Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä  

Varjoklaanin tarinat

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

   Varjoklaani elää omalla reviirillään vanhassa metsässä, eli siis kolmen muun klaanin kanssa. Vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli todennäköisesti saat kurkata ulos, niin näet, mikä vuodenaika tarinoissa on. Lisää tietoa siitä ja erilaisista uhista löydät Muuta-osiosta. 

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kyyhkylento

29.03.2017 18:06
Tunsin kyynelten valuvan kasvoilleni. Aloin nyyhkyttämään ja juoksin pentutarhalle. *Minä hautaudun vaikka maan alle! Olen niin huono emo!* Kävelin itkien kohti pentutarhaa. Näin pimeässä pentutarhassa yksinäisen hahmon. Pienen Viherpennun.
"Kulta pieni mikä on hätänä?" niiskautin pienelle rakkaalle pennulleni. Viherpentu käänsi katseensa minuun ja katsoi minuun surullisilla silmillään.
"Voi sinua! Mikä sinun on? Olenko tehnyt jotain väärin?" naukaisin itkien. Astelin nuoren kollin luo ja kieputin häntäni tämän ympäri. Huomasin sammalella olevat kyyneleet. *Oliko pieni pentuni itkenyt?* Nuolaisin Viherpentua poskelle.
"Kyllä sinä minulle voit kertoa", hymyilin hieman.
"Ensin haluan tietää mikä sinulla on?" Viherpentu inisi.
Katsoin pentuuni lempeästi.
"Minulla on enää vain kaksi pentua", naukaisin yrittäen hymyillä.
"Kuoliko joku?" Viherpentu näytti huolestuneelta. Pudistin päätäni.
"Ei, höpsö. Minttupentu sanoi että ei ole enää pentuni. Mutta nyt mikä on hätänä?" naukaisin nuolaisten uudestaan kollin päätä.

//Viher?

Nimi: Viherpentu

29.03.2017 17:45
Istuin itsekseni pentutarhan kauimmaisessa nurkassa ja katselin eteenpäin hiljaa. Tuuli havisutti lehtiä yläpuolellani ja aukiolta kuului naukaisuja ja käpälien askeleita. Minusta oli jotenkin tuntunut yksinäiseltä viime aikoina mutta en ollut puhunut siitä emolleni. Kuulin leiristä Minttupennun äkäisen äänen ja Kyyhkylennon hiljaisen äänen. Tiesin, että ulkona oli jotain tekeillä mutta en kerta kaikkiaan jaksanut mennä katsomaan mitä siskoni touhusi. Tai en tiedä voisinko sanoa häntä enää siskokseni sillä tuntui kuin hänen elämässään ei olisi muita kuin Tihkuturkki, kuin hän olisi unohtanut minut täysin. Tuntui kuin kaikki keskittyisivät vain johonkin muuhun. Käperryin pienelle kerälle ja tunsin kuinka kyynel vierähti poskelleni. Käänsin selkäni pentutarhan suuaukolle ja katselin kaihoisasti pentutarhan nurkkaa. Koetin olla ystävällinen kaikille ja tulla toimeen heidän kanssaan. Mitä olin tehnyt väärin? Oliko minussa jotakin vikaa? Purskahdin hiljaiseen itkuun. Tunteet vain ryöppysivät kehostani. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni. Tiesin, että emomme koetti pitää minusta mahdollisimman hyvin huolta mutta tunsin oloni kuitenkin etäiseksi. Pyyhin kyyneleitäni hännälläni pois ja koetin rentoutua. En tahtonut, että joku huomaisi minun itkeneen. Istuskelin vielä hetken nurkassa ja tasasin hengitystäni. Lopulta käännyin kohti pentutarhaa ja katselin sitä. *Mitä väliä vaikka minut hylättäisiin? Minun täytyisi olla urhea ja rohkea soturi! En saa luovuttaa!* ajatukset risteilivät päässäni. Kohensin ryhtiäni ja vedin syvään henkeä. En saa luovuttaa!

Nimi: Tihkutassu/turkki

29.03.2017 17:01
"Älä selittele! Kakista ulos!" Kyyhkylento rääkäisi. Katsoin kuningatarta viileästi. Olin avaamassa suutani, mutta Minttupentu juoksikin Kyyhkylennon eteen.
"Sinä et puhu Tihkutassulle noin!" Minttupentu pörhisteli karvojaan. Katsoin Kyyhkylentoa vahingoniloisesti. Sen sai, kun ei ensin uskonut.
"Et ole enää emoni!" Minttupentu sähisi. Huomasin, että Kyyhkylennon poskelle vierähti kyynel. Huomasin, että Kyyhkylennon vieressä istuva Hunajaviiksi näytti järkyttyneeltä. Minttupentu ei näköjään välittänyt Kyyhkylennon epätoivoisesta ilmeestä, vaan käänsi katseensa minuun.
"Mennään", hän sanoi ja lähti tassuttamaan pois päin. Vilkaisin vielä Kyyhkylentoa virnuillen ja lähdin sitten Minttupennun perään.

//Skippaan viikon

"Tihkuturkki! Tihkuturkki!" klaani hurrasi uutta nimeäni. Vaskitsatähti oli juuri nimittänyt minut soturiksi, sillä taistelin kuulemma niin hyvin sitä kettua vastaan. Huomasin, että sisareni Lähdetassu tuli onnittelemaan minua.
"Onnea", hän kehräsi ja peruutti sitten Häivetassun luo. Käänsin katseeni punertavan ruskeaan naaraaseen, Minttupentuun, joka tassutti minua kohti.

