Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Lieskapentu

18.12.2017 18:55
Käännyin katsomaan emoa silmissäni apeutta, tosin nyt hänen sanojensa vuoksi. Hänen poskillaan vieri kyyneleitä.
"Et sinä ole huono emo", naukaisin hiljaa, nousin seisomaan ja astahdin lähemmäs häntä. "Hyvä sinä olet. Paras emo siskoille ja minulle." Hymyilin emolle pientä, lohduttavaa hymyä. Nostin toisen etutassuni hänen etujalalleen. "En usko, että haluaisin vaihtaa sinua johonkuhun toiseen."
Kurotin hieman päätäni, jotta saatoin nuolaista kyyneleet pois emon poskilta. Sitten lysähdin istumaan ja vilkaisin pentuetovereitani, kääntyen hetken päästä takaisin Hiutaleturkin puoleen. Katselin kuitenkin sammalia käpälieni alla välillä emoa vilkaisten. "En tiedä, miksen pidä kosketuksesta. En vain pidä."
Kävin makuulle ja kierähdin selälleni. Katselin pentutarhan kattoa samalla kun huitaisin ilmaa kevyesti etukäpälilläni.
"Siskot kai pitävät siitä", sanoin ja vilkaisin emoa, "mutta minä en. En tiedä, miksi..."
Kierähdin takaisin vatsalleni. En tosiaan tiennyt. Enkä tiennyt myöskään sitä, tulisinko minä koskaan pitämään kosketuksesta. Nostin katseeni emon silmiin.
"Onko se outoa? Kun en halua, että joku koskee minuun?"

//Hiutale?

Nimi: Hunajaviiksi

18.12.2017 15:37
Katselin, miten Pikiviilto katosi näkyvistäni ja käännyin sitten leiriä kohti. Kollilla oli siis ollut kumppani ja kaksi pentua, joista toinen oli kuollut. Siltikin hän vaikutti ihan tyytyväiseltä elämäänsä.
Lähdin ravaamaan verkkaisesti kohti hiekkaista kuoppaa, jossa Tuuliklaanin leiri sijaitsi. Oloni oli paljon virkeämpi kuin sieltä lähtiessäni, raikas ilma ja liikkuminen tekivät selvästi hyvää. Toivoin vain, etteivät pennut olisi aiheuttaneet kauheaa tuhoa ollessani poissa, vaikka Vapaudenlentoon luotinkin. Toisaalta he eivät enää olleet mitään kurittomia ja villejä pieniä pentuja, he olivat jo kypsempiä ja toivon mukaan osasivat käyttäytyä järkevästi.
Pian näin leirin siintävän edessäni ja astelin sisään suuaukosta. Leiri oli sentään vielä pystyssä, joten eivät pennut olleet sitä ainakaan kokonaan tuhonneet. Mistään ei myöskään kuulunut pahaenteistä melua, joten päättelin, että kaikki oli ehkä sujunut hyvin. En kuitenkaan vielä menisi pentutarhaan takaisin.
Kiersin leiriä katseellani etsien Naaliturkkia, ja kun näin valkean kollin, riensin hymyillen hänen luokseen. Noukin matkalla hiiren tuoresaaliskasasta ja istahdin kollin eteen. Hän oli juuri kumartunut oman riistansa ylle, kun hän nosti päätään ja kohtasi katseeni.
"Hei", naukaisin pirteästi ja kumarruin syömään. "Kävin haukkaamassa happea."

//Naali?

Nimi: Muta

18.12.2017 15:21
"Paljon rauhallisempaa" Vastasin Tulipennun kysymykseen.
"Mutta suoraan sanottuna minua hieman ärsytti kun Matkijakielen kuoleman jälkeen en päässyt paljoa harjoittelemaan... Mutta kyllä se siitä" jatkoin hieman ärsyyntyneesti.
"Minäkin haluaisin olla oppilas, ei täällä tee mieli enää leikkiä!" Tulipentu sanoi. Ymmärsin Tulipentua hyvin, minuakin oli ärsyttänyt olla pentutarhassa kun muut vain leikkivät ja itse olin täysin valmis oppilaaksi.
"Kyllä sinäkin varmasti kohta pääset oppilaaksi!" Naukaisin hymyillen, yrittäen lohduttaa pentua.
"Ja on pentutarhassakin hyvät puolensa. Saat nukkua ja leikkiä niin paljon kuin vain jaksat, sinun ei tarvitse huonolla säällä mennä ulos ja sinun ei tarvitse huolehtia mistään!" Yritin keksiä pentutarhan hyviä puolia. Tulipentu katseli ohitseni ulos haikeana.
*Missäköhän Tunturikajo on* mietin ja katsahdin ulos, häntä ei vieläkään näkynyt. Minulla ei ollut ystäviä kenelle puhua ja kenen kanssa olla, tavallaan Tulipentu oli kaverini mutta hän oli vasta pentu. Tunturikajostakin oli tullut soturi...

//Tulipentu? Tunturikajo? Kuka vaan saa jatkaa xd

Nimi: Olkipuro

18.12.2017 07:18
Selene nojautui tiukemmin minuun. Hänen pieni, siro kehonsa vapisi kuin haavanlehti. Naaras oli menettänyt näkönsä, tai niin ainakin oletin, sillä tuskin tuommoisista silmiin kohdistuvista ruhjeista voisi selvitä ilman sivuvaikutuksia.
"En näe", hän supisi hiljaa itsekseen. Selene oli aivan tolaltaan. En oikein tiennyt, miten minun olisi pitänyt toimia siinä tilanteessa.
"Kuules", sanoin mietteliäänä, "entiseltä kumppaniltani uupui hajuaisti. Alkuun hän häpesi erillaisuuttaan, mutta ajan myötä hän oppi arvostamaan omaa puutettaan. Vaikka yksi hänen aisteistaan oli pois pelistä, toimivat kaikki muut aistit silti moitteestomasti - ehkä jopa paremmin kuin ennen."
"Miten tuon pitäisi muka auttaa asiaa?" Iltasielu sihisi vierestäni. Kohautin lapojani ja vastasin:
"Kerroin vain tosiasian. Selenen näkö ei välttämättä palaa enää koskaan, mutta hän voi oppia elämään sen kanssa."
Selene nyyhkäisi hiljaa. Hänen haaleansiniset silmänsä tuijottivat sokeina kaukaisuuteen. Sen enempää miettimättä aloin sukia naaraan turkkia. Hänen kaunis, hopeanharmaa karvapeitteensä oli veren tahrima.
"Ei hätää, Selene", kuiskasin, "sinä tulet kyllä kuntoon. Ei välttämättä ihan hetkessä, mutta ajan kanssa kyllä."
Erakkonaaras huokaisi hiljaa ja sulki sitten silmänsä. Hänen kylkensä kohoilivat tasaisesti ja verenvuoto oli jo enimmäkseen tyrehtynyt. Miettisivätpä klaanitoverini mitä tahansa, en poistuisi Selenen rinnalta niin kauan kuin toivoa olisi. En pystynyt auttamaan Matkijakieltä, mutta Seleneä ehkä pystyisin.
Avasin leukani suureen haukotukseen. Suljin silmäni ihan vain hetkeksi - maailma pimentyi.

