Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Naaliturkki

01.05.2017 16:42
Hunajaviiksen sanat osuivat ärsyttävällä tavalla oikeaan. Naaras oli kieltämättä antanjt poikansa Tuuliklaaniin ja hänellä olisi oikeus olla poikansa vierellä tuon kasvaessa. Pudistelin luonnollisesti päätäni.
"En usko, että se on hyvä idea", maukaisin päättäväisenä. Meripihkan väriset silmäni olivat kohti Hunajaviiksen lehdenvihreitä silmiä.
"Hylkäisit taas Orkideapennun ja Narsissipennun", perustelin mielipiteeni. Nousin seisomaan maasta ja suuntasin katseeni kohti Tuuliklaanin nummia.
"En aio luovuttaa", Hunajaviiksi maukui hiljaa. En voinut olla kääntämättä katsettani Hunajaviikseen.
"Mitä aiot sano klaanillesi?" kysyin silmät viirulla.
"Ettö tahdot salaamasi kumppanin luokse ja tahdot hylätä tyttäresi Varjoklaaniin? Klaanisi menettää parantajan!"

// Hunaja?

Nimi: Toivokuiske

01.05.2017 15:48
Katsoin Pyryviimaa suoraan silmiin.
"En voi jättää teitä näin. Minä jään, ainakin vähäksi aikaa tai kokonaan. En kestä nähdä teitä tuollaisina", maukaisin ja lähdin kohti leiriä jättäen isäni katsomaan perääni. En lähtisi nyt, mutta lähtisin joskus. Astelin sotureiden pesään itkevän emoni luo. Sydäntäni raastoi nähdä hänet tuollaisena.
"Emo, jos en lähtisi vielä. En halua sinun itkevän, vietetään aikaa yhdessä. Lupaan olla täällä kanssanne ainakin kuun jos haluat. Kun on hyvä hetki voin lähteä, ei kerrota lähdöstäni vielä kellekään", lausahdin. Hiutaleturkki nosti päänsä ylös ja nyökkäsi. Tuo pyyhki poskiltaan kyyneleet ja väläytti lempeän hymyn minulle. Minunkin huulilleni nousi pieni hymy.
"Jään tänne vielä kuuksi, mutta lähden kyllä joskus kun on sen aika. Nyt tiedätte, että olen joskus lähtemässä, mutta haluan viettää vielä aikaani palvellen tätä klaania ja olla teidän kanssanne", sanoin ja painauduin emoani vasten. Emoni tuttu ja turvallinen tuoksu rauhoitti minua.
"Olisinpa kertonut sinulle alusta asti kaiken", huokaisin hiljaa, "nyt kuitenkin ette saa ajatella lähtöäni vaan teidän pitää suhtautua siihen paremmin, sopiiko?" Ääneni oli paljon varmempi. Nyt minun pitäisi odottaa kuu ennen kuin lähtisin kumppanini luokse. Noh, oikeastaan oli helpottavaa tietää, että emoni olisi päästänyt minut jo heti lähtemään Kuolonklaaniin.

//Hiutale?

Nimi: Jalavatassu

01.05.2017 15:41
"Joo", sanoin hiljaa. Lepakkotassu vaikutti ujolta ja heikolta.
"No? Oliko sinulla jotain asiaa?" kysyin töykeästi.
"E-ei kai", Lepakkotassu vastasi.
*äh nyt minä möhlin kaiken. Ei minun pitänyt ilkeä olla.*
"Anteeksi. Olen hiukan pahalla päällä kun ei saalistus oikein sujunut", kävelin kohti tuoresaaliskasaa ja otin sieltä kanin jonka olin juuri saalistanut.
"Ota", tokaisin Lepakkotassulle.
"Ki-ki-kiitos", kissa kiitti ujosti. Istahdin tämän viereen syömään. Kun olin syönyt aloin nuolla itseäni puhtaaksi. Tuijotin sinisillä silmilläni Lepakkotassua.
"Keitä muita täällä on oppilaina?" Kysyin kissalta.

//lepakko?

Nimi: Lepakkotassu

01.05.2017 15:13
Olin juuri syömässä jänistä, kun näin Jalavatassun ja Toivokuiskeen saapuvan takaisin leiriin. Mieleni teki mennä tervehtimään Jalavatassua, mutta tiesin olevani kömpelö uusiin kissoihin tutustumisessa. Mieleni teki vain vajota maan alle.
*Lepakkotassu, nyt ryhdistäydy!* käskin itseäni. Nielaisin suuni tyhjäksi ja ravistelin päätäni. Nousin ylös ja tassutin Jalavatassun luokse. Hän oli juuri sanomassa jotakin Toivokuiskeelle, joten en halunnut keskeyttää heitä. Odotin sivummalla, kunnes näin Jalavatassun kääntyvän ja kiinnittävän katseensa minuun.
"Hei", maukaisin mustaharmaalle kollille.
Odotin Jalavatassun vastausta ikuisuudelta tuntuvan ajan, mutta pian hän vastasi.
"Hei", Jalavatassu naukui. "Nimesi on Lepakkotassu?"
"Kyllä." Nyökkäsin. "Olitteko metsästämässä Toivokuiskeen kanssa?" Yritin saada jonkinlaista keskustelua aikaan. Minusta tuntui kuin en olisi koskaan ennemmin puhunut kenellekkään. Muistin kuinka helppoa oli ollut sanoa ensimmäiset sanani Ukkosraidalle, mutta nyt kaikki tuntui vain erilaiselta.

//Jalava? Tönkkö ja lyhyt >.< Äskenen oli liian lyhyt, joten saa poistaa.

Nimi: Lepakkotassu

01.05.2017 15:07
Olin juuri syömässä jänistä, kun näin Jalavatassun ja Toivokuiskeen saapuvan takaisin leiriin. Mieleni teki mennä tervehtimään Jalavatassua, mutta tiesin olevani kömpelö uusiin kissoihin tutustumisessa. Mieleni teki vain vajota maan alle.
*Lepakkotassu, nyt ryhdistäydy!* käskin itseäni. Nielaisin suuni tyhjäksi ja ravistelin päätäni. Nousin ylös ja tassutin Jalavatassun luokse. Hän oli juuri sanomassa jotakin Toivokuiskeelle, joten en halunnut keskeyttää heitä. Odotin sivummalla, kunnes näin Jalavatassun kääntyvän ja kiinnittävän katseensa minuun.
"Hei", maukaisin mustaharmaalle kollille.

//Jalava? Tönkkö ja lyhyt >.<

Nimi: Jalavatassu

01.05.2017 14:54
Olin tullut juuri oppilaaksi ja saanut mestarikseni Toivokuiskeen.
*Minä lupaan että työskentelen ahkerasti jotta pääsen soturiksi* Olin lähtenyt tänäaamuna leiristä Toivokuiskeen kanssa harjoittelemaan kanien saalistusta. Kanien saalistus olisi helppoa jos minun ei tarvitsisi juosta koko ajan kanien perässä.
"Katsos sinun on vain juostava. Jos et halua juosta sinun on oltava todella nopea liikkeissäsi", Toivokuiske ohjeisti.
"Nopeus ei ole vahvin lajini", tuhahdin. Istahdin yhden kanin kolon eteen. Kani tuli esiin. Läpsäisin äkkiä tassuni. Pitelin kania paikoillaan. Minusta oli hauskaa katsoa miten se rimpuili.
"Voit päästää sen kärsimyksistään", Toivokuiske sanoi. Tein työtä käskettyä ja purin siltä niskan poikki. Lähdimme leiriin.

