Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Varjoklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Minttusydän

27.06.2017 18:20
Katsoin Tihkuturkkia hyväksyvästi.
"Teen tämän vain sinun takiasi", kehräsin. Kolli vilkuili valppaana taivaalle.
"Onko sinulla jotain suunnitelmia täksi päiväksi vielä kun näytät tuolle?" naukaisin kysyvästi. Tihkuturkki tuijotti tassuihinsa.
"Voit sinä minulle kertoa, voit luottaa minuun", naukaisin lempeästi. Tihkuturkki katsoi minuun sähkönsinisillä silmillään.
"Menen tapaamaan erästä Kuolonklaanilaista rajalle", tämä naukui jäätävästi. Katsoin hieman hämmentyneenä kollia.
"Miksi ihmeessä?" naukaisin vakavasti.
"Hänellä oli minulle tarjous ya ajattelin mennä kuuntelemaan sen", tämä naukui. Nyökkäsin.
"Mene vain", nau'uin. Tihkuturkki nyökkäsi ja hyvästeli minut nopeasti ja lähti. Liittyisikö tämä jotenkin siihen ennustukseen?

//Tihku? Sori tönkköö

Nimi: Narsissiviiksi

27.06.2017 18:02
"Minä...Voidaanko puhua jossain yksityisemmässä paikassa?" kysyin varovaisesti.
"Toki", Viherloikka vastasi.
*hänellä ei ole varmaan aavistustakaan mitä aion sanoa* ajattelin, kun menimme soturienpesän taakse. Mietin jonkun aikaa miten asettaisin sanani.
"Minä...Minulla saattaa olla tunteita sinua kohtaan...", kuiskasin hiljaa. Sanani jäivät kaikumaan ilmaan. Hiljaisuus oli painostavaa. Kuulin vain tuulen suhinan puissa ja etäältä kuuluvat klaanitovereiden äänet. Joku lintu lensi maahan viereeni. En välittänyt napata sitä, vaan tuijotin sitä.
*olisiko minun pitänyt vain pitää suuni kiinni? Nyt hän vihaa minua?* Tuuli pörrötti turkkiani. Koko maailma tuntui hyvin etäiseltä. Viimein Viherloikka aukaisi suunsa.

//Viher?

Nimi: Narsissiviiksi

27.06.2017 16:21
Mitä Kuutamosielu oikein aikoi? Vilkaisin hämilläni Viherloikkaan.
"Minua väsyttää. Taidan mennä nukkumaan", kolli sanoi nopeasti. Jäin katsomaan hölmistyneenä hänen jälkeensä. Hetken päästä menin hänen jälkeensä soturien pesään. Vilkaisin pesän toisella puolella nukkuvaa Viherloikkaa.
*voisinpa nukkua hänen viereensä* ajattelin kaihoisasti. Miksi oli mennyt lukkoon? Olisinpa vain kertonut Viherloikalle tunteistani. Vaivuin onnettomaan uneen.

Heräsin ja huomasin Viherloikan sukimassa itseään. En kehdannut katsoa häneen. Menin ulos soturienpesästä. En aikonut vilkaistakkaan häneen. Otin kasasta hiiren hiukan masentuneena.

//Viher? Jos haluat jatkaa B)

Nimi: Kuohuvirta

27.06.2017 15:03
En ollut saanut yöllä nukuttua, joten olin tullut ulos. Vaikka satoi kaatamalla, en välittänyt. En ollut ikinä niin surullinen, kuin nyt olin. Vaikka uskoin, ettei Ruokoturkki olisi Tuuliklaanin rajatunnelilla, käpäläni johdattivat minut sinne silti. Poskeni olivat täynnä kuivuneita kyyneliä ja näytti varmasti siltä, että turkkini olisi todella rasvainen. En välittänyt. En välittänyt enää mistään. Näin jo tunnelin ja ukkospolun edessäni. Ukkospolku oli aika hiljainen, hirviöt nukkuivat näköjään yöllä. Tai ainakin suurin osa. Haistelin hetken ilmaa. Haistinko oikein? Oliko Ruokoturkin tuoksu oikeasti tuore? Tunsin ehkä hieman intoa sisälläni ja lähdin juoksemaan kohti tunnelia. Pujahdin tunnelin sisään ja sydämeni jätti yhden lyönnin lyömättä. Ruokoturkki istui tunnelin päässä ja katseli kohti Tuuliklaanin reviiriä! Istahdin tunnelin päähän.
"Ruokoturkki..?" kuiskasin rakastamelleni kissalle.

//Ruoko? :33

Nimi: Minttusydän

27.06.2017 10:50
Nyökkäsin.
"Mutta kyllähän se voi unikin vain olla", naukaisin hieman epävarmasti.
"Meidän on paras tehtävä niinkui he käskevät, muuten menetämme kaiken", naukaisin katsoen vakavana Tihkuturkin silmiin. Huomasin Tihkuturkin silmissä mietteliäisyyttä.
"Mutta jos epäonnistun?" tämä naukui. Puskin Tihkuturkin päätä.
"Kaikki järjestyy", vakuutin. Tihkuturkki nyökkäsi.
"Muistathan, että aina tuen sinua? Ja jos ennustus käskee keräämään joukkoja, minä tulen mukaasi", naukaisin lempeästi.
Tihkuturkki nyökkäsi.
"Mutta emme voi kertoa kellekkän", Tihkutukki naukui. Nyökkäsin.
"Mitä sinun pitäisi tehdä?" nau'uin huolissani.

