Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Naalitähti

19.10.2018 22:26
Tahdoin samaan aikaan työntää Hunajaviiksen pois luotani, mutta samalla tahdoin pitää hänestä kiinni viimeiseen asti. Sulkiessani silmäni tunsin muutaman kyyneleet valahtavan uudestaan poskelleni. Kyyneleet eivät olleet enää fyysisestä kivusta johtuvia vaan enemmänkin henkisistä. Kaikki tulisi pian olemaan ohitse. Tiesin sen, koska kipu sisälläni oli alkanut hellittää.
Avasin silmäni ja katsoin Ruusupiikkiä. Olisin voinut vannoa näkeväni juuri minua edeltäneen päällikön, Liitotähden. Kieltäydyin ajattelemasta asiaa.
*Tarvitsen vielä pienen hetken läheisteni kanssa*, ajattelin surumielisenä. *En koskaan ole pyytänyt kohtuuttomia. Olen palvellut klaania rakkaudella, vaikka viimeisten hetkieni perusteella en ole ollut klaanille oikea sen ansaitsema päällikkö. Nyt kuitenkin pyydän, että saan vuelä pienen hetken. *
Ajatukseni oli suorattu suoraan Tähtiklaanille, sillä en uskonut Liitotähden näkemisen merkinneen mitään muutakaan.
Nostin pääni hiukan korkeammalle. Yritin vaivalloisesti nousta ylös seisomaan. Hunajaviiksi vierelläni värähti. Hetken ajan näin toivoa naaraan silmissä, mutta pudistin päätäni.
"Sinun ei kannattaisi", Ruusupiikki maukaisi mutta nopea sihahdus kurkustani hiljensi parantajan.
"En aio käyttää viimeisiä hetkiäni tässä tunkkaisessa pesässä. Tahdon nähdä tähtitaivaan omin silmin vielä kerran", murahdin kähähtäen. "Hae Tulihenkäys, Liskoloikka sekä Lovijuova saattelemaan minut ulos tästä pesästä. En tahdo yhdenkään muun kissan näkevän vointiani. Nyt!"
Tiesin, että Ruusupiikki ei pitänyt komentelustani, mutta tämä oli viimeinen toiveeni ja parantajan olisi parasta kunnioittaa sitä. Yllätyksekseni parantaja totteli minua.
" Ja jos näet muita sukulaisiani, he ovat tervetuleita viimeiseen kielenvaihtoon kanssani", naukaisin loput ohjeeni Euusupiikille.
"Entä oppilaasi Rillitassu tai muut, jotka tahtovat tavata sinut?" parantaja kysyi ja pysähryi pesän suuaukolle. Ntrpistin nenääni hiukan. Totta kai oli ihailtavaa ettö joku muukin olisi tahtonut nähdä minut, mutta en aikonut nähdä muutakaan sukulaisiani kovinkaan pitkään. Aikoisin häätää heidätkin lioulta leiriin ja olla Hunajaviiksen kanssa kahden.
"Tavatkoon minut Tähtiklaanissa", tuhahdin katseeni siirtyessä pois parantajasta jonnekin kaukaisuuteen.

// 273 sanaa
// Sukulaiset? Tuli? Hunaja? Mahti? Karpalo? Yrtti? Herukka?

Nimi: Auroora

19.10.2018 19:56
Hohdetassu: 12kp

Karpalopuna: 109kp!

Mahtitassu: 57kp! Soturionnittelut!

Laventelitassu: 67kp! Soturionnittelut!

Vadelmaviiksi: 6kp

Leutotaival: 4kp

Sulkatassu: 40kp! Soturionnittelut!

Naalitähti: 56kp!

Urhomieli: 33kp!

Tulihenkäys: 30kp!

Hunajaviiksi: 4kp

Nimi: Hunajaviiksi

19.10.2018 14:36
Katsoin häkeltyneenä Naalitähteä, kun hänen sanansa upposivat tajuntaani. *Aikani on vähissä.* Pahin vaihtoehto nousi tietenkin ensimmäisenä mieleeni ja tällä kertaa minusta todella tuntui, että se vaihtoehto, kuolema, tulisi tapahtumaan. Näin kumppanini yskivän vaahtoa ja verta. Epätoivo ja hättäännys tuntui kasvavan mielessäni ja vilkaisin säikähtäneenä Ruusupiikkiä, joka pudisti päätään ja käänsi katseensa pois. Henkäisin ilmaa kauhusta ja tunsin kyynelten kihoavan silmiini.
"Ei... Sinä et voi kuolla", naukaisin värisevällä äänellä ja astuin lähemmäs Tuuliklaanin päällikköä. "Sinä et kuole. Sinun on vain taisteltava, tiedän, että pystyt siihen!"
Huomasin Naalitähden tärisevän kauttaaltaan ja kollin sanoista huolimatta asetuin hänen vierelleen makaamaan, yrittäen lämmittää häntä.
"Minä en ikinä jätä sinua. Enkä minä ikinä lakkaa rakastamasta sinua", naukaisin ja tunsin kyynelten virtaavan vuolaina silmistäni.
"Etkä sinä kuole. Sinä olet liian nuori, sinulla on liikaa elettävää!"
Suin kumppanini turkkia samoin, kuin olin joskus tehny pennuilleni. En suostunut uskomaan, että Naalitähti voisi kuolla. En tiennyt, mitä tekisin jos niin todella tapahtuisi.

//Naali? Perhe?
//152 sanaa

Nimi: Karpalopuna

19.10.2018 14:26
“Karpalopuna?” Keskeytin rintakarvojeni siistimisen ja käännyin katsomaan Laventelitassuun, joka oli ilmeisesti saanut jo suittua oman turkkinsa.
“Mitä, Laventelitassu?” nau'uin päätäni kallistaen.
“Sinun yläselässäsi on aika paksu ohdakepala, joka on tarttunut sinun karvoihisi. Et varmaan yletä yläselkääsi, joten minä voin irrottaa sen”, naaras tarjoutui. Katsoin oppilasta hieman hämilläni, mutta nyökkäsinkin kuitenkin ja kumarruin alemmaksi, jotta Laventelitassu yltäisi irrottamaan sen, mikä ikinä olikaan takertunut yläselkääni hänen sanojensa mukaan.
“Yritän irrottaa sen mahdollisimman hellästi”, hän lupasi ja kurkottui nappaamaan hampaillaan kiinni ohdakkeesta. Tunsin kuinka piikit irtosivat nahastani tuskallisen hitaasti, enkä voinut olla säpsähtämättä, kun Laventelitassu vetäisi sen irti. Olin kuitenkin onnistunut pitämään suuni kiinni ja tukahduttamaan muiden kuultavaksi pyrkivän parahduksen.
Nostin päätäni ja ravistelin turkkiani yrittäen saada yläselkääni jääneen kipristelevän tunteen pois. Sen jälkeen siirsin katseeni Laventelitassun laventelinsinisiin silmiin ja kohtasin hänen hymyilevät kasvonsa. Naaraan hymyn näkeminen sai minut jo paremmalle mielelle.
“Ei kai sattunut?” hän kysyi ja totesi sitten: “Ohdakkeen irrottaminen turkista on varmasti ikävin tunne ikinä.” Oppilaan katse valui maassa lojuvaan ohdakkeenjämään.
“Tuo on varmaan paras viedä pois leiristä, jottei kukaan muu pääse loukkaamaan siihen itseään”, tokaisin ja kumarruin noukkimaan sen varovasti hampaisiini.
Annoin Laventelitassulle hännälläni äänettömän merkin lähteä kulkemaan leirin uloskäyntiä kohti edelläni. Seurasin hänen perässään ohdake suussani ja sylkäisin sen sitten lähimpään puskaan päästyäni leirin ulkopuolelle. Nuolaisin suupieliäni mietteliäänä ja käännyin sitten Laventelitassun puoleen, joka katseli maidonvaalealle taivaalle.
“Mihin suuntaan lähdetään?” kysyin oppilaalta.
“Hmm, miten olisi lähellä Jokiklaanin rajaa? Siellä ei ole saalistettu vähään aikaan, ainakaan minun tietääkseni”, hän ehdotti.
“Hyvä idea. Eiköhän sitten mennä”, hymähdin.

//Laventeli?
//247 sanaa.

Nimi: Tulihenkäys

19.10.2018 11:59
Olin pentutarhalla kumppanini Maahännän ja tyttäreni Pihtapennun sekä poikani Setripennun seurassa aina kun vain minulla oli siihen mahdollisuus. Toki leirissä liikkui tarinoita Naalitähden huonosta voinnista, mutta yritin keskittyä positiiviseen. En tosin tiennyt millaista elämäni tulisi olemaan ilman Naalitähteä Karpalopunasta tultua Tuuliklaanin päällikkö. Luotin kyllä poikaani, mutta olin yllättynyt isäni valinnasta. Kukapa ei olisi?
"Sinua vaivaa jokin", Maahäntä maukaisi minulle. Käännyin katsomaan kumppaniani ilmeettömästi. Yritin puistella päätäni, mutta se jäi vain yritykseksi. "Ajatuksesi ovat Naalitähdessä vai mitä?"
Toisinaan oli ihanaa, että oma kumppani tunsi minut noin hyvin, mutta joskus kaipasin mysyeerisyyttä.
"Sinun pitäisi mennä hänen luokseen. En tahtoisi sanoa tätä, mutta et voi koskaan tietää milloin hänen viimeinen hengenvetonsa on", Maahäntä naukaisi raskaasti. Laskin pääni tassujeni päälle. Tunsin kuinka Maahännän pää laskeutui selkäni päälle. Tunsin kuinla hänen hengityksensä lämmitti niskaani. Hetki oli kuin unelma, mutta se pirstoutui pennun mau'untaan. Maahäntä nosti päänsä pois ja alkoi pienesti hymisemään pennuille jotakin. Varmaankin hän yritti rauhoitella heitä. Huokasin raskaasti ja nousin ylös. Maahäntä oli oikeassa. Jos tahdoin hyvästellä isäni, se olisi tehtävä pian.
En kertonut kumppanilleni minne olin matkalla, sillä tiesin hänen kyllä tietävän minne suuntasin. Matkalla parantajan pesälle huomasin kuitenkin Mahtitassun. Hunajaviiksi oli juuri lähtenyt hänen luotaan ja suuntasi parantajan pesälle. Hunajaviiksi oli varmasti saanut uutiset kuuleviin korviinsa. Ehkä minun tulisi antaa hänelle aikaa olla Naalitähden kanssa hetken kahden. Siispä hölkkäsin nuorimman veljeni luokse hiukan haikeasti. Mahtitassu ei tosin näyttänyt niin surulliselta kuin minä. Ehkä hänen ja Naalitähden välille ei ollut ehtinyt muotoitua niin vahvaa sidettä.
"Hei Mahtitassu! Joko olet kuullut uutiset Naalitähdestä? Ruusupiikki uskoo, että hän ei selviä muutamaa päivää enempää."

// 259 sanaa
// Mahti?

Nimi: Naalitähti

19.10.2018 11:41
Viimeiset päivät olivat tuntuneet erittäin raskailta. Tuntui kuin olisin alkanut unohtamaan kaikki minulle läheiset kissat tyysti. Muistin vieläkin huutaneeni Urhomielelle kuinka en tuntenut häntä. Olin katunut sanojani, mutta vain siksi että nuoren soturin ilme oli niin järkyttynyt. En todellakaan muistanut omistavani kolmatta pentuetta, joskin lähiaikoina olin alkanut kyseenalaistamaan toisenkin pentueen olemassaolon. Vai olivatko he vasta syntyneet neljäsosakuu sitten? Mieleeni palasivat vain nimet Kultapentu, Tulipentu ja Yrttipentu.
Ravistelin päätäni voimakkaasti. Yritin uskotella myös Urhomielen olleen poikani. Jostakin syystä sisälläni riehuva hulluus tahtoi minun unohtaa kaikki läheiseni. Ehkä siten minun olisi helpompi olla. Minun ei tatvitsisi pelätä kenenkään satuttamista.
Vasta muutama päivä sitten olin taas saanut kohtauksen, jolloin suustani oli valunut vaahtoa. Olin juossut parantajan pesän takaosassa sijaitsevalle yrttivarastolle ja tietoisesti etsinyt jotakin. Silmissäni vilahtivat vain mustat marjt. En tahtonut myöntää ääneen, että olin etsinyt niitä.
"Naalitassu", ääni alkoi kaikua päässäni. Nostin hetkeksi pääni ylös sammalilta. "Naalitassu..."
Aivan kuin oisin imeytynyt pois Tuuliklaanin parantajan pesältä ja palannut ajassa taakssepäin ensimmäiseen kokonaiseen päivääni soturioppilaana. Olin käynyt Tulvapennun luona katsomassa kuinka hän oli voinut. Olin aivan innoissani sinä päivänä, vaikka en tahtonut näyttää sitä muille. Yritin näyttää niin tyyneltö kuin vain pystyin.
Näky muuttui itsestään kuin myrsky olisi saanut joessa näkyvän kuvan väreilemään. Kuva minusta ja Tulvatassusta vaihtui Multakynnen ja minun taisteluharjoituksiimme.
"Ole vähemmän ennalta-arvattava. Yllätä minut", Multakynsi ohjeisti. "Ei vaan yllätä itsesi!"
Näin kuinka pieni valkoinen karvapallo syöksyi omaa mestariaansa kohti, mutta vaihtoi yllättäen suuntaansa. Suunnan vaihdos tapahtui myös uudestaan ketunmitan myöhemmin. Olin tehnyt vain nopean kurvin vasemmalle ja palannut taas omalle reitilleni. Mestarini ei osannit odottaa sitä. Siispä iskeydyin suoraan hämmentyneen Multakynnen kylkeen.
Kuvajainen väreili vielä muutamia kertoja näyttäen minulle Sydäntassun kohtaamisen, jossa myös Pilvitassu oli ollut paikalla. En ollut nähnyt Sydäntassua sitten sen. Tai ainakaan muistanut nähneeni. Näin nyt kuinka loikin Pilvitassun kanssa Tiuliklaanin lumisilla nummilla ja putosin jonnekin koloseen keskelle lunta. Vaistoni käski juosta tuon oppilaan luokse ja auttaa häntä, mutta muistin vain näkeväni omia muistojani. Mikään ei tapahtunut juuri nyt ehkä voisi enää muuttaa sitä.
"Sinun pitäisi perustaa se Lumikinosklaani kun noin kovasti näytät tykkäävän siitä", Pilvitassu naurahti. Mieleni teki nauraa itsekin. Pilvitassu oli ollut minun erittäin yhä ystäväni aina oppilasajoista hänen kuolemaansa saakka.
Seuraava kissa, jonka kasvot kohtasin kuuluivat Toivotassulle. Niiden näkeminen satutti minua, sillä erään varjoklaanilaisen kohdattuani hänestä oli tullut etäinen ja hyvin vihamielinen. Olin antanut poikani hänen koulutettavaksi, jotta olisimme voineet unohtaa vihamme. Ilmeisesti Toivokuiske ei ollut tulkinnut asiaa samoin. Harmikseni hänkin oli nykyään poissa.
Matkani varrella oli ollut monia tuuliklaanilaisia, kuten Pantteriviima, Hiirikorva, Liskoloikka, Herhiläisraita ja Lovijuova. Osa heistä oli nykyäänkin luottosotureitani. Vaikkakaan en tiennyt luottiko yksi heistä minuun enöä takaisin. Olin pettänyt oman soturini ja vain koska olin sairas. Toivoin Herhiläisraidan joskus tavalla tai toisella antavan minulle anteeksi kaiken mitä tein hänelle.
Kasvot, jpita en odottanut vielä hetkeen muistoissani näkevän yllättivät minut. Ne kuuluivat Varjoklaanin oarantajaoppilaalle, Hunajaviikselle. Näin itseni laskemassa kukan naaraan tassujen eteen. Tämä oli varmasti jo kuu sen jälkeen kun ensimmäisen kerran tapasimme. Jostakin syystä omat muistoni eivät tahtoneet näyttää sitä ristiriitaista kohtaamista vaan näytti minulle kaikki ne tapaamiset sen jälkeen.
Olin päässyt välissä soturiksi ja nimeni oli Naaliturkki, mutta en ollut lopettanut Hunajaviiksen kanssa tapamisia. Olimme niin onnellisia. Yhden synkän muiston sain kyllä kuultua suustani. Minusta oli tullut Tuuliklaanin varapäällikkö ja Hunajaviiksi odotti pentujamme. Suumnitelmiin tuli uusia mutkia, joita ei noin vain korjattaisi. Siispä sain Tuuliklaaniin vietäväksi Ruokopennun, itseni näköisen kollin, joka oli perinyt Hunajaviiksen silmät. Katsoin tyynesti Tuuliklaanissa kuinka tuo lehdenvihreäsilmäinen kolli kasvoi ja kehittyi. Olimme jonkin aikaa etäisiä Hunajaviiksen kanssa, mutta kaikki muuttui hänen muutettuaan Tuuliklaaniin...
Muistoillani oli julma huumorintaju, sillä viimeinen muistoni oli Liitotähden kuolema. En päässyt edes näkemään omien henkieni hakua. Ilmeisesti tulisin kohtamaan henkieni antamat kissat niin pian, että minun ei kannttanut kohdata heitä etukäteen.
"Naalitähti", kuulin jonkun sanovan nykyisen nimeni. Käännyin katsomaan tulijaa. Vastassani oli kumppanini Hunajaviiksi, turvallisen välimatkan päässä. Suljin silmäni, sillä tiesin vain kuvittelevan naaraan olevan paikalla. Hän oli jossakin muualla. Hän tiesi minun olevan vaarallinen, ei hän tulisi luokseni. Yllättäen sain kuitenkin pakonomaisen tarpeen yskiä. Yskin kurkustani ulos valkoista vaahtoa, mutta sen joukossa oli myös punaista. Käännyin katsomaan Hunajaviikseä ja näin hänet edelleen.
"Aikani on vähissä", kähähdin vihaisestu. "Sinun ei kuuluisi olla täällä."
Käänsin katseeni itsepäisesti pois kumppanistani. En tahtonut satuttaa häntä. "Lähde pois vielä, kun sinulla on siihen mahdollisuus."
Sanani taisivat satuttaa minua enemmän kuin kumppaniani, sillä aloin täristä kautaaltani. Kaikki tuntui kylmältä. Se oli alkanut. Minun olisi aika hyvästellä rakkaani ja päästää irti.

