Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Vadelmapentu

25.07.2017 15:09
"Piiskupentu oikeasti," huokaisin. "Tämä ei ole hyvä ajatus. Jos joku näkee meidät täällä, tasantarkkaan saamme jonkun rangaistuksen ja huonon maineen Tuuliklaanissa."
"Kuinka niin huonon maineen?" Piiskupentu tivasi. "No kuules Vadelmapentu, onko mielestäsi Vapaudenlennolla huono maine?"
"Ei, kuinka niin?" kysyin.
"Muistatko kun hän kertoi itse pentuna ollessaan karanneen leiristä?" Piiskupentu kysyi. Nyökkäsin. Muistin kyllä hyvin. Piiskupentu jatkoi: "No hyvä! Ja Vapaudenlennollahan on todella hyvä maine siitäkin huolimatta."
"Mutta siitä on ikuisuus, kun hän oli pentu!" huudahdin. "Sen takia hänellä on niin hyvä maine. Sitäpaitsi hän on ollut tosi kauan kuningattarena, joten hänellä on kokemusta ja hyviä neuvoja nuoremmille."
Piiskupentu huokaisi ja alkoi taas irvailla: "Vai et sinä uskalla olla täällä reviirillä. Mene vain leiriin takaisin, senkin arkajalka."
Karvani nousivat pystyyn, mutta tasoitin ne. Ei viitsisi nyt tapella.
"Anteeksi," Piiskupentu laski päänsä. "Olet sinä rohkea."
Hymyilin ja sipaisin rakkaan veljeni häntää pörröisellä hännälläni maukuen: "Kiitos."
"Eipä mitään," Piiskupentu hymyili. "Hei, mennään tuonne pusikkoon. Haistan jäniksen tuoksun."
Tuo pinkaisi läheiseen karhunvatukkapuskaan. Hymyillen menin tuon perään. Pensaan jälkeen tuli jokin puu. Niitä ei kuulemma hirveästi ole täällä Tuuliklaanin reviirillä. Piilouduimme puun taakse ja näimme puun toisella puolella ison jäniksen. Äkkiä kuului rasahdus. Pensaasta astui esiin ruskea hahmo. Tuo tuijotti minua ja Piiskupentua sinisillä silmillään. Tunnistimme sen Puuturkiksi.
"Voi ei," Piiskupentu kuiskasi minulle. "Olisimme menneet piiloon."
"Mitäs te täällä teette?" Puuturkki kivahti. "Vadelmapentu ja Piiskupentu."
Puuturkin takaa esiin tulivat myös Liskoloikka, tuon oppilas Maatassu, sekä Hiirikorva.
"A-anteeksi," piipitin ja kyyristyin niin pieneksi kuin osasin. "Emme tajunneet että aamupartio tulee näin varhain."
"No sillähän ei ole mitään väliä," Liskoloikka ärähti. "Ette joka tapauksessa olisi saaneet lähteä leiristä."
"Se oli Piiskupennun idea," yritin, mutta kukaan ei ilmeisesti kuullut. Hiirikorva vain tarttui minua niskanahasta ja Liskoloikka Piiskupentua.
"Nyt keskeytyi metsästyspartio," Puuturkki huokaisi. "Eikö Vapaudenlento huomannut lähtöänne. Tai edes Hunajaviiksi?"
"Ei," pudistin päätäni. "Kaikki nukkuivat."
"Miten pääsitte ulos?" Maatassu kysyi. "Ukkosraitakin oli ihan tunnelin vieressä."
"Karhunvatukkapensaassa oli aukko," huokaisin.

Hiirikorva ja Liskoloikka pudottivat minut ja Piiskupennun vuoteellaan makaavan Vapaudenlennon eteen.
"Sinä taidat tuntea nämä kaksi uteliasta seikkailijaa?" Liskoloikka kysyi.
"Taidan," Vapaudenlento hymähti. "Piiskupentu ja Vadelmapentu! Missä te olette olleet?"
"Reviirillä," huokaisin. "Anteeksi, mutta Piiskupentu pakotti minut. En kuulemma olisi oikea soturi jos olisin jäänyt leiriin."
"Reviirillä!" Vapaudenlento huudahti. "Miten ihmeessä? Ja Vadelmapentu, olisit jäänyt tänne. Oikea soturi on sellainen, joka ajattelee järkevästi ja jää leiriin pentuaikanaan. Sitäpaitsi, ette te ole mitään sotureita vielä."
"Joo anteeksi," huokaisin. "Ethän kerro Liitotähdelle?"
"Hyvä on, en kerro," Vapaudenlento kivahti. "Mutta rangaistuksen te kyllä saatte. Te joudutte olemaan kaksi päivää tässä pentutarhassa. Ei edes leirin aukiolle. Mitä te oikein edes ajattelitte? Mitä jos olisitte joutuneet vastaan ketun kanssa."
"Sitä minä yritinkin sanoa Piiskupennulle," huokaisin. Vapaudenlento vain tuhahti. Äkkiä minua alkoi väsyttää aivan hirveästi. Painauduin Vapaudenlentoa vasten ja nukahdin heti.

Nimi: Surmaviilto

25.07.2017 13:48
Loikoilin mukavan aurinkoisella paikalla.
"Surmaviilto!" viereeni tullut Naaliturkki maukaisi melko äänekkäästi. Käänsin katseeni entiseen mestariini. Naaliturkin mukana oli Närhitassu, hänen uusi oppilaansa, jolle en juurikaan suonut huomiotani. Närhitassuhan oli vain oppilas.
"Pääset kanssamme metsästyspartioon. Tai joudut, kuinka sen tahdot itse ilmaistakaan", Naaliturkki sanoi minulle. Pari silmänräpäystä katsoin Naaliturkkia epäuskoisena. Täytyihän hänen tietää, etten koskaan ollut juurikaan pitänyt metsästyksestä.
"Olkoon", totesin sitten ja nousin seisomaan. Suuntasimme leirin sisäänkäynnille ja siitä ulos. Raotin suutani ja haistoin ilmaa. Jos kerran täytyi metsästää, tekisin sen hyvin. Hetken kuluttua haistoin jäniksen tutun hajun. Lähdin hiipimään hajun perässä ja näin pian pienen, kituvan pensaan alla jäniksen. Jänis oli pulska. Kyyristyin matalaksi ja hiivin eteenpäin. Olin tuulen alla, eikä jänis huomannut minua. Loikkasin jänistä kohti. Jänis huomasi minut ja kääntyi pakoon. Juoksin sen perässä pari pitkää loikkaa ja iskin hampaani sen niskaan. Puristin ja mursin saaliin niskan helposti. Jänis valahti veltoksi hampaissani. Kaivoin kuopan, johon laitoin jäniksen piiloon odottamaan. Peitin vielä kuopan ja menin katsomaan, olivatko muut saaneet jo jotain.

//Naali? Närhi?

Nimi: Kuura

25.07.2017 12:46
Hunajaviiksi: 7

Ilotassu: 15kp -

Lepakkoliito: 59kp! -

Jalavamieli: 5kp -

Toivokuiske: 5kp -

Kultapentu: 7kp -

Tunturitassu: 16kp -

Sulkatassu: 59kp! -

Tulipentu: 20kp! -

Yrttipentu: 4kp -

Vadelmapentu: 12kp -

Ruokoturkki: 11kp -
Surmaviilto: 3kp -

Pyryviima: 3kp -

Naaliturkki: 17kp -

Nimi: Sulkatassu

24.07.2017 14:34
Tunturitassu juoksi leiriin hikipäissään. Ilta oli jo saapumassa ja naaras oli aivan hiessä.
"Mitä asiasi oikein koskeen kuin noin kiire oli!" Naukaisin ja vitsailin himan. Naaraan hymy hyytyi.
"Uskotko sinä todella Pimeyden metsään!" Tunturitassu naukaisi ja näytti huolestuneelta. Isämme uskoi täysin Pimeyden metsään. Minä en ikinä uskonut emomme tarinaan Tähtiklaanista ja menin aina isäni kanssa kaksin juttelemaan siitä. Siis niin pitkään kun hän oli elossa. Kun isä kuoli, niin emoni aloitti kaikki Tähtiklaanihöpinät. Minä en kääntynyt niihin ja siskoni yritti ja jopa melkein onnistui.
"Minä tiedän että sinä olet elätellyt uskoa että uskoisin Tähtiklaaniin, mutta sellaiset pentutarinat eivät uppoa minuun", maukaisin hiljaa ja katsoin naaraaseen. Hän läimäytti minua kova naamaan melkein itku kurkussa ja kääntyi pois. Hymähdin itsekseni ja menin pienille päiväunille.

