Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Pyryviima

27.11.2017 20:35
"Sehän on hienoa!" huudahdin hymyillen hetken hämmentyneen hiljaisuuden jälkeen. "Loistava juttu! Olen niin iloinen, Hiutaleturkki!" Puskin naarasta äänekkäästi kehräten. "Saamme pentuja..."
Kiertelin hetken hänen ympärillään, kunnes pysähdyin ja nuolaisin hänen korvaansa.
"Pennuistamme tulee varmasti täydellisiä", kehräsin, "ihan niin kuin sinä, Hiutaleturkki."
Painoin kuononi naaraan kaulaturkkiin yhä rakastavasti kehräten. Onni ja rakkaus kuplivat sisälläni, enkä melkein voinut uskoa sitä todeksi. Minusta tulisi isä! Minusta tulisi isä minun ja Hiutaleturkin pennuille! Uskomatonta! Ja hämmästyttävää ja samaan aikaan ihanaa ja jännittävää. Kuinkahan kauan aikaa oli synnytykseen?
"Sinun täytyy sitten ottaa rauhallisesti", huolehdin. "Ei mitään rankkoja harjoituksia tai partioita. Ja sinun täytyy syödä hyvin, tiedäthän? Ja sitten..."

"Hiutale?

Nimi: Näätätassu

27.11.2017 19:57
Vetäisin syvään henkeä ja otin mahdollisimman pitkän reitin kiertäen hiljaa erilaisia kiviä ja kasvien juuria. Askelsin pehmeästi vähän matkan päähän, mutta epäonnekseni astuin pienen oksan päälle ja se rasahti pienesti. Heilautin häntääni ja pidätin hengitystäni. Ruskea kaniini pälyili minun suuntaani, mutta seisoin niin paikallani kuin pystyin. Onneksemme olin tuulen alapuolella, joten hajuni ei kulkeutunut sen pikkuruisiin sieraimiin. Kun se lopulta jatkoi onkalonsa kaivamista. Jatkoin matkaani, kunnes olin aivan sen takana. Vilkaisin Naaliturkkia nopeasti ja nyökkäsin merkiksi. Kolli lähti hiipimään kohti kania ja nopealla loikalla säikytti sen kohti minua. Kun se sokeassa paon vimmassaan säntäsi eteenpäin, ei se huomannut minua ja juoksi käytännössä suoraan tassuihini. Otin kaniin napakan otteen hampaillani ja tunsin, kun se valahti veltoksi. Räpytin tyytyväisenä silmiäni ja jolkotin kani hampaissani Naaliturkin luokse.

//Naali?

Nimi: Närhitassu

27.11.2017 18:16
Väsyneenä istuin parantajapesän edustalla ja katselin kuinka varapäällikkömme järjesti aamupartioita. Olin hirmu väsynyt, sillä tuskin olin nukkunut silmänräpäystäkään. Klaanilaiseni näyttivät riutuneilta ja varmasti syystä, sillä riistaa tuskin oli. Vedin syvää henekä ja tallustelin tuoresaliskasalle. Valikoin itselleni pienen rihtuneen myyrän. En minä paljoa ruokaa tarvinnut, kun kykin parantajanpesässä tonkimassa yrttejä. Hotkaisin myyrän parilla haukulla ja nousin tökerösti istumaan.
*Mitäköhän Naaliturkki on sunnitellut tälle päivälle?* ajattelin ja lähdin kävelemään kohti parantajanpesää. Astuin sisällen pesään ja huomasin Naaliturkin kohottavan katseensa yrteistään.
"Närhitassu. Olisitko ystävällinen ja kävisit hakemassa kultapiiskua. Se on lopussa", Naaliturkki maukui.
"Miltäs se näyttikään?" kysyin.
"Korkea kasvi missä on keltaiset kukat. Uskon, että tunnistat sen", Naaliturkki naukaisi.
"Tuletko sinä mukaan?" kysyin.
"En. Pitää siivota ja järjestellä yrttejä. Ota soturi mukaasi. Saat kantamiseen apua", Naaliturkki maukui.
"Selvä", sanoin tomerasti ja peruutin ulos pesästä.
*Kukakohan haluisi auttaa*, mumisin. Silmiini osui eräs mustaharmaa kissa. Muistaakseni hänen nimensä oli ollut Jalavamieli.
"Hei", tökkäsin kissaa lapaan.
"Mitä?" Jalavamieli ärähti.
"Naaliturkki sanoi, että minun pitää pyytää joku soturi kanssani etsimään yrttejä", nau'uin.
"Kai se on sitten pakko", Jalavamieli sanoi ja nousi seisomaan.
"Mahtavaa, mennäänkö?" kysyin tyytyväisenä.
"Joo, mihin päin ajattelit lähteä?" Jalavamieli kysyi.
"No joentörmälle päin...", sanoin puoliksi itselleni.
"Selvä", Jalavamieli mumisi ja suuntasimme kohti joentörmää.

//Jalava...?

Vastaus:

Korjaus:
Närhitassu ei siis ole parantajaoppilas, vaan soturioppilas. Naaliturkki ei pyytänyt hakemaan kultapiiskua, vaan tällä hetkellä oppilasta vailla oleva parantaja Ruusupiikki teki niin.

-Elandra

Nimi: Hiutaleturkki

27.11.2017 08:26
Mietin miten kertoisin kollille mikä on tilanne. Entä jos hän ei pidäkään pennuista? Yritin tohkaista itseäni.
"Ömm... Mitä mieltä olisit jos saisit pentuja?" kysyin kumppaniltani.
*Hienosti hoidettu Hiutaleturkki*, ääni sanoi päässäni. Laskin katseeni maahan.
"Niin kun..", yritin kertoa kollille, mutta sanat takertuivat kurkkuuni. Ei tämä voi olla näin vaikeaa!
"Sinä saat pentuja", sanoin hiljaa.
"Tai siis me saamme", jatkan nopeasti. Siinä se sitten tuli. Jännitys pyörteili sisälläni. Entä jos kolli ei pidäkään pennuista? Jos hän hylkää minut? Kaikki mahdolliset kauhuskenaariot pyörivät päässäni. Odotin jännittyneenä kumppanini vastausta. Aika tuntui ikuisuudelta. Nostin varovaisen katseeni kumppaniini. Yritin tulkita kollin kasvoilta jotain, mutten saanut mitään irti.
*Tämä tuli hänellekin yllätyksenä*, mietin päässäni.
"Siis kävin Ruusupiikin luona. Hän sanoi että olen tiineenä", nau'uin varovaisesti.

//Pyry?

Nimi: Pyryviima

27.11.2017 08:16
Totta kai", naukaisin kumppanilleni. Vilkaisin Ruokoturkkia ja sanoin hänelle, että jatkaisimme keskustelua myöhemmin, ennen kuin lähdin Hiutaleturkin rinnalla tassuttamaan kauemmas. "Onko jotain sattunut? Vaikutat jotenkin.. kummalliselta."
Istuuduin ja kiersin häntäni käpälieni ympäri. Tarkastelin Hiutaleturkkia tiiviisti ja odotin, että hän alkaisi puhua.
*Onkohan kaikki nyt hyvin?* mietin Hiutaleturkin ollesa yhä hiljaa, kuin sanoja etsien.
"Rauhassa vain. Ei ole kiirettä, kultaseni." Nuolaisin naaraan poskea ja hymyilin rakastavasti. "Kerrot sitten kun tiedät, kuinka kertoa. Minulla on kyllä aikaa odottaa."
En tiennyt, mitä sanottavaa Hiutaleturkilla oli, mutta en aikonut hoputtaa häntä kertomaan. Minulla riitti kärsivällisyys kumppanilleni, kestäisi tässä kuinka kauan tahansa.

