Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Varjoklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Valvetassu

26.11.2017 12:34
Tuhisin tyytyväisenä paikallani oppilaiden pesässä, lämpimässä ja mukavassa kerässä, kun Ikituuli, mestarini, päätti tassutella sisään ja lopettaa ihanan uneni. Minusta oli vasta pari päivää sitten tullut oppilas. Emme olleet oikeastaan harjoitelleet vielä yhtään mitään, soturilakia lähinnä kertailleet, ja sen osasin jo ulkoa. Minua ei oikeastaan kiinnostanut moinen, halusin päästä käytännön hommiin.
”Valvetassu, menemme metsästyspartioon, heräähän jo. Tai oikeammin, me harjoittelemme metsästystä partion mukana”, hopeanharmaa täplikäs naaras naukaisi. Ynähdin vastaukseksi, mutta nousin kuitenkin ylös ja venyttelin turtuneita raajojani. Ikituuli katseli huvittuneena haukotteluani. Täplikäs kissa tassutti edelläni ulos koleaan, kosteaan loppulehtisateen ilmaan. Taivas oli harmaa, ja arvelin, että pian sataisi. Tuuli oli heikkoa, mutta pörrötti turrkiani silti hellästi.
”Tuletko?” Ikituuli, joka oli ehtinyt edelleni, hiukkasi. Vastasin lyhyellä juu- lausahduksella ja kipitin naraan perään. Varjoklaanin reviiri oli kaunis. Sumuinen, harmaa ja monien mielestä todennäköisesti tylsäkin suo oli täynnä tuoksuja. Tummaa ja vaaleampaa viherää, harmahtavanvalkoisian suovillatupsuja, vaivainen mänty ja kanervaa. Siellä tällä näkyi lehtensä pudottaneita puskia, siellä täällä suonsilmä tai kataja. Suo oli mystinen, puoleensavetävä ja vaarallinen. Udun keskellä tuntui liikkuvan jotakin paljon meitä voimakkaampaa, jotain, joka tiesi missä oli, jotain ikiaikaista, Tähtiklaanin henkien kaltaista, ja olin jopa näkevinäni liiketta harmaassa sumussa. Vedin pehmeän kosteaa, suontuoksuista ilmaa keuhkoihini ja hymyilin. Ikituulen huutaessa nimeäni, ravistin ajatukset päästäni ja loikin täplikkään mestarini edelle. Suon taika oli tiessään, kun aamu-unisuuteni pyyhkiytyi pois.
”Minne menemme?” kysyin mestrailtani pirteästi. Naaras puhahti huvittuneena yhtäkkiselle luonteenmuutokselleni.
” Menemme haaskalan ohi hiukan oikealle, sellaiseen pieneen pusikontapaiseen”, mestarini naukaisi samalla kun väistin syvempää lammikkoa. Sammalella oli kuuraa, ja se ritisi pienesti tassujeni alla, kun lähestyimme määränpäätämme. Se oli tosiaankin pieni pusikko, lehtensä pudottaneita pähkinäpensaita ehkä. Ikituuli, joka oli loikkinut edelleni, pysähtyi ja kääntyi minua kohti.
”Jäämme tähän. Näytähän paras vaanimisasentosi”, mestarini naukaisi ja istui alas. Hiukan hämmentyneenä kyyristyin vaanimisasentoon, laskin vatsani lähelle maata ja lähdin hiipimään eteenpäin. Melko hyvä. Pidä häntäsi irti maasta, niin se ei kahisuta lehtiä liikkuessasi. Nosta tassujasi hiukan korkeammalle, samasta syystä”, mestarini ohjasi ja nyökkäsin. Nostin tassujani korkeammalle ja asetin ne hiljaa takaisin maahan. Vilkaisin Ikituuleen ja tuo nyökkäili tyytyväisenä.
”Hyvä. Sitten päästään tositoimiin: mitä haistat?” Ikituuli kysyi. Kohotin kuononi ylöspäin ja avasin hiukan suutani. Kuonooni leijui ilmeiseti myyrän heikko tuoksu.
”Myyrä?” Kysyin epävarmana.
”Vesimyyrä, jos tarkkoja ollaan, mutta kyllä. Pystytkö paikantamaan sen?” Nyökkäsin epävarmana ja käänsin päätäni hajun suuntaan, katsellen tarkasti pienimpienkin liikkeiden varalta, ja loppujenlopuksi äkkäsinkin sen- pienen, ruskean ja laihan otuksen syömässä jotain. Hiivin mahdollisimman hiljaa sitä kohti, mutta onnistuin astumaan lätäkköön ja se säikähti. Yritin vielä saada sitä kiinni, mutten ollut tarpeeksi nopea ja otusi loikki piiloon. Ärähdin turhautuneena. Tämä oli ensimmäinen yritykseni, mutta ärsytti se silti.
”Hyvä yritys, mutta pidä varasi lätäkköjen suhteen- ne ovat yleisin syy täällä suolla saaliin menettämiseen”, täplikäs naaras naukui tassutellessaan lähemmäs. Nyökkäsin pettyneenä. Ikituuli kertoi lohdutukseksi, ettei itsekään ollut aluksi ollut mikään mestarisaalistaja, ja ett siinä tuli kyllä paremmaksi koko ajan. Nyökkäilin jälleen, katse maassa.
”Siirrytään vähän tuonnemmas”, mestarini jatkoi saarnansa jälkeen ja lähdimme tassuttelemaan vielä vähän kaummas. Jatkoimme harjoitteluavähän aikaa, mutta kun emme tahtoneet enää löytää riistaa, luovutin ja kysyin, voisimmeko mennä jo leiriin. Minulla oli nälkä, ja sateen haju leijui ilmassa. Ei sillä, minä pidin kyllä kastumiseta, outoa näin varjoklaanilaiselle. Ikituuli vastasi myöntävästi ja lähdimme käppäilemään takaisin leiriin. Matkalla mietin Varjoklaanin tulevaisuutta nyt, kun Tihkuturkki oli päässyt valtaa. Tähtiklaaniin uskovien piti alistua, kuolla tai lähteä. Minä en aikonut tehdä mitään näistä. En alennu sen hirviön vallan alle. En jätä Varjoklaania taakseni. Toisaalta, jos aioin pysyä hengissä, jotakin oli pakko tehdä. Jos esitän kääntyväni Pimeyden Metsän puolelle? Hmm, järkevin vaihtoehto, ehkä. Huomaamattani olimme saapuneet jo leiriin. Nappasin riistakasasta erittäin laihan hiiren. Yksi klaanin oppilaista, en muista nimeä, istui hiukan muistan erillään joten suuntasin tuon luokse.
”Hei!” naukaisin ja kastelin toista.
”Onko okei jos tulen tähän?” Kysyin samalla kun istuin alas, tai jos toinen vastaisi kieltävästi, lähtisin laputtamaan omaan rauhaani yhteen leirin nurkista.

//Koski?? Ja koitin kysyä ihmisiltä oliko Tihjku määräillyt jotain ulkonaliikkumiskielytoja, mut en saanut vastausta niin kirjotinn ihan normaalisti.