Heräsin siihen, kun tunsin vesipisaran tipahtavan kuonolleni. Ravistelin unenpöpperöisenä päätäni ja avasin sitten silmäni. Ensiksi en meinannut muistaa, missä olin tai kauanko olin ollut siellä, mutta kun tunsin Selenen lämpimän kehon omaani vasten, muistikuvat kettutappelusta palautuivat mieleeni.
Iltasielu makasi montun toisella puolella katsellen meitä vaitonaisena. Hänen ilmeestään päätellen olin tainnut torkahtaa joksikin aikaa, mutta minkäs sille teit, kun olit ollut harjoittelemassa aamusta alkaen oppilaan kanssa taisteluliikkeitä ja sitten jouduitkin käyttämään niitä samaisia liikkeitä uudelleen, mutta huomattavasti isompaan ja vaarallisempaan petoon.
"Kauanko minä nukuin?" murahdin Iltasielulle.
"Riittävän kauan", tuo tokaisi. "Mutta älä huoli, minä pidin sillä välin seuraa Selenelle. Annoin myös vähän lunta hänelle", hän naukaisi viitaten pieneen lumikasaan, jonka hän oli kaapinut montun reunalle.
"Hyvä homma", huoahdin karvojani pörhistellen. Raajani olivat aivan turrat, mutta en voinut nousta liikuttamatta haavoittunutta naarasta.
Vaihdoin hieman asentoa, ja tunsin kuinka erakko nytkähti hereille. Selene avasi sokeat silmänsä ja vilkuili ympärilleen peloissaan.
"Selene", mau'uin hiljaa, "minä olen tässä. Ei hätää."
Silitin varovasti hänen selkäänsä hännälläni. Minun olisi saatava Selene parantajalle, mutta miten?

//Selene? Ilta?

Nimi: Tulipentu

17.12.2017 21:42
Herättyäni pieniltä uniltani olin totta kai herännyt, yllätys yllätys. Nyt kuitenkin vain istuin pentutarhan reunalla ja suin itseäni. Kuulin kuitenkin lähistöltä jotenkin tutun maukaisun.
"Hei!" kuului tervehdys. Nostin katseeni kohti erästä Tuuliklaanin oppilasta. Yritin kovasti pinnistellä muistaakseeni kissan nimen. Vasta hänen tullessa melkein vierelläni muistin hänen nimensä.
*Kanelutassu! Olkipuron oppilas, jos en muista väärin*, muetin pääni sisällä. En suoraan sanottuna kehdannut sanoa ääneen äsköisiä ajatuksiani. Minkä mielikuvan minäkin antaisin, jos en muistaisi oman klaanini kissan nimeä?
"Täällä näyttää olevan täysi tohina päällä", oppilas naurahti ja katsoi minua. Naurahdin itsekin hiukan ja käännyin katsomaan kuinka muut pennut juoksivat menemään pentutarhalla.
"Sanoppa muuta", maukaisin huvittuneena Kanelitassulle. Jostakin syystä minua ei ollut vähään aikaan tuntunut siltä, että minun kuuluisi leikkiä muiden kanssa. Kaipasin jo oppilaan vastuuta ja omaa tilaa.
"Millaista oppilaana on? Varmasti rauhallisempaa kuin täällä", kysyin Kanelitassulta kääntäessäni katseeni oppilaaseen.

// Kaneli?

Nimi: Muta

17.12.2017 21:16
Olimme olleet mestarini, Olkipuron kanssa harjoittelemassa ja saavuin klaaniin. Olin ylpeä ja iloinen kun Olkipuro oli kehunut minua ja pääsin vihdoin harjoittelemaan hänen kanssaan. Minulla oli tylsää ja mieleeni juolahti Tunturikajo. En ollut nähnyt naarasta paljoa ja minun teki mieli puhua hänen kanssaan, viimeksi kun puhuimme hän oli vielä oppilas. Naarasta ei kuitenkaan näkynyt. Katseltuani hetken klaania päätin loikkia kohti pentutarhaa, Hiutaleturkki oli saanut pentuja enkä ollut vielä nähnytkään heitä.
"Hei!" Tervehdin kaikkia päästyäni pentujen ja kuningattarien luo. Näin kun Hiutaleturkin pennut leikkivät pesässä eivätkä kiinnittäneet minuun paljoa huomiota. Tulipentu sen sijaan istui kauempana seuraten leikkijöitä ja katsahti minuun.
"Täällä näyttää olevan täysi tohina päällä" naurahdin hiljaa ja katsoin sitten Tulipentua.

//Tulipentu?

Nimi: Hiutaleturkki

17.12.2017 21:16
Mietin hetken epäröiden mitä vastaisin pennulle. Tai oikeastaan miten muotoilisin sanani. Minä tiesin että tuolle oli pakko kertoa totuus, mutta en tiennyt miten sen kertoisin.
"No kun... Minä en ole Tuuliklaanilainen", aloitin hiljaa. "Minä olen Kuolonklaanista. Klaanista jossa ei uskota Tähtiklaaniin, vaan Pimeyden Metsään", naukaisin. Muistot vetivät minut syövereihinsä.
"Minua vain pelottaa, että jos joku teistä haluaa sinne. Minä en aijo estellä, mutta en kyllä sitä haluaisikaan. En haluaisi että kukaan teistä on paha. Ja sinä et ole tehnyt mitään pahaa. Tiedätkö kun et pidä kosketuksesta, ensimmäisenä ajattelin että jos haluatkin sinne", kerroin totuudenmukaisesti. Jouduin jo nieleskellä kyyneleitäni.
"Minä toivottavasti olin väärässä. En edes ymmärrä miten pystyin kuvitella sellaista. Sinä olet hienoin poika jonka emo voi saada", nau'uin tällä kertaa ylpeyden loistaessa kyyneleideni läpi.
"Minä olin typerä. Anteeksi kun olin huono emo. Minua vain huolestutti se, kuinka kasvatan sinut, kun en saa koskea sinuun. En ennen ole tuntenut kissaa johon ei saa koskea, se pelotti minua. Onnistunko minä kasvattamaan sinut", avauduin pennulleni. "Mutta siinä sinä nyt olet niin ylväänä ja uljaana kuin sinunlaisesi voi olla. Sinusta kasvaa vielä hyvä soturi", nau'uin. Katselin pentuani.
"Anteeksi Lieskapentu kun olin huono emo", naukaisin ja huomaamattani kyynel toisensa perään juoksivat kilpaa poskilleni.

//Lieska?

Nimi: Lieskapentu

17.12.2017 20:48
"Ei huvittanut leikkiä", murahdin ja nytkäytin korvaani. Vilkaisin emoa syrjäsilmällä mutta pysyin vaiti. Ihme kyllä, enää en halunnut tivata häneltä tylysti vastauksia, sillä hän oli äsken lausunut ne sanat, jotka olivat saaneet minut epäröimään motiivejani siihen. Vaikka eihän koskaan saisi epäröidä... hymähdin hiljaa ja puhuessani käännyin katsomaan emoa. Ääneni oli hieman apea, ei vihamielinen.
"Miksi olet välillä niin outo kun olet seurassani?"
Emo ei ensin vastannut. En itsekään hetkeen sanonut mitään, vaan odottelin hiljaa, eteeni tuijottaen.
*Joko hän kohta valehtelee tai jättää kokonaan vastaamatta*, ajattelin ja huokaisin hiljaa. *Mikseivät vanhempani vastaa rehellisesti kun jotain kysyn?*
"Minä vain mietin..." Vilkaisin emoa syrjäsilmällä. "Olenko tehnyt jotain pahaa?"
En ollut varma, halusinko oikeasti kuulla. Kyllähän minä toisaalta halusin tietää, jos minussa oli jokin vikana.

