Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Pyryviima

16.12.2017 13:30
Esitellessäni Lieskapennulle leiriä mietin itsekseni, mitä Hiutaleturkki ajatteli. Hänhän oli valehdellut pojalleen päin naamaa, eikä tämä ollut edes uskonut hänen valheitaan! Ehkä se oli ihan hyvä juttu; se todisti, ettei Lieskapennulle voitu syöttää valheita, miten huvitti. Kun pysähdyimme parantajan pesälle annoin katseeni vaeltaa Hiutaleturkkiin. Hän kohtasi katseeni huomattuaan sen.
*Mitä sinä aiot, Hiutaleturkki?*
Hetken päästä Lieskapentu tassutti ulos pesästä tutkittuaan sitä hetken. Ehdotin hänelle, että hän menisi pentutarhaan - minun olisi aika puhua Hiutaleturkin kanssa. Lieskapentu lähti vierelläni kävelemään kohti pentutarhaa mutta kääntyi katsomaan minua.
"Isä", hän naukui, kun en heti kiinnittänyt häneen huomiota. "Osaatko sinä kertoa, mikä emolla on? Tai siis, miksi hän on niin... outo?"
Olin hetken vaiti. Toisaalta olisin halunnut kertoa totuuden, sen, miksi kumppanini jollain lailla vieroksui poikaansa. Mutta se olisi saattanut saada aikaan jotain muutakin, kuin pelkkää hyväksyvää nyökyttelyä. Kerroin kollille, etten tiennyt asiasta sen enempää kuin hänkään, mikä totta kai tuntui pahalta - valehtelu nimittäin, varsinkin omalle pojalle.
"Menehän pentutarhaan", kehotin ystävällisesti. Lieskapentu vilkaisi minua, ennen kuin pujahti sisään pesään. Silloin suuntasin askeleeni kohti kumppaniani ja sanoin: "Meillä olisi puhuttavaa."
Hiutaleturkki vilkaisia kahta tytärtämme ja patisti heidät Lieskapennun seuraksi pentutarhaan. Vein naaraan leirin ulkopuolelle ja jonkin matkan päässä leiristä käännyin katsomaan häntä.
"Mikä sinua vaivaa?" tivasin. "Tajuatko, mitä teet? Lieskapentu jo epäilee sanojasi hänelle! Et voi valehdella hänelle päin naamaa, hän on sinun poikasi, Tähtiklaani sentään! Raukka varmaan miettii, mikä vika hänessä on kun oma emokin vieroksuu ja sepittää jotain saastaisia selityksiä sille, miksi olikaan poissa leiristä, eikä pentujensa luona." Tuijotin Hiutaleturkkia vihaisena, ainoassa näkevässä silmässäni jäinen, raivoisa katse. "Mitä sinä kuvittelet hänestä, Hiutaleturkki? Hän ei ehkä pidä kosketuksesta mutta onko se jokin heikentävä tekijä hänen kasvatuksessaan? Kerroin jo hänelle, etten tiedä, mikä sinua vaivaa, kun hän syitä käytöksellesi kysyi, mutta enää en ala sepittää pojalleni valheita! Alkaisit vihdoinkin käyttäytyä, ennen kuin Lieskapentu tulee siihen lopputulokseen, ettet välitä hänestä."

//Hiutale? Juu, Pyry on vihainen... koska Lieska on sen poika :D

Nimi: Lieskapentu

16.12.2017 12:03
Olin ulkona emon, isän ja siskojeni kanssa. Leutopentu oli kysynyt lupaa mennä tutkimaan leiriä ja ilman muuta emo oli tähän suostunut. Vilkaisin emoa hieman jurosti; en ollut varma, pitäisikö uskoa hänen selityksensä siitä, miksi hän oli lähtenyt leiristä. Kuulemma kaipaili soturin tehtäviin, siksi mennyt juoksentelemaan nummille. Tuhahdin hiljaa.
*Niin varmaan.*
"Voisimme aloittaa soturien pesästä", vastasi Hiutaleturkki siskoni kysymykseen ja hymyili. "Tulkaa."
Räntäpentu ja Leutopentu seurasivat häntä hännät innokkaasti pystyssä, mutta minä en mennyt heidän perässään. Isä seisahtui viereeni ja kysyi ihmetellen: "Mikäs nyt on? Etkö halua mennä siskojesi mukana leiriä tutkimaan?"
"Ei ole kyse siskoistani", sanoin tuijottaen kolmikon perään jäisin katsein. Silmissäni näkyi häivähdys surua, jonka pakotin katoamaan kun vilkaisin isää. "Emo se tässä ongelma on."
"Mitä tarkoitat?" Pyryviima istuutui viereeni ja katsoi minua.
Kohautin lapojani. "Olen kai tehnyt jotain. En tiedä mitä, mutta sen takia emo on niin outona minun lähelläni." Päästin huokauksen ilmoille ja annoin murheen näkyä katseessani, kun tarkkailin emoa ja siskojani, jotka kauempana kulkivat. "Taidan tutkia leiriä itsekseni. Ellet sinä halua tulla mukaani."
"Tietenkin haluan", isä sanoi ja nousi seisomaan. "Tulehan, poika. Esittelen sinulle koko leirin."
Heilautin ilahtuneena häntääni lähtien tassuttamaan hänen rinnallaan. Sentään isä ei vieroksunut minua. Katselin uteliaana kissoja, jotka ajoittain vilkaisivat meitä. He olivat joko tuoresaaliskasan luona aterioimassa tai muualla leirissä kieliä vaihtamassa. Pysähdyin erään pesän edustalla, kun isäkin pysähtyi.
"Tämä", hän naukui minulle hymyillen, "on oppilaiden pesä. Täällä sinäkin nukut kun olet soturioppilas."
Astahdin lähemmäs pesän suuaukkoa ja maistelin sieltä tulevia tuoksuja kielelläni. "Saanko käydä sisällä?"
"Toki", vastasi Pyryviima hymyillen.
Menin sisään pesään. Se oli tyhjä, ei ollut ketään vastassa. Ehkä se oli hyvä; sain tutkia paikkoja kaikessa rauhassa. Näin monta sammalista ja sananjaloista tehtyä vuodetta. Nuuhkaistessani yhtä, sain nenääni jo väljähtäneen tuoksun, vuodekin oli viileä. Siinä ei siis ollut ollut kukaan hetkeen. Mennessäni takaisin ulos isäni luo huomasin, kuinka hänen katseensa oli emossa, joka hieman kauempana oli Leutopennun ja Räntäpennun kanssa.
"Jatketaanko?" kysyin. Isä hätkähti ääneni kuullessaan, kuin ei olisi huomannut minun olevan siinä.
"Jatketaan vain", hän maukui mutta vilkaisi vielä Hiutaleturkkia, ennen kuin lähti johdattamaan minua kohti soturien pesää - isä kertoi sen olevan soturien pesä. Pohdin, mitä isä mietti emoa sillä tavalla katsoessaan. Hänen katseessaan oli ollut jotakin... ehkä ihmetystä, hämmennystä? En tiennyt."