Nimi: Pujosulka

26.11.2017 10:38
Raotin silmiäni, muttakaikki oli sumeaa. Sujin ne uudestaan. Tunsin vatavaa kipua selässäni. Muistin sen hetken, kun Murattilehti paiskasi minut päin kiveä. Avasin silmäni uudestaan ja erotin sumeita hahmoja. Tunnistin Sienikarvan ja Haavekukan tuoksut.
"Hän herää!" kuulin Haavekukan nau'un. Yritin kääntää kylkeäni, mutt selkääni sattui liikaa. Kaikki alkoi selventyä. Sienikarva oli laittanut yrttejä kuononi eteen. Nielaisin karvaanmakuiset lehdet nopeasti ja laitoin pääni takaisin sammaliin. Päässäni jyskytti. Toivoin tosiaan, että Tihkuturkki ei kuulisi tästä. Suljin silmäni ja nukahdin uudestaan.

Heräsin seuraavan kerran vasta myöhään illalla. En tuntenut kipua enään niin paljoa. Nousin istumaan ja se sujui oudon helposti. Pian huomasin syyn. Takajalkani liikkuivat hitaasti ja hennosti.
"Ja-jalkani ne liikkuvat!" kuiskasin. Liikutin jalkojani uudestaan ja uudestaan kunnes ne liikkuivat jo paremmin. Ilo valtasi minut. Olin täällä pesän nurkassa yksin, joten kukaan ei tiennyt. Yritin nousta seisomaan, mutta jalkani pettivät alta, mutta tiesin, että se onnistuisi vielä.

//Joku?

Nimi: Haavekukka

26.11.2017 10:09
Loikoilin erittäin masentuneena leirissä. Loistetähti oli vangittu ja Tihkuturkista oli tullut Varjoklaanin Pimeyden Metsää kannattava johtaja. Huokaisin syvään. Olin päättänyt jäädä klaaniin siitäkin huolimatta, että valta oli Tihkuturkilla. Se oli ollut vaikea päätös. Olisin voinut vain kuolla, kuten olin jo kerran yrittänyt tehdä hukuttautumalla. Mutta enhän mitenkään voinut tapatuttaa itseäni tällaisessa tilanteessa. Enkä voinut paetakkaan, se olisi melkein sama. Annoin katseeni vaeltaa leirissä. Katselin, kun Varjoklaanin parantaja Sienikarva kävi tapaamassa Loistetähteä, emoaan. Huokaisin syvään ja seurailin pilvien liikkeitä taivaalla. Katsoin, kun Tihkuturkki ja Minttusydän lähtivät kävelylle. Yksi melko suuri pilvi lipui vähän leirin vierestä. Muutama epämääräinen haituva leijaili korkeuksissa. Näin, kun Pujosulka raahautui tapaamaan Loistetähteä. Pian Pujosulka ilmaantui pesästä ja läimäisi Murattilehteä kasvoihin. Murattilehti paiskasi Pujosulan päin pesän vieressä olevaa kiveä. Nousin ja kiiruhdin nopeasti Pujosulan luo aukion toiselle laidalle.
"Pujosulka!" kutsuin naarasta nimeltä ja töykin huolestuneena Pujosulkaa käpälälläni. Kun hän ei noussut, tartuin Pujosulkaa niskasta ja lähdin viemään naarasta kohti parantajan pesää.
*Pelastit kerran henkeni, vaikka olinkin yrittänyt hukuttautua aivan itse. Tämä voi olla vaikka vastapalveluksena siitä. Toivon vain, että tämä vastapalvelus auttaa*, ajattelin hiukan hermostuneena astuessani sisään parantajan pesään. Laskin Pujosulan yhdelle sammalvuoteelle.
"Sienikarva!" kutsuin parantajaa huolestuneella äänellä.

//Pujo? Sieni?

Nimi: Tihkuturkki

25.11.2017 20:54
"Minä taistelin Pimeyden metsän puolella vain siksi, koska sinä halusit. Uskon Tähtiklaaniin", Minttusydän kuiskasi.
"Ja jos et rakasta minua tällaisena kuin olen, niin et ole tarpeeksi hyvä minulle." Katsoin Minttusydäntä vihan leiskuien silmissäni. Petturi! Mutta en jostain syystä sanonut sitä ääneen. Katsoin mitään sanomatta Minttusydäntä suoraan silmiin. Naaras näytti hieman levottomalta. Joskus en edes ymmärtänyt, miten rakastin tuota kissaa niin paljon.
"Ei sitten", naukaisin kylmästi ja käänsin katseeni pois punaruskeasta naaraasta. Olin niin vihainen! Ja todellakin järkyttynyt, vaikka en edes myöntänyt sitä itselleni. Tunsin sydämeni hakkaavan entistä kovempaa. Käänsin katseeni takaisin Minttusydämeen. Viha leiskui sisälläni entistä enemmän. Lihakseni jännittyivät ja samalla silmänräpäyksellä loikkasin Minttusydämen kimppuun. En osannut hallita vihaani. En ollut ikinä osannut. Minttusydän rimpuili nopeasti altani. Vilkaisin häntä silmiin, jonka jälkeen paljastin kynteni. Ei. En pystyisi siihen. En voisi vahingoittaa häntä. Lähdin hitaasti perääntymään, jonka jälkeen lähdin juoksemaan pois päin hänestä. Vihani leiskui entistä kovempaa, kuin ennen. Juoksin kohti leiriä ja metsä vain vilisi silmissäni kun lähestyin leiriä. Kun olin leirin sisäänkäynnillä vartioi Sarasydän ja Mietesielu. Vartijat nyökkäsivät minulle, kun kävelin arvokkaasti leiriin. Varjoklaanin leiri oli edelleen levoton ja suurin osa kissoista eivät edes nukkuneet, koska he pelkäsivät.


