Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Sulkatassu

29.09.2018 18:39
"Lepakkoliito!" huusin mestarilleni. Hän käänty minuun päin.
"Hei Sulkatassu", hän sanoi.
"Mitä teemme tänään?" kysyin innoissani tulevasta päivästä.
"Menemme kävelylle. Sen jälkeen taisteluharjoitukset ja partio", Lepakkoliito kertoi.
"Kenen kanssa?"
"Herukkatassun ja Piiskukynnen. He tulevat sekä partioon, että harjoituksiin", Lepakkoliito selitti kärsivällisesti.
*Vihdoin joku tulee taisteluharjoituksiin kanssamme!* ajattelin innoissani. Minua hiukan jännitti sillä en ollut ennen ollut Herukkatassun kanssa harjoituksissa. En ollut jutellut hänen kanssaan kovinkaan paljon.
"Miksi muuten menemme kävelylle?" kysyin. Emme olleet ikinä ennen harrastaneet kävelyä.
"Huvin vuoksi. Voimme jutella samalla", Lepakkoliito sanoi nousten ylös ja astellen tuoresaaliskasalle.
*Emme ole ikinä ennen myöskään kävelleet ja jutelleet...*, mietin. Mitähän asiaa Lepakkoliidolla olisi? Joutuisinko olemaan kauemmin oppilaana kuin muut? Haluan pian soturiksi! Nousin huolestuneen ylös ja menin juttelemaan Ylvästassun kanssa.
"Mitä teet tänään?" kysyin ystävältäni. Olimme ystävystyneet hänen kanssaan nopeasti.
"En mitään erikoista. Entä itse?" naaras kysyi.
"Menemme taisteluharjoituksiin ja partioon. Ja kävelylle! Oletko sinä käynyt ikinä kävelyllä mestarisi kanssa?" kysyin. Ylvästassu kohautti olkiaan.
"En muistaakseni", hän vastasi.
"Entä jos joudun olemaan vielä koko lopun ikääni oppilaana?" kauhistelin.
"Tuskin. Miksi pitäisi? Olet melkein parempi kuin minä", Ylvästassu sanoi. Hän ei myöntäisi koskaan, että kukaan olisi häntä parempi. Hän oli todella kunnianhimoinen. Taisteluissa armoton. Hiukan pelottavaa. Tuli mieleen Kuolonklaani. Mutta Ylvästassu oli Tuuliklaanissa. Ei Kuolonklaanissa.
"Ei varmaan¨miksikään", vastasin lopulta.
"Lepakkoliidolla näyttää olevan asiaa", Ylvästassu sanoi yllättäen. Nostin katseeni. Lepakkoliito asteli luokseni.
"Lähdetään", hän sanoi ja kääntyi heti. Otin hänet parilla askeleella kiinni.
"Juostaanko vähän?" mestarini ehdotti.
"Totta kai!" vastasin pyrähtäen mestarini perässä juoksuun. Olin kasvanut aika paljon. Ja juoksinkin paljon nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla, kun otin kisan Lepakkoliidon kanssa. Pysähdyimme huohottaen.
"Sinusta on tullut nopea!" Lepakkoliito huohotti.
"Minusta tulee vielä nopeampi kuin sinusta!" vitasilin.
"Sinusta tulee vielä yksi klaanin nopeimmista kissoista", Lepakkoliito sanoi vakavoituen.
"Sinun oppilasaikasi alkavat pian olla ohi", Lepakkoliito naukui. Hätkähdin.
"Ohi? Miten niin?" kysyin hämmästyen.
"Pääset pian soturiksi", hän kertoi.
"Soturiksi?"
"Niin. Et ihan vielä, mutta kohta", Lepakkoliito sanoi.
"Olen sinusta ylpeä, Sulkatassu", mestarini naukui. Olin sanaton. Soturiksi? Kohta? Minä?

"Hyvä liike Sulkatassu!" Piiskukynsi huusi taistelukentän laidalta. Olin voittanut Herukkatassun jo kerran. Hänen pieni kokonsa haittasi häntä taistelussa. Painoin hänet taas maahan.
"Hyvä Sulkatassu! Hyvä Herukkatassu!" mestarimme kehuivat.
"Nyt lähdetään partioon!"

//Herukka?


Nimi: Tillitassu

29.09.2018 17:06
Istuin maassa lähellä oppilaiden nukkumapaikkaa. Olin yksin. Halusin seuraa. Etsin katseellani vanhempiani. Havuviiksestä en tiennyt minne tämä oli mennyt ja Lepakkoliito lähti juuri oppilaansa Sulkatassun kanssa ulos leiristä. Eikä sisaruksistanikaan ollut juurikaan seuraa. Timoteitassu ja Tähtimötassu olivat lähteneet johonkin partioon.
Aloin pestä turkkiani. Se oli kyllä puhdas ja sileä, mutta halusin tehdä jotain. Jotain muuta kuin istua vain paikoillaan.
"Tillitassu!"
Havahduin. Ääni, joka minua kutsui oli kirkas ja hieman ylpeä. Ylvästassu - vaaleanharmaa oppilas tassutteli luokseni. En tuntenut häntä ollenkaan, tiesin vain että tämä oli mestarini Naalitähden ja tämän kumppanin Hunajaviiksen tytär, Urhotassun ja Mahtitassun sisar.
"Hei, Ylvästassu", hymyilin hieman ujosti. En ollut koskaan varmaankaan puhunut tälle. "Mitä kuuluu? Kuinka harjoituksesi sujuvat?"
"Minulle kuuluu vain pelkkää hyvää", Ylvästassu istahti eteeni. "Ja minun harjoitukseni sujuvat hyvin. Herhiläisraita on hyvä mestari. Sinullakin on hyvä mestari. Onneksi Naalitähti on kuitenkin isäni. Hän on maailman paras isä ja kaikkien klaanien mahtavin kissa. Ainakin hän on ihan erilainen kuin sinun isäsi. Havuviiksikö se oli? Minustakin tulee varmaan sellainen."
Ylvästassun äänessä oli ylpeyttä, sellaista että hän kuvitteli olevansa minua parempi. Tuhahdin hiljaa niin ettei Ylvästassu kuulisi. Päällikön tytär varmaankin kuvitteli omistavansa koko maailman. Tunsin itseni pieneksi Ylvästassun kirkkaanvihreän katseen alla. Olihan Naalitähti mahtava kissa, se oli totta. Mutta minusta isien vertailu oli typerää.
"Tillitassu." Kuulin Naalitähden äänen. Päällikkö tassutteli juuri luoksemme ja katsoi tuimasti Ylvästassuun.
"Harjoitukset, nyt", hän sanoi kääntyen puoleeni.
"Selvä!" nyökkäsin kunnioittavasti mestarilleni. Heilautin Ylvästassulle häntään. Ehkä voisimme jutella vielä joskus, mutta ei meistä parhaita kavereita tulisi.

Lähdin Naalitähden kanssa ulos leiristä. Hän oli vastikään menettänyt yhden hengistään ja jos en ollut täysin väärässä, niitä oli enää yksi tai kaksi. Nyt päällikkö näytti kuitenkin ihan terveeltä ja hyvinvoivalta.
"Mitä teemme tänään?" kysyin Naalitähdeltä.

//Naali?

Nimi: Tulihenkäys

28.09.2018 18:23
"Tulihenkäys!" kuulin nimeni huudettavan jostakin päin leiriä. Nostin valppaan katseeni kumppanistani Maahännästä. Luokseni asteli varapäällikkömme Hallasydän. Naaras katsoi minua hitusen huvittuneena.
"Anteeksi keskeyttäminen, mutta tarvitsisin Liskoloikan partioon vielä yhden soturin lisää. Ajattelin antaa sinulle sen kunnian, sillä Maahäntä oli jo aikaisemmin tänään metsästyspartiossa sinun rentoutuessa leirissä", naaras naukaisi rennosti, mutta käskevästi. Maahäntä kikatti hiukan varapäällikön vierellä. Käännyin katsomaan naarasta lievästi huvittuneena, mutta olevinani kummissani.
"Sinäkö tämän järjestit?" kysyin huvittuneena Maahännältä. Kumppanini nyökkäsi hiukan. Teeskentelin oitis loukkaantunuutta.
"Kuinka saatoit?" maukaisin nauruani pidätellen. Maahäntä noudi seisomaan ja sipaisi minun nenääni häntänsä päällä.
"Sinä kaioasit liikuntaa", Maahäntä maukui hiukan flirttimäisesti ja poistui luotamme. Oliko naaras juuri leikillä sanonut minua lihavaksi? Ajatus huvitti minua.
"Kun olet valmis, mitä toivon sinun olevan pikimmiten, mene leirin suuaukolle. Liskoloikka odottaa sinua siellä Lieskasydämen kanssa", Hallasydän ohjeisti. En sanut häneltäkään suurempia kommentteja, kunnes hän poistui luotani.
*Lieskasydän... *, pohdin pääni sisällä. En ollutkaan jutellut hänen kanssaan aikoihin. Liskoloikka taas oli minulle hiukan tutumpi. Olihan hän isäni ystävä. Lähdin pieni innostus rinnassani kohti leirin suuaukkoa, jolla minua odotettiin.
"Kaikki taitavat siis olla valmiina?" Liskoloikka varmisti heti minun saavuttuani paikalle. "Aloitetaan joelta."
Liskoloikka ohjasi partion heti matkaan, jättäen minut ja Lieskasydämen perälle. Pohdin hetken mahdollista tapaa aloittaa keskustelu kollin kanssa, mutta päätin yrittää sitä vasta kauempana leiristä, jotta leirissä olevat eivät luulisi meidän vain lähtevän pienelle retkelle juttelemana toistemme kanssa.

// Lieska?
// 219 sanaa

Nimi: Urhotassu

28.09.2018 18:05
Katselin tyynesti ylläni kirkasta tähtitaivasta. Jostakin syystä olin jäänyt erittäin paljon pohtimaan aikaisempaa harjoitustuokiotani Laventelitassun ja Hiutaleturkin kanssa. Oli jostakin syystä outoa harjoitella toisen oppilaan kanssa. Olin tottunut siihen, että harjoittelin vain mestarini Karpalopunan kanssa. Jotakin oli myös tapahtunut ollessani Laventelitassun seurassa. En kyennyt tuntemaan itseäni enää yhtä vahvaksi. Nuorempi oppilas oli selättänyt minut noin vain pienellä yllätysliikkeellä. Se valehtelematta otti hiukan itsetuntooni. Jos minä vielä olisin Laventelitassun kanssa samoissa harjoituksissa, en antaisi hänelle enää sitä armoa. Aikoisin tehdä kaikkeni, jotta pysyisin pystyssä ja voisin todistaa mestarilleni olevan valmis soturiksi.
Huokasin raskaasti sulkiessani silmäni. Tämä ei ollut tapaistani. Yleensä puolustin muita ja tahdoin heidän parastansa, mutta jostakin syystä minulle iski pakon omainen tunne todistaa muille kykeneväni olemaan soturiuden arvoinen. Jokainen oppilas tässä klaanissa oli päässyt soturiksi eikä olisi mitään syytä, että minä en pääsisi. Mutta taas toisaalta, jos antaisin Laventelitassulle kunnon vastuksen, hänkin saattaisi yrittää kovemmin, jolloin minä saisin myös kehitystä eri liikkeisiini.
Jostakin syystä koko loppu aamuyö meni mietiskellessä seuraavaa harjoitustuokiotani. Muistin vasta myöhemmin kuinka Karpalopuna oli illalla ilmoittanut minun ja Laventelitassun menevän aamulla uusiin harjoituksiin. Toki se oli vaatinut taas hetken hyväksyntää, mutta olin päättänyt tarjota Laventelitassulle hänen arvoisensa vastuksen. Häneltä kuitenkin vaadittiin vielä hiukan enemmän kuin minulta, joten en aikonut tehdä kaikkea tosissani. Oli kuitenkin ilmiselvää, että vastuksen minä aion tarjota.
”Urhotassu!” kuulin Karpalopunan maukaisun. Nostin pääni pystyyn ja huomasin viistosta näkökulmasta mestarini kasvot. Nousin hitaasti ylös maasta ja venyttelin jalkojani. Seistessäni huomasin kuinka moni oppilaista oli vielä nukkumassa. Aurinko oli vasta nousemaisillaan. Katsoin Karpalopunaa hiukan kummissani. Mikä oli tämän aikaisen herätyksen tarkoitus? Puikkelehdin muiden oppilaiden joukosta mestarini luokse.
”Miksi olemmekaan hereillä näin aikaisin? Laventelitassukin on vielä nukkumassa. Onko meillä jotakin erikoista ennen harjoituksia vai menenkö herättämään myös Laventelitassun?” kysyin hiukan epäluuloisesti Karpalopunalta. Olin olevinani kuullut kuinka Hiutaleturkki olisi antanut Laventelitassulle luvan nukkua pidempään, mutta olinhan minä voinut myös kuulla väärin.

// 304 sanaa
// Karpalo?

Nimi: Elandra

28.09.2018 10:13
Laventelitassu: 26kp! -

Karpalopuna: 13kp -

Yrttitassu: 10kp - Onnea soturille!

