Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Naaliturkki

03.12.2017 13:33
Käännyin katsomaan nopeasti vielä Närhitassua. Taivas alkoi hämärtämään uhkaavalla tavalla.
"Napataan tämä jänis ja palataan nopeasti leiriin. Klaanien yhteinen kokous on tänään nelipuulla. Meidän täytyy olla kuulemassa ketkä Liitotähti on valinnut mukaansa kokoontumiseen", maukaisin oppilaalleni Närhitassulle hiljaa, sillä jäöjittämämme jänis voisi olla hyvinkin lähellä. Huomasin hämärtyvästä maisemasta huolimatta oppilaani nyökkäävän vaivihkaa. Käänsin nyt katseeni pois Närhitassusta ja keskityin jäniksen löytämiseen. Katsoin nopeasti maata, jolla oli pienesti lunta. Yritin etsiä maasta jotakin jälkiä, josta pystyisi päättelemään mihin suuntaan jänis olisi mennyt. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Jäljittäminen alkoi käydä turhauttavaksi kun tuuli löi vasten kasvojani ja kadotin hajujäljen.
"Naaliturkki!" Närhitassu sihahti jostakin suuntaa. Käännyin katsomaan oppilastani, joka nyökkäsi päätänsä löytämänsä jäniksen suuntaan. Lähdin varoen lähestymään jänistä toiselta puolelta kuin Närhitassu. Katsoin oppilastani tiiviisti odottaen jotakin merkkiä, mutta sitä ei kuulunut. Päätin ottaa tämän homman omiin tassuihini ja lähdin juoksemaan jänistä kohden. Säikäytin sen suoraan Närhitassua kohden.
"Nappaa se! Se on pelosta sokea juuri nyt!" huusin oppilaalleni ja odotin kuinka tässä käy.

// Närhi?

Nimi: Hunajaviiksi

03.12.2017 12:37
Kohautin hajamielisesti olkiani.
"Hyvin", naukaisin tutkien Pikviiltoa katseellani. Hänen kasvoillaan oli ystävällinen ilme, johon en kuitenkaan luottanut. "Olen saanut pentueen Naaliturkin kanssa. Kultapentu ja Tulipentu ovat kolleja, Yrttipentu naaras. Heissä riittää virtaa, siksi olenkin aivan puhki."
En tiennyt, muistiko - tai tiesikö hän edes - aiempaa pentuettani. Varjoklaani muistaakseni tiesi nyt, että Narsissiviiksen ja Orkideapolun isä oli Naaliturkki, mutta olinko maininnut siitä Pikiviillolle? Kurtistin mietteliäästi kulmiani. Toisaalta, aivan sama, ei hänen tarvinnut tietää aivan kaikkea.
"Sanoit, että sinulla oli kumppani ja kaksi pentua, joista on jäljellä yksi. He ovat kuolleet, vai? En tiedä, miksi tulkitset sen niin, että sinulla menisi hyvin. Otan silti osaa."
Todella tunsin myötätuntoa kollia kohtaan. Itse en kestäisi jos yksikään pennuistani kuolisi. Tai jos Naaliturkki kuolisi.
"Entäpä uskosi? Se kiinnostaa minua valtavasti", naukaisin tarkkaillen parantajan ilmeitä. "Tähtiklaani vaiko Pimeyden Metsä? Vai ei kumpikaan? Sinun puolestasi toivon Pimeyden Metsää."

//Piki?

Nimi: Havu / Havutassu

02.12.2017 21:29
Katsoin ylös koloon, josta pilkistivät Lepakkoliidon huolestuneet kasvot.
"Väistä minä tulen!" huudahdin ja jännitin takajalkani valmistautuneeksi loikkaan kun Lepakkoliidon kasvot katosivat aukosta. Ponnistin ilmaan ja onnistuin kuin onnistuinkin saamaan etujaloillani otteen aukon ulkopuolelta. Lepakkoliito tartui niskanahastani kiinni ja kiskoi minut vankalle maalle. Lysähdin lumihankeen ja vedin henkeä.
"Alkaa tulla pimeä", Lepakkoliito naukui ja nuolaisi niskaani hellästi. Se sai lämpöiset väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Nostin pääni lumesta ja Lepakkoliito nauroi, koska naamani oli aivan lumessa. Nousin ylös ja pyyhin etutassuillani lumen pois.
"Meidän pitää varmaan jo mennä että saat kunnon yöunet huomista varten", Lepakkoliito maukui ja lähti kävelemään kohti leiriä. Kiirehdin hänen viereensä ja epäröin painautua hänen kylkeensä. Lepakkoliito käänsi päänsä katsoakseen minua kaunilla, vaaleansinisillä silmillään. Käänsin katseeni muualle ilme murheellisena. En enää uskaltanut koskea Lepakkoliitoa samalla tavalla, koska pelkäsin hänelle käyvän samoin kuin siellä pensaiden keskellä. En voisi väittää, etten olisi pitänyt naaraan kehon hyväilemisestä tai että en miettisi koska voisin tehdä sen taas. Mutta nyt en uskaltanut.
"Havu, minä haluan olla lähelläsi", Lepakkoliito naukui kärsivän kuuloisena ja painautui turkkiini. Käänsin katseeni salamana häneen ja estin vaivoin kiusaukseni kaataa hänet maahan ja nuolla hänen kasvojaan lempeästi. Sätin heti itseäni ajatuksesta. Ei ollut kyse vain minun mielihaluistani, vaan myös Lepakkoliidon tunteista. Enhän minä ollyt hänen kanssaan vain siksi, että olisin voinut... Sanotaanko vaikka olla hänen lähellään. Minun pitäisi välittää hänestä tarpeeksi, että tietäisin missä menee hänen mukavuusalueensa raja. Ehkä hän ei pitänytkään siitä, että painoin hänet maahan ja nuolin häntä. Ehkä minä olin liian painostava. Ei, minä olin vain typerä.
Lepakkoliito kietoi häntänsä tiukasti häntäni ympärille.
"Havu, minä todella rakastan sinua ja haluan olla lähelläsi. Ja minä todella pidän... Siitä. Mutta silloin minulle tuli vain ahdistus. En halua, että joudut koko ajan varomaan tekemisiäsi. Ymmärrätkö?" Lepakkoliito naukui vähän tomerasti ja hieraisi kuonollaan poskeani sanojensa tueksi. Nyökkäsin pienesti ja nuolaisin Lepakkoliidon niskaa. Hymy nousi kasvoilleni kun Lepakkoliito alkoi kehrätä.
Matka kului nopeasti ja lopulta jouduimme eroamaan leirissä, kun minä menin oppilaiden pesään ja Lepakkoliito sotureiden pesään. Suurin osa oppilaista oli jo pesässä pedeillään ja jotkut keskustelivat aivan hiljaa ja kuiskuttelivat toistensa korviin kun tulin pesään. En jaksanut kuunnella kenenkään solvauksia minusta joten käperryin vain pedille jonka olimme tehneet Lepakkoliidon kanssa ja laitoin käpälät korvilleni.
En ollut kovin energinen herätessäni. Itse asiassa en ollut juurikaan nukkunut koko yönä vaikka olin ollut rättiväsynyt mennessäni nukkumaan. Uudessa paikassa nukkuminen oli ollut vaikeampaa kuin olin odottanut.
Haukottelin tassutellessani ulos pesästä. Oli vielä vähän hämärää, mutta aurinko oli nousemassa. En nähnyt Lepakkoliitoa missään, ja halusin jutella hänen kanssaan hetken ennen kuin minut nimitettäisiin oppilaaksi. Pähkäilin hetken että missä hän saattaisi olla ja lopulta päädyin katsomaan sotureiden pesästä. Pesä oli puolillaan täynnä tuhisevia sotureita. Tukahdutin ärähdyksen kun huomasin Lepakkoliidon olevan melkein toisessa päässä pesää. Mietin, kuinka onnistuisin pääsemään sinne asti tallomatta kenenkään häntää. Onnistuin siinä kuitenkin ja kosketin Lepakkoliidon niskaa kuonollani.
"Herätys", kuiskasin. Näin muutaman soturin mulkaisevan minua pahasti. Lepakkoliidon vaaleansiniset silmät avautuivat hitaasti. Hetken hän näytti miettivän, miksi ihmeessä minä olin tullut herättämään hänet ja sen jälkeen muisti kaiken mitä eilen tapahtui. Hän kömpi pystyyn ja seurasi minua ulos pesästä.
Käännyin pesän ulkopuolella ja tutkiskelin Lepakkoliitoa ja hänen pystyssä sojottavaa turkkiaan. Kumarruin eteenpäin ja nuolaisin hänen päästään sojottavan karvatupsun sileäksi.
"Kuinka nukuit?" Lepakkoliito kysyi ja suki sekaisin olevaa turkkiaan.
"Itse asiassa en tainnut nukkua paljonkaan", naurahdin ja autoin Lepakkoliitoa sukimaan turkkinsa vähän siistimmäksi. Olin juuri kysymässä Lepakkoliidolta seremoniasta kun kuulin Liitotähden äänen. Hän käski kaikkia kokoontumaan aukiolle.
"Havu, tulisitko eteen?" Liitotähti sanoi kun kaikki olivat kokoontuneet ja katsoi minua. Lepakkoliito toivotti minulle onnea ja astelin käpälät täristen Liitotähden eteen.
Minulta meni ihan ohi mitä naaras sanoi puheensa alussa, mutta sain koottua itseni ja kuulin loppuosan kuitenkin.
"...Olen valinnut Havutassun mestariksi Routakukan!" Minun nimi olisi nyt Havutassu. Minusta tuntui vähän oudolta. Nimeni oli periaatteessa viety. Mutta se kuului klaanin tapoihin, ja minä halusin olla kuten muut Tuuliklaanin kissat, joten minun olisi vain kestettävä.
Kissojen joukosta käveli valkea naaras, jonka oletin olevan Routakukka. Hän olisi sitten mestarini.
*Pitää muistaa kysyä Lepakkoliidolta että mikä on mestari.*
Routakukka käveli eteeni ja kumartui epäillyttävästi kohti kuonoani. Katsoin Lepakkoliitoa hädissäni. Lepakkoliito muotoili huulillaan sanan "kosketa hänen nenäänsä". En ollut aivan varma oliko naaras tarkoittanut juuri sitä vai olinko nähnyt väärin, mutta tein niin silti.
"Havutassu! Havutassu!" klaani hurrasi, jotkut kissat kovempaa ja jotkut hiljempaa. Tapahtuman jälkeen astelin jalat täristen Lepakkoliidon luokse ja kosketin hänen nenäänsä nenälläni.
"Menikö se hyvin?"

