Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

   Tuuliklaani elää omalla reviirillään vanhassa metsässä, eli siis kolmen muun klaanin kanssa. Vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli todennäköisesti saat kurkata ulos, niin näet, mikä vuodenaika tarinoissa on. Lisää tietoa vuodenajasta löydät Muuta-osiosta.

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kirvamiete

27.04.2017 18:49
Lipaisin huuliani ja tunsin tuulen pyörittävän turkkiani. Helmiloisteen kysymykset sinkoilivat päässäni puolelta toiselle, enkä oikein osannut vastata niihin. Pidinkö minä naaraasta oikeasti? Olinko varma tästä? Ensimmäiseen vastaus ei ollut ollenkaan yksinkertainen, ja toisestakaan en ollut varma. Ympärillemme kietoutuva hämärä sai tunnelmasta tiiviin, enkä tiennyt mitä oikein olin ajatellut ehdottaessani yöpymistä. Viikseni värähtivät, ja tunsin kihelmöintiä tassuissani.
"En tiedä oliko tämä hyvä idea vai ei", naukaisin melkein kuiskaten. Helmiloiste katsahti minuun sinisillä silmillään, jotka loistivat hämärässä.
"Mutta ei tätä oikein voi peruuttaa", lisäsin. Helmiloisteen turkki näytti pörhistyvän, ja hänen silmissään alkoi vipattaa ärtymys.
"Ensin sinä ehdotat jotain ja sitten et haluakkaan!" naaras sihisi. Hätkähdin, ja peräännyin askeleen matalan pensaan alla.
"Ei en minä sitä tarkoittanut, vaan minä.." yritin vimmaisesti saada selkeän lauseen muodostettua pääni sisällä, mutta en onnistunut. Helmiloisteen läsnäolo sai oloni sekavaksi ja oudoksi, mutta en halunnut lähteä hänen luotaan.
"Minä pidän sinusta, ja haluan viettää yön kanssasi täällä, kuten jo sanoin", naukaisin sitten. Helmiloisteen kulmat kohosivat, ja hän näytti menevän hetkeksi hämilleen. Hän näytti haluavan sanoa jotain, mutta kun naaras ei hetkeen puhunut yhtään mitään, kysyin arasti:
"Sopiiko jos tulen tuohon?" Osoiton hännälläni Helmiloisteen vieressä olevaa painaumaa, jossa voisin nukkua. Naaras säpsähti aavistuksen matalaa ääntäni, mutta siirtyi sitten itse hieman että pääsin liukahtamaan hänen viereensä. Tunsin kuumuuden hohkaavan Helmiloisteesta, vaikka kehomme eivät koskettaneetkaan toisiaan. Välillämme kihisi jännite, jonka halusin purkaa. En kuitenkaan tiennyt mitä tehdä, joten siispä vain makasin jäykkänä maassa, ja odotin jotain. Helmiloiste istui edelleen, eikä hänkään tehnyt mitään. Sitten naaras kuitenkin laskeutui makuulle aivan viereeni, ja tunsin turkkiemme hipaisevan toisiaan. Tuntui kuin sähkövirta olisi iskeytynyt suonieni lävitse, ja värähdin. Sitten päätin tehdä itse jonkinlaisen aloitteen, ja painauduin varovasti Helmiloistetta vasten. Naaras henkäisi hieman, kun kosketin häntä, mutta vaikutti sitten rentoutuvan samaa tahtia minun kanssani. Yö oli langennut, ja oksien raosta näin kuun valon koskettavan kaikkea ympärillään olevaa. Leuto tuuli raipsteli heinikoissa, mutta tuttu ääni ei saanut minua väsyneeksi. Helmiloisteen keho omaani vasten tuntui oudolta, mutta myös hyvin mukavalta. Päästin ilmaan pitkän huokauksen saaden Helmiloisteen hymähtämään. Tunnelma alkoi ehkä pikku hiljaa rentoutua, mutta toisaalta en halunnut luottaa siihen tietoon. Siispä päätin vain odottaa jotain tapahtuvan. Tai ehkä me vain valvoisimme koko yön, tässä näin, tai sitten nukahtaisimme ja heräisimme aamulla. En tiennyt, mutta minulla ei ollut tarvetta tietää. Halusin vain olla tässä, keskittyä tähän.

// Helmi? Joo jäi outoon kohtaan nii toivottavasti osaat jatkaa xd

Nimi: Ruokotassu

27.04.2017 16:27
"Ja mitä nimeni sinulle kuuluu?" Varjoklaanin naaras oppilas maukui. Hän yritti varmaan kuulostaa töykeältä, mutta ei oikein onnistunut.
*Onkohan hän vähän pehmo?* mietin. Katsoin omilla lehdenvihreillä silmilläni tuon tumman sinisiin silmiin. Naaras oli kiinnostava, mutta en antanut sen näkyä ilmeessäni.
"No, minun nimeni on Kuohutassu", oppilas sanoi lopulta. Hän pysyi vaiti aivan kuin odottaisi jotain. Lopulta hän kysyi:
"Ja sinun nimesi on?"
"Mitä sinä sillä tiedolla teet?" kysyin töykeästi.
"No mitä sinä teet minun nimelläni?" Kuohutassu kysyi. Pyöräytin silmiäni turhautuneena.
"Ruokotassu", maukaisin lopulta. Seurasi hetken hiljaisuus. En tiennyt, mitä sanoa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tutustuin johonkuhun, ja Kuohutassu oli jopa eri klaanista! Mitä pitäisi sanoa?
"Noh, mikä tuo sinut tänne tunneliin?" kysyin lopulta. Haistoin vieläkin sen saman hajun... Synnyinkö minä täällä?

//Kuohu?

Nimi: Ruokotassu

26.04.2017 19:50
Näin hahmon lähestyvän, mutta toiselta puolelta. Se oli Varjoklaanin kissa. Tunsin lihasteni jännittyvän, kun tajusin hahmon minua hieman isommaksi. Olin yksin vailla yhtäkään taistelu harjoitusta, tai mitään muuta vastaavaa. Kun kissa astui tunneliin, erotin hahmon vaalean harmaaksi naaras oppilaaksi, jolla oli valkoinen vatsa, sekä valkoisia laikkuja. Naaraan kyljet olivat pieniä arpia täynnä, mutta hänen selässään oli yksi isompi.
*Tuon täytyy olla hyvä taistelija. Ainakin hän on ollut tappeluissa*, päättelin. Pelkäsin tilannetta ja halusin kissan pois täältä, mutta minua yös kiinnosti tuo naaras. Pörhistin turkkiani, että näyttäisin paljon isommalta ja se toimi hieman. En aikonut vain seisoa, kun Varjoklaanilainen tulee reviirilleni, joten päätin avata suuni.
"Seis! Tästä alkaa Tuuliklaanin reviiri! Painu takaisin klaanisi luo, niin ketään ei satu!" murisin tunkeilijalle. Tuijotin naarasta lehdenvihreillä silmilläni, enkä aikonut räpäyttääkään silmiäni. Naaras katsoi minua myös.
"Mitenkä niin teidän reviiriänne? Tämä on raja! Kumpikaan klaani ei omista tätä", toinen oppilas maukui. Hän oli oikeassa. Minulla ei ollut oikeutta häätää tuota. Pyöräytin silmiäni.
"Aiot silti varmaankin poistua, sillä minä en ainakaan lähde. Olin täällä ensin! Mutta jos et lähde, voisit edes kertoa, kuka olet?" mau'uin.
*Voi ei. Kuulostiko tuo siltä, että luovuttaisin? Pitäisikö sanoa vielä jotain?* pohdin, mutta päätin sittenkin odottaa naaraan reaktiota.

//Kuohu? Ja ei pls ketään stalkkiin

Nimi: Olkitassu

26.04.2017 18:29
Käännyin katsomaan Naaliturkkia. Kolli tarkasteli minua meripihka silmät ohuen ohuiksi viiruiksi kavenneina.
”Mikä meni vikaan?” hän murahti.
”Ei yhtikäs mikään”, töksäytin. Naaliturkki kohotti kulmiaan yllättyneenä.
”Jaahas, vai niin”, hän tuhahti. ”Koetetaan sitten uudestaan.”
”Sopii minulle”, vastasin suupieliäni nuolaisten. Tällä kertaa en epäonnistuisi.
Asetuin hyvän matkan päähän Naaliturkista, joka antoi minulle toistamiseen luvan aloittaa.
Lähdin kiertämään kehää hänen ympärillään, kuten oli tehnyt viime kerrallakin. Tämä oli tuttu juttu niin minulle kuin myös vastustajalleni, joka oli tässä tapauksessa Naaliturkki.
Päästyäni hänen taaksensa, aloitin hyökkäyksen; syöksyin muutaman jäniksenmitan päässä seisovaa kollia kohti yhtä äänettömästi kuin puusta putoava lehti.
Huomasin, kuinka Naaliturkki valmistautui väistämään oikealle, ilmeisestikin olettaen, että yrittäisin jälleen potkaista häntä.
*Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa!* ajattelin voitonriemuisena ja vaihdoinkin äkisti suuntaani.
Naaliturkki tajusi harhautukseni liian myöhään, sillä olin jo kerennyt läimäisemään häntä leukaan toisella etukäpälälläni. Varapäällikkö horjahti, mutta ei kuitenkaan kaatunut. Hän kääntyi katsomaan minua aavistuksen verran yllättyneen näköisenä. Kolli ei selvästikään ollut odottanut tuota minulta.
”Miten meni?” kysyin voimatta peittää maireaa hymyä.
”Ihan hyvin, aloittelijaksi”, hän urahti katsomatta minua silmiin.
En välittänyt hänestä, vaan loikin Surmatassun turkki innostuksesta pörhöllään.
”Nyt on sinun vuorosi koettaa taistella Naaliturkkia vastaan”, sanoin ja heilautin korviani Naaliturkin suuntaan. Surmatassu nyökkäsi ja loikki mestarinsa luo.

