Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Vadelmatassu/Vadelmaviiksi

07.06.2018 19:05
Onneksi Naalitähti vastasi myöntyvästi vastaukseeni. Hän sanoi vielä jotain ja heilautti sitten päätään kohden paikkaa, johon oppilaat olivat kerääntyneet yhteen. Löysin paikkani Piiskutassun ja Yrttitassun välistä. Kaikki oppilaat olivat vielä hereillä. Hurmetassu ja Karpalotassu juttelivat vielä jostain innokkaasti ja Okatassukin liittyi keskusteluun aina vähän väliä sanoen pari sanaa. Piiskutassu makasi kyljellään silmät puoliummessa. Veljeäni väsytti selvästi, niin minuakin. Aloin käymään jo nukkumaan ja käperryin Piiskutassun viereen.
"Tiedän, että tämä olisi vartiossa olevan Hiirikorvan asia, mutta leirissä on kissoja, jotka ovat tulleet väsyneinä kokoontumisesta. Suosittelen osoittamaan kunnioitusta heidän haluansa nukkumisen suhteen, mikäli tahdotte päästä seuraavaan kokoontumiseen", Naalitähti oli astellut yllättäen luoksemme ja katseli meitä tuimasti. Vilkaisin nopeasti anteeksipyytävän katseen Naalitähteen, vaikken ollutkaan varsinaisesti osallisena siinä mistä päällikkö meitä komensi.
"Hyvää yötä", Naalitähti maukui vielä rentouttaen kummasti tunnelmaa. Sitten päällikkö asteli nukkumaan kumppaninsa Hunajaviiksen vierelle. Nyt muutkin jo hiljenivät ja pian kuului enää rauhaisaa tuhinaa uinuvien kissojen joukosta.

Kun aamulla heräsin, oli Piiskutassu lähtenyt jo viereltäni. Huomasin samassa, että veljeni lähti leiristä aamupartion mukana. Nousin ja aloin puhdistamaan punaruskeaa turkkiani. Vilkaisin nopeasti Naalitähteen. Mestarini nukkui vielä. Olihan ymmärrettävää, että häntä väsytti kun oli ollut kokoontumisessa ja lisänä siihen vielä se kipeä jalka. Nousin tassuilleni ja loikin tarpeidentekopaikalle.

Palattuani tarpeidentekopaikalta, Naalitähti oli jo herännyt. Hän kutsui nimeäni. Loikin energisesti päällikköni luo ja pysähdyin tuon eteen. Tervehdin ensin Naalitähteä kunnioittavasti, kuten aina mestarini tavatessani.
"Siitä sinun yllätyksestäsi, olen päättänyt pitää arviointisi nyt", Naalitähti maukui, "sain kuulla eri kautta kuinka olit menestynyt eilen, mutta tahtoisin nähdä sen myös itse."
Melkein pomppasin innosta ilmaan ja lähdin sitten Naalitähden perässä ulos leiristä. En ollut ollenkaan valmistautunut vielä arviointiini, mutten välittänyt. Kivaahan se olisi. Naalitähti johdatti minut koko Tuuliklaanin reviirin korkeimmalle kohdalle, josta näki koko reviirin.
Naalitähti ohjeisti minua havaitsemaan rusakon ja juosta se kiinni. Sitten minun pitäisi huijata se kääntymään Naalitähden puoleen. Nyökkäsin Naalitähdelle, kun olin ymmärtänyt tehtävän. Aloin tähystämään mistä löytyisi rusakko ja pian näinkin Naalitähden kanssa, kuinka rusakon pitkät korvat pilkistivät vähän kauempana meistä.
"Nyt, juokse!" Naalitähti maukui kovaan ääneen ja lähdin salamana rusakon perään. Tuntui ihanalta ja helpolta juosta, kun myötätuuli vei minua. Saavutin koko ajan rusakkoa ja kun olin sen lähellä, huijasin sen kääntymään Naalitähden puoleen... tai ainakin sinne missä oletin hänen olevan. En nähnyt Naalitähteä missään. En missään merkkiäkään päällikön valkoista turkkia. Minun piti kiriä rusakko nyt kiinni, muuten se lähtisi karkuun. Loikkasin sen päälle ja yhdellä purausulla niskaan, valahti rusakko suussani veltoksi.

Naalitähti kömpi ulos ketunkolosta. Istuin hänen takanaan.
"Naalitähti?" sanoin päällikköni nimen rauhallisesti. Naalitähti huomasi minut ja kääntyi. Samassa pudotin rusakkoni maahan ja kauhistuin silminnähden.
"Pääsi! Siitä vuotaa verta! Mitä tapahtui? Sinä katosit yllättäen, joten otin rusakon kiinni itse", selitin edelleen vähän kauhistuneena.
"Putosin vain vanhaan ketunkoloon ja nirhaisin päälakeni. Ei hätää. Jatketaan vain arvioimistasi, meillä on vielä paljon tekemistä", Naalitähti maukui yllättävän rennosti. Nyökkäsin.
*Menettikö hän hengen?* pohdin, *montakohan henkeä hänellä on enää jäljellä.*
Ei, en tahtonut ajatella tuollaisia! Pitäisi nauttia vielä siitä ajasta, kun Tuuliklaani olisi Naalitähden johdossa.

Esittelin vielä hetken Naalitähdelle saalistus- ja metsästystaitojani, kunnes päällikkö maukui: "Hyvä. Olen nähnyt tarpeeksi. Ota rusakko mukaasi. Palaamme leiriin."
Nyökkäsin. Otin rusakon hampaisiini ja lähdimme leiriin päin.
Leirissä Naalitähti pyysi minua viemään rusakon tuoresaaliskasaan ja tulemaan suurkivelle. Hän myös ehdotti, että voisin puhdistaa turkkini jos kerkeisin. Tein kuten käskettiin, ja vein rusakon koristamaan tuoresaaliskasaa yhdessä neljön kaniinin ja muutaman hiiren kanssa. Puhdistin nopeasti turkistani likaiset kohdat ja loikin suurkivelle.

Istahdin Piiskutassun viereen. Katsahdin veljeni keltaisiin silmiin. Piiskutassu tuijotti kuitenkin vain jo suurkivellä seisovaa Naalitähteä, joka oli juuri parhaillaan kajauttamassa klaanikokouskutsua. Hän odotti hetken, kunnes kaikki kissat olivat paikalla ja maukui sitten: "Tänään kokoonnumme juhlimaan kahta oppilasta, jotka päättävät aikansa oppilaina ja siirtyvät Tuuliklaanin sotireiden riveihin. Vadelmatassu ja Piiskutassu, astuisitteko eteeni?"
Katsahdin yllättyneenä ja innokkaana Piiskutassun, joka katsoi samalla tavalla myös minua. Näin veljeni lavassa pienen karvatöyhtön, jonka sipaisin nopeasti kielelläni sileäksi. Vihdoinkin tämä suuri päivä koittaisi! Astuin eteen Piiskutassun kanssa.
"Minä, Naalitähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän soturiesi-isiäni kääntämään katseensa näihin oppilaisiin", Naalitähti aloitti, "he ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseet jalot lakimme ja nyt on heidän aikansa tulla sotureiksi. Vadelmatassu ja Piiskutassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkenne uhalla?"
"Lupaan", naukaisin kuuluvasti.
"Lupaan", kuului myös Piiskutassun suusta.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanim voimien kautta annan teille soturinimenne", päällikkö jatkoi, "Vadelmatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Vadelmaviiksenä. Tähtiklaani kunnioittaa lempeyttäsi ja rohkeuttasi ja hyväksymme sinut täydeksi Tuuliklaanin soturiksi."
Sitten Naalitähti laski kuononsa päälaelleni ja nuolaisin kunnioittavasti hänen lapaansa, kuten aina uudet soturit. Naalitähti naukui Piiskutassulle samat sanat, mutta antoi veljelleni vain nimeksi Piiskukynsi. Myös Naalitähti laski kuononsa veljeni päälaelle ja Piiskukynsi nuolaisi hänen lapaansa.
"Vadelmaviiksi! Piiskukynsi!" klaani hurrasi, "Vadelmaviiksi! Piiskukynsi!"
Hymyilin ja vilkaisin Piiskukynteen. Veljeni katseli klaania silmät onnesta loistaen. Katsahdin Naalitähteen, joka oli tulossa luokseni. Loikin häntä vastaan. Hymyilin yställisesti Naalitähdelle.
"Kiitos Naalitähti", hymyilin, "kiitos, kun olit mestarini."

//Naali? Joo noi Vadelman sanat tossa vikassa puheenvuorossa... xd

Nimi: Pyryviima

06.06.2018 15:52
Istuin klaaninvanhimpien pesän edustalla ja suin turkkiani. Muutettuani klaaninvanhimpien pesään olin viettänyt jokaisen lämpimän päivän ulkosalla. En halunnut lojua sisällä pesässä hieman tunkkaisessakin ilmassa. Mutta nykyiset pesätoverini olivat kyllä mukavaa seuraa. Tiesin sen toki ennestäänkin. Oppilasaikoinani olin jopa jutellut heidän kanssaan ja olivat he tuttuja myös entisestä elämästäni. He varmaan tiesivät minun olleen Pyrysilmä. Venyttelin etukäpälät pitkällä edessä ja nautin tuntiessani, kuinka lihakseni avautuivat. Asetuin jälleen istumaan ja kääräisin hännän käpälieni päälle. Katselin leiriä, sen tapahtumia tarkkaavaisena ja samaan aikaan tyytyväisenä. Metsästyspartio valmistautui lähtöön leirin sisäänkäynnillä. Minun olisi ihan tehnyt mieli mennä jaloittelemaan... Siitä oli kauan, kun viimeksi olin ollut leirin ulkopuolella. Nousin ylös ja kävin ilmoittamassa pesässä loikoville vanhuksille, että lähden jaloittelemaan.
Mahlahenki nyökkäsi ja maukui karheasti: "Ole varovainen."
Hymyilin hänelle ystävällisesti. "Enköhän minä entisenä varapäällikkönä osaa huolehtia itsestäni", sanoin. "No, nähdään."
Tassutin ulos ja vedin ilmaa keuhkoihini.

Nimi: Hohdepentu

06.06.2018 14:53
Olin juuri ollut jossakin lämpimässä paikassa. Ja nyt minä olin jossain kylmässä paikassa. Yritin kömpiä kohti lämmintä kasaa. Käperryin kasan viereen ja lämmittelin sen suojissa.
"Voi pentu parkaa" joku naukui. Työnsin kuononi häntääni. Kömmin vielä tiiviimmin kasan lähettyville. Sitten kasakin rupesi kylmenemään. Vinkaisin hermostuneena. Jotkut piikit tarttuivat minuun ja nostivat pois kasan luota. Säkin ja potkin ilmassa tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Minut laskettiin maahan lämpimän, paksuturkkisemman kasan viereen. Käperryin taas kerälle. Joku nuoli minua pitkin vedoin ja minulle tuli lämpimämpi olo.
"Mikä hänen nimensä on?" tämä joku maukui nuolaisujensa välistä. Minä pidin tästä kasasta. Se oli lämmin ja sillä oli mukava ääni.
"Hän ei kerennyt päättämään sitä. Se olkoon sinun tehtäväsi, Vapaudenlento" joku muu maukui. Vinkaisin heikosti.
"Nokipentu? Ei ehkä. Musta on synkkä väri. Jos keskitytään valkoisiin kohtiisi pentukulta?" kasa maukui lähellä minua. Vinkaisin, sillä oletin kasan puhuvan minulle.
"Hohtopentu? Ei. Hmm... Hohdepentu!" kasa maukui.
"Olet Hohdepentu, pikkuinen" tämä ehkä Vapaudenlento maukui. *Hohdepentu. Ei hullumpaa* tuumin. Käperryin tiukalle kerälle ja kävin nukkumaan miettimättä tätä kummallista maailmaa.

Herätessäni luomien läpi siivilöityi valoa ja päätin, että tahdoin nähdä sen valon lähteen. Raotin silmiäni mutta suljin ne heti valon häikäistessä minua. Käänsin selkäni valolle ja kokeilin uudelleen. Edelleenkin valo häikäisi minua, mutta nyt se oli ihan siedettävää. Aikaisin silmäni ihan auki ja näin valkoisen kasan. Kasa taisi nukkua, sillä se ei liikkunut tökkiessääni sitä. Painoin leukani rintaa vasten ja katsoin itseäni. En ollut valkoinen, vain toinen etutassuni ja rintani oli. Pesässä oli ainakin kaksi muuta isoa möykkyä, yksi musta ja yksi ruskea. Laskin pienempiä möykkyjä, jotka olivat suunnilleen itseni kokoisia. Niitä oli viisi ja kaikki nukkua tuhisivat. Kaikki makasivat, minä myös. Päätin, että tahdoin nousta ylös ja lähteä tutkiskelemaan kaikkia möykkyjä. Käänsin päätäni ja totuttuani häikäisevään valoon, näin lisää suuria möykkyjä. Niitä oli kahdeksan. Keskityin käpäliini ja siihen, miten pääsisin seisomaan. Nostin ensin molemmat etutassuni suoriksi. Olin hieman korkeammalla, mutten seisonut. Se ei siis riittänyt. Minun täytyi seisoa! Järjestelin takajalkojani ja seisoin pian kaikilla neljällä jalallani. Sain kuitenkin yskänpuuskan, joka ravisteli minua ja kaatoi minut.
"Hmmh?" Valkoinen möykky mutisi. Hän oli herännyt.
"Huomenta" mau'uin. Möykky ravisteli päätään ja katsoi minua.
"Huomenta!" tämä maukui hymyillen.
"Katso, kun minä seison!" mau'uin ja rupesin asettelemaan jalkojani alleni. Ensin etujalat, sitten takajalat. Tadaa, minä seisoin.
"Hyvä Hohdepentu!" valkoinen kasa maukui. Katsoin häntä ylpeänä itsestäni. Astuin askeleen eteenpäin, mutta horjahdin ja sain yskänpuuskan. Kasa näytti hätääntyneeltä yskäni takia ja nappasi minut etukäpälällään lähelleen ja nuoli selkääni. Yskä loppui ja iroittauduin kasan otteesta.
"Olen ihan kunnossa" mau'uin kasalle, joka näytti vieläkin huolestuneelta.
"Ehkä olet, ehkä et, mutta minä lähden hakemaan Ruusupiikin" kasa maukui vastaukseksi. En tiennyt, kuka Ruusupiikki oli, mutta joku hyvä tyyppi kai. Istahdin odottamaan.

Hetken kuluttua valkoinen kasa astui sisään toisen, vähän pienemmän, valkomustan kasan kanssa.
"Hei, olen Villatassu" Villatassuksi esittäytynyt kasa maukui.
"Tulin tutkimaan sinua" tämä jatkoi.
"Tutkimaan minua? Miksi?" kysyin hämmentyneenä. Kaiken lisäksi kasa ei edes ollut Ruusupiikki.
"Koska sinä yskit. Pelkäämme, että sait emosi valkoyskän" Villatassu selitti rauhassa.
"Ahaa. Mikä on valkoyskä?" kysyin yhtä rauhallisena.
"Paha yskä" kolli kertoi.
"Miten sinä tutkit minut?" kysyin viileää äänensävyä tavoitellen. Katsoin Villatassua haastavasti. Jos olin päättänyt, että olin terve, siihen ei tulisi kukaan Villatassu sanomaan, että minulla oli valkoyskä.

