leiri? Jonne kaikkien kolmen klaanin ylösnousevat kissat voisivat mennä?" Kurkitähti ehdotti väräyttäen korviaan.
Se kuulosti kaikkien mielestä hyvältä ajatukselta.
"Miten olisi Nelipuut? Sinne ei kenelläkään ole liian pitkä matka", Karpalotähti naukui.
"Se on hyvä ajatus", Saniaistähti nyökäytti päätään.
"Kuulostaa hyvältä. Näin päästään eroon leirien ahtausongelmasta. Ehdotan kuitenkin, että esimerkiksi entiset päälliköt tai esimerkiksi parantajat, joista voi olla hyötyä leirissä, saisivat mahdollisuuden jäädä oikeisiin leireihin", Kurkitähti lausui.
Kaikki olivat samaa mieltä, onneksi, joten niin sovittiin. Ylösnousevat kissat siirtyisivät asumaan Nelipuille lukuunottamatta joitakin erityistapauksia, joille riitti tilaa leireistäkin.
"Nyt kun mainitsit nuo ylösnousevat päälliköt.. onkohan ihan tyhmä ajatus, jos he ottaisivat takaisin vanhat nimensä? Tarkoitan soturinimiä", minä aloitin hiukan epäröiden ja oikaisin ryhtiäni, vaikka olin muutenkin jo joitakin paikallaolevia kissoja suurempi.
"Mitä varten?" Kurkitähti kysyi rauhallisesti ja heilautteli häntäänsä sanojensa tahtiin.
"Joillekin kissoille on helpompi, jos -tähti loppuisia kissan nimiä on vain yksi. Se selkeyttää ja auttaa kissoja tietämään, kuka heidän päällikkönsä on, ja ketä heidän tulee ensisijaisesti totella", nau'uin.
"Nimestä on helppo tunnistaa, ja jos päällikön nimen omaavia kissoja on paljon, se voi sekoittaa tilannetta", lisäsin.
"Minulle se käy kyllä. Eihän heidän arvostuksensa mihinkään katoa, vaikka nimi väliaikaisesti muutettaisiinkin", Saniaistähti naukaisi ja olin kiitollinen kollin tuesta.
"Käy", Kurkitähtikin myöntyi, eikä Karpalotähdelläkään varapäälliköineen ollut mitään sitä vastaan.
Pyyhkäisin kielellä rintakarvojani iloisena siitä, että ehdotukseni oli mennyt läpi. Odotin, että joku muu sanoisi jälleen jotakin, joka pitäisi käydä läpi.

//Muut?
//274 sanaa

Nimi: Härmävirta

14.12.2018 11:43
Myöhään auringonlaskun jälkeen Saniaistähti kutsui klaanin koolle. Ajankohdasta päättelin, että täytyi olla jonkun oppilaan soturinimitys. Tietenkin oli mahdollista, että päälliköllä oli vain jotakin nii tärkeää asiaa, että näin myöhäinen ajankohta kävi siihen.
Vilkaisin leirin laidalle, missä Silkkisydän ja Neilikkakasvo olivat seurassaan Virtakyynel, joka oli palannut klaaniin kumppaninsa Pyrstökuiskauksen kanssa. Pyrstökuiskaus oli ollut Jokiklaanin päällikkö, sen muistin omiltakin klaaniajoilta. Outoa, että hän oli vaihtanut klaanin johtamisen erakon elämään. No, jokainen teki omat päätöksensä, ja Pyrstökuiskaus oli ilmeisesti halunnut jatkaa elämäänsä Virtakyyneleen kanssa klaaninsa johtamisen sijaan.
Käänsin silmäni jälleen Saniaistähteen, joka lausui juuri:
"Usvatassu. Astu eteen."
No niin, vihdoinkin ystäväni saisi soturinimensä. Hän oli mielestäni oppinut aika hyvin elämään klaanissa, ja ansaitsi päästä sen täysivaltaiseksi soturiksi.
Saniaistähti alkoi johdattamaan seremoniaa eteenpäin ja nimitti Usvatassun Usvaruusuksi. Hymyilin kevyesti kuullessani nimen. Se sopi naaraalle hyvin, ja oli kaunis nimi. Hurrasin muiden mukana Usvaruusun uutta nimeä. Huomasin Usvaruusun vilkaisevan Haikarahuutoa, ja katsahdin itsekin kolliin. Hän hymyili Usvaruusulle ja hänen katseensa oli lämmin ja ylpeä. Siristin silmiäni ja kiinnitin katseeni tarkemmin Haikarahuutoon. Hän näytti aivan siltä kuin olisi ihaillut Usvaruusua jollakin tasolla.
Havahduin kollin analysoimisestani, kun Saniaistähti jatkoi ja ohjeisti Usvaruusua valvomaan hiljaa vartiossa, vaikka muutama muukin soturi oli pakko pistää vartioon sodan vuoksi. Päällikkö päätti kokouksen ja klaani alkoi hajaantua. Näin Neilikkakasvon menevän Usvaruusun luo. Entinen erakko saattoi tuntea jonkinlaista yhteyttä Usvaruusuun, olihan hänkin entinen erakko.
Minä lähdin myös pujottelemaan kissajoukon lomitse Usvaruusun luokse. Hän huomasi minun lähestyvän. Hymyilin hennosti ja pysähdyin naaraan eteen.
"Onnea soturiksi pääsystä. Olet ansainnut sen", mau'uin.
"Kiitos", Usvaruusu hymyili.
"Nyt täytyy vain toivoa, että tämä typerä sota on pian ohitse, jotta saat nähdä normaalia klaanielämää ja sen hyviä puolia", naukaisin,
"Niin", naaraan katse synkkeni hiukan.
"Anteeksi, ei pitäisi puhua koko ajan sodasta, se on tarpeeksi kauheaa ilmankin", huokaisin.
"Ei se mitään", hän naukui. "Sota ei ole kenenkään meidän vika.. se on Viiltotähden vika", hän jatkoi.
"Kun tapasimme silloin Raetähden.. ajattelin, että hän oli paha. Ja kyllähän hän olikin, mutta Viiltotähteen verrattuna Raetähti oli vain kesy pentu", Usvaruusu huokaisi.
"Olet oikeassa.. Jokainen Kuolonklaanin johtaja on julma idiootti, mutta Viiltotähti on pahuudessaan korkeammalla tasolla kuin muut", minä naukaisin.
"Raetähti eli nykyinen Raepisara.. hän taisi antaa henkensä pois ja päästi sen hirviön valtaan", sanoin ja vilkaisin taivaalle.
"Olisin luullut, että Raetähti.. tai siis Raepisara olisi halunnut pysyä vallassa. Onko kovin yleistä antaa henget pois?" Usvaruusu pohti ääneen.
Vilkaisin Pyrstökuiskausta, joka oli menossa nukkumaan Virtakyyneleen kanssa.
"Sitä tapahtuu aina välillä. Ei se kovin harvinaista ainakaan ole", naukaisin.
"No, unohda Kuolonklaanin hiirenaivot johtajat ja mene vartioimaan leiriä", hymähdin.
"Yritä pysyä hereillä", virnistin.
"Hyvää yötä", Usvaruusu sanoi hymyillen pienesti.
Käännyin ympäri ja suuntasin kohti sotureiden pesää pujahtaen sisään. Menin omalle makuusijalleni ja käperryin kerälle sulkien korvani muutaman soturin hiljaiselta jutustelulta. Vaivuin nopeasti uneen.

