Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Varjoklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Ututassu

02.04.2018 15:03
Varpustassun astellessa luokseni varpusen jäämien kanssa katsoin tätä hyvinkin flirttimäisesti. Varpusen pudotessa jalkojeni eteen huomasin vain yhden pienen asian. Kolli oli ottanut varpusesta irti höyhenet. Ajatus nauratti minua hyvinkin paljon.
"Revit sitten omista siivistäsi höyhenet", naurahdin. Viittasin toki sillä siihen, että tuo kyseinen varpunen olisi ollut Varpustassu. "Ja sinä raukka luulit, että minä koidun omaksi kohtaloksesi."
Nauroin viattoman kuuloisesti vasten oppilaan kasvoja. Hän ei tainnut tajuta yhtään mitä minä oikeasti sanoillani tarkoitin. Hyvä niin. Tahdoin vain jäädä varjoissa hiipiväksi mysteeriksi, joka ei uskaltaisi olla vainoamatta ketä tahansa.
"Klaani koituu vielä kohtaloksesi", maukaisin pahoittelevasti. "Ei lainkaan kunnianhimoa tai kostomieltä."
Pudistelin päätäni epätoivoisen oloisena. "Ehkä sinusta vielä saadaan soturi, mutta Tihkutähden mieleen? Tuskin."
Kumarruin noukkimaan varpusen jäämät maasta. Pidin varpusta hetken aikaa suussani, kunnes puristin täydellä voimalla leuoillani niskat poikki ruholta ja annoin sen pudota maahan täysin luonnottomaan asentoon. Katsoin Varpustassua haastavasti silmiin. Ei tuo kollin kuvotus minun päälleni kävisi. Ei hän kuitenkaan voisi menettää kasvojansa tämän klaanin edessä kokoontumisen aikana. En ollut aivan varma koskiko kokoontumisen aikainen rauha klaanien leireissäni. Joka tapauksessa olisin valmis kyllä ottamaan siitä selvää, jos Varpustassu aikoisi siihen ryhtyä. Heilauttelin häntääni tyynesti puolelta toiselle odottaen Varpustassun reaktiota.
"No", maukaisin lopulta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. "Tehty mikä tehty."
Astelin tahallani varpusen jäänteiden päälle ja katselin Varpustassua silmät viirulla ja kylmänä kuin jää.
"Olet selvästi tehnyt valintasi klaanin suhteen. Taidat varmasti vaihtaa myös uskosi Tähtiklaaniin sisareni vuoksi. Etkö vain? Näen teidän silmistänne kuinka vannotte vielä palavaa rakkautta toisianne kohtaan", naurahdin vasten kollin kasvoja. Tekisin kaikkeni saadakseni tämän kissan vihaamaan minua. Hän ei tulisi koskaan ymmärtämään minua. Eihän minua lopulta ymmärtänyt kukaan. Olin sitonut kohtaloni tämän hetken myötä. Tulisin olemaan aina yksin enkä katuisi mitään. Olisin vapaa muiden kissojen luomasta taakasta.

// Varpu?

Nimi: Kylmähenkäys

02.04.2018 14:08
Minttusydämen näkeminen nosti automaattisesti niskakarvani pystyyn. Olin yrittänyt olla edes siedettävä tuon naaraan seurassa, koska halusin hänen nimittävän minut varapäällikökseen, kun Tihkutähti siirtyisi Pimeyden metsän riveihin. Mutta olin hiljalleen alkanut taas tiuskentelemaan ja heittämään tylyjä silmäyksiä varapäällikköön. Aivan sama mitä hän ajatteli minusta, tekisin mitä tahaksa päästäkseni Varjoklaanin hallitsijaksi.
"Iltoja, Minttusydän", tervehdin varapäällikköä viileästi. Rosmariinitassua ei näkynyt, pikkuinen oli varmaankin jäänyt yksin.
"Iltoja", Minttusydän naukaisi epäilevästi, "en tiennytkään että te tunnette."
"No satumme tuntemaan toisemme", ilmoitin kylmästi ja vilkaisin rinnallani seisovaa Jääliljaa. Naaraan olemus suorastaan huokui itsevarmutta, mikä sai minutkin tuntemaan oloni päättäväisemmäksi.
"Olin näkevinäni Rosmariinitassun seurassanne. Missä hän nyt on?" Minttusydän siirtyi sulavasti asiasta toiseen ja tähyili ympäröivää kissajoukkoa, varmaankin etsien luonnonvalkoista oppilasta. Pyöräytin silmiäni turhautuneena ja kurottauduin nuolaisemaan likaisenharmaita rintakarvojani. Juuri nyt en todellakaan tahtoisi tytärtäni tänne, olin saanut jo äsken tarpeeksi hänen viattomista kasvoistaan.
"Jäi jonnekin. Annetaan hänen olla, meni varmaan juttelemaan muiden klaanien oppilaille", murahdin hampaideni välistä ja väistin nopeasti Minttusydämen katseen, joka oli varmastikin yllättynyt. Kaikki olettivat näemmä minun rakastavan pentujani ja olevan ylpeä heistä, mutta Rosmariinitassun kohdalla suorastaan halveksin häntä.
"Minä olen täällä!"
*Se siitä haaveilusta sitten*, tuhahdin mielessäni ja käännyin kohtaamaan tyttäreni meripihkaiset silmät. Rosmariinitassu tepasteli suoraan ohitseni ja kumarsi kunnioittavasti Minttusydämelle, jonka jälkeen tuo asettui istumaan hännänmitan päähän varapäälliköstä. Loin tyttäreeni tuiman silmäyksen ja hän vastasi samalla mitalla takaisin.
"En kai keskeyttänyt mitään?" Rosmariinitassu kysyi ja vilkaisi Minttusydäntä kohtelias hymy kasvoillaan.

//Minttu? Jää?

Nimi: Varpustassu

01.04.2018 22:18
"Olet oikeassa. Olet toivottomampi kuin luulinkaan!" Ututassu huusi, kun astelin kohti oppilaiden pesää. Hymähdin itsekseni. Mitä Ututassu luuli saavuttavansa tuolla huutelulla? Jatkoin kuitenkin matkaani. Oppilaiden pesässä asetuin istumaan makuualuselleni. Jäin istumaan, koska pelkäsin nukahtavani, jos en pitäisi päätäni ylhäällä. Koska minulla ei ollut muutakaan tekemistä, päätin pestä turkkini perusteellisesti. Aloitin vatsakarvoista, koska ne olivat aina eniten pesun tarpeessa. Lopetin kasvoihini, jotta saisin pestä ne puhtailla tassuilla. Tämän jälkeen asetuin tarkkailemaan Ututassua. Pesätoverini varmaankin kostaisi minulle jossain vaiheessa. Niinhän kaikki kissat tekisivät... tai no, melkein kaikki. Uskoin, että Rosmariinitassu ei lähtisi koston teille. Hän oli niin kiltti ja ymmärtäväinen. Sisälleni levisi lämmin tunne naarasta ajatellessani. Samalla tunsin myös huolta. Siskoni oli juuri nyt kokoontumisessa toisten klaanien, Tihkutähden ja Kylmähenkäyksen kanssa. Kaiken lisäksi minä en ollut siellä hänen kanssaan. Silmäni alkoivat painua kiinni. Räpyttelin niitä ankarasti pysyäkseni hereillä, mutta mieleni alkoi sumentua ja lihakseni rentoutua. Uneen vajoaminen olisi niin mukavaa... Tiesin kuitenkin, etten saisi nukahtaa. Ensinnäkin nukahtamalla tarjoaisin Ututassulle loistavan mahdollisuuden kostaa. Toiseksi halusin varmistaa, että siskoni oli kunnossa. Ravistelin päätäni. Minä en nukahtaisi. Nousin ja lähdin tarpeidentekopaikalle. Katsahdin vielä Ututassua. Naaras juoni varmasti jotakin, vaikka juuri nyt söikin varpusta hyvin viattoman näköisenä. Siristin silmiäni ja lähdin tekemään tarpeitani. Tullessani tarpeidentekopaikalta, huomasin, ettei Ututassu ollutkaan enää samalla kohtaa. Hän oli siirtynyt kauemmas oppilaiden pesältä. Naaraan kasvoilla karehti mitä epäilyttävin virnistys. Muistin ajatelleeni Ututassun synnyttyä, että hänestä voisi tulla ystäväni. Tuhahdin itsekseni. Se oli ollut toiveajattelua. Rosmariinitassun sisko oli ilkeä, viekas ja ärsyttävä. Hän oli hyvin luotaantyöntävä kissa. Toisaalta, niin oli hänen isänsäkin. Ehkä se oli periytyvää. Suuntasin oppilaiden pesälle pahoin aavistuksin. Ehkä Ututassu oli kastellut makuualuseni hiirensapella tai ripotellut sen päälle puoliksisyötyjä yrttejä. Tullessani makuualuselleni, huomasin olleeni väärässä. Makuualusellani ei ollut hiirensappea tai yrttejä. Sammalten ja sulan päällä oli uhkaus. Varpunen, josta oli kaluttu irti kaikki syötävä. Värähdin ja vedin luut sekä nahan sammalilta. Sulilla vuorasin makuualustani. Tartuin raatoon hampaillani ja lähdin kuljettamaan sitä poispäin pesältä. Otin suunnan kohti Ututassua.
"Viesti vastaanotettu", naukaisin kylmästi ja laskin raadon naaraan eteen. Jäin odottamaan pesätoverini vastausta.

//Utu?

Nimi: Kylmähenkäys

01.04.2018 19:22
Vilkaisin sivusilmästäni Rosmariinitassua, joka tuskin yltyi olkapäideni korkeudelle ja kohotin hitaasti kulmiani. Kun mietin hieman asiaa, olihan minun tyttäreni ihan mukavan näköinen kissa. Naaraan pieni koko korosti tuon siroja ja pehmeälinjaisia piirteitä, siististi suitussa luonnonvalkeassa turkissa risteilevät kilpikonnalaikut saivat tyttäreni erottumaan muiden varjoklaanilaisten joukosta ja hänen meripihkaisissa silmissään oli se sama lumoava katse, mikä Liljahenkäyksenkin silmissä. Olihan Rosmariinitassu kaunis ja luonteelta mukava, mutta silti aivan liian pehmo.
"On sääli, etteivät muut pentuni päässeet mukaan. Korentotassu on pentueen suurikokoisin, Ututassulla on selvää potentiaalia Varjoklaanin soturiksi ja Hikkoritassun komeus saa varmasti monet naaraat juoksemaan hänen peräänsä. On sääli, että pennuistani juuri pienikokoisin ja heikoin pääsi kokoukseen", haukottelin yliliioiteltusti ja loin tuiman vilkaisun Rosmariinitassuun. Solakkarakenteinen naaras näytti olevan valmis iskemään kynnet kasvoihini, mutta tiesin ettei hän sitä tekisi, olihan tyttäreni niin uskollinen soturilaille.
"Hikkoritassukin on täällä, ellet tiennyt", Rosmariinitassu mutisi ja heitti minuun raivostuneen silmäyksen. Hän kyllä näytti enemmän söpöltä kuin pelottavalta, ainakin minun mielestäni.
"Joten, Jäälilja. Onko sinulla oppilasta tällä hetkellä?" kysyin mahdollisimman välinpitämättömästi, jättäen tyttäreni huomautuksen vastaamatta.
"Minun oppilaani Happotassu on edistynyt erinomaisesti ja hänestä tulee yksi Varjoklaanin rohkeimmista ja vahvimmista sotureista, tiedän sen jo nyt", lisäsin vielä ja annoin sitten kohteliaasti puhevuoron kuolonklaanilaiselle.