//Naali? Surma? Toivottavasti en hitannut liikaa.

Nimi: Naaliturkki

26.04.2017 18:08
Huomasin Olkitassun ja Surmatassun taisteluharjoituksien karkaavan tassuistani. En huutanut vielä keskeytystä, sillä tahdoin nähdä mitä Surmatassu sanoisi asiasta. Arvatenkin oppilaani ei ollut iloinen. Olkitassun oli vain määrä vaistella Surmatassua, mutta oli vaistojensa takia ryhtynyt vastarintaan. Tällä kertaa Olkitassu oli kuitenkin muistanut pitää kyntensä piilossa.
"Riittää!" ärjähdin jutun mennessä jo liian pitkälle. Olkitassu ja Surmatassu erkanivat toistensa luota. Surmatassu mulkoili varoittavasti Olkitassun suuntaan, mutta toinen oppilas ei sitä huomannut. Parempi niin, että hän ei huomannut sitä lainkaan. Kaikkein vähiten minä juuri nyt kaipasinkin keskenään rähiseviä oppilaita. Surmatassu ryhtyi valittamaan Olkitassun käytöksestä. Nyökkäsin tyynesti oppilaalleni.
"Huomasin", murahdin.
*Omistan minä silmät päässänikin, kiitos vain*, ajattelin hieman turhautuneena. Säästin kuitenkin kaksikon omilta puheiltani ja siirsin katseeni Olkitassuun.
"Olkitassu", urahdin Kirvamietteen oppilaalle. Kuulin kyllä äsken hänen pahoittelevat sanansa, mutta en välittänyt. Nyt tekisimme jotakin aivan muuta.
"Sinä saat koettaa iskujasi minuun. Sinulla on sen verran voimakkaat takajalat, että voisit vahingoittaa Surmatassua", tuhahdin ja tassuttelin lähemmäs Olkitassua. Viitoin hännälläni Surmatassua menemään kauemmaksi. Oppilaani mulkoili minua.
"En minä olisi loukkaantunut!" Surmatassu ärähti lopulta.
"Entäpä jos olisit? Klaanissa ei ole sijaa loukkaantuneille", murahdin takaisin oppilaalleni, joka vaikeni. Havaitsin Olkitassun kiertävän kehää ympärilläni. Oppilas taisi olla valmis aloittamaan. Terävöitinmeripihkaisen katseeni kohti Olkitassun kasvoja. Olkitassun silmissä oli omituinen pilke.
*Hän tahtoo taistella. Hän tahtoo todistaa mihin pystyy*, ajattelin terävästi. Tuhahdin hieman. Tuhahdusta seurasi nyökkäys. Olkitassu jatkoi silti ympärilläni kiertämistä.
"Fiksua, et anna vihollisen havaita milloin hyökkäät. Pidät vihollista jännityksessä", maukaisin matalasti.
"Kiitos", Olkitassu vastasi ja syöksyi heti minua kohden. Liike oli arvattavissa, joten loikkasin vasemmalle väistääkseeni. Arvasin Olkitassun yrittävän potkaista minua lapaan, joten loikkasin tuon toiselle puolelle ja vetäisin toisen etutassun tuon alta. Oppilas tömähti kuonolleen nummelle. Painoin etutassuni Olkitassun selän päälle ja murahdin turhautuneena.
"Nouse ylös", maukaisin ja vöistin oppilaan tieltä.
"Mikä meni vikaan?"

// Olki?

Nimi: Näätätassu

26.04.2017 11:25
"Näätätassu, yritä nyt keskittyä!"
Hallasydän kaatoi minut tassullaan. Rysähdin kuonolleni maahan, mutta en kerta kaikkiaan voinut keskittyä harjoituksiin. Ajatukseni pyörivät eilisessä Tuisketurkin kanssa kohtaamisessa ja muissa vähemmän tärkeissä asioissa.
"Otetaan tuo liike vielä uudestaan. Nyt sinun täytyy tehdä väistö, kun minä loikkaan kohti", Hallasydän naukui ja vilkaisi minua terävästi. Huokaisin syvään, ja valmistauduin harjoitukseen. Kun Hallasydän äkkiä syöksyi minua kohti, tein nopean kierähdysväistöliikkeen. Hallasydän hymähti tyytyväisenä.
"No, parempi nyt. Voisimme sitten harjoitella vastustajan hämäämistä tällaisella, yksinkertaisella liikkeellä", naaras tuumasi, ja tuli lähemmäs näyttääkseen liikkeen.
"Jännitä lapasi ja kyyristy. Vilkaise vastustajaasi ensin nopeasti siihen suunbtaan, johon aiot väistää hämäyksen jälkeen. Sitten tarkistat, onko reitti vapaa. Jos on, kohdistat katseesi kohti vastustajaasi, siihen kohtaan, johon olet hyökkäämässä. Kun hän ymmärtää, mihin hyökkäät, loikkaat ensiksi siihen suuntaan, johon hän olettaa sinun hyökkäävän. Sitten loikkaatkin toiseen suuntaan, ja ohittaessasi hänet, raapaiset häntä kasvoihin. Simppeli liike, mutta vaatii harjoitusta", hän selitti.
Harjoitelimme liikettä pitkään, kunnes se lopulta onnistui. Hallasydän kyllä osasi aavistaa, mitä pyrin tekemään, mutta sain sen silti onnistumaan.

Myöhemmin kävelin Hallasydämn perässä leiriin, mutta Tuisketurkki tuli minua vastaan ja pysäytti minut.
"Näätätassu, tuletko kanssani ulos? Minulla on sinulle eräs asia", hän naukaisi. Käännyin ympäri jännittyneenä, ja kävelin kollin perään.

//Tuiske? Sori että kesti D:

Nimi: Hiutaleturkki

26.04.2017 08:35
En löytänyt Pyryviimaa mistään leiristä. Ehkä tuo halusi olla yksin. Huokaisin ja astelin tuoresaaliskasalle. Otin sieltä hiiren ja lähdin leirin reunamille syömään, sillä sinne ei satanut niin kovasti. Näykin hiirtä; ei minulla ollut nälkä. Ajattelin elämääni Kuolonklaanissa. Rapapolte oli jättänyt klaanin, ja asettunut jonkun Veri nimisen kissan porukkaan. Raepisara Rapapoltteen kertoman mukaan asui yhä Kuolonklaanissa. Entä Sumumyrsky ja Kohmesydän? Ilmoitettaisiinko minulle jos he kuolisivat? Olisivatko he jo kuolleet? Yksinäinen kyynel vieri poskelleni, mutta en huomannut sitä, nythän satoi kuitenkin vettä. Huokaisin uudelleen. Syömisestä ei tule mitään. Tungin hiiren väkisin sisääni ja lähdin sitten nummille.

//Pyry?

