Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Varjoklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Synkkätassu

18.12.2017 19:06
"Menemme kohta harjoittelemaan, rajapartioon et tänään ikävä kyllä pääse" Mestarini sanoi. En ollut pettynyt, kaikki kelpaisi, kunhan pääsisin pois tästä tunkkaisesta leiristä jossa olin monta kuukautta istunut pentutarhan vankina. Palasin oppilaiden pesän edustalle istumaaan ja odottamaan kun Mietesielu puhui joidenkin sotureiden kanssa. Pian Mietesielu katsoi minua ja nyökkäsi lähtemisen merkiksi. Ravistelin märän lumen pois paksusta turkistani ja lähdin mestarini kanssa pois leiristä.
"Harjoitellaan vaikka aluksi metsästystä ja vaanimista" Mietesielu tokaisi ja nyökkäsin.
"Nyt on Lehtikato joten riistaa on hyvin vähän. Yleisintä riistaa ovat kuitenkin hiiret ja pari suolintua silloin tällöin" Soturi kertoi kun olimme tarpeeksi kaukana leiristä. Olin toki ylpeä klaanistani mutta minua alkoi tympimään riistan vähäisyys. Mietin voisinko tulevaisuudessa vaihtaa klaania, se saattaisi olla ihan hyväkin ajatus. Saisin jännitystä elämääni, riistan vähäisyys ja huono reviiri eivät haittaisi ja jos tosi hyvä tuuri olisi saattaisin päästä jonkun klaanin päälliköksi! Pyyhin nämä ajatukset kuitenkin nopeasti mielestäni ja keskityin taas siihen mitä Mietesielu minulle opetti.
"...hiiri tuntee askeleet maaperässä." En ollut kuunnellut hetkeen, mitä kolli minulle selitti mutta onneksi en ollut jäänyt paitsi mistään tärkeästä, tai ainakin niin luulin.
"Joten kaikki paino täytyy laskea lonkkien varaan, jotta tassut osuisivat mahdollisimman kevyesti maahan. Kokeileppas!" Mietesielu tokaisi ja näytti ensin mallia miten vaanittiin. Pudpttauduin samaan asentoon.
"Mmh... Ei noin." Mestarini opasti ja yritti ohjata minua tassullaan. Yritin parhaani mutta metsästys ja vaaniminen eivät tuntuneet olevan minun vahvuuksiani, painiminen ja taistelu olivat aina kiinnostaneetkin minua enemmän. Näin sivusilmällä mestarin huolestuneen ilmeen, sen täytyi olla, koska Varjoklaanilla on niin vähän riistaa ja hyvät metsästäjät olisivat tarpeen.
Kun palasimme harjoittelun ja metsästyksen jälkeen klaaniin, Mietesielu oli saanut yhden hiiren. Hän kävi viemässä sen tuoresaaliskasaan. Itse menin takaisin oppilaiden pesän edustalle koska siellä oli kuivaa ja pesä oli lämmin. Tarkkailin tuoresaaliskasaa hiukan etäämmältä, josko siellä olisi jotain mahani täytteeksi. Kävin pian nappaamassa kasasta hiiren ja menin syömään sitä jälleen takaisin oppilaiden pesälle.

//Kuka vaan saa jatkaa ;))

Nimi: Liljatassu

17.12.2017 15:17
"En minä tiedä", myönsin hieman turhautuneena. En ollut ajatellut asiaa oikeastaan sitten eilisen, sillä tilanne klaanissa oli muutenkin vähän sekava.
Tihkuturkin hirmuvallan alle jouduttuamme klaanielämä oli muuttunut hankalaksi, sillä ulos leiristä ei saanut lähteä ilman kollin lupaa. Olin saanut luvan lähteä keräämään yrttejä sillä ehdolla, että palaisin leiriin ennen pimeän tuloa, tai muuten hän lähettäisi etsintäpartion peräämme.
"Kauankohan me joudumme kestämään tätä vielä?" Valvetassu naukaisi haikean oloisena.
"Ken tietää", huokaisin hiljaa, "mutta meidän täytyy muistaa pysyä vahvoina - klaanin tähden. Kuka ties saatamme olla klaanimme toivo pelastua."
Sinertävänharmaa kolli katsoi minuun epäileväisen näköisenä. Jos totta puhuttiin, minäkään en uskonut niin älyttömään ideaan.
"Enpä usko", hän sanoi heilauttaen häntäänsä näreissään, "mehän olemme vain kaksi oppilasta, mitä me voisimme muka tehdä?"
"Ellet sattunut unohtamaan, niin minä olen Kuolonklaanin entisen päällikön tytär", huomautin, "ehkä minulla on yliluonnollisia voimia tai muuta vastaavaa."
Valvetassu päästi pienen mrrau-naurahduksen.
"Niinkö luulet?" hän virnisti kiusoittelevasti. Tuhahdin mukamas loukkaantuneena ja käänsin hänelle selkäni.
"Voi, en ainakaan pelasta sinua Tihkuturkin armoilta, jos saan siihen tilaisuuden", murahdin. Valvetassu hymähti huvittuneena ja tassutteli rinnalleni.
"Anna anteeksi, teidän korkeutenne", hän naukaisi ja osoitti sitten tummuvalle taivaalle sanoen: "Meidän pitäisi jatkaa matkaa, tai muuten emme ehdi leiriin ennen pimeäntuloa."
"No, hyvä on", puuskahdin, "mutta vain tämän kerran."
Niinpä me kiiruhdimme matkaan, jotta kerkeäisimme noukkia mukaamme kaikki käyttökelposet yrtit, jotka pilkottivat vielä esiin lumen alta.

Palasimme leiriin juuri ennen pimeän tuloa. Olimme löytäneet vain muutaman kitukasvuisen yrtin, joita minun ja Sienikarvan onneksi pystyi vielä käyttämään.
Veimme yrtit Valvetassun kanssa parantajan pesälle ja menimme sitten aterioimaan yhdessä oppilaiden pesän lähistölle. Joku oli saanut kiinni nuoren fasaanin, jonka olimme sitten päättäneet jakaa Valvetassun kanssa.
Syötyämme olimme vaihtaneet vieliä kieliä tovin, ennen kuin olimme menneet nukkumaan kumpainenkin omaan pesäänsä.
Tunsin oloni rennoksi Valvetassun seurassa. Minulla ei ollut ollut koskaan sellaista oikeaa ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa kaksistaan tai muuten vain jutella. Valvetassu oli hyvä kuuntelija, eikä hän puhunut päälleni kun olin kertomassa jotakin mieltäni painavaa asiaa. Häneen voisin luottaa - tai niin ainakin toivoin.
Sienikarva nukkui levottomasti. Hän sätki unissaan ja päästi pieniä, tuskallisen kuuloisia irahduksia, joista oli vaikea tulkita mitään.
Minun ja parantajakollin välit olivat kiristyneet entisestään. Tuskin puhuimmekaan toisillemme, tai ainakaan sen enempää kuin oli tarpeen. Kaikki vapaa-aikani meni nykyään Valvetassun kanssa, joka oli toisaalta minusta melko lohdullinen ajatus, sillä en olisi kestänyt, jos olisin joutunut viettämään Sienikarvan kanssa kaiken aikani, en sen jälkeen, mitä olin saanut tietää.
Huokaisten suljin silmäni ja vaivuin uneen.

