Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Naaliturkki

09.05.2017 19:16
Katsoin empien Hunajaviikseä. Juuri nyt kumppanini tuntui entistä etäämmältä. Huokaisin hiljaa. Tuuli onneksi vein huokaukseni mennessään eikä Hunajaviiksi kuullut sitä.
"Muistatko kun tapasimme ensimmäistä kertaa?" kysyin lopulta kääntäen katseeni entiseen Varjoklaanin parantajaan. Hunajaviiksi hymähti hiukan.
"Kuinka se liittyy tähän?" naaras kysyi ihmeissään. Olin vain kuin en olisi kuullutkaan Hunajaviiksen kysymystä.
"Muistatko?" toistin kysymykseni painokkaasti. Saatoin tässä vastahakoisuudellani koetella kumppanini hermoja, mutta hän saisi nyt kestää sen. Hän saisi kyllä pian vastauksia kysymykseensä. Hunajaviiksi katsoi minua topakasti.
"Muistan", tuo vastasi hieman kireästi. "Mutta jos olen tehnyt jotakin, anna minun korjata se..."
Hiljensin naaraan laittamalla häntäni tuon kuonon eteen. "Anna minun puhua loppuun."
Hunajaviiksi huokasi ja nyökkäsi.
"Kertoisitko minulle nyt, mitä tunsit kun tapasimme ensimmäistä kertaa. Esteitä välillämme? Ylitsepääsemättömän muurin? Mitä tunsit?" heitin kysymykseni ilmoille melko huolettomasti, vaikkakaan ääneni ei ollut lainkaan huoleton. Päin vastoin. Se oli hiukan kireä ja matala, vastausta odottava.

// Hunaja?

Nimi: Hunajaviiksi

09.05.2017 18:44
Nyökkäsin lempeästi ja lähdin seuraamaan Naaliturkkia ulos leiristä. Tunsin niskakarvojeni noysevan hiukan pystyyn kuullessani hiljaista puhetta sieltä täältä. Tiesin, että tuuliklaanilaisdt puhuivat minusta. *Ja ehkä Naaliturkistakin.* Olinko mustannut kumppanini maineen? No, ainakaan häntä ei lähetetty klaanista, eikä hän saanut muutakaan rangaistusta. Seurasin vaitonaisena Naaliturkkia nummien yli. Yllätyin navakoista tuulenpuuskista, käänsin pääni muualle. Tämä oli kai vain pientä tuuliklaanilaisille, mutta minä olin tottunut Varjoklaanin soihin ja kostetuteen.
"En ymmärrä, miten selviätte tässä tuulessa!" huudahdin kumppanilleni. "Tai siis... miten me selviämme."
En jotenkin vieläkään voinut uskoa eläväni nyt Tuuliklaanissa. Mutta kaipa minä ajan myötä tottuisin. Saavuimme piakkoin Kuolonklaanin rajalle. Joki kulki hiukan kauempana virraten Myrskyklaanin ja Jokiklaanin reviirejä kohti. Naaliturkki oli hiljaa, hän oli selvästi omissa mietteissään. Ennen lähtöämme hän oli käyttäytynyt hiukan oudosti, aloin olla kollista jo huolissani.
"Naaliturkki! Pysähdytään hetkeksi", naukaisin terävästi. Huohotin hiukan, en ollut kovin nopea juoksija, mutta halusin osoittaa olevani nyt tuuliklaanilainen. Siirsin katseeni tassuistani kumppaniini, katsoen häntä hiukan anoen, mutta määrätietoisesti.
"Mikä sinun on?" kysyin kurtistaen kulmiani. "Käyttäydyt oudosti. Olenko tehnyt jotain? Ole kiltti ja kerro, jos olen."

//Naali?

Nimi: Naaliturkki

09.05.2017 18:02
Kaukana takaraivossani tunsin pienen kiusaantuneen tunteen sisälläni. Oli hyvinkin outoa, että menisi Hunajaviiksen kanssa käymään läpi Tuuliklaanin reviiriä. En oikein vieläkään osannut sisäistää, että hän oli Tuuliklaanin kissa. Omalla tavallaan se tuntui siltä, että olisin esittelemässä viholliselle reviiriä. Karkoitin ajatuksen kuitenkin päästäni, sillä minusta se oli kuitenkin hyvä idea. Hunajaviiksi ei tiennyt lainkaan Tuuliklaanin reviiriä. Hänen olisi hyvä oppia se mahdollisimman pian.
*Mutta minun piti viedä Surmatassu metsälle!* ajattelin vaivihkaisesti. Katsoin kiusaantuneena lapani ylitse kohti oppilaiden vakituista nukkumispaikkaa. Huomasin kuitenkin Surmatassun puhumassa muille sotureille.
*Äh! Hänhän ansaitsi juuri päivä sitten soturinimensä!*
"Mikä on?" Hunajaviiksi kysyi minulta ja katsoi minua ihmeissään, mitta vaihtoin pian katseensa taas nolostuneena tassuihinsa. "Et ole läsnä. Etkö tahdo olla seurassani?"
Murahdin hiljaa. "Totta kai tahdon olla."
"Miksi sitten katsot muualle?" Hunajaviiksi kysyi. Nyt oli minun vuoroni laskea meripihkaiset silmäni mustiin tassuihini. En osannut vastata tuohpn. En oikein pystynyt myöntää Hunajaviikselle, että tuntui oudolta istua hänen vierellään Tuuliklaanin leirissä. Ravistelin päätäni hitaasti.
"Unohdin vain erään asian", maukaisin hiljaa ja kohotin katseeni takaisin kumppaniini. Hunajaviiksi näytti siltä, että tahtoi vastauksia.
"Minkä asian?" naaras tivasi. Katsoin yhä Hunajaviikseä. En pystynyt enää vältellä tuon katsetta. Minun olisi pakko katsoa häntä. Vaikutan jo valmiiksi epäilyttävältä. En kuiteniaan tahtoisi myöntää, että ajattelin ensin entistä opilastani Surmaviiltoa enkä kumppaniani.
*En pysty paeta tilannetta enää*, ajattelin turhautuneena. Huokasin. Minun olisi kerrottava totuus.
"Muistin Surmaviillon olevan yhä oppilaani ja yritin tähystellä Liskoloikan varalta, jotta hän olisi voinut kouluttaa oppilastani puolestani", maukaisin Hunajaviikselle. Petyin itseeni, sillä valehtelin osan sanoistani. En kuitenkaan muuttanut ilmettäni millään tavalla, joten toivoin Hunajaviiksen uskovan minua.
"Hyvä on", Hunajaviiksi nyökkäsi lopulta. Hlpottunut tunne levisi kehooni. Venytin nopeasti jäseniäni ja työnsin kynteni ulos tassuistani.
"Joko mennään?" Hunajaviiksi kysyi ja siirteli tassujaan hermostuneena. Olin hetken ajan vaiti ja mietin mitä reittiä menisimme. Nelipuu voisi olla hyvä paikka aloittaa, mutta olisiko se liian lähellä Varjoklaanin rajaa? Toisiko se koti-ikävän Hunajaviiksen mieleen? Paitsi, että Tuuliklaani oli nyt hänen kotinsa eikä Varjoklaani.
"Hyvä on", maukaisin pitkän ajan harkinnan jälkeen. Nousin seisomaan kunnolla koko mittaani ja katsahdin kohti nelipuuta.
*Ehkä aloitamme joen yläjuoksulta*, päätin. Käänsin katseeni takaisin kumppaniini. Hymyilin tuolle hiukan. Heilautin häntääni merkiksi, että lähtisimme nyt.
"Tule", maukaisin ja lähtin kohti joen yläjuoksua.

