Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Tähtimöpentu

14.04.2018 15:30
Kylmä viima pureutui pörröisen pentukarvani läpi iholleni. Vaikka aurinko lämmitti mustaa turkkiani hytisin kylmästä.
“Emo!” huusin niin kovaa kuin pystyin, mutta ääni ei kuulunut kauas. Tunsin Timoteipennun tärisevän kylkeäni vasten.
“Ehkä hän kuulee meidät jos huudamme yhteen ääneen?” veljeni ehdotti. Nyökkäsin ja keräsin henkeä keuhkoihini.
“Emooo!” huusin, mutta Timoteipentu oli hieman jäljessä. Hän pysähtyi ja pudisteli päätään.
“Emme me löydä emoa”, kollipentu vikisi hampaat kalisten. Yhtäkkiä huomasin, että Timoteipennun polkuanturoista tuli verta.
“Minun käpäliini sattuu”, hän inisi vähän itkuisella äänellä. Miksi en vain pysynyt turvallisessa ja lämpimässä pesässä? Nyyhkäisy pyrki ulos minunkin kurkustani, mutta onnistuin pidättelemään itkua. Minun täytyisi pysyä rauhallisena Timoteipennun vuoksi.
Painauduin aivan kiinni veljeeni lämmittääkseni häntä ja kumarruin nuolemaan hänen verisiä polkuanturoitaan. Minunkin käpäliini sattui ja mahaani kivisti nälästä.
“Ei hätää kyllä emo tai isä meidät löytävät”, naukaisin vakuutellakseni sekä itseäni että Timoteipentua.
Olimme olleet paikoillamme odottamassa suurin piirtein ikuisuuden. Käpäläni tuntuivat jääkalikoilta ja minulla oli niin kylmä etten enää edes muistanut miltä lämpimänä oleminen tuntui. Tuijotin yhä nummille etsien emoa katseellani. Yhtäkkiä näin mustan pisteen kaukana. Siristelin silmiäni yrittäen päättää näinkö vain näkyjä. Mutta se vain läheni ja läheni. Pian tunnistinkin sen Lepakkoliidoksi. Helpotus vyöryi ylitseni. Me emme kuolisikaan tänne kylmyyden keskelle!
“Emo!” huusin niin kovaa että kurkkuuni sattui. Timoteipentu kohotti katseensa maasta.
“Emo tulee!” kollipentu hihkaisi väsyneenä, mutta helpottuneena. Minusta tuntui että Lepakkoliito oli nähnyt meidät koska hän tuli suoraan meitä kohti. Nyt hän oli jo niin lähellä että erotin valtavan huolen hänen silmistään.
Emo ryntäsi luoksemme ja kumartui nuolaisemaan meidän kummankin päätä.
“Mitä ihmettä te teette täällä?” Lepakkoliito kysyi katsellen meitä hiukan kauhistuneena.
“Ja onko teillä kaikki hyvin?”
“Me tulimme etsimään sinua koska meillä oli ikävä sinua!” tokaisin uupuneena. Eikö emo voisi jo viedä meitä lämpimään?
“Ja minulla on nälkä ja kylmä ja käpäliin sattuu”, Timoteipentu lisäsi hiljaa. Emo nyökkäsi ja meni maahan mahalleen makaamaan.
“Timoteipentu kiipeä selkääni”, hän kehotti katsellen kollipentua. Veljeni asteli todella jäykin jaloin Lepakkoliidon luo ja yritti kiivetä hänen selkäänsä mutta muksahti maahan.
“En minä jaksa…” Riensin Timoteipennun luo ja autoin häntä nousemaan ylös.
“Kyllä sinä jaksat!” Kolli ponnisti vielä kerran ja onnistui minun avullani pääsemään ylös. Minäkin meinasin mennä perässä, mutta emo oli jo noussut ylös. Timoteipentu keikkui korkealla emon mustaan selkään tarrautuneena.
“Pidä lujasti kiinni Timoteipentu!” Lepakkoliito käski ja nosti minut ylös niskanahastani. Olisin rimpuillut jos olisin jaksanut, mutta olin valahtanut aivan veltoksi emon hampaissa. Juuri nyt halusin vain päästä syömään ja johonkin lämpimään.
Matka meni nopeasti ja kun pääsimme leiriin meitä oli vastassa huolesta sairas Havuviiksi.
“Tähtimöpentu! Timoteipentu! Te olette kunnossa!” hän naukui tavattoman helpottuneena. Minusta tuntui että emo sinkosi isään murhaavan katseen, koska hän sävähti taaksepäin.
Lepakkoliito kantoi meidät pentutarhalle ja laski meidät maahan Tillipennun viereen. Siskoni oli nukkunut koko sen ajan kun olimme olleet poissa autuaan tietämättömänä siitä mitä me olimme joutuneet kokemaan. Lepakkoliito meni makaamaan vierellemme ja kiersi häntänsä ympärillemme. Etsin nisän ja aloin imemään lämmintä maitoa. Se maistui ihanammalta kuin koskaan. En kuunnellut vanhempieni keskustelua kuin puolella korvalla koska olin niin keskittynyt maidon imemiseen, mutta tajusin emon käskevän isää selittämään mitä oli tapahtunut ja hakemaan Ruusupiikki.

//Leppis tai pennut?

Nimi: Timoteipentu

14.04.2018 14:40
”Hei! Odota minua!” inahdin tympeänä tallustellessani ulos pesästä. Siskoni Tähtimöpentu seisoi edessäni ja tuijotti ympärilleen silmät suurina. Olin astumassa askeleen siskoni viereen, kun yhtäkkiä oikea etukäpäläni upposi johonkin märkään ja kylmään. Vinkaisin hätääntyneenä ja nostin nopeasti jalkani pois siitä. Se oli jotakin valkoista ainetta.
”Mitä tämä on?” kysyin ihmeissäni.
”En tiedä. Ehkä sitä voi syödä?” Tähtimöpentu ehdotti. Nuolaisin käpälääni jossa vielä oli sitä.
”Kylmää!” huudahdin ja syljin sen pois. ”Mutta itseasiassa se oli silti ihan hyvää.”
”Minäkin haluan maistaa!” Tähtimöpentu innostui ja nuolaisi valkoista ainetta maasta. Ensin hän kurtisti kulmiaan, mutta hän nieli valkoisen aineen kokonaan ja lipoi sen jälkeen huuliaan.
”Nyt mennään etsimään emo!” käskin tomerasti ja aloin tassuttaa eteenpäin. Ympärilläni oli paljon minua suurempia kissoja, jotka eivät näyttäneet kiinnittävän minuun minkäänlaista huomiota. Pysähdyin piikkisen muurin suuaukolle ja katsoin uteliaana suoraan eteenpäin.
”Ehkä emo meni tuonne?” pohdin ääneen Tähtimöpennun seisahtuessa vierelleni.
”Mennään katsomaan”, Tähtimöpentu sanoi ja alkoi tassutella eteenpäin. Vilkaisin vielä kerran taakseni katsoen pentutarhaa, josta huokui turvallinen tunne tänne asti. Käänsin katseeni takaisin kohti Tuuliklaanin reviiriä, jossa en leiriä lukuunottamatta ollut koskaan käynyt. Näin, että Tähtimöpentu tassutti jo kaukana edessäpäin.
”Hei, odota minua! Pysähdy!” huusin nopeasti ja kiiruhdin eteenpäin. Saavutin pian siskoni.
”Et olisi saanut lähteä ilman minua!” tuhahdin ärsyyntyneenä.
”Jäit vain haaveksimaan niin päätin jo lähteä. Sitä paitsi isä voi huomata poissaolomme minä hetkenä hyvänsä, joten ei ole aikaa hukattavaksi”, musta naaraspentu sanoi. Murahdin silmiäni pyöritellen.
”Hyvä on. Jatketaan nyt matkaa”, vastasin. Näpäytin ruskealla hännänpäälläni Tähtimöpennun kuonoa ja se sai hänet aivastamaan. Naurahdimme molemmat huvittuneina.
Tepsuttelimme eteenpäin kostealla maalla, kunnes saavuimme viimein nummille. Nummilla ei ollut ollenkaan valkoista ainetta. Ruohikko aaltoili kauniisti voimakkaan tuulen tuivertaessa sitä vasten ja auringonsäteet lämmittivät maata. Lämmin tunne turkilla ei silti poistanut inhottavaa kipua tassuistani.
”Onko sinunkin jalkasi kipeät?” kysyin.
”On”, Tähtimöpentu nyökkäsi purren samalla hampaitaan yhteen. Kyyneleet kihosivat silmiini.
”Minulla on ikävä isää ja emoa. Ja minuun sattuu. Ja on nälkä”, marmatin.
”Emme saa luovuttaa vielä”, Tähtimöpentu rohkaisi ja laski häntänsä lavalleni. ”Löydämme kyllä emon pian.” Painauduin kiinni sisareeni ja hain lohtua hänen pehmeästä tuoksustaan.

//Tähtii? :3

Nimi: Pintapentu —> Pintatassu

14.04.2018 14:06
Henkäisin hiljaa ja avasin meripihkasilmäni. Nostin pääni ja nousin seisomaan. Aamuinen aurinko kimmelsi punertavalla turkillani ja loi varjon eteeni. Katsahdin veljeäni, joka oli jo ansainnut oppilasnimensä, kunnes lopulta kohdistin katseeni Naalitähteen.
”Pintapentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Pintatassuna. Mestarisi olkoon Tulihenkäys. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on Toivokuiskeelta oppinut.” Päällikkö naukaisi ja katsoi minua tarkasti. Etsin katseellani Karpalopennun, Lakkapennun ja Herukkapennun isää, josta olikin tullut mestarini. Huomasin kollin punaoranssin turkin ja lähdin tuohon suuntaan. Kosketin nenälläni mestarini nenää ja istuuduin tuon viereen.

Klaanin lopettaessa minun ja Kiekuratassun onnittelun katsahdin veljeäni ilkikurisesti.
”Pitäisikö meidän kiertää reviiri yhdessä?” Hunajaviiksi ehdotti ja katsahti poikaansa, joka nyökkäsi hyväksyvästi.