// 723 sanaa
// Hunaja? Perhe?

Nimi: Laventelitassu

19.10.2018 10:04
Tunsin hellän kosketuksen poskessani ja sitten kylmä ilmavirta osui kasvoihini, kun joku hengitti viiksenmitan päästä raskaasti. Sitten ilmavirta siirtyi korvaani ja kuulin lämpimän äänen lausuvan:
"Herätys, Laventelitassu. Meidän on aika mennä metsästämään.”
Avasin raskaat silmäluomeni puoliksi ja räpyttelin hitaasti laventelinsinisiä silmiäni, yrittäen tunnistaa sumeaa hahmoa edessäni. Kesti muutama silmänräpäys, kunnes tunnistin leveät lavat, ruskean karvoituksen ja haalean meripihkaisen katseen. Pakottauduin avaamaan unenpöpperöiset silmäni kokonaan ja tukahduttamaan makean haukotuksen.
"Karpalopuna... minä luulin että lähtisimme myöhemmin", mumisin ja aloin hitaasti kompuroida jaloilleni. Suurin osa oppilaista nukkui vielä oppilaiden nukkumisalueella, joten pidin äänensävyni hiljaisena. Karpalopuna väläytti hieman pahoittelevan ilmeen minulle ja selitti:
"Heräsin aikaisin ja ilmoitin juuri äsken partiot, joten päätin tulla samantien hakemaan sinut."
"Hyvä on. Anna minulla vain lyhyt hetki siistiä itseni niin sitten voimme lähteä matkaan", naukaisin Karpalopunalle ja asettauduin sievään istuma-asentoon, josta olisi helppo siistiä turkkini. Karpalopuna nyökäytti päätään ja alkoi itsekin sukia paksuja pähkinänruskeita karvojaan.
Aloitin aivan ensimmäisenä siistimään rintakarvojani, joihin oli tarttunut karkeaa hiekkaa. Vihasin hiekan tarttumista eniten, koska hiekkaa oli todella epämukavaa ja haastavaa irrottaa turkista. Nappasin hampaillani hiekanmurisiin ja syljin ne sitten närkästyneenä niiden ällöttävästä mausta. Sylkiessäni hiekkaa suustani katseeni osui Karpalopunaan, joka oli juuri sukimassa lapakarvojaan. Kollin karvat eivät kuitenkaan osunut minun silmääni, vaan Karpalopunan yläselkään tarttunut paksu ohdakepala. Se oli takertunut ikävän näköisesti varapäällikön karvoihin ja turkkiani alkoi nipistellä, kun kuvittelin sitä kipua joka seuraisi tuon irrottamisesta. Tiesin myös, että siitä voisi aiheutua vielä enemmän ikävyyksiä jos sitä ei irrottaisi heti.
"Karpalopuna?" keskeytin varovaisesti kollin siistimishetken. Karpalopunan meripihkainen katse kääntyi nopeasti minuun ja hän kallisti hieman päätään.
"Mitä, Laventelitassu?"
"Sinun yläselässäsi on aika paksu ohdakepala, joka on tarttunut sinun karvoihisi. Et varmaan yletä yläselkääsi, joten minä voin irrottaa sen", ehdotin ja vilkaisin Karpalopunaa. Karpalopuna nyökäytti hetken kuluttua päätään ja kumartui sitten hieman alemmas, jotta pääsisin ohdakepalan lähettyville. Vetäisin syvään henkeä ja kurottauduin täyteen korkeuteeni, jotta saisin kasvoni aivan ohdakepalan eteen.
"Yritän irrottaa sen mahdollisimman hellästi", lupasin nopeasti Karpalopunalle ja tartuin sitten hampaillani ohdakepalaan. Enhän minä tietenkään saisi tätä irrotettua hellästi, mutta tahdoin vain saada kollin paremmalle tuulelle. Kiristin hampaideni otetta ja riuhkaisin sitten ohdakkeen jämäkästi irti. Karpalopuna säpsähti, mutta onnistui pitämään suunsa kiinni, mihin en olisi ainakaan itse pystynyt. Sylkäisin ohdakepalan pois ja kohtasin sitten varapäällikön silmät laventelinsinisellä katseella. Hetken epäröinnin jälkeen kosketin lempeästi Karpalopunan poskea hännälläni ja soin hänelle nopean hymyn.
"Ei kai sattunut? Ohdakkeen irrottaminen turkista on varmasti ikävin tunne ikinä", totesin myötätuntoisesti.

//Karpalo?
//392 sanaa

Nimi: Karpalopuna

19.10.2018 07:56
Tuttu laventelin tuoksu lehahti nenääni ja sai minut avaamaan silmäni ja heräämään ohuesta unesta. Ensimmäinen asia, minkä näin, oli vaaleanharmaa turkki ja kun kohotin katsettani hieman ylemmäksi tajusin laventelinsinisten silmien tarkkailevan minua. Nostin päätäni hämmennyksen vallassa. Tuskin vielä oli aika jakaa partiot, vai? Eihän aurinkokaan edes ollut vielä noussut.
“Hiutaleturkki antoi minulle aamun vapaaksi, joten ajattelin, että kiinnostaisiko sinua lähteä kanssani metsästysretkelle? En haluaisi viettää aamua yksin leirissä ja Sulkatassulla taisi olla harjoituksia”, Laventelitassu maukui ja katsoi minua ehkä jopa hieman anelevan näköisenä.
“Tuota noin”, sopersin tietämättä mitä sanoa, sillä naaraan ehdotus oli tullut minulle täysin puskista, “eiköhän se käy, kunhan olen vain ensin saanut järjesteltyä päivän partiot ja poispäin.”
“Hienoa”, oppilas hihkaisi hiljaa, selvästikin yrittäen olla herättämättä nukkuvia sotureita. “Aamulla nähdään!” hän naukui vielä ja loikki sitten aukion poikki oppilaiden nukkumapaikoille.
Jäin katselemaan hänen loittonemistaan hieman surullisena, mutta samaan aikaan uusi toivon kipinä sisälläni syttyneenä. Ehkä meistä voisi vielä joskus tulla jotakin Laventelitassun kanssa?

Ramppasin aukiolla edestakaisin. Olin herännyt varhain aamuyöstä saamatta enää unenpäästä kiinni sillä olin stressannut tämän päivän partioista liikaa. Pian ensimmäiset kissat heräilisivät vuoteissaan ja valuisivat aukiolle odottaen minun jakavan päivän partiot ja antavan heille tekemistä. Mutta miten minä muka voisin osata kaiken? Tuskin olin ollut vielä päivääkään varapäällikkönä ja minulla oli jo nyt suuret paineet varjostamassa tekemättömiä suorituksiani. Pelkäsin pettäväni kaikki.
“Huomenta, Karpalopuna”, Hallasydän maukui klaaninvanhimpien pesän edustalta. Höristin korviani yllättyneenä. Miten en ollut huomannut vanhaa naarasta, vaikka hän oli vain muutaman ketunmitan päässä minusta?
“Huomenta vain”, vastasin tervehdykseen hieman viiveellä ja tassuttelin hänen luoksensa. Emmin hetken, mutta uskaltauduin lopulta avaamaan suuni ja kysymään entiseltä varapäälliköltä mieltäni kaihertaneen kysymyksen:
“Olitko sinä ihan hukassa ensimmäisenä päivänäsi Naalitähden varapäällikkönä?”
Hallasydän nyökkäsi pienesti. “Kyllä, olin minä vähän hukassa, mutta ajan myötä opin suorittamaan varapäällikkön tehtävät arkipäiväisenä rutiinina.”
“Eli minä en ole ihan surkea varapäällikkö?” kysyin hampaitani kiristellen.
“Et tietenkään, mutta kaipaat vain hieman lisää itsevarmuutta”, hän naurahti hyväntahtoisesti. “Luota vain itseesi ja harkintakykyysi, niin kyllä kaikki lutviutuu. Usko pois.” Naaras laski häntänsä lavoilleni ja osoitti Suurkiven suuntaan korvillaan. “Sinun taitaa olla aika.”
Käänsin katseeni Suurkiven luokse kerääntyneisiin kissoihin, jotka verryttelivät jo yön jälkeen kankeita raajojaan valmiiksi päivän haasteita varten. Nyökkäsin Hallasydämelle nopean kiitokseni ennen kuin loikin takaisin Suurkiven juurelle ja käännyin klaanitoverieni puoleen.
“No niin, nyt olisi siis ilmeisesti aika jakaa partiot”, naurahdin kuulostaen edelleen hieman epävarmalta, mutta kun näin sivusilmällä Hallasydämen nyökäyttävän minulle päätään rohkaisevasti, otin tukevamman asennon ja pyrin olemaan mahdollisimman itsevarma. “Ensimmäiseen aamupartioon lähtevät Hiirikorva, Herhiläisraita ja Liskoloikka”, ilmoitin.
“Mutta Herhiläisraitahan on parantajan pesässä?” Liskoloikka maukui kulmiaan kohottaen.
Tuntui siltä kuin olisin saanut iskun päin kasvoja. Kokosin kuitenkin nopeasti itseni ja korjasin tilanteen: “Hänen tilalleen lähtee Hiutaleturkki. Kierrätte Varjoklaanin ja Kuolonklaanin puoleiset rajat.” Nyökkäsin kolmikolle, joka lähti valumaan uloskäynnin suuntaan mitäänsanomatta. “Seuraavaan partioon lähtevät Urhomieli, Tulihenkäys ja Havuviiksi. Te tarkistatte Jokiklaanin rajan hajumerkit.” Isäni nyökkäsi ja lähti hakemaan veljeään ja Havuviikseä.
Jaettuani loput partiot lähdin noutamaan Laventelitassua, joka oli pyytänyt minua mukaansa metsästysretkelle. Naaras tuhisi edelleen omassa vuoteessaan pienelle kippuralle käpertyneenä. Hento puna nousi poskilleni katsellessani häntä. Kumarruin koskettamaan naaraan poskea kuonollani ja kuiskasin samalla tämän korvaan:
“Herätys, Laventelitassu. Meidän on aika mennä metsästämään.”

//Laventeli?
//509 sanaa.

Nimi: Laventelitassu

18.10.2018 19:46
"No, nähdään huomenna. Öitä!" Karpalopuna hyvästeli minut lyhyesti ja käänsi sitten nopeasti selkänsä, lähtien valumaan soturien nukkumisaluetta kohti. Jäin tuijottamaan hämmentyneenä ruskeaturkkisen kollin perään, hän oli muuttunut muutamassa silmänräpäyksessä todella hiljaiseksi ja ehkäpä hieman tavallista kylmemmäksi. Yritin miettiä, olisiko käytökseni Urhomielen luona vaikuttanut siihen jotenkin, mutta olin vain antanut onnitteluhalin kollille ja leikitellyt hänen kanssaan vähän. Minulla ei todellakaan ollut hajua mistä tässä oli kyse. Räpäytin hieman surullisena laventelinsinisiä silmiäni, kun Karpalopuna asettautui kerälle omille sammalalusilleen. Sitten hän käänsi meripihkaisen katseensa minuun kohti ja kohtasin kollin katseen. Ennen kuin ehdin ihailla soturin kauniita silmiä, hän painoi ne kiinni ja näytti alkavan nukahtamaan.
*Ehkä voisin pyytää häntä kävelylle huomenna niin voisin lämmentää välejämme uudelleen*, ajattelin nopeasti ja lähdin hetkeäkään epäröimättä marssimaan pian nukahtavaa kollia kohti. Olin päässyt jo parin hännänmitan päähän Karpalopunasta, kun hän kuuli saapumiseni ja avasi hitaasti meripihkaiset silmänsä. Kollin kasvoille rakentui hämmentynyt ilme, mutta hän jäi kuitenkin kärsivillisenä odottamaan asiaani. Keräsin hieman rohkeutta itseeni ja ilmoitin sitten ystävällisellä äänensävyllä:
"Hiutaleturkki antoi minulle aamun vapaaksi, joten ajattelin, että kiinnostaisiko sinua lähteä kanssani metsästysretkelle? En haluaisi viettää aamua yksin leirissä ja Sulkatassulla taisi olla harjoituksia", pyysin mahdollisimman kohteliaasti, vaikka olisin halunnut pakottaa kollia mukaani. Metsästysretki Karpalopunan kanssa ei pakosti ollut paras mahdollinen idea, koska saattaisin nolata itseni tunteiden vallassa, mutta tahdoin todella että hän ei ainakaan vihaisi minua. Nautin myös todella tuon soturin seurasta, joten voisin käyttää sitäkin syynä jos Karpalopuna ei uskoisi minua aluksi. Jäin odottamaan kärsivällisenä kollin vastausta, mutta mielessäni anoin Tähtiklaania auttamaan minua ja käskemään Karpalopunaa suostumaan.

