Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Varjoklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kuutamosielu

06.05.2017 19:31
Naurhadin nopeasti Narsissitassulle.
"Kyllä minullekin kelpaisi, jos osaisin loikata taivaisiin asti", maukaisin hyväntuulisenä. Katseeni kohosi luonnollisesti kohti ylhäällä taivasta pyyhkiviä pilviä.
"Mitä muuten mietit, mitä pilvien yläpuolella onkaan?" kysyi mietteliäänä. Myös Narsissitassu kohotti katseensa taivaalle.
"Öhm... sininen taivas?" oppilas ehdotti. Naurahdin hiukan ja käänsin katseeni entisen parantajamme Hunajaviiksen pentuun.
"Sitäkin, mutta mitä muuta?" kysyin. Narsissitassu mietti hetken aikaa vastaustaan. "Tähtiklaani?"
Nyökkäsin ja nostin taas katseeni taivaalle.
"Kyllä, tarpeeksi korkealla, jossakin tuolla tähtien toisella puolella sijaitsee Tähtiklaanin reviiri. Se ylttää metsämme ylle ja paljon pidemmälle. Tähtiklaanin reviiri on suurempi kuin yhdenkään klaanin tässä metsässä", maukaisin ihannoiden.
"Lumoavaa, eikö?"

// Narsissi?

Nimi: Kuohuvirta

06.05.2017 15:43
"Kaikki on ihan hyvin", Minttusydän naukaisi. Viherloikka näytti silti huolestuneelta, mutta nyökkäsi. En oikein saanut sanaakaan suustani, sillä mielessäni pyöri vain Ruokotassu. Mieleeni tuli sellainen ajatus, että jos lähtisin huomenna taas Tuuliklaanin ja Varjoklaanin reviirin väliselle tunnelille. Olisikohan Ruokotassu silloin siellä?
*Mitä sinä oikein ajattelet!* kirosin mielessäni. Olin uskollinen Varjokaanille! Hätkähdin kuullessani tutun äänen, joka kuului Tihkuturkille. Käänsin katseeni parantajan pesään tulevaan kolliin. Tihkuturkki oli ilmeetön ja tassutteli Minttusydämen luokse. En edes muistanut, että Tihkuturkki ei olisi ohi mennessään virnistänyt minulle ilkeästi. Ehkä hänkin oli surullinen Minttusydämen puolesta.

Olimme valvoneet koko yön, myös Minttusydän, joka oli talutettu minun ja Viherloikan kanssa vartioimaan. Makasin nyt ensimmäistä kertaa sotureiden pesässä ja yritin saada unta, pitkän yön jäljiltä. Viherloikka nukkui jo vieressäni ja tunsin hänen kylkiensä kohoilun. En silti jostain syystä saanut unta. Mielessäni pyöri edelleen Ruokotassu. Avasin silmäni ja nousin istumaan. Suin pikaisesti turkkini ja nousin sitten seisomaan ja pujahdin aukiolle. Oli edelleen vasta aamu, näin pentutarhan edustalla Kanervakuun, Hämyliljan, Luomapennun, Koskipennun ja Härmäpennun. Kuningattaret katsoivat, kuinka heidän pentunsa leikkivät sammapalloilla. Käänsin katseeni pois heistä ja suuntasin piikkipensastunnelia. Aikoisin mennä takaisin tunnelille ja toivoin, että Ruokotassu olisi siellä. Minulla olisi hänelle paljon kerrottavaa, esimerkiksi se, että minusta oli tullut soturi. Pujahdin piikkipensastunnelista metsään ja kiristin tahtiani juoksuksi.

//Ruoko?

Nimi: Iltasielu

06.05.2017 09:14
"Tietysti voin, minulle käy vaikka heti. Voit opettaa minulle myös jotain yrttejä, niin osaan auttaa sinua paremmin. Yrtit eivät ehkä jää mieleeni niin hyvin, kuin taisteluliikkeet vaikkapa, mutta voin yrittää. Haluan auttaa sinua", nau'uin parantajakollille hymyillen. Saisin tuosta kollista varmaan ystäväni, tai toivoin ainakin sitä. Sienikarva oli hyvä parantaja, hänellä oli vain hieman liikaa stressiä. Voisin auttaa tuota parhaani mukaan. Mietiskellessäni Sienikarva oli kääntynyt ympäri ja katseli pieniä pinoja yrttejä.
"Nämä pitäisi lajitellakin uudestaan", tuo mutisi itselleen.
"Jos menemme hakemaan yrttejä, voimme lajitella nämä sitten kun tulemme", tuo pohdiskeli. Hetken päästä tuo kääntyi ympäri.
"Mitä tarvitsemme?" kysyin parantajakollilta.

//Sieni?

Nimi: Sienikarva

05.05.2017 23:57
Olin hieman hämilläni Iltasielun ehdotuksesta auttaa minua parantajan tehtävissä. En edes tuntenut naarasta, ja hän siitä huolimatta tarjoutui auttamaan minua. Tiesin, että todella tarvitsin aputassuja, sillä parantajana olo oli rankempaa kuin osasin kuvitella. Ennen Hunajaviiksi oli tehnyt suurimman osan tehtävistä, mutta nyt minun täytyi tehdä kaikki yksin.
"Minun puolestani sinä voit auttaa minua soturin tehtäviesi ohessa. Yrttejä täytyy kerätä näin hiirenkorvan aikaan paljon, sillä moni yrtti kasvaa tähän aikaan, ja niitä täytyy saada varastoihin ennen kuin petoeläimet tai kissat vahingossa tallovat ne samalla pilaten ne", nau'uin nuorelle soturille. Iltasielu nyökkäsi ja hymyili minulle ystävällisesti.
"Pystyisitkö auttamaan minua jo tänään? Tarkoituksenani oli lähteä ulos leiristä etsimään erilaisia yrttejä, joten ehkä voisit lähteä mukaani? Yhdessä saisimme keräättyä takuulla enemmän kaikkea", ehdotin soturille hymyillen ujosti.

//Ilta?

