Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Surmaviilto

30.04.2018 15:51
Oppilaani vaikutti rohkaistuvan hetki hetkeltä. Hyvä niin, pelkureille ei ollut sijaa tässä maailmassa. Toisaalta Pisamatassu ei saisi heittäytyä liian rohkeaksi. Jos hän alkaisi koetella rajojaan ja uhmaamaan minua, se ei olisi hänen kannaltaan lainkaan hyvä asia.
"Kyllä, se on tuore. Haistamasi tuoksu on lähtöisin jäniksestä. Me syömme niitä ja ne ovat Tuuliklaanin yleisintä riistaa. Jänikset ovat nopeita, joten niitä metsästäessä on oltava nopea. Se lienee osasyy siihen, miksi moni tuuliklaanilainen on nopea juoksija", vastasin antamalla samalla ripauksen yleistietoa. Jos Pisamatassu muistaisi sanomani vielä kun harjoittelisimme metsästytä, siitä olisi hänelle silloin hyötyä.
"Haistatko vielä muuta?" kysyin oppilaaltani. Hänen olisi vielä haistettava vanha ketun haju, jotta voisimme jatkaa kierrosta. Pisamatassu näytti etsivän ahkerasti ilmasta lisää hajuja. Pian päättelin Pisamatassun haistaneen ketun. Hän näytti siltä, kuin olisi juuri haistanut jotain inhottavaa. Minun oli myönnettävä, etten itsekkään juuri pitänyt ketun hajusta.

//Pisama?

Nimi: Pisamatassu

30.04.2018 11:30
Kuljimme äänettömästi aina vain eteenpäin ja eteenpäin.
*Kuinka ison reviirin Tuuliklaani oikein tarvitsee?* mutisin mielessäni hilliten taas kieleni. Aloimme tulla yhä lähemmäs aiemmin vain heikosti erottuvaa hajua kohti. Yhtäkkiä Surmaviilto pysähtyi, ja olin kompastua hänen jalkoihinsa, mutta sain viime tipassa hillittyä askeleeni, ja tassuttelin mestarini vierelle. Eteeni avautui näkymä rotkosta, jossa virtasi runsaasti kuohuva joki. Henkeni salpautui. *Eivät kai Jokiklaanilaiset ui tuolla?* ihmettelin pääni sisässä. *Onneksi synnyin Tuuliklaaniin!*
”Kerrohan, mitä haistat”, Surmaviilto naukaisi minulle kylmään äänensävyynsä. Ryhdistäydyin ja irrottauduin mietteistäni haistellakseni ilmaa. Onneksi minulla oli suhteellisen hyvä hajuaisti. Onneani lisäsi myös se, että tuuli tuli meitä vastaan tuoden hajut helpommaksi haistaa. Ongelma vain oli, etten osannut nimetä kohteita kunnolla. Avasin suuni sanoakseni jotain.
”Haistan märän, vanhalta kalalta haisevan kissan hajun. Onko se Jokiklaani?”, kysyin reippaasti. Vastaukseksi Surmaviilto nyökkäsi pienesti, ja tästä hieman rohkaistuneena jatkoin haistelua. Nenääni osui heti herkullinen tuoksu oikealta puoleltamme. Avasin suuni raolleen, ja vedin keuhkoihini lisää tuota ihanaa tuoksua.
”Nyt haistan jonkun todella herkullisen tuoksun oikealta puoleltamme. Se on vahva tuoksu, eli onko se silloin tuore?” mau’uin nyt jo melko itsevarmaan sävyyn kääntäen katseeni ensimmäistä kertaa Surmaviillon meripihkasilmiin.
”Ja tiedätkö sinä, mikä se on?” lisäsin vielä, ennen kun mestarini oli ehtinyt vastata ensimmäiseenkään kysymykseeni. Käänsin katseeni taas valkeaan kolliin odottaen vastausta kumpaankin kysymykseeni.

//Surma?

Nimi: Surmaviilto

30.04.2018 06:08
Sää nummilla oli melko kehno, mutta se ei tarkoittanut, että olisi palattava leiriin. Näin silmäkulmastani vilauksen kissan oranssinruskeasta turkista ja tiesin, että Pisamatassu pysyi kannoillani. Olin tyytyväinen saatuani vihdoin oppilaan, mutta en päästäisi häntä helpolla. Aioin olla ankara mestari. Jos kouluttaisin oppilastani liian löyhin ottein, tuloksena olisi varmasti hyväuskoinen, kyvytön ja vankkoihin päätöksiin kykenemätön kissa. Muistin omat oppilasaikani, mutta tyrkkäsin muistot syrjään. Nyt ei ollut aikaa muisteloille. Lähestyimme jo rajaa. Haistoin varoen ilmaa varmistaakseni, että Pisamatassu seurasi minua yhä. Hän seurasi. Pian olimme jo Jokiklaanin rajalla. Haistoin ilmaa ja pysähdyin. Käännyin katsomaan Pisamatassua suomatta hänelle sen lempeämpää katsetta kuin kenellekkään muullekkaan.
"Kerrohan, mitä haistat?" kysyin oppilaaltani tavallisella, kylmällä äänensävylläni. Pisamatassun kuuluisi meidän hajujemme lisäksi haistaa ainakin Jokiklaani, jäniksen tuore haju viereisestä kolosta, sekä sangen laimea, vanhentunut ketun haju. Kettu oli todennäköisesti jo hyvinkin kaukana hajun vanhuuden perusteella. Aiemmin ollut sade vaikeutti haistamista entisestään, mutta aioin patistaa Pisamatassua haistelemaan, kunnes hän haistaisi ne kaikki. Toki voisin hiukan auttaa hajun lähteiden tunnistamisessa, jänistä lukuunottamatta ne olivat hänelle melko varmasti uusia hajuja.

//Pisama?

Nimi: Pisamatassu

29.04.2018 13:45
Oloni oli mahtava! Olin tuore oppilas. En voinut oikein vieläkään käsittää sitä.
*Toivottavasti Surmaviilto on hyvä mestari. Ainakin muiden puheista päätellen, hän ei ole mistään kilteimmästä päästä’, tuumin. Odotin silti innolla, mitä meripihkasilmäinen kolli vielä opettaisi minulle.
”Kierrämme nyt rajat. Muista painaa kaikki tarkasti mieleesi”, mestarini naukui minulle havahduttaen minut ajatuksistani.
”Selvä”, vastasin hieman hajamielisen oloisena, ja löntystin Surmaviillon perässä aukion halki ja ulos leiristä. Mitään sanomatta mestarini kääntyi oikealle, ja minä seurasin perässä. *Kukahan on ollut hänen mestarinsa*, pohdin tassutellessamme äänettömästi eteenpäin. En uskaltanut katsoa Surmaviiltoa suoraan silmiin, ja tyydyin vilkuilemaan tämän suuntaan. Normaalisti en ollut ujo, mutta kollin katse pelotti minua hieman. Halusin sanoa jotain, mutta en keksinyt mitään sanottavaa. Sitä paitsi tuuli yltyi nummilla, ja viima viilsi ikävästi turkkini alle. Pörhistin karvani jottei viima pääsisi turkinläpi, mutta turhaan. Pilvetkin olivat tummuneet viime päivien aikana. *Eikö hiirenkorvan aikana pitäisi olla lämpimämpi?* nurisin mielessäni, mutta en sanonut sitä ääneen, sillä olin varma, ettei mestarini pitäisi nurisevasta oppilaasta. Niinpä vain jatkoin tassuttelua turkki yhä pörhössä, odottaen että Surmaviilto sanoisi jotain.

//Surma? Sori sekava ja lyhyt.

