Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

   Tuuliklaani elää omalla reviirillään vanhassa metsässä, eli siis kolmen muun klaanin kanssa. Vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli todennäköisesti saat kurkata ulos, niin näet, mikä vuodenaika tarinoissa on. Lisää tietoa vuodenajasta löydät Muuta-osiosta.

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Ruokopentu

23.04.2017 12:41
Minulle tuli itseasiassa aika tylsää, kun isäni lähti. En aikonut tutustua muihin tässä pesässä, sillä he eivät ikinä korvaisi perhettäni. Päätin mennä Naaliturkin perään. Isäni katseli taivasta, mutta laski sitten katseensa tuon tassuihin. Lopulta hän käänsi katseensa minuun.
"Mitä mietit?" kysyin uteliaana. Isäni hymähti huvittuneena ja kosketti päälakeani.
"Enkö sanonut sinulle, että pysyttele pentutarhalla?" tuo kysyi minulta loppua painottaen.
"Sanoit vain, että sinun täytyy mennä ja voisin tutustua hoitajaani ja Matkijapentuun", mau'uin ja virnistin.
"Tarkkaavaista", isäni naukui.
"Sinussa todella on pontemttiaalia vai mitä?" Naaliturkki naurahti. Nyökkäsin tarmokkaasti ja istahdin isäni vierelle.
"Tuskin vapaudenlento panee pahakseen, jos esittelen omalle pojalleni leiriä", tuo väläytti nopean hymyn ja nousi sitten seisomaan.
"Vai mitä luulet?" isäni naukui. Loikkasin innoissani pystyyn. Naaliturkki heilautti häntäänsä ja kosketti sillä lapaani.
"Tuosta asenteesta minä pidän. Tule, mennään." Isäni lähti kävelemään ja minä tietenkin lähdin tuon perään.
"Näit jo pentutarhan. Myös klaaninvanhimmat asuvat siellä. Soturit, oppilaat ja päällikkö nukkuvat yleensä taivasalla", isäni, Naaliturkki kertoi. Nyökkäsin. Pian saavuimme erään suuren kiven juurelle.
"Tämä on klaanimme kokoontumispaikka, suurkivi. Jos päälliköllä on jotain asiaa, hän pyytää kaikki kiven luokse ja kertoo asiansa", isäni naukui. Naaliturkki tuntui niin viisaalta, kun hän osasi selostaa kaiken. Silmäni loistivat innosta saada lisää tietoa isältäni. Jatkoimme kävelyä, kunnes tulimme paikalle, jossa oli iso kasa saalista syötäväksi.
"Tämä on tuoresaalis kasa. Kaikki oppilaat ja soturit metsästävät riistaa klaanille ja tuovat saaliinsa tähän kasaan", isäni selitti.
"Minne menemme seuraavaksi?" kysyin intoa täynnä. Halusin nähdä kaiken mitä tämä klaani tarjosi!

//Naali? Joku joka kaipaa seuraa?

Nimi: Toivokuiske

23.04.2017 12:11
Olin nukkunut yöni todella huonosti. Mielessäni pyöri vain Kuolonklaani ja Mutinakieli. Jos lähtisin etten sanoisi mitään perheelleni? Olisihan minun pakko jotain sanoa... Voisin sitten joskus pyytää lupaa siltä Kuolonklaanin päälliköltä, että saisin käydä katsomassa perhettäni. Jos vain sanoisin heille hyvästi, kai se riittäisi. Huokaisin turhautuneena koko asiasta. En ollut varma kumpi klaani oli kotini? Tuuliklaani, jossa Naaliturkki sai minut tuntemaan itseni ketunläjäksi vai Kuolonklaani, jossa salaperäinen Mutinakieli asusti? Toinen vaihtoehto kuulosti paljon paremmalta. Tuuliklaanissa minä kuitenkin olen syntynyt ja soturiksi asti elämääni viettänyt, nyt vain tuntuu siltä ettei tämä klaani olisi minua varten. Mutta entä jos se Pisaratähti tappaa minut joku päivä sen takia kun Hiutaleturkki lähti heidän klaanistaan? Kylmät väreet ravistelivat kehoani. Pudistelin päätäni. Se.. oliko se nyt Raepisara ja Kohmesydän vai mitä ne nyt olivatkaan varmasti pitäisivät puoliani siinä tilanteessa, olinhan minä heille sentään sukua. Painoin pääni maahan ja suljin meripihkaiset silmäni kiinni. Vaivuin taas uneen, sillä olin hyvin väsynyt.

//Tää oli joku mini ja saa jatkaa jos haluaa.

Nimi: Naaliturkki

23.04.2017 10:56
Totta puhuen jäi vielä istumaan hetkeksi pesän ulkopuolelle. En olisi tahtonut lähteä Ruokopennun luota näin kiireessä. Tarkastelin kuitenkin vielä hetken leirissä olevaa elämää. Huomasin Puumaviiman vievät ruokaa klaanivanhimmille. Yleensä se oli oppilaiden työtä, mutta kaikki oppilaat olivat ilmeisesti jo opeyustuokioilla tähän aikaan päivästä. Katsahdin taivaalle ja huomasin auringon olevan korkeimillaan. Laskin katseeni alas pilvettömältä taivaalta kuullessani tassujen askeleet vierelläni. Katsahdin nopeasti musta tassujani, kunnes siirsin katseeni tulijaan. Pieni valkoinen pentu, mustilla tassuilla, korvilla ja hännänpäällä seisoi vierelläni. Lehdenvihreistä silmistä paistoi uteliaisuus.
"Mitä mietit?" pentu kysyi. Hymähdin huvittuneena ja kosketin poikani päälakea.
"Enkö sanonut sinulle, että pysyttele pentutarhalla?" kysyin hitaasti, loppua painottaen Ruokopennulta.
"Sanoit vain, että sinun täytyy mennä ja voisin tutustua hoitajaani ja Matkijapentuun", Ruokopentu virnisti. Naurahdin hiljaa.
"Tarkkaavaista", heilautin harvinaisen hyväntuulisena häntääni.
"Sinussa todella on pontemttiaalia vai mitä?" naurahdin. Ruokopentu nyökkäsi tarmokkaasti ja istui vierelleni.
"Tuskin vapaudenlento panee pahakseen, jos esittelen omalle pojalleni leiriä", väläytin nopeasti hymyn, mutta nousin sitten seisomaan. "Vai mitä luulet?"
Ruokopentu loikkasi innoissaan pystyyn. Heilautin nopeasti häntääni ja kosketin sillä poikani lapaa.
"Tuosta asenteesta minä pidän. Tule, mennään."

// Ruoko?