Nimi: Iltasielu

05.05.2017 20:21
Katsoin Sienikarvaa säälivästi. Halusin auttaa häntä. Kolli oli vuodattanut minulle kuinka häntä ahdisti ja hän syytti itseään Hunajaviiksen lähdöstä.
"Ei se ole sinun vikasi. Jos Hunajaviiksi todella rakasti sitä Tuuliklaanilaista kissaa ja jos hän todella haluaa elää loppuelämänsä rakkaansa kanssa hön olisi lähtenyt, ennemmin tai myöhemmin. Sinä teit oikein. Älä syytä itseäsi", nau'uin kollille. Parantajakolli katsoi minua.
"Ja voin auttaa sinua siihen asti, kunnes löydät hyvän parantajaoppilaan. Jos vain haluat, se saattaisi vähentää stressiäsi", naukaisin ehdotukseni ilmoille. Kollin myrkynvihreät silmät täyttyivät hämmennyksestä. Muuta en osannut lukea tuon parantajakissan kasvoilta. Toivoin todella, että Sienikarva ottaisi tarjoukseni vastaan, halusin olla avuksi. Vaikken tiennytkään yrttejä, voisin vaikka etsiä metsästä yrttejä ja auttaa häntä muuten.

//Sieni?

Nimi: Miyu

05.05.2017 20:10
Minttusydän: 14kp

Hunajaviiksi: 35kp!

Viherloikka: 25kp!

Tihkuturkki: 7kp

Sienikarva: 22kp!

Kyyhkylento: 2kp

Häivetassu: 19kp

Lähdetassu: 3kp

Orkideatassu: 12kp

Narsissitassu: 26kp!

Kuohuvirta: 9kp

Sarasydän: 20kp!

Pujosulka: 2kp

Koskipentu: 9kp

Härmäpentu: 7kp

Hämylilja: 7kp

Kuutamosielu: 2kp

Iltasielu: 3kp

Nimi: Koskipentu

05.05.2017 13:32
Katsoin paniikissa, kun Sirpalepentu huohotti maassa. Hänen silmänsä olivat sumentuneet ja hän näytti kärsivän. Käänsin katseeni Luomapentuun ja juoksin hänen luokseen. Sisarenikin näytti olevan paniikissa.
"Sirpalepentu ei!" Pujosulka naukui. Sirpalepennun emo pinkaisi pentutarhasta pentunsa luo. Näin myös Tammikynnen, joka juoksi Pujosulan rinnalle.
"Minää lupaan pitää huolen Kaihopennusta", Sirpalepentu maukui. "Hyvästi emo, ja isä."
"Eii!" Pujosulka huudahti ja nuoli Sirpalepennun päätä.
"Sirpalepentu ei saa kuolla!" Luomapentu huudahti kyyneleet silmissä. Sirpalepentu oli juuri pelastanut Luomapennun hengen, uhrautuessaan itse kyylle. Katselin ympärilleni. Missä se kyy oli nyt? Oloni tuntui pahalta, sillä Sirpalepentu oli vasta pentu, niin kuin tietysti minäkin ja Luomapentu. Näin, kuinka Sienikarva juoksi parantajan pesästä Sirpalepennun luo.
"Hän metsästää nyt Tähtiklaanin mailla", parantaja sanoi tutkiessaan hetken Sirpalepentua. Pujosulan poskille valui kyyneliä ja käänsin sitten pääni pois päin. En kestäisi katsoa enää sitä. Kanervakuu käveli viereeni.
"Mene pentutarhaan. Soturit etsivät sen kyyn hampaisiinsa", emoni maukui. Nyökkäsin Kanervakuulle ja juoksin äkkiä pentutarhaan. Minua pelotti, sillä se kyy saattoi olla ties missä.


//Joku voi jatkaa

Nimi: Sienikarva

04.05.2017 21:28
Hunajaviiksi oli vain pari päivää sitten jättänyt Varjoklaanin ja muuttanut Tuuliklaaniin. Olin itse kehottanut häntä kertomaan klaanille suhteestaan toisen klaanin soturiin, mutta silti minusta tuntui pahalta. Ehkä naaras minun takiani jätti synnyinklaaninsa? Mutta toisaalta hän näytti syvästi rakastuneelta Naaliturkkiin, eivätkä he olisi voineet jatkaa salailua ikuisuuksia. Oli parempi, että naaras tunnusti sen itse. Iltasielu oli juuri tullut luokseni poistattamaan tassussaan ollutta piikkiä. Olin poistanut sen helposti, mutta silti olin hieman jännittynyt nuoren soturin seurassa. En ollut monia kertoja jutellut hänen kanssaan, jonka vuoksi en oikein tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa hänelle. Kun hän oli kysynyt vointiani, menin hetkeksi aivan lukkoon. Kertoisinko sen, kuinka paha olo Hunajaviiksen lähdön vuoksi minulla todella oli, vai valehtelisinko vain ja sanoisin, että voin hyvin? Koska en pitänyt valehtelusta, päätin kertoa totuuden tuolle hopeanharmaalle naaraskissalle, jota en edes tuntenut erityisen hyvin.
"Oloni on suorastaan kamala.. Tuntuu, kuin Hunajaviiksen lähtö olisi minun syyni. Minä painostin häntä kertomaan klaanille suhteensa Naaliturkkiin. Sitten minusta tuli parantaja, ja minun pitäisi yksin huolehtia koko Varjoklaanista! Olen kovin stressaantunut, enkä kestä ajatusta siitä, että jokainen kissa on kaiken aikaa pesäni suuaukolla pyytämässä jotain, enkä sitten osaakaan toteuttaa kissojen pyyntöjä! Tahdon olla hyvä parantaja, mutta en tiedä, pystynkö siihen. Jos epäonnistun ja aiheutan jonkun kuoleman, Tähtiklaani takuulla kiroaa minut!" ulvaisin tuskastuneena nuorelle soturille.

//Ilta?

