Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Suuri sota

 

Pääset chattiin tästä!

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Ylösnousseiden tarinat

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä

Erakoiden&kotikisujen tarinat

Vuodenaika&petoeläimet


 

Erakoiden&kotikisujen sivulle

Ilmoitukset

 

Ota nämä asiat huomioon ennen kirjoittamista:

Tarinassa tulee olla yli 150 sanaa tai tarinasta ei tule lainkaan pisteitä. Voit tarkistaa sanamäärän vaikka täälläLisää tarinan perään sanamäärä.
Kirjoita vuorosanat eri riveille, se tuo tarinaan selkeyttä.
- Kirjoita tarinat imperfektissä eli menneessä aikamuodossa(kävelin, ei kävelen, juoksin, ei juoksen, jne) ja yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä-muodossa kissasi näkökulmasta.
Autohittaaminen, eli toisen hahmon käyttäminen tarinassa on sallittua, mutta ainoastaan pienissä määrin. Voit laittaa tarinassasi toisen kissan sanomaan jotain, mutta sinun on tärkeää muistaa, että luet kissan luonteen ennen kuin laitat sitä tarinaasi. Jokaista klaanin jäsentä saa käyttää tarinassa sivuhahmona. Et saa tappaa hahmoja ilman kirjoittajan(NPC-hahmolla ylläpitäjän) lupaa. Sama koskee haavoittumisia; et saa laittaa toista kissaa vuotamaan verta, elleivät kissat ole taistelemassa, jolloin pienet haavat ovat sallittuja, mutta ikuiset arvet, vammat ja muut, joiden vuoksi tulee mennä parantajan luokse eivät ole sallittuja ilman lupaa.
Hahmosi ei voi olla voittamaton. Vahvinkin soturi saa haavoja taistelussa ja häviää joskus. Kissasi ei saa myöskään saalista aina kiinni.
- Tänne kuuluvat vain tarinat. Jos unohdat laittaa tarinan loppuun, että tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, et kirjoita sitä tänne, vaan ilmoituksiin.

Lisää ohjeita kirjoittamiseen täältä.

Jos tahdot jättää jatkot jollekin toiselle liittyneelle, laita tarinan perään kahden rivinvaihdon jälkeen kahden kauttaviivan jälkeen kissan nimi, jolle jatkot tahdot jättää, esim:
//Vadelmatassu?

 

Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 
 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Käpy

09.01.2019 21:36
Istuskelin kaksijalkalassa erään heidän pesiensä edustalla sijaitsevan pusikon suojissa. Sen lehdet suojasivat viileältä tuulelta, joka iskisi turkkiini kovalla voimalla ulkona. Myöskään lunta ei päässyt satamaan lehvästön läpi.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin lunta. En tiennyt miten selviytyä, mutta yritin parhaani mukaan selvittää sitä.
Pitäisi varmaan etsiä joku paikka missä yöpyä. En uskonut selviäväni lumisessa säässä ilman kaksijalkojen apua, mutta tiedä sitten ottaako yksikään niistä kissoja sisälle. Piti vain toivoa parasta.
Tunkeuduin lehdikön läpi ja vilkaisin vieressäni olevaan kaksijalkojen pesään. Sisällä oli pimeää, joten luultavasti kukaan ei olisi sisällä. Se oli asia jonka olin oppinut ollessani yksin erakkona.
Kiihdytin vauhtia juoksuun ja hyppäsin puisen aidan päälle, joka tosin oli niin liukas että en meinannut saada tasapainoani hallintaan. Lopulta kuitenkin sain otteen jäisestä pinnasta, yrittäen tasata sykettäni joka oli säikähdyksen seurauksena noussut. Huokaisin syvään sulkien silmäni hetkeksi.
Hyppäsin alas seuraavan kaksijalkan pesän edustalle. Pelästyin haistaessani jonkun vahvan tuoksun, sen oli oltava toinen kissa.
Luimistin korvani ja siristin silmiäni. Pitäisi olla erityisen varuillaan, mikäli kohta joku tekisi yllätyshyökkäyksen.
Katsoin sisälle kaksijalkalan pesään. Sisällä oli valot päällä. Tämä saattaisi olla hyvä yöpaikka. Harvemmin kotikissat kuitenkaan päälle kävivät, mikäli haju tulisi pesästä. Nuolaisin rintaani muutamaan otteeseen, kunnes tassutin oven eteen. Oven edusta oli siististi lakaistu pois lumesta, joten siihen oli mukava istahtaa odottamaan kaksijalkaa.
Maukaisin äänekkäästi, ja mahdollisimman söpösti. Kaksijalat vaikuttivat arvostavan söpöjä kissoja, joten asetin myös kasvoilleni lempeän ilmeen.
Hetken kuluttua kuulin askelia sisältä. Päästin ilmoille hienoisen kehräyksen onnesta.
Jouduin kuitenkin pettymään, kun kaksijalka avasi oven ja vastassa oli valtava harmaa kissa, joka vaikutti hyvin omistavaiselta kaksijalkojaan kohtaan. Päätin olla sekaantumatta hänen perheeseensä.
Nyrpistin kuonoani närkästyneenä. Pakko se on kai vain jatkaa etsimistä.
Monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen olin jo liian nälkäinen ja väsynyt jatkamaan. Olin löytänyt itselleni kaksijalkojen pihalta pienen lahon puun, jonka sisälle mahduin juuri makuulle. Puu ei estänyt kylmyyttä kovinkaan hyvin, mutta ainakaan tuuli tai lumi ei päässyt siitä läpi. Pörhistin turkkiani kylmissäni, toivottavasti huomenna olisi lämpimämpi ilma, eikä olisi ruokakaan yhtään pahitteeksi.

// 322 sanaa.
// Joku?

Nimi: Virtakyynel

09.01.2019 16:50
Saavuimme juuri leiriin Okrakarvan ja Pyrstökuiskauksen kanssa. Olimme harjoitelleet erilaisia taisteluliikkeitä niin, että taistelin yhtä aikaa molempia kissoja vastaan. Olin edistynyt huomattavasti viimeisen puolen kuun aikana. Olin oppinut tarkkailemaan sokeaa puoltani ja kääntelemään päätä yhä vain enemmän. En enää säikähtänyt, jos joku tuli juttelemaan sokealta puoleltani. Elämä tuntui taas rullaavan eteenpäin. Toisinaan sota kuitenkin ahdisti mieltäni, vaikka hiljaisempi kausi olikin kestänyt jo tovin. Jokiklaani hyökkäisi kuitenkin Kuolonklaanin leiriin jossain vaiheessa.
Pujahdin poikani perässä piikkihernetunnelista sisään Myrskyklaanin leiriin. Aurinko oli ohittanut huippunsa ja aurinkohuipun partiot olivat juuri palanneet leiriin. Tuoresaaliskasassa oli riistaa, mutta sen vähäinen määrä huolestutti minua sekä monia muita. Lehtikadon saavuttua riista oli lähestulkoon kadonnut, vaikka jokainen saikin syötyä vatsansa täyteen ainakin kerran neljäsosakuussa. Itse välttelin syömästä itseäni täyteen, sillä silloin muut eivät saisi syödä tarpeeksi. Pyrstökuiskaus asteli ohitseni tuoresaaliskasalle ja nappasi hampaisiinsa oravan. Sen pörröinen häntä oli vaihtanut väriään harmahtavaksi turkin lailla.
"Tahdotko sinä?" kolli mumisi orava suussaan. Nyökkäsin ja väläytin kollille lämpimän hymyn. Astelimme pentutarhan läheisyyteen, sillä sotureiden pesän liepeillä oli turhan paljon kissoja. Pentutarhalla ei tällä hetkellä ollut yhtäkään pentua, joten Siipisydän asusti hetkellisesti Paatsamapilven kanssa pesällä. Hän halusi kai pitää seuraa kumppanilleen. Paatsamapilven musta kuono oli alkanut harmahtaa. Naaras oli jo vanha, ja pian hänkin siirtyisi klaaninvanhimpien pesään. Kaksikko vaihtoi parhaillaan kieliä pentutarhan läheisyydessä.
Annoin Pyrstökuiskauksen aloittaa oravamme. Hän haukkasi siitä palan ja työnsi sen sitten minulle. Tein samoin. Juuri kun nielaisin palan, kuulin ulvaisun pentutarhalta:
"Apua!" Hetkessä tunnistin sen kuuluvan Lehväsiivelle. Nousin pystyyn ja ryntäsin pentutarhalle Paatsamapilven edellä. Pyrstökuiskaus jäi istumaan paikoilleen hämmentyneenä. Lehväsiipi makasi raskaasti huohottaen eräällä sammalvuoteella lähellä pentutarhan keskustaa. Kuningattarena menehtynyt soturi katsoi minua kauhusta kankeana. Kissa oli kuollut synnyttäessään pentunsa, mutta päällisin puolin hän näytti olevan kunnossa, vaikka olikin hyvin hämmentynyt.
"Lehväsiipi", Paatsamapilvi naukui ja asteli naaraan luokse koskettaen tuota kuonollaan.
"Mitä tapahtuu? Miksi minä olen taas täällä?" soturi kysyi värisevällä äänellä ja katsoi ympärilleen uskomatta silmiään. Istuin kissan vierelle ja laskin häntäni tuon turkille yrittäen rauhoittaa naarasta.
"Kuolleet kissat palaavat takaisin, se on kaikki mitä me tiedämme. Emme tiedä miksi, mutta niin se vain on. On tapahtunut paljon, mutta älä murehdi siitä. Oletko sinä kunnossa?" kysyin rauhallisella äänellä. Naaras katsoi minua pitkään sanomatta sanaakaan. Hän tarkkaili kasvojani. En ollut varma, oliko naaras saanut Tähtiklaanissa tietää kuka oli. Hän oli ollut edellisissä elämissään minun paras ystäväni. Sitä hän oli yhä, vaikka naaras ei välttämättä sitä itse muistaisikaan.
"Virtakyynel.. Mitä sinulle on tapahtunut? Oletko kunnossa?" naaras kysyi huolissaan viittoen kohti silmääni. Suljin silmäni ja laskin pääni alas.
"Olen kunnossa, ei minulla ole mitään hätää", totesin väläyttäen hennon hymyn.
"Minä muistan. Minä muistan sinut ja aivan kaiken. Minulla on ollut ikävä sinua", naaras totesi yllättäen ja hymyili minulle. Nostin katseeni soturiin. Kasvoilleni piirtyi onnellinen, tyytyväinen hymy.
"Minäkin olen kaivannut sinua", huokaisin hiljaa. Askeleet sisäänkäynniltä keskeyttivät hetkemme. Valkea soturi astui sisään pentutarhaan. Hän katsoi maassa makaavaa luonnonvalkeaa naaraskissaa yllättyneenä. Jäkälähammas oli Lehväsiiven poika, jota tämä ei koskaan saanut tavata.
"Lehväsiipi, tässä on sinun poikasi Jäkälähammas", esittelin kollin ystävälleni. Lehväsiipi nousi varoen ylös ja asteli poikansa luokse. Hän katsoi tuota hämmentyneenä, mutta ihaillen ja rakastaen.
"Hei", naaras naukui hiljaisella äänellä katsoen kollia suoraan tuon silmiin.