//mini tarina ja joku saa jatkaa

Nimi: Lepakkotassu

01.05.2017 14:37
"Minä saan sinut kiinni!" ulvaisin voitonriemuisena valtavalle jänikselle, joka käänsi pöllämystyneen katseensa minua kohti. Jänis vinkaisi hädissään, mutta ei olisi kerinnyt edes kissaa sanoa, kun olin jo kiinni hänen kaulassaan. Jäniksen niskat napsahtivat poikki ja se valahti hervottomana maahan.
"Katso Ukkosraita, minähän sanoin, että nappaan sen!" totesin hymyillen. Kun vastausta ei kuulunut, jatkoin:
"Ukkosraita? Kuuletko?" Katselin hetken ihmeissäni puolelta toiselle, kunnes tajusin että olin varmasti srurannut jänistä niin tohkeissani etten ollut ollenkaan kiinnittänyt huomiota muuhun ympäristöön.
*Hiirenpapanat! Keskity Lepakkotassu!* Olin vihainen itselleni, sillä olisin jopa saattanut olla toisen klaanin reviirillä. Se ei olisi ollut hyvä asia. Ravistelin kuitenkin päätäni karkottaen muut ylimääräiset ajatukset pois ja keskityin olennaiseen. Olin hiipinyt jäniksen perässä kohti Jokiklaanin reviiriä, joten käännyin päinvastaiseen suuntaan ja nappasin jäniksen hampaisiin. Aloin raahata vaivalloisesti jänistä takaisin, mutta pysähdyin äkkiä paikoilleni. Karvani pörhistyivät ja tuulen mukana kantautui häivähdys hajusta. Kaksijalkojen hajusta.
Hengitin kerran syvään ja tunsin karvojeni silottuvan. Eniten minua kuvotti kaksijalkojen hajujen mukana kulkeutuva Myrskyklaanin haju, joka tuli Myrskyklaanin reviirin lähellä sijaitsevasta kaksijalkalasta. Nyrpistin nenääni, mutta olin kuitenkin kääntymässä uudellen takisin päin, kunnes tunsin yhtäkkiä kosketuksen kyljessäni. Säpsähdin pelästyneenä ja sähähdin. Käänsin nopeasti katseeni ja näin jotakin aivan kummallista. Se näytti pyöreältä ja samalla kiehtovalta, mutta pikkuruinen häivähdys hajusta, joka siitä huokui, oli iljettävä. Kuin jotakin hapanta. Pyöreä pallura - vai miten sitä nyt kuvailisi - ei näyttäny kovinkaaan vaaralliselta. Haistoin kuitenkin heti, että se oli peräisin kaksijaloilta, se oli jokin kaksijalkojen juttu. Uskaltauduin liikkua vähotellen sitä kohti. Ojensin käpäläni sitä kohti ja kosketin sitä. Se tuntui hiemän pehmeältä, mutta kuitenkin vähän nihkeältä ja se oli joustava. Täynnä ilmaa.
Samassa yltyi tuulenpuuska, joka vei sen mukanaan.
"Hei, odota!" huudahdin ja pinkaisin palluran perään. Oudon värinen, kirkas pallura leijailli taivaalle ja katosi näkymättömiin puiden suojiin.
*Hmm, kummallista. Tästä täytyy sanoa Ukkosraidalle*, totesin mielessäni.

"Siis mikä oli?" Ukkosraidan pöllämystynyt naukaisu kaikui nummilla.
"Se oli pehmeä, kirkas ja todella kevyt", selitin Ukkosraidalle pyöreästä kummastuksesta. "Kun tuli tuulenpuuska, se leijaili taivaalle ja katosi."
"Kummallista, mutta luultavasti vaaratonta", mestari sanoi hännänpää nykien. "Todella kummallista."
"Niin." Nyökyttelin päätäni. Jatkoimme matkaamme kohti leiriä. Ukkosraita auttoi minua kantamaan jänistä ja hän sanoikin minulle:
"Olen kyllä ylpeä sinusta. Sinun saalistustaitosi ovat hyvät."
Sisältäni huokui pieni kehräys.
"Niinkö?" Ukkosraita vain väläytti minulle kiiltäviä silmiään ja hänen suupieleillään karehti vienoinen hymy. En voinut olla vastaamatta hänen ystävälliseen hymyynsä. Tiesin, että jonain päivänä minustakin saattaisi tulla yhtä hyvä soturi kuin hänestä. Mutta se aika ei olisi ihan vielä.

//Vappuriehan ilmapallojuttu :'3

Nimi: Olkipuro

01.05.2017 12:57
”On aika jakaa partiot!” Naaliturkki kajautti Suurkiven päältä. Kissat lopettivat hetkellisesti puuhansa ja kerääntyivät kuuntelemaan partioiden jakoa.
”Aurinkohuipun hetkellä lähtevään partioon kuuluvat Olkipuro, Matkijatassu, Pilvitaivas sekä Pantteriviima! Johtoon Olkipuro”, varapäällikkö ilmoitti.
Katsoin häntä pöllämystyneenä. Enhän minä ollut koskaan ennen johtanut partiota!
Äsken mainitut kissat poistuivat kissajoukon seasta ja menivät sisäänkäynnin luo odottamaan.
Vilkaisin vielä viimeisen kerran Suurkiven päällä seisovaa Naaliturkkia, kunnes sitten käännyin ja loikin muiden luo. Matkijatassu pomppi malttamattomana paikoillaan.
”Hei, Olkipuro! Joko me lähdemme?” hän kysyi intoa puhkuen. Hymy levisi kasvoilleni katsoessani tuota nuorta kärsimätöntä oppilasta. Hän toi minulle mieleen itseni oppilasiässä.
”Joo, lähdemme”, vastasin ja käännyin sitten katsomaan muita partioon lähteviä kissoja: ”Oletteko valmiit?”
Pilvitaivas ja Pantteriviima nyökkäsivät lähes samaan aikaan. Sen enempää miettimättä lähdin johdattamaan partiota ulos leiristä.