Nimi: Kirvamiete

23.04.2017 10:19
Nielaisin kiusaantuneena ja katselin Helmiloistetta kulmieni alta. Hänen kehostaan huokui raivoa, mutta se ei ollut minua kohtaan. Kehoni läpi kulki värähdys, kun tajusin, että minulla ehkä oli jokin mahdollisuus. Mutta mahdollisuus mihin? Olemaan Helmiloisteen kumppani? Ajatus sai kylmiä väreitä juoksemaan selkäpiissäni, kun ajattelin asiaa tarkemmin. En ehkä voisi tehdä sitä, sillä ajatus, että sitoutuisin johonkin nyt heti, sai minulle ahdistuneen olon.
"Ahvenleuka ei siis ole sinulle mitään?" naukaisin varovasti, ja sain Helmiloisteelta raivostuneen silmäyksen.
"Kuulit kyllä mitä äsken sanoin", Helmiloiste kivahti. Kohotin kulmiani ja nyökkäsin. Helmiloiste näytti rentoutuvan yhtäkkiä, mikä sai minunkin oloni rennoksi. Sitten naaras naukaisi:
"Sanoitko jotain ennen... ennen mainintaa Ahvenleuasta?"
"Niin, mitä me aiomme tehdä nyt?" Helmiloiste katsahti minua yllättyneenä.
"Pitäisikö meidän sinun mielestä tehdä jotain?" Liikahdin vaivaantuneena ja yritin muotoilla kysymykseni uudelleen. Se oli nimittäin kuulostanut siltä, kuin olisin halunnut pentuja. Huiskaisin hännälläni kärsimättömästi ilmaa, ja sanoin:
"Äh, minä tarkoitin sitä, että miten me.." En osannut muotoilla lauseen loppua, joten luovutin ja huokaisin syvään. Oli edelleenkin hämilläni kaikesta, mutta ehkä saisin asioille selkoa.

// Helmi?

Nimi: Kirvamiete

23.04.2017 09:35
Nielaisin ja irvistin Helmiloisteelle. Yritin pää kuumana keksiä jotain sanottavaa, ja jotain, miten voisin kiistää asian. Yritin hokea mielessäni: en pidä Helmiloisteesta, mutta mitä enemmän hoin tuota lausetta mielessäni, sitä punaisemmiksi poskeni kävivät ja aloin tajuta etten voinut siivuttaa asiaa noin vain. En ollut koskaan rakastunut, enkä tiennyt olinko nytkään. Mutta jokin Helmiloisteessa sai minut hyvälle tuulelle, ja halusin ärsyttää häntä. Yskähdin hieman levottomasti, ja yritin pohtia, haluaisinko Helmiloisteen tietävän että pidin hänestä. Naaraan omahyväinen hymy kuitenkin kertoi hänen tietävän sen, mutta luovuttaisinko noin vain ilman taistelua? Värähdin, ja annoin tuulenpuuskan ravisuttaa turkkiani. Se toi mieleeni takaisin sen ajatuksen, että Helmiloistekin ilmeisesti piti minusta. Hymy nyki suupieliäni, ja tajusin ettei se ollut täynnä ivaa. Räpäytin silmiäni hieman hämilläni kaikesta, ja yritin saada kaiken selvitettyä päässäni. Voisinko alkaa olemaan toisen klaanin naaraan kanssa? Soturilaki kielsi sen, mutta olihan joskus niin tehty. Liikahdin askeleen lähemmäs Helmiloistetta.
"No, mitä nyt? Olemme molemmat pysytelleet hiljaa, myöntäneen.. tappion", kehräsin matalasti. Helmiloiste värähti ja hänen otsalleen ilmestyi ryppy. Ajatukseni surisivat hyvin nopeasti, mutta en kyennyt hidastamaan niitä. Olin mennyt totaalisesti hämilleni kaikesta, sillä en ollut koskaan ollut tällaisessa tilanteessa. No, eihän moni muukaan ollut ollut, sillä yleensähän kissat olivat vain oman klaaninsa seurassa. Se saikin ajatuksen ponnahtamaan mieleeni, ja naukaisin terävästi:
"Entä Ahvenleuka?" Ärtymys kutitti tassunpohjiani, sillä minä en todellakaan haluaisi että Helmiloiste vain pettäisi minua ja sitten häipyisi sen Ahvenleuan kanssa jonnekkin. Toisaalta, eihän Helmiloiste ollut minulle mitään, enkä minä ollut hänelle. Purin huultani ja huokaisin turhautuneena. Helmiloiste näytti vaivaantuneelta, kun olimme niin lähellä ja olin maininnut Ahvenleuan.

// Helmi? Sori jos hittasin xc

Nimi: Ruokopentu

22.04.2017 21:20
Naaliturkki nyökkäsi hitaasti vastaukseksi.
"Tuskimpa minun siis tarvitsee paljoa sanoa", isäni, Naaliturkki murahti hieman turhautuneena. Kallistin päätäni hieman odotttavasti, sillä halusin saada varmuuden asioista. Naaliturkki huokaisi äänekkäästi, ja sanoi sitten,
"Hyvä on. Olet minun ja kumppanini Hunajaviiksen poika. Hunajaviiksi on siis emosi ja Varjoklaanin parantaja. Tässä metsässä ei kuitenkaan pidetä klaanien välisiä suhteita, joten valehtelin nopeasti sanomalla emosi kuolleeksi." Isäni katsoi vielä lapansa yli, jottei kukaan kuuntelisi, niin kuin minä tykkäsin tehdä.
"Olen aika varma, että saat vielä tavata emosi, mutta hän toivoi sinusta uskollista soturia Tuuliklaanille. Voitko taata sen?" Naaliturkki kysyi. Nyökkäsin reippaasti. Olin saanut paljon tietoa salakuuntelemalla, mutta halusin kuulla lisää.
"Muuten, mainitsit aiemmin, että klaanien välisistä suhteista ei pidetä. Voisitko kertoa klaaneista?" kysyin uteliaana. Naaliturkki, isäni, huokaisi, mutta maukui sitten, "Hyvä on, mutta voisitko jättää kysymykset hoitajallesi, Vapaudenlennolle, tai klaanin vanhemmille? Kun pääset oppilaaksi, voit kysellä mestariltasi." Nyökkäsin taas vastaukseksi.
"Tässä metsässä on viisi klaania, Tuuliklaani, Myrskyklaani, Jokiklaani, Kuolonklaani, ja Varjoklaani. Kokoonnumme Nelipuille muiden klaanien kanssa joka kuu", isä kertoi, ja katsoi sitten minuun.
"Riittikö?" tuo kysyi vielä. Pyöritin päätäni.
"Miksi et saisi tapailla toisen klaanin kissan kanssa? Mikä sen kieltää?" utelin vielä. Pihisin intoa kerätä kaiken tiedon, mitä pystyin saamaan.
"Koska on olemassa soturilaki, joka kieltää meitä tekemästä joitain asioita. Se ohjaa meidän tekojamme, mutta tuleva mestarisi opettaa sinulle lisää siitä", tuo naukaisi. Nyökkäsin.
"Minun täytyy nyt mennä. Tutustu vaikka hoitajaasi ja Matkijapentuun", isäni maukui ja lähti pois pesästä. Katselin melkein tyhjää pesää, jossa näin vain yhden kuningattaren ja pennun. En mennyt heidän luokseen.
*Nuo eivät ikinä voisi korvata omaa emoani, Varjoklaanin parantajaa, Hunajaviikseä, ja siskojani, Narsissipentua ja Orkideapentua!* ajattelin. Onneksi minulla oli isäni, urhea soturi, Naaliturkki!

//Matkija? Naali? Tai ihan vaa joku muu?

Nimi: Naaliturkki

22.04.2017 20:38
"Onko Varjoklaanin parantaja emoni? Ja eikö niin, että minulla on kaksi siskoa, Orkideapentu ja Narsissipentu, jotka ovat myös Varjoklaanissa? Mutta miksi sanoit emoani kuolleeksi? Onko hän vaarassa?" Ruokopentu kyseli nopeaa vauhtia. Olin hieman hämilläni niin monesta kysymyksestä peräkkäin ja katsoin tuota kulmaani kurtistaen.
"Sinä ka Varjoklaanin parantaja puhuitte aika paljon", poikani virnisti. Nyökkäsin hitaasti.
"Tuskimpa minun siis tarvitsee paljoa sanoa", murahdin hieman turhautuneena. Ruokopentu kuitenkin kallisti odottavasti päätään. Huokaisin ääneknääst.
"Hyvä on", maukaisin matalasti murahtaen.
"Olet minun ja kumppanini Hunajaviiksen poika. Hunajaviiksi on siis emosi ja Varjoklaanin parantaja. Tässä metsässä ei kuitenkaan pidetä klaanien välisiä suhteita, joten valehtelin nopeasti sanomalla emosi kuolleeksi."
Katsoin nopeasti vielä lapani ylitse seuraten muiden puuhia. Onneksi muut olivat jaloittelemassa.
"Olen aika varma, että.saat vielä tavata emosi, mutta hän toivoi sinusta uskollista soturia Tuuliklaanille. Voitko taata sen?"