Nimi: Tunturitassu

24.07.2017 13:03
Juoksin täyttä päätä ulos leiristä. Mitä ihmettä Sulkatassu oikein ajatteli? Alkoi yhtäkkiä kyselemään ihan outoja siitä, uskoinko Pimeyden metsään. Ei, en todellakaan uskonut! Puistatti pelkkä ajatuskin siitä pimeästä, sumuisesta ja suoraan sanottuna ällöttävästä paikasta. Tai no, sellaista olin kuullut. Enhän minä oikeasti tiennyt, millaista siellä oli. Mutta mitä Sulkatassu oikein ajoi takaa? Aikoiko hän kitkeä kaikki Pimeyden metsään uskovat surkimukset pois klaanistamme? Vai.. Vai oliko hän itse yksi niistä kurjista, pimeyden syövyttämistä pahuuden ilmentymistä? Ei, sellaista en voisi hyväksyä. Vaikka... Eihän Pimeyden metsään uskominen tekisi hänestä automaattisesti pahaa? Sehän oli kuitenkin vain paikka..? Pudistelin päätäni ja huokaisin. Miski ajattelin tällaista? En todellakaan tiennyt. Pysähdyin pian huomatessani, että olin juossut melkein löyhkäävälle ukkospolulle saakka. Näin sen mustan, kuumuutta hehkuvan ja väreilevän jo pinnan selvästi. Minun ei todellakaan pitäisi olla täällä. Aluksi ajattelin palata leiriin, mutta kun nyt jo kerran täällä oltiin, niin miksikäs en vaikka tehnyt jotain hyödyllistä ja metsästänyt? Vaikka olikin viherlehti, ei se tarkoittanut sitä, että voisin vain laiskotella, kun muut soturit ja oppilaat hoitavat ruuanhankinnan. Huokasin, ja käännähdin ympäri. Ei täältä ukkospolun lemusta löytäisi puolikuollutta kettuakaan. Lähdin jolkottelemaan laiskasti takaisin leiriä kohti, mutta kun pääsin pois siitä hirveästä katkusta, pysähdyin maistelemaan ilmaa. Pilviä oli kerääntynyt taivaalle, ja ilma oli kostea. Pian alkaisi luultavasti sataa. Oli oltava nopea, jos aioin viedä leiriin mitään. Tai no, varmaan jänikset liikkuisivat sateellakin, mutta minä en haistaisi niitä kovin hyvin, ja sen lisäksi märkä kani maistui pahalta. Ainakin minun mielestäni. Paikalla, missä seisoin, oli kyllä ollut jänis, mutta paljon aikaa sitten, ja sen lisäksi sen hajujäljen päällä kulki jonkun meidän klaanilaisemme haju. Kun en tältä paikalta haistanut mitään muuta, päätin siirtyä toiseen paikkaan. Tassutin rauhallista tahtia nelipuiden suuntaista rajaa kohti, suu hiukan raollaan, valmiina tunnistamaan heikoimmankin hajun ilmasta. Eipä minun kovin kauaa tarvinnutkaan kävellä, kun kuonooni leijaili kanin tuoksu. Tassuttelin hajun lähteen suuntaan, varmistaen, että olen tuuklen alapuolella. Pian näinkinm jo kanin- tai oikeammin kanit. Niitä oli kolme- ilomeisesti yksi pentu ja kaksi aikuista. Päätin lähteä pennun perään, sillä luultavasti se olisi hitain, ja ehkä jonpikumpi vahnemmista yrittäisi puolustaa sitä. Näin olin nähnyt ainakin joidenkin lintujen tekevän. Kyyristyin matalaksi, ja aloin hiipiä mahdollisimman hiljaa kolmikkoa kohti. Ne mussuttivat ruohoa tyytyväisen näköisinä. Metsästäjän vaistoni alkoivat pikkuhiljaa herätä- sydämeni löi tiheämmin, korvani olivat suuntautuneet suoraan eteenpäin ja kaikki aistini terävimmillään. Jokaisella askeleella lihaksiani syyhytti halu lähteä kolmen saaliseläimen perään heti, mutta tiesin sen olevan liian aikaista. Kynteni liukuivat ulos suojasta, valmiina iskemään avuttomien eläinten nahkan. Vielä vähän. Vielä ihan pikkuisen matkaa. Suuni vääntyi auttamattakin hymyyn. Onnettoman tyhmät elikot eivät olleet viekläkään huomanneet minua. Aivan pian voisin loikata niiden kimppuun... Nyt! Loikkasin yhdellä valtavalla loikalla pienimmän kanin kimppuun. Se yritti juosta pakoon, mutta iskin kynteni sen takapuoleen. Se päästi avuttoman vinkaisun, enkä voinut vastustaa kiusausta, vaan heitin sen ilmaan. Se inisi avuttomana, kun koppasin sen suuhuni. Ravistin hurjasti, ja pudotin sen maahan. Se yritti jälleen nousta ja pötkiä pakoon, muttei ehtinyt, kun olin jo napannut sen korvasta kynsilläni kiinni. Virnistin itsekseni. Metsästäjä sisälläni oli hereilä ja halusi tappaa, enkä voinut vastustaa. Heitin avuttoman eläimen ilmaan ja nappasin kiinni suoraan kurkusta, painoin hampaani syvälle ja ravistelin. Otus oli veltto, kun lopetin. Pyysin mielessäni anteeksi käytöstäni, sillä saalis oli tarkoitetu syötäväksi, ei leikkikaluksi. Huokaisin. Ennustukseni kahden suuremman jäniksen jäämisestä ei ollut toteutunut. Päätin lähteä leiriin. Olin rauhoittunut jo tarpeeksi, jahdin huuma oli mennyt ohi. Lähdin jolkottelemaan hiukan laiskasti takaisinpäin. Tassuttelin kohti kuoppaan tehtyä leiriä, ja laskeuduin sne hioekkaista rinnettä alas. Vein saaliini melko täynnä olevaan saaliskasaan, ja suuntasin Sulkatassun luokse. Ajattelin kysyä siitä uskoasiasta.

//Sulka, Tuli?

Nimi: Sulkatassu

24.07.2017 10:53
"Miksi olet niin kiinnostunut Kuolonklaanista?" Kysyi pentu minulta. Tulipentu oli rohkea. Hän ei pelännyt vastustaa sanojani, vaan uskalsi kertoa oman mielipiteensä ja siitä minä pidin. Vaikka hän ei uskonutkaan Pimeyden metsään, uskalsi hän kertoa mielipiteensä minun kuullen joka oli minulle uutta. Mietin hetkisen mitä vastaisin tulipennun kysymykseen. Syitä oli monta miksi olin siitä kiinnostunut.
"No ainakin kissat siellä ovat rohkeita eivätkä pelkää, he ovat itsevarmempia kuin muut klaanit", naukaisin.
"No ymmärrän minä sinuakin, mutta minä en nää Kuolonklaanissa mitään sen kummempaa, sitä paitsi jos sinä pyrkisit itse Kuolonklaaniin, niin mitä luulet, hyväksyisivätkö he sinua koskaan?" Pentu naukui. Hän oli viisas, myöntäen jopa viisaampi kuin minä. Minua alkoi ehkä hieman nolottaa pennun viisaus. Mietin hetken kollin viisaita sanoja ja vastasin sitten.
"Olet oikeassa Tulipentu, minua ei hyväksyttäisi Kuolonklaanilaiseksi koskaan", vastasin ja katsoin pentuun päätin antaa periksi.
"Sinä saat uskoa mihin haluat, niin myös minä ja kaikki täällä klaanissa. Minun pitäisi Kuolonklaaiin liittymisen sijaan miettiä, kuinka saisimme Kuolonklaanin uhan poistettua metsästämme", naukaisin ja odotin vastausta Tulipennulta.
"Kiva kun ymmärsit mitä tarkoitan!" Hän naukui ja katsoi minuun voittajan näköisenä.
"Eiköhän me nyt olla tasoissa?" Kysyin ja näytin hieman pettynyttä ilmettä hävittyäni noin nuorelle pennulle. Lopulta kuitenkin viisaus voittaa tahdon. Viisauden voimalla alkuperäiset klaanit ovat saaneet sodat sodittua ennenkuin tahto astui peliin. Tahdon voima on hyvä ominaisuus, mutta kuten huomasinkin, se ei voita viisautta, oli siten kuinka nuori tai vanha tahansa.

//Juu aikamoiset höpinät tohon loppuun! Tuli voit jatkaa jos haluut ja ehit?