// Kieku? Tuli? Hunaja? joo sori lyhyt //

Nimi: Tähtimöpentu

14.04.2018 13:43
Olin kuulostellut jo jonkin aikaa vanhempieni puhetta ja tajusin, että Tillipentu ja Timoteipentu olivat jo avanneet silmänsä. En halunnut jäädä paitsi mistään, joten minunkin olisi avattava silmäni. Yhtäkkiä lämmin turkki vierestäni katosi. Kuulin kuinka emo lähti pesästä. Miksi hän jätti meidät? Aloin miukua hädissäni ja ryömiä sinne päin missä luulin emoni olevan. Tunsin kuitenkin jonkin tarttuvan niskanahkaani ja nostavan minut ilmaan. Vikisin hiljaa ja mietin miksi emo oli lähtenyt. Minut laskettiin pehmeille sammalille jonkin karvaisen viereen. Sen kissan turkki oli pitempää kuin emon eikä se tuoksunut maidolta kuten emolla.
“Ei hätää Tähtimöpentu, Lepakkoliito tulee ihan pian takaisin”, kuulin isäni rauhoittavan, matalan äänen yläpuoleltani. Äänellä oli minuun rauhoittava vaikutus, mutta minulla oli silti ikävä emoa. Ja minulla oli kaiken lisäksi aivan hirveä nälkä. Aloin painella isäni vatsaa etsien nisää, josta saisin ruokaa.
“Voi Tähtimöpentu, minulta et kyllä maitoa saa”, Havuviiksi naurahti kehräten. Miten niin en saisi? Nälkä kurni vatsassani. Missä emo viipyi? Minun pitäisi mennä hakemaan emo!
Raotin silmiäni hiukan. Aluksi en nähnyt muuta kuin kirkkautta ja sumeita hahmoja. Pikkuhiljaa näköni alkoi tarkentua. Näin kaksi pientä möykkyä, mustan ja tummanharmaan. Kumpi heistä oli Tillipentu ja kumpi Timoteipentu? Katseeni siirtyi ylös Havuviiksen kasvoihin. Huomasin kuinka isän tummanvihreät silmät laajentuivat.
“Sinulla on Frian ja Kaislan silmät! Ja niissä on vielä vaaleansinistäkin emosi puolelta!” Havuviiksi touhotti ja kumartui katsomaan minua lähempää. Tuijotin isääni hämmentyneenä. Miten minulla voisi olla jonkun toisen silmät? Minä halusin omat silmät!
Huomasin sivusilmällä mustan möykyn liikehtivän. Siirsin katseeni häneen ja päädyin tuijottamaan häntä suoraan tummanvihreisiin silmiin, jotka olivat avautuneet mustan turkin keskeltä.
“Oletko sinä Tähtimöpentu? Minun siskoni?” pentu kysyi kallistaen päätään. Kurtistin kulmiani. Oletin nimeni olevan Tähtimöpentu joten nyökytin päätäni.
“Minä olen Timoteipentu!” Isäni alkoi liikehtiä vierelläni.
“Minä käyn nopeasti tarpeidentekopaikalla, älkää te menkö minnekkään”, Havuviiksi naukui ja oli poissa. Mikä ihme oli tarpeidentekopaikka? Mahani kurni äänekkäästi. Nyt minun pitäisi etsiä emo! Kompuroin huterille jaloilleni ja lähdin puoliksi kävelemään, puoliksi ryömimään kohti aukkoa, johon isä ja emo olivat kadonneet.
“Minne sinä menet?” Timoteipentu kysyi takaani. En pysähtynyt vastatakseni, koska olin jo niin lähellä valoisaa aukkoa, joka tuntui vetävän minua puoleensa.
“Minä menen hakemaan emoa!” tokaisin juuri kun tupsahdin ulos. Aluksi kirkas auringonvalo sokaisi minut. Räpyteltyäni silmiäni hetken näin taas. Pienellä aukiolla oli paljon kissoja, jotka tekivät kuka mitäkin. Suurin osa maasta oli näkyvissä, mutta joissain kohdissa oli läjiä valkoista ainetta. Huomasin kissojen menevän ulos ja sisään aukosta piikikkäässä muurissa. Sinne emo oli varmaankin mennyt!

//Timppa?

Nimi: Lepakkoliito

14.04.2018 12:41
”Kyllä olen”, kuiskasin lempeästi nuolaisten samalla Tillipennun kasvoja. Naaraspentu oli juuri avannut silmänsä. Hänen pikkuruiset vaaleansiniset silmänsä kimmelsivät auringonvaloa vasten, joka pilkisteli sisälle pentutarhaan.
”Havuviiksi”, heilautin ruskeaa häntääni. Kumppanini tassutti luokseni.
”Tillipentukin avasi silmänsä!” hihkaisin kasvot säkenöiden. Havuviiksen väsyneet silmät kirkastuivat. Hän laski katseensa Tillipentuun, joka tuijotti puolelta toiselle silmät suurina.
”Vaaleansiniset silmät, kuten minulla”, naurahdin. Minusta tuntui edelleen niin oudolta, että Tillipentu, Tähtimöpentu ja Timoteipentu näyttivät minulta.
Hetken Tillipentua ihasteltuani siirryin taas kyljelleni makaamaan jalkojani alkaessa jo särkeä. Tajusin, että kuntoni oli heikentynyt valtavasti tiineenä ollessani. Odotin kovasti sitä, että pääsisin jo pois pentutarhalta ja voisin aloittaa taas soturin tavallisen elämän uudestaan. Kuningattarena olo oli toki ihanaa, mutta tiesin, että se ei ollut se mitä minä elämältäni halusin.
”Haluatko raitista ilmaa?” kuulin kumppanini kysymyksen. Ihan kuin hän olisi lukenut ajatukseni.
”Kyllä!” henkäisin. Tajusin, että pentutarhan tunkkainen ilma oli alkanut jo sattua keuhkoihini.
”Voin olla pentujen luona sen aikaa”, Havuviiksi sanoi kompuroidessani ylös.
”Kiitos.” Kosketin harmaaturkkisen kollin kuonoa nenälläni ja kehräsin helpottuneena. Käännyin ympäri ja kiirehdin ulos pesästä.
Vedin keuhkoni täyteen raikasta, puhdasta ilmaa ja hymyilin leveästi. Ihana vapauden tunne levisi kehooni ja tuulen tuivertaessa turkkini lävitse en juuri sillä hetkellä halunnut mitään muuta enemmän kuin vain juosta nummilla niin kovaa kuin vain ikinä jaloistani pääsin. Tassutin ripeästi ulos leiristä ja aloin juosta nopeasti eteenpäin. Maisemat vilisivät silmissäni ja kylmä viima puhalsi kasvojani vasten. Annoin jalkojeni viedä minua eteenpäin enkä enää edes itse tiennyt minne olin menossa. Lopulta pysähdyin nummien reunalle. Hengitin raskaasti ja rintakehäni kohoili voimakkaasti. Olisin halunnut viettää nummilla koko loppupäivän, mutta jossain kohtaa minun olisi palattava takaisin perheeni luokse.

//Havu tai pennut?

Nimi: Tillipentu

14.04.2018 10:32
Kuulin isäni Havuviiksen maukuvan että Timoteipentu avaisi kohta silmänsä.
*Timoteipentu on veljeni*, pohdin, *Miksi hän avaa silmänsä ja minä en?*
Kuulin sitten Havuviiksen ja Lepakkoliidon hihkumista ja heidän sanovan että Timoteipennulla oli samanlaiset silmät kuin Havuviiksellä.
*Onkohan minulla samanlaiset silmät kuin Havuviiksellä tai Lepakkoliidolla*, pohdin. Menin makaamaan vatsalleni ja huokaisin. Ihan hiljaa. Heilutin häntääni maassa edestakaisin ja se osui aina välillä Lepakkoliidon turkkiin joka hymähti ystävällisesti. Taputtelin toisella etukäpälälläni sammalvuodetta. Yhtäkkiä silmiini alkoi sattua. Kirkas valo häikäisi silmiäni ja päästin suustani pienen ulvaisun: "Apua!"
Asetin etukäpäläni silmieni suojaksi ja kaaduin Lepakkoliitoa vasten. Yhtäkkiä kipu loppui ja uskalsin ottaa etukäpäläni pois silmien edestä. Ihmetyksekseni tajusin juuri katsovani pikimustaan kissaan, jolla oli ruskea raita päälaelta hännänpään. Tuo tuijotti minua lempeästi vaaleansinisillä silmillään.
*Onkohan minun silmäni samanväriset*, pohdin.
"Emo?" kysyin hiljaa, "Oletko sinä emoni?"

//Lepakko? Havu tai sisarukset?

Nimi: Hurmepentu

14.04.2018 08:23
Suustani karkasi pieni inhadus huomatessani olevani jälleen hereillä.
"Hei Hurmepentu", kuului lempeä ääni ihan vierestäni. Tajusin, että ääni oli kohdistettu minulle, joten vinkaisin äsköistä äänekkäämmin. Jäin pohtimaan mitä ääni oli tarkoittanut. Olin kuullut samanlaisia ääniä ennenkin, mutta ikinä aiemmin niitä ei oltu kohdistettu minulle. Minä olin ilmeisesti äsken mainittu Hurmepentu. Vaihtaessani asentoani hieman mukavammaksi tajusin, että kirkkaus ympäröi minua. Nyrpistin kasvojani ja kirkkaus katosi. Varovasti rentoutin kasvoni ja kirkkaus ilmestyi jälleen. Nyt erotin jo, että suoraan siellä minne näin oli jokin terävistä asioista muodostuva tiheään punottu seinämä. Pyörähdin selältäni vatsalleni ja lähdin mönkimään pois tuon lämpöisen sekä pehmeän asian luota. Kirkkaus lisääntyi ja pysähdyin hetkeksi. Ympärilläni näkyi suuria sekä hieman pienempiä asioita, jotka liikehtivät. Möngin vielä hieman, mutta pysähdyin säikähtäneenä, kun kuulin äänen:
"Hurmepentu, minne sinä olet menossa?" Olin hetken aloillani säikähtäneenä, kunnes tajusin äänen pitäjän olleen tuttu. Käännyin äänen päästäjää kohti ja järkytyin hieman tajutessani, että ääntä piti suuri pehmeä asia, jonka suojissa olin ollut. Ilma tuntui jännittyneen, joka sai minutkin varautuneeksi. Yhtäkkiä suuri pehmeä asia ääntelehti:
"Hurmepentu! Sinähän olet avannut silmäsi!" Katselin suurta isoa asiaa, joka äännähti jälleen:
"Olen Vapaudenlento ja hoidan sinua."
"Vapaudenlento", vinkaisin olettaen, että tuoksi tuota isoa pehmeää asiaa kutsuttiin. Vapaudenlento vaikutti tyytyväiseltä, joten päätin esitellä lisää taitojani:
"Hurmepentu."
"Hyvä!" Vapaudenlento äännähti ja veti minut lähemmäs itseään suurella pehmeällä asialla, jota katsoin kummissani.
"Häntä", Vapaudenlento äännähti minulle.
"Hentä", vinkaisin yrittäen matkia, mitä Vapaudenlento oli äännehtinyt.

Olin jo oppinut, mitä tarkoittivat Vapaudenlento, Hurmepentu, häntä, mikä ja kissa. Väsymys ja outo tunne sisälläni ajoivat minut lähemmäs Vapaudenlentoa.
"Onko sinulla nälkä?" Vapaudenlento äännähti lämpimästi. Imettyäni hetki tuota lämmintä nestettä kävin kippuralle lähelle Vapaudenlentoa.

