Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Varjoklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Ututassu

29.03.2018 19:15
En tietenkään tahtonut myöntää olevani tyytyväinen veljeni letkautukseen. Hänestä oli hiljattain tulemassa soturi, jota tässä klaanissa tarvittaisiin. Otin pitkiä ja rivakoita askelia kohti Hikkoritassua. Orkideapolku mulkaisi meitä molempia pitkään. Hikkoritassun mestari ei tainut pitää siitä kuinka tulin veljeni lähelle. Mitä tapahsa voisi pian tapahtua. Valvehenki huomasi sen myös, mutta piti kiinni omasta etäisyydestään. Mestarini ei tainut tahtoa olla osana tätä hulluutusta, joka häntä kohtasi edessänsä.
"Mitä egooni tulee", kumarruin kuiskaamaan veljeni korvaan meidän hölkätessä eteenpäin, "se loistaa kirkkaammin kuin taivaalla oleva täysikuu eikä se haittaa minua lainkaan."
"Voinko saada hiukan yksityisyyttä puhua veljeni kanssa?" kysyin tyynesti siirtäessäni katseeni kohti Orkideapolkua ja Valvehenkeä. Orkideapolku oli juuri aikeissa avata suunsa, kunnes Valvehenki asteli näkyville veljeni mestarin takaa.
"Olemme jo muutoinkin matkalla leiriin, joten sinun on turha pyytää mitään palvelusta meiltä. Leirissä saat aivan rauhassa käydä veljesi kurkkuun käsiksi, mutta minä en aio olla silloin vastuussa sinun tekemisistäsi. Leirin ulkopuolella typeryyksistäsi vastaan minä ja nyt minä vastaan ei", Valvehenki murisi minulle mataltasti. "Sinun on aika alkaa ajattelemaan muitakin kuin itseäsi."
"Mutta niinhän minä teenkin!" väitin vastaan. "Tahdoin kerrankin puhua veljelleni rauhallisin mielin, mutta sinä riitit minulta senkin mahdollisuuden!"
Valvehenki loikkasi eteeni ja painoi minut maata vasten yhdellä ja nopealla liikkeellä. Silmäni olivat yhtä suuret kuin äsken näkemäni hirviön silmät. Olin yllättynyt mestarini liikkeistä.
"Orkideapolku mene oppilaasi kanssa leiriin. Minä jään opettamaan Ututassulle hiukan tapoja", mestarini sihahtin lapansa ylitse Orkideapolulle. Hikkoritassun mestari vain kohautti lapojansa. Nopealla hännän heilautuksella hän käski oppilaansa mukaan ja lähti kohti leiriä. Käänsin katseeni ja jäin seuraamaan kaksikon menoa. Lopulta Valvehenki nosti tassunsa pois lavaltani ja antoi minun nousta ylös. Päätin kuitenkin Valvehengen kiusaksi jäädä maahan makaamaan. Nostin ainoastaan pääni. Mestarini lähti kiertämään kehää ympärilläni.
"Sinulla on sisälläsi raivoa ja vihaa kaiken itsekeskeisyyden sisällä. Et vain osaa käyttää sitä", kolli härnäsi minua. Siirsin katsettani aina silmät viirulla siihen suuntaan mihin mestarini käveli. Sihahdin välissä tylysti.
"Aivan kuin sinä mitään tietäisit!" murahdin mestarilleni. Valvehenki vain naurahti.
"Luuletko, että sinä olet ainoa kissa tässä klaanissa, joka on ollut pentueensa pienin? Jäät veljiesi sekä emosi lempipennun - siskosi - varjoihin. Et vain kestä sitä totuutta!" mestarini murisi minulle. Käänsin katseeni itsepäisesti pois Valvehengestä.
"Sinusta ei ole mihinkään! Myönnä se!" sain uudet haukut päälleni. Lopulta nousin hitaasti ylös seisomaan. Valvehenki todella koetteli hermojani sekä rajojansa. Missä kohdassa lopulta tulisikaan vastaan se raja, että hyökkäisin hänen kimppuunsa. Tuhahdin paikoillani ja suljin silmäni sulkeakseeni Valvehengen sanat ylös päästäni.
"Olet heikko! Avuton! Et ikinä tule kestämään totuutta!" Valvehenki huusi kiertäessä ympärilläni. "Sinusta ei koskaan tule Varjoklaanin soturia!"
Viimeisen lauseen kohdalla minulla kilahti. En enää kestänyt. Lopulta katsoin mestariani silmät vihasta loimuten. Lähdin juoksemaan raivokkaasti Valvehenkeä kohti. Lopulta loikkasin mestariani päin, mutta sain heti tassusta kuonooni. Mätkähdin suoraan lumen sekaan. Tunsin vain iskun jäljiltä kipua kuonossani sekä kylmää lunta turkissani.
"Uudestaan!" Valvehenki sähäti minulle. Nyt mestarini alkoi kuitenkin hidastaan vauhtiansa. Hän ei kiertänyt enäää kehää. Hän seisoi suoraan edessäni. "Ja suorista selkääsi enemmän. Noin kasassa et pysty lainkaan siirtämään painopistettäsi mihinkään suuntaan."
Kokosin itseäni jonkin aikaa ja loikkasin uudestaan mestariani kohden. Saavutin melkein hänet, kunnes kolli väisti minut. Tällä kertaa en jäänyt odottamaan mestarini uutta käskyä vaan loikkasin uudestaan häntä kohti. Kynnet ojossa tartuin kiinni hänen selkäänsä. Valvehenki ei edes ulahtanut, vaan kierähti ympäri ja litisti minut allensa.
"Olet liian hidas!" mestarini sihahti. Hän ei edes moittinut minua kynsien käytöstä, joka oloi yllättävä seikka. Valvehenki nousi ylös päältäni, mutta painoi minut uudestaan vasten maata. Rimpuilin pitkän aikaa mestarini tassujen alla.
"Minua ei kukaan hiirenaivo aliarvioi!" sihisin. Lopulta pienet kynteni löysivät kohteensa, Valvehengen kuonon. Valvehenki perääntyi hiukan. Nousin ylös ja pörhistin turkkiani. Murisin vihaisesti ja pörhistin turkkiani. Valvehenki pyyhkäisi siististi kuonoansa, josta valui pieni verivana.
"Sinun tulee kohdistaa raivosi viholliseesi", mestarini maukui nyt tyynemmin.
"Ja sinäkö et tässä ole viholliseni?" murahdin takaisin. Näytin uhmakkaasti mestarilleni vieläkin hampaitani.
"Olen, mutta veljesi ei. Joten sano minulle, miksi veljesi kiusaaminen on sinulle niin pakkomiele", Valvehenki maukaisi rennosti ja istui aloillensa. Kurtistin kulmiani. Mestarini näytti siltä, että ei ollut enää aikeissa käydä minuun käsiksi. Annoin siis niskavillani laskeutua. Suljin jopa suuni. En kuitenkaan tahtonut vastata mestarini kysymykseen.
"Oletko kateellinen?" Valvehenki kysyi. Pyöräytin silmiäni. Oletin sen riittävän vastaukseksi. "Sinun ei tarvitse yrittää todistaa mitään kenellekään."
"En ole kateellinen!" murahdin tympääntyneenä. Vihaisuuteni ja raivoni olivat tiessä, mutta hermoni alkoivat olla koetuksella. Hengitin nopeasti sisään ja ulos.
"Hikkoritassussa on potentiaalia, mutta hän ei saa tuotua sitä esille, joten päätin hiukan auttaa", yritin maukaisin viattomasti, mutta se tuntui äsköisen kohtauksen jälkeen hyvinkin hankalalta.
"Sinun tulisi keskittyä omaan koulutukseesi", Valvehenki maukaisi noustessansa ylös. "Joka tulee muuten jatkumaan hyvin pitkään tällä asenteella."
Mestarini jatkoi matkaansa minun ohitseni kohti leiriä. Valvehenki ei edes kehottanut minua seuraamaan häntä, mutta minua ei kiinnostanut. Muljautin silmiäni ja lähdin silti vastahakoisesti hänen perässänsä kohti leiriä. En minä voisi jäädä tänne leirin ulkopuolelle oman onneni nojaan vaikka kuinka houkuttelevalta se tuntuisikaan tällä hetkellä.

Leirissä ei ollut oikeastaan mitään hienoa. Kaduin heti sinne päästyäni, että en jäänyt leirin ulkopuolelle paleltumaan lumihankeen. Sekin olisi ollut hehkeämpää kuin kissojen menojen katsominen. Toisaalta heidän tuomitsemisensa oli kyllä mukavaa, mutta toisaalta turhauttavaa. Kenenkään elämässä ei oikeasti ollut juuri nyt mitään näkemisen arvoista. Virnistin huomatessani Hikkoritassun syömässä hiirtä kauempana muista kissoista. Orkideapolku oli tainut antaa luvan käydä syömässä jotakin. Lähdin siis vaistomaisesti astelemaan veljeni luokse. Käännyin katsomaan ympäristöäni. Huomasin kuinka mestarini Valvehenki katsoi minun perääni toiselta puolelta leiriä. Minun teki mieli antaa merkki siitä, että olin huomannut hänet, mutta en tahtonut. Käänsin siis pääni pois. Antaisin mestarini katsoa sivusta omaa näytöstäni. Aivan kuin mikään hänen opeistansa ei olisi lopulta tehonnut minuun. Valvehengen tulisi oppia minkä pienen kiusankappaleen juuri saikaan oppilaakseeni. Päätin kuitenkin tällä kertaa ottaa edes jollakin tapaa Valvehengen neuvosta kiinni, salaa mestariltani tietenkin. En voisi antaa hänelle kunniaa siitä, että tottelin häntä. Enhän?
"Hei veliseni!" sirkutin heti päästyäni paikalle. Annoin taas jälleen väärää vaikutelmaa, mutta minkä minätekisin luonteelleni? En pystyisi muuttamaan sitä noin vain yhtä hetkeä varten.
"Ajattelin tulla kysymään sinulta mitä mieltä olit haaskalasta", maukaisin suloisesti. "Katsosi kertoivat jotakin aivan muuta. Näytti siltä, että et pitänyt hajusta saati näkymistä."
Virnistin leikkisästin veljelleni.
"Ja mikä aiot nyt vedota ukkospolkuun, voin ainakin sanoa että minä sentään uskalsin astua sille. Toisin kuin sinä", heitin haastavasti veljelleni. En olisi voinut yhtään suorempaan sanoa Hikkoritassulle, että tahdoin haastaa hänet menemään ukkospolulle minun edessäni. Pystyin kuitenkin kuulemaan päässäni kuinka Valvehenki sanoi minulle, että veljeni ei ollut minun viholliseni. Saattaisi mennä tovi ennen kuin oppisin sen. Valvehengenkin tulisi jossakin vaiheessa tajuta se pointti. Kumarruin huvittuneena lähemmäs veljeäni.
"Takanani", kuiskasin. Huomasin kuinka Hikkoritassu oli aikeissa katsoa siihen suuntaan. "Älä katso!"
hikkoritassu kääntyi katsomaan minua ilmeellä. jota en onnistunut tulkitsemaan.
"Valvehenki katsoo minun perääni. Minun täytyy päästä puhumaan kanssasi yksityisesti. Ideoita mihin voimme mennä?"