//Usva? Sori tää on tosi huono ja tönkkö tarina
//447 sanaa

Nimi: Usvatassu

13.12.2018 16:09
Kuuntelin Purohäntää ja nyökkäilin vähän väliä. Välillä huomasin silmieni painuvan kiinni. En tahtonut olla epäkohtelias, joten pakotin itseni pysymään loppuun asti hereillä ja kuuntelin kokenutta soturia. Puolet hänen puheistaan meni ohi, mutta nyökkäilin silti. Kun hän oli valmis puheissaan, päästin ilmoille makoisan haukoituksen. Kolli naurahti ja katsoi minua huvittuneesti.
"Väsyttääkö?" tämä kysyi. Irvistin pahoitellen ja nyökkäsin.
"Menen nukkumaan, ennen kuin väsymys katoaa taas. Hyvää yötä!" huudahdin perääni kun pujahdin oppilaiden pesään. Hiidin hiljaa toisella puolella pesää sijaitsevalle vuoteelleni ja asetuin siihen mukavaan asentoon. Suljin silmäni ja annoin itseni vaipua rauhattomaan uneen.

Aamulla heräsin auringonlaskun jälkeen. Lähdimme Haikarahuudon kanssa harjoituksiin. Kolli halusi pitää taisteluharjoitukset, sillä hänen mukaansa olisin pian ansaitsemaan soturinimeni. Tuntui hassulta, että joutuisin taas vaihtamaan nimeäni. Olin juuri tottunut Usvatassuun, enkä saisi edes itse päättää soturinimeäni. Toivoin Saniaistähden antavan minulle jonkun hyvän nimen. Soturilaki tuntui yhä todella vaikealta, mutta matkalla onnistuin lausumaan lähes jokaisen kohdan virheettömästi mestarilleni. Joitakin virheitä siellä täällä esiintyi, mutta Haikarahuudon mukaan muistin tärkeimmät.
Laskeuduin varapäällikön perässä hiekkakuopan pohjalle. Kuopan reuna oli hieman jäinen, joten liu'uin sitä pitkin varovasti. Yöllä oli satanut lisää lunta, joten hiekkakuopan pohja oli koskematon. Tunsin kovan jään ohuen lumikerroksen alta. Täytyisi olla varovainen liikkeiden kanssa.
"Katsotaan tänään kaikki perusasiat, eli hyökkäys ja puolustus. Huomasin taistelussa, että hallitset monia liikkeitä, joten en usko tämän olevan sinulle vaikeaa", Haikarahuuto selitti ja katsoi minua suoraan silmiini. Hyökkäyksestä oli kulunut nyt kaksi päivää, ja oloni oli jo huomattavasti parempi kuin eilen.
"Hyökkää kimppuuni", valko-oranssi kolli käski ja valmistautui. Astuin pari askelta taaksepäin ja siristin silmiäni. Painauduin hieman alemmas ja levitin jalkojani. Jännitin takajalkojeni lihaksia, kunnes viimein ponkaisin itseni vauhtiin. Lumi pöllysi perässäni, kun syöksyin kohti mestariani. Haikarahuuto väisti liikkeeni loikkaamalla sivuun. Käännyin mestarini puoleen, kun hän lähti syöksymään kimppuuni. Loikkasin sivuun ja onnistuin hyökkäämään Haikarahuudon kylkeen. Kiipesin nopeasti kissan selkään ja pidin kynteni visusti piilossa. Selässä pysyminen oli haastavaa ilman kynsiä, joten mestarini sai nopeasti heitettyä minut pois kimpustaan. Pudottauduin maahan sulavasti neljälle jalalleni. Haikarahuuto käännähti suuntaani ja katsoi minua tyyni ilme kasvoillaan. Aloitin jälleen hyökkäyksen. Nyt mestarini ei edes yrittänyt väistää, vaan otti vastaan hyökkäykseni. Loikkasin kollin kimppuun ja painimme hetken ajan maassa. Sain hampaillani otteen Haikarahuudon kaulasta ja painoin kollin maata vasten. Varapäällikkö pysähtyi ja ilmoitti taistelun päättyneen.
Hyvilläni irtaannuin mestaristani. Katsoin tuota hymyillen tyytyväisenä.
