Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Taivasklaanin tarinat

Vuodenaika
Seremoniat

Taivasklaanin sivulle

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Hahtuvatassu

21.06.2018 20:40
"Hahtuvatassullakin meni hyvin", Salviatassu kehui ja hymyili minulle. En ollut Salviatassun voitosta ollenkaan pahoillani. Päinvastoin. Hän oli ansainnut voittonsa. Hiiri ja harakka olivat loistosaalis eikä minun hiireni ollut läheskään samaa tasoa. Oppilaan ystävällinen hymy sai kuitenkin hymyn nousemaan kasvoilleni.
"Noniin, palataan leiriin. Saatte kummatkin loppuillan vapaaksi", mestarini naukaisi ja nyökäytti hyväksyvästi minulle ja Salviatassulle. Nyökäytin takaisin ja olin juuri lähdössä leiriin, kun Varputassu ilmestyi eteeni. Hämmennys peitti ilon. Oliko leirissä jokin vikana? Oliko sielä kettu vai jopa mäyrä?
"Hahtuvatassu", Varputassu älähti minut nähdessään. Hämmennyin. Jos leirissä oli jokin vikana, tuskin ystäväni sitä minulle ilmoittaisi ennen sotureita.
"Niin?" kysyin ääni väristen. *Miksi Varputassu on niin järkyttynyt? Mitä niin kauheaa on voinut tapahtua? Onko Surusateelle tai Olkipurolle sattunut jotain?" kyselin itseltäni ennen kuin ystäväni vastasi.
"Tuhkatähti on julma." Häkellyin entistä enemmän. Miten Tuhkatähti liittyi mihinkään. Silloin kuitenkin liitin palaset yhteen ja tajusin, mistä oli kyse.
"Kuinka niin?" kysyin, vaikka tiesin vastauksen. Minun piti pinnistellä pitääkseni ääneni tasaisena.
"Minä... Olen soturi" Varputassu takelteli. Olin arvannut oikein. Tuhkatähti piti minua edelleen ystävääni heikompana. *Minä todistan hänelle vahvuuteni ja valmiuteni soturiksi*, päätin nopeasti. En jäisi paljoa Varputassun jälkeen. En keksinyt muutakaan nimeä, jolla olisin ystävääni kutsunut. Hänhän ei ollut vielä kertonut edes nimeään. Minua alkoi epäilyttää. Ehkä Varputassu vain veti minua nenästä.
"Sinä? Soturi? Ei", varmistin ja toivoin, että hän vain naurahtaisi ja sanoisi vain pelleilleensä. Näin kuitenkin tuoreen soturin ilmeestä, että hän ei tekisi niin. Ystäväni juoksi pois ennen kuin ehdin sanoa enää mitään. Meidän suunnitelmamme oli romutettu. Olimme olleet pentuja samaan aikaan, mutta Varputassun oli aina annettu edetä nopeammin. Jostain syystä minä olin aina hieman jäljessä. Käännähdin Höyhenvirtauksen puoleen.
"En halua pitää loppupäivää vapaata. Voimmeko jatkaa harjoittelua?" kysyin ja karistin väsymykseni. En voisi tuhlata aikaa niin turhaan asiaan kuin lepääminen. Höyhenvirtaus katsoi minua myötätuntoisesti.
"Tarvitset lepoa. Muuten kehittymisesi hidastuu", mestarini naukui. "Lisäksi klaanisi tarvitsee tuota hiirtä", kolli jatkoi ilmeeni huomattuaan. Huokaisin, nostin hiireni ja lähdin leiriin Salviatassu ja Höyhenvirtaus vierelläni. Kotkapyrstö johti joukkoa. Ilon, vihan ja kateuden tunteet sekoittuivat sisälläni. Olin iloinen ystäväni puolesta, mutta tunsin kateutta, koska jouduin jäämään oppilaaksi nuorempien kissojen kanssa. Salviatassu oli mukava, mutta en tuntenut häntä yhtä hyvin kuin Varputassua.

Aurinko ei ollut vielä laskenut leiriin saavuttuamme, mutta laskin silti saaliini kivikeolle ja lähdin marssimaan kohti oppilaiden pesää.
"Menen lepäämään", huikkasin Höyhenvirtaukselle vielä olkani yli. Vilkaisin mestarini suuntaan ja näin sinisten silmien huolestuneen katseen. Soturin ei olisi tarvinnut olla huolissaan. Viha oli jo haihtunut, vaikka kateus kaihersi yhä mahassani. Halusin vain nopeasti soturiksi. Siinä kaikki. Käperryin kerälle makuualuselleni, mutta en saanut unta. En tuntenut Varputassun lämpöä kyljessäni. Nousin ylös turhautuneena ja astuin ulos pesästä. Etsin katseellani erästä tiettyä kissaa. Kissa ei ollut minulle kovin läheinen, mutta olin tuntenut hänet kauan. Olkipuro ei ollut varmaankaan vielä toipunut emoni Selenen kuolemasta. Haravoin leiriä katseellani. Pian paikansinkin isäni leirin laitamilta. Hämmästyin nähdessäni Namuviiksen Olkipuron seurassa, mutta kiiruhdin isäni luo nopeasti. Huomasin väkisinkin, miten vähän meidän ulkonäössämme oli samaa. Isäni turkki oli kellanpunainen, omani tummanharmaa. Silmäni olivat siniset, mutta isäni silmät loistivat meripihkanvärisinä. Ainoa helposti huomattava yhteneväisyys oli kokomme. Olimme kumpikin suurikokoisia ja vankkarakenteisia.
"Olkipuro", tervehdin lyhyesti. Ei tuntunut luonnolliselta kutsua häntä isäksi, joten tyydyin nimeen, jota kaikki muut paitsi Saratassu hänestä käyttivät. "Ai hei Namuviiksi", naukaisin vielä päivytsoturille, jotta en olisi epäkohtelias. "Olen tullut pyytämään sinulta erästä asiaa", aloitin epäröiden. En tiennyt, miten isäni reagoisi seuraavaan lauseeseeni. "Pyytäisin, että kertoisit emostani. Millainen hän oli?" kysyin hiljaa. Oli korkea aika esittää tuo kysymys isälleni. Se saisi ajatukseni ainakin pois Varputassun soturiksi tulosta. Sitä paitsi olin tuntenut emoni lämmön vierelläni vai kerran. En ollut koskaan puhunut salaperäiselle emolleni, mutta isäni oli varmasti tuntenut hänet hyvin.

//Olki?

Nimi: Nokkospentu

21.06.2018 19:54
Harjoitusten jälkeen Tuhkatähti kutsui klaanin koolle. Varputassu vitsaili, että minusta voitaisiin tehdä oppilas. Minä oikeasti uskoin, että kyse olisi siitä. Hätkähdin kuitenkin, kun Tuhkatähti mainitsi Varputassun nimen.
"Minä, Tuhkatähti, Taivasklaanin päällikkö, pyydän esi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen...", Tuhkatähti aloitti. Mitä?! En ollut uskoa korviani. Varputassustako tulisi soturi ennen kuin minusta tulisi oppilas! Mitä vikaa minussa oli? Jotain vikaa ainakin muun klaanin mielestä. Ehkä minusta ei tulisi koskaan soturia... Eikä välttämättä edes oppilasta... Ei! Kyllä minusta tulisi oppilas aivan pian. Ja oppilaana harjoittelisin niin kovasti, että minusta tulisi soturi vielä nopeammin kuin Varputassusta. Hätkähdin, kun tajusin että olin menettänyt suurimman osan menoista. Varputassu oli jo nimitetty soturiksi, ja klaani hurrasi hänelle.
"Varpuviilto! Varpuviilto!" koko klaani huusi. Siis melkein koko klaani. Minä käänsin selkäni Varputassulle ja lähdin kävelemään jonnekin. Näin ohimennen Varpuviillon juttelevan Hahtuvatassun kanssa. Harjoitukseni Varpuviillon kanssa olivat olleet mukavat, mutta nyt välitin hänestä yhtä paljon kuin hiirestä. Tai no, hiirihän oli hyvä riistaeläin, joten välitin Varpuviillodta vähemmän kuin hiirestä. Tämä oli varmastikin pyytänyt mestariaan Kerttulaulua, joka oli aivan sattumalta myös klaanin varapäällikkö, suostuttelemaan Tuhkatähden nimittämään Varpuviillon soturiksi. Huokaisin. Miksi kaikki muut nousivat klaanin arvoasteikossa, oppilaista sotureiksi ja pennuista oppilaiksi, ja minä olin edelleen pentu, vaikka olin Varpuviiltoa, Hahtuvatassua, Timjamitassua ja Salviatassua vanhempi? Ehkä minusta ei vain välitetty. Niin sen täytyi olla. No, jos kukaan ei välittänyt minusta, niin ei minunkaan tarvinnut välittää kenestäkään.

//Seuraa Nokkoselle?

Nimi: Varputassu/-viilto

21.06.2018 18:23
"Erinomaista" maukaisin Nokkospennulle. Naaras oli hionut liikkeensä niin hienoiksi, että hän oli, tosin vain asemanvaihdossa, oppilaan tasoinen. Nyt pentu istahti kuono tyytyväisesti pystyssä alas ja kysyi:
"Mitäs sitten?"
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä kivikeolle klaanikokoukseen!" Tuhkatähden mauku kajahti juuri, kun olin avaamassa suutani.
"No mennään sitten klaanikokoukseen" mau'uin. *Nyt on aurinkohuippu, joten partioiden jakoa se ei voi olla* mietin alas tassutellessani.
"Tämän täytyy olla jotain erikoista" maukaisin Nokkospennulle.
"Tiedän. Partioita ei jaeta tähän aikaan" Nokkospentu maukaisi olevinaan kaiken tietävänä. Huokaisin dramaattisesti ja mulkaisin Nokkospentua vitsillä.
"No, ehkäpä sinusta tehdään oppilas, kun sinä tiedät kaiken" mau'uin muka kateellisena.
"Älä viitsi!" Nokkospentu maukaisi.
"Miksi en?" kiusoittelin.
"Koska muuten saat kuonoosi" Nokkospentu tokaisi.
"Vai niin" naukaisin tyynenä. Saavuimme kivikeolle ja jäimme istustumaan joukon reunoille. Klaanin keskuudesta kuului supinaa. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tapahtuisi.
"Varputassu, astu eteen" Tuhkatähti maukui. Astelin eteen hämmentyneenä.
"Minä, Tuhkatähti, Taivasklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen." päällikkö aloitti. Hätäännyin. *En ollut valmis soturiksi. Minua ei oltu edes arvioitu!*
"Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Tuhkatähti maukui ja hymyili minulle.
"Ei Varputassu ole vielä valmis!" joku huusi. Käännähdin katsomaan kissoja.
"Ei häntä ole edes arvioitu!" Myräkkäkuiske huusi. *Oikeaa puhetta* ajattelin tahtomattani. Katselin muita kissoja ja katseeni osui Nokkospentuun. Tämä tuijotti minua tyypertyneenä. Minä olin aivan yhtä ihmeissäni.
"Hiljaa!" Tuhkatähti maukaisi. Kaikki hiljenivät.
"No, onko Varputassu valmis soturiksi, Kerttulaulu?" päällikkö maukui hieman hiljempaa.
"On. Enemmänkin. Iästään huolimatta hän on todella lahjakas ja valmis Taivasklaanin soturiksi" mestarini maukui varmasti.
"Siinä tapauksessa, Varputassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan" mau'uin epävarmasti, mutta sanojani todella tarkoittaen. En ollut valmis tähän.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi." päällikkö maukui. Henkäisin syvään sisään ja sitten ulos.
"Tästä lähtien sinut tunnettakoon Varpuviiltona. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja monipuolisia taitojasi ja hyväksyy sinut Taivasklaanin täydeksi soturiksi." Tuhkatähti maukui kivikeolta. Päällikkö loikkasi alas kivikeon päältä ja tassutteli luokseni.
"Sinä menet vielä pitkälle" Tuhkatähti kuiskasi ja kosketti päälakeani. Nuolaisin harmaata lapaa ihmeissäni.
"Varpuviilto!" Toivousva huusi kuono kohti taivasta.
"Varpuviilto!" Kerttulaulu ja Tuhkatähti liittyivät mukaan.
"Varpuviilto! Varpuviilto! Varpuviilto!" klaani huusi soturinimeäni. Olin toki iloinen, mutta enemmän kyllä hämmentynyt. Yritin etsiä Hahtuvatassua. Kaipasin ystävääni. Nyt enemmän kuin koskaan.
"Eiii! Surusade, miksi?" Nokkospentu huusi. Ymmärsin oikein hyvin naaraan tuskaa. Lähdin pinkomaan pois jättäen klaanin taakseni. Juoksin niin lujaa kuin pystyin ja pysähdyin vasta metsässä. Huohotin ja pidätin hengitystäni kuunnellakseni Hahtuvatassun tai tämän mestarin Höyhenvirtauksen ääniä. "Noniin, palataan leiriin. Saatte kummatkin loppuillan vapaaksi" Höyhenvirtauksen hiljainen ääni maukui edessäpäin. Lähdin juoksemaan kuin pakeneva saalis ääniä kohti. Jarrutin neljän kissan joukon nähdessäni. En välittänyt muista, juuri tällä hetkellä näin vain ja ainoastaan tummanharmaan sinisilmäisen ystäväni.
"Hahtutassu" parkaisin.
"Niin?" kolli kysyi. Tunsin katseiden polttelevan minua, mutta työnsin tunteen pois.
"Tuhkatähti on julma" sain sanottua.
"Kuinka niin?" Hahtuvatassu kysyi. Pelkäsin totuuden sanomista, mutta leirissä kolli saisi kuitenkin tietää soturiudestani. Oikeastaan vaihtoehtoja ei ollut.
"Minä... Olen soturi" tiputtelin sanat suustani.
"Sinä? Soturi? Ei." Hahtuvatassu maukui. Kunpa se olisikin niin. Ja sitten meistä tulisi soturit yhtä aikaa. Ja me olisimme aina yhdessä. Hengitin katkonaisesti ja yritin saada paikoilleen jäätyneitä käpäläni juoksemaan. Riuhtaisin itseni tahdonvoimalla irti ja juoksin pois, pois, pois. Lupasin itselleni palata illaksi leiriin, mutta siihen asti saisin olla ihan rauhassa metsässä. Ihan rauhassa kiven päällä mietiskelemässä. Jospa aikaa saisi kelattua taaksepäin ja voisin olla vieläkin Hahtuvatassun kanssa -tassu.