//Jää?

Nimi: Kylmähenkäys

01.04.2018 14:13
"Annan sinun pysyä siinä uskossa, että pelotat tyttäreni metsän rajalle asti", murahdin ja jätin Jääliljan yksikseen, kun lähdin etsimään Rosmariinitassua, jonka olin nähnyt juuri ennen kuin olin hajaantunut soturitovereideni kanssa nelipuiden alueelle. Vilkaistessani päälliköiden rivistöä pystyin erottamaan Saniaistähden pähkinänruskean hahmon, joka oli selvästi aloittamassa ensimmäisenä klaaninsa uutisten kertomisen. Siinä samassa silmäkulmaani osui Rosmariinitassun luonnonvalkea hahmo, joka istui Ikituulen vieressä. Minut nähdessään tyttäreni nousi jaloilleen, muttei tervehtinyt minua pienelläkään eleellä. Aivan sama, en minä tervehdystä häneltä tarvitsisi.
"Rosmariinitassu. Tule mukaani", murahdin jäätävällä äänensävyllä, jolle ei ollut varaa vastata kieltävästi. Tyttäreni pyöräytti meripihkaisia silmiään tympääntyneenä, muttei ottanut askeltakaan.
"Minne me olemme menossa?" hän kysyi tylsistyneenä. Loin tyttäreeni paheksuvan mulkaisun.
"Jääliljan luokse. Hän on kuolonklaanilainen. Nyt tulet tai saat luvan siivota vanhusten sammaleet seuraavan kuun ajan!" sähähdin tiukemmin Rosmariinitassulle. Uhkaus tepsi ja luonnonvalkoinen naaras lähti lompsimaan perääni. Minulla menisi kohta hermot tuohon naaraaseen.
"Jäälilja", tervehdin kirjavaa naarasta saapuessani tuon luokse ja astuin sivummalle, jotta Rosmariinitassu pääsisi rinnalleni, "tässä on Rosmariinitassu."
En edes yrittänyt näyttää ylpeältä, vaan annoin häpeäni näkyä Jääliljalle, koska en ollut todellakaan ylpeä vanhemmasta tyttärestäni. Hänestä oli tulossa juuri samanlainen pehmo, millainen Liljahenkäyskin oli. Kohta hänen uskonsa Pimeyden metsäänkin alkaisi horjumaan.
"Mukava tavata, Jäälilja", Rosmariinitassu murahti hampaidensa välistä ja hymyili teennäisesti kuolonklaanilaiselle. Tyttäreni ei todellakaan nauttinut tästä tilanteesta, mutta minua taas huvitti se, että Jäälilja voisi sylkeä ties millaisia halveksivia lausahduksia pennulleni.

//Jää?

Nimi: Ututassu

01.04.2018 11:50
En yllättynyt Varpustassun vastauksesta. Totta kai hän tahtoisi jäädä uskolliseksi siskolleni Rosmariinitassulle ja jäädä leiriin odottamaan. Harmi vain, että tuolla asenteella ei tässä klaanissa saatu kauheasti suosiota, ainakaan Tihkutähden edessä.
"Olet oikeassa", maukaisin huokasiten Varpustassun astellessa poispäin luotani kohti oppilaiden pesää. "Olet toivottomampi kuin luulinkaan!"
Naaraan perään ei kuitenkaan kannattanut jäädä huutelemaan, sillä olin aivan varma että häntä ei kiinnostaisi muutoinkaan mitä sanoin. Joka tapauksessa oli pakko myöntää, että pidin haasteista. Ja juuri nyt Varpustassu tarjosi minulle juuri sopivaa haastetta. Huomasin mestarini Valvehengen syömässä hiirtä lähellä tuoresaaliskasaa. Lähdin astelemaan itsevarmoin askelin kohti mestariani.
"Valvehenki", maukaisin suloisesti päästyäni harmaan kollin luokse. Mestarini pyöräytti silmiänsä nostaessaan katseensa ateriastaan minuun. Taisin olla viimeinen kissa, jonka hän tahtoi nähdä juuri nyt. Hän ei ollut kuitenkaan pesätovereidensa tavoin päässyt kokoontumiseen. Mutta en päässyt minäkään ja siinä olikin syy miksi olin juuri nyt mestarini kiusana.
"Mitä nyt?" kolli kysyin tympääntyneenä.
"Voisitko lähteä opettamaan minulle metsästystä? Tahtoisin osata napata itse oman riistani", maukaisin mahdollisimman viattomasti. Valvehenki tuhahti.
"En tähän aikaan päivästä. Tule kysymään huomenna", mestarini murisi ja palasi taas asteriansa äärelle.
"Saanko minä edes syödä? Et ole vieläkään antanut lupaa", kysyin pentumainen katse kasvoilleni. Vastaukseksi sain vain murahduksen ja pään heilautuksen tuoresaaliskasan suuntaan. En vaivautunut kiittämään mestariani vaan kipitin tuoresaaliskasalle. Tiesin jo aivan varmasti mitä ottaisin. Ottaisin pienen ja suloisen varpusen, mikäli joku oli onnistunut nappaamaan sellaisen. En niinkään välittänyt varpusista, mutta kostona se oli loistava. Huomasin aivan kasan alla pienen säälittävän varpusen.
*Aivan kuin Varpustassu, kasan alin*, ajattelin halveksuen vetäessäni varpusen hampaisiini. Astelin saaliini kanssa lähemmäs oppilaiden pesää ja ryhdyin syömään sitä. Huomasin sivusilmällä kuinka hetken kuluttua Varpustassu ampaisi oppilaiden pesältä tarpeentulotunnelille. Siinäkin ajassa oppilas ehti katsoa minua hyvinkin epäilen. Virnistin tuolle ärsyttävästi ja jatkoin syömistä. Varpustassun kadottua näkyvistä hotkin lopun saaliistani. Jätin kuitenkin sen raadon luineen talteen. Nappasin ne suuhuni ja juoksin oppilaiden pesälle. Etsin hajun perusteella Varpustassun sammalvuoteen ja asettelin varpusen jäämät hyvin tarkasti vuoteelle. En ollut kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen, mutta juoksin nopeasti pesältä pois. Enhän tahtonut jäävän kiinni. Pysähdyin leirin toiselle reunalle nuolemaan tassujani ja tarkkailemaan Varpustassun paluuta oppilaiden pesälle hyvin kierosti hymyilen.

// Varpus?

Nimi: Varpustassu

31.03.2018 21:28
Heti auringon noustua lähdin klaaninvanhimpien pesälle. Sinne päästyäni huomasin, että kaikki pesässäolijat nukkuivat.
"Huomenta", toivotin astuessani sisään. Tervehdyksen oli tarkoitus herättää klaanin kokeneimmat jäsenet kohteliaasti. Kaunokukka kohotti päätään.
"Varpustassu?" hän kysyi silmiään räpytellen.
"Niin, minä tässä", naukaisin lempeästi. Muutkin klaaninvanhimmat alkoivat vähitellen heräillä.
"Huomenta", Meripihkaraita tervehti ja haukotteli.
"Olen tullut vaihtamaan sammaleenne", ilmoitin hyväntuulisesti.
"Ehkä sinun pitäisi kuitenkin hakea sammalet ensin", Kaunokukka naurahti. Korviani alkoi kuumottaa.
"Totta", myönsin nolostuneena ja poistuin pesästä. Miten olin saattanut unohtaa? Harpoin piikkihernetunnelille ja siitä ulos. Henkäisin syvään. Minä rakastin raikasta ilmaa. Lähdin tassuttamaan eteenpäin. Näin yläpuolellani ruskean linnun. Se räpytteli siipiään korkealla. Niin korkealla, etten voinut napata sitä klaanilleni. Minun pitäisi vain katsella sitä kaukaa. Käänsin katseeni linnusta. Minun olisi keskityttävä. Toisaalta, eihän minulla mikään kiire ollut. Jatkoin kuitenkin matkaa, kunnes näin edessäni melko kuivaa sammalta. Sammalmätäs tosiaan oli kuiva. Keräsin niin paljon sammalta kuin pystyin kantamaan ja lähdin palaamaan leiriin. Sama lintu lensi edelleen yläpuolellani. Se häiritsi minua, joten kiihdytin vauhtiani. Lopulta sain pikkulinnun karistettua kannoiltani. Jatkoin matkaani hieman rauhallisemmin. Pian piikkihernetunneli näkyikin jo edessäni. Astelin leiriin ja huomasin, että kaikki muutkin olivat jo heränneet. Mestarit komensivat oppilaitaan ja Tihkutähti sotureita. Kaikki oli aivan tavallista. Tiesin kokoontumisen olevan tänään ja toivoin pääseväni mukaan. Lähtijät ilmoitettaisiin illalla. Pelkäsin, että Rosmariinitassu lähtisi ja minä jäisin leiriin. Halusin kokea ensimmäisen kokoontumisen siskoni kanssa. En halunnut, että päästessäni ensimmäiseen kokoontumiseeni, kaikki olisi Rosmariinitassulle aivan tuttua. Toivoin, että saisin kokea kaiken uuden siskoni kanssa. Jätin sammalet klaaninvanhimpien pesän ulkopuolelle ja astuin sisään.
"Tulin takaisin", ilmoitin pesän asukkaille.
"Toitko sammalet mukanasi?" Kaunokukka kysyi pilke silmäkulmassaan. Hymyilin vanhalle naaraalle.
"Totta kai. Enhän minä mikään hiirenaivo ole", mau'uin ja jäin odottamaan, että klaaninvanhimmat nousisivat ylös. Kaunokukka nousi ensimmäisenä ja auttoi sen jälkeen pesätoverinsa ylös. Sen jälkeen he poistuivat pesästä, jotta saisin sammalet vaihdettua. Heidän mentyään heitin vanhat sammalet ulos ja vedin uudet sisään. Levittelin uudet sammalet ja varmistin, ettei niissä ollut piikkejä. Sen tehtyäni kutsuin klaaninvanhimmat takaisin sisään. Klaanitoverini vajosivat sammalille tyytyväisinä. Sammalten vaihdon jälkeen poistuin pesästä ja otin maasta vanhat sammalet. Raahasin ne piikkihernetunnelista ja levittelin ne vähän matkan päähän leiristä. Päätin vielä hakea hieman sammalia itselleni. Härmävirran entinen makuualunen alkoi olla likainen ja liiskaantunut. Keräsin taas niin paljon sammalia kuin pystyin kantamaan ja lähdin kohti oppilaiden pesää. Kylmä tuuli puhalsi minua vastaan, kun matkasin kohti leiriä. Jotkin linnut lauloivat ja maa tuntui upottavalta tassujeni alla. Näin reitilläni muutaman sulan ja poimin ne hampaisiini. Voisin koristella niillä jotakin. Minulle alkoi tulla jo kylmä, kun vihdoin pääsin leiriin. Tassutin oppilaiden pesälle ja siellä makuualuselleni. Vaihdoin sammalet. Sammalia jäi hieman yli. Asettelin ne siskoni makuualuselle ja toivoin, että saisin sillä Rosmariinitassun iloiseksi. Laitoin Rosmariinitassun sammallille vielä kaksi sulkaa ja yhden omilleni. Hymyilin tyytyväisenä ja käperryin sammalvuoteelleni. Voisin ottaa pienet päiväunet. Murattilehtihän oli sanonut, että minun pitäisi levätä. Vedin hännänpääni nenäni päälle ja suljin silmäni.