//Jäkälä?
// 511 sanaa

Nimi: Kisse

16.12.2018 19:35
Minä heräsin pedistäni. Söin kulhollisen ruokaa, joka olisi voinut olla hyvää, mutta se oli pahaa, koska se oli aika mautonta, mutta ruoka oli silti hyvää. Menin takaisin lepäämään. Nousin ylös ja aioin syödä ruokaa, mutta kulhoni olikin tyhjä. Minä ihmettelin, miksi kotiväkeni ei ollut antanut minulle ruokaa, mutta huomasin, että kulhossa oli pieniä murusia.
*Joku on jo syönyt minun ruokani.* Menin ulos etsimään syyllistä. Kun olin päässyt ulos, minä unohdin, miksi minä olin tullut. Menin takaisin sisälle. Kun pääsin sisälle, minä unohdin, miksi olin tullut. Minä menin lepäämään. Nousin ylös ja huomasin, että kulhoni oli tyhjä. Sen takia minä menin takaisin lepäämään. Minä mietiskelin itsekseni asioita, joita en tajunnut.
*Mitäköhän minun piti tänään tehdä? Jos vain muistaisin sen, mitä tänään tapahtui, minä en miettisi, vaan tekisin jotain muuta. Toisaalta, jos minä tekisin jotain muuta, minä en voisi nukkua. Mitäköhän minä edes ajattelin äsken? En enää muista. Minulla on jo nälkä. Miksi kotiväkeni ei ole tuonut jo ruokaa? Minä nukahdin kesken ajattelun.

//161 sanaa

Nimi: Virtakyynel

14.12.2018 18:06
Olimme palanneet takaisin Myrskyklaaniin. Kissat olivat ottaneet Pyrstökuiskauksen yllättävän hyvin vastaan, mutta kolli ei itse tuntunut nauttivan elämästä synnyinklaanissani. Olimme viettäneet täällä vasta pari päivää, mutta Pyrstökuiskaus tuntui kaipaavan joen toiselle puolelle. Eilen kävelyllä hän oli johdattanut meidät joelle ja jäänyt haikaillen katsomaan joen vastakkaista puolta.
Nyt seisoimme leirin pääaukiolla ja katselimme hiljalleen maahan leijailevia lumihiutaleita. Ne olivat harvinaisen suuria, kuin moni hiutale olisi takertunut toisiinsa. Kuin ne etsisivät turvaa toisistaan suunnatessaan kohti tuntematonta maassa, jossa hiutaleet särkyisivät askeltemme alla. Ravistelin lumista turkkiani ja käänsin terveen silmäni katseen kumppaniini, joka katseli yhä hiutaleita.
"Pyrstökuiskaus?" naukaisin rakkaani nimen. Kolli säpsähti ja käänsi meripihkaiset silmänsä minun suuntaani. Hymyilin hänelle lempeästi. Katseeni kuitenkin siirtyi nopeasti kumppanistani hänen taakseen, kun huomasin pienen harmaan naaraan astelevan ulos sotureiden pesästä. Asiani jäi kesken, kun pyyhälsin Pyrstökuiskauksen ohi sotureiden pesälle.
"Hopeataivas!" huudahdin ja painauduin pian vasten parasta ystävääni. Olin kuullut hänen palanneen takaisin maailmaan, mutta jostain syystä en ollut ehtinyt tapaamaan naarasta.
"Virtakyynel! Mitä sinä täällä teet?" entinen päällikkö kysyi irtaannuttuaan minusta. Katsoin uskomatta silmiäni hopeanharmaata naarasta, joka aikoinaan oli ollut mestarini ja sittemmin paras ystäväni.
"Me tulimme auttamaan sodassa. Tässä on kumppanini, Pyrstökuiskaus", nau'uin ja väistyin kumppanini edestä. Hopeataivas katsoi yllättyneesti Jokiklaanin entistä päällikköä.
"Miten tämä tapahtui?" naaras kysyi hymyillen ja kohtasi jälleen katseeni. Häntä ei tuntunut haittaavan sokeutunut silmäni.
"Sinä muistat, että minä lähdin Myrskyklaanista. Lähdin Pyrstökuiskauksen kanssa. Me rakastuimme ja... Hei Neilikkakasvo! Tuolla on meidän tyttäremme", nau'uin viittoen kohti leirin uloskäyntiä suuntaavan soturin suuntaan. Neilikkakasvo vilkaisi meitä nopeasti ja tervehti hymyllä. Käänsin taas katseeni Hopeataivaaseen.
"Meillä on myös kaksi muuta pentua, mutta Kura ja Veijari jäivät vartioimaan reviiriämme kolmen muun kissan kanssa", selostin parhaalle ystävälleni. Olin ikävöinyt Hopeataivasta niin paljon, että kukaan ei voinut sitä ymmärtää.

//Hopea tai Pyrstö?xd
// 282 sanaa

Nimi: Pikiviilto

11.12.2018 19:36
Heräsin jo valmiiksi katkonaisesta unesta tuntiessani, kuinka kylmyys pisteli turkkiani ja sai tassuni miiltein tunnottomaksi. Huojuin väsyneenä, vatsa tyhjyyttään kurnien ylös ohuelta sammalpediltäni, jonka olin rakentanut syvään juurakkoon aivan lähelle Myrskyklaanin rajaa. Lehtisateen aikaan paikka oli toiminut pesänä vallan hyvin, mutta lumen ja kylmien ilmojen ilmaannuttua ei siitä ollut juurikaan iloa. Kaipasin parantajan pesän suojaa ja lämpöä, sekä oman petini pehmeyttä, mutta kaikkein eniten toivoin voivani vain kävellä tuoresaaliskasalle ollessani nälissäni ja hakea sieltä mehevän myyrän itselleni. Venyttelin yksitellen kohmeisia raajojani, kurkistaen tämän jälkeen ulos pesästäni. Yön aikana maahan oli satanus uusi lumikerros, jota jouduin puskemaan hieman tieltäni päästäkseni ulos pesääni vievästä suuaukosta. Aurinkoa ei näkynyt horisontissakaan, mutta tähdet sekä laskeva kuu loistivat yhä taivaalla tuoden lohtua pimeyteen. Osa minusta kaipasi takaisin Kuolonklaaniin ja niitä muutamaa kissaa joista välitin, vaikken tuntenut koskaan viihtyväni siellä kunnolla, enkä uskonut loppujen lopuksi voivani viettää siellä loppuelämääni. Siellä kaikki oli vain niin paljon helpompaa, ja sen olin vasta nyt täysin ymmärtänyt. Jouduin hankkimaan ruokani itse, mikäli halusin saada syötyä, sekä puolustamaan itse itseäni. Kohotin mustan kuononi ilmaan ja hengitin raikasta ilmaa sisääni. Katseeni kääntyi kohti kaksijalkalaa, josta olin kuullut klaanissa ollessani, mutten erakoiduttuani ollut vielä uskaltautunut sinne. Tiesin siellä asuvan kissoja, sillä kuulin niiden ääniä ja usein siellä asuvat kissat liikkuivat myös lähellä pesääni. Halusin kuitenkin välttää sitä paikkaa etten vain sortuisi kaksijalkojen tarjoamaan ruokaan, jota erakot ja kotikisut olivat kertoneet olevan siellä täällä tarjolla. Olin pärjännyt tähänkin asti omin avuin ja tulisin toivottavasti pärjäämään vielä jatkossakin, jos vain riistan määrä ei juuri vähenisi ja jos niin kävisi, olisi se sitten sen ajan murhe. Pörhistin ohutta mustaa turkkiani kylmän tuulen pyyhkäistessä ylitseni ja lähdin varovasti hiipien kuulostelemaan, jos jossain lähistöllä sattuisi olemaan jotakin syötävää.

//280 sanaa

Nimi: Grim

09.12.2018 13:41
"Voi voi", naukaisin teeskennellen pahoittelevaa. "Ikävä kyllä minua eivät kiinnosta klaanienne väliset kiistat. Eikä pahemmin tämä Viiltotähtikään, kuka hän ikinä onkaan."
Kolli kävi hiukan hermoilleni, sillä hän vaikutti hyvin ylimieliseltä. Hän oli typerä, jos kuvitteli pärjäävänsä meille taistelussa. Olin varmasti vähintään yhtä hyvä taistelija kuin hän, oli hän sitten minkälaisen koulutuksen saanut. Hän tuskin olisi siis voittanut minua, vaikka olisin ollut yksin, mutta häntä vastassa oli myös Titan. Niin sanottu ystäväni oli ehkä hiukan tyhmä - tai ei edes hiukan - mutta hän korvasi älyn puutteen valtavalla massallaan.
"Ja kyllä, olen kiinnostunut klaaneista", murahdin hetken kuluttua. "Lähinnä siksi, että voisin oppia niiltä. En siksi, että haluaisin liittyä surkeaan joukkoonne; pärjään varsin hyvin ilman teitä."
Pärjäisin varmasti hyvin ellen jopa paremmin ilman Titaniakaan. Vaikka kollista oli toisinaan hyötyä, hänestä oli myös haittaa. Titan oli kuin pentu; hän ei osannut ajatella tai toimia itse. Yksinkertaisuutensa takia kolli olisi varmasti kuollut jo ajat sitten, ellen minä olisi ottanut häntä mukaani.
"No, voitko kertoa minulle jotain klaanistasi?" kysyin katsoen jälleen Vahvamieltä. "Kerro jotain klaanin rakenteesta. Onko teillä edes sellaista? Johtaako teitä kukaan?"

//Vahva?

Nimi: Pyrstökuiskaus

08.12.2018 16:30
Virtakyynel katsoi minua anovasti, kun hän oli pyytänyt minua mukaansa Myrskyklaaniin. En kuitenkana tiennyt, halusinko minä todella palata jälleen klaanien luo. Tai oikeastaan Myrskyklaanin luo. Minusta oli tuntunut hieman ulkopuoliselta, kun olin tullut Virtakyyneleen luo Myrskyklaaniin. Minä olin jokiklaanilainen, jos minun oli pakko olla klaanikissa. Virtakyynel oli kuitenkin maininnut jotain Metsäklaanista, isosta yhteisestä klaanista, johon kuuluivat Myrskyklaani, Jokiklaani ja Tuuliklaani. Joten ehkä minä voisin käydä tapaamassa jokiklaanilaisia ja mikä tärkeintä, taistella heidän rinnallaan.
"Tietenkin tulen mukaasi", naukaisin. "En tahdo jättää sinua." Painauduin vasten kumppaniani ja kietaisin häntäni hänen ympärilleen. Virtakyynel päästi ilmoille huojentuneen kehräyksen.
"Kiitos", hän naukaisi. Irrottauduin varovasti kumppanistani ja käännyin katsomaan häntä. Naaraan vasen silmä oli kirkas ja terve, mutta oikea silmä oli muurautunut umpeen ja se näytti jopa hieman pelottavalta. En kuitenkaan pitänyt naarasta rumana, vaan päin vastoin. Hän oli todella kaunis, enkä voisi ikinä ajatella hänestä mitään muuta.
"Näytänkö hassulta?" Virtakyynel kysyi, kun olin katsellut häntä jo jonkin aikaa. Hätkähdin ja tunsin punastuvani hieman.
"Et näytä", naukaisin. Sitten hiljennyin hetkeksi. "Näytät kauniilta." Virtakyynel näytti yllättyneeltä, mutta hymyili kuitenkin minulle.
"Ja sinä komealta."

Olimme kokoontuneet minun ja Virtakyyneleen pesän eteen, ja kumppanini oli juuri kertomassa, että olimme lähdössä. Hän kertoi metsän klaanien tilanteesta ja ylösnousseista kissoista. Vilkaisin tahtomattani Kuraa, joka istui muutaman ketunmitan päässä minusta ja katsoi emoaan tarkkaavaisesti. Hän kuitenkin vaistosi tuijotukseni ja käänsi meripihkaiset silmänsä kohti minua. Kollin katse oli täysin ilmeetön, enkä tiennyt oliko hän minulle vihainen, kun en ollut kertonut Virtakyyneleelle mitä hänelle oli oikeasti tapahtunut. En vain ollut viitsinyt sanoa sitä ääneen, sillä tiesin Virtakyyneleen menettäneen monia läheisiään, eikä pennun menettäminen ollut helpoimmasta päästä. Ja jos Kura kerran oli täällä meidän kanssamme, eihän hän oikeasti ollut kuollut? Minun oli ihan turha potea syyllisyyttä, koska Kura ei ollut kuollut. Havahduin ajatuksistani, kun Virtakyynel lopetti puhumisen. Katsahdin kumppaniani ja kohtasin hetkeksi naaraan siniharmaan silmän. Hymyilin hieman hermostuneesti, ja astuin askeleen lähemmäs häntä. Sitten rykäisin ja vilkaisin muita.
"Lähdemmekö me?"

