Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Pihtapentu

12.12.2018 21:07
Katselin makuualusien asentoa korjaavaa emoani. Halusin pyytää häneltä erästä asiaa, mutta en ollut aivan varma, miten Maahäntä reagoisi. Huokaisin syvään ja rykäisin. Maahäntä kääntyi katsomaan minua huolestuneena.
"Et kai ole tulossa kipeäksi?" hän huolehti ja astui hieman lähemmäs. Pudistin kuitenkin päätäni.
"Ei se sitä ole. Minä halusin pyytää jotain", aloitin ja huomasin heti emoni katseen terävöityvän entisestään. Minulle tuli kuuma turkkini alla. Pelkäsin, että emo vastaisi kieltävästi.
"Niin?" Maahäntä kysyi lempeästi, mutta selvästi valmistautuen myös vastaamaan kieltävästi. Hän ei tietenkään voinut antaa kaikessa periksi, mutta tämän asian kanssa elättelin toivoa.
"Voisimmeko mennä ulos?" emon ilme muuttui mietteliääksi ja hän näytti päätyvän kieltävään vastaukseen, mutta en antanut hänen lausua sitä ääneen. "Yhdessä", pyysin. Se sulatti Maahännän ilmeen.
"Riippuu siitä suostuuko joku muista kuningattarista huolehtimaan veljestäsi sillä välin", emo vastasi. Heti sen kuultuani menin yhden ison kissan luo.
"Hei, anteeksi kuningatar. Voisitko huolehtia veljestäni hetken?" kysyin pää kallellaan. Kissa kääntyi katsomaan minua ja hymyili.
"Totta kai. Missä veljesi on?" kissa kysyi lempeästi. Osoitin hännälläni nukkuvaa karvakasaa. Maahäntä kiiruhti luoksemme.
"Voin hyvin pitää huolta Setripennusta, jos sinä haluat lähteä Pihtapennun kanssa jonnekin."
"Kiitos!" huikkasin ja lähdin juoksemaan kohti pesän uloskäyntiä emo tiukasti kannoillani. Heti ulos päästyäni törmäsin johonkin melko suureen jaa hyväntuoksuiseen. "Ai. Anteeksi", miu'uin ja käänsin taas pääni takakenoon. Näin yläpuolellani laventelinsiniset silmät. "Sinä tuoksut hyvältä", lisäsin hänen tassujaan haistellen.

//218 sanaa
//Laventeli?

Nimi: Pyryviima

11.12.2018 21:55
Olin parhaillani aterioimassa klaaninvanhimpien pesän edessä. Myyräni oli melko ruipelo mutta en välittänyt. Tiesin ja ymmärsin, että tähän vuodenaikaan riistaa ei todellakaan ollut liian kanssa. Soturit ja oppilaat varmasti yrittivät ja tekivät parhaansa, mitä minä arvostin. Itse en enää oikein voinut metsästää - olin kai tullut vanhaksi. Jalat toki kantoivat ja kuljettivat mutta nopeus oli ottanut ja lähtenyt. Tietenkin minä saalistaisin itse oman ruokani, tekisin sen enemmän kuin mielelläni ja ruokkisin mielelläni myös klaanini, jos vain kykenisin. Inhosin lojua täällä klaaninvanhimpien seurana aivan hyödyttömänä! Olkoonkin, että oli jokseenkin mukavaa olla vain ja nauttia kiireettömistä päivistä, seurailla klaanin elämää, sitä kuinka partiot tulivat ja menivät ja kuinka oppilaat kulkivat mestariensa kanssa harjoituksiin ja takaisin leiriin. Silti melko useinkin minä kaipasin velvollisuuksiani. Soturin ja varapäällikön velvollisuuksiani. Klaaninvanhimmilla ei ollut minkäänlaisia velvollisuuksia. He vain.. olivat. Tietenkin, he kun olivat palvelleet klaaniaan vuodenajat ja jossain vaiheessa jokaiselle tuli kohdalle hetki, jona sai luvan vetäytyä ja asettua klaaninvanhimmaksi. Nyt minä kuuluin heihin. No, onneksi Tuuliklaanissa oli taitavat johtajat, ja jäisihän tänne Lieskasydän ja Leutotaival. He jäisivät tänne sen jälkeen, kun minä kuolisin ja matkaisin Tähtiklaaniin.

179 sanaa

Nimi: Lieskasydän

11.12.2018 18:47
Hölkyttelin leiriin riutunut kani suussani. Oli vienyt puoli päivää saada edes yksi kani! Olin lähtenyt nummille aikaisin aamulla ja tehnyt parhaani, mutta enempää saalista en ollut löytänyt. Oli nummilta toki löytynyt pari hajujälkeä mutta ne olivat olleet laimeudestaan päätellen jo pari auringonnousua vanhoja, joten viisaimmat voisivat päätellä siitä, että ne kyseiset saaliit olivat siellä jossakin hyvin pienellä todennäköisyydellä. Laskin kanini tuoresaaliskasaan ja aioin itsekin ottaa siitä jotakin tietäessäni, että vanhukset olivat jo saaneet ateriansa. Pentutarhasta en ollut niinkään varma.. Niinpä minä nappasin hampaisiini kasan pulleimman myyrän ja hölkyttelin pentutarhalle.
"Tervehdys", mau'uin pentutarhan suulla pistettyäni pääni sisään. Katseeni osui ensimmäisenä Yrttikuiskeeseen, joka näytti olevan Sulkataivaan seuralainen. Pujahdin kokonaan pesän sisäpuolelle. "En ollut varma, oliko teille jo tuotu syötävää, joten päätin tulla kysymään - ja varmuuden vuoksi toin tämän mukanani." Laskin myyrän käpälieni eteen pysähdyttyäni Yrttikuiskeen vierelle. Tökkäsin saalista käpälälläni. "Eihän se kummoinen ole.. Jätän tämän kuitenkin tähän jos jollekulle maistuu."
Nyökkäsin kohti Sulkataivaan vierellä olevia pentuja ja väläytin melko harvinaisen mutta pienen hymyn. "Sinulla on kauniit pennut, Sulkataivas."
Ennen kuin käännyin, vilkaisin Yrttikuisketta viilein silmin - kuten tapanani melko usein oli. Mutta viileys oli sellaista viileyttä, jossa oli mukana tarkastelua. En ollut sen erikoisemmin ollut tekemisissa Yrttisulan kanssa, enkä siksi tiennyt hänestä oikein mitään mutta toisaalta, miksi minun pitäisi? Käännyin ja poistuin pentutarhasta.

//Yrtti kenties jos haluut? Sillai vaik et Yrtti vaa ihmettelee tota Lieskaa joka on jo kadonnu mutta on sit kuitenki Sulan kans eikä lähe Lieskan perään - ellet välttis haluu? :D
210 sanaa

Nimi: Lohtupentu

10.12.2018 20:26
Ensimmäiset asiat mitkä tunsin ja kuulin olivat ihania. Ensimmäinen oli lämpö ja pehmeys. Nojasin vasten emoni lämmintä ja pehmeää turkkia. Emo tuntui suurelta, mutta turvalliselta. Häneen voisi siis kyllä luottaa.
Toinen asia oli hiljainen puheensorina ympärilläni. Toinen oli pehmeä ja lempeä, se ääni kuului siis emolleni. Toinen ääni oli totta kai myös lempeä, mutta kuitenkin silti matalampi ja todella erilainen. Isä?
Emo kietoi pehmoisen häntänsä ympärilleni. Hengitin hänen makeaa tuoksuaan autuaana. Tunsin oloni ihanaksi ja tiesin että minusta pidettäisiin hyvää huolta. Aina? Ehkä.
Aistin että ympärilläni oli useampia muitakin kissoja isän ja emon lisäksi. Haistoin monta eri kissaa... ehkä neljä, en tiedä. Haluaisin tutustua heihin kaikkiin, mutta olisivatko he hyviä minulle, pienelle ja viattomalle pennulle.
Nojasin tiukasti vasten emon turkkia. Keskityin vain ajattelemaan sitä että olisin vain pieni ja emo auttaisi minua aina?
"Hän on niin suloinen", kuulin jonkun sanovan. Ääni oli lempeä, muistutti emoa muttei ollut emo kuitenkaan. Kukakohan hän oli? Oliko hän ystävä? Oliko hän emon ystävä? Ja olisiko hän ystävä minullekin?
Mutta kuka olin ja mitä tein täällä? Sen haluaisin tietää.

//174 sanaa
//Hunaja? Naali? Joku pentutarhassa?

Nimi: Yrttikuiske

08.12.2018 13:47
Sulkataivas kertoi, että häntä väsytti hiukan, mutta hän ei malttanut nukkua. Ymmärsin sen hyvin, vaikken itse ollut koskaan vielä omistanut omia pentuja. Synnytys oli kuitenkin aina rankka, joka väsytti, mutta toisaalta vastasyntyneet pennut olivat ihania ja niitä teki mieli hoivata ja olla nukkumatta.
"Ymmärrän", naukaisin ja loin pienen hymyn pennuille, jotka liikuskelivat ja vinkuivat keskenään.
Sulkataivas erotti toisiaan tönivät pennut lempeästä toisistaan ja siirsi hetken kuluttua katseensa taas minuun. Hän kysyi, miten minulla meni, esimerkiksi Naalitähteä ja Kultaliekkiä koskien.
"Minulla menee ihan hyvin.. Veljeni ja isäni menetykset olivat kamalia ja raskaita silloin, kun ne tapahtuivat, mutta nyt olen iloinen, että olen saanut nähdä heidät uudelleen näin pian. Olen saanut vaihdettua Kultaliekin kanssa ne kuulumiset, mitä en koskaan kerennyt. Ja isä on tietenkin mukava nähdä jälleen terveenä ja elinvoimaisena", kerroin.
"Pelkään vain pahoin, että tämä onni nähdä heidät uudelleen, on lyhytaikainen. Tarkoitan.. en usko, että tämä ylösnousemisjuttu tulee kestämään kovin pitkään. He saapuivat yhtäkkiä, ehkä he katoavatkin yhtäkkiä ja palaavat kuolemanjälkeiseen elämäänsä Tähtiklaaniin", kerroin ajatukseni ääneen.
"Voit olla oikeassa, mutta sehän on hyvä syy nauttia heidän seurastaan nyt, kun he vielä ovat täällä", Sulkataivas naukui viisaasti.
"Niin. Tuntuu haikealta ajatella, että kohta he voivat olla taas poissa.. mutta sellaista elämä on. Kaikki kuolevat joskus, ja siitä on vain päästävä ylitse. Olen kuitenkin etuoikeutettu, kun olen saanut tavata heidät näin uudelleen heidän kuolemansa jälkeen", nau'uin.
"Niin", Sulkataivas sanoi ja soi minulle pienen hymyn.
Oli outoa, miten yhtäkkiä selitin niin paljon tuoreelle kuningattarelle elämästäni. En oikeastaan tuntenut häntä ennen tätä hetkeä, mutta toisaalta oli mukava jutella jollekin kunnolla pitkästä aikaa. Olin ehkä syrjäytynyt turhan paljon klaanin elämästä ja hukkunut hetkeksi suruuni, jota menetykset olivat minulle tuoneet.
"Haluaisitko sinä joskus tulla emoksi ja saada pentuja?" Sulkataivas vaihtoi aihetta.
"Haluaisin. En ehkä ole kaikista emollisin kissa tässä klaanissa, mutta minusta olisi silti ihanaa saada pentuja ja nähdä heidän kasvavan. Saisin.. jatkettua sukua", lausahdin.
"Niin", naaras sanoi ja nuolaisi Kotkapennun turkkia kielellään.
"Miten sinä ja Piiskukynsi tutustuitte?" vaihdoin jälleen aihetta ja kohotin kulmiani kiinnostuneena.

