Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Varjoklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kuutamosielu

10.05.2017 17:19
Katsoin huvittuneena Narsissitassua. Oppilaan ajatukset näyttivät viilettävän jossakin kaukana Tuuliklaanin nummien takana.
"Ajattele nyt, jos ryhtyisimme vain yhtäkkiä erakoiksi", Narsissitassu maukaisi miettelynsä jälkeen. Naurahdin hiukan. Oli upeaa pystyä unelmoimaan vapaasta elämästå, mutta tahtoisinko oikeasti hylätä minulle tutun klaanin? Se olisi kyllä melko hankalaan.
"Se olisi kyllä upeaa", myönsin lopulta Narsissitassulle. En minä pystynyt kieltämään oppilaan pointtia. Erakkona kukaan ei voisi määräillä tekemisiäsi ja saisit tehdä kaiken juuri sillä tavalla kuin vain itse tahtoisit. Voisin metsästää itsellesi, vaeltaa metsässä ja etsiä muita kissajoukkoja.
"Jos minä lähtisin erakoksi, tahtoisi löytää Taivasklaanin", maukaisin mietteliäästi. "En ole koskaan nähnyt kyseisen klaanin kissaa. Olisi upeaa nähdä klaani ja todistaa, että se on todella olemassa."
Ajatukseni vaelsivat jonnekkin todella kauas. En ollut edes varma ylttikö Tähtiklaanin metsästysmaat Taivasklaanin luokse. Naurahdin hiukan Narsissitassun ilmeelle.
"Ja kuka tietää mitä Taivasklaani voisi meille tarjota."

// Narsissi?

Nimi: Narsissitassu

10.05.2017 15:24
"Varjoklaani riittää minulle", hymähdin.
"Olisi kyllä hienoa käydä korkokivillä", totesin. Mietiskelin tulevaisuuttani. Haluaisin päälliköksi ehdottomasti. Haluaisin tutkia metsän jokaisen sopukan. Tuijotin lumoutuneena korkokivien suuntaan. Miksi ne olivat juuri korkokiviä? Mistä nimi oikein tuli?
"Oletko ajatellut että pelkästään klaanien reviirit ovat valtavia?"mietin.
"Juu ja klaanien takanakin on kokonainen maailma", Kuutamosielu huokaisi ihastuksesta.
"Haluaisin tutkia koko maailman jokaisen sopukan", sanoin silmät loistaen.
"Minkälaistakohan olisi olla erakko? Silloin saisi vapaasti kulkea missä haluaa ja tehdä mitä huvittaa", sanoin onnellisena.
"Mutta siinä on huonoja puoliakin. Silloin ei ole klaanin turvaa", naaras sanoi.

//Kuutamo?

Nimi: Kuutamosielu

10.05.2017 15:16
Sadetta ei enää ollut, mutta harmahtavat pilvet ajelehtivat yhä metsän yllä. Pikku hiljaa ne alkoivat siirtyä toisaalle, kohti vuoristoa ja korkokiviä. Katsoin pilvien suuntaa ja silmiini osuivat korkokivet.
"Mitä luulet, elääkö yksikään kissa korkokivillä?" kysyin mietteliäänä Narsissitassulta. Käänsin katseeni Varjoklaanin oppilaaseen ja katselin tuon väritystä. Narsissitassun väri oli ihana. Se sopi naaraan nimeen ja luonteeseen. Tuhahdin huvittuneena. Olisimpa minäkin oranssinkellertävä. Oppilas kuitenkin kohautti lapojaan.
"En osaa sanoa. En tiedä, sillä en ole itse käynyt siellä", Narsissitassu maukaisi huvittuneena. Naurahdin.
"Pääsisimpä joskus tutkimaan korkokiviä. Kenties siellä asuisi joku yksinäinen klaani tai lauma", maukaisin haaveilen. Olisi todella upeaa löytää joku uusi kissajoukkio, joka on ollut pitkään piilossa muulta maailmalta.
"Mutta minusta tuntuu, että taidan tyytyä turvalliseen Varjoklaaniin. Entä sinä?"

// Narsissi?

Nimi: Häivetassu

10.05.2017 15:13
Tihkuturkki oli tarrannut minua niskasta. Rimpuilin irti kaikilla voimillani. Lysähdin maahan väsyneenä. *Miksi veljeni teki minulle näin?* Nousin väsyneenä pystyyn ja näin Tihkuturkin mielihyväisen ilmeen.
"Hän oli isämme!" henkäisin. Tihkuturkki kohautti lapojaan.
"Pidä kuonosi ummessa tai sinulle käy kuin isällemme", Tihkuturkki murisi ja lähti loikkimaan leiriä kohti ja huusi:
"Tuikesilmä taistelee yksin kettua vastaan!" Koko maailma alkoi heilua. Pian menetin tajuntani.

Pian heräsin jossain. Parantajan pesässä. Kuulin kuinka aukiolta kuului kokoontumiseen lähtijöiden ilmoitus. Kuulin nimeni, Häivetassun.
Yritin nousta vaivalloisesti ylös, mutta tassuni eivät kantaneet. En pääsisi millään kokoontumiseen. Huokaisin hiljaa ja annoin itseni nukahtaa. Pian minulle tuli tunne, jota en voinut välttää, minun olisi päästävä kokoontumisen. Nousin väkisin ylös ja kiiruhdin haavojeni kanssa kissa jonon perässä. Saavuimme kokoontumisaukiolle. Katselin kuinka emoni ja Kyyhkylento juttelivat keskenään. Päätin lähteä heidän luokse.

//Kyyhky? Hämy?

Nimi: Narsissitassu

10.05.2017 12:54
"En läheskään näin märkä", tuhahdin huvittuneena. Ravistelin turkkiani kostoksi.
"Lopeta!" Kuutamosielu nauroi. Sade yltyi ja olimme pian märkiä molemmat. Eivät kai Tähtiklaanilaiset lukeneet ajatuksiani? Toisaalta pieni sadekuuro oli vain kivaa. Vilkaisin taivaalle. Tämä oli kyllä kaukana pienestä sadekuurosta. Huomasin sateen lakanneen. Kuutamosielu nuoli tassuaan.
"Ah viimeinkin se loppui", huokaisin onnellisena helpotuksesta. Ravistin turkkini kuivaksi, tällä kertaa kauempana naaraasta. Tummat pilvet pysyivät kuitenkin paikallaan. Aurinko yritti tulla näkyviin pilven rakosista.
"Väistykää pilvet olkaa niin kilttejä!" Kuutamosielu aneli kaivaten. Katselin ympärilleni leiriin joka oli vetinen. Joka puolella oli märkää ja missään ei ollut ketään. Kun aurinko alkoi lämmittää enemmän alkoi pesistä tulla lisää kissoja ulos. Pian leiri täyttyi kuhinasta.

//Kuutamo?

Nimi: Härmäpentu

10.05.2017 10:41
Minun oli vieläkin hankala uskoa, että isäni oli kuollut. En ollut kerennyt edes oppia tuntemaan häntä kunnolla, vain jonkin verran. Isällä oli ollut soturinhommia, mutta oli hän käynyt emoa ja minua katsomassa joka päivä. Mutta nyt hän oli poissa. En ollut saanut valvoa isän ruumiin äärellä, mutta tuskinpa olisin edes jaksanut.
Seuraavana aamuna Vaskitsatähti keräsi kissat, jotka lähtisivät hänen kanssaan kokoontumiseen. Emonikin pääsisi mukaan. Päivä kului tavallisesti, vaikkakin minulta oli isän kuoleman takia vähän puhti poissa. Emokin oli vähän vaisu, mutta minä en aikonut luovuttaa. Pitäisi jaksaa, vaikka Tuikesilmä olikin kuollut.
Tuli ilta, ja Hämylilja jätti minut Kanervakuun huomaan, hän huolehti myös kaikista muista pentutarhan pennuista. Saimme leikkiä ulkona siihen asti, kun kokoontumiseen lähtijät lähtivät, mutta sitten meidän piti tulla kiireesti sisään ja käydä yöpuulle. Emon makuusija oli tyhjä, enkä saanut mennä siihen yksin nukkumaan, ettei minulle tulisi kylmä. Kipitin siis muiden pentujen luokse nukkumaan Kanervakuun lähistölle. Tassuttelin sammalvuoteella niin, että siihen muodostui minulle sopiva, pehmeä kohta ja käperryin siihen pieneksi keräksi. Minulla meni jonkin aikaa nukahtaa, sillä ajatukseni viivähtivät vielä kuolleessa isässäni ja sen jälkeen emossa, joka oli varmaan jo kokoontumisessa. Sitten kuitenkin sain unen päästä kiinni ja nukahdin.