//Tää on kyl kauhee katastrofi, mut nautinpahan tän kirjottamisesta :')

Nimi: Naalitähti

13.04.2018 17:59
Oloni oli kerrankin kepeä, vaikka olinkin pudonnut muutama päivä sitten kalliolta. Minun olisi pitänyt olla varovaisempi ja muistaa, että lumi voisin pettää hyvinkin helposti näin hiirenkorvan alun aikana. Pudistelin päätäni. Tunsin itseni idiootiksi kun olin herännyt Matkijakielen näkemisen jälkeen. Naaras oli ottanut yhden elämän jälleen pois minultani. Tuntui oudolta, että olin menttänyt melkein puolet elämistäni. Käännyin katsomaan ympärilläni olevaa klaania. Minun tulisi tehdä jotakin. Samaan aikaan minut kuitenkin valtasi sama lämmin tunne. Aurinko sulatti pikkuhiljaa reviiriä. Myös klaani tuntui siltä, että se alkoi lämmetä ja toipua. Ilmassa oli pitkän lehtikadon jälkeen taas toivoa. Pian olisi jo viherlehti ja kaikki olisi jälleen hyvin. Huokasin helpotuksesta ajatuksesta, että klaani alkoi taas palata luoksemme. Nostin katseeni ylös mustista tassuistani. Aajatuksiini juolahti partioiden järjestäminen. Siispä lähdin heti muiden kissojen luokse. Pysähdyin suurkiven eteen.
"Vireviiksi ja Herhiläisraita!" kutsuin sotureita hyvinkin kovaan ääneen. Ennen pitkää luottasoturini sekä yksi melko tuoreista sotureista saapui luokseni. Nyökkäsin heille nopeasti lämpimät tervehdykset.
"Tulette kanssani rajapartioon", maukaisin sotureille.
"Hallsydän sinä lähden johtamaan metsästyspartiota, johon otat mukaasi Liskoloikan sekä Hiirikorvan", ohjeistin Hallsydäntä, joka oli lähelläni. Huomasin kyllä sivusilmälläni Pyryviiman, mutta ajattelin antaa varapäällikölle päivän vapaata hänen tehtävistään. Jotkut tarvitsivat taukoa. Sama päti myös Tuuliklaanin varapäällikköön. Lopulta lähdin nopealla hännänheilautuksella sotureita ohjeistaen kohti Jokiklaanin ja Tuuliklaanin välistä rajaa. Tahdoin tarkistaa oliko jokin vialla. Leiristä päästyäni lähdin juoksemaan nopeampaan tahtiin. Silloin Vireviiksi ja Herhiläisraita kirivät tahtia vierelläni. Rajalla meitä odotti kuitenkin yllätys: Helmitähti sotureineen.
"Tulitko etsimään todisteita siitä, että olisimme kostoksi ylittäneet rajan?" kysyin hiukan kireästi päästessäni paikalle. "Sillä me pidämme kyllä kunniamme ja pysymme omalla puolellamme rajaa."

// Helmi?

Nimi: Tulihenkäys

13.04.2018 17:42
Käännyin katsomaan herännyttä Herukkapentua. Tyttäreni osoitti omaa mielenkiintoaan pientä tutkimusretkeämme kohtaan. Käännyin katsomaan myös nukkuvaa Maahäntää sekä Lakkapentua.
"Minun puolestani voit tulla, mutta minun täytyy kertoa emollenne että olette mukanani. En muuten voi viedä teitä ulos pesästä", maukaisin pienesti hymyilen. Herukkapentu näytti heti hiukan enemmän innostuneemmalta kuin äsken. Välillä minusta tuntui, että tyttäreni oli kuullut minut.
"Odotakaa tässä", sipaisin nopeasti hännälläni Karpalopennun selkää. Astelin rennosti Maahännän vierelle. Laskeuduin varoen maantasalle ja kosketin kumppanini nenää.
"Hei vain kaunokainen", maukaisin kumppanilleni. Pystyin jo päässäni kuvitella kuinka pentuni tirskuivat sanoilleni. tai sitten kuulin ne oikeasti, en ollut aivan varma. Maahäntä kiemurteli hiukan paikoillansa. Naaras kuitenkin avasi silmänsä ja katsoi minua. Hymyilin Maahännälle.
"Aioin viedä Karpalopennun sekä Herukkapennun tutustumaan leiriin. Kävisikö se sinulle?" kysyin naaraalta hymyilen. En tajunnut miksi hymyilin aina naaraan seurassa. Ehkä hän todella saikin minut niin hyvälle tuulelle, että en voinut olla hymyillä.
"Entä Lakkapentu?" naaras kysyi minulta hiukan unisena. Naurahdin hiljaa.
"Hän nukkuu vielä vierelläsi. En olisi herättänyt sinua, mutta tahdoin sinun tietävän missa pentusi ovat", vastasin hiukan huvittuneena. Maahäntä nyökkäsi pienesti ja haukoitteli. "Pentujen perään katsominen on raskasta."
"Tiedän, olen nähnyt kuinka katsot heidän peräänsä", maukaisin välissä. Joskus minun ehkä kannattaisi vain pitää suuni kiinni ja antaa edes kumppanini sanoa puhuttavansa loppuun.
"Katso heidän perään tarkkaa", Maahäntä mumisi unisena silmiänsä ummistaessa. "Luotan sinuun."
Pian kumppanini olikin jo vaipunut uudestaan uneen. Katsoin hänen peräänsä hymyilen. Käännyin lopulta Karpalopennun ja Herukkapennun suuntaan.
"Minne haluatte ensimmäiseksi?" kysyin rennosti kaksikolta.

// Karpalo? Herukka?

Nimi: Hurmepentu

12.04.2018 18:50
Käperryin sykkyrälle vielä tiukemmin kylmyyden lävistäessä pienen kehoni. Tunsin kuinka jokin lämmin sekä pehmeä ympäröi minut. Tuon kaiken pehmeyden keskeltä kuulin erilaisia ääniä:
"Jos te menette tutkimusretkelle, voinko tulla mukaan?" Ääni oli minulle täysin tuntematon, mutta oletin äänen päästäjän olevan samanlainen kuin muutkin ääntelevät asiat. Yhtäkkiä lämmin katosi ympäriltäni. Pieni hätäännys iski jo minuun ja lähdin automattisesti tavoittelemaan tuttua tuoksua. Allani jokin hankautui minua vasten edetessäni. Tuoksu voimistui, kunnes tunsin jälleen tutun pehmeän lämmön kehoani vasten. Outo tunne sisälläni käski minua suunnistamaan lämpimän aineen luo joka sai lämmön valtaamaan kehoni. Pian imin nestettä nälkäisenä.

//Joku saa jatkaa jos tahtoo...

Nimi: Okatassu

12.04.2018 16:15
Istuskelin oppilaidden pesällä ja katselin klaania. Leiri oli aamuauringon valaisema ja kaikki kissat joko olivat partiossa tai jutustelivat muille.
"Hei, suunnittelin tänään taisteluharjoituksia. Mennäänkö?" mestarini Leutotaival sanoi.
"Joo, lähdetään", hihkuin ja hypin mestarini perässä ulos leiristä.
"Kävellään vähän matkaa yhdelle aukealle alueelle", Leutotaival selitti ja jatkoi matkaa.
"Onko se tuo?" kysyin ja osoitin puitten varjostamaa aluetta tassulla.
"Ei aivan, mutta enää vähän matkaa", mestarini sanoi ja hymyili.
"Onko se tuo, tai tuo?" kysyin ja osoitin ensin toista aluetta ja sitten edessä näkyvää aluetta.
"Tuo tuolla", Leutotaival sanoi ja johdatti minut sinne. Edessämme avautui suuri hiekkakuoppa, joka ei ollut syvä. Sen ympärillä aukesi niitty, joka jatkui tosi pitkälle.
"Katsohan, ensiksi tehdään helppoja juttuja jotta opit oikeat liikeradat ja hyvän tekniikan. Sitten kun osaat kaiken tuon teemme vaikeampia asioita", Leutotaival selitti.
"Joo, aloitetaan", sanoin.
"Ensin ihan vain huitaisu, sillä saa toisen huomion muualle ja mahdollisesti myös haavan toisen kuonoon, jotta pääsee tekemään enemmän, miten nyt sanoisin, vahinkoa", mestarini selitti.

//Leuto?

Nimi: Elandra

11.04.2018 16:57
Kiekurapentu: 16kp - Onnea oppilaalle! Mestarisi on Hunajaviiksi.

Yrttitassu: 13kp -

Leutotaival: 47kp! -

Naalitähti: 99kp! -

Pintapentu: 15kp - Onnea oppilaalle! Mestarisi on Tulihenkäys.

Tulihenkäys: 79kp! -

Hunajaviiksi: 11kp -

Kultaliekki: 4kp -

Havuviiksi: 26kp! -

Lieskatassu: 3kp - Onnea soturille!

Lepakkoliito: 21kp! -

Okatassu: 8kp -

Karpalopentu: 101kp! - Voit nimetä itsesi oppilaaksi halutessasi. Mut pennut jäävät pennuiksi vaikka siksi, että ovat kehitykseltään hieman jäljessä. Jos päätät nimetä kissan oppilaaksi, mestariksi tulee Kultaliekki(ilmoita nimityksestä sitten ilmoituksiin)

Lakkapentu: 8kp -

Tillipentu: 5kp -

Herukkapentu: 15kp -

Tähtimöpentu: 5kp -

Timoteipentu: 6kp -

Nimi: Herukkapentu

11.04.2018 16:13
Heräsin emon vierestä, mutta en vielä jaksanut nousta ylös, enkä avata silmiäni. Minua väsytti yhä unen jäljiltä, mutta höristin huomaamattomasti korviani kuullessani vaimeaa mutinaa läheltäni.
"Valitettavasti Juolukkapentu ei tule enää takaisin", tunnistin vaimean äänen isäni ääneksi. Erotin hieman surumielisen vivahduksen isän äänessä ja tunsin sydämessäni pelästyneen pistoksen. Juolukkapentu! En tiennyt, mitä veljelleni oli käynyt ja halusin tietää, miksei hän nukkunut meidän kanssamme enää. Ensin hän oli ollut meidän kanssamme, ja seuraavaksi veli oli vain... kadonnut. En tiennyt, missä Juolukkapentu oli nyt, mutta ilmeisesti isän sanoja ajatellen isä tiesi. Tulihenkäyksen äänensävystä kuitenkin päättelin, että se ei ollut kovin mukava asia. Ja Juolukkapennun piti tulla takaisin! Hän ei voisi olla tulematta takaisin, sillä Tuuliklaani ja hänen sisaruksensa tarvitsivat häntä!
"Miten niin hän ei tule enää takaisin?" kuulin Karpalopennun tiukkaavan hieman huolestuneella äänellä. Ilmeisesti veljenikään ei ollut kovin perillä Juolukkapentuun liiittyvistä asioista, ja mietti saman kaltaisia juttuja, kuin minä. Puristin silmiäni tiukemmin kiinni, en tahtonut uskoa, ettei Juolukkapentu tulisi enää takaisin. Kyllä hänen täytyi voida tulla takaisin, ei kukaan vain voinut kadota jäljettömiin hetkessä, eikö?
"Poika, olen niin pahoillani", Tulihenkäys naukaisi hiljaa osoittaen sanansa Karpalopennulle. Veljeni ei vastannut isälle, kuulin ainoastaan kevyet, mutta laahaavat käpälänaskeleet, kun veljeni tassutti kauemmas. Luultavasti tämä ajatteli veljeämme ja aloin itsekin ajatella, millainen Juolukkapentu oli oikeasti ollut. Käperryin tiukemmalle kerälle ja annoin pienen kyyneleen vierähtää poskelleni. Entä jos isän sanat olivat totta? Entä jos Juolukkapentu oli oikeasti jättänyt meidät tänne, eikä enään palaisi? Entä jos en koskaan tutustuisi häneen, tai näkisi hänen silmiään? Tahdoin Juolukkapennun tulevan takaisin, ei tämä ollut hauska pila! En edes kunnolla tuntenut Juolukkapentua, vaikka hän oli veljeni ja se ei ollut reilua!
"Isä, voimmeko me mennä tutkimusretkelle pesän ulkopuolelle?" Karpalopentu kysyi lopulta. Avasin silmäni, sillä tutkimusretkestä en tahtoisi jäädä paitsi, vaikka olinkin yhä apealla tuulella. Tajusin, että Juolukkapentu ei koskaan näkisi leiriä, tai pääsisi tutkimusretkelle, mutta työnsin ajatuksen syrjään. En minä sille enää mitään mahtanut, ja ehkä Juolukkkapentu olisi jossain muualla, vaikka jossain muussa klaanissa. Ehkä Juolukkapentu ei vain ollut tykännyt Tuuliklaanista ja lähti siksi jonnekin muualle, eikä tulisi enää takaisin. Mietin hetken, kuinka onnellinen elämä Juolukkapennulla varmasti olisi ja nousin sitten tassuilleni.
"Karpalopentu", naukaisin saadakseni veljeni huomion ja tämä käänsi päätään suuntaani. "Jos te menette tutkimusretkelle, voinko tulla mukaan?" Kallistin päätäni ja lähdin tassuttamaan kohti veljeäni ja isääni. Vilkaisin vielä taakseni, jossa emo ja Lakkapentu nukkuivat. Lakkapentu ei luultavasti edes tiennyt, ettei Juolukkapentu tulisi takaisin, sillä hän nukkui. Minun kävi häntä hieman sääliksi, sillä jos Juolukkapentu ei oikeasti tulisi takaisin, minusta ei olisi kivaa luulla, että hän voisi palata.