Nimi: Olkitassu

26.04.2017 08:26
Minä ja Surmatassu otimme noin kahdenkymmenen askeleen verran etäisyyttä toisistamme. Valkea kollioppilas pörhisteli karvojaan innostuneena.
Vaikka hän olikin minua vanhempi, oli minulla silti hyvät mahdollisuudet voittaa hänet. Surmatassu vilkaisi Naaliturkkia ja kysyi lupaa aloittaa. Naaliturkki antoi luvan.
Siinä samassa Surmatassu oli jo kimpussani. Hän syöksyi minua kohti päätähuimaavaa vauhtia. Hän jännitti takajalkansa valmiina ponnistamaan elämänsä varmasti huimimpaan hyppyyn ilmeestä päätellen, ja viime hetkellä muistin, ettei kolli kuitenkaan koskaan loikannutkaan vastustajansa niskaan, vaan luikahti tuon vatsan alitse. Juuri ennen törmäystä kierähdin pois hänen tieltään. Surmatassu sihahti turhautuneena ja jarrutti ripeästi ja kääntyi valmiina hyökkäämään jälleen kimppuuni. Seuraavaksi kolli oli loikannut vastustajansa selkään.
Virnistin ovelasti. *Turha luulo!*
Surmatassu loikkasi ilmaan ja oli jo melkein yläpuolellani, kun kierähdin selälleni ja koukistin takajalkani. Hänen ollessaan iskuetäisyyden päässä, potkaisin tuota vatsaan. Kuului pihahdus kun ilma pakeni ulos Surmatassun keuhkoista. Kolli valahti maahan liikkumattomana. Kampesin nopeasti jaloilleni ja kiiruhdin hänen luoksensa.
”Oletko kunnossa, Surmatassu?” kysyin huolestuneena. Minun ei ollut tarkoitus potkaista niin kovaa.
Valkea kollioppilas mulkoili minua rumasti. ”Sinun piti vain väistellä, ei taistella vastaan!” hän sähisi hurjistuneena ja poukkasi päälleni.
Kierimme maassa yhtenä turkkien ja kulmahampaiden pyörteenä. Naaliturkki katsoi meitä ja alkoi käydä pikkuhiljaa kärsimättömäksi.
”Riittää!” varapäällikkö ärjäisi lopulta. Irtaannuimme nopeasti toisistamme.
”Anteeksi”, mumisin anteeksipyyntöni ja painoin pääni. Surmatassu tuijotti mestariaan vastaan uhmakkaasti.
”Olkitassu taisteli minua vastaan, vaikka hänen piti vain väistellä!” hän sanoi syyttävästi. Naaliturkki nyökkäsi.
”Huomasin”, hän murahti ja vilkaisi minua mitäänsanomaton ilme kasvoillaan.
”Olen pahoillani, että tein niin, mutta se tuli kuin itsestään”, sanoin hiljaa ja nuolaisin muutaman kerran rintaani peittääkseni nolostuksen.
”Olkitassu”, Naaliturkki urahti välittämättä pahoitteluistani, ”sinä saat koettaa iskuasi minuun. Sinulla on sen verran voimakkaat takajalat, että voisit vahingossa satuttaa Surmatassua.”
Katsoin varapäällikköä ymmälläni, mutta nyökkäsin kuitenkin ja asetuin paikoilleni. Lähdin kiertämään kehää Naaliturkin ympärillä hänen antaessaan luvan aloittaa.

//Naali? Surma?

Nimi: Ruokopentu / -tassu

25.04.2017 21:16
"Voisin kertoa sinulle hieman enemmän päälliköstämme Liitotähdestä", Naaliturkki vastasi.
"Ensinäkin, päällikkö nukkuu sotureiden ja oppilaiden kanssa ulkona taivasalla. Tähän päällikkökään ei saa erityisoikeuksia. Vain klaanivanhimmilla, kuningatarilla ja pennuilla on oma pesä", isä naukaisi minulle. Tuhahdin hieman.
"Tiedän tuon jo. Kerro jotakin uutta", maukaisin ehkä hieman tylsistyneenä. Tuo nyökkäsi.
"Uutta vai? Selvä. Liitotähti on musta naaras. Hänellä on siniset silmät", Naaliturkki selitti. Olin hieman kummastunut.
"Kuinka erotan hänet muista mustista sinisilmäisistä kissoista?" kysyin hämilläni.
"Tunnistat hänet kyllä, sillä hän on menettänyt oikean silmänsä suuressa taistelussa", isä kertoi. Katsoin suurkivelle päin ja sinne kävelevään mustaan sinisilmäiseen kissaan, jolla oli vain yksi silmä.
"Onko tuo Liitotähti?" kysyin isältä. Naaliturkkikin käänsi katseensa suurkivelle.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" kuulin päällikön kajauttavan. Silmäni loistivat innostuksesta. Ensimmäinen klaanikokoukseni! Kissat kerääntyivät kiven ympärille kuuntelemaan.
"Odota täällä. Palaan pian", isä maukaisi ja katosi muiden kissojen joukkoon.
"Tuuliklaanin kissat, Multakynsi on päättänyt vetäytyä varapäällikön tehtävistään ja ryhtyä jälleen Tuuliklaanin soturiksi. Kunnioitan Multakynnen päätöstä ja toivon teidän tekevän samoin", naaras maukui.
"Olen valinmut Naaliturkin uudekso varapäälliköksemme", hän sanoi.
*Isäni on varapäällikkö?! Tekeekö hän minusta aikanaan varapäällikön, kun pääsee pääliköksi? Vähänkö hienoa se olisi!* ajattelin innoissani.
"Otatko paikan Tuuliklaanin varapäällikkönä?"
*Sano kyllä! Sano kyllä!*
"Kyllä", kuulin isäni sanovan jostain väkijoukon keskeltä.
"Hyvä on. Tästä hetkestä eteenpäin sinut tunnetaan Tuuliklaanin varapäällikkönä. Onnea", Liitotähti maukui ja päätti klaanikokouksen. Kissat menivät onnittelemaan isääni, enkä aikonut jäädä vain katsomaan sivusta. Puikkelehdin väki joukon läpi Naaliturkkia kohti. Se oli hyvin helppoa, sillä olin pentu, joten olin myös pienempi kuin muut.
"Onnea", kehräsin isälle. Tuo puski minua.
"Kiitos." Puskin Naaliturkkia takaisin. Kissat alkoivat palata takaisin omiin puuhiinsa. Oli jo aika myöhä, joten päätin mennä jo nukkumaan. Kävelin pentutarhalle, jossa käperryin yksin nurkkaan nukkumaan.

Heräsin aika myöhään. Nousin ylös ja venyttelin hieman. Tunsin kuinka vatsani kurni kamalasti. Tänään aikoisin taas kokeilla saaliin syömistä, sillä en ottaisi ruokaa vastaan keltään muulta, kuin omalta emoltani. Kävelin ulos pesästä tuoresaaliskasaa kohti. Kaikki muut olivat näköjään jo jalkeilla. Menin kasalle ja valitsin sieltä erään otuksen. Olin kuullut jonkun sanovan sitä myyräksi. Niinpä vein tämän "myyrän" sivummalle ja aloin syödä sitä. Se oli helpompi purtava kuin eilinen hiiri. Söin sen niin ripeästi, kuin osasin. (Eli aika hitaasti) En tuntenut vielä ketään kissaa, joten olin vailla juttu seuraa. Minulle ehti juuri tulla tylsää, kun kuulin Liitotähden kutsun.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" kissat alkoivat kerääntyä kiven ympärille.
*Taas klaanikokous?* ihmettelin.
"Ruokopentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Ruokotassuna. Mestarisi olkoon Pyryviima. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on oppinut", hän maukui. Joku kissa - näemmä uusi mestarini, Pyryviima tuli luokseni ja kosketimme toistemme kuonoja. Monet kissat tulivat onnittelemaan minua. En erottanut isääni missään. Hän taisi tehdä soturi hommia. Kun kissat olivat lähteneet, mestarini antoi minulle ohjeet.
"Pidä tämä päivä vapaata. Aloitetaan vasta huomenna koulutus", Pyryviima maukui hymyillen. Nyökkäsin. Nyt kun olin oppilas, saisin poistua leiristä! En voinut vastustaa kiusausta ja niinpä lähdin. Nelistin hyvin kauan, kunnes näin ukkospolun. Silmääni pisti myös tunneli, joka kulki sen alta. Sieraimiini saapui tuttu tuoksu. Olisin voinut vannoa olleeni täällä. Kun kävelin tunneliin, haju voimistui.
"Huhuu!? Onko täälä ketään?" huusin tunnelissa ja ääni kimpoili tunnelin seinämiä pitkin. Sitä taidetaan kutsua kaiuksi.