// muut?
// 315 sanaa

Nimi: Elandra

07.12.2018 19:57
Härmävirta: 29kp! -

Grim: 13kp -

Neilikkakasvo: 18kp -

Usvatassu: 51kp! -

Veijari: 8kp -

Kuusi: 39kp!

Kaisla: 5kp -

Kisse: 10kp -

Pyrstökuiskaus: 22kp! -

Roihumyrsky: 15kp -

Virtakyynel: 44kp! -

Pörrölaikku: 10kp -

Varpuviilto: 6kp -

Timjamitassu: 9kp - Voit nimittää itsesi nyt soturiksi!

Nimi: Virtakyynel

07.12.2018 16:35
Pyrstökuiskaus vaikutti omituiselta. Hänen hymynsä näytti niin pakotetulta kuin vain pystyi. Entinen jokiklaanilainen käänsi päänsä pois.
"Oletko sinä kunnossa?" kysyin varovaisesti ja astuin kollin luokse. Kosketin kuonollani tuon poskea hennosti. Pyrstökuiskaus veti syvään henkeä ja kohtasi ainoan silmäni siniharmaan katseen meripihkaisilla silmillään.
"Olen", hän vastasi ääni säröillen. Päästin ilmoille kehräyksen ja painauduin vasten kumppaniani. Vedin keuhkoni täyteen hänen tuoksuaan. En haluaisi ikinä enää lähteä hetkeksikään Pyrstökuiskauksen rinnalta. Hänen rakkautensa oli se, mikä teki minusta minut. Pyrstökuiskaus oli korjannut minut, kun olin pohjalla. Rakastin häntä niin paljon, vaikka osa sydämestäni kaipasikin Kiviturkkia. Irtaannuin rakkaastani ja astuin askeleen taaksepäin. Katseeni vakavoitui.
"Jotain outoa tapahtuu metsässä", selitin ja katsoin kumppaniani silmiin. Pyrstökuiskaus kohotti kysyvästi kulmiaan.
"Kuolleet kissat palaavat takaisin. Lehtiturkki, Kortelampi, Muistosielu ja monet muut. En tiedä, mitä on meneillään", naukaisin kumppanilleni, joka kohotti yllättyneenä kulmiaan.
"Ai.. Onpa outoa", tuo sopersi vain. Käännyin Okrakarvan, Neilikkakasvon ja Silkkisydämen puoleen taas.
"Aiotteko lähteä heti takaisin?" kysyin Silkkisydämeltä ja Neilikkakasvolta. Kaksikko vilkaisi toisiaan kysyvästi.
"Kai me ainakin yhden yön voisimme täällä viettää. Myrskyklaanissa tuskin on hätää, kun kissoja on palannut kuolleistakin, joten soturipulaa ei taida olla", myrskyklaanilaiskolli naukaisi. Neilikkakasvo nyökkäili kollin puhuessa.
"Emo!" huudahdus minun ja Pyrstökuiskauksen pesältä kantautui korviini. Kura ryntäsi luokseni ja kosketti kuonollaan omaani. Huomasin pentuni turkin olevan rähjäinen.
"Mitä on tapahtunut? Oletko sinä kunnossa?" kysyin ja tarkastelin poikaani. Hänen turkissaan oli haavoja siellä täällä. Kura vilkaisi isäänsä, joka nyökkäsi.
"Kohtasimme koiran matkalla tänne. Kura vielä parantelee haavojaan, mutta kyllä se siitä", kumppanini totesi kankeasti. Kurtistin kulmiani, mutta nyökkäsin. En tiennyt, mikä Pyrstökuiskauksella oli, mutta en myöskään uskonut kollin valehtelevan minulle. Miksi hän valehtelisi?
"Kura, esittelisitkö reviiriämme Okrakarvalle?" kysyin. Poikani nyökkäsi reippaasti ja lähti johdattamaan vanhempaa poikaani kauemmas meistä. Huomasin Ruusukatseen ja Ruskasilmän lähestyvän pesiä kauempaa. Heillä oli suussaan riistaa. Päästyään tuoresaaliskasan kohdalle, kaksikko laski saaliinsa siihen ja ravasi luoksemme.
"Hei! Mitä te täällä teette?" Ruusukatse kysyi. Huomasin heidän tuijottavan umpeen muurautunutta silmääni. Käänsin pääni poispäin, jotta kaksikko näki vain terveen silmäni.
"Tulimme tuomaan Virtakyyneleen kotiin. Okrakarva kai asustaa täällä myös hetken ja auttaa Virtakyyneltä totuttelemaan elämään yksisilmäisenä", Neilikkakasvo sanoi.

Seuraavana päivänä heräsin varhain. Lähdimme Okrakarvan kanssa harjoittelemaan saalistusta. Se oli haastavaa, sillä en osannut sitä muutenkaan. Yksisilmäisenä se oli monta kertaa vain vaikeampaa.
"Hiirenpapanat!" sihahdin, kun jo kolmas saalis pakeni edestäni. Okrakarva asteli luokseni.
"Ei se mitään, kyllä sinä vielä opit", kolli vakuutteli rauhallisesti. Pudistin päätäni turhautuneena.
"Voimmeko tehdä jotakin muuta? Menetän vain malttini tässä", naukaisin ja katsoin poikaani irvistäen. Okrakarva hymähti ja nousi ylös.
"Harjoitellaan taistelua. Hyökkää sinä ensin", kolli naukui ja valmistautui. Nyökkäsin ja valmistauduin hyökkäämään poikani kimppuun.

Palasimme harjoituksista pesien luokse. Okrakarva oli matkalla saanut kiinni varpusen, jota hän roikotti hampaissaan. Veijari ja Kaisla istuivat lähellä tuoresaaliskasaa kahdestaan. He tervehtivät minua ja Okrakarvaa hymyillen. Tervehdin heitä takaisin. Olin vähällä törmätä erääseen karhunvatukkapensaikkoon, sillä en tajunnut käännellä päätäni nähdäkseni myös oikealle puolelleni. Okrakarva varoitti minua juuri ajoissa. Vaivaantuneena poistuin aukiolta minun ja kumppanini pesään. Kura oli muuttanut takaisin vanhaan pesäänsä minun palattuani, sillä pesään ei mahtunut kolmea täysikasvuista kissaa. Pyrstökuiskaus loikoili omalla vuoteellaan ja katseli pesän kattoa. Kuullessaan minun lähestyvän hän käänsi katseensa suuntaani.
"Ai, hei. Miten harjoitukset menivät?" kolli kysyi ja nousi ylös. Istuuduin hänen vierelleen ja painauduin vasten kollia.
"Huonosti. En opi enää ikinä saalistamaan", nau'uin turhautuneena. Pyrstökuiskaus kietaisi häntänsä ympärilleni ja puski kuonollaan poskeani.
"Älä nyt, kyllä se siitä. Ja vaikka et oppisikaan, olen minä täällä. Minä saalistan sinulle mielelläni saaliit jokaiseksi päiväksi elämämme loppuun saakka", kolli naukui urhoollisesti. Hänen sanansa saivat minut naurahtamaan, vaikka yritinki estää naurahduksen näyttäytymistä. Pyrstökuiskaus hymyili tyytyväisesti saatuaan minut paremmalle tuulelle.
"Minä olen miettinyt", vakavoitin keskustelun taas. Kolli katsoi minua kysyvästi.
"Pitäisikö minun palata Myrskyklaaniin? Jos kissat heräävät kuolleista, se tarkoittaa sitä... Että voin nähdä taas Kipinäsielun, Hopeataivaan, Lehväsiiven ja ihan kaikki muutkin, joita olen ikävöinyt", nau'uin hieman vaivautuneesti. Pyrstökuiskaus pysyi vaiti.
"Jos vain tahdot, voisit tulla mukaan. Me voisimme väliaikaisesti liittyä Myrskyklaaniin", naukaisin innostuen ja irtaannuin kumppanini turkista. Pyrstökuiskaus ei vaikuttanut niin innostuneelta ajatuksesta.
"Lisäksi Myrskyklaani kaipaa meitä", huomautin. Pyrstökuiskaus kohotti kulmiaan.
"Kuinka niin? Onko siellä joku hätänä?" hän kysyi. Nyökkäsin samalla kun tajusin, että olin unohtanut kertoa kumppanilleni sodan julistuksesta.
"Viiltokaaos nousi Kuolonklaanin päälliköksi. Hän liittoutui Varjoklaanin kanssa ja julisti sodan. Metsässä on tilanne päällä, kun kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. He tarvitsevat jokaisen apuun Viiltoklaania vastaan. Myrskyklaani, Jokiklaani ja Tuuliklaani muuten tunnetaan yhdessä nimellä Metsäklaani. Päälliköiden mukaan se selkeyttää puolia, sillä Minttutähti ei halua Varjoklaanin taistelevan Pimeyden Metsän tai Kuolonklaanin puolella, sillä hän ei usko Pimeyden Metsään", selostin kumppanilleni, joka kuunteli tarkkaavaisesti.
"Olisitko niin kiltti, että lähtisit kanssani Myrskyklaaniin? Voisin esitellä sinut muillekin pennuilleni ja parhaalle ystävälleni, kunhan he vain saapuisivat", nau'uin ja katsoin Pyrstökuiskausta anoen.

//Pyrstö?
// 758 sanaa

Nimi: Timjamitassu

07.12.2018 13:08
Olimme jatkaneet matkaa heti aamunkoitteessa, kun olimme heränneet ensimmäisestä yöpaikastamme. Yöllä lämpötila oli käynyt pakkasen puolella, ja nyt maa oli valkoisen kuuran peitossa. Polkuanturoitani kirveli jo hieman käveleminen kylmällä maalla, ja vatsani kurni nälästä. Emme olleet saaneet kovinkaan paljon saalista eilen, emmekä olleet vielä pysähtyneet saalistamaan. Yrittäen unohtaa nälän, kirin joukkoa johdattavan Onnikynnen luo. Hänen kermanvalkea turkkinsa hohteli auringonvalossa ja kollin kirkkaansiniset silmät kohtasivat omani, kun loikin hänen viereensä.
"Kauanko matka muiden klaanien luokse kestää?" kysyin.
"Luulisin, että olemme huomenna aurinkohuipun aikoihin Korkokivillä. Niiden ylittämiseen kuluu tällä kokoonpanolla ainakin tovi, joten olemme kai perillä kahden auringonkierron kuluttua yöllä", Onnikynsi vastasi. Nyökkäsin kollille ja hidastin vauhtiani palatakseni takaisin omalle paikalleni Syvähuudon ja Kuusamaviiksen väliin. Olimme olleet koko matkan melko hiljaa, tai ainakin minä olin. Minun ei vain ollut tehnyt mieli puhua kummallekaan, koska olin edelleen hieman sekaisin siitä, että Syvähuuto olikin isäni ja Kuusamaviiksi isoisäni. Lisäksi kaipasin Salviahohtoa enemmän kuin olin milloinkaan kaivannut. Taivasklaanissa ollessani olin sentään tiennyt hänen katselevan minua Tähtiklaanista, mutta nyt en enää ollut niinkään varma. Sillä Salviahohtohan saattoi parhaillaan olla Taivasklaanin leirissä! Nostin katseeni vaistomaisesti ylös taivaalle, mutta taivas oli vaaleansininen enkä nähnyt hopeahäntää. Yllättävä yksinäisyydentunne valtasi minut, kun käänsin katseeni eteenpäin. Oli ollut lohdullista ajatella Salviahohdon katselevan minua Tähtiklaanista ja kulkevan kanssani missä sitten ikinä olinkin. Mutta nyt en tiennyt missä sisareni oli, ja minusta tuntui kuin olisin aivan yksin.