Sulkatassu: 41kp! -

Nimi: Sulkatassu

27.09.2018 19:20
Avasin silmäni hitaasti ja nousin istumaan. Venyttelin hiukan ja haukottelin. Muutkin alkoivat hereillä. Kävelin hitaasti aukiolle. Klaanin muutkin kissat olivat jo heränneet. Tallustelin säälittävän pienelle saaliskasalle ja valitsin sieltä linnun. Se ei ollut maailman isoin, mutta ei myöskään pienin. Se oli siis täydellisen sopiva. Minulla ei nimittäin ollut hirveä nälkä. Haukkasin linnusta muutaman suupalan. Nälkä hävisi, kun olin syönyt linnun loppuun. Tänään minulla ei olisi mitään erikoista, sillä pidin lepopäivän lukuun ottamatta partiota myöhemmin päivällä. Minua jännitti se hiukan sillä se oli saalistuspartio enkä ollut parhaimmillani saalistuksessa.
"Huomenta Sulkatassu!" Ylvästassu naukui istahtaen viereeni.
"Huomenta", vastasin. Vilkaisin maahan hänen tassujen juureensa.
"Etkö syö mitään?" ihmettelin.
"Ei ole oikein nälkä", naaras vastasi.
"Ai. Minä kerkesin jo syödä", naukaisin.
"Onko sinulla mitään ennen sitä partiota?" hän kysyi.
"Ei", vastasin odottaen pahinta.
"Tulisitko auttamaan ottamaan punkit pois Pyryviimalta ja Pantteriviimalta?" hän kysäisi. Huokaisin. Olin eilen viettänyt puoli päivää klaaninvanhimpien pesällä!
"No hyvä on", n aukaisin vastahakoisesti. Juoksimme yhdessä kilpaa pesälle. Minä voitin.
"Siitäs sait!" huohotin. Ylvästassu naurahti.
'"Mennään jo. Päästään nopeammin pois", naaras sanoi hiukan hiljempaa. Astuimme sisään.
"Hei!" vanhukset tervehtivät. Onneksi ei tarvinnut ottaa kaikkien punkkeja pois! Onneksi meitä oli kaksi, kummallekin yksi. Ylvästassu asettui Pantteriviiman luokse, joten minä päätin mennä Pyryviiman luo. Tai eihän minulla ollut muita vaihtoehtoja. Pyryviimalla ei ollut, kuin yksi punkki ja sain sen nopeasti irti. Pantteriviimalla oli kaksi. Päätin jäädä odottamaan Ylvästassua. Hänelläkään ei mennyt kauaa.
Oli aika lähteä partioon. En ollut aiemmin ollut Herhiläisraidan kanssa samassa partiossa.
"Menenkö minä, vaikka Ylvästassun kanssa?" Lepakkoliito ehdotti.
"Entä jos menisimme kaikki eri suuntiin? Voisimme saada enemmän saalista", Herhiläisraita ehdotti.
"Hyvä idea", Lepakkoliito myönsi. Hajaannuimme kaikki ja sovimme tapaavamme toisemme heti, kun kaikilla olisi vähintään yksi saalis.
*Toivottavasti saan edes sen yhden...*, ajattelin. Haistelin ilmaa. En haistanut vielä mitään. Piti siis mennä eteenpäin. Pian haistoin linnun. Näin sen nokkimassa maasta matoa. Luulisin. Kyyristyin alas. Lähdin hiipimään kohti lintu. Se oli selin minuun. Kun tarpeeksi lähellä, loikkasin. Lintu ei kerennyt reagoida ja tapoin sen nopeasti puraisemalla sitä kovaa niskaan. "Jes!" iloitsin suhteellisen kovaan ääneen.
"Taisin säikyttää kaiken riistan karkuun..." tajusin. Päätin lähteä jo takaisin.
Ovatkohan muut jo siellä?" ajattelin. Nopeutin askeleeni juoksuun. Olin pian perillä ja näin Lepakkoliidon siellä. Ylvästassu ja Herhiläisraita eivät olleet vielä tulleet. Lepakkoliidolla näytti olevan yksi päästäinen.
"Hienoa Sulkatassu!" Lepakkoliito kehui huomatessaan saaliini. Pian Ylvästassu palasi mukanaan hiiri ja Herhiläisraidalla oli kaksi hiirtä.
"Hyvä saalis!" Herhiläisraita yllättyi.
"Niinpä", totesin. Ja minä kun luulin, että Tuuliklaanilla oli vähän riistaa!
*Luultavasti meillä kävi vain todella hyvä tuuri*, ajattelin kääntyen kohti leiriä. Minä ja Ylvästassu kävelimme hiljaa mestareidemme takana, kun taas Lepakkoliito ja Herhiläisraita puhua pälpättivät koko matkan ajan. En kuunnellut heitä kovinkaan tarkasti.
Pudotimme saaliit kasaan ja hajaannuimme eri suuntiin. Minä päätin mennä vain istuskelemaan yksin leirin laidalle. En yleensä viihtynyt yksin, mutta tämä oli poikkeus. Minulla oli jotenkin väsynyt olo.
*Toivottavasti en tule kipeäksi!* ajattelin kauhuissani. En halunnut tulla flunssan juuri nyt. Karistin ajatukset mielestäni ja annoin niiden virrata mielessäni.
Heräsin säpsähtäen.
*Nukahdinko?* mietin. Ilmeisesti. Ilta alkoi hämärtää.
"Miten nukuin näin kauan!" ihmettelin. Nousin ylös ja venyttelin. Lihakseni olivat aivan jumissa.
"Nyt en saa unta yöllä!" tajusin. Valvoisinko siis koko yön? En halunnut. Pakottaisin itseni nukkumaan ja heräisin, vaikka todella aikaisin. Kirosin mielessäni hiljaa. Nousin ylös ja tallustelin oppilaidenpesälle. Sisällä ei ollut vielä hirveästi kissoja.
"Hyvä, kukaan ei vielä ole mennyt nukkumaan...", sanoin ja käännyin. Menin takaisin muiden luo ja aloin jutella iloisesti.
Olin viimeisiä hereillä. Minua ei väsyttänyt edelleenkään, mutta päätin silti mennä nukkumaan. Kaikki muut olivat jo menneet nukkumaan. Siis oppilaista. Kävelin mahdollisimman hitaasti oppilaidenpesälle. Suurin osa oli jo syvässä unessa. Ylvästassu kuorsasi hiljaa. Muutama äännähti unissaan. Hiivin omalleni pedilleni ja käperryin kerälle. Suljin silmäni. Uni ei tullut. Tai ei se yleensäkään tule heti, mutta kun minua ei edes väsyttänyt! Kiitos päiväunien. Valvoin pitkään miettien huomista. Mitä tapahtuisi huomenna, menisimmekö harjoittelemaan, saalistusta vai taistelua, menisimmekö mihinkään partioon?

Nimi: Laventelitassu

27.09.2018 16:14
Kun palasimme leiriin taisteluharjoituksista, Hiutaleturkki jätti Karpalopunan ja Urhotassun kahdestaan ja ohjeisti minut hieman kauemmas leirin vilinästä. Mestarini tassutteli leirin laitamille ja näytti minulle hännällään merkin tulla naaraan luokse.
"Nyt me alamme opettelemaan soturilakia, joka on yksi tärkeimmistä asioista jotka soturin pitää tietää. Soturilaissa on 16 sääntöä, joten opettelemme nyt vain osan niistä, sillä minä mielummin opetan sinulle muutaman kohdan ja voit rauhassa opetella ne kuin että annan sinulle koko soturilain heti ja menet täysin sekaisin. Eli aloitetaan. Soturilain ensimmäinen kohta on puolustaa klaaniasi vaikka hengelläsi. Sinulla saa olla ystäviä muissa klaaneissa, mutta jos tapaatte taistelussa, hän on sinulle aivan tavallinen vihollinen etkä saa ajatella ystävyyttänne", Hiutaleturkki aloitti ja nyökäytin päätäni vastaukseksi. Klaanilleni minä olinkin uskollinen, mutta ehkä minun kannattaisi vain kokonaan jättää klaanini ulkopuoliset ystävät pois etten joutuisi kohtaamaan ystävääni taistelussa.
"Seuraavana, älä metsästä tai tunkeile toisen klaanin reviirillä. Jos menet toisen klaanin reviirille ja joudut siellä vihollisklaanin partion armoille, he voivat tehdä sinulle mitä tahansa tahtovat, koska olet heidän alueellaan. Kolmantena, klaaninvanhimmat, kuningattaret ja pennut on ruokittava sotureita ja oppilaita ennen. Et saa siis syödä nappaamaasi tuoresaalista ilman erillistä lupaa mestariltasi, joka on luonnollisesti minä. Neljäntenä ja viimeisenä tälle kerralle, riistaa tapetaan ainoastaan ruoaksi. Muista myös kiittää Tähtiklaania jokaisesta saaliista", Hiutaleturkki lopetti sääntöjen listaamisen ja heitti sitten nopean silmäyksen minuun, "saitko edes yhden noista säännöistä muistiin?"
"Uskoin saavani kaikki muistiin. Me varmaan tulemme kertaamaan näitä?" varmistin vielä Hiutaleturkilta.
"Tietenkin, sinun täytyy osata nämä sulavasti jotta pääset soturiksi. Mutta nyt minulla on nopeaa asiaa Karpalopunalle, joten sinähän voit tulla nopeasti mukaani ja sen jälkeen voit mennä nukkumaan, onhan tämä päivä ollut rankka", vaaleanharmaa naaras totesi ystävällisellä äänensävyllä ja lähti sitten tassuttelemaan tuoresaaliskasan lähettyvillä istuvaa Karpalopunaa kohti. Koska Hiutaleturkki oli periaatteessa käskenyt minut mukaansa, kipitin mestarini rinnalle. Meidät huomattuaan Karpalopunan katse nousi ylös ruskeasta turkistaan. Soturin ja minun katseet kohtasivat silmänräpäyksen ajaksi, mutta käänsin heti sen jälkeen katseeni nolostuneena muualle.
"Karpalopuna, Laventelitassulla ja Urhotassulla meni tänään todella hyvin yhteisharjoituksissa ja minä ajattelin, että voisimme järjestää heille toiset harjoitukset heti huomenna aamusta. He ovat samalla tasolla ja myös todella hyviä vastustajia, koska Urhotassu on suuri ja voimakas ja Laventelitassu on pieni ja nopea", Hiutaleturkki ehdotti ja vilkaisi minuun nopeasti kuin saadakseen kantani asiaan. Olin itseasiassa nauttinut Urhotassun ja Karpalopunan seurasta, joten päädyin nyökäyttämään iloisena päätäni.
"Olin itseasiassa miettinyt samaa, joten se käy hyvin minulle. Tavataan huomenna auringonhuipun aikaan leirin uloskäynnillä", Karpalopuna naukaisi, nousi seisomaan ja lähti sitten kertomaan uutisia Urhotassulle. Hiutaleturkki kääntyi minua kohti ja soi minulle lämpimän hymyn.
"Mene nukkumaan, tänään on ollut rankka päivä. Saat huomenna nukkua vähän myöhempään, minä tulen herättämään sinut. Hyviä öitä", Hiutaleturkki naukaisi ja lähti sitten omille teilleen. Käännyin ympäri ja lähdin väsyneenä laahustamaan oppilaiden pesää kohti. Heti kun pääsin omalle sammalpedilleni, rojahdin puoliunessa makuualusille ja nukahdin hetkessä.

//Karpalo tai Urho aamulla?
//453 sanaa

Nimi: Sulkatassu

26.09.2018 22:02
Istuskelin leirin suuaukon lähellä. Samassa Yrttitassu astui leiriin. Hän näytti iloiselta.
"Oliko hyvät harjoitukset?" kysäisin tältä.
"Oikein hyvät. Minusta saattaa tulla piakkoin soturi!" Yrttitassu naukui.
"Hienoa!" sanoin innostuen.
"Eikö", Yrttitassu naukui.
"Milloinkahan minustakin tulee soturi. Tuntuu, että olisin ollut oppilaana ikuisuuden!" valitin.
"Kyllä varmaan pian. Ei siihen kauaa voi mennä", Yrttitassu rohkaisi ja lähti kohti tuoresaaliskasaa. Jäin miettimään millaista olisi olla soturi. Varmaan mahtavaa! Ei tarvitsisi mennä klaaninvanhimpien luo nyppimään punkkeja, voisin saada oman oppilaan ja kouluttaa hänet! Nousin ylös ja päätin lähteä ulos vielä hetkeksi. Kohta pitäisi mennä nukkumaan, sillä olisimme Lepakkoliidon ja Liskoloikan kanssa aamupartiossa. Minua jännitti hieman sillä Liskoloikka oli Naalitähden luottosoturi.