//Minttu? Tosi tönkkö lopetus, mutta pitää mennä xd

Nimi: Liljatassu

25.11.2017 19:52
En voinut uskoa sitä vieläkään todeksi. Tihkuturkin katala juoni oli onnistunut ja Pimeyden Metsä oli voittanut. Klaanissa vallitsi kaaos. Ja se oli yksin minun vikani, sillä en ollut ilmiantanut Tihkuturkkia ajoissa Loistetähdelle ja klaanitovereilleni.
Kyhjötin yksinäni parantajan pesän perällä ja tuijotin seinää voimattomana. Loistetähti, kissa jota olin luullut koko pentuudeni emokseni, oli vankina omassa pesässään. Hänellä oli enää neljä henkeä jäljellä, sekä hän oli hyvin heikkona. Sienikarva oli lähtenyt tapaamaan häntä.
Välimme parantajakollin kanssa olivat kiristyneet sitten viime kuiden aikana. Saatuani selville syntyperäni olin lievästi sanottuna raivostunut Sienikarvalle, vaikka olinkin tiennyt sen olevan täysin turhaa. Ei sitä joka päivä saanut kuulla olevansa tunnetuksi lukuisista tapoistaan tulleen Kuolonklaanin entisen päällikön tytär. Asiasta tiesi minun lisäkseni vain Sienikarva.
Suljin silmäni hetkeksi ja hengittelin syvään. Sitten avasin silmäni ja raahustin ulkosalle. Korjasin hieman ryhtiäni saapuessani leiriaukealle, sillä en halunnut oman tilani antaa musertaa muiden toiveita paremman tulevaisuuden suhteen. Toivoa olisi niin kauan kuin uskoa pidettäisiin yllä.
Huomasin Kyyhkylennon ja Hämyliljan kyyhöttävän surkean näköisinä soturien pesän eudstalla. Suuntasin askeleeni heidän suuntaansa ja yritin vääntää väkisin kasvoilleni jonkinlaisen hymyn tapaisen.
”Hei, Kyyhkylento. Hei, Hämylilja”, tervehdin vähän turhankin innokaasti. Ystävykset katsahtivat minuun hieman yllättyneen näköisinä.
”Tervehdys, Liljatassu. Miten olet jaksellut?” Kyyhkylento kysyi viitaten ilmeisestikin Loistetähden tilanteeseen. Istahdin alas ja hieraisin nenääni käpälälläni.
”Menettelee”, niiskaisin ja heitin takaisin: ”Oletteko muistaneet levätä kunnolla? Ja syödä? Teidän täytyy muistaa pysyä vahvana, vaikka tilanne onkin mikä se nyt sattukaan olemaan.”
”Samaa voisin sanoa sinulle”, Hämylilja puuttui keskusteluun huolestuneen kuuloisena ja napautti hännänpäällään lapaani. Hänen katseensa oli kiinnittynyt selvästi nähtävillä oleviin kylkiluihini. En ollut muistanut ahdistukseni keskellä pitää huolta itsestäni, saati sitten muistakaan klaanin jäsenistä, kun he olivat apuani kaivanneet.
”Olen ihan kunnossa”, valehtelin ja lisäsin sitten ääni itseinhosta värähtäen: ”Olen pettänyt teitä jo riittämiin, joten tämä on minulle ihan oikein.”

//Kyyhky? Hämy?

Nimi: Pujosulka

25.11.2017 19:40
Purskahdin itkuun.
"Hän on minun emoni myös", kuiskasin särkyneellä äänellä. *Minun pitäisi tavata hänet vielä ennen, kuin olisi liian myöhäistä.*
Narsissiviiksi näytti olevan hämillään.
"Ai.. anteeksi, että otin sen puheeksi. En tiennyt", naaras selitti anteeksipyytävästi. Hymähdin hieman.
"Ei se mitään. Et voinut tietää", kuiskasin. Vedin syvään henkeä.
"Jos sallit, voinko poistua? Minun pitäisi tavata emoani", naukaisin ja niiskaisn ja yritin ravistella kyyneleitä pois. Narsissiviiksi nyökkäsi ymmärtäväisenä. Lähdin raahaamaan itseäni kohti päällikön pesää. Valmistauduin kohtaamaan Tihkuturkin, hurjan johtajamme. Astelin päällikön pesän eteen. Pesää vahti Ikituuli ja Murattilehti.
"Missä Tihkuturkki on?" naukaisin tyynesti.
"Ulkona Minttusydämen kanssa, miten niin?" Ikituuli murahti. Siristin silmiäni.
"Vaadin tavata emoni", sanoin ja katsoin vihaisena Murattilehteä.
"Mene vain, mutta turha yrittää mitään!Murattilehti murahti. Olin pettynyt sisareeni. Raahauduin sisälle Hämyiseen pesään. Loustetähti huohotti pesän nurkassa raskaasti. Hänen silmänsä hohtivat hinmeänä ja hänen palonsa oli poissa. Kyynel vierähti poskelleni.
"Pujosulka", emoni kuiskasi ääni rahisten. Ilon ja surun sekainen runne valtasi minut.
"Emo!" kehräsin ja nuolaisin tuon poskea. Nyt vasta huomasin emoni valkeankirjavassa turkissa olevat haavat. Kyyneleet valuivat sammalille.
"Tämä on hirveää!" itkin.
"Voi Pujosulka...", emoni kähisi. Nuolin emoni haavoja.
"Sinun ei tarvitse surra puolestani.. minulle käy mitä kohtalo on minulle määrännyt", Loistetähti naukui ja väänsi suunsa kärvsivään hymyyn.
"Muistatko kun söit pentuna mädäntynyttä oravaa ja sait mahan puruja?" emoni naukui ja onnen kyynel vierähti tuon poskelle. Nyökkäsin itku kurussa.
"Tämä on väärin.. minä rakastan sinua ihan hirveästi!" nau'uin surkeana.
"Minäkin sinua, ja Sienikarvaa. Pian olen jo Lehtotassun ja Lehmustassun luona", naaras naukui ja nuolasi poskeani.
"Älä puhu tuollaisia, minä teen asialle vielä jotain!" naukaisin itsevarmasti.
"Voi pieni tyttäreni..", Loistetähti naukui. Katsoin naarasta vielä rakastavasti ja raahauduin ulos.
"Murattilehti! Miten voit tehdä meille näin!" karjaisin ja läimäisin naarasta etutassullani kasvoihin. Murattilehti murahti ja nappasi minua niskasta ja heitti minut päin päällikön pesän vieressä olevaa kiveä. Jokin naksahti selässäni. Tiesin, että jokin meni rikki. Vaivuin pimeyteen.

//Joku? Voisko joku viedä Pujon parantajalle?

Nimi: Narsissiviiksi

25.11.2017 10:47
"Minäkin jään, en selviäisi yksin näitten kanssa", Pujosulka naukaisi ja katsoi jalkoihinsa. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Näin Lehtikadon tullessa klaanissa olisi kaikkien paljon helpompaa. Olin ihan hiljaa. Pujosulan silmistä alkoi valua kyyneleitä. Varmaan jokin surullinen muisto.
"Tiesitkö, että mi-minulla on ollut pentujaki-kin", Pujosulka itki. Hän huokaisi ja raapi pesän pohjaa.
"Kaikilla on oikeus itkeä, varsinkin tässä tilanteessa. Ei sinun tarvitse peitellä suruasi", vastasin ymmärtäväisesti.
"Anteeksi, minä vain olen menettänyt kaiken", naaras niiskaisi.
"Niin minäkin. Olen menettänyt emoni ja parhaan ystäväni", huokaisin tarpeettoman surullisesti. Minun oli edes Pujosulan takia pysyttävä vahvana. Astuin ulos pesästä juuri ajoissa nähdäkseni Sienikarvan menevän parantajanpesälle.
"Sienikarva parka. On varmaan tuskallista tietää että oma emo jättää tämän maailman pian", kuiskasin hiljaa. Ja se saa minut ajattelemaan omaa emoani, lisäsin hiljaa mielessäni.

//Pujo?

