Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Jokiklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Jokilaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Talvikkitassu

17.12.2017 19:42
Heräsin siihen, että jäseniäni kolotti kylmän yön jäljiltä. Räpyttelin silmiäni ja haukottelin pitkään. Olin väsynyt, koska en ollut saanut unta kunnolla, koska minua oli jännittänyt tämä päivä aivan liikaa. Alottaisin viimein koulutukseni soturioppilaana! Mestarikseni oli valikoitunut punertavaturkkinen naaraskissa Puolukkaturkki. Olin innosta pinkeänä ja yritin sivuuttaa turtumisen tunteen, joka tuli väsymyksestä. Kampesin itseni makuupediltäni ylös ja venyttelin kunnolla jäseniäni.
Jolkotin leirin aukiolle ja etsiskelin katseellani vihreäsilmäistä mestariani. Haukoittelin maireasti ja katseeni löysikin pian naaraan.
"Puolukkaturkki!" hihkaisin mestarilleni leirin toiselta puolelta. Puolukkaturkin katse nousi ja hän hymyili nähdessään minut. Hän nousi ylös ja tassutteli luokseni.
"Nukuitko hyvin?", mestarini naukaisi hyväntuulisena.
"Riittävän hyvin", vastasin mestarilleni ja katsoin häntä pitkään, "mitä me teemme tänään?"
Puolukkaturkki vilkaisi nopeasti sivullensa ja käänsi katseensa sitten takaisin minuun. Hän räpäytti vihreitä silmiään ja naukaisi:
"Ajattelin, että aloitamme metsästyksellä."
"Selvä", vastasin ja jatkoin hieman innostuneena, "olemmeko me menossa nyt?"
Puolukkaturkki ei käyttänyt sanoja vastaamiseen vaan nyökkäsi minulle ja loikki ohitseni viittoen hännällään minua seuraamaan. Käännyin ketterästi ja lähdin seuraamaan mestariani.

// Puolukka?

Nimi: Vanamotassu

17.12.2017 16:21
Kuljin Aamukynnen perässä kaikkeen kyllänstynyt ilme kasvoillani. Olimme rajapartiossa lähellä Myrskyklaanin rajaa. Aamukynnen lisäksi mukana Alppivirta ja hänen aivan liian pirteä oppilaansa Täplätassu. Vaikka kilpikonnakuvioinen oppilas olikin minua vanhempi, hän käyttäytyi kuin parikuinen pentu. Lisäksi partiossa oli kaksi soturia, Karviaiskynsi ja Särkisilmä. *Miten ihanaa. Ensimmäinen partio muutaman mitäänsanomattoman soturin, yli-innokkaan pennun ja aivan liian lojaalin kollin kanssa *, ajattelin. *Toivottavasti joka päivä ei ole tällainen. *
”Miksi rajapartiot ovat niin tärkeä osa klaanien arkea?” Aamukynsi kysyi katsahtaen minuun. Käänsin katseeni keltaturkkiseen naaraaseen antamatta ilmeeni värähtää.
”Eikö sinun pitänyt olla se mestari jonka pitäisi kertoa minulle nämä asiat?” kysyin välinpitämättömästi. ”Mutta, partiot ovat tärkeä osa elämää koska jos klaanien rajoja ei vartioida, voivat muut klaanit viedä riistaa ja alueita.”
*Joka vasta tragedia olisikin *, lisäsin mielessäni.

//Aamu?

Nimi: Pyökkikäpälä

16.12.2017 21:25
"Saapukoon jokainen kalastamaan kykenevä klaanikokoukseen!"
Korvani heilahtivat nopeasti, kun Helmitähden ylväs kutsuhuuto kajahti aukiolla ilmaan. Mutta kun kasvoilleni nousi tyytyväinen hymy, ei se ollut siihen saapunut ilman hyvää syytä.
Tänään minusta tulisi soturi.
"Oletko innoissasi?" Putousvirta kysyi äkkinäisesti, katkaisten samalla hiljaisuuden joka oli vallinnut yllämme. Hän oli varmastikin huomannut tärisevät käpäläni ja pörhistetyt niskakarvani.
"Arvaapa vain kerran", lausahdin rennosti ja väläytin mestarilleni ilkikurisen virnistyksen. Olin saanut tutustua Putousvirtaan odotettua paremmin ja hänestä oli tullut minulle hyvä ystävä. Samalla olin myös erittäin tyytyväinen, että olin onnistunut tutustumaan edes yhteen klaanitoveriini.
"Olet innoissasi, sen kuka tahansa huomaisi. Mennään nyt, että saat edes soturinimesi", Putousvirta huomautti ja lähti harppomaan kissajoukkoa kohti, joka oli alkanut kerääntymään kokoontumispaikalle. Loikin tietenkin mestarini perään, kasvojani koristava hymy vieläkin kirkkaana säteillen.
"Pyökkitassu, astu eteen."
Kohotin meripihkaisen katseeni korkealle, kun Helmitähden pyyntö kantautui korviini. Samalla hetkellä kun erkanin kissarivistä ja lähdin kulkemaan eteenpäin, tunsin klaanitoverieni katseiden porautuvan lämpimänruskeaan turkkiini. Kun saavuin Suurkiven eteen, kohdistin meripihkaisen tuijotukseni hopeanharmaaseen päällikköön.
"Minä, Helmitähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Pyökkitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Helmitähti lausui ja laski sitten jäänsinisen katseensa minuun, näyttäen siltä kuin olisi arvioinut olemassaoloani. Minun ei täytynyt edes muistella mitä muut oppilaat olivat sanoneet tässä vaiheessa, koska tiesin mitä tulisi sanoa.
"Lupaan", ilmoitin, tiesin itsevarmuuden loistavan katseessani kun annoin sen porautua Helmitähden silmiin. Olin näkevinäni päällikön nyökkäävän heikosti, mutta en ehtinyt keskittyä siihen kun naaras jo jatkoi:
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Pyökkikäpälänä. Tähtiklaani kunnioittaa itsevarmuuttasi sekä uskollisuuttasi ja hyväksyy sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi!"
Vedin syvään henkeä, kun Helmitähti loikkasi alas Suurkiveltä ja marssi luokseni, kumartuen sitten koskettamaan päälakeani kuonollaan. Kun tunsin heikon kosketuksen, nuolaisin itse hellästi päällikön lapaa kunnioittavasti. Nyökäytin päätäni Helmitähdelle ja peruutin sitten soturien joukkoon. Sydämeni tuntui laulavan riemusta, niin iloinen olin. Ja juuri kun olin luullut, että en olisi pystynyt olemaan onnellisempi, leirissä alkoivat kaikua nimeni:
"Pyökkikäpälä! Pyökkikäpälä!"
Kun klaanitoverini alkoivat onnitella minua hyväntuulisesti, nyökäyttelin heille päätäni ja heilautin tuuheaa häntääni kiitokseksi. Hurraukset kuitenkin hiljenivät, kun Helmitähti nosti häntänsä ilmaan ja vaiensi kissat.
"Perinteen mukaan Pyökkikäpälä valvoo klaania yön ajan eikä saa vartion aikana sanoa sanaakaan", päällikkö muistutti ja loikkasi sitten alas Suurkiveltä.
"Hyvää vartiota Pyökkikäpälä, minä menen nyt nukkumaan", Putousvirta maukaisi vielä nopeasti minulle, kääntyen sitten ympäri ja luikkien sitten soturien pesään. Nyökkäsin itsekseni ja asetuin istumaan leirin keskustaan, antaen muiden jokiklaanilaisten kadota pesiinsä.