//Jatkan viel Pyryllä joten Älkää kiitos kirjottako ennen sitä

Nimi: Leutopentu

16.12.2017 10:54
Sammalpallo lensi suoraan minua kohti korkeassa kaaressa Lieskapennun viskattua sen ilmaan. Kyyristyin matalaksi katse lukittuneena liikkuvaankohteeseen, ja kun se oli tarpeeksi lähellä, kävin hyökkäykseen: koukistin takajalkani ja loikkasin sammalpalloa kohti tarttuen siihen pikkuruisilla kynsilläni. Kierähdin ilmassa pienen kuperkeikan ja lennähdin sitten rähmälleni maahan. Lieskapentu syöksyi salamana luokseni ja kysyi vilpittömästi huolissaan:
"Leutopentu, sattuiko sinuun?" Ähisten ja puhisten sain vääntäydyttyä istumaan. Sammalpallo roikkui edelleen kynsissäni: en ollut päästänyt siitä irti ilmalennon aikana.
"Vau, sait sen kiinni, Leutopentu!" Räntäpentu ilakoi ja lisäsi tohkeissaan: "Sinusta tulee vielä hyvä koppari!"
"Koppari?" kysyin ihmeissäni. Lieskapentu selitti minulle nopeasti, että kopparin tehtävänä sammalpallossa oli yrittää napata sammalpallo, tulipa se sitten kumman puolen pennulta tahansa.
Tajusin idean saman tien, enkä kaivannut enempää lisäohjeistusta. Kun kaikki olivat ottaneet asemansa, aloimme pelaamaan kaikki yhdessä.
Takanani oli viiva, jonka yli pallo ei saisi päästä vierimään, sillä muuten vastapuoli saisi pisteen ja he olisivat askelen lähempänä voittoa. Lieskapennun ja Räntäpennun piti puolestaan yrittää saada Tulipennun ja hänen pentuetovereidensa viivan yli sammalpallo, joka oli ollut huomattavan kovalla käytöllä.
Huomasin Tulipennun saaneen sammalpallon kynsiinsä. Hän lähestyi minua ja viivaa uhkaavaa vauhtia. Kollipentu oli jo aikeissa tehdä seuraavan siirtonsa, mutta Lieskapentu sai napattua sammalpallon pois häneltä ajoissa ja viskattua sen Räntäpennulle, joka odotti lähellä vastapuolen viivaa.
Seurasin peliä jännityksen vallassa. Yrttipentu toimi kopparina. Hän oli viivan edessä korvat valppaasti pystyssä ja turkki innosta pörhöllään. Näytti siltä, ettei siitä pääsisi läpi, mutta fiksu Räntäpentu vieritti nopeasti sammalpallon tuon raajojen välistä viivan yli. Me olimme saaneet ensimmäisen pisteen!
Tulipentu, Kultapentu ja Yrttipentu eivät lannistuneet. He kävivät taistelutahtoa uhkuen vastahyökkäykseen. Seisoin viivan edessä korvat luimistettuna ja silmät seuraten sammalpallon liikkeitä. Se tuli kohti: torjuin sen huitaisemalla sen sivummalle, mutta Kultapentu olikin odottamassa siellä ja käytti tilaisuuden hyväksi. Hän vieritti sammalpallon ohitseni viivan yli.
Tilanne päättyi tasan, emmekä enää sen jälkeen jääneet ottamaan selvää, kuka olisi pentutarhan sammalpallomestari, vaan palasimme kukin omien vuoteidemme luokse.
Olin niin väsynyt, etten edes meinannut huomata emoani, joka oli palannut jokin aika sitten takaisin kävelyreissultaan.
Lieskapentu ja Kultapentu menivät makaamaan vieretysten, mutta minä laahustin emon luokse, joka istui vieretysten isäni Pyryviiman kanssa.
Sanaakaan sanomatta käperryin heidän viereensä ja nukahdin.

Avasin silmäni hitaasti. Aamuauringon harvinaiset säteet paistoivat sisään pentutarhaan luoden sinne valoaan. Vääntäydyin haukotellen istumaan ja nypin sitten muutaman sammaleenriekaleen irti pörröturkistani.
"Hyvää huomenta, Leutopentu", emon lämmin kehräys kuului vierestäni. Kurkkasin lapani yli ja näin naaraan lempeänä kiiltävät silmänsä.
"Huomenta, emo", nau'uin takaisin ja tassutin puskemaan päätäni hänen rintaansa vasten ja kysyin sitten: "Teemmekö me tänään jotakin erityistä?"
"Mitä sinä haluaisit tehdä?" Hiutaleturkki hymyili. Mietin hetken ja vastasin:
"Voimmeko me käydä katsomassa sitä paikkaa, missä isä ja muut isot kissat nukkuvat?" ehdotin ujosti hymyillen. Naaras kumartui nuolaisemaan hellästi päälakeani.
"Eiköhän se onnistu, kunhan ensin Lieskapentu ja Räntäpentu heräävät", hän tokaisi ja kääntyi katsomaan nukkuvia pentuetovereitani. Hänen silmissään välähti jokin surun tapainen, kun tuon katse siirtyi siskostani hänen vieressään nukkuvaan Lieskapentuun.
"Minun on nälkä, emo", sanoin yrittäen saada emoa lopettamaan veljeni tuijotuksen. Kuningatar räpäytti hieman sekavan oloisena silmiään ja kääntyi sitten puoleeni lempeästi virnistäen:
"Mitäpä jos saisitte maistaa tänään ensimmäisen kerran tuoresaalista?" Päästin normaalia kovemman kiljahduksen. Yleensä pystyin hillitsemään itseni melko hyvin, mutta tämä asia oli jotakin niin uutta ja hienoa, ettei sitä pystynyt estelemään.
Harmikseni tajusin kuitenkin herättäneeni Lieskapennun ja Räntäpennun, jotka katselivat ympärilleen unenpöpperöisinä.
"Kuka täällä oikein mesoaa? Täällä yritetään nukkua", Räntäpentu nurisi.
"Anna anteeksi, Räntäpentu", piipitin pahoillani ja lysähdin takamukselleni päästämättä katsettani irtoamaan heräilevistä sisaruksistani.
"Alkakaapa venytellä jäseniänne, me lähdemme pienelle tutkimusretkelle leiriin", Hiutaleturkki maukui ja nousi sitten seisomaan oikaisten jokaisen raajansa vuoroollaan.
Lieskapentu ja Räntäpentu vilkaisivat toisiaan innoissaan ja pomppasivat saman tien seisomaan. Hekin taisivat olla yhtä innoissaan tästä kierroksesta, kuten minäkin.
Emo ei päästänyt meitä ulos, ennen kuin oli saanut suittua meidät kaikki siistiksi, sillä hän halusi meidän olevan parhaimmillamme astuessamme ensimmäisen kerran pentutarhan ulkopuolelle.
Hiutaleturkin johdolla otimme suunnaksemme pentutarhan suuaukon. Tunsin kuinka jännitys kihelmöi käpälissäni ja minun teki mieli juosta ympäri pentutarhaa innosta hihkuen, mutta maltoin mieleni - ainakin toistaiseksi.
Kirkas auringonvalo sokaisi minut hetkellisesti, mutta sitten aloin erottamaan kissojen hahmoja suurella, laajalla alueella.
"Te olette onnekkaita, kun pääsette näin hyvällä ilmalla ulos", emo totesi. "Aurinko paistaa näin lehtikadon aikaan melko harvoin enää."
Katselin leiriaukealla toisiaan sukivia kissoja hämmästyksen vallassa. He olivat tosi isoja, elleivät jopa suurempiakin kuin isäni.
"Tämä on uskomatonta!" Räntäpentu henkäisi ja kysyi sitten: "Mistä aloitamme leirin tutkimisen?"
Käännyimme kaikki kolme katsomaan emoa toiveikkain silmin. Tämä oli kyllä kieltämättä tähän mennessä elämäni paras päivä!