Nimi: Elandra

24.11.2017 12:46
Tihkuturkki: 37kp! -

Minttusydän: 26kp! -

Kyyhkylento: 6kp -

Sienikarva: 23kp! -

Hämylilja: 3kp -

Narsissiviiksi: 12kp -

Pujosulka: 10kp -

Kuohuvirta: 22kp! -

Nimi: Minttusydän

24.11.2017 08:01
Katsoin, hieman kauhistuneena Tihkuturkkia.
"Tappaisitko tosiaan heidät jos he eivät alennu?" naukaisin hiljaa. Tihkuturkki käänsi jäisen katseensa minuun ja hänen katseestaaan, että hän oli tosissaan. Kuuli pusikosta rapinaa ja myös Tihkuturkki valpastui.
"Haistatko sinäkin tuon?" kolli naukui ja nuuhkaisi ilmaa uudelleen. Nyökkäsin. Sävähdin kun huomasin, kenen tuo tuoksu oli. Kuohuvirran. Tihkuturkki käänsi katseensa minuun.
"Mitä HÄN tekee täällä?" kolli murisi. Tiesin vallan hyvin, että emme saisi poistua leiristä. Katsoin Kuohuvirran juoksemis suuntaan huolestuneena. *Toivottvasti hänelle ei käy mitään.*
"Meidän pitäisi puhua", naukaisin jääräpäisesti kollin silmiin tuijottaen.
"Mitä?" kolli naukui hermostuneena. Huokaisin ja paransin ryhtiäni.
"Minä taistelin Pimeyden metsän puolella vain siksi, koska sinä halusit. Uskon Tähtiklaaniin", kuiskasin ja olin valmiina siihen, että kolli hyökkäisi. Hänen pupillinsa kapenivat tämän ymmärtäessä, mitä sanoin.
"Ja jos et rakasta minua tällaisena kuin olen, niin et ole tarpeeksi hyvä minulle", sanoin itsepäisesti.

//Tihku? :D

Nimi: Sienikarva

23.11.2017 19:21
Astelin hitaasti sisään emoni pesään ja vilkaisin vielä taakseni. Kukaan ei seurannut minua, vartijat jäivät pesän ulkopuolelle. Käänsin katseeni kohti emoani, joka kyyhötti sammalvuoteellaan hyvin heikon näköisenä. Naaras oli sulkenut silmänsä, hänen kylkensä kohoilivat hitaasti ylös ja alas. Kävelin hänen luokseen ja kosketin hellästi kuonollani emoni poskea. Hän säpsähti ja räväytti silmänsä auki. Naaraan katse oli pelon täytteinen, mutta tunnistaessaan minut hän rauhottui.
"Mitä sinä teet täällä?" naaras kähisi hiljaa ja sulki silmänsä hetkeksi, kunnes hän avasi ne taas odottaen vastaustani.
"Tihkuturkki päästi minut hetkeksi. Miten sinä voit?" kysyin ja yritin pidätellä itkua. Emoni voi selkeästi huonosti. Jos sama meno jatkuisi, hän ei eläisi neljäsosakuuta pidempään.
"Älä minusta huolehdi. Sinun täytyy keskittyä selviämiseen, et saa alistua Tihkuturkin vallan alle. Pysy vahvana, mutta älä ole liian jääräpäinen. Tähtiklaani tuhoaa vielä Pimeyden Metsän, usko pois", emoni naukui ja pakotti kasvoilleen lämpimän hymyn. Pudistin päätäni.
"Sinut täytyy saada pois täältä", sanoin ja vilkaisin pesän sisäänkäynnille varmistaakseni, ettei siellä ollut ketään.
"Ei se tule onnistumaan, sinä tiedät sen. Pahimmassa tapauksessa kuolemme molemmat, enkä voi sallia sitä. Sinun täytyy vain hyväksyä se, että minä pääsen pian Tähtiklaaniin", Loistetähti naukaisi. Huokaisin hiljaa. Emo oli aivan oikeassa. Pesää ei jätettäisi ilman vartiota, enkä muutenkaan saisi häntä yksin pois leiristä tuossa kunnossa, joku kertoisi Tihkuturkille kuitenkin.
"Olen pahoillani", kuiskasin hiljaa ja painoin kuononi vasten emoni turkkia. Kyynel vierähti poskelleni. Myös emo itki.
"Ei se ole sinun vikasi kulta pieni. Mene nyt, Tihkuturkki ei varmasti pidä siitä, että olet täällä", Loistetähti naukui hiljaa. Nostin pääni pois emoni turkista ja nyökkäsin.
"Minä rakastan sinua", kuiskasin hiljaa, kun peräännyin kohti uloskäyntiä.
"Niin minäkin sinua. Kerro Risasiivelle, että minä rakastan häntä.. Kerro se myös Murattilehdelle, vaikka hän tuskin välittää", Loistetähti naukui. Nyökkäsin ja käänsin selkäni emolleni. Vielä kerran käännyin katsomaan hänen suuntaansa ja kuiskasin hyvästit, jonka jälkeen poistuin pesästä. Vartijat päästivät vastahakoisesti minut ohitseen, jonka jälkeen suuntasin parantajan pesälle. Kertoisin emon terveiset isälle ja Murattilehdelle myöhemmin, sillä nyt en kyennyt siihen.

//joku?xdd

Nimi: Kuohuvirta

23.11.2017 18:59
”Minäkin haluan olla sinun seurassasi, niin paljon kuin mahdollista. Mutta ensin, mitä aiot tehdä siis klaanisi kanssa? Et voi jäädä tänne ikuisuuksiksi.” Ruokoturkin sanat saivat niskavillani pystyyn. Tiesin kuitenkin, että minun oli palattava leiriin.
"Taidan pian palata leiriin, ennen kuin joku tajuaa seurata hajujälkiäni tänne. Tavataanko joku toinen päivä?" kysyin ja nousin seisomaan. Ruokoturkki näytti miettivältä.
"Sopisiko vaikka ylihuomenna?" kolli maukui. Nyökkäsin.
"Kuuhuipun aikaan? Mutta minulla saattaa sitten kestää, koska en ole edes varma pääsenkö huomaamatta tänne", mau'uin.
"Selvä", Ruokoturkki maukui. Katsoin Ruokoturkin lehdenvihreitä silmiä. Kuinka rakastinkaan tuota kissaa niin paljon! Hyvästelin hänet puskemalla hänen kaulaansa.
"Nähdään sitten", kehräsin ja lähdin peruuttamaan tunnelista. Ruokoturkki nyökkäsi.
"Nähdään!" kolli maukui. Hän jäi katsomaan, kun lähdin pois tunnelista ja lähdin juoksemaan kohti leiriä. Haistelin ilmaa, ettei kukaan Tihkuturkin vartijoita huomaisi vahingossakaan minua. Kun olin melkein leirissä, haistin tuoreen Varjoklaanin tuoksun. Ja tiesin heti kenelle ne kuuluivat; Tihkuturkille ja Minttusydämelle. Pudottauduin nopeasti parin pähkinäpensaan taakse ja vain toivoin, ettei kumpikaan näkisi minua. Tai ainakaan haistaisi. Pystyin jo kuulemaan heidän äänensä. Sydämeni alkoi hakkaamaan kovempaa, kun kuulin Tihkuturkin lauseen:
"Haistatko sinäkin tuon?" Olin niin paniikissa, että jäin paikoilleni. Kuulin jo Tihkuturkin kävelevän pähkinäpensaalle päin. Sain kuitenkin ajatukseni selvitettyä ja lähdin juoksemaan täysiä pois ja toivoin vain, ettei uusi Varjoklaanin päällikkö nähnyt. Juostuani hetken matkaa varmistin, ettei kukaan seurannut minua. Ei tainnut seurata.

