Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Huurretassu

05.05.2017 13:48
Tassuttelin oppilaiden pesästä ihanaan hiirenkorvan aurinkoon. Etsin mukavanlämpimän kiven jossa loikoilin hetken. Ihana lämmin mutta viileä tuuli pörrötti karvojani. Suljin silmäni ja kuuntelin vain tuulen huminaa ja lintujen ihanan laulun. Kunnes jokin keskeytti sen.
"Et sinä sitä siihen voi pistää!", Kuulin jonkun huudahtavan. Raotin silmiäni ja käänsin päätä sen verran että näin mitä siellä tapahtui. Herhiläisraita ja naaliturkki kinastelivat siellä siitä että pitääkö orava haudata tuoresaaliskasan pohjalle vai heittää päälle.
"Et sinä sitä voi vain jättää tuohon ylös paahtumaan!", Naaliturkki saarnasi.
"Siitä lähtee kaikki maku.", Hän jatkoi.
"Mitä siihen sitten pitäisi pistää kaikki isoimmat ja pulskimmat kanit jotta ne siinäpaahtuisivat vai?" Herhiläisraita kysyi vähän epämukavalla äänensävyllä.
"Anti olla! Hautaat sen vain sinne pohjalle ja kaikki on hyvin!", Naaliturkki huudahti.
"Pyh", Herhiläisraita mutisi jakaivoi paikkaa oravalle.
"Anteeksi mitä?", Naaliturkki kysyi.
"Että mainio idea suuri ja mahtava varapäällikkö!" Herhiläisraita murahti. Sitten he lähtivät omiin suuntiinsa ja minä yritin ottaa torkut.

Havahduin kun joku tökki minua tassulla.
"Sinä lähdet partioon", Salviaviiksi sanoi.
"Hyvä on", sanoin unisena. Pomppasin seisomaan. Laahustin tunnellille. Olin viimeinen joka tuli partioon. kävelimme ulos leiristä. Mukana olivat Salviaviiksi, minä, herhiläisraita ja pantteriviima. havahduin kun kuulin jonkin rapisevan puskassa. Nostin pääni ja maistelin ilmaa. Kuulin taas rapinaa ja tällä kertaa huomasin pienen peltohiiren. Loikkasin suoraan sillä se oli vain muutaman hännänmitan päässä minusta. työnsin kynteni esiiin. Koukkasin hiiren kynteeni ja napsasin sitä kaulasta kuolleeksi.
"Au!"Huudahdin kun huomasin polkuanturassani piikin. Kävelin takaisin muun partion luo. Salviaviiksellä oli suussaan mehevän näköinan pulska fasaani. katsahdin laihaa hiirtäni ja huomasin että minulla oli nälkä. Tassuttelin edeltä leiriin. Heitin hiireni tuoresaaliskasaan ja kävelin suoraan Ruusupiikin pesälle.
"Mikäs sinut tänne toi?" Ruusupiikki kysyi.
"SAin piikin polkuanturaan kun olin puskassa nappaamassa hirtä", Vastasin.
"Katsotaas" Ruusupiikki sanoi. Nostin tassuni Ruusupiikin tutkittavaksi. Hän otti piikin hampaisiinsa ja veti sen nopeasti pois.
"Kiitos" Kiitin Ruusupiikkiä.
"Eipä kestä" Hän vastasi.

Nimi: Tuisketurkki

04.05.2017 21:37
Raotin aavistuksen raskaita silmäluomiani. Olin nukkunut viime yönä huonosti. Olin nähnyt unta Näätätassusta. Soturioppilas oli katsonut minua aluksi onnellisesti, lähestynyt minua, mutta yht'äkkiä kadonnut. Olin kuullut vain hänen äänensä. Olin yrittänyt etsiä häntä äänen perusteella, mutta turhaan.
Kömmin istumaan. Vaaleanruskea turkkini oli sotkuinen, aivan, kuin sitä ei olisi suittu koskaan. Aloin sukimaan turkkiani vaitonaisena. Soturien pesä oli lähes tyhjä. Olin tainnut nukkua tavallista myöhempään.
Lopulta, kun turkkini oli jotakuinkin kunnossa, saatoin astella leiriaukiolle. Liitotähti oli asettunut istumaan aukolle. Musta naaras silmäili klaanin touhuja tyytyväinen ilme kasvoillaan.
"Mihin katselet?" kuulin tutun äänen vierestäni.
Käänsin päätäni saaden vastaani tutut, vihreät silmät, joiden väri lähenteli omieni väriä. Veljessäni Multakynnessä oli yllättävän paljon samoja piirteitä, kuin itsessänikin. Mietin, olivatko nuo meitä yhdistävät piirteet tulleet isältämme Salviaviikseltä, vaiko jo Tähtiklaaniin matkanneelta emoltamme, Toivekynneltä.
"En mitään erikoista", nau'uin lapojani kohauttaen.
"Olet viime aikoina viettänyt paljon aikaa Näätätassun kanssa", Multakynsi totesi. Laskin katseeni maahan.
"Voi olla", mutisin toivoen, että olisin voinut sivuuttaa puheenaiheen täysin, "Tosin hän taitaa olla parhaillaan harjoittelemassa Hallasydämen kanssa."

Istuin leiriaukiolla vaiti. Olin käynyt nopeasti saalistamassa ja nyt odotin Näätätassua. Mielessäni oli paljon kysymyksiä. Mitä välillämme mahtoi oikeasti olla?
*Onko tämä sallittua?* pohdin.
Eniten minua pelotti se, että minä olin jo soturi ja Näätätassu vasta oppilas. Voisiko meistä tulla jotakin? Eihän pieni ikäero olisi este? Lopulta Näätätassu asteli leiriin Hallasydämen perässä. Ponkaisin ylös ja kävelin naarasta vastaan. Näätätassu pysähtyi hivenen yllättynyt ilme kasvoillaan, samaten teki Hallasydän. Vilkaisin vanhempaa soturia anteeksipyytävästi. Naaras ymmärsi onneksi yskän, vaihtoi vielä pari sanaa Näätätassun kanssa ja lähti kävelemään tuoresaaliskasaa kohden.
"Näätätassu, tuletko kanssani ulos? Minulla on sinulle eräs asia", nau'uin.
Näätätassu nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti kävelemään kanssani ulos leiristä. Kävelimme pitkään sanomatta mitään. Soturioppilaan läsnäolo tuntui liiankin hyvältä. Tuntui, kuin jokin välillämme olisi kipinöinyt.
"Mitä asiaa sinulla oli?" Näätätassu kysyi lopulta.
Pysähdyin ja laskin katseeni maahan. Tiesin Näätätassun silmäilevän minua parasta aikaa metsänvihreillä silmillään. Naaras ei ollut vielä soturi, mutta hän käyttäytyi, kuin soturi. Siltä minusta ainakin tuntui. Hän vaikutti kypsältä ollakseen vielä oppilas.
"Olen pahoillani, että otan usein puheeksi sen, mitä meidän välillämme on, mutta haluaisin vain tietää, että eihän sinua haittaa se, että minä olen jo soturi ja sinä vasta oppilas? En osaa oikein selittää sitä, mutta toivon, että ymmärrät mitä tarkoitan", sanani kuulostivat epäselviltä, pelkältä muminalta. Näätätassu väräytti korviaan, kuin merkiksi siitä, että hän oli kuullut sanani. Kohotin katseeni hänen silmiinsä ja jäin odottaman vastausta.

//Näätä?

Nimi: Noctis

04.05.2017 19:15
Olkipuro: 43kp!

Naaliturkki: 12kp

Surmatassu: 21kp - Soturionnittelut!

Pyryviima: 6kp

Toivokuiske: 11kp

Ruokoturkki: 24kp!

Hiutaleturkki: 13kp

Lepakkotassu: 34kp!

