Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Suuri sota

 

Pääset chattiin tästä!

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä

Varjoklaanin tarinat

Vuodenaika&petoeläimet

Seremoniat

Varjoklaanin sivulle

Ilmoitukset

 

Ota nämä asiat huomioon ennen kirjoittamista:

Tarinassa tulee olla yli 150 sanaa tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täälläLisää tarinan perään sanamäärä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.

Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

 

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Rosmariiniputous

15.01.2019 12:23
"Toivon tosiaan, että käyttäydyt hyvin. Se ei nimittäin ole niin helppoa miltä se näyttää", Kettuaskel tokaisi Myrskytaivaalle tavalla, joka sai kylmät väreet juoksemaan selkärankaani pitkin. Heitin nopean silmäyksen kumppaniini merkiksi pitää kuononsa kiinni, tällöin hän ei voisi päästää suustaan mitään mikä voisi vahingossakaan loukata Myrskytaivasta. Köhäisin kurkkuani mahdollisimman rennosti ja lähdin sitten johdattamaan uutta soturia oppilaiden pesää kohti. Kettuaskel pysytteli tiukasti rinnallani, mutta tajusi pitää kuononsa kiinni.
"Tämä luola on oppilaiden pesä ja kuten soturienkin pesässä, oppilaat nukkuvat sammalpedeillä. Klaanissa on tällä hetkellä neljä oppilasta, koska poikani pääsivät saapumistasi edeltävänä päivänä sotureiksi. Kun pentu pääsee oppilaaksi, hän saa mestarin joka kouluttaa hänet soturiksi ja opettaa taistelu- ja saalistustaidot sekä muut tärkeät taidot", selostin ja annoin Myrskytaivaan vilkaista pesään. Kun tummanharmaa kolli oli sen tehnyt, hän peruutti taaksepäin ja nyökäytti päätään osoittaakseen kuulleensa selitykseni.
"Minä en varmaankaan pysty saamaan oppilasta koeajalla, eikö niin?" Myrskytaivas kysyi. Nyökäytin päätäni ja sukaisin kihartuneet luonnonvalkeat rintakarvani suoriksi.
"Jos sinua kiinnostaa saada oppilas, voin kertoa Minttutähdelle kiinnostuksestasi ja hän voisi antaa sinulle oppilaan kunhan koeaikasi on päättynyt", ehdotin. Myrskytaivas hymyili ilahtuneena ja lähti jo jatkamaan matkaansa soturien pesää kohti. Kettuaskel jäi kanssani hieman kauemmas entisestä erakosta.
"Yritä vaikuttaa edes hieman ystävällisemmältä. Näytät niin turhautuneelta että en ihmettelisi jos Myrskytaivas uskoisi sinun vihaavan häntä", sihahdin Kettuaskeleelle, "en minäkään ole vielä varma voinko luottaa häneen, mutta yritän toivottaa hänet tervetulleeksi ja toivon sinunkin yrittävän."
Tiesin olevani hieman tyly Kettuaskeleelle, olisin itsekin aivan yhtä epäilevä Myrskytaivaan seurassa jos en olisi klaanin varapäällikkö ja saanut tehtäväksi esitellä klaanikissan elämää hänelle hymy huulilla.
"Hei, Fasaanisyöksy, eikö niin? Sinähän olet Rosmariiniputouksen poika", Myrskytaivas naukui parhaillaan kellanpunaiselle pojalleni, joka seisoi soturien pesän edustalla. Fasaanisyöksy silmäili setäpuoltani kylmästi ja yritti selvästi pidätellä halveksuvan kommentin heittoa. Marssin nopeasti kaksikon luo ja venytin lämpimän hymyn kasvoilleni.
"Kas, te tapasittekin jo", tokaisin hampaitani yhteen kiristellen. Fasaanisyöksyn olisi parasta pitää suunsa puhtaana ellei hän halunnut saada kunnon korvapuustia.
"Mukava tavata, Myrskytaivas", Fasaanisyöksy tervehti kireän oloisena ja yritti nostaa jonkinlaista hymyä kasvoilleen, " saisinko udella mitä sukua olet emolleni? Olenhan minä hänen poikansa, joten minulla on mielestäni oikeus saada tietää."
Vilkaisin poikaani tuimasti, hän oli lähtenyt vaaralliselle polulle. Onneksi Myrskytaivas ei välittänyt Fasaanisyöksyn tylystä äänensävystä, vaan hän selitti elämäniloinen virne kasvoillaan loistaen:
"Rosmariiniputouksen isä Kylmähenkäys on minun velipuoleni. Hänen isänsä lähti Varjoklaanista Kylmähenkäyksen synnyttyä ja päästyään tarpeeksi kauas metsästä minä synnyin maailmaan."
"Eli sinä olet emoni setäpuoli?" Fasaanisyöksy kysyi. Myrskytaivas nyökäytti päätään ja vilkaisi minuun kuin kysyäkseen ilman sanoja, tiesikö Fasaanisyöksy Kylmähenkäyksen teoista. Nyökäytin päätäni ja Myrskytaivas räpäytti hitaasti tummanvihreitä silmiään.
"Missä Haukkaviima on? Hän taisi olla toinen poikasi?" kolli varmisti. Nyökkäsin myöntäväksi vastaukseksi.
"Haukkaviima lähti partioon lyhyt hetki sitten. Minun pitää nyt lähteä, lupasin lähteä saalistuspartioon Luomavirran ja Sarasydämen kanssa", Fasaanisyöksy ilmoitti ja lähti luotamme, jättäen hyvästit kokonaan sanomatta. Vetäisin syvään henkeä, Myrskytaivaan saapuminen Varjoklaaniin oli ollut iso asia minulle ja perheelleni eikä hänen seuraansa tottuminen tulisi tapahtumaan nopeasti, mutta täytyisi vain olla kärsivällinen.
"Haluaisitko syödä jotain? Tuoresaaliskasaasta voisi löytyä jotain ruokaa, olet varmasti aivan nääntynyt matkasi jälkeen. Enkä ota vastaan kieltävää vastausta", virnistin Myrskytaivaalle. Kolli hymähti kiitollisena ja kumarsi minulle kunnioituksen osoituksena.
"Kiitos niin paljon, Rosmariiniputous. Ystävällisyytesi saa minut tuntemaan oloni hieman enemmän hyväksytyksi. Pimeyden metsä siu-"
"Ei, Pimeyden metsä on ilkeiden kissojen paikka. Me uskomme Tähtiklaaniin, jonne kaikki siihen uskovat kiltit kissat menevät", kiirehdin korjaamaan ja hymyilin lämpimästi, "Tähtiklaani siunatkoon polkuasi."
"Tähtiklaani siunatkoon polkuasi, Rosmariiniputous", Myrskytaivas lausui juhlallisesti ja lähti sitten tassuttelemaan tuoresaaliskasaa kohti. Kun kolli oli päässyt pois kuuloetäisyydeltä, käännyin Kettuaskelta kohti.
"Pyydän, älä ole niin tyly Myrskytaivaalle. Se huomautuksesi, kuinka erakot rakentavat omat pesänsä, varmasti loukkasi häntä vaikkei hän näyttänyt sitä meille. Kettuaskel, kyllä minä ymmärrän epäilysi, onhan hän Kylmähenkäyksen velipuoli enkä minäkään ole varma siitä, onko Myrskytaivas oikeasti se sama ystävällinen kissa joka hän esittää olevansa. Tahdon kuitenkin, että hän tuntee olonsa hyväksytyksi perheestään ja erakkojuuristaan riippumatta", selitin. Kettuaskel nyökytteli päätään heikosti vähän väliä.
"Äläkä huolehdi minusta, jokin sisälläni uskoo vahvasti ettei Myrskytaivas ole samanlainen kuin Kylmähenkäys. Kunhan minulla on sinut, Kettuaskel", kuiskasin ja kumarruin koskettamaan kumppanini nenänpäätä kuonollani, "kaikki on hyvin. Minä rakastan sinua."
Seisoin siinä lyhyen hetken, vain hengittäen sisääni Kettuaskeleen turvallista tuoksua. En ikinä tahtoisi menettää kumppaniani, tahdoin suojella häntä viimeiseen hengenvetooni asti ja niin minä tulisin myös tekemään.
"Miten Vinhatassun kanssa on mennyt muuten?" kysyin Kettuaskeleelta hänen uudesta oppilastaan jonka hän oli saanut vain muutama auringonnousu sitten.

//Kettu?
//707 sanaa

Nimi: Kettuaskel

14.01.2019 15:34
"Sattuisiko teillä olla nyt aikaa tutustuttaa minua klaaninne tapoihin tai vaikka kissoihin? Tahdon pystyä sopeutumaan klaanikissan elämään mahdollisimman hyvin ja osoittaa, että olen hyvä kissa", Myrskytaivas naukui vilpittömän oloisena. Näin kuinka Rosmariiniputouksen meripihkaiset silmät kääntyivät minuun ikään kuin arvioiden olemustani. Huokaisin itsekseni ja nostin epäluuloisen katseeni pois Myrskytaivaasta.
"Eipä minulla taida olla mitään erikoista, autan mielelläni Rosmariiniputousta", nau'uin ja painotin kumppanini nimeä, jotta kolli ymmärtäisi etten ollut tässä hänen takiaan. Perimmäinen ajatukseni oli Rosmariiniputouksen suojeleminen. Mitä jos Kylmähenkäyksen ja Myrskytaivaan isä olikin ollut samanlainen mielipuoli ja nyt lähettänyt tämän uuden kissan Rosmariiniputouksen kimppuun.
"No niin selvä, se on sitten sovittu. Ehdottaisin, että emme lähde enää tänään kiertämään rajoja, sillä ilta alkaa jo hämärtyä", luonnonvalkea kumppanini naukui mietteliäänä, mutta samaan aikaan kovin kauniina laskevan auringon kultaisissa säteissä. Nyökkäsin vaitonaisena.
"Entä jos kävisimme näin aluksi leirin läpi?" kolli heitti rennosti. En pitänyt Myrskytaivaasta. Hän sai inhon väreet kulkemaan ihollani. Olin täysin varma, että kolli ei ollut tullut klaaniimme rehellisin elkein. Hänessä oli jotain mätää, aivan varmasti oli. En pitänyt hänen asenteestaan. Hän oli olevinaan niin ystävällinen ja jalomielinen, mutta eihän sellaista voinut odottaa Kylmähenkäyksen velipuolelta.
"Sopii minulle. Aloitetaan, vaikka soturienpesästä jossa sinäkin yövyt seuraavana yönä", Rosmariiniputous ohjeisti ja lähti hännällään viittoen kohti karhunvatukkapensaikkoa. Minulle tuli hieman kiire loikkia Rosmariiniputouksen rinnalle, mutta ehdin kuitenkin. En jättäisi häntä hetkeksikään kahden tämän ketunmielisen kissan seuraan. Se mitä Kylmähenkäys oli yrittänyt oli anteeksiantamatonta ja sen takia epäilykset vaivasivat mieltäni.
"Tuon vatukkapensaan alla nukkuvat soturit. Siellä on muutama peti tyhjänä, joten sinun ei tarvitse huolehtia oman makuualusesi rakentamisesta", varapäällikkö kertoi Myrskytaivaalle, jonka silmät loistivat kiinnostuneina. Sähkönsiniset silmäni siristyivät huomaamattani.
"Vaikka sinähän olet tietenkin mestari petien rakentaja. Eivätkö erakot rakennakin omat pesänsä?" naukaisin synkästi ja varoittavan katseen tummanharmaaseen kolliin väläyttäen. Tunsin Rosmariiniputouksen tuijotuksen turkillani. Myrskytaivas ei väittänyt piikittelevästä sävystäni vaan katsahti minuun vain mitäänsanomattomin tummanvihrein silmin.
"Rakentavat tietenkin", kolli naukaisi ja kääntyi taas Rosmariiniputouksen puoleen, joka puolestansa oli ottanutkin jo suunnan kohti pentutarhaa, jonka suuaukko oli piilossa piikkihernepensaikossa.
"Tässä on pentutarha. Nimestä voit varmaankin päätellä, että siellä pennut asustavat, heidän lisäkseen siellä ovat myös kuningattaret. He pitävät huolta pennuistaan", kuulin selitettävän. *Minne sinulla ei ole mitään asiaa.* Lisäsin ajatuksissani vielä Rosmariiniputouksen lauseen loppuun. Kun olin kääntymässä kohti seuraavaa kohdetta kuulin Rosmariiniputouksen hiljaisen sihahduksen:
"Mikä sinua vaivaa?"
"En pidä hänestä", naukaisin ja ennen kuin kuiskimalla käyty keskustelu eskaloitui kovaäänisemmäksi ehti Myrskytaivas kysymään väliin yhden kysymyksen.
"Keitä he ovat?" kollin matala ääni naukui ja kun käännyin katsomaan kehen päin Myrskytaivaan katse oli kääntynyt näin kuinka harmaaraidallinen naaras istui kellanpunaisen korvattoman kollin luona.
"Minun isovanhempani Kyyhkylento ja Okaliekki", naukaisin varoittavasti. Pakonomainen puolustusvaisto sukulaisiani kohtaan oli noussut pintaan, jokin sisälläni huusi *Minun*. Lopun kierroksen aikana pysyin enimmäkseen hiljaa ja kuuntelin kuinka Rosmariiniputous kertoili sodasta ja sen aiheuttamista tilanteista klaanien välillä. Yritin pysyä mahdollisimman lähellä kaksikkoa.
"Eli siis Varjoklaani ja Kuolonklaani ovat yhdessä Viiltoklaani?" Myrskytaivas varmisti, "Ja Metsäklaanin muodostaa Myrskyklaani, Tuuliklaani ja .."
"Ja Jokiklaani", Rosmariiniputous lisäsi. Tummanharmaa kolli nyökkäsi. Katsahdin taivaalle, joka alkoi hiljalleen pimentyä. Astuin mukaan keskustelutuokioon ja kiinnitin katseeni tummanvihreisiin silmiin.
"Mielestäni meidän pitäisi kertoa hänelle soturilaista. Hän ei ole varmaan erakko elämässä juurikaan tottunut sääntöihin, mutta täällä niitä noudatetaan melko tarkasti", katsoin kollia kulmieni alta synkeästi.
"Kiitos vaan, mutta kyllä minä sääntöjä osaan noudattaa kunhan ne vain ensiksi kerrotaan", Myrskytaivas naukaisi pinnaansa minuun menettämättä ja hymähti Rosmariiniputoukselle. Käytökseni oli lapsellista ja aivan typerää.
"Mielestäni yksi tärkeimmistä säännöistä on, ettei saa tappaa, ellei se ole välttämätöntä itsepuolustuksen kannalta", naukaisin ja hieman kevensin aluksi erittäin painavaa äänensävyäni, "Ja se, että päällikön sana on laki." Kun olin tiedostanut typerän käytökseni oli se vaihtanut käytökseni vaihtanut tasoa. Käyttäydyin nyt paljon siivommin, sillä en halunnut näyttää lapselliselta. Olin ailahtelevainen persoona, enkä voinut sille mitään.
"Toivon tosiaan, että käyttäydyt hyvin. Se ei nimittäin ole niin helppoa miltä se näyttää", naukaisin siltikin vielä etäisesti, mutta silti pieni anteeksipyytävä pilke silmäkulmassani. Viittasin tietenkin lauseessa itseeni. En saisi tuomita kissoja suvun mukaan - en vain voisi. Silloin tuomitsisin Rosmariiniputoustakin Kylmähenkäyksen teoista. Tuomitsisin myös itseni murhaajaksi isäni maineen takia, mutta sitähän olikin. Murhaaja.