//Ruoko? Minttu?

Nimi: Tihkuturkki

23.11.2017 18:42
"Lähdetäänkö nyt? Tiedän, että on aikaista, mutten tiedä kauanko meillä menee", Minttusydän naukaisi hymähtäen.
"Käy", naukaisin ja nousin seisomaan. Aurinko oli juuri laskenut, kun lähdimme kulkemaan kohti leirin uloskäyntiä. Uloskäynnillä olivat vartioimassa juuri Mietesielu ja Sarasydän. Vartijat nyökkäsivät meille, kun pujahdimme ulos leiristä. Kuu oli alkanut jo nousemaan ja se valaisi aavemaisesti metsää. Kuljin hieman Minttusydämen edellä, mutta käännyin sitten hänen puoleensa. Punaruskea naaras katsoi minua hieman hymyillen. En pystynyt päättelemään mitään Minttusydämen ilmeestä.
"Mitä aiot tehdä kissoille, jotka uskovat Tähtiklaaniin ja jotka piiloittelevat leirissä?" hän kysyi. Katsoin hetken Minttusydäntä silmiin. Pelkäsin hieman, että hän järkyttyisi, sillä hän välitti perheestään.
"Heidän pitää ennen pitkää alentua minulle, tai jos ei alennu, niin luultavasti tapan ne", murahdin. En pystynyt päättelemään edelleenkään mitään naaraan ilmeestä.

//Minttu? Sori, tuli tosi tönkköö tekstii xcc

Nimi: Kuohuvirta

22.11.2017 20:27
”Kuohuvirta, rakastatko sinä minua?” Sydämeni tuntui jättävän yhden lyönnin välistä. Katsoin Ruokoturkkia hieman vaivaantuneesti.
"Tuota.. Taidan minä ehkä hieman. Tai ehkä paljonkin..", takeltelin. Mitä jos Ruokoturkki ei rakastakaan minua? Miksi menin sanomaan noin!? En osannut päätellä mitään Ruokoturkin ilmeestä. Tuntui, että kesti monta sekunttia, ennen kuin hän vastasi:
"Tämä saattaa olla huono idea ja todella hullua, mutta ehkä minäkin sinua ja onko se outoa, että haluaisin pentuja kanssasi?" Katsoin Ruokoturkkia hieman helpottuneena. En edes tiedä miksi olin niin helpottunut. Huokaisin äänettömästi. Vaikka rakastin Ruokoturkkia, suhteemme ei varmastikaan pysyisi salassa ja sitä paitsi olimme eri klaaneista. Mutta silti jostain syystä en välittänyt. Kunhan voisin olla Ruokoturkin seurassa.
"On se. Se on hullua, että rakastamme toisiamme ja olemme eri klaaneista. Rikomme soturilakia", maukaisin hiljaa. "Mutta se ei tarkoita, ettemme voi tapailla toisiamme. Sillä haluan olla sinun seurassasi."

//Ruoko? Sori tönkkö xc

Nimi: Minttusydän

22.11.2017 20:21
Virnistin kollille.
"Enhän minä mitään valtaa saa käyttää, sinähän se vallankahvassa olet", hymähdin ja haukkasin palan kyyhkysestä. Kylmä tuuli lävisti leirin. Pörhistin turkkiani.
"Pitäisiköhän pesiä vuorata sammalella, lehtikato on tulossa", nau'uin ja nostin katseeni Tihkuturkin sähkönsinisiin silmiin. Kolli nyökkäsi ja myhäili jotain. En tiennyt oliko se myöntävä vai kieltävä vastaus.
"Tihkutähti? Miltäs kuullostaa?" kolli tuumi samalla kun pureskeli Kyyhkysen palastaan. Kehräsin hiljaa.
"Komealta", hymyilin ja nousin seisomaan, jotta ylettäisin nuolaisemaan Tihkuturkin pörhistyneitä otsakarvoja.
"Senkin karvaturri", kehräsin ja istahdin takaisin kyyhkysen viereen. Pian aurinko olisi maissa ja lähtisimme Tihkuturkin kanssa ulos. En ollut käynyt leirin ulkopuolella sen jälkeen kun olin palannut retkeltäni.
"Lähdetäänkö nyt? Tiedän, että on aikaista, mutten tiedä kauanko meillä menee", naukaisin hymähtäen.

//Tihku?

Nimi: Tihkuturkki

22.11.2017 20:07
"Naaraiden asioita", Minttusydän maukui ja tönäisi minua. Tönäisin hieman takaisin ja Minttusydän hymähti hieman. Aurinko oli alkanut jo laskemaan ja edelleen kissoja piileksi pensaiden alla tai oli muualla piilossa. Olin järjestänyt partioita, jotka etsivät Varjoklaanin reviiriltä kissoja, jotka olivat karanneet leiristään. Mietin, mitä tekisin, jos kissat vielä Loistetähden kuolemankin jälkeen piileksisi pensaissa. Tähtiklaaniin uskovat saisivat kyllä alistua Pimeyden metsän vallan alle ja tietysti minun. Käänsin katseeni takaisin Minttusydämeen, joka näytti miettivältä.
"Mentäisiinkö ennen kuuhuippua kävelylle?" kysyin. Halusin puhua asiat Minttusydämen kanssa perinpohjaisesti, sillä emme olleet puhuneet paljoa sen jälkeen, kun Minttusydän oli palannut klaaniin.
"Kai se käy", Minttusydän vastasi. Nyökkäsin ja katselin ympärilleni. Näin Koskitassun ja Luomatassun ruokailemassa oppilaiden pesän edustalla. He olivat ainoat oppilaat, jotka olivat uskaltautuneet tulla esiin pesistään. Mutta he olivatkin Pimeyden metsän puolella. Olin niin vaipunut ajatuksiini, etten huomannut, että Minttusydän oli sanonut jotain.
"Voisitko toistaa?" murahdin hieman hyväntuulisesti. Olin niin onnellinen, että unelmani olivat toteutuneet. Kaikki pelkäsivät minua.
"Niin, että syödäänkö mekin jotain?" Minttusydän kehräsi ja räpäytti kauniita, sinisiä silmiään. Nyökkäsin. Metsästyspartioita ei ollut koko päivänä, mutta ainut isompi riista oli tuoresaaliskasan pohjalla oleva orava. Arvelin, että Loistetähti olisi ottanut pienimmän riistan, mutta koska minä olin nyt päällikkö, sain päättää mitä otan. Eli otin sen isoimman mahdollisen, kyyhkysen. Jakaisin sen Minttusydämen kanssa. Raahasin kyyhkysen sotureiden pesän edustalla olevalle kannolle ja aloimme ruokailemaan.
"Alatko jo lämmetä siihen, että saat käyttää paljon valtaa?" kysyin Minttusydämeltä naurahtaen.