Räpyttelin unenpöpperöisenä meripihkaisia silmiäni, kun kalpea aamuauringon valo työntyi aukiolle leirin uloskäynnin kautta. Silloin tajusin, että pitkä vartiovuoroni olisi viimein tullut päätökseensä ja voisin vihdoinkin kutsua itseäni täydeksi soturiksi.
"Hyvää huomenta, Pyökkikäpälä."
Käännyin nopeasti ympäri Putousvirran äänen noustessa ilmaan ja kohdistin entiselle mestarilleni lämpimän hymyn.
"Hyvää huomenta, Putousvirta. Kai minä saan jo puhua?" varmistin hitaasti.
"Saat nyt puhua, vartiosi on päättynyt. Miten aiot viettää ensimmäisen päiväsi soturina?" Putousvirta kysyi, väläyttäen minulle rennon virnistyksen.
"Ajattelin käydä kävelyllä, voisin myös samalla katsoa jos löytäisin klaanille jotakin syömistä. Olen ollut koko yön ajan leiris ja nyt jalkojen verryttely ei olisi pahitteeksi", totesin. Samalla aloin nousta jäykästi seisomaan ja ravistelin yön jäljiltä puutuneita jalkojani, jotka tuntuivat olevan puoliunessa.
Putousvirta nyökkäsi neutraalisti ja heilautti sitten häntäänsä hyvästiksi, kääntyen sitten ja suunnaten askeleensa ties minne. En kuitenkaan jäänyt tuijottamaan mestarini matkaa, vaan käännyin itsekin ympäri ja sukelsin ulos leiristä.

Saavuin vuolaana virtaavan joen rannalle ja loikin suuren kiven päälle, josta näki hyvin alhaana kulkevaan vesistöön.
*Vihdoinkin olen soturi. Tämä on se hetki mitä olen odottanut pennusta asti. Ja nyt se on tullut*, mietin tyytyväisenä, kun meripihkainen katseeni silmäillä pimeää, vahvana virtaavaa jokea. Se näytti niin epämukavalta ja ajatuskin veteen uppoamisesta nosti kylmät väreet selkääni.
Yht'äkkiä silmäkulmaani osui liikehdintää joen pinnassa ja ehdin juuri kääntää katseeni veteen, kun hopeinen kala katosi pinnan alle. Nousin silmänräpäyksessä seisomaan ja hetkeäkään epäröimättä loikkasin rannassa kasvavan puun oksistoon. Puun oksat kaartuivat niin lähelle vettä, että siinä roikkuessa pystyisi nappaamaan pinnalle saapuneen kalan.
*Tule tänne vain, pikku kalanen. Klaani tarvitsee ruokaa*, mietin turhautuneena, kun virtaavan joen pinnalla ei ollut näkynyt merkkiäkään kaloista pitkään toviin. Alla näkyi vain mustaa, kuohuvaa vettä.
*Ehkä voisin mennä vähän lähemmäs puun latvustoa, sillä ne ovat kaartuneet melkein kiinni veteen. Kyllä minun tasapainoni siihen pystyy, olen kyllä opetellut sitä Putousvirran kanssa tarpeeksi*, mietin itsekseni ja lähdin varovaisesti etenemään veden pintaa kohti kaartuvan puun latvustoa kohti, tarkasti arvioiden askeleeni ja painoni siirtymisen.
Mutta kun kuulin kovan, korvia vihlaavan äänen, tajusin samassa silnänräpäyksessä tehneeni suuren virheen. Kuului toinen - aivan yhtä äänekäs ja pelottava - räsähdystä muistuttava ääni ja sitten upposinkin veden alle. Päälakeni iskeytyi suoraan johonkin kovaan ja tuskallisen terävään asiaan. Kivulias tunne räjähti päässäni ja alkoi nopeasti levittäytyä koko kehooni, kun poikkelehdin virtauksen mukana ties minne. Yritin parhaani mukaan kauhoa itseäni käpälilläni rantaan, mutta yksikään lihas ei tuntunut toimivan ja tiesin kieriväni vain velttona ruumiina virtauksen mukana.
Mutta sitten tunnelin päästä pilkottikin valoa, kun tunsin huuhtoutuvani kuivalle maalle ja loputtomalta tuntunut kylmyys katosikin kehostani. Kehoni ei kuitenkaan liikahtanutkaan enkä pystynyt avaamaan silmiäni, pystyin vain makaamaan siinä.
"Pyökkikäpälä? Pyökkikäpälä!"
Kuulin jostakin kaukaa jonkun huutavan nimeäni, mutta en tunnistanut äänestä puhujaa eivätkä silmäni suostuneet avautumaan.
*Tähtiklaani on tullut hakemaan minua. Hyvästi, Jokiklaani*, lausahdin ajatuksissani haikeana ja vetäisin vielä kerran henkeä. Sitten annoin pimeyden sulkea minut syleilyynsä ja viedä Tähtiklaaniin.

// R.I.P Pyökkikäpälä
// Putous, jos haluut jatkaa?

Nimi: Aamukynsi

16.12.2017 19:14
Käpäläni rikkoi veden pinnan, jonka seurauksena kirkkaat pisarat sinkoilivat ilmaan. Huitaisin käpälälläni vasemmalle kynnet upotettuina hopeisiin suomuihin. Kala iskeätyi vähän matkan päähän minusta lumiseen maahan, minun syöksyessäni tappamaan se puraisulla niskaan. Vilkaisin Nokihäntää joka nyökkäsi hymyillen. *Vihdoin* totesin mielessäni ja vein kalan parempaan paikkaan jatkaen sitten kalastusta keskittyneenä.

Palasin rakas kumppani rinnallani leiriin. Suussani oli tuo yksi vaivainen kala jonka olin onnistunut nappaamaan. Jätimme saaliimme täydentämään tuoresaaliskasaa. Vilkaisin nyt kumppaniani väsyneenä, mutta lempeästi hymyillen.

//Pari päivää myöhemmin//
Astelin uusi oppilaani rinnallani partion johdossa kohti Myrskyklaanin rajaa. Vanamotassun katse kiersi ympäristöä miettiessäni mitä opettaisin hänelle seuraavaksi. Kolli oli minulle yllättävän vaikea pala, sillä tuo oli hyvin kylmä luonteinen. En tahtonut kuitenkaan epäonnistua ensimmäisen oppilaani kanssa vaan kouluttaa tuosta uskollisen soturin. Vilkaisin takanamme tassuttelevia ja valppaita sotureita ja niiden alkuja. Mukaani olivat tarttuneet oman oppilaani lisäksi Alppivirta oppilaansa Täplätassun kanssa, Karviaiskynsi ja Särkisilmä. Katsahdin oppilastani ja kysyin:
"Miksi rajapartiot ovat niin tärkeä osa klaanien arkea?"

//Vanamo?