//Hiutale?

Nimi: Pyryviima

27.11.2017 08:13
//JATKOA HIUTALEELLE//

"Totta kai", naukaisin kumppanilleni. Vilkaisin Ruokoturkkia ja sanoin hänelle, että jatkaisimme keskustelua myöhemmin, ennen kuin lähdin Hiutaleturkin rinnalla tassuttamaan kauemmas. "Onko jotain sattunut? Vaikutat jotenkin.. kummalliselta."
Istuuduin ja kiersin häntäni käpälieni ympäri. Tarkastelin Hiutaleturkkia tiiviisti ja odotin, että hän alkaisi puhua.
*Onkohan kaikki nyt hyvin?* mietin Hiutaleturkin ollesa yhä hiljaa, kuin sanoja etsien.
"Rauhassa vain. Ei ole kiirettä, kultaseni." Nuolaisin naaraan poskea ja hymyilin rakastavasti. "Kerrot sitten kun tiedät, kuinka kertoa. Minulla on kyllä aikaa odottaa."

//Hiutale?

Nimi: Olkipuro

27.11.2017 07:17
Kyyhötin yksinäni soturien pesässä. Ruusupiikki oli määrännyt minulle lepoa, sillä en ollut nukkunut moneen päivään ennen Matkijakielen onnettomuutta, joka vain pahensi asiaa.
Olin pyytänyt Hiutaleturkilta, joskos hän voisi ottaa Kanelitassun siksi aikaa kontolleen, kun minä keräilin voimia. Naaras oli onnekseni suostunut.
Kurkotin nuolaisemaan kyljestäni törröttävän karvatupon sileäksi. Samalla mietin, minkälaisia minun ja Matkijakielen pennuista olisi tullut. Varmasti yhtä rohkeita kuin isänsä, tai yhtä hyväsydämisiä kuin emonsa. Pentujen isää olisi tuskin voinut rohkeaksi sanoa... Minä en ollut rohkeaa nähnytkään.
"Olkipuro", kuului lempeä naukaisu pesän suuaukolta, "voinko tulla sisään?"
Kurkkasin lapani yli ja näin Vapaudenlennon seisomassa valoa vasten pieni peltohiiri hampaissaan roikkuen. Murahdin hyväksyvän vastauksen ja vääntäydyin jonkinlaiseen istuma-asentoon entisen kasvattiemoni edessä.
"Kuinka sinä voit?" kuningatar kysyi laskiessaan peltohiiren vuoteeni viereen.
"Kehnosti", myönsin väsyneesti. Lepäämisestä ei ollut tullut mitään yrittäessäni lakata ajattelemasta Matkijakieltä.
"Tiedäthän sinä, ettei Matkijakieli olisi voinut saada parempaa kumppania kuin sinut?" Vapaudenlento sanoi myötätuntoisesti. Naaraan olemus sai minut haluamaan käpertyä tuon pehmeää turkkia vasten kuin silloin aikoinaan pentutarhassa, ollessani vasta pienen pieni pennun rääpäle.
"Miksi hänen piti kuolla? Minä tarvitsin häntä vielä!" vaikersin hiljaa. Kumppanini kohtalo oli ollut karu ja julma. Kenenkään kissan ei tulisi kuolla jonkun typerän hirviön takia, jolla ei ollut edes sielua.
"Joskus sitä ei vain tiedä, mitä kohtalon polulle sattuu", vaalea naaras huokaisi ymmärtäväisesti ja kurkotti sitten nuolaisemaan kuonoani. "Koetahan nyt levätä ja syödä kunnolla, jotta jaksat kouluttaa taas Kanelitassua. Hän tarvitsee sinua vielä hyvän tovin", Vapaudenlento lisäsi lempeästi hymyillen.
Huulillani kävisi pieni hymynkare. Ehkei toivoa olisi vielä menetetty. Kanelitassun koulutus oli minun vastuullani, ja sen myös aioin hoitaa.
"Kiitos, Vapaudenlento", kiitin vaisusti. Kuningatar nyökkäsi ja poistui pesästä.
Oikaisin selkäni ja noukin peltohiiren hampaisiini. Tassuttelin ulkosalle ja istahdan pesän suuaukon edustalle nauttimaan ateriaani.
Sivusilmällä huomasin oppilaani syömässä Tunturitassun kanssa. Oli hyvä, että hän yritti hankkia ystäviä. Minulla niitä ei ollut oikein oppilaana, eikä myöskään näin soturina. Matkijakieli oli ollut kaikeni. Hän oli ollut paras ystäväni, perheeni, kumppanini. Kuinka minä pystyisin elämään ilman häntä?
Haikein mielin aloin nakertamaan peltohiirtä.

//Kaneli? Tai joku muu?

Nimi: Kanelitassu

26.11.2017 23:02
Olin iloinen kun Tunturitassu oli suostunut syömään kanssani, sillä minulla ei paljoa ystäviä ollut.
"Minun tietääkseni he olivat kumppaneita" Vastasin Tunturitassun kysymykseen ja haukkasin palan hiirestäni. Tunturitassu nyökkäsi ja hymähti.
"Kuka sinun mestarisi on?" Kysyin naaraalta
"Hiutaleturkki" Oppilas vastasi hymyillen, minä nyökkäsin.
"Tuota..." Tunturitassu aikoi sanoa jotain
"Tai no... unohda" Naaras jatkoi kiusaantuneesti.
"Ei, ei! Mitä olit sanomassa?" kysyin.
"Mm... Aioin vain kysyä miten Matkijakieli kuoli mutta se ei ole oikein sopivaa... Olemmehan syömässä ja se oli kaikille aika järkyttävä tapahtuma" Naaras sanoi.
"Ei haittaa... Hän juoksi jäniksen perässä ukkospolulle" Sanoin nielaistuani palan hiirestäni.
"Voisimmekohan mennä hiutaleturkin kanssa joku kerta harjoittelemaan? Se saattaisi piristää Olkipuroa, hän saisi muuta mietittävää" Vaihdoin aihetta huomattuani Tunturitassun olevan hieman kiusaantunut.

//Tunturi? Tai joku muu :'D

Nimi: Tunturitassu

26.11.2017 22:45
Kanelitassu oli tullut kysymään, haluaisinko ayödä hänen kanssaan. Hämmennyin tästä hiukan, yleensä roikuin niin kiinni veljessäni etteivät muut tulleet lähellenikään.
"No siis, mikä ettei, tuota, odota vähän", naukaisin epäröivästi ja loikkasin pystyyn. Kiiruhdin hakemaan palan jäniksestä riistalasasta, ja palasin takaisin.
"Näin!" naukaisin tyytyväisenä. Katselin hetkisen Kanelitassua.
"Sinusta tuli vasta vähän aikaa sitten oppilas vai? Onnittelut! Kuka on mestarisi?" naukaisin iloisena toisen puolesta, ja kolli nyökkäsi.
"Olkipuro on", tuo vastasi ja nyökyttelin hitaasti. Olkipuro oli näyttänyt hyvin alakuloiselta, kun Matkijakieli oli tuotu kuolleena leiriin heidän mukanaan. Olinhan minäkin järkyttynyt, mutta...
"Tuota.. oliko Matkijakieli Olkipuron kumppani?"kysyin hiljaa syödessäni, kun en muutakaan keksinyt. Olkipuro oli vaikuttanut niin surulliselta ja järkyttyneeltä, että en oikeastaan keksinyt muita järkevää syytä sille.
"E- ei siis tuota, ole pakko vastata", jatkoin hätäisesti ja vilkaisin Kanelitassua kolli napsi paloja hiirestään.
"Onhan se kai aika yksityinen asia", mutisin perään.