Seuraavana aamuna istuskelin leiriaukiolla sukimassa turkkiani. Odotin Valvetassua. En ollut kuullut kollista mitään sitten eilisen, eikä hän ollut oppilaiden pesässäkään, joten oletin hänen lähteneen mestarinsa kanssa aikaisten harjoittelemaan.
Pian kolli pelmahtikin leiriin iloinen hymy kasvoillaan. Hän suuntasi suoraan luokseni.
"Hei, Liljatassu! Arvaa mitä, minusta tehdään tänään soturi!" soturioppilas hihkui. Katsoin häneen yllättyneenä. Olipa aika kulunut nopeasti.
"Sehän on... hienoa!" nau'uin hieman sekavasti. En ollut odottanut sen tapahtuvan näin pian, mutta toisaalta mitäpä muutakaan Tihkuturkilta voisi odottaa? Olihan hän kaapannut vallan klaanissa, joten miksei hänellä olisi myöskään valtuuksia muuttaa sääntöjä?
"Milloin nimityksesi pidetään?" kysyin.

//Valve? Hittasinkohan liikaa?

Nimi: Elandra

17.12.2017 01:24
Narsissiviiksi: 5kp -

Pujosulka: 15kp -

Liljatassu: 48kp! - Ansaitset parantajanimesi seuraavassa parantajien kokoontumisessa!

Tihkuturkki: 5kp -

Haavekukka: 5kp -

Valvetassu: 49kp! - Onnea soturille!

Sienikarva: 4kp -

Iltasielu: 9kp -

Tammikynsi: 6kp -

Härmätassu: 11kp -

Viherloikka: 6kp -

Synkkätassu: 3kp -

Nimi: Synkkätassu

15.12.2017 16:33
Kävelin ulos oppilaiden pesästä. Ulkona oli kerros märkää lunta, en viitsinyt istuutua maahan vaan nostin häntäni korkealle ylös ja yritin olla sotkematta pitkää, pehmeää turkkiani. Minusta oli juuri tullut oppilas, en ollut haaveillut siitä niikuin useat muut. Minä haaveilin kunniasta, arvostuksesta ja hieman ehkä vallastakin. Minulla ei ollut paljoa ystäviä, en minä niitä erityisesti kaivannut mutta jos joku minun kanssani nyt ystävystyisi ja rupeaisi puhumaan niin ihan hyvähän se olisi, siis suunnitelmani kannalta. Mietin milloinkohan menemme harjoittelemaan mestarini kanssa. Metsästys ei minua paljoa kiinnostanut, vaikka haluaisin minä siinakin olla hyvä ja mukavaa ajan vietettähän se on ja tärkeää mutta enemmän minua kiinnosti taistelu ja partiot. Muut klaanit kiinnostiat minua ja siksi haluaisin mennä pian rajapartioon. Näin mestarini, Mietesielun toisella puolella klaania ja päätin kävellä hänen luokseen. Lumi inhotti minua paljon ja vihasin lehtikadon aikaa, pitkä turkkini takkuuntuu, kastuu ja sitä saa olla kokoajan selvittämässä.
"Menemmekö harjoittelemaan tänään?" kysyin hieman kylmästi mestariltani.
"Tai rajapartiion?" Lisäsin toiveikkaana.

//Mietesielu
tai joku muu oppilas?? (seuraa synkälle? :') ) En oo varma tuliko minkä pitunen ku jouduin kirjottaa puhelimella muthh xd

Nimi: Valvetassu

12.12.2017 22:45
Raotin hitaasti silmiäni Liljatassun tökkiessä minua hereille, mutta heti kun kuulin sanan ”Ulos”, ponkaisin pystyyn ja olin aivan hereillä.
”Ulosko.” varmistelin vielä.
”Keräämään yrtejä. Toisaalta siellä sataa aika rankasti lunta, että voi olla jo myöhäistä”, toinen naukaisi päätään pudistellen. Suin nopeasti turkki i ja suunnistimme ulos. Tosiaan, lunta oli varmaan kohta kaksi hiirenmittaa!
”Näin paljon lunta? Näin nopeasti vielä!?” henkäisin, kun astuin kirkkauteen.
”Minäkin ihmettelin vähän”, Liljatassu myönsi. Naurahtelin vähän. Tassuttelimme ulos leiristä, ja hetken hiljaisuuden jälkeen avasin suuni.
”Montakohan Tähtiklaaniin uskovaa kissaa Varjoklaanissa vielä on..?” kuiskasin hiljaa ja yritin saada häntäni lopettamaan maassa laahaamisen, mutta se ei suostunut tottelemaan vaan jatkoi velttoilua.
”Ei montaa varmaankaan”, toinen vastasi miettivösti.
”Mitä veikkaat Härmätassusta.” kysyin jatkokysymyksen ja jäin odottelemaan Liljatassun vastausta.

//Lilja tai joku muu?

Nimi: Härmätassu

09.12.2017 12:13
"Murattilehti ja Risasiipi, te lähdette rajapartioon. Ottakaa mukanne minun oppilaani Härmätassu sekä myöskin Sarasydän. Käykää Myrskyklaanin rajalla ja yrittäkää saada jotakin saalista kiinni, kun tulette takaisin", Tihkuturkki käski.
Oli aamu, ja Tihkuturkki oli päättänyt jakaa itse partiot tällä kertaa.
Risasiipi asettui partion johtoon ja kaksi muuta soturia asettuivat hänen peräänsä. Minä seurasin soturieta piikkihernetunnelin kautta ulos leiristä. Risasiipi lähti rivakasti kohti Myrskyklaanin rajaa. Haistelin ilmaa toivoen riistanhajua sieraimiini jo nyt, mutta kylmässä ilmassa ei leijunut kuin kosteuden ja lahoavan puun tuoksua.
Sarasydän ja Murattilehti juttelivat jotain ravatessaan Risasiiven perässä, ja minä roikuin muiden kannoilla. Pysyin kyllä nopeassa tahdissa ihan hyvin perässä, sillä olin jo melkein soturin kokoinen ja pian minusta varmaan tulisikin soturi. Odotin sitä innolla, sillä en jaksanut enää tylsiä oppilaan tehtäviä. En kokenut muutenkaan oppivani enää mitään uutta, ja sijaismestareitani ei edes tuntunut kiinnostavan kouluttaa minua kunnolla. Onneksi olin kuitenkin ennen Tihkuturkin valtaannousua saanut häneltä ihan hyvää opetusta, vaikka kolli olikin nykyään klaanin suurin typerys.
Saavuimme Myrskyklaanin rajalle ja aloimme merkitä rajaa. Haistelin rajan tuoksuja varmistaen, ettei kukaan ollut käynyt meidän puolellamme rajaa. Ukkospolku lemusi sen verran, että hajuja oli vaikea erottaa, mutta nenäni oli tottunut erottelemaan hajuja toisistaan. Emme havainneet mitään epäilyttävää, vaan lähdimme rauhallisempaa tahtia takaisin leiriä kohden. Hajaannuimme hetken kuluttua kukin tahollemme etsimään saalista.

