Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Naalitähti

31.03.2018 10:28
En osannut sanoa suoraan mitä kumppanini olisikaanntahtonut kuulla minulta. Hän oli kuitenkin entinen parantaja. Hänen tehtävänsä oli ollut suojata rauhaa parhaansa mukaan.
"Valitettavasti hänen on otettava vastuu klaaninsa tekosista", selitin tyynesti kumppanilleni. En olettanut naaraan ymmärtävän minua, mutta aioin ainakin yrittää. "Ja mikäli hän ei vielä tätä tekoa tiedä, hän kokee karvaan yllätyksen."
Käännyin katsomaan joukkoja, jotka talsivat takanani. Mielestäni tätä kokoontumista varten edustus oli hyvä. Mukana oli jopa kaksi luottosoturiani, kaiken varalta. Pysäytin joukot aivan nelipuiden lähettyville. Katsoin tyynesti hiljaisia nelipuita. Tuuliklaani oli paikalla ensimmäisenä. Tunsin kuinka jännitys kasvoi takanani. Lopulta heilautin häntääni ja Tuuliklaani rynnisti paikalle. Hetkellinen huuma ja ylpeys klaanista sai kaiken tuntumaan mahdolliselta.
Lopulta sekin tunne laantui päästyämme sisälle nelipuille. Toivoin todella, että Jokiklaani ei saapuisi seuraavaksi. Tahtoisin että klaanini kissoilla olisi edes jotakin juttuseuraa.

// Tuuliklaanilaiset? Hunaja?

Nimi: Timoteipentu

31.03.2018 10:09
Makea tuoksu sai mustan nenäni värisemään. Makasin jotain lämpimää ja pehmeää vasten ja se teki oloni turvalliseksi. Nälkä alkoi hiipiä vatsaani ja herättyäni ensimmäisenä mieleeni tuli maito. Kovaääninen miukuna kauempaa kuitenkin herätti kiinnostukseni ja ajatus lämpimästä maidosta unohtui samantien. Käännyin päinvastaiseen suuntaan turvautuen vain kuulo -ja tuntoaistiini. Raotin silmiäni, mutta kirkkaus jota tuli pesän suulta sai minut sulkemaan silmäni heti uudestaan.
*Hetkinen. Missä siskoni oli?*
Vielä hetki sitten hän oli maannut kylkeäni vasten meidän molempien ollessa vielä puoliunessa. En tuntemut enää hänen lämmintä kehoaan tai hänen tuoksuaan lähelläni. Suustani pääsi hätääntynyt vinkaisu. Aloin ryömiä eteenpäin kohti ääntä, jonka päättelin tulevan siskoltani. Vinkaisin uudelleen merkiksi siskolleni, että olin tulossa. Hän kuulosti siltä kuin hänellä olisi jokin hätänä! Miksei kukaan muu auttanut häntä?! Jalkojani alkoi jo särkeä ryömiessäni voimattomana eteenpäin.
"Hetkinen... Tähtimöpentu! Timoteipentu!" kuulin kirkkaan ja kauniin äänen. Olin kuunnellut tuota ääntä aiemminkin. Jostain mieleni perukoilta heräsi ajatus: oliko hän emoni? Emon ääni oli tosin erilaisempi kuin ennen, se oli nyt huolestunut ja hätääntynyt.
"Mitä Tähtimöpentu tuolla tekee?" tummempi ääni kysyi. Olin kuullut myös sen äänen pari kertaa aiemmin. Tunsin kuinka joku otti hampaillaan kiinni niskanahastani ja piti minua hetki aikaa ilmassa. Huidoin käpälilläni ilmaa, kunnes pian mätkähdin maahan. Tunsin siskoni mätkähtävän vierelleni.
"Olettehan molemmat kunnossa?" emoni kysyi hädissään ja alkoi nuolla päälakeani vimmatusti. Sähähdin ärsyyntyneenä ja yritin huitaista emoani käpälälläni.
"Lepakkoliito, ovat he kunnossa. He ovat meidän pentujamme", isäni naurahti. Emoni lopetti sukimiseni.
"Olet oikeassa, Havuviiksi", hän vastasi hilpeällä äänellä.
*Lepakkoliito ja Havuviiksi? Olivatko ne emoni ja isäni nimet?*

//Havu tai muut pennut?

Nimi: Hunajaviiksi

30.03.2018 17:04
Vilkaisin Naalitähteä, joka puhui kauempana Lovijuovan kanssa. Höristin korviani kuullakseni keskustelun.
"Helmitähti on yhtä paljon vastuussa Routakukan kuolemasta kuin kuka tahansa jokiklaanilainen", kumppanini naukui. Tunsin jälleen oloni rauhattomammaksi. Syyttäisikö Tuuliklaani Jokiklaania soturimme kuolemasta? Jos mentäisiin klaanien tasolle yksilöiden sijaan, ei seuraisi mitään hyvää.
Kun kaikki kokoontumiseen lähtevät olivat mukana, suuntasimme kohti Nelipuita. Hölkytin Toivokuiskeen takana, mutta kiristin tahtia päästäkseni puhumaan Naalitähden kanssa. Nyökkäsin Pyryviimalle ohittaessani varapäällikön.
"Naalitähti?" naukaisin kysyvästi saapuessani valkean kollin vierelle.
"Mitä aiot tehdä Jokiklaanin suhteen? Kuulin mitä puhuit Lovijuovan kanssa. En usko, että Helmitähti välttämättä edes tietää siitä."

//Naali?

Nimi: Naalitähti

30.03.2018 16:50
Katsoin taivaalle kuinka täysikuu alkoi pilkottaa pilvien lomasta. Tuuliklaanin olisi pian tarve lähteä kokoontumiseen neljän muun klaanin kanssa. Olin käyttänyt kokoontumiseen lähtevien kissojen miettimiseen jo jonkin aikaa. Tuuliklaanissa oli myös tapahtunut paljon lähiaikoina. Lepakkoliito sekä Maahäntä olivat saaneet pentunsa. Tunsin itseni jotenkin vanhemmaksi tajuttuani, että poikani Tulihenkäys oli saanut omia pentuja. Minulla oli nyt pennunpentuja. Räpäytin hämmentyneenä silmiäni. En ollut vielä käynyt edes tervehtimässä heitä. Tassuni johdattelivat minut suoraan suurkivelle ja sen päälle.
"Saapukoon jokainen on riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" kajautin kutsun ilmoille. Toivoin, että kaikki klaanin kissat saapuisivat piakoin paikoille. Tahtoisin Tuuliklaanin olevan ensimmäisenä nelipuulla tänään, vaikka puheenvuorojärjestyksessä minä en olisikaan ensimmäinen. Asiaa muille klaanien kissoille oli hyvin paljon. Lopulta klaani oli edessäni koolla. Jopa Tulihenkäys oli saapunut paikalle. Poikani oli viettänyt hyvin paljon aikaa pentutarhalla omien pentujensa kanssa. Ehkä minun tulisi suoda hänelle oppilas, jotta hän saisi muutakin ajateltavaa. Olin kuitenkin kuullut Juolukkapennun olevan melko heikossa kunnossa. Pentu oli avannut kyllä silmänsä, mutta ne olivat olleet huolestuttavan väsyneen ja utuisen näköiset. Ymmärsin kyllä klaanin kissojen huolen. Kukaan ei tahtoisi menettää pentuja niin nuoressa iässä.
"Aivan ensimmäiseksi tahdon kertoa nyt kaikkien klaanin kissojen edessä Lepakkoliidon ja Havuviiksen pentujen nimet. Terveiden pentujen nimiksi on valittu Tähtimöpentu, Timoteipentu sekä Tillipentu. Valaiskoon Tähtiklaani teidän pentunne polkuja", maukaisin rohkaisevasti sekä nyökkäsin päätäni kunnioittavasti pentutarhan suuntaan. "Tahdon myös julkistaa poikani Tulihenkäyksen sekä Maahännän pennut. Pentujen nimeksi tulivat Karpalopentu, Juolukkapentu, Lakkapentu sekä Herukkapentu. Toivotan teille samalla tavalla Tähtiklaanin turvaa ja suojelusta."
Huomasin Tulihenkäyksen katsovan minua tiiviisti. En tajunnut tuon katseesta mitään. Olinko sanonut jotakin väärin?
"Lopulta", hiljensin klaanin keskuudessa alkaneen pulinan kovaäänisesti, "kerron ketkä lähtevät kanssani kokoontumiseen."
"Muistutan vielä kerran, että vaikka kokoontuminen onkin arvokas tilaisuus, tahdon teidän välttelevän Jokiklaanin kissoja. Pidän heitä yhä syyllisenä Routakukan kuolemasta enkä usko olevani ainoa", muistutin klaaniani. Vedin välissä syvään henkeä sisään. Toivon että kukaan ei olettanut minun yrittävän sanoillani lietsoa vihaa Jokiklaanin kanssa. Korkeintaan tahdoin väliä kyseiseen klaaniin.
"Lopuksi mukaani lähtevät kissat", ilmoitin kovaan ääneen saadakseeni taas huomion itselleni. "Pyryviima, Ruuspikii, Villatassu, Herhiläisraita, Lovijuova, Toivokuiske, Hunajaviiksi, Surmaviillto, Leutotaival, Vadelmatassu, Yrttitassu, Okatassu, Lepakkoliito sekä Pantteriviima."
Loikkasin nimet lueteltuani pois suurkiven päältä ja suuntasin leirin suuaukolle, jonka suuntaan valitsemani kissat jo suuntasivatkin. Huomasin kuinka Lovijuova asteli minua kohden.
"Mitä aiot tehdä Helmitähden suhteen kokoontumisessa? Aiotko torjua hänet muiden päälliköiden edessä?" soturi kysyi minulta. Nyökkäsin tuolle tyynesti.
"Klaanini tähden pakon tullessa. Hänkin on osa Jokiklaania. Hänen takiansa tämä tapahtui. Helmitähti on yhtä paljon vastuussa Routakukan kuolemasta kuin kuka tahansa jokiklaanilainen", vastasin rennosti. En jäänyt odottamaan enempää kysymyksiä Lovijuovalta.
"Loput vastaukset kysymyksiisi näet kokoontumisessa", maukaisin lapani ylitse siirtyessäni Tuuliklaanin joukkojen johtoon. "Kohti nelipuuta!"

// Lähtijät?