//Hiutale?

Nimi: Olkipuro

17.12.2017 20:09
Olimme olleet harjoittelemassa taisteluliikkeitä koko aamupäivän Kanelitassun kanssa. Nuori oppilas oli nopea oppimaan, eikä hänen kanssaan ilmennyt liioimmin mitään ongelmia. Hän kuunteli tarkasti ohjeeni ja toimi niiden mukaisesti tekemättä poikkeamia, jotka olisivat saattaneet koitua kollin lopuksi oikeassa taistelussa.
"Teit tänään hyvää työtä", nau'uin oppilaalleni harjoitustuokion lopuksi. "Saat pitää loppupäivän vapaata."
Kanelitassu nyökytti päätään ylpeänä ja lähti loikkimaan jo edeltä leiriin. Hänestä tulisi vielä hyvä soturi, josta Tuuliklaani saisi olla ylpeä vastaisuudessakin.
Vilkaisin taivaalle: oli vasta aurinkohuipun hetki, kerkeäisin hyvin käydä tarkastamassa rajamerkit nelipuiden läheltä. Lehtikadon aikoihin meidän piti pysyä valppaina riistavarkaiden varalta, sillä varsinkin Kuolonklaani saattoi alentua varastelemaan toisten klaanien reviiriltä näinä ankarina aikoina.
Otin suunnakseni nelipuut, mutta mielessäni oli myös jotain muutakin kuin pelkästään rajojen tarkastus, nimittäin muuan kissa, jonka halusin tavata kovasti uudelleen.

Saapuessani nelipuiden luo, erotin ketun punaruskean turkin erään pensaan takaa. Se ei ollut vielä huomannut minua, sillä sillä oli ollut joku toinen tähtäimessä. Oletin sen olevan joku Kuolonklaanin saastaisista kissoista, joten mitäpä se minua liikutti, jos tuo joutuisi ketun lounaaksi, mutta kun tajusin kuka se kissa oli, sydämeni oli jättää lyönnin välistä.
Se oli Selene, erakkonaaras, jonka olin halunnut tavata niin kiihkeästi. Ennen kuin ehdin edes reagoida, oli se kapinen ketunkuvatus jo hänen kimpussaan. Syöksyin oikopäätä apuun.
Loikkasin ketun selkään ja kynsin sen kylkiä. Kettu ulahti näreissään ja yritti näykkäistä minua, mutta ei ylettänyt. Kun se yritti uudelleen, upotin hampaani sen pitkän kuonoon. Tunsin kuinka sen saastunut veri tirskahti suuhuni. Kettu päästi korvia vihlaisevan vinkaisun ja pinkoi karkuun karistaen minut selästään.
Tipahdin hangelle muutaman hännänmitan päähän Selenen liikkumattomasta ruumiista. Naaraan kyljet kohoilivat pinnalisesti ja lumi hänen ympärillään oli värjäytynyt helakanpunaiseksi.
Raahauduin hänen luoksensa lapaani kohdistuvasta jomotuksesta huolimatta ja kurottauduin tarkastelemaan erakon vammoja. Hänen naamansa oli runneltu ja verinen. Se sai niskakarvani pörhistymään pelkästään siitä ajatuksesta, miten pahemmin naaras olisi voinut loukkaantua - tai jopa menettää henkensä.
"Selene, kuuletko minua?" murahdin ja nuolin hänen kasvojaan yrittäen saada vuotoa tyrehtymään. Selene ei reagoinut.
*Huono homma. Tätä menoa hän vuotaa kuiviin - ellei jäädy hengiltä sitä ennen*, ajattelin huulta purren. Varovasti nostin hänet selkääni ja kannoin läheisen pensasrykäelmän suojiin. Lumi ei ollut läpäissyt sen tiheitä oksistoja. Laskin naaraan maahan ja kaivoin pensaiden alla olevaa maata yrittäen saada tilaa hieman suuremmaksi, jotta hän mahtuisi kunnolla sinne. Sitten siirsin hänet tuskallisen pitkältä tuntuvan matkan aina monttuun asti, jonka pohjalla oli kuivia lehtiä ja multaa.
Kiiruhdin noutamaan vähän sammalta. Onnekseni satuin löytämään sitä juuri sen verran, mitä tarvitsin.
Ryömin Selenen suojapaikkaan ja asettelin sammaleet hänen kasvoilleen yrittäen tyrehdyttää verenvuodon. Sitten käperryin hänen ympärilleen suojaksi viimalta.
Hoitokeinoni olivat hyvin alkeelliset, mutta toivoin niiden pitävän naaraan maanpinnalla. Ei ollut vielä hänen aikansa liittyä Tähtiklaanin riveihin, ei vielä.

//Selene? Ilta?

Nimi: Hiutaleturkki

17.12.2017 16:56
Laskin häntä silmilläni numeroita.
"Yksi... Kaksi... Kolme... Neljä... Viisi... Kuusi... Seitsemän... Kahdeksan... Yhdeksän... KYMMENEN! Täältä tullaan", naukaisin ja heilautin häntäni silmieni edestä. Avasin silmäni ja lähdin etsimään pentujani. Löysin Leutopennun ensimmäisenä, kiitos tuon näkyvän turkin.
"Leutopentu löydetty", ilmoitin hymyillen. "Hyvä piilo", totesin vielä nuolaisten pennun päälakea. Lähdin sitten etsimään Räntäpentua, joka oli hieman hankalampi löytää. Tuo oli kuitenkin unohtanut piilottaa häntänsä, joten löysin hänetkin.
"Räntäpentu löydetty", totesin. Sipaisin hännälläni tuon poskea. "Piilota häntäsi ensi kerralla, nyt se näkyi hieman", opastin lempeästi pentua, joka nyökytteli.
"Minua väsyttää, joten menen lepäämään, leikkikää te vain", naukaisin hymyillen pennuilleni ja tassuttelin pedilleni istuen siihen.
"Mikset sinä tullut leikkimään kanssamme?" kysyin Lieskapennulta. "Ihan oikeasti, olen ollut huono emo, mutta yritän olla parempi emo. Anteeksi", totesin hiljaa ja katsoin pentuani.

//Lieska?