//Rosma?
652 sanaa

Nimi: Rosmariiniputous

14.01.2019 07:44
Seurasin vaitonaisena sivusta kuinka Minttutähti päästi Myrskyn koeajalle Varjoklaaniin ja kun punertavanruskea naaras kääntyi puoleeni saadakseen jonkinlaisen kannustavan hymyn, pidin kasvoillani tulkitsemattoman ilmeen ja laskin hetkeksi meripihkaisen katseeeni sammalalusiin. En ollut iloinen että täysin tuntematon setäpuoleni - joka saattoi suurella mahdollisuudella olla Kylmähenkäyksen tapainen ilkeä kissa - päästettiin Varjoklaaniin noin vain. Kuka tietää millaisia ilkeyksiä hän saattaisi tehdä minulle, perheelleni, ystävilleni tai muuten vain klaanitovereilleni. Pakottauduin kuitenkin nieleskelemään epäilyni ja seuraamaan jatkuvaa keskustelua erakon ja päällikön välillä.
"Kuten varmaan olet huomannut, että klaanissamme nimet ovat hieman erilaisia kuin erakkojen elämässä, sinunkin tulee vaihtaa nimesi soturinimeksi, sillä vaalimme perinteitä kovasti", Minttutähti ilmoitti. Myrsky nyökäytti päätään hyväksyvästi ja jäi sitten hetkeksi mietiskelemään jotain, varmaankin yritti keksiä jonkinlaista soturinimeä itselleen. Kollin mietiskelyhetki kesti vain muutaman silmänräpäyksen, kunnes hän räpäytti tummanvihreitä silmiään ja kohotti katseensa.
"Jos saan pyytää, niin haluaisin loppuliitteekseni -taivas kuolleen emoni kunniaksi. Jos vaan on mitenkään mahdollista", Myrsky naukui. Kohotin kulmiani hitaasti, erakon emon nimi oli siis ollut Taivas. Vaikka en pitänytkään kollista, oli pakko myöntää että hänen syynsä soturinimeen kosketti sydäntäni hieman.
"Myrskytaivas. Sopii sinulle täydellisesti", Minttutähti naukaisi ja jäi silmäilemään erakkoa lämpimästi, eikä kolli väistänyt päällikön katsetta. Myrsky tuijotti punertavanruskeaa päällikköä tavalla, jota en voinut olla huomaamatta. Tummanvihreissä silmissä kiilsi jonkinlainen kiinnostus, uteliaisuus, ystävällisyys jonka kolli soi ainoastaan Minttutähdelle. Köhäisin varovaisesti kurkkuani, joka sai päällikön havahtumaan ajatuksistaan.
"Rosmariiniputous ohjaisitko Myrskyn ulos? Minun pitäisi valmistella pikaisesti yksi klaaninkokous ja nimitysseremonia", Minttutähti naukaisi. Nyökäytin tyynesti päätäni ja ohjeistin tummanharmaan kollin pois pesästä.
"Saisinko udella sattuisiko Minttutähdellä olemaan kumppania?" Myrsky kysyi heti kun olimme päässeet pois päällikön pesästä. Käännyin yllättyneenä kollin puoleen siitä, kuinka nopeasti hän meni asiaan. No, ainakaan hän ei pelännyt sanoa asioita suoraan.
"Hänen kumppaninsa Tihkutähti, joka oli Varjoklaanin päällikkö ennen Minttutähteä, kuoli lehtisateen keskivaiheilla. Hänellä on kaksi pentua, Mäyräraita ja Kettuaskel. Mäyräraita muutti Kuolonklaaniin, joka on rajanaapurimme ja tällä hetkellä käynnissä olevan sodan aikana liittolaisemme enkä ole kuullut hänestä mitään pitkään aikaan. Kettuaskel on Varjoklaanissa ja hän sattuu itseasiassa olemaan kumppanini ja pentujeni isä", selostin. Myrsky nyökytteli päätään tasaisin välein ja näytti ilahtuvan kuullessaan, että kumppanini oli Minttutähden poika.
"Oi, sinulla on pentujakin! Kylmähenkäys olisi varmasti ylpeä. Ketkä he ovat?" erakko kysyi kiinnostuneena.
"Fasaanisyöksy ja Haukkaviima. Uskon, että Kylmähenkäys ja Liljahenkäys ovat ylpeitä pennunpennuistaan, mutta niin on varmasti Minttutähtikin, ovathan pennut hänenkin pennunpentujaan."
"Kukas Liljahenkäys mahtaisi olla? Se on uusi nimi", Myrsky totesi ja maisteli emoani nimeä kielellään hetken.
"Liljahenkäys oli Kylmähenkäyksen kumppani ja hän on minun ja sisarieni emo. Ennen kuin kysyt, sisareni eivät ole Varjoklaanissa. Hikkoritassu kuoli oppilaana jouduttuaan hirviön alle, Korentolento kuoli koiran hampaissa ja Utukyynel on kadonnut metsästä eikä minulla ole tietoakaan hänen olinpaikastaan", selitin hieman vaitonaisena. Sisaristani puhuminen oli vieläkin arka kohta minulle, mutta täytyihän setäpuoleni tietää heistä.
"Miten niin tämä Liljahenkäys oli Kylmähenkäyksen kumppani? Erosivatko he?" Myrsky kysyi hämmentyneenä.
"He erosivat, mutta heidän tarinansa on hyvin monimutkainen. Voin kertoa sinulle nimitysseremonian jälkeen, mutta varoitan jo nyt että Kylmähenkäys teki ikäviä asioita. Ei ainoastaan Liljahenkäyksen kanssa, vaan muiden kissojen kanssa. Kuten minun", selitin raskaalla äänensävyllä, joka sai Myrskyn katseen synkkenemään. Minttutähden saapuminen päällikön pesästä laittoi kuitenkin keskustelumme tauolle.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikivelle klaaninkokoukseen!" Kun Minttutähti kutsui klaanin koolle, ohjeistin nopeasti Myrskyn kissajoukon luokse. Työnsin hänet kannustavasti eteen ja asetuin sitten paikalleni klaanikiven viereen. Kuulin klaanitoverieni joukosta epäileviä kuiskauksia ja supinaa, mutta Minttutähti vaiensi heidät nopeasti nostamalla häntäänsä käskevästi.
"Uusi kissa leirissämme - nimeltään Myrsky - on vaeltanut tänne pitkän matkan ja pyytänyt lupaa liittyä meihin ja olen hyväksynyt hänet koeajalle klaaniimme. Nyt on aika nimittää hänet virallisesti joukkoihimme antaen hänelle ihka oikea soturinimi", Minttutähti aloitti, mutta närkästynyt ulvaisu kissojen joukosta sai naaraan lauseen keskeytymään. Kohotin kulmiani yllättyneenä, kun huomasin puhujan olevan Fasaanisyöksy. Heitin paheksuvan katseen poikaani, mutta hän ei värähtänytkään.
"Miksi annat hänen liittyä klaaniimme? Mistä sinä tiedät, ettei hän ole jonkun muun klaanin vakooja?" Fasaanisyöksy kysyi närkästyneenä. Minttutähti mulkaisi pojanpoikaansa tuimasti ja ilmoitti sitten rauhallisella äänensävyllä:
"Koska hän on sukua varapäälliköllemme Rosmariiniputoukselle. Kuten olin sanomassa. Astu eteen Myrsky." Kissojen joukossa kohahti, kun Minttutähti kertoi Myrskyn olevan sukua minulle. Heidän katseensa porautuivat minuun ja vaikka tunsin varsinkin poikieni ja kumppanini polttavat katseet, pakottauduin pitämään katseensa Myrskyssä.
"Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Myrskytaivaana emosi muistoa kunnioittaen", Minttutähti ilmoitti ylväällä äänellä ja aivan kuten tuoreelle soturillekin, päällikkö tassutteli koskettamaan Myrskytaivaan päälakea kuonollaan. Kohotin kasvojani hitaasti ja seurasin tarkasti, kuinka Myrskytaivas nyökäytti aidosti kunnioittavalla tavalla päällikölle päätään. Nimitystä seurasivat hiljaiset hurraukset, monikaan ei halunnut hurrata erakon nimeä. Huomasin varsinkin Fasaanisyöksyn ja Kettuaskeleen epäilevät tuijotukset jotka kohdistuivat Myrskytaivaaseen. Kun kuulin Ikituulen toteavan, että hän Myrskytaivas oli sukua Kylmähenkäykselle, tunsin kylmien väreiden juoksevan selkääni pitkin.
"Rosmariiniputous saa velvollisuudekseen opettaa Myrskytaivaan klaanimme tavoille. Käyttäytykää kunnollisesti klaanimme uutta jäsentä kohtaan, minä en halua pettyä teihin. Kokous on päättynyt", Minttutähti ilmoitti ja tassutteli sitten leirin laitamille. Kissat hajaantuivat hiljalleen omaan arkeensa, mutta kukaan ei suonut onnittelevaa hymyä Myrskytaivaalle. Heilautin kollille häntääni merkiksi tulla luokseni ja entinen erakko tassutteli luokseni rento virne kasvoillaan. Onneksi hän ei vaikuttanut välittävän uusien klaanitoveriensa epäilevistä katseista.
"Noniin, kerropa minulle Kylmähenkäyksen koko elämäntarina. Minulla on aikaa kuunnella ja rohkeutta ottaa vastaan mitä tahansa vastauksia kysymyksiini", Myrskytaivas naukaisi päättäväisenä. Huokaisin syvään, kollilla ei ollut selvästikään mitään hajuakaan mitä kauhuuksia hänen velipuolensa oli tehnyt.
"Kylmähenkäyksen ollessa oppilas, Kylmätassu, hän ihastui Liljahenkäykseen ja Liljahenkäys ihastui häneen, ja soturiksi päästyään heistä tuli kumppanit. Minä synnyin sisarieni kanssa, mutta Kylmähenkäys ei missään vaihessa pitänyt minusta tai muista pennuistaan. Näimme häntä harvoin ja Kylmähenkäys osoitti ylpeyttä ainoastaan Utukyyneltä kohtaan, koska hän oli isäni tavoin kylmä luonteeltaan ja uskoi Pimeyden metsään vahvasti. Näihin aikoihin Kylmähenkäys oli alkanut tapailla Kuolonklaanin rajalla kuolonklaanilaista Jääliljaa ja he pitivät salaisia taisteluharjoituksia. Kylmähenkäys halusi myös todella paljon varapäälliköksi, joten Jäälilja antoi hänelle vinkkejä ja lupasi auttaa häntä pääsemään siihen asemaan jonakin päivänä. Eräänä tapaamiskertana Jäälilja kertoi, että Kylmähenkäyksen loppukoe olisi jonkun varjoklaanilaisen tappaminen ja... ja hän valitsi Liljahenkäyksen", selitin. Myrskytaivas henkäisi aivan kuin ei olisi uskonut korviaan.
"Miksi hän olisi tahtonut tappaa oman kumppaninsa?" kolli kysyi.
"Näihin aikoihin Kylmähenkäys oli ihastunut palavasti Jääliljaan ja vihasi Liljahenkäystä, mutta en todellakaan ymmärrä miten hän voisi vihata häntä niin paljon tappaakseen naaraan. No, Kylmähenkäys hyökkäsi leiriin palattuaan Liljahenkäyksen kimppuun, mutta klaanimme parantaja Sienikarva ja silloinen varapäällikkö Minttusydän pelastivat Liljahenkäyksen. Rangaistuksena teostaan Minttusydän karkotti Kylmähenkäyksen Varjoklaanista ja-"
"-ja hän liittyi Kuolonklaaniin", Myrskytaivas päätti lauseeni, " hän petti klaaninsa ja liittyi vielä Kuolonklaaniin, joka on vihollisklaaninne. Kuinka kuvottavaa."
"Ikävä kyllä tarina ei pääty siihen. Kuolonklaanissa ollessaan hän yritti tappaa minut kerran tavattuaan minut rajalla ja en olisi selvinnyt ilman Kettuaskeleen apua. Kylmähenkäys hankki myös pennun jonkun naaraan kanssa, en edes tiedä onko emo Jäälilja vai joku toinen naaras. Jos sinua kiinnostaa, hänen nimensä on Pakkastassu ja hän asuu Kuolonklaanissa. Olen jutellut hänelle kerran, mutta Pakkastassu ei välitä minusta enkä ole yllättynynyt." Pidin lyhyen tauon ja jatkoin taas.
"Kylmähenkäys tuli tapaamaan minut Kuolonklaanin rajalla sovittuamme tapaamisen, koska olin uskonut hänen tahtovan sopia välimme. Rajalle saavuttuaan hän kuitenkin hyökkäsi kimppuuni ja olisin kuollut ellei Kuolonklaanin silloinen Viiltokaaos olisi saapunut paikalle. Viiltokaaos lopulta tappoi hänet ja Kylmähenkäys meni Pimeyden metsään, jonne siihen uskovat ilkeät ja sydämettömät kissat menevät kuoltuaan."
"Oletko saanut kerrottua tarinan?" Myrskytaivas varmisti. Ravistelin päätäni hitaasti ja huokaisin syvään.
"Kuten mainitsin, metsässä on meneillään nyt sota ja sen aikana kissoja on noussut kuolleista. Kylmähenkäys nousi kuolleista, mutta minä kohtasin hänet pian sen jälkeen rajalla. Minä en pystynyt hallitsemaan raivoani ja minä tapoin hänet, koska hän uhkasi vahingoittaa perhettäni ja hän oli liian vaarallinen elossa. Olen todella pahoillani", kuiskasin varovaisesti. Myrskytaivas nyökäytti päätään, selvästi sisäistäen kaikkea saamaansa tietoa hitaasti.
"En rehellisesti sanottuna edes kuvitellutkaan että velipuoleni olisi pystymään tälläisiin tekoihin. Nyt ymmärrän miksi kissat eivät luota minuun, eivät he vihaisi minua näin paljon jos en olisi Kylmähenkäykselle sukua. Haluan kuitenkin sinun tietävän, että en ole millään tasolla samanlainen kissa kuin isäsi. Kasvoin enimmäkseen emoni hoidossa joten hän kasvatti minusta ystävällisen ja oikeudenmukaisen kissan, sellaisen kissan mikä isäni ei koskaan ole ollut", Myrskytaivas selitti tyynellä äänensävyllä. Nyökyttelin päätäni, vaikka yritin muistuttaa itseänikin siitä ettei kolli ollut isäni kaltainen kylmä petturi.
"Hei, Rosmariiniputous ja Myrskytaivas", Kettuaskel tervehti minua ja setäpuoltani epäilevä ilme kasvoillaan.
"Kettuaskel, kerroin Myrskytaivaalle Kylmähenkäyksen teoista. Hän lupasi, ettei ole samanlainen kuin isäni ja minä uskon häneen", ilmoitin mahdollisimman itsevarmana ja kohotin kuonoani hieman. Kettuaskeleen kasvoilla käväisi ilme, joka ei kertonut kollin ilahtuvan asiasta, mutta hän piti suunsa kiinni ja nyökäytti päätään.
"Sattuisiko teillä olla nyt aikaa tutustuttaa minua klaaninne tapoihin tai vaikka kissoihin? Tahdon pystyä sopeutumaan klaanikissan elämään mahdollisimman hyvin ja osoittaa, että olen hyvä kissa", Myrskytaivas ilmoitti ja nuokaisi tummanharmaita karvojaan nopeasti. Käännyin katsomaan Kettuaskelta, joka selvästi muisteli olisiko hänellä jotain menoja loppupäivälle. Minulla ei ainakaan ollut, joten olisin valmis kertomaan Kettuaskeleen kanssa klaanielämästä eri asemineen ja soturilaista. Myrskytaivaan olisi hyvä tietää sodastakin.

//Kettu?
//1422 sanaa

Nimi: Kettuaskel

13.01.2019 18:10
Vedin kylmää pakkasilmaa sisään syvälle keuhkoihini, vaikka se pisteli hieman kurkussani. Yskähdin ja katsoin sisältäni virranneen lämpimän ilman kellumista utuisena sumuna edessäni. Eilen oli ollut suuri päivä pojilleni, he olivat ansainneet soturinimensä ja heidät tunnettiin nykyään Fasaanisyöksynä ja Haukkaviimana. En voinut olla ylpeämpi. Siinä samalla olin itse myös saanut lisää vastuuta uuden oppilaan turvin, kuitenkin pieni huoli ja epätoivo tulevasta aikakaudesta oppilaani kanssa vaivasi sisälläni. Nimittäin oppilaani Vinhatassu oli negatiivisen energian ruumiillistuma, eikä hänen kanssaan kommunikointi ollut kovin antoisaa. Edellinen oppilaani Lehmuskorva oli ollut nykyisen oppilaani vastakohta. Turha minun oli kuitenkin nimitellä ketään negatiiviseksi samalla kun itse vietin unettomat yöni itseäni vihaten. Kai löytäisimme lopulta yhteisen sävelen, mutta jos emme pitäisin kuitenkin huolen siitä, että naaras saisi tietää minun olevan hänen mestarinsa, joka tarkoitti että hänen tulisi totella minua. Viime kuiden aikana olin alkanut pelätä päähäni pulpahtaneita uusia ajatuksia. Olin löytänyt itseni monesti haaveilemasta Varjoklaanin herruudesta, olin löytänyt uuden ja erittäin vallanjanoisen puolen itsestäni. Olisiko minusta muuttumassa isäni kaltainen? Ei todellakaan, en koskaan vajoaisi niin säälittävälle tasolle kuin hän. Puristin kynteni lumeen, sillä en pitänyt ajatuksistani. Tuntui kuin kaksi osapuolta olisivat taistelleet sisälläni, se jonka olin perinyt isältäni ja se joka tuli emoni suvusta. Katseeni oli kiinnittynyt klaanikiveen. Sähkönsininen katseeni kuitenkin suuntautui salaman nopeasti vierelleni johon oli istahtanut hopeanharmaa pilkukas naaras, joka oli kohdistanut jäisen katseensa kiinteästi samaan suuntaan johon olin hetki sitten katsonut.
"En kyllä yhtään käsitä mitä sinä tuijotat ja vielä noin vihaiseltakin näytät", Ikituuli murahti mietteliäänä, "Kerrotko minullekin?" Yritin rentoutua ja vetää kynteni sisälle ja onnistuinkin lopulta. Naaras käänsi tutkailevan katseensa minuun.
"Etkö sinä näe tuota isoa kivenlohkaretta keskellä näkökenttääsi, sitä kutsutaan klaanikiveksi", naukaisin kolkosti sillä en kovin pitänyt Ikituulesta ja toiseksi olin pahalla tuulella.
"Mutta se ei silti selitä vihaasi vai oletko alkanut vihaamaan viattomia kivenlohkareita?" Ikituuli kysyi kylmästi. Silmäni siristyivät kapeiksi sähkönsinisiksi viiruiksi kun naukaisin:
"Ei vaan vihaan sitä, että janoan pääsyä tuon kiven päälle." Kuulin harmaan naaraan kepeän naurahduksen.
"Kaikkihan sitä. Jokaisella kissalla on unelmansa." Vilkaisin Ikituulta ja kohautin lapojani. Päätin työntää asian mielestäni - ainakin toistaiseksi. Lähdin tassuttamaan kohti oppilaidenpesää ensiksi lyhyiksi hyvästeiksi Ikituulelle nyökähtäen. Kurkistin luolaan ja näin itseään sukivan Vinhatassun. Suuri pitkänturkin omaava vaaleanruskea naaras käänsi synkät siniset silmänsä tulijaan - eli minuun.
"No hei. Päätin tulla ilmoittamaan, että lähdemme kiertämään reviiriä", naukaisin vastanimitetylle oppilaalle. Emme olleet käyneet vielä kertaakaan leirin ulkopuolella, mutten silti kuullut oppilaille tavanomaista innokasta älähdystä, naaras ei näyttänyt reagoivan mitenkään. Kuitenkin olin varma, että Vinhatassun silmissä välähti kiinnostus, vaikka naaras ei puhunutkaan. Kuulin myöntävän murahduksen ja sen saattelemana lähdin viittomaan naarasta kohti leirin uloskäyntiä. Hetken ajan kaikki muut äänet vaikenivat lukuun ottamatta lumen pehmeää narsketta tassujemme alla. Polkuanturani olivat turtuneet nopeasti, eikä kylmä enää vaivannut minua. Kaukana häämötti jo paikka mihin olin päättänyt oppilaani alkajaisiksi viedä - palaneen vuorivaahteran aukio.
"Tuotuolla on palanut vuorivaahtera ja se on yksi tärkeimmistä maamerkeistä Varjoklaanin reviirillä", kerroin ja vilkaisin pitkäturkkisen naaraan sinisiin silmiin. Sen enempää vastausta odottamatta lähdin jatkamaan matkaa.

"Tänään emme kulje enää pidemmälle", naukaisin ja osoitin edessämme häämöttävää Kuolonklaanin puoliskoa Viiltoklaanin reviiristä, "Ja jos haluat tietää miksi, niin siksi koska tämä on ensimmäinen päiväsi eivätkä jalkasi ole tottuneet näin suuriin kävelymatkoihin. Varaudu lihaskipuun ja huomisiin harjoituksiin, en aio päästää sinua helpolla." Näin kuinka naaras pyöräytti sinisen värisiä silmiään ja jäi odottamaan, että lähtisin johtamaan häntä takaisin leiriin.
"Tällä kertaa kuljemme oikotietä, jotta pääsemme nopeammin leiriin. Ensi kerralla sinä näytät minulle reitin, jotta näen että sinäkin alat oppimaan reviirillämme kulkemisen. Siihen ei pitäisi mennä kauaa, pian tunnet reviirimme kuin omat käpäläsi", naukaisin ja nostin ravin.

Saavuttuamme leiriin kiinnitin oitis huomioni toimettomana istuskelevaan Turvetassuun, joka piirteli kynsillään viivoja lumiseen maahan. Samalla minulla välähti. Turvetassu oli vanhempi ja kokeneempi oppilas ja hän tiesi kuinka makuualusia vaihdettiin, joten voisin laittaa Turvetassun ja Vinhatassun yhdessä hoitamaan pentutarhan makuualuset. Viitoin naaraan Turvetassun luokse ja sain samalla meripihkaisen katseen itseeni.
"Hei Kettuaskel", kumppanini oppilas naukui. En ollut nähnyt Rosmariiniputousta missään tullessani, joten oletin hänen olevan joko puhumassa Minttutähdelle tai partioimassa. Toivoin, etteivät he olleet Turvetassun kanssa vielä suunnitelleet mitään.
"Tervehdys Turvetassu. Ajattelin, että jos sinä ja Vinhatassu voisitte mennä vaihtamaan pentutarhan makuualuset, sillä niitä ei ole vaihdettu hetkeen. Ellei siis sinulla ole vielä mitään muita suunnitelmia mestarisi kanssa?" selitin ja hymähdin tuttavallisesti oppilaalle. Näin kollin meripihkaisen katseen käväisevän Vinhatassussa ja sen jälkeen tämä nyökkäsi. En tiennyt myöntyikö hän antamaani tehtävään vai osoittiko hänellä olevan muita suunnitelmia, mutta hetken päästä se selkeni.
"Auttaisin mielelläni", kolli vastasi ja pian oppilaat olivatkin jo työn touhussa. Kuuntelin sivukorvalla kuinka Turvetassu selitti Vinhatassulle miten asetella sammalet mukavasti ja kuinka rullata käytetyt pehmikkeet pieneen ja helposti kannettavaan kokoon.
"Uskon, että pärjäätte kahdestaan. Tulkaa kysymään jos tulee jotain kysyttävää. Löydätte minut leiristä", huikkasin ja loikin ulos pentutarhasta. Kanervakuu oli tuonut hänen hoidokkipentunsa Näätäpennun, Loistepennun ja Pyökkipennun leiriin leikkimään lumella. Näin kuinka pennut temmelsivät pöllyävässä lumessa. Kasvoillani kareili hymy. Pidin pennuista. Fasaanisyöksy ja Haukkaviima olivat kasvaneet niin kovin nopeasti ja tuntui, että aika vain vieri eteenpäin täyttä vauhtia. Oloni oli huomattavasti vapautuneempi kuin aamulla ja pahantuulinen olemukseni oli pyyhkiytynyt miltei kokonaan pois mielestäni. Hätkähdin kun aloin kuulla epäluuloista supinaa ympäriltäni ja käännyin katsomaan mikä olisi näin epätavallista. Silmiini pisti Rosmariiniputous, jonka vierellä käveli tummanharmaa kolli kissa. He olivat tulossa Minttutähden pesästä. Ensimmäinen kysymys mielessäni oli varmasti eri kuin muilla, muut luultavasti ajattelivat sitä, että kuka tuo kissa on? Minä ajattelin, että mitä Tähtiklaanin nimeen hän teki Rosmariiniputouksen kanssa. Olin lähdössä tassuttamaan parivaljakon luokse kunnes huomasin Minttutähden jo nousevan klaanikivelle. Kulmani kurtistivat ja pian kaikki oli jo ohi ja kaaos klaanin keskuudessa oli alkanut. Kaikki olivat jakautuneet ryhmiin juttelemaan epäluuloisina uudesta klaanimme jäsenestä. Tämä Myrsky oli liittynyt klaaniimme ja tunnettiin nykyään Myrskytaivaana. Koeaika. Kolli oli päässyt koeajalle. Minttutähti oli myös maininnut, että kolli oli Rosmariiniputoukselle sukua. Ensimmäisenä mieleeni juolahti ajatus Kylmähenkäyksestä ja se sai karvani pörhistymään. Tuijotin silmiäni siristellen uutta tulokasta, josta jo nyt en pitänyt.

