Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Routakukka

05.08.2017 12:31
"Sinä et voi, olen... olen... paha", Kirvamiete kuiskasi. Katsoin kollia hieman hölmistyneenä, kunnes tämä käänsi katseensa pois päin.
"Mitä sinä höpiset? Et sinä mikään paha ole!" naukaisin toivottomasti. Pitikö Kirvamiete sittenkään minusta? Katsoin toivottomana Kirvamietteen selkää. Yritin pidättää kyyneliäni, mutta silti pari kyyneltä vierähti poskelleni. Kirvamietteen sanat tuntuivat kaikuvan ilmassa. Otin askeleen lähemmäs Kirvamietettä.
"Anteeksi. Luulin, että välillämme oli jotain", mau'uin hiljaa ja käänsin katseeni taivaalle. Tajusin, että mustat pilvet olivat peittäneet auringon. Vilkaisin vielä kerran Kirvamietettä ja lähdin sitten tassuttelemaan kohti leiriä hitaasti. Tunsin olevani niin toivoton. Mitäköhän Ruostetähti ajattee nyt minusta? Antaisiko hän edes minun hankkia kumppania? Nyt oli taas niitä hetkiä, jolloin ajattelin, että minun ei olisi edes pitänyt uudelleen syntyä.

//Kirva?

Nimi: Vadelmapentu

04.08.2017 13:41
Kun Tulipentu maukui: "Mitä haluat? En ole tehnyt mitään.", niskakarvani nousivat pystyyn. Luulin aluksi kollipennun sanoneen sen minulle, mutta sitten tajusin, että Tulipentu oli tarkoittanut sanat Hunajaviikselle. Tulipennun silmät olivat jo jonkin aikaa olleet kiinni. Pelkäsikö Tulipentu? Tulipentu, kolli jota olin aina pitänyt klaanin voimakkaimpina ja rohkeimpina pentuina. Säälin tunne valtasi minut. Voi Tulipentu-parkaa! Mietin hetken miltä tuntuisi olla Hunajaviiksi ja lohduttaa säikähtynyttä, kuolleen kissan nähnyttä pentua.
"Saanko mennä katsomaan Vuokkoturkin ruumista?" kysyin Hunajaviikseltä ja Ruusupiikiltä. Ruusupiikki kuitenkin pudisteli päätään lempeästi ja maukui: "Ehkä olisi parasta ettet menisi. Yksi järkyttynyt pentu riittää. Uskon kyllä, että tulet näkemään kuolleita kissoja tulevaisuudessa, vaikket tahtoisikaan."
"Mutta haluan hyvästellä Vuokkoturkin!" parkaisin. Ruusupiikki vain sipaisi hännällään selkääni, vaikkei sanonutkaan mitään. Tiesin kuitenkin etten saisi parantajan päätä kääntymään.
"En edes tiedä miltä Vuokkoturkki näytti!" yritin keksiä jonkun tekosyyn, vaikka tiesin aivan hyvin miltä Vuokkoturkki näytti. Kaunis naarassoturi, joka omisti luonnonvalkean turkin ja lehdenvihreät silmät.
"Luonnonvalkea turkki ja lehdenvihreät silmät", Ruusupiikki vastasi. "Riittääkö nyt?"
"Hmph!" hymähdin, koska en keksinyt enää tekosyitä. Kävelin aivan Tulipennun vierelle, lohdutukseksi sipaisin järkyttyneen kollin poskea.
"Näetkö miten järkyttynyt pesätoverisi on?" Ruusupiikki kysyi.
"Joo", ääneni kuulosti ihan piipitykseltä.
"Niin", Ruusupiikki maukui, "ja yksi järkyttynyt pentu riittää. Ei toista tarvitse."
"Niin kai", huokaisin. Mutta toisaalta, Tulipentu ei ennestään tiennyt Vuokkoturkin kuolemasta. Jos menisin kuolemasta tietoisena katsomaan soturittaren ruumista, ehken järkyttyisi niin paljoa. Päätin kuitenkin asian jättää siihen ja kuiskasin Tulipennun korvaan: "Ei huolta!"

//Tuli? Hunaja?

Nimi: Tulipentu

03.08.2017 19:46
Emoni sanat eivät varsinaisesti helpottaneet oloani mihinkään suuntaan. Olin hiukan kyllästynyt siihen, että minua puhuteltiin joko 'noin nuoreksi', 'pieneksi' tai 'kokemattomaksi pennuksi'. Käänsin silti katseeni hiukan ylemmäs emooni Hunajaviikseen. Hän tahtoi kuitenkin vain auttaa minua. Suljin hetkeksi silmäni ja näin sielunsilmineni Vuokkoturkin elottoman ruumiin taas edessäni. Päästin pienen pentumaisen vinkauksen ja avasin silmäni. Tuntui siltä, että soturin henki olisi jäänyt vainoamaan minua jostakin syystä.
"Mitä haluat? En ole tehnyt mitään", henkäisin hyvin hiljaa säikähtäneenä. En uskaltanut edes katsoa eteeni, sillä pelkäsin Vuokkoturkin ruumiin näkemistä. Joku olisi voinut raahata sen vaikka keskelle pentutarhaa ja pyytänyt näyttämään kuinka näin hänet elottomana.
*Kuinka kukaan muu ei ollut nähnyt häntä? Hän oli ollut varmasti jo pitkään liikkumatta!* ajattelin epätoivoisena. Yritin näyttää muiden kissojen silmissä muultakin kuin pennulta, mutta tämän tapahtuman myötä se ei tulisi koskaan onnistumaan. Kaikki tulisivat pitämään minua pentuna, joka pelkäisi kuolleen soturin hengen piinaavan omaa mieltään vaikka kuinka pitkään. Minun täytyisi päästä tunteesta eroon tavalla tai toisella.

// Hunaja? Vadelma?

Nimi: Vadelmapentu, Tuuliklaani

03.08.2017 14:48
Räpsäytin silmäni auki kuullessani Tulipennun äänen. Kuulin vain sanan 'kuollut'. Tulipentu oli painautunut emoaan Hunajaviikseä vasten.
*Pyhä Tähtiklaani*, ajattelin. *Onko Tulipentu ollut yöllä ulkona. Miksi? Ja oliko joku kuollut?*
Tarkistin hädissäni, että vierelläni nukkuvat Piiskupentu ja Vapaudenlento varmasti nukkuisivat. Molemmat hengittivät tasaiseen tahtiin ja nukkuivat. Niin myös Tulipennun pentuetoverit, Yrttipentu ja Kultapentu. Hyvä kukaan pesätoveri ei ollut kuollut! Nukkuvan Vapaudenlennon häntä oli kietoutunut minun ja Piiskupennun ympärille. Halusin liittyä Tulipennun ja Hunajaviiksen keskusteluun, mutta jos alkaisin puhumaan tässä, voisivat Vapaudenlento ja Piiskupentu herätä. Niinpä varovasti nostin pikkaisen Vapaudenlennon häntää ja pujahdin nopeasti sijaisemon hännän alta. Hurraa! Nyt pois vuoteeltani ja hiivin Tulipennun ja Hunajaviiksen luo.
"Ai kuka on kuollut?" kysyin kuiskaten asettuen kuningattaren ja toisen pennun eteen. Vastaus tuli heti, kun klaanin parantaja Ruusupiikki asteli sisään ja asettui Hunajaviiksen viereen maukuen:
"Vuokkoturkki on kuollut. Tulipentu oli paikalla ja näki hänen ruumiinsa."
*Voi ei!* ajattelin. Hunajaviiksi kuiskasi jotain Tulipennulle. Olivatko he edes huomanneet minua?
"Vaeltaako hän nyt Tähtiklaanissa?" kysyin. Ruusupiikki nyökkäsi lempeästi ja sipaisi hännällään päätäni. Äkkiä minun tuli hirveä sääli Tulipentua. Jospa yrittäisin tehdä kolliin tuttavuutta...