Nimi: Salviatassu

21.06.2018 17:48
"Noniin, Salviatassu. Aloitetaan vaanimisen opettelulla ja kerron sinulle joitakin tekniikoita eri saaliseläinten nappaamiseen, jonka jälkeen Hahtuvatassu ja Höyhenvirtaus liittyvätkin taas seuraamme", Kotkapyrstö ilmoitti. Olimme saapuneet pienelle niittyaukiolle, joka oli silmänkantaman päässä Taivasklaanin leiristä. Miltei heti kun olimme päässeet taisteluharjoituksista leiriin, Hahtuvatassu oli pyytänyt minua ja mestariani hänen ja Höyhenvirtauksen kanssa metsästämään. Olin ollut erittäin väsynyt, mutta metsästämisen opit kiinnostivat minua niin paljon, etten ollut pystynyt kieltäytymään tarjouksesta. Uskoin, että pieni kokoni ja solakka ruumiinrakenteeni voisi auttaa minua metsästämisessä.
"Vaanimisessa kaikkein tärkein asia on vaanimisasento. Jos asentosi on täydellinen, olet jo puoliksi saanut saaliisi kiinni", Kotkapyrstö selitti ja aivan yht'äkkiä hän laskeutui kuin käärme suoraan vaanimisasentoon. Pystyin vain seuraamaan sivusta ihailevana, kuinka hän laski häntänsä samalle tasolle keskiruumiinsa kanssa ja suoristi selkänsä täydellisen suoraksi. Mestarini pysyi siinä muutaman silmänräpäyksen ajan, kunnes hän pongahti jaloilleen ja kääntyi odottavana vilkaisemaan minua.
"Se saattaa näyttää vaikealta, mutta kun saat vaanimisasentosi täydelliseksi, kaikki muu on helppoa", Kotkapyrstö kannusti ja heilautti sitten häntäänsä merkiksi mennä vaanimisasentoon. Laskeuduin hieman epäröiden matalaksi ja suoristin selkäni mahdollisimman suoraksi. Pysyin siinä hetken ajan, jonka jälkeen vilkaisin mestariani.
"Aika hyvä, laske vain häntäsi keskivartalosi tasolle."
Vilkaisin häntääni ja nolostuin suunnattomasti, kun tajusin sen sojottavan ilmassa tikun lailla. Laskin nopeasti tuuhean häntäni keskivartaloni tasolle ja vilkaisin sitten uudelleen mestariani. Kotkapyrstö nyökäytti hyväksyvästi päätään ja laskeutui sitten itsekin samaiseen asentoon.
"Nyt kun on vaikein osio takana, voimme keskittyä oikeaan vaanimiseen. Sinun pitää lähestyä kohdettasi varovaisesti ja ennen kaikkea äänettömästi, mutta et saa hidastella, muuten saalis karkaa ennen kuin pääset sen lähettyvillekään. Yritä varoa kaiken ympärilläsi olevan aluskasvillisuuden koskemista, koska se voi aiheuttaa turhia ääniä. Muista myös arvioda tuulensuunta, jotta saalis ei haista olemassaoloasi", Kotkapyrstö selosti hitaasti, mutta samalla hyvin nopeasti. Sitten ruskeankirjava kolli lähti etenemään, viekkaasti kuin käärme hän liukui aluskasvillisuuden joukkoon. Ei ehtinyt kulua silmänräpäystäkään, kun hän sukelsi jo esiin saniaisten seasta.
"Kun pääset tarpeeksi lähelle saalistasi, hyödynnä taivasklaanilaisen jalkojasi ja ponnista pitkällä loikalla eteenpäin. Nappaa saalis etutassujesi väliin ja katkaise sen niskat nopeasti, sillä tavalla saalis kuolee kivuttomasti eikä se ehti varoittaa. Kiitä aina Tähtiklaania nappaamastasi ruuasta, sillä se ravitsee klaanitovereitasi", Kotkapyrstö lisäsi ja virnisti sitten, "sinun vuorosi."
Lähdin hiipimään eteenpäin, varoen maahan osumista. Katosin itsekin aluskasvillisuuteen, mutta sukelsin pian pois ja sain vastaukseksi mestariltani tyytyväisen hymyn. Se sai minutkin automaattisesti tyytyväiseksi.
"Lähettyvillä ei juuri nyt ole riistaa, joten pääset yrittämään ensimmäisen saaliisi nappaamista myöhemmin. Mutta nyt puhutaan hieman millä tekniikalla erilaisia saaliseläimiä kannattaa napata. Miten maassa kulkevia saaliseläimiä, kuten hiiriä ja myyriä kannattaa metsästää?" Kotkapyrstö kysyi ja porasi keltaisen katseensa suoraan lehdenvihreisiin silmiini. En kuitenkaan pystynyt kääntämään katsettani muualle mestarinu tuijotuksen alla, joten pakottauduin vain kohtaamaan hänen silmänsä. Vetäisin syvään henkeä ja vastasin:
"Niitä kannattaa edistyä vaanimalla ja kun pääsee niin lähelle, että tietää saavansa saaliin kiinni yhdellä loikalla, ne napataan etukäpälillä ja tapetaan nopeasti."
"Juuri niin. Entä puissa olevat saaliseläimet?"
"E-en ole varma. Ne kannattaa jotenkin piirittää puuhun?" arvasin ja tajusin nopeasti, että olin arvannut väärin.
"Kun saaliisi on puussa, sinun pitää hiipiä aivan puun viereen ja katsoa, millä puolella saaliseläin on. Lähde kiipeämään äänettömästi puun vastakkaista puolta niin, että saalis ei näe sinua. Kun pääset saaliin tasolle, joudut loikkaamaan suoraan oksalle. Jos pystyt, nappaa saalis suullasi ettei sinulla ole pienintäkään mahdollisuutta menettää tasapainoasi, mutta jos se ei onnistu, käytä etukäpäliäsi ja yritä vain pitää tasapainosi kurissa", Kotkapyrstö korjasi ja vilkaisi sitten metsään, aivan kuin hän olisi kuullut jotain. En itse kuullut mitään, joten heitin mestariini hämmästyneen silmäyksen.
"Hahtuvatassu ja Höyhenvirtaus taitavat olla pian valmiita. Lähdetään metsän reunaa kohti, sillä siellä meidän tulee tavata. Tulehan", ruskeankirjava kolli naukaisi ja lähti edellä marssimaan pientä metsäpolkua pitkin Taivasklaanin reviirillä sijaitsevaa metsää kohti. Kipitin mestarini rinnalle ja lähdimme yhdessä jatkamaan matkaamme.

"Hei, Hahtuvatassu!" tervehdin pirteästi Hahtuvatassua, kun hän tassutteli aukiolle mestarinsa Höyhenvirtauksen kanssa. Tummanharmaa kolli nyökäytti päätänsä kohteliaasti ja asettui sitten istumaan rinnalleni kuuntelemaan mitä asiaa Kotkapyrstöllä oli.
"Olemme miettineet Höyhenvirtauksen kanssa, että pieni kilpailu voisi tehdä teille hyvää. Te saatte siis saalistaa kunnes minä huudan teitä. Se kummalla on enemmän saalista, voittaa", Kotkapyrstö ilmoitti ja heitti nopean silmäyksen meihin kumpiinkin. Hahtuvatassu nyökäytti päätään tyynesti, mutta minä suorastaan loikkasin paikallani ilosta. Pääsisin kilpailemaan pesätoverini kanssa metsästämisessä ja uskoin todella, että koska Hahtuvatassu oli ollut parempi taistelussa, minä olisin häntä parempi metsästämisessä.
"Saatte mennä", Höyhenvirtaus naukaisi kun olimme kummatkin vain jääneet siihen tuijottamaan mestareitamme. Nousin samassa silmänräpäyksessä jaloilleni ja heitin nopean silmäyksen Hahtuvatassuun, joka katosi juuri aluskasvillisuuden sekaan. Pinkaisin hetkeäkään epäröimättä juoksuun leirin suuntaan.
Hidastin juoksuni, kun kuonooni leijaili hiiren tuore tuoksu. Laskeuduin käärmeen lailla vaanimisasentoon ja lähdin hiipimään sitä suuntaa kohti, mistä haju tuli. Nopealta silmäykseltä näin pullean ruskeanharmaan hiiren, joka nakersi pientä käpyä. Pidättelin henkeäni lähestyessäni saalista, sillä en todellakaan tahtonut nyt epäonnistua. Vaikka en pystynyt häntä näkemään, haistamaan tai kuulemaan, tiesin Kotkapyrstön seuraavan minua tälläkin hetkellä.
*Nyt!* käskin mielessäni ja sukelsin salamannopeasti eteenpäin, tarttuen neulanterävillä kynsilläni hiiren karheaan karvaan. Kouraisin saaliin käpäliini ja katkaisin siltä niskat niin nopeasti, että hiiri tuskin tajusi mitä oli tapahtunut. Vetäisin tyytyväisenä keuhkoni täyteen ilmaa ja nostin kasvoni pilvettömään taivaaseen.
"Tähtiklaani, kiitos tästä saaliista. Anna sen ruokkia klaanitovereitani ja vahvistaa heitä", kuiskasin ja suljin hetkeksi lehdenvihreät silmäni. Tähtiklaania kiitettyäni hautasin hiiren ja lähdin jatkamaan matkaani.
En ollut ehtinyt jatkaa matkaani kovinkaan kauan, kun tunnistin ilmassa erään toisen riistaeläimen tuoksun; harakan. Pian havaitsin mustavalkoisen linnun, joka seisoi erään pienen puun alimmalla oksalla. Se silmäili tyynesti ympäröivää metsää eikä näyttänyt tajuavan olemassaoloani. No, hyvä minulle.
*Nyt pitää vain muistella mitä Kotkapyrstö opetti*, muistutin ja lähdin liukumaan puun runkoa kohti. Kun saavuin sen luokse, työnsin terävät kynteni puun pintaan ja lähdin raskain liikkein kiipeämään. Liikkeeni eivät todellakaan olleet siisteimmästä päästä, mutta harakka ei onneksi kuullut minun etenemistäni. Oli ehtinyt kulua jo pitkä hetki, kun lopulta pääsin saaliin tasolle puun toisella puolella.
*Pyydän, älä kuule minua*, rukoilin ja ponnistin sitten harakkaa kohti. Vasen takatassuni kuitenkin lipsahti ja loikastani tuli hyvin kömpelö, jonka seurauksena iskeydyin raskaasti oksalle. Harakka rääkäisi ja oli pinkaisemassa lentoon, mutta ehdin hätäisesti napata saaliin etukäpälälläni ja painaa linnun oksalle viereeni. Katkaisin vielä sen niskat nopeasti, jonka tehtyäni pääsin vihdoinkin vetäisemään taas henkeä ja rauhoittamaan lihakseni.
*Sain kaksi saalista! Kotkapyrstö on varmasti ylpeä minusta, vaikka hyppyni epäonnistuikin*, huokaisin tyytyväisenä ja nousin sitten huterasti jaloilleen. Samalla hetkellä ilmaan kajahti mestarini kutsuhuuto, joka oli merkki kilpailun päättymiselle. Lähdin laskeutumaan puusta ja kävin vielä nappaamassa hiireni, jonka jälkeen otin suunnakseni metsän reunan.

"Hiiri ja harakka. Erinomaista työtä Salviatassu", Kotkapyrstö onnitteli ylpeänä, kun esittelin saalistani mestarilleni. Hahtuvatassu oli saanut vain yhden saaliin, mutta hänen nappaamansa hiiren koko oli järkyttävä. Tuolla hiirellä voisi ruokkia kaksi, ehkä kolmekin oppilasta.
"Hahtuvatassullakin meni hyvin", naukaisin ja väläytin ystävällisen hymyn pesätoverilleni, koska en tahtonut vaikuttaa todella itserakkaalta, vaikka olinkin voittanut kollioppilaan.
"Noniin, palataan leiriin. Saatte kummatkin loppuillan vapaaksi", Höyhenvirtaus ilmoitti ja nyökäytti tyytyväisesti päätään ensin Hahtuvatassulle ja sitten minullekin. Vastasin Höyhenvirtauksen nyökkäykseen pienellä niiauksella ja lähdin sitten kolmikon kanssa leiriä kohti.

//Hahtuva?

Nimi: Varputassu

19.06.2018 08:43
Väistin Nokkospennun käpälän iskua ja hätkähdin hieman pennun läpäyttäessä minua kylkeen. Liikkeessä ei kuitenkaan ollut voimaa ja Nokkospentu kaatui rähmälleen. Tukadutin huvittuneena mrraun ja asetuin hetkeksi istumaan.
"Voisimmeko jo vaihtaa liikettä?" naaras maukui ilmeisen turhautuneena.
"Voisimme. Tuo oli kuitenkin jo hyvä alku" mau'uin. Tavoittelin ääneeni jonkunlaista kylmyyttä ja näin kuinka Nokkospentu hämmentyi hetkeksi. Kukaan ei ollut tainnut kohdella tätä nirppanokkaa niin kuin hän kohteli muita.
"No, mitäs sitten?" Nokkospentu maukaisi.
"Asemanvaihto" naukaisin. Kerttulaulu kutsui liikettä asemanvaihdoksi, sillä yleensä päällä oleva oli aina taistelussa voitolla. Tässä liikkeessä kuitenkin pyöräytettiin vastustaja alle.
"Eli" naaraspentu maukaisi istahtaen ja kietaisten häntänsä käpäliensä päälle. Hän oli noin oikeastaan aika söpö.
"Hyppää päälleni" käskin Nokkospentua. Tämä liike oli vaikea selittää, mutta helppo näyttää. Nokkospentu noudatti käskyäni ja loikkasi helpon oloisesti päälleni. Naaras tarrasi niskaani kiinni kynsillään.
"Katso tarkasti, mitä minä teen" mau'uin. Otin tukiaskeleen sivulle ja aloin kaatua. Ensin hitaasti, mutta pian hyvin nopeasti, jottei Nokkospentu pääsisi loikkaamaan altani. Kun Nokkospennun paino hellitti, loikkasin maahan hänen päällensä. Ja sitten nousin pois pennun päältä.
"Ymmärsin. Saanko kokeilla?" Nokkospentu maukaisi. Nokkospentu oli aika tasan minun kokoiseni, mutta ei yhtään niin lihaksikas. Naaras asettui tukevasti seisomaan ja ähkäisi hieman minun laskeutuessani hänen selkäänsä. Valmistauduin maahan jysähtämiseen, kun Nokkospentu alkoi kaatua. Hän aloitti liikkeen aika tyylipuhtaasti, mutta jatkoi vähän takellellen. Naaras ei saanut jatkettua vauhtia selälleen pyörähtämiseen asti ja jos olisin ollut tosissani, olisin voinut helposti livahtaa karkuun. Nokkospentu sai kuitenkin litistettyä minut alleen. Hän loikkasi päältäni voitonriemuisesti ja hölkkäsi minun toiselle puolelleni ennen kuin istui.
"No? Menikö hyvin?" Nokkospentu kysyi häntä puolelta toiselle heilahdellen.
"Oikein hyvin. Kierähdä kuitenkin nopeammin selällesi" neuvoin. Muistelin, kuinka olin itseäni suuremman ja vanhemman Kuuratassun kanssa harjoitellut tuota liikettä kolmantena taisteluliikkenäni. Silloin olin ollut vielä hyvin taitamaton ja lihakseeton. Se oli tapahtunut ennen "lakkoani".
"Hyppää vain" Nokkospentu havahdutti minut ajatuksistani. Asetuin loikkaan ja hyppäsin naaraan tummanruskeaan raidalliseen selkään.

Nimi: Saratassu

18.06.2018 22:03
Tähyilin tähtitaivasta raukeana. Ei ollut kovin kylmä yöksi. Leppeä viima virtasi ympärilläni pitäen minut virkeänä, minun ei tehnyt mieli nukkua. Tähdet tuikkivat vuorotellen toistensa jälkeen. Olisiko Bellatrix ja Selene yhdessä siellä?
"Emo?", henkäisin tuuleen ja annoin sanojen virrata kauas pois luotani. Toivottavasti hän kuulisi.
"Kaipaan sinua ja Bellatrixia kovasti, kaipaan viisaita neuvojasi", lausuin kuiskaten ja vilkaisin maahan.
"Minä olen miettinyt, että lähtisin pois. Lähtisin etsimään klaaneja mistä Olkipuro ja Iltasielu olivat kotoisin". Huokaisin ja käperryin leirin reunamille.

Tassutin mestarini perässä, olimme menossa partioon Lumikaarnan ja Aavatuulen kanssa. En nauttinut jokapäiväisestä partioinnista ja monen kissan läsnäolosta. Aina ulos leiristä lähtiessäni ja uudet tuoksut haistaessani minun teki mieli lähteä juoksemaan ja juoksemaan niin kauan kuin jalkani kantoivat. Lähteä tutkimaan ja viettää jokainen yö erilailla, eri tähtien alla.
"Reviirillä on ollut yllättävän hiljaista lähiaikoina, ei rajarikkojia", Lumikaarna naukui. Huokaisin syvään ja jatkoin pakolta tuntuvaa partiotamme.

Nimi: Nokkospentu

18.06.2018 18:38
Nousin pystyyn sen jälkeen kun Varputassu oli läpsäissyt minua. Oppilaat tosiaankin olivat taitavia! Noinkin yksinkertaisessa liikkeessä oli noin paljon voimaa! Siis silloin kun Varputassu oli käyttänyt sitä. Kun minä olin käyttänyt sitä, se oli ollut surkea läpsäisy, josta ei olisi mitään hyötyä taistelussa.
"Yritän uudelleen", sanoin kun olin noussut pystyyn. Varputassu nyökkäsi ja nousi takajaloilleen. Minäkin tein niin. Läpsäisin Varputassua uudestaan. Hän ei edes horjahtanut. Asetuin valmiiksi. Varputassu löi minua kylkeen. Horjahdin, mutta pääsin pian takaisin tasapainoon ja löin Varputassua. Tämäkin horjahti, ja pääsi takaisin tasapainoon hieman minua nopeammin.
"Mitä pidit?" kysyin.
"Olihan tuo ihan hyvä, mutta sinun pitäisi saada minut kaatumaan. Nytkin olisin voinut hyvin syöksyä kurkkuusi ja tappaa sinut kun olin päässyt tasapainoon", Varputassu selitti. Hätkähdin. En ollut edes ajatellut tuota.
"No yritetään sitten uudestaan", ehdotin.
"Sopii", Varputassu hymähti. Nousin takajaloilleni. Tällä kertaa hain hyvän tasapainon ennen kuin. lähdin hyökkäämään. Tajusin myös, että jos harhauttaisin ensin toiseen suuntaan, Varputassun huomio kääntyisi sinne ja voisin lyödä toisesta suunnasta hänet kumoon. Mielestäni se oli hyvä suunnitelma, joten löin aluksi vasemmalla etutassullani ilmaa Varputassun lähellä ja heti sen jälkeen löin toiselta puolelta Varputassua. Lyöntiin ei kuitenkaan ollut tullut yhtään voimaa, ja kaiken lisäksi kaaduin maahan suorittaessani liikettä. Ilmeisesti tasapainoni ei ollut sittenkään ollut tarpeeksi hyvä. Tämä alkoi jo riittää minulle.
"Voisimmeko jo vaihtaa liikettä?" kysyin.