"Hyvä. Tasaa hengityksesi, jonka jälkeen minä hyökkään ja sinä puolustaudut", Haikarahuuto selitti. Nyökkäsin. Ei mennyt kauaakaan, kun hengitykseni oli tasaantunut ja nousin ylös. Mestarini valmistautui hyökkäykseen. Levitin jalkojani hieman etäämmälle toisistaan ja nostin katseeni kaksiväriseen soturiin. Katsoin mestariani odottavasti. Soturi lähti syöksymään minua kohti yllättävän hitaasti. Hän otti ensin pari kävelyaskelta, jonka jälkeen vasta nosti sen juoksuun. Kissa hyödynsi kevyttä lunta, teki äkkikäännöksen ja pöllytti sitä kasvoilleni. Jouduin kääntämään pääni pois ja sulkemaan silmäni. Pysyttelin paikoillani, kunnes kuulin mestarini lähestyvät askeleet. Haikarahuuto oli kulkeutunut taakseni. Tein äkkinäisen käännöksen kohti mestariani. Astuin askeleen taaksepäin ja painauduin maata vasten. Onnistuin juuri ja juuri väistämään iskun kasvoihini. Kierähdin sivuun, kun Haikarahuuto loikkasi minua kohti. Nousin ylös ja väistelin kömpelösti mestarini iskuja. Lopulta kissan vasen etukäpälä iskeytyi vasten kasvojani. Se sai minut horjahtamaan, jolloin Haikarahuuto loikkasi päälleni. Ennen kuin soturi ehti tehdä mitään, potkaisin häntä vatsaan kaikin voimin takajaloillani. Kolli lennähti iskun voimasta pois päältäni kauemmas. Kampesin itseni pystyyn ja kävelin kohti mestariani, joka nousi ylös. Kolli aloitti jälleen hyökkäyksen. Loikkasin ilmaan ja syöksyin sitten kohti mestariani. Läimäisin vauhdista mestariani käpälällä päähän, mutta huomasin liian myöhään kynsieni olleen esillä. Veri roiskahti kissan turkille, kun kynteni iskeytyivät tuon vasempaan korvaan. Koska ajatukseni herpaantui taistelusta, putosin kyljelleni jäiseen maahan. Kuulin Haikarahuudon sihahtavan kivusta. Nousin nopeasti ylös ja syöksyin mestarini luokse.
"Anteeksi! Olen todella pahoillani, ei minun ollut tarkoitus. Se oli vahinko", sopersin nolostuneesti ja katsoin kollia irvistäen. Vasempaan korvaan oli tullut lovi. Minusta tuntui pahalta, että olin onnistunut tekemään tuon silkasta huolimattomuudesta. Haikarahuuto nosti katseensa minuun. Varapäällikön kasvoilla oli yllätyksekseni huvittunut virne. Kallistin hämmästyneenä päätäni.
"Ei se mitään, olen kunnossa. Ainakin viholliset pysyvät kaukana, kun huomaavat minun olevan kokenut taistelija", kolli naurahti ja väläytti minulle lämpimän hymyn. Nyt soturin molemmissa korvissa oli lovi. Haikarahuudon sanat eivät saaneet pahaa oloa katoamaan. Väläytin kollille kuitenkin hennon hymyn.
"Voinko korvata tämän jotenkin?" kysyin varovasti, sillä en tiennyt mitä muutakaan sanoa.
"Ei sinun mitään tarvitse korvata. Vahinkoja sattuu, eikä sinun tarvitse murehtia tästä. Minä olen kunnossa", kolli vakuutti, nuolaisi tassuaan ja alkoi sillä puhdistamaan korvaansa. Verta ei tullut enempää, eikä lovi loppujen lopuksi ollut kovinkaan suuri. Vaikka minua hävettikin hurjasti virheeni, vastasin nyökäten.
"Palataan leiriin. Voimme jatkaa tästä myöhemmin", Haikarahuuto naukaisi ystävällisesti ja virnisti vielä kerran. Nyökkäsin ja lähdin seuraamaan mestariani pois hiekkakuopalta kohti leiriä. Matkalla kuljin soturin vasemmalla puolella ja katsoin soturin korvaa. Minusta tuntui yhä pahalta.
"Ethän sinä ole vihainen?" kysyin varovasti. Halusin olla varma siitä, että Haikarahuuto ei tappaisi minua yöllä kostoksi. Kolli käänsi sinisen katseensa minuun hieman turhautuneena.
"Olen kunnossa, enkä ole vihainen. Älä murehdi tästä enää tai et pian pääse soturiksi moneen kuuhun", kolli uhkaili leikillä. Minua hävetti yhä vain enemmän. Miksi otin asian taas puheeksi?
"Milloin minusta sitten pitäisi tulla soturi?" kysyin ja käänsin katseeni taas mestariini. Haikarahuuto käänsi katseensa takaisin minuun.
"En osaa sanoa", kolli naukaisi rauhallisella äänellä. Käänsin katseeni eteenpäin jatkaen matkaa kaikessa rauhassa.