Nimi: Pintapentu

30.03.2018 08:52
Katsoin Karpalopentua, joka oli Tulihenkäyksen pentu. Huomasin veljeni tapittavan tuota seurannutta, pentueen pienintä Lakkapentua. Katsoin naarasta mietteliäänä. Käänsin katseeni takaisin Karpalopentuun.
”Olen Pintapentu ja tässä on veljeni Kiekurapentu.” Nau’uin ja tökkäisin veljeäni.
”Meistä tulee pian oppilaita!” Veljeni pörhisti rintaansa.
”Mutta meistä tulee parempia sotureita!” Lakkapentu naukaisi luoden kasvoilleen leveän hymyn. Naaras oli vasta avannut silmänsä ja kävely tuotti tuolle vaikeuksia. Hymähdin hieman ja peitin veljeni suun hännälläni. Tuo ei pilaisi pennun itsevarmuutta.
”Paras kissa voittakoon.” Mau’uin huvittuneena. Irvistin tuntiessani hännässäni puraisun. Piikikkäät hampaat painuivat nahkaani vasten. Äyskäisin vihaisena ja kaadoin Kiekurapennun maahan.
”Minä tahdoin puhua!” Veljeni kivahti. Pyöräytin silmiäni ja painoin tuota vahvemmin maata vasten. Huomasin sivusilmälläni miten Lakkapentu haparoi lähemmäs Kiekurapentua.
”Sinä hävisit sisarellesi, joka on sinua nuorempi!” Naaras härnäsi. Hämmästelin miten noin nuori ja sympaattinen kissa voisi käyttäytyä noin. Virnistin hieman. Tuossa olisi kissa josta olisi ainesta Tuuliklaanin vallan ottamiseen. Karpalopentu katsahti minuun.
”Voisitko opettaa meillekkin?” Pentu kysyi. Katsoin kollia tarkasti. Tuo oli vielä muutaman auringonnousun ikäinen ja minä lähes kuuden kuun ikäinen.
”Ehkä ensikerralla.” Nau’uin lohduttavasti ja tönäisin Kiekurapentua viimeisen kerran. Tassuttelin kohti pentutarhan sisäänkäyntiä.
”Käyn hakemassa hiiren Vapaudenlennolle!” Huusin ja kipitin leiriin.

// Kieku? Emps voisit jatkaa Karpalol sillai et se kattos ku Pinta lähtee leirii ja Kieku menee peräs? Alota joku kivs keskustelu Lakan kans ni sit voin nopiasti kirjottaa senki neidin.

Nimi: Tähtimöpentu

29.03.2018 21:12
Oli pimeää. Oli lämmintä. Oli turvallista. Tiesin, että minusta huolehdittiin. Sain ruokaa maidontuoksuisesta kohoumasta ja lämpöä isosta pehmeästä kissasta, jonka jotenkin tiesin olevan emoni. Hänen äänensä oli hyvin kaunis ja kirkas. Se oli tullut minulle tutuksi. Oli myös toinen, matalampi ääni. En tiennyt kuka hän oli. Tunsin molemmilla puolillani lämpöiset pienet kehot. He olivat pentuetovereitani. He olivat siskoni ja veljeni. Minulla oli turvallista, eikä minulla ollut aikomustakaan avata silmiäni.
Ensimmäisenä herätessäni mieleeni tuli nälkä. Aloin etsiä maidontuoksuista kohoumaa. Löysin sen melkein heti ja imin maitoa kitaani polkien samalla jaloillani kohouman ympäriltä, koska silloin maitoa tuli enemmän. Silloin kuulin äänen.
“Ovatko he kunnossa?” kuulin emoni tokkuraisen äänen. Hän oli varmaankin juuri herännyt.
“Ovat ovat, ei hätää Lepakkoliito”, kuului toinen, matalampi ääni. Kuka oli Lepakkoliito? Minun emoniko? Maito alkoi lämmittää mukavasti sisuksiani. Kun olin täynnä, päästin irti kohoumasta ja nuolin huuliani. Vierestäni kuului hiljainen miukaisu.
“Tähtimöpentu ja Tillipentu ovat hereillä!” Lepakkoliito naukaisi ja tunsin kosketuksen päälaellani. Maukaisin ärtyneenä ja huidoin käpälilläni ilmaa karkottaakseni ärsykkeen, mutta päädyin vain muksahtamaan selälleni maahan. Kuului naurua. Kierin maassa yrittäen päästä ylös huonolla menestyksellä. Aloin maukua kovaa tyytymättömänä. Miksei kukaan voinut nostaa minua ylös? Kylmä tuuli puhalsi sisään pesään, ja koska olin kellahtanut kauemmas muista, minulle tuli kylmä.
*Auttakaa joku!*

//Vähä outo mut kepakko tai pennut? xd

Nimi: Havuviiksi

29.03.2018 20:47
“Tietysti tiedän, Lepakkoliito”, kehräsin hiljaa. Lepakkoliito laski päänsä sammalille ja sulki silmänsä. Nuolin naaraan niskaa rauhoittavasti. Kumarruin vähän ja kuiskasin kumppanini korvaan:
“Minä rakastan sinua ja pentujamme enemmän kuin mitään.” Sen sanominen tuntui rauhoittavan minua. Tuntui kuin olisin vihdoin päästänyt irti vanhasta perheestäni, josta oli jäljellä vain Fire, koska Kaislakin oli lähtenyt. Pentuni olivat täyttäneet tyhjän kolon sisältäni. Oloni oli pitkästä aikaa rauhallinen. Olin vihdoin onnellinen.
Lepakkoliidon hengitys hidastui kun hän vaipui uneen. Pennutkin tuhisivat hiljaa unissaan.
Minun oli tarkoitus valvoa koko yö suojellen pentuja Lepakkoliidon puolesta, mutta jossain vaiheessa kuitenkin nukahdin. Säpsähdin hereille karvat pystyssä. Oli varhainen aamu ja pesään tunkeutui auringonvaloa. Kumppanini ja Timoteipentu ja Tähtimöpentu olivat vielä sikeässä unessa, mutta Tillipentu miukui hiljaa sammalpedin reunalla. Miten ihmeessä naaraspentu oli sinne joutunut?! Nopeasti nousin ylös ja nostin pennun niskanahasta viereeni. Pienen kissan keho oli viileä. Nyt oli lehtikato ja öisin oli kylmä. Käperryin lähemmäs Tillipentua lämmittääkseni häntä. Toivoin hartaasti, ettei naaras ollut ehtinyt kylmettyä pahastikkin.
Hetken päästä Tillipentu alkoi lämmetä ja miukua kovempaa. Huokaisin helpotuksesta ja siirsin pennun emonsa viereen. Naaras alkoi välittömästi imeä maitoa. Maito lämmittäisi hänet kyllä. Kietaisin häntäni suojelevasti pentujen ympärille ja jäin odottelemaan Lepakkoliidon heräämistä.

//Kepakko tai pennut? :D

Nimi: Karpalopentu

29.03.2018 07:22
Katsoin juuri silmänsä avannutta Lakkapentua pää hieman kallellaan. Hän oli emoa ja isää paljon pienempi, kuten minäkin. Meillä ei Lakkapennun kanssa ollut paljoakaan kokoeroa, tosin olin häntä vähän isompi.
Siskoni avatessa silmänsä olin nähnyt hänen nousevan seisomaan ensimmäistä kertaa huterille jaloillensa, kunnes hän oli lysähtänyt maahan rähmälleen tassuihin kohdistuvasta liiasta rasituksesta.
Purin hampaat yhteen ja vedin käpälät alleni. Hitaasti lähdin punnertamaan itseäni ylöspäin. Tunsin kuinka turhan pitkiltä tuntuvat raajani vapisivat joutuessaan kannattelemaan koko pienen kehoni painoa yllään.
Ehdin nähdä isäni ylpeydestä loistavat silmät, ennen kuin tasapainoni petti ja horjahdin päin sisaruksiani. Lakkapentu kiljahti yllättyneenä rysähtäessäni hänen päällensä. Nuori naaras heitti minuun äkämystyneen silmäyksen. Sain ponnistelujen jälkeen kammettua itseni takaisin jaloilleni ja otettua jopa muutaman haparoivan askelen, kunnes taas kaaduin.
"Se oli jo hyvä yritys, Karpalopentu", isä naukui tyytyväisen kuuloisena ja kumartui nuolaisemaan karkealla kielellään korvaani. "Ensi kerralla onnistut varmasti."
Hymy hiipi väkisinkin huulilleni kuullessani isäni sanat. Kollin kehut lämmittivät mieltäni ja valoivat minuun lisää itsevarmuutta. Ensi kerralla onnistuisin takuulla, kuten isänikin oli minulle vakuutellut äsken.
Olin aikeissa koettaa uudelleen, kun kuulin takaani heikon miukaisun: "Oletko sinä minun isä?" Herukkapentu oli avannut silmänsä. Hänen hailakanvihreiden silmiensä katse oli lukittunut isääni, jonka kasvoille oli noussut ilahtunut hymy. Kolli kumartui nuolaisemaan hellästi tyttärensä päälakea ja kääntyi sitten katsomaan hiljaa makaavaan Juolukkapentuun, joka ei kuitenkaan hänen pettymyksekseen ollut vielä saanut silmiänsä avatuksi.
"Milloin Juolukkapentu avaa silmänsä?" kysyin varovaisesti. Veli vaikutti olevan melko heikossa kunnossa, jopa minä pystyin aistimaan sen. Hänen hengityksensä oli nopeaa ja pinnallista, eikä hän ollut liikahtanutkaan paikaltaan sitten silmieni avaamisen.
"Kunhan hän kokee olevansa valmis siihen, kultaseni", emo maukui kainosti hymyillen ja kurkottui sitten vetäisemään minut lähemmäs itseänsä. Isä siirsi Herukkapennun ja Lakkapennun vierelleni emon pehmeää vatsaa vasten ja nosti vielä Juolukkapennunkin meidän seuraamme. Tunsin pienen myötätunnon pistoksen rinnassani. Veli näytti niin säälittävältä, enkä halunnut hänen joutuvan viettämään elämäänsä aivan yksinään.
Laskin pääni hänen selkänsä päälle ja hakeuduin kollipennun heikkoon lämpöön. Saatoin melkein kuulla raskaat sydämen lyönnit. Suljin silmäni haukotellen ja toivoin, että herättyäni Juolukkapentukin olisi avannut silmänsä ja pystyisimme kaikki neljä leikkimään yhdessä. Aioin opettaa Juolukkapennun kävelemään, halusin kertoa hänelle, mitä kaikenlaista jännää meillä oli vielä luvassa ja mistä kaikesta hän jäisi paitsi, jos ei avaisi silmiään pian.
"Ensi kerralla avataan silmät yhtäaikaa, joohan?" mutisin väsyneenä ja annoin sitten itseni tuudittua rauhalliseen uneen.