// Hikkori?

Nimi: Hikkoritassu

29.03.2018 17:28
Katsoin tyytyväisenä kuinka Ututassu meinasi jäädä hirviön alle, päästin pienen naurahduksen ja näin kuinka Orkideapolku antoi minulle paheksuvan katseen.
"Näin käy, kun egosi menee itsesi edelle", Valvehenki murahti katsoen Ututassua pettyneenä. Valvehenki kääntyi pois Ututassun luota ja heilautti häntäänsä.
"Jatketaan matkaa", tuo naukaisi lähtien kävelemään kauemmas leiristä ja ukkospolusta. Orkideapolku otti sinertävänharmaan kollin kiinni muutamalla harppauksella ja jätti minut ja Ututassun kävelemään vieretysten.
"Sinun egosihan hohtaa kohta kirkkaammin kuin hirviöiden valot", naukaisin pilkalliseen sävyyn, oli mukavaa ärsyttää Ututassua sen jälkeen, kun tuo oli laittanut kiven sammaliin.
"Tuolla on haaskala", Orkideapolku naukaisi ennenkuin ehdin kuulla sisareni vastausta. Kellertävän oranssi naaras osoitti kuonollaan jotain harmaata verkkoa jonka takana oli isoja kasoja variksenruokaa. Hengittäessäni sisään haistoin vahvan löyhkän, joka tuli haaskalan suunnalta. Nyrpistin nenään ja varoin hengittämästä sisään kovin voimakkaasti, sillä en halunnut tuntea sitä löyhkää uudestaan kielelläni tai nenälläni. Vilkaistuaan minua Ututassun kasvoille levisi leveä hymy.
"Eikö pieni Hikkoritassumme kestä haaskalan hajua?" Ututassu kysyi silkkisellä äänellä, mulkaisin sisartani jonka jälkeen kiihdytin vauhtiani niin, että kävelin melkein Orkideapolun vierellä.

//Utu? Sori lyhyt xc

Nimi: Minttusydän

29.03.2018 14:46
"Haaskalassa on ruokaa, tai no, rottia luultavasti ympäri vuoden", Kuutamotassu ärsytti, "Voit mennä hakemaan sieltä." Pyöräytin silmiäni tuohtuneesti.
"Kuutamotassu", naukaisin vaativasti.
"Lopeta tuo tai palautan sinut heti leiriin, en uskoisi omalta oppilaaltani tuollaista käytöstä", toruin ja mulkaisin oppilastani.
"Lähdetään palaneen saarnen luokse, sieltä voi löytyä oravan pesiä", naukaisin ja vilkaisin vielä Susitassua ja Kuutamotassua. Miksi kollien piti olla aina toisissansa kynsin hampain kiinni? Saavuttuamme saarnin luokse, istahdin kollien eteen. Sarasydän loikkasi vierelleni.
"No niin kertokaahan miten vaanitte oravaa ja mitä pitää ottaa huomioon?" Sarasydän naukui. Veyttelin etutassujani odotellen Susitassun ja Kuutamotassun vastauksia.
"Ja se kuka saa ensimmäisenä oikein, saa kokeilla ensimmäisenä saalistutaitojaan tokkuraisi oravia kohtaan", naukaisin lennättäen ilmoille haasteen, joka laittaisi kolleihin yritystä. Ainakin toivoin niin.

//Susi? Kuutamo?

Nimi: Kuutamotassu

28.03.2018 21:54
"Tiedän, tarkoitankin parhailla riistapaikoilla paikkoja joista saattaa löytyä riistaa", Susitassu sihahti. Pyöräytin silmiäni mielessäni, mutta annoin olla. Toisella oppilaalla taisi sittenkin mennä huomautukseni tunteisiin, vaikka en sitä alunperin loukkaavaksi ollut tarkoittanutkaan. Susitassun käytös vain huvitti minua, mutta pidin kasvoni peruslukemilla.
"Toistan nyt kysymykseni hieman selkeämmässä muodossa: Mistä päin reviiriä voisi löytää edes jotain riistaa?" toinen kolli kysyi hieman kovempaa, kuin oliis tarve. Hänen piti ilmiselvästi todistella meille muille, ettei hän ollut tyhmä, joten se kieli ainakin minulle siitä, että nuori kolli piti itseään hiirenaivona, eikä luottenut kykyihinsä.
"Haaskalassa on ruokaa, tai no, rottia luultavasti ympäri vuoden", virnistin Susitassulle. "Voit mennä hakemaan sieltä."
Tiesin kyllä, että haaskalasta saalistetusta saaliista tuli sairaaksi, mutta en tiennyt, tiesikö Susitassu asiaa. Tahdoin vähän naruttaa kollia, se oli mukavaa, sillä Susitassu vaikutti koppavalta.

//Minttusydän tai Susitassu?

Nimi: Susitassu

28.03.2018 20:46
Kihisin raivosta. Kyllähän minun nyt olisi pitänyt tietää, ettei lehtikadon aikana ollut juuri yhtään riistaa. Olin hieman vihainen Kuutamotassulle, mutta enemmän itselleni. Olin juuri osoittanut hallitsevani erittäin huonosti päättelykyvyn. Ja päälliköt tarvitsivat paljon päättelykykyä. Minua ärsytti tapa, jolla Kuutamotassu kohteli minua typerän huomautukseni jälkeen. Aivan kuin tämä olisi nauttinut kiusaamisestani. Sitten muistin, minkälaisiin keinoihin olin valmis turvautumaan jotta saavuttaisi päällikkyyden. Ne olivat paljon pahempia, tai minun kannalta parempia, keinoja kuin joku pieni kiusaaminen. Toisaalta minä hyödyin keinoistani, mutta en keksinyt mitään tapaa jolla Kuutamotassu hyötyisi huomautuksestaan. Sitten keksin itselleni sopivan repliikin.
"Tiedän, tarkoitankin parhailla riistapaikoilla paikkoja joista saattaa löytyä riistaa", sähähdin Kuutamotassulle tarkoituksen kovalla äänellä. Halusin osoittaa, ettei Kuutamotassu ollut minua yhtään parempi vaikka näyttikin luulevan niin. Itse asiaansa se oli toisinpäin, minustahan tulisi päällikkö.
"Toistan nyt kysymykseni hieman selkeämmässä muodossa: Mistä päin reviiriä voisi löytää edes jotain riistaa?" kysyin, pitäen ääneni edelleen hieman tavallista kovempana.

//Minttusydän? Kuutamotassu?

Nimi: Happotassu

28.03.2018 18:20
Jokainen askel jonka otin kauemmas mestaristani tuntui paremmalta. Tahdoin yksityisyyttä ja rauhaa, tahdoin jonkun paikan missä hetken aikaa vain olla. Sillä jokainen taisteluharjoitus muuttui haastavammaksi ja raskaammaksi. Niin kuin Kylmähenkäys oli sanonut, tarvitsin enemmän lihasmassaa, sillä pelkkä nopeus ja ketteryys ei aina pelastaisi nahkaani. Mutta siinä olikin hankalin kysymys, miten saisin lisää lihasmassaa, jos tuoresaalista ei ollut? Kuihtuisinko kasaan, kuin mikäkin heiveröinen tuuliklaanilainen?
Ärähdin itselleni jälleen kerran ja lisäsin ajatusteni sekalaiseen maailmaan yhden tuumauksen lisää, ärähtelystä oli hyvää vauhtia tulossa pysyvä tapa minulle.

Ravistelin lumesta märän turkkini puhtaaksi, ennen kuin sujahdin leiriin. Katsahdin nopeasti ympärilleni ja muistelin päivällä oppimia asioita. Taisteluharjoitusten jälkeen olin mennyt virkistymään ja juoksemaan, unohtaen kaiken ympärilläni olevan, kunnes olin saavuttanut reviirin rajan. Sen jälkeen etsin itselleni hyvän ja rauhallisen harjoituspaikan pienimuotoiselle taisteluliikkeiden hiomiselle.
Käänsin tummat silmäni kohti tuoresaaliskasaa ja nopeilla askelilla nappasin suuhuni hiiren. Kuopan tyhjyys jäi taakse, kun rentouduin poterooni oppilaiden pesän vierellä. Laskin hiiren hienostuneesti tassuilleni ja aloin syömään sitä mitä tuoresaaliista oli jäljellä.

//Joku pitää seuraa Hapolle?

Nimi: Kuutamotassu

28.03.2018 16:19
Seurasin Minttusydäntä ulos leiristä. Olisin tietyllä tavalla tahtonut tutustua Susitassuun paremmin, sillä hän vaikutti hieman minun kaltaiseltani. Jossain määrin se oli sinänsä huono asia, enhän tahtonut päällikön paikan lipeävän tassuistani itseäni nuoremmalle. Toisaalta päällikkönä oli Tihkutähti, jonka jälkeen Minttusydän astuisi luultavasti valtaan, joten minun oli turha haaveilla pääseväni päälliköksi vähän ajan sisään.
"Missä päin reviiriä parhaat riistapaikat ovat?" Susitassun ääni tunkeutui ajatusteni keskeltä. Toinen oppilas osoitti selvösti sananda Minttusydämelle, mutta toisaalta en voinut olla vastaamatta.
"Eivät missään, etkö ole nähnyt tuoresaaliskasaa lähiaikoina? Meidän on odotettava hiirenkorvaa, jotta löydämme saaliin saalista" tuhahdan ja tiedän olevani ärsyttävä ja hieman ilkeä nuorta kollia kohtaan. Luultavasti Minttusydän katsoo minua juuri nyt pahasti, mutta en välitä, luultavasti Susitassu ei pahastunut. Toinen oppilas ei vaikuta välittävän sanoistani erityisemmin, joten jjatkan normaalisti kävelyä katse suunnattuna eteenpäin. Maistelen ilmaa saaliin toivossa.