Olimme kulkeneet koko aamun kohti muita klaaneja, ja nyt olimme tulleet suuren kaksijalkalan luo. Selkäpiissani kulki väristys, kun katsoin suuria kaksijalkojen pesiä ja kuulin hirviöiden mylvinnän. Irvistin, kun Onnikynsi lähti johdattamaan meitä kaksijalkalan halki. Muutkin näyttivät melko vastahakoisilta, mutta kukaan ei sanonut mitään, kun lähdimme kulkemaan kaksijalkalaan. Huomasin asettuvan mahdollisimman lähelle Kuusamaviikseä ja muutenkin kaikkien muidenkin tiivistyvän, kun astuimme suurten pesien varjoon. Onnikynsi johdatti meitä eteenpäin ukkospolkujen viertä pitkin ja pysähtyi aina silloin tällöin, kun hirviö rymisteli ohi. Huomasin täriseväni joka kerta, kun hirviö kiisi mylvien ohi. Sen lisäksi, että hirviöiden äänet tekivät minut melkein kuuroksi, niiden perässä kulkeva hajuvana sai minut yskimään.
"Kuinka iso tämä kaksijalkala on?" kysyin Onnikynneltä, joka kulki edessäni. Kolli käänsi korviaan taaksepäin ja tiesin, että hän oli kuullut kysymykseni.
"Iso", hän vastasi lyhyesti. Hiljaisuus laskeutui yllemme, kun Onnikynsi pysähtyi jälleen ja katsoi ympärilleen varmistaaksen reitin turvallisuuden.
"Oletko sinä käynyt täällä aiemmin, kun tunnet reitin?" kysyin.

// Onni?
// 374 sanaa

Nimi: Varpuviilto

07.12.2018 07:18
En ollut jättänyt hyvästejä Nokkostassulle. Se oli ainoa ajatus, joka päässäni sillä hetkellä vaelsi. En ollut sanonut tälle yhtään mitään. Hahtuvaimuistolle ja emolleni Toivousvalle olin kyllä käynyt jäättämässä hyvästit, mutta tuolle ruskealle, raidalliselle naaraalle en ollut käynyt sanomassa sanaakaan. Olin sentään lähdössä sotaan. Sodasta selviäisi kyllä suurin osa kissoista, mutta jotkut kuolivat. Kuten vaikka siinä suuressa sodassa, jonka Kuolonklaani oli voittanut ja saanut palkakseen reviirin neljän klaanin seasta. Olin kuullut siitä sodasta klaaninvanhimmilta. Eritisen urhoollinen taistelija oli ollut myrskyklaanilainen, silloin jo melko vanha Leijonaloikka. Tuo kolli, jonka kuvittelin paksuturkkiseksi ja kullankeltaisen liekehtiväksi oli surmannut Kuolonklaanin silloisen päällikön ja koko klaanin perustajan. Viiltotähden. Sen ensimmäisen Viiltotähden, ei sen Viiltotähden, joka nyt hallitsi metsässä. Molemmat kauheita kissoja. En voinut ymmärtää, kuinka tuollaiset edes olivat päässeet päälliköissä. Toisaalta klaanissa, jossa kaikki olivat hirveitä, kaikista kauhein varmaan valittiin päälliköksi. Niin se aina meni. Päällikkö oli aina se kaikista viisain, voimakkain tai muuten vain parhain.

Olimme juuri saapuneet kaksijalkalan paikkeille. Useista tuo kaksijalkala näytti suhteellisen suurelta. Olin toki samaa mieltä, se todellakin oli suurempi kuin se kaksijalkala, joka sijaitsi Taivasklaanin lähellä. Jopa kotikisut olisivat aukoneet suutaan tuon kaksijalkalan edessä. Se näytti minusta uhkaavalta, pois luotaan työntävältä vellovalta massalta kaksijalkojen kulmikkaita pesiä. Mutta en jaksanut välittää siitä. Yritin koko ajan vain työntää ajatuksia pois päästäni. Henkeään uhratessa oli tärkeää olla ajattelematta seurauksia. Minä olin sellaista sorttia, joka ensin ajatteli ja vasta sen jälkeen teki. Sota ei ollut minun kaltaisilleni niitä helpoimpia tapahtumia. Ei sota tosin muilleekkaan mitään hyvää tehnyt. Sota oli tällä matkalla vastustajani, ei Viiltoklaani.

//250 sanaa tönkköä tekstiä

Nimi: Pyrstökuiskaus

06.12.2018 22:51
Istuin pesän suuaukolla ja katselin ympärilleni. Veijari ja Kaisla olivat lähteneet saalistamaan hieman Ruusukatseen ja Ruskasilmän lähdön jälkeen. Entiset kuolonklaanilaiset olivat lähteneet heti aamunkoitteessa kävelylle ja uskoin heidän myös saalistavan itselleen. Olin vakuuttanut heille, että heidän ei tarvitsisi saalistaa soturilain mukaisesti ensin muille ja sitten vasta itselleen. Nuoret soturit kokivat kuitenkin jonkinlaiseksi velvollisuudeksi tuoda minulle jotain, vaikka en halunnut vaivata heitä sillä. Emme olleet klaani, ja nyt kun Virtakyynel oli poissa Gingerin ja Pörrölaikun kanssa, saalista ei tarvittu paljoa. Lisäksi lempiruokaani olivat kalat, eikä kukaan muu oikeastaan osannut napata niitä. Joten annoin mieluusti muiden syödä hiiriä ja oravia ja nauttia itse kaloista.
"Pyrstökuiskaus!" tuttu ääni sai minut kääntämään pääni. Kohtasin Virtakyyneleen siniharmaat silmät, joista toinen oli muurautunut umpeen. Kumppanini kasvoilla oli onnellinen hymy, joka leveni entisestään kun loikin hänen luokseen ja painoin pääni naaraan turkkiin.
"Ihanaa, että olet taas täällä", naukaisin ja hieraisin kuonollani naaraan poskea. Virtakyynel päästi ilmoille kehräyksen ja kosketti kuonoani lempeästi omallaan. Sitten peräännyin askeleen ja siirsin katseeni naaraan mukana tulleihinin kissoihin.
Virtakyynel oli tullut takaisin yhdessä Gingerin ja Silkkisydämen kanssa, mukanaan myös vaaleanruskea kolli, joka tarkkaili uteliaasti ympärilleen vasemmalla silmällään, sillä oikean tilalla oli pelkkä tyhjä kuoppa. Virtakyynel huomasi, että katselin hänen seuralaisiaan ja kiirehti selittämään:
"Hän on Okrakarva, minun poikani." Kohotin yllättyneenä kulmiani, mutta nyökkäsin kuitenkin kollille kohteliaasti.
"Ilmeisesti yksisilmäisyys kulkee suvussa", kehräsin. Virtakyynel tuhahti ja pukkasi minua lempeästi päällään.
"Noh, miten teillä meni Myrskyklaanissa lähtöni jälkeen?" kysyin. Huomasin Virtakyyneleen vilkaisevan Gingeriä ja pian naaras avasikin suunsa.
"Minä olen päättänyt jäädä Myrskyklaaniin Silkkisydämen luokse", naaras naukaisi. "Klaaninimeni on Neilikkakasvo." Katsoin tytärtäni sanattomana ja tunsin kaikkien katseiden kohdistuneen minuun. Nielaisin vaivalloisesti yrittäen muodostaa järkevän lauseen päässäni. Tämä tilanne muistutti niin paljon niitä hetkiä, kun olin pitänyt päällikkönä puheita klaanilleni ja välillä hukannut puheeni polun. Jollain tapaa tämä hetki muistutti minua myös siitä sodasta, jossa olin ollut osallisena vuodenaikoja sitten. Muistin miten lähellä kuolemaa olin käynyt Pisaratähden toimesta, kun hän oli onnistunut melkein tappamaan minut. Se tunne, joka minut oli vallannut makaessani henkihieverissä maassa, ei ollut ollut niinkään pelko kuolemasta. Se oli ollut pelko läheisteni menettämisestä. Ja nyt minusta tuntui kuin olisin menettänyt myös Gingerin, vaikka hän seisoi edessäni täysissä ruumiin ja sielun voimissaan. Muisto Kuran kuolemasta välähti jälleen mielessäni, mutta nyt poikani ruumis muuttui kullanruskeaksi kolliksi. Hän oli Leijonaloikka. Myrskyklaanilaissoturin silmät leiskuivat, kun hän syöksyi taisteluun Pisaratähden kanssa. Muistin nähneeni kullanruskean kollin taistelevan Kuolonklaanin silloisen päällikön kanssa, ja mietin, oliko hänestä tuntunut tältä, kun hän oli maannut maassa ja tiennyt kuoleman olevan lähellä. Muistin soturin taistelleen urheasti sodassa, mutta se ei ollut riittänyt. Joten riittäisikö se minunkaan osaltani?
"Hi-hienoa", naukaisin lopulta vastaukseksi Gingerin sanoille. Kasvoillani loistanut hymy oli muuttunut väkinäiseksi ja käänsin katseeni pois. Kuumat kyyneleet polttelivat silmieni takana, enkä halunnut kenenkään näkevän, miten rikki olin.

// muut? joo tää on tosi random ja sekava anteeks kaikki (p.s Kura on varmaa sitte pesäs tyylii nukkumas tai jotai)
// 450 sanaa

Nimi: Pörrölaikku

06.12.2018 14:41
Istuin Myrskyklaanin leirin reunamilla ja seurasin sivusta, kuinka Tiaislaulu oli hetken muutaman kissan ympäröimänä - he olivat kaiketi hänen läheisiään ja ystäviään. Pian nämä kissat näyttivät jättäneen Tiaislaulun yksikseen. Nousin rauhallisesti seisomaan ja kurtistin hieman kulmiani; Eikö tällaisessa tilanteessa täytyisi tehdä juuri päinvastoin? Myrskyklaani oli ollut tässä hetki sitten hyökkäyksen kohteena, Tähtiklaani sentään! Kaikkea sitä näkikin.. Tassuttelin kankeasti Tiaislaulun luokse - olin hankkinut itselleni muutaman verisen haavan, joita en ajatellut vielä näyttäväni Myrskyklaanin parantajalle - ja mau'uin: "Tervehdys, Tiaislaulu."
Istahdin hänen viereensä. Soturi näytti jokseenkin yllättyvän saapumisestani paikalle, mutta naukaisi sitten tervehdyksensä. Katselin leiriä hänen vierellään. En vieläkään oikein tajunnut tapahtumia. Toivoin, ettei sen saastaisen Viiltotähden hyökkäys ollut vaatinut montaa uhria.
"Jos joskus saisin tilaisuuden", murahdin katse edessäpäin, kissoissa, jotka nuolivat haavojaan, "repisin Viiltotähden turkistaan.. ehkä jotain pahempaakin." Silmäni leiskuivat raivosta. "Minä synnyin Myrskyklaanin kissaksi ja vaikka olenkin ollut jo jonkin aikaa poissa täältä, tulen aina olemaan myrskyklaanilainen. Koen, että minun täytyy puolustaa tätä klaania." Ikään kuin heräten ajatuksistani, käännyin katsomaan Tiaislaulua ja hänen haavojaan. "Sinun täytyisi käydä parantajanne luona. Tulehan, minä voin viedä sinut."
Nousin seisomaan ja katsoin Tiaislaulua odottavaisena.