Nimi: Tulipentu

24.07.2017 10:17
Katsoin ilmeettömänä Sulkatassun hymyä. Oppilas todella luuli voittaneensa minut tässä väittelyssä. Tosin en minä hänen käyttäytymistään vihannut millään tavalla. Olin oppinut sen, että tässä klaanissa kovinkaan moni kissa ei tainnut viihtyä pentujen seurassa. Tai ainakaan vanhemmat oppilaat ja nuoret soturit. Vanhemmat oppilaat luulivat olevansa jo sotireita ja jostakin syystä niin ylpeitä saavutuksistaan. Kun taas nuoret soturit tahtoivat näyttää että pärjäisivät tässä maailmassa omin neuvoin. Kallistin vain pentumaisesti päätäni.
"Vaikka Kuolonklaani onkin vahva, niin kaikella on heikkoutensa. Jokaisella kissalla, klaanilla ja riistalla", maukaisin tyynesti. Sulkatassun hymy hyytyi ja hän katsoi minua nyreissään.
"Minulla ei ole heikkouksia!" oppilas sihisi. Hymähdin tyytyväisenä.
"Niinhän sinä tahdot uskoa. Mutta tiedät varmastettä jokainen kissa on joko mitsästäjä tai taistelija. Kukaan ei ole täydellinen ja sano minun sanoneen, mutta täydellisyyttä parempaa heikkoutta ei olekkaan", maukaisin Sulkatassulle. Oppilas päätti kerrankin olla vastaamatta. Jo heyken ajan iloitsin saaneeni hänet hiljaiseksi, mutta ilonei tulisi kestämään kauaa.
"Ja taidat yhdistää uskoni Tähtiklaaniin, mutta olet varmasti mielissäsi, jos sanon että minulle se on vain satua", tokaisin hiukan ajatuksissani. Ravistin kuitenkin päätäni ja katsoin Sulkatassua hetken ajan silmiin.
"Miksi olet niin kiinnostunut Kuolonklaanista?"

// Sulka

Nimi: Sulkatassu

24.07.2017 09:53
"Tähtiklaani ei voi olla pentujen tarina, sillä sitä tarinaa minä en ole kuullut kertaakaan", naukui pentu hieman irvistäen minulle. Minä kerrassaan vihaan kissoja jotka luulevat tuon heikkouden olevan vahvuutta.
"Jos olisimme kuin ukkospolun toisella puolella asuva Kuolonklaani, kuinka kävisi?" Kysyin vihjaillen pieniä asioita ja odotin että Tulipentu vastaisi jotain minulle.
"En minä tiedä? Mitä erilaista siellä muka on?" Kysyi pentu suorastaan tietämättömänä. Katsoin Tulipentua suoraan silmiin.
"Kuolonklaani, miksi se on voittanut lähes kaikki taistelut meitä vastaan?" Kysyin varmasti ja näytin että olin tosissani.
"Koska heitä on enemmän?" Tulipentu kysyi ja yritti olla itsevarmempi ja vakavampi tämän asian suhteen.
"Mieti hetki. Kuolonklaanissa kaikki siis KAIKKI uskovat Pimeyden metsään. Siellä kukaan ei ole yhtä heikko kuin kaikki tällä jotka uskovat Tähtiklaaniin, Kuolonklaani menestyy uskottavuuden ansiosta! Oletko tullut miettineeksi tällaista?" Kysyin pennulta ja hän vain pudisti päätään vaisusti. Nostin pimeän hymyn kasvoilleni ja jäin odottamaan vastausta pennulta.
*Keksiikö hän enää mitään vastalauseeksi* mietin mielessäni ja hymy levisi kasvoilleni.

// Tuli?

Nimi: Tulipentu

24.07.2017 09:40
Vai että pentujen tarina vai? Empä minä paljoa tarinoita Tähtiklaanista kerro. Emoni oli maininnut jotakin Tähtiklaanista, mutta kai se oli normaalia. Hunajaviiksi oli kuiteniin ollut joskus Varjoklaanin parantaja. Kuulemma parantajia velvoitettiin uskomaan Tähtiklaaniin, mutta ei kuitenkaan uskottoman parantajan löytäminen mahdottomuus olisi. Mietin pitkään Sulkatassun sanoja. Pentujen tarina? Jos se kerran oli säälittävä tarina, miksi niin moni uskoi siihen?
"Haluatko kuitenkin perustella miksi niin moni uskoo Tähtiklaaniin?" kysyin tyynesti Sulkatassulta. Kolli pyöräytti silmiään aivan kuin vastaus olisi ollut itsestäänselvyys.
"Miksi suotta. Katso ympärillesi", Sulkatassu murahti ärsyyntyneenä. Katsoin ympärilleni kuin muka ymmärtäisin mitä oppilas haki takaa. Pian kuulin kuitenkin Sulkatassun karmivan röhisevan, uhkaavan äänen korvassani
"Heikkoja. Ympärilläsi on heikkoja kissoja", oppilas sihahti matalasti. Käänsin vihreät silmäni ilmeettöminä Sulkatassuun.
"Anteeksi, mutta mielestäni Tähtiklaani ei ole pentujen satu", maukaisin topakasti. Se sai Sulkatassun raivostuneen ja paljastamaan hampaani.
"Mutta se nyt vain on!" oppilas sähisi.
"Mutta en olettanutkaan pennun ymmärtävän", kolli maukui matalasti ja painotti sanaa 'pentu'.
"Et antanut minun lopettaa", maukaisin tyynesti ja istuin alas. Heilautin rauhassa oman häntäni tassujeni peitteeksi. Jopa sen valkean etutassun, josta kovasti pidin. Oli mukavaa omistaa jotakin, joka erotti minut muista kissoista - siis nimen lisäksi.
"No? Sano asiasi pentu!" Sulkatassu murahti.
"Tähtiklaani ei voi olla pentujen tarina, sillä sitä tarinaa minä en ole kuullut kertaakaan", maukaisin pienesti irvistäen.

// Sulka?

Nimi: Sulkatassu

24.07.2017 09:25
Olin saanut lauseeni lopetettua niin heti takaani kuului tuttu, Tulipennun kimeä ääni.
"Uskotko sinä siihen?" Kuului takaani.
"Mitä sinä oikein täällä teet? Ja anteeksi vaan, keskeytit meidän juttumme!" Sähähdin.
"Niin, mutta minä kysyin kysymyksen" Tulipentu naukui ja nosti suupieliin leveän hymyn.
"Tottakai minä uskon!" Mau'uin ja käännyin kohti pentua.
"Minun pitää mennä!" Tunturitassu naukaisi ja liukeni pois paikalta.
"Missäs se Pimeyden metsä sitten on?" Typerä pikkuinen naukui. Hän ei tiennyt mistään mitään!
"Idiootti! Ei se mikään oikea paikka ole!" Naurahdin ja istuin alas jotta minun ei pitäisi kumarrella kun puhun hänelle.
"No mikä se sitten on?" Hän kysyi ja näytti todella mietteliäältä.
"Se on paikka, johon kunnolliset kissan pääsevät kun kuolevat. Nössöt kissat joutuvat Tähtiklaaniin, mutta se on pelkkä pentujen tarina", kerroin Tulipennulle.

//Tuli?

Nimi: Tulipentu

24.07.2017 09:04
Katselin sivusta kuinka Kultapentu jutteli veljllemme Ruokoturkille. Astelin hiukan vaivaantuneena kauemmas kaksikosta. Emoni Hunajaviiksi suki vielä rauhassa Yrttipennun turkkia. Katsoin hymyilen emoani.
"Emo, voinko käydä pentutarhan ulkopuolella? Pysyttelisin aivan näköetäisyydellä. Tahtoisin vain nähdä mitä isä tekee leirissä. Olet sanonut hänen olevan hyvä varapäällikkö, joten minua kiinnostaa mitä hän tekee", maukaisin Hunajaviikselle. Venytin hiukan totuutta siitä, että tahtoisin vain juttuseuraa jostakin klaanin oppilaasta, sillä olin tylsistynyt. Tuskin Hunajaviikseä kuitenkaan haittaisi, jos pysyisin leirissä. Silti kaiken varalta sanoin meneväni etsimään isääni Naaliturkkia. Hunajvaiiksen katse oli kuitenkin pitkään harkitseva.
"Hyvä on, mutta älä häiritse häntä. Pysyttele pentutarhan tuntumassa", naaras lopulta myöntyi. Heilautin häntääni innoissani. Silmissäni paloi varmasti innostuksen liekki.
"Kiitos", maukaisin nopeasti ja loikkasin kauemmas emostani. Lopulta rauhoituin kuitenkin ja astelin ulos pentutarhalta. Muutaman ketunmitan päässä olivat Tunturitassu ja Sulkatassu. Hiivin lähemmäs kaksikkoa, jotta kuulisin heidän puheensa.
"Uskotko Pimeyden metsään?" Sulkatassu kysyi. Katsoin hetken hämilläni ympärilleni. En edes tiennyt mikä Pimeyden metsä oli. Jotkut kissat puhuivat Tähtiklaanista, mutta en ollut edes varma mikä se oli.
"Uskotko sinä siihen?" kysyin kuitenkin kuuluvaan ääneen Sulkatassulta.

// Sulka? Tunturi?

