Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

   Tuuliklaani elää omalla reviirillään vanhassa metsässä, eli siis kolmen muun klaanin kanssa. Vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli todennäköisesti saat kurkata ulos, niin näet, mikä vuodenaika tarinoissa on. Lisää tietoa vuodenajasta löydät Muuta-osiosta.

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Routakukka

20.04.2017 17:53
"Oletko kunnossa?" mau'uin hieman huolestuneesti. Olkitassu huohotti hetken paikoillaan, kunnes nousi ylös.
"Olen", hän maukui ja ravisteli turkkinsa. Katsoin hetken oppilasta ja nyökkäsin. Mitä jos hän olisi tippunut rotkoon..? Huomasin sivusilmällä, kuinka Kirvamiete ja Pantteriviima juoksivat luoksemme.
"Mitä tapahtui?" Pantteriviima kysyi ihmeissään. Vilkaisin Olkitassua, jonka silmät osoittivat rotkoa.
"Olkitassu melkein tippui rotkooon..", mau'uin. Pantteriviima ja Kirvamiete vilkaisivat toisiaan.
"Oletko kunnosa?" Kirvamiete kysyi oppilaaltaan, joka käänsi katseensa mestariinsa. Olkitassu nyökkäsi.
"Jatketaanko siis matkaa?" Pantteriviima kysyi. Vilkaisin vielä kerran Olkitassua ja nyökkäsin sitten. Pantteriviima lähti kävelemään rotkon vierestä kohti jokea. Kävelin rivakkaa tahtia hänen viereensä niin, että Olkitassu ja Kirvamiete olivat takanamme. Haistelin ilmaa. Hiirenkorva oli tullessaan tuonut nummille paljon uusia tuoksuja. Tuoksut olivat tuttuja; olinhan kokenut ne edellisessä elämässäni. Pian olimme Jokiklaanin rajalla. Pantteriviima merkkasi tuoksumerkkimme ja jatkoi matkaa. Odotin hieman, että Kirvamiete ja Olkitassu saisivat meidät kiinni. Kadehdin hieman Kirvamietettä, hän oli saanut jo oppilaan. Kolli näytti olevan innoissaan ensimmäisestä oppilaastaan. Voi kumpa minäkin saisin jo pian oppilaan.. Kirvamiete ohitti minut ja haisteli ilmaa. Jatkoin kävelemistä eteenpäin ja huomasin Olkitassun juoksevan viereeni.
"Mihin menemme seuraavaksi?" oppilas kysyi.
"Kierrämme varmasti vielä Varjoklaanin ja Kuolonklaanin rajat", selitin, vaikken ollut asiasta aivan varma.

//Olki? Sori jos hittasin liikaa tai jtn. xd

Nimi: Olkitassu

20.04.2017 17:26
Palattuani leiriin suuntasin suorinta tietä oppilaiden pesälle. Olin nolannut itseni täysin yhden klaanimme kokeneimman soturin edessä. Mikä nöyryytys!
Näätätassu tuli minua vastaan astuessani sisään pesään. Hän väläytti minulle ystävällisen hymyn ja oli jo ilmeestä päätellen aikeissa kysyä kuulumisiani, kun tönäisin hänet ronskisti pois tieltäni ja jatkoin matkaani aina omalle vuoteelleni saakka. Lysähdin mukavaksi pöyhityiden sammalten päälle lopen uupuneena. Tämä ei todellakaan ollut minun päiväni.
Muiden oppilaiden vihaisista katseista huolimatta laskin pääni etukäpälieni varaan ja suljin silmäni vaipuen rauhattomaan uneen.

Seisoin keskellä pimeää metsää, vailla pakotietä. Vilkuilin ympärilleni pakottautuen pysymään rauhallisena, mutta se ei todellakaan ollut helppoa olosuhteisiin nähden.
Oksa katkesi jossain.
”Huhuu?” kutsuin ääni värähtäen. ”Onko siellä joku?”
Ei vastausta. Vedin syvään henkeä ja keksityin ajattelemaan sitä, miten pääsisin pois.
”Mieti, Olkitassu, mieti”, puhelin itsekseni, ”on pakko olla jokin reitti pois täältä.”
Siinä samassa maailma alkoi pyöriä ympärilläni. Maa jalkojeni alla repesi kahtia, ja allani avautui loputtoman syvä kuilu. Yritin hätäpäissäni loikata repeämän toiselle puolelle turvaan, mutta turhaan, sillä matkaa oli aivan liian paljon. Putosin pohjattomaan pimeyteen suu avautuneena äänettömään huutoon.

”Olkitassu”, joku kutsui. ”Olkitassu, herää!”
Räväytin silmäni auki ja huitaisin yhä painajaisen aiheuttamassa pakokauhussa edessäni seisovaa Kirvamietettä, joka väisti kynteni täpärästi.
”Olkitassu, minä tässä - Kirvamiete!” harmaaruskea kolli sähähti ja läimäytti minua poskelle käpälällään kuin yrittäen saada minua havahtumaan todellisuuteen.
Katsoin mestariani järkyttyneenä. ”Anteeksi, Kirvamiete! Minä näin painajaista ja...”, yritin selittää, mutta Kirvamiete vaiensi minut yhdellä mulkaisulla.
”Tulin vain ilmoittamaan, että me olemme nyt lähdössä partioon. Peseydy nopeasti ja tule sitten aukiolle, me odotamme sinua siellä muiden kanssa”, hän murahti ja poistui paikalta.
Katselin hänen menoaan tuntien kuumotusta korvissani. Onneksi kukaan oppilaista ei ollut näkemässä töppäystäni. Vääntäydyin vaivalloisesti jaloilleni ja nuolaisin muutaman kerran rintaani. Tunsin oloni hyvin väsyneeksi ja raskaaksi. Elämän kipinä tuntui sammuneen sisälläni.
Saatuani turkkini sellaiseen kuntoon, että kehtasin näyttäytyä pesän ulkopuolella, menin Kirvamietteen luo, joka odotteli minua parin muun soturin kanssa sisäänkäynnin lähettyvillä. Tunnistin soturit Routakukaksi ja Pantteriviimaksi. He tervehtivät minua kohteliaasti, ja minä vain mutisin jotakin epämääräistä vastaukseksi.
”No niin, eiköhän lähdetä”, Pantteriviima sanoi hetken kuluttua ja jolkutti edeltä sisäänkäynnille. Kirvamiete ja Routakukka lähtivät hänen peräänsä, mutta minä sen sijaan jäin seisomaan paikoilleni. Olin ihan poikki. Tuntui kuin jalkani olisivat olleet kiveä.
”Tuletko sinä, Olkitassu?” Routakukan naukaisu kuului tunnelinpäästä.
”Juu”, huikkasin vastaukseksi ja kiiruhdin niin nopeasti kuin suinkin vain pystyin heidän peräänsä.

Kuljimme rotkon reunaa pitkin kohti Nelipuita. Kirvamiete esittele minulle samalla ympärillämme avautuvaa reviiriä, mutta minun ajatukseni harhailivat kaukana hajumerkeistä ja muista klaaneista. Mietin edelleen sitä metsää. Unimaailma osasi olla välillä hyvin salaperäinen ja pelottava.
Hätkähdin hereille ajatuksistani Routakukan huudahtaessa:
”Olkitassu, varo!”
Viime tipassa kierähdin kauemmas rotkon reunasta. Olin ollut vähällä astua harhaan ja tipahtaa suoraan rotkon koleaan syleilyyn. Routakukka hölkytti vierelleni huolestuneena. Makasin hangella liikkumatta, uskaltamatta tuskin edes hengittää.

//Routa?