//Karpalo?
//250 sanaa

Nimi: Karpalopuna

18.10.2018 17:48
“No, aamupartioon ei varmastikaan tarvitse monta kissaa”, Laventelitassu pohti. “Minä ainakin valitsisin kissoja, jotka suostuvat heräämään aikaisin aamulla ilman suurta ärähtelyä. Keitä ehdottaisit?” Oppilas vilkaisi minuun kysyvästi.
Yritin kuumeisesti saada mieleeni ketkä olivat klaanin aamuvirkuimmat kissat, kunnes mieleeni juolahti eräs kolmikko. “Vaikkapa Hiirikorva, Herhiläisraita ja Liskoloikka”, ehdotin.
Laventelitassu nyökkäsi nopeasti. “Minä voin tulla Hiutaleturkin kanssa metsästyspartioon ja vaikkapa toinen mestari oppilaansa kanssa mukaan. Ja sitten rajapartioon samanlainen muodostelma kuin aamupartiossa, ehkä yksi kissa lisäksi. Iltapartioon ei tarvitse yhtään enempää kissoja minun mielestäni kuin aamupartioon”, hän selitti ja nousi sitten istumaan. Naaraan katse kääntyi piirun verran ohitseni oikealle ja sai minunkin uteliaisuuteni heräämään. Kurkistin lapani ylitse ja näin entisen oppilaani Urhomielen juttelemassa pentutarhan lähistöllä veljensä Mahtitassun kanssa.
“Hei, voisimmeko me käydä onnittelemassa Urhomieltä? Tahtoisit varmasti onnitella häntä hieman pienemmässä hälinässä”, Laventelitassu maukui ja siirsi laventelinsinisen katseensa takaisin minuun. En voinut sanoa ei hänen pennunkatseelleen, joten nyökkäsin päätäni myöntymisen merkiksi ja lähdin tassuttamaan oppilas rinnallani kulkien veljeksiä kohti.
“Hei, Urhomieli!” Laventelitassu tervehti pirteästi kellertäväturkkista kollia, joka kääntyi katsomaan meitä ilahtuneen näköisenä. Mahtitassu sen sijaan näytti hyvin närkästyneeltä, joten tyydyin vain nyökkäämään tälle pikaiseni tervehdykseni.
“Hei, Laventelitassu ja Karpalopuna”, Urhomieli maukui kohteliaasti. Pieni hymy nousi huulilleni. Oli oppilaani sentään jotain ottanut kuuleviin korviinsa.
“Paljon onnea nimityksestäsi!” Laventelitassu onnitteli ja kurkotti halaamaan kollia. Tunsin synkän varjon peittävän mieleni hetkeksi. Ravistelin pienesti päätäni ikään kuin yrittäen saada pahan tuntemuksen pois ajatuksistani. Olinko minä mustasukkainen Laventelitassusta?
“Et pääse kauaksi aikaa eroon minusta, tulen pian soturien pesään vitsailemaan ja häiritsemään rauhaasi.” Oppilaan leikkimielinen kehräys sai minut palaamaan takaisin maanpinnalle.
Urhomieli naurahti. “Jos sitä voi pesäksi kutsua. Se on lähinnä sotureiden läjä”, hän naukaisi viikset vipattaen. “Harva oppilas uskaltaa, vaikka taivasalla nukummekin, tuppautua keskelle sotureita.”
Laskin katseeni tassuihini ja yritin sulkea korvani. Miksi minun piti olla niin tunnerikas? Tulin mustasukkaiseksi jopa siitä, että Laventelitassu halasi entistä oppilastani onnentoivotuksen eleenä. Kuinka kamala kissa minä oikein osasinkaan olla? Minun olisi totuteltava pikkuhiljaa siihen ajatukseen, että Laventelitassulla ei ehkä olisikaan minua kohtaan samanlaisia tunteita, mitä minä koin hänen seurassaan.
“En ole vielä entinytkään onnitella sinua.” Nostin katseeni Urhomielen siniharmaisiin silmiin tämän astuessa eteeni. “Onnea uuden asemasi johdosta arvon varapäällikkö Karpalopuna”, hän maukui ilkikurinesti ja tuuppasi minua kevysti tassullaan. Horjahdin hieman, joka tosin oli kollin yllättävän liikkeen tuomaa hämmennystä. Pieni hymy hiipi huulilleni. ”Ehkä voimme jättää virallisuudet päällikkökaudellesi. Olethan sinä kuitenkin veljenpoikani, vaikka asia onkin kieltämättä hankala uskoa”, Urhomieli kehräsi ja jatkoi sitten: “Naalitähti tahti selvästi oman sukunsa jatkavan Tuuliklaanin johdossa. Mutta en voi syyttää häntä. Sukumme on aika mahtava, vai mitä?”
Ennen kuin ehdin taaskaan sanoa mitään Mahtitassu keskeytti meidät:
“Todellakin. Anteeksi, lainaan Urhomieltä hetkeksi. Meillä oli juttu kesken.” Hoikka kolli lähti tuuppimaan silminnähden lihaksikkaampaa veljeään poispäin meistä jättäen minut jälleen kahden Laventelitassun kanssa.
“Vai niin”, rykäisin rikkoen välillemme laskeutuneen kiusaantuneen hiljaisuuden, “meidänkin taitaa olla jo paras painua yöpuulle päin, jotta jaksamme herätä uuteen päivään virkeinä ja tarmokkaina.” Oikaisin selkäni ehkä hieman liioitellun suuren haukotuksen kera ja lähdin valumaan soturien nukkumapaikkojen suuntaan. “No, nähdään huomenna. Öitä!” Käänsin naaraalle vastentahtoisesti selkäni ja huokaisin hiljaa.
Raahauduin oman vuoteeni luokse ja pyyhkäisin sammalille tuulen mukana lennähtäneet lehdet syrjään, ennen kuin tein muutaman kierroksen vuoteessani ja käperryin kerälle. Hautasin kuononi etutassuni alle ja vilkaisin vielä viimeisen kerran aukiolle, jonne Laventelitassu oli jäänyt seisomaan. Huomasin hänen katsovan yhä minuun päin, joten suljin nopeasti silmäni ja yritin saada unenpäästä kiinni.

//Laventeli?
//542 sanaa.

Nimi: Mahtitassu

18.10.2018 08:34
"Todellakin", murahdin katsahtaen veljeeni kylmästi. "Anteeksi, lainaan Urhomieltä hetkeksi. Meillä oli juttu kesken."
Käännähdin ja tuuppasin kollin mukaani. Minä halusin vielä sanoa sanottavani, eikä se onnistuisi näiden kahden hölmön seurassa. Astelin muutaman askeleen heistä poispäin ja pidin ääneni matalalla heidän puhuessaan.
"Sinä siis uskot, että olet minua parempi? Että sinä työskentelit ahkerammin? Ja että minä mielistelen, eikä mestarini kunnioita minua?" sihahdin siristellen jälleen silmiäni. Minä olin opetellut aivan yhtä ahkerasti, kuin hän. Hän ei ollut minua parempi.
"Ongelma ei ole siinä, että sinä pääsit soturiksi. Vaan siinä, että minä en", murahdin vilkuillen Laventeltassun ja Karpalopunan suuntaan. Toivoin, etteivät he kuulleet tätä keskustelua.
"Ajattelin aina sitä päivää, jolloin meistä tulisi yhdessä soturit. Sitä, miten yhdessä valvoisimme leiriä ensimmäisen yön. Mutta selvästi sinä et. Kuvittelin meidän olevan veljeksiä, mutta on ehkä parempi ettemme ole."
Hengitin syvään hillitäkseni raivon sisälläni ja halun repiä Urhomielen korvat päästä tässä ja nyt. Seisoin hetken hiljaa paikallani, avasin suuni sanoakseni vielä jotain, mutta en pystynyt. Käännähdin ympäri ja juoksin ulos leiristä. Olin jo unohtanut sen, mikä Naalitähteä vaivasi. Sillä ei ollut väliä. Isäni piti minua surkeana oppilaana. Urhomieli tulisi aina voittamaan, ellen alkaisi tapailla Kalmaliljaa. Hän voisi antaa minulle valtaa ja kunniaa ja silloin voisin tehdä Naalitähden ylpeäksi. Voisin osoittaa, että olen veljeni veroinen kissa.
Juoksin päättömästi eteenpäin. Tuuli vinkui korvissani ja jalkani tömistivät maata. Vasta kun tunsin raivoni laantuvan, pysähdyin. Huohotin hengästyneenä. Jäljelle jäivät raivon sijaan vain pettymys ja katkeruus.
Lysähdin istumaan painaen pääni. Kaikki tuntui yhtäkkiä kovin pimeältä ja synkältä. Perheeni ylpeys oli ainoa asia, minkä olin koskaan halunnut saavuttaa. Mutta nyt en voinut tehdä edes sitä. Naalitähti ei nähnyt minua veljeni takia, ja Urhomielikin vihasi minua.
Säpsähdin tuntiessani lämpimän ja tuuhean turkin omaani vasten. Viereeni katsahtaessani näin Hunajaviiksen saapuneen. Miten en ollut huomannut häntä?
"Jokin taitaa painaa mieltäsi", emoni naukaisi. Olin kiitollinen hänen lämmöstään ja ylipäätään siitä, että hän oli siinä. Juuri nyt kaipasin lohtua.
"Tämän jonkin nimi taitaa olla Urhomieli, eikö?"
Käänsin pääni pois Hunajaviiksen suunnasta ja tunsin hiukan häpeää. En halunnut myöntää hänelle vihaani veljeäni kohtaan, mutta minun ei tarvinnut; hän tiesi jo, miten tunsin.
"Tiedän, että olet varmasti vihainen hänelle. Mutta ei ole Urhomielen vika, että Naalitähti nimitti hänet sinun ja Ylvästassun sijaan."
Tuhahdin ja saatoin melkein tuntea Hunajaviiksen höristävän korviaan.
"Minua ei haittaisi hänen nimityksensä, jos olisin ollut hänen rinnallaan", murahdin polkien tassuillani maanpintaa. "Luulin, että olimme veljiä. Että pysyisimme aina yhdessä ja tukisimme aina toisiamme. Ja nyt hän ajattelee, etten minä ansaitsisi soturin paikkaa. Etten ole ansainnut edes mestarini kunnioitusta."
Hunajaviiksi oli vain hiljaa ja kuunteli. Arvostin häntä yhä enemmän siitä syystä, ettei hän keskeyttänyt minua tai yrittänyt järkeillä minua vastaan.
"Halusin vain, että hän olisi minusta ylpeä ja arvostaisi minua. Samoin kuin isä ja sinä", naukaisin hiljaa. "Mutta en ole koskaan heidän silmissään heidän veroisensa. Tiedän sen."
"Entä minun silmissäni?" Hunajaviiksi kysyi yllättäen. "Et maininnut mitään siitä, miten minä näen sinut."
Kohautin lapojani tietämättä miten vastata. Hunajaviiksi ei tuntunut sellaiselta kissalta, joka halveksisi muita.
"Jos se yhtään helpottaa oloasi, olen sinusta todella ylpeä. Aivan yhtä ylpeä, kuin Urhomielestä. Ja Ylvästassusta. Rakastan sinua ja olen aina tukenasi, eikä mikään voi koskaan muuttaa sitä. Jos sinusta joskus tuntuu, että koko maailma kääntyt sinua vastaan, muista, että minä en. Eikä Naalitähti ja Urhomielikään. He rakastavat sinua."
Hautasin kasvoni emoni oranssiin turkkiin ja hengitin hänen makeaa tuoksuaan. Oloni oli turvallinen istuessani siinä, enkä olisi halunnut lähteä takaisin. Leirissä joutuisin ehkä kohtaamaan muun perheeni, ja vaikka Hunajaviiksi väitti, että he eivät vihanneet minua, en ollut samaa mieltä.
Kohotin päätäni muistaessani yhtäkiiä jotain.
"Mikä Naalitähdellä on? Hän näytti hiukan huonovointiselta", naukaisin kurtistaen kulmiani. "Ja sinä näytit olevan todella huolissasi. Mitä on tekeillä, Hunajaviiksi?"
Naaras vain pudisti päätään ja oli hiljaa, mutta noustuaan seisomaan puhui jälleen.
"Minä en ole varma. Olin menossa kysymään häneltä, mutta sitten Urhomieli nimitettiin."
"Ja sinä tulit lohduttamaan minua", totesin sanoen Hunajaviiksen ajatuksen ääneen. "Sinun ei olisi tarvinnut."
"Kyllä olisi", hän naukaisi hymyillen. Ihmettelin, miten emoni pystyi hymyilemään tuolla tavalla, vaikka hänen kumppanillaan oli selkeästi jokin vialla.
"Emo huolehtii aina pennuistaan. Aina ensimmäisenä. Ehkä nyt olisi kuitenkin parempi lähteä leiriin, niin voin huolehtia eräästä isosta pennusta."
Nyökkäsin ilmeettömänä ja seurasin Hunajaviikseä, kun hän kääntyi astelemaan leiriä kohti.

//Joku?
//686

Nimi: Urhomieli

17.10.2018 22:13
"Miksi sinusta tehtiin soturi? Miksei minusta ja Ylvästassusta?" veljeni kysymys jäi kaikumaan päähäni pidemmäksi aikaa kuin Mahtitassu osaisi arvatakaan. "Vaikka tiedänkin kyllä vastauksen. Naalitähti ei pidä minua sinun veroisenasi. On varmaan hauskaa olla päällikön lellikki, eikö?"
Olin hiukan tyrmistynyt veljeni asenteesta minun nimitystäni kohtaan. Toisinaan sitä olisi luullut veljeni olevan ylpeä minusta, mutta sitten muistin hänen olevan Mahtitassu. Hän ei ollut ylpeä kuin itsestänsä.
"Uskon kyllä saavuttaneeni asemani ilman isämme mielistelyjä. Ne eivät ole aivan minun tyyliäni. Toisin kuin sinun veli rakas", maukaisin matalalla äänensävyllä. Käytin tarkoituksella sanavalintoina veljeä ja rakasta, sillä olin käyttänyt niitä oppilaanakin kiusoitellessani Mahtitassulle. Nyt en tosin yrittänyt kiusoitella hänen kanssaan vain enemmänkin todistaa jotakin. Ehkä sen, että olin meistä vanhempi ja viisaampi, jos edes olin sitä. Ainakaan en ollut kimpaantunut turhasta. Yritin ainakin pysyä rauhalkisena vaikka veljeni solvaukset tuntuivat yhä sydämeni jokaisessa sykkeessä. Hän ei arvanutkaan kuinka kyseenalaistin oikeasti pääsyäni soturiksi, vaikka tiesin ansainneeni sen. Olin tehnyt paljon töitä sen eteen. Mahtitassusta en kyennyt sanoa samaa ainakaan ääneen. Hän osasi olla rasittava jos vain tahtoi ja nyt hän näki sen seuraukset.
Minua pienesti kadutti ajatella näin omasta veljestäni, mutta joskus hän ei jättänyt minulle tai kellekään muulle muuta vaihtoehtoa.
*Naalitähden lillikki*, toistin päässäni. Olinko sitten pahempaa kuulutkaan pentuaikojen jälkeen? Mahtitassu ei koskaan antaisi minun unohtaa, että en aikonut koskaan pentuna tai oppilaana rikkoa sääntöjä. Vai siteerasiko hän nyt outoa tapaani nukkua häntä käpälieni välissä kuten pentuna? Tuhahdin.
"Uskon sinun päässeen soturiksi, kunhan vain ima mestarisi huomaa oman potentiaalisi ja onnistut ansaitsemaan hänen kunnioituksensa", yritin vastata mahdollisimman asialliseen sävyyn, mutta puheeni kuulosti välillä aivan liian piikikkäältä.
*Olisipa tämä keskustelu jo ohitse*, ajattelin turhautuneena. Tuhkasin juuri nyt aivan liikaa energiaani veljeni kanssa kinastelemiseen, kun vain voisin olla lepäämässä tulevaa yötä varten.
Kuin vastauksena pyyntööni, kuulin Laventelitassun pirteän äänen: "Hei, Urhomieli!"
Nostin katseeni aidosti hymyillen luokseni saapuviin kissoihin. Kerrankin entinen mestarini ja selvästi hänestä kiinnostunut Laventelitassu saapuivat paikalle oikeaan aikaan.
"Hei, Laventelitassu ja Karpalopuna", tervehdin kaksikkoa kohreliaasti. Heitä hetken katsottuani tajusin miksi olin tuntenut oloni aina niin ristiriitaiseksi Laventelitassun ja Karpalipunan seurassa. Olin tuntenut itseni ylimääräiseksi. Jopa siitä kuinka Laventelitassu katsoi Karpalipunaa pystyi havaita hänen tunteensa. Minua huvitti hiukan, sillä tahdoin nähdä mitä tämän kaksikon välille vielä kehkeytyisikään.
Ennen kuin tajusinkaan mitä tapahtui, Hiutaleturkin oppilas oli halannut minua ja onnitellut soturiksi pääsemisestä. Räpäytin silmiäni muutaman kerran hämmentyneenä sillä hetkellinen hellyyden osoitus oli tuntunut erittäin oudolta. Pidin kuitenkin kasvoillani normaalin hymyni.
"Et pääse kauaksi aikaa eroon minusta, tulen pian soturien pesään vitsailemaan ja häiritsemään rauhaasi", Laventelitassu kuittasi virnistäen. Naurahdin hiukan.
"Hos sutä voi pesäksi kutsua. Se on lähinnä sotureiden läjä", naurahdin hiukan. "Harva oppilas uskaltaa, vaikka taivasalla nukummekin, typoautua keskelle sotureita."
Virnistin takaisin Laventelitassulleni lisätessä: "Enkä minä tule varmasti olemaan ainoa soturi, jonka seurasta tulet nauttimaan."
Oletin Laventelitassun ymmärtävän viittaukseni, sillä näin hänen punastuvan hiukan. Siispä astelin entisen mestarini eteen.
"En ole vielä entinytkään onnitella sinua. Onnea uuden asemasi johdosta arvon varapäällikkö Karpalopuna", maukaisin ehkä jopa hiukan vitsaille. Sen jälkeen yritin kasata vielä ryhtiäni ja tehdä onnittelusta hiukan virallisempaa, mutta tyydyin lopulta tuuppaamaan Karpalopunaa hiukan tassullani.
"Ehkä voimme jättää virallisuudet päällikkökaudellesi. Olethan sinä kuitenkin veljenpoikani, vaikka asia onkin kieltämättä hankala uskoa", naukaisin rentouttaakseni hiukan tönköltä tuntuvaa hetkeä. "Naalitähti tahtou selvästi oman sukunsa jatkacan Tuuliklaanin johdossa. Mutta en voi syyttää häntä. Sukumme on aika mahtava, vai mitä?"
Kuulostin aivan pennulta vitsieni kanssa, mutta kerta olin jo aloittanut keskustelun vitsailemalla, miksi muuttaa keskustelun suuntaa nyt?
Katseeni osui Laventelitassuun sivusilmällä. Minulla olisi hänelle kerrottavaa, mutta ehkö se voisi odottaa hiukan myöhemmälke

// 569 sanaa
// Karpalo? Laventeli? Mahti?