Palasin takaisin leiriin aika pian. Olin saalistanut matkalla yhden pienen päästäisen. Vein sen tuoresaaliskasaan. Se oli aika pieni. Klaanimme kissat olivat jo alkaneet laihtua.
*Onkohan muilla klaaneilla enemmän riistaa, kuin meillä?* mietin. Varmaan oli. Jokiklaanilaisilla oli kalaa, Myrskyklaanilaisilla erilaisia lintuja ja oravia... Vai Tuuliklaanilla oli vähän. Ja meidän piti myös säännöstellä riistaamme lehtikadon varalle. Minulla ei ollut nälkä, joten menin heti oppilaidenpesään. Pesässä ei vielä ollut muita, kuin Ylvästassu.
"Hei", naukaisin.
"Hei. Menetkö partioon aamulla?" hän kysyi.
"Kyllä", vastasin nyökäyttäen päätäni.

Pyörin isoa mäkeä alas. Joki virtasi vieressäni ja perhoset lepattivat ympärilläni. Tuuliklaanilla oli paljon riistaa, enemmän kuin kellään. Olimme vahvin klaani. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja sai joen välkkymään. Katsoin sitä ja melkein meinasin mennä uimaan. Sitten muistin, että olinkin Tuuliklaanilainen, enkä Jokiklaanilainen. Naurahdin.

Heräsin säpsätäen. Olipa ollut mukava uni. Voi, kun se olisikin ollut totta! Nousin hiljaa ylös varoen herättämästä muita. Kaikki muut olivat vielä unessa. Astelin suoraa päätä tuoresaaliskasalle ja valitsin sieltä mieluisen suupalan. Lepakkoliito ja Liskoloikka olivat juuri lopettelemassa aamiastaan.
"Syö nopesti, Sulkatassu niin lähdetään!" Lepakkoliito huikkasi. Muutkin alkoivat pikkuhiljaa jo heräillä. Söin ruokani nopeasti ja juoksin sotureiden luo.
"Mennään jo!" sanoin innoissani päästyäni partioon. Liskoloikka asettui partion johtoon ja minä ja Lepakkoliito seurasimme perässä.
"Kierretään koko reviiri. Meillähän ei ole kiire. Yritetään, vaikka samalla saada jotain saalista", Liskoloikka ehdotti.
"Hyvä idea", Lepakkoliito nyökkäsi. Lähdimme kävelemään aika nopeasti haistellen samalla ilmaa. Harmikseni en vielä haistanut mitään.
"Sulkatassu, käy merkkaamassa tuo raja", Lepakkoliito käski. Tein työtä käskettyä. Kun palasin Liskoloikka roikotti suustaan pientä lintua.
"Tämä pikkuinen laskeutui tuohon viereen. Pääsi melkein karkuun", Liskoloikka selitti. Jatkoimme matkaa.

"Kiersimmepä reviirin nopeasti!" hämmästelin ääneen leirin näkyessä edessä.
"Tai sitten sinulla oli vain niin hauskaa, että et huomannut ajan kulua", Lepakkoliito totesi naurahtaen.
"Mennään jonkin ajan päästä harjoittelemaan taistelua", Lepakkoliito naukui vielä.
"Tuleeko keitään mukaan?" kysyin.
"Ei tällä kertaa", mestarini vastsi.
*Siis tälläkään kertaa...*, ajattelin hiljaa mielessäni. Tuntui, että harjoittelimme aina yksin. Kukaan ei ikinä ollut mukanamme.
*No antaa olla*, ajattelin. Leirissä suunnilleen kaikki olivat jo heränneet. Minulla ei ollut vielä nlkä sillä olin syönyt aamulla.
"Sulkatassu! Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin menepä klaaninvanhimpien luo! Voit irrottaa punkkeja!" Lepakkoliito huikkasi minulle. Huokaisin ja lähdin hakemaan Ruusupiikiltä hiirensappea.
"Ole hyvä. Pidä hauskaa!" Ruusupiikki sanoi virnistäen, kun lähdin. Kävelin hitaasti klaaninvanhimpien luo.
"Onko kellään punkkeja?" kysyin astuen samalla pesään. Harmaapilvi, Taipaleenalku ja Ukkosraita vastasivat heti. Aloitin Harmaapilvestä.
"Sinua ei kyllä usein täällä näy", vanhus totesi.
"Minulla on ollut hiukan muita kiireitä", sanoin irrottaen yhden punkin Harmaapilven selästä.
"Mitenkäs harjoitukset sujuvat?" Pyryviima kysäisi.
"Hyvin. Saalistus ei tosin yhtä hyvin, kuin taistelu", vastasin.
"Missä Pantteriviima ja Nurmihammas ovat?" kysyin vaihtaen puheenaihetta.
"Menivät kai syömään", Ukkosraita murahti. Sain irrotettua viimeise punkin Harmaapilveltä. Siirryin siis Taipaleenalkuun.
"Tuolla hännän päässä on yksi", vanha naaras sanoi.
"Onko muita?" kysyin irrottaen punkin. Taipaleenalku pudisti päätään. Hän oli klaanin vanhin kissa.
"Tuonko sinulle tuoresaalista?" kysäisin.
"Entäs minun punkkini? Niitä on ainakin kolme!" Ukkosraita maukui.
"Ei minulla ole nälkä", vanha naaras vastasi. "Ota vain Ukkosraidan punkit pois." Siirryin Ukkosraidan puoleen. Punkkeja oli hankala erottaa hänen tumman turkkinsa takia. Löysin ne kuitenkin loppujen lopuksi.
"Minä taidan nyt mennä. Lähdemme Lepakkoliidon kanssa kohta harjoittelemaan", selitin vanhuksille poistuen pesästä. Pari kiitosta kuului vielä.
*Vihdoin pääsin pois!* ajattelin helpottuneena. Tuo ei varsinaisesti ollut minun lempi puuhaani.

Taisteluharjoituksedt olivat sujuneet hyvin. Olin taas oppinut uuden liikkeen. Lepakkoliito kehui osaamistani. Minulla oli jäätävä nälkä. Päivä oli kulunut todella nopeasti. Astelin valtavin harppauksin tuorwsaaliskasalla ja valitsin mehukkaan näköisen hiiren. Menin hiukan kauemmas ja istahdin maahan. Hiiri oli oikein mehukasta. Sitten Ylvästassu asteli luokseni.
"Haluatko osan?" kysyin tarjoten hiirtä.
"Kiitos", naaras vastasi ja haukkasi palan.
"Mitä puuhasit tänään?" hän kysyi.
"Ensin menin Lepakkoliidon ja Liskoloikan kanssa partioon. Sitten sen jälkeen puhdistin Taipaleenalun, Ukkosraidan ja Harmaapilven punkeista. Se oli todella pitkästyttävää! Ja äsken tulin taisteluharjoituksista", selitin päiväni kulun.
"Miten harjoitukset menivät?" Ylvästassu kysyi seuraavaksi.
"Ihan hyvin varmaan", naukaisin. Pian hiiri oli syöty ja päällnéni tippui pisara. Pian niitä tuli lisää ja alkoi sataa. Ei mitään kaatosadetta, mutta sadetta silti. Menimme Ylvästassun kanssa oppilaidenpesään suojaan. Minua ei nyt huvittanut kastua. Minusta tuntui, että Ylvästassusta saattoi tulla minulle läheinenkin ystävä. Pian lähes kaikki oppilaat olivat pesässä suojassa sateelta. Sade tosin loppui pian ja osa oppilaista meni takaisin ulos. Minä jäin sislle sillä minua väsytti. Huomenna saisin nukkua hiukan pidempään sillä ei tarvitsisi mennä heti aamulla partioon. Menisimme vasta myöhemmin partioon Ylvästassun ja Herhiläisraidan kanssa.

Nimi: Yrttitassu

26.09.2018 16:28
Hallasydän iski minulta jälleen tassut alta ja kompuroin muutaman askeleen yrittäen pysyä pystyssä, mutta sitten keikahdin nurin ja tömähdin harjoitusaukean reunalle märkien lehtien ja pistelevien oksien sekaan. Nousin nopeasti ylös ja ravistelin turkkiani saadakseni siihen tarttuneet lehdet irtoamaan.
"Hyvä, mutta annat minun taas päästä kimppuusi alakautta liian halposti. Väistä, jos et muuhun pysty", mestarini Hallasydän sanoi ja katseli minua haaleanvihreillä silmillään.
"Selvä", naukaisin hengästyneenä ja otin taisteluasennon.
"Hyökkää", Hallasydän käski ja heilautti häntäänsä merkiksi aloittaa.
Tiesin, että taistelussa nopeus oli aina valtti, ja pienikokoisena ja ketteränä kissana se olisi vielä enemmän valtti minulle. Ennen kuin Hallasydän oli saanut sanojaan loppuun, olin jo lähtenyt loikkaan. Törmäsin tarkoituksella koko kehonpainollani naaraan rintaan ja tämä horjahti taaksepäin. Kiepahdin kauemmas hiukan kömpelösti, mutta korjasin asentoni ja iskin mestariani kylkeen. Tämä yritti purra minua, mutta kerkesin väistää sivummalle.
"Hyvä hyökkäys. Muista kuitenkin, ettei sinun kehonpainostasi ole yhtään hyötyä isompia ja vahvempia vastustajia vastaan. Hyödynnä pienikokoisuuttasi ja ole nopea", Hallasydän ohejsiti ja istahti alas.
"Aion ehdottaa tänään Naalitähdelle, että hän nimeäisi sinut soturiksi", hän töksäytti.
Säpsähdin hämmästyneenä, mutta samalla hyvin ilahtuneena.
"Oikeasti?"
"Kyllä. Olet ollut jo hyvin kauan oppilaana ja olet saanut koulutusta vaikka kuinka monelta mestarilta", hän naukui ja jatkoi sitten: "Ei minulla ole sinulle enää opetettavaa, sinä taistelet jo erittäin hyvin ja saalistus on ollut hallussa jo vaikka kuinka paljon."
Hymyilin iloisena ja olin pomppia paikoillani. Vihdoin ja viimein minusta tulisi soturi - sitä olikin saanut odottaa.
"Uskoisin, että nimitys käy Naalitähdelle", Hallasydän sanoi kohauttaen lapojaan.
Sitten hän loikkasi valtavalla vauhdilla minua kohti ja refleksinomaisesti pomppasin sivuun ja tein vastahyökkäyksen. Hallasydän horjahti iskustani eikä kerennyt tehdä mitään, kun olin läimäissyt häneltä toisen etujalan alta ja tönäissyt hänet kunnolla maahan. Nappasin häntä löyhästi niskanahasta hampaillani ja lopetin sitten.
"Hienoa", naaras henkäisi ja nousi pystyyn.
"Halusin kokeilla, olitko valppaana. Erittäin hyvin tehty, minä taisin jopa vähän aliarvioida sinua", Hallasydän kurtisti kulmiaan ja ravisteli turkiltaan lehtiä.
Aikaisemmin oli satanut, ja joka paikassa oli märkää. Meidän molempien vaaleat turkit olivat hiukan kuraisina ja Hallasydämen vatsakarvoista roikkui lehtiä. Minä tunsin selässäni inhottavan oksanpalan ja koko turkkini tuntui kostealta kaatuiltuani märkään maahan.
"Eiköhän palata leiriin. Erittäin hyvät harjoitukset", Hallasydän kehaisi vielä.
Nyökkäsin tyytyväisenä ja lähdin mestarini jäljessä kohti leiriä. Luimistin korviani kun muutamasta vaivaisesta koivusta tipahti vesipisaroita päälleni.

