Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Taivasklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Taivasklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kirjopentu

18.12.2017 18:13
Seuraavana päivänä herätessämme, tunsin kuinka Surusade katsoi minua lempeästi. Kuningatar oli ollut eilen huolestunut siitä, kun minä ja Aavapentu olimme olleet leirin ulkopuolella. Emmehän me olleet edes kaukana leiristä. Tajusin kuitenkin, että Surusade oli huolestunut vain Aavapennusta. Kolli heräili vierelläni. Tuo nousi pystyyn, venytti kilpikonnakuvioioista turkkiaan ja haukotteli. Seurasin tuon esimerkkiä. Surusade naurahti. Astuin Aavapennun luo.
"Saadaankohan me mennä klaaninvanhempien pesään?" kysyin kuiskaten Aavapennulta, "Kinuskikynnellä jäi se tarina kesken?"
"En tiedä", Aavapentu maukui lapojaan kohauttaen, "Ehkä joo, ehkä ei. Kysytään Surusateelta."
"Mitä te kuiskitte?" kuningatar kysyi kulmiaan kurtistaen, mutta silti sillä emon ihanalla lempeydellä.
"Niin, että saammeko mennä klaaninvanhempien luo?" kysyin.
"Saatte mennä sinne, vain jos he antavat luvan", Surusade lupasi, "Mutta luvatkaahan ettette mene muualle!"
"Joo joo", sanoin kärsimättömästi. Loikkasin ulos pesästä Aavapentu kintereilläni. Yhtäkkiä inahdin. Joku sattui käpälääni, tai oikeastaan anturaani. Oikean etukäpälän anturaan.
"Mitä nyt?" Aavapentu kysyi. Kolli oli hetkessä vierelläni.
"Sattuu", piipitin. Nostin oikean etukäpälän vanhemman pennun nähtäville.
"Verta", tuo sanoi totisena, "Kylläpä meille nyt sattuu. Miten se tapahtui?"
"En tiedä", niiskaisin, "Osuin varmaan tuohon terävään kiveen."
Osoitin juovikkaalla hännälläni pientä terävää kiveä vieressäni. Se näytti ilkeältä ja katalalta.
"Mennäänkö Syvähuudolle?" Aavapentu sanoi ja sanoi perään vielä painottaen sanaa: "taas".
"Joo", sanoin. Lähdin nilkuttamaan Syvähuudon pesälke. Mitäköhän Aavapentu sanoisi. Entä Surusade? Entä itse parantaja? Se jäisi nähtäväksi.

//Aava <3 Kylläpäs näille nyt sattuu ja tapahtuu XD

Nimi: Aavapentu

18.12.2017 15:39
Istuin Syvähuudon pesässä lumesta märkänä. Surusade nuoli minua rivakasti.
"Mitä olen sanonut teille ulos menosta?" naaras saarnasi. Katsoin tassuihini nolostuksesta kuumana.
"Ja Kirjopentu, miksi lähdit Aavapennun mukaan? Siellä on hirveän vaarallista olisin voinut menettää teidät", Surusade naukui tiukasti. Kirjopentu katsoi Surusadetta surkeana.
"Anteeksi..", tuo naukui. Nostin pääni ylös ja röyhistin rintaani. *Ei se Kirjopennun vika ollut!*
"Minä sanoin hänelle ettet suuttuisi", naukaisin rohkeasti tunnustaen tekoni. Surusade katsoi meitä vuorotellen tomerasti.
"En minä olekkaan suuttunut, olen vain pettynyt ja huolissani", naaaras naukui särkyneellä äänellä. Kiedoin häntäni tassujeni ympärille.
"Ei meidän ollut tarkoitus tehdä sinulle pahaa mieltä, me vain halusimme mennä ulos leikkimään päivystyssotureita", nau'uin pahoillani.
" Kun oikeissa kaksijalanpesissä olisi ollut niin kiva leikkiä ihan oikeita kotikisuja!" Kirjopentu naukaisi tohkeissaan. Surusateen silmät rävähtivät auki järkytyksestä.
"Kaksijalanpesiin? Tähtiklaani varjelkoot, mitä te ajattelitte!?" Surusade rääkäisi. Inahdin jotain ja Kirjopentu vilkaisi minuun anteeksi pyytävästi.
"No niin nyt mennään pentutarhaan ja pysymme siellä koko loppu päivän", Surusade naukaisi ja nosti Kirjopennun hampaisiinsa.

Olimme viettäneet tylsistyneinä aikaa pentutarhassa jo kauan.
"Anteeksi, että paljastin meidät", Kirjopentu naukui pahoillaan.
"Ei se sinun vikasi ollut vaan minun. Minä sinne hankeen putosin. Sovitaanko, että unohdetaan tämä?" naukaisin. Kylmät väreet kulkivat selässäni ajatellessani lumikinosta. Muistin vieläkin kylmyyden.
"Sopii", Kirjopentu naukui hymyillen. Tassuttelin Surusateen vatsan viereen ja käperryin kerälle. Naaraan lämmin turkki teki oloni mukavaksi. Kirjopentu käpertyi vierelleni.
"Hyvää yötä, kultaseni", Surusade naukui ja nuolaisi meidän kummankin päätä. *Huomenna meillä on vielä paremmat seikkailut!* Kehräsin ajatukselle itsekseni kunnes nukahdin.

//Kirjo? :D

Nimi: Syvähuuto

17.12.2017 21:26
Myräkkäkuiske oli paljon paremmalla tuulella minun poistuessa lopulta kohti metsikköä, joka loisti valkeine henkineen kirkkaammin kuin tähdet viherlehden aikaan. Olin iloinen siitä, kuinka minusta oli ollut hyötyä Myräkkäkuiskeen kanssa. Hän ei ehkä surisi enää niin paljoa menetettyä kumppaniaan. Vaikka osasin minä kuvitella miltä hänestä mahtoi tuntua. Tässä klaanissa oli hyvin monta kissaa, jotka olivat menettäneet kumppaninsa. Käännyin vielä kerran katsomaan lapani ylitse kohti leiriä. Huomasin Pähkinäkuonon kumppanin kävelevän Myräkkäkuiskeen suuntaan.
"Mikään ei ole sen lämpimämpää, kuin toisen kissan rauhoittavat sanat", maukaisin ääneen omissa ajatuksissani. Välillä toivoin omistavani itsekin jonkun, johon voisin turvautua. Mutta minulla oli yhä polkuni parantajana. Jaon velvollisuuksia tätä klaania kohtaan enkä voisi hylätä niitö. Sitä paitsi tunsin tämän klaanin kissat kuin parantajan pesän, eikä kukaan täällä lopulta ole minua varten. He kaikki ovat tarkoitettuja joillekkin toisille. Kuka tahabsa kissa tästä klaanista olisi onnellinen sadessaan kumppanin kenestä tahansa. Myyräkynnen kohdalla tosin kyseenalaistin asian, mutta lopulta hänkin kaipaisi onnea elämäänsä. Naurahdin huvittuneena ja käänsin katseeni taas kohti metsää.
"Tämän metsän kaarnat eivät keräydy yhtä hyvin itsestään kuin lumi kinoksiksi leirimme laitamille", maukaisin reippaasti ja tarvoin eteenpäin valkeassa hangessa. Askeleeni upottivat joissakin kohdin yllättävän paljon enkä olisi ihmetellyt, jos joku klaanin oppilaista tai pennuista olisi jäänyt jumiin tämän hangen keskelle. Pysähdyin keskellä erästä aukiota ja suljin silmäni. Kuuntelin ainoastaan puissa kiemurtelevaa tuulta ja lintujen laulua. Korvani heilahtivat rasahduksen suuntaan erään kuusen oksalla. Todennäköisesti siellä oli vain orava tai jokin lintu. Näin lehtikadon aikaan oravat mieluusti keräsivät itsellensä ravintoa, jotta selviäisivät sen yli meidän kissojen tapaan. Avasin silmäni ja katsoin kuusta. Huomasin, kuinka orava loikkasi puusta toiseen.
"Toivottavasti tiedätmitä teet. Yksikin väärä askel voi helposti koitua kohtaloksi, usko pois minä tiedän", puhuin oravan suuntaan. Tiesin, että se ei kuunnellut minua. Miksi se olisikaan? Olihan minä kuitenkin sen luonnollinen vihollinen, tavallaan. Minusta ei oikeastaan kyllä oli kauheasti parantajana metsästelemään mitään riista, mutta ainahan voisin yrittää.
Vedi rauhassa sisään keuhkoihini ihanan puhdasta ja kirpaisevaa lehtikadon ilaa. Jatkoin tyytyväisenä matkaani lumessa. Tarvitsisin sitä kaarnaa ja edessäni oli juuri sopiva mänty. Astelin männyn vierelle ja asetin etutassuni sen runkoa vasten. Seisoin nyt takajaloilllani nojaten puuta kohti. Upotin kynteni kaarnan välii ja riuhtaisin sen irti. Toistin liikkeen muutaman kerran, että sen kolme mukavaa palaa karnaa. Voisin tlla myöhemmin hakemaan sitä lisää, jos tarvitsisin sitä. Noukin nyt kaarnan palaset maasta ja suuntasin takaisin kohti leiriin, toivoen että minua ei oltu kaivattu kauhean paljoa minun ollessaani poissa.