//Rosma? 948 sanaa

Nimi: Minttutähti

13.01.2019 17:58
"Saisinko muuten liittyä klaaniinne? Isäni kuoltua jouduin lähtemään alueeltani eikä minulla ole sinne paluuta, koska en ollut parhaissa mahdollisissa väleissä muiden erakkojen kanssa. Voisin totutella klaanielämään Rosmariiniputouksen kanssa, onhan hän sentään velipuoleni tytär", tummanharmaa kolli kysyi ja katsahti minuun erittäin kauniin vihreillä silmillään, joissa oli ystävällinen pilke. Tämä Myrsky vaikutti ensinäkemältä oikein kunnolliselta kissalta, mutta mitä hänen velipuoleensa tuli. Olihan Kylmähenkäyskin näyttänyt aluksi oikein kunnolliselta vielä ollessaan Liljahenkäyksen kanssa, mutta kun hän oli ajautunut väärille raiteille oli hän muuttunut aivan toisenlaiseksi. Pieni paha voi muuttua pienellä avustukselle peruuttamattomaksi ja suureksi pahaksi. Tutkailin vähän matkan päässä istuvaa kollia syvänsinisillä silmilläni ja mietin syvästi mitä minä tämän kissan kanssa tekisin. Vilkaisin Rosmariiniputousta, jonka meripihkaiset silmät loistivat epäluuloisina.
"Minulla ei ole sinun klaaniisi liittymistä vastaan mitään, mutta sattuneista syistä olen hieman varovainen. Kuitenkin hetken pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että klaanimme saattaisi kaivata voimakasta soturia. Pääset lyhyelle koeajalle, jonka aikana näemme ettei sinusta tule ongelmia", naukaisin ryhdikkäästi ja vilkaisin Rosmariiniputousta, mutten nähnyt toivomaani reaktiota vaan tulkitsemattoman ilmeen. Haluaisin puhua naaraan kanssa vielä jossain välissä kaksin. Myrskyn tummanvihreisiin silmiin syttyi ilahtunut pilke, joka sai oloni hyväksi.
"Kuten varmaan olet huomannut, että klaanissamme nimet ovat hieman erilaisia kuin erakkojen elämässä, sinunkin tulee vaihtaa nimesi soturinimeksi, sillä vaalimme perinteitä kovasti", ilmoitin. Tummanharmaa kolli räpäytti silmiään ja nyökkäsi hyväksyvästi.
"Jos saan pyytää, niin haluaisin loppuliitteekseni -taivas kuolleen emoni kunniaksi. Jos vaan on mitenkään mahdollista", kolli pyysi. Ihailin kollin tahdikkuutta, hän ei ollut esittänyt minulle käskyä vain pyynnön. Nyökkäsin.
"Myrskytaivas. Sopii sinulle täydellisesti", hymyilin lämpimästi ja kolli hymähti minulle takaisin. Olin lyhyen keskustelumme aikana jo tykästynyt kolliin, hän vaikutti varsin hyväntahtoiselle kissalle.
"Rosmariiniputous ohjaisitko Myrskyn ulos? Minun pitäisi valmistella pikaisesti yksi klaaninkokous ja nimitysseremonia", pyysin lämpimästi varapäälliköltä, joka myöntyi nopeasti tehtävään ja lähti tummanharmaan kollin kanssa ulos. Kävin läpi mielessäni toimituksen pariin kertaan ja muokkasin sitä enemmän tyylisekseni, sen jälkeen vedin henkeäni ja sukelsin leiriaukiolle. Aurinko oli jo madaltumaan päin, muttei siltikään vielä lähellä auringonlaskua. Kiipesin klaanikivelle nopeasti ja kajautin kutsuhuudon.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikivelle klaaninkokoukseen!" Huomasin alhaalla kuinka Rosmariiniputous ohjasi Myrskyn muiden eteen, sillä kaikki tämä oli vielä kovin uuttaa kollille. Kuulin kummastelevaa supinaa klaanikissojen suista, mutta vaiensin heidät nostamalla häntäni ylös.
"Uusi kissa leirissämme - nimeltään Myrsky - on vaeltanut tänne pitkän matkan ja pyytänyt lupaa liittyä meihin ja olen hyväksynyt hänet koeajalle klaaniimme. Nyt on aika nimittää hänet virallisesti joukkoihimme antaen hänelle ihka oikea soturinimi", kerroin klaanille, mutta pian jouduin katkaisemaan puheeni virran kun kuulin alhaalta huudon.
"Miksi annat hänen liittyä klaaniimme? Mistä sinä tiedät, ettei hän ole jonkun muun klaanin vakooja?" tunnistin kellanpunaisen kollin pojanpojakseni Fasaanisyöksyksi. Mulkaisin häntä tuimasti.
"Koska hän on sukua varapäälliköllemme Rosmariiniputoukselle", naukaisin tiukasti, "Kuten olin sanomassa. Asti eteen Myrsky." Kolli teki työtä käskettyään
"Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Myrskytaivaana emosi muistoa kunnioittaen", naukaisin ja tassutin kollin luokse koskettamaan tämän päälakea kuonollani. En ollut koskaan pitänyt klaaniinliittymisseremoniaa, joten kaikki oli omasta päästäni. Sovelsin hieman soturiseremoniaa. Aukiolla kaikui hiljainen hurraus, klaani ei arvostanut uutta jäsentä vielä - mikä ei ollut epätavallista. Terästin kuuloani ja kuulin kuinka Ikituulen kylmä ääni naukui:
"Mistä vetoa hän on sukua Kylmähenkäykselle."
"Rosmariiniputous saa velvollisuudekseen opettaa Myrskytaivaan klaanimme tavoille. Käyttäytykää kunnollisesti klaanimme uutta jäsentä kohtaan, minä en halua pettyä teihin. Kokous on päättynyt", naukaisin ja suunnistin leirin reunamille oitis tarkkailemaan tilannetta. Toivoin tosiaan, että päätöstäni kunnioitettaisiin.

// 543 sanaa

Nimi: Rosmariiniputous

08.01.2019 07:36
"Fasaanisyöksy! Haukkaviima! Fasaanisyöksy! Haukkaviima!" Seurasin ylpeä hymy kasvoillani sädehtien kun klaanitoverini ottivat vastaan kaksi uutta soturia, poikani Fasaanisyöksyn ja Haukkaviiman. Olin aivan sanoinkuvaamattoman ylpeä pojistani ja siitä, kuinka rohkeita ja uskollisia sotureita heistä oli tullut. Kun annoin katseeni kiertää kaksikkoa onnittelevissa kissoissa, tunnistin aivan ensimmäisenä rakkaan kumppanini Kettuaskeleen punertavanruskean turkin joka kiilsi siististi suittuna lehtikadon valossa. Aivan kuin kolli olisi aistinut tuijotukseni, hän käänsi katseensa suoraan minuun ja räpäytti sähkönsinisiä silmiään tavalla, joka sai vieläkin sydämeni laukkaamaan nopealla tahdilla. Kun Fasaanisyöksy ja Haukkaviime menivät juttelemaan Sienikarvan ja Loistelinnun - kuolleista heränneen Loistetähden, Tihkutähden edeltäjän - ja jäin Kettuaskeleen kanssa leiriaukiolle kissojen hajaannuttua, tassutteli hajamielinen hymy kasvoillani kumppanini luokse.
"No, nyt he ovat sotureita. Minttutähti antoi heille kauniit soturinimet", totesin Kettuaskeleelle ja aloin kaivertaa lumista maata, "olen niin ylpeä heistä että en yksinkertaisesti pysty pukemaan ajatuksiani sanoiksi. He vaikuttavat kummatkin juuri sellaisilta sotureilta joista voi tulla jotain todella suurta jonain päivänä. Voi Kettuaskel, olen niin iloinen perheestämme."
"Niin minäkin Rosmariiniputous. Meidän kannattaa mennä nukkumaan ja antaa pojillemme ja Luomavirralle vartiointirauha", Kettuaskel totesi kun Fasaanisyöksy ja Haukkaviima marssivat Luomavirran rinnalla leirin uloskäynnin edustalle. Poikani näyttivät niin valmiilta suojelemaan klaaniaan henkensä edestä. Hymyilin ylpeämpänä kuin koskaan ennen ja nuolaisin sitten Kettuaskeleen poskea.
"Olet oikeassa. Mennään nukkumaan", naukaisin ja yhteistoimesta lähdimme soturienpesälle, jonne saavuttuamme nukahdimme kylki kyljessä kiinni.

Olin pitänyt silmiäni pitkän tovin kiinni kunnes hyytävä, luihin imeytyvä kylmyys alkoi leijua ympäristössäni ja sai minut hytisemään. Jo ennen kuin avasin raskailta tuntuvat silmäluomeni, tiesin etten ollut Tähtiklaanin valoisilla metsästysmailla. Availin hitaasti meripihkaisia silmiäni ja tunsin pelon hyökyvän ylitseni kun tajusin makaavani keskellä pimeää metsää. Synkät ja loputtomiin korkeuksiin nousevat puut heittivät pelottavia varjoja ylleni. Olin Pimeyden metsässä.
"Kas, kuka on tullutkaan käväisemään. Voi kuinka olenkaan ikävöinyt sinua, Rosmariinitassu." Niskakarvani nousivat sillä silmänräpäyksellä pystyyn kun kuulin syvän äänen lausuvan oppilasnimeni. Ponnahdin neljän jalkani varaan ja jäin tuijottamaan synkkää aluskasvillisuutta, jonka seasta kuului julmaa murahtelua.
"Tule esiin tai minä tulen hakemaan sinut", sähisin uhkaavimmalla äänensävyllä jonka sain ulos suustani.
" Jos sinä niin toivot", kylmä kuiskaus kuului pensaista ja sitten esiin astui Tihkutähti, Varjoklaanin entinen päällikkö ja entinen mestarini. Tuijotin raivostuneena tummanharmaata kollia, jota ei tultaisi koskaan muistelemaan hyvällä Varjoklaanin historiassa. Tihkutähden kasvoille nousi omahyväinen virnistys kun hän huomasi raivon meripihkaisissa silmissäni.
"Sinä", sylkäisin halveksuvasti.
"Kyllä, mutta en ole ainoa", Tihkutähti virnisti jäisesti ja astui sivuun, kun varjoista liukui esiin sinertävänharmaa kolli, jonka selkää koristivat mustat juovat. Pulssini alkoi kohota ja kynteni alkoivat liukua esiin, kun jouduin vastakkain Kylmähenkäyksen kanssa. Heti kun olin porannut meripihkaisen katseeni isääni, Tihkutähden haalea hahmo katosi kokonaan aukiolta, jolloin jäin isäni kanssa kahdestaan.
"Kylmähenkäys. Oletko nauttinut ajastasi Pimeyden metsässä? Se onkin ainoa paikka johon sinunlaisesi petturi sopisi", murahdin jäisesti. Kylmähenkäys venytteli huvittunut virne kasvoillaan lihaksikkaita lapojaan, mutta kolli ei saanut minua epäröimään. Olin elämäni parhaimmassa kunnossa.
"Sinun pitää oppia pitämään kuonosi kiinni", Kylmähenkäys sähähti turhautuneena ja syöksyi sitten suden lailla kimppuuni. Väistin viime hetkellä isäni neulanterävät kynnet ja lähdin sitten itse hyökkäykseen. Sivalsin rajusti lihaksikkaan isäni kasvoja ja tummanpunaista verta roiskahti kasvoilleni. Kylmähenkäys päästi kurkustaan tuskaisen murahduksen ja hyökkäsi sitten raivostuneena minun kimppuuni, jättämättä minulle pienintäkään armon mahdollisuutta.
"Taistelet kuin pentu", Kylmähenkäys naurahti halveksuvasti ja sivalsi uudelleen poskeani kivuliaasti. Sitten kolli iski päänsä vatsaani ja sai minut kaatumaan selälleni lumiselle tantereelle. Jäin makaamaan isäni alle ja painoin silmiäni tiukasti kiinni kivun vallatessa ruumiini.
"Et pääse eroon minusta, Rosmariiniputous. Tulen aina elämään elämässäsi synkän varjon muodossa. Tiedät itsekin että Haukkaviima näyttää aivan minulta ja kun katsot häntä, mieleesi muodostuu kuva minusta, eikö niin?" Kylmähenkäys virnisti julmasti ja tiukensi kynsiensä puristusta. Ähkäisin ja yritin potkia kollia kauemmas päältäni, mutta voimani tuntuivat hitaasti jättävän kehoni, aivan kuin ympöivä metsä olisi imenyt jokaisen voimanrippeeni haltuunsa.
"Kettuaskel!" ulvoin kurkku rahisten pimeään metsän, vaikka tiesin paremmin kuin hyvin ettei kumppanini olisi täällä. Kylmähenkäys naurahti halveksuvasti ja kuljetti neulanteräviä kynsiään sileää poskeani pitkin.
"Ei hän ole täällä. Kukaan ei pelasta sinua tällä kertaa, Rosmariiniputous", Kylmähenkäys kuiskasi aivan korvani juureen ja sivalsi sitten kynsillään kasvojani. Muistin vain sanoinkuvaamattoman vahvan kivun kasvoissani ja voimieni katoamisen kehostani kunnes upposin pimeyteen.

"Rosmariiniputous? Rosmariiniputous!"
Nousin äkillisesti seisomaan ja jäin tuijottamaan eteeni henkeäni haukkoen. Seisoin vain siinä ja yritin tasata hengitystäni ties kuinka kauan kunnes tunsin tutun hännänpään laskeutuvan olkapäälleni. Vilkaisin nopeasti silmät pelosta pyöristyneinä Kettuaskelta, joka tuijotti minua hämmentyneenä.
"Onko kaikki hyvin?" kolli kysyi huolestuneena.
"K-kyllä, älä välitä tuosta. Minä näin vain painajaisen jossa oli Kyl-" lauseeni keskeytyi kun isäni kynsien puristava tunne kuristi kaulaani ja suuni sulkeutui nopeasti. Kompuroin kauemmas rauhallisesti nukkuvista sotureista ja yritin toipua äskeisestä painajaisesta. Kettuaskel seurasi minua vieläkin epäröivänä ja kun sukelsin ulos soturien pesästä, punertavanruskea kolli pysähtyi suoraan eteeni ja jäi tuijottamaan minua.
"Oletko täysin varma että kaikki on kunnossa?"
"Olen. Se oli vain painajainen", naukaisin Kettuaskelta ja soin hänelle lyhyen hymyn. Olisin pyytänyt häntä juuri kanssani aterioimaan, mutta meitä kohti marssiva Kuutamohalla sai ajatukseni hajoamaan palasiksi.
"Rosmariiniputous, Minttutähti pyysi minua hakemaan sinut aamupartion johtoon. Mukanamme lähtevät Kyyhkylento ja Hukkatassu", Minttutähden entinen oppilas selitti. Nyökäytin päätäni valkean ja mustan kirjavalle kollille ja hyvästeltyäni Kettuaskeleen marssin nuoremman soturin kanssa leirin uloskäynnille. Kyyhkylento ja Hukkatassu nyökäyttivät päitään tervehdykseksi ja antoivat minun asettua partion johtoon.
"Minkä alueen me kierrämme?" Hukkatassu kysyi. Mietin lyhyen hetken vastaustani ja käännyin sitten vilkaisemaan tummanharmaata kollia.
"Kierrämme Myrskyklaanin rajan Nelipuilta lähtien", ilmoitin. Hukkatassun nyökättyä käänsin taas katseeni eteenpäin ja johdatin partion ulos leiristä.