//Saa jatkaa
//367 sanaa

Nimi: Karpalopuna

26.09.2018 14:25
“Entä jos en ole tarpeeksi vahva siihen?” Vaaleanharmaa oppilas tuijotti minua laventelinsiniset silmät pyöreinä. Aioin auttaa naarasta saamaan lisää itseluottamusta, ja lisää itseluottamusta saatiin taas onnistumisilla.
“Kyllä sinä olet tarpeeksi vahva, ei Urhotassu käytä vielä niin paljon voimaa”, sanoin hiljaa Laventelitassulle ja väläytin tuolle lämpimän hymyn, ennen kuin nostin päätäni ja kajautin seuraavat ohjeet niin, että oma oppilaanikin kuulisi ne: “Hyvä. Yritetään uudelleen, Urhotassu hyökkää taas.”
Urhotassu nyökkäsi ja lähti juoksemaan naarasta kohti silmät kipinöiden innostuksesta. Tällä kertaa Laventelitassu ei ollutkaan aivan niin avuton kuin viimeksi, vaan tämä nousi juuri ennen törmäystä takajaloilleen ja onnistui viskaamaan hämmästyneenä ulahtavan pesätoverinsa ylitseen kollin vauhdin suomaa etua käyttäen. Urhotassu ehti viime hetkellä kääntyä ilmassa niin, ettei maahan tulosta tullut täydellistä mahaplätsiä. Tassutin oppilaiden luokse tyytyväisenä kehräten. He oppivat nopeasti, eikä tätä tahtia menisi kauankaan, kun kaksikko nousisi jo klaanin arvoasteikossa ylemmäksi.
“Hyvin meni, Laventelitassulla. Heittosi oli siisti ja voimakas, joten sinun kannattaa hyödyntää sitä tulevissa taisteluharjoituksissa.” Nyökkäsin Laventelitassulle hyväksyvästi ja käännyin sitten Urhotassua kohti, joka kömpi parhaillaan ylös. “Nyt vaihdetaan puolia, eli Laventelitassu hyökkää ja Urhotassu puolustaa”, mau'uin nopeasti oppilaille ja palasin sen jälkeen takaisin Hiutaleturkin vierelle muutaman ketunmitan päähän harjoittelualueesta.
Laventelitassu kiihdytti juoksuun. Hän lähestyi iskuun valmistautuvaa Urhotassua päätä huimaavalla vauhdilla, loikkasi muutamaa hännänmittaa ennen törmäystä sivuun ja ponnisti siitä kollioppilaan suojaamatonta kylkeä kohti. Iskusta puuttui kokonaan voima, mutta se riitti kaatamaan Urhotassun kumoon. Kuulin Hiutaleturkin henkäisevän ihastuksissaan vierelläni.
“Hyvä liike, Laventelitassu! Hypyssäsi olisi voinut olla enemmän voimaa, mutta sen me saamme hoidettua kuntoon”, hän kehräsi tohkeissaan. Laventelitassu nyökkäsi hymyillen ja kääntyi sitten katsomaan minuun kysyvästi. Oppilaan katsoessa minua laventelinsinisillä silmillään, tunsin jonkin syttyvän sisälläni, mutten tiennyt, mikä se oli.
“Eiköhän jo palata takaisin leiriin”, murahdin lopulta ja ravistelin päätäni ikään kuin yrittäen saada oudon tuntemuksen lähtemään. “Alkaa jo hämärtää ja minulla ja Urhotassulla on aamulla aikainen herätys rajapartioon.”
Hiutaleturkki nyökkäsi ja viittasi pienellä hännän heilautuksella oppilastaan seuraamaan perässä. Jäin katselemaan Laventelitassun loittonemista hieman hämilläni. Mitä se äskeinen oli oikein ollut? Ihan kuin sisälläni hiipunut hiillos olisikin aivan yllättäen roihahtanut jälleen liekkeihin.
“Karpalopuna?” Urhotassu tassutti vierelleni.
“Aivan, aivan. Mennään vain”, sanoin hajamielisesti ja lähdin lönkyttämään edellä kulkevan kaksikon perässä leiriä kohti.

“Voit haukata halutessasi ensin hieman jotakin ja painua sitten yöpuulle”, ohjeistin oppilaalleni päästyämme leiriin. Urhotassu nyökkäsi ja lähti tassuttamaan tuoresaaliskasan suuntaan.
Käännyin katsomaan Hiutaleturkkiin, joka kertasi vielä soturilakia Laventelitassun kanssa leirin laitamilla. Tahtomattakin katseeni valui aina nuoreen oppilaaseen, joka näytti kuumeisesti pähkäilevän vastauksia mestarinsa kiperiin kysymyksiin.
Istuuduin väsymyksestä raskaan huokaisun saattelemana alas ja ryhdyin siistimään tihkusateesta märkää turkkiani. Minunkin olisi varmaan parasta vetäytyä vuoteeseeni, jotta jaksaisin herätä aamulla partioon. Huomisen harjoittelusuunnitelmat olivat yhä auki, mutta ehtisin varmasti saada ne järjestykseen ennen kuin silmäluomeni lipsuisivat kiinni. Ehkäpä me voisimme vetää toiset yhteisharjoitukset oppilaille huomenna Hiutaleturkin kanssa? He olivat suurin piirtein samalla lähtöviivalla, eikä se olisi mikään mahdottomuus, mutta toki se riippui tietenkin itsestään Hiutaleturkista. Hänhän saattaisi haluta harjoitella Laventelitassun kanssa ihan rauhassa.

//Laventeli? Urho?

Nimi: Laventelitassu

26.09.2018 07:55
Jäin tuijottamaan hermostuneena loittonevan mestarini perään ja kohdistin sitten laventelinsinisen katseeni Urhotassuun. Kellertävä kolli näytti niin suurelta ja pelottavalta, että en voinut estää korvieni luimenemista. Jotenkin minulla oli vain epäilys että uusi pesätoverini olisi paljon parempi soturi kuin minä, olihan hän suurempi ja voimakkaampi. Minun täytyisi vain turvautua nopeuteeni ja ketteryyteeni.
Urhotassu ponnisti yht'äkkiä hurjaan juoksuun ja lähti etenemään minua kohti pelottavan näköisenä. Otin epäröivänä pari askelta taaksepäin, mutta oppilas ei hidastanut lainkaan ja lähestyi nyt päätä huimaavalla nopeudella. Reflektini eivät ehtineet tehdä mitään, kunnes lihaksikas oppilas iskeytyi minuun raskaasti ja heitti minut pehmeälle nurmikolle. Urhotassun isku ei ollut ollut kivulias ja nurmikko oli ollut tarpeeksi pehmeä estämään tuskan viillot, Tähtiklaanin kiitos.
"Hienoa jalkatyöskentelyä, Urhotassu", Karpalopuna kehui kauemmas peruttanutta oppilasta ja lähti sitten marssimaan minua kohti. Jäin tuijottamaan lähenevää mestaria hermostuneena, aikoisiko hän huomauttaa minua siitä kuinka typerä kissa olin ja että en ollut tajunnut edes reagoida iskuun?
“Ensi kerralla, kun hän syöksyy sinua kohti, kokeile nousta takajaloillesi ja työntää häntä kauemmas itsestäsi etukäpälilläsi. Ymmärsitkö?” Karpalopuna kysyi saavuttuaan luokseni.
"Entä jos en ole tarpeeksi vahva siihen?" kysyin epävarmana ja vilkaisin leveälapaista kollia. Hänen kasvoilleen ilmestyi silmänräpäykseksi lämmin hymy.
"Kyllä sinä olet tarpeeksi vahva, ei Urhotassu käytä vielä niin paljon voimaa." Tuijotin ruskeaturkkista kollia pitkän tovin kunnes onnistuin nyökäyttämään päätäni ja keräämään hieman itsevarmuutta itseeni. Karpalopuna oli antanut minulle vinkkejä ja minä näyttäisin hänelle että osaisin myös hyödyntää niitä.
"Hyvä. Yritetään uudelleen, Urhotassu hyökkää taas", Karpalopuna kuulutti kovaan ääneen ja antoi sitten minulle ja Urhotassulle tilaa uutta yritystä varten. Kellertävä oppilas lähti hetkeäkään epäröimättä uuteen juoksuun aivan yhtä määrätietoisena kuin ensimmäisellä kerrallakin. Mutta tällä kertaa hän ei voittaisi.
Kun Urhotassu ponnisti minua kohti etukäpälät ojossa, nousin viime hetkellä takajaloilleni ja ojensin etukäpäläni eteenpäin. Vanhemman oppilaan iskeytyessä minuun väänsin sulavasti keskivartaloani ja heitin kollin ylitseni nopeasti, mutta silti tarpeeksi voimakkaasti jottei heitosta tulisi tönkköä. Ehdin kääntyä jopa katsomaan olkapääni takaa kuinka Urhotassu laskeutui pehmeälle ruohikolle ja Karpalopuna astui taistelutantereelle tyytyväinen hymy kasvoillaan. Pieni hymy onnistui nousemaan hetkeksi kasvoilleni.
"Hyvin meni, Laventelitassulle. Heittosi oli siisti ja voimakas, joten sinun kannattaa hyödyntää sitä tulevissa taisteluharjoituksissa", pitkäjalkainen soturi kehui ja kääntyi sitten Urhotassua kohti joka oli juuri noussut seisomaan.
"Nyt vaihdetaan puolia, eli Laventelitassu hyökkää ja Urhotassu puolustaa", Karpalopuna ilmoitti ja perääntyi uudelleen taistelualueelta, antaen minulle merkin aloittaa. Otin Urhotassusta mallia ja syöksyin heti juoksuun vastustajaani kohti.
*Hyödynnä nopeuttasi ja ketteryyttäsi*, muistutin itseäni ja kiristin tahtiani, juosten vieläkin suoraan Urhotassua kohti. Kun pääsin muutaman hännänmitan päähän kollista, loikkasin ensin vaistomaisesti sivulle ja sitten loikkasin Urhotassun paljasta kylkeä kohti. Iskeydyin hieman haluttua heikommin kolliin, mutta tömähdyksessä oli kuitenkin tarpeeksi voimaa kaatamaan yllättynyt oppilas maahan.
"Hyvä liike, Laventelitassu! Hypyssäsi olisi voinut olla enemmän voimaa, mutta sen me saamme hoidettua kuntoon", Hiutaleturkki kehui aukion reunamilta ja väläytti minulle nopean hymyn. Nyökäytin nopeasti päätäni ja jäin sitten odottamaan ohjeita Karpalopunalta siitä, mitä tekisimme seuraavaksi.