Heräsin seuraavana aamuna kirkkaaseen valoon, joka paistoi silmäluomienikin läpi. Avasin hitaasti silmäni ja heti ensimmäiseksi käännyin katsomaan Juolukkapentuun, joka ei vieläkään ollut avannut silmiään.
"Se oli jo hyvä yritys, veliseni", nau'uin pienesti hymyillen ja kurkotin nuolaisemaan hänen poskeaan kannustukseksi. Sen jälkeen koetin punnertaa itseni uudelleen ylös.
Ensimmäiset askelet olivat vielä hyvin holtittomia, mutta pian aloin saada käskyvaltaa myös omiin raajoihini. Tasapainottelin eteenpäin sammalpedillä ja pian tajusin tipahtaneeni alas sen reunalta. Kylmä maa tuntui inhottavalta polkuanturoiden alla ja yritin nostella niitä parhaani mukaan ylös, mutta kun yritin nostaa kaikkia neljä koipea yhtäaikaa, tiesin saman tien, ettei se tulisi toimimaan. Kaatuisin vain uudelleen, enkä minä halunnut näyttää hölmöltä muiden silmissä.
Yllättäen tilan, jossa olimme, täytti kovaääninen kahina. Käännyin nopeasti ympäri ja ennätin juuri parahiksi näkemään, kuinka isä työntyi sisään seinässsä olevasta aukosta.
Vaapuin hänen luoksensa hieman horjahdellen, mutta yhtään kertaa kaatumatta. Hymy kareili huulillani. Olin kerta kaikkisen tyytyväinen suoritukseeni. Isä väläytti minulle iloisen hymyn, ennen kuin asteli emon luo ja laski tämän pedin vierelle jonkin pienen ja karvaisen olennon. Otus ei ollut kissa, kuten me, vaan jokin oudon hajuinen mytty, jolla oli pitkä häntä, mutta siinä ei ollut karvan haituvaakaan.
"Isä, mikä tuo on?" kysyin kulmiani kurtistellen.
"Se on hiiri, riistaeläin", isä vastasi.
"Mitä sillä tehdään?"
"Hiiri on oikein makoisa hiukopala."
"Mutta ettettekö tekin juo maitoa?" Hämmennyksen määrä oli suuri. Olin luullut, että emo ja isäkin joivat maitoa.
"Emme enää", isä hymähti huvittuneen kuuloisena ja istahti alas.
"Ai jaa", vingahdin edelleen hieman ymmälläni. "Miksette te juo enää?" Ennen kuin isä ennätti vastata kysymykseeni, oli hän jo karannut tervehtimään kolmea muuta sisarustani. Tassutin heidän luoksensa, mutta kun tajusin, ettei kyse ollut mistään muusta kuin aamupesusta, päätin lähteä tutkimaan tilaa, jossa olimme.
Pesässä oli monen muunkin kissan hajuja. Isoja kissoja makoili omilla sammalpedeillään, kun taas pari vähän minua isompaa pentua telmi keskenään petien vierellä.
Astelin heidän luokseen. "Hei, keitä te olette?" kysyin kohteliaasti. Kaksikko kääntyi katsomaan minua turkit ihan sekaisin ja silmät kiiltäen edelleen leikin huumasta.

//Pinta? Kiekura? Tuli? Siskot?

Nimi: Herukkapentu

28.03.2018 17:00
Minun oli vaikeaa nukkua, kun ympärilläni mölistiin. Muuten minulla oli hyvin mukava olo, ja herätessäni minua ympäröi samanlainen, turvallinen pimeys, kuin myös unen keskellä. Ympärilläni olevat äänet olivat korvissani sumeita, enkä saanut sanoista selvää. Pitäydyin normaalissa rytmissäni. Herää, ime herkullista maitoa, nuku, herää taas... Tälläinenkö elämäni tulisi olemaan? Tylsä, rutiineihin pohjautuva elämä mitään näkemättä? Ei! Räväytin silmäni auki, mutta suljin ne uudelleen. Ympärilläni oli nimittäin jotain, mihin en ollut tottunut. Valoa, joka esti minua pitämästä silmiäni auki liian kauaa. Lopulta silmäni alkoivat tottua ympäristöön ja huomasin ympärilläni olentoja. Vaikka näinkin nyt ja tarkkailin tilannetta, pyrin silti esittämään nukkuvaa. Katselin ympärilläni olevia olentoja tarkemmin. Mitä he olivat? Miksi he olivat täällä? Kolme olennoista olivat pieniä, oletin heidän olevan sisaruksiani ja heistä kahdella oli silmät auki. Lisäksi vieressäni makoili suurikokoinen olento, josta leijui maidon tuoksu ja toinen olento, joka oleskeli lähellämme. Yritin katsoa kauemmas, mutta katseeni oli yhä sumea, eikä se yltänyt niin kauas. Kaksi aiemmin silmänsä avannutta pentua pommittivat toista olentoa kysymyksillä. Kysymyksissä toistuivat sanat "isä", "emo" ja "minä". Oletin, että toinen suurista kissoista oli nimeltään isä ja toinen emo. Emo oli kai se, joka tuoksui maidolta. Käänsin katseeni sisaruksiini, jotka puhuivat isälle. Sitten käänsin päätäni isän suuntaan ja katsoin isää silmiäni siristäen. Olin kuullut muiden pentujen käyttävän hänestä myös nimeä Tulihenkäys. Se kuulosti hienolta.
"Oletko sinä minun isä?" kysyin sammaltaen, hyvin pienellä äänellä. Kurkkuni tuntui kuivalta, sillä en ollut aiemmin puhunut.

//Tulihenkäys? Sisarukset?

Nimi: Lepakkoliito

28.03.2018 16:52
"Tähtimöpentu olisi ihana nimi." Nuolaisin naaraspennun mustaa pääläkea, jota raidoitti nenästä hännänpäähän asti kulkeva ruskea raita, niin kuin minulla. Omani alkoi tosin vasta otsalta. Tähtimöpentu näytti muuten aivan minulta ja se tuntui todella ihmeelliseltä.
"Voit nukkua, jos haluat. Vaikutat väsyneeltä", Havuviiksi keskeytti ajatukseni. Käänsin vaaleansinisen katseeni kumppaniini. Räpäytin lasittuneita silmiäni ja laskin pääni sammaleille. Kiedoin häntäni pentujeni ympärille ja turvauduin siihen, että tunsin heidän pikkuruisten kehojensa lämmön koko ajan vatsaani vasten. Isältään näyttävä tummanharmaa kollipentu, Timoteipentu, polki vatsaani maidon toivossa ja Tähtimöpentu makasi veljensä vieressä. Kolmas pentu makasi hieman kahdesta muusta kauempana. Hänen rintakehänsä kohoili pienesti hengityksen voimasta. Tuijotin pentujani väsynein silmin malttamatta millään päästää katsettani heistä irti. Oloni oli heti turvaton, jos en vahtinut heitä. Ajatukseni laukkasivat johonkin synkkään ja selkäpiitäni alkoi karmia ajatellessani, että joku veisi pentuni pois nukkuessani.
"Älä huoli, minä pidän heistä kyllä huolen, kun nukut", kumppanini kuiskasi kuin ajatukseni luettuaan.
"Kiitos. Tiedäthän, että rakastan sinua. Sinä ja Timoteipentu, Tähtimöpentu ja Tillipentu olette minulle tärkeintä maailmassa", kehräsin painaessa kuononi samalla Havuviikseen kuonoa vasten.

//Havu tai pennut? :3

Nimi: Tillipentu

28.03.2018 16:05
Putosin johonkin pehmeään jostakin lämpimästä. Joku märkä nuoli pois minua ympäroivän märän kalvon.
*Missä olen*, mietin. Huidoin käpälilläni sokeasti ilmaa. Yhtäkkiä joku ohjasi minut hellästi kuonollaan jotakin pehmeää vasten ja puristin sitä suullani. Suuhuni alkoi virrata makeaa nestettä. Maitoa.
*Hyvää*, aloin imeä kovempaa. Joku sipaisi hännällään selkääni ja se tuntui hyvältä.
*Emo? Isä?*, mietin. Kuulin sitten jotain puhetta ympäriltäni. Ketkä puhuivat? En tiedä, koska näin vain pimeää. Mustaa tyhjyyttä. En mitään muuta. Näkivätkö kaikki muutkin näin. Tunsin äkkiä otteeni lipeväni maidontulopaikasta ja tunsin kaatuvan jonkun päälle. Jonkun pehmeän, karvaisen ja pienen. Se joku vinkaisi.
*Apua*, säikähdin. Joku nosti minut pois ja laski uudelleen kohdalle mistä tuli maitoa.
"Voisiko tämän pennun nimi olla Tillipentu?" kuulin jonkun matalan äänen kysyvän. Taas häntä sipaisi selkääni.
*Kuka puhuu?* pohdin taas. Irrottauduin nyt omatoimisesti maidontulopaikasta. Huidoin ilmaa etukäpälilläni.
*Olenko minä sitten se Tillipentu, jos kerran selkääni kosketettiin?* mietin ja mieleni olisi tehnyt sanoa se ääneen.
"Se sopii täydellisesti", toinen, kirkkaampi ääni kehräsi. Ääni oli lempeä, todella kaunis. Sellainen että sitä voisi kuunnella koko ajan. Kissat alkoivat keskustella taas jostain. Erotin ainakin sanat 'Tähtimöpentu' ja 'Timoteipentu', ennen kuin painauduin lämmintä turkkia vasten ja annoin unen viedä minun mukanaan.

//Lepakko? Havu? Tähtimö? Timotei?

Nimi: Havuviiksi

28.03.2018 14:03
Katsellessani pentujani kasvoilleni nousi niin leveä hymy, että kasvoihini sattui. Pienen pienet vastasyntyneet pennut miukuivat hiljaa Lepakkoliidon vatsan vieressä ja imivät maitoa.
“Me olemme nyt ihan oikea perhe”, kuiskasin lempeästi hymyillen. Kumppanini kehräsi ja katseli pentujamme väsynyt, mutta lempeä ilme kasvoillaan. Kollipentu oli aivan minun väriseni, mutta sillä oli samanlainen ruskea raita kuin Lepakkoliidollakin. Toinen naaraspennuista näytti aivan emoltaan lukuunottamatta sitä, että ruskea raita alkoi nenästä kuten minun emollani, Frialla eikä korvien välistä kuten Lepakkoliidolla. Kolmas pentu oli harmaa, jonka turkissa oli mustia täpliä.
“Voisiko tämän pennun nimi olla Tillipentu?” kysyin kumppaniltani pyyhkäisten hännälläni harmaan, täplällisen naaraan selkää. Muistin Frian kertoneen meille ystävästään Tillistä, joka hukkui pesämme lähellä olevaan jokeen. Toivoin, että emoni näkisi nyt kuinka kunnioitin hänen ystävänsä muistoa nimeämällä yhden pennuistani hänen mukaansa.
“Se sopii täydellisesti”, naaras vastasi hymyillen. Käänsin katseensi kahteen muuhun pentuun ja yritin ankarasti keksiä jotain. Olin viime aikoina yrittänyt miettiä nimiä, mutta yhtäkkiä mikään niistä ei enää tuntunut sopivalta.
“Mitäs sanoisit Timoteipennusta?” Lepakkoliito kysyi yhtäkkiä. Katseeni kääntyi kohti ainutta kollipentuamme. Timoteipentu oli erityinen nimi. Minä pidin siitä kovasti.
“Minä pidän siitä nimestä”, naukaisin hiljaa lempeästi hymyillen.
“Entäs sitten tuo viimeinen pentu?” Lepakkoliito kysyi koskettaen kuonollaan mustan naaraspennun päälakea.
“Mitäs sanoisit Tähtimöpennusta?”