Nimi: Helmitähti

16.12.2017 13:48
"Kuuviiksi, järjestäisitkö partion? Olisin mieluusti sen johdossa", naukaisin ja heilautin häntääni valkealle naaraalle. Kuuviiksi nyökkäsi ja asteli soturien pesän suuntaan. Itse istuuduin maahan ja suuntasin katseeni taivaalle. ViimeisetTähtiklaanin soturit tuikkivat vielä taivaalla, aurinko oli nousemassa hiljalleen värjäten taivaan kauniin punertavaksi. Huokaisin syvään. Olin jo luullakseni päässyt yli Ahvenleuan klaanin vaihdosta, mutta edelleenkin kolli pyöri mielessäni. Kokoontumisen jälkeen olin pysynyt leirissä, usein omassa pesässäni miettien asioita. Mutta nyt tunsin, että minun oli päästävä ulos. En enää jaksaisi pysyä leirissä. Lisäksi työnteko kaiketi parhaiten ajaisi petturin mielestäni.
Käänsin katseeni alas, kun kuulin lähestyviä askelia. Kuuviiksi saapui mukanaan Särkisilmä ja Karviaiskynsi. Varapäällikköni nyökkäsi ja nousin ylös. Astelin leirin suuaukolle ja odotin, että kaksi muuta kissaa tulisivat perääni. Kun kollit saapuivat, lähdin ravaamaan ulos leiristä.
"Kierretään Myrskyklaanin raja Nelipuille asti. Tarkastetaan samalla, paljonko joessa on kalaa ja onko se jäätynyt."
Astelin halki kuuraisen ja hiukan lumisen maan. Ilma oli raikasta ja kylmää, olin tyytyväinen päästessäni hetkeksi ulos leiristä. Suuntasimme ensin kohti joen alajuoksua, missä astinkivet olivat. Muistelin, miten kerran olin törmännyt kiviin ja joutunut sen jälkeen olemaan pitkäänkin parantajan pesässä.
Pian saavuimme joen poikki kulkevien kivien luo. Jokiklaanilaiset eivät niitä tosin käyttäneet, me vain uimme joen halki. Kaikki jokiklaanilaiset osasivat uida, mutta kaikki eivät aina olleet siinä niin hyviä, kuten vaikkapa minä. Astinkivet eivät olleet vielä jäässä, vaan vesi kulki iloisesti liplattaen niiden läpi. Karviaiskynsi pysähtyi kalastamaan suurehkon ahvenen, jonka sitten jaoimme hyvin mielin. Jatkoimme matkaamme pitkin joen viertä. Ollessamme suunnilleen puolivälissä matkaa pysähdyin ja katsahdin veteen. Se oli aivan jäässä tällä kohtaa, lukuunottamatta pientä solaa,, jonka läpi virtasi vettä. Vilkaisin astahdin askeleen reunalle. Kestäisikö jää? Olisi kyllä typerää kokeilla sitä, mutta halusin tietää, kuinka lähelle solaa pääsisi. Joki oli ollut jo pitkän matkaa melkein ummessa, joten ainoa kohta, mistä lähettyvillä voisi jalastaa, olisi tämä sula kohta.
"Katson, kuinka paljon jää kestää. Olisu tärkeää voida kalastaa tuosta kohtaa", naukaisin ja ojensin tassuni eteenpäin. Varasin sille hiukan painoa. Jää kesti. Laskin jalalleni koko ajan enemmän painoani, kunnes uskalsin asettaa toisenkin tassuni jäiselle pinnalle. Nojasin eteenpäin. Jää kesti vieläkin. Lopulta uskaltauduin seisomaan kokonaan jäällä, mutta siihen minun olisi pitänyt lopettaa. Otin pari askelta eteenpäin, olin jo melkein veden luona. Kolmannella askeleella jää alkoi kuitenkin narista ja jähmetyin paikoilleni. Uskalsin tuskin hengittää kuunnellessani hiljaista nitinää ja jään murtumisen ääniä. Katsoin kauhuissani jäätä, toivoen, että se kestäisi, kun yhtäkkiä tunsin sen pettävän allani. Putosin jääkylmän veden alle. En nähnyt mitään, huidoin vain summittaisesti päästäkseni pintaan. Avasin silmäni väkisin vedessä, näin sumeasti jossain yläpuolellani harmaan jään. Kauhoin lujasti jaloillani, mutta kun olin pääsemässö ylös, kolautin pääni kovasti jäähän. Suuni aukeni kivusta ja hengitin vettä. Se loi jonkinlaisen ketjureaktion, aloin yskiä ja samalla aloin hiljalleen hukkua. Näin kuplien nousevan suustani pintaan, sitten kaikki pimeni ja menetin tajuntani.

Hätkähdin hereille vehreällä niityllä. Henkäisin kauhusta edelleen kankeana, mutta en enää ollut vedessä. Näin joen virtaavan rauhallisesti vähän matkan päässä. Nousin varoen ylös. Tunnistin kyllä paikan, olin Tähtiklaanissa. Näin kauempana jonkin hyvin haalean, kimmeltävän hahmon ja lähdin kulkemaan sitä kohti. Perillä tunnistin kissan. Se olin minä itse.
"Tervehdys, Helmitähti."
Käännyin äänen suuntaan ja näin Palotähden astelevan rauhallisesti minus kohti.
"Mikä tuo on? Olenko se minä? Mitä teen täällä?" kyselin hätääntyneenä, entinen päällikkö räpytteli tyynenä silmiään.
"Olet menettänyt yhden hengistäsi. Näet sen seisovan nyt edessäsi."
Käänsin katseeni jälleen hahmooni. Se ei näyttänyt todelliselta, kissan jäänsininen katse oli jossain kaukana.
"Pääsenkö minä takaisin?" kysyin ääni vavahtaen. Palotähti hymyili lämpimästi.
"Kyllä pääset. Odota vain hetki."
Sitten naaraan hahmo alkoi haalistua, kunnes se viimein katosi näkyvistä. Pian sen jälkeen kaikki pimeni jälleen ja olin yksin.

Räväytin silmäni auki ja aloin kakoa vettä suustani, samalla nopeasti henguttäen. En ollut enää vedessä, tunsin kylmän maan allani. Erotin jonkin hahmon pääni vierellä, se kutsui minua nimeltäni. Äänetkin kuuluivat kaukaisina, kunnes pian ne yhtäkkiä erottuivat.
"Helmitähti?"
Yskin vielä viimeiset vedet keuhkoistani ja räpyttelin silmiäni. Katseeni alkoi tarkentua ja erotin Karviaiskynnen kasvot. Särkisilmä seisoi hänen vierellään.
"Mitä tapahtui?" kysyin yskäisten ja voipuneena. Kollit vilkaisivat toisiaan.
"Putosit jokeen ja jouduit jään alle. Virta kuljetti sinut kuitenkin sulalle alueelle ja ingimme sinut kuiville. Luulimme, että olit kuollut."
"Niin olinkin", ähkäisin noustessani ylös. Karviaiskynsi kuitenkin pysäytti minut.
"Ota rauhallisesti. Särkisilmä, mene hänen toiselle puolelleen", kolli naukui ja pian kaksi klaanitoveriani olivat auttaneet minut seisomaan. Oloni oli vieläkin heikko ja outo, kuin olisin jonkinlaisessa kuplassa. Lähdin kuitenkin kävelemään kohti leiriä, Karviaiskynnen ja Särkisilmän tukemana.

Saapuessamme näin kaikkien kissojen katseiden kääntyvän meitä kohti. Kirkasmarja tuli ensin luokseni, Putousvirta, Aaltomyrsky ja Lumotassu kintereillään.
"Mitä tapahtui?" parantajanaaras kysyi oitis.
"Hukuin", naukaisin hiljaa. Kaksi soturia auttoivat minut parantajan pesään. Kirkasmarja hääti heidät pian pois ja istuutui sitten viereeni.
"Menetitkö hengen?"
Nyökyttelin väsyneesti ja musta naaras toi sammalia lisää makuusijaani. Hän oli hetken hiljaa, kunnes hän kääntyi ja asteli suuaukolle.
"Selvä. Annan sinun nyt levätä. Kuuviiksi ja minä kerromme klaanille."
Suljin silmäni ja annoin itseni nukahtaa.