// Ruoko?

Nimi: Ruokopentu

22.04.2017 19:31
"Olkitassu", isäni maukui tyynesti, mutta kohotti kuonoaan, ja katsoi minua. Hän vilkaisi sitten suuaukkoa, jonka jälkeen siirsi katseensa Olkitassuun.
"Tahdot minut pois pesästä, vai mitä?" oppilas kysyi. Tuon niskakarvat nousivat pystyyn.
"Mieluiten", Naaliturkki sanoi pää pystyssä.
"Entäpä jos en lähde?" Olkitassu kysyi. Isäni murahti.
"Minulla on muutama vara keino käytössäni", isäni, Naaliturkki tuhahti ja käänsi selkänsä oppilaalle. Olkitassu tuhahti ja lähti pentutarhasta. Isäni katsoi lapansa yli tarkistaakseen että oppilas lähti. Sitten hän käänsi katseensa minuun, ja sanoi, "Meidän täytyy puhua." Arvasin jo, mitä hän aikoisi sanoa, mutta päätin avata suuni ensin.
"Onko Varjoklaanin parantaja emoni? Ja eikö niin, että minulla on kaksi siskoa, Orkideapentu ja Narsissipentu, jotka ovat myös Varjoklaanissa? Mutta miksi sanoit emoani kuolleeksi? Onko hän vaarassa?" kyselin kauheaa vauhtia isältäni, Naaliturkilta.
"Saanko nähdä heidät vielä joskus?" kysyin vielä nopeasti. Huomasin isäni olevan hämillään siitä, että tiesin jo niin paljon.
"Sinä ja Varjoklaanin parantaja puhuitte aika paljon", mau'uin ja virnistin sitten.

//Naali? Tai joku muu?

Nimi: Kirvamiete

22.04.2017 18:48
Virnistin ilkikurisesti Helmiloisteelle, joka näytti selvästi ärtyneeltä. Räpäytin silmiäni, ja odotin että naaras saisi kerättyä itsensä. Kysymykseni leijui välissämme, ja aistin siinä olevan ainakin ripaus totuutta. Turkkini värähti ja iskostin katseeni Helmiloisteen sinisiin silmiin. Hänellä näytti olevan hieman tukalaa katseeni alla, mutta en pannut sitä pahakseni.
"No, pidätkö sinä minusta?" Helmiloisteen viikset värähtivät ja hän liikautti tassujaan. Hymyilin naaraalle ja iskin silmää.
"Taidat pitää", naukaisin viekkaasti ja loikkasin lähemmäs naarasta. Helmiloiste nyrpisti nenäänsä, mutta ei paennut minua. Hän seisoi jäykistyneemä paikoillaan, kun kiersin jokiklaanilaisnaaraan ympäri, ja kosketin hännälläni hänen selkäänsä. Se sai Helmiloisteen hätkähtämään, ja hymyni levenemään. Astahdin hitaasti Helmiloisteen eteen, ja hyrähdin matalasti.
"Ei se enää muuta totuutta, vaikka et sanokkaan mitään", naukaisin hiljaa, ja kierähdin ketterästi vähän kauemmas Helmiloisteesta. Naaraan kasvoille oli noussut puna, ja se sai itsevarmuuteni kohoamaan. Rintani röyhistyi, mutta Helmiloisteen seuraava lause sai minut hätkähtämään.
"No pidätkö sinä minusta, vai mitä tänne oikein tulit hakemaan?" naaras naukaisi hyvin ärtyneen kuuloisena. Korvani painuivat luimuun, ja nostin huultani ärsyyntyneenä kaikki itsevarmuuteni maahan ropisseena. Helmiloiste ei saisi minua käpälänsä alle, sillä minun täytyi hallita tilanne. Sitä minä ehkä nyt tahdoin. Mutta en todellakaan sanoisi sitä Helmiloisteelle. Ja sitä paitsi, osa Helmiloisteen sanoista oli totta. Minä en varsinaisesti pitänyt Helmiloisteesta, mutta hänen ärsyttämisensä sai minut virnistelemään. Jokin tuossa jokiklaanilaisessa veti minua puoleensa, mutta yritin kovin ettei hän huomaisi mitään. Olisi varmasti häpeällistä, jos Helmiloiste näkisi että pidin hänestä.

// Helmi? xd

Nimi: Naaliturkki

22.04.2017 18:41
Katsoin huvittubeena Ruokopennun käytöstä. Ainakin pentu oppisi tunnistamaan kissat joihin luottaa. Tuhahdin katsoessani Olkitassua. Minun täytyisi päästä puhumaan kahden kesken Ruokopennun kanssa. Olin sanonut Hunajaviikseä kuolleeksi, vaikka se ei oikeastaan ollut totta.
"Olkitassu", mauakisin yllättävän tyynesti. Kohotin kuitenkin kuonoani ylväästi ja katsoin pentuani. Vilkaisin merkitseväsyi pentutarhan suuaukkoa ja uudestaan Olkitassua. Oppilas ei näyttänyt olevaan mielissään.
"Tahdot minut pois pesästä vai mitä?" Olkitassu kysyi jännittyneenä. Tuon niskakarvan näyttivät nuosevan varautuneena pystyyn.
"Mieluiten", maukaisin pää pystyssä.
"Entäpä jos en lähde?" Olkitassu kysyi. Murahdin oitis.
"Minulla on muutama varakeino käytössäni", tuhahdin oppilaalle ja käänsin tuolle selkäni. Kuulin ärtyneen tuhahduksen ja poistuvat askeleet. Katsoin nopeasti lapani ylitse ja varmistin oppilaan poistuneen. Pian katseeni siirtyi kuitenkin poikaani Ruokotassuun.
"Meidän täytyy puhua."

// Ruoko?