//Lepakkokepakko tai pennut?

Nimi: Lakkapentu

28.03.2018 07:57
Vinkaisin hieman ja painauduin kiinne joihinkin pehmeisiin ja lämpimiin turkkeihin. En tiennyt mitä ympärilläni oli ja pelkäsin sitä. Mahani oli pullollaan sitä hyvänmakuista nestettä, mitä tuosta suuresta seinästä olin saanut. En oikeastaan oliko se edes seinä, mutta en välittänyt. Käperryin kahden muun olennon viereen ja vaivuin kevyeeseen uneen.

Heräsin keskusteluun. Kuulin kolme erilaista ääntä - yhden kimeämmän, yhden möreän ja yhden kauniisti sointuvan. Yritin hahmotella niiden suuntia, mutta en onnistunut siitä.
”Ja tämä on Lakkapentu”, tunsin jonkun koskettavan pehmeällä käpälällään selkääni. Pörhistin karvani ja nousin seisomaan.
”Kuka se oli?” Henkäisin ja räväytin silmäni auki. Valkea valo häikäisi minut ja tupsahdin kyljelleni. Aloin hetken silmienräpyttelyn jälkeen erottaa viisi hahmoa aivan lähettyvilläni. Kauempani erotin haikeasti muitakin hahmoja.
”Lakkapentu, sinähän avasit silmäsi jo nyt!” Kuulin möreän, hieman onnelisenyllättyneen äänen. Käänsin katseeni kohti isoa kissaa.
”Kuka sinä olet?” Kysyin ihmeissäni ja painauduin lähemmäs lämmintä seinää.
”Olen isäsi, Tulihenkäys.” Kolli maukui. Isä... Tulihenkäys. Maistelin nimiä suussani. Käännyin ympäri ja hypähdin taaksepäin.
”Kuka sinä olet?” Kysyin.
”Olen sinun emosi, Maahäntä.” Tuon oli pakko olla sen sointuvan äänen omaava olento.
”Mikä minä olen?” Pommitin kysymyksiä.
”Olet tyttäremme Lakkapentu, Tuuliklaanin pentu, kissa.” Emoni hymähti vastaukseksi.
”Tuossa on Karpalopentu. Hän avasi silmänsä ensimmäisenä.” Isäni kertoi. Nyökkäsin hitaasti ja käänsin tuikkivat lehdenvihreät silmäni kohti toista pentua. Tuo oli kolli ja suurempi kuin minä. Muut pennut eivät kiinnostaneet minua, mutta ihmettelin miksi olin niin pieni muihin verrattuna?
”Joko joku heistä heräsi?” Kuulin yhden sointuvan äänen, todennäköisesti naaraan ja hieman möreämmän äänen, eli varmastikkin kollin äänen. Käännyin katsomaan kahta paljon minua suurempaa kissaa. Toinen oli punaruskea naaras, jolla oli meripihkasilmät ja toinen tanakka kolli lämpimänoranssi siniset silmät omaava kolli.
”Pintapentu ja Kiekurapentu, nyt pois siitä.” Tulihenkäys ärähti kahdelle pennulle. Nuo mulkaisivat isääni, mutta perääntyivät.

// Karpalo? Tuli? Herukka?

Nimi: Karpalopentu

28.03.2018 07:28
Tunsin karkean kielen pyyhkivän turkkiani. Oloni oli mukavan lämmin ja kylläinen. Olin juuri saanut imettyä mahani täydeltä maitoa, enkä voinut olla hyrähtämättä tyytyväisyydestä.
Kuulin matalan mörähdyksen yläpuoleltani, joka sai minut hieman varuilleni. Kohotin aavistuksen verran vielä painavalta tuntuvaa päätäni ja annoin hajujen löytää nenälleni.
Maidon samaan aikaan makea ja lämmin tuoksu suorastaan kutkutteli makuhermojani. Minun olisi tehnyt mieli juoda yhä vain lisää ja lisää tuota ihmeellistä nektaaria, mutta pieni vatsani oli edelleen kukkuroillaan edellisestä kerrasta, joten päätin jättää hiukopalan väliin.
Viereltäni kuului kimeä vinkaisu ja samassa tunsinkin, kuinka joku tai jokin potkaisi minua kylkeen. Isku ei ollut voimakas, mutta se oli sattunut, enkä ollut pitänyt siitä sitten yhtään. Yritin kääntyä hyökkääjään päin. Tarkkaavaisen kuuloni ansiosta kuulin uuden, tosin hieman heikomman, vinkaisun läheltäni ja lähdin mönkimään sitä kohti.
Kuononi upposi johonkin pehmeään ja karvaiseen. Sillä hetkellä korvia vihlova ulina täytti kaiken ympärilläni ja pakotti minut perääntymään hieman kauemmas karvaisesta olennosta. Otuksen vaiettua uskaltauduin kurkottumaan sen suuntaan ja nuuhkaisemaan sitä varovaisesti. Sen tuoksu muistutti aika paljolti minun tuoksuani.
Hetkeä myöhemmin tunsin jonkun tarttuvan kiinni niskanahastani hampaillansa. Yritin sätkiä itseni irti suuremman olennon tukevasta otteesta, mutta ote oli ja piti. Vastarinta osottautui pian turhaksi.
Pystyin jälleen tuntemaan pehmeän maan allani ja pienten, minun laillani kiemurtelevien otusten turkit omaani vasten. Rentouduin hieman, mutta en antanut aistieni herpaantua hetkeksikään, sillä pelkäsin jonkun noista olennoista syövän minut sopivan tilaisuuden tullen.
Väsymys kuitenkin pääsi niskanpäälle ja lopulta jouduin antamaan periksi. Hautauduin syvemmälle lämpöön ja hengitin suurten ja pienten olentojen tuoksuja suu hieman raollaan. Otukset eivät enää tuntuneetkaan niin vihamielisiltä, kuten olin aiemmin ajatellut heidän olevan. Ehkä voisin jopa uskaltaa nukahtaa? Ihan vähäksi aikaa vain?
Hiljalleen äänet ympärilläni vaimenivat ja muuttuivat etäiseksi muminaksi. Lämpö pysyi kuitenkin edelleen, enkä tuntenut palelevani missään vaiheessa. Toivoin, että olisin voinut jäädä siihen hetkeen ikuisesti.

Tunsin karkean kielen nuolaisevan korvaani. Avasin silmäni hätkähtäen ja nostin päätäni edelleen hieman uneliaana. Aluksi kaikki näytti sokaisevan valkealta, enkä juuri erottanutkaan kuin tummia möykkyjä valoa vasten, mutta sitten hahmot alkoivat saada muotoja. Ne olivat isoja, karvaisia otuksia, jotka katselivat minua hellästi. Vilkaisin vaivihkaa sivuilleni ja näin kolme muuta, tosin pienempää ja vähemmän karvaista hahmoa käpertyneinä kiinni toisiinsa.
"Mikä sinä olet?" vinkaisin isolle olennolle, jolla oli tummanruskea turkki.
"Minä olen sinun emosi", se vastasi lempeästi kehräten ja kumartui hieraisemaan suurella kuonollaan poskeani.
"Entä mikä minä olen?" kummastelin ja katsoin karvaista tanssuani, joka oli tosin pienempi kuin emolla tai sillä toisella isolla olennolla. "Ja oletko sinäkin minun emoni?" Käännyin katsomaan toista otusta pää kallellaan.
"Olen isäsi", otus vastasi möreällä äänellään, "ja sinä olet minun poikani, Karpalopentu." Isä vilkaisi emoa lievästi huvittuneen näköisenä, eikä tuntunut voivan pidätellä kehräystä, joka hyrisi hänen kurkussaan.
"Ovatko nuokin sinun poikiasi?" kysyin osoittaen kuonollani kolmeen muuhun pikkuotukseen, jotka pitivät vaisua ininää.
"Tämä tässä on sinun veljesi, Juolukkapentu", emo kertoi ja kosketti kuonollaan minua lähimpänä olevaan otukseen, jolla ei ollut raitoja, kuten kahdella muulla otuksista. "Ja tässä ovat siskosi Herukkapentu ja Lakkapentu." Hän osoitti ensin punertavaa sisarustani ja sitten vaaleamman ruskeaa pikkuista.
"Miksi me olemme täällä Juolukkapennun, Herukkapennun sekä Lakkapennun kanssa?" Kysymykset pyörivät vinhaa vauhtia päässäni ja oli vaikea saada puettua niitä niin nopeasti sanoiksi, että puheeni sammalti vähäsen. Katselin isääni ja emoani odottaen saavani vastauksen kysymykseeni.

//Tuli? Siskot?