// Karpalo? Tuli? Lakka?

Nimi: Karpalopentu

10.04.2018 15:13
"Ei ole olemassa yhtäkään tapaa, jolla saisin tämän kuulostamaan oikealta." Isä tuskin pystyi katsomaan minua silmiin puhuessaan. Hänen katseensa oli valahtanut ensin maahan ja liukunut siitä sitten hitaasti emooni ja siskoihini, jotka nukkuivat kaikessa rauhassa yhteisellä sammalpedillämme.
"Isä", inahdin hiljaa. Isän vihreiden silmien sumea katse kohdistui minuun hetken ajan jopa hieman hämillään. En ymmärtänyt, miksi isä oli niin murheen murtama.
"Karpalopentu", hän aloitti vaisusti. "Sinun täytyy kuunnella minua nyt hyvin tarkkaan."
Höristin uteliaana korviani. Katsoin isääni toiveikkaana. Ehkä hän nyt viimeinkin paljastaisi minulle syyn Juolukkapennun mystiselle katoamiselle.
"Juolukkapentu on mennyt Tähtiklaaniin", hän sai piinaavan pitkältä tuntuneen hiljaisuuden päätteeksiä sanottua.
Huokaisin helpotuksesta. Ainakin isällä oli veljeni olin paikka tiedossa. "Tuleeko hän takaisin? Voiko hän kertoa millaista siellä on?" kyselin innoissani. Vaikka Juolukkapentu oli avannut silmänsä minua ja siskojamme myöhemmin, oli hän jo päässyt näkemään sellaisen paikan, missä emme olleet vielä edes käyneet.
"Minä ja emosi voimme kertoa hiukan sinulle Tähtiklaanista", isä lupasi, mutta huomasin, ettei hän kertonut koko totuutta.
"Miksi Juolukkapentu ei voi?" hämmästelin.
"Valitettavasti Juolukkapentu ei tule enää takaisin", sanoi isä, jonka ääni oli surun säestämä. Hän käänsi katseensa toisaalle huultaan purren.
"Miten niin hän ei tule enää takaisin?" Aloin jo huolestua. Jos se paikka, minne Juolukkapentu oli mennyt, ei kerta ollut kovin paha paikka, niin miksi hän ei sitten palannut luoksemme - minun luokseni. Olinko suututtanut hänet jotenkin? Jos olin niin miksei veli ollut antanut minulle tilaisuutta pyytää anteeksi?
"Poika, olen niin pahoillani", isä yritti, mutta en enää kuunnellut häntä. Käänsin tälle selkäni ja laahustin pesän perimmäiselle nurkalle, missä minulla oli yleensä ollut tapana odotella, että emo, siskot ja ehkä vielä myös Juolukkapentukin heräisivät. Emo ja siskot avasivat silmänsä joka aamu, mutta veli oli pitänyt ne visusti kiinni, enkä harmikseni ollut kuullut hänen toivottavan vielä kertaakaan hyvää huomenta minulle. Joka aamu minä kuitenkin heräsin aina toivottamaan hänelle hyvät huomenet ennen kuin aloitin päivän leikit siskojeni kanssa.
Työnnyin pesän peräseinässä olevasta aukosta syvemmälle oksien sekaan ja käperryin pieneksi keräksi. Lohduton nyyhkytys pyrki päästä kaikkien kuultavaksi, mutta minä nielin kyyneleeni ja pysyin vahvana. Tahdoin olla iso ja voimakas, kun Juolukkapentu palaisi takaisin luoksemme. Sitten minä voisin kantaa häntä selässäni minne hän ikinä mielikään. Voisin viedä hänet tapaamaan Ruusupiikkiä ja Villatassua sekä katsomaan suurta liukasta kiveä aukiolla. Sitten me voisimme olla piilosilla siskojemme kanssa ja leikkiä sammalpallolla.
Vedin syvään henkeä ja peruutin ulos piilostani. Kohtasin isän surusta sumenneiden vihreiden silmien katseen, jotka katsoivat minua suoraan omiin silmiini. Astelin varovasti hänen luokseen ja painoin pääni tämän jalkaa vasten. Hento, surumielinen vikinä pääsi karkaamaan huulieni raosta ilmoille. Minun oli kamala ikävä veljeäni, mutten tahtonut näyttää suruani isälle, emolle tai edes siskoilleni. Olisi pysyttävä vahvana, kasvaa isoksi ja voimakkaaksi - siten voisin pitää perheeni turvassa, eivätkä he katoaisi, kuten Juolukkapentu. En halunnut kadottaa enää ketään. Se oli sydäntä riipaisevaa.
"Isä, voimmeko me mennä tutkimusretkelle pesän ulkopuolelle?" kysyin hiljaisuuden tuntuneen jatkuttua jo ikuisuuden. Halusin saada ajatukseni toisaalle katoamisesta ja Juolukkapennusta.

//Tuli?

Nimi: Tulihenkäys

09.04.2018 15:04
Olin syystäkin lykännyt tätä keskustelua Karpalopennun kanssa. En olisi koskaan tahtonut kertoa hänelle sitä totuutta, että hänen veljensä oli kuollut. Karpalopentu oli jäänyt pentutarhalle omien siskojensa armoille. Tai riippuu toki kuinka sen ottaa. Purin hampaani yhteen, sillä sanat juuttuivat kurkkuuni. Mitkä olisivat oikeat sanat siihen, että kertoisin omalle pojalleni kuinka hänen veljensä kuoli? Lopulta Juolukkapentu oli kyllä kuollut rauhallisesti, mutta kukaan tuskin noin nuorena tahtoisi kuulla sitä totuutta.
"Ei ole olemassa yhtäkään tapaa, jolla saisin tämän kuullostamaan oikealta", maukaisin todella hiljaa. Niin hiljaa, että vain itse kuulin sen. Minun oli silti kuultava tuo karu totuus ääneen. Katsoin nopeasti Karpalopentua suoraan hänen odottaviin silmiinsä. Hänen katseensa oli särkeä sydämeni. Käännyin katsomaan nopeasti Maahäntää ja toivoin häneltä tukea. Sitä ei kuitenkaan ollut saatavilla, sillä kumppanini nukkui Lakkapennun sekä Herukkapennun kanssa. Kolmikko näytti niin rauhaisalta.
"Isä", Karpalopentu inahti. Käännyin katsomaan poikaani hetken ajan hämilläni, aivan kuin olisin unohtanut mistä olimme äsken puhunut. Kumppanini näkeminen sai aina ajatukseni pois ikävistä asioista. Maahännän lähellä uskalsin olla oma itseni. Mutta niin uskalsivat pentummekin. Ja Juolukkapentu oli meidän pentumme.
"Karpalopentu", aloitin hiljaa, jotta saisin pennun huomion varmasti itseeni. "Sinun täytyy kuunnella minua nyt hyvin tarkkaan."
Karpalopentu hörissti korviansa ja katsoi minua niin viattomasti. Suljin hetkeksi silmäni ja hengitin rauhalliseen tahtiin.
*Totuus Tulihenkäys, totuus*, hoin pääni sisällä, sillä harkitsin eräässä vaiheessa pojalleni valehtelemista. *Et voi valehdella hänelle päin kasvoja. Millainen isä sinä todella tahdot olla? Kylmä vai lämmin? Välittävä vai hylkäävä?*
Miksi ihmeessä kävinkään valtataistelua itseni sisällä, kun minun täytyisi kertoa Karpalopennulle Juolukkapennusta.
"Juolukkapentu on mennyt Tähtiklaaniin", maukaisin lopulta katse vaeltaen pois pojastani omiin tassuihini. Karpalopentu heilautti häntäänsä.
"Tuleeko hän takaisin? Voiko hän kertoa millaista siellä on?" pentu kysyi innoissansa.
"Minä ja emosi voimme kertoa hiukan sinulle Tähtiklaanista", vastasin kysymykseen. Vaikka tosin jätin vastaamatta ensimmäiseen kokonaan. Karpalopentukin huomasi sen hyvin helposti.
"Miksi Juolukkapentu ei voi?" poikani kysyi viattomasti.
"Valitettavasti Juolukkapentu ei tule enää takaisin", vastasin surullisena.