Nimi: Räntäpentu

17.12.2017 16:49
Emo löysi ensin Leutopennun ja sitten minut. Harmikseni tuo kuitenkin totesi tarvitsevansa lepoa. Katselin kuinka tuo tassulleti pedilleen ja istui siihen. Emo hymyili meille.
"Mitä tehdään? Leikitäänkö sammalpallolla? Se voisi olla mukavaa", ehdotin ja sisareni suostui ideaan. Tein sammalpallon ja aloimme kopitella sitä. Heitin sammalpallon Leutopennulle joka otti sen kiinni hihkaisten. Hetkessä sammalpallo jo lennähtikin minulle. Se tuli niin nopeasti, etten ehtinyt kuin huitaista sitä kohti. Kuulin siskoni naurun minun huonolle yritykselleni. Naurahdin itsekin ja hain sammalpallon.
"Älä nyt, oli se sentään hyvä yritys", naurahdin siskolleni ja viskasin sammalpallon tuota kohti.
"Oli oli", tuo naurahti ja nappasi pallon. Jatkoimme hetken pallottelua, kunnes sain hyvän idean.
"Piirrä viiva taaksesi. Yritetaan saada sammalpallo toisen viivan yli", ehdotin. Piirsimme molemmat maahan siistit viivat ja jatkoimme sammalpallon viskelyä. Minä sain yhden pisteen, Leutopennun vedellessä jo viidellä pisteellä.
"Minä olen ihan huono tässä", sanoin ja viskasin sammalpallon kohti Leutopentua.
"Etkä ole, sinulla on vain väärä taktiikka", tuo vastasi napaten pallon kiinni.

//Leuto?

Nimi: Lieskapentu

17.12.2017 14:40
Istuin emon sammalvuoteella - se nimittäin oli meidän neljän vuoteista suurin, siksi siinä oli mukava olla - ja katselin vakain katsein emon ja siskojeni leikkimistä. He leikkivät hippaa ja minua huvitti, kun siskot olivat niin innoissaan mukana. Välillä mitäänsanomaton katseeni jäi tarkastelemaan Hiutaleturkkia. Tällä hetkellä hän oli kuin kuka tahansa emo, leikki ja telmi kahden pentunsa kanssa. Mutta mitä tapahtuisi jos minä menisin mukaan? Päätin kokeilla, en kuitenkaan aivan heti. Sen sijaan asetuin vatsalleni makaamaan ja vilkaisin pentutarhan sisäänkäyntiä. Isää ei näkynyt.
*Kai hänellä on muutakin tekemistä kuin ravata meidän luonamme*, ajattelin. *Onhan hän soturi.*
Hetken päästä nousin istumaan ja aloin sukia turkkiani. Ehken nyt liittyisikään pentuetovereideni leikkiin, ei minua edes huvittanut leikkiä juuri nyt. Voisin puhua emon kanssa myöhemmin, sitten kun hän saisi tarpeekseen leikkimisestä. Silloin minä toivottavasti saisin vastauksia kysymyksiini, joita en kuitenkaan ääneen ja suoraan lausuisi.

//Hiutale? Pennut? Tuli?

Nimi: Räntäpentu

17.12.2017 13:50
Katsoin kuinka Leutopentu istahti keskelle pentutarhaa luovutettuaan.
"Leikitään jotain muuta", tuo naukaisi. Sain idean jonka jo päästinkin suustani.
"Joo, ollaan piilosta", hihkaisin hypähtäen. "Minä haluan olla etsijä!" ilmoitin vielä. Leutopentu nyökytti päätään suostumisen merkiksi ja emo avasi suunsa.
"Sopii", tuo naukaisi lempeästi hymyillen, kuten aina. Suljin silmäni ja heilautin häntäni silmilleni.
"Yksi... Kaksi... Kolme... Neljä... Viisi... Kuusi... Seitsemän... Kahdeksan... Yhdeksän... Kymmenen!" hihkuin ja avasin silmäni heilauttaen häntäni silmiltäni. Aloin etsiä muita. Emon löysin hyvin naamioituneena pentutarhan pimeimmästä nurkasta.
"Emo löydetty", ilmoitin ja etsin vielä Leutopentua, jonka löysin pitkän etsimisen jälkeen pentutarhan seinässä olevasta kolosta.
"Leutopentu löydetty!" ilmoitin ja hihkaisin.
"Emo laskee", ilmoitin ja emo alkoi laskea. Juoksin pentutarhan seinän viereen löytäen sieltä kolon johon juuri ja juuri mahduin. Ryömin sinne, emon alkaessa etsiä meitä.

//Perhe?

Nimi: Leutopentu

17.12.2017 13:36
Hiutaleturkki katsahti minuun huvittuneena.
"Ei se mitään, sinulla on kyllä terävät kynnet", hän hymähti lempeästi. Kömmin takaisin käpälilleni ja ilmoitin rintaani röyhistäen:
"Minä haluan leikkiä!"
Hiutaleturkki nousi istumaan ja sanoi: "No kerrohan mitä haluat leikkiä, niin leikitään."
"Leikitään hippaa!" hihkaisin hetken mietittyäni ja lisäsin sitten: "Sinä olet hippa!"
Pingoin karkuun minkä käpälistäni ehdin. Emo antoi minulle hieman etumatkaa, mutta saavutti minut kuitenkin melko nopeasti.
"Hippa", hän naukaisi ja kosketti lapaani kuonollaan.
"Minäkin olen mukana!" Räntäpentu hihkaisi toiselta puolelta pentutarhaa. Sisareni saavuttaessa huomioni, oli emo lähtenyt karkuun. Päätin lähteä jahtaamaan Räntäpentua, sillä saisin hänet mitä luultavammin helposti kiinni.
"Hippa!" huudahdin saatuani Räntäpennun kiinni. Pieni, vaaleanharmaa naaras lähti emonsa perään. Hän kosketti kuonollaan Hiutaleturkin hännänpäätä ja viipotti sitten karkuun.
Hiutaleturkki otti puolestaan minut kohteekseen. Hän saavutti minua hurjaa vauhtia, vaikka kulkikin kävellen. En pötkinyt pitkälle lyhyillä raajoillani.
"Hippa", hän kehräsi saatuaan minut satimeen.
"Luovutan", huokaisin väsyneenä ja lysähdin takamukselleni. "Leikitään jotakin muuta", piipitin.
"Joo, piilosta!" Räntäpentu kiljahti ja sanoi sitten: "Minä haluan olla etsijä!"
"Sopii", emo naukaisi ja niin me menimme piiloon. Ujuttauduin pentutarhan seinämässä olevaan rakoon oksien ja kuivuneiden lehtien sekaan. Täällä olisin hyvässä piilossa.
Jäin odottamaan, että Räntäpentu löytäisi minut.

//Räntä? Aika lyhyt ja sekava, mut ei voi mtn. :D

Nimi: Räntäpentu

17.12.2017 13:26
Selitin emolle leikistämme. Tuo tuntui kuuntelevan kiinnostuneena. Lopulta menin leikkimään sammalpallolla, kun olin kertonut kerrottavani. Sivusilmällä huomasin Leutopennun juttelevan emolle. Leikimme sammalpallolla. Viskasin sen ilmaan Lieskapennun ottaessa se kiinni. Kun sammalpallo taas lennähti kohti minua, laskeuduin matalaksi ja kun arvioin sen olevan tarpeeksi lähellä minua, ponnistin ja kurotin kynsilläni saadakseni sen kiinni. Sain siitä kiinni ja kierähdin pienen kuperkeikan nousten sitten tassuilleni. Sammalpallo jahosi käpäliini. Kokosimme sen Lieskapennun kanssa uudestaan kokoon ja jatkoimme leikkiä. Lopulta huomasin emon ja Leutopennun heränneen. He olivat alkaneet leikkiä hippaa.
"Mennään mekin", ehdotin veljelleni.
"Minäkin olen mukana!" ilmoitin ja liityin leikkiin mukaan. Leutopentu lähti jahtaamaan minua. Pingoin karkuun minkä pienistä tassuistani pääsin. Tein kuitenkin virheliikkeen kääntyessäni vasemmalle, jolloin siskoni sai minut kiinni.
"Hippa!" Leutopennun huudahdus kajahti ilmassa tuon lähtiessä minua pakoon. Lähdin kuitenkin jahtaamaan emoa, jonka sainkin aika nopeasti kiinni.
"Hippa", ilmoitin. Emo lähti jahtaamaan Leutopentua. Ja pian jo Leutopentu olikin hippa.