//Sulka?
//328 sanaa

Nimi: Elandra

07.12.2018 18:32
Tillitassu: 9kp -

Karpalotähti: 7kp -

Laventeliaamu: 14kp -

Sulkataivas: 20kp! -

Surmaviilto: 4kp -

Vadelmaviiksi: 12kp -

Yrttikuiske: 10kp -

Hunajaviiksi: 9kp -

Pihtapentu: 23kp! -

Mahtivarjo: 17kp -

Nimi: Pihtapentu

06.12.2018 19:43
Pysyin jo pystyssä ja sain otettua muutaman hataran askeleen ennen kaatumistani. Pohdin kävelemään opetellessani Maahännän kertomia asioita. Jos nyt oli sota, olisiko mahdollista, että näin olisi tapahtunut aiemminkin, ennen minua. Ehkä jopa ennen veljiäni, sisariani, emoani ja isääni. Ketkä silloin olivat taistelleet? Päätin jättää pähkäilyt sikseen ja kysellä emolta lisää ennen kuin pääni halkeaisi.
"Onko ennen tapahtunut tällaista?" Maahäntä nyökkäsi pienesti. Sain tuosta pienestä päänliikkeestä varmuutta kyselemiseen. "Ketkä silloin taistelivat?" jatkoin.
"Tähtiklaani ja Pimeyden metsä. Se oli kuulemma synkkää aikaa", emo kommentoi. Nyökkäsin.
"Ketkä silloin taistelivat Tähtiklaanin puolella?" kyselin.
"Varjoklaani, Tuuliklaani, Myrskyklaani ja Jokiklaani taistelivat Tähtiklaanin puolella, Kuolonklaani Pimeyden metsän puolella." Pudistin päätäni. En minä tuota ollut halunnut tietää. Ainakaan niin paljon kuin oikeaa kysymystäni. Olin halunnut tietää yksittäisiä kissoja, jotta olisin tiennyt, olivatko nuo kissat jo Tähtiklaanissa.
"Tarkoitin yksittäisiä kissoja"" nau'uin anteeksipyytävästi. Tuntui hieman pahalta pakottaa emo ajattelemaan synkkiä aikoja, joiden aikana hän ei välttämättä ollut edes elänyt. Maahäntä joutui miettimään ankarasti ennen vastauksen antamista.
"No, esimerkiksi Leijonaloikka ja Pisaraviilto. Leijonaloikka oli Tähtiklaanin puolella, Pisaraviilto Pimeyden metsän." Kiinnostukseni Pisaraviiltoa kohtaan kuoli heti kun kuulin hänen taistelleen Pimeyden metsän puolella. Sen sijaan kiinnostukseni Leijonaloikkaa kohtaan kasvoi.
"Mitä Leijonaloikalle tapahtui? Voinko tavata hänet?" kysyin innostuksen kipinä sydämessäni. Naaras edessäni hymyili surumielisesti.
"Et valitettavasti. Pisaraviilto siirsi hänet Tähtiklaaniin, mutta onneksi sinulla on täällä muita mahtavia kissoja tavattavana, kuten Karpalotähti", Maahäntä vaihtoi aihetta sulavasti. En kuitenkaan hämääntynyt.
"Miksi sinä mainitsit juuri Pisaraviillon ja Leijonaloikan?" tivasin kiinnostuneena.
"Pisaraviillon siksi, että hän sai Leijonaloikan siirtymään Tähtiklaaniin, Leijonaloikan, koska hänen ansiostaan julma Viiltotähti päätyi Pimeyden metsään."
"Mutta eikö Kuolonklaania johda Viiltotähti? Onko tuo se vanha Viiltotähti, joka on uudelleensyntynyt uutena Viiltotähtenä?" Maahäntä nyökkäsi ja hymyili. Hänen silmissään välähti ylpeys ja arvelin sen liittyvän siihen, miten yhdistelin asioita toisiinsa ja sain selville koko tarinan.

//287 sanaa

Nimi: Mahtivarjo

06.12.2018 16:07
Ravasin jälleen kerran kohti Tuuliklaanin Kuolonklaanin kanssa jakamaa rajaa. Tapaisin Kalmaliljan, hän todennäköisesti opettaisi minulle joitain uusia taisteluliikkeitä. Jokin aikaa sitten Viiltokaaos, nyt Viiltitähti hänen astuttuaan Kuolonklaanin johtoon, oli julistanut sodan Viiltoklaanin - Kuolonklaanin ja Varjoklaanin liitto - sekä muiden klaanien välille. Me olimme alkaneet kutsua itseämme Metsäklaaniksi. Yhtenäisyytemme näkyi myös siinä, että nyt eri klaanien edustajat pystyivät käymään toisien klaanien reviireillä vapaammin, joskaan ei saalistamassa.
Pimeyden Metsän ja Tähtiklaanin portit olivat myös auenneet. Minun isäni oli ylösnoussut, samoin edesmennyt veljeni Kultaliekki, jota en koskaan ollut tavannut. Olin tietysti iloinen heidän paluustaan, mutta silti eräs toinen asia oli ollut mielessäni senkin päällä. Minusta nimittäin tuntui, etten kuulunut Metsäklaaniin.
Olin aina ollut luonteeltani enemmän kuolonklaanilainen. Minä kaiketi sopisin sinne; olin ovela, kunnianhimoinen ja tarvittaessa armoton. Uskoin myös, että siellä voisin saada valtaa, jos vain hakeutuisin Viiltotähden tai edes Kalmaliljan suosioon. Muutenkin tuntui siltä, että Metsäklaani saattaisi hävitä tämän sodan. En haluaisi olla häviäjien puolella.
Tuuliklaanissa minua piti ainoastaan perheeni, mutta hyvin tiukasti se minua piteli. En ehkä välittänyt Urhomielestä kovin paljoa, mutta Hunajaviikseä rakastin. Koko sukuni oli Tuuliklaanissa, Tulihenkäys pentuineen, Yrttikuiske, kaikki. Ja nyt kuolleitakin perheeni jäseniä oli ylösnoussut. Miten voisin ikinä pettää heidät? Ja jos tosiaan vaihtaisin puolta, liittyisin Viiltoklaaniin, joutuisinko taistelemaan heitä vastaan?
Tiesin kuitenkin, että päätös tuskin oli minun. Tai ainakaan minun ei tarvitsisi sitä liiaksi miettiä, sillä Kalmalilja todennäköisesti ratkaisisi sen puolestani. Olin jo jonkin aikaa ounastellut, että kuolonklaanilaisnaaras saattaisi pyytää minua puolelleen, tai pikemminkin pakottaa, ja nyt tuntui, että se aika oli käsillä.
Jo kaukaa näin tumman hahmon erään pienen puun varjoissa, suojassa katseilta. Minut tunnistettuaan Kalmalilja astui esiin ja itse astahdin rajan yli. Tunsin edelleen pientä katumusta ja epäröintiä sen tehdessäni, mutta en enää niin paljon, kuin ensimmäisellä kerralla.
"Iltaa", murahdin vanhemmalle soturille ja nyökkäsin.
"Yötä", Kalmalilja tuhahti kuin korjaten; kuu oli tosiaan noussut jo kauan aikaa sitten ja taivas oli pimeä. Hetken ajan hän silmäili minua arvioiden.
"En enää kouluta sinua", naaras ilmoitti. "Nyt sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko tapan sinut ja heitän ruumiisi jonnekin, mistä sitä ei löydetä - mikä ei oikeastaan ajatuksena houkuttele minua - tai liityt Viiltoklaaniin. Tarkemmin sanottuna Kuolonklaaniin."
Tietenkin. Olin osannut odottaa tätä, mutta en ollut tarkemmin miettinyt, mitä tekisin. En ollut halunnut miettiä.
"Et näytä yllättyneeltä", Kalmalilja sanoi hymyillen omalla, ilottomalla tavallaan.
"Koska en ole", murahdin käännähtäen ympäri selin kuolonklaanilaiseen. Kalmalilja varmasti oletti, että suostuisin. Ja miksen suostuisi, muutenhan hän tappaisi minut. Päätöstäni miettiessäni ajatukseni karkasivat yllättäen Urhomieleen. Kissaan, jota olin viimeisimpänä olettanut kaipaavani. Olin ajatellut vihaavani häntä, mutta hän oli silti veljeni. Ikävöin niitä aikoja, kun välillämme oli sopu. Tietenkin se olin minä, joka olin aiheuttanut sen kitkan välillemme, mutta se oli hankalaa myöntää. Oli helpompi syyttää Naalitähteä tai Urhomieltä.
"Et taida jättää minulle vaihtoehtoa", murahdin matalasti ja käännyin takaisin Kalmaliljan puoleen.
"Jätinhän minä", naaras naukaisi jäisesti. "Kuole, tai liity joukkoomme. Sinä kuulut Kuolonklaaniin. Huomaat sen kai itsekin? Tuo kunnianhimo, se on ottanut sinusta vallan jo kauan sitten. Miten voisit taistella Metsäklaanin puolella, kun tiedät, ettei se anna sinulle mitään?"
"Mutta Viiltoklaanin puolella joudun taistelemaan perhettäni vastaan", sanoin hiukan haastavasti. Tiesin kuitenkin, että minun olisi tehtävä niin kuin Kalmalilja tahtoi. Hän oli täysin kykeneväinen tappamaan minut.
"Kuolisit siis mieluummin?"
Seisoin hetken hiljaa paikoillani. Olin tehnyt päätökseni.
"En."

