Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Tulihenkäys

26.05.2018 11:47
Löysin Maahännän lopulta pentutarhan siimenistä. Ei se toisaalta kyllä yllätys ollut, sillä naaras vahti edelleen Herukkapentua sekä Lakkapentua pentutarhalla. Ainoa asia, joka minua ihmetytti oli Karpalotassu. Pojastani oli tullut oppislas ennen hänen muita sisaruksiaan. Olin totta kai otettu siitä, että Naalitähti oli nähnyt Karpalotassun potentiaalisuuden samalla tavalla kuin minä, mutta olisi jo luullut että tässä vaiheessa olisi myös lopuista pennuistani tullut oppilaita. En ollut huomannut heissä ainakaan sairastumisen merkkejä, jotka olisivat viitanneet pentuajan pidntämiseksi.
"Tulihenkäys?" Maahäntä kysyi lipoessaan Herukkapennun päälakea. "Onko kaikki kunnossa?"
Käänsin harhaantuneen katseeni epähuomiossa pentutarhan seinämästä kohti kumppaniani.
"Miksi ei olisi?" kysyin tyynesti, mutta ääneni oli ehkä turhankin viileä tätä keskustelua varten. Maahäntä heilautti häntänsä takajalkojensa peitteeksi ja huokasin. Purin hampaani yhteen. Toivottavasti Maahäntä ei nyt aloittaisi sitä pitkää analysointia siitä kuinka hän luki joka ikisen ajatuksen kasvoiltani.
"Sinä vain vaikutat poissaolevalta", Maahäntä huokasi. "Et edes vastannut kysymykseeni."
"Mihin kysymykseen?" vastasin ehkä turhankin nopeasti. Suljin silmäni aivan pieneksi hetkeksi ja kiron itseni metsän suurimmaksi hiirenaivoksi. Enkö osannut olla enää edes kumppanini seurassa rento? Tai edes aito? Aavasin silmäni ja kohtasin Maahännän pettyneet kasvot. Kuulin myös kuinka naaras huokasi erittäin hiljaa. Näytin juuri siltä mitä Maahäntä ajattelikin. Olin tullut tänne pakenemaan jotakin isäni valintaa tai tekoa, niin kuin yleensä. Maahäntä oli välillä jopa ajatellut hänen ja pentujen olevan vain minun tekosyyni olla poissa leiristä isäni silmien alta. Huokasin.
"Anteeksi", maukaisin pahoittelevasti. "Tahdotko toistaa kysymyksesi?"
"Ei se ole niin tärkeä", Maahäntä vastasi hiljaa. Herukkapentu päästi vaativan maukauksen emonsa lopetettua hänen pesemisen. Hymähdin huvittuneena. Maahäntä alkoi saman tein jatkamaan pentunsa pesemistä. Minua kadutti käytökseni.
"Tahdon vain sanoa, että olen teistä kaikista ylpeä sekä rakastan teitä kaikkia", maukaisin siirtäen katseeni varoivaisesti Herukkapennusta Maahäntään. Naaras nyökkäsi lipaisujen välissä.
"Tiedän sen kyllä. Joskus vain näytät sen mielenkiintoisella tavalla", naaras vastasi. Tänään ei ollut minun päiväni.
"Tulihenkäys!" kuulin klaanimme uuden varapäällikön kutsuvan minua. käännyin ympäri ja kohtasin Hallasydämen kasvo. Käännyin nopeasti vielä Maahännän puoleen.
"Mene, sinä olet klaanin soturi. Sinulla on velvollisuuksia", naaras vastasi tyynesti.
"Mutta minulla on myös velvollisuuksia teitä kohtaan", yritin vielä paikata aikaisemman töppäykseni. Se ei kuitenkaan näyttänyt auttavan kovinkaan hyvin.
"Klaanin etu menee meidän edelle", Maahäntä vastasi ja keskittyi sen jälkeen todenteolla Herukkapennun pesemiseen. Mielialani laski hiukan, mutta tiesin ansainneeni tämän. Minun tulisi käydän pesällä useammin omasta tahdostani eikä sen takia, että en tahtonut olla isäni silmien edessä.
"Hyvä on", huokasin ja käännyin uuden varapäällikön puoleen. "Mitä on tapahtunut?"
Lähdin astelemaan Hallasydämen perässä pois pesästä hiukan kiinnostuneena. Harvoin varapäällikkö pyysi minua minnekkään. Tai uusi varapäällikkömme ainakaan. Ei Pyryviimakaan minua paljoa ollut käskytellyt. En ollut varma johtuiko se siitä, että olin Naalitähden poika vai muuten vain unohdettu soturi.
"Isäsi on parantajan pesällä. Ajattelin sinun seurasi piristävän häntä", Hallasydän maukaisi. Silmäni kapenivat viiruiksi.
"Oletko aivan varma? Minun ja Naalitähden välit eivät ole aivan niin lämpimät kuin klaanin kissat antavat ymmärtää", vastasin hiukan tympääntyneenä.
"Usko pois, minä tiedän. Olen klaanin kokeneempia sotureita ja olen nähnyt teidän kasvavan yhdessä. Muistan senkin ajan kun isäsi oli oppilas. Itsepäisempää kissaa ei tästä klaanista niihin aikoihin löytynyt kuin klaaninvanhimmista", Hallasydän kertoi hiukan huvittuneena. Mielenkiintoni heräsi jälleen. En aina muistanut sitä, että Hallasydän oli isääni vanhempi, samoin oli ollut Pyryviimakin. Jostakin syystä isäni valitsi varapäälliköksi aina itseään vanhempia kissoja. Ajatus oli huvittava, mutta ehkä hän todella tahtoi kokeneen soturin seuraajakseen. Siinä samassa minut kuitenkin yllätti ajatus siitä, että Naalitähti ei ollut välttämättä klaanin kokeneempia sotureita, mutta silti Liitotähti oli valinnut hänet.
"Osaatko kertoa, miksi Liitotähti valitsi isäni varapäällikööksi, vaikka häneltä puuttui kokemus?"kysyin ennen kuin annoin Hallasydämen jatkaa omaa selitystään. Naaras meni hetkeksi hiljaiseksi. Ryhtyi varmastikin pohtimaan vastausta kysymykseeni.
"Tuohon täydellisen vastauksen tietää vain isäsi ja itse Liitotähti. Ja ainoastaan toinen heistä on täällä kanssamme", Hallasydän maukui vastauksensa, joka ei oikeastaan ollut edes vastaus. Naaras huokasi välissä.
"Tiedän teidän kireistä valeistä, enkä usko olevani ainoa. Mutta sinun täytyy kuitenkin muistaa, että hän on isäsi. Isälläsi on vain rajallinen määrä henkiä kuten Liitotähdelläkin oli. Sinun täytyy siis haudata erimielisyytenne ja pyrkiä käyttämään yhteinen aikanne hyväksenne parhaalla mahdollisela tavalla", varapäällikkö muistutti minua. Minua ärsytti se kuinka oikeassa hän olikaan. En edes tiennyt kuinka monta henkeä isälläni oli jäljellä.
"Mutta eikö hänellä ole vielä vaikka kuinka monta henkeä jäljellä? Ainakin seitsemän?" kysyin hämilläni. Hallasydän naurahti hiukan.
"Olet todella ollut huonoissa väleissä isäsi kanssa, jos et tiedä kuinka monta henkeä hän on menettänyt. Hän on juuri nytkin parantajan pesällä, koska menetti henkensä", Hallasydän maukaisi hiljaa. Tunsin pienen pistoksen sydämessäni.
"Hyvä on. Minä käyn puhumassa hänelle", maukaisin hiljaa, häpeissäni.
"Voit vaikka kysyä häneltä minulle esittämäsi kysymykset. Hän olisi varmasti mielissään, jos hänen poikansa olisi kiinnostunut hänen elämästään. Onhan hänellä vain enää kaksi poikaa Ruokoturkin kuoltua", Hallasydän vihjasi. Nimi Ruokoturkki kuullosti tutulta, mutta samalla todella etäiseltä. Samalla kuitenkin tajusin puheessa olevan isoveljeni Naalitähden ja Hunajaviiksen ensimmäisestä pentueesta. Ruokoturkki taisi kuolla juuri silloin kuin isästäni oli tullut päällikkö tai jotakin vastaavaa, jonka takia en kunnolla edes muista häntä.
"Etsisitkö Hurmetassun puolestani? Voisit pyytää häntä saapumaan auringonhuipun jälkeen etsimään minut parantajan pesältä?" kysyin viimeiset toiveeni varapääällikölle. Tiesin hänen olevan kiireinen, mutta toivoin sen käyvän hänelle. En kuitenkaan tahtoisi uppoutua liian pitkälle keskusteluissa isäni kanssa.
"Toki", Hallasydän vastasi ja lähti suorittamaan omia velvollisuuksia. Nelaisin nopeasti ja käännyin ympäri kohti parantajan pesää. Tämä hetki voisi muuttaa kaiken, huonompaan tai parempaan. Huokasin vielä syvään ja lähdin astelemaan pesän suuntaan.
"Hei. Onko Naalitähti täällä?" kysyin pesän uumenissa.

// Jatkan tästä Naalilla, mutta Hurme saa tulla keskeyttää sen jälkee :D

Nimi: Vadelmatassu

25.05.2018 15:27
Kun olin toistanut parin kerran Varpusliidon nimen, kolli kuuli minut. Hän tuli esille. Hymyilin melkein väkisin. Varpusliito oli nostanut häntänsä innostuksesta pystyyn. Oliko hän iloinen?
"Vadelmatassu! Vai oletko jo Vadelmaliito?" Varpusliidolta lipsahti. Tuijotin yllättyneenä Varjoklaanin kollia. Murahdin naurahtaen. Pudistin päätäni Varpusliidolle.
"Ai... kyllä sinut varmasti pian nimitetään. Näytät jo aivan soturilta", maukui Varpusliito pian rohkaisevasti. Näin että Varpusliito yritti olla mahdollisimman ystävällisen näköinen. Varjoklaanin kolli hymyili minulle. Hymyilin takaisin. Sitten olimme kumpikin hetken hiljaa. Varpusliito näytti siltä kuin olisi miettinyt jotain päässään.
"Vadelmatassu. Minulla olisi ehdotus", Varpusliito maukui yhtäkkiä ja mielenkiintoni heräsi. Mitäköhän kollilla olisi sanottavanaan?
"Olemme eri klaaneista, joten koulutuksemme on varmaankin ollut hyvin erilaista", jatkoi Varpusliito, "Voisimme oppia paljon toisiltamme. Mitä sanoisit, jos harjoittelisimme säännöllisesti yhdessä?"
Aloin miettimään Varpusliidon kysymystä. Idea olisi hyvä, mutta olisiko se soturilain vastaista? Missä harjoittelisimme muiden tietämättä? Mietin hetken, kunnes tulin päätökseeni.
"Voisimme ainakin testata miten se toimii", vastasin, "Mutta ongelma on, missä harjoittelemme että muut eivät saa tietää? Tietäisitkö sinä?"