// Karpalo? Toivottavasti en hitannu liikaa

Nimi: Karpalopentu

07.04.2018 16:38
Avasin silmäni tuntiessani lämpimän valonsäteen osuvan kasvoilleni. Olin ilmeisesti edelleen siinä oudolta tuoksuvassa pesässä, jossa Ruusupiikki asusti Villatassun kanssa.
Nousin haukotellen seisomaan neljälle yllättävän pitkälle raajalleni ja otin muutaman haparoivan askelen sammalpedin reunan suuntaan. Yritin räpytellä unihiekkaa pois silmistäni, mutta lopulta päädyin istahtamaan alas, nuolaisemaan vasenta etutassuani ja pyyhkimään naamani, ihan kuten emo pesi minut aina aamuisin.
"Huomenta, Karpalopentu", Ruusupiikki maukui pesän toiselta puolelta. "Mikä on vointi?"
"Päähän ei enää satu", sanoin hymyillen ja kipitin hänen luokseen turkki ihan sekaisin. "Onko se hyvä merkki?" Halusin jo palata emon ja siskojen luo kotipesälle. Ehkä Juolukkapentukin olisi ilmestynyt sinne yön aikana.
"Erittäin", vanha naaras kehräsi ja kumartui koskettamaan nenällään korvaani. "Ennen kuin päästän sinut takaisin pentutarhalle, haluaisin tehdä pari testiä sinulle."
"Meneekö siinä kauan?" kysyin kallistaen päätäni
hieman ihmeissäni. "Ja mitä ne testit tarkkaan ottaen ovat?" Ruusupiikki oli sanonut minulle olevansa klaanin parantaja. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä se sellainen klaanin parantaja teki, mutta ehkä se selviäisi minulle jossain vaiheessa.
"Ei mene", Ruusupiikki vakuutteli. "Seuraa minua."
Tepastelin hänen perässään nuuhkien ilmaa uteliaana. Kun pääsimme lähemmäs aukkoa, josta isä oli eilisiltana pujahtanut kadoksiin, tunsin ilmavirran muuttuvan kylmemmäksi kuin syvemmällä pesässä, jossa oli ollut minusta ihan mukavan lämmintä.
Pörhistin karvani suojaksi viimalta. Valo tuntui häikäisevän kirkkaalta silmissä, kun Ruusupiikki astui pois edestäni ja antoi minulle tilaa tulla rauhassa ulos aukosta. Suuni loksahti auki, kun aloin erottaa useiden suurten kissojen hahmoja aukiolla. Tällä kertaa kissat eivät olleet nukkumassa, vaan he pyörivät ympäri aukiota iloisesti toisilleen puhellen.
"Mikä tämä paikka on?" henkäisin hiljaa ja käännyin katsomaan Ruusupiikkiä, jonka vihreiden silmien katse lepäsi aukiolla oleskelevissa kissoissa.
"Tämä on Tuuliklaanin leiri", Ruusupiikki vastasi. "Sinä kuulut Tuuliklaaniin, kuten isäsi, emosi ja siskosi. Minäkin olen tuuliklaanilainen, mutten toimi soturintehtävissä, vaan hoidan sairaita ja haavottuneita."
Silmät ymmyrkäisinä hämmästyksestä siirsin katseeni jälleen aukion kissoihin, jotka kuuluivat Tuuliklaaniin, kuten minäkin. Oli pieniä ja suuria kissoja, vanhoja ja nuoria, äänekkäitä ja hiljaisia - heitä oli niin paljon, että tuskin pystyin edes laskemaan, montako kissaa näin.
"No niin, juoksepa tuon pienen kiven luo ja sitten takaisin", Ruusupiikki opasti viereltäni ja osoitti hännänpäällään pientä kiveä, joka oli muutaman hännänmitan päässä meistä.
"Selvä on", vastasin pirteästi ja juoksin pienen kiven luo niin nopeasti kuin vain suinkin käpälistäni pääsin. Sitten palasin takaisin Ruusupiikin luo.
"Oikein hyvä, kokeile juosta vielä toisen kerran", hän sanoi päätään nyökytellen.
Kiepahdin ympäri ja juoksin toisen kerran kiven luokse. Tällä kertaa tunsin olevani jo paljon hengästyneempi. Kun lähdin palaamaan takaisin, hengittäminen kävi entistä vaikeammaksi. Lopulta kun pääsin Ruusupiikin luo, en voinut olla pidättelemättä nauruani kuullessani oman hengitykseni. Se rahisi hassusti. Käännyin katsomaan Ruusupiikkiä kikattaen, mutta harmikseni huomasin, ettei häntä naurattanut. Hän näytti pikemminkin huolestuneelta.
"Mitä nyt?" kysyin rahinan lomasta.
"Ei mitään", Ruusupiikki naukui nopeasti ja väläytti minulle pienen, ehkä jopa hieman hermostuneen oloisen hymyn. "Voit palata takaisin pentutarhalle."
"Mutta en minä tiedä, missä pentutarha on", sanoin hölmistyneenä.
"No, minä saatan sinut sitten sinne", hän tokaisi ja viittasi minua seuraamaan. Katseeni kuitenkin harhautui aivan toisaalle. Huomasin isäni saapuvan aukiolle parin muun kissan kanssa. He kantoivat mukanaan outoja karvaisia otuksia, samanlaisia mitä isä toi aina emolle.
Lähdin tassuttamaan isän luo häntä innosta pystyssä, ja kun hän näki minut, tuon kasvoille nousi helpottunut hymy.
"Nukuitko hyvin?" hän kysyi.
"Joo, päähänkään ei enää satu", hihkaisin.
"Sepä hyvä", isä hymähti.
"Karpalopentu!" Ruusupiikki hölkytti luoksemme säikähtäneenä. "Et saa kadota tuolla tavoin!"
*Miksen minäkin saa kadota, kuten isä ja Juolukkapentu?* tuumin harmistuneena, mutta pakottauduin vääntämään kasvoilleni pahoittelevan hymyn ja naukumaan hänelle:
"Anna anteeksi. Halusin vain tulla tapaamaan isää, kun näin hänet täällä."
"No, hyvä on", Ruusupiikki huokasi ja kääntyi sitten isäni puoleen: "Minulla olisi sinulle kerrottavaa - liittyen Karpalopentuun."
"Selvä", isä sanoi vakavoituen. "Minä saatan Karpalopennun takaisin pentutarhalle, niin puhutaan sitten." Sen jälkeen hän hipaisi hännänpäällään kylkeäni ja opasti minua erään aukon suuntaan, jonka tunnistin pian oman kotipesämme aukoksi.
"Isä? Missä Juolukkapentu on?" kysyin vielä ennen kuin astuimme sisälle pesään. Isän katse synkkeni, kuten aina, kun utelin häneltä veljestäni. Ehkä hän tällä kertaa osaisi vastata minulle jotakin?

//Tuli?

Nimi: Karpalopentu

06.04.2018 22:15
"Poika, kuuletko minua?" Raotin hitaasti silmiäni. Ensin näin edessäni suuren tumman möhkäleen, joka alkoi hiljalleen saada piirteitä ja erottua lopulta isäksi, joka katsoi minua vihreät silmät huolesta kiiltäen.
"Isä? Mitä sinä täällä teet? Sinunhan pitäisi olla etsimässä Juolukkapentua", murahdin hampaita kiristellen. Päätäni jomotti kipeästi ja jostain kumman syystä tunsin oloni kovin tokkuraiseksi ja voimattomaksi.
Ennen kuin isä ehti sanoa mitään, paikalle saapui ajan kuluttaman näköinen vaalea naaras, joka katseli minua ystävällisesti hymyillen. Hänen vierellensä saapui vähän pienempi valkean ja mustan kirjava kolli.
"Kas, täällä ollaankin jo hereillä", naaras tokaisi.
Hänen vieressään seissyt kolli kumartui nuuhkaisemaan minua. Refleksistä huitaisin hänen kuononsa kauemmas naamastani ja peräännyin korvia luimistellen.
"Karpalopentu, ole varovainen niiden kynsiesi kanssa. Ne voivat vielä osua jotakuta silmään", isä nuhteli pieni hymy huulilleen pyrkien ja näpäytti minua kevyesti lapaan hännänpäällään selvästi huojentuneen näköisenä.
"Päähän sattuu", valitin ja hieraisin varovasti toisella etukäpälälläni päätäni. Silloin tajusin vasta ensimmäisen kerran vilkaista kunnolla ympärilleni ja hämmästyksekseni huomasin, etten ollut kotipesällä tai edes siinä paikassa, jossa sijaitsi se suuri liukas kivi.
"Hänellä taitaa olla lievä aivotärähdys", nuori kolli sen vanhan naaraan vierestä naukui ja vilkaisi minua vaivihkaa sivusilmällä.
"Aivo- mikä?" kysyin kulmiani kurtistellen, mutta jälleen kerran tunsin jääväni ulkopuoliseksi, kun isäkin yhtyi mukaan kaksikon keskusteluun. He tuskin enää edes huomasivat minua.
"Hänen on paras jäädä täksi yöksi valvovan silmämme alle pään sisäisten vaurioiden varalta", naaras maukui isälle hiljaa.
"Onko hän varmasti kunnossa?" isä vaati saada tietää. Sen enempää en ehtinyt kuulla, kun nuori kolli olikin jo kääntynyt minun puoleeni ja katsoi minua nyt vienosti hymyillen.
"Minun nimeni on Villatassu. Sinä olet kai Karpalopentu, oletan?" hän sanoi.
"Joo", vastasin hieman poissaolevana ja yritin kuikuilla Villatassun ohitse isääni ja vanhaan naaraaseen, jotka kävivät edelleen kiivaan oloisina keskusteluaan.
"Onko sinun nälkä?" Villatassun kysymys sai minut palaamaan takaisin hänen pariinsa.
"Tuleeko sinulta maitoa?" kysyin puolestani. Halusin kiihkeästi saada tietää, mitä hänen takanaan oli meneillään.
"Hyvä on." Isän syvä huokaus kuului. Hän asteli luokseni ja kumartui sitten laskemaan hellän nuolaisun päälaelleni. "Minä menen nyt. Nuku hyvin, pikku soturi."
"Odota!" huudahdin. "Minne sinä nyt menet? Entä Juolukkapentu? Missä hän on?" En saanut kysymyksiini enää vastausta. Isä oli poissa, kadonnut, kuten aikaisemminkin.
"Minä olen Ruusupiikki, klaanin parantaja." Epätoivoinen katseeni singahti vanhaan naaraaseen, joka oli istahtanut ikioman sammalpetini vierelle.
"Miksi minä olen täällä?" vingahdin hämmentyneenä ja laskin pääni etukäpälieni varaan irrottamatta katsettani Ruusupiikin vihreistä silmistä, jotka tuikkivat hyväntuulisesti.
"Putosit ilmeisesti yrittäessäsi kiivetä Klaanikiven päälle ja löit pääsi", hän selvensi.
"Muistan vain, että yhtäkkiä en enää saanutkaan happea ja korvissa alkoi siristä", sanoin yrittäen pinnistellä muistaakseni edes vähäsen viime hetkien tapahtumista, mutta en saanut aikaan kuin vain kuvan tummasta kannesta, jota täplittivät monet jäniksenkäpälälliset pieniä loistavia pilkkuja.
"Et siis saanut happea?" Ruusupiikki toisti mietteliään kuuloisena.
"Niinhän minä juuri sanoin!" kivahdin jo väsyneenä turhanpäiväiseen kyselyyn ja jaaritteluun. Pääni oli ihan pyörällä kaikesta isäni ja vanhan naaraan - jonka nimi oli Ruusupiikki - höpinöistä sekä Juolukkapennun mystisestä katoamisesta.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus huutaa", nau'uin nopeasti ja väläytin naaraalle pahoittelevan katseen. "Olen vain niin väsynyt ja hämmentynyt tästä kaikesta, etten edes pysy perässä." Suljin silmäni hetkeksi ja vedin syvään henkeä yrittäen rauhoitella itseäni.
"Ehkä sinun olisi paras levätä nyt", Ruusupiikki maukui lempeästi ja peitteli minut sammalilla. Se sai tuntemaan oloni turvalliseksi ja kotoisaksi, ihan kuin olisin ollut emon sylissä.
Hiljalleen tunsin kehoni ja mieleni rentoutuvan ja lopulta tajusin vaipuneeni uneen.

