Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Myrskyklaani ♦ Jokiklaani ♦ Tuuliklaani ♦ Varjoklaani ♦ Kuolonklaani
Taivasklaani ♦ Erakot&kotikisut

Tähtiklaani ♦ Pimeyden metsä 

 

Hei, muutama asia vielä!

   Kirjoitathan vuorosanat eri riveille. Tämä tuo tarinaan selkeyttä ja pituutta, joten se on helpompi lukea ja arvioida.

Siis:

”Huomenta” tervehdin.

”Huomenta. Kaunis sää tänään, eikö totta?” hän vastasi.

   Tee selkeä ero ajatusten ja vuorosanojen välillä. Kirjoita vuorosanat lainausmerkein (”) ja ajatukset joko tähdillä aka asteriskilla (*) tai yhdellä lainausmerkillä (’). Asia on omasi, mutta tarinan selkeyden vuoksi älä käytä samoja merkkejä.

   Autohittaaminen, eli toisen kirjoittajan hahmon käyttäminen vakavammin on ankarasti kielletty ja aiheuttaa sinulle varoituksen. Mikä on vakavaa ja mikä sallittua? Luonteen rajoissa voit käyttää kissaa sivuhahmona, oppilastoverina, tuoresaaliskasalla kohtaamisessa, kissasi haavoittuessa parantajan pesässä tai muuten vain taustalla. Vakavaa autohittaamista on hahmon satuttaminen, tappaminen, kumppanuus ja pennut ilman toisen lupaa. Suurempia rooleja varten ovat NPC-hahmot. Kumppaniton NPC voi olla kissasi kumppani ja heille voi tulla tarinoissasi pieniä vammoja (rampauttaminen kielletty). Jos tahdot tappaa NPC-hahmon tarinassasi, kysy lupaa sähköpostista, joka tulee näkyviin kun asetat hiiresi tämän päälle.

   Olemme vanhoilla reviireillä ja vuodenaika on sama kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Katso ulos, niin tiedät, missä vuodenajassa seikkailemme. Enemmän vuodenajasta, riistatilanteesta ja liikkeellä olevista taudeista on täällä.

   Kuunpisara on tarinaroolipeli ja useimmat kirjoittajamme pitävät yhdessä kirjoittamisesta. Jos tahdot kirjoittaa muiden kanssa, voit kahdella vinolla viivalla ilmoittaa, haluatko jonkun jatkavan tarinaasi.

Kuten;

// -----------?

   Muistakaahan että Tähtiklaanin tarinoista ei tule kokemuspisteitä. Oppilaana kuollut kissa on myös Tähtiklaanissa oppilas, ellei päällikkö tee tarvittavia menoja kissan kuolemaa seuraavana päivänä. TK kissat voivat syntyä uudelleen sukulaistensa perheisiin. Kuuma linja suvuttomille / perheettömille uudelleensyntyville on vieraskirja, josta kysytään ensin ja jota kautta voidaan myös hankkia pentue, johon voi uudelleensyntyä.

   Toivottavasti inspiraatiosi ei katoa!

 1  2  3  > [ Kirjoita ]

Nimi: Usvahäntä

01.05.2017 13:44
Avasin hitaasti ainoan meripihkaisen silmäni. Erotin edessäni avaran nummimaiseman. Taivas oli kirkas ja aurinko paistoi maata kohti korkealta taivaalta, se lämmitti turkkiani. Olin kuollut. Se tuntui kuitenkin hyvältä, sillä noustessani seisomaan, jalkani eivät vapisseet tai kipuilleet. Vanhuuden oireet olivat poissa. Käännyin ympäri yrittäen etsiä katseellani kissoja, mutta turhaan. Hetken kuljin vain eteenpäin ja maistelin ilmaa. Tuoresaaliiden tuoksut kantautuivat kitalakeeni, kun raotin hieman leukojani. Viherlehden tuoksun saatoin myös haistaa. Samassa sieraimiini kantautui lukuisten eri myrskyklaanilaisten tuoksut. Hymy piirtyi kasvoilleni, kun erotin Huuruliljan hopeanharmaan kehon edessäni. Naaraan meripihkasilmistä suorastaan hehkui onnea. Minun teki niin hyvää nähdessäni, että tyttärelläni oli kaikki hyvin. Erotin myös Nopsatassun, oppilaana kuollut ensimmäinen tyttäreni istui Huuruliljan takana ja katsoi minua ystävällisesti hymyillen. Naaraan vierellä istui Leijonaloikka, joka hymyili myös minulle. Olisin ravannut tyttäreni luokse, mutta sitten tunsin kosketuksen lavallani. Kun käännyin katsomaan vierelläni olevaa kissaa, oli hyvä että sain edes happea.
"Leopardiloikka", henkäisin ja purskahdin samassa itkuun. Suorastaan syöksyin veljeni syleilyyn. En ollut nähnyt häntä aikoihin, enkä ollut edes varma, oliko hän kuolemansa jälkeen päätynyt Tähtiklaaniin, mutta ilmeisesti oli. Kun irrottauduin veljestäni, hän hymyili minulle ystävällisesti. Sen jälkeen hän astui sivuun. Hänen takanaan istui mustavalkea kolli, joka omasi smaragdinvihreät silmät; Vinhasiipi. Lähdin hitaasti kulkemaan kollia kohti ja päästessäni hänen luokseen, painauduin vasten kumppanini turkkia.
"Täällä taas", Vinhasiipi naukui rauhallisella äänellä.
"Niin, onnellisempana kuin koskaan", vastasin kollille. Käännyin sitten kohti kaikkia kissoja, jotka olivat tulleet minua vastaan päästessäni Tähtiklaaniin.