//Tuli? Hunaja?

Nimi: Lepakkoliito

01.08.2017 20:49
Havun lämmin hengitys kasvoillani sai lihakseni rentoutumaan ja pehmeänsilkkisen hännän kietoutuessa oman häntäni ympärille sai kurkussani nousemaan kehräykseen. Harmaaturkki alkoi itsekin kehrätä, kun hieraisin kuonoani tämän poskeen. Rakkaudesta huokuva lämmin pesä tuntui varsin kotoisalta ja mukavalta. Untuvainen peti jalkojemme alla sai polkuanturani kipristelemään, koska en ollut tottunut näin pehmeisiin makuualusiin. Istuin hiljaa miettien Havun vierellä ja pohdin oman päätösteni johtamaa tulevaisuutta. Kysymykset leijuivat silmissäni. Haluanko todella juuri Havun kumppanikseni, vaikka olimmekin jo tuoreita kumppaneita? Haluammeko joskus pentuja? Halveksuvatko muut sitä, että valitsin erakon kumppanikseni? Rankaiseeko Tähtiklaani minua siitä?
"Haluan olla kanssasi ikuisesti", kuiskasin määrätietoisesti samalla itselleni ja Havulle. "En välitä mistään muusta, kunhan vain saan olla kanssani. Se tärkeintä minulle." Kumppanini tuijotti minua tummanvihreillä silmillään ja auringonsäteiden loistaessa niitä vasten, ne näyttivät kauniimmilta kuin koskaan. Olisin voinut tuijottaa häntä iäisyyden verran.
"Minäkin haluan olla kanssasi", pitkäturkki kehräsi lempeästi ja hieroi hellästi poskeaan minun poskeani vasten.
"Pohdittuani tulevaisuuttamme, päähäni välkähti heti yksinkertainen asia kumppaneina ollessamme", aloitin varoen, mutta mahdollisimman varman oloisesti. "A-aimmeko hankkia joskus pentuja?"

//Havu? Ja Leppis ja Havuliini on niin söpöi <'333

Nimi: Jalavamieli

30.07.2017 11:39
"Kiitos mielellään", vastasin kohteliaasti. Emme olleet koskaan mitään ylimipiä ystäviä, mutta voisihan sitä kerran elämässään yrittää olla ystävällinen. Suuntasimme ulos leiristä. Suoraan edessämme kasvoi pitkää ja tuuhea kanervaa. Kynsin nopeasti kekoon runsaasti kanervaa.
"Auttaisitko kantamisessa?" pyysin Toivokuiskeelta. Mitään sanomatta valkoinen tummaraitainen naaras otti osan kanervista leukoihinsa. Aloimme tallustelemaan kohti leiriä. Vilkaisin taivaalle. Aurinko oli jo melkein laskenut puiden taakse. Kiihdytin vauhtia jotta ehtisin ajoissa vartiovuorooni. Ilmassa kulki pienoinen tuulen vire. Se kahisteli kanervoissa, ja suhisi puskissa. Nautin siitä kuinka se kulki turkkini läpi saamatta aikaan ainuttakaan ääntä. Yhtäkkiä leiri ilmestyi eteeni. Murahdin kärsimättömänä ja pinkaisin juoksuun. En halunnut olla se soturi, joka muistetaan ensimmäisestä vartiovuorosta myöhästymisestä.

//Toivo?

Nimi: Hunajaviiksi

29.07.2017 17:29
Heräsin pennun kimakkaan huutoo ja räpyttelin säikähtäneenä silmiäni. Kesti hetken, ennen kuin väsyneet silmäni tarkentuivat pentutarhan hämäryydessä Tulipentuun, joka oli painautunut maata vasten. Nousin makuualusiltani ja jätin Kultapennun ja Yrttipennun nukkumaan, astelin sitten rauhallisesti kohti poikaani.
"Sano minulle, että se oli vain pahaa unta! Emo! Kiltti!"
Nostin punaoranssin kollin hellästi niskanahasta etutassujeni väliin ja istuuduin. Suin pehmeästi pennun turkkia, yrittäen rauhoittaa häntä.
"Ei hätää, Tulipentu, olen tässä... Kenen sinä sanoit nähneesi?" kysyin mahdollisimman tyynesti. Olikohan joku oikeasti kuollut? Tunsin, kuin kivi olisi pudonnut vatsaani ajatellessani, että yksi klaanin kissoista olisi kuollut.
"Näin Vuokkoturkin!" Tulipentu huudahti yhä kauhuissaan, pentu vapisi kauttaaltaan hengittäen tiheästi, tunsin kollin ysädmen sykkivän nopeasti. Asetuin makoilemaan ja hukutin pennun korvat rauhoittaviin nuolaisuihin. Minusta alkoi tuntua, ettei kuolema ollut ollut unta, ja se varmistui, kun Ruusupiikki tuli luokseni. Ystäväni asteli luokseni ja seisahtui viereeni.
"Vuokkoturkki on kuollut. Tulipentu oli paikalla ja näki hänen ruumiinsa."
Katsahdin huolestuneena parantajaa, Tulipentu oli siis todella nähnyt kuolleen kissan. Kissan elottoman ruumiin näkeminen oli täysi-ikäisenäkin karmaisevaa, mutta että pentuna? Nyt ymmärsin, miksi kolli oli niin kamalan järkyttynyt.
"Voi sinua", naukaisin ääni värähtäen, ajatellen, mitä pentu oli joutunut näkemään.
"Kuule.... Vuokkoturkki todella kuoli. Mutta se on ihan normaalia, oli hänen aikansa liittyä Tähtiklaaniin. On vain kamalaa, että näit kuolleen kissan noin nuorena."

//Tuli?

Nimi: Routakukka

29.07.2017 09:18
"Saisinko?" Kirvamiete kuiskasi. Nyökkäsin hymyillen hieman epävarmasti. Kirvamiete silitti hännällään turkkiani. Tuntui siltä, kuin jännitys välillämme oli melkein jo lähtenyt. Kurkustani alkoi kohota tyytyväistä kehräystä. Sillä hetkellä tunsin olevani iloisempi, kuin koskaan. Puskin Kirvamietteen lapaa päälläni. Kuulin hänenkin kehräävän hieman. Olin avaamassa suutani, mutta en saanut vieläkään sanottua mitään. Keräsin rohkeuteni ja avasin suuni uudestaan:
"Minä rakastan sinua", kuiskasin ja katsoin hieman epävarmasti Kirvamietettä. Sain sen vihdoin sanottua ja tunsin olevani nyt vapaampi. En kuullut edelleenkään lintujen laulua, tai edes tuulen ujellusta. Tuntui, että koko nummi olisi vaiennut. Odotin Kirvamietteeen vastausta.

//Kirva? :D

Nimi: Routakukka

28.07.2017 11:47
"Mikään ei tunnu luontevalta kun olen kanssasi, mutta silti haluan olla lähelläsi." Kaikki hiljeni. Katsoin Kirvamietteen sinisiä silmiä sanomattomana. Tätäkö minunkin oli pitänyt yrittää sanoa? Tiesin kyllä, että minulla oli tunteita häntä kohtaan, en vain halunnut myöntää sitä itselleni. Yritin selvitellä ajatuksiani, mutta siitä ei tullut mitään. Mitä minä sanoisin Kirvamietteelle?! Olin avaamassa suutani, mutta sitten en keksinytkään mitään sanottavaa ja suljin suuni. Huokaisin äänettömästi ja mietin, mitä sanoisin. Sitten avasin suuni vastatakseni:
"Minulla on sama juttu. Minulla taitaa olla tunteita sinua kohtaan." Nyt katsoimme toisiamme vain hiljaa, eikä kukaan puhunut mitään. Oli niin hiljaista, tuntui kuin koko nummi olisi hiljennyt. Edes lintujen laulua ei kuulunut.

