Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

Erakoiden ja kotikisujen tarinat

Ennen kuin kirjoitat, otathan nämä asiat huomioon:

- Tarinassa tulee olla rivejä yli kymmenen(10). Jotta tarinassa varmasti on yli kymmenen riviä, kirjoita muutama ylimääräinen rivi. Kaikki alle kymmenriviset tarinat poistetaan armotta, eikä niistä saa pisteitä.
- Kirjoita vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja sen ohella myös pituutta.
- Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välille. Vuorosanat kirjoitetaan lainausmerkkien(") ja ajatukset joko asteriskien eli tähtien(*) sisään.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, silloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee viettää mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa. Et saa laittaa kissaa kertomaan rakkaudestaan ilman lupaa, etkä myöskään rikkomaan soturilakia tai tappamaan ketään.
- Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

   Vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli todennäköisesti saat kurkata ulos, niin näet, mikä vuodenaika tarinoissa on. Lisää tietoa vuodenajasta löydät Muuta-osiosta.

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Tara

26.04.2017 22:12
Huokaisin hiljaa, kun Icy juoksi pois. Tuntui, kuin välimme olisivat alkaneet hiljalleen rakoilla. Mutta enhän minä miksikään emoksi voi vain ryhtyä, ei kukaan voi muuttua kenenkään emoksi noin vain. En varsinkaan minä, en halunnut sitoutua huolehtimaan jostain minua pienemmästä. Voisin vaikka vahingossa satuttaa Icya, tai ainakin näyttäisin huonoa esimerkkiä suunnittelemalla murhaani.
"Mennään leiriin", naukaisin Chumalle ja astelin hänen edellään muiden luo. Icy ja hänen pentuetoverinsa leikkivät keskenään. Veri puhui Lunasta ja jostain parantajahömpötyksestä. Voisin melkein ryhtyä siihen, joskaan se ei kuulostanut lainkaan minulle sopivalta hommalta. Parantaja oli käsitykseni mukaan sairaita hoitava kissa, yh.
Suljin silmäni kuullessani jälleen ääniä. Mikseivät ne voineet jättää minua rauhaan? Tällä kertaa en erottanut sanoja, vain epämääräistä kuisketta. Mutta kun avasin silmäni, näin edessäni jonkin tumman hahmon. Katsoin sitä tiiviisti, mutta en pelännyt, tiesin sen olevan oman mieleni tuote. Tumma hahmo syöksyi minua kohti, ja osuessaan suljin jälleen silmäni. Hengitin syvään. Olin jo tottunut kaikkeen tällaiseen, ettei mikään voisi saada minua säikähtämään. Äänet eivät olleet kuuluneet kovina, hahmon muoto ei ollut ollut selvä. *Ehkä ne viimein jättävät minut rauhaan.* Äänet hiljenivät, mutta hetken päästä kuulin jotain, mikä sai minut sulkemaan silmäni jälleen ja päästämään ilmoille kiljaisun. Tällä kertaa olin kuullut kovaa kirkumista, eikä se loppunut, vaan jatkoi piinaavana. Päähäni sattui, tuntui kuin se räjähtäisi. En tiennyt, kenelle se kuului, sanoja ei erottunut. Kellahdin maahan kyljelleni, onneksi olimme kauempana muista, eivätkä kaikki kiinnittäneet minuun huomiota. Huohotin paikallani, enkä uskaltanut avata silmiäni. Kirkuna alkoi hiljalleen laantua, viimein oli hiljaista. *Avaa silmät*, ääni kuiskasi. Tottelin sokeasti, sillä en uskaltanut muuta. Näin edessäni seisovan tumman hahmon, sillä ei ollut muotoa, mutta sillä oli valkoiset silmät, jotka hohtivat uhkaavasti. *Tiedät mitä tehdä*, ääni sanoi, ja tiesin, että se kuului hahmolle. *Tällä kertaa viillät vain syvemmältä.*
"En", naukaisin voipuneena. Äänet alkoivat kuiskia päässäni villimmin. Ne tuntuivat kuuluvan läheltä ja kaukaa, eri puolilta. *Sinun on pakko*, ääni kuiski.
"Ei ole", naukaisin saaden ääneeni lisää pontta. "Minun ei ole pakko tehdä mitään."
Kuulin useita ääniä, ne kuuluivat täysin erilaisilta, osa kirkui, osa kuiski, osa karjui. *Sinulla ei ole omaa tahtoa, et uskalla vuodattaa vertasi.*
"En uskallakaan, sillä tiedän,nettä se on väärin, enkä aio koskaan tappaa itseäni!" naukaisin kovemmin, yhä silmät lasittuneesti hahmoa tuijottaen. Tuntui, kuin kehoani olisi puristanut jokin, en saanut henkeä, haukoin happea avuttomasti. Kuulin viimeisen kirkaisun, kun paine hellitti ja jäin hengittämään raskaasti maahan. Suljin silmäni, ääniä ei kuulunut, eikä outoja hahmoja näkynyt. Huokaisin väristen. *Ne saattoivat jättää minut rauhaan, tai sitten eivät.*

//Chuma? Erittäin outo ja sekava ;-;

Nimi: Icy

26.04.2017 19:08
Katsoin Taraa hämmentyneenä.
"Luulin, että olit kaverini! Sinä olit ainakin minun paras kaveri", miukaisin ja pinkaisin juoksuun. Juoksin takaisin leiriin ja näin kuinka sisarukseni leikkivät keskenään. Kipitin heidän luokseen. Flame ja Sahadow heittelivät sammalpalloa ja Arrow paini kävyn kanssa.
"Saanko minäkin tulla?" kysyin vilkaisten veljiini päin.
"Kaikki kissat koolle!" kuulin isäni kutsuhuudon. Vaelsimme sisarukseni kanssa aukiolle ja istuimme vierekkäin katsomaan.
"Mitähän adiaa hänellä on?" inahdin. Flame kohautti lapojaan. Huomasin, että Tara ja Chuma olivat saapuneet aukiolle. Katsoin Taraan päin loukkaantuneena, mutta pian käänsin katseeni takaisin isääni.
"Luna, uskoakseni olet ny valmis soturiksi. Olet harjoitellut kovasti saavuttaaksesi tämän", Veri naukui. Vilkaisin yönmustaan naaraaseen joka näytti ylpeältä.
"Tahtoisin vielä kysyä yhtä asiaa, Rapaolte, ennen kuolemaansa kertoi klaaninsa parantajasta, joka hoiti sairaita. Mekin tarvitsisimme sellaisen. Onko vapaa ehtosia tähän asemaan", isäni naukui ja haravoi yleisöä katseellaan.
Vilkaisin sisaruksiini.
"Minä en ainakaan halua!" inahdin.

//Tara? Sisarukset?

Nimi: Crokell

25.04.2017 08:00
Kuuntelin hämmentyneenä Kaislan anteeksipyyntöä. Olin hetken hiljaa pyöritellen asiaa päässäni ja punniten vaihtoehtoja. En jaksaisi enään olla kenenkään kanssa riidoissa.
"Saat anteeksi Kaisla. Ja anteeksi kun minä olin niin ilkeä ja ajattelematon", nau'uin tuolle esittäen samalla oman anteeksipyyntöni.
"Saat anteeksi", Kaisla vastasi hymyillen. "Tule sammalille nukkumaan", tuo kehotti. Epäröin vähän katsoessani tuhisevaa Havua, mutta myönnyin sitten. Kampesin itseni ylös ja tassuttelin Frian vastan viereen. Kaisla tuli viereeni. Siinä maidontuoksussa vasta huomasin kuinka nälkä minulla oli. Etsin nisän ja imin vähän maitoa. Kun olin syönyt käperryin takaisin makuulleni. Tunsin Frian karhean kielen sukivan turkkiani. Nukahdin siihen.

//Muut?

