Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Laventelitassu

15.10.2018 10:19
Nyökäytin päätäni Karpalopunalle ja lähdin suurikokoisen kollin kanssa tassuttelemaan leiriä kohti. Heitin vielä nopean vilkaisun minua tuijottavaan Hiutaleturkkiin ja heilautin häntääni nopeasti hyvästiksi, jonka tehtyäni käänsin katseeni menosuuntaan.
"Minä tulen kyllä varmistamaan, että sinä käyt Ruusupiikin kanssa. En ihan vieläkään usko sinun olevan täysin kunnossa. Hengityksesi on vieläkin hieman rahisevaa", huomautin varovaisesti. Karpalopuna päästi suustaan turhautuneen murahduksen ja yritti tasoittaa hengitystään taas. Silmäilin ruskeaturkkista soturia hetken aikaa huolestuneena, sillä loppujen lopuksi me olimme vain juosseet vähän matkaa kovaa. Jos hän oli siitä hengästynyt, kollin hengityksen olisi pitänyt tasaantua jo. Tuijotin Karpalopunaa suoraan hänen meripihkaisiin silmiin ja näin niissä turhautumista. Vetäisin syvään henkeä ja pakottauduin siirtämään katseeni pois tuosta soturista, johon olin nyt ihastunut erittäin voimakkaasti.
Pian saavuimmekin Tuuliklaanin leiriin ja sukelsimme sisäänkäynnistä aukiolle. Marssin Karpalopunan rinnalla leirin halki parantajan pesää kohti ja ensimmäistä kertaa tunsin oloni turvatuksi oudolla tavalla vaikkei soturi ollut edes suojellut minua millään tavalla.
"Ruusupiikki?" kutsuin valkeaturkkista naarasta sukeltaessani parantajan pesään Karpalopuna perässäni. Vilkuilin tyhjää pesää pitkän tovin kunnes parantaja ilmestyi luoksemme kuin tyhjästä. Naaras vilkaisi ensin Karpalopunaa hämmentyneenä ja käänsi sitten vihreän katseensa minuun.
"Mitä on tapahtunut?" hän kysyi.
"Juoksin Karpalopunan kanssa nummilla ja kun saavuimme partion luokse, hän hengitti todella raskaasti ja epätasaisesti. Hiutaleturkki käski meidän palata leiriin Karpalopunan kunnon takia ja hän toivoi, että minä veisin hänet sinun luoksesi", selitin ja vilkaisin nopeasti Karpalopunaa, suorastaan odottaen että hän alkaisi taas kiistää sitä tosiasiaa, että hänen hengityksensä ei vieläkään ollut täydellisessä kunnossa.

//Karpalo?
//237 sanaa

Nimi: Sulkatassu

14.10.2018 17:38
Olimme hetki sitten tulleet takaisin saalistamasta. Emme tekisi tänään enää mitään. Ylvästassu oli jossakin ja Laventelitassu oli lähtenyt partioon. Päätin mennä syömään. Valitsin kasasta mehukkaan näköisen peltohiiren. Kiitin mielessäni Tähtiklaania tästä saaliista. Etsin katseellani myös Piiskukynttä, mutta muistin sitten että hänkin oli mennyt siihen patioon. Huokaisin ja haukkasin palan hiirestä. Se ei edes maistunut mitenkään erikoiselta. Melkein mauttomalta. Tökin hiirtä. Ei oikein ollut enää nälkä, mutta söin sen silti loppuun. Nousin sitten ylös.
"Lepakkoliito!" huusin mestarilleni juosten tätä kohti. Lepakkoliito kääntyi ympäri ja katsoi minuun.
"Niin Sulkatassu?" hän kysyi.
"Menemmekö tänään enää mihinkään?" kysyin toivoen sitä.
"Jos tarkoitat harjoituksia tai partioita niin emme", mestarini totesi. Pääni painui alas.
"Onko sinulla tylsää?" Lepakkoliito kysyi. Nyökkäsin pää painuksissa.
"No minulla on sinulle hauska tehtävä", Lepakkoliito naukui.
"No mikä?" kysyin nostaen pääni.
"Mene klaaninvanhimpien luo ja ota punkit irti", Lepakkoliito sanoi virnistäen. Huokaisin, Nyt sekin kelpaisi. Juoksin parantajanpesälle hakemaan hiirensappea. Kun tulin ulos kompastuin jalkoihini.
"Hiirenpapanat!" sihahdin hiljaa kavuten ylös. Jatkoin matkaa klaaninvanhimpien pesälle hitaammin.

Nimi: Karpalopuna

14.10.2018 15:09
Pudistelin päätäni. "Ei tarvitse. Kyllä minä pärjään", vastasin hiljaa ja kiristin tahtiani. Halusin näyttää Laventelitassulle, etten ollut mikään surkea soturinkuvatus.
"Hyvä on", Laventelitassu maukui epäluuloisen kuuloisena ja kiri rinnalleni. Tunsin kuinka turkkimme hipoivat toisiaan. Kuumotus korvannipukoissani alkoi käydä sietämättömäksi. Onnekseni Hiutaleturkki kuitenkin pysähtyi pian. Herukkatassu kävi jättämässä hajumerkkinsä rajalinjalla sijaitsevalle kivelle ja palasi sitten mestarinsa Piiskukynnen luokse.
"Karpalopuna, oletko kunnossa? Näytät hieman kalpealta", Hiutaleturkki huomasi ja jolkutti luokseni huolestuneena. "Pitäisikö sinun käydä Ruusupiikin tutkittavana?"
"Ei minua mikään vaivaa", murahdin tympääntyneenä naaraan hössötyksestä ja painelin tämän ohitse Herukkatassun ja Piiskukynnen luokse.
"Karpalopuna." Hiutaleturkin ääneen oli nyt tullut uudenlaista jämäkkyyttä. "Partionjohtajana minä määrään sinut palaamaan takaisin leiriin." Hänen katseensa muuttui hieman lempeämmäksi, kun tämä asteli vierelleni ja laski häntänsä lavoilleni. "En aio rääkätä puolikuntoisia hengiltä partiossa. Laventelitassu lähtee mukaasi saattajaksi." Naaraan katse käväisi taakseen ilmestyneessä oppilaassa. "Pidäkin huoli, että hän käy Ruusupiikin luona", hän maukui Laventelitassulle leikkisä pilke silmäkulmassaan.
Vedin syvään henkeä. "Selvä, minä palaan, sillä en halua ryhtyä painimaan arvon ryhmänjohtajan kanssa", huokaisin lopulta ja väläytin Hiutaleturkille ilkikurisen katseen, ennen kuin käännähdin ympäri ja palasin Laventelitassun luokse. "Mennäänkö?" kysyin.

//Laventeli?
//178 sanaa.

Nimi: Leutotaival

14.10.2018 14:52
"Kyllä, Jäkälähammas tässä." Jäkälähampaan valkea hahmo astui esiin. Hänen meripihkanväriset silmänsä tuikkivat ystävällisesti ja minulle tuli heti paljon turvallisempi olo. Tiesin voivani luottaa tuohon Myrskyklaanin kolliin. "Sinä taidat olla se Leutotaival. Muistatko kun tapasimme silloin kerran... Hassua, kun näemme uudestaan samassa paikassa." Hän katseli minua hetken ajan mietteliään näköisenä. "Mitä kuuluu, Leutotaival? Kuinka voit? Entä miten Tuuliklaanissa voidaan?" Jäkälähammas hymyili. Pieni puna nousi tahtomattanikin poskilleni ja jouduin kääntämään katseeni hetkeksi toisaalle.
"Minulle kuuluu ihan hyvää", nau'uin ujosti. "Tuuliklaanissa voidaan oikein loistavasti ja riistaa riittää kaikille - ainakin vielä toistaiseksi, ennen kuin lehtikato saapuu ja tuo nälänhädän tullessaan. Mutta kyllä me pärjäämme, olemmehan tottuneet tulemaan toimeen niukalla ruoalla joka lehtikadon aikaan." Piirtelin kynnelläni maahan samalla kun mietin seuraavia sanojani. "Kuinka olet jaksellut? Onko riistaonni ollut myötä klaanissasi?" kysyin hiljaa. Tuuli ja sade piiskasivat selkääni ja jouduin painumaan hieman kumaraan, jotten tempautuisi viiman matkaan. Kiitos pitkän pörröisen turkkini minulla ei ollut kylmä, mutta en sitten tiennyt Jäkälähampaan puolesta. Paleliko häntä?

//Jäkälä?
//157 sanaa.

Nimi: Laventelitassu

14.10.2018 13:57
"Oletko kunnossa, Karpalopuna?" kysyin hämmästyneenä, kun Karpalopuna pysähtyi keskelle tasaista nummialuetta ja alkoi tasaamaan hengitystään. Ruskeaturkkinen kolli haukkoi henkeään ja yritti saada suustaan edes jonkinlaisia sanojaan, mutta siinä kesti pitkä tovi kunnes soturi sai sanottua:
"Olen minä, jatketaan vain."
Sen sanottuaan Karpalopuna lähti hoipertelemaan siihen suuntaan mihin partion hajujäljet veivät. Hänet kuitenkin yllätti äkillinen yskänpuuska, joka sai kollin pysähtymään uudelleen. Pysähdyin suurikokoisen soturin rinnalle ja jäin seuraamaan huolestuneena tapahtumia. Yskänpuuskan loputtua Karpalopuna jäi haukkomaan henkeä hetkeksi aikaa. Yritin tavoittaa kollin meripihkaista katsetta, mutta hän oli kääntänyt kasvonsa toiseen suuntaan.
"Tule, meidän pitää jatkaa matkaa, mutta voimme kävellä hitaammin", ehdotin ujosti ja puskin varovaisesti Karpalopunaa kyljeen ohjeistaakseni häntä jatkamaan matkaa. Karpalopuna haukkaisi ilmaa keuhkoihinsa vielä kerran ja lähti sitten marssimaan eteenpäin. Kun haistelin viileää ilmaa, tajusin partion olevan todella lähellä vahvoiden hajujälkien perusteella.
"Siellähän he ovat. Karpalopuna ja Laventelitassu!"
Katseeni nousi salamannopeasti maasta, kun korviini kantautui Hiutaleturkin ääni ja pian tunnistin mestarini Piiskukynnen ja tuon oppilaan Herukkatassun rinnalta. Tassuttelin Karpalopunan rinnalla kolmikon luokse ja kohdistin laventelinsinisen katseeni Hiutaleturkkiin.
"Mille rajalle me suuntaamme?" kysyin mestariltani.
"Jokiklaanin rajalle. Muita rajoja meidän ei tarvitsekaan katsoa", Hiutaleturkki ilmoitti tyynesti ja lähti johtamaan partiota Jokiklaanin rajalle. Piiskukynsi jäi juttelemaan Herukkatassun kanssa, joten minä jäin automaattisesti Karpalopunan rinnalle.
"Onko kaikki varmasti hyvin? Voin käydä pyytämässä Hiutaleturkilta että kävelisimme hieman hitaammin", ehdotin ja käänsin katseeni Karpalopunaan.