Nimi: Hämylilja

10.05.2017 08:02
"Anteeksi, mitä?!" katsoin hopeanharmaata naarasta ihmeissäni. Oliko Kyyhkylennolla sisko? En ollut tiennytkään.
"Hän on sisareni Sirrisiipi", Kyyhkylento jatkoi. Käänsin katseeni hopeanharmaaseen naaraaseen, Sirrisiipeen. Kyyhkylennon sisarella oli samanlaiset meripihkaiset silmät, kuin Kyyhkylennolla. Miksen ollut ikinä tavannut Sirrisiipeä?
"En tiennytkään, että sinulla on sisko", kehräsin. Kyyhkylento hymyili. Halusin tutustua enemmän Sirrisiipeen, hänhän oli Kyyhkylennon sisar. Samassa kuulin piikkipensastunnelilta askelia ja käänsin katseeni tulijaan. Sieltä juoksi esiin Tihkuturkki yksikseen ja hengästyneen näköisenä.
"Tuikesilmä taistelee kettua vastaan!" pentuni kajautti. Sydämeni taisi jättää yhden lyönnin välistä. Tuikesilmä?! Klaanitoverit katsoivat Tihkuturkkia hieman peloissaan. Näin Vaskitsatähden, joka käveli Tihkuturkin luo. Päällikkö kääntyi Ikituulen ja Mietesielun puoleen.
"Menkää te apuun", Vaskitsatähti maukui rauhallisesti, mutta erotin silti pienen pelon hänen äänessään.
"Minäkin tulen!" huudahdin. Vaskitsatähti käänsi katseensa minuun ja pudisti päätään.
"Et voi lähteä. Sinulla on pentusi hoidettavana ja mitä jos kettu tappaisi sinut?" hän sanoi. Pudistin päätäni. Olin silti erittäin huolestunut. Mitä jos Tuikesilmälle kävisi jotain? Jalkani alkoivat hieman täristä.

Oli kulunut hetki aikaa ja piikkipensastunneli alkoi taas rapista. Sydämeni alkoi hakkaamaan kovempaa ja säikähdin, kun Tihkuturkki ja Ikituuli kantoivat tasaisen harmaata ruumista leiriin.
"Eii!" kiljaisin ja juoksin ruumiin luo. Tuikesilmä oli kuollut. Kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin ja painoin pääni Tuikesilmän turkkiin. Sisälläni paloi raivo, kun tiesin mikä tämän oli tehnyt. Se typerä kettu!
"Olet rakas", kuiskasin.

Olin valvonut koko yön Tuikesilmän vierellä ja yrittänyt hyväksyä sitä, että häntä ei enää ollut keskuudessamme. Lähdetassu, Häivetassu ja Tihkuturkkikin olivat olleet hetken valvomassa. Härmäpentukin oli tullut hetkeksi valvomaan isänsä vierellä, mutta Kanervakuu oli käskenyt hänet jo nukkumaan. Nuolaisin viimeisen kerran Tuikesilmän päätä ja nousin sitten seisomaan. Meripihkaraita, Kaunokukka ja Hohtotähti olivat menossa hautaamaan hänet. Samassa kuulin kokouskutsun:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Klaanikivelle klaanikokoukseen!" Lähdin tallustelemaan haluttomasti kohti Klaanikiveä. Klaanitoverit alkoivat kerääntyä sen ympärille. Vaskitsatähti seisoi ylväästi Klaanikiven päällä ja katseli alas.
"Kuten jotkut varmaan tietääkin, tänään on kokoontuminen. Kokoontumiseen lähtee Loistelintu, Sienikarva, Naavakoi, Risasiipi, Murattilehti, Tammikynsi, Kyyhkylento, Tihkuturkki, Häivetassu, Lähdetassu, Rikkotassu, Hämylilja ja Kaunokukka", Vaskitsatähti maukui. Piristyin hieman, koska pääsisin kokoontumiseen.

Varjoklaanin kissat juoksivat kohti nelipuuta. Haistin jo ilmassa Myrskyklaanin ja Jokiklaanin. Tuuliklaani ei siis ollut vielä tullut. Pian laskeuduimme alas laaksoon.
"Varjoklaani tuli!" kuulin jonkun huutavan Myrskyklaanin kissojen suunnalta. Katselin ympärilleni. Nelipuut olivat täynnä kissoja, vaikkei Tuuliklaania ollut vielä edes tullut. Kyyhkylento tuli viereeni.
"Mennäänkö tutustumaan muihin kissoihin?" ehdotin hänelle.

//Kyyhky? :D

Nimi: Kuutamosielu

09.05.2017 17:42
Huomasin tummien sadepilvien kasaantuvan uhkaavasti yllemme. Katsoin pilviä juostessani kohti leiriä. Taivas oli äsken ollut melko tyyni jonkin aikaa. Katsahdin toivottomana tassuihini. Oliko Tähtiklaani pahastunut noin paljon siitä, että katsoin taivasta niin pitkään? Ukkonen jurähti jossakin päin ja sai pelosta johtuvat väreet kulkemaan lävitseni todella nopeasti.
"Pian alkaa sataa", maukaisin ukkosen takaa Narsissitassulle. Oppilas jatkoin vain juoksemistaan. En ollut aivan varma kuuliko hän minua lainkaan, mutta nyt en voisi sille mitään. Olisi päästävä nopeasti takaisin leiriin muiden kissojen luokse. Pysähdyin hetkeksi ja käännyin katsomaan taakseni. Pysähdyin hetkeksi ajattelemaan kaikkea. Hitaasti vesipisarat alkoivat pudota alas maahan. Maa vettyi hiljattain ja tassuni alkoivat painautua sen sisuksiin. Katsoin hiljaa ohitse juoksevia hiiriä. Hiiret olivat pelon vallassa ja juoksivat piiloon. Ukkonen jyrähti uudestaan ja taivas välähti. Narsissitassusta ei näkynyt enää kuin tassunjäljet maassa. Käänsin katseeni taivaalle ja siristelin silmiäni vesipisaroiden johdosta. Tähtiklaani tuskin oli vihainen. Se taisi olla surullinen, mutta ärtymyksessään vahingossa lähetti muutamia salamia. Ravistelin päätäni ja suuntasin hitaasti kohti leiriä. Narsissitassu varmasti olisi jo leirissä.
"Missä olit?" oppilaan ääni kuului heti astuttuani leiriin. "En nähnyt sinua enää takanani kun olin palannut leiriin."
Hymähdin hiukan aja katsoin oppilasta hiukan hymyilen.
"Jäin vain tutkimaan ympäristöä. Harvoin sitä tulee katsottua ympäröivää maailmaa sateessa. Sillä on oma puolensa", maukaisin huvittuneena. Ravistelin märkää turkkiani, josta lensi vesipisaroita. Pisarat osuivat myös Narsissitassuun ja oppilas kavahti taakse päin.
"Varo hiukan", oppilas maukaisin samalla. Naurahdin hiukan.
"Sinä olet jo muutenkin märkä", nauroin.

// Narsissi?