Nimi: Kirjopentu

17.12.2017 17:12
Juoksin leiriin niin nopeasti kuin pääsin. Aavapentu oli huutanut jotain perääni, mutten kuullut. En ehtisi jäämään kuuntelemaan kuitenkaan. Silloinhan kollipentu voisi paleltua ja pahimmassa tapauksessa kuolla! Joku soturi olisi saatava Aavapentua auttamaan välittömästi! Sääli iski toista pentua kohtaan. Aavapentu-parka. Katselin ympärilleni. Surusade! Kuningatar jutteli pentutarhan lähellä Vaniljaturkin kanssa. Olisiko naarailla joku juttuhetki meneillään. Ainakin he näyttivät iloisilta. Pyytäisin siis jonkun muun. Olin kuullut että klaanin päällikkö Tuhkatähti olisi urhea kissa. Ehkä hän voisi auttaa. Joku harmaa kissa kulki viereltäni.
"Missä Tuhkatähti on?" kysyin häneltä. Harmaa kissa kallisti päätään ja tuijotti meripihkasilmillään minua. Olin kuullut joskus kollin nimen. Harmaaturkki.
"Partiossa", Harmaaturkki vastasi, "Onko kaikki hyvin?"
"A-aavapentu juuttui lu-lumeen", sopersin katsoen maahan. Siirtelin käpäliäni toisen viereen.
"Missä?" kolli tiukkasi.
"Lähellä leiriä!" huudahdin, "Nopeasti tai hän jäätyy jääkalikaksi!"
Lähdin juoksemaan leiristä ulos. Harmaaturkki seurasi. Vasta leirin ulkopuolella tajusin sen. Sen että nythän me jäisimme kiinni. Olinpa ollut hiirenaivo. Harmaaturkki suuntasi Aavapennun luo. Kollipentu oli päässyt osittain pois lumesta, mutta oli avun tarpeessa.
"Ei hätää, kaikki on hyvin", Harmaaturkki sanoi ja tarttui kilpikonnakuvioista pentua niskanahasta. Tuo vetäisi Aavapennun hellästi, mutta soturin ottein pois lumikasasta.
"Kiitos", Aavapentu huohotti.
"Ei kestä", soturi maukui, "Sinun kannattaa varmuuden vuoksi tarkistuttamassa itsesi Syvähuudolla."
Aavapentu mumisi jotain, mutten kuullut mitä. Lähdimme takaisin leiriin. Astelin Aavapennun vierellä.
"Anteeksi", kuiskasin, "Se oli minun syytäni. Anna anteeksi. Nyt minun takiani kaikki myös tietävät, että olimme leirin ulkopuolella. En ajatellut sitä, vaan vasta sen jälkeen kun olin kertonut Harmaaturkille."
Katsoin kollia anteeksipyytävästi ja kosketin tuon lapaa kuonollani. Jos hän ei haluaisi olla enää ystäväni, ymmärtäisin sen hyvin. Enemmän kuin hyvin.

//Aava? Pentuparat XD

Nimi: Aavapentu

17.12.2017 16:36
"Ei lumi ole vaarallista!" naukaisin itsepäisesti ja loikkasin lumikinokseen. Upposin syvälle lumeen. Nostin tassujani ja otin kinoksen reunasta kiinni, mutta lumi mureni tassujeni alta päälleni. Yskäisin lumen tullessa suuhuni. Työnsin pääni takaisin lumen pinnalle. Vartaloani kylmäsi, olin jäänyt lumeen jumiin.
"Kirjopentu! Tule auttamaan!" huusin hädissäni ja pelkäsin ettei ääneni kantautuisi ulos lumen syövereistä.
"Aavapentu!" kuulin Kirjopennun inahduksen.
"En pääse pois!" kiljuin hädissäni ja lissä lunta vierähti päälleni. Pakokauhu alkoi kasvaa sisälläni. Yritin liikutella tassujani, mutta tiivis lumi esti sen.
"Haen leiristä apua", Kirjopentu naukui ja kuulin hänen pienet askeleensa.
"Eikä! Muuten paljastumme", nau'uin niin lujaa kuin kurkusta lähti. Halusin pois lumikasasta leikkimään päivystyssotureita.

//Kirjo? ::D

Nimi: Kirjopentu

16.12.2017 15:48
"Joo, mennään!" hihkaisin. Aavapentu pinkaisi tunnelia kohden ja tulin vanhemman perässä. Astuin tunneliin. Jännitys kuhisi sisälläni. Mitä jos joku huomaisi. Mutta Aavapentukin oli sanonut ettei Surusade ollut vihainen. Aavapentu loikkasi pois tunnelista. Tein samoin. Henkäisin ihastuksesta, kun olin katsellut hetken ympärilleni.
"Mahtavaa!" hihkaisin, "Ajattelitko samoin, kun astuit ensimmäisen kerran tänne?"
"Ajattelin", Aavapentu nyökki. Kolli katseli ympärilleen tietävän näköisenä. Silloin hän näytti aivan pienikokoiselta soturilta. Katselin Aavapentua pää kallellaan.
"Minne mennään?" kysyin, "Tiedätkö sinä? Tiedätkö sinä missä ne kaksijalkojen pesät ovat? Näytät muuten ihan soturilta... tietenkin pienikokoiselta sellaiselta."
"Kiitos", Aavapentu kehräsi, "jos muistan oikein niin ne ovat tuolla."
Kilpikonnakuvioinen kolli osoitti kohdallaan jotain suuntaa. Haistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui vahvasti Taivasklaanilta. Jonkun kissan tassunjäljet olivat jääneet lumipeitteeseen. Katsoin taakseni. Minun ja Aavapennun jäljet olivat aika pienet tassunjälkiin verrattuna. Aavapennun jäljet olivat hieman jälkiäni isommat. Lumikinokset edessämme vaikuttivat isoilta, melkein kaksi kertaa kokoisiani.
"Mitä jos me hukutaan lumeen?" kysyin kollilta. Huoli varjosti katsettani. Uskoin vanhemman pennun tietävän vastauksen, ainakin toivottavasti.

//Aava? :) Sori tönkkö

Nimi: Aavapentu

16.12.2017 14:27
"Minä olen ollut jo kerran ulkona, joten ehkä me voidaan mennä", naukaisin ja viljaisin pentutarhan edustalla olevaan Surusateeseen. Naaras istui rauhakkisesti turkkiaan sukien. Muistin kuinka Vaahteraviilto oli vienyt minut ulos. Silloin olin saanut ensimmäisen arpeni. Ajatus ulos menosta oli hyvä, pakko myöntää.
"Eikä hän ehkä huomaisikaan jos olisimme vähän aikaa poissa", nau'uin mietiskellen. Kirjopentu nyökkäsi. *Ei Surusade suuttunut viimeksikään, huolestui vain. Ja huolestuminen ei ole yhtä paha kuin suuttuminen*
"Ja ulkona olisi myös oikeita kaksijalan pesiä jossa voisimme leikkiä", hihkaisin iloisesti, kun tajusin kuinka kivaa se olisi.
"No? Mennäänkö?" kuiskasin Kirjopennulle ja hielutin pörheää häntääni innoissani.