//Kuohu Varjost? Ne vois ny tavata. Vähä tönkkö ku tuli kiire

Nimi: Naaliturkki

25.04.2017 20:36
Huomasin oman oppialani innokkuuden oitis. Surmatassu ilmottautui heti ensimmäisenä vapaaehtoiseksi ja nöytti taitonsa. Oppilaani muisti jopa pitää kyntensä piilossa. Oli hyvinkin vaikuttavaa nähdä Surmatassu niin sanotusti toiminnassa. Oppilas vaikutti nauttivan siitä, mitä juuri teki. Hetken ajan sitä joutui tämmöisisssä harjoittelussa miettimään mitä kuviteltu vastustaja teki, mutta kyllä sen yleensä ymmärsi. Surmatassun saatuaan kehuni oli Olkitassun vuoro. Toinen oppilas näytti taas omanlaisensa tekniikan. Tosin Olkitassu näytti olevan niin innoissaan, että veti kyntensä esille. Annoin sen anteeksi tämän kerran, sillä olimme kuitenkin käyttäneet näkymättömiä vastustajia.
"Hienoa hienoa", mumisin itsekseni pyytäessäni molempia oppilaita lähemmäs luokseni kuulemaan ohjeita.
"Taktiikat olivat molemmilla omanlaiset. Molemmista heijastui teidä oma oersoonallisuutenne ja tapanne ajatella taistelu", maukaisin tyynesti. Katsahdin miettiliäästi tassuihini. Varsinaisesta korjattavaa liikkeissä ei ollut, mutta kaikki näytti tapahtuvan liian helposti. Nostin meripihkaisen katseeni takaisin oppilaisiin.
"Muistakaa kuitenkin, että vastassanne saattaa olla soturi, joka on voinut ajatella jo kaikki mahdolliset taisteluliikkeet ennalta ja osaa varautua siihe. Saitte nyt kuvitella mitä vastustajanne tekisi, mutta todellisuudessa se ei ole noin helppoa."
Katseeni siirtyi tyynesti Surmatassusta Olkitassuun.
"Muistatteko soturinimityksestä, mitä soturilta kysyrään? Lupaatko suojella klaaniasi...", aloitin vihjaillen. Surmatassu heilautti häntäänsä.
"Jopa oman henkesi uhalla?" oppilas maukui hieman mietteliäästi.
"Aivan", maukaisin nopeasti ja hymähdin.
"Jokainen kissa tässä metsässä suojelee omaa klaaniaan omalla hengellään. He eivät luovuta nopeasti. He nousevat uudestaan ja taistelevat", maukaisin hieman varoittavasti.
"Käyttäkää kaikkia aisteja taistellessa, eikä vain kynsiä ja näköä."
Astelin muutaman askeleen kauemmas ja katsoin Surmatassua, kunnes siirsin katseeni Olkitassuun.
"Hyvä on, Olkitassu", maukaisin kuuluvasti. Olkitassu höristi korviaan merkiksi, että kuunteli.
"Katsoitko äsken tarkasti, mitä Surmatassu teki?" kysyin Kirvamietteen oppilaalta. Olkitassu nyökkäsi.
"Sinä olet nyt Surmatassun vihollinen. Surmatassu toistaa äsköiset samat liikkeet ja sinä yrität väistää ne", neuvoi oppilaita, jotka ottivat hieman etäisyyttä toisistaa.
"Ja muistakaa", murahdin kuuluvasti, "ei kynsiä!"

// Surma tai Olki?

Nimi: Olkitassu

25.04.2017 20:02
Katsoin Surmatassun säntäilyä huvittuneena. Kolli oli eläytynyt täysin kuvitteelliseen kamppailuunsa näkymättömän vihollisensa kanssa.
”Hyvä! Näytä sille”, virnistin.
Viimein Surmatassu hellitti otteensa 'vastustajastaan' ja tassutteli luoksemme puuskuttaen. Hän katsoi Naaliturkkia odottavasti, ja kun varapäällikkö nyökytti päätään hyväksyvästi, hän oli vähällä loikata ulos turkistaan.
”Se meni hyvin, Surmatassu”, Naaliturkki kehui oppilastaan tyytyväisenä hymyillen ja kääntyi sitten minun puoleeni: ”Nyt on sinun vuorosi, Olkitassu.”
Nyökkäsin pienesti ja menin hyvän matkan päähän muista, jotten vain vahingossakaan olisi osunut kehenkään. Vedin syvään henkeä ja aloitin; lähdin kiertämään kehää näkymättömän vihollisen ympärillä. Naaliturkki seurasi minua kiinnostuneen näköisenä. Kuvittelin, kuinka vihollinen paljasti minulle hampaansa ja pörhisteli karvojaan kuin yrittääkseen pelotella minua näyttämällä, ettei säikkyisi mitätöntä oppilasta viiksenkään vertaa. Mutta minäpä en ollutkaan mikä tahansa oppilas, vaan Tuuliklaanin urheimpien ja hurjimpien soturien jälkeläinen!
Paljastin kynteni vaistomaisesti, kun kuvittelin vihollisen syöksymässä minua päin. Vastustajan ollessa iskuetäisyyden päässä, käännähdin ympäri ja potkaisin tuota mukamas siihen kohtaan, missä vihollisen leuka olisi näillä näkymin sijainnut. Olisin jopa rohjennut väittää, että mäyräkin olisi taintunut siitä potkusta.
”Hienoa, Olkitassu!” Naaliturkki sanoi minulle palattuani hänen ja Surmatassun luokse.
”Kiitos”, vastasin hymyillen. Olin itsekin tyytyväinen suoritukseeni.
Naaliturkki kehotti meitä istumaan ja kuuntelemaan, mitä mieltä hän oli ollut meidän näyttämistämme liikkeistä.

//Naali? Surma?

Nimi: Surmatassu

25.04.2017 19:35
"Minä!" huusin heti, kun Naaliturkki sai kysymyksensä loppuun. Astelin hieman kauemmas muista.
"Noniin, Surmatassu. Näytähän mitä osaat", mestarini käski.
"Selvä!" vastasin innokkaasti ja aloitin. Kuvittelin vastustajan ja syöksyin sitä kohti. Jännitin takajalkani hypätäkseni. Vastustaja hoksaisi oitis, että hyppäisin. Kuitenkin syöksähdinkin vastustajan ali viiltäen tassullani vihollisen vatsaa. Taistelussa käyttäisin tassujen sijaan kynsiä. Heti kun tulin vastustajan toiselle puolelle, käännähdin ja hyppäsin sen selkään. Iskin ja hyppäsin kauemmas kuvitteellisesta vastustajastani.
"Tässä tulee toinen!" sanoin jäämättä odottamaan ja hyökkäsin vastustajan kimppuun.
'Nyt näette, että olen loistava taistelija!' ajattelin innoissani ja juoksin suoraan edestä kohti kuvitteellista vastustajaa, joka syöksyi minua kohti. Viimehetkellä väistin vasempaan ja iskin vastustajan kylkeen, jolloin se kaatui.
"Et voi voittaa minua!" ulvahdin vahingossa ääneen innokkaasti kuin mikäkin pentu. Painoin kuvitteellisen vastustajan maahan ja puraisin sitä kurkkuun.

//Olki? Naali?

Nimi: Pyryviima

25.04.2017 19:11
Kävelin nummilla. Aurinko oli laskenut ja taivas oli hämärtymässä. Mielessäni oli monia asioita, ne pyörivät päässäni Jokiklaanin kalojen tavoin. Sammaltuuli oli kuollut. Hän oli kuollut vanhuuteen. Entisessä elämässäni naaras oli ollut kumppanini. Rintaa puristi surun muovaama, musta ja painava kivenjärkäle, omatunto riipi sydäntäni.
"Minkä takia et tutustunut häneen lähemmin tässä elämässä?" ne kuiskivat korvissani ja soimasivat minua.
"Niin! Jos olisit tehnyt sen, et olisi nyt tässä surkuttelemassa asiaa!"
Pää painuksissa minä lysähdin istumaan ja huokaisin syvään. Totta... Jos olisin tutustunut paremmin Sammaltuuleen, en nyt olisi tässä ja katuisi asiaa. Juuri nyt alkavan sateen armoilla vielä kaiken lisäksi. Vesi kasteli turkkini melko nopeasti, vesipisarat tipahtelivat viiksistäni ja valuivat noroina turkkini vielä kuivilla kohdilla, kunnes nekin kastuivat. Tuijotin lasittunein silmin tyhjyyteen. Hento tuuli puhalsi turkkiini ja piiskasi veden kanssa kasvojani. Minua suretti muukin kuin Sammaltuulen - ja Ruostetähden - kuolemat. Suljin silmäni ja kun avasin ne, olin haistavinani voimakkaan, kellanpunaisen kollin tuoksun leijailevan ympärilläni.