//Minttu? :3

Nimi: Karpalotassu

29.03.2017 16:44

Hirveä katku herätti minut aamulla. Ajattelin aluksi, että se oli unta. Mutta sitten kun hengitin uudestaan ilmaa sisään ja haistoin sen yhä. Nyrpistin nenääni ja kompuroin ylös hieman unisena. Suin nopeasti ja hyvin huolimattomasti tummanruskean, takkuisen turkkini. Suuntasin heti sen jälkeen ulos etsien tiivisti katseellani mestariani, Vaskitsatähteä. En löytänyt kollia leiristä, joten hieman hölmistyneenä istuin saaliskasan luokse.
”Taidat etsiä Vaskitsatähteä?” kuului ääni vierestäni ja vilkaisin kissan suuntaan. Vieressäni seisoi kellanpunainen kolli, jolla oli metsänvihreät silmät. Olin nähnyt kollin ennenkin, mutta en muistanut hänen nimeään.
”Joo”, vastasin ja vilkaisin vielä leiriä etsivään sävyyn ennemmin kuin kohtasin kissan katseen uudelleen, ”mistä tiesit?”
”Kunhan käytin päätäni, olethan sentään Vaskitsatähden oppilas. Jokainen oppilas etsii mestariaan aina herättyään”, kellanpunainen kolli naurahti ystävällisesti vilkaisten turkkiani ja istui viereeni. Nyökkäsin vastaukseksi ja päätin ottaa aamiaisekseni sammakon.
”Haistatko sinä tämän katkun?” kysyin soturilta hieman tökerösti sammakko etutassujen välissä.
”Haistan. Juuri sen takia Vaskitsatähti ei ole leirissä. Aamupartio lähti selvittämään, mistä haju tulee”, kolli naukaisi.
”Minun piti mennä aamupartioon”, mutisin soturille ja lisäsin heti perään, ”mikä muuten nimesi on?”
”Okaliekki”, kolli esitteli itsensä hymyillen. Nyökkäsin hänelle ja vastasin:
”Minä olen Karpalotassu.”
”Tiesinkin jo nimesi ennestään. Olin sinun nimitysmenoissasi ja katselin sinua sivummalta. Onko mukavaa olla soturioppilas?” Okaliekki kysyi metsänvihreissä silmissä utelias pilke. Kohautin olkiani vastaukseksi ja huokaisin. Päätin sittenkin vastata hänelle myös sanallisesti:
”Miten sen nyt ottaa. Vaskitsatähti on ihan mahtava ja kärsivällinen mestari, joka osaa opettaa minulle asioita maltillisesti, mutta silti vitsikkäästi. Mutta silti minusta tuntuu, että olen jo oppinut kaiken tarpeellisen. Kaikki tuntuu enemmänkin vanhojen asioiden kertaamiselta. Lisäksi minusta on ärsyttävää, kun olen jatkuvasti yksinäinen. Istun aina yksin syömässä ja teen kaiken melkein aina yksin. Enkä oikein tykkää vaihtaa klaaninvanhimpien makuualusia. He vain valittavat, milloin makuualunen on liian möykkyinen ja milloin liian märkä! Lisäksi aikaiset herätykset ovat aivan hiirenaivoisia.”
”No, jos kaikki tuntuu vanhojen asioiden kertaukselta, eikö se sitten tarkoita, että olet pian valmis soturiksi? Kyllä se yksinäisyys siitä helpottaa pian, ei kellään ole heti syntyessään parhaita ystäviä. Niiden saamiseksi pitää tehdä jotakin itse. Mutta olen kyllä aivan samaa mieltä sinun kanssasi klaaninvanhimmista! He osaavat olla kärttyisiä, jos osaa tulla oikealla hetkellä heitä häiritsemään”, Okaliekki selitti kärsivällisesti ja hymyillen. Hän ei tuntunut lainkaan sellaiselta kissalta, joka olisi kärsimätön. Pidin hänestä. En tiedä mistä se tuli, mutta yhtäkkiä päätin vastata hänelle hymyllä. Minusta kyllä tuntui, että hymyni muistutti paljon enemmän irvistystä, mutta en jaksanut välittää siitä. Pääasia, että yritin edes hymyillä.
”Eiköhän kohta Vaskitsatähti jo palaa takaisin. Odotus palkitaan”, kellanpunainen kolli naukaisi vinkaten toista silmää, ennemmin kuin loikki pois luotani.
Karmea haju leijaili yhä ilmassa, joten päätin syödä sammakon nopeasti ja lähteä kävelylle. Jospa löytäisin paikan, jossa ei haisisi niin iljettävältä. Söin nahkean makuisen sammakon hitaasti, kunnes olin saanut sen kokonaan alas. Tein maahan kuopan ja pudotin jäänteet sinne. Levitin hiekan takaisin paikalleen ja vilkaisin taivaasta.
”Kiitos Tähtiklaani”, mau'uin ja loikin kohti leirin sisäänkäyntiä. Työnnyin ulos leiristä ja suuntasin kohti Ukkospolkua. Kaamea haju leijaili yhä ympäristössä, mutta loikin onnekseni toiseen suuntaan, joten lemu hälveni. Kun saavuin lähelle Ukkospolkua, sen katku tuntui oikein tuoksuvan leirin hajun jälkeen. Katselin sitä lumoutuneena hetken, kunnes kuulin lehden rasahtavan. Käännyin katsomaan rasahduksen suuntaan ja näin rusertavanharmaan hiiren. Se kaivoi maata viime lehtisateen lehtien välistä, eikä edes tuntunut näkevän minua muutaman puunmitan päässä.
'Tilaisuus! Nyt vain pitää miettiä, miten pääsen lähelle hiirtä avoimessa maastossa...', ajattelin ja katsoin hiiren touhuja. Päätin edetä suoraan, mahdollisimman hiljaa hiippailen. Se oli tietysti riski, sillä hiiri saattaisi huomata minut hetkenä hyvänsä ja pinkaista karkuun. Minun piti olla vain nopeampi.
Pudottauduin vaanimisasentoon ja lähdin hiipimään hiirtä kohti. Pidin jokaisen aistini tarkkana edetessäni kohti tuota ruskeanharmahtavaa hiirtä. Sydämeni lyönnit tuntuivat huudoilta, kun etenin avoimessa maastossa. Lopulta olin vain muutaman hännänmitan päässä hiirestä, eikä se ollut äkännyt minua - ainakaan vielä. Päätin lopettaa kissa-hiiri-leikin hypyllä. Jännitin lihakseni ja työnsin itseäni eteenpäin.
Tassuni osuivat hiireen ja lukitsivat sen paikalleen. Lopetin hiiren pienen elämän nopealla puraisulla. Lämmin veri tulvahti suuhuni ja se tuntui houkuttelevalta, mutta klaani tarvitsisi tätä riistaa enemmän kuin minä.
Päätin palata leiriin ja toteuttaa Okaliekin ohjeen. Minun pitäisi tehdä omien ystävieni eteen töitä. Niin myös hankkisin sellaisia.
Juosten pääsin nopeasti leiriin ja leirissä olin laskemassa tuoretta hiirtä saaliskasaan, kunnes huomasin Okaliekin lähestyvän minua.
”Vie se mieluummin klaaninvanhimmille”, hän ohjeisti, ”ja ole nopea, meille kohta kerrotaan, mitä he ovat löytäneet.” Nyökkäsin vastaukseksi ja menin klaaninvahimpien pesälle hiiri ja sammakko suussani. Olin napannut sen mukaani samalla, kun lähdin.
Pujahdin klaaninvanhimpien pesään ja silmilläni meni hetki totutella pimeään. Pian huomasin kissojen ääriviivoja pimeässä pesässä.
”Hei”, tervehdin kissoja ja laskin tuomani riistat keskelle pesään, ”toin vähän syötävää.”
”Kiitos”, naukaisi Kaunokukka pesän laidalta, ”ja oli jo aikakin.”
Pyöräytin silmiäni päässäni ja nau'uin kissoille vielä ennemmin lähtemistäni:
”Vaskitsatähti pitää kohta kokoontumisen, joten olkaa valmiina.”
Sitten loikin takaisin leiriin ja etsin Okaliekin, jolle juttelin vielä hetken.

Nimi: Minttupentu

29.03.2017 16:37
Katseeni pyöri ympyrää ja kissat edessäni olivat mössöä.
"Keitä te olette? Missä emo on? Entä Tihkutassu?" inisin vaivalloisesti.
"Tässä me olemme", kuulin tutun äänen niiskaisevan. Pian joku työnsi suuhuni jotain. Tunsin suussani karvaan maun.
Se mitö suuhuni ikinä laitettiinkin, auttoi. Kaikki alkoi hetkessä muuttua taas ääri viivaiseksi. Maailma ei enää
pyörinyt. Käperryin kippuralle.
"Hyvää yötä", inahdin ja käperryin kerälle.

Hetken päästä nostin päätäni ja näin raodallisen naaraan.
Se oli emoni.
"Voi kulta pieni olet hereillä!" kuulin emoni huojentuneen naukaisun.
"Mitä Tihkutassu teki sinulle", emoni miukaisi epäluuloisesti. En muistanut juuri mitään, mutta sen muistin, että Tihkutassu ei tehnyt mitään.
"Ei hän tehnyt mitään!" miukaisin. *Miksi kaikki aina syyttävät Tihkutassua*
"Selvä", emoni naukaisi jatkaen," Onhan se selvää, että hän käski sinun olla sanomatta mitään, mutta me jututamme häntä Hunajaviiksen kanssa". Nuori naaras tassutti parantajan luo ja viittoi tätä seuraamaan pesän ulkopuolelle. Minulla oli jo kaikin puolin hyvä olo joten nousin ylös ja menin kuuntelemaan mitä emoni sanoi.
"Mitä teit pennulleni?" emoni naukui terävästi. Oli hetken hiiren hiljainen hetki ja kaikki kissat istuivat vierekkäin toisiaan uhkaavasti katsellen.
"Mitä teit pennulleni?" emoni murahti. Viimeksi emoni oli ollut noin vihainen kun Tihkutassu, silloinen Tihkupentu oli satuttanut Kuohupentua.
"En tehnyt mitään", Tihkutassu naukaisi hieman alakuloisesti.
"Älä selittele! Kakista ulos!" emoni rääkäisi. En koskaan ollut nähnyt häntä noin pelottavana. Ihan kuin kylmät kynnet olisivat raapineet selkääni. *Hän ei puhu Tihkutassulle noin!* Pinkaisin juoksuun ja seisahduin emoni luo.
"Sinä et puhu Tihkutassulle noin!" sähisin ja pörhistin karvani.
En ollut enään pieni pentu. Olin jo melkein oppilaan kokoinen. En pelännyt.
"Et ole enää emoni!" sähähdin. Huomasin kuinka Kyyhkylennon kauniille naamalle valui kyynel.

//Tihku? Hunaja?

Nimi: Samantha

29.03.2017 16:21
Hunajaviiksi: 28kp!

Sienitassu: 15kp

Lähdetassu: 5kp

Kyyhkylento: 3kp

Tihkutassu: 19kp! Olet muuten päässyt soturiksi jo edellisessä arvioinnissa c:

Hämylilja: 2kp

Minttupentu: 6kp

Kaihopentu: 6kp

Häivetassu: 4kp

Karpalotassu: 16kp

Saratassu: 21kp!