//Sori pätkä,pitää mennä nukkumaan,muttaa Kaneli?

Nimi: Lepakkoliito

26.11.2017 21:44
"Tietenkin selvisit." Kosketin kevyesti Havun kuonoa omallani ja laskin häntäni hänen lavalleen. Muiden tuuliklaanilaisten halveksivat katseet väijyivät selkäni takana ja kuulin jonkun tokaisevan ohimennen:
"Tuon kotikisunko hän tänne toi? Luulin, että Lepakkoliito olisi ollut oikea soturi." Siinä vaiheessa karvani pörhistyivät kaksinkertaisiksi. Raivo kiehahti sisälläni ja puraisin hampaillani kieltäni jotten olisi sanonut mitään ajattelematonta. Huiskaisin hännälläni vihaisesti ilmaa ja käänsin sinisilmäisen katseeni äänen suuntaan, mutta en erottanut sitä kuka puhuja oli ollut.
"Havu ei ole kotikisu! Hän on kissa yhtälailla kuin muutkin, Tuuliklaanin jäsen", tiuskaisin jokaiselle joka katsoi Havua halveksivasti.
"Lepakkoliito, ei sinun tarvitse..." Vaiensin harmaan kollin hännän huiskaisulla.
"En välitä siitä, mitä te ajattelette minusta tai Havusta!" rääkäisin raivoissani.
"Lepakkoliito, lopeta! Ei se ole noin iso asia. Kaikki on hyvin", Havu yritti rauhoitella minua ja veti minut kauemmas muiden silmäparien tuijotuksesta. Haukoin henkeä raivoissani, mutta vihani alkoi jo hellitä.
"Hei, tietenkin minä ymmärrän, että kaikki eivät tuota... Oikein pidä minusta, mutta ei se mitään", Havu sai sanotuksi katsellen minua hieman epäilevästi.
"Onko kaikki varmasti hyvin? Mitä sinulle tapahtui?"
"En tiedä... Kaikki vain... En pitänyt siitä, miten muut katsoivat sinua halveksivasti arvostellen", mutisin hiljaisesti. Olin nolostunut äskettäin päästämästäni purkauksesta. Mikä minua oikein tympi?
"Ymmärrän." Havu nuolaisi poskeani rauhoittelevasti ja katsoi suoraan silmiini rohkaisevasti. Ja minun kun piti olla se, joka rauhoittelee.
Havahduin todellisuuteen ja muistin päällikön käskyn.
"Tule, näytän sinulle nukkumapaikkasi." Vein Havun oppilaiden pesään. Hän silmäili hetken ympärilleen ihmeissään silmät suuriksi pyöristyneinä, kunnes nyökkäsi hyväksyvästi.
"Sitten meidän on etsittävä sinulle makuualuset", nau'uin kollille. "Minä nukun sotureiden pesässä, joten emme voi nukkua yhdessä. Vasta sitten, kun sinustakin tulee soturi." Hymyilin Havulle haikeasti.
"Ai... Luulin, että voisimme nukkua vierekkäin. Mutta ei se mitään", Havu naukaisi allapäin, kunnes hänen ilmeensä kirkastui.
"Ajatella, että tämä on ensimmäinen yöni klaanikissana!" Hymyilin Havulle iloisesti ja puskin tämän lapaa lempeästi. Havu hyppeli ulos pesästä ja saapui pian takaisin luokseni suussaan makuualustarvikkeet. Opastin uutta Tuuliklaanin jäsentä tekemään itselleen pehmeän pedin. Istahdimme Havun pedille, kun työ oli tehty.
"Et arvaakkaan kuinka paljon minä sinua rakastan", huokaisin ja katsoin Havun tummanvihreitä silmiä lumoissani. Vastaukseksi sain kollin voimakkaan, rakastavan kehräyksen.

//Havuliini?

Nimi: Hiutaleturkki

26.11.2017 20:02
Tassuttelin aukion läpi, parantajanpesälle.
"Ruusupiikki, oletko täällä?" huhuilin parantajanaarasta. Pian tuo tulikin ulos pesästään.
"Tervehdys Hiutaleturkki. Onkos jotain hätänä?" Ruusupiikki kysyi. Kerroin syyn miksi olin parantajalla. Tuo käski minut makaamaan selälleni maahan. Hieman kummastuneena tein niinkuin parantaja käski. Tuo alkoi painella vatsaani tassuillani. Mietin kummastuneena mitä tuo teki.
"Onnea, olet tiineenä", parantajanaaraan lausahdus sai minut yllättymään. "Voit nousta", tuo jatkoi. Nousin tassuilleni maasta. Kiitin Ruusupiikkiä ja lähdin aukiolle.
*Pitää kertoa Pyryviimalle*, mietin. Etsiskelin kollia aukiolta katseellani. Huomasinkin tuon Ruokoturkin kanssa. Tassuttelin kollien luokse.
"Anteeksi kun keskeytän, mutta Pyryviima voisinko puhua kanssasi?" kysyin. Jännitys pyörteili kehossani. Mitäköhän kumppanini sanoisi?

//Pyry?

Nimi: Yrttipentu

26.11.2017 19:35
Tulipennun syöksyessä mukaan leikkiin sain muutaman hyvän liikkeen tehtyä. Sitten Tulipentu pääsi takaisin tassuilleen ja jouduin väistämään muutaman sähäkän iskun hänen suunnastaan. Kultapentukin oli taas kunnolla mukana taistelussa horjuttuaan Tulipennun törmäyksen jäljiltä. Minulla oli hetken vaikeuksia pärjätä kahta isompaa veljeäni vastaan, mutta koska he joutuivat keskittymään myös toisiinsa, tilanne oli totta kai tasaisempi. Tulipentu kierähti ovelasti pois Kultapennun tassujen tieltä ja samalla onnistui keilaamaan minut nurin. Kierin muutaman kerran ympäri, kunnes törmäsin pentutarhan seinämään. Hiukan hämääntyneenä kapusin takaisin jaloilleni, ravistelin pääni selväksi ja loikkasin jälleen leikkiin mukaan.
"Häipykää, senkin kuvatukset", Tulipentu ärähti.
"Itse olet kuvatus", Kultapentu sähähti ja sai kampattua veljensä maahan.
Minä loikkasin puolestani Kultapennun selkään ja sain horjutettua häntä niin, että Tulipentu sai pystyyn päästyään kaadettua vuorostaan Kultapennun. Minä kerkesin hypätä maahan ja väistää Tulipennun seuraavan iskun, joka oli suunnattu minulle. Loikkasin veljeni hännän kimppuun, mutta pian Kultapentukin oli mukana taistossa ja minun täytyi väistää häntä.
Peräännyin hiukan taaemmas tasaamaan hengitystäni, ja seurasin veljieni painia, kun he olivat tarrautuneet toisiinsa ja kierivät vahingossa yhdelle tyhjälle makuusijalle pöllyttäen alusia ilmaan.
"Hei! Minähän sanoin, ettette sotke", Hunajaviiksen ääni leikkasi ilmaa.
Tulipentu ja Kultapentu irrottautuivat toisistaan ja palasivat makuusijalta pesän lattialle. Kultapentu heitti muutaman sammalliuskan takaisin makuusijalle ja pian leikki jatkui. Siirryimme kuitenkin hiukan parempaan kohtaan lähes suoraan suuaukon eteen, koska siinä oli paremmin tasaista maata vailla ärsyttäviä mekuusijoja häiritsemässä.
Kultapentu ja Tulipentu jatkoivat painiaan, ja näyttivät unohtaneen minut kokonaan. Sopivalla hetkellä, kun molemmat olivat vain takajalat maassa, syöksyin heidän välistään ja vetäisin ohimennen molemmilta jalat alta. Veljet kaatuivat lattialle, mutta minäkin kierähdin hiukan kömpelösti ympäri.
"Hah, voitin", onnistuin sanomaan.
"Etpäs!" Tulipentu ulvaisi ja lähti minua kohti, ja minulle tuli kiire päästä takaisin tassuilleni.