Jalavatassu: 18kp

Kirvamiete: 19kp

Matkijatassu: 7kp

Huurretassu: 3kp

Routakukka: 2kp

Hunajaviiksi: 4kp

Nimi: Matkijapentu / tassu

04.05.2017 17:44
Katsoin Olkipuroa epäuskoisesti. En uskonut kollin sanoja.
"Et pidä minusta koska minulla ei ole hajuastia. Et voi opettaa minua jäljittämään etkä voi kysyä mitä haistan", vikisin hiljaa. Olin kuulut Vapaudenlennon ja Olkipuron keskustelun pentutarhan ulkopuolella. Nuori soturi katsoi minua hetkellisen ällistyneenä ilmeellä.
"Kuulin kaiken mitä puhuitte", maukaisin. Nousin seisomaan jäykkään asentoon.
"Minun varmaan pitäisi olla koko loppuikäni pentu", kuiskasin hyvin hiljaisella äänellä. Lausettani ei olisi kuulunut jos pesän ulkopuolella ei olisi ollut niin hiljaista, mutta sielä oli hiljaista. Tiesin että kaikki odottivat että minä saavun. Kaikkien keskelle. Katsoin jäätävän rauhallisesti Olkipuroa.
"Minusta ei tule koskaan kunnon soturia", sanoin sen minkä oletin myös liikkuvan Olkipuron mielessä. Nousin vihdoin seisomaan. Suru oli kyllä yhä mielessäni, mutta tassutin rahallisesti ulos pesästä. Turkkini oli sekaisin, mutta en välittänyt. Nostin kuononi ylväästi pystyym, vaikka minua vähän nolotti. Tassutin Liitotähden eteen. Tuuliklaani kohahti, kun katsoin jäätävästi päällikköä. Liitotähti nyökkäsi ja aloitti.
"Olemme tänään kokoontuneet nimittämään uuden oppilaan", hän aloitti ja katsoi minua suoraan silmiin.
"Matkijapentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään saakka jolloin sinusta tulee soturi sinua kutsutaan Matkijatassuksi!" Liitotähti naukui ylväästi.
"Olkipuro. Olet osoittanut olevasi viisas ja hyvä mestari Matkijatassulle. Siirrä kaikki oppimasi hänelle", päällikkö maukui, kun Olkipuro astui ulos yleisöstä.
"Matkijatassu!" klaani hurrasi. Huudot kaikuillat minulle kuuroille korville. Katsoin voin surullisin silmin Olkipuroa.
"Tiedät ettei minusta voi tulla koskaan kunnon soturia."

//Olki? :3

Nimi: Jalavatassu

04.05.2017 17:38
"Äh.. sehän oli vain yksi jänis", sanoin Lepakkotassulle.
"Mitä väliä mokomalla soturilailla edes on?" kysyin välinpitämättömästi. Lepakkotassu katsoi minua kauhistuneena.
"Soturilakia on noudetettava! Se on kaiken hyvän perusta!" Naaras puuskahti.
"Kunhan vain vitsailin..." naukaisin arvoituksellisesti.
*Vai vitasailinko? Enpä tiedä soturilkaki on turhaa* En sanonut naaraalle enää mitään.
"Pitää kai käydä pian nukkumaan", oppilas totesi. Lähdimme samaan aikaan oppilaiden pesään. Lepakkotassu käpertyi kerälle omalle makuupaikalleen ja minä hänen viereensä omalleni.
"Hyvää yötä", nau'uin.
"Hyvä yötä", kuului ääni pimenevästä pesästä.

Näin omituista unta. Olin mahtava kissa. Minulla oli taistelussa rajattomat voimat. Olin Tuuliklaanin päällikkö. Valloitin koko metsän. Tapoin kaikki tielleni tulevat. Minua pelättiin. Se oli mahtava tunne, kunnes heräsin.

"Jalavatassu meidät käskettiin aamupartioon!" Lepakkotassu huusi korvaani. Nousin nopeasti ylös ja ravistelin kaiken unen tunteen pois. Uni kuitenkin jäi vaivaamaan minua.

//Lepakko?

Nimi: Lepakkotassu

04.05.2017 17:22
"Mennään vaikka tuonne oppilaiden pesän taakse." Osoitin varovasti hännälläni kohti oppilaiden pesää. Tassutimme pesän taakse. Jalavatassu istahti vierelleni ja katsoi minua vieläkin hieman epäilevästi.
"No, haluatko kertoa mistä on kyse?" hän kysyi. "Mitä saalistusharjoituksissa tapahtui?"
"Tuota...", en pystynyt enää valehdella. Pakokauhu alkoi ottaa minusta vallan jälleen, pelko lävisti kehoni ja ajatus soturilain rikkomisesta sai sydämeni lopettamaan tykytyksensä. Kyynel vierähti poskelleni.
"Lepakkotassu?" Jalavatassun ääni alkoi olla jo huolestunut. Hän puski minua lempeästi ja tapitti minua huolesta kiiltävillä silmillään.
*Haluan vain olla rikkomatta soturilakia. Olla kunnollinen soturi, että Ukkosraita ja muut tuuliklaanilaiset voisivat olla minusta ylpeitä.*
"Hyvä on", huokaisin.
"Minä.. Olen rikkonut soturilakia", jatkoin kylmän viileästi. "Tapoin jäniksen Varjoklaanin reviirillä..." Ääneni hiipui olemattomiin. Jalavatassu tuijotti minua silmät pyöreinä.
"Niinkö?" hän kysyi.
"Kyllä."
"Sehän on vain yksi jänis", hän vastasi. "En usko, että se paljoa haittaa."
"Niin mutta rikoin soturilakia!" kivahdin. Minua ärsytti vieläkin typerä mokani. Jalavatassu lannistui.
"No anteeksi sitten", hän sanoi minulle hieman ärtyneenä. "Yritin vain auttaa!" Kolli kääntyi ja oli valmiina lähtemään.
"Jalavatassu, odota!" huusin. "Anna anteeksi. Minä vain olin pettynyt itseeni. Ja tiedän, että yritit vain auttaa, tämä on kokonaan minun syytäni."
Jalavatassu hymyili ja kosketti hännällään lapaani.
"Ei se mitään."
"Kiitos, tiesin että ymmärrät", nau'uin ystävälleni.

//Jalava?