Nimi: Tihkutassu

28.03.2017 15:53
Pujahdin nopeasti parantajan pesään. Silmäni piti tottua hetken hämärään, ennen kuin erotin pesän nurkalla kellertävän oranssin Hunajaviiksen, sekä vaaleanruskean Sienitassun.
"Tulkaa, Minttupentu voi huonosti!" huudahdin. En ikinä ollut niin huolissani jostain kissasta.
"Mitä tapahtui?" Hunajaviiksi kysyi ja nousi seisomaan.
"Hän törmäsi puuhun", murahdin. Eikö hän voisi tulla jo auttamaan? Mitä jos Minttupentu kuolisi. "Tulkaa jo!" huudahdin ja pujahdin takaisin aukiolle. Huomasin, että Kyyhkylento, Minttupennun emo oli alkanut nyyhkyttää ja auttoi Minttupentua pysymään pystyssä. Emoni Hämylilja oli tassutellut heidän viereensä ja katsoi huolestuneesti molempia. Hämylilja käänsi katseensa minuun.
"Mitä tapahtui!?" hän huudahti. Naaraan ääni ei ollut ikinä ollut niin kireä.
"Hän löi päänsä puuhun", sanoin katsellen käpäliäni. Kaikki tämä oli minun vikaani. Käänsin katseeni parantajan pesän suuntaan. Tulisipa Hunajaviiksi jo! Mikä parantajia vaivasi!? Samassa Hunajaviiksi juoksi pesästä Sienitassu kannoillaan. Molemmilla oli jotain yrttejä suissaan.

//Minttu? Kyyhky? Hunaja? Sieni?

Nimi: Minttupentu

28.03.2017 15:39
Kaikki huojui ympäriinsä ja tuoksut sekoittuivat toisiinsa. Kaikki oli suorastaan yhtä mössöä. Pian minusta tuntui kuumalta ja kylmältä samaan aikaan ja kaikki pimeni. Vajosin kieppuvaan pimeyteen.
"Tihkutassu!" huusin äänettömästi. Tipuin ja tipuin. Huono olo valtasi minut ja pian aloin kakoa. Raotin silmiäni. Tihkutassu katsoi minua huolissaan. Pian annoin ylen sulaneelle lumelle.
"Pitäisikö hakea Hunajaviiksi?" Tihkutassu kuiskasi.
"Ei, kaikki on hyvin", kähisin ja yritin nousta pystyyn, mutta kaikki pyöri enkä tuntenut mitään.
"Minä haen parantajan!" Tihkutassu naukaisi ja kiirehti tassut tömisten parantajan pesälle. Pian kuulin lähestyviä askeleita, mutta ne olivat liian painavia Tihkutassulle. Pian näin sumean raidallisen kissan.
"Kuka sinä olet? Tulitko hakemaan minua Tähtiklaaniin?" naukaisin hämilläni. Kuulin nyyhkytyksen alkavan.
"Mikä on Kyyhkylento?" kuulin Hämyliljan, Tihkutassun emon naukaisevan.
"Hän ei tunnista minua! Hän luulee minua Tähtiklaanin kissaksi", emoni itki. Pian kuulin Tihkutassun askeleet.

//Tihku? Hämy? Hunaja?

Nimi: Saratassu

26.03.2017 18:44
"Mitä me siis teemme tänään?" kysyin Ikituulelta. Minut oli nimitetty eilen oppilaaksi, mutta en ollut vielä tutustunut reviiriin tai mitään sellaista, koska minun piti tutustua pesätovereihini. Olinkin tutustunut Aamutassuun ja Sydäntassuun. Lähdetassun ja Lehmustassun tunsin jo, ja Häivetassun kanssa olin leikkinyt pentutarhassa. Ja Kaamostassu oli, no Kaamostassu oli pelottava.
"No tänään vien sinut tutkimaan reviiriä, ja sen jälkeen opetan sinulle erään tärkeän asian. Se liittyy metsästykseen", Ikituuli kertoi. *Pääsenköhän minä ihan oikeasti metsästämään?* mietin innoissani.
"Nyt mennään kuitenkin katsomaan sitä reviiriä", Ikituuli naukui. Tassuttelimme rinnakkain ulos leiristä. Ikituuli lähti viemään minua oikealle, poispäin leiristä. Katselin ympärilleni, ja näin suota. Enemmän suota, kuin ikinä. Märkä, sammalmainen koostumus tuntui oudolta leirin mutaisen maaperän jälkeen. Näin melko kaukana edessäni hajonnutta verkkoa, joka oli pystytetty keppien varaan. Verkon takana oli jotakin, ja se jokin haisi variksenruoalta. Olimme nyt saapuneet Ikituulen kanssa lähemmäs sitä.
"Yööh! Haisee pahalta!" vinkaisin, yrittäen pidättää hengitystäni, ettei tarvitsisi hengittää tuota yököttävää hajua.
"Se on haaskala. Siellä on kaksijalkojen jätettä. Haaskalassa on rottia ja sairauksia. Viisas kissa ei mene sinne", Ikituuli kertoi. Jatkoimme matkaamme, ja haaskalan ohitettuamme siirryimme kävelemään pienen, kuraisen puron vierustaa. Puron toisella puolella oli jokin poluntapainen, mutta se oli musta.
"Jahas, tuolla näetkin Kuolonklaanin reviirin", Ikituuli naukaisi, ja osoitti hännällään sen kummallisen mustan polun toiselle puolelle. Nyökkäsin innostuneena. Haaskalan suunnalta alkoi kuulua outoa jyrinää. Jyrinä pelotti minua, ja otin muutaman askelen taaksepäin. Jyrinä yltyi yltymistään, ja tuli koko ajan lähemmäs. Ikituuli katseli tyynenä mustaa polkua. Jyrinä oli yltynyt korviahuumaavan kovaksi, ja yhtäkkiä mustaa polkua pitkin suhahti epäluonnollisen kirkkaan sininen olio. Katselin sinisen olion perään kauhistuneena.
"Mikä Tähtiklaanin nimeen tuo oli?" kysyin, kun viimein sain ääneni toimimaan.
"Ai, tuo oli hirviö, ja tuo musta on ukkospolku. Kaksijalkojen juttuja", Ikituuli naukui rauhallisesti.
"Mitä ne hirviöt oikein ovat?" kysyin mestariltani, kun jatkoimme matkaa.
"Ne kuljettavat kaksijalkoja vatsoissaan. Kannattaa varoa niitä, ovat nimittäin melkoisen vaarallisia", Ikituuli naurahti. Kävelimme eteenpäin, kunnes saavuimme kohtaan, jossa kaksi mustaa polkua, ilmeisesti ukkospolkua kohtasivat. Jatkoimme siitä eteenpäin, ylittämättä ukkospolkua.
"Tuolla ovat Nelipuut. Siellä pidetään klaanien kokoontumiset täysikuun aikaan, mutta muutoin se on Kuolonklaanin reviiriä" Ikituuli kertoi. Hieman edempänä Ikituuli osoitti hännällään ukkospolun toiselle puolelle, ja kertoi että Myrskyklaanin reviiri oli siellä. Jatkoimme vielä matkaa, kohti leiriä. Matkalla ohitimme Palaneen vuorivaahteran. Olimme juuri palaamassa leiriin, kun muistin erään asian.
"Entä se metsästys?" naukaisin nopeasti.
"Ai niin! Minä opetan sinulle tekniikan, jolla kannetaan paljon saalista kerralla. Emme tosin käytä harjoituksessa oikeaa riistaa", Ikituuli kertoi, ja nauroi sitten.
"No mitä me sitten kannamme?" kysyin ihmeissäni.
"No ensin keräämme sammalta, kuivaamme sen, ja sen jälkeen kannamme leiriin", Ikituuli kertoi. Innostukseni lopahti välittömästi. Vai että pääsisin oikein keräämään sammalta! Ikituuli näytti, miten sammal tuli kaivaa suosta irti, ja puristaa siitä vesi pois. Tein perässä, sen mitä Ikituulikin. Kun olin kerännyt tarpeeksi sammalta, käärin sen oudoksi pallukaksi, ja puristin sen leukani alle. Viimein pääsimme leiriin.
"Viehän nuo sammalet tuonne syrjään kuivumaan. Anna niiden olla siellä jonkin aikaa, ja käy vaikka syömässä. Kun ne ovat kuivuneet, voit vaihtaa ne klaaninvanhimpien makuualusiksi", Ikituuli käski. Vein sammalet syrjään, ja asettelin ne aurinkoon kuivumaan. Loikin kohti tuoresaaliskasaa. Valitsin kasasta hiiren, ja menin oppilaiden pesän edustalle syömään sen. *Kyllä ne sammalet nyt ovat jo kuivuneet!* mietin itsekseni. Näin sammalet jo kaukaa. Koetin niitä tassullani, ja ne olivat kyllä kuivat, ja sen lisäksi mukavan lämpöiset. Käärin ne taas rullalle, ja lähdin kohti klaaninvanhimpien pesää. Jätin sammalrullani pesän eteen, ja astuin itse pesään. Klaaninvanhimmat olivat päivätorkuilla.
"Hei! Anteeksi, kun häiritsen. Tulin vaihtamaan makuualusenne!" mau'uin varovasti. Kaunokukka oli ainoa, joka oli hereillä, ja hän alkoikin herätellä muita.
"Ulkona paistaa aurinko!" kerroin innoissani.
"Mehän voisimme mennä hetkeksi ulos nauttimaan lämmöstä", Kaunokukka ehdotti. Muut klaaninvanhimmat nyökyttelivät ehdotukselle, ja Kaunokukka meni ulos. Meripihkaraita meni perässä. Minä autoin hieman Hohtotähteä, sillä hän oli puoliksi sokea. Kun klaaninvanhimmat olivat ulkona, aloin raahata vanhoja makuualusia ulos. Niitä kasaantuikin pesän eteen melkoinen kasa. Viimein sain viedä pesään auringossa lämmenneet, uudet sammalet. Vuoteista tuli mukavan näköiset, ja olin niistä melko ylpeä.
"Voitte mennä takaisin nyt!" ilmoitin klaaninvanhimmille.
"Kiitos Saratassu!" Kaunokukka naukaisi. * Nyt minun pitää varmaan viedä nuo vanhat sammalet pois.* mietin. Mutta miten sellaisen kasan saa pois? Kiertelin ihmeissäni sammalkasan ympärillä. Hohtotähti, joka ei vielä ollut mennyt pesään, taisi huomata ihmetykseni, ja antoi neuvon:
"Jos tallot sammalet litteiksi, niistä saa tehtyä rullan, joka on helppo viedä pois.".
"Voi! Kiitos paljon, Hohtotähti!" naukaisin kiitollisena. En olisi mitenkään keksinyt tuota itse. Toimin Hohtotähden ohjeiden mukaan, ja sain vietyä siistin rullan ulos leiristä. Palasin leiriin, ja huomasin unohtaneeni pienen pallon sammalta klaaninvanhimpien pesän edustalle.
"Jaa-a, pennut voisivat tykätä tuosta!" keksin. Nappasin pallon hampaisiini, ja lähdin pentutarhalle. Näin Viherpennun ja Ahmapennun leikkivän pesän edustalla.
"Hei! Toin teille sammalpallon!" ilmoitin heille, ja pudotin pallon suustani. Ahmapentu hihkaisi, ja syöksyi pallon kimppuun. Menin sisään pentutarhaan, tervehtimään Kanervakuuta.
"Hei Kanervakuu!" tervehdin iloisesti.
"Ai, hei Saratassu!" Kanervakuu vastasi. Keskustelimme hetken, kunnes tunsin jonkun tökkivän kylkeäni. Käännyin katsomaan, ja huomasin Ahmapennun.
"Tulisitko leikkimään kanssamme?" Ahmapentu kysyi.
"Voinhan minä tulla", naurahdin.