// Hunaja?

Nimi: Hunajaviiksi

09.05.2017 17:47
Kosketin hellästi nenälläni kumppanini korvaa.
"En olisi kestänyt elämää ilman sinua", naukaisin hiljaa. "Ei sinun tarvitse korvata mitään, tämä oli oma päätökseni."
En ollut tehnyt oikein tavatessani Naaliturkkia, mutta en muuttaisi elämässäni mitään. Olin onnekas, kun minulla oli hänenlaisensa kolli kumppaninani. Samassa klaanissa meillä olisi mutkattomampi tulevaisuus. Ensin minun pitäisi vain oppia elämään täällä.
"Tuota... tämä reviiri on minulle täysin vieras, vaikka olenkin jo täysikasvuinen kissa, eikä Liitotähti voi tänään käyttää minua kierroksella sen läpi", naukaisin ja käänsin katseeni Naaliturkkiin, "joten ehkä... ehkä sinä voisit? Jos siis ehtisit ja haluaisit. Tai siis ei ole mikään pakko, ajattelin vain, että se olisi ihan mukavaa..."
Siirtelin hiukan kiusaantuneena läpäliäni. En edes tiennyt, miksi minulla oli nyt sellainen tunne, hänhän oli kumppanini, voisin puhua hänelle mistä vain. Kuitenkin jotenkin tuntui, etten tapaillessamme ollut oikein tuntenut häntä. Totta kai minä häntä rakastin, mutta kolli vain tuntui nyt jotenkin vieraammalta, kun saimme vapaasti olla yhdessä.

//Naali? Anteeks pätkä ja vähä sekava xD

Nimi: Jalavatassu

09.05.2017 17:16
"Huomenna on kokoontuminen", Toivokuiske sanoi.
"Sepä kivaa", sanoin hieman ärsyyntyneenä.
"Ja me menemme sinne", mestarini jatkoi.
"Jaa-a", sanoin. Minua vähät kiinnosti kokoontuminen. Näkihän siellä muita klaaneja, mutta... enpä nyt oikein tiennyt. Se ei ollut minua varten. Kai minut varmaan kuulutettaisiin ja sitten minulle hurrattaisiin. Istuin oppilaiden pesän vieressä. Oli pilvinen aamu. Tuuli aiheutti väreilyjä jokaisen karvoissa. Minua värisytti. Olikohan viherlehti koskaan tulossa? Pianhan sen oli tultava. Hiirenkorva oli kestänyt jo pitkään. Väistin pikaisesti kun Matkijatassu ja Olkipuro tulivat pesästä takaani.

//matkija? Olki?

Nimi: Olkipuro

09.05.2017 13:29
Katsoin Matkijatassua silmät ohuen ohuiksi viiruiksi kavenneina. Oppilas ei tuntunut välittävän meihin kohdistuvista katseista.
”Kyllä minä tiedän, ettet ole enää pentu, mutta juuri sen tähden minä joudunkin asettamaan sinulle rajoja”, sanoin ja annoin katseeni kulkea Matkijatassusta pentutarhan suuaukolla istuskelevaan Vapaudenlentoon, joka seurasi tilannetta huolestuneen näköisenä.
”Miten niin joudut asettamaan minulle rajoja? Tähtiklaanin tähden, minähän olen jo oppilas!” Matkijatassu murisi hampaat irvessä.
”Olet saanut lisää itsevarmuutta oppilaaksi tulon myötä. Ja jos itsevarmuutta kertyy liikaa, ei voi koskaan tietää, mitä siitä seuraa”, sihahdin yllättäen itsenikin jäätävällä äänensävylläni, joka tuntui jähmettävän jokaisen lähistöllä olevan kissan paikoilleen. Valkea naaras katsoi minua silmät sirrissä ja hännänpää vääntyillen puolelta toiselle.
”Nyt sinä menet suorinta tietä nukkumaan, eikä enää mitään muttia!” ärähdin ja käänsin hänelle selkäni. En enää välittänyt muiden kissojen katseista, kuten ei oppilaanikaan tehnyt.
Sanaakaan sanomatta marssin soturien pesälle. Matkijatassu oli aivan liian itsepäinen, ja se saattaisi koitua joskus hänen kohtaloksensa.
”Olkipuro...?” Vapaudenlennon ääni sai minut havahtumaan hereille takaisin todellisuuteen. Käännähdin ympäri ja kohtasin valkean kuningattaren kasvotusten.
”Minä - minä tiedän, mitä sinä aiot sanoa minulle... Sinä aiot torua minua siitä, etten olisi saanut huutaa hänelle ja...”, kuiskasin. Kyyneleet kirvelivät silmiäni, mutta en antanut sen näkyä. En itkisi, en varmana itkisi!
”Olkipuro, minusta sinä teit ihan oikein”, Vapaudenlento sanoi hiljaa. En meinannut uskoa korviani. Minäkö muka tein oikein? Ei, en todellakaan tehnyt. Huusin oppilaalleni lähes koko klaanin nähden, enkä saanut aikaan mitään muuta kuin pahaa mieltä ja ahdistusta.
”Onko sinusta muka toiselle huutaminen oikein?” kysyin turhankin kärkevään sävyyn. Kuningatar pudisti päätään.
”Ei tietenkään, mutta on oikein auttaa harhaan menevää”, hän sanoi ja hymyili minulle tuttua lempeää hymyään.
”Harhaan menevää...?” toistin hämilläni.
”Niin, sinähän tiedät, että Matkijatassulla on nyt menneillään vaikea vaihe elämässään, ja silloin mieli ailahtelee vähän turhankin usein”, Vapaudenlento selitti ja kurkotti koskettamaan nenääni omallaan. ”Minä luotan siihen, että sinä koulutat hänestä kunnon soturin.”
*Ei*, ajattelin huulta purren, *ei minusta ole tähän!*
”Hyvä on”, huokaisin lopulta, ”minä puhun hänelle huomenna.”
”Hyvä”, valkea naaras hymähti ja poistui paikalta.
Laahustin oman vuoteeni luo ja käperryin kerälle mukavan pehmeille sammaleille. Suljin silmäni ja vajosin aatoksiini.

Aurinko oli tuskin vielä noussutkaan, mutta tunsin silti oloni virkeäksi. Tassuttelin parhaillani oppilaiden pesälle päin herättämään Matkijatassua. Tänäänkään en aikoisi antaa periksi.
*Koska häntä ei voi kouluttaa kuten muita oppilaita*, tuumasin, *on minun käytettävä eri niksejä.*
Ujuttauduin sisään hämärään pesään. Raotin aavistuksen verran leukojani ja maistelin ilmaa. Matkijatassun tuoksu erottui selkeänä. Käännyin katsomaan viereeni ja siinä minä näinkin hänet; nukkumassa muutaman hännänmitan päässä pesän suuaukosta omalla vuoteellaan.
Astelin naaraan luo ja nyhjäisin hellästi hänen kylkeään. Oppilas säpsähti, mutta ei herännyt.
”Matkijatassu, herätys”, sihahdin hiljaa. Matkijatassu avasi silmänsä ja katsahti minuun hieman ärtyneen näköisenä.