Saapuessamme rotkon lähelle, sieraimiini tulvahti ketun kuvottava löyhkä. Pantteriviima ojenteli kynsiään ja Pilvitaivas vilkuili hermostuneena ympärilleen, mutta Matkijatassu vain seisoi paikoillaan ja katseli vanhempien soturien liikehdintää kummastuneena. Koska oppilas ei omannut hajuaistia, ei hän voinut myöskään haistaa kettua.
*Voi ei! Mitä minun pitäisi tehdä?* ajattelin huulta purren. En voisi perääntyä, sillä muuten kettu lähtisi meidän peräämme ja löytäisi lopulta leirimme. Mutta jos me jäisimme taistelemaan, joku voisi loukkaantua pahanpäiväisesti. Minun oli otettava vastuu partionjohtajana.
Käännyin katsomaan muita.
”Lähistöllä liikkuu kettu, jonka olettekin jo saattaneet haistaa”, sanoin osoittaen sanani enneminkin Pantteriviimalle ja Pilvitaivaalle kuin Matkijatassulle, joka tuijotti minua silmät selällään.
”Kettu? Missä?” hän halusi tietää. Vilkaisin muita sotureita epävarmana. Kannattaisiko minun huolestuttaa Matkijatassua enempää kertomalla huonot uutiset ketusta? Pantteriviima puisti päätään, samoin Pilvitaivas.
”Ei meillä ole hätäpäivää”, valehtelin. ”Sinä voit piiloutua jonnekin puskaan siksi aikaa, kun me ajamme Pantteriviiman ja Pilvitaivaan kanssa sen pois.”
”Minä en todellakaan aio piiloutua minnekään puskaan, saati sitten minnekään muualle”, Matkijatassu puuskahti. Heilautin häntääni ärtyneenä. Naaraan itsepäisyys voisi koitua hänen kohtalokseen.
”No, hyvä on. Saat luvan kulkea meidän välissämme ja pysytellä hiljaa”, sanoin lopulta. Minun johdollani lähdimme kulkemaan ketun hajun suuntaan. Löyhkä voimistui, mitä lähemmäs pääsimme.
Onneksemme olimme tuulen alapuolella, joten kettu ei voinut haistaa meitä.
Näimme sen olevan rotkon reunan lähistöllä syömässä jäniksenpoikasta.
”Hyökätään nyt, kun se ei ole vielä huomannut meitä”, sihahdin Pantteriviimalle ja Pilvitaivaalle ja sanoin sitten vielä Matkijatassulle, joka oli paljastanut kyntensä: ”Ja sinähän et tule meidän mukaamme. Olet täällä valmiina lähtemään hakemaan apua, jos jotain sattuu.”
Oppilas pyöritteli silmiään, mutta nyökkäsi kuitenkin.
Pantteriviima kiersi ketun vasemmalle puolelle ja Pilvitaivas oikealle. Minä hyökkäisin keskeltä ja tyrkkäisin sen rotkoon. Lähdin hiipimään kettua kohden katsoen tarkoin, mihin käpäläni asetin. Lopulta ollessani iskuetäisyyden päässä kiihdytin juoksuun, kierähdin ympäri ilmassa ja potkaisin kettua takamukselle. Kettu ulvaisi yllättyneenä ja horjahti hieman, muttei kuitenkaan pudonnut rotkoon, kuten olin suunnitellut.
Kettu paljasti tappavan terävät hampaansa ja astui minua kohden uhkaavasti muristen. Ummistin silmäni ja jäin odottamaan, että tuntisin terävät raateluhampaat kurkussani.
Sen sijaan, että olisin kuullut oman tuskanhuutoni, kuulinkin ketun turhautuneen ärähdyksen. Avasin silmäni ja näin Pantteriviiman, joka oli loikannut ketun selkään ja taisteli nyt vimmatusti saadakseen pudotettua allaan kamppailevan ketun rotkoon. Pilvitaivas raapi ketun kylkiä kynsillään. Vapisen jaloin nousin seisomaan. Minun olisi autettava heitä.
”Pantteriviima, irtaudu ketusta, kun huudan hep!” huusin kollille, joka tuskin kuulikaan minua rähinän ylitse. Jännitin lihakseni ja syöksyin kettua kohden huutaen samalla:
”Hep!” Pantteriviima irtautui ketusta ja lysähti nurmelle raskaasti puuskuttaen. Pilvitaivaskin vetäytyi kauemmas. Enää oli vain me kaksi; kettu ja minä.
Viimeisillä voimillani työnsin ketun rotkoon ja Pilvitaivas sai nipin napin tartuttua hännästäni, jotten olisi pudonnut sen mukana rotkon pimeisiin syövereihin.
Vedin itseni takaisin tukevalle maalle ja lysähdin lopen uupuneena nurmelle.
Saatuani tasattua hengitykseni nousin kivusta kankeana jaloilleni.
”Meidän on paras palata leiriin”, kähisin ja nilkutin auttamaan Pantteriviiman jaloilleen. Onneksi Pantteriviima ei ollut saanut kuin vain muutamia naarmuja, jotka parantuisivat parissa päivässä. Minäkään en ollut saanut naarmuja pahempia ruhjeita.
Pilvitaivaan ja Matkijatassun avustuksella lähdimme kulkemaan verkkaista tahtia kohti leiriä.

//Vappurieha.

Nimi: Hiutaleturkki

01.05.2017 12:37
"Lähde. Lähde jos siltä tuntuu, me emme pidä sinua täällä, mutta emme tule auttamaankaan jos jäät kiinni Pisaratähdelle valehtelemisesta. Hän on ankarin päällikkö luultavasti koko metsän päälliköistä, hän rankaisee kaikesta. Mutta mene jos huvittaa, minä tulen kaipaamaan sinua pentuni", nau'uin itkien. Käänsin selkäni ja astelin pois itkien. Häntäni laahasi maata, lapani olivat lysyssä, enkä jaksanut pitää edes päätäni arvokkaasti ylhäällä. Kun pääsin leiriin, suuntasin suoraan pedilleni. Käperryin siihen pieneksi ja itkin. Itkin ja itkin. Näin vain Toivokuiskeen kasvot edessäni. Nyt ymmärsin emoni ja isäni tuskan, kun jätin heidät. Koko petini oli märkä, samoin poskeni ja turkkini, jolle vuodatin edelleenkin kyyneliäni. Tuska raastoi sydäntäni. Kuin tuhat piikkiä jotka pistivät suoraan sydämeeni, upposivat sydämeeni ja vetivät siihen syviä viiltoja. Mitä tein ansaitakseni tämän kaiken? Hän lähtee, hän todellakin lähtee. Tuska raastoi sisuksiani. Vatsassani möngersi ja keuhkojani puristi. Nyyhkäisyt tärisyttivät kehoani. Kaivauduin syvemmälle kuoppaani. Ei tämän pitänyt mennä näin, kun hankimme pentuja. Ei heidän pitänyt kuolla tai muuttaa toiseen klaaniin. Tunsin kosketuksen päälaessani.
"Emo, sinä pärjäät kyllä", Säihketassun ääni kaikui päässäni. Miten kertoisin Liitotähdelle? Entä muille? Itkin yhä enemmän.

//Pyry? Toivo?

Nimi: Surmatassu

01.05.2017 10:52
Astelin ulos leiristä.
'Etsin sen ketun', ajattelin ja suuntasin askeleni kohti paikkaa jossa olin viimeksi nähnyt ketun.
'Et selviä ilman rangaistusta', ajattelin.
Pian päästyäni perille huomasin, ettei kettua näkynyt missään. Haistoin ilmaa. Ketun hajukin oli hälvennyt. Se erottui tuskin lainkaan. Puristin kynteni maahan vihaisena ja murisin.
"Hiirenpapanat!" ärähdin.
"Mokomakin pelkuri! Eikö se uskalla tapella?!" raivosin itsekseni ja menin lähemmäs ukkospolkua.
"Vähät rajoista!" ärisin ja säntäsin ukkospolun yli, vaikka sen alikin olisi päässyt, eikä sinne olisi saanut mennä.
'Tämä siis on Varjoklaanin reviiri', mietin.
'Aika säälittävä reviiri. Miten kukaan voi asua tällaisessa paikassa?' tuumin ärtyneenä. Jänis loikki ukkospolun yli Varjoklaanin reviirille.
'Mitä? Varjoklaanihan nappaa tuon. Ei onnistu! Tuo jänis on Tuuliklaanin riistaa!' ajattelin ja otin jäniksen hengiltä nopeasti. Tartuin jänikseen ja palasin Tuuliklaanin reviirille. Menin vähän matkan päähän rajasta ja repäisin jäniksestä palan. Söin koko jäniksen nopeasti ja nuolin huuliani. Palasin leiriin rauhallisesti ympärilleni katsellen.
Leirissä asetuin nukkumaan aurinkoiseen kohtaan.

//Joku?

Nimi: Toivokuiske

01.05.2017 09:53
Emoni sanat raastoivat sydäntäni yhä useampaan suuntaan. Ei hän saanut ymmärtää, että tämä johtui heistä. Tiesin, että Tuuliklaani tarvitsisi myös minua. Minulla oli tunteita sitä kollia vasten, mutta en minä uskonut Pimeyden metsään. Eihän kaikki uskoneet Tähtiklaaniinkaan? Eivätkä he välttämättä saisi koskaan tietää sitä, en kertoisi sitä heille, mutta jos olen siinä klaanissa kauan uskonikin saattaa kääntyä. En vain tajua miksi Tähtiklaani otti siskoni!
"Te ette ole ikinä tehneet mitään väärää, mutta minä olen ja tämä on ainut suunta mihin kääntyä ilman, että joutuisin itkemään päivät pitkät sitä kuinka huonoon suuntaan koko elämäni on mennyt siitä yhdestä päivästä alkaen", lausahdin kyynelien samalla valuvan poskiani pitkin jo valmiiksi kosteaan maahan.
"Uskokaa minua, te ette ole koskaan ikinä tehneet mitään väärää, Mutinakieli pitää minusta kyllä huolta. Uskokaa minua, en ole enään tiellänne jos koskaan olen ollut. Voitte ilmoittaa päällikölle, että lähden. Ja Naaliturkille sellaisia terveitä, että onko hän nyt tyytyväinen", naukaisin ja ryhdistäydyin.

//Hiutale? Pyry?