//Ahma? Tai joku muu pennuista?

Nimi: Tihkutassu

26.03.2017 16:41
Minua huolestutti Minttupentu. Hän huojui joka askeleella. Minttupennun pitäisi viedä heti leiriin.
"Mennään heti", sanoin ja menin antamaan Minttupennulle tukea. Meidän pitäisi mennä piikkipensastunnelin kautta, mutta se nyt ei haitannut. Voisin vain sanoa, että näytin Minttupennulle hieman reviiriä. Mutta uskoin, että Hunajaviiksi ei pitäisi.. Lähdimme tallustamaan hitaasti kohti leiriä. Minttupentu huojui ja minun piti antaa hänelle koko ajan tukea. Vihdoin karhunvatukoiden ympäröimä leiri alkoi näkyä. Huomasin Karpalotassun ja Loistelinnun, jotka olivat menossa näköjään saalistamaan. Pujahimme piikkipensastunnelista aukiolle. Tunsin, kuinka jotkut klaanitoverit katsoivat meitä ihmeissään.

//Minttu? Sori tönkkö ja lyhyt stoori xdd

Nimi: Hunajaviiksi

26.03.2017 13:29
Tarkkailin Sienitassua, joka vilkuili ympärilleen etsien yrttejä. Oppilas oli aika etevä, se oli pakko myöntää, mutta ei kovinkaan itsevarma. Haistelin itsekin ilmaa. Hiirenkorvan aikaan uusia yrttejä kasvoi paljon, mutta vielä ei ollut kovin lämmin. Lumen alta paljastui viime viherlehden aikaisia kasveja, mutta ne olivat nahistuneet, minkä takia yrtyien vaikutus oli pienentynyt. No, olivat kuivuneetkin yrtit parrmpi asia kuin ei yrttejä ollenkaan. Klaani silti tarvitsi tuoreita yrttejä.
Sienitassu taisi huomata jonkun kasvin. Hän käveli sen luokse ja menin hänen peräänsä. Huomasin maassa kissanminttua. Katsoin kiinnostuneen oppilastani. Olimme eilen puhuneet kissanmintusta hieman, hän kaiketi tunnistaisi yrtin.
"Hyvä, Sienitassu", naukaisin kannustavasti. "Osaisitko sanoa, mikä yrtti se on?"
Vaaleanruskea kolli katsoi yrttiä ja mietti hetken.
"Onko se... kissanminttua?" Sienitassu naukaisi epävarmasti. Nyökkäsin.
"Kyllä on. Hyvin muistettu", kehuin häntä. Kolli hymyili hieman.
"Kerätään sitä vähän. Katkaise se varresta hampaillasi, mutta jätä juuret maahan, niin tähän voi kasvaa sitä lisää", ohjeistin ja aloin järsiä kasveja hampaillani.

//Sieni?

Nimi: Sienitassu

26.03.2017 12:28
//Kosk en osaa mitää yrttejä sun muita ni en kirjota siit mitenkää erityisen tarkast kui tää tekkee ne xdd

Tein, mitä Hunajaviiksi oli käskenyt. Epäröin hieman, kuinka matkarohto tehtiin. Kun olin lopulta valmis, Hunajaviiksi katsoi minua tyytyväisenä.
"Hienoa, Sienitassu! Teit sen aivan oikein", parantaja kehui minua. En tiedä, mikä siinä oli, mutta tuntui oudolta aina kun joku kehui minua. En pitänyt lainkaan huomion keskipisteenä olosta, eikä siis kehuminenkaan tuntunut aina kovin mukavalta. En näyttänyt sitä, etten pitänyt kehumisesta, vaan hymyilin ujosti mestarilleni.
"Mitä sitten teemme?" kysyin hiljaa raidalliselta parantajakissalta.
"Voisimme lähteä ulos. Käydään etsimässä yrttejä. Saat itse tutkia ympäristöä ja kertoa minulle kaikki yrtit, mitä löydät. Jos voit tunnistaa ne, se on hyvä, mutta ei haittaa, jos et tunnista kaikkia", Hunajaviiksi sanoi. Nyökkäsin hieman epävarmasti.
"Lähdemmekö heti?" nau'uin hiljaisella äänellä. Parantajan tehtävät olivat mukavia, mutta minua jännitti kaiken aikaa, että jos epäonnistuisin. Hunajaviiksi saattaisi pahimmassa tapauksessa sanoa, ettei minusta ole parantajaksi, jolloin minusta tulisi soturioppilas ja joutuisin tappamaan kissoja. En halunnut sitä, joten pyrin olemaan mahdollisimman hyvä parantajaoppilas! Varjoklaani voisi varmasti vielä joskus olla ylpeä siitä, että minä osasin parantajan tehtävät, minä halusin auttaa omaa klaaniani.
"Lähdemme. Seuraa minua ulos leiristä", parantaja naukui ja lähti kulkemaan pois yrttivarastosta kohti parantajan pesän uloskäyntiä. Päästyämme leirin pääaukiolle, naaras johdatti minut pois leiristä. En oikein pitänyt Varjoklaanin reviiristä. Kaikki alla oli hyvin märkää, ja käpälläni upposivat kaikkialle, koska reviiri oli lähes täysin suota. Millaistakohan elämä oli muissa klaaneissa? Varjoklaanissa riistasta oli kuulemma kaiken aikaa pula, mutta kyllä se oli ainakin tähän mennessä kaikille riittänyt.
"No niin, tarkkaile nyt ympäristöäsi ja kerro, jos löydät jotain yrttejä", Hunajaviiksi naukui minulle. Olin hieman epävarma, selviäisinkö tästä tehtävästä. Huomasin, että mestarini oli huomannut lähes täysin puuttuvan itsetuntoni, jota hän varmaankin yritti nostaa, jos voisin itse yrittää tunnistaa ja löytää erilaisia yrttejä. En uskonut, että se toimisi. Kyllä minä uskoin, että voisin löytääkin jotain, mutta se oli aivan eri asia kuin itsetuntoni. Osasin minä myös joissain tilanteissa luottaa itseeni, etenkin parantajan tehtävissä. Taistella en osannut lainkaan, enkä tosin edes sitä halunnut. Saalistuskin tuntui aivan omituiselta, kun olin sitä pari kertaa oppilasaikanani kokeillut, mutten koskaan ollut saanut mitään kiinni.