Nimi: Iltasielu

04.05.2017 20:44
Olin juuri astelemassa leiristä ulos, metsälle, mutta tunsin tassussani inhottavan piston. Se teki kipeää. Hyppäsin äkkiä taaksepäin ja vilkaisin tassuani. Piikki, miten minä aina onnistun saamaan piikkejä tassuihini. Nilkutin parantajanpesälle. Sienikarva oli siellä lajittelemassa yrttejä. Inhottava haju kantautui kitalakeeni. Vaaleanruskea kolli kääntyi minuun päin ja suunnisti myrkynvihreät silmänsä minuun.
"Hei Sienikarva, ajattelin että voisit auttaa minua, sain jälleen piikin tassuuni", naukaisin.
"Kyllähän minä vin auttaa. Käyppä istumaan ja ojenna se tassusi", kolli opasti. Istahdin maahan ja ojensin tassuni tuolle. Parantajakolli otti hampaillaan kiinni piikistä ja vetäisi sen pois. Nyrpistin kuonoani, kunn pieni kivun aalto hyökyi jalkaani. Kolli laittoi siihen vielä jotakin tahnaa ja hämähäkinseittiä, tai näin ainakin luulisin. Erilaiset hajut sekoittivat päätäni hyvin paljon.
"Kiitos", naukaisin hymyillen.
"Miten sinä voit?" kysyin parantajalta.

//Sieni?

Nimi: Narsissitassu

04.05.2017 19:50
"Hmm...Mikä mahtaisi olla muuta ajateltavaa?" mietin ääneen. Katselin Kuutamosielua joka näytti haikealta.
"Enpä tiedä. Mennäänkö kävelylle leirin ulkopuolelle?" Naaras kysyi.
"Mennään vaan", vastasin vaisusti. Nousimme ylös ja lähdimme leiristä ulos. Kävelimme hiljaa keskipäivän auringossa. Auringonpaisteessa oli lämmintä, mutta varjossa oli kylmää.
"Hassu juttu tuo Varjoklaanin nimi. Mistäköhän se on tullut?" ihmettelin.
"Varmaan noista Varjoklaanin reviirillä kasvavien korkeiden mäntyjen varjoista. Entäpä Myrskyklaani?" Hopeaturkkinen naaras mietti.
"Myrskyklaanissa on niin paljon pusikkoa, että se on aina kuin myrskyn jäljiltä", vitsailin. Kuutamosielu alkoi hihittää.
"Sanoppa tuo seuraavassa kokoontumisessa jollekkin Myrskyklaanilaiselle niin katsotaan mitä tapahtuu", naaras virnisti. Nauroin Kuutamosielun vitsille.
"Mitenkäs Jokiklaani? No kyllä minä tiedän että se nimi tulee joesta, mutta haluan hauskemman selityksen nimelle", virnistin.
"Enpä nyt tiedä. Kuolonklaani?" Kuutamosielu ehdotti.
"He ovat murhaajia ja tietävät sen itsekkin", sanoin päättäväisesti.
"Entä Taivasklaani? Se joka on kaukana muista klaaneista", naaras mietti.
"Kuulin joskus joltain vanhukselta että Taivasklaanin kissat hyppivät todella korkealle, melkein taivaaseen saakka", vastasin miettiväisesti.

//Kuutamo?

Nimi: Sirpalepentu

04.05.2017 19:00
Haukottelin iloisesti. Sairauteni oli parantunut pari päivää sitten ja nyt olin täysissä voimissani. Katselin kuinka Luomapentu ja Koskipentu leikkivät toistensa kanssa. Huomasin kuinka Koskipentu säikähti sisään astelevaa Kyyhkylentoa ja loikkivat nurkan taakse piiloon. Kyyhkylennon kadottua Koskipentu ja Luomapentu vaappuivat pois piilostaan.
"Kanervakuu? Saammehan me mennä ulos?" Koskipentu naukaisi. Kanervakuu nyökkäsi.
"Mutta vain sillä ehdolla, että tulen mukaan", kuningatar lisäsi.
Kissat lähtivät tassuttelemaan ulos ja lähdin heidän peräänsä.
"Minäkin tulen!" kiljaisin. Kavervakuu kääntyi katsomaan minuun ja nyökkäsi. Istahdin pentutarhan nurkalle. Koskipentu ja Luomapentu riehuivat innokkaina. Kuulin suhinaa. Pian puskasta luikerteli paha enteisen näköinen otus. Käärme, se oli käärme. Tumma matelija hivuttautui lähemmäs ja lähemmäksi Luomapentua.
"Luomapentu varo!" kiljaisin ja loikkasin naaraan eteen. Tiesin, että tämä oli vaarallista, mutta tein sen klaanin hyväksi. Käärme tarrautui suoraan niskaani kiinni. Kuulin Kanervakuun kauhistuneen rääkäisyn.
"Hä-hän pelasti henkeni!" Luomapentu huudahti. Huohotin hiljaa. Pian näkisin Kaihopennun, tiesin sen. Huomasin kuinka emoni ja isäni saapuivat paikalle. Näin enää sumean valon.
"Sirpalepentu ei!" Pujosulka naukui.
"Minää lupaan pitää huolen Kaihopennusta", naukaisin.
"Hyvästi emo, ja isä", nau'uin heiveröisesti ja tuuli vei minut mukanaan Tähtiklaanin maille.

//Rip Sirpale...

Vastaus:

KORJAUS:
Sirpalepentu kuoli nukkuessaan, koska käärmeestä ei ilmoitettu petoeläimiin ~

-Elandra

Nimi: Kuutamosielu

04.05.2017 17:51
"Niin kai sitä luulisi", maukaisin hiukan allapäin. Hunajaviiksen lähtö oli koskettanut klaanin lisäksi myös minua. Oli ikävää, että Narsissitassun ja juuri sotirinimen saaneen Orkideapolun emo vaihtoi Tuuliklaaniin pentujen isän luokse. Hetken ajaksi matkasin ajassa taakse päin emon emoni lämpöön, jonka hädin tuskin muistin.
"Mitä tarkoitat?" Narsissitassun sanat herättivät minut muistoistani. Katsahdin nopeasti taivaalle ja sitten käänsin hitaasti katseeni Narsissitassuun.
"Itse yrittäisin pitää läheisistäni kynsin ja hampain kiinni, sillä olen menettänyt omani kauan aikaa sitten", täsmensin Varjoklaanin oppilaalle.
"Mutta aika parantaa haavat. Tarvitset vain muuta ajateltavaa."

