Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Taivasklaanin tarinat

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

   Taivasklaani elää omalla reviirillään, joka kirjoissakin oli. Vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli todennäköisesti saat kurkata ulos, niin näet, mikä vuodenaika tarinoissa on. Lisää tietoa vuodenajasta löydät Muuta-osiosta.

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Höyhenpentu/-tassu

27.04.2017 18:51
Katselin jännittyneenä ja turkki pörhössä veljeäni Myyrätassua, joka juuri sai oppilasnimensä. Jännitys kipristeli varpaitani ja  häntäni viuhtoi ilmaa. Kun Tuhkatähti oli nimittänyt veljeni oppilaaksi, tunsin miten takanani klaani katseli minua. Sitten Tuhkatähti käänsi meripihkaiset silmät omiini. Tai omaani. Kyllä minulla oli kaksi silmää, mutta toinen silmäni oli sokea, eli en nähnyt sillä mitään. Purin huultani, ja yritin pidätellä sitä tunnetta, joka puristi rintaani aina, kun ajattelin puolisokeuttani. Tuntui että olin vajavainen, en tarpeeksi hyvä mihinkään. Pähkinäkuonon kuolema kalvoi myös mieltäni, ja minua pelotti tuleva, mutta olin myös innostunut. Oppilasnimeni annettaisiin minulle aivan kohta. Myyrätassun ylpeä ilme vilahti näkökentässäni, ja kateus riipaisi rintaani.
*Minusta tulee juuri näillä hetkillä oppilas*, ajattelin kipakasti, juuri samaan aikaan, kun kuulin Tuhkatähden aloittavan nimitysseremoniani. Koko alkupuolisko meni ohi korvieni, sillä odotin kiihkeästi kenestä tulisi mestarini. Tuhkatähde nau'unta oli tasaista ja varmaa, ja viimein hän naukaisi:
"Mestariksesi saat Kerttulaulun." Värähdys kulki lävitseni, ja käänsin silmät säkenöiden katseeni oikealle, mistä vaistosin ilosta hehkuvan naaraan astelevan luokseni. Tunsin itseni erityisen pieneksi soturin rinnalla, vaikka tiesinkin Kerttulaulun olevan todella nuori soturiksi. Mutta eihän Kerttulaulun ikä merkinnytkään mitään, vaan se, että hän oli ansainnut soturinimensä. Hymyilin ujosti uudelle mestarilleni, ja kurkotin varovaisesti koskettamaan naaraan kanssa neninä. Kerttulaulun nenä oli lämmin ja märkä, ja ehdin tuntea siinä kaikki epäatasaisuudet ja muut. Tuntoaistini oli tarkka, uskoin sen osittain johtuvan oikean silmäni sokeudesta. Sitten kuulin klaanin alkavan hurraavan minun ja Myyrätassun uusia nimiä, ja käännyin klaaniani päin. Koko kasvoilleni levittäytyi onnellinen hymy, kun katselin Taivasklaania. Kaikkien kuonot olivat kohti taivasta, ja he ulvoivat nimiämme. Minusta tuntui ihanalta, kun minua hurrattiin, mutta samaan aikaan mieltäni kalvoi epäilys. Mitä jos minusta ei tulisi koskaan soturia puolisokeuteni takia? Hymyni hyytyi ja kasvoilleni ilmaantui tyhjä ilme, mutta onnekseni kukaan ei ehtinyt nähdä sitä, sillä juuri silloin huudot vaimenivat ja kissat lähtivät ukin omiin puuhiinsa. Kerttulaulu näpäytti hännällään lapaani, ja hätkähdin rajusti.
"Onnea", mestarini naukaisi iloisesti, mutta en vastannut tai katsonut häneen. Toiset sisareni jotka eivät olleet vielä saaneet oppilasnimiään, loikkivat minun ja Myyrätassun luokse, ja naukaisivat hieman kateellisina onnittelut. Nyökkäsin vain nopeasti, ja peräännyin sitten sisarieni luota epäilyksen kaihertaessa aukkoa rintaani. Yhtäkkiä minun ei edes tehnyt mieli nähdä reviiriä, ja tuntui että olin hyvin pieni pentu, joka kaipasi emonsa turvaa. Puristin huuleni tiukasti yhteen, ja loihdin kasvoilleni naamion, joka kätki alleen suruni Pähkinäkuonoa kohtaan. Jotta minusta ehkä joskus tulisi soturi, minun täytyi unohtaa kaikki pentumaiset tavat ja keskittyä täysillä kaikkeen mitä ikinä tekisinkään. Kokosin itseni nopeasti, pakotin itseni hymyilemään ja loikin sitten Kerttulaulun luo, joka jutteli Vaniljaturkin kanssa hieman kauempana ilmeisesti minun ja Myyrätassun kouluttamisesta.
"Kerttulaulu", naukaisin soturin nimen kiinnittääkseen naaraan huomion. Kerttulaulu katsahti minuun, ja sisälleni tulvahti taas innostus. Minä olin oikeasti oppilas.
"Milloin menemme katsomaan reviiriä?"

// Kerttu?

Nimi: Myyräpentu/ -tassu

27.04.2017 15:46
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä kivikeolle klaanikokoukseen", kaikui Tuhkatähden kantava ääni leirissä. Höristin korviani, samoin tekivät pentuetoverini. Surusade kallisti päätään.
"Klaanikokous siis. Te varmaankin tulette myös katsomaan, vaikkette vielä riistaa saakaan kiinni?" kuningatar maukui kevyesti. Kurtistin kulmiani.
"Miten niin emme saa? Kyllähän me osaamme jo vaikka ja mitä, sammalpallotkin saamme kiinni ihan helposti!" huudahdin närkästyneenä. Surusade vain naurahti, ja hipaisi hännällään päälakeani. Murahdin jotakin epämääräistä, kunnes lähdin sisarusteni perässä tassuttelemaan aukiolle. Tuhkatähti seisoi kivikeolla katsellen tyynesti kuin saalistaan väijyvä leijona paikalle kerääntyviä kissoja. Harmaa kolli kohdisti meripihkakatseensa suoraan minuun, Höyhenpentuun, Aavapentuun ja Kirsikkapentuun - meihin, jotka olimme ainoat pennut koko klaanissa. Kun kutakuinkin kaikki Taivasklaanin asukit olivat kokoontuneet kivikeon ympärille, alkoi päällikkö puhua.
"Tänään olemme varsin merkillisen tapahtuman äärellä, sillä soturilaki ei juuri nyt ole puolellamme. Uskoisin, etteivät esi-isämme silti tule olemaan vihaisia, sillä tänään todistamme kahden alle kuusikuisen pennun vahvuutta tulla oppilaaksi ennen tarvittavaa ikää."
Sydämeni alkoi lyödä nopeammin. Kaksi meistä, kaksi Pähkinäkuonon neljästä pennusta pääsisi tänään oppilaiksi. Mutta ketkä ne olisivat? Vilkaisin pentuetovereitani, minä olin ehdottomasti meistä vahvin ja suurikokoisin.
"Höyhenpentu ja Myyräpentu, astukaa eteen."
Silmäni laajenivat suuriksi kuin linnunmunat. Raivasin tieni kissojen lävitse, puolisokea veljeni seurasi perässä. Ja siinä me seisoimme ja odotimme Tuhkatähden jatkavan.
"Myyräpentu, olet tullut vahvaksi ja oppilaan toimiin kykeneväksi näiden kuiden aikana, ja nyt on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään saakka, kunnes ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua nimellä Myyrätassu. Mestarisi olkoon Vaniljaturkki."
En ollut jännittynyt mutten myöskään rauhallinen - maailma ympärilläni tuntui puuroutuvan valtavaksi massaksi, enkä kuunnellut lainkaan Tuhkatähden puhutellessa Vaniljaturkkia. Kuin unessa astelin uuden mestarini luo, ja kosketin tämän nenää omallani. Minusta oli tullut oppilas.

//Höyhen varmaan haluaa kirjoittaa omat nimitysmenonsa? :D

Nimi: Kirsikkapentu

27.04.2017 15:42
Emoni Pähkinäkuono oli kuollut ja Myyräpennusta ja Höyhenpennusta oli tullut oppilaita Myyrätassu ja Höyhentassu. Olin hieman kateellinen heille siitä, että he pääsivät oppilaiksi, mutta minua sentään lohdutti se, että Aavapentukaan ei päässyt oppilaaksi. Surusade, Kerttulaulun ja Syvätassun emo huolehti meistä nyt. Sentään isäni oli yhä elossa, mikä oli hyvä juttu. Katselin aurinkoa, joka loi viimeiset iltasäteensä leiriin ja pentutarhaan. En ole koskaan nähnyt yhtä kaunista näkyä kuin tämä. *Katseleekohan Pähkinäkuono meitä nyt tällä hetkellä?* mietin.
"Kirsikkapentu tule tänne", Surusade pyysi. Huokaisin.
"Hyvä on. Minä tulen", sanoin. Kävin makaamaan Surusateen vierelle ja suljin silmäni siinä toivossa, että saisin unta.

