Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Pääset chattiin tästä!

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Tuuliklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Tuuliklaanin sivulle

Ilmoitukset

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

Tarinassa tulee olla sanoja yli 150 tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täällä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 << <  96  97  98  99  100  101  102  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Usva

07.09.2015 20:38
Pyrysilmä: 26kp!

Lehmustassu: 43kp!

Ruostekynsi: 14kp

Mutasilmä: 3kp

Koivutassu: 30kp!

Sammaltuuli: 12kp

Ruusupentu: 14kp! Onnea parantajaoppilaalle!^^ Kolmen muun klaanin parantajat opettavat sinua vuorotellen!:) Voit itse päättää, kuinka Ruusupentu ajautuu parantajan tehtäviin, se voi olla vaikka merkki:D

Routahäntä: 8kp

Nimi: Ruostekynsi

07.09.2015 19:18
Minua ei vielä unettanut, ei minusta ainakaan tuntunut siltä, joten istuin vielä hetkisen sotureiden pesän edustalla. Kissoja alkoi hiljalleen valua pesään. Tuijottelin eteeni, tyhjyyteen. Päässäni pyöri ties minkälaisia ajatuksia. Kuolonklaani, se miten se oli hyökännyt leiriimme ja vallannut reviirimme, kuten muidenkin klaanien. Pieni vihanliekki kyti sisälläni. Nälkä kurni vatsassani mutta yritin olla välittämättä siitä. Se että minulla oli nälkä ja kaipasin jotakin syötävää, ei ollut pääasia. Kaikkien ladon kissojen piti selvitä hengissä tulevan lehtikadon yli. Maukaisu havahdutti minut ajatuksistani.
"Etkö aijo mennä nukkumaan?"
Käännyin ja näin Pyrysilmän joka istahti vierelleni. Hänen sokea silmänsä heijasti valoa eritavalla kuin toinen. Käännyin katsomaan taas tyhjyyttä.
"En vielä. En tunne oloani väsyneeksi", mau'uin pojalleni.
Tämä nyökkäsi, nytkäytti korvaansa.
"Minäkin kärsin siitä toisinaan.."
Vilkaisin kellanpunaista kollia.
"Niinkö?" ihmettelin.
Pyrysilmä nyökkäsi.
"Mutta jos minä tästä menisin. Ehkä se uni tulee sitten kun rauhoitun."
Hän nousi ja tassutti hiljaa soturien pesään. Olin hetken paikoillani mutta vilkaisin sitten pentutarhaa. Routahäntä oli mennyt nukkumaan vähän aikaa sitten, taatusti oli jo nukahtanut.
*En varmaankaan nukahda ihan heti vaikka yrittäisinkin* pohdin. *Ehkä voisin käydä katsomassa heitä.*
Nousin ja hiivin pentutarhaan. Siellä oli melko hämärää ja kotoisa, maitoinen tuoksu tulvi sieraimiini. Kuului tuhinaa. Astelin Routahännän luo ja istahdin hänen viereensä. Naaras tuhisi kevyesti, takakäpälä nyki hieman hänen nähdessään unta. Siirsin katseeni Ruusupentuun. Tämä oli kerällä kumppanini vatsan suojissa ja oli upottanut kuononsa käpälän alle. Näky huvitti minua, hymyilin. Olin istunut siinä jo tovin kun arvelin, että olisi aika lähteä. Venyttelin varovasti etukäpälät eteen venytettyinä. Haukottelin. Kohta kurkotin koskettamaan Routahännän poskea hellästi kuonollani, ja nuolaisin tyttäreni päälakea.
*Hyvää yötä, Routahäntä ja Ruusupentu. Kauniita unia.*
Käännyin ja hipsin hiljaa ulos.

Nimi: Koivutassu

07.09.2015 19:18
Juttelin Puuturkin kanssa, kun Lehmustassu juoksi luokseni.
"Hei!" naukaisin kun veljeni istahti viereeni.
"Terve!" hän maukui. Käännyin hetkeksi mestarini puoleen.
"Anteeksi, mutta menen nyt. Jutellaan myöhemmin", sanoin mestarilleni.
"Sopii. Näkemiin!" Puuturkki hyvästeli.
Hän kääntyi ja lähti muualle. Jäin kahden veljeni kanssa. Kävelimme raunempaan ja aloimme vaihtaa kuulumisia.
"Oliko sinullakin tänään kiva päivä? Minun päiväni ollut todella mahtava!" kerroin. Otin huomioon, että Lehmustassu näytti jotenkin vaivaantuneelta. Hänen silmänsä kuitenkin loistivat innokkaasti, kun hän maukui:
"On! Haluaisin nytkin vain harjoittelemaan."
"Niin minäkin. Oppilaana oleminen on kivaa", sanoin ja naurahdin.
"Totta puhut", Lehmustassu maukui.
Päätin olla mainitsematta, että Puuturkki oli kehunut minua kovin paljon, sillä en halunnut ylpeillä asialla tai että veljeni tulisi kateelliseksi. Vaikka toisaalta, kenties hänkin oli suoriutunut yhtä hyvin.
"Onko sinulla harjoitustuokio huomenna?" kysyin ja nuolaisin etutassuani.
"Ei... Vasta ylihuomenna on seuraava", veljeni vastasi hieman apeana.
"Samoin", naukaisin.
Kesti hetken hiljaisuus, kunnes Lehmustassu nousi äkkiä seisomaan.
"Minä keksin mitä voimme tehdä huomenna!" hän hihkaisi. Räpyttelin silmiäni kummissani.
"No?"
"Käydään kahdestaan vähän kiertelemässä reviirillämme", veli ehdotti.
"Saammeko me?" ihmettelin.
"Miksi emme saisi? Olemme nyt oppilaita", Lehmustassu huomautti.
"Niin, no... Kyllä se minulle sopii", maukaisin. Olin silti hieman epävarma ajatuksesta. Emme tunteneet reviiriä vielä kovin hyvin. Mitä jos ylittäisimme rajat? Itse en ollut ainakaan vielä tutustunut reviirin. Puuturkki sanoi, että kiertäisimme rajat ylihuomenna. En kuitenkaan viitsinyt väittää vastaan. Ehkä olin vain liian varovainen. En antaisi Lehmustassun pitää minua pelkurina, koska en "uskaltaisi" lähteä kävelylle reviirilleimme.
"Mihin aikaan lähdemme?" Lehmustassun maukaisun havahdutti minut mietteistäni.
"Ihan sama. Milloin sinulle sopii?" nau'uin. Veljeni kohautti lapojaan.
"Milloin vain."
"Kävisikö... Aurinkohuipun aikaan?" ehdotin.
"Selvä", kolli maukui ja nyökkäsi.
Hymyilin. Tulisihan siitä aika kivaa. Huomasin, että lato alkoi hämärtyä. Aurinko oli varmasti jo laskemassa. Lehmustassu haukotteli ja se tarttui minuunkin. Nauroimme molemmat.
"Pitäisikö mennä jo nukkumaan?" mau'uin kun naurukohtauksen oli mennyt ohi.
"Mennään vain", veljeni maukaisi. Lähdimme yhdessä kohti oppilaiden pesää. Odotin osaksi innolla, sekä osaksi jännitin huomista. Tiesin, ettei meille voisi sattua mitään, mutta sisimmässäni jokin käski minun olla varovainen.

//Lehmus? Tästä tulee jännää 8) Ja toi sun oli kunnon hittibiisi xD Joo, et hitannu liikaa.