Kuljimme Kuolonklaanin leiriä kohti. Kalmalilja ei ollut käskenyt minua jättämään Tuuliklaania heti, mutta olin itse päättänyt niin. Olisi parempi lähteä tällä tapaa salaa, ilman että näkisin, miten perheeni häpeäisi minua. Halusin, että he olisivat ylpeitä minusta, ja ehkä vielä voisin saavuttaa sen Viiltotähden avulla. Hän oli sellainen soturi, jota voisin seurata. Viiltotähti oli Kuolonklaanin perustaja, ainakin entisessä elämässään. Hän oli kuitenkin kuollut, kun Myrskyklaanin Leijonaloikka oli tappanut hänet kuita sitten käydyssä sodassa. Tuolloin Viiltotähti oli Kuolonklaanin kanssa taistellut yksin muita neljää klaania vastaan. Päälliköllä oli paljon kokemusta, joten uskoin, että hän voisi johtaa Viiltoklaanin voittoon.
Pian saavuimme Kuolonklaanin leirin suulle. Mustavalkoinen naaras pysähtyi sitä ennen.
"Enää ei ole paluuta", soturi murahti. Sitten hän pujahti leiriin sisään ja minä seurasin.
Olin odottanut laumaa hulluja, kylmäverisiä tappajia ottamassa minua vastaan, mutta leirin aukio olikin tyhjä. Aamuaurinko oli kuitenkin nousemassa, joten pian kissat varmasti heräisivät.
"Mitäs nyt?" kysyin Kalmaliljalta ympärilleni vilkuillen.
"Odotamme, että arvon päällikkömme herää", hän tokaisi ja istuutui. Seurasin hiukan epäröiden, yhä varuillani Kalmaliljan esimerkkiä ja istuuduin minäkin.

//Viilto?
//693 sanaa

Nimi: Pihtapentu

04.12.2018 21:09
Avasin silmäni. Kuulin huolestunutta muminaa läheltäni ja kääntyessäni katsomaan näin emoni puhumassa jonkun muun Tuuliklaanilaisen kanssa. Olin kuulevinani jotain Metsäklaanista ja Viiltoklaanista, mutta kun emo huomasi minun olevan hereillä, mumina katkesi.
"Nukuitko hyvin?" emoni kysyi hieman väkinäisesti, mutta melko uskottavasti hymyillen. Tutkailin tarkasti Maahännän ilmettä. Minulle hän hymyili lempeästi ja mahdollisimman huolettomasti.
"Emo, onko kaikki hyvin", kysyin hieman epävarmasti. En ollut koskaan nähnyt emoa tuollaisena. Maahäntä epäröi hetken, mutta kertoi minulle lopulta ilmeisesti totuuden.
"On syttynyt sota", emo naukui karheasti. Silmäni laajenivat suuriksi, vaikka en oikein ymmärtänyt, mistä emo puhui.
"Mikä on sota?" tivasin sydän nopeasti sykkien.
"Sodassa kissat ovat riidoissa ja käyvät toistensa kimppuun kynsillä ja hampailla toistuvasti", Maahäntä selitti hetken mietittyään. Vihreät silmäni laajenivat entisestään.
"Päätyykö kissoja Tähtiklaaniin sodan takia?" kysyin pienellä äänellä.
"Päätyy", emo vastasi. Se sai mahani kääntymään hetkeksi ympäri. Kuulostihan Tähtiklaani ihanalta paikalta, mutta silloin en enää tapaisi sinne mennyttä kissaa. En ainakaan kovin pian ja jos se olisi emo, isä tai Setripentu, suru olisi kauhea.
"Menettekö sinä ja isä ja Yrttikuiske taistelemaan?" kysyin aloittaen tärkeimmistä asioista.
"Minä en lähde ainakaan muualle taistelemaan, koska minulla on teidät. Isänne ja Yrttikuiske saattavat taistella pitääkseen meidät muut turvassa ja hyvissä voimissa", Maahäntä naukui. Huomasin taisteluun lähtevien kissojen ajatuksen kiusaavan emoani, joten jätin asian sikseen.
"Ketä vastaan Tuuliklaani taistelee?" vaihdoin hieman vähemmän arkaan asiaan. Emoni näytti rentoutuvan hieman, mutta hän oli silti edelleen hieman jännittynyt.
"Tuuliklaani taistelee Metsäklaanin puolella Viiltoklaania vastaan. Metsäklaaniin kuuluu Tuuliklaani, Myrskyklaani ja Jokiklaani. Viiltoklaaniin taas Varjoklaani ja Kuolonklaani", Maahäntä lausui. Päätin siirtyä taas kauemmas omasta klaanistani ajatuksissani,
"Tiedän, että Tuuliklaanissa ovat esimerkiksi sinä, isä, Setripentu, Yrttikuiske ja minä, mutta keitä muissa klaaneissa on?" kysyin vain kehittääkseni tietouttani muista klaaneista.
"No, Kuolonklaanissa on esimerkiksi Viiltotähti", emo kertoi. Lausuessaan tuon päällikön nimen, emon äänestä katosi se lämpö, jota siinä yleensä aina oli hänen puhuessaan minulle, isälle tai Setripennulle. "Myrskyklaanissa on esimerkiksi Haikarahuuto, Varjoklaanissa Rosmariiniputous ja Jokiklaanissa Salamasydän." Vastaukset herättelivät loputkin uteliaisuudestani.
"Voitko kertoa, miltä nuo kissat näyttävät, jotta tunnistan heidät, jos joskus tapaan", tiedustelin toiveikkaana. Emoni kohautti lapojaan kummastuneena, mutta nyökkäsi sitten.
"Ehkä sinun on hyvä tunnistaa ainakin Viiltotähti. No, aloitetaan vaikka hänestä. Viiltotähti on uudelleensyntynyt eli hän on elänyt ennenkin klaanien keskuudessa. Hänellä on vihreät silmät..", emo aloitti, mutta keskeytti lauseensa, kun huokaisin raskaasti.
"Miksi juuri sillä kissalla, josta puhut kummallisesti on oltava saman väriset silmät kuin minulla?" kysyin huokaistessani uudestaan. Maahäntä hymähti.
"Tiedäthän, että myös monella hyvällä kissalla on vihreät silmät? On esimerkiksi isäsi Tulihenkäys, Myrskyklaanin päällikkö Saniaistähti, Yrttikuiske ja monia muita, jotka omaavat silmiesi värin." Emoni hymyili ja minä hymyilin takaisin.
"Jatka, ole kiltti", pyysin innokkaasti.
"No, Niin kuin olin sanomassa, Viiltotähdellä on viillot, jotka kulkevat hänen silmänsä yli. Lisäksi hänellä on tummanharmaa turkki. Rosmariiniputous on Varjoklaanin varapäällikkö ja klaaninsa parantajan Liljahenkäyksen tytär. Rosmariiniputous on hyvin pieni soturiksi. Hänellä on meripihkaiset silmät ja valkoinen turkki, jossa on kilpikonnakuviota. Hän tuskin hyökkää pennun kimppuun, mutta taistelee kuitenkin Viiltoklaanin puolella, joten hänkään ei ole ystäväsi. Haikarahuuto on Metsäklaanin puolella. Haikarahuuto on Myrskyklaanin varapäällikkö ja hänellä on vaaleansiniset silmät. Hänen turkissaan on oranssia ja valkoista, mutta enemmän valkoista." Maahäntä näytti siltä, että oli lopettamassa, joten päätin muistuttaa häntä vielä yhdestä kissasta, jonka hän oli maininnut aiemmin, mutta josta en ollut saanut kuulla mitään.
"Entä se Salamasydän?"
"Oletpa sinä tarkka", emo kehui, mikä sai silmäni loistamaan. "Salamasydän on siis Jokiklaanin soturi ja kokenut sellainen. Hänellä on valkoinen turkki ja siniset silmät. Lisäksi Salamasydämellä on kasvoissaan pitkä arpi. Se on ehkä hänen ominaispiirteistään se, joka erottaa hänet joukosta." Nyökkäsin iloisesti painaen kaiken tiedon tarkasti päähäni. Jokainen yksityiskohta näistä uusista kissoista ja sodasta olivat nyt muistissa ja valmiina myöhemmin käytettäväksi.
"Nyt muistan heidät. Kiitos emo", kiitin hiljaisella äänellä. "Nyt minä opettelen kävelemään", vaihdoin puheenaihetta puhuen tällä kertaa hieman kovempaa. Keskityin ankarasti, vedin tassut alleni ja ponnistin. Pääsin ylös nopeasti, mutta kaaduin aivan yhtä nopeasti. Nousin uudestaan ylös tasapainotellen jo hieman kauemmin. Hymyilin tyytyväisenä itsekseni. Tästä se lähtisi.

//638 sanaa

Nimi: Hunajaviiksi

04.12.2018 18:27
Olin siirtynyt pentutarhaan jo jokin aikaa sitten. Vatsani oli kasvanut merkittävästi viime päivien aikana, ja liikkuminen oli käynyt haastavaksi. Ruusupiikki oli sanonut, että synnytykseni olisi lähellä.
Viime aikoina oli tapahtunut paljon. Viiltokaaos oli siirtynyt Kuolonklaanin johtoon Viiltotähdeksi Raetähden luovuttua päällikön paikastaan. Eräässä kokoontumisessa hän oli ilmoittanut sodan Kuolonklaanin ja Varjoklaanin ja muiden klaanien välillä alkaneen. He olivat julistaneet itsensä Viiltoklaaniksi, joten me teimme saman ja nimesimme itsemme Metsäklaaniksi. Pimeyden Metsän ja samalla Tähtiklaanin portit olivat auenneet, joten kuolleet kissat ylösnousivat. Niin myös Naalitähti ja Kultaliekki olivat ylösnousseet. Sinä hetkenä, kun Naalitähti tuotiin leiriin, olin pakahtua onnesta.
Nyt odotin meidän pentueemme syntymää. Viimeisen pentueemme. En tiennyt, voisinko enää saada pentuja Naalitähden kanssa, sillä eihän hän tavallaan ollut elossa.
Siinä maatessani tunsin yllättäen hyvin tutun tunteen alavatsassani. Olin synnyttänyt jo kolme pentuetta aiemmin, joten tiesin, mitä se merkitsi. Synnytys oli alkamassa.
"Hae Ruusupiikki", puuskahdin lähelläni istuvalle Vapaudenlennolle, joka nyökkäsi ja lähti saman tien ulos pesästä. Pian valkoinen naaras astuikin sisään hämärään pentutarhaan, mukanaan yrttejä, jotka tunnistin purasruohoksi. Ne auttaisivat maidon tuloon.
Ruusupiikki istuutui vierelleni ja laski tassunsa tuttuun tapaansa kyljelleni. Hän oli ollut apunani jo kahdessa synnytyksessä, joten luotin naaraaseen täysin. Hetken päästä tunsin entistä voimakkaamn supistuksen, ja parkaisin hiljaa.