//Karpalo?
//218 sanaa

Nimi: Karpalopuna

14.10.2018 10:54
"Millaiselta sinusta tuntui kun pääsit soturiksi?" Laventelitassu kysyi rikkoen välillemme laskeutuneen hiljaisuuden. Rykäisin nopeasti kurkkuani ja mietin kuumeisesti vastausta naaraan esittämään kysymykseen. Niin, millaiselta se oli oikein tuntunut? Kai ihan hyvältä, sillä olinhan pitkän aikaa epäillyt omia tekemisiäni ja sitä, suostuisiko isoisäni nimittämään minua soturiksi hengitysvaikeuksieni takia. Olin ajatellut olevani kerrassaan surkea tuuliklaanilainen, koska en voinut juosta yhtä nopeasti kuin klaanitoverini. Mutta loppujen lopuksi olin kuitenkin aiva varma siitä, että se oli tuntunut:
"Mahtavalta." Pieni hymy nousi kasvoilleni muistellessani sitä päivää, kun Naalitähti oli kutsunut koko klaanin koolle ja ilmoittanut kantavalla äänellään nimittävänsä minut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi. Se varmastikin oli ollut elämäni paras päivä tähän mennessä. "Silloin tunsin ensimmäistä kertaa pystyväni suuriin tekoihin ja voivani muuttaa maailmaa", selitin Laventelitassulle, joka jatsoi minua laventelinsiniset silmät heikossa valossa tuikkien. "Ja minä uskon, että sinusta tulee todella hyvä soturi."
"Niinkö?" Laventelitassu henkäisi hiljaa.
"Niin", vastasin lempeästi ja käänsin katseeni sitten takaisin menosuuntaan, sillä tunsin punan nousevan jälleen kasvoilleni. Olin varma, että ihastumiseni Laventelitassuun paistaisi ketunmittojen päähän, mutta onnekseni sain muuta ajateltavaa, kun Hiutaleturkin partio osui silmääni. "Hei, he ovat tuolla! Otetaan heidät kiinni!" hihkaisin Laventelitassulle, joka nyökkäsi ja pinkaisi juoksuun. Yritin pysytellä hänen tahdissaan, mutta yllättäen hengittäminen kävikin tosi hankalaksi ja jouduin pysähtymään tasatakseni hengitykseni.
Laventelitassu kääntyi ympäri huomattuaan, etten pysynyt hänen mukanaan ja palasi luokseni kummastuneen näköisenä. "Oletko kunnossa, Karpalopuna?"
"Olen minä, jatketaan vain", kähisin ja lähdin hoipertelemaan partion suuntaan edelleen hieman pökerryksissäni. Yskänpuuska sai minut pysähtymään ja haukkomaan henkeä. No niin, hienoa Karpalopuna! Onnistuit nolaamaan itsesi hänen edessään!
Laventelitassu tassutti vierelleni ja katsahti minuun huolestuneena. Käänsin katseeni poispäin häpeissäni ja yritin samalla naaraan huomaamatta saada hengitystäni tasaantumaan. Nyt hän pitäisi minua heikkona surkimuksena.

//Laventeli?
//272 sanaa.

Nimi: Vadelmaviiksi

13.10.2018 18:13
"Ei minulla ole mitään hätää", Mahtitassu naukaisi. "Päästin vain saaliin karkuun. Ei lähdetä vielä, haluan vielä yrittää saada jotain kiinni."
Silmäilin hetken kollia ja räpäytin syvänsinisiä silmiäni ymmärtäväisesti. Tavallaan säälin Mahtitassua, mutta arvostin sitä että hän ei luovuttanut ihan heti. Nyökkäsin ja Mahtitassu kääntyi ympäri ja lähti matkoihinsa. Lähdin itse toiseen suuntaan. Lovijuovan ja Maahännän tuoksut tulivat jostain lähistöltä.
Haistelin ilmaa. Hiiren tuoksu valtasi minut. Lähdin suunnistamaan tuoksun perään. Pieni harmaaruskea otus vipelsi heinikossa. Aloin vaanimaan sitä, mutta harmikseni se ehti jo kadota maan uumeniin.
"Vadelmaviiksi!"
Käännyin ja näin Lovijuovan astelevan luokseni. Maahäntä seurasi häntä jänis suussaan.
"Missä Mahtitassu on?" Lovijuova saapui viereeni.
"Eiköhän hän ihan tässä lähistöllä ole", hymyilin. "Ei huolta!"
"Oletteko saaneet mitään? Kuinka hänellä onnistuu?"
"Mahtitassu on mahtava nuori, olemme kyllä saaneet."
"Hienoa, jatkakaahan. Nähdäänkö tässä pienen hetken päästä?"
"Kyllä se käy."
Lähdin pois hieman Kuolonklaanin suuntaan. Ohitseni pyyhälsi pieni jänis. Sain sen otettua nopeasti kiinni. Istahdin sitten odottamaan Mahtitassua.

Pian Mahtitassu astelikin luokseni. Onneksi hän kantoi suustaan pientä myyrää.
"Lähdetäänkö nyt? Olet oikeassa, olen hieman väsynyt", hän kysyi.
"Tottahan toki", nyökkäsin. "Tiedän missä odotamme Lovijuovaa ja Maahäntää."
Johdatin Mahtitassun paikalle, missä olimme sopineet Lovijuovan kanssa. Hekin saapuivat juuri paikalle.
"Lähdetäänkö?" kysyin.

//195 sanaa
//Mahti

Nimi: Laventelitassu

13.10.2018 12:48
"Käy viemässä se tuoresaaliskasalle. Minä odotan sinua tässä", Karpalopuna naukaisi minulle ja kääntyi sitten odottavaa Hiutaleturkkia kohti, "menkää te jo edeltä. Me otamme teidät kyllä kiinni - ellette ole yhtä nopeita kuin hirviöt."
Näin vielä silmäkulmastani kuinka Hiutaleturkki, Piiskukynsi ja Herukkatassu lähtivät marssimaan ulos leiristä ennen kuin käännyin ympäri ja lähdin viemään jänistäni tuoresaaliskasan päällimmäiseksi. Tuoresaaliskasa ei ollut kehuttavan kokoinen, mutta siitä riittäisi riistaa Tuuliklaanin kissoille. Heitin pulskan jäniksen kasan päälle ja kasvoilleni nousi hetkeksi lämmin hymy. Tuosta jäniksestä pari oppilasta tai klaaninvanhinta saisi lounaansa. Sitten käännyin uudelleen ympäri ja lähdin tassuttelemaan Karpalopunaa kohti, joka odotteli minua noin ketunmitan päässä tuoresaaliskasasta. Leveälapainen kolli silmäili minua tyynesti ja tunsin jälleen kerran punastuvani hieman lähestyessäni soturia. Jouduin hieman välttelemään hänen katsettaan, mutta välillä uskaltauduin heittämään nopean vilkaisun ruskeaturkkiseen kolliin.
"Lähdetään. Yritetään kulkea aika nopealla tahdilla jotta saisimme heidät kiinni", Karpalopuna naukaisi ja lähti marssimaan rivakalla tahdilla Tuuliklaanin leirin uloskäyntiä kohti. Juoksin minua runsaasti suurikokoisemman kollin rinnalle ja yritin venyä täyteen pituuteeni näyttääkseni edes hieman pidemmältä soturin rinnalla. Olin Hiutaleturkin mukaan pian pääsemässä soturiksi ja uskoin kasvaneeni jo täyteen pituuteeni, mutta olin silti pään Karpalopunaa pienikokoisempi ja tietenkin todella siro- ja kevytrakenteinen häneen verrattuna.
"Onko muuten Urhotassusta tulossa pian soturi?" kysyin Karpalpunalta ujosti, kun olimme saapuneet Tuuliklaanin nummimaille ja lähteneet marssimaan siihen suuntaan mihin partio oli lähtenyt.
"Olen opettanut hänelle kaiken osaamani, joten kyllä", Karpalopuna vastasi ja kääntyi katsomaan minua, "onko Hiutaleturkki vielä puhunut soturiarvioinneista?"
"On hän maininnut arvioinnit ja vihjaillut pitävänsä ne pian. Odotan niin innoillani soturiksi pääsyä ja soturinimen saamista", naukaisin innoissani ja väläytin nopean hymyn Karpalopunalle, kohdaten samalla hänen meripihkaisen katseensa laventelinsinisillä silmilläni. Tuijotamme toisiamme suoraan silmiin silmänräpäyksen ajan kestävän hetken ja sitten käänsin nolostuneena kasvoni eteenpäin. Hiljaisuus laskeutui taas yllemme. Se ehti kuitenkin kestää vain lyhyen hetken kunnes avasin jo suuni:
"Millaiselta sinusta tuntui kun pääsit soturiksi?"