//Hunaja? Anteeks sekavuus XD

Nimi: Hunajaviiksi

26.03.2017 08:46
Naaliturkki nousi seisomaan ja katsoi minuun vakaasti. Olin vaikuttunut siitä, miten hän minun onnellisuutensa takia halusi vaihtaa klaania. Mutta halusin hänenkin olevan onnellinen. Kuitenkin jos Naaliturkki vaihtaisi klaania, voisin mahdollisesti pysyä parantajana.
Hätkähdin mietteistäni kun tuuliklaanilainen alkoi puhua.
"Hunajaviiksi", valkoinen kolli aloitti hiljaa. Mitähän nyt olisi tulossa? Hän oli osannut yllättää minut äskenkin. "Olisitko sinä minun kumppanini?"
Katsoin hämmästyneenä Naaliturkkia. Tätä en ollut odottanut häneltä. Sydämeni sykki nopeasti rinnassani. Nousin ylös ja nuolaisin Naaliturkin korvaa.
"Tietenkin", huokaisin. "Rakastan sinua."
Rakastin häntä paljon, en ollut koskaan tavannut ketään Naaliturkin kaltaista. Olin jo ollut tarpeeksi ällikällä lyöty, kun hän oli saapunut ensimmäiselle tapaamisellemme, ja nyt olimmekin jo kumppanit. En kertoisi tästä kellekkään, eikä Naaliturkkikaan. Luotin häneen täysin.
Käännähdin katsomaan ulos tunnelin suulta. Ilta ei varsinaisesti ollut vielä saapumassa, mutta minun pitäisi kaiketi jo mennä, lisäksi minun piti kouluttaa Sienitassua. Käännyin katsomaan Naaliturkkia lämpimästi.
"Minun on mentävä. Tavataan vaikka taas parin auringonnousun jälkeen, voimme silloin suunnitella tulevaisuutta", naukaisin ja kosketin nopeasti tuuliklaanilaisen korvaa. "Hei sitten."
"Hei", kuulin vielä Naaliturkin naukaisun takaani. Juoksin ulos tunnelista raikkaaseen metsään.

Uituani mudassa ja muussa ällöttävässä, olin viimein saanut Naaliturkin hajun pois itsestäni. Jolkotin leiriin sisään. Etsin katseellani Sienitassua. Huomasin oppilaani ja menin hänen luokseen.
"Tulehan, jatketaan koulutustasi", naukaisin ja viitoin kollin mukaani hännälläni. "Mistä yrteistä kerroin sinulle eilen?"
Sienitassu näytti hetken miettivän, mutta vastasi sitten.
"Kissanmintusta, takiaisenjuuresta ja katajanmarjoista."
Nyökkäsin. Mietin, mitä olin itse oppinut. Ensin pitäisi opiskella kaikkien yrttien nimet ja vaikutukset. Istuuduin parantajan pesässä maahan ja kiersin katseellani pesää. Sienitassu istuutui viereeni. Noukin neljä yrttiä oppilaan eteen.
"Tässä on neljää yrttiä, joista tehdään matkarohtoa. Matkarohtoon voi toki lisätä vielä jotain muita vahvistavia yrttejä, mutta näitä köytetään yleensä. Tiedätkin varmaan, että matkarohtoa käyttävät kissat, jotka kulkevat Kuukivelle", maukaisin ja oppilas nyökkäsi. Osoitin yrttejä järjestyksessä.
"Tässä on kamomillaa, ratamoa, päivänkakkaraa ja luppiota. Luppio vahvistaa, samoin ratamo. Päivänkakkara auttaa nivelkipuihin ja kamomilla rauhoittaa mieltä. Niillä on tarvittavia ominaisuuksia auttamaan kissa pitkänkin matkan yli", mau'uin. Käänsin sitten katseeni yrteistä edessäni odottavaan vaaleanruskeaan oppilaaseen.
"Nyt sinä saat tehdä matkarohtoa. Jokaisen parantajan tulee osata tehdä se. Yhdistä yrtit, kuten huomaat joissakin on vielä varretkin tallella, kukista et muutenkaan tarvitse kuin lehdet. Jos satut tietämään vielä muita sopivia yrttejä, saat käyttää niitä", kerroin ja odotin, mitä oppilas tekisi. Matkarohto oli aika yksinkertaista tehdä, mutta en juuri ollut auttanut häntä. *Vai olinko?*

//Sieni?

Nimi: Karpalotassu

25.03.2017 14:39

Pitkät jalkani pettivät altani, kun Vaskitsatähden paino painoi minut maahan. Lysähdin maahan älähtäen. Jokainen jäseneni kiljui väsymyksestä ja ne tärisivät hieman. Vaskitsatähti nousi päältäni pois ja huokaisi:
”Sinun pitää olla nopeampi, Karpalotassu. Jos tämä olisi ollut taistelutilanne, niin olisit ollut jo variksenruokaa.”
”Anteeksi”, mutisin hieman tuohtuneena. Tämä oli varmaan jo viides kerta, kun mestarini onnistui yllättämään minut. Aurinko oli melkein jo kavunnut puoleen väliin taivasta. Olimme harjoitelleet taisteluliikkeitä auringonnoususta asti. Olin jo hyvin turhautunut, koska minusta tuntui yhä, etten osannut mitään.
Kapusin täriseville jaloilleni ja koitin valmistautua seuraavan koitokseen. Turkkini karvat olivat liimautuneet ihooni kiinni. Yritin tasata hengitykseni parhaani mukaan. Hiki valui pitkin kasvojani.
”Yritetään uudelleen”, Vaskitsatähti neuvoi kuulostamatta turhautuneelta, ”yritä valmistautua parhaasi mukaan.”
Nyökkäsin ja suljin silmäni. Höristin korvani äärimmäiseen asentoon ja koitin arvata, miltä suunnalta Vaskitsatähti yritti hyökätä. Samassa kuulin lehden rasahtavan lähellä.
'Tekiköhän hän tuon tahallaan?' ajattelin vaistomaisesti.
Yhtäkkiä minun teki mieli hypätä eteenpäin, joten tein niin vaistonvarassa. Avasin silmäni ja käännyin ympäri. Yllätyksekseni vaaleanruskea kollipäällikkö seisoikin edessäni. Ilo valtasi minut äkillisesti.
”Onnistuin!” hymyilin voitonriemuisesti, ”viimeinkin.” Vaskitsatähti katsoi oppilastaan hymyillen ja vastasi:
”Hienoa, teit todella hyvää työtä.” Yllätyin kehuista hyvin paljon, sillä omasta mielestäni en onnistunut ollenkaan niin hyvin. Mutta päällikön ilme ja sanat kielivät minulle, että hän todella oli tyytyväinen.
”Kiitos”, vastasin hieman hämmästyneenä. Jalkani alkoivat täristä koko ajan vähän enemmän, kun seisoin siinä paikallani.
”Voimme palata leiriin”, hopeakuvioinen kolli naukaisi ja viittoi minua seuraamaan itseään. Nyökkäsin hänelle, vaikka hän ei sitä voinut huomatakaan.
Kuljin hänen perässään koko matkan hiljaa. Tarkastelin Varjoklaanin reviiriä silmilläni samalla, kun kävelin eteenpäin. Kaikki näytti niin oudolta hiirenkorvan aikaan ja sekin oli outoa, kun pakkanen ei pistellyt jäseniä. Tosin, ei pakkanen olisi voinut yllätäkään tällaisena hetkenä. Olinhan sentään hiestä yltä päältä märkä.
Jäseniäni pisteli yhä vimmatusti ja oloni oli aika heikko. En ollut syönyt mitään aamulla, joten uskoin sen olevan syy heikkoon olooni. Keskittymiseni alkoi herpaantumaan ja oloni oli koko ajan paljon huonompi. Yritin kumminkin pärjätä ja pysyä pystyssä. Ei menisi enää kauaa, niin saisin riistaa. Samassa leirin sisäänkäynti häämöttikin edessä ja annoin mestarini pujahtaa ennen minua leiriin. Sitten menin hänen perässään leiriin. Suutani kuivasi ja päätin ensin syödä. Sitten voisin etsiä juotavaa.
Leirissä meitä vilkuiltiin nopeasti, mutta ei huomioitu mitenkään erityisesti. Paitsi tietenkin Vaskitsatähti, joka löysi heti ystävän, jolle jutella. Ajattelin mennä suoraan saaliskasalle, mutta muistinkin, etten ollut kysynyt lupaa. Vaskitsatähti näytti uppoutuneen keskusteluun täydellisesti, enkä tiennyt, kehtaisinko keskeyttää. Kumminkin nälkä heikotti minua niin, että otin ja menin Vaskitsatähden luokse.
”Öhmm... Vaskitsatähti?” naukaisin varovaisesti. Puhuin niin hiljaisella äänellä, että ajattelin ettei kolli huomannut minua. Sitten hän katsoikin yllättäen minuun ja vastasi:
”Ai niin, Karpalotassu. Voit syödä vähän riistaa ja levätä. Huomenna ajattelin, että lähtisit aamupartioon, käykö tämä?”
”Käy” vastasin masentuneella äänensävyllä, koska minua väsytti niin paljon. Sitten päätin jättää kaksikon mahdollisimman nopeasti rauhaan ja löntystelin saaliskasalle.
En edes katsonut, minkä riistan valikoin saaliskasasta. Otin vain ensimmäisen möhkäleen mukaani ja istahdin kauemmas saaliskasasta. Kun katsoin tarkemmin, minkä saaliin olin ottanut, tajusin sen olevan varis. En jäänyt tarkastelemaan sitä tarkemmin, vaan ahmin sen suihini. Nälkä ja heikotus helpottivat, mutta jano kuivasi suutani yhä ikävästi. Lisäksi sulat olivat kutittaneet kurkkua, joten vesi oli suuremmassa tarpeessa.
Annoin katseeni valata leirin maata ja löysin sitten vesilammikon. Loikin sen luokse kankein liikkein ja sitten join vettä. Se oli ihanan kylmää ja raikasta. Lisäksi se helpotti janoon valtavasti. Se myös piristi minua vähän, muttei tarpeeksi, sillä väsymys oli ylisuuri.
Kun olin saanut juotua, päätin mennä nukkumaan. Lokin nopein liikkein oppilaiden pesään ja menin makuulle omalle makuualuselleni. Se tuntui ihanan pehmeältä ja kutsuvalta. Nukahdin hyvin nopeasti muhkealle makuualuselle ja tunsin oloni onnelliseksi, vaikka lihaksiani särkikin.

