Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Taivasklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Taivasklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Laulutassu

20.08.2017 16:47
Syöksyin suoraan edestäpäin kohti Huiskuhäntää. Mestarini näytti valmistautuneen millaiseen iskuun tahansa. Katsoin kohteeseeni, Huiskuhännän vasempaan kylkeen. Päästessäni Huiskuhännän kohdalle, yritin iskä hänen vasempaan kylkeensä. Mestarini kuitenkin hypähti oikealle ja tyrkkäsi kylkeeni niin lujasti, että olin pian parin ketunmitan päässä. Huiskuhäntä hypähti rinnalleni ja painoi minut maahan.
"Katseesi paljasti kohteesi", hän sihahti lyhyesti.
"Ai", naukaisin pettyneenä. Huiskuhäntä nousi päältäni ja lähdin kauemmas. Tälläkin kertaa tiirasin tarkasti vasenta kylkeä. Syöksyin eteenpäin, mutta syöksyinkin Huiskuhännän ali vatsallaan ja viistin mestarini pehmeää vatsaa tassullani kynnet piilossa. Pian kuitenkin tunsin litistyväni, sillä Huiskuhäntä makasi päälläni. Tämä nousi kuitenkin pian ja siirtyi.
"Tämä riittänee tältä päivältä", Huiskuhäntä naukui.
"Selvä", vastasin ja lähdin Huiskuhännän perässä kohti Taivasklaanin leiriä. Pian saavuimme sinne ja Huiskuhäntä lähti omilla teilleen. Itse hain tuoresaaliskasasta hiiren ja suuntasin vesimyyrää syövän Nopsatassun luo.

//Joku?

Nimi: Syvähuuto

19.08.2017 11:16
Tunsin kuinka Höyhentassu veti minut ylös joen pyörteistä. Tunsin vain kuinka mätkähdin joen rannalle turkki märkäni. Jäin makaamaan joen rannalle ja huohotin pitkään. En vieläkään ollut varma miksi olin kaatunut jokeen.
"Kiitos", sain huokaistua Höyhetassulle. Huomasin oppilaan nyökkäävän, sillä hän taisi huohottaa itsekin.
"Eipä kestä", oppilas kuittasi. Hymyilin lempeästi oppilaalle ja katsoin tuota silmiin. Suljin hetkeksi silmäni ja annoin auringon kuivata märkää turkkiani.

Avasin silmäni ja huomasin Höyhentassun kuonon omani edessä. Hymähdin huvittuneena ja kurkotin koskettamaan oppilaan nenää.
"Olen hyvin kiitollinen, että autoit minut pois veden korvia huumaavasta pyörteistä ja loiskeista. Olen sinulle velkaa, Höyhentassu", maukaisin tyytyväisesti. Meinasin melkein jo kehrätä, mutta ajattelin että se ei oikein sopisi tilanteeseen. Oppilas saattaisi käsittää sen väärin.
"Ei, et sinä minulle ole mitään velkaa", Höyhentassu vastasi ja nousi istumaan. Seurasin valkean kollin esimerkkiä ja nousin ylös märältä ruohikolta. Suin turkkini läpi, jotta en näyttäisi kovinkaan sekavalta.
"No, kiitän sinua silti", maukaisin sukimisen ohessa. Lopetin kuitenkin sukimisen, kun katseeni osui kollin silmiin. Höyhentassu taisi huomata sen myös, sillä katsoi vaivaantuneena poispäin.
"Sinun täytyy mennä. Parantajaoppilaan velvollisuudet kutsuvat sinua", Höyhentassu maukui pahoittelevasti ja lähti kohti oppilaiden pesää. Tuhahdin hiukan pettyneenä, mutta nousin seisomaan ja venyttelemään takajalkojani. Katseeni kohdistui pentutarhan suuaukolle, jolla Surusade ja Aavapentu olivat. Heilautin häntääni hyvilläni, sillä en ollut hetkeen puhunut emoni kanssa.
"Hei Aavapentu", maukaisin hölkätessäni pentutarhalle.
"Kuinka voit?"

// Aava?

Nimi: Aavapentu

11.08.2017 07:44
Vahteraviillolta saamani haava oli jo parantunut, mutta tilalle oli jäänyt vaaleanpunainen arpi. Arpi, joka koristaisi kasvojani lopun elämääni. Nousin Surusateen viereltä seisomaan ja venyttelin. *Pääsen varmaan kohta oppilaaksi!* Tassuttelin kohti pesän uloskäyntiä, mutta joku nappasi hännästäni, ja se joku oli Surusade.
"Minne sinä olet menossa?" kuului kuningattaren naukaisu. *En voi sanoa, että menen Vaahteraviillon luo*
"Leiriä tutkimaan", hymyilin ja käänsin katseeni Surusateeseen.
"No jos minä tulen mukaan", kuningatar naukui varmistaen ettei minulle sattuisi mitään. Tämä työnsi minua hännällään eteenpäin.
"Tiedätkö mikä tuo on?" Surusade naukui ja osoitti päällikön pesä.
Nyökkäsin. *Ei tämä ole ensimmäinen kertani leirissä!*
"Se on päällikön pesä. Mutta kuka meidän päällikkömme on?" tuhahdin.
"Tuhkatähti", Surusade selitti ja osoitti aukiolla olevaan kissaan.

//Joku?

Nimi: Höyhentassu

10.08.2017 18:56
Tunsin sydämeni heittävän kuperkeikan rinnassani, kun näin miten Syvähuuto kaatui veteen. Silmäni suurentuivat ja hetkeksi jäin vain seisomaan paikoilleni kauhun kangistamana. Korvissani soi ja hetken aikaa en kuullut edes veden pauhua. Vajosin itseni sisälle, mieleni kävi läpi emoni kuoleman ja tajusin, että niin voisi tapahtua Syvähuudollekin.
"Höyhentassu!" kajahti Syvähuudon hätäinen ääni ja hätkähdin. Kaikki äänet pamahtivat vasten kasvojani ja tunsin adrenaliininalkavan virrata suonissani. Vailla aavistustakaan miten saisin Syvähuudon ylös vedestä juoksin rantaan ja yritin tähytä kollia vedestä. En kuitenkaan erottanut häntä veden alta. Hätäännykseni lähti nousuun ja paniikki alkoi sykkiä rinnassani.
"Syvähuuto!" kiljaisin. Samaan aikaan kuulin pärskähdyksen läheltä ja käänsin salamannopeasti siniset silmäni oikealle. Näin Syvähuudon takertuneen rannasta veteen ylettyvään oksaan. Oksa oli peräisin pienestä pensaasta, joka kasvoi aivan veden tuntumassa.
"Höyhentassu! Auta minut rantaan!" Syvähuuto huusi. Juoksin kollin luo ja katsoin tuota silmänräpäyksen ajan syvälle silmiin. Sitten tajusin, että minun piti toimia, ja tartuin oksaan hampaillani. Muut pensaan pienet oksat ja lehdet pistelivät minua, mutta en välittänyt. Upotin hampaani niljakkaaseen puunpalaan ja vedin. Lihaksiini sattui, tassuni kaivautuivat maahan ja märkää multaa tunkeutui polkuanturoiden väliin, mutta en välittänyt. Kaikki muu oli aivan sama, minun täytyi vain pelastaa Syvähuuto. Kuulin oksan rasahtavan paineesta ja päätin, että nyt vetäisin Syvähuudon rannalle. Veden pauhu ja sydämeni tykytys sekoittuivat päässäni toisiinsa, mutta keskityin vain Syvähuuton. Jännitin taas lihakseni ja vetäisin rajusti.