>>Kävelin ruoholla, joka kiilsi vihreänä auringon valossa. Koko paikka oli todella kaunis. Niin kaunis, että voisin viettää koko loppuelämä täällä, mutta ei. Minä olin Kirsikkapentu, jonka täytyi elää Taivasklaanissa perheensä kanssa. Pian koko paikka vaihtui synkäksi paikaksi. Huomasin kauempana kuolleita kissoja, joisya valui verta. Paljonkin.
*Mitä tämä meinaa?* mietin.
"Ei!" huusin.<<

"Kirsikkapentu!" Surusade naukaisi. avasin silmäni ja huomasin olevani jälleen pentutarhassa.
"Kaikki hyvin?" kuningatar kysyi.
"On. Näin vain pahaa unta", selitin.

Nimi: Syvätassu

27.04.2017 15:29
Makasin syvään hengittäen omalla vuoteellani parantajan pesässä. Katselin vähän väliä ympärilleni pimeyteen. Etsin aina katseellani sisartani Kerttulaulua. Naaras oli aina samassa kohdassa nukkumassa. Rauhallinen tuhina täytti ympärilläni olevan ilman. Ryhdyin jälleen pohtimaan Pähkinäkuonon kuolemaa. Oliko kuolema ollut läsnä tämän tapahtuman aikana? Oliko se vaaninut kiven takana ja hyökännyt käärmeen muodossa Pähkinäkuonon kimppuun. Kenties sen ajatuksena oli käydä jonkun pennun kimppuun, mutta sen kuolettavissa hampaissa oli myrkky vain yhteen kissaan. Yhtäkkiä kaikki tuhina ympärilläni vaikeni. Kuulin vaimeaa sihinää. Avasin vihreät silmäni nopeasti auki. Loikkasin heti pystyyn ja katselin ympärilleni. En nähnyt hämärässä pesässä mitään, mutta kuulin sen saman sihinän taas. Pieni kissan vinkaus kuului pesästä, mutta se loppui heti. Myös sihinä loppui. Tassuttelin katsomaan mitä tapahtui, mutta näin vain elottoman Kerttulaulun sammalvuoteellaan.

"Kerttulaulu!" huusin lujaa ja säpsähdin hereille. Kuulin jonkun liikkuvan pesässä. Otin kynteni esille ja nousin ylös. Liike kuului taas. Loikkasin eteenpäin ja kaadoin jonkin olennon maahan.
"Mitä?" kuului pimeydestä. Siristin silmiäni ja astelin taemmas. Se oli sisareni Kerttulaulu.
"Syvätassu, mitä sinä teet?" siskoni kysyi hämillään. Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä.
"Minä... Mutta sinä...", änkytin. Totesin aikaisemman kerttulaulun kuoleman vain painajaiseksi. Pudistelin päätäni ja astelin omalle vuoteelleni.
"Unilla on pimeä puolensa. Lankesin sinne hetkeksi", maukaisin hiljaa.
"En tule saamaan enää unta koko aamun aikana. Eksyin jo kerran pimeällä polulle. Miksi en siis eksyisi sinne uudestaankin? On turvallisempaa pysyä valvemaailmassa."

// Kerttu?

Nimi: Kerttulaulu

26.04.2017 18:33
“Voisitko tulla täksi yöksi pesääni? Kaipaan seuraasi. Olimme pentuina aina yhdessä”, Syvätassu pyysi ja jatkoi sitten: ”Marjasyöksy sanoi valvovansa koko yön Pähkinäkuonon ja Jääsielun luona.”
Aurinko oli nyt laskenut kokonaan horisontin taakse ja vienyt mukanaan niin lämmön kuin hiilloksenpunaisen valonkin. Nyt rotkoon laskeutuivat kylmyys ja pimeys – nopeammin kuin olisin kuvitellut mahdolliseksi. Värähdin hieman kylmän, öisen tuulen puhaltaessa Taivaskiven yli. Se vaikutti tanssivan kielekkeen ympärillä jatkuvina pyörteinä, jotka pörröttivät turkkejamme.
Nyökkäsin.
”Kyllä se minulle sopii. Eiköhän ole aika palata leiriin? Ei täällä kannata loputtomiin istuskella!” nau’uin aavistuksen leikkisällä sävyllä. Oli kuin tuuli olisi lämmön mukana puhaltanut pois myös osan kuolemien aiheuttamasta apeudesta.
Syvätassu hymyili hieman, joskin hymy oli hyvin pieni ja aavistuksen toispuolinen.
”Mennään”, tuo naukaisi ja nyökkäsi. ”Pesässä pitäisi olla ylimääräistä sammalta, joten sitä ei tarvitse käydä hakemassa.”
Mikä helpotus. Ajatus yllätysvisiitistä Kuiskausten luolaan heti kahden kuoleman jälkeen ja vieläpä yömyöhällä sai kylmät väreet kulkemaan niskasta hännänpäähän asti. Luola oli mielenkiintoinen, kyllä, ja kauniskin vielä, mutta olisi ollut epämukavaa astua niin lähelle Tähtiklaania, kun kaksi klaanitoveriani olivat vasta ylittäneet tuon ohuen ja ilmeisen häilyvän rajan.

// Syvä?

Nimi: Noctis

25.04.2017 21:12
Syvätassu: 22kp!

Kerttulaulu: 13kp

Myyräpentu: 10kp - Oppilasonnittelut!

(Höyhenpennulle oppilasonnittelut!)

Kyypisto: 3kp

Vaahteratassu: 3kp

Vastaus:

Syvätassu: +5kp

Nimi: Syvätassu

25.04.2017 21:10
Katsoin hiljaa sisareni kansaa laskevaa aurinkoa. Kerttulaulun katse laski alemmas rotkoon, alas kivikeolle. Tuhkatöhti oli hyvästelemässä muiden klaanien kissojen kanssa Pähkinäkuonoa ja Jääsielua.
"Sano vain, jos tahdot öuhut", Kerttulaulu maukui yhtäkkiä pehmeästi viereltäni. Käänsin katseeni hetkeksi siskooni. "Mutta en pakota tai pyydä", naaras lisäsi. Kerttulaulu oli juuri nyt yllättävän hiljainen. Yleensä hän oli energinen kuin mikä ja säntäili paikasta toiseen. Huokasin syvään ja siirsin katseeni taas kohti kivikekoa. Huomasin Kotkapyrstö olevan kumppaninsa vierellä. Kolli hytkähteli välillä. Hän taisi jopa itkeä kumppaninsa perään. Katsoin taas kativasti tassuihini.
"Myrkky", maukaisin taas. "Miksi siihen ei ole voitu keksiä vastalääkettä?"
Katseeni siirtyi taas kohti muita kissoja. Kaksi kissaa matkasi tänään Tähtiklaaniin. Toinen kuoli pentujensa puolesta ja toinen omasta tahdosta.
"Marjat ovat myrkkyä", maukaisin äkisti. Kertulaulu kääntyi katsomaan minua.
"Kuolonmarjat", naukaisin matalasti, pettyneellä äänensävyllä.
"Ottiko Pähkinäkuono kuolonmarjoja?" Kerttulaulu kysyi epäuskoisena. Pudosyelin päätäni.
"Ei Pähkinäkuono vaan Jääsielu. En tiedä pystynkö koskaan kunnioittamaan hänen muistoaan", maukaisin pettyneenä. Auringo laski nyt kokonaan horisontin taakse. Rotkon laskeutui kylmyys ja pimeys.
"Voisitko tulla täksi yöksi pesääni? Kaipaan seuraasi. Olimme pentuina aina yhdessä", pyysin sisareltani.
"Marjasyöksy sanoi valvovansa koko yön Pähkinäkuonon ja Jääsielun luona."

// Kerttu?