//Karpalo? Urho?
//465 sanaa

Nimi: Elandra

25.09.2018 19:08
Hohdetassu: 12kp -

Surmaviilto: 4kp -

Mahtitassu: 24kp! -

Sulkatassu: 9kp -

Urhotassu: 7kp -

Laventelitassu: 28kp! -

Naalitähti: 9kp -

Vadelmaviiksi: 8kp -

Karpalopuna: 25kp! -

Nimi: Karpalopuna

25.09.2018 18:40
“Karpalopuna!” Käänsin katseeni Hiutaleturkkiin, joka tassutti minua kohti vaaleanharmaa turkki aamun kultaisessa valossa kylpien.
“Hiutaleturkki.” Nyökkäsin kokeneemmalle soturille tervehdykseksi ja nousin istumaan. Kesken jäänyt hiiri retkotti etukäpälieni välissä houkuttelevan näköisenä. “Oliko sinulla jotakin asiaa?” tiedustelin mahdollisimman kohteliaaseen sävyyn, sillä en halunnut kuulostaa töykeältä.
Hiutaleturkki seisahtui eteeni. “Kyllä. Naalitähti sanoi aikovansa nimittää Laventelipennun -tassuksi tänään ja minusta tulee kuulemma hänen mestarinsa, joten ajattelin, että voisimme pitää lyhyet yhteisharjoitukset oppilaille ennen auringon laskemista?”
“Eiköhän se sovi”, vastasin ensin hetken ajan asiaa mietittyäni. En ollut vielä suunnitellut päivän ohjelmaa, eikä toinen oppilas motivoinaja olisi Urhotassulle pahitteeksi, vaan se saattaisi jopa parantaa hänen suoritustuloksiaan.
“Hienoa”, Hiutaleturkki hymähti tyytyväisen kuuloisena. “Tavataan nummilla iltapäivällä.” Sen jälkeen naaras käännähti ympäri kannoillaan ja loikki aukion poikki juuri leiriin palaavan poikansa luokse, joka näytti saaneen kiinni oikein pulskan jäniksen.
Laskin katseeni takaisin käpälieni juuressa vartovaan puoliksi kaluttuun hiireen, joka odotti edelleen syöjäänsä. Hotkin loput tuoresaaliista nopeasti suihini ja ryhdyin sitten siistimään pähkinänruskeaa turkkiani, josta roikkui edelleen yön aikana vuoteestani tarttuneita sammaleen riekaleita. Minun pitäisi varmaan käydä pyytämässä tuoreita sammalia Ruusupiikiltä, ennen kuin niiden löytäminen alkaisi käydä vaikeaksi.
Katseeni kiinnittyi Naalitähteen, joka jutteli paraikaa kumppaninsa Hunajaviiksen kanssa Suurkiven lähistöllä. Hänen levottomasti liikehtivistä käpälistään päätellen Laventelipennun nimittäjäiset pidettäisiin kohtapuolin. Lähestyvästä seremoniasta kieli myös pentutarhan edustalla kehää kiertävä Vapaudenlento, joka kuulosti huhuilevan Laventelipentua hivenen kärsimättömään sävyyn. Pian vaaleaturkkinen pentu pujahti ulos pesästä ja he lähtivät tassuttamaan Suurkiveä kohti.
Oikaisin selkäni ja venytin takaraajani sitten niin pitkälle kuin ne suinkin vain ylsivät, ennen kuin kiiruhdin varaamaan itselleni paikkaa eturiviin, josta nimittäjäisten seuraaminen sujuisi huomattavasti vaivattomammin. Muitakin kissoja oli alkanut kerääntyä hiljalleen paikalle; ilmeisesti sana Laventelipennun nimittäjäisistä oli kiirinyt jo koko klaanille.
Lopulta Naalitähti loikkasi Suurkiven päälle ja pyysi hiljaisuutta nostamalla häntänsä pystyyn. “Olemme kokoontuneet yhteen, koska on aika suorittaa eräs tärkeä nimitysseremonia, eli uuden oppilaan nimitys. Laventelipentu, astu eteen”, päällikkö aloitti ja katsahti Vapaudenlennon vierellä kykkivään pentuun, joka korjasi hieman asentoaan ja marssi sitten itsevarman näköisenä klaanin eteen. En kuitenkaan voinut olla huomioimatta hänen hermostuneesti väriseviä viiksiään. “Laventelipentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Laventelitassuna. Mestarisi olkoon Hiutaleturkki. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on mestariltaan oppinut”, Naalitähti maukui kuuluvalla äänellä ja nyökkäsi pienesti uutta oppilastaan lähestyvälle Hiutaleturkille, jonka siniset silmät sädehtivät.
Hiutaleturkki kumartui koskettamaan kevyesti neniä Laventelitassun kanssa, jonka jälkeen hän näytti tälle hännällään merkin siirtyä muiden oppilaiden joukkoon, jotka istuskelivat hieman erillään sotureista Suurkiven vasemmalla puolella omana tiiviinä rykelmänään.
“Laventelitassu! Laventelitassu!” hurrasin muun klaanin mukana.
Kun meteli vaimeni ja kissat suunnittelivat paluuta takaisin askareidensa pariin, minä keskityin etsimään Urhotassua muiden oppilaiden joukosta, kunnes onnistuin erottamaan hänen kellertävän turkkinsa parin ketunmitan päässä.
“Urhotassu!” kutsuin oppilastani. Kolli käänsi siniharmaan katseensa suuntaani ja lähti pujottelemaan liikehtivien kissojen ohitse minua kohti.
“Joko lähdemme harjoittelemaan?” Urhotassu kysyi päästyään luokseni.
“Kyllä hyvinkin”, vastasin leikkisästi virnistäen. Odotin, että Hiutaleturkki pääsi lähtemään leiristä Laventelitassun kanssa, ennen kuin lähdin johdattamaan oppilastani nummille.
Kuljimme jonkin matkaa eteenpäin, kunnes päästin pysähtyä jonkin matkan päähän Nelipuiden laaksosta. Hajujäljestä päätellen Hiutaleturkki oli jo ennättänyt kiertää tämän osan rajasta oppilaansa kanssa, joten hänen pitäisi olla pian Jokiklaanin ja Tuuliklaanin reviirit erottavalla rotkolla, jonne pudotessaan ei pääsisi enää ylös.
“Käänny katsomaan toisaalle ja yritä painaa mieleesi pienimmätkin yksityiskohdat maastosta mahdollisimman tarkasti”, käskin Urhotassua, joka katsahti minuun hieman kummastuneena, mutta teki kuitenkin työtä käskettyä ja kääntyi katsomaan Nelipuiden suuntaan. “Ja muista, ettet saa katsoa tännepäin, ennen kuin sanon niin!”
Todellisuudessa tarkoituksenani oli pitää oppilaan huomio poissa meitä kohti verkkaisesti lähestyvästä kaksikosta, joiden oletin olevan Hiutaleturkki ja Laventelitassu, sillä kaukonäköni ei ollut siitä parhaimmasta päästä, joten en voinut sanoa vielä tarkkaan, keitä tulijat olivat.
Kun varmistuin siitä, että kissat todella olivat Hiutaleturkki ja hänen oppilaansa, annoin Urhotassulle luvan kääntyä ympäri. Kellertäväturkkinen nuori kolli käännähti katsomaan minua silmiään mietteliään näköisenä siristellen.
“Mitä haluat minun tekevän?” hän uteli, mutta vaikeni huomatessaan enää vain muutaman ketunmitan päässä olevat kissat.
“Tervehdys Hiutaleturkki, ja Laventelitassu, eikö niin?" tervehdin kaksikkoa kohteliaasti ja käännyin katsomaan Laventelitassuun ystävällisesti hymyillen. Tämä oli naaraan ensimmäinen päivä oppilaana, enkä tahtonut antaa tälle tylyä vaikutelmaa itsestäni.
Laventelitassu nyökytti ujosti päätään ja vältteli katsomasta minua silmiin. Tuhahdin huvittuneena oppilaan kainostelulle ja käännyin sitten Hiutaleturkin puoleen, joka pohti jo kuumeisesti, mistä olisi hyvä aloittaa.
“Millaiset harjoitukset heille kannattaisi pitää? Urhotassu ja Laventelitassu ovat kummatkin vielä nuoria oppilaita joten ei mitään raskasta tai haastavaa.” Hiutaleturkki katsoi minuun kysyvästi.
“Mitäpä jos harjoittelisimme puolustautumisliikkeitä?” ehdotin hymyillen. “Niiden osaamisesta ei ole koskaan haittaa.”
“Hyvä idea”, Hiutaleturkki maukui ja osoitti hännällään oppilaalleen paikan, missä hänen pitäisi seisoa. “Laventelitassu, asetu sinä tuohon, ja Urhotassu voisi seisoa parin ketunmitan päässä tästä kohtaa, jotta välimatka olisi sopiva... Pysähdy juuri siihen, Urhotassu! Siinä on hyvä!”
Katselin kikatusta pidätellen, miten oppilaat liikkuivat Hiutaleturkin ohjeiden mukaisesti paikoilleen. Se ei näyttänyt kovin helpolta, kun kokeneemman soturin valvova silmä piti tarkasti kirjaa heidän jokaisesta liikkeestään.
Kun Hiutaleturkki oli selittänyt kaksikolle jutun juonen, oppilaat pääsivät tosi toimiin. Ensiksi oli Urhotassun vuoro hyökätä ja Laventelitassun puolustautua. Lihaksikas kolli syöksyi hentoa naarasta kohti hurjalla vauhdilla, eikä Laventelitassu ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin tämä oli jo kaadettu tantereelle.
“Hienoa jalkatyöskentelyä, Urhotassu”, kehaisin oppilastani, joka nyökkäsi nopeasti, ja tassutin sittem maassa makaavan naaraan luokse ja autoin hänet ylös. “Ensi kerralla, kun hän syöksyy sinua kohti, kokeile nousta takajaloillesi ja työntää häntä kauemmas itsestäsi etukäpälilläsi. Ymmärsitkö?” nau'uin hiljaa Laventelitassulle, joka kuunteli minua korvat höröllään.

//Laventeli? (I did it!)

Nimi: Vadelmaviiksi

25.09.2018 18:35
Lehtisade oli nyt viimein tullut viherlehden tilalle. Tuuliklaanin elämä oli kulkenut suhteellisen normaaliin malliin vuodenaikojen välillä. Vaikka kuolemakin oli tapahtunut muutama kappale, oli tapahtunut myös hyviä asioita. Hurmetassu oli kuollut tuntemattomasta syystä nukkuessaan, Koivusydän menehtyi sydänkohtaukseen ja Mahlahenki siirtynyt Tähtiklaaniin nukkumalla rauhattomalla ja kivuttomalla tavalla nukkuessaan pois. Eniten klaania oli koskettanut ehkä Hurmetassun pois lähtö. Olihan se aina ikävää, kun nuori kissa menehtyy. Surin itsekin oppilasta, johon olin hieman jo tutustunutkin. Ei se tietenkään tarkoita sitä, että Koivusydämen ja Mahlahengen kuolemat kiinnostaisi. Koko klaani suri vanhojen naaraiden lähtöä Tähtiklaaniin ja arvosti heidän elämäänsä. Kuitenkin hyvät asiat olivat todella hyviä. Urhotassu, Mahtitassu ja Ylvästassu olivat ansainneet oppilasnimensä ja Laventelitassustakin oli tullut oppilas. Eli siis neljä uutta oppilasta Tuuliklaaniin, mahtavaa!
Olin monta kertaa seisonut Tuuliklaanin ja Varjoklaanin rajalla. Varpusliito ei ollut tullut. Pelkäsin jopa kollin puolesta, mitä jos hänelle olisi tapahtunut jotain kauheaa? Jos Varjoklaanissa oli päällikkönä joku Tihkutähden kaltainen hirmuvaltias, eihän sitä koskaan voinut tietää...

"Vadelmaviiksi", Lovijuova hölkkäsi luokseni. Käänsin katseeni vanhempaan kolliin ja odotin tämän puhuvan jotain lisää.
"Vadelmaviiksi, pääsisitkö minun ja Mahtitassun kanssa mukaan saalistamaan", hän kysyi. "Maahäntä tulee mukaan myös."
"Sopiihan se, lähdemmekö nyt heti."
"Odotetaan ensin, että Mahtitassu saa syödyksi."
Menin odottamaan Lovijuovan ja Maahännän kanssa tunnelin lähelle ja pian Mahtitassu, hoikka musta oppilas loikki luoksemme. En tuntenut Mahtitassua juurikaan, enkä hänen pentuetovereitansakaan, mutta tiesin vain sen että he olivat Naalitähden pentuja.
Ja niin lähdimme ulos leiristä Lovijuovan johdolla. Asetuin kokeneen soturin perään ja Mahtitassu käveli vierelläni. Viimeisenä kulki Maahäntä. Mieleni teki jutella Mahtitassulle, tutustua tähän oppilaaseen.
"Hei vain Mahtitassu", hymyilin tälle. "Mitä kuuluu? Mitä olet tehnyt ja kuinka koulutuksesi sujuu?"

//Mahti?

Nimi: Naalitähti

25.09.2018 17:09
Sen tajuaminen, että henkiä on vain kaksi jäljellä, ottaa voimille. Sitä todella alkaa pohtimaan onko viettänyt aikansa arvoista elämään. En kuitenkaan tahtoisi vaihtaa yhtäkään hetkeä pois ajastani Tuuliklaanin päällikkönä. Tai edes soturina tai oppilaana. Pentuaikojen muisteleminen hämärtyi jo muistissani. Huokasin.
Nousin seisomaan viileältä maalta ja venyttelin jäseniäni. Kaipasin liikuntaa, jotta lihakseni lämpenisivät. Nostin katseeni taivaalle. Päivä oli vasta aluillaan ja olin jo sanut suunniteltua melkein koko päivän aikataulutukseni. Aivan ensimmäiseksi pitäisin metsästysharjoitukset Tillitassun kanssa, sillä naaras todella tarvitsisi harjoitusta. Tämän jälkeen voisin viedä hänet oikean metsästyspartion mukaan katsomaan kuinka asiat toimisivat käytännössä.
"Naalitähti", kuulin varapäällikön maukaisun lähistöllä. Käänsin katsettani lievästi vasemmalle ja kohtasin Hallasydämen kasvot. Nyökkäsin nopeat tervehdykseni varapäällikölle.
"Mikä sinut kuljetti luokseni? Oletko lähdössä kenties rajapartion matkaan?" kysyin Hallasydämeltä. Naaras kuitenkin pudisteli päätänsä. Vasta nyt huomasin kuinka epävarmalta naaras näyttikään. Viikseni värähtivät epäluuloisena. Kyseessä tuskin oli mikään normaaliin arkeen liittyvä asia, jos Hallasydämeltä vaati noin paljon ponnisteluja pitää kasvonsa peruskukemilla.
"On ollut kunnia olla Tuuliklaanin varapäällikkönä, mutta", naaras aloitti raskaan kuuloisesti. Hänen lauseensa jäi kuitenkin kesken hänen ryhtyessä pohtimaan kuinka asiansa ilmaisisi. "Minusta kuitenkin tuntuu, että on minun aikani jättää varapäällikön paikkani ja luovuttaa se jollekin nuoremmalle ja eloisammalle."
Nyökkäsin ymmärtäväisesti Hallasydämelle vastatessani: "Jos en nyt väärin ymmärrä, tahdot liittyä klaaninvanhinten joukkoon?"
Naaras nyökkäsi minulle. Huomasin kuinka suuri kivi vyöryi hänen niskaltansa.
"Ymmärrät kai myös sen, että Tuuliklaanissa ei ole juuri nyt yhtäkään nuorta soturia, joka voisi ottaa paikkasi. Joudut siis odottamaan vielä jonkin aikaa", vastasin tyynesti. "Mutta pyyntösi on kuultu."
Hallasydän nyökkäsi minulle vielä kerran vaivautuneesti, kiitti ja poistui. Jäin hetkeksi katsomaan naaraan perään. Jo toinen valitsemistani varapäälliköistä aikoi eläköityä. Mihin Tuuliklaanin kohtalo päällikön paikan suhteen olikaan menossa? Suljin hetkeksi silmäni ja kävin päässäni lävitse mahdollisia ehdokkaita ja muistin Tillitassun. Olin suunnitellut lähteväni oppilaani kanssa harjoituksiin. Niimpä sysäsin ajatukset tulevasta varapäälliköstä sivuun ja hölkkäsin leirin kohtaan, jossa oppilaat yleensä tapasivat toisensa ja vaihtoivat kieliään.
"Tillitassu", maukaisin huomattuani oppilaani Ylvästassun piikittelevän asenteen ympäröimänä. Katsoin tytärtäni tuimasti. Hän toisinaan käyttäytyi kuin olisi jo omistanut leirin. "Harjoitukset, nyt."

// Tilli?