Nimi: Shadow

24.04.2017 21:31
Leikin yksikseni pesän nurkalla pienellä ja melkein rikkinäisellä ja repaleisella sammalpallolla. Sisareni ja meitä vahtimaan jääneet kissat olivat pesän toisessa päässä tekemässä jotain, mutta en oikein jaksanut välittää heistä. Muu lauma oli lähtenyt jonnekin taisteluun. Olin vain nopeasti ennen heidän lähtöä kysynyt isältäni minne he menevät ja mitä he tekevät, mutta en oikein saanut kunnollista vastausta.
*Miksen minä voisi olla jo vanha ja osallistua taisteluihin niinkun isäni ja moni klaanilainen*, ajattelin turhautuneena. En malttanut odottaa, että he palaavat ja pääsisin vaivaamaan ja ärsyttämään isääni lukuisilla kysymyksillä tapahtumista, mitä he kokivat siellä, missä lienevätkin. Hetken päästä kyllästyin yksinäisyyteen, joten astelin muiden luokse, jotka olivat toisella puolella pesää.
"Millon he palaavat?" marisin kyllästyneellä ja väsyneellä äänensävyllä, sillä täällä oli tylsää vain näiden muutamien kissojen kanssa.
"En tiedä, mutta piakkoin varmaan", Myrkky maukui tyynesti vilkaisten ulos pesästämme.
"Mutta hehän ovat olleet siellä varmaan ikuisuuden!" marmatin turhautuneena istahtaen sisarusteni vierelle.

Nimi: Huurre

24.04.2017 19:03
Tassutin verkkaisesti eteenpäin metsässä, joka muuttui yhä tuntemattomammaksi. Kurkkuani kuivasi ja mieleni perukoilla kyti huoli ja pelko, mutta olin päättänyt että niitä tunteita tai ajatuksia en huolisi pääni sisään. Silloin tästä ei tulisi yhtään mitään, ja menehtyisin jonkun puun juurakkoon. Minun täytyi selviytyä tästä, löytää paikka, josta tekisin kotini. Olinhan selvinnyt kaikesta tähänkin asti, joten mistä tämä eroaisi?
*Olet yksin tuntemattomassa metsässä etkä osaa takaisin*, pieni ääni pääni sisällä vinkui, ja pieni värähdys kulki kehoani pitkin. Ravistin kuitenkin turkkiani ja karkotin nuo ajatukset ennen kuin edes pääsin kunnolla niitä ajattelemaan. Nyt oli erityisen tärkeää etten ajatellut entistä perhettäni, jotta en vaipuisi epätoivoon, kun olin jättänyt heidät.
Askeleen kantoivat minua yhä hitaammassa tahdissa eteenpäin, mutta yhä liikuin. Auringon viileät säteet kutittelivat takaapäin, ja kun vilkaisin taivaalle, näin miten aurinko oli laskenut jo siitä, kun olin aloittanut tämän matkan. Sitten käänsin katseeni takaisin eteenpäin, ja tuijotin eteeni yrittäen kuvutella polkua eteeni. Sitä pitkin minä kulkisin, kunnes saapuisin määränpäähäni - missä se sitten ikinä olikin. Kuulin rapinaa vasemmalta puoleltani, ja pysähdyin kauhun kivettämänä. Tajusin kuitenkin rapistelijan olevan unelias hiiri, joka kykki puun takana. Vesi herahti kielelleni, ja nälkä kouraisi vatsaani. En ollut edes tajunnut olevan nälissäni. Yritin pidätellä itseäni vain syöksymästä saaliin kimppuun, sillä se oli vielä melko kaukana enkä saisi sitä kiinni jos hätiköisin. Pakottauduin laskeutumaan lähelle maan pintaa, ja yritin keskittää kaiken painon pois jaloistani, jotta ne kulkisivat pehmeästi metsämaalla. Tasasin kiihtyneen hengitykseni, ja otin ensimmäisen vaanimisaskeleen. Asetin tassuni keveästi maan pinnalle, ja sitten otin toisen askeleen. Hiiri jatkoi puuhiaan, ja kääntyi juuri sopivasti selin minuun. Huokaisin hiljaa, ja hiiri kohotti päätään. Jähmetyin paikoilleni, kun pikku otus heilutteli korviaan ja sen viikset väpättivät. Kun se kuitenkin totesi tilanteen vaarattomaksi, hiiri jatkoi puuhiaan. Päätin pysyä täysin hiljaa ja saada sen kiinni - se olisi ensimmäinen saaliini. Tunsin rinnassani jo itseni voittajaksi, mutta en ollut vielä saanut hiireä kiinni. Olin silti aivan varma että saisin sen. Otin taas vaanimisaskelia eteenpäin, kohti hiirtä. Kun olin kiertänyt puun ja olin suorassa linjassa hiirtä kohti, keinutin aavistuksen takapäätäni, otin vielä yhden varmistustaskeleen eteenpäin..
Tassuni osui kuivuneen lehden päälle, ja hiiri ponnahti jäykkämä pystyyn. Se käännähti salamannopeasti ympäri, näki minut ja lähti juoksemaan pois päin. Älähdin yllättyneenä ja pinkaisin juoksuun. Hiiren harmaa keho viiletti edessäni ja yritin saada sen kaikin voimin kiinni. Minusta tuntui, etten vielä hallinnut jalkojani täysin, minkä takia kompuroin saaliin perässä juostessani eteenpäin. Silmiini osui suuri tammi edessäpäin, ja erotin pienen aukon sen juurakossa. Se oli siis hiiren pesä. Saaliseläin pinkoi hullusti juosten kohti turvapaikkaansa, mutta minä en antaisi periksi. Rymistelin hirveällä voimalla kohti saalistani, loikkasin, ja upotin kynteni siihen. Vauhtini oli niin kova, että se ei pysähtynyt niinkuin olin luullut. Käpäläni olivat takertuneet tiukasti hiiren kehon ympärille, ja menetin tasapainoni vauhtini ollessa liian kova. Kaaduin naamalteni maahan ja oksat repivät turkkiani. Kierähdin hyvin nopeasti muutaman pyörähdyksen eteenpäin, ja osuin täydellä voimalla pää edellä siihen tammeen, jonka juurakossa hiiren pesä oli. Kiljaisin kivusta, mutta yhä pidin tassuillani hiirestä kiinni. Se olisi minun vaikka joutuisin taistelemaan siitä hengelläni. Silmissäni sumeni ja otsaani tykytti, kun valahdin maahan. Silmäluomeni painuivat kiinni iskun voimasta ja menetin tajuntani.

// jatkan täst ite myöhemmi

Nimi: Kaisla

24.04.2017 15:01
Itkuni ja suruni lomasta huomasin Crokellin reaktion. Hän tiesi tämän johtuvan hänestä. Sitten minulle tuli paha olo. Ei mikään voi olla tuon pikkuisen kollin aiheuttamaa, tämän on oltava.. jonkinlainen kohtalo. Miten saatoin aiheuttaa tavallaan yhdelle perheemme jäsenistä pahaa. Hän oli pieni avuton pentu ja halusi vain hyvää. Olen ollut todella itsepäinen ja nyt Huurrekin on poissa. En tiedä haluaisinko etsiä joka ikisen kolon, toivottavasti Huurre palaisi takaisin. Ryhdistäydyin ja kävelin pesään, jonne Crokell oli jo aika kauan sitten mennyt. Huomasin tuon nukkuvan yhdessä nurkassa. Kallistin päätäni surullisena, hän varmaankin nukahti itkien. Huokaisin hiljaa ja hiivin tuon lähelle. Istahdin siihen Crokellin vierelle.
"Hei kuule, anteeksi. En saisi syyttää sinua kaikesta...", sanoin ihan turhaan. Kissahan nukkui!
"Crokell!" naukaisin kollin korvaan. Kesti hetki kunnes sain tuon havahduttua hereille.
"Tuota.. niin.. anteeksi. En olisi saanut syyttää sinua kaikesta tapahtuneesta ja niin hän minä juuri tein", huokaisin. Katselin vain tassujani, sillä en tiennyt mitä kolli ajattelisi. Minua kuumotti kauheasti, silmistäni valui edelleenkin kyyneliä.

//Muut? Sori mini.