Nimi: Hiutaleturkki

01.05.2017 08:29
"Toivokynsi, uskotko sinä Pimeyden Metsään?" syljin pahan kuolleiden paikan nimen suustani inholla.
"Jos et usko, et voi muuttaa Kuolonklaaniin, siellä uskotaan vain ja ainoastaan Pimeyden Metsään ja valehtelijat tapetaan. Usko minua, olen asunut siellä. Pienempinä vanhempamme kävivät meidän kanssamme Tuuliklaanin rajalla. Tapasimme isovanhempamme. Pisaratähti laittoi meidät siivoamaan kaikki pesät ja tekemään muita rangaistuksia. Leiristä emme saaneet poistua, eivätkä edes vanhempamme jotka olivat sotureita", selitin Toivokuiskeelle.
"Sinä et voi lähteä, Tuuliklaani tarvitsee vahvoja sotureita ja sinä olet sellainen. Et voi vahvistaa toista klaania, mutta jos kerran rakastat häntä ja uskot Pimeyden Metsään, niin lähde. Me tulemme kaipaamaan sinua, enkä tiedä mitä tein väärin, että sain sinut lähtemään", nau'uin vielä tuolle. Yksinäinen kyynel tipahti poskelleni.
"Minä rakastan sinua aina pentunani Toivokuiske ja voit olla varma että saat tulla aina luokseni kertomaan murheistasi", naukaisin vielä hiljaa. Katsoin pentuani silmiin ja aistin myös, kuinka Pyryviima tuijotti tuota. Pyryviima ei antaisi Toivokuiskeen lähteä, mutta emme voisi pakottaa häntä olemaan täälläkään, jos hän ei olisi onnellinen.

//Pyry? Toivo?

Nimi: Ruokotassu

30.04.2017 21:33
"Miksei olisi?" Kuohutassu kehräsi pienesti.
"Minulla on veli, sisko, emo ja isä", naaras kertoi. Keskustelumme alkoi sujua hieman paremmin. Nyökyttelin päätäni.
"Mistä olet saanut nuo arvet?" kysyin vaihtaakseni taas aihetta. Kuohutassu oli hetken hiljaa ja katseli minua.
"Yksi pesätovereistani teki sen. Hän vihasi minua, vihaa edelleen. Hän viilsi haavat selkääni ja vangitsi minut karhunvatukkapensaaseen niin, että niiden piikit viiltelivät selkääni", Varjoklaanin oppilas maukui. Katsoin häntä suoraan silmiin kauhuissani.
*Tuollaistako oppilaana on? Luulin sitä paljon kivemmaksi... Ehkä on hyvä, että en tunne ketään muuta kuin isäni*, ajattelin vieläkin kauhuissani. Tuli arka hiljaisuus, kunnes päätin rikkoa sen.
"Tiedätkö, onko kaikissa klaaneissa samanlaista? - Toisten oppilaiden vihaamista? Onko järkeä edes yrittää tutustua kehenkään ilman sotaa?" kysyin hieman arasti. Naaras oli juuri vastaamassa jotain, mutta eräs punainen pyöreähkö asia keskeytti keskustelumme. Se leijaili tunneliin jostain ukkospolun päältä.
"Mikä tuo on?" kysyin kiinnostuneena ja tarkkailin esinettä.
"Se on varmaan joku kaksijalkojen juttu", Kuohutassu vastasi. Haistoin isäni, Naaliturkin lähestyvän. Haistoin myös Varjoklaanin puolelta tutun hajun... Emoni!
"Pitää mennä! Naaliturkki tulee, ja joku teidän puoleltanne taitaa myös lähestyä! Sinunkin on parasta lähteä!" sähisin vielä ennen kuin nelistin äkkiä kohti leiriä. Näin sivusilmällä söpön naaraankin lähtevän. Eikun siis pelkän naaraan! Leirissä kävelin ripeästi oppilaidenpesälle, uudelle makuusijalleni. Koitin saada unta, mutta päässäni pyöri vain Kuohutassun arpien tarina.

//Kuohu? Joku? Pyry jos koulutus alkais koht?

Nimi: Toivokuiske

30.04.2017 20:07
"En minä.. Haluaisin jäädä, mutta en voi. Minulla on paljon muitakin ongelmia tässä klaanissa. A-anteeksi, en minä tarkoittanut.. Tiedän, että Säihketassukin, mutta..", ääneni värisi ja tunsin kuinka kyyneliä valui poskiani pitkin alas maahan.
"En halunnut lähteä hyvästelemättä. Te merkitsette minulle todella paljon, mutta minun on saatava lähteä", sanoin vaikka uskoinkin ettei puheestani saanut nyyhkytyksen takia mitään selvää. He eivät tajua kuinka paljon tuskaa aiheuttaa nähdä ensimmäinen ihastuksensa toisen naaraan kanssa. Nielaisin kuuluvasti.
"Mikset ole kertonut meille niistä toisista ongelmistasi? Voit kertoa ne nyt", Hiutaleturkki henkäisi, mutta kuulin hänen äänensä värisevän. Tiesin mitä he ajattelivat.
"Selvä.. minä kerron. Ensin ihastuin yhteen kolliin täällä, mutta hänellä olikin jo naaras. Sitten väleistämme tuli entistä huonoimmat ja luulin, että ajan kanssa välimme paranisivat, mutta ei, niin ei käynyt. Minun on nyt lähdettävä pois, en enää kestä nähdä häntä. Ja minulla odottaa rakkaus toisessa klaanissa, ei hän satuttaisi minua", sanoin ääni väristen edelleen. Näin vanhempieni silmissä sen mitä pelkäsinkin. He eivät päästäisi minua Kuolonklaaniin! Halusin lähteä hyvissä väleissä, mutta siltä ei näytä. En myöskään voinut elää tassu kummassakin klaanissa, niin ei todellakaan voinut elää. Hiljainen huokaus pääsi ulos suustani.

//Pyry? Hiutale?

Nimi: Pyryviima

30.04.2017 19:35
//JATKOA TOIVOKUISKEELLE//

"Että mitä?" kysyin kireästi muristen. "Mitä sinä juuri sanoit meille, Toivokuiske?"
"Se kolli on Kuolonklaanista", hän toisti ja vilkaisi epävarmana käpäliään.
Henkäisin järkyttyneenä, vaikka olinkin kuullut täysin selvästi hänen sanansa. "Et ole tosissasi! Ymmärrätkö sinä ollenkaan, mihin olet ryhtymässä?! Kuolonklaani ei ole hyvä klaani, ymmärrätkö? Sen jäsenet tuskin tietävätkään, mitä tarkoittaa sana myötätunto, he voivat vaikka tappaa sinut."
Saatoin nähdä Toivokuiskeen lihasten jännittyvän hieman, joten vaikenin hetkeksi. Vilkaisin avuttomana Hiutaleturkkia ja nousin ja astuin askeleen lähemmäs Toivokuisketta katsoen tätä epätoivo ja avuttomuus silmissäni kiiltäen. Viha oli kaikonnut mutta järkytys sai sydämeni tykyttämään rinnassa.
"Menetin jo Säihketassun", mau'uin hiljaa. "En halua menettää sinuakin, Toivokuiske! Älä pakota minua siihen.. älä."
Katsoessani tytärtäni, tunsin sydäntäni revittävän riekaleiksi.
*Toivokuiske kiltti, sano, että perut aikeesi!*

//Toivo? Hiutale? Sori, vähän tönkkö...