Nimi: Olkipuro

18.06.2018 15:49
Kuluneen seitsämän kuun aikana oli ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista. Kumppanini, Selene, oli menehtynyt synnytettyään poikamme, Hahtuvapennun, josta oli noin kuu sitten tullut jo soturioppilas. Myös toinen tyttäreni, Unitassu, oli siirtynyt vehreämmille niityille Tähtiklaaniin - tai niin ainakin oletin.
Olin saanut hyvän ystävän eräästä päivytsoturista nimeltä Namuviiksi. Namuviiksi oli oikein herttainen naaraskissa, joka oli ollut yksi niistä läheisistäni auttamassa minua pääsemään ylitse Selenen ja tyttäreni kuolemasta. Naaras asui kaksijalkalassa Taivasklaanin reviirin lähellä ja minä olin lähes joka ilta tarjoutunut saattamaan hänet kotiin, josta ystäväni oli enemmän kuin mielissään.
Aina silloin tällöin pidimme yhteisiä harjoitustuokioita Namuviiksen ja hänen oppilaansa, Frettitassun, kanssa. Kuuratassu oli kehittynyt huimasti muutaman kuun aikana ja uskoin hänestä kasvavan jonakin päivänä sellainen soturi, josta koko klaani voisi päällikköä myöten olla ylpeä. Nuori kolli oli ensimmäinen oppilaani sitten Taivasklaaniin saapumiseni jälkeen. Häntä ennen olin kouluttanut Tuuliklaanissa Matkijatassun, josta oli myöhemmin tullut kumppanini, Matkijakieli. Jättäessäni oman synnyinklaanini, minulla oli ollut silloin koulutettavanani Kanelitassu, joka oli ilmeisesti annettu lähtöni jälkeen jonkun muun vastuulle.
"Hei, Olkipuro!" Korvani nytkähtivät lähestyvien askelten suuntaan. Käännyin katsomaan minua kohti jolkottavaa siniharmaata naarasta, jonka kasvoilla lepäsi tavanomainen, lämmin hymy, joka sai ihan kenet tahansa paremmalle tuulelle huonosta päivästä huolimatta.
"Hei vain, Namuviiksi! Miten harjoitukset Frettitassun kanssa menivät?" kysyin ystävällisesti hymyillen.
"Hyvin - hän pärjäsi loistavasti", naaras naukaisi tyytyväisen kuuloisena.
"Mukava kuulla", kehräsin minulle epätavalliseen tapaani. Namuviiksi oli yksi niistä harvoista kissoista, jotka saivat nähdä minua kehräämässä hyväntuulisena.
"Ajattelin jos haluaisit jakaa tuoresaaliin kanssani", Namuviiksi ehdotti ja viittasi hännällään tuoresaaliskasan suuntaan hännällään.
"Toki", vastasin iloisena naaraan tarjouksesta ja näytin hänelle merkin kulkea edellä. Namuviiksi pyöritteli huvittuneena silmiään ja asteli kevein askelin tuoresaaliskasan luo, josta hän noukki hampaisiinsa pulskan oravan.
"Missä syötäisiin?" hän mumisi oravan häntä suussaan.
"Mitäpä jos menisimme tuonne varjoon?" ehdotin hetken ajan mietittyäni ja osoitin kallion muodostamaa varjoa leirin reunamilla. Naaras nyökkäsi myöntymisen merkiksi ja lähti tallustamaan osoittamaani suuntaan häntä ylös kippuralle rullaantuneena.
Ohitimme ruokapaikalle mennessämme tyttäreni Saratassun, joka mutusti yksinään pientä myyrää erään kiven juurella. Huikkasin Namuviikselle tulevani pian perässä ja tassutin sitten Saratassun luo. Naaras nosti hailakan vihreiden silmiensä katseen minuun ja levitti kasvoilleen vienon hymyn.
"Ai hei, isä", hän tervehti vaisusti.
Istuuduin alas ja kietaisin häntäni etukäpälieni päälle. Saratassu muistutti minua niin monin tavoin, mutta silti me olimme kuitenkin kovin erilaisia keskenämme. Naaraan sisar taas oli muistuttanut kovasti emoaan, Seleneä.
"Haluaisitko tulla syömään minun ja Namuviiksen kanssa?" kysyin lempeästi ja kurkotin nuolaisemaan tämän korvaa. "Te tulisitte takuulla hyvin juttuun, usko pois." Vilkaisin nopeasti lapani ylitse ruokapaikalla minua vartovaan Namuviikseen ja käänsin sitten katseeni takaisin tyttäreeni odottaen tuon vastausta.

//Sara?

Nimi: Hahtuvatassu

18.06.2018 14:42
"Liike alkaa siis siitä, kun vastustaja on kaatanut sinut alleen", Salviatassu selitti ja asettautui kyljelleen."Tämä liike toimii kun olet kyljelläsi tai selälläsi, mutta jos olet vatsa vastustajaa kohti, se ei toimi. Pesätoverini iski kyynärpäänsä terävästi ylöspäin. Olin iloinen, etten joutunut enää kokemaan tuota iskua, sillä se tekisi varmasti todella kipeää.
"Kun vastustaja hellittää kivun takia otettaan, täytyy edetä nopeasti. Heitä koko vartalosi voimalla vastustaja kauas itsestäsi ja sen tehtyäsi kierähdä nopeasti jaloillesi. Saat myös samalla erinomaisen mahdollisuuden lähteä nopeaan hyökkäykseen, jota vastaan nouseva vastustaja ei pakosti ehdi taistelemaan", oppilas opetti ja oli heittävinään vastustajan päältään. Salviatassu kierähti nopeasti ympäri ja nousi jaloilleen ennen kuin ehdin hiirtä sanoa. Värähdin, kun näin pesätoverini irvistävän minulle vihamielisesti. Pian irvistys vaihtui kuitenkin hymyyn. Naaras ravisteli pitkää turkkiaan, jotta hiekka irtoaisi hänen turkistaan.
"Sinun vuorosi. Yritä ensin liikettä yksin ja sitten yritä sitä minuun", Salviatassu naukui ja antoi minulle tilaa. Oletin liikkeen olevan helppo. Iskin kyynärpääni ylöspäin, sinkosin vastustajan päältäni ja kierähdin jaloilleni.
"Miten meni?" kysyin kääntyen Salviatassun puoleen.
"Hyvin. Vastustajasi olisi varmasti lentänyt kauas", oppilas kehui. "Kierähdä vain hieman nopeammin. Silloin saat etulyöntiaseman vastustajaasi verraten", Salviatassu opasti.
"Voinko minä nyt kokeilla sitä sinuun?" kysyin innoissani. Halusin oppia liikkeen täydellisesti ja se onnistuisi vain harjoittelemalla. Salviatassu nyökkäsi. Asetuin kyljelleni hiekkaiseen maahan ja odotin, kunnes tunsin turkillani Salviatassun hengityksen. Tuntui pahalta satuttaa oppilasta, mutta iskin kyynärpääni ylöspäin voimalla. Pesätoverini ote hellitti hieman, joten heitin hänet päältäni. Salviatassu lensi ketunmitan päähän minusta. Keräsin kaiken voimani ja kierähdin jaloilleni. Toinen oppilas oli vasta kömpimässä ylös, kun minä olin jo jaloillani. Irvistin hopeanharmaalle naaraalle ja päästin hampaideni välistä hieman murinaa.
"Se meni todella hyvin!" Salviatassu kehaisi. Irvistykseni suli hymyksi ja murinani kehräykseksi.
"Hienoa työtä kummaltakin", Höyhenvirtaus hymyili tullessaan luoksemme Kotkapyrstö kannoillaan.
"Olette ansainneet jotain syötävää ja hiukan lepoa", Kotkapyrstö tokaisi ja lähti edellämme kohti kivikekoa.
"Tosi hyvät taisteluharjoitukset! Toivottavasti saamme harjoitella yhdessä joskus myöhemminkin", intoilin Salviatassulle.
"Niin. Toivottavasti", toinen oppilas myönteli. Valitsin tuoresaaliskasasta pullean hiiren ja söin sen hetkessä. Suin turkkini huolellisesti ja astelin sitten takaisin Höyhenvirtauksen luo.
"Saanko mennä ulos hakemaan sammalia?" kysyin mestariltani. Soturi näytti hieman kummastuneelta.
"Voisithan sinä muuten mennä, mutta minun mielestäni olisi hyödyllisempää opetella saalistusta." Häntäni ponnahti ylös.
"Milloin me lähdemme?" kysyin innostustani pidätellen.
"Heti kun jaksat", Höyhenvirtaus lupasi. Päästin innostukseni valloilleen ja virnistin iloisesti valkoiselle kollille. Aloin olla jo mestarini kokoinen. Ei kestäisi enää kovinkaan kauan ennen kuin kasvaisin häntä suuremmaksi.
"Olen valmis lähtöön", ilmoitin pirteästi. Höyhenvirtaus naurahti.
"Voisimme pyytää Salviatassua ja Kotkapyrstöä mukaan. Sinähän pidit yhteisharjoituksista, vai kuinka?" soturi kysyi.
"Hyvä idea. Minä voin käydä kysymässä Salviatassulta asiaa.

"Laske häntääsi alemmas. Hyvä juuri noin. Laskeudu vielä hieman matalammalle", Höyhenvirtaus ohjeisti ja ohjasi minua hännällään. Olimme saapuneet pieneen metsäkaistaleeseen lähellä leiriä. Olimme sopineet tapaavamme Kotkapyrstön ja Salviatassun metsän reunassa, kun olisimme oppineet perusteet. Yritin parhaani mukaan seurata mestarini ohjeita, mutta saalistaminen ei tullut minulta luonnostaan samalla tavalla kuin taisteleminen. Vaistoni käskivät minun nousta ylös ja loikkia mahdollisimman nopeasti saaliin kimppuun, mutta Höyhenvirtaus käski hiipiä hitaasti lähemmäs.
"Hiivi eteenpäin ja varo maahan pudonneita oksia." Hiivin eteenpäin jonkin matkaa ja käännyin sitten Höyhenvirtauksen puoleen.
"Oletko tyytyväinen?" kysyin toiveikkaasti.
"Kysymys on, oletko sinä", mestarini korjasi välittömästi.
"Olen", vastasin hetken mietittyäni. Olin tyytyväinen jo siihen, etten ollut astunut oksan päälle.
"Kokeillaan sitten saalistaa hieman. Haistele, kuuntele ja pidä silmäsi auki niin saat pian vainun jostakin riistaeläimestä." Lähdin hiipimään eteenpäin noudattaen mestarini ohjeita. Haistoin suoraan edessäpäin hiiren miellyttävän aromin. Syöksähdin sitä kohti unohtaen kaikki Höyhenvirtauksen ohjeet. Hiiri pakeni sivulle suoraan Höyhenvirtauksen kynsiin.
"Muista, mitä opetin sinulle, Hahtuvatassu. Älä heitä oppejani hukkaan." Nyökkäsin nolona Höyhenvirtaukselle ja etsin uuden saaliin. Haistoin hetken päästä oravan tuoksun. Laskeuduin vaanimisasentoon ja lähdin hiipimään oravaa kohti. Etenin hitaasti ja pidin huolen, että en astunut oksan päälle. Lopuksi syöksähdin oravan kimppuun. Tunsin suurta tyytyväisyyttä, kun puraisin eläimen niskaa.
"Hyvä", Höyhenvirtaus kehui. "Eiköhän mennä Salviatassun ja Kotkapyrstö luo."

Päästyämme metsän reunaan huomasimme Salviatassun ja Kotkapyrstön odottavan meitä jo.
"Olemme miettineet Höyhenvirtauksen kanssa, että pieni kilpailu voisi tehdä teille hyvää. Te saatte siis saalistaa kunnes minä huudan teitä. Se kummalla on enemmän saalista, voittaa", Kotkapyrstö selitti.'
"Saatte mennä", Höyhenvirtaus lisäsi, kun kumpikaan meistä ei liikahtanutkaan. Pinkaisin metsään, mutta hidastin sitten hiljaiseen tassutukseen. Kuulin hiiren rapistelevan aluskasvillisuudessa, joten lähdin sitä kohti. Vaanin tarkasti ja sain sen kiinni. Jatkoin saalistusta haudattuani hiiren. Melko pian näin västäräkin, joka hyppeli maassa ruokaa etsien. Laskeuduin vaanimisasentoon, mutta tein virheen. Unohdin tarkastaa tuulen suunnan ja västäräkki haistoi minut. Se lehahti karkuun ennen kuin ehdin loikata sen kimppuun.
"Hiirenpapanat!" sihahdin, kun kuulin Kotkapyrstön kutsuhuudon. Hain hiiren ja lähdin kohti metsän reunaa.

//Salvia?

Nimi: Salviatassu

17.06.2018 22:32
Seurasin sivusta hämmentyneenä ja hyvin epäilevänä, kuinka Hahtuvatassu näytti yllätyshyökkäyksessään käytetyn liikkeen askel askeleelta. En tajunnut liikkeen jokaista kohtaa, mutta kun tummanharmaa pesätoverini lopetti ja kääntyi minua kohti, onnistuin saamaan edes jonkinlaisen kuvan liikkeestä mieleeni.
"Sinun vuorosi", Hahtuvatassu naukaisi ja heilautti häntäänsä merkiksi aloittaa. Vetäisin syvään henkeä ja tassuttelin muutaman hännänmitan päähän saadakseni hieman enemmän tilaa liikkeen yrittämiseen. Sain matkallani Kotkapyrstöltä ja Höyhenvirtaukselta kannustavat hymyt ennen kuin pysähdyin ja käännyin Hahtuvatassua kohti.
Aloitin liikkeen pesätoverini ohjeistamalla ponnistuksella, johon keräsin runsaasti raakaa voimaa. Hyödynsin pitkiä jalkojani ja ponnistin korkeaan loikkaan, jonka tehtyäni kaarsin etukäpäläiäni samalla tavalla, jolla Hahtuvatassukin oli tehnyt. Sitten laskeuduin kuviitteellisen vastustajan päälle - joka oli tällä kertaa hiekkainen alusta - ja loikkasin kauemmas. Heti kun laskeuduin maahan, käännyin nopeasti ympäri ja sukelsin suoraan vastustajaa kohti käpälät ojossa. Kun olin laskeutunut maahan ja saanut nousseet niskakarvani laskeutumaan, käännyin vilkaisemaan Hahtuvatassua odottavana. Suurikokoinen kolli oli seurannut yritystä tarkasti ja nyökäytti nyt tyytyväisen näköisenä päätään.
"Tuo oli todella siisti ja hallittu. Ainoa asia, mitä voisit yrittää parantaa kun yrität tuota liikettä minuun olisi yrittää tehdä loikasta vielä nopeampi, koska muuten vastustajasi ehtii nähdä tai kuulla sinut ja yllätyksesi epäonnistuu. Nyt yritä liikettä minuun", Hahtuvatassu naukaisi ja käänsi selkänsä minuun päin.
Kesti lyhyt hetki, kunnes lähdin lopulta mahdollisimman äänettömään lähestymiseen. Tiesin, että astuin pari kertaa jonkun oksan päälle ja että hiekka raksui käpälieni alla, mutta onneksi nyt minun ei varsinaisesti tarvinnut yllättää Hahtuvatassua. Kun pääsin parin hännänmitan päähän, ponnistin korkeaan loikkaan ja liidin ilman halki suoraan kollioppilaan selkään. Siitä ponnistin vajaan kahden hännänmitan päähän ja sukelsin siististi takaisin vastustajani kohti. Suoristin etukäpäläni ja iskeydyin suoraan hämmentyneen Hahtuvatassun rintaa kohti. En saanut häntä tarkalleen ottaen kaatumaan, mutta voima sai hänet horjahtamaan ja kun iskin koko painoni hänen horjuvaan vartaloon, kolli kaatui helposti kyljelleen maahan. Kahlitsin hänet hetkeksi otteeseeni, mutta kun Kotkapyrstö nosti häntäänsä, peräännyin kunnioittavasti vanhemman oppilaan luota ja annoin hänen nousta jaloilleen.
"Tuo oli todella hyvä! Nyt opeta minulle se liike mitä käytit minuun", Hahtuvatassu pyysi ja kääntyi odottavana minun puoleeni. Nyökäytin innokkaana päätäni siitä, että pääsin opettamaan pesätoverillenikin jotain.
"Liike alkaa siis siitä, kun vastustaja on kaatanut sinut alleen", aloitin ja laskeuduin kuvitteellisen vastustajan alle, "tämä liike toimii kun olet kyljelläsi tai selälläsi, mutta jos olet vatsa vastustajaa kohti, se ei toimi. Liikkeen pitää olla todella nopea ja äkkiarvaamaton ja sen pitää erittäin napakka."
Koukaisin nopeasti kyynärpääni ylös hiekkamaasta ja iskin sitten sillä taaksepäin. Kuvittelin vastustajan ulvaisevan äkillisen liikkeen tuomasta kivusta ja hellittävän otettaan.
"Kun vastustaja hellittää kivun takia otettaan, täytyy edetä nopeasti. Heitä koko vartalosi voimalla vastustaja kauas itsestäsi ja sen tehtyäsi kierähdä nopeasti jaloillesi. Saat myös samalla erinomaisen mahdollisuuden lähteä nopeaan hyökkäykseen, jota vastaan nouseva vastustaja ei pakosti ehdi taistelemaan", selostin ja heitin sitten kuvitteellisen vastustajan vartaloni voimalla pois. Kierähdin sulavasti jaloilleni ja jäin hetkeksi seisomaan siihen, raivostunut katse Hahtuvatassuun porautuneena. Kun tiesin tehneeni työni, ravistelin pahimmat hiekat turkistani pois ja väläytin nopean hymyn Hahtuvatassulle.
"Sinun vuorosi. Yritä ensin liikettä yksin ja sitten yritä sitä minuun", ohjeistin ja jäin odottamaan pesätoverini yritystä. Uskoin, että hänen kierähdyksestään voisi tulla hieman hidas ja kömpelö kollin rotevan ruumiinrakenteen ja suuren koon takia, mutta olin varma että jos hänellä olisi nyt siinä vaikeuksia, kun hän yrittäisi liikettä minuun, hän osaisi tehdä kierähdyksestä minun kierähdyksen veroisen.

//Hahtuva?