// Narsissi? Sori lyhyt

Nimi: Narsissitassu

04.05.2017 17:24
Äänet klaanissa vaimenivat. Hunjaviiksi oli lähtenyt.
*Toivottavasti hän on onnellinen Tuuliklaanissa* mietin surullisena. Ravistelin itseäni.
*Minun on vain aloitettva uusi elämä ilman Hunajaviikseä.* Lähdin päättäväisenä leirin keskelle. Joka puolella oli kissoja, mutta kaikki supisivat vain hiljaa. Kukaan ei puhunut kovalla äänellä. Näin Häivetassun emonsa ja Härmäpennun kanssa, joten en siis mennyt hänen luokseen. Kaikki olivat hiukan haikeita hyvän parantajan menettämisestä. Huomasin Kuutamosielun yksin aterioimassa. Päätin rohkaistua ja menin hakemaan tuoresaalista.
*Nyt Narsissitassu on aika saada uusia ystäviä!* Olihan minulla kyllä Häivetassu, mutta halusin muitakin ystäviä. Istahdin Kuutamosielun viereen. Tämä katsahti minuun myötätuntoisesti. Huokaisin.
"Hei", maukaisin hiljaa.
"Hei. Sinähän olet Narsissitassu? Olen pahoillani emostasi", Kuutamosielu maukui myötätuntoisesti.
"Kaipa hän on onnellinen Tuuliklaanissa", huokaisin surullisena.

//Kuutamo? Sori mini

Nimi: Härmäpentu

04.05.2017 16:13
Vilkaisin uteliaana Häivetassua, mutta päätin jättää veljeni ja emon juttelemaan keskenään ja kipitin hiukan kauemmas pentutarhasta katselemaan ympärilleni. Joka paikassa oli paljon kissoja, jotka söivät, vaihtoivat kieliä tai puuhailivat muuta. Nuuhkin ilmaa ja tyytyväisenä huomasin erottavani selvästi eri kissojen hajuja. Osa sotkeutui kuitenkin yhteen erilaisiksi tuoksumassoiksi. Vilkaisin emoa. Hän jutusteli Häivetassun kanssa, joten saatoin vapaasti käyskennellä hiukan kauemmas. En kuitenkaan lähtenyt heti kauemmas. Kiersin pentutarhan taakse ja astelin sen ympäri. Näin tunnelin, joka vei hajusta päätellen tarpeidentakopaikalle. Päädyin pentutarhan toiselle puolelle sen takaa ja jatkoin matkaani kauemmas. Erään pesän edustalla kaksi oppilasta taistelivat kevyesti toisiaan vastaan. Olisinpa itsekin jo oppilas, ajattelin kaihoisasti. Käveltyäni hiukan kauemmas näin pesän, josta leijaili kirpeää yrttien hajua. Siellä oli siis parantajan pesä.
Käännyin tassuillani ja palasin takaisin pentutarhalle, ettei emo huolestuisi. Löysin pesän suulta aikaisemman sammalpalloni ja vyöräytin sen kauemmas itsenstäni. Sitten loikkasin sen kimppuun, mutta kompastuin matkalla pieneen koloon maassa ja lensin rähmälleni.
"Aits", mumahdin ja onnistuin hapuilemaan tassut takaisin alleni.
Kokeilin uudestaan ja sain hypättyä saaliini kimppuun, aivan kuin se olisi ollut jotain oikeaakin saalista. Harmi vain, että minulla ei ollut mitään hajua oikeasta saalistusasennosta. Vinkaisin turhautuneena, olisin halunnut oppia asioita jo nyt. Nappasin sammalpallon hampaisiini ja heitin sen kauemmas syöksyen sitten nopeasti sen alle ennen kuin se kerkesi osua maahan. En edes tiennyt olevani niin nopea ja ketterä. Onnistuin kuitenkin hiukan kierteisessä loikassani ja sammalpallo oli turvallisesti hampaissani. Jatkoin leikkimistä itsekseni, kun emo ja Häivetassu juttelivat vielä.

Nimi: Hämylilja

04.05.2017 07:32
Katselin huvittuneena, kun Härmäpentu leikki sammalpallollaan. Muistelin, kuinka joskus pentuna itsekin rakastin leikkiä niillä. Huomasin, että Härmäpentu oli haahuillut sammalpallon perässä pesän suuaukolle. Pentu katseli hetken aukiolle ja käänsi sitten kirkkaanvihreän katseensa minua kohti.
"Emo! Enkö voisi mennä käymään ulkona?" Härmäpentu kysyi kimeällä pentuäänellään. Kurkustani kohosi kehräystä. Härmäpentu oli vasta pieni pentu, mutta mikseipä hän pääsisi käymään aukiolla, minun kanssani. Mieleeni palautui se, kun Häivetassu oli joskus pentuna karannut pentutarhasta ja päätynyt sitten Vaskitsatähden pesään.
"Voit, mutta sillä ehdolla, että tulen mukaan", mau'uin ja nousin seisomaan. Härmäpentu nyökkäsi ja käänsi katseensa takaisin aukiolle. Tassuttelin hänen viereensä ja käänsin katseeni Kanervakuuhun ja Pujosulkaan, jotka katselivat pentujensa leikkejä.
"Me käymme aukiolla", ilmoitin. Kanervakuun hoidettavaksi tulleet pennut, Koskipentu ja Luomapentu nousivat äkkiä ylös.
"Mekin tulemme!" Koskipentu huudahti. Kanervakuu pudisti päätään.
"Ette tule. Olette vielä liian pieniä", kuningatar maukui. "Ensi kerralla sitten." Pennut näyttivät pettyneiltä, mutta alkoivat sitten leikkiä sammalpalloilla. Pujahdin sitten pentutarhan suuaukosta aukiolle ja jäin odottamaan Härmäpentua, joka käveli hieman hitaammin ulos. Härmäpentu katseli silmät pyöreinä aukiota.
"Ompa se iso!" tyttäreni huudahti. Kehräsin ja katselin ympärilleni. Oli juuri aurinkohuippu ja klaanitoverit olivat kerääntyneet ruokailemaan, vaihtamaan kieliä ja valmistautumaan partioihin. Huomasin Tuikesilmän menevän aurinkohuipun partioon Ikituulen ja Tihkuturkin kanssa. Tajusin, ettei Härmäpentu ollut nähnyt Tihkuturkkia, koska hän ei ollut käynyt pentutarhalla kertaakaan katsomassa uutta siskoaan.
"Katso, isä on menossa aurinkohuipun partioon. Tiesitkö, että tuo pilkullinen kolli on toinen veljistäsi?" kysyin. Härmäpentu kiinnitti katseensa lähtevään partioon.
"Isäsi on yksi Varjoklaanin parhaimmista sotureista", selitin ja huomasin sivusilmällä mustan hahmon, joka tuli minua kohti. Käänsin katseeni hahmoon ja tajusin sen olevan Häivetassu. Poikani huokaisi ja katsoi minua surkeana.
"Mikä sinulla on?" kysyin hieman huolestuneena.
"Minusta tuntuu jotenkin innottomalta ja surulliselta koko ajan", Häivetassu naukui surkeana. Katsoin poikaani huolestuneena. Mikä Häivetassulla oli?
"Eikö sinulla ole ystäviä?" kysyin ja yritin jotenkin selvitellä, mikä Häivetassua vaivasi.