Nimi: Crokell

23.04.2017 22:02
Huurre? Poissa? Tajuntani ei ollut käsittää noita sanoja. Jähmetyin paikalleni kauhusta. Mitä Huurre aikoi? Kävelin hitaasti pesälle, seuraten Kaislan jälkiä. Pian näin Kaislan maassa itkemässä, Havun tuon vierellä istuen, tuokin itki. Huomasin kuinka Friakin itki ja huomasin Firen ilmeestä, että tuon sisällä raastoi tuska. Vatsaani kouraisi. Aiheutin tämän kaiken, jos en olisi tullut tänne, koko perhe olisi onnellisesti koossa, Havu, Kaisla ja Huurre nukkuisivat Frian vatsan vieressä Firen katsellessa noita, mutta ei. Pilasin kaiken. En tiennyt pitikö minun kääntyä ja juosta pois, itkeä, huutaa, raivota vai mitä. Mitä minä olisin tehnyt. Katselin perhettä joka suri yhdessä pentua joka oli lähtenyt, en tulisi koskaan täyttämään tuota tyhjää koloa noiden sydämissä. He rakastivat Huurretta ja niin minäkin rakastin. Sydämessäni tuntui viiltävää kipua kun ajattelin tuota. Näin Huurteen kasvot silmissäni. Tuon silmät alkoivat murentua, samoin muut osat kasvoista. Tömähdin maahan ja itkin.
"Huurre anteeksi. Anteeksi, pilasin kaiken. Jos en olisi tässä sinä olisit täällä ja elämäsi olisi hyvin. Et juoksisi nyt yksin metsässä vailla ruokaa niinkuin minä. Tulisin takaisin. Anna anteeksi", kuiskasin hiljaa itkien hysteerisesti. Sitten työnsin kynteni ulos ja raastoin maata tuskan vallassa. Itkuni voimistui. Itkin tuskasta, surusta. Tiesin ettei Huurre valehtelisi meille. Aloin karjua. Karjuin niin kovaa kuin pystyin ja niin pitkään kuin pystyin. Kun suustani ei lähtenyt enää pihaustakaan nousin ylös ja tassuttelin muiden ohi pesään vilkaisemattakaan noita, koska se rikkoi sydämeni uudestaan ja uudestaan. Menin pesän syrjäisimpään nurkkaan ja itkin siellä äänettömästi. Tuuditin itseni jälleen itkien uneen. Viimeisenä hereillä ollessani näin vain Huurteen kasvot.

//Muut? Mihin Huurre sitte menee? Kuoleeko se?

Nimi: Jade

23.04.2017 21:46
Muistin sen päivän kun olin eronnut Taivasklaanista. Olihan klaani ollut minulme hyvä paikka, mutta siskoni kuoleman jälkeen en ollut pystynyt käymään siellä pitkään aikaan. Olin vain käynyt ilmoittamassa Tuhkatähdelle siitä, että en enään olisi päivytsoturina.. minusta tulisi vain tavallinen surun murtama kotikisu, joka ei edes syö ruokiaan. Ei minua maittanut. Ei maittanut sitten yhtään! Halusin siskoni takaisin!! En ollut vieläkään menetyänyt uskoani Tähtiklaaniin, enkä ikinä pystyisi menettämään. Uskon pääseväni joskus siskoni seuraksi ihanaan paikkaan, Tähtiklaaniin. Kaksijalka on koittanut piristää minua jollain hiirillä, mutta ei enään mikään ole kivaa. Paitsi nukkuminen vuoteessa, jossa voin vielä haistaa siskoni ihanan lempeän tuoksun. Kyynel vierähti silmäkulmastani kovalle lattialle. Nyyhkäisin. En saisi ikinä häntä pois mielestäni.
"Tule takaisin luokseni... vai haluatko minun tulevan sinun luoksesi?"
Siskoni on aina mielessäni ja niin tulee aina olemaankin.

Nimi: Kaisla

23.04.2017 21:38
"En varmana häivy! Voit raahata itse itsesi pois minun elämästäni", sihisin kynnet esillä painottaen sanaa 'minun'.
"Kaisla! Crokell! Miten te kehtaatte aiheuttaa lisää huolta kun Huurrekin on poissa! Tulkaa tänne heti!" kuulin jossain Havun äänen.
"Mennään", sanoin vastahakoisesti kolille. En minä välittänyt hänestä, mutta Huurteesta välitin. Hän oli minun siskoni ja hänelle ei ikinä saisi käydä mitään pahaa. Juoksin niin lujaa kuin tassuistani pääsin Havun luokse, joka nyt oli ainoa veljeni ja hänkin oli minulle todella tärkeä.
"Missä Huurre on!? Kerro heti!!!" ääneni oli pelkkää kauhun kiljuntaa ja haukoin happea. En voinut kuvitella hänen vain olevan jossakn poissa.
"Missä Huurre on!? Kerro minulle se!" karjuin raivoisana. Silmäni kostuivat ja niistä valui koko ajan kyyneliä maahan.
"Haluan Huurteen tänne!" nyyhkin.

//Muut? xd tosi sekava koska ei oikein nyt oo inspiä

Nimi: Havu

23.04.2017 20:00
Makasin sammalpedillä ja vapisin kuin horkassa. En voinut uskoa, että siskoni oli poissa. Tiesin hämärän alkavan laskeutua ympärilläni, mutta en pystynyt ajatella mitään muuta kuin Huurretta. Kohotin kyynelten tuhrimat kasvoni maasta emoni ja isäni astuessa sisään pesään. Fire säpsähti huomatessaan ahdinkoni ja avasi suunsa.
"Mikä hätänä? Missä Huurre on?" Sanat virtasivat niin nopeasti kellanpunaisen kollin suusta, että en ollut saada niistä selvää.
"Hän lähti", nyyhkäisin. Frian kasvoilla näkyi hämmästys ja suunnattoman suuri suru. Fire kääntyi ja oli jo lähdössä pesästä. Salamannopeasti pomppasin hänen eteensä. Tummanharmaat pitkät karvani nousivat pystyyn ja hampaani paljastuivat. Isäni sävähti ja astui taaksepäin.
"Huurre halusi, että häntä ei seurattaisi", nyyhkäisin. Halusin noudattaa siskoni viimeistä toivetta niin hyvin kuin osaisin. Silmäni sulkeutuivat hetkeksi. Näin mielessäni Huurteen kasvot. Jalkani pettivät ja lysähdin maahan pieneksi tummanharmaaksi kasaksi. Kehoni hytkyi nyyhkytysten voimasta. Yhtäkkiä muistin Crokellin ja Kaislan kadonneen. Viha roihahti liekkiin sisälläni. Miten he kehtasivat kiukutella ja aiheuttaa huolta kun Huurre oli poissa?! Ponnistin itseni ylös ja kävelin puoliksi ulos pesästä.
"Kaisla! Crokell! Miten te kehtaatte aiheuttaa lisää huolta kun Huurrekkin on poissa! Tulkaa tänne heti!" karjuin metsään painottaen sanaa "heti". Ääneni ei kuulostanut pennun piipitykseltä vaan ison kissan ääneltä.

//Muut?

Nimi: Fire

23.04.2017 19:58
Etsintämme ei tuottanut tulosta. Kaislaa ja Crokellia ei vain löytynyt. Hämärä alkoi pikkuhiljaa laskeutua. Friaa luikahti metsän pimennosta vierelleni ja painoi nääntyneen näköisenä päänsä rintaani vasten.
"Me emme löydä heitä", naaras kuiskasi. Laskin lohduttavasti pääni hänen niskalleen.
"Kyllä me heidät löydämme." Yritin kuulostaa vakuuttavalta, mutta se kuulosti vain kolkolta. En halunnut menettää pentuja. En kumpaakaan.
"Meidän on pakko palata Havun ja Huurteen luokse. He varmaan kaipaavat jo meitä", naukaisin puskien kumppanini lapaa lohduttasti. Näin Frian aikovan väittää vastaan, mutta sipaisin hännälläni hänen kuonoaan saaden hänet luopumaan vastaväitteistään.
"Tule nyt", kuiskasin hiljaa.
Kulijmme häntäni Frian selän päällä leväten. Yön hiljaisuus kietoi meidät sisäänsä. Lintujen vaimeat sirkutukset loppuivat. Nuolaisun uuvuksissani kumppanini korvaa. Jalkani hädin tuskin kantoivat painoni. En arvannut, että kokisin pahan järkytyksen astuessani sisään tutuun pesäämme.