Nimi: Narsissitassu

09.05.2017 16:32
Katsahdin kummastuneena vieressäni kulkevaan naaraaseen. Tämä oli hetken vain tuijottanut taivasta. Oliko Kuutamosielu tosiaan noin lumoutunut Tähtiklaanista? Minussa Tähtiklaani aiheutti hiukan kylmän väristyksiä. Tähtiklaanin kissa olivat kuolleita! Itse en todellakaan haluaisi vielä tietää minkälaista siellä on. Katsahdin taivaalle. Olikohan Tähtiklaani kuullut ajatukseni? Taivaalle nimittäin alkoi kerääntyä tummia pilviä.
"Kuutamosielu", kysyin varovasti.
"Niin? Älä sano että minun katsottava taivaalle, en halua jäädä tuijottamaan sitä", naaras sanoi.
"Minusta sinun olisi hyvä katsoa taivaalle",ehdotin. Kuutamosielu käänsi päänsä varovasti taivaalle. Tämä hätkähti näkemäänsä.
"Pyhä Tähtiklaani! Ukkonen tästä vielä puuttuikin!" Kuutamosielu sanoi.
"Juostaan leiriin", ehdotin. Juuri silloin alkoi jyristä.

//Kuutamo?

Nimi: Liljapentu

09.05.2017 16:24
Katsoin Sienikarvaa epävarmana. Minä pystyin kyllä kävelemään, mutta en vain halunnut, halunnut lähteä pois Sienikarvan luota. Toisaalta olisi kyllä ollut mielenkiintoista tavata emoni, joka oli veljeni mukaan Varjoklaanin varapäällikkö.
”Jos minä menen nyt sinne pentutarhaan, niin näenkö minä sinua enää koskaan?” kysyin hieman pelokkaan kuuloisena. En tahtonut joutua missään nimessä eroon Sienikarvasta, veljestäni.
Vaaleanruskea kolli naurahti huvittuneena. Kallistin päätäni kummastuneena; olinko sanonut jotakin hassua?
”Olen melko varma, ettemme joudu ikuisesti eroon toisistamme”, hän sanoi ja hymyili lempeästi. Rohkaistuin sen verran, että nousin jaloilleni ja kipitin hänen luoksensa häntä pystyssä ja silmät loistaen.
”No niin, eihän se ollut vaikeaa”, Sienikarva kehräsi ja kumartui nuolaisemaan päälakeani. Puskin veljeni jalkaa hellästi ja käännyin sitten katsomaan Iltasielua, joka katseli meitä hieman haikean oloisena.
”Mennään”, veli sanoi ja nyökkäsi pesän suuaukolle päin, ”emomme odottaa sinua.”
Nyökkäsin hymyssä suin ja loikin hänen peräänsä intoa puhkuen. Oli jännittävää nähdä emoni ensimmäistä kertaa.
Astuimme ulos päivänvaloon. Edessämme avautuva aukio suorastaan kuhisi kissoja. Oli suuria ja pieniä kissoja, pentuja ja vanhuksia.
”Vau!” henkäisin. ”Mikä tämä paikka oikein on?”
”Leiriaukio”, Sienikarva vastasi ja etsi katseellaan jotakin tiettyä kissajoukon keskuudesta. Pian hän näytti löytäneen etsimänsä:
”Emomme on tuolla. Tule, mennään hänen luokseen, mutta pysyttele minun lähelläni, ettet vain jää soturien ja oppilaiden jalkoihin.”
Olin jo aikeissa kysyä, mitä soturit ja oppilaat olivat, mutta tulin toisiin aatoksiin huomatessani, että Sienikarva oli jo matkalla emomme luo, joka oli mitä ilmeisemmin se laikukas naaras, jonka olin nähnyt juttelemassa jonkun kollin kanssa.
”Loistelintu!” Sienikarva kutsui, ja naaras kääntyi katsomaan meitä. Hän sanoi vielä jotakin kollille, jonka kanssa oli äsken jutellut ja tassutteli sitten meidän luoksemme.
”Liljapentuhan se siinä! Joko sinä olet valmis tulemaan pentutarhaan minun kanssani?” Loistelintu hymyili ja kurkotti nuolaisemaan kuonoani. Se kutitti ja sai minut kikattamaan. Sienikarva ja emomme vaihtoivat huvittuneita katseita.
”Joo, olen minä”, sain vastattua kikatukseltani.
”Hieno homma, eiköhän mennä tutustumaan muuhun pentutarhan väkeen”, Loistelintu virkkoi ja opasti minua hellästi erään pesän - ilmeisesti sen pentutarhan - suuntaan.
Vilkaisin lapani yli Sienikarvaan, joka huikkasi minulle:
”Minun pesäni on tuo tuolla. Voit tulla käymään ihan milloin vain haluat!” Hän osoitti erästä pesää, josta olimme tuulleet vähän aikaa sitten. Nyökkäsin vastaukseksi ja käännyin katsomaan eteenpäin.
Pesän suuaukko lähestyi hetki hetkeltä. Olikohan pesässä myös muita pentuja? Ja olivatko ne Hämylilja ja Kanervakuu siellä?
”Tervetuloa pentutarhaan, Liljapentu”, Loistelintu toivotti päästyämme sisälle pesään. Pentutarha oli suorastaan valtava! Lattialla oli kaikenmoisia leikkikaluja: sammalpalloja, risuista kyhättyjä palloja ja niin edelleen.
Huomasin muutaman pennun leikkivän pesän toisella puolella. Yksi pesässä olevista täysikasvuisista naaraista vahti pentuja herkeämättä, ja oli aina paikalla auttamassa, jos joku pennuista kupsahti kumoon tai muuta vastaavaa.
”Asummeko me nyt täällä?” kysyin uteliaana. Loistelintu nyökkäsi.
”Aina siihen saakka, kunnes sinusta tulee oppilas”, hän vastasi.
”Mikä se semmoinen oppilas on?” utelin.
”Kerron sinulle siitä vähän myöhemmin, nyt sinä kuitenkin voisit ottaa pienet päiväunet, niin jaksat sitä touhuta muiden pentujen kanssa”, hän sanoi ja heilautti korviaan tyhjän sammalvuoteen suuntaan. Vaikka minua ei oikeastaan väsyttänytkään, niin silti suostuin käymään pitkäkseni ja sulkemaan silmäni.
Ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo vaipunut uneen.

Herättyäni olin mennyt kysymään luvan Loistelinnulta, että saisin mennä tapaamaan veljeäni. Naaras oli myöntänyt luvan, mutta oli sanonut, että minun pitäisi palata takaisin pentutarhaan ennen auringonlaskua.
Saavuin Sienikarvan pesän suuaukolle ja astuin sisään.
”Huhuu, Sienikarva?” kutsuin veljeäni. En kuullut vastausta. Hän ei ilmeisestikään ollut kotona. Tassuttelin peremmälle ja saavuin erääseen pienemmältä pesältä vaikuttavaan osaan, jonka seinien vieressä oli paljon kasvinlehtiä.
Nuuhkaisin erästä oudolta näyttävää ja tuoksuvaa juttua. Tökkäsin sitä tassullani ja maahan tipahti muutama siemen. Kohautin lapojani ja nuolaisin ne suuhuni.
Juuri sillä hetkellä Sienikarva palasi takaisin, ja kun hän näki minut ja maassa lojuvan kodan, hän kiiruhti luokseni kauhistuneena.

//Sieni? Lilja siis söi unikonsiemeniä.