Nimi: Naaliturkki

25.04.2017 19:04
Huomasin kauempana Surmatassun ja Olkitassun aterioivan keskenänsä. Katsahdin arvioiden oppialisiin. Kaksikon yhteisvoimin taisteluharjoitukset voisivat olla käytännöllisemmät kuin metsästysharjoitukset. Kirvamietteellä oli jotakin muuta puuhaa, sillä hän oli tullut aikaisemmin kysymään voisinko ottaa Olkitassun mukaani harjoituksiin Surmatassun seuraksi. Olihan jo aikaisemmin Olkitassulle yrittänyt opettaa saalistusta, mutta se ei mennyt aivan toivotulla tavalla. Metsästys ei ollut myöskään minun vahvuuksiani. Olin oppialiden tavoin enemmän taistelutyyppiä. Tassuttelin mietteliäänä kaksikon luokse.
"Olette jo näköjään valmiita", maukaisin edelleen hiukan arvioiden. Yritin oppilaiden ulkonäköjen perusteella arvioida heidän vahvuuksiaan. Olin hyvin tyytyväinen, harjoituksista voisi jopa tulla hyvinkin onnistuneet. Mikäli kaksikko siis vain pitäisi kyntensä piilossa eikä ryhtyisi tositoimiin.
"Joo", Surmatassu vastasi kynsiään ojennelle. "Harjoittelemmehan taisteluliikkeitä?"
Nyökkäsin nopeasti. "Kyllä."
Oppilaiden mielialassa ei näkynyt selviä muutoksia, mutta kuvittelin heidän olevan mielissään taisteluharjoituksista metsästysharjoittelujen jälken.
"Noniin", rykäisin ja heilautin häntääni, "eiköhän mennä."
Ravasin ulos leiristä kaksikko perässäni. Otin suunnan lähemmäs nelipuuta, mutta en kuitenkaan jatkanut puulle asti. Käännyin katsomaan lapani ylitse olivatko Surmatassu ja Olkitassu todella seuranneet minua.
"Hyvä on", murahdin, kun molemmat saapuivat paikalle.
"Luvassa on siis tisteluharjoitukset, niin kuin aikaisemmin jo sanoinkin. Taistelussa sinulla on aivan erityinen suhde kynsiisi. Ne ovat sinun ainoa mahdollisuutesi voittoon", maukausin matalalla äänensävyllä.
"Nokkeluus ja ketteryys voivat myös auttaa, mutta jos et tunne kynsiesi käyttöä, voit suosiolla luovuttaa."
"Minä en aio luovuttaa", Surmatassu murahti miltein kuulemattomasti. Kuulin sen kuitenkin, mutta käänsin vain katseeni Olkitassuun.
"Tänään", aloitin hitaasti ja silmäilin molempia oppilaita, "pidämme kuitenkin kyntemme piilossa. Kynnet on tarkoitus iskea vain riistaan ja vihollisklaanin jäseniin."
Tassuttelin oppilaiden ympäri ja katsoin heidän rakennettaan vielä kerran. Palasin jälleen samalle paikalle kuin aloitin. Katseeni oli jäänyt suurimmaksi osaksi Olkitassuun, sillä en vielä tuntenut tuon vahvuuksia.
"Ensin tahdon, että näytätte parhaimmat liikkeenne", maukaisin. Huomasin oppilaiden kääntyvän jo toisiaan vasten. Murahdin varoitukseksi.
"Ei, ei vielä toisianne vastaan. Näyttäkää ensin mihin pystytte. Kuvitelkaa vastustajanne ja näyttäkää liikkeenne. Annan tarvittaessa vinkkejä, jotka voisivat auttaa sen suorituksessa."
Katsahdin odottavasti kahta oppilasta.
"Kumpi haluaa kunnian aloittaa?"

// Surma tai Olki?

Nimi: Olkitassu

25.04.2017 18:19
”Joo”, murahdin nostaessani jäniksen hampaisiini, ”nähdään taas joskus.” Sen sanottuani käännyin ympäri ja lähdin loikkimaan leirin suuntaan.

Oli kulunut jo pari päivää siitä, kun olin tavannut Myskitassun rajalla. Onneksi kukaan ei ollut saanut tietää pienestä välikohtauksestani Myskitassun lisäksi.
Ruokailin parhaillani oppilaiden pesän lähistöllä. Sivusilmällä huomasin kuinka Surmatassu asteli ulos oppilaiden pesästä ja suuntasi pienen mietintätauon jälkeen Lummetassun luo, joka seisoskeli yksinään vähän kauempana pesästä. He keskustelivat keskenään kiivaan oloisina, kunnes sitten Surmatassu käänsi selkänsä siskolleen, tassutteli tuoresaaliskasalle ja valikoi itselleen jäniksen. Sen jälkeen hän hölkytti luokseni ja asettui aterioimaan viereeni.
”Hei”, hän tervehti repäistessään itselleen palasen jäniksestä.
”Hei”, mumisin vastaukseni.
”En malta odottaa, että minusta tulee soturi”, Surmatassu sanoi nielaistuaan ensimmäisen lihapalan alas kurkustaan.
”Samat sanat”, virnistin. ”Sitten saan nukkua soturin pesässä muiden soturien kanssa, eikä minun tarvitse enää kuunnella oppilaiden kuorsausta.”
”Niinpä niin”, valkea kolli tuhahti silmiään pyöräyttäen.
Nieleskelin viimeiset palaset myyrästäni väkipakolla. Minulla ei oikeastaan ollut nälkä, mutta Kirvamiete oli kehottanut minua silti haukkaamaan jotakin, jotta jaksaisin harjoitella vielä loppupäivän Naaliturkin kanssa, sillä hänellä itsellään oli muuta puuhaa. Ja mitä ilmeisemmin Surmatassu tulisi mukaan harjoituksiin. Toivoin, että harjoittelisimme taisteluliikkeitä, sillä olimme tähän mennessä kerenneet keskittymään vain saalistukseen Kirvamietteen kanssa.
Surmatassun syötyä jäniksensä loppuun Naaliturkki ilmaantui paikalle kuin kutsusta.
”Olette näköjään jo valmiita”, hän murahti katsoen meitä arvioivasti meripihka silmillään.
”Joo”, Surmatassu vastasi kynsiään ojennellen. ”Harjoittelemmehan me taisteluliikkeittä?”
Naaliturkki nyökkäsi. ”Kyllä.”
Minun teki mieli hihkua riemusta, mutta en viitsinyt tehdä niin Naaliturkin ollessa läsnä. Hän oli nykyään klaanin uusi varapäällikkö, sillä Multakynsi oli omasta tahdostaan luopunut asemastaan.
”No niin”, Naaliturkki rykäisi, ”eiköhän lähdetä.”
Sen sanottuaan hän lähti johdattamaan meitä kohti sisäänkäyntiä.

//Naali? Surma?

Nimi: Naaliturkki

25.04.2017 17:40
Uuden asemani saamisen jälkeen mikään ei ollut minussa muuttunut. Oli outoa jaella ohjeita muille kissoille tässä klaanissa. Myös partioiden järjestäminen oli nyt minun heiniäni. Makoilin vielä heinikon seassa valmiina uuteen päivään. Sisimmässäni olin vielä kuitenkin jännittyneempi. En ollut aivan varma kuinka tulisin suoriutumaan uudesta asemastani. Siinä olisi vielä paljonkin totuteltavaa. Nousin ylös maasta ja venyttelin jalkojani. Päästin ilmoille vielö yhden suuren haukoituksen. Sen tehtyäni, oloni oli paljon virkeämpi. Olisin nyt todellakin valmis tähän päivään. Uudet haasteet odottivat minua vielä. Kävellessäni Liitotähden ohi kylmät väreet lävistivät minut. Mitä tapahtuisikaan sitten, kun Liitotähden aika päällikkönä olisi ohitse? Mahtaisinko minä olla enää tämän klaanin varapäällikkö siinä vaiheessa? Ajatus siitä, että saattaisin olla joskus päällikkö, puistatti minua.
*Tuuliklaanin päällikkö Naalitähti*, ajattelin empien. Pudistelin kuitenkin päätäni ja karkoitin ajatukset päästäni. Olin nyt varapäällikkö ja tehtäväni oli suojella klaania. Nostin pääni ylväästi korkeammalle ja katselin ympäri leiriä. Minun täytyisi järjestää aamupartio pikimmiten.
*Liitotähdellä on vielö seitsemän henkeä ja saatan olla jo kuollut siihen mennessä kun uutta päällikköä kaivataan*, ajattelin. Pääni palasi myös ajatus kuolemasta. Mihin minä todella päätyisinkään elämäni jälkeen? En ollut aivam varma mihin uskoin. Yritin uskoa Tähtiklaaniin, mutta tiesin Pimeyden metsän olemassaolosta. Moni kiss aoli kääntänyt uskonsa siihen, joten oli mahdollisuuksia että omakin uskoni vaihtuisi. En tosin tahtoisi tehdä sitä. Ensitöikseni uskoin juuri nyt ympärilläni oleviin kissoihin. He olivat klaanini, osa perhettäni. Heitä minä puollustaisin loppuun asti. Tyytyväisin mieli tassuttelin muiden sotureiden luokse ja jaoin ohjeita.

// Joku?

Nimi: Elandra

25.04.2017 14:51
Naaliturkki: 39kp!

Ruokopentu: 44kp! Onnea oppilaalle!:) Näet mestarisi omalta sivultasi ja klaanin sivulta!

Olkitassu: 26kp!

Toivokuiske: 12kp

Kirvamiete: 25kp!

Lepakkotassu: 15kp

Surmatassu: 4kp

Nimi: Surmatassu

25.04.2017 08:32
Makoilin oppilaiden pesässä ja kun lopulta ajattelin nousta, minä nousin, astelin ulos oppilaiden pesästä ja venyttelin antaumuksellisesti.
'Eilen Naaliturkki antoi minun onneksi päästä taisteluharjoituksiin. Mitä järkeä siinä metsästyksessä muka on? Se on muiden hommaa! Miksi minun pitäisi metsästää kun muut hoitavat sen kyllä?' tuumailin.
'Sitäpaitsi olen loistava taistelija. Metsästyksessä taitoni menevät hukkaan', mietin.
'Mitenhän Lummetassulla sujuu?' ajattelin ja hain naarasta katseellani. Pian näin Lummetassun kauempana. Kävelin Lummetassun, siskoni luo.
"Miten sinulla sujuu, Lummetassu?" kysyin.
"Hyvin", siskoni vastasi.
"Entä sinulla?" hän kysyi.
"Melko hyvin", sanoin.
"Minulla on nälkä, joten taidan mennä syömään", totesin.
"Mutta eiväthän oppilaat saa syödä ennenkuin ovat metsästäneet tai harjoitellut taistelua tai tehneet jotain oppilaan tehtäviä", Lummetassu huomautti.
"Äh, entäs sitten", naukaisin ja menin tuoresaaliskasalle poimin siitä jäniksen ja asetuin aterioimaan Olkitassun viereen.