Nimi: Laventelitassu

17.10.2018 21:10
Räpäytin yllättyneenä laventelinsinisiä silmiäni kuultuani Karpalopunan pyynnön. Minä, puolikoulutettu oppilas, auttamassa varapäällikköä partioiden muodostamisessa? Ei minulla ollut hajuakaan partioiden järjestämisestä, koska olin vielä nuorenpuoleinen oppilas. Näin kuitenkin Karpalopunan silmistä, että hän oli todella huolissaan partioista, joten aikoisin auttaa häntä kykyjeni mukaan.
"No, aamupartioon ei varmastikaan tarvitse monta kissaa. Minä ainakin valitsisin kissoja, jotka suostuvat heräämään aikaisin aamulla ilman suurta ärähtelyä", johdattelin Karpalopunaa ja vilkaisin häntä sivusilmälläni, "keitä ehdottaisit?"
"Vaikkapa Hiirikorva, Herhiläisraita ja Liskoloikka", varapäällikkö naukaisi hetken mietinnän jälkeen.
"Minä voin tulla Hiutaleturkin kanssa metsästyspartioon ja vaikkapa toinen mestari oppilaansa kanssa mukaan. Ja sitten rajapartioon samanlainen muodostelma kuin aamupartiossa, ehkä yksi kissa lisäksi. Iltapartioon ei tarvitse yhtään enempää kissoja minun mielestäni kuin aamupartioon", selitin hieman tönkösti ja nousin sitten seisomaan, "hei, voisimmeko me käydä onnittelemassa Urhomieltä? Tahtoisit varmasti onnitella häntä hieman pienemmässä hälinässä."
Karpalopuna nyökäytti päätään myöntyvästi ja lähti sitten tassuttelemaan rinnallani Urhomieltä kohti, joka oli istuutunut aukion laitamille nauttimaan aurinkoisesta ilmasta. Turkkini hipoi vähän väliä Karpalopunan turkkia ja aina, kun se tapahtui, kylmät väreet juoksivat vartaloni läpi. Olin aivan kohta pääsemässä soturiksi ja tiesin, että pian minun tulisi todella lähentyä kollin kanssa tunteideni takia. Voisin ehkä pyytää häntä tulemaan metsästysretkille kanssani.
"Hei, Urhomieli!" tervehdin pirteästi kellertävää kollia. Urhomielen siniharmaa katse nousi karvoistaan meihin ja hänen kasvoilleen rakentui ystävällinen hymy.
"Hei, Laventelitassu ja Karpalopuna", kolli tervehti kohteliaasti.
"Paljon onnea nimityksestäsi!" onnittelin säteilevästi ja päätin onnitella entistä pesätoveriani halauksella aivan kuten olin onnitellut Karpalopunaa. Halasin lihaksikasta kollia nopeasti ja astuin sitten hieman taaksepäin, heittäen samalla Urhomielelle leikkisän virnistyksen.
"Et pääse kauaksi aikaa eroon minusta, tulen pian soturien pesään vitsailemaan ja häiritsemään rauhaasi", virnistin ilkikurisesti ja käänsin laventelinsinisen katseeni Karpalopunaan, odottaen hänen sanovan jotain onnittelevaa entiselle oppilaalleen.

//Karpalo? Urho?
//274 sanaa

Nimi: Mahtitassu

17.10.2018 16:07
"Lähdetään vain", murahdin ja noukin saaliini. Viimeinkin! Saalistuspartiomme oli ohi. Se olikin kestänyt jo pienen ikuisuuden... Eikä itse asiassa edes kovin pientä. Sitten, kun pääsisin leiriin, voisin vaikka harjoitella taistelua Urhotassun kanssa. Se voisi olla mukavaa pitkän päivän jälkeen... Ylvästassun kanssa en koskaan voinut edes kuvitella tekeväni mitään sellaista. Tuskinpa oikeastaan kukaan... Ylvästassu oli sellainen kissa, ettei hän varmaan halunnut ystäviä muuten kuin hyötyäkseen heistä itse. Toivoin, ettei hänellä edes ollut ystäviä.

Saavuimme leiriin Lovijuova partiomme johdossa. Kävin viemässä saaliini tuoresaaliskasaan, kun huomasin Naalitähden suurkiven päällä. Kissat ympärilläni alkoivat kerääntyä päällikön alapuolelle. Katsoessani isääni huomasin, ettei kaikki näyttänyt olevan kohdallaan. Hän ei näyttänyt voivansa hyvin, ja kun katsahdin emoni Hunajaviiksen suuntaan, näin hänen vihreissä silmissään suurta pelkoa ja kauhua, vaikka hän yrittikin peittää sen. Päätin kuitenkin selvittää asian myöhemmin ja keskittyä tähän hetkeen. Mitähän Naalitähdellä oli asiana? Katsahdin Urhotassua, joka istui kauempana. Voisinkohan kertoa hänelle Kalmaliljasta? Vaikka naaras tuntui uhkaavalta - samoin kuin hänen epäilyttävä tarjouksensa - ja minun olisi varmaan kuulunut kertoa asiasta jollekin ja pitää hänen tapaamistaan vääränä, halusin silti tavata hänet. Hän oli luvannut minulle jotain... Valtaa. Se houkutteli minua, mutta olisiko se todella soturilain rikkomisen arvoista?
Naalitähti ilmoitti ensin, että veljeni Tulihenkäyksen kumppani Maahäntä siirtyi pentutarhalle, mitä en oikeastaan pitänyt kovin tähdellisenä asiana. Päälliköllä oli kuitenkin muutakin ilmoitettavaa, joten höristin korviani, kun valkoinen kolli jatkoi puhumista.
”Seuraavaksi luvassa on erään oppilaan nimitysseremonia. Urhotassu, astuisitko eteeni?”
Kurtistin kulmiani epäuskoisena. Urhotassuko? Vilkaisin veljeäni. Oliko Naalitähti tosissaan? Urhotassuhan oli yhtä vanha kuin minä ja Ylvästassu. Aikoiko Naalitähti nimittää meidätkin? Katsahdin vuorostani Ylvästassua, ja näin hänen kasvoillaan katkeran ja petetyn ilmeen. Silloin tajusin, ettei mitään väärinkäsitystä ollut tapahtunut, eikä meitä nimitettäisi; Urhotassusta tulisi soturi ennen minua ja siskoani.
Hetkessä hämmentynyt katseeni oli muuttunut vihamieliseksi ja kateelliseksi. Miksi minua ei nimitetty? Urhotassu ei ollut yhtään minua parempi oppilas! Osasimme taistella yhtä hyvin, samoin saalistaa. Tai niin luulin...
Katsoin katkerana Urhotassun ilmettä, kun hän kuuli uuden nimensä. Urhomieli. Minun olisi kuulunut seistä tuolla hänen vierellään.
"Urhomieli! Urhomieli!" klaani hurrasi, mutten yhtynyt huutoihin. Tajusin, ettei Naalitähti pitänyt minua veljeni veroisena. Hän oli varmasti kovin ylpeä pojastaan.
Veljeni nimitysmenojen jälkeen Hallasydän luopui varapäällikön paikastaan ja siityi klaaninvanhimpien pesään. Karpalopunasta tuli uusi varapäällikkö. En kuitenkaan pystynyt miettimään muuta kuin Urhomieltä. Klaanikokouksen päätyttyä olin aikeissa lähteä veljeni luo keskustelemaan, mutta hän olikin kadonnut jonnekin. Tuhahdin hiljaa ja asetuin odottamaan leirin reunamille.

"Hei! Odotahan hetki", huudahdin keltaiselle kollille. Tuore soturi asteli pentutarhasta ulos ja huomattuaan minut pysähtyi hänen luoksensa kävellessäni.
"Miksi sinusta tehtiin soturi? Miksei minusta ja Ylvästassusta?" kysyin silmiäni siristellen. "Vaikka tiedänkin kyllä vastauksen. Naalitähti ei pidä minua sinun veroisenasi. On varmaan hauskaa olla päällikön lellikki, eikö?"
Sylkäisin sanat suustani sellaisella halveksunnalla, että hetken ajan kaduin puhuneeni veljelleni tuohon sävyyn. Hän kuitenkin ansaitsi sen.

//Urho?
//446 sanaa

Nimi: Sulkatassu

17.10.2018 12:53
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!" Naalitähti huusi. Kaikki kissat kerääntyivät yhteen ja supisivat hiljaa.
"Mitä tapahtuu?" kysyin Ylvästassulta. Tämä kohautti olkapäitään.
"Minä, Naalitähti, Tuuliklaanin, päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Urhotassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Naalitähti naukui.
"Lupaan", Urhotassu naukui.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Urhomielenä. Tähtiklaani kunnioittaa nokkeluuttasi ja rohkeuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi", Naalitähti naukui loppuun.
"Urhomieli! Urhomieli! Urhomieli!" kaikki klaanin kissat huusivat. Minäkin, mutta en kovin lujaa.
*Urhomieli on minua nuorempi. Miksi hänestä tuli soturi`?* mietin.
"Minulla on vielä toinen asia", Naalitähti naukui seuraavaksi. Kaikki hiljenivät ja Urhomieli asettui eturiviin muiden kissojen viereen.
"Hallasydän on osoittanut halukkuutensa eläköityä soturin polulta ja luopua paikastansa Tuuliklaanin varapäällikkönä. Minun tulee kunnioittaa tätä päätöstä, sillä Hallasydän on toiminut Pyryviiman jälkeen varapäällikkönä yhtä mallikkaasti kuin jokainen tämän klaanin edellinen varapäällikkö. Hallasydän, toiveesi on luopua varapäällikön virasta ja siirtyä klaaninvanhimpien joukkoon, eikö näin?" Naalitähti maukui. Hallasydän nyökkäsi.
"Tuuliklaani kunnioittaa sinua kaikesta palvelusta, jota olet antanut meille. Pyydän Tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta aikaa levätä klaaninvanhimpana", Naalitähti sanoi.
*Tämähän tarkoittaa, että Naalitähden pitää valita uusi varapäällikkö"; ajattelin odottaen jatkoa.
"Uuden varapäällikön valinta ei ollut helppo, mutta olen varma että se oli oikea", Naalitähti sanoi ja kiersi katsettaan kissoissa. Sitten se pysähtyi. Henkäisin kun tajusin hänen katsovan Karpalopunaa.
"Lausun nämä sanat Hallasydämen sekä Tähtiklaanin edessä, jotta hän voi kuulla ja hyväksyä valintani. Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on Karpalopuna!"
"Karpalopuna! Karpalopuna! Karpalopuna!" kaikki huusivat. Nyt huusin kovempaa kuin Urhomielelle.
"Kokoontuminen on päättynyt", Naalitähti ilmoitti. Muut kissat hajaantuivat, osa onnittelemaan Urhomieltä ja osa Karpalopunaa.
"Onnea Karpalopuna!" naukaisin hänelle. Tämä nyökkäsi ja käännyin sitten Ylvästassun puoleen. Tämä lausui oman onnittelunsa ja lähdimme sitten yhdessä kohti oppilaidenpesää.
"Miksi ihmeessä Urhomielestä tuli soturi ennen meitä!" raivosin hiljaa ystävälleni. Tunteeni kuohuivat ja kateus loisti päällimmäisenä.
"En tiedä", Ylvästassu myönsi. Yritin tukahduttaa kateuden tunteen.
"Ketkähän seuraavaksi nimitetään?" kysyin hieman rauhoittuneena.
"Veikkaisin sinua ja Laventelitassua", Ylvästassu sanoi.
"Yhtä aikaa?" ihmettelin.
"Niin. Raivoatko sinä samalla tavalla Laventelitassusta jos hänet nimitetään samaan aikaan?" ystäväni kysyi.
"En tiedä. Toivottavasti en", nau'uin. Ylvästassu vaikutti hieman etäiseltä.
"Onko kaikki hyvin?" kysyin varovasti.
"On, on", Ylvästassu vakuutti.
"Sulkatassu! Herää!" kuulin Ylvästassun äänen.
"Mitä?" kysyin avaten silmäni hitaasti.
"Lähdet partioon! Nyt!" hän melkein huusi korvaani. Säpsähdin hereille ja säntäsin ulos. Miten olin nukkunut näin pitkään? Pysähdyin Lepakkoliidon luo.
"Ketkä lähtevät mukaan?" kysyin häneltä.
"Piiskukynsi ja Herukkatassu", hän vastasi heidän tullessa luoksemme.
"Mennäänkö?" Piiskukynsi kysyi. Lepakkoliitto nyökkäsi ja asettui partion johtoon. Herukkatassu juoksi hänen viereensä ja kysyi Lepakkoliidolta jotain. En kuunnellut mitä, mutta ihmettelin vähän miksi.
"Mites harjoitukset sujuvat?" Piiskukynsi kysyi hieman tökerösti.
"Ihan hyvin. Minusta tulee kohta soturi", vastasin. Piiskukynsi ei katsonut minuun.
"Kuule Sulkatassu...", kolli aloitti. Hidastin vähän, niin, että Herukkatassu ja Lepakkoliito eivät välttämättä kuulisi.
"Minä yritän sanoa että... Minä tykkään sinusta. Enemmän kuin ystävänä", Piiskukynsi sanoi hyvin hiljaa punastuen. Hieman tökerösti, mutta sehän oli Piiskukynnen tapaista. Minäkin punastuin.
"Minä myös", kuiskasin.
"Tulkaa jo!" Lepakkoliito huusi edestä. Juoksimme heidät kiinni. Lepakkoliito katsoi minua oudosti. Hymyilin hänelle ja katsoin Piiskukynttä. Hänkin katsoi minua. Hymyilimme oudosti toisillemme ja jatkoimme partioita. Minun oli hankala keskittyä.
*Piiskukynsi pitää minusta!* ajatus sai minut melkein lentämään.
"Sulkatassu. Odotatko hetken", Lepakkoliito sanoi. Pysähdyin, kun muut menivät edeltä leiriin.
"No?" hän kysyi istuen maahan.
"Mitä no?" kysyin ihmeissäni.
"Sinä ja Piiskukynsi?" mestarini kysyi. Punastuin. Lepakkoliito ei ollut minulle vain mestari. Minulle hän oli myös ystävä.
"Hän tunnusti pitävänsä minusta", sanoin hiljaa kasvot punaisina.
"Mitä vastasit?" hän kysyi.
"Että minä pidän hänestä", vastasin vielä hiljempaa.
"Teettekö siitä virallista?" Lepakkoliito kysyi.
"En tiedä... Ehkä sitten kun minusta tulee soturi", sanoin. En ollut oikein miettinyt asiaa. Ylvästassulle kertoisin ihan kohta, mutta Laventelitassu ei edes tiennyt. Kohautin olkiani. Lepakkoliito nousi ja asteli sisään leiriin.
"Tänään on taisteluharjoitukset myöhemmin", hän tokaisi. Nousin itsekin ylös ja etsin katseellani Ylvästassua. Huomasin häntä pian.
"Ylvästassu!" huusin hänelle. Tämä nosti päätään ja juoksi luokseni.
"No?" hän kysyi harvinaisen pirteänä.
"Minä ja Piiskukynsi. Piiskukynsi tunnutusti minulle, että pitää minusta ja sitten minä sanoin samaa hänelle ja...", nau'uin hiljaa innoissani.
"Rauhoitu vähän", Ylvästassu toppuutteli.
"Minusta ja Piiskukynnestä voi tulla pian kumppanit!" sanoin innoissani.
"Onnea!" Ylvästassu onnitteli. Loistin onnesta.
"Milloin teette siitä virallista?" ystäväni kysyi.
"Ehkä sitten, kun minusta tulee soturi", kerroin. Ylvästassu ei sanonut mitään.
"Menen syömään", naukaisin.
"Minun pitää lähteä harjoituksiin", Ylvästassu sanoi. Astelin tuoresaaliskasalle, mutta en löytänyt mitään sopivaa.
"Tule minun kanssani syömään", kuulin Piiskukynnen äänen takaani. Käännyin ja astelin hänen luokseen. Hymyilin.
"Kuule Piiskukynsi", aloitin asettuen makaamaan.
"No?" hän kysyi haukaten palan linnusta.
"Olemmeko me nyt niin kuin... Kumppanit?" kysyin hiljaa.
"Jos haluat", Piiskukynsi vastasi.
"Milloin kerromme muille?" kysyin.
"Minusta tuntuu, että muut ovat jo huomanneet", hän totesi. Hymyilin hänelle ja haukkasin palan linnusta.
"Onko tämä sinusta ihan sopivaa? Kun minä olen kuitenkin oppilas ja sinä soturi?" kysyin kollilta.
"Sinustahan tulee kohta soturi", kolli vastasi. Söimme linnun loppuun hiljaisuuden vallitessa.
"Kiitos lounasseurasta", kiitin häntä.
"Ei mitään", Piiskukynsi vastasi.