Nimi: Lehmustassu

07.09.2015 18:14
//JATKOA SAMMALTUULELLE//

"Juu, harjoittelin", vastasin emolleni ja istahdin oljille.
Sammaltuuli katsoi minua hymyillen. Avasin suuni sanoakseni jotain mutta suljin sen sitten.
"Mitä nyt?" emo kysyi.
"Ei mitään", mutisin katsoen muualle.
"Näenhän minä että sinua vaivaa jokin, kerro."
Katsahdin emoani ja olin hetken hiljaa, mietin avaisinko suuni.
*Aivan yhtä hyvin voisin sanoa tämän, ei hyödyttäisi ketään vaikka olisinkin tuppisuuna.*
"No, Kivisulka opetti minulle vaanimisasennon mutten päässyt saalistamaan oikeasti."
*Paitsi maahan tippuvia vaahteranlehtiä!* lisäsin mielessäni.
"Hän sanoi ettei täällä varmaankaan ole pahemmin riistaa kun on lehtisadekin."
Sammaltuuli näytti hetken mietteliäältä. Sitten hän maukui:
"Se on totta, nyt on lehtisade. Ja riista saattaa olla harvassa. Mutta ei hän sitä varmaan pahalla tarkoittanut, ehkä hän ajatteli että jos et saisi saalista, syyttäisit siitä itseäsi. Vaikka hyvin tiedät, että sinusta vasta tuli oppilas."
Katselin käpäliäni vaiteliaana.
"No ehkä...", mutisin ja nostin katseeni. "Mutta enhän minä olisi pahoittanut mieltäni siitä, enkä alkanut syyttämään itseäni tai ketään muutakaan. En edes Tähtiklaanin kissoja."
Pidin tauon kun korvaani kutitti. Nostin takajalkaani raapiakseni.
"Minähän olen vasta noussut oppilaaksi", jatkoin. "Ja ymmärrän, että siinä menee jonkin aikaa ennen kuin oppii saalistamaan kunnolla. Varsinkin lehtisateen aikaan."
Emo katsoi minua hetken oudon näköisenä. Kurtistin kulmiani.
*Mikä hänelle nyt noin yht'äkkiä tuli? Enhän minä sanonut mitään tyhmää?*
Nytkäytin korvaani ja nuolaisin huuliani. Mikä emolle tuli? Näin syrjäsilmällä mestarini tummanharmaan turkin.
"Öö, minä taidan tästä lähteä, nähdään emo", naukaisin ja vipelsin Kivisulan luokse.
"Kivisulka!" ulvoin. "Kivisulka, odota!"
Naaras pysähtyi ja jäi odottamaan. Jarrutin hänen eteensä ja tasasin hengitystäni hetken aikaa. Sitten sain sanottua:
"Harjoittelemmeko tänään vielä taistelua?"
"Emme. Kun riistaa on vähän, meidän täytyy säästää voimiamme ja harjoitella vain joka toinen päivä."
Nyökkäsin hitaasti, ehkä vähän pettyneenä mutta huuhdoin tunteen mielestäni.
"Selvä", naukaisin ja juoksin muualle. Vilkaisin paikkaa jossa emoni oli äskettäin ollut, ja näinkin hänet istumassa yhä samalla paikalla.
"Hei taas!" naukaisin iloisesti.
"No hei."
Istahdin jälleen maahan ja kiersin häntäni käpälien ympärille. Kiersin katseellani latoa, suuria kissaryhmiä etsiessäni sisartani.
"Oletko nähnyt Koivutassua?" kysäisin.
Sammaltuuli haravoi kissoja läpi ja kohta hihkaisi:
"Tuolla. Hän juttelee jonkun kanssa, olisikohan Puuturkki."
Seurasin naaraan katsetta ja näin oppilaan klaanini kissan seurassa. Jolkotin hänen luokseen vaikkei minulla ollutkaan tälle mitään erityisempää asiaa.

//Koivu? Ja toivottavasti ei ollu liian hitti...

Nimi: Routahäntä

07.09.2015 14:46
Ruusupentu leikki vierelläni sammalpallolla. Olimme pentutarhan edustalla. Tällä oli varmasti tylsää koska Lehmustassu ja Koivutassu olivat jo oppilaita. Mutta iloisuutta Ruusupennulla kyllä piisasi! Ruostekynsi saapui aamupartiosta. Tämä saapui luokseni.
"Voiko Ruusupentu hyvin?" kumppanini kysyi ja kosketimme kuonojamme.
"Hyvin, muru", vastasin. Ruusupentu lopetti sammaleella leikkimisen ja syöksyi Ruostekynteä päin.
"Isää! Leikitään! Minulla on niin tylsää kun Lehmustassu ja Koivutassu ovat jo oppilaita! Pyrysilmä leikki kyllä tänään minun kanssani mutta vain vähän!" Ruusupentu huudahti ja roikkui isänsä hännässä.
"Hei, Ruusupentu tajuatko että häntääni sattuu?" Ruostekynsi naurahti. Huomasin että Ruusupentu oli roikkunut Ruostekynnen hännässä kynnet esillä.
"Anteeksi!" Ruusupentu huudahti ja päästi irti. Onneksi hännässä ei ollut haavan häivääkään eikä mitään muuta.
"Mrrau!" naurahdin ja menin makaamaan ladon lattialle. Ruusupentu syöksyi päälleni.
"Heii!" huudahdin ja menin seisomaan. Ruusupentu näytti olevan todella iloinen. Ruostekynsi naurahti ja otti Ruusupennun pois selästäni.
"Minulla on jo väsy!" Ruusupentu huudahti.
"Mene sitten nukkumaan. Voin tulla mukaasi", sanoin ja lähdin saattamaan Ruusupentua pentutarhaan. Melkein heti kun olimme pentutarhassa Ruusupentu nukahti. Minulla oli todella nälkä ja halusin saada syötävää. Katsahdin tuoresaaliskasaan jossa ei ollut mitään saalista. Huokaisin ja meni Ruostekynnen viereen istumaan joka oli sotureidenpesän edessä. Vaihdoimme kieliä. Mutasilmä tassutteli pitkin latoa tehdessään partioita. Koivutassu istui oppilaidenpesän edustalla mestarinsa Puuturkki vierellään. Näin Koivutassun silmissä pelkkää iloa. Minusta Koivutassu oli todella innokas oppilas. Samaa voisi kyllä sanoa Lehmustassusta. Ruusupentu ei voinut missään nimessä olla soturioppilas. Hän halusi olla parantajaoppilas. Ruusupennusta tulisi varmaan loisto parantaja. Metsästyspartio näytti saapuvan ja kissat toivat tuoresaaliskasaan vähän saalista. Oikeastaan vain kaksi pientä hiiren ruipeloa.
"Taidan mennä nukkumaan", sanoin. Kumppani nyökkäsi ja kävelin pentutarhaan Ruusupennun vierelle.

//Perhe?

Nimi: Ruusupentu

07.09.2015 07:58
Katselin kuinka emoni Routahäntä nukkui vierelläni. Odotin innolla oppilaaksi pääsemistä. Tai oikeastaan halusin vain päästä tunkkaisesta pentutarhasta pois. En olisi halunnut oppilaaksi koska minua ei houkuttanut ajatus että minusta tulisi soturi. Mutta parantaminen minua sentään kiinnosti. En vain tiennyt miten pääsisi parantajaksi. Kysyisin emolta sitten kun tämä heräisi. Pistin suuni pitkään haukotukseen ja nukahdin. Heräsin jonkun saapuessa pentutarhaan. Avasin silmäni ja näin Pyrysilmän.
"Pyrysilmä! Leikitään heti!" huudahdin ja riipuin veljeni hännässä.
"Leikitään, leikitään! Senhän takia minä tänne saavuinkin!" veljeni huudahti.
"Jee! Ole sinä Kanelitähti ja minä olen Varjoklaanin parantaja Kaunokukka!" huudahdin ja juoksentelin Pyrysilmän ympärillä.
"Selvä, minä olen menettänyt yhden hengistäni ja minä makaan edelleen kuolleena parantajanpesässä ja sinä hoidat minua!" veljeni kertoi. Nyökkäsin ja leikki alkoi. Leikimme kauan kunnes Pyrysilmän piti lähteä.
"Heipä hei! Minun pitää mennä nyt metsästyspartioon!" kolli huudahti ja lähti pois pentutarhasta. Käänsin sitten katseeni emoon ja halusin kysyä tältä miten pääsi parantajaksi. Routahäntä katsoi minua hymyillen.
"Taidat pitää parantamisesta vai?" tämä kysyi.
"Todellakin! Minua ei sitten yhtään kiinnostaisi olla soturi!" huudahdin. Se oli täyttä totta, halusin olla parantaja.
"Mutta jos olisit parantaja sinulla ei saisi olla kumppania. Et saisi pentuja", emoni sanoi.
"En minä halua kumpaakaan. En halua olla soturi joka taistelee toisia vastaan. Haluan olla parantaja joka haluaa hoitaa sotureita!" huudahdin.
"Mutta miten päästään parantajaoppilaaksi?"
"Mentäisiinkö kysymään parantajilta? Haluaisivatko he oppilaan?" Routahäntä ehdotti.
"Joo!" huudahdin. Menimme ulos pentutarhasta ja suuntasimme kohti parantajienpesää. Menimme sen sisälle ja näimme kaikki parantajat jotka sekoittelivat yrttejä ja muitakin asioita mitä parantajat tekivät.
"Hei Ruusupentu ja Routahäntä!" Jokiklaanin parantaja Tähtipolku huudahti hymyillen.
"Eikai Ruusupennulle ole sattunut jotain?" Myrskyklaanin Kuiskevirta kysyi huolestuneena. Routahäntä naurahti.
"Ei tietenkään. Hänellä olisi vain kysyttävää", emoni sanoi.
"No mitä? Sano vain!" Varjoklaanin Kaunokukka käänsi katseensa minuun.
"Öö, tuota... Ottaisitteko minusta parantajaoppilaan kun minusta tulisi oppilas? Minua ei kiinnosta mikään soturintehtävistä ja muusta vastaavasta. Minä haluan olla parantaja", sanoin vähän ujostellen. Parantajat katsoivat toisiaan. Myrskyklaanin parantajaoppilas Vatukkatassu hymyili minulle. Jos pääsisin parantajaoppilaaksi tuo olisi varmasti aika mukava kaveri. Sitten parantajat katsoivat minua.
"Olisi mukavaa että Tuuliklaaniin tulisi parantaja. Otamme mielellämme sinut oppilaaksemme", Kuiskevirta sanoi.
"Oikeasti!?" huudahdin. Olin todella iloinen. Tiesin kuinka paljon halusin parantajaksi. Parantajat nyökkäsivät. Hyppelin ilosta pesässä.
"Et pääse jos rikot parantajienpesän!" Routahäntä naurahti.
"Tule niin mennään sanomaan Kanelitähdelle!" Seurasin emoani päälliköidenpesälle.
"Kanelitähti? Oletko sielä?" Routahäntä kysyi.
"Olen Routahäntä. Tule vain sisään", kuului ääni pesästä. En tiennyt oliko muutkin päälliköt pesässä. Ei varmaan. Kävelimme päälliköidenpesään. Kanelitähti istui makuualusensa päällä. Routahäntä kumarsi päällikölle joten kumarsin minäkin. Kanelitähti katsoi lempeästi minua.
"Mitä asiaa teillä on?" tämä kysyi.
"Ruusupentu haluaa Tuuliklaanin parantajaoppilaaksi. Kävimme kysymässä parantajilta halusivatko he oppilaan ja he halusivat", Routahäntä sanoi. Kanelitähden suuhun lehahti hymy.
"Mukavaa että Tuuliklaanin saa parantajaoppilaan. Kiitos että kerroitte!" Kanelitähti huudahti. Routahäntä naurahti ja poistui pesästä. Käänsin vielä katseeni Kanelitähteen ja seurasin emoani. Minulla oli todella väsy joten suuntasimme suoraan pentutarhaan. Laitoin silmät kiinni ja nukahdin.