Ruusupiikki laski harmaan pennun viereeni. Olin väsynyt epätavallisen pitkästä synnytyksestä, mutta onnellinen. Kasvoillani oli lämmin hymy pentua katsellessani. Sen turkki oli kauniin harmaa, vatsa, rinta ja tassut valkeat. Vielä en tiennyt, minkä väriset pennun silmät olivat. Ehkä ne olisivat minun silmäni, ehkä Naalitähden. Vaikka väsymyksestäni olisin halunnut vain painautua maata vasten, levätä, kurottauduin silti sukimaan naaraspennun turkkia. Suuri rakkauden tunne valtasi minut, sellainen, mitä en ollut tuntenut sitten Naalitähden kuoleman jälkeen. Ehkä siksi se olikin niin vahva; pentu toi minulle sanoin kuvaamatonta lohtua. Nyt voisin keskittyä johonkin, nyt elämälläni olisi taas tarkoitus.
"Hakisitko Naalitähden?" naukaisin uppuneella äänellä parantajanaaraalle, joka nyökkäsi lempeästi ja käännähti lähteäkseen pesästä. Olin pennusta suorastaan haltioitunut, en pystynyt riistämään silmiäni hänestä hetkeksikään. Hän oli niin pieni, syntynyt yksin. Pentueensa ainoa. Juuri siksi minun olisi pidettävä hänestä hyvin huolta, yritettävä korvata pentietoverien jättämä aukko. Tietenkin hänellä oli vanhempia sisaruksia, mutta ei se ollut sama asia. Pentu inahti hiukan, ja kosketin hänen harmaata päätään varovasti kuonollani. *Tervetuloa maailmaan.*

//Lohtu? Naali?
//357 sanaa

Nimi: Sulkataivas

03.12.2018 20:15
Kun kuulin Pentutarhan suuaukolta ääniä, käänsin heti katseeni äänen suuntaan. Huomasin Yrttikuiskeen astuvan sisään varovasti. Maahäntäkin vilkaisi, mutta käänsi sitten katseensa pois.
"Hei. Haittaako jos tulen vilkaisemaan pentuja?" Yrttikuiske kysyi minulta hiljaa. Katsoin häntä ystävällisesti.
"Ei tietenkään", naukaisin hänelle. Minusta olisi vain kiva saada taas seuraa. Yrttikuiske astui pari askelta lähemmäs ja tutkisteli pentuja.
"He ovat todella kauniita. Mitkä heidän nimensä ovat?" Yrttikuiske kysyi kääntäen katseensa pennuista minuun.
"Tämä kolli tässä on Kotkapentu", naukaisin osoittaen hännälläni harmaata pentua. Tunsin pientä ylpeyttä katsoen nuorinta pentuani.
"Ja tämä naaras on nimeltään Kaikupentu", jatkoin ja osoitin vanhempaa, ruskeaa pentua.
"Ihanat nimet myöskin. Kuinka sinä voit?" Yrttikuiske kysyi ja siirsi katseensa pennuista minuun. Huokaisin raskaasti.
"Väsyttää vain hiukan, mutta en malta silti nukkua. Ja kiva kun on seuraa", vastasin Yrttikuiskeelle. Oli totta, että minua väsytti, mutta tiesin että en saisi kumminkaan nukuttua. Yrttikuiske nyökkäsi ymmärtäväisesti.
"Ymmärrän", Yrttikuiske naukaisi lyhyesti. Samassa Kaikupentu vinkaisi ja tökkäsi Kotkapentua. Kotkapentu vinkaisi myös. Siirsin pennut hieman kauemmas toisistaan. Katselin pentuja hetken ja siirsin sitten katseeni takaisin Yrttikuiskeeseen.
"Miten sinulla menee? Siis tarkoitan esimerkiksi Naalitähteä ja Kultaliekkiä", päätin kysyä Yrttikuiskeelta jotta hiljaisuus ei jatkuisi pidempään. Valkoinen naaras käänsi katseensa minuun ja avasi suunsa vastatakseen kysymykseeni.

//Yrtti?
//195 sanaa



Nimi: Yrttikuiske

02.12.2018 15:34
Elämä ei olisi voinut olla parempaa, kun sain tavata kuolleet perheenjäseneni uudelleen - Naalitähti oli palannu elämään, aivan kuten Kultaliekkikin. Kultaliekkikin sai nähdä minut soturina, eikä vain oppilaana, jolla oli hiukan vääntynyt tassu joka pidensi oppilasaikaa kohtuuttomasti samaan aikaan kun mestarit vaihtelivat turhankin tiuhaan. Klaanin elämä tuntui kuitenkin oudolta näinä päivinä - olimme sodassa, ja meillä oli vielä paljon rajaa Kuolonklaanin kanssa. Olisi vain ajan kysymys, milloin meidän kimppuumme hyökättäisiin. Myöskin kissojen ylösnouseminen oli hiukan hämäävää ja sekoitti klaanin elämää.
Istuskelin sotureiden pesän ulkopuolella sukimassa turkkiani. Olin juuri palannut partiosta ja turkkini oli hiukan pörrössä nummen tuulen takia. Maassa oli ohut kerros lunta, joka narisi tassujen alla mukavasti kun käveli. Jänisten perässä juostessa se oli kuitenkin hiukan inhottavaa, sillä lumi saattoi joissakin kohdissa luistaa vaarallisesti tassun alta, kuten minulle oli käynyt metsästyspartiossa. Hetken kauhu oli kuristanut kurkkuani - lentäisinkö nurin ja taittaisin jonkin paikan uudelleen? Eikä tällä kertaa pian vain tassua, vaan vaikkapa niskan. Siihen päättyisi minun elämäni. Olin kuitenkin onnistunut pitämään tasapainoni, eikä mitään pahempaa ollut sattunut. Vain jänis oli päässyt karkuun, mutta senkin tilalle olin saanut napattua uuden.
Huomasin, kuinka Piiskukynsi ravasi pentutarhan ja sotureiden pesän väliä ylpeästi rintaansa röyhistäen. Kollin keltaisissa silmissä oli iloinen katse, vaikka yleensä hän oli hiukan töykeä muita kohtaan, elleivät nämä olleet hänelle tarpeeksi tuttuja. Piiskukynsi johdatti Ylväsliekin pentutarhalle ja jäi seisoskelemaan ulkopuolelle.
Nousin tassuilleni ja astelin rennosti vaaleanruskean kollin luokse.
"Hei. Uskoisin, että sinä sait juuri perheenlisäystä?" kysyin.
"Kyllä. Sulkataivas synnytti hetki sitten kaksi pentua", Piiskukynsi naukui iloiseen sävyyn.
"Saako heitä mennä katsomaan?" kysäisin.
"Totta kai, kunhan Ylväsliekki tulee ulos. Muuten siellä voi olla hiukan ahdasta", kolli naukui.
Ylväsliekki tulikin hetken kuluttua ulos vihreissä silmissään aivan yhtä iloinen katse kuin Piiskukynnellä.
"Pentunne ovat ihania. Minun täytyy lähteä partioon, nähdään myöhemmin", hän lausui ja lähti kohti leirin suuaukkoa.
Piiskukynsi nyökkäsi minulle, ja minä pujahdin sisään pentutarhaan. Maahäntä loikoi toisella laidalla Setripennun ja Pihtapennun kanssa, mutta Sulkataivas oli toisella laidalla lähellään kaksi vastasyntynyttä pentua.
Toinen oli harmaa, toinen tummanruskea ja raidallinen. He olivat vielä niin pieniä, silmät tiukasti ummessa. He näyttivät kuitenkin vanhemmiltaan.
"Hei. Haittaako jos tulen vilkaisemaan pentuja?" kysyin hiljaa.
"Ei tietenkään", Sulkataivas naukui.
Astelin lähemmäs ja silmäilin pentuja.
"He ovat todella kauniita. Mitkä heidän nimensä ovat?" kysyin.
"Tämä kolli on Kotkapentu", tuore emo sanoi ja osoitti hännällään harmaata pentua.
"Ja tämä naaras on Kaikupentu", hän lisäsi ja osoitti ruskeaa pentua.
"Ihanat nimet myöksin. Kuinka sinä voit?" kysäisin ja siirsin katseeni pennuista niiden emoon.

//Sulka?
//398 sanaa

Nimi: Sulkataivas

02.12.2018 14:04
Olin juuri tullut harjoituksista jotka olivat menneet aivan penkin alle. Astelin väsyneenä leiriin. Etsin katseellani Piiskukynnen ja kävelin hänen luokseen. Kesken matkan tunsin kuinka vatsaani kouristi. Ähkäisin kivusta ja painuin kasaan.
"Sulkataivas!" Piiskukynsi huusi juosten luokseni. En voinut vastata mitään sillä vatsaani sattui.
"Minähän sanoin, että sinun olisi täytynyt mennä Pentutarhaan! Hakekaa Ruusupiikki!" Piiskukynsi hätäili auttaen minua kävelemään kohti Pentutarhaa. Pian Ruusupiikki ilmestyi viereeni Villatassun kanssa.
"Mikä hätänä?" Ruusupiikki kysyi minulta.
"Eikö se ole aika itsestään selvää!" tiuskaisin Ruusupiikille. Naaras ei välittänyt vaan kääntyi Piiskukynnen puoleen.
"Hae Sulkataivaalle keppi, jota hän voi purra. Minä autan hänet Pentutarhaan", parantaja naukui. Piiskukynsi nyökkäsi ja säntäsi nopeasti etsimään keppiä. Villatassu kävi häätämässä muut pois Pentutarhasta ja tuli sitten Ruusupiikin luo. Ruusupiikki sanoi hänelle jotain ja auttoi minut sitten Pentutarhaan. Asetuin maahan makaamaan ja pian Piiskukynsi tuli luokseni ja antoi minulle vettä ja kepin.