//Joku?

Nimi: Viherloikka

07.12.2017 20:42
Näykin haluttomasti laihaa sammakkoa. Maailmani oli romahtanut epäonnistuttuani tehtävässäni pitää varjoklaani Tähtiklaanin puolella. Olin pettänyt Tähtiklaanin ja lähimmäiseni. Syyllisyyden tunne kalvoi minua päivä päivältä enemmän nähdessäni klaanini anovia katseita. En kestäisi katsella tätä enempää. Olin jo pitkään harkinnut tätä ja nyt minun olisi tehtävä se; lähdettävä. En vielä tiennyt minne lähtisin, mutta tänne en ainakaan jäisi. Sisälläni velloi suru, sillä minun olisi jätettävä kaikki minulle rakas. Huokaisin ja könysin varovasti pystyyn. Kaikkein helponta olisi, jos minun luultaisiin kuolleen. Kaikki vielä Tähtiklaaniinuskovat voisivat ajatella minun suojelevan heitä, vaiken oikeasti niin pystyisikään tekemään. Katsoin puoliksi syötyä sammakkoani. Otin sen carovasti hampaideni väliin ja suunnistin kohti sotureiden pesää. Haistelin makuualusia paikantaakseni emoni makuupaikan. Pian laskin puoliksi syödyn sammakkoni emoni pedille ja peittelin sitä hieman sammaleella. Pesä oli tyhjä, joten uskalsin kuiskata:
"Hyvästi." Lähdin hiljaa katse maassa tassuttamaan ulos leiristä. Vilkaisin vielä viimeisen kerran taakseni, ennen kuin lähdin suunnistamaan kohti korkokiviä. Se oli minulle ainut tuttu paikka, reviirien ulkopuolella. Minun olisi vain pidettävä huoli, että pysyisin kaukana Kuolonklaanin reviiristä.

Viereinen haaskala haisi kammoltavalta astellessani sen ohi. Ukkospolku aukeni edessäni. Olin nyt viimeistä kertaa Varjoklaanin reviirillä. Pikaisesti ylitin ukkospolun. Se oli nyt menoa. En voisi enää mennä takaisin.

//Viher ei siis kuolekkaan vielä, koska kauhee inspi puuska iski.

Nimi: Liljatassu

07.12.2017 14:49
Katsoin Härmätassua hieman varautuneena. Hän oli Tihkuturkin oppilas, joten meidän piti miettiä huolella, mitä sanoisimme, sillä nuori naaras saattoi hyvinkin olla yksi Pimeyden metsän kannattajista.
Soturioppilas raahusti oman vuoteensa luo ja lysähti sille väsyneen oloisena. Hän päästi pitkän, raskaan huokaisun. Vaihdoimme Valvetassun kanssa huolestuneina katseita. Sitten sinertävänharmaa kolli rykäisi kurkkuaan ja naukaisi hieman varovaiseen sävyyn tuolle:
"Näytät vähän turhautuneelta."
"Mestarini pistää koulutukseni muiden vastuulle", Härmätassu murahti.
"Kuka mestarisi on?" Valvetassu kysyi. Katsahdin kollioppilaaseen hieman hämilläni. Eikö hän muka tiennyt, kuka oli Härmätassun mestari?
"Tihkuturkki", naaras vastasi hieman ärtyneen kuuloisena. Valvetassu näytti yllättyvän. Hän selvitteli hetken kurkkuaan ja sai kakaistua ulos muutaman, melko harkitsemattomalta kuulostavan sanan:
"Minä en erityisemmin... pidä hänestä." Härmätassu höristi hieman korviaan, mutta ei reakoinut siihen mitenkään sen kummemmin.
"E-ei siinä sinänsä, hän on kai vahva päällikkö ja näin", hän korjaili kiireesti, kun tajusi, että soturioppilas saattoi olla Tihkuturkin kannattaja.
*Hyvin hoidettu, Valvetassu*, ajattelin silmiäni pyöritellen. Avasin leukani suureen haukotukseen ja suljin sitten silmäni.
"Herättäkää minut ennen kuuhuipun hetkeä", mumisin ennen kuin annoin itseni vaipua uneen.

Kokoontumisesta oli kulunut jo pari päivää. Olin pyytänyt Tihkuturkilta lupaa lähteä keräämään yrttejä vielä ennen kuin halla tappaisi kaikki kasvit. Hän oli myöntynyt melko vastahakoisesti, mutta myöntynyt kuitenkin.
Tassuttelin parhaillani oppilaiden pesälle päin. Olin ajatellut pyytää Valvetassun mukaani yrttien keruu retkelle kantoavuksi.
"Hei, Valvetassu!" huhuilin oppilasta. Pesästä kuului vaimea ynähdys.
Astuin peremmälle ja näin nuoren kollin makaamassa vuoteellaan silmät tiukasti ummessa ja kyljet tasaisesti kohoillen. Hän oli sikiunessa.
Naurahdin huvittuneena ja tökkäsin häntä kylkeen käpälälläni, jotta tuo heräisi.
Kumarruin hänen korvansa juurelle ja nau'uin hiljaa:
"Herätys. Saat kunnian lähteä mukaani keräämään yrttejä."
Valvetassu raotti silmiään.

//Valve? Aika sekava, ja sori jos hittasin liikaa! :(

Nimi: Valvetassu

06.12.2017 20:25
Hymylin Liljatassulle.
”Ei minullakaan oikeastaan”, vastasin hymyillen. Silloin sisään astui hiukan minua vanhempi naaras, Härmätassu muistaakseni.
”Hei”, tuo naukaisi. Käänsin katseeni tuohon ja h6myilin silmät välkkyen.
”Hei!” naukaisin vastaukseksi. Liljatassukin tervehti tätä pienellä nyökkäyksellä. Naaras asettui omalle pedilleen ja näytii hiukan turhautuneelta.
”Näytät vähän turhautuneelta”, naukaisin totuudenmukaisesti. Härmätassu puhahti ja käänsi kylkeä.
”Mestarini pistää koulutkseni muiden vastuulle”, toinen sanoi yksinkertaisesti. Puuskahdin ja pudistelin päätäni.
”Kuka mestarisi sitten on?” kysyin jälleen.
”Tihkuturkki”, tuo murahti ärtyneen kuuloisena. Pyörittelin päätäni.
”Minä en erityisemmin... pidä hänestä”, nurisin kahdelle naaraalle.
”E- ei sinänsä, hän on kai vahva päällikkö ja näin”, korjailin, kun tajusin, että Härmätassu saattoi olla yksi kollin kannattajista.