//Melkee yhtä tönkkö mitä kuolintarina oli:DD Ja siis joku voi jatkaa ja noit vastaanottajii oli paljo enemmä mut mainittin vaa noi neljä xd

Nimi: Liljamuisto

30.04.2017 09:03
Katsahdin Saarnitähteen. En ollut aiemmin ajatellut tuota noin. Hymähdin hieman ja aloin selittämään:
"Mutta tuli on tuhoava ja nälkäinen voima, niin jos aurinko on tulta eikös aurinkokin ole siinä tapauksessa tuhoava ja nälkäinen voima?" Katsahdin Saarnitähteen ja odotin tämän vastausta. Eihän aurinko vielä ollut tehnyt mitään pahaa mutta se voisi joskus tulevaisuudessa tehdä. Samassa oloni kävi hiukan varautuneeksi. Ktaselin aurinkoa ja etsin siitä merkkejä jotka voisivat olla uhkia, mutta en nähnyt koko aurinkoa koska se laski joten hetken kuluttua luovutin. Aloin tutkailla punertuvaa taivasta. Se oli mielestäni kaunis. *Minun täytyisi tulla useammin katselemaan auringon laskua* ajattelin hilpeänä. Tarkoitin sen kyllä ihan tosissani. Mieleeni ajautuivat klaani aikani. Huokaisin hieman ja ajattelin kaihoisasti: *Minun täytyisi käydä katsomassa miten jokiklaanissa pärjätään.*

//Saarni?

Nimi: Saarnitähti

29.04.2017 17:41
"Kyllä", Liljamuisto vastasi ja katsahti minuun. Häntäni heilahteli rennosti ilmassa, mutta muuten en liikkunut.
Ymmärrettävää - Jokiklaanille tuli oli jotakin kovin vierasta ja tuntematonta. Aivan erilaisella tavalla kuin meille. Myrskyklaanissa tulipaloja sattui useimmiten yksi yhteen kuivaan viherlehteen, joskin se tuli oli pieni ja kytevä, joskus jopa kissojen pysäytettävissä. Jokiklaanilla ongelmaa ei ollut - heidän reviirinsä ei koskaan kuivunut tarpeeksi, eikä koskaan tulisi olemaan tulen valtaama.
Liljamuisto katseli laskevaa aurinkoa.
"Mietitkö, onko se tulta?" kysyin pienesti hymyillen. Naaras hätkähti. Olin mitä ilmeisimmin osunut asian ytimeen.
"Minä haluaisin ajatella, että se on", nau'uin. "On paljon mukavampi ajatella, että tuli voi tehdä jotakin hyvää. Olla jotakin muuta kuin se nälkäinen ja tuhoava voima, jona me sen useasti näemme."

// Lilja?

Nimi: Savukyynel

26.04.2017 13:38
Ilmeeni muuttui tuimaksi. Jääsielu ei olisi saanut syödä kuolonmarjoja, ei edes minun vuokseni. Hänellä oli ollut vielä elämä edessään, ja jonain päivänähän hänestä olisi voinut tulla Taivasklaanin päällikkö, josta olisin voinut olla ylpeä. Mutta olinhan minä Jääsielusta muutenkin jo ylpeä, joten mitäpä väliä sillä enää oli?
”Jääsielu, et uskokaan kuinka minä kaipasin sinua!” henkäisin. ”Miten muuten löysit minut täältä? Tähtiklaanin reviirihän on valtava!”
”Tunnistaisin hunajaisen tuoksusi missä vain!” hän sanoi salaperäisesti hymyillen.
Hautasin kuononi hänen turkkiinsa ja hengitin tuota minulle niin rakasta, tuttua tuoksua keuhkojeni täydeltä.
”Ihanaa, viimein voimme olla jälleen kahdestaan”, huokaisin onnellisena.
Jääsielu nuolaisi hellästi korvaani.
”Niin”, hän kuiskasi ja tunsin, kuinka kyynel tipahti kuonolleni. Nostin katseeni ylös ja näin kumppanini vetiset silmät. Hänen suunsa oli vääntynyt leikkisään virneeseen. Kurkotin nuolaisemaan hänen kuonoaan.
”Tule”, kuiskasin lempeästi, ”minä voin näyttää sinulle paikkoja.”
Jääsielu nyökkäsi ja rinta rinnan, hännät toisiinsa kietoutuneina lähdimme tassuttelemaan Tähtiklaanin nummien takana näkyvää vesiputousta.

//Jää?

Nimi: Jääsielu

25.04.2017 19:30
"Minulla oli niin ikävä sinua", kuiskasin Savukyyneleen korvaan ja imin hänen tuttua tuoksuaan itseeni.
"Miten olet täällä?" kumppanini, - jota olin niin ikävöinyt - kysyi hieraisten kuonollaan poskeani.
"Minä söin kuolonmarjoja", naukaisin hymyillen kaihoisasti. Savukyyneleen ruskeat silmät pyöristyivät.
"Miksi ihmeessä? Sinulla oli vielä elämä edessä, olisit voinut hankkia perheen ja elää elämääsi ihan normaalisti", naaras kysyi. Kuvittelinko vain vai kuulostiko hän... Vähän katkeralta?
"Elämäni ei ollut mitään ilman sinua", kuiskasin painautuen Savukyyneltä vasten. Tyytyväinen huokaus purkautui huuliltani.
"Söitkö kuolonmarjoja vain minun vuokseni?"
"Kyllä."

