Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Elandra

26.10.2018 21:27
Karpalotähti: 103kp! - 600kp täynnä!

Yrttikuiske: 15kp -

Pihtapentu: 5kp -

Laventeliaamu: 7kp -

Hunajaviiksi: 7kp -

Tillitassu: 25kp! - Voit ansaita soturinimesi harjoituksista kirjoitettuasi.

Sulkataivas: 15kp -

Leutotaival: 5kp -

Nimi: Leutotaival

26.10.2018 16:51
“Sinä sopisit Myrskyklaanin soturiksi”, Jäkälähammas sanoi ja jatkoi sitten:
“Mieti, saisit metsästää metsässä puiden siimeksessä, mikä voisi olla ihanampaa? Ja minä voisin opettaa sinua! Eikös teillä Tuuliklaanissakin joskus napata hiiriä? Ja jos sinun tulee ikävä jäniksiä niin kyllä niitä aina joskus Myrskyklaaniin reviirille eksyy. Sinusta tulisi hyvä soturi ja ruumiinrakenteesi sopisi myrskyklaanilaiseksi. Kyllä se varmastikin Saniaitähdelle sopii.”
Ehdin jo innostua Jäkälähampaan sanoista. Todellisuus kuitenkin iski päin kasvojani: voisinko minä todella jättää syntymäklaanini? Entä perheeni? Mitä he sanoisivat?
“Mennään ulos”, Jäkälähammas kuiskasi. “Voisin alkaa opettamaan sinua jo, jos vain haluat. Salaa.” Ajatus kuulosti houkuttelevalta, etenkin kun Jäkälähammas kouluttaisi minua.
Työnnyin hänen perässään ulos pensaasta, mutta hän tuuppasikin minut takaisin oksien uumeniin. Loin soturiin hieman kummastuneen katseen. Hän kumartui ylleni ja supatti hiljaa korvaani: “Myrskyklaanin partio! Ei meillä ole mitään hätää, mutta pysytään ihan hiljaisina.”
Katsoin häneen säikähtäneenä. Voi ei! Nyt he haistaisivat meidät ja jäisimme kiinni! Minut syötettäisiin ketuille, enkä enää koskaan pääsisi näkemään perhettäni. Mikä nyt neuvoksi?
Onneksemme partio kulki rajan ohi huomaamatta meitä ja pääsimme pujahtamaan ulos pensaasta. Katsahdin Jäkälähampaaseen ujosti.
“Harkitsen tarjoustasi”, lupasin. “Tänä iltana on sitä paitsi kokoontuminen. Ehkä tapaamme siellä.” Nostin kasvoilleni herttaisen hymyn.

//Jäkälä?
//188 sanaa.

Nimi: Karpalotähti

26.10.2018 12:12
“Karpalotähti!” Lovijuova juoksi minut kiinni. Emme olleet ehtineet kovinkaan pitkän matkan päähän leiristä, kun varapäällikköni oli jo perässäni.
“Mitä nyt, Lovijuova?” kysyin ja katsahdin mustaan kolliin.
“Kai muistit, että tänä iltana on kokoontuminen?” hän varmisti ja jatkoi hieman hiljaisemmalla äänellä: “Et ole vielä ilmoittanut lähtijöitä.”
*Kokoontuminen? Kuinka saatoin unohtaa sen?* ajattelin lievän paniikin vallassa, mutta pakottauduin pitämään kasvoni peruslukemilla Lovijuovan ja Tillitassun läsnäollessa ja sanomaan vieressäni vartovalle oppilaalle mahdollisimman rauhallisella äänellä:
“Vai niin, retkemme kerkesi loppua ennen kuin ehti edes kunnolla alkaakaan.” Sen jälkeen siirsin katseeni takaisin Lovijuovan keltaisiin silmiin. “Palaan tuota pikaa leiriin ja ilmoitan lähtijät”, lupasin ja viitoin Tillitassua seuraamaan perässäni.
Samalla kun hölkkäsimme takaisin leiriin päin yritin kuumeisesti pohtia ketkä kaikki ottaisin mukaani Nelipuille klaanikokoontumiseen. Kokoontuminen olisi jo illalla ja kissoille pitäisi antaa tarpeeksi aikaa valmistautua siihen, joten lähtijät olisi parasta ilmoittaa heti leiriin päästyäni. Ruusupiikki ja Villatassu lähtisivät mukaan automaattisesti, kuten myös Lovijuova, mutta minun pitäisi valikoida vielä sopivat soturit sekä oppilaat ja niin edespäin.
Leirissä loikin suorinta tietä Pitkäkiven luokse ja loikkasin sen päälle pitkällä, jäntevällä hypyllä. Käännähdin ympäri ja katsahdin alas aukiolle mietteliäänä. Mitenköhän klaanikokouksen kutsu menikään? No, nyt pitäisi improvisoida.
“Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Pitkäkivelle klaanikokoukseen!” kajautin kuuluvalla äänellä ja jäin odottelemaan. Hetken kuluttua kissoja alkoi kuhista aukiolla, joka oli ollut vain pari silmänräpäystä sitten vielä elottoman näköinen. Huomasin että osa klaanitovereistani puuttui, joten arvelin heidän olevan joko saalistamassa nummilla tai partioimassa rajoilla.
“Tänä iltana on kokoontuminen ja nyt on aika ilmoittaa lähtijät”, sanoin ja annoin kissojen kuulostella hetken ajan äskeisiä sanojani, ennen kuin jatkoin: “Kokoontumiseen lähtevät Surmaviilto, Havuviiksi, Lieskasydän, Vadelmaviiksi, Mahtivarjo, Laventeliaamu, Okatassu, Pisamatassu, Hohdetassu, Timoteitassu, Leutotaival sekä Pyryviima.”
“Syökää ja levätkää kunnolla ennen kokoontumista”, kehotin vielä, ennen kuin loikkasin alas Pitkäkiveltä. Tassutin Tillitassun luokse, joka odotteli minua vähän matkan päässä.
“Jos vain haluat, voisit käydä viemässä jotakin purtavaa Herhiläisraidalle”, sanoin ystävällisesti. “Hän varmasti piristyisi siitä.”
“Selvä”, Tillitassu kuittasi, kipitti aukion poikki tuoresaaliskasalle ja sukelsi sen jälkeen parantajan pesään. Jäin katselemaan hänen peräänsä hieman huvittuneena. Olisinpa minäkin ollut huoleton oppilas, jolla ei ollut vielä lavoillaan kannateltavana kovinkaan suurta vastuuta ennen soturiuttaan.
*Olikohan Naalitähdellä pesää?* mieleeni nousi yllättävä kysymys. Käännähdin ympäri ja ryhdyin tutkimaan hylättyjä mäyrien ja kettujen koloja, joita löytyi aina milloin mistäkin. Seisahduin erään suuren ketun kolon eteen ja työnsin pääni sisään hapertuneen sammalverhon läpi. Annoin silmieni tottua ensin kunnolla kolon hämärään ennen kuin ahtauduin peremmälle kokonaan. Käytävä oli hyvin ahdas ja pelkäsin jo hetken ajan jääväni jumiin, mutta edessäpäin tunneli näytti laajenevan suureksi onkaloksi, jonka perällä oli tunkkaiselta haiseva vanha sammalpeti, jota ei ilmeisesti oltu käytetty muutamaan kuuhun. Naalitähden valju tuoksu leijaili yhä pesässä ja toi minulle kuristavan kaipuun tunteen.
“Tuskin isoisä pahastuu, jos lainaan tätä paikkaa hieman”, ajattelin ääneen ja kapusin vuoteen reunan yli hieman kuiville, mutta yhä pehmeille sammalille, jotka kelpaisivat vallan mainiosti nukkumista varten. Laskin leukani vuoteen reunalle ja suljin silmäni hengittäen isoisäni rauhoittavaa tuoksua. Väsymys painoi luomiani kiinni. Ehkä minä ehtisin ottaa pienet nokoset ennen kokoontumista? Avasin suuni makeaan haukotukseen ja tunsin unien virran nappaavan minut mukaansa.

“Karpalotähti.” Laventeliaamun hiljainen ääni sai minut havahtumaan hereille. Raotin aavistuksen verran silmiäni ja kohtasin vaaleanharmaan naaraan laventelinsinisten silmien ystävällisen katseen. Hento puna nousi poskilleni ja pyrin peittämään sen parhaani mukaan.
“Kauanko nukuin?” mutisin unisena ja nousin istumaan. Katsahdin Laventeliaamuun päätäni kallistaen. Pelkäsin nukkuneeni pommiin.
“Kauan”, hän vastasi huvittuneen kuuloisena ja jatkoi sitten: “Nyt on aika lähteä.”
“Eikö se aika ole silloin, kun minä päätän niin?” kysyin leikkisästi virnistäen ja kömmin vuoteen reunan ylitse naaraan vierelle. Katseemme kohtasivat jälleen pienen hetken ajan ja tunsin niskakarvojeni nousevan pystyyn.
*Enkö voi koskaan käyttäytyä hänen seurassaan normaalisti?* ajattelin turhautuneena ja viittasin Laventeliaamulle merkin mennä ensiksi tunneliin.
Kokoontumiseen mukaan lähtijät olivat jo valmiina aukiolla. Tunsin nolostuvani kissojen katseiden tavoittaessa minut. Minun takiani heidän lähtönsä oli viivästynyt.
“Anteeksi, että odotutin teitä”, sanoin pahoittelevasti ja korjasin sitten hieman ryhtiäni. “Eiköhän lähdetä, ennen kuin kuu ehtii laskea.”
Kissat murahtelivat hyväksyvästi. Astelin heidän ohitseen uloskäyntitunnelille ja työnnyin sen läpi leirin ulkopuolelle. Kuulin kuinka muut seurasivat perässäni. Nyökkäsin vierelleni kirineelle Lovijuovalle nopeasti ennen kuin nostin kevyen hölkän ja otin suunnaksemme Nelipuut.

Pysähdyin pienen kukkulan päälle. Seurasin silmät viiruiksi kavenneinna laaksossa seilaavia kissoja. Vahvoista ominaistuoksuista päätellen paikalla olivat jo ainakin Myrskyklaani ja Varjoklaani. Me olimme kolmansia, eli paikalta puuttuivat vielä Jokiklaani ja Kuolonklaani. Annoin hännälläni liikkelle lähtö -merkin. Tassuttelin loivaa rinnettä pitkin alas laaksoon. Osa myrskyklaanilaisista kääntyi ohimennen katsomaan meihin päin, mutta muuten kaksi muuta klaania eivät kiinnittäneet sen enempää huomiota.
Astelin Puhujankiven luokse. Saniaistähti ja varjoklaanin varapäällikkö Minttusydän istuskelivat sen juurella keskenään rupatellen. Minulla oli sellainen kutina, ettei Minttusydän ollut enää varapäällikkö. Hänkin oli tainnut käydä hakemassa yhdeksän henkeään ja -tähti päätteen nimeensä. Kun saavuin kaksikon luo he kääntyivät katsomaan minuun hieman ihmeissään. Aivan! Muut tietenkin olettivat Naalitähden kuoltua Hallasydämen nousevan päälliköksi hänen jälkeensä, sillä olihan naaras ollut varapäällikkönä ennen minua.
“Tervehdys”, tervehdin kohteliaasti päälliköitä ja kumarsin pienesti.
“Tervehdys, nuorukainen. Mikä sinut tuo luoksemme?” Saniaistähti kysyi kulmiaan korottaen.
“Entä missä Naalitähti on? Eikö hän päässyt paikalle?” Minttutähti tiedusteli.
“Naalitähti on siirtynyt Tähtiklaanin metsästysmaille”, sanoin hiljaa. “Ennen hänen kuolemaansa Hallasydän päätti vetäytyä virastaan ja ryhtyä klaaninvanhimmaksi, jonka seurauksena Naalitähti nimitti minut seuraajakseen.” Laskin katseeni alas tassuihini. Minulla oli pieni aavistus siitä, ettei kumpikaan noista kissoista tiennyt minua nimeltä, joten päätin esittäytyä:
“Minä olen Karpalotähti. Naalitähden pojanpoika.”
“Syvimmät osan ottomme isoisäsi kuolemaan Myrskyklaanin puolesta”, Saniaistähti maukui ja painoi leukansa hetkeksi rintaansa vasten, ennen kuin jatkoi: “Ja onnittelut uuden asemasi johdosta, Karpalotähti.”
Nyökkäsin pienesti. “Kiitos.”
Vilkaisin nopeasti lapani ylitse klaanitoverieni joukkoon, jotka olivat hajaantuneet keskustelemaan joko omiensa tai muiden klaanilaisten kanssa.
“Nähdään kokoontumisen alkaessa”, sanoin kaksikolle nopeasti ja loikin sitten tuuliklaanilaisten luokse. Näin Laventeliaamun istuskelemassa yksinään joukon perällä. Astelin hänen luoksensa.
“Hei”, sanoin hymyillen.

//Laventeli?
//924 sanaa.

