Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Matkijatassu

21.06.2017 14:36
Käperryin tiukasti kehäksi etten joutuisi katsomaan Olkipuroa. Syylisyyden tunne valtasi minut. En ollut kertonut mestarilleni että pelkäsin häntä, sydämeni pohjasta. Ummistin silmäni ja avasin suuni.
"Älä sinä pyydä anteeksi, minä se tässä pyydän", miu'uin hiljaa ja kiersin häntäni suojelevasti ympärilleni. Olkipuron rauhallinen hengitys vaivutti minua pieneen horrokseen, että nukahdin lopulta rauhallisesti.

Uni tempaisi minut heti mukaansa ja näin Olkipuron. Kolli katsoi minuun vihaisella katseella ja näin hänen kyntensä olevan esillä. Kirkaisin kauhuissani ja yritin pinkoa pakoon, mutta käpäläni olivat juuttuneet paikoilleen. Käänsin hätäisesti katseeni kolliin joka jo hyökkäsi ja surmasi minut armotta.
"Olkipuro! kiljaisin ja tunsin kyljessäni tökkäisyn.

"Matkijatassu, herää!" mestarini huusi korvaani. Avasin silmäni ja haukoin henkeä. Näin Olkipuron kasvot edessäni. Niissä paistoi huoli.
"Huusit nimeni", mestarini maukui. Kavahdin heti kauemmas.
"Näin vain unta missä oli mahtava kissa", valehtelin ja katoin nopeasti ulos pensasta.
"Sade on loppunut", mau'uin hiljaa. Unen kammot tuntuivat oikeilta. Katsoin nyt Olkipuroa odottavasti ja odotin käskyä.

//Olki? Hittasinko liikaa?

Nimi: Olkipuro

21.06.2017 13:45
Aurinko painui pilveen ja tummat, uhkaavan näköiset pilvet kerääntyivät taivaalle. Pian sataisi, ja kovaa. Meidän olisi päästävä suojaan ennen sateen alkamista. Vilkaisin takanani laahustavaan Matkijatassuun, joka pälyili minua hermostuneen näköisenä.
”Matkijatassu, meidän on etsittävä sateensuoja. Pian alkaa sataa, kuten ehkä saatoitkin jo huomata noista pilvistä”, murahdin ja heilautin häntääni taivaalla olevia pilviä kohti. Oppilas nyökkäsi epävarmana ja vilkaisi vaivihkaa taivaalle, ihan kuin hän ei olisi rohjennut päästää minua silmistään.
Seisahduin paikoilleni ja jäin tutkailemaan ympäristöä. Pian huomasinkin sopivan kokoisen, juuri lehteen puhjenneen pensaan. Viitoin Matkijatassua seuraamaan ja lähdin jolkottamaan pensaikkoa kohti.
Päästyäni sen luo etsin sopivan aukon, josta me molemmat mahtuisimme ahtautumaan sisään.
”Mene sinä ensin”, sanoin Matkijatassulle, joka näytti hieman kauhistuvan ehdotuksestani, mutta totteli kuitenkin. Katselin kuinka naaras ryömi aukosta syvemmälle pensaikon uumeniin.
Vilkaisin vielä viimeisen kerran taivaalle ennen kuin seurasin oppilastani pensaan tuuheiden, vehreiden oksien suojiin.

Makasin aukon vieressä tähyillen samalla ulos. Sade rummutti maata. Matkijatassu kyyhötti takanani pieneksi palloksi käpertyneenä. Hän koukisteli kynsiään valppaana ja tuijotti minua ikäänkuin odottaisi minun hyökkäävän hänen kimppuunsa.
*Olen tehnyt elämäni suurimman virheen*, ajatteli apeana ja kurkotin nuolaisemaan selkääni. Takanani kyyhöttänyt naaras pomppasi jaloilleen turkki pörhöllään ja korvat luimussa.
Katsoin häntä lievästi järkyttyneenä. Miten kerran niin uhkarohkea soturioppilas sai järjettömän hepulin pienestä peseytymisliikkeestä? Päästin raskaan huokaisun ja sihahdin oppilaalleni:
”Matkijatassu, rauhoitu.”
Matkijatassu silotti turkkinsa ja käpertyi jälleen pienen pieneksi palloksi kauaksi minusta.
*Voi hyvä Tähtiklaani!* Suljin silmäni ja laskin pääni etukäpälieni varaan. Tunsin oppilaan katseen turkissani, mutta en antanut sen häiritä minua.
”Matkijatassu, olen pahoillani”, mumisin hiljaa ja raotin aavistuksen verran silmiäni nähdäkseni naaraan reaktion.

//Matkija?

Nimi: Matkijatassu

21.06.2017 12:47
"Se... se olisi hyvä ajatus", naukaisin tekopirteästi. Häntäni nyki varuillaan kokoajan, kun nousin ylös. Olkipuro katseli minua tyynesti, mutta myös epävarmasti. Kyyristyin vähän lähemmäs maata.
"Läh... lähdemmekö?" kimitin hiljaa. Vilkuilin vähän väliä mestariani. Olkipuro vain nyökkäsi. Nousin neljälle jalalle nopeasti ja lähdin hiljaa kulkemaan Olkipuron perässä. Klaanilaiseni vilkuilivat minua epäilevästi, koska yleensä äksyilin, tiuskin ja en totellut Olkipuron sääntöjä. Nyt tottelin. Eilinen hyökkäys oli todistanut minulle, ettei kolliin voisi luottaa täysin, ei koskaan. Kuljin varuillani ulos leiristä, mestarini perässä vaitonaisesti. Hätkähdin joka äänen kohdalla ja kuuntelin, mitä Olkipuro selitti.
"Ketut ovat ilkeitä ja häijyjä, mutta vähä-älyisiä. Mäyrät taas ovat..." hänen lauseensa jäi kesken, kun loikkasin ilmaan, kun yhden kitukasvuisen pensaan alta kiisi ohitseni jänis.
"Matkijatassu!" Olkipuro ärähti vähän vihaisesti. Kyyristyin heti maahan kiinni.
*Mitä minä sanon?* mietin pelokkaasti. Pelkäsin, että mestarini antaisi minulle arven tai jotain vain siitä, että olin keskeyttänyt hänet.
"Anteeksi, Olkipuro", sopersin hiljaa ja luimistin korvani pelosta. Mestarini katsoi minua ymmällään.
"Olet nyt hyvin säikky ja tottelevainen, Matkijatassu. Onko jokin vialla?" Olkipuro kysyi. Silmäni pyöristyivät äkisti ja painauduin ihan maata vasten.
"Ei ole, Olkipuro. Voit jatkaa selostustasi. Se on hyvin mielenkiintoista", piipitin, kuin pelästynyt pentu, mutta minähän olin. Olkipuro kohautti hartaitaan ja jatkoi matkaa. Nousin mahdollisimman reippaan näköisenä seisomaan ja kipitin vähän etumatkaa umpeen. Laahustin kahden hännänmitan päässä Olkipurosta vaitonaisena.
"Mäyrät siis ovat isoja, mutta kömpelöitä ja hitaita. Ne kumminkin ovat kieromielisiä. Mäyrän tunnistaa aina, kun sen näkee", mestarini kertoi.
"Oletko koskaan taistellut sellaista vastaan?" kysyin hiljaa. Häntäni laahasi maata ja pääni oli alhaalla.
"En, mutta toivoisin että voisin joskus iskeä kynteni mäyrään", Olkipuro naurahti ja jatkoi matkaa. Höristi korviani, kun kuulin jäniksen käpälien töminää. Mieleni teki mennä jahtaamaan, mutta muistin mitä tekisimme tänään. Kiertäisimme reviirin petoeläimien varalta. Enkä edes viitsinyt mennä koska pelkäsin Olkipuron tappavan minut.
*Häntä pitää totella, aina*, mietin pelokkaasti ja vaikenin omiin mietteisiini.