//Kirjo? Sori pätkä

Nimi: Kirjopentu

16.12.2017 10:46
"Joo!" hihkaisin ja aloin pomppia Aavapennun ympärillä. Katsoin klaaninvanhempia ja suuntasin katseeni Kinuskikynteen.
"Kerro se tarina myöhemmin", sanoin vanhukselle, "Haluan kuitenkin kuulla sen, mutta nyt haluan leikkiä Aavapennun kanssa."
"Selvä", Kinuskikynsi naurahti, "Hyvä vain kuin leikitte. Kyllä sen tarinan joutaa myöhemminkin kertoa."
"Mennään!" hihkaisin Aavapennulle. Hävisin klaaninvanhempien pesästä ja kuulin neljän klaaninvanhemman kehräystä takanani. Pingoin aukiolle ja pysähdyin liukuen tuoresaaliskasan eteen niin, että jonkun kermanvalkoisen naaraan oli väistettävä minua.
"Anteeksi", sanoin naaraalle. Hän oli varmaankin Vanilijaturkki.
"Ei haittaa", naaras kehräsi ja liittyi jonkun ruskean kissan luo. Aavapentu oli jo vieressäni.
"Minä voin olla ekana omistaja", sanoin, "Kutsunko sinua... Ööh... Miksi niitä kutsutaan?"
"Tunne sinä minut ihan vain Aavana", Aavapentu hymyili, "Minä olen sitten tosi voimakas."
"Käy", naurahdin, "Minä olen sitten rakastava omistaja."
"Selvä", Aavapentu miukui, "Sovitaan että leiri on pentutarha ja omistajan koti, vaikka tässä."
"Juu", nyökkäsin. Jäin makaamaan tuoresaaliskasan viereen. Aavapentu loikki pentutarhalle. Vieressä oli sammaltukko, joka oli varmaankin pudonnut vahingossa klaanin parantajalta Syvähuudolta. Leikimme että se olisi toinen päivystys soturi. Aavapentu maukui sille jotain ja alkoi sitten loikkia minua kohden.
"Hei vain kullannuppu", kehräsin leikkien Aavapennun omistajaa, "Mitenkäs sinulla on mennyt?"
Aavapentu puski minua leikkisästi. Tuo päästi kurkustaan kehräystä ja silitin hännälläni kollia. Leikin että se olisi kaksijalan "käpälä".
"Olisi kiva leikki leirin ulkopuolella", sanoin Aavapennulle, "Leikki olisi silloin aito. Mutta ei kai emo suutu sitten? Tämä on muuten tosi kiva leikki."

//Aava? :D <3

Nimi: Aavapentu

16.12.2017 08:38
"Joo!" inahdin innoissani ja istuuduin Kirjopennun viereen. Katsoin silmät säihkyen vanhaa kollia.
"Olen siis Kinuskikynsi, ja olen entinen päivystys soturi", kolli naukui narisevalla äänellään. Kollin vieressä oleva hopeanharmaa raidallinen naaras hymyili lempeästi.
"Minkälaista on olla päivystys soturi?" naukaisin ja käänsin päätäni hieman. Kylmä kallion pinta turrutti tassujani. Kisukarva viittoi meidät makuualusilleen. Tassutin lyhyillä jaloillani sen päälle. Kirjopetu seurasi perässä.
Olihan se vaikeaa, rakastaa klaanitovereitaan, mutta samalla myös omistajiaan. Mutta näin vanhuuden myötä olen päättänyt lopettaa ramppaamisen", kolli naukui viisaasti. *Voitaisiinkohan mekin Kirjopennun kanssa leikkiä päivystys sotureita?* Hetken tarinoimisen jälkeen Kinuskikynsi lopetti.
"Mennäänkö leikkimään päivystys sotueita? Ollaan vuorotellen toistemme omistajia", nau'uin innoissani.

//Kirjo?

Nimi: Kirjopentu

15.12.2017 21:30
"En tiedä miksi olen pieni", sanoin. Hyppäsin Aavapennun vierelle. Kolli ainakin vaikutti suuremmalta kuin minä.
"Ehkä kun olen vanhempi", totesin kallistaen päätäni. Niin sen oli pakko olla! Tai sitten vain olen synnynnäisesti pienempi.
"Sinullakin on kiva turkki", mau'uin, "Se on hieno."
"Kiitos", Aavapentu hymyili. Kosketin kuonollani Aavapennun kaunista kilpikonnakuvioista turkkia.
"Haluaisittekos mennä tapaamaan klaaninvanhempia?" Surusade kysyi, "He ilostuvat varmasti kahdesta ihanasta pennusta."
Kuningatar töykkäisi hellästi meitä molempia kuonollaan.
"Mennäänkö me?" kysyin Aavapennulta. En kuullut hänen vasataustaan, kun pinkaisin ulos pesästä. Odotin että Aavapentu seuraisi ja sivusilmällä näinkin kilpikonnakuvioisen hahmon tulevan perääni. Se sai minut kiinni ja alkoi juosta vierelläni kohden klaaninvanhempien pesää. Katsoin vielä taakseni. Surusade katseli meitä hymyillen pesän suuaukolta. Saavuttuamme pesälle, pyrähdin kiireesti sisään.
"Pentuja!" joku vanha naaras hihkaisi. Se siirtyi vierelleni ja nuolaisi minua korvan vierestä ja teki samoin Aavapennulle. Naaras oli hopeanharmaa.
"Tässäkös ovat Aavapentu ja ja ja... Kirjopentu", vanhus sanoi. Tuo pinnisteli muistiaan nimeni kohdalla.
"Haluaisittekos kuulla tarinan?" kullanruskea kolli kysyi pesän perältä, "Se kertoo ajasta, kun olin vielä nuori kissa."
"Joo!" hihkaisin. Käännyin Aavapennun puoleen kysyen: "Joohan, kuunnellaan se tarina."

//Aava? :D Sori jos hittasin liikaa

Nimi: Aavapentu

15.12.2017 20:56
Hymyilin iloisesti.
"Ei haittaa", kiljaisin vieläkin pentumaisella äänelläni. Pehmeät makuualuset tuntuivat ihanilta tassujen alla.
"Mistä tuo on tullut?" Kirjopentu naukui ja osoitti kuonossani olevaa arpea. Nuolaisin kuonoani.
"Sain sen kun Vaahteraviilto vahingossa raapaisi minua", hymyilin iloisesti. Tiesin, että minua ei helposti lannistettaisi.
"Onpa häntäsi hienon värinen", ihastelin ja lähdin kiertelemään naaras pentua innoissani.
"Kiitos", Kirjopentu miukaisi. Hymyilin iloisesti.
"Miksi olet noin pieni?" naukaisin ja istahdin hieman kostealle sammalelle. Nuolaisin rintaani pari kertaa, että siinä olevat karvapaakut tasoittuisivat.

//Kirjo? Sori tönkkö

Nimi: Kirjopentu

15.12.2017 20:44
Maidon tuoksu täytti ilman. Lämmin maidon tuoksu. Hengitin sitä autuaana. Nojasin johonkin enkä tiennyt mikä se jokin oli. Kuitenkin se oli lämmin ja pehmeä ja se kohoili hengityksen tahtiin. Varmastikin emo. Vai oliko se emo. Sekin tuoksu maidolta. Äkkiä jokin märkä lipaisi päätäni. Ärsytti kun en nähnyt mitään. En yhtikäs mitään. Inahdin. Yritin nousta jaloilleni. Mutta en edes ehtinyt mennä yhtäkään askelta, kun kaaduin. Tajusin kaatuneeni jonkun päälle. Mutta se jokin oli paljon pienempi. Läpsäisin sitä käpälälläni hellää. Siinä samassa se joka tuoksui maidolta, nosti minut itseään vasten.
"En näe mitään", päästin pienen marmatuksen. Puhe oli kuin kuiskaus. Se tuskin kuului minnekkään.
"Kohta näet", lempeä ääni sanoi. Ääneni oli sittenkin kuulunut.
"Kenen päälle kaaduin?" inahdin.
"Aavapennun", lempeä-ääninen hymyili, "Paras olisi, että pysyisit siinä minun vierelläni siihen asti, kunnes olet avannut silmäsi. Vain siksi ettei mitään pahempaa tapahtuisi."
"Selvä", mau'uin. Siinä samassa todella kirkas valojuova avautui edessäni. Tuntui kuin se olisi avautunut suoraan silmiini. Inahdin ja peitin silmäni etukäpälilläni.
"Sattuu!" huusin. Sain nojata siihen lempeään kissaan, joka kietoi hellästi häntänsä ympärilleni. Siinä samassa ei enää sattunut. Tajusin näkeväni ja tuijottavani suoraan hieman minua isompaan kilpikonnakuvioiseen pentuun. Käänsin katseeni ja näin paljon isomman harmaan naaraskissan. Tuon siniset silmät olivat tulvillaan lämpöä.
"Hei Kirjopentu", hän maukui, "Avasit juuri silmäsi. Olen Surusade ja hoidan sinua. Tuo pentu on Aavapentu. Hänen päälleen kaaduit."
"Anteeksi Aavapentu", piipitin vanhemmalle pennulle. Siirsin katseeni häneen ja räpäytin silmiäni anteeksipyytävästi.