//Joku?

Nimi: Puumatassu

16.12.2017 13:43
Katsoin kun Susihäntä meni veteen. Pidin mestarini liikkeitä tarkasti silmällä, sillä pian olisi minun vuoroni. Yllätyin huomatessani Susihännän kasvoilla vilahtavan yhtäkkiä jotain ahdistuksen tapaista. Se kuitenkin katosi yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin.
*Taisin vain kuvitella*, mietin ja jatkoin Susihännän liikkeiden tarkkailua. Hetken kuluttua Susihäntä kehotti minua tulemaan veteen. Epäröin rannalla muutaman silmänräpäyksen.
*Oletko sinä kissa vai lintu?* ärähdin itselleni mielessäni. Epäröin vielä muutaman silmänräpäyksen.
*Ei, en ole lintu, olen kissa*, ajattelin sitten itsevarmasti ja astuin varovasti veteen. Tunsin kylmän veden pyörteilevän käpälissäni ja astuin varoen syvemmälle. Muutaman askeleen jälkeen tassuni eivät kohdanneetkaan pohjaa. Hätäännyin, mutten ehtinyt tehdä juuri mitään, ennenkuin rauhoituin muistaessani, mitä olin nähnyt Susihännän tekevän joessa ja aloin liikutella jalkojani tasaisesti vedessä. Pian liike alkoi jo sujua, eikä vesikään tuntunut enää aivan yhtä kylmältä kuin äsken. Sehän oli itseasiassa aika mukavaa, kun veden lämpötilaan tottui. Ensi kerralla se tuskin tuntuisi niin kylmältä. Käänsin katseeni kohti Susihäntää, odottaen mestarini antavan rakentavaa palautetta suorituksestani.

//Susi?

Nimi: Puumatassu

11.12.2017 15:39
Katsoin kun Susihäntä meni veteen. Pidin mestarini liikkeitä tarkasti silmällä, sillä pian olisi minun vuoroni. Yllätyin huomatessani Susihännän kasvoilla vilahtavan yhtäkkiä jotain ahdistuksen tapaista. Se kuitenkin katosi yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin.
*Taisin vain kuvitella*, mietin ja jatkoin Susihännän liikkeiden tarkkailua. Hetken kuluttua Susihäntä kehotti minua tulemaan veteen. Epäröin rannalla muutaman silmänräpäyksen.
*Oletko sinä kissa vai lintu?* ärähdin itselleni mielessäni. Epäröin vielä muutaman silmänräpäyksen.
*Ei, en ole lintu, olen kissa*, ajattelin sitten itsevarmasti ja astuin varovasti veteen. Tunsin kylmän veden pyörteilevän käpälissäni ja astuin varoen syvemmälle. Muutaman askeleen jälkeen tassuni eivät kohdanneetkaan pohjaa. Hätäännyin, mutten ehtinyt tehdä juuri mitään, ennenkuin rauhoituin muistaessani, mitä olin nähnyt Susihännän tekevän joessa ja aloin liikutella jalkojani tasaisesti vedessä. Pian liike alkoi jo sujua, eikä vesikään tuntunut enää aivan yhtä kylmältä kuin äsken. Sehän oli itseasiassa aika mukavaa, kun veden lämpötilaan tottui. Ensi kerralla se tuskin tuntuisi niin kylmältä. Käänsin katseeni kohti Susihäntää, odottaen mestarini antavan rakentavaa palautetta suorituksestani.

//Susi?

Nimi: Nokihäntä

08.12.2017 18:51
"Kyllä sinä varmasti pian saat jotakin, sinä vain olet... ollut pentutarhalla niin pitkään, että... kalastustaitosi ovat hieman... ruostuneet, mutta kyllä ne siitä vielä... hieman paranevat", sanoin hieman tönkösti keskittyessäni itse kalastamiseen.
"Kyllä sinä", ehdin sanoa kun näin jo vedessä kalan kiiltävän pinnan. Koukkasin tassullani kalan kuivalle maalle sätkimään ja pian puraisin sen kärsimästä. Kiitin Tähtiklaania ahvenesta.
"Vielä ehdit sen kalan saada", hymähdin asiani huvittuneena loppuun. Kumppanini nyökkäsi pienesti ja katsahti kohti ahventa.
"Sinulla se kyllä näyttää sujuvan erinomaisesti", Aamukynsi naukui hymyillen huvittuneesti. Naurahdin naaraskissan sanoille ja keskityin kalastamiseen. Ehti kulua muutama hetki kunnes kala uiskenteli lähelle minua ja pintaa. Olin heti koukkaamassa kalaa tassullani kuivalle maalle, mutta kala ehti livistää pakoon. Hymähdin.
"Tuosta olisi saanut hyvän kalan jollekin klaaninvanhimmalle", tuhahdin ja katsahdin Aamukynteen päin, "ja ei niitä kaloja aina saa."
Kumppanini hymähti hiljaa vastaukseksi, hänen katseensa oli joen liplattavassa, kylmässä vedessä. Näin kalan uiskentelevan melko pinnassa kohti kumppaniani. Naaras odotti oikeaa hetkeä liikahtamatta, päästämättä pienintäkään ääntä. Sentään hän hengitti, ettei pidättänyt sitäkään. Hän todella halusi onnistua saamaan tuon kalan. Toivottavasti hän saisi sen, naaras olisi sen tarpeessa. Ei ollut varmastikaan kivaa palata leiriin tyhjin tassuin. Mieluummin oli edes tuotavana jonkin näköinen pieni saalis. Sekin ruokkisi jonkun klaanin kissoista. Kala uiskenteli yhä lähemmäs. Aamukynsi jännitti lihaksensa ja nosti aavistuksen verran toista etutassuaan valmiina iskemään tietämättömään kalaan. Katsoin tarkkana, mitä hän seuraavaksi tekisi ja saisiko hän tuon mehevän kalan kiinni.

//Aamu?

Nimi: Aamukynsi

07.12.2017 19:56
Katsoin kumppaniani innokas pilke silmäkulmassani.
"Kalastaa", naukaisin hieman haastavasti kuitenkin mairea hymy kasvoillani. Nojihäntä oli juuri vastaamassa kun lisäsin:
"Viimeinen joella on variksenruokaa!" Lähdin pinkomaan ilosta säkenöiden kohti tuttua jokea. Vilkaisin taakseni ja huomasin kumppanini saavuttavan minua. Kuntoni oli tosiaan heikentynyt pentutarhalla olon jälkeen. Kiristin tahtiani ja sain nipin napin pidettyä välimatkamme tasaisena. Pian joki alkoi välkehtiä edessä päin. Näin silmäkulmastani kyinka kumppanini kiri minua kiinno ja voitti minut lopulta kissan mitalla.
"Hiiren papanat!" Sihahdin leikkisästi ja jarrutin joen rannalle.
"Kuntoni on näköjään huonontunut pentutarhalla", lausahdin Nokihännälle joka nyökkäsi ymmärtäväisesti. *Ja siihen ei auta muu kuin harjoittelu*, ajattelin päättäväisenä. Istahdimme vähän matkan päähän toisistamme ja aloimme odottaa. Varmistin varmaankin vähintään kymmenen kertaa, että varjoni ei näy jokea kohti, ennen kuin keskityin täysin kalastukseen. Olin monta kuuta vain kuluttanut ruokaa ja minun velvollisuuteni oli nyt korvata syömäni. Tuuli kutitti turkkiani, joka sai korvani värähtämään pienesti. En kuitenkaan antanut katseeni irrota joesta vaan jatkoin tarkkailua. Pian vedessä välähti joku, ja tähtäsin. Lopulta iskin kynteni veteen.
"Hiiren papanat!" Sihahdin kiristellen hampaitani, saaliin päästyä karkuun. Olin selvästi ruosteessa joka ärsytti minua.