Heräsin siihen, että Tihkutähti kutsui klaanin koolle. Venyttelin ja tassutin kissajoukkoon. Nyt saisimme varmasti kuulla, ketkä lähtisivät Tihkutähden mukana kokoontumiseen.
"On aika ilmoittaa klaanien väliseen kokoontumiseen lähtevät. Minun kanssani sinne lähtevät Minttusydän, Sienikarva, Liljahenkäys, Mietesielu, Ikituuli, Sarasydän, Orkideapolku, Kylmähenkäys, Härmävirta, Rosmariinitassu, Hikkoritassu ja Susitassu. Kokous on päättynyt!" kuulin klaanini päällikön huutavan. Tunsin pettymystä. Rosmariinitassu lähtisi kokoontumiseen, mutta minä en. Sen jälkeen minuun levisi viha. Tihkutähti ärsytti minua päivä päivältä enemmän. Henkäisin syvään ja erkaannuin klaanitoverieni ryhmästä. Katsahdin sivulle ja huomasin Ututassun tulevan minua kohti. Yritin olla katsomatta naarasta. Ehkäpä hän silloin jättäisi minut rauhaan. Olin kuullut kissan olevan mukava, mutta olin kuullut hänen myös osaavan manipuloida muita kissoja. Siksi en halunnut puhua tuolle oppilaalle. Minun täytyi myöntää itselleni, että se johtui pelosta.
"Etkö päässyt kokoontumiseen? Huono tuuri. Vain Tihkutähden suosimat pääsevät mukaan", Ututassu väitti. Hänellä oli jokin syy tähän. Kivetin siis kasvoni ja mieleni ja päätin, että en suostuisi mihinkään, mitä tuo kiusaaja ehdottaisi. Tiesin hänen kiusanneen veljeään.
"Rosmariinitassu on tainnut päästä Tihkutähden suosioon. Sääli. Hänestä taitaa lopulta tulla soturi aikaisemmin kuin meistä", naaras maukui muka surullisena ja katsoi tassuihinsa. En uskonut sanaakaan. Tuo oppilas saisi puhua, mitä halusi, mutta minä en uskoisi. Ajatusta vahvisti se, että olin juuri nähnyt, miten huonosti Tihkutähti kohteli siskoani.
"Mutta ehkä niin on parempi. Meille ei vain tarjota niin hyvää paikkaa klaanin hierarkiassa. Ehkä Rosmariinitassu on ansainnut sen. Olemmehan me kuitenkin tämän klaanin hyljeksittyä pohjasakkaa. Kissoja, jotka miltein jäävät hirviöiden alle. Heikkoja kuin mitkä", Ututassu jatkoi vielä. Minua huvitti se, miten naaras yritti esittää.
"Miten on Varpustassu? Aiotko pysyä vaiti ja seurata sivusta, kuinka Rosmariinitassu saa kaiken kunnian vain aiotko tulla kanssani metsälle ja todistaa tälle klaanille pystyväsi johonkin?" Ututassu kysyi. Pesätoverini tosiaan taisi luulla, että hänen sanansa tehoaisivat minuun. Nauroin Ututassulle mielessäni, mutta pidin kasvoni ilmeettöminä. Eikö Ututassu ymmärtänyt, etten luottanut häneen lainkaan. Kaikki hänen sanomansa oli minun korvissani kuin lintujen laulua. Kaunista, mutta merkityksetöntä.
"En tule. Minun ei tarvitse todistaa mitään kenellekään. Mene yksinäsi, jos sinusta tuntuu, että sinun täytyy todistaa jotakin jollekulle. Oli mukava jutella, Ututassu. Ehkäpä meistä joskus tulee vielä ystäviä. Kunhan sinusta tulee hieman ystävällisempi", naukaisin ja käännyin pois Ututassun luota. Ehkä sanani kostautuisivat joskus, mutta nyt minun ei tarvitsisi huolehtia siitä. Tänä yönä Ututassun olisi vaikea kostaa minulle. Minähän odottaisin Rosmariinitassun paluuta valveilla. Paloin halusta kuulla, mitä siskoni oli tehnyt ja keihin tutustunut kokoontumisessa.

//Utu? Sori, vähän tönkkö.

Nimi: Ututassu

31.03.2018 15:24
Kuulin kuinka Tihkutähden huudo kantautui taas korviini. Tällä kertaa en kuitenkaan vaikuttanut kovinkaan juhlavalta. Tai enpä minä ollut siltä vaikuttanut edelliselläkään kerralla vaikka minusta ja sisaruksistani oli silloin tullut oppilaita. Nyt kuitenkin tiesin, että kyseessä olisi vain yksi tavanomainen kokoontuminen nelipuulla muiden klaanien kanssa. En vaivautunut edes astelemaan lähemmäs kuullakseni päällikön sanoja. Tiesin jo ennestäni, että en pääsisi kokoukseen. Minusta oli kuitenkin vasta muutama päivä sitten tehty oppilas. Kukaan täysjärkinen ei päästäisi miltei pentuikäisiä kissoja riehumaan kokoontumiseen.
"On aika ilmoittaa klaanien väliseen kokoontumiseen lähtevät. Minun kanssani sinne lähtevät Minttusydän, Sienikarva, Liljahenkäys, Mietesielu, Ikituuli, Sarasydän, Orkideapolku, Kylmähenkäys, Härmävirta, Rosmariinitassu, Hikkoritassu ja Susitassu. Kokous on päättynyt!" Tihkutähden sanat kantautuivat korviini jopa leirin reunamilla. Suljin hetkeksi silmäni ja käänsin selkäni vierelläni seisovalle Hikkoritassulle. Se siitä suunnitelmasta. Tihkutähti oli tehnyt juuri kuten oli huonoin. Hän otti oman oppilaansa, sisareni Rosmariinitassun sekä Hikkoritassun mukaan kokoontumiseen. Sen sijaan kaikki muut Kylmähenkäyksen kunnolliset pennut saivat luvan jäädä leiriin. Käänsin katseeni silti kieron oloisesti kohti Hikkoritassua.
"Keskustelumme jääköön toiseen päivään", heilautin häntääni aivan kuin asialla ei olisi oikeasti ollut mitään arvoa. "Minun täytyy kuitenkin pyytää sinulta pienen pientä palvelusta."
Hikkoritassu näytti siltä, että oli aikeissa perus edes kertoneensa hänen suunnitelmastansa minun tapaamisen suhteen. Hän näytti juuri nyt niin ärsyyntyneeltä että en pystynyt kuvata sitä. En osannut sanoa johtuiko se minusta vai kokoontumisesta.
"Tihkutähden valitsemana sinun on mentävä kokoontumiseen. Tee palvelus ja tutustu johonkin Kuolonklanain soturiin. Tahdon, että saat meidät hyvään valoon heidän puolellansa rajaa. Ei koskaan tiedä milloin saa uudestaan tava klaanin, joka on oikeasti tämän klaanin vahvimpia. Varjoklaani on juuri nyt heikoimmillansa Tihkutähden takia", murisin. Kuullostin jostakin syystä katkeralta sanoessani nuo sanat. Aivan kuin leiriin jääminen olisi ollut minulle suurikin takaisku. Loihdin happaman ilmeeni tilalle taas suloisen ilmeen. "Mutta ei hätää. Me näemme pian."
"Mennään!" Tihkutähti koemsi joukkojensa edestä. Nyökkäsin Hikkoritassulle nopeasti hyvästit ja siirryin kauemmas katsomaan loittonevaa joukkoa. Huomasin myös kuinka Varpustassu oli vetäytyneenä kauemmas kissojen virrasta. Hänkään ei ollut päässyt kokoontumiseen, toisin kuin hänen paras ystävänsä Rosmariinitassu. Pyöräytin silmiäni sillä en aina jaksanut sitä kuinka emoni piti Rosmariinitassua niin täydellisenä. Toisaalta taas hän ei ollut kyllä yhtään Kylmähenkäyksen suosiossa. Mutta kukapa meistä neljästä oikeasti lopulta olikaan? Vaikka haaveilin sen olevan minä, en koskaan saanut siihen tarkkaa varmennusta isältäni.
Väräytin viiksiäni tuulen tuiverruttaessani turkkiani. Minulla iski hyvä tai ehkä huonokin idea mieleen. Lähdin nopein askelin suoraan kohti Varpustassua.
"Etkö päässyt kokoontumiseen? Huono tuuri. Vain Tihkutähden suosimat pääsevät mukaan", maukaisin vahingoniloisesti. Sanoillani kaivoin myös itselleni kuoppaa, mutta jos vain saisin Varpustassun huomion itseeni, en välittäisi.
"Rosmariinitassu on tainut päästä Tihkutähden suosioon. Sääli. Hänestä taitaa lopulta tulla soturi aikaisemmin kuin meistä", maukaisin alakuloisesti ja annoin kasvoni valua tassuihini. Kun Varpustassu ei huomannnut, virnistin veikeästi. Rosmariinitassu oli viimeinen kissa, joka olisi Tihkutähden suosiossa. Naurahdin hiukan.
"Mutta ehkä niin on parempi. Meille ei vain tarjota niin hyvää paikkaa klaanin anargiassa. Ehkä Rosmariinitassu on ansainnut sen. Olemmehan me kuitenkin tämän klaanin hyljeksittyä pohjasakkaa. Kissoja, jotka miltein jäävät hirviöiden alle. Heikkoja kuin mitkä."
Toivoin todella, että sanani olisivat uponneet syvälle Varpustassun sieluun paremmin kuin kynteni juuri nyt maahan. Minua huvitti omat sanani. Olinhan minä miltein itsekin jäänyt juuri hirviön alle, joten taisin tällä kertaa puhua totta. Ainakin melkein.
"Miten on Varpustassu? Aiotko pysyä vaiti ja seurata sivusta, kuinka Rosmariinitassu saa kaiken kunnian vain aiotko tulla kanssani metsälle ja todistaa tälle klaanille pystyväsi johonkin?" kysyin viekkaasti.

// Varpunen?

Nimi: Kylmähenkäys

31.03.2018 11:47
"Oliko tuon tarkoitus olla kohteliaisuus vai pitikö sanojesi loukata minua?" kysyin hitaasti, venyyttäen jokaista sanaani. Olin jättänyt oudon tapani hieman harvemmalle, mutta voisin hiljalleen tuoda sen takaisin, olihan tapani hyvin ainutlaatuinen. Olin huomannut, että Rosmariinitassukin oli alkanut venyttää sanojaan, joten hitaasti puhuminen oli selvästi siirtynyt hänelle eteenpäin.
"En tiedä. Saat itse päättää, oliko se kohteliaisuus vai loukkaus", Jäälilja hymähti silkkisenpehmeällä äänensävyllä. Rehellisesti sanottuna minua ärsytti naaraan pehmeä äänensävy, sillä se toi mieleen Ututassun viettelevän äänen. Nuorimmasta pennustani oli tulossa juuri sellainen kissa, joka varmaankin flirttailisi jokaisen vastaan tulevan kollin kanssa. Vaikken sitä halunnutkaan ääneen myöntää, Jääliljan käyttäessä kyseistä viettelevää äänensävyä se ei minua haitannut.
"Olettaisin siis sinunkin alkuliitteesi tulleen silmiesi väristä, Jäälilja", naukaisin, painottaen naaraan nimen alkuliitettä. Likaisenvalkoisen ja tumnanharmaan kirjava naaras nosti kasvoilleen viekkaan hymyn.
"Oletit oikein. Olisiko minun luonteeni ansainnut sitten näin kauniin nimen?" Jäälilja kysyi, selvästi huomiota hakien.
"Kyllä", vastasin lyhyesti ja sain Jääliljalta omahyväisen kehräyksen.
*Saakoot sitten huomionsa minulta kun kerran sitä tahtoo*, murahdin mielessäni ja nuolaisin oikeaa etukäpälääni.
"Satuin kuulemaan, että kaksi pentuasi ovat täällä", Jäälilja lausahti äkillisesti. Pentujeni maininta sai korvani nousemaan pystyyn ja kasvoni kohoamaan. Heilautin välinpitämättömästi korviani ja laskin etukäpäläni maahan.
"Kuulit oikein. Oletan, että tahdot tavata heidät", naukaisin ja kohdistin odottavan tuijotukseni Jääliljan jäänsinisiin silmiin, "en ole varma missä poikani on, mutta tyttäreni näin tuossa vähän aikaa sitten."