Auringonlaskun jälkeen Saniaistähti pyysi jokaisen myrskyklaanilaisen koolle Suurkiven luokse. Mikä aika tämä oli pitää klaanikokousta? Päivä oli vaihtunut iltaan ja aurinko oli väistynyt kuun tieltä. Ehkä päällikkö ilmoittaisi jotain Silkkisydämen, Neilikkakasvon, Virtakyyneleen ja kahden muun kissan paluusta. Virtakyynel oli tuonut mukanaan kumppaninsa Pyrstökuiskauksen, joka kuulemma oli Jokiklaanin entinen päällikkö.
"Usvatassu", Saniaistähti lausui nimeni ja kohdisti katseensa minuun. Katsoin päällikköä yllättyneenä. "Astu eteen." Käskystä astelin varovaisin askelin kissajoukon seasta Suurkiven eteen. Nostin katseeni Saniaistähteen.
"Minä, Saniaistähti, Myrskyklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Usvatassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Saniaistähti kysyi. Soturiseremonia sai kylmät väreet kulkemaan lävitseni. Vaikka en tiennyt uskoinko Tähtiklaaniin, seremonian alku oli upea.
"Lupaan", vastasin ääni väristen.
" Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Usvaruusuna. Tähtiklaani kunnioittaa taitojasi ja avuliaisuuttasi ja hyväksyy sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi", Saniaistähti lausui. Tämän jälkeen päällikkö loikkasi alas Suurkiveltä luokseni. Hän kosketti päälakeani, jolloin nuolaisin kollin lapaa.
"Usvaruusu! Usvaruusu!" klaani hurrasi uutta nimeäni. Käänsin innostuneen katseeni Haikarahuutoon, joka istui Suurkiven vierellä. Kolli katsoi minua hymyillen.
"Valvot tämän yön leiriä, etkä saa puhua sanaakaan. Sodan vuoksi myös Lupiinihäntä sekä Ohdakesydän vartioivat kanssasi leiriä. Vaikka leirissä on muitakin, et saa puhua muuta kuin pakon edessä", Saniaistähti naukaisi vielä. Nyökkäsin vastaukseksi.
"Onnea! Miltä nyt tuntuu?" Neilikkakasvo kysyi tullessaan luokseni. Katsoin hymyillen soturia.
"En minä tiedä. Ei kai erityiseltä, vaikka uuteen nimeen on varmasti totuttelemista", nau'uin virnistäen. Entinen erakko hymyili minulle vastaukseksi. Huomasin Härmävirran lähestyvän minua kissajoukosta. Soturin kasvoilla oli hento virne.

//Härmä?
// 1104 sanaa

Nimi: Tiaislaulu

12.12.2018 18:33
"Ei minun tarvitse käydä parantajan luona, sillä Nuuhkutassu kävi tässä jo", nau'uin Pörrölaikulle. Kolli kohotti kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten. Sitten hän istahti takaisin viereeni. Katsoin sivusilmällä kollia, kun hän silmäili leirissä pyöriviä kissoja. Hänen keltaiset silmänsä hehkuivat, ja tunsin sydämeni sykkeen kiihtyvän aavistuksen. Siirtääkseni huomioni muualle Pörrölaikkusta, rykäisin ja sanoin:
"Minä hyökkäsin ensimmäisenä Viiltotähden kimppuun." Näin Pörrölaikun liikauttavan korviaan ja kääntävän katseensa minuun. En kuitenkaan kohdannut kollin silmiä vaan katsoin muka mietteliäästi kaukaisuuteen, vaikka oikeasti tunsin Pörrölaikun katseen ihollani erittäin hyvin ja tiesin punastuvani, jos katsoisin häntä.
"En tiennyt mitä ajattelin, minä vain hyökkäsin", kerroin. Tuijotin vielä muutaman silmänräpäyksen ajan eteenpäin, ja sitten käännyin katsomaan Pörrölaikkua. Näin hänen keltaisista silmistään oman heijastukseni, niin intensiivisesti katsoin kollia. Nielaisin vaikeasti ja siirsin tassujani lumisella maalla.
"Minusta taisi tuntua siltä, ettei minulla enää ole mitään menetettävää", naukaisin hiljaa, katse yhä kiinni Pörrölaikun silmissä. Sanani eivät olleet täysin totta, sillä en ollut hyökkäyshetkellä ajatellut, miksi oikein hyökkäsin. Vasta jälkeenpäin, Ruskolehden kanssa puhumisen jälkeen, olin tajunnut, että minä oikeasti olin aika yksinäinen. Minusta tuntui, ettei kukaan jäisi kaipaamaan minua, jos minulle tapahtuisi jotain.

// 178 sanaa
// Pörrö?