Nimi: Laventelitassu

25.09.2018 16:11
"Laventelipentu, tulehan nyt. En tahdo sinun myöhästyvän omista nimitysmenoistasi."
Jokainen Vapaudenlennon suusta ulos tullut sana tuntui työntyvän vasemmasta korvastani sisään ja oikeasta korvasta ulos, toisin sanoen en kuunnellut kuningattarta pätkän vertaa. Olin niin keskittynyt sukimaan vaaleanharmaata, miltein valkeaa turkkiani niin puhtaaksi, että näyttäisin mahdollisimman kauniilta ja vahvalta koko klaanin edessä. En todellakaan nauttinut siitä, että klaanitoverini tulisivat tuijottamaan minua koko nimitysseremonian ajan, joten tahdoin näyttää mahdollisimman edustavalta heidän edessään. Vetäisin pörröisestä hännästäni viimeisetkin takut pois ja nostin kuononi päättäväisenä korkealle.
"Laventelipentu, mikä sinulla kestää?" Vapaudenlennon turhautunut murahdus kajahti pesän toiselta puolelta. Valkeaturkkinen naaras seisoi sammalverhojen edessä ja piteli verhoja sivussa niin, että kullankeltaiset auringonsäteet pääsivät koristamaan pentutarhan upealla valollaan.
"Olen tulossa!" hihkaisin ja kipitin muutamalla nopealla loikalla sijaisemoni luokse, jonka rinnalla sukelsin ulos pesästä leiriaukiolle.
Suurkiven ympärille oli kerääntynyt jo suurin osa klaanista ja kun aloimme lähestyä eriväristen ja -kokoisten kissojen virtaa, aloin tuntea itseni hetki hetkeltä pienemmäksi ja turhemmaksi heidän rinnallaan. He olivat kaikki niin isoja ja jotkut tuuliklaanilaiset olivat lihaksikkaitakin. Mutta hei, olin vasta pentu ja tulisin kasvamaan heidän kokoisekseen ajan myötä.
"Olemme kokoontuneet yhteen, koska on aika suorittaa eräs tärkeä nimitysseremonia, eli uuden oppilaan nimitys. Laventelipentu, astu eteen", Naalitähti kutsui minut yhdellä hännänheilautuksella eteen. Vetäisin syvään henkeä ja marssin eteenpäin mahdollisimman vahvan ja itsevarman näköisenä vaikka pystyin heti aistimaan monien kissojen polttavat katseet niskassani. Vaaleanharmaa turkkini tuntui olevan liekeissä, kun asetuin istumaan muutaman hännänmitan päähän klaanitovereistani ja kohotin laventelinsinisen katseeni Naalitähteen.
"Laventelipentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Laventelitassuna. Mestarisi olkoon Hiutaleturkki. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on mestariltaan oppinut."
Käänsin jännittyneenä laventelinsinisen katseeni klaanitovereitani kohti ja pian soturien rivistöstä astuikin esiin sulavarakenteinen naaras, jolla oli lyhyt, vaaleanharmaa turkki ja siniset silmät. Vaaleaturkkinen soturi nyökäytti minulle kohteliaana tervehdyksenä päätään ja kumartui sitten eteenpäin, oli varmaankin aika koskettaa uuden mestarin kuonoa. Kumarruin itsekin eteenpäin ja silmänräpäyksen ajan kuonomme koskettivat toisiaan, jonka jälkeen naaras perääntyikin jo ja ohjeisti minut kevyellä hännänheilautuksella muiden oppilaiden joukkoon.
"Laventelitassu! Laventelitassu!" tuuliklaanilaiset alkoivat hurrata oppilasnimeäni kovaan ääneen ja sain hetken aikaa nauttia klaanitoverieni onnitteluhuudoista. Kun klaanitoverit hiljenivät ja lähtivät taas jatkamaan tavallisia arkitoimiaan, Hiutaleturkki kutsui minut hännänheilautuksella luokseen.
"Mitä me teemme ensimmäisenä päivänä? Oi, voisimmeko kiertää Tuuliklaanin reviirien rajat ja tutustua reviiriin? En malta odottaa että pääsen juoksemaan nummimaalla ja tuntemaan viileän ilman turkissani!" selitin niin innoissani, että Hiutaleturkki saattaisi ihan hyvin tylsistyä minuun jo nyt. Olin niin innoissani oppilaaksi pääsemisestä, että hiljainen luonteeni oli kokonaan kadonnut ja tällä hetkellä tahdoin vain tehdä miljoonaa asiaa samalla kerralla.
"Sinähän olet innoissasi ensimmäisestä päivästäsi", Hiutaleturkki huomautti huvittuneena ja räpäytti minulle ystävällisesti kirkkaansinisiä silmiään, "kierrämme tänään Tuuliklaanin reviirin, mutta siinä onkin kaikki mitä ehdimme tekemään tänään. Tulehan sitten, mitä aikaisemmin lähdemme, sitä rennommalla tahdilla voimme kulkea!"
Nyökäytin tyytyväisenä päätäni ja loikin muutamalla pitkällä hypyllä Hiutaleturkin luo, joka oli onnistunut marssimaan jo muutaman hännänmitan päähän minusta ja oli jo suunnistamassa leirin uloskäyntiä kohti. Kun saavuin mestarini rinnalle, hän väläytti minulle nopean hymyn ja sukelsi ensimmäisenä ulos leiristä, ja minä seurasin perässä.
En voinut olla vetäisemättä ihailevana henkeä, kun tupsahdimme leiristä suoraan keskelle nummialuetta, joka jatkui jokaiseen suuntaan niin pitkälle kuin silmä kantoi. Viileä ilmavirta alkoi heti pörröttää vaaleanharmaita karvojani ja leveä hymy nousi kasvoilleni, kun nenääni leijaili riistan mehevö tuoksu. Riistan saalistaminen jäisi kuitenkin toiselle kerralle, koska kuten Hiutaleturkki oli jo sanonutkin, meillä ei ollut kovin paljon aikaa. Kullankeltainen aurinko oli aloittanut laskunsa taivaanrantaa kohti eikä kestäisi kovin kauan, kunnes kuu alkaisi nousemaan taivaalle.
"Lähdetään", Hiutaleturkki naukaisi ennen kuin ehdin jo vajota omiin ajatuksiini reviiriä ihaillessa ja lähdimme jatkamaan matkaamme.

"Tuolla on Kuolonklaanin reviiri", Hiutaleturkki naukaisi ja heilautti häntäänsä kohti maisemaa, joka näytti aivan samanlaiselta kuin Tuuliklaaninkin reviiri. Mutta koska olimme niin lähellä rajaa, kuolonklaanilaisten metallinen, ja ehkä jopa hieman verinen, löyhkä, leijui meitä kohti ja sai minut nyrpistämään pienen nenäni.
"Sinun tulee tunnistaa vihollisklaanien jäsenten tuoksut, koska jos sinä jonakin päivänä haistat jotakin, mikä haisee aivan samalle kuin ilma Kuolonklaanin rajalla, tiedät heti että kuolonklaanilainen on kulkenut reviirillämme tai on lähettyvillä", Hiutaleturkki selosti ja käänsi sitten katseensa taas menosuuntaan, kun Kuolonklaanin haju alkoi jäädä taaksemme.
"Minkä toisen klaanin kanssa Tuuliklaani jakaa rajansa?" päätin kysyä, koska minulla ei rehellisesti sanottuna ollut harmaintakaan aavistusta.
"Jokiklaanin. Kuten osaat varmaan päätelläkin, jokiklaanilaiset osaavat uida ja kalastaa, joten he haisevat aina kalalta ja jokivedeltä. Kiristetään hieman tahtia, niin ehdimme kiertää vielä rajan", Hiutaleturkki huomautti ja kiristi tahtiaan niin, että jouduin miltein juoksemaan pysyäkseni naaraan mukana.
"Palaammeko me tämän jälkeen leiriin?" kysyin Hiutaleturkilta kun tassuttelimme Jokiklaanin kalalta haisevaa rajaa pitkin. Hiutaleturkki heitti minuun nopean silmäyksen, joka oli sekoitus ystävällisyyttä ja pientä huvittuneisuutta.
"Minä olen itseasiassa sopinut Karpalopunan kanssa, että liittyisimne hänen ja Urhotassun seuraan ja pitäisimme yhteisharjoittelut hänen oppilaansa kanssa. Urhotassukin on äskeittäin nimitetty oppilas, joten pääsisit harjoittelemaan samantasoisen kissan kanssa. Taidammekin lähteä nyt heidän sijaintiaan kohti", vaaleanharmaa naaras totesi ja kaarsi samaan suuntaan josta olimme juuri saapuneet. Käännyin äkkinäisesti mestarini rinnalle ja kiristin tahtiani pysyäkseni hänen mukanaan. En ollut tavannut Karpalopunaa ja Urhotassua, joten pieni jännitys alkoi nipistellä käpäliäni. Ehkäpä voisin saada uusia ystäviä heistä.
Emme joutuneet kävelemään kovinkaan kauan, kun erotinkin kaksi hahmoa erään aukion reunalla. Suurikokoisempi, jonka oletin olevan Karpalopuna, oli ruskea kolli, jonka turkkia pitkin kulki tummempia raitoja. Pienempi kollikissa oli kellertävä väritykseltään ja ikäisekseen yllättävän lihaksikas. Oppilaan jalat olivat rusehtavat ja nekin olivat lihaksikkaat. Hermostuneisuus alkoi hyökyä ruumiini läpi kun silmäilin siroa ja sopusuhtaista vartaloani. Tuo kissa näytti aivan siltä kuin se olisi voinut murskata minut helposti.
"Tervehdys Hiutaleturkki, ja Laventelitassu, eikö niin?" Karpalopuna tervehti meitä ystävällisesti heti kun pääsimme muutaman hännänmitan päähän kaksikosta. Soturin haalean meripihkainen katse porautui hetkeksi minuun ja tunsin heti oloni ahdistuneeksi ja epämukavaksi. Nielaisin odotettua äänekkäämmin ja nyökäytin heikosti päätäni, koska en saanut yhtäkään sanaa ulos kuivasta suustani.
"Millaiset harjoitukset heille kannattaisi pitää? Urhotassu ja Laventelitassu ovat kummatkin vielä nuoria oppilaita joten ei mitään raskasta tai haastavaa", Hiutaleturkki totesi ja kääntyi katsomaan odottavana Karpalopunaa. Uskaltauduin lopulta itsekin kääntämään laventelinsinisen katseeni ujosti komeaan kolliin.

//Karpalo? Urho?
//977 sanaa

Nimi: Urhotassu

24.09.2018 22:15
Tuntui mahtavalta olla viimeinkin Tuuliklaanin oppilas. Tai olinhan minä ollut sitä jo jonkin aikaa. Pystyin kulkea Tuuliklaanin nummille tuntemaan tuulen tuiverruksen turkissani ilman, että minua katsottaisiin paheksuen poistuessani pesästä. Tunsin olevani tietyllä tapaa vapaa. Silti oli hassua, että oma isäni Naalitähti oli nimittänyt minut oppilaaksi. Vielä sitäkin hauskempaa oli että sain veljeni Tulihenkäyksen pojan Karpalopunan mestarikseni. Naalitähden suvun oli pakko olla täynnä mahtavia sotureita, jos hän pystyi uskoa Karpalopunan mestarikseni. Ehkä olin perinyt isäni Naalitähden taidot ja vain oman sukuni edustaja pystyisi valmentamaan salani. Heilautin häntääni tyytyväisenä ajatellessa asiaa enemmän. Minusta tulisi varmasti tämän klaanin soturi, joka muistettaisiin. Aion pitää siitä huolen.
Kylmä viima puhalsi suoraan kasvoihini. Katselin juuri tällä hetkelläkin Tuuliklaanin nummi nelipuille päin. Mestarini Karpalopuna juoni jotakin selkäni takana, kirjaimellisesti. Hän oli nimittäin käskenyt minun katsoa jonnekin toisaalle hänen valmistautuessa. Totta kai tahdoin välillä katsoa lapani ylitse mitä mestarini teki, mutta oma ylpeyteni ei riittänyt siihen. En kaivannut toruja koulutukseni aikana, jos tahdoin parhaaksi soturiksi. Siispä tyydyin kuuliaisesti katsomaan nummuen mausemia. Oli sitä huonompiakin suuntia jonne katsoa, kuten vaikka kohti Varjoklaanin rajaa ja sen toisella puolella olevaa haaskalaa ja suota. Kuinka kokonainen klaani kykeni elämään tuon ukkospolun toisella puolella keskellä suota? En yksinkertaisesti kyennyt ymmäetämään.
"Voit nyt kääntyä", kuului mestarini Karpalopunan maukaisu. Käänsin katseeni ja kohtasin mestarini viekkaat kasvot. Mitä ikinä hän olikaan suunnitellut, hän ei päästäisi minua helpolla. Näin sen hänen silmistään.
"Hyvä on", maukaisin ryhtiäni korjaren. "Mitä haluat minun tekevän?"

// Karpalo?