Olimme kiertäneet Myrskyklaanin rajaa jo pitkän tovin, mutta helpotuksekseni rajalla oli rauhallista eivätkä metsäklaanilaiset olleet siirtäneet hajumerkkejään reviirillemme. Tunsin surua ja pettymystä tuijottaessani Myrskyklaanin reviiriä, kun mieleeni palasi näkymä Myrskyklaanin tuhotusta leiristä hyökkäyksemme jälkeen. Sota oli todella ikävä asia ja se heikentäisi kaikkia klaaneja fyysisesti ja henkisesti, mutta surullinen tosiasia oli ettei sodassa voinut ajatella vahinkoja, vaan piti ajatella omaa klaaniaan ja suojella klaanitovereitaan parhaansa mukaan.
"Hei, kuulitteko tekin tuon?" Hiljaisuuden rikkoi Kuutamohallan äkillinen naukaisu. Korvani nousivat salamannopeasti ylös samaan aikaan kasvojeni kanssa ja silmäilin ympäristöä hetken aikaa valppaantuneena. Kun en nähnyt tai kuullut mitään, käännyin nuoren soturin puoleen.
"Mitä sinä kuulit?"
"Kuulin jostain läheltä rapsahduksen, mutta se ei kuulostanut jonkun pienen saaliseläimen aiheuttamalta ääneltä, vaan kissan", Kuutamohalla selitti.
"Nyt minä pystyn haistamaan tuntemattoman kissan lähettyvillä. Erakko, ei haise klaanikissalle", Kyyhkylento naukaisi ja nuuhki ilmaa tarkasti. Kun haistelin itsekin ilmaa, pystyin havaitsemaan tuntemattoman kissan hajun. Siristin varautuneena meripihkaisia silmiäni ja ohjeistin kaikkia partiossa olevia kissoja laskeutumaan matalaksi. Sitten lähdimme hiipimään eteenpäin vahvenevaa hajua kohti. Kun pääsin todella lähelle hajua, sukelsin kitukasvuisten puiden takaa aukiolle.
"Pysähdy siihen paikkaan!"
Edessämme, noin viiden hännänmitan päässä seisoi rotevarakenteinen kolli, jonka tummanharmaa turkki oli koristeltu sinertävänharmailla raidoilla ja lumenvalkoisilla etukäpälillä. Äkillisen saapumisemme tajuttuaan kolli säpsähti ja kohdisti tummanvihreän katseensa minuun. Hän silmäili hetken aikaa muita partiossa olevia kissoja kunnes nielaisi ja jäi taas katsomaan minua. Erakko tiesi olevansa alakynnessä. Tyytyväisenä ylilyöntiasemastamme kohotin kuonoani ja jäin seisomaan turvavälin päähän kollista.
"Kuka olet, erakko ja mitä sinä teet Varjoklaanin reviirillä?" kysyin tyynesti, mutta silti tarpeeksi tiukasti ettei erakko kuvitellut minun olevan pehmo vihollisia kohtaan. Sitten aivan yhtäkkiä kolli rentoutui ja istuutui maahan, jääden silmäilemään minua rauhoittuneena.
"Minun nimeni on Myrsky ja kerron kyllä mitä teen reviirillänne, mutta saisinko kuulla teidän nimenne ensin?" tummanharmaa kolli kysyi.
"Tässä ovat Kyyhkylento, Kuutamohalla ja Hukkatassu. Minä olen Rosmariiniputous, Varjoklaanin varapäällikkö. Nyt, kerro mitä teet reviirillämme."
"Onpa teillä outoja nimiä, taidan olla oikeassa paikassa. Elikkäs, muutama kuu ennen isäni kuolemaa hän kertoi, että tässä metsässä sijaitsevaan Varjoklaaniin oli jätetty Kylmäpentu-niminen kissa ja hän lähetti minut etsimään tätä kissaa. Sattuisiko hän asumaan klaanissanne?" Heti kun Myrskyksi esittäynyt erakko mainitsi nimen Kylmäpentu, sydämeni jätti lyönnin välistä. Hän puhui Kylmähenkäyksestä, minun isästäni.
"Saisinko udella miksi tulit etsimään juuri Kylmäpentu-nimistä kissaa?"
"Hän on minun velipuoleni."
Suuni loksahti auki kun sana "velipuoli" liukui ulos erakon suusta. Totta tosiaan, Kylmähenkäyksen isä oli lähtenyt metsästä kokonaan joten hän oli varmaankin saanut toisen naaraan kanssa Myrskyn ja nyt Myrsky oli tullut etsimään velipuoltaan joka oli jätetty Varjoklaaniin. En kuitenkaan halunnut uskoa erakon tarinaa ja heti kun hän ilmoitti olevansa isälleni sukua, kadotin luottamukseni häneen. Entä jos hänkin olisi kunnianhimoinen petturi aivan kuten Kylmähenkäys? Muistot öisestä painajaisestani alkoivat palata mieleeni ja jouduin ravistelemaan rajusti päätäni päästäkseni niistä eroon.
"Tahtoisitko tulla Varjoklaanin leiriin? Siellä voisit jutella minun ja päällikkömme Minttutähden kanssa Kylmähenkäyksestä", ehdotin varovaisesti. Myrskyn tummanvihreä katse kirkastui.
"Nykyäänkö hänen nimensä on Kylmähenkäys? Tunnetko sinä hänet hyvin?"
"Kyllä, Kylmähenkäys on minun isäni. En mieluiten juttelisi tästä aiheesta enempää tässä, joten tule. Viemme sinut leiriimme", naukaisin ja väläytin mahdollisimman ystävällisen hymyn kollille, vaikka todellisuudessa en luottanut erakkoon lainkaan. Myrsky tassutteli rinnalleni ja lähdin johdattamaan partiota takaisin leiriin.

Kun sukelsimme leiriin, sain aivan ensimmäisenä vastaani Sarasydämen hämmästyneen katseen. Punertavanruskea naaras jäi tuijottamaan Myrskyä epäilevänä ja haistettuaan tummanharmaata kollia hän nyrpisti hieman nenäänsä.
"Rosmariiniputous, kuka hän on ja mitä hän tekee leirissämme?" naaras kysyi ja siristeli vihreitä silmiään muukalaiselle.
"Hän on Myrsky ja hän väittää olevansa Kylmähenkäyksen velipuoli. Menen juttelemaan hänen kanssaan Minttutähdelle", ilmoitin ja annoin merkin partiolaisille että he saisivat nyt jatkaa matkaansa. Otin itse Myrskyn mukaani ja lähdin tassuttelemaan päällikön pesää kohti. Myrsky silmäili aukiolla olevia kissoja, hän oli selvästi tajunnut että jokainen silmäili häntä epäluuloisena.
"Klaanissanne ei näemmä luoteta erakkoihin", tummanharmaa kolli totesi tyynesti. Pysyin vaiti, koska en keksinyt mitään järkevältä kuulostavaa kommenttia kollin lausahdukseen.
"Minttutähti? Saanko tulla sisään?" Kuultuani pesästä hyväksyvän murahduksen sukelsin ensimmäisenä pesään ja ohjeistin Myrskyä seuraamaan perässäni. Kun tassuttelin erakon kanssa Minttutähden luokse, hämmästys ja epäluulo välähtivät naaraan tummansinisissä silmissä. Asetuin istumaan sammalpedille ja Myrsky istuutui pienen hajuraon päähän. Minttutähti pysyi vaiti ja silmäili erakkoa tavalla, josta en osannut tulkita mitään.
"Rosmariiniputous, kuka hän on ja miksi toit hänet leiriimme?" päällikkö kysyi lopulta.
"Hän on Myrsky-niminen erakko ja hän kertoi, että tuli etsimään velipuoltaan Kylmähenkäystä", ilmoitin ja seurasin, kuinka Minttutähden lihakset tiukkenivat ja hänen katseensa siristyi.
"Olen todella pahoillani, Myrsky, mutta tulit huonoon aikaan. Kylmähenkäys menehtyi muutama kuu sitten", Minttutähti selitti. Myrsky nyökäytti hitaasti päätänsä.
"Saisinko kysyä miten hän kuoli?"
"Kuoli ketun hyökättyä kimppuun", valehtelin nopeasti. En minä todellakaan voisi sanoa että olin tappanut Kylmähenkäyksen, oman isäni, ilman että Myrsky tietäisi mitään velipuolensa petturimaisista teoista.
"Sepä ikävää", Myrsky totesi surullisen kuuloisena, mutta sitten hänen katseensa kirkastui hieman, "saisinko muuten liittyä klaaniinne? Isäni kuoltua jouduin lähtemään alueeltani eikä minulla ole sinne paluuta, koska en ollut parhaissa mahdollisissa väleissä muiden erakkojen kanssa. Voisin totutella klaanielämään Rosmariiniputouksen kanssa, onhan hän sentään velipuoleni tytär."
Yllätyin vahvasti kun Myrsky kysyi klaaniin liittymistä ja huomasin Minttutähden kohonneista kulmista, että päällikkökin oli yllättynyt erakon kysymyksestä. En kyllä oikein pitänyt ajatuksesta, että isäni velipuoli - joka saattoi olla samanlainen kylmä petturi kuin Kylmähenkäyskin - oli liittymässä Varjoklaaniin. Klaania ei kyllä haittaisi uusi soturi ja Myrsky vaikutti taitavalta taistelijalta, mutta olin silti epäluuloinen. Jos Minttutähti kuitenkin suostuisi ottamaan erakon Varjoklaaniin, tyytyisin päällikön päätökseen.

//Minttu? Sori sekavuus :D
//1729 sanaa

Nimi: Haukkatassu

07.01.2019 16:32
Harakkani ei maistunut juuri miltään, sillä odotin niin kärsimättömästi sitä, minkä pitäisi tapahtua ihan näillä hetkillä. Vilkaisin Fasaanitassua, joka istui vierelläni ja oli näperrellyt koko ruokailumme ajan kynsillään hiirtä, mutta en ollut nähnyt hänen juuri syövän sitä. Pyyhkäisin hajamielisenä kielelläni rintakarvojani ojennukseen ja tuijotin harakkaani oikeastaan näkemättä sitä. Sitten kuulin Minttutähden äänen - hän kutsui klaanin koolle. Nostin katseeni nopeasti harakasta ja kiinnitin sen Minttutähteen, joka ponnisti klaanikiven päälle.
"Nyt meistä tulee sotureita", Fasaanitassu sanoi ja luki minun ajatukseni.
Nyökäytin päätäni ja siirsin katseeni Rosmariiniputoukseen, jonka näin lähestyvän meitä kauempaa. Fasaanitassu mainitsi jäävänsä hiukan ikävöimään oppilaana olemista ja mestariaan, ja minä pystyin samaistumaan häneen. Varpusliidon kanssa oli ollut mahtavaa, ja olin opppinut paljon, mutta olin jo kyllä valmis vaihtamaan oppilaselämäni soturin elämään.
Rosmariiniputous saapui luoksemme ja totesi nimitysmenojemme olevan ihan kohta, kasvoillaan hymy. Nousin seisomaan ja tassutimme klaanikiveä kohti. Paikalla oli jo lähes koko klaani, viimeiset kissat kiiruhtivat ulos pesistä ja pois leirin laitamilta lähemmäs klaanikiveä.
Minttutähti aloitti menot ilmoittaen, että kokouksen syynä oli meidän nimityksemme, ja kutsui meidät eteen. Astelin Fasaanitassun rinnalla muiden eteen ja istahdin veljeni viereen. Näin kissajoukossa isän, joka näytti ylpeältä ja iloiselta. Minttutähti aloitti ja nimitti ensimmäisenä Fasaanitassun. Sanat menivät minulta hiukan ohi. Minttutähti kävi koskettamassa veljeni päälakea kuonollaan, ja Fasaanisyöksy peruutti kauemmas nuolaistuaan naaraan lapaa. Kohotin katseeni Minttutähteen, joka porasi omat tummansiniset silmänsä minuun.
"Minä, Minttutähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Haukkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" päällikkö lausui, ja tällä kertaa kuulin hänen sanansa selvästi ja ne tuntuivat kaikuvan hetken mielessäni.
"Lupaan", minä lausuin vakaasti.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Haukkatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Haukkaviimana. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja voimaasi ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi", Minttutähti lausui juhlallisesti.
Hän loikkasi alas kiveltä ja tunsin hänen kuononsa kosketuksen päälaellani. Nuolaisin rituaalin mukaisesti naaraan lapaa ja asetuin sitten Fasaanisyöksyn viereen. Klaani hurrasi nimiämme.
"Fasaanisyöksy! Haukkaviima! Fasaanisyöksy! Haukkaviima!"
Vanhempamme huusivat muiden joukossa ylpeän näköisinä. Röyhistin hiukan rintaani enkä voinut pyyhkiä hymyä kasvoiltani. Tuntui hyvältä olla viimein soturi.
"Valvotte ensi yön hiljaa vartioiden leiriä. Luomavirta, vartioi sinä tuoreiden soturiemme kanssa, sodan vuoksi täytyy olla hiukan varovaisempi", Minttutähti totesi ja päätti kokouksen.
Käänsin katseeni Fasaanisyöksyyn, joka hymyili ja kääntyi ottamaan vastaan klaanilaisten onnitteluja. Näin Sienikarvan ontuvan meitä kohti. Hänen rinnallaan parantajaa tukien kulki Loistelintu, klaanimme entinen päällikkö, joka oli nyt ylösnoussut. Vatsaani kouraisi. Minä olin syy siihen, miksi Sienikarvan täytyi ontua, ja se tuntui pahalta. Kolli selviytyi luoksemme ja Loistelintu antoi hänen istua alas.
"Onnea sotureiksi pääsystä", Sienikarva naukaisi hymyillen.
"Kiitos", minä naukaisin hiljaa ja vilkaisin taas kollin jalkaa.
"Kiitos siitä, että pelastit minut pentuna. En olisi muuten nyt soturi", jatkoin.
"Olen pahoillasi jalkasi takia", lisäsin, ennen kuin parantaja kerkesi sanoa mitään.
Vilkaisin Fasaanisyöksyä, joka oli juuri syventynyt keskusteluun toisen Loiste-alkuisen kissan kanssa, sillä Loistepentu oli saapunut hänen luokseen ja naukui juuri jotain. Käänsin silmäni takaisin Sienikarvaan ja hänen rinnallaan istuvaan Loistelintuun.
"Ei sille enää mitään voi ja minä pärjään kyllä", Sienikarva vakuutti, vaikken ollut varma, valehteliko hän vai ei.
"Onnea minunkin puolestani", Loistelintu naukui.
"Kiitos", mau'uin jälleen ja huiskaisin ilmaa hännälläni.
"Meidän täytyy mennä vartioon, on myöhä", Luomavirran ääni kuului takaani.
"Nähdään myöhemmin", naukaisin parantajalle ja hänen saattajalleen, kiepahtaen sitten ympäri ja seuraten Luomavirtaa kohti leirin suuaukkoa Fasaanisyöksyn lyöttäytyessä seuraamme.

//Fasaani?
//550 sanaa

Nimi: Sienikarva

06.01.2019 21:09
Avasin hitaasti silmäni ja päästin ilmoille raskaan huokaisun. Olin maannut parantajan pesässä hereillä jo tovin. Uni oli loppunut ennen aamua. Normaalisti olisin lähtenyt väsyttämään itseäni ja lähtenyt kävelemään, mutta kipeä jalkani ei antanut periksi. Kipu jatkui ja jatkui, kuin se yrittäisi viestiä jotakin. Tuskallisesti kampesin itseni pystyyn ja irvistellen poistuin sammalvuoteeltani parantajan pesän sairasaukiolle.
"Huomenta", Liljahenkäyksen naukaisu kantautui korviini yrttivarastolta. Suuntasin katseeni tummaan naaraaseen. Mieltäni oli jo puolen kuun ajan kalvanut ajatus parantajuudesta luopumisesta. En ollut ottanut aihetta vielä esille oppilaani kanssa, joten ajattelin tehdä sen nyt, kun oli vielä hiljaista.
"Tuota noin", aloitin vaimealla äänellä. Liljahenkäys kurkisti yrttivarastolta suuntaani. Huomatessaan kasvoillani olevan synkän ilmeen, naaras katsoi minua kysyvästi. Hän loikki luokseni.
"Onko jalkasi mennyt huonompaan kuntoon?" parantajaoppilas kysyi ja vilkaisi sitä. Pudistin päätäni.
"Ei, ei mitään sellaista", vastasin hiljaa yhä vain synkemmällä äänellä. Naaras kurtisti kulmiaan ja ilmeellään kehotti minua kertomaan asiani.
"Olen ollut niin epäreilu sinua kohtaan", parahdin hiljaa ja käänsin katseeni maahan pystymättä nostamaan sitä oppilaaseeni.
"Älä puhu tuollaisia. Sinä olet ollut paras mestari mitä parantaja voi toivoa. Sinun ansiostasi minä olen kuka olen, muistatko? Sinä pelastit minut ukkospolulta, vaikka tiesit sen olevan suuri riski. Sinä päätit ottaa minut perheeseesi, on minun vuoroni auttaa sinua", naaras naukui rauhallisella äänellä yrittäen kohdata vihreän katseeni. Silmäni kostuivat naaraan sanoista. Minä todella rakastin Liljahenkäystä, mutta tuntui vain niin pahalta.
"Minä olen pelkuri, kaikki sen tietävät. Minua pelottaa, Liljahenkäys. Minä pelkään tätä maailmaa. Kaikista eniten minä pelkään sitä, että jos nyt luovun parantajuudestani, jätän sinut yksin ja menetän sinutkin", ääneni särkyi tuhansiin palasiin saatuani sanat ulos suustani. Liljahenkäys katsoi minua yllättyneesti.
"Luovut parantajuudestasi? Ethän sinä edes ole vielä vanha!" naaras naukaisi. Pudistelin päätäni ja käänsin katseeni takajalkaani. Tumma naaras huokaisi hiljaa ja painoi kuononsa poskelleni.
"Ei minua haittaa, vaikka jalkasi ei toimi. Minua ei haittaa, että joudun auttamaan sinua. Ei sinun tarvitse luopua parantajuudesta, jos sitä et oikeasti halua", naaras naukui yrittäen rauhoitella alkavaa itkuani. Vedin syvään henkeä. Yritin kertoa naaraalle, että minun täytyi tehdä niin, mutta sanojen sijasta ulos tuli säälittävä parahdus. Nojasin vahingossa takajalkaani vasten, joka sai minut romahtamaan maahan. Pakotin itkun työntymään taka-alalle ajatuksissani ja keskityin puhumiseen:
"Minä haluan. Minun on pakko. Mutta en minä halua olla klaaninvanhin. En tahdo katsoa, kuinka oppilaat raatavat minun eteeni ja minä vain katson, käsken ja valitan. Ei sellainen elämä ole minua varten. Minä tahdon auttaa, tahdon olla parantaja. Se on minun elämäni työ, se on minun elämäni." Nostin katseeni Liljahenkäykseen.
Askeleet pesän sisäänkäynniltä keskeyttivät minut. Loistelintu ja Risasiipi astuivat sisään pesään huolestuneen oloisina.
"Oletko kunnossa? Kuulimme sinun huutavan", emoni naukaisi rauhallisella äänellä ja siirsi katseensa Liljahenkäykseen, joka kohtasi entisen päällikön katseen. Nyökkäsin ja nousin vaivalloisesti jaloilleni.
"Te tulitte juuri oikeaan aikaan", totesin ja käänsin katseeni taas oppilaaseen. Liljahenkäys näytti olevan hämillään.
"Koska en voi tehdä tätä Tähtiklaanissa, minä teen sen tässä. Liljahenkäys, tästä hetkestä lähtien sinä olet Varjoklaanin täysvaltainen ja ainoa parantaja. Luovun parantajuudestani, mutta pyydän sinulta palvelusta. Anna minun auttaa sinua ja asua pesässäsi. En voi siirtyä klaaninvanhimpien pesään, ymmärräthän sinä sen? Anna minun muuttaa parantajan pesään, minä voin auttaa sinua ihan kaikessa missä pitää", naukaisin voimakkaalla äänellä katsoen Liljahenkäystä suoraan silmiin. Odotin hänen vastaavan minulle. Tämä oli oikein, se oli tehtävä joskus.

//Lilja?
// 523 sanaa

Nimi: Fasaanitassu

06.01.2019 20:01
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikivelle klaanikokoukseen!"
Kohotin innostuneena metsänvihreän katseeni laihasta hiirestä, jota olin näpertänyt kynsilläni jo pitkän tovin. Vierelläni istuva Haukkatassu - joka oli tutkiskellut itsekin harakkaansa kärsimättömänä, nosti meripihkaisen katseensa salamannopeasti ja porasi sen Minttutähteen, joka oli juuri loikkaamassa klaanikiven päälle.
"Nyt meistä tulee sotureita", luin veljeni ajatukset ja lausuin ne ääneen. Haukkatassu nyökäytti päätään niin nopeasti, että tuskin huomasin sitä.
"Minä tulen kyllä vähän ikävöimään oppilaana olemista ja sitä, että sain viettää aikaa Valvehengen kanssa. Hän on kunnioitusta ansaitseva soturi", totesin ja Haukkatassu nyökytteli päätään. Olin varma, että veljenikin oli nauttinut Varpusliidon opetuksesta.
"Noniin, pojat. Nimitysmenonne alkaa aivan kohta", luoksemme saapunut Rosmariiniputous naukaisi ylpeä hymy kasvoillaan. Hymyilin luonnonvalkealle emolleni takaisin ja nousin sitten yhdessä seisomaan Haukkatassun kanssa. Lähdimme tassuttelemaan klaanikiveä kohti, jonka ympärille oli kokoontunut jo suuri kissajoukkio. Silmäkulmastani näin Kuutamohallan ja Savusydämen tassuttelevan klaanikiven luokse. Kaksikko oli ansainnut soturinimensä pian sen jälkeen kun Orkideapolun ja Valvehengen pennut olivat päässeet oppilaiksi.
"Olemme kokoontuneet yhteen koska on tullut aika nimittää kaksi oppilasta sotureiksi. Fasaanitassu ja Haukkatassu, astukaa eteen", Minttutähden ylväs ääni toimi käskynä minulle ja veljelleni, kun astuimme eteen kissajoukkiosta ja jäimme istumaan klaanitoveriemme eteen, odottamaan nimitystämme. Silmäkulmastani näin Kettuaskeleen ylpeän hymyn sotureiden joukkiosta, en ollut nähnyt isääni koskaan näin iloisena. Hymähdin nopeasti ja vetäisin sitten syvään henkeä kun Minttutähti aloitti minun nimeämiselläni:
"Minä, Minttutähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Fasaanitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan", ilmoitin.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Fasaanitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Fasaanisyöksynä. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja uskollisuuttasi ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi."
Pidin silmäni suljettuna kun Minttutähti loikkasi alas kiveltä ja kumartui koskettamaan päälakeani. Nuolaisin nopeasti hänen lapaansa ja peruutin sitten soturien rivistöön, jättäen Haukkatassun yksin klaanitoverieni eteen. Odotin innolla että pääsisin kuulemaan veljeni soturinimen.