Nimi: Leutotaival

26.04.2018 16:22
Ensimmäiset aamuauringon säteet tihkuivat leiriin. Nousin makeasti haukotellen istumaan ja siistin nopeasti turkkini ennen kuin aloin etsiä katseellani oppilastani, jonka varalle olin tälle päivälle suunnitellut taisteluharjoituksia. Olimme pääosin keskittyneet saalistustaktiikoihin viime päivien aikana, joten olin ihan vain vaihtelun vuoksi päättänyt harjoittaa myös taistelua nuorella naaraalla, sillä muutoin hänen pääsynsä soturiksi evättäisiin epäilemättä, enkä voinut sallia sen tapahtuvan ensimmäiselle oppilaalleni. Okatassussa oli potentiaalia, olin huomannut sen muutaman kuun harjoittelun aikana. Hänestä tulisi takuulla hyvä soturi Tuuliklaanille. Hetken etsinnän tuloksena löysin kuin löysinkin oppilaani istuskelemasta oppilaiden pesän edustalla. Hymy nousi väkisinkin kasvoilleni, kun katselin miten naaraan viikset vipattivat uteliaasti ja korvat kääntyilivät leirin uloskäynniltä kuuluvan kahinan suuntaan.
"Hei", nau'uin tervehdykseni oppilaalle. "Olen suunnitellut tälle päivälle taisteluharjoituksia. Mennäänkö?"
Okatassun katse singahti minuun kuin salama ja samassa hänen kasvoilleen levisi riemastunut hymy. Hän pomppasi pystyyn ja tanssahti pari kertaa paikallansa ennen kuin hihkui vastauksensa:
"Joo, lähdetään!" Saatoin kuulla oppilaan pienet hypähdykset askelten lomassa, kun kuljimme uloskäyntiä pitkin ulos. Naaraan innostuneisuus sai minutkin hyvälle tuulelle, kuten arvata saattoi.
"Kävellään vähän matkaa yhdelle aukealle alueelle", sanoin ollessamme jo hyvässä matkaa harjoituskuopalle.
"Onko se tuo?" Okatassu kysyi ja osoitti tassullaan ukkospolun lähettyvillä sijaitsevaan paikkaan, jonka reunamia varjostivat suuret ja vahvat puut.
"Ei ole, vielä vähän matkaa", vastasin hymyillen.
"Onko se tuo, tai tuo?" oppilas jatkoi kyselyään.
"Tuo tuolla", sanoin, kun sain suuren hiekkamontun näkyyvini. Monttu ei ollut kovin syvä, mutta ainakin se antaisi vähän lisä haastetta Okatassulle tarpeen vaatiessa.
"Katsohan, ensiksi tehdään helppoja juttuja jotta opit oikeat liikeradat ja hyvän tekniikan. Sitten kun osaat kaiken tuon teemme vaikeampia harjoituksia", selitin laskeuduttuamme montun pohjalle. Oppilas kallisti kiinnostuneen näköisenä päätänsä ja nyökkäsi.
"Joo, aloitetaan", hän sanoi.
"Ensin ihan vain huitaisu, sillä saa toisen huomion muualle ja mahdollisesti myös haavan toisen kuonoon, jotta pääsee tekemään enemmän - miten sen nyt sanoisin - vahinkoa", annoin ensimmäiset ohjeet. Okatassu nyökäytti toistamiseen päätään ja kyyristyi matalaksi. Sitten hän huitaisi olematonta vastustajaa vasemalla etutassullaan kuonolle ja ryhtyi etsimään heikkoa kohtaa, kunnes löysi sen ja loksautti hampaansa äänekkäästi yhteen ilmassa siinä kohdassa, missä vastustajan kaula olisi varmaankin suurinpiirtein sijainnut.
"Sehän meni hyvin", kehaisin. "Kokeileppa nyt tuota samaa minua vastaan."

//Oka?

Nimi: Lakkapentu

23.04.2018 19:06
Katselin untuvaista metsää. Linnut visertivät ympärilläni ja tunsin pehmeän maan allani. Ruohikko kutitteli tassujani. Lähdin hyppelehtimään lähemmäs suurta puuta, jonka oksaverhon takaa pilkotti hento aurinko. Kierähdin ruohikolla kukkien seassa ja katselin ympärilläni kohoavia puita. Ne olivat kauniita. Tassujani syyhytti tutkia lisää, mutta lähistöllä oleva muita puita suurempi ja tummempi kiinnitti huomioni. Hiivin kohti puuta vaanimisasennossa, jonka emo oli minulle näyttänyt. Lähestyin tummaa puuta, jonka oksissa ei ollut kauniita vihreitä lehtiä, niinkuin muissa puissa. Se oli täysin lehdetön, joka teki minut onnettomaksi. Emo oli sanonut, että missä vain olisi lehdenvihreää, olisin turvassa, sillä ne pitivät silmieni väristä, joka oli lehdenvihreä. Katsoin puuta tarkasti silmät viiruina. Halusinko oikeasti tuonne? Entä jos puu olisi paha? Ei se kuitenkaan ole! Sysäsin epäilykseni sivuun ja asetin tassuni karkealle kaarnalle. Päästin kynteni luiskahtamaan ulos, jotta saisin paremman otteen. Pinnistelin pidätelläkseni kiinni ajatuksesta, että puu on vaaraton. Ponnistin kovalla voimalla ja pääsin eteenpäin. Puun tumma runko tuntui huokuvan jotain pahaa, mutta jatkoin kiipeämistä. Pystyn mihin vain! Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun olin melkein latvassa, mutta ajatusmaailmani kääntyi aivan eri suuntaan. Kuulin sen selvästi. Naks. Ja rusahdus. Tuulenvire kuului korvissani. Turkkini pöllysi ja kiljahdukseni katosi ilmavirran mukaan. Lähestyin kokoajan turvallisen näköistä maata, mutta ketunmitan päässä siitä pehmeältä näyttävä ruohikko katosi. Tilalle ilmestyi tuhansittain samanlaisia tummia puita. Hätkähdin ja tunsin ruumiini valahtavan veltoksi.

Silmäni rävähtivät auki. Kylmä hiki valui pitkin turkkiani. Maahäntä kääntyi katsomaan minua huolestuneena. Aamu alkoi jo sarastaa ja pieni kaste tuntui ilmassa, ilman kosteus. Emoni nuolaisi hennosti päälakeani.
”Onko kaikki hyvin pienoinen?” Tuo kysyi huolissaan ja katsoi minua rohkaisevasti meripihkasilmillään.
”Putosin...” Vinkaisin ja painoin pääni emon lämpimään turkkiin. Pieniä kiprakoita kyyneleitä vierähti Maahännän pehmeälle turkille.

// Joku pentutarhalta? (joku vois siis huomata et Lakal ei oo kaikki ok ja sit kysyis)

Nimi: Hurmepentu

22.04.2018 20:23
"No, mitä leikitään?" Herukkapentu kysyi. Vilkaisin sivusilmällä Vapaudenlentoa joka katseli meitä tällä hetkellä. Tuo ei onnekseni ilmeisestikkään ollut tajunnut pesästä poistumistani. Palasin takaisin nykyhetkeen ja jäin hetkeksi pohtimaan Herukkapennun kysymystä.
"Miltä kuulostaisi, että sinä olet urhea sekä ylväs klaanipäällikkö ja minä sinun avulias varapäällikkösi?" Ehdotin punertavalle naaraalle häntääni hiljakseen heilutellen. En ollut tahtonut vaikuttaa itserakkaalta, joten olin päättänyt jättäytyä vain varapäällikön asemaan. Olihan tuokin toki hyvin tärkeä rooli klaanissa ja varapäällikköähän piti myös kunnioittaa. Kallistin pienesti päätäni pitäen yhä katseeni liimattuna pesätoveriini. Mielessäni näin jo Herukkapennun pitämässä puhetta kuvitteelliselle klaanille, joka kuunteli tarkkaavaisena.

//Herukka?