//Jää? Sori jos hittasin Jäätä

Nimi: Susitassu

31.03.2018 11:00
Harjoitukset olivat päättyneet, kun sain kuulla että olin lähdössä kokoontumiseen. Huokaisin. Kokoontumisissa ei ollut järkeä. Päälliköt vain kertoivat siellä toisilleen klaaninsa tilanteen. Toisin sanottuna vahvuutensa ja heikkoutensa. Joten muut klaanit pystyvät hyökkäämään helpommin klaanin kimppuun, joka oli ollut kokoontumisessa kuin sellaisen klaanin joka ei ole ollut kokoontumisessa. Kun minusta tulisi päällikkö, kieltäisin klaaniani menemästä kokoontumiseen. Mutta kaipa minun olisi nyt mentävä. Minullehan kokoontumisesta olisi hyötyä. Oppisin näet muiden klaanien ja muiden kissojen heikkoudet. En aikoisi kertoa itsestäni mitää tärkeää, mutta muiden tärkeitä asioita ottaisin selville. Jotta voisin käyttää heitä hyväkseni matkallani valtaan. Tuuliklaani oli paikalla kun saavuimme nelipuille. Muita klaaneja ei vielä näkynyt, mutta nekin tulisivat varmasti pian. Erkanin Varjoklaanin kissajoukosta ja lähdin etsimään jotain kissaa, jonka salaisuuksia yrittäisin selvittää.

//Joku?

Nimi: Kylmähenkäys

31.03.2018 10:31
Jäin tuijottamaan Liljahenkäyksen perään ja tajusin paljastavani neulanterävät kynteni heti kumppanini lähdettyä. Niin tyypillistä hänelle, lähteä juuri silloin kun olin sanomassa jotakin tärkeää. Liljahenkäys oli niin idioottimainen ettei sitä pystynyt edes sanoilla kuvailla.
*Kai minun pitää sitten ottaa ohjat omiin käpäliini ja varmistaa se, että tyttärestäni tulee klaanin vahvin ja uskollisin soturi*, murahdin mielessäni ja nostin kasvoilleni tyytyväisen virneen. Kohottauduin nopeasti täyteen mittaani ja sukelsin leiriaukiolle.
Yllätyksekseni aukio oli täynnä varjoklaanilaisia enkä aluksi meinannut tajuta syytä moiseen joukkoon. Sitten huomasinkin Tihkutähden tummanharmaan hahmon, joka seisoi Suurkiven päällä. Tajusin heti kyseessä olevan se hetki, jolloin kerrottiin klaanien kokoontumiseen lähtijät, täten pujottelin nopeasti soturien rivistöön ja asetuin istumaan suurikokoisen Risasiiven viereen.
"On aika ilmoittaa klaanien väliseen kokoontumiseen lähtevät. Minun kanssani sinne lähtevät Minttusydän, Sienikarva, Liljahenkäys, Mietesielu, Ikituuli, Sarasydän, Orkideapolku, Kylmähenkäys, Härmävirta, Rosmariinitassu, Hikkoritassu ja Susitassu. Kokous on päättynyt!"
Jäin hetkeksi katsomaan pesälleen suunnistavaa päällikköä, jonka jälkeen nostin ylpeänä kuononi pystyyn. Olin päässyt jo monen monta kertaa kokoontumiseen ja nyt pääsisin uudelleen. Eihän klaanien välisissä kokoontumisissa mitään erityisempää ollut, koska siellähän vain joutui olemaan säälittävien vihollisklaanien seurassa.
"Kuulitko, isä! Pääsen kokoontumiseen!"
Käännyin juuri ajoissa ympäri nähdäkseni eteeni pysähtyvän Rosmariinitassun. Tyttäreni meripihkaiset silmät olivat avautuneet ammolleen ja jokainen jännityksen pilke näkyi tuon iloisista kasvoista. Hymähdin jäätävästi ja kumarruin nuolaisemaan pienikokoisen naaraan päälakea.
"Pääset tapaamaan muiden klaanien kissoja. Siitä tulee varmasti erittäin mukavaa. Sinun kannattaa syödä jotakin, sillä en salli tyttäreni näyttävän pahoinvointiselta kokoontumisessa", murahdin viimeisen lauseen hampaideni välistä ja sainkin Rosmariinitassulta hämmentyneen silmäyksen. Vähät minä siitä välitin, kunhan vain en joutuisi katumaan tytärtäni yhtään enempää kuon kaduin jo nyt.
"Miten minä muuten pääsin mukaan mutta sinun oppilaasi ei päässyt?" Rosmariinitassu kysyi juuri kun olin ollut aikeissa lähteä paikalta. Käännyin vilkaisemaan jäätävästi tytärtäni ja tuo kavahti järkyttyneenä kauemmas.
*Olisin toivonut itsekin, että Happotassu olisi tullut sijastasi kokoukseen, sillä häntä minun ei ainakaan tarvitse hävetä yhtä paljon kuin sinua*, sähähdin mielessäni, mutta onnistuin hillitsemään kieleni.
"Varmaan siksi, koska olet Tihkutähden oppilas ja hän lähtee aina kokoukseen. Pysykin sitten kaukana minusta kokouksen aikana, en halua hävetä sinua sielläkin", irvistin tyttärelleni ja harpoin tylysti pois paikalta.

Kun saavuimme nelipuille, aukio oli miltei tyhjä. Hajun perusteella ainoastaan tuuliklaanilaiset olivat jo paikalla, mutta muut klaanit olivat vielä varmaankin matkalla. Irvistin hieman kuonoani, kun jänisten heikko haju tunkeutui sieraimiini.
"Inhoan tuuliklaanilaisten hajua. He ovat muutenkin niin vastenmielisiä ja sitten löyhkäävät kaiken lisäksi. Aivan kuvottavaa", vierelläni kulkeva Ikituuli murahti tyytymättömänä.
"Veit sanat suustani", hymähdin entiselle mestarilleni ja suunnistimme soturien ryhmän johtajina nelipuita kohti. Pujottelimme tuuliklaanilaisten ohitse ja kun asetuimme istumaan, jokiklaanilaisten ja kuolonklaanilaisten ryhmät saapuivat aukiolle. Minua kiinnosti mennä vilkaisemaan, jos Jäälilja sattuisi olla mukana.
"Menen haukkaamaan hieman raitista ilmaa", valehtelin nopeasti Ikituulelle. Mestarini vain nyökäytti heikosti päätään ja lähdin harppomaan kuolonklaanilaisten ryhmää kohti. Hetken kuluttua tunnistinkin Jääliljan, joka oli pysähtynyt sukimaan turkkiaan. Minut huomattuaan hänen kasvoillaan käväisi jäätävä virnistys.
"Sinäkin sitten pääsit kokoontumiseen", naaras lausahti silkinpehmeästi.

//Jää? Aika tönks

Nimi: Happotassu

31.03.2018 00:41
Yö oli tumma ja pimeä monella tapaa, vaikka kuu loisti kirkkaana taivaalla valaisten koko viiden klaanin reviirit. Pakkanen nousi ja sai hengitykseni höyryämään leirin muurien varjoissa. Pystyin tuntemaan tuulen tuomat kuiskaukset, jotka saivat korvani värähtelemään. Turkkini pörhistyi viileästä puuskasta, joka heitti päälleni lunta.
Harkitsit meneväni nukkumaan, mutta ajatukset valtasivat pääni jokaisen nurkan. Kylmähenkäyksen opettamat liikkeet joita minun piti parantaa, Tihkutähden vallanhimoinen asenne, klaanin kissojen kuihkutiminen olemattomiin… Ravistin päätäni ja heitin lunta päälleni. En ollut varma kaipasinko ympärelleni kissoja joiden kanssa jakaa hetkiä vai ainoastaan kissoja joilta saisin sen verran tietoa, että voisin hyödyntää sen.
Samassa oppilaiden pesällä kävi liikettä ja katseeni osui Varpustassuun.
*Kylmähenkäyksen pentuja tulee kohta korvistakin ulos*, ja tottahan se oli.
Varpustassu asteli tuoresaaliskasalle ja otti sieltä itselleen ravintoa. Värähdin jälleen kerran tuulen puuskasta, ehkä se veisi hajuni kollin nenään ja saisi tuon menemään takaisin pesään? Hänellä oli varmasti järkevä syy herätä keskellä yötä.
Tuhisin jotain ja loikkasin solakasti varjoista pois. Toivoin omalla tavalla, että Varpustassu ei huomaisi minua, kun sujahdin poterooni. Tahdoin saada unen päästä kiinni, edes jollain tavalla tai sitten Kylmähenkäys saisi tyytyä tylsistyneeseen oppilaaseen seuraavana päivänä.

Avasin silmäni, kun aurinko nousi ja tunkeutui väkisin silmäluomieni lävitse. En ollut se kissa klaanissa, joka rakasti herätä auringon valoon. Heilautin häntäni laiskasti silmieni päälle ja yritin saada unen päästä kiinni, mutta turhaan. Minun puolellani ei oltu siinä asiassa.
Huitaisin hännän sivuun ja kurkistin lumen seasta leiriin. Monikaan kissa ei näyttänyt olevan hereillä, mutta partio oli varmasti lähtenyt jo liikenteeseen. Tiirailin kuitenkin muiden kissojen joukosta Kylmähenkäystä, aivan kuin odottaisin, että pääsisin kysymään kollilta kaikkea hyödyllistä. Jollei hän ollut niin suu mutturassa ja kivikasvona, että kaikki kärsivät siitä.

//Kylmä tai joku?

Nimi: Varpustassu

30.03.2018 21:02
"Hyvää työtä, Varpustassu", Murattilehti kehui tyytyväisenä. Hän katseli hiirtä, jota kannoin suussani. Minuun levisi lämmin tyytyväisyys.
"En joutunut olemaan metsässä koko yötä", totesin lisäten ääneeni hieman ivaa. Murattilehti piti siitä. Hänhän halusi minusta samanlaisen kuin hän itsekin oli. Sellaista minusta ei kuitenkaan koskaan tulisi. Olisin sellainen vain Murattilehden seurassa, jotta minusta tulisi nopeasti soturi.
"Sinun täytyy kuitenkin muistaa ensi kerralla liikkua hiljempaa. Tarkkailin sinua jonkin aikaa ja liikuit mielestäni liian kovaäänisesti. Piiloudu myös paremmin. Sinulla oli tuuria, kun sait tuon hiiren. Toisaalta liikkeesi olivat nopeita", mestarini totesi vielä lopuksi. Nyökkäsin Murattilehdelle.
"Kiitos", kiitin mestarini silmiin katsoen. Mielistelisin Murattilehteä vain oppilasaikani. Sen jälkeen olisin naarasta kohtaan kylmä. Minähän en pitänyt hänestä lainkaan.
"Mene nyt nukkumaan. Huomenna saat nukkua pitkään, koska on jo niin myöhä. Kun olet herännyt, saat käydä vaihtamassa klaaninvanhinten sammalet. Tämä ei ole rangaistus. Sinun vain pitää hiukan levätä", mestarini naukaisi vielä ja lähti kohti sotureiden pesää. Katsoin, kun naaras katosi sotureiden pesään ja painuin sitten itsekin nukkumaan. Pesässä näin siskoni. Rosmariinitassu nukkui levollisesti. Asetuin nukkumaan viereiselle makuualuselle ja suljin silmäni.