Nimi: Sulkatassu

24.09.2018 19:40
"Sulkatassu! Herää!" kuulin Lepakkoliidon huutavan korvani vieressä. Hätkähdin hereille.
"Mitäh?" mutisin unisena raottaen silmiäni.
"Lähemme harjoittelemaan", Lepakkoliito selitti.
"Nyt jo?"
"Päivä on, vaikka kuinka pitkällä! Nyt mennään!" Lepakkoliito sanoi tiukasti kiskoen minut ylös.
"Hyvä on, hyvä on", mutisin hiljaa. Lähdimme suoraan ulos. En edes kerennyt syödä mitään.
"Mitä me teemme tänään?" kysyin innostuen tulevista harjoituksista.
"Saalistusta ja taistelua", mestarini vastsi.
"Siis molempia?"
"Niin."
"Kunpaa ensin?" kyselin.
"Otetaan ensin hiukan saalistusta ja sitten taistelua", Lepakkoliito jatkoi kärsivällisesti. Yhtäkkiä hän pysähtyi.
"Haistatko?" hän kysyi. Haistoin ilmaa. Haistoin hiiren. Katsoin Lepakkoliitoon ja nyökkäsin. Lähdimme yhdessä hiipimään kohti hiirtä. Lepakkoliito korjaili asentoani.
"Laita häntä hieman alemmas. Älä jätä sitä noin jäykäksi. Nouse hiukan ylemmäs, ei noin paljon, noin nyt on hyvä", hän kuiskaili. Näimme maassa kolon. Hiiren haju tuli sieltä. Menimme pesän suuaukolle ja työnsin tassuni pesään. Se ei ollut syvä. Pian tunsin kynsieni lävistävän hiiren. Vedin tassuni ulos. Hiiri oli lojui velttona maassa.
"Siellä on varman koko pesue", Lepakkoliito työnsi tassunsa sinne ja nappasi yhden hiiren. Sitten toisen ja kolmannen. Ne olivat vielä poikasia.
"Viedään nämä leiriin ja tullan sitten vielä takaisin", Lepakkoliito naukui. Nappasin kaksi hiirtä ja lähdin kulkemaan Lepakkoliidon jäljessä leiriin.

"No, niin. Nyt näytän sinulle muutaman taisteluliikkeen tee sitten perässä", Lepakkoliito sanoi ja näytti liikken jossa loikkasi ilmaan, kääntyi ja loikkasi takaisin maahan toiselle puolelleni ja huitaisi pari kertaa kynnet piilossa.
"Tee perässä", mestarini naukui. Yritin hyppyä, mutta se oli liian lyhyt ja rysähdin suoraan mestarini päälle.
"Ihan hyvä, mutta pidempi loikka. Käytä takajalkojasi", hän sanoi. Menin hiukan kauemmas ja sitten yritin uudestaan. Loikkasin taas ja tällä kertaa se oli tarpeeksi pitkä, mutta unohdin käännöksen ja Lepakkoliito kääntyi nopeasti ja kaatoi minut maahan.
"Muista käännös. Nyt hyppy oli hyvä", Lepakkoliito kehui. Yritin kolmannen kerran. Nyt päätin, että se onnistuisi. Loikkasin ilmaan, käännyin ja iskin. Nyt se onnistui!
"Hyvä Sulkatassu!" Lepakkoliito kehui. "Voimme nyt palata takaisin leiriin. Tämä riittää tältä päivältä."

Nimi: Mahtitassu

24.09.2018 17:29
"Mahtitassu?"
Heräsin siihen, kun joku kutsui minua läheltäni. En olisi halunnut vielä nousta, mutta pakotin itseni jalkeille. Näin Lovijuovan seisovan ketunmitan päässä itsestäni. Mestarini oli kaiketi aikeissa viedä minut harjoituksiin.
Urhotassu ja Ylvästassu näyttivät vielä nukkuvan. Tavallaan tuntui oudolta kutsua heitä oppilasnimillään, mutta siihenkään ei voisi tottua. Muutaman kuun päästä olisimme jo sotureita. Toisinaan mietin jo, mitkä soturinimemme olisivat. Toisinaan taas haaveilin siitä, että Ylvästassusta ei koskaan edes tulisi soturia. Todettaisiin vain, ettei hän ole siihen sopiva. Naaras oli nimittäin muuttunut oppilaaksi tullessaan yhä ärsyttävämmäksi. Olin iloinen siitä, etten kovin useasti joutunut harjoittelemaan yhdessä hänen kanssaan. Muuten siskoni varmasti ilkkuisi minulle aina kun kerkiää. Eihän hän itse ollut yhtään kummempi taistelija taikka saalistaja kuin minä, mutta se ei estänyt häntä olemasta ilkeä ja vahingoniloinen. Mutta aina kun hän oli vanhempiemme seurassa, hän käyttäytyi ällöttävän kiltisti ja kuuliaisesti.
"Mahtitassu! Me lähdemme harjoituksiin, älä jää vitkastelemaan!"
Käännähdin ympäri ja näin vanhemman kollin jo rientäneen kohti uloskäyntiä. Tuhahdin äkäisesti. Yksi asia mitä inhosin oppilaana olossa olivat aikaiset herätykset. Pentuna olimme saaneet nukkua ihan niin pitkään kuin halusimme. Ja soturiksi tullessa tilanne ei kuulemma helpottunut yhtään.
Venytin takajalkojani astellessani mestarini perään. Kun pääsimme liikkeelle leirin ulkona, oloni ei ollut enää ollenkaan väsynyt. Olin vain innoissani siitä, mitä tekisimme tänään. Toivoin, että harjoittelisimme taistelua. Viime kuun olimme harjoitelleet oikeastaan pelkästään saalistusta ja perustaitoja joita soturi tarvitsi, kuten kiipeilyä ja piiloutumista. Se oli ollut tavattoman tylsää, kuka muka ei osannut kiivetä? Minusta olisi ollut hyödyllisempää, jos se aika oltaisiin käytetty taisteluharjoituksiin.
"Mitä me teemme tänään?" kysyin pitäen ääneni tyynenä, vaikka olinkin toiveikas tämän päiväisen koulutukseni suhteen.
"Aloitamme taistelun perustekniikoita", Lovijuova murahti ja kääntyi sitten katsomaan minua hymy kasvoillaan. Ilmeisesti olin näyttänyt liian innostuneelta, sillä pian kolli lisäsi: "Se ei ole sitä mitä kuvittelet. Oikeasta kaksintaistelusta olemme vielä kaukana, mutta sinnekin päästään, kunhan harjoittelet ahkerasti."
Laskin häntäni pettyneenä alas. No, kaipa Lovijuova tiesi asiasta enemmän kuin minä. Hänhän oli sentään yksi isäni luottosotureista ja muutenkin soturina kokenut. Olin kuullut, että hän oli edesmenneen Liitotähden veli.
Kuljimme vielä jonkin matkaa halki Tuuliklaanin reviirin nummien. Ympärillämme oli ohutta sumua ja ilma tuntui yön jälkeen kostealta. Vesi tuntui tiivistyvän turkkiini ja tärisin hiukan koleudesta. Viherlehden lämmin aika oli jo ohi ja lehtisade oli saapunut. Sen jälkeen koittaisi lehtikato. En ollut varma, mitä minun tulisi ajatella siitä. En ollut koskaan kokenut sitä aikaa itse, mutta kaikki sanoivat, että silloin oli kylmää ja riistasta oli pulaa. *Miksei aina vain voisi olla viherlehti? Jos on olemassa jokin korkeampi voima, voisitko selittää, miksi?*
Olin törmätä Lovijuovaan kulkiessani ajatuksissani. Kolli oli pysähtynyt; harjoituksemme kaiketi alkaisivat. Lähistöllä ei näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa, joten ihmettelin, miksemme vain jääneet harjoittelemaan leirin lähistöllä. Mutta toisaalta täällä sain harjoitella rauhassa ilman häiriöitä. Ja edelleenkin, Lovijuova varmasti tiesi mitä oli tekemässä.
"Nouse ylös takajaloillesi", hän käski yllättäen ja astahti minua vastapäätä. Katsoin häntä hetken ymmälläni, mutta kun soturi käski uudelleen hiukan kireämmällä äänensävyllä, tein työtä käskettyä. Hetken kuluttua tasapainoni kuitenkin petti ja jouduin laskemaan painoni etujaloilleni.
"Pystyt parempaankin. Minä tiedän sen. Ja kun nämä harjoitukset ovat ohi, pystyt sitäkin parempaan", mestarini sanoi. "On tärkeää osata seistä takajaloillaan tasapainoisesti ja tarpeeksi pitkään. Kuvittele, jos taistelussa kaadut ennen vastustajaasi omasta toimestasi, kun et pysy tolpillasi. Noloa, eikö?"
*Kyllä, kieltämättä*, myönsin ja kuvittelin tilanteen, jossa olin keskellä taistelua jonkin suuren kuolonklaanilaisen kanssa, joka sitten tappaisi minut kun kompastuisin omaan häntääni.
"Siksi se on siis osattava. Lisäksi tämä kehittää tasapainoasi. Ylös, tee se uudelleen."

Harjoittelimme takajaloilla seisomista pitkään ja hartaasti. Kun Lovijuova viimein sanoi, että olimme valmiit lähtemään, olin jo seissyt melko tasapainoisesti jo jonkin aikaa.
"Hyvä. Kehityit nopeasti. Huomenna harjoittelemme tuota samaa ja yhdistämme siihen jotain uutta."
Soturi nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti kulkemaan kohti leiriä. Seurasin häntä väsyneenä, mutta tyytyväisenä itseeni. Olin iloinen siitä, että olin onnistunut - mestarinikin mielestä. Juoksimme takaisin leiriin hiljaisuudessa ja rennossa tahdissa, josta olin kiitollinen kipeiden jalkalihasteni puolesta. Pian saavuimme jo leiriin ja Lovijuova antoi minulle luvan käydä syömässä. Sen jälkeen minun tulisi osallistua metsästyspartioon hänen kanssaan. Nyökkäsin mestarilleni ja lähdin nälkäisenä kohti tuoresaaliskasaa.
Lehtisateen tulon huomasi selkeästi kun katsoi joka päivä pienenevää kasaa riistaa. Totta kai Tuuliklaani pärjäsi vielä hyvin, mutta siitä ei voinut olla niin varma enää lehtikadon aikana. Jos riistaa oli nytkin näin vähän verrattuna viherlehteen, miten kävisi niinä kylminä ja pimeinä kuina? Linnut muuttivat lämpimimmille seuduille ja pienriista meni horrokseen. Aiemmistakin lehtikadoista oli kuitenkin selvitty kunnialla, joten tuskin tämäkään tuottaisi ongelmaa klaanillemme. Olimme kumminkin vahvoja eikä pieni nälkä hätkäyttäisi, ei ainakaan minua.
Syötyäni pienehkön hiiren olin valmiina lähtemään partioon. Odotin kärsivällisesti leirin uloskäynnillä, kun Lovijuova tuli luokseni.
"Olet jo valmiina. Hyvä. Vadelmaviiksi ja Maahäntä lähtevät mukaamme. Toivon, että tutustut heihin saalistuksen lomassa."
Lovijuova nyökkäsi ja lähdimme liikkeelle kun mestarini mainitsemat soturit olivat saapuneet. Maahäntä oli pähkinänruskea naaras ja käsittääkseni veljeni Tulihenkäyksen kumppani. Itse en ollut varma haluaisinko koskaan kumppania, mutta vielä ei ollut aika pohtia sitä.
Vadelmaviiksi taas oli vaalea, hiukan punertava naarassoturi. En osannut sanoa hänestä oikein mitään. Emme olleet olleet oikein missään tekemisissä, eikä hän tietääkseni ollut missään erityisissä suhteissa perheeni kanssa.
Lovijuova asettui partion johtoon ja minä kuljin hänen takanaan Vadelmaviiksi kintereilläni. Maahäntä piti perää. Vilkaisin takanani kulkevaa naarasta. Lovijuova oli kyllä kehottanut minua tutustumaan heihin, mutta se ei tainnut olla aivan erikoisalaani.

//Vadelma?

Nimi: Surmaviilto

23.09.2018 15:38
Kun Pisamatassu käänsi jälleen kerran odottavan ja kysyvän katseensa minuun, nyökkäsin niin pienesti, että sitä tuskin huomasikaan.
"Olet oikeassa siitä, että kolo on hylätty pesä. Se on kuulunut mäyrälle. Mäyrä on kookas, mustavalkoinen eläin, jonka kasvoissa on juovia. Se on yhtä vaarallinen kuin kettu, joista sinulle aiemmin kerroin, joten jos kohtaat mäyrän, ole varovainen. Jos kohtaat kyseisen eläimen yksin, suosittelen sinua on pakenemaan. On erittäin epätodennäköistä, että voittaisit sen yksin. Muista varoitukseni ketusta myös mäyrän kohdalla. Tuoresaalis, jota et tunnistanut ja täysin paikantanut, on hiiri. Hiiret ovat kooltaan jäniksiä pienempiä ja ne ovat yleensä ruskeita ja mahdollisesti joskus hiukan harmaita. Niillä on pitkät, ohuet hännät. Esimerkiksi Myrskyklaanissa hiiret ovat melko yleistä riistaa. Hiiret myös muistuttavat jonkinverran ulkonäöltään rottia", kerroin oppilaalleni. Jäin odottamaan hetkeksi vaiti, siltä varalta, että Pisamatassulla olisi vielä kysyttävää. Jos ei olisi, jatkaisimme matkaa rajan mukaisesti, ja jos olisi, minä tietysti vastaisin niihin, jonka jälkeen jatkaisimme jälleen matkaa rajan mukaisesti.

//Pisama?