//Varpus?

Nimi: Naalitähti

24.05.2018 18:06
Tuuliklaanin oma kokous päättyi hyvin nopeasti. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään muuta ilmoitettavaa klaanilleni, joten saatoi hyvillä mielin lopettaa puheeni tähän. Loikkasin alas suurkiveltä ja huomasin kuinka tuore varapäällikkö lähti oman oppilaansa kanssa toisaalta. Kallistin hiukan päätäni. Olin aikeissa antaa naaraalle ohjeistuksia, mutta ilmeisesti hän tahtoi kouluttamaan Yrttitassua. En tosin voisi väittää vastaan, olihan Yrttitassu tyttäreni.
"Naalitähti!" kuulin nimeni jostakin leirin reunamilta. Käänsin katseeni vaihtomaisesti äänen suuntaan. Harmikseni en kuitenkaan osunut oikeaan arvaukseni suhteen. Tunsin pienen kuonon tökkäävän lapaani. Käännyin katsomaan naarasta, joka seisoi takanani. Näin Hiirikorvan.
"Hei Hiirikorva", tervehdin kokenutta soturia kohteliaasti. Sain nopean hymyn Hiirikorvalta, mutta siinä samassa huomasin Lovijuovan ilmaantuvan naaraan taakse.
"Ajattelimme, että voisimme ilmottautua vapaaehtoisesti metsästyspartioon. Uusi varapäällikkömme kun ei vielä antanut meille mitään tehtäviä", Lovijuova maukaisi matalasti. Väräytin korvia hiukan varoittavasti. Ei ollut lupaava merkki kyseenalaistaa varapäällikön valintaa.
"Hallasydän on kouluttamassa oppilastansa, joka sattuu olemaan myös tyttäreni. En siis itse näe ongelmaa siinä, että hän ei heti tahtonut käyttää valtaansa", vastasin viileästi Lovijuovalle. Vastaukseksi sain kuitenkin vain murahduksen. Onneksensa Hiirikorva tajusi tulla ajoissa keskustelumme väliin.
"Tuuliklaanin nummilla on juuri nyt ihastuttava sää. Kaniinitkin ovat huomanneet sen", naaras maukaisi hymyilen. "Voisimme siis mennä kolmistaan metsästämään muutaman."
Siristin hiukan silmiäni Hiirikorvan takana piileskelevälle Lovijuovalle. Olihan kolli hyvä soturi, mutta joskus hän ajatteli enemmän valtaa ja vahvuutta kuin hyvyyttä ja rauhallisuutta. Heilautin häntääni hitaasti, mutta ärsyyntyneesti.
"Voimmehan me aina yrittää onneamme. Ehkä joku meistä onnistuu nappaamaan jotakin", maukaisin viileästi. Katseeni oli yhä suunnattuna kohti Lovijuovaa.
"Parasta mennä, jotta kerkeämme takaisin ajoissa", maukaisin hampaideni välistä ja käännyin lähteäkseni. Kuulin kuinka Lovijuova jupisin hiljaa takanani, mutta jätin sen omaan arvoonsa. Hiirikorva sen sijaan nelisti vierelleni ja heilautti häntäänsä hyväntuulisena.
"En ole päässyt hetkeen oikomaan jalkojani nummille", naara maukaisi rennosti. Kohotin hiukan kulmiani. Oliko hiirikorva laiskotellut Tuuliklaanin leirissä pari päivää?
"Mitä tarkoitat?" kysyin, mutta en antanut äänensävyni kertoa mitään. En tahtonut kuitenkaan loukata Tuuliklaanin kunnioitettua soturia. En vaikka päällikkö olinkin.
"Minulla on ollut pieni yskä. En ole tahtonut rasittaa kurkkuani", Hiirikorva maukaisi. Äänestä ei kuulunut surua eikä ylpeyttäkään. Naaras vaikutti enemmänkin turhautuneelta.
"Kävitkö Ruusupiikin luona?" kysyin kohteliaasti, jotta saisin jatkettua keskustelua edes jonkin verran. Hiirikorva nyökkäsi todella nopeasti.
"Hän käski vain lävätä. Yrttejä en kuulemma tarvinnut. Olisin saanut niitä, jos kurkkuni olisi mennyt pahemmaksi", naaras selitti. Enempää en ehtinyt keskustella Hiirikorvan kanssa, kun Lovijuova tunkeutuikin jo väliimme.
"Haitan kaniinin", kolli tokaisi. "Mennään sen perään."
Sanat olivat selvästi tarkoitettu Hiirikorvalle, vaikka mitä se minua liikutti. Kaksikko sai metsästää omalla tavallansa ja minä omalla.
"Minä jatkan matkaani, ehkä löydän jotakin itse", maukaisin viileästi ja jätin kaksikon taakseni sanomatta enempää. Pian kuonooni tarttuikin vesimyyrän haju ja lähdin seuraamaan sitä toiveikkaana. Katsahdin vielä kerran taakseni, jotta näkisin mihin suuntaan Hiirikorva ja Lovijuova olivat suunnanneet, mutta kaksikko oli poissa. Kohautin lapojani ja jatkoin matkaani.
Kauempana nummilla tuuli tuiversi ihanasti korviini kumartuessani kohti maata. Silmäilin ympäristöäni varuillani. Nostin hiukan kuonoani ja avasin suuni. Kahden kissan hajut leijuivat luokseni.
*Hiirikorva ja Lovijuova kulkivat tästä jonkin aikaa sitten*, totesin päässäni. En tähän suuntaan nähnyt missä kaksikko kulki, sillä suuntasin kohti erästä kumparetta. Hiirikorva ja Lovijuova olivat haistaneet kaniinin ja lähteneet sen perään. Itse olin haistanut vesimyyrän kutsuvan tuoksun. Kaksikon karatessa kaniinin perään olin jäänyt seisomaan ja katsomaan sivusta heidän touhujaan. Tai olin ainakin yrittänyt, sillä he olivat kadonneet näkyvistäni miltein heti. Epäonnekseni tajusin kuitenkin vesimyyrän lähteneen samaan suuntaan kuin kaksikon. Lovijuovan rymistelystä päätellen vesimyyrä oli aivan varmasti jo karannut kauas pois. Kumpareen päältä näin kuinka Hiirikorva melkein toisella puolella nummia ajoi kiivaasti kaniinia takaa. Lovijuova ei ollut valmistautunut tarpeeksi hyvin, joten hän loikkasi kaniinin ohitse. Onneksi meno ei näytännyt haittaavan Hiirikorvaa. Hymähdin huvittuneena ja käännyin ympäri kohti alamäkeä. Kohotin uudestaan kuononi ja yritin keskittyä vesimyyrän tuoksun löytämiseksi.
Astelin hetken aikaa paikoillani, sillä tuoksu tuntui risteävän moneen suuntaan. Lopulta oikea tuoksu löytyi. Terästin silmäni ja katsoi pitkälle eteeni. Olisin voinut vannoa, että näin jo vesimyyrän omilla silmilläni itseni edessä. Lähdin itsevarmasti kävelemään eteenpäin alamäkeen. Se ei kuitenkaan ollut lopulta kovinkaan hyvä idea. En huomannut erästä monttua, johon lumet olivat sulaneet ja kasanneet lehtiä ja kaikkea muuta vastaavaa. Tassuni upposi monttuun erittäin syvälle ja tunsin pian piinaavaa kipua tassussani. Rääkäisin niin äänekkäästi kuin pystyin ja yritin vetäistä tassuni pois montusta, mutta tunsin kuinka jokin kylmä ja kova raastoi lihastani. Jalkani oli kivusta turta.
"Apua!" huusin, sillä tiesin että en yksin pääsisi irti tästä hökötyksestä. Yritin terveellä etutassullani siirtää lehtiä ja varpuja edestä. Niiden alta paljastui jokin kaksijalkojen virittämä harmaa, kiiltävä ansa.
"Kettuansa!" sihisin. Inhosin niitä yli kaiken. Joskus hiirenkorvan aikaan pennut sattuivat kävelemään niihin ja menettämään henkensä.
Pian minua kuitenkin alkoi huomata ja aloin kaartaa maata kohden. Tunsin kuitenkin omaksi onnekseni toisen kissanturkin vierelläni. Käänsin katseeni ja kohtasin Lovijuovan kasvot. Silmäni alkoivat valua kiinni.
"Menetät liikaa verta", soturi myhähti. Hiirikorva siirteli lisää varpuja ja lehtiä ja varovaisesti tutki kettuansaa, johon olin jäänyt kiinni.
"Pysy tajuissasi!" Hiirikorva maukaisi ja kääntyi minua kohden. En kuitenkaan pystynyt siihen ja silmäni valuivat kiinni. Kaksikon huudot olivat jääneet vain etäiseksi kaiuksi tajuntani hämäriin. En enää edes tuntenut kipua. Kaikki oli jälleen hyvin.