//Tihku? Sori tönkkö

Nimi: Liljatassu

26.06.2017 22:44
Kostotassu oli käskenyt minua piiloutumaan kuullessaan murinaa ja sähinää muutaman kymmenen ketunmitan päässä, ja sekös minua oli suututtanut ihan hirveästi. Minä en ollut enää mikään pieni vikisevä pentu, jota piti oikein tuuppimalla tuuppia oikeaan suuntaan; kyllä minä osasin pitää huolen siitä, ettei minun ja veljeni yhteinen salaisuus tulisi paljastumaan. Ja sitä paitsi, mitä se haittasikin, jos meidät nähtiin yhdessä rajalla? Olisimmehan me keksineet siihen jonkun tekosyyn, emmekö vain? Mutta ei, minut passittaa jonnekin puskaan piiloon, jottemme vain missään nimessä paljastuisi. Olisi itse änkeytynyt jonnekin piiloon ja antanut minun mennä tiedustelemaan; olinhan sentään Varjoklaanin parantajaoppilas, eikä parantajaoppilaiden kimppuun saanut käydä - sehän melkeinpä kiellettiin soturilaissa! Riippuen tietenkin siitä, että kyseiset kissat edes noudattivat soturilakia...
Tassuttelin hissukseen ääniä kohti. Erotin Kostotassun hajun lisäksi myös Tihkuturkin ja hänen oppilaansa Härmätassun tuoksut. Tihkuturkki ei ollut koskaan kuulunut suosikkeihini Varjoklaanin kissoista, mutta klaanitoveri hän siltikin oli, enkä voinut tämän tähden laiminlyödä häntä, jos hän tai Härmätassu olisi pulassa.
Hiivin lähimmän pensaan luo ja kyyristyin sen taakse niin, että näin edessäni avautuvalle aukiolle. Tihkuturkki seisoi vastatusten jonkun kuolonklaanilaisnaaraan kanssa, joka oli ilmeisestikin suuresta koostaan huolimatta oppilas. Siinä samassa tunnistin naaraan Icyksi, kissaksi, jota olin pitänyt enemmän isosiskonani kuin Hiiritassua ollessani vielä Kuolonklaanissa.
*Mitä hän täällä tekee?* ajattelin hämilläni ja yritin hiipiä lähemmäs kuullakseni, mistä he oikein puhuivat.
Sitten, aivan yllättäen, Tihkuturkki päästi korviahuumaavan ärjäisyn ja loikkasi sähisten entisen klaanitoverini kimppuun. Katsoin kauhuissani kuinka rutkasti vahvempi kollisoturi painoi Icyn maata vasten. Juuri kun olin aikeissa mennä auttamaan, Icy pääsi onnekseen irti Tihkuturkin otteesta ja vetäytyi muristen kauemmas. Tihkuturkki valmistautui jo uuteen hyökkäykseen, mutta silloin minä astuin esiin. Murina ja ärinä vaimeni hetkeksi. Kaikki kääntyivät katsomaan minua yllättyneen näköisinä.
”Liljatassu?” Tihkuturkki urahti epäuskoisen kuuloisena, ihan kuin hän ei olisi voinut käsittää sitä, että minä olin juuri astellut esiin pensaan takaa ja keskeyttänyt heidän taistelunsa.
Tunsin Kostotassun murhaavan katseen turkissani, mutta en antanut sen häiritä vaan korotin ääntäni niin, että kaikki varmasti kuulivat, mitä minulla oli sanottavanani:
”Olen pahoillani, että tulin ja keskeytin teidän rähinöitsijöiden pienen yhteenoton, mutta valitettavasti en voi suvaita tällaista käytöstä, etenkään kun taistelu näytetään käyvän Varjoklaanin maalla.”
Tihkuturkki avasi suunsa sanoakseen vastaan, mutta vaiensin hänet tuimalla katsauksella, joka kertoi, ettei minun kanssani ollut leikkimistä. Kaiketi olin perinyt senkin taidon isältäni, Pisaratähdeltä?
”Voisiko joku ystävällisesti selittää, mitä täällä oikein tapahtuu?” kysyin kylmän kohteliaaseen sävyyn, joka sai muut vilkuilemaan toisiaan, ikään kuin eivät olisi meinanneet uskoa, että joku pieni parantajaoppilaan rääpäle komentelisi heitä tuohon sävyyn.

//Muut? Toivottavasti en hitannut liikaa, ja muutenkin aika tönkköä tekstiä.

Nimi: Kuutamosielu

26.06.2017 19:17
Katsoin hiukan mietteliäänä Narsissiviiksen ja Viherloikan suuntaan. Tunsin oloni yksinäiseksi. Olin vain kaksikon tiellä. Käännyin katsomaan lapani ylitse eloa leirissä. Yksikään tämän klaanin kissoista tuskin juuri nytkään kaipasi minua. Ennen pitkää olisin turha taakka myös Narsissiviikselle. Hänellä oli kuitenkin Viherloikka vierellään.
"Kuule", aloitin hiljaa ja katsoin Narsissiviikseä, "minusta tuntuu, että joku taisi juuri huutaa minua rajapartioon. Minä...nähdään myöhemmin."
Käännyin nopeasti ympäri ja juoksin jonnekkin soturien pesän kulmille. Ei minua oikeasti kukaan rajapartioon kaivannut, tahdoin vain pois Viherloikan ja Narsissiviiksen tieltä. Naaras ei tainnut uskaltaa puhua tunteistaa siksi, koska olin paikalla. Oli paljon parempi, että jätin heidät kaksin.
"Voisin mennä kyllä leiristä pois, jotta en näyttäisi että vakoilen heitä", ajattelin ääneen. Annoin tassujeni kuljettaa minut vapaasti pois leiristä, ukkospolun varrelle haistelemaan riistan hajua. Muuan hiiri loikki ohitseni lupaavaa tahtia. Ryhdyin jahtaamaan sitä takaa, kohti ukkospolkua. Ukkospolun päällä loikkasin hiiren kimppuun ja sain sen kiinni. Maa allani vavahteli ja nostin katseeni. Hirviön kiiltävät silmät olivat minua kohden. Ainoa asia, joka mieleeni tuli, oli juosta. Juoksin nopeasti ukkospolulta pois ja sujahdin lähimpään aluskasvillisuusmättääseen. Jäin huohottamaan paikoilleni, kunnes haistoin jotakin outoa. Haju ei ollut peräisi Varjoklaanin reviiristä. Kohotin katseeni ylös ja tajusin olevani metsässä, Myrskyklaanin metsässä.

// Joku Myrskyklaanin kisse?