//Hihi

Nimi: Hiutaleturkki

17.12.2017 13:10
Huvittuneena katsoin Leutopentua.
"Ei se mitään, sinulla on kyllä terävät kynnet", hymähdin pennulle lempeästi. Tuo kömpi takaisin tassuilleen.
"Minä haluan leikkiä!" tuo ilmoitti. Nousin istumaan.
"No kerrohan mitä haluat leikkiä, niin leikitään", sanoin ja odotin leikkiehdotusta pennulta.
"Leikitään hippaa!" oranssinpunainen naaraspentu hihkaisi. "Sinä olet hippa!" Pentu lähti pinkomaan pakoon. Annoin tuolle hieman etumatkaa ja lähdin sitten Leutopennun perään. En mennyt kauhean kovaa, joten en heti saanut pentua kiinni.
"Hippa", naukaisin koskettaen pennun lavaa päästessäni tarpeeksi lähelle.
"Minäkin olen mukana!" kuului Räntäpennun hihkaisu. Lähdin pakoon Leutopentua. Pian ttuo kuitenkin alkoi jahdata siskoaan. Hymyilin kun katselin noiden juoksentelua ympäri pentutarhaa.
"Hippa!" Leutopentu huudahti saadessaan siskonsa kiinni joka puolestaan lähti jahtaamaan minua. Pentu saikin minut hetkessä kiinni, joten lähdin jahtaamaan Leutopentua."Hippa", naukaisin saadessani pennun kiinni.

//Perhe? En viittiny laittaa Lieskaa tohon mukaa ku en ollu varma haluisiksie Pyry sen siihe mukaa xdd

Nimi: Leutopentu

17.12.2017 12:20
Tassutin siskoni perässä emon luokse, joka makoili kaikessa rauhassa pentutarhan sammalilla. Räntäpentu kertoi parhaillaan hänelle klaani-leikistämme.
"Vai niin, sepä kuulostaa mukavalta", vaaleanharmaa naaras vastasi tyttärelleen ja kumartui sitten nuolaisemaan tuon päälakea. Räntäpentu päästi pienen kehräyksen karkaamaan kurkustaan, ennen kuin suuntasi omille teilleen.
"Hei, emo." Naaraan katse siirtyi ympäri pentutarhaa kirmaavasta Räntäpennusta minuun. Hänen kasvoillensa levisi lämmin hymy, joka antoi hieman lohtua paremmasta tulevaisuudesta.
"Hei vain, Leutopentu", emo hyrisi lempeästi ja kutsui minut lähemmäs kysyen: "Sinäkö toimit parantajana?"
Nyökkäsin nopeasti ja naukaisin sitten: "Niin, minun nimeni oli Leutomarja."
"Sehän on hieno nimi", Hiutaleturkki sanoi silmiään räpäyttäen. "Keksitkö sen ihan itse?"
"Joo", piipitin ylpeänä, "ja Räntäpentu oli Räntähäntä ja Lieskapentu Lieskatähti."
"Niin minä vähän kuulinkin siskoltasi", hän maukui. Avasin suuni haukotukseen ja kellahdin sitten kyljelleni emon viereen.
"Taitaa olla päiväunien aika, vai mitä luulet?" emo hymähti ja kietaisi häntänsä suojelevasti ympärilleni.
"Voidaanhan me leikkiä vielä päiväunienkin jälkeen?" mutisin väsyneenä, mutta en kerennyt kuulemaan vastausta, sillä olin jo vaipunut unen ihmeelliseen valtakuntaan.

Heräsin muiden pentujen riemukkaisiin kiljahduksiin. Heillä oli jälleen sammalpallo-ottelu meneillään, mutta en jaksanut välittää siitä.
Kampesin itseni istumaan ja kurottauduin nuolaisemaan muutaman kyljessäni törröttävän karvan sileäksi, josta ei oikeastaan ollut juuri minkäänlaista apua, sillä turkkini oli muutenkin melko pörröinen.
Hiutaleturkki nukkui vierelläni. Pomppasin tassuilleni ja nuolaisin emon kuonoa siinä toivossa, että hän heräisi. Naaras ynähti unissaan ja vaihtoi kylkeään. Kierähdin pois hänen tieltään, jotten olisi jäänyt vahingossakaan alle.
"Emo! Minä haluan leikkiä sinun kanssasi!" miu'uin hänen korvaansa. Hiutaleturkin korva nytkähti hieman, mutta hän ei avannut silmiään.
Heilautin häntääni närkästyneenä ja kiersin hänen toiselle puolelleen.
Tartuin tassuillani kiinni hänen kuonostaan, mutta tajusin liian myöhään liu'uttaneeni kynteni esiin. Emo nytkähti hereille ja vetäisi päänsä ylös niin nopeasti, että lennähdin maahan selälleni. Hän katsoi minuun turkki pörhöllään säikähdyksestä, mutta rauhoittui huomatessaan, ettei ollut mitään vaaraa.
"Anna anteeksi, emo", vikisin, "ei ollut tarkoitus satuttaa..."

//Hiutale? Sori jos hittasin liikaa. :/

Nimi: Hiutaleturkki

17.12.2017 09:40
Söin tuoresaaliini loppuun leirin reunamilla. Lähdin takaisin pentutarhaan, huomaten pentujeni tulevan ulos.
"Hyvää huomenta, pitäkää hauskaa", naukaisin pienesti hymyillen pennuilleni. Puikahdin pentutarhaan vatsa täynnä hyvästä pienestä kanista. Leutopennun sanat lämmittivät edelleen sydäntäni. Kuinka paljon apua Leutopennusta olisi jatkossakin, jos hän jo nyt lohdutti omaa emoaan. Istahdin pedilleni. Minun teki mieli leikkiä, joten tein sammalpallon ja kopittelin sitä itsekseni. Varmaan oudoin näky ikinä, vaaleanharmaa isovatsainen soturi kopittelemassa yksinään sammalpalloa. En edes ollut muistanut että se oli näin mukavaa. Lopulta kokosin sammalpallon taas omien sammaleitteni reunoille, pedin vahvistukseksi ja tuomaan lämpöä. Jäin odottelemaan pentuja hymyillen leikkini jäljiltä. Painoin pääni tassuilleni ja nukahdin vahingossa. Unien maailma veti minut mitä oudoimpiin käänteisiinsä.