//Häive? Härmä?

Nimi: Viherloikka

03.05.2017 19:52
Sienikarvan saavuttua jätimme hänet hoitamaan rauhassa Minttusydäntä. Tassutin siskoni Kuohuvirran kanssa ulos parantajan pesästä ja istahdimme kauemmas odottamaan. Hetket tuntuivat kuluvan hyvin kauan sillä pelko siskon puolesta kuristi kurkkuani jatkuvasti. Liu'uttelin kynsiäni edes takaisin turhautumisesta. Minua pelotyi siskoni jalan puolesta sillä en tahtonut hänen rampautuvan. Hän olisi siihen niin pettynyt ja se olisi klaanillekkin pettymys menettää niin etevä taistelija! Huokaisin hiljaa itsekseni ja vilkaisin Kuohuvirtaa; siskoni katseli tassujaan ajatuksissaan. Aistin kuitenkin tämän kireyden.
"No... ööh... miltä tuntuu olla soturi?" Kysyin tönkösti Kuohuvirralta. Kuohuvirta hätkähti ja nosti katseensa minuun:
"Ai mitä?" Hymähdin ja naukaisin:
"Unohda." Siskoni nyökkäsi ja painui jälleen mietteisiinsä. Viimein parantajan pesästä alkoi kuulua Minttusydämen ääni ja toivo heräsi sisälläni. Joku käveli meitä kohti. Pian pesästä ilmestyi ilokseni siskoni Minttusydän. Hänen jalkansa oli paketoitu ja Minttusydän ei laskenut painoaan sille.
"Sattuuko? Onko kaikki hyvin? Autanko? Entä-" aloin huolissani kyselemään siskoltani ja otin askeleen tätä kohti huolissani.

//Minttu? Kuohu?

Nimi: Hunajaviiksi

03.05.2017 19:02
Nuolaisin vielä Orkideatassun päälakea. Narsissitassu oli lähtenyt johonkin, mutta olin ehtinyt hyvästellä hänetkin.
"Tapahtui mitä tahansa, rakastan sinua ja siskoasi aina", naukaisin ääni surusta painokkaana. "Mutta minun on lähdettävä. Tapaamme kokoontumisissa. Teistä kasvaa vielä suuria sotureita, joista Varjoklaani saa olla ylpeä. Onneksi lähden, silloin teitä ei muisteta petollisen naaraan pentuina."
"Et sinä ole petollinen!" Orkideatassu naukui. Hymyilin hänelle lempeästi. Oli ihanaa olla emo.
"Mutta rikoin soturilakia. Olette niin vahvoja, olette niin täydellisiä, että ette tarvitse minua. Ja veljeännekin tapatte kokoontumisessa."
Katsahdin taivaalle, aurinko oli jo laskemassa. Naaliturkki toivon mukaan oditteli vielä tunnelissa. En haluaisi kulkea Tuuliklaanin leiriin yksin.
"Kultaseni, lähden nyt. Pidä huolta itsestäsi, ja Narsissitassusta. Lupaathan?"
Tyttäreni nyökytteli päätään.
"Lupaan."
Nyökkäsin hänelle ja astuin askeleen taaksepäin. Hämmennyin tyystin, kun yhtäkkuä Varjoklaanin kissat alkoivat huutaa nimeäni.
"Hunajaviiksi! Hunajaviiksi!"
Pujosulka huusi kovimmin, mutta huomasin, etteivät jotkut huutaneet. En kumminkaan nyt viitsinyt miettiä sitä. Hymyilin vielä kerran parhaalle ystävälleni. Hän hymyili takaisin. Päätin lähteä, ennen kuin alkaisin uudelleen itkeä.

Astelin Tuuliklaanin rajalla olevalle tunnelille. Olin mahdollisesti viimeistä kertaa tällä puolella, ja ikävä kalvoi jo sydäntäni. Täällä oli kotini, täällä olin kasvanut. Kuitenkin päättäväisyys ja toiveikkuus voittivat surun ja menetyksen tunteen. Minua odotti uusi elämä, eikä minun tarvitsisi koko ajan pelätä paljastumista. Saisin olla Naaliturkin kanssa vapaasti.
Pujahdin sisään pimeään tunneliin. Se oli ahdas, enkä koskaan oikein ollut pitänyt siitä. Jos olisin voinut, olisin tavannut Naaliturkkia aina taivas pääni päällä. Haistelin ilmaa. Helpotuksekseni kumppanini oli vielä täällä, muttei tunnelissa, vaan Tuuliklaanin puolella. Juoksin läpi ahdistavan putken ja pääsin viimein auringon valoon. Näin tutun valkoisen kollin yhden puun juurella.
"Kävin kertomassa klaanille. Kaiken", naukaisin ja nuolaisin hiukan rintaani. "Muutan nyt Tuuliklaaniin."
Katsoin vielä kaihoisasti Varjoklaanin puolelle. Soita, mäntyjä, kostea maa... Täällä ympäristö oli aivan erilainen. *Entä, jos Liitotähti ei hyväksy minua klaaniin?* Sitten joutuisin kaiketi elämään erakkona, sillä en takuulla muuttaisi takaisin Varjoklaaniin, se olisi aivan liian noloa.

//Naali?