//Hiutale? Pyry? Sisarukset? Toittis en hitannu liikaa. xd

Nimi: Hiutaleturkki

15.12.2017 21:14
Katsoin kollipentua miettien mitä sanoisin. Entä jos vain muuntelisin hieman totuutta?
"Kyllä minä tietysti haluan olla omien pentujeni kanssa, minähän rakastan teitä!" se oli totuus.
"Mutta menin ulos, sillä kaipasin raitista ilmaa. Tiedätkö, välissä kaipaan soturin tehtäviin, joten kävin hieman juoksentelemassa nummilla", selitin pennulle valeen. Kyllähän minä juoksin, mutten siksi että kaipaisin soturin tehtäviä. Meinasin koskettaa pentua hännänpäälläni, mutta älysin ettei kannattaisi. Päädyin vain päätökseen alkaa sukia turkkiani. Nousin istumaan ja aloin sukia lyhyttä vaaleanharmaata turkkiani. Minun teki mieli sukia kollipennunkin turkki, sillä se oli sekainen ja likainen, mutten saanut. Katsahdin tuota.
"Mene vain leikkimään sisarustesi ja kavereidesi kanssa", kehotin pentua hymyillen tekohymyä. Huoli kuitenkin painoi sisimpääni. Kun olin saanut turkkini suittua, asetuin pedille makuulleni ja laskin pääni tassujeni päälle.

//Lieska? Pyry? Leuto?

Nimi: Pyryviima

15.12.2017 18:31
"Kyllähän sitä aikaa kului", myönsin pentujemme leikkejä mietteliäänä katsellen. Sitten vilkaisin Hiutaleturkkia ja lisäsin: "Lieskapentu kyseli perääsi."
Huomasin naaraan silmissä hieman yllättyneen välähdyksen ja käänsin katseeni takaisin pentuihin. Melkein saatoin kuulla hänen ajatuksensa, huolensa Lieskapennusta. Kuitenkin katsellessani nyt, kuinka poikamme leikki sisariensa ja muiden pentujen kanssa, en voinut ajatella hänestä mitään pahaa. Tuo kollihan oli aivan tavallinen pentu, ei mikään paha kissa. Kompastuessaan omiin käpäliinsä Lieskapentu rysähti maahan, kierähti pari kertaa ympäri ja minä säikähdin, että sattuiko häneen. Mutta ei, hän vain pomppasi takaisin käpälilleen ja naurahti hyväntuulisesti. Käännyin katsomaan Hiutaleturkkia.
"Katsoisit häntä, Hiutaleturkki. Hän leikkii muiden kanssa niin kuin kuka tahansa pentu. Ymmärrän huolesi; hän ei pidä kosketuksesta mutta vaikuttaako asia hänen kasvatukseensa?"
Huomasin Lieskapennun keskeyttäneen leikkimisen. Nyt hän katseli meitä tarkoin, vakain silmin, ennen kuin tepsutteli meidän luoksemme ja istahti alas. Vihreä katse oli suuntautunut Hiutaleturkkiin.
"Minne sinä lähdit, emo? Etkö halunnut olla meidän kanssamme?"
Kollin korvat olivat valppaasti pystyssä ja silmissä oli odottava katse. Vilkaisin syjäsilmällä kumppaniani. Mitä hän vastaisi?

//Hiutale?

Nimi: Lieskapentu

15.12.2017 18:14
//JATKOA LEUDOLLE//

"Siitä vain", sanoin ja väläytin siskolleni pienen, ystävällisen hymyn tämän kysyttyä lupaa liittyä leikkiin. Nappasin Räntäpennulta sammalpallon kynsiini ja tuuppasin sen pyörimään Leutopennun luokse. "Viskaa se takaisin", kehotin ja kyyristyin niin, että takapääni keikkui ilmassa.
Ujon sisareni kasvoilla häilähti pieni hymy. Hän töytäisi sammalpallon meitä kohti - takanani oli Tulipentu, Yrttipentu ja Kultapentu, Räntäpentu oli hännänmitan päässä sivulla. Pallo vieri nopeasti, kunnes läimäisin sitä toisen etukäpäläni kynsillä saaden sen pysähtymään.
"Ota koppi, Yrttipentu!" kajautin ja heitin leikkikalun valkealle naaraspennulle.
Leikimme ja telmimme siinä jonkin aikaa. Jopa Leutopentu oli innoissaan mukana leikkimässä, ja olin iloinen; sisko oli niin kovin ujo ja epävarma, hänen täytyisi saada itseluottamusta.
"Hei, sisko!" naukaisin kuuluvasti. Heitin sammalpallon suustani ilmaan, pomppasin takajalkojeni varaan ja iskin oikealla etukäpälälläni pallon Leutopennulle.

//Leuto? Muut pennut?

Nimi: Sulkavarjo

14.12.2017 15:56
Olin monena päivänä käynyt kivellä odottamassa jos tapaisin Jääliljan taas, mutta tuloksetta. Makasin kivelläni toiveekkaasti odotellen. Mutta ehkä Jäälilja ei vain haulua kanssani mitään vakavaa. Haistoin toisen kissan lähestyvän. Ja raotin suutani haistaakseni paremmin. Se ei ollut Jäälilja eikä kukaan Tuuliklaanilainen. Tällaista en ollut ennen haistanutkaan. Nostin niskakarvani pystyyn ja valmistauduin hyökkäämään. Hyppäsin alas kiveltä ja katsoin kuinka pieni mustavalkoinen kissa tassutti kohti minua. Sähähdin varoittaen ja naaras huomasi minut. Kissa nosti karvansa ja jatkoi kohti minua.
”Kuka sinä olet ja mitä teet näin lähellä Tuuliklaanin reviiriä?” Sähisin ja katsoin naarasta murhaavasti.

// Bloody? En osannu jatkaa pidemmälle ku en haluis hitata mut joo.

Nimi: Hiutaleturkki

13.12.2017 17:44
Itkin hiljaa ja tassuttelin reviirillä. Huoli painoi mieltäni ja nyt itkin sitä pois. Ei ollut oikein lähteä leiristä. Peseydyin nopeasti ja rauhoittelin itseäni. Lähdin kohti leiriä miettien kaikkea. Huoli vain kasvoi sisälläni, mitä enemmän mietin Lieskapentua ja muitakin pentuja. Lopulta minun oli vain pakko palata pentujeni luokse. Nopeutin tahtini juoksuun. Täyttä päätä juoksin kohti leiriä. Kun leiri oli jo näkyvissä, hidastin kävelyyn. Kävelin leiriin. Otin syötävää tuoresaaliskasasta älyten että minunkin olisi pitänyt metsästää. Luikahdin pentutarhaan tuoresaalis kannossani. Pudotin saaliin pedilleni ja hautasin kuononi kumppanini turkkiin. Haistelin hetken kumppanini tuoksua asettuen sitten pedilleni makaamaan.
"Toivottavasti en viipynyt liian kauaa", huokaisin kumppanilleni. Katsenil pentujani. He olivat niin kauniita, täydellisiä, mutta niin epätäydellisiä. Olin kyllä täysin varma että heistä kasvaisi kunniakkaita sotureita klaanille, mutta Lieskapentu huolestutti minua edelleen.

//Pennut? Pyry?