//Villa? Parantajat ei sitten tiiä vielä astmasta, vaan luulee sitä valkoyskäksi

Nimi: Hunajaviiksi

05.06.2018 21:57
Katselin pentua hetken lämpimin silmin. Pidin pennuista - olin aina pitänyt. En ehkä ollut juuri päässyt hoitamaan ensimmäistä pentuettani, mutta toista olin. Kuningattarena olo oli ehkä joskus väsyttävää, mutta myös hyvin antoisaa, kun sai katsoa kun omat pennut kasvoivat ja oppivat uusia asioita.
Vatsaani kouristi yllättäen, aivan kuin kehoni olisi osannut lukea ajatukseni. Silmäni laajenivat yllätyksestä. Kyllähän minä tuollaisen kouristuksen tunnistin. Olin oppinut tunnistamaan sen ollessani parantaja. Olin oppinut tunnistamaan sen itselläni kahden pentueeni ansiosta.
Minun oli pakko olla tiine. Olin kyllä pari viime päivää tuntenut oloni hiukan huonovointiseksi, mutta en tietenkään ollut ajatellut sen merkitsevän pentuja. Sinäänsä tunsin oloni tämän johdosta hyvin typeräksi, olinhan parantaja. Ja vatsani koosta päätellen pennyt eivät olleet edes kovin kaukana synnytyksestä.
Hyvästelin pikausesti Tillipennun ja suuntasin parantajan pesälle. Näin hyvän ystäväni Ruusupiikin häärämässä yrttiensä luona, kuten aina. Naaras kuitenkin kääntyi ympäri kuullessaan tuloni.
"Jaaha, Hunajaviiksi. Ihme ettet ole aiemmin käynyt täällä tuon vatsan takia", hän naukui kohottaen kulmiaan.
"Ihme, ettet ole pyytänyt minua tänne vatsani takia", vastasin virnistäen ja asetuin tuttuun tapaan makuulle parantajan istuutuessa viereeni. Valkea naaras laski tassunsa kyljelleni, eikä mennyt kauaa ennen kuin hän sanoi: "Kyllä, Hunajaviiksi, onneksi olkoon. Odotat pentuja."
Nousin istumaan ja vaikka olinkin osannut odottaa tätä, tunsin itseni aidosti onnelliseksi vasta nyt, kun olin saanut asiasta varmuuden.
"Kiitos", naukaisin ja riensin pesästä ulos. Olin menossa Naalitähden luo kertomaan pennuistamme, mutta huomasin kumppanini loikkaavan suurkiven päälle. Klaanikokous oli selvästikin alkamassa. Istuuduin Lovijuovan viereen ja suuntasin katseeni valkoiseen kolliin. Hän oli meneytänyt viime aikoina paljon henkiään ja olin huolissani. Tätä menoa Naalitähti voisi kuolla pian, enkä kestäisi sitä.
"Tänään kokoonnumme juhlimaan kahta oppilasta, jotka päättävät aikansa oppilaina ja siirtyvät Tuuliklaanin sotureiden riveihin", Tuuliklaanin päällikkö ilmoitti kuuluvalla äänellään. "Vadelmatassu ja Piiskutassu, astuisitteko eteeni?"
Vilkaisin kaksikkoa, joka istui kauempana. Heitä varmasti jännitti tilanne. Minuakin oli jännittänyt, joskin oma nimitysseremoniani oli tapahtunut hiukan erillä tavalla.

//Naali? Ei tarvii jatkaa viel ku vaikka sitte ku sil on Vadelman kaa bisnekset selvät :D

Nimi: Naalitähti

05.06.2018 19:58
"Ehkä se vapaa aamu ja harjoittelisimme illalla", Vadelmatassu ehdotti, "minua väsyttää sillä tavalla, että uskon nukkuvani aamulla pitkään."
Nyökkäsin tyynesti oppilaalleni. Hänen perustelunsa oli hyvinkin järkevä. Me kaikki tahdoimme nukkui hiukan pidemmän aikaa.
"Hyvä on. Saat kaikessa rauhassa pitää vapaan aamusi, tulen luoksesi kun auringonhuipusta on kulunut jo tovin verran. Aivan iltamyöhällä on hyvin viileää eikä kahtena iltana peräkkäin tee hyvää lihaksille mennä nukkumaan lihakset lämmitettyinä, jotta ne viilenisivät yöllä", maukaisin Vadelmatassulle, jotta hän ymmärtäisi että en illalla tarkoittanut auringonlaskua. "Mutta pohditaan sitä huomenna enemmän. Nyt sinä tarvitset kuitenkin unta ahkeroituasi pitkän aikaa."
Heilautin päätäni muiden oppilaiden joukkoa kohtaan, kuten esimerkiksi Piiskutassun ja Hurmetassun. Olin melko varma, että hän tahtoisi nukkua ikäistensä joukossa. Uteliaammat näyttivät kuitenkin vielä supisevan keskenänsä. Astelin muutaman oppilaan lähelle ja katsoin heitä tiukasti.
"Tiedän, että tämä olisi vartiossa olevan Hiirikorvan asia, mutta leirissä on kissoja, jotka ovat tulleet väsyneinä kokoontumisesta. Suosittelen osoittamaan kunnioitusta heidän haluansa nukkumisen suhteen, mikäli tahdotte päästä seuraavaan kokoontumiseen", maukaisin tuimasti kaksikole. Loin sivusilmälläni vielä viimeisen katseeni nukkuvaan käyvään Vadelmatassuun.
"Nukkukaa hyvin", maukaisin tyynesti rentouttaen hiukan jännittynyttä tunnelmaa hereillä olevien oppilaiden joukossa. Astelin muutaman ketunmitan päähän ja katselin ympärilleni. Kuuntelin hetken ajan leirissä vallitsevaa rauhaa ja astellessani kumppanini Hunajaviiksen vierelle.

Aurinko häikäisi silmäni heti kun avasin ne. Räpäytin niitä hämmmentyneenä pari kertaa. Kuulin huvittunutta kehräystä.
"Päättihän se unikeko viimeinkin herätä", kuulin Liskoloikan nauravan lähelläni. Käännyin katsovaan kaikessa tyyneydessäni kohti soturia.
"Hallasydän on jakanut jo päivän partiot, koska olit nukkumassa. Taisi olla rankka kokoontuminen?" luottosoturini härnäsi minua. Pyöräytin silmiäni.
"Tässä kohtaa minun tulisi luultavasti syyttää jalkani kuntoa, mutta kunnollisena päällikkönä etsin Hallasydämen ja kysyn mistä jäin paitsi", maukaisin viileästi ja nousin ylös maasta. Jalkani kesti nyt paljon paremmin sen painoa.
"Se saattaa olla turhaa. Hän lähti Vireviiksen, Piiskustassun sekä hänen mestarinsa kanssa rajapartioon. Palaavat luultavasti jonkin ajan kuluttua", Liskoloikka kuittasi. Tuhahdin. Lähdin astelemaan tuoresaaliskasan suunnalle. Huomasin sen olevan tyhjä. Tietenkin, siksihän Hallasydän oli järjestänyt metsästyspartionkin. Siinä samassa mieleeni palasikin Vadelmatassu. Olin itsekin nukkunut niin pitkään, että olin varma oppilaani hereillä olemisestä. Voisimme lähteä Vadelmatassun arviointiin sillä aikaa kun hänen sisarensa Piiskutassu oli rajapartiossa. Minulla oli nimittäin pieni suunnitelma kaksikon varalle.
"Vadelmatassu!" huudahdin huomattuani oppilaani palaavan tarpeiden teko tunnelilta. Oppilas hölkkäsi energisesti luokseni.
"Siitä sinun yllätyksestäsi", aloitin tyynesti Vadelmatassun ollessa lähempänä, "olen päättänyt pitää arviointisi nyt."
"Sain kuulla eri kautta kuinka olit menestynyt eilen, mutta tahtoisin nähdä sen myös itse", maukaisin. Heilautin häntääni merkiksi nummille läjtemisestä, vaikka Vadelmatassu ei olisikaan ollut valmis. Tiesin, että hän ei heittäisi tätä mahdollisuutta hukkaan. Lähdin melko rivakkaa tahtia kohti nummia. Etsin kaikkein korkeimman kohdan, josta näki koko reviirin.
"Tehtävänäsi on havaita ensimmäinen nummilla näkeväsi rusakko ja juosta se kiinni. Sitten yritä huijata se kääntymään minun puoleeni", ohjeistin Vadelmatassua. Naaras nyökkäsi minulle ja ryhtyi tähystämään saalistansa. Lopulta huomasimme kuinka rusakon korvat pilkistivät kauempana meistä.
"Nyt, juokse!" maukaisin kovaan ääneen. Huomasin kuinka Vadelmatassu säntäsi matkoihinsa. Jäin katsomaan tyytyväisenä oppilaani menoa. Sillä välin, kun Vadelmatassu saavutti rusakkoa, yritin kävellä jalkani kanssa aivan normaalilla tapaa. Maa kuitenkin petti altani. Tunsin kuinka pyörin jotakin onkaloa pitkin, kunnes lopulta löin pääni ja kaikki pimeni.

Herättyäni näin Hohdepennun tyynet kasvot edessäni. Katsoin pentua hölmistyneenä. Muistin haistaneeni nopeasti laimean ketun hajun. Suljin silmäni ja irvistin. Olinko menettänyt henkeni pudotessani vanhaan ketunkoloon?
"Löinkö pääni todella niin kovasti?" kysyin tympääntyneenä Hohdepennulta. Vastaukseksi sain nyökkäyksen.
"On jännä huomata kuinka hyvin ketut ovat läsnä henkiesi menettämisien kanssa. Ensin kettu itse, sitten kettuansa ja lopulta ketunkolo", pentu pudisteli päätänsä hiukan huvittuneena Huokasin. En olisi mielelläni kohdannut Hohdepennun kasvoja keskellä Vadelmatassun arviointia. Ainoaksi toivoksdni jäisi, että saisimme hoidettua tämän pian alta pois.
"Sinulla on jäljellä enää kolme henkeä", Hohdepentu huomautti. "Sinun kannattaisi ottaa itsesi lähelle luottosotureitasi. Sinäkin olet klaanillesi tärkeä. Monet päälliköt ottavat henkiensä vähennettyä otsellensä vartioita lähellensä."
Pudistelin päätäni. Tahdoin pitää Herhiläisraidan, Liskoloikan sekä Lovijuovan vielä jonkin aikaa poissa lähettyviltäni. Olihan kolmikolla omakin elämänsä ja minun täytyisi kunnioittaa sitä edes jonkin verran.
"Ehkä hiukan myöhemmin", maukaisin hiljaa. Hohdepentu hymähti huvittuneena.
"Ehkä minä päästän sinut menemään. Vadelmatassu kaipaa sinua", pentu maukaisi ja katosi hiljattain tähtinä ilmaan. Jäin hetkeksi katsomaan Tähtiklaanin kirkkaita nummia, kunnes niidenkin kuvat katosivat mielestäni.

Kömmin ylös ketunkolosta, vaikka päähäni sattui julmetusti. Katselin hetken hämmentyneenä ympärilleni. En nähnyt Vadelmatassua missään.
"Naalitähti?" kuulin takaatani. Käännyin ympäri ja kohtasin oppilaani kasvot rusakko suussa. Naaras pudotti saaliinsa heti maahan.
"Pääsi! Siitä vuotaa verta! Mitä tapahtui? Sinä katosit ylöättäen, joten otin rusakon kiinni itse", oppilaani ihmetteli. Pudistelin päätäni.
"Putosin vain vanhaan ketunkoloon ja nirhaisin päälakeni. Ei hätää. Jatketaan vain arvioimistasi, meillä on vielä paljon tekemistä", maukaisin rennosti ja aloitin uuden ohjeistuksen antamista.
Seurasin tovin ajan kun Vadelmatassu esitteli metsästys- sekä taistelutaitojansa. Olin hyvin ylpeä Vadelmatassusta. Hän oli ollut hyvä oppilas. Hänen kanssaan mikään ei ollut hankalaa. Olin hyvin varma, että jäisin ikävöimään Vadelmatassun kouluttamista. Samoin ikävöin välillä Surmaviiltoa. Oman oppilaan kouluttaminen oli aina aivan omaa luokkaansa.
"Hyvä", maukaisin lopulta keskeyttäen Vadelmatassun liikkeet. "Olen nähnyt tarpeeksi. Ota rusakko mukaasi. Palaamme leiriin."
Vadelmatassu nyökkäsi ja kaivoi saaliinsa mukanaan leiriin asti. Joko se johtui vain minusta tai Vadelmatassun silmät olivat tuikkineet kirkkaina kuin tähdet palatessamme kohti leiriin. Hymähdin huvittuneena. Huomasin myös Hallasydämen olleen palannut rajapartionsa kanssa.
"Vie rusakko tuoresaaliskasaan ja tule suurkivelle. Voit myls puhdistaa tirkkisi, jos kerkeät", maukaisin nopeasti oppilaalleni ja nelistin hiukan kömpelön oloisesti, mutta rohkeasti suurkivelle. Loikkasin kiven päälle itsevarmasti. Olin tekemässä varman ratkaisun.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" kajautin kutsuni. "Tänään kokoonnumme juhlimaan kahta oppilasta, jotka päättävät aikansa oppilaina ja siirtyvät Tuuliklaanin sotireiden rivwihin. Vadelmatassu ja Piiskutassu, astuisitteko eteeni?"

// Vadelma?

Nimi: Elandra

05.06.2018 18:25
Naalitähti: 145kp! -

Tulihenkäys: 45kp! -

Yrttitassu: 55kp! -

Vadelmatassu: 48kp! - Onnea soturille!

Villatassu: 4kp -

Hurmetassu: 14kp -

Surmaviilto: 6kp -

Okatassu: 2kp -

Pisamatassu: 10kp -

Tillipentu: 7kp -

Hunajaviiksi: 5kp -

Nimi: Vadelmatassu

04.06.2018 16:03
"Voisitko näyttää minulle saaliisi? Kaniini, vesimyyrä ja hiiri, oletettavasti?" Naalitähti kysyi minulta. Nyökkäsin ja johdatin mestarini saaliiteni luo, jotka olivat lähellä tuoresaaliskasaa.
""Hyvää työtä", Naalitähti maukui sitten ylpeänä, "Osoitit hienoa oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä toimiessasi toisen kissan valvomana. Hyvin tehty."
Päällikön kehut saivat minun suupieleni nousemaan ylöspäin.
"Voit siirtää saaliisi tuoresaaliskasaan. Joku saa aamulla vielä iloisen yllätyksen. Joku on kuitenkin aivam auringonlaskun aikaan hereillä, joten ei ole pahitteeksi, jos tarjoolla on jotakin riistaa", Naalitähti maukui sitten. Tein kuten käskettiin ja vein saaliini tuoresaaliskasaan. Palasin sitten Naalitähden luo takaisin. Minua oli alkanut jo väsyttää ja haukottelin ennen kuin loikkasin päällikön eteen. Odotin innolla sitä Naalitähden yllätystä, mikä se sitten ikinä olisikaan.
"Mahdat pohtia yllätystäsi", Naalitähti hymähti huvittuneena, "Saat aivan alkajaisiksi valita tahdotko vapaan aamun ja harjoittelemme illalla vai vapaan illan ja harjoittelemme aamulla. Aion jalastani huolimatta jatkaa kuolutustasi, koska olet sen ansainnut. Kumman valitset?"
Istahdin miettiväisenä päällikön eteen. Molemmat olisivat hyviä vaihtoehtoja.
"Ehkä se vapaa aamu ja harjoittelisimme illalla", ehdotin, "Minua väsyttää sillä tavalla, että uskon nukkuvani aamulla pitkään."