//Haukka?
//312 sanaa

Nimi: Fasaanitassu

17.12.2018 21:25
Heti kun aukiolla kajahti kristallinkirkkaana Minttutähden kutsuhuuto, lopetin kellanpunaisten karvojeni sukimisen ja lähdin veljeni Haukkatassun kanssa tassuttelemaan suurkiveä kohti, jonka ympärille klaanitoverimme alkoivat kerääntyä. Kun huomasin ylpeänä hymyilevän Orkideapolun pentuineen eturivissä, tajusin nopeasti että kyseessä oli kolmikon oppilasseremonia. Olin todella innoissani uusien pesätovereiden saamisesta vaikka Valvehenki olikin jo paljastanut että pääsisin veljeni kanssa soturiksi piakkoin.
"Pyypentu, Hukkapentu ja Turvepentu ovat täyttäneet kuusi kuuta ja on heidän vuoronsa tulla oppilaiksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitsette soturinimenne, tunnettakoon teidät Pyytassuna, Hukkatassuna ja Turvetassuna’’, Minttutähti selosti ylhäisellä äänellä, jota oli pakko ihailla. Pyytassun meripihkainen katse alkoi kiertää ympäröivää kissajoukkiota, mutta se pysähtyikin hetkeksi minuun enkä voinut väistää naaraan tuijotusta. Virnistin kellertävälle naaraalle rohkaisevasti ja sain vastaukseksi nuorelta oppilaalta lämpimän hymyn.
"Hukkatassu, mestarisi olkoon Kyyhkylento. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on entiseltä mestariltaan Loistelinnulta oppinut’’, päällikkö naukui ja klaani kääntyi seuramaan, kuinka kissajoukosta astui esiin vaaleanharmaa naaras jonka turkkia koristivat tummemmat raidat. Olin ylpeä siitä, että sain kutsua tuota naarasta isoisoemokseni.
"Turvetassu, sinun mestarisi olkoon Rosmariiniputous. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Tihkutähdeltä oppinut." Käännyin ylpeänä katselemaan kuinka luonnonvalkea emoni astui eteenpäin ja kavahti hieman, kun haavoista lähti kipuaaltoja hänen ruumiiseensa. En tiennyt vielä syytä Rosmariiniputouksen haavoittumiseen, mutta tiesin vain että hän oli saapunut Varjoklaanin leiriin vakavasti haavoittuneena ja hän oli kuulemma joutunut jonkinlaiseen taistelun. Siitä huolimatta varapäällikkö kosketti Turvetassun kuonoa ja ohjeisti oppilaan muiden oppilaiden luokse. Sitten jäljelle jäi vain Pyytassu, joka tuijotti Minttutähteä malttamattomana kuulla mestariaan. Pyytassu oli muistaakseni toivonut mestarikseen Rosmariiniputousta ja hän oli varmasti pettynyt hieman kuultuaan varapäällikön tulleen veljensä mestariksi. Onneksi klaanissa oli jäljellä erinomaisia mestariehdokkaita.
"Pyytassu, mestarisi olkoon Murattilehti. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Kyyhkylennolta oppinut." Jäin seuraamaan tyytyväinen virne kasvoillani kuinka kellertävälle naaraalle valikoitui mestariksi tummanruskeaturkkinen naarassoturi nimeltään Murattilehti. Soturi omisti lihaksikkaan ruumiinrakenteen ja itsevarman säihkyn vaaleankeltaisissa silmissään. Kaksikko kosketti kuonoillaan toisen kuonoa ja peruuttivat yhdessä kissajoukkion eturiviin.
"Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu! Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu!" liityin onnitteluihin ensimmäisten joukossa ja huusin hieman äänekkäämmin Pyytassun nimeä kuin hänen veljiensä nimiä. Minusta oli tullut kellertävän naaraan ystävä sen jälkeen kun olin noussut oppilaaksi ja nyt odotin innolla, että pääsisin viettämään aikaa enemmän Pyytassun kanssa.
Seurasin kohteliaasti, kun Hukkatassu ja Pyytassu menivät juttelemaan mestariensa kanssa ja Rosmariiniputous meni sanomaan jotain Turvetassulle ystävänsä Luomavirran kanssa. Sitten varapäällikkö lähti paikalta ja suunnistin päällikön pesälle. Luomavirta naukaisi nopeasti jotain Turvetassulle ja jätti tummanruskean kollin sisaruksiensa kanssa, joiden mestarit olivat siirtyneet hieman kauemmas juttelemaan. Kohotin kuonoani itsevarmana ja lähdin marssimaan kolmikkoa kohti päättäväinen hymy kasvoillani.
"No, miltä tuntuu olla oppilas?" virnistin ja vilkuilin vastanimitettyjä oppilaita. Sanani olivat perimmiltään suunnattu Pyytassulle, mutta toivoin naaraan veljien vastaavan kysymykseen myös.
"Tuntuu hyvältä pystyä vihdoinkin olla hyötynä klaanille", Hukkatassu totesi ja silmäili sisaruksiaan kuin tuen toivossa. Pyytassu ja Turvetassu nyökyttelivät päitään ja saivat hymyn nousemaan kasvoilleni. Oli todella kivaa saada oppilaiden pesään uusia kissoja, koska jotenkin muut oppilaat olivat olleet hieman hiljaisia viime aikoina Lehmustassua lukuunottamatta.
"Hukkatassu, tulehan", Hukkatassun mestarina toimiva Kyyhkylento naukaisi ja ohjeisti tummanharmaata oppilastaan. Hukkatassu nyökäytti päätään ja jätti minut kahdestaan Pyytassun ja Turvetassun kanssa. Automaattisesti metsänvihreä katseeni porautui kellertävään naaraaseen.
"Hei Pyytassu, minulla on loppupäivä vapaana joten haittaisiko sinua jos tulisin sinun ja Murattilehden kanssa reviiriä kiertämään? Olen ollut leirissä miltein koko päivän ja tahtoisin päästä hieman jaloittelemaan", totesin. Pyytassun epäröivä katse sai innostukseni kuitenkin laantumaan hetkessä.
"Turvetassu ja Luomavirta lähtevät itseasiassa kanssamme ja viides kissa olisi kyllä liikaa", Pyytassu selitti hieman pahoittelevalla äänensävyllä. Lapani lässähtivät hieman ja yritin parhaani mukaan hymyillä aivan kuin en olisi välittänyt kieltävästä vastauksesta, vaikka oikeasti otin sen ehkä hieman liiankin itseeni.
"Ei se haittaa, Pyytassu, Fasaanitassu lähteekin kanssamme arviointiin."
Käännyin salamannopeasti ympäri kun kuulin takaani mestarini tutun äänen, jossa oli sekoittunut ylpeyttä ja huvittuneisuutta. Kohtasin Valvehengen, Varpusliidon ja Haukkatassun katseet, jotka olivat kaikki porautuneet minuun. Kun tajusin mestarini maininneen sanan "arviointi", niskakarvani nousivat pystyyn ja silmissäni välähti into. Oliko meistä tulossa sotureita?
"Kuulit oikein", Valvehenki virnisti huomattuaan hämmästyneen ilmeeni, "päätimme juuri klaanikokouksen aikana että pitäisimne arviointinne nyt ja jos suoriudutte hyvin, pääsette illalla sotureiksi. Miltä se kuulostaisi?"
"Mitä me odotamme?" kysyin käpälät innostuksesta täristen, "lähdetään jo matkaan!"
"Hei, minäkin voisin tulla mukaanne."
Käännyin seuraamaan, kuinka luonnonvalkea Rosmariiniputous tassutteli luoksemme. Kohtasin emoni ylpeän katseen, hän varmasti tiesi mitä oli tapahtumassa.
"Ehdin jo kuulla arvioinnistanne ja päätin tulla seuraamaan niitä, onhan kyseessä omat pojani", Rosmariiniputous virnisti ja nuolaisi ensin Haukkatassun ja sitten minun poskeani hellyydenosoituksella.
"Noniin, lähdetään", varapäällikkö naukaisi Valvehengelle silmäänsä leikkisästi iskien. Valvehenki virnisti huvittuneena ja lähdin sitten sinertävänharmaan mestarini rinnalla kulkemaan ulos leiristä. Vaikka olin mestariani huomattavasti nuorempi, olin häntä selvästi suurikokoisempi ja lihaksikkaampi. Näytin jo ainakin omasta mielestäni enemmän soturilta kuin oppilaalta. Pörhistin ylpeänä kellanpunaisia rintakarvojani ja sukelsin ulos leiristä mestarini perässä.

"Olette varmasti kuullut jo sotureilta miten arviointi toimii, mutta selitän vielä. Teidän tarkoituksena on lähteä kulkemaan reviirillämne ja metsästää riistaa, ja tietenkin minä ja Varpusliito seuraamme teitä välillä varjoista. Rosmariiniputous kiertelee parhaansa mukaan metsässä ja seuraa teitä. Kun kuulette kutsuhuudon, palaatte tälle aukiolle. Sen jälkeen pidämme viimeisen harjoitustaistelunne oppilaina jossa te taistelette kuin oikeassa taistelussa, tosin kynnet ja hampaat piilossa. Lähtekää matkaan ja pyydystysonnea kummillekin!" Valvehenki naukaisi. Heitin nopean silmäyksen Haukkatassuun ja jätin sitten sinertävänharmaan veljeni taakseni, kahoten tiheän aluskasvillisuuden sekaan.
Heti kun olin päässyt monen ketunmitan päässä aukiosta, annoin olkapäideni rentoutua ja kohotin kuononi korkealle nuuhkiakseni kirpeää ilmaa. Aluksi kuonooni ei osunut riistan tuoksua, mutta sitten sain kiinni vainusta, joka kuului metsähiirelle. Paikansin hajun ja lähdin hiipimään eteenpäin niskakarvat pörhistettyinä, tämän saaliin minä saisin kiinni.
Kun saavuin hännänmitan päähän hajusta, laskeuduin lihakset jäykistyneinä matalaksi ja venyttelin jalkojani valmistuaakseni syöksymään eteenpäin. Vetäisin syvään henkeä ja sukelsin kynnet ojossa eteenpäin, tarrautuen metsähiiren paksuun karvoitukseen kynsilläni. Katkaisin saaliini niskat nopealla näykkäisyllä ja virnistin tyytyväisenä. Kohotin metsänvihreän katseeni taivaaseen ja suljin silmäluomeni hetkeksi.
*Kiitos tästä saaliista Tähtiklaanille ja siitä, että uhrasitte tämän klaanilleni*, kuiskasin mielessäni ja avasin sitten silmäni, nostaen saaliiin hampaisiini. Kaivoin sille pienen kuopan maahan ja peitin sen pienellä määrällä multaa, jonka tehtyäni lähdin jatkamaan riistaetsintääni.

Kun palasin aukiolle, hampaissani roikkui mehevän metsähiiren lisäksi lihava harakka, jonka nappaamisesta olin ylpeä. Kaikki muut olivatkin jo paikan päällä, Valvehenki ja Rosmariiniputous juttelivat kahdestaan ja Varpusliito antoi jotain ohjeita tai kenties vinkkejä Haukkatassulle. Saapumiseni huomattuaan kissat nousivat seisomaan ja Valvehenki ohjeisti minua laskemaan saaliini maahan.
"Nyt aloitetaan taistelu, ainoa sääntö on kynsien ja hampaiden käytön kielto. Aloittakaa, me jäämme seuraamaan sivusta", Rosmariiniputous naukaisi ja vilkaisi minua ja Haukkatassua nopeasti, "onnea taisteluun, tiedätte itsekin kuinka hyviä taistelijoita te olette."
Nyökäytin päätäni kiitollisena varapäällikölle ja peruutin noin ketunmitan päähän veljestäni, ja heitin kollille haastavan ilmeen. Halusin Haukkatassun aloittavan taistelun.

//Haukka?
//1067 sanaa

Nimi: Epsuxx

17.12.2018 17:35
Fasaanitassu: 30kp! -

Sienikarva: 21kp! -

Kettuaskel: 72kp! -

Haukkatassu: 18kp - Olet valmis soturiksi! Halutessasi voit nimittää itsesi vaikka heti.

Rosmariiniputous: 107kp! -

Varpusliito: 4kp -

Liljahenkäys: 11kp -

Kyyhkylento: 4kp -

Lehmustassu: 9kp - Onnea uudelle soturille!

Pyytassu: 14kp -

Turvetassu: 10kp -

Minttutähti: 8kp -

Nimi: Sienikarva

17.12.2018 17:24
Loikoilin parantajan pesän sairasaukiolla tylsyyttäni ja katselin pesän kattoa. En ollut käynyt jaloittelemassa pariin päivään pesän ulkopuolella, sillä jalkani oli todella kipeä. Nyt kuitenkin päätin lähteä pienelle kävelylle leirin pääaukiolle. Nousin vaivalloisesti ylös sammalvuoteelta ja lähdin nilkuttamaan kohti pesän ulkoskäyntiä.
Pääaukiolla oli melko hiljaista, olihan nyt aurinkohuipun aika. Suuri osa kissoista oli partioissa tai harjoitukissa oppilaidensa kanssa. Pakkaslumi narisi käpälieni alla, kun nilkutin eteenpäin raahaten haavoittunutta takajalkaani. Pysähdyin, kun tuskainen vaikerrus kantautui etäältä korviini. Ääni kantautui päällikön pesästä. Hiivin hitaasti kohti tammea ja pysyin varuillani. Pujahdin sisään pesään. Katsoin silmiäni uskomatta sammalvuoteella makaavaa lumenvalkean ja siniharmaan väristä naarasta. Hän nosti surunomaisen katseensa minuun. Hänen ilmeensä muuttui hetkessä yllättyneeksi.
"Emo?" kuiskasin hiljaa ja astuin askeleen lähemmäs naarasta. Loistetähti kohotti kuonoaan minua kohti ja siristi tummansinisiä silmiään.
"Sienikarva? Mitä täällä tapahtuu? Miksi minä olen täällä?" entinen päällikkö lateli kysymyksiä eteeni. Nilkutin hänen luokseen ja autoin haavoittuneen kissan ylös.
"Tule, minä selitän sinulle pesässäni", nau'uin lämpimällä äänellä lähtien johdattamaan ylösnoussutta naarasta kohti pesän uloskäyntiä. Suunnistimme pääaukion halki aina parantajan pesälle saakka. Moni kissa loi hämmästyneen katseensa meihin, mutta hämmästynein oli takuulla Risasiipi. Kolli ryntäsi kumppaninsa luokse ja painoi päänsä tuon valkeaan turkkiin.
"Sinä palasit!" isäni huudahti onnesta soikeana ja nuolaisi naaraan poskea.
"Tulkaa pesääni", ohjeistin ja nilkutin kaksikon edellä vaivalloisesti sisään pesään. Ohjeistin Loistetähden istumaan eräälle sammalvuoteelle.
"Voisitko selittää?" naaras kysyi katsoen minua yhä hämmästyneesti. Istuuduin alas entisen päällikön eteen ja aloitin:
"Minttutähti liittoutui Viiltotähden kanssa. Sota alkoi ja kenenkään tietämättä Viiltotähti avasi portit kuolleiden ja elävien välillä henkensä saatuaan. Jokainen kuollut palaa takaisin, sinä myös." Ääneni värisi selittäessäni tätä emolleni, joka katsoi minua hämmästyneenä.
"Lisäksi on sovittu, että ylösnousseiden päälliköiden nimet ovat nykyään heidän soturinimiään. Sinäkin siis olet Loistelintu jälleen", Risasiipi lisäsi. Loistelintu nyökkäili hitaasti.

//Loiste mahollisesti?
// 283 sanaa

Nimi: Kettuaskel

17.12.2018 17:16
Minne päin suuntaamme?" vierelläni tassuttava harmaa naaras naukui ja katsahti minuun vihreillä silmillään, joiden katse oli virkeä ja valpas. Olin ajatellut aluksi suuntaavamme kohti hieman soisempaa maastoa, joka tällä hetkellä oli ohuehkon lumipeitteen alla. Kuitenkin sen jälkeen mietin sen kannattavuutta, sillä Varjoklaanin riistaa oli vähän lehtikadon aikaan. Sammakot, hiiret ja oravat olivat pakenemassa lehtikatoa, joten ainoa saalis reviirillämme oli linnut, joita ei ollut juurikaan.
"Suuntaamme Kuolonklaanin rajan toiselle puolelle, heidän puolellaan on enemmän riistaa ja saalistuslupahan meille on annettu. Osaatko sanoa mitä saaliseläimiä Kuolonklaanin maastosta saattaisi löytyä näinkin kylmänä aikana?" kysyin Lehmustassulta, joka tassutti vierelläni mietteliään näköisenä.
"Rusakot ja jänikset ovat hereillä talvella, joten ainakin niitä", oppilas tokaisi hetken päästä ja katsahti minuun kuin pyytäen arviointia hänen vastauksestaan.
"Hyvä. Veikkaan, että sinnekin on kuitenkin eksynyt lintu tai pari, jotka saattavat joutua saaliiksemme", naukaisin ja olin lähteä juoksemaan, mutta nenääni tulvahti Varjoklaanin tuoksu. Pian lumisesta metsästä asteli kissajoukko. He olivat tulossa leirin suunnalta, joka meinasi sitä että he olivat vasta lähteneet matkaan. Partion johdossa oli minulle läheinen punaruskea naaras Minttutähti, naaraan perässä asteli rinnakkain kellertävän oranssi Orkideapolku ja lumenvalkean turkin omaava Luomavirta. Vielä vähän matkan päässä muodostelmasta näin Kuutamotassun, joka juoksi klaaninpäällikköä kiinni.
"Anteeksi, turkkini jäi vatukkapensaaseen kiinni!" valkea kolli mustilla kohdilla pahoitteli hengästyneenä. Minttutähti katsahti Luomavirtaan ja Orkideapolkuun.
"Huomasitteko te hänen jäävän jälkeen?" päällikkö kysyi silmiään siristäen. Naaraat pudistivat yhtä aikaa päätään ja sen jälkeen Kuutamotassu loikkasi Minttutähden vierelle.
"Se oli minun vikani, en pyytänyt apua", kolli naukaisi ja loi jäänsinisen katseensa mestariinsa. Minttutähti nyökkäsi kolmikolle hyväksyvästi ja hymähti pienesti, sen jälkeen emoni katse kohtasi omani.
"Mihin päin te olette menossa?" Minttutähti kysyi ja tassutti lähemmäs meitä. Viitoin hännälläni Kuolonklaanin reviirin suunnalle, joka häämötti jo näköetäisyydellä.
"Hyvä, niin mekin. Liittykää toki partioomme", punaruskea naaras hymähti ja lähti johtamaan partiotaan eteenpäin. Vilkaisin Lehmustassuun kysyvästi ja sain myönteisen vastauksen.
"Toki", vastasin, sillä oli mielestäni epäkohteliasta olla hiljaa. Emo saattaisi saada tylyn vaikutelman minusta tälle päivälle, vaikka olin mitä mainioimmalla tuulella. Taivalsimme narskuvassa lumessa vähän aikaa ennen seuraavaa pysähtymistämme, jolloin Minttutähti ohjeisti meitä jakautumaan ryhmiin. Ryhmät olivat minä ja Lehmustassu, Minttutähti ja Kuutamotassu ja Orkideapolku ja Luomavirta. Lähdin oppilaani kanssa rintarinnan kohti meille osoitettua suuntaa. Nenääni tulvahti vähän väliä uusi Kuolonklaanin hajumerkki tai jonkun Kuolonklaanilaisen kissan hajuvana. En tuntenut oloani kotoisaksi kaikkien näiden vieraiden tuoksujen ympäröimänä ja tiesin, että se häiritsisi riistan tuoksuun keskittymistäni, vaikka omasinkin loistavan keskittymiskyvyn. Käännyin Lehmustassun puoleen.
"Kerro minulle haistatko tällä hetkellä jonkun riistaeläimen? Ja jos haistat niin minkä ja miten sinun kuuluisi lähteä lähestymään tätä kyseistä eläintä, ettei se saisi vihiä sinusta?" kysyin oppilaaltani kääntäen sähkönsinisen katseeni häneen. Toivoin tosiaan ettemme joutuisi tekemisiin Kuolonklaanilaisen partion kanssa tai edes yhden kissan kanssa. Tiesin kokemuksesta kuinka häijyjä he voivat olla.