Nimi: Surmatassu

30.04.2017 19:15
Nuolin huolellisesti puhtaaksi valkeaa rintaani. Kun rintakarvani olivat sileät, nostin katseeni. Haukkamyrsky lepäili lähellä ja Naaliturkki, mestarini ja Tuuliklaanin varapäällikkö lähestyi meitä.
"Haukkamyrsky!" Naaliturkki kutsui soturia.
"Niin, Naaliturkki?" Haukkamyrsky kysyi.
"Voisitko viedä Surmatassun metsästämään? Minulla on tärkeitä varapäällikön tehtäviä hoidettavanani, joten en itse ehdi", Naaliturkki naukui Haukkamyrskylle, joka vastasi nyökkäyksellä.
'Metsästämään?! Miksei taistelemaan?!' ajattelin äkäisenä.
Naaliturkki meni pois, ilmeisesti hoitamaan varapäällikön tehtäviä. Haukkamyrsky nousi.
"No, tulehan Surmatassu. Menemme metsästämään", Haukkamyrsky naukaisi. Nousin vastentahtoisesti ja lähdin Haukkamyrskyn kanssa metsästämään. Päästyämme ulos leiristä astelin nummella pää ylväästi pystyssä Haukkamyrskyn kannoilla kohti Varjoklaanin rajaa. Kun pääsimme rajan lähelle, en suinkaan erottanutkaan riistan hajua niinkuin olin odottanut. Sen tilalla oli toinen haju.
"Missä riista on?" kysyin.
"Ja mikä tuo haju on?" utelin.
"Kettu!" Haukkamyrsky huudahti.
"Tule, Surmatassu. Ei meidän parane kaksin jäädä tänne taistelemaan kettua vastaan!" Haukkamyrsky komensi. En kuitenkaan kuunnellut soturin neuvoja, vaan syöksyin piikkihernepensaikon toiselle puolen. Pensaikosta syöksyi kettu suoraan minua kohti. Ehdin juuri ja juuri väistää ketun iskun. Haukkamyrsky syöksyi luokseni, iski nopeasti kettua kuonoon ja perääntyi oitis taaemmas. Päätin hyödyntää taisteluliikeitä, joita olin käyttänyt joskus aiemminkin ja keksin pari uuttaa. Syöksyin kettua kohti aikeinani loikata sen selkään. Jännitin lihakseni valmiina hurjaan loikkaan. Kuitenkin syöksyin ketun ali ja iskin nopeasti ketun vatsaan ennenkuin tulin esiin ketun yoiselta puolelta. Antamatta ketulle hetkenkään taukoa loikkasin oitis sen selkään. Puristin kynteni kettuun, joka ravisti minut irti helposti ja tömähdin maahan. Haukkamyrsky viilsi ketun kuonoa toistamiseen, saaden tällä kerralla vastaiskun ketulta. Siirryin pedon eteen ja ryntäsin sitä kohti. Viime hetkellä väistin vasempaan, mutta kettu ehti iskeä. En saanut edes naarmutettua kettua. Kettu viilsi kynsillään rintaani ja veri tahri jonkin aikaa sitten puhdistamani valkean rintaturkkini. Hetken kuluttua tilanne oli suunnilleen sama: Iskuja oli jaeltu.
"Tule, Surmatassu", Haukkamyrsky käski.
"Emme selviä kaksin", hän jatkoi. En kuunnellut vanhempaa soturia vaan hyppäsin päin kettua. Kettu viilsi pitkän haavan vasemmasta olastani lavan oikealle puolelle. Älähdin pudotessani maahan. Olin saanut vain pienen iskun perille kettuun. Nousin seisomaan ja tajusin, että haava oli paljon pahempi kuin olin luullut. Onnistuin vaivoin pysymään pystyssä. Haukkamyrsky iski ketun kuonoa ja perääntyi nopeasti.
"Surmatassu, pakene. Minä pidättelen kettua sen aikaa. Tulen kohta perässä", Haukkamyrsky maukui. Kuitenkin vain hyppäsin ketun kimppuun vaivalloisesti. Kettu läimäisi minut syrjään.
"Olkoon", myönnyin lopulta ja lähdin raahautumaan kohti leiriä. Kun viimein Haukkamyrsky tavoitti minut matkan puolivälistä, olin lopen uupunut.
"Kuoliko se?" kysyin.
"Ei. Eksytin sen", Haukkamyrsky vastasi. Rohjahdin maahan ja ympärilläni pimeni.
Havahduin viiltävään kipuun selässäni ja katsoin ympärilleni. Olin parantajan pesässä. Ilmeisesti Haukkamyrsky oli tuonut minut leiriin. Aloin nousta seisomaan, mutta se ei onnistunut ja älähdin.
"Makaa siinä vain", Ruusupiikki sanoi.
"Joudut olemaan täällä lepäämässä muutaman päivän, jotta tuo haava paranee", parantaja jatkoi.
"Sen jälkeen voit jo jatkaa tavalliseen tapaan", naaras lisäsi vielä.
"Minulla on nälkä", ilmoitin. Simpukkatassu tuli pesään ja laski jäniksen vierelleni. Hotkin sen nopeasti.

Muutamaa päivää myöhemmin tunsin oloni hyväksi ja olin juuri päässyt parantajan pesästä. Poimin tuoresaaliskasasta syötävää ja repäisin siitä palan irti. Söin kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua olin syönyt ja ravistin turkkiani. Kävelin ulos leiristä. Näin hieman kauempana vesilätäkön ja astelin sen luo. Katsoin kuvajaistani lätäkössä. Huomasin pian, että selässäni oli arpi. Haavasta oli tullut arpi. Olin hetken hämilläni, mutta pian ilo valtasi minut. Minulla oli arpi! Se todisti, että olin ollut taistelussa. Arpihan oli osoitus voimasta ja kokemuksesta!

//Joku?

Nimi: Naaliturkki

30.04.2017 18:08
Hunajaviiksen sanat saivat minut miettimään. Olisi ihanaa, jos naaras tulisi klaaniini. Hän saisi nähdä poikansa kasvavan, mutta tyttäremme jäisivät Varjoklaaniin.
"E-et...", aloitin änkyttäen," et voi tehdä sellaista uhrausta vuokseni."
Hunajaviiski nyökkäsi: "Kyllä voin."
Pudistelin päätäni voimakkaasti. Ei naaras voisi tehdä sitä. Hän menettäisi paikkansa parantajana. Hän menettäisi tyttäremme.
"Olisi vain helpompaa, jos emme tapaisi", maukaisin hiljaa.
*Sillä kaikki ratkeaisi.*
Hunajaviiski kuitenkin ravisteli päätään voimakkaasti. Varjoklaanin parantaja oli selvästi eri mieltä kanssani.
"Se ei raykaise mitään", naaras maukaisi minulle. En voisi siltikään sallia Varjoklaanin kissan muuttoa Tuuliklaaniin. Eihän se ole normaalia!
"Entä Narsissipentua ja Orkideanpentu?"

// Hunaja?

Nimi: Olkipuro

30.04.2017 15:52
Käyskentelin Ukkospolun vartta pitkin nautiskellen raikkaasta hiirenkorvan säästä. Kaikkialla oli niin ihanan vehreää, ja lumikin oli jo osittain sulanut pois.
Aurinko lämmitti suloisesti turkkiani. Minun teki mieli kehrätä silkasta mielihyvästä, mutta en viitsinyt, sillä pelkäsin, että joku olisi saattanut kuulla minut.
Samassa katseeni kiinnittyi muutaman ketunmitan päässä olevaan, hieman pyöreähkön muotoiseen juttuun, joka haisi oudolta. Hiivin sen luo turkki jännityksestä pörhöllään. Nuuhkaisin räikeänväristä juttua kulmat kurtussa, ja hypähdin taaksepäin tunnistaessani kaksijalkojen lemun.
”Mikä kumma tuo on?” mutisin itsekseni ja kiersin räikeänvärisen jutun toiselle puolelle. Tökkäsin sitä varovasti tassullani ja loikkasin hännänmitan verran ilmaan tuntiessani liukkaan pinnan polkuanturani alla.
Mulkoilin räikeänvärikästä juttua uhmakkaasti. ”Älä sinä ala minulle ryttyilemään!” murisin ja paljastin kynteni.
Siinä samassa olin jo loikannut räikeänvärisen jutun päälle ja yritin pysyä sen liukkaalla pinnalla, mutta turhaan, sillä kellahdin ruohikkoon selälleni räikeänvärinen juttu päälleni lennähtäen.
Ulvoin ja sähisin; olin pakokauhun valassa. Upotin kynteni räikeänvärisen jutun kylkiin ja silloin kuului valtaisa pamahdus, kun juttu räjähti aivan yllättäen. Se tyhjeni pihisten ja valahti lopulta veltoksi. Se ei ollut enää pyöreä, ei alkuunkaan, vaan ihan littana.
Viskasin jutun rippeet kauemmas pusikkoon ja nousin puuskuttaen jaloilleni. Räikeänvärinen juttuhan oli hengenvaarallinen! Räjähtää nyt tuosta vain, ilman mitään varoitusta.
Hiivin sen raadon luo varuillani, sillä pelkäsin, että se räjähtäisi uudestaan.
Todettuani sen olevan kuollut, nappasin sen hampaisiini ja kiikutin ojan penkalle. Laskin sen veteen ja jäin katsomaan, kuinka ahnas virta vei sen jäänteet mukanaan.
Sydän edelleen säikähdyksestä kiivaasti jyskyttäen kapusin kumpareen päälle ja lähdin siitä sitten juoksemaan täyttä kiitolaukkaa kohti leiriä.