//Härmä tai Lilja? Pahoittelut mahdollisesta autohitistä ;-;

Nimi: Härmätassu

06.12.2017 12:39
Tihkuturkilla ei ollut ollut aikaa vähään aikaan kouluttaa minua, hänellä oli niin paljon kiireitä johtaessaan klaania päin mäntyä. Hän oli kuitenkin käskenyt muutaman muun soturin huolehtia koulutuksestani sen sijaan. Tällä kertaa olin käynyt Mietesielun kanssa metsällä, ja hän oli arvioinut alustavasti taitojani. Kolli ei ollut sanonut oikein mitään, ainakaan minulle, mutta toisaalta oli erittäin hankala saalistaa, kun saalista ei riittänyt mihinkään. Olin saanut yhden maailman laihimman hiiren kiinni, joka nyt roikkui hampaissani kun palailimme leiriin. Mietesielu kulki edelläni huiskahäntä heiluen. Hän laskeutui loivaa maata pitkin edelläni leirikuoppaan ja pujahti piikkihernetunnelista sisään. Pujottauduin hänen perässään sisään ja jolkotin pudottamaan hiiren tuoresaaliskasaan. Hyvä on, siinä ei oikeastaan ollut mitään kasaa, vain muutama surkea saaliseläin mutaan sotkeutuneena. Mietesielu ei sanonut minulle enää mitään vaan häippäisi jonnekin.
Oli inhottavaa alistua Tihkuturkin vallan alle. Tiesin, että minua tarkkailtiin, vaikka kuinka esitin olevani uskollinen Varjoklaanille nykyiselläänkin ja hyväksyväni Pimeyden metsän. Astelin oppilaiden pesälle ja pujahdin sisään. Sisällä oli mukavan lämmintä, kun ulkona vallitseva kosteus ja viima ei päässyt sisään. Näin Valvetassun ja Liljatassun pesässä.
"Hei", tervehdin heitä ja menin omalle makuusijalleni.

//Ei hajuakaan onko ne enää siellä pesässä, voitte ignoorata jos eivät enää ole :D (Valve tai Lilja?)

Nimi: Liljatassu

03.12.2017 18:38
Väistelin Valvetassun iskut leikiten, mutta huomasin väsyväni siinä samalla. Se oli ollut Valvetassun suunnitelma koko ajan: hän oli yrittänyt väsyttää minut jatkuvilla hyökkäyksillään, ja vieläpä onnistunut siinä!
Huomaamattani kynteni liukuivat esiin ja olin jo aikeissa huitaista kollia kuonoon, kun tajusin vetää kynnet takaisin piiloon ja perääntyä muutaman askelen.
Tunsin Tihkuturkin painostavan katseen turkissani, kun nyökkäsin nuoremmalle oppilaalle tuon voiton merkiksi. Valvetassun kasvoille levisi voitonriemuinen virne.
"Onnitteluni", mau'uin, "minulla taitaa olla vielä opittavaa."
"Kiitos. Sinäkin olit kunnioitettava vastustaja", hän hyrisi hyväntuulisuuttaan, "parantajaoppilaaksi."
Katsoimme hetken toisiamme hymyillen. Ravisteli lumet turkistani ja kysyin sitten:
"Mitä sitten tehdään?"
"Mentäisiinkö lepäämään oppilaiden pesään kuuhuipun hetkeen saakka, jotta jaksettaisiin valvoa kokoontumisessa?" Valvetassu ehdotti. Nyökkäsin myöntymisen merkiksi ja seurasin soturioppilasta.
Oppilaiden pesä oli tyhjä. Siellä oli mukavan lämmintä, eikä siellä vetänyt sen pahemmin. Oli mukavaa saada hieman vaihteluakin parantajan pesän yrttien tuoksusta ja potilaiden valituksesta.
"Voit levätä samalla vuoteella kanssani", Valvetassu sanoi ja nyökkäsi mukavalta näyttävää sammalpetiä. Valvetassun luvalla asetuin makaamaan sammalille ja jätin kollillekin hieman tilaa.
Makasimme hetken hiljaa siinä. Oli ihanan hiljaista.
"Minulla ei ole koskaan ollut oikeaa ystävää", nau'uin hiljaa ja vilkaisin Valvetassua pienoinen hymynkare kasvoillani.

//Valve?

Nimi: Valvetassu

03.12.2017 16:47
Älähdin hiukan hämmästyneenä, kun Liljatassu loikkasi päälleni. Naaras oli hiukan vanhempi ja isompi, mutta ei kovinkaan painava. Yllätyshyökkäys oli siinä määrin onnistunut, että kaaduin maahan naaraan alta. Olin kuitenkin saanut jo jonkinverran koulutusta taistelusta, joten tiesin, miten naaraan saisi helpoiten heitettyä pois. Kiersin itseni pienelle kerälle, kurotin takajaloillani ja potkaisin toista rintaan. Hymähdin tyytyväisenä, kun Liljatassu horjahti taaksepäin. En käynyt heti uudelleen hyökkäykseen, vaan odotin näin reiluuden nimissä, että toinen pääsi jaloilleen. En silti aikonut aliarvioida tummanharmaata naarasta, olihan tuo, edelleen, vanhempi ja hiukan suurempi. Kiersimme toisiamme, Liljatassun häntä nyki puolelta toiselle, ja niin olisi tehnyt minunkin, jos olisi suostunut liikkumaan ollenkaan. Päätin iskeä ensin. Tähtäsin toisen kuonoon, tarkoituksenani iskeä toisen päätä alaspäin niin, että se osuisi lumen peittämään maahan. Liljatassu väisti, nosti leukansa ja iski minua niskaan. Puhahtaen lämähdin maahan etujalkojeni pettäessä alta, mutta kiepsahdin nopeasti selälleni, tein kummallisen kuperkeikkaa muistuttavan pyörähdyksen ja hyppäsin ylöspäin, yrittäen heittää naarasta ylöspäin.
"Olet yllättävän taitava parantajaoppilaaksi", puuskutin, ku olisn päässyt ylös. Kiersimme jälleen kehä toistemme ympäri.
"Et sinäkään mikään huono ole", Liljatassu naukaisi hymyillen hampaat paljaana. Molempien niskakarvat olivat pystyssä. Muutaman kissa oli pysäyttänyt tekemisensä ja jäänyt tuijottamaan meitä. Tälläkertaa Liljatasu teki aloitteen, hykäten minua kohti, yrittäen viedä jalat altani, mutta tajusin loikata ilmaan. Liljatassukin tajusi sen, huitaisi minua niin, että rymähdin kyljelleni maahan pienen 'uff' äänen saattelemana. Haukoin henkeäni pari kertaa, mutta nousin uuteen hyökkäykseen. Puskin päälläni Liljatassun lapaa, ja kun tuo menetti tasapainonsa, loikkasin häntä kohti yrittäen päästä niskan päälle. Jos onnistuisin, jäisin seisomaan naaaraan yläpuolelle. Jos harmaaturkki oli nopeampi ja ehti pois alta, loikkaisin häntä kohti ja yritin hyökätä uudelleen. Onnekseni olin melko kestävä, joten mitä pidempään taistelisimme, sitä enemmän etu olisi minun puolellani.