//Olki? Sorry jos hittasin liikaa

Nimi: Kirvamiete

20.06.2017 21:35
Tuhahdin Routakukalle, kun naaras alkoi sukia tassujaan saadakseen niihin tarttuneen lian pois. Katselin hänen puuhiaan hiljaa ja mietin, mitä Routakukka mahtoi ajatella. Omat ajatukseni liisivät uhkaavasti kohti naarasta - tuon kauniita kasvonpiirteitä ja solakkaa vartaloa. Tunsin lievän kuumotuksen leviävän kasvoilleni ja siristin silmiäni peittääkseni epämukavuuteni. Hiljaisuus vaipui ympärillemme, enkä hetkeen kuullut muuta kuin luonnon äänet ympärillämme sekä Routakukan tasaiset pesun äänet. Yritin pysyä mahdollisimman paikoillaan etten vaikuttaisi epäilyttävältä, mutten voinut estää itseäni liikehtimästä levottomasti odottaessani naarasta.
"Oletko jo valmis?" kysyin hiukan terävästi jolloin Routakukka nosti päänsä. Katseemme kohtasivat, ja tunsin kihelmöintiä rinnassani. Hyvin nopeasti vetäisin katseeni Routakukan silmistä ja siirryin tarkastelemaan ympäristöä. Vaistosin välillämme olevan jännitteen, mutten tiennyt voisinko katkaista sitä. Rykäisin yhtäkkisen hermostuneen vallatessa minut ja nielaisin kostuttaakseni kurkkuni. Minusta tuntui siltä, kuin Routakukka olisi siistiytynyt vuokseni, enkä ollut varma pidinkö siitä. Oloni oli muuttunut hetkessä hermostuneeksi, sillä yhtäkkiä olin aivan varma, että minun täytyi todistaa olevani Routakukan siistiytymisen arvoinen.
"Lähdemmekö eri suuntiin ja palaamme ennen auringonlaskua, vai saalistammeko yhdessä?" kysyin. En uskaltanut aivan kohdata Routakukan katsetta, sillä ajatus hänen jäänsinisistä silmistä sai rinnassani tuntumaan pienen pistoksen. Miksi minusta tuntui yhtäkkiä tältä? En tiedä, olisinko halunnut olla enää tässä. Mutta en voisi lähteä leiriin, joten ehkä tämä tästä. Enkä sitäpaitsi tiennyt, halusinko pysyä kaukana Routakukasta vai mahdollisimmsn lähellä naarasta.

// Routa? xd tätä oli vaikee kirjottaa

Nimi: Olkipuro

20.06.2017 21:28
Katsoin maahan kyyristynyttä oppilasta kylmänrauhallisesti. Kumma kyllä, tunsin jonkinmoista voitonriemua äskeisestä; Matkijatassu oli alistunut käskyyni, päättänyt pysyä kerrankin hiljaa ja kuunnella minua.
”Anteeksi”, naaras piipitti hiljaa ja vilkuili minua hermostuneena. Siinä samassa rintaani riipaisi sääli ja myötätunto. Olin kieltämättä mennyt liian pitkälle, mutta se oli ollut hänelle ihan oikein.
Katsahdin hämärtyvälle taivaalle. Oli jo myöhä. Laskin katseeni Matkijatassuun, joka tuijotti minua silmät selällään. Hän näytti olevan rättiväsynyt, ja varmasti nukahtaisi seisaalleen, jos saisi siihen tilaisuuden.
”Voit palata jo leiriin”, mutisin, ”minä tulen myöhemmin perässä.”
Oppilas totteli mukisematta ja lähti kulkemaan varovaisin askelin leiriä kohti, vilkuillen vähän väliä lapansa yli minuun. Hän näytti hyvin pieneltä ja pelokkaalta, alistuneelta. Karu totuus iski hiljaa mieleeni, ja sai kylmien väreiden aallon liikkeelle.
*Mitä minä olen mennyt tekemään?* ajattelin järkyttyneenä.

Palasin leiriin kuuhuipun aikoihin. Lepakkoliito istui sisäänkäynnillä vartiossa, ja näytti hämmästyvän nähdessään minut.
”Olkipuro? Mitä sinä teet näin myöhään ulkona?” hän kysyi.
Loin naaraaseen paljon puhuvan katseen, joka kertoi, ettei kannattaisi udella enempää. Lepakkoliito vain nyökkäsi ja päästi minut menemään muitta mutkitta.
Laahustin soturien pesälle. Muutamat soturit olivat hereillä, sillä heidän olisi määrä lähteä kuuhuipun partion hetken päästä. Ruokoturkki nyökkäsi minulle tervehdykseksi, eikä onnekseni alkanut utelemaan, missä olin ollut.
Lysähdin omalle vuoteelleni hiljaa voihkaisten.
”Miksi, Tähtiklaani, miksi?” Suljin silmäni vaipuen unen sekavaan, ahdistavaan myllerrykseen.

