Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

   Varjoklaani elää omalla reviirillään vanhassa metsässä, eli siis kolmen muun klaanin kanssa. Vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli todennäköisesti saat kurkata ulos, niin näet, mikä vuodenaika tarinoissa on. Lisää tietoa siitä ja erilaisista uhista löydät Muuta-osiosta. 

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Sienitassu/-karva

20.04.2017 15:54
Olin yhä unessa ja Tähtiklaanin nummella. Olin kerennyt jutella monen entisen parantajan kanssa sitten Lehmustassun näkemisen jälkeen. Nyt en nähnyt, haistanut tai kuullut ketään. Ajattelin jo, että uni päättyisi aivan pian. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kissojen tuoksut kantautuivat sieraimiini. Yksi tuoksuista oli Hunajaviiksen, sen tunnistin vaikka unissani. Myös muiden parantajien tuoksut ympäröivät minut. Mitä ihmettä tämä tarkoitti? Sen lisäksi entisten parantajien tuoksut kantautuivat sieraimiini. Samassa päättelin, mitä nyt tapahtuisi. Joku parantajaoppilaista saisi parantajanimensä, olisinkohan se minä? Tai ehkä ennemmin Simpukkatassu Tuuliklaanista, olihan hän sentään ollut minua kauemmin parantajaoppilaana. Myrskyklaanin uusi parantajaoppilas, entinen soturi Tiikeriraivo se ei pystynyt olemaan, sillä ei hänkään mikään ihmekissa ollut, eikä takuulla voinut olla ansainnut parantajanimeään alle puolessa kuussa. Tieto siitä, kuka parantajanimensä ansaitsisi valkeni minulle nopeasti, kun erotin seisovani suuren piirin keskellä. Kaikki katsoivat minua, aivan kuin heidän katseensa olisivat porautuneet kehoni sisään. Se sai minut hieman ahdistuneeksi. Mieleni teki kysyä, mitä tämä tarkoitti, vaikka tiesinkin sen jo. Ääni ei kuitenkaan suostunut tulemaan ulos suustani, vaikka sen avasinkin sanoakseni jotain. Hunajaviiksi astui eteenpäin luokseni.
"Minä, Hunajaviiksi, Varjoklaanin parantaja pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen parantajien tavat ja teidän avullanne hän tulee palvelemaan klaaniaan monien kuiden ajan. Sienitassu, lupaatko elää parantajan tapojen mukaisesti, pysyä poissa klaanien välisistä kiistoista ja hoitaa jokaista kissaa tasavertaisesti?" mestarini kysyi minulta. Silmäni suurenivat kuullessani hänen sanansa. Minä todella ansaitsisin nyt parantajanimeni! Intoni ei näkynyt ulospäin. Jokainen lihas kehossani oli jännittynyt ja kasvoillani oli suorastaan kärsivä ilme, sillä en pitänyt katseista, jotka olivat kiinni minussa ja mestarissani.
"Lu-lupaan", vastasin värisevällä äänellä. Hunajaviiksi nyökkäsi ja väläytti minulle lempeän hymyn. Se sai minut hieman rahoittumaan. Annoin lihasteni rentoutua ja yritin vääntää kasvoilleni tyynen ilmeen, se taisi olla hyvin huono yritys, sillä arvelin kasvoillani olevan vain hölmö irvistys.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle parantajanimesi, joka on Sienikarva. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja taitojasi ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi parantajaksi, kun minun aikani toivottavasti vasta monen kuun kuluttua koittaa", mestarini naukui. Hän astui kohti minua, kosketti hieman kostealla kuonollaan päälakeani, jolloin nuolaisin hänen lapaansa.
"Sienikarva! Sienikarva!" parantajat hurrasivat kovaan ääneen uutta nimeäni.

Nimi: Elandra

20.04.2017 15:41
Rikkotassu: 5kp

Hunajaviiksi: 31kp!

Hämylilja: 13kp

Kuohutassu: 27kp!

Vihertassu: 11kp

Lähdetassu: 4kp

Härmäpentu: 3kp

Minttutassu: 2kp

Sienitassu: 8kp, annanki tälle heti parantajanimen

Nimi: Hunajaviiksi

20.04.2017 15:32
Olin päättänyt ratkaisun, jonka ansiosta Naaliturkki voisi seurata pentujen kasvamista. Tai tässä tapauksessa pennun, sillä antaisin kollin kumppanilleni Tuuliklaaniin. Naaliturkki ei ollut jäänyt kuuntelemaan minua, vaan oli nelistänyt pois hakemaan sammalta. Tiesin, että hänen oli paha olla, sillä kolli kaiketi kuvitteli, että veisin kaikki kolme pentuamme Varjoklaaniin. Huokaisin syvään ja kiersin kehoani tiiviimmin pentujen ympärille. Ulkona oli vieläkin kylmä, vaikka hiirenkorva oli jo pitkällä.
Viimein kuulin Naaliturkin saapuvan. Kohotin päätäni ja katsoin häntä lempeästi.
"Naaliturkki", naukaisin hiljaa. Valkea tuuliklaanilainen käänsi katseensa kuin pakotetusti silmiini.
"En tarkoittanut sammalta."
"Vaan mitä?"
Nuolaisin hellästi jokaisen pennun päälakea, ennen kuin jatkoin. En voisi itse kuvitellakaan, miten kamalaa olisi katsoa pentujen kasvua toisessa klaanissa.
"Tiedän, ettet halua katsoa sivusta pentujen kasvamista", maukaisin ja kosketin hännälläni Naaliturkin kylkeä. Hän kurtisti hiukan kulmiaan ja katsoi hämmentyneenä minuun.
"Haluat nähdä heidän kasvavan, etkö haluakin?" kysyin hymyillen. "Siispä annan kollipennun sinun hoteisiisi, vie hänet Tuuliklaaniin ja kasvata hänestä urhea ja jalo kissa klaanillesi."

//Naali? Pennut?

Nimi: Hunajaviiksi

19.04.2017 21:49
Huohotin hetken maassa ja käännyin taas katsomaan pentua. Juuri silloin Naaliturkki saapui pensaikosta esiin kantaen sammaltukkoa.
"Toin sammaleen!" Naaliturkki mutisi sammal suussaan. Huokaisin ja nuolaisin Naaliturkin eteeni pudottamaa sammalta. Vesi antoi minulle hiukan voimia.
"Missä purasruoho?" kysäisin sitten. Naaliturkki näytti hiukan pettyneeltä itseensä, kolli käänsi katseensa taivaalle.
"En löytänyt", hän murahti. Kosketin hellästi häntä hännälläni.
"Ei se mitään, vesi on tärkeintä."
Olin jo melkein unohtanut ensimmäisen pennun, joka makasi edelleen kalvon alla ruohikolla. *Millainen emo oikein olenkaan!*
"Puraise kalvo tuolta pennulta ja nuole sitä nopeasti!" naukaisin käheästi ja nuolaisin taas sammalta. Tunsin jälleen kipuaallon, mutta oloni helpottui, kun näin Naaliturkin rientävän oranssin pennun luo. Jälleen tunsin kipuaallon, se oli paljon kovempi kuin äsken ja tuntui suorastaan, kuin pian kuolisin. Oloni helpottui ihanasti, kun toinen pentu syntyi. Naaliturkki laski varovaisesti aiemmin syntyneen pennun kylkeni vierelle ja alkoi nuolla äsken syntynyttä pentua nopein vedoin. Toinen pentu muistutti Naaliturkkia valkoisine turkkeineen ja mustine korvineen. Kurotin nuolaisemaan ensimmäisen pennun turkkia ja tunnistin sen naaraaksi. Olin jo tottunut kipuun, joten se ei enää tuntunut niin kovalta alkaessaan.
Viimein viimeinenkin pentu oli syntynyt. Se oli oranssi ja naaras, aivan kuin sisarensa. Toisena syntynyt pentu oli paljastunut kolliksi. Nyt kaikki kolme makoilivat kylkeäni vasten. Tunsin oloni väsyneeksi ja nuolaisin vielä sammalta, joka oli jo aika kuivunut. Suljin silmäni ja annoin lihaksieni rentoutua.