//Matkija?

Nimi: Naaliturkki

08.05.2017 21:13
Murahdin jotakin itsekseni ja annoin katseeni valua kohti mustia tassujani. Hunajaviiksi oli juuri luopunut puolikkaasta elämästään. Tai oikeastaan kaikesta. Naaras oli jättänyt oman klaaninsa, paikkansa parantajana ja tyttärensä. Hän oli tullut luokseni Tuuliklaaniin. En välttämättä tulisi koskaan ymmärtämään uhrausta, jonka Varjoklaanin entinen parantaja juuri teki. Astuin askeleen lähemmäs ja katsoin kumppaniani lehdenvihreisiin silmiin. Avasin suuni sanoakseni jotakin, mutta kaikki sanat juuttuivat kurkkuuni.
"Mikä on?" Hunajaviiksi kysyi hiukan ihmetelle, ehkä jopa hiukan pelästyneenä. Suljin suuni ja päästin hiljaisen tuhahduksen. Istahdin maahan istumaan ja nostin katseeni taivaalle. Valkeat pilvet ajoivat kilpaa toisiansa takaa. Hiirenkorvan aikainen tuuli kuljetti valkoisia höttösiä ympäri metsää. Pilvistä voisi nähdä kaiken. Voisin nähdä omat tyttäreni Varjoklaanussa. Piikki pisti minua sydämeen ajatellessani Narssisipentua ja Orkideapentua. He olivat varmasti jo oppilaita. Kenties jopa sotureita, sillä Ruokoturkkikin oli saanut jo soturinimensä. Laskin katseeni takaisin Hunajaviikseen, joka odotti yhä selitystä.
"Tahdon vain kiittää", maukaisin ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen. Laskin pääni hetkeksi ja pudistelin sitä.
"Sanani eivät tule koskaan korvaamaan tekoasi."
Murahdin hiukan. Tekisin kaikkeni sen eteen, että Hunajaviiksi tuntisi itsensä osaksi Tuuliklaania. Taistelisin vaikka päällikön paikalle ja hankkisin kunnioitusta itselleni. Ehkä minun kunnioituksen kautta Hunajaviiksenkin asema klaanissa parantuisi. Hän olisi mahdollisesti Tuuliklaanin päällikön kumppani. Naaraalla olisi suora yhteys minuun. Hän olisi silmäni ja korvani, kun en ole paikalla. Pudistelin nopeasti päätäni. Tämä kaikki oli vain toiveajattelua. Juuri nyt olin yhä varapäällikkö ja odottaisin vuoroani. Liitotähdellä on vielä monta henkeä ja naaras varmasti aikoisi pitää niistä kiinni.
"Kiitos", kuiskasin vielä kerran. Tuuli vei kuiskaukseni mukanaan, mutta toivoin Hunajaviiksen kuitenkin kuullen sen. Juuri nyt en pystyisi korvata naaraan tekoa, mutta vielä jonakin päivänä minä aikoisin sen tehdä.

// Hunaja?

Nimi: Surmaviilto

07.05.2017 15:54
Loikoilin leirissä auringon paistaessa kirkkaalla taivaalla.
'Nyt kun olen soturi, voin tehdä mitä haluan', ajattelin.
"Pantteriviima, Ukkosraita, Surmaviilto ja Viretassu lähtevät rajapartioon Jokiklaanin rajalle", Naaliturkki ilmoitti. Pantteriviima ja Ukkosraita ilmaantuivat soturien pesästä ja Viretassu kömpi oppilaiden pesästä. Tassuttelin muun partion luo ja lähdimme leiristä. Partio eteni reipasta tahtia kohti rajaa. Jänisten houkuttavat tuoksut tuntuivat selvinä ilmassa. Saavuimme pian Jokiklaanin rajalle. Rajaa ei oltu ylitetty. Jätimme uudet, tuoreet rajamerkit. Kun jänis juoksi kuin henkensä hädässä meidän puolellemme rajaa, otin sen ripeästi hengiltä. Jokiklaanin partio tuli näkyviin rajan toisella puolella.
"Tuo oli meidän jänis!" yksi huusi huomatessaan jäniksen velton ruumiin hampaissani. Väittely kesti hetken, mutta jokiklaanilaiset totesivat pian, että kala oli parempaa, kuin jänis.
"Surmaviilto, tämä on rajapartio, ei metsästyspartio", Pantteriviima huomautti. Pyöräytin silmiäni. Eikö nykyään muka saanut edes ruokkia klaania?
"Mutta en voi kieltää, etteikö klaani tarvitsisi ruokaa", Pantteriviima lisäsi hetken kuluttua. Palasimme leiriin ja jätin jäniksen tuoresaaliskasaan.

//Joku?

Nimi: Matkijatassu

07.05.2017 15:29
Painelin mitään sanomatta leiriin enkä odottanut Olkipuroa. Typerä karvakasa! Astelin vähän loikkien tuoresaaliskasalle ja nappasin siitä itselleni laihimman ja pienimmän kanin minkä löysin. Minulla ei ollut nälkä eikä ruokahalua.
*Olkipuro ei ymmärrä mitään!* mietin ja haukkasin kania. En maistanut mitään, mutta miksi olisin välittänyt? Olin pilannut kaiken! Minulla ei ollut ystäviä eikä mitään sukulaisia. Haukkasin palasen taas. Työnsin jäniksen itsestäni kauemmas. Huomasin yhden nälkäisen näköisen soturin tulevan viereeni.
"Hei tahdotko syödä tämän?" kysyin ja työnsin sen soturin eteen. Soturi katsoi minua hämmästyneenä, mutta kyyristyi ja alkoi hotkia kania suihinsa hyvällä ruokahalulla. Poistuin paikalta hiljaa ja kävin makaamaan syrjäiseen nurkkaan. Aloin sukimaan valkoista turkkiani silmät puoliummessa. Kuulin käpälien askelia ja huomasin Olkipuron tulevan luokseni. Nosti katseeni.
"Mitä asiaa?" kysyin pistävästi. Minua ei huvittanut nyt puhua kenenkään kanssa. Eikä varsinkaan Olkipuron. Katsoin kollia jäätävän rauhallisesti vaaleanharmailla silmilläni. katsoin kollia tarkkaan ja yritin tulkita hänen mielentilansa.
"En odota anteeksipyyntöä! Olin ansainnut sen!" ärähdin sitten, kun tajuin mitä kolli aikoisi sanoa. Nousin seisomaan jaloilleni.
"Olkipuro olen pahoillani mitä sanoin ja tein, mutta antaisit minun olla rauhassa! En ole mikään pentu!" huusin liiankin kovaa, mutta en välittänyt. En huomannut muita ympärillämme. En välittänyt siitä mitä ympärilläni tapahtui. Tuijotin nyt vain Olkipuroa pistävästi odottaen hänen reagdioonsa.