Nimi: Minttusydän

26.06.2017 13:13
Lähdin tassuttamaan Tihkuturkin vierellä kohti harjoittelu paikkaa. Taimitassu ja Härmätassu tassuttelivat edellämme. Katselin ympärilläni olevaa luontoa onnellisena, vaikka kyljessäni olevaan haavan sattuikin.
Olin saanut Sieikarvalta luvan mennä harjoittelemaan, sillä tassussani oleva murtuma oli luutunut melkein kokonaan. Pian saavuimme palaneelle vuorivaahteralle.
"Harjoittelemme täällä", Tihkuturkki ilmoitti edessämme kulkeville oppilaille.
Taimitassu nyökkäsi.
"Tänään harjoitellaan taistelua", Tihkuturkki naukui ja ohjasi oppilaita paikoilleen.
"Näyttäkää ensin mitä osaatte", nau'uin viittoen oppilaille. Oppilaat asettuivat vastakkain jännittyneinä.

//Tihku? Taimi? Härmä?

Nimi: Liljatassu

25.06.2017 21:43
Sienikarva katsoi minua neuvottoman näköisenä. Käänsin pettyneenä pääni poispäin. Minä en kuulunut Varjoklaaniin, enkä edes Kuolonklaaniin - olin hylkiö. Kielomyrkky, oma emoni, oli hylännyt minut vain sen tähden, etten ollut hänelle mieleen. Mikä minussa oikein oli vikana?
”Liljatassu”, Sienikarva naukaisi hiljaa, ”minä tein sen kaiken, jottet tuntisi oloasi ulkopuoliseksi klaanissa.”
Katsoin häneen surun sumentamin silmin. Miten niin rakas ja tututtu saattoikin muuttua niin tyhjäksi ja vieraaksi? Käännyin katsomaan veljeäni Kostotassua, joka näytti hyvin ahdistuneelta. Hänen silmistään paistoi tuska ja raivo. Otin varovaisen askeleen veljeni suuntaan.
”Liljatassu, pyydän, älä mene”, Sienikarva kuiskasi surun murtamalla äänellä. Jokin hänen äänessään sai minut seisahtumaan aloilleni. Vaikka parantajakolli olikin valehdellut minulle koko pienen elämäni ajan, oli hän silti ollut esimerkillinen isoveli ja kunnioitettava mestari.
”Palataan leiriin”, murahdin hiljaa Sienikarvalle ja tassuttelin sitten veljeni luo, joka tuntui jo hieman tointuneen äskeisestä ahdistuksesta ja vihastaan.
”Tavataan täällä huomenna auringonlaskun aikoihin”, kuiskasin niin hiljaa, ettei mestarini kuullut. En jäänyt odottelemaan Kostotassun vastausta vaan jolkotin Sienikarvan luo ja lähdin kulkemaan raskain askelin kohti leiriä. Tunsin, kuinka sydäntäni revittiin kahteen suuntaan.

Makasin parantajan pesän sammalilla silmät tiukasti kiinni. Tunsin Sienikarvan tuijotuksen turkissani, mutta en antanut sen häiritä. En voinut syyttää mestariani ahdingostani, vaan emoani Kielomyrkkyä, joka oli päättänyt jättää minut oman onneni nojaan. Toisaalta taas olin kiitollinen Sienikarvalle, sillä olihan hän pelastanut minut hirviöltä ollessani vielä pentu.
*Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaa voi*, tuumasin itsekseni ja yritin ajatella valoisampaa tulevaisuutta Varjoklaanin parantajana. Ehkä minulla olisi joskus rakastavainen kumppani, tai sitten minä viettäisin koko ankean loppu elämäni yksinäisenä parantajavanhuksena. Juuri sillä hetkellä minulle oli ihan sama, miten minulle tulisi käymään tulevaisuudessa. Vaskitsatähti varmaan karkottaisi minut klaanista ja olisin jälleen koditon. Riippuen tietenkin siitä, kertoisiko Sienikarva kuolonklaanilaisuudestani päällikölle.
Siinä samassa mehukas hiiren haju lehahti sieraimiini. Raotin aavistuksen verran silmiäni ja näin vuoteeni viereen asetetun pulskan hiiren. Sienikarva istui muutaman hännänmitan päässä vuoteestani ja katseli minua hiljaa.
”Ei ole nälkä”, urahdin vaisusti ja työnsin hiiren kauemmas käpälälläni.
”Sinun on syötävä, jotta voimistut. Olet vielä nuori kissa kasvavassa iässä”, mestarini yritti, mutta turhaan.
Päästin uupuneen huokaisun ja kuiskasin: ”Voi Tähtiklaani, miksi?”

//Sieni? Hittasinko liikaa?

Nimi: Minttusydän

25.06.2017 20:41
Tunsin kuinka onnen liekki paloi sidälläni kuullessani Tihkuturkin sanat. Mutta ei, en voisi päästää häntä helpolla. Mulkaisin Tihkuturkkia halveksuvasti.
"Luuletko, että piittaan sinusta enää pätkän vertaa?!" murahdin.
"Sinä jouduit tosissasi miettimään kumpaa rakstat!" naukaisin raivoissani, mutta sisälläni tubsin kuitenkin tekeväni väärin. En voinut olla rakastamatta Tihkuturkkia.
"Sinulla ei ole enää mitään mahdollisuuksia", murisin ja loikkasin sinisilmäisen kollin kimppuun. Kolli sähähti ja kamppaili minua vastaan. Kaadoin kollin maaahan ja näin tämän sähkönsinisten silmien säkenöivät. Työnsin kynteni esille. *Mitä minä oikein teen?*
Painoin kynteni Tihkuturkin nahkaan. Tältä tuntuisi jos pelleilisi minun, Minttusydämen kanssa! Tihkuturkki sähähti ja heitii minut maahan. Tunsin kuinka murtunut jalkani kolahti maahan. Ähkäisin ja loikkasin kollin kimppuun. Vuosin verta. En välittänyt. En ollut vihainen. Rakastin Tihkuturkkia. Kierin Tihkuturkin kanssa maahan raapien toisiamme. En satuttanut häntä vihastani, sillä oikeasti tein tämän kaiken vain rakkaudesta. Pian irrotin otteeni Tihkuturkista. Katsoin tämän silmiin onnellisesti.
"Minä rakastan sinua", henkäisin.