//Naali?

Nimi: Sienitassu

19.04.2017 21:04
Astelin parantajakissojen perässä kohti Korkokiviä. Ajattelin surkeana Lehmustassua ja hänen surkeaa kuolemaansa. Siitä oli jo jonkun aikaa ja olin parhaani mukaan pyrkinyt pääsemään sen yli, mutta nyt saattaisin ehkä tavata hänet. Astelin parantajien joukossa sisään Emonsuuhun. Pimeä tunneli oli kylmä ja hieman ehkä jopa pelottava, joten lähestulkoon painauduin mestarini turkkia vasten. Hän ei sanonut mitään. Saavuttuamme viimein Kuukiven luolaan, asetuin vaistomaisesti sen vierelle lepäämään ja kosketin sen kylmää pintaa kosteahkolla nenälläni. Vajosin silmänräpäyksessä syvään uneen.

Vedin syvään henkeäni ja avasin silmäni. Olin jälleen kerran samaisella nummella, jolla viimeksi puolikuun aikaan olin herännyt. Haistaessani veljeni tutun tuoksun, korvani nousivat pystyyn ja suoristin ryhtini. Katselin tohkeissani ympärilleni, ja pian erotinkin veljeni astelevan minua kohti. Kollin kasvoilla oli lämmin ja lempeä hymy.
"Hei, Sienitassu", veljeni hymyili minulle. Tunsin kyyneleet silmissäni, mutta parhaani mukaan pidättelin itkua.
"Sinä tulit", nau'uin huojentuneena ja hoipertelin veljeni luokse ja upotin kuononi hänen turkkiinsa vetäen keuhkoni täyteen hänen tuoksuaan.
"Tietenkin minä tulin. Minulla ei ole kauaa aikaa, mutta tahdon kertoa sinulle, että minulla on kaikki hyvin nyt! Tähtiklaanissa ei ole sairauksia ja kaikille riittää riistaa! Elä onnellisena elämäsi loppuun ja saa mahtava kumppani ja pentuja! Hoida Varjoklaania sen parantajana hyvin. Minä katson sinua täältä aina, ja kun sitten pääset Tähtiklaaniin, me voimme olla yhdessä ikuisesti. Eikö kuulostakin mahtavalta?" veljeni kysyi. Kyynel vierähti poskeani myöten pudoten kollin turkille.
"Se kuulostaa paremmalta kuin mikään, mitä olen ikinä kuullut", nau'uin hymyillen ja itkien samaa aikaa. Lehmustassu hymyili minulle takaisin. Hän irtaantui minusta ja lähti kulkemaan poispäin.
"Näemmekö me vielä? Tuletko sinä tapaamaan minua?" huusin veljeni perään. Hän kääntyi kohti minua.
"En tiedä. Muistathan, että olen siltikin luonasi kaiken aikaa, vaikka et näkisikään minua. Minä varjelen sinua ja sinun tulevia pentujasi", kolli naukui hymyillen, kääntyi ja juoksi innoissaan pois. Minusta tuntui kovin haikealta. Siitä huolimatta hymyilin kaikille parantajakissoille, jotka tapasin jälleen tänä yönä.

//Joku?

Nimi: Hunajaviiksi

19.04.2017 19:41
Kipuaalto kulki ylitseni ja päästi hiljaisen parkaisun. Suljin hetkeksi silmäni ja asetuin hiukan kyyryyn. Se helpotti ehkä hieman. Käänsin sitten tuskaisen katseeni Naaliturkkiin.
"Pennut syntyvät näillä hetkillä", naukaisin käheästi. "Tiedän, että oli riski tulla tänne, mutta halusin sinun näkevän heidät."
Kävelin tai oikeastaan ryömin tunnelista ulos ja asetuin puuskahtaen makuulle maahan.
"Minun on pakko synnyttää täällä, Tuuliklaanin reviirillä, en jaksa enää nousta", sanoin totuudenmukaisesti. Oloni oli jo nyt väsynyt, vaikka synnytys ei ollutkaan vielä edes alkanut. Tunsin taas kipuaallon. *No, nyt se sitten kai alkaa.* Tajusin silloin, että tarvitsisin joitain yrttejä itselleni.
"Naaliturkki? Voisitko hakea minulle kostutettua sammalta, josta voin juoda? Ja purasruohoa... se on kasvi, jolla on sinisiä, tähden muotoisia kukkia. Tarvitsen myös ehkä unikonsiemeniä", maukaisin ja lisäsin: "Jos vain löydät."
Kumppanini mietti hetken mutta nyökkäsi sitten ja katosi pensaikkoon. Tunsin oloni turvattomaksi ilman yhdenkään pensaan suojaa, joten ryömin vaikeasti pusikkoon suojaan. Hengähdin helpottuneena, kun asetuin jälleen makoilemaan kyljelleni. Olin ollut mukana monessa synnytyksessä, mutta tämä tuntui paljon vaikeammalta. Kipuaalto kulki jälleen ylitseni, ja kavahdin, kun tunsin synnytyksen viimein alkavan. *Naaliturkki, tule äkkiä.* Kipuaalto toisensa jälkeen kulki ylitseni. Viimein kamala kipu loppui ja tunsin pennun tulevan ulos kehostani. Käänsin päätäni ja näin pennun oranssin turkin, joka oli samanlainen, kuin minulla. En mitenkään voisi puhkaista pennun ympärillä olevaa kalvao itse, tarvitsin Naaliturkin apua.

//Naali?

Nimi: Hunajaviiksi

19.04.2017 19:20
Heräsin jälleen parantajan pesässä. Oloni tuntui päivä päivältä raskaammalta. Pennut olivat olleet vatsassani jo pitkään, arvelin, että ne voisivat syntyä minä hetkenä hyvänsä. Oli kulunut jo kauan aikaa siitä, kun olin saanut selville odottavani kumppanini Naaliturkin pentuja. Huokaisin syvään ja nousin ylös. Naaliturkki ei saisi nähdä pentujensa kasvavan, sillä hän olisi Tuuliklaanissa. Itse en hoitaisi pentuja, mutta silti näkisin heidän varttuvan. Naaliturkki näkisi heidät vain kokoontumisissa, sillä pennut eivät saisi ainakaan vielä tietää isästään. Kuitenkin minulla oli ajatus, jonka avulla Naaliturkki voisi nauttia pentunsa seurasta ja kasvattaa heitä, pysymällä samalla Tuuliklaanissa.
Astelin vaivalloisesti ulos parantajan pesästä. Pysähdyin suuaukolle ja suljin hetkeksi silmäni. Vatsaani vihloi kauhea kipu, mutta tiesin, ettei synnytys ollut vielä alkamassa. Se kuitenkin tapahtuisi pian.
Astelin takaisin parantajan pesään ja otin mukaani suuren kasan sammalia. Tekisin niistä makuusijan pentutarhaan jo nyt. Astuin varovausesti maidon tuoksuiseen pesään. Pesässä oli hämärää, mutta erotin selvästi kolmen kuningattaren hahmot. Pesässä oli Kanervakuu, Pujosulka ja Hämylilja, sekä Ahmapentu, Sirpalepentu ja Härmäpentu.
"Hei Hunajaviiksi", Kanervakuu naukui. "Pennut taitavat syntyä pian."
Nyökkäsin hieman, mutta en sanonut mitään. Levitin sammalia maahan, mutta istuuduin pian tuntiessani kipua vatsassani. Kanervakuun katse oli myötätuntoinen, kun naaras nousi ja asteli luokseni.
"Minä voin tehdä tämän", kuningatar maukaisi. "Kun ei pentujen isä kerran pysty auttamaan. Kuka hän muuten on?"
Loin jäätävän katseen vieressäni touhuavan vaaleanruskean naaraan suuntaan.
"Pidän tiedon itselläni, kiitos vain."
"Selvä. Mietin vain, ettet näytä oleskelleen ainakaan kenenkään tämän klaanin kollin kanssa", naaras jatkoi. Puuskahdin halveksuen.
"En kerro pentujen isää, eikä minun tarvitsekaan!"
Juoksin ulos pentutarhasta. Vatsaani kivisti jälleen kovasti. Sitten tunsin sen. *Supistus.* Synnytys oli alkamassa. Säntäsin ulos leristä. Tarkistin vielä, ettei kukaan ollut lähtenyt perääni, olin lähtenyt aika oudosti ja yllättävästi leiristä. Suuntasin askeleeni Tuuliklaanin rajalle. Kuljin niin nopeasti, kuin pystyin. Vatsani tuntui jo jättimäiseltä ja niin painavalta, kuin olisin syönyt kiven. Viimein saavuin rajalle ukkospolun luo. Olin jo aika tottunut karmeaan katkuun, joten en jaksanut huomioida sitä. Olin jo astumassa tunneliin, kun pysähdyin sen suulla. *En todellakaan synnytä tuolla!* Jäljelle jäävät vaihtoehdot olivat Varjoklaanin ja Tuuliklaanin puolet. Synntyksessä tulisi verta, ja jättäisin jäljet vihollisklaanin puolelle. Toisaalta Naaliturkki ei välttämättä löytäisi tänne toiselle puolelle, ei hän tiennyt olevani täällä. Muutenkin minun piti vain toivoa, että hän sattuisi paikalle. Astelin tunneliin. Jokainen askel teki kipeää, mutta jatkoin matkaani aina putken suulle asti. Jäin tiirailemaan varovaisesti Tuuliklaanin reviiriä. Vatsaani viilsi jälleen uskomaton kipu, tunsin supistuksia. *Malttakaa vielä hetki, rakkaani.*