//Lilja? Sori jos hittasin liikaa >.>

Nimi: Liljatassu

03.12.2017 16:03
"Jos totta puhutaan, niin minä en edes koskaan tuntenut isääni", myönsin hieman haikeana. "Veljeni puheiden mukaan emoni hylkäsi minut sen takia, etten ollut sopiva kuolonklaanilaiseksi."
"Aika julmaa", Valvetassu murahti. "Hylätä nyt oma tyttärensä sen takia, ettei tämä vain satu sopimaan kaheleiden tappajien joukkoon..."
"Toisaalta olen ihan onnellinen, että minut hylättiin ja päädyin tänne. Olisin voinut viettää kamalempaa elämää Kuolonklaanissa", hymähdin. Sinertävänharmaa kolli hymyili myöskin.
"Totta tuokin. Minusta on mukavaa, että juuri sinä olet klaanimme parantajaoppilas", tuo tokaisi. Naurahdin pienesti ja vilkaisin sitten Tihkuturkkia, joka oli lopettamaisillaan keskustelua soturiensa kanssa. Sitten hän tassutti ylväästi aukion keskelle. Hän oli kai aikeissa pitää klaanikokouksen.
"Tule", Valvetassu sanoi, "mennään kuuntelemaan, mitä kahelilla, epävirallisella päälliköllämme on asiaa meille."
Nyökkäsin nopeasti, nielaisin viimeisen palasen hiirestäni ja loikin sitten soturioppilaan perään.
Tihkuturkki kuullutti kaikki täyden kuun kokoontumiseen lähtijät. Minä ja Valvetassu olimme mukana.
"Onneksi päästään käymään välillä leirin ulkopuolellakin", Valvetassu virnisti.
"Jep", haukottelin, "leirissä vetelehtiminen ei tee hyvää kenellekään."
Oikaisin selkäni ja kurkotin sitten siloittamaan muutaman kyljessäni törröttävän karvan. Annoin katseeni kulkea leiriaukealle kokoontuneissa kissoissa. Melkeinpä kaikki näyttivät nälkää näkeviltä ja riutuneilta, paitsi tietty Tihkuturkki.
"Tehtäisiinkö jotakin ennen kokoukseen lähtöä?" ehdotin. "Voitaisiin kokeilla vaikka leikkitappelua?" virnistin leikkisästi.
"Osaatko sinä muka taistella?" Valvetassu kysyi epäilevästi.
"Kohtahan se nähdään", sanoin salaperäisesti hymyillen ja loikkasin kollin päälle kaataen tuon maahan.

//Valve?

Nimi: Valvetassu

03.12.2017 14:09
Tuijotin Liljatassua hämmentyneenä. Vilkuilin aukion toisella puolella seisoskelevaa Tihkuturkkia, joka oli juttelemassa sotureilleen. Tuo kissa oli murhannut jonkun, laitanut syyt muiden niskoille, kaapannut vallan klaanissa ja uhkaillut Liljatassua? Tiesin, että kolli oli kiero, mutta että noin kiero..? Ja Liljatassu... Liljatassu oli Kuolonklaanin entisen päällikön, Pisaratähden tytär? Toisaalta, silloinhan oli ihan järkevää, että toinen uskoi Tähtiklaaniin. Pisaratähti oli siis ilmeisesti karkottanut tämän? Jättänyt kuolemaan? Pudistin päätäni epäuskoisena.
"Minä.. tuota.." änkytin hiukan hämmentyneenä. Liljatassu katseli tassujaan ilmeisen häpeissään.
"Luotan sinuun kyllä. Vaikka oletkin Kuolonklaanin sukua", jatkoin melkein heti ja hymyilin vaitonaisesti. Siirsin harmahtavanvihreän katseeni naaraan meripihkasilmiin. Käännyin kuitenkin pian katsomaan jälleen Tihkuturkkia, joka näytti nyt olevan syömässä. Murahdin ärtyneenä.
"Jos vain olisin jo soturi... Voisimme päästä ulos leiristä partioimaan, esittää menevämme saalistamaan, ihan mitä vain, mutta kuitenkin päästä ulos tältä! Voisimme puhua kaikesta niin paljon helpommin...", ärisin vihaisena ja huitaisin lunta ilmaan voimalla. Tietenkin se putosi takaisin päälleni, mutten välittänyt asiasta.
"Et sinä sitä sotkua aikaansaanut, se oli Tihkuturkki. Onneksemme hän ei näytä saavan yhdeksää henkeään, eikä näinollen voi sanoa olevansa Varjoklaanin oikeutettu ja täysvaltainen päälikkö", huokaisin. Kylmä viima pörrötti turkkiani ja painoin korvani luimuun. Muutama lumihiutale leijaili alas taivaalta, ja känsin katseeni pilviä kohti.
"Lähetäthän meille jaksamista", huokaisin hiljaa Tähtiklaanille. Emo oli siellä jossain, isästä en tiedä. Hän ei koskaan ollut kovinkaan uskovainen...
"Aiheesta toiseen, et tainnut olla kovinkaan läheinen isäsi kansa?" kysyin hiljaa.
"En", Liljatassu vastasi.
"En minäkään. Emoni kanssa sen sijaan sitäkin läheisempi. Minulla ei ollut sisaruksia", naukaisin ääni värähtäen, katse edelleen taivaassa:

//Lilja?

Nimi: Liljatassu

03.12.2017 13:05
Katsoin Valvetassua epäröiden. Mitä voisin vastata? Jos kolli kannati Pimeyden metsää, oli suuri riski paljastaa kannattavansa Tähtiklaania. Pahimmassa tapauksessa hän voisi ilmiantaa minut Tihkuturkille.
"Kumpaa itse kannatat?" kysyin puolestani. Kolli vilkuili ympärilleen varmistaakseen, ettei meitä kuunneltu.
"Tähtiklaania", hän vastasi hiljaa. "Nyt sinun vuorosi", tuo sanoi heti perään ja katsoi minua varautuneen näköisenä, kuin odottaen minun paljastavan kannattavani Pimeyden metsää.
"Tähtiklaanin kiitos", huokaisin helpottuneena, "en siis ole ainoa."
"Olemme siis samalla puolella?" sinertävänharmaa kolli naukaisi silmiään siristäen. Nyökkäsin pienoinen hymynkare kasvoillani.
"Tihkuturkki luulee minun kannattavan Pimeyden metsää, koska kerroin hänelle jotakin sellaista, jota hänen kaltaisensa kissa tuskin odotti kuulevansa minun suustani", sanoin hieman vaisusti. Valvetassu höristi korviaan uteliaana.
"Mitä sinä kerroit hänelle?" hän sihahti. Laskin katseeni tassuihini ja mau'uin arasti:
"Lupaatko olla kertomatta tästä kellekään, jos sanon sen sinulle?"
"Vannon sen Tähtiklaanin kautta", kolli supatti mahdollisimman hiljaa. Vedin syvään henkeä ja aloitin:
"En ole puhdasverinen varjoklaanilainen. Sienikarva löysi minut ukkospolun läheltä hylättynä. Hän toi minut klaaniin, jossa Loistetähti kasvatti minut omanaan. Pian sain selville, että juureni johtivat Kuolonklaaniin. Tapasin veljeni, Kostohengen, joka kertoi minun olevan Kuolonklaanin entisen päällikön, Pisaratähden tytär. Olin tietenkin tyrmistynyt. Jonkun ajan kuluttua Tihkuturkki syyllisti erään klaanimme kissan murhasta, jota hän ei ollut edes tehnyt. Tihkuturkki oli itse tappanut tuon kyseisen kissan. Tiesin Tihkuturkin aikeet, mutta olin liian sekavassa tilassa sisäistääkseni tilannetta. Tihkuturkki johdatti minut ansaan, ja antoi minulle tasan kaksi vaihtoehtoa: joko kuolisin hänen kynsissään, tai lupaisin alistua hänen edessään. En tiennyt mitä tehdä, mutta sen tiesin, että klaanini tarvitsi apuani. Lupauduin seuraamaan häntä, ja kerroin samalla olevani Pisaratähden tytär vakuuttaakseni hänet siitä, että pysyisin uskollisena hänelle hamaan loppuuni saakka. Nyt olen joutunut esittämään jo jonkun aikaa uskollista Pimeyden metsälle ja hänelle. Tein sen klaanin vuoksi, sillä täällä on vielä kissoja, jotka kaipaavat apuani. Olen heidän tuleva parantajansa, enkä voi tuottaa heille pettymystä."
Valvetassu tuijotti minua äimistyneenä. Hän vilkaisi ensin minua ja sitten aukion toisella puolella soturiensa kanssa keskustelevaa Tihkuturkkia.
"Ymmärrän kyllä, jos et voi luottaa minuun. Olen saanut aikaan melkoisen sotkun", vinkaisin hiljaa ja käänsin pääni poispäin häpeissäni.