Nimi: Toivokuiske

22.04.2017 18:27
Nelistin metsässä kohti Kuolonklaanin rajaa, kohti nelipuita. En olisi ikinä uskonut Naaliturkin kohtelevan minua niin. En ikinä unohtaisi niitä sanoja joita kolli minulle oli silloin vähän aikaa lausunut. En ymmärtänyt hänen sanojensa tarkoituksia. Halusiko hän vain ärsyttää minua? Tuhahdin ja vilkaisin nopeasti taivasta. Kohta alkaisi varmasti pienoinen sade, pilvet olivat vähän tummia. Kuten arvasinkin hetken kuluttua kuonolleni tippui vesipisara. Älähdin hiljaa ja ravistelin päätäni. Ei minua mikään sade haittaa. En ole sellainen nirppanokka kuten Naaliturkki ylhäisyydessään, kuvittelee olevansa jokin päällikkö vaikkei todellakaan sitä ole. Pysähdyin kuin seinään nähdessäni Kuolonklaanin puolella tutun hahmon. Mutinakieli! Mitä kolli täällä tähän aikaan sateella teki?
"Mitä sinä täällä teet?" sihahdin. Tunsin kuinka rentouduin heti kuolonklaanilaisen seurassa. Kollikissa kohotti merkittävästi kulmiaan.
"Saalistan, mitä itse koitat ryntäillä Kuolonklaanin reviirille?" kolli sihahti hampaitensa välistä. Naurahdin huvittuneena. En tiennyt mitä nauramista siinä oli, mutta kollilla taisi olla jonkun sortin puhevika, jonka takia hänen puheensa kuulisti oudolta. Räpäytin pari kertaa meripihkaisia silmiäni miettien samalla hyvää vastausta kollin esittämään kysymykseen, jonka tuo oli vähän aikaa sitten ilmoille päästänyt.
"Tulin itsekin saalistamaan, juurihan minä pysähdyin", maukaisin ja nostin kuonoani ylemmäs. En nähnyt Mutinakieleä joten suljin silmäni kiinni. Tiesin ettei kollikissa voisi vahingoittaa minua. Niin kuin viimeksi kumpikaan ei ollut pystynyt vahingoittamaan toista. Kuolonklaanin soturi hymähti, silloin aukaisin silmäni ja siirsin katseeni häneen.
"Onko klaanissasi tilaa hyvälle taistelijalle?" kysyin epäilemättä. Silloin Mutinakieli näytti hieman, ihan vain hieman hämmästyneeltä. Tuo vakavoitui melkein heti.
"Mitä sinä oikein aijot? Oletko aikeissa muuttaa klaaniimme?" Mutinakieli sanoi yrittäen kuulostaa äreältä vaikkei siihen pystynyt puhevikansa takia.
"Et vastannut kysymykseeni: Onko klaanissasi tilaa hyvälle taistelijalle?" kysyin ja kohotin merkittävästi kulmiani. Voisiko hän nyt vain vastata minulle kunnolla!
"Kai sitä tilaa löytyy, mutta jos itseäsi kutsut hyväksi taistelijaksi niin et kyllä ole", Mutinakieli murahti. En jaksanut tuon joka sanomisella kiinnittää hänen puheeseensa huomiota ja oikeastana unohdin kokonaan hänen puheensa outouden.
"Sanoinko minä, että olisin itse tulemassa teidän klaaniinne? En todellakaan ole tulemassa, emoni on kertonut ihan hirvittäviä asioita teistä kuolonklaanilaisista", sanoin valehdellen. Oikeasti minulla oli jo monta kertaa käynyt mielessä muuttaa Kuolonklaaniin mutten ollut kyvennyt siihen. Mitä jos se julma Pisaratähti tappaisi minut kun olen Hiutaleturkin pentu. Huokaisin hiljaa ja katsoin syvälle kollikissan silmiin.
"Minä menen nyt", lausahdin haikeasti. Mutinakieli varmasti kuuli äänestäni kuinka haikeilla mielin jätin hänet sinne rajalle. Käännyin ympäri.
"Nähdään", kolli murahti salaperäisesti. Sanoiko kolli juuri minulle 'nähdään'. Mistä hän tietäisi, että näkisimme. Kai kokouksissa joskus...? Käännyin katsomaan kollia, mutta tuo oli jo ehtinyt kadota. Huomasin, että silmäni olivat kostuneet. Eikai minulla vain ollut tunteita tuota soturia kohtaan? Pudistin päätäni karkottaakseni ajatuksen vaikka tiesin sen jäävän muhimaan mieleeni. Käännyin ympäri ja aloin tassuttelemaan kohti Tuuliklaanin leiriä. Ehkä tämä ei ole kotini.. ehkä jokin muu paikka on?!

//Joku saa jatkaa jos haluaa.

Nimi: Ruokopentu

22.04.2017 17:53
”Eräs liian utelias oppilas, joka tunkee kuononsa sellaisiin paikkoihin, mihin ei pitäisi”, isäni, Naaliturkki sanoi jäätävällä äänellä. Hän kääntyi kohti oppilasta, joka oli muuten hyvin suuri, kellanpunainen kolli tummemmilla raidoilla, ja parilla valkoisella kohdalla.
”Naaliturkki, en halua pahaa sinulle, saati sitten pennullesikaan. Tahdon vain auttaa sinua", kolli maukui.
”Auttaa minua? Älä naurata”, Naaliturkki tuhahti halveksuen. En ymmärtänyt, miksi hän ei antanut oppilaan auttaa. Olkitassu vaikutti mukavalta.
”Olen tosissani.”
”Niin olen myös minäkin. Jos et katoa silmistäni pariin sydämenlyöntiin mennessä, minä lupaan, että tämä jää viimeiseksi kerraksesi nummilla”, isäni murisi uhkaavaan sävyyn. Hän oli kuulostanut aivan erilaiselta Varjoklaanin parantajan kanssa.
*Oliko se Varjoklaanin parantaja, ja isäni lempeys, vain unta?*
”Pyydän; anna minun auttaa sinua”, oppilas pyysi ja tuijotti isäni syvän meripihkan värisiin silmiin, omilla meripihkaisilla silmillään.
”No hyvä on. Kantaisitko häntä hetken aikaa minun puolestani?” isäni, Naaliturkki suostui. Katsoin isääni ja oppilasta vuorotellen. Antaisiko isäni minut oppilaalle? Olkitassu tuli luokseni ja otti minut hellästi vastaan.
*Miksi kukaan ei kysynyt minun mielipidettäni kantajastani?!* ajattelin vihaisesti. Luotin enemmän isääni kuin oppilaaseen.
”Minne mennään?” Olkitassu kysyi.
”Mennään suorinta tietä leiriin, ja heti kun pääsemme sinne, viet hänet pentutarhaan Vapaudenlennon luo”, Naaliturkki vastasi ja lähti jolkottamaan leiriä kohden. Naaliturkki vilkuili aina välillä meihin päin. Hän oli selvästikin huolissaan minusta.
”Mikä sinun nimesi on?” Olkitassu kysyi pian. Ajattelin ensin vain sanoa kiltisti nimeni, mutta jos isäni ei pitänyt kissasta, tuskin pitäisin minäkään!
"Mitä se sinua kiinnostaa, eräs liian utelias oppilas, joka tunkee kuononsa sellaisiin paikkoihin, mihin ei pitäisi?" sähisin juuri niin kuin isäni oli sanonut. Saatoin nähdä Naaliturkin hymyn. Toivoin, että hän olisi ylpeä minusta.
"Ruokopentu", sanoin kuitenkin nopeaan.
"Noh, nyt on minun vuoroni kysellä. Kenen oppilas sinä olet, ja entäs sinun emosi?" kysyin ja irvistin.
"Ja mikäs sinun nimesi on, eräs liian utelias oppilas, joka tunkee kuononsa sellaisiin paikkoihin, mihin ei pitäisi?" kysyin ivaten. Oppilas näytti hieman yllättyneeltä vastaukseeni. Olinhan vasta vähän aika sitten syntynyt, ja tuskin joka pentu pilkkasi muita näin nuorena.