Nimi: Narsissitassu

03.05.2017 17:34
Ryntäsin emoni luokse.
"Hunajaviiksi! Sinä et saa lähteä!" huusin emolleni kyyneleet silmissä. Itkin vaikka tiesin emoni olevan oikeassa. Jos Hunajaviiksestä Tuuliklaani oli parempi paikka nii sitten oli. Hunajaviiksi hautasi päänsä minun ja Orkideatassun turkkeihin.
"Isänne on Tuuliklaanin varapäällikkö Naaliturkki ja Tuuliklaanissa hänen kanssaan on teidän veljenne, Ruokotassu", Hunajaviiksi sanoi.
*Onko meillä veli toisessa klaanissa!? Haluaisin tavata hänet joskus, mutta tiedän sen olevan soturilain vastaista. Tietysti kokoontumisissa* Katselin surullisena emoani. En voinut mitään, lähdin vain pois paikalta.

Nimi: Häivetassu

03.05.2017 17:16
Saavuimme partiosta takaisin leiriin. Tuntui kuin kaikki intoni olisi kadonnut yhtäkkiä.
"Sinun kanssasi oli kivaa", naukaisin Narsissitassulle. Tämä nyökkäsi.
"Niin sinunkin", tämä naukui. Nyt vasta huomasin kaikki kissat jotka näyttivät hyvästelevän Hunajaviistä.
"Miksi emosi lähtee?" naukaisin ja katsoin Narsissitassuun.
Tämä näytti hämmentyneeltä ja kirmasi emonsa luokse.
Minä lähdin kipittämään oman emoni ja Härmäpennun luokse. Huokaisin hieman ja katsoin emooni surkeana.
"Mikä sinulla on?" emoni naukui huolestuneena.
"Minusta tuntuu jotenkin innottomalta ja surulliselta koko ajan", nau'uin surkeasti.

//Hämy?

Nimi: Härmäpentu

03.05.2017 17:15
Silmieni avautumisen jälkeen olin hyvin nopeasti ymmärtänyt ympäristöstäni paljon ja ymmärsin puhetta jo helposti lyhyen ajan jälkeen. Olin oppinut nimekseni Härmäpentu, vanhempani ja muut pentutarhassa asuvat tunsin myöskin jo. Sinne oli syntynyt jokin aika sitten kaksi muutakin pentua.
Tällä hetkellä loikoilin emoni vatsakarvoja vasten ja annoin hänen puhdistaa turkkini. Olin syönyt hetki sitten ja minua ramaisi, mutta yritin pitää itseni hereillä. Olin varma, että olin jo puhdas, mutta emon jatkaessa nuolemistaan kiepahdin kauemmas ja vinkaisin närkästyneenä. Hämylilja vain hymähti ja antoi minun vaeltaa kauemmas. Menin erään tyhjän makuusijan luokse ja keräsin siitä vähän sammalta palloksi. Heitin sen korkealle ilmaan ja nappasin sen hampaisiini. Sammal maistui pahalta, mutta siitä välittämättä jatkoin itsekseni pallottelua pesän reunamilla. Haahuilin sammalpalloni perässä lähelle pesän suuaukkoa ja kurkistin ulos. Sammalpallo pyörähti tassuistani kauemmas, mutta minä tiirailin ulos. Siellä näkyi kaikenlaisia mielenkiintoisia paikkoja, mutta en ollut vielä saanut mennä sinne.
"Emo! Enkö voisi mennä käymään ulkona?" sanoin kipittäessäni takaisin pesään, emoni luokse, napaten ohimennen sammalpallon mukaani.

//Hämy?

Nimi: Koskipentu

03.05.2017 16:39
Heräsin tuntiessani painon päälläni. Vinkaisin, että päälläni oleva pentu lähtisi. Olin tarkastellut maailmaa muutaman päivän kuulostelemalla ja olin saanut selville, että päälläni oleva pentuni oli sisareni Luomapentu. Olin myös saanut selville, että minun nimeni oli Koskipentu. Päälläni oleva Luomapentu ei liikahtanutkaan, joten vinkaisin uudestaan. Sekään ei silti auttanut, joten avasin suuni:
"Mene pois päältäni!" vinkaisin. Se oli ensimmäinen lause, mitä olin ikinä sanonut. Mutta Luomapentu ei ottanut kuuleviin korviinsa, eikä edes liikahtanut. Suuttumus valtasi minut ja räväytin silmäni auki. Kauhean kirkas valo häikäisi silmiäni, joten pistin ne samantien kiinni. Odotin hetken ja avasin nyt hitaammin silmäni. Tällä kertaa silmäni tottuivat kirkkaaseen ja aloin erottamaan ympärilläni hahmoja. Erotin minun ja Luomapennun vieressä makaavan ruskeankirjavan kuningattaren. Kuningatar nukkui, mutta nosti päänsä huomatessaan, että katsoin häntä.
"Hei Koskipentu. Minun nimeni on Kanervakuu", kuningatar kehräsi. Hymyilin emolleni vastaukseksi. Katseeni harhaili pentutarhalla ja erotin pian pesän nurkalla nukkuvan hopeanharmaan kuningattaren kilpikonnakuvioisen pentunsa kanssa. Toisella nurkalla oli musta kuningatar hopeanharmaan pentunsa kanssa. Käänsin katseeni Luomapentuun. Siskoni oli kaunis, lumenvalkea ja ehkä hieman pienikokoisempi, kuin minä. Kiemurtelin itseni Luomapennun alta ja käänsin katseeni takaisin Kanervakuuhun. Emoni oli kaunis, yhtä kaunis kuin Luomapentu. Tunsin oloni turvalliseksi, koska minulla oli emo ja sisko. Painauduin Kanervakuun vatsaa vasten ja katselin pentutarhan oksaseinää. Minkälaista olisi pentutarhan ulkopuolella? Samassa yksi seinä alkoi rapisemaan ja raidallinen naaras pujahti pesään. Katsoin häntä hieman säikähtäneesti. Eikai hän ollut vihollinen?