Nimi: Tulihenkäys

17.10.2018 11:13
Katsoin Maahännän kirkkaita silmiä hymyillen. Naaras oli selvästi onnellinen. Juuri nytkin suuren vaivan nähtyä sammalvuoteen luomisen jälkeen hän jaksoi hymyillä minulle. Hänen positiivisuutensa ja rakkautensa olivat sanoinkuvaamattomia. Yhtäkkiä jokin muuttui naaran katseessa. Hänen silmissään kiilsi uteliaisuus ja katse siirtyi viiksenkarvan verran minusta vasemmalle. Hän katsoi nyt jotakin toista kissaa. Kumppanini katseenvaihdos sai minutkin oteliaaksi. Kääntyessäni ympäri huomasin kellertävän veljeni, jonka jalat olivat rusehtavammat muuhun kehoon verrattuna. Yksi nuorimmista sisaruksistani oli päässyt jo soturiksi. Aika tuntui menevän niin nopeasti. Katsoin Urhomieltä ihmeissäni. Hön harvoin tupsahti puheilleni.
"Hei Urhomieli", Maahäntä maukui takaatani rikkoakseen nolostuneen hiljaisuuden. Rykäisin hiukan oikaistaakseni kurkkuani ja tervehdin veljeäni itsekin.
"Onko jokin vialla?" kysyin Urhomieleltä. Vastaukseksi sain vain epäröivän kiertävän katseen, joka kävi Maahännän lisäksi Leutotaipaleessa ja Vapaudenlennossa. Veljeni tahtoi kertoa jotakin, mutta ei halunnut jakaa sitä kaikille.
"Miltä kuulostaisi, jos minä ja sinä lähtisimme pienelle kävelylle?" kysyin Urhomieleltä. Kolli nyökkäsi hiljaa. En keksinyt sanottavaa, joten nyökkäsin takaisin. Harvoin jokin pystyy saada Urhomielen noin hiljaiseksi.
"Palaan oian", käännyin hieraisemaan Maahännän päälakea. Kuiskasin nopeasti muutaman valitun sanan kumppanini korvaan ja lähdin Urhomielen mukaan.
Nelistimme leiristä ulos lähemmäs ukkospolkua. Ajatus arvellutti minua hiukan, sillä Uthomielen tulisi olla nyt lepäämässä yöllistä valvomista varten eikä juoksennella ympäri reviiriä.
"Mihin sinä oikein johdatat minua?" kysyin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Jokin tarkoitus tälläkin suunnanvalinnalla oli pakko olla ollut.
"En tiedä", Urhomieli vastasi hiljaa. "Tarvitsen vastauksia ja oletin löytävän niitä täältä."
En haistanut mitään muuta kuin ukkospolun katkun sekä hiukan laimehtunutta verta. Miten ne voisivat tarjota Urhomielelle vastauksia?
"Sinun tulisi olla lepäämässä", huomautin väkisinkin. Näin kyllä, että jokin vaivasi veljeäni, mutta hänellä oli nyt erilainen vastuu kuin oppilaana. "Sinun täytyy valvoa seuraava yö leirissä. Oletko aivan varma, että mridän kannattaa lähteä vielä kauemmas? Pian et jaksa olla vahtivuorossasi."
"Entä se, että tiedostanvain vahtivani klaania, jota johtaa mielipuoli? Kissa, joka on menettänyt järkensä ja voisi yöllä hyökätä kimppuuni?" Urhomieli huudahti minulle. Hämmennyin. Mitä ihmettä hän tarkoitti. Puhuiko hän Naalitähdestä? Meidän molempien isästä?
"Mitä huhuja oletkaan ikinä kuullut, ne eivät pidä paikkaansa", maukaisin hiljaa. Klaanissa moni oli kuullut huhuja Herhiläisraidan onnettomuudesta ja kuinka Naalitähti oli saapunut verta tassuissansa takaisin leiriin ennen Hunajaviikseä ja Herhiläisraitaa. Huokasin kovaan ääneen kuullessani kuinka Urhomieli mumisi omiaan.
"Sinulla eiole todisteita, jotta voisit väittää isäämme hulluksi", maukaisin tyynesti. Urhomielen katse pysähtyi silmiini.
"Isäämme? Anteeksi, mutta Naalitähden mukaan en ole edes hänen poikansa!" Urhomieli sihahti. "Hän sanoi sen noin vain vasten kasvojani. Hän ei ole enää Naalitähti, minun ja sinun isäsi, hän on joku muu. Ja jos et usko, käy tervehtimässä häntä itse. Näet vain valkean kissan, jonka silmät ovat täynnä hulluutta ja suusta valuu valkeaa vaahtoa hänen allaan oleville sammalille. "
Urhomielen sanat tunteivat tulleen suoraan sydämestä. Katseeni valahti oitis tassuihini. Ehkä minun tulisi varmistaa veljeni väitteet ennen kuin yrittäisin saada hänen mielensä muuttumaan.
"Hyvä on. Minä uskon sinua", huokasin, sillä en keksinyt muuta keinoa päästä pakoon tästä keskustelusta.
"Tunnen sinut kyllä. Sinä tarvitset todisteita ennen kuin uskot", Urhomieli maukui silmät viirulla. "Palataan leiriin ja käydään isämme luona niin uskot."

Meni tovi aikaa Tuuliklaanin nummilla, että sain juuri nyt melko itsepäisellä tuulella olevan veljeni päästämään minut takaisin Maahännän luokse leiriin eikä Naalitähden luokse oarantajan pesälle. Kumppanini tarvitsisi minua nyt. Olin kuullut Ruusupiikiltä pentujen syntyvän melko piakoin ehkä tahtoisi olla poissa.
"Tulihenkäys!" Villatassu kiirehti luokseni sellaisella vauhdilla, että aavistin jo mitä tapahtuu. Vilkaisin nopeasti Urhomieltä, joka näytti heltyneen minulle. Ravasimme molemmat pentutarhalle. Leutotaival pysäytti minut kuitenkin yarhan suuaukolle.
"Kuinka Maahäntä voi?" kysyin hädissäni. Yritin nähdä kuningataren takaa kumppaniani, mutta hän seisoi itsepäisesti edessäni.
"Hän on kunnossa. Hän synnytti juuri ensimmäisen pentunsa", Leutotaival rauhoitteli. Sanat eivät kuitenkaan tuoneet paljoa lohtua kuullessani Maahännän tuskan.
"Pähkinän värinen naaras, jolla on hännässä ja kasvoissa raitoja", kuulin Vapaudenlennon täsmentävän pesältä. "Hän on hyvin kaunis."
Kuulin Maahännän huutavan kivusta vielä kerran, kunnes pentutarha vaikeni. Jännitys oli erittäin hermoja raastavaa. Jopa Urhomielen hengitys lavallani raastoi hermojani.
"Punaoranssi kolli, jolla on mustat korvat sekä hännänpää ja valkea oikea etutassu", Vapaudenlento vahvisti. Urhomieli henkäisi.
"Aivan kuten sinunkin valkea tassusi", kolli maukui hämmentyneenä. Katseeni valahti valkeaan etutassuuni. Hymähdin.
"Siltä näyttää", maukaisin hiljaa.
"Minun titaa olla aikalähteä, mutta muista käydä katsomassa Naalitähteä niin tiedät mitä yarloitan. Ties mitä se katti aikoo seuraavaksi tehdä", Urhomieli murahti poistuessaan. Olin hyvin varma, että veljeni ei oikeasti tuntenut noin. Hän oli vain satuttanut tunteensa Naalitähden sanoessa, että ei muistanut häntä. Se oli harmillista, mutta isämme oli saattanut puhua vain ohi suunsa.
"Voit nyt tulla sisään", Leutotaival kuittasi ja äisti edestäni. Ryhtäsin heti kumppanini vierelle katsomaan kahta pentuamme. He olivat upeita.
"Mitä tällä kertaa? Marjoja vai lehtiä? Puita vai kasveja?" kysyin pienesti hymyillen.
"Olin ajatellut Setripentua sekä Pihtapentua", naaras vastasi minulle heti ymmärtäen pistä puhuin. Kumppanini ei hetkeksikään tohtinut irrottaa katsettansa pennuistamme. Minä ymmärsin häntä hyvin. Minäkään ei olisi antanut katseeni karata kaksikosta.
"Harvinaislaatuisempia puita siis", vahvistin pienesti. Jopa Maahäntä naurahti minulle.
"Mitä sanot, jos kolli olisi Setripentu ja naaras Pihtapentu?" kysyin Maahännältä kehräten. Vastaukseksi sain vain tyytyväistä kehräystä.
*Tervetuloa Tuuliklaaniin pikkuiset.*

// 800 sanaa
// Pennut?

Nimi: Urhomieli

16.10.2018 23:26
Klaanikokoontuminen oli vilahtanut silmieni edestä hetkessä enkä ollut onnistunut edes sisäistämään sitä kaikkea mitä oli taoahtunut sen aikana.
*Olet nyt soturi*, henkäisin pääni sisällä. *Nimesi on Urhomieli.*
Ei enää harjoituksia Karpalopunan, Hiutaleturkin tai Laventelitassun kanssa. Ainoastaan partioita muiden kissojen kanssa kunnes ansaitsisin oman oppilaani. Räpäytin silmiäni hämmentyneenä. Olinko minä tarkoituksella ollut lopun koulutukseni ajan myös Hiutaleturkin ja Laventelitassun seurassa? Oliko entinen mestarini vain tahtonut varmistaa joltakin toiselta soturilta minun olevan valmis soturiksi? Siinä olikin kysymys, johon en koskaan tulisi saamaan vastausta sillä en sitä koskaan tulisi edes kysymäänkään. En vieläkään uskonut kaiken juuri tapahtuneen.
Ja jos oma soturinimi ei ollut jo isku lapojen väliin keuhkoihin, entä sitten sen jälkeiset uutiset? Viimeistään niiden kohdalla keuhkoni tyhjentyivät ilmasta silkasta hämmennyksestä sekä kyvystäni laskea ja yhdistää toinen asia toiseen. Karpalopuna oli juuri nimetty klaanin varapäälliköksi Hallasydämen ilmoitettua jäävänsä pois. Kohotin kulmiani hämmentyneenä. Miksi juuri minun mestarini? Tahtoiko Naalitähti seuraajakseen oman sukulaisensa tarkoituksella vai oliko tämä vain tahaton tapahtuma? Vai oliko minunkin soturius osa suunnitelmaa saada Karoalopuna varapäälliköksi? Soturinhan tulee olla kouluttanut vähintään yksi oppilas, että voisi ryhtyä siihen asemaan. Pudistelin päätäni. En voisi antaa itseni uskoa kaikkea sitä, mitä mi juuri nyt ajattelinkaan. Vedin henkeä syvälle sisöön keuhkoihini ja huudahdin muutaman kerran onnittelut mestarilleni muun klaanin mukana. Minun katseeni kuitenkin kiinnittyä oitis Naalitähteen, joka nelisti parantajan pesälle. Jätin hurraukset heti sivuun ja suuntasin isäni perässä parantajan pesälle.
"Tahdon Liskoloikan tai Lovijuovan pesän ulkopuolellr vartioimaan lopuksi aikaa kaiken varalta", kuulin isäni selittävän kiireellisesti parantajallemme Ruusupiikille.
"Tiedät varsin hyvin, että en voi jättää sinua tänne pesälle kahden Herhiläisraidan kanssa", naaras vastasituimasti. Kyulin vain vaimean siahduksen. Astelin enempää ajattelematta sisälle parantajan pesään. Huomasin kuinka Herhiläisraidan sammalvuode oli mahdollisimman lähellä pesän suuaukkoa ja isäni aivan pesän perällä. Asetelma oli väkisinkin huomiota herättävä.
"Urhomieli", isäni Naalitähti köhähti huomatessaan minut. Myös Ruusupiikki kääntyi katsomaan minua. Vasta nyt huomasin pienen määrän vaahtoa tulevan Naalitähden suupielestä. Myös hänen kyntensä olivat esillä. Herhiläisraita vierelläni oli myös erittäin jännittynyt. Mitä oli tapahtunut ennen minun tuloa paikalle?
"Mitä sinä tuijotat?" isäni sihahti erittäin vihaisesti. Säpsähdin hiukan, mutta vain hiukan. Hänen äänensä oli vain kovempi kuin olinkaan ajatellut. "No? Kissako vei kielen?"
Pudistelin päätäni. "Tulin vain katsomaan kuinka voit."
"Paremmin kuin koskaan. Nyt poistu", Naalitähti vastasi tylysti ja kääntyi pois. Näin kuinka hän ryhtyi nuolemaan omia tassujansa erittäin hitaasti. Aivan kuin olisin nähnyt niissä hitusen vanhaa verta aivan mustien käpälien tyvessä.
"Mutta...", aloitin. Se oli virhe. Naalitähden meripihkainen katse porautui minuun hetkessä. En ollut tunnistaa omaa isääni. Herhiläisraita vieressäni kirosi menemään ja oli selvästi valmis juoksemaan pakoon.
"Älä kyseenalaista päällikkösi käskyä! Jos käsken sinun poistua, sinä poistut!" isäni huysi vasten kasvojani. Totuus iski aivan yhtä oahasti kuin hänen sanansa. Rento ja tyyni isäni oli poissa. Jäljellä oli vain raivoava myrsky. Hän oli virallisesti menettänyt järkensä. Nyt jopa kuulemani huhut olisivat voineet pitää paikkaansa. Tuossa tilassa olisin voinut jopa uskoa hänen käyneen Herhiläisraidan kimppuun.
"Älä nyt", Ruusupiikki yritti, vaikka aivan varmasti tiesi Naalitähden olleen menetetty tapaus. "Hänhän on sentään poikasi."
"Minulla ei ole kuin yksi poika Tuuliklaanissa! Ruokoturkki ja Kultaliekki ovat kuolleet jo ikuisuus sitten", Naalitähti rääkyi. "En ole koskaan eläessäni nähnytkään tätä kissaa!"
Oli todella lägellä, että en juossut lyömään isääni kuonoon. Hän oli kehdannut unohtaa minut sekä Mahtitassun kokonaan. Pian hän varmasti kieltäisi myös Tulihenkäyksen olemassa olonkin.
Tahdoin huutaa sydämestäni, mutta sen sijaan käännyin ympäri ja juoksin pois parantajan pesältä kohti pentutrhaa. Minun tarvitsisi juuri nyt kääntyä isoveljeni suuntan asiani kanssa, piti hän siitä tai ei. Mahtitassulekaan minä en voisi mennä purkaan pahaa oloani, sillä hän pitäisi minua heikkona ja Ylvästassu olisi vielä pahempi vaihtoehto. Hunajaviiksi oli jo valmiiksi tarpeeksi järkyttynyt, joten Tulihenkäys vaikutti ainoalta järkeen käyvältä vaihtoehdolta tähän hätään.