//Sori ku kesti, en ollu huomannu Kirvan stooria xd Mut Kirva?

Nimi: Tulipentu

27.07.2017 12:57
Aurinko paistoi suoraan silmääni, kun avasin silmäni taas uuteen aamuun. Katselin tyyntä taivasta ylläni. Muutama pilvi leijui sinisellä taivaalla, mutta niillä ei näyttänyt olevan mitään kiirettä mihinkään suuntaan tässä maailmassa. Näytti siltä että ne olisivat vain paikoillansa. Tai sitten olin itse vielä hieman uninen enkä osannut älytä täältä kaukaa maasta niiden liikettä mihinkään suuntaan. Räpäytin silmiäni muutaman kerran, kunnes pystyi ohimennen katsomn aurinkoa tulematta hetkeksi sokeaksi. Päästin ilmoille haukotuksen ja kierähdin kyljelleni. Olin varmaankin pyörinyt yöllä, sillä olin äsken selälläni kasvot kohti taivasta. Nyt kuitenkin olin kierähtänyt kyljelleni, melkein siskoni Yrttipennun päälle. Takajalkani olivat siskoni selän päällä, joten siirsin niitä hitaasti lähemmäs itseäni. En tahtonut herättää häntä vain sen takia, että en älynnyt katsoa ympärilleni. Nyt kuitenkin katsoin ympärilleni, jotta en noustessani talloisi vaikkapa Kultapennun häntää. Ylös noustuani venyttelin hitaasti ja nautinnollisesti. Huomasin takajalkojeni olevan hiukan jumissa. Mietin hetken aikaa viimeisimmän illan tapahtumia. Siten muistin leikkineeni hippaa Kultapennun ja Yrttipennun kanssa. En ollut venytellyt ennen peli, joten jalkani olivat hiukan jumissa. Onnekseni jokaisen venytyksen myötä jalkani alkoivat antaa periksi ja lämmetä ajatukselle uudesta päivästä. Niin, uudestä päivästä puheenollen. Kohotin katseeni taas taivaalle ja tajusin nyt olevan jo auringonhuippu. Hymähdin huvittuneena. Minun ei ollut kyllä tarkoitus nukkua näin pitkään. Mutta se tarkoitti sitä, että emoni hunajaviiksi oli tavanomaisilla päiväunilla yhdessä sisatusteni kanssa. Loikkasin tarmokkaasti paikoillani. Voisin lähteä tutkimaan leiriä! Loikkasin innoissani Kultapennun yli ja astelin pentutarhan suuaukolle. Kuulin kuitenkin pahaenteisen hymähdyksen takaatani. Käännyin katsomaan valkeata melko vanhaa naarasta.
"Hei Vapaudenlento", aloitin viattomasti. Ajattelin pentumaisuuteni ehkä vetoavan Vapaudenlentoon, mutta hän on kyllä hoitanut pentuja jo ikuisuuden. Minusta alkoi tuntua että en saisi juuri nyt minkään laista armoa.
"Mihinkäs sitä ollaan livistämässä?" Vapaudenlento kysyi lempeästi, mutta tunnitin kyllä kireyden kuningataren äänensävyssä. Toisinaan oli rasittavaa olla pentu. Kaikki luulivat, että en pärjäisi leirissä ilman, että joku olisi hengittämässä niskaani. Ja varsinkin sen jälkeen meitä oli vahdittu tarkemmin, kun Sulkatassu - anteeksi Sulkavarjo, oli vienyt meidät pois leiristä. Tuntui kuin joko Hunajaviiksi tai Vapaudenlento olisi kaikkialla. Olisiko heillä olemassa itsestään jotkin haamuversiot, jotka katsoivat nukkuessakin jokaista liikettämme, sillä olisin vaikka voinut vannoa Vapaudenlennon nukkuneen vielä hetki sitten! Vai oliko kuningatarella vain niin hyvä vaisto? Vaistoaisiko hän, kun yksikin pentu haaveilisi poistumisesta pentutarhalta? Ei voi olla, se olisi jo outoa.
"Tahdon käydä tervehtimässä isääni", maukaisin vilpittömästi. En uskonut Vapaudenlennon pitävän sitä tarpeeksi hyvänä syynä antaa minun poistua pesästä.
"Isäsi on juuri nyt metsästyspartiossa, joten se ei onnistu", Vapaudenlento maukaisi. Tuhahdin. Epäilyni olivat osoittautuneet oikeiksi.
"Sinun täytyy keksiä paljon parempi syy, jotta saat minulta luvan poistua tältä pesältä. Menehän nyt takaisin nukkumaan", Vapaudenlento paasasi. Pyöräytin nopeasti silmiäni ja palasin emoni läheisyyteen. Käperryin kerälle ja esitin nukkuvani edes hetken aikaa.

Tarkkailin aina vähän väliä oliko Vapaudenlento mennyt jo itse nukkumaan. Minusta alkoi tuntua siltä, että kuningatar ei nukkuisi koskaan. Hän onnistuisi elämään ilman untakin. Vapaudenlenyo käpertyi kyllä takaisin Vadelmapennun ja Piiskupennun läheisyyteen, mutta ei sulkenut silmiään hetkeksikään. Vasta kun olin pitänyt ikuisuuden ajan silmiäni kiinni ja vaihtanut mukamas unissani asentoa, kuulin tasaista tuhinaa pesän perältä. Vapaudenlento oli vihdoinkin kukahtanut. Olisi voinut loikata heti pystyyn ja sännätä pois leiristä, mutta päätin varmistaa että kuningatar varmasti nukkui. Pidin vihreitä silmiäni auki ja tarkkailin Vapaudenlentoa. Kuningatar vaihtoi kylkeään siis, että hänen selkänsä oli minua kohden. Siinä tuli merkkini. Nousin varovasti ylös ja astelin ulos pentutarhalta mitään lupia pyytämättä. Uskalsin hengittää kunnolla vasta pesän ulkopuolella. Suuntasin kohti sitä paikkaa, jossa Tuuliklaanin soturit tapasivat nukkua. Olin varma siitä, että löytäisin isäni Naaliturkin sieltä. Hänen oli jo pakko olla palannut metsästysretkeltään. Paikalla ei ollut kuitenkaan yhtäkään valkoista kollia, jolla oli mustat tassut ja korvan taustat. Hymähdin pettyneenä. Paikalla oli vain oranssi kolli tummemmilla raidoilla, aivan kuin minä ilman valkeaa tassua, vaaleanharmaa naaras, valkea kolli harmailla raidoilla sekä valkea naaras. Tunnistin kissoista ainoastaan valkean kollin harmailla raidoilla. Hän oli isäni ystävä Liskoloikka. Muistin etäisesti myös valkoisen naaraan nimeksi Vuokkoturkin. Katsoin rauhassa kuinka neljän kissan kyljet kohoilivat. Sitten huomasin jotakin epäilyttävää. Katsoin Vuokkoturkki tarkemmin ja tajusin, että naaras eedes hengittänyt. Astelin lähemmäs Vuokkoturkkia ja kosketitätä nenälläni. Valkea naaras oli kylmä ja eloton. Säpsähdin taaksepäin ja katsoin kissa järkyttyneenä. Oliko naaras kuollut? Ei, ei hän voinut olla! Otin jalat alleni ja juoksin suoraan parantajan pesälle. Pesän suuaukolla oli vastassa valkea naaras, jolla oli kellanpunainen laikku kehossaan sekä vihreät silmät. Hän oli parantajamme Ruusupiikki. Kissa, jonka oppilaaksi Kultapentu tahtoisi.
"Mikä hätänä Tulipentu. Näytät siltä kuin olisit nähnyt aaveen?" Ruusupiikki kysyi lempeästi.
"Vuokkoturkki on kylmä ja eloton! Hän ei hengitä!" parkaisin suoraan kasten parantajan kasvoja. En löytänyt hyviä sanoja kertomaan tilannetta, mutta selitin kuinka lähdin etsimään Naaliturkkia. Selitin, kuinka näin Liskoloikan, Vuokkoturkin ja ne kaksi muuta kissaa.
"Mene takaisin pentutarhalle. Minä hoidan tämän. Tulen katsomaan sinua vielä myöhemmin tänään", Ruusupiikki maukui. En ymmärtänyt shokissa mitä minun olisi pitänyt tehdä. Normaalisti olisi väittänyt vastaan ja tehnyt jotakin päätöntä, mutta nyt minun oli pakko totella. Vuokkoturkin eloton kuvajainen painoin mieltäni liian raskaasti. Juoksin mahdollisimman nopeasti takaisin pentutarhalle herättämään emoni.
"Hunajaviiksi" huusin ja tökin emoani. Vapisin kauttaaltani. Olin paniikissa.
"Vuokkoturkki on kuollut!" maukaisin häristen. Juoksin koko ajan paikasta toiseen, sillä minua vaivasi tämä todella pahasti.
"Min-minä näin kuolleen kissan!" huusin kauhuissani. Painauduin maata vasten ja peitin silmäni tassuillani.
"Sano minulle, että se oli vain pahaa unta! Emo! Kiltti!"