Nimi: Leutotaival

28.03.2018 07:06
"Olen niin valmis ettet uskokaan", Okatassu vastasi innokkaasti.
"Hyvä", nau'uin pieni hymy kasvoilleni nousten, "eiköhän lähdetä." Viittasin oppilasta seuraamaan perässäni uloskäynnille.
"Minne menemme?" naaras kysyi käveltyämme vähän matkaa leirin ulkopuolelle.
"Ajattelin, että voisimme kokeilla saalistaa sekä siinä samalla kiertää rajoja", sanoin ja pysähdyin hetken päästä kääntyen kysymään oppilaalta: "Osaatko sanoa onko lähellä eläimiä?"
"Ainakin kani", Okatassu tokaisi nuuhkaistuaan ilmaa pariin kertaan.
"Oikein", hymähdin. "Entä missä päin se on?"
"Tuolla", naaras vastasi nopeasti ja viittasi etukäpälällään oikealle.
"Oikein hyvä, kun olet hiipinyt tarpeeksi lähelle, pudottaudu vaanimisasentoon. Sitten
hyppäät", selostin mahdollisimman tarkasti, jotta soturioppilas ymmärtäisi varmasti, mitä olin ajamassa takaa.
"Näinkö?" Okatassu varmisti laskeuduttuaan alas. Huomasin kuitenkin, että hänen häntänsä osui vielä maahan, joka saattaisi häiritä metsästystä otollisella hetkellä.
"Jännitä häntä, jotta se ei laahaa maata ja siirrä
painoa vähän eteenpäin", opastin. Okatassu kurtisti kulmiaan ja jännitti häntäänsä juuri kuten olin neuvonutkin.
"Juuri noin", kehaisin tyytyväisenä oppilaani suoritukseen. Okatassu yritti hiipiä eteenpäin edelleen matalana, mutta tuntui jälleen
unohtavan omistavansa hännä ja jätti sen laahaamaan peräänsä.
"Muista, että häntä ei saa laahata maata, muuten karkoitat kaikki eläimet", muistutin pikaisesti. Okatassu nosti nopeasti häntänsä ylös ja yritti uudelleen, tällä kerta paremmin tuloksin.
"Eiköhän tältä päivältä ala riittää, mutta käydään vielä sitä ennen katsomassa Jokiklaanin raja", sanoin pienesti haukotellen ja lähdin tassuttamaan rotkon suuntaan, jossa Jokiklaanin ja Tuuliklaanin reviirien laitamat kohtasivat keskenään.
"Mutta eikö klaaneja olekin yhteensä viisi? Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani, Varjoklaani sekä Kuolonklaani", Okatassu hämmästeli. "Joten miksi katsomme vain Jokiklaanin rajan?" Naaras kiri rinnalleni.
"Oikein hyvä kysymys, Okatassu, mutta koska alkaa tulla jo pimeä, emmekä halua joutua muiden klaanien kanssa vaikeuksiin, etenkään kun kukaan ei pääsisi apuun, kierrämme katsomaan ainoastaan Jokiklaanin rajan loppupäivän aikana", kerroin.
"Selvä sitten", oppilas vastasi hymyillen ja käänsi sitten katseensa eteenpäin ja höristi uteliaana korviaan. "Kuulen jylinää. Onko se joki?" Hän vilkaisi minua kysyvästi.
"On se", sanoin, "mutta muista, ettet saa mennä lähellekään rotkon reunamaa. Siitä on pitkä pudotus alas jokeen."
Okatassu kuunteli tarkkaan kaiken, mitä yritin hänelle opettaa. Ainakin naaras osaisi vastata kokeneempien soturien kysymyksiin vaikeissa tilanteissa, jos tarve vaatisi. Uskoin, että Okatassusta tulisi hieno soturi, kunhan vain en tyrisi missään vaiheessa.
"Osaatko kertoa, mikä on Jokiklaanin ominaistuoksu?" kysyin oppilaaltani päästyämme parin ketunmitan päähän rajamerkeistä.

//Oka?

Nimi: Okatassu

27.03.2018 20:09
"Olen niin valmis ettet uskokkaan", hihkuin uudelle mestarilleni.
"Hyvä, mennään", Leutotaival viittoi minua mukaansa.
"Minne menemme?" kysyin, kun olimme kävelleet vähän matkaa.
"Ajattelin, että saalistaisimme. Mikä tahansa paikka melkeinpä kay", mestarini sanoi ja pysähtyi lopulta.
"Osaatko sanoa onko lähellä eläimiä?" Leutotaival kysyi. Maistelin ilmaa ja suuhuni levisi makea riistan haju. Jatkoin haistelua ja haistoin kanin.
"Ainakin kani", sanoin.
"Hyvä, entäs missä päin se on?" mestarini jatkoi.
"Tuolla", osoitin tassullani eteenpäin.
"Oikein hyvä, kun olet hiipinyt tarpeeksi lähelle, pudottaudu vaanimisasentoon. Sitten hyppäät", mestarini opasti.
"Näinkö?" kysyin ja pudottauduin asentoon, jonka olin nähnyt muiden oppilaiden tekevän.
"Jännitä häntä, jotta se ei laahaa maata ja siirrä painoa vähän eteenpäin", Leutotaival opasti. Koetin tehdä parhaani.
"Juuri noin", Leutotaival sanoi. Koetin liikkua vaanimisasennossa, mutta se oli yllättävän vaikeaa.
"Muista, että häntä ei saa laahata maata, muuten karkoitat kaikki eläimet", mestarini opasti.
"Tältä päivältä alkaa riittää, lähdetään leiriin ennen kuin pimenee", mestarini sanoi ja lähti edelläni kävelemään.

//Leuto?

Nimi: Leutotaival

27.03.2018 17:48
"Okapentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Okatassuna. Mestarisi olkoon Leutotaival. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on Hunajaviikseltä oppinut." Katselin vienosti hymyillen nuorta naarasta, joka seisoi Klaanikiven edessä katse kohdistettuna klaanin päällikköön, Naalitähteen. Hän kääntyessä katsomaan minuun, lähdin astelemaan varovaisin askelin häntä vastaan. Kun pääsin oppilaan luo, kurkotuin koskettamaan hänen nenäänsä omallani.
"Okatassu! Okatassu!" Klaani hurrasi uuden soturioppilaan nimeä tohkeissaan. Okatassu vilkuili ympärilleen leveä hymy kasvoillaan loistaen. Kissojen kiiruhtaessa onnittelemaan klaanin tuoreinta jäsentä, väistyin hieman sivummalle odottelemaan oppilastani, sillä suuri kissajoukko aiheutti minulle edelleen kovasti paineita ja ahdistusta. En pitänyt siitä, kuinka muut kissat katsoivat minua. Saattoihan se toki olla pelkkää kuvitelmaakin, mutten vain erottanut sitä todellisuudesta.
"Onneksi olkoon ensimmäisen oppilaasi johdosta, Leutotaival!" Pyryvimaan ylpeä naukaisu kuului takaani. Käännyin katsomaan suureen, kellanpunaiseen kollikissaan, jonka silmät suorastaan loistivat tyytyväisyyttä. Hän astahti aivan eteeni ja samassa tunsin oloni entistä pienemmäksi.
"Kiitos, isä", sanoin hiljaa.
"Uskon, että koulutat hänestä hyvän soturin!" varapäällikkö kehräsi.
"N-niin", naurahdin hieman kiusaantuneena. En ollut yhtään varma, saisinko koulutettua Okatassusta sellaista soturia, mitä klaani toivoi. Olinhan itsekin toivoton tapaus.
"Leutotaival!" Katseeni siirtyi vierelleni saapuneeseen Okatassuun, joka tapitti minua silmät suurina. "Mitä me teemme tänään?" hän kysyi innokkaan kuuloisena.
"Pahoitteluni, mutta tänään emme tee enää mitään", nau'uin oppilaalle lämmin hymy kasvoilleni nousten, "mutta ajattelin, että voisimme kiertää huomenna rajat."
"Sopii minulle!" Okatassu hihkaisi ja loikki muiden oppilaiden luo häntä pörrössä.
"Hänestä tulee hyvä soturi", Pyryviima naurahti huvittuneena. Varapäällikön ainoa jäljellä oleva silmä tuikki ilkikurisesti.
"Sitä en epäilekkään", hymähdin. "Mutta pelkään, että olen täydellinen epäonnistuja mestarina." Laskin katseeni lannistuneena maahan. En kovin pitänyt muiden kissojen seurasta ja pelkäsin sen vaikeuttavan toimiani Okatassun mestarina. Jos alkaisinkin änkyttämään tai kompastuisin naaraan edessä antaen itsestäni surkean kuvan? Hän tuskin enää haluaisi olla oppilaani sellaisen tyrimisen jälkeen.
"Älä huoli, kaikki menee aivan varmasti hyvin", isäni rauhoitteli ja kumartui antamaan minulle nopean nuolaisun päälaelle, ennen kuin naukui: "Minun on nyt mentävä, nähdään myöhemmin!" Katselin surkeana hänen peräänsä. Toivoin voivani uskoa Pyryviiman sanoihin. Ehkä kaikki sujuisikin odotettua paremmin.

En ollut nukkunut koko yönä. Olin jännittänyt seuraavaa päivää. Lopulta aamun sarastaessa olin ripeästi kammennut itseni seisomaan ja sukinut turkkini siistiksi ja kiiruhtanut aukiolle, jossa ei näkynyt muita.
Istuuduin soturien pesän edustalle odottamaan Okatassun heräämistä, sillä en raaskinut mennä herättämään häntä ensimmäisenä oppilaspäivänään. Halusin, ettei naaras tuntisi oloaan liian uupuneeksi.
Hetkeä myöhemmin Okatassu sujahti ulos oppilaiden pesästä. Hän lähti hölkyttämään minua kohti turkki pörhistettynä suojaksi kylmältä viimalta.
"Huomenta. Oletko valmis ensimmäiseen päivääsi?" kysyin väsynyt hymy kasvoillani. Samassa tajusin, kuinka väsynyt oikeasti olinkaan ja yritin parhaani mukaan piilotella sitä oppilaaltani.

//Oka?

Nimi: Tulihenkäys

27.03.2018 17:00
Jostakin syystä vasta Maahännän muutettua pentutarhalle sekä Räntäruusun luoltua tajusin kuinka vähän yhteyksiä minulla lopulta olikaan klaanin sisällä ja sen ulkopuolella. Aikaajoin kävin rauhassa tervehtimässä kumppaniani pentautarhalla, mutta suurimmaksi osaksi pyrin käyttämään aikani klaanin hyväksi. Välillä tunsin kyllä itseni turhaksi. Isäni tai Pyryviima kun ei kovinkaan usein päästänyt minua partiomaan. Onnekseni Naaliähden huomion ollessa jossakin muualla, pystyin ujuttautumaan mukaan Liskoloikan johtamaan metsästyspartioon.
"Tulihenkäys!" kuulin sihahduksen vierelläni. Käännyin katsomaan Hiirikorvaa, jonka viikset väpättivät tuulessa. "Keskittyisitkö?"
Nyökkäsin hitaasti. Käänsin katseeni takaisin kohti Liskoloikan poistumaa suuntaa. Olin valmis ryntäämään hänen jäljittämänsä kaniinin perään. Heiluin hermostuneena painoni kanssa puolelta toiselle. Hiirikorvan häntä heilahti hermostuneena kylkeäni vastaan.
"Voisitko rauhoittua? En pyty keskittymään", naaras sihahti hiljaa. Väräytin vain korviani. Nousin etutassujeni varaan katsomaan miten Liskoloikalla meni.
"Mitä sinä teet? Alas siitä!" Hiirikorva sihahti. Huomasin kuitenkin kuinka rennosti Liskoloikka hölkkäsi luoksemme pieni kaniini hampaissansa. Käännyin turhautuneena Hiirikorvan suuntaan.
"Turhaan sinä minua komennat. Liskoloikka sai jo saaliimme. Jäimme turhiksi", murahdin ja loikkasin pois lumikinoksen takaa. Astelin suoraan isäni luottosoturin luokse. Kolli laski saaliinsa ylpeänä maahan ja katsoi minun sekä Hiirikorvan suuntaan tyytyväisenä.
"Emmeköhän me voi jo lopettaa tältä erää. Käy hakemassa hautaamasi myyrä Tulihenkäys", Liskoloikka käski. Vedin henkeä sisään rennosti sekä pitkään.
"Hyvä on", murahdin hampaideni välistä. Vaikka olinkin haudannut myyrän, todellisuudessa Hiirikorva oli saanut sen kiinni. Olin jälleen metsästyspartion nuorimpana kissana jäänyt saalitta. En tajunnut kuinka metsästystaitoni eivät olleet puolellani millään tasoa.
"Minä voin hakea sen", Hiirikorva tarjoutui puistellessaan lunta pois turkistansa. Liskoloikka nyökkäsi hyväksyvästi. Käännyin katsomaan partion johdossa olevaa kissaa hämilläni.
"Miksi lopetamme jo nyt? Olimme vasta pääsemässä vauhtiin!" tuhahdin soturille. Liskoloikka vain naurahti.
"Lopetamme, koska minä sain uutisia leiristä", kolli maukaisi tyynesti. Kohotin kulmiani odotaen tarkennusta. Liskoloikka kuitenkin vain hymyili minulle ja piti jännitystä yllä. "Maahäntä synnytti teidän pentunne."