//Valve?

Nimi: Valvetassu

03.12.2017 12:38
Olin hiukan hämmentynyt Liljatassun tulosta. Hyvällä tavalla siis, seuraahan minä halusinkin. Hymyilin toiselle pienesti.
”Tottakai sopii”, naukaisin iloisena. Tassutimme hakemaan riistakasasta syötävää. Napasin linnun, Liljatassu valitsi laihahkon hiiren. Oli parempi syödä näin aikaisin, kun riistakasassa oli vielä eilisiltaisia jämiä, kuin odottaa ihmettä ja saalistuspartion takaisinpaluuta. Eikä ollut edes varmaa, että partio löytäisi mitään. Puhahdin. Tihkuturkin ja tämän hiirenaivoisen ulosmenemiskiellln syytä tämäkin.
”Mennään tuonne vähän kauemmas”, sanoin ja nyökkäsin kohti yhtä nurkkausta. Voisimme keskustella siellä muiden kuulematta.
”Jäädäänkö tähän?” ehdotin samalla, kun käännyin katsomaan meriphkasilmäistä naarasta.
”Jäädään vain”, toinen vastasi, joten istuimme alas. Vilkaisin ympärilleni ja varmistin, ettei kukaan varmasti kuullut.
”Sinähän olet parantajaoppilas?” varmistin vielä. Niin tummanharmaa naaras oli ainakin sanonut...
”Olen? Miten niin?” Liljatassu kysyi, ehkä hiukan hämmentyneenä.
”Kumpaa kannatat.” sihahdin hiljaa. Halusin tietää, oliko klaanissa emää muita Tähtiklaanin kannattajia. Parantajaoppilas oli ehkä paras kissa aloittaa...

//Lilja? Sori pätkä >~<

Nimi: Liljatassu

02.12.2017 20:42
Kyhjötin yksikseni parantajan pesässä. Sienikarva oli mennyt tarkistamaan klaaninvanhimpien kunnon ja pyytänyt minua jäämään päivystämään pesälle siltä varalta, että joku tarvitsisi apua.
Pyörittelin sammaleen riekaletta etutassujeni välissä. Elämäni ei ollut ollut koskaan näin kurjaa. Jopa vanhempien hylkäämiseksi tuleminen tuntui pieneltä tämän rinnalla. Sammaleen riekale kierähti käpälieni ulottumattomiin. Päästin tuskastuneen huokaisun ja vääntäydyin käpälilleni. Löntystin verkkaisesti pesän suuaukolle ja kurottauduin katsomaan leiriin, joka tuntui aavemaisen hiljaiselta. Näin jonkun minulle ennestään tuntemattoman kissan haahuilemassa yksinään aukiolla. Arvioin hänen olevan suurin piirtein minun ikäiseni - varmastikin yksi klaanin uusimmista oppilaista. Rohkaisin mieleni ja tassutin tuon luokse.
"Hei, kukas sinä olet?" nau'uin kohteliaaseen sävyyn. Siniharmahtava kolli kääntyi katsomaan minua hämmästyneen näköisenä.
"Valvetassu", hän vastasi ja kysyi sitten puolestaan: "Kuka sinä olet?"
"Ai, minun nimeni on Liljatassu", esittäydyin. "Hauska tutustua."
"Olet siis oppilas? En ole nähnyt sinua ennen oppilaiden pesässä", kolli sanoi kulmiaan kurtistaen.
"Minäpä olenkin parantaja oppilas", virnistin hilpeästi ja heilautin häntääni parantajan pesän suuntaan. "Nukun parantajan pesässä mestarini Sienikarvan kanssa."
"Ahaa." Valvetassu katsoi minua sinisillä silmillään.
"Tuota... haluaisitko jakaa vaikka tuoresaaliin kanssani?" ehdotin ujosti.

//Valve?

Nimi: Valvetassu

02.12.2017 17:23
Toinen oppilas vaikutti siltä, ettei halunnut minua viereensä, joten siirryin kauemmaksi. Söin laihan hiiren ja pureskelin jokaisen suullisen huolellisesti. En tiennyt, milloin saisin seuraavan kerran ruokaa. Syötyäni ajattelin lähteä ulos, kävelylle, mutta sisäänkäynnin edessä istuva Mietesielu esti aikeeni.
”Ja minnekös sinä luulet meneväsi?” Mietesielu kysyi kylmästi. Hämmennyin. Miksen saisi muka mennä ulos? Yritin vain kävellä siitä ohi, mutta kermanvalkea kolli astui sähisten eteeni.
”Minne. Luule. Meneväsi”, kolli sihahti korvaani hitaasti, niinkuin idiootille. Aloin ärsyyntyä.
”Ulos, minne muuallekaan?” kysyin tylysti ja katsoin Mietesielua silmiin.
”Vaan etpä ole. Kukaan ei lähde minnekään täältä ennen kuin Tihkuturkki antaa siihen luvan”, toinen vastasi kylmästi.
”Ja miksiköhän näin? Miksen saisi mennä ulos?” murisin niskakarvat pystyssä. En yleensä suuttunut helposti, mutta nyt raivo kihisi sisälläni. Vai että ei lähdetä ulos. Jaaha.
”Koska Tihkuturkki sanoo niin”, Mietesielu sähisi.
”Mitä? Mitä sitten, kun ruoka loppuu leiristä?” sihahdin, mutten jäänyt odottamaan vastausta vaan marsiin mielenosoituksellisesti oppilaiden pesään ja käperryin paikalleni. En tajunnutkaan, miten väsynyt olin, ja nukahdin melkeinpä saman tien.
Aamulla heräsin harmaaseen valoon kasvoillani. Olin jo valittamassa Ikituulelle herättämisestäni, mutta kun vilkaisin sameilla aamusilmilläni ympärilleni, en nähnyt mestariani missään. Mätkähdin takaisin sammalpedilleni ja puuskahdin. Ei hän tietenkään tullut. Miksi olisi, kun ei ollut mitään tehtävää. Tai ehkä olisimme voineet taistella leirissä? Ei sittenkään. Venyttelin pienesti ja tassutin ulos lumisateeseen. Lumisateeseen? Maassa oli hyvä kerroslunta, varmaan melkein hiirenmitan verran! Hymy levisi naamalleni. Kukaan ei ollut katselemassa, joten loikkasin ilmaan ja yritin pyydystää lumihiutaleen. Nappasin suuhuni yhden. Kylmä hitula suli suussani nopeasti. Laskeuduin pehmeästi maahan. Löytyisiköhän täältä edes joku, jonka kanssa voisi ottaa leikkitappelun tai kaksi..? Ehkä vain antaisin asian olla. Lähdin tassuttelemaan ympäri leiriä. Häntäni laahasi maata perässäni, kun hyppelin lumikinoksissa.