Nimi: Lepakkoliito

02.12.2017 16:59
Kyynelten raidoittamat kasvoni kiilsivät huurteesta ja karvoihini oli tarttunut lumipaakkuja. Lasittunut, murheellinen katse silmissäni levitti Havun naamalle huolestuneen ja anteeksipyytävän ilmeen. Jalkani olivat tunnottomat kylmästä, hännänpääni oli täysin turtana ja hengitykseni köhisi.
"Havu, vika oli täysin minun. Minä vain... Anteeksi, Havu, en tarkoittanut huolestuttaa sinua niin. Olin vain ahdistunut", kähisin kylmästä kipeällä kurkullani. Havu meinasi kurottautua nuolaisemaan kasvojani, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin. Hänen silmissään vilahti harmistunut kiilto.
"Ei sinun tarvitse vältellä minua. Haluan kyllä olla edelleen kanssasi", kehräsin lempeänä.
"Lupaathan sitten sanoa, jos et pidä jostain?"
"Lupaan. Lupaathan sinäkin? " Havu nyökkäsi ja auttoi minut takaisin jaloilleni. Horjahdin Havua päin ja me molemmat kaaduimme selällemme lumeen. Olin juuri nousemassa takaisin pystyyn ja ehdin jo ravistella lumet turkiltani, kun tunsin maan allani vajoavan. Takajalkani vajosivat kokonaan lumeen. Käänsin kauhistuneen katseeni harmaaseen kolliin ja näin hänen olevan vatsaa myöten lumessa. Aivan yhtäkkiä Havu vajosi kokonaan lumen alle. Näin hänen kauhistuneet tummanvihreät silmänsä ja ulvaisun, joka tukahtui lumen sekaan.
"Havu!" kiljaisin hätääntyneenä. "Mitä tapahtuu? Oletko kunnossa? " Vajosin hitaasti lumen sekaan ja yritin rimpuilla, mutta turhaan. Mätkähdin kyljelleni johonkin kovalle. Näin sumeasti eteeni ja lapaani kipristeli ikävästi. Kaikkialla oli pimeää.
"Havu? " kuiskasin ääni väristen.
"Lepakkoliito? " Erotin Havun vankan hahmon ja näin pimeydessä hänen vihreiden silmiensä loistavan. "Missä olemme? " Sieraimiini tulvahti vanha, lemmehtynyt kanin löyhkä.
"Olemme vanhassa kaninkolossa", päättelin ääneen.
"Se oli hautautunut lumen alle ja seisoimme juuri sen päällä", Havu jatkoi päättelyä.
"Miten pääsemme pois täältä?" mieleeni tulvahti kysymys. "Apua! Auttakaa joku! " Sydämenlyönnit rintaani vasten tihenivät.
"Kaikki järjestyy kyllä. Pääsemme pois täältä", Havu järkeili ja puski minua rauhoittavasti. Vedin syvään henkeä ja käskin itseni rauhoittua. Pääkoppani perukoilla kävi ajatus:
*Entä jos kukaan ei löydä meitä emmekä pääse pois täältä? Kuolemme tänne!* Aloin taas haukkoa henkeä hätääntyneenä. Silmissäni sumeni.
"Lepakkoliito, rauhoitu", Havu sanoi itsevarmasti. Hän kietoi häntänsä omani ympärille ja hengitti lämmintä hengitystään kasvoilleni. Hänen katseensa tutkiskeli katossa olevaa aukkoa.
"Ehkä pääsisimme hyppäämällä? " hän ehdotti. Nyökkäsin hyvästä ehdotuksesta. Peruutin pesän perimmäiseen nurkkaan ja otin vauhtia. Ponnistin takajaloillani korkealle ilmaan ja lensin etukäpälät ojossa kohti pyöreää aukkoa. Sain tarttua kynsilläni lumiseen kolon reunukseen ja kynsin takajaloillani pesän seinämää. Nostin viimeisillä voimillaan itseni takaisin pehmeälle Tuuliklaanin maalle.
"Selvisin!" hihkaisin helpottuneena.

//Havu? :'D

Nimi: Havu / Havutassu

02.12.2017 15:51
//Haluan näin ensin ilmoittaa, että kirjoitan Havun oppilasnimityksen vasta sitten kun Lepakkoliito ja Havu ovat sopineet, eli Havu ei periatteessa ole vielä Havutassu.