Unessani olimme minä ja siskoni. Rosmariinitassu hymyili minulle maireasti.
"Tiedätkö mitä?" siskoni kysyi.
"Mitä?" kysyin iloisesti.
"Tihkutähti opetti minulle tänään erään asian", naaras kertoi. Katsoin siskoani tarkkaan. Mitä Tihkutähti voisi Rosmariinitassulle opettaa?
"Opin, että vain häneen ja Pimeyden metsään voi luottaa. Hyvästi, veli, vai pitäisikö sanoa Varpustassu", Rosmariinitassu tuhahti ja kääntyi poispäin minusta. Kyynelet kihosivat silmiini ja säpsähdin hereille. Rosmariinitassu nukkui vieressäni rauhallisesti. Se oli ollut vain unta. Pelkkää painajaista. Nousin ylös ja lähdin tuoresaaliskasalle. Minulla oli huutava nälkä. Oli vielä pimeää, joten minun pitäisi mennä takaisin nukkumaan, tai olisin huomenna väsynyt. Valitsin kasasta pienen oravan ja söin sen muutamalla nopealla haukkauksella. Minulla oli edelleen nälkä, mutta en kehdannut ottaa enempää ruokaa. Jäin siis vain hengittämään raikasta ilmaa ja katsomaan taivaalla olevia tähtiä. Kuvittelin lentäväni korkealla ja katselevani kaukaista maata.

Nimi: Rosmariinitassu

30.03.2018 19:53
Silmäilin Happotassua epäilevänä meripihkaisella katseellani. En ollut lainkaan varma, mitä tuo naaras ajoi takaa, mutten todellakaan luottanut hänen sanoihinsa vielä. Tiesin hänestä ainoastaan sen, että naaras oli minua muutaman kuun vanhempi ja isäni oppilas, mutta Happotassun luonne, menneisyys ja tavoitteet olivat täysin tuntemattomat minulle.
"Mitä sinä tarkoitat?" kysyin varovaisesti. Happotassun asia todellakin kiinnosti minua, vaikken sitä tahtonutkaan myöntää. Tuo naaras saattaisi valehdella minulle päin kasvoani enkä tajunnut sitä.
"Sitä vain, että Tihkutähdestä voisi olla hyötyä sinulle", Happotassu lausahti ilmeettönänä ja kohotti vasemman etutassunsa, alkaen sitten nuolla sitä tyynesti. Nyökäytin heikosti päätäni ja nousin hitaasti jaloilleni. Mustaturkkinen oppilas loi minuun kysyvän katseen, mutten antanut hänelle aikaa kysyä mitään. Käännyin nopeasti ympäri ja lähdin marssimaan oppilaiden pesää kohti. Pystyin tuntemaan Happotassun katseen turkillani, mutta hän ei ilokseni juossut tai edes huutanut perääni. Tähtiklaanin kiitos.
Sukelsin oppilaiden pesään ja pujottelin miltei kokonaan tyhjän luolan poikki. Kun saavuin sammalpedilleni, rojahdin suoraan kyljelleni ja kietouduin pieneen kerään. En tajunnut sanaakaan Happotassun lauseesta enkä tahtonut ymmärtää. Minä en tulisi puuttumaan mihinkään hänen suunnitelmistaan, ellen tietäisi niiden perustaa ja tavoitetta.
*Huomenna on kokoontuminen. Toivottavasti pääsen mukaan*, totesin mielessäni ja upottauduin sitten pimeyteen.

//Joku?

Nimi: Happotassu

30.03.2018 18:17
Harkitsin sanojani tarkkaan, olihan kyseessä Rosmariinitassu, jonka isä oli Kylmähenkäys.
*Mistä lähtien sinusta on tullut empaattinen, Happotassu?* tuhahdin keskenäni.
Myönnettävää, se oli hyvä kysymys.
“Minusta he sopivat toisilleen täydellisesti”, virnistin ja istahdin viileään maahan, jota aurinko oli ehtinyt jo lämmittää.
Mittailin Rosmariinitassua katseellani. Hän olisi varmasti erinomainen taistelija ja soveltuisi monen kokoisen kissan kanssa kaksintaisteluihin. Naaras omasi monella kantilla erinomaisen ruumiin, mitä moni voisi hyödyntää. Hänestä olisi hyötyä Tihkutähdelle, jos kolli ei olisi niin kapeakatseinen.
“En oikein jaksa uskotella, että olisit tahtonut missään elämäntilanteessa Tihkutähteä mestariksesi”, tuhahdin ja raavin kynsilläni maata.
Monikaan ei varmasti tahtoisi päällikköä mestarikseen. Varsinkaan sellaista kuin varjoklaanilla oli. Kuinkakohan moni suunnitteli kapinaa Tihkutähteä vastaan?
“Mutta jos älyäisit, hänestä voisi olla monella tapaa hyötyä sinulle ja muulle klaanille sinun kauttasi”, virnistin.
Saatoin kuulostaan itse sillä hetkellä siltä, että suunnittelisin kapinaa kollia vastaan. En itseasiassa tiennyt mitä suunnittelin, mutta jos Tihkutähden kumppani nousisi valtaan en pysyisi karvoissani. Minttusydän oli omalla tavallaan parempi valinta, kuin hänen kumppaninsa, mutta toisaalta naaras vaikutti niin lipevältä, että saisin painajaisia hänestä.

//Vähä tönkkö ja outo, mut Rosma?

Nimi: Liljahenkäys

30.03.2018 18:01
"Siinä tapauksessa taidankin hakeutua sinun seuraasi jos pääsen mukaan." Kostohenki levitti kasvoilleen karmaisevan hymyn. "Tahdon olla ensimmäinen, joka tapaa heidät."
Tapa, miten veljeni puhui, sai karvani nousemaan pystyyn. Vaikka saatoimmekin olla vanhoja pentuetoveruksia keskenämme, olimme silti viholliset. Hän kuului klaaniin, joka oli riistänyt minulta koko menneisyyteni.
"Oletetaanko, että nämä pennut kuuluvat komealle kollille, joka viimeksikin oli seurassamme? Josta Jääliljan kanssa nimitimme kanssasi vakoojiamme", Kostohenki naukui painottaen viimeisiä sanojaan. "Olisi upea saada tietää kuinka armaalla päälliköllänne juuri nyt menee. Tulithan sinä tänne asti kuitenkin pyytämään minulta jotakin vai olenko väärässä?" Kolli hymyili rasittavan näköisesti. "No, miten on? Aloitetaanko tämä oikealla vai väärällä tassulla?" Kostohenki kohotti hieman kulmiaan.
"Me emme toimi enää yhdessä Kylmähenkäyksen kanssa, joten vakoojan hommat voitte jättää vastaisuudessa minun kontolleni", sanoin pitäen mitäänsanomattoman-ilmeen kasvoillani, "ja mitä Tihkutähteen tulee, hän menetti hiljattain ensimmäisen henkensä ketun kynsissä. Hän toipui harmillisen nopeasti."
"Vai niin", Kostohenki myhäili, "mikäs teidän kahden kyyhkyläisen välille on tullut?"
"Se asia ei kuulu sinulle, rakas veliseni", vastasin väläyttäen tuolle jäisen hymyn. Luontoni oli kärsinyt viime kuiden alla. Sydämellisyyteni Pimeyden metsään uskovia kissoja kohtaan väheni ja olin aina vain valmiimpi iskemään kynteni Tihkutähden kurkkuun.
"Ja oletit aivan oikein", jatkoin hetken kuluttua, "tulin tänne pyytämään sinun apuasi. Tahdon oppia taistelemaan kunnolla, jotta voisin joku päivä voittaa Tihkutähden." Halusin myös salaa mieleni sopukoissa päihittää Kylmähenkäyksen - kollin, joka oli menettänyt luottamukseni.

//Kosto?

Nimi: Liljahenkäys

30.03.2018 11:17
"Ratkaisuni niitä myrskyklaanilaisia kohtaan oli kuulemma väärä. Ja senpä takia hän haukkui minut lyttyyn, kertoi olevansa pettynyt minuun", Minttusydän huoahti. "Mutta hän suuttuu niin helposta, että kyllä se varmaan siitä. Tästä lähin käyttäydyn hänelle samoin kuin hän minulle", hän jatkoi itsevarmemman kuuloisena.
Yhtäkkiä naaras painui kyyryyn hampaat yhteen kalahtaen. Hän veti syvään henkeä ja nousi sitten seisomaan hieman uupuneen näköisenä. Katsoin ystävääni huolestuneena.
"Minttusydän, onko kaikki kunnossa?" kysyin varovasti. Minttusydän nosti päätään ja nyökkäsi jokseenkin yllättävän pirteän oloisena verrattuna hänen äskeiseen tuskalliseen ilveilyynsä ja kouristeluunsa, jossa oli selvästikin kyse muustakin kuin vain vatsanpuruista.
"Vallan mainiosti", tuo vastasi. "Usko jo, olen kunnossa, minun täytyy nyt mennä", hän jatkoi nopeasti ja otti sitten muutaman askelen pesän suuta kohti, mutta väläytti minulle vielä oikein säteilevän hymyn, ennen kuin työnsi sammalverhon sivuun ja astahti ulos.
Jäin katselemaan hiljaa lepattavaa sammalverhoa aavistuksen verran kaihoisasti. Minun olisi kerrottava uutiset ystävälleni ennemmin tai myöhemmin, muttei nyt.
Juuri kun olin aikeissa nousta ja lähteä pienelle kävelylle, kuulin pesän suulta jälleen kahinaa. Pelottavan tuttu haju leijaili nenääni ja sai karvani pörhistymään silkasta vihasta.
"Kylmähenkäys. En odottanut näkeväni sinua, luulin sinun kouluttavan Happotassua", nau'uin mahdollisimman rauhallisena, mutten voinut olla peittelemättä hienoista kireyttä äänessäni. Kolli, jota olisin ennen kutsunut kumppanikseni, tuntui nykyään aivan vieraalta.
"Annoin hänelle hieman vapaa-aikaa", hän sanoi rennosti ja jatkoi sitten silmiään siristellen: "Asiasta toiseen, olen huomannut Rosmariinitassun laiskottelevan. Tihkutähti joutuu kokoajan käskemään häntä ja kun tapasin heidät uloskäynnillä, tyttäremme näytti todella tylsistyneeltä. Sinun pitäisi jutella hänen kanssaan, koska en tahdo Rosmariinitassun pettävän odotuksiani. Haluan hänestä aivan yhtä taitavan ja voimakkaan soturin kuin itsekin olen eikä hän tuollaisella tyylillä tule koskaan saavuttamaan tasoani." Kylmähenkäys kohotti hieman kuonoaan ja katsoi minua kulmiensa alitse ihan kuin olisin ollut pahainen sotavanki, jota sai kohdella miten halusi.
"Vai niin", hymyilin jäätävästi, "sepä on kovin harmillista." Tiesin, ettei Kylmähenkäys oikeasti olisi halunnut Rosmariinitassusta kaltaistaan, hänhän vihasi pentujamme, sillä kukaan heistä ei ollut täyttänyt soturin kriteerejä. "Mutta jos se sinua häiritsee, niin tottahan toki minä voin hänen kanssaan puhua - hänen isältään periytyneestä asenneongelmasta", sihahdin pehmeästi ja tassuttelin Kylmähenkäyksen ohitse pesän suulle hipaisten hänen leukaansa hännänpäälläni huomaamatta.
"Jos arvon soturi sallii, minulla on velvollisuuksia", murahdin kylmästi ja pujahdin ulos aukiolle jättäen kollin yksin pesälle. Kerta niin sanottu kumppanini ei halunnut enää puhua kanssani asiallisesti, olisi minunkin otetta uudet kuviot kehiin. Maailma ei muuttu, jos ei itse muutu ennen sitä.
Hölkytin aukion poikki leirin uloskäyntitunnelin luo ja jatkoin siitä matkaani aina Varjoklaanin ja Kuolonklaanin reviriin erottavalle ukkospolulle. Minun olisi tavattava eräs kissa, joka saattaisi pystyä auttamaan minua ongelmissani. Istahdin omalle puolelleni ukkospolun vartta ja jäin odottamaan. En ollut yhtään varma, saapuisiko hän tänne tänään, tai edes joskus, mutta minun oli yritettävä sitä klaanini tähden.
Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen toisella puolella alkoi tapahtua. Suuri, roteva kolli astui esiin keltaiset silmät hämärässä kiiluen. Hän katsoi minua pieni virne kasvoillaan.
"Yrttiesi väkevä aromi tuoksuu tänne asti", Kostohenki tuhahti nenäänsä nyrpistellen ja istuutui alas. Hän silmäili minua tyynenä.
Oli hiljaista, eikä hirviöitä kulkenut ohitsemme, joten tyydyin pysymään ainakin ensi alkuun omalla puolellani. Näin veljeäni ensimmäistä kertaa sitten minun ja Kylmähenkäyksen pentujen syntymän.
"Aivan ensimmäiseksi haluan onnitella sinua - olet nykyään eno", sanoin hillitysti ja väläytin tuolle pienen, viileän hymyn, joka ei paljastanut mitään kollille. "Saatat ehkä päästä tapaamaan jonkun siskonpennuistasi jo seuraavassa kokoontumisessa."