Nimi: Haikarahuuto

12.12.2018 17:20
Oli päivä, jolloin päälliköiden kokouksen oli määrä alkaa meidän leirissämme. Olin lähetellyt kissoja jokin aika sitten partioimaan, ja sanonut kaikille, että jos vieraita kissoja näkyisi, heihin ei tarvitsisi kiinnittää huomioita, ellei haju ollut Viiltoklaanin, Muutenkaan Metsäklaaniin kuuluvien klaanien rajoilla ei oikeastaan ollut niin väliä nyt sodan aikana, mutta silti kissat tuppasivat olemaan hiukan varuillaan, jos joku millään tavalla vieraan klaanin kissa lähestyi.
Saniaistähti oli määrännyt kokouksen pidettäväksi parantajan pesän aukiolla, sillä hänen pesänsä olisi liian pieni kuudelle kissalle. Tajuissaan olevat parantajan pesässä olevat potilaat oli siirretty jo aiemmin klaaninvanhimpien pesään, jotta saimme pitää kokouksen rauhassa.
Ensimmäisenä leiriin saapuivat Kurkitähti ja tämän varapäällikkö Putousvirta Jokiklaanista.
"Tervetuloa", sanahdin heille ja johdatin sitten kaksikon aukiolle, jossa Saniaistähti odotteli.
Hän oli jo toipunut henkensä menetyksestä, mutta oli antanut minun hoitaa vastaanoton ja odotti itse aukiolla.
Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, että Tuuliklaanin edustajat, eli Karpalotähti ja Lovijuova saapuivat. Tervehdin heitäkin ja johdatin heidät perässäni parantajan aukiolle.
"Tervetuloa. Kaikki ovat paikalla, joten voisimme aloittaa", Saniaistähti naukui nähdessään tuuliklaanilaiset.
"Meidän täytyy mielestäni ryhtyä joihinkin toimiin, sillä Kuolonklaani ja Varjoklaani hyökkäsivät leiriimme jokin aika sitten, kuten kaikki jo tiedättekin", Saniaistähti aloitti.
"He eivät saa mellastaa ilman, että puutumme asiaan", hän lisäsi.
"Meidän täytyy kostaa", Kurkitähti sanoi painokkaasti ja heilutti häntäänsä vihaisena.
"Voisimme hyökätä vastaavasti Kuolonklaanin leiriin.. tai Varjoklaanin, mutta mielestäni Kuolonklaani on parempi vaihtoehto ja se ansaitsee saada iskun kasvoilleen", kolli naukui.
"Olen samaa mieltä", Saniaistähti naukaisi ja vilkaisi minua.
Minäkin nyökkäsin. Viiltoklaani ansaitsi saada iskun takaisin sen jälkeen, kun he olivat kehdanneet hyökätä meidän leiriimme.
"Me myös", Karpalotähti naukui oltuaan tähän saakka hiljaa.
Kurkitähti katsahti meitä, minua ja Saniaistähteä.
"Minusta Myrskyklaanin ei ole järkeä ottaa päävastuuta hyökkäyksestä, koska teillä on aika varmasti haavoittuneita kissoja hyökkäyksen jäljiltä, eikö totta?" hän maukui.
"Olet oikeassa. Tuuliklaanin tai Jokiklaanin on järkevämpi ottaa enemmän vastuuta, mutta me voimme tukea muutamalla soturilla, uskoisin", Saniaistähti sanoi.
"Onko jonkun pakko ottaa päävastuu? Mehän voisimme jakaa taakan puoliksi ja sitten siihen vielä lisäksi Myrskyklaanin sotureita", Lovijuova, tuuliklaanin varapäällikkö puuttui keskusteluun ja heilautti häntäänsä kohti Jokiklaanilaisia.
"Minusta on helpompi, että vastuu on yhdellä.. tietenkin teemme yhteistyötä, mutta niin hyökkäys toimisi ehkä parhaiten", minä nau'uin.
Kurkitähti nyökkäsi ja sanoi sitten:
"Ehdotus oli minun.. joten Jokiklaani voi ottaa päävastuun?"
Kaikki myöntyivät, Lovijuovakin näytti kääntyneen helposti meidän muiden kannalle.
"Hyökkäykseen tarvitaan parikymmentä kissaa", Karpalotähti naukui.
"Mitä jos me, Tuuliklaani ja Myrskyklaani, lähetämme muutaman soturin, ja Jokiklaani hoitaa sitten loput paikat omilla kissoilaan?" Saniaistähti sanoi hetken pohdittuaan.
"Kuulostaa hyvältä. Uskon, että voin irrottaa hyökkäykseen aika hyvin... kaksitoista kissaa", Kurkitähti sanoi.
"Se tarkoittaa, että me lähetämme neljä kissaa", Saniaistähti sanoi ja katsoi tuuliklaanilaisia.
"Ja te myöskin neljä."
Tuuliklaanilaiset nyökkäsivät ja minäkin myönnyin ajatukseen. Se kuulosti järkevältä. Nyt pitäisi enää saada Saniaistähti suostumaan siihen, että minä saisin olla hyökkäyksessä mukana. Halusin päästä iskemään hampaani viiltoklaanilaisvereen, sillä he olivat tappaneet meiltä monta hyvää kissaa, ja kaipasin kostoa.
"Asia on sitten selvä?" Kurkitähti naukui.
"Niin. Voimme sopia aikataulusta myöhemmin, olettaisin", Karpalotähti naukui.
"Olen samaa mieltä. Meidän täytyy kuitenkin sopia vielä muista asioista", Saniaistähti naukui.