Nimi: Olkipuro

04.05.2017 16:23
Matkijapennun palattua takaisin pentutarhalle suin pikaisesti turkkini ja löntystin ulos pesästä. Annoin auringon suloisen lämmön saada eloa kankeisiin jäseniini. Pian olisi aurinkohuipun hetki ja sen myötä Matkijapennun nimitysmenot.
Huomasin Vapaudenlennon istuskelemassa pentutarhan edustalla. Hänen katseensa oli lukittunut siniselle taivaalle, jolla lipui vain muutama satunnainen pilvenhattara.
”Huomenta, Vapaudenlento!” tervehdin ja väläytin tuolle pienen hymyn. Kuningatar siirsi katseensa minuun ja hänen kasvoilleen levisi lämmin hymy.
”Huomenta vain, Olkipuro”, hän vastasi kehräten ja tassutteli minua vastaan. Kosketimme pikaisesti neniä ja istahdimme sitten lähes samaan aikaan alas.
”Eikö olekin mahtavaa, että sinusta tulee Matkijapennun mestari! Parempaa mestaria en olisi voinutkaan toivoa hänelle”, Vapaudenlento hymähti.
”Niin”, sanoin ja yritin hymyillä, mutta turhaan, ”todella mahtavaa.”
Vapaudenlento tuntui huomanneen ahdinko ja siksi ilmeisesti kysyikin:
”Onko jokin vialla?”
”No, kun sinähän tiedät, ettei... ettei Matkijapennulla ole hajuaistia?” aloitin varovasti. Vapaudenlento nyökkäsi hämillään ja kehotti minua jatkamaan.
”Niin, että miten Tähtiklaanin nimeen pystyn kouluttamaan häntä? Matkijapentu ei voi koskaan opetella jäljittämistä, enkä voi kysyä häneltä, mitä hän haistaa, koska hän ei haista mitään!” sähähdin turhautuneena. Toki minä pidin Matkijapennusta, mutta en vain voinut vieläkään ymmärtää sitä, miksi Liitotähti oli antanut hänet minun vastuulleni, kun klaanissa oli minua huomattavasti kokeneempia sotureita.
”Siitäkö tässä olikin pelkästään kyse?” Vapaudenlento kysyi. ”Ettet sinä tiedä, miten Matkijapentua tulisi kouluttaa hänen hajuaistittomuutensa takia?”
”Pelkästään? Miten niin pelkästään? Tämä on vakava asia! Jos en osaakaan kouluttaa häntä oikein, eikä hän pääsekään koskaan soturiksi ja...”, puuskahdin. Valkea kuningatar katsoi minua veikeä pilke silmäkulmassaan.
”Olkipuro, sinä olet viisas nuori kolli, joten uskon, että sinä kyllä varmasti keksit keinon kouluttaa Matkijapennusta kunnon soturin”, hän sanoi. Kohautin lapojani ja huokaisin raskaasti.
”Niin kait sitten”, murahdin ja käännyin katsomaan Suurkivelle päin, jonne oli alkanut kerääntyä porukkaa.
Aivan kuin tyhjästä Liitotähti loikkasi Suurkiven päälle ja kajautti kokoontumiskutsun. Suurin osa klaanin kissoista oli jo kiven juurella tai sen lähistöllä, mutta Matkijapentua ei näkynyt missään.
Käännyin taas Vapaudenlennon puoleen.
”Missä Matkijapentu on?” kysyin voimatta peittää hermostuneisuuttani.
”Pentutarhassa”, hän vastasi. Liitotähti katsoi meihin päin pää hieman kallellaan.
”Ärrh, minä haen hänet”, urahdin ja marssin pentutarhalle hännänpää vääntyillen kuin häiritty kyy.
Pujahdin sisään maidolta tuoksuvan pesän hämärään. Erotin Matkijapennun valkean hahmon pesän nurkassa. Tassuttelin hänen luokseen korvat luimussa ja kulmat kurtussa.
”Mitä sinä vielä täällä teet?” sihahdin hampaitteni välistä. Matkijapentu kääntyi katsomaan minua surusta sumein silmin.
”No kun sinä et pidä minusta...”, pentu vikisi hiljaa. Höristin korviani yllättyneenä ja äskeinen kiukku ja viha oli tiessään.
”Miten niin en pidä sinusta?” kysyin ymmälläni. Kun Matkijapentu ei vastannut, jatkoin: ”Totta kai minä pidän sinusta, olen vain hieman hermostunut. Siinä kaikki. Sui turkkisi nopeasti ja tule, Liitotähti odottaa meitä.”

//Matkija?

Nimi: Hunajaviiksi

04.05.2017 06:55
Käänsin hetkeksi katseeni Naaliturkkiin ja hymyilin hiukan.
"Olen", naukaisin ja hengähdin syvään.
"Mennään siis."
Lähdimme kulkemaan rinnakkain kohti Tuuliklaanin leiriä. Kun pääsimme pois pienestä metsän kaistaleesta, jouduimme heti avomaalle nummille. Tuuli oli navakka ja käänsin päätäni sivulle, jotta se ei osuisi silmiini. Naaliturkki joutui selvästi hidastelemaan, hän oli paljon nopeampi, kuin minä.
Viimein saavuimme Tuuliklaanin leiriin. Se sijaitsi jonkinlaisessa notkossa. Astelimme sisään leiriin muiden kissojen joukkoon, ja tunsin oloni heti turvattomaksi. Kaikki katsoivat meitä epäluuloisesti.
"Mitä Varjoklaanin parantaja tekee täällä?"
"Mitä hän tekee Naaliturkin kanssa?"
Painauduin tiiviimmin vasten kumppanini kylkeä ja katsoin varautuneesti ympärilleni. En pärjäisi taiatelussa, en oikein hallinnut sitä lajia. Mutta eivät kai tuuliklaanilaiset noin vain hyökkää kimppuuni, vaikka tulinkin leiriin vihollisklaanin kissana?
"Meidän pitää mennä Liitotähden luo", Naaliturkki naukui hiljaaa ja nyökkäsin vastaukseksi. En uskaltanut astua yhtään kauemmas kollista, vaan pysyttelin kiinni hänen kyljessään. Nyt jokainen Tuuliklaanin kissa oli jo varmasti huomannut tuloni. Naaliturkki lähti mustan päällikön luo. *Entä jos hän ei hyväksy minua tänne?*

//Naali? Anteeksi pätkä D:

Nimi: Naaliturkki

03.05.2017 21:32
Jäin odottavaan tunnelille, sillä minusta tuntui, että Hunajaviiksi tahtoi olla nopea asiansa kanssa. Hän tuskin jäisi Varjoklaanin kissojen ympäröimäksi, jos sanoisi lähtevänsä klaanista. Varjoklaanin parantaja palasi yllättävän nopeasti luokse. Naaras kertoi kertoneensa aivan kaiken.
"Sinä siis et ole enää Varjoklaanin parantaja?" kysyi hiukan epäluuloisena. Naaras pudisteli päätään. Hän siis todella teki sen!
"Vau...", maukaisin hiljaa ja käännyin kohti Tuuliklaanin nummia. Laskin häntäni Hunajaviiksen lavalle ja hymyilin.
"Ei hätää. Sinusta huolehditaan kyllä tässäkin klaanissa", maukaisin lempeästi, vaikka tuskin naaras juuri nyt oli huolissaan itsestään. Ennemmin tuo varmasti mietti itsensä kopiota, omia tyttäriään Orkideapentua ja Narsissipentua. Ainoa ero kaksikossa oli, että toisella oli valkea korva ja minulta perityt meripihkan väriset silmät.
"Oletko valmis?" kysyin ikuisuudelta tuntuneen hilkaisuuden jälkeen kumppaniltani.

// Hunaja? Sori mini

Nimi: Routakukka

03.05.2017 16:56
"En ole ollut tänään ollenkaan ulkona, enkä haluaisi mennä yksin metsästämään, joten tulisiko mukaani?" Kirvamiete jatkoi. Katsoin kollia hämmästyneenä. Miksi hän haluaisi minun kanssani metsästämään? No, en voisi oikeastaan kieltäytyäkään, koska olin oikeastaan virunut koko päivän leirissä.
"Kai minä voin tulla", sanoin hieman epävarmasti. "Lähdetäänkö heti?" jatkoin. Kirvamiete nyökkäsi ja lähti tallustelemaan kohti leirin uloskäyntiä. Jolkotin hänen peräänsä. Pujahdimme uloskäyntitunnelista nummille. Lähdimme kävelemään rivakkaa tahtia kohti näköalakiviä. Oli kiusallinen hiljaisuus, enkä keksinyt mitään sanottavaa. Vilkaisin edessäni kävelevää Kirvamietettä.
"Tänään on aika hieno sää", mau'uin, ettei koko ajan olisi ihan hiljaista. Tiesin, että se kuulosti melko typerältä, mutta mitä muutakaan olisin sanonut?

//Kirva? xD

Nimi: Huurretassu

03.05.2017 16:54
Kävelin tunnelista ulos. Ja huomasin kanin. Lähdin juoksemaan sen perään niin lujaa kuin pystyin.
*Vielä vähän matkaa*, ajattelin. Ponkaisin ylös. Työnsin kynteni ulos.
*Hiirenpapanat*, jupisin. Makasin siinä maassa haarat levällään.
*Saan sen vielä kiinni!* ajattelin. Nousin ripeästi ylös. Näin kanin pinkovan muutaman ketunmitan päässä. Juoksin ja juoksin. Yhtäkkiä huomasin voimakkaan varjoklaanin hajun. Huomasin olevani varjoklaanin reviirillä. Maasto alkoi muuttua varjoklaanin maastoksi. Tajusin että olin juuri juossut ukkospolun yli. Ponkaisin ilmaan. Tunsin kynsien uppoavan kanin karvoihin. Olin tyytyväinen saaliiseni kunnes huomasin varjoklaanin partion. Tunnistin Tummasielun ja Orkideatassun. Loput olivat vieraita. Orkideatassu nosti kuononsa ja nuuski. Kyyristyin matalaksi pensaan taakse eikä Orkideatassu huomannut minua. Juoksin ripeästi rajan toiselle puolelle kun partio oli lähtenyt.