//Karpalo?
//297 sanaa

Nimi: Mahtitassu

13.10.2018 11:37
"Ei minulla ole mitään hätää", naukaisin yrittäen pirteämpää ilmettä. Viimeinen asia, mitä halusin, oli Vadelmaviiksi huolehtimassa minusta.
"Päästin vain saaliin karkuun. Ei lähdetä vielä, haluan vielä yrittää saada jotain kiinni."
Vadelmaviiksi nyökkäsi ja käännähdin ympäri. Minun olisi tosiaan pakko saada jotain saalista. Kohotin kuononi ilmaan, ja haistoin heti, ettei lähettyvillä ollut juuri riistaa. Tuhahdin pettyneenä. Lähdin kauemmas etsimään saaliseläinten hajuja, ja jouduin kulkemaan aika reilun matkaa haistaakseni mitään. Yksinäisen oravan tuoksu kuitenkin osui nenääni saapuessani lähemmäs Nelipuita. Vilkaisin taakseni. Olinkohan liian kaukana partiostamme? Tähän suuntaan me olimme toisaalta lähteneet. Varmasti löytäisin takaisin heidän luokseen. *Nyt on vain keskityttävä saamaan orava kiinni.* Seurasin hajua tarkasti ja astelin valppaana sen perässä. Orava tuntui kulkeneen Nelipuita kohti, mikä ei ollut ihme, siellähän oli puita, täällä ei. Tuoksu tuntui voimistuvan neljää puuta lähestyessäni, kun yhtäkkiä huomasin punaruskean ja tuuheahäntäisen otuksen vähän matkan päässä. Yritin kulkea mahdollisimman hiljaa sitä kohti, mutta orava huomasi minut ja pinkaisi juoksuun. Pyrähdin salamannopeasti sen perään, yrittäen kuroa saaliseläimen etumatkaa umpeen. Saavuin joka hetki lähemmäs. Ketunmitan päässä siitä ponnistin loikkaan, mutten koskaan sanaut oravaa kiinni, sillä jokin tömähti kylkeeni ja kaatoi minut maahan. Nousin heti vaistoni varassa ylös valmiina taisteluun. Minut oli kaatanut jokin musta kolli, joka hajusta päätellen oli kuolonklaanilainen. Katsahdin ympärilleni ja näin neljä suurta tammea ja puhujankiven. Olin juossut oravan perässä Nelipuille, Kuolonklaanin reviirille. Käännähdin ympäri, mutta näin edessäni tummanharmaan kuolonklaanilaisnaaraan, jonka silmät säihkyivät kylminä. Musta kolli ja harmaa naaras ympäröivät minut yhdessä jonkin kellanpunaisen soturin kanssa.
"Onko pentu eksynyt tarhastaan? Missä emosi on?" harmaa naaras kysyi ivallisen lässyttävällä äänellä. "Autammeko sinut kotiin?"
"Hiljaa, Kuolemakukka", musta kolli murahti ja loi terävän silmäyksen naaraaseen.
"Ei tuhlata turhaan aikaa häneen. Vaikka opetuksen hän kyllä ansaitsisi", soturi murahti, ja tunnistin hänen äänensä kuuluvan yhdelle Kuolonklaanin kokeneimmista sotureista, Tuhokatseelle.
"Olet Tuhokatse", murahdin soturille keräten rohkeuteni. "Pakko sanoa, että näin läheltä näytät kauhean vanhalta. Nitisevätkö luut? Muinaismuistojen aika taitaa olla ohi."
Harmaa naaras nauroi kylmästi, mutta tällä kertaa hänen ivansa oli kohdistunut Tuhokatseeseen.
"Varo kieltäsi, tai kohta laitan sinun luusi natisemaan", kolli murahti ja astui uhkaavasti askeleen eteenpäin. Kolmikon takaa kuuluva ääni kuitenkin pysäytti hänet.
"Muistatko vielä, kuka tätä partiota johtaa?"
Kellanpunainen kolli väisti edestäni ja näin hänen takanaan mustavalkoisen naaraan. Hänen nimeään en muistanut, vaikka olinkin nähnyt hänet kokoontumisissa.
"Ai, löysittekö tuuliklaanilaisen? Ja vielä pennun?" naaras ennemmin totesi kuin kysyi minua ympäröivältä kolmikolta.
"En ole pentu", naukaisin uhmakkaasti ja astuin lähemmäs naarassoturia. Tajusin, että näytin varmasti aika säälittävältä täysikasvuisten soturien keskellä.
"Minä olen Mahtitassu."
Mustavalkoinen naaras naksautti kieltään sättivään sävyyn.
"Ei olisi kannattanut kertoa. Naalitähteä varmaan kiinnostaa tietää, kuka klaaninne oppilaista ylitti rajamme ja rikkoi näin soturilakia. Välitämme hänelle terveiset."
"Naalitähti on isäni", murahdin silmät viirulla. "Ja luuletko, että uhkauksesi pelottavat minua? Olet väärässä."
Katselin tarkkaan kuolonklaanilaisen kasvoja. Hänen kylmässä hymyssään ja jäisissä silmissään tuntui näkyvän myös häivähdys jotain muuta tunnetta. Tyytyväisyyttä? Uteliaisuutta? Tunne kuitenkin hävisi, kun kissa alkoi uudelleen puhua.
"Menkää pois", hän käski partiotaan, jonka johdossa näytti olevan. "Minä hoidan hänet."
Tunsin värähtäväni pelosta. Miten niin hoitaisi? Tappaisiko hän minut? Tai tekisi jotain muuta pahaa?
Kolme muuta kissaa vilkaisivat naarasta ja astelivat sitten pois. Näin Tuhokatseen sanovan hänelle jotain matalalla äänellä, mutta soturi jätti sen huomiotta. Sitten hän astui luokseni. Olisin voinut juosta pakoon, mutta kun en pystynyt. Vaikken näyttänyt sitä, olin peloissani enkä uskaltanut liikkua. Mistä minä tiesin, kuinka nopeasti tuo soturi juoksi? Hän voisi saada minut kiinni, varsinkin kun hän seisoi tuolla lailla edessäni.
"Sinun nimesi on siis Mahtitassu, Naalitähden poika", hän naukaisi päätään nyökytellen. "Minä olen Kalmalilja."
Muut kuolonklaanilaiset olivat menneet kauemmas, mutta he tuntuivat silti seuraavan keskusteluamme, vaikkeivät siä kuulleetkaan.
"Minua ei kiinnosta sinun nimesi", murahdin melkein röyhkeästi. "Haluan vain pois täältä. Onko se liikaa pyydetty?"
Kalmalilja katsoi minua suoraan silmiini ja tuntui, että hän olisi jotenkin porautunut katseellaan sisääni. Viimein hän puhui ja rentouduin hiukan.
"Ei. Ja isäsi saa tietää, että ylitit rajan, mikä tietää sinulle rangaistusta, olit hänen poikansa tai et", hän naukui viekkaasti. "Mutta yhdellä ehdolla me olemme hiljaa. Sinä tulet Kuolonklaanin rajalle kolmantena auringonlaskuna. Minä odotan sinua siellä. Kukaan muu kuin me kaksi ei saa tietää siitä."
Astuin askeleen taaksepäin pelkästä hämmästyksestä ja otsani kurtistui. Mitä Kalmalilja oikein ajoi tuolla takaa? Jotenkin aavistin, että hänellä oli jokin juoni mielessään.
"Miksi tulisin? Minusta on parempi saada Naalitähdeltä rangaistus, kuin tulla tapetuksi", naukaisin epäilevästi. Tuntui kuitenkin, ettei naaras aikonut tehdä sitä.
"Sinä voit luottaa minuun. En satuta sinua millään tavalla. Haluan vain tavata sinut ja puhua kanssasi", hän naukui ja astahti eteenpäin katsoen minua syvälle silmiini. "Minä voin nimittäin tarjota sinulle jotain. Saat tietää, mitä se jokin on, jos tulet."
Hän asteli ohitseni partiotaan kohti, mutta pysähtyi vielä ja kääntyi ympäri.
"Kolmas auringonlasku tästä päivästä. Tule tai ole tulematta, oma päätöksesi", Kalmalilja murahti. "Mutta nyt sinun on lähdettävä reviiriltämme."
Nyökkäsin vieläkin hämmentyneenä ja hetken päästä riensin Nelipuiden laaksosta pois.

Palasin jonkin ajan kuluttua Vadelmaviiksen luo. Olin kierinyt maassa yrittäen hangata Kuolonklaanin tuoksun pois ja luulin onnistuneeni. Olin myös saanut pienen myyrän kiinni, joten minulla oli myös saalista. Päätin, että oli parempi mennä tapaamaan Kalmaliljaa. En uskonut, että siitä olisi mitään haittaa.
Näin punertavan naarassoturin vähän matkan päässä. Hänen luokse saavuttuani pudotin myyrän maahan.
"Lähdetäänkö nyt? Olet oikeassa, olen hieman väsynyt."

//Vadelma?

Nimi: Karpalopuna

12.10.2018 22:43
"Erinomaista työtä, Laventelitassu!" Nuori oppilas oli onnistunut nappaamaan mehevän näköisen jäniksen, josta klaani olisi taatusti hyvillään tähän aikaan vuodesta. Lehtikato lähestyi hyvää vauhtia ja kaikki liikenevä riista oli tarpeen, jotta kissat pysyisivät kylläisinä ja terveinä. 
"Lähdemmekö me jatkamaan riistan etsimistä vai palaammeko me Lepakkoliidon ja Sulkatassun luokse? Minun pitää myös jossakin vaiheessa lähteä sinne partioon", Laventelitassu maukui hiljaa. Kurtistin kulmiani hieman hämmentyneenä. Kuvittelinko omiani vai olinko kuullut naaraan äänessä pettymyksen synkän kaiun? Eikö hän sitten halunnutkaan partioon?
"Etkö sinä tahdokaan lähteä partioon?" toistin ajatukseni ääneen.
"Ei se minua ärsytä vaan enemmänkin se, että joudun partioimaan Hiutaleturkin ja varmaan jonkun tylsän soturin kanssa enkä tahtoisi olla yksin", vaaleanharmaa oppilas katseli tassujaan ja nosti sitten yllättäen laventelinsinisen katseensa minuun ja kysyi: "Voitko sinäkin tulla siihen partioon? Minä voin pitää sinulle seuraa eikä sen partion pitäisi olla kovin pitkään kestävä."
Kohotin kulmiani yllättyneenä. Terve liikunta ei tietenkään koskaan ollut pahasta, mutta olin aloittanut päiväni jo varhain aamulla Urhotassun loppuarvioinnilla ja leiriin palattuani olin tarjoutunut mukaan Lepakkoliidon, Sulkatassun ja Laventelitassun matkaan, mutta että lähtisin vielä partioon päivän päätteeksi? Ajatus ei kuulostanut korvaani kovin houkuttelevalta, mutta kun kohtasin Laventelitassun toivoa täynnä olevan katseen, tunsin pehmeneväni.
"Eiköhän se sovi", vastasin lopulta ja väläytin oppilaalle lämpimän hymyn.
"Hienoa!" Laventelitassu hymähti ilahtuneen kuuloisena ja noukki nappaamansa jäniksen hampaisiinsa. "Palaammeko me jo leiriin?" hän kysyi karvan tukahduttamalla äänellä.
"Meidän täytyy ensin käydä ilmoittamassa Lepakkoliidolle lähdöstämme, ettei hän odota meitä turhaan", huomautin ja nuuhkaisin sitten ilmaa yrittäen paikantaa soturittaren oppilaineen. Pian sainkin jo vainun ja kiidin puoli tiessä kukkulan rinnettä pitkin Leppakkoliitoa ja Sulkatassua kohti Laventelitassu perässäni seuraten. Sulkatassukin näytti saaneen saalista, josta Lepakkoliito oli oletettavasti hyvillänsä. Tai no siis, ainakin minä olisin, jos kyseessä sattuisi olemaan oma oppilaani, kuten Urhotassu, josta oli kylläkin lähiaikoina tulossa jo soturi.
"Meidän täytyy Laventelitassun kanssa palata jo leiriin, jotta ehdimme partion matkaan", sanoin päästyäni vanhemman soturin luokse. Naaras nyökäytti päätään ymmärtämisen merkiksi.
"Itse asiassa mekin voisimme Sulkatassun kanssa palailla pikkuhiljaa leiriin päin", hän tokaisi mietteliään kuuloisena ja kääntyi katsomaan vieressään seisovaan harmaavalkeaan oppilaaseen. "Vai mitä mieltä olet?" Lepakkoliito kohotti kysyvästi kulmiaan.
"Sopii minulle", Sulkatassu vastasi lapojaan kohauttaen.
"Hyvä, eiköhän sitten oteta kuono kohti leiriä", virnistin leikkisästi ja viitoin kolmikkoa tulemaan perässä. Yritin pitää vauhtini hiljaisena, jotta sykkeeni pysyisi mahdollisimman tasaisena enkä hengästyisi kovin pahasti, sillä en tahtonut, että Laventelitassu saisi tietää ongelmistani. Se varmasti tulisi jossakin vaiheessa hänelle ja muulle klaanille julki, mutten tahtonut sen tapahtuvan vielä. Siispä vältin parhaani mukaan kovia fyysisiä rasituksia ja juoksemista, vaikka tuuliklaanilaisena sen karttaminen kävikin hyvin haastavasti.
Leirissä Hiutaleturkki kiiruhti meitä vastaan. Hänen mukanaan oli Piiskukynsi oppilaansa - eli siis minun sisareni - Herukkatassun kanssa. Punertavaturkkinen naaras väläytti minulle nopean hymyn, ennen kuin käänsi katseensa Hiutaleturkkiin, joka oli juuri alkamaisillaan puhua:
"Laventelitassu, oletko valmis partioon?"
Laventelitassu vilkaisi minuun. "Kyllä olen, mutta mietin voisiko Karpalopunakin tulla mukaamme", hän sanoi Hiutaleturkille, joka puolestaan katsahti minuun.
"Siis jos siitä ei ole mitenkään vaivaa", lisäsin nopeasti Laventelitassun sanojen perään. "Lupaan olla kiltisti." Iskin Hiutaleturkille silmää ilkikurinen virne kasvoilleni leviten.
Hiutaleturkki pyöritteli huvittuneena silmiään. "No, jos nyt tämän kerran."
"Naaraat ensin", mau'uin mahdollisimman kohteliaasti ja näytin hännälläni merkkiä Hiutaleturkille ja kahdelle oppilaalle astua ensimmäisinä ulos leiristä.
"Karpalopuna, tämä jänis..." Laventelitassu piteli edelleen hampaissa nummilla kiinni saamaansa pulskaa jänistä. Olin unohtanut sen täysin.
"Käy viemässä se tuoresaaliskasalle. Minä odotan sinua tässä", lupasin ja käännyin sitten naukumaan Hiutaleturkille ja muulle partiolle: "Menkää te jo edeltä. Me otamme teidät kyllä kiinni - ellette ole yhtä nopeita kuin hirviöt."
Hiutaleturkki nyökkäsi ja lähti johdattamaan Piiskukynttä ja Herukkatassua nummia kohti. Sillä välin minä istahdin alas ja jäin odottelemaan, että Laventelitassu saisi vietyä jäniksensä tuoresaaliskasalle.