Nimi: Hahtuvatassu

15.06.2018 18:18
"Tuo oli kyllä tosi hyvä liike! Voitko joskus opettaa tuon minulle?" Salviatassu hihkaisi. Tunsin ylpeyttä. Röyhistin rintaani ylpeänä ja tyytyväisenä. Pesätoverini oli pyytänyt minua opettamaan osaamani liikkeen. En ollut koskaan ennen osannut mitään, mitä olisin voinut opettaa muille. Nyökkäsin hymyillen. Valmistauduin liikkeeseen. Asetuin kyyryyn ja jännitin lihakseni. Ennen kuin ehdin loikata, Kotkapyrstö astui eteenpäin suoraan minun ja toisen oppilaan väliin. Minun olisi tehnyt mieli pyytää Salviatassun mestaria väistymään, mutta pidin suuni kiinni. En halunnut joutua vaikeuksiin. Olisi parasta olla hyvissä väleissä kaikkien sotureiden kanssa. Mieleeni heräsi ajatus. Syy olla hyvissä väleissä kaikkien kanssa. Olin varmaankin alitajuisesti pyrkinyt siihen. Oli muitakin syitä olla kaikkien kanssa puheväleissä kuin se, mutta äkkiä tuntui kuin se olisi ollut yksi tärkeimmistä syistä. Se selitti myös tarpeeni olla aina huomion keskipisteenä. Minä halusin johtaa Taivasklaania jonakin päivänä. Kuvittelin, millaista olisi katsoa klaanini kasvoja ja tuntea olevani vastuussa heistä kaikista. Kuvittelin kuinka istuisin kivellä ja nimittäisin pennut oppilaiksi ja oppilaat sotureiksi. Se oli tavoitteeni. Halusin sitä ja olin valmis tekemään töitä tavoitteeni saavuttamiseksi. Kotkapyrstö katkaisi ajatukseni.
"Voitte opetella joskus vapaa-ajalla, mutta nyt aloitamme harjoitukset. Aloitamme helpolla harjoituksella; toisen kaatamisella. Teidän täytyy yrittää keinolla millä hyvänsä kaataa vastustajanne maahan ja pitää häntä siinä niin kauan kuin on tarve. Menkää hieman kauemmas toisistanne ja valmistautukaa", Kotkapyrstö määräsi. Nyökkäsin kollille vastahakoisesti ja käännyin poispäin.
Astellessani kauemmas Salviatassusta, tunsin itsevarmuuteni kohenevan. Yllätyshyökkäys oli onnistunut oletettua paremmin. Lisäksi olin pesätoveriani runsaasti suurikokoisempi ja voimakkaampi. Toisaalta Salviatassun äly voisi tuoda hankaluuksia. Vilkaisin taakseni ja näin Kotkapyrstön kuiskaavan jotakin oppilaansa korvaan. Se sai minut hieman levottomaksi. Kotkapyrstö oli soturi ja pesätoverini mestari. Hänen neuvonsa auttaisivat Salviatassua varmasti. Vilkaisin omaa mestariani odottaen viime hetken neuvoja, mutta Höyhenvirtaus ei edes katsonut minua kohti. Päästyäni hiekkaisen rotkon reunaan, käännähdin ympäri ja lähdin juoksemaan kohti hopeanharmaata naarasta. Pieni oppilas ryhdistäytyi täyteen mittaansa. Hänen päättäväisyytensä teki minuun vaikutuksen. Vihreissä silmissä kiilsi epävarmuus, mutta muuten Salviatassu antoi itsestään päättäväisen ja itsevarman kuvan. Vilkaisin juostessani Kotkapyrstöä ja Höyhenvirtausta. Höyhenvirtaus näytti rennolta. Kolli venytteli ja katseli harjoitustaistelua rennosti hymyillen. Kotkapyrstö sen sijaan näytti olevan keskittyneempi harjoitukseemme. Kotkapyrstön keltaiset silmät olivat täysin kirkkaat ja katse seurasi tapahtumia. Kun olin vain muutaman hännänmitan päässä pienestä naaraasta, loikkasin häntä kohti. Naaras siirtyi oikealle, mutta olin odottanutkin juuri sitä liikettä. Laskeuduin takatassuilleni ja ponnistin siitä Salviatassua kohti. Kaadoin hänet kyljelleen ja lukitsin naaraan neljän jalkani väliin. Laskeuduin koko painollani Salviatassun kyljen päälle. Salviatassu ähkäisi ja survaisi kyynärpäänsä rintaani. Kipu poltti rinnassani. Kiljaisin kivusta ja tunsin Salviatassun heittävän minut päältään. Lensin muutaman hännänmitan ennen kuin tömähdin maahan. Ilma karkasi keuhkoistani, mutta nousin ylös henkeäni haukkoen. Näin Salviatassun kohottavan katseensa minua kohden. Naaras oli selin mestareihimme, joten katsoin hänen ylitseen Höyhenvirtaukseen. Mestarini nyökkäsi pienesti.
"Mielestäni tämä riittää. Kumpikin teistä loisti vuorollaan. Olen todella tyytyväinen ja varmasti Kotkapyrstökin. En näe tarvetta harjoituksen jatkamiseen", Höyhenvirtaus totesi ja kääntyi Kotkapyrstön puoleen.
"Hyvää työtä", Kotkapyrstö kehui myös. "Nyt saatte opettaa toisillenne liikkeet, joita olette tänään käyttäneet. Sitten saatte syödä ja levätä hieman", Kotkapyrstö lupasi. Astelin Salviatassun luo.
"Käyttämäsi liike oli mahtava!" kehuin puhuen aivan totta. Olin vaikuttunut oppilaan liikesarjasta. En ollut huomannut, että Kotkapyrstö olisi opettanut oppilaalleen vielä yhtäkään taisteluliikettä, mikä teki suorituksesta vielä vaikuttavamman. "Minäkin haluaisin oppia sen. Voisitko opettaa sen minullle?" kysyin anovasti. Salviatassun käyttämä liike oli hyvin kätevä, mutta yksinkertainen. Se voisi toimia itseni kokoiseen, pienempään tai hieman suurempaan vastustajaan. "Minä voin opettaa sinulle sen liikkeen, jota käytin yllätyshyökkäyksessä. Vaihdetaan oppimiamme asioita!" hihkaisin iloisesti. Salviatassusta voisi tulla minulle hyvä ystävä. Silloin minulla olisi jo kaksi loistavaa ystävää, joiden kanssa kasvaa ja elää. "Minä voin opettaa ensin. Käyhän sen?" kysyin ennen kuin kyyristyin. "Ensin opetan tämän ilman juoksuvauhtia. Valmistaudu ensin. Sinun täytyy hypätä pitkälle ja korkealle, jos haluat onnistua. Siksi ponnistus on tärkeä", selitin ja vedin henkeä. "Loikattuasi korkealle ja pitkälle, sinun täytyy kaartaa tassuasi tällä tavoin", opetin ja näytin Salviatassulle esimerkkiä. "Jos kaikki sujuu tähän asti, loppu on helppoa. Sinun täytyy vain ponnistaa vastustajastasi lisää vauhtia ja hypätä kauemmas. Jos olet onnistunut tähän asti, vastustaja makaa nyt maassa. Käänny takaisin vastustajasi puoleen ja yritä hyökätä joko kaulaan, vatsaan tai korviin. Tässä liikkeessä suosittelisin vatsaa tai kaulaa", lisäsin lopuksi. Näytin vielä kyseisen liikkeen. "Sinun vuorosi", naukaisin ja käänyin katsomaan Salviatassua.

//Salvia?

Nimi: Salviatassu

15.06.2018 16:00
"Hyvää huomenta Kotkapyrstö ja Salviatassu? Minne te olette lähdössä näin upeana aamuna?"
Juuri kun olin saapunut mestarini Kotkapyrstön kanssa parantajan pesän edustalle, tunkkaiset sammalverhot työnnettiin sivuun ja pesästä astui ulos solakkarakenteinen kissa. Jos en olisi tunnistanut ääntä, olisin helposti voinut olettaa aukiolle saapuneen kissan olevan Kirjotassu. Mutta koska tunnistin äänen silmänräpäyksessä, en yllättynyt lainkaan tunnistaessani Syvähuudon vaaleanharmaan karvoituksen ja eriväriset silmät. Parantaja heilautti häntäänsä tervehdykseksi ja loikki muutamalla hypyllä luoksemme.
"Hyvää huomenta sinullekin, Syvähuuto. Olemme lähdössä yhteisharjoituksiin hiekkarotkolle Hahtuvatassun ja Höyhenvirtauksen kanssa", ruskean ja mustan kirjava soturi tervehti kunnioittavasti parantajaa ja nyökäytti sitten päätänsä minun suuntaan. Kun Syvähuuto käänsi hetkeksi vihreän katseensa minuun, kohensin ryhtiäni ja nostin kuononi ylpeänä korkealle antaakseni parantajalle kuvan rohkeasta ja taisteluvalmiista kissasta.
"Ilma on todella kaunis siihen. Toivottavasti ette kuitenkaan tukahdu siellä, koska hiekkarotkon päällä ei ole kovin monta puuta suojaamassa teitä kuumuudelta", Syvähuuto huomautti ja vilkaisi sitten nopeasti alaspäin menevää rotkoa, jonka päässä sijaitsi kivikeko, "voisinko kulkea kanssanne kivikeolle asti? Käyn hakemassa itselleni ruokaa ja te satuittekin siihen, niin miksi kulkisin yksin?"
"Tietysti voit. Ei tästä kyllä pitkä matka ole, mutta menemme kuitenkin sitä kautta, joten miksipä ei", Kotkapyrstö naukaisi rennosti ja lähti parantajan kanssa tassuttelemaan jyrkkää rotkoa alas. Jäin itse hieman peremmälle, koska en halunnut tunkeutua kaksikon seuraan ja olisin varmasti haitannut heidän kävelyään kompastelullani. Onneksi minulla oli runsaasti aikaa totutella leirin jyrkkään maastoon.
"Minä jään tähän. Pitäkää hauskaa harjoituksissa!" Syvähuuto lausui hyvästinsä, kun olimme saapuneet kivikeolle, jonka vieressä tuoresaaliskasa sijaitsi.
"Aivan varmasti pidetään. Näkemiin, Syvähuto!" Kotkapyrstö huusi hyvästelyt parantajalle ja lähti johtamaan meitä ulos leiristä. Heilautimme vielä hyvästit kivikeon edessä vartioivalle Harmaaturkille ja lähdimme rivakkaan juoksuun hiekkarotkoa kohti.

Kun lopulta saavuimme hiekkaisen rotkon matalimmalle kohdalle, tajusin vasta silloin että tämä rotko oli varmasti koko Taivasklaanin reviirin masentavin paikka. Rotkossa ei ollut rehevyyttä miltei lainkaan, ainoastaan muutama elämänsä loppupäässä oleva kuiva kasvi ja hiekkaa silminkantamattoniin. Vedestä ei ollut merkkiäkään, mikä sai heti minut tuntemaan kurkkuni rutikuivaksi.
"Tervehdys, Höyhenvirtaus!" Kotkapyrstö tervehti tyynesti valkeaturkkista kollisoturia, joka istui rotkon keskellä. Höyhenvirtauksen hailakan siniset silmät kohdistuivat minuun enkä voinut olla hätkähtämättä hieman. Olin kuullut, että Höyhenvirtauksen oikea silmä oli sokea ja siksi se katsoi aina hieman pelottavalla tavalla kieroon.
Yht'äkkiä kuulin jonkun laskeutuvan maahan aivan takaani. En ehtinyt hämmennyksestäni reagoimaan, kun raskas paino iskeytyi jo selkääni ja litisti minut armottomasti alleen. Keuhkoni tyhjenivät ilmasta ja päästin suustani ähkäisevän henkäyksen, kun yritin haukkoa happea keuhkoihini. Käänsin raivostuneena katseeni ympäri, valmiina kohtaamaan vihollisen kasvot ja sivaltamaan niitä neulanterävillä kynsilläni. Mutta minun päälläni seisova kissa ei ollutkaan murhanhimoinen vihollinen, vaan oma pesätoverini, Hahtuvatassu.
"Hahtuvatassu! Mistä sinä tulit?" kysyin vieläkin aivan hämmentyneenä äskeisistä tapahtumista. Yritin heittää suurikokoista kollia pois päältäni ja päästä kauemmas oppilaasta, mutta hän piti minua tiukasti otteessaan ja painoi vain enemmän maata vasten mitä enemmän rimpuilin.
"Minä tein yllätyshyökkäyksen. Sinun kannattaa aina olla valppaana", Hahtuvatassu virnisti voitonriemuisesti ja antoi minun sitten nousta ylös. Kompuroin kauemmas tyytyväisestä kollista ja ravistelin nopeasti enimmät hiekat pois hopeanharmaasta turkistani. Hahtuvatassunkin turkissa oli runsaasti hiekkaa ja pikkukiviäkin, mutta se ei näyttänyt kollia haittavan lainkaan.
"Tuo oli kyllä tosi hyvä liike! Voitko joskus opettaa tuon minulle?" kysyin innostuneena Hahtuvatassulta peittääkseni sen pienen turhautuneisuuden, mikä oli tullut siitä etten ollut tajunnut odottaa kollin hyökkäystä. Onneksi Hahtuvatassu nyökäytti päätään, selvästi ylpeänä siitä että olin yllättynyt hänen hyökkäyksestään. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti alkaa opettamaan liikettä, Kotkapyrstö astui väliimme ja sai minun huomion itseensä.
"Voitte opetella joskus vapaa-ajalla, mutta nyt aloitamme harjoitukset. Aloitamme helpolla harjoituksella; toisen kaatamisella. Teidän täytyy yrittää keinolla millä hyvänsä kaataa vastustajanne maahan ja pitää häntä siinä niin kauan kuin tarvittava. Menkää hieman kauemmas ja valmistautukaa", Kotkapyrstö naukaisi. Hahtuvatassu nyökäytti itsevarmana päätään ja lähti tassuttelemaan hieman kauemmas minusta. Sillä aikaa mestarini hiipi aivan viereeni ja käänsi selkänsä Hahtuvatassulle niin, etten edes pystynyt pesätoveriani.
"Salviatassu, sinun pitää muistaa vahvuutesi ja heikkoutesi. Hahtuvatassu on runsaasti sinua suurikokoisempi ja voimakkaampi, joten sinun tulee hyödyntää pientä ja ketterää vartaloasi. Tee nopeita liikkeitä ja käytä solakkaa ruumiinrakennettasi hyväksesi. En ole ehtinyt opettaa sinulle minkäänlaisia taisteluliikkeitä vielä, joten sinä olet nyt vaistojesi varassa. Mieti strateegisesti ja yritä tehdä mahdollisimman hallittuja ja voimakkaita iskuja", Kotkapyrstö lisäsi vielä ja siirtyi sitten Hahtuvatassun mestarin Höyhenvirtauksen kanssa sivummalle. Jäin tuijottamaan Hahtuvatassua epävarmempana, kuin olin toivonut. En voinut olla tuntematta pientä paniikkia, kun silmäilin noin ketunmitan päässä seisovaa lihaksikasta ja suurikokoista vastustajaani. Olin niin pieni ja kevytrakenteinen Hahtuvatassuun verrattuna.
*Ryhdisty nyt! Sinä voit voittaa hänet nopeudellasi ja ketteryydelläsi! Älä käyttäydy kuin pentu!* sähähdin itselleni ja pullistin lihakseni äärimmilleen. Kohensin ryhtiäni ja venyin mittojeni rajoille näyttääkseni mahdollisimman isolta. Olin loppujen lopuksikin Hahtuvatassua pään tai kaksi pienempi, mutta en todellakaan antaisi sen haitata.
"Voitte aloittaa!" Höyhenvirtaus ulvaisi.
Hahtuvatassu ei jäänyt odottamaan hetkeksikään, vaan hän pinkaisi juoksuun minua kohti. Vaikka kollioppilas ei ollut kovin nopea ja edistyi minua aika hitaasti, hän näytti silti pelottavalta lähestyessään. Kun Hahtuvatassu oli saapunut noin kolmen hännänmitan päähän, hän ponkaisi loikkaan minua kohti. Päätin vaistojeni äkkinäisestä käskystä sukeltaa oikealle, mutta Hahtuvatassu oli osannut odottaa siirtoani. Heti kun hän oli laskeutunut taitavasti maahan, kolli sukelsi minua kohti ja kaatoi minut silmänräpäyksen sisällä maahan kyljelleni. Hahtuvatassu kahlitsi minut neljän jalkansa väliin ja alkoi puristaa kylkeäni vartalonsa painolla. Ähkäisin kivusta, kun hän tuntui rusentavan minut alleen.
*Tee nyt jotain!* sähähdin itselleni ja nostin sitten vaistojeni käskystä etujalkani ja iskin tiukasti kyynärpääni Hahtuvatassun rintaan. Kolli kiljaisi kivusta ja tuon tiukka ote heltyi.
*Nyt!*
Kierähdin nopeasti ympäri niin, että pääsin kesken kierähdyksen heitin minussa kiinni olleen Hahtuvatassun kauas minusta. Kun kollioppilas lensi monen hännänmitan päähän, kompuroin hätäisesti jaloilleni ja jäin tuijottamaan, kuinka Hahtuvatassu nousi nopeasti jaloilleen ja jäi tuijottamaan minua. Minulla ei ollut mitään, mitä olisin tahtonut sanoa hänelle, joten jäin vain odottamaan että joko Hahtuvatassu tai mestarimme sanoisivat jotain.

//Hahtuva?