//Savu?

Nimi: Savukyynel

25.04.2017 19:19
Loikoin erään kiven juurella nauttien auringon suloisesta lämmöstä. Ikäväni oli alkanut jo hieman hellittää, mutta en ollut vieläkään saanut kumppaniani pois mielestäni, sillä minä kaipasin häntä liikaa.
Edes yhteiset saalistusretket muiden kuolleiden taivasklaanilaisten kanssa eivät nekään lievittäneet erontuskaani. Ne vain pahensivat sitä.
Mieleeni muistuivat aina ne aurinkoiset päivät, jolloin me olimme olleet Jääsielun kanssa yhdessä metsällä. Nauraneet ja telmineet aluskasvillisuuden seassa saatuamme tarpeeksi riistaa kotiin viemisiksi.
Suljin silmäni ja huokaisin haikeasti. Kaiketi Jääsielu oli jo löytänyt uuden kumppanin, ja hänellä olisi nyt perhe.
Yhtäkkiä auringon peitti varjo. Nousin ripeästi jaloilleni ja käännyin katsomaan taakseni. Sydämeni oli vähällä jättää muutaman lyönnin välistä, kun tajusin, kuka siinä edessäni seisoi. Kyyneleet kihosivat silmiini ja onnellinen hymy levisi kasvoilleni.
”Jääsielu”, kuiskasin ääni väristen, ”sinä - sinä tulit!”
Tuo niin minulle rakas kolli astui askeleen lähemmäs minua ja kurkotti koskettamaan neniä kanssani. Hän katsoi minua lempeästi hymyillen ja sanoi:

//Jää? <3

Nimi: Ruostetähti

20.04.2017 17:54
Hymähdin huvittuneesti ja käänsin sitten katseeni Toivekynteen.
"Ihan hyvinhän tässä on mennyt. Niin hyvin kuin Tähtiklaanissa vain voi mennä."
"Kaikesta siitä kaipuusta ja surusta huolimatta", lisäsi Lehmusviiksi, joka astahti aivan vierelleni, nähdäkseen Toivekynnen. "Mutta kyllä se helpottaa ja sitä paitsi, klaani voi hyvin."
"Totta." Kohautin lapojani ja jatkoin. "Elimme hyvän ja pitkän elämän."
Samassa huomasin, kuinka Lehmusviiksen katse painui maahan. "Hyvä sinun on entisenä päällikkönä sanoa, Ruostetähti. Minä kuolin ennen aikojani..."
"Anteeksi", pahoittelin vilpittömästi ja laskin häntäni kollin lavalle. "Ei ollut tarkoitus. Mutta-"
"Ei se mitään, kaikki on ihan kunnossa", hän maukui ja nosti leukaansa. "Älä huoli."
Tuuli puhalsi kevyesti ja hönkäili meidän kaikkien kolmen turkkeihin. Tuulen mukana sieraimiini tulvahti tuttu tuoksu, joka sinänsä ei yllättänyt. Nousin seisomaan, vihreä katseeni haravoi tarkasti vehreitä nummia. Näin hieman epäselvästi harmaan, hieman kauempana erottuvan hahmon, siristin silmiäni.
"Anteeksi, palaan ihan pian", lupasin ja lähdin tassuttamaan hahmoa kohti tuoksun voimistuessa ympärilläni.
Pysähdyin harmaavalkoisen kissan eteen rauhallisena, silmissä tyyneyttä. Se kohotti päätään ja vihreänkellertävät silmät rävähtivät ammolleen.
"Ruostetähti", kissa naukaisi hiljaa.
Nyökkäsin, kasvoilleni levisi lämmin hymy. "Tervetuloa Tähtiklaaniin, Sammaltuuli. Älä klaanista tai Koivusydämestä huoli, he pärjäävät - varmasti." Naaras nousi käpälilleen ja hymyilin tälle yhä. "Kaikki on hyvin nyt."
Mielessäni käväisi Routakukka. Toivoin hänellä olevan asiat hyvin.

Nimi: Toivekynsi

20.04.2017 13:11
Näin Ruostetähden ja jonkun minulle tuntemattoman kissan katsomassa maahan. Ruosetähti tarkkaili Tuuliklaania, luultavasti, niinkuin joka päivä.
"Hei", naukaisin, kun olin tassuttanut kahden kollin luo. KAtselin itsekin Tuuliklaania.
"Klaani voi hyvin", naukaisin hymyillen. Tarkkailin vielä hetken klaanin puuhia, kunnes käänsin katseeni kahteen kolliin.
"Miten on mennyt?" kysyin noilta. Ruostetähti, entinen Tuuliklaanin päällikkö käänsi katseeensa minuun. Samoin toinen kolli. Hymyilin noille odottaessani vastausta. Hetken päästä molemmat avasivat suunsa samaan aikaan ja aloittivat puhumisen, mutta vaikenivat heti huomattuaan toisenkin puhuvan. Hymyilin huvittuneesti.

//Ruoste? Lehmus?