Nimi: Ruokopentu

20.04.2017 17:15
En saanut unta, joten kuuntelin vain ympäriltä kuuluvia ääniä.
"Naaliturkki", kuulin jonkun sanovan pehmeällä äänellä.
*Kuka on Naaliturkki? Onko se joku noista möykyistä?* mietiskelin ja jatkoin kuuntelua, jos vaikka saisin jotain selville.
"En tarkoittanut sammalta", sama ääni sanoi.
"Vaan mitä?" toinen ääni kysyi. Se oli hieman matalampi ääni.
"Tiedän, ettet halua katsoa sivusta pentujen kasvamista", maukui taas se lempeä ääni.
"Haluat nähdä heidän kasvavan, etkö haluakin?" sama ääni jatkoi vielä.
"Siispä annan kollipennun sinun hoteisiisi, vie hänet Tuuliklaaniin ja kasvata hänestä urhea ja jalo kissa klaanillesi." Kysymyksiä pongahteli päähäni.
*Minä taidan olla kolli. Onko joku muukin? Ja miksi täytyy viedä kolli tuuliklaaniin?*
"Sinä aiot antaa yhden pennuistasi pois noin vain?" möreämpi ääni sanoi.
"Kollipentu muistuttaa muutenkin sinua", lempeä ääni sanoi taas.
*Muistutanko jotakuta? Olen ko saman lainen kuin se mikä lie Nallikurki?* ajattelin. En ymmärtänyt mistä nuo puhuivat.
"Ruokopentu", möreämpi sanoi taas.
*Kuka on Ruokopentu? Olenko se minä?* mietin ihmeissäni.
"Oletko varma, että pystyt siihen? Jättämään pennun luokseni? Sinun täytyy palata pikimmiten takaisin klaanisi luo. Mitä sanot jos yksi pentu puuttuu?" se jatkoi.
*Jos Naalitulkki oli Tuuliklaanissa, minne sen toisen pitää palata?* mietin taas kerran. Tahdoin todella tietää mistä nuo puhuivat.
"Tai, unohda mitä sanoin. Sinut täytyy saada tassuillesi, NYT", möreämpi ääninen Naaliturkki komensi.
*Oliko käsky minulle?* mietin. En ollut varma, joten päätin yrittää. Koitin hieman nousta tassuilleni, mutta kaaduin. Koitin uudestaan, mutta tällä kertaa otin tukea isosta möykystä. Koitin raottaa hieman silmiäni, mutta oli niin kirkasta, että painoin ne saman tien kiinni. Nuuhkin pystyssä ollessani ison möykyn turkkia, josta otin tukea. Pidin tuoksusta.

//Naali, Hunaja tai siskot?

Nimi: Routakukka

20.04.2017 16:23
Söin kanini loppuun ja vilkaisin taivaalle. Aurinko oli jo laskemassa ja klaanitoverit olivat palailemassa leiriin. Äkkäsin juuri uloskäyntitunnelilla tulevan Olkitassun, joka mulkoili joitakin epäystävällisesti. Katsoin, kuinka raidallinen oppilas pujahti oppilaiden pesään. Mietin miksi hän oli niin epäystävällisen oloinen, mutta annoin asian olla ja lähdin tallustelemaan kohti sotureiden pesää. Minulla oli hieman väsy, joten menisin jo nukkumaan. Sotureiden pesän edustalla Herhiläisraita ja Hallasydän juttelivat jostain ja nyökkäsivät tervehdykseksi. Nyökkäsin takaisin ja pujahdin pesään. Jotkut soturit olivat jo nukkumassa ja pujottelin heidän lävitseen pesän nurkkaan, jossa sammapetini sijaitsi. Kokeneimmat soturit nukkuivat keskemmällä. Käperryin omalle sammapedilleni nukkumaan ja nukahdin melkein heti.

Heräsin kylmyyteen, joka värisytti kehoani. Avasin silmäni ja arvelin olevan aamu. Huomasin, että Kirvamiete ja Pantteriviima nousivat ylös pedeistään ja lähtivät kohti aukiota.
"Mihin menette?" kuiskasin. Kollit käänsivat katseensa minuun. Kirvamiete pyöritteli hieman silmiään, mutta en antanut sen haitata.
"Aamupartioon", Pantteriviima vastasi.
"Voinko minä tulla mukaan?" kysyin ja nousin ylös. Tiesin, etten saisi enää nukuttua.
"Hyvä on", Pantteriviima maukui ja pujahti aukiolle Kirvamiete perässään. Suin pikaisesti turkkini ja lähdin kollien perään. Aurinko, joka oli juuri nousemassa, paistoi kirkkaasti aukiolle ja lämmitti minua mukavasti.
"Olkitassukin tulee", Kirvamiete ilmoitti. "Menen herättämään hänet." Hän lähti jolkottamaan kohti oppilaiden pesää.

//Olki?

Nimi: Naaaliturkki

20.04.2017 16:00
Hunaajaviiksellä oli jotakin muuta mielessä kuin veden hakeminen. Joka tapauksessa olin vain ajatellut naaraan terveyttä ja tuonut hänelle vettä. Tai niin minä ainakin näytin väittäväni Hunajaviikselle. Nyt minun täytyisi kuitenkin keskittyä hänen sanoihinsa, halunsin tai en.
"Tiedän, ettet halua katsoa sivusta pentujen kasvamista", Varjoklaanin parantaja maukui. Hunajaviiksi kosketti hännällään kylkeäni. Katsoin jännittyneenä naaraan hännän liikkeitä. Kurtistin kuitenkin kulmiani ja katsoin Hunajaviiksiä hämmentyneenä.
*Mitä hän oikein aikoo?* ajattelin ymmälläni.
"Haluat nähdä heidän kasvavan, etkö haluakin?" Hunajaviiksi kysyi minulta hymyillen.
"Siispä annan kollipennun sinun hoteisiisi, vie hänet Tuuliklaaniin ja kasvata hänestä urhea ja jalo kissa klaanillesi."
Katsoin kummissani kumppaniani.
"Sinä aiot antaa yhden pennuistasi pois noin vain?" kysyin epäluuloisena.
"Kollipentu muistuttaa muutenkin sinua", Hunajaviiksi lisi nopeasti. Käänsin katseeni ristiriitaisin tuntein kohti valkeaa kollipentua. Pennun korvat ja tassut olivat mustat, aivan kuin minullakin. Katsoin pentua pitkään, kunnes nostin katseeni kumppaniini.
"Ruokopentu", maukaisin nopeasti ja kosketin nenälläni kollipentua.
"Oletko varma, että pystyt siihen? Jättämään pennun luokseni? Sinun täytyy palata pikimmiten takaisin klaanisi luo. Mitä sanot jos yksi pentu puuttuu?" kysyin hämmentyneenä. Älysin kuitenkin viimeisen kysymykseni olleen typerä.
"Tai, unohda mitä sanoin. Sinut täytyy saada tassuillesi, NYT."

// Hunaja?

Nimi: Naaliturkki

20.04.2017 15:05
En tahtonut olla enää Hunajaviiksen tiellä pentujen synnyttyä. Otin muutaman askeleen kauemmas neliskosta ja hetkellisesti käänsin selkäni naaraalle. En voinut katsoa pentuja, en vain voinut. Jos katsoisin niitä pidemmän aikaa minä en enää kestäisi. Tiesin, että pentujen paikka oli Varjoklaanissa emonsa luona. Ei minun luonani Tuuliklaanissa.
"Naaliturkki?" Hunajaviiksi kysyi uupuneena ja käännyin katsomaan naarasta. Loikkasin nappaamaan kuivahtaneen sammaleennsuuhuni.
"Haen sinulle vettä", maukaisin nopeasti. Tahdoin vain pois naaraan ja pentujen luota. Näin minun olisi helpompaa luovuttaa heidät varjoklaanille. Katsahdin nopeasti Hunajaviikseä silmiin, kunnes lähdin. Juoksin nopeasti pois naaraan näköpiiristä ja pysähdyin. Istahdin maahan ja pudotin sammaleen tassuilleni.
"Miksi tein tämän itselleni niin vaikeaksi?" murahdin ja työnsin kynteni sammaleeseen.
"Minun ei olisi koskaan pitänyt ihastua Hunajaviikseen. Häätää hänet raa'asti silloin kuin minulla vielä oli mahdollisuus!" tuhahdin. Katsahdin mustiin tassuihini rvioivasti. Hunajaviiksi tarvitsisi vettä joka tapauksessa eivätkä minun tunteeni saisi olla esteeni. Murahdin ja nappasin sammaleen uudestaan hampaisiini. Samaiselle lätäkölle ei ollut enää pitkää matkaa. Pudotin sammaleen lätäkköön ja noukin ylös. Annoin kasvavan nurmen ja heinän tassujeni alla taipua liikkeiden mukaan. Tassuistani jäi hetkeksi painaumat maahan, kunnes ne katosivat. Lähempänä pentujen ja Hunajaviiksen olinpaikkaa kiihdytin vauhtiani. En tahtonut kävellä paikalle nolostuneena. Jätin sammaleen Hunajaviiksen vierelle ja katsahdin taivaalle.
"Naaliturkki", Hunajaviiksi maukui hiljaa. Käännyin väkisinkin katsomaan naaraan lehdenvihreitä silmiä.
"En tarkoittanut sammalta", tuo huokasi.
"Vaan mitä?" maukaisin matalasti.