Nimi: Sulkatassu

23.07.2017 19:04
Palattuani leiriin ilma oli selventynyt ja huomattavasti myös lämmennyt. Olin syönyt juuri jäniksen ja oloni oli kylläinen. Parantajalle tiuskiminen oli rasittavaa. Aurinkoa peittivät enää muutamat pilvet ja tuuli oli myös laantunut.
"Hei!" Kuului siskoni ääni. Hän oli juttelemassa jollekkin oppilaalle, en tuntenut nimeltä.
"Kaunis päivä eikö!" Kuului parantajan ääni pesästä.
"No niin varmaan sitten!" Naukaisin ja yritin pitää pinnani. Kuinka ärsyttävä voi yksi kissa olla? Ilta alkoi jo tuntua ilmassa. Kosteutta nousi ilmaan ja varjot pidentyivät. Viileys turkissa tuntui ihanalta. Pensaat kahisivat tuulessa ja kuu alkoi näkyä selvemmin joka hetki. Minusta tuntui että Tunturitassu ei pitänyt minusta enää. Viis siitä. Muut oppilaat olivat hänen mielestään varmaan paljon kiinnostavampia kuin tällainen kiukkupussi. Oli jotenkin vaan ikävä harjoittelemaan. Voisin käydä joku ilta vähän kävelyllä jossain pidemmälläkin kuin vaan omilla rajoilla. En tietysti muiden reviirille aio tungeksia, mutta johonkin missä ei olisi ketään. Tassuttelin pesään sisään ja päätin mennä nukkumaan. Heräsin yöllä aivan tuntemattomasta syystä. Minua ei väsyttänyt, eikä ollut mikään hätäkään. En nähnyt painajaisia tai herännyt ulkopuolisiin ääniin. Nousin istumaan ja tutkin leiriä. Kaikki nukkuivat, eli oli luultavasti keskiyö. Aurinko pilkisteli jo, mutta koska on viherlehti, se nousee erittäin aikaisin. En tiennyt mitä tekisin, koska olin yksin. Mietin jo lähteväni kävelylle, mutta olin käynyt niin usein että se alkoi jo väsytää minua. Tuoresaaliskaralla pyöri harakoita . Hiivin hiljaa kohti lintuja ja hyppäsin äänettömästi ilmaan ja säikytin ne pois. Koitin mennä vielä nukkumaan, mutta hetken yrittämisen jälkeen päätin luovuttaa. Nousin ylös ja poistuin leiristä herättämättä ketään. Aurinko nousi hetki hetkeltä ylemmäs. Luonnon äänet houkuttelivat puoleensa, heinäsirkkojen siritys, lintujen laulu. Elämä alkoi käymään rasittavaksi kun en voi tehdä mitään. Kuu alkoi himmenemään ja aurinko vei vallan. Juoksin tuulessa huolimatta selästäni, eikös kivunkestoakin kannata harjoitella. Juoksin kukkulalta toiselle, kunnes väsyin. Menin maahan makaamaan ja kierin ruohossani niin että vahva Tuuliklaanin haju irtoaisi minusta. Makasin selälläni ja katsoin taivaalle. Kirosin elämäni käännekohtia. Keräsin kaiken saamani vihan yhdeksi palloksi ja rähäytin sen ulos minusta edes hetkeksi. Joskus saattaa olla ihan mukavaa olla vähän ystävällisempi muita kohtaan. Nostin harvinaisen hymyn kasvoilleni, se tuntui niin oudolta, että palautin poskipieleni takaisin nyrpistyneeseen ja vakavaan ilmeeseen. Se tuntui heti luontevammalta. Olen aikna halunnut tietää enemmän asioita Kuolonklaanista, se oli erilainen, paljon itsevarmempi klaani, jossa pimeys hallitsee elämää. Nousin ylös ja jatkoin matkaa kohti entistä latoa. Ravasin rauhallisella tahdilla ja katsoin taivaalle. Muutama hieman isompi pilvi leijui erikseen toisistaan. Lähestyen latoa, palaneen tuoksu erottui hieman. Vaikka en itse ollut silloin edes olemassa, olin kuullut siitä paljon tarinoita. hidastin tahtia ja vaihdoin tassutteluun. Ladossa tuoksui rottien ja kissojen sekoittunut tuoksu. Tutkiskelin hetken paikkoja ja löysin rottien syömän kotikisun. Se oli jo vanhentunut noin kuun verran ja haju oli suorastaan kuvottava. Jostain kaukaa tuulen mukana leijui tuttu Kuolonklaanin haju. Se tulvi nenäni kautta sisääni ja aiheutti kylmiä väreitä. Miten se on päätynyt niin kauas sieltä mistä lähtee. En nähnyt rottia missään, eikä hniiden haju ollut tuore, minkä nyt haistoin. Lähimmäinen puu oli matalaoksainen vaahtera, joten päätin kiivetä puuhun. Ponnahdin maasta alimmalle oksalle ja työnsin kynteni ulos piiloistaan etten tippuisi. Löysin alimmalta oksalta mukavan haarautumakohdan ja menin makuulle. Samassa puussa lintu poikasineen sirkutti hullun lailla. Laskin pääni tassuilleni ja vain kuuntelin. Katselin kuinka heinikko liehui tasaisesti tuulessa. Se oli kuin silkkistä kissan turkkia. Olin hermostunut kaikesta tulevasta. Minusta ja Tunturitassusta tehtäisiin kohta sotureita ja silloin mikään ei olisi kuin ennen. Eipä ainakaan tarvitsisi kuunnella tuota minun mestariani joka ei edes opeta minua! En ymmärrä niitä hiirenaivoja jotka uskovan johonkin ihmeen Tähtiklaaniin jota ei edes ole olemassa. Minä otan mallia isästäni, joka muuten varmasti olisi ylpeä minusta.
"Tähtiklaani on pentujen tarina!" Niinkuin isä sanoi minulle kun olin pentu. En ollut puhunut asiasta Tunturitassun kanssa, enkä oikein tiennyt uskooko hän Pimeyden metsään. Minä uskon joko Pimeyden metsään tai en mihinkään. Minua ei saa tähtiklaania kannattamaan millään uhkauksella. Olin maannut paikallaan jo aika pitkään ja aurinko oli jo noussut kokonaan näkyville. Hyppäsin alas puusta ja juoksin takaisin leiriin. Menin suoraan Tunturitassun luokse.
"Uskotko sinä Pimeyden metsään?" Kysyin naaraalta ja hän säpsähti pois omasta maastaan.

//Tunturi?

Nimi: Naaliturkki

23.07.2017 14:23
Katsoin hetken aikaa hämmentyneenä Hunajaviiksen suuntaan. Naaraan käytös oli ollut itselleni niin kovin outo kokemus. Otin muutaman askeleen taemmas ja lipaisin tassuani, jolla ryhdyin pesemään korvaani siitä kohdasta, josta Hunajaviiksi oli ottanut kiinni.
"Emon vaistot ovat ainakin sinulla tallessa", maukaisin hiukan tympääntyneenä. Olin ehkä jopa hiukan loukkaantunut kumppanini teoasta. Ymmärsin toki Hunajaviiksen reaktion, sillä ei oma käytöksenikään ollut ehkä parasta mitä voisi toivoa.
"Läksytit minua kuin pentua", lisäsin kääntäen katseeni Tulipentuun ja Kultapentuun, jotka keskustelivat Ruokoturkin kanssa.
"Tiedän, mutta sinä myös käyttäydyit kuin pentu", Hunajaviiksi huomautti. Katsoin kumppaniani hiukan vaivaantuneena. Taisinhan minä ehkä hiukan kerjätä sitäkin.
"Minun täytyy nyt mennä kasaamaan rajapartiota. Tulen takaisin niin pian kuin voin", maukaisin Hunajaviikselle. Olisi toki mukavaa olla pentutarhalla kumppanini ja pentujeni kanssa, mutta varapäällikön velvollisuudet seurasivat minua kaikkialle.
"Sitä paitsi Liitotähti taisi haluta puhua kanssani jostakin", mumisin muistaessani Liitotähden hengen menettämisen. Minulla olisi paljon puhuttavaa päällikön kanssa vielä ennen kuin hän menettäisi loputkin henkensä.
"Hyvä on", Hunajaviiksi maukaisi. Nyökkäsin nopeat hyvästit naaraalle ja astelin ulos pesästä.