//Noki?

Nimi: Susihäntä

06.12.2017 20:43
Hymyilin ilkikurisesti Puumatassun hiukan epäuskoiselle ilmeelle, kun tuo läträsi tassullaan vettä. Kokeilin itsekin vettä tassullani. Jäätävää, kuten olin arvellut. Hymähdin pienesti ja loikkasin kimmeltävään veteen. Hyytävä vesi kietoutui ympärilleni kuin jäähuntu. Muistot iskivät tajuntaani. Oksa, valtavan kissan korvaton, harmaa varjo vedenpinnan yläpuolella. Happi loppui, en saanut henkä. Kamppailu aikaa vastaan, pimeys. Uudelleen- vesi tunkeutui keuhkoihini, tukehdutti, vei kaikki voimani. Jälleen pimeys, ja taistelu aikaa vastaan. Pakokauhu, kun ymmärsin etten päässyt pois. Yritin pyristellä, riuhdoin ja revin, mutta terävät oksat pitivät minut paikallaan, repivät turkkiini haavoja. Yhdeksän pimeyttä, yhdeksän pakokauhun täyttämää valoa. Nousin henkeäni haukkoen pintaan. Edellisen elämän haamu kummitteli yhä päässäni. Minä hukuin. Yhdeksän kertaa. Jokiklaanilainen. Päälikkö. Hävisin taistelun aikaa ja jokea vastaan.pudistelin pääräni silmät sumeana.
”Sinun vuorosi”, naukaisin oppilaalleni hetken kuluttua.

//Puuma? :333

Nimi: Nokihäntä

06.12.2017 16:16
"He kasvoivat nopeasti", kumppanini naukaisi minulle hiljaa pentujemme nimityksen jälkeen. Hymähdin matalasti ja nuolaisin vaaleanpunaisella, karkealla kielelläni Aamukynnen poskea. Pennuistamme oli tulleet nyt oppilaita.
Kun olimme käyneet onnittelemassa kahta tuoretta oppilasta jätimme heidät mestareidensa seuraan. He olivat saaneet erittäin hyvät mestarit itselleen, molemmat olivat hyviä sotureita. Käännyin katsomaan syvänsinisillä silmilläni Aamkynttä hymyillen lempeästi.
"Sinä pääsetkin jo pois pentutarhalta", maukaisin edelleenkin lempeän hymyn pysyvän huulillani, "pääset takaisin sotureiden pesään. On ollut pitkällistä nukkua yksin."
Naaraskissa naurahti huvittuneena sanoilleni ja lopulta nyökkäsi.
"Totta, ei sinunkaan tarvitse yksin nukkua", tuo sanoi huvittuneena. Aamukynnen huulilla oli melko leveä hymy hänen katsoessaan minua.
"Mitäs haluaisit tehdä nyt kun.. ei ole oikein mitään järkevää tekemistä?" kysyin kulmiani kohottaen ja sain loihdittua kasvoilleni odottavan ilmeen katsoessani kumppaniani tuon kauniisiin silmiin.

//Aamu? Sori tuli melko tönkkö :/

Nimi: Salamasydän

06.12.2017 12:21
Taas. Taas saaliini pääsi taas pakoon. Huokaisin turhautuneesti. Miksi kaikki menee aina pieleen?! Suuni oli täynnä sulkia, muttei lintua. Se oli päässyt pakoon. Ja nilkkani taisi nyrjähtää.
* Mikä epäonnen päivä tämäkin on?!*
Kompuroin ylös juurakosta ja sylkäisin höyhenet suustani.
* Hyvinpä alkoi tämäkin aamu..*
Varasin painoa jalalleni. Pistävä kipu.
* Hiirenpapanat! *
Säpsähdin niin että jalkani pettivät ja kaaduin uudestaan. Ehkei kannattaisi nousta ihan heti uudestaan. Aivan varmasti nyrjähtänyt. Siis vähintäänkin. Ehkä murtunut. Mutta leiriin on päästävä, jos tahdon haavaani jotain. Nuolin kuraista tassuani, ja siitä tuli hirveä maku suuhun. Hyh.

Nimi: Puumatassu

06.12.2017 10:12
Tunsin käpälän töykkäisevän otsaani ja raotin silmiäni. Erotin Susihännän hahmon ja käänsin kylkeäni. Mestarini siirtyessä odottamaan pesän ulkopuolelle, kömmin pystyyn ja venyttelin jäykkiä jäseniäni. Astelin pesän ulkopuolelle ja Susihäntä kertoi, että olimme menossa aamu-uinnille. Saisin syödä vasta uinnin jälkeen. Lähdin seuraamaan Susihäntää ulos leiristä. Leirin ulkopuolella kulkeminen sai pian väsymykseni haihtumaan ja ihailin innokkaana Jokiklaanin upeaa reviiriä. Lunta oli kertynyt muuttaamaan maisemaa valkeaksi. Jonkin ajan kuluttua kuulin veden loisketta ja näin puiden lomasta vettä. Se säihkyi auringon pilkahdellessa pilvien takaa.
"Onko tuo joki?" kysyin Susihännältä uteliaana.
"On se", Susihäntä vastasi. Tunsin sisälläni ylpeyttä. Joki näytti upealta ja se oli juuri Jokiklaanin reviirillä. Kiihdytin tahtia ja pysähdyin pian joelle. Kosketin vettä käpälälläni. Vesi oli hyytävää ja kiskaisin tassuni nopeasti pois.
"Pitäisikö meidän uida tuossa? Sehän on jääkylmää!" nau'uin äänekkäästi tuijottaen Susihäntää järkyttyneenä.
"Kyllä, juuri niin me teemme", mestarini sanoi.

//Susi?

Nimi: Aamukynsi

06.12.2017 07:28
"ja pian he ovatkin jo sotureita ennen kuin kukaan ehtii huomata", Puolukkaturkki naukui.
"Niinpä. He ovat kasvaneet nopeasti. Ja tapahtui mitä hyvänsä niin olen heistä aina ylpeä", nau'uin haikeutta äänessäni. Tuntui oudolta, että en voisi enää huolehtia heistä päivittäin. Jopa pelottavalta. En voisi enää huolehtia etteikö heille sattuisi mitään. Olihan heidän kartutettava taitojaan ja kokemustaan, mutta se voisi viedä heidät minulta ennen aikojaan. Kuten Liplatuspennun. Surun musta pilvi leijaili mieleeni muistellessani poikaani. Rukoilin mielessäni, että hän olisi hyvissä käpälissä tähtiklaanissa.