// Hunaja? Pennut?

Nimi: Elandra

20.04.2017 14:46
Naaliturkki: 59kp!

Toivokuiske: 17kp

Routakukka: 2kp

Kirvamiete: 16kp

Olkitassu: 28kp!

Koivusydän: 7kp

Ruokopentu: 2kp

Nimi: Kirvamiete

20.04.2017 14:40
Tuntui melkein että olisin liiskautunut vasten maata, mutta en pannut sitä pahakseni. Jokiklaanilaispartion inha lemu tunki sieraimiini, ja kuuli Helmiloisteen hivutautuvan kauemmas minusta, sillä hänjin kykki pensaassa. Sydämeni tykytyi rinnassani niin lujaa, että pelkäsin sen tärisyttävän maata ja herättävän partion huomion. Juuri silloin kuulin jonkun naukaisevan:
"Haistan Tuuliklaanin." Hätkähdin aavistuksen, mutta onnekseni toinen ääni murahti:
"Totta kai haistat, olemme aivan rajalla." Helpotus hyökyi lävitseni ja onnistuin kohottamaan katsettani hieman pensaikon suojista. Edessäni seisoi valkoinen naaras, kullanruskea kolli, pitkäturkkinen ja suurikokoinen kolli sekä tummanruskea kolli. Kaikki olivat jokiklaanilaisia, ja heidän kiiltävät turkkinsa hohtivat auringon valossa. Kaikkien kuonot olivat ylhäällä, ja he haistelivat ilmaa.
"Täällä on ollut Tuuliklaani", se suurikokoinen kolli naukaisi yhtäkkiä. "Ja Helmiloiste." Sydämeni hypähti rinnassani ja tunsin otsalleni kohoavan kylmän hien. Meitä ei saataisi löytää, koska silloin me molemmat saisimme rangaistuksen. Vaikka enhän minä välittänyt siitä vaikka Helmiloiste saisikin rangaistuksen itselleen - vai välitinkö siitä sittenkin? Ajatukseni keskeytti kuitenkin kahahdus viereisessä pensaassa, ja tajusin säikähtäneenä että Helmiloiste astui eteenpäin. Korvani painuivat luimuun ja olin varma siitä, että olin mennyttä. Siristin silmiäni ja jännitin lihakseni valmiina syöksymään takaisin omalle reviirilleni kun Helmiloiste kavaltaisi minut, mutta hänen seuraavat sanat yllättivät minut tyystin.
"Hei, partiossako olette?" Helmiloiste kysyi hilpeästi. Hämmästys hyökyi lävitseni ja kykenin vain toljottamaan, kun Helmiloiste alkoi käydä keskustelua klaanitovereiden kanssa säästääkseen nahkani - ja ehkä myös omansa. Hengitykseni tasaantui sitä mukaa, mitä paremmin Helmiloiste sai kerrottua tarinaansa. Ja kun viimein partion jäsenet lähtivät jatkamaan matkaansa, uskaltauduin nousemaan pensaasta. Helmiloisteen karvat nousivat pystyyn heti, kun hän näki minut, mutta naaraan ilme oli samaan aikaan huojentunut.
"He taisivat epäillä vähän", naukaisin. Helmiloiste nyökkäsi vastahakoisena.
"En halua pettää klaaniani", tuo sanoi kipakasti. Nyökkäsin, ja kurkotin kaulaani nähdäkseni hänen taakseen, Jokiklaanin reviirille.
"Kivalta näyttää", sanoin ja huiskaisin hännälläni ilmaa. Helmiloiste tuhahti ja astui askeleen lähemmäs minua.
"Sinun täytyy nyt varmaan lähteä omalle reviirillesi", naaras sanoi hitaasti, ja väräytti korviaan. Pyöräytin silmiäni ja painoin kynteni maahan. Minähän tekisin tästä vaikeaa, sillä koin tarvetta ärsyttää Helmiloistetta. Kaipasin sellaista ilmettä Helmiloisteen kasvoilla, kun hän joutuisi pidättelemään itseään jotta ei hyökkäisi kimppuuni. Siispä sanoin:
"Älä yritäkään ajaa minua pois täältä. Minä lähden täältä kun minua huvittaa." Helmiloiste näytti olevan aikeissa sanoa jotain, mutta keskeytin hänet.
"Etkä sinä sitä paitsi voi kertoa minusta klaanillesi, sillä silloin sinä olet petturi", sanoin hyvin ärsyttävästi.

// Helmi?

Nimi: Ruokopentu

20.04.2017 12:11
Tunsin valahtavani johonkin kosteaan, mutta pehmeään paikkaan. Täällä tuntui paljon viileämmältä kuin äskeisessä paikassa. Tunsin jonkun kostean ja karhean kielen nuolemassa minun turkkiani vasten. Minut nostettiin varovasti ilmaan ja vingahdin hieman. Minut kuitenkin laskettiin hyvin nopeasti, mutta rauhallisesti maahan. Tunsin vierelläni ison, karvaisen ja lämpimän möykyn. Vieressäni oli myös kaksi pientä, suurin piirtein minun kokoistani möykkyä. Kaikki kolme ympärilläni olevaa möykkyä tuntuivat hyvin tutuilta ja turvallisilta. Tunsin kuinka iso möykky kohoili rauhalliseen tahtiin vieressäni. Se liikahti vähän, ja tunsin hieman erilaisen, karhean ja kostean kielen nuolaisevan päälakeani. Aloin ryömiä vaivalloisesti lähemmäs isoa möykkyä, sillä tunsin itseni nälkäiseksi. Pian tunsin jo juuri sopivan kohdan, ja aloin imeä siitä. Täytyin pikku hiljaa maukkaasta nesteestä. En voinut kuvitella yhtään mitään parempaa! Tunsin kuinka voimistuin. En jaksanut enää imeä nestettä, joten lopetin imemisen ja aloin nukkua kaikessa rauhassa, lämpimien ja pehmeiden möykkyjen ympäröiminä.

//Ruokon eka stoori! Hunaja, Naali, tai siskot?