//Muut päälliköt tai varikset?
//489 sanaa

Nimi: Vehkalaikku

09.12.2018 20:15
Minä huokaisin. Olin parantajan pesässä, koska jalkani oli haavoittunut hyökkäyksessä Myrskyklaaniin. Viiltoklaani oli hyökännyt leiriin keskellä yötä. Minä olin taistellut niin hyvin, kuin pystyin, mutta olin silti haavoittunut. Minä murahdin itsekseni.
*Jos vielä joskus tapaan sen kissan, joka puri minua jalkaan, minä teen hänelle samalla tavalla paljon kivuliaammin. Me taistelimme kaikin voimin, mutta Kuolon klaanin kissat vain vahingoittivat meitä pelkäksi huvikseen. Kuolonklaani on täynnä alhaisempia olentoja, kuin Käärmekivillä asuvat kyyt. Varjoklaanissa sentään osataan arvostaa elämää. Olen sitä mieltä, että tämä kaikki on pelkästään Viiltotähden vallanhimon syytä!* Minä katselin, kuinka kissat elivät tavallista elämää. Hyökkäys oli ollut hirveä, mutta klaani oli toennut hieman. Kaikki olivat silti hiukan varuillaan. Ainoastaan pennut olivat iloisia.
*Tällaisina hetkinä olen kateellinen pennuille, jotka rauhallisin mielin voivat leikkiä.* Minä makasin hiljaa ja odotin, että joku tajuaisi tuoda ruokaa. Tiikeriraivo oli kieltänyt minua liikkumasta minnekään. Minä huokaisin taas.
*Muistan vielä, kuinka oppilaana minä vielä haaveilin varapäällikön asemasta ja tavoittelin korkeaa asemaa. Oppilaana minä vielä toivoin taisteluita, mutta nyt, kun olen soturi ja olin oikeassa taistelussa, en enää halua enää kenenkään vuodattavan verta turhaan.*

//175 sanaa

Nimi: Silkkisydän

09.12.2018 13:53
Vietimme Virtakyynelen ja muiden erakoiden luona tällä kertaa vain yhden unettoman yön, jonka aikana olin pyörinyt sammalpetilläni klaanien luona käynnissä olevaa sotaa ajatellen. Neilikkakasvo ja Okrakarva halusivat molemmat jo kipeästi palata Myrskyklaaniin. Okrakarvan mukaan velvollisuutemme Myrskyklaanin sotureina oli puolustaa sitä, missä olin tietenkin samaa mieltä. Siitä huolimatta sisimpäni sanoi minulle, että olisi tahtonut jäädä tänne niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista. Täällä sotaa eikä Viiltoklaania tarvinnut pelätä, ja voisimme hyvin odotella täällä taas muutama kuu sodan loppuun asti. Okrakarva oli kuitenkin oikeassa sanoessaan, ettemme voisi jäädä tänne hetkeksikään pidempään. Vain minä olin Viiltotähden ansiosta tietoinen siitä, että hyökkäys Myrskyklaanin leiriin oli tapahtunut viime kuunhuipun aikana ollessamme täällä. Meidän oli siis nyt pakko palata auttamaan Myrskyklaania ja sen kissoja toipumaan haavoistaan. Muut Metsäklaanin jäsenet eivät saaneet sympatiaani, enkä voisi heitä kylläkään auttaa, vaikka haluaisinkin. Sen sijaan Myrskyklaanin suojelemiseksi toivoisin pystyväni hieromaan sopimuksen Viiltotähden kanssa. En voinut sallia uutta hyökkäystä Myrskyklaaniin.
Heräsin ajatuksistani huomatessani Virtakyynelen ja Pyrstökuiskauksen, jotka kävelivät luokseni. Kumppanit halusivat koota erakot ja Myrskyklaanin soturit yhteen heidän pesänsä eteen. Nyökkäsin heille ja kutsuin vuorostani Neilikkakasvon, joka palasi juuri aamuiselta metsästysretkeltään. Hänen suussaan oli korea punarinta, jonka hän hautasi läheisen koivun juurelle kertoessani kokouksesta.
Kun kaikki kissoista oli koolla Virtakyynelen ja Pyrstökuiskauksen yhteisen pesän edustalla, kaksikko kertoi meille aikeistaan palata kanssamme Myrskyklaaniin. Silmäni suurenivat kuullessani tämän, mutta yritin pitää katseeni mahdollisimman neutraalina. Silti en pystynyt hillitsemään sydäntä, joka tykytti voimakkaasti rinnassani. Juuri kun huoli Virtakyynelestä ja Pyrstökuiskauksesta oli vierähtänyt hartioiltani tietäessä heidän olevan turvassa täällä kaksijalkalan takana, nyt saisin pelätä taas heidän puolestaan. Jos he taistelisivat Myrskyklaanin rinnalla, he olisivat yhtä suuressa vaarassa Viiltoklaanilta kuin kuka tahansa muu kissa.
’’Lähdemmekö me?’’ Pyrstökuiskaus kysyi ja katsoi vakaalla katseella ympärillään olevia kissoja.
’’Oletteko varma, että haluatte tulla mukaamme?’’ kysyin ääni väristen huolesta. Myrskyklaanissa minulle tulisi taas täysi työ pitää läheisimmät kissani pois pahimmista vaaroista, ja nyt pakka vain kasvaa. Minulla ei kohta riitä aikaa edes turkkini pesemiseen. ’’Teillä ei ole mitään velvollisuutta Myrskyklaania tai mitään muutakaan klaania kohtaan. Teillä olisi nyt mahdollisuus elää pitkä loppuelämä täällä kahden poikanne kanssa, vain toistenne seurasta nauttien. Jos osallistutte suureen sotaan, ei ole takuuta siitä, että me kaikki selviäisimme hengissä.’’
’’Olen asunut Myrskyklaanissa puolet elämästäni. Vaikka se ei ole kotini enää, koen velvollisuudekseni puolustaa sitä Viiltoklaania vastaan’’, Virtakyynel naukui. Hänen äänensä oli jyrkkä, mutta siitä huolimatta hän hymyili ystävälliseen sävyyn. ’’Nyt kun kuolleet heräävät jälleen henkiin, saan mahdollisuuden taas tavata vanhoja ystäviäni ja sukulaisiani. En voisi jäädä tänne tietäen, että voisin nähdä kaikki ikävöiväni kissat taas jälleen kerran.’’
’’Olen menettänyt jo monta henkeä päällikkönä ollessani, ja loput annoin pois ennen kuin tulin Virtakyynelen kanssa tänne perustamaan perheen. Kuolemaa en pelkää niin paljon, etten voisi auttaa vanhaa klaaniani. Nyt kun Jokiklaani ja Myrskyklaani ovat liittoutuneet Tuuliklaanin kanssa Metsäklaaniksi, voin auttaa kaikkia tulemalla kanssanne Myrskyklaaniin’’, Pyrstökuiskaus lisäsi kumppaninsa puheeseen. En voinut kuin vain nyökätä. Heidän argumenttinsa olivat päteviä, ja tiesin, etten saisi heitä enää jäämään.
’’Ymmärrän’’, naukaisin yksinkertaisesti. Nousin seisomaan ja suoristin selkäni valmiina lähtöön. ’’Eiköhän sitten suunnata kohti Myrskyklaania.’’