//Olki? Naali? Joo en keksiny paljoo lisää, sillä inspi hukas :[

Nimi: Olkitassu

22.04.2017 17:07
”Hän on minun pentuni”, Naaliturkki sanoi pingottuneella äänellä. ”Etkö näe? Hänhän on aivan minun näköiseni!”
Siirsin katseeni Naaliturkista pentuun ja pennusta takaisin Naaliturkkiin. Heissä oli tosiaan samaa näköä, mutta ei se vielä todistanut mitään.
”Entäs pennun emo? Missä hän on?” kysyin.
Naaliturkki käänsi minulle selkänsä ja vastasi hiljaa:
”Hän on kuollut.” Sen sanottuaan hän nappasi pennun hampaisiinsa ja nelisti pois.
”Hei, odota!” huudahdin ja kiiruhdin hänen peräänsä.
Yllättäen Naaliturkki hidasti, ja kuulin pikkuruisen pennun kysyvän:
”Kuka tuo on?”
Suuri kollikissa kääntyi ympäri pentu hampaissaan roikkuen.
”Eräs liian utelias oppilas, joka tunkee kuononsa sellaisiin paikkoihin, mihin ei pitäisi”, hän sanoi jäätävällä äänellä.
Luimistin korviani, mutten sanonut mitään. En antanut hänen ärsyttää itseäni.
”Naaliturkki, en halua pahaa sinulle, saati sitten pennullesikaan”, huokaisin. ”Tahdon vain auttaa sinua.”
”Auttaa minua? Älä naurata”, Naaliturkki tuhahti halveksuen.
”Olen tosissani.”
”Niin olen myös minäkin. Jos et katoa silmistäni pariin sydämenlyöntiin mennessä, minä lupaan, että tämä jää viimeiseksi kerraksesi nummilla”, kolli murisi uhkaavaan sävyyn.
En edes kavahtanut, seisoin vain paikoillani irrottamatta katsettani hänen meripihkanvärisistä silmistään.
”Pyydän; anna minun auttaa sinua”, sanoin hiljaa. Naaliturkki käänsi päänsä poispäin.
”No hyvä on”, hän murahti lopulta. ”Kantaisitko häntä hetken aikaa minun puolestani?”
Väläytin tuolle ilahtuneen hymyn ja tassuttelin pennun luokse. Nostin hänet hellästi hampaisiini ja käännyin sitten katsomaan Naaliturkkia.
”Minne mennään?” kysyin suu täynnä valkeaa karvaa.
”Mennään suorinta tietä leiriin, ja heti kun pääsemme sinne, viet hänet pentutarhaan Vapaudenlennon luo”, Naaliturkki vastasi ja lähti jolkottamaan leiriä kohden.
En voinut olla huomaamatta, että hän vilkuili vähän väliä taakseen. Hän oli selvästikin huolissaan pennusta, koska minä olin pennun seurassa. Heilautin häntääni närkästyneenä. Miksi kaikkien piti epäillä kaikista Tuuliklaanin oppilaista juuri minua? No joo, olinhan minä tietenkin pentuna tykännyt leikitellä toisten kustannuksella, mutta täytyihän heidän siltikin muistaa, että minä olin ollut silloin vasta pentu.
Pentu vääntelehti otteessani, ja silloin vasta muistin, etten ollut muistanut kysyä Naaliturkilta, oliko hän keksinyt pennulle jo nimeä, tai oliko hänellä sellainen jo entuudestaan.
”Mikä sinun nimesi on?” kysyin pennulta puoliääneen, vaikka melkein jo saatoinkin aavistaa, ettei hän osannut puhua vielä.

//Ruoko? Aika tönkkö ja niin edelleen. x) Toivottavasti en hitannut Ruokoa tai Naalia liikaa.

Nimi: Ruokopentu

22.04.2017 15:56
Olin nukkunut todella pitkään ja sikeästi. En yhtään muistanut, mitä unta olin nähnyt, vain sen, että se oli ollut hyvä uni, ja että olin herännyt isäni ääneen.
"Huomenta", tuo oli maukaisi nopeasti.
*Taasko he juttelevat?* ajattelin, mutta päätin taas kuunnella, sillä olin aika utelias.
"Valvoitko koko yön?" emoni kysyi.
"Ei sinun olisi tarvinnut, olisimme voineet vahtia vuorotellen. Jos tänne siis löytäisi kukaan", hän jatkoi vielä. Tunsin kuinka joku nosti minut ilmaan. Epäilin sen olevan isäni, Naaliturkki.
"Sinun on pidettävä hänestä huolta. Ja itsestäsi", emoni mumisin.
*Hän on varmaankin nostanut siskoni, kun hän mumisee noin.*
"Tiedän kyllä, että pidät", hän naukaisi vielä. Tunsin jonkun koskettavan minua. Epäilin sitä emokseni.
"Pidä sinäkin huolta itsestäsi", isäni vastasi.
"Hei sitten, nähdään taas. Onnea matkaan, Ruokopentu", emoni sanoi minulle. Olin vielä hieman liian väsynyt avatakseni silmäni, joten kehräsin vain hyvin hiljaa utuisella äänellä, "Kiitos." Naaliturkki hyvästeli vielä pikaisesti emoni, kunnes kuulin askeleiden lähtevän.
"Älä huoli, te tulette kyllä tapaamaan vielä", isäni maukui hyvin ystävällisesti, ja uskoin tuota. Isäni, Naaliturkki lähti nelistämään johonkin, ja tunsin melkeimpä pientä pahoinvointia, kun tuo vei minua lujaa. Pian isäni vain pysähtyi, ja laski minut maahan.
"Olkitassu, mitä ihmettä sinä teet täällä tähän aikaan?" kuulin isäni sanovan.
*Kuka on Olkitassu?* ajattelin ihmeissäni.
"Samaa voisin kysyä sinulta", kuulin vieraan äänen vastaavan isälleni kysymyksellä.
"Ken tuo pentu on?" vieras ääni kysyi vielä. Tiesin hänen puhuvan minusta. Kurkustani nousi pientä murinaa.
"Varastin sen Jokiklaanilta, mitäs muutakaan?" isäni valehteli.
*Miksi hän ei kerro totuutta Varjoklaanin parantajasta?* ihmettelin. Naaliturkki kumminkin sanoi vielä, "Hän on poikani. Etkö näe? Hän näyttää aivan minulta."
"Entä emo?" vieras ääni kysyi. Miksi hän oli niin utelias minusta?
"Kuollut", isäni kuiskasi hiljaa.
*Mitä? Kuoliko emoni? Milloin muka? Eikö emoni olekaan Varjoklaanin parantaja?* Olin sekaisin. Naaliturkki nosti minut taas, ja lähti taas nelistämään. Tällä kertaa en aikonut vain riippua tuon suussa. Aukaisin silmäni.
"Hidasta isä! Tämä vauhti sattuu masuun!" huusin Naaliturkille niin lujaa, kuin pystyin. Isäni pysähtyi. Hän oli valkoinen, mutta jostain paikoista musta. Pian huomasin myös muukalaisen tulevan peräämme. Se taisi olla äsköinen Olkitassu.
"Kuka tuo on?" Kysyin isältäni