//Minttusydän? Susitassu? Tää on outo pätkä mut joo :D ehkä kestätte

Nimi: Susitassu

28.03.2018 15:50
"Vai niin, minä..." aloitin, olin sanomassa että minäkin yritän tutustua muihin, kun Minttusydän tuli paikalle. En tiennyt Minttusydämestäkään paljoa, vain sen että hän oli Tihkutähden kumppani, Kuutamotassun mestari ja Varjoklaanin varapäällikkö. Tiesin myös joitain yksityiskohtia Minttusydämen luonteesta, mutta niitäkin vain vähän.
"Mitä jos lähtisimme yhdessä harjoittelemaan metsästystä Sarasydämen ja Susitassun kanssa?" Minttusydän kysyi.
"Siis jos mestarillesi sopii", Minttusydän jatkoi.
"Kyllä se minulle sopii, ja varmaan Sarasydämellekin", naukaisin. Sarasydän ilmestyi kuin tyhjästä paikalle. Tämä oli varmaan ollut toisella puolella leiriä ja kävellyt paikalle äsken.
"Kyllä se minullekin sopii", Sarasydän vastasi. Nyökkäsin. Minttusydän lähti johtamaan meitä ulos leiristä. Seurasin häntä, innokkaana oppimaan saalistusta. Päällikön piti osata saalistaa, ja muutenkin halusin oppia uusia taitoja. Lisäksi metsästysretkellä pystyisi ehkä tutustumaan Minttusydämen paremmin, ja jos haluaisin joskus päälliköksi, minun pitäisi tuntea päällikkö kunnolla. Ja Minttusydämestäkään ehkä tulisi Varjoklaanin päällikkö Tihkutähden jälkeen.
"Missä päin reviiriä parhaat riistapaikat ovat?" kysyin muilta kun olimme päässeet ulos leiristä.

// Minttusydän? Kuutamotassu?

Nimi: Minttusydän

28.03.2018 14:47
"Mitä Tihkutähti sanoi sinulle?" Liljahenkäys kysyi varovaisesti. Loin pahoittelevan silmäyksen ystävääni, minun ei pitäisi rasittaa Liljahenkäystä tällaisella.
"Ratkaisuni niitä Myrskyklaanilaisia kohtaan oli kuulemma väärä. Ja senpä takia hän haukkui minut lyttyyn, kertoi olevansa pettynyt minuun", huokaisin ja kohautin lapojani.
"Mutta hän suuttuu niin helposta, kyllä se varmaan siitä. Tästä lähin käyttäydyn hänelle samoin kuin hän minulle", nau'uin päättäväisesti. Yhtäkkiä tunsin pienen kipuaallon vatsani kohdalla. Huokaisin raskaasti. Olin saanut outoja tuntemuksia jo parin päivän ajan, ehkä se johtui vain edellispäivänä syömästäni kylmettyneestä hiirestä. Olin rutistanut silmäni kiinni ja avasin ne nopeasti, halusin olla huomaamaton.
"Minttusydän, kaikki kunnossa?" Liljahenkäys kysyi kummastuneena. Nyökkäsin liiankin pirteästi.
"Mainiosti", naukaisin ja nousin seisomaan. Liljahenkäys tarkkaili liikkeitänoi kuin varmistaakseen asian.
"Usko jo olen kunnossa, minun täytyy nyt mennä", naukaisin ja väläytin Liljahhenkäykselle säteilevän hymyn. Tassutin pois ja pian näkökenttääni ilmestyi Tihkutähti, näin kuinka hänen sähkönsiniset silmänsä tarkkailivat minua ilmeettömästi. Siristin tälle vihaisesti silmiäni.
"Minttusydän, meidän pitää puhua", kuulin kollin naukaisevan. Pudistin päätäni ja mulkaisin tuota harmaankirjavaa kollia.
"Mieti vähän pidempään mitä sanot minulle, en halua kuulla niitä hienostelemattomia haukkujasi enää pätkän vertaa", ärähdin ja lähdin tassuttelemaan pois päin. Törmäsin melkein oppilaaseni Kuutamotassuun ja yhteen tuoreimmista oppilaistamme Susitassuun.
"Mitä jos lähtisimme yhdessä harjoittelemaan metsästystä Sarasydämen ja Susitassun kanssa?" naukaisin kysyvästi. Vilkaisin ensin Kuutamotassuun ja lopulta Susitassuun.
"Jos siis mestarillesi sopii", hymyilin.

//Kuutamo? Susi?

Nimi: Kuutamotassu

28.03.2018 07:42
"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Susitassu kysyi päätään kääntäen. Mitä tuohon nyt vastata? Päätin vain sanoa totuuden, vaikka se kuulostikin aika typerältä. Tahdoik päälliköksi, jolloin muiden tunteminen auttaisi. Toisaalta päälliköksi minua ennen ei luultavasti pääsisi kukaan minua nuoremmista, mutta ainakin tutustuminen auttaisi myöhemmin vatapäällikön valinnassa. Toisaalta, en ehkä pääsisi päälliköksi, jolloin se tekisi oloni mukavammaksi sotureiden pesässä.
"Ei oikeastaan, yritän vain tutustua muihin, se helpottaa tulevaisuudessa", naukaisin Susitassulle palaten takaisin normaaliin äänensävyyni. Katsoin toista oppilasta arvioiden. Hän oli pienikokoisempi, kuin minä, mutta toisaalta olinhan häntä vanhempi. Susitassun jalat olivat kokoon nähden yllättävän pitkät. En nähnyt hänen hanpaitaan, sekä kynsiään, mutta kolli saattaisi olla ihan hyvä taistelussa. Metsästyskin saattaisi sujua tuolla ruumiinrakenteella, mutta se riippuisi tietysti kollin ketteryydestä ja vaanimistaidoista. Yllämme leijui hiljaisuus, jonka oikeastaan tahdoin rikkoa, mutta en keksinyt sanottavaa. Toivoin, että Susitassu sanoisi jotain, sillä ainoa asia, joka minulle tuli mieleen, olivat koulutus ja suuret tulevaisuuden suunnitelmat.

//Susitassu?

Nimi: Ututassu

27.03.2018 17:58
Katsoin veljeni suuntaan huvittuneena. Vaikka kuinka Orkideapolku kävelikin ensimmäisenä ja luuli olevansa tämän joukon johdossa, hän ei voinut olla yhtään enempää väärässä. Olin koko ajan valmiina ottamaan paikkani näitä kissoja ylempänä, vaikka todellisuudessa Orkideapolku ja Valvehenki todennäköisesti naulitsisivat minut jo hetkessä vasten kylmää ja lumista maata, veljeni ei voisi tehdä mitään. Voisin aivan rauhassa tätä reviiriä kiertäessä tehdä veljeni oloista aivan kamalat ja silti näyttää viattomalta. Olin minä siinä ennenkin onnistunut eikä kukaan ollut edes yrittänyt kieltää minua millään tapaa. Naurahdin hiukan.
"Mitä ikinä ajatteletkaan, suosittelen lopettamaan", Valvehenki murahti lapansa ylitsen luoden minuun todella jäisen katseen. Räpäytin muutaman kerran silmiäni viattomasti.
"Teinkö minä jotakin väärää?" kysyin samalla kun räpäytin silmiäni. Valvehenki käänsi ärsyyntyneenä katseensa pois minusta. Heti mestarini välttävän katseen alla virnistin ilkeästi. Katsahdin nopeasti vasemmalle puolelleni kävelevään veljeeni. Mietin hetken aikaa uutta suunnitelmaani. Voisin kampata veljeni ja nauraa hänen kömpelyydelleni tai kaatua itse maahan ja vierittää ongelman veljelleni. Voisin saada Orkideapolun sekä oman mestarini luulemaan Hikkoripennun kampanneen minut.
"Ututassu", mestarini ääni kajahti uudestaan. Jätin väliaikaisesti suunnitelman sikseen ja hölkkäsin mestarini vierelle.
"Niin?" kysyin väräyttäessäni viiksiäni. En nyt edes vaivautunut esittämään viatonta, sillä tiesin että seuraavaksi minut vain haudattaisiin lumihankeen. Valvehenki pysähtyi, mutta antoi minun jatkaa kulkuaan.
"Mitä sinä teet?" Orkideapolku sihahti mestarilleni. Kuulin kuinka Hikkoritassun mestarin askeleet lähentyivät minua.
"Anna pennun kävellä", Valvehenki sihahti. Olin aivan varma, että mestarini painotti sanaa pentu aivan tarkoituksella. Käännyin nopeasti ympäri ja nyrpistin nenääni Orkideapolulle sekä Valvehengelle. En pitänyt kummastakaan. Saati veljestänikään. Lopulta pysähdyin, kun maa alkoi vavista allani. Käännyin katsomaan oikealle puolelleni ja kaksi suurta valopistettä sokaisivat minut. Otin vaistomaisesti muutaman askeleen taemmas. Hirviö vilisti suoraan edestäni. Jäin huohottaen katsomaan hirviön perään. Lopulta jokin kiskaisi minua niskasta ja heitti minut lumihankeen.
"Näin käy, kun egosi menee itsesi edelle!" Valvehenki murahti ja katsoi minua pettyneenä. "Tapatat vielä itsesi!"
Mestarini kääntyi pois luotani ja heilautti häntäänsä. "Jatketaan matkaa."

// Hikkori?