Ensimmäisenä suuntasin päällikön pesälle. Ehtisin kyllä puhua Liitotähden kanssa ennen kuin kasaisin metsästyspartion ja lähettäisin sen matkaan.
*Itseasiassa voisin lähteä itsekin mukaan*, ajattelin hyvillä mielin. Kaipasin raitista ilmaa nummilla. Tuuli tuivertaisi turkissani ja toisi mukanaan jäniksen tuoksun. Vatsani murahti varoittavasti ennen kuin astelin sisälle Liitotähden pesään.
"Liitotähti?" kysyin pesän suuaukolla ja katsoin sinne sisälle. Musta naaras naamioitui hyvin tummaan maisemaan. Kuitenkin hänen sininen silmänsä paljasti hänen sijaintinsa.
"Hei vain Naaliturkki", Liitotähti tervehti. Päällikön ääni ei kuullostanut enää sairaalta, joka taisi olla hyvä enne.
"Onko viheryskäsi parantunut?" kysyin kohteliaasti. Tahtoisin hiljattain siirtyä naaraan henkien lukumäärään. En tahtoisi kysyä sitä suoraan päälliköltä.
"Olen, kiitos vain kysymästä", Liitotähti vastasi. Pesään lankesi hetkeksi hiljaisuus.
"Tiedän, että sinulla on jotakin muuta kysyttävää kuin viheryskäni", päällikkö maukaisi jonkin ajan kuluttua. Päätin kuitenkin pysyä vaiti, sillä en tahtonut kysyä asiaani suoraan.
"Tunnen sinut Naaliturkki. Et ole vallanhimoinen etkä edes tavoitellut varapäällikön asemaa, mutta mielestäni juuri niistä kissoista tulee hyvin vastuuntubtoisia kissoja. Se, että saavuttaa aseman jota ei edes tavoitellut, kertoo hyvin paljon", Liitotähti puhutteli minua. Katsoin hiukan hämilläni päällikköä. Olin otettu hänen sanoistaan, mutta pitäisikö minun vastata hänelle jotakin?
"Voit siis kysyä aivan rauhassa kysymyksen, joka päässäsi pyörii", naaras maukui tyynesti. Suljin suuni ja vedin keuhkoni täyteen ilmaa.
"Mietin vain kuinka monta henkeä sinulla on jäljellä", maukaisin hiukan vastahakoisesti.
"Oletko huolissani minusta?" Liitotähti kysyi. Kysymys iski vasten kasvojani ja varauduin vaistomaisella vastauksella.
"En", vastasin lyhyesti tuhahtaen. En tahtonut Liitotähden luulevan, että säälin häntä.
"Oletko siinä tapauksessa vallanhimoinen? Kysyt kuinka monta henkeä minulla on, jotta voisit tietää kauan menee että pääset päälliköksi", Liitotähti maukaisi hiukan haastavasti, mutta yllättävän tyynesti. Säpsähdin päällikön sanoista.
"En!" sihahdin vastauksen niin raivoissani kuin vain järkytykseni takaa pystyin.
"Eli sinä siis olet huolissasi?" Liitotähti kysyi uteliaana. Haukkasin henkeä ja meinasin väittää vastaan, mutta tiesin mihin keskustelu siirtyisi.
"Hyvä on. Olen! Olenko nyt tyytyväinen?" kysyin mulkaisten päällikköä.
"Neljä", Liitotähti sanahti. Katsoin naarasta hämärässä pesässä pöllästyneenä. Mitä hän tarkoitti sanomalla 'neljä'? Liitotähti kuitenkin näytti huomanneen hämmennykseni, sillä avasi suunsa ja lisäsi: "Henkieni määrä."

Keskusteluni Liitotähden kanssa ei ollut kauhean pitkä, kun päällikkö oli sanonut henkiensä määrän. Niitä oli kuitenkin jäljellä vielä kiitettävästi eikä minulla tainut olla vielä huolen haivaakaan. Varapäällikön velvollisuudet pysyisivät minulla vielä tovin. Huomasin Närhitassun oppilaiden pesällä, joten astelin oppilaani luokse.
"Hei Närhitassu", tervehdin oppilastani. Huomasin tuon kääntävän katseensa minuun yllättyneenä. Oppilas ei tainnut kuulla minun tulleen paikalle.
"Tule , lähdetään etsimään Surmaviilto kanssamme metsästyspartioon", maukaisin huvittuneena Närhitassun yllättyneille kasvoille. Käännyin ympäri oppilaani kannoillani ja suuntasin Surmaviillon luokse. Myös Surmaviilto oli joskus ollut oppilaani.
"Surmaviilto!" maukaisin melko kovaan ääneen, jotta sain hänen huomionsa.
"Pääset kanssamme metsästyspartioon. Tai joudut, kuinka sen tahdot itse ilmeistakaan", maukaisin entiselle oppilaalleni.

// Närhi? Surma?

Nimi: Sulkatassu

23.07.2017 10:52
Päästyämme takaisin leiriin nappasin tuoresaaliskasasta itselleni suurehkon jäniksen ja menin syömään sitä parantajan pesän eteen. Revin lihanpalasia jäniksestä irti ja yritin saada karvoja pois nahasta. En ollut nähnyt Tunturitassua hetkeen, mutta en välittänyt. Haluaisin vaan että olisin kunnossa kuin ennenkin. Luista ei olekaan muuta kuin pelkkää haittaa. Miltähän tuntuisi olla matelija, selkärangaton? Se siitä, olen kissa, en mitään muuta.
"Mikä on olosi?" Parantaja naukui takaani.
"Miljoonannen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran, erittäin hyvin!" Ärähdin ja suljin korvani vastaukselta. Parantajalla meni hermo ja hän palasi pesäänsä.
"Pääsinpäs eroon siitä", kuiskasin omassa rauhassa ääneen. Joku oppilaista käveli ja ohitseni ja huikkasi.
"Vammainen!". Paljastin hampaani ja pelästytin nuoren naaraan.

Nimi: Pyryviima

23.07.2017 10:39
Nukuin sikeästi sammalvuoteellani soturien pesässä. Oli yö mutta ulkona oli melko valoisaa, olihan viherlehti. Tuhisin kippuralle käpertyneenä, häntä kuonon päälle kääräistynä ja uneksin mukavista, ihanista asioista...

//UNTA//

Katselin muutaman ketunmitan päässä seisovaa Hiutaleturkkia. Loikin onni turkissani säkenöiden hänen luokseen, hänen siniset silmänsä tuikkivat minulle ja sädehtivä hymy sai sydämeni paisumaan rakkaudesta.
"Hiutaleturkki." Painoin kuononi naaraan kaulaturkkiin kehräys rinnassani jyristen.
"Pyryviima", hän maukui ja hymyili. Sitten hän kääntyi katsomaan lapansa yli. "Tulkaahan tapaamaan isänne, pikkuiset."
Katselin korvat hämmentyneesti pystyssä kun kolme pörröturkkista pentua tepsutti esiin Hiutaleturkin takaa ja jäivät hänen vierelleen.
"Hei isä", ne maukuivat tuikkivin silmin.
"Hei", henkäisin hämmentyneenä mutta onnellisena. "Hei, pennut. Minä olen isänne."

//HEREILLÄ//

"Ylös, Pyryviima! Partio ei odota." Matala murahdus sai minut räväyttämään silmäni auki. Näin Ukkosraidan, isäni, joka kääntyi ja löntysti ulos pesästä.
*Ai niin, aamupartio..*

//Sori tönkkö :/

Nimi: Kultapentu

22.07.2017 22:19
Katsoin haltioituneena veljeäni. Ruokoturkki oli jo soturi! Hän oli valkea, niin kuin Naaliturkki, muutamilla samanlaisilla mustilla merkeillä, mutta silmät hän oli perinyt emoltamme. Miltähän Orkideapolku ja Narsissiviiksi näyttivät? Vanhempani olivat kettoneet siitä, miten Hunajaviiksi oli antanut Ruokoturkin Naaliturkille Tuuliklaaniin. Katsoin hiukan kummastellen kollia. Miltäköhän hänestä oli tuntunut? Kasvaa ilman emoa? Itse en joutuisi kokemaan sellaista, isäni että emoni pitivät minusta hyvää huolta, vaikka koko elämäni ajan.
Loikin innoissani Ruokoturkin ympärillä. Hän oli niin valtavan kokoinen, yhtä suuri,kuin Naaliturkki ja Olkipuro. Tunsin itseni hyvin pieneksi hänen rinnallaan. En kuitenkaan ujostellut samoin, kuin muiden uusien kissojen seurassa; Ruokoturkki vaikutti mukavalta, lisäksi hän oli veljeni.
"Voisitko opettaa minulle taistelua? Tai saalistusta!" hihkaisin innoissani. Kuitenkin jostain syystä osa minusta ei olisi halunnut harjoitella kumpaakaan. Tuntui, kuin... teeskentelisin. Kuin uskottelisin itselleni, että todella halusin oppia noita taitoja. Jostain syystä soturina olo ei ollut minulle yhtä odotettava asia, kuin Tulipennulle ja Yrttipennulle. Se jollain tapaa jännitti minua. Aina, kun muut pennut taistelivat, seurasin hiukan sivusta, kunnes joku houkutteli minut mukaan. Silloinkin liikkeeni olivat varovaisia ja heiveröisiä. Tunsin jonkinlaisen pelon kasvavan sisälläni.
"Ruokoturkki", aloitin arasti naukuen, tuiottaen Ruokoturkkia epätietoisuuden vallassa, "entä, jos en haluakaan soturiksi?"