// Syvä? Sry sekavuus :'D

Nimi: Syvähuuto

06.08.2017 13:23
En osannut vastata Höyhentassulle mitään. Tunsin yhtäkkiä vain vetovoimaa vettä kohden. Otin muutaman askeleen lähemmäs jokea ja kumarruin sen ylle.
"Syvähuuto", Höyhentassu maukaisi varoen jostakin takaatani. Kumarruin yhä vain lähemmäs vettä ja lipaisin sen pintaa. Kylmät väreet lävistivät minua heti. Tuntui kuin koko kehoni olisi mennyt johonkin shokkiin. En pystynyt liikkumaan hetkeen, joten katsoin vain omaa kuvaani. Kuulin jostakin takaa Höyhentassun jännittyneen hengityksen. Vesi roiski kasvoilleni ja pärskähdin voimakkaasti sitä mennessä nenääni. Nousin istumaan veden reunalle ja heilautin hännänpääni veteen. Vesi viilensi häntääni ja alkoi tuntua, että se menisi kuolioon. Tai sitten astini eivät vain olleet terässä. Nostin häntäni hitaasti pois vedestä, nurmen päälle. Mieleni oli jossakin kauempana kuin Höyhentassu ja Taivasklaani. Tuntui kuin olisin ollut jonkin näkymättömän rajan toisella puolella. Ja sen rajan toisella puolella oli vain rauhaa ja yksinäisyyttä.
"Höyhentassu", maukaisin hiljaa. Suljin silmäni hetkeksi ja annoin veden pauheen täyttää pääni. Minun täytyisi päästä pois veden ääreltä. Tarvitsisin jotain, jonka avulla näkisin koko leirin enkä vain itseni kuvajaista.
"Höyhentassu", maukaisin uudestaan. Tunsin toisen kissan hännän koskettavan omaani. Olin melko varma, että se oli Höyhentassu.
"Vie minut pois joen luota. Kallioille. Minun täytyy saada nähdä koko leiri", maukaisin hiljaa oppilaalle. En oystynyt kääntymään pois päin joesta ilman oppilaan apua. Jostakin syystä joen vetovoima oli voimistumassa. Ehkä minun pitäisi käydä uimassa, jotta vesi huuhtoisi pois pahat muistoni. Minun täytyisi oppia selviämään veden kanssa, eikä aina vain vältellä sitä. En ehtinyt kuulla Höyhentassun vastausta, sillä ehdin jo paiskautua veden pintaa vasten ja upota lähemmäs pohjaa.
En ollut aivan varma mitä tein. Saatoin kaatua veteen tai hypätä sinne. En osannut sanoa kumman olin tehnyt. Totta kai oli mahdollista, että joku olisi työntänyt minut sinne, mutta paikalla oli vain Höyhentassu eikä hän missään tapauksessa yrittäisi hukuttaa minua. Kuintenkin, kun tunsin veden paineen ja huminan ympärilläni, aistini valpastuivat. Tajusin vasta nyt miksi olin upottautunut pinnan alle. Vedessä kaikki tuntui olevan rauhallista, mutta silti vaarallista. Räpiköin lähemmäs pintaa, sillä tiesin olevani Taivasklaaanin kissa enkä Jokiklaanin kissa. Vesi oli avannut silmäni maailmalle ja antanut minun ymmärtää, että en voisi vajota pimeyteen. Kasvoni läpäisivät veden pinnan ja sain vihdoinkin henkeä. Pärskin vettä suustani ja keuhkoistani, sillä älysin vetäneeni vettä henkeeni.
"Höyhentassu!" huusin oppilasta. Pelkäsin, että valkea kolli olisi itsekin joutunut veden varaan. Pystyin pitämään itseni jotenkin pinnalla. Ainakin niin pitkän aikaa, että huomasin Höyhentassun olevan yhä turvassa rannalla. Paiskauduin taas veden alle. Tunsin vihlovaa kipua takajalassani. Pyörähdin virtauksessa ympäri nähdäkseeni, että olin lyönyt sen kiveen. Puskin taas itseni takaisin pintaan ja yritin päästä rantaan. Kahmin etutassuillani vettä vatsani alle, jotta pääsin lähemmäs rantaan. Huomasin oksan lähempänä rantaa. Oksa oli osittain vedessä ja jos takertuisin siihen kiinni, voisin päästä pois joesta. Suuntasin kaiken mahdollisen ajatukseni pois kipeästä jalasta ja potkin sivulle. Oksa lähestyi hetki hetkeltä, mutta olin onneksi jo hyvin lähemmä rantaa. Vedessä uiminen ei todellakaan ollut minun taitolajini. Sain otteen rannasta toisella tassullani, kun taas takajalkani osuivat oksaan. Kipu vihlaisi jalkaani, kun se osui oksaan, mutta en voinut muuta kuin hylätä ajatukset.
"Höyhentassu! Auta minut rantaan!"

// Höyhen?

Nimi: Höyhentassu

01.08.2017 20:58
"Se ei saa olla!" kiljaisin. Yhtäkkinen ja täysin hallitsematon raivo kuohahti sisuksissani hengitykseni kiihtyessä. Irrotin katseeni Syvähuudosta ja pakotin itseni keskittymään. Minun täytyi keskittyä.
"Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää..." "Jos vain uskon selviäväni, minä selviän..." Syvähuudon sanat leijuvat mieleeni. Nostin katseeni taivaalle, missä pilvenriekaleet ajelehtivat tuulen mukana. Tuijotellessani sinistä taivasta, että minulla oli paljon sanottavaa Syvähuudolle, mutten osannut pukea ajatuksiani sanoiksi. Siispä olin hetken hiljaa ja muotoilin lauseen päässäni valmiiksi.
"Syvähuuto", aloitin. Parantajaoppilas ei hievahtanutkaan. Hän piti edelleen katseensa tassuissaan.
"Sinä tiedät itsekin miten selviät." Vaikenin taas ja yritin saada tahdonvoimalla Syvähuudon katsomaan minua. Kolli värähti, mutta ei kääntänyt katsettaan minuun. Värisevällä äänellä pakotin itseni jatkamaan:
"Älä anna kaikkien pelastamiesi kissojen henkien menevän hukkaan. Ajattele niitä lukemattomia kissoja, jotka olisivat nyt jo kuolleet, ellet sinä olisi auttanut. Ajattele klaanivanhimpia, heidän kaikkia vaivojaan - he kärsisivät ilman sinua." Sanani saivat Syvähuudon vilkaisemaan pikaisesti minua. Sitten kolli kuitenkin laski taas katseensa.
"Mieti miten montaa henkeä en ole pelastanut", Syvähuuto kuiskasi.
"Ei!" sihahdin. "Et saa ajatella noin!" Siristin silmäni ja tuijotin läpitunkevasti Syvähuutoon.
"Sinä selviät", kuiskasin. Sitten, hetken mielijohteesta naukaisin:
"Minun perheeni on hyvin hajanainen, emoni ja sisareni on kuollut, hädin tuskin tunnen isääni ja jäljellä olevat veljeni eivät edes nuku oppilaiden pesässä, sillä toinen heistä on soturi ja toinen vielä pentutarhassa. Sinulla sentään on perhe - emo, isä ja sisko."

// Syvä? En osaa enää kirjottaa Höyhenel xdd

Nimi: Syvähuuto

29.07.2017 12:21
Höyhentassun kysymys herätti minussa tietynlaista hämmennystä. En kuitenkaan antanut itseni irrottaa katsetta oppilaan silmistä. Tahdoin näyttää siltä, että tiesin mitä hän haki takaa. Hän tahtoi vain auttaa minua, aivan kuin pyysinkin. Ainoaksi ongelmaksi jää kuitenkin se, että en tiennyt mitä tehdä. En tiennyt lainkaan. Tuntui kuin olisin juuri kävellyt sokkelossa ja ajautunut umpikujaan. Tieni pois sokkelosta oli suljettu ja olin jäänytansan.
Rauhoittaakseeni mieltäni nostin katseeni sinivalkealle taivaalle. Taivaan sininen väri toi ainoastaan vain mieleen Höyhentassun ystävälliset silmät. Tuuli pörrötti hetken aikaa turkkiani ja saatteli ajatukseni jälleen jonnekkin kauas todellisuuden taakse. Minusta alkoi hiljattain tuntua, että myös taivas oli minua vastan.
"Minä en tiedä", henkäisin pettyneenä. Katseeni valahti suoraan omiin tassuihini, sillä en tahtonut enää katsoa metsää joen toisella puolella. Pelko siitä, että jokin tähtikissa astelisi eteeni oli liian suuri.
"Anteeksi. En tiedä", maukaisin uudestaan. Tekisin mitä vain, jotta saisin tämän tunteen pois itsestäni. Ainoaksi ongelmaksi jäi kuitenkin oma tiedottomuuteni.
"Jotkut sanovat, että mielikuvitus on tietoa tärkeämpää. Ehkä se yrittää viitata siihen, että jos vain uskon selviäväni, minä selviän", maukaisin yllättäen ajatuksussni.
"Ongelma on vain, että olen kadottanut mielikuvitukseni ja uskoni selviytymistä varten. Moni parantajaoppilas on kuollut tässä klaanissa Marjasyöksyn oppilaana. Entäpä, jos tämä on minun kohtaloni?"