Nimi: Sammaltuuli

19.04.2017 22:37
Heräsin aivan yllättäen tunteeseen, etten saanut kunnolla henkeä, ja silmäni rävähtivät äkkiä auki. Tunsin sydämeni tykyttävän nopeasti. Vedin henkeä sisään ja ulos nopeaan tahtiin. Henkeni kulki jotenkuten ja rentouduin. Ei olisi syytä panikoida, eikä se auttaisi. Hengistykseni hidastui normaaliksi, vaikka hapen saanti oli edelleen jokseenkin raskasta. Katselin ympärilleni; oli pimeää. Saatoin erottaa pientä kellanpunaista hohtoa taivaalla, mutta saatoin hyvinkin myös kuvitella sen. Nuuhkaisin ilmaa. Se oli raikas ja erotin kevään tuoksun, joka rentoutti minut. Suljin silmäni ja keskityin hengittämiseen, joka tuntui edelleen vaikealta. Silti minulla oli tunne, että kaikki oli hyvin. Kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Hento tuulenvire kävi ohitseni ja heilautti vähäisiä viiksiäni, jotka aikoinaan olivat olleet pitkät, puhtaanvalkoiset ja kauniit. Mutta ne ajat olivat jo kaukana takana, ja muistelin niitä vain ilolla ja lämmöllä. Avasin silmäni uudestaan. Käänsin katseeni vierelläni makaavaan Koivusydämeen, tyttäreeni, entiseen päällikköön. Hänen vaalea, pilkullinen turkkinsa oli pysynyt hyvässä kunnossa kaikki nämä lukuisat kuut. *Minun kaunis tyttäreni*, ajattelin. Minusta oli hieman omituista, että hän oli kuitenkin kokenut paljon enemmän kuin minä, ottaen mukaan hänen edellisen elämänsä. Mutta olin onnellinen hänen puolestaan. Hymyilin itsekseni, mutta samassa minulle tuli voimakkaampi hengenahdistus. Olin koko ajan hengittänyt suu osittain auki, mutta raotin leukojani vielä lisää. Makasin silti rentona paikallani, yhä Koivusydäntä katsoen. Aikani oli vähissä. Tiesin ettei se sattuisi, se vain helpottaisi, mutten antanut vielä periksi. Tiesin myös, että hänelle se olisi päinvastoin.
"Koivusydän", kuiskasin käheästi vetäen sen jälkeen nopeasti ilmaa sisään. Koivusydämen korva värähti. Sitten hän avasin silmänsä, nosti päänsä tassujensa päältä ja katsoi minuun.
"Mitä nyt?" hän kuiskasi. Hengittäminen tuntui raskaalta, puhuminen vain pahentaisi tilannetta.
"Emo? Onko kaikki kunnossa?" Tyttäreni kysyi huolestuneena, kun en vastannut. Hän oli nousemassa ylös, mutta nostin häntääni merkiksi pysähtyä.
"Haen parantaj-", Koivusydän aloitti, mutta pudistin päätäni tiukasti. Hengitykseni hidastui hidastumistaan. Koivusydän näytti huomaavan sen myös. Hän siirtyi lähemmäs minua hätäännys silmistään paistaen, ja laski valkoisen tassunsa omani päälle. Se lyhyt hetki oli elämäni pisin. Katsoimme tyttäreni kanssa toisiamme silmiin. Lopulta vedin henkeä niin lujaa, kun pystyin, ja sanoin:
"Ki-itos kaikesta..."
Koivusydämen silmät kostuivat.
"...Olen niin... ylpeä sinusta", lopetin ja vedin taas henkeä. Kyynel tippui tassulleni. Katsoin Koivusydäntä lempeästi, kuin emo pentuaan. Silmissäni alkoi sumeta. Siirsin katseeni taivaalle pesän katossa olevien aukkojen läpi. Aamun ensimmäiset säteet alkoivat halkoa taivasta. Henkeni kulki enää hyvin vaivalloisesti, mutta minulla ei ollut hätää. Koivusydän oli vierelläni. Katseeni sumeni täysin. Oli aikani. Hengitykseni lakkasi ja silmissäi pimeni aivan hetkeksi, siltä se ainakin tuntui. Sen jälkeen näin taas valoja, sumeasti tosin. Ehkä aurinko oli noussut kokonaan? Mutta sehän tarkoittaisi, että olin elossa. Katseeni tarkentui pikkuhiljaa. Huomasin makaavani samassa asennossa, mutta en ollut enää klaaninvanhimpien pesässä. Nousin ylös täysin vaivattomasti ja katselin ympärilleni vehreille nummille, joilla en ollut koskaan ennen ollut. Kaikkii tuskani oli kadonnut. Olin siirtynyt Tähtiklaanin riveihin.

//Kiitos ja hyvästi Sammaltuuli<3

Nimi: Naaliturkki

19.04.2017 21:11
Kuuntelin tarkkaan Hunajaviiksen sanoja ja suuntasin hakemaan sammalia. Purasruohosta tai mistään yrtistä minulle ei ollut mitään ideaa, mutta ehkä aloittaisin sammalilla. Näin erään kiven vierellä sammaleen ja nappasin sen suuhuni. Juoksin joen vierelle. Katsoin alas jokeen harkiten. Sen sivulla kulki polku jota pitkin pääsisin lähemmäs, mutta se olisi liian suuri riski. Juoksin joen vartta pitkin kunnes huomasin lätäkön ja kastelin sammaleen siinä.
*Minä olen tulossa, Hunajaviiksi!* ajattelin ja juoksin niin nopeasti kuin vain tassuistani lähti.
"Toi sammaleen!" mutisin sammal suussani ja pudotin sen naaraan eteen.
"Missä purasruoho?" tuo kysyi hädissään.
"En löytänyt", murahdin matakalasti ja katsoin toisaalle. Olin tavallaan pettynyt itseeni.

// Hunaja?

Nimi: Naaliturkki

19.04.2017 19:26
Katsoin tyynesti Olkitassun huonoa onnea metsästysharjoittelun suhteen. Oppilas unohti tyysti omistavansa hännän ja antoi sen ravisuttaa muutaman lehden pensaikosta pois. Turhautuminen näkyi heti Olkitassusta. Tuon vihaiset aallot kohdistuivat minuun, mutta en välittänyt.
"Mitä sinä toljotat?" tuo tivasi. Hymähdin vain Olkitassulle.
"Sitä, että minun täytyy nyt mennä. Olisi luultavasti parempi idea, että harjoittelet oman mestarisi kanssa", maukaisin matalasti. Pieni turhautunut murahdus tunki sanojeni väliin.
"Itse olen taistelija, joten tiedän kuinka yllättää vastustaja. Suosittelen ensikerralla keskittysi enemmän häntääsi kuin tassuihisi", neuvoin pikaisesti Olkitassulle.
"Mutta ei nyt. Sinun täytyy palata leiriin", maukaisin silmät viirulla.
"Huomasin Kirvamietteen palavan juuri partiosta. Mene kiusaamaan häntä."
Olkitassu ei näyttänyt olevan hyvillään sanoistani, mutta poistui silti kohti leiriä. Hymähdin huvittuneena oppilaan mennessä.
*Hän tarvitsee vain oikean kissan neuvomaan häntä. Ja se kissa en valitettavasti ole minä.*
Syy siihen miksi tahdoin Olkitassun pois luotani, oli outo tunne. Minua vaivasi jokin, aivan kuin minua tarvittaisiin juuri nyt. Ja tässä metsässä oli ainoastaan yksi kissa joka minua kaipasi, ja se oli kumppanini Hunajaviiksi. Nelistin suoraan kohti ukkospolkua, mutta pysähdyin ennen Kuolonklaanin reviiriä ja suuntasin tunnelille. Näin Hunajaviiksen siellä.
"Hunajaviiksi!" sihahdin vahingossa. Naaras säpsähti ja katsoi minua hämillään.
"Naaliturkki?" tuo kysyi kummissaan.
"Äh", tuhahdin, "anteeksi."
"Klaanini pitää vain minua varpaillaan enkä koskaan ole varma siitä mitä ympärilläni tapahtuu. Miksi tulit?"

// Hunaja? Tönks

Nimi: Olkitassu

19.04.2017 13:55
”Oletat varmaan, että minä kysyisin sinun päivästäsi”, Naaliturkki murahti repäistessään itselleen palasen myyrästään. ”Kerro pois. Ei sinun minua tarvitse odottaa. En aio karata, mikäli minulla ruokaa edessäni”, hän lisäsi jauhaessaan lihapalasta hampaissaan.
Istahdin alas ja kietaisin häntäni etukäpälieni ympärille.
”Ei minun päivästäni ole oikein mitään sen erityisempää kerrottavaa”, sanoin vaisusti. ”Tänäänhän minusta vasta tuli oppilas, enkä ole kerennyt käymään kuin oppilaiden pesällä, jossa ei sielläkään ollut minulle seuraa...”
”Mikset sitten mennyt harjoittelemaan mestarisi kanssa, kuten kaikki muutkin oppilaat?” Naaliturkki urahti ja nuolaisi suupieliään saatuaan syötyä myyränsä loppuun.
”Kirvamiete sanoi, että me aloitamme harjoittelun vasta huomenna”, vastasin.
”Vai niin”, hän mutisi niin hiljaa, etten ensin meinannut kuulla, mitä hän sanoi.
Sitten mieleeni juolahti ajatus: ”Voisitko sinä opettaa minua saalistamaan, jos Kirvamiete ei nyt kerta ehdi?”
Naaliturkki tuijotti minua epäuskoisen näköisenä. ”Opettaa sinua saalistamaan? Älä unta näe, se on mestarisi hommaa, ei minun”, hän naurahti.
”Kiltti, Naaliturkki, minä lupaan kuunnella sinua tarkkaan!” jatkoin jankkaamista.
”Mrrh... No hyvä on, mutta vain vähän aikaa”, hän ärähti, nousi jaloilleen ja marssi sisäänkäynnille hännänpää vääntyillen kuin vihainen käärme.
Loikin hänen peräänsä hymyillen voitonriemuisena. Tämähän oli ollut helppoa!
Oikeastaan minä en edes halunnut harjoitella saalistusta, mutta jos saisin vakuutettua Kirvamietteen saalistustaidoillani, niin hän varmasti antaisi asian olla ja siirtyisi suorinta tietä opettamaan minulle taisteluliikkeitä.
”No niin, näetkö tuon kepin tuolla pensaan juuressa?” Naaliturkki kysyi päästyäni hänen viereensä.
”Joo?” vastasin hieman ymmälläni.
”Hyvä. Ajattele sen olevan oikein mehevä hiiri, jolla ruokkisi puolet klaaninvanhimmista”, hän käski.
Tein työtä käskettyä ja yritin parhaani mukaan kuvitella tuon kepin pätkän pulskana hiirenä.
”Laskeudu matalaksi, ja lähde hiipimään sitä kohti”, kolli neuvoi.
Pudottauduin matalaksi ja lähdin hiipimään niin hiljaa kuin suinkin vain pystyin keppiä kohden, vaikka tiesin, ettei se voisi karata minulta. Katsoin tarkoin, mihin käpäläni asetin, etten vain olisi astunut minkään kuivan oksan päälle, joka olisi saattanut katketa kulkiessani sen ylitse vahingossa.
Silloin tein pahimman mahdollisen virheen: olin ollut liian keskittynyt katsomaan käpäliäni, etten ollut muistanut, että häntä olisi pitänyt pitää täysin liikkumattomana. Häntä huitaisi vahingossa lähimmän pensaan oksia, joka sai niissä olevat kuivat lehdet kahisemaan häiritsevän kovaäänisesti. Ärähdin raivoissani ja huitaisin pensasta purkaen turhautumistani. Se oli ollut niin lähellä!
”Kaninpapanat!” sähisin.
Naaliturkki katsoi minua viikset vipattaen.
”Mitä siinä toljotat?” murisin mulkoillen tuota rumasti ja käänsin sitten selkäni hänelle.