Nimi: Kerttulaulu

25.04.2017 20:19
"Myrkky. Ympärilläni on aivan liikaa myrkkyä enkä kestä sitä. Tarvitsin sinut vastalääkkeeksi", Syvätassu maukaisi hiljaa ja hänen katseensa siirtyi pois minusta, jonnekin kauas – paikkaan, joka oli jossain tämän rotkon takana, ehkä jopa horisontin takana.
Olin hiljaa hetken, toisen, sitten kolmannen. Mitä tuohon voisi sanoa? En keksinyt mitään järkevää tai tilanteeseen sopivaa, joten ehkä minun oli parempi vain hiljentyä ja olla tässä, läsnä, kun veljeni minua tarvitsi. Siispä nyökkäsin ja rentouduin. Otin muutaman pienen askeleen Syvätassua kohti ja istuin tuon viereen. Loin katseeni kauas horisonttiin, jossa aurinko oli jo uppoamassa pois näkyviltä, valaisten rotkon itäistä puolta viimeisillä, punertavilla säteillään ja verhoten samalla lännen puiden ja jyrkänteiden luomiin varjoihin. Rotkon pohjalla, puoliksi Kivikeon takana niin, ettet kyennyt näkemään tarkasti, oli kaksi Tähtiklaanin omaa – molempien turkit hohtaen punaisena kuin vähitellen hiipuva hiillos. Heidän ympärilleen olivat kerääntyneet kaikki – Tuhkatähdestä alkaen.
”Sano vain, jos tahdot puhua”, nau’uin pehmeästi. ”Mutta en pakota tai pyydä.”

// Syvä?

Nimi: Syvätassu

24.04.2017 20:28
"Selvä. Kahden kesken?" Kerttulaulu kysyi. Nyökkäsin nopeasti ja suuntasin katseeni leirin keskustaa.
"Menisimmekö Taivaskivelle?" Kerttulaulu ehdotti. "Sen pitäisi olla tällä hetkellä tyhjillään. Partiot palasivat vasta ja miltei kaikki ovat vaihtamassa Pähkinäkuonon kanssa kieliä viimeistä kertaa."
Pähkinäkuonon mainitseminen vihlaisi hieman sisintäni, mutta nyökkäsin. Suuntasimme yhdessä kohti Taivaskiveä. En sanonut matkan aikana sanaakaan sisarelleni. Mitä sanottavaa minulla todella olisi? Ei mitään. Mitään puhuttavaa ei oikeasti ollut. Istumme ties kuinka kauan Taivaskivellä sanomatta sanaakaan. Tilanne oli minun mieleeni. Tarvitsin vain sisareni tukea. Tahdoin vain olla tuon seurassa. Suljin hetkeksi silmäni ja nautin auringonvalosta
"Syvätassu?" Kerttulaulu rikkoi hiljaisuuden. En vieläkään vastannut. Esitin vain että en kuullut lainkaan tuon sanoja.
"Syvätassu", Kerttulaulu maukaisi uudestaan. Mieleni teki kääntyä sisareni puoleen, mutta en tahtonut. Kohtaisin vain silmäparin, joka odottaisi asiaani. Todellinen asiani oli kuitenkin valesyy saada sisareni rinnalleni edes hetkeksi. Taivasklaani on nähnyt aivan liikaa kuolemia näinkin lyhyen ajan sisään.
"Syvätassu, pyydän", Kerttulaulu maukui kärsivällisen kuuloisena. Huokasin ja käänsin katseeni kohti sisartani.
"Myrkky. Ympärilläni on aivan liikaa myrkkyä enkä kestä sitä. Tarvitsin sinut vastalääkkeeksi", maukaisin hiljaa.

// Kerttu?

Nimi: Vaahteratassu

24.04.2017 16:43
Tuhahdin halveksuen. Miksemme voisi taistella? Se oli paljon mukavampaa kuin turhanpäiväinen saalistus. Kuitenkaan en varmaan koskaan pääsisi soturiksi, jos en harjoittelisi hiukan hyödyttömämpiäkin taitoja. *Kyllä taistelun aika tulee vielä*, vakuuttelin itselleni ja käänsin jäisen katseeni Kyypistoon.
"En ole", murahdin. "Voin lähteä, mutta en tee sitä mielelläni."
Kyypisto katsoi minua hetken, mutta kääntyi sitten lähteäkseen.
"Metsästetään joen alajuoksun suunnalla."
Sitten mestarini lähti kiipeämään edeltäni rinnettä ylös polkua pitkin. Seurasin häntä verkkaisesti, ehkä jopa löntystellen, mutta en halunnut näyttää olevani kiinnostunut tästä.
"Muista, että saalistus on tärkeä osa soturin elämää", Kyypisto naukui. Puuskahdin kärsimättömänä, mutta minua inhotti, miten hän oli oikeassa. Kyllähän se kai ihan tärkeää oli, minun pitäisi edes yrittää. Kuitenkin tiesin olevani surkea saalistuksessa. Vaaniminen ja piiloutuminenkin oli kamalaa.

//Kyy?

Nimi: Kyypisto

24.04.2017 15:17
Olin saanut ensimmäisen oppilaani, Vaahteratassun. Vaahteratassu oli suurikokoinen punertavan ruskea kolli vihrein silmin. En ollut vielä kauheasti kouluttanut häntä, mutta ajattelin pyytää hänet tänään saalistusharjoituksiin. Oli auringonhuippu ja aurinko paistoi kirkkaasti kirkkaalta taivaalta, jossa leijaili hieman valkeita pilviä. Istuin leirin aukiolla ja katselin leirin tavallista elämää. Kaikenlaista oli tapahtunut viimeaikoina, paljon surullisia kuin iloisiakin. Surusade on siirtynyt pentutarhalle hoitamaan orpopentuja jos sellaisia on. Muistan kuinka joskus pentutarhalla oli Lumipentu ja hän joutui olemaan yksin päivät pitkät. Nyt ei kenenkään orpopennun tarvitse olla yksin. Pienoinen hymy nousi huulilleni. Sitten huomasin Vaahteratassun tulevan ulos oppilaiden pesästä. Nousin paikaltani ylös seisomaan.
"Vaahteratassu! Lähtisitkö kanssasi saalistusharjoituksiin?" lausahdin kollille, joka kääntyi katsomaan minuun päin. Astelin oppilaani luokse verkkaisesti ja jäin odottamaan hänen vastaustaan.
"Et kai sinä ole sopinut tälle päivälle mitään muuta?" kysyin heti perään nopeasti ja kohotin kulmiani.

//Vaahtera? Jos sul oli jotain kesken nii ei tarvitse jatkaa.

Nimi: Myyräpentu

23.04.2017 18:59
Syvätassunkin saavuttua pentutarhalle luikahdin hieman kauemmas vuoteesta. Oliko koko klaani pesiytymässä pentutarhaan? Olkoonkin että Kerttulaulu ja Syvätassu olivat Surusateen pentuja, en erityisemmin pitänyt yllätysvieraista. Asetuin istumaan hämärään kauempana sisaruksistani ja... Surusateesta. Naaraan tehtävä oli minua ja sisaruksiani. Minä en tarvinnut hoivaa, olin sanonut sen Surusateellekin. "Voi, tuntuu ikävälle sanoa tämä, mutta olet vielä liian nuori selviytymään aivan yksin", oli kuningatar vain sanonut, ja katsonut minua jotenkin säälivästi. Enkä edes ymmärtänyt, miksi hän hoiti meitä eikä emomme. Pähkinäkuono oli lähtenyt hetkeksi pois, enkä tiennyt minne tai koska hän oli tulossa takaisin. Tuijottelin tassujani, työnsin kynsiäni ulos ja sisään. Kaikki turhautti minua, halusin emoni enkä mitään Surusadetta! Jo hänen nimensä kuulosti masentavalta - Kukapa nyt haluaisi olla surullinen, saatikka sitten sateella, jolloin kaikki oli varmasti ihan märkää. Raapaisin ärtyneenä maalattiaa allani. Kerttulaulu ja Syvätassu olivat huomaamattani lähteneet, nyt olisi hyvä aika kysellä Surusateelta muutama erittäin tärkeä asia! Hiivin niin hiljaa kuin osasin (ei siis kovin hiljaa) kuningattaren luo. Hän totta kai huomasi minut miltei heti, ja katsoi tummansinisillä silmillään suoraan omiin silmiini, jotka näyttivät lätäköstä peilautuessaan punaisilta.
"Mitä mietit, Myyräpentu?" naaras kysyi kallistaen päätään.
"Missä Pähkinäkuono on?" töksäytin. Ei minua kiinnostanut, halusiko Surusade hoitaa meitä vai ei, minä en halunnut olla hänen hoidettavanaan! Kuningatar katsoi minua pitkään.
"Hän on Tähtiklaanin luona nyt", kuului lopulta hiljainen vastaus kauan kestäneen hiljaisuuden päätteeksi.
"Tähtiklaanin? Mutta tähtiklaanilaisethan ovat kuolleita, eikä emo ole kuollut!" huudahdin epäileväisenä. Surusade katsoi poispäin näyttäen erittäin haikealta. Tuijotin järkyttyneenä sijaisemoamme. Pähkinäkuono? Kuollut?
"Miten hän kuoli?" ääneni ei värissyt tippaakaan, en ollut surullinen tai peloissani. Tunsin vain kalmankalpeaa pettymystä kaikesta - miten Tähtiklaani saattoi antaa emoni vain hylätä meidät tänne, miten Tähtiklaani saattoi jättää neljä pentua ilman emoa?!
"Hän kuoli käärmeen puremaan, mutta onneksenne tappoi samalla myös käärmeen. Emonne taisteli urheasti, kuin suuri soturi", Surusateen nimi näytti nyt kuvaavan hänen kasvojaan erittäin hyvin. "Te olette kuitenkin turvassa."
Tietynlainen valkea raivo kohosi sisälläni maailmaa kohtaan.
"Mutta Tähtiklaani - miten se saattoi jättää emon kuolemaan?! Onko sekin todellisuudessa vain joukko vanhoja hyödyttömiä kissanrähjöjä, joilla ei oikeasti ole mitään valtaa?" mau'uin vihaisena. Surusade säpsähti järkyttyneenä.
"Ei tietenkään ole, hehän ovat olleet jokainen tärkeä osa Taivasklaania ja meidän tulee tietysti kunnioittaa heitä - mistä sinä edes tuollaista sait päähäsi?"
Kavensin silmäni viiruiksi. En ollut lainkaan samaa mieltä kuningattaren kanssa, sillä jos Tähtiklaanilla ei ollut valtaa pelastaa edes yhtä kissaa, olisiko siihen luottaminen todella niin viisasta?
*Minä en koskaan tule olemaan niin sinisilmäinen, että luottaisin siihen porukkaan yhtä sokeasti kuin kaikki muut. Minä en jaa luottamusta, jos en saa mitään vastineeksi.*