Nimi: Lepakkoliito

22.04.2018 16:16
Timoteipentu käpertyi pienelle kerälle lämmintä vatsaani vasten ja sulki tummanvihreät silmänsä. Kollipennun silmät värisivät hänen yrittäessään nukkua. Tähtimöpentu lysähti veljensä vierelle haukotellen samalla väsyneenä. Tähtimöpentu nuolaisi vielä maitoviikset kuonostaan ennen kuin sulki silmänsä.
”Tillipentu, tule sinäkin tänne”, naukaisin naaraspennulle, joka istui kauempana tuijotellen pentutarhan sisäänkäynniltä ulos. Tillipentu käänsi päänsä suuntaani ja tallusteli luokseni. Nuolaisin pennun sotkuista päälakea hänen asettuessaan makaamaan etukäpäliäni vasten.
”Emo, koska isä tulee takaisin? Minne hän meni?” Tillipentu kuiskasi katsoessaan nopeasti sisariaan, jotka tuhisivat unissaan hänen vieressään.
”Hän meni metsästämään ja tulee aivan pian takaisin”, vastasin hymyillen. Havuviiksen miettiminen tosin etoi minua juuri nyt.
”Onko hän täällä, kun olen herännyt?” Tillipentu miukui.
”On, lupaan sen”, madalsin ääneni kuiskaukseen. ”Nuku vain nyt.” Mustapilkkuinen naaras sulki silmänsä ja nukahti samantien.
Ei kestänyt kauaa, kun erotin harmaan turkin vilahtavan sisälle leiriin kurkistaessani pentutarhan suuaukolta. Mulkaisin kumppaniani paheksuvasti, vaikka hän oli juuri nyt keskittynyt hampaissaan roikkuvaan suureen jänikseen. Mahani alkoi kurnia. Havuviiksi tassutti sisälle pesään ja laski jäniksen jalkojeni juureen.
”Pennut nukkuvat”, varoitin ennen kuin Havuviiksi ehti sanoa mitään. Se oli hyvä tekosyy vältellä kumppanilleni puhumista. Vältin myös hänen katsettaan. Se muistutti minua liikaa siitä miksi rakastin häntä enkä silloin yksinkertaisesti pystyisi olemaan hänelle vihainen.

//Havu?

Nimi: Havuviiksi

22.04.2018 14:32
"Missä te olitte?" kuului hento naukaisu alhaalta. Tillipentu kohotti katseensa minuun vaaleansiniset silmät pyöreinä.
"Tähtimöpentu ja Timoteipentu menivät etsimään emoasi, mutta nyt me olemme kaikki täällä", vastasin tyttärelleni ja nuolaisin hänen päätään rauhoittavasti. Lepakkoliito kietaisi häntänsä naaraspennun ympärille ja mulkaisi minua. Hänen polttava katseensa sivalsi sieluani ja sai minut sävähtämään taaksepäin. Naaras oli minulle yhä vihainen siitä, että olin jättänyt pennut yksin.
Ruusupiikki oli juuri lähtenyt hakemaan Tähtimöpennulle ja Timoteipennulle yrttejä, joiden pitäisi estää kuumeen nouseminen, koska he olivat ohuiden turkkiensa takia kylmettyneet kovassa tuulessa. Lisäksi parantaja oli sanonut tuovansa jotain pentujen polkuanturoita varten.
"Minä käyn metsästämässä", naukaisin yhtäkkiä. Minun oli päästää hetkeksi omaan rauhaani, ja olihan minun jotain syötäväkin. Ehkä voisin saalistaa Lepakkoliidolle jäniksen lepytelläkseni häntä. Ja voisinhan minä myös käydä juttelemassa isälleni, jolla tuskin oli hajuakaan siitä, että pentuni olivat syntyneet.
Lepakkoliito nyökkäsi ja kääntyi taas pentujensa puoleen. Hän yritti pitää Timoteipentua ja Tähtimöpentua hereillä siihen asti, että he olisivat syöneet yrtit. Jätin pentujen miukunan ja maidonhajun taakseni ja astuin ulos. Virkistävä tuuli leyhytti kasvojani. Aurinko lämmitti turkkiani mukavasti. Viherlehti oli tosiaan tulossa. Astelin ulos leiristä ja lähdin saman tien juoksuun. Ensimmäiseksi kävisin tapaamassa Fireä.

//Lepakko? Voit jatkaa sitte ku oon kirjottanu Firellä :)

Nimi: Naalitähti

21.04.2018 19:16
Katsoin Helmitähteä yllättävän rennosti. Pystyin tuntea kuinka kauempana olevat Tuuliklaanin soturit hermostuivat. Pystyin jopa kuulemaan Herhiläisraidan äänen pääni sisällä.
"Hyvä on", maukaisin häntääni heilauttaen. Helmitähti katsoi minua hiukan mietteliäänä. "Sinulla on mahdollisuus etsiä seuraavaan kokoontumiseen asti tapahtumasta vastuussa ollut kissa."
Helmitähti ei näyttänyt vieläkään pitävän sanoistani. En kuitenkaan juuri nyt välittänyt paljoa naaraan mielipiteistä. Minä olisin oman klaanini päällikkö ja tekisin mitä itse näkisin Tuuliklaanille parhaaksi, vaikka se tarkoittaisikin vihamielisyyttä jonkin yksittäisen kissan kanssa. Joka tapauksessa jossakin vaiheessa olisi minun ja Helmitähden aika luopua paikastamme päällikkönä. Ennen pitkään...
"Seuraavassa kokoontumisessa lupaan perua sanani, jos vain onnistut selvittämään kissan, joka tappoi Routakukan. Sanoissasi piilee jonkin verran järkeä", nostin kuonoani hiukan korkeammalle, "tässä metsällä on muutennkin hiukan jännitteitä enkä edes ihmettelisi jos joku yrittäisi aiheuttaa erimieliesyyksiä klaanien välille."
Nousin seisomaan ja vilkaisin takanani oleviin sotureihin.
"Mutta nyt minun täytyy valitettavasti jatkaa kierrosta sotureideni kanssa. Klaanini on varmasti hyvä tietää, että et ollut vastuussa Routakukan kuolemasta. Kenties klaanissasi on joku, joka tietoisesti toimii jonkun toisen kanssa? Mutta kuka voisikaan olla tämä henkilö, joka tahtoo vain hajoittaa klaanien välit? Tuhota sen, mitä on ollut jo kauan aikaa sitten?"
Minua hiukan jännitti, sillä mitä enemmän puhuin sitä enemmän tajusin mistä oli kyse. Jotakin oli juuri nyt pielessä. Yksikään tarpeeksi oikeudenmielinen klaani ei kävisi toisen klaanin yksittäisen soturin kimppuun.
Heilautin häntääni sotureilleni merkiksi seurata.
"Seuraavaan tapaamiseen", maukaisin tyynesti kääntyessäni ympäri takaisin kohti Tuuliklaanin leiriä. Herhiläisraita kääntyi katsomaan minua mietteliäänä. Soturi oli varmasti aikeissa kysyä mitä tapahtui.
"Kuulet silloin kuin muutkin. Älä huolehdi", sanahdin lyhyesti ja jatkoin matkaani Tuuliklaanin leiriin tyynesti jättäen Helmitähden sekä hänen soturinsa taakseni.

// Pyry?