Nimi: Hohdetassu

23.09.2018 09:57
Raaputin murenevaa, äskeisen sateen jäljiltä kuraista maata ajatuksiini vaipuneena. Pian pääsisin livahtamaan leiristä öisiin harjoituksiini. Sitä ennen annoin katseeni liukua leirissä, jota monenlaiset turkit värittivät. Leiriä ympäroivän karhunvatukkapensaikon vieressä suki kolme oppilasta toistensa turkkeja samalla muutaman sanan vaihtaen. Ällöttävää. Ne pienet ääliöt, Ylväspentu, Mahtipentu ja Urhopentu, olivat päässeet oppilaiksi. Ja minä olin joutunut harjoittelemaan heidän kanssaan. Tai siis oikeastaan vain Urhotassun ja Ylvästassun. Tänä yönä en ottaisi ketään mukaani. En antaisi tuollaisten ääliöiden tulla sotkemaan harjpoitteluani, minä livahtaisin pois leiristä kohti minun ja Jääliljan kohtaamispaikkaamme. Mestarini oli vaatinut, ettei harjoitusalue saisi tulla Tuuliklaanin puolelle. Niinpä oli raivannut ja siistinyt aluetta suuremmaksi niin, ettei naaraan tarvinnut astua pienimmällä kynnelläänkään Tuuliklaanin puolelle. Se oli niitä harvoja kertoja, milloin olin tuhhtanut tuolle valkealle kuolonklaanilaisnaaraalle niin halveksuvasti, kun vain pystyin. No jaa, mennyt oli mennyttä, eikä sitä voinut muuttaa. Oli muitakin ongelmia, kuten se, että koko Tuuliklaani oli Tähtiklaaniin uskovien hölmöjen peitossa. Ei hyvä. Onneksi minä sain opetusta Jääliljalta. Niillä mahtavilla taistelutaidoilla, joita kuolonklaanilaiselta soturilta opin, pystyisin valloittamaan Tuuliklaanin. Ja näin kääntäisin rakkaan klaanini uskon oikeaksi. Niin kaikilla olisi hyvä olla, ja silloin, kun ensimmäiset pennut minun valtani alla syntyisivät, he pääsisivät seikkailemaan, eikä heidän tarvitsisi jököttää tyhjän pantteina leirissä Vapaudenlennon tai muiden kuningattarien hoivissa.

Avasin puoliksi kiinni olleet silmäni kokonaan auki. Olin varma siitä, että kaikki klaanitoverini olivat sikeässä unessa. Nyt oli minun aikani loistaa ja oppia loistamaan vielä entistäkin paremmin. Harmi vain, että minun täytyi tehdä se yöllä, kun kukaan ei nähnyt. Nousin hitaasti ylös ja hiivin häntiä ja tassuja kierrellen leiristä ulos. Viileä kanervantuoksuinen viima pörrötti mustaa turkkiani, kun loikin kaninkolojen ja heinien yli ja ohi. Juoksin niin kovaa kuin vain voin karkuun kaikkea inhottavaa ja ärsyttävää. Välillä oli vain mukavaa juosta ja vetreyttää jäseniään samalla. Tuuli vinkui korvissani, kun juoksin nummea pitkin, kohti kulmausta, jossa Tuuliklaani, Kuolonklaani ja maa, jota mikään klaani ei omistanut, kohtasivat. Hetken kuluttua näin metsää. Kuolonklaanin puita, joiden lehdet kellastuivat ja putosivat, samalla tavoin kuin heinäkin kellastui ja lakosi maahan odottamaan alistuneena lumen saapumista. Hidastin vauhtiani, kun yskänpuuska melkein heitti minut kumoon. Sen loputtua jatkoin matkaani hiljaisessa hölkässä ja saavuin pian pienehkölle aukiolle.
"Iltaa", maukaisin samalla kuulostellen, oliko öinen mestarini paikalla. Jäisen siniset silmät välkähtivät yhä syvenevässä pimeydessä.
"Oliko pakko ilmoittaa tulosta noin äänekkäästi?" Jääliljan karhea ja samalla ärsyttävän hunajainen ääni kysyi samalla, kun likaisen valkoinen kissa astui varjoista esiin. Hillitty, ilkeän viisastelevaksi muodostuva viha kiehahti sisälläni.
"Yhtä kovaa sinäkin puhut. Enkä minä mitään pelkää, sinä sen sijaan näytät tekevän niin, kun tuolla lailla hyssyttelet", sihahdin ja hillitsin himoni laukoa muutaman törkeän haukkumasanan tuota kissaa kohtaan.

//Jää?

Nimi: Auroora

22.08.2018 16:06
Hohdetassu: 26kp!

Karpalopuna: 37kp!

Hurmetassu: 10kp

Pyryviima: 6kp

Urhopentu: 21kp! Onnea oppilaalle! Mestarinasi toimii Karpalopuna.

Lieskasydän: 15kp

Tillitassu: 17kp

Tulihenkäys: 22kp!

Yrttitassu: 15kp

Mahtipentu: 13kp Onnea oppilaalle! Mestarinasi toimii Lovijuova.

Naalitähti: 24kp!

Sulkatassu: 11kp

Nimi: Tillitassu

07.08.2018 13:15
"Pahoittelen, että tässä kävi näin", Naalitähti maukaisi päästyämme takaisin leiriin. "Mutta voit valita: Käy kysymässä Lovijuovaa esittelemään sinulle Varjoklaanin ja Kuolonklaanin kanssa jaettavat rajat tai odota minua siihen saakka, että Aurinko on laskemaisillaan. Valinta on sinun."
Mestariani oli alkanut äkkiä heikottaa ja olimme joutuneet menemään äkkiä leiriin. Naalitähden pitäisi mennä nyt äkkiä parantajan pesälle. Onneksi hän päätti mennä. Päällikön astellessa kohden Ruusupiikin ja Villatassun pesää, hänen kävelynsä näytti oudolle. Pelkäsin jo hänen kaatuvan, mutta hän pääsi sisälle pesään. Sen jälkeen en tiennyt mitä tapahtui, enkä myöskään viitsinyt mennä urkkimaan.
Aloin pohtia Naalitähden minulle antamaa päätöstä. Menisinkö Lovijuovan kanssa Varjoklaanin ja Kuolonklaanin rajalle, vaiko odottaisin Naalitähteä. En ollut koskaan edes tainnut jutella Lovijuovalle, joten en tiennyt yhtään millainen hän olisi. Kaipa hän ihan hyvä olisi, jos kerran Naalitähti päästäisi minut hänen kanssaan tutkimaan reviiriä. Toisaalta, tuntisin Lovijuovan sitten paremmin, joka voisi olla ihan hyvä sitten soturina. Istahdin maahan miettimään.
Lopulta päädyin kuitenkin sitten siihen, että odottaisin Naalitähteä.

"Tillitassu", Ruusupiikin pää kurkisti ulos parantajan pesästä. "Hyvä että olet siinä. Tulehan tänne katsomaan Naalitähteä."
Loikin muutamalla loikalla parantajan pesälle. Aloin jo pohtia oliko Naalitähti kunnossa ja huokaisin helpotuksesta, kun näin valkean mestarini makaamassa pehmeällä sammalvuoteella.
"Hei Naalitähti", tervehdin mestariani. "Miten voit?"

//Naali?

Nimi: Hohdetassu

06.08.2018 14:40
"Häntä ylemmäs", Havuviiksi maukaisi hermostuneena. Olimme harjoittelemassa metsästystä. Sähähdin jotain kelvotonta mestarilleni, joka oli mitä selvimmin menettänyt hermonsa olemattomiin saalistustaitoihini. Tuijotin hiiren kokoista kiveä edessäni, joka oli myös kohteeni. Hiivin vielä pari askelta kunnes asettelin takajalat alleni. Loikkasin kiven päälle ja nostin katseeni mestariini.
"Ihan hyvä. Muista kuitenkin pitää häntäsi ylempänä", Havuviiksi maukui. Nyökkäsin ja lipaisin mustaa käpälääni.
"Voit nyt kokeilla metsästää oikeaa saalista", mestarini naukaisi ja nyökäytti päätään oikealle.
"Jaa kokeilla? Luuletko sinä etten osaa saalistaa?" kivahdin ja jäin tuijottamaan mestariani.
"Näytä minulle", Havuviiksi maukaisi. Hän istahti maahan ja minä höristin korviani kuullakseni jotain saaliseläimen ääniä. Pian kuulinkin suurilla korvillani myyrään rapinan. Pudottauduin alas vaanimisasentoon ja siristin silmiäni nähdäkseni myyrään. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja näin mustan otuksen nakertelemassa jotain siemeniä. Hiivin eteenpäin ja tarkistin vielä tuulen suunnan ja liikuin hieman oikeaan. Ponnistin ilmaan ja iskin kynteni lihaan. Laskeuduin neljälle käpälälle ja puraisin vielä tappupuraisun myyrään niskaan.
"Hienoa työtä, Hohdetassu", Havuviiksi maukaisi ja nousi pystyyn. Tassuttelin mestarini luokse halveksuva sävy silmissäni.
"Voimme mennä leiriin", mestarini naukaisi ja kääntyi huokaisten itsekseen. Lähdin kävelemään ajatuksiini vaipuen myyrä suussani kohti leiriä kakkosmestarini perässä. Jäälilja oli ehdottomasti parempi mestari. Saalistus oli turha taito. Jos voisi kouluttaa vaikkapa erikseen saalistajia niin, että lahjakkaitten taistelijoiden ei tarvitsisi tuhlata aikaansa ja energiaansa saalistamiseen. Juuri nyt minulla oli nälkä. Tälläkin hetkellä voisin olla syömässä tai lepäämässä öisiä harjoituksiani kuolonklaanilaismestarini kanssa.

Hetken päästä saavuimme leiriin ja Havuviiksi kääntyi minuun päin.
"Saat loppupäivän vapaata. Mene ja ota jotain syömistä", mestari maukui pitkän hiljaisuuden jälkeen. Nyökkäsin ja kävin vaihtamassa myyräni mustarastaaseen. Iskin hampaani pulskaan mustaan lintuun ja suljin silmäni nautinnollisesti lihan makean ja aromikkaan maun levitessä suuhuni. Söin mustarastaani ja kävin viemässä luut ja höyhenet leirin ulkopuolelle. Tassuttelin makuusijaani, monttua puskan reunassa, kohti. Astelin makuusijalleni ja asetuin makuulle. Laskin pääni etukäpälien päälle ja suljin silmäni innoissani tulevasta harjoitustuokiosta. Pitäisin pienet torkut ennen kuin lähtisin muiden nukkuessa tapaamaan salaista, kuolonklaanilaista mestariani. Kuvittelin silmiini likaisenvalkean, liekehtivän jäänsinisillä silmillä varustetun mestarini Jääliljan. Hän oli toki hieno kissa ja minun yöllinen mestarini, mutta vihollinen hän oli silti ainakin jossain määrin.

Nimi: Karpalopuna

06.08.2018 12:07
Seurasin kiinnostuneena Urhopennun etenemistä. Hän hiipi eteenpäin viikset vipattaen ja siniharmaat silmät keskittyneiksi viiruiksi kaventuneina. Yhtäkkiä kollipennun keskittyminen herpaantui ja hän erehtyi vilkaisemaan sisaruksiinsa. Urhopentu nousi hämillään seisomaan ja kääntyi sitten katsomaan minua. Ilman mitään varoitusta minua kohti syöksähti Urhopennun ainoa sisar, Ylväspentu, joka katsahti veljeensä silmät tyytyväisesti loistaen.
"Liian hidas!" vaaleanharmaa naaras huudahti ja loikkasi häntäni kimppuun kynnet esillä. Irvistin tuntiessani neulanterävien kynsien uppoutuvan nahkaani. Karistin pennun nopeasti pois häntäni kimpusta ja nostin sen ylös Ylväspennun ulottumattomiin. Vaikka naaras oli hädin tuskin kuutta kuuta vanha, hän onnistui jo satuttamaan muita kissoja holtittomalla käytöksellään.
"Ylväspentu et saa käyttää kynsiä!" Urhopentu huusi siskolleen, joka ei ottanut pentuetoverinsa ääntä kuuluviin korviinsa ja keskittyi hyppimään ylhäällä nytkyvää hännänpäätäni kohti. Kellertäväturkkinen kollipentu katsahti minuun voimattoman näköisenä. Ymmärsin hyvinkin, miltä hänestä tuntui.
Juuri kun olin aikeissa kehottaa Ylväspentua palaamaan takaisin Mahtipennun luokse ja Urhopentua koettamaan uudestaan, Hallasydän työntyi sisälle pesään. Tabbykuvioinen naaras katsoi ensin minua ja sitten Hunajaviiksen pentuja, kunnes hän katsahti taas minuun. "Tulin noutamaan sinua metsästyspartioon", hän sanoi ja jatkoi sitten hieman ilkikuriseen sävyyn: "Jos siis vain ehdit."
"Ehdin." Nyökkäsin Hallasydämelle ja käännyin pentujen puoleen. "Minun on nyt mentävä, mutta lupaan tulla taas joku päivä opettamaan teille taisteluliikkeitä, jos haluatte." Sipaisin kevyesti hännälläni Urhopennun korvaa, ennen kuin pujahdin varapäällikön perässä ulos pesästä.

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com