Nimi: Kerttulaulu

23.04.2017 14:58
Astuin Syvätassun pyynnöstä pentutarhaan, joka vaikutti nyt paljon tyhjemmältä kuin aikaisemmin. Nyt täällä oli vain yksi kuningatar - emoni Surusade. Pähkinäkuonosta oli täällä jäljellä vain pieni verenjäämä, jota joku oli yrittänyt puhdistaa, mutta ei ollut täysin onnistunut - ainakaan vielä. Ja tietenkin neljä nukkuvaa pentua, jotka makasivat emoni lämmössä. Kohtasin emoni väsyneen, tummansinisen katseen.
"Kerttulaulu", hän tervehti. Hänen äänensävynsä oli yhtä väsynyt kuin hänen katseensa.
"Emo", naukaisin. "Oletko kunnossa?"
Surusade huokaisi ja vastasi:
"Pienien pentujen hoitaminen... on mukavaa, pienen tauon jälkeen. Mutta raskasta myös - Pähkinäkuonon menetys tulee olemaan pennuille kova pala."
Varmasti - en voisi kuvitellakaan menettäväni perheenjäsenen, vaikka olimmekin ajautuneet kauemmas toisistamme. Pähkinäkuono oli ollut läsnä pentujen, ja myös meidän, elämässämme niin pitkään kuin muistin. Oli vaikea ymmärtää, että ruskean ja valkoisen kirjava naaras oli nyt poissa.
Keskustelumme kääntyi pois Pähkinäkuonon kuolemasta ja nukkuvista pennuista. Puhuimme säästä, riistatilanteesta ja soturin elämästä. Tunsin pienen syyllisyyden tunteen nousevan. En ollut puhunut emolleni ollenkaan nimitykseni jälkeen - olin ajautunut kauemmas kissoista, joita pidin läheisinäni. Keskustellessamme pidimme äänemme hiljaisina ja mahdollisimman rauhallisina, jotta pennut eivät heräisi.
Syvätassu saapui pentutarhalle hetken kuluttua. Ilmeisesti Marjasyöksyn avuntarve oli ollut lyhyttä ja mietin, mistä oli ollut kyse. Veljeni tuntui näkevän tai tuntevan jotain, joka oli minun aisteilleni olematonta. Hän tuhahti halveksivasti, mutta ele ei kohdistunut minuun, eikä mitä ilmeisimmin Surusateeseen tai pentuihin.
"Kuinka voit?" kolli kysyi katsoen Surusadetta.
"Oikein hyvin. On ihanaa hoitaa jälleen pieniä pentuja. Vaikkakin on hyvin ikävää, että Pähkinäkuono ei ole enää kanssamme", Surusade vastasi ja loi veljeeni katseen, jonka tulkitsin pahoittelevaksi.
"Syy ei ollut sinun. Myrkky vie voiton joka tapauksessa. Myrkytymme kaikki ennen pitkää, se on väistämätöntä", Syvätassu maukui luoden katseensa tassuihinsa, kuin ne olisivat olleet kaikesta pentutarhassa olevasta kiinnostavinta.
Pienen hiljaisuuden aikana pohdin hetken veljeni sanoja. Myrkky vie voiton joka tapauksessa, vai? Olisin tahtonut vastata optimistisemmalla virkkeellä, mutta aistin, ettei nyt ollut aika sellaiselle. Ei tänään, ainakaan.
Syvätassu rikkoi hiljaisuuden naukumalla hiljaa:
"Kerttulaulu, minun täytyy puhua kanssasi."
Kallistin päätäni hieman kysyvästi ja vastasin samalla, hiljaisella sävyllä:
"Selvä. Kahden kesken?"
Syvätassu nyökkäsi vastaukseksi ja lähdimme yhtä matkaa ja miltei rinnakkain kulkemaan pois pentutarhasta. Heitin lapani yli hyvästit Surusateelle, joka vastasi hymyillen pienesti.
"Menisimmekö Taivaskivelle?" ehdotin. "Sen pitäisi olla tällä hetkellä tyhjillään. Partiot palasivat vasta ja miltei kaikki ovat vaihtamassa Pähkinäkuonon kanssa kieliä viimeistä kertaa."
Veljeni harkitsi vastausta hetken, kunnes myöntyi ehdotukseeni pienellä nyökkäyksellä. Tällä kertaa matka ylös rotkon pohjoisreunaa kesti pidempään kuin koskaan aikaisemmin. Emme puhuneet ja keskitin katseeni ylös viettävään polkuun.

// Syvä?

Nimi: Syvätassu

23.04.2017 12:30
Hymähdin hyväksyvästi Vaahteratassun käytökselle. Oli kyllä ironista käyttää ruokana käärmettä, joka oli juuri surmannut klaanimme kuningataren ja jättänyt neljä pentua vailla emoa. Katselin tuoresaaliskasassa olevaa käärmettä. Minulle tuo käärme oli epäpyhä enkä tulisi koskaan koskemaan siihen. Käärme on niin ovela ja armoton olio. Se oli aikeissa surmata klaanimme pennun. Iskin kynteni ärtymyksissäni maahan. En voisi kuvitella omaa elämääni ilman emoani Surusadetta. Minulle tuli pakonomainen tarve suunnata emoni luokse pentutarhalle. Surusade hoiti nyt Pähkinäkuonon pentuja Aavapentua, Myyräpentua, Höyhenpentua ja Kirsikkapentua.
*Tulevatko pennut koskaan tietämään, kuina urhea heidän emonsa oli? Hän antoi henkensä pentujensa puolesta, sillä uhalla että ei koskaan saisi nähdä heidän kasvavan*, ajattelin omissa maailmoissani kävellessäni kohti pentutarhaa. Matkalla kohti pentutarhaa törmäsin vaalean ruskeanharmaaseen naaraaseen. Naaras kompastui ja kaatui maahan. Minun takajalkani luiskahti altani ja kaaduin kyljelleni maahan. Katselin hämilläni maata ja nousin ylös hitaasti. Olin edelleen jossakin päin omaa maailmaani. Nostin katseeni hämilläni tassuistani.
*Minun täytyisi keskittyä enemmän*, ajattelin hieman toruvasti. Soturi, johon törmäsin oli sisareni Kerttulaula. Katsahdin hieman kiusaantuneena taivaalle sisareni noustessa ylös maasta. Pian Kerttulaulu huomasi törmääjän olleen minä.
"Ai... Hei, Syvätassu", sisareni maukui epävarmana.
"Hei", maukaisin tyynesti laskien katseeni Kerttulauluun. Välillemme syntyä jännittynyt hiljaisuus. Kerttulaulu vilkaisi nopeasti lapansa ylitse pentutarhalle.
"Olitko menossa katsomaan Pähkinäkuonoa ja pentuja?" naaras kysyi palauttaessaan katseensa minuun. Piikki lävisti jälleen sydämeni.
*Hän ei tiedä...*, ajattelin pettyneenä. Hiljaisuus lankesi jälleen välillemme. Vihreät silmäni laskivat jälleen tassuihini.
"Syvätassu?" Kerttulaulu kysyi huomatessaan kyynelen vierähtävän silmäkulmastani. On vain yksi hetki jolloin itkin, jonkun kuollessa. Kerttulaulu kavahti minun nostaessani murtuneen katseeni.
"Onko joku oennuista kuollut?" soturi kysyi säikähtäneen. Pudistelin päätäni hitaasti. Nostin vasemman tassuni ja pyyhkäisin vetisiä silmiäni.
"Pähkinäkuono", Kerttulaulu henkäisi. "Mitä tapahtui?"
"Käärme", vastasin. "Se luikerteleva otus pyrki nappaamaan heikoimman uhrin ravinnokseen. Onneksi klaanilla on kuningataria suojelemassa heikoimpia. Pähkinäkuono taisteli, mutta käärmeen myrkky oli liian väkevää. Molemmat saivat surmansa", lisäsin hiljaa. Kerttulaulu laski päänsä kunnioittavasti.
"Minä...", sisareni aloitti, mutta Marjasyöksyn huuto keskeytti keskustelumme.
"Syvätassu! Äkkiä, sinua tarvitaan!" parantajan huuto kantautui korviini tuon pesästä.
"Käy Surusateen luona. Hänellä on neljä pentua hoidettavana ja hän on aika yksinäinen", maukaisin nopeasti Kerttulaululle ja käännyin ympäri kohti parantajan pesää.