//Olki?

Nimi: Naaliturkki

24.04.2017 22:27
Ruokopentu nyökkäsi varmana. Valkea pentu lähestyä hiirtä epävarmana. Epävarmuus jatkui pennun nuuskiessaan hiirtä.
"Miltä se maistuu? Onko hiiri hyvää?" Ruokopentu kyseli. Olin lievästi huvittunut.
*On sitä pahempaakin*, ajattelin hyväntuulisena. Lempuriistaani oli silti jänis, vaikka toki tarpeeksi murea ja lämmin hiirikin oli hyvää. Jänis veisi silti maussa voiton.
"Älä pelkää, sillä se on herkullista! Maista niin ymmärrät", maukaisin. Kasvoilleni kohosi epätavallinen, kannustava hymy. Minua harvoin näki hymyilemässä kellekkään, mutta olin jotenkin onnistunut lähestymään poikaani tavallista paremmin. Ehkä meillä oli jotakin muuta yhteistä kuin ulkonäkö. Tosin Ruokopennun silmät olivat lehdenvihreät niin kuin hänen emollaan Hunajaviiksellä. Meillä oli yhteinen salaisuus. Ruokopentu nuuhkaisi vielä kerran hiirtä. Kolli nappasi pian pienen palan hiirestä ja alkoi pureskellä sitä hitaasti. Jatkoin itse hiiren syömistä odottaen poikani mielipidettä.
"Mikso tämän on oltava näin kovaa ja sitkeää? Eihän tätä saa syötyä! Emosta tullut ruoka oli helpompaa ravintoa!" Ruokopentu sähisi hiljaa. Vaikka näytin syövän omaa hiirtäni, kuulin silti pennun sanat. Hymähdin.
*Emme voi ikuisuuksien ajan turvautua emomme maitoon*, tuhahdin pääni sisällä ärtyneenä. Itse en edes muistanut omaa emoani.
"Olet ehkä vuelä hieman liian nuori syömään kiinteää ruokaa, mutta ei hätää - kyllä sinäkin sen opit", maukaisin matallal äänen sävyllä. Ajatukseni palasovat jälleen hajanaiseen perheeseemme. Ruokopentu saisi olla kiitollinen perheestä, joka oli ehjä. Tai, jos unohdetaan se, että hänen emonsa ja sisarensa ovat Varjoklaanissa. Murahdin matalasti. Hunajaviiksen ajattelu sattui hieman sydämeeni.
"En ole liian nuori mihinkään! Pystyn kaikkeen mihin muutkin pystyvät!" Ruokopentu kivahti. Naurahdin hiukan. Pennulla todella oli asennetta. Nostin katseeni kohti taivasta.
*Ja asennetta tämä klaani kaipaakin.*
naurahti hieman. Kun tuo sai hiirensä loppuun, päätin jatkaa tiedon hankintaa.
"Olet maininnut päällikön pari kertaa, niin mietin, että kuka meidän klaanimme päällikkö sitten on? Ja entä parantaja, niin kuin emoni?" Ruokopentu kysyi nyt jo paljon rauhallisemmin. Laskin katseeni takaisin pentuun mietteliäästi.
*Perusasioita, Naaliturkki*, ajattelin rauhallisesti. En ole koskaan aikaisemmin puhunut klaanin päälliköstä ja parantajasta. Saati niiden tärkeydestä. Pidin niitä itse jostakin syystä itsestäänselvyytenä enkä vaivautunut paljoa selittämään heitä oppilaalleni Surmatassulle. Oletin tosin, että klaanisyntyinen oppilaani tiesi asiat jo, joten mitään keskusteltavaa ei ollut. Nyt kuitenkin minun täytyisi kertoa heistä pojalleni.
"Tuuliklaanin päällikkönä toimii tällä hetkellä Liitotähti ja parantajana Ruusupiikki. Ruusupiikin parantajaoppilas on Simpukkatassu", maukaisin nopeasti. Huomasin Ruokopennun nyökkäävän.
*Tuskin minun tuon enempää tarvitsisi selittää heistä. Vai tarvitsisiko?* ajattelin hetken, mutta poikani puhu keskeytti ajatukseni.
"Mitä sitten tehdään?" tuo kysyi uteliaana. Mietin hetken. Vaihdoin hieman asentoani, mutta jäin yhä makaamaan maahan sille paikalle, missä olin hiireni aikaisemmin aterioinutkin.
"Voisin kertoa sinulle hieman enemmän päälliköstämme Liitotähdestä", maukaisin siristäen silmiäni auringon paistaessa niitä kohden. Ruokopentu näytti hyvinkin innostuneena aiheesta.
"Ensinäkin, päällikkö nukkuu sotureiden ja oppilaiden kanssa ulkona taivasalla. Tähän päällikkökään ei saa erityisoikeuksia. Vain klaanivanhimmilla, kuningatarilla ja pennuilla on oma pesä", maukaisin pojalleni. Ruokopentu tuhahti.
"Tiedän tuon jo. Kerro jotakin uutta", Ruokopentu maukaisi hieman tylsistyneenä. Nyökkäsin hitaasti.
"Uutta vai? Selvä. Liitotähti on musta naaras. Hänellä on siniset silmät", kerroin Ruokopennulla. Kollipentu näytti hieman kummastuneelta.
"Kuinka erotan hänet muista mustista sinisilmäisistä kissoista?" Ruokopentu kysyi hämillään.
"Tunnistat hänet kyllä, sillä hän on menettänyt oikean silmänsä suuressa taistelussa", kuiskasin nopeasti Ruokopennulle. Kollin huomio kiinnittyi lähemmäs suurkiveä.
"Onko tuo Liitotähti?" pentu kysyi. Käänsin itsekin katseeni kohti suurkiveä. Musta naaras todella seisoi sen päällä.
*Mitä nyt tapahtuu?* ehdin hetken aikaa miettiä, kunnes sain vastuksen: "Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!"
Kissat kokoontuivat lähemmäs suurkiveä innoissaan. Vihdoinkin Tuuliklaanissa tapahtuisi jotain!
"Odota täällä. Palaan pian", maukaisin nopeasti Ruokopennulle ja katosin kissajoukon keskelle. Myös klaanin varapäällikkö Multakynsi oli noussut suurkivelle Liitotähden vierelle. Liitotähti nosti häntänsä merkiksi kissoille. Tuuliklaanin kissat ympäri leiriä vaikenivat. Ympärilläni oli jännittynyt tunnelma. Kaikki halusivat tietää mistä oli kyse. Pian he kuitenkin saisivat vastauksen tähän klaanikokoukseen.
"Tuuliklaanin kissat", Liitotähti aloitti vakuuttavasti ja antoi katseensa pyyhkiä kissoissa ympäri leiriä.
"Multakynsi on päättänyt vetäytyä varapäällikön tehtävistään ja ryhtyä jälleen Tuuliklaanin soturiksi. Kunnioitan Multakynnen päätöstä ja toivon teidän tekevän samoin", musta naaras maukui. Ympärillä vallitsi pieni puheensorina. Pieni toivon liekki lepatti sisälläni, mutta tiesin Surmatassun kuolutuksen olevan yhä kesken. Se hieman laski mielialaani, mutta ainakin Tuuliklaani saisi uuden yhtä uskollisen varapäällikön kuin mestarini Multakynsi oli ollut.
"Olen valinmut Naaliturkin uudekso varapäälliköksemme", Liitotähti maukaisi ja katsoi minua. Häkellyin heti ja katsoin päällikköä hämmentyneenä. En voinut uskoa tätä hetkeä todeksi.
"Otatko paikan Tuuliklaanin varapäällikkönä?" Liitotähti kysyi minulta puoliksi hymyilen. Nyökkäsin naaraalle, sillä en saanut sanaa kurkustani. Harva kuitenkin näki nyökkäykseni, joten minun olisi pakko sanoa jotakin.
"Kyllä", maukaisin äänekkäästi. Toivoin myös Ruokopennun kuulevan vastaukseni.
"Hyvä on. Tästä hetkestä eteenpäin sinut tunnetaan Tuuliklaanin varapäällikkönä. Onnea", Liitotähti maukui ja päätti klaanikokouksen. Yritin nähdä Ruokopennun muiden onnittekevie kissojen yli, mutta en oikein onnistunut siinä. Toivottavasti pentu ei hankkiutunut hankaluuksiin kokouksen aikana.
"Onnea", kuului pian tuttu ääni mustien tassujeni edestä. Jotenkin Ruokopentu oli onnistunut luikertelemaan muiden kissojen lävitse luokseni. Kumarruin alas ja puskin hellästi kollipentua.
"Kiitos."