Nimi: Sulkataivas

24.10.2018 19:54
Katsoin kateellisena kun Mahtitassu ja Ylvästassu saivat soturinimensä. Laventelitassusta oli tullut Laventeliaamu. Mahtitassusta Mahtivarjo ja Ylvästassusta Ylväsliekki. Huokaisin. Milloin oli minun vuoroni? Huomasin Karpalotähden katseen kääntyvän minuun.
"Sulkatassu, astuisitko eteen?" hätkähdin päällikön kysymystä. Nousin ylös ja astelin oikealle paikalle reippaasti.
“Minä, Karpalotähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Sulkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?” päällikkö kysyi minulta.
“Lupaan”, sanoin varmalla äänellä.
“Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Sulkataivaana. Tähtiklaani kunnioittaa lojaalisuuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi”, Karpalotähti naukui ja loikkasi alas kiveltä. Nuolaisin tämän lapaa ja astuin taaksepäin riviin. Karpalotähti nimitti varapäällikökseen Lovijuovan. Kun kokous päättyi, etsin käsiini Ylväsliekin.
"Ylväsliekki!" huusin hänelle. Naaras kääntyi minuun päin hiukan surullinen katse silmissään.
"Sulkataivas", Ylväsliekki sanoi.
"Olen pahoillani. Otan osaa", sanoin painaen pääni alas. Naalitähden menettäminen oli varmasti kova isku kaikille hänen perheenjäsenilleen ja koko klaanille. Ainakin minä jäisin kaipaamaan häntä.
"Ei mitään. Yritän unohtaa sen", Ylväsliekki sanoi, mutta vältteli katsettani.
"No meistä tuli sitten molemmista sotureita", siirsin puheen aiheen toiseen. Ylväsliekki näytti helpottuneelta, mutta en sanonut mitään.
"Jep", Ylväsliekki vastasi.
Katsoin kateellisena kokoontumiseen menijöitä. Ylväsliekki ja Piiskukynsi olivat jääneet pois. Onneksi. Mutta Laventeliaamu oli lähtenyt. Olin huomannut että Laventeliaamu ja Karpalotähti olivat lähentyneet. En antanut sen haitata vaan käänsin katseeni Piiskukynteen.
"Mene juttelemaan hänen kanssaan odotan tässä", Ylväsliekki sanoi tuupaten minua eteenpäin. Katsoin häntä pahasti, mutta hymyilin sitten ja astelin kohti Piiskukynttä.
"Hei Piiskukynsi", sanoin hiljaa kehräten. Kolli käänsi katseensa nopeasti minuun.
"Mitä? Ai... Sulkataivas", kolli sanoi. Katsoin kollia miettien uskoiko hän mihinkään. Sitten muistin jonkun kertoneen että hän ei uskonut mihinkään, ei Tähtiklaaniin eikä Pimeyden Metsään.
"Niin", sanoin.
"Anteeksi, olin hieman töykeä... Onnea!" Piiskukynsi onnitteli hymyn puhjetessa hänen kasvoilleen.
"Sinulla on sitten pitkä yö edessä", kolli totesi.
"Niin. Mutta myös Mahtivarjolla, Laventeliaamulla ja Ylväsliekillä", sanoin.
"Ei mietitä sitä. Mietitään vaikka meitä", Piiskukynsi sanoi hiljaa.
"Mitä mieltä olet... Ollaanko me nyt niin kuin... Kumppaneita?" kysyin hiukan vaivautuneena.
"Jos vain haluat", Piiskukynsi sanoi hiljaa.
"Totta kai haluan!" huudahdin ja kaadoin Piiskukynnen leikkisästi maahan. Aloitimme pienen leikkitappelun. Se päättyi minuun voittooni. Nousimme ylös ja nuolaisin Piiskukynnen hiekkaista turkkia. Aloin sukia sitä pitkin, pontevin vedoin. Kun olin valmis, huomasin Piiskukynnen nuolevan minun turkkiani. Leiriin jääneet kissat katsoivat meitä hymyillen, mukaan lukien Ylväsliekki. Kun kolli oli valmis, katsoimme toisiamme silmiin, pitkään. Piiskukynnen keltaiset silmät, minun siniset.
"Silmäsi ovat kauniit", Piiskukynsi sanoi. Kehräsin hiljaa.
"Niin sinunkin", vastasin ja nousin ylös.
"Minun täytyy mennä", sanoin pahoittelevasti ja lähdin kohti Ylväsliekkiä. Hän hymyili tietäväisesti.
"Me olemme nyt kumppaneita!" sanoin kovaan ääneen. Kaikki oli nyt hyvin. Naalitähti ei vaivannut minua hirveästi.
"No, millos ensimmäinen pentue syntyy?" Ylväsliekki kysyi ilkikurisesti.
"En tiedä. En tiedä edes haluaako Piiskukynsi pentuja", sanoin hiljaa. Intoni laantui. Minä haluasin pentuja.
"Mene kysymään", Ylväsliekki yllytti.
"Piiskukynsi!" huusin. Kolli nosti heti päätään ja juoksi luokseni.
"Tuota minä vain haluaisin kysyä että... että", änkytin.
"Haluatko sinä pentuja", Ylväsliekki auttoi. Katsoin häntä kiitollisena.
"Ehkä joskus", Piiskukynsi hymyili ja kääntyi ympäri.
"Oliko niin vaikeaa?" ystäväni kysyi. Tönäisin häntä. Minä saisin pentuja! En vielä, mutta joskus. Ehkä piankin.

Nimi: Karpalotähti

24.10.2018 10:53
Lähestyvien askelten ääni kiinnitti huomioni. Avasin hitaasti silmäni ja käännyin katsomaan Tillitassuun.
“Hei, Karpalotähti”, oppilas tervehti ja kumarsi ujosti. Kohotin kulmiani hieman yllättyneenä. En ollut tottunut moisiin kunnianosoituksiin, enkä varmaan koskaan tulisi tottumaankaan. “Onnea päällikkyydestä, se on varmasti hienoa. Sinusta tulee vielä hyvä päällikkö, t-tiedän sen. Ja olethan sinä jo. Minulla on vain kysymys... Herhiläisraita on edelleen parantajan pesässä niin miten on koulutukseni laita?”
Purin huultani. Niin tosiaan, Herhiläisraita oli edelleen toipilaana, ja hänen paranemistaan saisi oletettavasti odottaa tovin jos toisenkin, ennen kuin hän pääsisi jatkamaan Tillitassun kesken jäänyttä koulutusta.
“Aivan”, sanoin hitaasti, “siispä minä tuuraankin häntä sen aikaa kuin on tarvis.” Näpäytin naarasta kevyesti kuonolle hännänpäälläni. “Ja tuon kumartelemisen saat kyllä luvan jättää pois. Minä olen edelleen se sama vanha Karpalopuna, tosin yhdeksällä hengellä ja -tähti päätteellä”, virnistin toverillisesti.
“Selvä”, Tillitassu vastasi hymyillen.
“Jos sinulla ei ole nyt mitään, voisimme kenties lähteä harjoittelemaan?” ehdotin.
“Eikö sinulla on töitä?” oppilas kysyi hämmentyneenä.
“Ei juuri tällä hetkellä”, tokaisin vain ja jatkoin sitten: “Ja emmeköhän me ehdi pitää pienen harjoitustuokion tässä välissä.”
“Niin”, Tillitassu hymähti.
Olin tänään hoitanut jo neljän uuden soturin nimittämiset ja varapäällikön virkaan valinnan, joten voisin yhtä hyvin lähteä Tillitassun kanssa nummille harjoittelemaan. Ei ollut reilua, että naaras jäi jälkeen koulutuksessaan mestarin puutoksen takia.
“No, eiköhän sitten mennä”, sanoin ja viittasin oppilasta seuraamaan perässäni.
Astelin leirin poikki uloskäynnille ja suuntasin nummille. Tillitassu kipitti kannoillani.
“Mitä olet harjoitellut viimeksi?” kysyin Tillitassulta päästyämme jonkin matkan päähän leiristä.

//Tilli?
//236 sanaa.

Nimi: Tillitassu

23.10.2018 18:58
"Hyvä on", Surmaviilto murahti. Minusta alkoi yhtäkkiä tuntua jotenkin ettei kolli ollutkaan ilahtunut oikein seurastani. En tuntenut kollia yhtään, mutta sen käsityksen olin saanut hänestä että hän olisi jotenkin...
"Haluaisitteko harjoitella mieluummin taistelua vai metsästystä?" Surmaviilto kysyi. Pohdin kumpaa itse oikeasti haluaisin. Metsästyksessä olin tosi paljon paljon parempi, mutta toisaalta kaipasin lisää oppeja taisteluun. Olin nyt lähiaikoina keskittynyt enemmän Naalitähden kanssa metsästykseen. Toivoin että mestarini veisi minut jokin päivä taisteluharjoituksiin.
"Selvä", Surmaviilto murahti ja katsoi kysyvästi oppilaaseensa Pisamatassuun meripihkan värisillä silmillään. "Taistelua siis vai mitä mieltä sinä Pisamatassu olet?"
Oranssinruskea naaras oli juuri sanomassa jotain, kun kuulin jonkun kutsuvan minua: "Tillitassu!"
Käännyin ympäri ja näin Vireviiksen, valkoisen soturin pinkovan nummea ylös. "Tillitassu, tule heti leiriin! Naalitähti... Naalitähti... Naalitähti on kuollut!"
Jähmetyin paikoilleni. Vireviiksen ääni kuulosti hengästyneeltä, hän oli varmaan juossut koko matkan leiristä tänne. En ollut uskoa soturia. Oliko minun mestarini kuollut?
"Ei, ei", henkisin. Kyyristyin maahan ja suljin silmäni. Minun olisi pitänyt olla Naalitähden kanssa eikä lähteä tänne. Mitäköhän hänkin nyt minusta ajatteli. 'Maailman huonoin oppilas' varmaankin.
"Tule heti", Vireviiksi kuiskasi korvaani. En pystynyt puhumaan suruni takia, enkä nousemaan. Mutta minun oli pakko.
"Anteeksi, mutta minun on mentävä", kuiskasin Surmaviillolle ja Pisamatassulle. Pisamatassu laski häntänsä lavalleni ja räpäytti lempeästi silmiään.
Lähdin kohden leiriä Vireviiksen kanssa. Valkoinen soturi juoksi niin nopeasti kuin vain pystyi ja yritin itse pysyä hänen perässään.
Minua harmitti se että Surmaviillon harjoitukset olivat jääneet väliin, mutta nyt tämä oli tärkeämpää. Naalitähti, minun rakas ja tärkeä mestarini oli kuollut. Nyt uudesta varapäälliköstämme Karpalopunasta tulisi päällikkö. Hänestä tulisi hyvä päällikkö. Olin pentuna ollessani tutustunut hieman Karpalopunaan, joten tiesin hänestä jotain. Nykyään emme olleet kuitenkaan olleet jutelleet. Minun aikani oli mennyt koulutuksessa ja Karpalopunalla Urhotassun koulutuksessa, mutta Urhotassu oli vähän aikaa sitten saanut soturinimensä. Nykyään Karpalopuna näytti viettävän paljon aikaa Laventelitassun kanssa. Mietin samalla kenestä tulisi uusi mestarini vaiko tulisiko minusta jo soturi?

Saapuessani Vireviiksen kanssa leiriin, katseeni keskittyi aukion keskellä makaavaan valkoisen kissan ruumiiseen. Hunajaviiksi oli kyyristynyt kumppaninsa ylle ja hänen vierellään olivat Naalitähden pennut Tulihenkäys ja Yrttikuiske, sekä Naalitähden pennun pennut Karpalopuna ja Herukkatassu. Vähän matkan päässä seisoskelivat Urhomieli, Mahtitassu ja Ylvästassu ja heistä parin ketunmitan päässä kauhusta lamaantunut Vadelmaviiksi - joka myös on ollut Naalitähden oppilas - yhdessä veljensä Piiskukynnen kanssa. Vadelmaviiksi vilkaisi minua siniset silmät surua täynnä ja katsoi sitten maahan tassuihinsa ja nyyhkytti hiljaa ja veli Piiskukynsi lohdutti sisartaan.
Kävelin Naalitähden ruumiin luo. Kumarsin, kosketin kuonollani päällikkön kylkeä ja kuiskasin hiljaa: "Olit todella hyvä päällikkö Tuuliklaanille, sekä erittäin hyvä mestari. Ja vielä enemmänkin. En olisi voinut syntyä klaaniin, jota olisi johtanut parempi päällikkö enkä koskaan olisi voinut saada parempaa mestaria. Olen pahoillani jos minussa oli jostain vikaa oppilaanasi, joskus minusta tuntui että olin huono oppilas. Mutta Tähtiklaani ottaa sinut vastaan suurella kunnioituksella. Kiitos kaikesta Naalitähti, nähdään sitten kun sen aika tulee."
Ei kai Naalitähti ollut kuollut sen takia? Pitiköhän hän minusta? En varmastikaan ollut niin hyvä oppilas kuin muut. Nuolaisin Naalitähden ruumista. En varmaankaan koskaan näkisi häntä ennen kuin minäkin siirtyisin Tähtiklaanin riveihin. Naalitähdestä tulisi arvokas lisä sinne, sillä tavalla että häntä kunnioitettaisiin siellä. Sen tiesin ja tulisin olemaan oikeassa. Käperryin pieneksi palloksi. Suljin silmäni, hautasin pääni Naalitähden valkoiseen turkkiin ja annoin kyyneleiden valua.