Tähtien loiste kirkastui hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Luulin jo hetken aikaa päätyneeni pysyvästi Tähtiklaaniin, mutta helpotuin nähdessäni Vuokkoturkin. Vaikka tosin naaraan näkeminen tässä tapauksessa kyllä tarkoittikin yhden elämän menettämistä, oli mukavaa nähdä hänet.
"Mihin menetin henkeni? En tiennyt, että kipuun voisi kuolla. Korkeintaan pyörtyä", maukaisin ensimmäiseksi kun näin Vuokkoturkin kasvot selkeämmin. Naaras hymyili hiukan. Hän ei näyttänyt siltä, että ikävöi elämäänsä Tuuliklaanissa. Se sai tosin minut miettimään asioita välillä. Minun oli hankala uskoa kuinka nämä kissat pystyivät olla onnellisia Tähtiklaanissa, vaikka olivat menettäneet kaikki rakkaat kissansa. Tai heidän rakkaansa olivat menettäneet heidät.
"Kuinka voit?" kysyin äkisti, sillä tahdoin välttyä vastaukselta, jonka Vuokkoturkki oli aikeissa antaa. Nyt naaras kitenkin vain naurahti minulle.
"Sinä taidat keinot vaihtaa puheenaiheen pois itsestäsi. Sinun on kuitenkin ehkä parempi tietää mihin kuolit, jotta et ylläty päästessäsi takaisin klaanisi luokse", naaras vastasi rennosti hymyilen. Minun oli edelleen vaikea nähdä Vuokkoturkki noin onnellisena. Tulihenkäys oli nähnyt naaraan pentuna, kun hän oli kuollut. Itsellänikin pyöri päässä ainoastaan Vuokkoturkin kuollut ruumin. Naaras oli kuitenkin tässä ja nyt edessäni, Tähtiklaanin kissana. Ja vieläpä onnellisena sellaisena. Puistelin päätäni saadakseni itseni keskittymään olennaiseen.
"Hyvä on. Jos vaadit", maukaisin.
"Verenhukka. Yksinkertaista. Menetit liikaa verta astuessani siihen kettuansaan", Vuokkoturkki selitti tyynesti. Tuhahdin. Syy oli ollut melkolailla selvä, mutta en vieläkän ymmärtänyt miksi se oli juuri maksanut henkeni. Huokasin.
"Sinä näet Tuuliklaanin nytkin, etkö vain?" kysyin naaraalta. Vuokkoturkki nyökkäsi rennosti.
"Voisitko katsoa, onko kettuansa viety pois reviiriltämme" kysyin jännittyneenä. Naaras naurahti.
"Voit nähdä sen itsekin, jos vain käännyin katsomaan kohti käpäliäsi. Näet pian Tuuliklaanin nummet allasi", naaras vastasi tyynesti. Niskavillani nousi pystyy. Tähtiklaanin kissat eivät ennen ole antaneet minun katsoa omaa klaaniani Tähtiklaanista käsin. Käännyin katsomaan kohti tassujani ja odotin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Lopulta Vuokkoturkki alkoi nauraa minulle. Käännyin katsomaan soturia ihmeissäni.
"En uskonut, että olisit uskonut minua", naaras nauroi. Pyöräytin silmiäni.
"Hyvä on. Päästä minut jo klaanini luokse, käyn tarkistamassa asian itse", murahdin tylysti ja käännyin ympäri poistuakseni.
"Lovijuova vei sen ukkospolun varteen, kaksijalat kyllä huomaavat sen, jos hirviöt eivät jää siihen loukkuun ensin", kuulin Vuokkoturkin loittonevan äänen ja katosin jälleen pimeyteen.

// Joku parantajan pesällä vois huomaa ku Naali herää?

Nimi: Yrttitassu

23.05.2018 17:48
Minulla oli jälleen kerran uusi mestari.
Tälläkin kertaa se oli varapäällikkö.
Purin huultani katsellessani uuden varapäällikön nimitysmenoja. Naalitähti oli kutsunut klaanin koolle ja juuri äsken naukaissut ilmoille uuden varapäällikön nimen - se oli Hallasydän.
Hallasydän oli nimitetty vain pikkuhetki sitten minun mestarikseni, sillä edellinen mestarini Pyryviima oli eläköitynyt ja siirtynyt klaaninvanhimpiin. Jokin osa aivoissani ajatteli, että hän olisi kyllä voinut ensin hoitaa koulutukseni loppuun. Sitten ajattelin, että ei se ihan niinkään mennyt - minä olin niin sanotusti hidastellut koulutuksessani jalkani loukkaantumisen takia, ja olin tietenkin kärsinyt siitä. Pyryviima olisi voinut kouluttaa minua enemmän, jos koulutukseni keskeyttänyttä vammaa ei olisi tullut. Olisin päässyt soturiksi luultavasti samaan aikaan kuin veljenikin tai ainakin vähän sen jälkeen, jos ei muuten.
Hallasydän maukui jotakin, joka meni minulta vähän ohitse. Varmaankin kiitti uudesta asemastaan ja sanoi jotakin lässynlässynläätä siitä, että yrittäisi hoitaa hommansa parhaimpansa mukaan ja niin poispäin.
Klaani hurrasi uudelle varapäällikölle, minä heidän mukanaan. Pyörittelin häntääni ja katsahdin hiukan murheellisena oikeaa etujalkaani, sillä ajatukseni palasivat uudelleen loukkaantumiseeni ja koulutukseni keskeytymiseen. Koulutuksen keskeytyminen oli kaikkien oppilaiden painajainen - kaikki halusivat mahdollisimman pian sotureiksi, ja keskeyttäminen edes pieneksi hetkeksi kismitti vietävästi. Saatika sitten minun tapauksessani, kun olin ollut lähestulkoon kuun pois koulutuksesta. Olin satuttanut etujalkani pahasti nummella juostessani - liian kova vauhti, liian jyrkkä rinne ja mukaan lisätty mukava pieni kuoppa.
En ollut voinut kävellä puoleen kuuhun ollenkaan, ja sen jälkeen toipumiseen meni vielä aikaa. Olin kuitenkin jo noin kuu sitten palannut koulutukseen, ja tassuni toimi ihan normaalisti. Se oli ehkä tarkalla tarkkailulla vääntynyt aavistuksen eri asentoon kuin normaali vasen tassuni, mutta se ei vaivannut minua ja elämääni millään tavalla enää, onneksi.
Nuolaisin huuliani ja kohotin katseeni. Näin veljeni Tulihenkäyksen kulkevan kohti kumppaniaan pentutarhan kulmalle. Niin sitä vain toiset pääsivät elämässä eteenpäin, ajattelin ja tunsin samalla lievän kateuden pistoksen. Klaani oli alkanut hajaantua ja näin, kuinka isänikin pujahti takaisin pesääni. Suljin silmäni muutamaksi sekunniksi, vedin syvään henkeä ja lähdin kohti oppilaiden pesää.
"Yrttitassu!"
"Niin?" kiepahdin ympäri ja näin Hallasydämen vaalean hahmon lähestyvän.
"Huomenna harjoitukset heti aamusta. Taistelua", naaras naukaisi.
"Selvä", väräytin viiksiäni myöntymyksen merkiksi ja olin jo jatkamassa matkaani.
"Voit tulla suoraan harjoitusalueelle, odotan siellä tai tulen perästä jos kerkeät sinne jo ennen minua", hän jatkoi vielä.
Nyökkäsin.
"Muista olla ajoissa", Hallasydän lisäsi perääni, kun pujahdin sisään oppilaiden pesään ja rojahdin vuoteelleni.

Nimi: Tulihenkäys

23.05.2018 17:37
Isäni kutsuhuuto ei yllättänyt minua lainkaan, rehellisesti sanoen. Hän puhui klaanille nykyään niin monta kertaa, että kaikki osasivat jo odottaa sitä. Kallistin silti päätäni katsoessani kuinka isäni katse pyyhki leirissä olevia kissoja. Hänellä on ollut vain ja ainoastaan kerran tuo katse. Ja se katse oli silloin kun hänestä oli tullut päällikkö. Ajatus loi kylmiä väreitä. En tahtoisi nähdä tuota katsetta kovinkaan montaa kertaa. Oloni tuli jostakin syystä niin syylliseksi.
"Tuuliklaanin kissat", isäni kuulutti normaaliin tapaansa. Päällikön äänen kuullessa klaanin kissat eivät voineet olla kääntymättä häntä kohti. Murahdin huvittuneena. Olihan se nyt lopulta melko koomisen näköistä, kun koko klaani käänsi katseensa vain yhtä kissaa kohtaan. Hyväntuulisuuteni vaihtui kuitenkin ärtymykseen. Häntäni heilahteli ärsyyntyneenä puolelta toiselle. Olin ehkä hiukan jopa kateellinen isälleni. Hän sai kuitenkin kaiken huomion juuri nyt.
*Ja sitäkö sinä et itse saanut nuorena tarpeeksi?* kysyi jokin ääni pääni sisällä. Pudistelin päätäni. Nyt ei olisi sopiva aika ryhtyä kiukuttelemaan itseni kanssa. Tahdoin muidenkin kissojen tavoin aidosti tietää mitä sanottavaa isälläni oli. Olinhan kuitenkin kuullut jotakin huhuja Pyryviiman pois jäämisestä Tuuliklaanin varapäällikön asemasta.
"Olemme kokoontuneet kunnioittamaan Pyryviiman päätöstä perääntyä varapäällikön paikalta eläkkeellensä", isäni kertoi. Hymähdin pienesti. Jostakin syystä oli mukavaa kerrankin olla oikeassa. Tai sitten Naalitähti oli vain niin helposti luettavissa. Kohautin lopulta lapojani. Minua kiinnosti vain mitä seuraavaksi tapahtuisi. Käänyin katsomaan toiveikkaasti ympärilleni. Huomasin muutaman kissan kasvoilla olevissa silmissä tuiketta. He varmasti tahtoivat varapäällikön asemaan Tuuliklaanissa. Kukapa ei tahtoisi? Joka ikinen kissa tässä klaanissa varmasti odotti sitä hetkeä, kun Naalitähti sanoisi oman nimensä. Kieltämättä niin tein minäkin. Tiesin kuitenkin sen karvaan totuuden, että nyt ei ollut minun vuoroni. Olin liian nuori ja oppilaani koulutus oli yhä kesken. Heilautin häntääni uudestaan. Oppilaani...
Hiljaisuutta ei kestänyt kauaa, sillä kuulin jo Naalitähden seuraavat sanat: Mutta klaani tarvitsee silti uuden varapäällkön. Emme pidä häntä Pyryviiman korvaajana vaan pikemminkin seuraajana. Hän saa jatkaa Pyryviiman kunniakasta työtä."
Kallistin päätäni odottavasti. En tuntenut isääni kissana, joka jättäisi kaikki odottamaan pitkäksi aikaa. Hän aikoisi siis aivan pian kertoa uuden varapäällikön.
"Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on Hallasydän!"
Ja niin kuin moni muukin kissa tässä klaanissa, innostukseni lakkasi niin pian kuin se oli syttynytkin. Klaanin hurratessa uuden varapäällikön nimeä, käännyin pois päin muista ja yritin etsiä katseella perhettäni. Juuri näinä hetkinä minä heitä kaipasin eniten. Olin kuvitellut isäni valitsevan oman kumppaninsa, mutta ilmeisesti hän luotti vain itseään vanhempiin sotureihin. Huokasin hiljaa ja suuntasin kohti Maahäntää, joka istui pentutarhan reunalla Lakkapennun kanssa.