// Hunaja? Joo, Tuli meni paniikkiin

Nimi: Naaliturkki

26.07.2017 10:06
Totta puhuen yllätyin siitä, että Surmaviilto lähti kanssamme metsälle. Tiesin hyvin tarkkaan sen, että entinen oppilaani ei pitänyt metsästämisestä. Muistan vieläkin hyvin yhden koulutuskerran. Surmaviilto olisi mielemmin harjoitellut taistelemista kuin metsästystä. Se oli osittain ihailtavaa, mutta osittain harmillista. Olisi hyvä saada klaaniin monitaitoisia kissoja, mutta karu totuus joko tai. Kissoja on kahdenlaisia; metsästäjiä ja taistelijoita. Harvoin törmää kissaan, joka osaisi molemmat taidot hyvin. Nyt kun mietin tarkemmin Surmaviillon koulutusta niin en oikein käsitä kuinka hänestä tuli lopulta parempi taistelemisessa. Itse olin parempi metsästämisessä. Mutta ehkä kyse oli rakenteesta ja tekniikasta. Huomasin Surmaviillon lähteneen omille teillään. En yhtään ihmetellyt asiaa. Luultavasti hän vain ei tahtonut seurata sivusta kuinka oppilas metsästäisi. Hän taisi kaivata hiukan toimintaa. Nostin päätäni hieman ylemmäs haistaakseeni jotakin. Kuonooni leijaili jäniksen tuoksu, mutta se tuli juuri siitä suunnasta mihin Surmaviilto oli lähtenyt.
*Hyvin tehty Surmaviilto*, ajattelin pääni sisällä. Vaikka entinen oppilaani oli taistelija, uskoin vahvasti että hän saisi kyllä tämän yksilön kiinni jos jaksaisi yrittää. Käänsin katseeni Närhitassuun, joka haisteli innoissansa ilmaa.
"Haistatko mitään?" kysyin oppilaaltani ja astelin lähemmäs. Närhitassun viikset väpättivät tuulessa innoissaan. Hän oli varmasti haistanut jotakin.

// Närhi? Surma?

Nimi: Tunturitassu

25.07.2017 20:45
Katselin surullisena veljeni ja Pyryviiman perään. Huokaisin ja pudistelin päätäni. Olin ollut aivan varma, että olisin saanut soturinimeni ennen Sulkavarjoa, tai korkeintaan samaan aikaan. Mutta että hän sai nimensä jo? Enkö työskennellyt tarpeeksi? Olinko huono oppilas? Mitä minä tein väärin? Suuttumus kasvoi sisälläni. En ollut vihainen Sulkavarjolle, vaan itselleni saamattomuudestani. Hiutaleturkki näytti puuhailevan jotakin tärkeätä, joten suuntasin ulos leiristä yksin, mutta lähdin vastakkaiseen suuntaan siitä, mihin Sulkavarjo Pyryviiman kanssa oli lähtenyt. Suuntasin kivikkoiseen notkoon, sinne, missä olimme joskus mestarini kanssa harjoitelleet. Lähdin juoksemaan notkon suuntaan. Yleensä juokseminen sai mieleni selkeytymään, ja niin se teki nytkin. Ohi vilistävät maisemat, turkilla viuhuva tuuli, maata iskevät tassut. Nautin juoksemisesta. Se oli vapauttavaa. Juostessa voi keskittyä vain itse liikkeeseen, eteenpäin kiitämiseen. Aloin hidastaa vauhtia notkon nähdessäni. Sen kivikkoiset reunat näkyivät suhteeellisen kauas, mutta oli parempi hidastaa ajoissa- vaikka reunalta pohjalle ei ollut pitkä pudotus, eikä rinne ollut kovin jyrkkä, mutta se oli täynnä teräviä, maasta esiin pistäviä kiviä. Hyppäsin yhdelle suhteellisen tasaiselle kivelle. Hyppelin sateen jäljiltä liukkaalta ja kylmältä kiveltä toiselle, varoen teräviä kiviä ja ohi astumista. Kun ajattelin olevani tarpeeksi lähellä toista reunaa, kyyristyin ja loikkasin. Loikkani oli kuitenkin liian lyhyt, ja päädyin notkon pohjalle pienen kierintämatkan ja muutaman auts- huudahduksen jälkeen. Puuskahdin, ja nousin ylös. Hyvin toimittu, Tunturitassu, oikein hyvin. Hienoa. Kömmin loppumatkan ylös, vaikka lapaani sattuikin. Siinä oli haava, ja se vuosi pienesti verta. Ei kuitenkaan niin paljoa, että se häiritsisi. Huokaisin ja vääntäydyin ylös, kuivuneen ruohon sekaan. Aloin nyhtää siitä mahdollisimman pitkiä korsia, ja kun olin saanut aikaan mielestäni tarpeeksi kasaan, aloin pyöritellä, solmia ja punoa niistä palloa. Kun olin saanut aikaan... Epämääräisen kasan, joka pysyi suhteellisen hyvin kasassa, törkkäsin sen yhden terävän kiven nokkaan ja asetuin valitsemalleni lähtöpaikalle, tasaiselle kivelelle rinteeseen. Tarkoitukseni oli juosta kuoppa ympäri, loikata alas sen pohjalle, juosta pallon luokse ja läimäistä se alas ja napata mahdollisimman nopeasti. Kyyristyin valmiina ponkaisemaan eteenpäin. Kolme, kaksi, yksi.. Nyt! Loikkasin eteenpäin, asettelin tassujani nopeasti ja varmasti ennalta suunniteltuihin paikkoihin, varoin osumasta liikkuviin kiviin. Loikin ketterästi sinne tänne, ja lähestyin nopeasti kohdettani. Loikkasin kivikon pohjalle ja lähdin kipuamaan terävien kivien peittämää rinnettä ylös. Kaksi askelta. Läimäisin palleroa ja se lensi hienossa kaaressa toiselle rinteelle. Loikkasin sen perään, mutta kompastuin omiin tassuihini. Lennähdin kivikon pohjalle ja löin pääni kiveen. Voihkaisin kuuluvasti. Hetken aijan näin pelkästään tähtiä. Näköni selventyessä pahoinvointi iski. Mieleni teki yökätä siihen paikkaan, mutta en aikonut. Nousin vaivalloisesti ylös ja horjahtelin maailman huojuessa ylös kivikosta. Ei mennyt ihan suunnitellusti. Suoraan kävely oli vaikeaa, kun näkökenttäni kallisteli puolelta toiselle. Päätäni särki vietävästi. Parasta palata leiriin. Hyvä nyt tajuta hei, ajattelin. Olo oli erittäin sekava. Hetken horjunnan ja muutaman melkein kaatumisen jälkeen olin leirissä. Näköni oli parempi, ja olo noin niinkun muutenkin. Tassutin suoraan parantajan pesään.
"Haloo?" naukaisin kysyvästi sammaltaen. Ihmeellisen hankalaa tämä puhuminen. Enpä ole ennen huomannut. Hih. Ruusupiikki tassutti luokseni.
"Tunturitassu? Oletko kunnossa?" valkea naaras kysyi hiukan huolestuneen kuuloisena.
"Joo, muuten vaan poikkesin täällä", naurahdin. "Ei, löin pääni. Sattuu, ja on huono olo." Ruusupiikki nyökkäsi ja lähti hakemaan jotain tarvikkeita. Istahdin alas odottamaan, mutta sillä sekunnilla,mkun takapuoleni koski maata, parantaja tuli takaisin suussaan yrttejä ja nousin takaisin seisomaan.
"Tässä, syö nämä ja jää tänne lepäämään", hän naukaisi, "tutkin sinut kohta." Nyökkösin ja irvistäen nappasin yrtit suuhuni, jonka jälkeen tassutin pedille, joka oli yhdellä seinustalla.