Nimi: Lieskasydän

21.04.2018 16:33
Minusta oli tullut soturi ja olin erittäin tyytyväinen asiasta. En enää ollut oppilas, joka harjoittelisi mestarinsa kanssa päivittäin. Olin soturi, joka kävisi itsenäisesti metsästämässä ja partioimassa reviirin rajoilla, eikä kukaan voisi komennella minua miten huvitti - paitsi varapäällikkö ja päällikkö sekä mahdollisesti kokeneemmat soturit. Saatoin jo nähdä itseni sodassa, Tuuliklaanin joukkojen eturivissä heti päällikön lähettyvillä, puolustamassa klaaniani. Kasvoillani käväisi myrkyllinen hymy.
*Olen Tuuliklaanin soturi*, ajattelin siinä oppilaiden pesän edustalla maatessani vatsallani. *Seuraavassa sodassa tulen näyttämään kaikille, ettei Tuuliklaania kohdella kuin saastaa!*
Olin jopa viime yönä nähnyt unta sodasta. Viholliset olivat olleet tummia hahmoja, joiden punaisina kiiluvat silmät olivat kohdistuneet minuun. En ollut antanut pelolle valtaa, vaan käynyt hyökkäykseen. Tosin se oli ollut hieman harkitsematonta, sillä joku oli viiltänyt kurkkuni auki. Verta oli ollut kaikkialla, mutta silti olin vain jatkanut taistelua. Ehkä se oli jokin enne siitä, että tulisin aina antamaan kaikkeni vain ja ainoastaan klaanilleni.

Nimi: Pyryviima

21.04.2018 16:15
Odottelin Hallasydämen kanssa kahta partion muuta jäsentä saapuvaksi. Oppilaani Yrttitassu jolkotteli paikalle ennen Herhiläisraitaa jänistä leuoissaan kantaen.
"Hienoa, Yrttitassu", naukaisin nyökäten. Väläytin hänelle ystävällisen mutta ohikiitävän hymyn. "Hieno saalis. Jatka vain samaan malliin niin sinusta kehkeytyy taitava saalistaja."
Hetken päästä paikalle loikki Herhiläisraita mukanaan orava ja laihanpuoleinen hiiri. "Näiden löytäminen oli työn ja tuskan takana", kolli hymähti, "ja orava oli päästä karkuun."
"No, onneksi ei päässyt." Heilautin häntääni merkiksi lähteä takaisin kohti leiriä.

Saavuttuamme leiriin sanoin Yrttitassulle: "Vie tuo jänis tuoresaaliskasaan ja mene sitten vaihtamaan klaaninvanhimpien makuualuset. Käy kysymässä Ruusupiikiltä tuoreita sammalia, hänellä on niitä yleensä jossain pesänsä nurkassa."
Vastausta tai vastaväitteitä odottamatta hölkytin valkoturkkisen naaraan ohi ja menin Naalitähden pesälle. Sen suulla mau'uin tervehdykseni. Kun vastausta ei hetkeen kuulunut, pistin pääni sisään pesään. Päällikkö ei ollut paikalla, vieläkään. Huokaisin hiljaa ja suuntasin leirin reunamille asettuen sinne istumaan. Olin miettinyt jo pari auringonnousua erästä asiaa; omaa asemaani klaanissa. Minusta tuntui, että minun täytyisi... vetäytyä varapäällikön asemasta ja luovuttaa se jollekulle muulle. Jollekin sellaiselle kissalle, joka kokisi olevansa täysissä sielun ja ruumiin voimissaan ja joka varmasti hoitaisi velvollisuutensa ilolla ja varmuudella. Totta kai minä itsekin olin varma jakaessani partioita sun muuta, enkä mitään muuta ollut koskaan miettinyt kuin sitä, mitä oli olla varapäällikkö. Olin nauttinut asemastani ja velvollisuuksieni hoitamisesta aina tähän päivään asti. Mutta nyt minusta todella tuntui siltä, että minun täytyisi vetäytyä. Puhuisin asiasta Naalitähdelle heti kun hän palaisi leiriin. Tai ei, en puhuisi. Ilmoittaisin vain, että eläköidyn. Uskoin kollin ymmärtävän tai ainakin toivoin niin.

Nimi: Herukkapentu

21.04.2018 08:52
"Herukkapentu?" kuulin takaani hennon äänen ja höristin korviani. Käännähdin ympäri ja huomasin Hurmepennun, erakkosyntyisen naaraan, joka oli nykyään Vapaudenlennon hoivissa. Kallistin hieman päätäni kysyvästi ja katsoon toista naarasta.
"Tuletko leikkimään kanssani?" hän kysyi ja vilkaisi epäröiden ympärilleen. Oletin, että hän ei ollut kertonut Vapaudenlennolle menevänsä aukiolle, tai sitten hän ei tykännyt siitä, miten näkyvillä olimme. En oikeastaan ollut leikkituulella, mutta ei minulla yksikseni ollu muutakaan tekemistä, kuin itsesäälissä rypeminen. Lisäksi en tahtonut kuulostaa töykeältä, joten päätin suostua toisen pennun ehdotukseen.
"Hyvä on" naukaisin ja nousin tassuilleni. Hurmepentu hymyili ja lähti sitten nopeasti kohti pentutarhaa. Seurasin häntä pitkin askelein. Olisin jossainmäärin tahtonut pysyä aukiolla, mutta loppujen lopuksi sillä ei ollut mitään merkitystä. Katsahdin jälleen Hurmepentuun.
"No, mitä leikitään?" kysyin. Pentutarhassa oli nyt melko hyvin tilaa leikeille, kun Karpalotassu, Kiekuratassu ja Pintatassu olivat lähteneet.

Nimi: Yrttitassu

18.04.2018 15:23
Pyryviima oli ottanut minut mukaan metsästyspartioon. Riistan määrä oli alkanut elpyä hiirenkorvan ollessa tulossa, ja nykyään ruokaa riitti ihan mukavasti. Ei sitä haaskattavaksi ollut, mutta kaikille kuitenkin riitti ruokaa päivittäin.
Astelimme numella. Pyryviima johti itse partiota ja laskeutui loivaa rinnettä alas ja partiomme muut jäsenet, Herhiläisraita ja Hallasydän seurasivat häntä. Minä olin jättäytynyt taaemmas ja seurasin sotureita.
"Hajaannutaan tässä", Pyryviima sanoi vilkaistessaan ympärilleen ja heilauttaessaan häntäänsä levittäytymisen merkiksi.
Hallasydän lähti saman tien jolkuttamaan vasemmalle, ja arvelin hänen jäljittävän hiiren hajua, jonka myös minä olin haistanut. Herhiläisraita haisteli ilmaa, mutta hän näytti siltä, ettei ollut havainnut mitään. Hän kuitenkin lähti etsiskelemään saalista edestäpäin.
"Voit metsästää ihan vapaasti ja todistaa samalla minulle, mihin sinusta on", Pyryviima naukaisi minulle.
"Ole varovainen kuitenkin ja pidä huoli siitä, ettet mene kovin kauas", hän lisäsi ja lähti sitten itse toiseen suuntaan.
"Selvä", mau'uin korviani heilauttaen.
Suuntasin vielä lehdettömien pensaiden välistä eteenpäin, suuntaan, johon kukaan muu ei ollut vielä mennyt. Haistoin nopeasti jäniksen ja kyyristyin salamannopeasti alas. Yritin muistella Pyryviiman neuvoja. Hänen mukaansa olin vähän liian kärsimätön, ja siksi vaaniminen oli minulle vaikeaa eikä saalistus missään nimessä ollut vahvuuteni, sen tiesin itsekin. Pidin taistelusta paljon enemmän ja taisteluharjoituksissa minulla meni yleisesti hyvin. Metsästys kaipasi vielä vähän treenaamista. Lähdin hiippailemaan eteenpäin yrittäen muistaa, miten kannatti liikkua, jottei aiheuttanut ääntä. Se alkoi onneksi jo tulla hiukan luonnostaan, vaikka tasapainossani oli vielä parannettavaa, mutta pystyin olemaan aika hiljaa. Piilouduin pienen pensaan oksien varjoon ja näin samalla jäniksen, jonka olin haistanut. Se jyrsi jotakin maasta, eikä vaikuttanut huomaavan minua ollenkaan. Tiesin, että jänis kuulisi minut hyvin herkästi. Hengitin hiljaa sisään, sitten ulos, ja sitten hiivin eteenpäin. Pidin katseeni jäniksessa ja samalla maassa, etten vain astuisi minkään päälle. Kiersin yhden oksan, joka olisi varmasti kraksahtanut rikki, ja sitten jänis olikin jo loikan päässä. Valmistauduin hyppyyn, ja samalla jänis kääntyi. Näin sen silmissä pelon välähdyksen, kun se havaitsi minut, mutta onneksi minun refleksini toimivat paremmin kuin jäniksen. Loikkasin sen kimppuun siistillä hypyllä. Jänis yritti paeta mutta sen tassut sutivat maassa, ja sain sen tapettua. Tyytyväisenä itseeni nappasin jäniksen suuhuni ja siirsin sen sivummalle. Haistelin vielä ilmaa ja mietin, lähtisinkö jäljittämään laimeaa hiirenhajua. Samassa kuuluikin kuitenkin Pyryviiman kutsu, joten käännyin tassuillani ja lähdin jolkottamaan takaisin tulosuuntaan.