//Joku?

Nimi: Lepakkoliito

06.04.2018 14:43
"Ei sitä tiedä vaikka he olisivat olleetkin", naukaisin huolestunut katse vaaleansinisissä silmissäni. Laskin katseeni kumppanistani pentuihin. Tuijotin tiiviisti heistä jokaista yksitellen. En antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos en olisi huomannut, että pennuillani olisi jokin hätänä. Parantajatkaan eivät huomanneet aina kaikkea. Juuri tällä hetkellä en luottanut kehenkään muuhun kuin Havuviikseen.
"Timoteipentu avaa silmänsä ensimmäistä kertaa!" Havuviiksi huudahti yhtäkkiä kyyristyessään samalla harmaaturkkisen pennun eteen. Silmäni kirkastuivat. Käänsin kylkeäni ja kyyristyin itsekin ainoan kollipennumme eteen. Hän räpytteli pikkuruisia silmiään hitaasti, aivan kuin aikoisi avata ne.
"Minkäköhän väriset silmät hänellä on?" kuiskasin innoissani. Turkissani pisteli jännittynyt tunne.
"Ehkä siniset niin kuin sinulla. Tai harmaat kuten Kaislalla", Havuviiksi arvuutteli. Laskin katseeni kumppanistani takaisin Timoteipentuun ja odotin aivan hiljaa. Kollipentu vinkaisi pienesti.
"Kaikki on hyvin. Voit avata silmäsi pikkuinen", kuiskasin silittäen samalla hitaasti Timoteipennun päälakea hännänpäälläni. Nuolaisin kevyesti pennun poskea. Samalla hetkellä hän avasi silmänsä.
"Aivan kuin sinä!" huudahdin iloisena ja huvittuneena. Timoteipentu tuijotti meitä silmät suurina. Tummanvihreät silmät, aivan kuten isällään. Havuviiksi naurahti iloisesti ja hieraisi hänen poskeaan kuonollaan. Olisin voinut tuijottaa hänen tummanvihreitä silmiään ikuisuuden.
"Hän on upea. Niin kuin muut pentummekin", sanoin ääni väristen. "Olen niin onnekas, kun saan olla heidän emonsa." Havuviiksi kosketti poskeani kuonollaan.
"Katsotaan nyt mitä hän tekee." Nyökkäsin innoissani. Timoteipentu tuijotti edelleen minua ja Havuviikseä vuorotellen. Hänen tummanvihreä utelias katseensa siirtyi vähitelleen Tillipentuun ja Tähtimöpentuun. Lopulta Timoteipentu kuitenkin lysähti vatsaani vasten makaamaan ja sulki silmänsä. Tirskahdin huvittuneena. Kiersin häntäni Timoteipennun pienen kehon ympärille ja katsoin häntä pitkään.
"Nuku hyvin, Timoteipentu", kuiskasin.

//Havu tai muut pennut? :3

Nimi: Havuviiksi

05.04.2018 18:47
“Onko sinulla nälkä?” kysäisin Lepakkoliidolta, joka katseli juuri pentujamme lempeä katse silmissään. Itselläni oli karmea nälkä, mutta en voinut syödä mitään ennen kuin olisin saalistanut klaanille.
“On! Minulla on aivan hirveä nälkä!” kumppanini vastasi, joka ei ollut mikään ihme. Nyökkäsin ja tassuttelin ulos pesästä. Metsästyspartio oli juuri palannut leiriin ja tuonut mukanaan tuoresaalista. Nyt kissat parveilivat saaliskasan ympärillä vieden saalista kuka mihinkin suuntaan. Tungin itseni muiden ohi ja onnistuin nappaamaan itselleni fasaanin. Tiesin, että Lepakkoliito piti enemmän jäniksistä kuin fasaaneista, mutta minulla ei ollut muuta tähän hätään. Ehkä voisin käydä myöhemmin saalistamassa ja tuoda hänelle jäniksen.
Taistelin tieni takaisin pentutarhalle ja annoin fasaanin Lepakkoliidolle. Naaras alkoi välittömästi syödä eikä välittänyt sulista, jotka varmasti kutittelivat hänen kurkkuaan. Minä puolestani aloin sukia pitkää turkkiani järjestykseen ja pysähdyin aina välillä ihastelemaan pentuja.
Kun Lepakkoliito oli lopettelemassa ateriaansa Ruusupiikki asteli oppilaansa Villatassun kanssa pesään.
“Me tulimme tarkastamaan pennut”, Villatassu ilmoitti. Kolli ja hänen mestarinsa Ruusupiikki aloittivat tarkistuskierroksen Maahännän pennuista. Kun vihdoin tuli meidän pentujemme vuoro Lepakkoliito oli jo syönyt ateriansa loppuun.
Ensimmäiseksi Ruusupiikki kumartui Timoteipennun puoleen. Parantaja käski oppilaansa tarkistaa kollipennun syke. Villatassu teki työtä käskettyä ja sanoi sykkeen olevan normaali. Ruusupiikki tarkisti asian vielä ja nyökkäili hyväksyvästi. Sitten parantaja katsoi pennun suuhun ja sanoi kaiken olevan kunnossa. He tekivät saman kaikille pennuille ja totesivat heidän kaikkien olevan terveitä kuin pukki.
Parantajan ja hänen oppilaansa lähtiessä pesästä Lepakkoliitto päästi ilman suustaan aivan kuin olisi pidätellyt hengitystään koko ajan.
“Luulitko sinä, että he olisivat sairaita tai jotain?” kysyin naurahtaen leppoisasti.

//Lepakkokepakko tai pennut? Sori tönkkö :c

Nimi: Naalitähti

04.04.2018 15:56
Nyökkäsin Leutotaipaleelle osanottoni. Ei olisi paljoa mitä voisin sanoa naaraan hyväksi. Tai en ainakaan osannut sanoa mitään muuta kuin muodollista ja tavallista, mitä jokaiselle surevalle kissalle sanottaisiin. Se, että sanoisin Räntäruusun olleen loistava soturi ei riittäisi viemään pois surua Leutotaipaleen silmissä tai tekemään edes oikeutta hänelle millään tasolla.
"Naalitähti", Saniaistähti kuiskasi puhujankiven päältä. Muut päälliköt olivat jo seisomassa kiven päällä. Helmitähti, Raetähti sekä Tihkutähti. Huokasin nyökätessäni Saniaistähdelle. Käänsin katseeni vielä kerran kohti Leutotaivalta.
"Olen pahoillani, mutta minun täytyy aloittaa kokoontuminen muiden päälliköiden kanssa", maukaisin pahoitellen, "kuitenkin, jos kaipaat jotakin jolle puhua, olen vapaa."
Käännyin pahoittelevasti vielä ympäri ja loikkasin muiden päälliköiden rinnalle. Järjestyksen mukaan Saniaistähti olisi ensimmäinen, joka aloittaisi keskustelun muiden klaanien asioista. Huomasin kuinka Myrskyklaanin päällikkö asteli muiden päälliköiden eteen kaikkien klaanien nähtäväksi.
"Klaanimme parantaja Kortelampi on valitettavasti kuollut, Tiikeriraivo siirtyi täten Myrskyklaanin viralliseksi parantajaksi. Hän on myös ottanut itsellensä parantajaoppilaan, Nuuhkutassun", Saniaistähti kertoi. Minusta tuntui, että oli velvollisuuteni kuunnella tarkkaan jokaisen päällikön sanat. Varsinkin kissoista, jotka kaikki olivat menettäneet. Meidän tulisi ottaa osaa heitä kohtaan.
"Klaanissamme on myös uusia sotureita sekä oppilaita. Tiaistassu ja Ruskotassu ovat saaneet soturinimensä. Heidät tunnetaan Tiaislauluna sekä Ruskolehtenä. Klaanissamme on myös uusi oppilas, Silkkitassu."
Uudet oppilaat ja soturit olivat mielestäni paras aihe, jonka päällikkönä sai kertoa muille. Se oli merkki siitä, että klaani jatkoi elämäänsä alamäistä huolimatta.
"Varapäällikkömme Mesiviiksi on jättänyt Myrskyklaanin ja muuttanut Jokiklaaniin. Uutta varapäällikköä ei ole vielä valittu. Ei lisättävää", Myrskyklaanin päällikkö kertoi ja perääntyi taaksepäin. Varapäällikön puuttuminen sai kissat hiukan hämmentyneiksi. Kuinka Saniaistähti ei ollut vielä onnistunut valita itsellensä varapäälliikköä? Aihe yllätti minutkin.
"Jokiklaanissa on kaksi uutta oppilasta: Ruskatassu ja Jäätikkötassu. Olemme myös saaneet uuden soturin Varistassusta tullessa täysi Jokiklaanin soturi. Hänet tunnetaan nykyään Varissiipenä", Helmitähden sanat kaikuivat nyt nelipuilla. En ollut edes huomannut kuinka naaras oli astellut muiden sotureiden eteen.
"Ja kuten Saniaistähti kertoi, Mesiviiksi on muuttanut Jokiklaaniin luoksemme", Helmitähti maukaisi. "Lopuksi huonompia uutisia. Kerkkätassu sekä Loikkatassu ovat kuolleet."
Naaras perääntyi muiden päälliköiden luokse antaakseen minulle tilaa astella klaanien eteen kertomaan Tuuliklaanin uutisista. En ollut seurannut Helmitähden asioiden kulkua kummemmalla tavalla, sillä olin edelleenkin sitä mieltä että hän oli syyllistynyt oman klaaninsa kautta Routakukan murhaan. Vetäisin henkeä sisään ja astelin useiden kissojen eteen. Kissoja oli edessäni monen värisiä, kokosia sekä ikäisiä. Eri silmäparit seurasivat minua tarkasti enkä ollut varma mistä aloittaa.
"Tuuliklaanissa on tapahtunut näinkin lyhyen ajan sisään hyvinkin paljon. Olemme saaneet uuden oppilaan, Okatassun sekä hyvin monta uutta pentua, kuten Kiekurapennun ja Pintapennun. Lepakkoliito synnytti myös Havusiikselle pennut Tillipennun, Timoteipennun sekä Tähtimöpennun. Myös Maahäntä on synnyttänyt pentuja Tulihenkäykselle. Heidän nimensä ovat Herukkapentu, Lakkapentu, Karpalopentu sekä Juolukkapentu", kerroin ylpeästi klaanini pentutilanteesta. Klaanin oppilastilanne näytti hyvinkin valoisalta. Tavallaan myös hyvin täytteiseltä. En ollut varma saisinko annettua pennuille oppilaiksi tullessa tarpeeksi hyvät mestarit. Saatan joutua antamaan uusilla sotureille oppilaat vaikka he eivät olisi valmiita siihen.
"Lopuksi, kuten kaikilla klaaneilla varmasti on", maukaisin hiukan hiljempaa, "minulla on huonoja uutisia."
"Räntäruusu sekä Kanelitassu ovat kuolleet. Samoin Routakukka", käänsin katseeni nopeasti Helmitähteen sekä ympärilläni oleviin Jokiklaanin kissoihin.
"Minulla on velvollisuus myös kertoa tarpeen tullen kuinka hän kuoli. Ja tämän tunnen hyvinkin tärkeäksi tiedoksi teille kaikille, varsinkin Myrskyklaanille. Routakukan tappoi jokiklaanilainen kissa. Jäljet olivat selvät eikä kukaan voi kiistää, että Routakukan ruumiin yllä ei olisi ollut Jokiklaanin ominaistuoksu. Myös tassunjäljet johtavat rajan ylitse puolin ja toisin. Suosittelen siis varovaisuuteen jokaisen klaanin suhteen."
Annoin kissojen ilmaista vapaasti omia mielipiteitänsä, sillä olin jo puhunut asiani. "Ei lisättävää."
Lopulta astelin takaisin muiden päälliköiden rinnalle antaen Tihkutähdelle tai Raetähdelle oikeuden puhua.