//Lehmus?
445 sanaa

Nimi: Minttutähti

17.12.2018 16:13
"Ansaitsiko Kylmähenkäys sinun mielestäsi elämän? Olisiko sinulla mitään vinkkejä miten saisin mieleni tyhjennettyä edes hieman tästä asiasta?" Rosmariiniputous huokaisi apeuden väre äänessään. Minua kovin harmitti se, että Rosmariiniputous oli surullinen. Silitin tämän selkää varovasti hännälläni, sillä en tiennyt miten varapäällikkö reagoisi.
"Mielestäni kukaan kissa ei ansaitse kuolemaa. Kylmähenkäys kuitenkin olin sydämeltään ilkeä ja tämä oli ainoa tapa lopettaa hänen murhanhimonsa ja välttää mahdolliset uudet uhrit. Joku olisi kuitenkin tehnyt sen, mielestäni voisit ajatella itseäsi sankarina niille kissoille, jotka olisivat seuraavaksi joutuneet kärsimään hänen kynsiensä terävyydestä, vaikka se ei välttämättä sinua nyt lohdutakaan. En osaa ohjeistaa sinua tyhjentämään mieltäsi muuten kuin siten, että annat tunteiden hoitaa sen. Saat olla vihainen tai surullinen ja sinun täytyy muistaa purkaa tunteesi jollain tavalla, etkä saa padota niitä sisimpääsi. Uskon millainen shokki sinulla on, et välttämättä itse tajua vielä edes kunnolla tekoasi, mutta tiedä että se helpottaa ajan kanssa", nau'uin emomaisen pehmeällä äänellä. Näinä hetkinä se niin sanottu emonvaistoni nousi pintaan, se vaisto joka ei kestänyt nähdä pentuaan - tässä tapauksessa Rosmariiniputousta - surullisena. Rosmariiniputous nyökkäsi ja katshti minuun kauniilla meripihkasilmillään.
"Kiitos, että yrität auttaa minua", varapäällikkö hymähti vaisusti. Hymyilin lämpimästi naaraalle.
"Toivon, että avustani oli hyötyä. Sinun kannattaisi ehkä puhua emollesi, sillä uskon hänen osaavan auttaa sinua parhaiten", naukaisin vielä lopuksi. Hiljaisuus laskeutui pesään ja kuulin kuinka tuuli tuiversi leirissä. Hiljaisuuden rinnkoi pieni tassutus, jonka lähde selvisi meille pian.
"Minttutähti? Eikös sinun pitänyt johtaa partiotamme?" kuului Orkideapolun ääni. *Ai niin!*
"Voi ei unohdin täysin! Oikeasti Rosmariiniputous olen hurjan pahoillani. Miten voin korvata tämän sinulle?" nau'uin ääni täynnä pahoittelua. Luonnonvalkea naaras pudisteli päätään.
"Ei se mitään", naaras naukaisi kuin asia olisi täysin okei hänelle. Katsoin naarasta kiitollisena ja nyökkäsin tälle nopeasti.
"Kiitos, korvaan tämän sinulle vielä. Ihan varmasti!" huikaasin naaraalle ennen kuin lähdin muun partion luokse.

Tassutin Kuutamotassun rinnalla Kuolonklaanin lumisella maaperällä. Kuutamotassu oli napannut pullean varpusen, jota kantoi ylpeänä hampaissaan. Olinhan minäkin ylpeä oppilaastani. Hän olisi piakkoin valmis soturiksi.
"Suunnataan tuonne päin", naukaisin valkealle kollille ja osoitin hännälläni vasempaan päin. Orkideapolku ja Luomavirta olivat lähteneet eri suuntaan kuten myös Kettuaskel ja Lehmustassu.

//336 sanaa

Nimi: Haukkatassu

17.12.2018 15:10
Minttutähti oli juuri pitänyt nimitykset kolmelle uudelle oppilaalle. Turvetassu, Pyytassu ja Hukkatassu olivat nyt pentujen sijaan oppilaita. Turvetassu oli saanut mestarikseen emoni, Rosmariiniputouksen. Pyytassun kouluttaisi Murattilehti ja Hukkatassun Kyyhkylento.
Mestareista puheenollen, vilkaisin ympäri leiriä ja etsin katseellani Varpusliitoa. Hän oli puhunut positiiviseen sävyyn minun soturinimityksistäni, ja ilmeisesti myös veljeni Fasaanitassu alkaisi olla jo pian valmis soturiksi. Ahkera työmme ja harjoittelumme siis palkittaisiin, ja toivoin sen tapahtuvan mahdollisimman pian. Minusta olisi enemmän hyötyä, kun olisin soturi. Eikä tarvitsisi enää tehdä tylsiä oppilaan velvollisuuksia, kuten klaaninvanhimpien ruokkimista. Nythän meillä oli kolme uutta oppilasta hoitamaan ne hommat, ja minä ja Fasaanitassu joutaisimme hyvin sotureiden tehtäviin.
Katsahdin uusia oppilaita, jotka olivat varmaankin lähdössä kiertelemään reviirin rajoja. Kunhan pääsisin soturiksi, voisin saada itse mahdollisuuden päästä mestariksi. Turkkini kihisi ajatuksen tuomasta innokkuudesta. Olihan se vielä vähän ennenaikaista ajatella, mutta eihän sitä koskaan tietäisi, vaikka saisin pian oppilaan päästyäni soturiksi. Toisaalta, ei oppilaita aivan kokemattomille ja uusille sotureille annettu. Mutta kunhan saisin ensimmäisen oppilaani, kouluttaisin hänestä yhtä hyvän soturin kuin minusta itsestäni tulisi hyvin pian.
Varpusliitoa ei näkynyt. Olisin voinut pyytää häntä pitämään saalistusharjoitukset, jotta saisin todistettua niidenkin parissa olevani valmis soturiksi, vaikka en saalistuksesta muuten pitänytkään. Tylsistyneenä työnsin kynteni esiin ja painoin ne lumeen vetäen kynnet sitten taas sisään niin, että maahan jäi kynnenjäljet. Astelin pehmeän lumen ylitse oppilaiden pesälle ja asetuin sen lähettyville istumaan ja aloin sukia turkkiani, katsellen ympärilleni, josko joku haluaisi tulla juttelemaan kanssani. Kaikki vaikuttivat kuitenkin kiireisiltä lähtiessään partioihin tai tehdessään muita juttuja. Väräytin korviani huokaisten ja keskityin sitten turkkini sukimiseen.

//249 sanaa

Nimi: Lehmustassu

16.12.2018 22:04
Kyselin Sienikarvalta kaikenlaista parantajana oloon liittyen. Vaikka nautinkin soturioppilaan elämästä, patantajana olo kuulosti kiehtovalta. He kokivat niin paljon asioita, joita muut klaanin jäsenet eivät voineet edes kuvitella. Lisäksi he tekivät tärkeää työtä hoitaessaan klaanin sairaita. Tunsin kevyen syyllisyyden pistoksen haaveillessani parantajuudesta. *Kettuaskel on nähnyt niin paljon vaivaa kouluttaakseen minusta kunnon soturin, joten en voi enää ryhtä parantajaksi. Se ei olisi reilua ja sitäpaitsi Varjoklaanissa on jo kaksi parantajaa.* Kuitenkaan en saanut asiaa mielestäni. Hyvästelin Sienikarvan ja läksin parantajien pesästä. Pian vastaani tuli mestarini Kettuaskel.
"Hei Lehmustassu, juuri sinua olinkin etsimässä. Ajattelin, että voisimme lähteä hiomaan metsästystaitojasi, sillä minulla on juuri nyt vapaata. Ja mikä sen parempaa puuhaa, sillä arviointisihan häämöttää aivan nurkalla." punaturkkinen kolli kysyi minulta silmää iskien. Innostuin hiukan ajatuksesta.
"Toki, minullakaan ei ole sen kummempaa tekemistä." vastasin.

Lähdimme ulos leiristä. Kevyt tuulenvire havisutti lehdettömiä puita. Ilma oli hiukan kolea.
"Minne päin suuntaamme?" kysyin mestariltani katsellessani samalla tarkkaavaisesti ympärilleni riistan varalta.

//Kettu? 152 sanaa

Nimi: Kettuaskel

16.12.2018 20:10
"Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu! Pyytassu! Haukkatassu! Turvetassu!" onnittelin yhdessä koko muun Varjoklaanin kanssa klaanimme uusia oppilaita. Pyytassu oli saanut mestarikseen Kyyhkylennon kouluttaman Murattilehden, Turvetassu taas Tihkutähden kouluttaman Rosmariiniputouksen ja Hukkatassu Loistetähden kouluttaman Kyyhlkylennon. Olin valtavan ylpeä kumppanistani ja muistakin uusista mestareista. Hapuilin katseellani edes pientä vilahdusta luonnonvalkeasta turkista tai meripihkaisista silmistä, mutten löytänyt etsimääni. Rosmariiniputous oli luultavasti mennyt MInttutähden luokse puhumaan päällikön ja varapäällikön välisistä asioista. Katselin tyhjenevää aukiota tyynesti ja mietin seuraavaa aktiviteettia. Minä en ollut edes seuraavassa partiossa. Kohautin lapojani ja nousin seisomaan, tiesin tasan tarkkaan kelle menisin juttelemaan. Pujosulalle. Harmaa naaras, joka omasi halvaantuneet takajalat oli kaikkien klaanin pentujen tuntema tarinankertoja. Sen lisäksi Pujosulka oli erittäin muakava ja hänen ilmeestään näki kuinka hän rakasti pentuja ja pelkästäänkin heidän katselemienkin riitti naaraalle ajanvietoksi. Työnnyin sisään klaaninvanhimpien sammalesta valmistettuun pesään ja näin heti sisäänkäynniltä kuinka vain Pujosulka oli pesässä. Muut klaaninvanhimmat olivat luultavasti vielä aukiolla äsköisen kokoontumisen takia.
"Tervehdys Pujosulka, mitä sinä täällä yksin teet?" kysyin ja loin kohteliaan katseeni vanhempaan naaraaseen. Pujosulka räpäytti tummansinisiä silmiään ja hymähti vaisusti.
"Muut halusivat lähteä jaloittelemaan, enkä viitsinyt mennä hidasteeksi", naaras naurahti teennäisesti. Kurtistin kulmiani ja istahdin naaraan viereen lohduttavasti hymyillen.
"Hidasteeksi? Et sinä mikään hidaste ole ja vaikka sinä kuljetkin ehkä vähän hitaampaa olen varma, että he olisivat huomioineet sinut mielihyvin", naukaisin ja silitin naaraan selkää lohduttaen. Pujosulan silmät muuttuivat pyöreiksi kuin kuu ja niiden sininen osa oli miltei kokonaan näkymättömissä. Naaras alkoi haukkoahenkeään ja tunsin hätäännyksen kasvavavn sisälläni, mutta sitten naaras naukaisi jotain joka pysäytti paniikkini.
"Tammikynsi!" naaras naukui kyynelet silmistä valuen ja lähti raahautumaan eteenpäin, niin kuin takajalat eivät haittaisi yhtään. En oliut koskaan nähnyt naarasta noin onnellisena hän suorastaan sädehti. Käännyin ympäri ja näin kilpikonnakuvioisen kollin, jonka keltaiset silmät loisitivat hämärässä. Tämä siis oli naaraan puhuttu kumppani Tammikynsi. Hän vaikutti oikein kunnolliselta, vaikka mikä minä olin arvostelemaan minua vanhempia kissoja. Kollin keltainen katse kääntyi hetkeksi minuun ja nyökkäsin tervehdyksen.
"Teillä on varmasti paljon puhuttavaa, joten jätän teidät kahden", naukaisin kohteliaasti ja lähdin kohti pesän suuaukkoa.
"Kettuaskel, odota", kuulin Pujosulan onnentäyteisen äänen ja käännyin ympäri, "Kiitos rohkaisusta." Hymähdin ja loikin ulos pesästä. Melkein heti minua vastaan tuli Lehmustassu, jonka turkissa oli vieläkin häivähdys yrttien tuoksua.
"Hei Lehmustassu juuri sinua olinkin etsimässä. Ajattelin, että voisimme lähteä hiomaan metsästystaitojasi, sillä minulla on juuri nyt vapaata. Ja mikä sen parempaa puuhaa, sillä arviointisihan häämöttää aivan nurkalla", selitin iskien silmää naaraalle.

//Lehmus?
388 sanaa

Nimi: Turvepentu -> Turvetassu

16.12.2018 19:15
Seurasin tarkasti ja ylpeänä Minttutähteä, joka oli kiivennyt suurkiven päälle. Päällikkö oli laskenut katseen minuun ja pentuetovereihini. Istuimme suurkiven lähellä ja Minttutähti pyysi meidät suurkiven eteen. Päällikkö pyysi klaanin koolle ja aloitti nimitysmenot.
Kohta olisin mahtava varjoklaanilainen soturioppilas, enkä enää mikään mokoma Turvepentu, joka oli joutunut kokemaan kovia ketun kynsissä. Olin kuitenkin ylpeä siitä arvestani. Moni oli taistellut kissan kanssa, mutta harvapa se pääsi suoraan ensimmäisenä ketun kynsiin.
Etsin katseellani nopeasti Orkideapolkua. Emo istui vähän matkan päässä Valvehengen vieressä ja heidän molempien silmät loistivat tyytyväisinä.
Kuuntelin, kun Minttutähti nimitti Hukkapennun oppilaaksi. Hukkatassun silmistä loisti innostus, kun hän sai Kyyhkylennon mestarikseen. Olin kuullut Hukkatassun sanovankin Pyypennulle, että hän toivoisi mestarikseen Minttutähden emoa.
"Turvetassu", Minttutähti sanoi uuden nimeni ja tunsin ylpeyttä, kun hän sanoi sen. Odotin että päällikkö sanoisi mestarini nimen. Kukakohan se olisi? Toivoin Minttutähteä. Tai sitten Rosmariiniputousta. Tai sitten jotain muuta kokenutta soturia, kuten Valkosydäntä tai Risasiipeä.
"Sinun mestarisi olkoon Rosmariiniputous. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Tihkutähdeltä oppinut", Minttutähti jatkoi. Kasvoilleni levisi tyytyväinen hymy. Rosmariiniputous olisi ihan mahtava mestari! Rosmariiniputous tassutteli luokseni. Kosketin kuonoja varapäällikön kanssa ja tassuttelin ylpeänä Hukkatassun luo.
"Onnea", veli kehräsi.
"Meistä kolmesta tulee parhaimmat oppilaat ikinä", kehräsin. Vielä oli Pyypentu jäljellä. Kenet sisar saisi mestarikseen? Pyytassu sai Murattilehden. Varmasti ihan hyvä mestari hänkin. Tunsin suurta ylpeyttä klaanin hurratessa uusia nimiämme.
Tajusin Rosmariiniputouksen tulevan minua kohden.
"Turvetassu, minä olen itseasiassa juuri nyt joutunut parantajan pesälle, joten sinulla taitaa olla tänään vapaapäivä. Olen todella pahoillani ja yritän pitää sinulle huomenna kunnollisen harjoitteluaukion, mutta en voi luvata mitään", mestarini maukui. Lapani lysähtivät. Olin toivonut, että pääsisin heti metsälle. Toisaalta Rosmariiniputouksen pitäisi parantua. Mikäköhän varapäälliköllä oikein oli?
"Ei hätää Rosmariiniputous, minä voin toimia Turvetassun sijaismestarina tämän päivän ja vaikka niin kauan kunnes kuntosi sallii sinun siirtymisesi takaisin tavallisiin soturitehtäviin", joku lumenvalkea naaras tassutteli luoksemme, Luomavirta muistaakseni. Rosmariiniputous puski tulijan poskea kuonollaan.
"Kiitos tuhannesti, Luomavirta. Tänään ei tarvitse tehdä mitään, kiertäkää reviiri ja jos ehditte, harjoitelkaa vihollisen väistämistä ja ohittamista. Voit tulla kysymään minulta huomenna mitä ehditte tehdä tänään niin voin antaa lisäohjeita. Kiitos vielä kerran, mutta nyt minun täytyy mennä juttelemaan Minttutähdelle", Rosmariiniputous maukui ja lähti.
Vilkaisin Luomavirtaan. Tämän kirkkaankeltaiset silmät tuikkivat lempeästi. Tämän naaraan ansiosta minun ei tarvitsisikaan homehtua koko päivää leirissä.
"Hei Turvetassu", naaras hymyili. "Kierrämme reviirin vielä tänään, pyydän sinut sitten mukaan. Saat nyt vielä hetken olla rauhassa. "
"Selvä", nyökkäsin.
Pyytassu seisoi vähän matkan päässä. Loikin sisaren viereen ja nuolaisin tämän poskea.
"Onnea", kehräsin. "Minusta, sinusta ja Hukkapennusta tulee parhaimmat oppilaat ikinä! Murattilehti on varmasti hyvä mestari."

//413 sanaa
//Pyy?