//seuraa ;-;?

Nimi: ltasielu

30.11.2017 19:25
Mietin hetken pitäisikö kertoa Olkipurolle Varjoklaanin asioista.
"Okei, minua ei enää kiinnosta, kerro vaikka päälliköllesi. Asiat Varjoklaanissa ovat huonosti. Tihkuturkki johtaa koko klaania, eikä suvaitse kissoja jotka uskovat Tähtiklaaniin. Leiristä ei saa poistua. Myös päällikköä on pidetty pesässään vankina, ei kukaan tiedä mitä hänelle on tapahtunut. Koko klaani on Tihkuturkin vallan alla. Pimeä hallitsee Varjoklaania, siksi pakenin. Uskon Tähtiklaaniin, en Pimeyden Metsään", kerroin myrkyllisesti ja katkerasti.
"Varjoklaani ei ole entisellään. Kaikki pelkäävät mitä tapahtuu, mitä tulee tapahtumaan. Tilanne on kauhea. Varjoklaani ei tule enää ikinä olemaan normaali. Se ei ole enää kotini", jatkan. Minun tekisi mieli ulvoa ärtyneisyyttäni, vihaani ja suruani.
"Sinne jäi kaikki. Kaikki mitä pidin tärkeänä", jatkan surkeana. Lopulta ryhdistäydyn ja piilotan surkeat ajatukset päästäni. Työnnän Varjoklaanin mielestäni.
"Minä olen nyt erakko, minä olen vapaa tekemään mitä haluan, milloin haluan. Saan uskoa mihin haluan", sanon hieman jämäkämmin. Katsahdan molempia kissoja ympärilläni vilkaisten sitten taivaalle.
*Auta minu Tähtiklaani. Sano että tämä on oikein*, mietin.

//Selene? Olki?

Nimi: Pujosulka

29.11.2017 16:49
Hymyilin veikeästi.
"En minä tiedä", naurahdin. Nostelin takatassujani. Se oli hyvin kummalista.
Tammikynsi tassutteli luokseni.
"Jotain varmasti tapahtui minun osuessani kiveen", naukaisin ja nuuhkaisin jalkaani. Nostin vaivalloisesti häntäni ja tökkäsin Tammikynttä selkää. Kolli värähti ja naurahti.
"Ja tuota... siitä... Niin siis se oli oma valintasi mihin uskot", naukaisin ja katsoin rakastavasti Tammikynnen silmiin. En pystynyt vielä liikkumaan sulavasti, mutta toivoin, että se onnistuisi. Negatiivinen puoli asiassa oli se, että menettäisin vanhat pesätoverini, kun jalkani olisivat palautuneet täysin.
Istahdin väsyneenä pitkästäaikaa seisomisesta.
"Olen vain iloinen, että olet siinä", nau'uin ja mieleeni juolahti ajatus. Voisin tavata Hunajaviiksen, heti kun pystyisin kävelemään. Naaras oli aina halunnut parantaa minut ja nyt olin parantunut.

//Tammi?

Nimi: Tammikynsi

28.11.2017 17:11
Lepäilin rauhassa leirin aukiolla ja siistin tassujani hiiren verestä, mikä oli ne ateriointini aikana tuhrinut. Katselin ympärilleni ja huomasin jälleen, kuinka hiljaiselta leiri näytti ja kaikkialla löyhkäsi pelko. En tiennyt, olinko tullut jo nyt katumapäälle, kun taistelin Tihkuturkin puolella muita klaanilaisia vastaan. Hänestä oli tullut joka tapauksessa melkekn ärsyttävän ylimielinen, varsinkin kun tuo piti itseään jonakin päällikkönä. Saatoin tietenkin olla vain kateellinen Tihkuturkin saamasta vallasta - kuinka pitkään sitä sitten kestääkin. Säpsähdin hieman kuullessani takaani meteliä, joka tarkemmin tuli aivan päällikön pesän läheltä. *Yrittääköhän Loistetähti paeta?* Ajattelin, mutta tajusin heti, ettei kyseessä ollut hän. Sen sijaan Murattilehti viskasi hampaissaan roikkuneen Pujosulan vasten kiveä. Silmät viirussa syöksyin soturin kimppuun, ehtimättä kuitenkaan vahingoittaa tuota ennen kuin joku repi minut hänestä irti.
"Seuraavalla kerralla et selviä hengissä", sihisin hampaideni välistä ja katsoin vierestä, kun Haavekukka vei yhä rakastamani naaraan parantajan luo.

Myöhemmin tapahtumasta uskaltauduin viimein parantaajan pesälle katsomaan, kuinka Pujosulka oiken voi. Halusin myös pyytää anteeksi kaikkea, mitä olinnaiheuttanut, mutta naaras tuskin voisi enää luottaa minuun. Sydäntäni puristi ajatus, ettei hän haluaisikaan enää koskaan nähdä minua. Siinä tapauksessa ei elämä olisi enää minkään arvoista. Kurkistin pesään ja huomasin, kuinka Pujosulka hoiperteli pysyssä, käyttäen myös takajalkojaan - vaikkakin vaivalloisesti.
"Pujosulka, mitä on tapahtunut?" Kysyin hölmistyneenä ja jäin silmät suurina hämmästelemään näkyä.

//Pujo?

Nimi: Narsissiviiksi

27.11.2017 19:03
Katsoin Pujosulan lähtevän kohti päälikön pesää. Huokaisin toivottomasti. Miksi en koskaan osannut puhua järkevästi? Nyt olin varmasti loukannut Pujosulan tunteita. Mutta en minä voinut tietää kuka oli kenenkin emo tässä suuressa maailmassa.
"Ihan tosi, en kestä tätä kaikkea!" huusin turhautuneena. Moni katseli minua hämmästyneenä. Nolostus nousi poskilleni ja minua kuumotti.
"A-anteeksi. Ei ollut tarkoitus", tokaisin nyt täysin normaalilla äänellä. Minun pitäisi purkaa turhautumistani johonkin. Kuten juoksemiseen. Mutta miten minä pääsisin ulos leiristä? Minun oli vain juostava vartijoitten ohi. Otin vauhtia ja rynnistin vartijoitten ohi kun he katsoivat muualle. Tiesin että saisin huudot myöhemmin, mutta minun oli pakko päästä ulos leiristä.