//Jatkan Havulla

Nimi: Tara

23.04.2017 18:28
Chuma tarkkaili Icya, en tiennyt, pitikö hän pennuista. Minulle se oli kuitenkin se ja sama, pidin Icya lähes omana tyttärenäni. Muistin, miten hän oli pyytänyt minua emokseen. *En olisi kovin hyvä emo.* Se oli varmasti totta, olin huono roolimalli pennuille. Enkä tiedä, saisinko koskaan edes pentuja, tai haluaisiko Chuma niitä. Nuolaisin pari kertaa rintaani ja käänsin katseenitaas Icyyn.
"Sanoit, että emosi on kuollut? Onko se totta, onko Rapapolte kuollut?" kyselin naaraalta. Hän näytti taas surulliselta. Tiesin, ettei hän valehtelisi minulle. "Miten hän kuoli?"
Icy pudisti päätään.
"Emme ole varmoja", hän vingahti. "Emo kuoli nukkuessaan."
Värähdin hiukan ajatellessani minun ja Rapapoltteen välejä. Emme koskaan saaneet niitä korjatuiksi. Nyt oli liian myöhäistä.
"Onneksi kuolikin pois", mutisin itsekseni. Taas yksi syy enemmän pysyä elossa, Rapapolte ei olisi koko ajan niskassani.
"En minä voi emoksesi alkaa, kysyit sitä ennen hyökkäystä", maukaisin hiljaa. "Se olisi typerää, ei minusta ole miksikään emoksi."

//Chuma? Icy?

Nimi: Chuma

23.04.2017 18:10
Virnistin häijysti ja sipaisin Taran selkää hännälläni. Vilkaisin Icya ja aloin raapia toisen etukäpäläni kynsillä maata. Kaulassani ja muussa kehossani oli haavoja mutta en välittänyt niistä, tuskin edes tunsin niitä - kiitos isäni antaman koulutuksen. Tunsin Taran turkin omaani vasten ja samassa mieleeni tuli naaraan niin sanottu ongelma; äänet, joita hän kuuli päässään. Kurtistin kulmiani miettiväisenä. Kuinka voisin auttaa häntä? En päässyt sisälle hänen mieleensä, en voinut käskeä ääniä jättämään häntä rauhaan. Murahdin hiljaa. Tara ja Icy ilmeisesti huomasivat sen, sillä molemmat naaraat kääntyivät katsomaan minua.
"Kunhan mietin", rauhoittelin Taraa. "Ei se mitään erikoista ole.."
Valkeaturkkinen naaras väläytti minulle hymyn, ennen kuin kääntyi takaisin Icyn puoleen ja alkoi jutella tämän kanssa jostain. Vilkaisin pentua miettiväisenä, nytkäytin kutiavaa korvaani. Miltähän tuntuisi, jos omissakin korvissa äänet kuiskisivat minulle asioita, ajatuksia, käskyjä?
*Eipä se kai mukavaa ole*, ajattelin ja nostin katseeni siniselle taivaalle, jolla valkoiset pilvenriekaleet purjehtivat. *Kunpa voisin auttaa Taraa jotenkin.*
Mutta miten minä sen tekisin? Oli tavallaan turhauttavaa, kun en voinut olla avuksi. Tai.. ehkä minä voisinkin olla avuksi. Kunhan vain keksisin, kuinka. Katsahdin kumppaniani ja siristin silmiäni pohtien. Hän näytti pitävän Icysta. Ja vaikken minä itse niin pentujen perään ollutkaan, niin olihan hän ihan sietämisen arvoinen kissa. Mitähän pentu ajatteli minusta?

//Tara? Icy?

Nimi: Tara

21.04.2017 21:52
Kuljin muiden hyökköykseen osallistuneiden mukana kohti leiriä. Nojasin Chumaan; olin hiukan haavoittunut, taisteleminen ei ollut ihan minun juttuni, vaikka taisinkin sen paremmin kuin esimerkiksi metsästämisen. Chuma oli taistellut niin urheasti ja niin taidokkaasti. *Ja hän on kokonaan minun.* Ennen hyökkäystä Icy oli tullut luoksemme ja kertonut Rapapoltteen kuolleen. Olin yrittänyt piristää häntä, mutta naaras oli yhä surullinen. *Sinun takiasi hän on surullinen*, ääni kuiskasi päässäni. Pysähdyin heti, muu joukko kulki ohitseni, mutta Chumakin pysähtyi.
"Taasko?"
Nyökkäsin, tiesin, mitä kolli tarkoitti. Hän näytti hiukan pahoittelevalta.
"En ole varma, miten sinua pitäisi auttaa", kumppanini naukui. Pudistin vain päätäni.
"Ei se mitään."
Jatkoimme matkaa, eivätkä äänet riivanneet enää mieltäni. Meiriin saapuessani näin heti Icyn. Naaraan pää oli hiukan painuksissa, häntä alhaalla myös. Käänsin katseeni Chumaan, ja lähdin kulkemaan valkoisen naaraspennun luo. Juovikas kolli seurasi minua ehkä hiukan vastahakoisesti.
"Hei Icy", naukaisin ja istuuduin. Nojasin Chuman lapaan, tunsin kollin lämmön. Hymyilin häijysti, Icy tuskin oli nähnyt sitä puolta minusta.
"Hyökkäsimme yksien kissojen niskaan, haavoitimme heitä, se oli ihanaa", naukaisin ja nauroin jäätävästi.

//Chuma, Icy?

Nimi: Veri

21.04.2017 19:49
Katsoin Viiltokaaosta tyytyväisenä. Minä tosiaan olin alkanut luottaa tähän kolliin. Heilautin häntääni kissojen tänne tulemisen merkiksi. Laumani kissat alkoivat kerääntyä minun ja Viiltokaaoksen ympärille.
Käännyin mitäön sanomatta ympäri ja vilkaisin Viiltokaaokseen. Nyökkäsin tälle ja tämä alkoi johtaa partionsa kissoja pois Kuolonklaanin leiristä. Vilkaisin vielä meihin katsoviin Kuolonklaanin kissoihin ja hymyilin voitonriemuisesti. Lähdin juoksemaan eteen päin partioni kissat perässäni. Kirimme Viiltokaaoksen partion rinnalle. Juoksimme takaisin leiriin päin. Saavuimme leiriin hetken päästä. Näin pienet pennut leikkimässä Tiu'un ja Myrkyn kanssa. Nyt vasta huomasin kuinka haavoittuneilta näytimme. Onneksi leiri näytti siistiltä ja ehjältä. Huokaisin väsyneenä. Kaikki kissat valuivat tekemään omia askareitaan ja jäin vielä hetkeksi harmaan kollin luo.
"Et olekkaan niin huono kissa kuin luulin", hymähdin väsyneesti ja lähdin laahustamaan pesääni. Astuin sisään ja käperryin sammalille jotka haisivat vieläkin Rapaoltteelle. Ihanalle kumppanilleni. Naaraan tuoksu tuuditti minut rauhalliseen uneen.

//Joku?

Nimi: Elandra

21.04.2017 16:57
Veri: 15kp

Viiltokaaos: 40kp!