Nimi: Rosmariiniputous

16.12.2018 18:21
"Voitko jo paremmin kuin eilen?" Kettuaskel kysyi samalla kun hän asettui puolimakuulle sammalpetini viereen. Kuljetin hellästi luonnonvalkea hännänpäätäni kollin sileää poskea pitkin ja annoin sen liukua lihaksikkaalle olkapäälle asti. Silmäilin kumppanini sähkönsinisiä silmiä tavalla, joka sai mielihyvän lämmittämään rintaani.
"Voin, kiitos kysymästä. Joudun kyllä jäämään parantajan pesälle vähäksi aikaa, koska haavani ovat Sienikarvan mukaan vakavia enkä yhtään ihmettele, sillä siinä taistelussa oli kyse elämästä tai kuolemasta. Tahtoisin vain päästä johtamaan metsästyspartioita ulos leiristä ja harjoittelemaan poikiemme kanssa pitkästä aikaa, mutta Sienikarva ei päästä minua tekemään mitään suurta liikuntaa vaativaa työtä", selostin ja kohtasin sitten heikko hymy huulillani kumppanini katseen, "mutta sinähän voit silti harjoitella pentujemme kanssa kun ehdit. Vai ovatko rakkaat poikamme jo nousemassa sotureiksi?"
"Valvehenki ja Varpusliito ovat kertoneet minulle, että Fasaanitassu ja Haukkatassu edistyvät hurjalla tahdilla ja heidän arviointinsa lähestyvät, joten heistä saattaa tulla sotureita aikaisemmin kuin odotimme", Kettuaskel totesi. Nyökyttelin päätäni tyytyväinen virne kasvoillani, olin niin uskomattoman ylpeä pojistani. Tuntui aivan siltä kuin eilen he olisivat kömpineet ulos pentutarhasta päästäkseen tutkimaan Varjoklaanin leiriä ja nyt he tunsivat jo Varjoklaanin koko reviirin miltein kauttaaltaan ja olivat valmiina ansaitsemaan soturinimensä. Minä ikävöin kyllä niin paljon pienten pentujeni kasvamisen seuraamista että tahdoin jo nyt uuden pentueen. Tahdoin myös tyttäriä, sellaisia jotka jakaisivat ulkonäköni ja muistuttaisivat luonteeltaan myös minua.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!"
Meripihkainen katse nousi hitaasti Kettuaskeleen sähkönsinisistä silmistä, kun Minttutähden kutsuhuuto kajahti aukiolla kristallinkirkkaana. Arvasin nopeasti, että kyseessä oli Orkideapolun pentujen oppilasseremonia. Nousin jäykähkösti nousemaan ja Kettuaskel tarjosi nopeasti tukeaan minulle. Väläytin kiitollisen hymyn kumppanilleni ja lähdimme sitten pesästä rinta rinnakkain.
Kun pääsimme suurkiven luokse, Kettuaskel irrottautui kyljestäni ja tassutteli sitten kissajoukkioon ystäväni Luomavirran kanssa. Marssin paikalleni suurkiven viereen ja kohdistin ystävällisenä loistavan meripihkaisen katseeni pentukolmikkoon, joka istui emonsa Orkideapolun rinnalla. Omissa toiveissani oli saada Pyypentu oppilaakseni, koska olin päässyt juttelemaan hänelle enemmän kuin naaraan veljeksille ja naaras oli antanut minulle sellaisen vaikutelman, että hänestä voisi tulla uskollinen soturi Varjoklaanille.
"Pyypentu, Hukkapentu ja Turvepentu ovat täyttäneet kuusi kuuta ja on heidän vuoronsa tulla oppilaiksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitsette soturinimenne, tunnettakoon teidät Pyytassuna, Hukkatassuna ja Turvetassuna’’, Minttutähti selosti. Meripihkainen katseeni seurasi tarkasti Pyytassun katsetta, joka taas poukkoili poikaani Fasaanitassun ja kaksikko jäi tuijottamaan toisiaan. Höristin hieman korviani ja annoin kiinnostuksen kihelmöidä käpälissäni. Sattuiko nuorella oppilaalla olla jotakin meneillään poikani kanssa? Kohotin hieman kuonoani ja sysäsin ajatuksen pois mielestäni, kun Minttutähti jatkoi:
"Hukkatassu, mestarisi olkoon Kyyhkylento. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on entiseltä mestariltaan Loistelinnulta oppinut." Käännyin seuraamaan, kuinka kissajoukosta astui ilahtuneena vaaleanharmaa raidallinen naaras, joka sattui olemaan pentujeni isoisoemo. Seurasin tyytyväinen hymy kasvoillani, kuinka kaunis ja minua kokeneempi naaras kosketti Hukkatassun kuonoa ja peruutti sitten tummanharmaan kollin kanssa kissajoukkioon. Seuraavaksi Minttutähden katse siirtyi Turvetassuun, kolmikon suurimpaan tummanruskeaan kolliin.
"Turvetassu, sinun mestarisi olkoon Rosmariiniputous. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Tihkutähdeltä oppinut", Minttutähti naukaisi ja siirsi ystävällisenä kiiltävän tummansinisen katseensa minuun. Nyökäytin lämpimästi päätäni ystävälleni ja tassuttelin kohtaamaan uuden oppilaani. Vaikka olin ensisijaisesti toivonut Pyytassua oppilaakseni, olin erittäin tyytyväinen Turvetassuun. Tervehdin lihaksikasta kollia kohteliaasti ja kosketin sitten hänen kuonoaan, jonka tehtyäni annoin oppilaan tassutella Hukkatassun luokse. Viimeisenä jäljelle jäi Pyytassu, joka tuijotti Minttutähteä kärsimättömänä.
"Pyytassu, mestarisi olkoon Murattilehti. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Kyyhkylennolta oppinut." Kasvoilleni nousi tyytyväinen hymy, kun kissojen joukkiosta astui esiin suurikokoinen tummanruskea naaras, jonka vaaleankeltaiset silmät loistivat ylpeinä. Murattilehti oli kouluttanut parhaan ystäväni Varpusliidon ja olin kuullut, että hän oli tiukka ja vaativa mestari, mutta rankka koulutus oli sen arvoista sillä naaras osasi kouluttaa hyvin oppilaita. Seurasin hymy huulillani kun kaksikko kosketti kuonoja ja Pyytassu loikki veljiensä rinnalle.
"Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu! Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu!’’ klaanilaiset alkoivat hurrata kolmikon oppilaaksi pääsemistä kovaan ääneen ja liityin onnitteluun miltein yhtä kovaäänisenä kuin muutkin. Kun onnittelut olivat loppuneet, marssin Turvetassun luokse.
"Turvetassu, minä olen itseasiassa juuri nyt joutunut parantajan pesälle, joten sinulla taitaa olla tänään vapaapäivä. Olen todella pahoillani ja yritän pitää sinulle huomenna kunnollisen harjoitteluaukion, mutta en voi luvata mitään", selitin pahoittelevasti oppilaalleni. Turvetassu näytti hieman pettyneeltä, koska hän ei tämän takia pääsisi tutustumaan reviiriin sisaruksiensa kanssa. Minusta tuntui todella pahalta mutta en voinut tehdä kunnolleni mitään.
"Ei hätää Rosmariiniputous, minä voin toimia Turvetassun sijaismestarina tämän päivän ja vaikka niin kauan kunnes kuntosi sallii sinun siirtymisesi takaisin tavallisiin soturitehtäviin", Luomavirta naukaisi äkillisesti saapuessaan kuin Tähtiklaanin kutsusta luoksemme. Vilkaisin ystävääni kiitollinen välke silmissäni ja kumarruin puskemaan kiitoksena lumenvalkoisen naaraan poskea kuonollani.
"Kiitos tuhannesti, Luomavirta. Tänään ei tarvitse tehdä mitään, kiertäkää reviiri ja jos ehditte, harjoitelkaa vihollisen väistämistä ja ohittamista. Voit tulla kysymään minulta huomenna mitä ehditte tehdä tänään niin voin antaa lisäohjeita. Kiitos vielä kerran, mutta nyt minun täytyy mennä juttelemaan Minttutähdelle", kiitin ystävääni ja heilautin hännälläni hyvästit kaksikolle, jonka tehtyäni käännyin ympäri ja lähdin marssimaan päällikön pesää kohti, jonka suojiin punertavanruskea naaras oli kadonnut hetki sitten.
"Rosmariiniputous täällä, saanko tulla sisään?" kysyin saavuttuani sammalverhoille. Kuultuani pesän sisältä myöntyvän naukaisun sukelsin pesääni. Minttutähti istui sammalpedillään ja lopetti punertavanruskeiden karvojensa sukimisen huomattuaan minut. Asetuin istumaan sammalpedin vastakkaiselle puolelle ja menin suoraan asiaan:
"Kun eilen tulin leiriin, mainitsin taisteluni Kylmähenkäyksen kanssa ja hänen kohtalonsa, oli se sitten mielestäsi surullinen tai ei. Minun piti tulla eilen juttelemaan siitä kanssasi, mutta ehdin tulla vasta tänään eilisen väsymyksen takia. Minulla olisi myös asiaa liittyen Fasaanitassun ja Haukkatassun arviointiin siten, että tulin varmistamaan voinko antaa Valvehengelle ja Varpusliidolle luvan pitää arvioinnit?"
"Sinä taidat tietää kyllä itsekin ovatko he valmiita vai ei, mutta kun kerran sitä päätit kysyä, voit antaa heille luvan arvioinnin pitämiseen", Minttutähti naukaisi lämpimällä sävyllä, joka sai sydämeni sulamaan. Minttutähti oli niin puhdas, oikeudenmukainen ja hyväsydäminen kissa, joka ansaitsi vain hyvää elämässään. Oli todella ikävää, että hän oli saanut Tihkutähden kaltaisen ilkeän kissan kumppanikseen ja joutunut kaiken lisäksi menettämään traagisesti kollin.
"Niin, siitä Kylmähenkäyksestä. Kuten sanoinkin, Liljahenkäys näki kaiken ja olen kertonut Sienikarvalle ja Kettuaskeleelle, mutta sinä saatat olla yksi viimeisistä joille voin kertoa asiasta. Sienikarva ja Kettuaskel ovat vaikuttaneet olevan samaa mieltä siitä, että Kylmähenkäys ei ansainnut elämää ja hänen tappaminen tarkoitti, että perheelläni ei olisi enää pelkoa menettää perheenjäsentä. Jotenkin minusta vain tuntuu niin väärältä, koska pääsin tuskin kuivaamaan käpäliäni Puuskahöyhenen verestä ja nyt päädyin jo vuodattamaan toisen kissan verta. Tiedän kyllä, ettei tämä tee minusta murhaajaa mutta se silti saa minut tuntemaan oloni sellaiseksi", huokaisin ja kohtasin surullisena Minttutähden tummansiniset silmät, "ansaitsiko Kylmähenkäys sinun mielestäsi elämän? Olisiko sinulla mitään vinkkejä miten saisin mieleni tyhjennettyä edes hieman tästä asiasta?"

//Minttu?
//1041 sanaa

Nimi: Pyytassu

16.12.2018 15:41
Lumi narskui polkuanturoideni alla Orkideapolun paimentaessa minua kohti Varjoklaanin leirin suurkiveä. Valkoinen aines oli peittänyt jo koko leiriaukion, ja sitä satoi taivaalta rauhalliseen tahtiin. Se tuntui kovin erikoiselta jalkojeni alla. Se samaan aikaan kylmä ja vetinen, ja kutitti kuin linnulta varastettu höyhen. Turvepentu yritti metsästää ilmassa leijuvia lumihiutaleita suuhunsa. Hänen yrityksensä eivät näyttäneet tuottavan tulosta. Suun sijaan yksi hiutale tippui suoraan hänen punertavaan kuonoonsa. Hän ravisti päätään välittömästi ja aivasti, mikä päästi suustani riemukkaan naurahduksen.
Hukkapentukin hymyili miedosti katsellessaan veljemme yrityksiä. Hän oli entistä pirteämpi tänään, ja oli aamulla sutinut turkkiaan normaalia enemmän. Syy oli se, että saisimme tänään oppilasnimemme. Aamulla isämme Valvehenki oli tullut ylpeänä ilmoittamaan, että olimme valmiita nimitettäviksi. Olimme parantuneet ketun aiheuttamista haavoista jo täysin, ja Turvepennunkin arpi kyljessä oli haalistunut. Minä en tulisi koskaan saamaan häntääni takaisin, mutta pärjäsin sitä ilmankin. Veljeni olivat molemmat riemastuneet uutisista, mutta minä en voinut kuin epäröidä hieman. Olinko tosiaan valmis pääsemään oppilaaksi? Pystyisinkö tekemään klaaniani ylpeäksi? Sodan ollessa käynnissä sekä minä että veljeni joutuisimme varmasti osallistumaan siihen. Toivottavasti kenellekään ei kävisi mitään pahaa sen seurauksena.
’’Ketä toivoisit mestariksesi?’’ Hukkapennun naukaisu keskeytti ajatukseni. Käänsin meripihkaisen katseeni hänen keltaisiin silmiinsä ja hymyilin.
’’Rosmariiniputous on ollut haaveissani jo pitkään. Onhan hän klaanimme varapäällikkö ja kouluttanut jo yhden oppilaan. Hän on kovin ystävällinen ja yksi klaanin parhaimmista sotureista, jonka takia olisin kiitollinen päästessäni hänen oppilaakseen’’, kerroin veljelleni hetken pohdinnan jälkeen. ’’Entä kuka on sinun mestaritoiveesi?’’
’’Itse olen ajatellut enemmän Kyyhkylentoa. Hän vaikuttaa hyvin viisaalta ja soturilakia kunnioittavalta. Lisäksi hän on Minttutähden emo’’, Hukkapentu sanoi. Hänen silmänsä kiiltelivät inspiroituneena.
En ollutkaan ajatellut Kyyhkylentoa vaihtoehtona. Hän olisi varmasti loistava mestari Hukkapennulle. Toivoin kovasti, että meidän molempien toiveemme toteutuisivat.
Kun saavuimme suurkiven eteen, Minttutähti oli jo seisomassa sen päällä ylvään näköisenä. Hän kutsui klaanin koolle ja kohdisti katseensa meihin. Orkideapolku nuolaisi kaikkien kolmen pentunsa päälakea nopeasti ja kipitti ylpeän kumppaninsa Valvehengen vierelle.
’’Pyypentu, Hukkapentu ja Turvepentu ovat täyttäneet kuusi kuuta ja on heidän vuoronsa tulla oppilaiksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitsette soturinimenne, tunnettakoon teidät Pyytassuna, Hukkatassuna ja Turvetassuna’’, klaanin päällikkö naukui pieni hymynalku molemmissa suupielessään. Minä nielaisin ja katsoin nopeasti ympärilleni. Kissoja oli paljon, ehkä liiankin. Joka ikisen klaanin kissan katse oli kiinni minussa ja veljissäni. Tunsin sydämeni sykkeen tihenevän. Katseeni kohtasi Fasaanitassun, joka virnisti minulle rohkaisevasti. Pelkoni tuntui heti laantuvan ja tunsin hymyilevänikin hieman. Käänsin silmäni taas Minttutähden punaruskeaan turkkiin.
’’Hukkatassu, mestarisi olkoon Kyyhkylento. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on entiseltä mestariltaan Loistelinnulta oppinut’’, päällikkö maukui. Olin heti pakahtua onnesta veljeni puolesta. Kyyhkylento astui esiin muiden kissojen joukosta ja kosketti kuonollaan veljeni kuonoa. Saatoin nähdä onnen myös hänen ilmeestään.
’’Turvetassu, sinun mestarisi olkoon Rosmariiniputous. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Tihkutähdeltä oppinut.’’ Kun Turvetassu kosketti kuonollaan Rosmariiniputousta, koin rinnassani kateuden piikin, joka peitti aikaisemman iloni Hukkatassun puolesta. Tukehdutin kateuden tunteen kuitenkin nopeasti. Turvetassu jos joku oli Rosmariiniputouksen arvoinen oppilas.
’’Pyytassu, mestarisi olkoon Murattilehti. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Kyyhkylennolta oppinut.’’
Murattilehti astui esiin muiden kissojen joukosta. En ollut ennen tavannut häntä muuten kuin vilkaisulta. Hänellä oli tummanruskea ja pitkä turkki, ja hänen silmänsä olivat vaaleankeltaiset kuin kuu. Vaikka hän hymyili koskettaessaan kuonoani, tunsin silti oudon kylmän väreen kulkevan selkäpiitäni pitkin.
’’Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu! Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu!’’ klaani huusi uusia nimiämme innokkaana. Äskeinen outo tunne katosi äkkiä, ja keskityin klaanin antamien suosionosoitusten nauttimiseen. Nyt alkaisi uusi elämämme oppilaana. Vaikka olinkin hieman jännittynyt, tunsin itseni valmiiksi.

//Turve?
558 sanaa

Nimi: Kettuaskel

16.12.2018 10:39
"Nämä haavat tulivat kun taistelin Kylmähenkäystä vastaan ja... ja minä tapoin hänet. Lopullisesti. Liljahenkäys näki kaiken, mutta hänen lisäkseen vain Minttutähti ja Sienikarva tietävät tästä", Rosmariiniputous naukui hiljaa ääniväristen. En tiennyt mitä naaraan mielessä nyt pyöri, mutta katumusta en uskonut sen olevan. Vatsassani pyöri outo mielihyvän tunne, se tunne kun sain tietää Kylmähenkäyksen kuolleen. Olin kauhea kissa kun tunsin mielihyvää kissan kuolemasta, mutta tiesin että juurikin tämä kissa oli ansainnut sen lukuisilla tappoyrityksillään. Kuitenkin mieleeni hiipi myös ajatus kollin nuoresta tyttärestä kuolonklaanissa, miltä hänestä tuntuisi kun kuulisi, ettei oma isä palaisi enää kotiin? Rosmariiniputouksen meripihkainen katse kosketti turkkiani ja sai minut hätkähtämään ajatuksistani.
"Jos sinä ajattelet, että olet murhaaja, koska olet tappanut lähiaikoina kaksi kissaa niin ei se kuitenkaan ole. Puuskahöyhenen kohtalo oli puhdas vahinko ja murhaaja olisi tehnyt sen tahallaan", selitin ja loin rakastavan katseen kumppanini silmiin, josta näki lukuisia tunteita. Silmät olivat sielun peili.
"Mutta entäs Kylmähenkäys? Tapoin hänet tarkoituksella, minä halusin tappaa hänet", Rosmariiniputous naukui ja hänen katseensa harhaili kivisen pesän kattoon. Huokaisin lämpimästi ja silitin tämän selkää hännälläni.
"Älä siitä murehdi. Teit oikein, sillä jos hän ei olisi kuollut tulisi ajan myötä väkisinkin lisää ruumiita hänen takiaan. Sinä estit sen. Ja oikeastaan - minusta tuntuu ihan hirveältä sanoa näin - minusta on hyvä, että Kylmähenkäys on kuollut. Minusta tuntuu tosi pahalta, mutta minä tunnen mielihyvää", kuiskasin silmät pyöreinä. Vilkaisin sivulle ja näin kuinka isoisäni Okaliekki oli heräämässä. En miltei tunnistanut häntä ilman korvia, mutta menetykset muistuttivat voitetusta taistelusta. Kolli katsahti minuun vihreillä silmillään ja hymähti unenpöppöröisesti. Nyökkäsin tälle tervehdyksen. Samalla katseeni siirtyi pesän nurkassa olevaan vaaleanruskeaan Sienikarvaan, jonka vierellä tällä hetkellä istuskeli pesääni mukanani tullut hopeanharmaa naaras. Lehmustassu vaikutti kovin kiinnostuneelta kun seurasi tarkasti yrttien kulkua pesän lattialta omiin koloihinsa.
"Mutta no niin, unohdetaan tämä asia. Nyt sinun on syötävä", naukaisin huolehtivasti ja työnsin tuomaani varpusta lähemmäs kumppanini luonnonvalkeaa kehoa. Naaras hymähti itsekseen ja haukkasi palan ruskeasulkaisesta linnusta.
"Muista sitten, että jos tämä alkaa huolettaa sinua uudelleen voit tulla puhumaan minulle jos tahdot", kuiskasin Rosmariiniputouksen korvaan ja sen jälkeen katsahdin tämän meripihkaisiin silmiin. Pian pesän sisäänkäynniltä alkoi kuulua kahden kissan puheen aiheuttamaa hälinää ja tunsin varsin hyvin nuo äänet.
"Olkaa vähän hiljempaa", naukaisin pojilleni ja vilkaisin vuorotellen heitä kumpaakin tiukasti. Fasaanitassu nyökkäsi.
"Emmehän halua herättää kaikkia pesän kissoja?" naukaisin oppilaille ja hymähdin hennosti, sen jälkeen viitoin heitä lähemmäksi. Pesässä alkoi olla tavattoman ahdasta, mutta en voinut kieltää heitä tapaamasta emoaan.
"Tulimme vain nopeasti käymään ennen harjoituksia, Valvehenki sanoi että menemme harjoittelemaan tänään Minttutähden ja hänen oppilaansa kanssa!" Fasaanitassu intoili ja katsoi veljeään, joka oli myös haljeta innostuksesta. Hymähdin lempeästi ja kuuntelin nopean sananvaihdon pentujeni ja heidän emonsa välillä, jonka jälkeen hyvästelin pesään pikavisiitille tulleet kollit.
"No miten Lehmustassun koulutus etenee?" kumppanini kysyi aloittaen uuden aiheen välillämme. Rosmariiniputouksella ei ollut tällä hetkellä oppilasta, sillä hänen entinen oppilaansa Havutassu halusi välttämättä vaihtaa mestariaan. Minä olin ollut joskus Rosmariiniputouksen opeissa ja hän oli mielestäni ollut mitä mainioin mestari, en ymmärrä miksi kukaan halusi vapaaehtoisesti vaihtaa.
"Hyvin, Hän loistaa erityisesti taisteluharjoituksissa. Suunnittelin, että veisin hänet tänään parantamaan saalistustaitojaan, sillä hänen täytyy oppia toimimaan pitkän turkkinsa kanssa", selitin. Minä rakastin sitä kun sain toimia mestarina, sillä minusta oli hienoa että kaikki Varjoklaanin liikkeet kulkivat mestareilta oppilaille ja kun oppilaista tulisi itse sotureita ja lopuksi mestareita niin ne kulkisivat aina aina eteenpäin.
"Olen miettinyt sitä, että hän saattaisi olla pian valmis arviointiinsa jos vain varapäällikkö suostuu", virnistin vinosti. Naaras naurahti ja turkissani kulki kylmiä väreitä hänen kauniin naurunsa takia. Rakastin sitä kun kumppanini nauroi, se oli maailman kaunein ääni.
"Luotan kyllä siihen, että tiedät itse koska hän on valmis arviointiinsa, joten annan sinulle luvan järjestää hänen arviointinsa kun vain tiedät hänen olevan valmis siihen", varapäällikkö naukui ja vilkaisi luoksemme kävelleeseen kellanpunaiseen kolliin.
"Tervehdys Okaliekki, mihin sinä olet menossa?" kysyin kulmiani kohottaen.
"Jaloittelemaan. Täällä pesässä oleminen ja tekemättömyys tuntuvat turhauttavalta", isoisäni naukui. Nyökkäsin ja niin kolli jatkoi matkaansa. Jos oikein satuin kuulemaan, niin kuulin Kyyhkylennon äänen. Kyyhkylento ja Okaliekki olivat erottamaton pari ja niin olimme mekin Rosmariiniputouksen kanssa - tai ainakin niin toivoin.
"Voitko jo paremmin kuin eilen?" kysyin ja asetuin puolimakuulle naaraan pedin viereen.