Nimi: Sienikarva

09.05.2017 15:15
Katsoin epäröiden Iltasielua. En tuntenut naarasta ollenkaan, enkä oikeastaan olisi tahtonut, että tulisimme näin läheisiksi keskenämme vain alle päivässä. Tahdoin kieltäytyä, mutta en tahtonut olla ilkeä, sillä olisin voinut loukata naarasta. Niinpä päätin naukua:
"Enpä tiedä.. Sinä et kuitenkaan ole minun siskoni, enkä usko, että vanhempani voisivat pitää sinua pentunaan.. Ei minulla sitä vastaan mitään siis ole, mutta minun vanhempani eivät tunne sinua. Ehkä sinä voisit kuitenkin olla mukana hänen kasvatuksessaan? Liljapentu tarvitsee kovasti läheisiä, sillä moni varmasti hyljeksii häntä erakkosyntyisyyden vuoksi." Iltasielu vaikutti hieman pettyneeltä, mutta väläytti minulle sitten pienen hymyn. Ennen kuin nuori soturi ennätti sanoa mitään, huomasin Liljapennun heräilevän. Naaraskissa nosti hitaasti pientä päätään ja avasi meripihkaiset silmänsä. Naaras katsoi hieman hämmästyneenä Iltasielua, jonka jälkeen hän kääntyi minun puoleeni räpytellen unisia silmiään.
"Kuka hän on, Sienikarva?" pentu kysyi säröilevällä ja unisella äänellä. Astelin pennun luokse ja kosketin hänen kuonoaan.
"Hän on minun ystäväni, Iltasielu. Iltasielu on klaanimme soturi, sinä takuulla pidät hänestä", kerroin Liljapennulle.
"Hei, Liljapentu", hopeanharmaa naaras tervehti tummanharmaata pentua, joka nyökkäsi vastaukseksi ja väläytti soturille ystävällisen hymyn.
"Kuule Liljapentu, olisitkohan valmis siirtymään pentutarhaan? Emomme tahtoisi jo nukkua kanssasi", nau'uin pennulle. Toivoin todella, että hän ei alkaisi ihmettelemään sitä, kuinka olin aluksi kysellyt, mistä hän oli ja miten oli reviirillemme päätynyt. Ehkä hän oli ollut niin hämillään kaikesta, että oli unohtanut kysymykseni ja omaksuisi nopeasti sen, että Loistelintu on hänen emonsa, Risasiipi isänsä ja minä hänen veljensä.
"Emomme? Kuka hän on? Oletko sinä sitten minun veljeni?" pieni pentu kysyi kimeällä äänellään ja kallisti hivenen verran päätään.
"Emomme on Varjoklaanin varapäällikkö Loistelintu ja kyllä, minä olen sinun veljesi. Emomme nukkuu kanssasi yöt, mutta päivisin hän joutuu hoitamaan velvollisuuksiaan varapäällikkönä, mutta sillä välin muut kuningattaret- Hämylilja ja Kanervakuu - hoitavat sinua", selitin Liljapennulle ja hymyilin hänelle lempeästi.
"Pystytkö sinä kävelemään?" kysyin Liljapennulta ja astuin askeleen kauemmas hänen sammalvuoteeltaan odottaen, että pentu nousisi ylös ja kävelisi luokseni. Vilkaisin Iltasielua, joka katsoi pientä pentua, joka epäröi ylösnousemisen kanssa.

//Lilja?

Nimi: Iltasielu

09.05.2017 12:53
Heräsin aamulla. Nousin virkeänä ja aloin sukia turkkiani. Samalla mietin, että minun pitäisi mennä katsomaan mitä Sienikarvalle ja pennulle kuului. Nousin seisomaan ja astelin pesästä, suoraan parantajanpesälle. Loistelintu tuli minua vastaan, hän meni poispäin pesältä.
"Sienikarva, oletko sinä tällä?" kysyin pesään.
"Olen, tule sisään", tuo vastasihiljaa. Astelin pesään ja meinasin sanoa jotain, mutta kun näin pienen pennun joka nukkui pikkuruisella pedillään, hellyin hymyyn. Katselin kuinka pennun kylki kohoili tasaisesti tuon nukkuessa.
"Onko hänellä nimeä?" kysyin kääntyen Sienikarvan puoleen.
"Nimesin hänet Liljapennuksi", tuo vastasi yhtä hiljaisesti minulle. Mietin hetken, nimi sopi pennulle täydellisesti. Mutta kuka toimi pennun emona?
"Kuka hoitaa Liljapentua? Hän tarvitsee maitoa", naukaisin.
"Loistelintu lupasi hoitaa pentua, mutta Hämyilja ruokkii hänet", Sienikarva vastasi. Pieni pettymys valtasi sydämeni.
"Selvä", vastasin kuitenkin esittäen iloista. Nyt pentu kuitenkin sai hyvät hoitajat.
"Minä voisin toimia vähän kuin siskona hänelle", naukaisin hiljaa siirtäen katseeni yhä nukkuvaan pentuun.

//Sieni? Lilja? Sori ku tungin mukaa xdd

Nimi: Sienikarva

09.05.2017 08:39
Säpsähdin hereille, kun tunsin pienen kielen nuolaisevan korvaani.
"Sienikarva! Herää jo!" piipitys kuului viereltäni. Löytämäni pentu kapusi pois päältäni ja istuutui omalle sammalvuoteelleen. Olin viettänyt yön pennun kanssa sairasaukiolla, sillä en tahtonut jättää häntä yksin. Käänyin naaraan puoleen ja väläytin hänelle lempeän hymyn.
"Tiedätkös mitä, sinä tarvitset nimen", nau'uin pennulle rauhallisella äänellä. Minulla ei koskaan ollut vaikeuksia puhua pennuille, sillä he olivat niin hassuja, että heille kuka tahansa uskalsi puhua. Joillekin sotureille sen sijaan minä jopa pelkäsin hieman puhua. Vaskitsatähden ja Loistelinnun kanssa olin kuitenkin oppinut puhumaan suhteellisen sulavasti, kuten myös Minttusydämen, Viherloikan ja ehkä myös Iltasielun kanssa. Takeltelin kuitenkin yhä jonkun verran heidän kanssa puhuessani.
"Nimen? Mitä minä sillä teen?" tumma naaraspentu kysyi päätään hieman kallistaen. Virnistin naaraalle ja kosketin kuonollani hänen kuonoaan.
"Sen avulla kissat tunnistavat sinut. Minun nimeni on Sienikarva, ja kaikki klaanini kissat tietävät sen", kerroin pienelle pennulle ja mietin mielessäni hänelle mahdollisia nimiä. Pentu nyökkäsi ja katsoi minua yhä kysyvästi.
"Päätätkö sinä minun nimeni? Tuleeko minustakin Sienikarva?" pentu kysyi ja hymähti huvittuneesti viekset väristen. Naurahdin pienesti naaraskissalle.
"Ehei, sinä saat oman nimen, jota ei muilla vielä ole", kerroin ja näpäytin hännälläni naaraan kuonoa, hän katsoi sitä silmillään ja näytti huvittavalta.
"Mikä se on? Keksitkö sinä sen jo?" naaras kysyi levottomana. Samassa keksin hänelle mahtavan nimen.
"Sinun nimesi on Liljapentu", kerroin naaraskissalle. Hän katsoi minua hieman mietteliäästi ja vilkaisi sitten taakseen, kun hän kuuli lähestyviä askelia pesän sisäänkäynniltä. Emoni Loistelintu asteli pesään.
"Vaskitsatähti kertoi, että löysit pennun ukkospolulta. Mistä hän on tullut?" emoni kysyi ja asteli lähelle minua ja Liljapentua.
"Hän ei muista. Päättelen siitä, että hän on erakko, joka hylättiin tai jonka vanhemmat kuolivat. Annoin hänelle juuri nimen; Liljapentu", kerroin Loistelinnulle. Varapäällikkö hymyili katsoessaan pientä pentua, joka oli kuitenkin painanut päänsä etutassulleni ja vaipunut sikeään uneen.
"Mietin vain, että olisiko kaikille parasta, jos ryhtyisin pennun emoksi. Hän voi mahdollisesti kokea olonsa ulkopuoliseksi, sillä klaanissa ei liian paljoa ole kissoja, jotka tulevat toisista klaaneista tai olivat ennen erakoita", emoni naukaisi ja katsoi nukkuvaa pentua.
"Voisitko sinä todella tehdä sen? Mutta sinähän olet varapäällikkö", nau'uin Loistellinnulle. "Ethän sinä voi olla kuningatar, ethän?" Naaras pudisti päätään.
"Mutta voisin hoitaa häntä kuin teitäkin. Hämylilja tuottaa maitoa, jota pentu voisi häneltä saada. Hän voisi olla sinun sisaresi, miltä se kuulostaisi?" emoni kysyi ja väläytti minulle lempeän hymyn. Ajatus sisaruksesta sai mieleni haikeaksi. Lehmustassun kuoleman jälkeen minulla oli vain Murattilehti, enkä minä turhan paljoa hänenkään kanssa jutellut, sillä olimme eristä pentueista.
"Se kuulostaa mahtavalta", nau'uin hiljaa pidätellen itkua, koska olin kovin onnellinen. Jos saisin Liljapennun omaksi siskokseni, en voisi enää edes pyytää muuta. Voisin olla naaraan tuki ja turva hänen eläessään, eikä hänen tarvitsisi ikinä olla yksinäinen tai ulkopuolinen, jos se minusta oli kiinni.
"Minun täytyy nyt mennä. Ilmoita minulle, kun pentu on valmis siirtymään pentutarhaan, niin nukun hänen kanssaan siellä yöt", emoni naukui. Nyökkäsin ja katsoin, kuinka Loistelintu katosi pesästäni.