Nimi: Naalitähti

22.05.2018 20:05
Edeltävä klaanien välinen kokoontuminen oli mennyt mielestäni hyvin. Kukaan ei ollut nostanut suurta mekkalaa klaanien väleistä. Ei edes Helmitähti. Luulin, että naaraalla olisi ollut paljonkin sanottavaa Routakukan kuoleman puolustamiseksi. Nähtävästi olin väärässä.
"Vrapäällikkö", toistin sanan hiljaa ääneen. Muistin vasta nyt, että Pyryviima jättäytyi pois tehtävistään. Hän oli vielä kokoontumisen ajan varapäällikkönä, mutta nyt hän oli yksi klaaninvanhimmista. Kunnioitin häntä ja hänen päätöstänsä syvästi, mutta minun oli hyvinkin hankalaa valita tähän klaaniin varapäällikkö, johon luottaisin.
*Liskoloikka, Hiirikorva sekä Hallasydän olisivat toki hyviä vaihtoehtoja, puhumattakaan Lovijuovasta tai Herhiläisraidasta*, ajattelin itsekseni. Ajatuksiani oli helpompi ajatella silloin kuin puhuin niistä ääneen tai kävin niitä lävitse pääni sisällä pitkälti. Tätä päätöstä minun ei kuitenkaan kannattaisi tehdä hätiköiden.
Nostin katseeni rennosti kohti taivasta. Olisin vain voinut mennä helpomman kautta ja valita itselleni varapäällikön omista luottosotureistani. Mutta siinä tapauksessa olisin joutunut valita jonkun heidän tilallensa. Puristin hampaani yhteen. Valitani oli lopulta yksinkertainen, mutta jostakin syystä niin hankala. Olisi vaikeaa saada sitä samaa suhdetta minun ja uuden varapäällikön välille kuin mikä minulla oli ollut Pyryviiman kanssa.
Askeleeni kuljettivat minut kuitenkin suurkiven ylle kutsumaan klaanin koolle. Päätös olisi tehtävä nyt tai ei koskaan. Ja jälkimmäinen ei tullut kuuloonkaan tässä klaanissa.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" huusi. Kuulin kuinka se hetkeksi jäi kaikumaan, mutta vain hetkeksi. Pian sekin hetki oli vain muisto. Muisto omista ajoistani soturina. Heilautin häntääni tyynesti. Muistin vieläkin sen hetken, kun Liitotähti nimitti minusta oman seuraajansa. Nyt joutuisin nimeämään jo toistamiseen uuden. Suljin hetkeksi silmäni. Silmäni ollessa kiinni kuuntelin kuinka kissat keskustelivat keskenänsä. Pystyin erottamaan muutamia sanoja ja nimiä sanojen joesta. Pääasiassa he miettivät kuka olisi uusi varapäällikkö.
*Onneksenne tulette pian saamaan vastauksenne*, ajattelin rennosti. Avasin silmäni ja katsoin meripihkaisilla silmilläni kissajoukkoa.
"Tuuliklaanin kissat", maukaisin hiljentääkseni joukot. "Olemme kokoontuneet kunnioittamaan Pyryviiman päätöstä perääntyä varapäällikön paikalta eläkkeellensä."
Käännyin katsomaan entistä varapäällikkö ja nyökkäsin kunnioittavasti.
"Mutta klaani tarvitsee silti uuden varapäällkön. Emme pidä häntä Pyryviiman korvaajana vaan pikemminkin seuraajana. Hän saa jatkaa Pyryviiman kunniakasta työtä", maukaisin rennosti. "Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on Hallasydän!"

Nimi: Auroora

22.05.2018 08:08
Villatassu: 3kp

Pisamatassu: 10kp

Naalitähti: 19kp

Tulihenkäys: 23kp!

Karpalotassu: 9kp

Hunajaviiksi: 4kp

Surmaviilto: 4kp

Havuviiksi: 7kp

Lepakkoliito: 6kp

Timoteipentu: 12kp

Vadelmatassu: 12kp

Hurmetassu: 5kp

Okatassu: 3kp

Nimi: Vadelmatassu

16.05.2018 13:36
"Mites koulutuksesi etenee?" Hurmetassu kysyi minulta, kunhan olimme syöneet hetken aikaa. Käänsin kasvoni nuoren naarasoppilaan syvänsinisiin silmiin, jotka katselivat myös minuun.
"Hyvin", naukaisin, "Koulutukseni on nyt melko loppuvaiheessa. Minusta tulee toivottavasti soturi piakkoin. Mestarini on Naalitähti ja hän on tosi kiva mestari, vaikka hänellä onkin paljon niitä päällikön kiireitä."
"Vadelmatassu", kuulin samassa Naalitähden äänen. Mestarini loikki pesältään minua kohden. Haukkasin viimeisen palan jäniksestä ja annoin Hurmetassun syödä loput. Nousin seisomaan Naalitähden edessä.
"Ruusupiikki kaipailisi lisää hämähäkinseittiä", päällikkö naukui, "Hän ei itse kerkiä, koska hänellä on jotain puuhaa Villatassun kanssa. Ruusupiikki halusi että joku oppilas toisi sitä, voisitko sinä? Sitä on lähellä Varjoklaanin rajaa."
"Toki voin hakea", nyökkäsin Naalitähdelle, "Voin lähteä vaikka heti."
"Kiitos, kerron Ruusupiikille", Naalitähti naukaisi ja lähti kohden parantajan pesää. Heilautin häntääni Hurmetassulle ennen kuin lähdin leiristä. Toivottavasti voisin joskus toistekin jutella Hurmetassun kanssa.

Loikin kohden Varjoklaanin rajaa. Muistin kun olin edellisellä kerralla tavannut sen Varjoklaanin kollin Varpusliidon kun olin ollut keräämässä sammalia. Mietin mahtaisinko tavata hänet taas. Toivoin oikeastaan että tapaisin, Varpusliito vaikutti todella mukavalta varjoklaanilaiseksi. Huomasin samassa pienen pensaan oksalla roikkuvan hämähäkinseitin. Irrotin sen varovasti. Samassa huomasin Varjoklaanin puolella vilauksen tutusta vaaleanharmaasta turkista, jossa oli sekoitus myös mustaa ja valkeaa. Varpusliito!
"Varpusliito!" kuiskasin kollin nimen ja toivoin että hän kuulisi.

//Varpus?

Nimi: Okatassu

13.05.2018 16:55
Oli lämmin kevätpäivä ja makoilin varjossa puun alla. Aamupartio oli juuri saapunut ja moni kissa vaihtoi kieliä tai istuskeli varjossa.
”Tule, ajattelin tänään taisteluharjoituksia”, mestarini Leutotaipaleen ääni kuului vähän matkan päästä.
”Tulossa ollaan. Täällä on niin kuuma, että tuoresaaliitkin paistuvat”, totesin ja lähdin mestarini perässä ulos leiristä.
”Mennään tuolle aukiolle, on hyvä oppia taistelemaan erilaisissa ympäristöissä”, Leirotaival sanoi ja ohjasi minut aukiolle.
”Aloitetaan perusasioista”, mestarini sanoi ja näytti mallia.
”Hyvä”, hän sanoi onnistuessani ja jatkoi sitten. Leutotaival näytti vähän vaikeamman liikkeeen.
”Meneekö tämä oikein?” Kysyin ja tein liikkeen uudestaan.
”Melkein”, Leitotaival sanoi ja jatkoi.

//Leuto?

Nimi: Hurmetassu

10.05.2018 12:32
"Hurmetassu! Hurmetassu!" klaaanini hurrasi. Matkani pentuna oli päättynyt ja nyt alkaisi tieni oppilaana. Jännitys kihisi turkissani, mutta pyrin näyttämään tyyneltä. Vapaudenlento loikki ensimmäisenä luokseni onnittelemaan ja kiitin sijaisemoani. Vapaudenlentoa seurasivat muut klaanin jäsenet. Onnittelujoukkojen mentyä käännähdin mestarini Tulihenkäyksen puoleen.
"Mitä nyt tehdään?" kysäisin innon pilkkeen loistaessa silmäkulmastani.
"Menemme kiertämään Tuuliklaanin rajat ja kerron sinulle joitakin perusasioita", mestarini selitti. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja lähdin Tulihenkäyksen perässä kipittämään ulos leiristä.

Nimityksestäni oli kulunut pari päivää ja loikoilin nyt auringon lämmittämällä laikulla leirin reunamilla. Lämpimät auringonsäteet häikäisivät silmiäni, joten hautasin pääni tassujeni suojiin. Kuulin lähestyviä askelia, mutta ajattelin sen olevan vain joki ohitseni menevä kissa.Kuullessani kuitenkin naukumista ja tajuttuani, että minua tervehdittiin nostin pääni ja näin edessäni Vadelmatassun kauniin hahmon.
"Oletko jo syönyt? Voisimme nimittäin syödä yhdessä tämän jäniksen", naaras ehdotti. Vilkaisin minua vanhemman oppilaan jaloissa elottomana makaavaa pientä jänistä ja lopulta myönnyinkin pesätoverini ehdotukseen. Aloimme vuorotellen repimään paloja jäniksestä. Nielaisin palan lihaa alas kurkustani ja vilkaisin vieressäni syövää punaruskeaa naarasta.
"Mites koulutuksesi etenee?" Kysyin ystävällisesti naaraalta, joka käänsi lauseeni kuultuaan syvänsiniset silmänsä minuun.

//Vadelma?