//Rosma?
669 sanaa

Nimi: Lehmustassu

15.12.2018 23:11
Tunsin oloni helpottuneeksi, kun sain purkaa ajatuksiani jollekulle. Kettuaskel todella oli hyvä mestari. Kuitenkin tunsin oloni hiukan epävarmaksi. Luotin itsekin päälikkömme arvostelukykyyn. Minttutähti ei ollut kissa, joka antaisi klaaninsa kärsiä taisteluista turhaan. Kuitenkin liittolaisuus Kuolonklaanin kanssa oli tullut minulle täytenä yllätyksenä. Olikohan jokin vaikuttanut Minttutähden päätöksiin. Karistin moiset ajatukset mielestäni, kun Kettuaskel pyysi minua mukaan parantajien pesälle tapaamaan Rosmariiniputousta. Minusta oli mukava käydä parantajien pesällä, joten lähdin mukaan innoissani. Käytyämme tuoresaaliskasalla hakemassa varpusen suuntasimme parantajien pesälle. Pesään astuessamme nenääni tulvi lukuisten yrttien hiukan kitkerä tuoksu, joka kuitenkin tuntui tietyllä tavalla rauhoittavalta. Rosmariiniputous istui pesemässä turkkiaan.
"Päivää pesään. Toin sinulle syötävä, sillä ajattelin, että täällä saattaa olla vähän ankeaa oleilla. Toivottavasti olosi on jo parempi." Kettuaskel tervehti iloisesti ja vilkaisi yrttejä lajittelevaa Sienikarvaa, minkä jälkeen hän alkoi selittää hiukan kömpelösti:
"En siis tarkoittanut sillä lailla ankeaa vaan niin kuin, vähän tylsää tai siis, jos ei ole parantaja." Yritin pidättää pientä hymyä, joka pyrki kasvoilleni. Ei ollut mestarini tapaista sekoilla sanoissaan. Istuin Sienikarvan luo katselemaan, kun hän lajitteli yrttejä. Katseltuani jonkin aikaa hänen puuhiaan sanoin:
"Onko parantajan työ vaikeaa? Kuinka kauan kestää oppia kaikkien niiden yrttien nimet?"

//Sieni? 185 sanaa. Aiemman tarinan saa poistaa, feilasin siinä vähän, kun en huomannut Rosman tarinaa.

Nimi: Lehmustassu

15.12.2018 22:58
Tunsin oloni helpottuneeksi, kun sain purkaa ajatuksiani jollekulle. Kettuaskel todella oli hyvä mestari. Kuitenkin tunsin oloni hiukan epävarmaksi. Luotin itsekin päälikkömme arvostelukykyyn. Minttutähti ei ollut kissa, joka antaisi klaaninsa kärsiä taisteluista turhaan. Kuitenkin liittolaisuus Kuolonklaanin kanssa oli tullut minulle täytenä yllätyksenä. Olikohan jokin vaikuttanut Minttutähden päätöksiin. Karistin moiset ajatukset mielestäni, kun Kettuaskel pyysi minua mukaan parantajien pesälle tapaamaan Rosmariiniputousta. Minusta oli mukava käydä parantajien pesällä, joten lähdin mukaan innoissani. Käytyämme tuoresaaliskasalla hakemassa varpusen suuntasimme parantajien pesälle. Pesään astuessamme nenääni tulvi lukuisten yrttien hiukan kitkerä tuoksu, joka kuitenkin tuntui tietyllä tavalla rauhoittavalta. Rosmariiniputous istui pesemässä turkkiaan.
"Päivää pesään. Toin sinulle syötävä, sillä ajattelin, että täällä saattaa olla vähän ankeaa oleilla. Toivottavasti olosi on jo parempi." Kettuaskel tervehti iloisesti ja vilkaisi yrttejä lajittelevaa Sienikarvaa, minkä jälkeen hän alkoi selittää hiukan kömpelösti:
"En siis tarkoittanut sillä lailla ankeaa vaan niin kuin, vähän tylsää tai siis, jos ei ole parantaja." Yritin pidättää pientä hymyä, joka pyrki kasvoilleni. Ei ollut mestarini tapaista sekoilla sanoissaan.
"On varmaankin tylsää olla aloillaan, kun on normaalisti niin paljon tehtävää. Ja varapäälliköllä jos kenellä on paljon tehtävää yleensä." sanoin lopettaakseni kiusallisen oloisen hiljaisuuden. Istuin pesän suuaukon lähelle ja katselin, kun Sienikarva jatkoi yrttien lajittelua.
//Rosma? Kettu? 194 sanaa

Nimi: Rosmariiniputous

15.12.2018 22:45
Keskusteluni Sienikarvan kanssa oli kääntynyt täysin toisinpäin ja nyt vaaleanruskea kolli oli alkanut jakaa murheitaan minulle, jolloin olin myös joutunut kuuntelijaan rooliin. Sienikarva oli ollut kyllä virassaan jo kauan ja hän todella ansaitsi lepoa, mutta ymmärsin kyllä sen ettei kolli tahtonut jättää oppilastaan hoitamaan kaikkea yksin. Räpyttelin meripihkaisia silmiäni myötätuntoisesti parantajalle, joka näytti olevan täydellisen murtumisen rajalla.
"Anteeksi, ei minun tietenkään pitäisi vaivata sinua näillä asioilla. Olen vain ihan umpikujassa", Sienikarva huokaisi ja selvästi taisteli kyyneliä vastaan. Silmäilin isäpuoltani surullisena, tuntui pahalta nähdä hänet tellaisessa kivussa, fyysisesti ja henkisesti. Häntä varmasti ärsytti todella paljon jalkansa vammautuminen. Nostin etukäpäläni kollin poskea vasten ja hieroin tassullani parantajan poskea lyhyen hetken.
"Sienikarva, minua ei haittaa millään tavalla että puhut minulle tälläisistä asioista eikä sinun pitäisi pyydellä anteeksi. On todella ikävää että sinulla on tälläisiä huolia, mutta voin sanoa sen että koko Varjoklaani on todella kiitollinen palvelustasi parantajana. Eikä sinun täytyisi pakosti eläköityä ja siirtyä klaaninvanhimpien joukkoon", tuumin ääneen ja vilkaisin Sienikarvaa silmäkulmastani, "sinähän voisit luopua parantajan asemastasi mutta jäisit Liljahenkäyksen eräänlaiseksi apuriksi parantajan pesään. Liljahenkäys voisi tietenkin tehdä rankemmat työt jos jalkasi rajoittaisi sinua joiltakin töiltä, mutta voisit autella kun haluaisit etkä joutuisi kenenkään muun kuin oppilaasi hoidettavaksi."
Sienikarva oli vastaamassa ehdotukseeni jotain, mutta äänekäs naukaisu sai katseemme kääntymään. Parantajan pesään oli syöksähtänyt rakas kumppanini Kettuaskel. Punertavanruskea kolli huomasi meidät ja tunnistin pelon kumppanini silmissä. Hän oli varmaankin kuullut parantajan pesälle joutumisestani ja päättänyt tulla tarkistamaan että olin kunnossa.
"Oletan, että haluaisit tulla tapaamaan Rosmariiniputousta?" Kuulin Sienikarvan äänen kun hän oli marssinut Kettuaskeleen luokse. Kettuaskel nyökäytti päätään valppaasti ja yritti tavoitella kasvojani.
"Haluaisin, että Rosmariiniputous saisi levätä nyt rauhassa. Sopisiko jos tulisit katsomaan häntä huomenna uudestaan?" Sienikarva naukaisi. Kettuaskel nyökäytti päätään vastahakoisesti ja kohtasi katseeni hetkellisesti.
"Nuku hyvin", punertavanruskea kolli kuiskasi ja lähti sitten pesästä. Kun Sienikarva palasi luokseni, päästin suustani raskaan haukotuksen. Tarvitsin näemmä unta.
"Minä haluan nyt kyllä nukkua, joten nähdään huomenna. Hyviä unia, Sienikarva", kuiskasin vaaleanruskealle kollille ja laskin pääni pehmeille sammalalusille.
"Hyviä unia, Rosmariiniputous", parantaja naukaisi ja lähti sitten luotani. Painoin silmäni hitaasti kiinni ja upposin utuiseen pimeyteen.

Heräsin aamulla viileän ilman työntyessä pesään. Kohotin unisena päätäni ja huomasin Sienikarvan istuvan vähän matkan päässä hoitamassa Haavekukkaa. Minun herämiseni huomattuaan kolli marssi luokseni ja soi minulle lämpimän hymyn.
"Hyvää huomenta, sinähän heräsit aikaisin. Nukuitko hyvin?"
"Kyllä, kiitos", naukaisin. Sienikarva nyökkäsi ja tassutteli sitten yrttivarastolleen, alkaen lajitella yrttejä. Nousin hitaasti istumaan ja aloin pestä luonnonvalkeita karvojani.
"Päivää pesään."
Käännyin ilahtuneena vilkaisemaan olkapääni ylitse kuinka Kettuaskel astui pesään ja kohtasi heti ensimmäisenä katseeni. Punertavanruskea kolli suorastaan loikki luokseni ja laski varpusen sammalpedille eteeni. Vilkaisin kumppaniani rakastavaisena, olin ollut todella nälkäinenkin.
"Toin sinulle syötävää, sillä ajattelin että täällä saattaa olla vähän ankeaa oleilla. Toivottavasti olosi on jo parempi. En siis tarkoittanut sillä lailla ankeaa vaan niin kuin, vähän tylsää tai siis jos ei ole parantaja.." Kettuaskel selitteli tökerösti vilkaistuaan yrttivarastolla seisovaa Sienikarvaa. Virnistin huvittuneena ja nuolaisin kumppanini poskea hellästi, jonka tehtyäni varmistin yksityisyytemme. Lehmustassu oli mennyt Sienikarvan luokse, joten voisin jutella Kettuaskeleelle rauhassa.
"Kettuaskel, minun täytyy kertoa sinulle jotakin, mutta älä puhu tästä sitten kovaa", selitin ja vetäisin sitten syvään henkeä, "nämä haavat tulivat kun taistelin Kylmähenkäystä vastaan ja... ja minä tapoin hänet. Lopullisesti. Liljahenkäys näki kaiken, mutta hänen lisäkseen vain Minttutähti ja Sienikarva tietävät tästä." Kun suljin suuni, tunsin pakokauhun virtaavan ruumiini lävitse. Mitäköhän Kettuaskel miettisi tästä, olin tuskin päässyt yli Puuskahöyhenen tappamisesta ja nyt olin mennyt tappamaan jo toisen kissan, tällä kertaa oman isäni. Suljin hetkeksi meripihkaisen katseeni ja nostin sitten ujosti silmieni tuijotuksen kumppaniini.

//Kettu?
//574 sanaa

Nimi: Kettuaskel

15.12.2018 20:52
Olimme juuri lopettaneet harjoituksemme ja poikani varmasti tunsivat olonsa väsyneiksi. Katselin edelläni tepastelevia nuoria kolleja hymyillen, heistä varttuisi vielä kunnollisia sotureita. Aurinko oli jo painumassa mailleen ja se värjäsi mäntyrunkoista metsää verenpunaisin sätein. Ilta oli kaunis. Turkkini pörhistyi automaattisesti kun kylmä puhuri ohitti meidät. Yöstä tulisi erittäin kylmä ja pakkanen alkaisi kierrellä metsässä levittämässä kuura kerrosta kasvien päälle. Taivas oli kirkas, joten lunta ei ollut odotettavissa, vaikka sitä toivoinkin. Työnnyin Fasaanitassun ja Haukkatassun perässä leirin sisäänkäynnistä leiriin ja hengitin lämmintä kissojen tuoksua kuonooni. Tunsin olevani kotona, sillä koti ei ollut se paikka missä oltiin vaan ne kissat jotka olivat kanssasi siellä. Fasaanitassu kääntyi minuun päin ja kollin vihreät silmät kiilsivät ikään kuin kysyen lupaa. Oikeastaan ne näyttivät enemmänkin kohteliaasti kysyvän oliko minulla jotain sanottavaa ennen poikani poistumista.
"Menkää lepäämään, olette ansainneet sen", naukaisin tutun vinon hymyni väläyttäen. Katsahdin ensin siniharmaaseen kolliin ja sen jälkeen katseeni palasi kellanpunaiseen kolliin.
"Hyvää yötä isä", Haukkatassu naukui ennen kuin he lähtivät yhdessä rupatellen kohti luolaa, jossa oli lukuisia pieniä sammalpetejä oppilaiden pedeiksi. Olin kovin ylpeä pojistani ja rakastin heitä kovasti. Kivi vierähti uudestaan erittäin vahvasti sydämelleni, sillä mieleeni muistui taas se hetki kun Tihkutähden löysä ruumis retkahti syksyiselle nurmelle. Olin nähnyt kohdasta painajaisia useana yönä. Tekemäni asia oli saanut minut vihaamaan itseäni entistä enemmän, pentuni eivät ansainneet minun kaltaista isää. Lähdin tassuttamaan katse mahan päin kohti soturienpesää, mutta olin törmätä siniharmaa turkkiseen Valvehenkeen. Nostin katseeni ylös kollin siniseen katseeseen.
"Kettuaskel. Rosmariiniputous palasi leiriin haavoittuneena. Ajattelin, että haluaisit tietää", Valvehenki naukui vakavasti. Sydämeni oli jättää lyönnin välistä ja huolestuneisuuden liekki alkoi palamaan sisälläni ja tiesin että kohta se kärventäisi turkkini ja paniikki pääsisi valloilleen.
"Missä hän on?" naukaisin vaarallisen tyynesti. Valvehenki osoitti hännällään kohti parantajan pesää ja nyökkäsi hyvästeiksi, sillä tiesi että säntäisin mahdollisimman nopeasti kohti pesää. Niin tein ja pian sukelsin jo kahden kiven alla olevaan pesään. Kaikki pimeni, sillä parantajanpesän hämäryys sokaistutti minut, mutta pian siniset silmäni tottuivat hämärään. Näin kuinka vaaleanruskea kolli ja luonnonvalkea naaraan pesässä. Sienikarva ja Rosmariiniputous. He juttelivat hiljaisella äänellä, joka kantautui korviini pelkkänä muminana, enkä erottanut sanaakaan. Sienikarvan myrkynvihreä katse kääntyi minuun - tai oikeastaan tuntui kuin kolli olisi katsonut lävitseni.
"Oletan, että haluaisit tulla tapaamaan Rosmariiniputousta?" Sienikarva naukui ja katsahti sivulle. Nyökkäsin valppaasti.
"Haluaisin, että Rosmariiniputous saisi levätä nyt rauhassa. Sopisiko jos tulisit katsomaan häntä huomenna uudestaan?" parantajakolli naukui. Nyökkäsin hieman vastahakoisesti ja käänsin katseeni luonnonvalkoiseen naaraaseen, jonka meripihkainen katse hohti pesässä tähtien lailla.
"Nuku hyvin", naukaisin rakkaudentäyteisesti ennen kuin poistuin pesästä.
Avasin sähkönsiniset silmäni ja tuijotin soturienpesän vatukkaista seinää tyhjästi. Hetken päästä käännyin ympäri katsomaan olisiko Rosmariiniputous hereillä, mutta sitten muistin kumppanini olevan parantajanpesällä. Nousin ylös salamana ja loikin ulos pesästäni. Pysähdyin hetkeksi leirin sisäänkäynnin eteen sukimaan turkkiani ja samalla suunnittelin matkani jatkamista Rosmariiniputouksen luokse. Kuitenkin matkaani tuli pienoinen mutka kun huomasin vierelleni saapuneen Lehmustassun, joka alkoi kertoa minulle huolistaan. Halusin tietenkin kuulla mitä oppilaallani oli sanoa, sillä halusin ettei hän joutuisi kantamaan mitään sydämellään. Hetken keskustelun jälkeen pääsimme kysymykseen.
"Tiedän, että on väärin kun sanoin noin, mutta mitä sinä ajattelet tästä kaikesta?" Lehmustassu kysyi ja katseli minua vihreillä silmillään. Räpäytin silmiäni ymmärtäväisesti. Naarasta huoletti osta ja sen seuraukset. Ymmärsin hyvin oppilaani huolen.
"Kaikilla saa olla omat mielipiteensä, eikä sen tuominen ilmoille ole väärin. Minun mielipiteeni on liian monimutkainen selitettäväksi, mutta sen voin sanoa etten minäkään pidä tästä sodasta, mutta silti luotan Minttutähden arvostelukykyyn ja luotan myös siihen, että kaikki mitä hän päättää on klaanin hyväksi", selitin Lehmustassulle. Naaras nyökkäsi hieman epävarmasti.
"Tahtoisitko tulla kanssani tapaamaan Rosmariiniputousta parantajanpesälle?" kysäisin yllättäen ja näin Lehmustassun katseen kirkastuvan, "Otan tuon vastauksena." Lähdimme yhdessä kohti parantajapesää samalla kuitenkin poikkesimme tuoresaaliskasalla ja nappasin siitä nuoren varpusen, jolla voisi ilostuttaa kumppanini päivää. Työnnyimme sisään pesään ja näin luonnonvalkean kissan joka pesi itseään.
"Päivää pesään. Toin sinulle syötävää, sillä ajattelin että täällä saattaa olla vähän ankeaa oleilla. Toivottavasti olosi on jo parempi", hymyilin iloisesti ja sen jälkeen vilkaisin pesän nurkassa yrttejä lajittelevaan Sienikarvaan, "En siis tarkoittanut sillä lailla ankeaa vaan niin kuin, vähän tylsää tai siis jos ei ole parantaja.." Sanani olivat tökeröitä, joka oli erittäin harvinaista minulle, sillä yleensä kohteliaisuus oli tärkeintä puheissani. Se nyt vain.. lipsahti.

//Rosma? Lehmus?
674 sanaa

©2019 Varjoklaani | Kuunpisara - suntuubi.com