Nimi: Leutopentu

13.12.2017 07:02
Tassuttelin pitkin pimeää metsäpolkua. Minua pelotti, mutta silti pakottauduin jatkamaan matkaa. En saisi pysähtyä - en, ennen kuin pääsisin takaisin kotiin, missä se nyt sitten ikinä lienikään.
Metsän pimennoista kuului hiljaisia kuiskauksia, jotka saivat niskavillani nousemaan pystyyn. Korvat höröllään ja aistit parhaimmilleen viritettynä hipsin hiljaa eteen päin.
Yhtäkkiä tunsin kynnet niskassani ja havahduin hereille.

Vääntäydyin silmät suurina pelosta istumaan ja vilkuilin hurjistuneena ympärilleni. En nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa.
"Anna anteeksi, Leutopentu", Lieskapennun pahoitteleva naukaisu kuului takaani. He olivat ilmeisestikin olleet hippasilla Räntäpennun kanssa, sillä vaaleanharmaa naaras näytti aivan yhtä syylliseltä kuin veljenikin.
"Ei se mitään", mutisin unisena ja annoin karvojeni laskeutua aloilleen. Muistikuvat unesta näkyivät vielä vahvana mielessäni, mutta painajaisen tuoma pelko oli lähes tiessään.
"Haluatko tulla leikkimään kanssamme?" Räntäpentu ehdotti ja katsoi minuun ystävällisesti hymyillen. Pudistin päätäni ja naukaisin sitten kohteliaasti:
"Kiitos mutta ei kiitos. Minä taidan tyyntyä katselemaan sivusta."
"Ihan miten vain", siskoni hymähti ja pinkaisi karkuun, kun Lieskapentu säntäsi tuon kimppuun. Huokaisin pienesti ja kurotuin sitten nuolaisemaan hännäntyvessäni törröttävät karvat sileiksi.
"Nukuitko makeasti?" kuului isäni Pyryviiman kysymys. Käännähdin katsomaan isääni aavistuksen verran kaihoisasti.
"Minä näin painajaista - taas", miu'uin hiljaa ja tepastelin hänen luoksensa painautuen vasten tuon karvaista ja lämmintä kylkeä vasten. Pyryviima kumartui nuolaisemaan korvaani rauhoittavasti.
"Minkälaista painajaista sinä näit?" hän naukui. Emmin hetken, kertoisinko unestani vai enkö, mutta lopulta suostuin avaamaan suuni:
"Kävelin yksin metsässä. Siellä oli todella pimeää, enkä meinannut löytää kotiin."
"No, onneksi se oli vain unta", Pyryviima tokaisi huolettoman kuuloisena ja pukkasi minua sisarusteni suuntaan. "Menehän nyt leikkimään, niin karistat samalla pahanunen pois", hän kehotti lempeästi hymyillen. Nyökytin pienesti päätäni ja lähdin hipsimään pentuetovereideni luokse. He leikkivät parhaillaan sammalpallolla Tulipennun, Kultapennun ja Yrttipennun kanssa.
"Saanko tulla mukaan?" kysyin katsellen tassujani ujosti.

//Hiutale? Pyry? Muut pennut? Sori, jos hittasin jotakin hahmoa liikaa.

Nimi: Kultapentu

12.12.2017 20:31
Taputtelin sammaleenriekaleita takaisin palloksi tassuissani. Olin äskettäin vahingossa repinyt sitä. Astahdin taaksepäin pää kallellani ja arvioin aikaansaannostani. Se ei ollut ehkä yhtä pyöreä, kuin aiemmin, mutta se sai nyt kelvata. Otin littanan pallon hampaisiini ja astelin Yrttipennun luo.
"Minä keksin uuden leikin!" hihkaisin ja sylkäisin sammalpallon suustani. "Tehdään paljon palloja ja heitellään niillä toisiamme! Meidän pitää vain hankkia paljon sammalta."
Riensin emon ja meidän yhteiselle makuusijalle ja aloin repiä siitä suuria sammaltukkoja. En tiennyt tarkalleen, miten leikki toimisi, mutta omasta mielestäni se kuulosti ihan hauskalta. Ajatuksissani revin enemmän sammalta, kuin oli tarkoitus, mutta tuskinpa se haittasi, olihan sitä leirin ulkopuolella lisää. Viitoin siskoni luokseni ja aloin jakaa sammalta kekoihin, joista jokaisesta muotoilisin sitten pallon. Vilkaisin taakseni. Tulipentu jutteli edelleen toisten pentujen kanssa. No, jutelkoon. Olisin ehkä itsekin voinut mennä tutustumaan heihin, mutta juuri nyt halusin leikkiä, ja he olivat siihen liian pieniä. *Osaavatko ne kaikki edes kävellä?*

//Yrtti? Pentutarha?

Nimi: Lieskapentu

12.12.2017 19:16
Olin pentutarhassa, istuskelin isäni vierellä ja katselin pentutarhan suuaukkoa. Emo oli lähtenyt jonnekin, kävelylle kuulemma. Minua mietitytti... Halusiko emo edes olla kanssamme, minun ja pentuetoverieni kanssa? Vai siksikö hän oli lähtenyt, koska halusi olla poissa meidän luotamme? Isä oli hetki sitten vakuutellut, ettei näin ollut, mutta en oikein ollut varma, puhuiko hän totta. Kai hän puhui? Valehtelisiko hän muka omalle pojalleen? Kun jälleen aloin miettiä emoa, en voinut estää erästä ajatusta tunkeutumasta mieleeni; olinko tehnyt jotakin? Jotakin sellaista, mikä oli saanut emon lähtemään pois isäni ja sisarieni luota, pois minun luotani? Nousin seisomaan ja tassuttelin pentutarhan suuaukolle ja kurkistin ulos. Siellä näkyi suuri leiriaukio, jota katselin nyt ensimmäistä kertaa. Siellä näkyi paljon kissoja, jotkut riistakasan luona, jotkut leirin reunamilla. Minua isokokoisempia - mutta ei emon tai isän kokoisia - kissoja loikki riistakasalle laskemaan sille saaliinsa ja menivät sitten jonnekin näkymättömiin. Emoa minä en kuitenkaan nähnyt. Hän oli kai yhä leirin ulkopuolella. Lysähdin istumaan jääden siihen paikalleni.
"Missä emo on?" kuului Leutopennun uninen, joskin hieman hätääntynyt naukaisu. Käännähdin katsomaan; Leutopentu oli kömpinyt istumaan ja pälyili paraikaa ympärilleen. Tepsuttelin siskoni luokse.
"Hän tulee kyllä pian", rauhoittelin ja hymyilin pienesti naaraalle. "Jatka sinä vain uniasi jos vielä nukuttaa."
Sipaisin hännänpäälläni pikaisesti Leutopennun lapaa. En ehkä itse pitänyt kosketuksesta mutta saatoin koskea toisia kissoja - toisinaan, ehkä sitä harvemmin. Hän nyökkäsi ja näytti rauhoittuneen. Heilautin korviani ja vilkaisin pentutarhan suuaukolle. Toivoin, että emo palaisi pian. Sisarillani olisi varmaan kohta nälkä. Minusta ei ollut väliä, kunhan heillä olisi kaikki hyvin. Ja emolla ja isällä, tietysti. Istahdin Leutopennun viereen ja kävin sitten vatsalleni. Hiljaa mielessäni mietin tämän päivän tapahtumia. Olinko kenties tehnyt jotain pahaa emolle? Olisin ehkä voinut kysyä isältä; hän oli yhä luonamme, eikä luultavasti lähtisi mihinkään. Kolli makasi vatsallaan, pää käpälien päällä leväten ja tuijotteli samaan suuntaan kuin minäkin nyt - pesän suuaukolle. Hän näytti miettivän jotain. Nyt Räntäpentukin tuli jostain luoksemme ja kävi hänkin makuulle. Jonkin ajan kuluttua aloin nukahtaa. Tunsin unen kietovan minut otteeseensa, peitellen turvallisen lämpimään huntuunsa...