Nimi: Hikkoripentu/-tassu

27.03.2018 16:45
Lähdin astelemaan nopeaan tahtiin tassunjälkien vierellä. Pelkkä kävely tuntui kuitenkin tylsältä, vaikka olisinhan minä voinut jutella Korentopennunkin kanssa. Laskin kuononi miltei maahan asti ja aloin haistelemaan maata, lähdin seuraamaan hajujälkeä, joka oli vielä melko voimakas. Ennenkuin ehdin löytää näitä käpälänjälkiä omaavaa kissaa kuulin Tihkutähden kokouskutsun, lähdin juoksemaan, sillä halusin päästä eturiviin. Turkkini oli hivenen sotkuinen, enkä jaksanut välittää vieressäni istuvista kissoista, sillä tiesin että nyt tapahtuisi jotain jännittävää. Ensimmäisenä päällikkö nimitti Härmätassun soturiksi. Tihkutähti pyysi Rosmariinipennun eteen ja nimitti tuon oppilaaksi, sisareni sai itse Tihkutähden mestarikseen. Tunsin kuinka ihoni meni kylmille väreille säikähdyksestä, emomme oli kieltänyt menemästä Tihkutähden pesään, joten kai kolli oli jotenkin paha? Sen enempää sisareni puolesta murehtimasta, katsoin kuinka Ututassu nimitettiin oppilaaksi, olin itsekkin todennut sisareni olevan ylimielinen, mutten mitään niin ylimielistä tekoa ollut nähnyt häneltäkään, kuin se ettei uuden mestarinsa kuonoa suostu koskettamaan. Varpustassun astellessa edemmäs, tuon onnistui kaatua naamalleen ja osakseen hän sai halveksivia katseita, tunsin pienoista sääliä ystävääni kohtaan. Mestarikseen Varpuspentu - oikeastaan Varpustassu - sai naarassoturin, joka oli tehnyt selväksi haluttomuutensa olla Varpustassun mestari. Nuolaisin nopeasti rintaani valkoisen laikun kohdalta, sillä siinä sojotti pari karvaa. Katselin kuinka ainoa veljeni asteli edemmäs ja jäi katsomaan Tihkutähteä, tarkastellessani itsekkin paremmin päällikköämme, näin tuon valtavat lihakset, ylvään ja jopa pelottavan olemuksen. Ajatukseni olivat harhailleet jossain aivan muualla, kun Tihkutähti oli kertonut Korentotassun mestarin, näin kuitenkin kuinka kermanvalkea kolli jolla oli tummanruskeat korvat, naamio ja jalat asteli Korentotassun luokse.
"Hikkoripentu, astu eteen", Tihkutähti murahti melko kylmästi, vihdoin minäkin saisin tietää mestarini! Astelin itsevarmasti hivenen edemmäs, tuntiessani kaikkien katseet turkillani, en kuitenkaan voinut kieltää kiusaantuneisuuttani.
"Hikkoripentu, tästä eteenpäin sinut tunnetaan Hikkoritassuna. Mestarinasi toimii Orkideapolku", Tihkutähti naukaisi melko kylmästi ja antoi katseensa pysähtyä kellertävänoranssiin naarassoturiin jonka vatsa, tassut ja hännänpää olivat valkoiset. Uusi mestarini asteli luokseni tyytyväisen näköisenä, hieman vasahakoisesti kurottauduin koskettamaan naaraan kuonoa ja astelin tuon vierellä takaisin kissajoukkoon. Klaani huusi nimiämme muutaman kerran, kunnes kissat palasivat taas omiin askareisiinsa. Näin kuinka harmaansinertävä sisareni asteli minua kohti vierellään mestarinsa Valvehenki. Ilmeeni muuttui nyreäksi, minähän en tuon ketunläjän kanssa mitään tekisi!
"Minä en suostu tekemään Ututassun kanssa mitään!" Naukaisin tiukasti, Orkideapolku käänsi tuiman meripihkan värisen katseen minuun. Luimistin alistuneesti korviani, sillä en halunnut joutua huonoihin väleihin mestarini kanssa, vaikken haluaisi Ututassunkaan kanssa halunnut tehdä yhtään mitään.
"Hei veli rakas", Ututassu lirkutti tullessan lähemmäs minua, mulkaisin sisartani. Minä en aikoisi enää ikinä luottaa Ututassuun.
"Kuulin, että me kaksi pääsemme yhdessä kiertämään reviiriä. Eikö olekkin hauskaa?" Ututassu naukaisi melko silkkisesti, minua ärsytti sisareni liiallinen lempeys, jonka takana tiesin olevan samanlaista inhoa kuin minullakin Ututassua kohtaan.
"On oikein ihanaa", sihahdin hampaideni välistä yrittäen hillitä yltyvän raivoni. Raivosta jäykästi lähdin seuraamaan Orkideapolkua joka oli lähtenyt astelemaan kohti leirin suuaukkoa.

//Utu?

Nimi: Susitassu

27.03.2018 08:40
Kun saavuin leiriin, kuulin Kuutamotassun, ainakin arvelin tämän olevan Kuutamotassu, naukaisevan iloisella äänensävyllä:
"Hei, Susitassu!" Minulta kesti hetki tajuta että Kuutamotassu puhui minulle. Tassutin tämän luokse ja naukaisin, yrittäen olla yhtä iloinen kuin tämä:
"Hei, Kuutamotassu!" En ollut tutustunut kovin hyvin Kuutamotassuun, tiesin vain että tämä oli oppilas, joka oli minua vanhempi ja saisi pian soturinimensä. En ollut myöskään kovin hyvä keskustelija, mutta kaipa päälliköt tarvitsivat sitäkin taitoa ja nyt oli hyvä tilaisuus harjoitella sitä. Huhhuh, päälliköt tarvitsivat paljon taitoja! Aioin kuitenkin opetella ne kaikki ja päästä päälliköksi. Keskustelulla voisin voittaa Kuutamotassun puolelleni. Räpäytin silmiäni ja kysyin Kuutamotassulta:
"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Käänsin aavistuksen verran päätäni ja jäin odottamaan Kuutamotassun vastausta.

Nimi: Susitassu

27.03.2018 08:21
Kun saavuin leiriin, kuulin Kuutamotassun naukaisevan iloisella äänensävyllä:
"Hei, Susitassu!" Meni hetki ennen kuin käsitin tämän puhuvan minulle. En ollut tutustunut kovin hyvin Kuutamotassuun, mutta nyt siihen olisi tilaisuus.
"Hei", vastasin Kuutamotassulle. En oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt sanoa, sillä en ollut kovin hyvä keskustelija. Päälliköt kuitenkin tarvitsivat sitäkin taitoa, ja nyt olisi hyvä tilaisuus harjoitella sitä. Huhhuh, päälliköt tarvitsivat paljon taitoja! Minä kuitenkin oppisin ne kaikki ja pääsisin päälliköksi. Jäin odottamaan että Kuutamotassu jatkaisi keskustelua suuntaan tai toiseen, niin liittyisin siihen kunnolla.

//Kuutamotassu?

Nimi: Varpustassu

26.03.2018 21:48
Käännyin katsomaan taakseni ja näin Kaunokukan.
"Onko kaikki hyvin?" klaaninvanhin kysyi huolestuneena. Minun täytyi näyttää kurjalta.
"O-olen", vastasin ja nielaisin. En halunnut valittaa Kaunokukalle. Naaras huomasi valheen ja istui viereeni.
"Oletko aivan varma?" vanha naaras kysyi. Meinasin taas alkaa itkeä, mutta hetken nieleskeltyäni sain itseni rauhoitettua.
"En", nau'uin hiljaa. Katsoin vieressäni istuvaa klaaninvanhinta. Kirkkaansinisissä silmissä oli niin paljon viisautta. Voisin kertoa Kaunokukalle mitä vain. Hän ei tuomitsisi minua, vaikka itkisin. En kuitenkaan halunnut itkeä. Huolestuttaisin vanhan naaraan. Pahimmassa tapauksessa Kaunokukka kertoisi Pujosulalle. Pujosulka varmaankin valvoisi öitään miettien, miten voisi auttaa minua.
"Mikä on?" Kaunokukka kysyi. Hänen äänestään kuulsi uteliaisuus ja huoli.
"Sinähän tiedät mestarini Murattilehden", aloitin ja vilkaisin Kaunokukan kasvoja. Vanhan naaraan kasvoilla käväisi suru, ikävä ja lopuksi sääli.
"Meillä oli taisteluharjoitukset ja hän pettyi minuun", kuiskasin, vaikka se ei ollut ainoa syy pahaan olooni.
"Miksi hän pettyi sinuun?" klaaninvanhin vierelläni kysyi lempeästi.
"Minä vain väistelin ja osuin ohi. Lopuksi kiipesin puuhun. En suostunut tulemaan alas, vaikka mestarini käski. En osunut Murattilehteen kertaakaan. Minusta tuntuu, ettei minusta tule soturia koskaan", huokaisin ja laskin katseeni. Kaunokukka mietti hetken sanojani. Hän yritti saada selville kaiken. Naaras tiesi, etten kertonut kaikkea. Kullanruskea turkki kahahti, kun hän siirtyi lähemmäs.
"Turkkisi on likainen. Minä voin pestä sen, jos haluat", Kaunokukka tarjoutui.
"Ei kiitos. Voin pestä sen itse", niiskaisin ja hymyilin Kaunokukalle. Naaras katseli, kun pesin turkkini ja pöyhin makuualuseni.
"Sinun pitäisi hakea lisää sammalia joskus. Mitä jos hakisit Rosmariinitassun avuksesi? Muista kysyä Murattilehdeltä lupa. Rosmariinitassun täytyy kysyä lupa Tihkutähdeltä. Hakekaa vähän sammalia minullekin", Kaunokukka hymyili. Näin hymyn alla huolen. Vanhus ei halunnut huolestuttaa minua turhaan.
"Nähdään", huikkasin Kaunokukalle ennen kuin poistuin pesästä.
"Nähdään, Varpuspentu. Varpustassu", naaras korjasi nopeasti. Lähdin pesästä ja päätin etsiä Rosmariinitassun tassuihini. En kuitenkaan pyytääkseni häntä hakemaan sammalia metsästä. En halunnut kysyä Murattilehdeltä mitään juuri nyt. Hän tuskin antaisi lupaa. Puhumattakaan Tihkutähdestä. En halunnut pakottaa Rosmariinitassua puhumaan pelottavalle kollille. Päällikkö oli Murattilehteäkin pelottavampi. Tunsin sulavan lumen tassujeni alla. Haistoin tutun tuoksun lähellä sotureiden pesää. Rosmariinitassu oli siellä. Kävellessäni kohti naarasta, kuuntelin lintuja. Olin jo alkanut kuulla lintujen iloista viserrystä. Hiirenkorva oli tulossa. Huomasin, että Rosmariinitassu puhui juuri Luomavirran kanssa. Jos olisin ollut paremmalla tuulella, olisin varmaankin odottanut, että naaraat saisivat keskustelunsa loppuun. Nyt minä kuitenkin tarvitsin ystävääni enemmän kuin Luomavirta. Luomavirta saisi odottaa. Toivoin, että tuore soturi ei pahastuisi.
"Hei, Luomavirta. Minulla olisi asiaa Rosmariinitassulle", ilmoitin kohteliaasti ja toivoin, ettei Luomavirta suuttuisi tai tulisi surulliseksi. Loin merkitsevän latseen Rosmariinitassulle. Toivoin ystäväni tajuavan, että halusin puhua hänelle kahden kesken. Ilman Luomavirtaa ja soturin tarkkoja korvia.
"Toki. Oli mukava jutella sinulle, Rosmariinitassu!" Luomavirta huikkasi pirteästi. Hän kyllä ymmärsi. Astelimme Rosmariinitassun kanssa kauemmas Luomavirrasta. Mietin päässäni, mitä sanoisin. Yritin muotoilla kysymyksen järkevän kuuloiseksi. Päästyämme kauas Luomavirrasta, tarkistin, ettei kukaan kuunnellut ja käännyin ystäväni puoleen.
"Mitä asiaa sinulla on?" naaras naukaisi ystävällisesti. Meripihkaisten silmien syvyyksissä piili arvoituksia. Nyt kauniit silmät olivat täynnä uteliaisuutta.
"Mehän olemme kuin pentutoverukset", aloitin epävarmasti.
"Niin olemme", naaras nyökkäsi.
"Ajattelin, että... saisinko kutsua sinua siskokseni? Tunnen, että olet minulle enemmän sisko kuin ystävä", tunnustin ja jäin odottamaan Rosmariinitassun vastausta.