//Motitaso jossain pilvissä, mut ei inspiä :< joku seuraks?

Nimi: Sulkavarjo

25.07.2017 18:24
"Muistan oman nimitykseni kuin eilisen päivän", kolli naukui ja hymyili hieman surullisena.
"No mitäs eilen tapahtui?" Kysyin hieman katkerana ja hymyilin vitsikkäästi. Kolli katsoi minuun eikä vastannut kysymykseeni. Hän ei selvästikään ymmärtänyt huumoriani. Kellertävä kolli hautasi pari ylijäänyttä luuta ja venytteli.
"Lähdetkö kanssani metsälle?" Pyryviima naukaisi ja oli jo lähtemässä.
"No mikäettei", vastasin ja verryttelin takajalkani venyttäen ne pitkiksi. Lähdin tassuttelemaan vanhemman soturin perässä. Metsästyksestä en ole itse ikinä pitänyt eikä se ole mielestäni kaikille tarpeellista. Jos jotkut eivät vaan metsästäisi niin eikö se olisi tasaisempaa. Jotkut hoitaisivat partiot ja toiset hoitaisivat metsästyksen.
"Mihin me menemme?" Kysyin kiinnostuneena. Täällä puolella reviiriä en olekaan käynyt ennen,
"Noh, kohtapa näät!"kolli naukui ja jatkoimme matkaa vielä pitkään.

//Pyry? Outo ja aika tönkkö

Nimi: Pyryviima

25.07.2017 18:04
Olin tuoresaaliskasalla aterioimassa, päästäinen oli kohta syöty. Tänään oli pidetty Sulkatassun soturimenot ja hän oli nykyään Sulkavarjo. Ajattelin, että voisin tutustua häneen. En ollut koskaan kovin hyvin tutustunut klaanitovereihini mutta kyllä minä heille saatoin jutella. Hetken päästä huomasin naaraan saapuvan leiriin metsästyspartion mukana ja tassutin hänen luokseen.
"Hei", naukaisin ja hymyilin ystävällisesti. "Miltä tuntuu olla soturi?"
Istahdin aloilleni ja kietaisin hännän käpälieni ympäri. Oli se kai mukavampi tutustua uusiin kissoihin kuin jättää tutustumatta ja katua sitä sitten vanhana ja raihnaisena klaaninvanhimpien pesässä.
"Muistan oman nimitykseni kuin eilisen päivän." Hymyilin haikeasti.

//Sulka? Tulipas outo..

Nimi: Sulkatassu/varjo

25.07.2017 16:30
Viimeisestä soturi harjoituksestano on jo aikaa, enkä edes muista mitä teimme. Se ärsyttävä Routakukka pyöri vain Kirvamietteen kanssa. Nyt tarvitsisin jotain vaihtelua elämääni. Tämä parantajan kanssa jankuttaminen oli ihan yhtä ärsyttävää. Minä ja Tunturitassu olimme lyöneet vetoa keskenämme siitä että kummasta tulee ensin soturi ja olin melkein varma että hänestä, sillä hän sentään saa kunnollista opetusta. Yhtäkkiä näin Liitotähden tulevan luokseni. Sukaisin rintaani ja ryhdistäydyin hieman
"Mitä asiaa?" Kysyin yrittäen olla mahdollisimman kohtelias.
"Jos sinut nimitettäisiin lähiaikana soturiksi, olisitko valmis siihen?" Päälikkö kysyi.
"Tottakai olisin!" Vastasin, mutta pidin innostuksen täysin sisälläni. Luulisin että tämä olisi vain kysymys jonka päälikkö kysyy aina ennen kuin nimitys tehdään, välittämättä siitä kuinka kauan nimitykseen menisi. Sitten huomasin Liitotähden nousevan puhumaan ja kutsui kaikki koolle.
"Minä, Liitotähti, Tuuliklaanin päälikkö päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Sulkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?" päälikkö naukui ja kun olin astunut esiin vastasin varmalla ja soturimaisella äänensävyllä.
"Lupaan!" Vastasin varmasti enkä epäröinyt puhuessani.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Sulkavarjona. Tähtiklaani kunnioittaa taitojasi ja tietojasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi!" Liitotähti naukui ylpeästi. Samalla kun klaanin kissat hurrasivat, Liitotähti hyppäsi luokseni ja kosketti kuonollansa minua päälakeen. Nuolaisin vastaukseksi päälikön lapaa. Tunturitassu tassutteli luokseni ja nuolaisi minua poiskelle.
"Onnea soturille!" Hän naukui ja hymyili iloisena.
"Sinustakin tulee aivan pian soturi! Olen varma siitä!" Nau'uin ja hymyilin takaisin.

//Joku jos haluu?