Huurre: 10kp

Nimi: Viiltokaaos

21.04.2017 16:16
Pisaratähti oli sulkenut silmänsä ja lakannut hengittämästä. Minä olin siis ilmeisesti voittanut. Musta kollikissa - Tuhokatse nimeltään - lähti juoksemaan kohti leiriä. Katsoin vaitonaisena Pisaratähden elotonta ruumista. Hän oli kai menettämässä henkeä. Olin kuullut, että päällikön menettäessä hengen, hän kävi Tähtiklaanin luona, mutta en ollut varma, kuinka Pimeyden Metsään uskoville kävi. Hetken ajan katselin kollin elotonta ruumista, kunnes kuulin nopeaa tahtia lähestyviä askeleita. Kaksi kissaa juoksivat minua kohti. Toinen kissoista oli hopeanharmaa soturikissa, ja toinen oli nuoren oloinen tummanruskea raidallinen naaras.
"Pisaratähti!" naaraskissa ulvoi kauhuissaan ja juoksi muutaman hiirenmitan päähän meistä. Soturi kulki hänen perässään.
"Olet surmannut Pisaratähden!" arviolta oppilasikäinen kissa naukui hetken hengen haukkomisen jälkeen. Soturi asettui pienemmän kissan eteen. Hän näytti hämmästyneeltä, kun hän katsoi minua.
"Kuka sinä olet, ja mitä teet Kuolonklaanin reviirillä?" harmaa kissa sihisi ja paljasti hampaansa. Pysyin rauhallisena.
"Olen Viiltokaaos. Yhdessä joukkojeni kanssa hyökkäsimme klaaniinne, sillä tapoitte yhden ystävistämme. Pisaratähti tahtoi itse taistella minua vastaan ja hän on menettämässä yhtä henkeään. Koska minä voitin, Tuhokatse lähti ilmoittamaan leiriin, että kuolonklaanilaisten tulee lopettaa taistelu", nau'uin viileästi kaksikolle. Soturi vaikutti jokseenkin tutulta, mutta en edelleenkään osannut yhdistää kasvoja kenellekään. Samassa huomasin Pisaratähden avaavan silmänsä. Hän katsoi ensin pitkään pilviselle ja hämärtyvälle taivaalle, kunnes käänsi katseensa minuun.
"Tuhokatse lähti leiriin", ilmoitin kollille, "ja suosittelen kertomaan tapahtumat kahdelle klaanisi jäsenelle." Raidallinen kolli kääntyi kohti kahta kuolonklaanilaista.
"Onko leiriin hyökätty todella?" hopeanharmaa kolli kysyi ja astui lähemmäs päällikköään.
"On. Palataan leiriin, taistelu on kuolonklaanilaisten osalta ohi", kolli sanoi ja käänsi katseensa minuun, "me lopetamme sen, kunhan käsket sen Veren viedä ystävänsä pois." Murahdin.
"Voin kyllä yrittää", tokaisin ja lähdin kulkemaan kohti leiriä. Kuljin joukon edellä. Pisaratähti otti tukea hopeanharmaasta soturista. Kuulin kaksikon keskustelevan:
"Hän muistuttaa ihan.." Soturi ei sanonut lausettaan loppuun, mutta tiesin kyllä, ketä minä muistutin; Viiltotähteä.
"Tiedän. Hän on mitä todennäköisimmin sukua minulle", ilmoitti Pisaratähti kähisevällä äänellä. En kuunnellut keskustelua sen enempää. Taistelun äänet olivat vaimenneet, Tuhokatse oli kai onnistunut lopettamaan tiastelun. Kävelin sisään leiriin piikkihernetunnelista, josta olin aiemminkin sinne mennyt. Leirissä oli hyvin kireä tunnelma. Huomasin kaikkien katsovan minua ja perässäni kulkevaa kolmea kissaa. Erotin Veren lähellä suurta kiveä samaisen mustan kollin vieressä, joka ei ollut rohennut ilmeisesti taistelemaan minua vastaan. Astelin Veren luokse piittaamatta kuolonklaanilaisen katseesta turkissani.
"Minä voitin heidän päällikkönsä, Pisaratähden. Kuolonklaanilaiset eivät hyökkää enää kimppuumme, kunhan lähdemme nyt", nau'uin Verelle ja katsoin häntä silmiäni siristäen. Toivoin, että kolli ymmärtäisi, että nyt olisi oikeasti hyvä aika lähteä, ellemme tahtoneet tapattaa kaikkia ystäviämme.

//Veri?

Nimi: Huurre

21.04.2017 16:03
Minua pelotti, kun makasin hiljaa Havun vieressä pesässä. Fria ja Fire olivat lähteneet etsimään Kaislaa ja Crokellia ja meidän oli täytynyt jäädä pesään. Kyyneleet valuivat silmäkulmistani, vaikka yritin estää. Havu hengitti rauhallisesti vieressäni, mutta hänen lihaksensa olivat kireät, mistä tiesin kollin olevan huolestunut. Sisälläni riehui yksinäisyyden ja turvattomuuden tunne, ja pelkäsin sen vielä tuhoavan minut. Poskiani kuumotti, kun kyyneleet valuivat valtoimenaan poskiani pitkin. Tassuni tärisivät, ja kylmä tuli oli jäädyttänyt kehoni. Ajatukseni pyörivät ympyrää, en päässyt karkuun ajatuksiani, en päässyt mistään pois. Auringon säteet tunkeutuivat juuri sillä hetkellä pesään sisään, koskettivat turkkiani ja saivat minut täysin pysähtyneeksi. Kehoni kyllä liikkui, mutta ajatukseni jähmettyivät. Minulla oli pakokeino - minä voisin lähteä. Tärisin edelleen, mutta siitä huolimatta kampesin itseni ylös. Havun pää ponnahti ylös, ja hän katsoi minua. Räpyttelin silmiäni yrittäen lopettaa kyyneleiden tulvimisen, mutta en voinut. Häntäni värähti, ja katselin veljeäni tuskaisena. Jos minä lähtisin, minun oli tehtävä se nyt. Jos kaikki perheenjäseneni olisivat täällä, en voisi lähteä, se olisi mahdotonta. Mutta Havulle minä jättäisin viimeiset jäähyväiseni, pyytäisin häntä kertomaan ne muille. Kyynel vierähti poskeani pitkin ja osui maahan, juuri kun avasin suuni.
"Havu", vikisin, "älä tuomitse minua, äläkä anna muiden tuomita minua. Minun on vain pakko lähteä. En voi olla täällä enää, minä en kuulu tänne. Tämä ei ole kotini." Havun silmät suurenivat, ja näin hänen silmäkulmissaan kimmellystä. Kolli nousi vapisten ylös, ja avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta minä peräännyin askeleen ja keskeytin hänet.
"Kerro muille, että minä oikeasti rakastan teitä kaikkia hyvin paljon, mutta en vain voi olla täällä, tämä ei ole minun kotini. Älä päästä ketään etsimään minua, sillä minä kyllä selviän - olenhan selvinnyt tähänkin asti. Tämä ei johdu kenestäkään teistä, minä vain en kuulu tänne.." viimeinen lauseeni hiipui kuulumattomiin, ja lähdin perääntymään. Havun ääni tärisi, kun hän kuiski:
"Ei.. ei.. ei.." Katsoin veljeäni surullisin silmin, kyyneleiden kostuttamin kasvoin.
"Älä estä minua, anna minun mennä, se on minun toiveeni", pyysin hiljaa. Havu värähti, mutta nyökkäsi sitten hitaasti.
"Hyvästi Huurre.." kolli naukaisi itku äänestään kuultaen. Paha olo velloi sisälläni, mutta tiesin että minun oli lähdettävä. Nyyhkäisin vielä kerran, ja sitten pyörähdin ympäri. Lähdin juoksemaan jalat lipsuen ulos Havun itku perässäni seuraten. Hammasta purren työnnyin ulos pesästä ja jatkoin juoksuani eteenpäin. Minulla ei ollut paikkaa minne mennä, mutta kyllä löytäisin jostain yöpaikan. Jalkani kuljettivat minua eteenpäin, ja metsä vilisi silmissäni. Nyyhkäykset ajoivat minua eteenpäin, ja pinnistelin voimani äärirajoille juostessani eteenpäin. Metsä oli tuttua vain jonkin aikaa, mutta sitten se muuttui tuntemattomammaksi. Hidastin vauhtini kävelyksi, ja yritin tasoitella hengitystäni ja sydämeni sykettä. Kyyneleet valuivat silmäkulmistani, ja koko oloni oli hirveä. Minua pelotti, ahdisti, tunsin itseni yksinäiseksi, mutta samalla tunsin hieman jännitystä siitä, mitä kaikkea vielä kokisin. Askeleeni ratisivat metsässä, kun kuljin eteenpäin jättäen kaiken taakseni. Perheeni kulkisi kanssani muistoissani, enkä ikinä unohtaisi heitä. Minusta vain ei ollut kissaksi olemaan heidän kanssaam. Värähdin, mutta en antanut itseni ajatella liikaa perhettäni - entistä perhettäni. Pakottauduin keskittymään siihen, että kävelin eteenpäin sillä minun oli pakko löytää hyvä yöpaikka.