// Rae? Helmi?

Nimi: Leutotaival

02.04.2018 09:58
Kyyhötin hiljaa paikoillani muiden Tuuliklaanin kissojen takana. Kokoontumiset tuntuivat aina vain stressaavimmilta. Lisäksi saisin vielä uuden muistutuksen sisareni, Räntäruusun, kuolemasta Naalitähden aloittaessa puheensa Puhujankiven päällä muiden päälliköiden vierellä.
En ollut ehtinyt sopimaan välejämme naaraan kanssa, joka kalvoi edelleen sisintäni. Kaiken huipuksi Kultaliekkikään ei ollut päässyt seurakseni kokoontumiseen, josta johtuen tunsin oloni alati uhatuksi. Ensimmäiset kokoontumiseni olin oikeastaan viettänyt emoni seurassa, mutta hän ei ollut nyt mukana.
"Tämä ei sentään ole ensimmäinen kokoontumisesi. Mistä siis moinen hermostuneisuus?" Naalitähden rennon kuuloinen naukaisu sai minut hätkähtämään ja nostamaan katseeni valkeaan kolliin, joka asteli minua kohden verkkaista tahtia.
"Vai vaivaako sinua Räntäruusun kuolema?" hän kysyi varovaisesti päästyään luokseni. Laskin katseeni takaisin maahan. Päällikkö oli osannut lukea ajatukseni tuosta vain - oliko se oikeasti niin päälle päin näkyvää?
"Totta puhuen minua surettaa, etten ehtinyt sopia riitojamme Räntäruusun kanssa", huoahdin hiljaa. "Sillä vaikkemme ehkä tulleetkaan mitenkään erityisen hyvin toistemme kanssa toimeen - ja olimme kokoajan kynsimässä toisilta silmiä päästä - niin hän oli sentään siskoni, enkä voi koskaan saada samanlaista - ainakaan toivoakseni." Haikea hymy nousi kasvoilleni nostaessani jälleen katseeni Naalitähden meripihkasilmiin.
"Mutta mennyt on mennyttä, turha minun on enää sen perään surkutella", sanoin. "On aika mennä eteenpäin, tai jotain sinne päin."

//Naali? Sori, tosi mini. x(

Nimi: Karpalopentu

01.04.2018 19:15
"Missä Juolukkapentu on?" Kiersin ympäri pesää etsimässä veljeäni, joka oli kadonnut mystisesti jälkiä jättämättä eilisillan aikana.
Emo ja isä tuntuivat hyvin poissaolevilta, eikä kumpikaan tuntunut olevan kovin halukas puhumaan Juolukkapennusta, saati sitten hänen katoamisestaan. En voinut käsittää sitä, miksi he eivät tehneet mitään, kun rakas veljeni oli hukassa. Hänhän oli saattanut harhailla pesän seinässä olevasta aukosta ulkomaailmaan, mistä isä aina saapui päivittäin luoksemme.
"Karpalopentu." Isän synkkä naukuna kuului takaani tonkiessani vanhoja sammalia pesän perällä siinä toivossa, että löytäisin edes jonkinlaisen vihjeen. "Juolukkapentu ei palaa enää." Sanat tuntuivat suorastaan uhkuvan epätoivoa ja murhetta, mutten ymmärtänyt sille syytä. Veli toki saattoi olla kadoksissa, mutta ei se tarkoittanut, että vanhempieni pitäisi vielä luovuttaa. Yhdessä löytäisimme hänet varmasti, jos he vain vaivautuisivat yrittämään.
Heitin isääni hieman pettyneen katseen, mutten keskeyttänyt etsintöjäni vaan jatkoin sammalkasan nuuhkimista entistä tarmokkaammin. Kuulin isän huokaavan hiljaa ja nousevan seisomaan. Sen jälkeen hän supatti jotakin emon korvaan ja tallusti aukolle, jota ennen hän vielä maukui meille:
"Hyvää yötä, pennut." Sitten isä oli kadonnut, aivan kuten Juolukkapentukin. Ehkä hän oli sittenkin päättänyt mennä etsimään veljeäni. Isä saattaisi kaivata apuani, joten jätin vanhojen sammalien tonkimisen sikseen ja lähdin kipittämään kiireen vilkkaa isän perään, mutta ennen kuin edes ehdin aukon luokse, tunsin emon tarttuvan hampaillaan niskanahastani kiinni ja nostavan minut vierellensä. Katsoin emoa silmät suurina hämmennyksestä, ja kun yritin uudelleen lähteä aukon suuntaan, hän vetäisi minut yhä vain uudelleen takaisin.
"Miksi sinä noin teit?" kysyin hieman turhautuneena, sillä minulla oli jo hoppu saada isä kiinni, ennen kuin häntä ehtisi kovinkaan kauas aukosta, josta hän oli kadonnut ulkomaailmaan hetki sitten.
"Nyt on nukkumaanmenoaika", emo sanoi haikeasti hymyillen ja kumartui laskemaan päälaelleni lempeän nuolaisun ja veti sitten minut ja siskoni lähemmäs itseään.
Katseeni hakeutui vielä viimeisen kerran aukolle päin, ennen kuin tunsin unen saavan mielestäni otteen ja vaipuvani pehmeään pimeyteen, joka verhosi minut sisällensä.

Herätessäni seuraavan kerran, aikaa oli tuskin kulunut kauaakaan, sillä pesässä oli edelleen pimeää, mutta kaikki muut olivat vieläkin unten mailla, toisin kuin minä.
Keplottelin itseni pois emon vahvasta syleilystä ja hiivin hiljaa sammalpedin reunaa kohden. Emo murahti vaisusti, mutta kun käännyin vilkaisemaan häneen sydän rinnassani aina vain hurjemmin pamppaillen, näin tämän olevan yhä unessa. Aikaa tuskin olisi paljoa jäljellä, joten minun oli oltava nopea.
Kierähdin reunan yli alas pesän lattialle. Nousin ripeästi seisomaan ravistellen samalla turkkiini tarkertuneet hiekanjyvät pois. Sen jälkeen juoksin mahdollisimman nopeasti aukon luo. Päästessäni lähemmäs sen päätä, kylmä ilmavirta alkoi tuntua suorastaan purevalta kasvoillani, mutta pidin pintani, enkä luikkinut karkuun. Minun olisi löydettävä Juolukkapentu, niin pian kuin vain suinkin kykenin, sillä jos jäisin ulkomaailmaan pidemmäksi aikaa, jäätyisin varmasti kokonaan ja minusta tulisi aivan niin kuin pesän katosta roikkuvat jääpuikot - tosin minä olisin vain jääkissanpentu.
Jokin kylmä ja kummallinen, ihan valkoinen juttu, kirveli polkuanturoitani. Nostelin käpäliäni ehkä vähän liioitellun korkealle kävellessäni eteenpäin, mutta se ainakin auttoi viluun.
Ylös katsoessani en nähnytkään kattoa, vaan suuren tumman kannen, jota täplittivät monet jäniksenkäpälälliset pikkuisia pilkkuja, jotka loistivat kauniisti. Pilkuista suurin oli iso ja pyöreä, sekä se valaisi koko alueen, missä olin juuri parhaillani. Jäin ihastelemaan sitä toviksi paikoilleni, mutta kun tunsin kylmän alkavan kangistaa jälleen raajojani, minun oli pakko lähteä liikkeelle, jotten jäätyisi.
Katsellessani ympärilleni, tajusin, etteivät maassa maanneet möykyt olleetkan mitä tahansa möykkyjä, vaan nukkuvia kissoja. Aluksi olin ajatellut voivani kysyä heiltä neuvoa, mutta koska en juurikaan tiennyt heistä mitään, hylkäsin ajatuksen lopulta kokonaan. Sen sijaan päätin etsiä korkean paikan, josta näkisin kunnolla ympärilleni.
Ainut korkea paikka lähistöllä tuntui olevan vain se suuri kivi, jonka olin nähnyt lähes heti ensimmäiseksi aukosta ulos astuttuani, joten suuntasin siis sen luokse.
Jouduin katsomaan sitä niska kenossa, sillä se oli niin suuri, että tuskin edes isä olisi yltänyt sen päälle kurottelematta.
Kiersin kiven toiselle puolelle ja yritin etsiä käpälänsijaa. Lopulta löysin pienen lohkeaman ja sen perään heti toisen. Kiipeäminen kävi tuskallisen hitaasti ja hengittäminen tuntui käyvän entistä vaikeammaksi.
Juuri kun olin saavuttamassa kiven huippua, silmissäni sumeni yllättäen ja happi tuntui loppuvan. Haukoin henkeä ahnaasti, mutta sekään ei tuntunut auttavan. Lopulta otteeni viimein lipesi ja tipahdin maahan, jonka jälkeen korviini kantautui enää kimeää sirinää.

//Tuli? Karpalo siis oli kiipeämässä Klaanikiven päälle, mutta sillä loppu happi kesken ja hengitysvaikeuksista johtuen siltä meni taju kankaalle. Sille tuli lievä aivotärähdys, mutta muuten se on sit kunnossa.