//Tihku?

Nimi: Härmätassu

25.06.2017 19:01
"Okei, taisimmekin harjoitella jo aika pitkäänkin", naukaisin, kun Koskipentu ei enää jaksanut harjoitella.
Hänen sisarensa Luomapentu saapui juuri luoksemme.
"Opetitko sinä Koskipennulle taistelua?" hän intoili.
"Opetin minä vähän", mau'uin.
"Opetatko minullekin?" Luomapentu kysyi ja kallisti päätään kysyvästi samalla, kun Koskipentu tasasi hengitystään hänen vierellään.
"En nyt, mutta ehkäpä Koskipentu näyttää sinulle myöhemmin tuon liikkeen mitä harjoittelimme", sanoin.
"Höh", Luomapentu sanoi ja sukaisi ohimennen valkoista turkkiaan.
"Joku toinen päivä sitten", sanoin ja kaapaisin sammalpallon jämät kasaan tyrkäten ne sitten sivuun, pois muiden tieltä.
"Pääsisimmepä mekin jo oppilaiksi", Luomapentu naukaisi ja vilkaisi veljeään.
"Niinpä", tämä naukaisi ja pyyhki turkkiaan, joka oli harjoituksissa mennyt sekaisin.
"Tehän pääsettekin ihan kohta", naukaisin, sillä oli totta että kaksikko täyttäisi pian kuusi kuuta.
"Toivottavasti saan jonkun hyvän mestarin", Luomapentu naukaisi.
"Varmasti saat, eihän klaanissa ole kuin hyviä mastareita", sanoin virnistäen.
Luomapentu hymähti ja vilkaisi sitten pentutarhalle.
"Kohta on ruoka-aika, täytyy varmaan palata tuonne", hän naukaisi Koskipennulle.
"Joo", tämä huokaisi.
"Minä taidan mennä etsimään Tihkuturkkia, jospa hän veisi minut harjoittelemaan", sanoin.
"Heippa, Härmätassu", pennut sanoivat ja lähtivät yhtä matkaa kohti pentutarhaa.
Minä yritin tähyillä Tihkuturkkia, ja hän saapuikin juuri Ikituulen kanssa leiriin.

//Tihku..?

Nimi: Liljatassu

25.06.2017 17:49
”Et sinä voi olla minun kadonnut siskoni!” Katsoin rajan toisella puolella seisovaa kollia kummastuneena. Mitä hän oikein höpisi? En minä mitenkään voisi olla hänen siskonsa - minähän olin Loistelinnun ja Risasiiven tytär!
Yhtäkkiä pienen pieni palanen mieleni pimennoista raottui; muistin emoni Kielomyrkyn, veljeni Kostopennun sekä siskoni Hiiripennun, ja isäni... Pisaratähden.
Katsahdin kuolonklaanilaiskolliin hämilläni. ”Oletko sinä... Kostopentu?” naukaisin hiljaa. Kolli näytti yllättyvän.
”Minun nimeni on Kostotassu, ettäs sen tiedät”, hän murahti.
”Ja onko siskosi... ei, meidän siskomme, Hiiripentu? Tai siis nykyään Hiiritassu”, kuiskasin ääni värähtäen.
”Ei, et sinä voi olla siskoni... Olet varjoklaanilainen!” Kostotassu sihahti epäluuloisen kuuloisena.
”Emomme hylkäsi minut Ukkospolun varteen. Olin vähällä jäädä hirviön alle, mutta Sienikarva pelasti minut... Kostotassu, minä muistan...!” henkäisin.
”Liljatassu! Missä sinä olet?” Sienikarvan kutsu kajahti. Sydäntäni riipaisi kuulla tuon kissan ääni, jota olin joskus luullut isoveljekseni. Se kaikki oli ollut valetta. Ei, ei emoni ollut Varjoklaanin varapäällikkö, eikä isäni Risasiipi... Olin Kuolonklaanin pelätyimmän kissan, Pisaratähden, tytär!
Pian mestarini astuikin näkyviin, ja kauhistui huomatessaan Kostotassun rajan toisella puolen.
”Kuka hän on?” parantajakolli kysyi epäileväisen näköisenä.
”Sienikarva”, nau'uin välittämättä hänen kysymyksestään, ”onko se totta?”
”Mikä?”
”Se, että en olekaan sinun siskosi? Että sinä löysit minut Ukkospolulta? Ja että... Pisaratähti on minun isäni?” kähisin kyyneleet silmissä.

//Sieni tai Kosto? Tönkkö, ja sori jos hittasin liikaa.

Nimi: Narsissiviiksi

25.06.2017 17:24
Oloni oli kiusaantunut.
*Tästä puhutaan vielä Kuutamosielu* ajattelin äreänä. Viherloikan läsnäolo sai minun sydämeni sykkimään kiivaammin. Kolli katsoi minua hiukan huolestuneena.
"Ihan hyvin minulla menee", tokaisin nopeasti. En halunnut kaikkien tuijottavan minua.
"Mitä ystäväsi mahtoi äsken tarkoittaa?" Viherloikka kysyi. Mulkaisin Kuutamosielua äkäisesti.
"Ei mitään. Tai siis ole kiva ja kaikkea... tai siis... öhm", takeltelin.
"Narsissiviiksi vähättelee tunteitaan", ystäväni kiusoitteli. Pukkasin tätä kylkeen.
"Hmmh", mumisin ajatuksissani. En halunnut Viheloikalle tunteistani. Miksi en? Jos hän vihaisi minua sen jälkeen.

//Viher? Kuutamo?