Heräsin aamulla aurinkohuipun aikoihin. Minua hävetti, että olin saattanut nukkua niin pitkään, ja suututti samaan aikaan, sillä Matkijatassu ei ollut tullut herättämään minua. Normaalisti hän olisi kärkkynyt heti aamusta petini vieressä, jos olisin nukkunut vähäänkään liian myöhään hänen mielestään.
Vääntäydyin pois vuoteeltani ja ravistelin sammalhippuset pois turkistani. Suin turkkini hätäisesti vilkuillen vähän väliä pesän suuaukolle ikäänkuin olisin odottanut Matkijatassun pelmahtavan hetkenä minä hyvänsä paikalle moittimaan minua.
Tassuttelin aukiolle ja yritin tavoittaa katseellani oppilastani. Pian huomasinkin hänet; naaras kyyhötti yksinään tuoresaaliskasan luona, pieneksi palloksi käpertyneenä.
”Huomenta, Matkijatassu!” huikkasin oppilaalle, joka säpsähti säikkynä kuin jänis ja vilkuili ympärilleen pelokkaan näköisenä. Kurtistin kulmiani ihmeissäni ja jolkutin hänen luokseen. Naaras katsahti minuun ja painautui entistä matalammaksi.
”H-Huomenta”, hän vikisi hiljaa, ääni väristen.
”Mikset herättänyt minua?” kysyin ja räpäytin silmiäni kummastuneena.
Ainut sana, minkä oppilas sai kakistettua ulos oli:
”Anteeksi.”
”Anteeksi mistä?” naurahdin. Matkijatassu ei vastannut.
Tuntui hyvin kiusalliselta olla hänen kanssaan. Naaras ei kujeillut tai huomautellut minulle milloin mistäkin, kuten normaaliin tapaansa.
”Ajattelin, että jos lähtisimme tänään kiertämään reviiriä ja tarkastamaan ympäristöä petoeläinten varalta. Miltä se kuulostaisi?” kerroin ajatukseni, joka oli putkahtanut mieleeni aamupesun yhteydessä.

//Matkija? Toittis en hitannu liikaa.

Nimi: Toivokuiske

20.06.2017 20:08
Sade. Pisarat rummuttivat maata ja ääni kuulosti samaan aikaan rentouttavalta ja myöskin häiritsevältä.
"Jalavatassu, haluaisin puhua sinulle", maukaisin ja kurtistin kulmiani. En halunnut jättää asiaa tähän. Jalavatassu on ollut kummallinen koko tämän aamun ja alan jo pikkuhiljaa huolestua. Hymähdin.
"Niin?" oppilaani lausahti kysyvästi.
"Mennään puhumaan rauhallisempaan paikkaan", maukaisin ja lähdin edeltä kohti leirin laitamaa. Kun olin asettunut istumaan niin, että Jalavatassu istui minua vastapäätä ajattelin voivani aloittaa.
"Kuule Jalavatassu, olen hieman huolissani sinusta. Ihan kuin olisit ihan eri ihminen kuin eilen. Tapahtuiko aamulla jotain, teinkö jotain väärin vai mistä tämä kaikki johtuu? Kuvittelenko vain koko asian vai mitä, kerro minulle!?" lausahdin huolestuneena ja räpyttelin silmiäni siinä toivossa, että Jalavatassu kertoisi minulle jotain. Jos taas Jalavatassu ei haluaisi kertoa mitään sitten minusta ei olisi avuksi, eikä minusta varmaan muutenkaan olisi avuksi, mutta ainakin haluaisin auttaa. Toivon, ettei oppilaani kuitenkaan ota tätä henkilökohtaisesti jos mitään sen kummallisempaa ei olekaan tapahtunut. Huokaisin hiljaa ja jäin kärsivällisenä odottamaan vastausta.

//Jalava?

Nimi: Jalavatassu

20.06.2017 18:53
Hiivin lähelle kania. Se ei huomannut minua. Kun olin ihan sen vieressä, se yritti lähteä pakoon, mutta olin nopeampi. Kani rimpuili kynsissäni kunnes puraisin se niskat poikki.
"Hyvää työtä", Toivokuiske sanoi. Otin kanin suuhuni.
"Lähdetään leiriin ennenkuin alkaa sataa. Voin napata matkalla jotain", naaras sanoi. Tassuttelin mestarini perässä. Huomasin maassa lätäkön jossa oli vettä. Vai oliko? Ei. Se oli verta. Klaanitovereideni verta. Kaikkialla. Viime öinen uni oli palannut todellisenpana kuin koskaan. Minua alkoi huimata.
"Jalavatassu!" Toivokuiske huudahti.
"Lähdin vain hetkeksi pois saalistamaan ja kun palasin sinä näytit siltä kuin olisit nähnyt mäyrän raatelevan klaanitovereitasi", mestarini sanoi melkein huolestuneena.
"Ei se mitää ollut. Mennään", tokaisin välinpitämättömästi. Leiriin saapuessamme oli jo aurinkohuippu; aurinkoa ei kylläkään näkynyt. Taivas oli tummien öilvien peitossa ja alkoi sataa.

//Toivo?

Nimi: Toivokuiske

20.06.2017 18:03
"Hyvä, sillä riista ei meitä odota", hymähdin ja lähdin edeltä kohti uloskäyntiä. Kun olimme tassutelleet ulos leiristä hiljensin vauhtiani niin, että olimme pian Jalavatassun kanssa vierekkäin, sillä minulla oli hieman asiaa.
"Pilvet näyttävät aika uhkaavilta, joten ei saalisteta kauaa ettei ihan kastuta", maukaisin ja vilkaisin nopeasti taivaalle, jolla ajelehti tummehkoja pilviä. Pilvet eivät olleet kohdallamme, mutta aurinkohuipun aikaan saattaisivat ollakin.
"Mitä pieni sade haittaa, en minä ainakaan vettä pelkää", Jalavatassu tuhahti ja vilkaisi minua nopeasti. Pyöräytin nopeasti silmiäni.
"Sanoinko muka, että minä pelkäisin vettä? En varmana pelkää ja jos joku tässä pelkää niin...", mutisin, mutta jätin kuitenkin viimeisen sanan sanomatta. Aukea nummimaisema oli kaunis.
"Seis", sanoin ja pysähdyin. Jalavatassukin pysähtyi neuvostani. Vähän matkan päässä oli jänis ja Jalavatassulla olisi oiva tilaisuus näyttää taitojaan.
"Koita napata se kiinni", kuiskasin hyvin hiljjaa, mutta kuitenkin niin, että vierelläni oleva Jalavatassu kuulisi.
"Selvä", Jalavatassu hymähti hiljaa ja lähti varovaisin askelin kohti jänistä. Minä taas seurasin tilannetta silmä tarkkana.

//Jalava?