//Rosma?

Nimi: Kuutamotassu

26.03.2018 21:25
Makoilin leirin laitamilla, minulla oli tylsää. Minttusydäntä ei näkynyt mailla halmeilla, mutta se ei nykyään ollut uutta. Varapäälliköllä oli kiireitä, ja lisäksi hän suttoi Liljahenkäystä ja leikki tämän pentujen kanssa. Oletin kylläkin, että jatkossa mestarillani olisi minulle vielä enemmän aikaa, sillä Liljahenkäyksen ja Kylmähenköyksen pennuista, Hikkoripennusta, Korentopennusta, Utupennusts ja Rosmariinipennusta oli tullut oppilaita. Heidän lisäkseen klaani oli saanut hieman myöhemmin lisää oppilaita, Savutassun ja Susitassun. Toisinsanoen Varjoklaani voi hyvin. Tai oikeastaan melko hyvin, sillä vaikka en tahtonut myöntää välittäväni, välitin silti. Synkkäturkki näet kuoli. Kukaan ei tiedä miksi, illalla hän oli ihan terve, aamulla kuollut. Normaalisti jonkun kissan kuolema ei pahemmin minua hetkauttanut, mutta se oli Synkkäturkki. Tunsin hänet paremmin, kuin useamman muun. Lisäksi Härmätassu oli nimittty soturiksi, Härmävirraksi. Olimme jutelleet niitä näitä, kun Tihkutähti kutsui klaanin koolle ja nimitti hänet. Minäkin olisin tahtonut, mutta en toisaalta ollut vielä valmis soturiksi. Katselin ympärilleni, Synkkäturkista oli nimittäin tullut mieleeni, kuinka olin kolliin tutustunut. Tahdoin tuntea mahdollisimman monen kissan. Näin Susitassun tulevan sisään leiriin. Lähdin toista oppilasta kohti.
"Hei, Susitassu!" naukaisin ja tavoittelin iloista äänensävyä.

//Tällänen lyhyt pätkä. Sori ku heivasin Kuutamon tällee oudosti pois Härmän luota. Susitassu?

Nimi: Susitassu

26.03.2018 20:55
Olin nyt oppilas. Hyvä. Se oli ensimmäinen askel päällikyyden pitkällä tiellä. Ja minusta tulisi jonain päivänä päällikkö, se olisi varmaa. Vaikka muut eivät uskoisi siihen, en aikonut jäädä tavallisen soturin tasolle. Sen olin tiennyt jo kauan. Mestarini taisi olla Sarasydän. Menin tämän luokse.
"Mitä teemme nyt?" kysyin. Sarasydän mietti hetken ja sanoi sitten:
"Kerromme ensin reviiri ja sitten katsomme jääkö aikaa taisteluharjoituksille." Nyökkäsin. Taistelutaitoja tarvitsi jos halusi tulla päälliköksi, ja kaipa jokainen oppilas kiersi ensimmäisenä päivänään reviirin rajat. Sarasydän johti minut ulos leiristä kohti haaskalaa. Ainakin arvelin sen oleva haaskala. Epäilyn saivat vahvistuksen kun Sarasydän kertoi sen olevan juurikin haaskala, eikä siellä saisi kosaan saalistaa. Kai minä nyt sen tiesin. Kiersimme yhdessä reviirin rajat. Aurinko oli sen jälkeen vielä korkealla, joten päättelin että pitäisimme ne taisteluharjoitukset. Olin oikeassa, Sarasydän johdatti minut kierroksen jälkeen harjoittekukuopalle.
"Hyökkää kimppuuni", Sarasydän käski. Silmäni kapenivat viiruiksi. Etsin Sarasydämen heikkoa kohtaa. Kaulaa Sarasydän suojasi hampaillaan, jaloissa oli kynnet, maha! Jos pääsisin livahtaamaan Sarasydämen mahan alle, voisin hyökätä sieltä. Pienen kokonsa ansiosta saattaisin pystyäkseen siihen. Sarasydän kuitenkin pysäytti yritykseni jaloillaan.
"Älä näytä minne olet menossa, vaan hämää ensin. Jos vastustaja menee hämäykseen, voit hyökätä alunperin tarkoittamaasi suuntaan, ja jos ei niin voit hyökätä hämäyksen suuntaan", Sarasydän selitti. Nyökkäsin silmät viiruina. Tällä kertaa olin tähtääväni kaulaan, ja kun Sarasydän keskitti puolustuksensa siihen pääsin livahtaamaan tämän mahan alle ja puraisemaan Sarasydäntä sieltä.
"Hyvä. Saat loppupäivän vapaata" Sarasydän sanoi. En olisi halunnut sitä, mutta en kai minä voinut ruveta määräilemään mestariani. Leirissä päätin yrittää tutustua muihin kissoihin. Tulevalla päälliköllä oli hyvä olla suhteita ja kaipasin muutenkin seuraa.

//Joku?

Nimi: Rosmariinitassu

26.03.2018 20:16
Olin lähellä kiljaista säikähdyksestä, kun parantajan pesän sammalverhot kahahtivat. Käännyin salamannopeasti ympäri ja valmistauduin kuulemaan Sienikarvan tai Tihkutähden raivostuneen ulvaisun, joka tulisi aiheuttamaan minulle jonkin sortin paniikkikohtauksen. Mutta sammalverhoista työntyikin pesään kaunis ja tanakkarakenteinen naaras, jonka punertavan ruskea turkki kiilsi siististi suittuna ja tummansiniset silmät suorastaan säihkyivät hämärässä valossa. Tunnistin hetken silmäilyn jälkeen naaraan klaanin varapäälliköksi, Minttusydämeksi. Hän sattui myös olemaan Tihkutähden päällikkö. Naaras varmaan uskoi Pimeyden metsään ja oli yhtä raaka kuin kumppaninsa, vaikkei hän siltä todellakaan näyttänyt. Otin kuitenkin varmuuden varalta muutaman askeleen kauemmas, kun naaras tassutteli luoksemme. Hän loi minuun hämmentyneen silmäyksen ja käänsi sitten lämpimän katseensa Liljahenkäykseen.
"Anteeksi, keskeytinkö jotain?" Minttusydän kysyi pahoittelevalla äänensävyllä. En edes ehtinyt avata suutani, kun Liljahenkäys ehti jo minua ensin.
"Et. Rosmariinitassu sai vain tikun polkuanturaansa, ei sen kummempaa", Liljahenkäys ilmoitti rauhallisella äänensävyllä ja heilautti häntäänsä oikeaa etukäpälääni kohti. Nostin vaistomaisesti tassuni maasta ja vilkaisin sen pehmeää polkuanturaa. Yllätyksekseni vaaleassa polkuanturassa oli kummallinen musta kuvio, joka toi heikosti mieleen kyyneleen. Tuijotin kuviota hämmentyneenä, miten tuollainen väriläiskä pystyisi noin outoon paikkaan ilmestymään? Havahduin kuitenkin oudon syntymämerkin tuijottamisesta, kun Liljahenkäys tökkäisi minua napakasti kylkeen. Minttusydämen katse risteili parantajan pesässä ja kun se porautui minuun, jouduin tukahduttamaan vinkaisun.
"Niin, olin juuri lähdössä", ilmoitin ja lähdin hoipertelemaan parantajan pesän uloskäyntiä kohti, oikeaa etukäpälääni ilmassa pitäen, "tulen käymään luonasi taas huomenna näyttämässä käpälääsi, kuten pyysit."
Päästyäni ulos tunkkaisesta pesästä aukio oli jo täynnä kissoja. Rajapartion jäsenet seisoskelivat leirin uloskäynnin edustalla ja odottelivat lupaa partiota johtavalta kissalta lähtöön. Asetuin hetkeksi istumaan parantajan pesän edustalle ja nauttimaan viileästä ilmavirrasta, joka riepotteli turkkiani suunnasta toiseen.
*Tihkutähti käski minun tutustua joihinkin klaanitovereihini, mutta kaikki oppilaat ovat jossakin*, ajattelin tylsistyneenä. Päätin huvikseni silmäillä aukiolla istuvia kissoja seuran toivossa. Tajusin nopeasti katseeni porautuvan Luomavirtaan, lumenvalkoiseen naaraaseen, jolla oli läpitunlevat kirkkaankeltaiset silmät. Naaras näytti kaipaavan seuraa, makasihan hän yksinään soturien pesän edustalla.
*Ehkäpä hän kaipaisi jutteluseuraa*, totesin toiveikkaana. Päätin ottaa mahdollisuuden vastaan ja lähtin tassuttelemaan Luomavirtaa kohti. Sirorakenteinen naaras huomasi lähestymiseni miltei heti ja kääntyi suoraan minua kohti. Kun saavuin lumenvalkean naaraan luokse, hän soi minulle lämpimän hymyn.
"Päiviä, Rosmariinitassu. Oliko sinulla jotakin asiaa vai tulitko vain jutteluseuran toivossa?" Luomavirta kysyi ja räpäytti kirkkaankeltaisia silmiään. Hän sitten osasi olla ystävällinen, vaikka olikin Tihkutähden vallan alla olevassa klaanissa.
"Tulin vain juttelemaan, koska kaikki oppilaat ovat jossakin muualla. Sinuthan nimitettiin Härmävirran kanssa soturiksi? Se taisi mennä minulta ohi", naukaisin ja asetuin mahdollisimman sievästi istumaan.
"Kyllä, tuntuu aivan siltä kuin olisin ollut oppilaana ikuisuuden", Luomavirta huokaisi ja vilkaisi miltei pilvetöntä taivasta sivusilmäykseltä, kunnes laski taas katseensa minuun, "millainen mestari Tihkutähti sinulle on?"
Pysyin hetken aikaa vaiti. En ollut varma pitäisikö kertoa tälle puolituntemattomalle klaanitoverilleni todelliset ajatukset mestaristani vai valehdella hänen olevan paras mahdollinen mestari. Keksin onneksi hyvän vastauksen, jolla en joutuisi varautumaan kumpaankaan noista vaihtoehdoista.
"En ole täysin varma vielä, koska en ole viettänyt aikaa hänen kanssaan. Minulla on kuitenkin suuria odotuksia", totesin ja nuolaisin huuliani. Luomavirta nyökäytti päätään ja syvä hiljaisuus laskeutui yllemme. En tiennyt mitä sanoa, mistä puhua tai mitä oli edes soveliasta lausua ääneen. Yritin avata suutani, mutta mitään ei tullut ulos rutikuivan kurkkuni uumenista. Onneksi Varpustassun lähestyvä hahmo herätti minut ajatuksistani.
"Hei, Varpustassu", Luomavirta tervehti vaaleanharmaats kollioppilasta kohteliaasti. Aloin hetki hetkeltä tajuamaan paremmin, kuinka hyviä ystäviä meistä voisi tulla joskus tulevaisuudessa.
"Hei, Luomavirta. Minulla olisi asiaa Rosmariinitassulle", hän ilmoitti ja loi merkittävän ilmeen minulle. Tähtiklaanin kiitos, hän oli pelastanut minut kivuliaalta hiljaisuudelta.
"Toki. Oli mukava jutella sinulle, Rosmariinitassu!" Luomavirta huusi vielä perääni ennen kuin juoksin Varpustassun rinnalla hieman kauemmas valkeasta soturista. Kun olimme päässeet reilusti kuuloetäisyyden ulkopuolelle, hän kääntyi puoleeni.
"Mitä asiaa sinulla on?" kysyin kollilta tyynesti ja kallistin odottavana päätäni.