//Naali?

Nimi: Naalitähti

04.06.2018 10:15
Kokoontuminen loppui mielestäni jotenkin luonnottoman nopeasti. Syynä pystyi totta kai olemaan myöhäinen saapumisemme paikalle. Joka tapauksessa Tuuliklaani oli varmasti ollut yhtä vakuuttava muiden klaanien joukossa kuin mikö tahansa muu klaaneista
Viiltokaaos päätti kokouksen, jonka jälkeen muutamat kissat vaihtoivat viumeistä kertaa kieliänsä. Lähdin ohjaamaan jo osan Tuuliklaanin kissoista pois nelipuilta. Kaikkien klaanien poustuttua nelipuista tulisi taas jälleen Kuolonklaanin reviiriä. En tosin uskonut, että Kuolonklaani pystyisi pariin päivään nostamaan syytteitä klaaneja vastaa rajojen ylittämisestä nelipuilla. Joka kuu klaanien tuoksut olivat vain vahvistuneet. Lopulta huomattuani kaikki kissat, olin ohjeistanut heidät leiriin. Pystyisin jäädä muistelemaan tätä kokousta hyvillä mielin. Kukaan tai mikään ei ollut aiheuttanut erimielisyyksien kokoontumisessa. Kenties Jokiklaanin ja Tuuliklaaninkin välit alkaisivat hiljattain parantua. Leirissä minua odotti kuitenkin yllätys, jonka olin melkein unohtanut. Vadelmatassu juoksi minua vastaan.
"Hei", oppilaani tervehti minua kunnioittavasti, "tein tehtävän loppuun, aivan kuten sinä neuvoit minua sen tekemään."
Nyökkäsin tyynesti. Herhiläisraita näytti olleen jo nukkumaan menossa, joten voisin vahvistaa Vadelmatassun tarinan luottosoturiltani huomenissa. Totta kai minä luotin Vadelmatassuun, mutta tahdoin vielä Herhiläisraidalta varmistuksen asiaan.
"Voisitko näyttää minulle saaliisi? Kaniini, vesimyyrä ja hiiri, oletettavasti?" kysyin tyynesti Vadelmatassulta. Naaras nyökkäsi ja lähti johdattamaan minua kohti tuoresaaliskasaa. Huomasin sivummassa Vadelmatassun nappaamat riistat. Hän oli ilmeisesti tarkotuksella jättänyt ne hiukan erillensä.
"Hyvää työtä", maukaisin tyytyväisenä oppilaalleni. "Osoitit hienoa oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä toimiessasi toisen kissan valvomana. Hyvin tehty."
Kuulin kissojen väsyneitä haukotuksia. Minun ja Vadelmatassunkin olisi parasta mennä nukkumaan.
"Voit siirtää saaliisi tuoresaaliskasaan. Joku saa aamulla vielä iloisen yllätyksen. Joku on kuitenkin aivam auringonlaskun aikaan hereillä, joten ei ole pahitteeksi, jos tarjoolla on jotakin riistaa", maukaisin Vadelmatassulle. Oppilas nyökkäsi ja siirsi saaliinsa muiden joukkoon. Naaras palasi luokseni odottavan näköisenä.
"Mahdat pohtia yllätystäsi", hymähdin huvittuneena. "Saat aivan alkajaisiksi valita tahdotko vapaan aamun ja harjoittelemme illalla vai vapaan illan ja harjoittelemme aamulla. Aion jalastani huolimatta jatkaa kuolutustasi, koska olet sen ansainnut."
Leirissä oli hetken aikaa hiljaista, kunnes kuului enää kissojen rauhallista tuhinaa.
"Kumman valitset?" kysyin oppilaaltani hiljaa, sillä tahdoin meidän molempien käyvän pian ansaitullemme levolle.

// Vadelma?

Nimi: Hunajaviiksi

03.06.2018 18:06
"Ei huolta", naukaisin pennulle lempeästi hymyillen. "Minä voin ottaa sen pois, jos haluat. Se saattaa tehdä vain hiukan kipeää."
Pentu näytti epäröivän hetken, mutta salli minun sitten kumartua jalkansa luo. Nostin sitä varovasti tassullani.
"Piikki ei ole kovin iso", naukaisin mietteliäänä. Painoin Tillipennun tassun polkuanturaa hiukan, jotta piikki työntyi paremmin esiin.
"Olin ennen parantaja, joten tiedän, miten tämä tehdään. Pysy vain paikallasi, ei hätää", nau'uin ja kosketin pennun kylkeä tuuhealla hännälläni. Tartuin varoen piikkiin. Se ei ollut järin paksu, mutta varmasti tekisi kipeää, jos sitä ei otettaisi pois. Olin tehnyt tämän niin monta kertaa ollessani parantajana, ettei homma tuottanut minulle ollenkaan vaikeuksia. Joskus ikävöin parantajana oloa. Minä todella olin pitänyt siitä, kun sain hoitaa ja parantaa muita kissoja. Siksi olikin mukavaa, ettää joskus soturinakin pääsin virkistämään taitojani.
Vedin tikun hitaasti tassusta ja kun sain sen pois, sylkäisin sen maahan suustani. Nostin jälleen pennun tassua ja tutkin sitä hetken.
"Käykö vielä kipeää tai aristaako tassu? Ruusupiikiltä saa varmasti jotain yrttejä, jos on tarvetta", naukaisin ja hymyilin.

//Tilli? Sori pätkä ja en kai hitannu liikaa?

Nimi: Vadelmatassu

03.06.2018 14:42
"Kissan rakennetta kannattaa myös tarkastella. Hänen ulkonäkönsä kannattaa myös painaa mieleen. Jos vastassa on rotevakin soturi, ei kannata yksin lähteä häätämään tunkeilijaa. Avun pyytäminen on aina hyvä idea, jos osaa olla tassuistansa vikkelä", Naalitähti maukui sen jälkeen, kun olin vastannut tuon kysymykseen. Päällikkö oli kuunnellut koko ajan minua ja oli välissä nyökytellyt päätään. Minä vuorostani nyökkäsin nyt Naalitähdelle.
"Katsoisitko missä Ruusupiikki ja Villatassu ovat? Tarvitsisin heidän apuansa", Naalitähti naukaisi minulle kohteliaasti. Nyökkäsin, mutta en ehtinyt kuin kääntyä, kun Ruusupiikki työntyi pesään Villatassu perässään. Parantaja puhui jonkun aikaa Naalitähden kanssa, mutta ei kulunut kauaa, kunnes päällikkö maukui minulle: "Voit mennä odottamaan suurkiven lähistölle. Tulen aivan pian kertomaan ketkä otan mukaani. Tahtoisin kuitenkin vaihtaa muutaman sanan kanssasi ennen lähtöämme."
Nyökkäsin. Tein kuten päällikkö käski ja poistuin pesästä. Kävelin suurkiven luo, istuin sen lähelle ja aloin pestä turkkiani. Kesti jonkun aikaa, muttei kuitenkaan kauaa, kun Naalitähti tuli pesästään ulos. Päällikkö suuntasi suoraan Suurkivelle ilmoittaakseen kokoontumiseen lähtijät.
"Tämän illan kokoontumiseen minun lisäkseni lähtee Hallasydän, Ruusupiikki, Villatassu, Hunajaviiksi, Surmaviilto, Tulihenkäys, Leutotaival, Kultaliekki, Lieskasydän, Hurmetassu, Okatassu, Karpalotassu, Vapaudenlento sekä Pyryviima", Naalitähti kuulutti, "Lähdemme aivan pian!"
Hetkellinen harmitus käväisi mielessäni, sillä minua ei ollut päästetty kokoontumiseen. Sitten näin Naalitähden asteleva minua kohden. Muistin kuinka tuo oli sanonut parantajan pesästä lähtiessäni, että hän halusi vaihtaa kanssani muutaman sanasen. Oliko joku nähnyt minut Varpusliidon kanssa ja laverrellut Naalitähdelle? Rankaisisiko päällikkö minua jotenkin? En uskaltanut katsoa Naalitähden silmiin.
"Tahdon antaa sinulle pienen tehtävän", Naalitähti maukui kuitenkin. Huokaisin mielessäni helpotuksesta ja katsahdin nyt päällikön meripihkasilmiin. Mielenkiintoni heräsi.
"Tahdon sinun lähtevän Herhiläisraita mukanasi pyydystämään yhden hiiren, vesimyyrän sekä kaniinin. Jos saat kaikki pyydettyä ennen kokouksen loppua, minulla on sinulle yllätys huomiseksi", Naalitähti kertoi, "Otatko haasteen vastaan?"
"Otan", vastasin.
"Hyvä, nähdään sitten viimeistään huomenna Vadelmatassu!" Naalitähti huikkasi ennen kuin kääntyi lähtiäkseen.

Kun kokoontumiseen lähtijät olivat lähteneet, yritin etsiä Herhiläisraitaa. Pian huomasinkin raidallisen oranssin kollin lähellä tuoresaaliskasaa Minkkimuiston ja Lovijuovan kanssa. Astelin kolmikon luo. Soturien katseet siirtyivät minuun.
*He kaikki ovat kokeneita*, pohdin. Tuntui jotenkin oudolta olla kolmen kokeneen soturin katseiden alla.
"Herhiläisraita, minulla on asiaa sinulle... tai oikeastaan Naalitähdellä on tehtävä minulle ja tarvitsen sinua mukaani", mau'uin.
"Kerro", Herhiläisraita maukui. Siirryimme hiukan sivummalle Minkkimuistosta ja Lovijuovasta.
"Naalitähti sanoi, että minun pitäisi saalistaa yksi hiiri, vesimyyrä ja kaniini ennen kokoontumisen", kerroin, "Hän sanoi, että sinun pitäisi tulla mukaan."
"Selvä", Herhiläisraita nyökkäsi, "Parasta mennä sitten heti."

Astelin Herhiläisraidan perässä leiristä ulos. Tähdet olivat jo alkaneet kimmeltää taivaalla. Epäilin, että kokoontuminen olisi jo alkanut.
*Mitäköhän siellä mahdetaan puhua*, pohdin, *Onkohan Varpusliito siellä?*
"Missä metsästämme?" kysyin Herhiläisraidalta. Naalitähden luottosoturi asteli parin askelen verran edelläni.
"Lähellä Kuolonklaanin rajaa voisi olla hyvä", Herhiläisraita maukui, "Mutta pysytään kuitenkin hyvällä etäisyydellä rajasta."
"Selvä se", nyökkäsin.

Saavuttuamme melko lähelle Kuolonklaanin rajaa, kertasin mielessäni mitkä riistaeläimet Naalitähti oli antanut minulle saalistettavaksi.
*Hiiri, vesimyyrä, sekä kaniini*, kertasin mielessäni, *Haistan niin juuri sopivasti kaniinin.*
Samassa näinkin sen pienen valkoisen töpöhännän kurkistelevan läheisestä kanervapensaikosta. Aloin hiipiä lähemmäs kaniinia. Herhiläisraita istahti vähän matkan päähän päähän ja alkoi seurata suoritustani. Kun olin jo melko lähellä kanervapensaikkoa, kaniini tuli esiin. Se tuli kuitenkin suoraan minua kohden. Olin nopea ja ennen kuin kaniini edes tajusikaan, olin hypännyt sen päälle ja annoin tappopuraisun niskaan.
"Hyvä", Herhiläisraita nyökkäsi.
"Se oli helppoa", kehräsin, "Se kaniini oli ihan tyhmä, kun tuli minua kohden."
"Joskus käy niin", Herhiläisraita hymyili, "Sinulla oli tällä kertaa tuuria."
Hymyilin takaisin Herhiläisraidalle. Vaikka kaniini ei ollutkaan hirveän suuri, se oli kuitenkin riittävä ruokkimaan kaksi kissaa.
"Mitkäs se muut oli mitkä sinun piti metsästää?" Herhiläisraita kysyi, "Minä voin muuten kantaa tuota kaniinia."
"Hiiri ja vesimyyrä", mau'uin ja annoin kaniinin Herhiläisraidan kannettavaksi.
"Hiiriä voisi löytyä nelipuun läheltä", soturi mietti, "Ja vesimyyriä läheltä Jokiklaanin rajaa."
Käänsimme sitten suuntaa kohden nelipuuta ja Jokiklaanin rajaa.

Emme ihan menneet nelipuun lähelle, koska siellä oli kokoontuminen. Menin kuitenkin Herhiläisraidan kanssa lähelle Jokiklaanin rajaa. Pysyimme siitä vähän matkan päässä. Haistoin vesimyyrän. Hiivin kohti paikkaa mistä vesimyyrän tuoksu tuli. Näin pienen tumman vesimyyrän jyrsimässä jotain pienen nummipuron äärellä. Hiivin sitä kohden ja kun olin tarpeeksi lähellä, loikkasin sen päälle. Kuitenkin jostain syystä vesimyyrä pääsi karkuun. Se kipitti pienillä jaloillaan pois päin, mutta lähdin sen perään. Menin matalaksi ja hiivin läheisessä heinikossa ettei vesimyyrä huomaisi. Pian loikkasin myyrän päälle ja annoin tappopuraisun sen niskaan. Se valahti veltoksi hampaissani. Olin saanut nyt senkin metsästettyä.

Hiivin kohden pientä hiirtä. Se oli selin minuun ja nukkui kanervikossa.
*Tämän saan, tämä on helppoa*, mietin. Ajatusteni mukaisesti sain hiirenkin saaliiksi. Lähdin sitten Herhiläisraidan kanssa leiriä päin. Minä kannoin hiirtä ja vesimyyrää, Herhiläisraita kaniinia.
Saavuimme sitten leiriin. Muu klaani nukkui. Kokoontumiseen lähtijät eivät olleet vielä palanneet ja tunsin riemua, että olin saavuttanut Naalitähden antamat tehtävän. Laskimme kaniinin, vesimyyrän ja hiiren melko lähelle tuoresaaliskasaa. Sitten kuulin ääniä ja kissajoukko tuli leiriin Naalitähden johdolla. Loikin päällikköä vastaan.
"Hei", tervehdin kunnioittavasti mestariani, "Tein tehtävän loppuun, aivan kuten sinä neuvoit minua sen tekemään."

