Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Noctis

Nettinimeni varmaan tiesittekin – Noctishan se on, jos ohi sattui menemään. Pidemmin voi kutsua Nocturnal tai hieman vähemmän pitkästi Noctiel. Kutsumanimiä saa keksiä mielin määrin, mutta simppeli Noc lienee yleisin.

Olen syntynyt marraskuussa 2001, 19. päivä, jos joku pitää tälläisista kalenteria.

Luonnekysymys on vähän hankala, itselleen kun harvemmin kirjoittaa kahdeksan lauseen kuvauksia. Kohtuullisen rauhalliseksi on sanottu, fiksuksikin, mutta hitaasti lämpeneväksi. Alkuun voi tuntua jäykältä jos juttusille tulee - älä kuitenkaan huoli, sillä kohta sitä juttua tulee loputtomana virtana. Pyrin pysymään helposti lähestyttävänä tästä ylläpitäjänpestistä huolimatta, joten juttusille ja kysymään saa tulla, tyhmiä kysymyksiä kun ei ole. Huumori on kuivaa ja omalaatuista. Ilmeisesti sitä kuitenkin kestää, kun siitä ei uskalleta valittaa. Vähän pehmo olen myös, mitä ylläpitojuttuihin tulee. Multa tippuu kaikenlaisia lupia vähän liiankin helposti.

Kiinnostuksen kohteita on liikaa yksitellen listattavaksi. Kirjoitan jonkin verran, piirrän paljon ja luen sitäkin enemmän. Historia, muinaiset kielet ja sensellaiset ovat erityisen lähellä sydäntä. Luonnonlapsena myös luonto ja eläimet ovat aina olleet osa elämääni. Kymmenen vuotta täyttäneen harrastuksen titteliä puolestaan pitää visusti ratsastus.



Kuunpisarassa minulla on muutamia hahmoja;

Kerttulaulu, Taivasklaani

Myskihäntä, Jokiklaani

Laventelitassu, Myrskyklaani

Ruostepentu, Jokiklaani

Villatassu, Tuuliklaani


Noctis palasi tauoltaan maaliskuun lopussa 2017.

©2017 Kuunpisara - suntuubi.com