// jatkan tästä ite joskus (ku nyt loppu inspi) ja Huurretta ei sit löydetä eikä se tuu takas

Nimi: Viiltokaaos

21.04.2017 13:51
Musta naaraskissa oli loikannut selkääni. Heittäydyin maahan niin, että naaras jäi alleni. Hän irrotti otteensa, ja loikkasin pystyyn. Käännyin kohti vastustajaani ja paljastin hampaani. Naaras oli musta ja minua monta kertaa pienempi. Naaraskissa syöksyi minua kohti ja alkoi selvästi tekemään liikettä, jonka minäkin osasin. Mutta sehän oli minun liikkeeni! Kuinka ihmeessä tuo kuolonklaanilaisnaaras hallitsi sen? Kun hän oli potkaisemassa minua kylkeeni, syöksähdin eteenpäin ja sitten loikkasin kynnet esillä päin valkomustaa soturia. En saanut kunnon otetta naaraasta, joten hetken ajan vain kierimme maassa, kunnes tunsin hänen tarttuvan hampaillaan korvaani.
"Ketunläjä!" sihisin kissalle, joka riuhtaisi päätään taaksepäin repäisten samalla palan korvastani irti. Kipu korvassani sai minut tuntemaan sydämeni iskut kaiken aikaa. Viha kuohahti yhä vain enemmän sisälläni. Naaras oli sylkäissyt korvastani lähteneen palan maahan ja nyt hän katsoi minua raskaasti hengittäen ja valmiina hyökkäämään tai ottamaan hyökkäykseni vastaan. Hän todella suututti minut ja aioin näyttää, että se oli virhe! Kehoni koon puolesta etu taistelussa voisi olla minulla, mutta naaraan hampaita saisin varoa. Siristin silmiäni katsoessani lähes mustaa naarasta, joka oli saanut tasoitettua hengityksensä. Vedin syvään henkeä ja jännitin takajalkojeni lihakset valmistautuessani syöksymään kuolonklaanilaista kohti. Ponkaisin itseni ilmaan tarkoituksena loikata naaraskissan taakse, mutta hän kääntyi ennen kuin laskeuduin sulavasti neljälle jalalle maahan. Olin jo syöksymässä naaras kohti uudelleen, kunnes kuulin Ronin huutavan:
"Viiltokaaos!" Suurikokoinen - itseäni hieman suurempi - lihaksikas, tummanharmaa valkoraidallinen kolli oli painanut ystäväni kehonsa alle. Ronin päällä oleva kolli oli naulinnut keltaiset silmänsä siniharmaan ystäväni kurkkuun, jonka päälle hän oli painanut terävät kyntensä. Kuolonklaanilaisen silmistä paistoi murhanhimo. Vilkaisin nopeasti mustaa naaraskissaa, minun täytyisi auttaa Ronia. Mitä vähemmän kuolemia, sitä vahvemmilta näytimme.
"Pahoittelut arvon neiti, mutta et pääse Pimeyden Metsään vielä", nau'uin virnistäen ja lähdin juoksemaan kohti Ronia. Tummanharmaa kollli huomasi minut, ja kun hän sen teki, hänen otteensa irtosi heti tummasta ystävästäni. Ron onnistui potkaisemaan kuolonklaanilaista takajaloillaan vatsaan. Iskun voimasta raidallinen kolli yskäisi ja oli vähällä kaatua taaksepäin. Ron oli runsaasti kollia pienempi, joten niin ei käynyt. Raidallinen erakkokissa onnistui poistumaan keltasilmäisen kollin alta. Kollin katse oli nyt nauliintunut minuun. Loikkasin ilmaan valmiina hyökkäämään kollin kimppuun, mutta hän syöksyi sivuun ja siitä heti suoraan kylkeeni. Tunsin, kuinka kollin kynnet upposivat oikeaan kylkeeni, ja kuinka lensin kaaressa suoraan kivirykelmään kolli perässäni. Hän onnistui pitämään tasapainonsa päästessään maahan, jonka jälkeen hän painoi minut alleen ja siirsi kyntensä kaulalleni. Kolli omasi terävät kynnet, aivan kuin minäkin. Hänen silmissään loimusi murhaava katse. Kolli muistutti minua jostakin, mitä en vain muistanut. En liikahtanutkaan, sillä olin kolauttanut pääni yhteen kiven rykelmistä, ja tunsin pakollista tarvetta sulkea silmäni. Yritin pysyä tajuissani, mutta pian vajosin pimeyteen. Menetin tajuntani.

//Jatkan täst Pisaral :]

Nimi: Veri

20.04.2017 21:12
Taistelin punaruskean kirjavaa naarasta vastaan. Painoin tämän maahan ja raatelin tämän vatsaa kynsilläni. Baaras potkaisi minut ilmaan vahvoilla takajaloillaan. Lensin ilmassa ja tein nopean käännöksen ja lensin jaloilleni. Katsoimme toisiamme vihaisesti pörhistellen. Naaras loikkasi kimppuuni kynnet esillä. Väistin liikkeen ja loikkasin tämän kimppuun. Naaras pyöräytti minut ympäri ketterästi ja tunsin kuinka hän painoi kynttään vasten kurkkuani. Hengitin raskaasti.
*Hän on hyvä!* Potkaisin naarasta monta kertaa ja vihdoin tämä irrotti ja katosi muiden sekaan. *Hän olisi voinut tappaa minut* Ryntäsin leirin pieneen onkaloon. Näin kuinka nuori tumma kissa katsoi minua silmät leimuten. Hyppäsin kissaan kurkkuun ja painoin tämän maata vasten. Kissa potkaisi minua monesti vatsaan, mutta pidin otteeni pian lensin seinää päin. Kissa loikkasi päälleni ja painoi minua maata vasten. Kiepautin hänet ympäri ja nyt kolli makasi maassa. Iskin hampaani tämän niskaan.
"Minustahan et helpolla pääse!", naukaisin ja laskin kynteni kollin rinnalle. Pian hätkähdin kun jokin loikkasi suoraan selkääni. Toinen kissa.
"Hiirenpapanat!" murahdin ja kierähdin kimppuuni hyökänneen kissan kimppuun. Revin tämän korvia.

//Risu?

Nimi: Viiltokaaos

20.04.2017 20:19
Veri oli päättänyt toimia nyt. Hän oli määrännyt kaksi taistelupartiota, joista toista pääsin johtamaan minä. Kolli selkeästi kunnioitti minua enemmän kuin monia muita. Idea hyökkäämisestä oli tullut minulta, jonka jälkeen hän oli määrännyt minut partion johtoon, se kertoi paljon. Kuljimme kohti Myrskyklaanin reviiriä, sitä kautta pääsisimme nopeasti kuulemma paikkaan, jossa Piikki oli tapettu. Veren partio kulki edellämme. Tara opasti matkaamme.

Matka sujui nopeasti. Olimme jo päässeet nelipuille Myrskyklaanin reviirin ohitse. Kuolonklaanin haju leijaili sieraimiimme.
"Oletko aivan varma tästä? Emme tiedä mitään siitä kissaporukasta. Jos kerta se yksi kissa oli onnistunut surmaamaan Piikin noin vain, mitä he muut voivat tehdä? Ehkä me vain tapamme näin jokaisen, keneen olemme tutustuneet!" Silakkasiipi naukui minulle. Murahdin.
"Jos et satu muistamaan, minä olen täällä. Tässä porukassa on monta etevää taistelijaa, kuten esimerkiksi Veri. Kyllä he osaavat itseään puolustaa, kuten myös sinä ja minä", huomautin. Silakkasiipi pyöräytti silmiään. Jatkoimme matkaa hiljaisuuden vallitessa. Kun kuljimme Tuuliklaanin rajaa myöten, kuulin Ronin kuiskaavan:
"Olimme aivan noiden korkeiden kivien luona, kun ne kissat kävivät kimppuumme." Vilkaisin Silakkasiipeä, joka vaikutti lievästi sanottuna hämmästyneeltä. Hänen leukansa loksahtivat auki.
"Tarkoitatko Kuolonklaanin reviiriä?!" kolli ulvaisi. Ron kohautti lapojaan.
"Ehkä, en minä klaanien reviireitä tunne, tehän niitä klaanikissoje olitte", kolli murahti. Virnistin. Jos reviiri todella oli Kuolonklaanin, en malttaisi odottaa, että pääsisin sinne. Kuolonklaani oli aina kiinnostanut minua, ja vaikka ehkä joutuisinkin heidän vihollisekseen, se olisi hauskaa. Tahdoin tietää enemmän Kuolonklaanista. Huomasin Veren ja hänen partionsa hidastavan tahtiaan, joten ravasin hänet kiinni.
"Olemmeko me nyt jonkun klaanin reviirillä?" kolli kysyi. Nyökkäsin.
"Tämä on Tuuliklaanin reviiriä. Jos olen oikeassa, edessäpäin on Kuolonklaanin reviiri. Kuolonklaanilaiset taisivat tappaa Piikin", nau'uin ja yritin pidättää virnistystä, sillä se olisi saanut antaa vain huonon vaikutelman kollille. Hän siristi silmiään ja vilkuili eteenpäin.
"Hyökkäämmekö silti?" Silakkasiipi kysyi kollilta.
"Hyökkäämme", hän vastasi ja kiristi jälleen tahtiaan asettuen joukon johtoon. Virnistin Silakkasiivelle.
"Älä ole pelkuri, me pääsemme Kuolonklaaniin! Emme me ole yhtä pelkureita kuin kaikki jokiklaanilaiset, jotka eivät edes uskaltaneet taistella yksin Kuolonklaania vastaan!" rohkaisin Silakkasiipeä, joka vaikutti yhä hieman epävarmalta.
"Jos sinä menet menettämään henkesi, minä palaan saman tien takaisin Jokiklaaniin!" kolli vakuutti. Hän siis suostui. Virnistin kollille ja vaistomaisesti viilsin etukäpäläni kynsillä ilmaa. Jatkoimme jälleen matkaa hiljaisuudessa. Pidin kaiken aikaa aistini tarkkoina partion varalta, ei olisi hyvä jäädä kiinni jo nyt, ennen kuin olimme edes päässeet Kuolonklaanin reviirille!