Räväytin silmäni auki kun tunsin jonkin osuvan minuun. Se oli sammalpallo; Murahdin hiljaa ja läimäisin sen pois. Tulipentu pentuetovereineen varmaan leikki. Ujuttauduin pois Räntäpennun ja Leutopennun välistä ja venyttelin etukäpälät pitkällä edessä. Sitten vilkaisin isää, joka yhä makasi samassa asennossa ja samaan suuntaan tuijottaen. Nyt hän kuitenkin vilkaisi minua.
"Sinä heräsit", hän totesi hieman hymyillen. "Et sinä kauaa unen maailmassa viihtynyt."
"En", hymähdin ja istuuduin hännälläni ilmaa huitaisten. "Emo ei ole vielä tullut."
Isä pudisti päätään kääntymättä enää minun puoleeni. "Ehkä hän pitää hieman pidemmän jaloitteluhetken. Mutta älä huoli, kyllä hän pian tulee."
En vastannut. Sen sijaan käännyin katsomaan pesän suuta kulmiani aavistuksen kurtistaen. Sitten vajosin jälleen vatsalleni, samanlaiseen asentoon kuin isä, paitsi että pääni lepäsi käpälien päällä kun taas isä piteli päätään ylhäällä.

//Hiutale? Pennut?

Nimi: Pyryviima

12.12.2017 18:30
Istuin paikoillani pentutarhassa, kolmen pentuni seurassa. Hiutaleturkki oli hetki sitten lähtenyt sanojensa mukaan kävelylle.
*Mitähän hän ajattelee?* mietin.
Olin testannut, reagoisiko Lieskapentu myös minun kosketukseeni ja niinhän siinä kävi; oikein kynnet esillä tuo pieni kollipentu oli huitaissut häntäni pois turkiltaan. Laskin katseeni hetkeksi kulmiani hieman apeana kurtistaen Lieskapentuun; tämä vaani pentutarhan lattialla siskoaan Räntäpentua kuin hyökätäkseen hänen kimppuunsa. Tunsin pientä murhetta poikani vuoksi, mutta enemmän Hiutaleturkin vuoksi. Hiutaleturkki oli varmaan huolissaan, ehkä murheissaan. Kyllä minä ymmärsin häntä; pennut olivat ihana asia ja heitä tahtoi katsella, heidät tahtoi pitää lähellään niin kauan kuin mahdollista. Mutta Lieskapentu ei vain pitänyt kosketuksesta. Hymähdin hiljaa; hän muistutti Lehmusviikseä, joka oli ollut poikani edellisessä elämässäni. Lehmusviiksikään, rotkoon pudonnut soturi, ei ollut koskaan pitänyt siitä, että hänen turkkiaan nuoltiin.
*Mutta Lieskapentu ei pidä minkäänlaisesta kosketuksesta*, ajattelin. Huokaisin syvään ja asetuin vatsalleni makaamaan. Kaipa sekin oli osa hänen luonnettaan. Tuo ajatus käväisi mielessäni katsellessani Lieskapentua, joka nyt hyökkäsi sammalpallon kimppuun pieni häntä väpättäen. Äkkiä hän jähmettyi, töytäisi sammalpallon kauemmas ja suoristautui istuma-asentoon.
"Miksi emo lähti?" hän kysyi, kuin olisi vasta äskettäin huomannut jonkun puuttuvan. "Miksei hän ole täällä meidän kanssamme?"
"Hän päätti lähteä pienelle kävelylle", vastasin hetken hiljaisuuden jälkeen. "Ehkä hän kaipasi raitista ilmaa."
Lieskapentu kallisti hieman päätään pentutarhan suuaukkoa katsellessaan. "Niin, ehkä", hän sitten naukaisi ja kääntyi katsomaan minua. "Mutta eikö hän viihdy meidän kanssamme? Onko hän mieluummin ulkona?"
Avasin suuni mutta en osannutkaan vastata mitään, joten suljin sen. Katseeni siirtyi pois Lieskapennusta, edessäni olevaan pentutarhan lattiaan.
*Ei kai se niin voi olla? Totta kai hän omien pentujensa kanssa haluaa olla!* Mutta vastaus siihen oli, etten ollut varma. Tunsin Lieskapennun katseen polttavana turkillani. Käännyin katsomaan häntä ja vastasin pienen, rauhoittelevan hymyn kera: "Älä mieti tuollaisia, pieni poikani. Tietenkin emonne viihtyy kanssanne. Hän rakastaa teitä kaikkia kolmea, kuten minäkin."
Lieskapentu katsoi minua hetken. Hänen vihreissä silmissään näkyi häivähdys jotakin, mitä en ennen ollut huomannut. Mutta se häivähdys katosi hänen kääntäessään katseensa takaisin edessäpäin olevaan suuaukkoon.

//Jatkan viel Lieskalla

Nimi: Hiutaleturkki

10.12.2017 22:43
Pettymys kasvoi sisälläni pennun torjuessa isänsäkin.
"Minä käyn kävelyllä, pidä huolta pennuista", totesin hiljaa Pyryviimalla koskettaen kuonollani tuon poskea. Tassuttelin huomattavasti viilentyneeseen leiriin. Lähdin suoraan ulos leiristä. Typerä päätös, mutta kyllä Pyryviima nyt osaa pitää huolta pennuista. Tassuttelin nummilla pettymyksen ja surun, ehkä hieman epätoivonkin kuohuessa sisälläni. Pentu torjui vanhempansa, oliko se normaalia? Kyyneleet alkoivat poltella silmiäni. Ehkä otin vain asian liian vakavasti. Yritin vakuutella sitä itselleni, mutten onnistunut.
"Tähtiklaani auta minua", nau'uin hiljaa päästäen sitten kyyneleet poskilleni. Tassuttelin eteenpäin Tuuliklaanin reviirillä itkien hiljaa. Huoli paisui sisälläni miettiessäni Lieskapentua. Kyllähän hänestä kasvaisi mahtava soturi, mutta mitä se hyödyttäisi? Ei hän ikinä voisi saada pentuja, kumppania tai emoa, jos hän torjuisi kaikki. Miten minun pitäisi onnistua tässä?

//Pennut? Pyry?