Nimi: Matkijatassu

20.06.2017 18:01
"Näytä itse kyntesi!" irvasin mestarilleni, enkä tehnyt elettäkään hyökätäkseni. Olkipuroa näytti kismittävän sanani hyvin paljon. Virnistin vielä päälle, joka sai Olkipuron pillaatumaan kunnolla. Mestarini ryntäsi päälleni, kuin mäyrä. Kolli sähisi ja sylki päälleni paljon, enkä mahtanut mitään hänelle. Jäin Olkipuron alle, kun mestarini painoi minut maata vasten.
"Kunnioita minua, Matkijatassu!" Olkipuro murisi uhkaavan matalasti. Minua alkoi oikeasti pelottaa.
*Aikooko hän tappaa minut?* mietin hätäisesti. Yritin sähistä, mutta en pystynyt. Pelko oli saanut minusta vallan. Vääntelehdin ja kääntyilin, mutta Olkipuron ote oli kova ja pitävä. Aloin huohottaa, hiestä märkänä.
"Olen... pahoillani", henkäilin katkollisesti. Henkeni alkoi käydävähiin, koska Olkipuro painoi rintaani. Kollin silmiin tuli hämmästynyt ja yllättynyt katse ja hän nousi pois päältäni. Hengitin vähän aikaa maassa ennen, kun nousin ylös. Katsoin yhä pelokkaasti Olkipuroa joka katsoi minua mittailevasti. Nielaisin kuuluvasti. Minua teki mieli juosta pois, mutta epäröin.
"Olkipuro?" kysyin hiljaa ja pihisevällä äänellä. Korvani olivat pystyssä valpaasti, että ehtisin reagoimaan kollin liikkeisiin. Katsoin häntä pelokkailla silmilläni, joissa kiilsi myös epävarmuus.
*En voisi varmaan enää koskaan luottaa häneen. Hän on arvaamaton...* mietin mahdollisimman järkevästi, mutta ajatukseni vain menivät sekavammiksi.
*Ehkä jos hän on murhanhimoinen! Olkipuro tappaa minut!* ajattelin hätäisesti. Mieleni kiisi jo leiriin, mutta jalkani löivät loukkua. Häntäni vihtoi puolelta toiselle ja korvani nytkähtelivät jokaisen äänen kuulessani. Nenäni vain värisi eikä tehnyt mitään. Kyyristyin maahan, kuin pikku pentu, mutta en välittänyt. Mestarini oli pimahtanut pahasti ja oli melkein murhannut minut. Kurkkuni tuntui kuivalta.
"No?" mestarini kysyi tyynenä. Tuntui, kuin olisin jäänyt kymmenen mäyrän alle. Keuhkojani kiristi ja mahaani kipristi.
"Anteeksi", sopersin hiljaa. Jos olisi ollut joku kova ääni taustalla sanani olisi hukkunut siihen. Jopa vain yksi navakka tuulen vire olisi pilannut sanani. Yhden kanin jalkojen tömiseminen lähistöllä, kun se kiisi pakoon. Nyt oli vain se hetki jolloin maailma ympärillämme oli hiljaa. Tuntui, kun se olisi pysähtynyt paikalleen ja tarkkaili meitä. Hengitin hitaasti ilmaa ja tuijotin suu auki Olkipuroa.
*En voisi koskaan luottaa häneen.*

Nimi: Jalavatassu

20.06.2017 16:47
Toivokuiske oli vaikuttanut oudolta, mutta eihän se minua kiinnostanut. Hain tuoresaaliskasasta jotain. Pienen hiiren. Painuin saman tien nukkumaan. Näin unta päällikkönä olemisesta. Olin metsän mahtavin päällikkö, Jalavatähti. Hyökkäsin toisiin klaaneihin. Jopa Kuolonklaanilaiset vapisivat edessäni. Sitten tuli aivan tietty kohtaus. Oli taistelu jossa kaikki klaanit taistelivat toisiaan vastaan. Minä seisoin keskellä taistelua. Seisoin ruumiskasan päällä. Turkkini ja kynteni olivat veressä. Kaikkialla oli verta. Näin klaanitovereitani taistelemassa lähelläni. Siellä oli myös Lepakkoliito. Tajusi taistelevansa tätä vastaan. Tuli murhanhimoiseksi. Kaadoin Lepakkoliidon maahan. Raapaisin tämän kyljen auki. Veri purskahti tassuilleni. Lepakkoliidon ilmeettömät silmät tuijottivat minua.
"Ei! Mitä minä olen tehnyt!" parkaisin.
"Seis lopettakaa! Älkää satuttako ketään!" huusin kurkkusuorana.
"Jalavatassu! En lopeta ennenkuin olet hereillä!" avasin silmäni. Toivokuiske ravisteli minua.
"Mitä unessasi sitten tapahtuikin niin nyt ei ole sen pohdinnan aika. Nyt harjoitellaan", mestarini sanoi. Nousin ylös ja ravistin viimeisetkin unenrippeet turkistani. Työnsin äskeisen painajaisen mieleni syvimpään sopukkaan.
"Valmiina ollaan!" sanoin.

//Toivo?

Nimi: Routakukka

20.06.2017 13:35
"Minä ainakin jatkan saalistusta vaikket sinä jatkaisikaan. Ja voit vaikka saada kiinni jotain muutakin kuin saalista", Kirvamiete naukaisi vihjaavasti ja liikahti lähemmäs minua. Peräännyin hieman katsoin ärtyneesti kollia. Mikä maailman herra hän luuli olevansa?! En kuitenkaan halunnut lopettaa vielä saalistusta, joten avasin suuni:
"Kyllä minäkin sitten jatkan", mau'uin hieman tylysti. En tiedä miksi, mutta halusin jostain syystä olla mahdollisimman paljon Kirvamieten seurassa. Kirvamiete naurahti ja maisteli ilmaa. Tassuihini oli tarttunut kuraa, joten aloin puhdistamaan niitä. En pitänyt siitä, että valkeaan turkkiini tarttuisi likaa, halusin olla mahdollisimman puhdas. Varsinkin Kirvamieten edessä. Kun mietin sitä tarkemmin kiukku leimahti sisälläni. Miksi ajattelin noin, jos kerran en pitänyt yhtään Kirvamietteestä? Vai pidinkö?


//Sry tönkkö, mut Kirva? xd

Nimi: Terhotassu

20.06.2017 13:14
Makasin oppilaidenpesässä. Oli aamu ja aurinko oli jo noussut. Viherlehden raikas tuoksu ja lintujen laulu tuntui mielestäni vastustamattomalta ja minun oli pakko nousta. Tassuttelin tuoresaaliskasalle, hetken pohdittuani päädyin hiireen. Olin nostamassa hiirtä, kun Viretassu juoksi luokseni.
"Muista, olet oppilas et saa syödä ennen kuin klaaninvanhimmat on ruokittu", tuo muistutti.
Laskin hiiren takaisin ja aloin jutella Viretassun kanssa.
"Onko kivaa olla oppilas?" kysyin.
"Sinunhan pitäisi tietää se", oppilas vastasi hymähtäen.
"Minusta tuli oppilas vasta äskettäin, en minä sitä vielä tiedä", vastasin.
"No oppilaana sinulla on muitakin velvollisuuksia, kuin maata pesässä", Viretassu vastasi.
"Asiaan, onko se hauskaa?" kysyin.
"Silloin tällöin, jos sataa se ei ole kovin mukavaa", kolli vastasi.
"Minä pidän sateesta, paitsi lumisateesta. Tosin en koskaan ole ollut lumisateessa, mutta se on kuulemma kylmää, joten se ei kuulosta mukavalta. Mutta vesisade on mukavaa ja lätäköissä on kiva leikkiä", pohdin.
"Minä en oikein välitä vedestä", Viretassu sanoi.
"No minä menen nyt", hihkaisin.
Etsin mestarini.
"Voimmeko mennä metsälle?" kysyin.
"Kävisikö huomenna?" mestari ehdotti.
"Sopii!" hihkaisin.