//Tuli? Kulta?

Nimi: Kanelitassu

26.11.2017 18:39
Olin hieman surullinen Matkijakielen kuolemasta mutta enemmän minua huoletti Olkipuro, hänen surullisuutensa sai minut vaivaantuneeksi.
"Minä vain mietin että... jos voisin piristää sinua jotenkin tai... voisin vaikka harjoitella jonkun muun kanssa jos haluat olla hetken rauhassa?" Sanoin epäröiden Olkipurolle.
"Ei, kyllä minä sinun kouluttamisesi hoidan" Kolli murahti.
"Oh, okei..." vastasin ja loikin nopeasti pois.
Tajusin kävellessäni pois päin sotureiden pesältä etten ollut pitkään aikaan syönyt mitään ja mahaani koski hieman. Loikin lumisessa maassa kohti tuoresaalis kasaa ja otin sieltä pulskan hiiren. Aioin mennä syömään hiirtä oppilaiden pesän suuaukon viereen sillä lumi oli tamppaantunut ja sulanut sieltä eniten enkä halunnut häiritä Olkipuroa. Näin kuitenkin kävellessäni Tunturitassun ja menin hänen luokseen.
"Hei!" Sain naukaistua hiiri suussani.
"Hei..." Tunturitassu katsoi minua hieman oudosti.
"Onko sinulla kiire? Voisimme syödä yhdessä..." Ehdotin pudotettuani hiiren suustani.

//Tunturitassu?? (Sori täst tuli aika lyhyt, en tienny yhtää mitä jatkaa tohon olkipuron tarinaan xd)

Nimi: Lepakkoliito

26.11.2017 18:24
Räpyttelin sinisiä silmiäni häkeltyneenä, uskomatta juuri kuulemiani sanoja. Havun tummanvihreistä silmistä heijastui päättäväisyys.
"Oletko varma? Se olisi suuri päätös", totesin ääneni väristessä. Hytisin jännittyneenä ja selkäpiitäni kutittelivat kylmät väristykset. Tummanharmaa kolli laski häntänsä pehmeästi lavalleni ja laski katseensa hetkeksi mietteliäästi käpäliinsä. Hetken kuluttua hän nosti katseensa suoraan silmiini ja katsoi minua tiukasti, vakavasti.
"Minä olen täysin varma. En halua mitään muuta kuin olla kanssasi ja sen voin tehdä ainoastaan, jos liityn Tuuliklaaniin. Sinä et saa uhrata omaa klaanielämääsi minun vuokseni", Havu sanoi hitaasti ja lopetti sanansa nielaisuun. Jäseniäni jomottava jännittyneisyys vaihtui rakastavaan katseeseen. Nuolaisin Havun kasvoja ja kehräsin lempeästi. Tuijotin vielä hetken Havua, komeinta kollia minkä olin koskaan eläissäni nähnyt ja painauduin tätä vasten. Havun lämmin hengitys niskassani sai kehräyksen nousemaan vielä kuuluvammin kurkkuuni.
" Hyvä on. Minäkin haluan vain olla kanssasi. Mennään siis", naukaisin hiljaisesti kollille. Nousimme jaloillemme ja kävelin Havun vierellä kohti Tuuliklaanin leiriä. Havu tuijotti suoraan eteenpäin leiriä kohti uteliaana ja hänen kuononsa värisi innostuneesti. Painauduin Havua vasten tassuttaessamme eteenpäin, kunnes jo hetken taivalluksen jälkeen olimme saapuneet leirin sisäänkäynnille.
"Tervetuloa Tuuliklaaniin."

//Havu? x3

Nimi: Olkipuro

26.11.2017 17:47
Oli hiljainen aamu. Taivas oli pilvinen ja harmaa. Istuin yksin vartiossa leirin sisäänkäynnin tuntumassa katse nauliutuneena yhä unessa olevaan leiriin.
Oli kulunut pari kuuta siitä, kun olimme saaneet Kirvamietteen salakavalan juonen selville. Onneksemme klaani oli nyt turvassa ja Kirvamiete kuollut.
Kuulin kuinka lumi narahteli kumppanini tassutellessa minua kohti kevein askelin. Nostin katseeni Matkijakielen silmiin, jotka tuikkivat lämpimästi.
"Eikö sinun pitäisi mennä lepäämään?" hän naukui huolehtivaan sävyyn ja kurkotti nuolaisemaan poskeani. Vastasin eleeseen tavallista lempeämmällä murahduksella, jota en soisi kenen tahansa kissan kuulevan.
"Ajattelin kylläkin lähteä Kanelitassun kanssa saalistamaan", sanoin väsyneesti hymyillen ja nyökkäsin oppilaiden pesää kohden, jossa nuori kissa uinui parhaillaan.
"Olet valvonut koko yön", Matkijakieli huomautti hieman vihjaavaan sävyyn. Vedin syvään henkeä ja päästin sen hitaasti ulos. Tiesin, etten ollut ollut oma itseni vähään aikaan. Olin valvonut useita öitä putkeen ja ilmoittautunut ylimääräisiin partioihin.
"Lupaan mennä lepäämään, kunhan olemme käyneet Kanelitassun kanssa ensin metsällä, sopiiko?" huoahdin. Kumppanini päästi huojentuneen kehräyksen ja napautti minua hellästi lapaan.
"Hyvä on, mutta vain sillä ehdolla, että minä saan tulla mukaan", hän sanoin jääräpäisesti, enkä voinut siinä tilanteessa muuta kuin suostua.
Lähdin herättämään Kanelitassua. Astuessani pesän hämärään, erotin kirjavan kollin retkottavan sammalvuoteensa päällä tyytyväisen näköisenä. Tassutin hänen luoksensa ja tökkäsin tuota nenälläni, jotta hän heräisi. Oppilas ynähti ja vaihtoi asentoa, mutta ei avannut silmiään.
"Kanelitassu", sihahdin kollin korvaan mahdollisimman hiljaa. Kanelitassu räpäytti sinivihreät silmänsä auki ja jäi toljottamaan minua pöllämystyneen näköisenä.
"Olkipuro? Lähdemmekö me harjoittelemaan?" oppilas inahti unisena ja vääntäytyi istumaan. Nyökkäsin nopeasti ja viitoin häntä seuraamaan, jottemme herättäisi koko pesää.
Putkahdin viileään ulkoilmaan. Kanelitassu seurasi perässä. Hän räpytteli silmiään vieläkin hieman tokkurassa. Hänen turkistaan roikkui sammaleen riekaleita. Kurkotin nyppäisemään yhden sammalhipun hänen päälaeltaan. Oppilas ravisteli turkkinsa puhtaaksi sammalista ja nuolaisi sitten muutaman törröttävän rintakarvan sileäksi.
"Oletko valmis?" kysyin olkani ylitse ja oppilas vastasi reippaalla nyökkäyksellä. "Hyvä", murahdin tyytyväisenä ja loikin sisäänkäyntitunnellin luokse, jossa Matkijakieli odottelikin meitä jo.
"Mietin, että jos menisimme nelipuiden suuntaan", naaras ehdotti tohkeissaan. Nyökkäsin hyväksyvästi.
Lähdimme kulkemaan nelipuiden suuntaan, minä edellä, Kanelitassu keskellä ja Matkijakieli perää pitäen.