Nimi: Tulihenkäys

31.03.2018 17:41
Tunsin itseni aivan pennuksi leikkiessäni piilosta omien pentujeni kanssa. Loppujen lopuksi minulla ei kuitenkaan ollut kovinkaan hyvää paikkaa piiloa varten. Karpalopennun alkaessa laskea käännyin oman kumppanini puoleen. Maahäntä hymyili minulle lämpimästi ja heilautti päätänsä taaksensa. Virnistin hiukan. Piilo olisi aivan ilmiselvä, mutta suurempikokoisena kuin pentu minulla ei ollut vaihtoehtoja. Siispä hiivin Maahännän taakse ja yritin olla piilossa parhaani mukaan.
"Piilossa tai ei, täältä tullaan!" Karpalopentu huusi ja lähti etsimään sisaruksiaan. Kolli loikkasi hyvin nopeasti eteeni nauraen.
"Sinut näki emon takaa jo toiselta puolelta leiriä!" poikani nauroi minulle innostuneena. Tuhahdin huvittuneena.
"Taitoni taitavat olla hiukan kohmeessa. Ehkä minä vain toimin seuraavalla kierroksella tuomarina emosi kanssa", ehdotin lempeästi. Piilonen ei tainut kuitenkaan olla itseni kohdalla kovinkaan hyvä idea.
"Okei", Karpalopentu hihkaisi ja lähti etsimään sisaruksiaan. Nousin ylös Maahännän takaa ja kiersin hänen toiselle puolellensa katsomaan Juolukkapennun vointia.
"Onko hän vieläkään avannut silmiänsä?" kysyin epävarmana naaraalta. Maahäntä nyökkäsi hiukan haikeasti.
"On kyllä, mutta hän ei pitänyt niitä auki kauaa. Tämän aamun ajan hänen hengityksensä on ollut hyvinkin piinaava", naaras maukui. Äänessä oli surua. Maahännän näkeminen ja kuuleminen tuossa kunnossa särki sydämeni. Käännyin katsomaan Juolukkapentua. Oli kuin pentu ei edes liikkuisi. Kosketin poikaani kuonollani hellästi. En tuntenut hengitystä lainkaan. Sydämeni alkoi lyödä lujempaa. Nostin Juolukkapennun Maahännän viereltä itseni vierelle ja kiedoin häntäni hänen ympärille.
"Hän on aivan jääkylmä!" maukaisin hätäisesti. Kyyneleet valuivat Maahännän silmistä.
"Olen yrittänyt lämmittää häntä jo jonkin aikaa. Ajattelin hänen vilustuneen sillä välin kun kävin jaloittelemassa ja...", Maahännän ääni särkyi kyyneleiden alta. Lopulta heilautin häntäni pois Juolukkapennun ympäriltä. Poikani oli kuollut emmekä voisi tehdä asialle mitään. Katsoin Maahäntää huolestuneena.
"Olen pahoillani", maukaisin. Myös minun ääneni meinasin sortua. "On parasta viedä hänet pois pesältä. Palaan pian."
Nappasin Juolukkapennun hampaisiini ja lähdin kuljettamaan poikaani pois pentutarhalta. Liskoloikka saapui minua vastaan.
"Mitä tapahtui?" kolli kysyi minulta huomattuaan pienen nyytin hampaissani.
"Juolukkapentu ei selvinnyt. Tahdon haudata hänet. Yksityisesti", vastasin lyhyesti ja olin aikeissa juosta leiristä ulos, mutta Liskoloikka pysäytti minut.
"Klaanin tulee saada valvoa poikasi vierellä tämän yön. Se on soturilakia. Sääntö, jota kaikki kunnioittavat", soturi muistutti.
"Mutta minun poikani...", aloitin hiljaa.
"Ansaitsee samanlaiset hyvästelyt kuin kuka tahansa muukin. Tule, viedään hänet suurkiven edustalle", Liskoloikka lopetti napakasti. Lyötynä, kävelin soturin kanssa suurkiven vierelle ja laskin poikani sen läheisyyteen. Olisin tahtonut hyvästellä hänet yksityisesti. Nyt en saanut sitä mahdollisuutta.
"Tähtiklaani valaiskoon polkujasi, poikani", maukaisin hiljaa ja kumarruin koskettamaan Juolukkapennun päätä hiljaa.

// Pennut?

Nimi: Naalitähti

31.03.2018 17:12
Katselin ympärilläni olevia Tuuliklaanin kissoja. Kaikki näyttivät olevan hyvinkin tyynellä tuulella ottaen huomioon Jokiklaanin kanssa käydyn välikohtauksen. En osannut sanoa oliko tässä joukossa yhtäkään kissaa, joka ei vaatisi oikeutta Routakukan kuolemalle.
*On kuitenkin ehkä parasta että en ota asiaa suuremmin esille*, ajattelin purren omaa kieltäni. En välttämättä kehtaisi lähteä syyttämään Helmitähteä kaikkien näiden kissojen edessä, vaikka puheeksi tämä aihe olisi parasta ottaa. Käännyin samalla myös katsomaan lapani ylitse kohti nummia. Leiri toivon mukaan pysyisi kasassa poissaoloni aikana.
Kuulinkin jo piakkoin Varjoklaanin huudot ja ryminät. Varjoklaani saapui nelipuulle Tihkutähden johtamana hurjalla vauhdilla. Tuuliklaanilaiset katsoivat hiukan nyrpeänä klaanin menoa. Tihkutähti yritti omistaa nyt jopa nelipuutkin. Pyöräytin silmiäni. Luulin todella että tuon kissan itsekkyys ja itsekeskeisyys olisi laskenut hiukan päällikkökauden alettua. Näytti kuitenkin siltä, että loppua ei ollut näkyvissä vähään aikaan. Ainakaan hänen päällikön aikansa mukaan. Puistelin päätäni. Metsässä oli taas yksi hullu päällikkö enemmän.
Pian Jokiklaanin huudot halkoivat ilmaa. Nostin pääni ylemmäs maasta. Käännyin katsomaan silmät viirulla Jokiklaanin kissoja. Toivoin hartaasti, että oman klaanini kissat yrittäisivät vältellä parhaansa mukaan klaanin kissoja. En tosin voisi kieltää heitä menemästä heidän luoksensa jos he tahtoivat joitakin ystäviänsä tervehtiä. Helmitähti nyökkäsi minulle lyhyet tervehdykset. Oma tervehdykseni oli hyvinkin väkinäinen ja kankea. En tahtonut näyttää happamalta, mutta käytös näkyi lävitseni, valitettavasti.
*En voi uskoa, että joku näistä kissoista voi olla Routakukan murhaaja*, ajattelin hyvinkin happamasti. Kunnioitukseni Jokiklaanin kissoja kohtaan oli romahtanut hyvinkin paljon. Eikö Helmitähti pystynyt pitämään oman klaaninsa kissoja aisoissa millään tasoa? Ilmeisesti ei.
*Oma klaanini ei kuitenkaan juoksentele ympäriinsä tappamassa muita, toisin kuin Jokiklaani ja Kuolonklaani*, murisin päässäni. Tajusin vasta nyt kuinka huonoa aikaa Tuuliklaani olikaan elämässä. Klaanistamme oli kuollut lyhyen aikavälin sisään todella paljon kissoja. Toki uusiakin syntyi, mutta vanhojen menettäminen oli joka kerta aina kova isku vasten kasvoja. Joskus väkisin ajattelin milloinka oma päätökseni tulisikaan. Tuuliklaani ja Varjoklaani pyrkivät saada keskustelemaan keskenänsä, mutta Jokiklaani jäi hiukan toissijalle. Hyvä niin.
Huomasin lopulta Leutotaipaleen, joka näytti miettivän seuraavaa liikettänsä. Aivan kuin naaras tahtoisi vain pysytellä piilossa mahdollisimman hyvin. Kurtistin hiukan kulmiani ja astelin tuuliklaanilaisen luokse.
"Tämä ei sentään ole ensimmäinen kokoontumisesi. Mistä siis moinen hermostuneisuus?" kysyin soturilta mahdollisimman neutraaliin ja rentoon sävyyn. Tahdoin vain tarjota soturille jonkinlaista tukea sekä juttuseuraa. Varsinkin kuin klaanien väliset tilanteet pystyivät juuri nyt olla pahemmin sekaisin kuin enne. Juuri nyt ei pystynyt muistamaan kehen voisi luottaa ja kehen ei.
"Vai vaivaako sinua Räntäruusun kuolema?" kysyin varoen. En tahtonut kuitenkaan johdatella puheenaihetta mihinkään epäilyttävään. Toivoin että en ollut mennyt liian pitkälle kysymykselläni. Räntäruusu ja Leutotaival eivät ehkä olleet parhaita ystävyksiä, mutta he olivat silti sisaruksia. Hän aivan varmasti jollakin tasoa kaipasi sisartansa. Eikö kuka tahansa muukin kaipaisi?

// Leuto?

Nimi: Karpalopentu

31.03.2018 16:16
Jäin katselemaan Pintapennun ja Kiekurapennun perään hieman ihmeissäni. Mihin he oikein olivat matkalla?
Huomasin heidän katoavan siihen samaiseen aukkoon, mistä isä oli hetki sitten saapunut pesälle.
"Mihinhän tuo aukko oikein johtaa?" käännyin kysymään Lakkapennulta, joka seisoi vieressäni hiljaa.
"En minä tiedä", sisko vastasi lapojaan kohauttaen ja oli äkkinäisestä liikkestään johtuen kaatua.
"Kysytään sitä heiltä, kun he palaavat", päätin ja lähdin sitten tassuttamaan takaisin sammalpedin luo.
Lakkapentu kompuroi perässäni. Hänen oli selvästikin edelleen vaikea hallita askeliaan kunnolla.
"Leikittäisiinkö jotain?" Lakkapennun kysymys sai minut pysähtymään ja kääntymään katsomaan siskoani.
"Toki! Mitä sinä haluaisit leikkiä?" nau'uin hymyillen ja tepsutin sitten takaisin hänen luoksensa.
"Tiedätkö sinä mitään leikkejä?" Lakkapentu maukui puolestaan ja kallisti hieman kysyvästi päätänsä.
"En, mutta kysytään, tietäisikö emo tai isä", sanoin hetken ajan mietittyäni ja katsahdin vanhempiini päin, jotka sukivat parhaillaan toisiansa. "Emo! Isä! Tiedättekö te mitään leikkejä?" huikkasin heille.
Isä ja emo keskeyttivät puuhansa. He vilkaisivat toisiaan hieman hilpeän näköisinä, kunnes isä avasi suunsa ja tokaisi: "Minä ja sisarukseni leikimme useasti piilosta pentuaikoinani. Ehkä tekin voisitte kokeilla?"
"Sopii, mutta miten sitä leikitään?" kysyin.
"Toinen menee piiloon ja se joka joutuu jäämään laskemaan, etsii hänet", isä selitti. "Minä voisin olla ensimmäisellä kierroksella mukana. Menkää te piiloon, niin minä lasken."
Vilkaisin Lakkapentuun innostuneena. Kun isä alkoi laskea, lähdimme kiireen vilkkaa etsimään hyvää piilopaikkaa. Kiersimme ympäri pesää, kunnes löysimme pesän seinämästä pienen reiän, josta mahduimme ryömimään syvemmälle pitkien ja jokseenkin piikikkäiden juttujen sekaan. Isä lähti etsimään meitä. Hänellä ei kuitenkaan mennyt kauaa löytää meitä, sillä tämän tarvitsi vain nuuhkaista ilmaa pariin otteeseen ja tassuttaa piilopaikkamme luokse.
"Saanko minä nyt olla etsijä?" kysyin tohkeissani.
"Ole vain", isä suostui.
"Minä alan nyt laskemaan!" hihkaisin, käperryin pieneksi palloksi ja aloin laskea. Osasin laskea vain neljään jäniksenkäpälään asti, joten toistin saman laskutoimituksen useaan kertaan, ennen kuin nostin päätäni ja huudahdin: "Täältä tullaan, piilossa tai ei!"

//Lakka? Tuli? Herukka?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com