Jäin katsomaan Lepakkoliidon perään surun ja hämmenyksen sekaisin tuntein. Kyyneleet kihosivat silmiini. Olinko minä ollut liian päällekäyvä? Varmasti olin. Ei hän muuten olisi juossut minua pakoon. Olin ollut tyhmä ja ajattelematon kun olin halunnut olla Lepakkoliidon kanssa niin paljon, etten ollut ajatellut miltä hänestä tuntui.
Istuin siinä soimaamassa itseäni niin kauan, että tassuni alkoivat jäätyä. Vasta sitten tajusin, että minun olisi etsittävä Lepakkoliito. Nyt heti. Pinkaisin ulos pensaiden suojasta. Satoi lunta. Lumi oli melkein pyyhkinyt Lepakkoliidon jäljet olemattomiin. Enää näkyi vain hennot jäljet lumihangessa. Paniikki kuristi kurkkuani. En varmasti enää löytäisi Lepakkoliitoa. Lähdin juoksemaan jälkien vierellä.
Monta kertaa hukkasin jäljet ja jouduin palaamaan takaisin etsimään niitä. Mutta nyt olin hukannut jäljet totaallisesti enkä löytänyt niitä mistään. Istuin lumessa ja katsoin tyhin silmin maahan kun lumi laskeutui turkilleni. Nyyhkäisin hiljaa silmät kyynelissä. Lepakkoliito varmasti vihasi minua. Hän oli jossain tuolla yksin, pienenä ja haavoittuvaisena. Mielessäni vilisi tuhansia kauhukuvia Lepakkoliidon veltosta ruumiista lumella, joka oli värjäytynyt punaiseksi.
Silloin tajusin, etten voisi luovuttaa nyt. Minun täytyisi etsiä Lepakkoliito ja suojella häntä. Halusi hän olla kanssani tai ei. Silti minä rakastan häntä. Ja tulisin ikuisesti rakastamaankin.
Nousin katse määrätietoisena.
"Lepakkoliito!" huusin ja aloin haistella ilmaa suu raollaan. Löysin kuin löysinkin Lepakkoliidon hajua lumesta ja lähdin jäljittämään sitä. Pistin käpäliini vauhtia ja katsoin eteeni sydän tykyttäen. Katseeni haravoi lumista maisemaa. Henkäisin kun näin mustan mytyn maassa, joka oli puoliksi lumen peitossa. Se oli varmasti Lepakkoliito. Juoksin hänen luokseen ja pysähdyin hänen vierelleen. Naaraan kylki kohoili heikosti. Tähtiklaanin kiitos että hän oli elossa. Hänen kehonsa nytkähteli välillä nyyhkytysten voimasta.
"Lepakkoliito", kuiskasin hiljaa ja olin koskettamaisillani hänen niskaansa hellästi kuonollani, mutta puolessa välissä matkaa epäröin ja nostin pääni takaisin ylös. Lepakkoliito nousi ylös katsoen minua kyynrlten raidoittamilla kasvoillaan ehkä vähän iloisesti. Hän näytti myös vähän... En saanut millään mieleeni sitä tunnetta joka hönen kasvoiltaan kuvastui. Ehkä se oli... Ahdistusta? Kurkkuani kuristi tunne, että olin saanut Lepakkoliidon olon ahdistuneeksi ja epämukavaksi.
"Anteeksi", kuiskasin ja tuijotin käpäliäni kyynelten kihotessa silmiini.
"Minä olen niin pahoillani siitä, mitä minä tein. Ajattelin vain omaa... Haluani enkä ajatellut miltä sinusta tuntui. Minän olen vain niin pahoillani." Nostin katseeni Lepakkoliitoon kyynelet poskillani.
"Pystytkö antamaan minulle anteeksi?"

//Kepakko?

Nimi: Lepakkoliito

02.12.2017 14:52
Havu pyyhkäisi hännänpäällään pehmeästi poskeani ja väläytti viettelevän katseen. Hän astui askeleen lähemmäs minua ja kehräsi voimakkaasti. Mumisin hiljaa myöntävän vastauksen kollin kysymykselle, mutta sisuskalujani puristi ahdistunut tunne. Rakastin Havua enemmän kuin mitään muuta, mutta tuliko tämä kaikki liian pian? Nielaisin epävarmana tilanteesta ja kohotin katseeni Havuun odottavasti. Hän painoi minut varovasti selälleen maahan ja nuolaisi kaulaani.
"Ei! Ei! Minä en halua!" kiljaisin äkkinäisesti hätääntyneenä ja kiemurtelin Havun alta pois. Kummallinen ahdistuksen tunne levisi koko kehooni ja aloin täristä. Havu tuijotti minua silmät suurina ihmetyksestä. Hänen heilautti korviaan kysyvästi. Käännyin mitään sanomatta nopeasti ja puikahdin ulos pensaspesästä. Juoksin eteenpäin niin nopeasti kuin vain jaloistani pääsin. Kyyneleet virtasivat poskillani ja maisemat vilisivät silmissäni juostessani aavalla nummella. Lumi pöllysi jalkojeni alla ja jäätävänkylmä viima sotki turkkini. Kauniit valkoiset lumihiutaleet, jotka leijailivat taivaalta, väistyivät altani tuulenvireen voimassa. Vihdoin pysähdyin. Jäin paikoilleni haukkomaan henkeä rintakehäni kohoillessa kiihtyneesti.
*Havu, voisitko mitenkään antaa anteeksi? Minä vain... En halunnut sitä juuri nyt, olin ahdistunut... Anteeksi.* Käperryin pienelle kerälle lumihankeen. Aloin täristä kylmästä. Nostin pääni taivaalle ja katselin juuri alkavaa lumipyryä. Lumihiutaleita leijaili hitaasti turkilleni. Pikkuruiset valkeat hiutaleet kimalsivat heikkojen auringonsäteiden lomassa. Hautasin pääni kylmään turkkiini ja nyyhkytin. Halusin vain Havun vierelleni, mutta olin aika varma ettei Havu halunnut minua, koska hän varmasti oli minulle vihainen. Olin juuri torjunut hänet. Eikä hän edes luultavasti tiennyt missä olin, jollei hän sitten seurannut lumeen painautuneita jälkiäni. Jos lumisateesta tulisi voimakas se pyyhkisi pian jälkenikin olemattomiin. Toisaalta halusin, että Havu löytäisi minut, mutta toisaalta en. Tunteeni olivat nyt niin sekalaiset, että halusin olla hetken yksin. Siltikin kaipasin Havua, mutta en voinut tämän jälkeen vain mennä hänen luokseen ja sanoa:
"Hei taas. Ei tässä mitään, kävin vain pienellä kävelyllä." Sitä Havu ei olisi uskonut. Ja se olisi typerää. Mutta sehän minä olin. Typerä.

//Havuu?

Nimi: Kultapentu

02.12.2017 13:27
"Et todellakaan voittanut!" huusin loikatessani siskoni luo. Painoin hänet pienillä tassuillani maata vasten ja ulvaisin voitonriemuisesti.
"Minä olen koko Tuuliklaanin paras soturi!"
Yhtäkkiä tunsin jonkin syöksyvän kylkeeni ja kun käännyin, näin veljeni Tulipennun. Kaaduin maahan, mutta kierähdin äkkiä pystyyn.
"Et ole, sillä minä olen!" Tulipentu huudahti. Hunajaviiksi tuhahti makuusijaltaan.
"Saatte luvan olla hiljempaa tai mennä ulos."
Nyökkäsin emolleni ja käännyin sitten innoissani sisarusteni puoleen.
"Mennäänkö ulos? Mennään!" kiljahdin ja loikin muiden edellä suuaukolle. Ulkona näytti kylmältä ja valkoinen lumi peitti maan. Sitä leijaili lisää taivaalta suurina hiutaleina. Tärisin hieman, mutta paloin silti halusta mennä telmimään tuohon valkoiseen, pehmeään aineeseen.