//Perhe?

Nimi: Koivu

06.09.2015 20:01
//Äh, LehmusTASSUN* xD

Nimi: Sammaltuuli

06.09.2015 19:59
Kävelin sisälle latoon. Olin juuri palannut partiosta. Katselin ympärilleni miettien, olisivatko Koivutassu ja Lehmustassu sisällä ladossa, vai kenties harjoittelemassa. Hymyilin itsekseni. Olin niin ylpeä pennuistani. Heistä oli tullut eilen oppilaita. Näin Pyrysilmän jolkottamassa luokseni ja lähdin kävelemään häntä vastaan. Kumppanini näytti hyvin riutuneelta, kuin ei olisi syönyt kuuhun!
"Hei", kolli tervehti.
"Hei", maukaisin. "Oletko saanut syödäksesi tänään?"
"En", Pyrysilmä vastasi.
"Näytät heikkokuntoiselta. Hakisit vaikka parantajilta jotakin yrttiä", ehdotin.
Kellanpunainen soturi pudisti kuitenkin päätään.
"Ei tarvitse", hän vakuutteli. Silloin loin häneen väkisin terävän katseen.
"Tarvitseepas! Minä tulen mukaasi, mennään", sanoin harvinaisen päättäväisesti. Pyrysilmä katsoi minua hämmästyneenä.
"Hyvä on sitten..." tämä maukui.
Hymyilin ja kävelimme rinnatusten parantajien pesälle. En aikonut katsella vierestä, kuinka kumppanini riutuisi kuoliaaksi. Jos yhden asian olin joskus päättänyt, niin sen.

Myöhemmin iltapäivällä istuin Kuuviiksen ja Routahännän kanssa sotureiden pesän ulkopuolella, kun Koivutassu loikki luokseni. Pyrysilmä oli saanut parantajilta hieman yrttejä ja lähtenyt juttelemaan Lemustassun kanssa, joten itse olin hakeutunut ystävieni seuraan.
"Hei Koivutassu!" naukaisin pennulleni, joka pysähtyi eteeni.
"Hei!" tyttäreni maukui takaisin.
"Olitko harjoittelemassa?" kysyin.
"Olin", Koivutassu sanoi.
"Mitenkäs meni?"
"Se oli kivaa! Ja Puuturkki sanoi että olen luonnonlahjakkuus!" vaalea pilkullinen naaras kertoi. Mietin, mahtoiko Kovutassu hieman liioitella, mutta en uskonut hänen tekevän niin. Ei pennuillani ollut tapana valehdella.
"Sepä hienoa!" kehräsin. Pentuni haukotteli.
"Mutta taidan mennä nyt lepäämään. Nähdään myöhemmin!" Koivutassu maukui.
"Mene vain. Ja jos näet Lehmustassua, niin pyytäisitkö häntä käymään luonani?" pyysin.
"Selvä on", Koivutassu naukaisi. Hän heilautti häntäänsä ja katosi oppilaiden pesään.
"Olet varmasti onnellinen, kun sinulla on tuollaisia pentuja", maukui Kuuviiksi. Käännyin valkoisen ja luonnonvalkoisen kirjavan naaraan puoleen.
"Todellakin!" kehräsin. Ystäväni hymyili.
"Mitenkäs sinun pentusi?" hän kysyi Routahännältä.
"Ruusupentuko? Hän voi hyvin, kuten varmasti myös Lupiinihäntä", Pyrysilmän emo vastasi. Kuuviiksi nyökkäsi.
"Mukava kuulla", mau'uin.
Hetki päästä Ruostekynsi tepasteli luoksemme. Routahäntä vilkais minua ja Kuuviikseä.
"Minä menen nyt. Hei sitten!" tämä maukaisi.
"Näkemiin!" nau'uin.
"Hei hei!" Kuuviiksi huikkasi.
Jäimme juttelemaan kahden kesken. Kerroin jokiklaanilaiselle kuinka olin tänään pakottanut Pyrysilmän käymään hakemassa yrttejä ja Kuuviiksi kertoi omia asioitaan. Meitä huvitti vähän väliä. Nautin hänen seurastaan. Tajusin, että Kuuviiksestä oli tullut minulle oikea ystävä. Voisin kertoa hänelle mistä tahansa! Maukaisi havahdutti minut mietteistäni.
"Oliko sinulla jotakin asiaa?"
Käännyin ja näin Lehmuspennun katsovan minua odottavana.
"Ai, hei! Miten päiväsi meni? Oliko kivaa?" kyselin.
"Hyvin, oli", poikani vastasi.
"Harjoittelitteko Kivisulan kanssa?"

//Lehmus? :D

Nimi: Koivutassu

06.09.2015 17:06
Heräsin aamulla aikaisin. Katselin kuinka oppilaat alkoivat valua ulos pesästä. Haukottelin, vaikkei minua paljoa väsyttänytkään enää. Oli silti outoa herätä näin aikaisin. Täytyisikö minun herätä tähän aikaan joka päivä? Lehmustassu nousi ylös vierelläni.
"Nähdään myöhemmin!" hän huikkasi ja loikki ulos.
"Nähdään!" huusin hänen peräänsä.
Nousin itsekin istumaan. *Onkohan minulla harjoitustuokio tänään?* mietin. Lähdin ulos pesästä etsimään mestariani, Puuturkkia. Kaikkien klaanien sotureita vilisi ympärilläni. Seisoin hetken vain tuijottamassa heitä. Ladossa kävi sellainen vilinä, että pääni meni ihan pyörälle. Olin näkevinäni vilauksen emoni lämpimänharmaasta turkista. Etsin katseellani Puuturkkia, mutta en voinut olla varma mikä kaikista ympärilläni näkyvistä ruskeista turkeista kuului hänelle. Äkkiä tunsin lavassani kosketuksen ja hätkähdin.
"Hei, Koivutassu. Anteeksi jos säikäytin."
Käännyin ja näin mestarini vieressäni. Hän tutki minua sinisillä silmillään.
"Ei se mitään. Harjoittelemmeko tänään?" kysyin Puuturkilta.
"Menemme saalistamaan, tai ainakin harjoittelemaan sitä", hän maukui.
"Okei", nau'uin.
Lähdin Puuturkin perässä ulos ladosta. Olin aiemmin käynyt vain vilkaisemassa, mutta nyt pääsisin ensimmäistä kertaa ulos kunnolla. Kaikki uudet hajut tulvivat sieraimiini. Ulkoilmaa oli raikas hengittää. Minulla oli hieman kylmä, mutta yritin olla välittämättä siitä. Vähän ajan päästä pysähdyimme.
"No niin, katso tarkkaan", Puuturkkia käski. Hän pudottautui vaanimisasentoon ja lähti hiipimään äänettömästi eteenpäin. Pian mestarini hyppäsi nopeasti käpälät edellä eteenpäin ja laskeutuin sulavasti maahan painaen maassa olevaa lehteä kynsillään.
"Sinun vuorosi", ruskea soturi maukui.
"Selvä", maukaisin.
Kyyristyin epäröiden vaanimisasentoon. Vilkaisin mestariani odottaen häneltä neuvoja. Puuturkki vaikutti kuitenkin yllättyneeltä.
"Asentosi on erinomainen! Jatka vain", hän sanoi hieman hämmästyneenä, mutta hymyillen. Lähdin hiipimään keskittyneenä eteenpäin. Kohdistan katseeni lehteen. Kun olin tarpeeksi lähellä, poljin hetken takajaloillani maata, kunnes ponnistin itseni hyppyyn. Kun laskeuduin maahan, iskin kynteni lehteen.
"Hyvä!" mestarini kehui. "Vaikuttaa siltä, että olet luonnonlahjakkuus", naaras kehräsi.
"Kiitos", naukaisin hieman yllättyneenä Puuturkin kehuista. Jatkoimme vielä harjoittelua, sekä yritimme metsästää. Lopetimme vasta aurinkohuipun jälkeen.

Nimi: Ruostekynsi

06.09.2015 17:02
Venyttelin oljilla etukäpälät pitkällä edessä. Olin taas ottanut pienet torkut ja ne olivat vähän auttaneet, tosin nälkä raastoi edelleen vatsanpohjaani. Nousin ylös ja tassuttelin ulos pesästä. En ollut syönyt mitään kahteen päivään ja tiesin että kylkiluuni erottuivat selvästi huonokuntoiseksi menneen turkkini alta. JÄtin kuitenkin syömättä sillä ladossa oli paljon kissoja joiden piti pysyä vahvoina, kuten oppilaat.
*Tarvitsen raitista ilmaa* ajattelin ja menin ulos.
Kävelin hetken rauhallista tahtia ladon ympäristössä, ja imin keuhkoihini raikasta ilmaa. Kohta palasin takaisin latoon.