Suin rivakasti Puumapentua karhealla kielelläni. Pentuni nimitettäisiin hetkenä minä hyvänsä oppilaiksi. Olin ylpeä tuosta kaksikosta ja toivoin, että heistä tulisi vielä jotakin suurta. Hätkähdin kuullessani Helmitähden kutsuhuudon. Patistin pennut äkkiä ulos muiden joukkoon. Kaksikko kiemurteli innoissaan vierelläni ja muistelin omia nimitysmrnojani haikeana, sillä nyt olisi jo pentujeni vuoro.
"Puumapentu ja Loikkapentu, tulisitteko lähemmäs." Helmitähti naukui arvokkaasti. Pennut astelivat luotani pois. Luovutin heidät nyt klaanini käpäliin. Huokaisin ja näin silmänurkastani mustan hahmon. Nokihäntä istui viereeni katsellen pentujemme nimitysmenoja. Nojasin päätäni onnellisesti kumppanini rintaa vasten.
"He kasvoivat nopeasti", kuiskasin kumppanilleni.

Nimi: Putousvirta

05.12.2017 21:12
"Ei se mitään, sattuuhan sitä", naukaisin auttaessani Pyökkitassun takaisen rannalle. Kolli ravisteli turkkiaan, joka kuitenkin jäi hiukan märäksi. *Tasapainoa on siis harjoitettava*, tuumin itsekseni. Kalastusharjoituksemme olivat silti vielä kesken. Pyökkitassu oli saattanut säikäyttää vaikkapa kaikki kalat läheltämme, joten meidän pitäisi vaihtaa paikkaa. En kuitenkaan ilmaissut asiaa oppilaalle aivan niin.
"Tulehan, tässä kohdassa ei ole kovinkaan paljoa kalaa. Alajuoksulla on enemmän ja siellä on muutenkin helpompi harjoitella, mennään sinne", nau'uin ja oppilas nyökkäsi. Hänellä saattoi olla kylmä ja jos ei vielä ollut, niin kohta olisi. Mutta oli putoamisesta ollut hiukan hyötyäkin, nythän Pyökkitassu tiesi, miltä tuntui uida lehtikadon aikaan, eikä kylmyys ehkä yllättäisi häntä hätätilanteessa niin suuresti. Ilma ei muutenkaan ollut tarpeeksi kylmää jäädyttääksen turkin.
Lähdimme siis kulkemaan kohti joen alajuoksua, missä astinkivetkin sijaitsivat. Kerran emoni oli kolhiintunut niihin loukaten itsensä aika vakavasti. Ne olivat vaarallisia, jos ei osannut toimia oikein; samoin, kuin koko joki.

//Pyökki?

Nimi: Elandra

05.12.2017 20:49
Helmitähti: 89kp! -

Puumapentu: 20kp! -

Nokihäntä: 21kp! -

Loikkapentu: 8kp -

Pyökkitassu: 66kp! - Onnea soturille!

Putousvirta: 28kp! -

Kaikutaivas: 3kp -

Salamasydän: 3kp -

Kurkisiipi: 15kp -

Aamukynsi: 19kp -

Puolukkaturkki: 10kp -

Ilvesturkki: 4kp -

Susihäntä: 4kp -

Nimi: Helmitähti

04.12.2017 21:30
"En tiedä huomaatko, mutta puhut nyt siitä, mitä sinulle olisi voinut tapahtua. Sinulle. Mutta et pahoittele sitä, minkä aiheutit. Siitä huomaan, että todella olet muuttunut", tokaisin ja käännyin ympäri. Muut klaanit olivat saapuneet jo, päälliköt alkaisivat pian puhua.
"Ja minä olisin pelastanut yhden perheenjäseneni mieluummin, kuin puolet klaanista. Niin, eikö olekin kamalaa? Mutta perheenjäseneni vain sattuvat merkitsemään minulle niin paljon."
Astelin sitten pois entisen kumppanini luota, puhujankiven juurelle.
"Helmiloiste, missä Ahventähti on?" Liitotähti kysyi. Heilautin vain häntääni Kuolonklaanin sotureita kohti.
"Selitän kohta. Tiivistettynä, minä olen Jokiklaanin päällikkö, Ahventähti ei enää."
Muut päälliköt nyökkäsivät.
"Missä Loistetähti on? Eikö Varjoklaani saapunut jo?"
Yksi Varjoklaanin sotureista, muistaakseni Tihkuturkki, asteli luoksemme.
"Olen täällä tänään Varjoklaanin päällikkönä."
Loin kysyvän katseen muihin päälliköihin, jotka näyttivät aivan yhtä hämmentyneiltä.
"Selvä, emme ehdi nyt puhua tästä, kuu laskee pian", Saniaistähti naukui ja loikimme suuren kiven päälle. En ollut suuremmin miettinyt, mitä sanoisin, mutta tunsin Tähtiklaanin auttavan minua.
Liitotähti viittoi minua aloittamaan, kaipa se olisi järkevintä, olinhan uutena päällikkönä kokoontumisessa. Astuin eteen kiven reunalle ja katselin klaanien kissoja, jotka olivat hiljentyneet kuuntelemaan. Mietin hetken mitä sanoisin ja aloin sitten puhua vakaalla äänelläni.
"Minä, Helmitähti, olen Jokiklaanin päällikkö, sillä Ahventähti kuoli. Tai niin kaikki muut minua ja Kirkasmarjaa lukuunottamatta luulivat. Nyt jokainen kuitenkin näkee, että kuolema oli pelkkää lavastusta. Kyseinen petturi on liittynyt Kuolonklaaniin", kerroin kissoille ja jokiklaanilaiset alkoivat vilkuilla kuolonklaanilaisten joukkoa.
"Toivomme, että Ahvenleuka tuntee olonsa mukavaksi ja kotoisaksi uudessa klaanissaan", jatkoin jäisesti ja kohotin leukaani. "Varapäällikökseni nimitin Kuuviiksen. Uusia oppilaita on kolme: Pyökkitassu, Loikkatassu ja Puumatassu. Klaaniimme on liittynyt myös uusi soturi, Ahvenleuan veli Carlos, joka tunnetaan nykyään Haukihampaana."
Puheenvuoroni jälkeen astuin taaksepäin ja siirsin katseeni Ahvenleukaan. Olikohan hän tiennyt veljestään? Suljin silmäni ja kuuntelin vain puolittain Saniaistähden selostusta. Miksi elämän piti olla niin rankkaa ja vaikeaa?

//Mesi?