Nimi: Ruostetähti

16.04.2017 21:46
Tassuttelin käpäliä kutitattavalla ruohikolla pitkin ja rauhallisin askelin. Pian pysähdyin, istuuduin maahan ja kiersin hännän käpälieni ympärille. Jälleen vihertävä katseeni liukui Tuuliklaanin leirin joka sopukan läpi, jokaisen aukiolla olevan kissan kohdalla. Huulilleni hiipi pienoinen, ylpeä ja tyytyväinen hymy; Tuuliklaani oli vahva. Sillä oli johtajat, jotka johtivat sitä erinomaisesti. Sitten mieleeni tuli Routakukka. Niin... Mitähän hän minusta ajatteli? Jos kuolleesta nyt edes saattoi ajatella mitään. Huokaisin hiljaa. Aina välillä minun tuli ikävä entistä elämääni.. Elämääni Tuuliklaanissa, aikaa sen oppilaana. Hetkeä, jona olin kohonnut soturista varapäälliköksi ja siitä klaanin päälliköksi. Hymyilin pienesti; Se oli ollut hyvää aikaa. Kaikkine murheineenkin...
"Ruostetähti", kuului tuttu ääni, joka sai korvani ponnahtamaan pystyyn.
Käännyin katsomaan lapani yli - ja näin Varpusulan.
"Hei", tervehdin hymyillen.
"Jälleen vahtimassa Tuuliklaania, vai?" kajahti ilkikurinen ääni.
"Niin, Lehmusviiksi, mitäpä muutakaan." Virnistin vaalean kellanpunaiselle kollille, joka asteli viereeni ja istahti. "Tahdoin vain tietää, kuinka klaanilla menee."
"Aivan, totta kai. Niin kuin jokaisena päivänä ennenkin", Lehmusviiksi vastasi virnistäen.
Hymähdin ja näpäytin hänen lapaansa hännänpäälläni. "Vaikka olenkin nyt täällä Tähtiklaanissa teidän luonanne, pidän silmällä Tuuliklaania vaikka mikä tulisi."
"Antaa mennä, Ruostetähti. Ei siinä ole mitään väärää."
Nytkäytin toista korvaani mutta olin vaiti. Tarkkailin tyynenä valkoturkkista Routakukkaa, joka edellisessä elämässään oli ollut minun rakas kumppanini. Tuuli puhalsi turkkiini ja suljin hetkeksi silmäni. Avatessani ne tunsin auringonlämmön lempeänä turkillani.

Nimi: Liljamuisto

13.04.2017 07:42
Tultako? Hengen vaarallista kuumaa ja suurta tulta. Tuli voisi viedä kokonaisen reviirin mennessään, joten tällainen kissa olisi sille helppo suu pala. Huokaisin ja koetin rentoutua sillä tulen ajattelu sai minut hermostuneeksi.
"Kyllä", vastasin ja katsahdin Saarnitähteen. Hänen pieni harmaa ruumiinsa ei liikahtanut, vain hänen häntänsä heilui ilmassa. En ymmärtänyt miten joku voisi olla pelkäämättä tulta. Tulta joka voisi tappaa kissan helposti. Tai no ei se minua enää voisi tappaa sillä olin tähtiklaanissa. Vai voisiko? Voisinko kuolla uudestaan? Ei se ollut mielestäni mahdollista, vai oliko? Räpyttelin hetken silmiäni palatakseni todellisuuteen ja vedin syvään henkeä. Katsoin laskevaa aurinkoa. Se oli kuin suuren suuri tulesta muodostunut pallo. Voisiko aurinko ihan oikeasti olla tulta? Pudistin päätäni, ei voisi, sillä pelkäsin tulta ja ei aurinko edes tarkkaan ajateltuna muistuttanut tulipalloa.

//Saarni? Joo vähän outo ja tönkkö sorry siitä :/

Nimi: Saarnitähti

12.04.2017 21:07
"Pelkäätkö sinä vettä?" naaras kysyi.
Katsoin Lämpökivien läpi virtaavaa jokea. Sen pinnassa näkyi pieni, mukava ja täysin vaaraton virtaus - sen pintakin oli samalla korkeudella kuin aina. Ei, tämä joki ei koskaan ollut vaaraksi. Maanpäällinen sen sijaan.
"En sanoisi, että pelkäisin vettä", aloitin. "Mutta kuten useimmilla kissoilla, minullakin on terve kunnioitus jokea kohtaan. Erilainen kuin teillä jokiklaanilaisilla, uskoisin."
Ja melko varmasti olikin. Jokiklaanille metsän halki virtaava joki oli muutakin kuin hallitsematon luonnonvoima, joka soi turvaa vain kun sille itselleen sopi. Jokiklaanille se oli leirin suoja, riistanlähde ja klaanin symboli. He eivät kuvitelleet voivansa hallita sitä, mutta he sopeutuivat jos joki niin vaati.
"Sinulla tuskin on erityistä pelkoa vettä kohtaan, mutta on minullakin vastakysymykseni. Pelkäätkö sinä tulta?" kysyin ja loin katseeni taivaaseen. Keskustelumme aikana aurinko oli jo alkanut laskea ja juuri tälläisina hetkinä minusta tuntui kuin ajankulku ei olisi täällä samanlainen kuin metsässä.

// Lilja?