"Tillitassu! Tillitassu!" Lepakkoliito kuiskasi korvaani. En tiä kauanko olin maannut tässä. Emoni seisoi vieressäni ja katseli minua huolissaan.
"Tule", hän kuiskasi. Yritin nousta pystyyn, mutta en jaksanut. Onneksi Lepakkoliito oli auttamassa. Emo talutti minut ruumista parin ketunmitan päähän ja istahti. Nojasin Lepakkoliitoon ja nautin emon pehmeydestä. Toivoin että joku säälisi minua, mestarinsa menettänyttä oppilasta. Minulle se kun oli rankkaa enkä tiedä kuinka tulisin selviämään kun muut minulle tärkeät kissat kuolisivat. Mutta toisaalta kukapa nyt tällaistä Tillitassua säälisi? Tuskin kukaan?

Olin varmaan nukahtanut taas, mutta seuraavan kerran kun avasin silmäni näin vilahduksia klaaninvanhemmista, joiden päällä Naalitähti makasi, sekä Karpalopunasta joka avusti vanhuksia. Naalitähteä oltiin siis menossa hautaamaan. Kipitin Lepakkoliidon vierestä - joka oli kärsivällisesti jaksanut olla vierelläni - lähelle sisäänkäyntiä ja kun vanhukset ja Karpalopuna kävelivät ohi Naalitähden ruumista kantaen, kumarsin kuolleelle päällikölle kunnioittavasti.

Katselin viimeisen kerran Karpalopunan perään, kun kolli katosi leiristä. Seuraavan kerran kun näkisin hänet, ei hän olisi enää Karpalopuna vaan klaanin päällikkö Karpalotähti. Naalitähti oli nyt haudattu. Lepakkoliito oli pakottanut minut syömään jotain ja olin syönyt hänen kanssaan pienen jäniksen. Ehkä joku sitten kuitenkin piti minusta.
"Kaikki menee vielä hyvin, usko pois", oli hän sanonut. "Karpalopunasta tulee hyvä päällikkö Tuuliklaanille, hän on oiva Naalitähden seuraaja."
Nyökkäsin. Uskoin sen täysin.
Kun Karpalopuna sitten vihdoin ja viimein saapui leiriin, oli hän saanut uuden nimensä ja uuden aseman. Karpalopunasta - tai no, Karpalotähdestä tulisi todella hyvä päällikkö. Häm kutsui klaanin koolle ja istahdin Timoteitassun ja Tähtimötassun viereen. Karpalotähti aloitti nimittämällä Laventelitassusta, Mahtitassusta, Ylvästassusta ja Sulkatassusta soturit. Katsoin hieman kateellisena vastanimitettyjä Laventeliaamua, Mahtivarjoa, Ylväsliekkiä ja Sulkataivasta. Vielä jonain päivänä olisi minunkin vuoroni.
“Tillitassu, koska Naalitähti ei ole enää jatkamassa koulutustasi, nimeän Herhiläisraidan uudeksi mestariksesi”, Karpalotähti maukui kohdistaen katseensa minuun. Nyökkäsin hyväksyvästi. Herhiläisraita oli ollut yksi Naalitähden luottosotureista ja yksi klaanin vanhimmista ja kokeneimmista sotureista. Hän tulisi olemaan yhtä hyvä mestari. Ainoa juttu minua vain mietitytti, se että Herhiläisraita oli edelleen parantajan pesällä. Karpalotähti nimitti vielä varapäällikökseen Lovijuovan, joka vaikutti olevan monelle mieluinen valinta.
Kun kokoontuminen vihdoin päättyi, jäi Karpalotähti istumaan Suurkiven juureen. Astelin hieman arasti hänen luokseen.
"Hei Karpalotähti", mau'uin ja kumarsin hieman ujosti. "Onnea päällikkyydestä, se on varmasti hienoa. Sinusta tulee vielä hyvä päällikkö, t-tiedän sen. Ja olethan sinä jo. Minulla on vain kysymys... Herhiläisraita on edelleen parantajan pesässä niin miten on koulutukseni laita?"

//889 sanaa
//Karpalo? Toivottavasti en hitannu ketää

Nimi: Karpalotähti

23.10.2018 13:51
Laventelitassu istahti Suurkiven juurelle ja kallisti hieman päätään takakenoon nähdäkseen minut. Naaraan laventelinsiniset silmät olivat apposen auki ja hänen viiksensä värisivät pienesti. Suljin silmäni hetkeksi ja yritin palauttaa seremonian tuttua lorua mieleeni. Sen muistaminen kävikin yllättävän helposti ja pystyin aloittamaan ilman pidempiä viivytyksiä:
“Minä, Karpalotähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Laventelitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?” Laskin kysyvän katseeni oppilaaseen. Tunsin kuinka korvannipukoitani kuumotti. Ei ollut aivan sattumaa, että olin päättänyt nimetä Laventelitassun ensimmäisenä.
“Lupaan”, Laventelitassu vastasi kristallinkirkkaalla äänellä.
“Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Laventeliaamuna. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja oikeudenmukaisuuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi”, julistin rintaani röyhistäen ja loikkasin naaraan luokse kiven juurelle. Astelin hänen eteensä ja kumarruin koskettamaan vastanimetyn soturin päälakea kuonollani. Tunsin kuinka Laventeliaamu nuolaisi nopeasti lapaani ja peruutti sitten soturien rivistöön. Räpäytin mietteliäänä silmiäni ja loikkasin takaisin Suurkiven päälle. Annoin katseeni kiertää innokkaiden oppilaiden joukossa, joista varmasti jokainen odotti saavansa oman soturinimensä. Mielestäni kaikki olisivat ansainneet omansa samantien, mutta minä en siitä päättänyt vaan heidän mestarinsa. Kohdistin katseeni mustaan, solakkaan kolliin, jonka harmaansiniset silmät seurasivat menoja viiruiksi painuneina. Mahtitassu. Naalitähden poika nuoremmasta pentueesta sekä yksi minun sedistäni. Ylvästassu, hänen pentuetoverinsa, istui kollin toisella puolella. Naalitähti oli esittänyt minulle toiveen heidän soturinimistänsä.
“Mahtitassu ja Ylvästassu, astuisitteko eteen?” pyysin oppilailta, jotka vilkaisivat toisiinsa yllättyneinä ja astelivat Suurkiven juurelle. Rykäisin hieman kurkkuani ja jatkoin sitten:
“Minä, Karpalotähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Mahtitassu ja Ylvästassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkenne uhalla?” Odotin oppilaiden vastausta kärsivällisesti.
“Lupaamme”, sisarukset vastasivat kuin yhdestä suusta.
Nyökkäsin tyytyväisenä. “Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan teille soturinimenne”, sanoin juhlavasti ja katsahdin ensin Mahtitassuun. “Tästä lähtien sinut tunnettakoon Mahtivarjona. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi.” Siirsin katseeni Mahtivarjon siskoon Ylvästassuun. “Tästä lähtien sinut tunnettakoon Ylväsliekkinä. Tähtiklaani kunnioittaa nokkeluuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi.” Perinteisten nimitysrimpsujen jälkeen loikkasin jo toistamiseen alas Suurkiven päältä ja kumarruin ensiksi koskettamaan Mahtivarjon päälakea kuonollani, joka puolestaan nuolaisi lapaani. Sama toistui Ylväsliekin kanssa. Kun tuoreet sorurit siirtyivät uusien pesätoveriensa joukkoon, kapusin jälleen Suurkiven päälle.
“Sulkatassu, astuisitko eteen?” pyysin harmaavalkealta naaraalta, joka tassutti Suurkiven juurelle. Hän kohotti kirkkaansinisten silmiensä jännittyneen näköisen katseen minuun.
“Minä, Karpalotähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Sulkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?” kysyin oppilaalta.
“Lupaan”, Sulkatassu sanoi varmalla äänellä.
“Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Sulkataivaana. Tähtiklaani kunnioittaa lojaalisuuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi”, ilmoitin kuuluvalla äänellä ja liu'uin kiven pintaa pitkin alas Sulkataivaan luokse. Kosketin kuonollani naaraan päälakea ja hän nuolaisi lapaani. Olin aika varma, että se kohta, mihin nuoret kissat olivat nimitysmenojen aikana nuollaiseet jo useamman kerran, oli hyvin pesty näiden toimesta, eikä minun tarvitsisi huolehtia siitä enää tänä iltana.
Vilkaisin Suurkiven päälle mietteliäänä. Ehkä olisi parempi pitää loppukokous maasta käsin.
“Tillitassu, koska Naalitähti ei ole enää jatkamassa koulutustasi, nimeän Herhiläisraidan uudeksi mestariksesi”, sanoin oppilaiden joukossa istuskelevalle tummanharmaalle naaraalle, joka nyökäytti pienesti päätään.
“Ja koska Tuuliklaani tarvitsee uuden varapäällikön olen valikoinut siihen tehtävään mielestäni sopivan kissan”, jatkoin vielä. Käänsin katseeni eturivissä istuvaan Lovijuovaan. “Lovijuova, otatko paikkasi vastaan klaanin uutena varapäällikkönä?” kysyin kollilta, joka näytti menneen hieman hämilleen.
“Otan”, hän vastasi.
“Hienoa”, hymähdin hiljaa ja heilautin sitten häntääni kokouksen loppumisen merkiksi. Kissojen hajaantuessa eri puolille leiriä yritin etsiä katseellani Laventeliaamun vaaleanharmaata turkkia. Pian huomasin hänet uusien pesätoveriensa seurasta, mutten viitsinyt mennä keskeyttämään heidän jutusteluaan. Astelin Suurkiven juurelle ja istahdin alas. Suljin silmäni ja kuvittelin olevani jälleen innokas nuori oppilas, joka halusi kuumeisesti saada soturinimensä. Haikea hymy nousi huulilleni. Aika oli kulunut liaan nopeasti. Olin ehtinyt kouluttaa yhden oppilaan, nousta varapäälliköksi ja päivän varoitusajalla joutunut ottamaan jo kannettavakseni suuremman vastuun kuin olisin koskaan voinut odottaa saavanikaan. Minulla oli nyt vastuu klaanitoverieni hyvinvoinnista.

//Joku? Anteeks, jos hittasin jotakuta liikaa. (´・_・`)
//667 sanaa.

Nimi: Hunajaviiksi

23.10.2018 11:58
Katselin, miten klaaninvanhimmat kantoivat Naalitähden ruumiin leirin aukiolle. Hänen turkkinsa oli suittu puhtaaksi, ja kun astuin lähemmäs kuollutta päällikköä, haistoin yrttien tuoksun. Se peitti alleen kuoleman ja sairauden väkevät hajut.
En ollut koskaan osannut kuvitella, että Naalitähti kuolisi. En ollut koskaan ajatellut sitä, että kuolema erottaisi meidät tällä tavalla. Kumppanini oli ollut liian nuori, hänellä oli vielä ollut paljon elettävää. Hänellä oli pennunpentuja, ehkä kohta jopa pennunpennunpentuja. Naalitähdellä olisi ollut oikeus nähdä heidän kasvavan.
Astelin surun murtamana valkean ruumiin luo ja lysähdin maahan. Viime hetkien ajan en ollut itkenyt, olin vain tuijottanut kaukaisuuteen ja ollut jonkinlaisessa sokissa. Nyt en kuitenkaan voinut estää kyynelten tuloa miettiessäni sitä kaikkea, mitä olimme yhdessä kokeneet ja mitä emme ehtineet kokea. Muistin, miten tapasimme ensimmäisen kerran Varjoklaanin ja Tuuliklaanin rajalla. Hän oli ollut oppilas, minä parantajaoppilas. Jokin hänessä oli vetänyt minua puoleensa ja olin melkein heti rakastunut häneen. Se sama asia oli viehättänyt minua aina Naalitähden kuolemaan asti ja vielä senkin jälkeen.
Asetuin makoilemaan kumppanini viereen kuvitellen, että hän vain nukkui eikä ollut koskaan kuollutkaan. Painoin kuononi Naalitähden niskaa vasten ja hengitin hänen tuoksuaan, joka oli yrttien voimakkaan hajun takana. En halunnut päästää hänestä irti, mutta minun olisi pakko. Aioin kuitenkin olla hänen vierellään vielä tämän yön. Ei tiennyt, mitä sen jälkeen tapahtuisi. En tiennyt, selviäisinkö suruni kanssa tai voisinko koskaan elää niin kuin ennen. Nyt en kuitenkaan voinut vaivata päätäni sellaisilla asioilla. Itkin vain hiljaa Naalitähden turkkiin, välittämättä muista kissoista jotka tulivat hyvästelemään hänet.