//Naali? Olkikin voi jos haluu

Nimi: Naaliturkki

22.04.2017 13:34
Hyvästelin nopeasti vielä Hunajaviiksen, mutta Varjoklaanin parantaja tuskin kuuli huutoani. Laskin hetkeks Ruokopennun maahan ja nuolaisin hellästi tuon poskea.
"Älä huoli, te tulette kyllä tapaamaan vielä", maukaisin harvinaisen ystävällisesti. Nousin seisomaan jaloilleni ja noukin pennun hampaisiini. Minulla olisi paljon selitettävää Ruokopennun kasvaessaan. Tuhahdin pentu suussani ja lähdin nelistämään kohti leiriä. Pian kuitenkin Tuuliklaanin oppilaan tuoksu leijaili kuonooni.
*Et ole tosissasi!* ajattelin ärtyneenä ja käännyin katsomaan tulijaa, Olkitassua.
*Juuri nyt tätä minä kaipasin kaikken vähiten. Tahtoisin olla kaksin Ruokopennun kanssa*, ajattelin ärtyneenä, mutta kohotin pääni ylväämmäksi oppilaan lähestyessä minua. Laskin Ruokopennun maahan ja katsoin ärtyneenä Olkitassua.
"Olkitassu, mitä ihmettä sinä teet täällä tähän aikaan?" kysyin tuhahtaen.
"Samaa voisin kysyä sinulta", Olkitassu maukui epäilen. Pyöräytin silmiäni nopeasti. Oppilas tassutteli lähemmäs minua ja loi oudoksuvan katseen khti poikaani Ruokopentua.
"Ken tuo pentu on?" Olkitassu kysyi pingottuneena. Murahdin.
"Varastin sen Jokiklaanilta, mitäs muutakaan?" murahdin ärtyneenä. Olkitassu kohotti epäilevästi päätään.
"Hän on poikani", maukaisin yhtä pingoittuneena kuin Olkitassu äsken.
"Etkö näe? Hän näyttää aivan minulta."
En ollut aivan varma näyttikö Olkitassu vakuuttuneelta vai ei.
"Entä emo?" Olkitassu kysyi. Käänsin oitin tuolle selkäni.
"Kuollut", kuiskasin hiljaa ja nelistin kohti leiriä. Me kaikki ties

// Ruoko? Jos ne ois jo saapunu pentutarhalle?

Nimi: Olkitassu

21.04.2017 22:16
Syötyäni rastaan loppuun toivotin Routakukalle mukavaa illan jatkoa ja tassuttelin oppilaiden pesälle. Suurin osa oppilaista oli jo palannut harjoittelemasta, ja nyt he vaihtoivat sulassa sovussa kieliä toistensa kanssa. Minua moinen vastenmielinen puuha ei voinut kiinnostaa viiksenkään vertaa, joten suuntasin suorinta tietä omalle vuoteelleni ja käperryin tiukalle kerälle sulkien silmäni. Kuuntelin hetken muiden oppilaiden hiljaista maukunaa ja naukunaa, kunnes lopulta annoin itselleni luvan vaipua uneen.

Olin taas siellä samassa metsässä, jossa olin ollut myös viime yönä. Tällä kertaa minä en jäisi vain seisoskelemaan aloilleni ja ällistelemään, kun maa repeäisi kahtia jalkojeni alla.
Kuului kovaääninen rasahdus.
Joku lähestyi minua hurjaa vauhtia. Tällä kertaa se ei ollut pelkkää kuvittelua.
Tunsin vihamielisten silmien tuijotuksen itsessäni. Niskakarvani sojottivat pystyssä viimeistä karvaa myöten.
Vedin syvään henkeä ja pakottauduin rauhoittumaan. Tämähän oli unta, joten minulle ei voisi käydä mitenkään, vai kuinka?
Siinä samassa paatsamapensaan ylitse jyristeli valtava hirviö, joka katsoi minua ilmeettömillä silmillään. Siitä huokuva murhanhimo sai minut kavahtamaan kauemmas.
Yritin paeta, mutta jalkani tuntuivat muuttuneen kiveksi. Huusin apua, mutta metsä nieli ääneni niin, ettei kukaan kuullut minua. Saatoin vain katsella kuinka hirviö lähestyi minua päätähuimaavaa vauhtia. Pian se murskaisi minut alleen ja...

Heräsin oppilaiden pesässä vuode silputtuna pienen pieniksi palasiksi.
”Olkitassu, lopeta se potkiminen!” Surmatassu mutisi näreissään ja käänsi selkänsä minulle.
Nousin huohottaen istumaan. Se kaikki oli tuntunut niin todelliselta. Nuolaisin muutaman kerran rintaani yrittäen unohtaa painajaismaisen hirviön ja sen kiiluvat silmät.
Päätin mennä haukkaamaan raitista ilmaa. Kampesin itseni vaivalloisesti jaloilleni ja hiivin ulos pesästä. Oli aamuyö, eikä aurinko ollut vielä edes noussut kunnolla.
Astelin pääaukiolle ja annoin viileän tuulenvireen pörröttää turkkiani. Suljin silmäni ja nautin siitä hetkestä täysin rinnoin.
Ajattelin, että kun kerta olin noussut näin aikaisin, niin voisin käydä pienellä aamukävelyllä. Kirvamietekään tuskin nousisi vielä vähään aikaan, joten siitä ei liennyt mitään haittaa.
Jolkutin sisäänkäynnille ja sitä kautta sitten ulos leiristä suunnaten nummille.

Saavuin Nelipuille jonkun aikaa käveltyäni. Istahdin erään pensaan juurelle hengähtämään. Raotin aavistuksen verran leukojani ja maistelin ilmaa riistan toivossa. Mehevän hiiren sijaan tunnistin Naaliturkin tutun väkevän tuoksun. Kurtistin kulmiani ihmeissäni. Mitä hän täällä teki?
Pomppasin jaloilleni ja lähdin seuraamaan kollisoturin hajujälkeä.
Aivan yllättäen muutaman ketunmitan päässä olevasta pensaasta pelmahti esiin Naaliturkki jokin valkea karvamytty hampaissaan roikkuen.
”Naaliturkki!” kutsuin tuota. ”Odota!”
Naaliturkki pysähtyi kuin seinään ja kääntyi katsomaan minua säikähtäneen näköisenä. Hän laski kantamuksensa maahan ja kysyi:
”Olkitassu, mitä ihmettä sinä teet täällä tähän aikaan?”
”Samaa voisi kysyä sinulta”, sanoin katsoen häntä epäluuloisena.
Hölkytin hänen luokseen ja päästyäni lähemmäs tunnistin karvamytyn pieneksi pennuksi, joka oli tuskin päivääkään vanha.
”Kenen tuo pentu on?” kysyin pingottuneella äänellä.
Epäilykseni kasvoivat hetki hetkeltä.

//Naali?

Nimi: Naaliturkki

21.04.2017 20:58
Hunajaviiksi ei siis antaisi periksi. Minun olisi se ja sama kävellä kumppanini kanssa tunneliin nukkumaan. Saattaa mennä pitkänkin aikaa, että näkisin naaraan.
"Hyvä on", murahdin lopulta ja tassuttelin tuon kanssa tunneliin. Hunajaviiksi nappasi Orkideapennun ja Narsissipennun hampaisiinsa. Kumarruin Ruokopennun ylle ja nappasin tuon suuhuni. Laskin lopulta Ruokopennun hänen emonsa vierelle.
"Nuku hyvin", maukaisin. Huomasin, kuinka Hunajaviiksi vaipui syvään uneen kolmen pennun kanssa.

Katselin tyynesti putken suulla kohti Tuuliklaanin reviiriä. Toistaiseksi kaikki oli hyvin. Kuulin Hunajaviiksen heräävän tunnelilla ja käänsin katseeni.
"Huomenta", mauaksiin nopeasti ja käänsin uudestaan katseeni Tuuliklaanin reviirille. Totta puhuen en ollut nukkunut koko yönä yhtään. Olin vain vahtinut tunnelia.

// Hunaja? Pennut?