//Kosto?

Nimi: Kuutamotassu

30.03.2018 11:12
Heti mestareiden kerrottua meille tehtävän, pohtimaan oravien saalistustapaa. En ollut aiemmin perehtynyt teoriapuoleen, olin vain saalistanut. Susitassu ei ilmeisesti aikonut vastata, joten minun olisi pakko sanoa jotakin. Ajattelin tarkasti oravia ja niiden saalistusta. Oravat olivat hyvin vikkeliä ja ne pääsisivät nopeasti ylös puihin, joten ne pitäisi yllättää. Tietysti pitäisi olla hyvin hiljainen, sehän koski kaikkea saalistusta, mutta oliko oravissa jotain erilaista? Muuta, kuin se, että ne olivat ehkä normaalia saaliseläintä ketterämpiä ja parempia kiipeilijöitä?
"Pitää olla hiljainen ja liikkua kevein askelin", naukaisin, vaikka en ollutkaan varma vastauksesta. En kuitenkaan näyttänyt epäröivän, enkä antanut epävarmuuden kuulua äänestäni. Ainakin se oli luultavasti totta, vaikka jotain lisättävää olisikin. Sitä paitsi olihan arvaukseni huomattavasti parempi yritys, kuin Susitassun päätös olla vaiti. Katsahdin Minttusydämeen, jotta tämä kertoisi olisiko vastaukseni oikein. Mestarini vilkaisi Susitassua nähdäkseen, aikoiko tämä vielä vastata.

//Susitassu? Minttusydän? Sori taas lyhyt pätkä.

Nimi: Susitassu

30.03.2018 10:47
"No niin, kertokaahan sitten miten vaanitte oravia ja mitä pitää ottaa huomioon", Sarasydän naukaisi. Jäin tuijottamaan tätä. Sarasydän oli ilmeisesti unohtanut että nämä olivat ensimmäiset saalistusharjoitukseni. En tiedä-kommentti johtaisi vain siihen että muut saisivat hyvät naurut. Tai no, Minttusydän ja Sarasydän eivät varmaankaan nauraisi mutta Kuutamotassu heidänkin edestä. Minttusydän lisäsi vielä jotain, mutten kuunnellut häntä kunnolla. Aloin tosissani miettimään sopivaa saalistustapaa oraville. Ne kiipeilivät puissa. No, minä en ainakaan kiipeäisi mihinkään lahoon vanhaan puuhun. Oravat tulivat kyllä joskus maahan syömään, mutta silloinkin ne olivat valmiita kiipeämään pienimmästäkin vaaran merkistä turvalliseen puuhunsa. Luovutan yrittämisen. Minttusydän oli varmaankin opettanut Kuutamotassulle miten oravia saalistetaan. Kuutamotassu saisi vastata kysymykseen. Minä kuuntelisin, ja oppisin samalla. Halusin Kuutamotassun vastaavan nopeasti, sillä puhuminen kyllästytti. Halusin jo päästä tositoimiin.

//Minttu? Kuutamo?

Nimi: Hikkoritassu

30.03.2018 09:03
Katselin kuinka Ututassu käveli minua kohti. Olin nautiskellut hiirestäni kasvoillani tyytyväinen hymy, mutta nyt annoin ilmeeni muuttua happamaksi. Ututassun sirkuttaessa tervehdyksensä, heilautin häntääni äkäisesti ja päästin suustani vain pienen murahduksen.
"Ajattelin tulla kysymään sinulta mitä mieltä olit haaskalasta", Ututassu naukaisi suloisesti. En jaksanut enää kuunnella sisartani, vaan käänsin katseeni tassuihini, ja olin kuin en kuulisi mitään, enkä todellisuudessakaan erottanut sisareni sanoja.
"Takanani", Ututassu kuiskasi, nostin päätäni ja olin katsomassa sisareni taakse, mutta ennenkuin onnistuin nähdä mitä Ututassun takana oli, kuulin sisareni nopean ja hiljaisen käskyn, joka kielsi minua katsomasta Ututassun taakse. Käänsin taas katseeni sisareeni, kasvoillani lepäsi mitäänsanomaton ilme.
"Valvehenki katsoo minun perääni. Minun täytyy päästä puhumaan kanssasi yksityisesti. Ideoita mihin voimme mennä?" Ututassu kysyi hiljaa.
"En ole kovin varma haluanko keskustella kanssasi", murahdin tarkoittaen sanojani oikeasti, se tapa millä sisareni oli minuun tuttavuutta tehnyt ja minkä vaikutelman hän minulle oli antanut, ei ollut kovin mukava.
"Meidän on saatava jutella yksityisesti", Ututassu naukaisi äänensävyllä josta en kyennyt päättelemään mitään. Huokaisin raskaasti, en ollut varma voisinko luottaa sisareeni, mutta jos en luottaisi, jäisinkö jostain paitsi? Otsaani tuli pieni ryppy ja silmissäni oli miettivä katse alkaessani pohtia miten voisimme jutella sisareni kanssa rauhassa.
"No jos minä menen tarpeidentekopaikan kautta leirin ulkopuolelle ja sinä sanot Valvehengelle meneväsi kävelylle, voit esittää huomaavasi Valvehengen vasta, kun olet astelemassa ulos leiristä", naukaisin ensimmäisen päähäni pälkähtäneen suunnitelman.

//Utu?

Nimi: Rosmariinitassu

30.03.2018 08:03
Olin jo juuri uppoamassa unien makeaan maailmaan, kun varjoisa hahmo alkoi lähestyä minua. Alkaessani avata hitaasti silmiäni pystyin ensin erottamaan kiiltävän mustan turkin ja tummansiniset silmät, jotka säihkyivät hämärässä päivänvalossa. Tunnistin hetken silmäiltyäni lähestyvän naaraan Happotassuksi, isäni oppilaaksi. Naaras oli ollut oppilaana jo aika kauan ja lihakset alkoivat hiljalleen erottua solakkarakenteisen kissan ruumiista. Kompuroin laiskasti jaloilleni ja heilautin häntääni pesätoverilleni tervehdykseksi.
"Hei, Rosmariinitassu. Olitko jo menossa nukkumaan?" Happotassu kysyi ilmeettömänä ja kohdisti tummansinisen tuijotuksensa minuun. Naaraan silmien katse tuntui niin mystiseltä ja läpitunkevalta, jopa hieman pelottavalta.
"Olin, mutta satuit keskeyttämään minut. No, ei se mitään. Halusitko jutteluseuraa vai tulitko kysymään minulta jotain?" kysyin ja aloin puhdistamaan luonnonvalkoisia karvojani, jotka olivat menneet vielä suurempaan sekasotkuun. Näytin varmasti aivan parikuiselta pennulta, joka ei osannut huolehtia itsestään lainkaan!
"Tulin vain kysymään hieman mestaristasi, sillä näytit todella väsyneeltä saapuessasi leiriin. Tihkutähden harjoitukset ovat varmasti tosi rankkoja, vai mitä?" Happotassu kysyi, siirtyen samalla suoraan asiaan. Yllätyin hieman naaraan nopeasta etenemisestä, mutten antanut yllätyksen näkyä mitenkään kasvoiltani.
"Kyllä, hän pitää todella rankkoja harjoituksia ja Tihkutähti tyytyy vain täydelliseen onnistumiseen, mitä minä en todellakaan tänään hänelle antanut. Millainen mestari Kylmähenkäys sitten on?"
Tuntui rehellisesti sanottuna hieman oudolta käyttää isäni nimeä sen sijaan, että olisin vain sanonut häntä isäksi, mutten voisi enää soturina kuljeksia Kylmähenkäyksen seurassa ja aina kutsua häntä isäkseni. Pitäisi vain tottua käyttämään isäni, emoni ja sisaruksieni oikeita nimiä, mutta Varpustassua tulisin vielä kutsumaan veljekseni.

//Happo?