//Naali? Joo tää on hirveen tönkkööö ja varmaan miljoona kirjoitusvirhettä ... xd

Nimi: Tillipentu

03.06.2018 11:12
Heräsin pentutarhassa. Auringon säteet tulvivat sisälle pesään. Avasin vaaleansiniset silmäni ja räpyttelin unenrippeet niistä pois. Silmäilin ympärilleni. Lepakkoliito nukkui vielä, samoin Timoteipentu ja Tähtimöpentu. Lähellä vuodetta me nukkuivat myös Maahäntä pentujensa Lakkapennun ja Herukkapennun kanssa. Ainoastaan Vapaudenlennon vuode oli tyhjä. Vanhahko valkoinen kuningatar ei ollut pesässä, ehkä hän olisi jo aukiolla. Hänellähän ei ollut nyt pentuja hoidettavina, kun Hurmepennusta oli tullut Hurmetassu. Loikkasin varovasti sammalvuoteeltani pois varoen herättämästä Lepakkoliitoa ja sisaruksiani. Kävelin pois pentutarhalta. Pentutarhan suulla hätkähdin, kun kuulin Lepakkoliidon mumisevan jotain, mutta emoni vain käänsi kylkeä. Huokaisin helpotuksesta ja loikkasin yhdellä loikalla aukiolle. Aamupartio oli juuri palaamassa riistaa suussaan kantaen. Partion johtaja Tulihenkäys kantoi suussaan kahta pientä kaniinia. Häntä seurasivat Hurmetassu - joka kantoi miltei itsensä kokoista kaniinia - Hiutaleturkki, sekä isäni Havuviiksi. Heilautin häntääni tervehdykseksi isälleni, joka heilautti takaisin. Havuviiksi pudotti saaliinsa tuoresaaliskasaan ja loikki sitten Lovijuovan ja Hiirikorvan luo. Samassa huomasin erään sammalpallon lähellä tuoresaaliskasaa. Loikin innoissani sitä kohden, mutta samassa takatassuani sattui, siihen oli ilmeisestikin mennyt piikki. Hätäännyin saman tien. Eihän minuun ennen ollut mitään piikkiä mennyt! Otin suunnan kohden parantajan pesää ja hyppelin kolmella jalalla sinne päin. Kuitenkin satuin kompastumaan omiin tassuihini ja kaaduin. Kierähdin maassa ja törmäsin samassa johonkin pehmeään. Nousin istumaan, vaikka se sattuikin takakäpälääni. Tuijotin silmiin juuri parhaillaan kellertävän oranssin naaraan lehdenvihreitä silmiä. Naaras näytti lempeältä. Olin kuullut hänen nimensä joskus. Hän oli Hunajaviiksi, Naalitähden kumppani.
"Anteeksi", mau'uin hiljaa, "Minulla meni piikki takatassuuni."

//Hunaja?

Nimi: Naalitähti

02.06.2018 20:39
Näin kuinka Vadelmatassu lähti Herhiläisraidan luokse innokaan näköisenä. Hymähdin tyytyväisenä. Lopulta lähdin astelemaan hiukan vaivalloisesti muiden kissojen luokse. Hallasydän katsoi ympärillensä valppaan oloisena. Hän taisi olla hiukan hermostunut ensimmäisestä kokoontumisestansa varapäällikkönä. Mieleeni muistui heti ensimmäinen kokoontumiseni Tuuliklaanin varapäällikkönä. Kokemus oli ollut aivan omaa luokkaansa.
"Ovatko kaikki valmiita?" kysyin naaraalta päästessäni hänen luokseen. Hallasydän nyökkäsi varmana ja hymyili.
"Niin valmiina kuin vain voivat olla", varapäällikkö vastasi tyytyväisenä. Nyökkäsin lyhyesti. Silmäilin vielä pienen aikaa edessäni olevia kissoja, kunnes viittasin hännälläni merkin seurata. Tuuliklaanilaiset lähtivät yllättävällä vauhdilla nummen harjanteelle. Jäin hiukan muista jälkeen jalkani takia, mutta en antanut sen häiritä. Lopulta matkani alkoi pidentyä liikaa, joten nostin kipeän tassuni ilmaan ja jatkoin juoksua kolmella jalalla. Se oli yllättävän helppoa. Onnekseni muist tuuliklaanilaiset tajusit hidastaa hiukan ennen nelipuita. Lopulta siis onnistuin kuin onnistuinkin olemaan klaanini keulassa pujahtaessamme nelipuille muiden klaanin kissojen joukkoon. Tuuliklaani oli saapunut paikalle viimeisenä.
"Mene vain, tiedän lyllä missä aion kokoontumiseni viettää", Hallasydän maukui rennosti. Katsahdin ohitse uudesta varapäälliköstä.
"Varmasti", vastasin hiukan turhan koppavasti. Hallasydän oli nähtävästi luullut, että aikoisin ohjeistaa häntä. Kyllä minä nyt hänen taitoihinsa luottaisin. En aikoisi kuitenkaan käyttää aikaani kokoontumisesta vahtien varapäällikköni perään kuin kuningatar pentua. Katsoin siis kulmiani kurtistaen kun Hallasydän sukelsi muiden varapäälliköiden luokse. Naaras oli kyllä hyvä valinta varapäälliköksi, vaikka olikin aluksi ollut hyvin hermostunut. Mutta hän ei vaikuttanut enää edes hermostuneelta. Hän oli enemmänkin ylpeä asemastaan muiden kissojen edessä. Toivoin vain, että se ei nousisi Hallasydämen päähän.
Käännyin katsomaan puhujan kiveä mietteliäästi. Kivelle hyppääminen tällä jalalla tulisi olemaan mielenkiintoista. Silti minä hyppäsin. Se sattui kuin piikki lihaksessa, mutta päätin pitää kasvoni neutraaleina.
"Tervetuloa kokoontumiseen", Tihkutähti aloitti heti. Hän ei edes katsonut suuntaani. Tuskin häntä olisi edes kiinnostanut, vaikka Tuuliklaani ei olisi tullut paikalle. Murahdin tympääntyneenä kollin elvistelylle.
"Aloitetaan ilouutisista, poikani ja tyttäreni Kettutassu ja Mäyrätassu ovat päässeet oppilaiksi ja heidän vaativa koulutuksensa klaanin sotureiksi alkaa", Tihkutähti pullisteli egoansa uudestaan. Kohotin kulmiani. Totta kai päälliköt olivat pennuistansa ylpeitä, mutta tapa jolla Tihkutähti sanoi asian... Se ei mielestäni sopinut kokoontumisiin. Mutta omapahan oli asiansa. Annoin katseeni pyyhkiä uudestaan väkijoukkoa, jotta saisin ajatukseni toisaalle. Siinä samassa päätin olevani seuraava asioiden kertoja, sillä Tuuliklaanilla oli asiaa kovin vähän tällä kertaa.
"Klaanissamme on myös uusi soturi, Utukyynel", Tihkutähti ilmoitti neutraalilla äänensävyllä. Tässä kohtaa kolli olisi voinut kyllä kuulostaa hiukan positiivisemmalta. Huomasin kuinka kissojen katseet kiinnittyvät siniharmaaseen naaraaseen nelipuun laitamilla. Utukyynel ei näyttänyt yhtään ujostelevan saamansa huomion aikana. Naaras näytti tyytyväiseltä, vaikka Tihkutähti ei ollut kuullostanut aivan samalta kuin miltä Utukyynel näytti. Ehkä Tihkutähti ei pitänyt Utukyyneleen vamhemmista Kylmähenkäyksestä tai Liljahenkäyksestä, joka oli syy ilmoituksen koruttomuuteen.
Pian Tihkutähti kuitenkin jatkoi: "Kaikkien meidän suruksemme klaaninvanhimpamme ja entinen parantajamme Kaunokukka on kuollut nimeämättömään sairauteen."
*Kaunokukka oli hyvä kissa*, maukaisin pääni sisällä ja kunnioitin naaraan muistoa äänettömästi. Tiedä vaikka Tihkutähti olisi juuri nytkin valehdellut Kaunokukan kuolintavasta, mutta kunnioitin kuollutta naarasta kaikesta huolimatta. Olin kuullut hänestä Hunajaviiksen kautta vain hyvää.
"Ei muuta ilmoitettavaa Varjoklaanilta", Tihkutähti ilmoitti ja perääntyi. Tässä oli minun kohtani! Aikoisin viimeisenä paikalle tulleen klaanin päällikkönä jättää myöhästymisestä hyvän vaikutelman. En tahdo vaikuttaa yhtä kireältä ja arvelluttavalta kuin Tihkutähti. Tahdoin kissojen näkevän minut helposti lähestyttävänä, utta todenmukaisena päällikkönä.
Astelin muiden päälliköiden eteen mahdollisimman hyvin jalkaani peitellen ja maukaisin: "Tervetuloa vain minunkin puolestani! Tuuliklaanista on vain vähän uutisia, pitkäaikainen varapäällikkömme Pyryviima on siirtynyt viettämään vanhoja päiviään ja uusi varapäällikkömme on nyt Hallasydän!"
Kohdistin katseeni tyynesti uuteen varapäällikköömme. Muutama taisi onnitella häntä, jos en aivan väärin kuullut. Lopulta nyökkäsin ja annoin seuraavalle päällikölle tilaa, joka tässä tapauksessa oli Helmitähti.
"Jokiklaanissa on tapahtunut paljon. Muun muassa minun ja Mesiviiksen pennut Marjapentu, Simpukkapentu ja Pähkinäpentu ovat syntyneet", Helmitähti ilmoitti tyytyväisen kuuloisena. Minulle ainakin pentujen syntyminen aiheutti hiukan hämmennystä. En ollut edes tajunnut Helmitähden ja Mesiviiksen välien olleen niin lämpimät.
"Sitteen siirrymme surullisiin uutisiin. Parantajaoppilaamme Heinätassu on kuollut, sekä samoin Kuusihäntä, Helinäpentu ja Aurinkopentu. Jokiklaani muistaa heitä lämmöllä", Helmitähti maukaisi hiukan surullisemmin ja perääntyi muiden päälliköiden luokse. Lopulta Saniaistähti astui eteen ja alkoi kertomaan Myrskyklaanin uutisista kokoontumisessa oleville kissoille. Paljastui, että Myrskyklaaniakin oli kuolema koetellut kovin paljon. Peräti kuusi kissaa oli kuollut. Kissoja löytyi sotureita kuin oppilaita ja klaanivanhimpia. Pitkävarjon nimi jäi mieleeni. Hänet oli vasta edellisessä kokoontumisessa ilmoitettu klaanin uudeksi klaanivanhimmaksi. Oli surullista kuulla, että hänen leponsa oli ollut kovin lyhyt. Mutta samoin oli hankala kuunnella, kuinka myrskyklaanilaiset olivat menettäneet arvokkaita oppilaita sekä sotureita. Sen tilalle he olivat kuitenkin saaneet viisi oppilasta sekä yhden soturin. Lopuksi Saniaistähti kiitti ja astui taakse jättäen Viiltokaaokselle tilaa kertoa uutiset Raetähden puolesta.

// Viilto? Muut?

Nimi: Yrttitassu

01.06.2018 14:38
Kun minä ja Hallasydän palasimme leiriin, raahasimme saaliimme tuoresaaliskasaan. Lähdin tuoresaaliskasan luota kohti oppilaiden pesää, mutta ennen kuin kerkesin kovin kauas, Okatassu ilmaantui luokseni.
Silmäilin nopeasti naaraan siniharmaata turkkia ja kohotin sitten katseeni hänen silmiinsä.
"Hei", hän naukaisi.
"Hei", minä vastasin ja venyttelin samalla hiukan kehoani, joka oli jäykistynyt jäniksen raahaamisesta.
"Onko sinulla nälkä?" Okatassu kysyi.
Emmin hetken. Olihan minulla, ja kun olin metsästänyt, sain nyt syödä itsekin, ainakin uskoakseni.
"On, haetaanko tuoresaalista?" ehdotin, sillä voisin ihan hyvin syödä Okatassun kanssa.
Suuntasin takaisin tuoresaaliskasalle, ja Okatassu seurasi minua.
"Käykö kani, voidaan syödä yhdessä", hän ehdotti ja nosti esiin pienehkön kanin, joka oli hajusta päätellen vielä aika tuore ja maukkaan näköinen.
Nyökkäsin, ja Okatassu kantoi jäniksen pentutarhan lähistölle, vapaalle paikalle, johon aurinko paistoi mukavasti. Seurasin häntä ja asetuimme jäniksen ääreen. Haukkasin siitä mehevän palan ja työnsin sen lähemmäs Okatassua, joka sai ottaa oman palansa.
"Nyt on aika lämmin", hän naukaisi ja otti lisää.
"Niin on", totesin ja haukkasin uuden suullisen.
"Se on vain hyvä, vihaan sadetta ja kylmää säätä. Niitä saadaan tarpeeksi lehtikadonkin aikaan, joten viherlehtenä sietääkin olla lämmin", sanoin.
"Olet oikeassa", Okatassu naukaisi pienesti hymyillen.
"Kuka sinun mestarisi on?" kysyin yritettyäni hetken kaivella sitä muististani, mutten saanut nimeä mieleeni.
"Leutotaival", Okatassu sanoi, ja sai samalla minutkin muistamaan.
Näinkin oranssinpunaisen naaraan sotureidenpesän lähellä sukimassa tuuheaa turkkiaan.
"Millainen mestari hän on?" kysyin.
"Ihan mukava ja osaa opettaa. Hän on ehkä..vähän ujonpuoleinen ja ei puhu kovinkaan paljoa", Okatassu kertoi.
Nyökkäsin ja otin lisää kania.
"Entäs sinun mestarisi? Eikö se oli tällä hetkellä Hallasydän?" Okatassu kysyi.
"Joo. En tiedä hänestä vielä kovinkaan paljon, meillä on ollut vain muutamat harjoitukset. Mutta tähän mennessä hän on ollut ihan pätevä ja osaa myöskin opettaa", kerroin.
"Eikö sinulla ollut ensin joku toinen mestari?" Okatassu kysyi.
"Oli. Kaksikin, itse asiassa. Ensin Routakukka, mutta hän kuoli, kuten varmaan tiedätkin", sanoin koruttomasti.
"Sitten Pyryviima, mutta hän siirtyi klaaninvanhimpiin", huokaisin.
"Joten nyt sitten on Hallasydän", lopetin ja haukkasin viimeisen palan jäniksestä sen jälkeen kun Okatassu oli saanut osansa.
"Tulitte äsken harjoituksista, mitä teitte?" hän jatkoi kyselyään ja hautasi samalla jäniksen jäänteet pois näkyvistä.
Nuolaisin rippeet huuliltani ja sanoin:
"Harjoittelimme saalistusta. Se ei ole ehkä minun vahvin alani, varsinkaan jatkuva vaaniminen ja tällainen..", kerroin.
"Mutta sain jäniksen. Olen aika nopea juoksemaan, ja Hallasydän sanoikin, että minun kannattaa keskittyä metsästyksessä jänisten jahtaamiseen, kun se kerran sujuu", jatkoin.
"Minäkään en ole saalistuksessa niin vahva, enkä kyllä ole kovin vahva juoksijakaan. Pidän enemmän taistelusta", hän sanoi.
"Minäkin pidän siitä. Äsken metsästämässä minun piti yrittää napata lintu. Lintu! Ihan kuin minä sellaista osaisin, eivät tuuliklaanilaiset kiipeile!" tuhahdin.
"Onnistuiko?" Okatassu kysyi nauraen hiljaa.
"Ei tietenkään. Tömähdin päin oksaa, mutta Hallasydän paikkasi ja sai sen kiinni", naurahdin.
Okatassu virnisti.
"Minun ei ole tarvinut napata lintua. Oletko koskaan ajatellut, miltä tuntuisi olla jokiklaanilainen? Pitäsi uida ja kalastaa", Okatassu mietti.
"Hyi, ei ikinä", minua puistatti.
"Mitä mieltä sinä olet uimisesta ja kalastamisesta? Eikö olekin outoa", minä sanoin hänelle.