Nimi: Lieskapentu

10.12.2017 22:34
Katsoin isää tiiviisti, ennen kuin jälleen vilkaisin emoa.
"Mitä nyt?" toistin. Huiskaisin hännälläni; olinko tehnyt jotain?
"Me vain tässä mietimme", aloitti isä, "kuinka hieno poika meillä on." Hän hymyili minulle ja katsahdin häntä kulma koholla. "Sinusta tulee epäilemättä loistava soturi."
"Niin tulee", myönsin ja röyhistin hieman rintaani hymyillen. "Minusta ja siskoistani tulee kaikista Tuuliklaanin parhaimpia sotureita!" Vilkaisin Leutopentua, joka nukkui emon vieressä ja astahdin lähemmäs häntä. "Miksi hän ei leiki meidän kanssamme vaan nukkuu?"
Sipaisin hännälläni tuhisevan siskoni lapaa. Hän liikahti hieman mutta jatkoi uniaan. Hymähdin hiljaa.
"Hän nukkuu tarvitessaan unta", sanoi isä hellästi naurahtaen ja tunsin, kuinka hän kosketti hännänpäällään korvannipukkaani. Luimistin korvani silmänräpäykseksi ja huitaisin hänen häntänsä kauemmas käpälälläni, kynnet esillä. Näin hänen vilkaisevan emoa ja sitten taas minua.
"Menen takaisin muiden pentujen luo", murahdin ja käännyin ja loikkasin hännälläni huiskaisten Tulipennun luo. Katsahdin isää vielä lapani yli ja tuhahdin: "Minusta todella tulee mahtava soturi. Niin ja muuten: voisitko pitää hännän itselläsi, isä?"
"Totta kai", Pyryviima nyökkäsi.
Nyökkäsin ja otin käpälällä vastaan sammalpallon, joka lähelleni jostain päin vieri.

Nimi: Kanelitassu

09.12.2017 21:49
Olkipuro sanoi että menemme harjoittelemaan taisteluliikkeitä.
"Joo!" Hihkaisin innoissani
*Vihdoinkin, tästä tulee hauskaa!*
Olkipuro päästi pienen naurahduksen.
"Lähdemmekö heti?" Kysyin innoissani. Mestarini nyökkäsi ja loikkasin pystyyn. Olipuro kääntyi ja lähti kävelemään pois klaanista, juoksin pari askelta päästäkseni hänen rinnalleen. Pakkanen oli hellittänyt hieman, lumi oli hieman märkää mutta silti kylmää. Katselin maisemia, pidin paljon enemmän viherlehden ja hiirenkorvan ajasta mutta eipä lehtikadolle mitään voinut. Minua ei kaduttanut paljoa se että rikoin soturilakia lähtemällä leiristä ilman lupaa, minua kumminkin jännitti antaisiko Olkipuro minulle rangaistusta siitä ja ketkä tiesivät siitä. Minun halutti kertoa Olkipurolle miksi lähdin, mutta en itsekkään oikein tiennyt miksi lähdin. Se oli vain päähänpistos, jonka sitten päätin toteuttaa.

//Olkipuro??
Aika lyhyt ja tönkkö taas mut en osaa alottaa harjottelusta kirjottamista :DD

Nimi: Lepakkoliito

09.12.2017 20:15
Räpyttelin vaaleansinisiä silmiäni häkeltyneenä. Minusta tuntui kuin Havutassu ei olisi luottanut minuun ollenkaan ja ajatus siitä sai viiltävän, pistelevän kivun särkevän rintaani. Kyyneleet kihosivat silmiini ja niiden paino poltteli silmäluomiani.
"Havutassu... Nyt minusta tuntuu kuin et luottaisi minuun ollenkaan", naukaisin järkyttyneen oloisena.
"E-en minä sitä... " Havutassu mumisi epävarmana ja laski vihreän katseensa käpäliinsä.
"Jos luottaisit minuun tietäisit etten valitsisi toista kollia", mau'uin jo hieman ärsyyntyneenä. Huiskin hännälläni ilmaa suutuksissani. Havutassu näytti vain siltä, että halusi kaivautua maan alle ja vajota sinne ikiajoiksi. Sydäntäni riipaisi sääli häntä kohtaan.
*Ehkä olin liian ankara hänelle? Hän on juuri muuttanut Tuuliklaaniin ja muutos oli varmasti hänelle jo entuudestaan vaikea.* Omatuntoani alkoi kolkuttaa.
"Havutassu, anna anteeksi. Tietenkin ymmärrän pelkosi", naurahdin hymyillen ja silitin hänen lapaansa hännälläni. Nuolaisin harmaan kollin poskea ja puhdistin hänen kyynelten raidoittamat kasvonsa.
"Niinkö? Minua vain ihan oikeasti välillä pelottaa, että joku toinen vie sinut minulta. En vain kestäisi sitä", Havutassu murahti hiukan epävarmasti, mutta kohotti rakastavan katseensa minuun. Painauduin hetkeksi tätä vasten ja kiedoin häntäni hänen häntänsä ympäri.
"Meidän pitäisi varmaan jatkaa saalistusta, ettei Routakukka suutu meille jos olemme olleet liian kauan poissa?" Havutassu kysäisi ja kosketti kevyesti poskeani kuonollaan.
"Mm, joo", nau'uin. "Haistatko riistaa tässä lähellä?" Havutassu kohotti kuonoaan ylöspäin kirkkaan sinistä, valkeiden pilvien täplittämää taivasta kohden ja haisteli ilmaa keskittyneesti. Hänen korvansa olivat höröllä ja hän aukaisi suutaan varovasti vetäen keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa.
"Taidan haistaa kanin... Ehkä kaksikin?"
"Kyllä." Nyökkäsin, kun sieraimiini tulvahti voimakas kanin tuoksu. Ehdotin Havutassulle, että voisimme taas tehdä yhteistyötä ja napata kanit yhdessä.

//Havuu?

Nimi: Pyryviima

09.12.2017 13:26
Katsoin Hiutaleturkkia silmiin itsekin äkisti hieman huolestuneena.
"Onko Lieskapentu sitten tehnyt jotain... pahaa sinulle tai muille?" kysyin hiljaa.
Hiutaleturkki pudisti aavistuksen päätään. "Ei", hän vastasi vaimealla äänellä. "Hän vain... no, aiemmin kun aioin hieman sukia häntä, hän väisti ja käski pysyä kaukana. Kyllä hän sitten sanoi, ettei halunnut pahaa mutta pyysi myös pysymään omalla puolellani."
Kurtistin hieman kulmiani ja vilkaisin Lieskapentua, joka leikki Tulipennun kanssa.
"Jos seuraisimme vielä häntä?" ehdotin. "Katsotaan,inka hän käyttäytyy myöhemmin, tulevina päivinä. Minulla on.. minulla on ollut ennenkin poika - entisessä elämässäni. Hän ei pitänyt siitä, jos joku nuoli hänen turkkiaan. Ehkä Lieskapentu on samankaltainen."
Käännyin katsomaan poikaani. "Lieskapentu." Kutsuin häntä hännälläni ja hän keskeytti leikkimisen pienen harkinnan jälkeen, tassuttaen sitten luokseni ja jääden seisomaan siihen.
"Mitä nyt?" hän uteli ja siirsi katsettaan minusta Hiutaleturkkiin ja takaisin.

//Hiutale?