Oli ilta. Kissat alkoivat valua pesiinsä. Minäkin tallustelin soturien pesään kaikessa hiljaisuudessa, ja kävin oljille. Tuhahdin itsekseni ja suljin silmäni. En kuitenkaan saanut ihan heti unta joten pyörin ja hyörin oljilla. Kohta joku murahti:
"Hei, voisitko olla pyörimättä sillä jos olet huomannut, jotkut meistä yrittävät nukkua!"
"Anteeksi", mutisin.
Laskin pääni käpälille ja pidin silmiäni hetken auki. Sitten nukahdin.

Nimi: Pyrysilmä

06.09.2015 14:59
Lojuin soturien pesässä ja olin täysin valveilla. Minua ei väsyttänyt vaikkakin tunsin itseni hiukan heikoksi.
*Mitä väliä vaikka olenkin vähän aliravittu?* ajattelin. *Pysyn silti vahvana -klaanini tähden.*
Minun täytyi pysyä vahvana oman klaanini -kuten myös muidenkin klaanien takia. En voisi noin vain luovuttaa ja mennä Tähtiklaaniin. Ravistelin päätäni raivoisasti.
*Mitä minä ajattelen?! En tietenkään mene Tähtiklaaniin! En ennen kuin olen elänyt elämäni kunnialla loppuun asti.*
Laskin pääni takaisin käpälille ja huokaisin itsekseni. Tämä nälänpuute alkoi tehdä minut hulluksi! Äkkiä kuulin ulkoa tutun äänen. Se naukui iloiseen sävyyn:
"Missä isä on?"
"Hän taitaa olla soturien pesässä", kuului vastaus.
Vääntäydyin käpälilleni ja tassutin ulos ennen kuin poikani ehti tulla pesään.
"Tervehdys", nyökkäsin Lehmustassulle.
"Hei, isä."
"Oliko sinulla jotakin asiaa?" kysyin.
"Ei. Tai oikeastaan kyllä", tuore oppilas sanoi.
Minua huvitti niin että viikseni värisivät. Mitähän asia koski? Katsoin poikaani kysyvänä.
"Sitä minun piti vain kysyä että kun näin Varjoklaanin vanhalla reviirillä kanin, niin miksemme voisi metsästää siellä? Vaikka se onkin Kuolonklaanin reviiriä?"
Korvani nytkähti.
*Kerjääkö hän tahallaan vaikeuksia vai onko hän vain tiedonhaluinen?* pohdin, katsoen Lehmustassua tiiviisti silmiin. Vetäisin henkeä ja mau'uin:
"Kuules, kerron sinulle siitä pian. Nyt minun täytyy mennä."
Olin äkännyt Sammaltuulen pujahtavan sisään latoon ja jolkottelin hänen luokseen. Tunsin Lehmustassun katsovan menoani ja hänestä huokui pettymys.
*Kertoisin hänelle vielä tämän päivän aikana* päätin.

//Sammal?

Nimi: Koivupentu/-tassu

06.09.2015 12:04
Lehmustassu oli juuri nimitetty oppilaaksi. Veljeni käveli mestarinsa kanssa kauemmas. Nyt olisi minun vuoroni.
"Koivupentu, sinun vuorosi", päällikkö maukui.
Hengitin syvään ja kävelin Kanelitähden eteen. Minua jännitti kamalasti, mutta yritin pitää itseni mahdollisimman rentona ja tyynen näköisenä. Se onnistui minulta paremmin kuin olisin kuvitellut. Katsoin päällikköä suoraan silmiin, niin rauhallisen näköisenä kuin pystyin.
"Koivupentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on nyt aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään asti, että ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Koivutassuna", Kanelitähti lausui vakaasti. "Sinun mestariksesi tulee... Puuturkki!" hän julisti.
Ruskea naaras käveli luokseni. Menin häntä vastaan ja kosketimme neniä.
"Lehmustassu! Koivutassu!" kissat hurrasivat. Olin niin iloinen, ettei sitä voinut sanoin kuvailla! Kohtasin emoni ylpeän katseen. Hän hymyili ja minä hymyilin takaisin. Jäin Lehmustassun kanssa kissojen keskelle, kun he kävivät onnittelemassa meitä. Etsin isääni katseellani, mutta en nähnyt häntä missään. Olin nähnyt Pyrysilmän vain vilaukselta, ennen oppilasnimituksiämme. Nyt isästä ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään.
"Oletko nähnyt Pyrysilmää?" kysyin Lehmustassulta melun yli.
"Mitä?" veljeni huusi. Hän ei kuullut mitään, vaikka oli aivan vieressäni.
"Tiedätkö missä isämme on?" nau'uin korottaen ääntäni. Vaalean kellanpunainen kolli pudisti päätään. Kun suurin osa kissoista oli poistunut takaisin pesiinsä, tungin itseni varovasti sotureiden ja oppilaiden ohi. Loikin Sammaltuulen luokse.
"Missä isä on?" kysyin. Emo viittoi hännällään taakseni. Käännyin ja Pyrysilmä käveli Lehmustassu edellä luoksemme.
"Olen niin ylpeä teistä!" isämme maukui. Ilo ja yllätys paistoi hänen silmistään, kuten myös veljeni. En voinut kuitenkaan olla huomaamatta väsymystä isän silmissä.
"Oletko kunnossa?" kysyin huolissani. Pyrysilmä hymyili, ainakin yritti.
"Tietysti olen", hän vakuutti. Vilkaisin emoa, joka näytti myös hieman huolestuneelta.
"Menkää te vain tutustumaan uusiin mestareihinne, sekä pesätovereihinne. Me menemme nyt syömään jotain, jos saamme", Sammaltuuli maukui minulle ja Lehmustassulle. Nyökkäsimme. Katsoin kuinka vanhempani katosivat kissojen sekaan.
"Mitä sinä odotat, Koivutassu? Tule, mennään tutustumaan muihin oppilaisiin!" veljeni maukaisi.
"En mitään. Mennään vain", sanoin ja lähdin Lehmustassun perässä oppilaiden pesään.