Matka takaisin Myrskyklaaniin alkoi auringon ollessaan korkeimmillaan ja loppui sen väistyessä pois kuun tieltä. Hopeinen valo valaisi huurteisen aluskasvillisuuden kävellessämme kohti Myrskyklaanin leiriä. Pilvet olivat sakeat kuun ympärillä ja peittivät tähdet kokonaan. Oliko Tähtiklaani vihainen meille tästä sodasta, vai oliko kaikki Tähtiklaanin kissat palanneet jo maan päälle, jolloin pilvet peittivät tähdettömän taivaan?
Jo ennen kuin saavuimme leiriin, saatoin haistaa veren, jonka rautainen haju tunkeutui sieraimiini. Metsä ympärillämme tuntui epätavallisen hiljaiselta, kuin jokin olisi karkottanut kaikki linnut pois. Selkäpiitäni alkoi karmia välittömästi. Jokin kertoi minulle, etten pitäisi näkemästäni astuessani piikkihernetunnelista sisään leiriin. Muutkin vaikuttivat aistineen tämän ilmapiirin. He vaihtoivat hermostuneita katseita toistensa kanssa. Neilikkakasvon ruskeaoranssit silmät kiilsivät huolesta hänen katsoessaan minua. Yritin nyökätä hänelle lohduttavasti, mutta tuntui siltä kuin yritykseni ei olisi kovin tuottoisa.
Aavistukseni kävivät toteen astuessamme sisään siitä, mitä oli jäljellä piikkihernetunnelista. Koko leiriä ympäröivä piikkihernemuuri oli reikäinen ja hajalla. Sisällä leirissä asiat eivät olleet sen paremmin. Haavoittuneet kissat liikkuivat levottomina paikasta toiseen, maassa oli kuivunutta verta ja karvatuppoja. Parantajan pesä oli tulvillaan kissoja, joiden kunto vaihteli haavoittuneesta erittäin haavoittuneeseen.
Polttosydän oli ensimmäinen, joka sekasorrossa huomasi leiriin ilmestyneet kissat. Harmaa naaras hölkkäsi luoksemme välittömästi. Hänen silmänsä yllä oli kynnestä aiheutunut haava ja kyljestä lähtenyt karvatuppo, mutta muuten hän oli helpotuksekseni hyvinvoivan näköinen.
’’Silkkisydän, kiitos Tähtiklaanin että olet palannut!’’ hän huohotti päästessään luoksemme. Hän siirsi sitten katseensa selkäni takana oleviin kissoihin. ’’Eikö Virtakyynel lähtenytkään takaisin kotiinsa?’’
’’Hän tuli Pyrstökuiskauksen kanssa Myrskyklaaniin auttamaan meitä taistelemaan Viiltoklaania vastaan. Sillä ei ole kuitenkaan nyt väliä. Mitä täällä on oikein tapahtunut!?’’ Minun oli pakko esittää tyhmää, eihän minun olisi pitänyt tietää Viiltoklaanin hyökkäyksestä.
’’Viiltoklaani yllätti meidät kuunhuipun aikaan ja hyökkäsi kimppuumme. Se ketunläjä Viiltotähti vei Saniaistähdeltä hengen ja tappoi Jalosydämen. Lisäksi Puuskahöyhen ja Vuokkonenä kuolivat’’, Polttosydän selitti surullisena. Sydämeni hyppäsi kurkkuun kuullessani tämän. Vaikka en ollut tuntenut Puuskahöyhentä ja Jalosydäntä hyvin, surin heidän kuolemaansa. Sen sijaan Vuokkonenän kuolemasta en välittänyt. Hän oli erakkovastainen ja olin useamman kerran kuullut hänen puhuneen pahaa Virtakyynelestä ja Neilikkakasvosta.
’’Olen pahoillani’’, mau’uin ja katsoin tassuihini. ’’Oletko sinä kunnossa?’’
’’Joku hiirenaivoinen kuolonklaanilainen yritti taistella kanssani, mutta en antanut hänen tehdä muuta kuin raapaista minua otsaan ja viemään pari karvatuppoa. Voin luvata, ettei hän ollut yhtä onnekas.’’ Polttosydän hymyili omahyväisenä. En voinut muuta kuin itsekin hymyillä. Olin kiitollinen, ettei hänelle tai muille läheisilleni ollut käynyt mitään vakavaa.
’’Olen iloinen, että selvisit lähes naarmuitta’’, naukaisin ja katsoin ympärilleni. ’’Onko mitään, mitä voisin nyt tehdä? Metsästää haavoittuneille ruokaa? Käydä tarkistamassa rajat?’’
’’En itse osaa sanoa, mutta voit kysellä kissoilta, joku varmasti antaa sinulle tekemistä.’’
’’Selvä. Oli mukava nähdä sinua.’’ Puskin Polttosydäntä nopeasti ja lähdin sitten tutkimaan leiriä.