//Ruoko?

Nimi: Lepakkoliito

20.06.2017 11:48
Vatsani kurni ikävästi saapuessani sotureiden pesältä Tuuliklaanin aukiolle, tuoresaaliskasan luokse.
*Minun on ensin ruokittava klaani. Minun on käytävä metsällä*, ajattelin mielessäni hieman turhautuneena. Olin vasta herännyt, joten käpäläni tuntuivat vielä voimattomilta ja jotakuinkin kohmeisilta. Venyttelin jalkojani, ja suin rintakarvani sileiksi. Räpyttelin silmiäni viimeisienkin unihiekkojen pois saamiseksi ja otin suunnakseni Tuuliklaanin avoimet nummet. Saavuttuani nummille, tunsin pehmeän ruohikon kutittelevan polkuanturoitani ja tunsin kuinka voimakkaat tuulenpuuskat saivat turkkini aaltoilemaan. Vedin keuhkoni täyteen raikasta ilmaa ja raotin suutani. Terävöitin jokaista aistiani ja jäin pitkäksi toviksi paikoilleni riistan hajun toivossa. Samassa sieraimiini tulvahti voimakas jäniksen mehukas tuoksu ja näinkin kauempana urosjäniksen, joka hyppelehti mitään arvaamatta ison kiven juurella. Laskeuduin vaanimisasentoon ja kiitin Tähtiklaania siitä, että onnekseni olin tuulen alapuolella. Liu'uin pehmein askelin kohti jänistä ja pian olinkin enää vain hiirenmittojen päässä siitä. Aloin keinuttamaan takapäätäni puolelta toisille ja kaikilla voimillani ponnistin korkealle ilmaan. Laskeuduin kynnet esillä jäniksen niskaan. Tunsin sen lihasten jännittyvän ja näin sen pelokkaiden nappisilmien kääntävän katseensa minua kohti. Jänis ei edes kerennyt vinkaistakkaan, kun olin jo painanut hampaani hänen kurkkuunsa. Tunsin kulmahampaideni uppoavan sen mehukkaaseen lihaan ja kuulin kuinka jäniksen niskat napsahtivat poikki. Se valahti hervottomaksi maahan, suoraan käpälieni eteen.
"Mainiota!" hihkaisin mielissäni nappaamasti saaliista. Otin jäniksen hampaisiini ja raahasin sen leiriin.

Laskin jäniksen tuoresaaliskasaan ja valikoin itselleni toisen, mutta todella pienikokoisen jäniksen. Katselin innoissani ympärilleni, että olisin voinut jakaa jäniksen jonkun kanssa, mutta kukaan ei näyttänyt kiinnittävän katsettaan minuun. Välillä minusta tuntui kuin olisin vain näkymätön. Muille pelkkää ilmaa. Kyynel vierähti poskelleni ja tuska vihlaisi ikävästi sydäntäni. Olihan Jalavatassukin ystäväni, mutta hänellä oli vielä oppilaan tehtäviään, joten emme olleet jutelleet hetkeen.
*Mutta ihan sama. Pärjään myös yksin*, ajattelin ja haukkasin jäniksestä palan. Pyyhkäisin kuivuneen kyyneleen poskeltani ja ahmin jäniksen hetkessä. Syötyäni nuolin vielä huuleni ja viikseni puhtaiksi ja tassutin sotureiden pesään lepäämään hetkeksi. Eihän kukaan edes näyttänyt tarvitsevan minua.

//Joku? Sori, tönkkö.

Nimi: Olkipuro

20.06.2017 11:39
Katsoin yhä vain kauemmas pinkovaa oppilasta kasvavan kiukun vallassa. Miksei tuo naaras voinut koskaan kuunnella minua, tai edes yrittää käyttäytyä kuin normaali soturioppilas ainakin? Huitaisin lähinnä olevaa ruohonkortta kynsilläni ja painelin sitten Matkijatassun perään hännänpää ärtymyksestä vääntyillen.
Päästyäni Nelipuille, näin kurittoman oppilaani seisomassa Puhujankiven päällä ja katselevan ylleen kohoavia suuria tammia.
”Matkijatassu! Heti alas sieltä!” sihahdin kauhistuneena ja jolkutin kiven juurelle. Oppilas loi minuun halveksuvan katseen.
”Ja miksi muka pitäisi tulla?” hän tuhahti ja raastoi kiven pintaa kynsillään.
Luimistin korviani ja paljastin hampaani häijyyn irvistykseen.
”Ehkäpä siksi, että minä, mestarisi, käsken!” murisin ja jännitin takajalkani valmiiksi loikkaan. Matkijatassun silmissä välähti pieni pelon kuvajainen, mutta ei mennyt aikaakaan, kun naaras oli taas oma inha itsensä.
”Pyh”, hän sylkäisi ja jatkoi sitten happamaan sävyyn: ”Hyvä on.”
Katselin kuinka kirjava naaras venytti selkäänsä, koukisti kynsiään ja avasi suunsa haukotukseen. Sen jälkeen hän loikkasi yhdellä sulavalla liikkeellä alas kiven päältä ja asteli luokseni lievästi ärsyyntyneen näköisenä. Naaras ei tuntunut olevan milläänkään äskeisestä letkautuksestani, joka kismitti minua ihan vietävästi.
”No, nyt kun olet hieman rauhoittunut”, huoahdin, ”voimme aloittaa.”
”Aloittaa minkä?” Matkijatassu kysyi kulmiaan kurtistaen.
”Taisteluharjoitukset.”
”Emmekö me saalistakaan enää?” oppilas uteli selvästi kiinnostuneen näköisenä.
”Emme enää tänään. Sinulla on nimittäin vielä jotakin tärkeämpää opittavana, minkä muut oppilaat hallitsevat jo kohtuullisen hyvin”, puhahdin.
”Mitä? Minkä he osaavat minua paremmin?” hän tivasi.
”Itsehillinnän”, niiskautin. Oppilas näytti raivostuvan sanoistani suunnattomasti.
”Pidätkö sinä minua pilkkanasi?” hän ärisi ja ojenteli kynsiään. Pyöräytin silmiäni turhautuneena ja mau'uin sitten hänen murinastaan välittämättä:
”Eiköhän aloiteta.”
Kävelin muutaman ketunmitan päähän naaraasta ja viitoin häntä tulemaan minua kohti.
”Tule, ja näytä kyntesi”, urahdin, ”jos siis vain uskallat.”