//Oka?

Nimi: Pisamatassu

31.05.2018 18:16
Surmaviilto väläytti minulle vaarallisen ja uhkaavan katseen kysymykseni jälkeen, ja sitten hänen silmänsä palasivat taas normaaleiksi. Värähdin tietäen menneeni liian pitkälle. Odotin kuitenkin hiljaa vastaisiko tämä kysymykseeni. Mestarini äkkiarvaamaton katse oli pelottanut minua, mutta nyt aloin saada hieman itsevarmuuttani takaisin.
"Nimeni syytä ei kerrottu", Surmaviilto lopulta murahti kylmimmällä äänensävyllä, mitä olin hänen suustaan kuullut. Sitten hän nousi seisomaan ja kääntyi pois päin minusta lähtien astelemaan sitä rajaa myöten, jossa Tuuliklaanilaiset pitivät rajamerkkejään.
"Tule", mestarini käski kylmällä äänensävyllään minut mukaansa. Hän heilautti häntäänsä merkiksi vielä merkiksi seurata perässä, ikään kuin selventääkseen juuri äsken sanomansa. Olin jo jäänyt vähän Surmaviiltoa jälkeen, joten pinkaisin äkkiä mestarini perään, kun tämä asteli ripeästi nummella. Hän ei enää luonut katsettaan minuun, ja arvasin osuneeni tämän sietokyvyn rajan yläpuolelle. *Selvä, tuota ei siis kannata sanoa uudelleen!* ajattelin mielessäni hilliten kieleni sanomasta sitä ääneen. Huomasin, että Surmaviilto kulki nopeammin kuin minä, joten kiristin hieman tahtia. Varoin kuitenkin kävelemästä liian lähelle tätä, sillä mestarini ei välttämättä ilahtuisi siitä. Yhtäkkiä mestarini pysähtyi, ja pysähdyin viime hetkessä välttyen törmäämästä häneen.
"Mitä huomaat?" Surmaviilto kysyi katsomatta minuun. Istahdin vähän matkan päähän hänestä, mutta kuitenkin hänen rinnalleen niin, että pystyisin havaitsemaan kaikki asiat mitkä hänkin. *Täällä on paljon asioita! Mistä aloittaisin?* pohdin, mutta päätin sitten aloittaa helpoimmasta.
"Nuo ovat Nelipuut, joissa on nimensä mukaisesti neljä tammea. Ja niiden keskellä täytyy olla Puhujankivi! Muistan aivan selvästi erään klaaninvanhimman kuvailevan Nelipuita ja Puhujankiveä*, raportoin sanoen viimeisen lauseen puoliksi itselleni.
"Ja tuolla oikealla Nelipuiden takana on lehtimetsää. Tuolla vasemmalla puolella taas on havumetsää, ja siellä on myös kissojen hajua! Haju sekoittuu johonkin kummallisen hajuiseen ruokaan, mutta en tiedä mitä se on. Se ruoka haiskahtaa pilaantuneelta, mutta en voi sanoa varmasti", selostin sitten.
"Ja täällä Nelipuulla haisee myös kissoilta, tosin haju ei ole niin yhtenäinen, kuin meidän ja Jokiklaanin. Siinä on kuitenkin yhteistä se, että kissat haisevat kiveltä, jos siltä voi haista", naukaisin nyt nopeasti, ja vetäisin henkeä.
"Ja sitten vielä... Tuolla havumetsässä taitaa näkyä myös jotain liejua. Osaatko kertoa mitä se on?" kysyin Surmaviillolta ennen kuin jatkoin, tajuten vasta nyt kuinka paljon kysyttävää minulla oikeastaan oli äsken sanomistani lauseista. Odotin hieman kärsimättömästi mestarini vastausta toivoen, että hän täydentäisi ne aukkokohdat, joita äskeisissä lauseissa oli ollut.

//Surma? Sori, nyt ei oikein inspaa

Nimi: Okatassu

31.05.2018 08:38
Istuskelin varjossa ja katselin kun Yrttitassu ja hänen mestarinsa saapuivat ja veivät saaliinsa tuoresaaliskasaa. Tassutin Yrttitassun luo.
”Hei”, sanoin.
”Hei”, Yrttitassu vastasi.
”Onko sinulla nälkä?” kysyin.
”On, haetaanko tuoresaalista?” Yrttitassu vastasi ja lähti tuoresaaliskasalle.
”Käykö kani, voidaan syödä yhdessä”, sanoin ja nostin pienehkön kanin kasasta. Tassutimme pentutarhan lähelle ja aloimme syödä jänistä.
”Nyt on aika lämmin”, sanoin ja jatkoin syömistä.
”Niin on”, Yrttitassu vastasi.

//Haluutko jatkaa Yrtti vai joku muu?

Nimi: Surmaviilto

30.05.2018 20:12
Silmissäni välähtänyt vaarallinen ja uhkaava katse toivottavasti vahvisti Pisamatassulle, että hän alkoi mennä liian pitkälle. Sen oli tarkoitus kertoa myös, että jos oppilas lähestyisi uudelleen turhan vahvasti sallimani rajaa, en päästäisi häntä niin vähällä.
"Nimeni syytä ei kerrottu", murahdin kylmästi vastaukseksi. Oli erikoista, että edes vaivauduin vastaamaan kysymykseen. Jos sitä nyt edes vastaukseksi voisi sanoa. Nousin seisomaan ja lähdin kävelemään rajaa myöten suunnitelmani mukaan. En suunnannut enää katsettani Pisamatassuun.
"Tule", tokaisin ja viitoin hännälläni oppilastani seuraamaan. Haistamalla ilmaa sain selville, että Pisamatassu tuli perässäni. En edes yrittänyt kulkea hitaasti. Oppilaalleni oli hyvää harjoitusta, kun hän pysytteli perässäni.
Matka sujui melko nopeasti, ja pian olimmekin jo Nelipuiden lähettyvillä. En poistunut Tuuliklaanin reviiriltä, vaan jäin aivan rajan tuntumaan, jotta Nelipuut näkyisivät melko hyvin. Myös Varjoklaanin reviiri oli aivan vieressä. Pysähdyin varmistettuani jälleen, että Pisamatassu oli yhä mukana.
"Mitä huomaat?" kysyin Pisamatassulta. Tästä paikasta oli paljon tärkeitä asioita, jotka naaraan tulisi tietää. Hänen pitäisi mainita Nelipuiden neljä valtavaa tammea, Puhujankivi, Kuolonklaanin haju, Varjoklaanin haju ja sen havumetsästä ja suosta koostuva reviiri, Myrskyklaanin lehtimetsä Nelipuiden takana, pusikossa piileksivä hiiri, lintu puun oksalla, sekä vanha ja hylätty mäyrän pesä. Myrskyklaanin haju ei juurikaan erottunut sinne asti, missä olimme. Pisamatassun ei tarvitsisi tunnistaa niitä nimeltä, vain kertoa huomanneensa ne. Käänsin katseeni jälleen Pisamatassuun odottaen vastausta.

//Pisama?

Nimi: Naalitähti

30.05.2018 13:29
Katsoin rennosti oppilastani, joka vaikeni kysymykseni kysyttyä. Olihan minun pakko myöntää, että kysymys oli hankala. Jokainen soturi varmasti joutuisi pohtimaan tekoansa hetken aikaa ennen sen toteuttamista. Joskus siihen ei kuitenkaan ollut tarpeeksi aikaa. Tuli olla spontaani. Siispä kysymys on vain kehä. Jokainen teko seurasi vain toista ja kohta olisikin uudestaan alkupisteessä, jos asiaa pohtisi aivan liian kauan.
"En oikein itse asiassa osaa vastata kunnolla, olen siis todella pahoillani Naalitähti. Mutta ehkä kuitenkin ensin varmistaisin missä se vieraan klaanin kissa on. Olisi mahdollista, että kissa olisi riistavarkaissa. Siinä tapauksessa, jos löytäisin sen kissan, ajaisin sen matkoihinsa, jos se olisi yksin. Jos hänen kanssaan olisi muita, tulisin ilmoittamaan leiriin kissasta. En ole sitten varma mitä tekisin sen kaniinin kanssa", Vadelmatassu maukaisi minulle. Nyökyttelin oppilaalleni välillä hänen puhuessaan.
"Kissan rakennetta kannattaa myös tarkastella. Hänen ulkonäkönsä kannattaa myös painaa mieleen. Jos vastassa on rotevakin soturi, ei kannata yksin lähteä häätämään tunkeilijaa. Avun pyytäminen on aina hyvä idea, jos osaa olla tassuistansa vikkelä", maukaisin. Tässä välissä vilkaksin kuitenkin omaa tassuani. Nopeudesta puhuessa tahdoin koettaa milä jalkani tuntuisivat ja kantaisivatko ne. Kokoontuminenkin olisi tänään. Katsahdin välissä Vadelmatassua.
"Katsoisitko missä Ruusupiikki ja Villatassu ovat? Tarvitsisin heidän apuansa", maukaisin kohteliaasti Vadelmatassulle. En ollut edes tajunnut kuinka kauan kaksikko todella oli ollutkaan poissa. Vadelmatassu nyökkäsi minulle, mutta ei ehtinyt kuin kääntyä ympäri. Villatassu asteli sisälle pesään mestarinsa Ruusupiikin saattelemana.
"Kuinka voit?" Ruusupiikki kysyi tyynesti. Kohautin hiukan lapojani.
"Suunnittelin nousevani istumaan ja kävelemään kertomaan kokoontumiseen lähtevien kissojen nimet", vastasin huolettomasti. Saatoin kyllä jo arvella, että Ruusupiikillä olisi siihen jotakin sanottavaa. Sen sijaan naaras kuitenkin katsoi minua suoraan silmiin. Räpäytin silmiäni pari kertaa herättääkseni naaraan transsistaan. Olin todellakin varustautunut kielteiseen vastaukseen. Sitä ei kuitenkaan kuulunut.
"Hyvä on. Jos pääset seisomaan ilman irvistelyä, suostun vaihtamaan siteet kokoontumista varten. Olen hyvin varma, että aiot osallistua kokoontumiseen itsekin vaikka kieltäisin", parantaja vastasi viileästi. Eikä se ollut ihmekään. Osasinhan minä olla välillä hyvinkin rasittava. Päätin kuitenkin tarttua Ruusupiikin ehdotukseen. Hiirenaivohan minä olisin, jos en tarttuisi. Klaani näyttäisi vahvalta, jos olisin paikalla loukkaantumisestani huolimatta. Me tuuliklaanilaiset olimme vahvempia kuin muut kissat ajattelivat. Katsahdin nopeasti Vadelmatassuun.
"Voit mennä odottamaan suurkiven lähistölle. Tulen aivan pian kertomaan ketkä otan mukaani. Tahtoisin kuitenkin vaihtaa muutaman sanan kanssasi ennen lähtöämme", maukaisin oppilaalleni. Vadelmatassu nyökkäsi ja poistui pesästä. Katsoin hetken aikaa oppilaani perään.
"Villatassu", Ruusupiikki naukui ja kääntyi oppilaansa puoleen, "hakisitko hämähäkinseittiä sekä joitakin mielestäsi hyviä yrttejä tähän jalkaan."
Parantajan katse kääntyi minuun samalla kun hän puhui. "Minusta tuntuu, että vaikka päällikkömme tuntisi kipua, hän ei sitä näyttäisi."
Mieleni teki virnistää, mutta päätin säilyttää arvokkuuteni. Siispä katsoin vain tyynesti Ruusupiikkiä silmiin. Otin varoen toisen tassuista ruumiini alle ja punnersin itseni pystyyn. Laskin istuessani kipeän jalkani maahan. Laskin hiukan painoa sen varalle. Totta kai se tuntui. En minä nyt niin tunteeton ollut, että en olisi omaa kipuani tuntenut. Pidin kuitenkin kasvoni peruslukemilla ja nousin seisomaan. Paino tuntui jalassa nyt aivan erilaiselta, mutta ainahan minä voisin nojata enemmän toiselle jalleni.
"Hyvä on", Ruusupiikki ilmoitti ja asteli eteeni. "Nosta jalkasi ilmaan, jotta saan siteet pois. Se täytyy myös huuhdella."
Tein kuten Ruusupiikki käski ja nostin jalkani ilmaan. Ruusupiikki otti kaikki lehdet ja töhnät hämähäkinseitit mukaan lukien pois jalastani. Jäljellä oli enää vaaleanpunaiset ja punertavat karvat jalassani sekä mustat valpaani. Hymähdin. Ruusupiikki lähti viemään käytettyjä yrttejä jonnekin pesän perälle ja palasi sammaltukun kanssa.
"Tämä saattaa tuntua", naaras varoitti.
*Mikäpä ei?* huokasin pääni sisällä. Taas kerran pyrin olemaan mahdollisimman paikoillani sekä irvistämättä. Ruusupiikin varoitus oli ollut turha, sillä se ei enää vain tuntenut vaan se poltti. Aivan kuin jalkani olisi tulessa. Siitä huolimatta pidin katseeni pesän seinämässä ja jalkani paikoillaan. Tunsin silti kuinka tärisin. Lopulta Ruusupiikki selvästi hymyilen otti sammaleen pois jalaltani. Parantaja oli selvästi nauttinut tilanteesta, jossa kärsin enkä voinut sanoa asialle mitään.
"Voit nyt tarkastella jalkaasi, jos siltä tuntuu", Ruusupiikki maukui ja palasi oppilaansa Villatassun luokse luultavasti keskustelemaan siitä kuinka paikkaisi jalkani.
Ei se lopulta kauhean kummalta näyttänyt. Punertavat rosoiset, mutta suoraan alaspäin kulkevat jäljet olivat ällöttävät. Siitä näkyi kuinka lihakseni olivat hiukan repeytyneet. Verta ei kuitenkaan vuotanut. Hymähdin.
*Olisi se voinut olla pahempikin*, totesin Ruusupiikin palattua. Naaras rupesi kaikessa rauhassa asettelemaan muutamaa lehteä ja kieritti sitten ympärille hämähäkin seittiä.
"Tottele minua edes sen verran, että kuulutat kokoukseen lähtevät kissat suurkiven juurelta", parantaja huokasi lopetettuaa. Nyökkäsin pienesti ja lähdin hitaasti ja ontuen askeltamaan ulos pesältä. Laskin kyllä välissä jalkani maahan, mutta en tahtonut rasittaa sitä liikaa.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" huusin vaivalloisesti askeltaessani suurkiven juurelle. Huomasin myös odottavan Vadelmatassun hiukan kauempana.
"Tämän illan kokoontumiseen minun lisäkseni lähtee Hallasydän, Ruusupiikki, Villatassu, Hunajaviiksi, Surmaviilto, Tulihenkäys, Leutotaival, Kultaliekki, Lieskasydän, Hurmetassu, Okatassu, Karpalotassu, Vapaudenlento sekä Pyryviima", ilmoitin klaanin kissoille. "Lähdemme aivan pian!"
Kissat ympäriltäni kaikkoontuivat omien menojensa pariin hyvinkin nopeasti. Astelin hitaasti Vadelmatassun luokse. Arvelin Tuuliklaanin olevan jalkani takia viimeinen klaani paikalla, vaikka meillä olikin rutkasti aikaa saapua paikalle.
"Tahdon antaa sinulle pienen tehtävän", maukaisin Vadelmatassulle. "Tahdon sinun lähtevän Herhiläisraita mukanasi pyydystämään yhden hiiren, vesimyyrän sekä kaniinin. Jos saat kaikki pyydettyä ennen kokouksen loppua, minulla on sinulle yllätys huomiseksi", kerroin oppilaalleni. "Otatko haasteen vastaan?"