// Höyhen?

Nimi: Höyhentassu

27.07.2017 18:31
Kuuntelin hiljaa Syvähuudon sanoja ja jäin sitten hiljaa paikoilleni. Vaivaantuneisuus, joka oli hyrissyt sisälläni vain hetki sitten, oli kadonnut. Nyt oloni tuntui tyhjältä, enkä tiennyt mitä tehdä. Minusta tuntui siltä kuin olisin vain tyhjä kuori. Mutta kun Syvähuuto naukaisi: "En tiedä mitä tehdä" - hätkähdin ja jokin suuri tuli syttyi roihuamaan sisälleni.
"Minä autan", naukaisin vahvalla äänellä. Minä halusin auttaa Syvähuutoa, halusin todella. Mieleeni muistui Pähkinäkuono, jonka kuoleva ruumis vääntelehti pentutarhassa. Syvähuuto oli yrittänyt auttaa, mutta oli ollut jo liian myöhäistä. Nyt halusin auttaa kollia ja onnistua siinä. Näyttää emolleni, että vaikka hän ei selviytynyt, joku toinen selviytyisi. Uhkuin päättäväisyyttä, sillä olin jollain tasolla otettu Syvähuudon pyytäessä apua minulta. Hän luotti minuun.
"Minä autan sinua", toisin ja vetäydyin hieman taaemmas, jotta voisin katsella Syvähuutoa. Tuon hieman erisävyiset vihreät silmät kiilsivät. Olisin halunnut lohduttaa häntä, mutta en tiennyt minkä asian tähden häntä lohduttaisin. Siispä pysyin paikoillani, yritin vain katseellani viestiä rauhallisuutta ja sitä, että välitin Syvähuudosta. Kollin katse ei pysynyt aivan täysin silmissäni, vaan hän vilkuili useasti metsään takanani. Vasta, kun avasin suuni kysyäkseni jotain, Syvähuuto ei enää katsellut metsään.
"Mitä minun täytyy tehdä?"

// Syvä? Ja kai se on, ainaki soturikissois :"D

Nimi: Vahaateraviilto

27.07.2017 11:24
Leirissä huomasin Kerttulaulun astelevan kohti soturien pesää. Olin itse menossa sinne myös ja epäröin hetken, ennen kuin lähdin naaraan perään. En todellakaan mielelläni juuri nyt ollut hänen kanssaan edes samassa tilassa. Ennen, kuin nuori soturi ehti pujahtaa suuaukosta sisään luolaan, astuin hänen tielleen murahtaen. Kerttulaulu pysähtyi ja katsoi minuun kysyvästi tummansinisillä silmillään, vastasin katseeseen omalla kylmälläni.
"Ihan väin näin tiedoksi... älä koskaan asetu tielleni. Vaikutat siltä, että saattaisit tehdä niin", maukaisin jäinen hymy huulillani. Paljastin toisen etutassuni kynnet ja kohotin yhdellä naaraan leukaa virnistäen.
"Sinä todella olet oikea kiusankappale. No, en tänään joutunut niin koviin suuriin vaikeuksiin... Mutta jos saatat minut sellaisiin, sinulle saattaa sattua. Ethän halua, että niin käy, ethän?"
Raapaisin kevyesti Kerttulalun leukaa ja käännähdin, astellen sitten soturien pesän pimeyteen.

//Kerttu?

Nimi: Syvähuuto

26.07.2017 10:32
Kuulin tervehdyksen viereltäni. Taistelin itseäni vastaan juuri nyt. Yritin päättää kääntyisinkö katsomaan tulijaa, mutta aivoni sanoivat voivansa myös äänen perusteella tunnistaa kissan. Kuitenkin osa minusta tahtoi säilyttää rikkomattoman yhteyden vedenpinnan kanssa. Tuijotin juuri nyt siltiin harmaata kollia, jonka turkissa oli eri sävyisiä harmaita läikkiä. Silmät olivat myös mielenkiintoiset. Toinen oli tummanvihreä ja toinen vaaleanvihreä. Lopulta huokasin ja nostin katseeni ylös. Tuntui kuin olisin juuri särkenyt jonkun yhteyden veden kanssa, mutta en voinut sille mitään. Se kohtelias puoli itsestäni pakotti minut nostamaan katseeni vedestä. Kohtasin kuitenkin vähintään yhtä rauhoittavan siniset silmät kääntäessäni pääni. Edessäni seisoi nuori valkea kolli, jolla oli rauhallisen siniset silmät.
"Hei vain Höyhetassu", maukaisin tyynesti. Normaalisti olisin varmasti aloittanut puhumaan säästä tai jonkun kissan kohtalosta, niistä tavanomaisista puheenaiheista, mutta nyt minun ei tehnyt mieli puhua. Pieni osa sisälläni kavahti tätä hiljaisuutta ja osa käski säilyttää sen parhaani mukaan. Höyhentassu alkoi näyttää hiljaisuuden myötä vaivaantuneemmalta. En edes huomannut katsovani oppilasta suoraan silmiin. Käänsin katseeni hajamielisrnä pois Höyhentassusta. Tiesin, että hän näki vain toisella silmällään enkä tahtonut olla epäkohtelias ja tuijottaa hänen silmiään aivan kuin yrittäen päättää kumpi silmä oli se sokea. Sitä oli titta puhuen vaikea erottaa, sillä ulkopuolisena silminnäkijänä ei huomannut kissassa mitään mikään. Minusta kuitenkin tuntui, että olisi soveliasta puhua Höyhentassulle jotakin. Hän oli kuitenki itse tullut luokseni. Kukaan ei ollut käskenyt häntä tulemaan luokseni - tai ainakaan oletettavasti.
"Pahoittelen hiljaisuutta. En pysty pakenemaan sitä", maukaisin hiljaiset pahoitteluni Höyhentassulle.
"Ainoa asia, joka pitää minut järjissäni oli vesi. Sen rauhaisan virtauksen seuraaminen on jopa lumoavaa. Silmäsi toivat mieleen veden kirkkauden. Tosin...", pidin hetken aika ataukoa, että sain siirrettyä katseeni veteen, "siihenkin liittyy ikäviä muistoja, jossa pimeys on läsnä."
"Kuten?" Höyhentassu maukaisi hiljaa takaatani. Korvani värähti oppilaan suuntaan. Jokin lähistöllä sai aistini valpastumaan. Tai sitten se johtui vain siitä pimeydestä jonne olin vajoamassa. Aistini alkoivat sekoilla omiaan. En edes ihmettelisi, jos näkisin jonkun säkenöivän Tähtiklaanin kissan kävelevän metsästä luokseni. Ravistelin päätäni ja laskin katseen uudestaan kissaan veden pinnalla.
"Loskatassun kuolema liittyy tähän paikkaan. Kuolema on tahrannut tämänkin paikan, mutya silti jostain syystä tämä paikka vetää minua puoleensa", maukaisin katsellen veden pyörteitä. Nostin pian kasvoni ylös vedestä ja tuijotin metsää. Jostakin syystä odotin jonkun kissan astelevan metsästä, todistaen että olen tulossa hulluksi.
"Hän hukkui tänne", jatkoin yllättäen.
"En pystynyt pelastaa häntä veden virtaukselta niin nopeasti kuin minun olisi pitänyt saadakseeni hänetakaisin Marjasyöksyn oppien luokset. Siksi ryhdyinkin parantajaoppilaaksi", maukaisin hiljaa. Oli hyvä saada puhua asiasta jollekkin, mutta se tulisi vaivaamaan minua vielä pitkään. Käännyin katsomaan Höyhentassua huolestuneena.
"Olen valumassa kohti pimeyttä. Sinun täytyy auttaa minua. Tiedän mikä minua vaivaa, mutta en tahdo Marjasyöksyn saavan titää asiasta", maukaisin hiukan ääni väristen. Minun ja mestarini välit eivät ehkä olleet parhaat, mutta juuri sen takia en tahtonut parantajan tietävän miten minä kärsin juuri nyt. Minun täytyisi saattaa koulutukseni kunnialla läpi.
"Höyhentassu", huokasin raskaasti ja kurkotin oppilaan suuntaan.
"Minua vaivaa...masennus. Se voi oahimmassa tapauksessa olla suorin tie Tähtiklaanin luokse. Auta minua", kuiskasin oppilaan korvaan. Tunsin jonkin märän ja lämpimän putoavan kasvoiltani maahan.
"En tiedä mitä tehdä."