//Tiainen?
178 sanaa


Nimi: Grim

02.12.2018 14:58
Katselin Vahvamieleksi esittäytynyttä kissaa kiinnostuneena. Vahvamieli... Itsekeskeinen nimi. Ja vielä outo sellainen. Minkä nimisiä muut klaanikissat sitten oikein olivat? Ja saivatko he itse päättää nimensä? Mieleni täyttyi koko ajan uusista kysymyksistä, kun uteliaisuuteni tuota kissaa - tai sitä, mitä hän edusti - kohtaan kasvoi.
"Ehkä mietit, mitä me teemme täällä", naukaisin kallistaen hiukan päätäni. "No, tulimme vain selvittämään, minkälaista klaaneissa eläminen on. Silkasta uteliaisuudesta."
Istuuduin maahan tyynenä, yhä kissaa tarkastellen. Hän ei ollut ollut vihamielinen, mikä oli ehkä viisasta, voisimmehan halutessamme tappaa hänet. Siltikin olin olettanut, että hän olisi jotenkin koettanut häätää meitä reviiriltään pois.
"Kerrohan minulle, Vahvamieli, miksi käyttäydyt noin säyseästi? Minä kun olin kuullut, että reviirinne on teille tärkeää", murahdin astahtaen lähemmäs klaanikissaa, leuka arvokkaasti ylhäällä.
"Tietenkin olisi tyhmää tehdä meille mitään, sillä kuten huomaat, sinä olet yksin, meitä on kaksi. Et kuitenkaan millään tapaa ilmaise haluasi saada meitä täältä pois. Johtuuko se siitä, että ehkä kiinnostamme sinua? Näen, ettet pelkää meitä, joten veikkaan sitä vaihtoehtoa."

//Vahva?
//156 sanaa

Nimi: Kisse

01.12.2018 20:21
Heräsin pedistäni. Söin ruokaa, joka olisi voinut olla hyvää, mutta se oli sittenkin melko pahaa, mutta pidin siitä silti, koska se oli niin mautonta, että se maistui hyvältä. Minä menin ulos syömisen jälkeen. Oli todella kylmä. Minä ahtauduin aidassa olevasta pienestä kolosta ja menin metsään päin. Minä kuljin hitaasti kohti puuta ja käännyin sen hälkeen pensaaseen päin. Minä jatkoin matkaa toista puuta kohti ja käännyin taas. Minä olin kävellyt jo jonkin aikaa, mutta kaikki puut näyttivät samanlaisilta.
*Nyt minä taisin tajuta! Olenko minä kiertänyt koko ajan samaa kohtaa? Tuskin! Tämä on varmaan vain hyvin samanlainen metsä, kuin muutkin metsät.* Minä käännyin toiseen suuntaan ja menin jonnekin, mistä minä en tiennyt yhtään mitään. Kun olin kävellyt jonkin matkaa, huomasin edessäni ison puisen jutun, joka taisi olla aita. Aidassa oli pieni kolo. Se saattoi viedä jonnekin hyvin pelottavaan paikkaan. Ahtauduin kolosta ja näin edesseni pihan. Päätin mennä sisälle. Näin kupillisen kermaa ja pedin. Tajusin, että tämä olikin minun oma kotini ja aloin latkimaan kermaa. Yhtäkkiä paikalle tuli toinen kissa, jonka tunnistin Viljaksi. Vilja näytti hämmästyneeltä.
"Hei Vilja! Mistä sinä tänne tulit?" sanoin.
"Sitä samaa voisin kysyä sinulta," hän sanoi edelleen hämmästyneenä. Minä vastasin:
"Minähän asun täällä!
Etkä sinä minun kodissani asu, vaan tuossa viereisessä," hän sanoi.
"Hups! Anteeksi!" minä sanoin ja menin pihalle ja sen jälkeen menin omaan kotiini. Näin kupillisen kermaa ja aloin syömään sitä. Sen jälkeen menin nukkumaan.

//228 sanaa

Nimi: Virtakyynel

01.12.2018 16:33
"Virtakyynel", kuiskaus tunkeutui uniini. Avasin ainoan toimivan silmäni ja räpyttelin sitä hetken aikaa totutellakseni katseeni pimeyteen. Neilikkakasvo seisoi edessäni. Silkkisydän oli jättäytynyt naaraan taakse istumaan.
"Mitä nyt?" kysyin ja käänsin katseeni pesän uloskäynnille. Ulkona oli valoisaa, mutta äänistä päätellen oli aamu. Partiot olivat kai lähteneet.
"Meillä on sinulle ehdotus", naaras naukui ja odotti, että nousin istumaan. Haukottelin ja sipaisin kielelläni rintakarvojani, jonka jälkeen nostin ainokaisen silmäni katseen tyttäreeni.
"Niin?" pyysin kissaa jatkamaan.
"Mitä mieltä olisit, jos veisimme sinut takaisin kotiin?" tyttäreni kysyi rauhallisella äänellä. Kohotin yllättyneenä kulmiani.
"Ei se minua haittaisi lainkaan. Se olisi ihanaa, mutta elo yksisilmäisenä ei oikein suju vielä, emme ole Okrakarvan kanssa päässeet kovin pitkälle harjoituksissa. Muuten lähtisin kyllä, mutta kai sinä ymmärrät", nau'uin pahoitteleva ilme kasvoillani. Neilikkakasvo hymyili siltikin.
"Me hoidimme sen asian jo. Saniaistähti lupasi, että Okrakarva voi tulla joksikin aikaa luoksesi auttamaan sinua. Myrskyklaanissa alkaa tila loppua, kun kissat heräävät taas henkiin", Silkkisydän ilmoitti tyttäreni takaa. Käänsin yllättyneen katseeni kolliin. Kasvoilleni levisi tyytyväinen hymy.
"Mikäs siinä sitten", tokaisin ja nousin seisomaan. Venyttelin lihaksiani ja loikkasin alas sammalvuoteelta.
"Milloin me lähdemme?" kysyin.
"Tänä iltana", Neilikkakasvo vastasi kävellessään vierelläni ulos parantajan pesästä. Poikkesin ruohoisen aukion laidalla juomassa pienestä lammesta vettä, jonka jälkeen suuntasin kaksikon perässä pääaukiolle. Astelin tuoresaaliskasalle ja nappasin hampaisiini hiiren. Vein sen sotureiden pesän liepeille Neilikkakasvon ja Silkkisydämen luokse.
"Kyllä minulle kotiinpaluu kelpaa. Minulla on hurja ikävä Pyrstökuiskausta, Veijaria ja Kuraa", naukaisin virnistäen. Neilikkakasvo hymyili.
"Niin minullakin", hän vakuutteli. Aloin syömään saalistani. Aurinko oli nousemassa ja leirin pääaukio oli mukavan hiljainen.

Aurinkohuipun aikaan lähdimme Okrakarvan kanssa harjoittelemaan taistelua. Poikani kulki edelläni metsän halki kohti hiekkakuoppaa. Pari päivää sitten maahan oli satanut lumikerros. Lehtikato oli täällä. Ilma oli kylmä, se kylmentyi päivä päivältä.
"Onko kiva päästä takaisin kotiin?" Okrakarva kysyi. Kirin kissan kiinni ja jatkoin matkaa hänen vierellään.
"Tietenkin on. Mukavaa, että sinäkin tulet mukaamme", nau'uin ja hymyilin leveästi kollikissalle. Okrakarva nyökkäsi ja käänsi päänsä eteenpäin. Hän oli tottunut kävelemään ja elämään yhden silmän avulla. Myös hän oli menettänyt oikean silmänsä.
"Mitä me tänään harjoittelemme?" kysyin ja katsoin kollia vasemmalla silmälläni. Hän laskeutui edelläni alas hiekkakuopan seinämää pitkin. Loikkasin kuopan pohjalle, mutta tähtääminen meni vikaan ja putosin miten sattuu kyljelleni hiekkakuopan kovalle pohjalle. Pakkaset olivat saaneet hiekkapohjan jäiseksi. Irvistin kivusta ja kampesin itseni pystyyn. Nuolaisin maahan kolahtanutta kylkeäni pari kertaa.
"Oletko kunnossa?" poikani kysyi huolestuneena.
"Olen, ei tässä mitään", vakuuttelin ja väänsin kasvoilleni pakotetun hymyn.
"Harjoittelemme puolustautumista. Se voi olla yksisilmäiselle haastavaa, etenkin jos on isompi alue, jota täytyy puolustaa. Pitää käännellä hurjasti päätä ja pitää kaikki aistit viritettyinä", Okrakarva selitti. Kolli näytti minulle joitakin helpotuksia, jonka jälkeen aloimme harjoittelemaan. Se sujui yllättävän hyvin, vaikka sokealle puolelleni sain turhan monta iskua. Jouduin kääntämään päätäni nopeammin nähdäkseni ympärilleni. Se oli haastavaa, mutta totuin siihen nopeasti. Harjoitusten päätteeksi onnistuin yllättävän hyvin puolustamaan itseäni Okrakarvaa vastaan. Suuremman alueen tai toisen kissan puolustaminen minulta tuskin toistaiseksi onnistuisi.

Auringonlaskun jälkeen lähdimme matkaan. Olimme syöneet vatsamme täyteen. Neilikkakasvo ja Silkkisydän kulkivat joukkoa johtaen kohti kaksijalkalaa.
"Millainen reviirinne on?" Okrakarva kysyi kulkiessaan vierelläni eteenpäin.
"Se on oikein mukava. Siellä on joki, jossa Pyrstökuiskaus tykkää kalastaa. Olen pari kertaa uinutkin siinä, tosin aika huonolla menestyksellä", naurahdin ja jatkoin:
"Reviiri on pitkälti metsää, mutta aluskasvillisuus ei ole ihan Myrskyklaanin veroista. Reviirillä on myös hieman nummea, mutta ei paljoa." Poikani kuunteli tarkkaavaisesti ja nyökkäili.
"Kuulostaa kivalta", hän tokaisi ja hymyili lämpimästi.

//Silkki, Neilikka tai Okra? Sori ku hittasin ja vein Okran tänne mukaa mut en muistanu et se ei oo enää NPC D:
// 547 sanaa

Nimi: Pörrölaikku

22.11.2018 18:15
"En tiedä", sanoin huokaisten syvään, katse edessäpäin. "Kai minä jään tänne ainakin joksikin aikaa. En halua jättää Virtakyyneltä. Ja näillä näkymin meidän lähtöömme on kauan aikaa."
Emoni oli menettänyt toisen silmänsä ja jäänyt tänne Myrskyklaanin leiriin opettelemaan uutta tapaa elää, kun muut olivat lähteneet takaisin kotiin. Itse en ollut halunnut lähteä heidän mukanaan, sillä halusin olla Virtakyyneleen seurana. Minun täytyisikin mennä ja puhua hänen kanssaan... Mutta nyt minulla oli seuraa, Tiaislaulu nimittäin, enkä tavallaan halunnut sanoa hänelle, että minulla oli muuta tekemistä ja jättää häntä yksin, varsinkaan kun oli melko pitkä aika siitä, kun viimeksi olin ollut täällä. Kotonani.. Olin nähnyt Tiaislaulusta vilauksen päivänä, jona olin päättänyt lähteä, hän oli ollut soturioppilas tuolloin. Nyt minusta tuntui ihan hyvältä jutella hänen kanssaan. Emme nimittäin olleet sen erikoisemmin viettäneet aikaa, mitä nyt partioissa olimme olleet tekemisissä. Katselin mietteissäni jonnekin taivaanrantaan. Katselikohan Kiurulento minua Tähtiklaanista? Sitä minä en tiennyt. Tunsin yhä ikävää ja murhetta hänen menetyksensä vuoksi, mutta saatoin myöntää, että olin alkanut päästä elämässä eteenpäin. Ja nyt minulla oli ehkä tilaisuus saada uusi ystävä.
"Pian on lehtikato", totesin. "Lumi peittää maan ja kylmyys pitää enimmän riistan piilossa. Toivottavasti Myrskyklaaniin ei synny pentuja lähiaikoina... Olisi huonompi juttu niille pikkuisille syntyä kylmään aikaan, kun riistaa on niukasti." Käännyin katsomaan Tiaislaulua ensin mietteissäni ja sitten hieman kiusoittelevasti hymyillen. "Oletko sinä suunnitellut jälkikasvua jonkun tietyn kanssa?" Tajusin samassa kysymykseni jokseenkin tökeröksi kääntyessäni katsomaan takaisin taivaanrantaan, ja lisäsin pohtivaisena: "Ei tietenkään tarvitse vastata, jos et halua... Eihän se minulle kuulu."