//Vappurieha.

Nimi: Olkipuro

30.04.2017 14:09
Katsoin pentutarhalle päin pinkovaa pentua huvittuneena. Matkijapentu tuntui hyväksyneen itsensä, ja se oli hyvä juttu se.
Käännyin katsomaan sisäänkäynnin suunnalle. Iltapartioon lähtevät kissat olivat kokoontuneet sisäänkäynnin lähistölle. Minunkin varmaan pitäisi mennä sinne kohta, sillä olin lupautunut lähtemään partioon.
Ensimmäinen päiväni soturina oli ollut varsin vauhdikas. Olin saanut rampata parantajan pesällä vähän väliä.
Suuni vääntyi väkisinkin hymyyn muistellessani sitä, kuinka Matkijapentu oli kerennyt vain hetki sitten karata leiristä ja saada piikin syvälle nenäänsä. Sillä pennulla riitti tarmoa vaikka muille jakaa.
”Olkipuro! Tuletko sinä?” Hiutaleturkki kutsui. Hänen takanaan seisoivat Multakynsi ja Ruokotassu.
”Tulossa ollaan!” huikkasin takaisin ja nuolaisin muutaman kerran rintaani. Sen jälkeen loikin heidän luokseen ja lähdimme Multakynnen johdolla matkaan.

Palasimme leiriin vasta yömyöhään. Aurinko oli jo laskenut ja suurin osa kissoista oli vetäytynyt pesiinsä levolle.
Ruokotassu toivotti meille hyvät yöt ja jolkutti oppilaiden pesälle rättiväsyneenä. Hän oli jaksanut yllättävän hyvin partiossa, vaikka olikin klaanin nuorin oppilas.
”Eiköhän meidänkin ole jo aika painua pehkuihin”, Multakynsi tokaisi ja heilautti korviaan soturien pesän suuntaan. Hiutaleturkki nyökytti päätään vastaukseksi ja lähti entisen varapäällikön jäljessä kulkemaan kohti soturien pesää.
Heidän kadottuaan pesän uumeniin istahdin alas ja vedin syvään henkeä. Katsahdin pilvettömälle taivaalle. Hämärtyvällä taivaalla tuikki vain muutama tähti.
”Tähdet tuikkivat hieman himmeämmin hiirenkorvan aikaan”, oli Pikkutähti sanonut minulle silloin, kun olin ollut vielä pikku pentu. Olin ihmetellyt sitä kovasti, ja säikähtänyt jopa hieman, sillä olin pelännyt sitä, että Tähtiklaanille olisi käynyt jotakin.
Hymähdin hiljaa ja laskin katseeni taas maankamaralle. Nousin verkkaisesti seisomaan ja lähdin tassuttamaan kohti soturien pesää.

Aamulla minua odotti yllätys; Matkijapentu oli tullut herättämään minut Liitotähden kanssa.
”Olkipuro, arvaa mitä - minusta tulee oppilas!” pentu hihkui. Katsoin häntä edelleen unenpöpperöisenä, mutta kasvoilleni oli levinnyt lämmin hymy.
”Mahtavaa”, sopersin, ”tosi hienoa!”
Katsahdin Liitotähteen, joka oli tähän mennessä katsellut hiljaa sivusta. Silloin tajusin, miksi päällikkö oli tullut Matkijapennun mukaan.
”Tuleeko minusta...?”
”Kyllä, sinusta tulee Matkijapennun mestari”, Liitotähti sanoi ja väläytti minulle pienen hymyn. Pomppasin jaloilleni kuin sähköiskun saaneena ja siirsin katseeni päälliköstä Matkijapentuun ja Matkijapennusta taas päällikköön.
”Milloin nimitysmenot pidetään?” kysyin.
”Aurinkohuipun hetken aikoihin. Sinulla on vielä muutama tovi aikaa valmistautua”, Liitotähti vastasi ja kääntyi ympäri lähteäkseen. Katsoin hänen kulkuaan pöllämystyneenä.
Lysähdin istumaan ja laskin sitten katseeni Matkijapentuun, joka jahtasi paraikaa häntäänsä.
”Vai niin”, murahdin, ”harjoittelemme tästä päivästä lähtien siis kahdestaan.”
En ollut osannut odottaa tätä. Minustahan oli vasta tullut soturi, ja että minun pitäisi vielä yrittää kouluttaa hajuaistitonta oppilasta... Ei Tähtiklaani vieköön!

//Matkija?

Nimi: Elandra

30.04.2017 13:42
Olkipuro: 22kp!

Matkijapentu: 15kp, onnea oppilaalle! Mestarisi näkyy klaanin sivulla ja myös omalla sivullasi.

Toivokuiske: 10kp

Lepakkotassu: 9kp

Nimi: Lepakkotassu

30.04.2017 12:56
//Unessa
Tuuli sai pehmeän, pitkän ja vihertävän nurmikon allani aaltoilemaan. Seisoin vihreällä niityllä, joka kimmelsi lumoavasti ja loi valoa muuten synkälle taivaalle. Räpäytin simiäni ihmeissäni ja kohotin katseeni yötaivaalle, jonne ilmestyi vähitellen pieniä himmeästi loistavia tähtiä.
"Missä olen?" kuiskasin. Kysymykseni kaikui niityllä vaimeasti. "Onko tämä unta?"
Otin askeleen eteenpäin ja tunsin pehmeän ruohon allani väistyvän. Askelieni tahdissa nurmikko väistyi tieltäni ja teki minulle polun, joka johti kauas. Siellä kaukana häämötti sumuinen metsä. Uteliaisuudesta kihisten seurasin polkua kohti sumumetsää ja tunsin sieltä kantautuvan lintujen vaimeaa laulua ja haistoin häivähdyksen jäniksestä. Hännänpää nykien astelin metsään. Laskeuduin vaanimisasentoon riistan toivossa ja silmiini osuikin suuren kuusen takana pilkottavat jäniksen korvat ja pieni töpöhäntä. Mehevä tuoksu houkutteli minua jäniksen luokse.
Avasin suuni raolle ja terävöitin aistejani. Hiivin hiljalleen kohti jänistä. Käpäläni tuskin edes hipaisivat maata, kun liu'uin saalista kohden. Olin jo aivan jäniksen takana ja valmistauduin hyppyyn. Ponkaisin korkealle ilmaan ja nopeasti laskeuduin jäniksen niskaan. Se vinkaisi kauhuissaan ja sen silmissä välähti tuskainen pelko. Jäniksen niskat napsahtivat poikki puraostaessani sitä niskasta.
"Onnistuin!" hihkaisin iloissani. Samassa maa allani alkoi kadota, niin kuin viime unessanikin. Tiesin sen.
Nopeasti hyppäsin sivulle ja nappasin jäniksen mukanani. Pitkä kuilu avautui juuri siihen kohtaan missä äskettäin olin.
"Huh", huokaisin. "Tätä saalista en anna kenellekkään!" Ja samassa toinen kuilu ilmestyi alleni. Hyppäsin jälleen sivulle, mutta en kerinnyt ottamaan jäniksestä tatpeeksi ajoissa kiinni, kun se jo tipahti alas kuiluun.
"Hiirenpapanat!" murahdin ärtyneesti.
"Lepakkotassu?" kuulin äänen takaani. Tutun äänen.
"Ukkosraita?" Käänsin katseeni ääntä kohti, mutta mitään ei näkynyt.
"Lepakkotassu!" kuulin äänen uudestaan. "Lepakkotassu, herää!"
"Mitä? Missä olet?" huudahdin ja katselin ihmeissäni ympärilleni.
"Lepakkotassu! Herää nyt!"