Nimi: Liljatassu

25.06.2017 15:30
”Missä emosi on? Onko hän kenties lähettyvilläsi katsomassa selustaasi? Vai onko hän hylännyt sinut, kun ei tullut äsken puolustamaan selustaasi!” kuolonklaanilainen virnuili ja lisäsi sitten pistävään sävyyn: "Mitä noinkin nuori kissa tekee näinkin kaukana kotoa?”
”Minun emoni on Varjoklaanin varapäällikkö, Loistelintu, ettäs sen tiedät”, ärisin ja paljastin hampaani uhkaavaan irvistykseen. ”Hän voisi repiä sinut kappaleiksi hetkessä!”
Kolli sen kuin vain pyöritteli silmiään ja tuhahti ylimielisesti: ”Ja pah! Minun isänipä on Kuolonklaanin päällikkö, Pisaratähti!”
”No, ihmepäs tuo, kun teissä on niin paljon samaa; te molemmat olette täysiä hiirenaivoja!” sihisin hampaitteni välistä. Oppilas näytti hurjistuvan.
”Peru sanasi, tai minä pakotan sinut perumaan ne!” hän murisi. Työnsin kynteni esiin ja kyyristyin valmiina puolustautumaan, jos kolli aikoisi hyökätä toistamiseen kimppuuni. Ihme kyllä, vaikka en ollutkaan koskaan ennen taistellut, osasin silti yllättävän hyvin taisteluliikkeet. Ihan kuin aivan uusi veri olisi virrannut suonissani.
Tuijotin kollia suoraan tuon keltaisiin silmiin. Silmissäni ei näkynyt vihaa, ei uhmaa, eikä mitään siltä väliltä, vaan kylmän rauhallista tyyneyttä. Hetken tunsin olevani aivan joku muu kuin Varjoklaanin Liljatassu, tunsin olevani suuri ja voimakas Kuolonklaanin soturi, joka olisi valmis haastamaan tuon pienen, uhmakkaan rääpäleen.
”Antaa tulla vain, minä kyllä otan iskusi vastaan”, kuiskasin hiljaa.

//Kosto? Hittasinko liikaa?

Nimi: Liljatassu

25.06.2017 14:33
”Millä oikeudella olet Kuolonklaanin reviirillä! Tulitko sinäkin vakoilemaan minua!” kimppuuni hyökännyt kollikissa sähisi vimmoissaan. ”Häivy senkin saasta!”
Yhtäkkiä kolli hellitti otettaan niin että pääsin rämpimään kauemmas. Käännähdin muutaman hännänmitan päässä ympäri kohtaamaan Kuolonklaanin - ilmeisesti oppilaan - kissan vihan. Hänen silmänsä leimusivat kuin kaksi pientä liekkiä.
”Minä en ole astunut kynnellänikään teidän reviirillenne”, sanoin tyynesti. ”Sinä sen sijaan olet hännänpäätäsi myöten Varjoklaanin reviirillä, ja sen tähden pyytäisinkin sinua peruuttamaan takaisin omalle puolellesi.”
Oppilas tuijotti minuun murhaavasti ja peruutti takaisin rajan toiselle puolen.
”No, oletko nyt tyytyväinen? Kävit naaraan kimppuun, joka on vieläpä parantajaoppilas! Saat kyllä vielä tuta Tähtiklaanin vihan”, jatkoin uhoamista. Minulla ei ollut mitään muuta puolustuskeinoa kuin vain pitää juttua yllä, muuten peli olisi menetetty.
Kollin silmiin syttyi ymmärrys ja hänen ilmeensä kirkastui. Kerkesin jo hetken miettiä, oliko tuo kissa menettänyt järkensä, kun hän avasi suunsa ja kuiskasi niin hiljaa, että sitä tuskin kuulikaan:

//Kosto? Toittis en hitannu liikaa. Melko mini.

Nimi: Kuutamosielu

25.06.2017 12:33
Katsoin hyväntuulisena Viherloikan suuntaan. Narsissiviiksi näytti todella ujostuneelta Viherloikan seurassa. Naurahdin hiukan ja hipaisin hännälläni Narsissiviiksen takajalkaa.
"Sano nyt jotakin", maukaisin hiljaa ystävälleni. Narsissiviiksen sanat näyttivät kuitenkin juuttuneet hänen kurkkuunsa, joten katsoin hymyilen Viherloikkaan. En ollut aivan varma mitä Narsissiviiksi näki kollissa, mutta rakkaus on muutoikin omituinen asia, jota ei kukaan pysty ymmärtämään kunnolla. Mutta Narsissiviiksi kuitenkin rakasti tätä kollia ja vähintä mitä voisin tehdä, oli olla ystävällinen hänelle.
"Minulle ainakin kuuluu hyvää. Ja minusta tuntuu, että niin kuuluu Narsissiviikselekin nyt kun olet seurassamme", maukaisin pienesti virnistäen. Oli suloista katsella kaksikkoa, vaikka tosin Narsissiviiksi olikin hiljaa eikä tiennyt mitä vastata. Käännyin katsomaan Narsissiviikseä.
"Narssisviiksi, maa kutsuu", naurahdin huvittuneena. "Oletko juuttunut jonnekin tähtien tuolle puolelle?"

// Narsissi? Viher?

Nimi: Viherloikka

25.06.2017 12:12
Katsoin kuinka Narsissiviiksi naukui jotakin Kuutamosielulle.
Narsissiviiksi vilkaisi minua ja hetkeksi, katseemme kohtasivat katsoin tämän meripihkaisiin silmiin, kunnes tämä painoi päänsä kiireesti. Huokaisin hieman *uskaltaisinko mennä juttelemaan?* mietin sillä pelkäsin, että naarailla oli jotakin tärkeää kesken. Lopulta rohkaisin itseni ja nousin hitaasti seisomaan. Lähdin epävarmoin askelin tassuttamaan Narsissiviiksen ja Kuutamosielun luo.
"Hei!" Naukaisin naaraille tervehdykseksi. Molemmat nyökkäsivät vuorollaan kohteliaasti.
"Saanko liittyä seuraan?" Kysyin heitä silmäillen. Narsissiviiksi ja Kuutamosielu katsahtivat toisiinsa, jonka jälkeen käänsivät katseensa jälleen minuun.
"Tule vain", Kuutamosielu naukui ja viittoi hännällään minua istumaan viereensä. Istahdin Kuutamosielun viereen ja kääräisin häntäni sisstisti käpälieni päälle.
"Mitä teille kuuluu?" Kysyin silmäillen naaraita vuorotellen.