//Matkija? Sori, jos hittasin liikaa.

Nimi: Miyu

25.05.2017 11:36
Lepakkoliito: 3kp

Naaliturkki: 26kp!

Hunajaviiksi: 42kp!

Jalavatassu: 18kp

Toivokuiske: 24kp!

Matkijatassu: 9kp

Surmaviilto: 3kp

Olkipuro: 6kp

Ruokoturkki: 6kp

Nimi: Toivokuiske

18.05.2017 21:30
"Olemme kohta jo leirissä", hymähdin.
"Joo hyvä", Jalavatassu tuhahti hiljaa. Kohautin nopeasti lapojani suunnatessamme leiriin. Pian Tuuliklaanin leiri jo häämötti edessämme. Joka kerta yhä kovemmin joku iski sydämeeni kun näin leirin sisäänkäynnin ja sen lähellä kissan, joka oli vartioimassa leiriä. Yksinäinen kyynel vierähti poskelleni ja olin onnellinen ettei sillä ollut sen enempää seuraa. Nopeasti pyyhkäisin tassullani kyyneleen poskeltani ettei oppilaani näkisi sitä. En haluaisi selitellä hänelle valheita miksi itkin. Huokaisin hiljaa ja loikin sisälle leiriin Jalavatassu perässäni. Välillämme oli kiusallinen hiljaisuus. Minun pitäisi pian kyllä sanoa jotakin oppilaalleni, että tuo saa olla tämän loppu päivän rauhassa.
"Saat loppu päivän vapaata", nau'uin kollikissalle.
"Selvä", tuo sanoi.
"Pysykin poissa hankaluuksista. Äläkä väsytä itseäsi illalla liikaa, lähdemme aamulla harjoittelemaan jälleen saalistusta", hymähdin.
"Taasko saalistusta miksei vaikka taistelua?" Jalavatassu huokaisi. Huulilleni nousi huvittunut hymy ja naurahdin.
"Olet siinä jo aika hyvä ja osaat monia asioita, meidän täytyy opetella enemmän saalistusta", sanoin.
"Okei", oppilaani huokaisi.

//Jalava?

Nimi: Hunajaviiksi

18.05.2017 21:24
"Menet", Ruusupiikki naukaisi topakasti kumppanilleni, silmäillen minua kuitenkin mietteliäästi. "Haluan tarkistaa yhden asian, mutta älä mene kauas, sinua todennäköisesti tarvitaan pian."
Naaliturkki katsoi hetken jännittyneenä Ruusupiikkiä, mutta lähti pian pois. Ruusupiikki käänsi katseensa pesän suuaukolta jälleen minuun.
"Minkälainen olosi on ollut?" naaras kysyi yhä mietteissään. "Raskas? Onko... vatsaasi tehnyt kipeää?"
Kurtistin ihmeissäni kulmiani ja pudistin päätäni.
"Ei."
"Ja hyvä niin", valkoinen parantaja naukui. "Laskehan pääsi, ole hyvä, kyljelläsi oletkin jo valmiiksi."
Tottelin parantajaa, ja aloin miettiä, mitä hän oikein halusi tarkistaa. Kuitrnkin, kun naaras asetti tassunsa pehemästi kyljelleni, tajusin heti, mistä oli kyse.
"Luuletko... luuletko, että olen tiinenä?" kysyin hiljaa ja tunsin turkkiani alkavan jotenkin kihelmöidä toiveikkaasti. Kuitenkin olin vasta synnyttänyt pentueen, odotinko muka näin nopeasti uutta? No, se olisi vain hyvä asia.
Pian Ruusupiikki lopetti tutkimisensa ja katsahti jälleen minuun.
"En voi olla...", naukaisin pudistaen epäuskoisesti päätäni. "En ole edes tuntenut mitään."
"Tiineys on vasta aika aluillaan", Ruusupiikki naukaisi ja siirteli tassuillaan karvoja vatsani tieltä. "Nisäsi punoittavat hiukan, se on tiineyden merkki."
Nostin innoissani päätäni ja ummistin silmäni yrittäen oikein tutkiskella kehoni tuntemuksia. En kuitenkaan tuntenut vielä mitään, mikä viittaisi pentuihin. *Vatsani tuntuu hiukan raskaammalta*, tuumin, mutta saatoin vain kuvitella senkin.
"Muutenkaan et ole ihan yhtä hoikassa kunnossa, kuin yleensä. En usko, että tämä johtuu vain liiasta syömisestä", Ruusupiikki naukui hymyillen lempeästi. Tunsin suunnattoman ilon kuplivan sisälläni. Saisin toisen pentueen! Kuitenkin tunsin myös suurta surua, kun muistin Varjoklaanissa asuvat tyttäreni. *Näin oli parempi.*
"Olen itse asiassa tiennyt tiineydestäsi jo jonkin aikaa, en vain halunnut, että innostut liiaksi", vierelläni istuva naaras naukui. Nyökkäsin, mutta tuskin olin edes kuullut ystäväni sanoja. Mielessäni pyörivät vain vatsassani kasvavat pennut. Nyt saisin kunnolla kokea kuningattarena olon, parantajana en ollut saanut hoitaa pentujani.
"Haluat tietysti kertoa Naaliturkille. Voin hakea hänet", Ruusupiikki tarjoutui ja nousi ylös. "Jätän teidät kahdestaan, tiedän, että olet odottanut saavasi puhua hänen kanssaan ilman ylimääräisiä korvia. Enkä ole ainakaan heti häätämässä häntä pois."
Hymyilin kiitollisena ja katsoin, miten parantaja asteli ulos pesästä aurinkoon. Nuolin levottomasti rintaani odotellessani kumppanini tuloa. Kuulin Ruusupiikin äänen ulkoa, hän ei kertonut vielä pennuista, sanoi vain, että minulla oli asiaa. Ehkä Naaliturkki kuitenkin osaisi odottaa tätä, ehkä ei.
"Ruusupiikki kertoi, että halusit puhua", Tuuliklaanin varapäällikkö naukui astuttuaan hämärään pesään. Nielaisin hiukan, jotenkin minua jännitti kertoa asia. Kuitenkin nostin päätäni sammalilta ja katsoin vakaasti kolliin.
"Olen tiineenä", ilmoitin hymyillen.

//Naali?