//Kyyhky? cx

Nimi: Pujosulka

03.05.2017 15:51
Katsoin ystävääni itkuisilla silmilläni.
"Sinun ei tarvitse pyydellä minulta anteeksi. Jos se tekee sinut onnelliseksi niin olen tukenasi ja voimmehan tavata kokoontumisissa", naukaisin ja yritin löytää hymyni. Puskin ystäväni lapaa, ei parhaan ystäväni lapaa, joka oli toistaiseksi ainut ystäväni.
"Voi, että minä tulen kaipaamaan sinua", niiskaisin. Muistan kuinka Hunajaviiksi yritti kehitellä seosta jolla parantaa jalkani. Huokaisin rakastavaisesti.
"Niin minunkin sinua", tämä naukaisi.
"Tähtiklaani polkujasi varjelkoot!" ulvaisin ja katsoin Hunajaviiksen silmiin kaihoisasti.
"Muistathan minut vielä Tuuliklaanissa?" naukaisin arasti.
"Totta kai", Hunajaviijsi hymyili.

Nimi: Hunajaviiksi

03.05.2017 15:36
Astelin takaisin kohti leiriä. Olin päättänyt kertoa kaiken klaanille. Sienikarva oli oikeassa, vaikka olikin joutunut vielä suostuttelemaan minua. Tunsin itseni typeräksi, kun oma oppilaani joutui maanittelemaan minua tekemään oikein. Kolli ravasi perässäni hiljaisuuden vallitessa. Nyt kun kertoisin klaanille, muuttaisin Tuuliklaaniin. Siellä minulla olisi Naaliturkki ja poikani, sekä uusi alku. Se kuulosti hyvältä. Mielialani kuitenkin laski, kun mietin, mitä kaikkea jättäisin taakseni. Parantajan tehtäväni, yhteyden Tähtiklaaniin, kaiken tutun ja turvallisen. Tyttäreni, Pujosulan... Pentuni kyllä pärjäisivät ilman minua, ehkä jopa paremmin. En olisi klaanissa mustaamassa heisän mainettaan. Pujosulasta eroaminen harmitti enemmän. Hän oli paras ystäväni, ja minäkin hänen. Naaras oli jo menettänyt toisen pentunsa, ja saattaisi menettää toisenkin. Hänellä oli kumminkin vielä kumppaninsa. *Hän ansaitsee paremman ystävän.* En vain yksinkertaisesti voisi jäädä klaaaniin, missä minut nähtäisiin petturina. Kukaan ei varmaan enää luottaisi minuun. Enkä tiennyt, halusiko Pujosulka enää olla edes ystäväni.
Ennen leiriä hiljensin tahtiani ja jättäydyin Sienikarvan rinnalle. Tiesin, ettei oppilas oikein luottanut itseensä, mutta häntä parempaa parantajaa sai hakea.
"Sinusta tulee mahtava parantaja, sellainen, josta Varjoklaani saa olla ylpeä. Minä olen jo, vaikket ehkä uskokaan."
Sen sanottuani astelin leiriin. Riensin heti päällikön pesälle kertomaan asiani.
"Vaskitsatähti? Minulla on tärkeää asiaa", naukaisin suuaukolla. Kuulin sisältä kehotuksen tulla sisään ja astuin istumaan vaaleanruskeaa kollia vastapäätä.
"Kerrohan asiasi", hän kehotti hymyillen. En voinut olla ajattelematta, ettei hän ehkä koskaan enää hymyilisi minulle. Varmaankin kolli vihaisi minua tämän jälkeen.
"Sinäkin olet varmaan miettinyt pentujeni isää", naukaisin. Olin päättänyt olla itkemättä, mitä hyötyä siitä olisi kenellekään? Vaikka tunsinkin oloni surullisemmaksi kuin koskaan, päätin pitää kaikki tunteeni sisälläni. Vaskitsatähti katsoi minua epäileväisesti naukaisten sitten: "Olen, mutta hänhän on toki joku tästä klaanista. Vai onko, Hunajaviiksi?"
"Ei ole. Pentujen isä ja kumppanini on Tuuliklaanista", kerroin ja hätkähdin Vaskitsatähden silmien leimahdusta, joissa erottui hämmennys ja suuttumus, mutta päätin saada asian äkkiä pois alta, joten jatkoin: "Olen tapaillut häntä monen kuun ajan rajalla. Tapasin hänet ollessani oppilas, kun eksyin Tuuliklaanin reviirille. Tiedän, että olet pettynyt minuun, niin kuin kaikki muutkin. Siksi muutan Tuuliklaaniin."
Vaskitsatähti näytti nyt hämmästyneeltä kohottaessaan kulmiaan.
"Tiedät kyllä itsekin, ettet voi enää olla parantaja tämän jälkeen. Rikoit soturilakia, ja todella olenkin pettynyt sinuun, vaikka hiukan epäilinkin tätä. Mutta en minä sinua täältä häädä, saat yhä asua Varjoklaanissa soturina, kunhan saat hiukan koulutusta", päällikkö naukaisi tiukasti, mutta erotin hänen äänessään hiukan myötätuntoa. Vaikka kuinka olin yrittänyt pitää lupaukseni olla itkemättä, tunsin tunteiden ottavan minusta vallan. Kyynel vierähti silmästäni ja painoin pääni.
"Olen jo tehnyt päätökseni. En voi enää elää tässä klaanissa, täällä ei ole minulle enää tulevaisuutta", naukaisin hiljaa täristen. "Olen häpeäksi Varjoklaanille."
"Nyt ryvet itsesäälissä, Hunajaviiksi", vaaleanruskea kolli naukui ja kosketti hännällään lapaani. "Varjoklaani ei häpeä sinua. Minä en häpeä sinua, olit erinomainen parantaja ja hyvä ystävä. Jos lähdet, sinua jäädään ikävöimään. Mutta muista, että vaikka teitkin väärin, teit sen rakkauden takia. Se ei tee sinusta huonompaa kissaa.
"Näen, että en varmaankaan saa käännettyä enää päätäni. Tule, meidän pitää kertoa klaanille", Vaskitsatähti naukaisi. Enää hänen äänensä ei ollut kireä tai pettynyt, se oli vain myötätuntoinen ja jollain tapaa isällinen. Hän oli astumassa ulos, kun rykäisin vielä puhuakseni.
"Olet viisas ja suuri päällikkö, Vaskitsatähti. Jään ikävöimään sinua", naukaisin hymyillen tuttua, lämmintä hymyäni. "Olkoon Tähtiklaani mukanasi kaikessa, antakoon se sinulle pitkän ja terveen elämän."
Vaskitsatähti nyökkäsi hänkin hymyillen.
"Olkoon Tähtiklaani kanssasi, minne menetkin, Hunajaviiksi."
Ulkona päällikkö loikkasi Suurkivelle ja kutsui klaanin koolle. Hän kertoisi klaanille minusta ja kumppanistani Tuuliklaanissa. Istuuduin suurkiven juurelle ja katselin klaanin kissoja. Orkideatassu ja Narsissitassu astuivat ulos oppilaiden pesästä, ja rakkaus, ylpeys ja suru valtasi mieleni. Heistä tulisi taitavia sotureita. He muistuttivat minua ulkonäöltään, vain silmät olivat Naaliturkin. Samoin kuin Ruokotassu muistutti Naaliturkkia valkealla turkillaan ja mustilla tassuillaan, vaikkakin hän oli perinyt minun silmäni. *Miksi ikinä rakastuin Naaaliturkkiin?* Sydäntäni revittiin kappaleiksi, kun tajusin, etten voisi enää seurata tyttärieni kasvua. He eläisivät vihollisklaanissa.
"Minulla on teille ikävää kerrottavaa", Vaskitsatähti aloitti ja silmäili klaanitovereitaan, "Hunajaviiksi on tunnustanut tapailleensa Tuuliklaanin kissaa, joka on hänen pentujensa isä."
Kissojen joukossa kuohahti hiukan. Huomasin Kanervakuun nyökyttelevän tietäväisesti Hämyliljalle. Jotkut kissat katselivat toisiaan hämmentyneinä, toiset eivät näyttäneet yllättyneen, heitä oli kuitenkin vähemmän.
"Hunajaviiksi on päättänyt muuttaa Tuuliklaaniin. Jäämme kaipaamaan häntä, ja muistamme hänet aina taidokkaana parantajana ja uskollisena ystävänä."
Vaskitsatähti loikkasi kiveltä alas ja asteli luokseni.
"Onnea matkaan", hän naukaisi hiljaa ja silitti hännällään selkääni. Sitten kolli asteli pois. Tyttäreni juoksivat luokseni surullisina.
"Olen niin pahoillani, etten kertonut teille isästänne! Olen niin pahoillani kaikesta!" Tunsin kyyneleiden taas vuotavan poskilleni ja hengitin viimeisen kerran pentujeni tuoksua. "Isänne on Naaliturkki Tuuliklaanista", kerroin huokaisten. Nuolaisin hellästi kummankin päälakea. Hautasin hetkeksi kuononi naaraiden turkkeihin. Näin sitten Pujosulan, joka kulki luokseni vuelä hiukan vaivalloisesti.
"Anna anteeksi Pujosulka! Olet aivan liian hyvä ystävä", maukaisin ja painoin hetkeksi pääni ystäväni kylkeä vasten.