"Nyt ei pitäisi tulla enempää", Ruusupiikki naukui minulle tunnustellen vatsaani. Huokaisin helpotuksesta. Olin saattanut maailmaan kaksi pentua, yhden kollin ja yhden naaraan. Maahäntä kurkisti sisään ja lausui onnittelut.
"Kiitos. Voit tuossa Setripennun ja Pihtapennun sisään", naukaisin väsyneesti nuolaisten kollipennun turkkia. Piiskukynsi makasi vieressäni hiljaa, tuijottaen pentuja. Katsahdin häneen.
"Mitkä nimet annettaisiin heille?" kysyen kumppaniltani. Hän irrotti katseensa pennuista.
"En tiedä", kolli naukui. Katsoin kollipentua. Sen harmaa turkki ei ollut aivan yhtä vaalea kuin minun, mutta harmaa se oli silti.
"Miten olisi Kotkapentu?" kuulin Maahännän äänen.
"Kotkapentu", maistelin nimeä suussani. Katsoin Piiskukynttä joka nyökkäsi hyväksyvästi.
"Tervetuloa maailmaan Kotkapentu", naukaisin pennulle. Se naukaisi hiljaa. Hymyilin. Nyt jo toisella oli nimi.
"Entäs tuo toinen?" Piiskukynsi kysyi. Tällä kertaa käänsin katseeni tummanruskeaan naaraaseen. Hänen kehossaan oli vielä tummempia raitoja. Raidat olivat lähes mustia.
"Kaikupentu", Piiskukynsi naukaisi yhtäkkiä.
"Ihana nimi!" naukaisin heti. Kaikupentu ja Kotkapentu. Minun ja Piiskukynnen pennut.
"Voisitko hakea Ylväsliekin tänne?" kysyin Piiskukynneltä joka lähti heti etsimään ystävääni. Pian Ylväsliekki astui sisään pesään, mutta ilman Piiskukynttä.
"Missä Piiskukynsi on?" kysyin heti ensimmäisenä ystävältäni.
"Jäi ulos odottamaan", Ylväsliekki naukui hiljaa katsoen pentujani.
"Onko heillä jo nimiä?" Ylväsliekki kysyi ja istahti maahan. Hymyilin ylpeästi katsoen pentujani.
"On heillä. Naaras on nimeltään Kaikupentu ja kolli taas on Kotkapentu", selitin ystävälleni. Tämä nyökkäsi hyväksyvästi. Juttelimme hetken, kunnes Ylväsliekinoli lähdettävä partioon. Hyvästelimme ja sitten jäin taas yksin. Tai en ihan yksin sillä olivathan Maahäntä, Setripentu ja Pihtapentu täällä. Ja tietenkin minun pentuni.
"Voiko noiden kanssa jo leikkiä?" kuulin Setripennun kysyvän äänen takaani. Käänsin päätäni niin, että näin Setripennun.
"Ei ihan vielä. Sitten kun he avaavat silmänsä", vastasin rauhallisesti pennulle. Tuon naama venähti. Käänsin pääni taas normaaliin asentoon. Karkotin kaikki ajatukset pois päästäni ja keskityin ajattelemaan vain pentujani.

//Joku?
//419 sanaa

Nimi: Tillitassu

30.11.2018 07:45
"Kuten esimerkiksi ääniä. Oletko sinä koskaan kuullut ääniä?"
Surmaviillon kysymys sai minut heti vastaamaan.
"Minullekin kuuluu hyvää", mau'uin. "Ja niistä äänistä, rakastan olla hiljaisuudessa ja kuunnella ääniä. Leirissä ja nummilla... joskus jos herään kesken yöllä ja muut vielä nukkuvat, kuuntelen ääniä. Joskus kuulen pöllön huhuilua, jostain täältä ihan Tuuliklaanin reviiriltä. Ehkä jopa leirin läheltä. Lisäksi äänet ovat useimmiten rauhoittavia. Kissan ääni kun kissa nukkuu. Ja kehräys..."
Vilkaisin Surmaviiltoon. Valkoinen kolli tuijotti minua meripihkan värisillä silmillään. En saanut oikein selkoa tämän katseesta, mitäköhän tämä oikein ajatteli.
"Rakastan olla hiljaisuudessa", jatkoin. "Se on ihanaa, kun saa vain keskittyä omaan itseensä."
Silmäilin katseellani ympäri leiriä. Huomasin, kuinka metsästyspartio tuli leiriin saamiaan riistaeläimiä kantaen. Partion johdossa oli isäni Havuviiksi. Isäni oli saanut kaksi jopa melko suurta jänistä. Olin ylpeä hänestä! Havuviikseä seurasivat Piiskukynsi ja Sulkataivas - heillä molemmilla jänikset - sekä heidän oppilaansa Herukkatassu - joka on Karpalotähden sisar - sekä klaanin uusin oppilas Turmatassu. Eivätkä oppilaatkaan olleet tulleet tyhjin käpälin, Herukkatassu kantoi pientä jänistä ja Turmatassu hiirtä.
Vähän metsästyspartion jälkeen tuli rajapartio. Ensimmäisenä tuli nuori soturi Ylväsliekki ja häntä seurasi Timoteitassu, veljeni. Heitä seurasivat Vireviiksi ja Vadelmaviiksi, jotka kantoivat selässään jotain kissaa parantajan pesälle. Kenties hänkin jokin ylösnoussut?
"Millaista on olla soturi?" kysyin äkisti Surmaviillolta. "Minusta tulee pian soturi!"

//202 sanaa
//Surma?

Nimi: Vadelmaviiksi

29.11.2018 14:06
"Timoteitassu!"
Kutsuin oppilastani nimeltä. Tummanharmaa oppilas makoili juuri sisarensa Tähtimötassun, Okatassun, sekä klaanin uusimman oppilaan Vauhkotassun kanssa lähellä oppilaiden makuusijoja. Timoteitassu nosti päätään ja höristi korviaan.
"Timoteitassu." Saavuin oppilaiden luo. "Lovijuova haluaa meidät partioon."
"Selvä", oppilaani nyökkäsi.
Lovijuova seisoi leirin keskellä. Kissat ympäröivät varapäällikköä. Istahdin Timoteitassun kanssa Lovijuovan ympärille muiden joukkoon.
"Havuviiksi johtaa metsästyspartiota", Lovijuova maukui. Hän oli sanonut, että pääsisin Timoteitassun kanssa johonkin partioon. Kenties rajapartioon. "Mukaan lähtevät Piiskukynsi, Sulkataivas, sekä Turmatassu ja Herukkatassu."
Pääsisin siis rajapartioon. Katselin, kuinka Havuviiksi keräsi mainitut kissat ympärilleen. Herukkatassu näytti olevan innokkaana lähdössä ja Turmatassun ilmettä en nähnyt. Piiskukynsi vaikutti olevan iloinen pääsevänsä samaan partioon Sulkataivaan kanssa. Rakas veljeni oli löytänyt ensimmäisen rakkautensa Sulkataivaasta. Olihan harmaavalkea naaras vielä nuori ja kauniskin joten ei ollut ihme, että Piiskukynsi oli ihastunut. Kaksikko taisi olla jo oikein kumppaneita keskenään ja olin ikionnellinen heidän puolestaan. Yksi asia mikä minua kuitenkin harmitti oli se, että Piiskukynsi ei viettänyt aikaa enää oikein kanssani. Noh, olihan meillä molemmilla oppilaat; minulla Timoteitassu ja Piiskukynnellä Herukkatassu, sekä kumppani. Mutta silti. Ehkä saisin viettää joskus vielä aikaa Piiskukynnen kanssa, mutta veli saisi nyt olla Sulkataivaan kanssa. En minä sitä voisi määräillä. Sitten jos minä joskus löydän sen rakkauden, ehkä viettäisin koko ajan aikaa hänen kanssaan. Sitten jos löytäisin.
"Vadelmaviiksi voisi ottaa rajapartion johdokseen", Lovijuova jatkoi. "Mukaan totta kai Timoteitassu, lisäksi Ylväsliekki ja Vireviiksi."
Nyökkäsin. Olin pari kertaa aiemminkin johtanut partioita joten se oli jo melko tuttua hommaa.

"Vadelmaviiksi", Timoteitassu maukui, kun olimme käyneet läpi jo noin puolet reviiristä. Katsahdin oppilaaseeni, joka oli pysähtynyt ja tunnusteli ilmaa kuonollaan.
"Kerrohan." Istahdin kollin viereen.
"Haistan jotain... ihan kuin kissa..."
Haistoin ilmaa. Timoteitassu oli oikeassa. Kissan tuoksu. Tuoksu tuli jonkun matkan päästä. Jotenkin niin kummallisen tuttu... Heilautin häntääni, jotta muut tajuaisivat tulla perässäni. Lähdin suunnistamaan kohden tuoksua.
"Mitä nyt?" Ylväsliekki ärähti.
"Kenen tuoksun havaitsitte?" Vireviiksi kysyi uteliaana.
"Shh!" suhahdin. "Tuoksu on tuttu, mutta en saa sitä mieleeni. Tiedätkö sinä Vireviiksi?" kuiskasin hieman vanhemmalle soturille, joka haistoi ilmaa.
"En tiedä", kolli kohautti lapojaan. "Olen samaa mieltä kuitenkin siitä, että tuoksu on tuttu..."
"Onko se joku entinen klaanitoveri kenties?" Ylväsliekki kysyi.
"Kenties", nyökkäsin. Ei se olisi ollutkaan mikään ihme, olivathan Naalitähti, Räntäruusu, Kultaliekki ja Toivokuiskekin ylösnousseetkin.
Näköpiiriimme osui maassa makaava kollikissa. Juoksin hänen luokseen. Turkissa oli pahan näköisiä haavoja ja kissan jäänsiniset silmät tuijottivat minuun. Erotin, että kollin turkki oli vaalea tabbykuvioinen kylmänharmaa. Tunnistin hänet heti ja olin jopa yllättänyt. Hänkin siis oli saapunut Tähtiklaanista tänne.
"Sulkavarjo?" kuiskasin entisen mestarini nimen. "Viemme sinut leiriin."
"Vadelma...", Sulkavarjo kähisi. "Vireviiksi?"
Nyökkäsin. Autoimme Sulkavarjon minun ja Vireviiksen selkiemme päälle ja lähdimme viemään häntä leiriin.
"Kuka hän on?" Ylväsliekki kysyi.
"Sulkavarjo oli ensimmäinen mestarini", kerroin. "Hän sitten kuoli ketun tappamana ja sain mestarikseni Lepakkoliidon. Lepakkoliito kuitenkin meni pentutarhalle odottamaan juuri sinua, Timoteitassu sekä siskojasi. Sain sitten Naalitähden mestarikseni."

Veimme Sulkavarjon nopeasti leiriin. Kannoin kollin Vireviiksen kanssa Ruusupiikin pesälle. Parantaja oli juuri järjestelemässä oppilaansa Villatassun kanssa yrttivarastoja. Jätimme Sulkavarjon parantajien hoitoon ja jäin itse lähelle pesää odottelemaan tietoa Sulkavarjon voinnista.

//486 sanaa

Nimi: Surmaviilto

28.11.2018 13:31
En voinut olla ärtymättä, kun Tillitassu sittenkin reagoi läsnäolooni ja ilmeisesti koki velvollisuudekseen aloittaa keskustelun kanssani, syystä tai toisesta. Tillitassun puhutellessa minua varoen hännänpääni nyki äkäisesti ja harkitsin tuokion, vastaisinko lainkaan oppilaan esittämiin kysymyksiin. Pian päätin kuitenkin vastata, mutta vain puoliksi. Samalla suuntasin tylyn katseeni toisaalle leirin seinämään ja upotin huomaamattomasti kynteni kovaan maahan.
"Minulle kuuluu sitä mitä yleensäkin", murahdin kylmästi vastaukseksi ensimmäiseen kysymykseen, jättäen toisen kysymyksen täysin huomiotta. En ymmärtänyt, miksi hän oli edes kysynyt sitä, että olinko syönyt. Miten se muka hänelle kuului? Eivät minun syömiseni Tillitassulle kuuluneet. Yritin hetken hillitä itseäni, jotten jäisi jatkamaan keskustelun tynkää äsken mieleeni juolahtaneella tavalla, mutten onnistunut, vaan jatkoin pian sangen ivalliseen sävyyn luoden oppilaaseen ivaa hehkuvan silmäyksen:
"Kuten esimerkiksi ääniä. Oletko sinä koskaan kuullut ääniä?" Toivoin, että Tillitassu jättäisi vastaamatta ja keskittyisi omiin asiohinsa jättäen minut rauhaan. Vaikka harmikseni en voinut sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että oppilas ei ymmärtänyt vihjaustani siitä, että minua ei kiinnostanut hänen kanssaan puhua.