// Ruoko? Anteeks tää oli kauheen tönkkö tarina xD

Nimi: Surmaviilto

22.07.2017 20:04
Nielaisin viimeisen palan jäniksestä ja nuolaisin huuliani.
"Tuletko partioon?" Pantteriviima kysyi viereltäni.
"Kyllä", vastasin ja nousin seisomaan. Astelin Pantteriviiman perässä leirin sisäänkäynnille, jossa Lovijuova odotti jo. Viretassu hölkytteli paikalle ja lähdimme Pantteriviiman johdolla ulos leiristä.
"Millä rajalla käymme?" kysyin, kun ohitimme suurehkon kiven.
"Jokiklaanin", Lovijuova vastasi kysymykseeni välittömästi. Nyökkäsin kevyesti. Ei vienyt kauaa kun olimme jo rajalla. Jokiklaanilaisia ei näkynyt missään. Jänis säntäsi ohitseni, mutten piitannut siitä lainkaan. Sen sijaan Viretassu nappasi sen salamannopeasti, vaikkemme olleet metsästyspartiossa.
"Hyvin napattu, Viretassu", Pantteriviima kehui oppilastaan.
Rajalla ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, eikä sen kiertämiseen mennyt kauaa. Rajan toisessa päässä lähdimme takaisin leiriin. Kun astelimme sisään leiriin, Viretassu toimitti jäniksensä tuoresaaliskasaan. Asetuin makoilemaan aurinkoiseen paikkaan.

//Joku?

Nimi: Ruokoturkki

22.07.2017 19:12
Raotin silmiäni ja näin edessäni hämärän ylösalaisin olevan Varjoklaanin reviirin. Olin näköjään nukahtanut hetkeksi raja tunneliin odottaessani minun ja Kuohuvirran uutta kohtaamista. Kierähdin vatsalleni ja näin maailman taas oikeinpäin. Hiljainen kesätuuli viilensi mukavasti paksua turkkiani lämpimässä säässä. Aurinko oli jo korkealla, joten nyt täytyi olla auringonhuippu. Jopa tunnelin varjossa oli yllättävän kuuma. Nousin ylös ja venyttelin pitkään raajojani. Vaikka sää olikin upea ja linnut visertelivät iloisesti, tunsin itseni jotenkin masentuneeksi. Haluaisin kovasti sopia Kuohuvirran kanssa, mutta olen kökkinyt rajalla jo muutenkin liian kauan. En tuntenut vielä ketään klaanilaistani kunnolla, ja olin täysin ulkopuolinen Tuuliklaanin asioista. Minun täytyisi palata leiriin. Tunsikohan Kuohuvirta samanlaista masentavaa tuskaa minua ajatellessani? Ravistin päätäni nopeasti. En saisi ajatella moisia asioita, uskollisuuteni pitäisi kuulua klaanilleni. Minun täytyy käydä leirissä, kotona. Lähdin jolkottelemaan hissukseen leiriä kohti. Matkalla kotiin nappasin luisevan jäniksen klaanille.
*Kerrankin sain jotain kiinni! Onhan se vähän ruipelo, mutta kyllä klaani sen kelpuuttaa.* Hölkkäsin sisään leiriin hintelä saalis leuoissani. Laskin jäniksen tuoresaaliskasalle ja keräsin itselleni pienen hiiren. Tallustelin rauhassa hieman sivummalle kaluamaan ateriaani. En voinut olla huomaamatta, kuinka pari kissaa katselivat minua ihmeissään.
*Kukaan ei muista minua. Kukaan ei ole nähnyt minua juurikaan leirissä. Olen toiminut väärin... Olenko pettänyt Tuuliklaanin? Vietän kaiken aikani rajalla. Kuuluisinko oikeasti Varjoklaaniin, Kuohuvirran luo - emoni entiseen klaanin? Ei! Kuulun tänne. Ei kai minulla muutakaan ole*, pohdin, mutta päätin jättää kissat huomiotta. Kun sain syötyä, aloin sukia itseäni rivakoilla vedoilla. Viimeiseksi jäi vatsani alue. Nuolin siitä paljon pehmeämmin, sillä Risuturkin - kuulemma Kuolonklaanin parhaan soturin - aiheuttamat arvet tuntuivat vieläkin hieman aroilta. Satuin näkemään sivusilmällä jonkin hyvin tutun kissan vilahtavan pentutarhan sisällä. Näin emoni. Hunajaviiksen. Lähdin tassuttelemaan pesää kohti, kunnes oppilaani, Terhotassu saapui luokseni vikkelästi luokseni.
"Voimmeko nyt mennä metsälle? Lupasit eilen, että lähdemme tänään", nuori oppilaani muistutti. Minulle nousi pieni hymy huulilleni.
*Kumpa minäkin olisin vielä oppilas. Silloin elämä on niin huoletonta ja iloista*, toivoin mielessäni. Minä siirryin soturiksi Risuturkin takia. On hänen syytään, etten ollut enää niin onnellinen.
"Lähdetään aivan kohta. Käyn vain ensin pentutarhalla. Tule hetken päästä muistuttamaan minua, niin lähdemme", mau'uin rauhallisesti hymy huulillani. Oppilaani nyökkäsi reippaasti ja säntäsi sitten jonnekin. Katsoin hänen peräänsä huvittuneena, kunnes lähdin takaisin pentutarhaa kohti. Halusin tietää, mitä emoni siellä teki. Kun astuin sisällle pesään, näin jotain uskomatonta. Oliko minulla pienempiä sisaruksia?!
"Hei", tervehdin emoani ja hänen uusia ja nuorempia pentujaan.
"Hei Ruokoturkki! Viimein tulit katsomaan uusia perheenjäseniämme", Hunajaviiksi vastasi.
"Pennut, tässä on isoveljenne, Ruokoturkki. Ruokoturkki, tässä ovat Yrttipentu, Kultapentu ja Tulipentu."
"He ovat kauniita. Ovat selvästikkin tulleet emoonsa", nau'uin kohteliaasti emolleni. Laskin päätäni alas pentujen korkeudelle, jotka makoilivat Hunajaviiksen lähettyvillä. Hunajaviiksi nyökkäsi kiitoksena.
"Millaista soturin elämä on?" Kultapentu, kullanruskea raidallinen kolli kysyi. Hänen meripihkaiset silmänsä kertoivat elämänilosta. En tiennyt mitä vastata. En ollut ikinä oikein panostanut klaanimme elämään, joten olinko oikeastaan edes elänyt kunnolla soturin velvollisuuksien mukaan?
"Haluatko, että pilaan yllätyksen? Saat itse kokea tämän vanhempana", naukaisin iloisesti. Pennut olivat ihania. Ne saivat minut unohtamaan ongelmani hetkeksi.

// Täs oli ny jtn. Kulta? Ja Terho jossain kohtaa.

Nimi: Vadelmapentu

22.07.2017 11:08
Piiskupentu töytäisi punertavaa olemustani käpälällään. Olin juuri ollut unessa. Siinä olin ihan vain mielikuvituksessa Tuuliklaanin päällikkö. Nimeni tietenkin olisi Vadelmatähti. Siinä sain todella suuren jäniksen. Silmäni räpsähtivät auki Piiskupennun herätyksestä.
"M-mitä nyt?" hymähdin veljelleni.
"Mennään," veli kuiskasi.
"Minne?" haukottelin.
"No tule tule, mennään nyt," Piiskupentu ärähti hiukan. "Meidän pitää olla hiljaa, kun muut vielä nukkuvat."
Veli lähti ulos pentutarhasta. Kipitin hänen peräänsä.
"Tähtiklaani sentään, täällähän on vielä yö!" huudahdin päästyäni ulos.
"Niin on," Piiskupentu ärähti ja läiskäisi minua kivuliaasti kyljelle. "Vahtivuorolaiset voivat kuulla."
"Anteeksi," mau'uin nolona. Tosiaan, tunnelin lähellä oli vahtivuorossa Ukkosraita ja tarpeidentekopaikan lähellä Hallasydän.
"Minne me oikein olemme menossa?" tivasin.
"Ulos reviirille," veljeni vastasi. Katsahdin häneen hämmästyneenä.
"No mutta, eiväthän pennut saa mennä!" huudahdin. "Ja Ukkosraita voi huomata."
"Keksin keinon," Piiskupentu maukui. "Se on todella hyvä."
"Ei se ole hyvä asia," mau'uin, "vaan tähän aikaan nukkuminen on hyvä asia."
"Nukkuminen on tylsää," Piiskupentu nurisi. "Enkä joka tapauksessa saa enää unta."
"Mutta-," aloitin, mutta Piiskupentu keskeytti: "Kuuntele nyt tarkkaan. Meidän pitää mennä-"
"Nukkumaan," keskeytin puolestaan Piiskupennun. Tein äkkikäännöksen, mutta Piiskupentu veti minut hännästä takaisin jatkaen: "Meidän siis pitää mennä tuohon karhunvatukkapensaassa olevaan pieneen aukkoon. Se on niin pieni, että vain me kaksi mahdumme siitä."
Piiskupentu osoitti karhunvatukkapensasta, joka oli leirin suojamuuri.
"Mutta siitä kuuluu ääntä," sihahdin. "Ukkosraita ja Hallasydän voivat kuulla."
"No, sitten mennään nopeasti," Piiskupentu maukui.
"Mutta meidät löydetään sieltä," sanoin. "En yhtään pidä tästä hommasta. Vapaudenlento on vihainen. Ja varsinkin Liitotähti, aivan varmasti."
"Sinä et ymmärrä yhtään mitään," Piiskupentu ärähti. "Ja sinä olet arkajalka. Eihän sinusta voi koskaan tulla päällikköä, kun olet niin arka. Arkajalka, arkajalka!"
"Mutta minä olen viisas, enkä mene keskellä yötä hiippailemaan ulos," kerroin, mutta Piiskupentu jatkoi kiusaamistaan: "Vadelmapentu on arkajalka, arkajalka! Vadelmapentu ei uskalla mennä leirin ulkopuolelle! Vadelmapentu on emon lellikki!"
"Riittää," sihahdin. Äkkiä Ukkosraita tunnelin vieressä kääntyi katsomaan pentutarhalle päin. Piilouduimme nopeasti takaisin pentutarhaan. Sitten Ukkosraita suuntasi katseensa muualle. Onneksi hän ei nähnyt meitä äsken, eikä myöskään Hallasydän. Luulivat meidän varmaan olevan nukkumassa.
"Nyt mennään!" Piiskupentu huudahti hiljaa. Hän lähti uudestaan pois pentutarhasta ja veti minut hännällään mukaansa. Rimpuilin veljeni otteessa, mutta lopetin rimpuilimisen, koska tajusin että Ukkosraita ja Hallasydän voisivat nähdä. Piiskupentu astui karhunvatukka-aukkoon ja veti minut perässään. Äkkiä tajusin tumpsahtavani kovalle maalle. Onneksi ei sattunut. Piiskupentu päästi minusta irti, jotta näkisin reviirin.
"Vau!" Piiskupentu henkäsi ja minultakin pääsi väkisin ihaileva henkäisy.
"Mahtavaa!" mau'uin. Yhtäkkiä ei minuakaan enää väsyttänyt.
"Tule mennään tänne!" Piiskupentu osoitti hännällään eteenpäin. Hän lähti loikkimaan poispäin leiristä. Menin hänen mukaansa, ei häntä yksinkään voisi jättää.