// Olki? Sori jos kesti xd

Nimi: Pyryviima

07.05.2017 14:33
Venyttelin sotureiden pesän edustalla keho täristen kuonosta hännänpäähän. Sitten suoristauduin ja ravistin turkkiani karistellakseni viimeisetkin unenrippeet kehostani. Kuulin käpälien tassutusta sisäänkäynniltä ja käännyin katsomaan korvat valppaasti pystyssä. Leiriin asteli Toivokuiske - mielialani laski hieman muistaessani, että naaras ei olisi luonani Tuuliklaanissa enää kovin kauaa - oppilaansa Jalavatassun kanssa. Jolkottelin heidän luokseen.
"Tervehdys, Toivokuiske", naukaisin, "ja Jalavatassu myös." Nyökkäsin mustaharmaalle kollioppilaalle pieni, ystävällinen hymy huulillani siirtäen sitten katseeni takaisin tyttäreeni. "Mitenkäs harjoitukset menivät? Onko oppilaasi ollut ahkera?"
"On, hän on kehittynyt hienosti", vastasi Toivokuiske hymyillen.
"Varmasti." Tarkastelin Jalavatassua näkevällä silmälläni. "Tuuliklaanissa on paljon lahjakkaita oppilaita, joista kaikista tulee hienoja sotureita."

//Jalava? Juu, on vähän outo ku en oikee tienny mitä kirjottaisin tuosta tilanteesta, enkä paljoa hitatakaa viittiny koska oisin kirjottanu kai vastoin Jalavan luonnetta... cx

Nimi: Jalavatassu

07.05.2017 13:43
Katsoin Lepakkoliitoa kummastineena. Oliko oppilaana ollut noin kivaa? Minä ainakin halusin jo soturiksi. Mieleeni tuli kauhea asia. En enää ensiyönä nukkuisi naaraan vieressä. Lepakkoliito nukkuisi soturien pesässä. Oliko tämä ystävyytemme loppu? Ehdottomasti ei. Mieleeni tuli toivottaa onnea yön vartiointiin.
"Lepakkoliito?" kysyin varovasti.
"Niin?" naaras hymyili.
"Ei mitään tärkeää...Halusin vain toivottaa onnea yön vartiointiin', sanoin varovaisesti.
"Kiitos. Toivottavasti se menee hyvin", naaras sanoi hitunen jännitystä äänessään. Kävelin pois ja istahdin oppilaiden pesän eteen. Aurinko laski. Lähdin pesään nukkumaan.
Näin taas samaa unta jossa olin metsän hirmuvaltias.
Heräsin aamulla Toivokuiskeen ääneen.
"Taisteluharjoitukset!" tämä huudahti. Nousin nopeasti ylös. Kävelin mestarini luokse ja me lähdimme.
Harjoituspaikalla taistelin taas melko hyvin.
"Sinä olet aika hyvä tässä!" mestarini kehui. Lähdimme takaisin leiriin.

//joku?

Nimi: Hunajaviiksi

07.05.2017 13:35
Odottelin jännittyneenä Liitotähden vastausta. Naaliturkki ei saisi rangaistusta, mistä olin hyvin helpottunut. Nostin katseeni maasta päällikön sinisiin silmiin. Viimein hän näytti päättäneen.
"Huomaan, että todella rakastat Naaliturkkia, kun jätit synnyinklaanisi ja vieläpä parantajan paikkasi hänen takiaan. En henno häätää sinua, sillä olet luopunut niin paljosta", Liitotähti naukui ja tunsin helpotuksen huokuvan ylitseni. Rentouduin hiukan, mutta tiesin, että naaraalla olisi vielä sanottavaa.
"Sinusta tulee minun oppilaani. Koska olit aiemmin parantaja, sinun on opeteltava soturin tavoille. Aloitamme koulutuksesi heti huomenna."
Liitotähti antoi hännällään merkin poistua ja lähdin Naaliturkin perässä pesästä. Tuuliklaanin päällikkö asteli perässämme ulos ja loikkasi Suurkivelle kutsuen klaanin kokoukseen.
"Ainakin suurin osa teistä on varmasti huomannut, että Varjoklaanin Hunajaviiksi on saapunut leiriimme", hän aloitti. Istuin kiven juurella Naaliturkin vierellä, ja tunsin kaikkien kissojen katseiden kääntyvän minuun.
"On käynyt ilmi, että hän ja Naaliturkki ovat kumppaneita. Hunajaviiksi on päättänyt muuttaa Tuuliklaaniin, minä itse koulutan hänestä soturin. Toivon, että te kaikki otatte hänet hyvin vastaan."
Liitotähti loikkasi alas kiveltä ja asteli eteeni. Tuntui, kuin olisin jokin pieni pentu, josta tehtiin oppilasta, kun mestarini kosketti kuonollaan omaani. Olinhan minä toki aika nuori, mutta olin sentään soturi-ikäinen. Tuuliklaani ei juuri hurrannut minua, kuulin omaa nimeäni toistettavan vaisusti pari kertaa, mutta en ollut odottanutkaan raikuvia suosionsoituksia. Se ei ollut tärkeää; tärkeää oli se, että olin päässyt Tuuliklaanin jäseneksi. Pian kissat poistuivat aukiolta kuka mihinkin. Siirryin hieman sivummalle leirin reunalle ja istuuduin syvään huokaisten. Tämä oli nyt kotini. Olin nyt tuuliklaanilainen, mutta tottuisinko ikinä tähän klaaniin? Tähän ympäristöön? *Kaikki on niin erilaista.*
"Mitä mietit?" vierelleni saapunut Naaliturkki kysyi. Käänsin vihreät silmäni kumppaniini, hakien niistä ymmärrystä.
"En tiedä, opinko koskaan elämään tässä klaanissa. Mutta ei kukaan pakottanut minua rakastumaan sinuun", naukaisin hiukan hymyillen. "Aiheutin tämän itse, minun on vain pakko oppia tuuliklaanilaiseksi, halusin tai en."

//Naali? Varmaan kauheesti kirjotusvirheitä, mutta ku en osaa koneella x)

Nimi: Naaliturkki

07.05.2017 13:16
Katsoin hitusen epävarmana Liitotähteä. Aikoisiko naaras nyt häätää kumppanini? Saisisnko nyt kuulla kunniani ja lähteä itsekin klaanista? Voisin nyt jopa menettää varapäällikön paikkani.
*Tämä oli todella huono ajatus. Miksi en vain kieltänyt Hunajaviikseä?* ajattelin hammasta purren. Kaikki olisi mennyt paremmin, jos vain olisin käskenyt naarasta pysymään Varjoklaanissa ja katskaisemaan kumppanuutemme. Mitään ongelmaa ei siinä tapauksessa enää olisi. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä. Tehtyä ei voisi enää perua. Liitotähden katse vangitsi minut pitkäksi aikaa.
"Naaliturkki", päällikkö maukui hitaasti, "tiedät rikkoneesi soturilakia ja voisin hyvinkin helposti rankaista sinua."
Painoin pääni vasten rintaani ja katsoin alas tassuihini häpeissäni maukaisten: "Tiedän."
En voinut kääntää katsettani takaisin Liitotähteen. Naaras voisi tehdä minulle mitä vain. Kunhan vain Ruokoturkki ei saisi rangaistusta minun teoistani.
"Olen päättynyt pitää sinut Tuuliklaanin varapäällikkönä, mutta sillä uhalla, että et toistamiseen riko soturilakia tällä tavalla", Liitotähti maukui pitkän hiljaisuuden jälken. Nostin kattseeni toiveiklaana naaraaseen ja nyökkäsin kiitollisena. Enää vain Hunajaviiksen ytyisi saada paikka Tuuliklaanista ja kaikki olisi hyvin. Käänsin pian katseeni Hunajaviikseen.
"Entä minä?" Hunajaviiksi kysyi varoen. Odottavin tunnelmin katseeni siirtyi kohti Liitotähteä, jonka katsetta en osannut tulkita.