//Kuutamo? Narsissi?

Nimi: Liljatassu

25.06.2017 12:07
”Mahtavalta!” mussutin suu täynnä hiirtä vastaukseni. Sienikarva katsoi minua huvittunut pilke silmäkulmassaan.
”Mukava kuulla. Uskon, että sinusta tulee vielä joku päivä todella hyvä parantaja”, hän naukaisi ja repäisi hiirestään itselleen pienen palasen. Katsahdin käpälieni juuressa lojuvaan hiiren raatoon, josta ei ollut juurikaan mitään enää jäljellä.
”Taidan olla melkoinen ahmatti, vai mitä?” virnistin. Parantajakolli päästi pienen mrrau-naurahduksen.
”Kyllä vain”, hän hymähti. Sienikarvan katse kulki aukiolla olevista kissoista Loistelintuun, joka vaihtoi paraikaa kieliä kumppaninsa Risasiiven kanssa. Sitten hän kääntyi taas katsomaan minua.
Odotin kuuliaisesti, että mestarini saisi syötyä hiirensä loppuun ja me voisimme mennä tarkistamaan klaaninvanhimpien kunnon.
Katselin ajankulukseni ympärilleni; parantajan pesä oli valtava! Pesän nurkassa oli pieni lammikko, jossa pystyi kastelemaan sammaltukkoja tai kostuttamaan kieltä janon tullessa. Potilaille oli varattu muutama monttu, joihin oli survottu paksut kerrokset sammalta siltä varalta, että potilas joutuisi viettämään parantajan pesässä useammankin yön. Minun oma vuoteeni sijaitsi lammikon lähellä. Kasvoilleni levisi iloinen hymy; oli suuri kunnia saada toimia klaaninsa parantajaoppilaana ja auttaa haavoittuneita ja sairaita kissoja.
Viimein Sienikarva sai syötyä ja me lähdimme hakemaan mahdollisesti tarvittavia tarvikkeita varastolta. Mestarini antoi minulle sammaltukon, joka löyhkäsi aivan hirveälle ja sai minut irvistämään.
”Hyi! Mitä tässä on?” nurisin.
”Hiirensappea”, parantajakolli vastasi ja nappasi itse muutaman yrtinlehden hampaisiinsa. Juuri kun olin kumartumassa noukkimaan hiirensappisen sammaltukon hampaisiini, Sienikarva pysäytti minut.
”Kanna se käpälissäsi. Jos otat sen hampaisiisi, suuhusi jää karvasmaku pitkäksi aikaa”, hän varoitti. Laskin katseeni mestaristani käpälieni juuressa lojuvaan sammaltukkoon ja sitten taas mestariini, kunnes lopulta nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi.
Nostin sammaltukon toisella etutassullani ilmaan ja lähdin kinkkaamaan kolmella jalalla kohti klaaninvanhimpien pesää Sienikarvan perässä.
Päästyämme vanhimpien pesän suuaukolle, isoveljeni huikkasi tervehdyksensä ja asteli sisään. Minä tulin hieman hitaammin perässä sammaltukkoa kynsissäni roikottaen.
”Tervehdys, Sienikarva”, pienikokoinen, kullanruskea naaras naukaisi.
Sienikarva vastasi naaraan tervehdykseen nyökkäyksellä. ”Hei vain, Kaunokukka, kuinka olet jaksellut?” hän kysyi hymyillen.
”Hyvinhän minä. Paitsi että tuolla hännäntyvessä tuntuu olevan punkki tai pari”, vanhus kehräsi huvittuneeseen sävyyn.
Hipsin vaivihkaa mestarini vierelle, joka vilkaisi minua hyväksyvästi ja antoi minulle luvan ryhtyä töihin.
Kuuntelin tarkoin, kuinka Sienikarva neuvoi minulle, miten punkit tuli poistaa. Hän selitti, että hiirensappista sammalta pitäisi painella punkin päälle, jolloin se irtoaisi.
Asetuin Kaunokukaksi kutsutun naaraan viereen ja siirtelin hieman hänen karvojaan hännäntyven seudulta, jotta löytäisin puutiaiset. Viimein minä huomasinkin yhden suureksi paisuneen punkin. Nostin sammaltukon kynsiini ja vein sen punkin ylle. Aloin hellästi painella punkkia sammaleella, joka päästi melko pian irti ja tipahti Kaunokukan vuoteelle. Sienikarva huitaisi punkin pois sammalten päältä ja murskasi sen tassunsa alle.
”Se meni hyvin”, Kaunokukka kehaisi. ”Ei siellä tainnutkaan olla yhtä punkkia enempää, vai mitä?”
”Ei ollut”, vastasin ja väläytin vanhukselle pienen hymyn.
”Liljatassu”, Sienikarva maukui astellessaan vierelleni, ”tiesitkös, että Kaunokukkain on ollut ennen parantaja?”
Katsoin isoveljeäni yllättyneenä. Siinä samassa tunsin suurta ylpeyttä; olin auttanut vanhaa parantajaa, joka oli joskus muinoin tehnyt tätä samaa työtä hänen itsensä ollessa vielä parantajaoppilas kuten minäkin olin nyt. Kaunokukkakin oli varmasti opetellut ollessaan parantajaoppilaana punkkien poistoa hiirensapella ja kaikkea muita jännittäviä parantajuudessa tarvittavia niksejä.
Katseeni kulkeutui valkoiseen, oranssi otsaiseen naaraaseen, joka nukkui kippuralla mustan naaraan vieressä.
”Keitä he ovat?” kysyin uteliaana.
”Tuo valkoinen on Meripihkaraita, ja musta naaras hänen vieressään Hohtotähti”, Kaunokukka vastasi.
”Eikös -tähti pääte ole vain päälliköillä?” hämmästyin, mutta siinä samassa minulle valkeni: ”Onko hän ollut joskus päällikkö?”
Kaunokukka nyökkäsi. ”Kyllä vain”, hän maukui ja jatkoi sitten Sienikarvalle: ”Teidän tuskin kannattaa kuluttaa aikaanne odottelemalla heidän heräämistään. Tulkaa vaikka myöhemmin illemmalla tarkistamaan heidät, kun he ovat hereillä.”
Sienikarva nyökäytti pienesti päätään. ”Niin me teemme.”
Poistuimme vähin äänin paikalta. Veljeni näytti minulle, missä voisin käydä pesemässä käpäläni hiirensapesta.
Käpälien pesun jälkeen me palasimme takaisin parantajan pesään ja jatkoimme yrttien opettelua.