//Aaava :)

Nimi: Syvähuuto

07.12.2017 18:19
Myyräkynnen vaitinaisuus alkoi käydä lopulta hermoilleni. Käännyin ympäri ja suuntasin lähemmäs parantajan pesän takanurkkausta, jossa kaikki yrtit olivat järjestyksessä. Yritin etsiä lämpimintä kohtaa pesästä yrteille, jotta ne eivät paleltuisi lehtikadon tullessa yhä vain kylmemmäksi ja kylmemmäksi. Käännyin katsomaan lapani ylitse Myyräkynnen suuntaan.
"Jos aiot pysyä vaitonaisempana kuin ulkona ujeltava tuuli, voit kyllä poistua", maukaisin tyynesti soturille. En tiennyt yrittikö kolli vakuuttaa minua omalla mykkäkoulullaan vai mitä. Mutta voin kyllä sanoa, että omalla tavallaan soturi onnistui siinä. Oli rasittavaa tietää, että joku oli läsnä ja katsoi sinun perääsi, mutta ei päästänyt mitään ääntä ilmoille. Käännyin taas pois päin soturista ja katsoin yrttejä hiljaa.
*Olisipa Marjasyöksy täällä. Minulla ei ole voimia käskeä tuota kissaa kohteliaalla tavalla tästä pesästä pois. Hän käyttäytyy kuin itsepäinen karhu. Löntystää vain sisään ja olettaa omistavansa kaiken. Hän on kaikkitietävä kuin pöllö!* ajattelin rasittuneena. Nuuhkaisin yrttejä pesän perällä varmistuaakseeni siitä, että se oli sitä yrttia jota hain takaa. Huomasin katsoa myös hiukan syvemmälle pesään älytäkseeni kaarnan olevan loppu. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni, eikä se johtunut kaarnan puutteesta vaan Myyräkynnestä.
"Jos aiot olla hiljaa kuin hiiri kyyristellessään piilossa pensaikon takana, ole hyvä ja poistu!" maukaisin kovaan ääneen ja käännyin ympäri totisena. Yllätyin kuitenkin näkemästäni. Myyräkynsi toden teolla oli poissa. Räpyttelin silmiäni hämärässä pesässä ja katsoin omia tassujani.
*Hän oikeasti lähti. En kuvittelut sen toimivan*, ajattelin itsekseeni. Karkoitin kuitenkin ajatukseni pois Myyräkynnestä, sillä minun tulisi lähteä hakemaan kaarnaa. En voinut enää parantajana olettaa kaiken olevan valmiina edessäni niin kuin pystyin ennen. Ennen Marjasyöksy piti huolen yrttivarastoista ja käski minun vain hakea jotakin. Oli hankalaa miettiä, kuinka olinkaan juuri nyt sattunut jäämään yksin. Lehtikato yllättäisi minut vielä pahasti. Olin siitä aivan varma.
Tassuttelin tyynesti parantajan pesän suuaukolle ja katsoin maisemia. Joki oli pinnalta hiukan jäässä, mutta silti vaarallinen. Se ei millään voisi kantaa vielä kissan painoa. Kauempana oleva metsä oli valkovihreää väriä täynnä. Pieniä lumikertymiä oli joillakin oksilla, mutta suurimmaksi osaksi metsä oli vielä melko vihreää. Katsahdin alas parantajan pesältä vievää polkua, joka kimmelsi valkeanaan.
*Jyrkänteet ovat nyt hyvin jäässä. Toivottavasti kissat osaavat varoa askeliansa*, ajattelin mielessäni. Tunsin kuitenkin syyllisyyden piston neljännesosa kuun tapahtumista. Kyypisto oli liukastunut märillä, jäätyneillä kivikoilla. Valitettavasti soturi oli pudonnut rotkon reunan alta ja matkannut Tähtiklaaniin. Myräkkäkuiske oli surenut kumppaniansa jo pitkään eikä vaikuttanut vieläkään olevan kunnossa. Astelin varoen alas parantajan pesältä vievää polkua alas leiriin. Huomasin Myräkkäkuiskeen lähellä rotkon seinämää, edessään puoliksi syöty hiiri. Katsoin hetken ajan kaipuisasti metsää kohden. Tahtoisin kovasti mennä avaamaan ajatuksiani omassa rauhassa metsään, mutta Myräkkäkuiske näytti kaipaavan seuraa. Astelin siis hiukan vastahakoisissa tunnelmissa naaraan luokse.
"Hei Myräkkäkuiske", maukaisin lyhyet tervehdykseni Taivasklaanin soturille. Naaras oli kuin ei olisi kuullutkaan minua, aluksi. Meni hetki, että Myräkkäkuiske nosti katseensa minuun. Naaraan silmät olivat täynnä surua ja menetystä. En tiennyt kauan pystyisin katsoa naarasta silmiin.
"Hei Syvähuuto", hän huokasi ja laski katseensa hiireen. Välillemme lankesi hetkeksi hiljaisuus.
"Kuule, olen pahoillani tapahtuneesta", maukaisin nopeasti Myräkkäkuiskeelle. En todellakaan tiennyt mitä sanoa. Tämä puheenaihe oli arka minulle itsellenikin. En siis osannut sanoa mitään oikeaa. Minun olisi kuitenkin pakko yrittää. En saanut vastausta Myräkkäkuiskeelta sanoilleni.
"Hän oli mahtava kissa. Uskollinen Taivasklaanille, sinulle varsinkin. Kyypistoa uskollisempaa kissaa saa hakea. Hän oli kuin aurinko ja kuu. Molemmat uskollisia toisillensa, vaikka eivät koskaan olleet molemmat yhtä aikaa taivaalla", maukaisin rohkaisevampia sanoja naaraalle. Myräkkäkuiske nyökkäsi.
"Niin hän olikin. Jään kaipaamaan häntä loputtomiin", naaras vastasi. Olin tyytyväinen, että sain hänet puhumaan minulle.
"Aiotko syödä tuon?" viittasin puheillani puolikkaaseen hiiree. Myräkkäkuiske nosti päätänsä hiukan korkeammalle, mutta pudisti sitä lopulta. Astelin nyt yhä lähemmäs naarasta. Tuuppasin hiirtä lähemmäs tuon tassuja.
"Kyypisto on yhä luonasi", maukaisin ja nostin tassuni naaraan pään alle, etutassujen väliin, "täällä, sydämessäsi. Eikä hän tahtoisi nähdä sinua tässä kunnossa. Olet vahvempi kuin annat ymmärtää. Olin kuin kettu vaanimassa saalistansa. Hiljainen, mutta ovela. Kyypisto tarkkailee sinua yhä, vaikka et niin uskoisikaan."
Sanani saivat Myräkkäkuiskeen katsomaan ylös taivaalle ja selvästi miettimään sanojani.
"Olet oikeassa", naaras maukaisi ja laski katseensa taivaalta minuun. Silmissä oli pieni kiilto toivosta. "Kiitos, Syvähuuto."
"Älä kiitä minua, kiitä itseäsi", maukaisin lämpimästi hymyilen.