//Naali?

Nimi: Naaliturkki

18.04.2017 23:08
"Voin todistaa sanasi!" Toivokuiske sihahti minulle, mutta jokin naaraan mielessä värähti. Soturin katse harhahti leirin sisäänkäynnille ja takaisin minuun.
"Sulhasesi varmasti odottaa sinua, miksi et ole jo menossa?" irvailin Toivokuiskeelle. Tällä kertaa naaras ei tehnyt mitään. Tuo vain murahti ja nelisti heti pois paikalta.
"Tämö ei jää tähän!" kuulin Toivokuiskeen kaukaisen sähinän.
*Niin sinä luulet...*, ajattelin ärtyneenä. Kerrankin, kun sain rauhaa Toivokuiskeen raivon takaa, suuntasin kohti tuoresaalisaksaa. Kasassa oli mehevä myyrä, joka kutsui minua. Nappasin myyrän suuhuni ja lähdin sivummalle soturien pesän taakse syömään sitä.
*Toivottavasti kukaan ei tule seuraani...*, ajattelin ärtyneenä. Myöhäistä. Kuulin Tuuliklaanin tuoreen oppilaan, Olkitassun äänen. Murahdin hiljaa, enkä edes siirtänyt katsettani myyrästä.
"Hei, Naaliturkki!" tuo tervehti. "Onko pyyntionni ollut hyvä?"
Mieleni teki poistua paikalta, mutta ehkä minun ja Toivokuiskeen välinen jännitys ei ollut tuon oppilaan syytä.
"Erimomainen", vastasin lyhyesti ja loin todella nopean katseen Olkitassuun. Puraisin palasin myyrästäni ja nielin sen niinä hyvineen.
"Oletat varmasti minun kysyneen sinun päivästäsi", murahdin hiljaa.
"Kerro pois. Ei sinun minua tarvitse odottaa. En aio karata, mikäli minulla on ruokaa edessäni", lisäsin myyrääni syöden.

// Olki?

Nimi: Koivusydän

18.04.2017 21:36
Litkin vettä pienestä lammikosta leirin ulkopuolella. Olin juuri ollut tapani mukaan kävelyllä yksikseni, sillä nautin omasta rauhastani ja nummilla vaeltelusta. Nostin pääni, ja nuolaisin leuastani vesipisaran. Kävelin leiriin, ja siellä suuntasin suoraan klaaninvanhimpien pesään. Muut olivat jo aloittaneet – ja suurin osa jo lopettanutkin – aterioinnin. Pesän keskellä oli pari syötyä myyrää ja pikkulintu. Sammaltuuli söi vielä lintuaan. Asetuin sammalilleni hänen viereensä. Sammaltuuli nielaisi suunsa tyhjäksi vaivalloisen näköisesti, ja katsoi sitten minuun.
"Tuuliko siellä paljon? Tuntuiko ilma lämpimältä?" emoni kysyi. Tämä ei ollut poistunut pesästä aikoihin, sillä jopa istumaan nouseminen tuotti hänelle hankaluuksia muunmuassa selkäkipujen takia.
"Jonkin verran, ei niin paljon kuin eilen, eikä minulla kyllä tullut kylmäkään", vastasin. Sammaltuuli työnsi linnun rippeet eteeni valkoisella tassullaan.
"Ole hyvä, loput on sinun", valkoharmaa naaras rohisi. Hän oli syönyt siitä vain alle puolet.
"Oletko aivan varma, ettet ole nälkäinen enää?" kysyin hieman huolissani. Emoni oli syönyt joka päivä vain vähemmän, kuin hänellä ei edes olisi nälkä. Toisaalta, ei hän syömäänsä enää kuluttanutkaan.
"Olen, olen. En tarvitse enempää." Sammaltuuli räpäytti hitaasti silmiään. Nyökkäsin, ja aloin syödä lintua. Kun siitä ei ollut jäljellä enää mitään, siirsin luut keskelle muiden viereen. Toivoin, että joku soturi tai oppilas veisi ne pian pois. Näin pesän oksien välistä, kuinka taivas alkoi hämärtyä ja aurinko loi punertavia liekkejä laskiessaan korkokivien taa.
Korjasin asentoani, laskin pääni alas ja suljin silmäni.
"Nuku hyvin, Koivusydän", Sammaltuuli kehräsi rohisevasti.
"Samoin", sanoin lempeästi. Vilkaisin Sammaltuulta, joka oli myös sulkenut silmänsä. Näin hänessä edelleen sen saman, kauniin, rakastavan emoni, jota olin pennusta asti ihaillut. Silti minusta tuntui, että hän oli ihaillut, kannustanut ja ollut tukenani paljon enemmän kuin minä koskaan hänen. Mutta olihan hän emoni, kai se oli hänen tehtävänsä. Suljin silmäni uudestaan, kuunnellen Sammaltuulen hidastuvaa hengitystä. Aloin pikkuhiljaa itsekin vaipua uneen.