Nimi: Häivetassu

25.03.2017 13:37
Istuskelin oppilaiden pesän edustalla. *Mitä tekisin?* Tassuttelin pientä ympyrää ja tunsin oloni tarpeettomaksi. *Pitäisikö minun tehdä jotain klaanin hyväksi?* Pian huomasin emoni juttelemassa ystävänsä Kyyhkylennon kanssa. Kipitin heidän luokseen.
"Hei Häivetassu!" emoni tervehti.
"Hei", naukaisin hymyillen. Katsahdin harmaa raidalliseen naaraaseen, joka söi tumman vihreää sammakkoa.
Tämä nyökkäsi minulle tervehdyksen.
"Emo? Mitä voisin tehdä klaanin hyväksi? Minulla ei ole tekemistä", naukaisin katsoen emoni suuriin silmiin. Tämä katsoi minua huvittuneena.
"Voisit vaikka mennä välillä etsimään ystäviä", tämä naukui.
"Joo", miukaisin. Lähdin tassuttaman takaisin aukiolle. *En minä tiedä miten saisin ystäviä* Pian huomasin Sienitassun, joka hyvästeli sisartansa, joka lähti partioon. Katsoin hieman arasti nuorta vaalean ruskeaa kollia kohti. Liikahdin yhden askeleen tätä kohti. Joka askeleella minua jännitti enemmän ja enemmän. En ollut koskaan jutellut Sienitassulle. Huomasin olevani jo hännänmitan päässä oppilaasta.
"Hei", tervehdin arasti, katsoen tassuihini. Vilkaisin vaalean ruskeaan kolliin, joka ei näyttänytkään yhtään pelottavalta. Enemmänkin ystävälliseltä.

//Sieni?

Nimi: Hunajaviiksi

25.03.2017 10:53
Naaliturkin huulille ilmestyi hieman häijy hymy, mutta se katosi saman tien. Katsoin kolliin terävästi.
"Mitä sinä mietit?" kysyin varautuneesti. Tuuliklaanin soturi käänsi katseensa minuun.
"Mitä tahdot kuulla?" Naaliturkki kysyi hiljaa. Kurtistin kulmiani hämmentyneenä. Mitä hän oikein suunnitteli?
"Tahdon kuulla totuuden. Koko totuuden", naukaisin vakaasti. "En tahdo, että minun takiani vääristät ajatuksiasi." Naaliturkki kääntyi istumaan kylki minua kohti. Ei kai hän ollut keksinyt mitään typerää tai vaarallista? Istuuduin itsekin maahan ja nuolaisin rintaani pari kertaa. Sitten Naaliturkki avasi suunsa puhuakseen.
"Hyvä on. Ajattelin, että jos tekisin jotakin, minut voitaisiin häätää klaanista petturina. Mutta en tiedä, hyväksyisikö Vaskitsatähti sitä."
"Vaskitsatähti?" naukaisin hämmentyneenä. Sitten kasvoilleni nousi toiveikas hymy kun ymmärsin.
"Tarkoitatko, että tulisit Varjoklaaniin?" naukaisin silmät sädehtien. *Minunko takiani?* Jos Naaliturkki vaihtaisi klaania, hän voisi olla kumppanini ja minä pysyisin parantajana.
"Jos tarkoitat, että vaihtaisit klaania... olisin kamalan onnellinen", naukaisin ja painoin pääni kollin rintaa vasten. Huokaisin syvään ja hengitin Naaliturkin tuoksua. "Mutta mitä sinä tekisit? Minä haluaisin, että vaihdat klaania, mutta entä sinä?"
Nostin katseeni valkoiseen kolliin. Istuin hiljaa hänen vierellään.

//Naali?

Nimi: Kaihopentu

24.03.2017 16:04
"Ikävä kyllä pienet pennut eivät kuulu soturien pesään", Mietesielu murahti kantaessaan minua takaisin pentutarhaan. Yritin pyristellä vapaaksi soturin otteesta, mutta hän piti minua tiukasti niskanahastani.
"Mutta pentutarhassa on kamalan tylsää!" marisin tyytymättömästi. Kuulin Mietesielun hymähtävän.
"Nauti pentuajoistasi, moni soturikin kaipaa niitä", kermanvalkea kolli tuumi. *Mitä kaivattavaa tässä muka on?*
"Miksi?" maukaisin ihmetellen.
"Pentuna sinulla ei ole velvollisuuksia, saat tehdä vapaasti mitä haluat."
Pudistin tarmokkaasti päätäni.
"Ei pentuna saa mennä metsästämään. Tai tehdä mitään muutakaan kivaa!"
Mietesielu laski minut maahan pentutarhan suulle.
"No, usko minua, sinun kannattaa nauttia luppoajastasi pentuna kun vielä voit. Ja aivan varmasti keksit jotain tekemistä muiden kanssa", kolli sanoi ja lähti pois. Huokaisin ja astelin pentutarhaan. Pujosulka oli kaiketi vasta herännyt, sillä naaras makoili edelleen sammalillaan ja katsoi huolestuneena ympärilleen. Sitten hänen silmänsä osuivat minuun ja niissä ollut huoli vaihtui helpotukseksi.
"Siinähän sinä olet", emoni naukaisi. "Et saa noin vain lähteä pesästä, minä huolestuin!"
Menin häpeissäni emoni luo ja asetuin Sirpalepennun viereen.
"Anteeksi", maukaisin hiljaa. Tökkäsin Sirpalepentua kylkeen pienesti. Pujosulka kuitenkin työnsi minut hellästi kuonollaan sivummalle.
"Annahan veljesi nukkua", emoni naukaisi ja nuolaisi päälakeani.
"Mutta minulla on kamalan tylsää!" vingahdin.