//Naali?

Nimi: Kuohutassu

19.04.2017 08:28
Mietin hetken, mitä sanoisin. En haluaisi olla ilkeä Minttutassulle, mutta olihan hän meillekin ilkeä. Avasin suuni vastatakseni:
"En kyllä haluaisi olla Minttutassulle ilkeä, mutta kai se käy. Mutta meidän pitää siis harjoitella erittäin paljon", mau'uin. Vihertassu nyökkäsi. Otin mukavamman asennon vuorivaahteran oksan päällä, sillä jalkani puutuivat. Samalla meinasin horjahtaa alas, mutta Vihertassu otti niskavilloistani kiinni, etten tippuisi. Sydämeni hakkasi nopeasti. Puissa kiipeily ei ollut oikein minun juttuni.
"Kiitos", huohotin. Vihertassu katsoi minua hetken.
"Eipä kestä", hän maukui ja katsoi johonkin kaukaisuuteen.
"Mitä näet?" kysyin Vihertassulta ja käänsin tummansinisen katseeni samaan suuntaan, mihin Vihertassu katsoi. Sydämeni taisi jättää yhden lyönnin välistä ja meinasin horjahtaa taas alas. Onneksi sain kynsilläni kiinni rungosta. Kaukaisuudessa näin tummanharmaapilkukkaan kollin ja punaruskean naaraan. Ei ollut epäilystäkään, keitä he olivat.
"Kiivetään vähän ylemmäs", Vihertassu kuiskasi, vaikka Tihkuturkki ja Minttutassu tuskin kuulisivat edes puhetta sinne asti. Taasko kiipeilyä!? Olin kieltäytymässä, mutta Vihertassu loikkasi jo korkeammalle oksalle. Huokaisin. En minä tähän nyt yksikseni haluaisi jäädä, mitä jos taas horjahtaisin? Vilkaisin maahan. Olimme kyllä jo todella korkealla ja minua vähän huippasi.
"Tule jo", Vihertassu kuiskasi. Käännyin Vihertassun suuntaan ja jännitin lihakseni. Sitten loikkasin samalle oksalle, missä Vihertassukin oli.
"Hyvinhän se meni. Mennäänkö vielä korkeammalle?" veljeni ehdotti ja katsoi minua meripihkaisilla silmillään. Vilkaisin Tihkuturkin ja Minttutassun suuntaan. He olivat edelleen kaukana. Kyllä me kai ehtisimme. Vihertassu loikkasi edeltäni ylemmälle oksalle. Huokaisin äänettömästi ja loikkasin hänen peräänsä. Onneksi vuorivaahteran lehdet olivat alkaneet aueta ja olisimme piilossa Tihkuturkkia ja Minttutassua. Toivottavasti he eivät sitten kiipeäisi tänne.. Painaiduin Vihertassun kylkeä vasten. Aloin jo kuulemaan Minttutassun ja Tihkuturkin puhetta, mutta en erottanut sitä vielä. Vilkaisin hermostuneena Vihertassuun, joka katsoi alas miettien jotain. Vaihdoin hieman asentoa ja erotin jo Minttutassun ja Tihkuturkin hahmot alhaalla. Yritin kuulla, mistä he puhuivat.
"Olisitpa sinä jo soturi", Tihkuturkki kehräsi Minttutassulle. En ollut ikinä kuullut hänen kehräävän, tai puhuvan niin lempeästi. Kuulin Minttutassun kehräävän.

//Minttu?

Nimi: Vihertassu

18.04.2017 19:56
"Ensin petät ja sitten kinuat takaisin. Kuka sinä luulet olevasi?!" Sihahdin Minttutassulle.
"Minä en vihaa sinua. Mutta en tiedä, annanko anteeksi. Katso mitä Tihkuturkki on tehnyt minulle?!" Kuohutassu naukui. Katsahdin sivusilmällä vieressäni seisovaan naaraaseen. *Et vihaa?! Et vihaa?! Mitä?! Mutta toisaalta, en minäkään Minttutassua vihaa. Ainakaan sinäänsä, mutta toisaalta vihaan.*
"Jos sinulla ei ollut muuta niin me tästä jatkamme matkaamme", nau'uin Minttutassulle ja mulkaisin tätä.
"E-ei minulla muuta tainnut olla....", Minttutassu naukui hämmentyneenä. Asetin häntäni Kuohutassun lavoille merkiksi seurata minua. Jatkoin matkaani vuorivaahteralle ja vilkaisin taakseni; Kuohutassu katsahti Minttutassuun, mutta en nähnyt siskoni ilmettä. Minttutassu käännähti hitaasti ympäri ja lähti juoksemaan leiriin. Katsoin omahyväisenä naaraan perään. Toisaalta sisälläni kalvoi tunne, että taisin mennä liian pitkälle. Sysäsin ajatukset pois mielestäni ja naukaisin Kuohutassulle:
"Noniin, joko mennään?" Siskoni hätkähti ja käännähti katsomaan minuun. Kuohutassu nyökkäsi ja loikki vierelleni. Pian näin edessämme vuorivaahteran aloin kavuta sen runkoa pitkin ylös kynnet esillä. Meinasin pari kertaa luisua runkoa alas, mutta lopulta ponnistelujen jälkeen pääsin puun alimmalle oksalle. Katsahdin alas ja näin siskoni Kuohutassun; sisko parka koetti päästä ylös mutta turhaan. Lopulta jouduin itse laskeutumaan takaisin alas Kuohutassun avuksi. Työnsin tätä alta päin tämän vetäessään itseään ylös. Lopulta pääsimme puun ensimmäiselle ja alimmalle oksalle huohottaen.
"Mennäänkö vielä vähän korkeammalle ja enemmän puun oksiston keskiosaan niin pysymme piilossa, sillä mieti jos joku näkisi meidät?"Kuohutassu katsahti ylemmille oksille epäröiden. Lopulta naaraan laskettua katseensa jatkoin maanittelua:
"Ei se vaikeaa ole. Minä autan sinua." Hetken mietinnän jälkeen siskoni nyökkäsi empien. Annoin Kuohutassun lähteä kiipeämään edelläni ja puskin tätä ylös päin.
Lopulta, kun vihdoin olimme sopivan piilossa oksistossa katsahdin Kuohutassuun.
"Käsittämätöntä, että Minttutassu petti meidät! Tihkuturkki on ilmeisesti tärkeämpi!" Murahdin siskolleni kiihdyksissä. En antanut siskolleni aikaa vastata sillä mielessäni alkoi kehkeytyä suunnitelma.
"Tahdotko sinä äkkiä soturiksi?" Kysyin siskoltani katsahtaen tämän tummansinisiin silmiin. Siskoni nyökkäsi hämillään ja katsoi odottavasti minua.
"Jos harjoittelemme mahdollisimman paljon ja ahkerasti, me pääsemme äkkiä sotureiksi. Ja jos pääsemme ennen Minttutassua sotureiksi, se toimii ikään kuin kostona hänelle", naukaisin siskolleni. Kuohutassu katsoi minua pitkään yllättyneenä, mutta lopulta hänen suunsa avautui:

//Kuohu? Sori tästä täyty tulla pitkä mutta en osaa kirjoittaa pitkiä :(

Nimi: Kuohutassu

18.04.2017 19:06
Vihertassu nousi jaloilleen ja jolkotti luokseni. Otimme Mietesielun ja Risasiiven kiinni. Pian leiri alkoi jo näkyä. Aurinko paistoi mukavasti turkkiini ja sai olon lämpimäksi. Mikä ihana hiirenkorvapäivä! Katsoin leirin piikkipensastunnelia, josta pujahtivat esiin Haavekukka, Murattilehti, sekä Tihkuturkki. Mieleni masentui nähdessäni hänet. Pilkukas kolli tassutteli Murattilehden takana ja virnisti minulle inhottavasti. Missä Minttutassu oli? Huomasin, että Vihertassu oli jo hieman edellä minua, joten juoksin hänet kiinni.
"En tajua, miten Haavekukka ja Murattilehti edes pystyvät olla Tihkuturkin seurassa", murahdin ruskeanharmaalle veljelleni. Vihertassu vilkaisi minua meripihkaisilla silmillään.
"En tiedä. Ehkä hän on niille mukava", Vihertassu ehdotti. Tuhahdin. Vai että Tihkuturkki mukava? Ja siilitkin lentäisivät. Samassa pujahdimme piikkipensastunnelista leirin aukiolle. Oli iltapäivä ja klaanitoverit olivat työn touhussa. Loistelintu järjesteli partioita, Tuikesilmä ja Tummaisielu ruokailivat ja Ikituuli, Saratassu ja Okaliekki olivat valmistautumassa partioon. Okaliekki hymyili minulle ja lähti sitten Ikituulen, sekä Saratassun perään. Olisimpa minäkin jo soturi! Näin sivusilmällä, kuinka Risasiipi kääntyi puoleeni.
"Viekää klaanivanhuksille jotain syötävää. Sitten voitte itse hakea jotain", mestarini käski. Nyökkäsin ja käännyin Vihertassun puoleen. Veljeni nyökkäsi minulle ja lähti sitten tuoresaaliskasaa kohti. Huomasin, että Minttutassu istui oppilaiden pesän edustalla ja katsoi minua jotenkin arvioivasti. Katseemme kohtasi hetkeksi, mutta käänsin sitten katseeni pois. En voinut sanoinkuvailla sitä kaipuuta. Jolkotin Vihertassun perään. Veljeni oli valikoinut tuoresaalisakasta vaskitsan.
"Meripihkaraita pitää varmasti tästä. Ihme, että vaskitsat ovat hereillä jo nyt", Vihertassu maukui. Nyökkäsin ja valikoin kasasta kanin ja myyrän. Toivottavasti ne riittäisivät Hohtotähdelle ja Kaunokukalle. Vihertassu oli jo lähtenyt raahaamaan vaskitsaa kohti klaanivanhusten pesää. Minun oli hieman vaikea kantaa isoa kania, sekä myyrää, mutta kyllä se jotenkin sujui. Tosin kani tippui aina välillä, kun tallustin kohti klaanivanhimpien pesää. Samassa Hallaruusu pyyhälsi ohitseni ja kanini tippui taas. Juovikas naaras käänsi katseensa minuun anteeksipyytävästi. Huomasin, että kani oli jo ihan tomussa, kun olin sitä jo niin tiputellut.
"Klaaninvanhemmat varmasti pitävät, jos saavat tuon syötäväkseen", Hallaruusu kehräsi.
"Saavat nyt pitää", sanoin ja otin kanin takaisin suuhuni. En jaksaisi hakea jotain uutta, joten saisi nyt kelvata. Juoksin kohti klaanivanhusten pesää ja pujahdin sen suuaukosta sisälle. Vihertassu oli jo antanut vaskitsansa Meripihkaraidalle. Valkea naaras söi matelijaa haltioissaan. Kaunokukka ja Hohtotähti käänsivät katseensa minuun, kun tulin.
"Mitä sille kanille on käynyt?" Kaunoukukka kehräsi. "Anna, minä otan sen." Nyökkäsin ja tiputin kanin hänen eteensä. Vanha parantaja alkoi haukkomaan kanista paloja. Tiputin mäyrän Hohtotähden eteen.
"Minulla ei ole nyt nälkä. Onko sinulla?" kuulin Vihertassun kysyvän. Käänsin katseeni ruskeanharmaaseen kolliin. Tunnustelin hieman vatsaani.
"Ei ole. Mitä me seuraavaksi tehdään?" kysyin. Vihertassu näytti miettivältä.
"Lähdetäänkö kävelylle?" kolli ehdotti. Katsoin hetken veljeäni, mutta nyökkäsin sitten. Pieni kävely tekisi hyvää, paitsi jos törmäisin Tihkuturkkiin.. "Lähdetäänkö heti?"
"Joo", mau'uin ja pujahdin takaisin aukiolle. Odotin, kun Vihertassu tuli perässäni. Veljeni jolkotti kohti piikkipensastunnelia ja pujahti metsään. Lähdin hänen peräänsä.
"Minne aiomme mennä?" kysyin Vihertassulta, joka odotti minua piikkipensastunnelin edessä. Emme vielä oikein tienneet koko Varjoklaanin reviiriä, mutta ainakin tiesimme, missäpäin oli kaksijalkala, ukkospolku, vuorivaahtera ja haaskala. Mutta haaskalan suuntaan emme saisi mennä.
"Jospa menisimme palaneen vuorivaahteran suuntaan?" Vihertassu ehdotti. Nyökkäsin. Sinne ei olisi kovin pitkä. Lähdimme kävelemään rivakkaa tahtia kohti palanutta vuorivaahteraa. Se sijaitsi melko lähellä ukkospolkua, mutta onneksi sinne asti ei kuulunut sen ärsyttävää melua. Haistelin ihastuneena ilmaa. Hiirenkorva oli tullessaan tuonut metsään paljon uusia tuoksuja. Millainen metsä olisi silloin, kun olisi viherlehti? Katselin ympärilleni. Lumi oli sulanut lähes kokonaan, sitä oli oikeastaan vain varjoisissa paikoissa. Samassa huomasin punaruskean hahmon edessämme ja karvani nousivat pystyyn. Minttutassu! Vilkaisin Vihertassua. Veljenikin oli näköjään huomannut hänet. Minttutassu lähti juoksemaan meitä kohti. Sisaremme pysähtyi kohta eteemme huohottaen.
"Minun oli pakko valita hänet muuten olisin menettänut ainoan ystäväni. Te olette sisariani, tärkeämpiä kuin ystävät", Minttutassu hymyili ja katsoi meitä anteeksipyytävästi. "Ettehän vihaa minua, ettehän?" Vilkaisin Vihertassua. En tiennyt, mitä sanoisin. Toisaaalta olin vihainen hänelle, mutta toisaalta olin iloinen, että hän antoi anteeksi. Ehkä jotenkin ymmärsin Minttutassua.. En. En ymmärtänyt, miksi hän laski Tihkuturkin ystäväkseen.
"Ensin petät ja sitten kinuat takaisin. Kuka sinä luulet olevasi?!" Vihertassu sihahti. Minttutassu näytti loukkaantuneelta. Sitten avasin suuni:
"Minä en vihaa sinua. Mutta en tiedä, annanko anteeksi. Katso mitä Tihkuturkki on tehnyt minulle?!" huudahdin ja näytin selkääni. Siihen oli jäänyt ikuiset arvet, kiitos Tihkuturkin.