Nimi: Vadelmatassu

10.05.2018 12:12
Sen jälkeen kun olin tavannut sen Varjoklaanin kollin reviiriemme rajalla olin saanut jonkunlaisesti eri käsityksen Varjoklaanista. Olin luullut että kaikki varjoklaanilaisen olisivat ilkeitä ja murhanhimoisia, mutta ehkä he eivät vain sitten olleet. Tai siiten jos olivat, se kolli ei ollut.
Makoilin lähellä leirin sisäänkäyntiä toimettoma. Naalitähti oli antanut minulle hetken vapaata. Olisikohan veljestäni Piiskutassusta seuraa? Etsin katseellani löytäisinkö vaaleanruskeaa veljeäni, mutta sitten muistinkin että hän oli mennyt harjoittelemaan taistelua mestarinsa Lovijuovan kanssa. Katselin taas ympärilleni. Oli ilmeisesti nyt ruoka-aika.
"Vadelmatassu", kuulin Naalitähden äänen ja päällikkö loikki minua kohden, "Pystyisitkö viemään kuningattarille riistaa. Yrttitassu ja Okatassu hoitavatkin nyt klaaninvanhempien ruokinnan."
"Toki", nyökkäsin. Loikin tuoresaaliskasalle. Siellä oli kolme pienen pientä jänistä. Siinä olisi hyvät saaliit Lepakkoliidolle, Maahännälle ja Vapaudenlennolle. Loikin sitten pentutarhalle. Kuningattarilla näytti olevan keskenään joku juttu tuokio, Maahännän pennut Lakkapentu ja Herukkapentu köllöttelivät emonsa jaloissa kuin vastasyntyneet ja Lepakkoliidon pennut Tillipentu, Tähtimöpentu ja Timoteipentu peuhasivat pesän perällä. Hymyilin heidän touhuilleen. Annoin jänikset kuningattarille ja loikin sitten aukiolle. Näin uusimman oppilaan Hurmetassun loikoilemassa vähän matkan päässä. Jos hän ei olisi vielä syönyt, voisimme syödä yhdessä jäniksen. Otin tuoresaaliskasasta jäniksen ja loikin Hurmetassun luo.
"Hei", tervehdin vaaleanruskeaa naarasta, "Oletko jo syönyt? Voisimme nimittäin syödä yhdessä tämän jäniksen."

//Hurme?

Nimi: Timoteipentu

05.05.2018 15:34
Kuulin vielä puoliksi toisella korvallani vanhempieni keskustelun, joka hiljalleen vaikeni pelkäksi mutinaksi korvissani. Uni peitti kaikki äänet ympäriltäni. Tunsin Tähtimöpennun rintakehän kohoilun, joka hidastui hänen nukahtaessa. Siskoni heiveröinen, pieni keho omaani vasten sai suojeluvaistoni myllertämään esiin. Kietaisin häntäni siskoni ympärille ja painauduin tiiviisti tätä vasten. Nuolaisin hänen mustaa päälakeaan, jota raidoitti samanlainen ruskea raita kuin itselläni oli. Hautasin kuononi hänen turkkiinsa ja nukahdin heti.
Lämmin viherlehden tuulahdus kasvoillani sai minut aukaisemaan silmäni. Näin makaavani leskenlehtien ja voikukkien asuttamalla vihreällä niityllä ja ylitseni lenteli lukuiset hyönteiset mehiläisistä leppäkerttuihin. Nousin jaloilleni ja vedin keuhkoni täyteen puhdasta ilmaa, jonka lämpö levisi kehooni. Nostin kuononi ylös haistellessani lukuisia eri tuoksuja enkä millään osannut päättää, mitä alkaisin ensimmäisenä jäljittämään. Hajujäljet olivat minulle tuntemattomia. Kävelin eteenpäin niityllä ihastellen näkymää edessäni. Porottava auringonpaiste kuumensi tummanharmaata, pitkäkarvaista ja paksua turkkiani.
”Timoteipentu!” kuulin tutun huudahduksen takaani. Käännyin nopeasti ympäri ja näin Tähtimöpennun, joka hölkkäsi minua kohti. Tervehdin siskoani, joka pysähtyi suoraan eteeni ja hengitti raskaasti.
”Mennään metsästämään”, Tähtimöpentu ehdotti minulle. Nyrpistin nenääni ihmeissäni ja kallistin päätäni.
”Metsästämään? Emmehän me osaa”, vastasin häkeltyneenä.
”Tietenkin osaamme. Tule!” hän hihkaisi ja kääntyi ympäri. ”Seuraa minua.” Tähtimöpentu alkoi juosta eteenpäin kohti kauempana häämöttävää metsää. Kirmasimme vihreän niityn läpi maisemien vilistessä silmissäni ja saavuimme nopeasti metsän reunalle. Tuntui kuin olisi kulunut vain pari sekuntia, kun olimme olleet keskellä niittyä.
”Tuolla on rusakko. Napataan se nopeasti ja tehdään yhteistyötä. Kierrän rusakon taakse ja säikäytän sen juoksemaan tänne. Olet täällä valmiina ja kun se juoksee tänne niin nappaat sen”, Tähtimöpentu selitti. Tuijotin häntä ymmälläni sanomatta sanaakaan.
”Hyvä. Menen nyt tuonne”, siskoni huikkasi ja pinkaisi matkaan. Hänen hiljaiset liikkeensä olivat todella sulavia, kuin hän olisi harjoitellut metsästystä jo vaikka kuinka kauan. Tähtimöpentu katosi puiden taakse eikä minun auttanut enää muu kuin vain tehdä se, mitä hän oli käskenyt. Menin vieressäni olevan pensaan alle odottamaan. Ei kestänyt kauaa, kun kuulin rusakon vingahduksen ja kuulin sen nopeiden askeltensa kaikuvan metsässä. Jännitin jokaista lihastani nähdessäni sen juoksevan minua kohti pahaa aavistamatta. Kesti vain silmänräpäyksen ajan, kun rusakko jo juoksi ohitseni. Pinkaisin sen perään uskomatta itseeni. Tuntui epätodelliselta metsästää rusakkoa. Enhän edes osannut! Aloin kuitenkin saavuttaa rusakkoa ja kun olin vain hiirenmitan päässä siitä, hyppäsin kevyesti sen selkään. Puraisin rusakon niskat poikki ja se valahti veltoksi allani. Tuntui siltä kuin olisin metsästänyt rusakkoja monesti aiemmin.
”Hyvä!” Tähtimöpentu huudahti takaani. Hymyilin siskolleni innoissani. Olin juuri metsästänyt rusakon!

Säpsähdin hereille. Makasin pentutarhassa Tähtimöpentua vasten. Vierelläni oli myös Tillipentu, Lepakkoliito ja Havuviiksi. Enkö juuri metsästänytkään rusakkoa? Huokaisin harmissani. Kaikki se oli ollut vain unta.

//Tähti tai joku? Tai sit Tipsu jatka vaan suoraa Leppiksen tarinasta Havul x3

Nimi: Tulihenkäys

05.05.2018 12:54
Huokasin. Poikani kasvoilta loisti pieni järkytys ja yllättyneisyys.
"Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut peloitella sinua", maukaisin hiljaa. "Joskus vain... kokoontumiset voivat olla hyvinkin kireitä. Kissat ovat hermostuneita ja valmiina puolustamaan omaa klaaniansa rauhan ajasta huolimatta."
Suljin silmäni. Olin taas eksynyt aiheesta. En enää edes tiennyt miltä yritin suojella poikaani. Hän oli nuori ja hänen tulisi saada mahdollisuus tehdä omat virheensä ja korjata ne.
"Olen hyvin varma, että sisaresi pääsevät pian oppilaiksi sekä kokoontumiseen. Ehkä jo ensi kuussa", maukaisin, yrittäen kuullostaa edes jollakin tapaa toiveikkaalta Karpalotassun edessä.
"Koita pitää hauskaa kokoontumisessa. Onhan se kuitenkin sinulle ensimmäinen..."
"Tuuliklaanin kissat!" isäni ääni kaikui leirissä. "Lähdemme nyt kohti kokoontumista. Viimeiset juoskoot perässä, jos ette jo ole paikalla!"
Käännyin katsomaan takanani olevaa Karpalotassua. Poikani katsoi minua silmiin. Nyökkäsin ja jäin katsomaan kuinka Karpalotassu juoksi muiden klaanin kissojen luokse ja lähti kohti kokoonutmista emonsa vierellä. Jäin hiukan haikeana katsomaan näkyä. Kyseessä ei olisi pitkä aika, mutta se tulisi tuntumaan pidemmältä kuin todellisuudessa olisikaan.
"Tulihenkäys", huomasin Hallasydämen takanani. Nyökkäsin nopeat tervehdykset soturille.
"Mikä tuo sinut luokseni?" kysyin rennosti. Minulla ei ollut mitään ideaa miksi Hallasydän todella olisi tullut minun kaltaiseni nuorehkon soturin luokse.
"Ajattelin vain tulla varmistamaan kuinka voit. En voinut olla huomaamatta kuinka katselit Maahännän sekä Karpalotassun perään heidän lähtiessä kokoontumiseen", Hallasydän selitti. Heilautin häntääni nyreänä. En olisi tarvinnut vanhemman soturin sääliä omaksi taakakseni. Minulla meni aivan tarpeaksi hyvin tai huonosti jo muutoinkin.
"He ovat kokemassa omaa seikkailuaan", vastasin tyynesti ja välttelin soturin katsetta. Katseeni pysähtyi tuoresaaliskasaan. "Valitettavasti joudun nyt hylkäämään seurasi, sillä tahtoisin syödä jotakin ennen kuin käyn levolle."
En jäänyt ododttamaan vastausta, vaan astelin suoraan tuoresaaliskasalle.

Nimi: Lepakkoliito

04.05.2018 15:08
Havuviiksen hengitys pyyhälsi kasvoillani lämpimänä. Vaaleansinisistä silmistäni heijastunut kiusallisuus oli kiinnittynyt Havuviiksen tummanvihreisiin silmiin. Hänen anova katseensa tuntui siltä, kuin kasvoni olisivat lukittautuneet paikoilleen enkä olisi voinut kääntää katsettani mihinkään muualle. Kumppanini läsnäolo rauhoitti minua, mutta en ollut vielä täysin varma pystyinkö antamaan hänelle anteeksi. Lukuiset vaihtoehdot pyörivät päässäni minuuttien ajan. Olin aivan hiljaa ja tuijotin vain syvälle Havuviiksen silmiin. Hän odotti kärsivällisenä vastaustani.
”Havuviiksi. Mitä olisit tehnyt, jos pennuille olisi oikeasti käynyt jotain? Jos he olisivat oikeasti kuolleet? Tajuatko, että omien pentujesi kuolema olisi ollut sinun vikasi”, sanoin monien minuuttien hiljaisuuden jälkeen vältellen vielä hänen oikeaa kysymystään.
”Olen äärettömän pahoillani siitä enkä oikeasti tiedä mitä olisin tehnyt. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi etkä varmaan sinäkään olisi antanut”, Havuviiksi naukui syyllisyyden kiilto silmissään. Sydäntäni vihlaisi nähdä Havuviiksi sellaisena. Itseensä pettyneenä, surullisena, avuttomana. Mitään sanomatta siirryin askeleen lähemmäs kumppaniani ja painoin kuononi hänen kuonoaan vasten. Kiedoin häntäni hänen harmaan, silkkisenpehmeän häntänsä ympäri ja painauduin kiinni häneen. Harmaa kolli veti syvään henkeä ja huokaisi helpotuksesta.
”Kiitos”, hän kuiskasi. Vedin keuhkoni täyteen hänen lämmintä, ihanaa tuoksuaan.
”Ei sinun tarvitse kiitellä. Ethän voinut sille mitään, että kun lähdit hetkeksi pois niin he olivat heti karanneet. Olin sinulle liian ankara. Anteeksi”, kuiskasin kyynelten poltellessa silmäluomiani. Oloni oli tällä hetkellä aivan hirveä. Tunsin syyllisyyttä, että olin ollut kumppanilleni niinkin ilkeä. Tällä hetkellä halusin vain hukuttautua ja vajota veden pohjaan.