Nimi: Matkijapentu

03.05.2017 16:46
Pompin ilosta Olkipuron ympärillä.
"Eikö olekin mahtavaa?" kysyin iloisesti. En malttaisi odottaa aurinkohuippua! Olkipuro katsoi jonnekin ilmeettömänä. Pysähdyin ja katsoin kollia harmailla silmilläni.
"Vai niin", matkin kollin edellistä murahdusta. Olkipuro ei vastannut. Harmistuin vähän.
*Onko minussa jotain vikaa?* mietin synkästi. Laskin katseeni maahan.
"Onko minussa vikaa? Olenko minä kumma, kun ei minulla ole hajuaistia?" kysyin mielimaassa. Laahustin pois vastausta odottamatta. Vapaudenlento säntäsi luokseni.
"Kulta!" sijaisemoni huudahti. Katsoin häntä surumielisesti.
"Olkipuro ei ehkä pidä minusta", naukaisin hiljaa. Ääneni värähti lopussa kimeäksi.

//Olki? Tahon tietää Oljen tunteet Matkijaa kohtaan ennen, kun nimitän sen oppilaaks xd

Nimi: Jalavatassu

03.05.2017 13:21
Katsoin harmistuneena Lepakkotassun perään.
*No kaipa minun on keksittävä jotain muuta tekemistä. Lepakkotassu on kyllä melko kiva. Mutta minä en halua kivaksi. Minä haluanpahaksi* Synkät mietteeni keskeytti ajatus siitä, että minulla ei ollut oppilaiden pesässä vielä makuupaikkaa. Lähdin ulos leiristä etsimään makuupaikkatarpeita.
Etsin jonkun aikaa, kunnes löysin pienen saniaisrykelmän. Katkoin saniaisia suuhuni. Löysin pian puun, jossa kasvoi paljon sammalta. Vedin kynsilläni pitkiä suikaleita sammalta ja otin nekin suuhuni. Lähdin kävelemään takaisin päin. Aurinko paistoi korkeiden mäntyjen takaa ja loi pitkiä varjoja metsään.
Huomasin pian olevani leirissä. Kuljin makuupaikkatarpeideni kanssa oppilaiden pesälle. Menin oppilaiden pesään sisälle. Laskin makuupaikkatarpeet alas. Haistelin pesän hajuja. Löysin pian Lepakkotassun tutun hajun. En tuntenut muita oppilaita kauhean hyvin, joten siksi halusin nukkua Lepakkotassun vieressä.
* En kyllä ikinä kerro hänelle että miksi aion nukkua hänen vieressään* Aloin kasata makuupaikkaa. Laitoin saniaiset alimmaiseksi ja päälle kasasin sammalta. Kun makuupaikka oli valmis, katselin sitä tyytyväisenä.
Kuulin ääntä. Menin toiveikkaasti ulos katsomaan olisiko se Lepakkotassu. Näin naaraan Ukkosraidan kanssa. Juoksin heitä vastaan.
"Miten meni?" kysyin oppilaalta.
"Hyvin", Lepakkotassu vastasi huolettomasti. Näin kuitenkin naaraan ilmeestä, että tämä valeheteli. Katsoin Lepakkotassua epäilevästi kulmieni alta.
"Oletko varma?" kysyin. Naaras näytti miettivän hetken.
"No tuota... Mennään tuonne muualle, niin kerron", Lepakkotassu vastasi.

Nimi: Ruokotassu/-turkki

02.05.2017 22:03
Kävelin yksin metsässä, Nelipuiden ja Jokiklaanin rajan lähellä. Haistoin oudon hajun, joka ei kuuluisi reviirillemme. Hiivin hajua kohti, ja näin vihollisklaanin kissan, joka näytti siltä, kuin odottaisi minua. Kun tulin lähemmäs, huomasin ettei kissalla ollut kasvoja. Kissa oli kolli, ja minua paljon suurempi.
"Älä hyökkää kimppuuni Muuten saat katua, samallalailla, kuin Varjoklaanin läheinen soturisi", muukalainen maukui vakaalla äänellä.
"Mitä sinä selität?! Alahan laputtaa! Tämä on Tuuliklaanin reviiriä, ja en siedä mielisairaita hulluja, jotka vain ilmestyvät tänne!" sähisin vihaisena, ja loikkasin tuon kimppuun, mutta mätkähdin maahan. Soturi oli kadonnut... Pian maa allani alkoi vajota, ja heräsin Tuuliklaanin leiristä.