//Viher?

Nimi: Minttutassu

18.04.2017 18:34
Tassutin Tihkuturkin vierellä, tunsin huonoa omaatuntoa sisarieni jättämisestä, mutta toivoin, että he ymmärtäisivät etten voinut kieltäytyä. Olisin rikkonut suhteeni Tihkuturkkiin.
"Minun pitäisi mennä mestarini luokse", kehräsin ja nuolaisin Tihkuturkin lapaa.
"Tahdotko varmasti?" kolli naukui tyrmistyneenä. Nyökkäsin ja lähdin kipittämään sisarieni suuntaan. Seurasin heidän gajujälkeään. Pian näin tutut hahmot jotka piirtyivät horisonttiin. Pinkaisin juoksuun. Pian olin sisarieni luona.
"Minun oli pakko valita hänet muuten olisin menettänut ainoan ystäväni. Te olette sisariani, tärkeämpiä kuin ystävät", hymyilin ja katsoin sisariini anteeksipyytävästi.
"Ettehän vihaa minua, ettehän?" naukaisin. Katsoin sisariini vuorotellen. En ollut varma antaisivatko he anteeksi.

Nimi: Hämylilja

18.04.2017 18:19
Katselin onnellisena Härmäpentua, joka oli nukahtanut viereeni. Häivetassu ja Lähdetassu olivat tulleet katsomaan uutta sisartaan. En yhtään ihmetellyt, vaikka Tihkuturkki ei tulisi. Hän oli nyt varmasti Minttutassun seurassa. Nuolaisin Härmäpennun hopeanharmaata turkkia. Pentuni oli kaunis, siitä ei ollut epäilystäkään.
"Hei, voidaanko me tulla jo leikkimään Härmäpennun kanssa?!" kuulin Sirpalepennun huudahtavan. Vilkaisin kilpikonnakuvioista kollia.
"Valitettavasti ette. Härmäpentu on vasta liian pieni", selitin ja vilkaisin pentutarhan nurkalla loikoilevaa Pujosulkaa. Kuningatar hymyili minulle.
"Odotan innolla, että Härmäpentu pääsee oppilaaksi", kuulin Lähdetassun kehräävän. Käänsin katseeni Lähdetassuun ja kurkustani kohosi kehräystä. Tunsin Härmäpennun liikehtivän ja se taisi herätä.

//Härmä? Lähde? Häive? c:

Nimi: Härmäpentu

17.04.2017 17:08
Ympärilläni oli pelkkää pimeyttä. Pimeyttä loputtomiin, kenties joskus aavistus valoisaa luomien takana. Tuoksuja leijaili ympärilläni niin paljon, ettei minulla ollut mitään toivoa pysyä niiden mukana. Ainoa tuoksu, jonka tunnistin helposti, oli emon tuoksu. Turvallinen emon tuoksu, jonka lähellä tahdoin pysyä. Nytkin olin käpertyneenä emoani vasten. Kuulin lähistöltä puhetta ja muita ääniä, mutta en kuitenkaan kyennyt rekisteröimään niitä vielä sen kummemmin. Minun elämäni oli tällä hetkellä perustunut kaikkiin muihin aisteihin kuin näkööni, ja niiden perusteella yritin pysyä perillä siitä missä olin ja miten ja ketä paikalla oli. Menin kuitenkin jatkuvasti sekaisin hajuista ja äänistä. Keskityin siis lähinnä varmistamaan, että pysyin emoni lähellä koko ajan. Tällä hetkellä minulla ei ollut nälkä, olin juuri imenyt vatsani täyteen maitoa. Väsytti, mutta samalla minun teki mieli pysyä hereillä ja yrittää ymmärtää asioita. Se oli kuitenkin vielä minulle mahdotonta. En nähnyt mitään, en tajunnut puhetta. Siksipä tyydyin painautumaan emon vatsakarvoja vasten ja yritin saada unta. Ei siihen kauan mennytkään, pian nukahdin.

//Joo, tosi mielenkiintoinen tarina, mutta paikallaolijat saa jatkaa :3

Nimi: Lähdetassu

16.04.2017 19:35
Lehmustassu, Sienitassun veli ja minun ihastukseni oli poissa. Miksi hänen piti kuolla ja jättää minut? Jos koko tautia ei olisi tullut, hän olisi yhä elossa, mutta Lehmustassu ei ollut ensimmäinen, joka kuoli. Myös Pujosulan ja mestarini Tammikynnen poika Kaihopentu oli kuollut samoin Kaamostassu. Huomasin pian isäni Tuikesilmän juoksevan minun luokseni.
"Mikä sinulla on?" kysyin hämmentyneenä.
"Emosi Hämylilja synnytti. Sinä sait siskon", isäni kertoi onnellisena.
"Sehän on hienoa. Voinko mennä katsomaan hätä?" kysyin.
"Voit toki", Tuikesilmä vastasi. Juoksin oikopäätä pentutarhalle. Pujosulka nukkui Sirpalepennun kanssa ja sitten huomasin emoni mustan turkin vierellä vaalean hopeanharmaan pennun tummilla raidoilla.
"Isä kertoi, että sain siskon", totesin.
"Niin saitkin", emoni sanoi ja samalla siskoni vinkaisi. Emoni rauhoitteli häntä.
"Onko hänellä jo nimi?" kysyin.
"On. Härmäpentu", emoni vastasi.
"Kaunis nimi", totesin. Samassa huomasin kuinka Häivetassu suorastaan syöksyi vierelleni.
"Huomaatko kuinka kaunis hän on?" kysyin.
"Huomaan. Meitä on siunattu", veljeni totesi.

// Hämy?

Nimi: Vihertassu

16.04.2017 17:51
Katsahdin siskooni, Kuohutassuun. Hänen kasvoillaan oli kysyvä ilme, lopulta kun heräsin ajatuksistani nyökkäsin siskolleni ja kysyin:
"Entä sinusta?" Kuohutassu, oma ja ainut siskoni katsahti minuun ja hymyili.
"Tämä on ollut loistava päivä!" Siskoni naurahti ja hymy levisi kasvoilleni. Ajatukseni vierivät jälleen Minttutassuun, naaraaseen, joka oli pettänyt minut ja siskoni rakkautensa vuoksi. Oliko rakkaus tosiaan noin voimakas? Huokaisin ja mietin, rakastuisinko minä koskaan? Yhtäkkiä tunsin jalansijani pettävän ja huomasin hetken päästä makaavani maassa. Olin ajatuksissani kompastunut, vieläpä omiin jalkoihini! Ärähdin hieman ja nousin pystyyn. Siskoni Kuohutassu katsoi minua huolestuneena ja kysyi:
"Onko kaikki hyvin?" Nyökkäsin hänelle ja jolkotin tämän rinnalle. Vedin kasvoilleni väkisin pienen hymyn vaikka minulla ei hymylle aihetta ollutkaan.

//Kuohu? Sori tönkkö.

Nimi: Kuohutassu

16.04.2017 17:42
Olimme juuri käyneet kaksijalkalan vieressä. Kaksijalkaloiden pesät olivat todella kuvottavia, en tajunnut kotikisuja. Olimme nähneet yhden istumassa aidalla. Kävelimme nyt kohti leiriä. Minä ja Vihertassu olimme hieman jäljessä Mietesielusta ja Risasiivestä, mutta pystyin kuulemaan, mitä he puhuivat.
"Saratassukin on kuulemma sairastunut siihen tautiin. Toivottavasti se tauti ei leviä kaikkiin", Risasiipi maukui huolestuneena. En ollut kuullut, että Saratassu oli sairastunut siihen. Toivoin, että hänelle ei kävisi pahasti, niin kuin Kaihopennulle ja Kaamostassulle. He olivat päässeet Tähtiklaanin metsiin muutama päivä sitten.
"Oliko tämä päivä mielestäsi kiva?" kysyin samassa Vihertassulta. Oli mukavaa olla oppilas.