Kuultuani Liskoloikan sanat olin vain juossut leiriin. Minua ei enää ollut kiinnostanut miltä olinkaan näyttänyt kaksikon silmissä. Juoksin niin lujaa kuin tassuistani vain lähti. Leiriin päästyäni huomasin kuinka vauhtini keräsi katseita. Syöksyni pentutarhalle oli varmasti huvittavan näköinen. Ruusupiikki asteli minua vastaan pois pentutarhalta.
"Onko Maahäntä kunnossa? Entä pennut?" kysyin parantajalta hänen tukkiessaan tieni kumppanini luokse. Ruusupiikki naurahti minulle rennosti. Yritin kuikuilla naaraan ylitse pentutarhalle. Lopulta huomasin Maahännän hymyilevät kasvot.
"He voivat hyvin. Lepakkoliito sai myös juuri pentunsa. Oli Tähtiklaanin päättämä sattuma, että molemmat päättivät saada pentunsa näin lähetysten toisiansa", parantaja maukaisi tyytyväisenä. Nyökkäsin nopeasti, vaikka en todellisuudessa edes kuunnellut mitä hän oli sanonut. Tahdoin vain päästä Maahännän luokse.
"Tulihenkäys", Ruusupiikki maukui hiukan kireämmin. Käännyin katsomaan parantajaa kummissani. "Sinun tulisi saada tietää, että yksi pennuista on hyvin heikko. En suosittele kiintymään häneen. Hän ei välttämättä selviä muutamaa päivää pidemälle."
"Kyllä hän selviää!" kivahdin. En voinut uskoa korviani. Oliko parantaja todella sanonut noin? "Hän on minun pentuni!"
Raivasin tieni kumppanini luokse suoraan Ruusupiikin ohitse.
"Oletko kunnossa?" kysyin heti ensimmäisenä. Pystyin tuntemaan kuinka Ruusupiikki pyöritteli juuri parhaillaan silmiänsä poistuessaan pentutarhalta. Maahäntä kuitenkin kehräsi minulle lämpimästi. Kaikki kireyteni suli heti.
"Minä olen kunnossa. Samoin kuin pentummekin", naaras vastasi lämpimästi. Käänsin seuraavaksi katseeni neljään pentuun, jotka makasivat emonsa vierellä. Melkein kaikki pennut olivat perineet minulta ja Maahännältä tulleet raidat. Ajatus sai minut kehräämään hyvin kovaan ääneen. Kaksi pennuista oli punertavia kuten minä, kolmas vaaleanruskea ja neljäs tummempi.
"Oletko miettinyt nimiä?" kysyin lämpimästi. Käänsin vihreät silmäni suoraan kohti pentujen emoa.
"Ainoastaan aihepiiriä, jonka mukaan tahdon heidät nimetä", Maahäntä vastasi kehräten. "Marjat."
Nyökkäsin ymmärrykseni merkiksi. Aihepiiri olisi hyvä. Jostakin syystä se toi mieleeni emoni, joka oli ennen Varjoklaanin parantaja. Hän tietäisi paljonkin marjoja, joiden mukaan pentumme voitaisiin nimetä. Mutta minä en todellakaan tiennyt.
"Minun on varmaan pakko myöntää, että en tiedä kuin perinteisiä marjoja, kuten mansikka, mustikka, karpalo, puolukka tai lakka", maukaisin hiukan punastuen. Maahäntä kurottautui nuolaisemaan poskeani.
"Mutta tuossahan sinä sanoit jo monta upeaa nimeä. Kuten karpalo sekä lakka", naaras kehräsi minulle. Hymyilin hvuttuneena. Oli outoa nähdä Maahäntä noin onnellisena. Käännyin katsomaan rauhassa pentuja.
"Kaksi kolli ja naarasta. Valitse ketkä nimet", Maahäntä maukaisi rentoutuneen kuuloisena. Samalla seasta huomasi myös väsyneisyyden. Synnytys ei varmasti ollut helppo. Varsinkaan silloin kun oma kumppani oli poissa leiristä. Purin hampaani yhteen. Tunsin itseni typeräksi.
Siirtäessäni katseitani pennuista toiseen pysähdyin ruskean, pitkäjänteisen näköisen kollipennun kohdalle. Kollilla oli tummempia raitoja kehossansa. Olin naulinnut katseeni tähän pentuun. Kurotin koskemaan ruskeaa pentua nenälläni hyvin hellästi.
"Hän on Karpalopentu", maukaisi rennosti. Seuraavaksi kosketin Karpalopennun vieressä olevaa vaaaleanruskeaa, pienikokoista naarasta. Hän oli selvästi pentueensa nuorin. Myös tällä pennulla oli raitoja, kuten joillakin sisaruksillansa.
"Tämä pentu saa nimeksensä Lakkapentu", maukaisin ylpeästi. Seuraavaksi siirsin katseeni Maahännän meripihkaisiin silmiin. Ryhdyin hymyilemään. Toivoin että naaras ei pitänyt valintojani huonoina. Sain vastaukseksi kuitenkin onnellisen hymyn. Maahännän katse ryhtyi myös itse valikoimaan seuraavaa nimettävää pentua.
"Tämä ainoa raidaton pentu on Juolukkapentu", naaras kertoi minulle. Välissä hänen katseensa kävi minussa, mutta palasi lopulta punertavanranssiin kolliin, jolla oli tummemmat jalat. Maahäntä nuolaisi kevyesti kielellänsä pennun päätä. "Hän on ihanasti erilainen kuin muut. Uskaltaa olla omanlainen."
Odotin juuri tältä pennulta suuria. Virnistin leikkisästi Maahännälle.
"Olen ylpeä sinusta. Tiedäthän sinä sen?" kysyin kumppaniltani phemeästi kehräten. Maahäntä naurahti ja katsoi viimeistä nimetöntä pentuamme. Jäljellä oli enää punertava naaraspentu, jolla oli tummempia raitoja sekä valkeat tassut ja hännänpää. Käännyin väkisinkin katsomaan omaa valkeaa etutassuani. Naaraan tassut olivat selvästi periytyneet minun puoleltani.
"Herukkapentu", Maahännän ääni keskeytti uudestaan ajatukseni. Käännyin katsomaan uudestaan kumppanini suuntaan. Aajatukseni tuuppasivat välillä kadota omille teilleen. Maahäntä ei pystynyt enää peitellä väsymystään. Naaras haukotteli hyvin kuuluvasti.
"Voit kyllä nukkua. Minä katson pentuja", vakuutin naaraalle. Maahäntä nyökkäsi ja painoi päänsä sammaliin. Katsoessani pentujani sekä nukkuvaa kumppaniani Ruusupiikin sanat palasivat päähäni. Kuka näistä pennuista oli parantajan sanoma heikko pentu? Olisiko se pentueen pienin Lakkapentu? Minun ei tulisi olla näin lähellä pentuja, kun tiesin että voisin menettää heistä jonkun.
"Te olette minun vertani, te selviätte mistä vain", vakuutin pennuille. "Te kuuluttu Tuuliklaanin päällikön sukuun."
Huokasin ja painoin pääni sammalia vasten pitäen katseni yhä pennuissa. En antaisi heille tapahtua mitään.

// Pennut?

Nimi: Okatassu

27.03.2018 16:02
Makasin oppilaiden pesässä ja tuijotin ulos. Minusta oli tehty oppilas ja pääsin mestarini kanssa harjoittelemaan. Huomenna olisi ensimmäiset harjoitukset. Olin innoissani ja toivoin, että osaisin jotain tai edes oppisin nopeasti. Ajatukset virtasivat ja vaihtuivat nopeasti, ja pian olin unessa.

//Unta//

"Hei", kuulin äänen. Yritin avata silmiäni, mutta en ole varma onnistuinko. Ympärillä oli nimittäin pimeää ja aavemaista.
"Nouse ylös vain, en minä pure", ääni hoki. Se ääni oli kaunis ja soinnukas naaran ääni.
"En pysty, en näe mitään", yritin kirkua, mutta ääni sekoittui pimeyteen ja katosi.
"Nouse nyt ylös", ääni alkoi kuulosta jo kärsimmättömältä. Tuntui kuin olisin ollut taas sama avuton pentu, kuin pari kuuta sitten.
"Kai sinä osaat nyt nousta ylös", ääni oli selvästi vaativa ja kärsimätön. Aloin nyyhkyttää ja lopulta tunsin kuinka tassu kohosi ylleni ja veti syvän viillon kaulaani.

//Hereillä//

"Herää unikeko!" joku hyppi edessäni. Huh se oli vain unta, ajattelin ja nousin pystyyn. Ulkona oli valoisaa ja pieni pakkanen nipisteli turkkiani. Sitten muistin mikä olin.
"Tänään pääsen harjoituksiin!" hihkuin ja säntäsin ulos.

//Leuto tai joku?