Nimi: Kerttulaulu

25.11.2017 00:15
Rotkon ylle yhä myöhemmin kapuava aurinko värjäsi laskiessaan jo ennestään punertavan kivenlaadun hohkaavan verenpunaiseksi – oli ikään kuin koko reviiri olisi ollut tulessa. Vaikutelmaa korostivat tuulessa leijailevat kellanpunaisen eri sävyin maalatut lehdet. Tunsin karvojeni nousevan pystyyn ja värähdin kylmän tuulenpuuskan napatessa ikävästi, ikään kuin se olisi ohi kulkiessaan näykkäissyt leikkisästi lapojani.
Kylmä ja punertava. Naurahdin pienesti ja vieressäni istuva Harmaaturkki vilkaisi minua sivusilmällä, kysyvä katse meripihkanvärisissä silmissään. Kollista oli kuluneiden kuiden aikana tullut yksi läheisimmistä ystävistäni, enkä olisi voinut olla onnekkaampi. Harmaaturkilla oli huumorintajua – jotakin karismaa, joka veti kissoja puoleensa. Hymähdin pienesti ja kallistin päätäni aavistuksen Kivikeon lähistöllä leikkivien oppilaiden suuntaan. Harmaa kolli naurahti ja kiinnitti oppilaiden huomion. Pian Harmaaturkki oli liittynyt oppilasjoukon leikkimieliseen taisteluun.
Harmaaturkista ei oikeastaan voinut olla pitämättä. Ellet sitten ollut kylmä ja punertava Vaahteraviilto. Toisaalta kolli ei vaikuttanut pitävän kenestäkään. Välimme olivat Aavapennun tapauksesta lähtien olleet kylmät, vihamieliset ja kireät. Olimme molemmat ilmeisesti yhtä itsepäisiä ja pitkävihaisia, eikä kumpikaan aikonut pyytää anteeksi ennen toista. Näillä näkymin vaikutti siltä, että tuo yksi konflikti oli tullut jäädäkseen.
Liike Kivikeon lähistöllä karisti punertavan kollin polttavat, vihreät silmät mielestäni. Kohaus kulki klaanin läpi ja pian oli selvää, miksi. Tummanharmaa hahmo lähestyi Kivikekoa itsevarmin askelin, kannoillaan vaaleampi, muttei yhtään vähemmän vaikuttavampi kissa.
Tuhkatähti aikoi kutsua klaanikokoukseen.
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Kivikeolle klaanikokoukseen!”
Kutsu oli tässä tilanteessa lähinnä vain perinteen vuoksi – miltei jokainen oli huomannut päällikön lähestyvän ja kerääntynyt jo valmiiksi Kivikeon lähistölle. Katseeni haravoi kokoontuneita kissoja ja kiinnittyi tahtomattani aukion laidalle istuutuneeseen Vaahteraviiltoon, joka tuntui ottaneen omaa tilaa paljon enemmän kuin klaanitoverinsa. Päätin etsiä paikan lähempää Kivikekoa – Tuhkatähden ilmeestä päätellen tämä olisi tärkeää.
Onneksi Harmaaturkin ja Kotkapyrstön välissä oli vapaa paikka.
Tunsin Tuhkatähden korventavan katseen niskassani ja kohotin katseeni kohdaten samalla meripihkanvärisen katseen. Vatsanpohjassani oli epämiellyttävä, vääntävä tunne ja kielelleni nousi karvas maku. Päällikkö piti katseensa vapaana kunnes nyökkäsi pienesti, toinen suupieli kohoten pieneen, lähes huomaamattomaan hymyyn.
En ehtinyt pohtimaan tuon pienen eleen tarkoitusta, sillä Tuhkatähti kääntyi puhuttelemaan klaania.
”Tiedän, että on myöhä ja osalla meistä on vielä matka kuljettavanaan ennen hämärää. Kuitenkin on asioita, joista koko klaanin on parempi kuulla juuri nyt, samaan aikaan. Asia koskee klaanin johtoa.”
Jännitys ilmassa oli tassuinkosketeltavaa. Oli kuin salama olisi iskenyt keskelle aukiota; kissojen välillä oli tiettyä sähköisyyttä ja klaanilaisten välillä kuului hiljaista kuiskintaa, mutinaa ja väittelyä. Mitä tapahtuisi? Millainen muutos olisi luvassa?
”Untuvasulka on tehnyt päätöksen. Hän kokee paremmaksi palata kokeneen soturin arvoonsa ja jättää varapäällikön paikan seuraajansa luotettaviin käpäliin”, Tuhkatähti naukui. ”Toivon, että voimme kaikki yhdessä kunnioittaa hänen päätöstään ja juhlistaa kaikkea mitä hän on klaanimme hyväksi tehnyt varapäällikkönämme.”
Klaani oli hiljeni silkasta yllätyksestä. Untuvasulan loikatessa Kivikeolle hiljaisuus kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Vaaleanharmaa naaras seisoi klaaninsa edessä siniset silmät täynnä pitkän soturinuran tuomaa viisautta, häntä ylpeästi kohotettuna.
”Untuvasulka! Untuvasulka! Untuvasulka!”
Naaraan nimi kaikui rotkon läpi. Untuvasulka laskeutui Kivikeolta sulavasti. Hän otti uuden paikkansa sotureiden joukosta, ei siltä alemmalta kivipaadelta, jolla varapäällikkö perinteisesti istui. Tämä muutos teki varapäällikön vaihdosta jotenkin totta tavalla, johon sanat eivät kyenneet. Nyt uusi odotuksen tunne laskeutui klaanin ylle. Kenen ”luotettaviin käpäliin” varapäällikön velvollisuudet siirtyisivät?
Ensimmäiset ajatukseni olivat Vaniljaturkki, Harmaaturkki ja Siniroihu. Vaniljaturkilla oli taustansa takia sekä tarvittavaa kokemusta että ymmärrystä klaanin toiminnasta. Hänen valintansa olisi päällikön kannalta helppo – naaras tuskin tarvitsisi neuvontaa. Sama päti myös Siniroihuun, joka kokeneena soturina pystyisi varmasti suoriutumaan uusista tehtävistään. Harmaaturkki puolestaan oli pidetty ja karismaattinen. Hänen valintansa voisi tuoda klaaninjohtoa lähemmäs klaanilaisia.
”Taivasklaanin kissat”, Tuhkatähti lausui. Hänen sanansa tuntuivat painavan enemmän kuin kaikki Kivikeon kivet yhteensä. Klaani kuunteli päällikköään täydessä hiljaisuudessa. ”Kuulkaa minua, kun nimitän uuden varapäällikön. Lausun nämä sanat Tähtiklaanin edessä, jotta esi-isämme voivat kuulla ja hyväksyä valintani.”
Tuhkatähti loi katseensa punaisena hohtavaan taivaanrantaan. Vaikka tähdet eivät olleet nousseet taivaalle, aamutähti loisti horisontissa kuin johtotähti, kuin Tähtiklaanin silmä. Ilmassa oli virallisuutta, mutta myös hyväksynnän tuntu, joka huokui jostain paljon klaanitovereita korkeammalta. Oli kuin Tähtiklaani tietäisi, mitä tulisi tapahtumaan ja oli jo hyväksynyt Tuhkatähden valinnan.
Tai sitten se olin vain minä. Yritin epätoivoisesti rauhoittaa vatsanpohjassani vellovaa pahojen tunteiden myrskyä – ehkä vain kuvittelin Tähtiklaanin läsnäolon rauhoittuakseni.
”Uusi varapäällikkö on Kerttulaulu.”
Mieleni tyhjeni ajatuksista. Tunsin ja kuulin sydämeni sykkeen todellisempana kuin koskaan aiemmin. Oli kuin sisälläni olisi ollut sotarumpu, jonka tasainen tahti löi yhä nopeammin ja nopeammin, ajaen minua eteenpäin. Ympärilläni klaani puhkesi hurrauksiin.
”Kerttulaulu! Kerttulaulu! Kerttulaulu!”
Tuntui kuin miltei jokainen olisi halunnut esittää omat onnittelunsa, mutta klaanikokouksen käynnissä ollessa moinen ei ollut soveliasta. Näin klaanitovereideni laskeskelevan nopeimpia reittejä luokseni ja tunsin Harmaaturkin tönäisevän minua lavallaan. Katsoessani häntä näin virneen – oli kuin Harmaaturkki olisi alusta alkaen tiennyt, kuka tulisi valituksi.
Kuin valinta olisi ollut hänelle itsestäänselvyys.
”Julistan klaanikokouksen päättyneeksi. Kerttulaulu, haluan puhua kanssasi”, Tuhkatähti naukui ja hypähti keveästi alas Kivikeolta. Loin epävarman katseen ystäviini, mutta nousin seuraamaan päällikköäni.
Sivusilmällä näin Vaahteraviillon tarkkailevan minua. Hänen silmissään oli omalla tavallaan kiinnostunut, joskin viileä katse; kuin olisin ollut jokin harvinainen riistalintu, josta hän tahtoi tietää enemmän. Muuten tuon ilmettä ei kyennyt lukemaan. Paha tunne vatsanpohjassani voimistui, mutta tallasin sen alas. Nyt ei olisi aikaa.
Käännyin ympäri ja jätin aukion taakseni. Jos päällikköni tahtoi puhua, minun olisi toteltava. Niinhän hyvä varapäällikkö tekisi.

// Saa jatkaa halutessaan ja mainita tarinoissa.