//Yrtti? Tuli? En ollu iha varma et missä mennää ja tuli vähä tönkköki

Nimi: Kanelitassu

02.12.2017 12:05
Kömmmin herättyäni ulos oppilaiden pesästä. Tärisin hieman kylmyydestä, pöyhistin turkkiani ja suoristin ryhtini. Satoi lunta, en pitänyt kylmyydestä paljoa mutta lumi näytti mielestäni kauniilta kun se leijaili taivaalta ja peitti maan valkoiseen verhoonsa. Minusta tuntui hieman hylätyltä ja petetyltä, olimme vain kahdesti käyneet mestarini kanssa harjoittelemassa ja kun Matkijakieli oli kuollut Olkipuro oli luovuttanut koulutukseni ainakin väliaikaisesti Hiutaleturkille. Minua kuitenkin turhautti se etten ollut kertaakaan edes puhunut naaraalle. Olin kuitenkin iloinen siitä että Tunturitassu oli myös hänen oppilaansa mutta koulutukseni ei oikein edennyt. Olisin myös kovasti halunnut käydä partiossa mutten oikein tiennyt pitäisikö minun odottaa että mestarini tai joku toinen vanhempi kissa tulee neuvomaan minua vai menenkö vain jonkun kanssa partioon. Minua turhautti sen verran paljon että päätin luikahtaa heti aamusta ulos leiristä yksin ja mennä saalistamaan omin päin.
Hengitin raikasta ulkoilmaa kävellessäni klaanini mailla. Päätin suunnata kohti kuolonklaanin reviiriä, se saattoi olla erittäin tyhmää mutta en ollut koskaan käynyt siellä ja kuolonklaani kiinnosti minua paljon. Kuulin lumen narinaa ja pudottauduin vaanimis asentoon, hiivin kohti ääntä ja näin pienen jäniksen. Odotin sopivaa hetkeä ja ponkaisin jänistä kohti, en kuitenkaan saanut kunnon otetta siitä ja jouduin ajamaan jänistä takaa. Rakastin juoksemista, juoksin niin lujaa kuin vain pystyin ja lopulta sain raapaistua jäniksen perää. Huonoksi onnekseni se kuitenkin jatkoi juoksemistaan kohti kuolonklaanin reviiriä.

//Joku kuolonklaanilainen? Tai sit joku tuulesta?? ihsm :DD

Nimi: Hiutaleturkki

01.12.2017 17:18
Kehräys kumpusi kurkustani. Puskin Pyryviimaa joka tunti olevan todella onnellinen. Ajatuskin, että vastassani kasvaisi uusi elämä, joitain, tai joku niin pieni olento. Se kuitenkin vaikuttaisi elämäämme niin paljon. Saisimme jälkeläisiä, joista meidän pitäisi huolehtia. Kantaa vastuuta. Se hieman pelotti minua. Entä jos en osaisi petää pennuista huolta, jos ne vaikka karkaisivat ja eksyisivät nummille. Jos ne vaikka nääntyisivät kuoliaiksi, tai jäätyisivät? Nyt oli lehtikatokin, ruoka alkoi vähetä. Miten pystyisin ruokkimaan pentuja? Niistä olisi niin suuri vastuu, pystyisinkö ottamaan sen? Kyllähän minulla oli Pyryviima vierelläni. Se oli ihana tietää. Kehräys kuitenkin kumpusi jostain syvältä rinnastani. Minulla olisi rakastava kumppani ja pentuja, meistä tulisi perhe. Perhe.
"Minäkin rakastan sinua, Pyryviima", vastasin kollille hymyillen. Puskin tuota lapaan. Rakkaus kumpusi sydämestäni, sitä oli vaikka muille jakaa. Lämmin tunne paisui ja paisui sisälläni, yltäen nenänpäästä, hännänpäähäni asti. Ihana tunne, kun rakastaa jotakuta enemmän, kuin voi sanoin kuvailla. Niinkuin minä tuota kollia.

//Pyry? :D Vähä tönkkö

Nimi: Hunajaviiksi

01.12.2017 15:18
Jännityin kun tunnistin tutun äänen. Tulija oli Pikiviilto, mutta en tiennyt, oliko hän minulle ystävä vai vihollinen ja kumpi minä olin hänelle. Pyöräytin kuitenkin silmiäni ja astelin oensaan takaa esille.
"En minä sinua pelkää", naukaisin kohottaen toista kulmaani. "Enkä ketään muutakaan klaanistanne."
Pikiviilto näytti aivan samalta, kuin ennen. Jokin tuntui kuitenkin varjostavan hänen mieltään, vihreistä silmistä näkyi väsymys ja jokin muu tunne. Mitähän hänelle oli tapahtunut viime aikoina? Ehkei mitään ihmeellisempää, ei minullekaan. Oikeastaan.
"No, mitä sinulle kuuluu? Emme ole nähneet pitkään aikaan", naukaisin rennosti, vaikken ollut varma, miten parantaja reagoisi. Välimme eivät kaiketi olleet tällä hetkellä kovinkaan hyvät. Siltikin pidin häntä yhä ystävänäni.

//Piki?

Nimi: Olkipuro

01.12.2017 09:17
Mittailin kaksikkoa katseellani tovin, kunnes päästin luovuttaneen huokaisun:
"Hyvä on, ei teidän ole pakko kertoa, jos ette siihen kykene - ymmärrän täysin, mutta jos saisimme selville, mitä Varjoklaanissa tapahtuu, voisimme yrittää auttaa teitä."
Jokin Iltasielun asenteessa muuttui. Hän astui yhden uhmakkaan askelen eteenpäin minua kohti.
"Okei, minua ei enää kiinnosta, kerro vaikka päälliköllesi. Asiat Varjoklaanissa ovat huonosti. Tihkuturkki johtaa koko klaania, eikä suvaitse kissoja jotka uskovat Tähtiklaaniin. Leiristä ei saa poistua. Myös päällikköä on pidetty pesässään vankina, eikä kukaan tiedä, mitä hänelle on tapahtunut. Koko klaani on Tihkuturkin vallan alla. Pimeä hallitsee Varjoklaania, siksi pakenin. Uskon Tähtiklaaniin, en Pimeyden metsään", naaras vuodatti katkeran pehmeällä äänellä kaiken hänen mieltään painaneen ulos. Selene tuijotti entistä varjoklaanilaista yhtä hämmentyneen näköisenä kuin minäkin.
"Varjoklaani ei ole entisellään. Kaikki pelkäävät mitä tapahtuu, mitä tulee tapahtumaan. Tilanne on kauhea. Varjoklaani ei tule enää ikinä olemaan normaali. Se ei ole enää kotini", Iltasielu jatkoi hampaita kiristellen. "Sinne jäi kaikki. Kaikki mitä pidin tärkeänä."
Selene tassutti ystävänsä viereen ja laski häntänsä tuon lavalle lohdullisesti. Iltasielu ei irrottanut katsettaan silmistäni.
"Minä olen nyt erakko, minä olen vapaa tekemään mitä haluan, milloin haluan. Saan uskoa mihin haluan", hän lopetti puheensa ja korjasi ryhtiään hieman.
Tuijotin Iltasielua järkytyksen sekaisessa vallassa. Oliko Pimeyden metsän lähettiläitä useampiakin kuin vain Kirvamiete? Olivatko kaikki metsän klaanit vaarassa? Nyt oli kyse jostain paljon isommasta kuin pelkästä yhden Pimeyden metsän soturin aikomuksesta valloittaa oma klaanini. Kaikkien metsän klaanien tulevaisuus saattoi ehkä olla vaakalaudalla.
"Yksi on siis onnistunut suunnitelmassaan", sanoin ääni värähtäen inhosta. Selene ja Iltasielu katsahtivat minuun ihmeissään.
"Siis onnistunut missä?" Selene kysyi.
"Luulin, että Kirvamiete olisi ollut ainoa Pimeyden metsän lähettiläs, joka olisi ollut aikeissa vallata vain oman klaaninsa", sihahdin, "mutta niitä onkin useampia. Onnistuimme pysäyttämään yhden - ja tämä onkin vasta alkua."
Naaraat tapittivat minua suut ammollaan. Iltasielun hännänpää nytkähti levottomasti:
"Mitä sinä juuri sanoit?"
Ummistin silmäni ja yritin tukahduttaa säälittävän ininän, joka yritti kummuta syvältä sisimmästäni valittamaan maailman epäreiluutta. "Kuulitte kyllä", kähisin hiljaa.