//Tiainen?
243 sanaa

Nimi: Roihumyrsky

20.11.2018 19:31
Nyökkäsin Olkipurolle ja astuin sisään hämärään pesään. Tuhkanharmaa kollikissa istui kauempana. Nyökkäsin hänelle kunnioittavasti, mutta samalla tarkkailin häntä. Hän istui ryhdikkäänä, ylväänä, ja hänen piirteistään ja eleistään kuvastui vankka kokemus. Kun katsoin tarkemmin, myös epäilys erottui hänen silmissään. Mitä hän sanoisi, kun kertoisin tulevani Kuolonklaanista?
"Tervehdys, Roihumyrsky", Tuhkatähti sanoi nyökäten hänkin. "Roihumyrsky. Se on klaaninimi. Oletan siis, että olet tullut viiden klaanin luota. Mistä niistä?"
Punnitsin hetken vastaustani. Voisin valehdella tulevani vaikka Myrskyklaanista. Toisaalta oli varmaankin kunnioitettavampaa olla karkulainen Kuolonklaanista kuin sieltä. Lähtööni pitäisi olla jokin syy. Kuolonklaanin kohdalla se oli haluttomuus toimia heidän tapojensa mukaan, mutta Myrskyklaanilla varmaan vain petos.
"Kuolonklaanista", naukaisin tyynesti. Tuhkatähti siristi hiukan silmiään.
"Kuolonklaanilaisiin ei ole luottamista", hän murahti. "Miksi sitten lähdit?"
"Koska se ei ollut oikea paikka minulle. En halua tappaa tai uskoa Pimeyden Metsään. En halua olla kuin he."
Tuhkatähti näytti puntaroivan vastaustaan. Hän tuskin luotti minuun, mutta mitä haittaakaan minusta olisi yksin? Ja vaikka hän uskoisikin minun valehdellee , miksi olisin valehdellut? Miksi olisin kulkenut sen pitkän matkan tänne asti?
"Selvä", kolli sanoi ja nousi ylös. "Neuvottelen tästä varapäällikköni kanssa. Voit poistua."
Astuin nyökäten ulos pesästä ja asetuin istumaan vähän matkan päähän. Katselin hymyillen joukkiota oppilaita, jotka leikkivät rotkon keskellä. Heissä oli Taivasklaanin lisäksi myös eräs toinen tuoksu: kotikisun tuoksu. Olin kuullut jonkun maininneen niin sanotut päivytsoturit, jotka olivat sekä sotureita, että kotikisuja.
Aika kului. Tuhkatähden päätöksenteossa kesti pidempään, kuin olin kuvitellut. Muut taivasklaanilaiset olivat jo alkaneet silmäillä minua epäluuloisen näköisinä. En tietenkään aikonut tehdä heille mitään, ja yritin myös näyttää siltä. Kestäisi kumminkin varmaan aikansa ennen kuin saisin jokaisen klaanin kissan luottamuksen osakseni.
"Roihumyrsky."
Käännähdin äänen suuntaan ja näin Tuhkatähden, jonka vanavedessä kulki kaiketi klaanin varapäällikkö, punaruskea naaras.
"Olemme päättäneet hyväksyä sinut Taivasklaanin jäseneksi", harmaa päällikkö murahti. "Me kuitenkin tarkkailemme sinua. Meidän on pakko tehdä niin, sillä olet Kuolonklaanista. Toivon, että ymmärrät."
"Toki", sanoin hymyillen. "Tekisin itse saman."
Sen jälkeen Taivasklaanin päällikkö loikkasi suurkivelle ilmoittamaan klaaniin liittymisestä. Toivoin, että hän olisi jättänyt mainitsematta taustani, mutta toisin kävi. Ehkä niin oli parempi. Klaanikokouksen jälkeen kissat katsoivat minuun yhä epäluuloisemman näköisinä, enkä oikein tiennyt, mitä minun tulisi tehdä. Menin siis sen ainoan kissan luo, jonka edes vähän tunsin: Olkipuron. En tiennyt, halusiko soturi olla seurassani, mutta kaipa voisin kokeilla.
"Hei", naukaisin nyökäten. "Anteeksi jos häiritsen, mutta haluaisitko näyttää minulle reviiriä? Tai kertoa jotain Taivasklaanista?"

//Olki?
//380 sanaa

Nimi: Kuusi

20.11.2018 18:42
Ensimmäiset hetkeni Jokiklaanissa kuluivat parantajan pesällä lepäillen ja Kurkitähden päätöstä odotellen. Kyselin kaikkea mahdollista Kirkasmarjalta, kun olin voimistunut sen verran, että jaksoin jo kävellä ja olla hereillä pidemmän aikaa. Polkuanturani olivat parantuneet hyvin Kurkitähden mystisten yrttien ansiosta. Kyllä niitä vielä vähän kivisti, mutta ei niin pahasti, että se olisi estänyt kävelyä.
Kirkasmarja näytti toivovan, että Kurkitähti tekisi päätöksensä pian, sillä minun oleiluni pesässä tuntui välillä ärsyttävän häntä. Ehkä siksi, että kyselin niin paljon ja harjoittelin ahkerasti liikkumista - halusin tulla ketterämmäksi ja oppia kävelemään ja juoksemaan paremmin, koska tähän mennessä olin ollut aika tönkkö liikkumaan. Kuikkatassu tuntui suhtautuvan minuun ystävällisesti ja hiukan huvittuneesti katsellessaan touhotustani, mutta pääosin hän keskittyi opiskelemaan yrttejä, joista Kirkasmarja piti hänelle luentoja silloin, kun ei auttanut muita klaanin kissoja tai jutellut minun kanssani. Minä olin yrittänyt kuunnella parantajan kertomista yrteistä, mutta olin kyllästynyt nopeasti ja tajunnut, etten ikinä oppisi tuollaista määrää tietoa, joka tankattiin nyt Kuikkatassun päähän. En muistanut edes sen keltaisen kukan nimeä, josta Kirkasmarja oli juuri äsken kertonut oppilaalleen.
Leikkiessäni sammalpallolla pesän toisessa päässä, kun parantajakaksikko opiskeli toisessa päässä pesää, Kurkitähti pujahti pesään sisään. Hän näytti väsyneeltä ja hiukan kireältä. Kirkasmarjakin oli näyttänyt jännittyneeltä palattuaan jostakin klaanikokouksesta, joka oli ollut hetki sitten. En tiennyt kuitenkaan, mitä niin suurta oli tapahtunut, että kaikki tuntuivat herkkänahkaisilta ja Jokiklaanin leirin tunnelma oli jännittynyt. Parantajan pesällä oli myös käynyt sen kokoontumisen jälkeen naaras, jonka toiselle silmälle oli käynyt jotakin pahaa. Kirkasmarja oli paikannut sen karkotettuaan minut hetkeksi Kuikkatassun hoiviin.
"Hei", Kurkitähti tervehti kaikkia ja sai vastaukseksi tervehdyksen Kirkasmarjalta ja Kuikkatassulta.
Minä keskeytin leikkini ja vain nyökkäsin päällikölle tapittaen häntä sitten odottavasti. Kurkitähti kävi kuitenkin ensin mumisemassa Kirkasmarjalle jotakin, mitä en kuullut, ennen kuin kääntyi minun puoleeni.
"Olen päättänyt, että saat jäädä klaaniin. Emme löytäneet ketään, kuka.. kaipaisi sinua takaisin, joten voit jäädä. Jos Kirkasmarja antaa luvan, saat muuttaa pentutarhalle asumaan, kunnes olet valmis oppilaaksi. Vuokkovirta on lupautunut huolehtimaan sinusta", Kurkitähti luetteli.
Väräytin korviani iloisena, mutta tajusin myös sanoa: "Kiitos!"
"Sinun nimesi täytyy kuitenkin vaihtua klaaninimeksi, ja minun täytyy pitää kokous, jossa se vaihdetaan. Tulkaa", Kurkitähti lausui ja pujottautui ulos parantajan pesästä.
"Vaihtuuko nimeni Kuusipennuksi?" sanoin vilkaisten Kirkasmarjaa, joka oli noussut jaloilleen.
"Kyllä", hän hymähti ja paimensi minut edellään ulos pesästä aukiolle.
En ollut saanut käydä täällä vielä, ja tuijotin innostuneena ympärilleni. Kissoja oli paljon, ja varsinkin, kun Kurkitähti hyppäsi suuren kiven päälle ja kutsui klaanin oudolla litanialla koolle. Klaanin kissat kokoontuivat hänen ja kiven ympärille. Mietin, mitä minun piti tehdä, mutta ei ilmeisesti mitään, sillä Kurkitähti aloitti ensin puhuttelemalla joitakin Viimapentua ja Tomupentua. Hän nimitti heidät oppilaiksi - sen osasin päätellä siitä, että heidän nimensä vaihtuivat -pennuista -tassuiksi, kuten Kirkasmarja oli kertonut minulle nimille käyvän. Klaanien tavat olivat mielenkiintoisia, mutta samalla olin alkanut omaksua niitä aivan tuosta vain, kun en muustakaan oikein tiennyt, olin vielä niin nuori. Kurkitähti sai nimitettyä molemmat uudet oppilaat ja siirsi silmänsä minuun, ja Kirkasmarja töykkäsi minua tassullaan.
"Mene muiden eteen", hän kuiskasi korvaani.
"Klaanimme saa uuden jäsenen. Erakkopentu Kuusi haluaa jäädä luoksemme jäätyään orvoksi. Kuusi, astu eteen", Kurkitähti kuulutti yksinkertaisesti.
Yritin olla vilkuilematta ympärilleni, vaikka olisin tahtonut tutkia aukiota ja kissoja katseellani. Tunsin klaanin kissojen katseet turkillani, kun kipitin heitä runsaasti pienempänä edemmäs.
"Kuusi, tästä hetkestä eteenpäin sinut tunnetaan Kuusipentuna, kunnes täytät kuusi kuuta ja ansaitset oppilasnimesi", Kurkitähti kuulutti juhlallisen kuuloisesti ja nyökkäsi minulle lempeästi.
Klaanin kissat huusivat uutta nimeäni, ja se oli ilmeisesti tervetulotoivotus minulle. Istuin aloillani hiukan hämilläni, kun Kurkitähti päätti kokouksen ja loikkasi alas kiveltä.
Kirkasmarja pujottautui luokseni perässään kermanvalkea naaras, jonka etutassussa oli vaaleaa harmaata. Hänellä oli lempeät, kirkkaanvihreät silmät.
"Kuusipentu, tässä on Vuokkovirta. Hän huolehtii sinusta tästä eteenpäin", Kirkasmarja esitteli.
"Hei", naukaisin.
"Hei vain, hauska tavata sinut, Kuusipentu", naaras hymyili minulle.
"Tule, mennään tutustumaan pentutarhaan. Siellä on paljon tilaa, kun Viimatassusta ja Tomutassusta tuli oppilaita", Vuokkovirta naukaisi.
"Selvä", naukaisin ja seurasin naarasta kohti yhtä pesää leirin laidalla.