//Nää joko löydetään tai tulevat itsestään leiriin ja saavat rangaistuksen

Nimi: Sulkatassu

22.07.2017 08:55
Olin tylsistynyt olemaan parantajan luona. Se turhautti minua aika lailla. Ei minun selkäni nyt niin pahana ollut, pystyin tekemään kaikkea muuta kuin juoksemaan ja venyttämään selkääni.
*haluan täältä pois keinolla millä hyvänsä!* murisin mielessäni ja välitin muille kissoille vihaisen ja juonittelevan ilmeen silmilläni. Jäätyneet silmäni eivät ainakaan houkutelleet kaikkia luokseni. En ollut pentujen retken jälkeen ollut tavannut noita. Heidän emonsa oli ilmeisesti hieman katkerana tällä hetkellä joten en päättänyt mennä puhumaan asioitani hänelle.
"Miten voit?" Sisareni kysyi ja näytti huolestuneelta tultuaan harjoituksista mestarinsa kanssa.
"No liian hyvin makaamassa täällä hiirenkakkaisessa pesässä yhtään enenpää!" Sähähdin ja mulkaisin pesässä hyörivää parantajaa.
"Yritä nyt käyttäytyä!" Naaras huudahti minulle.
"Joojoo emo!" Murisin leikitellen ja paljastin hampaani. Näytin naaraalle että hänen oli aika lähteä. Tunturitassu selvästi huomasi mitä tarkoitin ja kääntyi puuskahtaen pois. Murahdin itsekseni ja minun teki jopa mieli mennä yksikseni vaan johonkin rauhaan.
"Menen kävelylle", huikkasin pesään ja lähdin odottamatta vastausta. Ulos leiristä päästyäni suuntasin ukkospolulle. Siellä jäin makuulle kiven päälle ja tarkkailin tietä. Hirviöt liikkuivat vilkkaasti, kuin jonossa, toinen jono meni toiseen suuntaan kun taas toinen meni toiseen suuntaan. Katselin Kuolonklaanin reviirille ja näin partion. En tietääkseni nähnyt siellä tapaamaani Jääliljaa. Irvistin toiselle puolelle. Partiolaiset eivät selvästikkään ottaneet minua tosissaan ja naureskelivat minulle.
"Pikkupentu yrittää esitellä juuripuhjenneita hampaitaan!" Naureskeli joku tummempi kolli. Hyppäsimme kaikki piiloon kun normaalikokoinen hirviö pysähtyi ukkospolun varteen, ja sieltä astui ulos kaksi kaksijalkaa ja koira. Olisi tehnyt mieli hypätä kimppuun, mutta en voinut. Odotin hetken että he pääsivät ohi meistä. Nousin takaisin kivelle ja huomasin että Kuolonklaanin partio oli jatkanut matkaansa jo kauemmas ja pois näkökentästäni. Taivas oli hetkessä muuttunut poutaisesta täysin pilviseksi. Päätin odottaa sadetta vielä ja katsella maisemia. Palaneen ladon rauniot näyttivät kamalilta. Kuulin valtavan jyrähdyksen ja niskakarvani nousivat hetkessä pystyyn. Rankkasade yllätti minut samalla kerralla. Löysin kiven alta juuri sopivan kolon minulle ja päätin mennä sinne odottamaan ukkosen laantumista. Minua ei väsyttänyt mutta yritin silti saada unta, ja onneksi se onnistui. Heräsin kun partio löisi minut.

//Joku sieltä partiosta?

Nimi: Lepakkoliito

21.07.2017 12:49
Havu tuijotteli käpäliään posket nouloudesta punastuneena. Erakko siirteli painoaan puolelta toiselle ja varoi siirtämästä katsettaan takaisin minuun. Nyrpistin nenääni pienen ärtymyksen tuntiessa sisälläni. Havu ei saisi tuntea noloutta kanssani ollessaan eikä hän saisi tuntea oloaan epämukavaksi. Se harmitti minua.
"Ei kysyminen nyt noin paha asia ole", tuhahdin kollille, joka viimein käänsi tummanvihreän katseensa minuun. "Sinun ei tarvitse hävetä mitään ollessa minun kanssani." Laskin häntäni erakon lavalle ja painauduin tämän silkkisen pehmeää, lämpöä uhkuvaa turkkia vasten. Tunsin Havun huokaisevan helpotuksesta. Hän laski oman häntänsä minun lavalleni ja kuiskasi:
"Hyvä niin. Sinunkaan ei tarvitse hävetä mitään minun kanssa ollessasi."
"Ei niin. Vaikka muut tuuliklaanilaiset sanoisivat meistä mitä tahansa, me pysymme yhdessä", kuiskasin kehräten. Oloni tuntui niin kevyeltä, en ollut koskaan tuntenut samanlaista tunnetta ennen kuin olin tavannut Havun. Mutta mikä se tunne oli? Oliko se rakkautta? Päättelin niin. Rakastin Havua, mutta mielestäni emme vielä olleet kumppaneita. Pikemmin todella hyviä ystäviä. Halusin kyllä olla Havun kumppani, mutta en tiennyt miten hän siihen suhtautuisi. Minua hirvitti ajatus kieltävästä vastauksesta. Polkuanturoitani alkoi pistellä yhtäaikainen pelko ja hermostuneisuus. Pörhistelin karvojani ja jännitin lihaksiani.
"Mikä hätänä? Onko kaikki hyvin?" Erakko näytti huomanneen hermostuneisuuteni. Vedin syvään henkeä ja suljin silmäni.
*Hyvä Tähtiklaani. Pyydän, auta minua*, anelin mielessäni.
"Lepakkoliito, oikeasti! Mikä on?" Havu huudahti jo hieman peloissaan. Kollin silmistä loisti silkka huoli, joka sai minut avaamaan suuni.
"Kaikki hyvin", maukaisin hiljaisesti.
"Varmasti?" Havu ei vielä luottanut sanoihini täysin. Nielaisin ilmaa ja hengitin kerran syvään.
"Rakastan sinua, Havu! Olet muuttanut elämäni paljon parempaan suuntaan. Joten pyydän... Haluaisitko olla ku-kumppanini?" henkäisin takellellen. Tuijotin kollia rakastava katse vaaleansinisissä silmissäni ja kärsimättömänä odotin vastausta.

//Havu? Ja se vois mun puolesta muuttaa Tuuleen ku on saanu kp:t soturiksi. Onko okei sulle? :D

Nimi: Sulkatassu

21.07.2017 11:17
Herättyäni äkkinäisesti minua alkoi pyörryttää. Selkäni oli tunnoton, mutta siihen silti särki kovasti. Halusin saada siihen jotain joka helpottaisi, mutta olin kuulemma saanut jo kaikkea ja enempää ei voisi enää antaa tai se saattaisi johtaa johonkin tautiin. Nousin istumaan kysyin siskoltani:
"Sinäkö työnsit minut pois tieltä?" Kysyin ja katsoin naarasta silmiin. Hän nyökkäsi ja meni Hiutaleturkin mukaan harjoittelemaan. Vaikkei uskoisi, minä pystyin kävelemään normaalisti. Hirviö oli ehtinyt hidastaa tarpeeksi ennen minua, ja oli siten vain töytäissyt minua, silti viimeinen asia jonka muistan, oli Jääliljan huolestunut ja pelokas naama, kun ei ehtinyt vetää minua pois ukkospolulta.
"Särkeekö sinuun?" Parantaja kysyi ja minä nyökkäsin.
"Vähän, ei paljoa", vastasin ja parantaja avasi suunsa.
"En voi oikein tehdä sille mitään, sillä se paranee ajan myötä. Älä kuitenkaan rasita sitä liikaa, tulet tänne jos on tarve", hän naukui ja piiloutui omaan pesäänsä.