Nimi: Ruokopentu

21.04.2017 19:44
Kylmä viima tuntui inhottavan viileälle pienen karvapeitteeni alle. Aivastin taas hieman ja toivoin, että pääsisin jo pian läpimään - tai ainakin toivottavasti lämpimämpään - Tuuliklaaniin. Kuulin isäni taas aloittavan puhumisen ja höristin korviani.
"Entäpä jos joku partioista näkee sinut, mitä aiot sanoa?" hän kysyi. Saatoin kuulla närkästyksen Naaliturkin äänessä.
*Voi ei! Onko emoni vaarassa?* mietin hätääntyneenä.
"En voi valitetavasti antaa sinun jäädä", hän naukaisi vielä nopsaan.
"Olet vielä suuremmassa pulassa, jos jäät, ja tiedät sen itsekin", hän vielä murahti. Kuulin tällä kertaa pettymystä tuon äänensävyssä.
En ymmärtänyt oikein tilannetta, mutta luulisin olevani samaa mieltä kuin isäni. Aloin hieman väsyä kaiken kuuntelemisesta. Olin saanut tietää paljon asioita. Lopulta nukahdin tyytyväisenä sikeään uneen.

Nimi: Naaliturkki

21.04.2017 19:07
Epäilykseni heräsivät heti Hunajaviiksen lopetettua puhumisen.
*Yö täällä? Tuuliklaanin reviirillä?* ajattelin epäuskoisena. Naaras ei tainnut tietää minkä riskin olikaan ottamassa.
"Entäpä jos joku partioista näkee sinut, mitä aiot sanoa?" napautin hieman närkästyneenä. Heilautin häntääni ärtyneenä ja tuhahdin. Käänsin katseeni pois Hunajaviiksestä ja käännyin sivuttain lapa kohti naarasta.
"En voi valitetavasti antaa sinun jäädä", maukaisin nopeasti. Katseeni vaielteli huojevassa heinikossa eikä noussut siitä yhtään mihinkään.
"Olet vielä suuremmassa pulassa jos jäät ja tiedät sen itsekin", murahdin. En vieläkään kääntänyt katsettani naaraaseen, silöä olin hieman pettynyt. Tiesin tuon toki olevan heikkona ja kahden pennun kantaminen samaan aikaan tuskin olisi paras idea. En kuitenkaan pitänyt Hunajaviiksen suunnitelmasta, sillä siinä oli liikaa riskejä.

// Hunaja?

Nimi: Elandra

21.04.2017 16:33
Naaliturkki: 16kp

Routakukka: 12kp

Ruokopentu: 16kp

Olkitassu: 25kp!

Simpukkatassu: 3kp

Nimi: Ruokopentu

21.04.2017 13:15
Olin juuri noussut seisomaan, vaikkakin emoni tuella. Haistelin tuon ihanaa karvaa.
"Nyt heti?" He aloittivat taas keskustelun. Iso möykky, joka oli emoni, nousi seisomaan.
"Normaalisti emot eivät nouse näin äkkiä, varsinkaan, jos he ovat huonossa kunnossa", lempeä ääninen emoni sanoi vielä. Sitten hän kieräytti minut takaisin makuulleni. Avasin silmäni noin kahdeksi sekuntiksi ja näin emoni kellertävän oranssin kyljen raitojen kera. Näin myös vilauksen valkoisesta vatsasta. Suljin kuitenkin silmäni, sillä en pitänyt kirkkaasta valosta.
"Heille pitää keksiä nimet", emoni sanoi.
*Tarkoittaako hön noita kahta möykkyä? Siskojani?* mietin.
"Minä keksin jo kollille. Keksi sinä heille", arvatenkin isäni, naaliturkki sanoi.
"Orkideapentu ja Narsissipentu. Käyhän se?" emoni keksi. Sitten hän nosti minut varovasti isälleni, Naaliturkille. Arvatenkin emoni nuolaisi päälakeani karhealla ja kostealla, mutta lämpimällä kielellään.
"Sinusta tulee yhtä vahva ja komea, kuin isäsi on", emoni maukui. Keräsin kaikki voimani, jotta voisin vastata.
"Kiitos..." kehräsin hiljaa utuisella äänelläni.
"Mitä sanot klaanissasi? Kun tuot pennun sinne? Ja kerrotko hänelle koskaan hänen emostaan?" emoni kyseli vielä.
"Toistaiseksi en kerro mitään", Naaliturkki sanoi.
"Pahoitteluni kaikesta tästä vaivasta. En vain tiedä kuinka klaanini reagoisi, jos saisi tietää kumppanini olevan Varjoklaanin parantaja", isäni jatkoi vielä.
*Hetkonen! Oliko emoni Varjoklaanin parantaja? Ja minä menen Tuuliklaaniin. Enkö tapaa häntä enää?*, mietin kauhuissani.
"Ruokopennulla on oikeus tietää. Kerron sen hänelle sitten, kun voin puhua hänen kanssaan kahden kesken. Minua vain arvelluttaa se, että tahtooko hän myöhemmin takaisin Varjoklaaniin siskojensa luokse", isäni sanoi.
*Lähtevätkö myös siskoni? Kohta varmaan sanotte, että myös isäni lähtee!* ajattelin vihaisena. En halunnut jäädä yksin. Naaliturkki kosketti minua. Se tuntui kivalta.
"Sinusta tulee vielä upea soturi", isäni maukui.
"Kiitos", kehräsin taas hyvin hiljaa.
"Niin hänestä tulee", emoni kehräsi ja kosketti minua. Se tuntui myös kivalta.
"Minun on mentävä. Pennuilla tulee kylmä ulkona", emoni sanoi.
*Lähtevätkö he jo?* mietin ihmeissäni.
"Saatko heidät varmasti kannettua Varjoklaanin leiriin? Synnytit vasta, ja sinulla on kaksi pentua kannettavana", isäni huolehti.
"Kyllä minä jaksan. Älä huoli. Tai.. sitten voin nukkua ulkona tämän yön", emoni ehdotti. Se kuulosti järkevältä.
"Olisiko se vähän typerää, voit sinä sanoa, olet pentujen isä. Se olisi vain helpompaa... minulle", emoni maukui. Tykkäsin vain kuunnella noiden keskusteluja. Olin saanut selville jo vaikka mitä! Tuuli yltyi hieman, ja minua alkoi paleltaa. Tärisin hieman, ja minulta pääsi pieni aivastus. Ehkä yöksi jääminen ei olisikaan niin hyvä idea.

//Naali, Hunaja, tai siskot? Tää on pikku stalkkeri cx

Nimi: Olkitassu

21.04.2017 13:01
Valtaisa, kiiltäväpintainen otus rymisteli ohitseni harmaata pintaa pitkin kulkien. Tuijotin sitä silmät selällään ja turkki pörhöllään.
Olimme saapuneet Ukkospolun reunalle, tai niin ainakin Kirvamiete oli sanonut minulle.
”M-mikä se oli?” kysyin toivuttuani hieman äskeisestä järkytyksestä.
”Hirviö”, Pantteriviima sanoi pingottuneella äänellä.
Hirviö. Se nimi sopi sille jättiläiselle kuin nenä päähän. Nielaisin kurkustani ylös pyrkivän kauhunhuudon ja käännyin sitten Routakukan puoleen, joka vilkuili ympärilleen varuillaan.
”Oletko kunnossa?” murahdin jo omana itsenäni - hirviön esiin tuonut pelkuri oli tiessään.
”Olen minä. Säikähdin vain hieman”, hän vastasi pelokkaan kuuloisena.
Nyökkäsin nopeasti ja tassutin sitten mestarini vierelle. Kirvamiete ei näyttänyt edes pahasti pelästyneeltä, vaan katsoi tyynen rauhallisena kuinka toinen hirviö kiisi hänen ohitseen. Katsoin häntä yllättyneenä.
”Etkö sinä pelkää niitä?” kysyin.
Kirvamiete siirsi katseensa minuun. ”Pelkää mitä?”
”Hirviöitä.”
”Miksi minä niitä pelkäisin?”
”No kun ne ovat niin isoja ja äänekkäitä...”
”Ne pysyvät aina Ukkospolulla, eivätkä juuri koskaan poikkea reitiltään pois, joten miksi minun muka pitäisi pelätä niitä? Eivät ne voisi tehdä minulle mitään, eivät ne uskaltaisi”, hän virnisti.
Hän oli todella rohkea, enkä olisi ihmetellyt, jos hän olisi surmannut hirviön tuosta vain! Halusin olla jonain päivänä yhtä peloton kuin hän.
”No niin, eiköhän meidän ole jo aika palata leiriin. Nyt tiedät ainakin suunnilleen, missä muiden klaanien reviirit sijaitsevat”, Kirvamiete sanoi hetken kuluttua.
Pantteriviima nyökkäsi olevansa samaa mieltä, samoin myös Routakukka. Kirvamietteen johdolla lähdimme kulkemaan kohti leiriä.