//Minttu? Sori teksti taitaa olla vähä tönkköö xc

Nimi: Pujosulka

22.11.2017 18:48
"Minäkin jään, en selviäisi yksin näitten kanssa", naukaisin ja katsoin jalkoihini. Narsissiviiksi nyökkäsi ymmärtäväisesti. Lehtikato oli muutenkin alkamassa, ei tälläinen halvaantunut kissa pitkälle pötkisi.
*Varsinkaan kun Tammikynsi hylkäsi minut. * Kyyneleet kihosivat silmiini ja itku kutkutteli kurkussa. Yritin niellä suruni pois, mutten vain osannut. Yritin keksiä nopeasti jotain puhuttavaa.
"Tiesitkö, että mi-minulla on ollut pentujaki-kin", nau'uin ja itku vaati tulla ulos. Minulla ei ollut enää ketään, ei ketään ketä rakastaa, rakkaat pentunikin olivat kuolleet. Rakastin Tammikynttä, mutten tuennyt mitä tehdä, kun hän valitsi Pimeyden metsän. Huokaisin.
Katsoin Narsissiviistä. Raavin etu tassuillani pesän pohjaa.
"Kaikilla on oikeus itkeä, varsinkin tässä tilanteessa. Ei sinun tarvitse peitellä suruasi", naaras naukui. Näkyikö se noin hyvin.
"Anteeksi, minä vain iken menettänyt kaiken", niiskaisin.

//Narsissi?

Nimi: Narsissiviiksi

22.11.2017 17:30
Pujosulka hymähti. Hän vilkaisi klaaninvanhimpien pesälle.
"Hyvin, jos ei oteta huomioon Varjoklaanin tilannetta", naaras naurahti.
"Mitä jos mentäisiin tuonne klaaninvanhimpien pesälle? Siellä olisis vähä rauhallisempaa?" Pujosulka naukui hiljaa. Pieni tuulenvire kulki välistämme ja pörrötti Pujosulan turkkia. Naaras näytti hetken aikaa toiveikkaalta, ihan kuin hän olisi toivonut että se yksi tuulenvire puhaltaisi kaiken tapahtuneen pois. Niin minäkin olisin toivonut. Mutta se ei koskaan tapahtuisi.
"Niin no, voimmehan me täälläkin olla jos niin tahdot", Pujosulka hymyili ystävällisesti. Nyökkäsin hiljaa. Menisin kyllä mielummin klaaninvanhimpien pesälle.
"Voi kuin olisi mukava mennä ulos", naaras sanoi kaipaavasti ja vilkuili ympärilleen.
"Niin minustakin, mutta ketään ei päästetä ulos. Mikä on minusta ihan hiirenaivoista", tokaisin jä tömistelin klaaninvanhimpien pesällä. Pujosulka tuli perässä, mutta hitaammin.
"Olla nyt vankina omassa leirissään...", jupisin hiljaa. Tihkuturkki otti minua päähän, mutta se oli hain kestettävä.
"Ajattelitko jäädä klaaniin?" kysyin yllättäen Pujosulalta. Itse aikoisin jäädä. Minä en haluaisi lähteä kuten kaikki muut.

//Pujo?

Nimi: Kuohuvirta

22.11.2017 16:45
”Ei hätää. Kaikki kyllä järjestyy, lupaan sen", Ruokoturkki maukui ja nuolaisi minua korvan taakse. Hänen läheisyytensä rauhoitti minua ja pystyin hieman rauhoittua. Katselin hetken käpäliäni ja käänsin sitten katseeni Ruokoturkin lehdenvihreisiin silmiin.
"Mutta mitä teen? En halua kuolla, enkä kuitenkaan alistua Tihkuturkille! Tosin, jälkinmäinen olisi ehkä järkevämpää..", panikoin. Ruokoturkki näytti hieman miettivältä, mutta avasi sitten suunsa:
"Mutta entäs jos.. Entäs jos vaihtaisit klaania Tuuliklaaniin?" Katsoin hetken Ruokoturkkia ja mietin, mitä vastaisin. Sillä tiesin, että en tulisi ikinä sopeutumaan Tuuliklaaniin, en pystyisi elämään niin suojattomassa paikassa. Olin myös kuullut, että Tuuliklaanin leirissä ei ole sotureiden pesiä, koska kissat nukkuisivat taivasalla. Mutta pelkäsin, että Ruokoturkki loukkaantuisi.
"Anteeksi, mutta en ehkä oikein osaisi elää Tuuliklaanissa. Se olisi liian outoa minulle..", mau'uin. Mutta mitä muutakaan minä tekisin? Varjoklaanissa ei ollut enää turvallista olla.

//Ruoko? Sori mini xc

Nimi: Minttusydän

22.11.2017 16:29
Hymähdin Tihkuturkille. Istahdin Loistetähden viereen. Hän makasi pesän nurkassa riutuneen näköisenä. Näin kuivuneen veren hänen valkeankirjavalla turkillaan. Osa naaraan haavoista olivat yhä tuoreita, ja niistä valui punaisia noroja pesän pohjalle. Vanhat sammalet näyttivät rähjäisiltä ja siltä, ettei niitä ollut vaihdettu pitkään aikaan. Kuulin naaraan pinnallisen hengityksen, joka rohisi niin, että olisi voinut uskoa äänen tulevan hiekkaisesta polusta. Silmäilin naaraan olemusta ja huomasin kyljestä törröttävät kylkiluut. Hän oli nällissään. Kyyneleet kihosivat silmiini katsoessani tätä rähjäistä naarasta, minusta tuntui pahalta, mutten sitä Tihkuturkille voinut näyttää. Naaraan tummansiniset silmät näyttivät värittömiltä ja vaisuilta.
"Halusin vain kertoa, että...", kuiskasin, mutta Loistetähti alkoi mutista jotain jotten saisi suun vuoroa. Sain selvää vain sanoista "..senkin saastat...Tähtiklaani... kosto... on varma..".
"Halusin vain sanoa, että.. en minä usko Pimeyden metsään, ja minusta tämä oli väärin. Mutten voi sanoa sitä Tihkuturkille pelkään menettäväni hänet", nau'uin hiljaisesti. Loistetähti nuolaisi tassuaan huterasti.
"Vain sinä voit päättää mitä tahdot, ja jos Tihkuturkki ei hyväksy sitä..", naaras naukui, mutta alkoi yskimään. Astelin päällikköni luokse ja nuolaisin tuon päälakea kaksi kertaa.
"Minä. Uskon. Tähtiklaaniin. Ja sen voimaan ja jos hän ei hyväksy sitä... hän ei ansaitse minua", sanoin ja nyökkäsin päällikölle.
"Kiitos", nau'uin. Naaras nyökkäsi ja astuin ulos pesästä vartijoitten ohi. Tihkuturkki odotti minua pesän ulkopuolella ja käänsi sähköisen katseensa minuun.
"No?" kolli naukui. Siristin silmiäni.
"Naaraiden asioita", nau'uin ja tönäisin Tihkuturkkia.