Nimi: Hahtuvatassu

14.06.2018 22:10
Kun saavuimme hiekkaiseen rotkoon, siellä ei näkynyt yhtäkään kissaa. Vain hiekkaa ja muutama kuivahtanut kasvi.
"Salviatassu ja Kotkapyrstö eivät näemmä ole vielä saapuneet", Höyhenvirtaus totesi. Hän katsoi minua odottaen, että sanoisin jotain. Tiesin, mitä mestarini odotti. Hän halusi minun osoittavan, että olin oppinut jo jotakin.
"Silloinhan ehdimme vielä harjoitella", naukaisin tyytyväinen hymy kasvoillani. Olin varma, että olin vastannut oikein. Olin oppinut, että hyvää harjoitusaikaa ei kannattanut koskaan tuhlata. Odotin hyväksyvää nyökkäystä tai ylpeää hymyä, mutta en saanut kumpaakaan. Sen sijaan tunsin soturin painon päälläni.
"Haluatko arvata, mikä tämän opetus oli?" Höyhenvirtaus naurahti luontevasti. Nyökkäsin mietteliäästi. En ollut aivan varma vastauksestani, mutta päätin yrittää.
"Onko tämän opetus, että minun on oltava aina valmiina?" kysyin epävarmasti.
"Kyllä, mutta on tässä toinenkin opetus", Höyhenvirtaus kertoi. "Virheistä oppii", kolli lausahti. "Kun olet tehnyt tämän virheen nyt, et toista sitä enää ikinä. Ainakin toivon ja uskon niin", soturi jatkoi.
"En toista", lupasin. "Voimmeko nyt opettella uusia liikkeitä?", kysyin innokkaasti. Rakastin oppilaana oloa. Sain käydä ulkona leiristä ja oppia joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä. Päiväni olivat hauskoja ja täynnä tekemistä. Harjoittelun lisäksi Höyhenvirtaus antoi minulle tärkeitä elämänohjeita, joita tarvitsisin varmasti vielä joskus.
"Opetan sinulle, miten pääset takaisin ylös, jos joku on kaatanut sinut alleen. Tämä liike voi pelastaa henkesi ja sinun pitää osata tehdä se vaistonvaraisesti, kun tarve vaatii. Jos vastustajasi ehtii painaa hampaansa kurkullesi tai raapia mahaasi, tilanne on paljon pahempi ja jos silloin pääset vapaaksi, juokse henkesi edestä. Et voi taistella pahasti haavoittuneena. Siksi on oltava nopea. Voit päihittää vastustajasi vielä alakynteen jäämisen jälkeenkin, jos pääset jaloillesi tarpeeksi nopeasti", kolli selitti ja asettui sivuttain. "Käytä aiemmin oppimaasi liikettä ja kaada minut. Näytän samalla, miten karistan sinut päältäni", mestarini maukui ja käänsi katseensa pois minusta. Pinkaisin juoksuun, jännitin lihakseni ja loikkasin. Käänsin tassujani ja tunsin tassujeni alla soturin pehmeän turkin. Päästin irti ja tunsin tällä kertaa maata tassujeni alla. Käännähdin ja heittäydyin Höyhenvirtauksen päälle. Hymyilin voitonriemuisesti, kun mestarini rimpuili allani pääsemättä vapaaksi. Yhtäkkiä kolli luovutti ja antoi päänsä retkahtaa maahan.
"Voitinko minä?" kysyin iloisen hämmästyneenä. Silloin soturi kuitenkin kieräytti minut alleen. Ilma pakeni keuhkoistani. Nousin henkeäni haukkoen, kun Höyhenvirtaus nousi ylös.
"Minkä liikkeen opetin sinulle?" kolli kysyi turkkiaan siistiessään. Pinnistelin, mutta en keksinyt järkevää vastausta.
"En tiedä", vastasin pitkään mietittyäni. Mestarini ei näyttänyt pettyneeltä.
"Opetin sinulle hämäyksen", soturi vastasi puolestani. Häpesin, koska en ollut tajunnut noin ilmiselvää vastausta. Pettymykseni selvästi huomattiinm sillä Höyhenvirtaus tassutti luokseni."On hyvä, ettei tiedä kaikkea heti. Et ole vielä soturi. Sinun kuuluukin oppia asioita. Olisi kummallista, jos osaisit kaiken valmiiksi", kolli lohdutti oikea silmä tuikkien. Mielialani koheni hieman.
"Saanko tehdä yllätyshyökkäyksen, kun Salviatassu tulee?" innostuin. Ajatus oli omasta mielestäni hyvä. Olinhan jo harjoitellut yllätyshyökkäystä. Voisin opettaa pesätoverilleni, että piti olla aina valppaana. "Jos kerran harjoittelemme yhdessä, on vain reilua, että Salviatassu oppii heti alkuun kaiken tietämäni yllätyshyökkäyksistä, eikö niin?", kysyin ilkikurisesti. Höyhenvirtaus vain naurahti. Oletin sen olevan myöntävä vastaus joten kipitin kitukasvuisen puskan taakse. Näin mestarini piiloutuvan toisen puskan taa. Vasta jäädessäni paikalleni, huomasin kuinka kuumaa hiekka tassujeni alla oli. Hiekka oli lähes polttavaa. Toivoin että pian sataisi, sillä näin kuuma ei ollut hyväksi kasveille, joita Syvähuuto keräsi. Arvelin, että Kotkapyrstöä en yllättäisi. Olihan kolli minua paljon vanhempi ja kokeneempi. Hänet oli varmasti opetettu olemaan aina valppaana. Valpastuin, kun aukiolle saapuivat ruskea soturi ja hopeanharmaa oppilas. Jännitin lihakseni ja pinkaisin juoksuun. Kotkapyrstö käänsi hieman päätään, mutta ei paljastanut minua oppilaalleen. Loikkasin, kiersin tassujani ja laskeuduin maahan. Käännähdin ja painoin Salviatassun maahan.

//Salvia?

Nimi: Salviatassu

14.06.2018 13:12
Olin Taivasklaanin leiriä ympäröivässä metsässä, mutta se oli erilainen. Metsän yllä ei loistanut kirkkaankeltainen aurinko eivätkä varhaisen viherlehden linnut laulaneet pirteästi laulujaan. Sen sijaan ympäröivä alue oli vajonnut synkän varjon alle ja tuntui aivan siltä, kuin puun takaa olisi yht'äkkiä voinut ilmestyä murhanhimoinen mäyrä. Metsä haisi kuolemalta, mutta vielä sitä vahvemmin pelolta ja surulta.
"Onko täällä ketään?" päätin huutaa haapuillessani aluskasvillisuuden läpi. Rajut tuulenpuuskat hakkasivat puita raivolla ja saivat niskakarvani nousemaan aivan pystyyn. Jatkoin kuitenkin itsepäisesti etsimistäni, koska tahdoin löytää uloskäynnin. Tiesin ainakin, että tällä hetkellä olin täysin hukassa eikä merkkiä uloskäynnistä näkynyt missään.
"Pyydän, vastatkaa minulle!" ulvaisin jo epätoivoisena ja lähdin juoksemaan metsän halki. Minne, sitä en osannut sanoa. Halusin vain mahdollisimman kauas tästä karmivasta paikasta. Heti.
Yht'äkkiä tunsin etukäpäläni iskeytyvän johonkin kovaan ja kipu sivalsi tassuani. Menetin hetkessä tasapainoni ja kaaduin suoraan kylmään mutalätäkköön. Kasvoni painautuivat kokonaan mutaiseen veteen ja hopeanharmaat karvani muuttuivat silmänräpäyksessä tummanruskeiksi.
*Tähtiklaani, auta minua!* itkin mielessäni ja kompuroin äänettömästi vaikeroiden jaloilleni. Tuuli löi kasvoihini rajusti ja jouduin taistelemaan sanoinkuvaamattoman suurta kipua vastaan. Olin jo lähtemässä jatkamaan valoisan paikan etsimistä, kun aluskasvillisuuden takaa kaikuva puheensorina herätti huomioni. Käänsin salamannopeasti lehdenvihreän katseeni siihen suuntaan, olettaen ääneen olleen vain mielikuvitukseni rakennelmaa, ja että se loppuisi pian. Mutta kun puheensorina jatkui, tajusin tapahtumien olevan oikeasti totta.
*En voi jättää tätä tutkimatta. Minun täytyy käydä katsomassa keitä siellä on!* käskin itseäni ja lähdin epäröiden ottamaan askelia eteenpäin.
Sitten kuin tyhjästä aluskasvillisuuden takaa astui esiin suurikokoinen, tumma hahmo. Astuin järkyttyneenä muutaman hännänmitan verran kauemmas ja jäin tuijottamaan hämmentyneenä, kuinka lihaksikas kissa hiipi metsän halki. Mutta sitten huomasin jotain vielä oudompaa; kissa kantoi pentua hampaidensa välissä. Pentu vaikeroi säälittävästi ja yritti irrottautua kantajansa otteesta, mutta rimpuilut eivät tietenkään tuottaneet tulosta. Ennen kuin ehdin edes kunnolla sisäistää näkemääni, kaksikko oli kadonnut synkkien varjojen maailmaan.
"Hei, odottakaa! Älkää lähtekö!" kiljaisin hätääntyneenä ja yritin lähteä kissojen perään. Käpäläni olivat kuitenkin liimautuneet maahan enkä pystynyt ottamaan askelta mihinkään suuntaan. Jäin onnettomana tuijottamaan samaan suuntaan, mihin tumma hahmo oli kadonnut, kunnes synkkä pimeys imaisi minut syliinsä.

"Salviatassu! Salviatassu, kuuletko sinä minua?"
Säpsähdin hereille heti kuultuani tiukan äänensävyn kutsuvan minua ja ponkaisin äkkinäisesti neljälle jalalleni. Räväytin silmäni nopeasti auki ja häikäistyin heti oppilaiden pesän kirkkaasta valaistuksesta. Kun aloin tottua kirkkauteen, aloin tunnistaa edessäni seisovan hoikan, kellanpunaisen naaraan. Oppilaan hailakan vihreät silmät tuijottivat minua odottavina, mutta silti yllättävän ystävällisinä.
"Mitä nyt, Saratassu?" kysyin väsyneenä ja aloin unenpöpperössä sukimaan hopeanharmaita karvojani, vieläkin järkyttyneenä äskeisestä unestani. Saratassu sen sijaan näytti todella pirteltä ja energiseltä.
"Kotkapyrstö odottaa sinua pesän ulkopuolella, hänellä on sinulle asiaa", oppilas ilmoitti lyhyesti ja katosi sitten muutaman silmänräpäyksen sisällä pesästä. Vetäisin syvään henkeä ja lähdin hitaasti pujottelemaan pesän poikki. Timjamitassun sammalpeti oli tyhjä, joten hän oli varmaankin lähtenyt jo mestarinsa Myyräkynnen kanssa jonnekin. Hahtuvatassunkin sammalpeti oli tyhjä, joten oletin saman tapahtuneen hänelle.
"Hyvää huomenta, Salviatassu", Kotkapyrstö tervehti heti, kun olin työntynyt ulos oppilaiden pesästä. Ruskean ja mustan kirjava kolli oli todella odottanut minua aivan oppilaiden pesän edustalla. Hän näytti täysin valmiilta lähtemään jonnekin, kun taas minusta tuntui aivan siltä kuin en olisi valmis lähtemään minnekään pitkään aikaan.
"Hyvää huomenta", vastasin laiskasti ja asetuin istumaan mestarini eteen ja jatkoin karvojeni siistimistä.
"Heräsit vähän myöhemmin, joten menemme tutkimaan reviiriä hieman myöhemmin. Mutta nyt lähdemme harjoittelemaan taisteluliikkeitä Hahtuvatassun kanssa. Harjoittelemme ikäisesi ja tasoisesi kissan kanssa jotta taistelu olisi mahdollisimman tasavertaista", Kotkapyrstö selitti, kun sai minulta hyvin hämmentyneen katseen. En kuitenkaan ehtinyt esittää vastalausetta, kun jouduinkin jo lähtemään mestarini kanssa ulos leiristä.

//Hahtuva?

Nimi: Varputassu

13.06.2018 07:06
"Oikeastaan minun pitäisi mennä onnittelemaan uusia oppilaita, mutta voin minä pari liikettä opettaa" mau'uin Nokkospennulle. Hän oli jäänyt pentutarhan ainoaksi pennuksi ja minun kävi häntä vähän sääliksi. Ei. Ei käynyt sääliksi.
"Kiitos" Nokkospentu naukui ja nyökkäsi minulle vähän.
"No?" pentu kysyi kulmiaan kohottaen. Mietin hetken, minkä liikkeen opettaisin, ennen kuin vastasin.
"Nouse takatassuillesi" opastin Nokkospentua. Naaras nousi takakäpälillensä mutta, kun tuuppasin häntä vähän käpälälläni, hän horjahti takaisin neljälle jalalle. En sanonut mitään ja Nokkospentu asettui uudelleen asentoon ja täällä kertaa tuupatessani horjahti vain vähän.
"Sitten läpsi minua etukäpälilläsi" mau'uin.
"Ja pidä kyntesi piilossa" lisäsin väärinymmärryksiä välttäen.
"Selvä" Nokkospentu maukaisi ja nousi uudelleen takajaloilleen. Naaras läpsäisi minua, muttei kovin voimakkaasti. Läpsäisin takaisin ja Nokkospentu horjahti. Pentu korjasi tasapainonsa ja läpsäisi minua uudelleen. Läpsäisin Nokkospentua kylkeen ja hän kaatui. Hymähdin ja jäin odottamaan naaraan ylösnousua. Olimme Nokkospennun kanssa aika saman kokoisia, minä olin vain lihaksikkaampi. Ja taitavampi, totta kai.

//Nokkonen?