//Laventeli?
//584 sanaa.

Nimi: Hohdetassu

12.10.2018 21:18
Punaista, ruosteen väristä vettä, toisin sanoen verta, oli kaikkialla. Se täytti sieraimet, silmät ja korvat. Kaikkialla oli verta, joessa, heinissä, puissa, minne vain katsoinkin oli verta. Sitä satoi lisää ja lisää ja lisää. Hetkinen. Satoi? Katsoin taivaalle ja näin tummia, rosoreunaisia, synkkiä pilviä, joista satoi, kyllä, oikein arvattu, verta. Sitä tipahteli pilvistä rytmissä: tip, tip, tip, tip, tip, tip. Jokaisesta pilvestä kuului veripisaroiden irvokas, rytmikäs tipahtelu verta täynnä olevaan maahan niin, että tuo rytmikäs tipahtelu sortui maata rummuttavaksi sekasotkuksi, kun kaikista pilvistä tippui verta eri tahtiin. Suuret korvani värähtelivät yrittäessään erotella tuosta sekasotkusta rytmiä, erotella pilvien omat soinnut. Ne pilvet olivat kuin sisarukset, jotka riitelivät, eivätkä tahtoneet antaa periksi ja tipautella vertaan samaan aikaan, vaan pitivät itsepintaisesti kiinni omasta rytmistään. Veri nousi ja pakokauhuni kasvoi. Nyt verta oli jo polviini asti. Alkoi sataa kahta kovemmin, pilvien riita paheni toisille huutamiseksi, jonka minun korvani ottivat vastaan kohinana. Veri nousi yhä nopeammin, ensin rintaani, sitten selän ylä puolelle ja viimein niin korkealle, että minun täytyi nousta takajaloilleni pystyäkseni hengittämään. Pian veri kuitenkin oli jo niin korkealla, että se ylettyi leukaani, vaikka kuinka yritin ponnistella yhä korkeammalle. Veri tahrasi turkkini, tunkeutui läpitunkevan raskaana karvojeni väliin limaisena, suorastaan ällöttävänä, ja ympäröi minut ja puristi kaikenlaisen ajatuksenjuoksuni pelkäksi pakokauhuksi. Haukoin henkeä ja irrotin takajalkani maasta. Kauhoin verta kaikilla jaloillani sätkien. Pääni upposi välillä pinnan alle ja ylös noustessani minun täytyi räpytellä silmäni auki tahmaisesta nesteestä, kunnes pää taas upposi veren pinnan alapuolelle ja minun täytyi sulkea silmäni.
"Apua!", huusin ja sain suuni täyteen verta.

Heräsin henkeä haukkoen viiltävän kylmästä ilmasta, Tuuliklaanin leiristä. Esi-isille kiitos, se oli vain uni. Olin ruvennut siunailemaan esi-isiä Tähtiklaanin sijaan, sillä Tähtiklaani oli heikkojen pelkureiden pakopaikka. Esi-isät olivat siis hyvä vaihtoehto, sillä Pimeyden Metsän nimeen siunaaminen ja muu tälläinen ei taas kuulostanut hyvältä. Ja se suututti siihen viimeiseen rotankoloon, Tähtiklaaniin, uskovat klaanitoverit. Vielä joskus he oppisivat hylkäämään Tähtiklaanin ja tajuamaan virheensä. Silloin he kiittäisivät minua. Mutta siihen oli vielä aikaa. Nyt minun täytyi keskittyä Jääliljan antamaan tehtävään, Tuuliklaanin tarkkailemiseen. En pitänyt siitä, että kuolonklaanilainen naaras käytti minua hyväkseen, mutta se täytyi sietää, sillä olinhan minä nyt tärkeä osa jotain suuria suunnitelmia, joista Jäälilja oli puhunut. Seuraavalle kerralle minulla olisi tietoa, josta Jäälilja pitäisi. Itse en ollut aivan varma, pidinkö oman klaanini vakoilemisesta. Aina kun itsesyytöksen yrittivät porautua tajuntaani, muistutin itselleni, että lopulta tämä kaikki olisi vahvan Tuuliklaanin perusta. Sen Tuuliklaanin, jota minä johtaisin voitosta voittoon. Koko metsä muitaisi Tuuliklaanin vahvana ja vaarallisena klaanina, toisin kuin nyt. Nyt meitä luultiin laiheliineiksi, jotka piiloutuvat jäniksien luoliin heti, kun joku näyttäisi meille kyntensä. Eikä se nyt sopinut.

//423 sanaa

Nimi: Elandra

12.10.2018 10:46
Sulkatassu: 19kp -

Naalitähti: 11kp -

Urhotassu: 5kp - Soturilipukkeesi on nyt käytetty ja sinut on siirretty soturiksi, onnea!

Karpalopuna: 13kp -

Leutotaival: 7kp -

Mahtitassu: 22kp! -

Laventelitassu: 54kp! -

Vadelmaviiksi: 14kp -

Tillitassu: 11kp - Jo edellisessä arvioinnissa ansaitsit pisteet soturiksi tuloon, mutta sinun tulee yhä kirjoittaa harjoituksista mestarin kanssa.

Yrttikuiske: 16kp -

Hunajaviiksi: 7kp -

Nimi: Laventelitassu

11.10.2018 23:14
"Seuraavaksi voisimme kokeilla saalistusta ihan oikealla riistalla", Lepakkoliito ehdotti juuri samaan aikaan kun Karpalopuna tassutteli luokseni tarkistamaan vaanimisasentoni. Silmäilin hieman ujona kuinka ruskeaturkkinen kolli silmäili asentoani hitaasti ja todella tarkasti. Ehdin jo innostua, että asentoni oli täydellinen, mutta sitten Karpalopuna kumartui eteenpäin ja työnsi hellästi etukäpäliäni hieman eteenpäin. Vaikka olin hieman pettynyt tyhmästä virheestäni, onnistuin kohtaamaan soturin katseen ja punastuin lyhyeksi hetkeksi eikä haalea puna kadonnut poskiltani heti sen jälkeen kun Karpalopuna peruutti kauemmas ja käänsi katseensa Lepakkoliitoa kohti.
"Sopii minulle. Minä ja Laventelitassu voisimme koettaa onneamme kukkulan tuolla puolen", Karpalopuna ehdotti ja osoitti hännällään erästä kukkulaa, joka sijaitsi samassa suunnassa jossa Nelipuutkin sijaitsivat.
"Selvä", Lepakkoliito naukaisi ja kääntyi sitten oman oppilaansa puoleen, alkaen ohjeistaa Sulkatassua. Karpalopuna ohjeisti minut hieman kauemmas kaksikosta niin, että jäimme kahdestaan.
"Haistatko mitään riistaan viittavaa?" Karpalopuna kysyi. Kohotin kuononi ilmaan ja aloin nuuskia tarkasti kirpeää ja viileää ilmaa. Hetkeen en haistanut mitään ja aloin jo epäillä ettei lähistöllä ollut lainkaan riistaa, mutta sitten sieraimiini osui vahva haju, jonka tunnistin heti.
"Jänis", naukaisin päättäväisesti ja heitin nopean silmäyksen soturiin. Suureksi helpotuksekseni Karpalopuna nyökäytti päätään tyytyväisenä.
"Nyt sinun pitää tunnistaa se suunta missä jänis on. Yritäpä", Karpalopuna ohjeisti minua haistelemaan taas ilmaa, joten seurasin mukisematta soturin ohjeita ja aloin haistelemaan ilmaa mahdollisimman tarkasti. Haju tuli suoraan siitä suunnasta missä kukkula oli, jänis saattoi olla kukkulan laella kasvavassa aluskasvillisuustiheikössä. Laskeuduin vaistojeni käskystä vaanimisasentoon ja varmistin nyt, että etujalkani olivat hyvässä kohdassa, eivät liian kaukana muttei myöskään liian lähellä. Vilkaisin sitten uudelleen Karpalopunaa lisäohjeita odotellen.
"Oikein hyvä, nyt saatkin yrittää saada sen kiinni. Muista että sinä olet tuuliklaanilainen ja kuulut metsän parhaimmista juoksijoista koostuvaan klaaniin. Jos jänis haistaa, näkee tai kuulee sinut, pinkaisi juoksuun ja hyödynnä pitkiä jalkojasi", Karpalopuna lisäsi vielä ja heilautti sitten häntäänsä merkiksi lähteä jänistä kohti. Vetäisin syvään henkeä, laskeuduin vielä hieman matalammalle ja lähdin hiipimään nopeasti, mutta hyvin hiljaa jänistä kohti. Vaaniminen ei sattunut olemaan vahvuuteni, mutta olin kehittynyt siinä huomattavasti viimeisen parin kuun aikana. Päätin jättää pujottelun pois, koska siitä voisi syntyä ylimääräistä ääntä enkä todellakaan tahtonut sellaista. Kiitos Tähtiklaanin siitä, että tuuli puhalsi minua kohti eikä jänis täten haistaisi minua.
Olin jo saapunut noin kahden hännänmitan päähän aluskasvillisuusrykelmästä, kun valmistauduin ponnistamaan loikkaan. Otin viimeisen askeleen eteenpäin ja sitten kuului korvia vihlaiseva räksähdys. Olin astunut pienen oksan päälle. Jäniksen pienet silmät ponnahtivat esiin ja kohdistuivat minuun silmänräpäykseksi. Sitten pullea saaliseläin pinkaisi juoksuun kukkulan alamäkeä pitkin.
"Ketunläjät!" sähähdin turhautuneena ja ponnistin juoksuun jäniksen perään. Käytin heti alussa kaikki voimani kiriäkseni matkaa, koska tiesin saavani sillä saaliseläimen kiinni. Olin oikeassa, koska saavutin jäniksen lyhyessä hetkessä ja saavuttuani parin hännänmitan päähän jäniksestä sukelsin suoraan eteenpäin ja kahlitsin jäniksen kynsiini. Katkaisin sen niskat nopeasti, mutta siististi. Kasvoilleni nousi tyytyväinen hymy kun lausuin kiitokseni saaliista Tähtiklaanille.
"Erinomaista työtä, Laventelitassu!" Karpalopuna kehui saavuttuaan luokseni. Käännyin katsomaan leveälapaista kollia ja laventelinsininen katseeni lukittautui heti ensimmäisenä soturin haalean meripihkaisiin silmiin, joita minä jäin tietenkin hetkeksi silmäilemään. Olin hiljalleen tajunnut, että minulle oli rakentunut pieni ihastus Karpalopunaan enkä voinut sille mitään. Kollia tuijottaessani poskilleni nousi ruusunpunertava puna ja pakottauduin laskemaan katseeni etukäpäliini.
"Lähdemmekö me jatkamaan riistan etsimistä vai palaammeko me Lepakkoliidon ja Sulkatassun luokse? Minun pitää myös jossakin vaiheessa lähteä sinne partioon", totesin hieman pettyneenä. Olin todellisuudessa pettynyt vain siitä, että joutuisin johonkin tylsään rajapartioon kun olisin voinut jäädä Karpalopunan kanssa harjoittelemaan saalistusta. Karpalopunan kasvoilla käväisi hämmentynyt ilme.
"Etkö sinä tahdokaan lähteä partioon?" hän kysyi.
"Ei se minua ärsytä vaan enemmänkin se, että joudun partioimaan Hiutaleturkin ja varmaan jonkun tylsän soturin kanssa enkä tahtoisi olla yksin", naukaisin ja jäin epäröimään hetkeksi ennen kuin päätin vain kysyä mielessäni pyörivän kysymyksen:
"Voitko sinäkin tulla siihen partioon? Minä voin pitää sinulle seuraa eikä sen partion pitäisi olla kovin pitkään kestävä."