*Mitä tuo oli olevinaan?* mietin ihmeissäni. Nousin ylös, ja venyttelin hieman. Katselin leiriä, joka oli täynnä hääriviä kissoja. En tuntenut ketään heistä, eivätkä he edes tunteneet minua.
En nähnyt mestariani, Pyryviimaa misään, joten oletin, että harjoittelemme myöhemmin.
*Mitäköhän tekemistä täältä löytyy?* mietin, mutta päätin sitten lähteä metsästämään. Nelistin nelipuiden ja Jokklaanin rajan lähelle, kunnes haistoin jäniksen. Mutta haistoin jotain muutakin, Kuolonklaanin tunkeilijan. Hiivin lähemmäs tunkeilijaa, ja näin isokokoisen mustan kollin, jolla oli pari keltaista laikkua ja rinta, vatsa sekä kuono olivat valkoiset. Kun hiivin vielä vähän lähemmäksi, erotin harmaat ja viirumaiset silmät.
*Kuolonklaani saalistaa reviirillämme?! Ei käy! Pitää tehdä jotain...* ajattelin. Valimistauduin hyppyyn, ja loikkasin kissan päälle! Tarrasin kynsilläni tuon niskaan. Soturi heittäytyi selälle, kuin vanha tekijä, ja en voinut enää mitään. Tunsin litistyväni vihollisen alle. Tunsin myös, kuinka ilma pakeni keuhkoistani, ja se ei ollut mukavaa!
"Ääh! Pois päältäni! Minähän litistyn tänne! Kai tiedät, että soturilain mukaan toisia ei saa tappaa?!" koitin sähistä vastustajalleni. Soturi loikkasi pois, suoraan minua vastapäätä.
"Ja sinähän et kerro klaanillesi minusta, jos päästän sinut! Mutta jos kerrot, joudun palaamaan tänne jotta voin tappaa sinut!" tuo murisi minulle uhkaavasti. Nousin äkkiä seisomaan ja koitin pörhistää turkkiani, jotta näyttäisin isommalta.
"Minähän en lähde täältä ilman, että sinä poistut!" sähisin uhkaavasti. En aikonut luovuttaa ensimmäistä taisteluani.
"Haluat siis tapella? Muistathan aina, että tulevaisuudessa, kun sinulta on revitty ruumiinosia, että se ei ollut minkä tahansa kissan aiheuttamaa, vaan Kuolonklaanin parhaimman soturin - Risuturkin", Risuturkiksi paljastunut soturi murisi uhkaavasti. Minua alkoi hieman pelottaa, sillä jos tuo kissa puhui totta. En pärjäisi kokeneelle soturille. Koitin kumminkin peittää pelkoni.
"Muista sinä tulevaisuudessa, että arpiasi ei aiheuttanut mikä tahansa kissa, vaan Tuuliklaanin urhein ja rohkein oppilas - Ruokotassu!" murisin tuolle vastaan. Risuturkki näytti odottavan hyökkäystäni. En tiennyt mitä tehdä; Osasin vain alkeita ja helppoja liikkeitä taistelusta! En ole kovan tason soturi, niin kuin Risuturkki antoi itsestään ymmärtää. Päätin kumminkin yrittää. Katsoin Risuturkin oikeaa etu tassua. Siihen minä tähtäisin! Lähdin syöksymään vastustajani vasenta tassua kohti. Käännyin kumminkin viime hetkellä toiseen jalkaan. Risuturkki osasi aavistaa tämän näköjään, sillä tuo väisti viime hetkellä vasemmalle. En pystynyt jarruttamaan enää, joten syöksyin hieman ohi. En ehtinyt kääntyä, ennen kuin Risuturkki potkaisi minua voimakkaasti takaa päin takajaloillaan. Lensin noin ketunmitan päähän soturista kuonolleni.
*Aih... Hän on hyvä taistelija*, ajattelin nopeaa. Ennen kuin nousin itsevarmana ylös, Risuturkki ehti murahtaa:
"Älä katso mihin tähtäät! En halua tehdä tästä liian helppoa!" Mulkaisin soturia. Huomasin, ettei tuo ollut vielä vetänyt edes kynsiään esiin, toisin kuin minä.
"Etkö itse uskalla hyökätä?" sähisin, sillä en keksinyt itse miten jatkaa tässä. Risuturkki veti naamansa todella viekkaaseen hymyyn. Se oli varmaan hänen oma hymynsä, sillä en ole ennen nähnyt vastaavaa ilmettä. Hän syöksyi minua kohti, ja arvelin, että jos hyppäisin hän syöksyisi ohi, niin kuin minä äsken. Tuo aavisti sen, ja hyppäsi myös. Risuturkki löi minut sivuun, ja kaaduin maahan, kun soturi laskeutui jaloilleen. Nousin ylös, ja en nähnyt Risuturkkia missään. Pian tunsin kuitenkin raastavaa kipua vatsassani. Soturi oli liukunut kyljellään sivulta päin vatsani alle, paljastanut kyntensä ja raapaissut hyvin voimakkaasti. Sitten hän nousi pystyyn vierelläni. Kipu oli tuskallista. Kaaduin maahan, mutta en näyttänyt kipua.
"Tahdotko vielä taistella?" kolli kysyi ivallisesti. En saanut sanaa suustani, joten pyöritin vain päätäni.
"Hyvä", kolli naukaisi. Tuo otti ateriansa ja lähti takaisin nelipuille päin. Nousin heikosti ylös, ja tunsin kuinka veri valui vatsastani. Kävelin takaisin leiriä kohti.
*Miten selitän tämän? En voi paljastaa Risuturkkia!* mietin. Pian näin ahman edessäni. Se oli varmaan haistanut vereni. Jäykistyin kauhusta. Se oli tumman ruskea peto, joka oli kettua hieman isompi. Kun lopulta uskalsin taas hengittää, pinkaisin pakoon. Juoksin täysiä leiriin. Kun saavuin perille, suuret määrät kissoja tuli luokseni kyselemään:
"Mitä tapahtui? Oletko kunnossa?"
*Ehkä voisin lavastaa sen ahman!* keksin.
"Se oli... A... Ahma!" änkytin, kipu oli vieläkin hyvin tuskallista. Minut saatettiin parantajan, Ruusupiikin luokse. Hän antoi minulle jotain yrttejä, ja kietoi haavani hämähäkin seitillä. En nähnyt isääni missään. Olisin juuri kaivannut häntä!
*Missä Naaliturkki on?* mietin hätääntyneesti. Hän tulisi varmasti luokseni auttamaan, kun kuulisi tästä. Isälle aikoisin kertoa totuuuden! Totuuden katalasta Kuolonklaanin Risuturkista! Pian kuulin päällikön kutsun klaani kokoukseen.
"Minä, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Ruokotassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?"
*Juuri nyt? Minä? Vai vaikuttuiko päällikkö siitä, että mukamas selvisin ahmaa vastaan?* ajattelin, mutta tämähän oli kunnia!
"Lupaan"
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Ruokoturkkina. Tähtiklaani kunnioittaa sinua ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi", hän maukui. Olin imarreltu. Kumpa isäni näkisi minut. Päällikkö tuli luokseni kosketti kuonollaan päälakeani. Nuolaisin tuon lapaa.
"Ruokoturkki! Ruokoturkki!" klaani hurrasi nimeäni. Vartioin koko yön täydessä hiljaisuudessa yksin leiriä. Kun aamu viimein koitti, menin nukkumaan, sillä minulla oli ollut raskas päivä ja yö.

//Naali? Joku? Täs oli pari vappurieha tehtävää myös.

Nimi: Kirvamiete

02.05.2017 21:32
Oloni oli täysin musertunut enkä kyennyt tekemään mitään. Seisoin vain keskellä leiriä täysin toimettomana. Siinä olin seissyt aamupartion jälkeen koko päivän, mutta en vain kyennyt tekemään mitään. Sisuksiani poltteli, ja oloni tuntui heikolta. En tiennyt johtuiko se syömättömyydestäni, mutta yhden asian tiesin varmasti. Kaikki oli minun syytäni, aivan kaikki. En koskaan ollut tuntenut niin paljon syyllisyyttä, kuin nyt tunsin. Mielessäni pyöri Helmiloiste, hänen kasvanut vatsansa ja viettämämme yö metsässä. Maa tuntui jalkojeni alla huteralta, ja pyörrytys huojautti kehoani, kun yritin sisäistää sen asian, että jokiklaanilaisnaaras odotti minun pentuani. En kyennyt käsittämään, että minä olin ehdottanut yöpymistä metsässä ja sen takia sukuni jatkuisi Jokiklaanissa. Minun oli hankala kuvitella omaa pentuani Jokiklaanin pentutarhassa, tai saatikka Helmiloistetta pennun emona. Selässäni kulki värähdys, kun yritin miettiä kaikkea sitä, mitä Helmiloiste joutui kestämään. Olin päässyt helpolla kertoessani olevani saalistamassa yön, mutta Helmiloiste ei pääsisi niinkään helposti pakoon. Hänen kasvanut vatsansa ja ehkä jo syntynyt pentu herätti epäilyksiä, mutta toivottavasti kaikki uskoisivat Helmiloisteen pennun olevan Ahvenleuan. Toisaalta, sisälläni viuhahti pieni kateus ja katkeruus Ahvenleukaa kohtaan, kun ajattelin hänet kasvattamaan pentuni, mutta en voinut sille mitään. Itsepähän olin ehdottanut yöpymistä. Ja olisi pentua kohtaan epäreilua, jos tulisin ja toisin hänet Tuuliklaaniin, koska pennun emo oli Jokiklaanissa. Mutta millaisten tunteiden kanssa Helmiloiste joutuu kamppailemaan? Hänellä ei varmasti ole helppoa kamppailla odottaessa pentuani ja esittää kaikille odottavansa Ahvenleuan pentua. En tiennyt tiesikö Ahvenleuka, että pentu ei ole hänen. En tiennyt halusinko hänen tietävän, mutta minusta olisi reilua jos hän saisi tietää. Sydämessäni tuntui olevan raskas paino, kun mietin kaikkea sitä, mitä olin tehnyt väärin. Kaduin sitä, että olin viettänyt yön vieraan klaanin naaraan kanssa, sillä näin ei pitäisi käydä. Minun olisi kuulunut olla jonkun oman klaanini naaraan kanssa ja saada hänen kanssaan pentuja eikä mennä yhtäkkisen päähänpistoksen seurauksena Jokiklaanin kissan kanssa yöksi metsään. Ravistin voipuneena päätäni, ja yritin selvittää pääni. Ei ollut enää minun asiani tietää, mitä Helmiloisteelle kuului, mutta jos seuraavassa kokoontumisessa hänet näkisin, tahtoisin kuulla pennusta. Toisaalta olisi osittain helpottavaa kuulla pennun olevan kuollut, mutta en halunnut sitäkään. Häntäni heilahti laiskasti, ja pakotin ajatukseni muualle. Sitten jostain aivojeni sopukoista, tajusin haluavani hyvittää tekemäni. Aloin astella huomaamattani kiihkeästi eestaas, ja miettiä miten saisin taakan pois harteiltani. Rypistin otsaani, ja kuljin pientä ympyrää leirin keskellä. Aurinko oli kivunnut jo yli huippunsa, ja turkkini oli kuuma sen kosketuksesta. Mieleni oli vielä kuumempi, sillä aivoni kävivät ylikierroksilla. Aloin ajatella entistä yksisuuntaisesti vain oman taakkani pois heittämistä, ja siitä kehittyi minulle hyvin pienessä ajassa pakkomielle.
*Jos minusta tulee kumppani jonkun klaanitoverini kanssa, kukaan ei voi epäillä uskollisuuttani*, aloin ajatella. Katseeni alkoi hapuilla jotakin leiristä, mutta siellä ei ollut ketään. Mieleni huojui kuin ohut heinänkorsi, enkä kyennyt enää saamaan itseäni kuriin. Oloni alkoi olla yhä sekopäisempi, vaikka olinkin vain pyörinyt leirissä vain aamupäivän. En kuitenkaan kestäisi tällaista pidempään, joten kun erotin Routakukan tassuttamassa soturien pesästä, loikin naaraan luokse. Katseeni hapuili jonnekkin, ja uskoin näyttäväni melko sekaisin olevalta. En kuitenkaan silloin sitä tajunnut, ja tarvitsi vain jonkun joka auttaisi minua. Tai ei auttaisi, vaan olisi minun kumppanini jotta minua ei epäiltäisi. Mutta kun tarkemmin ajattelin, en edes tiennyt epäiltiinkö minua. Se sai minut hämilleni, kun tajusin että minua ei ehkä epäiltäisi. En kuitenkaan enää voinut perääntyä Routakukan luota. Pakotin katseeni takertumaan naaraan jäänsinisiin silmiin, ja saamaan itseni kokoon.
"Haluaisitko tulla kanssani metsälle?" päätin sitten kysyä, kun Routakukka tuijotti minua hyvin hämillään ja epävarmana. Liikautin vaivautuneena tassujani, ja tajusin kysymyksen kuulostavan liikaa siltä mitä välillämme oli ollut Helmiloisteen kanssa sinä yönä. Enhän edes tuntenut Routakukkaa kunnolla, ja nyt hän totisesti luuli minua sekopäiseksi.
"En ole ollut tänään ollenkaan ulkona, enkä haluaisi mennä yksin metsästämään, joten tulisiko mukaani?" muotoilin kysymykseni uudestaan, ja jäin odottamaan Routakukan vastausta.