//Varpunen?

Nimi: Korentotassu

26.03.2018 15:12
"...tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Korentotassuna ja mestarisi olkoon Mietesielu!" Tihkutähti ilmoitti ja katselin kiinnostuneena ympärilleni. Kuka nousisi ylös? En vieläkään tuntenut kaikkia klaanin kissoja edes nimeltä, ja yksi näistä minulle tuntemattomista kissoista oli juuri uusi mestarini. Yleisön joukosta nousi käpälilleen kervanvaalea kolli, joka lähti minua kohti. Kosketin hänen kuonoaan, joskin hieman vastahakoisesti. En pitänyt siitä, että tälläisissä seremonioissa pitäisi olla kosketuksissa puoliksi tuntemattoman kissan kanssa. Siirryimme sivummalle ja jäin katsomaan Hikkoripennun - tai pitäisi varmaan sanoa Hikkoritassun - oppilasmenoja. Hän oli viimeinen nimitettävä ja sai mestarikseen Orkideapolun. Nimitysmenojen jälkeen klaani huusi tyypilliseen tapaan uusia nimiämme - joskin hieman vaisusti - ja kissat alkoivat hajaantua. Vilkaisin mestariani Mietesielua kysyvästi.
"Mennään kiertämään hieman reviiriä", kermanvaalea kolli naukaisi lehdenvihreät silmät välkähtäen. Nyökkäsin ja lähdin hänen perässään ulos leiristä. En ollut koskaan ennen käynyt metsässä, mutta eihän se oikeastaan ihmekään ollut. Mietin hieman vahingoniloisena sitä, kuinka Rosmariinitassu ja Varpustassu olivat karanneet leiristä, ja vielä jääneet kiinni. En puhunut mestarilleni ja olin iloinen siitä, että tämä ei yrittänyt virittää välillemme keskustelua. Välillä Mietesielu kyselii jotain sen tapaista, kuten "Mitä haistat?" tai selitti minulle jotain "Tässä kulkee raja"-tyylistä. Saapuessamme ukkospolun reunaan, katselin sitä uteliaana. Otin muutaman askeleen polkua kohti, sillä hirviöitä ei näkynyt, ja tahdoin koskettaa kovaa pintaa tassullani.
"Älä mene sinne!" Mietesielu huudahti ja säntäsi eteeni.
"Miksi en?" murahdin ja katsoin haastavasti mestarini vihreisiin silmiin.
"Se on vaarallista!" Mietesielu murahti. Katsoin häntä ärtyneenä. Mikä ilonpilaaja! Lähdin kuitenkin kollin perään pitkin ukkospolun reunaa.
"Toisella puolella on Myrskyklaanin reviiri", Mietesielu naukaisi neutraalilla äänensävyllä. Viha kuohahti sisälläni, mutta tällä kertaa se ei johtunut Mietesielusta, vaan Myrskyklaanista. Ne ketunmielet tulivat hakemaan Varjoklaanin leiristä hiiren, joka kuulemma oli napattu heidän puolellaan. En tietenkään uskonut heitä, mutta mitä minä sille mahdoin, silloin olin ollut pelkkä pentu. Pian lähestyimme Kuolonklaanin rajaa. Kuolonklaani oli pahamaineinen, olin joskus kuullut jonkun puhuvan kuolonklaanilaisista. Oikeastaan en uskonut, että he olivat niin vaarallisia, kuin väitettiin. Mietesielu kertoi vain rajan olevan Kuolonklaanin, ja jatkoimme sitten matkaa. Lopulta saavuimme omituiselle paikalle, jossa haisi kummalle.
"Muista, että vaikka täältä löytyy rottia, et saa saalistaa täällä, sillä täällä on tauteja", Mietesielu muistutti. Nyökkäsin vastaukseksi. Oletin paikan olevan haaskala, josta olin joskus kuullut puhuttavan. Palasimme Mietesielun kanssa takaisin kohti leiriä, mutta kolli pysähtyi ennen sisäänkäyntiä. Pysähdyin myös ja katsoin mestariani kysyvästi.
"Meillä on vielä ihan hyvin aikaa, joten mennään keräämään sammalta vuodettasi varten", Mietesielu maukaisi. Huokaisin pienesti, mutta onnekseni Mietesielu ei kuullut. Lähdin kollin perässä syvemmälle metsään. Pysähdymme sammaleisen puun vierelle. Mietesielu ojensi kynsiään ja näytti mallia leikkaamalla sammaleesta siistin suikaleen. Tein saman perässä, joskin sammalsuikaleesta tuli melko ohut. Lopulta sain kasaan tarpeeksi sammalia ja lähdin niitä kantaen kohti leiriä. Mietesielu otti hampaisiinsa ne sammalet, joita en saanut kannettua. Lopulta saavuimme leiriin ja lähdin suuntaamaan kohti oppilaiden pesää sammaleet suussani.

//Joku?

Nimi: Kylmähenkäys

25.03.2018 21:12
Silmäilin Jääliljaa hieman epäilevänä, en ollut vielä täysin varma pystyisinkö luottamaan tuohon naaraaseen. Hänellä oli runsaasti enemmän kokemusta kuin minulla ja Jäälilja nousi hieman minua korkeammalle ja omisti enemmän lihaksia vartalossaan kuin minä. Jäin miettimään vastaustani niin kauan, että Jäälilja varmasti huomasi sen. Hän kallisti hieman päätään ja siristi jäänsinisiä silmiään.
"Aloitko jo epäröimään päätöstäsi? En anna sinulle kauan aikaa", hän huomautti silkinpehmeällä äänensävyllä ja päästi suustaan liioitellun haukotuksen.
"En alkanut epäröidä päätöstäni. Mitä tulee suojeluun, en tule auttamaan sinua missään taistelussa, mutten tule vahingoittamaan sinua. Oletan myös, että tämä koskee myös sinua", naukaisin ja vilkaisin sivusilmästäni Jääliljaa.
"Sovittu", hän ilmoitti ja väläytti lyhyen virneen, ennen kuin mitäänsanomaton-ilme laskeutui naaraan kasvoille.
"Minne me sitten menemme?" kysyin nopeasti ja vilkuilin ympäristöä. Kuolonklaanin rajapartio saattaisi olla lähettyvillä ja joutuisimme kummatkin aikamoisiin ongelmiin, jos kuolonklaanilaiset saisivat meidät kiinni.
"Mennään rajojen ulkopuolelle, sieltä kukaan ei löydä meitä", Jäälilja naukaisi päättäväisesti ja vilkaisi minuun, aivan kuin odottaen saavansa minulta kehun ja ihailevan katseen. Tällä kertaa en suonut hänelle sitä kunniaa, mutta nyökäytin silti päätäni tyytyväisenä.
"Hyvä on. Lähdetään tuonne päin", heilautin tuuheaa häntääni kohti ukkospolun reunaa, joka näytti jatkuvan jonkun matkaa, kunnes se päättyi kesken kaiken. Minua ei todellakaan kiinnostanut noin pitkän matkan kulkeminen, mutten jättäisi sitä kuitenkaan väliin. Täten vetäisin syvään henkeä ja lähdin marssimaan Jääliljan kanssa kyseistä suuntaa kohti. Pysyin kuitenkin turvallisen välimatkan päässä naarasta enkä sanonut sanaakaan koko matkan aikana.

"Noniin, tässä on hyvä paikka", naukaisin loputtomalta tuntuvan hiljaisuuden jälkeen ja pysähdyin suuren aukion reunalle. Aukio oli paljon suurempo kuin ne harjoitusaukiot, joihin olin tottunut Varjoklaanin reviirillä. Valkoinen lumi sai aukion näyttämään suoraan vanhuksen kertomasta tarinasta tulleelta.
"Joten", huokaisin, kun olimme päässeet aukion keskelle ja olin jo verrytellyt vartaloani hieman, "mitä me teemme? Tahdotko aloittaa suoraan taistelusta?"

// Jää?