//Tihku? :D

Nimi: Tihkuturkki

22.11.2017 15:23
"Suotko minulle vallan käydä katsomassa Loistetähteä? Tai pitäisikö häntä kutsua Loistelinnuksi? Sinähän johdat nykyään", Minttusydän maukui lempeästi.
"Minulle on aivan sama, miksi sinä häntä kutsut", tuhahdin. "Ja tämän kerran, mutta minä tulen mukaasi." En voinut olla kieltämättä. Osasisin silti aistia, että Minttusydän taisi nauttiakin vallasta. Minttusydän nyökkäsi ja käänsi katseensa Ikituuleen ja Murattilehteen, jotka edelleen vartiovat pesän suuta.
"Päästäkää hänet sisään. Mutta minä menen hänen mukaansa", murahdin vartioille ja he nyökkäsivät. Naaraat poistuivat tieltämme ja pääsimme pujahtamaan pesään. Kuulin Loistetähden heikon hengityksen pesässä, vaikka en edes vielä nähnyt häntä. Astelin ylväästi entisen päällikön eteen ja kuulin Minttusydämen olevan takanani. Loistetähti makasi pesän nurkalla ja tarkasteli minua tummansinisillä silmillään.
"Tähtiklaani sinut kirotkoon!" Loistetähti kähisi. Nuolaisin ärsyyntyneenä huuliani.
"Tähtiklaania ei ole olemassa. Tai ainakin se on hylännyt teidät! Tähtiklaani ei ole tehnyt mitään hyväksenne ja antoi Pimeyden metsän voittaa!" sihisin vihaisena. Kynteni raahautuivat väkisinkin ulos. Minttusydän taisi hätkähtää takanani.
"Saanko puhua hänen kanssaan yksin, ennen kuin teet mitään peruuttamatonta?" hän kuiskasi. Käänsin katseeni punaruskeaan naaraaseen. Hänen katseensa oli anova, enkä olisi voinut kieltääkään.
"Hyvä on", murahdin. Aikoisin silti viedä häneltä seuraavaksi neljännenkin hengen. Peruutin pesästä ulos ja jäin odottamaan.

//Minttu? Enkai hitannu liikaa xc

Nimi: Minttusydän

22.11.2017 07:52
Katsoin Tihkuturkkia itsevarmasti. Pian kolli käänsi katseensa minuun sellaine pilke silmäkulmassa, että tiesin hänen suunnittelevan jotain.
"Saanko luvan pyytää sinua mukaan kierrokselle, jossa tarkistan ovatko kaikki tyytyväisiä", kolli virnisti ilkeästi. Tiesin, ettei hän halunnut kissojen parasta, hän halusi vain valtaa.
"Selvä, mutta älä luulekkaan, että olisin myöntynyt jo ajatuksillesi", nau'uin vähemmän vihamielisesti, ehkä jopa lempeästi. Tihkuturkki lähti tassuttelemaan, eteetn päin ja pian työntyikin klaaninvanhimpien pesään. Huomasin kuina Meripihkaraita kavahti peloissaan, kun Tihkuturkki astui sisään. Hän tepasteli ylimielisen näköisenä pesän kerran läpi ja mulkaisi pari kertaa vanhuksia.
"Vanhuksista ei ole mitään hyötyä", kolli murahti, mutta vilkaisi minuun, katsoen tekisikö hän minuun vaikutuksen.
"Mutta tuo ei ole totta, klaanin...", Tihkuturkki laski häntänsä suulleni ja mulkaisi minua, jotta ymmärtäisin pysyä hiljaa. Pyöräytin silmiäni ja murahdin matalasti kollille.
"Sitten menemme katsomaan oppilaita, klaanin tulevia sotureita", kolli myhäili ja johti kierrostamme eteenpäin. Minäkin jotenkin aloin nauttia tästä vallankahvasta, mutten minä paha ollut. Minä vain nautin siitä, että kissat pelkäsivät Tihkuturkkia. Ja se näkyi minusta ulos päin. Tunsin suurta nautintoa kuulla kuinka kissat puhuivat suuresta johtajastamme, ja sellaiseksi minäkin halusin. Kohotin ryhtiäni ja kiristin kävelytahtiani.

Pian olimme käyneet kaiken läpi, paitsi päällikön pesän.
"Suotko minulle vallan käydä katsomassa Loistetähteä? Tai pitäisikö häntä kutsua Loistelinnuksi? Sinähän johdat nykyään", naukaisin lempeästi. Mutta en tarkoittanut, että hyväksyin tätä, mutta olihan se mukavaa olla voimakas.

//Tihku? :33 Minttu alkaa päästä Tihkun vallan makuun cx

Nimi: Pujosulka

22.11.2017 07:21
Hymähdin. Vilkaisin klaaninvanhimpien pesälle.
"Hyvin, jos ei oteta huomioon Varjoklaanin tilannetta", naurahdin.
"Mitä jos mentäisiin tuonne klaaninvanhimpien pesälle? Siellä olisis vähä rauhallisempaa?" nau'uin hiljaa. Pieni raikas tuuli pörrötti turkkiani. Olisin niin kovin halunnut ulos leiristä, ulos tästä kaaoksesta. Kaipasin tuolla metsässä juoksemista ja kaikkea sitä rauhaa mitä ennen oli ollut.
"Niin no, voimmehan me täälläkin olla jos niin tahdot", hymyilin ystävällisesti. Narsissiviiksi nyökkäsi, mutten tiennyt tarkoittikko naaras kumpaa vaihtoehdoista.
"Voi kuin olisi mukava mennä ulos", sanoin ja vilkuilin samalla ympärilleni ettei murhanhimoinen johtajamme kuulisi.