//Karpalo?
//604 sanaa

Nimi: Vadelmaviiksi

11.10.2018 16:22
Hymähdin huvittuneesti Mahtitassun jutuille. Heilautin häntääni Mahtitassulle merkiksi, jotta tämä tajuaisi, että olin lähdössä rastaan perään. Tämä taisi tajuta sen. Lähdin kiipeämään nummen huippua kohden, josta päin rastaan tuoksu tuli. Tuuli kuljetti tuoksua nenääni.
Kuonooni tulvahti myös Minkkimuiston ja veljeni Piiskukynnen tuoksut, samoin heidän oppilaiden, Tähtimötassun ja Herukkatassun. Siitä tulikin mieleeni, että minun täytyisi pitää illalla tai viimeistään huomenna omalle oppilaalleni Timoteitassulle harjoitukset.
Olin viimeksi harjoitellut saalistuksen perusteita tämän kanssa eilen, mutta ne olivat jääneet kesken minun osaltani, koska olin saanut piikin jalkaan ja käynyt näyttämässä sitä Ruusupiikille ja Villatassulle. Onneksi mukanamme ollut Liskoloikka oli jatkanut hieman Timoteitassun opastamista, mutta eivät he sen jälkeen kauaa olleet viipyneet.
Rastas palasi mieleeni. Havaitsin sen hyppelevän erään heinämytyn vierellä. Hiivin sitä kohden ja loikkasin sen päälle. Annoin sille tappopuraisun niskaan.
Lähdin takaisin Mahtitassun luo. Oppilas istui paikoillaan ja näytti jokseenkin hieman masentuneelta ja kyllästyneeltä. Pudotin rastaan Mahtitassun eteen ja kosketin piristävästi hännälläni kollin selkää.
"No niin, onko kaikki hyvin?" kysyin. "Näytät jotenkin... masentuneelta. Vai oletko vain väsynyt? Pitäisiköhän meidän vielä metsästää vai mennä jo Lovijuovan ja Maahännän luo. Mitä mieltä sinä olet?"
Kallistin päätäni ja katsahdin odottavasti Mahtitassuun. Päätin antaa mustan oppilaan nyt päättää mitä teemme.

//193 sanaa
//Mahti

Nimi: Hunajaviiksi

10.10.2018 18:53
Katsoin kauhistuneena Naalitähden perään. Mikä häntä oikein vaivasi? Kolli oli juuri hyökännyt Herhiläisraidan kimppuun, joka oli hänen luottosoturinsa ja ystävänsä. Tuntui siltä, ettei hän ollut tehnyt sitä tavallaan tarkoituksella, vaan hän oli näyttänyt jotenkin seonneen. Ennen toisen soturin kimppuun hyökkäämistä hänen suustaan oli valunut valkoista vaahtoa, mikä ei missään maailmassa voinut olla hyvä merkki. Mitä hänelle oli tapahtunut?
Katsahdin hädissäni Herhiläisraitaan. Naalitähti käyttäytyi arvaamattomasti, joten miten tässä tilanteessa pitäisi menetellä?
"Mitä hänelle on tapahtunut?" kysyin vilkuillen siihen suuntaan, mihin Naalitähti oli kadonnut. Herhiläisraita näytti säikähtäneeltä.
"Aivan kuin hän ei olisi tuntenut minua", kolli naukaisi katsellen yhä päällikön perään. "Aivan kuin hän olisi kuvitellut minun olevan hänen vihollisensa. Jokin uhka. Ja näitkö sinä sen vaahdon?"
Nyökytin päätäni ja lähdin astelemaan Naalitähden perään.
"Näin", nau'uin hiljaa ja heilautin häntääni. "Meidän on mentävä hänen peräänsä. Tiedän, ettei Naalitähti koskaan tietoisesti satuttaisi ketään klaanimme jäsentä, mutta hän ei tunnu enää tunnistavan, kuka on vihollinen ja kuka ystävä. Tule."
Vilkaistuani vielä taakseni pyrähdin juoksuun. Tämä oli kuin suoraan jostain painajaisesta. Entä jos kumppanini tappaisi jonkun? Ja entä jos - tuntui kamalan itsekkäältä ajatella näin - hän ei enää muistaisi minua? Tai muutakaan perhettään? Pudistin päätäni yruttäen karistaa tuollaiset ajatukset. Olin yllättynyt siitä, etten itkenyt. Joskus ehkä olisinkin, mutta minusta oli tullut vahvempi. Eivätkä kyyneleet auttaneet mihinkään. Nyt minun olisi vain keskityttävä tähän hetkeen.

Saavuimme piakkoin leiriin. Tähyilin hätääntyneenä ympärilleni. Missä Naalitähti oli? Miksi hän oli jättänyt partionsa ja palannut leiriin? Minulla oli tunne, että hänellä oli ollut täällä jotain tekemistä. Miksi muuten hän olisi lähtenyt?

//Naali? Joku? 249

Nimi: Yrttikuiske

10.10.2018 18:32
Minut oli vihdoin ja viimein nimitetty soturiksi, veljieni päästyä siihen tavoitteeseen jo paljon aikaisemmin. Oli toki ymmärrettävää, että mestareideni vaihtelut ja tassuni vahingoittuminen olivat vieneet koulutksestani aikaa turhaan lekotteluun, mutta vihdoin ja viimein pitkä oppilaantaipaleeni oli palkittu.
Oli kuitenkin surullista, että toinen veljistäni oli jo Tähtiklaanissa siinä vaiheessa, kun minä olin päässyt soturiksi, mutta Tähtiklaani oli määrännyt Kultaliekille sen kohtalon. Olin jo jotenkin tottunut siihen, ettei hänen kullanruskeaa hahmoaan näkynyt leirin tohinassa.
Hallasydän oli lähettänyt minut partioon Piiskukynnen ja tämän oppilaan Herukkatassun kanssa. Piiskukynsi johti partiotaan kohti Kuolonklaanin rajaa. Meidän oli määrä merkitä raja ja palata sitten takaisin yrittäen samalla napata hiukan saalista.
"Käytkö Yrttikuiske merkitsemässä tuon pensaan ja sen viereiset kohdat? Minä ja Herukkatassu menemme eteenpäin, niin ota meidät kiinni sitten", Piiskukynsi neuvoi.
"Selvä", naukaisin partion johtajalle ja jolkutin eteenpäin hänen mainitsemalleen pensaalle.
Merkitsin rajan pensaan luota ja lähdin sitten edellä menevän kaksikon luo. Nämä olivat kerenneet jo kapean notkelman toiselle laidalle, jonka luona sain heidät kiinni. Merkitsimme rajaa jutellen niitä näitä Herukkatassun koulutuksesta ja jokin aika sitten olleesta myrskystä sekä ohimennen jotakin myös muista klaaneista ja niiden toimista.
Lähdimme sitten palailemaan kohti leiriä. Piiskukynsi jäi neuvomaan oppilastaan saalistusasennon hakemisessa, ja minä lähdin jo metsästämään. Haistoin nopeasti jäniksen ja pudottauduin vaanimisasentoon. Näin jäniksen tuulisen nummen huipulla, jossa se haisteli tuulta. Minun onnekseni tuuli viisti poispäin minusta, joten jänis ei haistanut minua. Hiivin sitä kohti rinnettä ylöspäin ja pidin katseeni eläimen ruskeanharmaassa turkissa. Tiesin joutuvani jahtaamaan jänistä, se näkisi minut kun muutama kuiva heinätukko eivät enää estäisi sitä näkemästä minua. Painauduin aivan maata vasten ja luikertelin lähemmäs. Pilkistin kuononi esiin heinätupon takaa ja jänis näki minut säpsähtäen typerän näköisesti. Sitten se rynnisti karkuun minkä suurista käpälistään pääsi, mutta minä olin jo se perässä ponkaistuani sujuvasti vauhtiin. Kiidin sen perässä nummea pitkin ja saavutin eläintä loikka loikalta. Käytännöllisesti katsoen hengitin jo jäniksen niskaan, kun se päätti kaartaa tiukasti vasemmalle. Kiepahdin sen perään nopeasti mutta jäin muutaman hännänmitan. Pidensin kuitenkin askeleitani liitäen kevyesti, tuttuuden tunne koko kehossani, nummea pitkin. Enää en ollut niin epävarma, että tökkäisin käpäläni koloon ja taittaisin sen peruuttamattomasti. Olin varmajalkainen kuin tuo edelläni juokseva jänis, joka oli tottunut nummen tasaiseen pintaan. Harppasin muutaman erityisen pitkän juoksuaskeleen ja iskin hampaani jäniksen takajalkaan niin, että lensin nurin jäniksen kompastuessa ja minun kompastuessa ketjureaktiona siihen. Sain kuitenkin napattua tukevan otteen eläimen niskasta ja murskasin sen luut suussani saattaen jäniksen kuolemaansa.
Raahasin jäniksen takaisin Piiskukynnen ja Herukkatassun luo, jotka olivat myös saaneet yhden jäniksen kiinni.
"Eiköhän palata leiriin", kolli sanoi minulle.
Nyökkäsin hänelle ja nostin jäniksen suuhuni. Astelimme reipasta tahtia leiriin täydentäen sitten tuoresaaliskasaa kahdella jäniksellä. Minulla ei ollut vielä kovin kummoinen nälkä, koska olin syönyt juuri ennen partioon lähtemistä, mutta toisaalta tuoreen jäniksen tuoksu herätti ruokahalun. Käänsin kuitenkin pääni sivuun ja menin sotureiden pesälle. Pujottauduin sisään, mutta matkani jäi puolitiehen törmätessäni päistikkaa kissaan, joka oli tulossa pesästä ulos. Peruutin sokeana takaisin pihalle hieraisten kuonoani, jonka olin tökännyt suoraan toisen kissan rintaan. Tämä toinen kissa paljastui Lieskasydämeksi, joka sujahti ulos pesästä kääntäen vihreät silmänsä minuun.
"Sinuunko minä törmäsin?" hän kysäisi minulta ravistaen oranssinpunaista turkkiaan ikään kuin karistaakseen törmäämisen tunteen yltään.
"Jep. Anteeksi, ei ollut tarkoitus törmäillä", sanoin ja pyyhkäisin kielelläni rintakarvojani, jotka pörröttivät nummen tuulen jäljiltä vähän miten sattuun.
"Minne matka?" kuulin yhtäkkiä itseni kysyvän kollilta.
No, samapa se, voisihan sitä yrittää tutustua johonkuhun muuhun soturiin, sanoin itselleni hiljaa mielessäni. Ehkä voisin luoda jonkinlaisen hyvänpäiväntuttu -suhteen jonkun kanssa, jotta tulisin toimeen kaikkien kanssa. Tiesin olevani äkkipikainen, joten joskus suutahdin kissoille vähän liian nopeasti, varsinkin, jos en tuntenut heitä yhtään.