Nimi: Lehmustassu

06.09.2015 11:19
Heilutin häntääni iloisena. Olin Kivisulan kanssa juttelemassa Mutasilmän kanssa, ja olimme äsken päättäneet että menemme harjoittelemaan.
*Vihdoin pääsen harjoittelemaan!* ajattelin.
"Oletko syönyt?" Kivisulka kysäisi.
"En", vastasin pudistaen päätäni. "Mutta..."
"No, syöhän sitten. Et sinä muuten jaksa", mestarini keskeytti.
Minulla ei ollut ollenkaan nälkä, tunsin olevani täysissä sielun ja ruumiin voimissani, mutta en silti väittänyt vastaan. Ajattelin että olisi kai parasta syödä ja otin pienestä kasasta laihan vesimyyrän. Päätin kuitenkin syödä siitä vain puolet, jotta muille säästyisi enemmän riistaa. Kyllä minä pärjäisin. Kohta olin valmis ja jolkotin Mutasilmän ja Kivisulan luo.
"Lähdetäänkö me jo?" kysyin innoissani.
En ollut pysyä paikallani, melkein pompin ylös alas. Onneksi sentään pystyin hillitsemään itseni, olisi ollut kamalaa jos oma varapäällikköni olisi nähnyt minun riehuvan! Pujahdimme ulos ja suuntasimme kohti harjoituspaikkaa. Tai no, miksi sitä nyt ikinä kutsuttiinkaan mutta se paikka jossa harjoiteltiin. Tepsutin Kivisulan vierellä ja vilkuilin välillä Mutasilmää.
*Nyt Lehmustassu, rauhoitu!* komensin itseäni. *Ei siinä ole mitään ihmeellistä vaikka menetkin harjoittelemaan itse varapäällikön kanssa!*
Jotenkuten onnistuin pysymään turkissani, ja pian saavuimmekin niinsanottuun määränpäähämme. Siellä haisi voimakkaasti jollekin iljettävälle, paha katku tukki sieraimeni.
"Tämä on Varjoklaanin entisen reviirin raja", kertoi Kivisulka.
"Vai niin", naukaisin ja istahdin ruohikkoiseen maahan. "Ovatko ne varjoklaanilaiset niitä ilkeitä kissoja jotka mulkoilevat vihaisen näköisinä?"
Kissat naurahtivat.
"Noo, taitavat olla", mestarini naukaisi. "Mutta eivät he kaikki ole ilkeitä."
Nyökkäsin. Kohta tummaharmaa naaras alkoi opettaa minulle vaanimisasentoa. Matkin häntä ja kyyristyin maahan.
"Laske häntäsi. Ja takapääsikin on aivan liian ylhäällä", neuvoi Kivisulka.
Laskin häntäni ja menin vielä vähän matalammaksi niin, että takapääni oli melko alhaalla.
"Hienoa", mestarini kehui.
"Mitä minä nyt teen?"
"Seuraavaksi sinä alat hiipiä saalistasi kohti", Kivisulka opasti. "Täällä ei kyllä paljon saalista ole koska lehtisade on alkanut, mutta voisit vaikka leikkiä että tuo lehti on vaikkapa hiiri."
Naaras osoitti hännällään vaahteranlehteä joka leijaili juuri puusta alas. Lähdin hitaasti hiippimään sitä kohti ja kun olin tarpeeksi lähellä, loikkasin ja länttäsin etukäpäläni lehden päälle. Nousin seisomaan ja siirsin katseeni Kivisulkaan. Tämä nyökkäsi. Hymy levisi huulilleni vaikkakin ensimmäinen saaliini oli ollut vaahteranlehti, joka olikin varsin helppo napata.
*Millaistakohan oikea saalistus on?* pohdin ja huitaisin käpälälläni lehden ilmoille. Se leijaili ja kieppui ilmassa lennähtäen sitten muutaman hännänmitan päähän. Istahdin jälleen ja kiersin katseellani vastapäisen maatilkun nurmikaistaletta. Sieltä päin puhalsi viileä tuuli. Se pörrötti hiukkasen turkkiani. Näin jossain kaukaisuudessa hahmon, joka loikki epävarmana eteenpäin. Se nousi takajaloilleen ja näytti haistelevan ilmaa. Kurtistin kulmiani.
*Mikä tuo on?*
Kun eläin lähti uudelleen loikkimaan empivin askelin, ymmärsin pikkuhiljaa. Nytkäytin korvaani ja sanoin:
"Tuolla on kani."
Mutasilmä ja Kivisulka käännähtivät katsomaan. Mestarini tuli vierelleni.
"Oletpas sinä tarkkavainuinen", hän tokaisi.
"En minä vainunnut sitä, vaan näin."
Katsahdin naarasta.
"Tuo olisi hyvä saalis klaaneille", totesin pohdiskellen. Siellä se kani vain loikki eksyneen näköisenä.
"Harmi vain että se on Kuolonklaanin reviirillä", Kivisulka huokaisi.
Katsoin häntä ja sitten siirsin taas katseeni kaniin.
"Niin..."
Äkkiä kuulin tomeran äänen takaatani:
"Noniin, lähdetään. Vai meinasitteko te siinä pitkäänkin katsella tuota jänistä kuola valuen?"
Havahduin aatteistani ja nousin ylös lähtien seuraamaan mestariani.
"Kivisulka, voisimmeko metsästää vielä tällä harjoitustuokiolla?" kysyin.
"En tiedä, onko täällä riistaa, kun lehtisadekin on jo alkanut", soturi vastasi.
"No täytyyhän täällä jotakin olla!" pistin vastaan mutta hiljenin sitten. Eiköhän minua paljon kokeneempi soturi tiennyt parhaiten asioista, paremmin kuin tällainen keskenkasvuinen pentu.
"No voimmehan me katsoa löytyykö mitään", hän vastasi.
"Ei tarvitse", mutisin. "Sinä sanoit jo ettei täältä varmaankaan löydy mitään, ja minä luotan taitoihisi."
Kivisulka katsahti minua kulmat koholla. Olin loppumatkan hiljaa kunnes pysähdyimme ja aloimme harjoittelaan taistelua.
"Yritä väistää tämä liike", Mutasilmä sanoi ja minä valmistauduin. Varapäällikkö syöksyi minua kohti ja kun hän oli tarpeeksi lähellä, väistin äkkiä oikealle ja kolli meni ohitseni.
"Olet nopea", hän totesi.
Minä nyökkäsin vastaukseksi. Harjoittelimme vielä hetken kunnes lähdimme takaisin kotia kohti. Minua väsytti vähäsen mutta olin siitä huolimatta pirteä. Vatsani kurisi. Kävelin tuoresaaliskasalle mutta pysähdyin sen viereen, kun näin miten pieni se oli. Sitä paitsi olin jo syönyt tänään puolet vesimyyrästä, enempää en tarvinnut. Vaikka mahani vaati ruokaa ja huusi kuin riivattu. Menin oppilaiden pesään lepäämään.

//Toivottavasti ei ollu liian autohitti...



Nimi: Mutasilmä

06.09.2015 09:18
Heräsin aamulla, olin jo viime iltana päättänyt mennä harjoittelemaan Kivisulan ja Lehmustassun kanssa. Kun nousin tunsin viiltävää kipua vatsassani kävelin hitaasti ulos pesästä. *Nälkä... Kaikilla...* ajattelin jälleen masentuneena. Tuuliklaani, Kivisulka ja muiden klaanien hyvin vointi olivat minulle tärkeitä. Vaikken ollut uskollinen muille klaaaneille en halunnut niiden kuolevan. Pian näin Kivisulan istumassa Lehmustassun kanssa. Heinät pistelivät tassujani mutta en sen antanut haitata.
"Hei! Kivisulka! Onnea uudesta oppilaasta!" Sanoin väkisin hymyillen. Katsoin Lehmustassua
"Onnea sinullekin!" Sanoin lehmustassulle.
"Mennäänkö harjoittelemaan?" sanoin Kivisulalle.
"Mennään!" Lehmustassu sanoi pian. Käänsin heti katseeni oppilaaseen ja naurahdin hiljaa.

//Sori lyhyt inspi ei riittäny taaskaa ens kerral pitempi DX
//Joku? Kivisulka? Lehmustassu?

Nimi: Ruostekynsi

05.09.2015 20:10
Saavuin partion kanssa takaisin latoon, olimme olleet metsästyspartiossa muttemme olleet saaneet muuta kuin laihan oravan ja päästäisen. Pantterisydän vei ne pientäkin pienempään tuoresaaliskasaan ja minä näin silloin Kivisulan kävelemässä Lehmuspennun kanssa. Jolkotin heikosti kaksikon luo ja kysyin:
"Oletko sinä Lehmuspennun mestari?"
"Olenhan minä", tummanharmaa naaras vastasi hymyillen.
Nyökkäsin hymyillen ja menin sitten sotureiden pesään. Minua heikotti niin että jalkani miltei tärisivät, mutta yritin hillitä sitä. Asetuin vatsalleni heinille ja puristin silmäni kiinni. Mahaani sattui mutta en viitsinyt mennä pyytämään parantajilta yrttejä, oli muitakin jotka tarvitsivat niitä. Ja sitä paitsi kyllä minä pärjäisin ilman yrttejäkin. Saatoin olla vähän itsepintainen mutta mitä sitten? Pääasia oli että kissat pysyisivät vahvoina. Seurasin kun kissoja alkoi saapua sotureiden pesää kunnes nukahdin.

Heräsin joskus yöllä, en ollut herännyt mihinkään ääneen, oikeastaan en edes tiennyt, mihin olin herännyt. Nousin istualleni ja katselin uinuvia kissoa. Kohta kuitenkin kävin jälleen makuulle ja nukahdin.

Nimi: Lehmuspentu

05.09.2015 19:43
Olin leikkimässä Koivupennun kanssa pentutarhassa. Loikkasin hänen selkäänsä ja hän tuupertui maahan. Naaras kuitenkin kierähti niin että minä jäin hänen allensa, mutta kokosin kaikki voimani ja ponnistin ylös. Koivupentu kellahti selälleen ja katsoi minua yllättyneenä. Kyyristyin hyökkäysasentoon takapää keikkuen, kun kuulin ulkoa ulvaisun:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!"
Suoristauduin ja jäin töllöttämään pentutarhan suuta höristäen korviani.
"Mitä tuo on?" ihmettelin ja kuulin takaatani tassutusta. Käännyin ja näin Koivupennun tulevan vierelleni.
"Ehkä Kanelitähti aikoo nimittää teidät oppilaiksi", tuumi Sammaltuuli mietteliään ja ylpeän kuuloisena. Käännyin katsomaan emoa joka käveli rahallisesti meitä kohti.
"Ihanko totta?! Aikooko hän?" takeltelin.
"Luultavasti", emo naukaisi ja alkoi sukia Koivupentua. Kavahdin vähän kauemmas ja yritin hiippailla ulos kenenkään huomaamatta. Samassa kuitenkin tunsin hampaat niskassani ja emon äänen:
"Älä yritäkään livistää."
Tunsin kielen alkavan sukia minua.
"Emo, sinä tiedät etten pidä sukimisesta", nurisin mutta pysyin kuitenkin paikallani.
"Anteeksi mutta teidän täytyy näyttää edustavilta nimityksessä."
Rimpuilin irti emoni käpälistä ja suoristin käpälällä päälakeni karvat.
"Okei, olen jo puhdas, saanko mennä?"
Sammaltuuli naurahti lempeästi.
"Hyvä on, mennään", hän sanoi.
Menimme ulos ja Pyrysilmä näkyi menevän hitaasti laahustaen muiden kissojen luo, jotka jo odottivat muita kissoja. Katsoin isäni perään huolissani.
*Mikä häntä vaivaa?*
Kävelin Koivupennun rinnalla turkit toisiaan koskettaen, lihakset jännittyneinä. Emo kulki vierelläni ja kun seurasin hänen katsettaan, näin hänen katsovan isää, huolestuneen näköisenä. Istahdin Koivupennun kanssa emon ja isän väliin ja katsoin kahdella heinäpaalilla olevaa Tuuliklaanin päällikköä. Lihakseni olivat kireinä sillä minua jännitti niin vimmattusti että tärisin. Kanelitähti katsoi minua silmiin ja naukaisi:
"Lehmuspentu, tule tänne eteen."
Kuullessani nimeni, värähdin. Kylmät väreet kulkivat korvista hännänpäähän asti, ja tunsin siskoni hännän lavallani.
"Hyvin se menee", hän kuiski.
Katsoin häntä kiitollisena rohkaisusta ja nousin jähmeästi alkaen tassuttaa päällikön eteen. Jalkani tärisivät ja vaikka yritinkin hillitä sitä, yritys meni puihin.
*Kamalaa, minähän tärisen kuin haavanlehti!*
Vilkaisin vanhempiani ja sisartani ja he hymyilivät rohkaisevasti.
*Kiitos, isä ja emo. Kiitos Koivupentu. Te rohkaisette minua*
Häntäni värisi jännityksestä. Pakottauduin katsomaan Kanelitähteä silmiin kun tämä maukui:
"Lehmuspentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan nimellä Lehmustassu. Mestariksesi tulee Kivisulka."
Käännyin katsomaan tummanharmaata naarasta joka asteli luokseni. Kurkotin koskettamaan tämän nenää ja yritin tukahduttaa väristyksen.
*Minä olen oppilas!* ajattelin mennessäni mestarini kanssa hänen paikalleen. Vilkaisin Koivupentua hymyillen, hän hymyili takaisin. Sisareni näytti tyyneltä kuin viilipytty vaikka varmasti häntäkin jännitti.