Säpsähdin hereille. Sydämeni löi kiivaasti. Näin edessäni mestarini, Ukkosraidan. Hän katsoi minua hieman pöllämystyneenä.
"Kaikki hyvin?" hän kysyi.
"Kaikki hyvin", nau'uin hielä ihan unessa. "Näin vain unta."
"Hyvä. Nimittäin nyt jatketaan saalistusharjoituksiasi", hän maukui. "Tule."
"Tullaan tullaan." Haukottelin ja nousin vaivalloisesti jaloilleni. Ravistelin turkkiini tarttuneet makuualuset pois ja aloin pestä itseäni puhtaaksi. Räpäytin viimeisetkin unihiekat pois silmistäni ja kiiruhdin Ukkosraidan perään. Hän odotti jo minua leirin sisäänkäynnillä. Tassutin nopeasti hänen luokseen.
"Mennään", kolli sanoi ja lähdimme matkaan.

//Tönkkö, sori >.<

Nimi: Matkijapentu

29.04.2017 21:14
Virnuilin, kun katsoin itseäni lätäköstä. Seittinen kuononi näytti hassulta. Keksin siitä hyvän jutun.
"Olen Seittikuonotähti!" kajautin ja loikkasin kynnet piilossa Olkipuron päälle. Kolli naurahti. Olkipuro oli yllättävän iso ja minä pieni. Törmäsin hänen rintaansa (taas). Yritin takerua siihen kynnet piilossa, mutta tömähdin kömpelösti maahan. Naurahdin itsellleni. Loikkasin kumminkin pystyyn ja pyörin Olkipuron jaloissa.
"Jippii!" kiljuin riemuissani. Soturi hihitti ja nosteli jalkojaan.
"Olet mäyrä!" kiljaisin hilpeästi ja yritin kampata Olkipuroa. Kolli vain horjahti pienesti ja hymyili aurinkoisesti.
"Matkijapentu nukkumaan!" kuulin Vapaudenlennin huutavan pentutarhalta. Pysähdyin Olkipuron eteen ja katsoin kollia suurin silmin.
"Minun on mentävä! Nähdään huomenna!" naukaisin ja säntäsin pentutarhaan. Asetuin Vapaudenlennon viereen nukkumaan, mutta ennen nukkumaan menoa aloin imeä maitoa. Se oli lämmintä. Maha täynnä maitoa kävin tyytyväisenä nukkumaan.

//Olki voi jatkaa halutessaan. :33

Nimi: Olkipuro

29.04.2017 20:19
Katsoin Matkijapentua mitäänsanomaton ilme kasvoillani. Pentu näytti olevan aidosti pahoillaan.
”Saat anteeksi”, vastasin lopulta, ”mutta vain tämän kerran.”
Matkijapennun kasvoille levisi ilahtunut hymy. Hän loikki luokseni ja puski hellästi jalkaani.
”Kiitos! Lupaan ettei tämä toistu”, hän kehräsi.
”Älä lupaa sellaista, mitä et voi pitää”, virnistin ilkikurisesti ja kumarruin nuolaisemaan hänen päälakeaan. Vasta silloin huomasin piikin, joka oli uponnut syvälle hänen nenäänsä. Irvistin inhosta ja vilkaisin vaivihkaa Vapaudenlentoon, joka ymmärsi yskän ja kiiruhti parantajan pesälle.
”Mistä sinä sait tuon piikin nenääsi?” kysyin.
”Kuljin erään piikikkään pensaikon lävitse”, hän kertoi ylpeänä.
”Vai niin”, hymähdin ja nostin katseeni Vapaudenlentoon, joka oli saapunut paikalle hetki sitten Ruusupiikin kanssa. Parantajanaaras kyyristyi pennun eteen ja tarkasteli hänen nenäänsä arvioivasti.
”Se on uponnut syvälle, mutta luulen, että saan vedettyä sen irti”, hän virkkoi ja nousi ylös.
Hän käski Matkijapennun istuutua. Sen jälkeen Ruusupiikki kietoi käpälänsä pennun ympärille ja tarttui hampaillaan piikin päästä. Sitten hän vetäisi ja helakanpunainen veri roiskahti Matkijapennun kuonolle.
Ruusupiikki sylkäisi piikin maahan, nappasi yhden mukanaan tuomista lehdistään ja alkoi pureskella sitä. Sillä välin Vapaudenlento pesi Matkijapennun kuonon.
Parantajanaaras levitti hierakanlehtitahnan pennun kuonolle ja peitti sen vielä hämähäkin seitillä.
Matkijapentu niiskautti nenäänsä ja kääntyi sitten katsomaan minua.
”Miltä minä näytän?” hän kysyi pää hieman kallellaan.
”Seitti nenäiseltä kissanpennulta”, vastasin voimatta peittää hilpeää kehräystä, joka kumpusi syvältä rinnastani.
”Tahdon nähdä!” Matkijapentu vaati, joten niinpä minä vein hänet läheisen lammikon luo, josta hän sitten pällisteli itseään suu vääntyneenä iloiseen virneeseen.

//Matkija?

Nimi: Toivokuiske

29.04.2017 19:43
Nyt olin päättänyt sen, minä muuttaisin Kuolonklaaniin. Istui sotureiden pesällä ja oloni oli jännittynyt. Lihakseni tärisivät, sillä minua jännitti ihan kauheasti. Jättäisin perheeni tänne, tosin siskoni kuolema teki kipeää ja vihaisin yli kaiken kettuja. Ajatella, että kettu tappoi siskoni vielä silloin kun hän oli oppilas. Hänellä oli niin hyvä elämä edessään. Huokaisin hiljaa, mutta mitä minulle tapahtuisi. Naaliturkki oli sanonut minun olevan täysin pahojen kissojen vallassa, mutta en ollut. Oikeasti minä pidin Mutinakielestä juuri sellaisena kun hän oli. En voisi kertoa emolleni ja isälleni siitä, että muuttaisin Kuolonklaaniin. Minun pitäisi hyvästellä heidät ja sanoa, että lähdin etsimään uutta kotiani. Mitä jos he eivät antaisi minun lähteä? Se oli karmiva ajatus, jos he suuttuisivat ja vihaisivat minua koko ikänsä. Kuolonklaanissa uskottiin Pimeyden metsään, mutta en ikinä haluaisi uskoa siihen kammotukseen -sinne minä en todellakaan halua. Ja kuulemani mukaan jos jää kiinni uskosta Tähtiklaaniin päällikkö voi tappaa kissan vain uskon takia. Kuolonklaanin päällikkö pelottaa minua kaikista eniten, hän on sukua Viiltotähdelle! Ajatuskin puistatti, minulle oli kerrottu Kuolonklaanin perustajasta Viiltotähdestä ihan riittävän pahoja juttuja. Toivottavasti se.. Pisaratähti ei ole samanlainen kuin Viiltotähti. Ja uskon ettei ainakaan ihan samanlainen, onhan hän kokoontumisissakin mukana. Tuhahdin ja katselin sotureiden pesän kissoja. Minulla oli haikea olo, kyllähän minä näkisin perhettäni kokoontumisissa, ainakin joskus. Oikeastaan en enää ollutkaan varma muutosta Kuolonklaaniin. Entä jos Pisaratähti tappaisikin minut? Sain kylmiä väreitä ja vilkuilin ympärilleni ettei kukaan vain erityisemmin kiinnittänyt minuun huomiota -onneksi ei. Kyynel vierähti poskelleni, en voisi jättää perhettäni tänne. Huokaisin hiljaa. Eivät he kyllä mukanani tulisikaan. Minun kyllä pitäisi kertoa tästä Hiutaleturkille ja Pyryviimalle. Tiedän, että he eivät tule pitämään tästä koko jutusta, mutta minulla on paljon tunteita sitä kollia vastaan. Rutistin meripihkaiset silmäni kiinni. Nyt oli aika! Nousin ylös vuoteeltani ja aukaisin silmäni. Tassuttelin rauhallisena ulos sotureiden pesästä ja huomasinkin emoni ja isäni tuoresaaliskasan läheisyydessä.
"Emo, isä! Minulla olisi teille kahdelle asiaa, todella, todella tärkeää asiaa", naukaisin ja sen jälkeen minulle tuli epävarma olo.
"Niin, voit sanoa sen kyllä tässäkin", Hiutaleturkki lausahti. Pudistelin nopeasti päätäni.
"En voi sanoa sitä tässä. Mennään leirin ulkopuolelle", sanoin ja kulmani menivät kurttuun.
"Selvä, mennään sitten", Pyryviima lausahti myönteisesti ja nousi ylös, samoin emo. Me kolme lähdimme ulos leiristä ja etsin hyvän paikan selittää asian vanhemmilleni. Istuin alas ja tuntui kuin sydämeni olisi tullut rinnastani ulos. Vanhempani istuivat eteeni vierekkäin ja nyt olin valmis sanomaan sanottavani.
"Tiedättehän te millaista on kun rakastuu, voi tehdä mitä vain rakkaansa puolesta. Nyt minä olen.. rakastunut erääseen kolliin ja siinä on pieni ongelma", sanoin ja huokaisin lopuksi.
"Noh, mikä se ongelma on?" isäni kysyi kysyvällä äänellä. Mietin hetken kertoisinko vai enkö, mutta päätin kertoa.
"Se kolli on Kuolonklaanista."