// 596 sanaa
// Jatkan ite Tulella

Nimi: Karpalopuna

16.10.2018 18:11
Aukiolle tuli hiljaista, kun kissat hajaantuivat takaisin omiin puuhiinsa. Katselin ympärilleni voimatta vieläkään käsittää sitä, että olin todellakin Tuuliklaanin uusi varapäällikkö. Se tuntui aivan uskomattomalta! Ajatukseni karkasivat toisaalle äsken pidetyistä nimittäjäisitä, kun tuttu laventelimainen tuoksu lehahti kielelleni. Käänsin katseeni vaaleanharmaaseen naaraaseen, joka lähestyi minua lämmin hymy huulillaan karehtien. Tunsin punehtuvani jälleen, mutta tällä kertaa en aikonut irrottaa katsettani oppilaan sievistä, laventelinsinistä silmistä.
“Onnea uudelle varapäällikölle. Sinusta tulee upea varapäällikkö Tuuliklaanille, pystyn näkemään sen jo nyt”, Laventelitassu maukui tasaisella, kauniilla äänellään. Hän laski katseensa hetkeksi maahan, ennen kuin nosti sen uudemman kerran minuun ja kysyi:
“Saisinko antaa onnitteluhalin?”
Aluksi menin hieman hämilleni, mutta ei mennyt aikaakaan, kun pieni hymy nousi jo kasvoilleni ja vastasin naaraan kysymykseen: “Toki.”
Laventelitassu nyökkäsi kiitollisen näköisenä ja astui lähemmäksi. Tunsin hänen lämpimän hengityksensä hipovan karvojani, kun hän kurottautui minua kohti ja painoi päänsä rintaani vasten. Hengitin naaraan makeaa tuoksua huumaantuneena. Oloni oli turvallinen oppilaan ollessa lähelläni. Hänen seurassaan minun oli hyvä olla.
Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen Laventelitassu otti askeleen taaksepäin ja hänen kasvoilleen levisi ilkikurinen virne. “Nyt sinä saat komennella minua hieman enemmän kun olet korkeassa asemassa”, tämä maukui leikkisä vire äänessän ja ilkikurinen virnistys naaraan kasvoilla hiipui vähitellen lämpimäksi hymyksi. “Näytit todella yllättyneeltä kun Naalitähti nimitti sinut. Kenet luulit nousevan varapäälliköksi sinun sijastasi?”
“Havuviiksen, koska onhan hän sentään minua kokeneempi soturina ja olisi varmasti johtanut Tuuliklaania hienosti”, naurahdin hiljaa, mutta vakavoiduin sitten. “En kylläkään voi mennä itsestäni takuuseen. Olen vielä nuori, eikä minulla ole hajuakaan, miten klaania tulisi johtaa oikein.” Siirtelin tassujani levottomana.
“Sinä pärjäät varmasti hienosti.” Hallasydän tassutti luoksemme harmaanvihreät silmät heikossa ilta-auringon kajastuksessa kiiluen. “Naalitähti on hyvä päällikkö, enkä epäile hänen valintojaan”, entinen varapäällikkö maukui. “Ja sinulla on vielä paljon aikaa harjoitella tulevaa päällikkökauttasi varten, joten voit nukkua levollisin mielin yösi.”
“Entä partioiden järjestäminen? Miten se tapahtuu? Pitääkö minun vielä tänään ilmoittaa partiot Suurkiven päältä klaanille?” hätäilin.
“Olen jo huolehtinut tämän päivän partioista, mutta seuraava päivä jää sinun vastuullesi”, Hallasydän naukaisi lievästi huvittuneen kuuloisena ja kohotti sitten katseensa punertavalle taivaalle. Hän tähyili pilvetöntä taivasta hetken ajan, ennen kuin laski katseensa jälleen minuun ja sanoi: “Lupaan tehdä kaiken voitavani auttaakseni sinua, joten jos jokin asia mietityttää sinua, tiedät mistä minut löytää.” Sen jälkeen vanha tabbykuvioinen naaras käännähti ympäri ja lähti askeltamaan klaaninvanhimpien pesälle päin.
Vilkaisin sivusilmällä Laventelitassuun, joka seurasi pää aavistuksen verran kallellaan Hallasydämen verkkaista etenemistä. Huvittunut hymy nousi kasvoilleni. Oppilas näytti niin suloiselta - ihan kuin pentutarhan muutaman kuun ikäinen pentu.
“Kuules, haluaisitko auttaa minua järjestämään huomisen päivän partiot? En taida saada unta, ennen kuin olen selvillä niistä”, pyysin kauniisti Laventelitassulta, joka katsahti minuun hieman yllättyneenä.

//Laventeli?
//422 sanaa.

Nimi: Laventelitassu

16.10.2018 15:22
Seurasin Karpalopunaa todella hämmentyneenä ulos leiristä ja kun ruskeaturkkinen kolli asettui istumaan uloskäynnin edustalle, seurasin hänen merkkiään istuutumalla kahden hännänmitan päähän. Minulla ei ollut hajuakaan mistä hän oli puhumassa minulle, mutta tahdoin silti kunnioittaa omaa tilaa ja antaa kollille tilaa hengittää.
"Minulla on pennusta lähtien ollut vika - tarkemmin ajateltuna se on eräänlainen sairaus, josta ei voi koskaan parantua, tai siis niin minulle on sanottu. Sen sairauden takia en voi koskaan juosta yhtä nopeasti kuin klaanitoverini, sillä hapenottokykyni on erittäin heikko, mistä syystä tänään nummilla minua alkoi heikottaa ja hengittämiseni kävi kovin vaivalloiseksi. En usko sen olevan vaarallista, mutta jään harmikseni monesta jutusta paitsi sen takia", Karpalopuna selitti ja laski sitten meripihkaisen katseensa pehmeään nummiruohikkoon, joka ympyröi hänen kookkaita käpäliään. Räpäytin hitaasti laventelinsinisiä silmiäni hyvin yllättyneenä, mutta samalla helpottuneena. Olin ehtinyt jo kuvitella, että Karpalopunalla oli ollut joku salainen haava joka oli vaikeuttanut hänen juoksemistaan. Hänellä oli hapenottokyvyssä vaikeuksia. Miksi hän oli sitten jättänyt totuuden kertomatta? Silmäilin ystävällinen hymy kasvoillani leveälapaista soturia tyytyväisenä siitä, että hän oli loppujen lopuksi kunnossa.
"Karpalopuna!"
Olin jo sanomassa Karpalopunalle, että hänen ei tarvinnut nolostua hapenottokykyvaikeuksistaan, mutta luoksemme pyyhältävä Hallasydän keskeytti aikeeni. Valkean ja hopeanharmaan kirjava varapäällikkö puuskutti raskaasti, mikä kertoi hänen tulleen luoksemme kiireessä.
"Naalitähti lähetti minut hakemaan sinut takaisin leiriin. Hänellä on kuulemma sinulle erittäin tärkeää asiaa."
Heitin nopean silmäyksen Karpalopunaan, joka sisäisti juuri mielessään Hallasydämen lausumia sanoja. Sitten ruskeaturkkinen kolli nyökäytti päätään ja ohjeisti minua seuraamaan kanssaan leiriin. Tällä kertaa en hämmentynyt, kun Karpalopuna hölkkäsi leiriin rauhallisella tahdilla.

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!"
Laventelinsininen katseeni nousi äkkinäisesti ylös, kun Naalitähden päättäväinen kutsuhuuto kajahti Tuuliklaanin leirissä. Valkeaturkkinen päällikkö jäi silmäilemään, kun tuuliklanilaiset alkoivat kerääntyä kokoontumispaikan ympärille. Sivusilmästäni näin Karpalopunan marssivan Urhotassun rinnalla kissajoukon eturiviin ja arvasin heti, että Urhotassu ansaitsisi soturinimensä. Ei kestäisi onneksi kauan kunnes minustakin tulisi soturi.
Seurasin klaanikokoontumista vain puolittain, koska mielessäni vain pyöri se, kuinka Karpalopuna ei ollut kertonut minulle vaikeuksistaan. Oliko hän nähnyt hengitysvaikeutensa heikkoutena ja kuten monet kollit, hän ei ollut tahtonut kertoa huonoista puolistaan?
"Hallasydän on osoittanut halukkuutensa eläköityä soturin polulta ja luopua paikastansa Tuuliklaanin varapäällikkönä. Minun tulee kunnioittaa tätä päätöstä, sillä Hallasydän on toiminut Pyryviiman jälkeen varapäällikkönä yhtä mallikkaasti kuin jokainen tämän klaanin edellinen varapäällikkö. Hallasydän, toiveesi on luopua varapäällikön virasta ja siirtyä klaaninvanhimpien joukkoon, eikö näin?" Naalitähden kysyvä äänensävy herätti minut ajatuksistani ja sai katseeni porautumaan Hallasydämeen, joka seisoi ylväänä päällikön edessä. Koko klaani seurasi jännittyneenä, kuinka Hallasydän nyökäytti päättäväisenä päätään ja naukui kristallinkirkkaalla äänellä:
"Kyllä."
"Tuuliklaani kunnioittaa sinua kaikesta palvelusta, jota olet antanut meille. Pyydän Tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta aikaa levätä klaaninvanhimpana."
Hallasydän oli siis eläköitynyt ja Naalitähti tulisi ilmoittamaan uuden varapäällikön. Aloin silmäilemään soturien rivistöä, miettien keistä voisi tulla mahdollisesti varapäälliköitä. Hunajaviiksi oli vahva mahdollisuus, olihan hän myös Naalitähden kumppani. Myös Lepakkoliito, Havuviiksi ja Tulihenkäys voisivat päästä kyseiseen asemaan.
"Seuraava sekä viimeinen asiani arvattavasti koskee uuden varapäällikön valintaa. Valinta oli hankala, sillä klaanissa oli useita lukuisia vaihtoehtoja, mutta uskon klaanin olevan hyvissä käpälissä tämän kyseisen kissan kanssa", Naalitähti naukaisi ja antoi katseensa kiertää soturien rivistössä kunnes se pysähtyi erääseen kissaan. Henkäisin, kun tajusin keneen päällikkö katsoi.
"Lausun nämä sanat Hallasydämen sekä Tähtiklaanin edessä, jotta hän voi kuulla ja hyväksyä valintani. Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on Karpalopuna!"
Ponnahdin innostuneena nousemaan ja aloin huutamaan kollin nimeä klaanin perässä. Karpalopuna näytti niin hämmästyneeltä, mutta suureksi helpotuksekseni klaani näytti olevan todella tyytyväinen Naalitähden päätökseen. Karpalopunasta tulisi erinomainen varapäällikkö Tuuliklaanille.
Kun hurraamiset olivat alkaneet hiljentyä ja kissat lähtivät hajaantumaan klaanihommiensa pariin, lähdin tassuttelemaan Karpalopunaa kohti. Vastanimitetty varapäällikkö huomasi minut nopeasti ja kääntyi katsomaan minua meripihkaisilla silmillään. Tunnuin sulavani kollin katseen alla.
"Onnea uudelle varapäällikölle. Sinusta tulee upea varapäällikkö Tuuliklaanille, pystyn näkemään sen jo nyt", onnittelin Karpalopunaa lämmin hymy kasvoillani ja hetken epäröinnin jälkeen kysyin ujosti:
"Saisinko antaa onnitteluhalin?"
"Toki", Karpalopuna naukaisi hetken kuluttua. Nyökäytin kiitollisena päätäni ja astelin aivan leveälapaisen kollin eteen. Nielaisin äänettömästi ja painoin sitten pääni Karpalopunan ruskeaan turkkiin. Kollin myskimäinen tuoksu tunkeutui sieraimiini ja sekoittuikin ilmassa varmasti minun laventelimaisen tuoksuni kanssa. Jäin siihen ehkäpä hieman oudon pitkäksi aikaa, kunnes tajusin perääntyä ja väläyttää Karpalopunalle ilkikurisen hymyn lieventääkseni tunnelmaa.
"Nyt sinä saat komennella minua hieman enemmän kun olet korkeassa asemassa", virnistin leikkisästi ja palautin sitten kasvoilleni lämpimän hymyni, "näytit todella yllättyneeltä kun Naalitähti nimitti sinut. Kenet luulit nousevan varapäälliköksi sinun sijastasi?"

//Karpalo?
//697 sanaa

Nimi: Karpalopuna

16.10.2018 14:39
"Mitä on tapahtunut?" Ruusupiikki tassutti meitä vastaan kummastuneen näköisenä. Tiesin, että parantajanaaras oli perillä hengitysvaikeuksistani, sillä hänhän ne oli alunperin minulle todennut. Ruusupiikki oli sanonut, ettei voisi auttaa minua - etten koskaan tulisi paranemaan kokonaan ja että tulisin joutumaan aina elämään rajoitetuilla vaihteilla.
"Juoksin Karpalopunan kanssa nummilla ja kun saavuimme partion luokse, hän hengitti todella raskaasti ja epätasaisesti. Hiutaleturkki käski meidän palata leiriin Karpalopunan kunnon takia ja hän toivoi, että minä veisin hänet sinun luoksesi", Laventelitassu selitti puolestani, sillä en sen hetkiseltä häpeältäni pystynyt vastaamaan parantajan esittämään kysymykseen.
"Vai niin", Ruusupiikki maukui hiljaa ja käänsi arvioivan katseensa minuun. "Odota tässä, niin haen sinulle hieman leskenlehteä." Sen jälkeen hän käännähti kannoillaan ja katosi pesän perällä sijaitsevaan varastoonsa, jossa hän ilmeisesti säilytti yrttejään.
"Kas näin", valkea naaras naukaisi palattuaan varastolta ja laski leskenlehden eteeni. Kumarruin nuuhkaisemaan sitä haluttomana. Olin joutunut syömään juuri tätä kyseistä kasvia pentuna - ja paljon - johtuen siitä, etten ollut osannut ottaa rauhallisemmin sisaruksieni kanssa leikkiessä.
"Onko jotakin muuta?" kysyin ehkä jopa hieman anelevaan sävyyn.
"Valitettavasti ei", Ruusupiikki huokaisi, "mutta voin hakea hunajaa helpottamaan nielemistä."
"Ei kiitos, kyllä tämä menee näinkin", jupisin puoliääneen ja lipaisin lehdet suuhuni.
"Tule hakemaan lisää, jos hengittäminen käy vaikeaksi", parantaja kehotti.
"Tulen, tulen. Kiitos avusta ja näkemiin!" nau'uin nopeasti ja luikahdin Laventelitassun edellä ulos pesästä. Vaaleanharmaa naaras seurasi perässäni hieman hämmentyneen oloisena.
Vedin syvään henkeä ja käännyin kohtaamaan naaraan kasvokkain. "Minun on kerrottava sinulle jotakin. Voisimmeko mennä leirin ulkopuolelle puhumaan?" ehdotin varovasti.
"Toki", Laventelitassu vastasi hyväksyvästi. Suljin silmäni ja yritin koota ajatuksiani yhdeksi ja samaksi tarinaksi, jonka loppu oli vielä mysteeri. En aikonut valehdella Laventelitassulle enää, olihan hänestä tullut minulle hyvä ystävä - ellei jopa enemmänkin.