Nimi: Hahtuvatassu

11.06.2018 15:52
Juoksin. Juoksin kovempaa kuin koskaan ennen. Tuuli suhisi korvissani ja sydämeni läpätti kuin pelästynyt lintu. Edelläni juoksi jokin punaruskea eläin. Tunnistin sen pian oravaksi. Pörröinen häntä kieppui nenäni edessä, mutta juuri, kun olin saamassa sen kiinni, hätkähdin hereille. Kiemurtelin ulos oppilaiden pesästä ja etsin katseellani Höyhenvirtausta. Halusin tietää, mitä mestarini oli täksi päiväksi suunnitellut. Pian huomasinkin kollin sotureiden pesän edessä keskustelemassa isänsä Kotkapyrstön kanssa. Kiiruhdin sotureiden luo. Tunsin kiven tassujeni alla. Pentuna kivi oli tuntunut polkuanturoissa ikävältä ja karhealta, mutta nyt polkuanturani olivat kovettuneet. Nyt kova kivipinta tuntui kuin pelastukselta. Vaikka oli kuumempi kuin aikoihin, kiviaines oli viileää. Kun pääsin mestarini vierelle, istahdin kohteliaasti odottamaan, että soturit saisivat keskustelunsa päätökseen.
"Olen opettanut Hahtuvatassulle jo yhden taisteluliikkeen. Hän hallitsee sen lähes täysin", Höyhenvirtaus kertoi Kotkapyrstölle saapuessani paikalle. Tunsin ylpeyttä. Mestarini oli juuri kehunut minua toiselle soturille. Röyhistin rintaani ja suoristin ryhtini. Halusin olla esimerkillinen oppilas. Halusin tehdä vaikutuksen mestariini ja jokaiseen tapaamaani kissaan. Halusin olla mieleenpainuva. Hyvällä tavalla.
"Salviatassukin edistyy loistavasti", Kotkapyrstö naukaisi. Olin ehtinyt jo unohtaa, että Kotkapyrstö oli Salviatassun mestari.
"Mitä sanoisit yhteisharjoituksista?" Höyhenvirtaus kysyi Kotkapyrstöltä ja vilkaisi minua. Innostuin ehdotuksesta välittömästi. Sen täytyi näkyä kasvoistani, sillä mestarini hymähti ennen kuin kääntyi taas Kotkapyrstön puoleen. "Oppilaamme saisivat ikäisensä ja tasoisensa vastustajan
"Voin harkita asiaa", Kotkapyrstö virnisti.
"Tapaamme auringonhuipun aikaan hiekkaisessa rotkossa, jos tulette. Käykö?" Höyhenvirtaus ehdotti. Kotkapyrstö nyökkäsi. Höyhenvirtaus kääntyi puoleeni.
"Harjoittelemme muita asioita auringonhuippuun asti. Tule", mestarini kehotti ja johdatti minut alas sotureiden pesältä ja ulos leiristä.
"Mitä me harjoittelemme?" kysyin edelleen innon vallassa.
"Kerron, kun olemme perillä", mestarini vastasi.
"Harjoittelemmeko uusia taisteluliikkeitä", kysyin, vaikka arvelin, että Höyhenvirtaus oli päättänyt pitää jännityksen yllä, kunnes olisimme perillä.
"Emme ole vielä perillä", soturi naurahti vain. Vaikka en saanut mestariltani vastauksia, en voinut olla miettimättä mielessäni vaihtoehtoja. *Ehkä harjoittelemme taistelua. Kysyin sitä juuri ja Höyhenvirtaus olisi voinut vastata vain yksinkertaisesti, että emme. Toisaalta en tunne Höyhenvirtausta vielä kovinkaan hyvin. Hän saattaa vain hämätä. Voisimme harjoitella saalistusta. Sitä emme ole vielä harjoitelleet. Saalistaminen on niin tärkeä taito, että se on pakko opettaa kaikille oppilaille. Sitä ei voi vain jättää välistä. Saattamme myös harjoitella kiipeilemistä. Sekin pitäisi hallita ennen kuin minusta voi tulla soturi. Mitä Höyhenvirtaus suunnittelee?* pohdin ja törmäsin mestariini. Höyhenvirtaus oli pysähtynyt äkisti. Minua nolotti.
"Pidä silmäsi auki ja aistisi valppaina joka hetki", Höyhenvirtaus naukaisi. "Olemme perillä. Täällä me harjoittelemme tärkeää taitoa, joka auttaa klaaniamme. Jokaisen on opittava tämä taito", kolli jatkoi salaperäisesti.
"Mitä me siis harjoittelemme? Saalistustako?" kyselin ympärilleni katsellen. Ympärilläni oli sammalten peittämiä puita. Auringonvalo siivilöityi vihreänä lehtien lomasta. Puiden alla oli viileämpää kuin suoraan auringon alla. Myös tassujeni alla oli sammalta. Sen kosteus ja viileys saivat lihakseni rentoutumaan.
"Me keräämme sammalta", Höyhenvirtaus töksäytti ja katsoi minua reaktiotani odottaen. Pidin kasvoni peruslukemilla, vaikka tunsin pettymyksen aallon vyöryvän ylitseni.
"Selvä", vastasin lyhyesti ja aloin kuopia maata. Mutaiset sammalmöykyt muodostivat pienen kasan vasemmalle puolelleni.
"Ei noin. Huomaatko kuinka paljon mutaa keräämissäsi sammaleissa on? Kukaan ei halua nukkua tuollaisilla sammalilla", kolli maukui rennosti.
"Miten tämä sitten kuuluisi tehdä?" kysyin hieman loukkaantuneena. En minä voinut osata kaikkea ennen kuin hän oli opettanut minua. Höyhenvirtaus selvästi huomasi mielialani synkistymisen.
"Anteeksi. Olisi pitänyt opettaa tämä sinulle ennen kuin aloitit", soturi tunnusti vaivaantuneena. "Katso tarkasti", kolli kehotti ja kääntyi erään sammalten peittämän puun puoleen. Höyhenvirtaus kiersi tassuaan ja ojensi kyntensä täyteen mittaansa. Sitten hän vetäisi tassuaan itseään kohti. Liike oli terävä ja sammalkaistale putosi mestarini viereen. Sammalkaistale oli täysin puhdas ja sileä.
"Minäkin haluan yrittää", innostuin. Höyhenvirtauksen esitys oli ollut vaikuttavampi kuin olin odottanut. Soturi nyökkäsi ja aloitin työni.
"Tämä kasvattaa kärsivällisyyttä. Siitä on hyötyä sekä taistelemisessa että saalistamisessa. Kaiken lisäksi saat ilahduttaa klaaninvanhimpia ja Surusadetta puhtailla sammalilla", Höyhenvirtaus kannusti harjoitellessani. Ensin sain vain pieniä sammalriekaleita irti maasta, mutta hetken harjoittelun jälkeen sammalkaistaleet alkoivat olla suurempia ja eheämpiä.
"Tulemme harjoittelemaan tätä vielä. Valitse kasastasi eheimmät sammalkaistaleet. Autan sinua kantamaan ne leiriin", mestarini lupasi. Palatessamme leiriin uskalsin viimein kysyä mestarini oikeasta silmästä.
"Höyhenvirtaus... Saisinko kysyä erästä asiaa?" kysyin epäröiden.
"Sinähän kysyit jo yhtä asiaa, mutta kysy toistakin, jos mielesi tekee", soturi vastasi oitis.
"Mitä sinun silmällesi on tapahtunut?" kysyin epävarmasti. Höyhenvirtaus vilkaisi minua ja näin hänen katseestaan, että hän oli arvannut kysymykseni jo ennen kuin olin kysynyt sitä.
"Minä synnyin tällaisena, Hahtuvatassu. Ei siihen sen kummempaa tarinaa liity", mestarini vastasi. Kysymys ei ollut ilmeisesti loukannut mestariani lainkaan. Päinvastoin. Hän näytti tyytyväiseltä siihen, että olin kysynyt asiaa. Hymyilin tyytyväisenä. Olin onnekas, kun olin saanut mestarikseni juuri Höyhenvirtauksen.

Päästyämme leiriin oli jo melkein auringonhuippu. Vein sammalet parantajan pesälle ja söin pienen hiiren.
"Oletko valmis harjoituksiin Salviatassun kanssa?" mestarini kysyi, kun viimeistelin hiireni.
"Olen. En malta odottaa, että pääsen harjoittelemaan hänen kanssaan. Hänhän on minun ikäiseni ja luultavasti tasoiseni. Saan harjoitella vastustajaa vastaan, joka ei ole ylivoimainen minuun nähden. Se tulee olemaan hauskaa", naukaisin ja nousin ylös.
"Anna vaistojesi johdattaa sinua, mutta ole kärsivällinen", mestarini ohjeisti ja johdatti minut hiekkaiseen rotkoon.

//Salvia?

Nimi: Hahtuvapentu/-tassu

10.06.2018 18:43
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle!" Kuulin Tuhkatähden huudon. Niin myös Surusade ja luultavasti koko leiri.
"Noniin pennut, siistiytykääpäs hieman!" Surusade komensi kuulostaen ylpeältä, mutta kiireiseltä. Heti tämän kuultuani tiesin, että minusta tehtäisiin oppilas. Minua harmitti hieman, että Tuhkatähti ei pitänyt minua tarpeeksi kypsänä oppilaaksi aikaisemmin ja minut nimitettäisiin yhtä aikaa paljon nuorempien pentujen kanssa. Olisi kuitenkin ollut pahempi asia, jos minä olisin jäänyt pennuksi ja Timjamipentu ja Salviapentu olisivat päässeet oppilaiksi. Säälin hieman Nokkospentua, joka joutui jäämään Surusateen tarkkojen silmien alle.
"Mitä varten?" Salviapentu kysyi. Olin vastaamassa, mutta Surusade ehti ensin.
"Teidän oppilasnimityksiänne varten", sijaisemoni lipsautti ja heilautti häntänsä suunsa eteen. Naaras ei olisi ilmeisesti saanut kertoa meille, mutta turhaahan salailu oli. Minä ainakin tiesin tarkalleen, mitä tulisi tapahtumaan. Surusade katseli meihin lempeästi ja hymyili. Tämän täytyi olla hänelle hyvin liikuttava hetki. Varsinkin, kun Salviapentu ja Timjamipentu olivat hänen tyttäriään. Tunsin pienen piston, kun ymmärsin, että minun emoni ei istuisi kissajoukossa hurraamassa minulle."Ei sillä ole väliä, nimitykset nimittäin alkavat aivan pian. Tulkaahan nyt!" Surusade naurahti ja viittasi kohti pentutarhan sisäänkäyntiä. Pinkaisin Salviapennun ja Timjamipennun perään. Juoksimme suuren kiven juurelle ja kohotimme katseemme Tuhkatähteen. En erityisesti pitänyt Taivasklaanin päälliköstä, mutta hymyilin kuitenkin. Mietin, kenelle kouluttamiseni vastuu lankeaisi. Kerttulaulu olisi tietenkin paras vaihtoehto. Hän oli sentään varapäällikkö. Lisäksi hän oli myös Syvähuudon pentutoveri. Jos hän olisi yhtään samanlainen kuin Syvähuuto, hän olisi varmasti loistava mestari. Kerttulaululla oli kuitenkin valitettavasti jo oppilas. Minun täytyi myöntää, että ihailin Syvähuutoa suuresti. Hän paransi Taivasklaanin kissoja pelkäämättä verta ja sairauksia. Lisäksi hän oli kiltti ja vietti aikaansa minun ja muiden pentujen kanssa. Ajatukseni palasivat taas kokoontumiseen.
"Saan nyt suorittaa yhden lempitoimituksistani, eli uusien oppilaiden nimityksen. Hahtuvapentu, Timjamipentu ja Salviapentu, astukaa eteen", Tuhkatähti määräsi. Astelin lähemmäs Tuhkatähteä kahden muun pennun kanssa. Siskoksista huokui jännitystä, joka tarttui pian minuunkin. Minua jännitti tuleva mestarini. Epäilin kahden muun pennun jännittävän itse oppilasmenoja. Tein suunnitelman odottaessani, että Tuhkatähti jatkaisi. Harjoittelisin mahdollisimman paljon, jotta minusta tulisi nopeasti soturi. Minulla oli paljon kirittävää, mutta toivoin pääseväni soturiksi yhtä aikaa Varputassun kanssa. Olihan se kunnianhimoinen tavoite ja luultavasti vaikea saavuttaa, mutta uskoin pystyväni siihen. Valpastuin, kun Tuhkatähti viimein jatkoi.
"Hahtuvapentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Hahtuvatassuna. Mestarisi olkoon Höyhenvirtaus. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on Kerttulaululta oppinut." Tuhkatähden lopetettua kissajoukosta erkani pienikokoinen, mutta lihaksikas kolli. Kollilla oli valkoinen turkki ja hailakansiniset silmät. Yksi yksityiskohta kuitenkin kiinnitti huomioni välittömästi. Oikeanpuoleinen silmä oli vasemmanpuoleista hailakampi. Oikeanpuoleinen silmä katsoi kieroon. Hätkähdin, mutta päätin ryhdistäytyä. Höyhenvirtauksen kasvoilla oli niin ystävällinen hymy, että en uskonut hänen olevan vaarallinen. Kurottauduin koskettamaan mestarini kuonoa ja jatkoin sitten nimitysmenojen seuraamista. Ensin Timjamitassu nimitettiin, sitten Salviatassu. Heidän mestareinaan toimivat Myyräkynsi ja Kotkapyrstö.
"Hahtuvatassu! Timjamitassu! Salviatassu!" klaanitoverini huusivat nimiämme. Näin kuinka Timjamitassu ja Salviatassu lähtivät kohti oppilaiden pesää. Heitä varmaankin väsytti. Aurinko ei ollut vielä painunut mailleen, joten tassutin mestarini luo.
"Höyhenvirtaus", tervehdin kohteliaasti.
"Hei, Hahtuvatassu", kolli vastasi tyynesti. Minun teki mieli kysyä mestarini silmästä, mutta en tehnyt sitä, koska se olisi ollut epäkohteliasta. Halusin olla hyvissä väleissä mestarini kanssa. Hän voisi opettaa minulle niin paljon.
"Voimmeko lähteä huomenna harjoituksiin heti, kun aamu alkaa sarastaa? Haluaisin oppia niin paljon kuin mahdollista mahdollisimman nopeasti", nau'uin mestarini sinisiin silmiin katsoen. Oikeastaan katsoin vasempaan silmään. Mahassani kiersi aina ikävästi, kun vilkaisinkin oikeaan silmään. Valkea kolli katsoi minua huvittuneena.
"Selvä. Herätän sinut aikaisin, mutta älä sitten valita, jos sinua väsyttää", Höyhenvirtaus naurahti ja tassutti sotureiden pesälle. Katsoin kollin perään tyytyväisesti hymyillen. Harjoittelisin ankarasti ja tulisin Taivasklaanin parhaaksi soturiksi.

"Hahtuvatassu. Hahtuvatassu", kuulin kuiskauksia korvani juuressa. Räpyttelin silmäni auki ja katsoin ylös. Näin Höyhenvirtauksen kulmikkaat kasvot yläpuolellani. Pomppasin pystyyn valmiina harjoituksiin. Mestarini viittasi hännällään pesän uloskäyntiä ja johdatti minut siitä ulos. Sanaakaan sanomatta kolli johdatti minut ulos leiristä.
"Mitä me teemme tänään?" kysyin innoissani.
"Kierrämme reviiriä ja opettelemme sääntöjä", mestarini selitti.
"Entä sen jälkeen?" kysyin malttamattomana. Soturi hymyiili minulle.
"Jos ehdimme, voimme harjoitella muutamia yksinkertaisia taisteluliikkeitä", Höyhenvirtaus kertoi.
"Kuulostaa hyvältä", naukaisin tyytyväisenä. Mestarini suunnitelma kävi minulle loistavasti. Saisin nähdä klaanini reviiriä ja harjoitella liikkeitä klaanini suojelemiseksi, jos ehtisimme. Sääntöjen opettelu kuulosti tylsältä, mutta ehkä Höyhenvirtauksen oli pakko opettaa ne minulle. Hyvä, että sen saisi nopeasti pois alta.
"Tässä on kaatunut puu. Voimme joskus käydä täällä saalistamassa. Puun koloissa piileskelee usein riistaa", Höyhenvirtaus kertoi hetken käveltyämme. Näin myös joen, jonka varrella kasvoi kaislaa ja muita kasveja.
"Nyt voin kertoa sinulle sääntöjä. Paina ne mieleesi, jotta pysyt turvassa ja pääset soturiksi ajallasi ilman rangaistuksia", mestarini aloitti. Hän kertoi säännöt jatkaessamme matkaa.
"Tuolla ylhäällä on kaksijalkala. Päivytsoturit tulevat sieltä. Ajattele, että he kiipeävät joka päivä tuolta alas", Höyhenvirtaus lopetti kierroksen.
"Taivasklaanin reviiri on upea!" ihastelin leiriin palatessamme.
"Eikö olekin? Haukkaa jotain ja jos haluat, voimme harjoitella sen jälkeen taisteluliikkeitä. Voin luvata, että siitä tulee hauskaa, mutta jos haluat levätä, voit tehdä sen. Olemmehan jo kiertäneet reviirin ja käyneet säännöt läpi", mestarini maukui.
"Harjoitellaan taisteluliikkeitä", vastasin päättäväisenä. Höyhenvirtaus hymähti ja lähti kivikeolle hakemaan itselleen syötävää. Seurasin mestarini esimerkkiä ja hain itselleni oravan. Minulla oli kova nälkä ja olin päättänyt noudattaa Surusateen neuvoja vielä oppilaana ja soturinakin. En voisi laiminlyödä syömistä tai lepoa, vaikka harjoittelinkin ankarasti. En ollut kuitenkaan vielä väsynyt ja olin valmis harjoittelemaan lisää. Hotkaisin oravan ja kipitin sitten Höyhenvirtauksen luo. Hän oli jo syönyt hiirensä ja valmiina lähtöön.
"Voimmeko lähteä?" kysyin ja jouduin hillitsemään itseäni, jotta en olisi pomppinut ylös ja alas.
"Jos et tosiaan halua levätä, mikäs siinä. Lähdetään vain", mestarini vastasi olkiaan kohauttaen. Kolli johdatti minut hiekkaiseen rotkoon. Tarkastelin mestariani ja arvioin häntä. Mestarini oli soturiksi pienikokoinen ja kieroon katsova silmä tekisi oikealta puolelta tulevien hyökkäysten huomaamisesta haastavaa. En ollut varma näkikö Höyhenvirtaus oikealla silmällään, enkä halunnut kysyä sitä mestariltani. Kolli oli lihaksikas ja tanakka, mikä oli taistelussa etu. Hampaat olivat myös pelottavan suuret ja rosoreunaiset. Höyhenvirtaus vaikutti melko hyvältä taistelijalta. Se oli hyvä. Jos mestarini olisi huono taistelija, miten hän voisi opettaa minulle kaikkea tarpeellista.
"Ensin harjoittelemme yksinkertaisia liikkeitä. Emme halua, että kumpaankaan meistä sattuu, joten kynnet pysyvät piilossa. Tämä koskee kaikkia harjoitustaisteluita", mestarini aloitti ankarasti. Tämä taisi olla tärkeä sääntö, joten päätin pitää sen mielessäni. En halunnut joutua ongelmiin.
"Tähtää kaulaan, vatsaan ja korviin. Ne ovat alueita, joiden vahingoittuminen haittaa eniten vastustajaasi. Nyt keskitymme vatsaan. Jotta pääset vahingoittamaan vastustajasi vatsaa, sinun pitää saada hänet selälleen tai liukua hänen alleen. Koska olet suurikokoinen, en suosittele vastustajasi alle liukumista. Sen sijaan sinun on helppo saada pienemmän vastustajan vatsa ylöspäin. Se onnistuu sivulta näin", Höyhenvirtaus naukaisi, loikkasi eteenpäin ja kiersi tassujaan kuin olisi ottanut jostakin kiinni. Sen jälkeen kolli irrotti otteensa, mutta hyppäsi takaisin kohtaan, jossa oli irrottautunut näkymättömästä vastustajastaan. Tällä kertaa hän oli toisinpäin. Nyt hän ei ollut enää näkymättömän vihollisensa kyljen puolella vaan yläpuolella. Jos mestarini alla olisi maannut kissa, kissan pää olisi ollut suoraan Höyhenvirtauksen pään alapuolella.
"Uskomatonta", henkäisin. Liike ei näyttänyt helpolta, mutta ehkä se oli helpompi kuin miltä näytti. Mestarini hymyili minulle rauhoittavasti.
"Ei se ole niin vaikea kuin miltä näyttää. Opit sen nopeasti. Yritä liikettä minuun", mestarini kehotti. Kokosin kaiken keskittymiseni ja valmistauduin hyökkäykseen. Loikkasin ja kiersin tassujani, mutta loikkani jäi liian lyhyeksi. Putosin hännänmitan päähän Höyhenvirtauksesta. Katsoin kollia nolostuneena.
"Ei se mitään. Yritä uudestaan", soturi hymyili. Hän ei näyttänyt ollenkaan pettyneeltä tai huvittuneelta. Hän ei ollut olettanutkaan, että oppisin liikkeen heti. Mestarini auttoi minut ylös rohkaisevasti nyökäten. Astelin hieman kauemmas mestaristani ja yritin uudestaan. Tällä kertaa tunsin Höyhenvirtauksen turkin tassuissani niitä kiertäessäni. Tassujeni liike kaatoi Höyhenvirtauksen selälleen. Hämmästyin onnistumisestani niin, että en muistanut laskeuduttuani palata mestarini luo. Käänsin katseeni voitonriemuisesti mestariini ja näin kuinka tanakka kolli loikkasi minua kohti. Kiemurtelin pois soturin alta ja kuulin hymähdyksen.
"Uusi opetus. Älä koskaan käännä vastustajallesi selkääsi ennen kuin olet varma voitostasi", Höyhenvirtaus opetti noustessaan ylös. Nyökkäsin. Olin nolostunut, mutta myös kiitollinen. Jos en olisi tehnyt tätä virhettä, olisin tehnyt sen luultavasti myöhemmin. Mitä, jos se olisi tapahtunut oikeassa taistelussa? Aloin miettiä, mitä vihollisia klaanillani oikeastaan oli. Muut viisi klaania olivat kaukana. Mitä muita vaaroja oli?
"Mitä vaaroja klaanillamme on?" kysyin Höyhenvirtaukselta mietteliäästi.
"Petoeläimet", kolli vastasi heti. "Esimerkiksi ketut ja mäyrät ovat Taivasklaanin vihollisia", mestarini opetti.
"Eivätkö kaksijalat ole vihollisiamme myös?" kysyin ihmetellen, miksi kolli ei maininnut niitä.
"Itse en pidä kaksijalkoja vihollisina. Ne ovat uhka, mutta vain tyhmyytensä ja huonojen vaistojensa takia. Ne eivät varmaankaan edes tiedä meistä", soturi maukui tyynesti. Nyökkäsin hitaasti. Ymmärsin kollin näkemyksen. Se kuulosti järkevältä. "Palataan leiriin. Emmehän halua kuluttaa sinua loppuun ensimmäisenä päivänä?" Höyhenvirtaus hymähti.