Nimi: Olkitassu

18.04.2017 20:17
”Olkipentu, on aika nousta.” Raotin aavistuksen verran silmiäni. Vapaudenlento seisoi edessäni ja katsoi minua lempeästi hymyillen. Vääntäydyin vaivalloisesti istumaan, ja räpäytin muutaman kerran silmiäni kuin karistaakseni jäljelle jääneen väsymyksen pois niistä. Katsahdin jälleen Vapaudenlentoon:
”Miksi herätit minut näin aikaisin? Aurinko on tuskin edes noussutkaan.”
Valkea kuningatar katsoi minua veikeä pilke silmäkulmassaan.
”Joko sinä unohdit?” hän kehräsi huvittuneena. ”Liitotähti nimittää sinut tänään oppilaaksi.”
Tuijotin Vapaudenlentoa hölmistyneenä. Kuinka olin saattanut unohtaa päivän, jota olin oikein odottamalla odottanut? Pomppasin kiireesti jaloilleni ja ravistelin turkkiini takertuneet sammaleenriekaleet pois.
”Mihin aikaan menot pidetään?” kysyin hermostuneena, joka oli hyvin outoa jopa omasta mielestänikin, sillä en yleensä hermoillut.
”Aurinkohuipun hetkellä”, hän vastasi hymyillen ja kurotti nuolaisemaan päälaellani törröttävän karvatupsun sileäksi.
”Kauanko siihen on enää?”
”Muutaman auringon liikkeen verran.”
Loikin pesän suuaukolle Vapaudenlento perässäni. Hengitin ihanan raikasta hiirenkorvan tuoksua keuhkojeni täydeltä. Tuuli pörrötti mukavasti turkkiani ja nostatti samalla hymyn huulilleni. Tänä yönä minä nukkuisin muiden oppilaiden seurassa, ja saisin valvoa niin myöhään kuin halusin! Tähän asti olin joutunut menemään nukkumaan jo ennen auringonlaskua Vapaudenlennon toimesta. Hän ei joustanut yhtään nukkumaanmenoajoissaan.
Huomasin Kirvamietteen soturien pesän edustalla. Hän jutteli paraikaa Multakynnen ja muutaman muun soturin kanssa. Kipitin heidän luokseen häntä innosta kippuralla.
”Huomenta!” tervehdin reippaasti ja istahdin alas.
Soturit hiljenivät ja kääntyivät katsomaan minua. Multakynsi katsahti minuun ystävällisesti hymyillen.
”Huomenta, Olkipentu. Nukuitko hyvin?” hän kysyi.
”Joo, vaikkakin Vapaudenlento herätti minut liian aikaisin”, vastasin ja vilkaisin samalla lapani ylitse valkeaan naaraaseen, joka istuskeli pentutarhan edustalla sukimassa itseään.
”Vai niin”, Multakynsi naurahti. ”No, vastaisuudessa sinun kannattaa totutella aikaisiin herätyksiin, vai mitä, Kirvamiete?”
Kirvamiete nyökytti päätään. ”Niin. Voin luvata, ettet saa nukkua kovin pitkään aamuisin - ellei sitten kyseessä satu olemaan erikoistapaus”, hän virnisti.
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen Suurkivelle!” Liitotähden kutsu kajahti ilmoille.
Multakynsi nousi jaloilleen, samoin Kirvamiete. Yhdessä he suuntasivat muiden luo, jotka olivat kokoontuneet kokouskiven juurelle kuulemaan päällikköään. Vapaudenlento viittoi minua tulemaan luoksensa, ja tietystihän minä menin.
”Olkipentu, astuisitko Suurkiven eteen?” Liitotähden kehotus kuului.
Vilkaisin Vapaudenlentoa epävarmana, ja hän väläytti minulle rohkaisevan hymyn ja nyökytti pienesti päätään. Vedin syvään henkeä ja astelin kissajoukon ohitse päällikön eteen. En ollut koskaan ennen tuntenut oloani yhtä haavoittuvaiseksi kuin nyt. Kohtasin päällikön järkkymättömän katseen yrittäen samalla estää jalkojani vapisemasta liikaa.
”Olkipentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Olkitassuna. Mestarisi olkoon Kirvamiete. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on Liskoloikalta oppinut”, Liitotähti sanoi.
Kirvamiete asteli tyynen rauhallisena luokseni ja kosketti omalla kuonollaan minun kuonoani. Silloin klaani ryhtyi hurraamaan:
”Olkitassu! Olkitassu!”
Kuuntelin kuinka kissat, jotka olivat kokoontuneet kuuntelemaan nimitysmenojani, hurrasivat uutta nimeäni. Tästä päivästä lähtien minut tunnettaisiin Olkitassuna!
Kunkin kissan käytyä sanomassa omat onnittelunsa minulle, suuntasin mestarini luo, joka odotti minua tuoresaaliskasan lähistöllä.
”Mitä me teemme tänään?” kysyin tohkeissani.
”Tänään emme tee enää mitään, mutta huomenna me käymme kiertämässä rajat ja kertaamme hieman soturilakia”, Kirvamiete virkkoi.
Katsoin mestariani hieman pettyneenä, mutten alkanut valittamaan, kuten normaalisti tuppasin tekemään, jos jokin ei meinannut mennä minulle mieliksi.
”Tänään saat kuitenkin tutustua uusiin pesätovereihisi ja kerätä voimia huomista varten”, hän sanoi vielä, ennen kuin kääntyi ympäri ja tassutti pois.
Kohautin lapojani ja tassuttelin oppilaiden pesälle.
Astuin sisään hämärään pesään. Pesä oli lähes tyhjä, sillä melkeinpä kaikki oppilaat olivat lähteneet harjoittelemaan mestariensa kanssa kokouksen jälkeen.
Vapaudenlento oli jo kerennyt siirtää oman vuoteeni sinne. Se sijaitsi aivan pesän suuaukon vieressä, sillä muualla ei oikein ollut tilaa, ja muutenkin vanhemmat oppilaat nukkuivat pesän keskiosassa, kun taas nuoremmat joutuivat sinnittelemään lähellä pesän seinämiä.
Koska minulla ei ollut oikein muuta tekemistäkään, niin päätin mennä etsimään itselleni seuraa muualta leiristä. Melkeinpä heti huomasinkin Naaliturkin istuskelemassa yksinään soturien pesän lähistöllä. Hän söi parhaillaan tuoresaaliskasasta nappaamaansa myyrää. Sen enempää miettimättä päätin mennä hänen juttusilleen.
”Hei, Naaliturkki”, tervehdin häntä päästyäni lähemmäs. ”Onko pyyntionni ollut myötä?”

//Naali?

Nimi: Kirvamiete

17.04.2017 09:53
Pinkaisin juoksuun kohti puuta, ja tunsin lihaksieni pinnistävän vauhtini äärirajoille. Helmiloisteen käpälät rummuttivat maata vieressäni, kun Jokiklaanin rajamerkit paiskautuivat kasvojani vasten. Vauhtini hidastui aavistuksen, ja jokiklaanilaisnaaras pääsi edelleni. Ärähdin hiljaa kiihdyttäessäni taas vauhtini kovemmaksi. Turkkini hipaisi Helmiloistetta, kun puu näkyi jo edessäni. Hengitykseni oli tiheää ja lihaksiani poltteli, mutta jatkoin aina vain, Helmiloiste rinnallani. Viimein puu oli tarpeeksi lähellä, ja loikkasin sitä päin raapaisten kynsilläni siihen syvät viillot. Jarrutin vauhtini hyvin äkkiä, ja ehdin kuulla Helmiloisteen ulvaisevan:
"Voitin!" Sisälläni ryöpsähti kiukku, ja pyörähdin raivoissani ympäri. Helmiloiste oli heittäytynyt huohottaen puuta vasten ja raapi sitä pitki vedoin. Astahdin ärtyneenä askeleen lähemmäs naarasta, ja yritin saada hengitykseni rauhoittumaan.
"Mistä tiedät, että voitit?" naukaisin pisteliäästi. Helimloisteen kyljet kohoilivat, kun hän käänsi sinisten silmien piikinterävät katseet omiin silmiini. Naaras huiskaisi hännällään ilmaa ja suoristi selkänsä.
"Kyllä minä tiedän, että voitin", jokiklaanilaisnaaras naukaisi ylimielisesti, mutta olin erottavanani hänen äänessään epävarmuutta. Siitä pienestä äänen värähdyksestä, sain kuitenki itseni niin täyteen varmuutta, että röyhistin rintaani ja katselin Helmiloistetta halveksuen.
"Et sinä oikeasti sitä tiedä", aloitik hyvin ärsyttävästi, "ehkä et vain halua myöntää tappiota minulle." Oikeastihan itsekkään en ollut varma, olinko voittanut. Mutta en antanut sen näkyä, vaan keskityin saamaan itsestäni voittajan. Uskoin, että se ei tapahtuisi helpolla, mutta halusin yrittää silti. Minun oli pakko yrittää, sillä muuten pilaisin itseni maineen. Väräytin viiksiäni, ja astelehdin lähelle puuta. Siristin silmiäni, ja tarkastelin merkkejä, jotka olimme raapaisseet siihen. Minun kynnenjälkeni olivat lyhyemmät, ja Helmiloisteen taas pidemmät. Tyytyväinen virne levisi kasvoilleni, ja käännyin taas Helmiloisteen puoleen.
"Minä tulin ensimmäisenä maaliin, sillä ehdin vain raapaista tällaiset lyhyet jäljet. Sinun jälkesi ovat pitkät, joten saavuit myöhemmin ja silloin ehdit tehdä pitkät jäljet tähän puuhun", kerroin teoriani voitostani, ja istahdin maahan odottamaan.

// Helmi?