//Lilja? Sori jäi kesekn vähä mut ei haittaa xd

Nimi: Kuutamosielu

08.05.2017 21:25
Narsisssitassun kysymys kokoontumisesta jäi mietityttämään minua. Nostin katseeni taivaalle ja yritin etsiä merkkiä kuusta. Kumma kyllä, mutta täysikuuta lähentyvä kuu näkyi aivan selvästi kirkkaalla taivaalla. Edes pilvet eivät olleet juuri nyt kuun edessä. Hymähdin hiukan ja mieleeni palasi Tähtiklaani. Oliko klaani todella juuri nytkin tarkkailemassa meitä tuolla ylhäällä?
"Kuutamosielu?" kuulin Narsissitassun etäisen äänen, mutta ääni oli vain kaiku. Nimeni jäi soimaan päähäni ja toisti itseään.
*Kuutamosielu, Kuutamosielu, Kuutamosielu...*, ajattelin. Aivan kuin joku olisi juuri nytkin kutsunut minua. Havahduin ajatuksistani ja katsoin hämilläni Narsissitassua.
"Oletko kunnossa?" oppilas kysyi minulta päätään kääntäen. Nyökkäsin hämilläni ja palutin ajatukseni takaisin maankamaralle.
"Olen", maukaisin hiljaa. En uskaltanut kääntää silmiäni uudestaan taivaalle, sillä pelkäsin jääväni uudestaan sen lumoihin.
"Kokoontuminen on luultavasti neljänneosakuun kuluttua", maukaisin pian ja heilautin häntääni. "Senhän sinä halusit tietää?"
Marsissitassu katsoin minua ihmeissään.
"Itse asiassa minä tarkoitin metsälle menemistä. Tuoresaaliskasa on aika tyhjä", oppilas maukui hieman hölmistyneenä. Katsoin tuita kummissani.
"A-anteeksi. Ajaduin keskustelun ulkopuolelle."
"Ei se mitään", Narsissitassu kuittasi. "Menemmekö siis metsälle vai emme?"
"Toki", nyökkäsin ja lähdin suuntaamaan kohti leirin suuaukkoa.

// Narsisti? Sori sekavuus

Nimi: Tihkuturkki

08.05.2017 20:50
Juoksin Häivetassun eteen.
"Sinä et lähde minnekään!" sähisin. Erotin ilmassa Häivetassun pelkotuoksun ja tunsin olevani hyvilläni.
"Et kerro kellekään tai murhaan sinutkin!" sähisin. Häivetassun selkäkarvat alkoivat sojottamaan, mutta tiesin hänen pelkäävän. Valmistauduin loikkaamaan veljeni niskaan tai kaulaan, että voisin pahoinpidellä häntä rajusti. Häivetassukin valmistautui väistämään minua, mutta huomioin sen. Katsoin veljeni vaaleankeltaisia silmiä. En pystynyt päättelemään mitään Häivetassun ilmeestä. Samassa kiristin lihakseni ja loikkasin Häivetassun niskaan. Puraisin tätä niskaan ja kuulin hänen kiljaisevan kivusta.

//Häive? Sry tönkkö..

Nimi: Narsissitassu

08.05.2017 20:03
"Ei se mitään...", vakuutin hiljaa.
"Tiedän ettet tarkoittanut sillä mitään pahaa", sanoi hiljaa. Mietin Kuutamosielun sanoja. Näytinkö tosiaan aivan emoltani? Orkideapolkukin näytti. Sisareni oli saanut jo soturinimensä. Milloinkohan minä saisin soturinimeni? Entä oliko veljeni Tuuliklaanissa jo päässyt soturiksi? Ja miltä tämä näytti? Oliko hänkin Hunajaviiksen kopio? Vai näyttikö hän Naaliturkilta? Miltä isäni näyttäisi? Ehkä tapaisin heidät jo seuraavassa kokontumisessa?
"Milloinkohan on seuraava kokoontuminen?"mietin.
"Sitten kun on täysikuu", Kuutamosielu vastasi. Oli taas hetken hiljaista.
"Pitäisikö saalistaa jotain?" kysyin.
"Saalistetaan vaan", naaras vastasi.

//Kuutamo? Pätkä ja outo

Nimi: Häivetassu

08.05.2017 19:24
Avasin silmäni hitaasti. Valkea valo paistoi suoraan silmiini. Ravistin päätäni ja pian erotin oppilaisen pesän lehti katon. Nousin ylös, venyttelin ja nuolaisin sojottavat karvani sileäksi. Lähdin hitain ja väsynein askelin ulos pesästä suoraan kohti emoani. Pian emoni paras ystävä Kyyhkylento saapui paikalle tuntemattoman kissan kanssa. En viitsinyt mennä häiritsemään. Haukottelin. Lähdin vaistomaisesti kulkemaan kohti uloskäyntiä. Astuin ulos ja raikas ilma pölläytti turkkiani. Haistoin jotain. Jotain tuttua ja turvallista, isäni hajuvanan. Ja myös Tihkuturkin, ehkä he olivat menneet sopimaan välejänsä. Lähdin loikkimaan syvemmälle metsään.
"Tuikesilmä taistelee yksin kettua vastaan!" joku rääkäisi. Pian tunsin äänen, se oli Tihkuturkki. Pinkaisin ääntä kohti ja pian näin Tihkuturkin vauhkoontuneen ilmeen.
"Mennään apuun!" nau'uin hädissäni ja pinkaisin kohti Tuikesilmän tuoksua. Pian saavuin aukiolle. Näin jotain sydäntä riipaisevaa. Isäni ruumiin. Elottoman ruumiin.
"Ei", henkäisin. Tihkuturkki saapui viereeni mitään sanomaton ilme kasvoillaan. Juoksin isäni ruumiin luokse ja haistelin tätä etsien elonmerkkejä. En löytänyt niitä, mutta jotain muuta löysin. Tihkuturkin karvaa, enkä haistanut kettua lainkaan.
"Tihkuturkki", nau'uin. Kolli käänsi sähkönsiniset silmänsä minuun.
"Sinä teit tämän", kuiskasin. Tihkuturkin kasvoille levisi tyytyväinen ilme.
"Pidät sitten kuonosi ummessa", tämä naukui kylmästi. Tunsin pelon väristykset selkäpiissäni.
"Minun on kerrottava", naukaisin ja pinkaisin juoksuun.
"Sinähän et lähde minnekkään", veljeni naukui ja asettui eteeni. Jalkani alkoivat tutista. Olin tehnyt elämäni pahimman virheen.

//Tihku?