Nimi: Lepakkoliito

27.03.2018 07:48
Katsahdin pennuista valtavaksi pyöristynyttä vatsaani ja tunsin sisälläni kolmen pennun selvät vääntelehtimiset. Murahdin kivunsekaisin tuntein kohottaen samalla katseeni kumppaniini, jonka tummanvihreät silmät olivat pyöristyneet kaksin kertaisiksi.
"Havuviiksi..." kuiskasin kähisten. Tuijotin vaaleansinisillä silmilläni Havuviikseä, katse täynnä pelkoa ja kipua.
"Voisitko asettua vierelleni? Minua pelottaa... Ja sattuu", inahdin ääni väristen. "Minusta tuntuu, että pennut syntyvät nyt."
Oloni helpottui, kun harmaa kolli asettui selkäni taakse makaamaan.
"Sinä pystyt siihen kyllä. Odota vain, että Vapaudenlento ja Ruusupiikki palaavat. Hengitä ihan rauhallisesti", Havuviiksi naukui lempeästi ja alkoi sukia niskaani hitain, rauhallisin vedoin.
"Mikä sinulla on, Lepakkoliito?" Kuulin Pintapennun kysymyksen pentutarhan toisesta nurkasta. Käänsin katseeni varovasti pesän toiselle puolelle. Pintapentu istui uteliaan oloisena vierellään Kiekurapentu, joka oli keskittynyt käpälissään olevaan sammalpalloon.
"Minä saan nyt pentuja", selitin kyyneleet silmissä pidätellen kivun raastavaa tunnetta, joka halkoi vatsaani. "Tai siis me saamme pentuja Havuviik-", lauseeni jäi kesken selkäni taittuessa kaarelle ja voimakkaiden supistusten alkaessa. Kiljaisin kivun yllättäessä ja puristin kynteni jäiseen maahan.
"Koska Ruusupiikki tulee? Mikä heillä kestää?!" ärjäisin henkeäni haukkoen. Samassa hetkessä Vapaudenlento pöllähti pentutarhaan Ruusupiikki kannoillaan. Valkoturkkinen parantaja asettui heti vierelleni ja laski yrtit suustaan.
"Mikä teillä kesti?!" tiuskaisin puoliksi itkien ja puoliksi huutaen.
"Anteeksi. Olin Villatassun kanssa etsimässä yrttejä. Vapaudenlennolla kesti hetken löytää minut", Ruusupiikki selitti. "Syö nyt kuitenkin nämä." Hän ojensi minulle jonkinlaisen yrttiseoksen, joka maistui ainoastaan pistävältä ja happamalta. Ehdin juuri nielaista yrtit, kunnes uusi supistus viilsi vatsaani.
"Ensimmäinen pentu tulossa!" Ruusupiikki huudahti. Vinkaisin ensimmäisen pennun putkahtaessa jo nopeasti maahan. En kuitenkaan ehtinyt ihastella pentua kauaa, kun uusi supistus jo ravisteli koko kehoani.
"Havuviiksi, nuole tämä ensimmäinen pentu puhtaaksi", parantaja opasti kiireesti. Havuviiksi katsoi pentua lumoissaan, mutta teki työtä käskettyä ja alkoi nuolemaan pientä harmaata nyyttiä varovasti vastakarvaan. Ei kestänyt kauaa, kun toinenkin pentu tipahti kevyesti maahan.
"Hyvää työtä, Lepakkoliito. Enää yksi pentu. Vedä syvään henkeä ja ponnista", valkoinen naaras kannusti. Näköni alkoi sumentua ja voimani alkoivat jo loppua, mutta ponnistin niin lujaa kuin vain pystyin. Vatsaani raastoi järkyttävä kipu, joka ei tuntunut hellittävän. Kyyneleet valuivat kasvoilleni ja irvistin tuskissani. Viimein kolmas pentu putkahti kahden ensimmäisen vierelle. Hengitin raskaasti, mutta olin niin onnellinen. Veri maistui suussani hengitessäni syvään ja silmäni meinasivat lupsua kiinni. Erotin kolmen pennun pikkuruiset kehot, jotka kiemurtelivat maassa. Parantaja asetti ne varovasti vatsaani vasten. Pennut alkoivat polkea vatsaani ja inisivät silmät ummessa.
"Lepakkoliito... Sinä teit sen!" kumppanini huudahti ja nuolaisi kasvojani kuuluvasti kehräten. Hän asettui taas selkäni taakse makaamaan ja kietaisi häntänsä suojelevasti minun ja pentujen ympärille.
"Onneksi olkoon molemmille. Saitte kaksi naaraspentua ja yhden kollin", Ruusupiikki sanoi. Laskin katseeni Ruusupiikistä pentuihin. He olivat upeinta, mitä olin koskaan elämässäni nähnyt.

//Havuu? :33 sori tönkkö D:

Nimi: Leutotaival

26.03.2018 06:58
"Niin", Kultaliekki naukui mietteliään kuuloisena ja kääntyi katsomaan minua meripihkasilmillään. "En ole ajatellutkaan asiaa."
Seurasimme Herhiläisraitaa ja Hallasydäntä verkkaisesti ravaten. Joen pahaenteinen jylinä kantautui jo korviini ja sai karvani nousemaan hiljalleen pystyyn. Inhosin yli kaiken jokea ja vettä. Vesi liimasi märän turkin nahkaan kiinni ja sai aikaan epämukavan tunteen. Joki taas piti sellaista meteliä, ettei siellä voinut kuulla omia ajatuksiaankaan.
"Älkää menkö liian lähelle reunaa", Hallasydän muistutti astellessamme hieman lähemmäs rajaa, jotta Herhiläisraita voisi suorittaa hajumerkin vahvistamisen.
Käännyin katsomaan haikeana takanamme avautuville nummille. Olisin nyt mieluummin ollut laukkomassa parin hännänmitan paksuisessa lumivaipassa kuin vaarallisen lähellä kuoleman reunamaa Jokiklaanin rajalla.
"Kultaliekki! Pois sieltä!" Säpsähdin kuullessani Herhiläisraidan kiukkuisen huudahduksen. Käännyin katsomaan siihen suuntaan, missä ystäväni oli äskettäin ollut, mutta hän oli ehtinyt
vaivihkaa livahtamaan reunalle ja kurkistamaan alhaalla vellovaan jokeen.
"Kuuntelitko ollenkaan, mitä sanoin? Joen luona on oltava varovainen", Hallasydän kivahti nuorelle soturille, mutta Kultaliekki vain heilautteli vähättelevästi häntäänsä.
"Ei minulle käynyt mitään", hän maukui rennosti ja tassutti luokseni. "Mutta selvä, kuuntelen sinua ensi kerralla."
"Sinä olisit voinut tippua sinne", sanoin hiljaa ja katsoin kollia hieman kauhuissani. Kultaliekki laski katseensa minuun.
"Niin, mutten tippunut", hän tuhahti.
"Sitten minulla ei enää olisi parasta ystävää", jatkoin ajatukset muuttuen aina vain synkemmiksi.
"Leutotaival, olen ihan kunnossa", kolli vakuutteli ja töytäisi minua hellästi kylkeen. Nyökytin hitaasti päätäni.
"Hyvä on", piipitin vaisuna ja annoin katseeni liukua maahan. En tahtonut menettää ainoaa ystävääni, ja tästä syystä pelko Kultaliekin hengen puolesta oli suuri.
"Eiköhän palata jo takaisin leiriin", Herhiläisraita huikkasi meille saatuaan uusittua hajumerkit. Hän ja Hallasydän olivat jo astelemassa leiriin päin. Heillä näytti olevan hyvin mielenkiintoinen keskustelu meneillään, sillä kumpikaan ei tuntunut huomioivan meitä enää lainkaan.
Tunsin kuinka joku tökkäisi minua nenällä kylkeen. Se ei tuntunut mukavalta. Käännyin katsomaan Kultaliekkiin hämmentyneenä.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Mentäisiinkö käymään pienellä retkellä?" hän ehdotti hymyillen.
"Mutta saammeko me?" hermoilin.
"Eivät he saa tietää, ja jos saavatkin, sanotaan vain, että näimme jäniksen ja lähdimme sen perään vaiston johdattelemina", Kultaliekki sanoi ilkikurinen virne kasvoilleen leviten.
"Selvä sitten", hymähdin hiljaa. "Minne mentäisiin?"

//Kulta?

Nimi: Naalitähti

25.03.2018 17:22
Hunajaviiksen sanat saivat minut hämilleni. Minun tulisi todella harkita tarkkaan ketä syyttäisin tästä. Vahva jokiklaanilaisen haju oli läsnä Routakukan murhapaikalla. Hän ei siis voinut kuolla minkään muun eläimen tassuihini.
"Uskon siihen, mitä itse näen", maukaisin tyynesti. Kumarruin vielä kerran haistelemaan lumella olevaa verta sekä muita hajujälkiä. Jäljet kuuluivat kahdelle kissalle. Routakukalle sekä jollekin jokiklaanilaiselle.
"Mutta juuri nyt minä olen vavasti Jokiklaanin puolella", murahdin matalasti.
"Heidän puolellnsa?" Hunajaviiksi kysyi. Pudistin päätäni. Olin ajatuksissani onnnistunut menemään sekaisin.
"Heitä vastaan. Syytän Jokiklaania tästä ja jokainen, joka ottaa yhdenkään askeleen tälle reviirille kohtaa seuraukset. Heitä ei tule tappaa, vaan heistä raportoidaan minulle. Minä tahdon henkilökohtaisesti vastaedes kohdata jokaisen, joka ylittää minun klaanini rajan ilman hyvää syytä", maukaisin kääntäessäni katseeni kohti sotureita takanani. "Meidän tulee palata leiriin. Tahdon raportoida tästä itse klaanilleni."