Nimi: Varpustassu

25.03.2018 19:55
Nimitysmenojen jälkeen Murattilehti tuli luokseni inhoava ilme kasvoillaan. Mestarini siristi vaaleankeltaisia silmiään. Naaraasta huokui epäystävällisyyttä. Hän ei pitänyt minusta. Sen näki jokainen, joka vilkaisikin suuntaamme. Mestarini oli suurikokoinen ja äreä. Enemmän kuin vaarallinen.
"Tule", Murattilehti ärähti ja lähti leirin uloskäynnille minuun katsomatta. Kiiruhdin mestarini perään toivoen, että emme harjoittelisi taistelua ensimmäisenä päivänä. Jos harjoittelisimme, naaras luultavasti nylkisi minut.
"Kierrämme reviirin. Jos aurinko on vielä näkyvissä, kun saamme kierroksen päätökseen, harjoittelemme taistelua. Sinun täytyy tosiaan oppia pysymään pystyssä", Murattilehti sihahti ja jatkoi matkaa.
"Minne me menemme ensimmäiseksi?" kysyin ja yritin kuulostaa huolettomalta. Mestarini katsoi minua halveksivasti.
"Minä kysyn kysymykset. Et sinä, eli pidä suusi kiinni", Murattilehti tiuskaisi. Jatkoimme matkaa hiljaisuuden vallitessa. Aurinko lämmitti turkkiani, mutta maa oli kylmää. Tassujeni alla oleva pinta oli pehmeää ja upottavaa. Aurinko ei ollut vielä kovin korkealla, minkä takia arvelin, että ehtisimme harjoitella taistelua. Tämä huolestutti minua. Enemmän kuin vähän.
"Tämä on haaskala. Täällä et saa saalistaa ikinä. Muuten me kaikki sairastumme ja kuolemme. Ymmärsitkö?" Murattilehti tivasi ja pörhisti tummanruskeaa turkkiaan.
"Ymmärsin", vastasin vaisusti. Minua pelotti haaskala, vaikka mestarini luultavasti vain liioitteli. En halunnut kuitenkaan vaarantaa kenenkään henkeä, joten päätin totella tätä määräystä. Murattilehti näytti vielä palaneen vuorivaahteran ja rajojamme.
"Tämä on Kuolonklaanin raja. Haistele tarkkaan, koska taistelussa sinun täytyy tunnistaa oman klaanisi jäsenet vihollisklaanilaisista", Murattilehti opetti. Mestarini esitteli vielä Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin hajut.
"Nyt tiedät kaiken tarpeellisen reviiristämme", mestarini tokaisi ja viittasi hännällään minut lähemmäksi. Olimme lähellä palanutta vuorivaahteraa. Murattilehti oli löytänyt kovaa maata. Hän asettui muutaman ketunmitan päähän minusta ja katsoi minua kuin hiirtä. Keltaisissa silmissä välähti innostus. Tämä taisi olla naaraan mielestä hauskaa.
"Katsotaanko ensin, mitä osaat ennestään. Minä en käytä kynsiäni, mutta sinä saat halutessasi käyttää omiasi. Muista kuitenkin, että minulla on myös hampaat", Murattilehti virnisti. Tunsin palan nouseva kurkkuuni. Mestarini oli sekaisin! Tottelin kuitenkin määräystä ja loikkasin naarasta kohti. Murattilehti nousi takajalkojensa varaan ja läimäisi minua kylkeen ennen kuin edes hipaisin häntä. Ulvahdin lentäessäni ilman halki päin vuorivaahteraa. Nousin ylös. Oloni oli hutera. Murattilehti juoksi minua kohti, mutta ehdin hypätä alta pois.
"Älä väistele! Taistele, rääpäle!" Murattilehti ulvoi ja asettui istumaan. Otin vauhtia ja hyppäsin mestarini selkään. Murattilehti yllätti minut heittäytymällä selälleen. Ilma karkasi keuhkoistani ja tunsin tukehtuvani.
"Yritä edes", mestarini naukui jo turhautuneena.
"Minä yritän", väitin itku kurkussa.
"Et kunnolla", Murattilehti tokaisi ja hyppäsi. Väistin ja kiipesin vuorivaahteraan.
"Älä ole pelkuri!" mestarini kiljaisi.
"Anna minun jo olla", nyyhkytin. Olisin halunnut vain alkaa itkeä, mutta Murattilehti olisi suuttunut vielä enemmän. Kylkeäni jomotti ja pääni tuntui tokkuraiselta. Naaras katsoi minua vielä hetken keltaisilla silmillään ennen kuin lähti. Hän vain lähti. Olin siitä helpottunut, koska silmäni vuotivat yli. Annoin itseni itkeä. Itkin sitä, että mestarikseni oli valittu Murattilehti. Itkin myös kaikkia mustelmiani ja kipeää päätäni. Onneksi mistään ei vuotanut verta. Silloin olisin varmaankin mennyt paniikkiin. Ainakaan ei tarvitsisi käydä Liljahenkäyksen luona. Niin minä ajattelin ennen kuin muistin rangaistukseni. Silloin ymmärsin, että minun ei pitäisi itkeä mestarivalintani takia. Rosmariinitassuhan se tässä oli vaikeuksissa. Hänen mestarinsa oli Tihkutähti, joka oli varmaankin paljon Murattilehteä vaarallisempi ja julmempi. Ajatus ystävästäni sai minut laskeutumaan alas puusta. Minun pitäisi olla lohduttamassa Rosmariinitassua. Ei itkemässä palaneessa vuorivaahterassa. Laskin tassuni maahan ja pyyhkäisin kyyneleeni. Lähdin kohti leiriä.

Matka tuntui pitkältä. Aurinko alkoi jo laskea, enkä ollut varma, missä suunnassa leiri oli. Tassutin suuntaan, jossa oletin leirin olevan. Onneksi arvasin oikein. Pääsin leiriin ennen kuin aurinko ehti laskea kokonaan. Niiskaisin ja astelin leiriin. Murattilehti ei vilkaissutkaan minua, kun menin hänen ohitseen. Hän oli vihainen ja pettynyt. Mestarini olisi mielummin ottanut oppilaakseen Hikkoritassun tai Korentotassun. He olivat suurikokoisia ja voimakkaita kissoja. Varmaankin Ututassu ja Rosmariinitassu olisivat olleet parempia vaihtoehtoja. Pujahdin oppilaiden pesään ja asetuin makuulleni Härmävirran paikalle. Itku nousi taas kurkkuuni.
"Varpustassu?" ääni takaani kuiskasi.

//Joku?

Nimi: Kylmähenkäys

25.03.2018 18:54
Porasin kylmänsinisen katseeni Jääliljaan, joka oli suonut minulle kaksi minuuttia aikaa kertoa syyni Kuolonklaanin rajan ylittämiseen. Tiesin aivan kristallinkirkkaasti syyni Jääliljan etsimiseen, mutten viitsinyt tiuskennella kuolonklaanilaiselle naaraalle, koska olinhan vieläkin hänen reviirillään ja hänellä olisi muutenkin taistelussa ylivoima. Siksipä rentouduin itsekin, mutta pidin silti lihakseni venytettyinä ja kuononi ylväästi korkealla.
"En tarvitse kahta minuuttia vastaamiseen, tulin vain kertomaan, että tarjouksesi jäi kiinnostamaan. Puhuit sitten vilpittömästi totta tai valehtelit suoraan kasvoilleni, sanasi kiinnostivat minua tarpeeksi, jotta ne houkuttelivat minut tänne tapaamaan sinut", ilmoitin tyynesti ja kallistin hieman päätäni Jääliljalle. Likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjavan naaraan silmistä paljastui tuon mielessä tapahtuva mietintähetki.
"Tuli mieleen, vaikutat erinomaiselta taistelijalta. Haluaisitko opettaa minulle joitakin taisteluliikkeitä?"
Oletin, että Jäälilja rakasti kehuja ja huomiota, joten tulisin hyödyntämään hänen heikkouttaan ja ylistämään naarasta. Eihän suunnitelmani pakosti toimisi, mutta olinhan minä vapaa yrittämään.

// Jää?

Nimi: Kylmähenkäys

25.03.2018 16:59
Olin harjoitellut Happotassun kanssa jo hyvän tovin ajan ja kun lopulta heilautin hännälläni rauhan merkin, käpäläni melkein tärisivät. Kun jouduin taistelemaan melkein puolet pienemmän kissan kanssa, ja vastustajani sattui olemaan runsaasti nopeampi liikkeissään kuin minä, tuli taistelemista paljon raskaampaa. Minulla sattui kuitenkin olemaan huomattavan lihaksikkaampi ja rotevampi ruumiinrakenne kuin laihalla oppilaallani. Päästin kurkustani vielä syvän puuskahduksen ja vilkaisin olkapääni taakse samaan suuntaan, missä Kuolonklaanin reviiri sattui sijaitsemaan. Jotenkin ukkospolun ylittäminen ja vihollisklaanin reviirillä kuljeskelu tuntui kotoisalta, vaikkei sen todellakaan olisi pitänyt tuntua siltä. Minun pitäisi vihata muita klaaneja, mutta silti palasin aina Kuolonklaanin nummialueelle. Vetäisin syvään lehtikadon lopun ilmaa keuhkoihini ja käännyin mustaturkkisen naaraan puoleen.
"Erinomaista työtä, Happotassu. Edistyt tyydyttyvällä nopeudella, mutta sinun täytyy saada lisää voimaa ja raakutta iskuihisi. Saat itse keksiä miten sen teet. Voit palata leiriin."
Jäin katselemaan hetkeksi aikaa, kuinka Happotassu kääntyi ympäri ja lähti rivakkaan juoksuun leiriä kohti. Tuijotin hänen loittonevaa hahmoaan, kunnes se katosi kitukasvuisen aluskasvillisuuden joukkoon. Sen jälkeen käänsin itse selkäni leiriin johtavalle polulle ja porasin kylmänsinisen katseeni Kuolonklaanin reviirin. Matalat nummialueet näyttivät niin rauhallisilta ja siistiltä, toisin kuin Varjoklaanin mutainen reviiri, jolla ei saanut hetkeäkään kunnollista rauhaa. Vilkaisin nopeasti olkapääni ylitse leiriin päin ja huokaisin syvään.
*Pahoitteluni, Liljahenkäys.*
Sitten ponkaisin juoksuun ukkospolkua kohti.

Olin ylittänyt ukkospolun vaivatta ja sukelsin juuri harvasta aluskasvillisuudesta nummille. Lumikerros narskui käpälieni alla ja kylmyys nipisteli erittäin epämukavasti polkuanturia, muttei kyseinen kipu ollut mitään siihen verrattuna, mitä olin kokenut oppilasaikoinani Ikituulen kanssa.
Nostin kuononi hitaasti korkealle ja nuuhkin raikasta ilmaa sieraimiini. Aistini valpaistuivat kuitenkin, kun kuonooni osui jokin elävän olennon tuoksu. Hiiri, ei. Myyrä, ei. Jänis, ei. Kissa! Laskeuduin salamannopeasti matalaksi ja paljastin neulanterävät kynteni ja vitivalkoisen hammasrivini. Olisin valmis taistelemaan ketä tahansa kuolonklaanilaista vastaan. Pörhistin turkkini kaksinkertaiseksi ja kohensin vielä hieman ryhtiäni, jotta näyttäisin todella pelottavalta kun kohtaisin vastustajani.
"Kylmähenkäys. Tapaamme jälleen kerran."
Tunnistin jo kissan äänen perusteella ennen kuin kyseinen kuolonklaanilainen astui ulos kitukasvuisesta aluskasvillisuudesta. Likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjavan naaraan lihaksikkaat lavat saivat kissan näyttämään lehtikadon purevienkin pakkasten aikana pelottavalta ja jäänsiniset silmät kiiluivat itsevarmoina. Kasvoilleni nousi heti kissan tunnistettuani leveä virne, joka oli paljon rennompi kuin olin odottanut.
"Jäälilja. Pitkästä aikaa", naukaisin jäätävällä, mutta silti rennolla äänensävyllä, "miten Kuolonklaanissa on mennyt?"
"Miten sinulla?" Jäälilja sivuutti nokkelasti kysymyksen ja porasi tuijotuksensa minuun. Niin tyypillistä häneltä.
"Ei mitenkään erityisemmin. Pentuni ovat nousseet oppilaiksi ja Liljahenkäys on vieläkin hengissä. Mutta nyt, vastaus minun kysymykseeni. Miten sinulla menee?" kysyin mahdollisimman välinpitämättömästi, vaikka todellisuudessa minua itseasiassa kiinnosti Jääliljan elämä Kuolonklaanissa.