//Narsissi? Sori vähä töksähtävä xd

Nimi: Kuohuvirta

21.11.2017 21:47
"Tämä oli varmasti rankkaa sinullekkin, Minttusydän oli niin läheinen sinun ja Viherloikan kanssa", Kyyhkylento naukaisi ja nuolaisi turkkiani.
*Niin oli! Hänhän oli sisareni!* Kyynel vierähti väkisinkin poskelle. Minusta tuntui, että kaikki olivat hylänneet minut. Edes Kyyhkylento ei pystynyt lohduttamaan. Kukaan ei pystyisi. Kaikki oli täysin Tihkuturkin syytä! Aikaisemmassa taistelussa oli saanut lukuisia eri haavoja ja arpia omaan arpikokoelmaani. Suurimman osan niistä oli tehnyt Tihkuturkki. Vetäydyin hieman syrjään muista ja piilouduin sotureiden pesän takana oleviin pensaisiin. Halusin päästä pois täältä. Mutta se oli melkeimpä mahdotonta. Leirin uloskäynnillä seisoi vartioita ja reviirillä oli Tihkuturkin liittolaisia etsimässä karkulaisia. En tiennyt mitä löydetylle karkulaiselle tapahtuisi, mutta sitä en edes halunnut ajatella. Mutta minun oli pakko päästä pois. Pakko päästä Tuuliklaanin rajalle. Tiesin, että ainut lohtu olisi Ruokoturkki. Vetäydyin äänettömästi taaksepäin ja vilkaisin vielä, ettei kukaan huomaisi, että pujahtaisin leirin seinämästä läpi. Kun reittini oli selvä, pujahdin leiriä ympäröivistä karhunvatukoista yli. Vaikka piikit raapivat selkääni, yritin olla välittämättä. Vilkaisin vielä vasemmalle ja oikealle, kunnes tajusin, että reitti oli selvä. Lähdin juoksemaan kohti Tuuliklaanin reviiriä. Haistelin koko ajan ilmaa siltä varalta, että joku Tihkuturkin liittolaisista löytäisi minut. Pienikin oksan rapsahdus sai minut varautumaan. Matka meni hyvin siihen asti, kunnes olin vuorivaahteran kohdalla. Haistin nimittäin voimakkaan Varjoklaanin tuoksun. Piilouduin läheisen sammalmättäiden taakse ja odotin jännittyneenä. Haistelin tarkemmin ja erotin Mietesielun ja Sarasydämen tuoksut. Mutta he olivat molemmat Tihkuturkin puolella. Odotin kauan sammalten takana, kunnes soturien tuoksut alkoivat häljetä. Sitten varmistin, oliko reitti selvä ja pinkaisin sitten taas juoksuun. Helpotuin nähdessäni vihdoin tunnelin, joka johti Tuuliklaanin reviirille. Toivoin hartaasti, että Ruokoturkki saapuisi rajalle, muuten karkaamiseni olisi ollut turhaa. Pujahdin tutun tunnelin sisään ja jäin odottamaan. Tuntui, kuin olisin odottanut ikuisuuden, kunnes alkoi hämärtämään. Haistelin ilmaa ja sydämeni tuntui hypähtävän, kun tunnistin tutun tuoksun. Ruokoturkki! Katsoin odottavaisesti tunnelin suuta, kunnes näin tutun valkoisen kollin.
"Ruokoturkki!" huudahdin helpottuneena.

//Ruoko? Kuohu voi sit kertoo sille, mitä on tapahtunu cx

Nimi: Tihkuturkki

21.11.2017 21:24
"Pentuna, joka tahtoo nähdä emonsa. Loistetähti on minulle kaikki kaikessa. Hän on kasvattanut minut, sinun täytyy antaa minun nähdä hänet", Sienikarva maukui ja jäi odottamaan vastaustani. Räpäytin silmiäni mitäänsanomattomana. En ollut ikinä välittänyt Hämyliljasta niin, että tietäisin miltä Sienikarvasta tuntui. Mutta väliäkö sillä? Mutta periaatteessa minulla ei ollut mitään hyvää syytä kieltää Sienikarvan näkevän emoaan.
"Mene sitten. Mutta kertasi on sitten viimeinen, kannattaa sitten hyvästellä hänet, sillä voin luvata, ettei hän elä kauaa", mau'uin nuoleskellen huuliani. En osannut päätellä mitään Sienikarvan ilmeestä, mutta hän nyökkäsi. Ikituuli ja Murattilehti päästivät Sienikarvan sisälle päällikön pesään.
"Pitäkää sitten huoli, ettei Loistetähti pääse vapaaksi", murahdin vartioille ja käänsin katseeni Minttusydämeen. Punaruskea naaras istui edessäni ja katsoi minua suoraan silmiin. Rakastin tuota kissaa, minua ärsytti pakostikin hänen estelynsä.
*Hän on täysi sammankonaivo, jos kieltää haluavansa valtaa*, ajattelin. Olisin halunnut mennä vaikka Minttusydämen kanssa kävelylle ja selvittää koko asia. Mutta en tiennyt, luotinko kaikkiin vartioihin. Mielessäni kävi kuitenkin, että jos menisin Minttusydämen kanssa illemmalla kävelylle. En miettinyt sitä sen enempää, kun huomasin sotureiden pesän kätköissä tutun hahmon ja tunnistin hänet Hämyliljaksi. En ollut miettinyt, mitä tekisin entiselle varapäällikölle. Tiesin, että emoni ei haluaisi vaihtaa uskoaan. Eikä todellakaan alentua minulle. Samassa musta naaras katosi sotureiden pesän pensaiden suojiin. Katsastelin nyt Varjoklaanin leiriä. Suurin osa kissoista piileksi pesien suojissa ja aistin leirin ilmapiirissä jännityksen. Siellä täällä oli verilänttejä taistelusta. Nautin siitä näkymästä. Vihdoin olin saanut jotain aikaiseksi. Käänsin katseeni takaisin Minttusydämeen.

//Minttu?

Nimi: Narsissiviiksi

21.11.2017 20:45
Minua suoraan sanottuna ärsytti Tihkuturkin käytös, mutta jos tahdoin pysyä klaanissa, minun oli vain kestettävä se. Vilkaisin sinne missä vanhukset yleensä olivat. Pujosulka lähti tulemaan minua kohti. Naaras ei ollut vanha, mutta hän oli siirtynyt klaaninvanhimpiin halvaantuneiden takajalkojen takia jo aikaisessa vaiheessa. Ja oli vielä yksi juttu. Pujosulka oli Hunajaviiksen ystävä. Vatsani muljahti. Emoni ei ollut itse kerennyt kertoa ystävästään vaan olin myöhemmin oppilasaikoinani kuullut Pujosulasta, kuten monesta muustakin asiasta. Minä nostin hiukan surullisena katseeni Pujosulkaan.
"Tervehdys", Pujosulka naukaisi laimeasti. Hän hymyili minulle. Minusta hymy näytti väkisin väännetyltä, mutta kenties Pujosulan hymy näytti aina sellaiselta. En minä voinut tietää. En ollut nähnyt Pujosulan kauheasti viimeaikoina hymyilevän. En minäkään ollut kaujeasti hymyillyt. Hunajaviiksi. Miksi yhden kissan menetys aiheutti niin paljon surua niin monelle? Vain yksi kissa oli saanut minut todella iloiseksi ja se oli Kuutamosielu. Mutta nyt hänkin oli joutunut lähtemään. Tihkuturkin takia. Miksi kaikkien rakastamieni kissojen täytyi lähteä? Sitä suurempi syy jäädä klaaniin. Koska jos olisin jollekulle tärkeä niin en aiheuttaisi turhaa surua.
"Hei vain Pujosulka", vastasin teeskennellyn pirteästi.
"Mitä kuuluu? Tai siis...Tilanne ei ole paras mahdollinen, mutta kuitenkin", takeltelin sanoissani.

//Pujo?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com