//Viher? :D

Nimi: Hämylilja

16.04.2017 17:02
Olin seurannut, miten Rikkotassu oli loikannut myyrän päälle ja ottanut tämän hengiltä. Valkea oppilaani kääntyi minua kohti ja katsoi minua voitonriemuisesti.
"Hyvä Rikkotassu!" onnittelin oppilastani. Rikkotassu näytti ylpeältä ja hautasi saaliinsa maahan.
"Voit ja..", lauseeni keskeytyi, kun hirveä kipuaalto hyökyi päälleni. Kiljaisin kivusta ja lysähdin maahan. Tiesin mitä oli tapahtumassa; synnytykseni oli alkamassa. Kuulin, kuinka Rikkotassu puikkelehti nopeasti viereeni. En oikeastaan tiennyt, tiesikö hän, että odotin pentuja.
"Hae Hunajaviiksi! Kerro, että synnytykseni on alkamassa!" kähisin. Rikkotassu näytti hieman säikähtäneeltä, mutta pinkaisi sitten juoksuun. En minä voisi mennä takaisin leiriin, en pääsisi varmasti edes kävelemään. Pistin silmäni kiinni ja yritin kestää hirveää kipua. Tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes kuulin takanani tassujen töminää. Avasin hitaasti silmäni ja näin Hunajaviiksen, Sienitassun, Rikkotassun ja Tuikesilmän. Olin iloinen, että Tuikesilmä oli tullut tueksi. Pistin taas silmäni kiinni. Samassa tuli ihan hirveä kipuaalto. Kiljaisin kivusta ja liikahdin paikallani.

Synnytys oli kestänyt jo aika kauan ja aloin jo väsyä. Tuli taas hirveä kipuaalto ja kiljuin niin kovaa, kuin vain pystyin. Vaikka se tuskin mitään auttaisi.
"Koita kestää, Hämylilja", kuulin tutun äänen takanani ja tunsin nuolaisun poskessani. Se oli Tuikesilmä. Samassa kipu helpotti ja avasin huojentuneena silmäni. Huomasin, että Sienitassu nuoli juuri hopeanharmaata pentua ja laittoi sen sitten mahani viereen imemään nisistäni maitoa.
"Onneksi olkoon. Saitte naaraspennun", Hunajaviiksi kehräsi. Vilkaisin ilahtuneena Tuikesilmää. Kumppanini nuolaisi päätäni ja sitten pentumme turkkia.
"Meidän pitää siirtyä nopeasti pentutarhaan", mau'uin hiljaa. Hunajaviiksi nyökkäsi.
"Minä voin kantaa pennun", Tuikesilmä tarjoutui. Nyökkäsin ja nousin hiljaa seisomaan. Tuntui, etten jaksaisi kävellä enää metriäkään. Tuikesilmä otti pennun niskavilloista kiinni ja lähti tallustamaan kohti leiriä minä, Hunajaviiksi ja Sienitassu perässään. Rikkotassu oli jo lähtenyt leiriin, sillä oli jo myöhä. Hän menisi huomenna jonkun toisen kanssa harjoittelemaan, sillä minä olisin liian uupunut. Kohta pujahdimme piikkipensastunnelista leiriin. Klaanitoverit katsoivat meitä hieman ihmeissään, mutta nyökkäsivät silti tervehdykseksi. Jolkotin Tuikesilmän viereen, joka oli viemässä pentua kohti pentutarhaa. Hunajaviiksi lähti parantajan pesään Sienitassu perässään. He lupasivat tuoda kohta joitakin yrttejä, jotka lisäsivät maidon tuloa. Pian pujahdimme sisään pentutarhaan. Huomasin, että Pujosulka, Sirpalepentu, Kanervakuu ja Ahmapentu nukkuivat jo. Tuikesilmä laski hopeanharmaan pennumme maahan, ihan oman sammalpetini viereen. Tai olin nukkunut siinä silloin, kun hoidin Tihkuturkkia, Lähdetassua ja Häivetassua. Menin makuulle pentuni viereen.
"Mikä hänen nimekseen tulee?" kuulin yhtäkkiä Tuikesilmän äänen. Vilkaisin kumppaniani, joka istahti eteeni. Katselin hetken pennun kaunista hopeanharmaata turkkia. Se toi mieleeni maassa kimaltelevan härmän.
"Miten olisi Härmäpentu?" ehdotin. Tuikesilmä kehräsi.
"Se on kaunis nimi", hän maukui. "Käy." Nuolaisin Härmäpennun turkkia ja se vikisi hieman.

//Härmä? :3

Nimi: Hunajaviiksi

16.04.2017 10:20
Istuin hiljaa oppilaani vierellä. Sienitassu itki, ja hopeiset kyyneleet valuivat maahan. Kosketin hellästi hännälläni hänen poskeaan.
"Niin, emme voi tehdä mitään, emme nyt. En tiedä, montako henkeä tauti vielä vie, enkä tiedä, milloin se laantuu, mutta siihen asti meidän on vain tehtävä parhaamme auttaaksemme kissoja, ja sen on riitettävä", naukaisin mietteliäästi katsellen Lehmustassun kylmää ruumista. Monta kissaa oli jo kuollut tautiin, Kaihopentu, Kaamostassu, Aamutassu, Vaskitsatähtikin menetti hengen... nyt oli Lehmustassun vuoro. Käänsin taas katseeni oppilaaseeni.
"Tämä ei ole Tähtiklaanin vika. He eivät voi aina auttaa meitä, eikä Lehmustassu kuollut heidän takiaan. Kaikki kissat kuolevat joskus, Lehmustassu kuoli nyt."
Astelin makuusijalleni. Oloni oli väsynyt, halusin vain nukkumaan. Minulla oli nälkä, mutta en jaksanut lähteä hakemaan tuoresaalista enää. Sienitassu istui vielä murheellisena Lehmustassun vierellä.
"En sano, että sinun pitäisi unohtaa hänet, sillä se on väärin. Mutta Lehmustassu toivoisi varmasti, että jatkaisit elämääsi hänet muistaen, auttaen kissoja, jotka ovat samassa jamassa, kuin hän oli", maukaisin ja viittasin hännälläni Saratassun suuntaan. "Ilman apuamme tuo oppilas voi kuolla. Sitä veljesi ei tahtoisi, hän tahtoisi sinun jatkavan eteenpäin."
Katsahdin vielä Saratassuun. Hän oli sairastunut tautiin tänään, toivoin kovasti, ettei hän menettäisi henkeään. Tällä hetkellä oppilaan tila oli vakaa, hän nukkui rauhallisesti sammalilla. Suljin silmäni, tunsin vielä pennun liikehdintää vatsassani. Pennut syntyisivät kaiketi pian, en ollut täysin varma milloin. Pian uni otti minut valtaansa ja nukahdin.

//Vaik Sieni?

Nimi: Rikkotassu

15.04.2017 17:44
Aurinko paistaa oppilaiden pesän katosta ja linnut laulavat. Raotin silmiäni mutta kirkas valo sokaisi hetkeksi. Avasin silmäni uudelleen ja loikkasin ylös pediltäni. Astelin aukiolle siristäen silmiäni eikä hetkeäkään kun Hämylilja ravasi reipasta tahtia luokseni.
"Lähdemme metsälle." Hämylilja maukaisi hymyillen.
"Hetikö?" Nau`uin unenpöpperöisenä.
"Kyllä." Hämylilja sanoi nopeasti eikä jäänyt odottamaan vastausta vaan lähti ripein askelin kohti leirin uloskäyntiä.
Ravistin päätäni ja lähdin juoksemaan naaraan perään.