//627 sanaa

Nimi: Virtakyynel

19.11.2018 21:17
Käänsin nopeasti katseeni pois Tuulispennusta niin, ettei tämä nähnyt haavoittunutta silmääni. Olin ollut parantajan pesässä jo lähes kuun ajan. Olin saanut neljäsosakuu sitten hämähäkin seitit pysyvästi pois silmältäni. Haava oli kuulemma alkanut jo arpeutumaan, eikä siihen sattunut enää joka päivä niin paljoa. Häpeilin silmääni, myönsin sen itselleni. Käänsin taas katseeni kohti pentua.
"Menetin silmäni taistelussa kettua vastaan", kerroin pennulle väläyttäen tuolle hennon hymyn. Muistelin mielessäni partiota, jossa onnettomuus oli sattunut. Minä ikävöin Kuraa. Ikävöin myös Veijaria ja kumppaniani Pyrstökuiskausta. Olisin niin kovasti halunnut lähteä heidän mukanaan kotiin, mutta minun täytyi opetella elämään aivan uudelleen.
"Ai.. Olen pahoillani", pentu naukui hiljaa ja kohtasi siniharmaan katseeni.
"Ei se mitään. Olen tottunut jo ajatukseen, ettei minulla ole kahta silmää", nau'uin ja vaihdoin asentoa, kun etujalkani alkoivat puutua kehoni alla. Nousin ylös kun tajusin, miten nälkäinen olinkaan. Olin syönyt viimeksi eilisiltana. Nousin pois pediltäni. Tuulispentu katsoi minua kysyvästi.
"Mihin olet menossa?" pentu kysyi ja loikki perässäni ulos parantajan pesästä. Hän asettui oikealle puolelleni. Jouduin kääntämään päätäni todella paljon nähdäkseni naaraan. Tuntui niin omituiselta, että en voinut vain normaalisti nähdä kaikkea oikealla puolella tapahtuvaa.
"Syömään, mutta... Voisitko kävellä toisella puolellani? Minä en näe sinua sieltä", nau'uin hieman nolostellen. Pentu nyökkäsi ymmärtäväisesti ja loikki toiselle puolelle. Tuoresaaliskasalle päästyäni nappasin siitä hiiren, jonka vein lähelle parantajan pesän sisäänkäyntiä. Tuulispentu loikki perässäni.
"Onko Laikkulampi sinun emosi?" Tuulispentu varmisti. Vastasin nyökäten. Pentu istui paikoillaan ja katseli ympärilleen.
"Osallistutko sinä suureen sotaan?" pentu kysyi varoen ja rikkoi hiljaisuuden. Nielaisin palan suustani ja katsoin yllättyneenä pentua, joka oli löytänyt paikan vasemmalta puoleltani. Neilikkakasvo oli käynyt kertomassa minulle viimeisimmästä kokoontumisesta. En olisi uskonut pennun kysyvän sellaista.
"E-en. En ole enää myrskyklaanilainen, vaikka Saniaistähti antaakin minun olla täällä siihen saakka, että parannun ja voin elää taas lähes normaalia elämää. Minä olen katsos erakko, asun melko kaukana täältä kumppanini, pentujeni ja ystäviemme kanssa", selitin naaraspennulle, joka katsoi minua suurilla silmillään.
"Minä en tiennyt", pentu naukaisi hieman yllättyneenä. Vastasin pienellä hymähdyksellä.
"Ei se mitään. Eikä minusta muutenkaan olisi edes taistelemaan. Myrskyklaanissa asuva poikani Okrakarva, joka on myös menettänyt toisen silmänsä, ei ole vielä käynyt kanssani lainkaan taisteluharjoituksia", kerroin. Tuulispentu nyökkäsi.
Hiljaisuus laskeutui taas yllemme, kun söin hiirtäni. Saatuani sen valmiiksi pesin hetken aikaa turkkiani. Tuulispentu katseli tekemisiäni hieman etäämmältä. Toisinaan hänen katseensa harhaili leirin muihin jäseniin.
"Sinähän olet jo lähes kuusikuinen, etkö olekin? Odotatko oppilaaksi tuloa ja kenet haluaisit mestariksesi?" kysyin pennulta yrittäen löytää puheenaihetta. Oli mukavaa jutella kissojen kanssa. Viime kuu oli mennyt aika lailla yksin ja Tiikeriraivon sekä Nuuhkutassun kanssa. Toisinaan Neilikkakasvo, Silkkisydän ja Okrakarva olivat käyneet tapaamassa minua, mutta minä kaipasin muutakin seuraa kuin parantaja ja pentuni.

//Tuulis?
// 425 sanaa

Nimi: Roihumyrsky

18.11.2018 15:27
Nousin seisomaan paikaltani puussa ja laskeuduin alas sen karheaa runkoa pitkin. Olin vieläkin kiipeilyssä hiukan kömpelö, ainakin taivasklaanilaisiin verrattuna. He olivat niitä kissoja, jotka asuivat rotkossa. He olivat Taivasklaanin kissoja. Olin kuullut heidän puhuvan klaanistaan, kun olin vakoillut heitä. Monta kertaa olin ollut jäädä kiinni, mutta se oli ollut sen arvoista. Nyt nimittäin tiesin, että halusin liittyä tähän klaaniin.
Erakon elämä ei tuntunut sopivan minulle, varsinkin, kun tällä seudulla heidän välillään tuntui olevan paljon kilpailua. En tiennyt, missä voisin kulkea; Taivasklaanin reviirille erakot eivät olleet tervetulleita, mutta jotkut kaksijalkalan erakot olivat hyvinkin vihamielisiä. Vaikka olin vihannut Kuolonklaania, elämä oli silti ollut helpompaa, kun muut klaanilaiset olivat tukena. Nyt olin vain yksin.
Astelin tyynenä ja verkkaiseen tahtiin kohti Taivasklaanin leiriä. En tiennyt, hyväksyttäisiinkö minua klaaniin. Se, että olin entinen kuolonklaanilainen tuskin helpottaisi asiaa. Olin kuitenkin kokenut soturi, ja Taivasklaani vaikutti sellaiselta klaanilta, jossa minun kaltaisiani kissoja kaivattiin. Se ei ollut yhtä iso kuin Kuolonklaani. Mutta toisaalta, vaikka heillä olikin vähemmän metsästäjiä, oli heillä silti vähemmän syötettäviä.
Klaanin leiriä lähestyessäni näin jonkun taivasklaanilaisen seisomassa kauempana edessäni. Hän oli kellanpunainen kolli, jonka olin muutaman kerran nähnyt partioimassa reviirillään. En kuitenkaan muistanut kissan nimeä. Astelin kuitenkin hänen luokseen rauhallisesti, näyttäen mahdollisimman vähän uhkaavalta. Saavuttaessani hänet seisahduin.
"Hei", tervehdin nyökäten kunnioittavasti. "Oletan, että olet Taivasklaanista. Olisin halukas liittymään klaaniinne."

//Olki?
// 214 sanaa

Nimi: Pyrstökuiskaus

17.11.2018 19:00
Kun suljin silmäni, näin edessäni sen kauhunäytelmän, kun koira syöksyi Kuraa kohti. En ollut kyennyt nukkumaan sen jälkeen, kun Kura oli menehtynyt silmieni edessä. Pääni oli väsymyksestä ja kaikista tunteista sekaisin, etten enää edes osannut ajatella selvästi.
Oli tuntunut hyvältä idealta antaa Virtakyyneleen lähteä käymään Myrslyklaanissa pentujemme kanssa. Kuran, Veijarin ja Gingerin oli ollut hyvä nähdä miten me olimme eläneet, ja miksi olimme opettaneet heille niin kuin olimme opettaneet. Jäätyäni yksin pesällemme, minusta oli kuitenkin tuntunut todella orvolta ja yksinäiseltä, enkä ollut oikein tiennyt mitä tehdä. Olin kulkenut joelle ja takaisin, ja sitten saalistanut. Huoli perheestäni oli alkanut kaihertaa rintaa, enkä ollut saanut mielenrauhaa. Tuskin heille sattuisi mitään Myrskyklaanissa, mutta matkasta kaksijalkalan läpi ei ikinä tiennyt. Pahin painajaiseni oli tuntunut käyvän toteen, kun Pörrölaikku oli juossut luokseni ja kertonut, mitä Virtakyyneleelle oli tapahtunut. En ollut edes ajatellut asiaa kahta kertaa, vaan lähtenyt heti Pörrölaikun mukaan Myrskyklaaniin. Kumppanini runnellut kasvot kummittelivat mielessäni yhdessä Kuran ruumiin kanssa. Mitä minä olin tehnyt joutuakseni kokemaan tällaisia kamaluuksia?
"Isä?" Hätkädin takaani kuuluvaa ääntä ja tunsin sydämeni jättävän lyönnin välistä. Puhuja oli kuulostanut aivan Kuralta, mutta olin niin väsynyt että kuuloni taisi huijata minua. Puhujan täytyi siis olla Veijari. Tunsin kehoni rentoutuvan - niin paljon kuin minun oli tässä mielentilassa mahdollista.
"Niin?" kysyin kääntymättä katsomaan poikaani. Ääneni oli väsymyksestä painoksissa.
"Isä." Ääni kuulosti aivan täsmälleen Kuran ääneltä, pehmeältä ja lempeältä. Miksi korvani tekivät tämän minulle? Enkö ollu jo kärsinyt tarpeeksi? Kyyneleet polttelevan silmieni takana.
"Tule juttelemaan myöhemmin, nyt ei ole hyvä hetki", kähisin. Minulla ei olisi nyt voimia puhua kenenkään kanssa. Halusin vain nukkua, mutta en voinut laittaa silmiä kiinni.
"Mi-miksi olen täällä?" Veijari kysyi takanani, mutta hänen äänensä oli Kuran. Puristin silmäni kiinni ja yritin sulkea korvani oman poikani puheelta, koska en halunnut kuulla Kuran ääntä pääni sisällä. Sillä Kura oli kuollut, eikä hän voinut mitenkään puhua minulle.
"Isä." Nyt Kuran ääni oli selvästi hätääntynyt. Löin itseäni sisäisesti ja yritin saada itseni tajuamaan, että Veijari puhui minulle. Korvani vain huijasivat minua.
"Veijari, nyt ei todellakaan ole hyvä het-" Ääneni katkesi kesken sanan, kun käännyin puhuessani ympäri. Edessäni seisoi harmaa, pitkäturkkinen kolli, jonka turkki oli tarhiutunut kaulasta verellä. Kollin vasemmalla puolella kasvoja oli ruskea läikkä, ja meripihkanväriset silmät olivat aivan liiankin tutut. Se ei vain voinut olla mahdollista. Kura oli kuollut.
"Isä", Kura naukaisi ja astui askeleen lähemmäs minua. Peräännyin vaistomaisesti askeleen ja tunsin tassuni osuvan joen jääkylmään veteen. Miksi minä näin Kuran seisovan edessäni?
"Ei ei ei..." vaikersin ja ravistelin päätäni. Kura ei kuitenkaan kadonnut edestäni. Kyyneleet polttelivat silmieni takana ja tunsin paniikinomaisen hien nousevan pintaan. Kura oli kuollut. Hän ei voinut seistä edessäni täysissä ruumiin voimissa.
"Isä?" Se oli viimeinen asia jonka kuulin, ennen kuin kehoni ei enää jaksanut ja kaaduin maahan pimeyden nielaistessa minut.

// joo tää on tosi sekava mut siis Kura on nyt ylösnoussu ja joku voi jatkaa jos haluaa
// 450 sanaa

Nimi: Kisse

15.11.2018 20:02
Heräsin pedistäni. Söin kupillisen ruokaa, joka maistui niin hyvälle, kuin ruoka voi maistua. Menin pihalle. Sää oli hieno. Minä ahtauduin aidassa olevasta aukosta pihalle. Menin kohti metsää. Näin puussa jonkin hienon näköisen jutun ja yritin kiivetä puuhun. Kiipesin niin pitkälle, kuin pääsin, mutta luisuin alas. Yritin kaikin voimin, mutta luisuin alas. Yhtäkkiä kuulin kahisevan äänen ja näin jonkin jutun kävelevän pensaassa ja päätin lähteä seuraamaan sitä. Katsoin puuhun, jossa oli ollut hienon näköinen juttu oli lentänyt pois, mutta pensaassa oli jokin toinen juttu. Näin sen otuksen. Se olikin kissa. Hiivin sen taakse. Kissa tuntui tarkkailevan jotain, mutta en tiennyt mitä. Sanoin kissalle:
"Mitä sinä etsit? Oletko sinä piilossa jotain?" Kissa säikähti ja katsoi minuun. Minä olin hiljaa ja tuijotin häntä. Kissa sähähti vihaisena:
"Mitä ihmettä sinä oikein teet? Eikö sinulla aavistustakaan, että olet klaanien reviirillä?" Minä en ymmärtänyt mitä hän sanoi. Aloin kyselemään häneltä:
"Mikä klaani? Mikä on reviiri? Mikä on aavistus? Oletko sinä varmasti kissa? Minä olen Kissa! Olen kissa? Kuka sinä olet? Oletko sinä kissa? Mikä se puussa ollut lentävä hieno juttu oli? Kuka sinä olet?"