//Pujo tai Sirpale?

Nimi: Hunajaviiksi

24.03.2017 14:27
Nyökkäsin edessäni seisovalle Naaliturkille.
"Meidän pitää olla varovaisia. Jos joku saa tietää, joudumme molemmat vaikeuksiin. Ja olet oikeassa, parantajana olo on ollut unelmani pennusta asti. Mutta klaanissa minulla ei ole ketään, jota rakastaisin. Otan sen riskin, että menetän paikkani parantajana, vain nähdäkseni sinua", naukaisin pehmeästi. Tämä ei ollut oikein, ei varmasti. Vaskitsatähti tuskin katsoisi läpi tassujen, jos jäisin kiinni toisen klaanin kissan kanssa. Eikä Pikitassun tapaamisistakaan ollut paljoa aikaa. *Se ei kuitenkaan ollut samanlaista*, tuumin. Olin ollut kyllä vähän ihastunut häneen, mutta silloin olin vielä ollut järkevä ja jättänyt tapaamiset yöllä hänen kanssaan taakseni. Emme muutenkaan olleet tavanneet kuin kaksi kertaa, silloinkin vahingossa.
"Sinun on varmistettava, ettei kukaan saa tietää tästä. Jos tulet tänne partiosta, se herättää epäilyksiä", mau'uin mietteliäästi. Naaliturkki nyökkäsi ymmärtäväisesti. Voisiko kukaan tietää tästä? Silloin tajusin jotain kamalaa. Tuntui, kuin kylmä kivi olisi tippunut vatsaani. Joku oli nähnyt meidät, silloin kun olin hakenut yrttejä Tuuliklaanin reviiriltä. Toivotassu oli ollut paikalla. Hän voisi aavistaa jotain.
"Naaliturkki? Entä, jos Toivotassu tietää tästä?" naukaisin hieman pelokkaasti. Se olisi kamalaa.

// Naali?

Nimi: Minttupentu

24.03.2017 08:06
Juoksin pää edellä päin mäntyä. Kaikki pimeni hetkeksi, mutta pian kaikki värit ja sumeat kuvat alkoivat erottua. Näin tutun kollin katsomassa minua huolissaan.
"Sattuiko?" kuulin jonkun kysyvän, muymtta pian tunnistin äänen se oli Tihkutassun.
"Tihkutassu sinäkö siinä?" naukaisin katsoen pyörivää maailmaa.
"Joo, mutta pitäisikö meidän palata takaisin?" tämä naukaisi hieman huolissaan. Pudistelin päätäni.
"Ei tarvi. Kaikki on ihan hyvin", tokaisin. Yritin nousta seisomaan, mutta kun seosoin aloin hoippua puolelta toiselle.
"Jos niin sanot", Tihkutassu hymyili.
"Ehkä voimme sittenkin lähteä leiriin...", naukaisin hoippuen.

//Tihku?

Nimi: Hämylilja

23.03.2017 19:11
Kyyhkylento istahti viereeni ja haukkasi palan omasta sammakostaan. Käänsin katseeni omaan sammakkooni ja aloin itsekin ruokailemaan. Sammakko maistui paremmalta, kuin koskaan ennen, koska en ollut pitkiin aikoihin syönyt sammakkoa. Haavat selässäni alkoivat tuntua jo paremmalta. Olin vaikuttunut Tihkutassun taistelutaidoista, hän varmaan harjoitteli paljon. Synkkäsielu oli varmasti hyvä mestari. Vilkaisin oppilaiden pesän edustalla istuviin Häivetassuun ja Lähdetassuun. Olin myös hyvin ylpeä heistä. Häivetassu oli taitava saalistaja, aivan kuin Tuikesilmä. Lähdetassukin oli taitava taistelija, kun olin viimeksi hänen nähnyt harjoittelevan. Huomasin, että olin saanut melkein jo sammakkoni syötyä, jäljellä oli enää pari palaa. Käänsin katseeni raidalliseen Kyyhkylentoon.
"Ikävöitkö yhtään soturina olemista?" kysyin häneltä.

//Kyyhky? :3

Nimi: Tihkutassu

23.03.2017 19:02
"Ensin karkaamme leirin ulkopuolelle. Sitten opetan sinut saalistamaan ja nappaamme niin paljon riistaa, kuin vain saamme. Sitten voit kantaa kaikki riistat leiriin ja kaikki näkee, kuinka taitava olet saalistamaan", esitin suunnitelmani. Minttupentu näytti epäilevältä, mutta nyökkäsi sitten.
"Mutta mistä me karkaamme leiristä ulos? Emme ainakaan pääse karhunvatukoiden välistä ulos", Minttupentu maukui. Pudistin päätäni.
"Tarpeidentekopaikalta pääsee. Siellä ei ole karhunvatukoita muurina, vain kuihtuneita nokkospensaita", selitin. Minttupentu nyökkäsi aavistuksen verran. Hänen kauniit tummansiniset silmänsä säteilivät hieman ilosta. Tuon naaraan seurassa tunsin itseni jotenkin oudoksi. En voisi millään tiuskia Minttupennulle, tai varsinkaan kohdella väkivallalla, kuten taas Kuohupentua. Muistin, kuinka upotin terävät kynteni ketun selkään ja.. Ajatukseni keskeytyivät, kun Minttupentu puhui.
"Koska me menemme?" naaras kysyi. Katsahdin taivaalle. Oli aurinkohuippu.
"Lähdetään heti, että voimme saalistaa vaikka kuinka paljon", mau'uin. Minttupentu nyökkäsi ja nousi seisomaan. Lähdimme tassuttamaan kohti tarpeidentekopaikkaa. Aukio kuhisi klaanitovereita, Murattilehti ja Naavakoi vaihtoivat kieliä nokkospensaan vieressä, Häivetassu ja Lähdetassu ruokailivat uuden oppilaan; Saratassun kanssa ja Vaskistatähti loikoili suurkiven edustalla. Huomasin mestarini Synkkäsielun, joka oli valikoimassa ruokaa tuoresaaliskasasta. Mestarini käänsi katseensa minuun.
"Minne olet menossa?" naaras kysyi.
"Enkö saa mennä tarpeilleni?" tiuskaisin ja jolkotin äkkiä tarpeidentekopaikalle. Kuulin, kuinka Minttupentu juoksi perääni.
"Huh", naaras maukui. Pujahdimme tarpeidentekopaikan nokkospensasmuurista metsään. Oli juuri satanut, sillä maa oli todella märkää. Häntäni kastui loskaan ja se tuntui erittäin epämukavalta. Tallustelimme hetken eteenpäin, kunnes pysähdyin.
"Haistatko mitään?" kysyin Minttupennulta. Punaruskea naaras alkoi haistella ilmaa.
"Haistan hiiren. Mutta en ole varma, onko se kovin tuore", Minttupentu maukui. Haistoin itsekin ilmaa. Erotin kyllä hiiren hajun, mutta se oli jo melko vanha. Hiiri ei olisi enää täällä. Erotin silti melko tuoreen oravan hajun.
"Haistatko mitään muuta?" kysyin. Minttupentu haistoi taas ilmaa.
"Oravan. Sen haju on aika tuore", naaras maukui. Nyökkäsin.
"Mitä luulet, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi?" kysyin. Minttupentu mietti hetken.
"Eikö minun pitäisi jäljittää orava seuraavaksi?" naaras kysyi. Nyökkäsin. Minttupentu haisteli taas ilmaa ja lähti tassuttelemaan eteenpäin. Hän oli näköjään saanut vainun. Seurasin naarasta, kunnes hän pysähtyi. Minttupentu käänsi kauniit kasvonsa minua kohti.
"Mitä teen nyt?" hän kysyi.
"Tiputtaudu alemmas. Pidä vartaloasi hyvin lähellä maata, mukaanlukien häntäsi, joka on myös pidettävä suorana vasten maata. Sitten voit alkaa liikkua pehmeästi oravaa kohti. Muista varoa oksia tai lehtiä, jotka saattavat rapista tassujesi alla", muistelin, mitä Synkkäsielu oli minulle opettanut. Minttupentu teki työtä käskettyä ja pudottautui vaanimisasentoon. Vaanimisasento oli ihan hyvä, ensimmäiseksi kerraksi. Sitten hän lähti liukumaan lähemmäs oravaa. Harmaanruskea orava ei huomannut mitään, vaan nakersi jotain pähkinää. Samassa Minttupentu loikkasi oravan kimppuun ja katkaisi nopeasti sen niskat. Naaras otti kuolleen oravan suuhunsa ja katsoi minua silmät säteillen.
"Hienosti napattu!" kehräsin ja jolkotin pennun luokse. Nuolaisin Minttupennun päätä kehräten.
"Ensimmäinen saaliini!" Minttupentu säteili ylpeydestä.
"Niin", mau'uin. "Jatketaanko nyt saalistusta? Hautaa orava maahan", kehotin. Minttupentu nyökkäsi ja hautasi oravan maahan. Sitten hän alkoi haistella ilmaa. Naaras näköjään erotti jonkun riistan ja alkoi jäljittämään sitä. Seurasin hitaasti Minttupentua ja huomasin, että naaras oli vainunnut kanin. Samassa huomasin, että tuo kani istui ison männyn juurella ja pisti poskeensa juuri kasvanutta heinää. Minttupentukin huomasi kanieläimen ja pudottautui vaanimisasentoon. Kun hän oli tarpeeksi lähellä kania, hän loikkasi sen päälle. Mutta liian myöhäistä. Kani juoksi karkuun, mutta Minttupentu ei kerennyt reagoimaan siihen millään tavalla. Minttupentu törmäsi pää edellä mäntyyn.