//Havuh? :3

Nimi: Pisamatassu

04.05.2018 14:47
”Se haju on lähtöisin ketusta. Ne ovat hyvin vaarallisia ja ilkeitä eläimiä. Hajun lisäksi ketun tunnistaa suuresta koosta ja oranssista turkista. Sen hännänpää on valkoinen, mikä on myös hyvä tuntomerkki”, mestarini selitti. Olin kuunnellut kiinnostuneena, mutta nyt minua puistatti vähän. *Toivottavasti en tule koskaan kohtaamaan kettua!* ajattelin ja värähdin hieman. Kun olin painanut mieleeni kaikki nämä asiat, Surmaviilto jatkoi ketuista opettamista.
”Älä koskaan taistele yksin kettua vastaan, edes soturina. Silloin melko varmasti kuolisit, paitsi jos onnistuisit pakenemaan. En ole koskaan kuullut kenenkään voittaneen kettua yksin”, mestarini sanoi, ja lopetti puhumisen. Värähdin hieman, ja päätin entistä vahvemmin, että välttelisin kettuja, ainakin siihen asti, kun olisin soturi. Surmaviilto asettui istumaan, ja osoitti melkein olemattomalla hännännäpäytyksellä selkäänsä, jossa komeili hieman pelottavan näköinen arpi. Tukahdutin väkisin henkäykseni, ja yritin rentoutua hieman, kun mestarini jatkoi puhumista kolealla äänellään.
”Näetkö tuon arven selässäni? Sain sen taistellessani kettua vastaan oppilaana. En tietenkään ollut yksin, meitä oli kokonainen partio”, mestarini selvensi. Pakottauduin istumaan rauhassa, mutta sydämeni hakkasi lujaa. Vähitellen se kuitenkin alkoi rauhoittua. Vilkaisin mestariani, joka selvästikin odotti, jos minulla olisi vielä kysymyksiä.
”Saitko soturinimesi tuon arven takia?” möläytin heti, ennen kuin ehdin hillitä kieltäni.
”Anteeksi”, sopersin heti perään uskaltamatta katsoa mestariini.

//Surma? Sori tönkkö, mut koettakaa kestää.

Nimi: Havuviiksi

03.05.2018 18:31
Lepakkoliito haukkasi jäniksestä palan vältellen katsettani. Sisimpääni vihlaisi. Emme yleensä riidelleet mistään, mutta nyt minusta tuntui, että kumppanini ei puhuisi minulle pariin kuuhun.
Vatsani murahti hyvin äänekkäästi nähdessäni kuinka Lepakkoliito maiskutteli mehukasta lihaa. Olin syönyt viimeksi eilen aamulla. Lepakkoliito erehtyi nostamaan katseensa minuun. Kun naaras oli kerran katsonut tummanvihreisiin silmiini, hän ei näyttänyt pystyvän kääntämään katsettaan pois. Sydämeni alkoi yhtäkkiä hakkaamaan nopeampaan.
Lepakkoliito kiskaisi katseensa irti minusta, vaikka minä olisin kyllä voinut katsella hänen silmiään ikuisesti.
“Kyllä sinäkin voit syödä", hän mutisi hiljaa. Katsahdin naarasta kiitollisena, vaikka hän ei katsonut minuun ja asetuin hänen viereensä makaamaan. Lepakkoliito mulkaisi minua ehkä vähän kiusaantuneesti hyvin pienen välimatkamme takia, mutta minä en kiinnittänyt siihen huomiota vaan aloin ahmia jäniksen lihaa suihini. En pystyisi miettiä mitään ennen kuin olisin syönyt mahani täyteen.
Kun olin ahtanut itseni täyteen mehukasta lihaa ja Lepakkoliitokin oli syönyt mielestään tarpeeksi röyhtäisin kovaan ääneen ja käänsin katseeni kumppaniini. Hän katsahti minua hiukan paheksuvasti, mutta en voinut olla huomaamatta pientä pilkettä hänen silmäkulmassaan.
“Kuule, minä olen älyttömän pahoillani, että melkein tapatin pentumme ja usko pois, ymmärrän tunteesi, koska haluaisin itsekin heittäytyä kalliolta alas syyllisyyden takia”, sanoin Lepakkoliidolle onnistuen juuri ja juuri pitämään ilmeeni vakavana. Naaraan suupieli nyki, mutta hän onnistui kuitenkin olemaan nauramatta.
“Etkö voisi antaa minulle anteeksi?” kysyin hiljaa anova katse silmissäni. Kasvoni olivat niin lähellä Lepakkoliidon kasvoja, että hengitykseni heilutti hänen viiksiään. Olisin kovasti halunnut painaa nenäni hänen nenäänsä vasten, mutta hän olisi luultavasti vain singonnut minut toiselle puolelle pentutarhaa.

//Kepaakko? :3

Nimi: Surmaviilto

03.05.2018 08:40
Olin ollut oikeassa, Pisamatassu tosiaan oli haistanut ketun.
"Se haju on lähtöisin ketusta. Ne ovat hyvin vaarallisia ja ilkeitä eläimiä. Hajun lisäksi ketun tunnistaa sen suuresta koosta ja oranssista turkista. Sen hännänpää on valkoinen, mikä on myös hyvä tuntomerkki", kerroin oppilaalleni. Hän ainakin näytti kuuntelevan, mikä oli hyvä asia. Nämähän olivat kuitenkin tärkeitä asioita.
"Älä koskaan taistele yksin kettua vastaan, edes soturina. Silloin melko varmasti kuolisit, paitsi jos onnistuisit pakenemaan. En ole koskaan kuullut kenenkään voittaneen kettua yksin", jatkoin vielä neuvojani, eikä ääneni suinkaan lähtenyt pehmenemään siitä mihinkään. Minusta tuntui, että se oli nyt jopa aavistuksen hyisempi kuin äsken. Asetuin istumaan, jotta Pisamatassu näkisi selässäni komeilevan arven paremmin.
"Näetkö tuon arven selässäni? Sain sen taistellessani kettua vastaan oppilaana. En tietysti ollut yksin, meitä oli kokonainen partio", selitin, jotta Pisamatassu varmasti ymmärtäisi, miten suurta vahinkoa kettu pystyisi aiheuttamaan. Jos oppilaallani ei olisi kysyttävää, voisimme jatkaa matkaa. Seuraavaksi suuntaisimme rajan viertä nelipuille.

//Pisama?

Nimi: Hunajaviiksi

02.05.2018 14:40
Kuuntelin tarkkaavaisesti, kun kumppanini puhui ja ilmoitti kokoontumiseen lähtijät. Minä olisin lähdössä, samoin poikamme Kultaliekki. Kokoontumisessa oli aina mukava käydä ja tavata muiden klaanien kissoja, mutta jännitin vain kohtaamista Jokiklaanin kanssa.
Havahduin mietteistäni kun kuulin nimeni mainittavan. Päätäni kääntäessäni huomasin Naalitähden saapuvan luokseni ja päästin pienen kehräyksen.
"Mitä arvelet, onko nelipuut entisellään eilisen myrskyn jälkeen?" hän kysyi hymyillen. Myrsky oli ollut kamala. Parin päivän ajan oli satanut ja tuullut kamalasti, puita oli kuulemani mukaan kaatunut ja joen vesi näytti nousseen. Nyt se oli kuitenkin hellittänyt.
"Toivon mukaan", naukaisin tuumien. Nelipuut olivat suuria ja paksuja, mutta vanhoja; jos ne olivat vähänkään lahoisia, olisivat ne saattaneet kaatua. En kuitenkaan uskonut niin käyneen.
"Ja voin oikein hyvin, kiitos kysymästä", nau'uin ja kosketin pikaisesti kollin kuonoa omallani. "Entä sinä? Aiotko puhua mistään erikoisemmasta kokoontumisessa? Tehdä Jokiklaanin suhteen jotain?"

//Naali?