Kuljimme hiljaa eteenpäin. Kukaan ei pukahtanutkaan. Arvelin olevan jo aurinkohuipun hetki, sillä olimme kävelleet jo sen verran kauan. Lumi hidasti kulkuamme huomattavasti.
Yhtäkkiä Matkijakieli pysähtyi. Hänen korvansa olivat kääntyneet läheisen pensaan puoleen, ja siinä samassa hän oli jo jäniksen perässä. Naurahdin huvittuneena ja lähdin kirimään kumppaniani kiinni Kanelitassu perässäni rämpien.
Karvas haju tunkeutui nenääni. Ukkospolku oli lähellä, eikä Matkijakieli kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Hän juoksi ja juoksi, saavutti parhaillaan henkensä edestä pinkovaa jänistä.
"Matkijakieli! Varo!" huusin varoitukseni, mutta liian myöhään. Ensin kuului kauhun sekainen kirkaisu, sitten seurasi aavemainen hiljaisuus.

Säätäisin ukkospolulle minkä jaloistani pääsin. Kerettyäni pienen kumpareen päälle katseeni taivoitti liikkumattoman hahmon ukkospolun harmaata pintaa vasten. Sydän hakkasi kiivaasti, korvissa humisi.
Laskeuduin varovasti alas ja hiippailin ruumiin luokse. Matkijakieli makasi silmät apposen auki ja kyljet pinnallisesti kohoillen.
"Matkijakieli", kuiskasin ääni värähtäen. Ei reaktiota.
Kumarruin tuuppaisemaan kumppanini kylkeä. "Nouse ylös. Palataan kotiin", sihahdin hampaita kiristellen.
"Olkipuro", naaras sai vaivoin sanottua, "minä... minä rakastan sinua."
Kyyneleet kihosivat silmiini. Ei tämä näin voinut päättyä, ei vain voinut. Meidänhän piti vielä saada pentujakin, perustaa perhe.
"Ei, älä jätä minua... Pyydän! Sinnittele, rakas, sinnittele", vaikersin hiljaa ja yritin kammeta häntä jaloilleen.
Matkijakielen koko ruumis jännittyi ja lopulta se valahti veltoksi. Naaraan silmät jäivät tuijottamaan harmaalle taivaalle lasittuneina.
"Matkijakieli!" ulahdin ääni särkyneenä. Hautasin kuononi hänen turkkiinsa ja hengitin tuon makeaa tuoksua.
Kuulin Kanelitassun saapuvan vierelleni, mutta en reakoinut siihen mitenkään.
"Olkipuro, oletko kunnossa?" nuori kolli naukaisi hiljaa. Pudistelin päätäni ja yritin estää kyyneleitä vierimästä poskiani pitkin.
"Mennään takaisin leiriin", kähisin sydän kurkussa ja nostin kumppanini velton ruumiin selkääni. Hitaasti lähdimme tarpomaan kohti leiriä.
Hetki sitten niin iloisena jäniksen perässä kirmannut kissa oli nyt päättänyt lyhyen elämänsä ja siirtynyt Tähtiklaanin metästysmaille.

Seurasin hiljaa sivusta kuinka klaaninvanhimmat kantoivat Matkijakielen ruumiin pois leiristä haudattavaksi. Minun oli vaikea uskoa sitä todeksi. Vain jokunen kuu sitten tuo vallaton naaras oli ollut vielä oma iloinen oppilaani. Suhteemme oli kuitenkin syventynyt ja meistä oli tullut kumppanit. Miten julma ja raakalaismainen elämän polku saattoi välillä olla? Että jonkun niin hienon ja rakkaan elämä loppui niin yhtäkkiä? Jos olisin saanut valita, olisin antanut oman elämäni hänen elämänsä sijastaan.
Vanhimpien poistuttua näköpiiristäni käännyin ympäri ja laahustin soturien pesälle. Lysähdin omalle vuoteelleni lopen uupuneena ja ummistin silmäni.
Hetken kuluttua kuulin askelia. Avasin silmäni ikään kuin odottavani näkevän Matkijakielen tulevan luokseni, mutta entisen kumppanini sijaan näinkin oppilaani, Kanelitassun.
"Olkipuro?" tuo naukui varovasti. Murahdin jotakin vastaukseksi ja kampesin itseni istumaan.
"Mitä asiaa?" huokaisin ja yritin näyttää edes jotenkuten siltä mestarilta, joka olin ennen onnettomuutta ollut.

//Kaneli?

Nimi: Tulipentu

26.11.2017 16:16
Korvani kääntyivät aivan uuden äänenlähteen suuntaan. Ääni tuli sisaruksistani, jotka näyttivät heränneen. Hymy nousi kasvoilleni ja häntäni heilahteni vapaasti puolelta toiselle. Käänsin nopeasti pahoittelevan katseeni kohti Kanelitassua.
"Anteeksi, mutta pentuna olemiseni velvollisuudet kutsuvat", maukaisin nopeasti oppilaalle. Loihdin kasvoillebi kaikkein herttaisimman hymyn ja ja nyökkäsin hyvästit oppilaalle.
"Toivottavasti löydät Olkipuron täältä sekamelskasta", maukaisin vielä nopeasti ja loikkasin takaisin pentutarhan suuntaan . Kultapennulla ja Yrttipennulla oli menossa leikkitappelu ja Kultapentu näytti olevan voitolla.
"Häipykää klaanistani senkin saastaiset rotankuvotukset!" ulvaisin sisaruksilleni ja loikkasin kohti taistoa.
"Tämä on Tuuliklaanin maata, menkää muualle taistelemaan", sähisin nauraen. Yrttipentu ei ollut ainoa, joka kompastui pesässä. Maa oli liukas ja kaaduin maahan. Tömähdin vasten Kultapennun kylkeä, jolloin Yrttipentu hyödynsi tilanteen ovelalla liikkeellään.

// Yrtti? Kulta?

Nimi: Yrttipentu

26.11.2017 15:53
Näin juuri unta siitä, kuinka olin suuri ja vahva soturi, kun yhtäkkiä unimaailman taivaan läpi syöksyi valtava tassu, joka tökkäsi minua kipeästi kylkeen. Unessa vaanimani hiiri säikähti tassua ja vipelsi piiloon. Samassa tajusin, että todellakin näin unta, ja uni haihtui saman tien.
Raotin silmiäni ja näin Kultapennun kasvot yläpuolellani.
"Älä töki!" ärähdin unisena ja tyrkkäsin veljeni tassun sivuun.
Hän perääntyi muutaman askeleen ja sanoi:
"Tule, mennään leikkimään."
Nousin istumaan ja ravitselin hiukan päätäni saadakseni ajatukseni selviksi.
"Missä Tulipentu on?" kysyin.
"En tiedä, hän ei ollut täällä kun heräsin", Kultapentu sanoi lapojaan kohauttaen.
Olin nukkumisen jäljiltä vielä hiukan tokkurassa, mutta sukaisin kielelläni nopeasti turkkiani ojennukseen. En kylläkään yltänyt juuri mihinkään, ja se oli ärsyttävää, mutta en todellakaan pyytäisi emoa auttamaan siistiytymisessä. Ja sitä paitsi turkkini olisi kuitenkin pian taas sotkussa.
"Mitä leikitään?" kysyin samalla kun nousin seisomaan ja astelin pois makuusijalta.
"Taistelua?" Kultapentu ehdotti ja kyyristyi taisteluasentoon.
"Selvä!" loikkasin saman tien kohti veljeäni, mutta liukastuin pesän lattialla olevaan kosteaan lehteen ja lensin rähmälleni.
Kultapennun oli helppo hyökätä kimppuuni, kun yritin könytä seisomaan.
"Epäreilua", naukaisin ja yritin päästä veljeni otteesta.
"Ei ole, itse liukastuit", Kultapentu maukui.
"Olkaahan varovaisia älkääkä sotkeko makuusijoja", kuulin emomme äänen takaani.
"Joo ei", sanoin ja kierähdin samaan aikaan pois Kultapennun otteesta, kun hän hetkeksi herpaantui kuunnellessaan Hunajaviikseä.
Nousin seisomaan ja hyökkäsin tällä kertaa hiukan paremmin veljeni kimppuun. Hän väisti, mutta sain hiukan horjutettua hänen tasapainoaan.