//Yrtti jos haluut? Joku?
//240 sanaa

Nimi: Laventelitassu -> Laventeliaamu

23.10.2018 07:45
Käänsin laventelinsinisen katseeni Suurkiveen, jonka päällä seisoi päättäväisen näköinen Karpalotähti, joka oli juuri palannut henkienhakumatkaltaan. Uusi päällikkö silmäili klaanitovereitaan arvioivasti ja kun tuuliklaanilaiset olivat saapuneet aukiolle, kolli aloitti kokouksen:
"Kuten kaikki varmaan jo tietävätkin Naalitähti ei ole enää keskuudessamme. Me kaikki jäämme kaipaamaan häntä. Hän oli varmasti yksi Tuuliklaanin historian merkittävimmistä kissoista. Minulla on suuret tassunjäljet täytettävänäni, enkä ehkä koskaan tule pääsemään isoisäni tasolle, mutta lupaan tehdä kaikkeni tämän klaanin eteen", Karpalotähti aloitti ja painoi leukansa hetkeksi rintaansa vasten, aivan kuin surien edesmenneen päällikön muistoa.
“On aika ottaa askel kohti valoisampia aikoja, ja mikä olisikaan parempi tapa tehdä se kuin aloittaa nimittämällä muutama uusi soturi", Karpalotähti jatkoi ja laski meripihkaisen katseensa suoraan minuun, "Laventelitassu, astuisitko eteen."
Henkäisin yllättyneenä, kun päällikkö pyysi minua astumaan eteen soturiseremoniaa varten. Tunsin Hiutaleturkin hännänpään koskettavan minua kannustavasti kylkeen, joka sai minut nousemaan ja tassuttamaan klaanitoverieni eteen. Istuuduin Suurkiven alle ja kohotin laventelinsinisen katseeni Karpalotähteen.
"Minä, Karpalotähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Laventelitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Karpalotähti kysyi ja porasi meripihkaisen katseensa minuun.
"Lupaan", ilmoitin kristallinkirkkaalla äänellä.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Laventeliaamuna. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja oikeudenmukaisuuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi."
Sen sanottuaan Karpalotähti loikkasi alas Suurkiveltä ja tassutteli ylväin askelin luokseni. Hän kumartui koskettamaan päälakeani kuonollaan ja minä puolestaan nuolaisin kollin lapaa. Sen tehtyäni peruutin sanaakaan sanomatta soturien rivistöön ja jäin odottamaan ketkä muut saisivat soturinimensä.

//Karpalo? Mahti? Sulka?
//255 sanaa

Nimi: Karpalopuna » Karpalotähti

22.10.2018 23:03
“Tällä hengellä annan sinulle kyvyn sinnikkyyteen, oli kyse sitten itsepäisestä oppilaasta tai epätoivoisesta tilanteesta, tämä henki tulee aina antamaan sinulle voimaa jatkaa eteenpäin”, Naalitähti sanoi varmalla äänellä ja kurkottui koskettamaan päälakeani kuonollaan. Tunsin pistävän tunteen lävistävän rintani. Jouduin puremaan hammasta, jotten olisi vain huutanut. Ennen kuin Naalitähti astahti taaksepäin hän kuiskasi minulle vielä nopeasti:
“Varoitan: henkien menettäminen sattuu henkisesti enemmän kuin tämä.”
Sen jälkeen Tuuliklaanin entinen päällikkö asteli vähän matkan päähän minusta, käännähti ympäri ja kohdisti syvän meripihkanväristen silmiensä katseen minuun vielä viimeisen kerran ja maukui sitten kuuluvaan ääneen:
”Tervehdin sinua uudella nimelläsi, Karpalotähti. Vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut päällikön yhdeksän henkeä, ja Tähtiklaani nimittää sinut Tuuliklaanin suojelijaksi. Puolusta sitä hyvin; pidä huolta sekä nuorista että vanhoista; kunnioita esi-isiäsi ja soturilain perinteitä; elä jokainen elämäsi ylpeästi ja arvokkaasti.” Naalitähti sulki silmänsä pieneksi hetkeksi. Se hetki tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes hän lopulta avasi ne ja huusi:
“Karpalotähti!”
Tähtiturkkiset kissat hänen takanaan yhtyivät mukaan huutoon: “Karpalotähti! Karpalotähti!”
Tunsin kuinka luomeni alkuivat lipsua kiinni. Tähtiklaanin huudot kuuluivat enää etäisesti ja niitty ympärilläni haaleni, kunnes se katosi kokonaan.

Seisahduin Tuuliklaanin leirin sisäänkäynnin eteen. Aukiolta kuului vaimeaa puheensorinaa. Vedin syvään henkeä ja pujahdin tunnelin läpi leiriin. Kissat keskeyttivät puuhansa ja kääntyivät katsomaan minuun. Astelin kissojen katseista välittämättä Suurkiven juurella lepäävän Naalitähden ruumiin luokse. Klaaninvanhimmat odottelivat pääsevänsä saattelemaan päällikköään viimeiselle matkalleen. Nyökkäsin nopeasti Nurmihampaalle, joka ryhtyi kampeamaan yhdessä Pantteriviiman ja Harmaapilven kanssa Naalitähteä Pyryviiman ja Hallasydämen selkään. Taipaleenalku seurasi hieman etäämmältä pesätoveriensa tekemisiä. Hän oli jo vanha, enkä ollut varma jaksaisoko hän Naalitähden hautapaikalle asti.
Kun klaaninvanhimmat lähtivät viemään Naalitähteä ulos leiristä tarjouduin Taipaleenalun tuekse. “Voit nojata minuun”, sanoin kohteliaasti.
Vanha naaras nyökkäsi kiitollisena ja otti tukea lavastani. Astelin Taipaleenalun kanssa ulos leiristä hieman jäljessä saattojoukosta.
Kun vanhimmat olivat saaneet Naalitähden haudattua palasimme takaisin leiriin. Annoin Taipaleenalun Pantteriviiman vastuulle ja loikin sitten aukion poikki Suurkiven luokse. Seisahduin kiven eteen ja suljin silmäni hetkeksi. Muistelin sitä sateista päivää, jona olin yrittänyt kavuta kiven päälle. Kivi oli ollut liukas ja olin luisunut väistämättä maahan ja lyönyt pääni pahasti. Tällä kertaa en aikonut tipahtaa alas. Pääsisin kiven päälle asti. Koukistin jalkojani, jännitin lihakseni ja loikkasin. Tunsin kylmän kivipinnan anturoideni alla kääntyessäni Suurkiven päällä ympäri kohdatakseni klaanini. Kokoontumiskutsua ei tarvittu, sillä kaikki olivat jo paikalla.
“Kuten kaikki varmaan jo tietävätkin Naalitähti ei ole enää keskuudessamme”, aloitin. “Me kaikki jäämme kaipaamaan häntä. Hän oli varmasti yksi Tuuliklaanin historian merkittävimmistä kissoista. Minulla on suuret tassunjäljet täytettävänäni, enkä ehkä koskaan tule pääsemään isoisäni tasolle, mutta lupaan tehdä kaikkeni tämän klaanin eteen.” Painoin leukani hetkeksi rintaani vasten ja jatkoin sitten:
“On aika ottaa askel kohti valoisampia aikoja, ja mikä olisikaan parempi tapa tehdä se kuin aloittaa nimittämällä muutama uusi soturi.” Katseeni kiinnittyi vaaleanharmaaseen naaraaseen, joka seisoi Suurkiven juurella laventelinsiniset silmät suurina. “Laventelitassu, astuisitko eteen”, pyysin ystävällisesti hymyillen.

//Laventeli?
//455 sanaa.

Nimi: Pihtapentu

22.10.2018 17:21
Haukottelin ja kierähdin selälleni. Venytin etujalkojani ylöspäin ja annoin kynsieni liukua ulos. Sen jälkeen siirsin ne taas tassujeni suojaan ja aloin etsiä lämpöä ympäriltäni. Kurotin tassuillani eteenpäin, mutta en tuntenut kissan lämpöä ainakaan niin lähellä, että olisin voinut koskettaa sitä. Käännyin hieman ja yritin uudestaan, mutta tuloksitta taas. Kolmannella kerralla käännyin enemmän ja hyvä niin. Tunsin lämpimän turkin suoraan edessäni, vain puolen hännänmitan päässä. Ryömin sitö kohti vain tunteakseni vääränlaisen karvakasan. Se oli liian pieni, eikä tuoksunut makealta. Se tuoksui melko samalta kuin minä. Silti se oli väärä kissa. Luultavasti se Setripentu, josta olin kuullut. Siirryin kauemmas Setripennusta ja jatkoin etsintöjäni. Möngin vastakkaiseen suuntaan kuin, missä olin äsken ollut, mutta en tuntenut emon lämpöä edelleenkään. Korvissani alkoi jyskyttää. Suustani karkasi pelästynyt nauku, paljon korkeampi kuin kenenkään muun ääni. Huusin uudestaan ja tunsin helpotuksekseni makean tuoksun voimistuvan. Hampaat tarttuivat niskanahkaani ja nostivat minut makean nesteen lähteelle. Painoin suuni lähteelle ja puraisin kevyesti. Lämmin neste valui suuhuni täyttäen minut lämmöllä ja onnella. Päästin pienen kehräyksen pehmeää pintaa painaen. Juotuani tarpeeksi käperryin aivan emoni viereen ja annoin itseni vaipua taas pehmeään uneen.

//179 sanaa

Nimi: Yrttikuiske

22.10.2018 16:10
Kulkiessamme hyvästelijöiden porukalla kohti leiriä, ontto tunne sisälläni tuntui yhtäkkiä kasvavan ja leviämän koko kehooni. Käännyin katsomaan taaksepäin, kohti mäkeä, jolta olimme tulleet, täysin samaan aikaan kuin Tulihenkäyksen poika, Karpalopuna. Tulihenkäys oli kulkenut välissämme ja katsoi minuun kummastuneena. Minä puolestaan olin aika varma, että olin kuullut jostakin mäeltä emoni kauhistuneen huudahduksen. Ei kai Naalitähti ollut..? Karpalopuna sanoi Tulihenkäykselle jotakin ja lähti kiitämään kohti mäkeä.
"Mennään leiriin", Tulihenkäys sanoi minulle huokaisten raskaan oloisesti ja töykkäsi minua.
Pujottauduin leiriin veljeni edellä ja huomasin, että koko klaani oli hereillä. Naalitähden heikko kunto ei ollut enää kenellekään salaisuus. Kaikki taisivat ymmärtää, että äsken oli käyty läpi viimeisiä hyvästelyjä. Minä räpäytin silmiäni kyynelten poltellessa luomiani. Vedin syvään henkeä ja valmistauduin katsomaan sitä, minkä tiesin tapahtuneen. Omituinen tunne sisälläni oli siellä edelleen, eikä ollut katoamassa hetkeen minnekään. Se tunne oli nimeltään menetyksen suru.
Karpalopuna saapui leiriin kantaen selässään Naalitähden ruumista. Hunajaviiksi kulki tämän rinnalla silmät kyynelissä, hiukan hoippuroiden surunsa taakka kannettavanaan. Se taakka meillä jokaisella oli kannettavanamme nyt. Kaipaus ja suru tuntuivat kivun pistoina minunkin sydämessäni.
Tulihenkäys ja Urhomieli juoksivat Karpalopunan luokse ja vaihtoivat muutaman sanan. Tulihenkäys otti Naalitähden ruumiin Karpalopunalta ja kantoi isänsä hengettömän kehon parantajan pesälle. Karpalopuna ja Urhomieli katosivat myöskin parantajan pesään. Minullakin olisi ollut oikeus mennä sinne, mutta sujahdin Hunajaviiksen luokse. Tämä oli pysähtynyt surun murtamana, ja minä painoin kuononi hänen turkkiinsa. En löytänyt sanoja, mutta halusin kertoa sanattomastikin emolleni, että olimme kaikki hänen tukenaan, ja että meillä muilla oli sama surun taakka kannettavanamme kuin hänelläkin. Hunajaviiksi ei ollut yksin, vaikka hän olikin menettänyt kumppaninsa. Ymmärsin kuitenkin, että kaksikolla oli ollut pitkä elämä yhdessä, eikä mikään tulisi korvaamaan Naalitähden paikkaa emoni sydämessä.
Parantajan pesällä rasahti, ja kissat kääntyivät katsomaan sinne. Karpalopuna asteli esiin. Hänestä tulisi klaaninsa seuraava päällikkö, ja hänellä oli suuret tassunjäljet paikattavanaan. Naalitähden korvaaminen olisi vaikeaa, mutta Karpalopuna kulkisi varmasti hyvin isoisänsä jalanjäljissä. Hänen täytyisi vain ansaita klaaninsa tuki, mutta en uskonut sen olevan ylitsepääsemätön ongelma.
Karpalopuna meni leirin halki suuaukolle, vilkaisi taakseen klaaninsa kissoihin, joiden yllä vallitsi painostava hiljaisuus. Sitten hän katosi yön pimeyteen. Tiesin, että kolli oli lähtenyt hakemaan henkiään. Hän ei ollut kerennyt olla kovin kauan varapäällikkönä, joten edessä oli varmasti vaativa matka päällikkyyteen.
Kului hetkinen, kunnes Ruusupiikki ilmaantui pesästään Tulihenkäys ja Urhomieli perässään. Kollikaksikko kantoi Naalitähden ruumiin keskelle leiriä. Päällikön turkki oli suittu siistiksi, ja hänen ympärillään leijui yrttien tuoksu, joka peittäisi sen kylmettyneen kuoleman hajun, joka hänestä alkaisi irrota jonkin ajan kuluttua. Yrttien lempeä tuoksu tuntui tuudittavan minua ja suruani. Nojasin edelleen emoani vasten, joka tuntui tärisevän kevyesti minua vasten. Tulihenkäys saapui luoksemme ja kosketti emonsa turkkia kuonollaan osaaottavasti, vaikka olimmekin kaikki samassa tilanteessa. Minun kyyneleeni tuntuivat jostain syystä loppuneen, vaikka vielä hetki sitten ne halusivat väen vängällä tunkea esiin. Oloni oli jotenkin turtunut, mutta samalla suru painoi minua sisältäpäin kasaan.
Hetken klaanin kissat vain katselivat Naalitähden ruumista, mutta sitten klaanimme vanhin kissa, Taipaleenalku, asteli nilkuttaen päällikön ruumiin luokse. Musta naaras tuntui sulautuvan pimeyteen koskettaessaan päällikön turkkia kuonollaan ja kuiskaten jotakin. Sitten vanha naaras nilkutti hitaasti kauemmas ja antoi tilaa muille. Vähitellen klaanin kissat kävivät jokainen vuorollaan hyvästelemässä ja vaihtamassa kieliä viimeisen kerran Naalitähden kanssa. Kun kaikki olisivat tehneet sen, me voisimme asettua isämme ruumiin vierelle koko yöksi ja valvoa hänen kunniakseen. Luultavasti koko klaani valvoisi kanssamme, olihan kyseessä päällikön kuolema.