//157 sanaa.
//Tilli?

Nimi: Sulkataivas

27.11.2018 17:33
Minun oloni alkoi olla hiukan tukeva. Olin huomannut olevani todella kireä ja tiuskinut muille huomaamattani. Istuskelin Piiskukynnen kanssa leirin laitamilla. Painauduin kollin kylkeen tiukasti jotta pysyisin lämpimänä.
"Pitäisikö sinun jo siirtyä Pentutarhaan?" Piiskukynsi kysyi.
"Menen sinne vasta, kun en enää edes kykene liikkumaan", vastasin. Edellinen kokoontuminen oli ollut aika karmiva. Minä olin päässyt mukaan, mutta minusta tuntuu, että olisi parempi jos olisin ollut leirissä. Painoin kokoontumisen mieleni perukoille ja irrottauduin kumppanistani.
"Minun täytyy mennä harjoittelemaan Turmatassun kanssa", tokaisin lähtien etsimään oppilastani.
"Turmatassu!" huusin oppilaalle, kun näin hänet. Turmatassu esitti, että ei kuullut. Olin todella varma siitä, että hän vain esitti. Niinpä kävelin hänen luokseen.
"Turmatassu! Nyt mennään!" sanoin tiukasti. Tuo nousi laiskasti ylös.
"Mitä me harjoittelemme tänään?" Turmatassu kysyi lähtien kohti leirin suuaukkoa.
"Saalistusta", vastasin. Tiesin, että en tulisi nauttimaan siitä.

Vaapuin takaisin leiriin. Harjoittelumme oli mennyt yllättävän hyvin. Turmatassu oli kerrankin kuunnellut ohjeitani. Lähestyin tuoresaaliskasaa. Tiputin kasaan kaksi hiirtä ja istuin jonkun matkan päähän kasasta lepäämään. Oli todella raskasta juosta tai kävellä pitkiä matkoja. Lähdin etsimään Piiskukynttä, Laventeliaamua tai Ylväsliekkiä. Huomasin Laventeliaamun istuskelevan Karpalotähden kanssa, joten en viitsinyt mennä häiritsemään heitä. En myöskään nähnyt kumppaniani tai toista ystävääni missään. Istuin taas maahan ja jäin odottelemaan jos Karpalotähti ja Laventeliaamu lopettaisivat keskustelunsa.

//202 sanaa
//Joku??

Nimi: Laventeliaamu

25.11.2018 18:09
Istuskelin aivan rauhassa Tuuliklaanin leirin reunamilla ja suin vaaleanharmaata turkkiani, mutta äänekäs naukuminen sai katseeni nousemaan. En ehtinyt edes havainnoida mistä suunnasta ääni tuli, kunnes leiriin syöksyi Liskoloikka. Valkean kollin turkki oli pörhistynyt kaksinkertaiseksi ja hänen kirkkaanvihreät silmät kiiluivat pakokauhusta. Ehti kulua vain silmänräpäys, kunnes Sipulilehti ja Ylväsliekki sukelsivat aukiolle. Sydämeni tuntui jättävän lyönnin välistä, kun tunnistin heidän selässään roikkuvan ruumiin Karpalotähdeksi. Nousin nopeasti jaloilleni ja juoksin kolmikon juokse. Lovijuovakin oli saapunut päällikkönsä luokse.
"Mitä tapahtui?" Lovijuova tivasi Liskoloikalta.
"Mäyrä hyökkäsi kimppuumme ja vei Karpalotähdeltä yhden hengen. Hän haavoittui aika vakavasti", Liskoloikka selitti. Lovijuova nyökäytti päätään ja siirtyi sitten hieman sivulle.
"Viekää hänet Ruusupiikin luokse", varapäällikkö ohjeisti ja antoi kolmikon marssia ohitseen. Juoksin partion rinnalle, en nimittäin aikoisi häipyä kumppanini rinnalta kun hänen henkensä oli vaarassa. Hän oli menettänyt jo yhden hengen enkä todellakaan tahtoisi hänen menettävän useampia kivun kourissa.
Syöksyin kolmikon edellä parantajan pesään ja olin miltein törmätä Ruusupiikkiin. Valkea parantaja säpsähti yllättyneenä ja hänen vihreät silmänsä pyöristyivät kahdeksi kiekoksi, kun Karpalotähden veristä ruumista kantavat soturit sukelsivat pesään.
"Viekää hänet vapaalle sammalpedille", Ruusupiikki käski ja katosi sitten yrttivaraston varjoihin. Liskoloikka ohjeisti Sipulilehteä ja Ylväsliekkiä tuomaan päällikön ruumiin lähimmälle sammalpedille ja he laskivat yhdessä raskasrakenteisen kollin makuualusille.
"Minä jään Karpalotähden luokse. Kiitos avustanne, pelastitte hänet menettämästä useampia henkiä", kuiskasin kiitokseni Liskoloikalle. Kolli nyökäytti tyynesti päätään ja katosi sitten muutaman silmänräpäyksen sisällä pesästä soturitoveriensa kanssa. Huokaisin hiljaa ja käännyin Karpalotähden puoleen.
"Karpalotähti, sinä olet nyt suojassa. Laventeliaamu on tässä sinun vierelläsi", kuiskasin rakastavasti ja kuljetin vaaleanharmaata häntääni kumppanini poskea pitkin.

//Karpalo?
//249 sanaa

Nimi: Karpalotähti

23.11.2018 17:49
Työnsin pesäni uloskäyntiä peittävän vanhan ja hapertuneen sammalverhon sivuun ja astuin utuiselle aukiolle. Lovijuova jakoi parasta aikaa päivän partioita Pitkäkiven juurelta. Suurin osa tuuliklaanilaisista oli yhä käpertyneinä syvälle vuoteisiinsa, mutta muutama innokas aamunvirkku oli jo jalkeilla ja valmiina kohtaamaan päivän tulevat haasteet. Astelin varapäällikköni luo yrittäen samalla saada veren kiertämään yön jäljiltä kankeissa jaloissani.
“Hyvää huomenta, Lovijuova”, tervehdin mustaturkkista kollia, joka keskeytti saarnansa ja kääntyi katsomaan minuun päin keltaisilla silmillään.
“Huomenta, Karpalotähti”, Lovijuova tervehti takaisin. “Olen juuri jakamassa partioita, ellet sattunut huomaamaan.” Kolli ei selvästikään pitänyt siitä, että hänet keskeytettiin.
“Huomasin toki”, hymähdin ja nyökkäsin nopean tervehdykseni paikalla oleville kissoille. “Olisiko minun mahdollista päästä mukaan johonkin partioon?” kysyin sitten Lovijuovalta, joka kohotti kulmiaan yllättyneenä.
“Liskoloikan johtama partio lähti juuri tarkistamaan Jokiklaanin puoleiset rajat. Jos pidät kiirettä, voit vielä saada heidät kiinni”, varapäällikkö murahti viitaten samalla hännällään siihen suuntaan, mihin partio oli lähtenyt.
“Selvä!” liversin vastaukseksi ja lönkytin aukion poikki aina leirin ulkopuolelle asti. Nostin vauhtini kevyeen raviin ja lähdin kirimään kaukana edessäpäin näkyvää Liskoloikan partiota kiinni.

Tallustin Liskoloikan perässä. Sipulilehti ja Ylväsliekki seurasivat aivan kannoillamme. Yhtäkkiä Ylväsliekki pysähtyi. Naaras nuuhki ilmaa kirkkaanvihreät silmät viiruiksi vetäytyneinä ja huomasin hänen häntänsä nykivän levottomasti.
“Mitä nyt?” kysyin. Ennen kuin naaras ehti vastata mitään kuulin jonkun rääkäisevän takanani ja vain hetkeä myöhemmin tunsin kynsien uppoavan kylkeeni.
Yritin taistella hyökkääjää vastaan, mutta se oli liian voimakas. Haukkasin henkeä kauhuissani nähdessäni mäyrän terävien hampaiden louskaisevan ilmaa aivan kuononi edessä. Sipulilehti ja Liskoloikka kynsivät mäyrää minkä ehtivät. Ylväsliekki oli pyörähtänyt sen alle ja yritti ilmeisesti saada viillettyä sen sisälmykset ulos, mutta pedon nahka oli liian paksua.
Ilman mitään varoitusta silmissäni pimeni ja tunsin uppoavani.

//Joku? :p Tosi tönkkö ja lyhyt...
//267 sanaa.

Nimi: Tillitassu

23.11.2018 12:05
"Tillitassu!"
Jonkun tukeva käpälä ravisteli pilkullista kehoani. Raotin silmiäni sammalvuoteella. Väsytti, mutta silti oli herättävä. Klaanin takia. Edessäni seisoi uuden mestarini Herhiläisraidan raidallinen hahmo.
"Mennään harjoittelemaan saalistusta", hän maukui. "Mennään mahdollisimman nopeasti."
"Selvä." Kömmin väsyneenä seisomaan, venyttelin ja haukotelin.
Lähdin Herhiläisraidan kanssa tunneliin.

Tulimme takaisin leiriin jonkin ajan päästä. Olimme saaneet Herhiläisraidan kanssa kumpikin suuret jänikset, sekä kaksi pientä; varmaankin viherlehden ajan poikasia. Pudotin saaliini tuoresaaliskasaan ja vilkaisin Herhiläisraitaan kysyvästi.
"Käy viemässä toinen isoista jäniksistä klaaninvanhemmille", Herhiläisraita maukui. "Ja varmista, että kuningattarillakin on ruokaa. Sen jälkeen voit itse syödä."
"Selvä!"
Otin saamani suuren jäniksen ja vein sen klaaninvanhemmille.
"Kiitos Tillitassu", Harmaapilvi kehräsi. Käännyin samassa pesässä olevien kuningattarien - Vapaudenlennon, Leutotaipaleen, Maahännän sekä tämän pentujen Setripennun ja Pihtapennun - puoleen.
"Onko teille riistaa?" kysyin.
"On, Timoteitassu on jo tuonut", Maahäntä hymyili. "Kiitos kuitenkin Tillitassu!"
Lähdin takaisin aukiolle ja otin ruuaksi pienen hiiren. Lähdin syömään sitä leirin laitamille. Saatuani syödyksi, päätin rentoutua hieman. Tajusin Surmaviillon tulevan istumaan minusta jonkun matkan päähän.
"Hei Surmaviilto", mau'uin hieman ujosti kollille. "Mitä kuuluu? Oletko jo saanut syötyä?"