// Höyhen? Onko ees mahollista, että kissa kärsii masennuksesta? c':

Nimi: Höyhentassu

25.07.2017 15:48
Tassuttelin metsässä suu hieman raollaan. Olin saanut Kerttulaululta luvan mennä yksin saalistamaan, ja nyt haluain todella näyttää mitä osasin. Oppilaathan eivät yleensä saaneet lähteä yksin metsälle, joten nyt minun täytyi tuoda paljon saalista leiriin. Rinta röyheänä ja suupielet kääntyneinä ylöspäin vedin metsän tuoksuja sisääni. Pian erotinkin häivähdyksen oravan tuoksua, mutta se oli jo niin laimea, että tuskin enää löytäisin sitä. Käänsinkin suuntaani vasemmalle ja lähdin tallustelemaan eteenpäin. Ehdin ottaa vain muutaman askeleen, kun jo haistoin päästäisen ja erotin pienen vipeltäjän edessäni, tonkimassa maata. Pudottauduin salamannopeasti vaanimisasentoon ja lähdin hiipimään hiljaa saalista kohti. Pidin tarkasti huolta siitä, etten astunut yhdenkään oksan tai kuivan lehden päälle ja pian suussani roikkuikin tuore päästäinen. Hautasin sen pikaisesti suuren männyn juureen ja lähdin sitten etsimään uutta saalista. Ei kulunut kuin muutama hetki niin olin saanut myös hiiren ja oravan kiinni. Ne olin haudannut saman männyn alle päästäisen kanssa. Ajattelin vielä jatkaa saalistusta, kun sieraimiini tulvahti Syvähuudon tuoksu. Korvani nousivat uteliaisuudesta pystyyn ja lähdin seuraamaan parantajaoppilaan hajuvanaa. Tutkailin samalla ympäristöä enkä huomannut, että kolli olisi kulkenut yrttejä kasvavien mättäiden ohitse. Pidin kollista, vaikka hän olikin hieman erilainen kuin muut. Tunsin itse olevani erilainen puolisokeuteni takia, joten jollain tapaa Syvähuudon seura tuntui luonnolliselta. Olisi mukavaa taas puhua hänen kanssaan.
Kun saatoin kuulla joen pauhaavan edessäni erotin Syvähuudon vaaleanharmaan turkin edessäni. Kolli istui joen penkalla eikä näyttänyt huomaavan tuloani. Hän oli naulinnut katseensa pyörteilevään veteen. Rykäisin hieman hermostuneena ja sanoin:
"Hei, Syvähuuto."

// Syvä? Tuli outo..

Nimi: Syvähuuto

25.07.2017 12:54
Parantajan pesässä hiljeni. Ketään ei ollut enää sisällä. Ei edes Marjasyöksy. Huokaisin raskaasti ja turkin yrttejä. Olin tosin tarkkaillut niitä jo tovin ajan.
"Eivät ne siitä mihinkään liiku, vaikka kuinka yrität", kuulin Marjasyöksyn huvittuneen äänen takanani. Käännyin katsomaan parantajaa halveksuen.
"Totta, etkä sinäkään palaa vaikka kuinka kauan odottaisin", mutisin parantajalle.
"Anteeksi kuinka?" Marjasyöksy maukui hämmentyneenä. Murahdin vastaukseksi ja tassuttelin parantajan ohi ulos pesästä. Oli turhauttavaa puhua mestarille, jota nykyään näki vain aamuisin ja iltaisin. Jostakin syystä kolli oli aina menossa jonnekkin. Olisi mukava tietää minne, sillä voisin ehkä auttaa häntä. Mutta siltikään toivoa siitä ei ollut. Jatkoin kävelyäni aina Taivasklaanin reviirin läpi virtaavalle joelle asti. Pysähdyin joen varrelle ja katsoin sitä kaihoisasti. Tahtoisin niin kovasti pulahtaa viileään veteen, mutta jopa pisara tämän tietyn joen vettä muistutti minua Marjasyöksyn entisen oppilaan Loskatassun kohtalosta. En onnistunut soturioppilaana pelastamaan häntä. Enkä parantajaoppilaana ollut pelastanut Pähkinäkuonoa. Katsoin hiljaa omaa kuvajaistani. Ainoastaan omat silmäni näyttivät ymmärtäneen minua juuri nyt. Tuntui kuin en kuuluisi tähän maailmaan enää. Huokutus veteen jäämisestä oli suuri, mutta en pystyisi tehdä sitä. Minun annettiin olla Taivasklanissa ja se oli etuoikeus. Olisi haaskausta heittää se oikeus hukkaan. Silti minusta tuntui, että olin juuri nyt kävelemässä jonnekkin pimeään, josta en välttämättä koskaan palaisi.

// Joku?

Nimi: Kerttulaulu

16.07.2017 17:27
Vaahteraviillon ilme oli viileän neutraali partion alusta sen loppuun. En todellakaan tiennyt, mitä tuon mielessä meni ja totta puhuen Harmaaturkki oli onnistunut pitämään vaivaantuneen ilmapiirin suurimmaksi osaksi aisoissa. Untuvasulkakin oli pidemmän päälle rentoutunut ja partiosta oli tullut – ainakin minun osaltani – paljon mukavampi kuin olisi voinut kuvitella.
Se välirikko tosin kalvoi edelleen jossain mieleni perukoilla, mutta pyrin itsepäisesti työntämään sen taka-alalle.
Leiriin päästyämme kaikkosimme jokaiseen ilmansuuntaan – kukin omiin puuhiinsa. En edes ehtinyt nähdä Vaahteraviillon lähtevän – ensin hän oli siinä ja yhtäkkiä hänestä ei näkynyt ensimmäistä karvaakaan. Harmaaturkki hyvästeli minut ja Untuvasulan rennolla hännänheilautuksella ja tassutteli sitten kohti suklaanruskeaa naarasta, jonka tunnistin kollin entiseksi oppilaaksi. Hän ilmeisesti valmistautui suuntaamaan kohti kaksijalkalaa.
Tassuttelin kohti sotureiden pesää kaksikon iloinen puheensorina korvissani.

(// Vaahtis?)