//Hunaja? Tuli? Muut?
//536 sanaa

Nimi: Karpalopuna

22.10.2018 13:52
Kuljin isäni ja muiden Naalitähteä hyvästelemään saapuneiden sukulaisteni perässä mäen rinnettä alas. Isoisä oli tahtonut viettää kumppaninsa kanssa viimeiset hetkensä, ennen kuin häntä saavuttaisiin noutamaan mukaansa Tähtiklaanin kaukaisille metsästysmaille. Tiesin, että se tulisi tapahtumaan pian. Aivan liian pian.
Outo tunne sai minut pysähtymään. Olimme jo ehtineet leirin sisäänkäynnin eteen, kun yhtäkkiä kylmätväreet olivat kulkeneet selkäpiitäni pitkin aina hännänpäähän saakka ja saaneet minut jähmettymään niille sijoilleni. Käänsin hitaasti päätäni tulosuuntaan ja pystyin melkein jopa vannomaan, että olin kuullut sen suunnalta huutoja.
“Isä”, sihahdin edessäni seisovalle Tulihenkäykselle, joka katsahti minuun lapansa ylitse, “ota leirissä komento sillä välin kun olen poissa. Palaan pian.”
Sen jälkeen käänsin soturille selkäni ja lähdin pinkomaan hurjaa vauhtia sitä mäkeä kohti, minkä päälle Hunajaviiksi ja Naalitähti olivat jääneet katselemaan tähtiä. Päästyäni mäen päälle näin isoisäni hervottomaksi valahtaneen ruumiin makaamassa maassa ja hänen kumppaninsa Hunajaviiksen kyyristyneen kollin vierelle hiljaa nyyhkyttäen.
“Ei, isoisä...” Kyynel vierähti poskelleni. Astelin lähemmäksi päällikön liikkumatonta ruumista. Kyyristyin isoemoni vierelle ja hautasin kuononi Naalitähden turkkiin. Ruumis oli yhä lämmin, mistä saatoin päätellä, että isoisä oli lähtenyt vasta hetki sitten.
*Toivottavasti näemme pian.* Suljin silmäni hetkeksi ja hengitin kollin tuoksua, joka oli pikkuhiljaa alkanut peittyä vahvistuvan kalmanlöyhkän alle.
“Viedään hänet leiriin”, sanoin Hunajaviikselle ääni värähtäen ja nousin seisomaan vapiseville jaloilleni. Pyyhkäisin nopeasti nenääni käpälälläni ja kumarruin sitten niin, että kellertävän oranssi naaras sai kammettua päällikön ruumiin selkääni.
Lähdin jo toistamiseen kulkemaan alas mäen rinnettä, tosin tällä kertaa Naalitähti - tai se, mitä hänestä oli vielä jäljellä - mukanani. Hunajaviiksi asteli vierelläni. Tunsin hänen surunsa. Se leijaili ilmassa sakeana kuin sumupilvi ja kietoi meidät sisäänsä. Naaraan surusta kuvastui se kaipuu ja kipu, minkä Naalitähden lähtö oli jättänyt jälkeensä.
“Karpalopuna!” Tulihenkäys ja Urhomieli juoksivat meitä vastaan. He pysähtyivät huomatessaan Hunajaviiksen ja selässäni retkottavan Naalitähden, jonka syvän meripihkaiset silmät olivat painuneet ikuisiksi ajoiksi kiinni.
Katsahdin isääni avuttomana. Kyynelet kirvelivät silmiäni. En tiennyt mitä tehdä. Mitä minun pitäisi sanoa klaanille? Syyttäisivätkö he minua Naalitähden kuolemasta?
Tulihenkäys ja Urhomieli vaihtoivat merkitseviä katseita keskenään. He tassuttelivat luokseni ja Urhomieli auttoi siirtämään isänsä ruumiin Tulihenkäyksen selkään. Vilkaisin entiseen oppilaaseeni kiitollisena ja otin huteran askelen leirin suuntaan.
Koko klaani oli hereillä. Kissat istuskelivat hiljaa aukion reunamilla ja seurasivat murheellinen katse silmissään kuinka Tulihenkäys kantoi Naalitähden ruumista parantajan pesälle. Näin sivusilmällä Laventelitassun kuutamon hopeoiman hahmon ohittaessani oppilaiden nukkumapaikat. Tunsin hänen katseensa polttelevan nahkaani, mutta en juuri nyt pystynyt kohtaamaan naaraan laventelinsinisiä silmiä.
Ruusupiikki oli sijannut Naalitähdelle vuoteen sairasaukiolle. Hän oli koonnut vuoteen vierelle tukon tuoksuvia kasveja, joista yksi toi mieleeni oitis Laventelitassun.
Tulihenkäys laski isänsä ruumiin varovasti pehmeille sammalille, jonka jälkeen hän peruutti taaksepäin ja istahti alas. Urhomieli seisoi hänen vieressään.
Laskin katseeni tassuihini. Mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi? Oikeastaan vastaus kysymykseen oli jo itsestäänselvyys. Klaani tarvitsi päällikön, ja minun olisi otettava se rooli.
Astelin Ruusupiikin luokse, joka oli ryhtynyt siistimään Naalitähden sekaista turkkia.
“Jos se ei ole liikaa vaadittu, voisitteko odottaa minun paluutani ennen kuin laskette isoisän viimeiseen leposijaansa? Haluan olla mukana hautaamassa hänet”, sanoin hiljaa parantajalle, joka nyökäytti pienesti päätään.
“Olet siis valmis hakemaan henkesi?” hän kysyi.
“Pakon edessä”, vastasin empien.
“Tarvitsetko matkayrttejä?”
“Enköhän pärjää ilmankin.” Nyökkäsin Ruusupiikille vielä kerran nopeasti ja astelin sitten aukiolle. Tunsin klaanitoverieni katseet turkissani kävellessäni aukion poikki uloskäynnille. Vilkaisin lapani ylitse viimeisen kerran aukiolle, jossa vallitsi suorastaan painostava hiljaisuus. Sen jälkeen käänsin katseeni kaukana edessäpäin avautuville nummille ja aloitin matkani kohti Korkokiviä, joiden luona tiesin kokevani kenties elämäni suurimman muutoksen.

Hirviö juoksi salamannopeudella ohitseni ja sen aiheuttama ilmavirta pörrötti pähkinänruskeaa turkkiani. Kun se oli turvallisen välimatkan päässä uskaltauduin ylittämään ukkospolun. Korkokivet näkyivät jo selvästi ja se lisäsi vauhtia askeliini. Pysähdyin vasta kun olin saapunut Emonsuulle. Nielaisin hiljaa ja astuin epäröiden sisälle läpitunkemattomaan pimeyteen, joka kutsui minua tulemaan peremmälle.
Käytävä, joka johti Kuukiven luolaan, oli ahdistavan kapea. Pelkäsin aika ajoin jääväni jumiin tai kompastuvani johonkin, sillä en nähnyt paria hännänmittaa pidemmälle. Koska en voinut luottaa silmiini, päätin sulkea ne ja turvautua ainoastaan viiksiini. Tunnustelin viiksilläni edestäpäin tulevaa heikkoa ilmavirtaa. Aina silloin tällöin tunsin kylmän kiviseinämän hipovan viiksieni kärkiä ja saavan niskakarvani nousemaan pystyyn.
Avasin silmäni vasta kun huomasin luomieni läpi kajastavan heikkoa kuunvaloa. Haukkasin henkeä hämmästyneenä. Edessäni avautui luola, jonka keskellä kohosi suuri kivi, joka hehkui aavemaisesti katosta tihkuvan kuutamon valossa. Astelin kiven luokse  ja kyyristyin sen vierelle. Vedin syvään henkeä ja kurkotuin koskettamaan kiven hohtavaa pintaa kuonollani. Kiven kylmyys sai minut säpsähtämään. Samassa luola ympärilläni katosi ja tunsin putoavani yhä vain syvemmälle pimeyteen.

Heräsin keskellä hiljaista niittyä. Kömmin edelleen hieman päästä pyörälläni seisomaan ja katsahdin ympärilleni silmiäni siristellen. En ollut yksin; niitylle oli ilmestynyt suuri joukko tähtiturkkisia kissoja.
“Tervetuloa Karpalpuna. Oletko valmis saamaan yhdeksän henkeäsi?” Huomasin, ettei kukaan kissa avannut suutaansa, mutta silti kuulin monen kirjavan äänen puhuttelevan minua.
“Kyllä”, vastasin ja otin tukevamman asennon.
Katseeni kiinnittyi pieneen punertavanoranssiin kolliin, joka lähestyi minua meripihkaiset silmät leikkisästi tuikkien. Suuni loksahti auki hämmästyksestä. Oliko tuo...? Ei se voinut olla!
“Juolukkapentu”, kuiskasin epäuskoisena, ja pieni kolli nyökkäsi.
Kumarruin alemmaksi, jotta pentu yltäisi koskettamaan päälakeani kuonollaan. “Tällä hengellä annan sinulle onnellisuutta. Käytä sitä muistaaksesi, että onnellisuuteen ei aina tarvita suuria ihmeitä”, Juolukkapentu maukui ja astahti sitten taaksepäin. Tunsin kuinka kuin villinä nummilla puhaltava tuuli olisi kulkenut juuri lävitseni ja tuonut mukanaan lämpimän hyvänolon tunteen. Räpäytin silmiäni häkeltyneenä ja nostin katseeni toiseen pentuun, joka oli ilmestynyt veljeni paikalle kuin tyhjästä.
“Tällä hengellä annan sinulle kyvyn ymmärtää, ettei koko merkitse kaikkea. Käytä sitä arvioidessasi vastustajasi vahvuuksia”, tummanharmaa, miltei musta kollipentu naukaisi ja kosketti Juolukkapennun tavoin päälakeani kuonollaan. Samassa tunsin olevani pieni kuin kirppu klaaninvanhimman turkissa, mutta oloni oli yhtä vahva kuin ennenkin.
Pentu loikki takaisin tähtiturkkisten kissojen joukkoon ja luokseni tassutti tuttu naaras. Lakkatassun vaalean lehdenvihreät silmät katsoivat minuun lämpimästi.
“Tällä hengellä annan sinulle toivoa. Käytä sitä löytääksesi valonpilkahdus synkimpänäkin aikana”, hän sanoi pehmeällä, kehräävällä äänellä ja kosketti päälakeani kuonollaan. Hetkeksi näkökenttäni sumeni ja näin mustaa, mutta sitten pimeys alkoi rakoilla ja heikot valonsäteet tunkeutuivat tajuntaani. Se tuntui siltä kuin aivoihini olisi satanut käpälällinen kylmää lunta.
Ravistelin päätäni saadakseni tuntemuksen pois. Avasin silmäni ja seuraavana edessäni seisoi pienikokoinen vaaleanharmaa naaras, joka toi Laventelitassun erehdyttävästi mieleeni, mutta minä tiesin, että minun Laventelitassuni oli turvassa kotona.
“Tällä hengellä annan sinulle luottamusta. Käytä sitä voidaksesi luottaa lähimmäistesi apuun”, naaras maukui ja kosketti päälakeani. Tunsin kuinka kuin palava liekki olisi poltellut rintaani. Horjahdin hieman ja haukoin henkeä peläten tukehtuvani. Kipu loppui onneksi nopeasti ja olin valmis vastaanottamaan viidennen henkeni.
Tunnistin Kultaliekin kullanruskean hahmon. Entinen mestarini asteli luokseni vieno hymy huulillaan karehtien. Setäni oli kuollut samoihin aikoihin Lakkatassun kanssa, enkä ollut nähnyt häntä useaan kuuhun.
“Tällä hengellä annan sinulle kyvyn käsittää, etteivät vain soturit puolusta klaania. Käytä sitä osataksesi arvostaa kaikkia klaanisi jäseniä ja heidän tekojaan klaanin hyväksi”, Kultaliekki sanoi vakaalla äänellä ja kumartui koskettamaan päälakeani. Yhtäkkiä tajusin olevani Tuuliklaanin leirissä, näkeväni kaiken taas pennun silmin. Toinnuttuani nyökkäsin nopeasti sedälleni ja kuiskasin hänelle hiljaa:
“Kiitos kaikesta. En olisi tässä ilman sinua.”
Kultaliekki väläytti minulle pienen hymyn ja tassutti sitten takaisin Tähtiklaanin kissojen luokse. Hänen jälkeensä paikalle tassutti luonnonvalkea laikukas naaras, joka omasi vihreät, viirumaiset silmät. Naaras nyökkäsi minulle pienesti ja maukui sitten:
“Tällä hengellä annan sinulle kyvyn kokea emon rakkauden. Käytä sitä suojellaksesi klaanitovereitasi samalla vimmalla kuin emo pentujaan.” Kissan koskettaessa päälakeani lysähdin maahan. Vihlova kipu raastoi rintaani ja oli vähällä etten olisi alkanut ulvoa silkasta tuskasta, mutta onnistuin hillitsemään itseni ja pitämään suuni kiinni.
*Ryhdistäydy, Karpalopuna, enää kolme henkeä jäljellä*, patistin itseäni ja nousin seisomaan. Haukkasin kerran henkeä ja kohtasin sitten jäänsiniset silmät, jotka katsoivat minua ystävällisesti. Valkea naaras, jonka kyljessä oli kaksi vaaleanharmaata laikkua, seisoi edessäni. Hänen kurkottui minua kohti ja kehräsi hiljaa:
“Tällä hengellä annan sinulle jaloutta. Käytä sitä auttaaksesi vähäosaisia.” Tuntui siltä kuin vuolaana virtaava joki olisi vellonut hetken ajan sisällän.
*Vielä kaksi.* Huokaisin raskaasti ja katselin naaraan loittonemista lopen uupuneena. Katseeni kirkastui huomatessani valkeaturkkisen kollin lähestyvän minua. Hetken ajan luulin nähneeni Naalitähden, mutta kollin lehdenvihreät silmät paljastivat hänet eri kissaksi.
“Tällä hengellä annan sinulle rohkeutta. Käytä sitä kohdataksesi pelkosi”, hän sanoi ja kosketti päälakeani. Suljin silmäni ja valmistauduin tuntemaan polttelevaa kipua, mutta tällä kertaa tunsinkin voimistuvani. Minulla oli sellainen olo, että olisin pystynyt voittamaan vaikka mäyrän.
Kollin palattua tähtikissojen riviin näin hänet; Naalitähti asteli minua kohti syvän meripihkaisissa silmissä eloisa katse. Hän näytti taas vahvalta ja terveeltä, kuten ennen sairastumistaan. Isoisä avasi suunsa sanoakseen:

//Naali?
//1337 sanaa.

Nimi: Nagini

22.10.2018 13:00
Hunajaviiksi: 5kp -

Naalitähti: 52kp! Hyvää matkaa Tähtiklaaniin! -

Yrttikuiske: 20kp! -

Karpalopuna: 14kp -

Tulihenkäys: 9kp -

Surmaviilto: 5kp -

Laventelitassu: 9kp -

Leutotaival: 11kp -

Mahtitassu: 5kp -

Nimi: Hunajaviiksi

21.10.2018 23:09
Tunsin, miten Naalitähden keho valahti veltoksi olallani ja vedin terävästi henkeä. Kumppanini oli menettänyt viimeisen henkensä. Hän oli kuollut.
Silmäni täyttyivät kyynelistä niin, että näin vain sumeasti ympäristöni. Haukoin henkeäni ja laskin valkean kollin ruumiin maahan. Pidättelin vielä kyyneleitäni, sillä jos olisin antanut periksi niille, se olisi tarkoittanut toivon olevan jo poissa. Kumarruin Naalitähden ruumiin viereen ja yritin epätoivoisesti etsiä sydämen sykettä, hengenvetoa tai mitä tahansa merkkiä siitä, että rakastamani kissa olisi vielä elossa. Mutta Naalitähti ei osoittanut mitään elonmerkkiä, ja minun oli myönnettävä itselleni, että hän tosiaan oli poissa.
"Ei... Ei", vaikeroin lysähtäen Tuuliklaanin päällikön ruumiin viereen. Painoin pääni hänen kaulansa turkkiin, antaen kyynelteni virrata hänen turkkiinsa. Tärisin kauttaaltani itkiessäni.
"Ei!"
Ääneni särkyi ja pudottauduin ulvaisuni jälkeen jälleen Naalitähden viereen. Naalitähti, minun kumppanini, pentujeni isä, ainoa, jota koskaan olin rakastanut ja jota koskaan tulisin rakastamaan, oli kuollut. En pystynyt ajattelemaan selkeästi, en muuta kuin hänen kuolemaansa. Kaikki tuntui loppuneen. Tuntui, ettei elämää olisi enää. Se oli kuollut Naalitähden mukana.

//Karpalo? Joku?
//160 sanaa

Nimi: Naalitähti

21.10.2018 22:41
Katsoin hiuakan haikeana muiden sukulaisteni poistumista, mutta tiesin näin olevan paremmin. En tahtonut tuottaa pennuilleni saati poikani Tulihenkäyksen pennuille sitä tuskaa, että he olisivat läsnä minun kuollessani. En tietenkään olisi tahtonut sitä tuskaa Hunajaviikselekään, mutta tarvitsin naaraan rinnalleni viimeiseksi hetkeksi. En tulisi hetkeen kohtaamaan tätä naarasta, joten vaalin viimeistä hetkeä, joka minulla oli hänen kanssaan.
Suljin hetkeksi silmäni ja kuuntelin tuulen ujellusta. Se oli kuin surulaulu, joka ulvoi yksin minulle. Aivan kuin nämä nummetkin jäisivät kaipaamaan minua. Toki saatoin myös kuvitella tämän kaiken, mutta jostakin syystä kuolema sai minut tuntemaan oloni erityiseksi. Aivan kuin näkisin kaiken uusin silmin. Näin nut selvästi kaiken, mitä en koskaan ennen ollut arvostanut. Aistin tämän kaiken vaikka silmäni olivatkin suljetut.
Avatessa silmäni kohtasin Hunajaviiksen kasvot. Ne olivat aivan yhtä kauniit ja nuorekkaat kuin ensimäisen kerran kun näin ne. Kyynel vierähti poskeltani.
"Olen pahoillani kaikesta tuskasta, joka on raastanut sydäntäsi tämän kuun aikana. Tämä on ollut raskasta aikaa meille kaikille, mutta sinulle eniten", yskin kumppanilleni. Hunajaviiksi hyssytteli minua ja painoi päänsä kylkeäni vasten.
"Älä puhu. Älä sano mitään. Älä tee tästä itsellesi tuskallisempaa kuin se on", naaras maukui hiljaa. Hänen äänestään kuuli, että hän pyrki olemaan rohkea, mutta se petti välillä. Hänen äänensä vapisi enemmän kuin se normaalisti tekisi hänen ollessa epävarma tai allapäin. Hän oli aivan selvästi murtunut ja ainoastaan minun takiani.
"Sinä et ansaitse tätä. Sinä ansaitset enemmän. Minun ei olisi... Minun olisi pitänyt... En olisi... ", aloitin uudestaan puhumisen, vaikkakin kivuliaasti takkuilen, mutta Hunajaviiksen hyssyttely katkaisi minut kerta toisensa jälkeen. Nostin hiukan päätäni ja Hunajaviiksi väistyi. Katsoin naarasta syvälle lehdenvihreisiin silmiin. Kurotuin häntä kohden ja painoin pääni naaraan olan ylitse tämän niskaan. Halasin kumppaniani viimeisen kerran.
"Näin on hyvä", maukaisin hiljaa. "Vain minä ja sinä olemme jäljellä. Kaikki on niin kuin sen kuuluisi olla."
Näin Kohinamielen kasvot nyt selkeästi. Kolli ei sanallisesti painostanut minua, mutta hänen katseensa pyysi minua olemaan nopea.
"Kaikki on täydellisesti", kuiskasin vielä kerran. Kipu ei tuntunut enää missään. Oloni oli keveä kuin höyhen, mutta ruumiini alkoi tuntua kiveä painavammalta. Hunajaviiksen kasvoilta putosi kyyneliä selälleni. Taistelin omia kyyneliäni vastaan parhaani mukaan.
"Olet kaikkea mitä olen ikinä toivonut. Olet enemmän. Olet ikuisen rakkauteni kohde. Edes Tähtiklaani ei voi erottaa meitä", kuiskasin hiljaa tuuliin. Toivoin todella Hunajaviiksen kuulleen minut, vaikka en miltein edes itse kuullut omia sanojani. "Minä rakastan sinua."
"Minä rakastan myös sinua", Hunajaviiksi vastasi surullisesti ja jopa hiukan sekavasti. Nostin katsettani hiukan ja näin Kohinamielen hahmon nyökkäävän minulle. Nyökkäsin takaisin tähtikissalle. Vedin vielä viimeisen kerran keuhkoni täyteen Hunajaviiksen omaa tuoksua, sillä tahtoisin sen olevan viimeinen muistoni Tuuliklaanista. Pieni rusehtava kolli asteli eteeni ja kosketti nenääni omallansa viedäkseen viimeisen henkeni.
Tunsin valuvani ulos ruumiistani. Pian seisoinkin Kohinamielen vierellä. Käännyin silmät täynnä kyyneliä kohti takanani olevaa näkyä. Oma ruumiini valahti veltoksi Hunajaviiksen olalle ja naaras itki äänettömästi. Meripihkaiset silmäni olivat sumeat kyynelistä.
"Olen pahoillani", maukaisin ääneni sortaen, vaikka tiesin olevani naaraan kuuloalueen ulkopuolella. Hunajaviiksi ei enää kuulisi ääntäni tai näkisi silmiäni avoimina. Hän ei pian näkisi minua lainkaan. Enkä minä häntä. En samalla tavalla kuin ennen. Käänsin katseeni huutoa pidätellen kohti tähtitaivasta, josta pian tulisi uusi kotini. Kyyneleet polttivat silmiäni kuin tuhat liekkiä, mutta tähdet ylläni olivat kauniimpia kuin koskaan.
"Oletko valmis?" Kohinamieli kysyi astellessansa vierelleni. Katseeni kääntyi viimeisen kerran kumppaniini sekä itseeni.
"Olen valmis", maukaisin koottuani itseni. Käänsin katseeni tyynesti kohti Kohinamieltä. "Näytä minulle polku kohti Tähtiklaania."

// 545 sanaa
// R.I.P. Naalitähti 23.2.2017-21.10.2018

Nimi: Yrttikuiske

21.10.2018 12:56
Pyyhkäisin kyyneliäni sivuun ja katselin rakasta isääni, joka lausui vuorotellen jokaiselle sukulaiselleen luultavasti viimeisiä sanojaan. Se, mitä hän oli sanonut minulle, tuntui painuneen syvälle sydämeeni. En koskaan tulisi unohtamaan hänen sanojaan minulle, tälläkin hetkellä tuntui, kun sanojen kaiku olisi kelautunut aivoissani edestakaisin.
Karpalopuna ja Herukkatassu olivat saapuneet paikalle, ja isä oli ohjeistanut klaanimme tulevaa päällikköä ja lausunut kaksikollekin viimeiset sanansa. Kohotin katseeni jälleen taivaalle. Tähdet tuikkivat kirkkaina, kuin odottaen saavansa vastaanottaa isämme joukkoonsa. Naalitähden lausuttua minulle viimeiset sanansa, omituinen rauha oli valloittanut sisimpäni, ja kyyneleet olivat väistyneet hetkeksi sivummalle. Luomieni takana tuntui silti kevyt polte, aivan kuin kyyneleet odottaisivat hyvää hetkeä tulla takaisin.
Siirsin silmäni isään, jonka valkea turkki johti myöhäisen illan pimeydessä. Hetken olimme kaikki hiljaa siinä, yhdessä, tuulenhenkäykset ja hiljaisuus seuranamme, kunnes Naalitähti sanoi:
"Jättäisittekö meidät nyt, haluan olla kaksin Hunajaviiksen kanssa."
Suljin silmäni muutamaksi sekunniksi huokaisten äänettömästi. Aika oli tullut. Nousin tassuilleni muiden mukana. Muut kävivät Naalitähden rinnalla viimeisen kerran, samoin minä.
"Jään ikävöimään sinua, isä. Rakastan sinua", kuiskasin hyvin hiljaa kuono vasten isän turkkia.
Tiesin toistavani itseäni, mutta ei kai sitä voinut sanoa tarpeeksi toiselle rakastavansa tätä? Suljin silmäni hengittäen Naalitähden tuoksua.
"Hyvästi, ja onnea matkaan", lausahdin vielä hiljaa ja peräännyin sitten pois isäni luota, kääntyen ympäri ja palaten leiriin, vilkaisten Naalitähden vaaleaa hahmoa viimeisen kerran ennen leiriin pujahtamista.