//Kulta? Tuli?

Nimi: Kultapentu

26.11.2017 15:24
Heräsin tuttuun tapaani pentutarhassa emoni Hunajaviiksen vierestä. Tulipentu oli mennyt johonkin, Yrttipentu tuhisi yhä nukkuessaan. Pentutarha tuntui päivä päivältä pienemmältä, kasvoin kovaa vauhtia. Pian pääsisin oppilaaksi ja voisin oikeasti tehdä jotain!
Olin päättänyt, etten haluakaan parantajaksi. Se olisi varmasti ollut mukavaa, mutta tunsin, etten ehkä ollut siihen oikea kissa. Parantajan työ vaati todellista kutsumusta ja vahvaa sidettä Tähtiklaaniin. Minusta tulisi varmasti parempi soturi. Taistelu ei ehkä ollut mielestäni mukavaa, mutta metsästys kiinnosti minua enemmän.
Nousin ylös emoni viereltä ja loikin pentutarhan suulle. Ilmat olivat käyneet kylmemmiksi. Pian olisi jo lehtikato, puiden lehdet olisivat kokonaan varisseet pois ja maata peittäisi valkoinen kerros lunta. Näin minulle oli kerrottu, mutta halusin nähdä lehtikadon itse. Halusin tuntea, kuinka kylmää olisi ja miltä lumi tuntuisi tassujen alla. Olin kuitenkin myös kuullut, että lehtikadon aikaan klaani näkisi eniten nälkää, sillä riistaa ei olisi paljoa. Mutta minä metsästäisin ainakin kymmenen hiirtä ja jänistä jokaiselle kissalle syötäväksi, joka päivä, niin kukaan ei näkisi nälkää!
Käännähdin ympäri ja katsoin nukkuvaa siskoani. En tiennyt, missä Tulipentu oli, mutta Yrttipentu olisi ainakin seuranani. Juoksin takaisin yhteisen makuusijamme luo ja aloin tökkiä valkoista naarasta.
"Herää Yrttipentu, niin leikitään!"

//Yrtti? :D

Nimi: Lepakkoliito

25.11.2017 19:12
Sydämeni tykytti kylkiluitani vasten ainakin tuhat kertaa sekunnissa. Viikseni värisivät silkasta pelosta, mutta pystyin pitämään mustan turkkini sileänä. Kuulin oksan rasahduksen viereltäni ja erotin harmaan hännän pilkahduksen valkean lumen seassa.
*Havu!*
"Mikä se oli? Erakko on varmasti täällä jossain! Melkein voin tuntea kuinka upotan kynteni sen saastan turkkiin!" kuulin jonkun partion jäsenen ärisevän, mutta olin hädissäni ja veri jyskytti korvissani niin lujasti etten kuullut sen tarkemmin kuka puhuja oli.
"Astuin vain kuivan oksan päälle. Ja hetkinen... Sen erakon hajujälki johtaa tänne. Tuolla se on!" pinkaisin nopeasti päin vastaiseen suuntaan muut partiolaiset perässäni yrittäessäni harhauttaa heitä.
"Minäkin taidan haistaa sen!" joku ulvaisi. Ohjasin kaikki leiriä kohti ja viimein olimme jo onneksi Tuuliklaanin leirin sisäänkäynnillä.
"Erakko varmasti tuota... Lähti jonnekkin... Sen hajujälkikin oli aika heikko, että tuota ei se varmasti täällä ole paljoa ollut", sopersin muille saavuttuamme leiriin. Kun muut olivat jo kadonneet muiden tehtäviensä pariin, minä pinkaisin uudelleen pois leiristä. Juoksin nummea pitkin tuulen tuivertaessa kasvoillani. Lumi pöllysi jalkojeni alla ja kylmä viima puri poskiani. Hengitin raskaasti viilettäessäni huurteisten hengityspilvieni lävitse. Näin jo Tuuliklaanin rajan häämöttävän edessäni.
"Voi Havu, voitko mitenkään antaa anteeksi että olen näin myöhässä?" huudahdin hengästyneenä saavuttuani rajalle. Etsin Havua vaaleansinisellä katseellani enkä ensin tavoittanut harmaata kollia, kunnes näin hänen vihreiden, hermostuneiden silmien pilkistävän pensaan suojista. Havu hypähti pensaan takaa ja riensi luokseni iloisesti.
"Sinä tulit!" hän naukui ja puski minua lempeästi. "Ja kaikki on tietenkin hyvin, ymmärrän kyllä klaanivelvollisuutesi."
"Tiesin että ymmärtäisit. Tähtiklaanin kiitos, että kukaan ei huomannut sinua. Se liippasi jo liiankin läheltä." Nuolaisin kehräten Havun poskea. Istahdimme vierekkäin ja huokaisin onnellisena, kun Havun lämmin, rauhoittava tuoksu kietoutui ympärilleni. Rakastin Havua. Rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta.

//Havu? :333

Nimi: Tulipentu

25.11.2017 18:20
Raotin silmäkulmaani huomatakseeni Vadelmpennun juttelevan jonkun klaanimme soturin kanssa. Olin herännyt kaksikon keskusteluihin. Käänsin vielä hetkeksi kylkeäni, jotta voisin saada unestani vielä kiinni. Pyörin kuitenkin jonkin aikaani paikoillani, mutta en löytänyt untani.
*Olin juuri saamassa sen hiiren kiinni!* miukaisin ärsyyntyneenä pääni sisällä. Avasin silmäni kokonaan ja tuijotin suoraan ylöspäin. Yläpuolellani ei ollut mitään muuta nähtävää kuin pentutarhan katto. Murahdin hiljaa ja käännyin kyljelleni. Vihreät dilmäni olivat suoraan suunnattuna kohti Vadelmapentua ja Minkkimuistoa. Tahtoisin ulos pesästä, varsinkin nyt kun sisareni yhä nukkuivat. Nousin varovasti käpälilleni, kunnes huomasin Minkkimuiston kääntävän katsetta minuun päin, jolloin otin muutaman unisen askeleen sivummalle ja lysähdin takaisin maahan "nukkumaan". Pystyin tuntemaan Minkkimuiston katseen polttavina pisteinä selässäni, mutta se olisi kedtettävä. Vasta, kun kuulin Vadelmapennun maukaisrvan jotakin uskalsin katsoa katsoiko Minkkimuisti suuntaani. Kun vaara todettiin ohitse menneekdi, kipahdin vasten penyutarhan varjoista seinämää. Hiivin seinämää pitkin kohti pentutarhan suuaukkoa. Minua vastaan juoksi kuitenkin Kanelitassu.
"Hei Tulipenru!" kissa tervehti minua rennosti. Säpsähdin hiukan, sillä nyt minkkimuisto ainakin yiesi minun olevan hereillä. Tunsin knka soturi kaytsoi minua taas.
"Yrititkö poistua pesältä?" tuo kysyi huvittavana.
"Mitä? Minäkö? Een... Katsoin vain millainen sää on", maukaisin ehkä turhan paljon painottaen en-sanaa. Pyöräytin nopeasti silmiäni ja suuntasin katseeni Kanelitassuun.
"Mikä sinut lennätti tänne pentutarhalle pentujen keskelle?" kysyin huvittuneena ja virnistin hyvin pienesti Tuuliklaanin oppilaalle. Katsahdin nopeasti Kanelitassun aakse ja näin jossakin kaukana hänen mestarinsa Olkipuron. Silmäni laajenivat suuriksi kuin kuu.
"Oliko juuri harjoittelemassa jotakin? Millaista se oli?" kysyin innokkaana.