Oli kulunut jo muutama auringonnousua parantajaoppilas nimittäjäisistäni. Olin pyytänyt Sienikarvaa viemään minut leirin ulkopuolelle, ja hän oli suostunut, sillä meidän oli kuulemma muutenkin täydennettävä yrttivarastojamme.
Saavuimme Kuolonklaanin ja Varjoklaanin rajalle. Mestarini jäi tutkimaan erään nuoren männyn alla kasvavaa mätästä, jossa oli joitakin pahanhajuisia yrttejä. Huikkasin hänelle meneväni tutkimaan ympäristöä, ja kolli suostui siihen, mutta käski minua pysymään hänen lähettyvillään, jotten eksyisi.
Nuuhkin erästä puskaa, joka oli Kuolonklaanin ja Varjoklaanin rajalla. Se tuoksui eriskummalliselta. Tunkiessa pääni pensaaseen, näin minuun tuijottavat keltaiset silmät. Valtava musta kollikissa loikkasi kimppuuni sähisten ja kynnet kiiluen. Rääkäisin yllättyneenä ja lennähdin sammalmättäälle selälleni.

//Kosto? Sienikin voi jatkaa halutessaan. Aika sekava ja tönkkö, mutta toivottavasti en hitannut ketään liikaa.

Nimi: Narsissiviiksi

25.06.2017 11:01
Olin kaatua kumoon pelkästä säikähdyksestä. Toisaalta oli tulvaisuudensuunnitelmieni kannalta hyvä, että olin tehnyt paikkani siihen. Arvovaltaisia henkilöitä ei pidä pelätä, he ovat kisaoja siinä missä mekin. Olin huomaamattani kävellyt Kuutamosielun kanssa leiriin. Viherloikka suki turkkiaan lähellämme. Tuossa kollissa oli kaikki täydellistä. Turkki, piirteet, ihan kaikki.
"Mitä sinä näet hänessä?" Kuutamosielu kysyi melkein inhoten.
"Hän on täydellinen", vilkaisin Viherloikkaa. Hetkeksi katseemme kohtasivat. Painoin pääni kiireesti.
*Narsissiviiksi ei sinun tarvitse peitellä mitään* vakuutin itselleni, mutta en ollutkaan enään niin varma. Hetkinen! Se kolli siinä minun näyssäni. Se oli varmasti Viherloikka. Ilmankos se tuntui niin tutulta.

//Viher? Joo täs ei tapahtunu mitään xd

Nimi: Koskipentu

24.06.2017 20:28
"Selvä", tokaisin ja kiinnitin katseeni sammalpalloon. Otin taas hieman vauhtia ja löin etutassullani sammalpalloa. Yritin sitten loikata taaksepäin, mutta liukastuinkin maahan ja jäin vatsalleni makaamaan. Kuulin Härmätassun ensin nauravan hieman, mutta sitten hän kysyikin:
"Sattuiko?" Nousin nopeasti ylös ja ravistelin turkkini tomusta.
"Ei. Ehkä yritän tätä vielä uudestaan", mau'uin. Yritin uudestaan iskeä sammalpalloa ja loikata sitten nopeasti taaksepäin. Tällä kertaa se meni hieman paremmin, paitsi melkein liukastuin uudestaan. Sain silti pidettyä tasapainoni hallinassa. Halusin kuitenkin onnistua liikkessä mahdollisimman hyvin, että tuleva mestarini saisi olla minusta ylpeä.
"Yritä pitää tasapainosi enemmän hallinassasi. Sitten voisit onnistua vielä paremmin", Härmätassu ohjeisti. Nyökkäsin ja huokaisin syvään. Sitten otin taas vauhtia ja tein kaiken niin kuin äskenkin. Mutta vaikka yritinkin pitää tasapainoni hallinassani, melkein taas horjahdin maahan. Olin silti aika hengästynyt ja en jaksaisi enää jatkaa. Lysähdin maahan.
"Taisteluharjoitukset riittävät tältä päivää", mau'uin hengästyneenä. Huomasin sisareni Luomapennun vilistävän luoksemme.

//Härmä? :D

Nimi: Viherloikka

24.06.2017 19:52
Olimme jo hyvän tovin jutelleet Pujosulan kanssa mutta tämä oli päättänyt mennä nukkumaan. Nyt tassutin sotureiden pesän edustalle ja istahdin auringon lämmittämälle nurmikolle. Aloin pitkin vedoin sukia omaa turkkiani auringon lämmittäessä minua. Leiri oli yllättävän hiljainen. Vain pieni puheen palpatus kuului leirin reunamilta. Käänsin katseeni sinne ja näin kaksi naarasta keskustelemassa toisilleen. *Narsissiviiksi ja Kuutamosielu* tajusin. Höristin korviani kuullakseni mistä naaraat keskustelivat. He kuitenkin puhuivat niin nopeaa tahtia, että putosin kärryiltä ensimmäisen sanan jälkeen. Murahdin hieman itsekseni ja korjasin asentoani. Jatkoin sukimista häntä laiskasti edestakaisin heiluen. Yhtäkkiä kieleni pyyhkäisi yli pinen takun. Jäin setvimään takkua ajatuksissani. Pian takku kuitenkin selvisi ja pystyin siirtymään rintani sukimiseen. *Turkkini on ollut tänään yllättävän takkuinen.* ajattelin ihmeissäni sillä en ollut puuhaillut paljoo mitään.

//Narsissi?