//Öääh tästä ei taas tullu mitään, mutta muut?
//213 sanaa

Nimi: Karpalopuna

21.10.2018 12:12
“Karpalopuna ja Herukkatassu te olette klaanin tulevaisuutta. Kuunnelkaa sydäntänne, kuunnelkaa järkeänne ja palvelkaa klaania kunnialla minun muistokseni.” Naalitähden ääni oli tuskin enää kuiskausta kuuluvampi. Hän heikkeni hetki hetkeltä. Katsoin isoisääni surullisena. Naalitähti oli palvellut Tuuliklaania niin pitkään kuin vain jaksoin muistaa. Miksi hänen piti jättää meidät juuri nyt? Tuskin olin ehtinyt olla varapäällikkönä kahta auringonnousua pidempään, kun jo joutuisin taivaltamaan Korkokiville ja ottamaan suuren vastuun kannatteltavaksi. Minä en osannut johtaa, en vielä, mutta toivoin, että minustakin tulisi joskus yhtä hyvä ja kunnioitettava päällikkö kuin isoisäni oli parhaimpina aikoinaan ollut.
“Karpalopuna.” Naalitähden hiljainen nauku sai minut palaamaan takaisin maanpinnalle. Huomasin hänen nousseen istumaan ja kurkottuvan korvaani kohti kovin vaivalloisen näköisesti. Tajusin kumartua lähemmäksi häntä, jotta tämä pystyisi sanomaan asiansa. “Sinä olet klaanin seuraava päällikkö ja edessäsi on monen oppilaan nimitys, kuten arvata saatat. Tahdon kuitenkin ilmaista toiveeni poikani sekä tyttäreni nimistä. Toivon Mahtitassun saavan nimekseen Mahtivarjo, kuvastamaan hänen salaperäisyyttään sekä hänen monia puoliaan, joita hän välillä piilottaa muilta läheisiltään. Ylvästassulle taas toivon Ylväsliekkiä, sillä naaraan päättäväisyys ja itsepäisyyskin on välillä aivan omaa luokkaansa ja roihuavat kuin tuli. Ne ominai
suudet miltein vaativat saada tunnustuksen jo hänen nimessään.”
Naalitähti hiljeni hetkeksi. “Ymmärrän kyllä, jos näet joidenkin muiden nimien korostavan setääsi ja tätiäsi, mutta tahdoin vain että kuulet ehdotukseni”, hän sanoi ja vetäytyi takaisin Hunajaviiksen vierelle. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini, mutta olin vannonut itselleni, etten aikoisi näyttää heikkoutta kuolevan päällikön edessä.
“Lupaan toteuttaa toiveesi, isoisä”, kuiskasin hiljaa ja nousin seisomaan. Loin kirkkaalle tähtitaivaalle surumielisen katseen. Olivatko Tähtiklaanin soturit saapuneet odottamaan Naalitähden hengen irtoamista ruumiistaan? Olisiko aika jo käsillä? Sen saattoivat ainoastaan tietää isoisäni ja Tähtiklaani, joka vartoi vanhaa soturia luokseen.
Käännähdin ympäri ja astelin vähän matkan päässä istuvan Tulihenkäyksen luokse. Isäni käänsi surumielisen katseensa minuun. Tunsin myötätuntoa häntä kohtaan. Oli varmasti kamala saada tietää, että oma isä saattaisi kuolla hetkenä minä hyvänsä. Istuuduin hänen vierellensä ja laskin katseeni tassuihini. En löytänyt oikeita sanoja, joten siksi tyydyinkin vain istumaan hiljaa paikoillani ja katsomaan hennon tuulenvireen tahtiin taipuvia kasveja.

//Naali? Muut?
//324 sanaa.

Nimi: Naalitähti

21.10.2018 11:05
Yskäisin raskaasti ja suustani putosi punertavampi vaahtokasa kuin aikaisemmin. Käänsin katseeni pahoittelevasti Karpalopunaan.
"Olen pahoillani, että tämä kaikki tuli sinulle niin yllättäen", yskähdin varapäällikölleni. "Tiesin kyllä itse näin käyvän, mutta en antanut klaanin tietää totuutta viimeisestä hengestäni. Ainoastaan muutama kissa tiesi asiasta."
Laskin katseeni myös Herukkatassuun, joka oli tullut veljensä mukana. Minulla ei olisi kovinkaan paljoa aikaa puhutella heitä kahdestaan, sillä näin kaukaa kuinka Kohinamielen hahmo piirtyi nummille. Pieni hiekanvärisen turkin omaava meripihkanvärisin silmin varustettu kolli oli tullut noutamaan minua. Huokasin raskaasti. Muustin vieläkin kristallin kirkkaasti hänen antaman viimeisen henkeni.
*Ymmärrys*, ajattelin pääni sisällä. Sitä hetken pohtiessani tajusin, että hulluksi tehnyt sairauteni oli väistynyt jo jonkin aikaa sitten pääni sisältä. En ollut tuntenut itseäni uhkaksi muille hetkeen. Se ei kuitenkaan riittäisi korvaamaan aikaa, jonka tulisin menettämään. Minä en parantuisi vaikka hulluuteni oli tiessä.
"Karpalopuna ja Herukkatassu te olette klaanin tulevaisuutta. Kuunnelkaa sydäntänne, kuunnelkaa järkeänne ja palvelkaa klaania kunnialla minun muistokseni", kähisin kaksikolle siitä huolimatta, että jokainen puhumani sana sai Kohinamielen astelemaan lähemmäs minua.
Katseeni pysähtyi vielä Karpalopunaan. Pojanpoikani näytti surumielisemmältä kuin olisin voinut kuvitella hänen olevan. En uskonut, että olin voinut koskettaa näin monenkin läheisen kissani elämää, vaikka olinkin ollut heidän kanssaan etäinen pidempään kuin olisin sallinut itseni olevan.
"Karpalopuna", maukaisin hiljaa kollin nimen ääneen. Nousin väkisin istumaan ja kurottautumaan lähemmäs pojanpoikani korvaa. Onnekseni Karpalopuna ymmärsi vihjeen ja kumartui lähemmäs. "Sinä olet klaanin seuraava päällikkö ja edessäsi on monen oppilaan nimitys, kuten arvata saatat. Tahdon kuitenkin ilmaista toiveeni poikani sekä tyttäreni nimistä. Toivon Mahtitassun saavan nimekseen Mahtivarjo, kuvastamaan hänen salaperäisyyttään sekä hänen monia puoliaan, joita hän välillä piilottaa muilta läheisiltään. Ylvästassulle taas toivon Ylväsliekkiä, sillä naaraan päättäväisyys ja itsepäisyyskin on välillä aivan omaa luokkaansa ja roihuavat kuin tuli. Ne ominaisuudet miltein vaativat saada tunnustuksen jo hänen nimessään."
Hiljenin hetkeksi, sillä kurkkuani vaivasi erittäin ikävä tunne." Ymmärrän kyllä, jos näet joidenkin muiden nimien korostavan setääsi ja tätiäsi, mutta tahdoin vain että kuulet ehdotukseni."
Vetäydyin kauemmas Karpalopunasta takaisin makaaman Hunajaviiksen vierelle odottamaan joko Karpalopunan vastausta tai Kohinamielen viimeisiä sanoja.

// 327 sanaa
// Karpalo? Muut?

Nimi: Karpalopuna

21.10.2018 10:11
En ollut koskaan ennen juossut niin lujaa. Siskoni Herukkatassu sinnitteli vauhdissani. Ruusupiikki oli tullut ilmoittamaan meille, että Naalitähden vointi oli huonontunut entisestään, eikä hän ehkä kestäisi aamuun asti. Ei se voinut olla niin! Isoisä oli vahva soturi! Oliko tämä todella hänen viimeinen henkensä? Miksen minä ollut tiennyt tästä mitään? Olisin ehkä osannut auttaa isoisää! Liian moni jäisi kaipaamaan häntä - minut mukaan laskien.
Hidastin vauhtiani nähdessäni erään pienen mäen päällä kissoja. Tunnistin isäni Tulihenkäyksen olevan heidän joukossa. Keuhkojani poltteli. En ollut uskonut voivani juosta näinkin pitkää matkaa ilman kohtauksia, mutta isoisän ajatteleminen oli antanut minulle voimia. Lähdin kiipeämään mäen päälle. Näin Naalitähden makaamassa maassa katse kohotettuna taivaalla kirkkaina tuikkiviin tähtiin. Tassuttelin hänen luokseen kuristava tunne rinnassani askel askelelta aina vain voimistuen. Kuristava tunne hellitti päästyäni isoisäni vierelle.
Istahdin Naalitähden vierelle. “Anna anteeksi, isoisä. Yritin tulla niin nopeasti kuin vain suinkin pääsin”, kuiskasin hiljaa ja käänsin katseeni Naalitähden syvän meripihkaisiin silmiin. “Minä lupaan tehdä parhaani, ettei työsi hedelmä Tuuliklaanin eteen pääse valumaan hukkaan.” Suljin silmäni hetkeksi ja hengitin isoisäni tuttua ja turvallista tuoksua hetken ajan. “Isoisä”, nau'uin ja avasin silmäni, “kiitos että olet ollut tukenani. Toivon Tähtiklaanin ottavan sinut vastaan suurella riemulla ja kunnioituksella.”

//Naali?
//192 sanaa.

Nimi: Naalitähti

20.10.2018 23:47
Yrttikuiskeen sanat tuntuivat suoraan sydämesäni. Olisin tahtonut vastata naaraalle, mutta yritin säästää voimiani aivan viimeiseen hetkeen. Aikoisin puhutella jokaista elävää pentuani viimeisen kerran ja tarvitsin siihen voimia. Yrttikuiskeen hellitettyä käänsin katseeni kahteen luottosoturiini, Lovijuovaan sekä Liskoloikkaan. Myös parantaja Ruusupiikki sattui seisomaan samalla suunnalla. En ymmärtänyt miksi kolmikko oli vielä paikalla. Luulin tehneeni Ruusupiikin pesällä selväksi, että en tahtonut ulkopuolisia paikalle.
"Pyydän teitä poistumaan ja ottamaan väliaikaisesti paikan poikani Urhomielen yöllisessä leirin valvomisessa. Tahdon kaikki kynnelle kykeneväni sukulaiset paikalle nyt enkä siedä ulkopuolisia. Heistä jokainen kaipaa ansaitsemansa hyvästelyn", maukaisin parhaani mukaan viimeisimmän käskyni luottosotureilleni sekä parantajalle. Ääneni ei melkein kestänyt, mutta sain viestini menemään perille. Kolmikko poistui kuin poistuikin. Nostin katseeni tähtitaivaalle ja jäin odottamaan myös Urhomielen sapumista. Olisin toivonut myös Karpalopunan läsnäoloa varapäällikkönäni sekä pojanpoikanani, mutta en voinut vaatia sitä häneltä. En nähnyt myöskään Herukkatassua joukossamme. Tärkeintä oli, että kumppanini sekä pentumme olivat täällä nyt.
Yllätyksekseni tunsin seuraavan kissan lämmön itseäni vasten. Laskin katsettani hiukan ja näin Tulihenkäyksen punaoranssin raidallisen pään minua vasten.
"Toivotan sinulle onnea matkaan. Toivon myös, että pystyt ohjata meitä viisaudellasi myös Tähtiklaanista käsin. En kestäisi, jos hylkäisit meidät kokonaan", Tulihenkäys maukui. Hänenkin sanansa liikuttivat minua, sillä hänellä oli aina ollut kova kiire todistamaan olevansa soturinimensä arvoinen kun hän oli paljon enemmänkin. Poikani sanat eivät kuitenkaan jatkuneet sen pidempään, sillä hän perääntyi muiden luokse. Suoristin hiukan ryhtiäni. Hunajaviiksi istui tällä hetkellä vierelläni. Nojasin puoliksi naaraan kylkeä vasten, jotta pysyisin pystyssä. Kuulin tassujen tasaista rummutusta maata vasten. Urhomieli saapui muiden sisarustensa joukkoon. Katsoin köyhästi hymyilen viittä pentuani. Minun tulisi ikävä jokaista. Tiesin kyllä, että Tähtiklaanissa toivoni mukaan tapaisin Ruokoturkin sekä Kultaliekin. Minulla olisi ehkä jokin mahdollisuus nähdä Varjoklaanissa ollut tyttäreni Narsissiviiksi. Hymyni katosi melko nopeasti. Karpalopunan lösnäolo vaivasi minua vieläkin, sillä en tuntenut sitä vieläkään. Ehkä kolli oli liian kiireinen saapuakseen. Joka tapauksessa näkisin hänet kyllä kuukivillä hyvin pian. Aikoisin tehdä Tähtiklaanille selväksi, että antaisin pojanpojalleni sinnikkyyden hengen. Toki Tähtiklaani voisi kieltää minulta sen kunnian, mutta se tulisi olemaan aivan viimeinen pyyntöni Tähtiklaanilta ennen kuin suostuisin myöntämään läsnäoloni Tähtiklaanissa. Kuka tietää ehkä saan joskus uuden mahdollisuuden palata tähän maailmaan? Nyt olin kuitenkin täällä yhdessä kumppanini ja pentujeni kanssa.
"Yrttikuiske", aloitin hiljaa. Päätin aloittaa tällä hetkellä Tuuliklaanissa olevan vanhemman pentueeni jäsenistä. "Olet vielä nuori ja täynnä elämää. Älä anna Tuuliklaanin nummilla puhaltavien kovimpienkaan tuulien sammuttaa sitä liekkiä, jota elämäsi pitää yllä. Olet erittäin ahkera ja tiedät mitä tahdot itse ja mikä kannattaa. Muista se jatkossakin. Älä anna muiden päättää kohtaloa puolestasi. "
Katseeni siirtyi poikaani Tulihenkäykseen. Kolli oli aivan varmasti arvannut minun puhuttelevan häntä seuraavaksi, sillä Kultaliekki ei ollut luonamme puhuteltavana." Tulihenkäys, lopeta itsesi todisteleminen muille. Sinä olet paljon enemmän kuin annat itsesi nähdä. Olet klaanin kokenut soturi, nuoret oppilaat katsovat sinua ihaillen sillä tahtovat oppia kaltaiseksesi soturiksi. Lisäksi olet nyt kahden pentueen isä. Sinä odaat kyllä kasvattaa Pihtapennun ja Setripennun vaikka sitä itse epäröitkin. Katso vaikka Karpalopunaa. Hänestä on tullut klaanin varapäällikkö. Usko itseesi enemmän. "
Puhuminen alkoi todella ottaa voimiini, mutta en välittänyt. Tahdoin sanoa nyt kaiken mitä sydämelläni oli sanottavana. Katseeni nauliutuessa syrjemmällä seisovaan Ylvästassuun, naaras nosti kuonoaan ja istuitui. Hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta astella lähemmäs. Siitä huolimatta aikoisin sanoa hänellekin jotakin.
"Ylvästassu", aloitin hiljaa. Katseeni osui myös Mahtitassuun nopeasti. "Olen pahoillani, että en ole nimittämässä teitä mutta aion kertoa Karpalopunalle tai jollekin toiveeni teidän soturinimistänne. Toivon teidän saavan ne minun lähdettyäni pois. Mutta Ylvästassu muista että kaikki eivät ole vihollisiasi. Sinä voit kyllä luoda suhteita ympärilläsi olevien kissojen kanssa. Kukaan ei ole aikeissa käydä kimppuusi."
Raskas yskiminen yllätti minut. Yskin jälleen vaahtoa ja verta. Suljin silmäni. Tunsin hiipuvani pois. Käänsin katseeni Urhomieleen sekä Mahtitassuun.
" Ja mitä teihin kahteen tulee, näen teidät astelemassa erimielisyyksistänne huolimatta rinnatusten vielä pitkän ajan kuluttua kohti taistoa puolustamassa synnyinklaanienne. Yhdistettynä Mahtitassun nokkeluus ja Urhomielen rohkeus, olette voittamattomia. Täydennätte toinen toistanne ja yhdessä luotte hurjimman kaksikon mitä Tuuliklaani on koskaan nähnyt."
Nojasin nyt vielä raskaammin Hunajaviikseen. Odottaisin vielä hetken pentujeni viimeisiä sanoja, kunnes käskisin heidätkin pois ja jäisin Hunajaviiksen kanssa kahden tähtitaivaan alle.