Nimi: Kyypisto

24.11.2017 18:21
Sadepisarat paukuttivat maata voimakkaasti. Turkkini oli hetkessä kastunut läpimäräksi. Kumppanini Myräkkäkuiske seisoi vieressäni.
"Ei tämä sade hetkeen tyynny, mennään vain", naaraskissa ilmoitti. Nyökkäsin. Olimme sopineet menevämme hieman kävelemään. Olin ollut lähes koko päivän vain sotureiden pesässä. Kaipasin pientä kävelylenkkiä.
"Selvä, mennään sitten", maukaisin hymähtäen ja väläytin pienen hymyn kauniille kumppanilleni.
"Voidaan, vaikka sateen loputtua mennä rajapartioon?" nau'uin kysymyksen ja oikeastaan myöskin kehotuksen Myräkkäkuiskeelle. En tajunnut miten naaras oli niin hyvällä tuulelle, vaikka ilma olikin nyt tällä hetkellä näin huono.
"Sopii", naaras hymähti. Aloimme kiipeämään rotkon reunaa ylemmäs. Kivet olivat hyvin liukkaita tällaisella kelillä, pitäisi olla varovainen. Olimme kiivenneet jo jonkin matkaa kun tassuni lipesivät. Karjaisin voimakkaasti, eikä se tietenkään auttanut tilannetta ollenkaan. Näin kumppanini huolestuneen katseen kun aloin tippumaan kohti rotkon pohjaa.
"Kyypisto!" Myräkkäkuiske huusi. En ollut nähnyt koskaan hänen huutavan. Sitten rysähdin maahan. Silmissäni sumeni ja minun oli vaikea hengittää. Koko hekoni tärisi, kivut olivat kovat.
"Hakekaa parantaja!" kuului jostain kaukaa. Sitten huomasin kumppanini tuleen vierelleni.
"Rakas, jää tänne", tuo sanoi itkuisella äänellä, "jooko?"
Huulilleni nousi leveä hymy.
"Tavataan Tähtiklaanissa rakkaani", lausuin hiljaa ja vaivuin pimeyteen.

Avattuani silmäni huomasin olevani Tähtiklaanissa. Nyt olin tosiaan kuollut. Minut toivotettiin tervetulleeksi hetkessä. Miten Myräkkäkuiske toipuu tästä? Miten minä selviän? Miksi minun piti kuolla? Yhtäkkiä mieleni valtasi rauha ja aloin tassuttelemaan kohti entisiä Taivasklaani laisia, joista olin kuullut ja jotkut jopa tuntenut. Totuus oli, ettei elämäni päättyisi vielä. Saisin viettää monet päivät täällä, Tähtiklaanissa.

//R.I.P. KYYPISTO
(teki hyvin pahaa kirjottaa kun Kyy oli kuitenkin kiva kissa ja muutenkin Taivaasta lähtee nyt soturi, muttei voi mitään. En olisi jatkossa ehtinyt ja jaksanut kirjottaa Kyyllä mitään, joten.parempi näin)

Nimi: Laulutassu

24.11.2017 17:42
Pieni kivi pyörähti tassuni alla, kun loikkasin kohti hiirtä. Tassuni luiskahti ja tömähdin äänekkäästi maahan. Hiiri vipelsi karkuun ja kun olin noussut, se oli jo piiloutunut pesäänsä. Huiskuhäntä asteli luokseni.
"Katso mihin astut", mestarini tokaisi. Painoin pääni ja lähdin etsimään uutta saalista. Pian hoksasin mustarastaan tiheän pensaikon vieressä. Pudottauduin vaanimisasentoon ja kiinnitin katseeni tiukasti mustarastaaseen. Jähmetin häntäni ja lähdin hiipimään eteenpäin. Kun olin sopivan välimatkan päässä saaliista, valmistauduin loikkaamaan. Epähuomiossa heilautin häntääni ja se sai lehdet kahisemaan. Mustarastas nousi välittömästi siivilleen ja lähti lentämään nopeasti tiehensä. Loikkasin turhautuneena linnun perään, mutta kynteni sivalsivat ohi. Jos olisin hypännyt edes vähän aiemmin, mustarastas olisi jäänyt kynsiini.
"Pidä häntäsi kurissa. Olisit saanut sen jos et olisi huiskinut hännälläsi" Huiskuhäntä naukui.
"Niin. Olet oikeassa", totesin pää painuksissa. Epäonnistuin kahden saaliin nappaamisessa peräkkäin! Olinko muka niin huono?
"Lopetammeko kohta?" kysyin mestariltani toiveikkaana.
"Emme. Jatkamme, kunnes olet saanut saalista", Huiskuhäntä naukui ankarasti. Huokaisin, mutta suostuin ja lähdin etsimään jälleen uutta saalista. Saaliista ei näkynyt jälkeäkään. Haistoin ilmaa ja erotin vanhan jäniksen hajun. Se oli liian vanha, jänis oli varmasti jo kaukana Taivasklaanin reviiristä, tai ehkä se koristikin tuoresaaliskasaa. Huiskuhäntä seurasi minua tarkasti. Tulin pian melko kookkaan lohkareen kohdalle ja haistoin uudelleen. Ilokseni tunnistin oravan hajun ja painauduin matalaksi. Seurasin hajua ja näin oravan puun rungolla, melko matalalla. Hiivin hiljaa riittävän lähelle saalista pitäen häntäni tiukasti kurissa ja katsoen tarkasti mihin astuin. Valmistauduin hetken ja loikkasin sitten kynnet esillä kohti oravaa. Hampaani upposivat oravan kaulaan ja kynteni vajosivat kaarnaan. Myös takajalkojeni kynnet upposivat kaarnan. Loikkasin hallitusti maahan orava hampaissani.
"Voimmeko nyt palata leiriin?" utelin Huiskuhännältä joka nyökkäsi hyväksyvästi suoritukselleni. Mestarini vastasi myöntävästi ja lähdimme kohti leiriä.
Leirissä Huiskuhäntä neuvoi minua viemään saaliini klaanin vanhimmille. Vietyäni oravan heille, huomasin Nopsatassun istumassa aukion laidalla. Menin kollin luo ja istuuduin myös. Olin viettänyt hiljalleen yhä enemmän aikaa Nopsatassun seurassa ja hänen läheisyytensä tuntui mukavalta, mukavammalta kuin kenenkään muun tuntemani kissan.
"Hei, Nopsatassu", naukaisin tervehdykseksi. Kolli vastasi yhtä ystävällisesti ja aloimme keskustella arkisista asioista, kuten metsästyksestä. Keskusteltuamme jonkin aikaa, Huiskuhäntä komensi minut vaihtaman makuualusia pentutarhasta ja tottelin hiukan vastahakoisesti.
Pentutarhassa nukkui nykyään vain kaksi kissaa, joten homma ei ollut kovin rankka. Lähdin raahaamaan vanhoja, likaisia makuualusia pois.

Nimi: Syvähuuto

21.11.2017 21:16
Kaiken sen tyhjyyden keskrllä missä juuri nyt elin ei ollut paljoa valoa, paitsi se vähäinen auringonvalo joka tuli toisinaan pesän suuaukosta sisään. Nyt senkin valonlähteen oli pimentänyt Myyräkynsi. Soturi oi rnnenkin pilkannut minua ja oli aivan selvää, että hän ei pitänyt minusta. Valitettavasti Myyräkynsi ei kuitenkaan voinut asialle mitään. Jokin oli vain saanut hänet inhoamaan minua. Voisiko se johtua siitä, että hän ei ollut kokenut emonsa rakkautta pentuna tai hänen etäinen isäntä? Kenties hänen sisariensa kuolemilla oli rooli tässä? Ken tietää.
"Valitettavasti", maukaisin matalasti ja astelin lähemmäs Myyräkynttä, "joudut kestämään minua vielä hiukan pidempään kuin olit kaavaillut."
Kuulin vain Myyräkynnen tuhahduksen. Loppujen lopuksi en enää välittänyt siitä, mitä Myyräkynsi sanoi. En loukkaantunut enää niin helposti. Vielä pari kuukautta sitten olin hukuttautua jokeen. Ilman Höyhentassua en välttämättä olisi tässä. Tunsin pienen punan kasvoillani, mutta pakotin sen väistymään. Olin Myyräkynnen seurass, jonka edessä en pystyisi kyllä punertumaan vaikka edessä olisi valinta kuolonmarjojen tai Myyräkynen kynsien väliltä.
"Ja mitä Marjasyöksyyn tulee, hän oli hyvä mestari. Hän opetti minut siivilleen kuin lintuemo", maukaisin tyynesti. Olin kiitollinen mestarilleni kaikista opeista, jotka olin koskaan saanut häneltä. Mikään ei pystyisi korvaamaan sitä apua jonka sain. Toisinaan kadun niitä hetkiä kun huusin mestarilleni hänen kyvyttömyydestään, mutta olin silloin nuori ja typerä. En tiennyt mitä tein. Epäröin jopa päätöstäni ryhtyä parantajaoppilaaksi. Ja tässä minä sitten nyt seisoin, yksin pimeässä pesässä, Taivasklaanin nykyisenä parantajana. Ajatus puistatti minua edelleen, mutta siihen olisi totuttava. Käänsin katseeni takaisin Myyräkynnen kiiluviin silmiin ja naurahdin teennäisesti, vaikka se kuullostikin yllättävän ystävälliseltä ja rennolta.
"Minusta tuntuu, ettet sinäkään pystyisi korvaamaan omaa mestariasi?"

// Myyrä?