Nimi: Yrttipentu

09.12.2017 12:01
Tulipentu ja Lieskapentu aloittivat leikkitappelun. Hiutaleturkin kumppani oli tulllut katsomaan häntä ja pentujaan. Räntäpentu ja Leutopentu harjoittelivat kävelemään pesän seinustalla lähellä vanhempiaan. Minä olin asettunut makuusijalle, jossa nukuin normaalisti veljieni kanssa. Kultapentu istuskeli lähellä ja heitteli sammapalloa tassuissaan. Minä kokosin omiin tassuihini myös sammalpallon ja kohotin sitten tassuani tähdäten veljeäni. Heitin pallon suoraan Kultapentua kohti, ja se osui häntä korvaan ja vyörähti sitten maahan.
"Hei!" Kultapentu kiepahti ympäri.
Virnistin hänelle. Veljeni heitti oman sammalpallonsa minua kohti, mutta heilautin yllättävän rennosti tassuani ja nappasin pallon ilmasta kiinni.
"Harjoitellaanko metsästystä näihin?" kysyin ja annoin pallon vyörähtää kauemmas pesän lattialle.
"Okei", Kultapentu suostui samaan aikaan, kun joutui väistämään Tulipentua, joka leikki Lieskapennun kanssa.
Kultapentu etsi sen toisen sammalpallon, jolla minä olin häntä aluksi heittänyt ja heitti sen kauemmas. Sitten hän kyyristyi ja lähti hiipimään matalana kohti sammalpalloa. Minä valitsin toisen niistä kohteekseni ja kyyristyin samalla tavalla alas. Jokin täytyi kuitenkin olla asennossani väärin, koska oli hankala hiipiä eteenpäin. Sitten tajusin, että jalkojeni täytyi olla hiukan eri tavalla, ja pääsin näin hiipimään ihan hyvin eteenpäin. Se oli kyllä varmaan aivan päin mäntyä sotureiden mielestä, mutta eihän minun täytynyt sitä vielä osata täydellisesti, vaikka toisaalta olisin halunnut. Metsästys ei kyllä minusta ollut yhtä kivaa kuin taisteleminen, mutta jos aioin joskus olla hyvä soturi, minun täytyisi osata myös metsästää, ainakin jotenkuten.
Loikkasin sammalpallon kimppuun, mutta olin liian kaukana ja en yltänyt sammalpalloon.
"Höh", tuhahdin ja vilkaisin Kultapentua, joka oli saanut omansa kiinni ja oli ilmeisesti vahingossa repäissyt sen osiin ja korjaili sammapalloaan nyt.

//Kulta? :D tai muut pennut

Nimi: Olkipuro

09.12.2017 11:25
Tassuttelin oppilaani Kanelitassun luokse. Olin päättänyt aloittaa kollioppilaan kouluttamisen jälleen sitten Matkijakielen kuoleman. En ollut yksinkertaisesti kyennyt siihen tehtävään pariin päivään, ennen kuin Ruusupiikki oli kehoittanut minua kunnostautumaan ja yrittämään edes Kanelitassun takia.
"Hei, Kanelitassu", tervehdin nuorta kollia. Kanelitassu katsahti minuun hieman yllättyneenä ja naukui sitten:
"Hei, Olkipuro."
"Olikos sinulla kivaa pikku seikkailullasi?" murahdin ääntäni madaltaen. Oppilas hätkähti hieman. Olin ilmeisestikin osunut arkaan paikkaan.
"Mitä sinä tarkoitat?" hän kysyi yrittäen selvästikin ohittaa omani, mutta minäpä en luovuttaisi helpolla.
"Joku klaanimme sotureista oli nähnyt sinun lähtevän eilen aikaisin aamulla ja palaavan vasta myöhään illalla. Olit kuulemma saanut tuoresaalistakin reissullasi", nau'uin kulmiani kurtistaen. Kanelitassu laski katseensa tassuihinsa ja maukui hiljaa:
"Kyllä, totta se on." Odotin hänen tarkentavan hieman vastaustaan, mutta ilmeisesti en saisi kuulla enempää tunnustusta tämän päivän aikana.
"Menemmekö me tänään harjoittelemaan?" oppilas vaihtoi puheenaihetta. "Tai edes partioimaan?" hän naukaisi hieman toiveikkaan kuuloisena.
"Ajattelin, jos menisimme harjoittelemaan muutamia taisteluliikkeitä", kerroin suunnitelmistani. Olin ajatellut harjoittaa Kanelitassun kanssa muutamia puolustusliikkeitä.
"Joo!" kolli hihkaisi innoissaan ja loikki edelleni häntä pystyssä. Päästin pienen mrrau-naurahduksen ja hölkytin hänen peräänsä.

//Kaneli? Sori, aika tönkkö ja lyhyt.

Nimi: Hiutaleturkki

09.12.2017 09:46
"Pyryviima", nau'uin hiljaa, hieman huolissani, kun kaikki pennut olivat tekemässä jotain muuta. Lieskapentu jutteli Tulipennulle ja Räntäpentu yritti opastaa siskoaan kävelemään. Auttoikin myös.
"Lieskapentuun ei saa koskea, mitä minä teen hänen kanssaan?" kysyin huolissani. "Miten minä voin kasvattaa pennun johon ei saa koskea?"
Pyryviima katsoi minua hieman hämillään. Nousin istumaan pedilleni ja katsoin kumppaniani. Vilkaisin huolestuneena Lieskapentuun joka ei huomannut katsahdustani.
"Leutopentu on arka ja Räntäpentu on rohkea ja päättäväinen. Lieskapennusta en oikein saa selvää. Hän on kai hyvin itsepäinen", kerroin. "Ja hankala", huokaisin. Huoli painoi mieltäni ja sydäntäni. Katsoin kumppaniani toivoen tuolta jotain vastauksia hankalaan tilanteeseen. Mitä minä tekisin kollipennun kanssa?

Nimi: Lieskapentu

09.12.2017 09:10
Istuin Tulipennun edessä ja kuuntelin kun tämä kertoi kaikenlaista; millaista olisi olla soturioppilas, miltä hänestä itsestään tuntui tuo tulevaisuudessa odottava nimityksen hetki. Vilkaisin isääni Pyryviimaa Tulipennun vaietessa hetkeksi. Isä oli siinä lähellä, hännänmitan tai parin päässä emon ja sisarieni kanssa. Isä oli reagoinut jotenkin kummallisesti hetki sitten kun olimme puhuneet. Minä olin noussut seisomaan koska olin halunnut. Pelkkä ryömiminen oli alkanut jo kyllästyttää. Hän oli kehunut minua ja kun olin sanonut, ettei koskaan saisi luovuttaa, hän oli vaikuttanut oudolta vastatessaan. Olinko minä sanonut jotain väärin? Jos olin, niin mitä? Käännyin takaisin Tulipennun puoleen.
"Kun minusta tulee oppilas, kouluttaudun kaikkien aikojen parhaaksi soturiksi", vannoin päättäväisesti, itsevarmasti. "Missään klaanissa ei ole parempia sotureita kuin Tuuliklaanissa!"
Väläytin pienen hymyn Tulipennulle, kunnes äkkiä laskeuduin matalaksi ja nau'uin leikkisästi: "Varo vihollissoturin hyökkäystä, sinä alhainen reviirilletunkeutuja!"
Syöksähdin eteenpäin ja kaadoin yllätyksen vuoksi Tulipennun selälleen - muuten en olisi siinä kai onnistunutkaan, sillä hän oli minua isompi - ja aloin läimiä kollipentua käpälilläni kynnet piilossa.

//Tuli? Hiutale? Pennut? Tulipentu, voiskos Tulesta ja Lieskasta tulla kamut? :D

Nimi: Pyryviima

09.12.2017 08:51
"Hienoa", kehuin Hietatassua tämän tassuttaessa luokseni hiiri leuoissaan keikkuen - sekin enemmän ja vähemmän vaivalla hankittu. Olin pannut merkille, että Hietatassu ei ollut vahvimmillaan saalistuksessa mutta totta kai siinäkin voisi kehittyä.
"Hyvin meni", naukaisin hymyillen oppilaalleni. "Palataan nyt leiriin. Huomenna opetan sinulle ensimmäiset taisteluliikkeesi."
Lähdin jolkottamaan kohti leiriä ja vilkaisin taakseni varmistaakseni, tuliko Hietatassu perässä. Olin tyytyväinen hänen puolestaan; ehkä kolli tiesi taitonsa sekä niiden puutteet mutta hän ei valittanut, vaan teki käskyjen mukaisesti ja päättäväisesti. Se oli ihailtava piirre.