Heräsin pentujen iloisiin ääniin. Räpäytin silmiäni pari kertaa ja katsahdin pentutarhan suulle. Sieltähän minun pentuni tulivatkin. Hymyilin noille.
"Oliko kivaa?" kysyin kaikilta kolmelta.
"Joo! Me leikimme klaania, se oli todella hauskaa! Minä olin varapäällikkö, Lieskapentu oli päällikkö ja Leutopentu oli parantaja!" ensimmäisenä Räntäpentu ehti ääneen. Hänen äänensä oli innostunut ja minua hymyilytti.
"No sehän oli kiva", hymyilin.

//Sori jos hittasin liikaa jotakuta ja perhe?

Nimi: Leutopentu

16.12.2017 20:29
Minä ja pentuetoverini olimme leikkineet kaikessa rauhassa pentutarhassa, kun emo oli astunut sisään pesään hyvin uupuneen oloisena. Hän tuskin huomasikaan meitä, kun asettui makuulle omalle vuotelleen ja jäi tuijottamaan ilmeettömänä pentutarhan seinää.
"Emo, oletko kunnossa?" vikisin hiljaa ja tepsutin hänen luoksensa korvat höröllään ja pää aavistuksen verran kallellaan. Vaaleanharmaa naaras tuskin kuulikaan minua. Kyyneleet valuivat valtoimenaan häne poskiaan pitkin: emo itki.
Nousin takajalkojeni varaan ja kurottauduin nuolaisemaan kyyneleet pois. Emo hätkähti hieman ja hänen sinisten silmiensä lasittunut katse kohdistui minuun. Hänen kurkustaan pääsi pieni, kurluttava ääni, joka oli ikäänkuin kehräys.
"Voi Leutopentu", Hiutaleturkki niiskutti ja puski minua hellästi päällään, "olen ollut kamala emo teille."
"Mitä sinä oikein selittelet?" kysyin aidoisti hämilläni. Minusta emoa rakastavaisempaa kuningatarta tuskin olikaan olemassa. Hän oli vienyt meidät ulos tutkimaan leiriä, opettanut minut kävelemään... Saatellut meidät kaikki kolme maailmaan, josta meillä ei ollut aikaisemmin minkäänlaista käsitystä. Olimme silloin vain tienneet toisemme, sekä tietysti emomme ja isämme, jotka olivat hoivanneet ja hellineet meitä yllinkyllin.
"Minä en haluaisi ketään muuta kissaa emokseni kuin vain sinut", nau'uin hiljaa ja väläytin tuolle pienen, vilpittömän onnellisen hymyn. Hiutaleturkki katsoi minuun jo hieman piristyneemmän oloisena.
Räntäpentu ja Lieskapentu hipsivät luoksemme varovasti. Räntäpentu katseli arasti käpäliään ja veljeni sen sijaan pesän seinää vakava ilme kasvoillaan. Hän tuntui tajunneen tilanteen laidan, eikä sanonut mitään.
Emo vilkaisi Lieskapentua surullisen näköisenä ja sanoi sitten meille kaikille kolmelle huomattuaan Räntäpennun haukotuksen: "No niin, eiköhän ole jo aika painua yöpuulle. Tämän päivän seikkailut on nyt seikkailtu. Huomenna odottaa uusi päivä."
Nyökytimme unisina päitämme siskoni kanssa, mutta Lieskapentu ei sanonut vieläkään mitään. Tassutin veljeni luokse ja nuolaisin tämän korvaa hellästi, vaikka tiesinkin, ettei kolli liioimmin perustunut koskettelusta, mutta tunsin sen olevan soveliain tapa siinä tilanteessa ohjata hänet oman vuoteemme ääreelle. Lieskapentu vilkaisi minua hieman närkästyneen näköisenä, mutta antoi asian olla ja löntysti ikiomalle sammalpedillemme, joka sijaitsi aivan emon vuoteen vieressä, sillä me kolme emme enää meinanneet mahtua nukkumaan samalla vuoteella Hiutaleturkin kanssa.
Käperryin sisarusteni viereen pieneksi keräksi ja painoin pääni Räntäpennun selkää vasten. Siinä heidän välissään oli mukavan lämmintä ja turvaisaa. Eikä aikaakaan, kun olin jo unten mailla.

"Leutopentu, herää jo!" Räntäpennun innostunut maukaisu kajahti korvani juuressa. Räpäytin hölmistyneenä silmäni auki ja katsahdin sisareeni kysyvästi.
"Mitä nyt?" mumisin samalla kun yritin vääntäytyä istumaan.
"Isä lupasi, että me saamme mennä kolmestaan leikkimään ulos!" hän hihkaisi. Pyryviima rökäisi kurkkuaan ja Räntäpentu lisäsi kiireen vilkkaan: "Siis tietty isän valvonnassa."
Vilkaisin ympärilleni, mutta en erottanut emon tuttua, vaaleanharmaata hahmoa, joten kysyin siskoltani:
"Missä emo on?"
"Hän lähti kait aamupalalle tai jotakin", naaras vastasi lapojaan kohauttaen. Kurtistin kulmiani mielessäni pienoinen epäilyksen varjo, mutta annoin asian olla sillä selvä.
Lieskapentu suki turkkiaan vieressäni hyvin keskittyneen näköisenä. Hän tuskin kuulikaan hyvän huomenen toivotustani.
Saatuani turkkini siedettävään kuntoon menimme kaikki kolme - ja tietenkin myös isämme - yhdessä leiriaukiolle. Klaanin varapäällikkö Naaliturkki järjesteli parhaillaan partioita. Hän kuulluti isäni lähtevän metsästyspartioon aurinkohuipun hetken aikoihin, johon oli onneksemme vielä jonkin aikaa. Kerkeäisimme temmeltää sisarusteni kanssa kaikessa rauhassa.
Pyryviima ohjasi meidät hieman sivummalle, jottemme olisi partioihin lähtevien kissojen tiellä. Hän antoi meille luvan aloittaa leikkimme, kunhan emme vain häiritsisi ketään - etenkään Naaliturkkia, sillä hän oli kuuluisa tempperamenttisesta luonteestaan.
"Leikitäänkö klaania?" Räntäpentu ehdotti. Lieskapentu nyökytti innoissaan päätään ja ilmoitti sitten rintaansa röyhistäen:
"Minä olen Tuuliklaanin päällikkö, Lieskatähti."
"Selvä, minä olen sitten sinun varapäällikkösi, Räntähäntä!" sisareni naurahti ja kääntyi yhdessä veljeni kanssa katsomaan minua odottavan näköisenä. He kai olettivat minun kertovan, mikä minä olisin leikissä.
"Öö, tuota... minä olen Tuuliklaanin parantaja, Leutomarja", sanoin. Ihailin parantajia ja sitä, kuinka he auttoivat klaanin kissoja, mutta en missään nimessä halunnut olla oikea parantaja, sillä minua kammoksutti pelkkä ajatuskin nähdä kuolemaa tekevä kissa siinä aivan nenäni edessä, enkä osaisi auttaa mitenkään.
"Hyvä on, Leutomarja", Lieskapentu maukui vienosti hymyillen, "minun polkuanturassani on tikku. Osaisitko auttaa minua?"
Emmin hetken ennen kuin vastasin: "Luulisin niin."
Lieskapentu ojensi minulle käpäläänsä, jossa niin sanottu tikku oli. Kurkotin nuuhkaisemaan kollipennun polkuanturaa ja nyppäisin ilmaa ikäänkuin olisin irrottanut tikun. Lieskapentu laski tassunsa maahan ja kokeili astua sillä. Hän näytti tyytyväiseltä.
"Kiitos", tuo kiitti, "olet hyvä parantaja."
"Eihän tässä mitään", mutisin hieman kiusaantuneena osaksi saamistani kehuista. Osasin olla hyödyksi ainoastaan leikeissä, mutta tosielämässä olin kuin kävelevä katastrofi.
"Hei, mitä te leikitte?" Tulipennun kysymys kuului takaamme. Käännähdimme katsomaan uutta tulijaa. Kultapentu ja Yrttipentu seisoivat hänen takanaan kurkkien veljensä olan yli uteliaina.
"Leikimme klaania", Räntäpentu kertoi ja lisäsi sitten: "Lieskapentu on päällikkö, Lieskatähti, ja minä olen hänen varapäällikkönsä Räntähäntä. Leutopentu on klaanimme parantaja, Leutomarja."
"Haluaisitteko tulla mukaan?" Lieskapentu kysyi Tulipennulta, joka vilkaisi pentuetovereitaan mietteliään näköisenä.