Nimi: Myyräkynsi

21.11.2017 18:53
Klaanimme oli vastikään kokenut parantajanvaihdoksen, kun jänis oli raapinut Marjasyöksyn silmät sokeiksi. Sanokoon muut mitä lystäsivät, mutta minun mielestäni parantajien kannattaisi vain pysyä siellä omassa lemuavassa pesässään suurin piirtein koko elämänsä ajan, kun eivät he mitään muutakaan ole koskaan osanneet. Kertakaikkisen hyödytön joukko, heillä varmaan oli pelkkiä yrttejä aivojenkin tilalla.
Ja koska Marjasyöksy ei enää mitenkään voinut jatkaa älytöntä lääkitsijänvirkaansa, oli hänen oppilaansa noussut hänen tilalleen.
Syvähuuto oli siis kutakuinkin täysivaltainen parantaja - niin vaikea kuin se olikin uskoa. Mielestäni kyseinen hiirenaivo olisi ehdottomasti pitänyt päästää päiviltä jo aikoja sitten, ihan vain armosta. Mutta koska näin ei oltu vielä tehty, minun täytyi vain sietää häntä.
Harmi kyllä, jouduin kävelemään hänen pesänsä ohitse, kun olin lähdössä saalistamaan. Ja koska minä en missään nimessä pitänyt Syvähuudosta, koin erittäin tarpeelliseksi soimata häntä hieman.
"Hei, Syvähuuto?" mau'uin jonnekin luolapesän uumeniin. Jonkinlaisen vastauksen ja lähestyviä askeleita kuultuani jatkoin hiljaa erittäin ivallisella äänellä: "Minkäköhänlaisen sairausepidemian kynsiin Taivasklaani seuraavaksi joutuu? Parantajakin on niin tumpelo, ettei osaa edes omaa vielä tumpelompaa mestariaan hoitaa - mihin se sinun opinantajasi oikein joutuikaan? Vanhuspesään? Käykö sinulle samoin heti, kun näet yhdenkin saaliseläimen tulevan kohti?"
Ääneni hiljeni loppua kohti miltei kuiskaukseksi - kukaan muu kuin Syvähuuto ei kuullut minua.

//Syvä?

Nimi: Elandra

03.10.2017 11:07
Vaahteraviilto: 12kp -

Höyhentassu: 42kp! -

Syvähuuto: 57kp! -

Kerttulaulu: 9kp -

Kyypisto: 11kp -

Aavapentu: 5kp -

Perhostassu: 18kp -

Laulutassu: 3kp -

Nimi: Laulutassu

20.08.2017 16:47
Syöksyin suoraan edestäpäin kohti Huiskuhäntää. Mestarini näytti valmistautuneen millaiseen iskuun tahansa. Katsoin kohteeseeni, Huiskuhännän vasempaan kylkeen. Päästessäni Huiskuhännän kohdalle, yritin iskä hänen vasempaan kylkeensä. Mestarini kuitenkin hypähti oikealle ja tyrkkäsi kylkeeni niin lujasti, että olin pian parin ketunmitan päässä. Huiskuhäntä hypähti rinnalleni ja painoi minut maahan.
"Katseesi paljasti kohteesi", hän sihahti lyhyesti.
"Ai", naukaisin pettyneenä. Huiskuhäntä nousi päältäni ja lähdin kauemmas. Tälläkin kertaa tiirasin tarkasti vasenta kylkeä. Syöksyin eteenpäin, mutta syöksyinkin Huiskuhännän ali vatsallaan ja viistin mestarini pehmeää vatsaa tassullani kynnet piilossa. Pian kuitenkin tunsin litistyväni, sillä Huiskuhäntä makasi päälläni. Tämä nousi kuitenkin pian ja siirtyi.
"Tämä riittänee tältä päivältä", Huiskuhäntä naukui.
"Selvä", vastasin ja lähdin Huiskuhännän perässä kohti Taivasklaanin leiriä. Pian saavuimme sinne ja Huiskuhäntä lähti omilla teilleen. Itse hain tuoresaaliskasasta hiiren ja suuntasin vesimyyrää syövän Nopsatassun luo.

//Joku?

Nimi: Syvähuuto

19.08.2017 11:16
Tunsin kuinka Höyhentassu veti minut ylös joen pyörteistä. Tunsin vain kuinka mätkähdin joen rannalle turkki märkäni. Jäin makaamaan joen rannalle ja huohotin pitkään. En vieläkään ollut varma miksi olin kaatunut jokeen.
"Kiitos", sain huokaistua Höyhetassulle. Huomasin oppilaan nyökkäävän, sillä hän taisi huohottaa itsekin.
"Eipä kestä", oppilas kuittasi. Hymyilin lempeästi oppilaalle ja katsoin tuota silmiin. Suljin hetkeksi silmäni ja annoin auringon kuivata märkää turkkiani.

Avasin silmäni ja huomasin Höyhentassun kuonon omani edessä. Hymähdin huvittuneena ja kurkotin koskettamaan oppilaan nenää.
"Olen hyvin kiitollinen, että autoit minut pois veden korvia huumaavasta pyörteistä ja loiskeista. Olen sinulle velkaa, Höyhentassu", maukaisin tyytyväisesti. Meinasin melkein jo kehrätä, mutta ajattelin että se ei oikein sopisi tilanteeseen. Oppilas saattaisi käsittää sen väärin.
"Ei, et sinä minulle ole mitään velkaa", Höyhentassu vastasi ja nousi istumaan. Seurasin valkean kollin esimerkkiä ja nousin ylös märältä ruohikolta. Suin turkkini läpi, jotta en näyttäisi kovinkaan sekavalta.
"No, kiitän sinua silti", maukaisin sukimisen ohessa. Lopetin kuitenkin sukimisen, kun katseeni osui kollin silmiin. Höyhentassu taisi huomata sen myös, sillä katsoi vaivaantuneena poispäin.
"Sinun täytyy mennä. Parantajaoppilaan velvollisuudet kutsuvat sinua", Höyhentassu maukui pahoittelevasti ja lähti kohti oppilaiden pesää. Tuhahdin hiukan pettyneenä, mutta nousin seisomaan ja venyttelemään takajalkojani. Katseeni kohdistui pentutarhan suuaukolle, jolla Surusade ja Aavapentu olivat. Heilautin häntääni hyvilläni, sillä en ollut hetkeen puhunut emoni kanssa.
"Hei Aavapentu", maukaisin hölkätessäni pentutarhalle.
"Kuinka voit?"

// Aava?

Nimi: Aavapentu

11.08.2017 07:44
Vahteraviillolta saamani haava oli jo parantunut, mutta tilalle oli jäänyt vaaleanpunainen arpi. Arpi, joka koristaisi kasvojani lopun elämääni. Nousin Surusateen viereltä seisomaan ja venyttelin. *Pääsen varmaan kohta oppilaaksi!* Tassuttelin kohti pesän uloskäyntiä, mutta joku nappasi hännästäni, ja se joku oli Surusade.
"Minne sinä olet menossa?" kuului kuningattaren naukaisu. *En voi sanoa, että menen Vaahteraviillon luo*
"Leiriä tutkimaan", hymyilin ja käänsin katseeni Surusateeseen.
"No jos minä tulen mukaan", kuningatar naukui varmistaen ettei minulle sattuisi mitään. Tämä työnsi minua hännällään eteenpäin.
"Tiedätkö mikä tuo on?" Surusade naukui ja osoitti päällikön pesä.
Nyökkäsin. *Ei tämä ole ensimmäinen kertani leirissä!*
"Se on päällikön pesä. Mutta kuka meidän päällikkömme on?" tuhahdin.
"Tuhkatähti", Surusade selitti ja osoitti aukiolla olevaan kissaan.

//Joku?