Istahdin alas ja kietaisin häntäni etukäpälilleni. Laventelitassu istui minua vastapäätä utelias katse laventelinsinisissä silmissään. Olin tuonut hänet vähän matkan päähän leiristä kanervikkojen suojaan, jossa voisimme ainakin toivon mukaan puhua ihan rauhassa. En tahtonut heikkouksieni kantautuvan ulkopuolisten korviin.
"Minulla on pennusta lähtien ollut vika - tarkemmin ajateltuna se on eräänlainen sairaus, josta ei voi koskaan parantua, tai siis niin minulle on sanottu", aloitin empien. "Sen sairauden takia en voi koskaan juosta yhtä nopeasti kuin klaanitoverini, sillä hapenottokykyni on erittäin heikko, mistä syystä tänään nummilla minua alkoi heikottaa ja hengittämiseni kävi kovin vaivalloiseksi. En usko sen olevan vaarallista, mutta jään harmikseni monesta jutusta paitsi sen takia." Laskin katseeni hetkeksi tassuihini. Vaikka uskoinkin Laventelitassun ymmärtävän minua, pelkäsin silti pienesti hänen reaktiotaan. Haluaisiko hän enää olla tällaisen tuuliklaanilaiseksi epäkelvon soturin kanssa? Ei, Laventelitassu oli suvaitsevan toisia kohtaan, olin siitä varma.
Ennen kuin oppilas ehätti sanomaan mitään, Hallasydän juoksi luoksemme. Oli suorastaan ihme, että hän oli onnistunut löytämään salaisen piilopaikkani, sillä peitin hajujälkeni yleensä aika hyvin.
"Karpalpuna", vanha kissa puuskutti, "Naalitähti lähetti minut hakemaan sinut takaisin leiriin. Hänellä on kuulemma sinulle erittäin tärkeää asiaa."
Kohotin kulmiani yllättyneenä. Mitä niin tärkeää asiaa isoisälläni oikein olisi voinut olla, jotta oli lähettänyt varapäällikkönsä asialle? Minulla ei ollut siitä vielä hajuakaan, mutta aioin ottaa selvää, mistä oli oikein kyse. Nousin ylös ja viittasin Laventelitassua seuraamaan perässä. Sen jälkeen lähdin hölkkäämään mahdollisimman rauhallista vauhtia leiriä kohti.

"Sinulla oli minulle asiaa aikaisemmin." Naalitähti katsoi minua tyyni ilme kasvoillansa. "Olettaen asiasi koskee Urhotassua. En usko sinun muuten tulleen juttusilleni."
Nyökkäsin nopeasti. "Uskon oppilaani olevan valmis soturiksi."
"Selvä", päällikkö vastasi pidettyään ensin huomattavan pitkän tauon. "Pidän nimitysseremonian nyt. Minulla on muutakin ilmoitettavaa. Ilmoita asiasta oppilaallesi jos vain kerkeät ennen minua."
"Hyvä", mau'uin lyhyesti ja lähdin loikkimaan oppilaiden nukkuma-aluetta kohti tavoitteenani löytää Urhotassu. Kellertäväturkkinen kolli suki parasta aikaa itseään vuoteensa lähistöllä ja keskeytti puuhansa huomattuaan minut.
"Hei, Karpalopuna", oppilaani tervehti.
"Hei, Naalitähti sanoi aikovansa -" lauseeni jäi kesken Naalitähden kutsuhuudon kiiriessä aukion halki. Urhotassu heitti minuun vielä kysyvän katseen, ennen kuin nousi ylös ja lähti lipumaan Suurkiven luokse pesätoveriensa mukana.
*Se selviää hänelle kyllä pian*, ajattelin ja kiiruhdin tämän perään.
"Minulla on paljon ilmoitettavaa, joten aloittakaamme mahdollisimman pia", Naalitähti avasi kokouksen. "Ensimmäisenä minun on ilmoitettava Maahännän siirtymisestä pentutarhalle odottamaan poikani Tulihenkäyksen pentuja. Toivotan heille molemmille onnea tulevaan."
Käännyin katsomaan hämmästyneenä emooni, joka nojasi isääni vasten lähellä pentutarhaa. Tosiaan: hänen vatsansa oli tainnut hieman pyöristyä sitten viime näkemän. Mutta mikä parasta saisin uusia pikkusisaruksia!
"Seuraavaksi luvassa on erään oppilaan nimitysseremonia. Urhotassu, astuisitko eteeni?" isoisä jatkoi klaanin hiljennyttyä. Urhotassu astahti Suurkiven eteen selvästikin yllättyneenä. "Minä, Naalitähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Urhotassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Naalitähti puhutteli poikaansa.
"Lupaan!" Urhotassu vastasi varman kuuloisena.
Naalitähti katsoi oppilasta hymyillen. "Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Urhomielenä. Tähtiklaanin kunnioittaa jalouttasi ja rohkeuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi."
"Urhomieli! Urhomieli! Urhomieli!" yhdyin hurraamaan klaanitoverieni mukana tuoreen soturin nimeä. En olisi voinut olla ylpeämpi hänestä. Kolli oli tehnyt kovan työn soturiutensa eteen.
Naalitähti nosti häntänsä ilmaan vaikenemisen merkiksi. "Seuraavaksi ilmoitan Hallasydämen toiveesta, jonka hän on esittänyt minulle jo puoli kuuta sitten", hän maukui kantavalla äänellään, jota en koskaan voinut olla ihastelematta. Tulisikohan minun ääneni koskaan olemaan yhtä luja ja vakuuttava? "Hallasydän on osoittanut halukkuutensa eläköityä soturin polulta ja luopua paikastansa Tuuliklaanin varapäällikkönä. Minun tulee kunnioittaa tätä päätöstä, sillä Hallasydän on toiminut Pyryviiman jälkeen varapäällikkönä yhtä mallikkaasti kuin jokainen tämän klaanin edellinen varapäällikkö." Valkea kolli kääntyi katsomaan eturivissä istuvaan varapäällikköönsä.
"Hallasydän, toiveesi on luopua varapäällikön virasta ja siirtyä klaaninvanhimpien joukkoon, eikö näin?" Naalitähti varmisti naaraalta.
"Kyllä", kuulin Hallasydämen tyynen vastauksen.
"Tuuliklaani kunnioittaa sinua kaikesta palvelusta, jota olet antanut meille. Pyydän Tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta aikaa levätä klaaninvanhimpana." Päällikkö nyökkäsi kunnioittavasti entiselle varapäällikölleen.
"Hallasydän! Hallasydän! Hallasydän!" klaani hurrasi jälleen. Tällä kertaa minun ääneni oli pelkkä hiipunut kuiskaus, sillä jäin miettimään yhtä asiaa: kenestä tulisi Tuuliklaanin seuraava varapäällikkö? Havuviiksi olisi ainakin hyvä ehdokas, sillä tämä oli muistaakseni kouluttanut joskus oppilaankin.
"Seuraava sekä viimeinen asiani arvattavasti koskee uuden varapäällikön valintaa. Valinta oli hankala, sillä klaanissa oli useita lukuisia vaihtoehtoja, mutta uskon klaanin olevan hyvissä käpälissä tämän kyseisen kissan kanssa", Naalitähti jatkoi puhettaan kuin lukien ajatukseni. Yllättäen hänen katseensa kohdistui minuun ja tunsin niskakarvojeni nousevan pystyyn silkasta jännityksestä. Oliko hänen katseellaan jokin merkitys? "Lausun nämä sanat Hallasydämen sekä Tähtiklaanin edessä, jotta hän voi kuulla ja hyväksyä valintani. Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on Karpalopuna!"
Leukani loksahti auki äimistyksestä. Olinko kuullut oikein, vai oliko isoisä tosiaan päättänyt nimittää minut klaanin uudeksi varapäälliköksi?
"Karpalopuna! Karpalopuna! Karpalopuna!" Klaanin hurraukset vahvistivat luuloni: Naalitähti oli juuri nimittänyt minut varapäällikökseen.

//Laventeli? Joku?
//1035 sanaa.

Nimi: Naalitähti

16.10.2018 13:04
Hallasydämen keskeytys ei olisi voinut tulla pahempaan aikaan minulle itselleni. Varapäällikköni kysymyksen takia Karpalopuna oli poistunut luotani. Olin odottanut erittäin tärkeitä uutisia häneltä. Pudistin päätäni pienesti astellessani varapäällikön luokse. Hänen uutisensa tuskin olisivat juuri nyt mitään maata mullistavaa. Tosin katse naaraan kasvoilla kertoi jotakin aivan muuta. Punertavat tassuni kerjäsivät varmasti huomiota.
”Anteeksi keskeytykseni, mutta Maahäntä kävi ilmoittamassa minulle jotakin, jonka olettaisin kiinnostavan sinuakin”, naaras maukaisi epävarman oloisesti. Minun kylmähkö katseeni taisi juuri nyt kieltää minun tapahtumistani puhumisen melko hyvin ja tiesin Hallasydämenkin tajunneen sen. Hymähdin hiljaa ja istahdin. Annoin naaraan kertoa minulle uutisensa ja sen jälkeen pyytäisin hänet hakemaan Karpalopunan luokseni pikimmiten. Kollin asia oli aivan hyvin voinut koskea Urhotassua, mutta nyt en päässyt kuulemaan hänen asiaansa. Jopa tämän hetkinen ilmeeni kasvoilla antoi Hallasydämen erittäin helposti ymmärtää kuinka huonoon väliin hän oli todella tuuppautunutkaan.
”Maahäntä odottaa poikasi Tulihenkäyksen pentuja ja ilmoitti siirtyvänsä pois soturin tehtävistä takaisin pentutarhalle”, Hallasydän naukaisi minulle. Hänen asentonsa oli levoton. Naaras ei suostunut istumaan vaan seisoi ja vaihteli painoansa tassulta toiselle vähän väliä. En kuitenkaan voinut olla myöntämättä, että kuulemani kiehtoi minua. Harmikseni tiesin kyllä, että en tulisi näkemään poikani pentujen syntymää. Huokasin raskaasti.
”Oliko vielä jotakin muuta?” vahingollisesti sihahdin hampaideni välistä. Olin selvästi saamassa seuraavan kohtaukseni pian. Tunsin kuinka kynteni alkoivat valua ulos. Jopa pienikin mutka minun suunnitelmiini otti hermoilleni ja juuri nyt tielläni seisoi vain Hallasydän. Suljin hetkeksi silmäni ja yritin rauhoittaa mieltäni. Pian pääsisin toteuttamaan lopun suunnitelmastani ja kaikki olisi hyvin. Ainakin Tuuliklaanin osalta.
Huomasin kuinka Hallasydän pudisteli päätänsä. Hänen ainoaksi asiaksi oli jäänyt Maahännän ja Tulihenkäyksen pennut.
”Hyvä on”, hymähdin. ”Siispä etsi Karpalopuna tassuihini nyt. Minulla on hänelle erittäin tärkeää asiaa.”

Hallasydän etsi Karpalopunaa tovin, mutta lopulta hänen onnistui saavuttaa pojanpoikani jostakin. Totta puhuen minua ei kiinnostanut sen suuremmin mistä hän löytyi, mutta hän löytyi. Hallasydämen toimitettua Karpalopuna luokseni, käskin hänet toisaalle. Naaraan tuskin tarvitsisi kuulla tätä keskustelua. Hän aivan varmasti tiesi jo itsekin mitä seuraavaksi tapahtuisi. Minun tulisi olla nopea seuraavissa liikkeissäni, sillä Hunajaviiksi oli tuonut haavoittuneen Herhiläisraidan parantajan pesälle ja erilaiset tarinat hänen onnettomuudestansa levisivät. En voinut antaa klaanin tietää totuutta vielä. Saisin vihat niskaani ja viimeinen henkeni riistettäisiin ennen kuin ehtisin uutta varapäällikköä nimeämään.
”Sinulla oli minulle asiaa aikaisemmin”, maukaisin tyynesti Karpalopunalle. Kolli nyökkäsi. ”Olettaen asiasi koskee Urhotassua. En usko sinun muuten tulleen juttusilleni.”
En ollut varma minkä tunteen olin juuri nähnyt Karpalopunan kasvoilla, mutta hän nyökkäsi. ”Uskon oppilaani olevan valmis soturiksi.”
Olin erittäin tyytyväinen kuulemaani. Saisin vihdoinkin rauhani tietäessäni klaanin jäävän hyviin tassuihin. En voinut olla tuntematta ristiriitaa sisälläni. Hulluus ei antanut muille tilaa viedä minun valtaani tässä klaanissa, mutta olin satuttanut omaa klaaniani aivan tarpeeksi. Minulta vaati jopa voimia käydä tämä keskustelu ilman sekoamista. Siispä taistelisin tämän hetken ja antaisin lopulta hulluudelle vallan, sillä kovinkaan pitkään sitä en enää voinut taistella. Siirtyisin parantajan pesälle odottamaan omaa aikaani.
”Selvä”, kuittasin hitaasti erittäin pitkän tauon jälkeen. ”Pidän nimitysseremonian nyt. Minulla on muutakin ilmoitettavaa. Ilmoita asiasta oppilaallesi jos vain kerkeät ennen minua.”
Nyökkäsin nopeat hyvästit Karpalopunalle antamatta kasvojeni näyttää mitään tunteita, jotta hän ei tietäisi mitä seuraavaksi tapahtuisi. Nelistin suoraan suurkivelle ja loikkasin sen päälle. Katsoin hetken aikaa jälleen mustia tassujani. Olin joutunut käymään pesemässä ne uudelleen Ruusupiikin pesällä, sillä en voinut kohdata klaaniani jälleen tassut punertavina.
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!” huusin klaanilleni. Ei ollut mitään sen mahtavampaa tunnetta kuin nähdä kaikki oman klaanin kissat saapumassa minun luokse kuuntelemaan minun asiaani. Se sai minut tuntemaan voimakkaammalta joka kerta. Suljin silmäni hetkeksi ja annoin ajatusten kaikota päästäni. Se sekoittaisi minua vielä enemmän.
Huomasin miltein kaikkien olevan jo paikalla, mukaan lukien Hunajaviiksen, joka katsoi minua hiukan oudoksuen. Naaras oli nähnyt minun hyökänneen Herhiläisraidan kimppuun aikaisemmin ja hän taisi olla ainoa, joka tiesi totuuden tapahtumista.
”Minulla on paljon ilmoitettavaa, joten aloittakaamme mahdollisimman pian”, maukaisin kuuluvaan ääneen. ”Ensimmäisenä minun on ilmoitettava Maahännän siirtymisestä pentutarhalle odottamaan poikani Tulihenkäyksen pentuja. Toivotan heille molemmille onnea tulevaan.”
Sanoissani oli surua, sillä en vieläkään voinut uskoa todeksi että en näkisi sitä päivää, kun pennut syntyivät. Vaikka toisaalta olinhan minä jo nähnyt Herukkatassun, Lakkatassun, Karpalopunan ja Juolukkapennun syntymän, olisin tahtonut nähdä myös loputkin jälkeläisteni pennut. Klaani jonkin aikaa onnitteli kaksikkoa, kunnes hiljeni taas kuulemaan mitä minulla oli sanottavana.
”Seuraavaksi luvassa on erään oppilaan nimitysseremonia. Urhotassu, astuisitko eteeni?” puhuttelin omaa poikaani muiden kissojen joukosta. Kollin kasvoilla oli hiukan jännittyneisyyttä, josta päättelin että Karpalopuna ei ollut ehtinyt kertoa aivan kaikkea tai sitten varoitus oli tullut liian nopealla aikataululla.
”Minä, Naalitähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Urhotassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?” puhuttelin oppilasta jälleen.
Kolli näytti erittäin tyytyväiseltä sekä jopa hiukan jännittyneeltä edessäni, vaikka hänen vastaus oli selvä kuin kivi: ”Lupaan!”
Hymähdin tyytyväisenä ja jatkoin: ”Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Urhomielenä. Tähtiklaanin kunnioittaa jalouttasi ja rohkeuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi.”
Loikkasin alas kiveltä ja astelin uuden soturin, poikani Urhomielen vierelle. Kosketin erittäin hitaasti Urhomielen päälakea. Jos en olisi ollut klaanin edessä, olisin voinut vannoa pudottaneeni kyyneleen kollin päälaelle. Hetken kuluttua kolli lipaisi nopeasti kielellänsä omaa lapaani. Minun meripihkaiset silmäni kohtasivat hetkeksi aikaa poikani siniharmaat silmät. Toiset silmistä olivat täynnä surua, toiset täynnä toivoa.
”Onnea matkaan, pikkuinen”, kuiskasin hiljaa. Käännyin erittäin nopeasti ympäri ja loikkasin takaisin suurkivelle klaanin hurratessa uuden soturin nimeä.
”Urhomieli! Urhomieli! Urhomieli!” kuulin huudettavan takanani. Hengitin raskaasti palatessani takaisin suurkiven reunalle. Nostin häntäni pystyyn saadakseni klaanin vaikenemaan. Totta kai olisin tahtonut Urhomielen kuulevan hänen uutta nimeään huudettavan vielä pidemmän aikaa, mutta minulla oli vielä muutakin ilmoitettavaa.
”Seuraavaksi ilmoitan Hallasydämen toiveesta, jonka hän on esittänyt minulle jo puoli kuuta sitten”, maukaisin kovaan ääneen. ”Hallasydän on osoittanut halukkuutensa eläköityä soturin polulta ja luopua paikastansa Tuuliklaanin varapäällikkönä. Minun tulee kunnioittaa tätä päätöstä, sillä Halasydän on toiminut Pyryviiman jälkeen varapäällikkönä yhtä mallikkaasti kuin jokainen tämän klaanin edellinen varapäällikkö.”
Tajusin puhuessani tarkoittaneen osittain myös minua itseäni, sillä olinhan minäkin joskus ollut varapäällikkö. Muistot välähtivät silmieni edessä erittäin nopeasti. Katsahdin Hallasydäntä merkitsevästi, kutsuen hänet eteeni.
”Hallasydän, toiveesi on luopua varapäällikön virasta ja siirtyä klaaninvanhimpien joukkoon, eikö näin?” kysyin tämän hetkiseltä varapäälliköltä.
”Kyllä”, Hallasydän vastasi tyynesti häntäänsä heilauttaen. Hän ei epäröinyt hetkeäkään. Se oli kunnioitettavaa. Olihan naaras kuitenkin niin lähellä päälliköksi pääsemistä.
”Tuuliklaani kunnioittaa sinua kaikesta palvelusta, jota olet antanut meille. Pyydän Tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta aikaa levätä klaaninvanhimpana”, maukaisin erittäin kuuluvaan ääneen Hallasydämelle ja klaanille. Minun oli jostakin syystä erittäin vaikea sanoa näitä sanoja, sillä juuri nyt olin ilman varapäällikköä sekä erittäin haavoittuvainen. En pitänyt näiden tunteiden yhdistelmästä.
”Hallasydän! Hallasydän! Hallasydän!” klaani huusi naaraan nimeä hänen astellessa kohti uutta pesäänsä. Katsoin Hallasydämen perään hiukan haikeasti. Jo toinen varapäälliköistäni oli jättänyt heille annetun kunnian.
Hiljensin klaanin jälleen ja olin valmis kertomaan viimeisen asiani. ”Seuraava sekä viimeinen asiani arvattavasti koskee uuden varapäällikön valintaa. Valinta oli hankala, sillä klaanissa oli useita lukuisia vaihtoehtoja, mutta uskon klaanin olevan hyvissä käpälissä tämän kyseisen kissan kanssa.”
Saatoin hiukan valehdella klaanin edessä, sillä kovinkaan paljoa nuoria ehdokkaita ei ollut enkä tahtonut kolmatta kertaa valita itseäni vanhempaa kisaa, joka eläköityisi kesken kaiken. Tuskin yksikään vanhempi kissa tahtoisi sitä taakkaa itsellensä, että joutuisi kuolemaan monesti ollessansa vanha. Irvistin pienesti tälle mielikuvalle. Jopa minä myönsin sen julmaksi.
”Lausun nämä sanat Hallasydämen sekä Tähtiklaanin edessä, jotta hän voi kuulla ja hyväksyä valintani. Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on Karpalopuna!”
Klaani ryhtyi jälleen hurraamaan seuraavan kissan nimeä, joka tällä kertaa oli Karpalopuna. Käännyin katsomaan soturia kohdatakseni hänen ilmeensä ja reaktionsa, mutta olin liian kaukana nähdäkseni sen. Annoin klaanin jäädä hurraamaan ja onnittelemaan uutta varapäällikköä minun poistuessani suurkiveltä ja vetäytyessäni parantajan pesälle Ruusupiikin puheille.