//Hiutale? Pyry? Se kolli on tosiaankin Mutinakieli ja kerronpa koko jutun: Toivo rakastui Naaliturkkiin ja uskoi löytäneensä rakkauden. Sitten Hunajaviiksi ja Naali tapasivat ja Toivo tiesi heti, että heidän välillään on tunteita. Toivosta tuli mustasukkainen ja hän halusi aiheuttaa huonoa mieltä ja ärsyttää Naalia. Naali ja Toivo puhuivat kerran suunsa puhtaiksi ja se oli Toivolle liikaa. Ennen sitä Toivo oli jo tavannut Mutinakielen rajalla. Toivo sitten ihastui kolliin ja siitä se alkoi. Mutina oli Kuolossa ja Toivo taas Tuulessa. Toivo aloitti sitten pohdiskelun jos hän muuttaisi Kuoloon. Toivon sisko kuoli joten hänelle tuli taas syy muuttaa Kuoloon. Toivosta on muutenkin muuttunut aika äreä tuuliklaanilaisia kohtaan ja näin. Nyt sitten Toivo olisi muuttamassa Kuoloon kumppaninsa perässä. Täs oli nyt jotain(ei todellakaan kaikkea) ja toivottavasti nyt jotain selkoa saa tästä epäselvästä tekstistä. Ja siis ainut asia mitä tällä haen on, että saisin inspiä Toivolle ja tämä ei todellakaan johdu kenestäkään muusta tai jotain sellaista. Toivo rakastaa aina vanhempiaan, mutta Toivolle vain kävi huonosti ja elämä lähti väärään suuntaan :((.

Nimi: Matkijapentu

29.04.2017 19:38
Olin nukkunut vähän aikaa, kun Vapaudenlento tökki minua vatsaan.
"Voisit mennä pyytämään anteeksi Olkipurolta", naaras ärähti. Minusta tuntui että uni ei ollut auttanut minua yhtään. Nousin seisomaan jäykille jaloilleni.
"Menen kyllä!" tiuskaisin hiljaa ja poistuin, häntä pystyssä, pesästä. Näin Olkipuron loikoilevan soturien pesän lähellä. Lähestyin kollia arasti hymyilen. Olkipuro tuijotti minua jäätävästi meripihka silmillään. Avasin suuni, mutta sanaa en saanut sanotuksi. Suljin suuni, mutta hymyni pysyi. Huokaisin raskaasti. Katsoin takaisin Olkipuroa jäätävästi vaaleanharmailla silmilläni.
"Anteeksi, siitä haavasta!" äyskähdin kova äänisesti, mutta kaduin heti äänensävyäni. Laskin katseeni.
"Olen tyhmä", mutisin. Odotin Olkipuron nenäkästä vastausta, mutta en enää pystyisi kuulemaan kollin sanoja. Nostin katseeni.
"Anteeksi", mau'uin hiljaa. Kännähdin ja aloin potkia jaloillani maata. Singahdin kohti leirin suuaukkoa. Kukaan ei ehtinyt estää minua. Sujahdin tunnelin lävitse ja juoksin ylös nummille. Tuuli paiskoi vasten kasvojani. Turkkini hummusi tuulessa ympärilläni. Häntäni oli vain hiiren mitan päässä irti maasta. Näin muutaman kitukasvuisen puun, mutta sitten pinene pensaikon. Ryntäsin siihen sisään enkä välittänyt piikeistä jotka ottivat mintu kylmästi vastaan. Yksi suuri piikkii tarttui nenääni ja meni syvälle. En välittänyt. En minä edes tarvinnut nenääni mihinkään. Kävin voimattomana makaamaan maahan. Pensas oli jopa minun kokoiselleni liian pieni, mutta kuka välittäisi? Ei edes kukaan tahtonut minua. Minua ei ollut ystäviä. Ei perhettä ei mitään! Purskahdin itkuun. Olin hyödytön! Kunnon kissalla olisi hajuaisti ja kunnon selkä. Käännyin katsomaan notkoselkääni. Se ei lohduttanut minua yhtään. Makasin hiljaa ja kuuntelin kuinka tuuli ulvoi nummen yli kohtu Myrskyklaanin rajaa ja nelipuuta. Laskin pääni harmistuneena mustien käpälieni päälle. Kyyneleet tyrehtyivät, kuin veri pienestä haavasta. Häntäni viuhtoi vieressäni pienesti. En voisi pakoilla mitään. Minun pitäisi astua esiin ja näyttää kuka olen! Nostin päätäni. Ei kukaan minua voisi muuttaa! Olin erillainen, mutta kuka välittää? En minä. Olen se miksi olen syntynyt. En voi muuttaa mitään. Nousin seisomaan. Itsevarmuus ja voima virtasivat lävitseni. Ujuttauduin ulos pensaasta ja aloin kiitämään kohti leiriä. Onneksi se oli lähellä eikä kukaan varmaan olisi ollut huolissan minusta paisti...
"Matkijapentu?" kuulin hätäisen ulvonnan. Siinä ulvonnassa oli kollin sekä naaraan ääni.
"Matkijapentu!" toistin hilpeämmin ja solahdin karvat innosta pörhistyneenä leiriin. Törmäsin Olkipuron rintaa vasten. Nostin jäätävänkylmän katseeni hänen. Otin pari askelta taakse päin. Vedin monta kertaa henkeä ennen, kun aloitin.
"Olen pahoillani kaikesta! Olin tyhmä siitä mitä tei sinulle. Mutta..." vaikenin ja pohdin kertoisinko, että emoni kummitteli mielessäni.
"Se oli vahinko", jatkoin päättäväisesti.
*En vielä kerro. Minulla on salaisuuteni ja yksityisasiani jotka eivät kuulu muille!* päätin ja tuijotin yhä jäätävällä ja pistävällä katseella kollisoturia.

//Olki? :3 Tunteita...

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com