Pesässä oli hiljaista. Vain leiristä kantautuva tuuli vinkui korvassani kilpaa hiljaisuuden kanssa. Katselin epävarmana ympärilleni. Pesässä haisi oudolta, kuolleelta. Pian huomasin vierelläni Jääsielun mustan, valkoraidallisen ruumiin. Kavahdin sivummalle ja osuin pesän seinämään.
"Onko hänkin matkannut Tähtiklaanin luo Pähkinäkuonon lailla?" kysyin hiljaa Marjasyöksyltä. Siniharmaa kollikissa nyökkäsi hitaasti.
"Tavallaan", parantaja maukaisi pienen hiljaisuuden jälkeen. Sanat saivat heti aistini valpastumaan.
"Tavallaan?" toistin parantajan sanat kummissani.
"Kukaan kissa ei tästä maailmasta poistu kuin rauhassa tai taistellessa. Muuta tapaa täältä pois ei ole", maukaisin jännittyneenä. Marjasyöksyn kasvoissa oli kuitenkin katuva katse. Katsoin pettyneenä Marjasyöksyä.
"Kuolonmarjan", sihahdin kääntäessäni katseeni Jääsieluun.
"Hän teki sen omasta tahdostaan", Marjasyöksy maukaisi hiljaa. Katsoin inhoten Jääsielua.
"Kuinka hän saattoi!" huudahdin yhtäkkiä. Huutoni jäi kaikumaan pesässä. En voinut surea Jääsielua... Hän oli lähtenyt omasta tahdostaan. Hän ei ollut puollustanut ketään tai kuollut onnettomuudessa niin kuin Loskatassu.
"Syvätassu", Marjasyöksy maukui hiljaa. Käänsin selkäni mestarilleni ja katsoin ulos pesästä. En enää koskaan voisi katsoa Jääsielua. Ironista, sillä hänet joka tapauksessa vietäisiin pian pois leiristä eikä minun enää tarvitsisi nähdä häntä.
"Hän oli menettänyt jo paljon", Marjasyöksy yritti selittää, mutta en kääntynyt. Kuuntelin kyllä parantajaa ja ymmärsin tuon pointin, mutta en vain pystyisi antamaan anteeksi. Hiljaisuus pesässä jatkui ja tuuli vinkui vihlovasti korvissani.
"Toivottavasti ymmärrän", parantaja maukui hiljaisuuden rikkoen. Käänsin katseeni Marjasyöksyyn katsomattakaan Jääsielua.
"Ymmärrän sinua", maukaisin topakasti, "mutta en häntä." Osoitin hännälläni Jääsielua ja käännyin ympäri. Loikkasin ulos pesästä, sillä tahdoin heti sisareni juttusille. Hän voisi olla ainut, joka ymmärtäisi minua.

Astelin sisälle pentutarhalle, jonne olin Kerttulaulun aikaisemmin ohjeistanut. Katselin ympärilleni ja huomasin Surusateen Pähkinäkuonon pentujen vierelläni. Kukaan muu ei välttämättä sitä haistaisi, mutta minä haistoin pesässä yhä kuoleman ja käärmeen myrkyn. Tuhahdin halveksuen.
"Kuinka voit?" käänsin katseeni Surusateeseen. Kerttulaulu seisoi emomme vierellä ja käänsin katseeni minuun.
"Oikein hyvin. On ihanaa hoitaa jälleen pieniä pentuja. Vaikkakin on hyvin ikävää, että Pähkinäkuono ei ole enää kanssamme", Surusade vastsi ja katsoi minua pahoittelevasti.
"Syy ei ollut sinun. Myrkky vie voiton joka tapauksessa. Myrkytymme kaikki ennen pitkää, se on väistämätöntä", maukaisin laskien katseeni tassuihini.
"Kerttulaulu", aloitin hiljaa ja käänsin katseeni siskooni, "minun täytyy puhua kanssasi."

// Kerttu?

Nimi: Noctis

22.04.2017 18:42
(Pähkinäkuono: 8kp R.I.P.)

(Jääsielu: 3kp R.I.P.)

Syvätassu: 11kp

Kerttulaulu: 33kp

Vaahteratassu: 9kp

Höyhenpentu: 8kp

Nimi: Kerttulaulu

22.04.2017 18:34
Soturin elämä oli kovin erilaista kuin oppilaan. Uutena soturina elämä oli ollut vieläkin erilaisempaa, mutta viimeisen muutaman päivän aikana olin tottunut uuteen rutiiniin. Herää aamun sarastaessa, mene aamupartioon jos sinua on edellisenä päivänä pyydetty. Jos ei, osallistu vähintään yhteen partioon. Mielellään useampaan, jos satut jaksamaan.
Useimmat soturitoverini olivat mukavia. Kotkapyrstön tunsin jo valmiiksi oppilasajoilta, mutta muut olin ehtinyt näkemään vain ohimennen. Vaniljaturkki oli sanomatta ja pyytämättä opastanut minua selittämällä partiorutiinin. Harmaaturkki oli eilen kysynyt, jahka haluaisin osallistua Herkkutassun taisteluharjoituksiin tänään. Ja ei, ylpeä kolli ei todellakaan pyytänyt, kunhan ohimennen sattui mainitsemaan. Arvostin kuitenkin ajatusta ja olin lupautunut liittymään heidän seuraansa heti auringonhuipun jälkeen. En ollut ehtinyt näkemään Herkkutassua nimitykseni jälkeen ja tahdoin tietää, mitä hänelle kuului.
En tiennyt, olisiko kuulumisten vaihtamiselle aikaa. Harmaaturkista ei koskaan tiennyt.
Kaikkien kanssa ei kuitenkaan aina voi tulla toimeen. Se tuli ilmeisen selväksi Huiskuhännän kohdalla. Mitä tahansa teinkin tai sanonkin, kolli tuntui tuhahtelevan ja tuomitsevan. En kyennyt ottamaan askeltakaan tuon näkökentässä ilman arvioivaa katsetta. Pyrin välttelemään hänen seuraansa ja se oli ainakin toistaiseksi toiminut. Toivoin, että tuon asenne liittyi aikaiseen nimitykseeni ja epäluulojen juuret olivat siinä.
Auringonhuippu saapui lämpimänä ja aurinkoisena. Taivas oli pilvetön ja rotkon kivipolut olivat kuivuneet jo aikoja sitten. Huomasin tassunsijan pitämisen helpottuneen, kun kiipesin Harmaaturkin perässä rotkon pohjoisreunaa ylös. Tapaisimme Herkkutassun Taivaskivellä ja siitä kävelisimme pienen matkan metsikköaukealle, jossa taisteluharjoitukset pidettäisiin.
Harmaaturkista oli tullut läheisempi nimitykseni jälkeen ja voisin kutsua häntä jo ystäväksi. En tosin ollut varma, oliko meripihkasilmäinen kolli asiasta aivan samaa mieltä. Hänen avuliaisuutensa voisi tulkita myös uuden soturin tukemiseksi, ei niinkään alkavaksi ystävyydeksi.
Herkkutassu oli ajoissa ja se jos jokin sai aikaan tyytyväisyyden tunnetta tuon mestarissa. Naaras vaikutti hieman yllättyneeltä nähdessään minut, mutta tervehti minua kuitenkin kohteliaasti, joskin hänen sävynsä oli nyt paljon kunnioittavampi ja sulkeutuneempi. Oppilastoveriaseman tuoma yhteenkuuluvuus tuntui kadonneen, eikä välillämme enää ollut sitä helppoa ja avointa ilmapiiriä. Se ymmärrys sai pienen palan nousemaan kurkkuuni.
En ollut edes ehtinyt puhumaan veljelleni. Olisikohan meidän suhteemme vielä sama, vai oliko sekin muuttunut nyt, kun meidän molempien asemat klaanissa vaihtuivat niin lyhyen ajan sisällä?