// Vadelma?

Nimi: Vadelmatassu

29.05.2018 18:15
"Paremminkin voisi mennä. Jos olisin ollut tarkempi, en olisi astunut siihen kettuansaan", Naalitähti vastasi kysymykseeni, "Mutta ei sen väliä. Se on vain elämää. Pääsen parin auringonnousun jälkeen täältä pois, joten voisin kouluttaa sinua suullisesti sillä aikaa tai kouluttaa sinua vain tekniikan kannalta, joka ei vaadi paljoa liikkumista."
Nyökkäsin merkiksi, että minulle sopisi. En ollut ihan ymmärtänyt kokonaan Naalitähteä, mutta kuitenkin jotain. Katsahdin Naalitähden tassua, joka oli kaiken maailman yrttien ja hämähäkinseittien ympäröimänä suojassa. Toivoin että päällikkön jalka parantuisi pian.
"Olet kuitenkin hyvin pitkällä koulutuksessasi, joten suullisista harjoituksista ei välttämättä olisi haitaksi", Naalitähti naukaisi uudestaan, "Joten voisimmekin jo heti aloittaa. Kuvitellaan tilanne, jossa edessäsi haistat kaniinin hajun sekä toisen klaanin kissan hajun. Olet aivan yksinäsi. Mitä tekisit tässä tilanteessa? Kerro mahdollisimman paljon asioita, joita sinun tulee ottaa huomioon päätöksessäsi."
Naalitähden kysymys vei minut hetken ajan sanattomaksi. Olin kuunnellut joka sanan tarkkaan. Nyt yritin pohtia päässäni nopeasti jotain järkevähköä. Kuitenkin päässäni pyöri vain Varpusliito. Toivoin etten tulisi nauretuksi mestarini edessä, joka ei ollut vain mestarini vaan myös Tuuliklaanin arvostettu päällikkö. Pian kuitenkin mau'uin: "En oikein itse asiassa osaa vastata kunnolla, olen siis todella pahoillani Naalitähti. Mutta ehkä kuitenkin ensin varmistaisin missä se vieraan klaanin kissa on. Olisi mahdollista, että kissa olisi riistavarkaissa. Siinä tapauksessa, jos löytäisin sen kissan, ajaisin sen matkoihinsa, jos se olisi yksin. Jos hänen kanssaan olisi muita, tulisin ilmoittamaan leiriin kissasta. En ole sitten varma mitä tekisin sen kaniinin kanssa."
Katsoin Naalitähteen ja toivoin etten nuolaisi nyt itseäni.

//Naali?

Nimi: Tulihenkäys

29.05.2018 13:16
"Kaipasit minua?" Hurmetassu kysyi hiukan hymyilen minulta. Katsahdin nopeasti lapani ylitse parantajan pesään, jonne Vadelmatassu oli kadonnut. Hymähdin ja käännyin oman oppilaani puoleen.
"Aivan", kuittasin Hurmetassun sanat, "lähdemme taisteluharjoituksiin."
Lähdin uutta tarmoa puhkien kohti Tuuliklaanin nummia. Raikas tuuli löi leiristä poistuessani suoraan kasvoihini. Muutoin nummilla olikin niin lämmin, sillä puiden luomia varjoja ei ollut kuin reviirin reunamilla. Katsoin sivusilmällä Hurmetassua. Jos pitäisin alkuperäiset suunnitelmani, olisi oppilas lämpöhalvauksen vaarassa. Päätin siis hiukan muokata alkuperäisiä suunnitelmiani. Pysähdyin suurinpiirtein keskelle nummia haistelemaan ilmaa. Tuuli Myrskyklaanin suunnalta
"Millainen maasto on mielestäsi paras taistelemista varten?" kysyin Hurmetassulta tyynesti. Kysymykseen ei oikeastaan ollut olemassakaan oikeaa vastausta, mutta se oli itsessään melko mielenkiintoinen.
En antanut oppilaalleni kuitenkaan täyttä mahdollisuutta vastata, vaan lisäsin toisen kysymyksen: "Pidätkö enemmän Tuuliklaanin nummista vai Myrskyklaanin metsistä?"
Hurmetassu näytti mietteliäältä. "Ehkä Tuuliklaanin nummista."
"Entäpä Varjoklaanin soista vai Kuolonklaanin kivikoista?" jatkoin. Oppilas näytti hetken hämmentyneeltä. Koulutustuokioni aloitus ei kai ollut aivan sitä, mitä hän olisi olettanut.
"En osaa sanoa", Hurmetassu myönsi tuulen pörröttäessä hänen turkkiaansa. Käännyin katsomaan kohti Varjoklaanin reviiriä ukkospolun ylitse. Jossakin tuolla asui sisareni Orkideapolku.
"Oikeaa vastausta kysymyksiini ei ole, mutta on helppo arvata miksi valitsit Tuuliklaanin nummet Myrskyklaanin metsien sijasta", käännyin takaisin oppilaani hahmoon, "koska olet kasvanut täällä."
"Juuresi ovat juurtuneet tähän maastoon. Täällä olet vahvimmillasi", hymähdin. Olihan se nyt aika ironista. Aina jollakin maastolla oli jokin klaani vahvimmillaan.
"Mutta juju on se, että meidän täytyy osata soveltaa ympäröivää ympäristöämme tarpeen mukaan. Jopa Tuuliklaanin nummilta löytää uusia taktiikoita vaikka niitä ei aiemmin olisi tajunnutkaan", kerroin tyynesti. Heilautin hetken kuluttua häntääni Hurmetassulle merkiksi seurata. Astelin erään itseni korkuisen kiven vierelle. Se oli muutamasta reunasta todella sileä ja jostakin rosoinen. Kiven päälle pystyin kiivetä hyvinkin helposti.
"Tahdon, että hyökkäät kimppuuni käyttäen tätä kiveä hyödyksesi. Keksi jotakin, joka yllättäisi vastustajasi. Hyödynnä ympärilläsi olevaa luontoa", kerroin tehtävän oppilaalleni. "Saat pienen hetken aikaa, mutta jos et ehdi tehdä aloitusta itse, minä hyökkään sinua kohtaan ilman varoitusta."
Astelin hiukan kauemmas Hurmetassusta ja heilauttelin häntääni hitaasti puolelta toiselle. Pian minä näkisin kuinka luova Hurmetassu osaisi olla yllättävän paikan tullen.

// Hurme?

Nimi: Naalitähti

27.05.2018 14:34
Katsoin suoraan kohti Vadelmatassun kirkkaasti hehkuvia silmiä. Hän näytti hyvin onnelliselta. Mutta mikäs siinä. Oppilaiden elämä oli melko helppoa ja monen soturin mielestä täydellistä. Heidän ei tarvinnut ottaa vielä niin paljoa vastuuta kuin klaanin sotureiden. Suljin silmäni lyhyeksi aikaa odottaessani tyynesti vastausta.
"Hallasydän on onnistunut pitämään hyvää huolta leirin järjestelyistä", oppilani kertoi minulle. Ajatus sai mieleni rauhallisemmaksi. Tiesin, että klaani olisi jatkossa hyvissä tassuissa, jos joutuisi jättäytymään virastani pois väliaikaisesti tai joskus jopa lopullisesti.
"Hän on hyvä huolehtimaan tuollaisista, ei siis syytä huoleen, Naalitähti! Minä voin todella hyvin, kävin juuri äsken keräämässä hämähäkinseitittejä Ruusupiikille läheltä Varjoklaanin rajaa", Vadelmatassu jatkoi innostuneen kuuloisena. Hymyilin pienesti. Vadelmatassun sanojen mukaan klaanilla meni juuri nyt todella hyvin. Vadelmatassu ei voinut tietääkään kuinka paljon hänen sanansa rauhoittivat minua, vaikka luotinkin klaaniini. Tiesin, että Tuuliklaani ei menisi sekaisin vaikka en olisikaan paikalla. Klaani oli täynnä viisaita ja urheita kissoja, jotka osaisivat selvitä omillansa.
"Entä sinä? Miten sinä voit?" oppilaani kysyi kohteliaasti. Hymähdin ja katsahdin jalkaani kohden. Valkea karva oli varmasti kuivuneen veren peitossa kaiken tuon punertavan hämähäkinseitin ja muutaman yrtin muodostaman paketin alla.
"Paremminkin voisi mennä. Jos olisin ollut tarkempi, en olisi astunut siihen kettuansaan", maukaisin ehkä hitusen tympääntyneempänä kuin oli tarkoitus. Minun oli tarkoitus pitää yllä rentoa keskustelua.
"Mutta ei sen väliä. Se on vain elämää", maukaisin häntääni heilauttaen.
"Pääsen parin auringonnousun jälkeen täältä pois, joten voisin kouluttaa sinua suullisesti sillä aikaa tai kouluttaa sinua vain tekniikan kannalta, joka ei vaadi paljoa liikkumista", kerroin Vadelmatassulle. En odottanut oppilaani täysin ymmärtävän syytä tähän ja olin jo valmis kuuntelemaan hänen valituksensa. Tässä asiassa päätin kuitenkin luottaa Vadelmatassun harkintakykyyn. Väittääkkö klaanin päällikölle vastaan vai hyväksyä päätökseni.
"Olet kuitenkin hyvin pitkäklä koulutuksessasi, joten suullisista harjoituksista ei välttämättä olisi haitaksi", aukaisin uudestaan. "Joten voisimmekin jo heti aloittaa."
"Kuvitellaan tilanne, jossa edessäsi haistat kaniinin hajun sekä toisen klaanin kissan hajun. Olet aivan yksinäsi. Mitä tekisit tässä tilanteessa? Kerro mahdollisimman paljon asioita, joita sinun tulee ottaa huomioon päätöksessäsi."

// Vadelma?