// Routa? Nyt laitetaas näiden romanssi käyntii jos viel haluut c:

Nimi: Lepakkotassu

02.05.2017 21:19
"Odotas vaan", jatkoin ilkikurisesti. Minulla oli oiva suunnitelma valmiina.
"Hei, mikä tuolla on?" osoitin hännälläni Jalavatassun taakse. Yritin näyttää mahdollisimman kummastuneelta. Jalavatassu siristi silmiään ja katsoi minua hetken tarkasti. Pidin ilmeeni vieläkin kummastuneena. Kolli vilkaisi taakseen. Samassa pinkaisin häntä pakoon.
*Nyt! Minne menen?* mietin kiivaasti. Pujahdin sisälle oppilaiden pesään.
*Lepakkotassu, mieti!* komensin itseäni. Samassa huomasin pesän nurkassa sijaitsevan pienen möykyn, joka oli varmasti jonkun makuualusia.
*Joku on tainnut nähdä liian pelottavia unia*, mietin huvittuneena. Nopeasti kipitin möykyn taakse ja jäin odottavaan Jalavatassua.
"Lepakkotassu", kuulin samassa Jalavatassun äänen oppilaiden pesän ulkopuolelta. Hän ilmestyi oppilaiden pesään ja silmäili hetken puolelta toiselle. Pidätin jännittyneenä henkeäni, kunnes Jalavatassu kääntyi ja katosi oppilaiden pesästä.
"Hän ei nähnyt minua!" hihkaisin ja kipitin ulos piilopaikastani. Varovasti liu'uin ulos oppilaiden pesästä ja näin Jalavatassun etsivän minua läheltä sotureiden pesää. Hiivin häntä kohti. Valmistauduin loikkaan. Ponnistin jaloillani korkealle ilmaan ja tömähdin Jalavatassun niskaan. Kaadoin hänet kumoon ja läpsäisin häntä kynnet piilossa. Jalavatassu naurahti, kierähti pois otteestani ja läpsäisi minua uudemman kerran. Valahdin veltoksi niin kuin jo aiemminkin tein.
"Hah, minä kyllä tiedän tuon!" hän naurahti.
"Okei, okei", vastasin hymyillen ja nousin takaisin jaloilleni. Samassa kuulin jonkun kutsuvan minua.
"Lepakkotassu, lähdemme saalistusharjoituksiin!" mestarini huudahti. Käänsin pääni ja näin hänen tassuttavan luokseni sotureiden pesältä.
*Voi hiirenpapanat!"
"Joo, tullaan", nau'uin lannistuneena.
"Harmi, joudumme nyt lopettamaan", maukaisin Jalavatassulle harmistuneena.
"Ei se mitään."

Hiivin hiljaa kohti jänistä. Näin kuinka se loikki ketunmitan päässä minusta. Keinutin itseäni puolelta toiselle ja ponnistin hyppyyn, mutta samassa oksa allani rasahti poikki. Jänis käänsi pelosta suuret silmänsä minua kohti ja pinkaisi pakoon.
"Voi hiirenpapanat!" sihahdin ja lähdin jäniksen perään. Kuroin jäniksen ja minun välistä matkaa umpeen ja sain kuin sainkin jäniksen kiinni. Purin tältä nopeasti niskat poikki, mutta pysähdyin jälleen niille sijoilleni.
"Voi ei...", kauhistelin. Huomasin olevani Varjoklaanin reviirillä. Pistävä Varjoklaanin lemu tunkeutui sieraimiini.
*Pakko mennä! Ukkosraita ei saa tietää tästä!* Nappasin jäniksen hampaisiini ja kiiruhdin pois Varjoklaanin reviiriltä. Onnekseni huomasin, etten ollut ylittänyt rajaa hirveästi. Laskin jäniksen reviirillemme ja etsin jonkun jolla voisin peittää hajuni.
*Mitä teen...?* Pakokauhu alkoi ottaa minusta vallan. Löysin jonkin näköisen voimakkaan tuoksuisen kasvin läheltäni ja aloin hieroa sitä itseeni. Peitettyä hajuni nappasin jäniksen hampaisiini.

Kävelin Ukkosraidan kanssa leriin. Ensimmäisenä minua oli vastassa Jalavatassu.
"Miten meni?" hän kysyi.
"Hyvin", yritin vastata huolettomasti. Valehtelu ei ollut heiniäni. Kolli katsoi minua hieman epäluuloisesti.
*Voi ei! Entä jos hän saa tietää? Kertookohan hän kenellekkään...?*

//Jalava?