//Pyry? Hiutale? Muut pennut? Ja sori jälleen kerran, jos hittasin jotakin hahmoa omasta mielestänne liikaa. x(

Nimi: Hiutaleturkki

16.12.2017 19:41
Suljin silmäni onnettomana. Tähänkö elämäni oli menossa? Pennut eivät välittäneet minusta ja ilkeilin kumppanillenikin. Katsahdin pentujani apeana ja suljin sitten silmäni. Hetken kuluttua älysin vasta itsekin itkeväni. Päätin kuitenkin yrittää, ihan vain pentujeni tähden, joille halusin olla hyvä emo, vaikken osannutkaan.

Aamuaurinko sarasti pentutarhaan. Heräsin muiden vielä nukkuessa. Jäin katselemaan seinää muistellen mitä edellisenä iltana oli tapahtunut. Ja niin minä älysin olevani typerys. Miten pystyin käyttäytyä kumppanilleni noin? Ihan sama mikä ongelma minulla oli. Katsahdin pentujani. Hekään eivät varmaan enää halunneet olla pentujani. Ehken osannut olla hyvä emo? Jos vain epäonnistuin kaikessa? Ja niinhän se oli. En minä osannut vaikka kuinka yritin. Jäin rypemään katkeruudessa ja surullisuudessa, haukkuen itseäni päässäni kaikilla mahdollisilla haukkumanimillä joita keksin. Yritin keksiä keinoja olla parempi emo, esimerkki pennuille. Mutta mieluummin he pitivät rakastavaista, aina oikeassa olevaa, täydellistä isäänsä esimerkkinä.

//Perhe?

Nimi: Pyryviima

16.12.2017 19:28
Suuntasin juoksuni leiriin, kuten Hiutaleturkkikin oli tehnyt. Nyt en todellakaan pysynyt perässä hänen mielenliikkeissään, niin kummallista käytöstä häneltä. Tähtiklaani sentään jos hän kiukuttelisi minulle vielä kun palaisin takaisin leiriin. Toisaalta, hän oli vain purkanut minuun raivoaan. Niinpä. Nimenomaan purkanut, oikein voimakkaankin artikuloinnin kera.
*Kiukutelkoon hän kaikessa rauhassa*, ajattelin tuhahtaen. *Itsepä valintansa teki.*

Pöllähdin sisäänkäyntitunnelista leiriin ja kohdistaessani katseeni pentutarhaan, hieman yllätyin mutta myös ilahduin nähdessäni Lieskapennun ulkopuolella. Jolkotin poikani luokse ja mau'uin: "Tervehdys, Lieskapentu. Mitäs sinä ulkona teet?"
"Kunhan istun." Hän kohautti lapojaan, minkä jälkeen kyyristyi matalaksi ja sanoi: "Leikitään jotain!"
"No leikitään." Kyyristyin matalaksi ja huitaisin käpälälläni ilmaa aivan Lieskapennun kuonon edestä. "Käy kimppuun!"
Kellanpunainen kolli syöksähti minua kohti hampaat irvessä. Väistin sukkelasti, tuuppasin häntä hellästi käpälällä kylkeen ja sihahdin leikkisästi: "Pois leiristäni, sinä ketunmielinen tunkeilija!"
"Älä luulekaan, Varjoklaanin saasta!" Lieskapentu loikkasi sivulleni, heittäytyi voimalla päin kylkeäni, jolloin minä osaksi tarkoituksella kaaduin kyljelleni. Kierähdin selälleni, jolloin Lieskapentu läimäisi minua käpälällään korvalliselle. Sitten hän kierähti vierelleni nauraen.
"Kukas on tämän tappelun voittaja?" tiedustelin virnistäen. "Ei kai se vain ole eräs komea pentu tästä läheltä?"
Hän ponkaisi pystyyn ja kyyristyi niin, että takapää keikkui ylhäällä. "Arvaa!" hän virnisti ja pompahti takajaloilleen, alkaen huitoa ilmaa kynsillään. "Minusta tulee klaanin paras taistelija!"
Naurahdin lämpimästi ja asetin toisen tassuni pojan lavalle pakottaen hänet hellästi laskeutumaan alas ja istumaan. "Ei epäilystäkään, mutta mitäs jos kuitenkin menisit nyt nukkumaan? Eihän sinunlaisesikaan pieni soturi jaksa puolustaa klaaniaan ilman kunnon unia, vai mitä?"
"Eipä kai", myönsi Lieskapentu ja nousi käpälilleen, kääntyen kohti pentutarhan sisäänkäyntiä minua lapansa yli vilkaisten. "Etkö tule vielä tänne?"
"Tulen", naukaisin ja nousin seisomaan, vaikka minua ei houkuttanutkaan nähdä erästä minulle niin rakasta tappelupukaria. Mutta eivät minun pentuni olleet syypäitä meidän riitaamme, heidän ei siis kuulunut kärsiä. Lieskapentu pujahti häntä pystyssä pentutarhaan ja tepsutti emonsa ja siskojensa makuusijalle.
"Missäs sinä olit?" uteli Räntäpentu.
"Isä ja minä leikimme ulkona", kertoi Lieskapentu hymyillen siskolleen. "Me leikimme taistelua!"
Katsahdin Hiutaleturkkia jäisen tyynesti. Hänen kasvoillaan välähti pienen pieni hymy ja hän sanoi, joskin vaisusti: "Kiva kuulla, Lieskapentu."
"Me leikimme huomennakin." Kolli katsoi emoaan hetken, hänen korvansa nytkähti. Ääni ei ollut yhtä innokas emolle kuin minulle puhuessa. "Ehkä siskotkin ovat silloin mukana."
Hän asettui Räntäpennun viereen makuulle ja naukaisi minulle: "Tulethan sinä huomennakin?"
"Totta kai", vastasin pienesti hymyillen. Sipaisin hännälläni tuskin tuntuvasti hänen lapaansa ja ihme kyllä, pentu jäykistyi, kallistui hieman sivulle muttei väistänyt koko kehonsa liikkeellä. "Tietenkin minä omia pentujani käyn tervehtimässä!"
Lieskapentu väläytti pienen hymyn.
"No", jatkoin, "hyvää yötä, kaikille kolmelle." Kosketin nenälläni rakastavasti hymyillen kahden tyttäreni neniä ja pojalleni soin pelkän hymyn, hän kun ei välittänyt kosketuksesta. Katseeni siirtyi Hiutaleturkkiin ja häntäni nytkähti. "Hyvää yötä myös emolle", nyökkäsin. Kasvoillani lähes käväisi hymy mutta pidin sen piilossa. Tuskin naaras hymyäni kaipasikaan. "Nähdään huomenna."
"Hyvää yötä, isä", maukui Lieskapentu minun tassuttaessani jo kohti sisäänkäyntiä.
Heilautin häntääni kuulemisen merkiksi ja pujahdin ulos. Astelin soturien pesälle ja vaikka asetuin sammalpedilleni tiesin, etten ehkä nukahtaisi hetkeen.