Nimi: Höyhentassu

10.08.2017 18:56
Tunsin sydämeni heittävän kuperkeikan rinnassani, kun näin miten Syvähuuto kaatui veteen. Silmäni suurentuivat ja hetkeksi jäin vain seisomaan paikoilleni kauhun kangistamana. Korvissani soi ja hetken aikaa en kuullut edes veden pauhua. Vajosin itseni sisälle, mieleni kävi läpi emoni kuoleman ja tajusin, että niin voisi tapahtua Syvähuudollekin.
"Höyhentassu!" kajahti Syvähuudon hätäinen ääni ja hätkähdin. Kaikki äänet pamahtivat vasten kasvojani ja tunsin adrenaliininalkavan virrata suonissani. Vailla aavistustakaan miten saisin Syvähuudon ylös vedestä juoksin rantaan ja yritin tähytä kollia vedestä. En kuitenkaan erottanut häntä veden alta. Hätäännykseni lähti nousuun ja paniikki alkoi sykkiä rinnassani.
"Syvähuuto!" kiljaisin. Samaan aikaan kuulin pärskähdyksen läheltä ja käänsin salamannopeasti siniset silmäni oikealle. Näin Syvähuudon takertuneen rannasta veteen ylettyvään oksaan. Oksa oli peräisin pienestä pensaasta, joka kasvoi aivan veden tuntumassa.
"Höyhentassu! Auta minut rantaan!" Syvähuuto huusi. Juoksin kollin luo ja katsoin tuota silmänräpäyksen ajan syvälle silmiin. Sitten tajusin, että minun piti toimia, ja tartuin oksaan hampaillani. Muut pensaan pienet oksat ja lehdet pistelivät minua, mutta en välittänyt. Upotin hampaani niljakkaaseen puunpalaan ja vedin. Lihaksiini sattui, tassuni kaivautuivat maahan ja märkää multaa tunkeutui polkuanturoiden väliin, mutta en välittänyt. Kaikki muu oli aivan sama, minun täytyi vain pelastaa Syvähuuto. Kuulin oksan rasahtavan paineesta ja päätin, että nyt vetäisin Syvähuudon rannalle. Veden pauhu ja sydämeni tykytys sekoittuivat päässäni toisiinsa, mutta keskityin vain Syvähuuton. Jännitin taas lihakseni ja vetäisin rajusti.

// Syvä? Sry sekavuus :'D

Nimi: Syvähuuto

06.08.2017 13:23
En osannut vastata Höyhentassulle mitään. Tunsin yhtäkkiä vain vetovoimaa vettä kohden. Otin muutaman askeleen lähemmäs jokea ja kumarruin sen ylle.
"Syvähuuto", Höyhentassu maukaisi varoen jostakin takaatani. Kumarruin yhä vain lähemmäs vettä ja lipaisin sen pintaa. Kylmät väreet lävistivät minua heti. Tuntui kuin koko kehoni olisi mennyt johonkin shokkiin. En pystynyt liikkumaan hetkeen, joten katsoin vain omaa kuvaani. Kuulin jostakin takaa Höyhentassun jännittyneen hengityksen. Vesi roiski kasvoilleni ja pärskähdin voimakkaasti sitä mennessä nenääni. Nousin istumaan veden reunalle ja heilautin hännänpääni veteen. Vesi viilensi häntääni ja alkoi tuntua, että se menisi kuolioon. Tai sitten astini eivät vain olleet terässä. Nostin häntäni hitaasti pois vedestä, nurmen päälle. Mieleni oli jossakin kauempana kuin Höyhentassu ja Taivasklaani. Tuntui kuin olisin ollut jonkin näkymättömän rajan toisella puolella. Ja sen rajan toisella puolella oli vain rauhaa ja yksinäisyyttä.
"Höyhentassu", maukaisin hiljaa. Suljin silmäni hetkeksi ja annoin veden pauheen täyttää pääni. Minun täytyisi päästä pois veden ääreltä. Tarvitsisin jotain, jonka avulla näkisin koko leirin enkä vain itseni kuvajaista.
"Höyhentassu", maukaisin uudestaan. Tunsin toisen kissan hännän koskettavan omaani. Olin melko varma, että se oli Höyhentassu.
"Vie minut pois joen luota. Kallioille. Minun täytyy saada nähdä koko leiri", maukaisin hiljaa oppilaalle. En oystynyt kääntymään pois päin joesta ilman oppilaan apua. Jostakin syystä joen vetovoima oli voimistumassa. Ehkä minun pitäisi käydä uimassa, jotta vesi huuhtoisi pois pahat muistoni. Minun täytyisi oppia selviämään veden kanssa, eikä aina vain vältellä sitä. En ehtinyt kuulla Höyhentassun vastausta, sillä ehdin jo paiskautua veden pintaa vasten ja upota lähemmäs pohjaa.
En ollut aivan varma mitä tein. Saatoin kaatua veteen tai hypätä sinne. En osannut sanoa kumman olin tehnyt. Totta kai oli mahdollista, että joku olisi työntänyt minut sinne, mutta paikalla oli vain Höyhentassu eikä hän missään tapauksessa yrittäisi hukuttaa minua. Kuintenkin, kun tunsin veden paineen ja huminan ympärilläni, aistini valpastuivat. Tajusin vasta nyt miksi olin upottautunut pinnan alle. Vedessä kaikki tuntui olevan rauhallista, mutta silti vaarallista. Räpiköin lähemmäs pintaa, sillä tiesin olevani Taivasklaaanin kissa enkä Jokiklaanin kissa. Vesi oli avannut silmäni maailmalle ja antanut minun ymmärtää, että en voisi vajota pimeyteen. Kasvoni läpäisivät veden pinnan ja sain vihdoinkin henkeä. Pärskin vettä suustani ja keuhkoistani, sillä älysin vetäneeni vettä henkeeni.
"Höyhentassu!" huusin oppilasta. Pelkäsin, että valkea kolli olisi itsekin joutunut veden varaan. Pystyin pitämään itseni jotenkin pinnalla. Ainakin niin pitkän aikaa, että huomasin Höyhentassun olevan yhä turvassa rannalla. Paiskauduin taas veden alle. Tunsin vihlovaa kipua takajalassani. Pyörähdin virtauksessa ympäri nähdäkseeni, että olin lyönyt sen kiveen. Puskin taas itseni takaisin pintaan ja yritin päästä rantaan. Kahmin etutassuillani vettä vatsani alle, jotta pääsin lähemmäs rantaan. Huomasin oksan lähempänä rantaa. Oksa oli osittain vedessä ja jos takertuisin siihen kiinni, voisin päästä pois joesta. Suuntasin kaiken mahdollisen ajatukseni pois kipeästä jalasta ja potkin sivulle. Oksa lähestyi hetki hetkeltä, mutta olin onneksi jo hyvin lähemmä rantaa. Vedessä uiminen ei todellakaan ollut minun taitolajini. Sain otteen rannasta toisella tassullani, kun taas takajalkani osuivat oksaan. Kipu vihlaisi jalkaani, kun se osui oksaan, mutta en voinut muuta kuin hylätä ajatukset.
"Höyhentassu! Auta minut rantaan!"

// Höyhen?

Nimi: Höyhentassu

01.08.2017 20:58
"Se ei saa olla!" kiljaisin. Yhtäkkinen ja täysin hallitsematon raivo kuohahti sisuksissani hengitykseni kiihtyessä. Irrotin katseeni Syvähuudosta ja pakotin itseni keskittymään. Minun täytyi keskittyä.
"Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää..." "Jos vain uskon selviäväni, minä selviän..." Syvähuudon sanat leijuvat mieleeni. Nostin katseeni taivaalle, missä pilvenriekaleet ajelehtivat tuulen mukana. Tuijotellessani sinistä taivasta, että minulla oli paljon sanottavaa Syvähuudolle, mutten osannut pukea ajatuksiani sanoiksi. Siispä olin hetken hiljaa ja muotoilin lauseen päässäni valmiiksi.
"Syvähuuto", aloitin. Parantajaoppilas ei hievahtanutkaan. Hän piti edelleen katseensa tassuissaan.
"Sinä tiedät itsekin miten selviät." Vaikenin taas ja yritin saada tahdonvoimalla Syvähuudon katsomaan minua. Kolli värähti, mutta ei kääntänyt katsettaan minuun. Värisevällä äänellä pakotin itseni jatkamaan:
"Älä anna kaikkien pelastamiesi kissojen henkien menevän hukkaan. Ajattele niitä lukemattomia kissoja, jotka olisivat nyt jo kuolleet, ellet sinä olisi auttanut. Ajattele klaanivanhimpia, heidän kaikkia vaivojaan - he kärsisivät ilman sinua." Sanani saivat Syvähuudon vilkaisemaan pikaisesti minua. Sitten kolli kuitenkin laski taas katseensa.
"Mieti miten montaa henkeä en ole pelastanut", Syvähuuto kuiskasi.
"Ei!" sihahdin. "Et saa ajatella noin!" Siristin silmäni ja tuijotin läpitunkevasti Syvähuutoon.
"Sinä selviät", kuiskasin. Sitten, hetken mielijohteesta naukaisin:
"Minun perheeni on hyvin hajanainen, emoni ja sisareni on kuollut, hädin tuskin tunnen isääni ja jäljellä olevat veljeni eivät edes nuku oppilaiden pesässä, sillä toinen heistä on soturi ja toinen vielä pentutarhassa. Sinulla sentään on perhe - emo, isä ja sisko."

// Syvä? En osaa enää kirjottaa Höyhenel xdd

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com