//Koivu?

Nimi: Pyrysilmä

05.09.2015 17:11
Olin hetki sitten leikkinyt pikkusiskoni kanssa mutta nyt minusta tuntui etten jaksaisi enää yhtään telmimistä. Lysähdin istumaan huohottaen ja Sammaltuuli katsoi minua huolestuneena. Pennutkin katsoivat minua ymmällään.
"Oletko kunnossa, Pyrysilmä?" kumppanini kysyi.
"Olen, minua vain vähän... heikottaa, sanoisiko niin", naukaisin yrittäen kuulostaa vakuuttavalta. Kuitenkin minusta tuntui että olin paljon heikommassa kunnossa kuin yritin vakuutella. Lehmuspentu loikki luokseni ja miukui:
"Leikitään jotain! Leikitään painia!"
Laitoin käpäläni lempeästi pennun tielle.
"Anteeksi, Lehmuspentu mutta en juuri nyt jaksaisi leikkiä. Joku toinen kerta sitten."
Poikani katsoi minua hetken pettyneen näköisenä mutta palasi sitten emonsa ja sisarensa luo. Sanoin perheelleni heipat ja poistuin sitten pentutarhasta. Vatsani kurni ja minusta tuntui että kaikki ladon kissat kuulisivat sen. Laahustin pienen tuoresaaliskasan ohi ja oli sanomattakin selvää, että jäisin nytkin ilman syötävää. Huokaisin syvään ja lysähdin sotureiden pesän edustalle. Katsellessani ladon kissoja, tajusin jälleen kerran kuinka heikkoja he olivat, me kaikki olimme. Kylkiluut paistoivat jokaikisen kissan turkin alta, toki paksuturkkisilla sitä ei huomannut niin helposti.
*Me tarvitsemme ruokaa!* ajattelin epätoivoisena. *Muuten kuolemme kaikki ja Kuolonklaani saa temmeltää rauhassa!*
Pakotin itseni täriseville jaloilleni ja marssin päättäväisenä mutta silti heikkona ladon suuaukolle. Olin jo pujahtamassa ulos kun vahva keho tuli tielleni ja pakotti minut peruuttamaan.
"Jäätuiske!" murahdin kun tunnistin valkean Jokiklaanin kollin.
"Mihin luulet meneväsi?" tämä tivasi.
"Metsälle", sihahdin hampaitteni välistä. "Väisty tieltäni!"
Jäätuiske pakotti minut peruuttamaan vielä vähän taemmas.
"Älä luulekaan. Olet heikko niinkuin kaikki muutkin koska ruokaa ei ole tarpeeksi, mutta juuri sen takia meidän täytyisi säästää voimiamme."
Huiskin äkäisenä hännälläni ja mulkoilin Jokiklaanin soturia. "Älä puutu minun asioihini", murisin.
Jäätuiske ei edes värähtynyt, katsoi minua hievahtamatta ja silmät päättäväisesti kimmeltäen.
"Meillä ei ole varaa menettää kissoja, ei millään klaanilla täällä ladossa."
"Klaanit täytyy ruokkia", jatkoin itsepintaisesti.
"Niin mutta niiden jäsenten pitää myös levätä", soturi sanoi. "Mene lepäämään."
Mulkoilin yhä kollia äkeissäni mutta tajusin sitten että tämä saattoi olla oikeassa. Käännyin lannistuneena ja laahustin sotureiden pesään. Tunsin oloni todella heikoksi ja lysähdin heinille omalle paikalleni. Suljin silmäni ja vajosin levottomaan uneen...

Räpyttelin silmäni auki ja näin kun joku poistui hissukseen sotureiden pesästä.
*Huoh, kuinka kauan oikeastaan olen nukkunut?* pohdin laskien pääni takaisin käpälille. *En kai sentään iltaan asti?*
Nousin hitaasti jaloilleni ja nuolaisin rintaani pari kertaa, ennen kuin tassutin hitaasti pois pesästä. Minua heikotti vieläkin mutta onneksi pienet torkut olivat hieman auttaneet asiaa. Vatsani ei enää kurninut mutta se oli kipeä ja tuntui kuin se olisi alkanut syödä itse itseään.
*En kestä tätä enää! Käyn pyytämässä parantajilta jotakin yrttiä.*
Lähdin tassuttamaan parantajanpesälle päin. Sen suuaukolla pysähdyin ja naukaisin heikon tervehdykseni. Kuiskevirta kääntyi minua kohti keskeyttäen salvansekoituspuuhansa.
"Hei, Pyrysilmä. Tarvitsetko jotakin?"
Huokaisin ärtyneenä. "Eikö se nyt ole sanomattakin selvää?!" tiuskaisin Myrskyklaanin parantajalle.
Tämä hieman hätkähti ja äkkiä aloin katua että olin ollut niin vimmoissani.
"Anteeksi", mutisin. "Tämä nälkä se vain..."
"Ymmärrän", Kuiskevirta keskeytti ja meni pesän perälle. Kohta hän palasi luokseni jotakin yrttiä suussaan. Hän tiputti ne maahan ja nuuhkaisin niitä epäillen.
"Jos tahdot päästä eroon pahimmasta nälästä, suosittelen syömään ne", sinertävä naaras naukaisi vähän tuikeasti.
*No jaa, en minä tätä ikuisuuksia kestä*, ajattelin ja nuolaisin yrtit suuhuni.
Ne maistuivat kitkeriltä mutta pakotin itseni nielemään ne.
"Yrtit vaikuttavat aivan kohta, odota rauhassa", parantaja maukui lempeästi.
Nyökkäsin ja käännyin mennäkseni takaisin sotureiden pesään. Olin kiitollinen päästyäni pesän hämäriin, rauhalliseen paikkaan. Lysähdin jälleen heinille mutta en nukkunut. Vaikka se olisikin ehkä parantunut oloani niin en halunnut tuhlata aikaani nukkumalla. Vaikka tuskin minusta apuakaan oli kun vain lojuin sotureiden pesässä heikkona nälästä kuin orvoksi jäänyt kissanpentu.

Nimi: Usva

05.09.2015 13:07
Lupiinihäntä: 8kp

Lehmuspentu: 7kp

Nimi: Lehmuspentu

05.09.2015 12:04
Poistuin Ruusupennun kanssa heinäkasasta ja aloimme painia. Loikkasin tätini kimppuun ja hän tömähti maahan. Purin häntä hellästi korvaan ja silloin hän kellisti minut selälleni, etukäpälät päälläni etten pääsisi karkuun.
"Leikkikääs jotain rauhallisempaa leikkiä", kuulin Sammaltuulen sanovan.
Kierähdin ovelasti pois tätini käpälien otteesta ja jolkotin Koivupennun ja emoni luo. Ruusupentu tuli perässä mennen oman emonsa, Routahännän luo. Minua väsytti vähäsen ja nälkä kurni vatsassani. Emolta ei kuitenkaan tullut kovin paljon maitoa ja jouduin menemään Koivupennun kanssa unten maille vielä hieman nälkäisenä. Huokaisin asettuessani makuulle sisareni viereen.

Heräsin myöhemmin, kun korviini kantautui käpälien ääntä. Nostin pääni ja näin Pyrysilmän tulevan luoksemme. Töykin Koivupennun hereille ja hän tunki kuononsa käpälän alle.
"Koivupentu, herää. Isä on täällä!"
Siinä samassa sisareni pää ponnahti pystyyn ja korvat olivat valppaasti hörössä. Minua huvitti niin että viikset värisivät.
"Tervehdys, pennut ja muut", sanoi Pyrysilmä ja kosketti emon nenää kuonollaan. Emo kehräsi.
"Kuinkas teillä täällä menee?" isä kysäisi ja istahti heinille. Nousin istumaan ja naukaisin:
"Mainiosti!"
Isä naurahti.
"Sehän on hienoa."
Äkkiä Ruusupentu tuli isän vierelle ja pyysi tätä leikkimään. Tottahan toki isä suostui. Siitä alkoi leikkimielinen painiottelu jota minä ja sisareni seurasimme kiinnostuneina. Isä kierähti ympäri Ruusupennun tieltä kun tämä rynnisti kollia kohti, ja kun pentu pääsi tarpeeksi lähelle, isä läimäisi siskoaan hellästi kaulalle.