// Hunaja?

Nimi: Lepakkoliito

07.05.2017 09:41
Saavuimme leiriin Jalavatassun kanssa saaliit suussamme roikkuen. Laskimme saaliit tuoresaaliskasaan ja jättäydyimme oppilaiden pesän suuaukon lähelle istuskelemaan.
"Syödäänkö?" Tunsin mahani kurnivan.
"Syödään vain", kolli vastasi ja nappasi meille valtavan jäniksen, jota aloimme yhdessä pureskelemaan.
"Mmh", Jalavatassu mutisi suu täynnä riistaa. Hymyilin ja pökkäsin häntä lempeästi kyljestä. Ahmin jänistä, ja kun olimme saanet sen syötyä nuolin vielä viimeisetkin jäniksen rippeet pois viiksistäni.
"Oli kyllä hyvää", nau'uin.
"Niin oli", Jalavatassu vastasi.
"Hei", takaamme kuului yhtäkkiä tuttu nau'unta. Käänsin katseeni ja näin entisen mestarini, Ukkosraidan, seisovan takanamme.
"Miten on mennyt nyt soturina?" kolli kysyi hymyillen.
"Hyvin." Hymyilin entiselle mestarilleni. Tunsin Ukkosraidan tutun tuoksun sieraimissani ja samassa mieleni täyttyi kuvista, kun olin vasta juuri tullut oppilaaksi.
*Voi niitä aikoja*, mietiskelin haikeasti.
"No, minä menen nyt", Ukkosraita sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
"Oliko Ukkosraita tosiaan noin hyvä mestari?" Jalavatassu kysyi keskeyttäen sädehtivän ilmeeni.
"Mitä? Ai, kyllä oli", vastasin hymyillen. "Mahtava mestari."
"Selvä..." Jalavatassun katse oli hieman kummastunut.
*Äh, näytän varmaan ihan typerältä! Olen nyt soturi, en saa ajatella menneitä!*

//Jalava? Sori, tönkkö ja lyhyt >.<

Nimi: Hunajaviiksi

06.05.2017 20:29
Olin jo astelemassa Naaliturkin kanssa Liitotähden luo, kun naaras yllättäen kääntyi ja kulki leirin aukiolle ja loikkasi jonkin kiven päälle.
"Klaanikokous", Naaliturkki sihahti nopeasti. Katselin, miten Tuuliklaanin kissat asettuivat istumaan aukion reunoille. Liitotähti kutsui eteen Surmatassu -nimisen oppilaan, ja Naaliturkin ilme kirkastui.
"Hän on minun oppilaani, hänet kai nimitetään soturiksi", kumppanini naukui hymyillen. "Minun pitää mennä tuonne... pärjääthän? En viivy kauan."
Nyökkäsin pienesti, ja valkoinen kolli pyyhälsi Liitotähden eteen. Livahdin aivan leirin reunalle ja istuuduin varjoon, mistä mahdollisimman harva kissa näkisi minut. Käänsin katseeni Naaliturkkiin ja Surmatassuun, menot olivat alkaneet. Yhtäkkiä kuulin rasahduksen toiselta puoleltani ja säpsähdin. Käänsin katseeni ja huomasin mustan kollin. Ponnahdin ylös ja peruutin pari askelta lähemmäs jotakin pientä pensasta.
"Mitä sinä teet täällä? Sinähän olet Varjoklaanin parantaja", kolli sähähti ja astui askeleen lähemmäs silmät viiruina. Luimistin säikähtäneenä korviani ja tunsin niskakarvojeni nousevan pystyyn.
"Minä..."
Nielaisin ja katsahdin avuttomasti Naaliturkin suuntaan. Tuuliklaanilainen astui vielä lähemmäs ja katseli minua epäluuloisena.
"Niin? Miksi olet täällä?"
Suureksi helpotuksekseni huomasin Tuuliklaanin parantajan Ruusupiikin hipsivän lähemmäs.
"Hunajaviiksi? Tulehan tänne."
Henkäisin helpotuksesta ja astelin naaraan perässä parantajan pesän eteen. Tuttu yrttien tuoksu tulvahti sieraimiini ja ikävä riipaisi sydäntäni. En voisi enää koskaan tehdä sitä, mitä eniten rakastin.
"Oletan, että sinulla on hyvä syy tulla jälleen leiriimme", parantajanaaras naukaisi. "Mutta tällä kertaa minusta tuntuu, ettet tullut hajemaan yrttejä."
Olin tuntenut Ruusupiikin pitkään, ja hän oli ainoa Tuuliklaanista, jota pystyin pitämään ystävänäni. Ruusupiikki oli kuitenkin hiljaa, eikä enää udellut mitään, mistä olin hyvin kiitollinen.
Menojen loputtua astelin aukiolle. Kissat näyttivät hajaantuvan, ja tunsin jokaisen heistä katsovan minua hyvin epäluuloisesti. Tarkkailin varuillani ympäristöä ja säpsähdin hiukan, kun kuulin nimeni lausuttavan.
"Hunajaviiksi!" Tunnistin helpotuksekseni Naaliturkin tutun äänen ja sallin lihasteni rentoutua hiukan.
"Ai, hei", naukaisin ja vilkuilin ympärilleni. Naaliturkki kallisti päätään,kaiketi ihmetellen vainoharhaista reaktiotani.
"Miksi olet noin yllättynyt? Tulostani siis?"
"Olin vain helpottunut, että se olit sinä", kerroin hymyillen hiukan. Liitotähti asteli nyt luoksemme toiselta puolen leiriä.
"Uskon, että meillä kolmella on puhuttavaa", naaras naukui ja viittasi meidät hännällään pesäänsä. Huomasin naaraankin olevan hiukan epäileväinen, mikä sai mielialani laskemaan. Astuin sisään hämärään pesään ja istuuduin päällikköä vastapäätä. Naaliturkki istahti viereeni.
"No niin. Hunajaviiksi, en usko, että tulit vain hakemaan yrttejä", musta naaras aloitti siristäen silmiään. Hän tarkkaili jokaista liikettämme, ja tunsin turkkini kihelmöivän päällikön katseen alla.
"Minä... ajattelin muuttaa klaaniinne", naukaisin hiljaa, epävarmasti. Ja tyhmästikin, tuumin. Liitotähti kohotti kulmiaan hiukan yllättyneenä.
"Taidan jo nähdä syyn", naaras naukaisi. "Voisitkohan mitenkään sattua olemaan Ruokoturkin emo?"
Hätkähdin hiukan Liitotähden arvausta, mutta kaipa muut näkivätkin, että olimme kumppaneita? Käänsin kuitenkin katseeni Naaliturkkiin ja kurtistin kulmiani.
"Ruokoturkki? Onko hänestä tullut soturi? Mikset ole kertonut?" kyselin, mutta kun huomasin Liitotähden katseen käänsin nolona pääni pois Naaliturkista. "Siis... kyllä, olen Ruokoturkin emo. Minä ja Naaliturkki olemme kumppaneita."
Naaras nyökkäsi ja silmäili meitä molempia tiukka ilme kasvoillaan. Sitten hän henkäisi hiljaa, erotin hänen eleessään pettymystä.
"Molemmat varmasti ymmärrätte rikkoneenne soturilakia?" hän kysyi. Nyökkäsin vaivautuneena. Tähän oli tultu. Kukaan ei ollut pakottanut minua tapaamaan Naaliturkkia rajalla. Jos Liitotähti nyt ajaisi minut klaanistaan, eläisin varmaankin erakkona. Sw olisi vain oma vikani. *Mutta rakastan Naaliturkkia, ja vaikka kadunkin joitain asioita, en vaihtaisi häntä mihinkään enkä keneenkään.*