Nimi: Pyökkitassu

04.12.2017 21:14
Katsoin sivusta Putousvirran liikkeitä, käpälät kateellisuudesta täristen. Harmaaturkkinen kolli kauhaisi siististi etukäpälillään veden pintaa, josta pois lennähti hopeasuomuinen ahven. Putousvirta loikki puraisemaan saaliinsa kuoliaaksi ja heitti kalan kauemmas, palaten sitten luokseni.
"Tule nyt tänne. Istuudu mahdollisimman rantaan, mutta älä nojaa liikaa veden ylle, muuten kala näkee sinut."
Harpoin joen rantaan Putousvirran ohjeiden mukaisesti ja nojauduin aavistuksen verran eteenpäin, mutta varoin varjoni rakentumista pinnan ylle. Räpäytin meripihkaisia silmiäni, kun kirkkaasta pinnasta heijastuivat kasvoni.
"Osaisitko sanoa miten sää vaikuttaa siihen, mihin on istuttava?" Putousvirta kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, jonka seurauksena harmaat silmät kohdistuivat minuun.
Tunsin kulmieni kurtistuvan, kun yritin kuumeisesti miettiä vastausta mestarini esittämään kysymykseen. Sitten tajusinkin vastauksen.
"Jos on aurinkoista, varjo heijastuu veteen!" ilmoitin itsevarmana, oikean vastauksen ilmoittaminen alkoi lämmittää rintaani. Ja kun Putousvirta vielä nyökäytti päätään tyytyväisyys silmissään säkenöiden, kasvoillani loistava hymy vain kasvoi.
"Täsmälleen. Nyt sinun on vain odotettava. Kun näet kalan, odotat, että tilanne on paras mahdollinen. Sitten kauhaiset vettä ja otat sen kiinni. Et mäiski, et lyö, vaan kauhaiset. Siististi", Putousvirta selitti ottaessaan tarpeeksi askeleita minua kohti päästääkseen viereeni. Nyökkäsin vakavoituneena ja porasin sitten katseeni joen pintaan.
*Tulkaahan vain kalat, suoraan kynsiini*, ajattelin antaessa katseeni kulkea joen rantaa pitkin, yritin epätoivoisesti saada näkökulmaani jonkinlaista liikettä, joka kertoisi kalan olemassaolosta.
Yht'äkkiä hopeiseen pintaan piirtyi suurikokoinen kala, joka näytti olevan tarpeeksi lähellä nappaamista varten. Mutta kun kurottauduin kauhaisemaan kalaa vedestä, menetin horjuilevan tasapainoni ja molskahdin suoraan hytisevään veteen.
"Voihan hiirenpapanat!" sähähdin samalla kun nousin kömpelösti seisomaan rantamatalikossa, vettä valui leveitä lapojani pitkin lyhyisiin jalkoihini. Vaikka vesi ei lävistänyt paksua karvoitustani ja jäädyttänyt minua kuolleeksi, kylmyys nipisteli kuitenkin epämukavasti jäseniäni.
"O-olen pahoillani, Putousvirta. Menetin tasapainoni", mutisin nolostuneena mestarilleni, olin täysin tietoinen siitä että olin saattanut karkottaa kaikki lähivesistön kalat pois.

// Putousss

Nimi: Helmitähti

04.12.2017 16:23
"Minäkö en voi ymmärtää? Minä olin se, joka oli aina tukenasi, kaikessa. Minä olin se, joka taisteli jonkin sellaisen puolella, mitä aina olin vastustanut, vain sinun takiasi. Ja nyt en sitten ymmärräkään, mitä olet kokenut", naukaisin jäisesti ja vilkaisin taakseni. Putousvirta seisoi Jokiklaanin sotureiden joukossa, oppilaansa vierellä. Kolli katsoi suuntaamme tyrmistynein silmin. Käännähdin salamannopeasti katsomaan jälleen Ahvenleukaa.
"Sinä taas olit se, joka petti kissan, joka rakasti sinua enemmän, kuin mitään muuta. Jos olisit jäänyt, olisimme selvinneet kaikesta yhdessä. Mutta et jäänyt, joten nyt saat selvitä yksin. Tai no, varmasti olet jo löytänyt jonkin uuden naaraan", tuhahdin ja siristin silmiäni. Hän saisi perustaa uuden perheen kaikessa rauhassa, mutta koska vanha ei selvästi ollut tarpeeksi tärkeä, ei hän saisi enää olla sen kanssa missään yhteyksissä.
"Mutta jos asia minusta riippuu, sinä et ole enää missään tekemisissä Lumotassun tai Putousvirran kanssa. He ovat kärsineet takiasi jo aivan tarpeeksi. Ensin he joutuivat kärsimään isänsä menetyksestä, enkä minä saanut kertoa heille olevasi elossa. Sitten tämä kuollut isä ilmestyykin tänne toisen klaanin riveissä."
Astahdin taaksepäin ja hengitin syvään rauhoittuakseni. Kaikki patoutuneet tunteet olivat kerralla tulossa ulos. Suru, viha, kaipaus, kaikki.
"Sinä olit paras mahdollinen isä ja kumppani", naukaisin päätäni pudistellen, "mutta sinulle oli tärkeämpää pelastaa oma nahkasi. Et ole kissana kovin kummoinen, Ahvenleuka."

//Mesi? Ahven?

Nimi: Helmitähti

04.12.2017 11:42
Olin jo loikkaamassa raatelemaan Ahvenleuan tyyniä kasvoja kun muistin kokoontumisessa vallitsevan rauhan. Hänen asiallinen puhetyylinsä raivostutti minua, aivan kuin olisin hänelle vain kuka tahansa päälliköksi päässyt kissa. No, ehkä olinkin.
"Onnittelut itsellesi. Sait minut onnistuneesti kuvittelemaan, että olisit jollain tasolla kunnon kissa", tuhahdin jäisesti. "Sinussa ei ole järkeä, Ahvenleuka. Et voinut tulla takaisin Jokiklaaniin, sinun oli mentävä Kuolonklaaniin. No, sanonpahan vain: voin taata sinulle, ettei Jokiklaani tule koskaan hyväksymään sinua. Enkä minä. Eivätkä pentumme, jotka eivät muuten ole enää sinun pentujasi, sillä me unohdamme sinut kokonaan. En halua muistella aikaa, minkä vietin jonkun noin myrkyllisen kissan kanssa. Enkä halua, että sinä myrkytät heidät. En halua, että heistä tulee kaltaisiasi kissoja."

//Mesi? Ahven? Outo ja pätkä

Nimi: Helmitähti

03.12.2017 20:25
Tutkin Mesiviiksen silmiä ja yritin jollain tavalla ymmärtää, mitä hän tarkoitti. Kolli näytti melkein alkavan itkemään. Hengitin kärsivällisesti syvään. Juuri nyt en kaivannut tällaista. Kukaan ei voisi ymmärtää, miltä minusta tuntui.
"Et sinä tiedä", tokaisin, "sinulla on kumppanisi ja hän on... elossa."
No, olihan Ahvenleukakin, mutta minulle hän oli kuollut. Välillä melkein toivoin hänen kuolleen ja häpesin itseäni toivoessani sellaista. Mutta Ahvenleuka oli tehnyt jotain pahempaa, kuin vain kuollut. Hän oli pettänyt minut. Käännyin jälleen katsomaan Mesiviikseä, kun kolli alkoi puhua.
"Ei ole. Kirjosiipi kuoli äskettäin", hän naukaisi hiljaa. Kohotin hämmästyneenä kulmiani. Ehkä hän sittenkin saattoi jollain tasolla tietää, mitä tunsin. Mitä tunsin joka hetki, kun vain ajattelinkin Ahvenleukaa. Mutta se ei silti voinut olla sama asia. Hätkähdin tajutessani, miten olin reagoinut uutuseen.
"Olen pahoillani kumppanisi puolesta", naukaisin myötätuntoisesti. Kollin silmistä heijastui syvä suru ja kaipaus. Minun kumppanini - entinen kumppanini - ei sentään ollut kuollut. Ja saattaisi jopa palata takaisin Jokiklaaniin. Mesiviiksi kärsi varmasti enemmän, kuin minä.
Laakson lsidoilts kuuluvat äänet herättivät minut ajatuksistani. Kuolonklaani saapui, kärjessä kulki Pimeystähti. Seurasin katseellani miten sotureiden joukko kulki luoksemme. Katselin kissojen joukkoa, kunnes jokin kiinnitti huomioni. Vaaleanharmaa, raidallinen turkki, valkoiset merkit. Kolli oli kääntynyt katsomaan toiseen suuntaan, mutta hän näytti tutulta.
"Mutta... Eikö hän ole... Eikö hänen pitänyt olla kuollut?" Mesiviiksi kysyi takaani. Vilkaisin häntä nopeasti. Varapäällikkö oli huomannut saman, kuin minäkin.
"Se selviää nyt."
Astelin laakson toiselle puolelle kohti Kuolonklaanin soturien joukkoa, lähestyen tuota harmaata kollia. Ei hän voinut olla... Mutta toisaalta hän voisi. Kun olin ketunmitan päässä soturista, hän kääntyi ja henkäisin. Tunsin lihaksieni jännittyvän ja sydämeni jättävän ylimääräisen lyönnin väliin. Seisoin hetken paikoillani ja katsoin suoraan kollin niin tuttuihin, meripihkaisiin silmiin.
"Petturi", sihahdin hampaitteni välistä. Ahvenleuka oli siis lähtenyt luotani Kuolonklaaniin.