Nimi: Varpustassu

29.03.2018 22:43
Katsoin huolestuneena Rosmariinitassun perään. Tihkutähti oli niin julma, että pelkäsin hänen vahingoittavan siskoani. Varsinkin, kun kyse oli taisteluharjoituksista. Pelko kouraisi vatsaani. Mitä jos Tihkutähti tappaisi Rosmariinitassun? Sysäsin ajatuksen kuitenkin syrjään. Tihkutähti tarvitsi lisää sotureita. Hän tuskin haluaisi menettää yhtäkään kissaa. Näin Kylmähenkäyksen astelevan tyttärensä ja Tihkutähden luo. Hän sanoi jotain ja katsahti Rosmariinitassuun halveksivasti. Viha kuohahti sisälläni. En pelännyt suurikokoista kollia enää. Hänhän oli vain iso ja ilkeä. Seurasin katseellani Kylmähenkäystä, joka asteli parantajien pesään.
"Toivottavasti jäät hirviön alle", murisin hiljaa Kylmähenkäyksen suuntaan. Toivoin samaa myös Tihkutähdelle. He olivat olleet hyvin ilkeitä siskolleni. Jos Tihkutähti saisi Rosmariinitassun vuotamaan verta... Mitä minä oikein tekisin? Minähän olin vain pienikokoinen oppilas klaanissa, jota Tihkutähti johti. Epävarmuus valtasi minut.
"Varpustassu", Murattilehti kutsui.
"Murattilehti", tervehdin tyynesti. Halusin näyttää itsevarmalta. Ehkä Murattilehti kohtelisi minua silloin paremmin. Se näytti toimivan. Mestarini näytti tyytyväiseltä.
"Pääsit typerästä pelkuruudestasi. Onko hiirestä tullut jo kissa?" naaras kysyi.
"On. Mitä me teemme seuraavaksi?" kysyin pitäen ääneni tasaisena. Todellisuudessa minua pelotti. Muistin mestarini iskun ja pääni jomotuksen. En halunnut enää harjoitella naaraan kanssa. Murattilehti oli niin väkivaltainen.
"Hyvä. Me menemme etsimään riistaa. Aloitetaan vaikkapa Myrskyklaanin rajalta. Sinä saat johdattaa minut sinne. Katsotaan, mitä olet oppinut", Murattilehti maukui.
"Selvä", nau'uin. Uskoin osaavani Myrskyklaanin rajalle. Olinhan minä käynyt siellä jo kahdesti. Sitä mestarini ei kuitenkaan tiennyt, eikä tulisi luultavasti koskaan tietämäänkään. Se oli minun, siskoni, Pitkävarjon ja Liljahenkäyksen yhteinen pikku salaisuus. Johdatin Murattilehden ulos leiristä. Lihakseni jännittyivät, kun nopeutin vauhtia. Minä pidin juoksemisesta. Tuuli ujelsi korvissani ja viilensi kasvojani. Vedin raikasta ilmaa keuhkoihini ja unohdin takanani juoksevan mestarini. Haistoin jo ukkospolun karmean katkun. Kun ukkospolku ilmestyi näkyviin, pysähdyin kuin seinään. Muistin hirviön kirkkaat silmät ja kauhun hetken. Muistin siskoni pelosta laajentuneet silmät ja oman parkaisuni. Muistin Rosmariinitassun, silloisen Rosmariinipennun pelastajan. Pitkävarjon. Urhean kollin nimi oli ollut Pitkävarjo. Halusin olla kuin tämä rohkea myrskyklaanilainen. Hänenhän ansiostaan minulla oli edelleen sisko. Katsahdin taakseni ja näin Murattilehden. Mestarini ei kehunut minua.
"Täällä on ollut hetki sitten muitakin Varjoklaanilaisia. Tunnistatko keitä täällä on ollut?" Murattilehti esitti kysymyksen. Nuuhkin ilmaa. Haistoin Ututassun, Hikkoritassun ja kaksi muuta hajua, joita en valitettavasti tunnistanut. Päättelin kuitenkin, että ne olivat oppilaiden mestarit. Yritin muistaa heidän nimensä. Muistin toisen mestarin nimen helposti. Hikkoritassun nimitykseen olin keskittynyt oikeasti. Siksi muistin myös hänen mestarinsa nimen. Hikkoritassun mestari oli Orkideapolku. Ututassun mestarin nimeä en kyennyt muistamaan. Yritin kovasti, mutta en saanut nimeä mieleeni. Nielaisin.
"Orkideapolku, Hikkoritassu ja Ututassu", naukaisin ja toivoin, että Murattilehti olisi tyytyväinen. Hän ei ollut.
"Yksi puuttuu", naaras naukui kylmästi.
"E-en tunnista hajua", selitin ja luimistin korviani.
"Se on Valvehenki! Sinun täytyy oppia tunnistamaan kaikkien klaanilaistesi haju ja ulkonäkö. Oletko Varjoklaanilainen vai hajuaistinsa kadottanut kotikisu?" Murattilehti kysyi ja läimäisi kasvojani. Kynnet olivat piilossa ja olin siitä kiitollinen.
"Anteeksi, Murattilehti. Yritän seuraavalla kerralla enemmän", mau'uin ja sain ääneni kuulostamaan itsevarmalta. Odotin uutta iskua, mutta sitä ei tullut.
"Ala etsiä riistaa. Tavataan tässä, kun olemme kumpikin löytäneet jotain", Murattilehti määräsi.
"Mutta aina ei löydä riistaa, vaikka etsisi auringonnoususta auringonlaskuun", vastustelin.
"Saat luvan etsiä koko yön, jos et löydä mitään. Ole siis nopea. Jos et ole täällä, kun olen valmis, lähden leiriin yksin. Sinun on parasta olla tarkkana. Valmiina joka hetki. Onnea etsintään", mestarini toivotti ennen kuin lähti. Taas Murattilehti oli vain lähtenyt ja jättänyt minut yksin. Olin hieman pettynyt. Olin yrittänyt vaikuttaa parhaalta oppilasvaihtoehdolta koko Varjoklaanissa, mutta Murattilehti tuntui vieläkin pitävän minua kaatuilevana pennunrääpäleenä. Sellainenhan minä oikeasti olinkin. Halusin olla erilainen kuin Murattilehti ja Tihkutähti. Halusin suojella Rosmariinitassua kaikilta ilkeiltä kissoilta. Ravistin päätäni havahtuakseni mietteistäni. Minun pitäisi saalistaa.

Aurinko oli jo laskemassa, enkä ollut löytänyt mitään. Väsymys painoi tassujani ja silmäluomeni painoivat kuin Murattilehti. Mestarini oli tosiaan painava. Helpotuksekseni huomasin pienen, kylmästä turtuneen hiiren. Hyppäsin sen päälle ja tein hiiren kurkkuun siistin viilloin terävillä kynsilläni. Hiiri kuoli hetkessä. Päästin sen tuskistaan. Vähitellen pienen eläimen silmistä katosi elämä ja ne lasittuivat. Nostin hiiren maasta ja lähdin tapaamispaikalle. Mestarini haju oli jo väljähtänyt. Naaras oli varmaankin jo leirissä. Aurinko oli jo laskenut, joten lähdin palaamaan leiriin.

Nimi: Happotassu

29.03.2018 21:02
Tummansininen katseeni porautui jokaiseen varjoklaanin leiriin saapuvaan kissaan aika ajoittain. Oli sotureita ja oppilaita, jopa Tihkutähti ylpeänä saapui leiriin tuoreen oppilaansa, Rosmariinitassun kanssa. Nuori naaras ei ollut minusta paljoa nuorempi, mutta näytti edelleen pieneltä kuin pentu. En itse aina huomannut, että olin useasti klaanissa se joka oli pieni, mutta soturikoulutuksen aikana olin kasvanut pennusta.
Siristelin silmiäni ja mittailin Tihkutähteä, joka lähti pois oppilaansa luonta. Kolli oli vahvan näköinen ja kaikista varjoklaanilaisista hän näytti eniten syöneeltä. Pystyin jopa kuvittelemaan kissojen pelon, kun päällikkö saisi ruokansa ja sotureiden vatsat kurnivat heidän vain katsoessa vierestä. Se että Tihkutähteä mielisteltiin ei tulisi koskaan kuulumaan omaan toimenkuvaan ja jos joutuisin joskus päällikön kanssa vastakkain laukoisin varmasti mielipiteeni mahdollisimman kuuluvasti.
Tihkutähden lähtiessä omille teilleen Rosmariinitassu raahautui oppilaiden pesään väsyneenä, miten koville Tihkutähti oli pistänyt oppilaansa? Jaksoin jopa uskotella itselleni, että kolli oli hullu.

Ikituuli lipoi huuliaan ja puhdisti turkkiaan leirin seinän vierellä. Naaras oli vastikään saanut itselleen uuden oppilaan, Savutassun. Myönnettävää Varjoklaaniin oli tupsahtanut uusia oppilaita enemmän kuin klaanin tuoresaaliskasa ansaitsi, tai enemmän kuin Tihkutähti ansaitsi. Mitä päällikkö edes suunnitteli päässään?
Kävelin tyynen rauhallisesti Ikituulen luokse ja heilautin häntääni välinpitämättömästi naaraalle.
“Hei, Happotassu”, Ikituuli virnisti ja vilkaisi päällikön pesää.
“Hei, Ikituuli. Miten uuden oppilaasi kanssa on mennyt?” kysyin esittäen kiinnostunutta, mutta pystyin huomaamaan omassa äänen sävyssä, että taisin oikeasti olla kiinnostunut.
Naaras hymähti ja naukaisi:
“Olen kouluttanut neljä oppilasta elämäni aikana eikä hän poikkea paljoa muista.”
Soturi jatkoi turkkinsa sukimista huolella, aivan kuin tahtoisi loistaa tähtien joukossa kaikkein kirkkaimmin. Ehkä hän jopa loistaisi jos hankaisi kieltään turkkia vastaan tarpeeksi pitkään?
“Entäpä sinä, Happotassu? Miten Kylmähenkäys on kohdellut sinua, nytten kun hänen omat pentunsa ovat oppilaina?” Ikituuli kysyi ja sai selkäkarvani värähtämään.
Kylmähenkäys oli hyvin huono malli kenenkään isäksi. Soturi kohteli pentujaan kylmästi ja töykeästi, odottaen heiltä kuuta taivaalta. Liljahenkäyksestä ja hänestä en tiennyt, enkä jaksanut udellakaan sillä hetkellä kahden parisuhteesta.
“Kylmähenkäys on opettanut minua nytten paljon enemmän, joka on mielestäni paljon miellyttävämpää kuin klaaninvanhimpien pesien siivous”, murahdin loppuun saaden Ikituulen naurahtamaan.
“Niin odotinkin”, soturi virnisti uudelleen ja heilautti häntäänsä sanoen nopeasti hyvästit.
Sen jälkeen naaras katosi kohti sotureiden pesää ja minä päätin sijoittaa askeleeni oppilaiden pesälle päin. Tahtoisin vaihtaa pari sanaa Rosmariinitassun kanssa, sitten kun hän heräisi.

//Rosma? Saat mätkästä Hapolle sanoja suuhun jos tahot:D

Nimi: Kylmähenkäys

29.03.2018 20:18
Heitin ohimennessäni Rosmariinitassulle pilkkaavan irvistyksen ja lähdin sitten kuono korkealla marssimaan parantajan pesää kohti. Pystyin tuntemaan tyttäreni polttelevan katseen niskassani, mutten antanut sen häiritä minua. Harpoin aukion poikki ja sukelsin parantajan pesän sammalverhojen välistä sisään.
Pesä oli hämärä ja miltei kokonaan tyhjä paksuja sammalpetejä lukuunottamatta. Klaanissa ei ollut yhtäkään sairasta potilasta tällä hetkellä, joten Sienikarvalla ja Liljahenkäyksellä ei erityisemmin ollut hommia. Se rangaistus, minkä Liljahenkäys oli antanut Varpustassulle ja Rosnariinitassulle, oli päättynyt jo jonkin aikaa sitten. Rangaistus oli ollut mielestäni aivan liian lepsu.
"Kylmähenkäys. En odottanut näkeväni sinua, luulin sinun kouluttavan Happotassua."
Silkinpehmeä ääni kajahti pimeästä rauhallisena, mutta silti hieman kireänä. Varjoista astui esiin Liljahenkäyksen solakkarakenteinen hahmo, mutten enää tuntenut oloani niin iloiseksi naaraan seurassa. Aloin olla pettynyt kumppaniini, sillä hän oli niin pehmo ja lempeä kissa eikä tajunnut rankkuuta heikoimmallakaan asteikolla. Rosmariinitassu vaikutti juuri hänen kaltaiseltaan, lempeältä ja pehmolta kissalta, joka ei koskaan tahtoisi vahingoittaa ketään. Tyttäreni vaikutti nykyään enemmän kotikisulta kuin vahvalta klaanikissalta.
"Annoin hänelle hieman vapaa-aikaa", ilmoitin rennosti. Todellisuudessahan olin juuri palannut Kuolonklaanin ja Varjoklaanin rajojen ulkopuolelta, missä olin taistellut kerran Jääliljan kanssa. Kumppanini ei kuitenkaan tarvitsisi koskaan saada tietää tuota asiaa.
"Asiasta toiseen, olen huomannut Rosmariinitassun laiskottelevan. Tihkutähti joutuu kokoajan käskemään häntä ja kun tapasin heidät uloskäynnillä, tyttäremme näytti todella tylsistyneeltä. Sinun pitäisi jutella hänen kanssa, koska en tahto Rosmariinitassun pettävän odotuksiani. Haluan hänestä aivan yhtä taitavan ja voimakkaan soturin kuin itsekin olen eikä hän tuollaisella tyylillä tule koskaan saavuttamaan tasoani", murahdin ja kohotin kuononi ylväästi korkealle, silmäillen Liljahenkäystä tavanomaisen jäätävällä tavallani. Odotin kumppanini väittävän heti vastaan siitä, kuinka ahkera tyttäreemme on ollut, mutta olisin valmis väittelemään vaikka kuinka kauan hänen kanssaan tästä aiheesta.