// Ruoko?

Nimi: Lepakkotassu

24.04.2017 22:24
"Ei, ei, ei!" Turhautunut naukaisu vihloi korviani ja sai turkkini pörhistymään aaltoilevasti.
"Tein kaiken kyllä oikein!" kivahdin Ukkosraidalla ärtyneesti ja tunsin silmissäni päättäväisen palon roihun. Siristin silmiäni ja huiskin hännälläni puolelta toiselle. Tiesin olevani kärsivällinen, mutta jossain vaiheessa minultakin palaisi pinna. Ja se aika oli nyt.
Olin tiennyt vaikka kuinka monesti, että taisteluliike, minkä tein oli täysin oikea, mutta silti Ukkosraita väitti ettei olisi. Oli kulunut jo tovi väistöliikkeestäni, jonka olin tehnyt silmät kiinni ja joka oli ollut ihan huikea! Nyt tunnelma oli täysin eri.
"Vaikka luulet, että kierähdyksen jälkeen huitaiset molemmilla tassuillasi ilmaan, käytät kuitenkin vain yhtä tassua. Et vain itse tajua sitä", Ukkosraita yritti pian selittää kärsivällisemmin rauhoituttuaan. Minusta tuntui kuin hänen pehmeitä sanojaan ei olisi voinut vastustaa. Kuin pehmeää hunajaa olivat hänen sanansa. Ja se oli yksi puoli, joka mina ärsytti mestarissani, koska kun hän oli rauhallinen häntä ei voinut saada enää suuttumaan.
"Hyvä on, hyvä on", sanoin heilauttaen korviani. "Näytä sitten."
Kolli kierähti ketterästi eteenpäin, tuli takaisin jaloilleen ja huitaisi molemmilla käpälillään ilmaa. Sitten hän toisti saman liikkeen ja huitaisi taas molemmilla - ei - vain yhdellä käpällä ilmaa. Toinen tassu näytti vain laiskasti niin kuin raahautuvan perässä.
"Ja noin sinä teit sen", hän selitti jälkeenpäin.
"Nyt taidan ymmärtää..." Olin häpeissäni omasta mokastani ja kasvojani tuntui kuumottavan inhottavasti. "Yritän uudelleen."
Otin itselleni tilaa tehdä liike ja valmistauduin kierähdykseen. Pienesti puristin kynsiäni maahan ja niiden avulla ponkaisin jaloistani vauhtia tehdäkseni kierähdys nopeasti. Huomaamattani olinkin jo takaisin jaloillani. Sitten oli se huitaisu. Keskityin tarkasti ja huitaisin molemmilla käpälilläni ilmaa ja laskeuduin takaisin jaloilleni.
"Onnistuiko?" kysyin tapittaen mestariani varmasti sinisilmilläni.
"Onnistui." Kolli hymyili näyttäen kiiltävän hammasrivistönsä. Hihkaisin iloissani onnistuneisuuden tunteen lävistäessä kehoni.

//Joku??

Nimi: Ruokopentu

24.04.2017 21:31
"Sinulla olisi energiaa ja intoa vaikka muille jakaa. Mestarillesi tulee pieni operaatio pitää sinut aisoissa", isäni, mahtava Naaliturkki murahti. Hän katsoi lapansa yli jonnekin.
"Kuka mestarini on?" kysyin isältä. Tuon katse kääntyi takaisin minuun.
"Oletko sinä minun mestarini?" kysyin innoissani Naaliturkilta. Se olisi kivaa. Naaliturkki oli paras mestari mitä osasin kuvitella!
"Valitettavasti minulla on jo oppilas, Surmatassu. Hän on juuri nyt rajapartiossa", isäni kertoi.
"Saat tietää oman mestarisi, kun sinut nimetään oppilaaksi."
"Milloin minusta tulee oppilas?" kysyin innoissani.
"Varmasti pian", isäni sanoi ja katseli tuoresaaliskasaa. Hän otti kasasta pullean otuksen ja käveli sivummalle. Minä tietenkin seurasin häntä.
"Mikä tuo on?" kysyin Naaliturkilta, joka laskeutui maahan mahalleen.
"Hiiri, se on riistaa, ruokaa", tuo vastasi ja haukkasi palan tästä "hiirestä".
"Tahdotko maistaa hiukan?" Naaliturkki kysyi ja siirtyi lähemmäs korvaani.
"Älä kerro kellekkään, että annoin sinulle jo siihen luvan", isäni kuiskasi. Nyökkäsin. En pettäisi häntä ikinä. Nuuhkin hiirtä epävarmasti.
"Miltä se maistuu? Onko hiiri hyvää?" kyselin isältäni. En aikoisi panna otusta suuhuni ilman isäni kehuja.
"Älä pelkää, sillä se on herkullista! Maista niin ymmärrät", Naaliturkki naukui minulle ja vilautti äkkiä kannustavan hymyn. Nuuhkaisin otusta äkkiä vielä kerran, ennen kuin haukkasin hiirestä hyvin pienen palasen. Isäni oli ollut oikeassa; Hiiri oli herkullista! Mutta en meinannut saada palaa syötyä, sillä se oli todella sitkeää ja kovaa.
"Miksi tämän on oltava näin kovaa ja sitkeää? Eihän tätä saa syötyä! Emosta tullut ruoka oli helpompaa ravintoa!" sähisin itsekseni, mutta ääneen kumminkin. Naaliturkki oli syönyt jo yli puolet hiirestään.
"Olet ehkä vielä hieman liian nuori syömään kiinteää ruokaa, mutta ei hätää - kyllä sinäkin sen opit", Naaliturkki maukui. Sain hiiren palan viimein syötyä.
"En ole liian nuori mihinkään! Pystyn kaikkeen mihin muutkin!" tiuskaisin isälleni. Hän naurahti hieman. Kun tuo sai hiirensä loppuun, päätin jatkaa tiedon hankintaa.
"Olet maininnut päällikön pari kertaa, niin mietin, että kuka meidän klaanimme päällikkö sitten on? Ja entä parantaja, niin kuin emoni?" kysyin isältä rauhallisesti.
"Tuuliklaanin päällikkönä toimii tällä hetkellä Liitotähti ja parantajana Ruusupiikki. Ruusupiikin parantajaoppilas on simpukkatassu." Nyökkäsin reippaasti.
"Mitä sitten tehdään?" kysyin uteliaana.

//Naali, joku?

Nimi: Olkitassu

24.04.2017 19:59
Katsoin muutaman ketunmitan päässä seisovaa kollikissaa varautuneena. Nostin kaniinin hampaisiini irrottamatta katsettani tuosta ja palasin takaisin omalle puolelleni.
”Mikä sinun nimesi on?” hän kysyi yllättävän ystävälliseen sävyyn.
”Olkitassu”, vastasin vastahakoisesti.
Minua ei huvittanut jutustella ventovieraiden oppilaiden kanssa muulloin kuin omasta tahdostani, mutta tässä tapauksessa pidin viisaimpana pysyä äänessä, ja toivoa, ettei rajan ylityksestä seuraisi huomautusta suurempaa kohtausta.
”Vai Olkitassu”, tuo hymähti ja sanoi sitten: ”Minun nimeni on Myskitassu. Hauska tutustua.”
*Kaikkea muuta kuin hauskaa*, ajattelin, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen.
”Pahoittelen kovasti sitä, että menin epähuomiossani ylittämään rajamerkin”, sanoin aidosti pahoillani. Kunnioitin syvästi esi-isiemmi asettamia rajoja, enkä missään nimessä - ainakaan tahallani - tahtonut rikkoa niitä.
”Ei se mitään. Vahinkoja sattuu”, Myskitassu hymyili huolettomasti, ihan kuin mitään ei olisi koskaan sattunutkaan.
”Niin, niinhän niitä tuppaa sattumaan”, naurahdin kiusaantuneena.
Nuolaisin muutaman kerran rintaani peittääkseni nolostukseni. Oli suuri häpeä jäädä kiinni rajarikkomisesta. Vilkaisin hermostuneena hämärtyvälle taivaalle. Pian tulisi pimeä, ja minun olisi kerettävä leiriin ennen auringonlaskua, mutta en vain voinut jättää asiaa tähän näin. Käännyin taas katsomaan Myskitassua
”Voisinko kenties hyvittää jotenkin rikkomukseni?”

//Myski? Tässä sitten olisi Oljen supermini, tönkkö tarina.