//Mesi? Ahven?

Nimi: Helmitähti

03.12.2017 16:10
Loikoilin pesässäni sukien rauhallisesti turkkiani. Päivä oli ollut raskas, enkä vielä täydellisesti osannut toimia päällikkönä. Laskeva aurinko paistoi suoraan silmiini ja käänsin pääni äreänä pois.
"Helmitähti?"
Nousin istumaan ja oikaisin pari karvatukkoa. Ääni kuului selvästi varapäällikölleni.
"Niin, Kuuviiksi?"
Valkoinen naaras asteli sisään eteeni.
"Tuota... Klaani ei ole oikein valmiudessa. Olethan ilmoittanut heille?"
Kurtistin hämmentyneenä kulmiani. Ilmoittanut mistä? Oliko jotain tapahtumassa? Oman tietämykseni mukaan ei. Kai...
"Miten niin? Onko jotain ilmoitettavaa? Pitäisikö jotain tapahtua?" kysyin samalla ankarasti miettien, kunnes muistin.
"Kokoontuminen", huokaisin päätäni pudistellen. Olihan Kirkasmarja tiedottanut minulle siitä eilen, sekä Kuuviiksi aamulla. Siltikin olin unohtanut sen kokonaan. Nousin äkkiä ylös ja astelin ulos.
"Ketkä lähtevät?" Kuuviiksi kysyi. Kiersin aukiota ympäri katseellani. Minulle se oli se ja sama, kuka lähtisi ja kuka jäisi. Ilmoitin kuitenkin sattumanvaraisesti joitakin kissoja.
"Ja Putousvirta oppilaineen", naukaisin viimeisenä. Tarvitsin poikani tukea, tämä oli ensimmäinen kokoontumiseni päällikkönä. Se jännitti minua hiukan, en tiennyt osaisinko sanoa oikeita asioita. Tai kuinka paljon uskaltaisin kertoa. Joutuisin tietenkin mainitsemaan Ahvenleuan kuoleman - lavastetun kuoleman, siis. Istahdin päällikön pesän eteen ja käännyin katsomaan Kuuviikseä.
"Milloin lähdemme?"
"Heti kun mahdollista", naaras vastasi ja lähti kokoamaan lähtijöitä suuaukon luo. Hengitin syvään ja suljin hetkeksi silmäni. Miksi kumppanini oli pitänyt lähteä? Hän oli tehnyt kaiken niin vaikeaksi muille, mutta helpoksi itselleen. *Olisitpa täällä Ahvenleuka.* Räväytin kuitenkin silmäni auki vihaisena itselleni. Hän oli pettänyt minut. Sellainen kissa oli unohdettava mahdollisimman nopeasti. Em halunnut antaa hänelle sitä iloa, että kaipaisin häntä.

Ravasin kissojen jonon kärjessä kohti Nelipuita. Jännitys kupli vatsassani. Minun olisi pakko rentoutua ennen klaanien edessä puhumista. Olin miettinyt koko matkan ajan mitä sanoisin - se oli saanut minut vain entistä jännittyneemmäksi. Ylitimme kaksijalkojen natisevan sillan. Vesi sen alla ei ollut vielä jäätynyt, vaan virtasi alaspäin joen myötä. Kuljimme kuuraista polkua pitkin neljän suuren tammen luo. Haistelin ilmaa. Olimme kaiketi ensimmäisiä, sillä muiden klaanien tuoksuja ei erottunut. Johdatin joukkoni laaksoon ja istuuduin Kuuviiksen kanssa puhujankiven viereen odottelemaan muita klaaneja.

//Joku kokoontumisesta? Mesi?

Nimi: Puolukkaturkki

03.12.2017 15:00
"Tänne tahdoit tulla?" kysyin naaraan takana. Aamukynsi nyökkäsi myöntävästi. Tämä oli ehkä Jokiklaanin parhain paikka rauhoittumiseen, oleilimiseen, leikkimiseen ja salaisuuksien kertomiseen. Aamukynsi istahdi alas katselemaan kuinka joki liplatti eteenpäin. Tassuttelin hänen vierelleen istumaan. Laskin häntäni etutassujeni päälle ja kuuntelin joen solinaa. Se toi mieleeni kaikki hyvät muistot, jotka olivat syntyneet täällä.
"Uskon, että lähes jokainen jokiklaanilainen, ellei jopa jokainen, rakastaa tätä paikkaa kaikista eniten reviirillämme", mau'uin kuin mikäkin klaaninvanhus nuorelle ystävälleni, "täällä on koettu niin paljon hyvää, niin paljon pahaa ja täällä on syntynyt niin monta muistoa niin monelle jokiklaanilaiselle."
Aloin sukimaan turkissani olevaa takkua, en ollut huomannut sitä aikaisemmin. Tällaista se on kun hieman vanhenee.
"Olen samaa mieltä", naaraskissa naukui hymyillen.
"Pennuistasi tulee varmasti jo pian oppilaita", sanoin vaihtaen aihetta, "ja pian he ovatkin jo sotureita ennen kuin kukaan ehtii huomata."

//Aamu?

Nimi: Susihäntä

03.12.2017 14:36
Nousin ylös haukotellen, venyttelin kipeitä jäseniäni ja pudistelin sammalhiput turkistani. Olin eilen saanut ensimmäisen oppilaani, Puumatassun, joten ajattelin mennä tutustumaan toisen vähän paremmin. Tassutin oppilaiden pesä suuaukolle ja ahtauduin sisään.
"Puumatassu, herätys", naukaisin ja tökkäsin naaraan otsaa. Toinen raotti silmiään ja käänsi ilmeisen väsyneenä kylkeään.
"Puumatassu, heräähän. Odotan ulkona, jos et kohta tule, pesen naamasi lumella", naukaisin hiuksn huvittuneena ja tassutin ulos. Olin aivan samanlainen oppilaana. En onneksi joutunut odottamaan kovinkaan pitkään, kun tummanharmaa oppilas jo tassutti väsyneenä ulos pesästä.
"Huomenta, unikeko", naukaisin itse aivan pirteänä. Katselin eriparisilmilläni oppilasta, joka tassutti turkki sekaisin ulos pesästä.
"Lähdemme aamu-uinnille", ilmoitin.
"Enkö saa edes syödä ensin?" Puumatassu nurisi ja naurahdin:
"Et. Emme ole pitkään, syöt sitten kun tulemme takaisin leiriin", vastasin. Lähdin tassuttamaan naaraan edellä joelle. Halusin nähdä oppilaan ilmeen, kun pistäisin tämän uimaan melkeinpä jääkylmässä vedessä. Itse rakastin jääkylmiä aamu-uinteja.

//Puuma?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com