Nimi: Routakukka

17.04.2017 08:42
Istuin soturien pesän lähistöllä syöden kania. Oli aurinkohuippu ja klaanitoverit olivat vaihtamassa kieliä ja ruokailemassa. Tunsin oloni hieman yksinäiseksi. Näätätassukin ruokaili muiden oppilaiden seurassa. Tuntui siltä, että tässä elämässä ei olisi yhtään ystävää. Katsahdin taivaalle. Miksi minun piti edes uudelleen syntyä? Saisin olla nyt Tähtiklaanissa Pyrysilmän, Varputassun ja.. Ruostetähden kanssa. Rakastin häntä edelleen, vaikka olinkin uudelleen syntynyt. Olin myös ylpeä hänestä, hän eli pitkän elämän ja pääsi päälliköksikin. Tunsin suurta kaipuuta häntä kohtaan. Voi, kumpa olisin nyt Tähtiklaanissa.. Sitten mieleeni juolahti yksi ajatus. En voisi hankkia kumppania, sillä olinhan minä uskollinen Ruostetähdelle. Mitäköhän hän sitten ajattelisi? Miksi kaiken piti olla niin vaikeaa? Katselin taivaalla leijuvia pilviä. Näkiköhän Ruostetähti juuri minut?

//Ruoste?

Nimi: Naaliturkki

16.04.2017 14:20
Toivokuiske naurahti irvistäen. Se oli kyllä kieltämättä yllättävä reaktio aikaisimpiin sanoihini nähden. En kuitenkaan antanut ilmeeni vaihtua mihinkään. Katsoin kylmästi Tuuliklaanin soturia.
*Palaisit vain Kuolonklaaniin muiden kaltaistesi kaksinaamojen luokse!* sihisin pääni sisällä raivosta. Sinne Toivokuiske todella kuuluisikin, toisten raakalaisten ympäröimäksi niin hän ymmärtäisi mihin aikaisemmin sekaantuikaan.
"Haukut minua ja samalla haukut myös koko perhettäni. Pitäisikö minun mennä kertomaan?" Toivokuiske maukui rauhallisella äänensävyllä kulmiaansa kohottaen. Tuhahdin halveksuvasti
*Sen kun menet! Saat vain raivokkaat kynnet kurkkuusi tuolla asenteella*, murisin taas pääni sisällä. Toivokuiske näytti kuitenkin haluttomalta taistelemaan minua vastaan ja omalla tavallaan se oli hyvä asia, sillä olin kuitenkin metsästäjätyyppiä. Toivokuiske oli kuitenkin taistelussa voitokkaampi, mutta olin kuitenkin nokkelampi ja ketterämpi. Murahdin hillitysti Toivokuiskeelle odotellessa tuon seuraavia iskeviä sanoja.
"Muutenkin, osuit aivan oikeaan", naaras sanoi, mutta muutti puheensa raivokkaaksi sihinäksi.
"Tästä saat senkin sammakonkutu!" Toivokuiske sihahti ja loikkasi minua kohden. En ehtinyt aivan väistää, joten olin hetkessä maata vasten Toivokuiskeen toesta. Sähisin raivosta ja potkaisin takajaloillani Toivokuikseelta yhden tassun alta, jolloin kiepahdin nopeasti pystyyn.
"En voi uskoa, että pidin sinua joskus ystävänäni", maukaisin halveksuen kylmä katse suoraan Toivokuiskeen silmissä.
"En voi uskoa, että olemme edes saman klaanin jäseniä", lisäsin tyynesti. Otin muutaman askeleen kauemmas, sillä näin naaraan pari kertaa yrittävän sivaltaa etutassuilla lapaani.
"Olet yhtä rakaa kuin veresi", sihahdin halveksuen.

// Toivo?

Nimi: Toivokuiske

16.04.2017 12:58
"Jos olisit näyttänyt oikean puolen itsestäsi, tätä ei olisi koskaan tapahtunut. Sinä esität viatonta, mutta olet sisältä peto. Ihailtavaa", Naaliturkki murahti ja katsoi minua kylmästi.
"Ja mitä sinun vereesi kuuluu, niin Kuolonklaanin veresi puskee lävitsesi. Salarakkaasi mahtaa olla myös teikälöisiä. Suosittelen sinua kuule vain palaamaan juurillesi, saastainen puoliverinen!" tuo sihahti. Naurahdin irvistäen. Kollikissa ei kai osannut odottaa tuota.
"Haukut minua ja samalla haukut myös koko perhettäni. Pitäisikö minun mennä kertomaan?" sanoin kulmiani kohottaen rauhallisella äänellä. Kumma, että olin saanut itseni hillityksi. Olisi vain tehnyt mieli taistella tuota ketunläjää vastaan.
"Muutenkin, osuit aivan oikeaan", sanoin ja loppu muuttui raivokkaaksi sihinäksi. En sitten pystynytkään rauhoittumaan kunnolla.
"Tästä saat senkin sammakon kutu!" sihahdin ja loikkaisin kohti kollikissaa. Pianoin Naaliturkin maata vasten. Olin aika isokokoinen naaraaksi joten olimme lähes saman kokoisia kollin kanssa. Se olikin ihan hyvä, muuten olisin jo multaa.

//Naali?

Nimi: Naaliturkki

15.04.2017 18:36
"Seis! Käänny nyt!" Toivokuiske ärähti minulle. Käännyin katsomaan naarasta raivoissani, mutta yhä kummissani.
*Mikä voi todella olla noin sanomisen arvoista Toivokuiskeen asemassa olevalta kissalta?* ajattelin raivoissani. Silmissäni roihusi yhä vihan liekit jitka olivat suuntautuneet suoraan Toivokuiskeeseen.
"Noh, mitä nyt tuli? Aiotko vielä haukkua minua ja jos aiot, voin ihan hyvin sanoa sinua nilkiksi, sehän sinä olet", murahdin Toivokuiskeelle. Luottamukseni tuohon kissaan mureni täysin. En enää koskaan voisi luottaa Toivokuiskeeseen millään tavalla. En sietänyt moisia kaksinaamiasia kissoja. Minun teki mieli tehdä arvet tuon suloisiin kasvoihin, mutta tulokseni olisi vain ollut lähtölippu Tuuliklaanista. Huomasin kuitenkin naaraan kurottavan lähemmäs minua ja paljastin hampaani rumaan irvistykseen.
"Minun suonissani virtaa Kuolonklaanin veri, suosittelen sinua varomaan. Minähän voin tehdä mitä vain", tuo sihahti korvaani ja perääntyi. Toivokuiske vain virnisti tyytyväisenä minulle. Irvistin flirttimäisesti Toivokuiskeelle.
"Jos olisit näyttänyt oikean puolen itsestäsi, tätä ei olisi koskaan tapahtunut. Sinä esität viatonta, mutta olet sisältä peto. Ihailtavaa", murahdin, mutta katsoin seuraavaksi tuota vain kylmästi.
"Ja mitä sinun vereesi kuuluu, niin Kuolonklaanin veresi puskee lävitsesi. Salarakkaasi mahtaa olla myös teikälöisiä. Suosittelen sinua kuule vain oalaamaan juurillesi, saastainen puoliverinen!" sihahdin naaraalle. Tiesin, että olin mennyt rajan yli ja mitä seuraavaksi tapahtuisi, olisi melko varmaa. Toivokuiskeen teot kuitenkin sinetöisivät meidän molempiemme kohtalot.

// Toivo?