Nimi: Kuutamosielu

08.05.2017 16:58
Hymähdin turhautuneena. Katseeni siirtyi vaistomaisesyi jonnekkin soisen maan taakse kohti ukkospolkua.
"En tahtoisi olla koskaan kuolonklaanin kissa", maukaisin hieman inhoten ja katsahdin tassuihini. Katseeni kuitenkin palasi pienen muminan jälkeen uudestaan kohti kaukaisuutta. Narsissitassu ei aivan ymmärtänyt minua.
"Mitä tarkoitat tuolla?" oppilas kysyin minulta hitusen kummissaan. Huokasin hiljaa ja pidin katseeni kaukaisuudessa.
"Kuolonklaani ei pelkää tappaa. He uskovat Pimeyden Metsään ja ovat aina niin...", maukaisin, mutta ääneni hiipui olemattomiin tuulen alkaessa ujeltaa korvaani. Ärähdin turhautuneena ja siirsin katseeni Narsissitassuun.
"Tyypillinen hiirenkorva", Narsissitassu maukui huvittuneena. Nyökkäsin nopeasti ja katsoin oppilasta.
"Sinä näytät aivan emoltasi", kehräsin huvittuneena. "Jostakin syystä kiinnitin siihen huomiota vasta nyt."
Narsissitassu hymähti hiukan huvittuneena. Katsahdin nopeasti toisaalle, sillä olin juuri tainut hieroa suolaa oppilaan haavoihin. Hänen emonsa vasta lähti klaanista. Käännyin takaisin Narsissitassun suuntaan.
"Anteeksi. En tarkoittanut..."

// Narsissi?

Nimi: Tihkuturkki

07.05.2017 20:35
Istuskelin Klaanikiven edessä muiden sotureiden kanssa, kun Loistelintu jakeli partioita.
"Aurinkohuipun partioon menevät Haavekukka, Murattilehti ja Kyyhkylento. Te kierrätte Kuolonklaanin rajan. Iltapäivän partioon osallistuvat Tihkuturkki, Tuikesilmä ja Mietesielu. Te menette kaksijalkalan rajalle", Loistelintu ilmoitti. Seuraavaksi Loistelintu ilmoitti metsästyspartiot, mutta minä en jäänyt kuuntelemaan, sillä minä en muutenkaan tulisi, sillä meninhän iltapäiväpartioon. Tallustelin sotureiden pesän edustalle. Minttusydän oli parantajan pesässä, murtuneen jalkansa takia. Huomasin, että edes kerran tunsin myötätuntoa toista kissaa vastaan. Katselin hetken aukion tapahtumia; pennut leikkivät tuoresaaliskasan lähellä, Tuikesilmä patisti niitä pois sieltä, Tammikynsi ja Pujosulka ruokailivat, Vaskitsatähti löhöili klaanikiven vieressä... Katseeni jäi pidemmäksi aikaa Vaskitsatähteen. Minustakin tulisi joskus päällikkö, toivottavasti mahdollisimman pian. Olinhan yksi Varjoklaanin parhaimmista sotureista! Harmi vain, minulla ei ollut vielä oppilasta. Tuhahdin ja nuolaisin etutassuani. Kyllä Vaskitsatähti antaisi minulle vielä oppilaan, minusta tulisi varmasti Härmäpennun, Luomapennun tai Koskipennun mestari.

Oli jo iltapäivä ja olin jo valmistautumassa partioon piikkipensastunnelin vieressä. Minä ja Tuikesilmä olimme jo paikalla, mutta Mietesielu söi vielä hiirensä loppuun ja tuli sitten joukkoomme. Tuikesilmä johti partiota, joka ärsytti minua suuresti. Miksei Loistelintu laittanut MINUA ikinä partion johtoon?! Samassa Tuikesilmä pujahti piikkipensastunnelista metsään, joten lähdin hänen peräänsä. Kuulin, kuinka Mietesielu tuli peräämme. Tallustelimme kohti kaksijalkalaa ja aina välillä haistelin ilmaa tunkeilijoiden varalta. En erottanut ilmassa minkään vihollisen hajua, mutta haistin siinä riistaeläimiä ja vesi lehahti kielelleni.
"Haistatko mitään?" Tuikesilmä yhtäkkiä kysyi. Käänsin katseeni isääni ja kiukku tulvi sisälläni. Luuliko hän minun olevan joku oppilas?!
"Totta kai haistan! Luuletko, että minulla ei ole hajuaistia!?" sihahdin. Tuikesilmä näytti huvittuneelta, mutta ei vastannut mitäään. Typerä sammakonaivo! Liu'utin kynteni esille.
"Voinko kiertää tuon rajan?" Mietesielu kysyi ja osoitti hännällään ukkospolkua kaukaisuudessa.
"Voit", Tuikesilmä maukui ja kääntyi puoleeni. "Me kierrämme tuon rajan." Nyökkäsin, vaikka minua ärsytti isäni pomottelu. En ollut mikään pentu! Mietesielu nyökkäsi ja lähti juoksuun. Minä ja Tuikesilmä jatkoimme matkaa eteenpäin.
"Oletko ikinä nähnyt kotikisua?" Tuikesilmä yhtäkkiä kysyi. Kiukku taas tulvahti sisälläni.
"No mitä sinä ajattelet?! Oletko sinä, jos tuollaisia kyselet?!" sihahdin. Vilkaisin nopeasti sinne, minne Mietesielu oli juuri lähtenyt. Valkeaa kollia ei enää näkynyt. Käänsin katseeni takaisin Tuikesilmään.
"Annan sinulle opetuksen!" huudahdin ja loikkasin Tuikesilmän niskaan. Viilsin tämän niskaan syvän haavan ja Tuikesilmä ravisti minut alas.
"Mitä sinä teet?!" isäni huudahti. Nousin nopeasti ylös ja tarrauduin Tuikesilmän kaulaan. Purin sitä niin kovaa, kuin pystyin ja tunsin hampaani uppoavan isäni lihaan. Tuikesilmä ei sanonut mitään, eikä tehnyt oikeastaan mitään.
*Ompa helppa!* ajattelin ja purin viimeisen kerran isäni kaulaa. Tuikesilmä muuttui veltoksi ja lysähti maahan. Jäin katsomaan isäni elottomaa ruumista. Minun pitäisi mennä puhdistamaan suuni, ettei kukaan epäilisi minua. Näin parin ketunmitan päässä pienen lammen ja menin sen luo. Puhdistin suuni siinä ja tassuttelin sitten Tuikesilmän luo. Isäni kaulassa oli syvä haava ja siinä oli minun tummanharmaata turkkiani. Minun pitäisi piilottaa Tuikesilmän ruumis, ettei kukaan voisi epäillä mitään. Huomasin läheisyydessä suon. Voisin oikeastaan upottaa Tuikesilmän ruumiin sinne ja suon tuoksu peittäisi kuolleen löyhkän alleen. Otin Tuikesilmän hännästä kiinni ja raahasin sen suohon. Kollin ruumis upposi sinne helposti ja laitoin vielä vähän sammalta päälle, ettei Tuikesilmää huomattaisi. Sitten minun pitäisi keksiä vielä tekosyy, miksi Tuikesilmä katosi noin vain. Mieleeni juolahti vain kettu. Voisin mennä kantelemaan leiriin, että Tuikesilmä taisteli yksikseen kettua vastaan. Hetken mielijohteesta päätin tehdä niin. Aloin juoksemaan kohti leiriä ja kohta pujahdin piikkipensastunnelista aukiolle.
"Tuikesilmä taistelee yksin kettua vastaan!" huudahdin.