Nimi: Liljamuisto

09.04.2017 16:19
Ymmärsin Kuratähden huolen, olin nimittäin itsekkin ollut hieman stressaantunut sillä pelkäsin, että maan päällä oleville kissoille tapahtuisi jotain. Ravistin hieman päätäni palatakseni todellisuuteen ja naukaisin:
"Pakko myöntää, että olin itsekkin hieman huolissani." Saarnitähti nyökkäsi ymmärtäväisen näköisenä ja naukui:
"Ymmärrän. Olisi itsekkin ollut huolissani tuossa tilanteessa." Nyökkäsin ja katsahdin eteeni. Näin solisevan joen. Sen ääni rauhoitti minua. Oli hassua kuinka erilaisia me jokiklaanilaiset olimme veden suhteen. Me uimme ja kalastimme ja vesi oli meille hyvin tärkeä, kun taas jotkut muut klaanit välttelivät vettä, ainakin suurin osa. Itse rakastin vettä ja varsinkin uimista. Olin aina miettinyt miltä tuntui olla uima taidoton tai pelätä vettä. Katsahdin Saarnitähteen ja mietin hetken miten muotoilisin kysymykseni.
"Pelkäätkö sinä vettä?" Kysyin katsellen harmaata kollia.

//Saarni?

Nimi: Saarnitähti

09.04.2017 16:05
Loin katseeni taivaalle, joka oli kirkkaan taivansininen - näkyvissä ei ollut pilvenhattaraakaan ja aurinko paistoi taivaalta lämpimänä, luoden varjoja ympärillemme. Välillä oli hetkiä, jolloin en ymmärtänyt että olin todella kuolemanjälkeisessä elämässä, sillä kaikki vaikutti todelta ja tassuinkosketeltavalta.
"Mukava kuulla", naukaisin ja katsoin naarasta. Jos oikein muistin, hän oli ollut Jokiklaanin uusia sotureita päällikkökauteni aikana.
"Jokiklaanin tulva on laskemassa", kerroin ja jatkoin:
"Kuratähti vaikutti helpottuneelta. Ja syystäkin - tämä on yksi pahimmista ja voimakkaimmista tulvista."
Ja se oli totta - Jokiklaanin päällikkö oli ollut hyvin levoton koko tulvan ajan ja hän oli käyttänyt aikansa astellen edestakaisin nukkumatta kertaakaan. Vaikka Tähtiklaanissa ei oikeastaan ollut pakollista nukkua, Kuratähti kuului kissoihin, jotka pitivät eläessä hankituista tavoista tiukasti kiinni - ainakin yleensä. Oli kuin hän olisi olettanut tulvivan veden nousevan vieläkin ylemmäs ja tulvan loputtua helpotuksen tunne suorastaan loisti kollin silmistä.
Liljamuisto tuntui rentoutuneen ja tajusin jälkikäteen, että yhtäkkinen ilmestymiseni taisi hetkellisesti hätkäyttää Lämpökivien tunnelmasta nauttivan naaraan.

//Lilja?


Nimi: Liljamuisto

09.04.2017 14:10
Tassutin itsekseni tuijottaen maahan. Huomasin, että tassuni veivät minua kohti lämpökiviä. Nostin katseeni ja näin suuret kivet edessäni. Loikkasin suurimman kiven päälle ja kävin kyljelleni makaamaan. Tunsin lämpimän auringon säteet lämmittävän minua ja kiviä. Joki solisi ja tuuli henkäili kevyesti ylitseni. Hätkähdin kuullessani askeleita ja kampesin itseni istumaan. Katselin ympärilleni, kunnes huomasin vaaleanharmaan pienikokoisen kollin. Tunnistin kollin myrskyklaanissa asustaneeksi Saarnitähdeksi. Nyökkäsin kollille tervehdykseksi ja naukaisin:
"Onko ollut hyvä pyynti onni?" Kolli nyökkäsi ja istahti yhdelle kivistä.
"Oikein mainio. Mitäs sinulle kuuluu?" Kolli kysyi. Hymy levisi kasvoilleni muistaessani ensimmäisen kokoontumisen jossa Saarnitähti oli istunut muiden päälliköiden joukossa. Heräsin todellisuuteen ja tajusin Saarnitähden odottavan yhä vastausta. Minua nolotti hieman, mutta nau'uin:
"Minulle kuuluu hyvää."

//Saarni?

Nimi: Kaihopentu

09.04.2017 14:00
Katsoin ympärilleni vehreällä niityllä. Täällä oli hiljaista ja rauhallista, oloni oli mahtava, en tuntenut enää kipu. *Aivan kuin olisin kuollut ja päässyt Tähtiklaaniin!* Sisälmykseni tuntuivat jäätyvän ajatellessani sitä. Minä olin tosiaan kuollut. Huomasin jonkun vaaleanruskean kissan kirkkaan lammen vierellä. Juoksin kollin luo.
"Anteeksi, missä olen?" kysyin peloissani. Tiesin kuitenkin jo vastauksen.
"Tähtiklaanissa. Nimeni on Kultatähti, olin Varjoklaanin päällikkö ennen Kuutähteä, joka oli päällikkö ennen Vaskitsatähteä."
Henkäisin hämmästyneenä. Olin tosiaan kuollut, mutta kun se upposi tajuntaani, en enää ollutkaan peloissani.

"Kaihopentu!" Sirpalepentu kiljaisi makoillessaan nurmella. Juoksin innoissani veljeni luo. Kosketin hänen kuonoaan hellästi. Kuitenkin vetäydyin pian kauemmas kauhistuneena.
"Oletko... kuollut? Sinäkin?" kuiskasin. Sitä eivät vanhempamme kestäisi. Tunsin silloin ikävöiväni Pujosulkaa ja Tammikynttä, mutta tapaisin heidät kyllä vielä.

//Sirpale?