//169 sanaa
//Surma?

Nimi: Elandra

21.11.2018 16:19
Setripentu: 6kp -

Hohdehanki: 41kp! -

Pihtapentu: 7kp -

Sulkataivas: 8kp -

Mahtivarjo: 7kp -

Surmaviilto: 5kp -

Karpalotähti: 12kp -

Laventeliaamu: 5kp -

Nimi: Sulkataivas

18.11.2018 14:13
"Ei noin Turmatassu!" huokaisin. Oppilas ei näyttänyt mitenkään tajuavan saalistusasentoa.
"Minä näytän sen vielä kerran ja sitten sinä yrität tosissasi. Onko selvä?" kysyin erittäin tiukalla äänensävyllä. Turmatassu kohautti olkiaan. Näytin asennon jälleen. Turmatassu yllätti minut näyttämällä lähes täydellisen asennon.
"Oletko tosissasi?" pinnistelin jotta en menettäisi hermojani. Oppilas oli osannut asennon koko ajan, mutta oli esittänyt, että ei ollut osannut sitä.
"Olen", Turmatassu vastasi katumatta yhtään. Huokaisin todella raskaasti.
"Lähdetään takaisin leiriin. Tulemme huomenna uudestaan harjoittelemaan saalistusta. Huolehdi, että asenteesi on silloin kohdallaan", tokaisin oppilaalle ja lähdin edeltä leiriin.

"Piiskukynsi!" huusin kumppanilleni leirin toiseen päähän. Tämä nousi ylös ja lähti minua vastaan.
"Miten päiväsi on sujunut?" kolli kysyi hymyillen.
"Surkeasti", huokaisin ja kerroin pienestä harjoittelutuokioista Turmatassun kanssa.
"Huh huh", Piiskukynsi naukaisi.
"Niinpä. Miksi juuri minä sain Turmatassun oppilaakseni?" valitin Piiskukynnelle.
"En tiedä. Jos Karpalotähti ajatteli, että sinä pärjäisit Turmatassun kanssa", Piiskukynsi yritti keksiä selitystä. Kohautin olkiani ja nojasin päätäni Piiskukynnen lapaa vasten. Voi kun voisin vain jäädä tähän hetkeen ja unohtaa kaiken muun!

//162 sanaa

Nimi: Laventeliaamu

17.11.2018 10:20
"Laventeliaamu! Tulihenkäys! Minun on puhuttava kanssanne, nyt heti."
Kohotin pääni samaan aikaan vierelläni istuvan Tulihenkäyksen kanssa ja jäimme tuijottamaan hämmentyneenä Karpalotähteä, joka oli juuri pyrähtänyt ulos päällikön pesästä. Päällikön haalean meripihkaiset silmänsä olivat räpsähtäneet ammolleen kauhusta ja ahdingosta, mikä sai hienoisen pelon nousemaan kasvoilleni.
"Karpalotähti, onko kaikki hyvin?" kysyin hämnentyneenä ja otin muutaman askeleen lähemmäs kumppaniani. Karpalotähti vain tuijotti minua tyhjällä katseellaan ja ravisteli lopulta päätään, aivan kuin hätistäen pahat ajatukset mielestään.
"Tulkaa pesääni", hän naukaisi tärisevällä äänellä. Minä ja Tulihenkäys emme jääneet sen enempää ihmettelemään Karpalotähden outoa käytöstä, vaan sukelsimme vanhan tammien juurien välistä päällikön pesään. Pesä oli valoisa ja vaikutti oikein mukavalta paikalta nukkua. Karpalotähti ravasi omalle sammalpedilleen ja ohjeisti meitä istuutumaan pienemmille sammalalustoille. Asetuin istumaan punertavanruskean Tulihenkäyksen viereen ja kohdistin laventelinsinisen katseeni Karpalotähteen. Ilma tuntui sähköistyvän, kun aavemainen hiljaisuus valtasi pesän ja jäi leijumaan synkästi sen päällä.
"Mistä sinä tahdoit puhua meidän kanssamme? Se on varmaankin tärkeää, sillä asiallasi vaikutti olevan kiire", tokaisin varovaisesti, rikkoen samalla hiljaisuuden. Karpalotähti kohotti meripihkaisen katseensa - joka oli pysynyt tiukasti hänen käpälissään - ja porasi sen suoraan minun silmiini. Vetäisin syvään henkeä ja rentoutin lihakseni. Olin valmis kuulemaan mitä ikinä kumppanini kertoisikaan minulle ja Tulihenkäykselle.

//Karpalo? Tuli?
//192 sanaa

Nimi: Hohdetassu

16.11.2018 22:23
"En aio ottaa sanojani takaisin. Olen sanonut sen, mikä minulla oli sanotavana sinulle", mau'uin kuono pystyssä. Mieleni teki lisätä vielä 'senkin jokiklaanin rääpäle', mutta se olisi voinut vaikutta pienen pennun puolusteluilta. Enkä minä ollut sellainen pentutarhan avuton pentu.
”Mitä sinä suotta minulle ärhentelet, kun en ole edes maillanne”, Jokiklaanin soturi naukui ja kääntyi kannoillaan ympäri häntäänsä heilauttaen. Röyhistin rintaani ja sähisin naaraalle ennen kuin käännyin pois. Tyhmä, nokkava jokiklaanilainen. Raahasin tassujani poluntapaisella hitaasti leiriä kohti kulkien. Viima suhisi korvissani rauhoittavasti. Naakka rääkäisi jossain Myrskyklaanin reviirillä. Tummat pilvet varjostivat taivasta sadetta uhaten. Tuuli puhalsi korkokiviltä päin. Kun tuuli sieltä päin, ei yleensä ollut kovin kylmää, mutta melko paljon sateita. Muistaakseni myrskykin oli tullut sieltä päin. Loikin viimeisiä ketunmittoja leirin suuaukolle katse korkokivissä. Etsin Emonsuun jäänsinisillä silmilläni ja jäin hetkeksi leirin sisäänkäynnille sitä katselemaan. Emonsuu erottui kaukaisena, tummana pisteenä harmaassa kalliossa. Ravistelin päätäni niin, että korvani läpsyivät. Tuhahdin itsekseni ja astelin leiriin. Kissoja liikkui leirin reunalta toiselle, kukin oli toimittamassa omia asioitaan. Tassuttelin omaan kuopantapaiseeni ja käperryin kerälle. Suljin silmäni väsyneenä. Viime yönä en ollut nukkunut miltei silmänräpäystäkään. Nyt ehtisin levähtää hetken ennen kuin kokoontumiseen lähtijät ilmoitettaisiin. Uni ja väsymys teki silmäluomistani raskaat ja nukahdin miltei heti.

Joku tökki kylkeäni puoliksi paljastetulla kynnellä. Ärähdin ärsyyntyneenä ja raotin toista silmääni. Kaikki kissat olivat Pitkäkiven ympärillä. Hämärän ja pimeän välimuoto heilui ilmassa. Pimeä tulisi voittamaan, mutta hämärä ja aurinko taistelivat vielä vastaan. Nousin ähkäisten pystyyn ja jäin istumaan makuusijalleni. Kurkin Karpalotähden ruskeaa, raidallista hahmoa muiden päiden takaa. Kohotin toista kulmaani klaanin päällikön luetellessa nimiä tasaisena virtana. Kiinnitin huomiota vain yhteen nimeen, omaani. Päällikkö sanoi sen aivan viimeisenä. Karpalotähti piti pienen tauon ja ryhdistäytyi sitten täyteen mittaansa pitkien jalkojensa päälle.
"Hohdetassu", Karpalotähti maukui. Höristin korviani ja nousin häkeltyneenä seisomaan. Tuuliklaanin kissat siirtyivät pois minun ja Karpalotähden välistä. Päällikkö nyökkäsi päätään ja astelin klaanin eteen edelleen hämmentyneenä.
"Minä, Karpalotähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen." Samassa hetkessä ymmärsin, mitä oli tapahtumassa. Nuolaisin sammaleen palas pois rinnastani ja ojensin ryhtiäni. Minusta tulisi soturi.
"Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Hohdetassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?" kolli naukui seremoniaan kuuluvalla kuuluvalla ja sävyttömällä äänellä aivan kuten hänen isänsä Tulihenkäyksen isä oli kerran puhunut tehdessään minusta oppilaan. Nyt Naalitähti oli palannut takaisin keskuuteemme, mikä oli erittäin kummallista. Naalitähti oli ollut hieno päällikkö, mutta aivan yhtä heikko kuten pojanpoikansakin. Karpalotähti muistutti liikaa edeltäjäänsä, hän oli kuin printti Naalitähdestä.
"Lupaan", mau'uin kylmän viileästi. Pidin soturiseremonian tavasta sanoa Tähtiklaani. Esi-isät pystyi käsittämään myös toiseksi klaaniksi, nimittäin Pimeyden Metsäksi. Seuraavassa kohdassa minun muistini mukaan kuitenkin oli maininta Tähtiklaanista. Olisin mielummin tahtonut tulla siunatuksi Piemyden Metsän kautta. Pidin enemmän Pimeyden Metsän asukeista. Mutta soturilakiin nuo jalot soturit eivät turvautuneet. Minä kunnioitin soturilakia. Siinä oli muutama tärkeä kohta, mutta useimmat niistä olivat täyttä
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Hohdehankena", Karpalotähti naukui arvokkaasti. Hohdehanki oli hieno nimi ja kuvasi luonnettani ja voimaani. Ja olin muistanut aivan oikein, seremoniassa oli maininta Tähtiklaanista.
"Tähtiklaani kunnioittaa taitojasi ja uskollisuuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi", ruskea päällikkö päätti seremonian. En ollut aivan varma uskollisuudesta Tuuliklaanille, mutta uskollinen kyllä olin. Hymyilin jäiset silmät ilkeästi vilkkuen. Nyt, kun olin soturi, miulla olisi enemmän mahdollisuuksia. Tarvitsin vielä oppilaan ja voisin olla päällikkö. Ylväs päällikkö, joka johtaisi klaaninsa taisteluihin ja palaisi voittajana takaisin. Karalotähti loikkasi alas Pitkäkiveltä ja tassutteli luokseni. Hän laski kuononsa päälaelleni. Nuolaisin ruskeaa turkkia luimistellen. En pitänyt tälläisistä tilaisuuksista, joissa jouduin esittelemään ala-arvoisuuttani monen kissan nähden.
"Hohdehanki! Hohdehanki! Hohdehanki!" klaani hurrasi uutta nimeäni samalla kohti leirin sisäänkäyntiä liikkuen. Karpalotähti nyökkäsi minulle lyhyesti ja avasi suunsa.
"Hohdehanki hoitaa velvollisuutensa vlvoa leiriä seuraavana yönä", kolli maukui ja tunkeutui kissajoukon läpi kärkeen. Joukko alkoi liikkua hitaasti ja kissat jättivät hyvästejä leiriin jääville tovereilleen. Ohitin Surmaviillon ja Laventeliaamun vielä leirin puolella. Ravasin lähemmäs kärkeä. Nummille valuessa klaanin vauhti kasvoi ja tyydyin paikkaani jossain keskivaiheilla.