Nimi: Naaliturkki

18.05.2017 18:13
Katsoin hieman jännittyneenä Ruusupiikin suuntaan.
*Yksi partio päivässä*, sanat kaikuivat päässäni. Käänsin katseeni ärtyneenä pois oarantajasta. Luuliko hän todella, että en tiennyt sairaista kissoista mitään?
"Ei hätää, pääset heti täältä päästyäsi rajapartioon, jonka jälkeen lähdemme metsästyspartioon ja sen jälkeen tahdon nähdä oppimasi taisteluliikkeet", maukaisin terävällä äänensävyllä. Hunajaviikse hetken aikaa katsoi minua kauhuissaan, kunnes tajusi minun vitsailen.
"Etkö kuullut mitä sanoin?" Ruusupiikki älähti kuitenkin väliin. Käänsin kasvoni kohti parantajaa. Jos ilmeeni pystyisi puhua, se sanoisi; "Oletko tosissasi...?"
Viimehetkellä Ruusupiikkikin taisi älytä sen olleen vain vitsi. Kaipa tiukka katseeni välitti viestinsä tarpeeksi hyvin. Pyöräytin kuitenkin silmiäni ja kohdistin katseeni Hunajaviikseen.
"Kaipaatko jotakin vai menenkö?"

// Hunaja? Sori tönkkö

Nimi: Jalavatassu

18.05.2017 17:01
"Äh ei se mitään ollut!" puuskahdin melkein vihaisena.
"Ai", Toivokuiske sanoi yllättyneenä. Olimme hiljaa ja jatkoimme matkaa. En ikinä ikinä kertoisi Toivokuiskeelle emostani! Vain Maatassu tiesi miten surullinen olin emostani ja miten vihainen olin Tähtiklaanille. Olin vannottanut Maatassua pitämään salaisuuteni tai tämä pääsisi hengestään. En epäröisi tappaa jos tarve tulisi. Minusta tulisi kaikkein voimakkain, niin olin päättänyt jo pentuna. Olisin voittamaton.
"Jalavatähti! Jalavatähti!' Kuulin jo nimeni huudettavan.
"Jalavatassu maa kutsuu!" Mestarini ääni tunkeutui haavekuvieni läpi. Tajusin näyttäväni typerältä, kun tuijotin edessäni olevaa puuta murhanhimoisesti.

//Toivo?

Nimi: Hunajaviiksi

17.05.2017 21:33
Kurtistin harmissani kulmiani, kun tunsin lämpimän hengityksen korvani yllä. Olin juuri herännyt siihen, ja raotin väsyneesti silmiäni. Parantajan pesän seinämät näkyivät edessäni. Räpsyttelin hetken vihreitä silmiäni ja käänsin hitaasti päätäni henkäyksen suuntaan. Lämmin kehräys kumpusi rinnastani, kun tunnistin Naaliturkin istuvan vierelläni.
"Ai sinä", naukaisin hiljaa ja hymyilin, "hei."
Naaliturkki virnisti hieman.
"Odotitko jotakuta muuta?"
"Kyllä, salarakastani, voi, kunpa hän jo tulisi", maukaisin ilkikurisesti. Ruusupiikki kohotti päätään ja ravisti korvaansa.
"Olisin kynsinyt teiltä korvat päästä, jos olisitte herättäneet minut", parantaja murahti ja nousi seisomaan. "Onneksi olin kumminkin jo herällä."
Laskin pääni jälleen sammalille. Kipu kyljessä oli pienempi, kuin aiemmin, mutta tuntui silti häiritsevästi.
"No, tarkistetaanpas haavasi", valkoinen parantajanaaras naukui. Hän nappasi hampaillaan seitit pois ja näin hänen silmiensä laajenevan hiukan.
"Mitä nyt?" kysyin hiukan hädissäni. Ruusupiikki siirsi katseensa haavastani minuun.
"Tulehtunut." Parantaja huomasi huolestuneen ilmeeni, joten hän lisäsi vielä: "En usko että kovin pahasti, se vain märkii. Laitan siihen yrttejä ja uudet seitit."
Laskin jälleen pääni alas. Pääsisinkö täältä koskaan pois?
"Luulisin kuitenkin, että huomenna pääset takaisin soturin tehtäviin. Aluksi kuitenkin vain yhteen partioon päivässä", hän lisäsi kääntäen katseensa Naaliturkkiin.
"Selvä."
En haluaisi olla täällä enää kauaa, parantajan pesän huumaavat yrtin tuoksut saivat jo pääni sekaisin. Onneksi Ruusupiikki oli koko ajan seuranani.

//Naali? Jäi huonoon kohtaan mut pitää mennä xd

Nimi: Ruokoturkki

17.05.2017 20:07
Heräsin hieman auringon huipun jälkeen. Tunsin vieläkin kipua vatsassani olevissa arvissa.
*Antaakohan parantaja vielä jotain yrttejä minulle?* mietin, mutta en jäänyt vellomaan niihin asioihin. Päähäni putkahti kuva harmaasta naaraasta valkoisilla laikuilla, sekä kyljet täynnä arpia. Oma tuskani unohtui melkein kokonaan, kun ajattelin miten paljon Kuohutassulla oli arpia. Naaras ei muuten edes tiennyt, että olin jo soturi. Tai että minäkin olin saanut jo arpia. Eikä ahmasta tai Kuolonklaanin soturista! No okei, ei edes kukaan klaanilaiseni tiennyt Risuturkista. En edes tuntenut klaanilaisiani. Olin vieläkin yksinäinen... Nousin ylös ja tunsin, kuinka vatsaani alkoi taas pistelemään.
*Älä ole tuollainen heikko! Pienet arvet eivät ole häirinneet edes suurintakaan päällikköä! Älä ole kuin mikäkin pentu!* ääni sanoi päässäni. Se oli oikeassa. En saa levätä vain arpieni takia. Eihän Kuohutassukaan vain kökötä parantajan pesällä! Päätin lähteä rajalle. Jokin sisälläni sanoi, että haluaisin tavata tuon Varjoklaanilaisen.
*Uskookohan hän pimeyden metsään? Toivottavasti... Tähtiklaani on mielestäni heikoille! Vai onko hän uskoton? Niin kuin minä. Vai uskonko minä pimeyden metsään? Se on ainakin uskottavampaa, kuin mikään Tähtiklaani. Mutta en kyllä ole varma myöskään pimeyden metsästä...* ajatukset kieppuivat päässäni nopeaa vauhtia. Saavuin viimein tunneliin. Haistoin jonkun lähestyvän toiselta puolelta. Se oli Kuohutassu.
"Hei Kuohutassu! Miksi olet taas täällä?" kysyin naaraalta, kun tuo oli tarpeeksi lähellä, jotta erotin oppilaan.
"Hei Ruokotassu. Olen kylläkin nykyään Kuohuvirta, sillä minusta tuli soturi", naaras naukui.
"Minäkään en ole enää oppilas. Olen Ruokoturkki. Minulle on tapahtunut paljon tapaamisemme jälkeen", nau'uin tuolle ylpeänä asemastani.
*Minulle on tapahtunut paljon tapaamisemme jälkeen... Oliko tämä virhe? Hän varmasti huomaa arpeni pian! En aio puhua hänelle ahmasta. Se teko syy ei ollut edes hyvä, mutta en voi paljastaa Risuturkkia. Hän lupasi hoidella minut, jos kantelisin...*