//Jää?

Nimi: Ututassu

25.03.2018 16:47
Seremonioiden kanssa meni jonkin aikaa, mutta lopulta myös Varpuspennusta, Hikoripennusta sekä Korentopennusta oli saatu oppilaita. Varpuspentu tunnettiin nykyään nimeltä Varpustassu. Minua silti huvitti yhä ajatus siitä, että hän oi vieläkin sisareni Rosmariinitassun kanssa saanut rangaistuksen leiristä poistumisesta. Ja sitten vielä veljeni Hikkoripentu ja Korentopentu, jotka olivat nykyään Hikkoritassu ja Korentotassu. Kaksikko oli ryhtnyt taistelemaan toisiansa vastaan. Ja vieläpä varapäällikön valvovien silmien alla! Mitä se kertoikaan lopulta Varjoklaanin varapäälliköstä? Että hän osasi saada kissat toimimaan juuri halutulla tavalla vain päinvastoin? Tihkutähden kumppanin tunnettua oli hyvinkin arvattavissa, että tilanne oli vain eskaloitunut hänen tassuissansa. Ehkäpä TIhkutähden olisi pitänyt valita joku muu kuin hänen kumppaninsa tämän klaanin varapäälliköksi. Tihkutähti olisi pärjännyt aivan hyvin yksinänsä tämän klaanin johdossa. Käännyin katsomaan silmät viirulla Rosmariinitassua. En voinut uskoa vieläkään, että hän todella sai Tihkutähden mestariksensa. Nyrpistin kuonoani ja tuhahdin. Sen sijaan minulle suotiin mestariksi Valvehenki. Huomasin kuinka sinertävänharmaa kolli tummemmilla ja vaaleammilla kuvioilla loi katseensa minuun. Käänsin tahallani katseeni pois mestaristani. Tuo sininen katse ei voisi suoda minulle mitään hyvää.
*Ututassu, lähdetään kiertämään reviiriä. Ututassu, et sinä vielä voi alkaa harjoittelemaan taistelua! Ututassu, olet liian pieni moiseen toimintaan. Ututassu, mene klaanivanhimpien luokse puhdistamaan heidän turkkinsa*, matkin mestarini ääntä pääni sisällä. En tosin ollut edes varma millaisia Valvehengen käskyt olisivat. Eihän mestarini kuitenkaan ollut kuin koskettanut nenääni vasten tahtoani aikaisemmin päivällä. Sekin lyhyt kohtaus kertoi jo mestaristani paljon. Hän ei tulisi kunnioittamaan minua vaikka mikä olisi.
*Siispä hänen yrityksensä kouluttamaan minua tulevat olemaan jotakin paljon pahempaa kuin...*
"Ututassu!" mestarini päähäntunkeutuva ääni katkaisi päässäni olevan lauseen. Käännyin katsomaan ärsyttävästi hymyilen Valvehenkeä.
"Niin?" kysyin herttaisella äänensävylläni ja räpäytin silmiäni. Valvehenki katsoi minua silmiini omilla sinisillä silmilläni. Kolli ei tosin sanonut minulle sanaakaan.
"Aivan kuten jokainen mestaripari ensimmäisellä kerralla, menemme kiertämään reviirin", Valvehenki maukaisi siirtäessään katseensa pois minusta. Suloinen ilmeeni suli sekuntissa. En ollut tehnyt siis mitään vaikutusta mestariini. Häntä ei edes kiinnostunut ilmeeni, saati mielipiteeni. Pyöräytin silmiäni. Olisin todella tahtonut tehdä jotakin uutta.
*Kiertämään reviiriä....*, ajattelin tylsistyneenä. Hän ei voinut olla tosissansa!
"Menemme veljesi Hikkoritassun sekä Orkideapolun kanssa", Valvehenki lisäsi.
"Mitä!? Ei", murahdin ja katsoin mestariani vihaisesti. "Minä en tahdo lähteä veljeni kanssa minnekkään."
"Minä olen mestarisi, etkä sinä puhu minulle noin epäkunnioitavasti. Me lähdemme kiertämään reviiriä ja kannan sinut vaikka niskasta haaskalaan asti jos on pakko. Me lähdemme nyt", Valvehenki tuhahti ja katsoi minua tiukasti.
"Hyvä on. Minä lähden", tuhahdin lopulta. *Mutta että Hikkoritassun kanssa? Ei tule kuuloonkaan...*
"Luuletko sinä, että sinulle on vaihtoehtoja?" Valvehenki kysyi silmät viirulla. Mestarini tuijotti minua silmiin hyvin pitkään. Olin juuri aikeissa sanoa katseen olevan ahistava, mutta sitten kolli kääntyi ympäri kohti Orkideapolkua sekä Hikkoritassua. Tassuttelin tyynesti mestarini perässä veljeni sekä hänen mestarinsa luokse.
"Hei veli rakas", lirkutin päästessäni hänen lähellensä. "Kuulin, että me kaksi pääsemme yhdessä kiertämään reviiriä. Eikö olekkin hauskaa?"

// Hikkori?

Nimi: Liljahenkäys

25.03.2018 11:10
Katsoin Rosmariinitassua tyytyväisenä. Naaras oli valmis seuraamaan minun käpälän jäljissäni. Yhdessä saavuttaisimme enemmän kuin yksi kissa. Ja jos saisimme muutaman muun vielä mukaan kapinaliittoomme, Tähtiklaanin nousu olisi vääjäämätön.
"Hienoa", sanoin lämmin hymy kasvoilleni leviten, "olen kovin ylpeä sinusta, Rosmariinitassu. Mutta muistathan, ettet saa hiiskua tästä isällesi saati sitten pentuetovereillesi? Pidetään tämä meidän kahden yhteisenä salaisuutena, jookos? Muuten voimme unohtaa kaiken."
"Kyllä, emo", Rosmariinitassu lupasi. Naaraan silmät olivat suurina hämmennyksestä ja vihasta. Pystyin melkein kuvittelemaan, minkälainen tunnekuohu hänen sisällänsä velloi ja pyyhki kaiken tieltänsä. Nyt tiesin ainakin, että yksi pennuistani pysyisi turvassa.
En uskaltanut kertoa kolmelle muulle pennulleni suunnitelmistani mitään, sillä tiesin, että heille oli paljon helpompi syöttää valheita ja väärää tietoa Tähtiklaanista, mutta koska olin nähnyt edessäni seisovassa naaraassa uuden toivon kipinän, tiesin, että voisin luottaa häneen.
Kylmähenkäys epäilemättä opettaisi kaksi poikaamme sekä nuoremman tyttäremme uskomaan Pimeyden metsään. Kumppanini takia pimeyden leviäminen vain jatkuisi. Toisaalta, olin parin viimeisen kuun aikana alkanut epäilemään suhdettamme ja sen toimivuutta. Mutta koska hän tiesi salaisuuteni, en voinut muutakaan kuin vain kestää sitä painajaista.
"Emo, voisitko kertoa minulle jotakin Tähtiklaanista?" Rosmariinitassun kysymys sai minut havahtumaan takaisin todellisuuteen. Hän katsoi minua odottavan näköisenä. Olin ilmeisesti vaipunut aatoksiini pidemmäksi aikaa kuin osasin kuvitellakaan.
"Tottahan toki", vastasin kurkkuani rökäisten. "Tähtiklaani on paikka, jonne kaikki siihen uskovat kissat päätyvät kuoltuaan. Useimmiten näillä kissoilla on myös jonkinlainen oikeudentaju, eivätkä he halua tappaa muita sokeasti, toisin kuin Pimeyden metsän kissat, joille tuskan tuottaminen on pelkkää hupia. Heille ei ole väliä, kenen kaulaan seuraavaksi iskevät kyntensä, kunhan saavat tappaa." Tiesin, että kaikki Pimeyden metsän kissat eivät olleet pahoja. Rosmariinitassun oli kuitenkin opittava tunnistamaan ystävä vihollisesta.
"Kauheaa", Rosmariinitassu henkäisi hiljaa. Hän katsoi minua silmät selällään ja käpälät vapisten. En halunnut säikäyttää penturaukkaa hengiltä, joten minun olisi rauhoitettava hieman menoani, tai muuten mistään ei tulisi mitään.
Juuri kun olin aikeissa avata suuni, Minttusydän astahti sisälle pesään. Hänen katseensa liukui minusta Rosmariinitassuun ja sitten taas takaisin minuun. "Anteeksi, keskeytinkö jotakin?" hän kysyi pahoitellen.
"Et", vastasin päätäni pudistellen. "Rosmariinitassu sai vain tikun polkuanturaansa, ei sen kummempaa." En voinut kertoa totuutta suunnitelmastani edes parhaalle ystävälleni, sillä pelkäsin satuttavani häntä - mutta yhtä paljon valehteleminen sattui myös minuun.
"Niin, olin juuri lähdössä", oppilas naukui nopesti ja nousi seisomaan. Hän oli tajunnut, mitä ajoin takaa. "Tulen käymään luonasi taas huomenna näyttämässä käpälääni, kuten pyysit." Sen sanottuaan hän nilkkasi kolmella käpälällä ulos pesästä jättäen meidät kahden.
"Istuudu toki", sanoin ystävälleni lempeästi ja viittasin häntä istumaan.
Minttusydän istahti alas hännänmitan päähän minusta. "Olen kovin pahoillani eilisestä käyttäytymisestäni", hän maukui katuvan kuuloisena.
Kun naaras oli eilen tullut ulos Tihkutähden pesästä, hän oli ollut hyvin vaisun oloinen. Hän tuskin oli suostunut pukahtamaankaan mitään vastaukseksi minulle, kun olin jäänyt kärttämään häneltä, mistä oikein oli kyse.
"Ei se mitään", toppuuttelin. "Tiesin jo heti ensimmäisellä silmäyksellä, ettei kaikki ollut ihan kohdillansa." Hetken emmittyäni jatkoin: "Mitä Tihkutähti sanoi sinulle?"

//Minttu?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com