Kun rajamerkit tulivat vastaan, ylitimme ne nopeasti.
"Pysytelkää piilossa. Jos havaitsette kuolonklaanilaisen, kertokaa siitä heti", Veri sihahti kissoille. Myös minun partioni jäsenet kuulivat sen.
"Hajaannummeko me jossain vaiheessa?" kysyin Vereltä. Kolli käänsi katseensa minuun.
"Hajaannumme, kun olemme tarpeeksi lähellä leiriä. Tiedättekö, missä se sijaitsee?" pikimusta kollikissa kysyi ja katsoi ensin Taraa, sitten Ronia, seuraavaksi Silakkasiipeä ja pysäytti katseensa minuun.
"Olen kuullut, että se on palaneen ladon kohdalla. Sen pitäisi taas oll tuollapäin", Silakkasiipi naukui ja osoitti hännällään suuntaan, jossa uskoi Kuolonklaanin leirin sijaitsevan. Veri nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti matalana kulkemaan eteenpäin. Kuljimme hänen perässään, ja jonkun matkan kuluttua Veri pysähtyi.
"Hajaannutaan nyt. Kiertäkää sisäänkäynnin luokse. Kun annan merkin, syöksytte leiriin ja estätte kissoja pakenemasta", Veri naukui. Nyökkäsin merkiksi, että olin ymmärtänyt. Hännän heilautuksella käskin partioni kulkemaan perässäni.

Kun olimme saapuneet sisäänkäynnille, jäin odottamaan Veren käskyä hyökätä. Tuntui kuin siinä olisi kestänyt ikuisuus, mutta sitten ilmoille kajahti ulvaisu:
"Hyökkäykseen!" Se oli meidän merkkimme. Syöksyin sisään leiriin ja tunsin, kuinka piikkiherneet raapivat tummaa turkkiani, mutta en antanut sen häiritä. Päästyäni joukon johdolla pääaukiolle, suoristin ryhtini ja aloin etsimään kissaa, joka saisi ensimmäisenä minut kimppuunsa. Huomasin erään mustan vihreäsilmäisen kollin tuijottavan minua kuin olisin ollut aave. Hän saisi luvan olla ensimmäinen vastustajani. Olin jopa hieman pettynyt, kun kolli ei tehnyt mitään estääkseen hyökkäykseni. Upotin hampaani kollin kaulaan. Hän katsoi minua kauhuissaan vihreillä silmillään.
"Viiltotähti", hän kähisi ja yritti potkaista minua pois päältään.
"Taas joku hiirenaivoinen kuvittelee minua joksikin mitä en ole", nau'uin ja pyöräytin silmiäni. Silmien pyöräytys tuntui hieman kivuliaalta, sillä vasemman silmäni päälle jääneet haavat eivät olleet vielä täysin parantuneet. Allani ollut kolli onnistui potkaisemaan minua takajaloillaan niin, että vatsaani tuntui tulevan haava. Sihahdin ja irrotin otteeni soturin kaulasta ja loikkasin taaksepäin. Hän tuntui katsovan minua yhä tarkkaan. Pyöräytin silmiäni ja astuin askeleen taaksepäin. Taistelu oli puhjennut ympärillämme. Keskityin kuitenkin mustaan vastustajaani. Hänkin tuntui keskittyvän minuun, mutta kolli ei näyttänyt siltä, että olisi suunnitellut iskua kimppuuni.
"Voisitko edes yrittää taistella minua vastaan?" sihahdin kollille, "tai näyttää siltä, että tahdot sitä!" Kolli virnisti.
"Ensin tahdon tietää, kuka olet. Jos sinua on ennenkin luultu joksikin - todennäköiseksi Viiltotähdeksi - tahdon tietää, miksi niin on, mistä sinä tulet", kolli naukui ja paljasti minulle valkeita hampaitaan.
"Ei taistellessa aleta kyselemään tällaisia senkin vanha kirppukasa! Jos se saa sinut taistelemaan, niin tässä tulee: Minä olen Viiltokaaos, kasvoin Jokiklaanissa ja en kuulu enää siihen pelkuriklaaniin", nau'uin. Kolli katsoi minua silmiään siristellen. Hän nyökkäsi.
"Anna sitten vain tulla, jokiklaanilainen kalanaama", kolli naukui virnistäen. Yrittikö hän todella ärsyttää minua tahallaan?! Siristin silmiäni ja lähdin syöksymään kollia kohti. Hän näytti olevan valmis väistämään liikkeeni. Päätin kokeilla häneen jotain liikettä, jonka olin itse opetellut. Liike oli samankaltainen kuin se, jonka olin opettanut Lunalle saavuttuamme kissaporukan luokse. Loikkasin ilmaan ja pudottauduin mustan kissan vasemman kyljen puolelle. Ennen kuin hän kerkesi kääntyä minua kohti, potkaisin häntä takajaloillani niin kovaa kuin ikinä kykenin suoraan kylkeen. Kolli kaatui oikealle kyljelleen ja liukui maata pitkin suoraan hopeanharmaan kollikissan päälle. Ron loikkasi pois kollin kimpusta ja antoi mustan kissan lentää tuon päälle.
"Saasta!" hopeanharmaa kissa ulvoi klaanitoverilleen. He alkoivat kinastella keskenään, enkä uskonut, että heistä olisi minulle taisteluseuraa. Kuljin nopeasti eteenpäin ympäri leiriä. Veri oli syöksynyt tumman punaruskean naaraskissan kimppuun. Naaras oli erittäin ketterä kuolonklaanilaiseksi, eikä hänen kehonsa ollut suuri ja lihaksikas kuten muilla. Naaras oli pienempi ja solakampi, hänen liikkeensä olivat hyvin sulavia ja ammattimaisia. En tiennyt miksi, mutta joku osa sisälläni oli ylpeä tuosta naaraasta. Kun hetken ajan ajatukseni herpaantuivat taistelusta, tunsin jonkun iskeytyvän suoraan selkääni. Onnistuin ihmeen kaupalla kierähtämään selälleni ja potkaisin kissan pois päältäni. Hän oli suunnilleen kokoiseni ja hyvin painava, joten potkaisu tuntui jaloissani hieman pahalta. Nousin kuitenkin nopeasti ylös horjuville jaloilleni. Uusi vastustajani oli vaaleanharmaa kollikissa. Hän vaikutti jotenkin tutulta, mutta en osannut yhdistää kasvoja mihinkään. Kollin ilme oli hieman kauhistunut. Mikä ihme kuolonklaanilaisia vaivasi?! Eivätkö he voineet vain taistella minua vastaan ihmettelemättä yhdennäköisyyttäni heidän klaaninsa perustajaan, Viiltotähteen! Kolli veti syvään henkeä ja lähti syöksymään minua kohti. Vihdoinkin! Hän ei näyttänyt välittävän yhdennäköisyydestäni Viiltotähden kanssa! Kolli kuitenkin loikkasi vain ylitseni ja katosi kissojen sekaan.
"Pelkuri!" ulvoin hänen peräänsä.