Karpalotähti nytkäytti raidallista häntäänsä merkiksi lähteä alas Nelipuiden laaksontapaiseen. Päällikön jäljessä tuuliklaanilaisten joukko valui alamäkeä kovaa juosten alas, missä jarrutimme. Erkaannuin joukosta ja kuljeskelin kissojen joukossa kohti reunaa, missä vietin suurimman osan kokoontumisista. Istahdin alas ja katselin toistensa kanssa seurustelevia kissoja hieman yläviistosta. Nuuhkaisin ilmaa. Viileässä ilmassa leijui oman klaanini tuoksun lisäksi Jokiklaanin inhottava mädän kalanhajuinen ja Myrskyklaanin aluskasvillisuuden tunkkainen haju. Höristin korviani kuullessani rapinaa Kuolonklaanin reviiriltä päin. Monet tassut takoivat maata ja pian aukiolle virtasi kissoja kahden klaanin mitalla. Tarkemmin katsoessani huomasin, että Nelipuille oli todellakin saapunut kaksi klaania, Varjoklaani ja Kuolonklaani. Suljin silmäni väsyneenä ja annoin hälyn kulkea korvieni ohitse. Aika kului nopeasti ja havahduin Viiltokaaoksen terävään ääneen.
"Hän luopui hengistään, ja niin minusta tuli Viiltotähti", kuolonklaanilainen naukui. Räväytin silmäni auki. Viiltotähti? Varapääliköstä oli tullut päällikkö. Mutta miksi Raetöhti muka oli luovuttanut henkensä? No, nyt asiat olivat paremmin. Nyt, kun Viiltotähti saisi vallan kehitellä suunnitelmaansa. Klaanien joukosta kuului hämmentynyttä muminaa. Hetken kuluttua Viiltotähti loikkasi Puhujankivelle. Tummanharmaa kolli katseli kissoja vihreät silmät aavistuksen siristettynä.
"Minulla on teille asiaa. Se koskee jokaisen teidän tulevaisuutta, joten kuunnelkaa tarkkaan", tuore päällikkö totesi tasaisen rauhallisesti. Hymähdin. Kun tuollainen soturi puhuu rauhassa, tiedossa ei ole mitään hyvää.
"Saan kunnian ilmoittaa, että sota on alkanut", Viiltokaaos ilmoitti. Kurtistin kulmiani. Sota? Nyt jo? Yritin pysyä tyynenä, mutta käpäliäni syhytti saada vastauksia kysymyksiini. Nusin ylös ja aloin etsiä katseellani Jääliljaa. Hän varmasti tietäisi enemmän kuin minä.
"Turha yrittää mitään, me olemme saartaneet teidät! Jos joku tekee yhdenkin väärän liikkeen, koko Varjoklaani ja Kuolonklaani hyökkäävät kimppuunne. Katsokaa, näettekö heidät?" Viiltotähti kysyi ivallisesti. Minua ei pelottanut pätkääkään, olin Viiltotäden puolella. En edes viitsinyt katsoa, sillä tiesin aukion reunojen olevan yllättäen täynnä Varjoklaanin ja Kuolonklaanin sotureita. Kissat työntyivät hitaasti pensaiden välistä näkyville.
"Ei hätää, sota ei ala aivan vielä. Tällä kertaa olen armollisempi ja kerron tästä etukäteen. Olkaa varuillanne, Viiltoklaani ei armahda teitä. Jokainen halukas voi liittyä Viiltoklaanin riveihin", päällikkö maukui. Tietenkin minä liittyisin Viiltoklaaniin. Mutta miten se tehtäisiin? Löysin Jääliljan valkoisen olemuksen ja aloin työntyä joukon läpi kohti tuota naarasta. Loikin niin nopeasti kuin pääsin Jäliljan luo ja kiinnitin soturin huomion itseeni rykäisemällä. Naaras kohotti kulmiaan aavistuksen verran.
"Jäälilja."
"Hohdetassu."
"Ensinäkin, se ei ole nimeni, olen Hohdehanki", nau'uin saaden mestarini ilmeisesti yllättymään.
"Tahdon liittyä Viiltoklaaniin, mutta miten teen sen?" kysyin Jääliljalta. Naars tuhahti hieman ja huokaisi syvään.
"Tulet vain mukaamme", Jäälilja kerkesi sanoa koko ajan kuitenkin päälliköitä tuijottaen ennen kuin Karpalotähti kailotti ilmaan omat sanansa.
"Jos sinä kerta aiot noin vain julistaa sodan, me aiomme tehdä kaikkemme kukistaaksemme teidät. Metsäklaani puolustaa kotiaan loppuun saakka", Karpalotähti maukui. Olin hetken ajan pienesti ylpeä Tuuliklaanin päälliköstä, kunnes muistin, että hän oli nyt viholliseni.
"Oko siis jotain, mitä minun täytisi tiettää, mutta en tiedä?" kysyin kärsimättömästi kuolonklaanilaiselta soturilta.

//Jää? Joku?
//1088 sanaa

Nimi: Karpalotähti

16.11.2018 08:18
“Onko meillä edes varsinaista syytä pitää suhdettamme salassa? Minun mielestäni sitä ei ainakaan tarvitse pitää piilossa klaanitovereiltamme.” Laventeliaamu silitti hellästi poskeani hännänpäällänsä. Ehkä naaras oli oikeassa; ei meidän tarvitsisi pitää tätä piilossa. Me selvästikin rakastimme toisiamme aidosti ja uskoin muun klaanin päässeen jyvälle siitä jo aika päiviä sitten. Ja sitä paitsi, me olimme Laventeliaamun kanssa aika hyvä pari, vaikka itse sanoinkin.
“Ehkä meidän pitäisi jo palata leiriin, koska minä lupasin lähteväni metsästyspartioon auringonhuipun aikaan”, Laventeliaamu sanoi katkaisten ajatukseni. Käänsin katseeni vastahakoisesti taivaalle. Aurinko paistoi heikosti ohuen pilviverhon takaa, mutta pystyin kuitenkin päättelemään, että oli jo keskipäivä.
“Tule, lähdetään”, Laventeliaamu kuiskasi korvaani ja nousi ylös. Tein samoin ja käännyin ympäri palatakseni takaisin leiriin. Muu klaani oli varmasti herännyt jo uuteen aamuun. Toivoin koko sydämestäni, ettei kukaan ollut kaivannut minua sillä välin, kun olin viettänyt laatuaikaa Laventeliaamun kanssa nummilla, sillä päällikkönä minulla oli velvollisuus huolehtia klaanini turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Siitä puheen ollen minun olisi leiriin päästyämme etsittävä Tulihenkäys käpäliini. Minulla oli hänelle kysymys, mihin toivoin hänen vastaavaan myöntävästi. Toki en halunnut pakottaa isääni mihinkään, mutta tämä olisi hyvin tärkeää minulle.
Pysähdyin tajutessani Laventeliaamun kadonneen viereltäni. Kuulin jäniksen kiljahtavan jossain lähellä, käänsin päätäni äänen suuntaan ja näin Laventeliaamun hölkkäävään minua kohti pulska jänis leukojensa välissä keikkuen.
“Hyvä nappaus”, sanoin vaikuttuneena naaraan metsästystaidoista. Laventeliaamu väläytti minulle lämpimän hymyn jäniksen ruskean karvapeitteen takaa ja murahti tukahtuneella äänellä:
“Kiitos.” Kieltämättä hän näytti ja kuulosti sillä hetkellä varsin huvittavalta, mutta hillitsin kiusauksen huomauttaa siitä ja lähdin tassuttamaan naaraan rinnalla takaisin leiriin päin.

Heilautin häntääni Laventeliaamulle hyvästeiksi tämän kadotessa läpikulkutunneliin muun partion mukana. Tulihenkäys oli partion johdossa, joten joutuisin odottamaan rauhallisempaa hetkeä puhua isäni kanssa. Avasin suuni makeaan haukotukseen. Ehkäpä ehtisin ottaa nopeat nokoset ennen partion paluuta. Tassutin aukion poikki pesälleni ja työnnyin ahtaasta suuaukosta peremmälle onkaloon, jonka perällä sammalilla vuorattu vuoteeni sijaitsi. Käperryin vuoteeseeni väsyneenä ja ummistin silmäni. Kuulin vielä heikosti leirin äänet, ennen kuin nekin katosivat ja tunsin lennähtäväni ilmaan.

Heräsin pienellä niityllä, joka hehkui tähtien loisteessa. Räpäytin silmiäni hämmentyneenä. Oliko tämä Tähtiklaani? Olinko minä menettänyt hengen? Mitä tämä oli? Samassa huomasin edessäni seisovan mustan naaraan, joka katsoi minua metsänvihreät silmät viiruiksi kavenneina.
“Miksi olen täällä?” kysyin kulmiani kurtistaen. “Entä kuka sinä olet?”
“Olen Näätävarjo, ja minulla on sinulle viesti, eikä aikaa ole enää paljoa jäljellä”, naaras sanoi hätäisen kuuloisesti.
“Mikä viesti?” tivasin.
Näätävarjon katse synkkeni entisestään, jos vain mahdollista, ja tämä maukui pelottavan rauhallisella äänellä:
“Kovat ajat koittavat, kun pimeys laskeutuu. Neljästä tulee yksi, jonka jälkeen on kaksi. Kaksi ottaa mittaa toisistaan kuolema apunaan. Lopulta on viilto ja metsä, mutta vain yksi jää.”
Ennen kuin ehdin sanoa mitään tajusin olevani jälleen omassa vuoteessani Tuuliklaanin leirissä. Nousin ylös ja juoksin ulos pesästä.
“Laventeliaamu! Tulihenkäys!” Partio oli juuri palannut leiriin. Kauanko olin oikein nukkunut? “Minun on puhuttava kanssanne, nyt heti”, sanoin tiukasti Tähtiklaanin kissan sanat kummitellen edelleen mielessäni.

//Laventeli? Tuli? Sori, tönkkö. :P
//461 sanaa.

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com