Nimi: Liljamuisto

08.04.2017 13:26
Katselin hiljaa itsekseni edessäni avautuvaa näkymää, Keltapentu ja Kielopentu painivat keskenään, Kuratähti ja Susitähti keskustelivat jostain hieman kaempana ja osa vaihtoi kieliä. Elämä Tähtiklaanissa oli hyvin. Mieleeni muistui päivä, jolloin olin saapunut tänne. *Vehreät maisemat joki, josta saimme hyvin riistaa ja lämpimä vastaan otto.* Kuolemani jälkeen en ollut katunut hukuttautumistani, ennen kuin nyt. Mieleni perukoilla kolkutteli, että oliko se lopulta oikea ratkaisu? Ravistelin päätäni ja katsoin jälleen eteeni. Nousin seisaalleni ja päätin käydä hieman metsästämässä, jotta saisin ajatukset pois mielestäni. Tassutin pois päin kohti jokea. Istahdin joen rantaan ja jäin katsomaan veteen. Kohotin käpälääni ja kauhaisin. Rannalle lensi pieni silakka. Saalis ei ollut kummoinen, mutta kai sillä saisi vatsan ainakin jotenkin täyteen.

//Joku?

Nimi: Toivekynsi

18.03.2017 08:58
Katsoin kuinka kaipaamani hahmo jutteli jollekin toiselle kissalle. Tassuttelin heidän luokseen iloisesti hymyillen.
"Hei Nokitassu!" naukaisin.
"Toivekynsi!" naaras, paras ystäväni naukaisi.
"Hei", naukaisin toisellekin kissalle, joka esitteli itsensä sitten Savutassuksi.
"Toivekynsi, mitä sinä täällä teet?" Nokitassu kysyi.
"No minä kuolin, enkai minä tässä muutenkaa seisoisi", naurahdin. "Vaikka olihan se aika kauheaa, toivottavasti pentuni ja Salviaviiksi pärjäävät", nau'uin. "Olethan pitänyt Hohdepennusta huolta?" jatkoin. Huomasin että olin pälättänyt kauheasti. Hento puna levisi poskilleni.
"Emo, emo!" Hohdepennun kirkas ääni kiljui takanani. Käännyin katsomaan pentuani joka pomppi ympärilläni.
"Hohdepentu", naukaisin hymyillen.
"Tule leikkimään!" pentu vikisi. Vilkaisin huvittuneena Nokitassua ja Savutassua.
"Selvä", naukaisin. Hohdepentu pomppi edelläni jollekin hyvälle aukiolle.
"Opeta minua taistelemaan!" pentu hihkui. Opetin pennulleni taisteluliikkeitä.

//Noki? Hohde?

Nimi: Ruostetähti

01.03.2017 20:55
Makasin vatsallani vehreällä, vilpoisalla ruoholla. Kevyt tuuli hyväili turkkiani ja aurinko soi lämpöään Tähtiklaanin maille. Nostin kasvoni kohti sinistä taivasta, suljin silmäni aavistuksen pieni, hieman haikea mutta silti onnellinen hymy huulillani. Tuuliklaanilla oli hyvä päällikkö. Ei varapäällikössäkään mitään moittimista ollut, jos tarkkoja oltiin. He kaksi yhdessä tekisivät Tuuliklaanista entistä vahvemman! Minä luotin heihin. Huokaisin syvään, tyytyväisenä ja aloin tarkkailla jälleen Tuuliklaanin leiriä. Siellä näin Pyryviiman vaihtamassa kieliä Hiutaleturkin kanssa. Heidän kaksi pentuaan, Säihkepentu ja Toivopentu olivat jo päässeet oppilaiksi ja saatoin oikein tuntea heidän innostuksensa kutittelevana tunteena turkissa. Voi noita nuoria.. olivat aina niin innoissaan ja uteliaita. Tarkkailin pidemmän aikaa Pyryviimaa. Kellanpunainen kolli katseli kumppaniaan hellästi, nuolaisi tämän poskea ja kuiski tämän korvaan rakkaudenosoituksia. Kurkustani kumpusi äänekästä kehräystä. Hän oli onnellinen, hänellä oli oma perhe.
*Hyvä niin*, ajattelin.
Perheen kanssa oleminen oli varmaankin auttanut Pyryviimaa unohtamaan surunsa ainakin osittain. Surun minusta ja minun kuolemastani. Niinhän sen kyllä kuuluikin olla. Surra sai aikansa muttei koko elämää. Sen minä olin elämäni aikana oppinut, jos en muuta. Niin paljon menetyksiä, niin paljon suunnatonta surua.. Enää en pahemmin tuntenut surua ajatellessani rakkaitani, jotka olin joutunut menettämään.
"Ruostetähti", kuului ääni.
Käännyin katsomaan lapani yli korvat uteliaasti pystyssä. Kuka minua oikein puhutteli? Henkäisin positiivisesti yllättyneenä, kun tunnistin Lehmusviiksen.
"Lehmusviiksi!" Nousin äkkiä käpälilleni ja kolli asteli eteeni. "Tähtiklaani sentään, en ollut tunnistaa ääntäsi! Siitä on niin kauan..."
Lehmusviiksi nytkäytti hymyillen toista korvaansa. "Viime tapaamisestamme, vai?" hän maukui.
"Niin. Mistäpä muusta. Milloin me muka viimeksi tapasimme?" Naurahdin ihmeellinen hyväntuulisesti. "Lukuun ottamatta niitä unia, joissa kerroit henkieni menetyksestä."
Lehmusviiksi naurahti vapautuneesti. "Niin, totta. Nythän meillä on rutkasti aikaa vaihtaa kieliä, vai mitä, arvoisa päällikköni?"
"En minä ole enää sinun päällikkösi", totesin päätäni pudistaen. "Tähtiklaanissa on päälliköitä mutta he eivät johda. Tietääkseni.. Mikset sinä muuten mennyt takaisin Tuuliklaaniin? Sinullahan oli siihen tilaisuus, kerroit minulle."
"Niin..." Lehmusviiksi raapaisi ruohoa mietteliäänä. "Kai minä koin, että minun oli parempi täällä. Olin jo elänyt parhaan mahdollisen elämän, luulisin.. Toki kumppani olisi ollut mukava juttu mutta ehkei kaikille olla suotu sensortin onnea. Kumppania. Perhettä. Kuten Pyryviimalla." Kolli katsahti minuun. "Ymmärräthän, mitä tarkoitan?"
"Totta kai", nyökkäsin. Sitten loikkasin leikkisästi eteenpäin. "Tule, mennään juttelemaan Iltatassulle!" hihkaisin. "Ja Omenatähdelle ja muillekin tähtiklaanilaisille. Minulla on hurjasti puhuttavaa heidän kanssaan!" Loikin Lehmusviiksi kintereilläni kohti muita kissoja. Minulla oli aivan pentumainen olo! Nauroin ilo rinnassani kuplien.