//Lieska? Tästä tuli nyt vähän random mut sovittiin kai et nää törmäis tällä tavalla? :D
//577 sanaa

Nimi: Tillitassu

10.10.2018 16:21
Kuinkakohan Naalitähti voi? Ei kai hän ole vihainen minulle? Mitä hänelle on tapahtunut? Mitä hänelle kuuluu?
Nämä kysymykset pyörivät päässäni ja sata muutakin. Se viimeisin reissuni Naalitähden kanssa ulos ei ollut sujunut mitenkään parhaiten.
Me olimme käyneet läpi vain jotain saalistustekniikoita ja sitten Naalitähti oli näyttänyt omansa. Sitten hän oli löytänyt jonkun myyrän, jota oli alkanut repiä palasiksi. Hän oli ollut raivoissaan, mutta en tiedä mistä. Olin katsellut hämmästyneenä ja jopa hieman pelokkaana pienen matkan päästä Naalitähden touhuja. Sitten Naalitähti oli haudannut myyrän ja lähtenyt leiriin. Hän oli pyytänyt minuankin mukaan, mutten ollut pystynyt järkytyksestä liikkumaan, joten Naalitähden oli pitänyt oikein ärähtää minut liikkeelle. Nyt se nolotti minua, en ollut välittömästi totellut Naalitähteä, joka oli paitsi mestarini, myös Tuuliklaanin päällikkö. Toisaalta siihen oli myös ihan hyvä syy, en ollut pystynyt liikkumaan, sillä ihan oikeasti olin järkyttynyt mestarini käyttäytymisestä. Olin varmaankin liian herkkä. Mutta yhtä asiaa epäilin; Naalitähti oli varmasti sairas... ja tietääkseni eli viimeistä henkeäänkin.
Kun olimme saapuneet leiriin, Naalitähti oli suoraan suunnannut parantajan pesään ja sen jälkeen lähtenyt kumppaninsa Hunajaviiksen, sekä luottosoturinsa Herhiläisraidan kanssa jonnekin, ilmeisesti partioon.

Tahdoin selvittää päätäni. Leiri alkoi äkisti tuntua liian ahtaalta. Minulla ei ollut seuraa. Kaikilla muilla oli paitsi minulla. Tahdoin mennä ulos, mutten voinut kysyä lupaa Naalitähdeltä. Äkkäsin varapäällikkö Hallasydämen vähän matkan päässä juttelemassa Sipulilehden ja isäni Havuviiksen kanssa.
"Voinko mennä ulos?" kävelin heidän luokseen. "M-minä haluan ulkoilmaa, mutta Naalitähti lähti jonnekin Hunajaviiksen ja Herhiläisraidan kanssa."
Hunajaviiksi mittaili minua hetken katseellaan.
"Mikäs siinä, mutta", hän maukui, "etsi Surmaviilto ja Pisamatassu. Ja sinun on luvattava olla heidän kanssaan. Jos he haluavat olla kaksin, tule välittömästi leiriin. Oppilaan ei välttämättä ole turvallista liikkua yksin, varsinkaan noin nuoren ja vielä kokemattoman."
"Selvä", kumarsin Hallasydämelle. "Kiitos, Hallasydän. Lupaan olla Surmaviillon ja Pisamatassun kanssa."
Hallasydän katsahti kuin epäillääkseen minua Havuviiksen puoleen.
"Mrrau, luota vain Tillitassuun", hän naurahti. Hymyilin isälleni ja lähdin häntääni hyvästiksi heilauttamalla pois leiristä.
Haistelin ilmaa ja yritin tunnistaa Surmaviillon ja Pisamatassun tuoksut. Tunnistin ne äkkiä ja lähdin suunnistamaan perään. Juoksin nummilla ja tuuli väreili turkillani. Saavutin Surmaviiltoa ja Pisamatassua. Pian näinkin jo heidät, Surmaviillon, valkean kollin ja tämän oppilaan, pesätoverini Pisamatassun, oranssinruskean naaraan. Toivoin etten häirinnyt heitä. Pisamatassu käänsi katseensa minuun ja hihkaisi hieman. Surmaviiltokin kääntyi katsomaan.
"Hei", nau'uin hieman ujosti. "Saanko liittyä seuraan... siis, jos vain siitä ei ole mitään haittaa."

//377 sanaa
//Surma? Pisama?

Nimi: Mahtitassu

10.10.2018 16:05
"Tietenkin olen", tokaisin Vadelmaviikselle, joka lähti jonkin touksun perää. Kohotin jälleen kuonoani, ja huomasin, että tuo haju oli rastaan.
"Isäni on päällikkö ja emoni kokenut soturi sekä parantaja. Menestyminen oikein virtaa suonissani. Urhotassulla tai Ylvästassulla nämä piirteet eivät ehkä näy, ainakaan niin hyvin. Kerroinko jo, miten kerran Ylvästassu putosi puusta jahdattuaan oravaa?" kysyin kohottaen kulmiani. En tietenkään ollut yhtään ainakaan Urhotassua parempi. Mutta valehtelun minä osasin. Se oli hyödyllisempi taitona, kuin esimerkiksi saalistus tai kaivaminen. Toisaalta välillä valehteluni meni vähän uskottavan yli.
"Hän vain ulvoi tuskissaan ja päästi saaliinsa pakoon. Muun metsästyspartion piti kantaa hänet leiriin. Se oli huvittavaa."
Se olisi tosiaan ollut huvittavaa. Ylvästassu kun oli klaanin sietämättömin kissa, eikä se, että hän ikävä kyllä oli siskoni, auttanut asiaa. Sitä naarasta oltiin pudoteltu vähän liian paljon pentuna, sillä jokin hänen päässään oli mennyt parantumattomasti vinksalleen. Toisaalta hän oli jo pentuna ollut niin hiton rasittava. Tuskinpa rakkaalla siskollani oli edes yhtään ystävää.
Raotin leukojani erottaakseni kaikista etäisimmät ja pienimmätkin tuoksut. Vadelmaviiksi oli mennyt rastaansa perään, joten kai minunkin oli jotain saatava kiinni. *Tämä on ajanhukkaa.* Halusin taisteluharjoituksia, enkä mitään tällaista! Tuhahdin hiljaa lähtiessäni hiiren tuoksun perään. Toivottavasti kohta aloittaisimmekin ne. Minun piti varmaankin olla kärsivällisempi, mutta minkäs kissa luonnolleen mahtaa?
Katsahdin ympärilleni. Hiiren tuoksu oli täällä sen verran vahva, että varmaankin näkisin sen pienen elukan lähistöllä. Minun olisi parempi ensin paikantaa se, sillä muuten saattaisin varomattomasti säikäyttää sen tiehensä. Yhtäkkiä kuulin pienen raksahduksen läheltä ja käänsin pääni oitis äänen suuntaan. Se tuli pienen pusikon toiselta puolelta. Pudottauduin matalaksi ja lähdin lähestymään lehtisateen takia hieman kuivettunutta kasvia. Liikuin hiljaa, pitäen huolen, ettei kehoni osunut maahan ja tuottanut ääntä. Kiersin pensaan taakse ja näin hiiren. Se kuitenkin ehti huomata minut ensin ja vipelsi tiehensä. En lähtenyt perään, sillä hiiri oli jo kaukana ja olin vielä väsynyt äskeisestä juoksemisesta.
"Tämäkin vielä", mutisin turhautuneena. Äskeinen onnentunne jonka olin jäniksen nappaamalla saavuttanut oli jo poissa. Käännähdin ympäri ja katsoin siihen suuntaan, mihin Vadelmaviiksi oli kadonnut ja näin hänen astelevan kauempana. Nummilla oli se hyvä puoli, että koska kaikki oli tasaista ja kasvillisuutta ei ollut paljoa, partion jäsenet näki helposti kaukaakin. Jäin odottamaan paikoilleni naaraan tuloa.

//Vadelma?

Nimi: Karpalopuna

10.10.2018 15:46
Ennen kuin Naalitähti ehti vastata minulle häntä kutsuttiinkin jo toisaalla. Hallasydän lähestyi meitä soturien nukkuma-alueelta päin ja varapäällikön ilmeestä päätellen tällä oli isoisälleni kahden keskistä asiaa.
"Puhutaan myöhemmin", nau'uin nopeasti Naalitähdelle ja nyökkäsin vielä kohteliaasti tervehdykseksi paikalle ehtineelle Hallasydämelle, joka näytti yllättävän väsyneeltä. Toisaalta olihan hän jo aika vanhakin.
Vilkuilin ympärilleni seuran toivossa, kunnes silmiini osui Lepakkoliito ja Hiutaleturkki sekä näiden oppilaat Sulkatassu ja Laventelitassu. Voisinhan yhtä hyvin lähteä heidän mukaansa vielä ennen auringonlaskua.
"Hei! Mihin olette matkalla?" huikkasin nelikolle päästyäni hieman lähemmäksi.
"Saalistusharjoituksiin", Lepakkoliito vastasi ja kääntyi katsomaan minua.
"Voisin tulla mukaan", tarjouduin innokkaasti.
"Tule vain", pikimusta naaras maukui hyväksyvästi.
"Kai te pärjäisitte jos jäisin leiriin?" Hiutaleturkki kysyi.
"Kuka minua sitten neuvoisi?" Laventelitassu katsoi mestariaan silmät ammollaan.
"Minä", vastasin oppilaalle ja käännyin sitten Hiutaleturkin puoleen. "Voit toki mennä, Hiutaleturkki. Kyllä me pärjäämme."
Vaaleanharmaa naaras nyökkäsi tyytyväisen oloisena ja lähti tallustamaan nukkuma-alueille päin jokseenkin voipuneen näköisenä. Ei kai vanhuus alkanut painaa jo hänenkin luitaan?
"Laventelitassun täytyy sitten mennä partioon pian", Lepakkoliito huomautti minulle samalla kun kävelimme nummille päin. Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi.
"Emmekö voi harjoitella tässä?" Sulkatassu liittyi mukaan keskusteluun.
"Hyvä on. Näyttäkää ensin vaikka teidän vaanimisasentonne", Lepakkoliito myöntyi, jolloin oppilaat pudottautuivat sulavasti alas ja jäivät odottamaan soturin tuomiota.
Huomasin Laventelitassun etutassujen olevan liian takana, joten tassutin tämän luokse ja siirsin hellästi oppilaan käpäliä hieman eteenpäin. Naaras vilkaisi minuun ujosti hymyillen. Tunsin hennon punan nousevan poskilleni oppilaan katsoessa minua ja jouduin kääntämään katseeni toisaalle. Mikä minua oikein vaivasi? Olinko tulossa sairaaksi?
"Hienoa työtä! Seuraavaksi voisimme kokeilla saalistusta ihan oikealla riistalla", Lepakkoliito maukui autettuaan ensin Sulkatassua löytämään oikean asennon.
"Sopii minulle", hymähdin. "Minä ja Laventelitassu voisimme koettaa onneamme kukkulan tuolla puolen." Osoitin hännälläni siihen suuntaan, missä Nelipuut sijaitsivat.
"Selvä." Lepakkoliito nyökkäsi nopeasti ja kutsui sitten oppilastaan luokseen.
Käännyin Laventelitassun puoleen. "Haistatko mitään riistaan viittaavaa?" tiedustelin.