Nimi: Hurmepentu

17.04.2018 20:58
Katselin kuinka Herukkapentu tassutti ulos pentutarhasta harmistuneen näköisenä. Sääli riipaisi sisälläni sillä tuo näytti hyvin yksinäiseltä. Vilkaisin epäröivästi ensin Vapaudenlentoon, mutta tein päätökseni ilman häntä. Epäilin, että saisin jälkeenpäin uulla vielä tästä, mutta en välittänyt. Lähdin vaappumaan kohti pentutarhan suuaukkoa ja pian näin edessäni suuren painauman jonka reunalla olin. En ehtinyt jäädä katselemaan sen enempiä maisemia vaan aloin etsiä katseellani Herukkapentua. Pian silmiini osui pesätoverini hahmo parin hiirenmitan päässä.
"Herukkapentu!" Sihahdin sillä en tahtonut Vapaudenlennon kuulevan. Herukkapentu ei kuullut, joten korotin vielä hieman ääntäni:
"Herukkapentu!" Nyt Herukkapenmun korva nytkähti ja tuo kääntyi minua kohti.
"Tuletko leikkimään kanssani?" Kysyin ja vilkaisin samassa hieman ympärilleni. Odotin jännittyneenä vastausta sillä mitä nopemmin olisin takaisin pentutarhassa sen parempi. Toivoin, että Vapaudenlento ei olisi vielä huomannut poissaoloani.

//Herukkapentu?

Nimi: Herukkapentu

17.04.2018 18:44
Karpalopennun, tai oikeastaan nykyisen Karpalotassun nimitysmenojen jälkeen palasin hieman harmistuneena pentutarhaan. Olisin tahtonut veljeni tavoin päästä itsekin oppilaaksi ja poistua leiristä,, mutta sille en itse mahtanut nyt mitään. Minun oli vain tyydyttävä istumaan pentutarhassa. Otin sammalpallon kynsiini ja heiluttelin sitä edestakaisin kynsissäni. Lopulta hylkäsin pallon ja lähdin ulos aukiolle. Kaipasin seuraa, sillä pentutarhalla oli hiljaista ilman Karpalotassua, sekä Pintatassua ja Kiekurataddua, jotka olivat veljeni ohella pitäneet meteliä. Istahdin pentutarhan edustalle katselemaan ympärilleni. Leirissä oli hiljaista, monet muut kissat olivat partioimassa taikka metsästämässä samalla, kun minä istuskelin tylsistyneenä aukion reunalla. Toivoin, että joku tulisi seurakseni, jotta minusta ei tuntuisi niin yksinäiseltä.

//Joku :D?

Nimi: Naalitähti

17.04.2018 18:01
Herhiläisraita katsahti minua kulmiansa kohottaen. Kolli ei selvästikään vakuuttunut Helmitähden sanoista. Myös Vireviiksi väräytti korviansa. Luultavasti nuorempi soturi oli vain kiinnostunut siitä mihin suuntaan tämä keskustelu olisikaan menossa vielä tämän jälkeen. Käänsin katseeni pois omista sotureistani kohti Helmitähteä.
"Voimme aivan hyvin keskustalla tästä ilman rajan ylityksiä", maukaisin tyynesti. Helmitähti luultavasti vetoaisi seuraavaksi siihen, että Tuuliklaanilla ei olisi mitään oikeudenmukaisuutta.
*Aivan kuten hän juuri sanoikin*, ajattelin turhautuneena vielä kerran.
"Ennen kuin syytätä meitä siitä, että emme olisi oikeudenmukaisia, anna minun perustella tämä kuten päälliköt sivistyneessä keskustelussa tekevät", maukaisin rennosti, vaikka huomasin Helmitähden olevan aikeissa puhua jotakin. Helmitähti kuitenkin sulki suunsa ja nyökkäsi. Kohotin hiukan kulmiani, sillä pystyin tuntea kuinka jännitys virtasi vierelläni seisovien soturien lävitse.
"Minulla on Tuuliklaanin päälliikönä oikeus päättää ketkä kaikki saatan leiriimme siinä ohella paljastaen myös vihollisklaanille leirimme sijainnin", vastasin yllättävän rennosti. Tiesin että sanani eivät saisi Helmitähteä tyyntymään, mutta Tuuliklaanin päällikkönä minulla oli kuitenkin omat oikeuteni.
"Lisäksi olet tullut puhumaan Routakukan kuolemasta, jonka kuolemaan liittyvät todisteet johtavat Jokiklaaniin. Siispä te olette puolustavalla kannalla enkä näe mitään syytä miksi tämä keskustelu tulisi saattaa koko klaanini eteen", jatkoin vaikka Helmitähti luultavasti luuli minun jo lopettaneen. Pidin hyvin pienen tauon antaen Helmitähden sulatella sanojani. "Teidän ei tarvitse vakuuttaa klaaniani, ainoastaan minut."
Otin muutaman askeleen lähemmäs rajaa ja yritin katsoa Helmitähteä suoraan silmiin, kunnioittaen kuitenkin rajaa Jokiklaanin ja Tuuliklaanin välillä.
"Joten", aloitin rauhallisen sävyyn, "annan sinulle nyt mahdollisuuden perustaa tulevan kantasi. Käytä aikasi viisaasti."

// Helmi?

Nimi: Kultaliekki

16.04.2018 17:29
"Riippuu siitä, minkä määrittelet pahaksi", naukaisin mietteliäänä kulkiessamme Tuuliklaanin nummien poikki kohti ukkospolkua.
"Pahan ja hyvän käsite on monimutkainen. Yleensä Tähtiklaaniin uskovat, soturilakia kuuliaisesti noudattavat kissat pitävät Kuolonklaania pahana, sillä sen kissat uskovat Pimeyden Metsään ja ovat ilkeitä ja jotkut jopa murhanhimoisia. Mutta kaipa he omasta mielestään tekevät hyvää."
Toisaalta kuolonklaanilaisten tavoitteet eivät koskaan olleet hyviä. Muiden klaanien kissat halusivat ehkä klaanilleen ja perheelleen tervettä, turvallista ja onnellista elämää, mutta kuolonklaanilaiset tahtoivat valtaa. Ja tavoitteisiinsa he pyrkivät tappamalla tappamalla ja juonittelemalla. Kunniallisia he eivät ainakaan olleet.
"Pelkään, että Varjoklaanista on tulossa samanlainen. Tiedäthän Tihkutähden, Varjoklaanin päällikön? Hän käyttäytyy kuin kuolonklaanilainen, eikä siitä koskaan seuraa mitään hyvää", nau'uin päätäni pudistaen. Toivoin vain, ettei metsään tulisi toista uhkaavaa ja vaarallista klaania. Emonikin oli Varjoklaanista ja siellä oli myös siskoni Orkideapolku. En tuntenut häntä kovin hyvin, mutta olimme jutelleet kokoontumisissa.
"Tässä on ukkospolku", Hunajaviiksi naukui saavuttuamme mustan polun luo.
"Toisella puolella on Varjoklaanin reviiri. Se on soista ja puiltaan harvaa."
Höirsyin korviani kuullessani kaukaa tuttua jyrinää ja pian kaukana erottui kiiltävä, punainen hirviö. Se juoksi nopeasti meitä kohti, mutta oli vielä sopivan matkan päässä.
"Tuo on kaksijalkojen hirviö. Ne juoksevat ukkospolkua edestakaisin, mutta eivät poikkea siltä pois, vaikka ne huomaisivatkin meidät", kerroin kolmelle oppilaalle, jotka nyökkäsivät sitten. Emoni nyökkäsi hyväksyvästi kommentilleni.
"Älkää kuitenkaan luottako siihen, että ne aina pysyisivät tuolla, olkaa aina varovaisia ukkospolun luona", hän naukui vielä.