//Selene? Ilta?

Nimi: Hunajaviiksi

30.11.2017 20:15
Venyttelin väsyneenä. Kolme pentuani olivat ulkona telmimässä keskenään. Jos heitä enää pystyi pennuiksi kutsumaan, olivathan he jo pian oppilaita. Heudän kasvuaan oli yhtä aikaa haikeaa että upeaa katsoa.
Emona oleminen oli hyvin rankkaa, varsinkin kolmen tuollaisen energiapakkauksen kanssa. En todellakaan ymmärtänyt, miten Vapaudenlento jaksoi hoitaa pentuja kuudta toiseen. Mutta oli se kyllä palkitsevaakin.
Nousin kankeasti seisomaan ja astelin suuaukolle. Yrttipentu, Kultapentu ja Tulipentu leikkivät yhdessä Vadelmapennun ja Piiskupennun kanssa. Hymy nousi väkisinkin huulilleni katsoessani heitä. Olin heistä tavattoman ylpeä, samoin kuin kolmesta muusta pennustani.
"Hunajaviiksi?"
Käännähdin äänen suuntaan ja kohtasin Vapaudenlennon lämpimän katseen. Hän oli ollut suurena apuna pentujen hoidossa, olisin naaraalle ikuisesti kiitollinen.
"Ajattelin, että ehkä haluaisit lähteä vaikka kävelylle. Voisin vahtia pentuja sillä aikaa."
Vanhempi naaras hymyili ystävällisesti, hän oli kaiketi huomannut, miten väsynyt olin. Kaipaisin todellakin rauhallista hetkeä Tuuliklaanin nummilla. Kenties Naaliturkki tulisi mukaani.
"Pystyisitkö todella pitämään heitä silmällä?" varmistin. Pentuja oli kuitenkin viisi, vaikka aika vanhoja he jo olivatkin.
"Kyllä pystyisin", naaras naukui, "menehän nyt."
Nyökkäsin ja lähdin iloisena ulos pesästä. Kolme pentuani kääntyivät katsomaan suuntaani ja astelin heidän luokseen.
"Te olette sitten kunnolla. Lähden kävelylle metsään ja Vapaudenlento huolehtii teistä. Mutta jos saan kuulls yhdenkin tehneen jotain rangaistavaa, rangaistuksen hän myös saa."
Pennut vilkaisivat hiukan huolestuneen näköisenä toisiaan ja nyökkäsivät sitten vakavina. Nuolaisin jokaisen päälakea ja lähdin. Koska Naaliturkkia ei ollut näkynyt leirissä, menisin sitten kaiketi yksin.
Kävelin ylös pois Tuuliklaanin pesänä toimivasta hiekkakuopasta ja jatkoin matkaani. En oikein tiennyt, minne mennä. Ehkä voisin kiertää reviirin rajoja myöten?
Jonkin matkan päästä leiristä kiihdytin iloiseen juoksuun. Oli ihanaa olla hetki yksin, poissa leiristä. Loikkasin pari kertaa pentumaisesti ja annoin tuulen leikkiä turkillani. Suuntaisin ensin Kuolonklaanin rajalle. Muistin välittömästi Pikiviillon, Kuolonklaanin parantajan. Olimme tavanneet pari kertaa ollessani Varjoklaanin parantajaoppilas. Viimeksi, kun olin hänen kanssaan puhunut, oli kolli käyttäytynyt hiukan oudosti.

Jonkin ajan kuluttua saavuin rajalle. Tunnistin sen heti voimakkaista Tuuliklaanin ja Kuolonklaanin hajuista, jotka toimivat rajamerkkeinä. Katselin toisen klaanin puolelle. Minkähänlaista olisi elää heidän kanssaan? Varmasti se olisi kamalaa. Kuolonklaanihan tunnettiin kylmänä ja murhanhimoisena klaanina.
Hätkähdin ajatuksistani kuullessani Kuolonklaanin puolelta kahinaa. Livahdin äkkiä pensaan taa piiloon. Näyttäisi epäilyttävältä, jos vain katselisin yksinäni heidän puolelleen. Muutenkaan en halunnut olla missään tekemisissä kyseisen klaanin kanssa. Painauduin maahan, sillä pensaan harvat lehdet eivät tarjonneet kovinkaan hyvää suojaa. Tirkistelin varoen tulijaa.

//Piki?

Nimi: Pyryviima

30.11.2017 19:42
//JATKOA HIUTALEELLE//

Kehräsin äänekkäästi Hiutaleturkille.
"Niistä tulee klaanin mahtavimpia pentuja, sillä niillä on tuollainen emo", mau'uin hiljaa. Hain hänen katseensa ja katsoin häntä silmiin rakastavasti hymyillen. "Sinä olet paras emo minun pennuilleni. Kukaan ei koskaan tule sinun tai heidän edelleen. Rakastan sinua nyt ja ikuisesti, Hiutaleturkki."
*Tiedä se ikuisesti, rakkaani*, ajattelin.
Sipaisin hännälläni naaraan lapaa kehräystä hetkeksikään lopettamatta. Olin onnellinen. Mutta mietin, että jos olin nyt näin onnellinen, mikä olisi tilanne pentujen synnyttyä? Rakkaus paisui rinnassani kuin koko ajan suureneva, tulen tavoin liekehtivä valopallo ajatellessani syntymättömiä pentuja ja rakasta kumppaniani, joka tulisi olemaan ainoani.
*Hyvä Tähtiklaani*, rukoilin hiljaa mielessäni, *suo meille ikuisuus yhdessä. Minulle ja Hiutaleturkille ja meidän pennuillemme.*

//Hiutale?