//Laventeli? Sulka?
//293 sanaa.

Nimi: Sulkatassu

09.10.2018 20:26
"Ei Lepakkoliito maininnut mitään muuta kuin, että menemme saalistusharjoituksiin", vastasin Laventelitassulle. Hän alkoi jo hiukan rentoutua seurassani. Olimme hetken hiljaa ja vain kävelimme eteenpäin.
" Hei! Mihin olette matkalla?" kuului Karpalopunan ääni edestä.
"Saalistusharjoituksiin", vastasi Lepakkoliito.
" Voisin tulla mukaan", kolli tarjoitui.
"Tule vain", Lepakkoliito naukui.
" Kai te pärjäisitte jos lähtisin takaisin leiriin?" Hiutaleturkki kysyi.
"Kuka minua sitten neuvoisi?" Laventelitassu kysyi.
"Minä. Voit toki mennä Hiutaleturkki. Kyllä me pärjäämme", Karpalopuna naukui. Hiutaleturkki hymyili ja kääntyi leiriin päin.
" Laventelitassun täytyy sitten mennä partioon pian", Lepakkoliito naukui. Karpalopuna nyökkäsi.
"Emmekö voi harjoitella tässä?" kysyin liittäen itseni keskusteluun.
"Hyvä on. Näyttäkää ensin vaikka teidän vaanimisasentonne", Lepakkoliito myöntyi. Kyyristyin alas ja yritin tehdä mahdollisimman hyvän asennon. Laventelitassu teki vieressäni samoin.
"Muuten hyvä Sulkatassu, mutta muista se häntä! Se ei voi laahata maata. Muistutan sinua joka ikinen kerta", Lepakkoliito sanoi hivenen turhautuneena. Karpalopuna korjasi vain hiukan Laventelitassun takajalkojen asentoa. Yritin asentoani uudestaan. Nyt Lepakkoliito joutui korjaamaan jalkojani.
" Saalistus ei ole minun juttuni", totesin samalla, kun yritin kolmannen kerran.
"Nyt asentosi on hyvä", Lepakkoliito naukui.

//Karpalo tai Laventeli?

Nimi: Laventelitassu

09.10.2018 17:27
"Odotan tässä!" Sulkatassu huusi perääni kun nousin jäykästi jaloilleni ja lähdin harppomaan leirin reunamia kohti, jossa Hiutaleturkki istui Lovijuovan kanssa. Mestarini jutteli rennosti mustaturkkisen soturin kanssa. Kollin kuonossa oli oranssihtavia raitoja jotka väreilivät tasaisesti Lovijuovan puhuessa ja nauraessa Hiutaleturkin kanssa. Vetäisin syvään henkeä ja kiristin hieman tahtiani päästäkseni kaksikon luokse hieman nopeammin koska en tahtonut jättää Sulkatassua odottamaan ikuisesti. Kun pääsin vain muutaman hännänmitan päähän soturikaksikosta, Hiutaleturkin kirkkaansiniset silmät osuivat minut ja sen seurauksena Lovijuovakin huomasi minut.
"Hei, Laventelitassu", Hiutaleturkki tervehti rennosti ja soi minulle lyhyen, mutta silti sydäntä lämmittävän hymyn, "olisiko sinulla minulle asiaa?"
"Kyllä. Voisinko mennä Sulkatassun ja hänen mestarinsa kanssa saalistusharjoituksiin?"
"Voithan sinä mennä, mutta minä tulen mukaasi. Lähdemme iltapartioon enkä tahdo sinun myöhästyvän siitä joten tulen varmistamaan että pääsemme ajoissa leiriin. On myös helpompaa ohjata kahta oppilasta kun on toinenkin soturi mukana", Hiutaleturkki selitti ja vilkaisi Lovijuovaa nopeasti, "oli mukavaa jutella kanssasi. Nähdään myöhemmin."
Sitten Hiutaleturkki nousi arvokkaasti jaloilleen ja lähti tassuttelemaan rinnallani Sulkatassua ja hänen luokseen saapunutta Lepakkoliitoa kohti. Sulkatassun huomatessa meidät kasvoilleni nousi ujo hymy. Olin onnistunut juttelemaan toiselle oppilaalle ja Sulkatassu vaikutti todella mukavalta kissalta josta voisi tulevaisuudessa tulla ystävä.
"Hyvää iltapäivää Hiutaleturkki. Sulkatassu kertoi minulle yhteisharjoituksista ja se käy minulle mainiosti. Hän mainitsi myös että Laventelitassu olisi lähtemässä partioon myöhemmin joten onko teillä rajoitettu aika?" mustaturkkinen naaras kysyi kohteliaasti.
"Kyllä, meillä on hieman tiukka aikataulu, mutta ehdimme silti harjoitella hyvin saalistamista. En ole ehtinytkään harjoitella saalistamista kovin paljon Laventelitassun kanssa, olemme ehtineet käydä läpi vaanimisasennon ja olen kertonut hänelle miten nummilla jänis saadaan kiinni mutta hän ei ole vielä päässyt yrittämään sitä", Hiutaleturkki naukaisi ja käänsi sitten kirkkaansinisen katseensa Lepakkoliitoon, "lähdetäänkö?"
"Lähdetän vain", Lepakkoliito vastasi ja naarassoturit lähtivät johtamaan minua ja Sulkatassua pois leiristä. Jäin tassuttelemaan minua hieman vanhemman oppilaan rinnalla, jääden samalla muutaman hännänmitan päähän sotureista.
"Onko Lepakkoliito kertonut sinulle vielä mitä me harjoittelemme? Minä todella tahtoisin oppia jäniksen saalistamisen tai muuten vain parantaa vaanimisryhtiäni", selitin tyynesti. Näin itseni hyvänä saalistajana taistelutaitoihini verrattuna, mutta en ajatellut olevani harvinaisen taitava saalistaja. Halusin myös tietää kuinka hyvä saalistaja Sulkatassu oli.

//Sulka?
//337 sanaa

Nimi: Sulkatassu

09.10.2018 17:00
Yllätyin Laventelitassun kysymyksestä.
"Kyllähän seura kelpaa", vastasin hänelle ystävällisesti. Laventelitassu oli aika ujo kissa. Tai ainakin olin saanut hänestä sellaisen kuvan. Hän ei ollut ystävystynyt hirveästi muiden oppilaiden kanssa. En kyllä minäkään.
"Mitä sinulle kuuluu?" kysyin ujolta oppilaalta ystävällisesti. En tuntenut minua hiukan nuorempaa oppilasta hirmuisen hyvin.
"Ihan hyvää", Laventelitassu naukui hiljaa. Katsoin häntä. Naaras oli painanut katseensa maahan.
"Mitäs itsellesi?" Laventelitassu kysyi yllättäen nostaen katseensa maasta. Yllätyin jälleen hiukan.
"Ihan hyvää. Menemme tänään myöhemmin Lepakkoliidon kanssa saalistusharjoituksiin", selitin hänelle.
"Ai", Laventelitassu vastasi. Oli vaatinut varmasti paljon rohkeutta tulla edes sanomaan minulle hei. Nyt hän oli mennyt hieman lukkoon. Päätin yrittää korjata asian.
*Pitäisikö minun kysyä Lepakkoliidolta voisiko hän lähteä mukaamme harjoituksiin?* ajattelin.
"Huvittaisiko sinua lähteä mukaan niihin harjoituksiin?" päätin kysyä.
"Minulla on partio hieman myöhemmin. En tiedä kerkeänkö", Laventelitassu vastasi.
"Ei kai siellä' koko päivää mene?" yritin suostutella. "kysy Hiutaleturkilta."
"Voisinhan minä kai kysyä...", nuorempi oppilas myöntyi lopulta. Hän nousi ylös ja lähti ilmeisesti etsimään mestariaan.
"Odotan tässä!" huusin hänelle.

//Laventeli? //161 sanaa

Nimi: Laventelitassu

08.10.2018 22:12
Kun sukelsin ulos klaaninvanhusten tunkkaisesta pesästä, saavuin Tuuliklaanin avoimelle ja aurinkoiselle leiriaukiolle. Myrsky, joka oli piinannut koko metsää, oli nyt väistynyt ainakin Tuuliklaanin reviiriltä ja sen seurauksena oli saapunut ihanan aurinkoinen, mutta silti viileähkö sää. En ehtinyt edes lähteä mihinkään seuraan, kun silmäkulmaani osui lähestyvän Hiutaleturkin hahmo. Laventelinsininen katseeni kääntyi heti vaaleanharmaan mestariini ja jäin kärsivällisenä odottamaan naaraan saapumista luokseni.
"Hyvää päivää, Laventelitassu. Lähdemme illalla metsästyspartioon, mutta nyt sinulla on vapaa-aikaa. Voisit vaikka tutustua joihinkin oppilaisiin, en ole oikein nähnyt sinua juttelemassa pesätovereidesi kanssa", Hiutaleturkki totesi tyynesti ja silmäili leiriä aivan kuin etsien jotakin oppilasta jonka seuraan olisi voinut tyrkätä minut.
*Syy tuohon on se, että olen varmasti Tuuliklaanin epäsosiaalisin ja ujoin kissa eikä minussa ole todellakaan tarpeeksi rohkeutta mennä juttelemaan jollekin oppilaalle*, lisäsin turhautuneena mielessäni, mutta pidin lämpimän hymyn kasvoillani parhaani mukaan.
"Selvä, minä yritän etsiä jonkun oppilaan seuraukseni", naukaisin pikaisesti, kun Hiutaleturkki nousi arvokkaasti seisomaan ja käänsi kulkunsa aukion reunamilla istuvaa Lovijuovaa kohti. Vetäisin syvään henkeä ja annoin katseeni kiertää Tuuliklaanin leiriä, hitaasti ja miettivästi. Ensiksi en tunnistanut aukiolla yhtäkään oppilasta, mutta sitten katseeni porautui kahteeseen naarasoppilaaseen jotka sukelsivat juuri ulos oppilaiden pesästä. Ensimmäinen naaras oli harmaavalkea Sulkatassu ja toinen naaras vaaleanharmaa Ylvästassu, joka sattui olemaan Urhotassun sisko. Seurasin tarkkaavaisena, kuinka Ylvästassu heilautti Sulkatassulle hännällään hyvästit ja lähti tassuttelemaan mestariaan Herhiläisraitaa kohti. Nyt oli hetkeni tutustua johonkin oppilaaseen ja tuo oppilas oli Sulkatassu. Nousin ylös, kunnostin ryhtini ja lähdin marssimaan mahdollisimman päättäväisenä Sulkatassua kohti ystävällinen hymy huulillani.
"Hyvää päivää, Sulkatassu. Kaipaisitko seuraa?" kysyin kohteliaasti.