//Orkidea? Narsissi? Pujo?

Nimi: Minttusydän

03.05.2017 13:59
Saavuimme Tihkuturkin kanssa leiriin. Nojasin kolliin sillä minusta tuntui, että tassuni oli murtunut. Viherloikka ja Kuohuvirta kirmasivat luokseni.
"Mitä sinulle on käynyt?" Viherloikka naukaisi.
"Kettu", ähkäisin. Nyt vasta huomasin kuinka kipeä tassuni oli. Kissat taluttivat minut parantajan pesään. Sienikarvaa ei näkynyt missään joten päätin käydä makaamaan sammalille.
"Sinä et pysty olemaan soturi vartiossa tänään", Kuohuvirta huokaisi.
"Minähän vartioin leiriä yön yli vaikka mikä olisi", naukaisin hiljaa kivun vaimentamalla äänellä. Toisaalta ajatus parantajan pesässä ja Sienikarvan kanssa olosta lämmitti sydäntäni. Huokaisin. En voisi jättää seremoniaa tekemättä vain rikkinäisen jalan takia.

//Viher? Kuohu? Tihku?

Nimi: Narsissitassu

03.05.2017 13:50
"Älä koskaan mene ukkospolulle, siellä on hirviöitä, jotka sövät kissoja", Valkosydän varoitti. Katsoin naarasta ihmeissäni.
*Kyllä minä nyt ukkospolulta poissa pysyä osaan! Ei hänen mitää pentujen satuja tarvitse kertoa!* Huomasin pian kuitenkin mitä Valkosydän oli tarkoittanut.
Näin miten hirviö juoksi aivan meidän ohitsemme. Se oli musta ja sen katva oli kovaa ja kiiltävää. Sen silmät olivat suuret ja leimusivat. Sen mustat tassut kuljettivat sitä kovaa vauhtia. Se mylvi hirveällä äänellä.
"Ny-nyt ymmärrän", sanoin hiekan säikähtäneenä. Lähdimme kulkemaan takaisin kohti leiriä. Laskeva aurinko loi varjoja metsään.
Leiriin saapuessani huokaisin helpotuksesta. Minun olisi kerrottava Orkideatassulle näkemästäni, mutta ei tänään. Hiivin oppilaiden pesään. Käperryin makuualusilleni. Uni pyyhkäisi ylitseni.
Näin kamalaa unta. Metsässä oli tulipalo. Kaikkialla oli kiiltäviä loimuava silmäisiä hirviöitä. Ne jahtasivat kissoja.
Heräsin aamulla auringon valon täplittäessä oppilaiden pesää. Nousin ylös ja aloin sukimaan turkkiani. Oppilaana oli sitten kivaa! Kävelin auringonpaisteisen leirin keskellä. Hain tuoresaaliskasasta hiiren. Syötyäni kuulin Valkosydämen äänen.
"Tule aamupartioon Narsissitassu!" Lähdin reippaasti jonon perään. Huomasin Häivetassun myös olevan partiossa.
"Tämä on niin jännää! Ensimmäinen partioni!" mau'uin innostuneena.
"Jaa... ei tämä nyt niin hienoa ole kun on käynyt partioissa niin monta kertaa", Häivetassu totesi.
"Minulle on!" jatkoin. En meinannut pysyä turkissani.

//Häive? Sry tönkkö loppu xc

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com