Nimi: Syvähuuto

14.07.2017 13:49
Astelin sisälle parantajan pesäään ja kuulin heti mekkalaa pesältä. Jäin seisomaan paikoilleni. Katsoin Marjasyöksyä suoraan silmiin. Ohitse menevän hetken ajan näin epätoivon parantajan silmissä. Käännyin kuitenkin katsomaan taas Höyhentassua. Parantajan pesässä alkoi olla ruuhkaista. Pesässä oli Marjasyöksyn, Höyhentassun ja minun lisäksi Vaahteraviilto ja Aavapentu.
"Kuule, voit jättää lehdet siihen. Minä vien ne paikoilleen", maukaisin tyynesti. Höyhentassu nyökkäsi ja laski lehdet maahan. Jäin hetkeksi katsomaan valkean kollin perään, kun hän katosi pesästä ylös. Suljin hetkeksi silmäni ja huokasin.
"Toin Höyhentassun kanssa purasruohoa, nokkosen lehtiä, pyökinlehtiä ja hämähäkinseittiä", selostin ja nappasin hämähäkinseittikepin suuhuni.
"Hyvä hyvä", Marjasyöksy mumisi.
"Voit viedä sen...", parantaja aloitti, mutta huomasi minun jo kadonneen yrttivarastolle. Jätin hämähäkinseitti kepin erääseen nurkkaukseen muun hämähäkinseitin kanssa. Palasin nopeasti pesälle ja vein lehdet yrttivarastolle. Pysähdyin kuitenkin yrttivaraston suulle ja kuuntelin mitä pesässä tapahtui.
"Mutta se oli vain naarmu!" Vaahteraviilo ärähti. Pyöräytin nopeasti silmiäni. Jatkoin matkaani ja jäin jopa viivyttelemään. Olin tutkivani yrttivarastoa, vaikka todellisuudessa salakuuntelin kolmikon keskustelua.

// Aava? Vaahtera?

Nimi: Perhostassu

13.07.2017 22:52
Loikin innoissani aukiolle. Tänään minulla olisi taisteluharjoitukset! Eikä mitkä tahansa taisteluharjoitukset, vaan harjoittelisin Pakkastassun kanssa! Kun siskoani ei näkynyt, tassuttelin nopeasti oppilaiden pesälle. Kurkistin sisään, ja näin Nopsatassun nukkuvan edelleen. Kävelin hiirenhiljaa sisälle pesään, en nimittäin halunnut herättää Nopsatassua. Hain katseellani Pakkastassun makuusijaa, ja erotinkin pian sisareni pilkullisen turkin sammalen seassa. Varovasti kumarruin töykkimään Pakkastassua kuonollani. Pian tämä raotti silmiään, ja nousi istumaan.
"Mitä nyt?" Pakkastassu kuiskasi unisesti.
"Meillä on taisteluharjoitukset!" hihkaisin sangen kovaäänisesti. Salamannopeasti katsahdin Nopsatassuun, ja helpotuin, kun huomasin tämän nukkuvan edelleen. Joka tapauksessa poistuin melkoisen nopeasti oppilaiden pesästä. Askeleista päätellen Pakkastassu seurasi minua. Pesän ulkopuolella pysähdyin odottamaan siskoani. Ilmeeni taisi olla edelleen melko kauhistunut, sillä Pakkastassu sai naurukohtauksen.
"Olisit nähnyt ilmeesi!" tämä tirskahti lopetettuaan nauramisen.
"Ei ole reilua!" mutisin, ja naurahdin.
"Niin, taisteluharjoituksetko?" Pakkastassu kysyi.
"Niin juuri. Meidän pitäisi varmaan mennä, Kuusamaviiksi odottaa jo", totesin, ja lähdin tassuttelemaan kohti leiriaukiolla istuvaa mestariani. Pakkastassun mestari ei ilmeisesti ollut tulossa. Itseasiassa, en edes tiennyt, kuka siskoni mestari oli. Saavuin nopeasti Kuusamaviiksen luokse, ja Pakkastassu heti perässäni.
"Mennäänkö?" hihkaisin innoissani. Kuusamaviiksi naurahti innokkuudelleni, ja nyökkäsi.
"No mennään", hän naukui, ja lähti tassuttelemaan ulos leiristä. Minä katsahdin Pakkastassua, ja hänen ilmeestään arvasin, mitä hän aikoi sanoa.
"Viimeinen Kuusamaviiksen ohittanut on hiirenpapana!" kiekaisimme yhteen ääneen. Minä säntäsin juoksuun, ja pingoin minkä tassuistani pääsin, kohti Kuusamaviikseä. Pakkastassu juoksi aivan minun vierelläni. Kiristin tahtiani, mutta Pakkastassu teki samoin. Juoksimme rinnakkain Kuusamaviiksen molemmilta puolilta. Hidastin juoksuani, ja pysähdyin. Tassuttelin hengästyneenä Kuusamaviiksen luo.
"Kumpi meistä ohitti sinut ensin?" kysyin, kun sain hengitykseni tasaantumaan. Kuusamaviiksi mietti hetken, ja naukaisi:
"Kyllä te olitte ihan yhtä nopeita." Huokaisin, ja katsahdin Pakkastassuun, joka oli ainakin yhtä kilpailuhenkinen, kuin minä.
"No, me olemme sitten yhtä voittajia molemmat", naukaisin sovittelevasti. Leveä virnistys levisi Pakkastassun kasvoille.
"Ja yhtä hiirenpapanoita!" hän lisäsi, ja nauroimme yhdessä.
"Jatkaisimmeko sitten matkaa, niin ehdimme harjoitella vielä ennen kuuhuippua?" ehdotti Kuusamaviiksi.
"Joo, mennään vain", naukaisin, ja aloin nauraa, kun Pakkastassu irvisteli
minulle. Kuusamaviiksi huokaisi teennäisen kovaäänisesti, ja lähti tassuttelemaan syvemmälle metsään. Minä naurahdin, ja katsoin Pakkastassua. Taoin kasvoilleni kaikkein kamalimman irvistykseni, ja nauroimme molemmat niin, että hyvä, kun pystyimme kävelemään. Viimein Kuusamaviiksi pysähtyi. Minä ja Pakkastassu hihittelimme edelleen, koska olimme irvistelleet toisillemme koko matkan ajan.
"Jos teille vain sopisi, niin opettaisin kovin mieluusti teitä taistelemaan nyt", Kuusamaviiksi naukui vitsikkäästi.
"No, kaipa se sopii, vai olemmeko me liian kiireisiä?" nau'uin Pakkastassulle, heittäytyen mukaan Kuusamaviiksen vitsiin.
"Hmm.. No, ehkä me ehtisimme, mutta ei sitten pitkään", Pakkastassu maukui.
"No hyvä. Ensin haluan nähdä, mitä te osaatte. Pakkastassu hyökkää, Perhostassu puolustautuu", Kuusamaviiksi ilmoitti. Asetuin välittömästi Pakkastassua vastapäätä, ja tarkkailin siskon liikkeitä. Hän jännitti lihaksensa, ja naulitsi katseensa tassuihini. Aloin odottaa iskua jalkoihini. Pakkastassu hyppäsi, mutta ei jalkoihini, vaan selkääni. Sitä en osannut odottaa, joten Pakkastassu pääsi selkääni, ja tunsin hänen tassujensa puristuvan ympärilleni. Heiluin kuin pistoksen saanut kani, kun koitin saada Pakkastassun putoamaan. Äkkiä mieleeni juolahti eräs Kuusamaviiksen kertoma vinkki. Kierähdin maahan selälleni, jättäen Pakkastassun alleni. Nousin seisomaan, ja painoin sisareni maahan. Katsoin häntä voitonriemuisesti silmiin, ja hän valahti veltoksi.
"Minä voitin", totesin itsevarmasti, ja päästin Pakkastassun vapaaksi. Hän ponkaisi jaloilleen, ja syöksähti kylkeäni päin. En ehtinyt väistää, vaan kaaduin selälleni maahan. Nyt oli Pakkastassun vuoro painaa minut maahan.
"Et vielä!" tämä ilmoitti. Minä jännitin lihakseni, ja potkaisin Pakkastassua vatsaan. Hän horjahti, ja päästi minut vapaaksi. Pakkastassun horjuessa pääsin sukeltamaan hänen vatsansa alle, ja potkaisin häntä uudelleen. Sen seurauksena Pakkastassu lensi maahan, ja minä painoin tassuillani hänet maahan.
"Voitinpas!" hihkaisin. Pakkastassu huitaisi etutassullaan minua kuonoon, ja potkaisi vatsaan. Horjahdin kyljelleni, pois hänen päätään. Pakkastassu nousi pystyyn.
"Etpäs", hän väitti.
"Noniin, tämä riittää tältä erää", naukaisi Kuusamaviiksi sivusta. Olin jo unohtanut mestarini olemassaolon. Nousin tassuilleni.
"Sinä olet ihan tomuinen", totesin Pakkastassulle.
"Ja sinun selässäsi on sammalta", sisko vastasi. Istuimme vierekkäin, ja aloimme huolellisesti puhdistaa turkkejamme. Kun olin valmis, käänsin katseeni odottavasti Kuusamaviikseen, jotta hän kertoisi, miten meillä meni.
"Taisteluanne oli ilo seurata. Oli hienoa nähdä, miten ette luovuttaneet, ja keksitte joka kerta uudenlaisia liikkeitä, joilla jatkatte taistelua. Hyvin meni!" Kuusamaviiksi kehaisi. Katsoin Pakkastassuun, ja virnistin.
"Hyvä me!" pilkullinen siskoni hihkaisi, ja naurahti.
"Nyt lähdetään leiriin, ja sitten te kaksi syötte jotain", Kuusamaviiksi komensi. Minä ja Pakkastassu kävelimme koko matkan Kuusamaviiksen perässä, ja harvinaista kyllä, jopa minua väsytti hieman.