Nimi: Kirjotassu

10.06.2018 15:58
"Sopiihan se", Aavatuuli naukaisi. Hymyilin kollille ystävällisesti. Mieleni teki sanoa jotain ystävällistä Aavatuulelle, mutten keksinyt mitä. Heilautin häntääni, joka oli merkiksi, että lähtisimme leiristä. Lähdimme leiristä ja näin samalla Siniroihun. Pyysin hopeanharmaata naarasta sanomaan Syvähuudolle, että olisin kävelyllä Aavatuulen kanssa, jos Syvähuuto sattuisi ihmettelemään missä olisin. Tosin, parantaja näytti viettävän nyt ihmeellisen paljon aikaa Kuusamaviiksen ja Surusateen pentujen Timjamipennun ja Salviapennun kanssa. Ei sillä että se olisi huono asia, pitihän Syvähuudolla olla muutakin elämää, kuin opettaa minulle yrttitiedettä. Ja olivathan Timjamipentu ja Salviapentu vahvoja ja kauniita naaraspentuja ja jonain päivänä heistä kasvaisi hyviä sotureita Taivasklaanille.
"Saanko kysyä jotakin?" Aavatuuli kysyi yhtäkkiä, kun olimme jo leirin ulkopuolella, jonkun matkan päästä siitä. Istahdin ystäväni viereen ja hymyilin. Katselin Aavatuulta lempeästi ja räpytin ystävällisesti sinisiä silmiäni. Nyökkäsin.
"Toki saat kysyä", naurahdin, "Saat kysyä minulta aina jotain, kyllähän parantajilta saa kysyä ja tietääkseni minusta on tulossa sellainen."

//Aava? :) <3

Nimi: Nokkospentu

10.06.2018 13:38
Niinpä tietysti. Olivat nuokin saaneet oppilasnimensä ennen minua, vaikka olivat minua nuorempia. En silti luovuttaisi, vaan harjoittelisin siihen asti, kunnes minusta tulisi oppilas. Ei. Vaan siihen asti, että minusta tulisi soturi. Olin valmis siihen. Sitten sain idean. Ehkä voisin harjoitella joitain liikkeitä jo pentuna. Tuumasta toimeen, mutta huomasin melko äkkiä, etteivät taisteluliikkeet ollutkaan niin helppoja kuin miltä näyttivät. Oppilailta ne sujuivat todella helposti. Kaaduin lähes jokaisessa yrityksessä. Kerran Surusade tuli kysymään, sattuiko minuun. Pudistin päätäni ja jatkoin sinnikästä yrittämistä. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua päätin vaihtaa harjoittelun saalistusliikkeiksi. Ne olivat hieman helpompia, mutta juuri kun tunsin pientä riemua onnistumisestani, Kuuratassu tuli luokseni ja sanoi, että asentoni oli väärä. Sitten hän lähti sanomatta, mikä olisi oikea asento. Saalistusliikkeet olivatkin yhtä vaikeita kuin taisteluliikkeet. Toivoin, että minäkin olisin jo oppilas, jolla oli mestari ohjaamassa ja auttamasssa. Siitä sain idean. Ehkäpä joku oppilas voisi auttaa minua hankalissa liikkeissä. Tai no, kaikki nuo liikkeet olivat minun mielestä hankalia. Ehkä oli helpompiakin, joista en vain tiennyt. Innostuin ideasta, ja annoin katseeni kiertää ympäri leiriä. En nähnyt yhtäkään oppilasta. En kuitenkaan jaksanut odottaa tai lähteä etsimään oppilaita, joten suunnistin lähimmän soturin, Järkäleviiksen, luokse. Tämä ärähti minulle ja käski olla häiritsemättä häntä. Olin jo luopua yrittämisestä ja mennä pentutarhaan nukkumaan, kun huomasin Kerttulaulun tulevan leiriin Varputassun kanssa. Kerttulaulu varapäällikkönä oli nyt aivan liian kiireinen auttaakseen minua, mutta Varputassu voisi ehtiääkin. Jos hän siis haluaisi auttaa minua. Suuntasin tämän luokse ja kysyin:
"Voisitko opettaa minulle muutamia helppoja taisteluliikkeitä?" En tiennyt, miksi olin kysynyt juuri taisteluliikkeitä. Mutta voisihan saalistusliikkeitä opetella myöhemminkin. Istahdin maahan ja jäin odottamaan Varputassun vastausta.

Nimi: Salviapentu/-tassu

09.06.2018 09:08
Kun lopulta sukelsimme leiriaukiolle, olin jo todella väsynyt, mutta myös todella tyytyväinen jokiretkestä. Olin onnistunut arvaamaan, mikä joen rannalla olleista kasveista oli kaisla ja olin saanut Syvähuudolta, klaanin parantajalta, onnittelut. Vaikkei minua parantajan tie yhtään kiinnostanut ja tiesin tähtääväni soturiksi, olin ylpeä itsestäni.
Kaarsimme suoraan pentutarhaa kohti, jonka oviaukon edustalla Surusade seisoikin. Utuisen harmaan naaraan lempeä katse seurasi meitä ja hän loi jokaiselle meistä säteilevän hymyn, kun saavuimme pentutarhan luokse.
"Oliko ongelmia?" Surusade kysyi Syvähuudolta ja heitti meihin epäilevän silmäyksen tummansinisillä silmillään. Vaikka tiesin ettei se mitään auttaisi, väläytin emolleni mahdollisimman viattoman hymyn.
"Ei ainuttakaan", Syvähuuto ilmoitti, tosin hieman epäselvästi, koska yrtit olivat vieläkin hänen hampaidensa välissä.
"Salviapentu, leikitään!" Timjamipentu naukui innostuneena ja sai nopeasti keskittymiseni palaamaan siskooni ja Hahtuvapentuun. Käänsin selkäni emolleni ja Syvähuudolle ja asettauduin hyökkäysasentoon siskoni eteen.
"Oletko valmis häviämään, sisko?" Timjamipentu virnisti ja paljasti pienen, vitivalkoisen hammasrivistönsä.
"Minä olen valmis voittamaan!" sähähdin siskolleni ja valmistauduin jo ponnistamaan hyökkäykseen.
"Pennut, leikki seis! Tulkaa hyvästelemään Syvähuuto!" Surusade huusi yht'äkkiö ja keskeytti aikeeni. Pyöräytin ärtyneenä silmiäni ja kipitin sitten emoni rinnalle, johon Timjamipentu ja Hahtuvapentukin pian saapuivat.
"Heippa, Syvähuuto!" nau'uimme yhteen ääneen ja katsoimme, kuinka parantaja katosi pentutarhasta. Olimme aikeissa mennä jatkamaan leikkiämme, kun aukiolta kajahti äänekäs ulvaisu:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle!"
"Noniin pennut, siistiytykääpäs hieman!" Surusade kiirehti naukaisemaan ja kurottautui eteenpäin napatakseen minut hampaidensa väliin. Väistin kuitenkin vaistomaisesti ja loikkasin hännänmitan kauemmas emostani.
"Mitä varten?" kysyin nopeasti.
"Teidän oppilasnimityksiänne varten", Surusade vastasi, mutta sulki samassa suunsa ja heilautti hännänpäänsä kuononsa eteen. Hän silmäili minua ja pentuetovereitani hetken aikaa, mutta virnisti sitten rennosti ja kääntyi ympäri.
"Ei sillä ole väliä, nimitykset nimittäin alkavat aivan pian. Tulkaahan nyt!"
Emme jääneet hetkeksikään seisomaan, vaan pinkaisimme juoksuun emomme perään ja pyyhälsimme leiriaukion poikki aina kokoontumiskivelle asti. Sinne päästyämme asetuimme kaikki kolme pentua vierekkäin ja kohotimme innostuneet katseemme Tuhkatähteen.
"Saan nyt suorittaa yhden lempitoimituksistani, eli uusien oppilaiden nimityksen. Hahtuvapentu, Timjamipentu ja Salviapentu, astukaa eteen", tuhkanharmaa kolli ilmoitti ylväästi ja laski sitten meripihkaisen katseensa meihin. Tunsin hengitykseni salpaantuvan, kun lähdin kävelemään kuin unessa kokoontumiskiveä kohti. Timjamipentu ja Hahtuvapentu tassuttelivat rinnallani ja vaikuttivat kummatkin aivan yhtä jännittyneiltä. Jäin seuraamaan innostuneena, kuinka Hahtuvapennusta ja Timjamipennusta tuli oppilaita. Hahtuvatassun mestariksi tuli Höyhenvirtaus ja Timjamitassu sai Myyräkynnen. Sitten olikin minun vuoroni.
"Salviapentu on täyttänyt kuusi vuotta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Salviatassuna. Mestarisi olkoon Kotkapyrstö."
Käännyin jännittyneenä katsomaan, kuinka soturien rivistöstä erkani eräs jykevä kolli, jonka mustilla kohdilla koristeltu ruskea turkki oli siististi suittu. Soturin kirkkaankeltaiset silmät jäivät silmäilemään minua tyynesti, kun hän saapui rinnalleni.
"Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on entiseltä mestariltaan oppinut", Tuhkatähti lausahti ja nyökäytti sitten päätään. Kotkapyrstö kumarsi nopeasti ja kumartui sitten koskettamaan kuonoani. Sen tehtyään peräännyin yhdessä Timjamitassun ja Hahtuvatassun kanssa oppilaiden rivistöön.
"Hahtuvatassu! Timjamitassu! Salviatassu!" taivasklaanilaiset alkoivat ulvoa yhteen ääneen ja sain hetken aikaa nauttia huomiosta. Sitten kissat alkoivatkin hajaantua ja Timjamitassu talutti minut kauemmas klaanitovereistamme.
"Tule, mennään nukkumaan. Huomenna on ensimmäinen päivämme oppilaina", hän huomautti. Nyökäytin päätäni ja menin sisareni perässä suoraan oppilaiden pesään nukkumaan.

//Timjami? Hahtuva?

Nimi: Syvähuuto

07.06.2018 17:56
Katselin melko tyynesti pentujen perään. Tiesin, että he osaisivat kylä käyttäytyä, mutta olin silti hiukan huolissani. En tahtoisi pennuille tapahtuvan mitään minun vahvivuoroni aikana. Aurinkokin alkoi laskea sen verran, että ehtisimme hakea vain kaislat ja palata pesälleni. Aikoisin kuitenkin vielä kohteliaasti käydä tervehtimässä emoani Surusadetta pentutarhalla. Hänellä oli vrmasti paljon puuhaa hoitaessaan Hahtuvapentua, Nokkospentua, Timjamipentu ja Salviapentua. Vilkaisin vielä kerran lapani ylitse kohti päällikön pesää. Jostakin syystä minusta tuntui, että Tuhkatähti voisi loikata pesästänsä ulos ja nimittää Hahtuvapennusta oppilaan milloin tahansa.
"Mitä te tässä odotatte?" kuuluin terävä maukaisu. "Mennään jo!"
Käännyin ympäri ja kohtasin Timjamipennun kasvot. Naaras oli jo innoissansa jatkamassa matkaa. Räpäytin silmiäni.
"Elämässä mikään ei ole nopeaa. Aina joudumme odottamaan jotakin", maukaisin tyynesti. Vaikla en virallisesti klaanin keskuudessa ollutkaan Timjamipennun ja Salviapennun isä, voisin aina antaa heille salaa opetukseni. Siten minäkin joskus oli oppinut maailman salat. Kuuntelemalla rivien välistä ja oivaltamalla. Huokasin pienesti. Joskus kaipasin niitä aikoja, kun olin oppilas. Samoiten kaipasin Loskatassua. Sydämeeni sattui ajatellessani naarasta. Käännyin ympäri kohtaamaan ainiaan pelkoni: Taivasklaanin joen.
"Valitettavasti joudutte jäämään odottamaan tähän siksi aikaa, että haen kaislat. En tahdo luovuttaa henkeänne joen armoille. Se on vienyt monta hyvää soturia, oppilasta sekä pentua mennessään. Moni päällikkökin on sen pauloissa menettänyt henkensä", kerroin hiukan surumielisesti. Toivoin pentujen ymmärtävän, että tarkoitin vain heidän parastansa. Katselin ympärilleni ja hiupasin muutaman suipon kasvin, jonka pääty oli hiukan laventeliin vivahtava.
"Mutta nyt tahtoisin jonkun teistä kertovan mikä näistä kasveista on kaisla", käännyin pienesti hymyilen oppilaiden puoleen. Jorn varrella kasvoi ties mitä kasveja, mutta pienen etsinnän ja havainnoinnin jälkeen myös he pystyisivät erottaa kaislan muist joen varrella kasvavista yrteistä.
"Onko se tuo paksu vihreä kasvi, jonka päässä on silmu?" Hahtuvapentu ehdotti ensimmäisenä. Käännyin katsomaan taakseni, jotta hahmottaisin kasvin, josta hän puhui.
"Ah, kalmojuuri!" maukaisin jostakin syystä ilahtuneena. "Kiitos muistutuksestasi Hahtuvapentu, minun olikin tarkoitus etsiä muutama tassuihini."
Astelin lähemmäs kasvia, jonka mahlasta olisi apua tulehduksessa. Nappasin yhden juuresta asti poikki. Yhdestä kalmojuuresta riittäisi pitkäksikin aikaa. Palasin lopulta pentujen luokse ja laskin kalmojuuren heidän eteensä.
"Tämä tässä on kalmojuuri. Se oli hyvä veikkaus Hahtuvapentu", käännyin katsomaan Selenen poikaa, "sillä kaisla on hyvin samankaltaien kasvi. Hitusen ohuempi vain."
"Onko se tuo pitkä suippo kasvi, jonka pääty on eri värinen?" Salvipentu hihkaisi tajuttuaan vihjeeni. Nyökkäsin tyttärelleni hyväksyvästi.
"Hyvin havainnoitu. Se on kaisla. Odottakaa tässä, niin käyn hakemassa muutaman", ohjeistin pentuja. Luotin todella siihen, että kolmikko pysyisi tarpeeksi kaukana joen reunasta aikaisempien varoitusteni perusteella. Ainakin kalmojuurta hakiessani he olivat pysyneet hienosti paikoillaan, käskyttä. Nappasin nopeasti kolme kaislaa ja hölkkäsin pentujen luokse.
"Mihin kaislaa tarvitaan, jos tarvitset sitä nyt noin paljon?" Timjamipentu kysyi. Katsoin toista tytärtäni silmät tuikkien. Laskin kaislat kalmojuuren vierelle ja olin valmis vastaamaan.
"Sillä hoidetaan murtumia - luumurtumia tarkemmin ottaen, sillä näin viherlehden aikaan kissoilla on suurempi riski altistua vaaroille, joissa luut voivat murtua. Enää ei ole leirissä lumen tuomaa pehmeää kerrosta vaan jöljellä on enää kova ja kivikkoinen maa. Luumme eivät kestä kaikkea, joten meillä on apunamme kaislat", selitin tyynesti. Jostakin syystä minua rentoutti selittää asioita omasta asemastani klaanissa tai tehtävistä, joita siihen liittyi. Katseeni vaelsi pentutarhalle ja huomasin emoni kasvot sen suuaukolla. Hän tahtoisi pennut pian hoivaansa.
"Kertoisin mieluusti teille lisää, mutta aurinko laskee näillä hetkillä. Surusade odottaa teitä", hopuutin pentuja kohti pentutarhaa. Sain kuin sainkin pentujoukon liikkeelle ja palaamaan pesälle vastusteluista huolimatta. Nappasin kalmojuuren ja kolme kaislaa suuhuni ja saatoin kolmikon tarhalle.
"Oliko ongelmia?" Surusade kysyi hiukan kireästi.. Ymmärsin kyllä Surusateen huolen, mutta kyllä minä pentujen perään osaisin katsoa. En kuitenkaan tahtonut olla epäkunnioittava emoani kohtaan.
Pudistin päätäni ja mumisin yrtit suussani: "Ei ainuttakaan."
"Yrtit", Surusade huomautti. Huokasin hyvin hiljaa ja laskin ne maahan. Kuningatar odotti yhä vastaustani.
"Tuota kolmikko ihanampaa pentukatrasta ei voisi olla. He ovat niin uteliaita kuin pienet oravan poikaset. Samalla he ovat myös reippaita kuin aamuauringossa laulavat linnut", maukaisin tyytyväisenä. Surusade hämmenty aivan hetkeksi, mutta tulkitsi sanani positiivisesti ja hymyili minulle.
"Mutta minun taitaa olla viisasta poistua ja antaa heidän nukkua. Huomenna on jälleen uusi päivä", maukaisin ja noukin yrtit takaisin suuhuni.
"Olen samaa mieltä. Eivät nämä pennut täältä mihinkään katoa", Surusade hymähti pienesti hymyillen.
*Paitsi oppilaiksi*, lisäsin päässäni. Nyökkäsin nopeat hyvästini ja poistuin kohti omaa pesääni viemään yrtit niille kuuluville paikoillensa.