//Jatkan tänää myöhemmin, muillaki kissoilla. En nyt jaksa kirjottaa muilla -vielä

Nimi: Lupiinitassu/häntä

05.09.2015 08:50
Saalistin Ruskaraidan kanssa melkein koko päivän. Saalista ei siltikään paljoa tullut. Kävelimme yhdessä ladon sisälle. En välittittänyt vaikka Routahäntä katsoi pentutarhan ovella minua vihaisena. Näin Ruusupennunkin silmissä vihaa. Veimme saaliit tuoresaaliskasaan. Yhtäkkiä ladosta kuului Kanelitähden huuto.
"Minä Kanelitähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esiisiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen", Kanelitähti huudahti ja osoitti hännällään minua.
"Lupiinitassu, astu esiin", Kanelitähti sanoi. Käpsyttelin Kanelitähden viereen.
"Lupiinitassu on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Lupiinitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Kanelitähti kysyi. Jalkani tärisivät.
"Lupaan", sain sanottua.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Lupiinitassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Lupiinihäntänä. Tähtiklaani kunnioittaa taistelutaitojasi ja innokkuuttasi ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi", Kanelitähti julisti.
"Lupiinihäntä, Lupiinihäntä!" kaikki yhtyivät huutoon. En saanut sanaa suustani. Olin todella iloinen ja olin odottanut tätä koko ikäni. Ruskaraita huusi onnitellen vaikka Leijonaloikka katsoi tätä paheksuvasti. Huokaisin ja katsoin pentutarhalle päin. Routahäntä ei näyttänyt ollenkaan onnittelevan minua. Isäni Ruostekynsi istui silti hänen vieressään ja onnitteli. Ruusupentu oli emoni vieressä ja oli tämäkin vaisu. En välittänyt heistä. Tiesin että en voisi olla enää Tuuliklaanissa. Emoni ei hyväksyisi minua enää eikä tuskin Ruusupentukaan. Huokaisin ja tepastelin Ruskaraidan luo. Tämän silmissä oli hellyyttä. Puskin kumppaniani ja kuiskasin tämän korvaan:
"En voisi luopua sinusta koskaan!" Ruskaraita hymyili ja tokaisi:
"En minäkään sinusta!" Ilta alkoi hämärtää.
"Mennäänkö nukkumaan?" kysyin kumppaniltani. Ruskaraita nyökkäsi ja menimme ensimmäistä kertaa sotureidenpesälle nukkumaan. Painauduimme tiiviisti toisiamme vasten ja nukahdin heti. Heräsin keskellä yötä Ruskaraidan töniessä minua.
"Herää Lupiinihäntä!" Ruskaraita huudahti.

//Ruska? Karkaisko ne ny?


Nimi: Usva

04.09.2015 21:04
Lupiinitassu: 28kp! Onnea soturille!^^

Ruostekynsi: 52kp!

Ruusupentu: 21kp!

Routahäntä: 7kp

Mutasilmä: 4kp

Pyrysilmä: 53kp!

Sammaltuuli: 60kp!

Koivupentu: 46kp! Onnea oppilaalle! Ja tohon lisään ne 20kp, eli 66kp!

Lehmuspentu: 28kp! Onnea oppilaalle!

Nimi: Ruusupentu

01.09.2015 08:22
Lehmuspentu ja Koivupentu leikkivät koko ajan. Olin vähän kateellinen heille. Minulla ei ollut ollenkaan pentuetovereita joten minä olin yksin.
”Minä olen Tuuliklaaniin parhain soturi ja sinun mestarisi!” Koivupentu huudahti veljelleen Lehmuspennulle.
”En minä halua olla oppilas vaan päällikkö!” Lehmuspentu huudahti. Koivupentu siristi silmiään ja vastasi:
”Selvä, ole sinä päällikkö. Mutta saanko olla sinun varapäällikkösi?” Koivupentu kysyi.
”Saat”, Lehmuspentu sanoi ja käänsi katseensa minuun.
”Haluatko sinäkin leikkiä? Voisit olla soturi, oppilas tai..” Lehmuspentu joutui keskeyttämään koska minä sanoin väliin.
”Minä haluan olla parantaja!” huudahdin. Oikeastikin halusin olla parantaja. Oli mukava hoitaa toisia. Osasin oikeastaan jo joitakin yrttien nimiä ja mitä milläkin yrtillä tehdään. Opin jotkut yrtit siitä kun olen kuullut muiden parantajien juttelua. Lehmuspentu ja Koivupentu nyökkäsivät. Katsahdin emooni joka istui takanani Sammaltuuli vieressään.
”Aloitetaan leikki!” Lehmuspentu huudahti.
”Sopiiko että jommalla kummalla teistä olisi haava ja minä hoitaisin sitä?” kysyin.
”Joo minulla!” Koivupentu huudahti ja näytti kylkeänsä niin kuin siinä olisi haava.
”Minä haen kehäkukkaa haavaasi”, sanoin ja otin muutaman oljen makuualusestani. Sivellin heiniä hampaillani Koivupennun kylkeen.
”Noin. Sinun pitää nyt levätä ainakin yhden päivän pesässäni että se parantuu. Haluatko että annan sinulle unikonsiemeniä että pystyisit nukkumaan?” kysyin.
”Ei kiitos. Ja en halua nukkua pesässäsi. Minä nukun ihan vaan sotureidenpesässä!” Koivupentu vastasi ja meni makuusijalleen makaamaan.
”Ei sitten”, huokaisin ja lähdin etsimään Lehmuspentua. Tajusin että Lehmuspentu oli piilossa heinien seassa.
”Tämä on minun päällikönpesäni”, Lehmuspentu julisti.
”Selvä”, sanoin ja menin itsekin heinien sekaan. Heinien seassa olisi hauska olla piilossa jos Pyrysilmä tai Ruostekynsi tulisi käymään.
”Säikäytetäänkö isä tai veljeni?” kysyin.
”Joo!” Lehmuspentu huudahti. Painauduimme tiiviisti toisiamme vasten ettei kukaan huomaisi. Pian kuitenkin Sammaltuuli tuli kohdallemme.
”Älkää säikytelkö toisia!” Sammaltuuli sanoi ja tökki kuonollaan heiniä päältämme että kuka vaan olisi nähnyt meidät. Pian Routahäntäkin tuli Sammaltuulen viereen.
”Isoemo sano emolle että laittaa heinät takaisin päällemme! Haluamme säikyttää isän!” Lehmuspentu huudahti.
”Niin juuri! Laita heinät takaisin päällemme emo!” huudahdin Routahännälle. Emoni hymyili.
”Olen samaa mieltä Sammaltuulen kanssa. Ketään ei säikytetä”, Routahäntä sanoi.
”Eii!” huudahdin Lehmuspennun kanssa yhteen ääneen.

//Lehmus? Koivu?

Nimi: Lehmuspentu

31.08.2015 19:53
Vilkaisin syrjäsilmällä Koivupentua, hänen korvansa nyki kokoajan. Nostin hitaasti pääni.
"Arvaa mitä?" miu'uin.
Sisarenikin nosti päänsä ja katsoi minua kummissaan. "No?"
"Olet hassu."
Koivupentu kurtisti kulmiaan.
"Kun korvasi nykii kokoajan", selitin.
Hän katsoi ylös, kuin korvaansa päin ja korva lakkasi nykimästä. Sitten naaras laski päänsä takaisin käpälille. Katsoin sisartani kulmiani kurtistaen. Suuttuiko hän? Omasta mielestäni Koivupentu ei ollut siitä herkimmästä päästä, ei siis suuttunut helposti.
"Et kai sinä suuttunut? Ei ollut tarkoitus, minusta se vain oli hassun näköistä", sanoin pahoillani.
Koivupentu nosti päänsä ja katsoi minua hymyillen.
"En tietenkään suuttunut, senkin hiirenaivo", hän sanoi ja läpsäisi minua leikillään korvalle. Peräännyin takapää keikkuen, vanhempani ja Koivupentu naurahtivat. Katsoin heitä kummissani.
*Mitä huvittavaa tuossa nyt oli?*
Tepsutin takaisin sisareni viereen ja kävin vatsalleni. Silloin tunsin hänen rojahtavan päälleni ja vinkaisin.
"Pennut, rauhoittukaapa nyt", emo sanoi toruvasti. "Ja Koivupentu, toisia ei saa satuttaa."
"Ei se sattunut", sanoin nopeasti vaikka kyllä se vähän oli kirpaissut. En kuitenkaan halunnut emon alkavan torua siskoani.