//Kaste?
//178 sanaa

Nimi: Kaisla

13.11.2018 22:54
"Täällä on mennyt oikein hyvin. Olemme saaneet syödäksemme, eikä mitään erikoisempaa ole tapahtunut. Toki... toki minulla on ollut... ikävä sinua", kerroin Veijarille ääneni hiljentyä loppua kohden niin, että viimeiset sanat kuuluivat vain hyvin hiljaisena kuiskauksena. Jätin mainitsematta siitä yksinäisyyden tunteesta, joka oli kiusannut minua kollin lähdöstä asti. Toki Ruusukatse ja Ruskasilmä yrittivät pitää minullekin seuraa, muttei se ollut sama. Veijarin seuraa minä olin kaivannut, en kenenkään muun. Olin ollut kamalan huolissani, kun kolli oli tullut siinä kunnossa. Ja häntä sen näköisenä...
"Kuinka helpottavaa, että selvisit hengissä", nau'uin ääni väristen ja silmät kosteina kimmeltäen. Ties kuinka lähellä oli ollut, että menettäisin hänet. Mitä jos Kuran sijaan hän olisikin...
"Mutta selvästikin päihitit sen koiran", naurahdin yrityksenäni vähän keventää tunnelmaa. En tiennyt kuinka kipeää aiheesta puhuminen Veijarille teki, joten päätin jättää keskustelun siihen paikkaan. Tuskin kolli halusi tästä puhua.
"Syö nyt hiiresi, jotta jaksat", lausahdin ja nyökkäsin hiiren suuntaan. Tiesin todella miltä Veijarista tällä hetkellä tuntui. Läheisen menettäminen teki todella kipeää. Ja vaikka sillä menettämishetkellä tuntuikin, ettei surusta selviäisi edes hengissä, niin kyllä asiat lopulta helpottuivat. Oli oikein olla surullinen. Mutta suremiseen ei saanut tuhlata koko elämäänsä. Varmasti Kurakin toivoisi, että Veijari jatkaisi iloisena eteenpäin, eikä jäisi liiaksi murehtimaan häntä.

//Veijari?
// 197 sanaa

Nimi: Kuusi

09.11.2018 17:54
Olin vaeltanut vaikka kuinka pitkään kivikkoista, sitten mutaista joenrantaa eteenpäin. Yhdessä välissä olin haistanut oudon hajun, mutta olin jatkanut siitä välittämättä eteenpäin toikkaroiden kömpelösti, väsyneenä ja vähitellen nälkäisenäkin eteenpäin. Jalkojani ja tassujani alkoi särkeä jossakin vaiheessa pahasti, mutta en edes huomannut kipua. Ainoa asia, mitä elämässäni oli tällä hetkellä, oli pääsy klaanien luokse. Se oli päämääräni, ei mikään muu. Jos kuolisin matkalla klaanien luo, sittenpähän kuolisin ja sille en voisi mitään. Olinpahan ainakin yrittänyt.
Minulle tuli yhdessä välissä kauhea jano, ja pysähdyin juomaan joesta kurottautuen varovasti sen ylle välttäen astumasta veteen. Sitten se sama, outo haju alkoi velloa ympärilläni ja yhtäkkiä vieressäni olikin musta, hopearaidallinen kissa, ja sen takana harmaa pienempi kissa. Säikähdin niin paljon, että kompastuin ja lensin päistikkaa veteen. Niin sitä mentiin taas, tähänkö kuolisin?
Hampaat kuitenkin tarttuivat niskaani ja kiskaisivat minut kevyesti pinnalle. Minut laskettiin maahan ja yskin vettä keuhkoistani. Avasin varovasti silmäni ja siinä se oli se musta naaras, kuono märkänä. Hän oli siis pelastanut minut.
Ajatukseni alkoivat tässä vaiheessa puuroutua niin paljon, etten oikeastaan huomannut enää, mitä tapahtui. Naaras kyseli jotakin minulta, mutten kyennyt muistamaan niitä enää jälkeenpäin. Kylmissäni, väsyneenä ja nälkäisenä pimeys täytti näkökenttäni, vaikka samalla olin saanut kuulla löytäneeni klaanit. Kultainen pilkahdus siinä pimeydessä, joka valtasi minut.

Seuraavan kerran heräsin jostakin lämpimästä, pehmeästä paikasta. Se oli sellaista lämpöä, jota en ollut koskaan ennen tuntenut, sillä elämäni emon kylmässä pesässä - niin, se oli ollut kylmää. Ja nyt olin jossain lämpimässä ja elämäni ensimmäisessä oikeasti pehmeässä paikassa.
Räväytin silmäni auki ja näin muutaman hännänmitan päässä jälleen yhden mustan naaraan. Tällä oli valkoinen kuono ja rinta ja vaaleanvihreät silmät.
"Missä minä olen?" minä henkäisin heti.
Naaras katseli minua hetken hiljaa ja sanoi sitten:
"Jokiklaanin parantajan pesällä. Älä nouse seisomaan."
Vilkaisin tassujani ja näin niissä jotain pahalta ja kitkerältä haisevaa. Yritin kurottaa kuonoani nuollakseni ne pois, mutta naaras kielsi minua tiukasti.
"Polkuanturasi ovat vahingoittuneet, tuo yrttisalva auttaa. Annahan sen olla, otetaan ne myöhemmin pois", hän sanoi lempeällä äänellä.
"Kuka sinä olet?" kysyin luovuttaen jalkojeni suhteen ja painaen pääni takaisin maata, jotakin pehmeää vasten.
"Nimeni on Kirkasmarja. Olen Jokiklaanin parantaja. Tässä on Kuikkatassu, kissa, josta opetan seuraajani", naaras esittäytyi ja osoitti hännällään kissaa pesän perällä, jota en ollut edes huomannut.
Kissa oli valkoinen kolli, jonka turkissa oli ruskeaa. Hän nyökkäsi minulle ohimennen ja jatkoi joidenkin sössöjen järjestelmistä tai jotain, mitä olikin tekemässä.
"Ai. Jokiklaani", totesin tyhmänä.
"Kyllä. Jokiklaani on yksi metsän viidestä klaanista, jotka elävät tällä alueella", Kirkasmarja kertoi.
"Onko se paras niistä? Jos ei ole, lähden etsimään parempaa klaania", sanoin tomerasti.
Kirkasmarja hymyili.
"Et ole lähdössä yhtään minnekään vielä vähään aikaan, tassujesi täytyy parantua ja sinua täytyy valvoa vilustumisen varalta. Putosit jokeen, muistatko?"
"Muistan tietenkin", äsähdin, "Mutta onko tämä paras klaani?"
"On tietenkin", Kuikkatassu Kirkasmarjan takaa lausui.
"Hyvä on. Sitten jään tänne, vaikka teillä onkin oudot nimet", totesin.
"Kuikkatassu, haepa Kurkitähti", Kirkasmarja sanoi siristäen silmiään tutkiessaan minua.
"Kuka hän on?" minä kysyin, kun Kuikkatassu lähti.
"Hän on klaanimme päällikkö. Hän johtaa tätä klaania. Jokaisella klaanilla on omat päällikkönsä", Kirkasmarja kertoi.
Nyökkäsin päätäni ja yritin samalla käsitellä valtavaa uutta tietomäärää.
"Miksi kaikkien nimet alkavat k-kirjaimella? Minunkin? Onko se joku kissojen sääntö?" kysyin hetken hiljaisuuden kuluttua.
Kirkasmarja purskahti nauruun ja pudisti päätään.
"Ei, kaikkien nimet eivät ala k-kirjaimella. Tämä on vain sattumaa. Klaanissamme on vaikkapa.. varapäällikkönä Putousvirta", Kirkasmarja kertoi.
"Ai. Varapäällikkö."
"Niin, hänestä tulee päällikkö Kurkitähden jälkeen", Kirkasmarja lausahti.
"Selvä. Miksi kaikilla on oudot nimet?" kysyin.
"Klaaninimet muodostuvat kahdesta osasta. Kun olet pentu, nimesi jälkiosa on -pentu, esimerkiksi Kuusipentu", Kirkasmarja kertoi.
"Jos minä jään tänne, tuleeko minusta Kuusipentu?" kysyin innoissani.
"Tulee, mutta minä en voi päättää, saatko jäädä tänne vai et, se on Kurkitähden tehtävä. No, jatketaan. Kun pääset oppilaaksi, nimesi jälkiosa vaihtuu -tassuksi, esimerkiksi Kuusitassu."
"Oletko sinä ollut sitten.. Kirkastassu?" kysyin kiinnostuneena ja innoissani.
"Olen. Oppilailla on aina mestari, joka opettaa heille kaiken, mikä heidän täytyy tietää", Kirkasmarja kertoi.
"Kun he ovat oppineet kaiken, heistä tulee sotureita, ja he saavat nimensä jälkiosaksi jonkin päällikön valitseman, erilaisenpäätteen", Kirkasmarja lopetti.
"Ai niinkuin -tähti?" kysyin.
"Ei, -tähti on päällikön nimen loppu, eli jos sinusta tulisi päällikkö, olisit Kuusitähti", Kirkasmarja kertoi.
"Okei. Minusta tulee päällikkö!" julistin.
Kirkasmarja vain hymyili huvittuneena. Samaan aikaan Kuikkatassu palasi perässään tummanruskea kolli, jolla oli vihreät silmät ja valkoista turkissaan.
"Oletko sinä Kurkitähti?" minä möläytin.
"Olen", Kurkitähti lausahti ja istahti alas vilkaisten Kirkasmarjaan.
"Ja sinä olet Kuusi?"
Nyökkäsin päätäni epävarmana siitä, oliko se ollut kysymys vai ei.
"Onko sinulla vanhempia jossakin?" kolli kysyi.
"Ai, ei. Tai no, emo on, mutta hän.. hylkäsi minut", sanoin mutristaen huuliani.
"Aivan. Miksi sinä halusit löytää klaanit?"
"Koska haluan päästä klaaniin. Olen pentu, en minä selviä yksin, kun emo jätti minut", sanoin surullisesti.
"Kuka sinulle kertoi klaaneista, emosiko?"
"Eei. Kun joku kolli jonka tapasin", kohautin lapojani vaikeasti makoillessani.
"Vai niin", Kurkitähti sanoi mietteliäänä.
"Haluan jäädä tänne", minä töksäytin.
"Niinkö?" kolli kohotti kulmiaan.
"Niin. Eihän minulla ole muutakaan paikkaa", sanoin pikkuvanhasti.
"Oliko siellä harhailevia erakoita? Joen rannassa?" Kirkasmarja kysyi hiljaa päälliköltä.
"Ei ollut. Uskon, että pentu on yksin. Tuon ikäiset osaavat tuskin edes valehdella", Kurkitähti mumahti takaisin.
"Minun täytyy miettiä asiaa ja tutkia, onko täällä ketään, joka suostuisi huolehtimaan sinusta", Kurkitähti naukui ja nousi jaloilleen.
"Näkemisiin", hän heilautti häntäänsä ja katosi pesästä.
Olin hetken hiljaa ja katsoin paikkaa, minne päällikkö oli kadonnut. Sitten siirsin katseeni Kirkasmarjaan.
"Olisiko teillä orava? Minulla on nälkä", sanoin.
"Orava? Oletko sinä syönyt oravaa?"
"Se kolli, joka kertoi minulle klaaneista, antoi minulle oravan", maukaisin.
"Kuikkatassu, hae joku pieni hiiri, jos löytyy", Kirkasmarja sanoi heilauttaen häntäänsä oppilaalleen, joka lähti jälleen pesästä.

//900 sanaa

©2019 Erakot&kotikisut | Kuunpisara - suntuubi.com