//Kuohu? Sry lyhyt ja tönkkö... Tuli kiire

Nimi: Naaliturkki

17.05.2017 20:04
Olin sanojeni mukaan jättänyt Hunajaviiksen rauhaan parantajan pesälle. Teko kirpaisi hieman, sillä naaras ei voinut nukkua yötä vierelläni. Valvoin katsellen tähtiä. Välillä joku kissa kääntyi vaihtamaan kylkeään ja saattoi potkasta jotakuta muuta epähuomiossa. Vaimea tuhina kuitenkin yltyi ympärilläni. Murahdin turhautuneena. En kaivannut muiden sotureiden lämpöä, vaan oman kumppanini. Vastahakoisesti painoin kuitenkin kuononi tassujeni päälle ja suljin meripihkaiset silmäni unen toivossa.

Aurinko valaisi hieman oranssilla valollaan minun valkeaa turkkiani. Käänsin kylkeäni ja katsoin taivasta. Aurinko oli nousemassa kiivasta tahtia. Punertavanoranssivalo leikki pitkän aikaa puiden varjojen kanssa, kunnes vaihtoi välinsä kirkkaan keltaiseksi. Huokasin turhautuneena ja nousin ylös. Venyttelin rauhassa raajojani pujotellessani muiden kissojen ohi kohti parantajan pesää. En vaivautunut enää edes odottamaan, että kukaan vastaisi minulle. Tassuttelin suoraan sisälle pesään. Ruusupiikki onneksi nukkui, samoin Hunajaviiksi. Kyyristyin lähemmäs maata ja hiivin kumppanini vierelle. Kosketi hellästi tuon nenää omallani.
"Huomenta", maukaisin todella hiljaa, vaikka tiesin että Hunajaviiksi ei kuullutkaan minua.

// Hunaja?

Nimi: Matkijatassu

17.05.2017 18:40
"Miksi nelipuulle?" marisin, kun olin saanut kanini peitettyä mullalla. Nostin uhkaavan katseeni Olkipuroon joka vain tuijotti nyreästi takaisin. Aloin astella Olkipuron edelle, kun soturi laittoi käpälänsä tielleni.
"Kaninpapanat!" ärähdin ja känsin leiskuvan katseeni mestariini.
*Ärsyttävä karvakasa!* mietin.
"Olisit nyt edes antanut kulkea!" tuhahdin, mutta Olkipuro oli jo vauhdissa ja asteli jo kaukana. Pinkaisin perään käpälät sykkien raivosta. Sin Olkipuron kiinni mäenharjalla. Tuuli puhalsi kasvoihini ja nostin pääni ylväästi ylös.
*Tuuliklaani on paras klaani!* ajattelin ja sain ajatukseni hetkeksi edes pois Olkipurosta, mutta kolli herätti minut todellisuuteen. Käänsin tympeän katseeni häneen.
"Oli pakko keskeyttää!" tuhahdin ja nostin häntäni vihaisesti pystyyn. Tuuli yltyi ja litisti turkkini ihoani vasten. Tihrustin silmilläni Olkipuroa joka istui vieressäni häntä nykien.
"Meidän pitäisi jatkaa matkaa, Matkijatassu", mestarini maukui hiljaisen jäätävästi. Pinkaisin juoksuun enkä odottanut enää Olkipuroa.
*Tuo oli viimeinen pisara!* mietin ja pingoin yli nummen kohti nelipuuta. En ollut koskaan käynyt siellä, mutta tiesin kyllä tien.
*Olkipuro kohtelee minua yhä kuin pentua!* ajattelin ja viha sykki sisuksissani. En vois kyllä ikinä uskoa että voisin joskus rakastaa tuota kollia!

//Olki? Tosi mälsä ja tönkkö xd Sori jos hittasin liikaa.

Nimi: Toivokuiske

17.05.2017 16:40
Olimme jo kävelemässä leiriin kunnes mieleeni juolahti idea. Tai oikeastaan ei se mikään idea ollut.
"Mitä jos harjoittelisimme vielä saalistusta, vai oliko tämä jo hyvä määrä?" kysähdin oppilaaltani, joka käveli hiukan nopeampaa tahtia kuin minä. Itse en jaksanut oikein ollenkaan kiirehtiä leiriin.
"Tämä oli ihan hyvä määrä harjoitusta", tuli vastaus nopeasti sanottuna kollikissan suusta. Nyökkäsin nopeasti ja kiristin tahtia oppilaani rinnalle.
"Onko kaikki hyvin?" kysyin.
"On on", kuului vastaus. Hymähdin hiljaa. Huomasin, että Jalavatassu oli erilainen kuin aiemmin. Kyllä sen jotenkin huomasi.
"Voit kertoa minulle kaikesta mikä mieltäsi painaa", lausuin, sillä halusin auttaa Tuuliklaanilaisia jotenkin ennen kuin lähtisin. En halunnut olla kissa, jolle ei voisi kertoa huoliaan. Minulle juuri voi kertoa kaiken, en levittele asioita eteenpäin.
"Miksi sinulla on niin hoppu leiriin?" jatkoin kyselemistä edelleen. Pelkäsin kokoa aika, että oppilaani suuttuisi minulle moisesta kyselystä. Koitin vain pysyä rauhallisena ja hengittää syvään. Ei kannata huolestua vielä.

//Jalava?

Nimi: Jalavatassu

17.05.2017 16:12
Hymyilin tyytyväisenä. Katsoin vieressäni makaavaa jänistä. Se oli melko suuri. Toivokuiske oli kadonnut, kai etsimään riistaa. Jäniksen elottomat silmät tuijottivat tyhjyyteen. Viimeinenkin elonmerkki oli kadonnut siitä. Tuosta jäniksestä tuli jotain mieleen. Se hetki tuli taas mieleen. Kuollut kissa makaamassa maassa, jota yritän ravistella vaikka tiedän että hän ei enää herää. Lehtikato. Se loputon kylmyys kun emo on poissa. Orpona oleminen. Emo tyhjyyksiin tuijottavat silmät. Muisto siitä kun tuo kissa nauroihetki sitten, ja nyt elämä on poissa. Ravistelin päätäni. Toivokuiske oli tullut takaisin. Tuolla oli kottarainen suussa. Ravistin surun pois mielestäni. Nyt ei saanut tunteilla. Minä olin jo oppilas. Nostin jäniksen leukoihin ja me lähdimme. Kävelin ripeästi leiriin. En halunnut että Toivokuiske näkee minut pillittäjänä.

//Toivo? Anteeks pätkä

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com