//Minttu?

Nimi: Kyyhkylento

23.03.2017 18:54
Kohautin lapojani.
"Minä lähden nyt Tihkutassun kanssa partioon", Hämylilja hymyili. Tumma naaras tassutti kohti nuorta oppilasta. *Minua arveluttaa hieman tuo Tihkutassu*

Istuin sukimassa itseäni. Hämyliljan partio oli juuri palannut. Olin kuullut muilta että kettu oli hyökännyt partion kimppuun.
Kipitin kohti Hämyliljaa joka asteli ulos parantajan pesästä.
"Ei kai sinuun sattunut?" naukaisin huolissani.
"Ei pahasti, pari haavaa vain", tämä hymyili. Nyökkäsin huojentuneena.
"Voin käydä hakemassa riistaa", naukaisin lähtien kohti riistakasaa. Astelin kasan luokse ja nostin kaksi sammakkoa hampaisiini. Juoksin takaisin tumman naaraan luo.
"Ole hyvä", naukaisin tipauttaen toisen sammakon parhaan ystäväni eteen.
"Kiitos", tämä kehräsi.

//Hämy?

Nimi: Lähdetassu

23.03.2017 18:31
Pudotin päästäisen tuoresaaliskasaan. Olin juuri ollut metsästämässä Tammikynnen, Häivetassun ja hänen mestarinsa Murattilehden kanssa.
"Tulipas mukavasti saalista", totesin.
"Niin", Häivetassu vastasi. Pian huomasin Vaskitsatähden hyppäävän Suurkivelle ja ulvaisevan kutsuhuudon. Juoksin heti emoni Hämyliljan sekä isäni Tuikesilmän luokse. Huomasin pian kuinka Loistelinnun poika Lehmustassu, joka oli eilen nimitetty oppilaaksi tuli viereeni. Lehmustassun veljestä Sienitassusta oli tullut Hunajaviiksen oppilas.
"Varjoklaanin kissat. On aika tullut nimittää uusi soturi. Tihkutassu astuisitko eteen?" päällikkö pyysi. Katsoin kuinka veljeni astui eteen.
"Minä, Vaskitsatähti, Varjoklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Tihkutassu lupaatko noudattaa soturilakia ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Vaskitsatähti kysyi.
"Lupaan", Tihkutassu vastasi.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tihkutassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Tihkuturkkina. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja uskollisuuttasi ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi", päällikkö julisti.
"Tihkuturkki! Tihkuturkki!" klaani hurrasi.
"Onnea Tihkuturkki", onnittelin veljeäni, vaikka olinkin kateellinen, että en päässyt soturiksi itse vielä.
"Kiitos", veljeni kiitti outo ilme kasvoillaan. Jäin katselemaan hetken aikaa veljeäni, kunnes kuulin Häivetassn kuiskaavan:
"Älä huolehdi sisko. Olenhan minäkin yhä oppilas."

//Häive?

Nimi: Sienitassu

23.03.2017 18:13
Olin eilen päässyt oppilaaksi, ja vielä enemmänkin; parantajaoppilaksi. Hunajaviiksi oli kuunnellut toivettani, kun olin kertonut, että en halunnut vielä eilen lähteä ulos leiristä, joten olimme opetelleet joitakin yksinkertaisimpia yrttejä parantajan pesän sairasaukiolla. Olin joku aika sitten herännyt ensimmäistä kertaa parantajan pesästä ja istuskelin nyt leirin pääaukiolla yhdessä veljeni Lehmustassun kanssa syöden hiirtä, jonka Lehmustassu oli tuonut minulle.
"Millainen mestari Hunajaviiksi on?" veljeni kysyi ja nielaisi viimeisen palan omasta hiirestään. Hän katsoi minua myrkynvihreillä silmillään. Kohautin lapojani.
"Hän vaikuttaa mukavalta ja hyvältä mestarilta", naukaisin. En ollut nähnyt mestariani koko aamuna, mutta päättelin nopeasti, että hän oli omassa pesässään nukkumassa vielä.
"Entä millainen Naavakoi on?" kysyin.
"Hän vaikuttaa melko ankaralta ja hieman.. Noh, en minä osaa selittää, mutta uskon, että hän on ihan hyvä mestari kuitenkin", Lehmustassu naukaisi hieman epäröiden.
"Kyllä hän sinusta hyvän soturin varmasti saa", nau'uin ja katsoin veljeäni hennosti hymyillen. Vilkaisin nopeasti taivaalle, joka oli kirkas, eikä sillä ollut lainkaan pilviä peittämässä näkyvyyttä. Aurinko oli nousemassa puiden latvojen yläpuolelle pikkuhiljaa ja se lämmitti jo hieman kissoja ja muitakin metsän eläimiä. Huomasin, että Naavakoi asteli ulos sotureiden pesästä ja loi katseensa oppilaaseensa.
"Lehmustassu! Lähdemme kiertämään rajat loppuun, joten tule", soturi naukui veljelleni.
"Nähdään myöhemmin", Lehmustassu naukui minulle ystävällisesti hymyillen. Nyökkäsin veljelleni, joka loikki mestarinsa perässä ulos leiristä. Jäin istuskelemaan kaikessa rauhassa leirin pääaukiolle katselemaan, kuinka leirissä olevat kissat tekivät jokapäiväisiä askariaan.

//Hunaja, Lehmus tai joku?xd

Nimi: Hunajaviiksi

23.03.2017 17:57
"Ollaanko sitä taas yrttivarkaissa?" Naaliturkki maukaisi huvittuneena. Pyöräytin silmiäni.
"Miten voisit kuvitella minusta sellaista?" naurahdin. Olin niin iloinen, että hän oli tullut. Meidän ei ollut vielä pitänyt tavata, mutta se ei minua haitannut. Lämmin tunne valtasi minut, kun olin Naaliturkin lähellä. Astuin akeleen lähemmäs ja puskin kollia päälläni. Tunsin hänen hiukan jännittyvän, joten vetäydyin kauemmas.
"Miksi tulit sitten?" Naaliturkki kysyi. Istahdin tunnelin pohjalle. Se oli aika kostea, sillä lumen sulaessa sen läpi kulki paljon vettä.
"Halusin nähdä sinut. Lähdin muuten vain kävelylle, ja taisin vahingossa eksyä tänne", maukaisin pienesti kehräten. "Poikkesin käymään, jos vaikka näkisin sinut."
Nuolaisin hajamielisesti tassuani ja pyyhkäisin sillä korvaani.
"Halusin olla hetken rauhassa leirin hälinältä. En muuten ole enää parantajaoppilas, vaan parantaja. Ja saan oppilaankin pian", naukaisin. "Mutta se ei tuo minulle paljon enempää tekemistä, haluan silti nähdä sinua", lisäsin kiireesti. Toivottavasti hän ei kuvittelisi, etten ehdi käymään täällä. "Miten itse satuit paikalle?"
"Olin partiossa ja näin sinut", kolli naukaisi. Nyökkäsin. Minun teki kamalasti mieli vain painautua häntä vasten ja viettää tuuliklaanilaisen kanssa täällä ikuisuus, vaikka vain jutellen.
"Et tiedäkään, miten paljon merkitset minulle", mau'uin hiljaa ja kosketin kollin korvallista. Odotin, mitä hän tekisi, ehkä ajaisi minut pois?

//Naali?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com