Nimi: Olkipuro

30.11.2017 08:03
Katsoin kissakaksikkoa epävarmana. Pitäisikö minun ilmoittaa heistä Liitotähdelle, vai päästää jatkamaan matkaa, jos he kerta olivat vain ohikulkumatkalla? Seleneksi itsensä esitellyt naaras ei vaikuttanut uhkaavalta, mutta Iltasielu, joka oli asettunut puolustamaan ystäväänsä, löyhkäsi vahvasti Varjoklaanilta.
"Minun nimeni on Olkipuro", sanoin tyynen viileään sävyyn ja loin heihin mitäänsanomattoman-katseen. Naaraat vilkaisivat toisiaan varuillaan, mutta eivät tehneet ainuttakaan vihamielistä elettä, joka oli hyvä homma - heidän kannaltaan.
"Tulin tänne katsomaan kumppanini kuolinpaikkaa", naukaisin vaisusti ja käänsin katseeni ukkospolun suuntaan. "Hän jäi hirviön alle pari päivää sitten, kun oli metsästämässä", uskouduin erakkokaksikolle. Iltasielu kurtisti kulmiaan vähän hämmentyneen näköisenä. Hän ilmeisestikin mietti, miksi kerroin heille tällaisia asioita. Oikeastaan en tiennyt itsekään, miksi ylipäätään sanoin heille mitään, mutta jostain syystä tuntemattomille avautuminen tuntui paljon helpommalta.
"Osan ottoni suurusi", Selene sanoi ja huomasin hänen silmissään välähtävän pienen hetken ajan myötätuntoa, mutta se oli pian poissa. Iltasielu murahti jotakin ja nyökkäsi sitten ikäänkuin kunnianosoituksena vainajalle.
"No, se niistä muodollisuuksista sitten", tuhahdin itsekseni ja heitin Iltasielulle epäileväisen katseen. "Ja mikähän varjoklaanilaisen saa liikkumaan näinkin pitkälle rajan yli?"
Iltasielun ilme synkkeni. Selenekin tuntui muuttuvan astetta turhautuneemmaksi. Huomasin, ettei Varjoklaanissa tainnut olla kaikki ihan kohdallaan.
"Onko Varjoklaanissa sattunut jotakin?" tiedustelin ja yritin tulkita jotakin naaraiden ilmeistä, mutta turhaan, sillä he olivat lukinneet tietonsa syvälle pimennon uumeniin.

//Selene? Ilta?

Nimi: Närhitassu

29.11.2017 19:12
Nyökkäsin pienesti ja kurkkasin reunan yli.
"Tuonne kyllä hukkuu", värähdin ja otin kaksi harppausta taaksepäin.
"Älä muuta sano", Naaliturkki sanoi ja jatkoimme joen seuraamista. Vilkuilin toiselle puolelle jokea vähän väliä ja yritin kuulla joen kohinan takaata ääniä, mutta mitään ei kuulunut.
*On meillä loppujen lopuksi aika suuri reviiri*, ajattelin ja haistoin ilmaa.
"Minä haistan jäniksen", mau'uin. Naaliturkki haisteli ilmaa ja nyökkäsi.
"Se meni tästä äsken."
"Voimmeko napata sen?" ehdotin "Jos käyttäisimme yhteistyötä saisimme sen kiinni varmasti."
"Mikä ettei", Naaliturkki kohautti lapojaan.
*Jos mokaan tämän saan olla aikamoinen hiirenaivo*, mumisin ja seurasin ääneti Naaliturkkia, joka oli lähtenyt näköjään jäljittämään jänistä.

//Naali?

Nimi: Naaliturkki

29.11.2017 17:36
Jatkoin kävelemistä eteenpäin Tuuliklaanin rajaa pitkin.
"Kierrämme leirin toiselta puolelta rajoja myötäillen joelle, joka erottaa Tuuliklaanin ja Kokiklaanin toisistaan", maukaisin Närhitassulle. Eihän siinä paljoa nähtävää ollut, mutta joen jykänteestä olisi hyvä silti kertoa oppilaalle. Monikin kissa on varmasti vain juossut kohti Jokiklaanin reviiriä tajuamastta eteen tulevaa puotosta ja pudonnut.
"Voit haistella ilmaa riistan varalta tässä matkan aikana, jos tahdot. Toki saat katsoa ympärillesi, jos pidät maisemia kiinnostavana. On niissäkin paljon opittavaa", maukaisin Närhitassulle. Oppilaani saisi päättää itse mihin keskittyisi rajalla kävelemisen lisäksi. Saavuin kuitenkin yllättävän nopeasti Närhitassun kanssa joelle.
"Ei hätää, täällä et tule törmäämään jokiklaanilaisiin. Vain hullu ylittäisi tuon joen ollakseen riesa Tuuliklaanille."
Tassutelin lähemmäs joen vierellä olevaa reunamaa.
"Voit tulla varovasti katsomaan tästä, mutta älä putoa. Minä en ole yhtä hyvä uumaan kuin Jokiklaanin kissa jos joudun sinut tuolta noukkimaan", varoitin matalasti Närhitassua. Minua ei todellakaan huvittaisi loikata tuonne turkkiani kastelemaan, kun täällä tuulessa oli jo aivan tarpeeksi viileää.

// Närhi?

Nimi: Närhitassu

29.11.2017 15:16
"Että minun olisi tehnyt mieli kynsiä heidät kuoliaaksi", murisin.
"Ei kannata välittää kuolonklaanilaisten puheista aina tuota samaa puppua", Naaliturkki maukui.
"Sen huomaa. Se puhuva kuolonklaanilainen käyttäytyi kuin pentu", naurahdin halveksuvasti.
"Totta", Naaliturkki nyökkäsi pienesti. Vilkaisin vielä lapano yli ja näin kahden kuolonklaanilaisen vielä katsovan peräämme. Luimistin korviani ja käänsin pääni pois päin heistä.
*Täytyy muuten painaa heidän hajunsa mieleen*, mumisin itselleni. *Toisaalta tätä löyhkää ei voi unohtaa.*
"Mitä me teemme huomenna?" kysyin.
"En tiedä vielä", Naaliturkki vastasi.
"Selvä", nyökkäsin pienesti ja haistoin ilmaa. En enää haistanut Kuolonklaania, joka oli hyvä juttu.
"Minne päin ollaan menossa?" kysyin.

//Naali.

Nimi: Naaliturkki

28.11.2017 22:00
Noin nuoren oppilaan suusta sanat olivat o.alla tavallaan vakuuttavia. Harmiksemme meillä ei kuitenkaan yhtenä klaanina ole valtaa Kuolonklaanin häätämiseksi.
"Mutta nyt he ovat osa tätä metsää. Toivottavaksi vain jää se, että he tottelevat tämän paikan sääntöjä", maukaisin katsellessani hämärää taivasta, jolta pystyi välillä pilvien lomasta eroottaa tummenevan hopeahännän. Haistoin kuitenkin hyvin pian jotakin omituista.
"Närhitassu, pysähdy", maukaisin hiljaa oppilaalleni. Huomasin kuinka oppilaani pysähtyi jännittyneenä paikoillensa. Siristin hiukan silmiäni ja katsoin rajan tuntumaan. Kaksi kuolonklaanilaista kissaa oli rajalla. He eivät partioneet, vaan olivat ainoastaan paikallaan. Pian toinen kissoista käänsi kelaiset silmänsä minua kohden. Puenet kylmät väreet kulkivat lävitseni sillä en olettanut kissojen hulmaavan minua.
"Tule tänne sanomaan asiasi äläkä seisiskele oman reviirisi turvissa!" kissa huusi minulle. Tai ainakin oletin että kissa puhui minulle. Tuskin edes kuolonklaanilainen irvailisi nuorelle oppilaalle, jos vierellä olisi kokeneempi soturikin. Katsahdin nopeasti Närhitassua.
"No, tässä on sinulla nyt oiva tilanne törmätä kuolonklaanilaiseen kissaan kasvotusten", maukaisin tyynesti ja lähdin kävelemään eteenpäin. "Ei hätää. Ei tuo kissa tahdo hankkiutua hankaluuksiin hyökkäämällä toisen klaanin varapäällikön kimppuun. Kaikki kuolonklaanilaiset yrittävät vai esittää kovia."
Astelin tyynesti aivan rajan tuntumaan. Huomasin ainakin toisen kuolonklaanilaisen tekevän samoin.
"Oliko teidän huutelullanne jokin parempikin syy kuin saada huomioni?" kysyin kylmän viileästi heilauttaen häntääni tyynesti.