//Karpalo? Muut?

Nimi: Vadelmatassu

15.04.2018 17:43
Helpotuin silminnähden, kun kolli sanoi ettei tuo ylittäisi rajaa. Varjoklaanilaiseksi tuo oli melko leppoisa näin kun ensi kertaa nähtiin.
*Ovatko kaikki Varjoklaanista tuollaisia*, mietin, *Ehkä heistä on tullut vain väärä kuva siinä, että he olisivat töykeitä. Tai sitten tämä kolli on jotenkin poikkeus.*
Mieleeni juolahti myös se, että kolli olisi kiltti vain hämätäkseen minua. Ei! Halusin poistaa tuon ajatuksen mielestäni. Sillä aikaa kolli oli kertonut nimensä. Hän esitteli itsensä Varpusliidoksi.
*Kiva nimi*, mietin. Varpusliito pyysi minua esittelemään itseni.
"Tuota, nimeni on Vadelmatassu", kerroin ja pyörittelin käpälissäni pientä lumen alta paljastunutta mutamöykkyä, "Kuten arvata saattaa, olen oppilas, mutta olen jo melkein soturi. Ihan totta."

//Varpunen?

Nimi: Vadelmatassu

15.04.2018 15:30
Loikoilin leirissä auringon lämmittämässä läiskässä. Olin nyt tekemistä vailla, mestarini Naalitähtikin oli jossain rajapartiossa. Pentuetoverini Piiskutassu oli harjoittelemassa taistelua mestarinsa Lovijuovan kanssa jossain, joten veljestäkään ei olisi seuraa. Mietin hakevani seuraa jostakin kolmesta uusimmista oppilaista; Pintatassusta, Kiekuratassusta tai Karpalotassusta, mutta ajattelin että heillä olisi nyt muuta puuhaa.
*Milloinkohan minusta tulee soturi*, pohdin, *Tulihenkäys, Leutotaival, Kultaliekki ja Lieskasydänkin olivat pentuja samaan aikaan kanssani ja nyt he ovat sotureita. Tulihenkäyksellä, Leutotaipaleella ja Kultaliekilläkin on jo oppilaat... Ehkä minustakin tulee pian soturi.*
"Vadelmatassu!" joku huusi nimeäni. Käännyin katsomaan ja näin Minkkimuiston, klaanin kokeneimman liekinvärisen naaraan tulevan minua kohden. Mietin mitä asiaa tuolla olisi minulle.
"Vadelmatassu", tuo maukui uudestaan, nyt tosin ihan vieressäni, "Klaaninvanhimmat tarvitsisivat uusia sammaleita makuusijoihin. En löytänyt nyt muita oppilaita kuin sinut. Voisit mennä lähelle Varjoklaanin rajaa, siellä oli muistaakseni sammalta. Pärjäät varmastikin itse, kun olet jo melkein soturi. Varo sitten ukkospolkua ja hirviöitä!"
"Selvä", huokaisin ja nousin pystyyn, "Minä pärjään kyllä."
Kuulin Minkkimuiston kiittävän minua. Heilautin häntääni kokeneelle soturille ja loikin sitten ulos leiristä.

Loikin nummea alas. Haistoin jäniksen ja mieleni olisi tehnyt samalla saalistaa klaanille, mutta en jaksaisi kantaa samalla sammalta ja isoa jänistä. Lopulta löysin lähellä Varjoklaanin rajaa kiven, jota peitti paksu sammalkerros. Sen vieressä oli toinen kivi, jossa myös sammalta. Otin sammalet kiviltä pois tottunein ottein. Samassa kuulin rasahduksen Varjoklaanin puolelta. Käännyin katsomaan ja olin valmiina jos joku varjoklaanilainen ylittäisi rajan. Jätin sammalet kivien luo ja hiivin lähemmäs. Näin vilahduksen vaaleanharmaasta turkista, jossa sattui olemaan myös valkeaa ja mustaa. En tiennyt yhtään mitä tuo oli tekemässä.
"Kuka sinä olet?" mau'uin kissalle, "Jos aikomuksesi on ylittää raja, kannattaa harkita vielä toisen kerran."
Ääneni ei ollut vihainen, mutta se muuttuisi pian, jos tuo varjoklaanilainen vähänkään ylittäisi rajaa.

//Varpunen?

Nimi: Karpalotassu

15.04.2018 14:44
Nimitysseremonian jälkeen olimme siirtyneet hieman etäämmälle kissajoukosta Kultaliekin kanssa. Minusta kaikki oli sujunut oikein hyvin, eikä sen kummempia mokailuja ollut sattunut missään vaiheessa.
"Ehdimme tänään kiertää reviirimme rajat", mestarini sanoi mietteliäänä ja antoi sitten katseensa vaeltaa aukiolla olevissa kissoissa, kunnes se näytti kiinnittyvän yhteen tiettyyn kohteeseen. Kolli viittasi minulle hännällään merkiksi seurata ja lähti sitten harppomaan uloskäynnin suuntaan.
"Oletteko lähdössä kiertämään reviiriä?" Kultaliekki kysyi Hunajaviikseltä, joka seisoskeli oppilaansa Kiekuratassun sekä isäni ja tämän oppilaan Pintatassun seurassa uloskäynnin vierustalla. Naaras kääntyi katsomaan poikaansa räpäyttäen hitaasti lehdenvihreitä silmiänsä, joissa oli ystävällinen katse.
"Kyllä olemme. Aiotteko tekin?" hän kysyi häntäänsä heilauttaen.
"Aiomme", Kultaliekki sanoi ja vilkaisi minua sivusilmällä. "Entä jos menisimme kaikki yhdessä?" Hän kääntyi katsomaan puhuessaan Tulihenkäykseen ja kahteen muuhun oppilaaseen päin, jotka nyökyttelivät hyväksyvästi päitään. Hunajaviiksikin myöntyi ajatukselle.
"Käy hyvin. Sanoisin, että suuntaamme ensin ukkospolun rajalle, sieltä Jokiklaanin ja tulemme Kuolonklaanin rajan kautta takaisin", hän esitti reittisuunnitelmansa ja otti sitten johdon jonon kärjessä Kiekuratassun kanssa. Minä ja Kultaliekki jättäydyimme viimeisiksi, mikä ei minua sinänsä haitannut.
"Jännittääkö sinua? Minua ainakin jännitti ensimmäinen koulutustuokio mestarini kanssa", Kultaliekki kysyi lähdettyämme liikkeelle. Käännyin katsomaan mestariini - tarkemmin ottaen setääni - pieni hymy huulilleni nousten. Jos totta puhuttiin, minua ei jännittänyt niin paljoa, kun olin saanut mestarikseni Kultaliekin. Hän oli kumminkin minulle jo entuudestaan tuttu - tosin tämä oli ensimmäinen kerta, kun pystyimme keskustelemaan kahdestaan vakavissamme, eikä minua kohdeltu kuin pahaista pennunrääpälettä.
"Ei oikeastaan", myönsin lopulta. "Sinun kanssasi tunnen oloni turvalliseksi, joten mitä syytä minun olisi jännittää tätä?"
"Niin", Kultaliekki naurahti ja kääntyi sitten katsomaan eteenpäin. Välillämme vallitsi kiusallinen hiljaisuus. Viimein mestarini avasi uudemman kerran suunsa ja kysyi: "Miten siskosi jakselevat?" Hän vilkaisi minua nopeasti, muttei irrottanut sen huomattavammin katsettaan edellämme kulkevista Tulihenkäyksestä ja Pintatassusta.
"Ihan hyvin, kai", sanoin lapojani kohauttaen. He eivät olleet päässeet samaan aikaan oppilaiksi kanssani, joka varmasti ihmetytti monia, mutta minulla oli kuitenkin jonkinlainen pieni aavistus siitä, että asialle löytyisi looginen selitys. Ehkä he olivat jotenkin kipeitä? Tai he eivät vain halunneet päästä oppilaiksi? En minä tiennyt.
"Ovatko muut klaanit pahoja?" kysyin hetken kuluttua. Kultaliekki kääntyi katsomaan minua mietteliään näköisenä.