// 650 sanaa
// Perhe tai sukulaiset?

Nimi: Tulihenkäys

20.10.2018 23:11
Huomasin Ruusupiikin ravaavan ympäri leiriä. Parantajan katse osui kyllä myös minuun ja Mahtitassuun, mutta Lovijuovan ja Liskoloikan hoputtaminen parantajan pesälle oli tärkeämpää. Kaksi kollia olivat isäni erittäin hyviä ystäviä enkä olisi yhtään ihmetellyt, jos kyseessä olisi ollut hänen luottosoturinsa. Nielaisin, sillä aavistin pahinta.
"Minulla on tunne, että kaikki tulee tapahtumaan nopeammin kuin aavistatkaan", maukaisin Mahtitassulle hiljaa. Ja aivan kuten olin aavistanut, Naalitähti saapui kahden soturin saattelrmana pesästä. Sydämeni hypähti nähtyäni missä kunnossa Naalitähti olikaan. Ruusupiikki teki parhaansa hätistellessänsä ylimääräiset silmäparit takaisin nukkumaan tai yöpartioon. En minäkään olisi tahtonut koko klaania katsomaan kuolemaani. Silti näky satutti enemmän kuin olin ajatellut.
Hunakaviiksi asteli hitaasti Naalitähden takana. Naaraan täutyi tietää mitä oli vastassa, sillä hänen häntänsä miltein laahasi maata. Huomasin kaukaa kuinka yöpartiossa oleva Urhomieli hengitti jännittyneesti. Nuorempi veljeni oli juuri nimetty soturiksi ja hän joutuisi valvomaan juuri sen yön, kun hänen isänsä kuoli. Katsahdin nopeasti Liskoloikkaa ja Lovijuovaa. Olisiko kumpikaan heistä niin kohtelias, että tekisi poikkeuden ja ottaisi Urhomielen paikan?
"Tule", sanoin Mahtitassulle. "Viimeinen kieltenvaihtomme taitaa tulla tässä ja nyt."
Lähdin yhdessä veljeni knssa seuraamaan kissojen letkaa. Phitimme jopa hiukan hermostuneen Urhomielen, joka ei suostunut jättämään paikkaansa leirin vartiossa. Minun teki mieli sanoa hänrlle jotakin, mutta olin täysin sanaton. Katseeni valahti tassuihini. Katsoin hiljaa kuinka maaperä sen alla muuttui leirin tasaisesta tamppaantuneesta hiekasta nummimaaksi.
Saavuimme ulos hiukan kauemmas leiristä nummille, joilta parhaiten näki tähtitaivaan. Naalitähti tahtoi ilmeisesti kuolla selvästi hopeahännän alla ennen kuin itse menisi hopeahännän luo.
Olin jo aikeissa sanoa Naalitähdelle jotakin, kunnes sisareni Yrttikuiske jo painoikin päänsä isäämme vasten. En edes ollut huomannut naaraan olleen joukossamme. Yrttikuiskeen peräännyttyä pois Naalitähden luota, hänen katseensa siirtyi Liskoloikkaan, Lovijuovaan sekö Ruusupiikkiin.
"Pyydän teitä poistumaan ja ottamaan väliaikaisesti paikan poikani Urhomielen yöllisessä leirin valvomisessa. Tahdon kaikki kynnelle kykeneväni sukulaiset paikalle nyt enkä siedä ulkopuoöisia. Heistä jokainen kaipaa ansaitsemansa hyvästelyn", isämme maukui jämäkästi mutta selvästi heikkona. Hänen äänensä oli sortua keskellä mahdollisesti viimeisen käskynsä. Soturit sekä parantaja tekivät kuitenkin työtä käskettyänsä ja poistuivat. Näin tilaisuuteni tulleen, joten syöksyin isäni luokse hyvästelemään hänet.

// 327 sanaa
// Jatkan ite Naalilla

Nimi: Surmaviilto

20.10.2018 20:28
"Kyllä, tämä paikka on lähellä leiriä. Haluan vielä varmistaa ennen leiriin palaamista, kuinka suuri osa kertomastani on yhä muistissasi. Kerrohan, mitä olen sinulle tänään opettanut", nau'uin Pisamatassulle. Ennenkuin oppilaani ehti vastata, paikalle saapui toinenkin oppilas.
"Saanko liittyä seuraan... siis, jos vain siitä ei ole mitään haittaa", Tillitassu kysyi. Tuhahdin ärtyneenä. En ollut mikään pentuvahti! Toisaalta taas en voinut kieltäytyä, sillä se olisi saattanut aiheuttaa vaikutelman, että olisin jotenkin ala-arvoinen hiirenaivo, ja sitä minä en halunnut. Luottamus minua kohtaan lopahtaisi, eikä siitä olisi kuin haittaa. Vaikka ei hyväntahtoisen, ystävällisen, kaikkia rakastavan sankarinkaan rooli tietenkään tavoitteisiini kuulunut.
"Hyvä on", murahdin tehden selväksi, ettei tämä käänne juuri miellyttänyt minua.
"Jospa kuitenkin kertaat sen minulle sitten myöhemmin?" ehdotin Pisamatassulle ja käänsin katseeni takaisin Tillitassuun. Tämän tulon takia emme voisi aivan pian palata leiriin, sillä ilmeisesti Tillitassu oli juuri tullut sieltä. Pohdin, mitä voisin laittaa oppilat tekemään. He voisivat harjoitella metsästystä, mutta toisaalta, koska heitä oli kaksi, heillä olisi taistelussa melko tasavertainen vastustaja. Lopulta päätin kysyä asiaa heiltä itseltään.
"Haluaisitteko harjoitella mieluummin taistelua vai metsästystä?"

//Pisama? Tilli?

Nimi: Laventelitassu

20.10.2018 19:45
"Hyvä idea. Eiköhän sitten mennä", Karpalopuna naukaisi ja lähti sitten marssimaan hillityllä tahdilla siihen suuntaan, missä Jokiklaani sijaitsi. Kipitin pikaisesti leveälapaisen kollin rinnalle, mutta heti sen tehtyäni varmistin, että pidin kävelytahtini hitaana, koska en tahtonut että Karpalopuna hengästyisi.
"No, onko Hiutaleturkki vielä jutellut sinulle loppuarvioinneistasi?" Karpalopuna kysyi, kun olimme kävelleet nummimaiden läpi hiljaisuudessa pitkän tovin.
"On hän siitä vähän puhunut ja vinkannut, että minun arviointini pidettäisiin pian. En malta odottaa, että nimitysmenoni pidetään, koska soturiksi pääseminen on jokaisen oppilaan päässä eniten pyörivä asia, eikö niin?" virnistin leikkisästi Karpalopunalle ja jäin taas hetkeksi katsomaan hänen meripihkaisia silmiään. Lukittauduin siihen lyhyeksi hetkeksi ja kaikki ympärillämme tapahtuva tuntui katoavan, oli vain minä ja Karpalopuna. Kävelimme rauhallisesti rinta rinnan eteenpäin ja tuijotimme toisiamme rakkauden pauloissa. Apua, oliko ihastumiseni Karpalopunaa kohtaan muuttumassa todelliseksi rakkaudeksi?
"Laventelitassu?"
Räpäytin laventelinsinisiä silmiäni hämmentyneenä ja tajusin, että Karpalopuna silmäili minua odottavana. Hän oli varmastikin puhunut jostain ja kysynyt juuri mielipidettäni enkä minä ollut tietenkään kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota.
"Olen todella pahoillani, en kuunnellut. Mitä sinä sanoitkaan?" kysyin nolostuneena.
"Kysyin vain, että tahdotko jatkaa Jokiklaanin rajalle asti vai jäädä tähän lähettyville?" Karpalopuna kysyi kärsivällisesti. Avasin suuni, valmiina vastaamaan että voisimme hyvin jäädä tähän lähettyville, mutta äänekäs huudahdus ehti ensin huutaa:
"Karpalopuna!"
Käännyin salamannopeasti ympäri samaan aikaan Karpalopunan kanssa, mutta vihollisen sijasta luoksemme saapui Ruusupiikki, Tuuliklaanin valkeaturkkinen parantaja. Naaras puuskutti raskaasti saavuttuaan luoksemme, mutta väsymykseltään hän nyökäytti nopeasti minulle päätään ja kääntyi sitten varapäällikön puoleen.
"Karpalopuna, Naalitähti tahtoisi nähdä sinut", Ruusupiikki selitti Karpalopunalle. Isoisänsä nimen kuultuaan hän valpastui ja käänsi sitten meripihkaisen katseensa minuun, joka oli nyt vakavoitunut selvästi.
"Meidän täytyy palata leiriin, nopeasti", hän ilmoitti. Nyökäytin päättäväisenä päätäni ja pinkaisin sitten juoksuun Karpalopunan ja Ruusupiikin rinnalla. Kiidimme Tuuliklaanin nummialueiden läpi ja tunsin liitäväni ilman halki. Ei kestänyt kauankaan, kunnes saavuimme jo Tuuliklaanin leirin sisäänkäynnille ja sukelsimme leiriaukiolle.
"Mene vain Naalitähden luokse. Voimme lähteä metsästysretkellemme myöhemminkin", naukaisin Karpalopunalle, joka seisoi nyt kanssani leirin keskellä.

//Karpalo?
//312 sanaa

Nimi: Leutotaival

20.10.2018 19:26
Laskin häntäni soturin lavoille lohduttavasti. Hänellä oli varmasti ollut rankkaa.
“Minä synnyin vanhemmilleni Hiutaleturkille ja Pyryviimalle eräänä lehtikatona”, aloitin hiljaa, “minun lisäkseni pentueeseeni kuului veljeni Lieskasydän sekä siskoni Räntäruusu, joka on valitettavasti jo siirtynyt Tähtiklaanin maille.” Suljin silmäni ja muistelin surullisena niitä lukuisia riitoja, joita emme saaneet koskaan sovittua hänen kanssaan. “Mutta se perheestäni. Minut koulutti Hunajaviiksi, Naalitähden puoliso sekä yksi klaanimme vanhimmista sotureista. Ehdin olla soturina useamman kuun verran, kunnes lopulta päädyin siihen tulokseen, etten soveltunut siihen tehtävään. Näiden töppöjalkojen takia en voi juosta yhtä nopeasti kuin klaanitoverini, joten ilmoitin Naalitähdelle siirtyväni pentutarhalle hoitamaan orpopentuja. Huomaan kuitenkin kaipaavani soturin elämää, mutta Tuuliklaanissa se ei ole mahdollista.” Huokaisin raskaasti ja käänsin katseeni Jäkälähampaan kyyneleistä kosteisiin silmiin. Minusta tuntui hyvältä saada puhua jonkun kanssa näistä asioista. Tunsin oloni turvalliseksi Jäkälähampaan seurassa.
Yhtäkkiä sain idean. “Olisiko minun mahdollista muuttaa Myrskyklaaniin?” kysyin toivekkaana. Ehkä voisin aloittaa uuden elämän klaanissa, jossa minua ei tuomittaisi puutteistani.

//Jäkälä?
//151 sanaa.

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com