// Kaneli? Vadelma?

Nimi: Pyryviima

24.11.2017 20:53
"Ihan hyvä - toistaiseksi", mau'uin lapojani kohauttaen. Villkaisin Ruokoturkkia. "Riista vain tapaa kaikota ilman kylmetessä, joten ei hyvä pyyntionni kauan kestä, valitettevasti."
"Pitää vain yrittää saalistaa nyt mahdollisimman paljon ja kun lumi jää maahan." Liskoloikka kiri pari askelta rinnalleni. "Lehtikatona metsästäminen vasta vaikeutuukin."
"Totta", huokaisin. Saavuimme paikkaan, missä saaliimme odottivat jäiseen maahan haudattuina. "No, se on vain kestettävä. Klaani täytyy joka tapauksessa ruokkia ja pitää vahvana. Olemme me ennenkin lehtikadosta selvinneet." Noukin leukoihini laihan oravan ja lähdin suuntaamaan partion edellä kohti leiriä. "Jos klaaniin sattuu syntymään pentuja kylmän aikana, heistäkin on huolehdittava."
Kiihdytin vauhtini reippaaseen hölkytykseen ja kuulin muiden tulevan perässäni. Vilkaisin taakseni katsoakseni, oliko Ruokoturkkikin vauhdissa mukana ja olihan hän. Käänsin katseeni takaisin eteenpäin. Minua vähän mietitytti - eikä kyllä ihan niin vähääkään -, että mitä soturi oli tehnyt ulkona. Ja miksi hänen ympärillään oli leijaillut Varjoklaanin haju?

Saavuimme leiriin. Loikin tuoresaaliskasalle ja laitoin oravani siihen. Eräs kollioppilas loikki paikalle ja nappasi harvinaisen lihavan hiiren hampaisiinsa.
"Ensin kuningattaret ja klaaninvanhimmat", muistutin tuimasti mutta väläytin sitten pienen hymyn pehmentääkseni antamaani tylyä vaikutelmaa. "Kun he ovat saaneet syödäkseen, voit syödä itsekin jotain."
Oppilas nyökkäsi ja kääntyi ja lähti hiiri leuoissaan keikkuen kipittämään kohti pentutarhaa. Katselin hetken hänen menoaan, ennen kuin käännyin katsomaan Ruokoturkkia, joka näytti pyrkivän juuri taka-alalle. Siristin tutkivasti silmiäni. Raotin hieman leukojani selvittääkseni, oliko kollin turkissa vielä Varjoklaanin tuoksua - tuuli puhalsi hänen suunnastaan minua kohti. En saanut kuitenkaan mitään kielelleni, paitsi oman reviirimme tuoksuja.
"Ruokoturkki." Tassutin hänen luokseen ja pakotin hänet pysäyttämään menonsa asettumalla hänen eteensä. "Liikenisikö hetki vanhalle mestarillesi?"

//Ruoko? Juu, voi Pyry kertoo Naalille :D Ärsyttää muuten ku en Ruo'on oppilasaikana kirjottanu sen koulutuksesta...

Nimi: Ruokoturkki

24.11.2017 19:40
"Nähdään sitten", Kuohuvirta naukui ja lähti tunnelista.
"Nähdään!" nau'uin Kuohuvirralle. Jäin vielä hetkeksi katsomaan hänen peräänsä.
*Minulla on kaksi päivää aikaa miettiä, miten neuvoisin Kuohuvirtaa, jos hän ei ole vielä kuollut siihen mennessä. Paineet ovat kovat. Minun täytyy auttaa häntä jotenkin, mutta miten?* pohdin. Minulla oli yhä nälkä ja päätäkin särki. Olin myös erittäin uupunut, olihan sentään jo yö.
*En kumminkaan enää jaksaisi kävellä leiriin, parempi vain yöpyä täällä*, mietin. Kävin makuulle ja laskin kuononi tassujen päälle. Silmäluomeni valuivat melkein itsestään kiinni, enkä aikonut estellä sitä. Vaivuin syvään uneen vain hetkessä.

”Ruokoturkki! Apua!” kuulin Kuohuvirran huutavan. Juoksin ääntä kohti, mutta en päässyt muuta kuin hidastettua vauhtia.
*Mitä tapahtuu?!* huusin, mutta ääni jäi vain pääni sisäiseksi.
”Tämä on sinun syytäsi ja nyt saat nähdä rakkautesi kuolevan! Uhmasit soturilakia ja ohjasit rakkaasi väärälle polulle vailla kohtaloa!” matala ääni sanoi. En pystynyt paikantamaan sitä. Se oli kaikkialla. Näin auringon nousevan vasemmalta puoleltani, mutta samaan aikaan kuun nousevan oikealta puoleltani. Juoksin, mutta vaivalloisesti. Kuu ja aurinko yhtyi viimein. Samalla hetkellä näin elottoman ruumiin.
”Kuohuvirta! Ei!”

Heräsin, kun tunsin jonkun tökkivän minua. Avasin silmäni ja näin valkoisen tassun.
”Ruokoturkki, mitä sinä täällä teet?” Pyryviima kysyi. Nostin päätäni ja näin hieman taaempana Lovijuovan, Hiirikorvan ja Puuturkin. Aurinko oli jo noussut taivaalle, mutta ilma oli silti hyvin viileä.
”Minä... Olin saalistamassa, kunnes törmäsin puuhun. Minua sattui niin paljon, etten jaksanut kävellä leiriin. Tulin siis tänne yöksi”, koitin selittää, mutta se ei tainnut mennä läpi. Soturit katsoivat minua hieman epäilevästi, mutta pysyivät hiljaa.
”Miksi täällä on sitten niin voimakas Varjoklaanin tuoksu? Kuin joku kissa olisi ollut täällä kanssasi”, Lovijuova uskalsi epäillä. Minun täytyi vain kohauttaa lapojani. Nousin seisomaan ja katsoin entistä mestariani silmiin.
”Vannon, että puhun totta.” En valehdellut, vaikka en kertonutkaan koko totuutta. Toivoin vain, ettei Pyryviima kertoisi tästä isälleni, Naaliturkille. Hän oli sentään varapäällikkö. Huomasin, kuinka vatsani kurni. Olin vieläkin todella nälkäinen.
”No, eiköhän palata leiriin. Haemme vain saaliimme ensin”, Pyryviima sanoi. Nyökkäsin ja seurasin heitä. En ollut juurikaan tutustunut entiseen mestariini, mutta ei hän tosin tuntunutkaan kovin kiinnostavalta.
”Millainen pyyntionni teillä oli? Saitteko paljon saalista?” utelin vanhalta mestariltani, kun en keksinyt muutakaan sanottavaa.