//Kulta? Muut?

Nimi: Kultaliekki

15.04.2018 13:17
"Ehdimme tänään kiertää reviirimme rajat", naukaisin tuoreelle oppilaalleni Karpalotassulle. Kolli oli ensimmäinen oppilaani ja minua jännitti hiukan, mutta päätin olla huomioimatta sitä ja keskittyä koulutukseen. Karpalotassu oli veljeni Tulihenkäyksen poika, mikä teki minusta hänen setänsä.
Kiersin leiriä katseellani. Myös Kiekurapennusta ja Pintapennusta oli tullut oppilaita, Kiekuratassu ja Pintatassu. Kiekuratassun mestarina toimi emoni Hunajaviiksi, kun taas Pintatassun mestari oli Tulihenkäys. *Hauska sattuma.* Näin kaksi perheenjäsentäni oppilaidensa kanssa leirin suuaukolla ja viitoin Karpalotassun seuraamaan minua heidän luokseen.
"Oletteko lähdössä kiertämään reviiriä?" kysyin saavuttuani paikalle. Hunajaviiksi räpäytti lehdenvihreitä silmiään hymyillen.
"Kyllä olemme. Aiotteko tekin?" naaras kysyi heilauttaen häntäänsä.
"Aiomme", nau'uin ja vilkaisin vierelläni seisovaa nuorta kollioppilasta. "Entä jos menisimme kaikki yhdessä?"
Oranssi soturi nyökytteli hyväksyvästi.
"Käy hyvin. Sanoisin, että suuntaamme ensin ukkospolun rajalle, sieltä Jokiklaanin ja tulemme Kuolonklaanin rajan kautta takaisin."
Järjestäydyimme jonkinlaiseen jonoon, minä ja Karpalotassu jäimme viimeiseksi.
"Jännittääkö sinua? Minua ainakin jännitti ensimmäinen koulutustuokio mestarini kanssa", naukaisin hymyillen rohkaisevaisesti, kun joukkomme lähti liikkeelle.

//Karpalo? Muut?

Nimi: Karpalopentu/-tassu

15.04.2018 11:03
Istuskelin pentutarhan edustalla Maahännän pestävänä. Aukiolla kävi kova hälinä kissojen valmistautuessa aurinkohuipun aikoihin pidettävään seremoniaan. Herukkapentu ja Lakkapentu nukkuivat vielä pesässä, mutta minä olin halunnut herätä varhain siistiytymään nimittäjäisiäni varten. Tänään minusta, Kiekurapennusta ja Pintapennusta tulisi oppilaita. Jostain syystä siskoni eivät pääsisi samana päivänä oppilaiksi minun kanssani, joka kummastutti minua hieman, mutta jos pystyisin suojelemaan heitä tällä tavoin paremmin, se sopi minulle oikein hyvin. Ja kunhan minusta tulisi soturi, pitäisin heidät viimeisen päälle turvassa, enkä tinkisi yhtään siitä lupauksesta.
"Huomenta", Tulihenkäyksen iloinen tervehdys kuului. Isä asteli minun ja emon luokse ylpeä hymy kasvoillaan loistaen. "Miten sinä näin aikaisin olet jo hereillä? Nimittäjäisiinhän on vielä rutkasti aikaa." Hän kumartui laskemaan päälaelleni hellän nuolaisun ja kurottui sitten puskemaan päällään kumppaniaan.
"Haluan olla täysin valmis seremoniaan mennessä", vastasin pirteänä. "Oppilaaksihan pääsee vain kerran elämässään, eikö totta?" 
"Niin", isä naurahti huvittuneen oloisena ja kysyi sitten: "Mitäpä jos menisit tervehtimään klaaninvanhimpia ennen kuin olet liian vanha siihen?" Tulihenkäyksen silmät kiiluivat ilkikurisesti kielien tämän pilailevan kustannuksellani.
"Sinä senkin...!" kiljahdin ja syöksyin isän kimppuun kikattaen. Yritin kaataa hänet maahan, mutta kuten arvattavissa olikin, jäin epäilemättä toiseksi lyhyessä painiottelussamme.
Maahäntä huokasi turhautuneen kuuloisena vierellämme ja vasta silloin tajusin sotkeneeni turkkini uudemman kerran. Väläytin emolle anteeksipyytävän hymyn ja loikin sitten muitta mutkitta klaaninvanhimpien pesälle.
"Hei vain kaikki!" huudahdin astuessani sisälle pesän suomaan hämärään. Vastaukseksi kuului unisia, ehkä jopa hieman nyreitä, murahduksia sekä sammaleen kahinaa vanhusten vaihtaessa asentoa vuoteillansa. Kukaan ei kuitenkaan häätänyt minua pois, joten päästin astua peremmälle. Pidin erityisesti Harmaapilven seurasta. Naaras piti pennuista ja oli minulle aina käydessäni mukava ja kertoi hauskoja tarinoita Tuuliklaanin ja Jokiklaanin yhteenotoista.
"Harmaapilvi! Minusta tulee tänään oppilas", sihahdin harmaan naaraan korvaan häntä levottomana puolelta toiselle huiskuen. En malttanut odottaa aurinkohuipun hetken saapumista. Nimityksen jälkeen saisin nukkua muiden oppilaiden tavoin ulkosalla tähtitaivaan alla ja nauttia kasvoille puhaltavasta hiirenkorvan tuulesta. Ja vielä jonakin päivänä olisin tarpeeksi vahva lähtemään etsimään veljeäni. Kolli oli kadonnut muutama kuu sitten, eikä hänestä ollut kuulunut mitään enää sen jälkeen.
"Sepä hienoa." Havahduin hereille ajatuksistani kuullessani Harmaapilven väsyneen, mutta iloisen ynähdyksen viereltäni. "Sinusta tulee takuulla todella hyvä soturi, kunhan olet ensin suorittanut koulutuksesi loppuun asti."
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Klaanikiven luo klaanikokoukseen!" Naalitähden kutsuhuuto kajahti pesän ulkopuolelta. Kurkotuin kiireen vilkkaa koskettamaan Harmaapilven karkeaa nenää omallani hyvästeiksi ja kipitin sitten ulos aukiolle, jonne oli alkanut kerääntyä kissoja. Työnnyin suurempien kissojen ohitse eturiviin, josta näkisin parhaiten Klaanikiven päällä seisovan isoisäni, joka oli Tuuliklaanin päällikkö, Naalitähti. Hän katsahti minuun silmät ystävällisesti tuikkien ja kääntyi sitten muun klaanin puoleen. Sillä välin Pintapentu ja Kiekurapentu olivat ehtineet vierelleni. He vilkuilivat toisiaan innostuneina. Minä kuitenkin pyrin hillitsemään intoni ja pitämään pääni kylmänä. Soturiksi pääsisi ainoastaan kurilla ja tarkkaavaisuudella sekä terävällä älyllä.
"Karpalopentu, astuisitko eteen?" Naalitähden kysymys sai minut säpsähtämään hieman, jota kaduin syvästi jälkeen päin, sillä ei uhrea soturioppilas saanut säikähtää omaa isoisäänsä, etenkään näin tärkeällä hetkellä.
Kohensin hieman ryhtiäni ja astuin leuka ylväästi pystyssä Klaanikiven eteen koko Tuuliklaanin nähtäväksi. Tunsin ylpeyden kulkevan aaltoina kuonostani aina hännänpäähän saakka. Tätä hetkeä minä olin odottanut jo pitkään.
"Karpalopentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Karpalotassuna. Mestarisi olkoon Kultaliekki. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on Hiutaleturkilta oppinut", isoisä naukui juhlallisesti.
Samassa tajusin saaneeni setäni mestarikseni. Hieman hämmentynyt hymy nousi kasvoilleni kullanruskean kollin astellessa luokseni silmät sädehtien. Olin kaiketi Kultaliekin ensimmäinen oppilas, sillä hänkin vaikutti hieman hermostuneelta kumartuessa koskettamaan kuonollaan omaani. Sen jälkeen peräännyimme yhdessä kissajoukon sekaan odottamaan, että Naalitähti olisi nimittänyt myös Kiekurapennun ja Pintapennun oppilaiksi.