// 1239 sanaa
// Karpalo? Hunaja?

Nimi: Sulkatassu

16.10.2018 12:52
Pääsin vihdoin pois klaaninvanhimpien luota. Suuntasin askeleeni kohti parantajanpesää. Aioin viedä loput hiirensapet takaisin Ruusupiikille. Huomasin että pesässä olivat Laventelitassu ja Karpalopuna. En kysynyt heiltä mikä heillä oli. Annoin vain sapet Ruusupiikille ja lähdin ulos. Etsin katseellani Ylvästassua. Huomasin hänet soturienpesän luona.
"Hei Ylvästassu"! huusin ja juoksin hänen luokseen. En ollut jutellut hänen kanssaan hetkeen.
"Hei. Mites Laventelitassu?" hän kysyi oudolla äänellä.
"Ei mitään erikoista. Anteeksi etten ole kerennyt jutella parhaan ystäväni kanssa", sanoin hänelle.
"Ei se mitään. Mites Piiskukynsi?" Ylvästassu kysyi ilkikurisen näköisenä. Punastuin.
"En ole jutellut hänen kanssaan", myönsin.
"Okei. Onko Lepakkoliito puhunut mitään siitä, milloin pääset soturiksi?" Ylvästassu kysyi. Pudistin päätäni.
"Ei. Luuletko, että Piiskukynsi huomaisi minut paremmin, kun olen soturi?" kysyin toiveikkaana.
"Luultavasti", Ylvästassu naukui.
"Mitäs, milloin luulet että sinä pääset soturiksi?" kysyin häneltä. Ylvästassu oli ollut minua kauemmin oppilas. Siispä hänestä pitäisi tulla ennen minua soturi.
"En tiedä. Minusta tuntuu että sinusta ja Laventelitassusta, molemmista tulee pian sotureita", Ylvästassu huokaisi hiljaa.
"Laventelitassusta?" sanoin ääneen.
"Niin", ystäväni tokaisi.
"Mistä tiedät?" kysyin ihmeissäni.
"En mistään. Minusta vain tuntuu siltä", Ylvästassu naukui.
"Kai me pysytään vielä ystävinä?" kysyin.
"Ai milloin?" Ylvästassu ihmetteli.
"Siis jos jonpi kumpi pääsee aikaisemmin soturiksi ja toinen jää oppilaaksi?" tarkensin. Ylvästassu nyökkäsi.
"Totta kai", hän naukui. En ollut kumminkaan ihan varma. Ylvästassu saattaisi tulla kateelliseksi jos pääsisin ennen häntä soturiksi. Hän oli niin kunnianhimoinen. Työnsin kuitenkin nuo ajatukset mieleni perukoille.
"Maistuisiko herkullinen hiiri?" kysyin häneltä.
"No okei", Ylvästassu sanoi nousten ylös. Valitsimme lähimmän hiiren ja söimme sen hetkessä.
"Tuohan oli aika iso", sanoin. Ylvästassu nyökkäsi.
"Onko sinulla enää mitään harjoituksia tänään?" hän kysyi.
"Ei ole. Kuinka niin?" kysyin.
"Mentäisiinkö kävelylle?" Ylvästassu kysyi.
"Mennään vaan", sanoin nousten ylös. Astelimme ulos leiristä.
"Miten olisi pieni juoksu?" hän kysyi pyrähtäen heti juoksuun.
"Hei! Tuo oli epäreilua!" huusin lähtien nopeaan juoksuun. Sain Ylvästassun nopeasti kiinni. Ohitin hänet muutamalla valtavalla harppauksella. Juoksimme vielä hetken ja sitten pysähdyin. Ylvästassu liukui viereeni. Huohotimme siinä hetken.
"Olet nopea!" Ylvästassu naukui, kun pystyimme vihdoin puhumaan
"Niin sinäkin", sanoin kohteliaasti.
"En yhtä nopea kuin sinä", Ylvästassu sanoi hiljaa. Katsoin ympärilleni. Olimme juosseet todella kauas.
"Pitäisikö mennä takaisin?" kysyin.
"Ehkä. Mutta varmaan kannattaisi kävellä", Ylvästassu totesi kääntyen ympäri.
"Mitä luulet voisiko Piiskukynsi kiinnostua minusta?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. En keksinyt muutakaan.
"Ehkä. Ainakin hän katselee sinua välillä", Ylvästassu kertoi.
"Mitä? Milloin? En minä ole huomannut! Mikset kertonut aiemmin?" kysymykset valuivat tulvana suustani.
"Et tietenkään ole huomannut. Hän kääntää aina katseensa pois, kun katsot. Minusta tuntuu, että muutkin kissat huomaavat pian. Elleivät ole jo huomanneet", Ylvästassu naukui.
"Ei kai?"kauhistuin.

Nimi: Laventelitassu

15.10.2018 10:19
Nyökäytin päätäni Karpalopunalle ja lähdin suurikokoisen kollin kanssa tassuttelemaan leiriä kohti. Heitin vielä nopean vilkaisun minua tuijottavaan Hiutaleturkkiin ja heilautin häntääni nopeasti hyvästiksi, jonka tehtyäni käänsin katseeni menosuuntaan.
"Minä tulen kyllä varmistamaan, että sinä käyt Ruusupiikin kanssa. En ihan vieläkään usko sinun olevan täysin kunnossa. Hengityksesi on vieläkin hieman rahisevaa", huomautin varovaisesti. Karpalopuna päästi suustaan turhautuneen murahduksen ja yritti tasoittaa hengitystään taas. Silmäilin ruskeaturkkista soturia hetken aikaa huolestuneena, sillä loppujen lopuksi me olimme vain juosseet vähän matkaa kovaa. Jos hän oli siitä hengästynyt, kollin hengityksen olisi pitänyt tasaantua jo. Tuijotin Karpalopunaa suoraan hänen meripihkaisiin silmiin ja näin niissä turhautumista. Vetäisin syvään henkeä ja pakottauduin siirtämään katseeni pois tuosta soturista, johon olin nyt ihastunut erittäin voimakkaasti.
Pian saavuimmekin Tuuliklaanin leiriin ja sukelsimme sisäänkäynnistä aukiolle. Marssin Karpalopunan rinnalla leirin halki parantajan pesää kohti ja ensimmäistä kertaa tunsin oloni turvatuksi oudolla tavalla vaikkei soturi ollut edes suojellut minua millään tavalla.
"Ruusupiikki?" kutsuin valkeaturkkista naarasta sukeltaessani parantajan pesään Karpalopuna perässäni. Vilkuilin tyhjää pesää pitkän tovin kunnes parantaja ilmestyi luoksemme kuin tyhjästä. Naaras vilkaisi ensin Karpalopunaa hämmentyneenä ja käänsi sitten vihreän katseensa minuun.
"Mitä on tapahtunut?" hän kysyi.
"Juoksin Karpalopunan kanssa nummilla ja kun saavuimme partion luokse, hän hengitti todella raskaasti ja epätasaisesti. Hiutaleturkki käski meidän palata leiriin Karpalopunan kunnon takia ja hän toivoi, että minä veisin hänet sinun luoksesi", selitin ja vilkaisin nopeasti Karpalopunaa, suorastaan odottaen että hän alkaisi taas kiistää sitä tosiasiaa, että hänen hengityksensä ei vieläkään ollut täydellisessä kunnossa.

//Karpalo?
//237 sanaa

Nimi: Sulkatassu

14.10.2018 17:38
Olimme hetki sitten tulleet takaisin saalistamasta. Emme tekisi tänään enää mitään. Ylvästassu oli jossakin ja Laventelitassu oli lähtenyt partioon. Päätin mennä syömään. Valitsin kasasta mehukkaan näköisen peltohiiren. Kiitin mielessäni Tähtiklaania tästä saaliista. Etsin katseellani myös Piiskukynttä, mutta muistin sitten että hänkin oli mennyt siihen patioon. Huokaisin ja haukkasin palan hiirestä. Se ei edes maistunut mitenkään erikoiselta. Melkein mauttomalta. Tökin hiirtä. Ei oikein ollut enää nälkä, mutta söin sen silti loppuun. Nousin sitten ylös.
"Lepakkoliito!" huusin mestarilleni juosten tätä kohti. Lepakkoliito kääntyi ympäri ja katsoi minuun.
"Niin Sulkatassu?" hän kysyi.
"Menemmekö tänään enää mihinkään?" kysyin toivoen sitä.
"Jos tarkoitat harjoituksia tai partioita niin emme", mestarini totesi. Pääni painui alas.
"Onko sinulla tylsää?" Lepakkoliito kysyi. Nyökkäsin pää painuksissa.
"No minulla on sinulle hauska tehtävä", Lepakkoliito naukui.
"No mikä?" kysyin nostaen pääni.
"Mene klaaninvanhimpien luo ja ota punkit irti", Lepakkoliito sanoi virnistäen. Huokaisin, Nyt sekin kelpaisi. Juoksin parantajanpesälle hakemaan hiirensappea. Kun tulin ulos kompastuin jalkoihini.
"Hiirenpapanat!" sihahdin hiljaa kavuten ylös. Jatkoin matkaa klaaninvanhimpien pesälle hitaammin.

Nimi: Karpalopuna

14.10.2018 15:09
Pudistelin päätäni. "Ei tarvitse. Kyllä minä pärjään", vastasin hiljaa ja kiristin tahtiani. Halusin näyttää Laventelitassulle, etten ollut mikään surkea soturinkuvatus.
"Hyvä on", Laventelitassu maukui epäluuloisen kuuloisena ja kiri rinnalleni. Tunsin kuinka turkkimme hipoivat toisiaan. Kuumotus korvannipukoissani alkoi käydä sietämättömäksi. Onnekseni Hiutaleturkki kuitenkin pysähtyi pian. Herukkatassu kävi jättämässä hajumerkkinsä rajalinjalla sijaitsevalle kivelle ja palasi sitten mestarinsa Piiskukynnen luokse.
"Karpalopuna, oletko kunnossa? Näytät hieman kalpealta", Hiutaleturkki huomasi ja jolkutti luokseni huolestuneena. "Pitäisikö sinun käydä Ruusupiikin tutkittavana?"
"Ei minua mikään vaivaa", murahdin tympääntyneenä naaraan hössötyksestä ja painelin tämän ohitse Herukkatassun ja Piiskukynnen luokse.
"Karpalopuna." Hiutaleturkin ääneen oli nyt tullut uudenlaista jämäkkyyttä. "Partionjohtajana minä määrään sinut palaamaan takaisin leiriin." Hänen katseensa muuttui hieman lempeämmäksi, kun tämä asteli vierelleni ja laski häntänsä lavoilleni. "En aio rääkätä puolikuntoisia hengiltä partiossa. Laventelitassu lähtee mukaasi saattajaksi." Naaraan katse käväisi taakseen ilmestyneessä oppilaassa. "Pidäkin huoli, että hän käy Ruusupiikin luona", hän maukui Laventelitassulle leikkisä pilke silmäkulmassaan.
Vedin syvään henkeä. "Selvä, minä palaan, sillä en halua ryhtyä painimaan arvon ryhmänjohtajan kanssa", huokaisin lopulta ja väläytin Hiutaleturkille ilkikurisen katseen, ennen kuin käännähdin ympäri ja palasin Laventelitassun luokse. "Mennäänkö?" kysyin.

//Laventeli?
//178 sanaa.

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com