//Pyry? Juu tää on tosi tönkkö. xc Ois kiva jos Pyry kertos täst Naalille joskus XD

Nimi: Surmaviilto

24.11.2017 19:10
Hiivin hiljaa kanervien seassa kohti kookasta jänistä. Käännyin vielä vilkaisemaan nopeasti Jalavamieltä. Kolli näytti hermostuneelta. Se sai minut epäilemään entistä vahvemmin, että arvaukseni taisi todella osua oikeaan. Jos Jalavamieli uskoisi Tähtiklaanin, kolli olisi varmaan vain sanonut sen suoraan. Epäröintiä tuskin olisi. Jalavamieli taisi todella uskoa Pimeyden Metsään. Mutten voinut olla varma. Sekin oli pelkkä arvaus. Minun oli saatava Jalavamieli paljastamaan todellinen uskonsa, jotta voisin olla varma. Käänsin huomioni jälleen jänikseen ja loikkasin kevyesti sen päälle. Tapoin jäniksen nopealla puraisulla niskaan ja hautasin sen tavallista tiheämmän kanervapöheikön alle. Huomioni ja sen mukana myös katseeni, siirtyivät jälleen Jalavamieleen, joka ei vielä ollut vastannut. En tietenkään paljastaisi omaa uskoani, ennenkuin Jalavamieli olisi kertonut omansa. Tosin jos Jalavamieli uskoisi Tähtiklaaniin, peittäisin silloinkin oman uskoni Pimeyden Metsään. Enhän halunnut sen tiedon kantautuvan Tähtiklaaniin uskovien hiirenaivojen korviin.
"Ei hätää. Lupaan, etten kerro kenellekkään", nau'uin Jalavamielelle rohkaistakseni kollia kertomaan rehellisesti, mihin hän uskoi.
*Paitsi jos minua huvittaa kertoa*, lisäsin kuitenkin ivallisesti mielessäni. Toivoin, että sanani saisivat Jalavamielen paljastamaan todellisen uskonsa.

//Jalava?

Nimi: Vadelmapentu

24.11.2017 19:01
Auringon säteet kajastuivat niistä pesän pienen pienistä raoista sisälle ja osuivat juuri minuun. Uneni loppui siihen ja avasin silmäni. Murahdin ärsyyntyneesti ja sanoin auringonvaloa hiirenpapanoiksi, sillä se oli herättänyt uneni, mutta peruin sanani saman tien. Hyvähän se oli että heräsin! Olisi koko päivä aikaa touhuilla ja puuhastella kaikenlaista. Vapaudenlento nukkui vieressäni ja kuningattaren häntä oli kietoutunut ympärilleni, samoin myös Piiskupennun, joka on veljeni. Vapaudenlento ja Piiskupentu nukkuivat vielä, joten hiljaa ryömin Vapaudenlennon hännän alta pois. Hypähdin pesän lattialle. Venytin itseni niin pitkäksi kuin pystyin ja haukottelin. Ai että kuinka ihanalta tuntui venytellä! Pesän toisella puolella makasi Hunajaviiksi pentujensa Kultapennun, Tulipennun ja Yrttipennun kanssa.
"Menen ulos!" huikkasin Hunajaviikselle, "Ehkä klaaninvanhempien luo. Sano se Vapaudenlennolle kun hän herää!"
Kuulin toisen kuningattaren mumisevan jotain vastaukseksi. En tiennyt oliko se myöntävä vaiko ei, mutta jos ei olisi, Hunajaviiksi käskisi minut kyllä takaisin. Hyppelin pois pentutarhasta. Suurin osa kissoista olivat jo heränneet. Näin Minkkimuiston, Herhiläisraidan ja Lovijuovan vaihtavan kieliä. Pantteriviima ja Liskoloikka katosivat leiristä ulos oppilaidensa Viretassun ja Maatassun kanssa. Klaanin päällikkö Liitotähti astui ulos pesästään, haisteli ilmaa ja suuntasi keskustelemaan Minkkimuiston, Herhiläisraidan ja Lovijuovan kanssa. Loikin heidän luokseen.
"Huomenta!" hihkaisin. Katselin suu hymyssä kolmea kokenutta soturia ja viisasta päällikköä. En oikein tiennyt olisiko minun pitänyt kumartaa Liitotähden edessä, mutta parin sekunnin mietinnän jälkeen kumarruin.
"Hyvää huomenta Vadelmapentu", Minkkimuisto maukui, "Vai oletko jo soturi kun tulet luoksemme?'
Minkkimuisto naurahti sanoilleen ja kosketti kuonoani.
"No kyllä sinä saat olla kanssamme vaikket soturi olekaan."
"En ole soturi vaan päällikkö", hihkaisin ja hyppäsin ilmaan, "Tervehtikää uutta päällikköänne Vadelmatähteä!"
Kissajoukko kehräsi ja Herhiläisraita maukui: "Varo vain Liitotähti. Kohta joudut luopumaan hengistäsi."
Liitotähti naurahti hieman mutta muuttui himpun verran totiseksi. Naaras jäykistyi ja nyökkäsi hiljaa.
"Se on totta muutenkin", tuo kähisi.
"Anteeksi, mitä sanoit?" Herhiläisraita kysyi Liitotähdeltä.
"E-en mitään", päällikkö sanoi nopeasti ja käänsi hymyilevän katseensa minuun, "Huomenta vain sinulle Vadelmapentu... tarkoitan Vadelmatähti. Nukkuuko Vapaudenlento vielä?"
"Joo", nyökkäsin, "Ja Piiskupentu. Ja Tulipentu, Kultapentu ja Yrttipentukin ovat varmaan niin unenpöpperössä että minulla ei ole leikkikaveria."
"Hetkinen!" Minkkimuisto sanoi, "Jos oikein muistan niin Harmaapilvi ja Nurmihammas kaipasivat seuraa eilen jostain pikkuisesta pennusta. Ehkä voisit mennä katsomaan klaaninvanhempia."
"Joo!" hihkaisin ja loikin kohden leirin sitä kohtaa, jossa klaaninvanhimmat majailivat.

Nimi: Naaliturkki

24.11.2017 13:10
Pidin katseeni hetken aikaa tiiviisti ruskeassa kaniinissa. Minua hämmenty se, kuinka epävarautus se oli ollut tulevaan lehtikatoon. Normaalisti se olisi jo kasvattanut valkean suojavärinsä lumen kedkelle. Katsahdin nopeasti pilvien täyttämälle taivaalle. Tuskin tämäkään lumi tulisi lopulta kedtämään pitkään. Ravistelin päätäni ja katsoin eliötä tarkempaan. Se kaivoi maata.
"Tahdot varmasti todistaa aikaisemman väitteesi todeksi vai olenko väärässä?" maukaisin hiukan kysyvästi Näätätassun suuntaan. Kasvoillani oli tyyni, mutta pieni viekas virnistys. Vaihdoin kuitenkin kasvoni mahdollisimman nopeasti takaisin peruslukemilleen.
*Olisi pitänyt ottaa Närhitassu mukaan. Hän olisi oppinut tästä paljonkin. Onhan hän kuitenkin vielä nuori oppilas*, ajattelin jonkin aikaa. Ennen kuin huomasinkaan katsoin taas silmät viiruilla rusakkoa edessämme. Rupesin jostakin syystä kyseenalaistamaan oliko sittenkään tuolla lajilla lainkaan suojaväriä lehtikadon ajaksi vai oliko kyse harmahtavasta väristä? Muistin kuitenkin pian Näätätassun läsnäolon. En voisi vain seistä tässä paikoillani oppilaan toljottaessa toiveikkaasti saalistansa.
"Etene sinä hiljaa sen toiselle puolelle. Minä pysyttelen täällä piilossa ja tarkkailen tilannetta. Säikäytän sen lopulta sinun luoksesi", ohjeistin oppilasta ja käännyin katsomaan tätä odottaen nyökkäystä tai jotakin merkiksi, että hän oli ymmärtänyt.
"Huudan, jos jokin muuttuuu tai vaikuttaa epäilyttävältä", kohotin katseeni jälleen ylös puhuessani Näätätassulle.
*Vaikka tuskin mitään kummallisempaa metsästäessä tapahtuu.*

// Näätä?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com