Saavuttuamme leiriin, Kirvamiete käski minun käydä viemässä Vapaudenlennolle jotakin syötävää tuoresaaliskasasta, ja haukata sitten itsekin jotakin purtavaa.
Valitsin Vapaudenlennolle oikein mehevältä näyttävän jäniksenpoikasen ja kiikutin sen suorinta tietä pentutarhalle.
”Vapaudenlento?” kutsuin jänis hampaissani roikkuen.
”Täällä ollaan”, kuului ilahtunut kehräys pesän perältä.
Pian erotinkin valkean kuningattaren makaamassa vasta vaihdettujen sammalten päällä jokin pieni ja laikukas karvamytty kylkeään vasten nojaten.
Tassutin hänen luokseen ja laskin jäniksen maahan. Vapaudenlento otti sen kiitollisena vastaan. Sivusilmällä huomasin, ettei se laikukas karvamytty ollutkaan mikä tahansa mytty, vaan pienen pieni pentu.
”Kuka tuo on?” kysyin Vapaudenlennolta osoittaen kuonollani hänen vieressään nököttävää pentua.
”Matkijapentu”, naaras vastasi ja katsahti pentuun lempeästi.
”Matkijapentu? Siinäpä vasta omaperäinen nimi”, totesin.
”Niin, mutta se sopii hänelle”, kuningatar sanoi salamyhkäisesti hymyillen.
”Jaaha”, mumisin hiljaa ja sanoin sitten kuuluvampaan ääneen: ”Mutta minun täytyykin tästä lähteä. Mukavaa päivän jatkoa.”
Poistuin paikalta vähin äänin. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja valikoin itselleni rastaan, ja asetuin syömään sitä oppilaiden pesän lähistölle.
Huomasin Routakukan hakevan tuoresaaliskasasta hiiren ja tulevan sitten luokseni.
”Saanko liittyä seuraan?” hän kysyi ystävällisesti hymyillen.
”Liityit jo näköjään”, tuhahdin, mutta nyökkäsin kuitenkin.
Olimme hetken aivan hilja, kunnes sitten avasin suuni ja kysyin:
”Millaista on olla soturi?”

//Routa? Toivottavasti en hitannut liikaa. :)

Nimi: Simpukkatassu

20.04.2017 20:38
Seurasin kuinka Sienitassu sai parantajanimekseen Sienikarvan. Olin hieman kateellinen, mutta samaan aikaan onnellinen hänen puolestaan. Olin tavannut unessani entisiä Tuuliklaanin parantajia, jotka olivat neuvonneet minua ja Ruusupiikkiä parhaansa mukaan. Uneni ei kuitenkaan ollut vielä loppunut. Tunsin ilmassa myös Mäntyvarjon, Kirkasmarjan, Hunajaviiksen, Kortelammen, Sienikarvan, Tiikeriraivon ja mestarini hajut. Pian kuitenkin avasin silmäni ja huomasin olevani ainoa, joka oli hereillä.
*Mikä uni*, ajattelin. Pian mestarinikin heräsi myös.
"Meidän pitäisi varmaan mennä jo", Ruusupiikki sanoi.
"Niin, mutta odotetaan, että muut heräävät", sanoin. Pian muutkin heräsivät. Hyvästelimme heidät ja lähdimme takaisin kohti leiriä. Matkalla katselin maisemia, jotka olin nähnyt aina tullessani parantajien kokoontumisiin. Näin pian edessäni tutun leirin, jonne oli aina kiva palata. Menin suoraan parantajanpesään odottamaan. Istahdin alas ja mietin mitä tekisin, jos Varjoklaanin tauti olisi levinnyt tännekin. En olisi yksinkertaisesti tiennyt, koska Hunajaviiksi ja Sienikarvakaan eivät tienneet siihen keinoa.
"Mitäs mietiskelet?" kuului Ruusupiikin naukaisu.
"En mitään", vastasin.

Nimi: Naaliturkki

20.04.2017 20:18
Tassuttelin rauhassa klaanini reviirillä. Haistoin jäniksen tuoksun hyvinkin nopeasti. Toivoin, että Surmatassu olisi nyt näkemässä suoritukseni. Jänis näkyi jo silmissäni, mutta todellisuudessa se oli vielä kaukana. Jäljitin jänistä jonkin aikaa kunnes huomasin sen erään kiven edustalla. Lipaisin huuliani nälissäni ja jännitin takajalkani loikkaan. Jänis nosti varoittavasti päätään ja kumarruin alemmas. Olin melkein myötätuulessa. Kävelin kehää jäniksen ympärillä kunnes olin vastatuulessa.
*Nyt se ei näe minua*, ajattelin voittoisasti. Otin muutaman askeleen eteen ja loikkasin jänistä klhti.
"Saimpas!" maukaisin voitokkaasti ja purin sitä niskasta. Tästä tulisi vielä hyvä ateria klaanille.

// Kisa

Nimi: Naaliturkki

20.04.2017 19:32
Katsoin tyytyväisenä, kun Ruokopentu nousi ylös. Kolli taisi luulla, että olin käskenyt tuota nousemaan ylös, vaikka todellisuudessa tarkoitin Hunajaviikseä. Naaraat oli nimetty Orkideapennuksi ja Narsissipennuksi.
"Mitä aiot sanoa klaanille pennusta? Aiotko koskaan kertoa kuka heidän emonsa on?" Hunajaviiksi kysyi minulta. Se kysymys sai katseeni valahtamaan tassuihini. Olin oikeasti todella ylpeä ja tyytyväinen kumppanuuteemme, mutta klaanista ei olisi aivan varma. Olisi ehkä parempi jättää asia sanomatta.
"Toistaiseksi en kerro mitään", maukaisin hiljaa ja vilkuilin ympärilleni.
"Pahoitteluni kaikesta tästä vaivasta. En vain tiedä kuinka klaanini reagoisi, jos saisi tietää kumppanii olevan Varjoklaanin parantaja", hymähdin syvästi. Nostin katseeni kuitenkin toiveikkaasti Ruokopentuun.
"Ruokopennulla on oikeus tietää. Kerron sen hänelle sitten kun voin puhua kanssaan kahden kesken. Minua vain arvelluttaa se, että tahtooko hän myöhemmin takaisin Varjoklaaniin siskojensa luokse", huokaisin. Kosketin nopeasti kollipennun päälakea.
"Sinusta tulee vielä upea soturi."

// Hunaja? Ruoko?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com