Nimi: Kirvamiete

24.04.2017 18:44
Räpäytin silmiäni hämilläni ja yritin kuvitella Helmiloisteen loikkaamassa päälleni ja kaatavan minut maahan. Melkein tunsin jo heiniko turkkini alla, mutta kun yritin kuvitella Helmiloisteen nuolemaan korviani, se sai aikaan vain puistatuksia. Värähdin inhosta, sillä minä en todellakaan ollut sellainen. Helmiloiste virnisti ilkikurisesti ja kosketti hännällään taas turkkiani. Se sai kylmät väreet juoksemaan selkäpiissäni, mutta yritin pysyä täysin paikoillani. Toisaalta olisin halunnut loikata lähemmäs Helmiloistetta, mutt toisaalta olisin halunnut vetäytyä kauemmas kosketukselta. Hämillinen ilme tuntui asettuneen naamalleni, ja Helmiloisteen virnistely ei saanut sitä lähtemään. Huokaisin turhautuneena ja ravistin korviani. En todellakaan tiennyt mitä tekisimme nyt tai mitä tapahtuisi, ja tilanne alkoi mennä kiusalliseksi Helmiloisteen odottaessa minulta jotakin mitä itse en edes tiennyt. Minulla oli aina jotain näsäviisasta sanottavaa kaikille, mutta Helmiloiste vain vei sanat huuliltani. Ne kuolivat huulilleni aina, kun yritin sanoa jotain.
"Tuota.." änkytin hyvin pentumaisesti ja yritin saada poskilleni nousseen kuumotuksen pois.
"Tämä on aika kiusallista", naukaisin lopulta ja huiskin hännälläni ilmaa. Katseeni laskeutui maahan ja tassuihini, jotka olivat huomaamattani sotkeutuneet mutaan. Minua alkoi hävettää, ja yritin huomaamatta putsata niitä. Hiljaisuus leijui välissämme ja tuntui estävän hengittämisen, siltä minusta ainakin tuntui. Helmiloiste yskähti ja kun kohotin vähän katsettani, naaras näytti yhtä kiusaantuneelta kuin minä tunsin oloni. Yritin keventää tunnelmaa liikahtamalla rennompaan asentoon, mutta aiheutin sen että lihakseni jännittyivät ja jalkoihini alkoi koskea.
"Meidän pitää oikeasti nyt päättää mitä aiomme tehdä", Helmiloiste pukahti viimein ja käänsin katseeni häneen. Nyökkäsin hitaasti, ja sain samalla idean.
"Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta en keksinyt muuta", aloitin hyvin tökerösti. Sätin itseäni sisäisesti omasta kömpelyydestäni, mutta en kyennyt panostamaan sanomiseeni.
"Mehän voisimme viettää täällä yön", naukaisin pikaisesti ja katsoin taivaalle väistääkseen Helmiloisteen katseen.
"Ja en tarkoita sillä pentujen tekemistä", lisäsin nolona. En ollut keksinyt muutakaan ja oli sekin ehkä parempi kuin se että seisoimme täällä täydessä hiljaisuudessa. En vain tiennyt mitä klaanitoverit sanoisivat jos olisin yön poissa, mutta minua ei sillä hetkellä kiinnostanut paljoakaan olisivatko he huolissaan vai eivät.

// Helmi? :'D

Nimi: Lepakkotassu

23.04.2017 22:09
Tunsin käpälieni pehmeän kosketuksen maata vasten. Puristin kynteni tiukasti hiirenkorvan lämmittämään maahan ja tunsin sinisilmieni varman, innokaan kiilun. Tuuli ulvoi saaden turkkini aaltoilemaan. Terävöitin aistejani ja kuljetin katsettani kohti savunharmaata kollia. Hän liukui minua kohti. Hänen käpälänsä tuskin hipoivat maata. Savunharmaa kolli oli mestarini, Ukkosraita. Olimme tulleet harjoittelemaan taistelua ja minun oli väisteltävä Ukkosraitaa parhaani mukaan.
Samassa Ukkosraita kiihdytti vauhtiaan minua kohti ja loikkasi ilmaan. Räpäytin silmiäni ja salamannopeasti olin väistämässä häntä sivulle, mutta sotkeuduinkin jalkoihini ja olin kaatumassa päistikkaa maahan. Tömähdin kyljelleni maahan ja vinkaisin pienesti kivuliaan aallon lävistäessä kehoni. Ajattelin vielä pystyväni väistämään Ukkosraitaa ja käänsin katseeni tätä kohti. Samalla sekunnilla Ukkosraita oli jo hypännyt päälleni.
*Arghh*, mutisin itselleni mielessäni. Ukkosraidan kauniit tummansiniset silmät tapittivat minua. Hän oli suoraan yläpuolellani ja minä vain makasin maassa, kuin mikäkin pentu. Häpeän tuskainen aalto syöksyi ylitseni ja tunsin kasvojeni kuumotuksen.
"Minä... Tuota...", änkytin vaivalloisesti. Olin kompastunut omiin jalkoihini!
"Ei se mitään", Ukkosraita naukui. "Jatketaan vain."
Huokaisin helpotuksesta. Nousin takaisin jaloilleni ja asetuin takaisin paikoilleni. Kävin mielessäni väistämisliikettä läpi.
"Liu'uta ensin käpälääsi sivulle, ja liu'u itsekin samaan suuntaan. Sitten kierähdä kohti vastustajaasi", Ukkosraita oli sanonut.
"Liu'u, kierähdä, hyökkää", mutisin. Suljin silmäni hetkeksi ja tasasin hengitykseni. Tiesin, että Ukkosraita saattaisi hyökätä koska vain, mutta pidin silmiäni kiinni. Vieläkin.
Aika tuntui matelevan, kun tuulenvireet pyyhkiytyivät kasvoilleni ja keskityin ainoastaan vaistoihini. Seisoin paikallani, jännitin lihakseni. Samassa kuulin Ukkosraidan ponkaisevan ilmaan. Vaistojeni varassa käännyin vasemmalla, vaikka silmäni olivat edelleen visusti kiinni. Kuulin mestarini jalkojen kevyen tömähdykse vieressäni juuri ennen kuin olin väistänyt häntä.
"Pidätkö tosiaan silmiäsi kiinni? Miksi?" Ukkosraidan hilpeä naukaisu kantautui tuulen mukana korviini entistä voimakkaammin. Virnistin päättäväisesti, mutta päätin kuitenkin jo avata silmäni.
"No, miten meni?" kysyin ja tassutin hänen luokseen.
"Hyvin, varsinkin kun pidit silmiäsi kiinni."

Nimi: Naaliturkki

23.04.2017 13:07
"Tämä on klaanimme kokoontumipaikka, suurkivi. Jos päälliköllä on jotain asiaa, hän pyyt kaikki kiven luokse ja kertoo asiansa", maukaisin Ruokopennulle. Pennun silmissä näkyi innostunut kiilto. Se sai minut hyvälle tuulelle, mutta pidin yhä naamasi peruslukemilla. Tassuttelin tuoresaaliskasan suunnalle ja katsahdin välissä Ruokopentua.
*Onkohan hän virlä liian nuori maistaakseen tuoresaalista?* mietin katsoessani innoistunutta Ruokopentua. Tuoresaaliskasalle päästyämme minulle tuli hiukan nälkä.
"Tämä on tuoresaaliskasa. Kaikki oppilaat ja soturit metsästävät riistaa klaanille ja tuovat saaliinsa tähän kasaan", kerroin Ruokopennulle.
"Muistan vieläki kun oppilaana pyudystin yksin jäniksen. Nopeus ja valttia Tuuliklaanin nummilla", neuvoin nopeasti pojallenni. Ruokopentu nyökkäsi innoissaan.
"Minne menemme seuraavaksi?" poikani kysyi. Oli lähellä ettei tuo olisi loikkinut ympäriinsä.
"Sinulla olisi energiaa ja intoa vaikka muille jakaa. Mestarillesi tulee pieni operaatio pitää sinut aisoissa", murahdin hyvittuneena. Katsahdin nopeasti lapani ylitse ja katselin leirin elämää rauhassa.
"Kuka mestarini on?" Ruokopentu kysyi pian. Katseeni palautui nopeasti Ruokopentuun.
"Oletko sinä minun mestarini?" pentu kysyi innoisaaan. Hymähdin huvittuneena.
"Valitettavasti minulla on jo oppilas, Surmatassu. Hän on juuri nyt rajapartiossa", maukaisin Ruokopennulle. "Saat tietää oman mestarisi, kun sinut nimetään oppilaaksi."
"Milloin minusta tulee oppilas?" Ruokopentu kysyi innoissaan.
"Varmasti pian", vastasin ja katselin tuoresaaliskasaa. Nappasin pullean hiiren kasasta ja tassuttelin sivummalle. Ruokopentu tuli perässäni.
"Mikä tuo on?" pentu kysyi. Laskeuduin alas vatsalleni aterioimaan hiirtä.
"Hiiri, se on riistaa, ruokaa", vastasin ja puraisin palan hiirestä.
"Tahdotko maistaa hiukan?" kysyin pennulta ja kumarruin lähemmäs kollin korvaa. "Älä kerro kellekkään, että annoin sinulle jo siihen luvan."

// Ruoko?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com