//Joku?
915 sanaa

Nimi: Purohäntä

08.12.2018 18:58
"Tunsinhan minä Usvahännän, tosin en kauhean hyvin. Tunsin hänet samoin, miten tunnen nyt sinutkin, klaanitoverina", vastasin yhteen Usvatassun esittämään kysymykseen. En tiennyt, mitä ylösnousseista voisin naaraskissalle sanoa, kun en tiennyt niistä itsekään melkein mitään. Mutta jos kaikki jatkuisi samaan malliin kuten aikaisemminkin, olisi ainakin mahdollisuus, että Usvahäntä ylösnousisi jonakin päivänä.
"On toki mahdollista, että Usvahäntä ylösnousee, muttei voi olla koskaan varma", maukaisin hymyillen. En voinut sanoa mitään tuon tarkemmin.
"Sinä varmasti haluaisit tavata Usvahännän ja muita sukulaisiasi, jotka ovat jo kuolleet. Uskon myös, että Usvahännän elossa olevat pennut odottavat hänen ylösnousevan. Ja uskoisi nyt, että hän ylösnousee, kun niin moni muukin on ylösnoussut", naukaisin Usvatassulle.
"Odotan itsekin eräiden kissojen ylösnousua. Moni ystävistäni on jo kuollut ja olisi mahtava tilaisuus päästä tapaamaan heitä", selittelin, mutta hiljenin viimein aikeenani antaa Usvatassullekin puheenvuoro johonkin väliin. Minua ei saisi päästää pölöttämään liikaa jonnin joutavia, enkä yleensä niin tehnytkään. Mutta tämä aihe varsinkin kiehtoi minua kovasti. Kaikki nämä ylösnousseet kissat, jotka olivat palanneet Tähtiklaanista takaisin Myrskyklaaniin.

//Usva? kauhee mini taas
// 161 sanaa

Nimi: Kyytassu

08.12.2018 14:44
Huokaisin syvään astuessani viimeisen askeleen ennen tuoresaaliskasaa. Mielessäni pyörivät edelleen kauhunkuvat taistelusta, sekä sen aiheuttamista haavoista kissoille. Olin kuvitellut, että parantajan pesässä käynti olisi lievittänyt huoltani. Se oli vahva harhaluulo.
Räpäyttelin silmiäni ja heilutin päätäni. Viileä ilma puri paksun, mutta lyhyehkön turkkini läpi epämiellyttävällä voimalla. Tämä oli ensimmäinen lehtikato, jossa olisin. En tiennyt yhtään mitä odottaa, en ollut ennen nähnyt edes lunta.
Käänsin päätäni, kun kuulin askelia. Vaalea, pitkäturkkinen kollikissa otti kasasta oravan ja lähti sitten syömään sitä.
Kissa näytti sunnilleen saman ikäiseltä, sekä kokoiselta kanssani.
Kävin mielessäni pikaisen keskustelun aloituksen. En oikeastaan osannut keskustella, joten tämä olisi uutta. Halusin kuitenkin tietää miltä tuntui jutella jonkun kanssa, sekä uskoin vahvasti siihen että yrittänyttä ei laiteta.
Tiirailin tuoresaaliskasaa hetken aikaa, kunnes siirtelin käpälälläni päällimmäisiä riistoja. Nappasin kasan pohjalta erään pienen hiiren, joka ei enää näyttänyt kovin tuoreelta. Olin sitä mieltä, että vanhemmat soturit ansaitsisivat parhaat palat. Sillä olivathan ne tehneet kovan työn klaanin eteen. Varsinkin tänä aikana, kun muuria piti korjata ja leiriä siistiä.
Nappasin hiiren hellään ootteeseen hampaideni väliin, kunnes hyppelin pitkäkarvaisen kollin vierustalle syömään.
Asetuin makuulle viileän maan päälle. Laskin valitsemani riistan eteeni tassujen väliin. Se sai kieleni vettymään nälästä.
Vilkaisin ensin vieressäni olevaan kolliin, sitten hiireeni. Ymmärsin vasta nyt kuinka nälissäni olin koko päivän ollut. Tähtäsin hampaani hiireen ja repäisin siitä palan.
Hiiren lämmin maku täytti suuni jo ensimmäisellä puraisulla. Vaikka sen liha olikin jo hieman sitkistynyt, ei se haitannut yhtään.
Kun olin ensimmäisen puraisun saanut kunnolla suussa jauhettua, nielaisin sen, samalla kääntäen pääni toisen kollin suuntaan.
Tunsin oloni hyvin epämukavaksi tässä uudessa tilanteessa, mutta tiesin myös sen, että tarvitsisin tuttuja. En voisi koko klaaniaikaani elää vain yksin.
"Onko se hyvää? En ole ikinä maistanut oravaa", kysäisin hieman epävarmana.
Siirsin katseeni oravaan, jota pitkäkarvainen kissa piti käpäliensä välissä. Sekin oli hyvin pienikokoinen, sekä laiha kuten hiiri, jonka valitsin.

// Pilvi?
// 300 sanaa

©2019 Myrskyklaani | Kuunpisara - suntuubi.com