Nimi: Vaahteratassu

22.04.2017 17:33
Katsoin Pähikänkuonon kuollutta ruumista. Käärme oli siis tosiaan tappanut hänet, Syvätassu oli tunnistaunut kaulassa olevan myrkkyä. Naaras oli taistellut urheasti eläintä vastaan, hän oli onnistunut riistämään sen hengen. Potkaisin käärmettä. *Saasta!* Nostin sen kuitenkin hampaisiini. Siinä olisi lihaa. Syvätassu loi kysyvän silmäyksen minuun.
"Sen voi syödä", tiuskaisin. Parantajaoppilas nyökkäsi aavistusken ja lähti sitten etsimään mestariaan. Juoksin hänen perässään ulos.
"Et näytä juuri surevan", Syvätassu naukui. Tuhahdin hiljaa, käärmeen eloton ruumis suussani.
"No, enhän minä häntä oikein tuntenut. Onhan se harmi menettää klaanin jäsen", maukaisin. "Olet oikeassa; en minä häntä oikein sure, se ei ole tapaistani."
Pian Syvätassu huomasi Marjasyöksyn. Oppilas ilmoitti Pähkinäkuonon kuolemasta. Minä lähdin viemään käärmettä tuoresaaliskasalle. En tiennyt, hakusiko kukaan syödä sitä, muttei hyvää riistaa pitänyt heittää hukkaan. Ei käärmeessä paljoa lihaa ollut, mutta jonkin verran kuitenkin. Nakkasin käärmeen kasan päälimmäiseksi. Kyypisto sattui katsahtamaan suuntaani.
"Onko tuo riistaa? Emme yleensä syö käärmeitä."
"Ai, joo, se tappoi Pähkinäkuonon, ajattelin ettei sen lihaa kannata ainakaan haaskata", maukaisin ja juoksin pois jättäen äimistyneen mestarini taakseni. Menin taas Syvätassun luo, sillä ei minulla ollut muutakaan tekemistä. *Paitsi vanhojen kirppusäkkien hoivaaminen.*

//Syvä?

Nimi: Syvätassu

22.04.2017 10:22
Katsoin arvioiden elotonta Pähkinäkuonoa ja käärmettä.
"En usko hänen antautuneen ilman taistelua", maukaisin tyynesti. Tassuttelin lähemmäs naaraan kaulaa ja huomasin pistoksen jäljet. Nuuhkaisin nopeasti kaulaa, myrkkyä. Myrkyn pisteliäs haju pakkotti minut siirtämään päätäni kauemmas. Seuraavaksi astelin käärmään luokse ja katsoin sitä. Käärme oli täynnä viiltojälkiä ja puremia, mutta ei sen omia. Pennut hääräsivät yhä emonsa vierellä. Taivasklaanissa oli nyt neljä pentua ilman emoa. Jokin pisti minua sisältä päin. Ei näin pitänyt käydä.
"Hänet täytyy saada kivikeolle muidenkin hyvästeltäväksi. Emme voi tehdä enää mitään. Hän on todella matkannut tähtien toiselle puolelle." Katsoin merkitsevästi Vaahteratassua ja Surusadetta. Heidän pitäisi kyllä saada kannettua pienikokoinen kuningatar kivikeolle.
"Menen kertomaan Marjasyöksylle", huokaisin.

// Vaahtera? Kirjotaks jotai tähän nii Syvä menee sit huomaamaan kuolleen Jääsielun.

Nimi: Jääsielu

22.04.2017 09:45
Katselin Taivasklaanin leiriä. Viimeistä kertaa koskaan. Oli aika sanoa hyvästit klaanille, joka oli minulle niin tärkeä. Viimeistä kertaa näin kissat askareissaan. Vihdoin pääsisin pois täältä. Olin tehnyt päätökseni. Siirtyisin pian Tähtiklaaniin. Savukyyneleen luokse. Luikahdin parantajan pesään, jossa ei tällä hetkellä ollut ketään. Katseeni osui yrttivarastojen perimmäiseen nurkkaan. Harpoin rauhallisesti kuolonmarjojen luokse tyyni ilme kasvoillani. Kuulin askelia takaani. Nopeasti kumarruin poimimaan muutaman kuolettavan marjan suuhuni. Marjojen mentyä kurkustani alas kuva säikähtäneestä parantajastamme, Marjasyöksystä sumentui.
"Jääsielu", hän uikahti. Rojahdin maahan kasvot kivun vääristäminä. Kehoni vääntyili kipeiden kouristuksien voimasta. Kipua jatkui jonkin aikaa. Kuulin kokoajan jonkun toistavan nimeäni, mutta en saanut sanoista kunnolla selvää. Yhtäkkiä kipuni lakkasivat ja pääni painui maahan. Levollinen hymy huulillani suljin silmäni ja annoin itseni vaipua pimeyteen Savukyyneleen ihanan tuoksun tuudittamana.

//R.I.P Jääsielu

Nimi: Vaahteratassu

21.04.2017 22:50
Mietin hetken vastaustani. Miksi kertoisin hänelle? Toisaalta, mitä salattavaa siinä oli, kyllähän kaikki saisivat uskoa, mihin halusivat. Pimeyden metsään uskomista katsottiin ehkä pahalla, mutta uskottomuutta ei. Tuhahdin halveksuen ja käänsin katseeni taivaalle. Näin hailakan tähden tuikkivan sen valtaisessa sinisessä syvyydessä. Yhtäkkiä kuulin Surusateen hätääntyneen äänen.
"Pähkinäkuono on kuollut!" naaras huusi peloissaan. Syvätassu nousi heti ylös ja lähdin hänen peräänsä pentutarhalle.
Sisällä oli hämärää ja maidon tuoksu oli vahva, melkein huumaava. Neljä pientä pentua kyyristeli emonsa ruumiin ympärillä. Maassa lojui käärme, velttonaja kuolleensa. Syvätassu nuuhkaisi Pähikänkuonon elotonta ruumista.
"Hän on tosiaan lähtenyt vehreämmille metsästysmaille."
Se oli minulle se ja sama, en ollut tuntenut häntä. Toisaalta oli aina huonompi juttu, jos joku klaanista kuoli, heikkenimme silloin. Ja nyt neljä pentua oli menettänyt emonsa.

//Syvä? Anteeks mini xc

Nimi: Pähkinäkuono

21.04.2017 21:47
Istuin pentutarhalla yksinäni ja katselin ulos leiristä. Tai oikeastaan en edes ollut yksin. Tarhalla oli kyllä neljä pentuani, mutta Surusade oli lähtenyt jaloittelemaan jonnekkin ja olin yksin vahtimassa nukkuvaa nelikkoa. Huomasin jonkin suomuisen ja vihertävän kiemurtelevan kivikossa. Aistini valpastuivat heti. Se oli kyy! Sihisin automaattisesti käärmeelle. Se käänsin rumat kasvonsa minua kohden hyvinkin tuomitsevasti.
"Mene pois!" sähähdin. Käärmeellä oli aivan muut mielessä. Se luikerteli minua kohti ja syöksyi hampaat ojolla minua päin. Ehdin väistää nopeasti. Jäin katsomaan sihisten käärmeen perään. Se oli huimannut neljä pentua pentutarhalla.
"Älä luulekkaan!" sähähdin ja loikkasin kynnet ojolla käärmettä kohti. Tarrasin siitä kiinni kynsin ja hampain. Tunsin silti hampaiden pureituvan niskaani. Ulvahdin ja päästin irti käärmeestä. Tunsin myrkyn leviäväb kehossani. Syöksyin kuitenkin käärmellä päin ja viilsin sen niskaa. Käärme valahti veltoksi, mutta niin tein minäkin. Myrkky lamaannutti jalkani enkä kyennyt enää liikkumaan. Kynteni olivat yhä kietoituneena käärmeeseen. En jaksanut enää. Myrkky oli liian voimakasta. Yritin kääntää katseeni pentuihini. Kyynel valahti silmäkulmastani.
*En tule enää näkemään oentujeni kasvua*, ajattelin itkuisesti. Viimeinen kyynel putlsi silmäkulmastani maahan. Sen pudottua, silmäni sulkeutuivat ikuisesti. Olin nyt Tähtiklaanin oma.