// Närhi? Kirjotan nopee Kostolla tähä jatkoo. Kuu voi myös kirjottaa jotai jos haluaa?

Nimi: Närhitassu

28.11.2017 21:41
"Totta", vastasin tyynesti ja vilkaisin ukkospolun suuntaan minkä suunnilta kuului hirviöiden mörinää.
"Ja se Olkipuro... Miksi hän oli niin outo?" kysyin.
"Hyvä kysymys...", Naaliturkki maukui. Ensivaikutelmani Olkipurosta oli hämärä. Miksi hän halusi lähteä yksin nelipuille? Päästin turhautuneen huokaisun ja koitin jättää asian pohtimisen myöhemmälle.
"Miksi Kuolonklaanilaiset edes ovat täällä? Eivät he kunnioita Tähtiklaania", murahdin.
"Ei ollut muita vaihtoehtoja", Naaliturkki vastasi tylysti.
"Aijaa...", huokaisin. "Minun puolestani Kuolonklaani voisi etsiä omat maansa", sanoin. "He eivät alunperinkään kuulu tänne." nau'uin ja vilkuilin levottomasti Ukkospolun suuntaan.
"Ties mitä kauhuuksia he suunnittelevat", lisäsin.

//Naali?

Nimi: Naaliturkki

28.11.2017 21:22
Katsoin Olkipuron perään hyvin sekalainen mielentila itselläni. Nelipuulla oli ollut jotaki, joka nimenomaan vaivasi minua. Nyt kuitenkin Olkipuro tahtoi mennä tarkistamaan nelipuun. Pyöräytin nopeasti silmiäni ja lähdin kohti Tuuliklaanin ja Kuolonklaanin välistä rajaa.
"Ole valppaana Kuolonklaanin rajalla, se klaani ei tunnu aina välillä välittävän rajoista, jotka tässä metsässä vallitsevat", maukaisin oppilaalleni hyvin matallalla äänensävyllä ja melko halveksuvaan tyyliin. Jostakin syystä aina, kun suuntasin tälle rajalle, tuuppauduin törmäämään Kuolonklaanin kissoihin. Yleensä siihen yhteen ja samaan kiusanhenkeen. Eräällä soturilla oli tapana harjoitella taistelutaitojaan juuri rajan läheisyydessä aivan vain hermostuttaakseen rajapartioita. Ajatukseni karkasi jälleen omasta oppilaastani.
"Miksi emme menneet ukkospolun reunaa?" Närhitassu kysyi yllättäen. Katsahdin epäilevästi ukkospolun suuntaan. En tahtoisi olla sen läheisyydessä juuri nyt. Yksi klaanin jäsenistä jäi vastikään hirviön tassujen alle.
"Ukkospollu on hyvin liukas tähän aikaan. En tahdo enempää onnettomuuksia sen läheisyydessä. On parempi pysytellä hiukan kauempana kuin katua myöhemmin", selitin tyynesti Närhitassulle. Kysymys oli aiheellinen, sillä oppilaan olisi hyvä tietää ukkospolkuun liittyvät vaarat eri aikoihin vuodesta.
"Käymme joku toinen päivä, kun on kuivempaa, ukkospolun varrella. Pääset kyllä tutustumaan siihen varovasti askel kerrallaan. Sen vaarat on hyvä tietää. Onhan se kuitenkin iso osa tätä metsän kokonaisuutta."

// Närhi?

Nimi: Olkipuro

28.11.2017 18:29
Rämmin eteenpäin inhottavaakin inhottavammassa räntäsateessa turkki likomärkänä ja nenä jäässä. Tuskin näin kuonoani pidemmälle yrittäessäni saada selville suurin piirtein, minne asti olin jo päässyt. Huokaisin turhautuneena ja jatkoin matkaa hampaita kiristellen.
Oli kulunut jo pari päivää siitä, kun kumppanini Matkijakieli oli jäänyt hirviön alle. Niiden parin päivän aikana en ollut saanut aikaiseksi juuri mitään. Matkijakielen menetys oli ollut minulle kova isku, enkä oikein ollut tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä silloin, kun näin hänet makaamassa puolikuolleena ukkospolulla. Siispä olin päättänyt lähteä jonnekin muualle selvittelemään ajatuksiani.
Korvani pongahtivat pystyyn kuin salaman iskusta kuullessani kauhistuttavan tutun äänen:
"Närhitassu, ala tulla jo!"
Käännähdin vaistomaisesti ympäri ja yritin erottaa varapäällikön hahmon rankan pyryn seasta, joka osoittautui kuitenkin nopeasti ajan haaskaamiseksi, sillä Naaliturkki oli lähempänä kuin kuvittelinkaan.
"Olkipuro, mitä sinä täällä teet?" vanhempi kolli kysyi hieman epäileväisen kuuloisena. Pörhistin turkkini suojaksi kylmältä ja yritin korjata hieman ryhtiäni näyttääkseni edes hieman siltä soturilta, josta klaanini olisi voinut joskus olla ylpeä, mutta jonka onnettomuus oli latistanut.
"Olen vain kävelyllä", sanoin hiljaa. Varapäällikkö nyökkäsi hyväksyvästi ja huomasin ikäväkseni hänen olevan menossa samaan suuntaan oppilaansa kanssa kuin minäkin.
"Tuota... oletteko menossa nelipuille?" huikkasin heidän peräänsä. Kolli kääntyi ympäri ja tuijotti minua kummaksuen.
"Kyllä, mutta mitäpä se sinua kiinnostaa? Me olemme menossa partioimaan sinne", hän vastasi lievästi ärsyyntyneen kuuloisena. Vedin syvään henkeä ja tokaisin:
"Minä ajattelin käydä kävelemässä sielläpäin. Mitä jos minä tarkistaisin rajat samalla ja jättäisin uudet rajamerkit?"
Naaliturkki kurtisti kulmiaan vielä enemmän ihmeissään, mutta nyökkäsi lopulta.
"Hyvä on", hän mörähti ja viittoi oppilastaan seuraamaan. Huokaisin helpotuksesta ja jäin katselemaan heidän loittonemistaan pieni hymynkare kasvoillani.

En ollut varma, mihin aikaan olin saapunut nelipuille, sillä aurinko oli ollut pilvien peitossa, mutta arvelin olevan pian ilta. Nelipuun siluetti näkyi tummana vaaleanharmaata taivasta vasten. Räntäsade oli jo hieman hellittänyt, sekä nyt näin jo paremmin eteeni.
Lunta oli nilkkoihin asti - ja kaiken kukkuraksi se oli vielä märkää-, joka vaikeutti liikkumista huomattavasti.
"Täällä sitä taas ollaan", hengähdin haikeana ja löntystin eteenpäin. Olin ajatellut levähtää vasta nelipuiden luona, sillä uskoin, että vanhojen tammien oksat suojaisivat sen juuristoa sen verran, ettei sinne kertyisi kovinkaan paljoa lunta.
Työnnyin erään pensaan alitse yrittäen samalla karistaa enimmät vedet pois turkistani, kun yhtäkkiä tajusin, etten ollutkaan yksin.
Seisahduin niille sijoilleni ja jäin tuijottamaan ventovierasta naaraskissaa, joka tapitti minua silmät pyöreinä säikähdyksestä. Hän oli ottanut muutaman askelen kohti nelipuita ikäänkuin valmiina säntäämään pakoon hetkenä minä hyvänsä.
"Kuka olet?" töksäytin, tosin itsekin hieman säikähtäneenä. En ollut pysynyt tarpeeksi valppaana.