//Naali?

Nimi: Naaliturkki

06.05.2017 18:59
Varapäällikön - sekä mestarin - velvollisuutenani, seurasin läheltä oppilaani Sirmatassun soturinimityksiä. Olin monesti sanonut Liitotähdelle oppilaani olevan valmis soturiksi, mutta naaras oli käskenyt minun vain odottaa. Lopulta olin päättänyt viedä Surmatassun loppuarviointiin. Liitotähden sattuessa paikalle tuo ei voinut kieltäytyä. Oppilaastani tulisi vihdoinkin soturi.
"Lupaan!" Surmatassun maukaisi katkaisi ajatukseni. Pudostelin päätäni ja katsoin oppilastani. Katseeni siirtyi pian Liitotähteen.
*Nyt se tapahtuu!* ajattelin voitokkaana.
""Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnetaan Surmaviiltona. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja taistelutaitojasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi", Liitotähti julisti. Klaani ryhtyi heti hurraamaan uuden soturin nimeä.
"Surmaviilto! Surmavilto!" huusin muiden kissojen mukana.

Kissat olivat jonkin aikaa sitten hajautuneet omille teilleen. Etsin katseellaani kumppaniani Hunajaviikseä. Tahdoin tietää kuinka tuo oli sopeutunut klaaniin. Pian näinkin naaraan lähellä tuoresaaliskasaa.
"Hunajaviiksi!" maukaisin ja tassuttelin tuon luo. Naaras kääntyi yllättyneenä.
"Ai, hei", tuo maukaisi yllättyneenä. Kallistin päätäni kummissaan.
"Miksi olet noin yllättynyt?"

// Hunaja?

Nimi: Jalavatassu

06.05.2017 17:43
"Lähdetään vaan", sanoin Lepakkoliidolle. Olin hiukan allapäin kun Kepakkoliito oli päässyt jo soturiksi. Ystävyys kuitenkin jatkuisi. Tassuttelimme Tuuliklaanin pienellä metsäalueella. Haistoin jossakin hiiren.
"En sitten ole kauhean hyvä saalistamaan muuta kuin kaneja", tunnustin.
"Ei se haittaa kyllä sinä opit", naaras lohdutti. Huomasin pian sen hiiren jonka olin äsken haistanut. Pudottauduin vaanimisasentoon. Hiivin lähemmäs. Ja hyppäsin. Kräks! Oksa räsähti rikki allani ja hiiri meni piiloon.
"Kaninpapanat!" kirosin. Vihaa minussa lietsoi vielä se, että Lepakkoliito käveli juuri metsästä varis suussaan.
"Minä en koskaan opi!" huusin taivaalle.
"Opitpas. Pikkuhiljaa", naaras sanoi. Lähdimme takaisin leiriin.

//Lepakko?

Nimi: Näätätassu

06.05.2017 17:28
Kävelin metsässä Tuisketurkki vierelläni.
"No, oliko sinulla jotakin asiaa?" Naukaisin ja istahdin alas. Kun en saanut hetkeen vastausta, käänsin katseeni kohti aukeaa nummea ja tunsin vienon tuulenvireen kasvoillani. Sitten katsahdin Tuisketurkkiin odottavaisesti. Kolli käänsi katseensa maasta minuun ja avasi suunsa.
"Olen pahoillani, että otan usein puheeksi sen, mitä meidän välillämme on, mutta haluaisin vain tietää, että eihän sinua haittaa se, että minä olen jo soturi ja sinä vasta oppilas? En osaa oikein selittää sitä, mutta toivon, että ymmärrät mitä tarkoitan", Tuisketurkki naukui melko hiljaa. En itsekään tiennyt. En oikeasti. Enkä osannut määritellä tunteitani häntä kohtaan. Olihan hän hyvä kissa, mutta.. En tiennyt, halusinko edes kumppania. En ainakaan vielä.
"Minä.. Tuisketurkki.. En tiedä. En tiedä, haluanko kumppania. En vielä, ainakaan. Olet hyvä kissa, ja tiedät, että arvostan sinua ystävänä ja soturina.. Ja pidän sinusta kovasti", nau'uin ja laskin katseeni. Hetkeen kuului vain turvallinen ja tuttu tuulen suhina, kunnes yhtäkkiä kyynel valui poskelleni.
"Olen pahoillani", kuiskasin ja käänsin pääni kohti Tuisketurkkia.
Kolli katsoi minua mitäänsanomaton ilme katsoillaan, kunnes hän huokaisi syvään ja avasi suunsa vastatakseen minulle.

//Tuiske? Näätä ei tiedä. Ei vaan tiedä

Nimi: Lepakkoliito

06.05.2017 14:47
Olin vasta saanut soturinimeni, melkein heti sen jälkeen kun olimme saapuneet Jalavatassun ja muun aamupartion kanssa takaisin leiriin. Olin vihdoin soturi! Vähän minua kuitenkin harmitti, sillä olisin halunnut että olisimme Jalavatassun kanssa päässeet samaan aikaan sotureiksi. Ymmärsin kuitenkin miksi Liitotähti oli jo nimittänyt minut soturiksi.
*Olenhan Jalavatassua kokeneempi.* Mutta tiesin, että Jalavatassusta tulisi varmasti loistava soturi.
"Hei Lepakkotassu - siis tuota - Lepakkoliito!" kuulin Jalavatassun nau'unnan takaani. Käännyin ja näin hänen tassuttavan luokseni.
"Hei vaan sinullekkin", maukaisin hymyillen.
"Mietin, että voisimme mennä tänään metsästämään", sanoin Jalavatassulle. "Jos se siis käy sinulle?"
"Kyllähän se käy", hän naukui.
"Pitää varmaan kysyä ensin lupa Toivokuiskeelta", mietin.
"Niin", hän vastasi ja kääntyi etsimään mestariaan katseellaan.
"Hän on tuolla", sanoin nähdessäni hänem tassuttavan juuri sotureiden pesältä. Astelin naaraan luokse.
"Hei Toivokuiske", aloitin kohteliaasti. "Ajattelimme, että menisimme Jalavatassun kanssa metsästämään. Käykö se sinulle?"
"Joo, käyhän se", hän vastasi nyökäten. Nyökkäsin Toivokuiskeelle ja käännyin takaisin kohti Jalavatassua.
"Se kävi Toivokuiskeelle", vastasin iloisena. "Lähdetäänkö?"