//Joku?

Nimi: Nokitassu

19.02.2017 21:50
"Minä kaipaan klaaniani. Ja niin kai sinäkin", Savutassu naukui.
"Parhaat ystävämme jäivät taakse ja kaikki muukin", tuo sanoi murheellisena.
"Olisin halunnut kokea kaiken sen, mikä meiltä meni ohitse. Meistä kahdesta olisi voinut tulla ystävät jo siellä", tuo jatkoi.
Nyökyttelin päätäni.
"Mutta mitään sitä ei enää voi kokea", tuo kuiskasi.
"Emme voi enää olla maan päällä, mutta voimme olla täällä. Meillä on onni, kun emme joudu tyhjyyteen. Me olemme tähdet, me loistamme öisin heille. Muttemme enää koskaan saa katsella niitä itse", Savutassu naukui.
"Noh, minun ainut ystäväni, Toivekynsi, pääsi vähän aikaa sitten luoksemme. Hän oli pentuna ystäväni. Minä kuitenkin sitten kuolin oppilaana..", nielaisin kuukuvasti ja katsoin surullisena Savutassu.
"En tule ikinä pääsemään soturiksi, se on aina ollut unelmani."

//Savu?

Nimi: Savutassu

19.02.2017 12:44
"Minä kaipaan klaaniani. Ja niin kai sinäkin", nau´uin Nokitassulle.
"Parhaat ystävämme jäivät taakse ja kaikki muukin", sanoin murheellisena.
"Olisin halunnut kokea kaiken sen, mikä meiltä meni ohitse. Meistä kahdesta olisi voinut tulla ystävät jo siellä", jatkoin.
Nokitassu nyökytti päätään.
"Mutta mitään sitä ei enää voi kokea", kuiskasin ja nostin katseeni ylöspäin.
"Emme voi enää olla maan päällä, mutta voimme olla täällä. Meillä on onni, kun emme joudu tyhjyyteen. Me olemme tähdet, me loistamme öisin heille. Muttemme enää koskaan saa katsella niitä itse", nau´uin hennosti.
Laskin katseeni Nokitassuun. Oppilas katseli minua myötätuntoisena, ja niin minäkin häntä.

//Noki? En kai hitannu liikaa? Ja joo, täst tuli tällane tosi outo xdd

Nimi: Savutassu

19.02.2017 12:43
"Minä kaipaan klaaniani. Ja niin kai sinäkin", nau´uin Nokitassulle.
"Parhaat ystävämme jäivät taakse ja kaikki muukin", sanoin murheellisena.
"Olisin halunnut kokea kaiken sen, mikä meiltä meni ohitse. Meistä kahdesta olisi voinut tulla ystävät jo siellä", jatkoin.
Nokitassu nyökytti päätään.
"Mutta mitään sitä ei enää voi kokea", kuiskasin ja nostin katseeni ylöspäin.
"Emme voi enää olla maan päällä, mutta voimme olla täällä. Meillä on onni, kun emme joudu tyhjyyteen. Me olemme tähdet, me loistamme öisin heille. Muttemme enää koskaan saa katsella niitä itse", nau´uin hennosti.

//Noki? En kai hitannu liikaa? Ja joo, täst tuli tällane tosi outo xdd

Nimi: Nokitassu

19.02.2017 10:17
"Haluan kostaa hänelle. Minä pelkäsin. Pelkäsin niin kovasti. Pelkäsin, että hän tekee minulle hitaan kuoleman. Ja niin hän tekikin. Ensin hän huusi minulle, sitten painoi minut maahan ja painoi tassunsa suulleni, jotten voisi huutaa apua. Sitten hän päästi minut vapaaksi, ja kun lähdin juoksemaan leiriä kohti, hän lähti perään. Sitten hän hyppäsi niskaani, ja tassuni murtui. Sen jälkeen hän raahasi minut joen rantaan ja melkein hukutti minut. Kun hän nosti minut rannalle hän auttoi minulta vedet pois sisuksistani. Luulin jo että hän tulisi järkiinsä ja pelastaisi minut, mutta ei. Hän upotti kyntensä kurkkuuni...", Savutassu naukui. Avasin suuni mutta suljin sen pian. Ihan kauheaa!
"Mutta", aloitin ja keräsin hieman voimia.
"Pöllösyöksy joutuu Pimeyden Metsään, me pääsimme Tähtiklaaniin", naukaisin ja katsahdin pää kallellani Savutassua.
"Niin", tuo huokaisi. Nyökyttelin päätni.