//Lillu?

Nimi: Rosmariinitassu

29.03.2018 19:23
Tuijotin Varpustassua silmät ilosta säihkyen. Olin itsekin jo todella pitkään nähnyt hänet enemmän sisaruksena kuin ystävänä ja nyt hän oli tehnyt tehtäväni paljon helpommaksi kertomalla tämän. Nostin kasvoilleni loisteliaan hymyn ja sukelsin halaamaan pesätoveriani. Varpustassu meinasi kompastua omiin jalkoihinsa ja kaatua, mutta onnistui viime hetkellä pitämään tasapainonsa.
"Tietenkin saat! Minäkin olen ajatellut sinua enemmän veljenä kuin ystävänä", ilmoitin tyytyväisenä vaaleanharmaalle kollille. Hän väläytti nopean hymyn ja avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta Tihkutähden jäätävä ulvaisu keskeytti kollin lauseen ennen kuin se ehti alkaakaan. Käännyimme kummatkin vilkaisemaan lähestyvää päällikköä, jonka sähkönsiniset silmät liekehtivät raivosta. Nielaisin äänekkäästi ja asetuin mahdollisimman kauniisti istumaan, vaikka tiesin ettei se tulisi auttamaan tässä tilanteessa yhtään.
"Rosmariinitassu", Tihkutähti jyrähti, "mitä sinä olet tehnyt? Meidän piti lähteä taisteluharjoituksiin."
"Mutta sinä käskit minua tutustumaan muihin oppilaisiin", uikutin onnettomana. Varpuspentu ei pystynyt auttamaan minua lainkaan Tihkutähden musertavan katseen alla.
"Hiljaa! Sinun olisi pitänyt tulla ilmoittamaan minulle, kun olit tutustunut kissoihin. Et sinä todellakaan saa vain levätä kokoajan", Tihkutähti sähähti ja vilkaisi sitten Varpustassua. Kollioppilas vetäisi syvään henkeä ja avasi suunsa.
"Olin pyytämässä Rosmariinitassua mukaani hakemaan sammalia vanhuksille", hän kuiskasi varovaisesti. Tihkutähden tiukka katse sai hänet kuitenkin sulkemaan suunsa ja perääntymään muutaman hännänmitan päähän.
"Voit tehdä sen itsekin, mutta Rosmariinitassu lähtee minun kanssani taistelemaan", päällikkö ilmoitti päättäväisenä ja porasi sitten sähkönsinisen katseensa minuun. Minulla ei ollut valinnanvaraa, täytyisi vain suostua jokaiseen mestarini käskyyn.
"Kyllä, Tihkutähti", naukaisin alistuvasti ja lähdin suurikokoisen kollin perässä piikkihernetunnelia kohti. Matkan varrella huomasin sivusilmästäni parantajan pesän oviaukolla istuvan Liljahenkäyksen, jonka meripihkainen katse seurasi minua huolestuneena. Tiesin pelon säihkyvän silmissäni ja olin varma, että emoni näki sen, ja hän joutuisi elämään tämän asian kanssa. Tulisin vihaamaan ja pelkäämään Tihkutähteä koko elämäni, pystyin jo kuvittelemaan raa'at taisteluharjoitukset jotka odottivat minua. Mutten antaisi hänen tehdä minusta sydämetöntä ja raakaa kissaa, vaan seuraisin emoni käpälänjälkiä, vaikka se tarkoittaisikin päivittäistä pelkoa niin kauan kuin Tihkutähti olisi vallassa.
"Kylmähenkäys."
Tihkutähden lausuessa isäni nimen havahduin samassa emoni kauniiden silmien maailmasta ja kohdistin meripihkaisen tuijotukseni Tihkutähden rinnalle saapuneeseen kolliin. Isäni lihaksikkaat lavat kiiltelivät sinertävänharmaan turkin alta ja kylmänsinisien silmien tuijotus oli melkein yhtä jäätävä kuin päällikön. Aloin pelkäämään isääni päivä päivältä enemmän ja olin kuullut hänen joskus ylistäneen Pimeyden metsää, joten hän varmasti näkisi minutkin kapinallisena jos kuulisi minun liittyneen kapinallisten joukkoihin.
"Hyvää päivää, arvon Tihkutähti. Kas, Rosmariinitassu on siis lähtemässä kanssasi harjoituksiin. On se hyvä, että klaanimme oppilaat ovat aina valmiita lähtemään harjoituksiin", Kylmähenkäys virnisti jäätävästi minulle ja kohotti hitaasti kulmiaan, ilmiselvästi arvioiden minua. Tiesin isäni jättäneen sanan "tyttäreni" pois ärsyttääkseni minua. Nyrpistin tylysti kuonoani sinertävänharmaalle soturille ja vilkaisin Tihkutähteä sivusilmästä.
"Voisimmeko me jo lähteä? En haluaisi jättää näitä harjoitteluja pois", ilmoitin nopeasti. Tahtoisin vain päästä pois isäni luota, jos hän kohtelisi minua kuin ilmaa.
"Menkää vain. Hyvää päivänjatkoa, Tihkutähti", Kylmähenkäys lausahti kohteliaasti ja väläytti päällikölle kunnioittavan hymyn, mutta minua vilkaistessaan nosti huulilleen pilkkaavan irvistyksen. Vastasin samalla mitalla ja jäin katselemaan hetkeksi isäni perään.
Hän kaarsi kulkunsa parantajan pesää kohti ja pysähtyi sitten hetkeksi pesän edustalle. Ehdin vielä nähdä kuinka hän sukelsi pesään kunnes sukelsin mestarini perässä ulos leiristä.

"Noniin, aloitetaanpas. Aloitamme aivan perusasioista, muttemme tule hidastelemaan lainkaan, vaan sen sijaan tulemme olemaan tuplasti nopeampia kuin muut oppilaat. Tahdon sinusta Varjoklaanin arvoisen soturin", Tihkutähti ilmoitti jämäkästi saavuttuamme Kuolonklaanin rajamailla sijaitsevalle aukeamalle. Jouduin nyökäyttämään päätäni tummanharmaalle mestarilleni, vaikka sydämeni ulvoi tuskasta ja väsymyksestä jo nyt. Päällikkö oli minua melkein kolme kertaa suurempi ja lihaksikkaampi, olinhan oppilaaksi erittäin pienikokoinen.
"Millä me siis aloitamme?" inisin. Mestarini loi minuun ärtyneen katseen, joka sai minut laskemaan meripihkaisen katseeni mutaiseen maahan.
"Väistämisellä. Yritä tulla ohitseni, keinolla millä hyvänsä. Pidä kuitenkin kyntesi piilossa", Tihkutähti murahti ja asettui tukevaan asentoon jalat levälleen. Olisin tässä vaiheessa nielaissut erittäin äänekkäästi, mutta rutikuiva kurkkuni ei suostunut tottelemaan käskyjäni. Tyydyin täten vain nyökäyttämään heikosti päätäni ja asettumaan itsekin tukevaan asentoon, josta voisin lähteä ohittamaan suurikokoista mestariani. Vasta monen silmänräpäyksen kuluttua lähdin juoksemaan mestariani kohti odottamaani nopeammalla tahdilla. Tähtäsin meripihkaisen katseeni suoraan Tihkutähden sähkönsinisiin silmiin ja yritin olla värähtämättä tuon jäätävää ilmettä. Kun olin päässyt jo miltei kollin käpälänheilautuksen etäisyydelle, sukelsin äkkinäisesti vasemmalle ja maahan laskeuduttuani ponnistin sulavaan liukuun. Liukuni jäi kuitenkin onnettoman lyhyeksi, kun Tihkutähden voimakas käpälä iskeytyi hentoihin kasvoihini ja sai minut kierimään monen hännänmitan päähän.
"Typerä liike, liukuun lähteminen ei tälläisessä tapauksessa auta yhtään. Uudestaan, yritä jotakin uutta", Tihkutähti ilmoitti tiukasti kompuroidessani ylös. Hieroin varovaisesti poskea, jota mestarini oli rajusti läimäissyt. Poskesta ei vuotanut verta eikä siinä ollut naarmun naarmuakaan, mutta kyllä sitä silti jomotti. Ravistelin nopeasti suurimman tuskan päästäni ja ponnistin uuteen yritykseen aivan samalla tavalla. Kaarsin uudelleen vasemmalle, mutta maahan laskeuduttuani ponkaisin korkeaan loikkaan suoraan eteenpäin. Vaikka pääsinkin sulavasti takaisin mutaiselle maaperälle, Tihkutähti onnistui hipaisemaan neulanterävillä kynsillään valkeita vatsakarvojani.
"Hieman parempi, mutta hyppyä voisi saada vielä korkeammalle. Onnistuit siedettävällä tasolla", Tihkutähti murahti lyhyesti.
*Tiedät varsin hyvin että onnistuin hyvin, muttet vain tahdo myöntää sitä*, lisäsin turhautuneen mielessäni ja valmistauduin sitten ottamaan vastaan seuraavan liikkeen.

Kun lopulta sukelsin leirin piikkihernetunnelista aukiolle, jalkani tuntuivat samalla jääkylmiltä ja polttavan kuumilta. Jokaista lihastani särki ja luonnonvalkoiset karvani olivat aivan sekaisin. Tihkutähti oli todellakin venyttänyt minun rajojani ja kaiken sen jälkeen hän oli sanonut, että tein typeriä virheitä kokoajan ja jos en lopettaisi niiden tekemistä, minusta ei koskaan tulisi kunnollista soturia. Tulisin kuitenkin todistamaan mestarilleni, että minusta voisi tulla aivan yhtä hyvä soturi kuin kenestä tahansa klaanitoveristani.
Raahustin väsyneenä oppilaiden pesän edustalle ja rojahdin kyljelleni makaamaan. Tarvitsisin vain lepohetken klaanista, sisaruksistani, vanhemmistani, mestaristani, aivan kaikesta. Olin liian väsynyt. Suljin hitaasti silmäni ja laskin käpäläni kasvojeni viereen.

//Rosmalle seuraa??

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com