// Perhe? Jatkan sitten Syvällä jos mahdollisuuksia

Nimi: Syvätassu

21.04.2017 19:22
Huomasin Vaahteratassun katsovan minua melko häijysti. Kollilla taisi olla jotakin mielessä, enkä pitänyt siitä. Yritin kuitenkin olla välittämättä tuon katseesta ja teeskennellä että en nähnyt mitään outoa.
"Kerro minulle, mitä Tähtiklaani merkitsee sinulle?" oppilas kysyi minulta. Katsoin hieman kummissani Vaahteratassua.
"Se merkitsee minulle tähtiä ja kuuta hopeahännän syleilyssä", maukaisin tyynesti ja heilautin häntäni tassujeni peitoksi.
"Niin, että mitä?" Vaahteratassu murahti.
"Jokainen uskokoon mihin tahtoo. Näkemättömään on hyvin vaikea uskoa. Uskomme yleensä sen mitä näemme", jatkoin. Minulla ei oikeastaan ollut suoraa vastausta Vaahteratassun kysymykseen, joten kiemurtelin hiukan.
"Voisitko puhua kunnolla?" oppilas murahti uudestaan. Näytti siltä, että musta kolli todella tahtoisi vastauksen.
"Parantajilla on oma sidoksensa Tähtiklaaniin, mutta en ole vielä virallisesti parantaja, joten uskoni on tulkinnan varaista", maukaisin ja heilautin häntäni pois tassujeni edestä. Nousin seisomaan neljälle jalalle ja venytin selkääni.
"Et taida uskoa Tähtiklaaniin? Muutoin et olisi sitä kysynyt."

// Vaahtera?

Nimi: Höyhenpentu

21.04.2017 15:45
Kehoni vapisi, kun iskostin katseeni emoni silmiin. Hänen meripihkaiset silmänsä pursusivat huolta, ja minun teki pahaa katsoa häntä sillä ymmärsin aiheuttaneeni hänelle huolta. Yritin saada itseni rauhoittumaan, mutta emoni rauhaton liikehtiminen ei antanut rauhoittumiselle tilaa. Vingahdin surkeasti, sillä jokin oli pahasti vialla. En nähnyt kunnolla - minä tiesin että minun kuuluisi nähdä enemmän. Häntäni heilahti puolelta toiselle, ja ulahdin pienesti.
"Minä en näe kunnolla", naukaisin hätääntyneenä, sillä kaikki tuntui olevan väärin. En tiennyt olinko nähnyt kunnolla silloin, kun olin ensi kertaa avannut silmäni, mutta nyt oikealle puolelle en nähnyt paljoakaan. Näin sinne vain jos käänsin päätäni.
"Auta minua", vikisin emolleni, sillä ei tämä voinut olla näin. Syvältä sisältäni kumpusi vaisto, joka sanoi että tämä ei ollut luonnollista. En tiennyt mikä minulla oli, joten se sai minut hätääntyneeksi. Suljin silmäni ja laskin pääni voimattomana alas. Painauduin vasten emoani, ja hain turvaa hänestä. Mustuus sulkeutui ympärilleni, ja se tuntui turvalliselta, sillä nyt mikään ei ollut hullusti. Kuulin emoni kuiskaavan jotain matalalla äänellä, ja sen jälkeen askeleiden äänet vaimenivat. Hätkähtäen tajusin että pesässä oli ollut joku toinenkin. En kuitenkaan jaksanut vaivautua miettimään, kuka hän oli ollut, vaan käperryin tiukalle kerälle. Nyyhkäisin hiljaa, ja yhä vain painauduin lähemmäs emoani. Hänestä minä pidin, ja hän oli minun turvani. Helpottunut huokaus purkautui keuhkoistani, kun ajatukseni ohjautuivat toiseen suuntaan, enkä enää muistanut mitä äsken oli tapahtunut.
"Höyhenpentu, voisitko avata silmäsi", emoni kuiskasi lempeästi korvaani, ja hätkähdin hereille. En ollut tajunnut nukahtavani, mutta ilmeisesti olin nukkunut. Nostin pääni pöllämystyneenä ja avasin silmäni. Kirkkaus tulvi silmiini, ja räpyttelin ripsiäni. Jokin häiritsi minua kovasti oikealla puolellani, joten käänsin päätäni siihen suuntaan, mutta yhä vain jokin häritsi minua. Nuolaisin huuliani, ja käänsin päätäni tällä kertaa vasempaan. Näin kaksi isoa kissaa edessäni, ja säpsähdin. Toinen heistä oli siniharmaa kolli, jonka valkeat tassut kiinnittivät heti huomioni. Vilkaisin itsekin omia tassujani, mutta ne eivät olleet eriväriset kui muu kehoni. Huokaisin pettymyksestä, mutta kohotin kuitenkin katseeni, kun toinen, vähän pienempi vaaleanharmaa kolli naukaisi tyynesti:
"Ongelmaako teillä on?" Ujo hymy kohosi kasvoilleni, kun minun, ja juuri puhuneen kissan katseet kohtasivat.
"Juuri niin. Höyhenpentu sanoi hetki sitten, etti näe", emoni maukaisi huolissaan. Karvani nousivat pystyyn ja avasin suuni päästäen ulos vinkauksen. Silloin myös muistin mikä minua häiritsi oikealla puolella. En nähnyt sinne kunnolla.

// Pähkinä? Sisarukset?

Nimi: Vaahteratassu

21.04.2017 14:40
"Niin kai minäkin", naukaisin mietteliäästi, "kuljen omia polkujani."
Tosiaan, mitäköhän tuo höpsp parantajaoppilas sanoisi, kun kertoisin hänelle, etten uskonut Tähtiklaaniin? En ollut koskaan uskonut, jos Tähtiklaani olikin olemassa, se kuulosti älyttömältä. Joskus olin kuullut puhuttavan Pimeyden Metsästä... jokin siinä kiehtoi minua. Sinne joutuivat vain "pahat ja ilkeät kissat", niin kuin klaaninvanhimmat olivat kertoneet. Mutta en oikeastaan tiennyt Pimeyden Metsästä mitään muuta, vain sen, että jos johonkin uskoisin, niin siihen sitten. Luonteeltaankin se muistutti enemmän minua, Pimeyden Metsän kissat olivat kylmiä ja ilkeitä. Käänsin jälleen katseeni Syvätassun suuntaan. Katsoin häntä hiukan halveksuen, kolli uskoi varmasti Tähtiklaaniin. Mutta niin varmasti kaikki muutkin tässä klaanissa.
"Kerro minulle, mitä Tähtiklaani sinyulle merkitsee", kehotin silmäillen Syvätassua.

//Syvä?