Nimi: Kyypisto

10.07.2017 11:31
Minun piti arvuutella kollipennun nimeä -vaikka tiesinkin hänen olevan Aavapentu. Olin hänen emonsa kanssa ystäviä kunnes tuo kuoli. Ja olemmekin edelleen, ei kuolema estä ystävyyttä. Se mihin uskoo estää sen kuoleman jälkeen. Ehdotin kollipennun nimeksi Ötökkäpentua, mutta Aavapentu pudisti päätänsä. Hän kiljaisi, että hänen nimänsä on Aavapentu. Hymyilin lempeää hymyä.
"Hei vain Aavapentu", naukaisin huvittuneena. Kollipentu ei varmaankaan tunnistanut tai edes tuntenut minua, ellei hänen emonsa kertonut hänelle silloin kun oli vielä hengissä. Huokaisin hiljaa. En halunnut ottaa asiaa puheeksi, sillä en tiennyt miten asia vaikutti kolliin. Hän oli nyt niin iloinen ja innoissaan, etten halunnut pilata tätä hetkeä. Katsahdin parantajakolliin mietteliäästi.
"Ei mitään vakavaa, vai?" lausuin.
"Ei, pieniä naarmuja vain", kolli lausahti ja väläytti pienen hymyn. Nyökkäsin ja käänsin katseeni jälleen kilpikonnakuvioiseen kollipentuun, joka katsoi minua meripihka silmillään. Aavapentu hymyili leveästi. Lempeän hymyni tilalle muodostui huvittunut hymy kun katsoin innokasta pentua.

//Aava?

Nimi: Aavapentu

10.07.2017 11:10
Käänsin katseeni pesään saapuneeseen kolliin.
"Minulla on kaikki hyvin", inisin iloisesti kimeällä äänelläni.
"Saanko kysyä mitä sinulle tapahtui?" kissa naukui. Nyökkäsin ja kipitin kissan viereen. *Mikähän hänen nimensä olikaan?*
"No tuota olimme harjoittelemassa Vaahteraviillon kanssa ja tuota hänellä oli vahingossa kynnet esillä", selitin hiljaa. En uskaltanut puhua ääneen sillä pelkäsin, että Vahhteraviilto suuttuisi jos kuulisi minun kertovan tästä muille.
"Mikä nimesi on?" vinkaisin innoissani ja nousin seisomaan. Puristin maata pienillä kynsilläni ja jätin pkenet viivat maahan.
"Olen Kyypisto, Taivasklaanin soturi", kolli hymyili. Nyökkäsin.
"Et ikinä arvaa nimeäni", naukaisin innostuneena ja aliin loikkimaan ympäri parantajan pesää.
"Hmm, onpas vaikea oisiko vaikka Ötökkäpentu?" Kyypisto virnisti leikkisästi. Pudistin päätäni.
"Olen Aavapentu", kiljaisin.

//Kyy? Sori mini xc

Nimi: Kyypisto

10.07.2017 11:02
Istuskelin kumppanini -Myräkkäkuiskeen- vierelle leirin rauhallisuudessa kunnes alkoi pienoinen kinastelu kahden kissan välillä. Tunnistin kissat Kerttulauluksi ja Vaahteraviilloksi. Heidän vierellään oli myöskin kilpikonnakuvioinen kollipentu, Aavapentu. Kuuntelin tarkkana, korvat höröllään kaksikon jokaista sanaa kunnes Taivasklaanin parantaja Marjasyöksy astui esiin kuullessaan nimensä mainittavan. Hän kysyi tapahtunutta ja Kerttulaulu vastasi kysymykseen ensin. Olin kuitenkin kumppanini kanssa melko lähellä kissoja ja huomasin jotenkin pari pientä viiltoa Aavapennun kuonossa. Hymähdin huolestuneena. Pidin itse pennuista paljon ja halusin itsekin joskus omia pentuja naaraan kanssa. Olimme puhuneetkin aiheesta jo Myräkkäkuiskeen kanssa, mutta ehkä vielä ei ollut aika. Pian kuitenkin parantajakolli otti kollipennun hoiviinsa ja talutti hänet parantajan pesään. Vaahteraviilto ja Kerttulaulu taas menivät sopimaan klaanin varapäällikön kanssa riitaansa -jos se nyt edes sattui olemaan mikään riita, se oli ennemminkin pientä kinaa. He olivat kuitenkin jo sotureita, joten käyttäytyisivät sen mukaan. Ja en voinut uskoa tuota kaikkea Vaahteraviillosta, entisestä oppilaastani.
Oli kulunut jo pari, kolme auringon liikettä kunnes uskalsin nousta ylös. Myräkkäkuiske vieressäni loi minuun kysyvän katseen.
"Menen katsomaan Aavapennun vointia", maukaisin ja nuolaisin naaraskissan korvan taustaa. Kumppanini nyökkäsi samalla sanoen:
"Selvä, menen sotureiden pesään ja kun tulet löydät minut mitä todennäköisemmin sieltä."
Nyökkäsin naaraalle hymyillen.
"Hyvä, pistän muistiin", naurahdin huvittuneena ja käänsin tuolle selkäni. Häntä puolelta toiselle huiskien tassuttelin kohti parantajan pesää, joka tosin olikin melko lähellä minua. Sinne oli vain hieman matkaa. Sujahdin sisään pesään ja vahvalta tuoksuvat yrtit saivat minut kurtistamaan kulmiani. Parantajakolli katsahti minuun kysyvästi, mutta hänen ilmeensä oli muuten tyyni.
"Tulin katsomaan Aavapennun vointia. Voin kyllä mennä jos häiritsen", lausahdin parantajalle. Tuo nyökkäsi.
"Et sinä häiritse, tule vain", Marjasyöksy hymähti ja jatkoi hommiaan. Tassuttelin pari askelta niin olin jo Aavapennun vierellä. Katsoin kollipentua lempeästi ja ystävällisesti hymyillen.
"Mikä on vointi?" naukaisin ilmoille kysymyksen mitä kollipentu osasikin varmasti jo odottaa. Istahdin alas ja kiedoin häntäni etutassujeni päälle.