Nimi: Yrttitassu

26.05.2018 19:48
Uusi mestarini, Hallasydän, Tuuliklaanin varapäällikkö oli ollut kiireinen uuden virkansa parissa muutamat ensimmäiset päivät. Ensin hänellä oli tietenkin ollut vähän totuttelemista, sitten Naalitähti oli joutunut parantajan pesälle jäätyään kettuansaan, ja Hallasydän hoiti hänenkin tehtäviään.
Hallasydän oli viimeiset parikymmentä minuuttia säntäillyt ympäri leiriä toimittelemassa kissojen asioita ja järjestänyt partion hakemaan vajaaseen tuoresaaliskasaan täydennystä. Nyt hän viimeinkin tavoitti minun katseeni tulematta luokseni ja viittasi minut hännällään mukaansa. Nyökkäsin, sukaisin turkkiani nopeasti muutaman kerran viimeistelläkseni kesken olleen turkin siistimisen ja seurasin mestariani ulos leiristä.
"Käydään harjoittelemassa metsästystä", hän sanoi ja jolkutti eteenpäin.
Naaras vaikutti vähän kireältä, ehkä kiireisen aamupäivän takia. Kun saavuimme hänen silmissään sopivalle alueelle, hän pysähtyi ja huokaisi.
"Anteeksi, on ollut vähän kiireinen päivä", hän sanoi ja pyöritteli lapojaan rentoutuakseen.
"Näytäpä saalistusasentosi", hän sanoi sitten ja käänsi vihertävänharmaat silmänsä minua kohti.
Laskeuduin tottuneesti alas, kohotin häntääni oikealle korkeudelle ja otin muutaman askeleen eteenpäin.
"Oikein hyvä, edeltävät mestarisi ovat tehneet hyvää työtä", Hallasydän sanoi.
"Kokeilehan napata tuo lintu", hän heilautti häntäänsä kohti honteloa nummella kitukasvuisena kasvavaa koivua, joka oli ainoa tällä alueella.
Kohotin kulmiani.
"Lintu? En ole ennen napannut lintuja", sanoin epävarmasti.
"Ei se mitään, kerta se on ensimmäinenkin. Harvinaisia saaliita täällä kun puita ei juuri ole, mutta lintu on ihan hyvä saalis", Hallasydän sanoi.
"Kokeile hiipiä ihan matalana mahdollisimman lähelle. Tuossa on tuollainen pieni notkelma, josta sinua ei näe niin hyvin. Siinä on pitkää ruohoakin", hän opasti sitten ja osoitti oikeaa kohtaa.
"Kun tulet lähelle, yllät luultavasti loikkaamaan sen kimppuun, se on aika matalalla. Minä menen vartioon, jos se pääsee sinulta karkuun voin koettaa napata sen", hän sanoi vielä ja heilautti sitten häntäänsä merkiksi aloittaa.
Hengitin nopeasti syvään, kyyristyin jälleen alas ja lähdin hiipimään kohti lintua. Metsästys ei todellakaan muutenkaan ollut vahva alani, mutta piti kai yrittää. Purin huultani kärsimättömänä samalla, kun hiivin ruohikossa eteenpäin. Tajusin, että pidin aika paljon ääntä, koska liikuin liian nopeaa, joten hiljensin vauhtia ja yritin laskea tassuni pehmeästi maahan. Hetken kuluttua olin selvinnyt sopivalle etäisyydelle linnusta. Jännitin kehoani valmistautuen hyppyyn. Ponkaisin ilmaan ja ojensin etutassuni kohti lintua kynnet esillä, valmiina nappaamaan sen kynsiini. Sitten tajusin, että yksi koivun oksa oli vähän edessä ja jouduin kiertämään kehoani sivuun. Toinen tassuni iskeytyi oksaan, jolla lintu istui itse linnun sijaan. Toinen tassu osui lintuun, mutta se oli tajunnut hiukan viiveellä olevansa vaarassa ja räpytteli varoitushuutoja kirkuen ilmaa.
Sitten en tiennyt, mitä linnulle kävi, koska jouduin keskittymään siihen, että selviytyisin alas ehjin nahoin. Loikkani oli mielestäni ollut aika hyvä, koska siinä oli paljon voimaa ja se oli suuntautunut hyvin ylös. Harmi vain, että oksa oli ollutkin tiellä, en tiedä, miten en ollut huomannut sitä.
Väistettyäni oksan iskeydyin yläruumiillani vasten toista oksaa ja se tassu, joka osuin linnun oksaan, tärähti ikävästi, samoin yläruumiini. Lennähdin taaksepäin, mutta kuten kissoilla on tapana, kiepahdin ilmassa ympäri ja laskeuduin maahan tassuilleni. Oksaan tärähtänyt tassu petti kuitenkin alta, ja kierähdin muutaman kierroksen alarinteeseen. Sitten pysähdyin ja kirosin vaimeasti. Miksi mikään ei voinut onnistua?
Könysin pystyyn ja tunnustelin tassuani. Se toipui törmäyksestään oksan kanssa nopeasti, joten käännyin etsimään Hallasydäntä. Hän lähestyi minua suussaan se samainen lintu.
"Sait sen", sanoin hiukan pöllämystyneenä lentelystäni vieläkin.
Hän nyökkäsi ja laski linnun maahan.
"Osuit siihen ainakin jonkin verran, koska se ei päässyt kunnolla lentoon. Siksi sain sen", hän sanoi.
Kohautin lapojani vastaukseksi.
"Sattuiko sinuun? Törmäsit noihin oksiin", hän kysyi.
"Ei käynyt mitään", sanoin.
"Hyvä on", Hallasydän silmäili minua arvioivasti vielä hetken ja vilkaisi sitten ympärilleen.
"Koetetaan napata vielä jotakin", hän sanoi.
"Voit todistaa minulle, että osaat", hän sanoi puoliksi leikillään.
Tuhahdin pienesti ja haistelin ilmaa haistaakseni riistaa. Havaitsinkin pian jäniksen, ja lähdin jäljittämään sitä. Nuuhkin ilmaa ja seurasin hajua parhaani mukaan vaikken mikään kovin hyvä jäljittäjä ollutkaan. Jäniksen haju oli kuitenkin niin tuore, että se oli helppo löytää. Pian näin ruskean eläimen nummella järsimässä jotakin. Hiivin lähemmäs hiljaa, mutta jänis taisi kuulla sen suurilla korvillaan. Se pudotti jonkin lehden, joka sillä oli ollut käpälissään ja pinkaisi juoksuun. Se sai minut peräänsä. Venytin jalkojani ja pääsin hyvin vauhtiin. Tämän minä kyllä osasin, olinhan tuuliklaanilainen. Jahtasin jänistä, joka vaikutti hiukan hätäiseltä. Ehkä sen pesäkolo ei ollut kovin lähellä, eikä se siksi tiennyt, mihin olisi juossut pakoon. Minä kirin vauhtia lisää ja muistin pitää maastonmuotoja silmällä, jotten juoksisi jälleen vaaralliseen rinteeseen taittamaan tassuani tai sitten etten juoksisi toisen klaanin reviirille.
Jänis paineli pieneen ylämäkeen, mutta minä sain sitä saavutettua siinä. Minua alkoi väsyttää myös, joten nyt piti saada jänis nopeasti kiinni. Venytin askeleitani vielä vähän, loikkasin, ja iskin hampaani jänikseen kiinni. Lensimme vauhdin voimasta ympäri ja kierimme maassa hiukan, mutta sain tapettua jäniksen nopeasti. Voitonriemuisena nousin seisomaan ja ravistin turkkiani. Haistoin Hallasydämen lähestyvän.
Hän jolkotti pian näkyviin ja kantoi suussaan hiirtä.
"Hyvin napattu. Juokset hyvin", hän kehaisi.
"Kiitos", mumahdin.
Metsästimme vielä hetken, mutta en saanut muuta kiinni. Hallasydän sai toisen hiiren. Kun tapasimme sen jälkeen, hän alkoi kertoa korjattavia seikkoja saalistuksessani.
"Huomaan, ettei saalistus ole vahvin alasi. Eiliset taisteluharjoitukset olivat paremmat. Olet vähän kärsimätön vaanimaan ja piiloutuminen on hiukan heikkoa turkkisi värin vuoksi", hän sanoi.
Vilkaisin hänen vaaleaa turkkiaan, ja hän huomasi sen.
"Valkoista väriä voi kuitenkin käyttää hyödyksi. Lehtikadon aikana varsinkin. Näin viherlehden aikaan pitää vain oppia löytämään hyvät piilot ja pysymään muutenkin hyvissä kohdissa saaliiseen nähden. Opit sen kyllä, voimme keskittyä siihen saalistuksessa."
Voihkaisin hiljaa. En halunnut lisää saalistusharjoituksia, pidin paljon enemmän taistelusta.
"Jäljittäminen ei myöskään ole vahvin alasi. Jos haju on tuore, saat kyllä jäljitettyä, mutta vaikeammat, säänpieksemät ja muuten vain laimeat hajut ovat sinulle vaikeampia, eikö?" Hallasydän jatkoi.
"Joo", mumahdin ja tyrkin kylmettynyttä jänissaalistani hajamielisenä.
"Juokseminen onnistuu hyvin, ja uskoisin, että tämän päivän saaliisi on hyvä osoitus siitä, että sovellut hyvin jänisjahtiin. Juokset hyvin ja jaksat juosta ja muistat myös pitää tassut tukevalla maaperällä", hän sanoi.
"Tuo oli erittäin hyvä nappaus. Jatka samaan malliin. Voin opettaa sinulle muutaman taktiikan jänisten nappaamiseen muutenkin, niin saamme hyvän juoksuvauhtisi hyvin käyttöön", Hallasydän selitti edelleen.
"Sovellut paremmin juoksemissaalistamiseen, joten voimme keskittyä ensin vahvistamaan vähän heikkoa osa-aluettasi ja sitten tekemään sinusta huippuluokan jänisten nappaajan", hän päätti puheensa.
Nyökyttelin mukana, vaikka toivoin ennemminkin olevani huippuluokan taistelija, klaanin paras. En kuitenkaan sanonut sitä ääneen, ja tiesin kyllä, että saalistaminen oli hyvin tärkeää, ja minun pitäisi olla siinäkin hyvä.
"Palataan leiriin", Hallasydän sanoi ja poimi hiirensä maasta.
Minä otin jänikseni ja lähdin raahaamaan sitä mestarini perässä leiriin. Hänellä oli sinne jo vähän kiire katsomaan, miten siellä sujui kun hän oli ollut poissa päällikön väliaikaisesa virastaan ja varapäällikön virastaan.

//Haluaisko joku jatkaa?

Nimi: Hurmetassu

26.05.2018 16:41
Aurinko loisti taivaalla kirkkaana ja toi lämpöä leiriin. Tassutin hiljaa ajatuksissani leirin reunamille katselemaan klaanin puuhia. Huomasin Vapaudenlennon pujahtavan ulos penrutarhasta ja asettuvan pesän edustalle nauttimaan auringon lämmöstä. Päätin mennä juttelemaan naaraalle, joka oli hoitanut minua ollessani pentu.
"Hei Vapaudenlento! Onko nälkä?" Naukaisin pirteästi valkoiselle naaraalle. Iäkäs kuningatar avasi silmänsä ja käänsi katseensa minuun.
"Ai hei Hurmetassu! Söin juuri kookkaan jäniksen Maahännän ja Lepakkoliidon kanssa, joten en ole nälkäinen. Mikä tuo sinut luokseni?" Vapaudenlento naukui. Nyökkäsin ja istuuduin kuningattaren vierelle.
"Ei minulla mitään erikoista. Mitä sinulle kuuluu?" Kysäisin ystävällisesti räpäyttäen syvänsinisiä silmiäni Vapaudenlennolle.
"No, mitäs tässä. Yhä saa kuunnella Mahlahengen sekä Nurmihännän väittelyitä keskenään. Mukavaa kylläkin saada Pyryviima pesään pitämään jonkin moista kuria Mahlahengelle ja Nurmihännälle", kuningatar naukui huvittuneena silmissään kiilto. Nyökyttelin hiljaa ajayuksissani. Hiljaisuus laskeutui välillemme ja mietin jotakin sanottavaa. Lopulta suuni aukeni ja muodostin sanoista lauseen:
"Voisitko kertoa tarkemmin menneisyydestäni?" Käänsin kysyvän ja hieman epäilevän katseeni vieressäni köllöttelevään valkoiseen naaraaseen. Vapaudenlento oli hädin tuskin kertonut minun olevan erakkosyntyinen. Asia vaivasi minua mielessäni päivittäin ja sai tuntemaan oloni varovaiseksi. En tiennyt mitä muut klaanilaiset minusta ajattelivat. Ja tuntui kuin muut oppilaat olisivat vältelleet minua niin paljon kuin pystyivät. Paöasin takaisin leiriin ajatuksistani ja katsoin vaativasti Vapaudenlentoa. Naaraan kasvoilla oli vakava ilme. Kuningatar ei ottanut katsekontaktia vaan tuijotti tyhjyyteen.
"Oli keskipäivä Liskoloikan astellessa leiriin pieni vaaleanruskea nyytti varovasti suussaan. Hän vei sinut Naalitähden pesään päällikön nähtäväksi. Leirissä kaikui kiihkeä kuiskailu kissojen vilkuillessa päällikön pesälle. Istuskelin rauhallisesti tässä samassa paikassa ja pesin itseäni. Pian Liskoloikka asteli päällikön pesästä ulos kantaen sinua ja harppoi luokseni. Tuo kysyi tahtoisinko hoitaa pientä erakkopentua. Mietin vain pienen hetken ja suostuin lopulta. Olit luokseni tullessa hyvin pieni ja laiha. Liskoloikka kertoi löytäneensä sinut läheltä ukkospolkua", selitti valkoinen kuningatar. Huomasin tuijottavani silmä kovana Vapaudenlentoa, joten käänsin katseeni äkkiä tassuihini ja jäin pohtimaan juuri kuulemaani kertomusta.
"Läheltä ukkospolkua..." mutisin hiljaa ja kuvittelin pienen vaaleanruskean nyytin vinkuvan ukkospolun vieressä hirviöiden pyyhältäessä kovaa vauhtia äänekkäästi ohi. *Miksi minut hylättiin?* kaikui päässäni. Kenties emoni oli murhattu? Tai ehkä tuo ei ollut valmis pentuihin. *Se ei ole syy hylätä!* huusin pääni sisällä raivoisasti emolleni, missä tuo ikinä sitten olikaan.
"Hurmetassu, mestarisi kaipaa sinua", kuului tuttu ääni. Kohotin katseeni ja näin edessäni seisovan Tuuliklaanin uuden varapäällikön Hallasydämen tabbykuvioisen turkin. Käänsin pikaisesti katseeni Vapaudenlentoon ja naukaisin hieman haikeasti:
"Kiitos." Tämän jälkeen lähdin seuraamaan Hallasydäntä parantajanpesälle.
"Mitä Tulihenkäys täällä tekee? Ei kai hän ole loukkaantunut?" Kysyin jo hieman säikähtäneenä klaanini varapäälliköltä. Siinä samassa Vadelmatassu asteli luoksemme. Nyökkäsin pesätoverilleni kohteliaasti, mutta pikaisesti.
"Ei hän ole loukkaantunut. Hän vain keskustelee isänsä kanssa", Hallasydän vastasi esittämääni kysymykseen. Helpotus lävisti kehoni.
"Tulihenkäys", Hallasydän kutsui mestariani.
"Hurmetassu odottaa sinua. Täällä on myös toinen vierailija Naalitähdelle", Hallasydän lausahti ja jäi odottamaan. Pian mestarini punaoranssi hahmo asteli ulos pesästä ja Vadelmatassu pujahti sisään.
"Kaipasit minua?" Naukaisin hymyillen hieman mestarilleni.
"Juu. Lähdemme taisteluharjoituksiin", Tulihenkäys ilmoitti ja lähti edelläni loikkimaan leiristä. Seurasin mestariani tuulen puhaltaessa edestä päin ja leikitellessä mestarini punaoranssilla turkilla.

//Tuli?

Nimi: Villatassu

26.05.2018 15:10
Hanhikkia, enemmän hämähäkinseittiä, kultapiiskua, punahattua, reunuspietaryrttiä... Pyrin pitämään listan mielessäni toistamalla sitä hiljaa mutissen. Ruusupiikki oli lähettänyt minut hakemaan täydennyksiä yrttivarastoihin. Hän itse ei ollut kyennyt lähtemään leiristä useaan päivään kiireidensä vuoksi.
Aurinko paistoi kirkkaana pilvettmältä taivaalta ja tunsin sen säteet suorastaan polttavina tummaa turkkiani vasten. En ollut koskaan sietänyt lämpöä yhtä hyvin kuin kylmää, ja nyt huono lämmönsietokyky todella kostautui. Tämänpäiväinen yrtinhakumatka oli pitkä - yksikään kasveista ei tavannut kasvaa samalla alueella, joten kävelemistä tuli enemmän kuin tarpeeksi.
Reunuspietaryrtti oli listallani ensimmäisenä - se olisi vaikeimmassa paikassa, joen rotkon lähettyvillä. Sen luo pääseminen vaatisi eniten aikaa, erityisesti, jos tasapaino oli yhtä huono kuin minulla. Toistaiseksi en ollut onnistunut putoamaan yrttiä hakiessa, mutta läheltä-piti -tilanteita oli tullut enemmän kuin tarpeeksi.
Katsoin kahden kiven välissä kasvavaa valkokukkaista yrttiä murhaavasti ja kirosin hiljaa mielessäni. Jos katse voisi tappaa, reunuspietaryrtti olisi kuihtunut siihen paikkaan. Huokaisin raskaasti ja aloitin varovaisen laskeutumisen kiviä pitkin.

Nimi: Vadelmatassu

26.05.2018 13:04
Mielestäni Varpusliidon ajatus olisi hyvä ja järkevä. Vaikka ukkospolulla liikkui harvakseltaan hirviöitä, olisi silti vaarallista harjoitella juuri keskellä ukkospolkua. Niinpä olisi turvallista harjoitella ukkospolun reunassa.
"Käy", nyökkäsin.
"Nähdään täällä huomenna auringonlaskun aikaan. Haluan metsästää ja hoitaa velvollisuuksiani ennen harjoittelua. Siksi myöhäinen ajankohta", Varpusliito maukui sitten ja poistui sitten paikalta minua vielä kerran vilkaisten.
"Nähdään!" heilautin häntääni Varpusliidolle ja sitten käännyin takaisin päin.

Matkalla leiriin nappasin yhden jäniksen, vaikka minulla olisin käpälissäni hämähäkinseittiä. Tallustelin tunnelia pitkin leiriin. Pudotin jäniksen tuoresaaliskasaan. Minun pitäisi vielä viedä samalla hämähäkinseitin Ruusupiikille. Samalla voisin käydä katsomassa parantajan pesällä makaavaa Naalitähteä. Mestarini oli vahingoittunut, kun oli astunut vahingossa kettuansaan ja menettänyt paljon verta. Toivoin että Naalitähti voisi nyt paremmin. Näin Ruusupiikin leirin reunamilla syömässä yhteistä suurta jänistä oppilaansa Villatassun kanssa. Loikin heidän luokseen.
"Mihin laitan nämä?" kysyin parantajilta.
"Kiitos Vadelmatassu", Ruusupiikki naukaisi ensimmäiseksi, "Anna tähän, minä tai Villatassu voimme viedä ne sitten kunhan olemme syöneet."
"Selvä", tein kuten parantaja käski ja laskin hämähäkinseitit Ruusupiikin eteen, "Niin ja muuten, saanhan käydä katsomassa Naalitähteä."
"Jos Naalitähti antaa Tulihenkäyksenkin tulla sisään, epäilen että kyllä hän antaa sinullekin luvan", Ruusupiikki naukaisi. Nyökkäsin hiljaa ja lähdin sitten parantajan pesälle.