//Joku? HIRVEEEN TÖNKKÖ :c Nojaa me hyökättii ny Kuoloon

Nimi: Veri

20.04.2017 15:58
Katsoin kollia surun sumenramin silmin.
"Olet sinä kyllä fiksu", naukaisin sarkastisesti. Kolli pyöräytti dilmiään turhautuneena.
"Kannattaa miettiä asiaa", kolli murahti ja oli kääntymässä ulos pesästäni.
"Odota", naukaisin hänen peräänsä. Kolli kääntyi ja katsoi minuun kuin tietäen saavansa tahtonsa läpi.
"Tuo on itseasiassa hyvä idea", naukaisin peitellen suruani. Nousin seisomaan ryhdikkäästi ja katsoin kolliin joka näytti tyytyväiseltä.
"Teen ilmoituksen", hymyilin ilkeästi, mutta tunsin silti surun kaivertavan sisälmyksiäni. Astelin ulos pesästäni ja tassutin aukion suurimman kiven luo. Työnsin kynteni ulos ja loikkadin kiveä vasten. Otteeni lipesi ja haroin kynsilläni ilmaa, pian kuitenkin sain sen takaisin. Loikin voimattomana kiven päälle. Loikkasin ylimmälle tasanteelle ja katdoin leirin vilskettä. Ryhdistäydyin ja kutsuin kissat koolle. Kissat asettuivat aukiolle katsomaan silmät uteliaisuudesta kiiluvina minuun päin. Tunsin oloni hieman tökeröksi. Ravautin päätäni.
"Hyvät kissat, muistatte varmasti mitä se klaani teki Piikille? Nyt on aika kostaa!" ulvaisin. Kuulin kissojen joukusta tyytyväistä ja tyytymätöntä mutinaa.
"Tämän kaiken muistuttamisesta saatte kiittää Viiltokaaosta", hymyilin hampaani vilkkuen ja vilkaisin Viiltokaaokseen.
Kolli nyökkäsi ympärillä olevilleen kissoille.
"Lähetän kaksi partioita. Ensimmäistä johdan minä, ja toisen ryhmän vastuun annan Viiltokaaokselle", murahdin.
Kissojen keskellä alkoi hirveä supina kissojen kuiskiessa toisillensa.
"Vaiti!" murahdin. Kissat hätkähtivät ja käänsivät taas huomionsa minuun.
"Minun partiooni lähtee Tara, Alfa ja Chuma. Viiltokaaoksen johtamaan partioon lähtee Silakkasiipi, Ron ja Luna", ulvaisin. Kissat alkoivat järjestäytyä partioihin.
"Entä me muut?" kuulin Myrkyn naukaisevan.
"Jäätte pitämään huolta pennuista", naukaisin. Viitoin hännälläni pentuja kohti.
"Lähdemme illan hämärtyessä, siihen asti levätkää, syökää ja harjoitelkaa viimeisen kerran ennen koitosta", naukaisin täyteläisesti ja nyökkäsin merkiksi poistua. Loikin alas kiveltä ja palasin takaisin pesääni. Oli vielä yksi asia ennen taistelua. Rapapoltteen hautaaminen. Astuin pesääni ja painoin kuononi vielä viimeisen kerran kumppanini turkkiin.
"Hyvästi Rapapolte, rakastan sinua", naukaisin lempeämmin kuin koskaan. Nostin naaraan ilmaan ja lähdin raahaamaan hänen ruumistaan ulos leiristä.

Pian olin saanut kaivettua suuren kuopan kumppanin ruumille. Kuoppa sijaitsi suuren tammen luona, jossa olimme tunnustaneet rakkautemme. Huokaisin hiljaa. Ladkin naaraan punaruskean ruumiin kuoppaan ja huomasin kyyneleen valuvan poskelleni.
"Olen varma, että rapaamme vielä", hymyilin. Katkoin tassuni vierestä keltaisia kukkia ja asetin ne naaraan ruumiin päälle.
"Olet kaunein kissa jonka olen nähnyt", naukaisin ja aloin kauhomaan hiekkaa kumppanini päälle. Ilta alkoi hämärtää, pian pitäisi lähteä taisteluun. Laskin viekä yhden kukkasen naaraan haudan päälle ja lähdin kipittämään leiriin.

Astuin leirin sisäänkäynnistä sisälle ja näin kissat jotka odottivat valmiina.
"Nyt lähdetään kostamaan Piikin kuolema!" ulvaisin ja lähdimme juoksemaan kohti taistelu tannerta Viiltokaaoksen partion rinnalla.

//Joku taistelupartiosta?

Nimi: Elandra

20.04.2017 15:32
Kaisla: 5kp

Flame: 5kp

Crokell: 12kp

Tara: 32kp!

Luna: 11kp

Fire: 2kp

Icy: 8kp

Viiltokaaos: 7kp

Fria: 10kp

Shadow: 7kp

Huurre: 11kp

Veri: 6kp

Alfa: 6kp

Chuma: 5kp

Zira: 4kp

Nimi: Viiltokaaos

20.04.2017 15:16
Rapapolte oli kuollut, ja Silakkasiipi oli monen monta kertaa ehdottanut tästä porukasta lähtemistä. Seikkailustani Flamen kanssa oli kulunut jo tovi. Kukaan ei ollut saanut meitä kiinni siitä, joka oli hyvä juttu, eikä kolli ollut ilmeisesti kertonut siitä kenellekään. Astelin Veren pesän luokse.
"Saako tulla?" kysyin kollilta mahdollisimman lempeään ja rauhalliseen äänensävyyn. Työnsin pääni sisään pesään. Huomasin kollin kääntävän murhaavan katseensa minua kohti.
"Häivy", hän sihahti ja käänsi päänsä pois.
"En", nau'uin kylmästi ja astuin sisään pesään. Veri katsoi minua yhä vain murhaavammin.
"Tiedän, että olet vihainen, mutta ennen kuin hyökkäät kimppuuni surusta sokeana ja tapatat itsesi, minulla on sinulle parempi ehdotus. Muistatko, kuinka epäreilusti Piikki tapettiin hänen, Ronin ja Taran(?) ollessa saalistamassa. Ehkä meidän tulisi kostaa hänen kuolemansa. Voisit siinä sivussa tyynnyttää tuon surusi, kun saisit vuodattaa verta. Miltä kuulostaa?" kysyin ja katsoin kollia virnistäen. Tahdoin päästä hänen suosioonsa. Ja me takuulla voisimme voittaa sen kissaporukan, jonka reviirille porukkamme kolmikko oli eksynyt.

//Veri?

Nimi: Crokell

20.04.2017 09:39
Makasin kolossani vieläkin. Olin herännyt äskern. Nyt aijoin lähteä saalistamaan. Kömmin ulos pesästä ja muksahdin puun juurelle, juuri ja juuri peittäen sisäänkäynnin kolon. Makasin siinä hetken kunnes kuulin askelia. Ne tulivat luokseni.
"Ja sinä!" Kaislan raivostunut ääni kaikui korvissani.
"Lähden nyt metsästämään, vierailuaika on päättynyt!" naukaisin kylmänviileästi ja nousin ylös. Kävelin Kaislan ohi. Olin tuota paljon isompi ja voimakkaampi ei hän minulle mitään mahtanut. Kuulin kuitenkin kuinka naaras seurasi minua. Käännyin raivoissani ympäri.
"Etkö sinä ymmärrä että sinun pitää jättää minut rauhaan! Vihaan sinua, enkä halua nähdä sinua enään koskaan silmissäni! YMMÄRRÄ SE!" karjuin tuolle raivoissani. Huiskaisin ilmaa kynnet esillä.
"HÄIVY ELÄMÄSTÄNI!"

//Kaisla? Fire ja Fria ei saa pikee piettyä perhettää koossa xdd

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com