//Aava? Sori tönkköys :((

Nimi: Vaahteraviilto

10.07.2017 09:44
Astelin yrmeänä kolmikon perässä. Heillä oli hauskaa, tuttuun tapaan minä en ollut mukana. Toisaalta se oli varmasti vain oma vikani; kissat eivät yleensä kovin mielellään edes puhuneet minulle. Olin oppinut olemaan yksin, ja nautin sen suomasta rauhasta. Ystäviä minulla ei koskaan ollut ollut, enkä niitä juuri kaivannutkaan, vaikka joskus yksinäisyyskin tuntui hiukan ahdistavalta. Mutta näin olin käyttäytynyt jo pennusta asti, enkä käytöstäni muuttaisi vain saadakseni ystäviä. Kuulin Harmaaturkin ja Kerttulaulun aina välillä juttelevan, välillä kevyesti naurahtaen. Kadehdin vanhempaa kollia; miksen minä hallinnut tuota... keskustelemisen taitoa? Hän osasi vain jutella, aivan rennosti, saipa hän välillä Kerttulaulun nauramaan. Jouduin välillä tosissani miettimään, kadehdinko Harmaaturkkia ehkä tämän seuran takia, mutta tyrmäsin ajatuksen heti. Kerttulaulu ei koskaan tulisi merkitsemään minulle mitään. Untuvasulka kääntyi katsomaan perässään kulkevia kissoja ja kohtasin naaraan katseen viileänä.
"No, Vaahteraviilto, hymyä huuleen", naaras naukui hymyillen itse rennosti.
Käänsin katseeni pois ärtyneenä ja keskityin tuijottamaan kaksijalkalaa vieressämme. En ollut koskaan käynyt siellä itse - enkä halunnutkaan. Kaksijalkalassa oli aivan liikaa kaikkea korvia raastavaa melua ja pahoja hajuja, siellä oli typeriä kotikisuja, jotka elelivät pulleina kaksijalan pesissään tekemättä koskaan yhtään mitään. Sellaisia oli myös Taivasklaanissa, päivytsoturit nimittäin. He eivät mielestäni olleet oikeita sotureita; päivytsoturit lähtivät aina öiksi nukkumaan lämpimiin koteihinsa. *Mokomat kisusoturit.* Jos olisin klaanin päällikkö, häätäisin heidät oitis takaisin rakkaiden kaksijalkojensa luo.
Viimein aloimme saapua takaisin kohti rotkoa. Pääsisin eroon Kerttulaulusta, viimein. Ja yleensäkin muista kissoista. Halusin vain olla rauhassa.

//Kerttu?

Nimi: Höyhentassu

09.07.2017 21:52
En voinut estää kehräystä, joka kumpusi rinnastani kuullessani, että minusta oli ollut paljon apua. Hymyilin Syvähuudolle ja vilkaisin sitten keräämiäni yrttejä ennen kuin naukaisin:
"Tietenkin voin auttaa sinua kantamaan yrtit paramtajan pesälle." Kolli nyökkäsi ja katseli hiljaa, kun poimin pyökin lehdet ja purasruohon lehdet suuhuni. Pidin niitä varovati hampaideni välissä ja oli tarkkaavainen, että ne eivät rikkoontuisi. Taivalsimme reviirin halki hiljaisuudessa, sillä kumpikaan ei kyennyt puhumaan yrtit suussa. Kun saavuimme leiriin, seurasin Syvähuutoa parantajan pesälle. Yrttien ja marjojen kirpeät hajut tunkivat sieraimiini, mutta pakottauduin pitämääk aivastukset ja nenän nyrpistelyt loitolla. Parantajaoppilas laski omat kantamuksensa kiviselle maalle ja minä seurasin esimerkkiä. Annoin katseeni kiertää pesässä hetken aikaa löytääkseni purasruohokasan. Tai pyökin lehtiä, jotta tietäisin mihin yrtit laittaisin. En kuitenkaan erottanut hämärässä eri kasoissa olevien lehtien eroja, joten kysyin Syvähuudolta:
"Mihin minä nämä laitan?"

// Syvä? Tuli mini... mut lähen maanantaina (10.7) reissuun ja otan lomaa nii en todennäköisesti jatka jos jätät jatkot :')

Nimi: Syvähuuto

09.07.2017 14:32
Laskin neljä nokkosen lehteä maahan ja asettelin kepin varovasti niiden päälle. En tahtonut, että hämähäkinseittiin takertuisi enempää roskia maasta. Muutama nokkosenlehti siinä ei haittaisi, sillä ne lähtisivät helposti irti, mutta laskin kerran vasta aloitettuani parantajanaoppilaana kepin hiekkaiselle maalle. Marjasyöksy oli käskenyt puhdistaa koko hämähäkinseitin hiekasta. Pudistelin päätäni karkottaakseeni mielikuvan, sillä tunsin asiat nykyään paremmin. Olin nykyään tarkempi ja huolellisempi. En tehnyt enää niin paljoa virheitä. Tassuttelin katsomaan Höyhentassun tuomia 'pyökin lehtiä'. Tarkkailin lehtiä pitkään.
"Ne ovat kyllä pyökkiä", maukaisin hitaasti. Huomasin sivusilmällä Höyhentassu innostuneena. Nostin vihreät silmäni kohti soturioppilasta, pitäen kuitenkin kuononi yhä pyökin lehtien yllä.
"Mutta", lisäsin ja käänsin katseeni takaisin lehtiin. Tunsin ilman kylmenevän heti. Nostin katseeni taivaalle ja huomasin valtavan pilvipatsaa purjehtivat auringon eteen. Pilvi alkoi harmahtua hetki hetkeltä.
"Mitä mutta?" Höyhentassu kysyi nopeasti. Käänsin katseeni nopeasti takaisin soturioppilaaseen. Katsoin oppilasta suoraan sinisiin silmiin.
"Ne ovat pienempiä kuin oletin", maukaisin matalasti. Katseeni siirtyi oitis takaisin pyökin lehtiin.
"Ilmasto vaihtelee välillä paljonkin, mutta lähiaikoina aurinko on porottanut pitkään kanjonin yllä. Auringonvalo ruokkii kyllä kasveja, mutta liika määrä voi tappaa ne", mau'uin ajatuksissani ja annoin katseeni jälleen siirtyi taivaalle.
"Tummat pilvet tuovat mukanaan sateen ja raikkaan veden. Se lienee riittämään elvyttämään kuivuneita kasveja."
Katseeni siirtyi kuitenkin takaisin nokkosiin ja keppiin, jonka päässä oli hämähäkinseittiä. Noukin lhdet ja kepin varoen suuhuni.
"Hyvää työtä Höyhentassu. Voisitko vielä auttaa kantamaan ne parantajan pesälle?" kysyin nyt aivan toisenlaisella, hilpeämmällä äänensävyllä.
"Sinusta on ollut paljon apua. Kiitän, Höyhentassu."

// Höyhen?