Nimi: Karpalotassu

02.05.2018 07:24
"Karpalotassu, minulla olisi sinulle asiaa." Siirsin katseeni Naalitähdestä ja Hunajaviiksestä isääni, joka oli saapunut luokseni, kun kokoontumiseen lähtevät kissat oli ilmoitettu. Silmiini pisti heti ensimmäisenä Tulihenkäyksen tyytymättömän näköinen ilme, joka sai minut huolestumaan.
"Isä? Onko jokin hätänä?" kysyin nopeasti.
"Ei", Tulihenkäys vastasi lyhyesti. "Tahdoin vain antaa muutaman vinkin klaanien kokoontumista varten, vaikka armas veljeni Kultaliekki onkin kertonut sinulle jo kaiken." En voinut olla huomioimatta hienoista katkeruutta isäni äänessä tämän puhutellessa minua. Jokin selvästikin painoi hänen mieltään, mutta koska isä vaikutti olevan nyt niin myrskyisällä päällä, päätin jättää turhanpäiväiset kysymykseni suosiolla toiseen kertaan.
"Ensinäkin, sinun kanttaa tarkkailla muiden kissojen olemuksia. Ne, jotka viekkaasti tarkkailevat ympäristöään voivat olla taktisesti hyviä kissoja ja yrittävät saada 'ystäviä' muista klaaneista vain tietoa varten", isä maukui ääntään madaltaen ja kumartui lähemmäs minua. "Joten vaikka muut sanovat, että ketään ei saa tulkita ulkonäön perusteella, kannattaa käyttää harkintakykyä. Jo katse voi kertoa yhdestä kissasta paljon."
Saarnan jälkeen kolli nousi täyteen mittaansa ja katseli minua hiljaa. Uskalsin vain toivoa, että se, mitä hänellä oli ollut sanottavanaan, oli nyt sanottu.
"Voitko siis luvata, että et hanki itselleni ystäviä, jotka tahtovat vain käyttää sinua hyödyksesi? Vaikka kokoontuminen on rauhallinen tapahtuma, se ei tarkoita ettei sitä voisi hyödyntää. Ymmärrätkö mitä haen takaa?" Tulihenkäyksen silmät kaventuivat ohuiksi viiruiksi, kun tuo katsoi minua suoraan silmiin. Nielaisin ehkä jopa turhan kuuluvalla äänellä ja nyökkäsin. En ollut odottanut saavani tällaista puheryöppyä niskaani päästessäni ensimmäistä kertaa kokoontumiseen, mutta kaipa isäni vain halusi varmistaa turvallisuuteni.
"Kyllä, isä, minä ymmärrän", sanoin lopulta ja laskin katseeni alas tassuihini, jotka steppasivat levottomina paikoillansa. "En hanki itselleni ystäviä kokoontumisesta." Sanoipa isä mitä tahansa muiden klaanien kissoista, minusta ei ollut oikein tuomita kaikkia ulkonäön perusteella heti ensisilmäyksellä. Vaikka joku saattaisikin vilkuilla ympärilleen viekkaan ja petollisen näköisenä, saattaisi tuo heppu olla oikein mukava kaveri. Mutta koska Tulihenkäys vaikutti jo valmiiksi kovin stressaantuneelta, en halunnut vaivata asialla enää enempää hänen mieltänsä.
"Isä, milloin Herukkapentu ja Lakkapentu muuttavat oppilaiden pesälle?" esitin jo pitkän aikaa mieltäni kaivertaneen kysymyksen viimein isälleni. "Pääsevätkö he jo ensi kerralla mukaan kokoontumiseen?"

//Tuli?

Nimi: Tulihenkäys

01.05.2018 17:25
"...Karpalotassu sekä Maahäntä ja Koivusydän", isäni kantava ääni ilmoitti viimeisetkin kokoontumiseen lähtevät kissat. Niskavillani nousivat pystyyn. Sen lisäksi, että poikani Karpalotassu lähtisi kokoontumiseen, jäisivät Herukkapentu ja Lakkapentu ilman emoansa täksi iltaa. Myös Maahäntä oli valittu kokoontumiseen. Pieni vihainen liekki lepatti sisälläni. Olisin tahtonut mennä poikani kanssa itse kokoontumiseen. Suljin silmäni ja huokasin.
"Ehditte nopeasti vaihtaa kielenne läheistenne kanssa, mutta sitten lähdemme. Odotan kokoontumiseen lähtijöitä leirin suuaukolla", Naalitähti maukaisi päättäjäisiksi ja loikkasi alas suurkiveltä. Lähdin nopealla vauhdilla nelistämään kohti pentutarhaa. Tuntui kuin isäni sanat olivat suunnattu minulle. Saisin mahdollisuuden vaihtaa nopeasti kieliä kumpanini sekä poikani kanssa. Ehdin jopa sivusilmälläni huomata kuinka valkea kolli mustin merkein suuntasi oitis emoni Hunajaviiksen luokse. Läheisten tervehtimisen kanssa en siis näyttänyt olevan mikään poikkeus. Naalitähti vaihtoi myös kieliä emoni kanssa, vaikka kaksikko olikin lähdössä yhdessä kokoontumiseen. Oli varmasti helppo olla päällikön kumppani, kun pääsee moniin virallisuuksiin läsnäksi. Kokoontumisiinkin oli luultavasti helpompi päästä useammin, jos sattui olemaan päällikön kumppani. Murahdin hiljaa. Päällikön poikana oleminen ei kuitenkaan ollut mielestäni niin hehkeää.
"Tulihenkäys!" Maahäntä tervehti minua pentutarhan suuaukolla. Puskin naarasta heti.
"Pärjäätkö sinä varmasti? Et ole ollut kokoontumisessa pitkään aikaan", maukaisin. Yllätyin itsekin kuinka huolestuneelta kuullostin. Onnekseni Maahäntä vain naurahti minulle.
"Enemmän olisin huolissani Vapaudenlennon mielenterveydestä. Hänhän tässä on jäämässä pentujamme vahtimaan Hurmepennun lisäksi", naaras naurahti. "Hänellä on seuranaan myös Lepakkoliito."
Otin askeleen kauemmas kumppanistani. Ehkä hän oli oikeassa. Naaras sekä pentumme olisivat aivan varmasti kunnossa tämän illan.
"Sitä paitsi pääsenhän minä katsomaan Karpalotassun perään kokoontumiseen, vaikka en varsinaisesti hänen mestarinsa olekaan", Maahäntä maukaisi hymyilen, mutta hymy vaihtui huokaukseen.
"Kumpa Lakkapennusta ja Herukkapennustakin tulisi pian oppilaita. Kateus Karpalotassua kohtaan sen kuin kasvaa."
Nyökkäsin. Naaraiden huoli oli kyllä aiheellista, sillä olihan se outoa katsoa kuinka omasta veljestä tulee oppilas ennen aikojaan. Heilautin kuitenkin korviani, sillä kuulin kokoontuvien kissojen äänet takaatani.
"Jos olet aikeissa vielä tavata Karpalotassu, mene vain. Minä tulen kyllä vielä takaisinkin leiriin", Maahäntä kehräsi minulle. Hymyilin hänelle pienesti ja nelistin Karpalotassun luokse.
"Karpalotassu, minulla olisi sinulle asiaa", maukaisin nopeasti ja ytimekkäästi. Onneksi poikani huomiota ei ollut vaikea varastaa. Hetken ajaksi minua kävi Karpalotassun mestaria kateeksi. Oma veljeni oli saanut kunnian kouluttaa oman poikani. Puristin hampaat yhteen. Olin itsekin saanut samaan aikaan oppilaan, Pintatassun, muta hän oli sisarensa iekuratassun kanssa karannut leiristä. Heidän epäonneksi kettu löysi heidät. Kahdesta nuoresta oppilaasta ei ollut ketulle mitään vastusta. Siispä olin menettänyt ainoan oppilaan, joka minulla oli aikaisemmin ollut. Se ärsytti minua hyvin paljon. Sen lisäksi, että nyt Kultaiekki näytti klaanin edessä mahtavalta mestarilta, olin minä varmasti isällemme pettymys. Annoin oman oppilaani karata leiristä ja tapattaa itsensä ketun kanssa tapellessa. Huokasin.
"Isä? Onko jokin hätänä?" Karpalotassu kysyi. Katsoin pienen hetken poikaani suoraan silmiin.
"Ei", vastasin lyhyesti. "Tahdoin vain antaa muutaman vinkin klaanien kokoontumista varten, vaikka armas veljeni Kultaliekki onkin kertonut sinulle jo kaiken."
Äänestäni ei voinut olla erottamatta tietynlaista happamuutta.
"Ensinäkin, sinun kanttaa tarkkailla muiden kissojen olemuksia. Ne, jotka viekkaasti tarkkailevat ympäristöään voivat olla taktisesti hyviä kissoja ja yrittävät saada 'ystäviä' muista klaaneista vain tietoa varten", maukaisin hiljaa. "Joten vaikka muut sanovat, että ketään ei saa tulkita ulkonäön perusteella, kannattaa käyttää harkintakykyä. Jo katse voi kertoa yhdestä kissasta paljon."
Nousin takaisin kokonaiseen mittaani ja katsoin poikaani hiljaa.
"Voitko siis luvata, että et hanki itselleni ystäviä, jotka tahtovat vain käyttää sinua hyödyksesi? Vaikka kokoontuminen on rauhallinen tapahtuma, se ei tarkoita ettei sitä voisi hyödyntää. Ymmärrätkö mitä haen takaa?"

// Karpalo?