Pesälle saapuessani, kuului sisältä kahden kissan äänen. En viitsinyt häiritä Naalitähteä ja Tulihenkäystä, vaan jäin odottamaan pesän viereen. Kuitenkin juuri silloin Tulihenkäys tuli ulos pesästä. Tervehdimme toisiamme ja kolli antoi minulle tilaa, että pääsisin pesään. Naalitähti makasi sammalvuoteellaan. Hän näytti jo terveemmältä, mitä olisin uskonut odottaa. Tervehdin mestariani kunnioittavasti.
"Kuinka voit Vadelmatassu? Onko Hallasydän onnistunut pitämään leirin järjestyksessä minun ollessani parantajalla?" kysyi Naalitähti ensimmäiseksi.
"Hallasydän on onnistunut pitämään hyvää huolta leirin järjestelyistä", kerroin, "Hän on hyvä huolehtimaan tuollaisista, ei siis syytä huoleen, Naalitähti! Minä voin todella hyvin, kävin juuri äsken keräämässä hämähäkinseitittejä Ruusupiikille läheltä Varjoklaanin rajaa."
En missään nimessä aikoisi kertoa sen että tapasin myös Varpusliidon. Naalitähtihän vain suuttuisi.
"Entä sinä? Miten sinä voit?" kysyin ystävälliseen sävyyn.

//Naali?

Nimi: Naalitähti

26.05.2018 12:39
Raotin silmiäni ja tajusin olevani leirissä. Ruusupiikki sähelsi ympärilläni. Päässäni soi jostakin syystä, vaikka en kuitenkaan ollut lyönyt päätäni mihinkään. Ruusupiikki juoksi heti luokseni huomattua minun olevan hereillä. Siinä samassa kivun aallot tuntuivat hyvin voimakkailta. Liikautin käplääni jonkin verran. Se sattui todella paljon. Tyydyin kuitenkin päällikkönä ainoastaan irvistämään.
"Älä liikuta jalkaasi. Se ei parane, jos et anna sen olla", Ruusupiikki maukui tiukasti. Olisin tahtonut mulkaista parantajaa, mutta päätin olla alentumatta moiseen. Naaras oli hoitanut minua niin monesti, että minun täytyisi osoittaa jotakin kunnioitusta häntä kohtaan.
"Jääkö jalkaani kuinkakin kauniit arvet?" kysyin lievästi huvittuneena. Yritin parhaani mukaan keventää tätä kireän oloista tunnelmaa. En tahtoisi jättää tunnelmaa niin kireäksi kuin se todellisuudessa olikaan. Ruusupiikki hymähti.
"Ole onnellinen, että sinulle jää vain mukavat arvet jalkaasi eikä se rampautunut kokonaan. Mitä ajattelin, kun yritit omin voiminesi vetää jalkaasi pois siitä kirotusta kettuansasta?" parantaja vastasi melko kiukkuisena. Kohautin lapojani, mutta tajusin sen olevan erittäin huono idea. Pystyin jo tuntea Ruusupiikin katseen selässäni kirjaimellisesti kuin ruusun piikki.
"Hei. Onko Naalitähti täällä?" kuulin tutun äänen pesän suuaukolta. Yllätyin huomatessani poikani Tulihenkäyksen siluetin.
"On, mutta hän tarvitsee aikaa levätä", Ruusupikki vastasi heti. Minä pudistin päätäni. Tämä oli liian harvinaista ollakseen totta. Tulihenkäys ei koskaan olisi tullut vapaaehtoisesti katsomaan minua.
"Päästä hänet sisälle", maukaisin. "Ja jos et pahastu, tahtoisin puhua poikani kanssa kahden."
Ruusupiikki tuhahti, mutta ei sanonut mitään sitä vastaan. Parantaja heilautti Villatassulle päätänsä, jolloin parantajaoppilas kääntyi mestarinsa perässä ulos pesästä. Jäin hetkeksi katsomaan mihin kaksikko lähti suuntaamaan. Ruusupiikki oli kuitenkin ottanut itsepäisesti suuntansa kohti tuoresaaliskasaa.
*Ainakin heillä menee pieni hetki syödessänsä*, ajattelin jokseenkin tyytyväisenä. Kipu iski jälleen, joten irvisti hyvin kauniisti.
"Mikä suo minulle tämän kunnian sinun seuraasi?" kysyin pojaltani joksenkin tuskallisen kuuloisena. Tulihenkäys asteli lähemmäs, mutta askeleet alkoivat vaikuttaa hyvinkin arvelluttavilta. Aivan kuin poikani ei osaisi päättää tahtoiko hän todella tulla sisälle pesään vai ei.
"Voisimmeko jättää muodollisuudet pois ja puhua niinkuin normaali isä ja poika?" Tulihenkäys kysyi minulta heti alkuun. "Ei niin kuin päällikkö puhuisi pojalleen, jolla on paineita kasvaa isänsä tassunjäljissä vaan isä ja poika, ilman mitään asemaa klaanissa."
Poikani pyyntö oli outo, mutta sai minut tajuamaan jotakin.
"Onko syy käytökseesi paineet, jotka johtuvat minun asemastani?" kysyin hämmentyneenä. Tulihenkäys ei vastannut minulle heti vaan istahti hiukan vajaan ketunmitan päähän minusta. Poikani katse vaelsi jossakin aivan muualla kuin minussa. Tulkitsin vastauksen myöntäväksi.
"Sinusta on kasvanut uljas soturi tähän klaaniin, kai tiedät sen? Sinun ei tarvitse ottaa paineita siitä, että olen päällikkö. Kaikki odotukseni teitä kohtaan täyttyivät jo sillä hetkellä kun synnyitte. Olette kaikki ainutlaatuisia ja olen teistä kaikista ylpeä. Olitte sitten Tuuliklaanissa tai missä tahansa", vastasin aluksi hiukan huokaisten, mutta jatkaen mahdollisimman rohkaisevaan sävyyn. En ollut koskaan edes tajunnut, että Tulihenkäys tahtoi osoittaa olevansa minun asemani arvoinen. En ole itse kasvanut päällikön poikani, joten en tiennyt millaisia paineita olinkaan onnistunut jälkikasvulleni antamaan.
"Ei sen väliä. Tahdoin vain tulla katsomaan kuinka voit", Tulihenkäys vastasi. Kuulin äänensävyssä nolostuneisuutta, joten päätin olla puhumatta asiasta enempää.
"Hyvä on. Arvostan sitä suuresti", vastasin rennosti. Välillemme lankesi hiljaisuus, jonka rikkoi vain leiristä tulevat äänet.
"Millainen Ruokoturkki oli?" Tulihenkäys kysyi yhtäkkiä. Olin yllättynyt. En tiennyt, että poikaani kiinnosti hänen kuollut veljensä.
"Hän oli utelias, tunki kuononsa aina paikkoihin joihi se ei olisi kuulunut... Lopulta se saatoi olla jopa syy siihen miksi hän kuoli. Hän oli joskus turhanki seikkailuhaluinen ja kuvitteli eräänä päivänä voittavansa ketun yksin", kerroin hiukan mitäänsanomattomalla äänellä. En tiennyt millä äänensävyllä asia olisi pitänyt kertoa, mutta olin aiakvarmasti hajamielisen kuuloinen. En mielelläni muistelisi kuolleen jälkikasvuni kohtaloa. "Hän havitteli myös valtaa ja osasi olla ilkeä muita kohtaan, mutta..."
Ääneni taisi hiukan pettää välissä. Nielaisin ja siirsin katseeni takaisin Tulihenkäykseen. "Kuten huomaat, hän ei saanut valtaa vaikka sitä havittelikin."
Tulihenkäys näytti jännittyneeltä. En ollut varma mitä hän oli odottanut minun sanovan Ruokoturkista? Että hän olisi ollut lempipoikani ja aina minun ihailuni kohde? Totta kai hän oli esikoiseni, mutta hän oli ehkä hiukan turhan hallitsematon saadakseen valtaa omiin käpäliinsä.
"Entä Ruokoturkin siskot? Jotka asuvat nykyään Varjoklaanissa?" Tulihenkäys kysyi väliin välttääkseen uuden hiljaisuuden. Hymähdin hiukan.
"Ainoastaan toinen Ruokoturkin siskoista asuu nykyään Varjoklaanissa. Orkideapolku on ainoa minun ja Hunajaviiksen ensimmäisestä pentueesta elossa oleva jälkeläinen. Ja totta puhuen en tiedä kuinka Orkideapolulla menee. Toivottavasti hyvin, sillä hän ansaitsee sen oman siskonsa kuoleman jälkeen", maukaisin jälleen hajamielisen kuuloisena. Ei tällä kertaa siksi, että en olisi tahtonut muistella heitä vaan siksi, että olin käytännössä hylännyt heidät.
"Narsissiviiksi kuoli lehtikadon alussa. Jäi hirviön alle. Hyvin valitettavaa, mutta sellaista elämä on."
Tulihenkäys meni hetkeksi taas hiljaiseksi. Hänellä ei tainnut olla mitään muuta kysyttävää sisaruksistaan. Kultaliekki ja Yrttitassu kun olivat kuitenkin hänen kanssaan juuri nytkin Tuuliklaanissa. Suurin osa perhettämme eli nykyään samassa klaanissa, vaikka en tiennyt kuinka yhtenäinen perheemme todellisuudessa olikaan.
"Oliko sinulla jotakin muuta?" kysyin kohteliaasti. Tulihenkäys vaikutti miettivän jotakin.
"Itseasiassa oli. Kysyin tämän kysymyksen jo Hallasydämeltäkin, mutta sanoi vain sinun ja Liitotähden tietävän siihen vastauksen", poikani maukaisi. Hänen vihreät silmänsä olivat suunnattuna suoraan omiin meripihkaisiini.
"Kerro pois", sanahdin lyhyesti ja samalla hyvinkin odottavasti. Olin toisaalta onnellinen siitä, että sain vihdoinkin puhuttua poikani kanssa kunnolla ilman mitään kireyksiä. Lähinnä nyt välillämme oli vain hiukan jännittynyt tunnelma, sillä samanlaista tilannetta ei toistemme välillä ennen ollut. Tulihenkäys osoitti nyt ensimmäistä kertaa kiinnostusta minua ja omaa sukuansa kohtaan. Se tuntui minulle hyvinkin harvinaisen tärkeältä hetkeltä.
"Mietin miksi Liitotähti valitsi sinut varapäälliköksi, koska klaanissa olisi ollut muitakin kokeneita sotureita, kuten Pyryviima tai Hallasydän. Heistä olisi voinut tulla varapäälliköitä jo silloin kun sinusta tuli sellainen", poikani kertoi mietteliään kuuloisena. Hymähdin hiukan.
"En osaa tuohon kysymykseen vastata itsekään. Litotähti kai näki minussa jotakin, jonka takia hän tahtoi minun seuraavan hänen tassujensa jäljissä. Et voi uskoa millaiset paineet minulla oli. Olin vasta kouluttamassa ensimmäistä oppilastani Surmatassua eikä hänen koulutuksensa ollut vielä edes valmis, kun minut nimettiin varapäälliköksi", maukaisin huvittuneena. Vanha nimeni tuntui nyt jotekin hyvin etäiseltä. "Nimen vaihtaminen Naaliturkista Naalitähdeksi oli hankala, mutta nyt en pystyisi kuvitella itseäni enää vanhalla nimelläni."
"En usko, että lopulta kukaan pystyisi", Tulihenkäys myönsi. Naurahdin hiukan. Kuulin kuitenkin kuinka Tulihenkäys huokasi.
"Kuinka monta henkeä olet menettänyt? Kuulin, että menetit jalkasi takia nyt yhden. En tosin kuullut koko tarinaa mihin tai miten sen oikeasti menetit. Verinen jalkasi tuntuu kuitenkin kertovan melko paljon", Tulihenkäys maukaisi ja heilautti häntänsä tassujensa peitteeksi. "Miltä se tuntuu?"
"Hengen menettäminen?" kysyin nopeasti. Poikani nyökkäsi.
"Ei kovinkaan mukavalta. Kohtaan aina Tähtiklaanissa sen kissan, jolta olen kyseisen hengen saanut. Jotkut näyttävät pettyneiltä, jotkut kunnioittavilta. On aina kauheaa miettiä milloin kohtaa uudestaan Tähtiklaanin kissan ja millainen hänen reaktionsa on siihen, että menetin henkeni", vastasin. "Mutta näin minun ja sinun kesken, minulla on henkiä jäljellä neljä."
"Neljä? Luulin että niitä olisi seitsemän tai jotakin!" Tulihenkäys miltein huusi. Pudistelin päätäni ja pyysin poikaani puhumaan hiljempaa. Koko metsän ei tarvitsisi tietää kuinka monta henkeä minulla todellisuudessa oli jäljellä. Ainoastaan minä ja Ruusupiikki taisimme olla enää laskuissa mukana.
"Kuinka olet menettänyt ne?" poikani kysyi. En osannut sanoa olisikin minun pitänyt olla otettu hänen uteliaisuudestaan vai loukkaantunut.
"Ensimmäisen minulta vei kettu, aivan kuten Rukoturkiltakin. Ironista, eikö?" naurahdin hiukan. Nauruni oli hyvin teennäinen, mutta ainakin yritin. "Toisen menetin mustayskään ja kolmannen punayskään muutama päivä mustayskän jälkeen. Jonkin aikaa sitten olin liian lähellä kalion reunaa. Sulavat lumet pettivät altani ja putosin", kerroin tyynesti. Pystyin huomata kuinka kylmät väreet kulkivatkaan poikani lävitse. "Viimeisimmän menetin, koska astuin kasvien alle piiloutuneen kettuansan päälle ja menetin liikaa verta. Mutta tässä minä olen nyt."
Tulihenkäys vaikutti jokseenki ahdistuneelta. Olihan poikani kuitenkin nähnyt hyvin nuorena Vuokkoturkin kuoleman omin silmin.
"Oliko tuossa liikaa kuultavaa?" kysyin rennosti. Kuulin Tulihenkäyksen nielaisevan.
"En vain osannut ajatella, että sinä oikeasti kuolet joka kerta kun menetätä hengen. Luulin, että tunnet vain itsesi hetken ajaksi heikoksi ja sillä hetkellä olisit menettänyt henkesi", Tulihenkäys vastasi hajamielisen kuuloisena.
"Joku on tainnut kertoa sinulle turhankin ruusuisen version", maukaisin tyynesti.
"Tulihenkäys", Hallasydän kutsui parantajan pesän suuaukolta.
"Hurmetassu odottaa sinua. Täällä on myös toinen vierailija Naalitähdelle", varapäällikkö ilmoitti ja väisti kahden oppilaan edestä. Huomasin oman oppilaani Vadelmatassun poikani Hurmetassun vierellä.
"Sinun kannattaa mennä", maukaisin Tulihenkäykselle, "Hurmetassu odottaa."
Poikani nyökkäsi ja poistui pesältä, antaen Vadelmatassulle tilaa tulla pesään. Huomasin myös kaukaa kuinka Ruusupiikki ja Villatassu olivat jääneet vielä vaihtamaan kieliä keskenäänsä. Kaksikko tuskin aplaisi aivan heti.
"Kuinka voit Vadelmatassu? Onko Hallasydän onnistunut pitämään leirin järjestyksessä minun ollessani parantajalla?" kysyin rentouttaakseni ilmapiirin heti alkuunsa.

// Vadelma? Hurme voi nyt jatkaa Tulta :)

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com