Nimi: Naaliturkki

02.05.2017 19:03
Minun kannalta, oli luultavasti parempi että pysyisin vaiti. Hunajaviiksi ja tämä Sieninarvaksi kutsuttu kissa tunsivat siis toisensa. Kumppanini puheita muistellessa muistin kissan olevan Hunajaviiksen oppilas. Tuhahdin hiljaa. Nyt siis salaisuutemme oli vapaata riistaa? Hunajaviiksi oli noin vain kertonut omalle oppilaallensa salaisuutemme. Olimme tapailleet jo monia kuita, olimme kumppanit ja meillä oli pentuja. Kaikki se salailu oli turhaa.
*Voisin vain juosta paikalta pois ja jättää kaksikon puhumaan keskenään*, ajattelin itsekseni. Jokin piti minua kuitenkin paikoillaan, vaikka ajatukseni olisivat olleet kannaltani parempi vaihtoehto. Kyse saattoi olla myös siitä, että omasin liikaa tunteita Hunajaviikseä kohtaan, enkä pystyisi jättämään naarasta. Yksi asia kuitenkin helpottaisi meitä molempia. Voisimme päättää salailun sillä samalla hetkellä. Kaikki ratkeaisi, jos emme olisi enää kumppaneita. Ajatus repi sydäntäni, mutta se oli totta.
"Hunajaviiksi", rykäisin kiinnittäen kaksikon huomion.
"Meillä jää vain kaksi vaihtoehtoa tulevaisuutta varten. Hyväksyn kumman ikinä tahdotkaan. En aio enää huutaa päätöksiäsi vastaan. Voit valita Varjoklaanin ja katkaista kumppanuutemme", maukaisin kumppanille ja pidin tässä välissä taukoa, "tai toteuttaa suunnitelmasi, josta aiemmin puhuit."
En käängänyt katsettani kertaakaan pois Varjoklaanin parantajasta, kumppanistani Hunakaviiksestä. Sienikarvan läsnäolo oli minulle yhdentekevää. Olin tullut puhumaan Hunajaviikselle ja tekisin sen vaikka koko Varjoklaanin edessä, jos vain olisi pakko.

// Hunaja? Sieni?

Nimi: Kirvamiete

02.05.2017 17:45
Tunsin Helmiloisteen painon vatsani päällä, ja hänen voimakkaat nuolaisut kaulassani. Oloni oli yhtä aikaa epämukava ja mukava, enkä tiennyt mitä oikein halusin. Olinko todellakin halunut tätä ehdottaessani yöpymistä? Helmiloiste näytti kihisevän jännityksestä, mutta hän peitti kaiken nuolaisuidensa alle. Minä pysyin jäykkänä paikoillani, enkä liikahtanut, ennen kuin Helmiloiste naukaisi:
"Älä ole noin jäykkä." Säpsähdin naaraan kiihkeää äänensävyä, mutta rentouduin hieman. Syvältä rinnastani kumpusi kehräys, ja sain päähäni kieräyttää Helmiloisteen selälleen. Tein siis niin, ja pian minä olin Helmiloisteen vatsan päällä, hieromassa kuonoaan hänen kaulakarvojaan vasten. Välillämme kiehui jännitys ja villi kiintymys, joka purkautui. Murisin leikkisästi Helmiloisteelle, joka kikatti. Pyörimme pienessä pesässämme ympäriinsä lytäten melkein pensaan kaikki oksat, mutta aina saimme vauhtimme pysäytettyä jotta pensas ei murentuisi kokonaan maan tasalle. Yö oli pimeä, eikä Helmiloiste nähnyt ilmeitäni. Vain silmät hohtivat hämärässä. Kuu loi hopeaista valoa pensaan oksien ja lehtien lävitse, mutta sitä ei  meistä kumpikaan huomannut. Yö oli kaunis, mutta katseemme olivat liimautuneet toisiinsa enkä nähnyt mitään muuta koko yönä, en kuullut mitään muuta kuin Helmiloisteen kuiskaukset. Se oli hyvin tiivis yö, se oli vain meidän kahden, enkä siitä myöhemmin hiiskuisi sanaakaan kenellekään, en edes Helmiloisteelle. Me olimme sinä yönä toistemme, emmekä koskaan tulisi olemaan näin paljon toistemme kuin nyt. Helmiloiste ei koskaan tuntisi niin minua kohtaan enää, enkä minä häntä. Tämä oli vain pikkuinen käännähdys molempien kulkemilla poluilla, eikä näin enää koskaan olisi. Tätä yötä ei ehkä koskaan kykenisi unohtamaan, mutta siitä ei kukaan saisi tietää, jos minusta se riippui. En tiennyt Helmiloisteesta, mutta toivoin, että hän ei kertoisi tästä kenellekään. Sillä kun aamuaurinko nousi taivaalle, tunsin oloni väsyneeksi ja osittain noloksi. En tiennyt mitä oikein olin ajatellut ehdottaessani yöpymistä, sillä tästä ei ainakaan mitään hyvää seuraisi. En teinnyt mitä klaanitovereilleni oikein kertoisin, enkä halunnut saattaa Helmiloistettakaan vaikeuksiin.

// yritä jatkaa tätä Helmi xD

Nimi: Surmatassu

02.05.2017 17:09
Ärähdin äkäisenä.
"Tämä ei ole tarpeen! Kaikki on hyvin!" ärisin Ruusupiikille, joka tarkasteli arpeani.
"Tämä on tarpeen. Arpesi on vielä uusi, joten minun on vielä pidettävä sitä silmällä", Ruusupiikki naukui. Pyöräytin silmiäni ja murisin hieman. Hetken kuluttua parantaja päästi minut lähtemään. Kuljin ulos leiristä metsästämään.
Metsästämään? Enhän minä metsästyksestä pidä! Mutta tuntuu siltä, että minun täytyy metsästää...
Haistoin ilmaa kauempana leiristä.
'Jänis!' ajattelin tunnistaessani jäniksen hajun ja lähdin jäljitämään sitä. Havaitsin pian liikettä piikkihernepensaassa. Kun hiivin lähemmäs, näin, että se oli haistamani jänis. Ponkaisin päin jänistä ja upotin hampaani sen lihaan. Kätkin saaliini ja jatkoin metsästystä.
Myöhemmin, kun olin jo lopettamassa, haistoin tuoreen jäniksen hajun. Seurasin hajua, mutta huomasin, että se johti jäniksen koloon. Jäin odottamaan kolon ulkopuolelle, jos jänis tulisi ulos. Odotin varmaan ikuisuuden, mutta jänis ei tullut ulos. Olin jo aikeissa lähteä, kun jänis loikki ulos kolostaan. Nappasin sen nopeasti ja palasin hakemaan edellisen saaliini. Kannoin jänikset leiriin tyytyväisenä.

//Joku?

Nimi: Jalavatassu

02.05.2017 17:07
Puskin leikkisästi takaisin. Läpsäisin Lepakkotassua kynnet piilossa. Lepakkotassu läpsäisi takaisin. Virnistin ilkikurisesti.
"Oota kiinni jos saat!" huudahdin Lepakkotassulle. Naaras lähti ajamaan minua takaa. Juoksin iloisena oopilaiden pesälle. Lepakkotassu joutui väistämään jotain soturia joten sain hieman etumatkaa. Piilouduin oppilaiden pesän taakse odottamaan. Kun naaras viiletti piiloni ohi, hyppäsin naaraan päälle.
"Sainpas sinut", sanoin voitonriemuisena. Pitelin naarasta paikoillaan etukäpälälläni. Naaras rimpuili.
"Päästä minut", Lepakkotassu vinkui. Lepakkotassu lopetti rimpuilemisen. Päästin äkkiä irti.
"Lepakkotassu!?" katsoin naarasta joka ei liikkunut.
*Voi mitä minä tein!?*
Yhtäkkiä Lepakkotassu hyppäsi päälleni. Nyt naaras piteli minua paikoillaan.
"Sinä säikäytit minut Lepakkotassu!" naukaisin huvittuneena.
"Pakkoa sanoa että tuo oli aika hyvin sinulta", naaras kehaisi. Nousin ylös ja ravistin turkkiani.

//Lepakko?

Nimi: Lepakkotassu

02.05.2017 16:18
Hymyilin Jalavatassulle iloisesti nähdessäni hänen silmiensä loistavan kirkkaasti silkasta onnellisuudesta. Kollin suupieleillä karehti vieno hymy ja hän odotti innoissaan vastaustani hännänpää vääntyillen.
"Ihan mahtavaa!" iloitsin uudelle ystävälleni.
*Näinkö ystävälle sanotaan? Mitä muuta pitäisi sanoa?* Olin vieläkin hämilläni ystävyydestämme, mutta samalla olin onnellinen. Näin Jalavatassun katseesta, että hän oli odottanut minun sanovan jotain muuta.
*Kehuja kenties?*
"Anteeksi, minä olen vain vieläkin hämilläni tästä kaikesta", vastasin maukuen. Yritin nostaa huulilleni uudestan pienen hymyn.
"Ei se mitään, olen minäkin vähän hämilläni", Jalavatassu vastasi.
"Kiitos että ymmärrät", nau'uin. Hymyilin hänelle ystävällisesti ja pökkäsin häntä leikkisästi kyljestä. Väläytin Jalavatassulle leikkisän katseen ja odotin vastausta. Jalavatassu pysyi hetken hiljaa, kunnes näin hänen silmiensä välähtävän myös leikkisästi.