//Koivu? Äläkä kysy koska yleensä et hittaa liikaa:)

Nimi: Koivupentu

31.08.2015 19:05
//Koivuraimopentu*. Ja ei ollu liian hitti. Ei tarvii kysyy sitä aina, koska yleensä ei oo :D//

Halusin kokeilla erästä hauskaa asiaa. Ponnistin takajaloillani ja hyppäsin kömpelösti Lehmuspennun päälle.
"Koivupentu!" veljeni ulvahti. Nauroin ensimmäistä kertaa elämässäni, sekä puraisin Lehmuspentua hellästi lapaan. Veli keikautti minut pois päältään ja kaaduin maahan. Nousin kömpelösti ylös ja huojuin.
"Haa!" Lehmuspentu ulvaisi. Hän syöksyi minua kohti ja kaaduin uudestaan maahan. Veljeni läimäisi minua korvaan tassullaan.
"Au!" huusin. Lehmuspentu vuorostaan nauroi.
"Tuo ei o-ollut enään kivaa", sanoin noustessani istumaan.
"Aijaa", Lehmuspentu maukui hiljaa.
"Rauhoittukaas nyt. Keksikää jotakin rauhallisempaa tekemistä", emo ehdotti.
"Selvä on", miu'uin.
"Mutta minä haluan painia", Lehmuspentu väitti vastaan
"Myöhemmin sitten", emo lupasi.
"Okei!" veli maukaisi. Hän käveli askel kerrallaan varovasti isän luokse. Minä menin perässä. Yhtäkkiä kompastuin isompaan heinään, ja kaaduin.
"Hupsista", maukui emo, joka oli noussut istumaan. Hän nosti minut pystyyn. Lehmuspentu oli jo isän käpälien juuressa. Loikin varovasti heidän luokseen.
"Hei isä!" miu'uin.
"Hei, Koivupentu", Pyrysilmä sanoi. Siirsin katseeni hitaasti ylöspäin, kunnes näin isän kasvot ja korvat.
"Olet iso", totesin. Isäni ja emoni vaihtoivat katseet ja nauroivat. *Mitä tuo tarkoitti?* mietin. Lehmuspentukin nauroi, vaikkei näyttänyt tietävän mille.
"Isä", veljeni maukaisi.
"Niin?" isä kysyi.
"Kasvanko minäkin yhtä isoksi kuin sinä?" Lehmuspentu kysyi innoissaan.
"Ehkäpä", isämme vastasi.
"Teistä tulee kummastakin hienoja sotureita", emo naukui lempeästi, mutta ylpeän kuuloisena.
*Sotureita...*
"Mikä on soturi?" Lehmuspentu ihmetteli.
"Etkö sinä tiedä?" kysyin. Veli käänsi katseensa minuun.
"En", hän maukui hölmistyneenä.
"Koivupentu", emo sanoi.
"No?"
"Tiedätkö sinä sitten?" hän ihmetteli
"Tiedän. Se on... soturi", sanoin tönkösti. Yhtäkkiä mieleeni ei enää tullutkaan, mikä se oli. Vaikka olin aivan varma, että olin kuullut sotureistä ennenkin.
"Eli et tiedä", Lehmuspentu sanoi ja tirskahti.
"Se... Se katosi mielestä", selitin. Emo hymyili ja hänen viiksensä värisivät.
"Minäpä kerron teille kaiken klaaneista, niin tiedätte varmasti", isä maukui.
"Mutta minä..." miu'uin.
"Eikä se katoa mielestä", isä lisäsi outoon äänensävyyn. *Huvittaako häntä?* mietin. Isämme alkoi kertoa klaanistamme; sotureista, oppilaista, päälliköstä, varapäälliköstä, parantajasta, klaaninvanhimmista, kunugattarista... Kaikesta. Hän kertoi, mikä kenenkin tehtävä oli, mitä sotureiden elämään kuului ja paljon muuta. Pyrysilmä kertoi myös muista klaaneista ja siitä, missä tällä hetkellä asuimme. En varmaankaan voinut kuvitella, kuinka paljon kissoja täällä oikeasti oli. Isä kertoi, että asuimme tilapäisesti ladossa. Mutta kun kysyimme miksi, hän ei vastannut. Kuuntelimme Lehmuspennun kanssa silmät ja korvat tarkkana. Oli Tuuliklaani, Myrskyklaani, Jokiklaani, Varjoklaani, Tähtiklaani... Kanelitähti, Mutasilmä ja paljon muita nimiä, jotka kuulin. Miten ihmeessä pienet aivoni voisivat sisäistää tuon kaiken? Hekten päästä isä hieman poikkesi aiheesta. Hän kertoi sukulaisistamme. Routahäntä, Lupiinitassu, Ruusutassu... Jokaisen nimen toistin milessäni. Pian minua lakoi hieman väsyttää, enkä pysynyt enää perillä, mitä isämme kertoi. *Varputassu... Miksi isän ääni oli niin haikea?* Jatkoin kuuntelemista ja isä höpöttämistään *Ruostekynsi.* Haukottelin. Seuraavaksi nimi erottui isän lauseesta selvästi.
"Koivutähti..."
*Koivutähti...* Äkkiä havahduin. Kuin olisin kuullut oman nimeni, mutta loppi oli eri.
"Koivutähti? Kuinka niin '-tähti?'" Lehmuspentu ihmetteli samaa kuin minä. Muikstin isän kertoneen, että päällikköjen nimen lopussa oli aina "-tähti".
"Niin. Jatelkaas, että olette kaukaista sukua päällikölle", isämme, Pyrysilmä sanoi. "Ja Koivupentu, sinut on nimetty hänen mukaansa."
"Oikeastiko?" Silmäni levisivät. Isä nyökkäsi.
"Olemme sukua päällikölle!" veljeni hihkaisi.
"Ja minulla on hänen nimensä", nau'uin. Lehmuspentu mulkaisi minua.
"Mutta olen minäkin sukua hänelle. Sitä paitsi et sinä ole 'tähti'", hän huomautti.
"Niin", sanoin. Miksi vlejeni vaikutti noin kummalliselta? Silloin tajusin, miltä hän oli kuulostanut... Kateelliselta.
"Isä, miksi minä en perinyt nimeäni keltään?" Lehmuspentu kysyi. Pyrysilmä huokaisi.
"Emonne halusi nimetä Koivupennun Koivutähden mukaan, koska hän muistutti hieman häntä. Ei se kuitenkaan tarkoita, että Koivupentu olisi sinua parempi", Pyrysilmä rauhoitteli.
"Ei niin. Älä huoli, Lehmuspentu. En minä sentään päällikkö ole!" miu'uin lempeästi, mutta nauroin viimeisen lauseeni perään. Lehmuspentu hymyili. En halunnut, että kellään olisi paha mieli.
"Et niin", hän hekotti.
"Ja on myös hienoa, jos on ainoa nimeään", isämme lisäsi.
"Totta", kuului emon ääni. Katsoin häntä ja hän haukotteli.
"Nukahdinko?" emo kysyi.
"Taisit nukahtaa", isä vastasi. Tallustin varovasti emon luo Lehmuspennun kanssa. Kosketimme hönen kanssaan neniä.
"Hei pikkuiset. Opitteko paljon klaaneista?" tämä kysyi.
"Joo!" miu'uimme yhteen ääneen. Katselin Sammaltuulta, emoamme. Hän oli harmaa, mutta oli hänessä myös valkoista. Isäni oli jonkin sävyn oranssi, niinkuin veljenikin. Minusta Lehmuspennun turkki oli hienon värinen. Katsahdin omia tassujani. Ne olivat valkoiset. Tajusin, etten oikestaan edes tiennyt miltä näytin! Olinko kenties samanlainen kuin emo? Käännyin katsomaan selkääni. Kyljessäni näkyi pieniä, tummia länttejä.
"Emo, minkä värinen miknä olen?" kysyin ihmeissäni.
"Olet aika vaalea, muttet kuitenkaan vitivalkoinen", Sammaltuuli kehräsi.
"Mitä nuo pallukat turkissasi ovat?" Lehmuspentu ihmetteli.
"Ne ovat pilkkuja. Ja hännässäsi on raitoja", emo selitti.
"Aijaa", naukaisin. Lehmuspentu tuijotti minua tarkasti.
"Älä tuijota, tuo ahdistaa", sanoin.
"Anteeksi", veli maukui. Nauroimme ja käperryimme emon viereen.

//Lehmus? Enhän MÄ hitannu liikaa? xD "Nauroin ensimmäistä kertaa elämässäni.." Niin Koivuraimopentu, TÄSSÄ elämässä8)

Nimi: Ruostekynsi

31.08.2015 17:34
Naurahdin. "Eipä niin."
Laskeutui vaivaantunut hiljaisuus, aloin tuijotella käpäliäni. Onneksi Kuunsirppi katkaisi hiljaisuuden kysymällä:
"No, kuinkas olet viihtynyt täällä?"
"Ihan hyvin, tosin kaipaan yhä vanhaa reviiriäni", vastasin nostaen katseeni.
Kuunsirppi nyökkäsi ymmärtäväisen näköisenä. Hänkin taisi kaivata omalle reviirilleen.
"Mites ne sinun pentusi voivat? Ovatko he jo kasvaneet kovasti?" kysäisin.
"Juu, ovat", soturi naurahti lempeästi.
Nyökkäsin. Juttelimme mukavia ja aika kului nopeasti. Pian nousin käpälilleni ja sanoin varjoklaanilaisnaaraalle:
"Taidan nyt mennä sinne pentutarhaan, nähdään."
"Hei."
Naaras heilautti häntäänsä hyvästiksi.

//Jatkan ite myöhemmin

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com