//Joku? Tuike siis kuoli ja kukaan ei mielellään saisi tietää, että Tihku murhas sen xd

Nimi: Kyyhkylento

07.05.2017 20:20
Lähdin tassuttamaan ulos päin. Lähtisin metsälle. Haistelin ilmaa, haistoin tuoreen oravan tuoksun. Lähdin nelistämään kohti oravan tuoksua. Minulle tuli aivan oppilas ajat mieleen. Pian oravan haju sekoittaui veren hajuun. *Saalistiko joku sen oravan?* Juoksin kohti saalistetum oravan tuoksua. Pian tuoksu oli niin voimakas, että vesi herahti kielelleni. Kuulin kuinka joku repi lihaa, eläimen lihaa. Piilouduin lähimpään puskaan. Katsoin lehtien läpi aukiolle. Näin hopeanharmaan kissan valkeilla takajaloilla ja tämä söi harmaan ruskeaa pulleaa oravaa. Kissa haisi jotenkin tutulle. Katselin tutkivasti kissaa joka söi oravaa. Nousin ylös ja astelin aukiolle.
"Kuka sinä olet ja mitä teet Varjoklaanin reviirillä?" murisin. Harmaa kissa katsahti minuun meripihakisilla silmillään. Jokin tunne valtasi minut, rakkaus. Ei kumppani rakkaus vaan perhe rakkaus. *Minkä rakia ajattelen näin tuntematonta kissaa kohtaan?*
"Tämä on siis oikea paikka", naaras naukui onnellisesti.
"Mitä teet täällä?" nau'uin sillä vaistoni sanoivat etten saisi huutaa tälle.
"Etsin sisartani", naaras huokaisi kaihoisasti. *Sisarta?* Pian minut valtasi jonkin lainen transsi. Koko elämäni alkoi vilistä silmissäni. Näin kuinka kaksi pientä pentua makasivat emonsa vierellä.
"Mennään ulos leikkimään Siiripentu", toinen pennuista naukui. Pian näin jotain aivan muuta. Näin pennut uudestaan.
"Anteeksi Kyyhkypentu, minä uskon että minun pitää tehdä näin", toinen oentu naukui ja loikki ulos leiristä. Pian pennut olivat kadonneet. Näin edessäni sen tunkeilijan.
"Sirripentu?" nau'uin heiveröisesti.
"Sirrisiipi, nykyään", Sirrisiipi naukui. Istahdin maahan.
"Tiedätkö kuka olen?" nau'uin kissalle jännittyneenä.
Tämä pudisti päätään.
"Olen sisaresi, Kyyhkylento", naukaisin ja onnen kyyneleet valuivat poskilleni.
"Mennään leiriin", niiskaisin onnellisesti.

Saavuimme leiriin. Juoksimme nopeasti Hämyliljan luokse.
"Tässä on sisareni!" kiljaisin.

//Hämy?

Nimi: Liljapentu

07.05.2017 20:18
”Hei, pikkuinen. Minä olen Sienikarva, Varjoklaanin parantaja, kuka sinä olet? Minä löysin sinut yksin Ukkospolulta, miten sinä sinne jouduit?” Katsoin edessäni seisovaa vaaleanruskeaa kollikissaa hämilläni. En muistanut juuri mitään tapahtuneesta, enkä tiennyt, miten tai miksi olin kyseiseen paikkaan joutunut. Lisäksi tuo Sienikarvaksi esittäytynyt kolli oli minulle aivan ventovieras, enkä ainakaan muistaakseni ollut koskaan ennen tavannut häntä.
”En muista”, vastasin hiljaa, ”eikä minulla ole vielä nimeä - ainakaan minun tietääkseni.”
”Et muista?” Sienikarva toisti ja kohotti kulmiaan yllättyneenä. Nyökkäsin vastaukseksi.
Pesä, johon minut oli tuotu, oli melko suuri ja tuoksui vahvasti joltain, mitä en ollut koskaan ennen haistanut. Nuuhkin ilmaa ahnaasti yrittäen saada mieleeni, mistä tuo kirpeä tuoksu tuli, ja kun en millään keksinyt, päädyin kysymään sitä Sienikarvalta:
”Mikä tämä tuoksu on?”
”Hm? Tarkoitat varmaan yrttejä, ne tuoksuvat melko vahvasti”, hän vastasi ja nyökkäsi seinän vierustassa olevia yrttinippuja päin.
”Mihin sinä tarvitse yrttejä?” utelin kiinnostuneena. Aloin hiljalleen rentoutua ja uskaltaa puhua avoimemmin parantajakollin kanssa.
”Sairaiden ja loukkaantuneiden kissojen parantamiseen”, Sienikarva sanoi ja väläytti minulle pienen hymyn. Hymyilin takaisin. Hän tuntui oikein mukavalta kissalta, joten ehkäpä minä voisin pikkuisen luottaa häneen?
”Parantuvatko kissat, joita sinä autat?” kysyin ja kallistin hieman päätäni. Sienikarva nyökkäsi.
”Useimmat heistä parantuvat, mutta joskus on sellaisia tapauksia, että mitään ei ole tehtävissä. Silloin on vain rukoiltava apua Tähtiklaanilta ja toivottava parasta”, hän vastasi ja ennen kuin utelisin lisää hänestä ja parantamisesta, hän sanoi vielä: ”Mutta nyt sinun on levättävä. Olet varmasti todella uupunut.”
Nyökkäsin pienesti ja avasin suuni haukotukseen. Käperryin kerälle mukavan pehmeiden sammalten päälle ja inahdin hiljaa:
”Hyvää yötä, Sienikarva.”

Heräsin varhain aamulla. Aurinko oli tuskin vielä noussutkaan, mutta tunsin silti oloni hyvin virkeäksi.
Nousin ripeästi jaloilleni ja kiersin muutaman kerran kehää vuoteeni päällä, kunnes sitten loikin Sienikarvan luo, joka nukkui viereisellä vuoteella.
Kiipesin hänen päällensä ja kurkotin nuolaisemaan hänen korvaansa, jotta tuo heräisi.
”Sienikarva, herää! On jo aamu!” piipitin.

//Sieni? Toivottavasti en hitannut liikaa tai mitään. cx

Nimi: Sienikarva

07.05.2017 19:17
"Varastossa ovat vähissä kamomilla, unikonsiemenet ja kehäkukka", ilmoitin Iltasielulle. Naaraskissa nyökkäsi.
"Voisitkohan näyttää, miltä mikäkin näyttää ja tuoksuu?" raidallinen soturi naukaisi ja katsoi minua irvistäen. Nyökkäsin ja sanaakaan sanomatta pujahdin yrttivarastoon. Palasin pian naaraan luokse suussani kamomillaa, unikonsiemeniä ja kehäkukkaa.
"Unikonsiemenet kasvavat unikossa, tiedät kai miltä unikko näyttää?" kysyin nuorelta soturikissalta. Hän pudisteli pahoitellen ja hieman ehkä nolostuneena päätään. Väläytin hänelle lempeän hymyn.
"Ei se mitään, voit keskittyä kehäkukan ja kamomillan etsimiseen, niin minä etsin unikoita", sanoin. Iltasielu nyökkäsi ja tutkiskeli hetken aikaa tuomiani yrttejä, jonka jälkeen vein ne nopeasti takaisin yrttivarastoon omille paikoilleen. Sen jälkeen lähdin naaraan edellä ulos parantajan pesästä ja sitten ulos leiristä. Päästyämme leirin ulkopuolelle, naaraskissa ravasi vierelleni.
"Minne me menemme?" hän kysyi ja katseli ympärilleen kai tavoitteena löytää etsimiämme yrttejä.
"Lähelle ukkospolkua ja Kuolonklaanin reviiriä. Viime parantajien kokoontumisessa näin siellä kamomillaa", naukaisin ja vilkaisin nopeasti harmaata kissaa. Jatkoimme matkaa hiljaisuuden vallitessa.