//Selene?

Nimi: Närhitassu

28.11.2017 17:13
Makoilin oppilaidenpesässä ja olin juuri vajoamassa uneen, kuin huomasin mestarini Naaliturkin astuvan sisään.
"Menemme nyt tarkistamaan rajoja", Naaliturkki maukui. Nousin tökerösti istumaan ja nyökkäsin pienesti.
"Nyt pääsen viimein tutustumaan reviirimme paremmin", mau'uin.
"Niin pääsetkin ja muista tämä ei ole huviretki", Naaliturkki maukaisi.
"Joo, en ole enää pentu", huokaisin.
"Nuori kuitenkin", Naaliturkki muistutti. Hymähdin ja seurasin mestariani tiivisti, kun poistuimme leiristä.
"Minne päin olemme menossa?" kysyin uteliaana.
"Voisimme aloittaa vaikkapa nelipuilta", Naaliturkki maukui.
"Okei", nyökkäsin. Tuuli oli jäätävää ja ohuesta turkistani ei ollut mitää suojaa tällä säällä. Vilkuilin ympärilleni ja ympärilläni oli vain kukkuloita ja kanervikkoa.
*Miten täältä muka riistaa löytää?* kysyin itseltäni ja pörhistin turkkiani suojaksi tuulelta.
"Tännehän jäätyy", mumisin.
"Sinä kyllä totut siihen", Naaliturkki vakuutti.
"No tämä turkki ei kyllä suojaa miltään", pyöräytin silmiäni.


//Naali?

Nimi: Naaliturkki

28.11.2017 16:51
Katsoin hyvin tyytyväisenä Näätätassun suoritusta. Minun olisi varmastikin hyvä käydä ilmoittamassa Hallasydämelle hänen oppilaansa edistymisestä. Mielestäni Näätätassu olisi miltein valmis soturiksi. Hallasydän voisi aivan hyvin suorittaa oppilaansa kanssa loppukokeen. Tassuttelin tyynesti Näätätassun ohitse muutaman askeleen haistellakseeni ilmaa.
"Hyvin napattu", maukaisin nopeasti oppilaalle lapani ylitse. Haistoin jotakin omituista, rajan suunnalta. Käänsin katseeni kohti rajaa, mutta näin pimeällä mitään ei ollut nähtävillä.
"Mitä näet?" Näätätassu kysyi. Katsoin vielä edelleen tiiviisti nelipuun suuntaan, kunnes käänsin katseeni Näätätassuun.
"En mitään", maukaisin lyhyesti. "Mennään takaisin leiriin. Saat jakaa minun puolestani saaliisiin jonkun kanssa leirissä."
Lähdin kävelemään hiukan epäilevästi kohti leiriä. Jokin oli rajalla, mutta en lähtenyt tarkistamaan sitä. Minun olisi katsottava, että Hallasydämen oppilas palaisi takaisin leiriin, sillä minähän häntä olin lainannut
*Voisin viedä Närhitassun tarkistamaan rajoja kanssani*, ajattelin astellessani sisälle leiriin. Katsoin vielä nopeasti Näätätassun suuntaan, varmistaakseeni tuon olleen mukanani.
"Saalistit hyvin", maukaisin pienen kehun oppilaalle ja suuntasin etsimään omaani.

// Närhi?

Nimi: Lepakkoliito

27.11.2017 20:49
Jätin lauseeni kesken syventyäkseni omiin ajatuksiini. Mieleni perukoita huvitti vieläkin äsken tapahtunut kommellus. Oppilas oli näyttänyt niin järkyttyneeltä, että häntä olisi voinut luulla hiireksi!
"Mm", Havu mumisi katsoen kysyvästi minua kohden. Hän kohotti kulmiaan ja hipaisi leikkisästi hännällään kuonoani.
"Tietenkin voimme olla kumppaneita! Tai siis olet kuitenkin soturi-ikäinen, joten kai se käy..." Painoin Havun hellästi etutassuillani selälleen ja nuolin kollin kaulaa pehmeästi. Hänen häntänsä kietoutui vartaloni ympärille.
"Ehkei pitäisi... No... Täällä..." Havu kuiskasi korvaani. "Että emme yllätä muita niin kuin viimeksi." Tirskahdin ja olin vähällä purskahtaa taas nauruun. Hieraisin vielä kerran kumppanini - ainakin päättelin niin - poskea poskellani ja nousin hänen päältään. Havu nuolaisi sotkuun mennyttä turkkiani ja jatkoi nuolemista kaulalta lapaani kohti. Kehräsin hyvilläni, kun hän pesi mustaa turkkiani.
"Odotan niin kovasti, että sinustakin tulee soturi. Sitten oppilaantehtäväsi eivät ainkaan voi erottaa meitä." Siirsin Havun käpälläni entistä lähemmäs minua. Havun käpälinkosketeltava rakkaus huokui hänen turkkinsa lämmöstä ja onnellisesta kehräyksestä.
"Minun on varmaan paras mennä pian. Emme voi jäädä oppilaiden pesään ikuisiksi ajoiksi", naurahdin.
"Ehkä voimme jatkaa kesken jäänyttä juttuamme... No... Tiedät kai? Jossain muualla tai sitten, kun ehdimme", Havu naukaisi ilkikurisesti. Väläytin kollille viettelevän katseen ja huiskaisin hännällä ilmaa. Viikseni värisivät painaessani kuononi Havun silkkistä, pitkäkarvaista kaulaa vasten.

//Havu? En kestä kui söpöi Leppis ja Havuliini oikeesti on <''3

Nimi: Hiutaleturkki

27.11.2017 20:46
Hieman yllätyin kollin reaktiosta kertomaani. Oliko tuo iloinen pennuista? No nähtävästi. Seurasin huvittuneena kollin pyörintää ja hypehdintää. Pieni huvittunut kehräys pääsi ilmoille.
"Älä nyt hössötä", naurahdin kollille tuon ruvetessa heti latelemaan asioita mitä en saa tehdä. Pilke silmäkulmassani katsoin kumppaniani.
"Vielä menee aikaa että pennut syntyvät ja haluan olla soturin tehtävissä mahdollisimman pitkään", sanoin kumppanilleni. "Kyllä minä voin vielä saalistaa, ihan hyvin. Voin myös käydä partiossa. Etköhän sinä ota tuota liian vakavasti Pyryviima?" kysyin huvittuneena kumppaniltani. Niinkuin sanoin, halusin olla mahdollisimman pitkään soturin tehtävissä, ennen pentujen syntymää.
"Ja tulen syömään entistäkin enemmän, syön pentujenkin edestä", muistutin kumppaniani. Vaimea kehräys kumpusi kurkustani ilmoille, kun painoin kuononi kollin kaulalle.
"Niistä tulee mahtavimpia pentuja mitä tässä klaanissa on nähty, sillä niillä on noin hyvä isä", sanoin pienesti kehräten.

//Pyry? :D

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com