Nimi: Vadelmapentu

25.07.2017 15:09
"Piiskupentu oikeasti," huokaisin. "Tämä ei ole hyvä ajatus. Jos joku näkee meidät täällä, tasantarkkaan saamme jonkun rangaistuksen ja huonon maineen Tuuliklaanissa."
"Kuinka niin huonon maineen?" Piiskupentu tivasi. "No kuules Vadelmapentu, onko mielestäsi Vapaudenlennolla huono maine?"
"Ei, kuinka niin?" kysyin.
"Muistatko kun hän kertoi itse pentuna ollessaan karanneen leiristä?" Piiskupentu kysyi. Nyökkäsin. Muistin kyllä hyvin. Piiskupentu jatkoi: "No hyvä! Ja Vapaudenlennollahan on todella hyvä maine siitäkin huolimatta."
"Mutta siitä on ikuisuus, kun hän oli pentu!" huudahdin. "Sen takia hänellä on niin hyvä maine. Sitäpaitsi hän on ollut tosi kauan kuningattarena, joten hänellä on kokemusta ja hyviä neuvoja nuoremmille."
Piiskupentu huokaisi ja alkoi taas irvailla: "Vai et sinä uskalla olla täällä reviirillä. Mene vain leiriin takaisin, senkin arkajalka."
Karvani nousivat pystyyn, mutta tasoitin ne. Ei viitsisi nyt tapella.
"Anteeksi," Piiskupentu laski päänsä. "Olet sinä rohkea."
Hymyilin ja sipaisin rakkaan veljeni häntää pörröisellä hännälläni maukuen: "Kiitos."
"Eipä mitään," Piiskupentu hymyili. "Hei, mennään tuonne pusikkoon. Haistan jäniksen tuoksun."
Tuo pinkaisi läheiseen karhunvatukkapuskaan. Hymyillen menin tuon perään. Pensaan jälkeen tuli jokin puu. Niitä ei kuulemma hirveästi ole täällä Tuuliklaanin reviirillä. Piilouduimme puun taakse ja näimme puun toisella puolella ison jäniksen. Äkkiä kuului rasahdus. Pensaasta astui esiin ruskea hahmo. Tuo tuijotti minua ja Piiskupentua sinisillä silmillään. Tunnistimme sen Puuturkiksi.
"Voi ei," Piiskupentu kuiskasi minulle. "Olisimme menneet piiloon."
"Mitäs te täällä teette?" Puuturkki kivahti. "Vadelmapentu ja Piiskupentu."
Puuturkin takaa esiin tulivat myös Liskoloikka, tuon oppilas Maatassu, sekä Hiirikorva.
"A-anteeksi," piipitin ja kyyristyin niin pieneksi kuin osasin. "Emme tajunneet että aamupartio tulee näin varhain."
"No sillähän ei ole mitään väliä," Liskoloikka ärähti. "Ette joka tapauksessa olisi saaneet lähteä leiristä."
"Se oli Piiskupennun idea," yritin, mutta kukaan ei ilmeisesti kuullut. Hiirikorva vain tarttui minua niskanahasta ja Liskoloikka Piiskupentua.
"Nyt keskeytyi metsästyspartio," Puuturkki huokaisi. "Eikö Vapaudenlento huomannut lähtöänne. Tai edes Hunajaviiksi?"
"Ei," pudistin päätäni. "Kaikki nukkuivat."
"Miten pääsitte ulos?" Maatassu kysyi. "Ukkosraitakin oli ihan tunnelin vieressä."
"Karhunvatukkapensaassa oli aukko," huokaisin.

Hiirikorva ja Liskoloikka pudottivat minut ja Piiskupennun vuoteellaan makaavan Vapaudenlennon eteen.
"Sinä taidat tuntea nämä kaksi uteliasta seikkailijaa?" Liskoloikka kysyi.
"Taidan," Vapaudenlento hymähti. "Piiskupentu ja Vadelmapentu! Missä te olette olleet?"
"Reviirillä," huokaisin. "Anteeksi, mutta Piiskupentu pakotti minut. En kuulemma olisi oikea soturi jos olisin jäänyt leiriin."
"Reviirillä!" Vapaudenlento huudahti. "Miten ihmeessä? Ja Vadelmapentu, olisit jäänyt tänne. Oikea soturi on sellainen, joka ajattelee järkevästi ja jää leiriin pentuaikanaan. Sitäpaitsi, ette te ole mitään sotureita vielä."
"Joo anteeksi," huokaisin. "Ethän kerro Liitotähdelle?"
"Hyvä on, en kerro," Vapaudenlento kivahti. "Mutta rangaistuksen te kyllä saatte. Te joudutte olemaan kaksi päivää tässä pentutarhassa. Ei edes leirin aukiolle. Mitä te oikein edes ajattelitte? Mitä jos olisitte joutuneet vastaan ketun kanssa."
"Sitä minä yritinkin sanoa Piiskupennulle," huokaisin. Vapaudenlento vain tuhahti. Äkkiä minua alkoi väsyttää aivan hirveästi. Painauduin Vapaudenlentoa vasten ja nukahdin heti.

Nimi: Surmaviilto

25.07.2017 13:48
Loikoilin mukavan aurinkoisella paikalla.
"Surmaviilto!" viereeni tullut Naaliturkki maukaisi melko äänekkäästi. Käänsin katseeni entiseen mestariini. Naaliturkin mukana oli Närhitassu, hänen uusi oppilaansa, jolle en juurikaan suonut huomiotani. Närhitassuhan oli vain oppilas.
"Pääset kanssamme metsästyspartioon. Tai joudut, kuinka sen tahdot itse ilmaistakaan", Naaliturkki sanoi minulle. Pari silmänräpäystä katsoin Naaliturkkia epäuskoisena. Täytyihän hänen tietää, etten koskaan ollut juurikaan pitänyt metsästyksestä.
"Olkoon", totesin sitten ja nousin seisomaan. Suuntasimme leirin sisäänkäynnille ja siitä ulos. Raotin suutani ja haistoin ilmaa. Jos kerran täytyi metsästää, tekisin sen hyvin. Hetken kuluttua haistoin jäniksen tutun hajun. Lähdin hiipimään hajun perässä ja näin pian pienen, kituvan pensaan alla jäniksen. Jänis oli pulska. Kyyristyin matalaksi ja hiivin eteenpäin. Olin tuulen alla, eikä jänis huomannut minua. Loikkasin jänistä kohti. Jänis huomasi minut ja kääntyi pakoon. Juoksin sen perässä pari pitkää loikkaa ja iskin hampaani sen niskaan. Puristin ja mursin saaliin niskan helposti. Jänis valahti veltoksi hampaissani. Kaivoin kuopan, johon laitoin jäniksen piiloon odottamaan. Peitin vielä kuopan ja menin katsomaan, olivatko muut saaneet jo jotain.

//Naali? Närhi?

Nimi: Kuura

25.07.2017 12:46
Hunajaviiksi: 7

Ilotassu: 15kp -

Lepakkoliito: 59kp! -

Jalavamieli: 5kp -

Toivokuiske: 5kp -

Kultapentu: 7kp -

Tunturitassu: 16kp -

Sulkatassu: 59kp! -

Tulipentu: 20kp! -

Yrttipentu: 4kp -

Vadelmapentu: 12kp -

Ruokoturkki: 11kp -
Surmaviilto: 3kp -

Pyryviima: 3kp -

Naaliturkki: 17kp -

Nimi: Sulkatassu

24.07.2017 14:34
Tunturitassu juoksi leiriin hikipäissään. Ilta oli jo saapumassa ja naaras oli aivan hiessä.
"Mitä asiasi oikein koskeen kuin noin kiire oli!" Naukaisin ja vitsailin himan. Naaraan hymy hyytyi.
"Uskotko sinä todella Pimeyden metsään!" Tunturitassu naukaisi ja näytti huolestuneelta. Isämme uskoi täysin Pimeyden metsään. Minä en ikinä uskonut emomme tarinaan Tähtiklaanista ja menin aina isäni kanssa kaksin juttelemaan siitä. Siis niin pitkään kun hän oli elossa. Kun isä kuoli, niin emoni aloitti kaikki Tähtiklaanihöpinät. Minä en kääntynyt niihin ja siskoni yritti ja jopa melkein onnistui.
"Minä tiedän että sinä olet elätellyt uskoa että uskoisin Tähtiklaaniin, mutta sellaiset pentutarinat eivät uppoa minuun", maukaisin hiljaa ja katsoin naaraaseen. Hän läimäytti minua kova naamaan melkein itku kurkussa ja kääntyi pois. Hymähdin itsekseni ja menin pienille päiväunille.