Nimi: Toivokuiske

15.04.2017 18:17
"Totta, minua ei kiinnosta pätkääkään!" Naaliturkki sihahti. En osannut odottaa kollilta sihahdusta. Sitten kollikissa loikkasi minua kohti, onneksi hänellä oli sentään kynnet piilossa. En tajunnut mikä soturiin meni.
"En voi uskoa miten pystyin olla kaltaisesi nilkin ystävä. Olet petollinen kuin käärme! Et piittaa muista yhtään. Kun saat yhdenkin hyvän syyn mollata toista, teet sen aivan varmasti!" Naaliturkki sihisi. Kollikissa painoi minut yhä lujemmin maata vasten. Ähkäisin. Naaliturkki kääntyikin pois päin ja asteli kauemmas.
"Syytätkö oikeasti minua kaikesta! Senkin likainen kirpputurkki! Tajuatko mitä olet tehnyt minulle, luulin sinua ystäväkseni ja vähän muuksikin. Sitten rakastuit toisen klaanin kissaan, et voi koskaan arvata paljonko se minua loukkaa!" sähisin karvat pörheänä. Nyt menetin itsekin hermoni.
"Äläkä enää ikinä kutsu minua nilkiksi!" lisäsin meripihkaiset silmäni loistaen raivosta. Olisin voinut repiä tuolta korvat päästä.
"Seis! Käänny nyt!" ärähdin. Naaliturkki kääntyi katsomaan minua kummissaan.
"Noh, mitä nyt tuli? Aijotko vielä haukkua minua jos aijot voin ihan hyvin sanoa sinua nilkiksi, sehän sinä olet", kolli murahti. Astelin lähelle kolli ja kurkotin lähelle hänen korvaansa aikeissa kuiskata.
"Minun suonissani virtaa Kuolonklaanin veri, suosittelen sinua varomaan. Minähän voin tehdä mitä vain", sihahdin kollikissan korvaan ja astuin askeleen taakse päin. Karvani tasoittuivat ja muutuin rauhalliseksi virnisteleväksi itsekseni. Huulillani oli tyytyväinen virnistys.

//Naali? Joo et hitannu liikaa, toivottavasti mäkään en hitannu..

Nimi: Naaliturkki

15.04.2017 17:54
Huomasin Toivokuiskeen virnuilun väkisinkin. Murahdin ärtyneenä naaraan suuntaan ja ojentelin kynsiäni. Osa minusta olisi vain tahtonut loikata tuon kurkkuun ja repiä naaras palasiksi. Hillitsin kuitenkin sen puolen itsestäni.
*OlenTuuliklaanin kissa, en Kuolonklaanin*, ajattelin tyynesti, mutta vihani sanoi muuta. Voisiko minussa sittenkin olla Kuolonklaanin verta?
"Ei minua sinun asiasi niin kamalasti enää kiinnosta. En tajua miten minulla pystyi olemaan tunteita sinua kohtaan. Olet vain toisten klaanien parantajanaaraiden perässä juokseva kolli. Sitä paitsi minulla on paljon parempaakin seuraa nykyään. Olen löytänyt sen oikean, ettäs tiedät", Toivokuiske maukaisi rauhallisena. Enää en antanut edes kynsieni valua takaisin tassuihini, sillä pääni täyttyi raivosta. Katsoin toista soturia jäätävällä katseella.
"Mikäli se nyt sinua edes kiinnostaisi", Toivokuiske lisäsi. Se oli viimeinen palanen.
"Totta, minua ei kiinnosta pätkääkään!" sihahdin ja loikkasin tuota kohden. Onneksi sanoin kynteni ajoissa piiloon, sillä naukitsi juuri oman klaanini kissan maata vasten.
"En voi uskoa miten pystyin olla kaltaisesi nilkin ystävä. Olet petollinen kuin käärme! Et piittaa muista yhtään. Kun saat yhdenkin hyvän syyn mollata toista, teet sen aivan varmasti!" sihisin. Painoin naaraan vielä entistä lujemmin maata vasten, mutta päästin lopulta irti. Käänsin Toivokuiskeelle selkäni enkäenää kääntynyt katsomaan naaraan reaktiota. Minulle oli aivan sama mitä tuo tekisi. Toki teossani olisi seurauksensa, mikäli joku päättäisi kertoa Liitotähdelle.

// Toivo? Toivottavasti on hitannu liikaa xc Ei Naali kuitenkaa vahingoittanu Toivoo

Nimi: Toivokuiske

15.04.2017 17:38
"Kuka kysyy?" Naaliturkki kysyi todella tylysti minulta ja haukkasi taas pienen palasen hiirestään jonka hän oli tuoresaaliskasasta itselleen valikoinut. Kollikissa oli todellakin hyvin ärsyttävä kissa. Halusin kuitenkin tietää oliko heidän välillään jotain joten miksen jatkaisi. Hymähdin hiljaa.
"Minä", hymähdin topakasti ja katsoin Naaliturkin silmiin. Kolli nielaisi viimeisen palasen hiirestään ja hautasi sen maahan. Tuo nousi istumaan ja käänsi katseensa minun meripihkaisiin silmiini.
"Tahdotko sinä noin kovasti tietää?" Naaliturkki tuhahti minulle. En minä nyt tähän sen kummemmin aikaani käyttäisi joten tyydyin vain nyökkäämään vastaukseksi. Tuntui kuin kolli koetti vain pitkittää koko keskusteluamme. Haukkasin palasen mehevästä myyrästä suuhuni, pureskelin ja sitten nielaisin.
"Huonosti", kolli hymähti ja siirsi katseensa tassuihinsa. Pian tuo taas nosti katseensa nelipuiden suunnalle.
"Klaanimme repivät meidät riekaleiksi. Uskollisuuteni Tuuliklaanille vie voiton. Tuskin meillä on enää mitään toivoa", tuo murahti hitusen ärtyneenä. Huulilleni nousi hetken ajaksi tyytyväinen virnistys kunnes sitten vakavoiduin. Ei kai se nyt ihan mitään virnistyksen aihetta antanut.
"Vaikka asia ei niin suuresti sinulle kuulukkaan", tuo sanoi katsoen minua. Pidin suuni kiinni sillä mietin sopivaa vastausta.
"Siinä. Sait vastauksesi. Oletko tyytyväinen?" Naaliturkki murahti kysymyksen ilmoille juuri kun olin avaamassa suutani.
"Ei minua sinun asiasi niin kamalasti enää kiinnosta. En tajua miten minulla pystyi olemaan tunteita sinua kohtaan. Olet vain toisten klaanien parantajanaaraiden perässä juokseva kolli. Sitä paitsi minulla on paljon parempaa seuraa nykyään. Olen löytänyt sen oikean, ettäs tiedät", naukaisin rauhallisena.
"Mikäli se nyt sinua edes kiinnostaisi."

Nimi: Naaliturkki

15.04.2017 14:57
Pureskelin hitaasti ja rauhallisesti palasia hiirestäni. Purin jokaista palaa kuin se olisi ollut viimeinen. Murea liha halkesi aina niin helposti ja jokainen nielaisu täytti vatsaani ihanalla lämmöllään. Jokaisen suupalan myötä tunsin itseni vain voimakkaammaksi kuin ennen. Hymähdin tyytyväisenä. Pian haistoin tutun tuoksun oppilasaikojeni takaa. Melko tuore soturi Toivokuiske tassutteli luokseni myyrä suussa.
"Hei", naaras maukaisi ja asettui syömään myyräänsä.
"Hei vain", hymähdin ja puraisin uuden palasen hiirestäni. Mitä suitta puhua tuolle naaraalle kun hän ei koskaan tulisi antamaan anteeksi sitä mitä rajalla tapahtui ikuisuus sitten. Oli selvää, että Toivokuiske kantoi kaunaa kanssani.
"Mitenkä sen parantajan kanssa?" Toivokuiske kysyi. Näin tuon sivusilmällä nostavan katseensa myyrästä minuun. Jatkoin kuitenkin hiireni pureskelua ja teeskentelin, etten kuullut.
"Huhuu?" naaras hymähti. Tuhahdin hiljaa ja käänsin kylmän katseeni kohti Toivokuisketta.
"Kuka kysyy?" kysyin tylysti ja haukkasin taas palasen hiirestä.
"Minä", Toivokuiske hymähti topakasti. Nielaisin viimeisen palasen hiirestäni ja hautasin sen jäänteet maahan. Nousin istumaan ja nuolaisin suupieliäni. Käänsin vielä kerran meripihkaisen katseeni odottavaan Toivokuiskeeseen.
"Tahdotko sinä noin kovasti tietää?" tuhahtin naaraalle. Toivokuiske vain nyökkäsi ja haukaksi palasen myyrästään.
"Huonosti", hymähdin matalasti ja siirsin katseeni hitaasti tassuihini. Nostin kuitenkin katseeni nelipuun suunnalle.
"Klaanimme repivät meidät riekaleiksi. Uskollisuuteni Tuuliklaanille vie voiton. Tuskin meillä on enää mitään toivoa", murahdin hitusen ärtyneenä.
"Vaikka asia ei niin suuresti sinulle kuulukkaan", katsoin kylmästi Toivokuisketta, jota pysyi vaiti.
"Siinä. Sait vastauksesi. Oletko tyytyväinen?"

// Toivo?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com