//Jalava?

Nimi: Miyu

06.05.2017 09:59
Kirvamiete: 3kp

Surmaviilto: 4kp

Olkipuro: 14kp

Matkijatassu: 7kp

Huurretassu: 7kp

Tuisketurkki: 9kp

Nimi: Kirvamiete

06.05.2017 09:08
"Tänään on aika hieno sää." Lause pyöri mielessäni jokaisella askeleella, mitä taivalsimme Routakukan kanssa eteenpäin. Hiljaisuus venyi välillämme hyvin kiusalliseksi, ja yritin kaikin tavoin keksiä jotain puhuttavaa. Korvani alkoivat nykiä hermostuneesti, kun vain taivalsimme hiljaa eteenpäin. Kun alkoi näyttää siltä, että emme keksisi puheenaiheita, yritin nuuhkia ilmaa saaliin toivossa. Onneksi viherlehti oli alkanut, ja kitalakeeni tulvi nopeasti jäniksen tuoe hajuvana. Huiskaisin hännälläni ilmaa antaen merkin pysähtyä. Routakukka seisahtui, ja katsahti minuun hueman kysyvästi.
"Tästä on kulkenut jänis. Voisimme tehdä niin, että toinen ajaa sen toisen kynsiin", ehdotin. Kun pääsin puhumaan saalistamisesta, kiusallinen hiljaisuus tuntui kaikkoavan. Routakukka nyökkäsi, ja nuuhkaisi sitten ilmaa itsekkin.
"Haluatko sinä ajaa saaliin kynsiini?" kysyin. Routakukka kohautti lapojaan.
"Ei minulla mitään sitä vastaan ole", naaras tokaisi. Nyökkäsin, ja lähdin kiertämään jäniksen hajua pitkin sen eteen. En nähnyt kertaakaan pitkäkorvaa, mutta kävelin silti tarpeeksi kauas jotta Routakukka voisi ajaa jäniksen luokseni. Erotin yhä naaraan valkoisen turkin kaukana, kunnes se kutistui pieneksi pisteeksi. Sitten seisahduin, ja jäin odottamaan Routakukan seuraavaa siirtoa.

// Routa? Tuli sekava ja tönkkö xd

Nimi: Surmatassu/-viilto

06.05.2017 09:03
Ilta alkoi hämärtää. Emoni ja Tuuliklaanin päällikkö, Liitotähti kutsui klaanin paikalle.
'Mitäköhän asiaa hänellä nyt on?' mietin.
"Uuden soturin nimitys on tärkeä hetki klaanille", Liitotähti selitti.
'Kenet hän nimittää soturiksi? Viretassunko?' tuumin. Emo puhui vielä hetken.
"Surmatassu, tule tänne", Liitotähti käski.
'Tuleeko minusta soturi?!' ajattelin hämmästyneenä, mutta tyytyväisenä.
"Minä, Liitotähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Surmatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania, jopa henkesi uhalla?", Liitotähti naukui.
"Lupaan", vastasin epäröimättä silmänräpäystäkään.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnetaan Surmaviiltona. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja taistelutaitojasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi", Liitotähti naukui ja asteli luokseni. Päällikkö koski kuonollaan otsaani ja minä nuolaisin häneb lapaansa. Klaani alkoi huutaa uutta nimeäni:
"Surmaviilto! Surmaviilto!"
Kun klaani kävi nukkumaan, asetuin istumaan keskelle leiriä.
'Olen nyt Tuuliklaanin soturi, Surmaviilto!' ajattelin.

//Joku?

Nimi: Olkipuro

05.05.2017 21:35
”En tarvitse sääliäsi, senkin typerä karvakasa!” Matkijatassun sanat kaikuivat päässäni.
”Jassoo”, jupisin itsekseni ja käänsin pääni poispäin. Silloin sisälläni naksahti. Myötätunto ja sääli vaihtuivat katkeruudeksi ja epäonnistumisen tunteeksi. En enää ikinä rupeaisi tunteilemaan muiden nähden, en ikinä!
”Tuletko sinä?” Matkijatassu kivahti tympääntyneenä. Mulkaisin häntä happamasti, ja sanaakaan sanomatta marssin hänen ohitseen sisäänkäynnille, vaikka se tuntuikin niin vastenmieliseltä.
Tunsin oppilaan hämmentyneen katseen kihelmöivän turkissani. Ei tämä ollut minä, ei alkuunkaan.

Saavuttuamme Jokiklaanin ja Tuuliklaanin rajalle pysähdyin selostamaan muutaman sanasen rajanaapurimme tavoista ja historiasta. Matkijatassu tuskin tuntui kuulevan sanojani - tai ei muuten vain tahtonut huomioida niitä - mutta en välittänyt siitä, vaan jatkoin Jokiklaanin historiasta jauhamista niin kauan, että oppilas lopulta luovutti ja suostui kuuntelemaan minua.
Kierrettyämme Jokiklaanin rajan lisäksi myös Varjoklaanin ja Kuolonklaanin rajat lähdimme palaamaan takaisin leiriin päin. Matkijatassu näytti hyvin pitkästyneeltä, mutta mitäpä asia oikeastaan minulle kuului? Olinhan minä sentään vain typerä karvakasa, jolla ei saanut olla tunteita.
”Heti kun pääsemme leiriin, haet itsellesi hieman jotakin purtavaa tuoresaaliskasasta ja menet sitten sen jälkeen nukkumaan, jotta jaksat nousta aamulla”, sanoin leirin sisäänkäynnin lähestyessä. Matkijatassu vain pyöritteli silmiään ja tuhahti:
”Kiva, nytkö sinä leikit minun emoani?”
”Kita umpeen”, sihahdin terävämmin kuin minun oli ollut tarkoitus, ja oppilas tuntui säikähtävän hieman. ”Huomaan kyllä, ettet sinä pidä minusta, mutta voisit edes yrittää käyttäytyä kuin normaali soturioppilas! Sinua ei tarvitsisi sääliä, ellet koko aikaa vain rypisi itsesäälissä!”
Matkijatassu katsoi minua silmät selällään. Hän ei ollut ilmeisesti osannut odottaa tuollaista vastausta nyrpeisiin sanoihinsa.
Heilautin korviani sisäänkäynnin suuntaan ja loin häneen tuiman katseen, joka kertoi hänelle, ettei kannattaisi hangata vastaan. Matkijatassu väläytti minulle hampaitaan ja paineli sitten edeltä tunneliin.
Hänen mentyään lysähdin istumaan pää painuksissa. Kärkevät sanani olivat olleet suuri saavutus - josta en kylläkään voinut olla ylpeä. Minua oli vain niin suututtanut Matkijatassun avuttomaksi pennuksi heittäytyminen niin hirveästi, etten ollut pystynyt hillitsemään kieltäni.
Suljin silmäni ja kuiskasin Tähtiklaanille hiljaisen rukoukseni:
”Anna Matkijatassusta kasvaa vahva ja hyväsydäminen soturi.”
Sen jälkeen palasin leiriin ja menin suorinta tietä nukkumaan soturien pesään.