Kun saavutimme lopulta ukkospolun, Iltasielu lähti omille teilleen etsimään pyytämiäni yrttejä. Itse yritin löytää edes yhden unikon, josta saisin unikonsiemeniä. Unikonsiemenet rauhoittivat ja helpottivat nukahtamista. Aina yrttejä kerätessäni muistelin, mitä mikäkin yrtti teki, jotta en vain unohtaisi niitä. Nyt minun oli vielä tärkeämpi muistaa ne, kun olin yksin parantajana. Hunajaviiksi ei enää kertonut minulle, mitä mikäkin teki, jos en sitä muistanut. Minun täytyi muistaa ne itse. Yhtäkkiä jokin sai minut säpsähtämään ja palaamaan takaisin maan pinnalle ajatuksistani. Aivan kuin joku olisi huutanut jotakin. Ääni oli vaimea ja etäältä tuleva, mutta kuulosti aivan pennun ääneltä. Se kuului Kuolonklaanin reviiriltä. Lähdin hitaasti ja epävarmasti hiipimään kohti Kuolonklaanin rajaa ukkospolun reunamaa myöten. Samassa erotin pienen, tummanharmaan pennun ukkospolun tumman peitteen päällä. Vain silmänräpäys tuon jälkeen kuulin lähestyvän hirviön ääntä! Murina lähestyi hetki hetkeltä, kunnes näin nopeasti lähestyvän pedon, joka tuskin välittäisi polulla makaavasta pennusta! Pelko kalvoi sisälläni, kun huomasin hirviön vain lähestyvän pentua. Minä olin parantaja ja minun täytyisi pelastaa pentu! Soturilaki määräsi niin. Pakotin jalkani liikkumaan lähtiessäni juoksemaan kohti ukkospolkua. Juuri ennen kuin hirviö olisi iskeytynyt pentuun, syöksyin sitä kohti. Tartuin hampaillani pennun niskanahkaan kiinni ja vetäisin sen mukanani eteenpäin. Hetken ajan kierin maassa pentu hampaissani, kunnes pysähdyin lennähtäessäni pois ukkospolulta heinien sekaan. Tunsin jyskyttävää kipua selässäni. Pakotin itseni kuitenkin nousemaan jaloilleni huomatessani, että en ollut enää Varjoklaanin reviirillä. Sen sijaan olin päätynyt Tuuliklaanin reviirille. Käännyin katsomaan vierelläni makaava tummanharmaata naaraspentua. Hänen turkkinsa tuoksui ainoastaan ukkospolulle, enkä voinut haistaa sen alta minkään klaanin tuoksua. Niinpä päättelin pennun olevan erakko. Ehkä hän itse osaisi kertoa, mistä hän tulee. Pentu oli kuitenkin ilmeisesti jo ainakin neljäsosakuun ikäinen. Tartuin hampaillani tajuttoman pennun niskanahkaan ja lähdin nilkuttaen kantamaan sitä takaisin Varjoklaanin reviirille. Ylitin sujakasti ukkospolun, jonka jälkeen olinkin jo oman klaani reviirillä. Laskin pennun maahan ja etsin katseellani Iltasielun hopeanharmaata turkkia.
"Iltasielu!" ulvaisin ääneen soturin nimen. Kului hetki, ennen kuin naaras ravasi minua kohti suussaan keltaisia kehäkukkia. Kun soturi huomasi pennun, hänen silmänsä laajenivat.
"Mistä sinä tuon pennun löysit? Ja miksi turkkisi on noin sekaisin ja likainen? Oletko sinä kunnossa?" Iltasielu pommitti minua kysymyksillään.
"Löysin pennun ukkospolulta ja pelastin hänet. Olen kai, mutta pentu täytyy viedä leiriin", nau'uin naaraalle ja tartuin sitten pentua tuon niskanahasta kiinni lähtien kulkemaan kohti leiriä Iltasielu perässäni.

Kun olimme päässeet leiriin, vein pennun heti parantajan pesälle. Tutkin pennun nopeasti ja pesin hänen turkkinsakin. Samassa hän avasi silmänsä. Säpsähdin hieman ja katsoin pentua sanaakaan sanomatta. Pentu katseli minua hämillään, jonka jälkeen päätin kysyä häneltä, kuka hän oli.
"Hei, pikkuinen. Minä olen Sienikarva, Varjoklaanin parantaja, kuka sinä olet? Minä löysin sinut yksin ukkospolulta, miten sinä sinne jouduit?" kysyin pennulta ja katsoin häntä lempeästi myrkynvihreillä silmilläni.

//Lilja? Voit kirjottaa jo Varjon tarinoihi, jos et oo ilmottanu ilmotuksii et se siirty varjoo ni ilmota nyt:D Voit pitää sen pentuna nii kaua ku tahot, ilmota ilmotuksii si ku siit tulee poppilas(ois kiva et kerettäis eka kirjotella vähä).

Nimi: Pujosulka

07.05.2017 16:07
Pudistin päätäni.
"En jätä sinua koskaan", kuiskasin Tammikynnelle. Nuolaisin tämän poskea.
"He onneksi pitävät toisistaan huolta", nau'uin. Tammikynsi nyökkäsi. Liikautin toista takajalkani varpaita hieman. *Liikutin niitä?!*
"Tammikynsi", nau'uin hämmentyneellä äänellä. Liikautin varpaitaniuudestaan. Kumppanin käänsi katseensa minuun. Viitoin päälläni tassuuni. Liikutin varapaitani uudestaan, jotta kumppanini näkisi sen. Käänsin katseeni Tammikynnen silmiin.
"Minä parannun!" nau'uin onnesta kyynelehtien. Tiesin, että parantumiseni veisi aikaa, mutta se kuitenkin tapahtuisi. Kehräys kantautui kurkustani.
"Meille on käynyt paljon vastoinkäymisiä, mutta uskon että pääsemme niistä yli", nau'uin ja oonen kyyneleet valuivat poskilleni. Suru ja ooni sekoittuivat sisälläni yhdeksi tunteiden mylläkäksi.

//Tammi? :3

Nimi: Narsissitassu

07.05.2017 14:04
"On. Minä haluaisin kovasti tietää minkälaista Tähtiklaanissa on", vastasin kiinnostuneena.
"Mahtavatkohan Taivasklaanilaiset pystyä käymään Tähtiklaanissa?" mietin.
"Mistä sinä niin päättelit?" Kuutamosielu kysyi.
"Jos he hyppivät taivaaseen saakka. Uskovatko he edes Tähtiklaaniin?" ihmettelin.
"Kai he uskovat. Entä Kuolonklaanilaiset?" naaras kysyi
"Enpä tiedä", sanoin. Vaivuimme taas ajatuksiimme. Kumpikaan ei ollut sanallakaan maininnut Tuuliklaania äskeisessä keskustelussa. Mitä jos joutuisin joskus taisteluun Tuuliklaania vastaan ja kohtaisin isäni, emoni tai veljeni? Mitä minä sitten tekisin? Noudattaisin vain soturilakia. Se on kaiken perusta ja auttaa meitä ymmärtämään kaikkea. Käänsin katseeni ylös tähtiin. Muistan kun joskus pentuna Hämylilja kertoi minulle tähdistä.

//Kuutamo?

Nimi: Tammikynsi

07.05.2017 09:55
Istuin hiljaa kuolleen poikani, Sirpalepennun, vierellä ja katsoin tuon elotonta ruumista.
"Mistä minua rangaistaan?" huokaisin melkein äänettömästi ja käänsin katseeni Pujosulkaan, joka oli tullut vierelleni.
"Hän vaeltaa nyt Tähtiklaanissa", tuo naukaisi lohduttavasti ja nuolaisi poskeani. Suljin silmäni hetkeksi ja käännyin kokonaan naaraan puoleen.
"Mutta mitä jos tämä olikin Tähtiklaanin tahto? Mutta miksi se haluaisi tappaa pennut?", kysyin surullisena. Kumppanini kohautti lapojaan.
"Sitä ei voi koskaan tietää", hän vastasi ja katsoi Sirpalepentua. Menetin molemmat pentuni ja kerran melkein Pujosulan, hirviökin oli kerran tappaa minut, mutta miksi niin paljon pahaa tapahtui.
"Ethän sinä koskaan jätä minua?" kuiskasin kumppanini korvaan.

//Pujo? Sori mini

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com