Nimi: Naalitähti

01.05.2018 17:07
Kuuntelin tyynesti Pyryviiman asian, sillä klaanini varapäällikkönä hänellä oli oikeus tulla kuuluksi. Niin kuin lopulta oli kyllä tämän klaanin muillakin kissoilla. Kohotin hiukan kulmiani kuullessani Pyryviiman ensimmäiset sanahdukset.
"Olen tässä miettinyt... Toki minä tiedän, että tämä saattaa tulla yllätyksenä ja olen pahoillani tällaisesta", varapäällikkö maukui edessäni. Alku ei kuullostanut lupaavalta, mutta heilautin tyynesti häntääni odottaessani kuulaisesti loppuun asti Pyryviiman asian.
"Mutta viime päivinä minusta on alkanut tuntua, että olisi minun aikani vetäytyä klaaninvanhimpien pesään ja luovuttaa paikkani jollekin, joka kokisi varapäällikön tehtävät omikseen ja kykenisi asettumaan klaanin johtoon sitten kun aika on. Olen palvellut Tuuliklaania parhaani mukaan tähän päivään saakka ja nautin joka hetkestä, myös varapäällikln velvollisuuksista. Oli todella kunnia saada se asema klaanissa, Naalitähti. Mutta nyt voisin mennä tekemään itselleni vuoteen klaaninvanhimpien pesään, jos sinä vain sallit sen", Pyryviima maukui enkä yrittänytkään estää häntä. Välillemme lankesi pieni hiljaisuus, jonka aikana edessäni oleva kolli yritti tasata hengitystään, sillä hän oli sanonut tuon kaiken miltein yhdellä henkäyksellä. Ymmärsin kyllä kuinka se otti koville, mutta niin otti tuon kaiken kuuleminenkin. Olin jostakin syystä kyllä varautunut tähän uutiseen, sillä kaikki tiedostivat sen että elämäni olivat rajalliset. Varsinkin viimeisimmän tapauksen johdosta asemani päällikkönä oli varmasti saanut Pyryviiman ajattelemaan omaa asemaansa tässä klaanissa. Yhtäkkiä näin taas välähdyksen siitä, kuinka putosin kalliolta alas lumen sortuessa käpälieni alta. Suljin hetkeksi silmäni. Pyryviima tuskin tahtoisi kokea sitä, että menettäisi henkensä yhdeksää kertaa. Lopulta avasin jälleen silmäni ja huokaisin. Pyryviima oli minua vanhempi ja kunnioitin hänen päätöstänsä kaikella mahdollisella tapaa, mutta minun olisi pakko sanoa hänelle viimeinen pyyntöni.
"Kunnioitan päästöstäsi ja toivotan sinulle rauhallisia kuita Tähtiklaanin myötä", nyökkäsin varapäälikölle, joka oli aikeissa jättää polkunsa taaksens. "Minulla on sinulle kuitenkin viimeinen pyyntö, jonka myötä saat kunniakkaasti päättää polkusi varapäällikönä."
Pyryviima höristi korviansa merkiksi hänen huomiosta. Nyökkäsin väliin tyynesti. Silmäni olivat kaventua viiruille, sillä viimeisten laskevien auringonsäteiden valo oli hyvin kirkas. Käänsin kuitenkin katseeni pois Auringosta pois, jotta en antaisi väärää kuvaa sanoillani.
"Tänä iltana on klaanien välinen kokoontuminen, kuten tiedät", maukaisin rennosti. Jätin tarkoituksella lauseeni kesken, jotta saisin Pyryviiman sanomaan välissä jotakin.
"Aivan", varapäällikkö maukaisi. Hymähdin tytyväisenä.
"Siispä pyytäisin sinua olemaan Tuuliklaanin varapäällikkö vielä tämän kokoontumisen ajan. Heti leiriin päästyämme saat rauhassa siirtyä lepoon, jonka Tähtiklaani sinulle suokoon", maukaisin rennosti. Kuullostin oudolta puhuessani Tähtiklaanista, mutta en voinut asialle mitään. Olin omat henkeni Tähtiklaanilta saanut ja heidän päätettävissä olisi Pyryviimankin eläkepäivien pituudet. Sen, jos jonkin olen oppinut elämiäni menettäessäni. Nostin pian katseeni taivaalle huomatessani auringon laskeneen piiloon.
"Onistuisiko se? Päättäisit varapäällikön polkusi kokoontumisen siivittämänä, naukaisin äänellä, josta ei voinut päätellä muuta kuin sanani. Huomasin sivusilmällä kuinka Pyryviima nyökkäsi.
"Hyvä", rykäisin nopeasti ja lähdin suuntaamaan kohti suurkiveä. "Tavattakaamme siis kokoontumisessa."
Lähdin nopein askelin pois pian entisen varapäällikön luota. Mieltäni rupesi kaivertamaan ajatus uuden varapäällikön valitsemisesta. Klaanissa oli monia vaihtoehtoja, mutta kenet todella valita? Kehen minä voisin luottaa? Kuka olisi minun sekä sitä kautta klaanin luottamuksen arvoinen kissa?
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" kajautin kutsuhuudon, vaikka asiani oikeasti oli vain saada koolle seuraavaan kokoontumiseen lähtevät kissat. Olimme jo muutoinkin hiukan jäljessä aikataulustamme. Olin aikeissa olla jälleen ensimmäisenä paikalla, heti Auringon laskettua, mutta nyt se jäi haaveeksi. Pystyin jo päässäni kuulla kuinka muut klaanit rynnivät paikalle.
*No, ainakin voimme tehdä hyvin näyttävän paikalletulon*, hymähdin pääni sisällä.
"Kanssani tämän illan kokootumiseen muiden neljän klaanin kissa lähtevät luonnolliseen tapaan varapäällikkö", kiinnitin katseeni tiukasti Pyryviimaan, "parantaja", siirsin katseeni toisaalle," parantajaoppilas, kuusi soturia, neljä oppilasta sekä kuningatar ja klaaninvanhin."
"Ja tänään nuo kissat ovat Pyryviima, Ruusupiikki, Villatassu, Hunajaviiksi, Surmaviilto, Havuviiksi, Leutotaival, Kultaliekki, Lieskasydän, Okatassu, Pisamatassu, Karpalotassu sekä Maahäntä ja Koivusydän", maukaisin hyvinkin kuuluvaan ääneen.
"Ehditte nopeasti vaihtaa kielenne läheistenne kanssa, mutta sitten lähdemme. Odotan kokoontumiseen lähtijöitä leirin suuaukolla", maukaisin lopuksi ja loikkasin alas suurkiveltä. Käännyin nopeasti sivusilmälläni katsomaan kuinka Tulihenkäys juoksi kohti pentutarhaa. Hän tahtoi luultavasti sanoa nopeat hyvästit kumppanillensa ennen lähtöä.
Kumppaneista puheenollen suuntauduin tajuamattani Hunajaviikseä kohden. Naaras lähtisi kanssani kokoontumiseen, mutta tahtoisin minäkin vaihtaa kieliä hänen kanssa ennen muodollisuuksia muiden klaanien edessä.
"Hunajaviiksi", kiinnitin kumppanini huomion itseeni. "Hei! Kuinka voit? Mitä arvelet, onko nelipuut entisellään elisen myrskyn jäljiltä?"

// Hunaja? Muut lähtijät?

Nimi: Pisamatassu

01.05.2018 12:23
”Kyllä, se on tuore. Haistamasi tuoksu on lähtöisin jäniksestä. Me syömme niitä ja ne ovat Tuuliklaanin yleisintä riistaa. Jänikset ovat nopeita, joten niitä metsästäessä on oltava nopea. Se lienee osasyy siihen, miksi moni tuuliklaanilainen on nopea juoksija”, Surmaviilto vastasi samalla opettaen minua jäniksistä. Olin hetken aikaa hiljaa painaen kaiken juuri oppimani muistiini.
”Haistatko vielä muuta?” mestarini kysyi. Havahduin hieman, ja avasin suuni raolleen haistaakseni paremmin. Nuuhkaisin ilmaa monta kertaa. Yhtäkkiä nenääni tulvahti jonkun yököttävän ja mädäntyneen haju. Nyrpistin vaistomaisesti nenääni. Vaikka tuoksu olikin laimea, se oli silti kammottava.
”Mikä tuo haju on?” kysyin Surmaviillolta astuen askeleen lähemmäs häntä, että saisin jotain muuta haisteltavaa.
”Se haisee mädäntyneelle variksenruoalle, vaikka se onkin laimeaa”, selvensin mestarilleni. Samalla kun odotin vastausta, kysymykseeni, käännyin pikaisesti vilkaisemaan leiriä. *Koskahan Naalitähti ilmoittaa seuraavaan kokoontumiseen lähtijät? Toivottavasti minä pääsisin mukaan*, pohdin. Käännyin taas katsomaan mestariani, joka oli juuri avannut suunsa sanoakseen jotain.

//Surma?

Nimi: Villatassu

01.05.2018 00:22
Laskevan auringon säteet värjäsivät helakanpunaisella taivaalla ajelehtivat pilvet hehkuvan liekinvärisiksi, antaen niille samalla kultareunukset. Kumpuilevan nummen yllä puhaltava tuuli oli hetkellisesti laantunut lempeäksi tuulenvireeksi, joka tuoksui etäisesti sateenjälkeiseltä maalta. Jostain kauempaa kuului linnunlaulua ja vaimeaa veden ääntä.
"Kevät on todellakin tullut", mumisin hiljaa itsekseni. Yksinpuheluni äänen valmensi suussani oleva kaislatukko. Juuri nyt oli otollinen aika kerätä jäljelle jääneet edellisen viherlehden kaislat. Ne olivat lehtikadon jäljiltä kylmän karaisemia ja sitkeitä - juuri täydellisiä tukemaan nyrjähtäneitä tai venähtäneitä niveliä, jotka arvatenkin olivat yleistymässä. Erityisesti nyt, kun riista oli liikekannalla.
Lihavan fasaanin rääkyvä kutsuhuuto kaikui nummen yllä, kun jatkoin matkaani leiriä kohti. Toivoin ohimennen, että se koristaisi pian tuoresaaliskasaa.

Nimi: Elandra

30.04.2018 22:00
//Testissä uusi arviointimenetelmä, jossa rivimäärän sijaan pisteet tulevat sanamäärästä. Menetelmää testataan jonkun aikaa, mutta viralliseksi menetelmäksi se tulee(jos tulee) myöhemmin, siitä ilmoitetaan silloin myös blogiin.
Jokiklaanin viimeisimmästä arvioinnista voitte nähdä suurinpiirtein millainen ero uudella arviointimenetelmällä on vanhaan. Jos olet ehdottomasti uutta arviointimenetelmää vastaan, niin käythän heittämässä perustelut tälle vieraskirjaan!:)

Okatassu: 5kp -

Hurmepentu: 27kp! - Onnea oppilaalle! Mestarisi olkoon

Tulihenkäys: 8kp -

Naalitähti: 24kp! -

Tillipentu: 14kp -

Lepakkoliito: 14kp -

Tähtimöpentu: 29kp! -

Pintatassu: 4kp -

Timoteipentu: 11kp -

Karpalotassu: 30kp! -

Kultaliekki: 12kp -

Vadelmatassu: 12kp -

Herukkapentu: 7kp -

Yrttitassu: 12kp

Pyryviima: 12kp -

Lieskasydän: 4kp -

Havuviiksi: 6kp -

Lakkapentu: 9kp -

Leutotaival: 11kp -

Pisamatassu: 12kp -

Surmaviilto: 9kp -

Vastaus:

Ainii se Hurmetassun mestari on Tulihenkäys.

- Elandra

Nimi: Pyryviima

30.04.2018 18:29
//JATKOA NAALILLE//

Istuskelin leirin reunamilla sukimassa turkkiani, kunnes huomasin päällikön saapuvan leiriin. Lähdin tassuttamaan häntä vastaan.
"Hei, Naalitähti", tervehdin ja kumarsin kollille kunnioittavasti. "Minulla olisi sinulle asiaa."
Naalitähti pyysi minut pesälleen ja menimme sitten sinne(?). Istuuduin hänen eteensä ja kääräisin hännän käpälieni päälle.
"Olen tässä miettinyt... Toki minä tiedän, että tämä saattaa tulla yllätyksenä ja olen pahoillani tällaisesta. Mutta viime päivinä minusta on alkanut tuntua, että olisi minun aikani vetäytyä klaaninvanhimpien pesään ja luovuttaa paikkani jollekin, joka kokisi varapäällikön tehtävät omikseen ja kykenisi asettumaan klaanin johtoon sitten kun aika on. Olen palvellut Tuuliklaania parhaani mukaan tähän päivään saakka ja nautin joka hetkestä, myös varapäällikln velvollisuuksista. Oli todella kunnia saada se asema klaanissa, Naalitähti. Mutta nyt voisin mennä tekemään itselleni vuoteen klaaninvanhimpien pesään, jos sinä vain sallit sen."
Katsoin päällikköäni tyynenä silmiin ja jäin odottamaan, mitä tämä sanoisi.

//Naali?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com