Kun olimme päässeet jonkin matkaa haistoin sammakon. Menin vaanimisasentoon ja hiivin kohti sammakkoa. Olin juuri loikkaamassa kun sammakko huomasi minut ja lähti loikkimaan. Lähdin perään niin nopeasti kuin vain pääsin. Olin juuri koskettamassa sammakkoa kun liukastuin märkiin kasveihin suoraan nenälleni. Ponkaisin itseni pystyyn ja lähdin etsimään uutta vainua. Pian haistoin linnun ja lähdin vaanimaan tätä. Loikkasin mutta lintu oli nopeampi se lähti lentoon. Yritin kiivetä puuhun sen perään mutta se ehti karkuun. Huomasin Hämyliljan ja loikkasin alas puusta.
"Oletko saanut jo saalista?" Naaras kysyi hymyillen.
"En oikeastaan." Naurahdin ja lähdin loikkimaan eteenpäi.
Haistoin myyrä ja hivuttauduin hitaasti vaanien sitä kohti. Hyppäsin ja sain sen kiinni.

//Hämy?

Nimi: Elandra

15.04.2017 14:39
Vihertassu: 5kp

Hämylilja: 2kp

Saratassu: 9kp

Hunajaviiksi: 22kp!

Sienitassu: 19kp

Kuohutassu: 2kp

Nimi: Sienitassu

15.04.2017 14:34
Käänsin onnettoman katseeni kohti mestariani. Mieleni teki sanoa, että olin kiitollinen naaraan osanotoista, mutta en saanut sanottua mitään itkun keskellä. Hunajaviiksi istui etäämmällä minusta ja elottomasta veljestäni liikahtamatta. Naaras vaikutti olevan ajatuksissaan.
Kun itku viimeinkin laantui edes hieman, nostin kuononi pois veljeni kuolemantuoksuisesta turkista ja nousin ylös. Huojuvin jaloin astelin pois pediltä ja astelin katse tyhjyydessä mestarini luokse.
"Miksi Tähtiklaani tekee näin meille? Mitä ihmettä me olemme tehneet väärin ansaitaksemme tämän? Lehmustassu ei tehnyt mitään väärin! Ei heillä ole oikeutta viedä kaikkia rakkaimpiamme pois luotamme! Se on niin väärin! En tahdo että niin tapahtuu enää!" nau'uin mestarilleni. Kyyneleet palasivat silmiini ja vuosivat vuolaan puron lailla poskiani myöten pudoten sitten kylmälle maalle. Parantaja katsoi minua pahoittelevasti. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta huokaisi vain. Naaras pudisti hitaasti päätään ja kosketti kuonollaan otsaani.
"Tämä on niin turhauttavaa, kun en voi tehdä sille mitään.. En voi pelastaa klaanitovereitani", kuiskasin hiljaa itkun seasta. Ei hänkään sen enempää voinut tehdä, mutta miksi näin piti käydä! En edes voinut ajatella, kenet tauti seuraavaksi veisi. En kestäisi, jos se olisi emo tai isä.. Se olisi jo aivan liikaa.

//Hunaja?

Nimi: Vihertassu

15.04.2017 14:19
Huomasin pienen sinisen perhosen lepattavan hieman sivummalla ja loikkasin sitä kohti. Sininen olento pääsi kuitenkin karkuun juuri tassujeni välistä. Tuhahdin harmistuneena ja kirin muut kiinni. Hiljensi vauhtini Kuohutassun kohdalla ja jäin jolkottamaan tämän vierelle. Naaras oli ilmeisesti ajatuksissaan sillä hän tuijotti vain Mietesielun rauhallisesti viuhtovaa häntää. Kuulin linnun varoitus huudon ja katsahdin taivaalle. Päältämme lepatti mustan kirjava harakka, joka raakkui kovaan ääneen. Harakka liihotti kaukaisuuteen ja katosi lopulta näköpiiristäni. Mieleeni hiipi ajatus kokoontumisesta. Tahdoin päästä sinne mahdollisimman nopeasti tapaamaan muita klaaneja. Hätkähdin, kun kuulin Mietesielun hudon kauempaa:
"Vihertassu! Tule jo! Et ole mikään etana!" Nyt vasta tajusin, että suorastaan matelin eteenpäin. Loikin muut kiinni hieman nolostuneena. Jatkoimma matkaa ja nyt ptin pitää huolen etten jäisi jälkeen.

//Joku?

Nimi: Hunajaviiksi

14.04.2017 21:29
Räpäytin lehdenvihreitä silmiäni.
"Heillä on oikeus tietää", naukaisin päättäväisesti. Kertoisin pennuille isästään, kun he olisivat vanhempia, en halunnut, että he pitäisivät minua valehtelijana. Naaliturkki katsoi minuun otsa kurtussa.
"He saattavat paljastaa meidät."
Pyöräytin silmiäni.
"Kerron heille, kun he ovat vanhempia. Ja mistä tiedät, olemmeko enää edes kumppaneita silloin?" maukaisin ja käänsin katseeni taivaalle. "Ei sillä, haluaisin olla kumppanisi lopun elämääni, mutta emme voi tietää, milloin joku huomaa kumppanuutemme, emme voi tietää, kuinka pitkään tämä pysyy salassa."
Voisin salata klaanilta kaiken, mutta pennuiltani en. Jos oma emoni ei kertoisi minulle isästäni, repisin häneltä kaiketi korvat irti. Kuitenkin valehteleminen kelle tahansa tuotti minulle tuskaa, halusin aina olla rehellinen. Sienitassullekin valehtelin jatkuvasti. Taivas näytti jälleen hämärtyvän, minun pitäisi lähteä.
"Minun pitää mennä", maukaisin ja kosketin Naaliturkin kuonoa omallani. Kumppanini nyökkäsi.
"En osaa sanoa, milloin tulen. Anteeksi. Yritän nyt keskittyä parantajan tehtäviini, keskity sinäkin soturin hommiin", maukaisin hymyillen. "Ettemme herätä epäilyksiä."
Kuulin puhetta läheltä. Niskakarvani nousivat pystyyn ja pinkaisin juoksuun. Haistoin pari Tuuliklaanin kissaa. Riensin huomaamattomasti rajalle varjoissa. Sujahdin tunneliin ja kiiruhdin takaisin leiriin.
Kuulin parantajan pesästä hiljaista vaikerrusta. Kurkistin sisään, ja näin Sienitassun Lehmustassun ruumiin vierellä. Sydäntäni riipaisi, kun näin, että oppilas oli kuollut ollessani poissa.
"Voi Sienitassu", maukaisin lohduttavasti ja silitin oppilaan selkää hännälläni, "otan osaa."
Katsoin surullisesti kollin ruumista, karva oli sotkuinen ja kiilloton. Kuinka monta henkeä haaskalan tauti vielä veisi? Silmäni revähtivät kauhusta ammolleen, kun muistin pentuni. Pennut ja oppilaat olivat kaikkein suurimmassa vaarassa sairastua. *He eivät saa sairastua siihen.* Toivoin hartaasti, että tauti olisi jo kaikonnut pentujen synnyttyä.

//Sieni jos haluut?

Nimi: Kuohutassu

14.04.2017 19:14
Katsoin säikähtäneenä mustaa länttiä maassa. Se haisi ihan hirveältä ja sydämeni hyppäsi aina kurkkuun, kun kiiltävä hirviö pyyhälsi ohi. Suuri ilmavirta lensi kasvoilleni ja peruutin kauemmas.
"Mennään pois! Mitä jos ne tulevat metsään?!" kiljuin pelästyneenä. Mietesielu ja Risasiipi vilkaisivat nopeasti toisiaan.
"Eivät ne metsään tule. Ne pysyvät ukkospolulla", Risasiipi maukui rauhallisesti. Rauhoituin hieman. Veljeni Vihertassu tallusteli viereeni.
"Jatketaanko jo matkaa?" hän kysyi mestareiltamme. Mietesielu nyökkäsi ja lähti kävelemään rivakkaa tahtia pois päin ukkospolusta.
"Minne menemme seuraavaksi?" huikkasin Vihertassun mestarin perään ja juoksin hänet kiinni. Kuulin, kuinka Risasiipi ja Vihertassu juoksivat peräämme.
"Menemme nyt kaksijalkalan suuntaan", Mietesielu maukui. Nyökkäsin ja odotin, että Vihertassu saavuttaisi minut.
"Varjoklaanin reviiri on valtava!" Vihertassu huudahti pirteästi. Nyökkäsin hymyillen. Minua ehkä hieman hävetti se, että olin pelästynyt ukkospolkua niin pahoin.