Saavuttuamme leiriin sanoin Hietatassulle: "Käy viemässä klaaninvanhimmille ja kuningattarille ruokaa. Sen jälkeen saat syödä halutessasi."
Loikin pentutarhaan ja menin Hiutaleturkin luo. Puskin häntä rakastavasti kehräten ja mau'uin: "Hei. Mitä kuuluu?"
"Hyvää", naaras vastasi.
"Hienoa", hymyilin. Nuolaisin Hiutaleturkin vierellä makaavan Leutopennun päälakea ja kuiskasin: "Tervehdys, oma pieni tyttäreni."
Vilkaisin Tulipennun luona olevaa Lieskapentua. Kaksikolla näytti olevan keskustelu käynnissä ja kuulin, kuinka Lieskapentu naukui: "Ihanko totta? Minäkin haluan jo oppilaaksi!" Hän alkoi punnertaa itseään omille käpälilleen seisomaan mutta ei aluksi onnistunut. Näin hänen pienten kynsiensä liukuvan esiin ja kuulin pienen, pentumaisen murahduksen hänen päättäväisesti jatkaessaan. Pian hän jo seisoi käpälillään, joskin hieman huterasti ja yhä tasapainoa hakien, mutta silti.
"Hienoa, Lieskapentu", mau'uin hymyillen pojalleni.
Tämä kääntyi katsomaan minua korvat valppaasti pystyssä. Sitten hänen kasvoilleen levisi hymy. Siinä oli minun hämmennyksekseni pienen ilon ja tyytyväisyyden lisäksi muutakin... kenties pahaa tyytyväisyyttä? Sellaista päättäväisyyttä, joka syöksisi tuon pennun jonnekin pahan aallokkoon? Ei. Pudistin aavistuksen päätäni. Niin se ei voinut olla. Hän oli pentu, eikä mikään Kuolonklaanin kissa!
"Minä vain halusin onnistua", sanoi Lieskapentu ja huiskaisi lyhyehköä pennun häntäänsä. "Ikinä ei saa luovuttaa, vai mitä, isä?"
"Niin, ei tietenkään", vastasin hieman poissaolevasti. "Sinulla on hyvä asenne, Lieskapentu."
Vilkaistessani Hiutaleturkkia ja kahta muuta pentuani tunsin kollin katsovan minua vielä hetken. Sitten hän kääntyi pois, takaisin Tulipennun puoleen ja istahti maahan.
"Kerro minulle lisää", hän pyysi ystävällisesti ja uteliaasti. "Millaista sinun elämäsi on kun pian pääset oppilaaksi?"

//Hiutale? Pennut? Tuli?

Nimi: Kanelitassu

08.12.2017 15:26
Istuskelin oppilaiden pesän tuntumassa, maassa oli lumipeite muttei onneksi satanut. Tassujani palelsi ja peitin ne tiukasti hännälläni. Olin pari päivää sitten käynyt yksin saalistamassa kuolonklaanin rajalla, jänis jota olin jahdannut oli päässyt karkuun mutta olin saanut kiinni päästäisen. Näin Olkipuron kävelevän minua kohti.
"Hei Kanelitassu!" Kolli sanoi.
"Hei" tervehdin reippaasti takaisin. Oli mukava nähdä kolli taas omana itsenään, hän oli ollut hyvin surullinen kumppaninsa kuoleman jälkeen, mutta kukapa ei olisi.
"Olitkos käynyt yksin seikkailemassa jossain?" Olkipuro kysyi matalalla äänellä. Hämmästyin kysymyksestä, mistä hän sen tiesi?
"Mitä tarkoitat?" Yritin kiertää kysymystä.
"Joku klaanilaisistamme oli nähnyt kun lähdit leiristä ja tulit takaisin vasta ilta hämärällä. Olit tuonut myös yhden päästäisen mukanasi." Mestarini sanoi.
"Kyllä, se on totta" sanoin. Näin mestarini kasvoilta että hän odotti tarkentavaa vastausta, en kuitenkaan halunnut avautua tunteistani hänelle ja pysyin vaiti.
"Menemmekö tänään partioon? Tai edes harjoittelemaan?" Vaihdoin puheenaihetta.

//Olki? Sori vähä lyhyt ja tönkkö mutta ei oikee oo ollu inspistä :,I

Nimi: Leutopentu

08.12.2017 07:39
Olin oppinut kävelemään pari päivää myöhemmin sisarusteni jälkeen. Askellukseni oli vielä kankeaa, mutta silti sen saattoi luetella kävelyksi. Lieskapentu ja Räntäpentu juoksivat jo ympäri pesää toisiaan takaa ajaen. Minä tepsuttelin omaan tahtiini heidän perässään minkä kerkesin, mutta he olivat kuitenkin sen verran nopeita, että luovutin heti alkuunsa.
Raahustin emoni luo pää painuksissa ja häntä perässä laahaten. Hiutaleturkki katsahti minuun huolestuneen näköisenä.
"Emo", piipitin surullisena, "tuleekohan minusta koskaan oppilasta, tai edes soturia?" Naaras kurotti nuolaisemaan rohkaisevasti kuonoani.
"Pää pystyyn, pikku soturi", hän naukaisi lempeästi. "Sinusta tulee takuulla yksi tämän klaanin hienoimmista sotureista, ja jos ei vahvin, niin ainakin oikeamielisin."
Sisälläni leimahti pieni toivon kipinä. "Ihanko oikeasti?" henkäisin meinaamatta uskoa kuulemaani. Emo nyökkäsi hymyillen hellää hymyään, kuten aina.
Päästin innostuneen vinkaisun ja heittäydyin selälleni emoni vierelle. Minusta tulisi ihka oikea soturi. Ja vaikkei minusta välttämättä kasvaisikaan suurinta ja vahvinta soturia, tulisi minusta niistä oikeamielisin - niin emo oli sanonut.
Räntäpentu ja Lieskapentu pyrähtivät kuin tyhjästä paikalle. Sisareni tassutti luokseni pää hieman kallellaan ja kulmat kurtussa.
"Mitä sinä siinä makoilet?" tuo kysyi kummastuneena. Katsoin häneen iloinen hymy kasvoillani.
"Minusta tulee soturi!" hihkaisin hiljaa.

//Hiutale? Pyry? Muut pennut?

Nimi: Hiutaleturkki

07.12.2017 07:28
"Niin minäkin sinua Leitopentu", vastasin lempeästi pennulle, joka oli säikähtänyt veljensä murahdusta.
"Hyvä Räntäpentu!" naukaisin kun huomasin naaraspennun seisovan huterasti tassuuillaan. Tuo otti askeleen, ja sitten toisen, mutta kaatui lopulta pienen tuhahduksen saattelemana. Pentu ponnisteli taas tassuilleen ja yritti kävellä.
"Siitä se lähtee", nauraisin, kun pentu muksahti taas alas. Tuo tuli luokseni ryömimisen ja kävelemisen sekoituksen näköisellä liikuntatavalla. Huvittunut hymy kohosi huulilleni. Katsahdin Lieskapentua, joka piti parhaillaan jutteluhetkeä kohta oppilasikäisen Tulipennun kanssa. Toivoin taas että Pyryviima palaisi jo takaisin ja tulisi luoksemme.

//Pyry? Pennut?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com