//Savutassu?

Nimi: Savukyynel

09.02.2017 15:29
Havahduin hereille henkeä haukkoen. Tunsin pehmeän nurmen allani. En ollut enää Taivasklaanin aukiolla. En siellä, missä minun pitäisi olla; Jääsielun rinnalla. Kampesin itseni jaloilleni ja ravistelin sitten savunharmaata turkkiani, kuin saadakseni pahat ajatukset pois mielestäni. Katselin ympärilleni hieman pelokkaana.
*Missä minä oikein olen?* pohdin ja lähdin tassuttelemaan eteenpäin. Kuulin puron solinaa. Kissojen vahva tuoksu tunkeutui sieraimiini ja sai minut valpastumaan. Jännityin kuullessani rapinaa läheisen saniaispehkon takaa. Luimistin korvani ja paljastin kynteni valmiina puolustamaan itseäni.
"Tervetuloa Tähtiklaaniin", joku maukui iloisesti. Kohotin kulmiani hölmistyneenä. Kuka puhui?
Pian pehkon takaa asteli esiin nuori naaras, joka hymyili minulle ystävällisesti.
"Tähtiklaaniin? Tarkoitatko sinä...?" henkäisin pidätellen yltyvää pakokauhua. Nuori naaras - ilmeisesti oppilasikäinen - nyökkäsi.
"Nyt voit olla huoleti, kaikki kipusi ovat kadonneet siirryttyäsi tänne", hän kehräsi huolettomasti. Lysähdin takamukselleni pudistellen päätäni.
"Eivät ole... Eivät todellakaan ole!" sihahdin kyyneleet silmiäni kirvellen. Naaras asteli luokseni ja istahti viereeni.
"Mikä sinun nimesi on?" hän kysyi varovasti.
"Savukyynel", vastasin hieman vastentahtoisesti.
"Minä olen Jäätikkötassu", naaras nyökkäsi hymyillen. Ummistin silmäni ja vedin syvään henkeä.

//Jäätikkö?

Nimi: Savutassu

08.02.2017 18:49
Nokitassu oli edessäni. Olimme molemmat kuolleet oppilaina.
"Minä sitten vihaan Pöllösyöksyä!" mutisin.
"Miksi?" Nokitassu kysyi.
"Hän tappoi minut", huokaisin hiljaa.
"Ja minä en saanut koskaan pentuja tai kumppania", huokaisin, vaikka tiesin, ettei Nokitassukaan ollut saanut.
"Se on rankkaa", oppilas maukui lohduttavasti.
Katsahdin häneen hymyillen.
"Onneksi en joutunut Pimeyden Metsään. Ennen kuin Pöllösyöksy tappoi minut joen rannalla, pelkäsin sitä hieman", myönsin siirrellen etukäpäliäni.
"Haluan kostaa hänelle. Minä pelkäsin. Pelkäsin niin kovasti. Pelkäsin, että hän tekee minulle hitaan kuoleman. Ja niin hän tekikin. Ensin hän huusi minulle, sitten painoi minut maahan ja painoi tassunsa suulleni, jotten voisi huutaa apua. Sitten hän päästi minut vapaaksi, ja kun lähdin juoksemaan leiriä kohti, hän lähti perään. Sitten hän hyppäsi niskaani, ja tassuni murtui. Sen jälkeen hän raahasi minut joen rantaan ja melkein hukutti minut. Kun hän nosti minut rannalle hän auttoi minulta vedet pois sisuksistani. Luulin jo että hän tulisi järkiinsä ja pelastaisi minut, mutta ei. Hän upotti kyntensä kurkkuuni..."
Nokitassu oli aivan tyrmistynyt. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten.

//Noki? :3

Nimi: Nokitassu

07.02.2017 07:53
Nyt voisin metsästää Tähtiklaanin metsässä, olla vapaa ja tuoda rauhaa. Levätä ikuisesti. Levätä niin kauan kun minua huvittaa. Huokaisin. Olin kuollut jo oppilaana. Olin ollut Tuuliklaanin oppilas, ja paras ystäväni oli Toivetassu, nykyään hön oli jo päässyt soturiksi. Ja minä olin edelleenkin oppilas. Huokaisin raskaasti. Tassuttelin Savutassun luokse. Tuo oli kuollut suuressasodassa, muistaanseni. En ollut ihan varma.
"Tervehdys Savutassu", naukaisin tuolle kissalle joka kuukui Tähtiklaanien riveihin nykyään. Tuokin oli kuollut oppilaana. Huokaisin. Miksi näin? Olin kuitenkin päässyt tapaamaan monia esi-isiä, Tuuliklaanin päälliköitä, Myrskyklaanin päälliköitä, Jokiklaanin päälliköitä, Varjoklaanin päälmiköitä, kaikkien klaanien oppilaita. Jopa pari kuolonklanailaista jotka uskoivat Tähtiklaaniin. Hymähdin ja huokaisin peräjälkeen.
"Hei Nokitassu", Savutassu naukaisi ja katsoi minua. Nyökkäsin.

//Savu? xdd

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com