//Viher?

Nimi: Sienitassu

14.04.2017 17:59
En voinut uskoa sitä, mitä Hunajaviiksi oli juuri kertonut minulle. Makasin liikkumattomana parantajan pesän sairasaukiolla ja katsoin Lehmustassun hitaasti kohoilevaa kylkeä. Kyyneleet kirvelivät silmiäni, mutta en aikonut itkeä, en ennen kuin en voisi enää muuta. Hunajaviiksi oli jälleen lähtenyt keräämään yrttejä ja jättänyt minut vartioimaan sairaita. Saratassu makoili veljeni viereisellä pedillä, hänkin nukkui unikonsiementen ansiosta. Nousin hitaasti istumaan ja kohmeisin askelin astelin veljeni vierelle.
"En ehkä koskaan ole sanonut tätä enkä edes tiedä, pystytkö kuulemaan minua, mutta.. Sinä olet minulle tärkeämpi kuin kukaan tässä maailmassa. Tiedän, että se on nyt Tähtiklaanin käpälissä, lähdetkö heidän luokseen ikuiselle taipaleellesi vai jatkatko matkaa meidän elävien kanssa. Minä rukoilen jokaista esi-isääni: antakaa Lehmustassun selvitä hengissä tästä. Antakaa hänelle edes hieman lisää elinaikaa, koska minä olen itsekäs, enkä ole valmis luopumaan hänestäkin.. Olette vieneet niin monta kissaa Varjoklaanilta, jonka vuoksi pyydän, että ette tekisi sitä Lehmustassulle", kuiskasin hiljaa rukouksen Tähtiklaanille ja osittain myös omalle rakkaalle veljelleni, josta en vain tahtonut luopua. Huomasin, kuinka veljeni liikautti pienesti etujalkaansa. Silmäni suurenivat ja katsoin hengitystäni pidätellen veljeäni. En uskaltanut hengittää. Samassa kolli raotti hitaasti vihreitä silmiään. Hento hymy levisi kasvoilleni.
"Hei", kuiskasin hiljaa itkua pidätellen. Tähtiklaani oli kuullut rukoukseni! Samassa kolli alkoi kuitenkin yskiä kovasti. Kun hän lopetti yskimisen, hän laski päänsä alas ja katsoi minua suoraan silmiini. Oliko hänen kasvoillaan todella hymy, vai näinkö vain harhoja? Lehmustassu raotti hitaasti suutaan sanoakseen jotain.
"Sinäkin olet minulle tärkein kissa koko maailmassa. Sinun täytyy kuitenkin oppia elämään ilman minua. Voisitko toteuttaa viimeisen toiveeni, ennen kuin lähden Tähtiklaaniin?" veljeni kysyi kähisevällä äänellä. Kurottauduin yhä vain lähemmäs häntä. En voinut estää kyyneleitä virtaamasta vasten poskiani.
"Ihan mitä vain", kuiskasin hiljaa nyyhkyttäen ja painoin pääni vasten veljeni turkkia. Hänen ominaistuoksunsa oli muuttunut aivan omituiseksi, kollin turkkikin oli sotkuinen ja sekaisin. Sairaus aiheutti sen.
"Anna minun lähteä yksin", kolli pyysi, "en tahdo lähteä niin, että pystyn aistimaan sinun surusi. Minun täytyy tehdä se yksin." Tuntui kuin muutama sydämenisku olisi jäänyt välistä kuullessani veljeni toiveen. Suljin kuitenkin hitaasti itkuiset silmäni.
"Hyvä on.. Tahdotko olla jossain erityisessä paikassa?" kysyin hiljaa.
"Tahdon kuolla Varjoklaanin reviirillä. Ole niin kiltti ja vie minut sinne", veljeni pyysi käheällä äänellään ja väläytti minulle lempeän hymyn.
"Oletko ihan varma tästä? Et sinä jaksa ehkä kulkea sinne asti", nau'uin hiljaa.
"Ole niin kiltti.. Hae vaikka Vaskitsatähti apuun. Hänhän on nyt immuuni sairaudelle, eikö niin?" veljeni kysyi. Irvistin tuskasta. En tahtonut menettää veljeäni vielä! Hän oli aivan liian nuori kuolemaan..
"En minä voi tehdä sitä! En voi antaa sinun kuolla yksin kylmässä", kuiskasin hiljaa, "minä tahdon olla sinun luonasi. Voin muistella ääneen sitä, kuinka me olimme pentuja pentutarhassa ja..", itku pakotti minut lopettamaan lauseeni kesken. Kyyneleet virtasivat vuolaasti ulos silmistäni poskiani myöten pudoillen sitten parantajan pesän kovalle lattialle.
"Minä tiesin, että et voi tehdä sitä. Juuri siksi sinä oletkin minulle niin rakas; et ikinä jätä minua yksin. Kiitos, minä todella arvostaisin sitä, että olisit täällä luonani", Lehmustassu naukui hiljaa. Oliko hän vain kokeillut minua? Oliko hän todella testannut, suostuisinko jättämään hänet yksin kuolemaan?! Mieleni teki sanoa kollille jotain, mutta pysyin hiljaa, koska tiesin tämän olevan vaikeaa myös hänelle. Asettauduin varovasti hänen vierelleen sammalpedille. Olimme pentuna aina nukkuneet vierekkäin. Lehmustassu oli minulle emoni ja isäni lisäksi tärkein tuki ja turva. Nyt minä saattelisin hänet viimeiselle matkalleen Tähtiklaaniin esi-isiemme luokse.
"Muistatko sen, kun en pitänyt lainkaan taistelusta. Kaikki yrittivät saada minua mukaan, mutta sinä ymmärsit, että minä en tahtonut. Tahdoit leikkiä jotain, mistä minäkin pidin. Me olimme aina yhdessä, emmekä riidelleet oikeastaan lainkaan. Vaikka sinä nyt lähdetkin, me tulemme olemaan yhdessä. Toivon, että näkisimme pian. Toivottavasti voit tulla puolikuun aikaan tapaamaan minua, kun lähden vaihtamaan unia esi-isiemme kanssa. Me pidimme aina toistemme puolia. Jos toinen oli surullinen, molemmat olivat. Olet mahtavin veli, mitä kukaan voi itselleen toivoa. Minä lupaan kertoa sinusta pennuilleni, jos minä sellaisia saan. Vielä klaaninvanhimpanakin kerron tarinoita Varjoklaanin urheimmasta oppilaasta ikinä. Sinä olet sankarini, nyt ja ikuisesti. En ikinä tule unohtamaan sinua, äläkä sinäkään minua", nau'uin veljelleni. Lehmustassu oli sulkenut silmänsä siinä kohtaan, kun kerroin meidän olevan aina yhdessä. Huomasin hänen kylkiensä kohoilevan yhä vain hitaampaa. Valmistauduin sanomaan viimeiset sanani hänelle.
"Minä rakastan sinua. Odota minua", kuiskasin hiljaa ja painoin pääni kollin turkkiin ja vedin hänen tuoksuaan keuhkoni täydeltä. Huomatessani kollin hengityksen lakkaavan tyystin, purskahdin onnettomaan itkuun.
"Lehmustassu", toistelin kerta toisensa jälkeen onnettomana veljeni nimeä.

//Joku?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com