//Hiutale? Pennut?

Nimi: Hiutaleturkki

16.12.2017 18:22
Katsahdin kumppania, enkä tiedä mikä minuun meni. Aloin kuitenkin raivota kuin hullu.
"Sinä et ymmärrä!" huusin raivoissani. "Minä yritän ja teen parhaani, sinä tulet huutamaan minulle mitä minun pitäisi tehdä ja mitä ei! Tee itse sitten paremmin!" huusin raivon vallassa. "Voin minä palata Kuolonklaaniinkin jos en kelpaa! Sinun takiasi lähdin ja nyt en kelpaa sinulle, enkä pennuille! Mikä minussa on vikana?!" raivosin kyyneleiden valuessa poskillani. "Jos se ei kelpaa, tee itse paremmin! Ja tee se kaukana minusta!" sähisin vihaisena. Sivalsin hännälläni ilmaa ja lähdin leiriin edelleen kyyneleet valuessa poskillani. Saavuin leiriin ja pujahdin pentutarhaan. Asetuin omalle pedilleni yrittäen hillitä kyyneleitäni, epäonnistuen kunniallisesti. Itkin äänettömästi pedilläni maaten ja tuijotin pentutarhan seinää sumeilla silmilläni. Miten pystyin sanoa niin, kumppanilleni. Miten voin olla tuollainen? Ja niin olin löytänyt itsestäni taas uuden puolen, ja tällä kertaa se oli raivohullu.

//Pennut? Pyry?

Nimi: Tulipentu

16.12.2017 15:43
Katsoin kuinka muut pennut ryhtyivät pelaamaan sammalpalloa. Itse tyydyin katsomaan sivummasta muiden menoja. Minua ei jotenkin nyt vain huvittanut lähteä tuohon peliin mukaan. Kaipasin jotakin uutta tekemistä, jotain mitä en ollut tehnyt ennen.
*Mitä minä voisin tehdä?* yritin miettiä kuumeisesti, mutta väsynyt haukotus kuitenkin kumpusi suustani, enkä voinut asialle mitään. Tajusin, että minua oli alkanut väsyttämään. Käännyin hetkeksi vielä katsomaan kuinka veljeni Kultapentu heitti sammalpallon villisti ilmaan ja suuri määrä pentuja syöksyi sen perään. Henkilökohtaisesti minua huvitti kuinka kaikki säntäilivät sammalmytyn perässä. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun sammalpallo oli jo silpuitunut pentujen käsittelyssä.
* Tuo oli kyllä melko hyvin arvattavissa*, ajattelin itseksini. Onneksi joku keksi kuitenkin keksi tehdä uuden mytyn, joten peli jatkui taas villimpänä kuin ennen. Tassuttelin tyynesti pentutarhan reunamalle nukkumaan, sillä en huomattu emoamme missään. Toki minä olisin voinut lähteä etsimään isääni Naaliturkkia, mutta epäilin hänen varapäällikkönä olevan hyvinkin kiireinen. Päästin raskaan huokaisun ja suljin silmäni antaen unen vallata mieleni.

Nimi: Pyryviima

16.12.2017 14:36
*Voi hyvä Tähtiklaani*, puhahdin, *anna minulle ymmärrystä ja kärsivällisyyttä rakkailleni!*
Säntäsin juoksuun ja seurasin Hiutaleturkin hajujälkeä. Tavallaan minä ymmärsin häntä mutta tavallaan en. Ja sitä paitsi tuollainen pakeneminen ei auttanut asioita yhtään! Juoksin eteenpäin. Viima puski päin kasvojani mutta en välittänyt. Hetken päästä näin vaakeanharmaan karvakerän ja pysähdyin hetkeksi. Hengitykseni huurusi kylmähkössä ilmassa. Lähdin tassuttamaan kohti Hiutaleturkkia.
"Noinko sinä pakenet asioita? Luuletko, että se auttaa?" Pysähdyin hänen eteensä. "Minun täytyy kai pyytää anteeksi.. mutta niin sinunkin täytyisi pyytää. Käytöksesi vuoksi. Sen vuoksi, kun annat poikasi ymmärtää, ettet välitä. Tiedän, että välität. Mutta mikset puhu minulle? Et ole koskaan kertonut kaipaavasi vanhempiasi, emoasi. Minä olen luullut, että olet onnellinen Tuuliklaanissa! Taisin olla väärässä..."
Katsoin Hiutaleturkkia hieman tuimasti, ennen kuin ilmeeni pehmeni. Huokaisin syvään ja kävin vatsalleni yhä nyyhkyttävän naaraan viereen.
"Anteeksi. Taas", kuiskasin. "En minä epäile uskollisuuttasi minulle tai perheellemme.."

//Hiutale?

Nimi: Hiutaleturkki

16.12.2017 13:55
Säikähdin kumppanini vihaa. Piikit pistivät sydämeeni ja repivät sen kahtia saaden sen vuotamaan verta. Katsoin tuota kyynelien noustessa silmiini.
"Minä kohtelen häntä yhtä hyvin kuin muita! Ja on totta että minä kaipaan soturin tehtäviin! Mutta hän on vasta pentu, en minä voi sanoa päin hänen kuonoaan että minua huolestuttaa! Minun pitää pitää heistä huolta, eikä heidän minusta!", kyyneleet tulvivat poskilleni."Minä yritän, yritän kovasti olla hyvä emo, mutta en näköjään onnistu! Ihan sama mitä teen, teen sen väärin!" huusin itkien.
"Minä en ole täydellinen, enkä lainkaan kuin sinä, mutta minä yritän silti! Tiedätkö, minä kaipaan vanhempiani, ja yritän olla yhtä hyvä emo kuin minun emoni oli! Mutta jos se ei riitä, en voi enää muuta kuin luovuttaa!" huusin itkien. Lähdin syvemmälle reviirille pää ja häntä painuksissa ja lavat lysyssä jättäen kumppanini taakseni. Välissä kompastelin omiin tassuihini, enkä enää edes tiedostanut missä osaa reviiriä olin. Kyyneleet sumensivat näkökenttäni. Lysähdin maahan ja käperryin kerälle itkien, päästäen välissä hiljaisia valituksia. Kylmyys tunkeutui turkkini läpi. En jaksanut välittää siitä juuri sillä hetkellä. Kuulin kumppanini sanat päässäni uudestaan ja uudestaan. Ne pistivät sydämeeni kuin piikki.

//Pyry? Pennut?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com