Nimi: Yrttipentu

21.07.2017 10:50
Minusta oli ollut hiukan pöhlö idea lähteä Sulkatassun kanssa leiristä, mutta loppujen lopuksi mitään vaarallista ei ollut käynyt, toisin kuin Hunajaviiksi oli kertonut. Hänen jutuissaan kaikki leiristä omin luvin poistuneet pennut joutuivat vaaroihin sun muuta, mutta tiesin, että niiden tarkoitus oli pelottaa meitä sen verran, että pysyisimme leirissä. Nähtävästi se ei ollut kyllä tehonnut. Onneksi Sulkatassun kanssa ei ollut tapahtunut mitään, vaikka en kyllä ollut viihtynyt oppilaan seurassa. Hän oli kamalan kylmä ja tuntui ajattelevan vain itseään. Vaikka enhän minä häntä sen kummemmin tuntenut, mutta siltä hän vaikutti.
Olimme palanneet vasta illansuussa leiriin ja hipsiessämme Kultapennun ja Tulipennun kanssa sisään pentutarhaan, Hunajaviiksi tivasi heti, missä olimme olleet. Hän ei onneksi ollut kerennyt huolestua niin paljon, että meitä olisi etsitty koko klaanin voimin tai jotain, mutta oli hän silti vihainen siitä että olimme lähteneet leiristä. Hän nimittäin arvasi että olimme lähteneet, vaikka yritimme kaikki selittää asiat vähän eri tavalla. Hunajaviiksi käski meidät ensin syömään ja sitten nukkumaan. Minua väsytti jo aika paljon, olinhan liikkunut tänään tavallista enemmän. Asetuin emoa ja veljiä vasten ja suljin silmäni. En saanut heti unta, vaan mietin kaikkea, mitä olin leirin ulkopuolella nähnyt. Se oli ollut mielenkiintoista, ja toivoin, että olisin jo oppilas. Sitten voisin nähdä Tuuliklaanin reviirin kokonaan, ja juosta vapaana, tuntien tuulen tuiverruksen turkillani ja nummien maan tassujen alla. Nukahtaessani livuin heti uneen, jossa äsken ajattelemani asiat olivat täyttä totta.

//Tuli, Kulta, Hunaja..?

Nimi: Sulkatassu

20.07.2017 23:37
Olimme palanneet leiriin pentujen kanssa kun ita tuli. Ilma alkoi selvästi jo viilentyä. Päätin kipaista vielä huvikseni juoksemassa jossain muualla, irrottautua tästä tuoksusta joka oli oleellinen Tuuliklaanissa. Astuin nummille, luimistin korvani, ja lähetin itseni juoksuun. Juoksin tuulen nopeasti ja hyppäsin lopuksi ison kiven päälle. Haistoin ukkospolun takaa leijailevan Kuolonklaanin tuoksun. Se oli niin lähellä ja oli niin tuore, päätin lähteä katsomaan löytyisikö sieltä joku ärsytyksen kohde. Tassuttelin hiljaa hiipien kohti ukkospolkua. Auoin suutani aina hetken välein ja maistelin ilmaa. Tuoksu ei päässyt karkaamaan minnekkään, vaan edelleen pysyi samassa paikassa. Kun pääsin tarpeeksi lähelle näin naaraan istumassa tuulessa kunnes näki minut.
"Te pöhköt Tuuliklaanilaiset, ette osaa aavistaa mikä teitä on vastassa", kuului kylmä, normaali Kuolonklaanilaisen ääni.
"Mitä ihmettä SINÄ täällä teet?! Olet lähes meidän reviirillämme! Häivy!" Murisin ja nostin poskeni ylos. Esittelin hampaitani naaraalle ja hän vastasi haasteeseen. Ukkospolku näytti autiolta, joten astuin ulos rajoiltamme. Naaras hyppäsi eteeni ja paljasti hampaansa. Minä en lannistunut kun näin hänen hampaansa kiilsivät. Hyppäsin ensimmäisenä Kuolonklaanilaisen päälle ja tartuin hänen niskavilloihinsa.
"Älä yritäkään!" Naaras murisi ja hyppäsi selälleen. Olin aivan varma että selkäni meni rikki, mutta nousin pystyyn ja sinnittelin kivusta, oli jaksettava. Naraas nappasi hännästäni ja riuhtoi minua kuin kuollutta rottaa. Tuppo karvaa irtosi keskeltä häntääni.
*Hän on aivan varmasti jo soturi!* nau'uin mielessäni. Taktiikka jota hän käytti oli aivan erilainen kuin Tuuliklaanissa. Potkaisin naarasta kaikin voimin ja naaras lennähti hieman taaksepäin kaatuen lopulta. Säpsähdin kun hän yhtäkkiä hyppäsi pystyyn ja murisi:
"Mikäs on nimesi nuori kolli, voin kertoa sinusta tarinoita vanhana! Minä olen Jäälilja", kiersimme toisiamme ja mietin pitäisikö minun kertoa vai jättää kertomatta.
"Sulka... Sulkatassu!" Murisin peläten että hän haukkuu minut kun olen vielä oppilas.
"Olet melko hyvä taistelemaan noin oppilaaksi!" Kuului ääni vierestäni. Hetken tauon jälkeen hyppäsin kimppuun mutta en saanut kiinni ennen kuin naaras väisti. Hän hyppäsi päälleni ja minää aioin yllättää hänet potkulla mutta hän ennusti silmäni ja hyppäsi taakseni. Yritin rimpuilla irti mutta se ei onnistunut. Sitten näin valon silmissäni. Hirviö, valtava sellainen syöksyi meitä kohti. Tämä Jäälilja sai väistettyä ja lähdettyä takaisin leiriin.
"Tämä ei jää tähän!" Hän murisi ja juoksi pois. Jäin yksin tielle ja kuulin äänen kovenevan. Aivan kuin välähdyksenä joku hyppäsi ja työnsi minut pois hirviön tieltä. Pyörryin välittömästi ja heräsin parantajan luota Tunturitassu vierelläni.

//Tunturi? Ja Lonely katotaan että koska kirjotellaan taas, sori hitit!

Nimi: Sulkatassu

20.07.2017 10:55
"Olet Sulkatassu etkö olekin?" kysyi punertava kollipentu, liuultavasti Tulipentu.
"Kyllä olen. Jos saan kysyä niin mitä sinä törttöilet täällä keskellä leiriä?" nau'uin normaalilla ei niin mukavalla äänensävyllä.
"No, no... Tietysti kuulemassa kun Jalavamieli nimitettiin", yritti kolli leuhkata minulle. Sitten Tulipennun sisko saapui paikalle.
"Mitä te teette?" kuului kauniin meripihkasilmäisen naaraan ääni Tulipennun vierellä.
"Kumpa vaan keskustellaan Sulkatassun kanssa. Hän luulee olevansa jo soturi", kolli naurahti. Astuin askeleen eteenpäin niin että katsoin Tulipentua suoraan alaspäin ja näytin pelottavan ja vakavan katseen kohti pentua.
"Älä sinä hiirenaivo yhtään yritä!" murahdin ja kolli pelästyi hieman. Hän peruutti askeleen ja luimisti korvansa. Kolli ja naaras kääntyivät pois ja menin Tunturitassun viereen.
"Ärsyttäviä nuo pennut!" valitin tavalliseen tapaani.
"En ehdi juttelemaan, menen kohta harjoittelemaan", naukui naaras ja nielaisi viimeisen palan jänistä ja hautasi luut. Hain itsellenikin pienehkön jäniksen ja ahmin sen nopeasti suihini. Ja sitten olivatkin taas nuo pennut minun kimpussa.
"No mitä asiaa?" murahdin ja katsoin sisaruksia.
"Kyllä mekin ollaan rohkeita!" Tulipentu naukui siskonsa puolesta joka näytti hieman vaivaantuneelta.
"No tulkaa kanssani ulos leiristä niin uskon", naukaisin viekkaalla ilmeellä ja pennut katsoivat toisiaan mutta nyökkäsivät lopulta. Katsoin ettei kukaan näkisi tai kuulisi meitä. Pujahdimme ulos leiristä huomaamattomasti ja katsoin pentuja.
"Mennään johonkin hiljaiseen paikkaan" nau'uin ja suunnittelin jotain pientä haastetta.

// Kulta tai Tuli? Se haastejuttu vois olla vaikka joku pienmuotoinen leikkitaistelu tai joku muu??

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com