Nimi: Tuomitassu

24.06.2017 17:38
Istuin klaanikiven juurella, ja kynsin pienesti maata jännityksestä. Katselin, kuinka lihaksikas vaaleanruskea kolli seisoi kiven yllä, katsoen alas klaaniinsa. Vaskitsatähti oli juuri kutsunut klaanin koolle, ja ympärilläni istuskeli useita klaanitovereitani.
"Tuomipentu on täyttänyt kuusi kuuta, ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi", päällikkö aloitti tasaisella äänensävyllä. "Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitsen soturinimesi, tunnettakoon sinut Tuomitassuna." Turkkiani kihelmöi. Tuomitassu! Viimein olisin oppilas, eikä minun tarvitsisi venyä pentutarhassa kokoajan.
"Mestarisi olkoon Minttusydän", Vaskitsatähti sanoi juhlallisesti ja viittoi hienovaraisesti hännällään kissaa eteen. Näin punertavan ruskean naaraan tassuttavan lähelleni. Hänen tummansinisistä silmistään kulki kuonoon tummat juovat. Käänsin katseeni takaisin päällikköön, joka jatkoikin puhettaan. "Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Tuikesilmältä oppinut." Sen sanottuaan päällikkö nyökkäsi pienesti, ja Minttusydän asteli minua kohti. Hieman ujosti, mutta silmät loistaen kosketin uuden mestarini kuonoa omallani, ja pieni hymyntapainen kaartui kasvoilleni.
"Tuomitassu! Tuomitassu!" kuulin klaanin hurraavan. Tunsin ylpeyden leviävän kehooni. Olin nyt Varjoklaanin oppilas!

Nimi: Kuutamosielu

24.06.2017 15:55
Katsahdin huvittuneena Narsissiviikseen. Oliko soturia todella jäänyt vaivaamaan noin paljon? En kuitenkaan kyennyt vastaamaan, sillä toinen suussani olevista hiiristä meinasi pudota ja roikkui suustani vain hännän varassa.
"Kuutamosielu?" Narsissiviiksi kysyi uudestaan ja katsoi minua ihmeissään. Hän todella tahtoi tietää vastauksen. Hölkkäsin nopein askelin tuoresaaliskasalle ja pudotin hiiret sinne.
"Anteeksi", maukaisin hiljaa, "olin melkein pudottaa hiiret suustani, joten en voinut vastata."
Narsissiviiksi pudotti myös sammakot kasaan ja katsoi minua: "Aa, ymmärrän."
Käännyin ympäri ja tassuttelin leirin reunalle sukimaan harmaata turkkiani. Tummemmat raidat turkissani näyttivät oudoilta, sillä ympäri turkkiani oli kuraa suolta. Raidat näyttivät siltä, että nekin olisivat kuraa.
"Voitko kertoa minulle nyt?" Narsissiviiksi pyysi tassutellessani luokseni.
"Toki", maukaisin lyhyesti ja siirsin siniset silmäni Narsissiviikseen, "sinun sammalvuoteesi on varapäällikömme Loistelinnun vieressä. Harva tuore soturi uskaltautuu heti tekemään pesäänsä niin arvovaltaisen kissan viereen, mutta ehkä siitä voi olla joskus hyötyäkin."

// Narsissi?

Nimi: Narsissiviiksi

24.06.2017 15:38
Sammakon haju tunkeuti nenääni.
*kylläpä nämä lemuavat* ajattelin. Sammakon hajun alta tuli metsän haju. Kaikkialla paistoi aurinko. Pikkuriista rapisteli aluskasvillisuudessa ja linnut lauloivat. Ajattelin mielessäni saamaani tulevaisuuden näkymää. Kuka oli tuo mystinen ruskeanharmaa kissa? Olin varma että se oli joku jonka tunsin. Ja päälikkyys. Se oli unelmani. Tulla pääliköksi. Mutta ensin minun täytyy kouluttaa oppilas. Tekisin kaikkeni päälikkyyden eteen. Saalistaisin klaanille ruokaa niin paljon kun oli tarvis. Taistelin klaaninpuolesta kaikissa taisteluissa. Kouluttaisin niin monta oppilasta kuin olisi tarvis. Nousisin varapääliköksi. Sitten pääliköksi. Kyllä, tästä päivästä alkaen tekisin kaikkeni. Mieleeni nousi pitkään päätäni vaivannut kysymys.
"Mitä tarkoitit kun sanoit että valitsin mitä ilmeisimmän paikan soturienpesästä? Kuka siinä vieressä nukkuu?" kysyin ihmetellen.

//Kuutamo?

Nimi: Kuutamosielu

24.06.2017 14:55
Tassuttelin Varjoklaanin soisen reviirin halki. Kuonooni oli kantautunut makea hiiren tuoksu ja tahdoin saada sen kiinni. Hiivin hitaasti tuoksun suuntaan. Välillä nostin aina pääni ylemmäs, jotta pystyin haistamaan olinko oikeilla jäljillä. Lopulta, erään puskan takana näin sen. Hiiri piteli pienissä käpälissään jotakin jyvää tai vastaavaa. Se yritti ilmeisesti itsekin haistella vaaroja lähettyviltä, joten painauduin lähemmäs maata.
"Kuutamosielu!" kuulin Narsissiviiksen äänen jossakin kauempana. Hiiri ehti kuulli ystäväni huudon ja kääntyi minua vasten. Hiiri katsoi minua kauhuissaan ja lähti pinkomaan karkuun. En ehtinyt valmistautua mitenkään siihen, joten yritin loikata hiiren kimppuun, mutta se ehti karkuun. Tuhahdin matalasti ja käänsin katseeni Narsissiviikseen.
"Niin?" kysyin mahdollisimman normaalilla äänensävyllä. Yritin peitellä ärsyyntyneisyyttäni karanneesta hiirestä.
"Meillä on jo aika paljon riistaa. Pitäisikö meidän palata leiriin?" Narsissiviiksi kysyi ja pudotti maasta kaivaneensa riistat maahan. Katsoin tyytyväisenä muutamaa hiirtä ja sammakkoa.
"Toki", maukaisin ja nappasin muutaman hiiren suuhuni leiriin vietäväksi.
"Ota sinä sammakot, minä otan nämä", ohjeistin ja lähdin kohti leiriä.

// Narsissi?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com