Nimi: Tunturitassu

24.07.2017 13:03
Juoksin täyttä päätä ulos leiristä. Mitä ihmettä Sulkatassu oikein ajatteli? Alkoi yhtäkkiä kyselemään ihan outoja siitä, uskoinko Pimeyden metsään. Ei, en todellakaan uskonut! Puistatti pelkkä ajatuskin siitä pimeästä, sumuisesta ja suoraan sanottuna ällöttävästä paikasta. Tai no, sellaista olin kuullut. Enhän minä oikeasti tiennyt, millaista siellä oli. Mutta mitä Sulkatassu oikein ajoi takaa? Aikoiko hän kitkeä kaikki Pimeyden metsään uskovat surkimukset pois klaanistamme? Vai.. Vai oliko hän itse yksi niistä kurjista, pimeyden syövyttämistä pahuuden ilmentymistä? Ei, sellaista en voisi hyväksyä. Vaikka... Eihän Pimeyden metsään uskominen tekisi hänestä automaattisesti pahaa? Sehän oli kuitenkin vain paikka..? Pudistelin päätäni ja huokaisin. Miski ajattelin tällaista? En todellakaan tiennyt. Pysähdyin pian huomatessani, että olin juossut melkein löyhkäävälle ukkospolulle saakka. Näin sen mustan, kuumuutta hehkuvan ja väreilevän jo pinnan selvästi. Minun ei todellakaan pitäisi olla täällä. Aluksi ajattelin palata leiriin, mutta kun nyt jo kerran täällä oltiin, niin miksikäs en vaikka tehnyt jotain hyödyllistä ja metsästänyt? Vaikka olikin viherlehti, ei se tarkoittanut sitä, että voisin vain laiskotella, kun muut soturit ja oppilaat hoitavat ruuanhankinnan. Huokasin, ja käännähdin ympäri. Ei täältä ukkospolun lemusta löytäisi puolikuollutta kettuakaan. Lähdin jolkottelemaan laiskasti takaisin leiriä kohti, mutta kun pääsin pois siitä hirveästä katkusta, pysähdyin maistelemaan ilmaa. Pilviä oli kerääntynyt taivaalle, ja ilma oli kostea. Pian alkaisi luultavasti sataa. Oli oltava nopea, jos aioin viedä leiriin mitään. Tai no, varmaan jänikset liikkuisivat sateellakin, mutta minä en haistaisi niitä kovin hyvin, ja sen lisäksi märkä kani maistui pahalta. Ainakin minun mielestäni. Paikalla, missä seisoin, oli kyllä ollut jänis, mutta paljon aikaa sitten, ja sen lisäksi sen hajujäljen päällä kulki jonkun meidän klaanilaisemme haju. Kun en tältä paikalta haistanut mitään muuta, päätin siirtyä toiseen paikkaan. Tassutin rauhallista tahtia nelipuiden suuntaista rajaa kohti, suu hiukan raollaan, valmiina tunnistamaan heikoimmankin hajun ilmasta. Eipä minun kovin kauaa tarvinnutkaan kävellä, kun kuonooni leijaili kanin tuoksu. Tassuttelin hajun lähteen suuntaan, varmistaen, että olen tuuklen alapuolella. Pian näinkinm jo kanin- tai oikeammin kanit. Niitä oli kolme- ilomeisesti yksi pentu ja kaksi aikuista. Päätin lähteä pennun perään, sillä luultavasti se olisi hitain, ja ehkä jonpikumpi vahnemmista yrittäisi puolustaa sitä. Näin olin nähnyt ainakin joidenkin lintujen tekevän. Kyyristyin matalaksi, ja aloin hiipiä mahdollisimman hiljaa kolmikkoa kohti. Ne mussuttivat ruohoa tyytyväisen näköisinä. Metsästäjän vaistoni alkoivat pikkuhiljaa herätä- sydämeni löi tiheämmin, korvani olivat suuntautuneet suoraan eteenpäin ja kaikki aistini terävimmillään. Jokaisella askeleella lihaksiani syyhytti halu lähteä kolmen saaliseläimen perään heti, mutta tiesin sen olevan liian aikaista. Kynteni liukuivat ulos suojasta, valmiina iskemään avuttomien eläinten nahkan. Vielä vähän. Vielä ihan pikkuisen matkaa. Suuni vääntyi auttamattakin hymyyn. Onnettoman tyhmät elikot eivät olleet viekläkään huomanneet minua. Aivan pian voisin loikata niiden kimppuun... Nyt! Loikkasin yhdellä valtavalla loikalla pienimmän kanin kimppuun. Se yritti juosta pakoon, mutta iskin kynteni sen takapuoleen. Se päästi avuttoman vinkaisun, enkä voinut vastustaa kiusausta, vaan heitin sen ilmaan. Se inisi avuttomana, kun koppasin sen suuhuni. Ravistin hurjasti, ja pudotin sen maahan. Se yritti jälleen nousta ja pötkiä pakoon, muttei ehtinyt, kun olin jo napannut sen korvasta kynsilläni kiinni. Virnistin itsekseni. Metsästäjä sisälläni oli hereilä ja halusi tappaa, enkä voinut vastustaa. Heitin avuttoman eläimen ilmaan ja nappasin kiinni suoraan kurkusta, painoin hampaani syvälle ja ravistelin. Otus oli veltto, kun lopetin. Pyysin mielessäni anteeksi käytöstäni, sillä saalis oli tarkoitetu syötäväksi, ei leikkikaluksi. Huokaisin. Ennustukseni kahden suuremman jäniksen jäämisestä ei ollut toteutunut. Päätin lähteä leiriin. Olin rauhoittunut jo tarpeeksi, jahdin huuma oli mennyt ohi. Lähdin jolkottelemaan hiukan laiskasti takaisinpäin. Tassuttelin kohti kuoppaan tehtyä leiriä, ja laskeuduin sne hioekkaista rinnettä alas. Vein saaliini melko täynnä olevaan saaliskasaan, ja suuntasin Sulkatassun luokse. Ajattelin kysyä siitä uskoasiasta.

//Sulka, Tuli?

Nimi: Sulkatassu

24.07.2017 10:53
"Miksi olet niin kiinnostunut Kuolonklaanista?" Kysyi pentu minulta. Tulipentu oli rohkea. Hän ei pelännyt vastustaa sanojani, vaan uskalsi kertoa oman mielipiteensä ja siitä minä pidin. Vaikka hän ei uskonutkaan Pimeyden metsään, uskalsi hän kertoa mielipiteensä minun kuullen joka oli minulle uutta. Mietin hetkisen mitä vastaisin tulipennun kysymykseen. Syitä oli monta miksi olin siitä kiinnostunut.
"No ainakin kissat siellä ovat rohkeita eivätkä pelkää, he ovat itsevarmempia kuin muut klaanit", naukaisin.
"No ymmärrän minä sinuakin, mutta minä en nää Kuolonklaanissa mitään sen kummempaa, sitä paitsi jos sinä pyrkisit itse Kuolonklaaniin, niin mitä luulet, hyväksyisivätkö he sinua koskaan?" Pentu naukui. Hän oli viisas, myöntäen jopa viisaampi kuin minä. Minua alkoi ehkä hieman nolottaa pennun viisaus. Mietin hetken kollin viisaita sanoja ja vastasin sitten.
"Olet oikeassa Tulipentu, minua ei hyväksyttäisi Kuolonklaanilaiseksi koskaan", vastasin ja katsoin pentuun päätin antaa periksi.
"Sinä saat uskoa mihin haluat, niin myös minä ja kaikki täällä klaanissa. Minun pitäisi Kuolonklaaiin liittymisen sijaan miettiä, kuinka saisimme Kuolonklaanin uhan poistettua metsästämme", naukaisin ja odotin vastausta Tulipennulta.
"Kiva kun ymmärsit mitä tarkoitan!" Hän naukui ja katsoi minuun voittajan näköisenä.
"Eiköhän me nyt olla tasoissa?" Kysyin ja näytin hieman pettynyttä ilmettä hävittyäni noin nuorelle pennulle. Lopulta kuitenkin viisaus voittaa tahdon. Viisauden voimalla alkuperäiset klaanit ovat saaneet sodat sodittua ennenkuin tahto astui peliin. Tahdon voima on hyvä ominaisuus, mutta kuten huomasinkin, se ei voita viisautta, oli siten kuinka nuori tai vanha tahansa.