//Jalava?

Nimi: Pyryviima

02.05.2017 15:52
Seisoin leirin reunamilla, katseeni oli Toivokuiskeessa, joka Hiutaleturkin kanssa oli hetki sitten tullut leiriin saalista mukanaan. Toivokuiske kuulemma olisi Tuuliklaanissa vielä kuun, kunnes sitten... kunnes hän lähtisi Kuolonklaaniin. Huokaisin ja suljin silmäni. Nyt minun olisi se tehtävä. Lähdin pitkin, rauhallisin askelin tassuttamaan kohti Toivokuisketta, joka jäi odottamaan minua.
"Toivokuiske." Seisahduin hänen eteensä ja katsoin häntä silmiin omalla, jo nyt hieman sumealla katseellani. "Olen niin kiitollinen, että päätit jäädä tänne vielä hetkeksi. Mutta sitten kun lähdet..." Vaikenin. Silmäni sumenivat pahemmin ja painoin pääni. Puristin silmäni kiinni, kyyneleitä vieri poskilleni ja tipahteli maahan. Nostin hitaasti katseeni takaisin naaraaseen. "Sitten kun lähdet... Haluaisin nähdä sinut vielä ennen sitä, haluaisin hyvästellä sinut. Minä.. annan sinun lähteä." Vetäisin katkonaisesti henkeä. "Rakkaus on valtava voima, sitä vastaan ei voi taistella. Minä ymmärrän sen, Toivokuiske, minä todella ymmärrän."

//Toivo? Hiutale? Kirjotetaanko me sitte ne hyvästelyt ku Toivo lähtee?

Nimi: Hiutaleturkki

01.05.2017 22:33
Hymyilin pennulleni.
"Sinä saat puolestani mennä, kunhan olet onnellinen. Sitä minä toivon", naukaisin hiljaa pennulleni ja kosketin tuon korvaa nenälläni.
"Ja kun lähdet, sinun pitää sanoa terveisiä vanhemmilleni", naukaisin hiljaa Toivokuiskeelle. Kaipasin perhettäni joka päivä.
"Rapapolte kuoli, Raepisarasta en tiedä, mutta toivon että vanhempani olisivat elossa", naukaisin hiljaa katsoen taivaalle. Siirsin sitten katseeni Toivokynteen, jonka ilme oli ihmettynyt ja tyrmistynyt.
"Selventäisitkö?" tuo kysyi hämillään.
"En ole aito Tuuliklaanilainen, synnyin Kuolonklaanissa. Muutin Pyryviiman luokse Tuuliklaaniin, jättäen koko perheeni Kuolonklaaniin. Tiesit tuon kaiken varmaan jo. Kaipaan heitä niin..." ääneni hiipui olemattomiin ja kyyneleet tulvivat silmiini, mutten antanut niide jatkaa matkaansa poskilleni. Katsoin pimenevää taivasta.
"Mutta millainen tämä Mutinakieli on? En koskaan tutustunut häneen", naukaisin pennulleni. Tuo rupesi selostamaan kaikkea Mutinakielestä ja siitä mistä Mutinakieli oli saanut nimensä. Mielestäni oli vähän epäreilua, että kun kissalla oli puhevika, hänet piti nimetä sen takia.
"Kuulostaa hyvältä", naukaisin, kun Toivokuiske oli saanut selostuksensa lopetukseen.
"Mennäänkö metsälle?" ehdotin pennulleni. Tuo vastasi myöntävästi ja lähdimme sitte leiristä saalistamaan klaanille.

Juoksin jäniksen perässä. Kirin valkoruskeaa otusta kokoajan enemmän.
"Emo! Älä mene sinne!" Toivokuiskeen huuto kuului korvissani, mutta sain juuri jäniksen kiinni ja tapettua. Nostin pääni ja voi ei! Olin väärällä reviirillä! Juoksin äkkiä takaisin Tuuliklaanin reviirille. Korviani poltteli.
"Miten en huomannut hajumerkkejä?" kysyin nolostuneena pennultani.
"Ei se mitään, kaikki tekevät joskus virheitä, nyt tuo kani pitää viedä klaanille, niinkuin nämäkin", Toivokuiske naukui. Tuo tarkoitti 'nämä' sanalla kahta saalistamaansa jänistä. Lähdimme viemään riistoja leiriin.

//Toivo? Pyry?

Nimi: Jalavatassu

01.05.2017 18:20
"Kaipa meistä voisi tulla", sanoin hieman jurosti. Samassa kuulin huudon:
"Jalavatassu taisteluharjoituksiin!" Toivokuiske huusi.
"No pitää mennä", sanoin Lepakkotassulle.
*Taisteluharjoituksiin! Tästä tulee mahtavaa!* Lähdin innoissani Toivokuiskeen perään. Nyt oli aika näyttää mestarille että minä osaan. Lähdimme harjoittelupaikalle.

Kuljin Tuuliklaanin nummilla tuulen tuivertaessa turkkiani. Kun näin harjoittelupaikan kovensin vauhtia. Kun viimein olin harjoittelu paikalla, poljin kärsimättömänä jalkaani. Missä Toivokuiske viipyi? Tuhahdin kovaan ääneen kun naaras viimein ilmaantui paikalle.
"Aloitetaan" Toivokuiske sanoi. Naaras näytti minulle sarjan taisteluliikkeitä ja minä toistin ne perässä lähes täydellisesti.
"Olet aika hyvä", naaras kehui. Kun olimme harjoitelleet tarpeeksi lähdimme leiriin.

Kun saavuin leiriin lähdin ensimmäiseksi etsimään Lepakkotassua.
"Lepakkotassu! Minä opin taistelemaan!" sanoin Lepakkotassulle kun olin löytänyt tämän.

// Lepakko?

Nimi: Lepakkotassu

01.05.2017 17:19
"No... Täällä on ainakin Surmatassu, Ruokotassu, Lummetassu, Kynsitassu, Näätätassu, Huurretassu ja Viretassu", luettelin oppilaat. "Niin, ja onhan täällä myös Matkijatassu."
Suupielilläni karehti pieni hymy ja minusta tuntui, että pienimuotoinen kireys minun ja Jalavatassun välillä oli pikkuhiljaa lähtemässä. Ainakin toivoin niin.
Jalavatassu oli kuitenkin melko hiljainen. Hän näytti olevan vieläkin allapäin saalistusharjoituksista.
"Ei kai se kuitenkaan niin huonosti mennyt?" kysyin ja kosketin pienesti hännälläni Jalavatassun kylkeä. "Kukaan ei ole aluksi täydellinen. Voit vain kuvitella minun taistelu- ja saalistusharjoituksiani..." Ääneni hiipui olemattomiin, kun ajattelinkin kaikkia kommelluksiani.
"Voin sanoa, että et ole yhtään minua huonompi." Jalavatassun huulille oli ilmestynyt pieni hymy ja ajattelin, että olin onnistunut tehtävässäni.
*Nyt Jalavatassu ei ole enää niin allapäin.*
"Tuota... Minä... Meistä voisi ehkä...", änkytin. Minusta tuntui kuin pala jänistä olisi jäänyt kurkkuuni. "Meistä voisi... Jos siis haluat... Niin tulla ystäviä?"
En pystynyt tulkitsemaan Jalavatassun katsetta. Hän ei näyttänyt kovin iloiselta, mutta ei vihaiseltakaan.
*Voisiko meistä kuitenkaan tulla ystäviä...*

//Jalava?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com