//Kulta? Kiekura? Pinta? Joku?

Nimi: Hurmepentu

15.04.2018 07:58
Oli kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun olin avannut silmäni. Lempipuuhaani usein päivisin oli tarkkailla pentutarhan menoa. Painoin yleensä tarkasti mieleeni milloin kukakin lähti pois ja milloin kukakin tuli sisään. Makoilin vakiopaikallani hieman kauempana Vapaudenlennosta ja kuuntelin kuinka Mahlahenki ja Koivusydän juttelivat keskenään.
"Niin, mutta se oli kyllä Nurmihammas. Minä olen siis täysin syytön", Mahlahenki naukui. Tässä vaiheessa Nurmihammas, joka oli myös ilmeisesti kuunnellut kahden naaraan keskustelua liittyi siihen mukaan:
"Valetta, se en ollut minä sillä olin tuolloin parantajan pesässä. Taipaleenalku voi todistaa sen." Mielenkiintoni heräsi klaanivanhimpien keskustelua kohtaan, sillä tuo alkoi erehdyttävästi muistuttamaan ikäisteni pentujen kinastelua.
"Nurmihammas oli tuolloin pesässäni", Taipaleenalku raakkui nurkasta katsoen muita niin, että vastaan ei voisi väittää tai pääsisi Tähtiklaaniin. Klaanivanhimpien katseet kohdistuivat nyt Mahlahenkeen, joka ei selvästikkään ollut puhunut totta. Iäkäs naaras luimisti hieman korviaan ja naukui vaimeammin:
"Ehkä muistini sittenkin pettää." Pieni nolous paistoi Mahlahengestä.
"Minä se en kuitenkaan ollut", Mahlahenki lisäsi pikaisesti katsoen jälleen Koivusydäntä. Huomioni siirtyi klaanivanhimmista pentutarhan suuaukolle, josta sisään pujahti Piiskutassu mukanaan riistaa. Kolli kävi viemässä ensimmäiset riistat Lepakkoliidolle ja Maahännälle. Oppilas nyökkäsi Vapaudenlennolle ja poistui hetkeksi pesästä. Pian kolli laski Vapaudenlennon eteen hiiren. Piiskutassu kävi jälleen pesän ulkopuolella ja tullessaan oppilas raahasi suurta jänistä.
"Ohoh! Näin suurta jänistä en ole nähnyt sitten Hiutaleturkin pyydystämän jälkeen", Koivusydän totesi tyytyväisenä.
"Kiitos paljon!" Koivusydän naukui Piiskutassulle joka hymyili varovasti ja lähti sisäänkäynnille.
"Mistäköhän ne soturit nyt tällaisen ovat löytäneet? Vielä kun viherlehtikin on vasta tulossa", kysyi Nurmihammas suu täynnä lihaa. *Ihmeellisiä nuo klaanivanhimmat. Ensin kinastellaan ja sitten ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut kun saatiin riistaa nenän eteen. Heillä taisi olla vain nälkä*, pohdin.

Nimi: Tillipentu

14.04.2018 17:34
"Ei, Lepakkoliito älä lähde minnekkään!" huudahdin, "Älä jätä minua!"
Emo oli kuitenkin kadonnut pesästä. Kipitin pesän suulle ja näin tuon katoavan johonkin pensaista tehtyyn tunneliin.
*No, ihan sama*, huokaisin, *Kyllä hän varmaan taas pian tulee takaisin.*
Astelin takaisin sammalvuoteellemme. Tunsin Havuviiksen hännän silittävän selkääni.
"Hän tulee pian takaisin ennen kuin edes huomaatkaan", isäni kuiskasi minulle lohduttavasti, "Sinulla ei ole mitään hätää."
Sitten Havuviiksi kertoi menevänsä tarpeidentekopaikalle.
*Tarpeidentekopaikka?* ajattelin kummissani, *Mikä ihme se sellainen on? Sana on tuttu, mutta outo.*
Niinpä Havuviiksikin hävisi pesästä. Toivoin sydämestäni, että isä palaisi kohta. Yhtäkkiä minua alkoi väsyttää valtavasti. Haukottelin ja käperryin pieneksi kasaksi kiertäen häntäni kasvojeni suojaksi. Tuntui oudolta nukahtaa nyt, kun en voinut nojata Lepakkoliitoon, enkä sen puoleen Havuviikseenkään. Pian nukahdin ja annoin unen viedä.

Unessa loikin jollain pienellä mäen tapaisella kummulla - nummella -. Taivas oli tumma ja sitä peittivät tähdet. Olin kuullut, kuinka minulle oli kerrottu, että yksi tähti oli yhden kuolleen soturiesi-isän henki. Olipa Tähtiklaanin sotureita paljon. Olenko minäkin joskus tuollainen tähti? Tajusin että olimme tähtiä lähellä, mutta samaan aikaan myös kaukana, joka tuntui todella hassulta. Näin edessäni suuren kiven. Onnistuin kipuamaan kiven päälle ja tarkastelin maisemia. Yhtäkkiä käpäläni luisuivat kiveltä ja tipuin maahan...

Avasin kauhistuneena silmäni. Niskakarvani olivat pystyssä.
*Se oli vain unta*, huokaisin ja annoin niskakarvani tasoittua. Katselin oliko Havuviiksi jo tullut. Ei ollut. Lisäksi Timoteipentu ja Tähtimöpentu olivat myös karanneet.
*Minne kaikki ovat hävinneet?* ajattelin surkeana, *Eikö kukaan tykkää minusta?*
Yhtäkkiä Havuviiksi tuli pesään. Tuo katseli ympärilleen ja isän silmillä oli huolestunut ilme. Tuo helpottui hieman nähdessään minut.
"Missä sisaruksesi ovat?" isä kysyi ja kyyristyi eteeni.
"En tiedä, minä nukuin", mau'uin.
"Menen etsimään heitä, pysy sinä täällä", Havuviiksi maukui ja katosi uudestaan. Yhtäkkiä minua alkoi taas nukuttaa. Suljin taas silmäni ja annoin unen viedä.

Kun heräsin taas, olivat jo Havuviiksi, Lepakkoliito, Timoteipentu ja Tähtimöpentu tulleet.
"Missä te oikein olitte?" kysyin hiljaa.

//LEpakko? Havu? Sisarukset?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com