//Juu aikamoiset höpinät tohon loppuun! Tuli voit jatkaa jos haluut ja ehit?

Nimi: Tulipentu

24.07.2017 10:17
Katsoin ilmeettömänä Sulkatassun hymyä. Oppilas todella luuli voittaneensa minut tässä väittelyssä. Tosin en minä hänen käyttäytymistään vihannut millään tavalla. Olin oppinut sen, että tässä klaanissa kovinkaan moni kissa ei tainnut viihtyä pentujen seurassa. Tai ainakaan vanhemmat oppilaat ja nuoret soturit. Vanhemmat oppilaat luulivat olevansa jo sotireita ja jostakin syystä niin ylpeitä saavutuksistaan. Kun taas nuoret soturit tahtoivat näyttää että pärjäisivät tässä maailmassa omin neuvoin. Kallistin vain pentumaisesti päätäni.
"Vaikka Kuolonklaani onkin vahva, niin kaikella on heikkoutensa. Jokaisella kissalla, klaanilla ja riistalla", maukaisin tyynesti. Sulkatassun hymy hyytyi ja hän katsoi minua nyreissään.
"Minulla ei ole heikkouksia!" oppilas sihisi. Hymähdin tyytyväisenä.
"Niinhän sinä tahdot uskoa. Mutta tiedät varmastettä jokainen kissa on joko mitsästäjä tai taistelija. Kukaan ei ole täydellinen ja sano minun sanoneen, mutta täydellisyyttä parempaa heikkoutta ei olekkaan", maukaisin Sulkatassulle. Oppilas päätti kerrankin olla vastaamatta. Jo heyken ajan iloitsin saaneeni hänet hiljaiseksi, mutta ilonei tulisi kestämään kauaa.
"Ja taidat yhdistää uskoni Tähtiklaaniin, mutta olet varmasti mielissäsi, jos sanon että minulle se on vain satua", tokaisin hiukan ajatuksissani. Ravistin kuitenkin päätäni ja katsoin Sulkatassua hetken ajan silmiin.
"Miksi olet niin kiinnostunut Kuolonklaanista?"

// Sulka

Nimi: Sulkatassu

24.07.2017 09:53
"Tähtiklaani ei voi olla pentujen tarina, sillä sitä tarinaa minä en ole kuullut kertaakaan", naukui pentu hieman irvistäen minulle. Minä kerrassaan vihaan kissoja jotka luulevat tuon heikkouden olevan vahvuutta.
"Jos olisimme kuin ukkospolun toisella puolella asuva Kuolonklaani, kuinka kävisi?" Kysyin vihjaillen pieniä asioita ja odotin että Tulipentu vastaisi jotain minulle.
"En minä tiedä? Mitä erilaista siellä muka on?" Kysyi pentu suorastaan tietämättömänä. Katsoin Tulipentua suoraan silmiin.
"Kuolonklaani, miksi se on voittanut lähes kaikki taistelut meitä vastaan?" Kysyin varmasti ja näytin että olin tosissani.
"Koska heitä on enemmän?" Tulipentu kysyi ja yritti olla itsevarmempi ja vakavampi tämän asian suhteen.
"Mieti hetki. Kuolonklaanissa kaikki siis KAIKKI uskovat Pimeyden metsään. Siellä kukaan ei ole yhtä heikko kuin kaikki tällä jotka uskovat Tähtiklaaniin, Kuolonklaani menestyy uskottavuuden ansiosta! Oletko tullut miettineeksi tällaista?" Kysyin pennulta ja hän vain pudisti päätään vaisusti. Nostin pimeän hymyn kasvoilleni ja jäin odottamaan vastausta pennulta.
*Keksiikö hän enää mitään vastalauseeksi* mietin mielessäni ja hymy levisi kasvoilleni.

// Tuli?

Nimi: Tulipentu

24.07.2017 09:40
Vai että pentujen tarina vai? Empä minä paljoa tarinoita Tähtiklaanista kerro. Emoni oli maininnut jotakin Tähtiklaanista, mutta kai se oli normaalia. Hunajaviiksi oli kuiteniin ollut joskus Varjoklaanin parantaja. Kuulemma parantajia velvoitettiin uskomaan Tähtiklaaniin, mutta ei kuitenkaan uskottoman parantajan löytäminen mahdottomuus olisi. Mietin pitkään Sulkatassun sanoja. Pentujen tarina? Jos se kerran oli säälittävä tarina, miksi niin moni uskoi siihen?
"Haluatko kuitenkin perustella miksi niin moni uskoo Tähtiklaaniin?" kysyin tyynesti Sulkatassulta. Kolli pyöräytti silmiään aivan kuin vastaus olisi ollut itsestäänselvyys.
"Miksi suotta. Katso ympärillesi", Sulkatassu murahti ärsyyntyneenä. Katsoin ympärilleni kuin muka ymmärtäisin mitä oppilas haki takaa. Pian kuulin kuitenkin Sulkatassun karmivan röhisevan, uhkaavan äänen korvassani
"Heikkoja. Ympärilläsi on heikkoja kissoja", oppilas sihahti matalasti. Käänsin vihreät silmäni ilmeettöminä Sulkatassuun.
"Anteeksi, mutta mielestäni Tähtiklaani ei ole pentujen satu", maukaisin topakasti. Se sai Sulkatassun raivostuneen ja paljastamaan hampaani.
"Mutta se nyt vain on!" oppilas sähisi.
"Mutta en olettanutkaan pennun ymmärtävän", kolli maukui matalasti ja painotti sanaa 'pentu'.
"Et antanut minun lopettaa", maukaisin tyynesti ja istuin alas. Heilautin rauhassa oman häntäni tassujeni peitteeksi. Jopa sen valkean etutassun, josta kovasti pidin. Oli mukavaa omistaa jotakin, joka erotti minut muista kissoista - siis nimen lisäksi.
"No? Sano asiasi pentu!" Sulkatassu murahti.
"Tähtiklaani ei voi olla pentujen tarina, sillä sitä tarinaa minä en ole kuullut kertaakaan", maukaisin pienesti irvistäen.

// Sulka?

Nimi: Sulkatassu

24.07.2017 09:25
Olin saanut lauseeni lopetettua niin heti takaani kuului tuttu, Tulipennun kimeä ääni.
"Uskotko sinä siihen?" Kuului takaani.
"Mitä sinä oikein täällä teet? Ja anteeksi vaan, keskeytit meidän juttumme!" Sähähdin.
"Niin, mutta minä kysyin kysymyksen" Tulipentu naukui ja nosti suupieliin leveän hymyn.
"Tottakai minä uskon!" Mau'uin ja käännyin kohti pentua.
"Minun pitää mennä!" Tunturitassu naukaisi ja liukeni pois paikalta.
"Missäs se Pimeyden metsä sitten on?" Typerä pikkuinen naukui. Hän ei tiennyt mistään mitään!
"Idiootti! Ei se mikään oikea paikka ole!" Naurahdin ja istuin alas jotta minun ei pitäisi kumarrella kun puhun hänelle.
"No mikä se sitten on?" Hän kysyi ja näytti todella mietteliäältä.
"Se on paikka, johon kunnolliset kissan pääsevät kun kuolevat. Nössöt kissat joutuvat Tähtiklaaniin, mutta se on pelkkä pentujen tarina", kerroin Tulipennulle.

//Tuli?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com