//Sulka?

Nimi: Vadelmaviiksi

07.10.2018 16:59
"Haistan jäniksen", Mahtitassu naukaisi. "Sekä hiiren."
Nyökkäsin hyväksyvästi. Yhtäkkiä musta oppilas nousi ja lähti kohden jäniksen tuoksua. Päätin odottaa ja seurailla miten hän onnistuisi ja nähdä mitä kaikkea Lovijuova on hänelle jo opettanut. Istahdin maahan ja pidin katseeni Mahtitassun mustassa hahmossa. Seurasin katseellani häntä.
Ei kulunut kauaakaan kuin Mahtitassu saapui luokseni jänis suussaan. Musts oppilas laski jäniksensä maahan ja katsahti minuun, kuin odottaen vastausta.
"Todella hienoa Mahtitassu!" kehuin häntä ja hymyilin hyväksyvästi. "Hienosti metsästetty! Olet mielestäni todella taitava metsästäjä, olet selvästikin kuunnellut tarkasti Lovijuovan oppeja. Kuules Mahtitassu, olet sata varma siitä että sinusta tulee vielä jonain päivänä hyvä soturi Tuuliklaanille, taitava ja kunnioitettu soturi. Pääset vielä varmastikin pitkälle."
Tuijotin syvälle Mahtitassun harmaansinisiin silmiin. Etsin sieltä voimaa ja syvää luottamusta. Tarkoitin todella mitä sanoin, Mahtitassusta tulisi vielä soturi mistä klaani voisi olla ylpeä. Ehkä semmoinenkin joka herättäisi kunnioitusta muissakin klaaneissa. Mahtitassu voisi vaikka seurata isänsä käpälänjälkiä päälliköksi asti.
Tajusin jääneeni tuijottamaan oppilasta. Hätkähdin ja käänsin katseeni nopeasti muualle. Vähän ajan päästä katsoin uudelleen Mahtitassuun ja hymyilin. Mahtitassu katseli minua katseella, josta en oikein saanut selkoa mitä se tarkoitti. Jostain syystä minua hieman nolotti. Olinko mennyt sanoissa tai ajatuksissani jo liian pitkälle? En oikein tiennyt omaa vastaustani, mutta entä Mahtitassun mielestä? Olin kuitenkin ollut ihan tosissani.
"No niin. Haudataan tuo jänis ja katsotaan saisimmeko vielä jotakin. Otetaan se sitten mukaan, se olisi hyvä esimerkiksi kuningattarille tai klaaninvanhemmille." Naurahdin ja nyökkäsin kohden jänistä. Mahtitassu nyökkäsi ja kaivoi nummeen kuopan, johon laittoi jäniksensä ja peitti kuopan mullalla.
Haistoin ilmaa. Jostain päin tuli häivähdys rastaan tuoksua, jostain vähän Kuolonklaanin suunnasta. Lähdin suunnistamaan lähemmäs. Vilkaisin vielä Mahtitassua.
"Niin muuten ja se mitä minä sanoin...", aloitin selittämään. "Olin ihan tosissani siinä... Olet hieno nuori kissa ja sinulla on hienot vanhemmat ja sisarukset. Saat olla ylpeä itsestäsi!"

//289 sanaa
//Mahti?

Nimi: Laventelitassu

06.10.2018 19:35
Kun pääsimme leiriin, Hiutaleturkki erkani miltein heti meistä ja lähti juttelemaan joillekin sotureille, joiden nimiä en vielä muistanut, mutta olisin arvannut heidän nimensä Liskoloikaksi ja Herhiläisraidaksi. Karpalopuna kääntyi sitten meihin päin ja räpäytti nopeasti haalean meripihkaisia silmiään.
"Minä käyn Naalitähden puheilla, joten sillä aikaa te voisitte käydä siivoamassa vanhusten pesän", Karpalopuna ohjeisti ja heitti ensin nopean silmäyksen minuun ja sitten Urhotassuun, "voisitte ottaa pois heidän vanhat makuualusensa ja vaihtaa puhtaat paikalle."
Sen sanottuaan Karpalopuna kääntyi ja lähti marssimaan päällikön pesää. Arvelin, että soturi käväisi kertomassa päällikölle miten Urhotassun arviointi oli mennyt, koska olin kuullut nummilla ollessamme että oppilaalla oli tänään arviointi. Olin toivonut pääseväni samaan aikaan oppilaaksi pesätoverini kanssa, mutta hän oli muutenkin minua vanhempi, joten se ei olisi kovin mahdollista. Minä en myöskään ollut lähellä soturiksi pääsemistä vielä eikä Hiutaleturkki ollut tuonut edes arviointeja esille, joten se varmastikin kertoi ettei minusta ollut tulossa lähiaikoina soturia.
"No, meidän on parasta ryhtyä toimeen", totesin tyynesti Urhotassulle ja tassuttelimne yhdessä klaaninvanhimpien pesää kohti. Urhotassu oli ainoa kaikista pesätovereistani joille olin edes jutellut oppilaaksi päästyäni. En ollut edes sanonut sanaakaan Urhotassun sisaruksille Mahtitassulle ja Ylvästassulle, mutta siihenkin oli syynä ilmiselvä ujouteni, josta en varmaankaan koskaan pääsisi kunnolla eroon. Vetäisin syvään henkeä ja sukelsin Urhotassun perässä vanhusten tunkkaiseen pesään.
"Hyvää päivää Urhotassu ja Laventelitassu!" Pyryviima tervehti ystävällisesti heti kun astuimme pesään. Tervehdin eläköityä varapäällikköä ja tervehdin muitakin klaaninvanhimpia nopealla hännänheilautuksella ja hymyllä.
"Tulimme vaihtamaan vanhat makuualusenne uusiin", Urhotassu selitti asiallisesti ja alkoi silmäillä vanhuksia odottavasti, "keiden makuualuset pitäisi vaihtaa?"
"Minun ja Ukkosraidan makuualuset pitäisi vaihtaa, joten kumpikin teistä saa yhden kissan makuualuset vaihdettavaksi. Minun turkissani on myös muutama punkki ja jos voisitte nopeasti irrottaa ne, se olisi ihanaa", Harmaapilvi ilmoitti kohteliaasti. Urhotassu nyökäytti päätään ja kääntyi sitten minun puoleeni.
"Minä voin hoitaa Ukkosraidan makuualuset ja sinä Harmaapilven. Se, kumpi saa tehtävänsä ensimmäisenä valmiiksi, voi irrottaa Harmaapilven punkit", Urhotassu naukaisi ja tassutteli sitten kyljellään makaavan Ukkosraidan luokse. Nyökäytin suostumisen merkiksi päätäni ja pujottelin istuvan Harmaapilven luokse. Harmaa naaras astui sivuun niin, että hänen tummajuovainen kylkensä hipaisi ninun kylkeäni.
"Kuinka vanhat makuualusesi ovat?" kysyin ennen kuin nuuhkaisin makuualusia. Halusin tietää mitä minun tulisi odottaa hajun puolesta ja pystyisinkö hengittää viedessäni sammalia parantajan pesään.
"Ne eivät itseasiassa ole vanhat, mutta makuualusissani on joitakin risuja ja pikkukiviä joita en saa pois, joten ne voisi vaihtaa niin saisin hyvät yöunet taas", Harmaapilvi selitti ja osoitti hännällään sammalpetiä, joka oli todellakin täynnä pieniä risuja ja kiviä, joiden päällä nukkuminen ei varmastikaan ollut mukava kokemus.
"Selvä. Tämä taitaakin olla hyvin nopea vientireissu, joten voin käydä hakemassa Ruusupiikiltä hiirensappea punkkiin", ilmoitin ja nostin Harmaapilven makuualuset hampaideni väliin. Kulmahampaani vihlaisivat hetkellisesti terävää kiveä ja kirvelevä kipu syöksyi hampaaseeni. Ravistelin kivun pois, heitin sammaleet selkääni ja lähdin harppomaan ulos pesästä, yrittäen pitää tasapainoni kunnossa vaikka selässäni olikin painava taakka. Hoipertelin nukkuvien vanhusten välistä ja sukelsin leiriaukiolle.
Tuuliklaanin reviirillä ja varmaan koko metsässä oli kulkenut myrsky, mutta onneksi rankimmat tuulet olivat jo pyyhkiytyneet Tuuliklaanin reviirin läpi. Taivas oli kuitenkin vielä masentavan harmaa väritykseltään ja sadepisaroita putoili vähän väliä Tuuliklaanin tantereelle. Murahdin turhautuneena sammalalusten painosta selässäni ja kiristin tahtiani marssiessani leirin halki parantajan pesää kohti.
"Ruusupiikki? Oletko sinä täällä?" kutsuin parantajaa sukellettuani pesään. Koska tiesin mihin vanhat sammaleet laitettiin, kävin heittämässä Harmaapilven makuualuset kasaan ja löysinkin samalla Ruusupiikin yrttivaraston luota. Saapumiseni kuultuaan valkeaturkkinen parantaja kääntyi ympäri ja räpäytti vihreitä silmiään ystävällisesti.
"Mitä olet vailla, Laventelitassu?"
"Tarvitsisin hiirensappea Harmaapilven punkkeihin", ilmoitin.
"Tietysti. Tässä onkin valmiiksi hiirensapella kostutettuja sammalia, joten sinun täytyy vain painella näitä punkin kohdalle ja tappaa ne nopealla näykkäisyllä", Ruusupiikki ohjeisti ja ojensi minulle nuutaman sammaleenpalan, jossa oli outoa nestettä. Nyökäytin päätäni kiitoksena, nappasin sammaleet hampaideni väliin ja lähdin ravaamaan vanhusten pesää kohti.
"Tulin takaisin", ilmoitin nopeasti ja palasin saman tien Harmaapilven luokse. Nappasin sammaleet käpäliini ja ohjeistin vanhusta asettumaan kyljelleen hännänheilautuksella.
"Näen punkit selvemmin tällä tavalla", selitin nopeasti ja painoin sammaleen kohtaan, jossa oli todella iso ja lihava punkki. Pidin sammalta samassa kohdassa muutaman silmänräpäyksen ajan, kunnes punkki päästi hiljaisen rääkäisyn ja putosi maahan. Kumarruin tappamaan punkin nopealla näykkäisyllä ja jatkoin sitten punkkien irrottamista.
Kun olin saanut irrotettua punkit, Urhotassu oli lähtenyt jo pesästä viemään Ukkosraidan makuualusia Ruusupiikille. Nappasin kuivat sammaleet suuhuni ja lähdin tassuttelemaan pesän uloskäyntiä kohti.
"Jätä vain ne sammaleet siihen, joku toinen oppilas voi viedä ne. Olet rampannut jo parantajan pesän luona", Harmaapilvi totesi. Jätin vanhuksen ohjeistuksesta sammaleet uloskäynnin viereen ja sukelsin ulos pesästä.

//voi tarjota seuraa Laventelille :D
//713 sanaa

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com