Nimi: Kerttulaulu

09.07.2017 00:03
Tunsin Vaahteraviillon polttavan katseen niskassani ja ensimmäistä kertaa elämässäni kirosin hiljaa mielessäni varapäällikköäni. Untuvasulka ei sitten voinut antaa pölyn laskeutua? Tätä menoa emme olisi puheväleissä Vaahteraviillon kanssa edes klaaninvanhimpina – jos meistä kumpikaan eläisi sinne asti! En tiennyt mitä tunteita tämä välirikko herätti. Oli kuin luonteemme olisivat kuin luodut ottamaan yhteen. Emme tosin olleet puhuneet kuin… no, kerran. Ja huonoin tuloksin.
”Kerttulaulu, kiersit reviirin Höyhentassun kanssa aikaisemmin”, Harmaaturkki naukui. Ylpeä kolli katsoi minua silmäkulmastaan, meripihkaiset silmät tuikkien. Ilmeisesti hän oli aistinut ilmassa leijuvan jännitteen ja oli päättänyt katkaista sen aloittamalla keskustelun. ”Miten teillä meni?”
Tähtiklaanille kiitos Harmaaturkista.
”Hyvin, sanoisin”, nau’uin. ”Hän on todella nopea oppimaan, ja älykäskin – kysyinkö minä niin osuvia kysymyksiä, kun olin oppilas?”
Kysymystä ei ehkä oltu tarkoitettu vastattavaksi, mutta komea kolli kykeni kyllä vastaamaan siihen. Olihan hän Herkkuviistä kouluttaessaan monesti liittynyt minun ja Kotkapyrstön seuraan. Hän nauroi ja ääni sointui illan kultaista muistuttavassa hehkussa kauniina kuin tumma linnunlaulu.
”Osuvia kysymyksiä?” kolli naukaisi ja naurahti. ”Kysyit ainakin paljon ja kaikesta. Muistatko sen yhden kerran kun…”
Harmaaturkki ei koskaan päässyt lopettamaan lausettaan. Töytäisin kollia leikkisän varoittavasti ja hän vaikeni, luoden Untuvasulkaan hilpeän katseen. Naaras tuhahti, mutta hänen silmissään oli tietty tyytyväisyys, jota aavistuksen ärtynytkään kehonkieli ei kyennyt peittämään. Hänen lavoistaan oli kuitenkin kadonnut pahin jännitys, joten ehkä hänkin oli helpottunut jännitteen katoamisesta. Vaahteraviillon tunteista puolestaan oli vaikeampi sanoa.
Vilkaisin taakseni ja katseeni tapasi sen saman viileän ilmeen. Tuhahdin ja keskityin edessämme aukeavaan niittyyn, jonka toisella puolella kaksijalkala valtavine pesineen kohosi, kurotellen kohti taivasta, kuitenkaan koskaan sitä saavuttamatta. Ajatella, että noiden suorien ja terävien muotojen seassa oli elämää…

// Vaahtis?

Nimi: Höyhentassu

08.07.2017 21:40
Sykkeeni oli kohonnut kipittäessäni reipasta vauhtia metsän halki. Toivoin, että Syvähuuto ei olisi tapamispaikallamme tai ainakaan odottanut kovin kauaa, sillä tiesin olevani myöhässä. Ainakin olin löytänyt todella paljon eri yrttejä! Minulla oli seitsemän purasruohonlehteä ja neljä pyökin lehteä. Ehkä Syvähuuto antaisi minulle myöhästymiseni anteeksi, sillä olin löytänyt paljon purasurohomättäitä ja kaiken kukkuraksi pyökkiäkin, josta en ikävä kyllä ollut varma olino se oikea kasvi.
Pian saavuinkin tapamispaikallamme ja erotin Syvähuudon vaaleanharmaan turkin mäntyjen alla. Kiiruhdin kollin luo ja nyökkäsin pahoittelevasti myöhästymisestäni. Sitten pudotin lehdet sammalille ja ravistelin turkkiani.
"Löysin todella paljon purasruohoa. Ja muutaman lehden pyökkiä - en tosin ole varma, ovatko ne oikeita", naukaisin hengästys äänestä kuultaen. Siirsin hieman muutamaa purasruohon lehteä sivuun ja kosketin hännälläni suurempia lehtiä, jotka vastasivat mielestäni Syvähuudon kuvailemaksi pyökiksi. Parantajaoppilas kumartui lähemmäs tutkimaan, olivatko lehdet pyökkiä. Minä sain siis aikaa sukia hieman sotkuista turkkiani. Aloin sukimaan valkoista, aavistuksen taipuisaa turkkiani pyyhkien pois kaikki sammalhiput sun muut roskat. Selvitin myös muutaman takun rinnastani. Kun olin saanut itseni hieman parempaan kuntoon, Syvähuuto oli kohottanut katseeni silmiini. Kallistin hieman päätäni ja naukaisin:
"Ovatko ne pyökkiä?"

// Syvä? Ei tääkää sen pidempi oo xd

Nimi: Syvähuuto

08.07.2017 11:47
Katsoin tyytyväisenä Höyhentassun perään. Kerttulaulu oli varmasttyytyväinen omaan oppilaaseensa. Höyhentassu on jo miltein soturi. Olin itsekin ylpeä oppilaasta, vaikka hän ei edes ollut minun. Menisi varmasti vielä tovi ennen kuin saisin itse oman oppilaani. Käänsin katseeni kuitenkin nokkosiin edessäni. Nokkonen näytti melko normaalilta kasvilta. Siinä oli varsi, jossa kasvoi sahalaitaisia lehtiä. Varsi oli pörröisen näköinen ja näytti viattomalta, mutta ei ollut sitä. Nappas varoen hampaillani muutaman lehden nokkosista ja käännyin pois.
"Muutama lehti riittäneen, sillä nämäkin pilantuvat nopeasti", ajattelin ääneen ja loikin tapaamispaikalle. Huomasin matkam varrella eräässä pensaassa ison hämähäkinseitin. Pudotin lehdet maahan ja nappasin kepin maasta. Tuonsin sen seitin läpi ja pyöritin seitin kepin ympärille.
"Missähän Höyhentassu on?" ajattelin jälleen ääneen. "Luulin, että hän olisi jo täällä."

// Höyhen? Sori lyhyt ja tönkkö

Nimi: Höyhentassu

07.07.2017 10:05
"Hyvä on", tokaisin Syvähuudolle. Annoin kollin johdattaa minut reviirillämme olevaan metsään. Syvähuuto osoitti hännällään aluetta, josta minun täytyisi yrittää etsiä purasruohon ja pyökin lehtiä. Nyökkäsin hyväksyvästi ja kuuntelin parantajaoppilaan sanat:
"Palaamme tähän ennen kuin aurinko on laskenut." Sitten kolli lähti loikkimaan toiseen suuntaan. Kun jäin yksin metsään ja lähdin kulkemaan varovasti katse maassa, tajusin, miten kaunis metsä oikeasti oli. Nyt, kun minun ei tarvinnut yrittää pysytellä Kerttulaulun tai partion matkassa, pystyin kunnolla tutkailemaan ympäristöä. En toki voinut sanoa, että kaikki keskittymiseni meni reippaan vauhdin ylläpitoon, sillä ollessani oppilaana pidemmän aikaa, aloin saada enemmän voimaa lihaksiini taistelu- ja saalistusharjoitusten myötä ja sain enemmän nopeutta aluskasvillisuuden seassa pujottelemiseen.
Kuulin linnun sirkuttavan jossain lähistöllä ja tiirailin varovasti ympärilleni. Erotin mustarastaan loikkivan siniviolettin kukkien lähistöllä ja tonkimassa matoja maasta. Kyyristyin automaattisesti ja lähdin jo saalistamaan lintua, kun muistin, että olin tullut keräämääm yrttejä. Tuhahdin ja nousin ylös. Nyt viherlehden aikana saalista ja saalistajia oli paljon eikä kukaan ollut nälkäinen. Nyt täytyi siis keskittyä yrttien keruuseen, sillä sitä varten minä olin tänne tullut. Noustessani seisomaan puskasta rastas huomasi minut ja lähti kaakattaen lentoon jättäen kuitenkin kukat rauhaan. Kun silmäilin niitä tarkemmin, huomasin kukkasten olevan purasruohoa. Iloisesti yllättyneenä tassutin kasvien luo ja kyyristyin niiden eteen. Varovasti kurottauduin hampaillani irrottamaan lehtiä, ja sainkin neljä hyvää lehteä suuhuni. Onnistuin jättämään sinivioletit kukat varsineen kasvattamaan uusia lehtiä. Sitten lähdin lehdet suussa tallustelemaan syvemmälle metsään uusien purasruohon lehtien toivossa. Matkan varrella poimin jopa muutaman pyökin lehden, mutta en ollut aivan varma olivatko ne pyökkiä. Mitään haittaa niiden keräämisestä ei silti olisi. Kun olin löytänyt toisen ja kolmannen purasruohomättään ja saanut suuni täyteen lehtiä, aurinko oli jo laskemassa. Tajusin, että olin myöhässä, joten käännähdin kannoillani ja lähdin juokseman kevyttä hölkkää kohti tapaamispaikkaa.

// Syvä?

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com