// Hahtuva? Timjami? Salvia? Kirjo?

Nimi: Nagini

07.06.2018 16:49
Timjamipentu: 33kp! - Onnea oppilaalle! Mestarisi on Myyräkynsi.

Varputassu: 50kp! -

Hahtuvapentu: 43kp! - Onnea oppilaalle! Mestarisi on Höyhenvirtaus.

Nokkospentu: 3kp -

Aavatuuli: 3kp -

Vaahteratassu: 7kp -

Salviapentu: 20kp! - Onnea oppilaalle! Mestarisi on Kotkapyrstö.

Syvähuuto: 21kp! -

Kirjotassu: 5kp -

Nimi: Timjamipentu

07.06.2018 16:02
Kasvoillani oli innostunut ilme ja käpäläni olivat jo valmiina kuljettamaan minut joelle, kun Syvähuuto mainitsi asiasta. Tietenkin minä auttaisin parantajaa etsimään kaislaa ja kävisin myös joella. Halusin nähdä kaiken - koko Taivasklaanin leirin, reviirin ja koko maailman! Koko maailman näkeminen oli kuitenkin todella suuri tavoite - olihan maailma todella iso paikka. En kuitenkaan tiennyt miten iso, joten ehkä koko maailman näkeminen ei olisikaan aivan täysin mahdotonta. Minulle se kuitenkin saattaisi olla mahdotonta, sillä en voisi jättää perhettäni. Lisäksi, vaikka ääneen en sitä ikinä voisi sanoa, en kyennyt vielä pitämään huolta itsestäni. En osannut saalistaa enkä puolustaa itseäni. Se ei toki ollut mikään ihme, sillä minun soturioppilaskoulutukseni ei ollut vielä alkanut, eikä kukaan osannut saalistaa ja puolustaa itseään heti synnyttyään. Emot olivat suojelemassa pentuja heidän ensimmäisten elinkuiden ajan, eikä pentujen tarvinnut vielä osata tehdä mitään muuta kuin syödä, leikkiä ja nukkua. Vasta myöhemmin pennuille opetetaan kaikkea hyödyllistä, jotta he voivat pitää huolta itsestään ja tehdä mitä haluavat, esimerkiksi tutkia maailmaa. Mutta mikäli minä aion tutkia koko maailman, minun täytyy aloittaa tutkiminen Taivasklaanin leiristä, josta sitten siirryn ulkomaailmaan. Ulkomaailman tutkiminen saa kuitenkin odottaa siihen asti, että minusta tulee oppilas. Pennut eivät saa poistua leiristä kuin vasta oppilaina.
Vilkaisin vierelläni seisovaa Hahtuvapentua, jonka tiesin olevan jo melkein kuusi kuukautta, eli lähes valmis oppilaaksi. Minusta oli epäreilua, että hänestä tulisi pian oppilas ja minun täytyisi jäädä pentutarhalle, vaikka olin jo melkein yhtä iso kuin Hahtuvapentu. Toisaalta siskoni Salviapentu on pentutarhalla kanssani, joten minulle ei ainakaan tule tylsää.
"Mennään jo!" vierelläni kärkkyvä Hahtuvapentu vinkaisi ja syöksyi parantajan pesän sisäänkäynnille. Kiljahdin innoissaan ja olin jo lähtemässä kollin perään, mutta en ehtinyt ottaa kuin yhden askeleen, sillä Hahtuvapentu palasikin takaisin. Kallistin hieman hämmentyneenä päätään ja olin aikeissa kysyä, miksi hän palasi takaisin, mutta en ollut tarpeeksi nopea.
"Miltä kaisla näyttää?" Hahtuvapentu ehti kysyä ennen kuin minä sain suuni auki. Hän oli ilmiselvästi hieman nolostunut. Kohotin yllättyneenä kulmiani, sillä en olisi itse edes tajunnut kysyä sitä - olisin vain suoraan syöksynyt joelle ja etsimään kaisloja, vaikka minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, minkä näköisiä kaislat olivat. Nojauduin aavistuksen verran eteenpäin kohti Syvähuutoa ja höristin korviani kuullakseni kaiken tärkeän, mutta parantaja vain huiskaisi hännällään ilmaa.
"Teidän on parempi nähdä se omin silmin", kolli naukaisi. Sitten hän katsoi meitä jokaista vuorotellen ja osoitti hännällään aukiolle.
"Meidän on parasta mennä nyt." Lähdin saman tien juoksemaan Salviapennun ja Hahtuvapennun kanssa aukiolle, mutta kompastuinkin omiin jalkoihini ja kaaduin maahan. Innostunut kiljaisu takertui kurkkuuni ja suustani karkasi vain pieni pihahdus, kun ilmat tyhjenivät keuhkoistani ja jäin haukkomaan henkeä maahan. Minusta tuntui, kuin joku olisi puristanut minut kasaan, enkä kyennyt hetkeen liikahtamaankaan. Ahdistus sykki sydämeni kanssa samassa tahdissa muutaman silmänräpäyksen, mutta sitten ilmaa virtasi jälleen keuhkoihini ja ahdistus haihtui uloshengitykseni mukana. Kömmin istumaan ja ravistelin turkistani roskat jotka siihen olivat tarttuneet, kun olin kaatunut. Sitten loikin sisareni ja Hahtuvapennun perään, jotka olivat jo ehtineet kadota näköpiiristäni. En halunnut jäädä muista jälkeen enkä eksyä. Syvähuuto kuitenkin odotti minua parantajan pesän suulla varmistaen, että pääsisin ylös enkä jäisi jälkeen. Kolli seurasi minua katseellaan, kun loikin hänen ohitseen. Syväjuudon katse oli hieman huolestunut, joten huikkasin hänelle:
"Olen kunnossa!" En jäänyt sen enempää juttelemaan vaaleanharmaan kollin kanssa, vaan lähdin etsimään Salviapentua ja Hahtuvapentua. He eivät kuitenkaan olleet menneet kauas, vaan jääneet odottelemaan minua ja Syvähuutoa muutaman ketunmitan päähän parantajan pesästä. Jarrutin vauhtini ja liu'uin kahden pennun eteen. Heidän katseensa olivat kysyvät, mutta en jaksanut vaivautua kertomaan, että olin kaatunut. Oikeastaan en halunnut heidän saavan tietää, että olin kompastunut omiin jalkoihini. Se olisi noloa ja saisi minut näyttämään kömpelöltä, vaikka en sitä todellakaan ollut. Tai ainakin toivoin, että kaatumiseni johtui vain ja ainoastaan siitä, että en vielä hallinnut kehoani täysin. Olisi kamalaa, jos kaatuilisin täysikasvuisenakin, koska olisin kömpelö.
"Mitä te tässä odotatte?" kysyin terävästi. "Mennään jo!"

// Salvia? Hahtuva? Syvä? tuli vähän outo

Nimi: Varputassu

06.06.2018 10:13
Olin juuri astelemassa riistakasalle, kun näin mestarini Kerttulaulun astelevan minua kohti. Yritin nopeasti vipeltää hakemaan riistaa ja syömään sitä, vaikka tiesinkin Kerttulaulun katsovan minua koko ajan. *Mistä vetoa, että hän hymyilee surkealle yritykselleni* tuumin. Asetuin nakertamaan oravaani ja kohotin katseeni pureskellessani Kerttulauluun.
"Hei, Varputassu" mestari maukui tervehtien.
"Hei" mau'uin ja nyökkäsin kohteliaasti. Kerttulaulu istuutui ja katseli minua hetken.
"Entä jos menisimme harjoittelemaan?" Kerttulaulu naukui.
"Mitä?" kysyin suu täynnä oravaa.
"Taistelua" Kerttulaulu vastasi. Mielenkiintoni heräsi ja olin heti valmis harjoittelemaan.
"Milloin?" kysyin uteliaana ja hyyvin innokkaana.
"Heti syötyäsi. Käyn kysymässä Frettitassua ja Namuviikseä mukaan" Kerttulaulu naukui. Järkytyin.
"Frettitassua ja Namuviikseä? Hehän ovat päivytsotureita!" huudahdin. Ei nuori päivytsoturi olisi hyvä vastus minulle. Minulle, jolla oli takana ties kuinka monet taisteluharjoitukset.
"Kyllä vain. Jos sinulle ei käy, kysyn vain Frettitassua" naaras maukui vähän päätöksestään joustaen.
"Tee sitten niin" mau'uin. Kerttulaulu lähti etsimään Frettitassua ja minä jäin syömään.

Söin oravani loppuun ja lähdin etsimään Kerttulaulua. Löysin mestarini lämpimänruskean Frettitassun kanssa läheltä Tuhkatähden pesää.
"Hei!" mau'uin ja sain molemmat säpsähtämään.
"Hei" Kerttulaulu maukui, kun oli kääntynyt ympäri ja tajunnut mau'un lähtevän minusta.
"Lähdemmekö?" kysyin mestariltani kiinnittämättä huomiota Frettitassuun.
"Lähdemme" mestari naukui ennen kuin olin saanut kysymystäni loppuun. Lähdimme tassuttelemaan kaikki kolme kohti harjoitusaukiota.

Kyyristyin valmiina syöksyyn Frettitassun vatsan alle. Tekisin takakäpäläkamppauksen eli syöksyisin vatsan alle, kamppaisin Frettitassun takakäpälät, hyppäisin pois alta ja loikkasin oppilaan päälle.
"Valmiina kotikisu?" sihisin hampaideni välistä niin, että vain Frettitassu kuuli sen.
"Valmiina, hiirenaivo" oppilas sähisi takaisin. Syöksyin Frettitassun vatsan alle ja kahmaisin tämän takajalat etukäpälälläni pois kollin alta. Frettitassu yritti pitää tasapainonsa, mutta kaatui. Loikkasin alta pois ja käänähdin loikatakseni päivytsoturioppilaan päälle. Loikkasin, mutta osuinkin vain sammaleeseen. Frettitassu oli kerennyt alta pois.
"Hiirenpapanat" sähähdin.
"Hyvää työtä molemmat! Varputassu, hyvä alku ja erinomainen ajoitus. Älä kuitenkaan käännä selkääsi koskaan vastustajalle. Frettitassu, erinomaista nopeutta. Muista kuitenkin, että taistelu jatkuu vielä senkin jälkeen, kun olet kerran päässyt alta pois. Ole valmiina" Kerttulaulu maukui. Painoin asian mieleeni seuraavaa kertaa varten.
"Voimmeko kokeilla uudelleen?" mau'uin.
"Totta kai" Kerttulaulu nyökkäsi ja perääntyi pari askelta taaksepäin. Kyyristyin uudelleen ja vedin hampaani irveen. Kertasin liikkeen nopeasti ja hyökkäsin.

//Kerttu?

Nimi: Hahtuvapentu

05.06.2018 20:53
"Tahtoisitteko lähteä kanssani hakemaan kaislaa ja hämähäkinseittiä?" Syvähuuto aloitti meitä nopeasti vilkaisten. Kolli varmaankin arvasi kuinka mielellämme lähtisimme mukaan. Parantaja hymyili pienesti nähdessään Salviapennun kiinnostuneet kasvot.
"Näkisitte samalla joen, joka kulkee leirimme halki kaikessa tyyneydessään", Syvähuuto houkutteli vielä, vaikka näki kasvoistamme, ettei sitä oltaisi tarvittu. Salviapentu näytti innostuneelta. Hymähdin. Pieni naaras näytti siltä kuin olisi poksahtanut kohta innostuksesta.
"Minä ainakin tahdon! Pyydän, voimneko lähteä? Ei kysytä emolta, hän kuitenkin kieltäisi", Salviapentu miukui hiljaa, mutta innostuneesti. Näiden sanojen jälkeen hän kääntyi minun ja Timjamipennun puoleen. "Eikö niin että lähdetään?" hän varmisti minua ja siskoaan tiiraillen. Voisin olla nyt harjoittelemassa itsekseni paremmaksi saalistajaksi ja taistelijaksi. Yrttien keräys veisi aikaa, mutta toisaalta minulla olisi seuraa ja tekemistä. Lisäksi saattaisi olla hyödyllistä tietää muutama yrtti. Kaiken varalta. Sitä paitsi Syvähuuto oli kiinnostava ja ystävällinen. Halusin lisää tietoa emostani, joka oli lähtenyt Tähtiklaaniin. Minun teki mieli kysyä, volsinko tavata hänet joskus ja mistä parantaja tiesi, että Selene tarkkaili minua. Syvähuuto oli välillä hyvin hämmentävä. Välillä hän puhui niin arvoituksellisesti, ettei kaikesta hänen sanomastaan voinut olla varma. Joillakin sanoilla oli niin monia merkityksiä. Uskoin kuitenkin, että parantajakolli kyllä kertoisi minulle lisää emostani, jos kysyisin. Minun pitäisi vain muotoilla kysymykseni hyvin tarkkaan, jotta Syvähuuto ei vastaisi liian laajasti ja epätarkasti. En voisi vain kysyä, mitä Syvähuuto tiesi emostani. Kolli voisi vastata, että tapaisin Selenen joku päivä Tähtiklaanissa ja vaihtaisi aihetta. Toinen kissa, jolta voisin kysellä oli isäni Olkipuro. Olkipuro oli kuitenkin niin etäinen, että en tiennyt miten kysyisin häneltä emostani. Enhän minä oikeastaan tuntenut isääni. Kysymys voisi sitä paitsi repiä auki Olkipuron mielessä ja sydämessä olevia haavoja. En halunnut aiheuttaa isälleni enempää tuskaa. Isäni ja Syvähuudon lisäksi oli vielä Maya. Mayalta voisin ehkä kysyä jotakin, mutta minun pitäisi olla varovainen. Olihan Maya siskoni eli Selenen toinen pentu. Hänkin varmasti suri vielä emoni lähtöä Tähtiklaaniin. Minulla oli ollut toinenkin sisko. Hänen nimensä oli ollut Unitassu. Unitassu oli kuitenkin lähtenyt emoni luo vain vähän aikaa sitten. Senkin oli täytynyt viiltää perheeni sydämiin haavoja, jotka eivät koskaan parantuisi täysin. En halunnut, että heihin sattuisi enempää. Suojelisin isääni ja siskoani. Minulla ei ollut varaa menettää enää yhtäkään perheenjäsentä. Heidän vuokseen harjoittelisin ja tulisin parhaaksi soturiksi koko Taivasklaanissa.
"Joo lähdetään. Ainakin voimme auttaa jotenkin klaaniamme, vaikka joudummekin odottamaan leirissä, että Tuhkatähti tekee meistä oppilaita", vastasin lopulta. Äänessäni oli katkeruutta. Varputassun nimitys kalvoi mieltäni edelleen, vaikka tunsin syyllisyyttä kateudestani. Minunhan olisi pitänyt olla iloinen, että klaanini päällikkö piti ystävääni tarpeeksi vahvana ja valmiina oppilaaksi. Ei ollut Varputassun syy, että jouduin odottamaan pentutarhalla hyödyttömänä. Syvähuuto tarjosi mahdollisuutta auttaa Taivasklaania iästäni ja heikkoudestani huolimatta.
"Me keräämme varmasti paljon yrttejä ja olemme sinulle avuksi! Teemme sinusta, Olkipurosta, Surusateesta ja kaikista ylpeitä yrtinkeräystaidoistamme", lupasin Syvähuutoon vilkaisen. Ponkaisin itseni ylös. "Mennään jo!" vinkaisin ja syöksyin sisäänkäynnille. Palasin kuitenkin takaisin Syvähuudon ja muiden pentujen luo. "Miltä kaisla näyttää?" kysyin hieman nolostuen. Minun olisi pitänyt ymmärtää kysyä tätä paljon aiemmin.

//Syvä? Salvia? Timjami?

 

©2018 Kuunpisara - suntuubi.com