Leirissä en päässyt edes heti suoraan suurkivelle, sillä minua vastaan tuli ensimmäiseksi Lepakkoliito.
"Naalitähti", naaras aloitti. Käännyin katsomaan kärsivällisenä Tuuliklaanin soturia. Hän oli ollut hyvinkin läheinen Havuviiksen kanssa. Olivatko he jo kumpaneita? Siinä samassa huomasinkin missä kunnossa naaras olikaan.
"Minä muutan pentutarhale. Odotan Havuviiksen pentuja", naaras ilmoitti. Nyökkäsin kunnioittavasti Lepakkoliidolle.
"Onnitteluni. Pentutarha ottaa sinut varmasti lämpimästi vastaan", maukaisin pienesti hymyilen. Lepakkoliito näykkäsi ja lähti kohti pentutarhaa. Vapaudenlento saisi pian seuraa Kiekurapennun sekä Pintapennun lisäksi. Siinä samassa huomasinkin poikani olievan Maahännän seurassa. Pieni kipinä sihahti sisälläni, sillä viimeksi kun tarkistin, pyysin häntä opettamaan soturilakia pentutarhan asukkaille.
"Mene vain lepäämään. Kokoan kohta klaanin yhteen. Minun täytyy tehdä ensin jotakin", maukaisin lapani ylitse Hunajaviikselle. Lähdin vastausta kuulematta kohti poikaani sekä Tuuliklaanin naarasta.
"Hei! Onko jotakin tapahtunut?" kysyin rennosti saapuessani kaksikon luokseni. Tulihenkäys näytti kireältä katsoessaan minua. "Et ole enää pentutarhalla."
"Pennut ovat nopeita oppimaan", Tulihenkäys maukaisi jäisesti ja tunteettomasti. Käännyin katsomaan Maahäntää vastauksen suhteen. Oli selvää, että Tulihenkäys ei olisi aikeissa puhua minulle. Maahäntä kääntyi nopeasti katsomaan poikaani. Tulihenkäys katsoi minua silmät viirulla, mutta nyökkäsi lopulta.
"Minä odotan pentuja. Sinun poikasi pentuja. Muutan pentutarhalle", Maahäntä maukui osissa. Naaras oli selvästi jännittynyt. Katsahdin kummastuneena Maahäntää. En ollut huomannut kaksikon välit olevan edes niin lämpimiä.
"Oletteko te kaksi...?" kysyin vaihtaen katsetta kissasta toiseen. "Yhdessä?"
Tulihenkäys kääntyi katsomaan Maahäntää ja lipaisi tämän poskea. "Yhdessä? Emme. Me olemme kumppaneita. Olemme enemmän kuin yhdessä."
Poikani vastauksessa ei ollut osittain järkeä, mutta laitoin sen hänen kiukkuisuutensa piikkiin. Lopulta kuitenkin nyökkäsin kaksikolle samaan tapaan kuin Lepakkoliidolle. "Onnitteluni."
"Kiitos", Maahäntä nyökkäsi ja puski nopeasti kehräten Tulihenkäystä. Jos en ollut väärässä, Maahäntä oli itsekin yllättynyt Tulihenkäyksen sanoessa häntä kumppanikseen.
En tahtonut jäädä juttelemaan kaksikolle pidemmäksi aikaa, sillä minulla oli klaanilleni asiaa. Siispä nyökkäsin hyvästini ja suuntasin suurkivelle. Yksi pitkä loikka riitti kantamaan minut suurkivelle.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!"
Keräsin ajatuksiani ja sanojani klaanin tullessa paikalle. Lepakkoliidosta minulla tuli mieleen Vadelmatassu. Hän tarvitsisi uuden mestarin.
"Ensiksi minulle on teille hiukan huonoja uutisi", maukaisin melko hiljaa, mutta kuuluvasti. Käänsin katseeni leirissä makaavaan Routakukkaan.
"Routakukan on murhannut joku Jokiklaanin kissa. Ja tästä edes tahdon henkilökohtaisesti puhutella jokaista kissaa, joka ylittää tai edes ajattelee ylittävänsä Tuuliklaanin rajan. Siispä haette minut aina paikalle tapauksen sattuessa", maukaisin nyt kovempaan ääneen, sillä oma raivoni alkoi kiehua.
"Emme aio hyökätä Jokiklaaniin, mutta jokaista klaanin kissaa epäillään murhasta. Siispä välttäkää klaanin kissoja mahdollisimman parhaalla näkemällänne tavalla ilman taisteluja."
Tuuliklaani ei kuullostanut kovinkaan tyytyväiseltä uutisiini. Tuskimpa kukaan lopulta tahtoisi saada tietoonsa, että rajaklaani on tappanut kissan omasta klaanistansa.
"Minulla on teille myös hyviä uutisia. Klaanistamme on kaksi naarasta siirtynyt pentutarhalle odottamaan pentuja. Lepakkoliito sekä Maahäntä. Olkoon Tähtiklaani teille sekä pennuillemme tuomassa onnea", maukaisin rennosti. Heilautin häntääni yrittäen rauhoitella kiukkuista klaania. Siirsin katseeni suoraan kissojen joukossa istuvaan Vadelmatassuun. Ryhdyin puhuttelemaan oppilasta suoraan. "Lopuksi Vadelmatassu. Lepakkoliidon siirtyessä pentutarhalle sinä tarvitsen uuden mestarin. Minä toimin sinun mestarinasi jatkossa."

// Vadelma? Hunaja?

Nimi: Tulihenkäys

25.03.2018 17:00
Pystyin nähdä hyvin helposti, että Kiekurapentua ja Pintapentua ei kiinnostanut lainkaan minun läsnäoloni. He olisivat aivan varmasti tahtoneet nähdä ainoastaan isäni. Kukapa ei tahtoisi? Kaikki ihailivat aina vain klaanin päällikköä. Ei tuonut suurta eroa olla edes Naalitähden poika. Kukaan ei edes huomannut minua. Olin vain taustalla oleva yksi klaanin sotureista. Isäni oli nimittänyt itsellensä luottosoturit, eikä hän edes valinnut omia perheenjäseniään. Koko elämäni ajan olin yrittänyt todistaa isälleni oleva hyvä soturi sekä mahdollinen vaihtoehto varapäällikön paikalle, joskus. Naalitähti ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan sitä millään tasoa. Hän antoi minulle aina turhia tehtäviä, kuten kahden pennun vahtiminen.
"Hyvä on!" murahdin ääneen. Pentujen turha kysely alkoi ottaa hermoilleni. Vapaudenlento väräytti viiksiänsä ja katsoi minua silmät viirulla. Kuningatarkin pystyi aavistamaan, että kaikki ei ollut kunnossa. Jotakin tulisi tapahtumaan.
"Teitä ei kiinnosta minun selostukseni, koska en ole kuin isäni. Tajuan kyllä!" tuhahdin hyvin agressiivisella tavalla. Agressiivisemmin kuin todella olikaan tarkoitus.
"Isäni on klaanin päällikkö, te ihailette häntä. Teette ilomielin kaiken, mitä hän sanoo. Kenties jommasta kummasta teistä tulee vielä hänen oppilaansa? Turha kuitenkaan kuvitella, että pääsette hänen suosioonsa. Edes olemassa hänelle sukua ei pysty päästä hyvään valoon hänen silmissänsä! Hän ei hyväksy kuin täydellisyyttä, eikä sekään riitä!" sähisin. Lopulta Vapaudenlento loikkasin eteeni.
"Tulihenkäys! Vedä kyntesi sisään tassuihisi! Sinä et ole enää mikään kiukutteleva oppilas!" kuningatar käski terävälä äänensävyllänsä. Siristin silmiäni. Olin aikeissa väittää vastaan. Mutta tarkemmin ajatellen, en ollut edes huomannut kuinka kynteni olivat iskeytyneet maahan. Tyynnyttelin itseäni jonkin aikaa ja annoin kynteni mennä takaisin tassujeni sisään.
"Ehkä sinun olisi parasta mennä lepäämään. Vaikutat kiukkuiselta", naaras yritti hiukan rennommin.
"Ai vaikutanko? Minähän olen hilpeyden perikuva!" sihahdin vasten Vapaudenlennon kasvoja ja käännyin ympäri poistuakseni pesältä. "Ja sano isälleni, että unohdin kuinka soturilaki menee. Olen kyllästynyt hänen käskyttelyynsä."
Maahäntä tuli suoraan minua vastaan. Naaraan vastaantulo ei ollut paras mahdollinen idea. Ajoitus oli aivan kamala. Naaras oli väärässä paikassa väärään aikaan.
*Mitä nyt...*, ajattelin ärsyyntyneenä pääni sisällä. En kuitenkaan sanonut ajatuksiani ääneen, sillä en tahtonut loukata Maahäntää.
"Kävin Ruusupiikin luona", soturi aloitti hitaasti. Käännyin katsomaan vaaleanuskeaa naarasta uteliaasti. Kiukkuisuuteni suli heti, kun tiesin kyseessä olevan Maahännän tilanne. Hänellä oli ollut vatsakipuja jo jonkin aikaa.
"Mitä Ruusupiikki sanoi?" kysyi kärsimättömänä.
"Me saamme pentuja", Maahäntä maukaisi ujosti. "Olen tiineenä."
"Me?" kysyin ällistyneenä. "Minä ja sinä?"
"Minä ja sinä", Maahäntä kehräsi. Lopulta en pystynyt pitää tunteitani kurissa, joten puskin naarasta hennosti. Olin kerrankin onnellinen kaiken tämän epäilyn keskellä.

Nimi: Pintapentu

24.03.2018 13:34
Haukottelin tuon päällikön pojan alkaessa kertomaan soturilakia, mikä hänen nimensä olikaan?
”Anteeksi, mutta mikä nimesi olikaan?” Kysyin tapittaen silmät ammollaan kollia.
”Tulihenkäys”, tuo naukaisi.
”Kuuntelitko yhtään?” Tulihenkäys kysyi äkkiä.
”Tietysti!” Kimpaannuin hieman, mutta pidin ääneni kuivana.
”Kehotan sinua jatkamaan.” Nau’uin ärsyttääkseni kollia, imitoimalla useita päällikköjä, tai ainakin niin Vapaudenlento oli kertonut. Kietaisin häntäni tassujeni eteen ja katsahdin veljeäni, joka katsoi tarkasti Naalitähden poikaa.
”Mikä on pahin asia, mikä voi tapahtua jos rikkoo soturilakia?” Kiekurapentu kysyi tiukasti. Tulihenkäys oli hetken hiljaa, selvästi miettiessään.
”Klaanista häätäminen”, tuo naukaisi lopulta. Leukani loksahti auki.
”Onneksi leiristä poistuminen ei ole niin suuri rike!” Henkäisin pentuetoverilleni. Soturin silmissä näkyi hämmennys.
”Miksi te poistuitte leiristä?” Tuo kysyi.
”Halusimme nähdä nummet, tietysti! Olemme Tuuliklaaniin kissoja henkeen ja vereen.” Naukaisin tyynen kylmästi.

// Kieku? Tuli? sori tönkkö

Nimi: Lieskatassu

23.03.2018 19:13
Katselin ikään kuin sivustaseuraajana, kuinka kissat olivat jonkun tuuliklaanilaisen ruumiin ympärillä. Naalitähti oli lähtenyt kumppaninsa kanssa jonnekin. Katselin tyynin katsein tilannetta ollessani vatsallani oppilaiden pesän edustalla. Se oli Routakukan ruumis. Saatoin tuntea pienoista surua - tarkemmin sanottuna, hieman suurempaakin surua kuin vain pienoista.. mutta voimakkaampi tunne oli jokin aivan muu; viha. Kostonhimo. En ollut tuntenut Routakukkaa kovin hyvin, mitä nyt aina välillä partiossa olimme vaihtaneet muutaman sanasen. Siitä huolimatta päässäni oli vain yksi ajatus: Minä kostaisin sille, joka oli tappanut klaanitoverini. Tuuliklaanin jäseniä ei kohdeltu tuolla tavalla. Tappaja ansaitsi rangaistuksen ja sen minä aioin sille antaa. Kunhan olisin hieman pidemmällä taistelukoulutuksessani... Viimeistään soturina etsisin sen saastaisen ketunläjän kynsiini ja repisin hänen kurkkunsa auki. Oikeastaan, selvittäisin pian sen kissan henkilöllisyyden, sitten odottaisin sitä päivää, jona minusta tulisi soturi, sitten... Sitten Routakukan tappaja saa ansionsa mukaan. En pelännyt omia ajatuksiani, päinvastoin. Se olisi vain oikeutta, kun se kissa pääsisi hengestään. Ja niin tulisikin tapahtumaan. Minun kynsissäni nimittäin. Raavin lunta hiljaa kynsilläni ja katselin viiltoja silmissäni liekehtivä katse. Se ei luvannut mitään hyvää.

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com