//joku?

Nimi: Iltasielu

26.11.2017 19:15
Vihdoin. Olin odottanut leirin laitamilla oikeaa aikaa. Ja nyt oli se. Minä karkaisin, tottakai, lähtisin pakoon. Uskoin Tähtiklaaniin, en Pimeyden Metsään.
*Tähtiklaani auta minua*, lähetin pyynnön mielessäni. Kun varmistin ettei kukaan katsele minua, astelin ulos leiristä, sännäten sitten juoksuun.
*Pakene, pakene, juokse, juokse*, hoin mielessäni. Tassuni lennättivät minua eteenpäin. Ensimmäiset sadepisarat putosivat taivaalta. Se tästä vielä puuttuikin, alkaa sataa. Juoksin minkä pystyin, pois Varjoklaanista. Jättäisin kaiken taakseni. Kaiken. En aikoisi palata tänne enää.
*Hyvästi Varjoklaani, hyvästi koti*, mietin katkerana. Juoksin kohti rajaa. Pois täältä, pois paikasta jonka olin aina kokenut turvalliseksi. Sitä se ei enään ollut. Se oli pelottava klaani, jota johti murhaaja. Päällikö oli lukittu pesäänsä, en edes halunnut kuvitella millaiset olot hänellä oli. Koko klaani kärsi. Hengitin raskaasti. Kehoni oli herännyt. Minun piti paeta. Se oli ainoa vaihtoehto. Saavuin Varjoklaanin rajalle ja hidastin vauhtiani päästessäni rajan yli. Puuskutin juoksun jäljiltä. Jokaista lihastani särki. Koko kehoni huusi lepoa. Sade huuhtoi metsää. Yhtäkkiä tunsin kompastuvani johonkin, kuin häntään. Yllättynyt ulvaisu pakeni huuliltani, minu mätkähtäessä maahan. Nousin ylös ja käännyin katsomaan kissaa.
"Varoisit nyt edes! En minä sinua voi nähdä!" ärtyneenä huudahdin.
"Anteeksi, olen vain rasittunut. Pakenin juuri klaanista", sanoin nopeasti pelastaakseni tilanteen.

//Selene?

Nimi: Liljatassu

26.11.2017 18:40
Katsoin Sienikarvaan hiljaa. Kollin silmistä paistoi huoli, kun tuo puhutteli minua:
"Liljatassu, olen yrittänyt etsiä sinua. Missä olet ollut kaiken tämän ajan, oletko kunnossa?"
En vastannut heti, vaan tassuttelin peremmälle pesään. Astelin Pujosulan luo ja nuuhkaisin tätä kerran. Hän vaikutti voivan hyvin tilanteeseen nähden. Sen jälkeen käännyin katsomaan taas Sienikarvaa, joka tapitti minua odottavan näköisenä.
"Olen ihan kunnossa, kiitos kysymästä", vastasin aavistuksen verran kireään sävyyn. Olin ollut aikeissa mennä katsomaan Loistetähteä, mutta hänen pesäänsä vartioivat soturit eivät olleet päästäneet minua pidemmälle.
Oikaisin selkäni ja olin jo aikeissa lähteä pesästä välttyäkseni tukavalta tilanteelta, kun Sienikarva pyysi minua yrttivarastoon. Menin hänen peräänsä vastentahtoisesti. Minua ei juurikaan huvittanut puhua hänen kanssaan.
"No niin, mikä sinun mieltäsi oikein painaa?" parantajakolli kysyi astuessani peremmälle ahtaaseen varastotilaan. Tuhahdin tuohtuneena ja huitaisin pesän seinämää hännälläni.
"Ei niin mikään!" tiuskaisin, mutta vaikenin huomatessani Sienikarvan huolestuneen katseen. Käänsin pääni poispäin ja mutisin hiljaa: "Anteeksi, ei ollut tarkoitus..."
Istahdin alas ja kietaisin häntäni käpälieni ympäri. Mietin hetken, mitä sanoisin.
"Minusta tuntuu vain niin pahalta, kun kaikki, mitä olen rakastanut, viedään minulta pois. Ensin minut hylätään, sitten jouduin tänne teidän armoillenne. Kasvattiemoni on vangittuna pesäänsä ja klaania johtaa hullu psykopaatti. Ja se kaikki on yksin minun syytäni, sillä en ilmiantanut Tihkuturkkia ajoissa", avauduin. Sienikarva tuijotti minua suu hieman raollaan. Hän näytti hieman hämmentyneeltä.
"Tiedäthän sinä, etten voinut valita puoltani? Perhe on meille kaikille arka asia...", lisäsin vielä, ennen kuin lopulta suljin suuni ja painoin pääni anteeksipyytävästi alas.

//Sieni?

Nimi: Sienikarva

26.11.2017 18:10
Aamu valkeni jälleen, toisen kerran siitä, kun Tihkuturkki oli ottanut vallan Varjoklaanissa. Emoni oli ollut pian kolme päivää vangittuna. Antoiko Tihkuturkki hänelle edes ruokaa? Koko kehooni sattui, kun edes ajattelin Loistetähden kärsimystä. Ajatukseni leijailivat emostani Pujosulkaan, jonka Haavekukka oli eilen tuonut parantajan pesään. Emoni oli maailman kiltein kissa. Hän oli pitänyt Pujosulkaa tyttärenään, kun naaras oli menettänyt vanhempansa. Sen lisäksi hän oli ollut emona oppilaalleni Liljatassulle, jonka tekemisistä en ollut lainkaan varma. En ollut nähnyt häntä kuin vilaukselta pari kertaa ja yritettyäni mennä hänen peräänsä, hän oli jo kadonnut tai juttelemassa jollekin toiselle, jolloin en viitsinyt heitä keskeyttää. Astelin parantajan pesän sairasaukiolle ja käänsin katseeni Pujosulkaan. Naaras makasi sammalvuoteellaan silmät suljettuna. Hän oli minua vanhempi, enkä koskaan ollut hänen kanssaan kamalasti tekemisissä. Hän ei vaikuttanut perheenjäseneltä juurikaan sen vuoksi, enkä osannut luetella häntä yhdeksi sisaruksistani.
"Sienikarva", tuttuakin tutumpi, hiljainen ääni kantautui parantajan pesän sisäänkäynniltä. Käänsin katseeni kohti Liljatassua. Naaras katsoi minua suoraan silmiini.
"Liljatassu, olen yrittänyt etsiä sinua. Missä olet ollut kaiken tämän ajan, oletko kunnossa?" kysyin naaraalta huolissani. Tällä hetkellä minulle oli se ja sama, mihin naaras uskoi. Toivoin vain, että hän olisi yhä se sama Liljatassu, jonka löysin Varjoklaanin rajalta.

//Lilja?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com