Nimi: Kerttulaulu

20.04.2017 18:17
Heräsin hieman ennen auringonhuippua oudosta asennosta, jossa niskani oli epäluonnollisesti vinossa. Irvistin pienesti noustessani. Niskani kaikki lihakset olivat jäykkiä ja kivistivät inhottavasti. Sen siitä saa, kun ei huolehdi pesänsä mukavuudesta kunnolla.
Ravistelin itseäni karistaakseni viimeisetkin unenrippeet pois. Katselin sitten tarkemmin ympärilleni. Se oli jäänyt aiemmin aamulla valitettavan vähälle. Olisin varmasti nukahtanut jaloilleni, jos olisin yrittänyt taistella unta vastaan.
Kuten olin huomannut, pesä oli selvästi laajempi kuin oppilaille varattu. Sen katto oli todellakin korkeammalla, vaikkei sitä olisi suuaukolta välttämättä ymmärtänyt. Se nimittäin muuttui korkeammaksi, mitä syvemmälle luolaan astui. Ja täällä oli tilaa! Pesille tarkoitettuja painaumia oli vähintään kolmekymmentä ja silti ne eivät joutuneet olemaan toisissaan kiinni. Pohdin mielessäni, mikä oli muodostanut ne.
Ehkä syypää oli vesi? Tai jatkuva käyttö?
Siistin turkkini, joka oli selvästi kärsinyt vartion ja huonossa asennossa nukutun yöunen yhdistelmästä. Se oli joistain kohdista aivan pystyssä ja näytti, kuin joku olisi sukinut sitä vastakarvaan. Sen siistiminen kävi kuitenkin yllättävän nopeasti ja pian olinkin tassutellut pesän suuaukolle.
Täältä näki niin kauas...
Aurinko paistoi korkealta pienen pilvihunnun, joka oli ajelehtinut sen eteen, läpi. Näitä satunnaisia ohuita pilviä lukuun ottamatta taivas oli vaaleansininen ja tuntui hohtavan. Valo kimalteli rotkon vielä kosteilla ja paikoin märilläkin pinnoilla - erityisesti pisaroita näyttivät keränneen pienet, hiirenkorvalla olevat lehdet.
"Onnea uudelle soturille", joku naukui. Ääni tuli alempaa, joten kävelin polun reunalle ja kurkistin alemmas.
Harmaaturkki.
"Kiitos", naukaisin ja kallistin päätäni. "Odotteletko Herkkutassua vai oletko lähdössä aamunhuipun jälkeisessä partiossa?"
"Untuvasulan toiveesta johdan auringonhuipun partion", tuo vastasi.
Niin tietenkin. Harmaaturkkihan oli vanhempia sotureita, joten partion johtaminen ei ollut ollenkaan epätavallista. Eikä siitä ilmoittaminenkaan. Olihan vanhempi soturi hyvin ylpeä asemastaan, ja mitä ilmeisimmin syystä. Kotkapyrstö ei ollut ehtinyt opettaa minulla aivan kaikkea sotureiden välisestä arvojärjestyksestä - olikohan sellaista edes?
"Haittaisiko, jos tulisin mukaanne?" kysyin hetken mielijohteesta.
Harmaa kolli tuntui harkitsevan asiaa hetken.
"Ei tietenkään. Partio olisi muuten ollut yhtä kissaa vajaa, vaikka eihän pieni vaje sitä olisi kaatanut."
Hymyilin pienesti ja vinosti.
"Tapaamme ilmeisesti siinä?"
Vastaukseni oli nyökkäys.
Lähdin kulkemaan polkua alaspäin ja Harmaaturkki käänsi katseensa musta korva värähtäen toisaalle. Ehkä hän yritti havaita muita partion jäseniä, joiden pitäisi saapua pian, kuka mistäkin askareesta. Asetuin odottelemaan pienen, kunnioittavan etäisyyden päähän Harmaaturkista.
Vaniljaturkki, Piparminttukäpälä, Huiskuhäntä, Harmaaturkki ja minä. Siinä oli auringonhuipun metsästyspartio, kuten kävi ilmi Huiskuhännän lyhyehköstä puhevuorosta. Manasin hiljaa itsekseni tyhmyyttäni - miten en tajunnut kysyä, millaisesta partiosta oli kysymys? Onneksi saalistus kuului vahvuuksiini!
Päätimme - tai vanhemmat, kokeneemmat soturit päättivät - että tämän partion olisi parempi saalistaa Taivaskiven lähellä. Aikaisempi rajapartio oli haistanut siellä riistaeläinten jälkiä. Matka sinne olikin lyhyempi kuin muille harkituille alueille, joten aikaa itse metsästämiselle olisi enemmän. Ja tarvittaessa yksi partion jäsen voisi kuljettaa saaliita leiriin, jos saisimme liikaa yhdellä kertaa kannettavaksi.
Vaikka olihan se epätodennäköistä.
"Ajattelin käydä metsästämässä tuossa pienessä metsikössä", totesin ja viitoin hännälläni harjoituspaikkanakin käytettyä metsäkaistaletta. "Minusta tuntuu, että voisin saada sieltä jotakin."
"Mene sitten, mutta palaa Taivaskivelle, jos saat jotakin. Tapaamme tässä ja kuljemme leiriin yhdessä", Harmaaturkki naukui. Tuon äänessä oli käskevä sävy erityisesti viimeisen sanan kohdalla.
Huiskuhäntä tuhahti. Se oli siis tarkoitettu erityisesti hänelle?
Lähdimme kukin valitsemaamme suuntaan ja pian löysinkin itseni tutulta aukiolta. Sen pohja oli nyt kostea ja paljon multamaisempi kuin aiemmin. Se tuntui pakkautuvan tassujeni alla tiivimmäksi pinnaksi.
Tässä oli jotakin niin tuttua, vaikka kaikki oli muuttunut. Harjoitukset olivat olleet vasta päivä pari sitten. Olin ollut pieni oppilas, joka väisteli mestarinsa hyökkäyksiä uskaltamatta kunnolla torjua. Nyt olin soturi, tällä aukiolla ilman nyt entistä mestariani. En tuntenut oloani paljoakaan suuremmaksi tai vanhemmaksi.
Suljin silmäni ja maistoin kosteaa sateenjälkeistä ilmaa. Kyllä täällä jokin tuoksui, mutta mikä? Kirosin hajuaistiani ja avasin silmäni. Sateen tuoksut olivat aivan liian voimakkaita, eikä minun nenäni ainakaan erottaisi niiden joukosta kunnollisia hajujälkiä.
Täytyi siis luottaa silmiin.
Onneksi lehdet eivät vielä aivan peittäneet latvustoja. Näin selkeästi jokaisen oksan ja huomaisin varmasti puissa oleskelevan saaliseläimen. Katseeni siirtyi puusta toiseen etsien. Olin jähmettynyt paikalleni ja hengitykseni oli hiljaista, mutta tasaista.
*Tuolla!*
Syvemmällä metsässä, erään puun alimmalla oksalla, istui fasaani. Suuren linnun sulat kiiltelivät oksien läpi loistavassa valossa ja sen pyrstön suuret sulat liikkuivat edestakaisin tuulessa.
*Tuon jos vielä saisi kiinni...*
Astelin mahdollisimman keveästi puun taakse niin, ettei lintu päätä kääntäessään näkisi minua. Hiipimään en vaivautunut, mutta sateen kostuttava multa vaimensi askeleeni. Siirsin painoni takajaloilleni ja ponnistin erään puun alhaalla roikkuvan oksan päälle. Katsahdin sitten lintuun, jonka taakse olin nyt päätynyt.
*Edelleen siinä...*
Aloitin hitaan kiipeämisen ylemmäs. Oksalta toiselle, pitkälti hypähdellen - matkani kulki ylöspäin. Puiden paksut oksat kannattelivat painoni ja kestivät liikkeeni hievahtamatta. Eräs voimakkaan ja suuren tammen alimmista oksista oli houkuttelevasti fasaanikukon yläpuolella. Lähdin hiipimään sitä pitkin ja pysähdyin pahaa-aavistamattoman saaliini yläpuolelle.
*Tähtiklaanin kiitos, ettei se ole korkeammalla! Onneksi se valitsi vain kolmen ketunmitan korkeudella olevan oksan!*
Vedin syvään henkeä ja pudottauduin alas.
Kynteni upposivat fasaanin selkään ja se rääkäisi. Pudotus ja minun painoni sen niskan päällä olivat kuitenkin tappavia. Iskeydyttyään maahan se vaipui liikkumattomaksi ja näin, kuinka sen silmät alkoivat lasittua. Katselin hetken saalistani ja sen valossa kiilteleviä sulkia.
Nappasin linnun suuhuni huokaisten. Sen ruumis oli miltei kokoiseni. Raahaminen Taivaskivelle - leiristä puhumattakaan. Aloitin kuitenkin hieman vaivalloisen matkani ja tapaamispaikalle saavuttuani huomasin olevani toinen heti Piparminttukäpälän jälkeen. Mustavalkoinen naaras naukaisi tervehdyksen ja lausui sitten kehräten:
"Hieno saalis - ja siisti tappokin."
Pudotin fasaanin hellästi maahan ja kiitin kehusta hymyillen. Päivytsoturinaaras oli saanut kiinni kaksi peltomyyrää, joista molemmat oli ilmeisesti tapettu ylhäältäpäin.
"Sinullakin oli ilmeisesti metsästysonnea?" kysyin ja viittasin hännälläni pienesti peltomyyriin.
Kysymykseni aloitti onnistuneesti keskustelun, joka jatkui muiden saapumiseen asti. Harmaaturkki tuli selvästi niittyalueelta kantaen suussaan peltopyytä. Vaniljaturkki ja Huiskuhäntä saapuivat yhtämatkaa. Huiskuhännän riistaonni oli ollut huonompi - tuo ei ollut saanut saalista. Vaalea naaras kantoi suussaan peltopyytä, joka oli Harmaaturkin metsästämää vain aavistuksen pienempi.
Pienen keskustelun jälkeen päätimme lähteä leiriin. Huiskuhäntä tarjoutui aavistuksen vastahakoisesti, mutta kuitenkin kohteliaasti, kantamaan fasaanini rotkon reunalle astil. Sen jälkeen "saisin pärjätä itse". Hyväksyin tarjouksen tuhahtaen. Olkoon sitten niin.

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com