//Matkija?

Nimi: Matkijatassu

05.05.2017 20:42
Klaani tuli onnittelemaan minua. Useimmat kommentit olivat:
"Onnea oppilaaksi tulemisesta!"
"Valmistaudu klaaninvanhimpien kritiikkeihin!"
"Onnea opetuksessa!"
"Älä tee virheitä!" Vastasin kaikkiin vain nyökkäyksellä sumein silmin. Käänsin sumean katseeni Olkipuroon, joka jutteli Vapaudenlennon kanssa. Höristin korviani masentuneesti.
"Pilasin häneltä oppilaaksi ilon täysin!" kuulin Olkipuron sihahduksen. Muuta en tarvinnut kuula. Laskin masnetuneesit pääni rintaani.
*Et sinä sitä tehnyt. Minä tiedän valmiiksi ettei minusta voi tulla soturia*, mietin. Siiretlin mustia käpäliäni turhautuneena. Olkipuro tuli äkkiä luokseni. Nostin katseeni häneen hitaas. Kasvoillani oli masentunut ilme jota ei voinut pyyhkiä pienellä vitsillä pois.
"Me lähdemme nyt kiertämään rajat", mestarini naukui latistavasti. Huokaisin raskaasti. Nousin yli pitkille jaloilleni hitaasti.
"Ei sinun tarvitse. En haista niitä. Kuolisin varmaan mieluiten", urahdin hiljaa katse lasituneena, kuin kuoleena.
"Et sinä..." Olkipuro aloitti, mutta vaiensin hänet että laitoin häntäni kollin kuonon eteen.
"Sanoit että pilasit oppilaaksi tuloni", mau'uin latteasti. Pidin tauon joka tuntui hyvin pitkältä ajalta.
"Et sinä sitä tehnyt. Minä tein sen itse. Olen hyödytön en edes kunnon kissa. Tiedän ettei minusta voi tulla soturia", kuiskin hipihiljaa. Kurkussani tuntui että siellä olisi kivi enkä pystyisi hengittää. Oklkipuro katsoiminua vähän säälivästi. Minua alkoi turhauttaa.
"En tarvitse sääliä senkin typerä karvakasa!" ärähdin kova äänisesti. Käänähdin ympäri ja aloin harppoa kohti uloskäyntiä.
"Tuletko sinä?" kysyin vihaisesti. Suru kumminkin yhä painoi minua raskaasti, kuin kivi sydämessäni, mutta jäin odottamaan Olkipuroa joka hätkähti, kuin olisi ollut omissa mailmoissaan. Tuijotin kollia nyt erittäin jäätävästi suu mutrussa ja kynnet esillä. Näytin varmana siltä että näin edessäni vihollisen. Ja perjaatteessa se oli totta. Mutta ei ollut otta. Olkipuro oli klaanitoverini jota jopa vihasin vähän siitä että sen karvakasan oli pakko sääliä! Otin askeleen häntä kohti, vaikka olin hänestä ketunmitan päässä. Avaisin suuni sanoakseni jotain pistävää, mutta en saanut sanaa sanotuksi. Suru sumensi äkkiä mieleni ja kaaduin maahan haukkomaan henkeä. Näin silmieni edessä mustuutta ja kuulin ne hirvittävät sanat.
"Hyi mikä pentu! Ei hän ole kissa edes! Luonnottomat jalat ja kaikkea muuta!" Sanat satuttivat minua. Yritin vinkua tuskasta, mutta ääntä ei tullut. Sätkin jaloillani tyhjyyttä. Haukoin yhä henkeä, mutta en saanut sitä. Lopetin hengen haukkomisen ja vaklahdin veltoksi.
*Ei minua kukana kaipaa...*

/Olki? Joo tosi tyhmä tarina taas xc

Nimi: Olkipuro

05.05.2017 20:16
”Tiedät, ettei minusta voi koskaan tulla on kunnon soturia.” Matkijatassu katsoi minua surusta sumein silmin. Tunsin omatunnon piston sydämessäni.
Miksi olinkaan mennyt möläyttämään aatteeni ääneen? Jos olisin vain pysytellyt kiltisti hiljaa, tätä koko juttua ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Vedin syvään henkeä ja kurkotin sitten koskettamaan Matkijatassun kuonoa omallani, kuten mestareiden nimitysmenoissa kuului tehdä. Sen tehtyäni klaani yhtyi hurraamaan.
Matkijatassu seisoi vieressäni kylmän rauhallisena. Hänen silmistään puuttui se sama innostunut loiste, joka jokaisella vastanimitetyllä oppilaalla yleensä oli, kun tuo katseli tohkeissaan uutta nimeään hurraavaa klaaniaan. Ja se oli minun syyni. Itsepä olin mennyt ja pilannut nuoren oppilaan ilon.
Hurraa-huutojen laannuttua ja kissojen tullessa onnittelemaan tuoretta oppilasta, vetäydyin pois paikalta. Tassuttelin sisäänkäynnin luo pää painuksissa ja hännänpää maata viistäen.
Vapaudenlento asteli luokseni huolestuneen näköisenä. Hän istahti viereeni ja kurkotti sitten nyhjäisemään lapaani ikään kuin kannustaakseen minua.
”Kyllä se siitä. Olen varma, että Matkijatassusta tulee loistava soturi”, hän sanoi hiljaa, tutulla lempeällä äänellään.
”Niin, tulisi varmasti jonkun toisen mestarin koulutuksessa. Minusta ei ole hänen mestarikseen... Pilasin häneltä jo oppilaaksi tulon ilon! En tahdo romuttaa hänen elämäänsä täysin!” sihahdin ja tunsin, kuinka kyyneleet kihosivat silmiini. Räpyttelin silmiäni tiheään, yrittäen peittää suruni. Ei soturin kuulunut tunteilla naaraan edessä.
Vapaudenlento katsoi minua myötätuntoinen katse silmissään. Valkea kuningatar oli aina ollut minulle kuin oma emo, joka helli ja lohdutti vaikeina aikoina.
”Sinun on ryhdistäydyttävä”, hän kuiskasi ja hymyili minulle lempeästi. ”Matkijatassu odottaa sinua, menehän jo.”
Nyökkäsin ja yritin parhaani mukaan niellä suruni. Epävarmoin askelin saavuin Matkijatassun luokse, joka odotti minua Suurkiven juurella. Hän näytti hyvin masentuneelta, ja se sai minut epäröimään enemmän. Pitäisikö vain kääntyä ja palata takaisin Vapaudenlennon luo? Sanoa hänelle, etten minä pystyisi siihen?
Pudistin päätäni ja sanoin sitten ääni väristen Matkijatassulle:
”Me lähdemme nyt kiertämään rajat.”

//Matkija?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com